SuomenLehdistö finlands press • 7/2013 • 83. VUOSIKERTA • lehti sanomalehdistä L AKEUS VELI-PEKKA KATAJAMÄKI ”Oikeat toimittajat olivat minusta niin kovia. Halusin itse olla samanlainen” Ilmajoki-lehden kokeneen päätoimittajan Liisa Äärysen mielestä nykyjournalismissa korostuvat liikaa toimittajien persoonat ja ulkoasu. »Sivut 8–9 Jo melkein joka toista paikallislehteä johtaa nainen. »Sivut 4–5 Lukija odottaa meiltä ilmoituksia Hannu Helineva ja muut päätoimittajat puhuvat kaupunkilehdistä. »Sivut 10–11 Kulta-aika on nyt Journalismissa moni asia on paremmin kuin ennen. »Sivu 14 Myrsky vaatii kavereita Yhteistyö on selviämisen ehto, sanoo Jouko Jokinen. »Sivu 5 Hyvä kieli on laatua Huoltamaton lehtikieli vie uskottavuuden. »Sivu 6
aihe Sisältö Teksti 7/2013 Maksullinen digisisältö on täällä nyt Teksti PUHEENAIHE Naisten nousu toimitusten johtoon s.4 AJANKOHTAISTA Lehdissä tapahtuu s.6 LEHTI-IHMINEN Liisa Äärynen s. 8 KAUPUNKILEHDET Millainen lehti menestyy? s. 10 Tammikuussa 1997 Wall Street Journal pani verkkosisällölleen hinnan. Tuosta hetkestä alkaa Wan-Ifran tuore julkaisu Paid digital content: The Journey begins. Sanomalehdistön maksullisuuden ja maksumuurien lyhyt historia on edelläkävijöiden valtavan työn ja taloudellisten panosten valaiseva läpileikkaus. Vuosi 2002 oli ensimmäinen herätys. Digipuolen mainostulojen sakkaaminen alkoi soittaa edelläkävijöiden kelloja. Rahaa piti tulla verkkoliikenteen houkuttelemilta ilmoittajilta, mutta niin ei käynyt. Entistä useampi lehti alkoi miettiä tapoja ansaita myös verkkosisällöllä. Vuonna 2007 yksi edelläkävijöistä, Financial Timesin FT.com, esitteli uuden tavan, jolla sisällöstä voidaan saada rahaa. Ensin kuluttaja saa lukea juttuja ilmaiseksi ja tietyn määrän jälkeen jutut alkavat maksaa. Nykyisin monien parhaana pitämä ja useiden isojen lehtitalojen käyttämä maksumuurimalli oli näin lanseerattu. Kaija Jäppinen päätoimittaja kaija.jappinen@ sanomalehdet.fi Sisältöjen maksullisuuden kehitys ei ole edennyt tasaisesti vaan pikemminkin sen mukaan, miten hyvin tai huonosti printtilehti on menestynyt mainoskanavana. Vuonna 2009 tuli kuitenkin toinen näkyvä herätys. Printtipuolen tulot alkoivat pudota kypsillä sanomalehtimarkkinoilla. Toisaalta ihmiset alkoivat olla valmiita maksamaan verkkotuotteista. Aikaa leimaavat myös mobiililaitteiden huima kehitys ja leviäminen – ja niiden mukana lisävaatimukset sanomalehtisisältöjen tekemiselle kaikkiin niihin. Vuosilta 2012–2014 odotetaan verkkomaksullisuuden massiivista läpimurtoa. Suomen sanomalehtien pitkään historiaan kuluva vuosi ainakin jää aikana, jolloin maksumuuriajattelu löi itsensä läpi. Lehtitalojen ilmoituksia verkon muuttamisesta maksulliseksi on tullut säännöllisesti, tuoreimpana Alma Median lehdet. Muutos ei koske vain isoja päivälehtiä. Myös paikallisesti luotetaan lukijoiden haluun maksaa. Meille hyvä asia on, että isojen väki- ja kielialueiden lehdet ovat testanneet malleja ja jakavat tietojaan. Selväksi tulee sekin, että kunkin lehtitalon on mietittävä omien lukijoidensa lähtökohdista, mitä juuri heidän lehtensä maksullinen verkkosisältö on ja millaisin strategisin linjauksin se toteutuu. NÄIN ME TEEMME STT-Lehtikuvan Luotto-hanke s.12 TUTKIMUS Journalismin kriisi s. 14 INTERNET Sanomalehtien nettitelevisiot s.16 JSN Päätöksiä 18.9.2013 s. 17 NIMITYKSET Uusiin tehtäviin s. 19 kolmesta poikki JSN:n käsittelyssä 1 Miltä tuntuu joutua JSN:ään? 2 Mitä päätöstä odottaessa liikkuu mielessä? 3 Miten ratkaisu vaikuttaa tekemiseen? Markku Mantila päätoimittaja Kaleva Eija Kosunen päätoimittaja Heinäveden Lehti Tapani Markkanen päätoimittaja Viikkosavo, Suur-Jyväskylän Lehti Ei paljon miltään. Kuuluu työhön. Jos ei koskaan joudu JSN:n käsittelyyn tai saa langettavaa, on ollut liian varovainen. On ihan terveellistä olla silloin tällöin JSN:n arvioitavana. Keväällä tehty kantelu Heinäveden Lehden uutisesta ei tullut yllätyksenä, sillä kantelun tehnyt henkilö oli maininnut siitä jo mielipidekirjoituksessaan. Tuorein hiukan säpsähdytti. Edellisestä kantelusta oli varmaan toistakymmentä vuotta. Piti kaivella pari Suomen Lehdistöä ja tarkastaa, miten kanteluun vastataan. En ehtinyt heti vastata ja asia unohtui. Havahduin vastineen tekoon yliajalla. Lehteä toimitetaan joka päivä ja verkkoon suolletaan uutisia. Käsittelyn aikana työnteko jatkuu normaalisti. JSN tekee omaa työtään ja toimitus omaansa. Kantelun ja kantelusta tehdyn päätöksen välissä oli melkein tasan puoli vuotta. Odottavan aika on pitkä, mutta kantelu oli mielessä lähinnä silloin, kun kyseistä asiaa jollakin tavalla sivuttiin toimitustyössä. Asiahan on edelleen aika ajankohtainen, sillä uutisessa käsitelty oikeusprosessi ei ole vielä päättynyt. Entisenä tutkivana toimittajana jäin miettimään, että olenpa tainnut olla löperö päätoimittaja. Olen sentään ollut päätoimittaja jo vuodesta 1985 ja hiljattain vastattavakseni tullut kantelu oli vasta toinen – ja siitä ensimmäisestä tuli aikanaan vapauttava päätös. Eipä ole tullut rajoja koeteltua. Langettava tutkitaan tietysti kunnolla ja katsotaan, onko toimitukselle sattunut ns. työtapaturma vai täytyykö ohjeistusta yleisemmin muuttaa. Vapauttava puolestaan ei poksauta kuohuvan korkkeja. Sehän vain vahvistaa toimituksen rutiinien olevan kunnossa. Vapauttava päätös ei ollut yllätys. Sen ohessa tulleet ohjeet ja neuvot otettiin vastaan kiitollisina. Ja ne myös varmasti muistetaan vastakin. Pieni porukkamme oli koko ajan tietoinen asiasta. Sen verran ohjeistin Viikkosavon toimituksen tuottajaa, että juttujen kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei lehteen lipsahda mitään tietämättömyydestä johtuvia hölmöyksiä kuten tekstimainontaa. SuomenLehdistö Lue Suomen Lehdistöä myös verkossa: suomenlehdisto.fi Tai seuraa facebookissa ja twitterissä SuomenLehdistö 7/2013 3
PUHEENAIHE Naisten nousu toimitusten johtoon Pitkät portaat huipulle Naisia alkaa vähitellen olla lehtitalojen johtopaikoilla. Miksi vasta nyt? Suurimpien suomalaisten sanomalehtien vastaavina ja kakkospäätoimittajina on nyt naisia kutakuinkin yhtä paljon kuin heitä edeltävässä historiassa yhteensä. Seitsenpäiväisissä lehdissä ja iltapäivälehdissä naisia vastaavina päätoimittajina on neljä, kakkospäätoimittajina viisi. Se on vähän, mutta tilanne on ratkaisevasti erilainen kuin vielä 2000-luvun alussa. Jo lähes puolessa paikallislehdistä journalistista linjaa vetää nainen. Naisten nousu johtoon on loogista, sillä Journalistiliiton jäsenistössä naisista tuli enemmistö jo vuonna 1995. Mutta miksi naisia on alkanut tulla johtoon vasta ihan viime vuosina? Ilkan päätoimittajaksi viime vuonna valittu Satu Takala kertoo kuul- 4 SuomenLehdistö 7/2013 leensa, että hänen valintansa on kannustanut esimiehinä työskenteleviä naisia hakemaan vaativiin tehtäviin. Myös Raahen Seudun ja Raahelaisen päätoimittaja Sanna Keskinen uskoo, että esimerkillä on vaikutusta. – Naisia on valittu ja on huomattu, että nehän hoitavat hommat. Helsingin Sanomien vastaavanakin päätoimittajana pyörähtäneen Riikka Venäläisen mukaan naiset ja miehet tarjoavat itseään eri tavalla töihin, mikä voi vaikuttaa valintoihin. – Olen lukenut todella paljon työhakemuksia viimeisen kymmenen vuoden aikana. Naiset vähättelevät osaamistaan, ja miehet ovat itsevarmempia. Niin kauan kuin ero on olemassa, tälle asialle pitää olla silmiä ja korvia. Jostain syystä hitainta kehitys on ollut levikiltään suurimmissa sanomalehdissä. Paikallis- ja kaupunkilehdissä tasa-arvo on pidemmällä. – Maakuntalehdissä on ollut perinne nostaa päätoimittajaksi meritoituneita politiikantoimittajia, jotka ovat vanhastaan olleet miehiä. Nythän tilanne on muuttunut, Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin pohtii. Keskinen komppaa. – Paikallislehdissä journaslimi on maanläheisempää. Päätoimittajalla on vaikutusvaltaa, mutta se rajautuu omalle levikkialueelle. Paikallislehtien paikat ovat helpommin naistenkin saatavissa, hän pohtii. Talousjohto yhä miehiä Synkin tasa-arvotilanne on talouspuolella. Sanomalehtiyhtiöiden toimitusjohtajista vain joka kymmenes on nainen. Sanoma Oyj:n hallituksesta puolet on naisia, mutta se on alalla poikkeus. Yritysjohto on toki Suomessa miesvaltaista muutenkin. – Mutta aikakauslehtipuolella bisnesjohto on pitkälti naisia, myös hyvin menestyvissä yhtiöissä. Sanomalehtiala on se murheenkryyni, Journalistiliiton tasa-arvoasioihin perehtynyt työehtoasiamies Tytti Oras huomauttaa. Päivälehtiä kustantavien yhtiöiden johdossa on kuitenkin yksi nainen. Kirsti Kirjonen nousi 1990-lu- vun lopussa talon sisältä Salon Seudun Sanomat Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän johtaa myös kahdeksaa paikallislehteä ja istuu monessa hallituksessa. Toimitusjohtajuus oli Kirjoselle aina päämäärä. – Ihminen pääsee, minne haluaa. Jos haluaa nähdä itsensä toimitusjohtajan pallilla, uraa ja osaamista täytyy rakentaa siihen suuntaan, hän sanoo. Naiset eivät ehkä ole halunneet johtoon. Ajatus saa tukea toimittaja Elina Lappalaisen parin vuoden takaisesta, naispäätoimittajien vähäisyyteen paneutuneesta gradusta. Siinä lehtiyhtiöiden hallitusten puheenjohtajat kertovat, miten ovat kaivanneet ja taivutelleet naisia hakijoiksi, laihoin tuloksin. – Yksi asia, jossa me naiset voisimme olla parempia, on verkostot. ”Naiset vähättelevät osaamistaan, ja miehet ovat itsevarmempia.”
Kiinnostavatko johtotehtävät ? Aino Salonen toimittaja Mietin enemmän sitä, että tehtävät ovat mielekkäitä ja työyhteisö hyvä. En missään nimessä sulje esimiestehtäviä pois, mutta sellainen mahdollisuus tuntuu kaukaiselta. En pelkää vastuuta, mutta tuntuu, että monilla pomoilla on heikossa taloustilanteessa kauhean vähän liikkumavaraa. Olen kuullut monen sanovan, etteivät he halua esimiehiksi, koska aikaa menee hallinnoimiseen. Yleistykset ovat vaarallisia, mutta ehkä pomoksi pyrkiminen on yleisempää miestoimittajien kohdalla. Olisi hienoa, jos esimiehissä olisi mahdollisimman monenlaisia ihmisiä. Suvi-Tuulia Nykänen toimittajaopiskelija, Jyväskylän yliopisto Olen tullut opiskelemaan tätä alaa, koska haluan kirjoittaa. Tällä hetkellä se on ykkösjuttu. Minulla on enemmänkin toiveita siitä, mihin lehteen haluan töihin, kuin että haluaisin edetä pomoksi. Mutta ei se mahdoton ajatus ole, sillä minulla on kyllä organisointikykyjäkin. Kun alalle tulee koko ajan hirveästi naisia, pitää yrittää erottua joukosta. Esimerkiksi kesätyöhaussa lehdet ottavat varmaan mielellään sekä tytön että pojan töihin. Joskus tuntuu, että pitää tehdä enemmän, koska on nainen. Hallitusvalinnat perustuvat usein verkostoitumisiin, Kirjonen sanoo. että toimisi maakunnan poliittisena johtajana. Naisia tuli, mitä väliä? Tasa-arvo eteni 2000-luvulla Entä onko naisten läpimurrolla johtopaikoille mitään merkitystä? Riikka Venäläisen mukaan on aina merkityksellistä, kun nainen tai mies valitaan asemaansa ensimmäistä kertaa sukupuolensa edustajana. Kirsti Kirjosen mielestä sukupuolten tasapaino johdossa olisi luontevaa alalla, jolla myös asiakkaat ovat naisia ja miehiä. – Toivottavasti mahdollisuuksia ei jää käyttämättä, hän muotoilee. Samoin ajattelevat muut. Molempien sukupuolten lahjat tarvitaan. Vahvasti miehiin painottunut johtoporras on vääristymä, joka antaa oudon vaikutelman alasta myös ulospäin. Harva kuitenkaan uskoo, että journalismi tai johtaminen muuttuu olennaisesti naisten käsissä. Satu Takalan mukaan päätoimittajan rooli on kyllä syystä tai toisesta muuttunut viime vuosina. Päätoimittaja hoitaa kädet savessa organisaationsa asioita sen sijaan > Jutun taustana on käytetty Elina Lappalaisen gradua ”Naisia toimitusten äijäkerrokseen. Sukupuolidiskurssien rakentuminen naispäälliköiden käsityksissä sanomalehtien naispäätoimittajien puuttumisesta (2010).” Pioneeri naispäätoimittajien joukossa on vuonna 1992 Hämeen Sanomien päätoimittajaksi valittu Terttu Häkkinen. Häkkinen kertoi Elina Lappalaiselle, miten tulloin monen soittajan oli vaikea käsittää, että naisääni kuuluu päätoimittajalle eikä sihteerille. Vastaavia kokemuksia ei viime vuosilta tunnu olevan. Naisjohtajiin suhtaudutaan haastateltujen mukaan luontevasti. Moni kokee sukupuolesta olleen yhtä paljon hyötyä kuin haittaa. Ainoa nainen pätevien hakijoiden joukossa erottuu. Ainoa nainen pääsee parhaisiin pöytiin. Journalistiliiton selvitysten mukaan tasa-arvo toimituksissa on parantunut 2000-luvulla. Myös haastatellut päätoimittajat uskovat, että naisten määrä johtopaikoilla lisääntyy vääjäämättä, kun ala naisistuu. Ulla Appelsinin mielestä tulevaisuudessa pitääkin huolehtia, että kirjoittajien joukossa riittää myös miehiä. Riikka Virranta kissapöydälle Miika Immonen Tällä kertaa kissan nosti pöydälle Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen. Myrskyssä pärjää vain yhteistyöllä Ei tämä ole murros. Tämä on myrsky. Media on myrskyssä. Meitä ravistelevat monet voimat, joihin emme voi itse juurikaan vaikuttaa. Teknologia, sisällön tarjonnan määrällinen räjähdys, talouden taantuma, uudet mediakanavat, mobiili maailma, liikkuva kuva, kuluttajien mediankäytön vallankumouksellinen muutos…. Myrskyssä pitää toimia määrätietoisesti, rauhallisesti ja rohkeasti. Kaveriin pitää luottaa. Pahimmat virheet ovat sähläys ja apatia. Median myrskyssä lehdistö tuntuu liian usein uskovan että yksin, ilman kaveria, voisi pärjätä paremmin. Kuulen myös apaattisia kommentteja. Vaikka meihin vaikuttaa väkeviä voimia, niihin voi reagoida oikein. Reagoimattomuus ja hyvien aikojen perusteeton odottelu on nyt tuhoisaa. Näköalatonta pessimismiä viljellään liikaa. Ei myrsky milloinkaan laannu. Ei skuuppeja kannata tehdä. Ei se tuo lisää rahaa. Ei verkkohittejä kannata tehdä. Ei se tuo lisää rahaa. Ei laatu ole enää hyvä bisnes. Ei digitaalisessa mediassa ole ansaintaa. Voi olla, mutta tuolla asenteella ei löydetä Amerikkaa. Niitä asioita, joiden olemassaolosta emme tiedä vielä mitään. Tai ei löydetä edes uutta maisemaa, jossa tuuli on hieman tyynempää ja jossa pärjäämme oikein hyvin, vaikka entinen loistoalus onkin matkalla vähän kolhiintunut. Niskalaukauksen odottaja voi odottaa enää vain niskalaukausta. Mediamyrskyssä rusinat pullasta -ajattelu houkuttaa. Napataan yhteistyöstä nopeat säästöt ja saadaan seuraavaan budjettiin vähän helpotusta. Pelkästään säästämällä tätä peliä ei kuitenkaan voiteta. Lehdistössä pohditaan nyt aivan liikaa nopeat eurot silmissä perinteisiä yhteistyökuvioita. Kärkimediaa, Suomen Tietotoimistoa, Sanomalehtien Liittoa, Viestinnän Keskusliittoa, Treffi-konsortiota… Moni ajattelee, että kustantajan ongelmat ratkeavat, kun yhteistyöstä luovutaan tai ainakin hinta alenee merkittä- ”Jos Kärkimediaa tai Suomen Tietotoimistoa ei olisi noin 20 ja yli 120 vuotta sitten keksitty, ne keksittäisiin nyt.” västi. Itsensä pettämistä. Jos Kärkimediaa tai Suomen Tietotoimistoa ei olisi noin 20 ja yli 120 vuotta sitten keksitty, ne keksittäisiin nyt. Lehtien yhteistyön vähentäminen olisi tässä tilanteessa mahdollisimman idioottimainen ratkaisu. Kilpailijat hurraisivat raivokkaasti. Yhteistyön rusinat on nopeasti syöty. Lehtiyhtiöiden päättäjät olisivat pieniin säästöihin hetken tyytyväisiä, mutta sen jälkeen ei enää olisi yhteistyötä. Kylmä tulevaisuudennäkymä. Totta kai päällekkäisyydet pitää poistaa. Totta kai esimerkiksi STT:n ja muiden yhteistyötapojen rooli pitää miettiä uudelleen. Uutisten tukkukauppa oli menestys vuosikymmeniä, mutta ei ole enää. STT:n uusi rooli on varmasti erilainen, mutta edelleen tärkeä. Myrsky vaikuttaa alallamme kaikkeen. Maisema on myrskyn jälkeen erilainen. Tässä tilanteessa lehdistö tarvitsee syvää ja aitoa yhteispeliä. Kilpailemme vain uutisissa, mutta lähes kaikessa muussa toiminnassa voimme tehdä nykyistä syvempää yhteistyötä. Ongelmat ovat samat. Ratkaisut hyödyttävät kaikkia. Niitä pitää etsiä yhdessä. Ja ne pitää toteuttaa yhdessä. >Ensi kerralla kirjoittajana voit olla sinä: kerro aiheesi toimitukselle. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi. SuomenLehdistö 7/2013 5
aihe ajankohtaista Teksti tapahtuu Lehdissä Teksti HANNA-KAISA HÄMÄLÄINEN Suomen kieltäkin opiskellut toimittaja Anniina Sahi toivoo, että kieliasioista keskusteltaisiin enemmän toimituksissa. Myös asenteissa olisi korjaamista: kielenhuolto ei ole marmattamista. Hyvä kieli on kilpailuvaltti Sanomalehtien kielenhuolto on epäsäännöllistä, vaikka uskottavuus kärsii virheistä. Kieli ei ole nyt ykkösasia toimituksissa, jotka kehittelevät sähköistä tulevaisuuttaan. Mutta ehkä kieltä ei kannattaisi unohtaa. – Lehdissä puhutaan nyt siitä, että pitää kilpailla laadulla. Kieli on iso osa laatua, koska kielellä tehdään journalismia, sanoo Anniina Sahi. Toimittajana työskentelevä Sahi selvitti journalistiikan gradussaan kielenhuollon käytäntöjä seitsenpäiväisissä sanomalehdissä. Tilanne paljastui vaihtelevaksi. Kyselyyn vastanneet uutispäälliköt kokivat toimituksensa kielenhuollon keskimäärin kohtalaiseksi. Yleinen tuntuma oli, että kielenhuollon pitäisi olla nykyistä säännöllisempää. Vain neljässä päivälehdessä työskentelee kielenhuoltoon omistautunut henkilö ja vain noin joka neljännessä jaetaan säännöllisesti kielipalautetta. 6 SuomenLehdistö 7/2013 Vastuu kielenhuollosta jakautuu usein vähän kaikille: kirjoittajalle, toimitussihteereille ja uutispäälliköille. Sahin mielestä on riski, ettei vastuuta tällöin kanna kukaan. Kielen asiantuntijoita töihin Kielenhuoltaja on käytössä Helsingin Sanomissa ja ruotsinkielisillä lehdillä, jotka varjelevat vähemmistökieltä vierailta vaikutteilta. Hufvudstadsbladet ja HSS Median lehdet Pohjanmaalla käyttävät osaaikaisia kielenhuoltajia, jotka lukevat juttuja ja kommentoivat kieliasioita. Satsaus onnistuu ruotsinkielisen median yhteistyöllä. HBL:llä on myös nimettyjä oikolukijoita. Helsingin Sanomissa artikkelitoimittaja Ville Eloranta antaa oman työnsä ohessa kielipalautetta toimitukselle ”perästä kuuluu -periaatteella”. Eloranta päivittää pari kertaa viikossa omaa, talon sisäistä kieliblogiaan. Hän käy välillä lehtiä läpi, kokoaa ohjeita toimitukselle ja pyrkii olemaan kirjoittajien käytettävissä. Helsingin Sanomien Nyt- ja Kuukausiliitteillä sekä sunnuntaisivuilla on omat oikolukijansa. Kantalehden oikolukuosasto lakkautettiin vuonna 2005. Kieli- ja huolimattomuusvirheitä korjaavat osastojen kiertä- vät käsittelijävuorolaiset. Mitä lehtien kannattaisi tehdä, jos varoja kielenhuoltajaan ei ole? Moni Anniina Sahin haastattelema päällikkötoimittaja uskoi lehtien välisestä yhteistyöstä olevan apua kielenhuollossa ja koulutusten järjestämisessä kohtuuhintaan. Sahi kannustaa toimituksia paripalautteeseen eli lukemaan juttuja entistä enemmän ristiin. Kieli kannattaa muistaa myös rekrytoidessa. – Olisi hyvä, että jokaisessa toimituksessa olisi kieleen suuntautuneita ihmisiä, jotka voisivat auttaa muita ja ehkä myös järjestää kursseja. Esimerkiksi Kymen Sanomissa kulttuuritoimittaja Päivi TaussiForsman antaa ajoittain kielipalautetta aamupalaverissa, kokoaa sitä välillä yhteen ja neuvoo kysyjiä. Suomen kielen opintoja tehnyt TaussiForsman kuvaa itse rooliaan ”täysin epäviralliseksi ja itse otetuksi”. Asenteissa tekemistä Anniina Sahin selvityksessä kävi ilmi myös, että kieliongelmat johtuvat usein asenteista. Suoritustaan tahtovat parantaa ne, joilla korjaamista on vähiten. – Tuntuu, että monella on käsitys, että kielenhuolto on turhaa marmat- Ville Eloranta tamista, Sahi sanoo. Ville Eloranta uskoo, että epäilevä asenne ja oppaiden käyttö vievät pitkälle kielenhuollossa. – Olen itse pyörittänyt kieliasioita työkseni kymmenen vuotta. Ei tunnu, että tarkistamisen tarve olisi ainakaan vähentynyt. Elorannan mielestä lehdet ja toimittajat voisivat brändätä itseään enemmän kielentuntemuksella, sillä kieli kiinnostaa yleisöä. Verkko vaikuttaa kielitajuun Päivi TaussiForsman > Anniina Sahin gradu ”Kaikkien ja ei kenenkään vastuulla: kysely- ja haastattelututkimus Suomen seitsenpäiväisten sanomalehtien kielenhuoltokäytännöistä” löytyy tietokannasta osoitteesta jykdok.linneanet.fi. Mikä lehtikielessä sitten mättää juuri nyt? – Kiireessä ajatukset eivät välttämättä ole selkeitä, mikä näkyy monimutkaisina ilmauksina ja virkerakenteina, Anniina Sahi sanoo. Ville Elorantaa ja Päivi Taussi-Forsmania työllistävät tyyliseikat. – Vähän huolestuttaa, mitä netti tekee ihmisten kielitajulle. Siellä ironinen sanavalinta ei välttämättä toimi, jos se päätyy asiatekstiin, Eloranta kuvaa. Taussi-Forsmanin mielestä lehtikieli on pääosin hyvää, eikä varaa muuhun olisikaan. – Jos kieli on leväperäistä, se vaikuttaa uskottavuuteen, hän sanoo. Riikka Virranta
Myös seitsenpäiväiset lehdet vähentävät nyt ilmestymispäiviään. Vasabladet ja Österbottens Tidning ilmestyvät vuoden vaihteen jälkeen vain kuutena päivänä viikossa. Maanantain printtilehti jää tuolloin valikoimasta. Myös Pohjolan Sanomat harkitsee ilmestymispäivien vähentämistä seitsemästä viiteen. Ilmestymispäivien vähentäminen on ollut trendi lehdistössä viime vuosina. Harvempaan julkaisurytmiin on siirtynyt tai ilmoittanut siirtyvänsä yli kymmenen sanomalehteä tänä ja viime vuonna. Uutta on kuitenkin, että ilmestymispäiviään vähentävät myös seitsenpäiväiset lehdet. HSS Mediassa ilmestymispäivien vähentämiseen päädyttiin osana ytneuvotteluita, jotka tähtäsivät kahden miljoonan euron säästöihin. Vasabladet ja Österbottens Tidning olivat vielä 2000-luvun alussa kuusipäiväisiä. – Mielestäni juustohöylän aika on ohi. Piti tehdä rakenteellisia muutoksia, Vasabladetin päätoimittajan Camilla Berggren sanoo. Alma Aluemedian liiketoimintayksikön johtajan Kari Juutilaisen mukaan Pohjolan Sanomien kannattavuus on ”laskenut alle sietorajan”. Hänestä ilmestymispäivien vähentäminen vaihtoehdoista on luontevin. Kyse on vasta suunnitelmasta, sillä Pohjolan Sanomat ilmoitti lokakuun alussa yt-neuvotteluista, jotka johtavat enimmillään yhdeksän henkilötyövuoden vähennyksiin. Viikonlopun lehdistä ei kuitenkaan Juutilaisen mukaan karsita, vaikka niiden jakelu maksaa eniten. – Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina pitää olla jämäköitä lehtiä. Ihmiset lukevat lehtiä eniten viikon- ”Juustohöylän aika on ohi. Piti tehdä rakenteellisia muutoksia.” loppuisin, Juutilainen sanoo. Vasabladetissa oli aluksi suunnitelma, että lukijat saisivat lauantain lehden välissä sunnuntailiitteen ja sunnuntain lehti lakkaisi. Ilmoittajille ja lukijoille tehty kysely kuitenkin osoitti, että vähiten lehteä kaivataan maanantaisin ja tiistaisin. Berggren epäilee, että puhe median ahdingosta on tavoittanut yleisön, sillä päätös kuusipäiväisyydestä on poikinut Vasabladetilla vain yhden tilausperuutuksen. Hänen mukaansa on mahdollista, että lehdet keksivät jotakin lisäpalvelua maanantaipäivälle verkkoon. Poikkeuksiakin on Sen sijaan Lehtiyhtymän kaupunkilehdet Imatralainen ja Lappeenrannan Uutiset alkavat ilmestyä ensi vuoden alusta keskiviikon lisäksi myös sunnuntaisin. Lehtien päätoimittajan ja kustannusjohtajan Karri Kannalan mukaan tämän mahdollistaa myönteinen kehitys ilmoitusmyynnissä ja lukijamäärissä. Lehdet siirtyivät tabloidiin vuoden alussa. – Useat lehtitalot ovat tehneet tabloidiuudistuksia, mutta me saimme ulosmitattua sen hyödyn myös kaupallisesti. Tabloidiuudistukset ovat olleet monessa lehdessä liian toimitusvetoisia, Kannala sanoo. Yhteisen toimituksen tekemät lehdet ovat jo tänä vuonna julkaisseet kuukausittain viikonloppunumeroja, joista on tullut hyvää palautetta. Kun ilmestymiskerrat tuplaantuvat, keskiviikon lehdet todennäköisesti ohenevat. Työmäärä kuitenkin kasvaa. Kannalan mukaan lehtiin palkataan yksi ihminen myyntiin ja juttuja aletaan ostaa enemmän ulkoa. Riikka Virranta hatun nosto Säästöt harventavat ilmestymistahtia PunaMusta painaa tulevaisuudessakin Pohjois-Karjalassa painetaan sanomalehtiä tulevinakin vuosikymmeninä. Sen varmistaa joensuulaisen painotalo PunaMustan painokonekauppa. Kaikkiaan 15 miljoonan euron investointi on emoyhtiö Pohjois-Karjalan Kirjapainolle strateginen ratkaisu, sillä nykyinen kone alkaa olla tiensä päässä. Uuden koneen käyttöikä on 25–30 vuotta. – Haluamme pysyä tällä alalla ja myös kasvaa. Jos käytössä ei ole huippukoneita, voi kasvun unohtaa, sanoo konsernin toimitusjohtaja Raimo Puustinen. Päätöksessä tärkeää oli tahto painaa itse konsernin omat lehdet. Kaksitornisen koneen kapasiteettia voidaan tarvittaessa laajentaa. Asennukset alkavat kesällä 2014 ja tuotanto alkuvuonna 2015. Konekauppias on Manroland Web Systems, jonka kone on myös Sanomalassa ja kahdessa tuliterässä painossa eli Kalevalla Oulussa ja Almalla Tampereella. – Samanlaisista koneista voi olla jatkossa hyötyä esimerkiksi osaamisen, varaosien ja huoltojen suhteen, kertoo PunaMustan toimitusjohtaja Jari Avellan. Millainen on painotalojen kartta tulevaisuudessa? – Painaminen keskittyy, sanoo Puustinen. – Jatkossa on vähemmän toimijoita, muotoilee Avellan. Suomen Lehdistö nostaa hattua Joensuun uudelle painokoneelle! Kaija Jäppinen Media auttaa menestymään Mediapäivä-seminaari kokoaa yhteen alan ammattilaiset, johdon ja yhteiskunnalliset vaikuttajat. www.mediapaiva.fi Mediapäivä-seminaari | Marina Congress Center | 28.11.2013 | www.mediapaiva.fi SuomenLehdistö 7/2013 7
aihe Ajankohtaista Teksti Lehti-ihminen Teksti Rouva Ilmajoki-lehti Päätoimittaja Liisa Ääryselle Ilmajoki ja sen paikallislehti ovat olleet elämäntapa 40 vuotta. Liisa Äärynen nauttii aamun hetkistä. Hän nousee kuuden maissa, keittää kahvit ja lukee mitä milloinkin: Suomen Kuvalehteä, sisustuslehtiä, joskus runoja. Tuolloin tulevat usein mieleen ensimmäiset ajatukset siitä, mistä Ilmajoki-lehdessä seuraavaksi voisi kirjoittaa. Tässä vanhassa talossa Äärynen on herännyt 18-vuotiaasta asti, kun hän muutti naapurikunnasta Jurvasta Ilmajoelle ja meni naimisiin. Yhdeksän vuoden aikana syntyi neljä lasta, ja lasten syntymien välissä hän aloitti työt tuolloin samassa talossa sijainneen Ilmajoki-lehden toimittajana. – Lehden miehet olivat kuulleet, että olin menestynyt kirjoituskilpailuissa, ja ajattelivat, että voin kouliintua toimittajaksi. Alle kolmikymppisenä, vuonna 1974 Äärysestä tuli jo lehden päätoimittaja. Toista näin pitkään samaa paikallislehteä vetänyttä henkilöä – ja vielä naista – on vaikea löytää. Nyt lähes 40 vuoden jälkeen hän on erään kollegan mukaan paikallislehtien grand old lady ja oman seutukuntansa puolestapuhuja, jolla on vankka kokemus, hyvät verkostot ja vaikutusvaltaa. Äärynen itse kuvailee itseään käveleväksi Ilmajoki-lehdeksi. On ihme, jos joku ei mustiin pukeutuvaa ryhdikästä naista tunnista. Jututtajia riittää silloinkin, kun hän aamun lukuhetkensä jälkeen siirtyy kotoaan nykyisin 200 metrin päässä sijaitsevaan toimitukseen. Sekä lehti että kunta ovat Ääryselle elämäntapa. Pääkirjoituksissaan hän muun muassa ajaa Ilmajoen säilymistä itsenäisenä. Ilmajoen tapah- Aamulehti kysyy yleisöltä tabloidista Aamulehti ei tee tabloidiuudistustaan omin päin toimituksen kammareissa vaan jyrää jättirekalla pirkanmaalaisten keskelle kysymään, mitä mieltä lukijat lehden aikeista ovat. Uudistukseen liittyvä kiertue kestää lokakuun kolme ensimmäistä viikkoa. Ensimmäinen etappi oli yliopistolla. – Kävijöitä oli monta sataa ja saimme paljon näkemyksiä koelehdestä. Minkä olimme itse kokeneet keskeneräiseksi tai toimimattomaksi, sen vahvisti myös palaute, kertoo uudistusprojektin päällikkö Matti Posio. Rekkakiertueen lisäksi lukijoiden mielipiteitä kysytään 8 SuomenLehdistö 7/2013 ” Minusta toimittajan pitää edelleen olla tiedonvälittäjä.” tumiin hän osallistuu lähes poikkeuksetta ja on mukana erityisesti kulttuuriyhdistyksissä. Osallistuminen onkin luonnollis- myös VTT:n kehittämässä Owelaverkkoyhteisössä. Verkkoraatiin haki noin 250 pirkanmaalaista ja mukaan pääsi sata. Työtapa valittiin, koska tuleva uudistus on merkittävä ja koskee myös sisältöä. Tabloidi-Aamulehti tulee ulos huhtikuussa. – Jotta lukijan kulma pysyisi kirkkaana, päädyimme useaan erilaiseen tapaan kysyä. Uudistuksessa meillä lehdentekijöillä ei ole vastauksia kaikkeen. Lukija on meitä parempi lehden lukemisen asiantuntija. Kaija Jäppinen Aamulehden järeä tabloidirekka parkkeerasi kiertueensa aluksi yliopiston pihaan. ta, kun tietää Äärysen tärkeimmän harrastuksen – tai ehkä sitä voisi kutsua jopa toiseksi työksi. Päätoimittaja on myös kuvanveistäjä. Hänen ansioluettelossaan on kolme sivua näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Kotitalon työhuone on täynnä pronssisia veistoksia ihmisistä arkipuuhissaan, esimerkiksi ajelemassa pyörällä tai soittamassa orkesterissa. Eläkkeelle jääminen on pitkän linjan lehtinaisella siirtynyt, sillä hän haluaa luovuttaa lehden seuraajalleen hyvällä mallilla: hiljattain vaihtuneet toimittajat ehtivät sitoutua taloon, ja tänä syksynä alkavat ulkoasu- ja verkkouudistukset saadaan vauhtiin. Mutta palataanpa vielä vuosikymmeniä kestäneeseen päätoimittajan uraan. Miten toimitustyö ja myös HBL uudisti netti-tv-konseptiaan – Siitä tuli liian pitkä. Ihmiset katsoivat vain vähän alkua. Halusimme pelkistää ja yksinkertaistaa konseptin, Studio HBL:n toinen tuottaja Janne Strang kertoo. Uusi konsepti tukee uutistuotantoa ja menee suoraan asiaan. – Uutiselle tuo lisäarvoa, että kuulet sellaisten ihmisten keskustelevan siitä, jotka tietävät mistä puhuvat. Lähetystä tuottaa kolmen hengen ydintiimi, mutta studioon tuodaan myös HBL:n toimittajia keskustelemaan oman alansa uutisista. Strangin mukaan netti-tv ei ole vaatinut henkilöstön kouluttamista, sillä lehden toimituksessa on paljon tv-kokemusta muun muassa ruotsinkieliseltä Yleltä. Riikka Virranta Hufvudstadsbladet aloitti uudenlaisen netti-tv:n tekemisen syyskuun puolivälissä. Studio HBL:n idea on keskustella päivän polttavimmasta kysymyksestä ajankohtaisten vieraiden kanssa. Omassa studiossa kuvattu viisiminuuttinen lähetys julkaistaan verkossa arkisin neljältä iltapäivällä. Viikonloppuna vuorossa on pidempi henkilöhaastattelu. Studio HBL on osa maksullista verkkosisältöä. Jo aiemmin tänä vuonna HBL testasi kerran viikossa julkaistavaa makasiinityyppistä verkko-tv-ohjelmaa, jossa käsiteltiin laajasti uutisia, kulttuuria ja ajankohtaisaiheita.
Liisa Äärynen nauttii luonnossa kulkemisesta. Ihmisten seurassa viihtyvä päätoimittaja haluaa välillä itselleen hiljaisen latautumishetken. Yksi hänen lempipaikkojaan on Ilmajoen Alajoki, joka on suuri peltolakeus. Kuka? Liisa Äärynen syntyi Jurvassa vuonna 1946 ja asuu Ilmajoella yrittäjämiehensä kanssa. Hän on toiminut Ilmajoki-lehden päätoimittajana vuodesta 1974. Äärynen on opiskellut avoimessa yliopistossa tiedotusoppia, aluetiedettä, kunnallispolitiikkaa, kirjallisuutta ja sosiaalipsykologiaa. Hän on vetänyt Tampereen yliopistossa täydennyskoulutuksena paikallisjournalismin kurssia vuosina 1982–2000 ja ollut perustamassa Paikallislehtien päätoimittajayhdistystä. Lisäksi hän on opiskellut ja opettanut kuvataidetta sekä pitänyt lukuisia näyttelyitä 1970-luvulta asti. Alkujaan Äärysen toiveammatti oli sisustussuunnittelija. Puntari > Printti vai uudet kanavat? Printti edellä, muut rinnalla. > Valokuva vai muotokuva? Muotokuva, joko maalaus tai veistos. Hyvä valokuva on kuvaava, mutta muotokuvan tekijälle tulee syvempi ote malliinsa, koska muotokuva syntyy pitkällä aikajänteellä. > Omenapiirakka vai tiramisu? Omenapiirakka kotona ja tiramisu Italian tunnelmallisessa pikkukylässä hyvän cappuccinon kera. journalismi ovat siinä ajassa muuttuneet? – Ennen oli helpompaa, kun tiedontulvaa oli vähemmän. Nyt ihmisille on tarjolla valtavasti tietoa, josta pitää ammentaa lukijoille tärkein. – Journalismista on tullut monipuolisempaa. Esimerkiksi kunnallispolitiikassa raportoitiin ennen vain suppeasti päätökset; nyt selvitetään, mistä on todella kysymys. Ny- kyjournalismissa ihminen ja elämä pääsevät esiin. Päätoimittajuuden alkuaikoina Äärynen toimitti jutut ja harvat, huolella valitut kuvat latomoon. Aina oli yllätys, miltä lehti lopulta näytti. – Muutenkin tekniikan kehittyminen on ollut valtavaa. Päätoimittajana aloittaessani lehti hankki minulle monen johtokunnan kokouksen jälkeen sähkökirjoituskoneen. Se oli Hämeen Sanomat hyötyy valmiista yhteisöistä – Haemme sopivia ja tarpeeksi vilkkaita verkkoyhteisöjä, joissa aihepiiriin liittyvistä tuotteista kiinnostuneet asiakkaat ovat jo valmiina. Ennen vuoden vaihdetta avautuu vielä yksi yhteisökauppa. Uskon, että vuoden päästä olemme laajentaneet maan ulkopuolelle. Lehtitalosta löytyy järjestelmän pyörittämiseen tarvittava it- ja markkinointiosaaminen. Verkkokauppahankkeessa työskentelee kehitysjohtaja, myyjä ja kaksi it-osaajaa. Kalastamon ja Bellapuodin kävijäkäyttäytymisessä näkyy eroja. Verkkokauppaan tottuneiden nuorten naisten suosima Bellapuoti kasvaa vauhdilla. Kaupassa on jo yli 130 kauppiasta ja yli 10 000 tuotetta. Kaija Jäppinen Hämeen Sanomien liikeidea viedä verkkokauppapaikka valmiiseen verkkoyhteisöön laajeni kotiin ja kauneuteen, kun Bella-blogien yleisövirtoja hyödyntävä Bellapuoti.com avautui syyskuun puolivälissä. Ensimmäinen Hämeen Sanomien kehittämä ja hoitama verkkokauppapaikka, kalastustarvikkeita myyvä Kalastamo.com aloitti keväällä. Sekä Kalastamo että Bellapuoti tuovat lehtitalolle rahaa tuotteiden myyntiprovisioina. Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilposen mukaan ilmoitusmyynti on mahdollista, mutta tärkeintä on saada mahdollisimman paljon yrittäjiä kauppaan mukaan. toinen Ilmajoella; Säästöpankissa oli se ensimmäinen. Nuori naispäätoimittaja herätti myös ärtymystä, kun hän siirsi etusivulla olleet kuolinilmoitukset nelossivulle, jossa ne ovat yhä. Entä näkeekö alan konkari nykyjournalismissa jotain moitittavaa? Äärysellä on kaksi asiaa, joita hän kritisoi. Kumpikin vaikuttaa kuitenkin hänen mukaansa jäävän lyhyeksi buumiksi ja selvä käännös parempaan on jo tapahtunut. Toinen on ulkoasun korostaminen, jossa isot kuvat ja otsikot nousevat sisältöä tärkeämmiksi. Toinen on se, että toimittajista tulee pääosan esittäjiä. – Toimittajan minäkeskeisyys jättää haastateltavan ja aiheen varjoon. Minusta toimittajan pitää edelleen olla tiedonvälittäjä. Äärysen luotsaama Ilmajoki-lehti on panostanut perinteiseen lehdentekoon, ja esimerkiksi verkkosivu on tähän asti ollut etupäässä maksullisen näköislehden varassa. – Toki verkko on tärkeä ja Ilmajoki-lehti pitää pystyä lukemaan sieltä kuin muutkin lehdet. Joskus tällaisen itsenäisen lehden on vain ensin hyvä katsoa rauhassa, mitä muut ovat tehneet. Paperisen paikallislehden tulevaisuuteen kokenut tekijä suhtautuu luottavaisesti. Paikallislehti on hänestä kuin sateenvarjo, joka kokoaa tärkeimmät ja läheisimmät asiat alleen. Syy siihen, miksi päätoimittaja on viihtynyt samassa työssä niin pitkään, on yksinkertainen: hän nauttii ihmisten tapaamisesta. – Pyrin myös aina saamaan ihmisen äänen Ilmajoki-lehteen ja aktivoimaan asukkaita, luomaan talkoohenkeä. Erään tutun mukaan Äärynen onkin tässä erityisen hyvä: – Häntä on helppo lähestyä. Hän on hauska ja huumorintajuinen ihminen. Noora Autio ammattiauttaja Veli-Pekka Katajamäki Tiiäkkönää mikä vetää? Kalevan Ookkonää-tapahtumat ovat yleisömagneetteja. Asiakaspalvelupäällikkö Pia Maria Penttinen kertoo, miten sanomalehtibrändin ympärille rakennetaan väkeä vetävä tapahtuma. ”Ookkonää-tapahtumat suunniteltiin 2011 kahden vuoden projektiksi. Tarkoitus oli liimata Suur-Ouluksi liittyviä kuntia yhteen. Suosion takia jatkamme edelleen. Kävijöitä on tapahtumasta riippuen kymmenistä pariin tuhanteen. Meillä on tapahtumakalenteri ja tavoite tehdä jotain joka kuukausi. Aihe voi olla mikä vain. Esimerkiksi Kalevan nimipäivää vietetään Ookkonää käyny painosa -tapahtumalla ja kesällä kokosimme ihmisiä teemalla Ookkonää teheny heinää. Ookkonää hevostellu -tapahtumassa oli esillä erilaisia hevosharrastuksia ja yli kaksikymmentä seuraa, yhdistystä tai yritystä esittelemässä toimintaansa. Halukkaat saivat jäädä tapahtuman jälkeen päivän raveihin. Tapahtumissa Kalevan teltalla on ohjelmaa, teemme kauppaa ja jaamme Ookkonäämateriaaleja. Tilaisuuksiin liittyy aina räätälöity tilauskampanja. Tärkeintä silti on, että monille Ookkonää on ensimmäinen kohtaaminen Kalevan kanssa. Mukana on aiheeseen sopivia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa on erilaisia so- ”Tilaisuuksissa olennaisinta on maanläheinen tunnelma.” pimuksia näkyvyydestä esimerkiksi lehdessä ja tapahtumissa. Meillä on konseptit kolmelle erilaiselle tapahtumalle. Yleensä tapahtumat ovat viikonloppuisin ja kestävät kahdesta kolmeen tuntia. Tapahtumatyöryhmässä on projektipäällikkö ja pari ihmistä lukijamarkkinointitiimistä. Paikan päällä on ihmisiä koko talosta. He saavat etukäteen ohjeet tapahtuman tarkoituksesta ja roolistaan. Kustannukset ovat sadoista euroista tuhansiin. Markinoinnissa Kaleva ja Kaleva.fi ovat tärkeimmät. Jaamme myös flyereitä, näymme Facebookissa ja paikallislehdissä. Markkinointi on tehokkainta aloittaa pari viikkoa ennen tapahtumaa. Tilaisuuksissa olennaisinta on maanläheinen tunnelma ja se, että sloganimme Kanssasi Kavela toteutuu.” Kaija Jäppinen Uutta tietoa tabloidista Mediapäivässä Miten ilmoittajat ja lukijat ovat vastaanottaneet uudistuneet tabloidit? Tähän vastaa Tampereen yliopiston tutkimus, joka julkaistaan Mediapäivässä torstaina 28. marraskuuta. Kokenut lehtiuudistaja John Bark neuvoo, miten vältetään ruotsalaislehtien tabloidiuudistuksissaan tekemät virheet. Ruotsalaisen mediakonserni Stampen Groupin toimitusjohtaja Tomas Brunegård pohtii suomalaisen media-alan tilaa. Sanomalehtien Liitto on mukana järjestämässä Mediapäivää, joka pidetään tänä vuonna ensi kertaa. > Lisätietoja ja ilmoittautuminen: www.mediapaiva.fi SATU KETTUNEN SuomenLehdistö 7/2013 9
KAUPUNKILEHDET Millainen lehti menestyy? Varaa sooloilla Lukijoiden arkea koskettavat jutut ja laaja peitto ovat kaupunkilehden valtit mediakentällä, sanovat lehtien päätoimittajat. Hyperpaikallisuus, matala uutiskynnys, askeleen lähempänä lukijoita. Erilaisia sanamuotoja, mutta sama viesti – kaupunkilehtien päätoimittajat tiivistävät yksi toisensa jälkeen kaupunkilehden erityisluonteeksi juuri ruohonjuuritason uutisoinnin. Kysyimme päätoimittajilta, millainen on kaupunkilehden rooli mediaympäristössä ja millainen lehti menestyy. – Hyvä kaupunkilehti aktivoi ihmisiä ja kertoo tapahtumista etukäteen. Kaupunkilehti on monipuolinen ja tarjoaa juttuja laidasta laitaan, Karjalan Heilin päätoimittaja Arttu Käyhkö sanoo. – Hyvä kaupunkilehti tyydyttää paikallisten uutisten tarpeen ja tarjoaa hyötytietoa esimerkiksi päiväkotien aukiolosta, jatkaa Suomen Lehtiyhtymän julkaisujohtaja Antti-Pekka Pietilä, joka toimii neljän kaupunkilehden, Länsiväylän, Vantaan Sanomien, Helsingin Uutisten ja Turkulaisen, vastaavana päätoimittajana. Arttu Käyhkö Antti-Pekka Pietilä Sauli Pahkasalo Tiina Nousiainen Hannu Helineva Tapani Markkanen Lukijat osallistuvat aktiivisesti Arttu Käyhkö ja Oulu-lehden päätoimittaja Sauli Pahkasalo näkevät ilmaisen kaupunkilehden ja tilattavan paikallislehden eroksi erityisesti sen, että kaupunkilehti vinkkaa tapahtumista etukäteen ja paikallislehti raportoi niistä paikan päältä jälkikäteen. Paikallislehti myös kertoo tarkemmin kunnallisista päätöksistä ja seurakunnan asioista. – Kaupunkilehdessä on varaa sooloilla enemmän. Teemme juttuja kaupunkikulttuurista ja ilmiöistä. Aihekirjo on vapaampi, sanoo Sauli Pahkasalo, joka on työskennellyt aiemmin paikallislehdissä. – Kaupunkilehdet tekevät myös säännöllisesti teemanumeroita, Käyhkö lisää. Päätoimittajien mukaan lukijat osallistuvat lehden tekoon aktiivisesti: he antavat palautetta ja juttuvinkkejä, lähettävät lehtiin omia tekstejään ja kännykkäkuviaan sekä ottavat osaa kilpailuihin ja gallupeihin. – Meillä on tätä käytäväliikennettä, eli lukijat tulevat ovesta sisään ja sanovat, että kävelin tuosta ohi ja tuli mieleen, voisitteko tehdä juttua tällaisesta aiheesta, Lounais-Lapin päätoimittaja Tiina Nousiainen kertoo. 10 SuomenLehdistö 7/2013 Lisäksi lehden tekijät korostavat jalkautumista toimituksen seinien ulkopuolelle. – Itse olen vienyt kadulle pöydän ja tuolin ja istunut siihen ”Päätoimittaja ihan pihalla” -kyltin kanssa. Ihmiset ovat olleet huvittuneita ja tulleet juttusille, kertoo Vartti Kouvolan päätoimittaja Hannu Helineva. Puolet lehdestä ilmoituksia Haastateltujen päätoimittajien mukaan ilmoittajien ja lukijoiden ennakkoluulot kaupunkilehtien journalismin tasosta ovat vähentyneet selvästi. Antti-Pekka Pietilä ja Hannu Helineva kertovat, että asennemuutos on ollut huomattava viimeisen 5–10 vuoden aikana. – Kun tulin tehtävääni vuonna Karjalan Heilin toimittaja Annika Suvivuo haastattelee kasvitieteellisen puutarhan Botanian asiakasvastaavaa Vilma Lehtovaaraa ja puutarhuri Yrjö Vähäkalliota. Botania oli Itä-Suomen yliopiston kasvitieteellinen puutarha, josta yliopisto luopui rahan takia. Heili oli asiassa aktiivinen ja kirjoitti paljon puutarhan tulevaisuudesta. Botaniaa pyörittämään perustettiin yhdistys.
Aimo Salonen Kaupunkilehti keskustelee lukijan kanssa Vuoden kaupunkilehti -kilpailun tuomari, markkinointiviestintäalan yrittäjä Mervi Juutilainen löytää kilpailussa menestyneistä lehdistä yhden merkittävän yhteisen piirteen: ne keskustelevat alueensa asukkaiden kanssa. Vuoden kaupunkilehti- ja Vuoden kaupunkilehtijuttu -kilpailun tulokset julkistetaan 11. lokakuuta. Tuomarit valottavat kilpailussa palkittavien lehtien valtteja jo etukäteen. Pitkään kaupunkilehdissä työskennelleen Juutilaisen mukaan hyvä kaupunkilehti haastaa lukijan ottamaan kantaa ja vinkkaamaan tekijöille aiheita lehden kaikkien kanavien kautta. – Lukijat myös välittävät uutisia ja kuvia. Ihmiset voivat kertoa tarinoitaan ja jakaa kokemuksiaan toisille. Esimerkiksi matkailu ja ruoka kiinnostavat kaikkia. Myös visuaalisuus on tärkeä osa lehteä. – Selkeä rakenne, hyvät kuvat ja tyylikäs taitto houkuttelevat lukijaa tarttumaan sellaiseenkin aiheeseen, josta hän ei aikaisemmin edes tiennyt olevansa kiinnostunut, Juutilainen muistuttaa. Selviytymistarinat menestyivät Vuoden kaupunkilehtijuttu -kilpailun parhaimmistossa taas erottuivat hyvin kirjoitetut yksittäisten ih- ”Hyvä kaupunkilehti haastaa lukijan ottamaan kantaa.” misten selviytymistarinat. Herkullista oli myös, jos toimittaja oli vienyt lukijan jonnekin, mihin tämä ei muuten pääse. Näin analysoi kilpailun voittajat valinnut journalismin tutkija ja kouluttaja Maria Lassila-Merisalo. – Enemmän jäin kaipaamaan yhteiskunnallisia juttuja, joissa byrokraattiset ja puisevatkin asiat olisi puettu kiinnostavaan muotoon. Lassila-Merisalon mielestä kaupunkilehti on oman alueensa ihmisten ja paikkojen tarinoiden areena. – Näitä tarinoita voisi lähteä etsimään vielä lisää, ja toimittaja voisi ottaa rohkeammin kertojuuden itselleen, hän vinkkaa. Erityistä kiitosta Lassila-Merisalo antaa niille jutuille, jotka olivat lähteneet liikkeelle lukijan ideasta. Noora Autio > Julkaisemme kilpailun tulokset ja voittaja-arviot 11.10. osoitteessa www.suomenlehdisto.fi. 2004, läheskään kaikki ilmoittajat eivät uskoneet kaupunkilehden voimallisuuteen ilmoitusmediana. Viime aikoina en ole törmännyt tällaiseen lainkaan, Helineva sanoo. Muutokseen ovat päätoimittajien mielestä vaikuttaneet sisältöön panostaminen, kaupunkilehtikilpailut ja pitkä jalkatyö. Kaupunkilehtien ilmoitusprosentit liikkuvat 50:n molemmin puolin. Joissakin lehdissä pidetään kunnia- asiana, että journalistista aineistoa on enemmän kuin ilmoituksia. Toisissa lehdissä taas ilmoituksia on 55– 70 prosenttia, koska puolet ja puolet -asetelma ei takaa kannattavuutta. – Kaupunkilehtien tekijöiden olisi hyvä tiedostaa, että olemme media, jolta odotetaan myös ilmoituksia. Omien tutkimustemme mukaan lukijat lukevat ilmoituksia lähes yhtä tarkasti kuin journalistista aineistoa, Hannu Helineva kertoo. ” Itse olen vienyt kadulle pöydän ja tuolin ja istunut siihen ’Päätoimittaja ihan pihalla’ -kyltin kanssa.” Vain kiinnostava lehti myy Ilmoitusmyynti kaupunkilehdessä on pitkälti suoraa puhelinmyyntiä, joskin asiakaskäynteihin on alettu panostaa aiempaa enemmän. Kaupunkilehtien päätoimittajat korostavat, että mitään poppaskonsteja myyntiin ei ole olemassa. – Ilmoitusten myynti ei onnistu, jos tuote ei ole kiinnostava. Ensin lehti tehdään houkuttelevaksi lukijoille, ja vasta sen jälkeen, kun on paljon lukijoita, se voidaan myydä ilmoittajille, Antti-Pekka Pietilä muistuttaa. – Kaupunkilehti on sirpaloituvassa mediamaailmassa ilmaisen jakelun vuoksi erityisen tavoittava väline, ja peittoprosentit ovat korkeita, Suur-Jyväskylän Lehden päätoimittaja Tapani Markkanen sanoo. Ajankohtainen asia monelle kaupunkilehdelle on, alkaako Itella jakaa kaupunkilehtiä myös ei mainoksia -talouksiin. Yksityiset jakeluyhtiöt ovat jo tähän suurelta osin lähteneet lehtien kanssa neuvoteltuaan. Esimerkiksi Karjalan Heiliä alettiin jakaa mainoskieltotalouksiin kesäkuun alussa, ja painosmäärä kasvoi 4 000:lla. Suur-Jyväskylän Lehti on päässyt jo syksystä 2008 lähtien ilmestymisalueensa ei mainoksia -talouksiin, joita on nyt miltei 13 000. Määrä on lähes kaksinkertaistunut viidessä vuodessa. Noora Autio SuomenLehdistö 7/2013 11
näin me teemme STT-Lehtikuvan Luotto-hanke Epäilys elää deskissä STT-Lehtikuva aikoo olla entistä luotettavampi. Toimitus tahtoo vähentää virheitä ja katsoo aiempaa tarkemmin, kuka jutuissa puhuu. STT-Lehtikuva julkaisee päivässä 300–400 juttua versioineen. Päivässä uutistoimisto korjaa keskimäärin paria, kolmea juttua. Lehteen saakka meneviä oikaisuja se toimittaa pari, kolme viikossa. Onko virheitä paljon? Ainakin ne teettävät työtä. Pahimmassa tapauksessa virhe ehtii levitä asiakaslehtien verkkosivuille, lehdille menevään uutisvirtaan, tekstiviestiuutisiin, radiosähkeisiin, sosiaaliseen mediaan ja Fox Newsin lähetykseen. Virhe syö luottamusta. – Minkä ihmeen takia lukijan täytyisi uskoa meidän kestävyysvajelaskelmiimme tai ulkopoliittisiin analyyseihimme, jos emme osaa käsiaseiden kaliibereja tai Helsingin kaupunginosia? STT-Lehtikuvan uutispäätoimittaja Minna Holopainen kysyy. Virheistä jää kiinni STT-Lehtikuvassa on noin vuoden ajan paneuduttu virheiden vähentämiseen ja journalismin luotettavuuteen. Uutisoinnin perusteiden kertaamiseen on useita syitä. Verkkoaikana luotettavuuden merkitys korostuu. Virheistä ja vinoumista jää kiinni. Yleisö ei enää ole toimitetun tiedon varassa, se on kriittistä ja pääsee itse vertailemaan lähteitä. Toinen syy nousi asiakastutkimuksesta. STT:n luotettavuus on perinteisesti rankattu korkealle, mutta pari vuotta sitten arvosana notkahti. Tarkemmissa haastatteluissa kritiikille ei löytynyt selkeää syytä, ja samalla yleinen asiakastyytyväisyys on koko ajan parantunut. Holopainen uskoo palautteen liittyvän siihen, että uutistoimisto on elävöittänyt ilmaisuaan. – Ennen olimme pravdamaisen luotettavia ja tylsiä, ja kun rupesimme olemaan vähän eloisampia, meitä ei koeta enää niin luotettaviksi, Holopainen arvioi. Luotettavuus on kuitenkin uutistoimistolle arvo, josta ei voi tinkiä. Edes hiljattain aloitetut yt-neuvottelut ja 2,1 miljoonan euron säästötavoite eivät Holopaisen mukaan saisi vaikuttaa luotettavuuteen. Lähteet puntariin Viime vuoden alkupuolella käynnistyi Luotto-hanke. Sen aikana toimituksen osastot analysoivat esimiestensä johdolla virheitään, lähdekäytäntöjään ja työtapojaan. Myös asiakkailta kysyttiin vielä kerran, missä STT-Lehtiku- 12 SuomenLehdistö 7/2013 Vinkit Näin juttu on luotettavampi > Tee tarkistuksesta rutiini Ulkomailta kopioituna käytäntönä STT-Lehtikuvan toimitus laati listan asioista, jotka toimittajan tulee tarkistaa jutustaan. Tärkeintä on tarkistaa nimet, tittelit, numerot, paikat ja ajanilmaisut. Usein väärin menevät vastuut: esimerkiksi VR tiedottaa myös asioista, jotka kuuluvat Liikennevirastolle. > Siteeraa sanatarkasti Jos käytät sitaattiviivaa, lainauksen on oltava uutistoimiston perinteen mukaan tarkka. Sen voi ainoastaan muuttaa kirjakielelle. Sama sääntö koskee niin poliitikkojen kuin kotiäitien lausuntoja. > Älä usko haastateltavia Poliisitiedotteissa ja poliitikkojen puheissa on virheitä. Tarkista myös tiedot, jotka luulet itse tietäväsi. > Hae olennaiset lähteet juttuun Hanki juttuun aina muitakin näkökulmia kuin esimerkiksi infossa tarjotaan. Älä uutisoi tutkimustulosta tai yritysuutista ilman toisia asiantuntijalähteitä. > Lisää silmiä vuorojärjestelyillä Lueta juttu kollegalla. Erikoistoimittajien kannattaa luettaa juttu toimitussihteerin lisäksi toimittajalla, joka tuntee alan termistön. Jos mahdollista, järjestäkää editori jo suunnitteluvaiheeseen. > Työkierto vähentää virheitä Jos väellä on kokemusta eri osastoilta, paikalla on todennäköisemmin erikoisosaamista, kun uutinen iskee. > Käykää virheet läpi ja oppikaa STT-Lehtikuvassa toimitussihteeri kokoaa viikoittain virheet, analysoi ne ja lähettää toimitukselle. Näin virheistä voi oppia ja keskustella. > MALLIA MAAILMALTA? Yhdysvaltalainen verkkolehti Slate julkaisee oikaisuistaan listaa, jossa virheen tekijä mainitaan nimeltä. STT:ssä häpeäpaalun ei katsota sopivan Suomeen. Myöskään erilliseen faktantarkistajaan ei ole resursseja. Skandinaviassa vastuu tiedoista on toimittajalla. van luotettavuus pettää. Suuria vääristymiä sisällöistä ei löytynyt, mutta huolimattomuusvirheet harmittavat kaikkia. Tyypillisin virhe on teoriassa helppo korjata: väärin raportoitu nimi, titteli tai numero. Silti Minna Holopaisen mukaan luotettavuus mitataan siinä, pääsevätkö toimittajat kulisseihin. – Kaikkien niiden näytelmien taakse, joita meille työmarkkinoilla ja yrityselämässä esitetään. Yhtenä konkreettisena toimena STT-Lehtikuvassa tehtiin toimittajille tsekkauslista, joka kehottaa tarkistamaan jokaisesta jutusta yleisimmät virhepaikat. Lista vaatii myös käyttämään monipuolisesti lähteitä ja epäilemään niitä. Toimitus pohtii entistä enemmän, kenen äänellä jutuissa puhutaan. Esimerkiksi pidempiin väitösuutisiin haetaan rutiinikäytäntönä toinen ääni. Reportteriryhmän esimiehen Ma- ria Annalan mukaan vaikutukset kuuluvat talon sisäisessä palautteessa. – Vanha rasite on, että olemme nähneet aiheet liikaa viranomaisten näkökulmasta. Nyt yritämme kyseenalaistaa: mitkä kaikki lähteet tarvitaan, jotta asiasta syntyy riittävän monipuolinen kuva. Höttö vähentyi Hanke on vaikuttanut myös toisten juttuja käsittelevän portaan eli deskin vuoroihin. STT-Lehtikuvassa toimitussihteeri lukee linjoille lähtevän jutun kahteen kertaan. Ensin hän pa- ” Vanha rasite on, että olemme nähneet aiheet liikaa viranomaisten näkökulmasta.” neutuu kieleen, toisella lukukerralla sisällön uskottavuuteen. Suuriin muokkauksiin ei usein jää aikaa. Nyt vuorokierrossa on lisäksi suunnitteleva toimitussihteeri, joka työskentelee toimittajien työparina. Kaksikko pohtii rauhassa ajattomampien juttujen kärkiä, rakenteita ja sopivia lähteitä jo jutun tekovaiheessa. – Kun aikaa on enemmän kuin 15 minuuttia, voidaan varmistaa, että jutussa on riittävästi lähteitä. Kyllä se vähentää virheitä ja parantaa laatua, deskin esimies Maisa Lehtovuori sanoo. Uusi vuoro järjestyi jakamalla saman joukon työt uudella tavalla. Lehtovuoren mukaan suunnittelevan sihteerin ansiosta aiheista tunnistetaan ajoissa uutisen mahdollisuus, jolloin toimittajalle jää aikaa kaivaa kärjestä tiukempi. – Höttö on vähentynyt, Lehtovuori toteaa.
mediankentät KIMMO MÄNTYLÄ / STT-Lehtikuva Maria Lassila-Merisalo on journalismin tutkija, kouluttaja ja kirjoittaja. Tarinan opissa Kymmenisen vuotta sitten tarinallinen journalismi oli vielä harvojen toimittajien ja tiettyjen sivujen laji. Nyt yhä useammassa lehdessä odotetaan kaikkien toimittajien kirjoittavan vahvoja tarinoita alueen ihmisistä ja tapahtumista. Uutistoimittaja ei vain väänny tarinankertojaksi sormia napsauttamalla. Kun siirrytään uutisjutuista tarinalliseen kirjoittamiseen, pitää muuttaa koko jutuntekoprosessi, ei vain kirjoittamista. Karkeasti ajatellen muutoksen voi hahmottaa kääntämällä tilanteet nurinkurin. Uutisjutussa toimittaja on näkyvässä roolissa aineistonhankinnassa. Hän haastattelee juttunsa kannalta oleelliset ihmiset ja hankkii vastaukset tärkeinä pitämiinsä kysymyksiin. Toimituksessa hän istuu kirjoittamaan ja vetäytyy taka- ” Kun siirrytään uutisjutuista tarinalliseen kirjoittamiseen, pitää muuttaa koko jutuntekoprosessi, ei vain kirjoittamista.” alalle: asia määrää esitysjärjestyksen ja jutun logiikan, muoto on ennalta annettu. Tarinallista juttua tehdessään toimittaja taas asettuu aineiston keruussa enemmän tarkkailijaksi. Hän havainnoi ympäristöään ja vaihtaa usein perinteisen haastattelun spontaaniin keskusteluun. Saavuttuaan toimitukseen hän sitten ottaa ohjat käsiinsä, määrää muodon ja muovaa materiaalin tarinaksi, joka parhaiten palvelee aihetta. Jos maailmalta tuodaan toimitukseen uutismielellä kerätty materiaali, taitavinkaan kirjoittaja ei pysty muovaamaan siitä tarinaa hankkimatta reilusti lisää aineistoa. Faktoista vastaa edelleen kirjoittava toimittaja, mutta käsittelijöiden mottona on epäillä kaikkea. Suunnitteleva sihteeri myös analysoi viikoittain koko toimituksen tekemät virheet ja lähettää palautteen kaikille. Jos virheistä löytyy trendejä, hän puuttuu asiaan. Lukija-ajattelua oikaisuihin STT-Lehtikuva määritteli Luottohankkeessa uudelleen myös käsityksensä luotettavuudesta ja päivitti oikaisuohjeensa. Luotettavuuteen kuuluu nyt kertoa myös asioista, joista kukaan ei halua kertoa. Oikaisuissa uutistoimiston linjaus on jo pitkään ollut, että kaikki virheet korjataan riippumatta siitä, onko sitä vaadittu, onko virhe merkittävä tai mistä se on peräisin. Muutos on, että virhe korjataan myös, jos lukija on helposti voinut käsittää asian väärin. Deskin esimiehen Maisa Lehtovuoren (vas.) mielestä STT-Lehtikuvan jutut ovat harkitumpia Luottohankkeen jälkeen, vaikka kiireessä virheitä tuleekin. ”Yhä useampi tiedostaa, ettei viranomaislähteisiinkään kannata suhtautua niin, että ne ovat jumalansanaa”, reportteriryhmän esimies Maria Annala sanoo. Holopainen korostaa, ettei lähdekritiikki tai tarkkuus faktoissa ole STT-Lehtikuvassa uutta. Kysymys on tasalaatuun pyrkimisestä. Uutispäätoimittajan mukaan takavuosina journalismissa virheisiin suhtauduttiin suurpiirteisesti. – Olen vähän kyyninen journalismin kulta-ajasta. Missä tahansa toimituksessa meni läpi asioita, joissa ei ollut ihan kauheasti tolkkua. Holopaisen mukaan politiikan journalismissa suhtaudutaan yhä liian hyväuskoisesti päättäjien puheisiin. Sellaiseen ei enää ole varaa. Mutta onko virheiden määrä kääntynyt laskuun? Ei ole. Ei vaikka tsekkauslistaa käyttämällä määrän pitäisi puolittua. Helppoihin virheisiin puuttuminen kiireisessä työssä on osoittautunut hankalammaksi kuin lähdekritiikin parantaminen ja näkökulmien monipuolistaminen. Riikka Virranta Leipätekstin olennaisin yksittäinen osa on tietenkin aloitus. Muutaman ensirivin aikana lukija päättää, jatkaako lukemista vai kääntääkö katseensa. Aloituksen tulisi olla helposti sulava ja välittömästi kiinnostuksen herättävä. Ei pitkiä, polveilevia lauserakenteita eikä hankalia vierasperäisiä käsitteitä. Helpoin tapa tarkistaa niin aloitus kuin lopulta koko juttukin on lukea se ääneen. Lukemisen tulisi sujua helposti ja hengenvetopaikkojen osua luonteville kohdille. Aloituksen värikäs tunnelmakuvaus jää irralliseksi, jos pari kappaletta myöhemmin rakenne on jo puhdasta uutiskerrontaa. Tyylin johdonmukainen säilyttäminen on aloittelevalle tarinoitsijalle usein hankalaa. Avuksi voi ottaa lopetuksen, joka on aloituksen luonnollinen pari. Jos ne toimivat, kaikki niiden välissä olevakin löytää helpommin oman paikkansa. Sulkeutuva ympyrä on aina toimiva rakenne. Juttu voi loppua samaan paikkaan tai tilanteeseen, josta alkoikin. Ehkä alussa esitettyyn kysymykseen saadaan lopetuksessa vastaus. Lopetus on oleellisessa roolissa siinä, mihin mielentilaan lukija jää jutun luettuaan. Tämä on erityisen tärkeää tiedostaa, kun kirjoittaa vaikeista aiheista. On kouluttajia, joiden mielestä loppuun pitää aina luoda positiivinen noste. Itse olen eurooppalaisen melankoliaan taipuvaisen mielenlaadun ystävä ja uskon, että lukijat sietävät myös lopetuksia, joissa tilanne jää epävarmaksi tai jopa kurjaksi. Epämukavan olon jättävä lopetus voi parhaimmillaan aktivoida lukijan tekemään jotakin asioiden hyväksi: lahjoittamaan vaatteita hyväntekeväisyyteen, lähtemään lenkille, rapsuttamaan puolison selkää tai hermojen kiristyessä laskemaan kymmeneen. SuomenLehdistö 7/2013 13
tutkimus teoria&käytäntö Journalismin kriisi Journalismin kultakausi on nyt TEORIA VÄITTÄÄ Kirjoittaja Panu Uotila on journalistiikan yliopistonopettaja Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksella. panu.uotila@jyu.fi 14 JOURNALISMIN KRIISISTÄ on varoiteltu mediatutkijoiden piirissä jo pitkään. Huolestuneiden tutkijoiden mukaan journalismi on kaupallistunut, viihteellistynyt ja yhdenmukaistunut, minkä seurauksena julkinen keskustelu on kaventunut, journalismin arvo kyseenalaistunut ja toimitustyö muuttunut teolliseksi sisällöntuotannoksi. Myös toimittajat ovat arvioineet aiemmissa tutkimuksissa, että analyyttisyys ja kriittisyys vähenevät journalismissa, kun taas viihteellisyys ja elämyksellisyys lisääntyvät. Toimittajat kokevat, että työn kiire on lisääntynyt, työsuhteen turvattomuus arkipäiväistynyt ja autonomia kadonnut. Journalismin kiistämätön muutos on monissa tutkimuksissa nähty uhkana, jolloin journalismia samaan aikaan positiiviseen suuntaan kuljettaneet kehityskulut ja mahdollisuudet ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Vaikka journalismin rahoitus on mediamurroksen vuoksi kriisissä – tai ainakin voimakkaassa muutoksessa – se ei automaattisesti tarkoita, että myös sisällöt olisivat kriisissä. Pienikin toimitus voi yltää laatujournalismiin, jos se keskittyy olennaiseen. Tampereen yliopiston tutkija Kari Koljonen kritisoi väitöskirjassaan SuomenLehdistö 7/2013 rohkeasti ”ennen oli kaikki paremmin” -kriisipuheita. Koljonen tutkii katastrofiuutisoinnin kautta toimittajien työn ja tavoitteiden muutosta 1920-luvulta nykyaikaan. Hänen mielestään journalismin kriisi on vain yksi, kapea näkökulma katastrofiraportoinnin muutokseen. Journalismi on aina ollut muutoksessa – tai murroksessa –, joskin tällä hetkellä muutoksen vauhti on poikkeuksellisen nopeaa. JOS JOURNALISMIN laadun väitetään heikentyneen ja toimittajien ammattietiikan rapautuneen, jostain täytyy tällä logiikalla löytyä kultakausi, jolloin journalismi oli parhaimmillaan. Moni ajoittaa kultakauden 1980-luvun lopulle. Aikaan, jolloin sanomalehdet tuottivat erinomaisesti, deadline oli vain kerran vuorokaudessa eikä laman tuloa osattu vielä ennustaa. Koljonen analysoi yhdessä tutkimusryhmien kanssa yli kaksituhatta printtilehtien katastrofiuutista, eikä tätä myyttistä kultakautta löytynyt. Toimittajien ammattieetos ja juttujen sisällöt ovat muuttuneet. Journalismi heijastelee aina ympäröivän yhteiskunnan muutoksia, mutta kyse on nimenomaan muutoksesta eikä sitä voi kutsua rapautumiseksi. Koljosen mukaan 1970- ja 1980-lukujen journalismia hallitsivat ”korkean modernin” ideaalit, jolloin jour- Fakta Tutkijat: Eliisa Vainikka, Elina Noppari, Ari Heinonen ja Jukka Huhtamäki Tutkimus: Twiiteryhmiä ja uutispäivittelyä – toimittajana sosiaalisessa mediassa. Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMET, Tampereen yliopisto 2013. Aineisto: Yhteensä kymmenen toimittajan haastattelu Suomessa ja Iso-Britanniassa, seitsemän sosiaalisen median asiantuntijan haastattelu, kysely, johon vastasi 248 verkonkäyttäjää, dokumentti- ja verkostoanalyysiaineistoja. ” Asiat möyhitään nyt pohjamutia myöten, mitä ennen ei tehty.” nalistit välittivät tietoa, valistivat kansaa, seurasivat eliittiä ja pyrkivät uskollisesti jäljentämään tapahtunutta lehtien sivuille. Erilaisten syklien kautta journalismi on muuttunut 2000-luvun ”notkean modernin” vaiheeseen, jolloin tavoite on järkeen ja tunteisiin veto- avan sisällön tuottaminen, kuluttajien palveleminen, vallanpitäjien haastaminen ja tulevaisuuden ennakointi. Alan eettisten sääntöjen noudattaminen on liukunut ammattiyhteisön itsesääntelystä kohti tilannekohtaista eettistä puntarointia. JOURNALISMIN KULTAKAUDEN voidaan siis aivan yhtä perustellusti väittää olevan juuri nyt kuin aikana ennen digitaalisen journalismin luikertelua sanomalehtien paratiisiin. Journalismin kultakausi määrittyy sen mukaan, millaista journalismia arvostaa. Vaikka journalismi on aina ollut muutoksessa, on toimittajien ammatti-ideologiassa myös jotain pysyvää. Journalismin julkisen palvelun tehtävä tiedon välittäjänä ja vallan vahtikoirana, objektiivisuus, riippumattomuus, ajankohtaisuus ja eettisyys ovat säilyneet toimittajien ihanteina vuosikymmenestä toiseen. Mielestäni laatujournalismin tekemistä uhkaavat nykyisin kaksi rajallista, toisiinsa kietoutuvaa resurssia, joista puhutaan toimituksissa aiempaa enemmän: raha ja aika. Näistä kummastakin on digimurroksen keskellä kroonisesti pulaa, kun kilpaillaan kuluttajien rahasta ja ajasta. Toimittajien ja heidän esimiestensä haasteena on, että näiden resurssien puute ei näkyisi journalistisissa sisällöissä.
KÄYTÄNTÖ VASTAA SAVON SANOMIEN artikkelitoimittaja Vesa Kärkkäinen, olet työskennellyt toimittajana 1980-luvun puolivälistä lähtien. Onko suomalaisessa journalismissa ollut jokin kultakausi, jonka jälkeen asiat ovat menneet huonompaan suuntaan? – Mielestäni journalismin kultakausi on aina, hyvälle journalismille on aina kysyntää. Joku aina väittää, että joskus olivat jotkut asiat paremmin, mutta silloin yleensä unohtuvat ne asiat, jotka olivat tuolloin huonommin. Kun mietitään journalismin sisältöjä, mikä oli ennen huonommin? – Ennen internetiä puhelin oli toimittajan tärkein työkalu. Silloin oli pakko luottaa nykyistä enemmän haastateltaviin, joten haastateltavien valinta vaikutti olennaisesti jutun totuusarvoon. Internetin myötä tuli paljon enemmän keinoja tiedon tarkistamiseen eri lähteistä. Mikä oli ennen paremmin? – Kun ennen oltiin enemmän haastateltavien armoilla, nyt uuden haasteen tiedon totuudellisuudelle tuo harkinta-ajan lyhentyminen. Huonompaan suuntaan mentiin silloin, kun ajateltiin, että netti tappaa meidät. Hätääntyminen johti alkuvaiheessa sähläykseen, jossa oli pakko laittaa juttuja kiireessä ulos, mikä ei ollut suurta viisautta. Journalismin kriisiytymisestä puhuvat mediatutkijat väittävät, että journalismi on kaupallistunut, viihteellistynyt ja yhdenmukaistunut. Oletko samaa mieltä? – Olen aivan samaa mieltä niiden mediatutkijoiden kanssa, jotka lukevat vain verkkolehtiä. Jos nämä tutkijat lukisivat painettuja sanomalehtiä, niin huomaisivat, että väite ei pidä paikkaansa. Jos viihdejuttujen suhteellinen osuus journalismissa on kasvanut tarjonnan lisääntymisen myötä, tarkoittaako se kuitenkaan sitä, että syvällisten juttujen tarjonta olisi vähentynyt? – Syvällinen, faktapohjainen asiajournalismi vähentyi jossain vaiheessa, mutta tässä ollaan koko ajan ottamassa askeleita taaksepäin. Jutut ovat normaalipäivinä aiempaa lyhyempiä, mutta jutun syvällisyyttä ei voi laskea sen pituudesta. – Ison uutistapahtuman yhteydessä asiat möyhitään nyt pohjamutia myöten, mitä ei ennen tehty. Jutut eivät ole nykyisin pitkiä, mutta samasta aiheesta tehdään paljon aiempaa enemmän juttuja, jotka valottavat asiaa eri puolilta. Onko journalismin tulevaisuus viihteellisessä pintatiedossa? – Luulen, että faktapitoisen asiajournalismin merkitys vain kasvaa lähivuosina. Uskon, että tämä viihdejuttujen korostuminen on välivaihe, koska nämä verkon klikkausjutut eivät ole muuttuneet rahaksi. Alkaa olla tilausta journalismille, jossa perattaisiin esimerkiksi julkisen talouden menojen paisumista. Väitän, että jos Suomi-kuvan peruspilareita pengottaisiin pohjamutia myöten, lehdet revittäisiin käsistä. Tätä tutkin Nuoret lukevat maakuntalehdestä paikallisuutisia ANU-ELINA ERVASTI Yhteiskuntatieteiden maisteri Tutkimus: Pro gradu -tutkielma Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikköön: ”Paikallisuutta vai läheisyyttä? Nuorten aikuisten Satakunnan Kansan lukijoiden alueelliset identiteetit ja maakuntalehtisuhde.” Tutkimus löytyy osoitteesta: http:// tutkielmat.uta.fi/ pdf/gradu06933.pdf Lehtitaloissa on jo vuosia harmiteltu nuorten yleisöjen kaikkoamista. Kuinka saada nuoret kiinnostumaan ja maksamaan sanomalehdestä, kun suuri osa uutisista löytyy ilmaiseksi internetistä? Päätin tutkia gradussani, voisiko paikallisuudesta löytyä lääke ongelmaan. Haastattelin Alma Aluemedian toimeksiannosta kahtatoista nuorta aikuista, jotka lukevat säännöllisesti Satakunnan Kansaa. Halusin tietää, mikä maakuntalehdessä kiinnostaa 18–24-vuotiaita nuoria ja vaikuttaako juttujen paikallisuus niiden kiinnostavuuteen. Tein teemahaastatteluni syksyllä 2012 ja analysoin ne kvalitatiivisesti teemoittelemalla. Lisäksi jaoin haastateltavani kolmeen ryhmään sen mukaan, kuinka vahvoja alueellisia identiteettejä löysin heidän kertomuksistaan. Nuoret kertoivat hakevansa maakuntalehdestä varsinkin paikallisia uutisia. Pelkkä fyysinen paikallisuus ei kuitenkaan riitä tekemään jutusta kiinnostavaa, vaan sen on oltava lukijalle myös henkisesti läheinen. Tärkein kiinnostavuutta lisäävä tekijä on sidos lukijan omaan elämään. Myös tutut paikat ja ihmiset tekevät jutusta kiintoisamman. Jotkut haastateltavista kokivat esimerkiksi lähikuntia koskevat jutut tylsiksi, jos kunnat eivät liittyneet mitenkään heidän arkeensa. Ne haastateltavat, joiden alueellinen identiteetti oli vahvin, eivät vaikuttaneet juurikaan muita innokkaammilta lehdenlukijoilta. Voimakkain lehteen kohdistuva kritiikki tuli juuri heiltä. Sen sijaan ne haastateltavat, joiden alueellinen identiteetti näyttäytyi hei- koimpana, eivät olleet aivan yhtä innokkaita lukijoita kuin muut. Nuorten lukijoiden houkuttelemiseen tarvitaan siis heidän elämäänsä liittyviä aiheita, heidän arjessaan läsnä olevia paikkoja sekä tuttuja ja mielenkiintoisia henkilöitä. Sanomalehti oli kaikille haastateltavilleni tuttu jo lapsuudenkodista, mikä viittaa siihen, että lehden tulisi tavoittaa nuoret mahdollisimman varhain. Maakuntalehden ei kuitenkaan tarvitse muuttua nuortenlehdeksi: vain harva haastateltava toivoi, että lehti olisi nuorekkaampi. Sen sijaan Satakunnan Kansan jutut olivat monelle sukupolvia yhdistäviä puheenaiheita. Tämä tuntuisi vihjaavan, että maakuntalehti rakentaa yhä yhteisiä identiteettejä ja toimii yleisjulkisuutena myös nuorten lukijoidensa silmissä. Verkkotoimittaja tekee jopa 30 juttua vuorossa Ville Manninen Filosofian maisteri Tutkimus: Pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitokselle: ”Luottamuksen perusteet: suomalaisten verkkotoimitta jien lähdekäytännöt.” Tutkimus löytyy osoitteesta: https:// jyx.jyu.fi/dspace/ handle/123456789/ 41752 Verkkojournalismilla on jo omat muotonsa, tekijänsä ja tapansa. Lopputulosta edeltävästä työstä ei kuitenkaan tiedetä kovin paljoa, ainakaan toimitusten ulkopuolella. Tieto on tarpeen. Se palvelee yleisön medialukutaitoa ja journalistisen alan sisäistä kehitystä. Pro gradu -tutkielmassani keskityin lähteiden käyttöön, jota voidaan pitää yhtenä lopputuloksen luotettavuuteen eniten vaikuttavista tekijöistä. Tutkimuksessani tarkkailin viittätoista verkkotoimittajaa seitsemässä toimituksessa, kutakin yhden työvuoron ajan. Vuoron päätteeksi haastattelin toimittajia vapaamuotoisesti. Tutkitut toimitukset olivat suomalaisia ja kooltaan sekä julkaisualustoiltaan vaihtelevia. Erot toimitusten välillä olivat paikoin suuriakin. Yksi toimittaja saattoi kahdeksantuntisen työvuoron aikana kirjoittaa vain muutamia juttuja, kun toinen tuotti ja julkaisi lähes 30 juttua. Pääosin havainnot olivat kuitenkin varsin yhdensuuntaisia. Keskimäärin juttuja syntyi vuoron aikana 7,5 kappaletta (mediaani 6), ja aikaa niihin kului yhteensä keskimäärin noin 2 t 45 min (mediaani 2 t 57 min). Valtaosa verkkotoimittajien työajasta kului siis muuhun kuin uutisaiheiden tutkimiseen ja niistä kirjoittamiseen. Haastatteluissa verkkotoimittajat painottivat työnsä kiireisyyttä ja rikkonaisuutta. Muun työnsä ohessa verkkotoimittajat esimerkiksi pitävät yllä toimituksen näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa, kuvittavat ja päivittävät aiemmin julkaistuja juttuja ja vastailevat toimituksen puhelimeen. Iso osa verkkotoimittajien työajasta kuluu myös uutisvirran seuraamiseen. Kiireessä uutisaiheita, tietoja ja jopa kokonaisia juttuja poimitaan helpoista lähteistä, kuten kilpailijoiden verkkosivuilta. Puolet tutkimuksessa havainnoiduista jutuista perustui pelkästään tiedotteeseen tai muualta mediasta lainattuihin tietoihin. Tutkimukseen osallistuneista verkkotoimittajista suurin osa oli korkeakoulutettuja nuoria aikuisia. Suurin osa oli opiskellut viestintää ja tunnisti työtapojensa ongelmat. Työnsä luonteen takia verkkotoimittajat eivät kuitenkaan kokeneet voivansa toteuttaa journalistisia ihanteitaan. Virheitä korjataan vaihtelevasti verkossa MIKKO TURKLIN Medianomi Tutkimus: Opinnäytetyö ammattikorkeakoulu Haaga-Heliaan: ”Virheiden korjauskäytännöistä sanomalehdissä.” Tutkimus löytyy osoitteesta: https:// publications.theseus. fi/bitstream/ handle/10024/ 56874/Turklin_ Mikko.pdf Journalistin ohjeiden kohta 20 on nykymuodossaan varsin simppeli: ”olennainen virhe on korjattava heti tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla ja lisäksi julkaisussa, jossa virhe on alun perin ollut”. Silti lehdet saattavat vain poistaa virheellisen uutisen nettisivuiltaan, muokata alkuperäistä uutista lukijan huomaamatta tai unohtaa paperiversiossa olleen virheen oikaisemisen verkossa. Sain Julkisen sanan neuvostolta tehtäväkseni tutkia, kuinka kirjavia virheiden korjauskäytännöt suomalaisessa mediakentässä oikein ovat. Otin tarkasteluun seitsemän kertaa viikossa ilmestyvät sanomalehdet, joita on 31 kappaletta. Seitsenpäiväisten sanomalehtien valintaa puolsi se, että niiden prosenttiosuus sanomalehtien kokonaislevikistä on 55. Koin tällä olevan merkitystä tutkimuksen vaikuttavuuteen. Tutkimusmetodi oli lehtien pää- toimittajille lähetetty kysely, jossa kartoitin vastaajien asenteita ja tiedustelin alan käytäntöjä. Kysyin päätoimittajilta esimerkiksi, miten oikaisu lehden painetussa ja verkkoversiossa tehdään, ovatko he huomanneet ohjeen muuttuneen vuoden 2011 alussa, miten toimituksissa tunnetaan ohje ja sen velvoitteet, onko ohjeen muuttuminen johtanut toimenpiteisiin sekä mihin suuntaan he toivoisivat ohjetta kehitettävän. Vastausten analysoinnissa käytin niin laadullisia kuin määrällisiäkin menetelmiä. Tutkimuksen mukaan lehdet ovat varsin tietoisia siitä, että Journalistin ohjeiden ohjekohta on muuttunut. Vain kaksi vastaajaa 22:sta ei tiennyt asiasta ennen kyselyä. Moni vastaaja korosti, että ainakin esimiesporras ja julkaisupäätöksiä tekevät journalistit ovat tietoisia muutoksesta. Lehdet ovat myös ryhtyneet toimiin: on tarkis- tettu sisäistä ohjeistusta, asiaa on painotettu aamupalavereissa ja oikaisemista verkkoon korostetaan toimituksissa jatkuvasti. Useimmissa vastauksissa kerrotaankin, että virhe oikaistaan nettisivuilla kokonaan omalla oikaisulla. Joissakin tapauksissa oikaisu tehdään korjaamalla alkuperäistä uutista ja lisäämällä jutun alalaitaan huomautus, että aiemmassa versiossa on ollut virhe. Käytännöt hieman vaihtelevat. Neljä vastaajaa tunnusti suoraan, että virheitä ei juuri oikaista verkossa. Virheen korjaaminen verkkoon ei kuitenkaan ole vielä automaattista, vaan asiaa on edelleen toimituksissa korostettava. Etenkin pienemmissä lehdissä ohjekohta tunnettiin huonommin ja koettiin hankalammaksi noudattaa. Minkäs teet, jos lehden toimituksellisilla verkkosivuilla on ainoastaan näköislehti? SuomenLehdistö 7/2013 15 ” Xx
aihe internet Teksti Sanomalehtien verkonsilmä Teksti nettitelevisiot Kirjoittaja Ari Heinonen on dosentti ja tiedotusopin lehtori Tampereen yliopistossa. ari.a.heinonen@ uta.fi Kun sanomalehti tosi-tv:tä teki Vastikään ruotsalaisella Mediavärlden-verkkosivulla oli pikku-uutinen siitä, että Kristianstadsbladetin tuottama tosi-tv-ohjelma oli päässyt omilleen taloudellisesti. Kristianstadsbladet on siis sanomalehti. Samalla Mediavärldenin etusivulla kerrottiin, että Aftonbladetin netti-tv tavoittaa suuremman joukon katsojia kuin SVT:n vastaava. Kuten tiedämme, edellinen on sanomalehti, jälkimmäinen yleisradioyhtiö. Pikku-uutiset antoivat virikkeen kierrokselle naapurimaiden verkkolehdissä. Eteläisen Ruotsin Kristianstadissa on paha puhua, että paikallisen sanomalehden tosi-tvprojekti olisi massamediaa. Kotikylän käsipalloseuran tapahtumista kertovan viisiosaisen sarjan kaikki osat on ostanut 500 katsojaa 79 kruunun hintaan. Lehdessä arvellaan, että vielä pari sataa ostajaa löytyy. Tuloja tulisi tällöin noin 50 000 kruunua, josta osa on paikallisen pankin sponsorirahaa. Pieniä lukuja, mutta tärkeä kokemus uuden konseptin kokeilussa, lehdessä tuumitaan. Kristianstadsbladet lähettää säännöllisesti nettitelevisiossaan myös käsipalloseuran vierasotteluita, jotka saavat lähes 3 000 katsojaa. Aftonbladet puolestaan kehuu tavoittavansa kahdeksan prosenttia 16–99-vuotiaista ruotsalaisista eli enemmän kuin seitsemän prosenttia vastaavasta ikäryhmästä tavoittava SVT Play. Hyvä on kuitenkin pitää mielessä, että nyt puhutaan vain nettitelevisioiden tavoittavuudesta. Sanomalehdeksi Aftonbladet ottaa television tosissaan. Sillä on kolme studiota, 13 ohjelmasarjaa ja se lähettää suorana neljä tuntia illassa Kristianstadsbladet myy paikallisen käsipalloseuran tapahtumista kertovaa tv-sarjaa. ”Ruotsalaisten kiinnostus nettitelevisiota kohtaan kasvaa ripeästi.” maanantaista torstaihin. Vastikään se avasi YouTube-kanavansa ja lehden tv on myös pilviperustaisessa Magine-palvelussa. Aftonbladetin televisio on vahvasti esillä myös verkkolehdessä. Ainakin tarkastelupäivänä etusivulla oli TV Aftonbladetin vinkkilaatikko. Kahta juttua puffattiin kuvalla ja otsikolla. TV:n sivuilla on tarjol- la uutis-, urheilu- ja viihdeosasto sekä listaukset viimeisimmistä ja eniten katsotuista jutuista ja ohjelmista, kaikki kuvavinkkien kera. Vielä lännemmässä Aftenposten ei erityisemmin elämöi nettitelevisiollaan. Tarkastelupäivänä etusivun moninaisen tarjonnan joukossa oli kyllä viisi linkkiä videojuttuihin. Omaan televisioon ei ollut näkyvää linkkiä, vaan se piti etsiä yläpalkin valikosta. Oslosta etelään Jyllands-Postenin lukija-katsojat näkevät JP-TV:n tarjonnan vinkit etusivulla, heti eniten luettujen juttujen listausten alla. Television omat sivut löytyivät yläpalkin alasvetovalikosta. Kööpenhaminassa Berlingske tarjosi kierroksen päivänä etusivullaan useitakin videojuttuja. Jälleen tv löytyi yläpalkista, mutta tällä kertaa linkki oli sentään suoraan esillä eikä piilotettuna avattavaan va- likkoon. Televisiotarjontaa ei ole lainkaan ryhmitelty. Takaisin Tukholmaan ja Aftonbladetin kilpailijan Expressenin etusivulle. Tarkastelupäivänä silmille hyppäsi mainoksia urheilutapahtumien live-lähetyksistä lehden nettitelevision kautta. Lukija-katsojaa hemmoteltiin myös mahdollisuudella pyytää sähköpostimuistutus esimerkiksi päivää ennen tapahtumaa. Naapurilehden tapaan myös Expressenin etusivun oikeassa yläkulmassa on pysyvän oloinen, melko näyttävä vinkki television tarjontaan. Myös yläpalkissa tv on valittavana. Television sivut ovat runsaat, osastoja on ”hassuista videoista” ulkomaiden kautta kuninkaallisiin. Virtuaalimatkailu näyttäisi kertovan, että juuri Ruotsissa ja ainakin sikäläisten iltapäivälehtien keskuudessa ollaan sanomalehtien nettitelevision etujoukoissa. Ja mikä ettei. Toukokuussa kerrottiin, että ruotsalaisten kiinnostus nettitelevisiota kohtaan kasvaa ripeästi. Huhtikuussa netti-tv:tä katsoi 3,1 miljoonaa ruotsalaista, mikä oli 400 000 enemmän kuin vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana keskimäärin. Mediavärldeniin haastateltu Aftonbladetin tv-pomo sanoi tv:n tuottavan, ainakin vähän. Kristianstadsbladet on päässyt omilleen tosi-tv-produktiossaan. > Kristianstadsbladetin tosi-tv -ohjelma: forsasong.solidtango.com/ Aftonbladetin tv: tv.aftonbladet.se/webbtv/ Aftenpostenin tv: www.aftenposten.no/webtv/ Jyllands-Postenin tv: jyllands-posten.dk/jptv/ Berlingsken tv: www.b.dk/tv Expressenin tv: www.expressen.se/tv/ Klikkaukset ”Kännykkäsurffaajat” voisi olla kohdallinen vapaa käännös Pew-tutkimuskeskuksen termille ”cell internet users”. Tällä viitataan tuoreen tutkimuksen tulokseen, jonka mukaan melkein kaksi kolmasosaa (63 %) matkapuhelimen omistajista käyttää laitetta internetin päätelaitteena. Pew laskee, että kun yli 90 % yhdysvaltalaisista omistaa matkapuhelimen, niin maan aikuisväestön enemmistö on näitä kännykkäsurffaajia. Merkitykselliseksi havainnon tekee se, että määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2009. Huomionarvoista on sekin, että kännykkäsurffaajista runsas kolmannes käyttää pääasiassa juuri matkapuhelinta internet-yhteyksiin. Pöytäkoneet, sylikoneet tai tabletit ovat heille toissijaisia netin käytön välineitä. Mielenkiintoista kyllä, tässä ryhmässä on varsin paljon nuoria aikuisia ja vähemmän koulutettuja. Mobiiliaikakaudesta kertoo myös BBC:n kesällä julkistama tieto, 16 SuomenLehdistö 7/2013 että sen uutissivustolle tullaan nyt ajoittain jopa runsaammin älypuhelinten kuin tietokoneiden kautta. Puhelinkäyttö ylitti muut käyttötavat ensimmäisen kerran heinäkuussa. Normaalistikin BBC News -sivuston käyttäjistä runsaat 42 % luo yhteyden matkapuhelimella. Mukaan ei ole laskettu tablettikäyttäjiä, joten mobiililaitteiden merkitys on kokonaisuudessaan tätäkin suurempi. > Pew’n raportti Cell Internet Use 2013: pewinternet.org/Reports/2013/Cell-Internet.aspx tai goo.gl/OZ8B5W. Juttua BBC Newsin mobiilikäytöstä: www.journalism. co.uk/news/bbc-news-mobile-phone-trafficmilestone/s2/a553643/ tai goo.gl/jfHp4c Jälleen on verkossa näytillä esimerkiksi kelpaava journalistinen teos. Seattle Timesin Sea Change -juttukokonaisuus paneutuu monessa merkityksessä pintaa syvemmälti ilmastonmuutoksen vaikutuksiin Tyyneen valtamereen. Toimittajakuvaaja-kaksikko kartoitti tilannetta Alaskasta Papua Uusi-Guineaan, ja tuloksena on oivallinen multimediaalinen reportaasi. Tämä juttupaketti käyttää useimpia verkon esitystavallisia mahdollisuuksia, mutta hillitysti. Pääjuttu on lineaarisesti etenevä kokonaisuus. Matkan varrella lukijalle tarjotaan valokuvaa, videota, taustoihin vieviä linkkejä jne. Ja tietenkin mukana on vuorovaikutteisuutta. Lukija pääsee myös suoraan etusivulta mm. kuvagallerioihin ja keskusteluosioon. Jutun yksi erityispiirre on sen eräänlainen jatkuvuus. Etusivulta pääsee updates-osioon, jossa kerrotaan teemaan liittyvistä muista jutuista ja myös tapahtumista. Mukana on tarinaa esimerkiksi siitä, miten jutun pohjalta tehtyjä materiaaleja voisi hyödyntää koulujen opetuksessa. Siten ison satsauksen vaatineen jutun elinkaari pitenee. > Seattle Timesin juttuprojekti Sea Change: apps.seattletimes.com/reports/sea-chan- ge/2013/sep/11/pacific-ocean-perilous-turnoverview/ tai goo.gl/XqXEHa Datajournalismin innostuksessa on hyvä pysähtyä pohtimaan myös työtapaan liittyviä eettisiä kysymyksiä. Tuumailujen virikkeeksi voi vierailla alan edelläkävijän Paul Bradshaw’n blogisivuilla. Bradshaw on julkaissut sarjan juttuja, joissa hän nostaa esille datajournalismin kiperiä kysymyksiä kuten miten suojella lähteitä, mitä ongelmia liittyy massadatan keräämiseen, millaisia kulttuurisia yhteentörmäyksiä datajournalismissa voi tulla eteen jne. Juttusarja ilmentää myös avoimen journalismin henkeä. Bradshaw valmistelee kirjaa datajournalismin etiikasta ja jutut ovat eri lukujen julkisia luonnoksia. Niihin voi siis myös ottaa kantaa ja näin vaikuttaa tulevaan julkaisuun. > Paul Bradshaw’n blogi: onlinejournalismblog.com/
JSN JSN:n jäsenet: Päätöksiä 18.9.2013 Risto Uimonen Julkisen sanan neuvoston päätöksiä 18.9. Päätöksiä yhteensä 11. Vapauttavia Langettavia 9 2 Iltalehti Julkisen sanan neuvoston langettava päätös otsikkoa, totuudenmukaista tiedonvälitystä ja tietolähteen käyttöä koskevassa asiassa. Lehden lööppi ja etusivu kertoivat vauvan kuolleen rokotteen seurauksena. Jutusta ei löytynyt katetta väitteelle. Kantelut 18.3. ja 20.3.2013 Kantelijoiden mielestä 18.3.2013 julkaistusta uutisesta ei löydy vahvistusta väitteelle, jonka mukaan vauva oli kuollut neuvolarokotteen uhrina. Lisäksi kantelijat paheksuvat lehden tapaa valita lähteikseen muita kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tapaisia asiantuntijatahoja. Jutun lähteiksi ilmoitettiin vauvan omaisten lisäksi Rokotusinfo-yhdistys, jonka toinen kantelija katsoo suhtautuvan vihamielisesti rokottamiseen ja mahdollisesti toimivan jutussa vahingoittamistarkoituksessa. Lastenlääkärinä työskentelevä kantelija ihmettelee uutisen tietoja. Niiden perusteella lapsen kuolinsyytutkimuksesta on käynyt ilmi, että hän kuoli yleistulehdukseen. Sellaisen yleisin aiheuttaja on pneumokokkibakteeri. Kantelija huomauttaa, että pneumokokkirokote ei sisällä pneumokokkibakteereja eikä näin ollen voi aiheuttaa pneumokokkitautia. Hän pitää todennäköisenä sitä, että kolme päivää ennen kuolemaa annettu rokote ei valitettavasti ehtinyt suojata lasta riittävästi tämän sairastuessa. Kun vauvan kuolemasta oli jutun julkaisuhetkellä kulunut jo vuosi, lehdellä olisi kantelijan mielestä ollut hyvin aikaa tarkistaa esimerkiksi se, onko hoitava lääkäri nähnyt yhteyttä rokottamisen ja kuoleman välillä. ”Juttu edustaa kaiken kaikkiaan journalismin vastenmielisintä puolta, jossa esittämällä vääriä ja terveydelle vaarallisia väitteitä luodaan ”skandaali” (joka myy), jonka jälkeen pyydetään asiantuntijoilta virheen oikaisua, joka sitten julkaistaan tietoisesti myöhemmin ilman vastaavaa julkisuutta”, kantelija kirjoittaa. Hän pelkää, että uutinen alentaa suomalaisten lasten rokotuskattavuutta ja johtaa useiden lasten sairastumisiin ja mahdollisesti kuolemantapauksiin. Iltalehden vastaus 24.4.2013 Päätoimittaja Kari Kivelä kirjoittaa vauvan kuolinsyytutkimuksen valmistuneen vuosi kuoleman jälkeen. Sen mukaan vauvan kuoleman aiheutti yleistulehdus, joka puolestaan oli todennäköisimmin aiheutunut pneumokokkibakteerista. Kivelän mukaan lehti tutustui kuolinsyytutkimukseen. Siitä Ambrusinin poiminta Palstalla jatkuu keskustelu Julkisen sanan neuvoston kiinnostavasta päätöksestä. Tämä otsikko on muuten totta Medianmurros ja putoavat levikit ovat aiheuttaneet alallemme jopa paniikinomaisen tarpeen myydä journalistista sisältöä yleisölle hinnalla millä hyvänsä. Varsinkin sähköisessä mediassa ja printin irtonumeromyynnissä suurin sisäänheittotuote on usein otsikointi. Toisaalta se on myös suurin kompastuskivi, joka voi romuttaa hyvänkin jutun ja median maineen. Jo journalistin ohjeet velvoittavat, että otsikolle pitää olla katetta jutussa. Mielestäni asiaa olisi hyvä miettiä myös asiakasnäkökulmasta. Kuinka moni otsikoiden liikoihin lupauksiin pettynyt on valmis seuraavalla kerralla ostamaan lehden tai palaamaan verkkosivuille? Median pirstoutuessa ja tiedon määrän kasvaessa räjähdysmäisesti meillä mediaalan toimijoilla on yksi tärkeä valtti moniin muihin verrattuna: yleisön eli asiakkaiden luottamus. Sitä ei pitäisi menettää löperöillä ja asiakkaita aliarvioivilla ratkaisuilla. Muuten kuluttajat saattavat äänestää jaloillaan entistä herkemmin. Jarkko Ambrusin päätoimittaja, Iisalmen Sanomat selvisi, että rokotteen antamishetkellä lapsen arvioitiin olevan terve. Kolmen päivän kuluttua rokottamisesta vauva menehtyi. Kivelä kertoo jutun käsitelleen Synflorix-pneumokokkirokotteen käyttöönottoa Suomessa ja siihen liittyviä epäkohtia. Hänen mukaansa rokotetta on testattu Suomessa laajalti. Kivelä toteaa, että testauksen rahoitti yhtiö, joka voitti THL:n tarjouskilpailun pneumokokkirokotteesta. THL oli myös saanut tutkimusrahoituksen kyseiseltä yhtiöltä. Tarjouskilpailun voittanut rokote oli Synflorix, joka ei kuitenkaan ole saanut hyväksyntää Yhdysvalloissa. Kivelä kirjoittaa, että tiedot hyväksymisen esteistä eivät ole julkisia ja myös osia Suomessa tehdystä Synflorix-tutkimuksesta on julistettu salaisiksi. Kivelä huomauttaa, että rokotevalmistajan rahoituksella ja ehdoilla tehty tutkimus herättää perusteltuja epäilyjä siitä, miten vakavasti ja uskottavasti rokotteen haittoja kyseenalaistetaan ja tutkitaan. Päätoimittajan mielestä THL:n rokotetutkimuksessa ja -ohjelmassa on lyöty laimin rokotusten haittavaikutusten seuraaminen. Hän siteeraa Iltalehdessä 19.3.2013 haastateltua THL:n ylilääkäriä, joka ei tiennyt, mitä näytteitä vauvan kuoleman jälkeen otettiin, oliko kuolinsyy pneumokokki ja mikä rooli rokotteella oli. Kivelä katsoo Iltalehden juttujen osoittavan, ettei rokotteesta vastaava viranomainen saa tietoa rokotettujen lasten terveydentilan vakavista muutoksista rokotuksen jälkeen. Hän viittaa myös 19.4.2013 lähetettyyn Ylen A-talk-ohjelmaan, jossa todettiin Synflorixin aiheuttaneen vakavan neurologisen sairastapauk- sen ja päädyttiin samaan johtopäätökseen kuin Iltalehdessä: rokotevaikutusten seuranta oli laiminlyöty. Myös MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma on käsitellyt asiaa. Kivelän mielestä on syytä kysyä, onko riittävällä tavalla voitu varmistua siitä, kenelle rokote oikeastaan voidaan antaa. Kuolleen vauvan osalta ei päätoimittajan mukaan voida sanoa, olisiko rokote pitänyt jättää antamatta. Kivelä yhtyykin kantelijoiden näkemykseen, ettei Iltalehden juttu osoittanut rokotteen vaikutusta vauvan kuolemaan. Silti lehdellä oli hänen mukaansa riittävät perusteet sanoa, että vauva oli rokoteohjelman uhri. Edellä kerrotun valossa hän selittää asiaa seuraavasti: 1) Rokotteen negatiiviset vaikutukset ovat suuremmat kuin on kerrottu, joten rokotteen saajan terveydentilasta olisi pitänyt rokotteen antohetkellä varmistautua eri tavoin kuin kerrotussa tapauksessa tehtiin. 2) Jos rokoteohjelman seuranta olisi järjestetty toisin, vauvan kohdalla olisi voitu ryhtyä toimenpiteisiin heti, kun tälle oli noussut korkea kuume kuolemaa edeltävänä päivänä. 3) Vauvan kuolinsyytutkimus viittaa yleistulehdukseen ja näkee tulehduksen todennäköisenä syynä pneumokokki-bakteerin. Vaikka rokote ei sisällä pneumokokkeja, se ei vielä kerro mitään rokotteen syy-yhteyksistä yleistulehdukseen. Kivelä käyttää esimerkkinä myös Pandemix-rokotteen yhteyttä narkolepsiaan. Hänen mielestään se osoittaa, että rokotteiden yhteisvaikutukset muiden tekijöiden kanssa ovat vaikeasti tutkittavissa. Kivalä uskoo, että THL:n tapa organisoida Synflorix-tutkimusta ei edistä yhteisvaikutusten sel- Jukka Ahlberg Ulla AhlménLaiho vittämistä. Kivelä toteaa, että uutinen voi vaikuttaa kielteisesti halukkuuteen rokottaa pieniä lapsia ja että lisääntynyt kielteisyys on mahdollinen kansanterveydellinen uhka. Hän kuitenkin muistuttaa, että Iltalehden esiin nostamiin epäkohtiin puuttuminen vähentäisi rokotuskielteisyyttä ja lisäisi luottamusta terveysviranomisiin. Päätoimittaja kiistää, että Rokotusinfo olisi vaikuttanut jutun syntyyn. Yhdistystä ei hänen mukaansa haastateltu vauvan kuolemaan liittyvistä syistä. Sen sijaan Rokotusinfoa kuultiin, koska se on yksi niistä tahoista, jotka ovat arvostelleet THL:n Synflorix-tutkimusta ja julkisuusperiaatteita. Juttu laadittiin viikonlopun aikana, jolloin toimittaja ei tavoittanut THL:n edustajaa. THL:n ylilääkärin kommentti kuitenkin julkaistiin näkyvästi kantelun kohteena olevaa uutista seuraavana päivänä. Ratkaisu Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8). Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate (JO 15). Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus (12). Lööpin pääotsikko kuului ”Aleksivauva kuoli rokotteen takia – vanhemmat luulivat kätkytkuolemaksi”. Siinä julkaistiin myös kuvat vauvasta ja kuolintodistuksesta sekä teksti ”Annetaan kaikille lapsille”. Lehden kannen pääotsikko oli ”Aleksi-vauvasta tuli neuvolarokotteen uhri”. Sen vieressä oli ote kuolinsyytutkimuksesta, jonka mukaan ”todennäköisimmin tämän ikäisen lapsen yleistulehduksen aiheuttaisi pneumokokki-bakteeri”. Itse jutun otsikossa kerrottiin vauvan kuolleen rokotteen jälkeen. Uutisessa haastateltiin vauvan äitiä, joka kertoi vauvan rokottamisesta, kuolemasta ja kuolinsyytutkimuksen tulosten aiheuttamasta ”pommista vasten kasvoja”. Toimitus puolestaan kertoi saaneensa rokotteesta ”järkyttäviä tietoja”. Synflorix-rokotekokeilussa olleita lapsia oli lehden mukaan sairastunut esimerkiksi vakaviin neurologisiin ongelmiin. Rokotusinfo-yhdistyksen puheenjohtajaa kuultiin pääjutussa, ja yksi kainalojuttu, ”Argentiinassa useita kuolemantapauksia”, perustui Rokotusinfon kriittisiin käsityksiin rokotetutkimuksesta. Siinä kerrottiin, että Argentiinassa epäiltiin Synflorix-rokotteen olevan yhteydessä rokotekokeiluun osallistuneiden lasten kuolemiin. Rokotusinfon kielteistä näkemystä Suomessa toteutetusta tutkimuksesta korostettiin myös toisessa kainalojutussa. Kolmas kainalojuttu sisälsi yleistä tietoa pneumokokkirokotteesta. Siitä kävi ilmi, että hallinto-oikeus määräsi julkaistavaksi alun perin salaiseksi tarkoitettua aineistoa rokotetutkimuksesta. Uutinen käsitteli kansalliseen rokotusohjelmaan liittyvää rokotetta, joka on yksittäisten perheiden ja koko yhteiskunnan kannalta merkittävä aihe. On tärkeää, että tällaisia teemoja käsitellään myös kriittisesti. Asiantuntijan roolissa esiintyvät haastateltavat Ollijuhani Auvinen Kalle Heiskanen Timo Huovinen ja lähteet oli valittu ilmeisen kapeasti tukemaan yhtä näkökulmaa, mutta tähän lehdellä oli journalistisen harkintavaltansa perusteella oikeus. Lehti myös toimi asiallisesti kuullessaan myöhemmin THL:n edustajaa, vaikka olisi ollut yleisön kannalta suotavaa kuulla lääketieteen asiantuntijoiden näkemyksiä jo samassa yhteydessä. Lööpissä ja kannessa esitettiin rokote yksioikoisesti syylliseksi vauvan kuolemaan. Edes vauvan äiti ei esittänyt jutussa tällaista väitettä vaan kysyi, oliko se syynä hänen lapsensa kuolemaan. Neuvosto ymmärtää äidin surua ja pyrkimystä saada selville kuolemaan johtaneet syyt. Jutussa ei kuitenkaan julkaistu näyttöä siitä, että pneumokokkirokote olisi ollut vauvan kuolinsyy. Rokotusinfo-yhdistyksen puheenjohtaja kertoi uutisessa tietävänsä vauvasta, joka oli kuollut BCG-tuberkuloosirokotteen aiheuttamaan yleisinfektioon. Kysymys ei ollut samasta rokotteesta, jota Aleksina esitelty vauva oli saanut. Rokotusinfon esiin nostamat, yhdistyksen mukaan Argentiinassa jo vuonna 2008 esitetyt epäilyt Synflorixin mahdollisesta yhteydestä kuolemantapauksiin eivät myöskään saaneet jutussa lainkaan vahvistusta. Päätoimittaja perustelee lööpin ja kannen rajua viestiä rokotusohjelman yleisillä puutteilla. Tällainen selitys on kestämätön. Yleisöä houkuteltiin ostamaan lehti tunteita kuohuttavalla väitteellä, jolle olisi pitänyt löytyä perusteet itse jutusta. Kohuotsikoille ei ollut katetta. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen. Ratkaisun tekivät: Risto Uimonen (pj), Ulla Ahlmén-Laiho, Ollijuhani Auvinen, Kari Heino, Timo Huovinen, Marja Irjala, Riikka Kaihovaara, Heli Kärkkäinen, Jaakko Ujainen, Veikko Valtonen ja Heikki Vento. MTV3 Julkisen sanan neuvoston langettava päätös otsikkoa koskevassa asiassa. Tv-kanavan teksti-tv:n uutisen otsikko ”Tytöt ja media huono yhdistelmä” oli yleisluontoinen lausahdus. Jutussa ei ollut otsikon lupaamaa sisältöä, eikä teksti tarkentanut otsikkoa millään tavalla. Kantelu 8.3.2013 Kantelijan mukaan MTV3:n tekstitelevisiossa 7.3.2013 julkaistu uutinen on otsikoitu seuraavasti ”Tytöt ja media huono yhdistelmä”. Uutisessa ei kuitenkaan mitenkään kerrota, millä tavoin tytöt ja media ovat huono yhdistelmä. Kyseessä on uutinen tutkimuksesta, jossa selvitettiin 10–12-vuotiaiden lasten mediatottumuksia. Uutisessa kerrotaan, että poikien annetaan vapaammin toimia itsekseen sähköisessä mediassa, kun taas tyttöjen samaa toimintaa valvotaan herkemmin. Otsikko antaa kantelijan mielestä ymmärtää jotakin aivan toista kuin mistä jutussa on kyse – aivan kuin tytöt olisivat poikia tyhmempiä median suhteen, vaikka kyse on jostain aivan muusta. MTV3:n vastaus 25.3.2013 Päätoimittaja Merja Ylä-Anttila vas- SuomenLehdistö 7/2013 17
Lauri Karppi Juha Keskinen Heli Salla Kärkkäinen Nazarenko taa, että MTV3 uutisoi muiden medioiden tavoin tuoreesta Lasten mediabarometristä 2012, jossa selvitettiin 10–12-vuotiaiden lasten mediatottumuksia. Tutkimuksessa kerrottiin, että vanhemmat valvovat tarkemmin tyttöjen mediakäyttöä. Poikien kokemuksen mukaan vanhemmat eivät ole kiinnostuneita heidän suosikkiohjelmistaan tai internetsivustoistaan. Barometrin mukaan tyttöjen ja poikien erilainen suhtautuminen yhteisöpalvelujen profiilien julkisuuteen ja tuntemattomilta tuleviin kaveripyyntöihin voi osittain kertoa erilaisesta suhtautumisesta internetin tietoturvallisuuteen, Ylä-Anttila kirjoittaa. Tutkijan mielestä poikien huolettomuus voi olla harkittua ja tarkoituksenmukaista, koska pojille yhteisöpalvelut ovat tapa pitää yhteyttä niihin – usein tuntemattomiin – ihmisiin, joiden kanssa he pelaavat pelejä internetin peliyhteisöissä. Päätoimittaja Ylä-Anttilan mukaan kantelun tekijä tulkitsee, että MTV3 Tekstikanavalla julkaistun jutun otsikko ”Tytöt ja media ovat huono yhdistelmä” tarkoittaisi sitä, että tytöt olisivat tyhmempiä median suhteen. Tästä ei ollut kyse, vaan siitä että tutkimuksen mukaan vanhemmat valvovat tyttöjä tarkemmin mahdollisten turvallisuusriskien varalta. Barometrin laatinut erikoistutkija Annikka Suoninen neuvookin Ylä-Anttilan mukaan vanhempia kiinnittämään huomiota myös poikien nettiturvallisuuteen: ”Tyttöjen vanhemmat rajoittivat, säätelivät ja opastivat lapsiaan internetin tietoturvallisuuteen liittyvissä asioissa selvästi poikien vanhempia useammin. Vaikuttaa siltä, että vanhemmat mieltävät internetin käytön olevan selvästi suurempi turvallisuusriski tytöille kuin pojille. Kuitenkin on selvää, että myös poikien on mahdollista päätyä internetin kautta vaikkapa pedofiilien lähentymisyritysten kohteiksi.” Ratkaisu Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate (JO 15). MTV3:n teksti-tv:n toimitus oli otsikoinut Lasten mediabarometrista kertovan uutisen seuraavasti: ”Tytöt ja media huono yhdistelmä”. Uutisesta selvisi muun muassa, että vanhemmat valvovat tarkemmin tyttöjen kuin poikien median käyttöä. Julkisen sanan neuvoston mielestä otsikolle ei löydy jutusta katetta. Myöskään itse juttu ei selvennä, miten otsikko ja juttu liittyvät toisiinsa. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että MTV3 on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa kanavalle huomautuksen. Riitta Ollila Jaakko Ujainen Riitta Pollari Ratkaisun tekivät: Risto Uimonen (pj), Ulla Ahlmén-Laiho, Kari Heino, Timo Huovinen, Marja Irjala, Riikka Kaihovaara, Heli Kärkkäinen, Jaakko Ujainen, Veikko Valtonen ja Heikki Vento. Teatteri & Tanssi -lehti Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös kulttuurikritiikkiä, virheen korjaamista ja toimittajan asemaa koskevassa asiassa. Lehti julkaisi tavanomaisen teatterikritiikin. Seuraavassa numerossa toimitus korjasi tekstissä olleen asiavirheen. Kritiikki ei tuonut arvion kohteelle oikeutta omaan kannanottoon, joten toimituksen ei ollut pakko julkaista hänen kirjoitustaan. Kritiikin kirjoittanut näyttelijä ei käyttänyt omaa asemaansa väärin arvioidessaan kollegojensa työtä. Kantelu 22.3.2013 Kantelun mukaan Teatteri & Tanssi -lehden numerossa 1/2013 ollut arvio Noblemetaltheatren Orjat-näytelmästä sisälsi useita asiavirheitä. Kantelija on näytelmän kirjoittaja ja ohjaaja sekä teatterin perustaja. Virheet koskivat teatterin perustajajäsenten henkilöllisyyksiä ja ammattinimikkeitä sekä kolmea teatterin näyttelijää, jotka leimattiin harhaanjohtavasti ”harrastajateatterista ponnistaviksi”. Yksi heistä valmistuu kantelijan mukaan pian Teatterikorkeakoulusta ja toinen Turun taideakatemiasta. Kolmas on mm. Teatterikorkeakoulussa ja yliopistotasolla jo vuosien ajan näyttämöpuhetta opettanut puheviestinnän maisteri. Kun oikaisu lopulta lukuisten pyyntöjen jälkeen julkaistiin lehden numerossa 2/2013, se julkaistiin kantelijan mukaan olennaisilta osin puutteellisena. Orjat-esityksen arvion kirjoittanut Teatteri & Tanssi -lehden toimittaja on aktiivisesti työmarkkinoilla oleva näyttelijä, jonka voi katsoa olevan suorassa kilpailuasemassa arvioimiinsa näyttelijöihin nähden. Kantelija arvioikin, että hänen puolueettomuutensa näyttelijöiden ammattitaidon arvioijana voi olla vaarantunut. Kritiikit vaikuttavat osaltaan apurahojen myöntämiseen, ja kriitikolla on tästä syystä kohteisiinsa erityistä valtaa. Mikäli kriitikko tästä huolimatta toimii toimittajantyönsä lisäksi samalla alalla kuin arvioinnin kohde, olisi kantelijan mielestä ollut välttämätöntä tiedottaa asiasta lukijakunnalle. Kantelija pyysi päätoimittajaa mainitsemaan toimittajan ammatin näyttelijänä oikaisun yhteydessä, mutta hän kieltäytyi pyynnöstä. Kantelun mukaan päätoimittaja lupasi julkaista toimittajan puolueetto- Heikki Vento muuden mahdollista vaarantumista koskevan kantelijan kannanoton lehden verkkosivuilla. Kantelija pyysi painamaan tulevan oikaisun yhteyteen tiedon kannanoton olemassaolosta, jotta alkuperäisen arvion lehdestä lukeneet sen huomaisivat. Päätoimittaja kieltäytyi tästä. Lehdessä 2/2013 julkaistiin oikaisu pelkällä teatterin perustajajäseniä koskevalla maininnalla. Kommenttia ei vieläkään löytynyt verkkosivuilta. Kantelijan tiedustellessa asiaa päätoimittaja ilmoitti aiemmasta kannastaan poiketen, ettei kommenttia aiota julkaista lainkaan, koska se on painokelvoton. Kantelijan mielestä päätoimittajan olisi tullut tiedottaa kommentin painokelvottomuudesta siinä vaiheessa, kun hän lupasi julkaista kommentin sellaisenaan. Toiminnallaan päätoimittaja harhaanjohti kantelijaa lähes kuukauden ajan. Teatteri & Tanssi -lehden vastaus 8.4.2013 Päätoimittaja Annukka Ruuskanen vastaa, että teatterin perustajajäsenet ja osa esityksen näyttelijöistä ovat entisiä Ylioppilasteatterilaisia (YT). Kirjoituksessa ei ole varsinaista virhettä, mutta lehti oikaisi tämän tiedon seuraavassa numerossaan (T&T 2/2013), kuten kantelija pyysi. Lisäksi kantelija pyysi, että oikaisussa olisi lause ”Orjat-esityksen arvion yhteydessä jäi mainitsematta, että arvion kirjoittanut [NN] on työmarkkinoilla oleva näyttelijä – –”. Tätä lehti ei enää oikaisussa julkaissut, koska kirjoittajan näyttelijätaustalla ei tässä yhteydessä ole merkitystä eikä lehti yleensäkään mainitse arvioiden kirjoittajista muuta kuin nimet. Päätoimittaja Ruuskanen sanoo lisäksi, että kirjoittajan päätyönä ei viime vuosina ole ollut näytteleminen. Teatterikorkeakoulun jälkeen hän on valmistunut Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta, ja hänen ammattikuvansa on laajentunut toimittajan tehtäviin. Kirjoittajaa ei voi päätoimittajan mukaan pitää samoilla markkinoilla olevana näyttelijänä – mikäli Suomessa tällaisia pestuumarkkinoita olisi. Ruuskanen kirjoittaa, että tavanomainen kulttuurikritiikki ei journalistin ohjeiden mukaan synnytä oikeutta kannanottoon. Lehti olisi kuitenkin julkaissut kantelijan kirjoituksen nettisivuillaan, sillä keskustelu esityksistä ja kriitikoidenkin mielipiteistä on päätoimittajan mielestä sinänsä toivottavaa. Kantelija ei kuitenkaan halunnut, että hänen kirjoitukseensa tehdään mitään muutoksia, vaan kielsi julkaisemasta sitä, mikäli sitä editoitaisiin. Päätoimittaja sanoo, että ei katsonut aiheelliseksi julkaista kommenttia kantelijan toiveiden vastaisesti. Lehti perui lu- pauksensa kirjoituksen julkaisusta vasta nähtyään tekstin. Ratkaisu Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan (JO 4). Olennainen virhe on korjattava heti tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla ja lisäksi julkaisussa, jossa virhe on alun perin ollut (JO 20). Tavanomainen kulttuurikritiikki, poliittinen, taloudellinen tai yhteiskunnallinen arviointi sekä vastaavan muun mielipiteen esittäminen ei kuitenkaan synnytä oikeutta kannanottoon (JO 24). Lehti julkaisi kritiikin teatteriesityksestä, ja korjasi seuraavassa numerossaan teatterin perustajia koskeneen asiavirheen. Toimitus jätti julkaisematta kantelijan tarjoaman kirjoituksen, jossa muun muassa epäiltiin kritiikin kirjoittajan puolueettomuutta. Julkisen sanan neuvoston mielestä lehti toimi asianmukaisesti julkaistessaan oikaisun, jossa kerrottiin kulttuurikritiikin kohteena olleen teatterin perustajat. Tämä tieto oli alkuperäisessä jutussa ilmaistu epätarkasti. Teatteri ja Tanssi -lehden julkaisema arvio teatteriesityksestä oli neuvoston mielestä tavanomainen. Arvion kriittisimmät kohdat suuntautuivat näyttelijöiden replikointiin tyyliin ”Harrastajateatterista ponnistavien noblemetallilaisten puhe- ja muu ilmaisu on ajoittain koulun kuusijuhlatasoa”. Tätä ei voi pitää kohtuuttomana. Sen vuoksi neuvosto toteaakin, että kritiikki ei tuonut kantelijalle oikeutta omaan kannanottoon eli vastineeseen. Lehti saattoi kohdella kantelijan kirjoitusta tavallisena mielipidekirjoituksena, jonka julkaisusta päätoimittaja päättää. Lehti päättää itsenäisesti kriitikoistaan ja siitä, kuinka se kirjoittajansa esittelee. Nettisivujensa mukaan Teatteri ja Tanssi -lehden ”kirjoittajina on eturivin toimittajia, taiteilijoita, tutkijoita ja kriitikoita”. Ei ole tavatonta, että esimerkiksi kirjailija kirjoittaa kirjallisuuskritiikin. Sama ammatti ei Julkisen sanan neuvoston mielestä jäävää kirjoittajaa arvioimasta kollegoitaan. Neuvoston mielestä lehti kuitenkin palvelisi lukijoitaan paremmin, jos se esittelisi esimerkiksi nettisivuillaan kriitikkonsa tai lyhyesti arvion yhteydessä. Vaikka sama ammatti ei tuokaan yleisjääviyttä, on syytä muistaa poikkeustapaukset. Kriitikko ei voi normaalisti arvioida läheisen kollegansa tai esimerkiksi sukulaisensa työtä ilman asianmukaista mainintaa läheisestä suhteesta. Tästä ei kuitenkaan nyt ollut kyse. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Teatteri & Tanssi -lehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa. Ratkaisun tekivät: Risto Uimonen (pj), Ulla Ahlmén-Laiho, Ollijuhani Auvinen, Kari Heino, Timo Huovinen, Anna-Liisa Hämäläinen, Marja Irjala, Riikka Kaihovaara, Heli Kärkkäinen, Jaakko Ujainen, Veikko Valtonen ja Heikki Vento. 18 SuomenLehdistö 7/2013 Kaleva Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös ihmisarvon kunnioittamista koskevassa asiassa. Lehden päätoimittaja kirjoitti kolumnipalstallaan lyhyen kommentin, jonka kantelija katsoi loukkaavan naisia ja sukupuoltaan vaihtavia henkilöitä. Kommentti ei neuvoston mielestä ollut niin rankka, että se olisi halventanut minkään ryhmän ihmisarvoa. Sananvapauden nimissä voi esittää myös provosoivia mielipiteitä. Viikkosavo Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. Lehti haastatteli yrittäjiä ja julkaisi samalla aukeamalla myös kyseisten yritysten ilmoitukset. Journalistinen sisältö ja markkinointiaineisto erottuivat riittävästi toisistaan. Iltalehti Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös onnettomuuden uhria koskevassa asiassa. Lehti kertoi nettisivuillaan liikenneonnettomuudesta, jossa sai surmansa yksi henkilö. Jutun yhteydessä julkaistiin noin puolitoista tuntia onnettomuuden jälkeen valokuva kolariautosta. Sen perusteella ei voinut tunnistaa kolarin uhria. Savon Sanomat Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös haastattelua koskevassa asiassa. Lehti haastatteli rahoitusvaikeuksiin joutuneen yrityksen toimitusjohtajaa asianmukaisesti. Hän sai tarkistaa lausumansa etukäteen. Savon Sanomat Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös yksityisyyden suojaa ja valokuvaa koskevassa asiassa. Lehti kertoi poliitikon talousvaikeuksista, jotka olivat johtaneet ulosmittauksiin ja häätöön. Äänestäjillä on oikeus tietää seikoista, jotka saattavat vaikuttaa kaupunginvaltuutetun toimintaan ja uskottavuuteen. Turun Sanomat Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös yksityisyyden suojaa koskevassa asiassa. Lehti julkaisi uutisen murhanyrityssyytteen käsittelystä käräjäoikeudessa. Juttu kertoi järkyttävästä rikoksesta ja se oli kirjoitettu osin dramaattiseen tyyliin. Lehden tiedot pitivät paikkansa. Niiden julkaiseminen oli perusteltua kokonaisuuden ymmärtämiseksi. MTV3.fi Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös piilomainontaa ja konserniyhteyttä koskevassa asiassa. Verkkosivulla julkaistiin uutinen saman konsernin elokuvapalvelusta. Sen sisältö oli osin kritiikitöntä, mutta konserniyhteys tehtiin lukijoille selväksi. Kysymys ei ollut piilomainonnasta. Helsingin Sanomat Vapauttava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. Lehti julkaisi tvohjelmatietojen väleissä ilmoituksia. Ne erottuivat riittävän hyvin toimituksellisesta sisällöstä. > Lue kaikki tuoreet päätökset osoitteessa www.jsn.fi
Nimityksiä suomen.lehdisto@ sanomalehdet.fi Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Uusiin tehtäviin Mäkelä. Mäkelä siirtyy tehtävään HS:n julkaiseman Mesta-lehden toimitussihteerin paikalta. Aiemmin hän on työskennellyt Vartti Uudenmaan ja Vartti Itä-Uudenmaan päätoimittajana sekä toimituspäällikkönä Sanoma Kaupunkilehdissä. Kaupunkitoimituksen varaesimieheksi on nimetty VTM Kalle Silfverberg. Silfverberg siirtyy kaupunkitoimitukseen talouden ja politiikan toimittajan tehtävistä. Silfverberg on työskennellyt politiikan toimittajana myös Yleisradion ruotsinkielisellä puolella. Markus Jokela Taloustoimittajana sanomalehti Keskipohjanmaassa työskentelevä Simo Kattilakoski on nimitetty Kokkola-lehden päätoimittajaksi. Nykyinen päätoimittaja Jouko Pensaari jää eläkkeelle joulukuussa. Kattilakoski aloittaa vastaavana päätoimittajana joulukuun alussa. Sähköisen myynnin myyntipäällikkö Tapani Mustonen on valittu Keskipohjanmaaja Kokkola-lehden sekä KP24.fi:n myyntijohtajaksi. Marraskuusta lähtien hänen vastuualueenaan on kaikkien kolmen tuotteen myynti ja sen kehittäminen. Taikahatun tuotantopäälliköksi on nimitetty insinööri AMK Tomi Kurikkala vastuullaan koko Taikahatun tuotanto, organisointi ja niiden kehittäminen. Iltalehti Päätoimittajaksi on nimitetty Petri Hakala. Hän palaa joulukuun aikana Iltalehteen Satakunnan Kansan vastaavan päätoimittajan tehtävästä. Hakala siirtyi Iltalehdestä Satakunnan Kansan kustantajaksi ja vastaavaksi päätoimittajaksi vuonna 2010. Aiemmin hän on työskennellyt toimittajana Uudessa Suomessa ja Iltalehdessä sekä Iltalehden uutis- ja toimituspäällikkönä. Aamulehti Aamulehden mediamarkkinoinnin myyntijohtajaksi on nimitetty Marika Hyvärinen ja myyntipäälliköksi Riikka Karisto-Aumala. Helsingin Sanomat Kotimaantoimitusta on vetänyt syyskuun alusta alkaen Ville Seuri. Seuri on aiemmin työskennellyt kaupunkitoimituksen varaesimiehenä ja toimittajana sekä kulttuuritoimittajana Savon Sanomissa. Kotimaantoimituksen varaesimiehenä on aloittanut FM Mira Sanoma Oyj Sijoittajasuhdejohtaja Martti Yrjö-Koskinen on siirtynyt Sanoman Suomen-mediatoimintojen talousjohtajaksi syyskuussa. Sijoittajasuhdepäällikkö Olli Turunen ottaa vastuulleen Sanoman sijoittajasuhteet vuoden loppuun mennessä. I-Mediat Oy Ilkan päätoimittaja Satu Takala on nimitetty Ilkka-Yhtymän johtoryhmän jäseneksi. Pohjalaisessa uutispäällikkö Mikko Kallionpää on nimitetty päätoimittaja Kalle Heiskasen sijaiseksi. Aiemmin sijaisena toiminut Seppo Nurmi on jäänyt eläkkeelle. Kaius Niemi uskoo, että liikkuvan kuvan rooli digitaalisessa kerronnassa kasvaa, kun päätelaitteet kehittyvät. Helsingin Sanomien digitaalisia kanavia kehitetään sisältö edellä. Maksumuurin takaa pitää löytyä kilpailukykyistä journalismia. Journalisti isolla J:llä Kaius Niemestä ei saa toimitukselle etäistä, pelkästään edustuksellista päätoimittajaa tekemälläkään. Helsingin Sanomien vastaavana päätoimittajana aloittanut Niemi näkee työnsä pääpainopisteenä toimituksellisen kehittämisen ja johtamisen. — Journalismi on syy, miksi olen alalle tullut, ja se tulee olemaan olennainen osa tekemistäni jatkossakin. Journalistista paloa ei sammuta mikään. Niemen visio on, että Helsingin Sanomat porskuttaa vahvasti digitaalisesti eteenpäin, mutta samalla paperilehdestä tehdään entistä kiinnostavampi ja moniäänisempi. Palvelujournalismia lisätään. Digipuolen kehittämisessä Niemeltä odotetaan paljon — onhan hänellä siitä vahvat näytöt Ilta-Sanomien ja SuomenLehdistö Taloussanomien päätoimittajana. Haastatteluhetkellä Niemi on ollut kolme päivää uudessa tehtävässään, ja hän tyytyy vielä kertomaan Helsingin Sanomien digitaalisesta suunnasta yleisellä tasolla. — Sisältö ratkaisee loppupeleissä kaiken. Maksumuuri edellyttää todella hyvää ja ” Maksumuuri edellyttää todella hyvää ja puhuttelevaa journalismia.” puhuttelevaa journalismia, ja tulemme kehittämään uusia kerrontatapoja. Digitaaliset ansaintamahdollisuudet ovat olemassa. Niemi on työskennellyt Helsingin Sanomissa 12 vuotta ennen siirtymistään IltaSanomiin ja Taloussanomiin Viestilehdet Oy vuonna 2010. Entisenä ulkomaantoimittajana hän pitää Helsingin Sanomien yhtenä kilpailuetuna omaa kirjeenvaihtajaverkostoa, joka raportoi maailmalta suomalaisin silmin. — Näin asiat tulevat paljon lähemmäs lukijaa kuin uutistoimistomaisesti tehdyissä ulkomaanuutisissa. Niemen Helsingin Sanomat on sekä valtakunnallinen lehti että pääkaupunkiseudun alueellinen lehti. Nämä eivät hänestä sulje toisiaan pois. Sanomalehden kehittäminen on päätoimittajan mielestä palkitsevaa työtä, koska suunta näkyy heti. — Lehti on aluksi tyhjiä sivuja joka päivä. Kaikessa tekemisessä on oltava valpas ja ketterä mutta samalla huolellinen ja harkitseva. Noora Autio VIESTINNÄN AMMATTILEHTI Levikki: 2 815 LT/11. Päätoimittaja: Kaija Jäppinen. Toimitussihteerit: Noora Autio ja Riikka Virranta. Taitto: Janne Hulkkonen, Reima Kangas ja Riikka Virranta. Toimitus: Lönnrotinkatu 11, 00120 Helsinki. Puhelin: (09) 228 77 300. Faksi: (09) 607 989. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi. Suomen Lehdistö internetissä: www.suomenlehdisto.fi. Julkaisija: Sanomalehtien Liitto ry / Tidningarnas Förbund rf. Ilmestyminen: 83. vuosikerta. 9 numeroa vuodessa. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: sl@sanomalehdet.fi. Tilaushinnat 2013: kestotilaus 82,80 euroa / vuosi (sis. alv 10%), määräaikainen tilaus 88,40 euroa /vuosi (sis. alv 10%), määräaikainen opiskelijatilaus 44,20 euroa / vuosi (sis. alv 10%). Kestotilaus jatkuu niin kauan kuin itse haluat. Maksettua tilausmaksua ei palauteta, kun tilaus irtisanotaan. Määräaikainen tilaus ei jatku tilausjakson päätyttyä ilman erillistä ilmoitusta. ISSN: 0039-5587. Ilmoitukset: KelpomediaOy, Jukka Vivolin, puhelin 050 5029706, jukka.vivolin@gmail.com. Painopaikka: Botnia Print, Kokkola. Taina Malinen on nimitetty myyntipäälliköksi vastuualueenaan Aarre-aikakauslehden asiakkuudet ja ilmoitusmyynti. Malinen on aiemmin työskennellyt Suoramarkkinointi Megassa ja Mediatalo Esassa vastaavissa tehtävissä. Sanomalehtien Liitossa tapahtuu > 22.10.2013 Päätoimittajafoorumi, Helsinki. > 7.–8.11.2013 Paikallislehtipäivät, Siilinjärvi. Aiheina mm. uudet sähköisen julkaisemisen ratkaisut ja mediamyynnin näkymät. > 21.11.2013 Jakelun ajankohtaispäivä, Vantaa. > 28.11. Mediapäivä 2013, Helsinki. Lisätietoa: www.sanomalehdet.fi/ ajankohtaista/tapahtumakalenteri Ilmestysmisaikataulu 2013 Nro Ilmestyy Aineistot Varaukset 8/13 13.11. 4.11. 29.10. 9/13 18.12. 9.12. 3.12. SuomenLehdistö 7/2013 19