• MEDIA-ALAN OMA LEHTI • NRO 7 • 9.11.2016 • PERUSTETTU VUONNA 1930 SuomenLehdistö KAUPUNKILEHDET ELÄVÄT printtinä pidempään kuin maakuntalehdet, ennustaa parhaaksi palkitun Uuden Rovaniemen päätoimittaja Leena Talvensaari. » Sivut 8–9 Imagen Heikki Valkama: Editointi on ajattelun tuplaamista. » Sivu 14 Kannattaako FB-jakaminen? Näin omistus jakautuu Keskisuomalainen ja Länsi-Savo kasvattivat osuuttaan. » Sivu 4 Koodi ei kuulu kaikille Toimittaja tarvitsee enemmän projektinhallinnan taitoa. » Sivu 5 Kolme tulopuroa digissä Uudet yleisöt, uudet bisnekset ja sisältömarkkinointi. » Sivu 18 Petri Karjalainen ja muut päätoimittajat kommentoivat tutkimusta. » Sivu 10 SUSANNA CHAZALMARTIN
• sanomalehtien liitto Untitled-2 1 2.11.2016 12.59
• SuomenLehdistö 7/2016 3 7/2016 kolmesta poikki Ilmaisuuden aika ei ole ohi sisältö AJANKOHTAISTA 4 Lehtien omistus keskittyy. Sanoma ja Alma uivat vastavirtaan. 5 Koodauksen riittävän syvällinen omaksuminen vie ummikolta vuosia, kirjoittaa Ninni Lehtniemi. 6 Paikallisja kaupunkilehtikilpailujen opiskelijaraatien terveiset: Lehdet Instagramiin ja ajatusta videoihin. 8 Leena Talvensaari paljastaa kaupunkilehti Uuden Rovaniemen menestysreseptin. TAUSTAT 10-13 Lehdistä tykätään Facebookissa, jotta saataisiin uutisia. Pitäisikö juttujen ilmaista jakamista vähentää? 14-16 Imagen tekijät kertovat: Näin kehityt editorina. PALSTAT 17 Satu Kangas avaa, mitä ”Google-vero” toteutuessaan tarkoittaisi ja miksi vero on väärä sana. 18 Tutkimus vertaili 25 eurooppalaisen mediayhtiön digisiirtymää. 20 Verkonsilmä tarjoaa apua sosiaalisen median tietojen tarkistamiseen. 21 Hyväkin juttu voi rikkoa Journalistin ohjeita. 23 KSF Median jättänyt Fredrik Nars uskoo Forbesin brändiin. ” Ihmiset ovat eläneet ilmaisten sisältöjen keskellä aiemminkin, mutta valinneet silti maksaa osasta.” Sisältömarkkinointi on vahvassa kasvussa Iltalehdessä. Näkyvyyden ostaminen sosiaalisessa mediassa Noora Autio Ostatteko näkyvyyttä journalismille sosiaalisessa mediassa? Missä ja millaisilla summilla markkinoitte journalistista sisältöä? Millaisia tuloksia olette näin saaneet? Henrik Schäfer verkkotuottaja, Maaseudun Tulevaisuus Pääsääntöisesti journalistisille päivityksille ei osteta näkyvyyttä, joskin pienimuotoisia kokeiluja on tehty. Maksamme näkyvyydestä vain tapahtumien ja uudentyyppisten sisältöjen markkinoimiseksi. Viimeaikainen esimerkki on MT:n juhlavuoden valokuvanäyttely. Facebookissa, muutaman kerran vuodessa joillakin sadoilla euroilla. Muuta täsmällistä on vaikea sanoa kuin, että Facebook voittaa aina. Sen tilastojen valossa muutenkin vetävien sisältöjen näkyvyyttä saa lisättyä jonkin verran, mutta epäkiinnostava sisältö ei muutu rahallakaan kiinnostavaksi. Kohdentaminen kannattaa. Erja Yläjärvi toimituspäällikkö, Helsingin Sanomat Ostamme näkyvyyttä yksittäisissä tapauksissa. Kyseessä on useimmiten täysin uuden sisällön markkinointi tai sisällön ennakkomarkkinointi. Näkyvyyttä on kuluneen vuoden aikana ostettu muun muassa Lasten uutisille ja yksittäisille videoille. Markkinointia on tehty lähinnä Facebookissa noin kerran viikossa. Käytetyt summat ovat korkeintaan muutamia satasia kerrallaan. Saamme lisätietoa sosiaalisen median yleisön käyttäytymisestä, uuden sisällön tehokkuudesta ja eroista eri kohderyhmien välillä. Lisäksi tavoitamme yleisöä, joka ei kenties muuten seuraa Helsingin Sanomia. Petra Louhimies digimarkkinoija, KSF Media Ostamme harvoin näkyvyyttä journalistisille sosiaalisen median päivityksille. Poikkeuksia ovat isoja juttukokonaisuuksia tai muunlaisia satsauksia koskevat promopätkät, jotka ovat yleensä videomuodossa. Satunnaisesti Facebookissa, muutamalla satasella. Saamme hieman lisää näkyvyyttä. Koska näkyvyytemme Facebookissa kuitenkin on jo hyvä, pitäisi satsausten olla useamman tonnin luokkaa, jotta saisimme merkittävää lisäystä kattavuuteen. > Lue myös digilehti ja lisää uutisia Suomen Lehdistön verkkopalvelussa osoitteessa www.suomenlehdisto.fi MITÄ TAPAHTUI vuonna 2012? Ainakaan vuosi ei ollut kirkas media-alalle. Lasku kiihtyi sanomalehtien levikeissä, toimituksellisissa työpaikoissa ja kustannusalan liikevaihdossa. VTT:n ja Turun yliopiston tutkijat ovat paikantaneet kustannusalan disruptiivisen käännekohdan vuoteen 2012. Se tarkoittaa, että monen yhtiön oli pakko muuttaa strategiaansa selvitäkseen. Dramaattisin syy muutokseen oli kuluttajien mediankäytön siirtyminen mobiiliin ja ilmaiseen verkkoon. Talous ja yhteiskunta -lehden artikkelissaan tutkijat nostavat yhdeksi alaa hajottaneeksi muutostekijäksi sosiaalisen median, johon oli jo 2012 rekisteröitynyt puolet suomalaisista. TÄMÄN LEHDEN pääjutussa pohditaan Facebookin dilemmaa. Tykkäämällä laajasti median sivuista kuluttaja saa kätevästi päivän annin yhteen ilmaiseen uutisvirtaan. Ovatko lehdet tyhmiä, kun ne mahdollistavat tämän itse? Valtaosa haastatelluista päätoimittajista on sitä mieltä, että Facebookista on enemmän hyötyä kuin haittaa. Jos lehdet eivät siellä näy, joku muu kyllä näkyy. Ilmaisten sisältöjen seassa on vain opittava elämään. Niitä riittää: Yle, MTV, iso osa lehtien verkkojutuista, kaupunkilehdet, radiot, kansainvälinen verkkomedia, kirjastojen tarjonta, nettinatiivit julkaisut, blogit... KUKA NÄISSÄ oloissa maksaa verkkosisällöistä? Rohkaiseva viesti tulee Reuters-instituutista, jonka tuoreen tutkimukseen mukaan ilmaisuus ei väistämättä määrää verkkouutisten hintamielikuvia. Tapa maksaa jostakin mediasisällöstä, kuten printtilehdestä, lisäsi maksuhalua verkossa. Osassa tutkituista maista nuoret maksoivat muita todennäköisemmin verkkouutisista, ehkä koska he maksavat verkossa jo Netflixistä ja Spotifysta. Myöskään julkisen palvelun ilmaisten verkkosisältöjen kuluttaminen ei vähentänyt maksamista verkossa. Tutkijat muistuttavat, että ihmiset ovat eläneet ilmaisten sisältöjen keskellä aiemminkin, mutta valinneet silti maksaa osasta. Mitä tapahtuu vuonna 2020? Ehkä ilmaisuus voidaan selättää palvelulla. Niin hyvällä, että kuluttaja luottaa ajassa pysymisensä mieluummin toimituksen kuin Facebookin algoritmien varaan. Riikka Virranta päätoimittaja riikka.virranta@sanomalehdet.fi
• 4 SuomenLehdistö 7/2016 AJANKOHTAISTA Keskisuomalainen on lehtiyhtiöiden aggressiivisin laajentuja. Muut ovat toimissaan ja kommenteissaan varovaisempia. SANOMALEHTIEN OMISTUS keskittyy ja yhteistyökuviot laajenevat. Näin on povattu lehtialalla jo pitkään. Ainakin Keskisuomalainen-konsernissa edellä kuvattu kehitys on viime vuosina toteutunut. Vuonna 2013 yhtiö hankki Suomen Lehtiyhtymän, ja hiljattain se teki kaupat muun muassa Etelä-Suomen Sanomia kustantavasta Mediatalo Esasta. Konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi on jo pitkään julistanut yhtiön haluavan olla mieluummin ostaja kuin ostettava. – Me olemme lehtikustantaja, joka pyrkii turvaamaan omistajilleen jatkuvuutta ja omistaja-arvoa niin paljon kuin mahdollista. Kasvu on siihen hyvä väline, Kangaskorpi sanoo. Mitä useampia lehtiä Keskisuomalainen kustantaa, sitä enemmän tehokkuutta ja yhteistyöetuja se laskee saavansa myös digitaaliseen kehitystyöhön, joka on tulevaisuudessa sanomalehtien elinehto. Kangaskorpi näkee, että perinteisten pienten toimijoiden on jatkossa vaikea löytää kannattavuutta. – Toimialan on pakko tehdä yhteistyötä ja kyseenalaistaa vanhoja toimintatapoja. Keskittäminen tuo yhtiöille monia etuja Lehtiyhtiöiden tilinpäätöksiä tutkinut tutkimuspäällikkö Mikko Grönlund Turun yliopistosta toteaa, että kannattavuudeltaan heikentyneet lehtiyhtiöt pohtivat luonnollisesti myös uusia omistusratkaisuja. – Toimialan keskittyminenhän on jatkunut jo pitkään ja useimpien näkemysten mukaan tulee edelleen jatkumaan. Omistusten keskittämisellä saadaan mittakaavaetuja esimerkiksi hallinnossa, myynnissä ja markkinoinnissa. Myös mahdollisuudet toimitukselliseen yhteistyöhön kasvavat. Suuremmalla nimikemäärällä voidaan laskevien levikkien aikana hakea parempaa alueellista kotitalouspeittoa, Grönlund muistuttaa. Esimerkiksi pienen paikallislehden mahdollisuudet kehittää digipalveluita ovat usein rajalliset. Konsernin sisällä kehitystyö voi Grönlundin mukaan olla tehokkaampaa ja siihen on paremmat resurssit. – Toisaalta se, kauanko kannattaa tehdä yksin, riippuu myös omistajien intresseistä sekä halukkuudesta lisärahoittaa esimerkiksi tappiollista liiketoimintaa, Grönlund sanoo. Alma ja Sanoma myyneet lehtiään Kehitystä on kuitenkin nähty myös päinvastaiseen suuntaan. Suurista suomalaisista lehtikustantajista Alma ja Sanoma ovat viime aikoina ennemmin luopuneet lehtiomistuksistaan kuin lisänneet niitä. Ne ovat jo pitkään keskittyneet digitaalisiin liiketoimiin muuallakin kuin sanomalehtibisneksessä. Tähän yhtälöön alueelliset printtisanomalehdet eivät välttämättä kovin hyvin sovi. Alma myi alkuvuonna 2015 Kainuun Sanomat ja neljä muuta kainuulaista lehteä kajaanilaiselle Suomalaiselle Lehtipainolle. Tuolloin Alma Media Kustannuksen (nykyään Alma Aluemedia) toimitusjohtaja Kari Juutilainen sanoi Suomen Lehdistölle, että innostus laajentamiseen on hiipunut. Syyksi hän mainitsi muun muassa lehtien liikevaihtojen ja tulosten pienentymisen. Alma Median toimitusjohtajan Kai Telanteen mukaan yhtiö kuitenkin tekee lehtikauppoja ”tilanteen mukaan”. – Kaikkien lehtien pitää olla kannattavia, ja sen mukaan toimitaan. Jos emme pysty löytämään hyvää polkua, teemme muita ratkaisuja, Telanne kommentoi. Hänen mukaansa muiden lehtiOstajia ja ostettavia Vesa-Pekka Kangaskorpi G RA FI IK KA : M IIK A IM M O N EN TI ED O T KO O N N EE T: IL O N A H AN N IK AI N EN JA RI IK KA VI RR AN TA
• SuomenLehdistö 7/2016 5 AJANKOHTAISTA: PUHEENAIHE TUTKIN VIIME vuonna Helsingin Sanomien stipendiaattina sitä, miten toimittajat, koodaajat ja designerit voisivat työskennellä keskenään paremmin. Monitaustaisia tiimejä tarvitaan tekemään kiinnostavampaa ja koukuttavampaa digijournalismia. Usein tällaista työtä hankaloittavat ammattiryhmien väliset kulttuurierot. Ratkaisuksi on ehdotettu, että kaikki toimittajat opettelevat koodaamaan, mutta taidon riittävän syvällinen omaksuminen vie ummikolta vuosia. Lisäksi taito vaatii jatkuvaa päivittämistä. Valtaosa haastattelemistani digijournalismin ammattilaisista oli sitä mieltä, että koodaus saattaa usein olla parempi jättää datajournalisteille. Se sijaan toimittajat voisivat opetella alla listattuja digijournalismin tekemisessä hyödyllisiä taitoja. PROJEKTINHALLINTATAIDOT. Toimittaja tuntee yleensä parhaiten jutun materiaalin ja on tarinankerronnan ammattilainen. Siksi on usein luontevaa, että toimittaja johtaa digijournalismiprojektia. Suuremmissa projekteissa tämä tarkoittaa esimerkiksi seuraavaa: Opettele tekemään aikabudjetti ja jakamaan lopputuotteen ominaisuudet niihin, jotka ovat olennaisia, ja niihin, jotka olisivat kivoja lisiä, jos niiden tekoon jäisi aikaa. Opi jakamaan tehtävät selkeästi aloituspalaverissa ja pitämään tehokkaita välitsekkauksia matkan varrella. TOISEN IHMISEN YMMÄRTÄMINEN. Anna kaikkien olla luovia ja käyttää täyttä osaamistaan. Harva asia ärsyttää koodaajaa ja designeria enemmän kuin toimittaja, joka tulee ilmoittamaan, että juttu on tulossa ulos tunnin sisällä ja nyt tarvittaisiin “jotain interaktiivista”. KOODIN YMMÄRTÄMINEN. Vaikka et itse koodaa, luo ymmärrys siitä, miten koodi toimii sekä mitä sillä voi ja kannattaa tehdä. Esimerkiksi ulkoasumuutosten teko on huomattavasti hitaampaa kuin printtitaitossa, koska sisällön pitää toimia kaikilla päätelaitteilla. Muodosta myös käsitys siitä, millaista materiaalia ja missä muodossa koodaaja ja designer tarvitsevat sinulta, jotta esimerkiksi interaktiivinen grafiikka voi syntyä. TOISTEN MAAILMOJEN JA KIELEN YMMÄRTÄMINEN. Pyri muiden ammattiryhmien seuraan. Esimerkiksi The Guardian järjestää talon sisäisiä Hack Day -tapahtumia, joissa koodarit, designerit, toimittajat ja kaupallisen puolen ihmiset kehittävät yhdessä digitaalisia ratkaisuja ongelmiin. BBC:n visuaalisen journalismin tiimin uudet tekijät seuraavat muutaman päivän ajan eri ammattikuntiin kuuluvien työkaveriensa työtä ja perehtyvät heidän käyttämiinsä työkaluihin ja kieleen. SUUNNITTELU JA RUTIINIEN LUOMINEN. Suunnittele ajoissa ennustettavien uutistapahtumien, kuten olympialaisten tai Oscar-gaalan, uutisointi. Kehitä rutiineja ja työkaluja yllättävien uutistapahtumien varalle. Se että tiimi pystyy luomaan sekä nopeaa journalismia, kun jossain räjähtää, että spektaakkelimaisia interaktiivisia featureartikkeleita, edellyttää rutiineja ja automatisointia. Helsingin Sanomien datadeskissä tämä on ratkaistu siten, että yleisimmät digikerrontamuodot, kuten laskurit ja tietovisat, syntyvät helppokäyttöisellä työkalulla, jota kaikki toimittajat on koulutettu käyttämään. Tällä kertaa kissan nosti pöydälle Kaskas Median johtava viestintäasiantuntija Ninni Lehtniemi. ki ss ap öy dä lle ” Vaikka et itse koodaa, luo ymmärrys siitä, miten koodi toimii sekä mitä sillä voi ja kannattaa tehdä.” Älä opettele koodaamaan yhtiöiden toimet eivät vaikuta Alman strategiaan. Sanoma taas myi pääosan maakunta-, paikallisja kaupunkilehtiensä omistuksesta Kaakkois-Suomessa Länsi-Savo-konsernille keväällä 2014. Se kustantaa nyt vain Helsingin Sanomia, Ilta-Sanomia ja Metroa. Länsi-Savo on nyt kompakti Sanomalta Kaakkois-Suomen lehdet ostaneen Länsi-Savo Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Tikka toteaa, ettei yhtiöllä tällä hetkellä ole suunnitelmissa ostaa tai myydä lehtiä. Sen toiminta-alue on nyt kompakti. – Haluamme keskittyä toimimaan näissä puitteissa. Laajentumisemme ” Kaikkien lehtien pitää olla kannattavia, ja sen mukaan toimitaan.” G RA FI IK KA : M IIK A IM M O N EN TI ED O T KO O N N EE T: IL O N A H AN N IK AI N EN JA RI IK KA VI RR AN TA Mitä omistuksen keskittymisestä seuraa? SAMI SARKAMIES media-analyytikko, Nordea Uskon, että käy vähän samalla tavalla kuin teleoperaattoreiden kanssa. Aikanaan oli paljon paikallisia puhelinyhtiöitä, mutta tänä päivänä on kolme isoa toimijaa ja kourallinen pieniä. Edelleen printtivetoisessa aluemediassa vaaditaan isompia kokonaisuuksia, jotka suoriutuvat digimedian vaatimista investoinneista. Pienet yhtiöt eivät millään kykene tekemään vaadittavia alustainvestointeja omin voimin. Sähköiset toimintamallit ovat erittäin tärkeitä paikallisten medioiden elinkelpoisuudelle pitkällä tähtäimellä. MIKKO VILLI journalistiikan professori, Jyväskylän yliopisto Se voi tuoda uusia mahdollisuuksia kehitystyöhön ja synergiaa, jos vain lehtiyhtiöissä halutaan ja uskalletaan. Tosin olen aistinut, että esimerkiksi Keskisuomalaisella ei suuriin innovaatioihin ole aikomuksia. Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola on todennut, että nyt eletään kilpikonnavaihetta ja että kyse on hengissä selviytymisestä. Uusia asiakkaita on vaikea saada, joten epäorgaaninen kasvu, yritysostot, on kenties ratkaisu tässä tilanteessa. Suomessa on aika paljon tehty sisältöyhteistyötä jopa yli konsernirajojen. En kuitenkaan näe, että mihinkään mielettömään yhdenmukaistamiseen mennään. > Ensi kerralla kirjoittajana voit olla sinä: kerro aiheesi toimitukselle. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi jokin aika sitten oli aika iso, joten työtä riittää yllin kyllin, Tikka sanoo. Länsi-Savo on hyötynyt taloudellisesti esimerkiksi lehtiensä yhteisestä painamisesta. Myös taloushallinnossa, it-puolella ja monissa muissa toiminnoissa on saatu selviä hyötyjä. – Toimituksellisella puolella pitää muistaa, että paikallisuus on tärkeää. Tässä mielessä yhteistyö ei voi olla kaiken kattavaa. Paikallisuuden nimiin vannoo myös Keski-Pohjanmaan Kirjapaino (KPK). Se osti pari vuotta sitten Pietarsaaren Sanomat HSS Medialta. Paikallislehtikaupat kiinnostavat jatkossakin, jos sopivia lehtiä tulee tarjolle Keski-Pohjanmaalta tai maakunnan liepeiltä. Konsernin toimitusjohtajan Vesa Pihlajamaan mukaan ostettavilla lehdillä tulee olla ennen kaikkea riittävän kokoinen, uskollinen lukijakunta ja selkeä alue, jonka lukijoita lehti palvelee. Pihlajamaan mukaan KPK ei hae lehdilleen ostajia. Janne Arola
• 6 SuomenLehdistö 7/2016 AJANKOHTAISTA na raadissa oli myös kaksi saman oppilaitoksen mainonnan suunnittelun opiskelijaa. Päällimmäinen havainto oli hämmästys, miten hyvää jälkeä vähällä väellä tehdään. – Ehkä se on tietynlaista vapautta kokeilla. Parhaissa lehdissä oli jotain persoonallista ja yllätyksellistä. Raati arvosti muun muassa selkeää ja raikasta yleisilmettä, hyvää otsikointia ja juttujen taustoitusta. Kaupunkilehdissä oli toimivia tarinoita. Niissä vedottiin laajalti tunteisiin ja puhuttiin ihmisten kautta. Raatia ohjanneen tuntiopettaja ja toimittaja-kirjailija Tuomas Mustikaisen mukaan opiskelijoiden näkemys poikkesi perinteisestä ajatuksesta, jossa uutiset ovat journalismin ydin. – Mikä on parasta, mitä kaupunkilehti voi tarjota? En ole ihan varma, voivatko lehdet kilpailla uutisilla maakuntalehtien tai muiden toimijoiden kanssa. Uusi Rovaniemi oli ylivertainen siinä, miten kuvat tukivat juttua. Mäntysalon mukaan kuvakerronta oli muuten lehdissä selkein kehityskohde. Opiskelijat olivat vaativia lukijoita. Huollettu kieli on heille uskottavuustekijä, samoin visuaalisuus, joka on journalismia itsessään. Mustikaisen mukaan lehtiä voitaisiin parantaa pienillä asioilla: lukemalla juttuja ristiin tai ottamalla kursseja valokuvauksen perusteista. JOURNALISMIN LAATUA on vaikea määritellä, mutta kyllä sen tunnistaa. – Turussa asuvana opiskelijana minua eivät kiinnosta Rovaniemen asiat. Mutta jos ne myydään hyvin, unohdan välittömästi, että tämä ei koske minua, Jesse Mäntysalo sanoo. Hän viittaa Uuteen Rovaniemeen, joka voitti tänä vuonna Sanomalehtien Liiton Kaupunkilehtikilpailun kuudetta kertaa. Mäntysalo on yksi yhdeksästä Turun ammattikorkeakoulun journalismin opiskelijasta, jotka analysoivat kilpailun 30 kaupunkilehteä. MukaOpiskelijat tuomaroivat lähes 120 paikallisja kaupunkilehteä. Laatu yllätti. Rakentava ja rohkea palkittiin Haaga-Helia ammattikorkeakoulun opiskelijat tuomaroivat paikallislehtikilpailun. SOLVEIG WALLENIUS Välillä voisi tehdä vähemmän mutta huolellisemmin. PAIKALLISLEHTIKILPAILUN 88 lehteä analysoi ryhmä, joka koostui 19:sta Haaga-Helia ammattikorkeakoulun journalistiopiskelijasta ja kahdesta Metropolia ammattikorkeakoulun graafisen suunnittelun opiskelijasta. Toimittajaopiskelija Marjo Linnasalmi yllättyi, miten paljon lehti vaikutti mielikuvaan alueestaan. – Joidenkin paikkakuntien kohdalla ajattelin, että tuolla on hyvä meininki. Raati arvosti runsaita lähteitä, ihmisen tuomista uutisiin ja rohkeutta kokeilla. Rakentavasta eli ratkaisuja hakevasta otteesta tuli plussaa. – Moni lehti esimerkiksi rakensi siltoja turvapaikanhakijoiden ja kantaväestön välille, toimittajaopiskelija Janne Puumalainen sanoo. Yhteistyö ei ole tuonut lehtiin yleisiä sisältöjä: lehdet olivat erittäin paikallisia. Moni lehti oli myös keskusteleva ja osallisti yleisöään. – Toimitukset voisivat ottaa enemmän kantaa. Se tekisi lehdestä rohkeamman, Linnasalmi sanoo. Raadin mukaan nuoret unohtuivat lehdistä, vaikka lapsista ja vanhuksista kirjoitettiin. Yksi tapa huomioida nuoret olisi näkyä Instagramissa: kuviahan lehdillä on. Riikka Virranta Kerran viikossa ilmestyvät 1. Kiuruvesi-lehti 2. Uutis-Jousi 3. Tyrvään Sanomat Verkko: Iijokiseutu Kaksi kertaa viikossa ilmestyvät 1. Jämsän Seutu 2. Loviisan Sanomat 3. Kuhmolainen Verkko: Kangasalan Sanomat Vähintään kolme kertaa viikossa ilmestyvät 1. Västra Nyland 2. Åbo Underrättelser 3. Östnyland Verkko: Koillissanomat PARHAAT KAUPUNKILEHDET 2016 PARHAAT PAIKALLISLEHDET 2016 Vuoden kaupunkilehti 1. Uusi Rovaniemi 2. Tamperelainen 3. Epari Verkko: Karjalan Heili Vuoden kaupunkilehtijuttu 1. Aimo Salonen, Karjalan Heili 2. Sanna Jääskeläinen, Satakunnan Viikko 3. Petteri Kankkunen, Uusi Rovaniemi Vuoden kaupunkilehtikuva 1. Johanna Erjonsalo, Helsingin Uutiset 2. Johanna Erjonsalo, Länsiväylä 3. Pia Rauhalammi, Satakunnan Viikko Huomioita verkosta: Ajatusta videoihin! > Paikallislehdistä verkkosarjaan osallistui 33 lehteä, kaupunkilehdistä 10. > Raadin mukaan moni paikallislehti huomioi verkossa lukijansa hyvin ja näkyi sosiaalisessa mediassa. Sisällöistä löytyi ilahduttavasti myös videoita. > Kehityskohteeksi paikallislehtiraati nosti niin ikään videot: journalistista sisältöä voisi miettiä tarkemmin ja editoida pituuksia. Myös sosiaalisessa mediassa kannattaisi päivittää aktiivisemmin. > Kaupunkilehdissä verkkosarjan anti oli lehtiä analysoineen Jesse Mäntysalon mukaan kaksijakoinen. Journalismi oli laadukasta ja päivitystiheys riittävä. Verkko oli kuitenkin toissijainen kanava, johon päivitetään viiveellä printin sisältöjä. ” Toimitukset voisivat ottaa enemmän kantaa. Se tekisi lehdestä rohkeamman.”
• SuomenLehdistö 7/2016 7 AJANKOHTAISTA Kalajokiseudun entinen päätoimittaja Hanne Haapakoski tekee nykyään sisältömarkkinointia. JUKKA LEHOJÄRVI VESA LAITINEN HANNE HAAPAKOSKI on kiertänyt viime aikoina yrityksissä ympäri Suomea. Hän on esitellyt Pokka.clubia, kaupallista sisältöpalvelua, joka lupaa kirkastaa asiakkaidensa brändiä ja tuoda iloa ja hyötyä yleisölleen. Pokka on Keski-Pohjanmaan Kirjapainon satsaus sisältömarkkinointiin. Tosin konsernin nimeä ei sivustolla näy: asiakkaita ja yleisöä haetaan koko maasta. Pokassa on esimerkiksi ammattilaisten tekemiä henkilöjuttuja, lista-artikkeleita ja huumoria. Tulevaisuudessa suurin osa on yhteistyökumppaneiden maksamaa. SISÄLTÖÄ ON verkko täynnä. Miten Pokka aikoo erottua? – Asenne on kaikkein rajaavin tekijä. Haluamme tehdä räväkkää sisältöä, joka herättää ajattelemaan ja saa tuntemaan. Haapakosken mukaan nuorille naisille on verkossa paljon lifestyleblogiportaaleja. Pokka pyrkii tavoittamaan myös miehet 20–35-vuotiaiden ikäryhmässä. – Mietimme myös sisältökohtaisia kohderyhmiä, Haapakoski lisää. – Asiakkaiksi tavoittelemme yrityksiä, joilla on rohkeutta uudenlaiseen näkyvyyteen. Tässä kohderyhmässä tärkeintä on, ettei pönötetä. ASIAKKAIKSI HAAPAKOSKI kaavailee ainakin verkkokauppoja, joihin voi linkata suoraan. Ensimmäisten kumppaneiden joukossa ovat Villa ja Peite, Paapii Design, Botnia Print sekä lentopallon hallitseva Suomen mestari Kokkolan Tiikerit. Sisältöjä tehdään free-voimin ympäri maan, esimerkiksi videoita ja animoitua sarjakuvaa. Asiakas saa käyttää materiaaleja myös omissa kanavissaan. Haapakosken mukaan pienin toteutus irtoaa tonnilla, mutta pakettiratkaisuja ei ole. Kampanjat räätälöidään, ja hinta nousee sisällön ja keston mukaan. Tavoite on tehdä pitkiä sopimuksia. – Tässä on selvästi kaupallista potentiaalia. On tullut suoria yhteydenottoja ja yrityksissä on oltu tosi kiinnostuneita. – Pokalla pyrimme kasvattamaan konsernin omaa valtakunnallista tarjontaa. Tavoitteena on saada Pokasta ensi vuonna kannattava. Viikkokävijämäärä on tarkoitus nostaa 50 000–100 000:een. Parin ensimmäisen viikkonsa aikana Pokka keräsi yli 50 000 eri kävijää. Valtaosa tuli Etelä-Suomesta. YKSI TÄHÄN asti suosituimmista Pokan jutuista on ollut henkilöjuttu itseään viillelleestä nuoresta naisesta. Miten tällainen juttu taipuisi kaupalliseksi? – Koskettavassa tarinassa yhteistyökumppani voisi olla vaikka Pelastakaa Lapset, tai jos kerrotaan sairaudesta, jokin sairauteen liittyvä yhdistys. Haapakosken mukaan tekijän näkökulmasta ero journalismin ja sisältömarkkinoinnin välillä on pieni. – Hyvää juttua me haemme aina. Ero on totta kai siinä, että kun tekee riippumattomana journalistina, toimittaja päättää, miten juttu tehdään. Tässä viime kädessä mainostaja päättää. Riikka Virranta KAUPALLINEN SISÄLTÖ on Julkisen sanan neuvoston suosituksen mukaan merkittävä sanalla mainos tai kaupallinen yhteistyö. Tämän lisäksi samassa yhteydessä pitää näkyä mainostajan nimi tai logo. JSN:n puheenjohtajan Elina Grundströmin mukaan suosituksen ensimmäinen osa muistetaan lehdissä jo hyvin, mutta jälkimmäisessä olisi parantamisen varaa. – Luottamus lehtiin heikkenee, jos ihminen klikkaa juttua ja huomaa yllätyksekseen lukevansa mainosta. Uskon, että tyylikkäät yhtenäiset merkinnät vaikuttavat myös siihen, että saisimme enemmän sisältömarkkinointia rahoittamaan sanomalehtien journalismia, Grundström sanoo. Mainostajan merkitsemistä olisi turvallista noudattaa jo siksikin, että sitä edellyttävät kaksi eri lakia: kuluttajansuojalaki ja laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa. JSN antoi suosituksensa mainonnan merkitsemisestä keväällä 2015, sen jälkeen kun neuvostoon oli tullut paljon kanteluja piilomainonnasta. Merkitsemistavat olivat sekavia etenkin verkossa. Taustalla vaikutti myös se, että Kilpailu-ja kuluttajavirasto oli aikeissa lähestyä sanomalehtiä neuvoteltuaan itsesääntelyohjeista ensin aikakauslehtien ja radiomedian kanssa. Sanomalehdet halusivat tehdä asiassa laajan valmistelun oma-aloitteisesti. Ohjeen mukaan mainos kuvaa perinteistä ostettua mainostilaa ja kaupallinen yhteistyö esimerkiksi journalistisin keinoin tuotettua natiivimainontaa. Noora Autio m ik si ih m ee ss ä ja tk oj ut tu Journalistiikan oppiaine kuuluu sekä Jyväskylän että Tampereen yliopistoissa vuoden alusta alkaen samaan laitokseen tai tiedekuntaan kielten kanssa. Miksi muutos tehtiin? Viestintätieteiden laitoksen johtaja Epp Lauk, Jyväskylä: Taustalla on yliopiston rakennemuutos, jossa humanistinen ja yhteiskuntatieteellinen tiedekunta yhdistetään. Uuden tiedekunnan laitosrakenne muuttuu, ja viestintätieteiden laitos yhdistetään kielten laitokseen. Viestinnän, median ja teatterin yksikön johtaja Heikki Hellman, Tampere: Rakenteita kehitetään tulevan Tampere3-yliopiston eli yhdistyvien Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun tarpeisiin. Uuteen viestintätieteiden tiedekuntaan tulevat muun muassa journalistiikka, viestintä ja kielet mutta myös kirjallisuus, musiikki, teatteri sekä informaatioja pelitutkimus. Minusta yhdistelmä on luonteva. Olisiko journalismille löytynyt luontevampi koti esimerkiksi yhteiskuntatieteiden yhteydestä? E.L: On ollut erilaisia mielipiteitä tietysti. Ei ole viestintätieteiden käsissä, mihin haluaisimme liittyä. Se riippuu rehtorin päätöksistä ja yliopiston yleisistä suunnitelmista. H.H: Uusi tiedekunta on juuri niin yhteiskuntatieteellinen kuin itse haluamme. Minusta siinä yhdistyvät yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden parhaat perinteet. Meillä kielet ja taiteetkin nähdään osana yhteiskuntaa ja yhteiskunnallisten tehtäviensä kautta. Noora Autio Taloussanomat ei ollut koskaan kannattava printissä, joten se siirtyi verkkoon vuonna 2007. Lokakuussa lehdestä tuli osasto IltaSanomien verkkopalveluun. Oliko Taloussanomat kannattava itsenäisenä uutissaittina, vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja? Välillä oli ja välillä ei, mutta Ilta-Sanomien yhteydessä menee hyvin. Pyrimme saamaan Taloussanomien sivuille enemmän liikennettä IS:n etusivun kautta. Sivunäytöt ovat olleet radikaalissa nousussa. Toki tässä myös parannettiin IS:n ja Taloussanomien yhteistyötä. Taloussanomilla on oma organisaationsa, mutta sen juttuja julkaistaan nyt enemmän IS:n printissä. Mitä tapahtui varakkaiden tablettilehdelle, Taloussanomat Premiumille? Se oli kertaluontoinen julkaisu, jollaisia digimaailmassa kannattaa tehdä. Hieno tuote, mutta tulokset olivat sen kaltaisia, että katsoimme, ettei sitä kannata jatkaa. Riikka Virranta Hyppy kaupalliseen sisältöön Muista merkitä mainostaja! Journalismi ja kielet yhteen Itsenäinen Talsa kannatti välillä ” Luottamus heikkenee, jos ihminen klikkaa juttua ja huomaa yllätyksekseen lukevansa mainosta.” Keski-Pohjanmaan Kirjapainon Pokka.club tavoittelee nuorta yleisöä koko maasta. Taloussanomat julkaisi tablettilehden vuosi sitten. JSN:n suositus toteutuu vain osin.
• 8 SuomenLehdistö 7/2016 AJANKOHTAISTA: LEHTI-IHMINEN MAINETTA JA KUNNIAA niittäneellä Uusi Rovaniemi -lehdellä pyyhkii hyvin. Viivan yläpuolelle jää reilusti plussaa toisin kuin monilla maakuntalehdillä. Lukijakunta on uskollista, eikä mainoksia ole vaikeaa saada kaupaksi. Tänä vuonna lehti valittiin jälleen kerran vuoden parhaaksi kaupunkilehdeksi Sanomalehtien Liiton järjestämässä kilpailussa. Päätoimittaja Leena Talvensaari sijoittui itse kolmanneksi Paras Juttu -sarjassa keväällä. Voittoja on kertynyt enemmän kuin yhdellekään toiselle kaupunkilehdelle, mutta palkintoja tärkeämpää Talvensaarelle on lukijoiden Palkitun Uuden Rovaniemen Leena Talvensaari uskoo, että ultrapaikallisuus kiinnostaa myös jatkossa. ”Teen itse paskimmat hommat” arvostus. Sen eteen hän on valmis menemään ulos omalta mukavuusalueeltaan. TALVENSAAREN TYÖHUONE sijaitsee keskellä Alma Mediaan kuuluvan Lapin Kansan toimitusta, aivan Uuden Rovaniemen toimituksen vieressä. Hän on parhaillaan työkierrossa Lännen Median lukemistotoimituksessa, koska haluaa nähdä, vieläkö osaa kirjoittaa pitkiä juttuja. Työkierto päättyy vuoden lopussa, jolloin Talvensaari palaa päätoimittajan tuolille Uuteen Rovaniemeen. Pitkien juttujen kirjoittaminen on Talvensaarelle mieluista vaihtelua, sillä päätoimittajana hän on halunnut antaa kiinnostavimmat tehtävät toimittajilleen ja tekee itse ”paskimmat”. – Meillä on ollut onni saada hyviä kirjoittajia, ja olen halunnut pitää työmotivaatiota korkealla antamalla heidän toteuttaa itseään. Koen, että pitkien juttujen kirjoittaminen on sanomalehtityön suola kaiken arkisen puurtamisen keskellä. Talvensaari on tottunut olemaan mukana lehdenteon kaikissa vaiheissa uransa alkuvuosista lähtien. Hän tuli Uuteen Rovaniemeen alun perin Lapin Kansasta, vuonna 1998. Hyppäys maakuntalehden kulttuuritoimittajan pallilta kaupunkilehteen oli monen mielestä outo, mutta Talvensaari itse on aina arvostanut työtään. Kuutisen vuotta sitten, kun Uuden Rovaniemen pitkäaikainen päätoimittaja Taru Salo siirtyi muihin tehtäviin, Talvensaari siirtyi lehden päätoimittajaksi. Lehden menestymisestä Talvensaari antaa osan kunniasta edeltäjälleen. – Taru toi lehteen kehittämisen kulttuurin. Siitä on ollut hyvä jatkaa. KUNNIANHIMOINEN suhtautuminen lehdentekoon, uudistumisen halu sekä lukijoita kunnioittava asenne. Siinä osa Uuden Rovaniemen menestyksen resepteistä. Kahden toimittajan ja päätoimittajan toimituksessa pohditaan jatkuvasti sitä, miten tehdä asioita vielä paremmin. – Johtavana ajatuksena on tehdä hyvää, mutta ei mitään liian pitkään. Emme halua jäädä polkemaan paikoillemme, vaan katsomme aina eteenpäin. Se on tärkeää myös työmotivaation kannalta. Kaupunkilehti ei voi Talvensaaren mukaan kilpailla maakuntalehden kanssa uutistuotannossa, vaan sen rooli on muualla: kiinnostavien paikallisten ihmisten ja ilmiöiden tuomisessa päivänvaloon. Juttuideoita kehitellään toimituksessa pitkälti yhdessä. Myös lukijoilta tulee paljon vinkkejä, ja he myös kommentoivat juttuja kiitettävästi lehden verkkosivulla. Kiukkuista palautetta saadaan etenkin silloin, jos jakelu syystä tai toisesta pettää. – Sekin on tavallaan hyvää palautetta, sillä se kertoo, että lehti on lukijoilleen tärkeä. UUSI ROVANIEMI siirtyi vuonna 1992 Lapin Kansan omistukseen ja myöhemmin yhdessä Lapin Kansan kanssa osaksi Alma Mediaa. Omistuspohjasta huolimatta lehdet toimivat pitkään täysin erillään. Leena Talvensaari arvostaa kotikaupunkinsa kulttuuritarjontaa ja rohkeutta. Työmatkan varrella sijaitsevat teatteri ja kirjasto ovat molemmat Alvar Aallon käsialaa.
• SuomenLehdistö 7/2016 9 AJANKOHTAISTA Suomi menestyisi digikisassa, jos osallistuisi Vaikka suomalaiset sanomalehdet keräsivät ison mitalisaaliin Society for News Design Scandinavian (SNDS) pohjoismaisen ulkoasukilpailun printtisarjoissa, digisarjoihin osallistui vain yksi työ. Esimerkiksi Norjasta ja Tanskasta lähetettiin kummastakin yli 30 työtä. Viime vuonna digisarjaan osallistui Suomesta seitsemän työtä, joista jopa neljä palkittiin. Digituomaristoon kuulunut Björn Heselius uskoo, että Suomelle tulisi menestystä myös digisarjoissa. Teknisellä puolella osaaminen on hänestä jopa vahvempaa kuin muissa osallistuneissa maissa. Printtisarjoissa suomalaisista saivat palkintoja Helsingin Sanomat, Aamulehti, Turun Sanomat, Ilta-Sanomat, Sunnuntaisuomalainen ja Kaleva. Noora Autio Harva välttelee mainontaa Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) mukaan mainonnanesto-ohjelmaa käyttää 19 prosenttia tutkimukseen vastanneista 4 815 henkilöstä. Tutkimus mittaa myös, kuinka monella vastaajalla on ovessaan tai postilaatikossaan mainoskielto. Tuorein tulos on 14 prosenttia. Adblockerin asentaneista 34 prosentilla on ovessaan mainoskielto. Lisäksi vastaajilta kysyttiin heidän suhtautumistaan mainontaan eri välineissä. Myönteisintä suhtautuminen on printissä esitettyyn mainontaan (81 %). Noora Autio Mediatalo ESAn kauppa lisää yhteistyötä Keskisuomalainen-konsernin uusin kauppa, Mediatalo ESAn osto, tarkoittaa toimitusjohtaja VesaPekka Kangaskorven mukaan lisääntyvää sisältöyhteistyötä sekä maakuntalehtien että paikallisja kaupunkilehtien välillä. – Uskon, että sisältöyhteistyö kasvaa niin verkossa kuin printissäkin, hän sanoo. Kangaskorpi arvelee kaupan tuovan säästöjä etenkin hallinnosta. Siitä, supistetaanko myös toimituksia, hän ei voi sanoa mitään varmaa. Kangaskorven mukaan paikallislehtiä saatetaan yhdistää tulevaisuudessa. Noora Autio Helsingin Sanomat satsaa ilmaisjakeluun torstaisin Sanoma yhdistää kaupunkilehtibrändinsä Metron ja HS Mestan. Jatkossa pääkaupunkiseudun liikennevälineissä näkyy HS Metro. Torstaisin se jaetaan 160 000:een pääkaupunkiseudun talouteen, joihin ei tule Helsingin Sanomia. Lehtien vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen mukaan tarkoitus on hakea mahdollisimman hyvä peitto pääkaupunkiseudulla ja ottaa siitä hyöty irti. HS-tuoteperhe tavoittaa jatkossa torstaisin pääkaupunkiseudulla 507 000 ihmistä. – Aikaisemmin Metro, Mesta ja HS ovat olleet brändillisesti aika erillään. Tuomme ne yhteen, eli tuotteistamme ja virtaviivaistamme mainospaikat, Niemi sanoo. Riikka Virranta ”Teen itse paskimmat hommat” m ed ia no st o Lähentyminen on tapahtunut vaiheittain. Muutama vuosi sitten Uuden Rovaniemen toimitus siirtyi samoihin toimitiloihin maakuntalehden kanssa, vuosi sitten jo samalle käytävälle. Pienessä kaupunkilehdessä yhteistyön tiivistymiseen suhtauduttiin aluksi epäillen. Talvensaarikin pelkäsi, että isoveli heittäisi pienemmälleen jämäpaloja, joihin olisi tyydyttävä. – MEILLÄ ON EDELLEEN oma toimitus ja olemme vahvasti oma brändimme. Päätämme itsenäisesti, mitä aiheita käsittelemme ja millä tavalla. Samalla meillä on käytössä ison konsernin resurssit ja osaaminen. Siinä mielessä tilanne on ihanteellinen. Talvensaari uskoo, että kaupunkilehdet ovat tulevaisuudessa yhä enemmän lehtikonsernien omistukKuka? 54-vuotias Uusi Rovaniemi -lehden päätoimittaja. Opiskellut Oulun yliopistossa kirjallisuutta ja päätynyt lehtialalle kesätoimittajuuden kautta. Aloitti työt Lapin Kansassa vuonna 1985, josta siirtyi vuonna 1998 Uuteen Rovaniemeen ensin toimittajaksi ja vuonna 2011 päätoimittajaksi. Pitänyt muutamia sapattivapaita, joiden aikana kirjoittanut näytelmiä. Kaksi näytelmistä on esitetty Rovaniemen teatterin ohjelmistossa. Puoliso ohjaaja-käsikirjoittaja Esko Janhunen. Yksi aikuinen lapsi. Puntari > Koko Suomi asuttuna vai keskittäminen kasvukeskuksiin? Ilman muuta koko Suomi asuttuna, siitä ei ole kahta sanaa. Suomen elinvoima ja juurevuus nousee paljolti pieniltä paikkakunnilta. Lapista katoaa omaleimaisuus, jos täälläkin asuminen keskittyy kaupunkeihin, kuten muualla Suomessa. > Fuusioituminen vai itsenäisyys? Tämä on monisyinen kysymys. En näe fuusioitumista peikkona, sillä minusta resurssien tehokkaampi käyttö on vain hyvä asia. Uskon kuitenkin, että lehden persoonallisuus nousee sen tekijöistä. On tärkeää, että oma toimitus säilyy ja että se saa suhteellisen itsenäisesti päättää lehden sisällöstä. Jos sitä itsenäisyyttä ei ole, lehdestä tulee helposti tylsä ja mitäänsanomaton. > Tunturi vai merenranta? Oi, tunturi. Olen aina elänyt Lapissa, ja tunturi on ominta sielunmaisemaani. Haluan päästä säännöllisesti seisoskelemaan tunturin laelle ja katselemaan ympärillä avautuvaa avaruutta. SU SA N N A CH AZ AL M AR TI N ” Kaupunkilehtien kehittämistä ehkä pelätään.” ”Ensin he keksivät työkalun, jolla he estävät mainonnan meidän sivustoillamme, ja sitten he pyytävät, että maksamme siitä, että he sallivat sen uudestaan.” Sanoma Media Finlandin verkkomainonnan kehityspäällikkö Jan Träskelin mainosten esto-ohjelmista Yle.fi:ssä Aamulehti sai muun muassa hopeaa feature-sarjassa. > Lue pidemmät versiot ja lisää uutisia: www.suomenlehdisto.fi UUTISKOOSTE sessa. Sen vuoksi myös maakuntalehtien ja koko lehtibisneksen menestyminen on kaupunkilehdille tärkeää. Kustantajille tasapainoilu maakuntalehden ja kaupunkilehden välillä voi olla haastavaa. – Kaupunkilehden kehittämistä ehkä pelätään, koska se saattaa viedä ilmoittajia ja tilaajia maakuntalehdeltä. Toisaalta kaupunkilehteenkin on panostettava, koska alalla on muitakin kilpailijoita. Rinnakkaiseloa voidaan Talvensaaren mukaan myös hyödyntää. Rovaniemellä sitä on tehty etenkin verkossa yhdistämällä Uusi Rovaniemi osaksi Lapin Kansan verkkosivuja. Yhdistäminen on tuonut molempien lehtien verkkojutuille lisää lukijoita ja sitä kautta tehnyt sivuston entistä kiinnostavammaksi myös mainostajille. – Printtilehti on meille se tärkein tuote, ja uskon, että se on sitä vielä pitkään. Ylipäätään luulen, että kaupunkilehdet pysyvät pitempään kiinni printissä kuin maakuntalehdet. Susanna Chazalmartin ”Toimittajat käyttäytyvät koko ajan enemmän kuin Zuckerbergin koodi. Etsitään kiinnostuksen kohteita, ilmiöitä ja puheenaiheita. Etsitään pöhinää.” Toimittaja Sammeli Heikkinen Vihreässä Langassa
• 10 SuomenLehdistö 7/2016 TAUSTAT Ilmainen uutisvirta Facebook-käyttäjät peukuttavat lehtiä saadakseen lukea niiden juttuja. Tarvitsevatko he enää maksullista tilausta? Koillissanomien päätoimittajan Petri Karjalaisen mielestä Facebooktykkääjien muodostama yhteisö on paikallislehdelle tärkeä. Teksti: Noora Autio | Kuvat: Mikko Halvari
• SuomenLehdistö 7/2016 11 TAUSTAT
• TAUSTAT 12 SuomenLehdistö 7/2016 T uore viiden sanomalehden Facebooktykkääjille tehty kyselytutkimus etsi vastausta siihen, kannattaako maksullisten lehtien jakaa juttujaan ilmaiseksi Facebookissa. Tutkimuksen tulokset vievät ajatuksia kahteen suuntaan. Monet tykkääjät ovat koonneet Facebookiin itselleen kattavan, ilmaisen uutismedian. Toisaalta FB-jakaminen lisää kiinnostusta lehteä ja sen maksullisia palveluja kohtaan. Aamulehden, Kalevan, Keskisuomalaisen, Koillissanomien ja Loviisan Sanomien sivuista tykkäävät ilmoittavat peukuttamisen motiiviksi ensisijaisesti saada uutisia (86 %) omaan FB-virtaansa. Tavoite toteutuu 70 prosentilla vähintään kerran päivässä. Useat vastaajat kertovat tykkäävänsä tutkittavana olleen lehden lisäksi iltapäivälehdistä, Ylestä, MTV3:sta ja Helsingin Sanomista. Lisäksi heille tulee myös kavereiden jakamia uutisia. – Tässä on jo iso, ilmainen FB-media, jonka he ovat itselleen koonneet. Maakuntatai paikallislehti on siinä yksi muiden joukossa. Tarvitsevatko nämä ihmiset enää tilattavia lehtiä? tutkimuksen Sanomalehtien Liitolle toteuttaneen Tietoykkösen kehitysja asiakkuuspäällikkö Tanja Herranen kysyy. Tutkimuksen positiivinen viesti sanomalehdille taas on, että kaksi kolmesta vastaajasta kokee lehden Facebookissa olon lisäävän kiinnostusta lehteä kohtaan erittäin tai melko paljon. 38 prosenttia tykkääjistä arvioi, että kiinnostus lehden maksullisia palveluja kohtaan kasvaa ainakin vähän. Ei-tilaajista 44 prosenttia pitää lehden tilaamista lähimmän vuoden aikana mahdollisena. – Tärkeä pohdittava asia alalle on, miten hyödynnämme tämän melko suuren joukon, joka voisi maksaa jotain. Keksimmekö tuotteita, joista he kiinnostuisivat? On epätodennäköistä, että he tilaisivat lehden vuosikerran mutta kenties jotain pienempää mikromaksulla, Herranen pohtii. Pitäisikö FB-jakamista vähentää? Tutkimuksessa mukana olleista lehdistä ahkerin Facebook-jakaja on Aamulehti. – Jaamme aamusta iltaan mahdollisimman paljon sisältöjä, jotka kiinnostavat tavoittelemiamme mallilukijoita. Seuraamme jakotiheyden vaikutusta kävijämääriin ja toimimme sen mukaan, sanoo päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Tuulensuun mielestä Facebook on ylivoimainen, ilmainen globaali uutisfiidi joka tapauksessa, tykkäsi itse median sivuista tai ei. Taloudellisesti järkevän FB-läsnäolosta tekee Aamulehdelle näkyvyyden ja kävijämäärän lisääntyminen, joka kasvattaa mainonnan tuloja ja median jalanjälkeä. Vain luettu journalismi kannattaa. – Mitä enemmän kävijöitä, sitä enemmän maksumuurinäyttöjä ja kaupan mahdollisuuksia. Tässä Facebook auttaa kuten muutkin liikenteen lähteet. Lisäksi Facebook toimii hyvänä kanavana verkkoja täystilausten myyntiin. Keskisuomalainen jakaa vuorokaudessa 3–10 juttua ja Kaleva 8–20. Tosin Kalevalla lukuun sisältyvät myös lukijakuvien ja -keskustelujen jaot. Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola pitää aiheellisena huolta siitä, että FB-käyttäjät saavat itselleen ilmaisen usean median uutisvirran. Hänen mielestään sanomalehtien kannattaisi tosissaan pohtia, tekevätkö ne runsaalla FB-jakamisella itselleen hallaa. Facebook on Keskisuomalaiselle lähinnä markkinointikanava. Juttujen jakamista se aikoo tulevaisuudessa vähentää. – Toki tämä edellyttää, että saamme lisää verkkotilaajia. Haluamme ihmisten tulevan suoraan sivuillemme. Emmehän me jaa paperilehteäkään ilmaiseksi. Strategiamme ydin on, että sähköinen sisältö on tilaajia varten. Mervolan mielestä verkkopalvelujen tilaaja voi kuitenkin jatkossakin jakaa juttuja kavereilleen: se lisää yhteisöllisyyttä ja on verkostomarkkinointia. Myös Kalevan verkkopäätoimittaja Niiles Nousuniemi arvelee, että monelle Facebookin uutisvirta saattaa olla riittävä. Hän ei silti vähentäisi juttujen jakamista, sillä jos lehdet eivät jaa niitä, joku muu toimija tekee sen. – Vaikka lehdet päättäisivät yhdessä, etteivät ne enää jaa sisältöjä, en usko, että tilaustulot sillä lähtisivät nousuun. Nälän tunne houkuttelee hakemaan lisää Paikallislehdistä Koillissanomat jakaa viitisen juttua päivittäin. Loviisan Sanomilla Facebookiin menee viikossa noin 20 juttua. Printtilehden ilmestyttyä määrät ovat suurempia kuin muina päivinä, koska silloin jaetaan paperilehdessä jo julkaistuja juttuja. Koillissanomien päätoimittajan Petri Karjalaisen mielestä motiivi runsaalle Facebook-jakamiselle on, että lehden kannattaa olla siellä, missä ihmisetkin ovat. – Paikallislehdelle tärkeintä on lehden ja myös sen Facebook-sivujen ympärille syntyvä yhteisö. Loviisan Sanomien toiminta on sikäli erilaista kuin muilla lehdillä, että sillä on FB-sivujen sijaan FB-ryhmä, jonka jäsenet voivat tuottaa tai linkittää sivuille suoraan myös omaa sisältöä. Päätoimittaja Arto Henriksson sanoo, että Facebookissa tulee olla aktiivinen mutta harkita tarkkaan, mitä jakaa. – Lukijalle on hyvä luoda nälän tunne, joka houkuttaa hakemaan lisää maksullisista palveluista, hän toteaa. Jussi Tuulensuun mielestä maksullisesta sisällöstä ei kuitenkaan kannata tarjota ainakaan lyhennettyjä maistiaisia, koska somessa jaettava juttu on tulevalle Toimittaja Aleksanteri Pikkarainen (vas.), toimitussihteeri Jenny Halvari ja päätoimittaja Petri Karjalainen pohtivat Koillissanomien Facebook-jakoja. Lehti julkaisee verkossa ja FB:ssa lähes kaikki printissä ilmestyneet jutut. Tykkääjien maksuhalukkuutta Koillissanomat aikoo hyödyntää tarjoamalla digitaalisia palveluja Kuusamon alueella matkustaville.
• TAUSTAT SuomenLehdistö 7/2016 13 digiasiakkaalle ainoa kosketus median sisältöön ja sen tärkein markkinoija. – Sen vuoksi jaettavan sisällön pitää olla lehden täysimittaista, parasta journalismia kaikessa loistossaan eikä missään nimessä tiivistelmiä. Tiivistelmien tarjoaminen on sama kuin myisi konsulenttina palvikinkkua marketissa ja maistattaisi asiakkailla pelkkää kamaraa. Mikromaksamista vai yhteinen kauppapaikka? – Jaa´a, hirveän hyvä kysymys, toteaa Kalevan Nousuniemi siihen, miten Facebook-tykkääjien maksuhalua pystyisi hyödyntämään. – Voi olla juuri niin, että perinteinen kestotilausmalli ei ole heille se juttu vaan kevyemmät ja joustavammat maksumallit tai palvelu, josta voi ostaa useamman median sisältöjä. Koillissanomat pyrkii kehittämään digitaalisia palveluja erityisesti Kuusamon seudulla matkustaville ja kotiseudultaan poismuuttaneille, jotka ovat lehdelle tärkeä seuraajaryhmä netissä ja sosiaalisessa mediassa. Kuusamossa vierailee vuosittain noin miljoona matkailijaa. – En usko, että saamme heistä printin lukijoita. Jos matkailija viettää joitain viikkoja tai kuukausia vuodesta täällä, ei hän halua lehteä kotiinsa. Ja jos lehden tilaisi jonnekin Espooseen, se olisi aina päivän vanha, Petri Karjalainen sanoo. Myös Arto Henriksson on sitä mieltä, että lehden olisi kyettävä palvelemaan sekä vakioasiakkaitaan että satunnaisesti kiinnostuneita. – Pitäisi antaa mahdollisuus ostaa juttuja vaikkapa 50 sentillä tai eurolla, hän sanoo. Pekka Mervola sen sijaan suhtautuu mikromaksamiseen vähän epäillen Keskisuomalaisen oman vuosien takaisen kokeilun vuoksi. Silloin malli ei toiminut. Tilanne voisi kuitenkin olla hänen mielestään erilainen, jos maksamiseen saataisiin luotua helppokäyttöinen järjestelmä, jota voisi hyödyntää monenlaiseen maksamiseen. – Tosin ainakaan Keskisuomalaisella FB-tykkääjien maksuhalukkuus ei tutkimuksessa näkynyt kovin selvästi. Kaikenlainen näkyvyyshän lisää jonkin verran kiinnostusta – sekin, että olemme mukana JYPin pelissä. Kahdella käytössä maksumuuri Facebook-tutkimukseen osallistuneista lehdistä Aamulehdellä ja Keskisuomalaisella on maksumuurit. Aamulehden verkkosivuilla saa lukea ilmaiseksi viisi juttua viikossa. Keskisuomalainen siirtyi keväällä kovaan maksumuuriin, jossa kaikki Keski-Suomen alueen jutut ovat maksun takana. Facebook-jakojen kautta juttuja pääsee lukemaan ilmaiseksi. Tuulensuu kertoo, että osa käyttäjistä alkaa kuitenkin viihtyä sivustolla ja törmää siksi myöhemmin maksumuuriin ja tekee tilauksen. Kaleva ottaa maksumuurin Nousuniemen mukaan käyttöön sitten, kun ”löytyy järkevä ratkaisu”. Kumpikin tutkimuksen paikallislehdistä harkitsee niin ikään muuria. Lehtien periaatteet siitä, mitä Facebookissa julkaistaan, vaihtelevat. Aamulehti jakaa Tuulensuun mainitsemaa parasta journalismiaan sekä monenlaista muuta sisältöä, Keskisuomalainen ei jaa lainkaan printin pääjuttuja, ja Kaleva panostaa FB:ssa paikallisuuteen sekä tunteita ja huumoria sisältäviin juttuihin. Koillissanomat julkaisee lähes kaikki printissä ilmestyneet juttunsa myöhemmin verkossa. Loviisan Sanomien verkkosivuille päätyy ilmaiseksi luettavaksi vain noin 15 prosenttia printin sisällöstä. Sen Facebook-ryhmän sisällöstä noin 85 prosenttia on ryhmän jäsenten itse tuottamaa tai linkittämää. Molemmat paikallislehdet laittavat saman tien verkkoon ja sosiaaliseen mediaan sellaisen nopean uutismateriaalin, joka saatetaan julkaista myös muissa medioissa. Miksi keskitämme huomion printin suojeluun? Päätoimittajat kantavat erityistä huolta siitä, että paperilehden tulisi olla lukijalleen tuore. – Jos esimerkiksi seuraavan päivän printin pääjuttu jaettaisiin säännönmukaisesti etukäteen sosiaalisessa mediassa, olisi siinä riskinsä, Nousuniemi sanoo. – Lukijalle ei saa aamukahvipöydässä tulla sellainen olo, että tämänhän minä jo näin. Paremminkin niin, että printti herättäisi ajatuksen, löytäisinkö tästä aiheesta verkossa lisää tai olisiko siellä menossa jokin mielenkiintoinen keskustelu aiheesta, Karjalainen säestää. Tuulensuu taas huomauttaa, että kestävää tulevaisuutta luodaan myymällä digitaalisia tilauksia. Se näyttää hänen mielestään olevan monelle lehtitalolle myös vaikeinta. – Miksi keskitämme kaiken huomion printin suojeluun? Miksi asiakas maksaisi digitilauksesta tai printtitilaaja käyttäisi sivustoa, jos parhaat jutut on jo voinut lukea printistä? Olisin enemmän huolissani siitä, että printti kannibalisoi verkkosisältöjä. ? Mikä Facebook-tutkimus? Tutkimuksella tuotettiin tietoa Aamulehden, Kalevan, Keskisuomalaisen, Koillissanomien ja Loviisan Sanomien Facebook-sivujen tykkääjistä. Tutkimusaineistot (1 642 vastausta) kerättiin internetissä elo-syyskuussa 2016. Tutkimuslinkki kohdennettiin Facebook-mainonnan avulla lehtien Facebook-sivujen tykkääjille. Lisäksi tutkimuslinkki sijoitettiin lehtien Facebook-sivuille. Tutkimustulokset painotettiin vastaamaan kunkin lehden Facebook-sivujen tykkääjäkunnan rakennetta sukupuolen ja iän suhteen. ” Jaettavan sisällön pitää olla lehden täysimittaista, parasta journalismia kaikessa loistossaan.” Helppous houkuttaa eniten Mitkä seuraavista ovat mielestäsi Facebookin tärkeimmät ominaisuudet uutislähteenä? (Kysymys esitettiin vastaajille, jotka käyttävät Facebookia ainakin jossain määrin uutisten seuraamiseen) Miksi tykkäät lehden Facebook-sivuista? Mitä muita uutissivustoja seuraat Facebookissa? Haluan saada uutisvirtaani lehden uutisia Haluan kertoa, että pidän lehdestä Haluan olla osa lehden Facebook-yhteisöä Olen lehden tilaaja Kaveri pyysi tykkäämään Muu syy En osaa sanoa Yle Uutiset Ilta-Sanomat Iltalehti MTV Uutiset Helsingin Sanomat – HS.fi Jotain muuta Ei vastausta 86 21 19 19 1 6 2 56 53 48 37 36 18 10 Saan Facebookista helposti uutisia eri uutislähteistä Saan Facebookista nopeasti tuoreimmat uutiset Voin kommentoida ja jakaa uutisia Saan uutiset ilmaiseksi Saan sivulleni uutisia, jotka kiinnostavat minua Saan ilmoituksen, kun jotain uutta tapahtuu Saan tietoa siitä, mistä uutisista ystäväni ovat kiinnostuneita Jokin muu ominaisuus 69 63 56 48 36 28 24 1 % % %
• 14 SuomenLehdistö 7/2016 TAUSTAT: NÄIN ME TEEMME Lukijalle muokattu Hyvä editointi kirkastaa jutun idean. Imagessa editointiin käytetään päiviä ja usein teksti myllätään läpikotaisin. Teksti: Noora Autio Kuvat: Vesa Laitinen IMAGEN TOIMITUKSESSA syntyi idea selvittää, minne sivistysporvarit ovat kadonneet koulutusleikkauksia ajavasta kokoomuksesta. Jutun tekijäksi pyydettiin freelance-toimittaja Oskari Onninen. Onninen perehtyi aiheeseen lukemalla kirjoja työhuoneessaan, jutteli puhelimessa ja chattaili editori Joanna Palménin kanssa, ajatteli ja ajatteli vielä lisää. Syntyi ensimmäinen, keskeneräinen juttuversio. Onninen teki Palménin kommenttien perusteella lisää taustatyötä, kirjoitti yhden uuden jakson ja vaihtoi joidenkin kohtausten paikkaa. Palmén popularisoi: pyysi avaamaan termejä tarkemmin, poisti turhia osioita ja pilkkoi toimittajan pitkiä ajatuskulkuja. Syntyi toinen ja sitten kolmas versio. Työparin mielestä on oikeastaan mahdotonta laskea, montako versiota jutusta tehtiin yhteensä. Kumpikin lähetti toiselle vielä hyväksyttäväksi useita muokkauksia. Editoinnin jälkeen jutusta oli tullut joka tapauksessa Onnisen sanoin luettava. – Olin kirjoittanut valtavan määrän detaljeja historiasta. Minulla ei kuitenkaan ollut tuntumaa siitä, ymmärtääkö lukija, mistä puhutaan, vai tuupertuuko hän yksityiskohtiin, Onninen sanoo. Tekstin muuttaminen ei ole itsetarkoitus Useimmat Imagen avustajat ovat tottuneet tarkkaan editointiin. Harva ajattelee, että oma juttu olisi heti valmis taideteos. Lehdessä työskentelee päätoimittajan lisäksi kaksi toimituspäällikköä, joiden pääasiallinen tehtävä on editointi. Omia toimittajia Imagella ei ole. Päätoimittaja Heikki Valkaman mukaan toimittaja ja editori työstävät isoista jutuista useimmiten kaksi tai kolme versiota. Viiden yli mennään harvoin. – On ihan tyypillistä, että juttu kirjoitetaan uusiksi. Välillä myllätään isosti paitsi rakenne, myös sisältö. Se, että juttua editoidaan, ei tarkoita, että olisi huono toimittaja – päinvastoin. Editointi ei kuitenkaan ole itsetarkoitus. Jos juttua ei tarvitse editoida, sitä ei editoida. – Joskus tulee aika valmiitakin juttuja, ei kuitenkaan kauhean usein, Valkama sanoo. Yhden ison jutun editointiin kuluu aikaa yleensä tunneista päiviin. Joanna Palmén laskee käyttäneensä sivistysporvarijutun editointiin yhteensä viikon. Näkökulma voi vaihtua tekemisen aikana Imagessa iso osa editoinnista tehdään jo ennen kuin yhtään sanaa on kirjoitettu. Lähtökohtana on, että jokainen juttu suunnitellaan hyvin. Valkaman mukaan tämä tarkoittaa sitä, että heti aluksi kirjoittaja ja editori istuvat saman pöydän ääreen – tai puhuvat pitkän puhelun – ja pohtivat, mihin suurempaan ilmiöön aihe liittyy ja mihin suuntaan juttua kannattaisi viedä. – Ydin on näkökulma, joka saattaa tietenkin muuttua tekemisen aikana, Valkama kertoo. Näin kävi osin myös sivistysporvarijutussa. Olennaisimmaksi seikaksi nousi selvittää, keitä sivistysporvarit oikein aikanaan olivat ja vieläkö heitä löytyy jostakin, ei vain kokoomuksesta. Imagen toimintamalliin kuuluu” Se, että juttua editoidaan, ei tarkoita, että olisi huono toimittaja – päinvastoin.” > Jatkuu seuraavalla sivulla.
• SuomenLehdistö 7/2016 15 TAUSTAT ”PARHAAT IDEAT ovat syntyneet silloin, kun on epätoivoisimmillaan.” Miten ihanan lohdullinen ajatus kirjoittajalle, ja miksei myös kenelle tahansa elämän kriisissä kamppailevalle. Lause ei ole peräisin itsehoito-oppaasta tai luovuusluennoitsijalta. Se tulee suomalaisen talousnobelistin suusta. Bengt Holmströmin ajatuksia julkaistiin laajasti Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen henkilökuvassa syksyllä 2009. Nobel-palkinnon myötä juttu nostettiin uudelleen otsikoihin. HOLMSTRÖMIN AJATUKSET ovat terapeuttisinta ja innostavinta, mitä olen oman työni ytimestä hetkeen lukenut. ”Tyhmät kysymykset ovat tärkeitä. Pitää kehdata kysyä.” ”Pitää uskaltaa sanoa, ettei ymmärrä. En ole hirveän nopeaälyinen, tai joissain asioissa ehkä olen, mutta olen jääräpäinen ja superrehellinen. Jos en ymmärrä, kysyn.” Tyhmät kysymykset ovat monen erityisen ansioituneen lehtijutun salaisuus. Jos aihe on vieras tai hankala, tyhmien kysymysten kautta sen vääntää samasta rautalangasta niin itselleen kuin lukijalle. Usein se toimii. Helppoa tekstiä on helppo lukea, vaikka aihe olisikin vaikea. Lisäksi tyhmät kysymykset voivat kyseenalaistaa jotain sellaista, mitä fiksummat pitävät itsestäänselvänä. Absoluuttisia totuuksia kun harvoin on olemassa. Voi avautua jotain uutta. Pitää vain kestää se pieni hetki kysymyksen esittämisen jälkeen. Sen aikana haastateltavan kasvoilla saattaa läikähtää hämmennys. NOBELISTIN MIETTEITÄ tieteen tekemisestä voi härskisti soveltaa toimittajuuteen, vaikka yksittäisen jutun aikajänne on aivan muuta kuin akateemisessa työssä. Myöskään lopputulos ei ole Nobelin arvoista. Epätoivo lienee kuitenkin tasaveroisen tuttua. Kulmien ja tarinoiden kaivaminen vaatii journalistilta jatkuvan kaaoksen ja epävarmuuden sietämistä. Kun juttua lähtee tekemään, ei usein tiedä, mihin kärkeen se päätyy, mitä löytyy vai löytyykö mitään. Lisätykytyksenä kummittelee, saako ketään kiinni, kuka suostuu haastatteluun ja mitä hänestä saa irti. Taustalla nakuttaa tietoisuus palstatilasta, joka lehteen on jutulle joka tapauksessa varattu. HOLMSTRÖM SANOO kirjoittavansa vähän siksi, että se on hänelle vaikeaa. ”Tekstin pitää olla loogista ja jäsenneltyä, vaikka ihmisen ajattelu ei ole lineaarista vaan rönsyilee, kuten keskustelukin, varsinkin minun puheeni.” Tämäkin pitäisi sanoa useammin ääneen. Tiedon haaliminen, omat pähkäilyt ja näppiksen laidalla pursuilevat muistiinpanopaperit ovat prosessin vaihe, jossa voi ahdistaa. Vaikka kirjoittaminen on ajattelua, niin on se myös tekniikkaa, joka jatkuu ajatuksen tuolle puolen. Kauneus on rakenteessa, mutta niin myös vaikeus. Pitkissä jutuissa se korostuu. Vielä yksi viisaus Holmströmiltä. Se on hyvä muistaa myös journalismissa aikana, jolloin toimittajilta aivan erityisen innokkaasti toivotaan kolumneja ja mielipiteitä. ”Kaikessa tieteessä oikean kysymyksen asettaminen on haastavin osa työstä. Hyvät kysyjät ovat kullan arvoisia. Vastaajia maailmasta löytyy paljon.” ? Kaisa Hahto on Lännen Median lukemistotoimituksen toimittaja. le hd en te kij ä ” Kaikessa tieteessä oikean kysymyksen asettaminen on haastavin osa työstä. Hyvät kysyjät ovat kullan arvoisia. Vastaajia maailmasta löytyy paljon.” Mitä apinoisin nobelistilta? Toimittaja Oskari Onninen ja editori Joanna Palmén työstivät yhdessä useita versioita Onnisen sivistysporvarijutusta. Muutoksia tuli sisältöön, rakenteeseen ja kieleen.
• 16 SuomenLehdistö 7/2016 TAUSTAT: NÄIN ME TEEMME Vinkit Näin kehityt editorina 1. LÄHTÖKOHTA SELVÄKSI Toimittajalle on hyvä kertoa jo ennen jutun tekoa, että tekstiä editoidaan. Tekstit eivät ole taideteoksia vaan muokkauksen kohteita. 2. KAIKKI ALKAA SUUNNITTELUSTA Toimittaja ja editori suunnittelevat jutun näkökulman yhdessä, miettivät ratkaisuja jutuntekoprosessin aikana ja työstävät tekstiä useampaan kertaan. 3. TÄRKEIN ON JUTUN ALKU Pitkässäkin jutussa kiinnostavin anti kannattaa nostaa otsikkoon ja alkuun, jolloin lukijan kiinnostus herää. 4. KATSO LUKIJAN SILMIN Juttua pitää lukea kuin ei tietäisi aiheesta mitään ennestään. Editointi on yhteinen ajatusprosessi toimittajan kanssa. Se tähtää mahdollisimman toimivaan lukukokemukseen. 5. ANNA HYVÄÄ PALAUTETTA Kirjoittajalle pitää pystyä antamaan palautetta rohkeasti mutta rakentavasti. Muista myös kehua tekijää. Lähteet: Heikki Valkama ja Joanna Palmén. kin, että kun toimittaja on kerännyt lisää materiaalia ja alkanut tehdä juttua, hän ja editori miettivät tulokulmaa uudelleen. Pitävätkö oletukset paikkansa, vai onko prosessin aikana tullut esiin jotain uutta ja yllättävää? – Kirjoittaminen ja editointi ovat ajattelua, ja editointi on siten ajattelun tuplaamista. Mitä useammin kirjoittaja ja editori kommunikoivat, sitä parempi, Valkama pohtii. Joitakin tekstejä käsittelee kaksi editoria. Myös AD ja tarpeen tullen valokuvaaja otetaan mukaan jutun tekoon jo varhaisessa vaiheessa. Kiinnostavin asia jutun alkuun Heikki Valkama kuvailee editoria lukijan asiamieheksi. Editorin tehtävänä on kirkastaa, mistä jutussa on kyse, ja auttaa kirjoittajaa tekemään tekstistä mahdollisimman hyvä sekä sisällöllisesti että rakenteellisesti. Palménin mielestä editorin pitää osata katsoa juttua lukijan silmin – kuin ei olisi koskaan kuullutkaan aiheesta eikä tietäisi jutun tekoon johtaneita taustoja. – Oskarin juttua oli mukava editoida, koska siinä oli tarpeeksi materiaalia ja omaa ajattelua. Paljon huonompi vaihtoehto olisi saada kauhean sliipattu teksti, josta puuttuu sisältö, hän pohtii. Toimittajan ja editorin yhteistyötä helpottaa, jos he ovat aiemminkin työskennelleet yhdessä ja tuntevat toistensa tavat. Valkaman mukaan hyväksi editoriksi kehittyy työn kautta: kirjoittamalla, lukemalla ja editoimalla paljon. Palmén sanoo, että hänen paras koulutuksensa on ollut hyvien editorien editoitavana oleminen. – Editointi on parhaimmillaan ”vierihoitoa” eli sitä, että editoidaan juttua yhdessä, istutaan saman tietokoneen ääressä ja keskustellaan kaikesta, yksittäisten sanojen konnotaatioista alkaen. Useimmissa lehdissä editointiin ei ole käytettävissä yhtä paljon aikaa kuin Imagessa, mutta juttuja pystyisi Valkaman mielestä parantamaan melko yksinkertaisellakin keinolla. – Suurin moka on yleensä se, että tärkein ja kiinnostavin asia jää miettimättä ja nostamatta jutun alkuun. Vaikka juttu ei olisi uutinen, koukuttavalla alulla ja otsikoinnilla pääsee tosi pitkälle. Välillä editorikin tuskastuu tekstiin Usein tekstin editointi lähtee liikkeelle suurista linjoista. Kun editori saa ensimmäisen version, hän miettii, tarvitaanko lisää materiaalia vai riittääkö, että muokataan joitain kohtia – vai pitääkö muuttaa lähes kaikki. Välillä editoritkin tuskastuvat teksteihin. Toimituksella on saattanut olla selkeä näkemys aiheesta, mutta jutussa ei olekaan ihan päästy sinne, minne piti. – Tämä pitää pystyä sanomaan kirjoittajalle rakentavasti. Sitten juodaan kuppi kahvia ja jatketaan, Valkama toteaa. Sisällön ja rakenteen viilaamisesta edetään kieleen. Yksittäisiä lauseita ja pieniä merkityseroja voidaan pyöritellä pitkäänkin. Ei ole sattumaa, että Oskari Onnisen 26 000 merkin pituisen jutun viimeinen lause kuuluu näin: Ehkäpä hallituksessa sittenkin pian on sivistysporvareita. Ei ole sattumaa, että lauseen alusta puuttuu sana ja tai että siinä on sana sittenkin. ? ” Kirjoittaminen ja editointi ovat ajattelua, ja editointi on siten ajattelun tuplaamista.” Heikki Valkaman mukaan hyväksi editoriksi voi oppia kirjoittamalla, lukemalla ja editoimalla paljon. Imagessa ollaan kaiken hiomisen jälkeenkään harvoin täysin tyytyväisiä juttuihin. Joanna Palménin merkinnöissä näkyy paljon kysymysmerkkejä ja pohdintoja.
• SuomenLehdistö 7/2016 17 PALSTAT Mitä EU-komissio tarkalleen ottaen esittää? Kustantajat saavat direktiiviehdotuksen mukaan oikeuden päättää julkaisemansa sanomalehden, aikakauslehden tai verkkouutissivuston digitaalisesta käyttämisestä. Palveluntarjoajat, jotka kopioivat digitaalisesti julkaisujen sisältöä tai välittävät sitä yleisölle, joutuvat sopimaan asiasta kustantajien kanssa. Uusi oikeus parantaa kustantajien mahdollisuuksia puuttua julkaisujensa luvattomaan verkkokäyttöön. Tekijöiden oikeuksiin kustantajan oikeus ei vaikuta. Tekijöiltä ei voida viedä oikeutta hyödyntää teoksiaan sillä perusteella, että teokset on sisällytetty lehtijulkaisuun. Sama koskee valokuvia. Komissio on nähnyt paljon vaivaa selventääkseen direktiiviehdotuksessa, ettei kustantajan oikeuteen voida vedota tekijöiden kustannuksella. Keitä muita kuin Google voi joutua maksajaksi, jos ehdotus menee läpi? Uutisaggregaattorit, mediaseurantapalvelut, hakupalvelut ja sosiaalisen median palvelut tulevat ensimmäisinä mieleen. EU-tuomioistuin selkeyttää viime kädessä rajanvedot. Voisiko myös bloggari pyytää rahaa sisältönsä linkittämisestä? Voisi pyytää mutta ei saisi. Blogit eivät ole direktiivissä tarkoitettuja uutisjulkaisuja. Mistä Google on velkaa lehdille? Ehdotuksesta on käytetty virheellisesti nimeä Google-vero. Tämä ei liene sattumaa, sillä veroilla on ikävä kaiku ja niitä on sen vuoksi helppo vastustaa. Lehtijulkaisujen suojassa on kyse kaupankäynnistä – julkaisuoikeuksien lisensioinnista ja siitä saatavasta korvauksesta. Jos Google hyödyntää lehtien julkaisemaa aineistoa esimerkiksi toisintamalla hakutuloksissaan juttujen otsikoita tai kuvia, sen pitäisi sopia käytöstä. Linkittämisen luvanvaraisuus puolestaan selkeytyy askel askeleelta EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön pohjalta. Esimerkiksi maksumuurin taakse ei saa linkittää ilman kustantajan lupaa. Lehtien julkaiseminen vaatii merkittäviä investointeja, ja kustantajat kantavat myös vastuun julkaisemastaan sisällöstä. Kustantajien investointeja omassa liiketoiminnassaan hyödyntävien palveluntarjoajien tulisi neuvotella ja sopia julkaisujen käytöstä. Ei voi olla niin, että eurooppalaisten kustantajien tuottama arvo vain hiljalleen valuu yhdysvaltalaisille verkkojäteille. Miten sisältöjen lisensiointi käytännössä voisi tapahtua? Tekijänoikeuksia lisensioidaan sekä suorin sopimuksin että tekijänoikeusjärjestöjen kautta. Asia on kustantajien päätösvallassa. Joko mediayhtiöiden kannattaa budjetoida suuria tuloja ensi vuodelle? Lainsäädäntöprosessit ovat tuskastuttavan hitaita. Se on demokratian hinta. Usein laajojen direktiiviehdotusten käsittely Brysselissä vie parisen vuotta ja kansallinen voimaansaattaminen toisen mokoman. Korvauksista neuvottelemiseenkin kuluu oma aikansa. Ehdotuksella on paljon vastustajia, eikä sen läpimenoa Euroopan parlamentissa ja neuvostossa voi pitää itsestäänselvyytenä. Voiko Googlea vastaan voittaa? Odotettavissa on kova vääntö. Globaalisti vahvat verkkojätit ovat kovia pelureita. Uuden oikeuden myötä kaikki voittaisivat. Kustantajat saisivat katetta investoinneilleen, jolloin kustannustalojen olisi mahdollista tuottaa uusia sisältöjä kuluttajien iloksi ja digitoimijoiden hyödyksi. Myös työllisyysvaikutukset olisivat positiiviset. ? Verkkojätit maksamaan ko va la ki Ei voi olla niin, että kustantajien tuottama arvo vain valuu verkkojäteille. Kustantajat voivat saada hakukoneilta ja sosiaalisen median palveluilta korvausta digisisältöjensä jakamisesta – jos EU-komission ehdotus menee läpi. Google-verosta ei kuitenkaan ole kysymys vaan kaupankäynnistä. Kirjoittaja Satu Kangas on lakiasiainjohtaja Viestinnän Keskusliitossa. satu.kangas@vkl.fi HANNA SAKARA PALSTAT
• 18 SuomenLehdistö 7/2016 PALSTAT SANOMALEHTIEN LIIKEVAIHTO digitalisoituu vääjäämättä mutta hitaasti: lehdet ovat investoineet verkkosisältöihin nyt 20 vuotta, mutta maailmanlaajuisesti niiden tuloista tulee edelleen 93 prosenttia painetuista lehdistä ja vain seitsemän prosenttia digitaalisista liiketoiminnoista. Suomessa sanomalehtien digitalisoitumisaste on vain muutaman prosenttiyksikön edellä: täällä vastaavat luvut olivat viime vuonna 91 prosenttia ja 9 prosenttia. Sisältöja mainosmyyntiin perustunut median tulovirtojen duaalimalli haarautuu digimurroksessa useiksi pieniksi puroiksi. Osa puroista ehtyy digitalisaation uudessa kilpailutilanteessa, mutta osa kasvaa merkittäväksi liiketoiminnaksi. Reuters-instituutin tutkimusraportissa vertaillaan kuuden Euroopan maan kaupallisten mediayhtiöiden siirtymistä digitaalibisnekseen. Ongelmat ovat samantapaisia eri puolilla Eurooppaa, mutta ratkaisumalleissa on jonkin verran eroja. Usein konservatiivisiksi syytetyt lehtitalot investoivat nyt uusiin liiketoimintoihin laajasti, mutta kokonaisuuden kannalta kyse on yleensä pienistä rahoista – sekä sijoitusten että etenkin tuottojen suhteen. Mediayhtiöiden tulevaisuuden kannalta sijoitukset voivat kuitenkin osoittautua merkittäviksi strategisiksi avauksiksi lehtien matkalla monialayhtiöiksi. UUSIA TULOLÄHTEITÄ synnytetään raportin mukaan pääasiassa kolmella tavalla: etsimällä uusia yleisöjä nykyiselle liiketoiminnalle kehittämällä uusia sisältöjä, laajentumalla sisältömarkkinoinnin ja brändijournalismin alueille sekä laajentumalla kokonaan uusille liiketoiminta-alueille. Uusista sisällöistä kasvussa ovat erityisesti videot ja tulevaisuudessa myös virtuaalitodellisuuden tarjoavat vr-videot, jotka mahdollistavat läsnäolon tunnun uutiskentillä. Sisältömarkkinointi ja brändijournalismi kasvavat, koska suuri yleisö on osoittanut olevansa kiinnostunut nimenomaan kaikkein vetovoimaisimmista sisällöistä ja tarinoista – riippumatta siitä, kuka sisällön on maksanut. Brändijournalismi näyttää journalismilta, koska se käyttää journalismin muotoja ja tarinankerronnan keinoja. Se ei kuitenkaan ole journalismia, koska se ei ole riippumatonta ja se julkaistaan yleensä brändien omissa julkaisuissa. Sisältömarkkinointi käsittää terminä laajasti erilaiset maksetut ja sponsoroidut sisällöt. Uusista bisneksistä yleisimpiä ovat digitaalisten kauppapaikkojen perustaminen, tietoja mainospalvelujen markkinointi yrityksille sekä matkojen ja tapahtumien järjestäminen. Medioiden luotetut ja arvostetut brändit antavat hyvän perustan kuluttajapalvelujen tarjoamiselle. Sanomalehdet tarjoavat palveluina muun muassa verkkosivujen toteuttamista, hakukoneoptimointia, deittipalveluita ja taloudellista neuvontaa. DIGIPUOLELLA KILPAILUA kiristävät kansainväliset yhtiöt kuten Facebook ja Google, jotka pystyvät myymään edullisesti tarkkaan kohdennettua mainontaa. Itse sisältönsä tekevien lehtiyhtiöiden on vaikea kilpailla mainonnan hinnalla sellaisten yhtiöiden kanssa, joiden ansaintalogiikka perustuu toisten tekemien sisältöjen välittämiseen. Kansainvälisesti digitulojen kasvun hidastajana ovat myös erilaiset mainonnan näytön estävät adblocker-ohjelmat. Tämä lisää tarvetta sellaisten uusien mainosmuotojen kehittämiseen, jotka kiinnostavat lukijoita niin paljon, että he eivät pyri estämään niitä näytöltään. Mobiilisukupolvi tuskin vastustaa mainontaa sinänsä, mutta se vierastaa mainonnassakin tylsää ja itselleen epärelevanttia kerrontaa. Digijournalismin aika tarjoaa kokonaan uusia mahdollisuuksia uutisten kerrontaan ja yleisön tavoittamiseen. Kahden rinnakkaisen järjestelmän – printin ja digin – tekeminen, kehittäminen ja myyminen samanaikaisesti pitkäksi venyvän murroskauden ajan kasvattaa alan epävarmuutta ja kustannuksia. Kahdella hevosella ratsastaminen päättynee vasta siinä vaiheessa, kun mainostajien selvä enemmistö siirtyy yleisön perässä mainostamaan digitaaliseen ympäristöön. Digipuolen ansaintalogiikan perusvaihtoehdot ovat mahdollisimman suurten yleisöjen tavoittelu mainosrahoitteisesti tai tyytyminen pienempiin yleisöihin maksumuureihin perustuvassa mallissa. Iltalehden vastaava päätoimittaja Kari Kivelä, uskotko, että yleisöjen maksimointiin perustuva mainosrahoitteinen malli on tulevaisuuden valinta? – Uskon, että molemmilla malleilla voi Suomessa menestyä – vaikka eiväthän ne myöskään sulje toisiaan täysin pois. Suomalaisen markkinan erityispiirre on suhteettoman suurin verovaroin rahoitettu julkinen palvelu, joka häiriköi markkinaehtoista kilpailua molemmissa malleissa. Sanomalehtien liikevaihdosta tuli viime vuonna keskimäärin 91 prosenttia printistä. Miten Iltalehden tuotot jakautuvat printin ja digin kesken? – Noin puolet liikevaihdostamme tulee digitaalisesta liiketoiminnasta, josta suurin osa mainonnasta. Mukana on kuitenkin myös muita palvelujamme, kuten Rantapallo ja Matkapörssi. Suurelle osalle lehdistä digijulkaiseminen on tappiollista, koska digipuolen tuoma liikevaihto on kokonaisuuden kannalta vielä marginaalista. Kuinka kannattavaa digisisältöjen julkaiseminen teille on? – Emme erittele julkisessa raportoinnissa digitaalisen kanavan erillistä liikevoittoa, koska emme myöskään ole organisoituneet kanavittain. Mediayhtiöt pyrkivät kehittämään verkkoon uusia bisneksiä ja ansaintalogiikoita. Mihin Iltalehden digistrategia perustuu? – Strategiamme perustuu digitaalisen mainonnan kasvuun ja sen lisäksi digitaalisen palveluliiketoiminnan kehittämiseen. Facebookin ja Googlen menestys osoittaa, että tarkkaan kohdennettu mainonta menestyy. Miten sanomalehdet voivat ottaa tämän huomioon? – Kolme t:tä: teknologia, talentit ja tahto. Parhaiden mediatalojen palveluissa teknologiaperustainen kohdentaminen on hyvällä kehitystasolla – ja uralla. Ja sitten parhaat tekevät hyvää sisältömarkkinointia. Tutkimuksen mukaan sisältömarkkinointi kasvaa voimakkaasti median rahoitusmuotona. Miten aiotte olla kehityksessä mukana, ja miten sisältömarkkinointia tehdään siten, että Iltalehden brändiin kuuluva riippumattomuus ei vaarannu? – Aloitimme sisältömarkkinoinnin puolesta puhumisen ja myynnin jo kolme vuotta sitten. Onneksi Alman johdossa kuunneltiin ja uskottiin, vaikka ensimmäinen vuosi meni puhuessa. Kuluva vuosi onkin sitten ollut vahvaa kasvua tällä saralla. – Suuri yleisö arvostaa ja edellyttää läpinäkyvyyttä, eli sitä, että aina on tiedossa, mikä taho minkäkin viestin takana on. Kilpailu ja markkina ovat parhaita tapoja riippumattomuuden ja läpinäkyvyyden varjelussa. Kuinka kauan painettua Iltalehteä vielä tehdään? – Bill Gates ennusti loppua viimeisille lehdille vuodeksi 2009. Entinen Suomen pääministeri ennusti, että viimeinen Iltalehti ilmestyy juhannuksena 2016. Koska molemmat ovat huomattavasti fiksumpia kuin minä, en tästä lähde heidän kanssaan väittelemään ja ennustelemaan. ? te or ia & kä yt än tö Teoria väittää: Sanomalehtien digistrategiana on korvata printin laskevia tuloja muuttumalla asiakaskontakteja hyödyntäviksi monialayhtiöiksi. Käytäntö vastaa: Mediatalojen menestyksen avaimet ovat digitaalisen mainonnan kasvussa sekä digitaalisen palveluliiketoiminnan kehittämisessä. Lehdistä monialayhtiöiksi Tutkijat: Alessio Cornia, Annika Sehl ja Rasmus Kleis Nielsen. Tutkimus: Private Sector Media and Digital News. Reuters Institute for the study of Journalism, University of Oxford, 2016. Aineisto: Kuudessa Euroopan maassa (Iso-Britannia, Italia, Puola, Ranska, Saksa ja Suomi) toteutettu 25 mediayhtiön vertaileva tarkastelu. Haastateltiin 54:ää esimiestä ja toimittajaa. Tekijä: Iltalehden kustantaja ja vastaava päätoimittaja Kari Kivelä. Kokemus: Nykyisessä tehtävässä vuodesta 2005. Startelin toimitusjohtaja 2002–2004, Saunalahden varatoimitusjohtaja 2000–2002, City-lehden toimitusjohtaja ja päätoimittaja 1992–2000. YTK Tampereen yliopistosta 1986 ja MBA Helsingin kauppakorkeakoulusta 1996. Fakta Fakta Kirjoittaja Panu Uotila on journalistiikan yliopistonopettaja Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksella. panu.uotila@jyu.fi
• SuomenLehdistö 7/2016 19 PALSTAT Brändätty sisältö päihittää bannerimainokset TUTKIMUS: Brändätty sisältö tai natiivimainonta ei ole ainakaan laajamittaisesti syrjäyttänyt näyttöihin perustuvaa niin sanottua display-mainontaa mediamainonnan muotona. Talouslehti Forbesin tuore tutkimus osoittaa kuitenkin useita brändätyn sisällön hyötyjä display-mainontaan verrattuna. Tutkimuksen mukaan brändätty sisältö jää jopa tuplasti paremmin lukijoiden mieleen kuin displaymainonta. Brändätty sisältö myös toimii erityisen hyvin silloin, kun sisällön tarkoitus on kouluttaa ja sivistää, ei suoranaisesti myydä mitään tuotetta. Yllättäen lukijat eivät kavahda edes brändin nimen toistelua tekstissä: se näyttää jopa lisäävän artikkelin luotettavuutta. Janne Arola > IPG Media LAB & Forbes: Storytelling: The Current State of Branded Content http://www.ipglab.com/wp-content/ uploads/2016/09/IPG-Lab-ForbesStorytelling-The-Current-State-of-BrandedContent-Deck.pdf Digijulkaisujen toimittajamäärä tasaantui ANALYYSI: Onko digijulkaisijoiden lento katkeamassa? Tällaista skenaariota maalailee Alex T. Williams, joka tutki Columbia Journalism Review’n artikkeliaan varten toimittajien työvoimatilastoja. Sanomalehtitoimittajien määrä Yhdysvalloissa on vuosien 2005– 2015 välillä pudonnut peräti 38 prosentilla noin 66 500:sta noin 41 400:aan. Samaan aikaan vain digitaalisilla alustoilla toimivien julkaisijoiden palkkalistoilla työskentelevien toimittajien määrä on kasvanut noin 3 400:sta reiluun 10 500:aan. Digijournalistien määrän kasvu on kuitenkin aivan viime vuosina pysähtynyt, mikä saattaa Williamsin mukaan kieliä laajemminkin digijulkaisijoiden rahoitusvaikeuksista. Hänen mukaansa mediaalan startupien riskirahoitus on nyt alimmillaan sitten vuoden 2013 puolivälin. Lisäksi moni iso digijulkaisija on tänä vuonna joutunut irtisanomaan toimittajia. Janne Arola > Alex T. Williams: Employment picture darkens for journalists at digital outlets http://www.cjr.org/business_of_news/ journalism_jobs_digital_decline.php Innovaatioita oman työn ohessa GRADU: Miten päivälehden hektisessä työrytmissä voi kehitellä uusia innovaatioita? Ottamalla ohjakset omiin käsiin ja paiskomalla julmetusti ilmaisia ylitöitä. Tämä käy ilmi Helsingin Sanomien uutispäällikön Ville Seurin gradusta, jossa hän tutki ja analysoi HS:n suositun Uutisraporttiohjelman syntyä ja alkuvaiheita. Uutisraportti on uutissatiiria sisältävä HSTV:n ohjelma, jonka isä on HS:n toimittaja Tuomas Peltomäki. Vaikka Uutisraportille näytettiin vihreää valoa HS:n toimituksen johtoa myöten, se ei kuitenkaan saanut kunnollisia resursseja toimituksen budjetista. Uutisraportin tekijäjoukkoa voikin kuvata startup-yritykseksi HS:n toimituksen sisällä. Ohjelman käsikirjoittaminen sitoo useita ihmisiä, mikä aiheuttaa hankaluuksia päivittäisen uutistoiminnan ja kehittämisen yhteensovittamisessa. ”Tämä onnistui paremmin siinä yksikössä, jonka tiedostettuihin tavoitteisiin sisältyi uusien asioiden kehittäminen, ja huonommin muualla”, Seuri tiivistää. Janne Arola > Ville Seuri: Start up -yrittäjyyttä toimituksen kyljessä. Innovaation ja luovuuden johtaminen Helsingin Sanomissa – tapaus Uutisraportti http://tampub.uta.fi/ handle/10024/99930 ”Kaikki mediat ovat omineet tieteen. Tiede on uinut välineisiin, joista sitä ei välttämättä luulisi löytävänsä. Julkkislehti Seiska pyörittää jo kymmenettä vuotta omaa lääketieteen palstaa – ilmeisen hyvällä menestyksellä.” Jukka Ruukki kirjassa Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia ”Maarit Tyrkkö: Mitä kirjoitetaan? Vastataanko vain kysymykseen: Miten voitte, herra presidentti? Urho Kekkonen: Kyllä sinä tiedät. Olenhan minä kertonut sinulle. Olet nyt PR-hoitajani.” Maarit Tyrkkö kirjassaan Presidentti ja toimittaja tu tk im us no st o ki rj at ie to ELIN A RAJA LA
• 20 SuomenLehdistö 7/2016 PALSTAT MITEN TOIMITTAJA tai tiedotusväline voi välttyä joutumasta huhujen ja perättömien tietojen levittäjäksi? Millä työkaluilla journalisti voi tarkistaa sosiaalisesta mediasta peräisin olevat tiedot? Miten löytää silminnäkijöiden aineistoa meneillään olevasta uutistapahtumasta? Näitä asioita pähkäillään monessa toimituksessa. Verkosta on tähänkin asti löytynyt apua pulmiin, mutta vastikään avattu uusi palvelu First Draft News vaikuttaa erityisen pätevältä portilta sekä tiedon löytämisen että sen tarkistamisen työtapoihin ja työkaluihin. First Draft Newsin verkkosivustolla on esimerkiksi koulutusja opiskeluaineistoja aiheeseen liittyvistä teemoista. Video opastaa vaikkapa siihen, miten Tweetdeckiä voi käyttää uutisten keräämiseen, ja monimediaalinen artikkeli auttaa päättelemään visuaalisista yksityiskohdista aineistojen oikeellisuutta. Videoiden alkuperän tarkistamista opetetaan askel askeleelta. Oppimateriaalit näyttävät sen verran selkeiltä, että niihin voi perehtyä ilman suuria aikasatsauksia. PALVELUSSA ON MYÖS ”näin se tehtiin” -tyyppisiä tapauskertomuksia. Yhdessä tällaisessa silminnäkijäaineistoihin erikoistuneen Eyewitness Media Hubin asiantuntija avaa, miten Turkin tilanteesta tulleita sekalaisia tietovirtoja seulottiin. Toisessa Storyfulin kirjoittaja kertoo useiden esimerkkien avulla, kuinka toimittajien ryntäily nimeämään epäiltyjä syyllisiksi on johtanut syyttömien leimaamiseen. Sekä Eyewitness Media Hub että Storyful ovat palvelun perustajia. Sivustolla on niin ikään osasto, jossa käsitellään sosiaaliseen mediaan ja uutisointiin liittyviä eettisiä ja juridisia näkökohtia. Valistavien videoesitysten ja artikkeleiden ohessa palvelu tarjoaa myös pdf-muotoisen käsikirjan ”A Journalist’s Guide To Approaching Social Sources”. First Draft Newsin ominaisuuksiin kuuluu myös ”Pack”. Rekisteröityneet käyttäjät voivat luoda yksityisiä tai julkisia kansioita, joihin kootaan itseä tai kollegoita kiinnostavia palvelun sisältöjä. Rekisteröityminen on ilmaista. FIRST DRAFT NEWS palvelee mediaa, mutta sen perustajat ovat pikemminkin median liepeiltä. Mukana olivat muun muassa Dig Deeper, Reported.ly ja jo mainitut Eyewitness Media Hub ja Storyful. Kaikki tuottavat ajankohtaismateriaalia verkkoon, mutta mikään ei ole perinteinen mediaorganisaatio. Perustajiin kuului myös Google News Lab, joka rahoittaa hanketta ja on näin jälleen muuttamassa mediaa. Hankkeen yhteistyökumppaneiksi liittyi syksyllä kuitenkin lukuisia tunnettuja mediayhtiöitä. Esimerkiksi AFP, CNN, Eurovision, New York Times, Washington Post ja The Telegraph tekevät yhteistyötä First Draft Newsin kanssa. Lisäksi yli 30 perustajan ja kumppanin joukossa on järjestöjä, kuten Amnesty International, ja teknologiayrityksiä. ? Tieto tarkistukseen Viipyilevä lukeminen ei ole kadonnut Viipyilevän lukemisen perinteet ovat yhä arvossaan myös mobiilin aikakaudella. Pew-tutkimuskeskuksen mukaan pitkät jutut (long-form) ovat kännyköillä sekä suosittuja että luettuja, ainakin Yhdysvalloissa. Yli 70 000 artikkelin ja 71 miljoonan käyttäjän dataan perustuvan tutkimuksen mukaan pitkät jutut keräävät jokseenkin yhtä paljon lukijoita kuin lyhyet jutut. Pitkän – siis yleensä monipuolisemman ja perusteellisemman – jutun ääressä myös viivytään keskimäärin kaksi kertaa kauemmin kuin lyhyen jutun äärellä. Toisen Pew-tutkimuksen mukaan painetun kirjan lukeminenkin on edelleen suosiossa. Kirjoja lukee Yhdysvalloissa runsaat 70 prosenttia väestöstä, ja osuus on pysynyt melko vakaana viimeiset puoli vuosikymmentä. Lukijoista 65 prosenttia käyttää paperikirjaa, kun taas harvempi kuin joka kolmas käyttää ekirjaa. Joukkorahoitus luo alalle uutta kulttuuria Joukkorahoituksessa ei ole kyse vain rahan keräämisestä vaan uudesta tavasta tehdä journalismia, painotetaan Nieman-säätiön raportissa Crowdfunding the News. Artikkelin mukaan joukkorahoituksella voidaan tuoda journalismiin takaisin se, minkä googlet ja facebookit ovat vieneet: joukot ja rahoitus. Yleisöltä kerättävä rahoitus merkitsee, että juttu tai julkaisu on perusteltava yleisölle ja yleisön on voitava kokea saavansa jotain vastineeksi. Tyypillisesti joukkorahoitteiset journalismiprojektit eivät voi tarjota aineellisia kylkiäisiä, mutta tekijät voivat kytkeä rahoittajayleisön mukaan jutun tekoon. Se taas luo kestävää yleisösuhdetta – joka puolestaan voi poikia jatkorahoitusta. Niemanin artikkelin mukaan joukkorahoitus on edelleen vähäistä, mutta onnistuneita esimerkkejä on jo lupaavasti. Tunnetuimmat julkaisut ovat El Español, Krautreporter ja De Correspondent. Työkaluja järkevään lukijaosallistamiseen Washington Post ja New York Times pyrkivät edelleen kiinnittämään lukijansa keskusteluihin omilla sivustoillaan. Ne toimivat toisin kuin useat muut mediat, jotka ovat sulkeneet esimerkiksi uutiskommenttipalstansa ja ulkoistaneet keskustelut sosiaaliseen mediaan. Post ja NYT ovat Mozillan ja Knight-säätiön kanssa mukana Coral Project -nimisessä hankkeessa, jossa kehitetään aiempaa parempia välineitä journalismin yhteisöllisyyden parantamiseksi. Coral Project tarjoaa avoimeen lähdekoodiin perustuvia välineitä luotettavien kommentoijien tunnistamiseen, yleisön vetämiseen mukaan keskusteluun ja keskustelujen moderointiin. Näiden työkalujen esiversioita voi kokeilla projektin sivuilla. Kirjoittaja Ari Heinonen on dosentti ja tiedotusopin lehtori Tampereen yliopistossa. ari.a.heinonen@ uta.fi Klikkaukset ve rk on si lm ä Miten toimittaja voi välttyä joutumasta huhujen ja perättömien tietojen levittäjäksi? Miten löytää silminnäkijöiden aineistoa meneillään olevasta uutistapahtumasta? Toimituksiin tulvii informaatiota sosiaalisesta mediasta, mutta sen arvioimiseen tarvitaan taitoa ja työkaluja. Uusi palvelu auttaa tässä journalisteja. > Katso linkit Verkonsilmän juttujen lähteille: suomenlehdisto.fi/ kategoriat/ verkonsilma Uusi First Draft News -sivusto neuvoo, miten löytää tietoa sosiaalisesta mediasta ja miten punnita sen luotettavuutta.
• SuomenLehdistö 7/2016 21 SUOMEN KUVALEHTI Julkisen sanan neuvoston langettava päätös yksityisyyden suojaa ja lasten esiintymistä mediassa koskevassa jutussa. Suomen Kuvalehti kertoi kehitysvammaisista vanhemmista. Jutussa kerrottiin yksityiselämään kuuluvia terveystietoja haastateltavan ex-puolisosta. Kantelu 8.6.2016 Kantelu kohdistuu Suomen Kuvalehdessä 4.3.2016 julkaistuun juttuun, jonka otsikko printtilehdessä oli ”Hän tahtoi isäksi” ja verkkolehdessä ”Kehitysvammainen ja oman lapsen kasvatus: Riittääkö äly?”. http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kehitysvammainenja-oman-lapsen-kasvatus-riittaakoaly/?shared=312088-d6293c2d-999 Kantelijan mukaan juttu käsittelee kantelijan entistä puolisoa ja heidän yhteistä lastaan. Jutussa on rikottu ainakin Journalistin ohjeiden kohtia 26 ja 27. Kantelijan mukaan jutussa esiintyvän lapsen kuvien julkaisulle ei ole pyydetty hänen suostumustaan, vaikka vanhemmilla on yhteishuoltajuus. Juttua varten ei ole ylipäätään pyydetty häneltä suostumusta etukäteen. Juttua ei ole annettu hänelle luettavaksi, vaikka siinä käsitellään hänen asioitaan, joten hän ei ole voinut esimerkiksi oikaista virheellisiä tietoja. Kantelija sanoo olevansa jutusta tunnistettavissa. Jutussa rikotaan Journalistin ohjeiden kohtaa 27 kertomalla paitsi hänen kehitysvammaisuudestaan myös yksityiskohtaisesti hänen synnytyksestään, sen kulusta, sen jälkeisistä tapahtumista ja lääkityksestä ym. Nämä tiedot kuuluvat yksityiselämän suojan piiriin. Jutussa on myös virheitä. Lisäksi kantelija pitää verkkojutun otsikoinnissa kehitysvammaisia halventavana kysymystä ”Riittääkö äly?”. Suomen Kuvalehden vastaus 8.9.2016 Päätoimittaja Ville Pernaan mukaan Suomen Kuvalehden jutussa käsiteltiin yhden esimerkkitapauksen kautta harvoin julkisuudessa olevaa aihetta, kehitysvammaisten oikeutta vanhemmuuteen. Aihe on yhteiskunnallisesti tärkeä, ja olennaiset vaiheet suomalaisen yhteiskunnan suhtautumisesta kehitysvammaisten äitiyteen tai isyyteen voi lukea artikkelista. Jutussa myös pohditaan kriittisesti viranomaisten keskuudessa edelleen varsin yleistä ajattelutapaa, jonka mukaan kehitysvammainen ihminen on lähtökohtaisesti kykenemätön vanhemmuuteen pelkästään kehitysvammaisuutensa takia. Myös jutussa kuvatussa esimerkkitapauksessa lapsen äidille suositeltiin ensin aborttia. Vanhemmista tehtiin ennakoiva lastensuojeluilmoitus jo ennen lapsen syntymää, ja kunnan lastensuojelun työntekijät tulivat tapaamaan perhettä heti synnytyssairaalaan. Juttu käsittelee kehitysvammaista nelivuotiaan lapsen isää. Lapsen äitiä eli kantelijaa ei missään vaiheessa mainita nimeltä. Artikkelissa ei ole mainittu kantelijan asuinpaikkaa, ammattia, ikää tai mitään muitakaan sellaisia tietoja, joiden perusteella kantelijan voisi tunnistaa. Päätoimittajan mukaan on vaikea kuvitella, että kantelijan kehitysvammaisuuden tuominen esille kehitysvammaisten vanhemmuutta käsittelevässä artikkelissa olisi Journalistin ohjeiden kohdassa 26 tarkoitettua asian asiaankuulumatonta tai halventavaa esiin tuomista. Artikkelin koko lähtökohta on, että kehitysvammaisuus ei ole sairaus tai hävettävä ominaisuus, joka automaattisesti esimerkiksi estäisi ihmistä tulemasta vanhemmaksi. Kehitysvammaisuuteen liittyviä asioita käsittelemällä journalismi purkaa turhia ennakkoluuloja. Journalistin ohjeiden kohtaan 27 liittyen Suomen Kuvalehti vastaa: Kantelijan mukaan artikkelissa rikotaan Journalistin ohjeiden em. kohtaa kertomalla hänestä kehitysvammaisuuden lisäksi myös muita yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja. Juttu kertoo kehitysvammaisen isän vanhemmuudesta ja viranomaisten suhtautumisesta kehitysvammaisiin ihmisiin, jotka saavat lapsen. Aihe on yhteiskunnallisesti merkittävä. Esimerkiksi äidin kehitysvammaisuudesta kertominen on oleellinen tieto, kun lukijoille kuvataan, miten viranomaiset pariskunnan vanhemmuuteen suhtautuivat. Viranomaiset puuttuivat heidän elämäänsä tavalla, joka ei olisi tullut kysymykseen, jos kyseessä olisi ollut eivammainen pariskunta tai jos vain lapsen isä olisi ollut kehitysvammainen. Maininta kantelijan masentumisesta taas on oleellinen, kun halutaan kertoa, miksi lapsi lopulta siirrettiin asumaan isovanhempiensa luokse. Päätoimittajan mukaan asiaa arvioitaessa on jälleen syytä muistaa, että kuten edellä todettiin, ei kantelijan nimeä mainittu jutussa eikä hänestä kerrottu mitään sellaisia tietoja, joiden perusteella hänet voisi tunnistaa. Edelleen kohtaan 27 liittyen kantelijan mukaan häneltä olisi pitänyt pyytää suostumus pariskunnan lapsen Toivon kuvien julkaisemiseen. Jutussa on kolme kuvaa, joissa Toivo esiintyy isänsä kanssa. JSN:n julkaisi 10.12.2014 periaatelausuman lasten ja alaikäisten esiintymisestä mediassa. Sen mukaan alle 7-vuotiaan lapsen kuvaamiseen tai haastattelemiseen tarvitaan aina huoltajan lupa. Jutussa esiintyvä poika oli jutun tekohetkellä nelivuotias. Hänen kuvaamiseensa oli lupa lapsen isältä, jolla kuten kantelussakin todetaan, on yhteishuoltajuus kantelijan kanssa. Lisäksi kuvaamiseen oli lupa lapsen isovanhemmilta, jotka toimivat oheishuoltajina. Päätoimittajan mukaan kantelija esittää kantelussaan, että häneltä olisi pitänyt pyytää lupa jutun julkaisemiseen ja teksti olisi pitänyt luetuttaa hänellä etukäteen. Jutun päähenkilö on lapsen isä, joka myös esiintyy jutussa nimellään. Hänellä oli Journalistin ohjeiden kohdan 18 mukaisesti oikeus tarkistaa omat lausumansa ennen jutun julkaisua. Tässä tapauksessa haastateltava sai ennakkoon lukea omien lausumiensa lisäksi myös koko tekstin. Kantelija ei esiinny jutussa nimellään eikä mitenkään muutenkaan tunnistettavasti, joten on mahdotonta ajatella, että oikeus jutun lukemiseen ennalta pitäisi ulottaa myös kantelijaan. Yhtä ongelmallinen on ajatus, että jutun julkaisemiselle olisi pitänyt kysyä kantelijan lupa. Kantelun mukaan jutussa oli myös virheellisiä tietoja. Suomen Kuvalehdellä ei missään vaiheessa ole ollut syytä olettaa, etteivätkö nämä tiedot pitäisi paikkaansa. Lisäksi kantelija ei ole missään vaiheessa ollut yhteydessä Suomen Kuvalehden toimitukseen ja kertonut, että hänen näkemyksensä mukaan artikkelissa on virheitä, tai pyytänyt näiden virheiden korjaamista. Jos toimitus olisi tiennyt, että kantelijan mukaan jutussa on virheitä, tilanne olisi selvitetty ja virheet myös oikaistu normaalisti – mikäli jutusta olisi virheitä löytynyt. Lopuksi kantelija kiinnittää huomiota jutun verkkoversion otsikkoon ”Kehitysvammainen ja oman lapsen kasvatus: Riittääkö äly?” ja toteaa otsikon riittääkö äly -osan rikkovan journalistin ohjeiden kohtaa 26 (Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.) ja halventavan kaikkia kehitysvammaisia. Artikkelissa käsitellystä kehitysvammaisuudesta, eli älyllisestä kehitysvammaisuudesta löytyy virallinen lääketieteellinen määritelmä esimerkiksi psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttusen Lääkärikirja Duodecimiin kirjoittamasta artikkelista. Sen mukaan: ”Älyllisessä kehitysvammaisuudessa lapsen tai aikuisen älyllinen suoriutuminen on keskitasoa merkittävästi huonompaa. Yksilöllisesti tehdyissä älykkyystesteissä älykkyysosamäärä (ÄO) on noin 70 tai vähemmän.” Älyllisen kehitysvamman määritelmä on siis väestön keskitasoa matalampi älykkyysosamäärä eli älykkyys. Tämän tuomisen esiin osana artikkelin otsikkoa ei mitenkään voida katsoa halventavan kehitysvammaisia. Edellä olevin perusteluin Suomen Kuvalehti katsoo noudattaneensa hyvää journalistista tapaa kantelun kohteena olevassa, tärkeää yhteiskunnallista aihetta käsittelevässä artikkelissaan. Ratkaisu JO 26: Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti. JO 27: Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä. JSN:n periaatelausuma lasten ja alaikäisten esiintymisestä mediassa 10.12.2014: ”Neuvoston mielestä tiedotusvälineen olisi tarvittaessa varmistettava, että 7–14-vuotiaiden haastatteluun ja kuvaamiseen on lupa huoltajalta lukuunottamatta julkisia tilaisuuksia tai tilanteita. Alle 7-vuotias tarvitsee aina huoltajan luvan. -Vastuu siitä, mitä julkaistaan, on kuitenkin aina toimituksilla.” ”Lapsilla ja nuorilla on sekä sananettä mielipiteen vapaus, mutta myös oikeus tulla suojelluiksi. On tilanteita, joissa lapsen tunnistettavuudelle ei ole perusteita. Esimerkiksi voimakkaasti tunteita koskettavissa uutisissa koko nimen julkaisemisesta saattaa aiheutua lapselle haittaa. Ennen alaikäisen nimen tai muiden tunnistetietojen julkaisemista tällaisissa yhteyksissä toimituksen on harkittava, onko sille kestävät perusteet. Hyvääkin tarkoittava julkisuus voi johtaa esimerkiksi kiusaamiseen ja syrjintään.” Suomen Kuvalehti julkaisi 4.3.2016 jutun ”Hän tahtoi isäksi”. Juttu julkaistiin lehden verkkosivuilla 6.3.2016 otsikolla ”Kehitysvammainen ja oman lapsen kasvatus: Riittääkö äly?”. Jutussa on haastateltu kehitysvammaista isää, ja jutun kuvissa mies esiintyy lapsensa kanssa. Jutussa käsitellään yhteiskunnallisesti merkittävää aihetta, kehitysvammaisten vanhemmuutta. Juttu tuo ansiokkaasti esiin ennakkoluuloja ja vaikeuksia, joita kehitysvammaiset vanhemmat kohtaavat. Neuvoston mielestä verkkojutun otsikon kysymys ”Riittääkö äly?” ei halvenna kehitysvammaisia Journalistin ohjeiden kohdan 26 mukaisesti. Lapsen esiintymiselle jutussa oli isän ja kahden oheishuoltajan lupa. Lupaa ei kuitenkaan ollut kysytty lapsen äidiltä, joka on myös huoltaja. Neuvoston lapsia koskevan periaatelausuman mukaan alle 7-vuotiaan lapsen kuvaamiseen tarvitaan aina huoltajan lupa. Kyseisessä kohdassa ei yksiselitteisesti vaadita kaikkien huoltajien lupaa. Tässä tapauksessa jutun aiheen arkaluonteisuuden vuoksi ja lapsen edun turvaamiseksi olisi pitänyt pyytää äidin lupa. Lapsen äidistä jutussa kerrottiin tunnistetietoja, joiden perusteella nainen oli tunnistettavissa lähipiiriä laajemmassa piirissä. Niiden lisäksi jutussa kerrottiin hänen terveyteensä liittyviä tietoja, jotka kuuluvat yksityiselämään ja joita ei olisi pitänyt julkaista ilman asianomaisen suostumusta. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että jutussa ei ole rikottu Journalistin ohjeiden kohtaa 26. Sen sijaan neuvosto katsoo, että Suomen Kuvalehti on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 27 sekä periaatelausumaa lasten ja alaikäisten esiintymisestä mediassa, ja antaa lehdelle huomautuksen. Ratkaisun tekivät: Jyrki Huotari (vpj), Pirjo Auvinen, Hannu Helineva, Jussi Lankinen, Anssi Järvinen, Antti Kokkonen, Niklas Vainio, Venla Mäntysalo, Arja Lerssi-Lahdenvesi ja Johanna Vehkoo. KAUPPALEHTI Julkisen sanan neuvoston langettava päätös tietojen tarkistamista, kuvan harhaanjohtavaa käyttöä, virheen korjaamista ja totuudellista tiedonvälitystä koskevassa asiassa. Talouslehti väitti verkkosivuillaan, että hammastahnan fluoridi heikentää lasten älykkyysosamäärää. Juttu antoi lukijalle väärää ja vahingollista tietoa. Kantelu 12.5.2016 Kantelu kohdistuu Kauppalehden verkkosivuillaan 11.5.2016 julkaisemaan juttuun ”Hermomyrkkyä hammastahnassa? Syöpää, autismia, aivovaurioita…”. Myöhemmin jutun otsikko muutettiin muotoon ”Tutkijat väittävät: hammastahnan fluori voi heikentää lasten älykkyyttä” ja sittemmin vielä muotoon ”Tutkijat huolestuivat fluorin vaaroista”. http://www.kauppalehti.fi/uutiset/ hermomyrkkya-hammastahnassa-syopaa--autismia--aivovaurioita/Bwz63VuR 5 5 Julkisen sanan neuvoston päätöksiä 19.10. Päätöksiä yhteensä 10. JSN Vapauttavat Langettavat PALSTAT PALSTAT Hyvälle jutulle langettava OLEN JSN:N varajäsen, mutten ollut lokakuun kokouk sessa. Jos olisin ollut, olisi Suomen Kuvalehteä koskevassa kantelussa riittänyt pohdittavaa. Kuuden sivun artikkeli käsitteli kehitysvammaisten vanhemmuutta 26-vuotiaan miehen ja hänen päiväkodissa olevan poikansa myötä. Hyvin kirjoitettu juttu avaa yhteiskunnan kipuilevaa suhtautumista kehitysvammaisiin, jotka ovat saamassa tai saaneet lapsen. Monet kysyvät jopa suoraan, riittääkö äly vanhemmuuteen. Ei ihme, jos isää tai äitiä kirpaisee. Yhden virheen Suomen Kuvalehti teki. Se ei kysynyt pojan äidin suostumusta häntä koskeviin asioihin. Naisesta kerrottiin esimerkiksi, kuinka avuttomaan asemaan hänet laitettiin synnytystilanteessa. Vaikkei äidin nimeä kerrottu, on hän elinpiirissään helposti tunnistettavissa. Päähenkilö, ex-puoliso ja lapsen isä, esiintyy artikkelissa nimellään ja kuvallaan. Upea juttu, muttei virheetön. Juha Honkonen Etelä-Suomen Sanomien toimitus päällikkö Honkosen poiminta Palstalla jatkuu keskustelu Julkisen sanan neuvoston kiinnostavasta päätöksestä.
• PALSTAT 22 SuomenLehdistö 7/2016 Kantelijan mukaan Kauppalehden artikkeli on paitsi pelotteleva myös vahvasti virheellinen faktoissaan. Artikkeli siteeraa käyttämiään lähteitä karkean vääristelevästi. Artikkelin pääväitteet ovat: ”Joukko tutkijoita syyttää hammastahnassa ja monessa muussa tuotteessa olevaa fluoridia muun muassa autismista, lukihäiriöstä ja hermosairauksista.” sekä ”Aineiden syytelistalle tutkijat laittavat muun muassa autismin, tarkkaavaisuusja ylivilkkaushäiriöt (ADHD), lukihäiriöt ja muut hermostolliset sairaudet.” Pääasiallisena esimerkkinä fluoridin saamisesta mainitaan hammastahna, joka esiintyy myös artikkelin kuvituskuvassa. Kantelijan mukaan lehden artikkelissa puhutaan kahdesta eri tutkimuksesta ja tutkimusryhmästä, mutta todellisuudessa artikkelissa viitataan vain yhteen ja samaan tutkimukseen. KL:n ensimmäinen lähde (tutkimus A) on peräisin Lancet-lehdestä ja toinen (tutkimus B) Harvardin yliopiston sivuilta. Todellisuudessa tutkimus A vain viittaa tutkimukseen B. Tutkimus A on katsaus eikä sisällä mitään sellaista tietoa, mitä ei olisi tutkimuksessa B. Molempia tutkimuksia A ja B on ollut kirjoittamassa sama tutkija, Philippe Grandjean. Kantelija sanoo, että lähde A mainitsee KL:n artikkelissa listattuja sairauksia ja oireita, mutta ei fluoridin yhteydessä. Kummassakaan lähteessä ei missään sanota fluoridilla olevan mitään yhteyttä syöpään, autismiin tai tarkkaavaisuushäiriöihin tms. Nämä sairaudet mainitaan vain tutkimuksessa A yleisesti ympäristömyrkkyjen yhteydessä. Lähde B käsittelee juomaveden korkeita fluoridipitoisuuksia Kiinassa ja lasten alentunutta älykkyyttä, mikä siis on ainoa lähteiden A ja B tutkima fluoridiin liitetty tulos. Lisäksi kantelijan mukaan artikkeli puhuu pääasiassa hammastahnasta fluoridin lähteenä, vaikka jutun ainoa lähde käsitteli juomavettä Kiinassa. Artikkelissa ei millään tasolla mainita mitään pitoisuuksista ja annoksista, jotka hammastahnan tapauksessa ovat merkityksettömiä. Ainoa tähän viittaava lause on ”...jo äärettömän pieni määrä fluoridia alentaa lasten älykkyysosamäärää.” Kantelija toteaa, että artikkeli on sisällöltään virheellinen ellei jopa valheellinen, lähteitään väärin siteeraava, pelotteleva ja tarkoitettu keräämään huomiota rikkoen journalistin ohjeiden kohtia 8,10,11,12. Kantelija on lähettänyt oikaisupyynnön artikkelista 11.5.2016 klo 12:24 saamatta vastausta. Oikaisupyyntö on lähetetty sähköpostitse artikkelin kirjoittaneelle toimittajalle sekä KL:n toimitukseen, mihin oikaisupyynnöt on pyydetty lähettämään. JSN:n sihteeri kysyi kantelijalta kesäkuussa, haluaako hän yhä kannella jutusta 15.5.2016 tehtyjen muutosten jälkeen. Kantelija halusi edelleen kannella jutusta. Hänen mukaansa jutussa on edelleen useita virheitä, sen otsikko ei vastaa todellisuutta, siinä haetaan pelottelua ja sensaatiota, ja korjattunakin artikkeli on huomattavan sekava ja vaikealukuinen. Kantelija pitää arveluttavana, että virheellisiä terveysväitteitä esitetään laajalevikkisessä lehdessä ja ne vieläpä esitetään tavallisen terveydenhoitotuotteen (hammastahna) sivuvaikutuksina, mitä alkuperäistutkimukset eivät todellisuudessa koskeneet. Kauppalehden vastaus 19.8.2016 Päätoimittaja Arno Ahosniemen mukaan Kauppalehden uutisessa käsitetiin fluorin tai fluoridien mahdollisia terveydellisiä vaaroja. Fluoria on muun muassa hammastahnassa, ja vähänkin suurempina määrinä se on myrkyllistä. Fluorin ja fluoridien vaaroista kiistellään tiedeyhteisössä. Päätoimittajan mukaan jutussa mainittujen alkuperäislähteiden lisäksi artikkelin pohjana käytettiin muun muassa 20.4.2016 Earth. We Are One -sivustolla julkaistua lähdettä. (Neuvosto ei suosittele sivuston avaamista, koska se saattaa levittää haittaohjelmia.) Päätoimittajan mukaan Kauppalehden uutisessa kuvataan monia mahdollisia terveydellisiä vaaroja, joita fluoriin on tieteellisissä tutkimuksissa liitetty. Juttu on perusteellisesti kirjoitettu ja huolellisesti taustoitettu. Tästä kertoo muun muassa se, että siinä on 12 linkkiä tieteellisiin tutkimuksiin, jotka kaikki toimittaja kävi läpi uutista kirjoittaessaan. Kauppalehden alkuperäisessä jutussa esitetyt väitteet ovat peräisin edellä mainitusta tausta-aineistosta. Molemmat Kauppalehden uutisessa mainitut, alkuperäiset tieteelliset lähteet on nostettu tästä taustajutusta. Päätoimittaja sanoo, että Kauppalehden jutun julkaisemisen jälkeen ilmeni, että taustajutun väitteet oli osin myöhemmissä tutkimuksissa kumottu tai ainakin asetettu kyseenalaisiksi. Saatuaan tiedon asiasta toimittaja päivitti uutista viipymättä. Kolmannen kerran toimittaja päivitti juttua 9.8. saatuaan käsiinsä kantelijan aineiston. Päätoimittajan mukaan korjaukset ja päivitykset osoittavat, että toimittaja pyrki tekstissään sekä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8) että tietojen mahdollisimman hyvään tarkistamiseen (JO 10). Päätoimittaja toteaa, että journalismiin kuuluu myös kiistanalaisista aiheista kirjoittaminen, mutta niitä ei saa esittää vuorenvarmoina faktoina. Niin toimittaja ei tehnytkään vaan kirjoitti jo alkuperäisessä jutussa, että kyseessä ovat eräiden tunnettujen tutkijoiden ja merkittävien tutkimuslaitosten väitteet, joita koko tiedeyhteisö ei jaa. Ahosniemen mukaan jo alkuperäisen jutun otsikko (Hermomyrkkyä hammastahnassa? Syöpää, autismia, aivovaurioita...) kertoo, että kyseessä ei ole niin sanottu lopullinen totuus asiassa, sillä otsikossa on kysymysmerkki. Tältä osin esimerkiksi JO 12, kriittinen suhtautuminen tietolähteisiin, toteutuu jo alkupäisessä jutussa. Kauppalehden tarkoituksena ei ollut herättää uutisellaan aiheettomia pelkoja. Päätoimittajan mukaan kantelijalta tullutta oikaisupyyntöä ei ole jutun kirjoittaneen toimittajan ”saapuneet”kansiossa, eikä sitä jostain syystä löydy toimituksen yhteissähköpostista. Sen sijaan toimittajaan otti puhelimitse yhteyttä lukija, joka väitti, etteivät kaikki alkuperäisessä tekstissä mainitut väitteet ehkä pidä paikkaansa. Tämän puhelun perusteella toimittaja lähti tekemään lisäselvityksiä ja saatuaan varmuuden asiasta päivittämään tekstiään. Kantelijan sähköposti olisi otettu samalla tavalla tekstin käsittelyssä huomioon. Jutun kirjoittanut toimittaja seuraa työkseen tiedemaailmaa ja sen julkaisuja. Tiedeyhteisössä käydään koko ajan keskustelua fluorin mahdollisista terveyshaitoista. Kauppalehden käsityksen mukaan lopullista totuutta asiasta ei ole vielä sanottu. Ratkaisu JO 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. JO 10: Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu. JO 11: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti. JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. Korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen. Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan. Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu. Kauppalehti julkaisi 11.5.2016 jutun ”Hermomyrkkyä hammastahnassa? Syöpää, autismia, aivovaurioita…”. Myöhemmin jutun otsikko muutettiin muotoon ”Tutkijat väittävät: hammastahnan fluori voi heikentää lasten älykkyyttä” ja sittemmin vielä muotoon ”Tutkijat huolestuivat fluorin vaaroista”. Kauppalehden jutussa kerrottiin, että joukko tutkijoita syyttää fluoridia yleisistä älykkyyden kehityshäiriöistä. Jutun mukaan hammastahnan käyttö voi heikentää älykkyyttä. Viestiä vahvistettiin sillä, että jutun kuvituksena oli kuva hampaiden pesusta. Näille väitteille ei löydy tukea jutussa mainituista kahdesta tieteellisestä lähteestä Lancet-lehdestä ja Harvardin yliopiston sivustolta. Sen sijaan Kauppalehden esittämät tulkinnat ovat samoja kuin englanninkielisellä valeuutissivustolla julkaistussa tekstissä. Kyseessä on Earth. We Are One -niminen sivusto, jonka avaamista neuvosto ei suosittele, koska sivusto saattaa levittää haittaohjelmia. Tätä sivustoa ei mainita jutussa, mutta päätoimittaja nimeää sen yhdeksi jutun lähteeksi. Kyseessä on salaliittoteorioita julkaiseva, ei-journalistinen sivusto, jossa on tulkittu tiedelähteitä samalla tavalla väärin kuin Kauppalehden jutussa. Kauppalehti korjasi juttua ainakin kahdesti, ja jutun väitteitä fluoridin ja kehityshäiriöiden vaikutuksesta lievennettiin. Korjaukset eivät kuitenkaan olleet riittäviä, eikä lehti missään vaiheessa kyseenalaistanut tekemiään virheellisiä tulkintoja mainitsemistaan lähteistä. Jälkimmäisestä korjauskerrasta ei myöskään asianmukaisesti kerrottu lukijalle. Erityisen vakavaksi jutun virheellisyyden tekee se, että Kauppalehden juttu pelottelee kuvassa ja tekstissä hammastahnan vaaroilla, vaikka missään luotettavissa lähdemateriaaleissa ei puhuta hammastahnan vaan juomaveden fluorideista. Neuvoston mielestä toisen käden lähteisiin perustuvat, skandaalihakuiset ja virheelliset tiedejutut ovat omiaan heikentämään journalismin uskottavuutta ja koko yhteiskunnallisen keskustelun faktapohjaisuutta. Erityisen vahingollista on julkaista tiedeuutisina materiaalia, joka ohjaa yleisöä tekemään oman tai lastensa terveyden kannalta vääriä valintoja. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Kauppalehden jutussa on rikottu Journalistin ohjeiden kohtia 8, 10, 11 ja 20, ja antaa lehdelle huomautuksen. Ratkaisun tekivät: Elina Grundström (pj), Pirjo Auvinen, Hannu Helineva, Jyrki Huotari, Jussi Lankinen, Anssi Järvinen, Pasi Kivioja, Antti Kokkonen, Niklas Vainio, Venla Mäntysalo, Arja Lerssi-Lahdenvesi ja Johanna Vehkoo. > Lue kaikki tuoreet päätökset osoitteessa www.jsn.fi. MUISTA SEURATA MYÖS DIGISSÄ www.suomenlehdisto.fi ? Lisää uutisia media-alalta www.suomenlehdisto.fi/digilehti Printtilehti aina mukanasi! Su om en Le hd is tö MUISTA SEURATA MYÖS DIGISSÄ www.suomenlehdisto.fi Lisää uutisia media-alalta www.suomenlehdisto.fi/digilehti Printtilehti aina mukanasi! Su om en Le hd is tö MUISTA SEURATA MYÖS DIGISSÄ www.suomenlehdisto.fi/digilehti Printtilehti aina mukanasi! www.suomenlehdisto.fi Lisää uutisia media-alalta Su om en Le hd is tö Etsimme Suomen parasta journalismia Ehdota vuoden 2016 parasta journalistia, juttua tai journalistista tekoa. Kuka on edistänyt hyvää journalismia Suomessa vuoden 2016 aikana? Ehdota palkinnon saajaa viimeistään 31.12.2016 osoitteessa suurijournalistipalkinto.fi. Palkintolautakunta valitsee saamiensa ehdotusten joukosta kolme voittajaehdotusta palkintoluokkiin Vuoden juttu, Vuoden journalistinen teko, Vuoden kirja ja Vuoden journalisti. Vuoden kirjaa voivat ehdottaa kustantajat. Palkinnot jaetaan suorassa lähetyksessä MTV3-kanavalla tiistaina 14.3.2017 kello 20 alkaen. Seuraa meitä Facebookissa Suuri Journalistipalkinto ja Twitterissä #sjp2016. www.suurijournalistipalkinto.fi
• SuomenLehdistö 7/2016 23 PALSTAT Viestinnän Keskusliitto Toimitusjohtajaksi on nimitetty FT Jukka Holmberg. Holmberg jatkaa myös liittojohtajana Sanomalehtien Liitossa, jota hän on johtanut vuodesta 2011. Aiemmin Holmberg on toiminut Salon Seudun Sanomien päätoimittajana, viestinnän ja toimituksellisten asioiden johtajana Sanomalehtien Liitossa ja politiikan toimittajana. Sanomalehtien Liitto Suomen Lehdistön päätoimittajaksi on nimitetty FM Riikka Virranta. Virranta on toiminut lehden toimituspäällikkönä, toimitussihteerinä ja toimittajana vuodesta 2010. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Keskisuomalaisessa, Savon Sanomissa ja Iisalmen Sanomissa. Järjestöpäälliköksi on nimitetty HuK Ilona Hannikainen. Hän on toiminut viimeksi liiton jäsenpalvelupäällikkönä ja Viestinnän Keskusliiton yhteyspäällikkönä. Hannikainen aloitti Sanomalehtien Liitossa 2008 ja toimi sitä ennen Suomen arvostelijain liiton järjestösihteerinä. Forssan Lehti Kari Suontausta on valittu päätoimittajaksi. Suontausta on toiminut lehden julkaisujohtajana ja uutispäällikkönä. Hän aloittaa tehtävässä vuoden 2017 alussa, jolloin nykyinen päätoimittaja Kari Grahn siirtyy projektitehtäviin ennen eläköitymistään. Kirsi Seppälä aloittaa toimituspäällikkönä vuodenvaihteen jälkeen. Hän on aiemmin toiminut muun muassa paikallislehti Someron ja Ykkössanomien päätoimittajana. Hämeen Sanomat Toimituspäälliköksi on valittu Mikko Soini. Hän on toiminut lehtiyhtiön kehityspäällikkönä ja vastannut tabloidiprojektista. Soini on aiemmin työskennellyt toimitussihteerinä ja toimituspäällikkönä sanomalehti Länsi-Suomessa sekä toimittajana muun muassa Keskipohjanmaassa. Järviseudun Sanomat FM Juho Kuorikoski on valittu päätoimittajaksi ensi vuoden alusta alkaen. Kuorikoski on aiemmin toiminut Kuntayhtymä Kaksineuvoisen tiedottajana, Ilkan ja Pohjalaisen toimittajana, Sanomalehtiyliopiston vastaavana toimittajana, Varusmies-lehden päätoimittajana sekä Pelit-lehden avustajana. Hän on myös kirjoittanut peliaiheisia tietokirjoja. Edellinen vakituinen päätoimittaja Maritta Raudaskoski jatkaa Järviseudun Mediatalo Oy:n toimitusjohtajana. Ilkka ja Pohjalainen Medianomi Juha Vainio on valittu verkkotoimituksen esimiehenä toimivaksi uutistoimittajaksi joulukuusta alkaen. Hän on työskennellyt Aamulehdessä vuodesta 2010 ja Lännen Median verkkotoimittajana vuodesta 2014. KSF Media KTM Christoffer Lundén on nimitetty chief marketing officeriksi ja johtoryhmän jäseneksi vastaamaan kuluttajaliiketoiminnasta, myynnistä ja markkinoinnista. Tradenomi Andreas Rundlöf on nimitetty chief sales officeriksi ja johtoryhmän jäseneksi vastaamaan yritysmyynnistä. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy Petteri Saari on aloittanut digitaalisena myyjänä. Saari siirtyi tehtävään luovan johtajan paikalta Mainostoimisto Creative Preludista. Ilta-Sanomat MTV:n politiikan ja taloustoimituksen esimies Timo Haapalainen siirtyy Ilta-Sanomiin politiikan erikoistoimittajaksi helmikuun alussa. Haapala oli MTV:ssä 19 vuotta. Tätä ennen hän työskenteli politiikan toimittajana Ilta-Sanomissa. Sotkamo-lehti Päätoimittajaksi on valittu Pekka Lassila. Hän on työskennellyt muun muassa Kauppalehden kuvapäällikkönä, Alma Median toimitilahankkeen projektipäällikkönä, valokuvauksen ja videojournalismin kouluttajana sekä vapaana kirjoittajana. Fredrik Nars: Laajennamme talousjournalismin markkinoita Suomessa. KSF MEDIAN myyntija markkinointijohtaja Fredrik Nars siirtyi Suomeen tulevan talouslehti Forbesin kaupalliseksi johtajaksi lokakuussa. Kun Nars pohtii, miten Forbes eroaa suomalaisista kilpailijoistaan, lista on pitkä – ilman maineikkaita ranking-juttujakin. Ensinkin lukija tilaa tai ostaa lehden itse. Merkittävä osa muista talouslehdistä saadaan työnantajan maksamana tai jäsenyyden kylkiäisenä. – Me laajennamme talousjournalismin markkinoita Suomessa hyvän tarinankerronnan avulla, Nars sanoo. – Jos teemme juttua, josta muutkin kirjoittavat, emme julkaise sitä. Haemme uusia vinkkeleitä, tsekkaamme faktat, emme siteeraa toissijaisia lähteitä ja teemme omaa analyysia. Forbesin toimintaa ohjaavat Yhdysvalloista tulevat ”melko tarkat” ohjeet esimerkiksi siitä, miten juttuja kirjoitetaan. Noin puolet Suomen version jutuista tulee olemaan käännöksiä. Brändillä on kolme tukijalkaa: printti, verkko ja konferenssit, joista merkittävin tulonlähde on printti. Narsin mukaan Forbes satsaa myös sisältömarkkinointiin. Ydinkohderyhmää ovat yrittäjät, yritysten avainrooleissa toimivat ja nuoret wannabe-yrittäjät. Kun Suomen Forbesia julkaisevasta, Baltiassa toimivasta SK Mediasta otettiin yhteyttä, Narsista tuntui että palaset loksahtivat paikalleen: tehtävä ynnää tähänastisen kokemuksen. Kauppatieteen maisteri Fredrik Nars aloitti uransa 1990-luvulla taloustoimittajana Forum för ekonomi och teknik -aikakauslehdessä. Tämän jälkeen hän toimi digistrategiakonsulttina ennen kuin siirtyi Nokialle markkinoinnin johtotehtäviin. Vuonna 2012 Nars aloitti KSF Mediassa ensin digijohtajana ja sitten myyntija markkinointijohtajana. Ensimmäisen Suomen Forbesin on tarkoitus ilmestyä joulukuussa, vaikka tämän lehden painoon mennessä esimerkiksi päätoimittajaa ei ole vielä valittu. Ensimmäistä numeroa painetaan 70 000 kappaletta, ja lanseerausta edeltää näkyvä kampanja. – Iso brändi tulee isosti, Nars sanoo. Riikka Virranta Forbes tulee Suomeen ”isosti” ”Forbesin brändin ytimessä ovat yrittäjyys, menestyminen ja uudet ideat. Kun miettii, missä tilanteessa Suomen talous on, tällaista lehteä tarvitaan”, sanoo Fredrik Nars. KARL VILHJÁLMSSON uu si in te ht äv iin Tiedot nimityksistä voi lähettää osoitteella suomen.lehdisto@ sanomalehdet.fi Lisätietoa: www.sanomalehdet.fi/ ajankohtaista/tapahtumakalenteri MEDIA-ALAN OMA LEHTI P äätoimittaja: Riikka Virranta. Toimitussihteeri: Noora Autio. Taitto: Noora Autio, Riikka Virranta, Janne Hulkkonen. Toimitus: Eteläranta 10, 00130 Helsinki. Puhelin: (09) 228 77 300. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi. Suomen Lehdistö verkossa: www.suomenlehdisto.fi. Julkaisija: Sanomalehtien Liitto ry / Tidningarnas Förbund rf. Ilmestyminen: 86. vuosikerta. 8 numeroa vuodessa. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: sl@sanomalehdet.fi. Tilaushinnat 2016: kestotilaus 91 euroa / vuosi (sis. alv 10 %), määräaikainen tilaus 96 euroa / vuosi (sis. alv 10 %), määräaikainen opiskelijatilaus 42 euroa / vuosi (sis. alv 10 %). Tilaushintaan sisältyy digilehti. Maksettua tilausmaksua ei palauteta, kun tilaus irtisanotaan. Määräaikainen tilaus ei jatku tilausjakson päätyttyä ilman erillistä ilmoitusta. ISSN: 0039-5587. Ilmoitukset: Timo Järvenpää, puh. 0400 242 131, timo.jarvenpaa@pp3. inet.fi. Painopaikka: Botnia Print, Kokkola. SuomenLehdistö Ilmestysmispäivät 2016 Nro Ilmestyy Aineistot Varaukset 1 3.2. 21.1. 15.1. 2 16.3. 3.3. 26.2. 3 27.4. 14.4. 8.4. 4 10.6. 23.5. 18.5. 5 24.8. 11.8. 5.8. 6 5.10. 22.9. 16.9. 7 9.11. 27.10. 21.10. 8 14.12. 2.12. 24.11. > 16.11. Mediapäivä 2016, Helsinki. Mediatoimialan vuosittainen kärkitapahtuma. Tänä vuonna teemana on Luo kasvua. > 24.11.2016 Jakelun ajankohtaispäivä, Vantaa. Sanomalehtien Liitossa tapahtuu
• 16.11. Marina Congress Center Helsinki Pääntuuletusta jo vuodesta 2013 Viimeinen tilaisuus Media-alan menestysreseptit jaetaan Mediapäivässä keskiviikkona 16. marraskuuta. Ilmoittaudu mukaan osoitteessa www.mediapaiva.fi. Mediapäivässä kasvutarinoita kertovat Alma Median Kai Telanne, Schibstedin Raoul Grünthal ja Sanoman Susan Duinhoven. Think INK -kilpailussa palkitaan mainonnan kasvua kiihdyttäviä innovaatioita. Keskustelun median ja mainonnan kohtalonyhteydestä vetää Anne Korkiakoski. Luo kasvua -seminaarin juontaa Ville Blåfield. Lisäksi neljän sortin aamukattaus aikakausja sanomalehdet, kirjat, graafinen teollisuus www.mediapaiva.fi