MEDIA-ALAN OMA LEHTI • NRO 8 • 9.12.2020 • PERUSTETTU VUONNA 1930 SuomenLehdistö ARVOT ESILLÄ. Rare Media tekee journalismia Instagramiin ja TikTokiin kestävästä kehityksestä, koska on pakko. ”Mitä väliä millään on, jos kaikki tuhoutuu?” » Sivu 14 Onko kunnan tehtävä tuottaa paikallisten julkkisten haastatteluja? » Sivu 4 Tasavertaisia kollegoita SAARA TUOMINEN Pohjoismaiset tukimallit Naapurimaissa mediaa tuetaan avokätisemmin. » Sivu 6 Pakko-bundlella digiin Myyjä on asiakkaan sparraaja, sanoo Marjaana Vilponen. » Sivu 8 Kohta karsitaan toimitiloja ”Jatkuva toimituksessa oleminen on turhaa.” » Sivu 18 Talouselämän Mirva Heiskanen ei pidä esimies-sanasta. » Sivu 10
SuomenLehdistö 8/2020 3 8/2020 kolmesta poikki Arki ratkaisee sisältö AJANKOHTAISTA 4 Julkkisten haastatteluja ja tapahtumaraportointia. Astuuko kuntien viestintä journalismin tontille? 6 Tällainen on Pohjoismainen mediatukimalli, joka pelastaa lehtiä. 8 Marjaana Vilponen on myynyt koko ikänsä. Nyt hän johtaa Aamulehden ja Sanoman paikallismedioiden myyntiä. TAUSTAT 10-13 Silpputyö toimituksissa on lisääntynyt. Keskijohdolle se tarkoittaa entistä parempaa suunnittelua. 14-16 Rare Medialle missio on tärkeämpi kuin se, onko sisältö journalismia. PALSTAT 17 Yhdysvalloissa podcastien ansainta perustuu mainontaan. Meillä suunta saattaa olla erilainen. 18 Kohti hybriditoimitusten aikaa? Korona osoitti, että etätyö toimii. 20 Kehuja mediamyyjille. Journalistit eivät aina ymmärrä, mistä rahat heidän palkkoihinsa tulevat. ” Katse kohdistuu nyt toimitusten kulttuuriin, sikäli kuin niin hähmäiseen asiaan voi mitään tarkentaa.” Maksettu juttumarkkinointi Janne Arola Kuinka paljon ostatte jutuillenne näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa? Millaisille jutuille markkinointia kannattaa ostaa? Mikä merkitys maksetulla juttumarkkinoinnilla on? Sanni Mäkinen, digitaalisen markkinoinnin koordinaattori, Kaleva Media Kalevalle ja Lapin Kansalle ostetaan näkyvyyttä Facebookissa ja Instagramissa ehkä yhdelle tai kahdelle jutulle viikossa. Paikallislehdissä on tehty yksittäisiä kokeiluja. Aika pienistä summista vielä puhutaan. Ehdottomasti parhaiten toimivat pitemmät lukujutut, henkilöhaastattelut ja tarinallisemmat jutut. Minä laitan analytiikan perusteella buustia joillekin toimitusten tekemille Facebook-nostoille tai toimitukset ovat jutuista yhteydessä minuun. Tavoitteemme on saada ihmisiä tilaamaan sekä sitoutettua nykyisiä lukijoitamme. Mainosten kautta tulleiden lukijoiden määrät ovat jo nyt merkittäviä, ja lukijamäärien kasvaessa myös tilaajamäärät kasvavat. On tärkeää, että saamme sisältöjä levitettyä omia kanaviamme laajemmalle. Joonas Romppanen, sisältöjohtaja, Etelä-Suomen Media Ostamme neljän tilattavan aluelehtemme jutuille systemaattisesti näkyvyyttä Facebookissa. Näkyvyyttä ostetaan muutamalle jutulle viikossa per lehti. Markkinointipanostus on merkittävä. Toimitus poimii jutut ja kuluttajamarkkinointi pistää ne markkinointiputkeen. Perustekeminen eli paikalliset jutut toimivat. Journalistinen paikallinen lisäarvo kiinnostavasti tarjoiltuna saa ihmiset reagoimaan. Emme kauheasti seuraa suorien tilauksien määriä, mutta kylläkin maksumuuritörmäyksiä ja muuta reagointia. Koemme, että lehtien kokonaisnäkyvyys ja brändimielikuvat ovat parantuneet, ja toisaalta saamme omasta tekemisestämme parempaa ja tarkempaa analytiikkaa. Johanna Käkönen, digituottaja, TS-Yhtymä Turun Sanomissa jutuille ostetaan näkyvyyttä kuukausittain tai vähän harvemmin. Konsernin muissa lehdissä tätä vähemmän. TS:n verkkotoimituksen on jatkossa tarkoitus huolehtia itsenäisemmin mainonnan ostamisesta, joten se varmaankin yleistyy. Näkyvyyttä ostetaan lähinnä Facebookissa erityisen tärkeille jutuille tai uusille juttusarjoille, joiden ajatellaan kiinnostavan laajasti myös uutta yleisöä tai niitä, joille emme ole entuudestaan tuttuja. Sillä on merkitystä brändin luomisen ja ylläpitämisen sekä uusien yleisöjen tavoittamisen kannalta. Lukijamarkkinoinnin mukaan ostettu näkyvyys toimii ihan hyvin, ja sitä kautta on tullut uusia näytetilaajiakin. MONESSA UUTISMEDIASSA strategia ja käsitys omasta tehtävästä digitaalisessa ympäristössä alkavat jo kirkastua. Näkymä menee kuitenkin mutaisemmaksi, kun tarkastellaan, miten toimitukset käytännössä muuttuvat, kirjoittaa professori Lucy Kueng tuoreessa uutismedian muutosjohtamista käsittelevässä kirjassaan. Kuengin mukaan jokainen organisaatio menee digiin omalla tavallaan. Muutos tapahtuu tai ei tapahdu mikrotasolla, joka päivä. Mitä priorisoidaan ja miten motivoidaan uudet toimintatavat? Miten työnkuvat ja -kulut rakennetaan? Katse kohdistuu nyt toimitusten työkulttuuriin, sikäli kuin niin hähmäiseen asiaan voi mitään tarkentaa: totunnaisiin, sanattomiin sääntöihin, jaettuihin ajattelutapohin. Kuengin kirjaansa haastattelema johtaja vertaa kulttuuria kuminauhaan. Sitä voi venyttää haluamaansa suuntaan, muutos näyttää tapahtuvan ja sitten nauha räpsähtää kivuliaasti entiseen muotoonsa. ARKI SIIS ratkaisee, ja arjessa moni asia putoaa väliportaaseen. Useammassa tutkimuksessa on todettu keskijohdon tärkeä rooli muutoksessa. Kaikki toimituksen jäsenet täytyy saada mukaan digilähtöiseen tekemiseen, ja usein juuri lähimmät esihenkilöt tulkitsevat ylätason visioita käytäntöön. Väliporras on myös yhä useammin suoraan vastuussa toimitusten strategisten ja kenties liiketaloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta, kun se aiemmin vastasi pelkistetymmin sisällöistä. Päällikkötasolta odotetaan aiempaa enemmän myös ihmisjohtajina. JA MITÄPÄ väliporras ei olisi tottunut hoitamaan! Janne Arola haastatteli tämän lehden pääjuttua varten kahta uutispäällikköä, yhtä uutistuottajaa ja yhtä toimituspäällikköä eri lehdistä. He kuvaavat, miten kokevat viime vuosien muutoksen toimituksissa. Kiire on lisääntynyt, mikä sekin kasvattaa väliportaan vastuuta. Tarvitaan hyvää suunnittelua, että homma pysyy kasassa. Riikka Virranta päätoimittaja riikka.virranta@sanomalehdet.fi > Lue lisää verkossa osoitteessa www.suomenlehdisto.fi M IR KK U M ER IM AA
4 SuomenLehdistö 8/2020 Kunnat tuottavat paikallisten julkkisten haastatteluja ja raportoivat tapahtumista. Onko se niiden tehtävä? myös lehden ilmoitusmyynnissä. – Myyntineuvottelussa muutama asiakas on tuonut esiin, ettei ole tarvetta tietynlaajuiselle näkyvyydelle, kun he tietävät saavansa sitä myös kaupungilta, Huikko sanoo. ”Ilmiö voimistuu nopeasti” Uutismedian liitto keräsi paikallisilta jäsenlehdiltään kokemuksia kuntaviestinnästä lokakuussa. Vastaajista 70 prosenttia, reilut 40 paikallisja kaupunkilehden päätoimittajaa, arvioi, että oman alueen kunnan viestintä tulee usein tai satunnaisesti lähelle journalismia. Yhtä moni arvioi, että kuntien viestintä on aktivoitunut viime vuosina. Kunnat tuottavat esimerkiksi paikallisten julkkisten ja asukkaiden haastatteluja sekä juttuja ajankohtaisista aiheista ja tapahtumista kanaviinsa. Asia jakaa päätoimittajia: osan mielestä kuntamediat ovat ongelma, osan mielestä eivät. Jukka Huikko pelkää, että journalismi, kuntamarkkinointi ja muu viestintä menevät kuntalaisten silmissä sekaisin. Sen sijaan hän ei näe Parkanon viestintää merkittäväksi ongelmaksi Ylä-Satakunnalle, vielä. Hän kuitenkin huomauttaa, että kuntien budjetit ovat eri tasolla kuin paikallislehtien. Jo yhden henkilötyövuoden siirto kunnan sisällöntuotantoon sekoittaa paikallisen viestinnän markkinat. Kuka seuraa paikallista päätöksentekoa, jos paikallislehti näivettyy? Kuntako? – Nyt on tärkeää herättää keskustelua aiheesta, sillä ilmiö voimistuu nopeasti valtakunnallisesti, Huikko sanoo. Hän kysyy, onko sisällön tuottaminen verovarojen oikeaa käyttöä. YläSatakunta kirjelmöi asiasta kesällä Parkanon kaupungille. Lehti tarjoutui myös tuottamaan viestintäpalveluja. Parkanon kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma kieltää, että viestintä olisi mennyt journalismin suuntaan. Heiniluoman mukaan Parkano ei tahdo olla media, vaan se tekee kaupungin rajojen ulkopuolelle suuntaavaa markkinointiviestintää etenkin potentiaalisille uusille asukkaille. Hän viittaa tutkimukseen, jonka mukaan asuinpaikan valinnassa painavat palvelut sekä mahdollisuudet harrastaa ja yrittää. Tästä syystä hänen mielestään kunnan tehtäviin kuuluu kertoa myös niistä. Oulu ja Järvenpää medioina Sen sijaan Järvenpää haluaa olla myös media, kuten se hiljattain kertoi. Ja Oulu. Oulun kaupunkimediasta suunniteltiin jopa JSN:n jäsentä, mistä kuitenkin peräännytiin. Helmikuussa perustettu Mun Oulu julkaisee lukijan kuvia, henkilöhaastatteluja, näkökulmatekstejä ja podcasteja. Sillä on päätoimittaja, toimituspäällikkö ja niin edelleen. Kalevan päätoimittajan Sanna Keskisen mukaan kaupunkimedia vaikuttaa lehden toimintaan ”hirveän vähän”. Keskinen toimi joitakin vuosia sitten Oulun viestintäjohtajana ja kertoo tuolloin ajaneensa ideaa kaupungista mediana. Mun Oulussa Viestintä tosin vietiin pidemmälle median suuntaan kuin hän oli ajatellut. – Emme ole kokeneet Mun Oulua uhkana tai kilpailijana. Uskon, että fiksut lukijat hakevat objektiivisempaa otetta, Keskinen sanoo nyt. – Mutta sitten on ollut havaittavissa, että jos kirjoitamme kriittisiä juttuja kaupungista, Mun Oulua saatetaan käyttää viestintäkanavana meidät ohittaen. Hiljattain Kaleva kritisoi sairaanhoitopiirin ja kaupungin koronatieJournalismin kaavussa SEITSEMÄN KUVAA: lapsia ja nuoria painonnostotrikoissa. Tiiviit 2200 merkkiä, jossa seura-aktiivi muistelee punttikoulun vaiheita. Parkanon kaupunki julkaisi Facebookissa ennakoivan postauksen paikallisen painonnostoseuran juhlakilpailuista. Kilpailun jälkeen, lauantai-iltana kaupunki postasi tapahtumasta vielä kuvan ja lyhyen pätkän. Paikallislehti Ylä-Satakunta reivasi oman juttunsa näkökulmaa henkilövetoiseksi, ettei se menisi kunnan sisällön kanssa päällekkäin. Lehden toimitusjohtaja-päätoimittajan Jukka Huikon mukaan esimerkki on tavallinen. Parkano tuottaa erityisesti sosiaaliseen mediaan sisältöä alueen tapahtumista sekä yritysten ja yhdistysten kuulumisista. Se on huomattu AJANKOHTAISTA
SuomenLehdistö 8/2020 5 AJANKOHTAISTA: PUHEENAIHE ki ss ap öy dä lle ”ALKOHOLI TÄYTTI Harri Nymanin elämän, kunnes romahduspiste tuli Alkon kassalla”. Havahdun lukijana välittömästi tähän Lempäälän-Vesilahden Sanomissa julkaistuun juttuun. Miksi alkoholin kanssa lätrännyt mies romahtaa juuri Alkon kassalla? Mitä dramaattista kassalla tapahtui? Tämä on esimerkki paikallisesta mutta valtakunnallisesti kiinnostavasta jutusta. Alkoja, alkoholisteja ja heidän läheisiään on kaikkialla Suomessa. Viina herättää aina tunteita. Olisiko paikallisja kaupunkilehtien tulevaisuus juuri tämänkaltaisissa jutuissa? Kerran viikossa ilmestyvissä paikallistai kaupunkilehdissä tuskin kannattaa toistaa maakuntalehdissä, somessa ja verkossa puhki kuluneita uutisia. Toki vanhalle uutiselle voi tarjota palstatilaa, jos uutisointi poikkeaa valtavirrasta ja tarinassa on tuore sävy. VALTAKUNNALLISESTI KIINNOSTAVAT paikallislehdet erottuvat massasta. Ne kehittelevät rohkeita juttukonsepteja ja tonkivat alueiltaan kiinnostavia teemoja. Tänä vuonna parhaana paikallislehtenä palkitussa Koillissanomissa tai parhaaksi kaupunkilehdeksi valitussa Eparissa moni juttu herättää lukijoissa tunteita Lapista Uudellemaalle, maalta kaupunkeihin. Kyllä kuopiolaislukijaakin kiinnostaa Koillissanomien verkkojuttu: ”Katso dramaattinen video: Hyinen Simojoki oli viedä Sinni-koiran mukanaan”. Tai Eparin pääkirjoitus: ”Etäpikkujouluissa voit hölmöillä rauhassa”. Ketäpä hölmöily pikkujouluissa ei kiinnostaisi tai kosteasilmäisen koiran seikkailu. Pienissäkin toimituksissa voi esittää strategisen kysymyksen: Mitkä jutuistamme kiinnostavat asuinpaikasta huolimatta? Millaiset koomiset sattumukset, henkilötarinat, paljastukset, kohut, analyysit ja kolumnit sävähdyttävät suomalaisia? Millainen huumori puree ja mitä sanovat paikalliset ihmiset valtakunnallisista puheenaiheista? Yleiskiinnostavuutta lisäämällä pienilläkin lehdillä on potentiaalia paitsi kasvattaa verkkolukijoiden määrää, ennen kaikkea nostaa lehtensä laatua ja paisuttaa lukijakuntaa omalla ilmestymisalueellaan. PAIKALLISMEDIOIDEN ON jatkossakin hoidettava perusduuninsa, eli vahdittava paikallista valtaa. Valtuustojen ja lautakuntien kulisseissa muhii kuitenkin yleiskiinnostavia herkkupaloja möhlivistä poliitikoista, heidän konnamaisuudestaan ja sankaritarinoistaan. Jos lehti referoi pelkkiä hyytävän tylsiä päätöspöytäkirjoja, uutisointi ei kiinnosta valtakunnallisesti eikä juuri paikallisestikaan muita kuin kunnan muutamaa byrokraattia. Erityisesti kaupunkilehtien pitäisi kysyä, mitä paikallisuus on. Kaupungeissa iso osa asukkaista on muualta tulleita, pätkäja komennustyöläisiä, opiskelijoita, maahanmuuttajia tai reissaavia bisnesnaisia ja -miehiä. Pelkkä paikallisuus ei myy, jos jutuista puuttuu tunnetta, yllätyksiä ja uusia näkökulmia. Paikallislehdillä, kaupunkilehdillä ja muillakin medioilla on oppimista iltapäivälehdistä. Ne joutuvat ratkaisemaan joka päivä, miten satunnainen ohikulkija ostaisi lehden irtonumeron. Kaupunkilehtien ja paikallislehtienkin on hyvä kysyä, mikä juttu myy, sävähdyttää, kutittaa nauruhermoja tai koukuttaa lukijan. Kun vastaus löytyy edelliseen kysymykseen, ollaan tekemässä valtakunnallisesti kiinnostaa paikallisjournalismia. ? Kirjoittaja Aija Pirinen on päätoimittaja kuopiolaisessa Viikkosavossa, jossa yritetään tehdä valtakunnallisesti kiinnostavaa paikallisjournalismia – vaihtelevin tuloksin. ” Valtakunnallisesti kiinnostavat paikallislehdet erottuvat massasta.” Paikallisuus ei riitä, jos juttu ei ole yleiskiinnostava Journalismin kaavussa dotusta ja pyysi kaupunginjohtajalta aiheesta haastattelua. Kaupunginjohtaja ehti Mun Oulun haastatteluun, Kalevalle aikaa löytyi seuraavana päivänä. Mun Oulun päätoimittaja ja kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi sanoo, että haastattelu oli sovittu jo aiemmin eikä kaupallinen media mene oman median ohi. Sanna Keskisen mielestä sen pitäisi mennä, jos mediayhteistyö halutaan hoitaa fiksusti. – Digitaalisuus on murtanut portinvartijuuden. Kaupallinen media pitää vähän harhaisesti kiinni siitä edelleen, mutta tiedolla ei ole monopolia, Salmi sanoo. Hänen mukaansa Mun Oulu on ylittänyt keskimäärin 10 000 viikkokävijän tavoitteensa, parhaina viikkoina moninkertaisesti. Kale” Jos kirjoitamme kriittisesti, Mun Oulua saatetaan käyttää meidät ohittaen.” va.fi:n viikkotavoittavuus vaihtelee 300 000 kävijän molemmin puolin. Kuntalaki tulee vastaan Kun kaikki organisaatiot ovat nykyään medioita, mikseivät kunnatkin olisi? Uutismedian liiton lakiasiainjohtaja Ismo Huhtanen muistuttaa, että laki asettaa reunaehtoja kuntien toiminnalle. – Eihän yksi painonnostoartikkeli kesää tee. Mutta jos kunta alkaa raportoida tiedotusvälineen kaltaisesti alueensa tapahtumista, se ei ole kuntalain mukaista toimintaa. Voi kysyä, pitäisikö toimituksellinen julkaisutoiminta yhtiöittää. Myös kilpailuviranomainen voi puuttua siihen, jos kunta kilpailee mediamarkkinoilla julkisin varoin tuottamallaan sisällöllä, joka ei koske sen omaa toimintaa. Omasta toiminnastaan kunnalla on velvollisuus viestiä. Huhtasen mielestä asiassa on myös periaatteellisempi puoli. – Jos kuntamedia laittaa itselleen tiedotusvälineen kaavun ja kertoo päätöksistä journalisminomaisesti, onko se fake news? Kyllä siinä voi hämärtyä, mitä se viestintä on. Riikka Virranta Näetkö ongelmaa kuntien medioissa? JARI SEPPÄLÄ Kuntaliiton viestinnän erityisasiantuntija Kannustamme kuntia viestimään monella tavalla ja mahdollisimman tehokkaasti, hyvässä yhteistyössä erityisesti paikallismedian kanssa. On arvokasta, että journalismin hyviä periaatteita ja osaamista tulee muihinkin organisaatioihin. Ei siinä mitään huonoa ole, jos siellä näkyy tiedon julkaisija. Miksei kunnan tehtävä olisi kertoa myös muusta kuin omasta toiminnastaan, jos se rakentaa kunnan elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä? Kunta on kuitenkin yhteisö, ei vain viranomainen, joka tuottaa palveluita. KATJA LEHTISAARI Dosentti ja Tampereen yliopiston journalistiikan yliopistonlehtori Sinänsä ei ole mielestäni ongelma, jos kunta alkaa julkaista tällaista sivustoa. Mutta jos se julkaisee sisältöjä, jotka ulkoisesti muistuttavat journalismia mutta eivät toimi sen eettisen koodiston alla, ihmisten voi olla vaikea tietää, onko sisältö journalismia vai muuta viestintää. Tästä on hyvä keskustella ja avata käytäntöjä, millaisin kriteerein sisältöjä julkaistaan. H AN N A M AL IN EN
AJANKOHTAISTA 6 SuomenLehdistö 8/2020 giä missään tapauksessa, tai sitten ne kehittävät digiä tuesta huolimatta. Hän muistuttaa, että tukijärjestelmä ei toki ole koskaan valmis, vaan se vaatii jatkuvaa säätämistä. Ja tietenkin tukea myös arvostellaan, ”jatkuvasti”. – Osan mielestä tuki vääristää kilpailua, mikä on totta. Mutta eikö se ole tarkoituskin? ”AIKAMOINEN PALAPELI”, kommentoi puolestaan Ewa Thorslund Ruotsin viittä erilaista mediatukea. Hän toimi vielä haastatteluhetkellä lokakuussa TU:n eli Ruotsin sanomalehtien edunvalvojan toimitusjohtajana mutta jätti tehtävänsä marraskuussa. – Tukea on lisätty ja lisätty. Systeemi pitäisi nyt bootata ja säätää se sopimaan siihen, miltä maailma näyttää juuri nyt, Thorslund sanoo. Ruotsissa mediatuki perustui pitkään lehdistötukeen alueensa toiseksi suurimmalle lehdelle. Rahaa jaetaan yhä myös tällä perusteella. – Ongelma on, ettei kakkoslehtiä juuri enää ole. Vain muutamalla alueella Ruotsissa lehdet kilpailevat keskenään. Yhä useampi alueensa ainoakin lehti täyttää kriteerin maksimissaan 30 prosentin alueellisesta peitosta. Moni lehti olisi ongelmissa ilman tukeaan. Suurimmat toimintatuen saajat ovat valtakunnallinen päivälehti Svenska Dagbladet ja Göteborgs-Posten, joiden tuki ylsi tänä vuonna miltei neljään miljoonaan euroon per lehti. Yksimielisimmin media-ala hyväksyy journalismin tuen ”valkoisten läiskien” alueilla, joilla uutisseurantaa ei ole tai se on heikkoa. Viime vuonna jaettiin ensimmäistä kertaa tukea, joka tähtää paikallismedian vahvistamiseen juuri näissä paikoissa. Joulukuussa taas jaetaan ensimmäistä kertaa tukea, jota voivat hakea taloudellista apua tarvitsevat, millä tahansa alustalla toimivat uutismediat toimituksellisten kustannustensa kattamiseen. Ruotsissa lehdistötuki on perinteisesti ollut lehtien oikeus: kaikki tuen ehdot täyttäneet ovat saaneet rahaa. Sen sijaan uusista tuista joudutaan kilpailemaan tiukemman budjetin TUKI ON arvioitu lukuisia kertoja ja aina tulos on sama. Liiketoimintapäällikkö Bjørn Wisted Norjan media-alaa edustavasta liitosta Mediebedriftenestä puhuu Norjan mediatukea hallitseva tuotantotuesta. – Jokainen työryhmä päätyy siihen, että tuotantotuki edistää Norjan median maantieteellistä kattavuutta sekä uutisoinnin ja mielipiteiden moninaisuutta, Wisted sanoo. Suomessa työryhmä pohtii pysyvän mediatukijärjestelmän rakentamista. Siksi kysyimme, miten tuki toimii muissa Pohjoismaissa. Norjassa tuotantotuki on julkaisualustasta riippumatonta, mutta sitä saavat pääasiassa taloudellisesti tiukilla olevat sanomalehdet. – Erityisen hyvin tuki toimii pienten sanomalehtien näkökulmasta. Ne voivat saada varat yhteen tai useampaan toimittajaan, ja sillä on valtava merkitys parin hengen kokoisissa toimituksissa. Wistedin mukaan tuotantotuen ansiosta Norjaan on syntynyt 2000-luvulla uusien hyperpaikallisten sanomalehtien ilmiö. Pienilevikkisiä, painettuja lehtiä perustavat yksityiset ihmiset ja niiden ansiosta maan sanomalehtien määrä ei ole vähentynyt. Tuotantotuesta hyötyvät myös alueidensa toiseksi suurimmat lehdet sekä valtakunnalliset erikoislehdet, jotka uutisoivat asioista laajasti painottaen esimerkiksi kristillisiä tai maatalouden näkökulmia. Suurimmat lehtikohtaiset tuet tässä sarjassa lähenevät neljää miljoonaa euroa. – Nämä lehdet eivät selviäisi nykymuodossaan ilman tukea. Norjassa on tuen ansiosta isojakin lehtiä, jotka eivät kuulu konserneihin ja jotka lisäävät näkökulmien monimuotoisuutta. Uutismedian liitto teetti muutama vuosi sitten raportin pohjoismaisten mediatukien toimivuudesta. Sen tulos oli, että avustus on pelastanut etenkin paikallisia ja alueellisia lehtiä mutta toisaalta tuki voi passivoida medioita omassa digikehityksessään. Wisted epäilee argumenttia tuen passivoivuudesta. – Tuen saajat ovat joko niin pieniä, ettei niillä ole muskelia kehittää diValkoisten läiskien torjuntaa Suomessa pohditaan mediatuen rakentamista muiden Pohjoismaiden tapaan. Naapurimaista kerrotaan, että tuki pelastaa alueita uutisseurannan kaikkoamiselta. Liittyy siihen ongelmiakin. ” Digitaalisten tilausten arvonlisäveron laskeminen nollaan on ollut valtava menestys.” Sanomalehtien Liiton jäsenlehtiensä päätoimittajille kesällä tekemään kyselyyn vastasi 81 päätoimittajaa. Vaikuttamispyrkimyksillä tarkoitetaan painostamista tai lahjoen tehtyjä yrityksiä vaikuttaa journalistiseen päätöksentekoon. Uutismediatuet Pohjoismaissa 2020 Suomi Ruotsi 143 milj. € Sanomalehtien toimintatuki* 42,0 % 60,0 milj. € Sanomalehtien jakelutuki (arvio) ** 3,4 % 5 milj. € Innovaatiotuki 2,0 % 2,9 milj. € Paikallisen journalismin tuki *** 8,3 % 11,8 milj. € (koronalisä 5 milj. €) Toimitustuki **** 34,1 % 48,8 milj. € (koronalisä 29 milj. €) Sanomalehtien tilapäinen koronatuki 10,2 % 14,6 milj. € * Alueensa tilattaville kakkoslehdille suunnattu tuki. Tukea saavan lehden levikki ei saa kattaa enempää kuin 30 prosenttia alueensa kotitalouksista. ** Jakelutuki maksetaan suhteessa jaeltavien kappaleiden määrään niille lehdille, jotka osallistuvat yhteiseen jakeluun. *** Vuonna 2019 aloitettu, alustariippumaton tuki heikon uutisseurannan alueiden journalismiin. Tuesta päättää mediatukikomitea hakemusten perusteella. **** Toimitukselliseen työhön tarkoitettu uusi alustaneutraali tukimuoto, jota voivat hakea taloudellisen tuen tarpeessa olevat uutismediat paitsi ne, jotka saavat toimintatukea. Tuki jaetaan toimitustyön kustannusten perusteella. Lähde: Myndigheten för press, radio och tv ja TU 62 milj. € Norja Tuotantotuki * 54,1 % 33,6 milj. € Innovaatiotuki 3,1% 1,9 milj. € Saamenkielisten lehtien tuki 5,2 % 3,2 milj. € Finnmarkin alueen jakelutuki 0,3% 0,2 milj. € Paikallisen radion ja videomedian tuki 3,1% 1,9 milj. € Rahoitus yksityiseen yleisradio toimintaan (TV2) 20,4% 12,7 milj. € Koronatuki 13,9% 8,6 milj. € * Alustaneutraali tuki maksulliselle ajankohtaismedialle, joka toimii haastavilla markkinoilla. Tukea ei jaeta, jos yhtiön tulos ylittää kaksi miljoonaa norjan kruunua (n. 200 000 euroa). Tukea voivat saada pienet paikallislehdet, joiden levikki on välillä 1000–6000, valtakunnalliset viikkolehdet ja alueensa kakkoslehdet. Lähde: Medietilsynet
SuomenLehdistö 8/2020 7 AJANKOHTAISTA 8,0 milj. € Tilausten ja irtonumeroiden alv. % Uutismediatuet Pohjoismaissa 2020 Suomi Ruotsi rajoissa. Viranomainen päättää hakemusten perusteella, ketkä tukea saavat. Tämä herättää närää. – Kutsumme sitä kauneuskilpailuksi, Thorslund sanoo. Hänen mukaansa Ruotsin mediaala on ollut tyytyväinen siihen, miten nopeasti ja paljon media sai tukea koronatilanteessa. Silläkin on ollut kuitenkin myös häiritseviä vaikutuksia. Hiljattain Thorslund vieraili menestyvässä paikallislehdessä, jossa oltiin hyvin pettyneitä. – Kilpaileva ilmaisjakelulehti oli saanut koronatukea ja palkkasi lisää väkeä toimitukseen. Yhtäkkiä kilpailutilanne alueella oli aivan erilainen. MEDIATUKIEN KANSSA työskentelevä Nikolaj Lægaard Simonsen Tanskan medialiitosta yllättyy kuullessaan, että Suomessa ilmestyy lähes 200 paikallista lehteä ilman valtion tukea. Hän uskoo, että vastaavassa tilanteessa Tanskassa olisi alueita vailla omaa lehteä. Tanskassakin pohditaan nyt tuen kohdentamista etenkin paikalliseen uutistoimintaan. Maan uutismedia saa tuotantotukea korkeintaan 35 prosenttia toimituksellisista kuluistaan. – Tätä rahaa voisi ohjata jonkin aikaa etenkin paikallisille ja alueellisille lehdille. Osa niistä on vaarassa, elleivät ne kehitä digitaalista bisnestään, Lægaard Simonsen sanoo. MUISSA POHJOISMAISSA tilausten arvonlisäverot ovat Suomea alhaisemmalla tasolla. Ruotsissa ajetaan nyt kuuden prosentin arvonlisäkantaa nollaan. Ruotsin TU:n selvittelyjen mukaan sen pitäisi olla mahdollista toteuttaa heti niin EU:n kuin kansallisenkin sääntelyn puolesta. – Se on nyt tärkein tavoite, Ewa Thorslund sanoo. Myös Norjan Bjørn Wisted pitää alv:n nollatasoa vieläkin olennaisempana kuin suoraa tukea medialle. – Olemme luultavasti maailman ykkösmaa digitaalisissa tilauksissa asukaslukuun suhteutettuna. Digitaalisten tilausten arvonlisäveron laskeminen nollaan on ollut valtava menestys ja se on tärkein yksittäinen median tukimuoto, Wisted sanoo. Riikka Virranta ” Digitaalisten tilausten arvonlisäveron laskeminen nollaan on ollut valtava menestys.” Yleisradioyhtiöiden rahoitus 2020 Tilausten ja irtonumeroiden arvonlisävero Yleisradioyhtiöiden rahoitus asukasta kohden Ruotsi 816 milj € Norja 598 milj € Tanska 469 milj € Suomi 532 milj € Ruotsi ................................................................................................................6% Norja ..................................................................................................................0% Tanska ..............................................................................................................0 % Suomi .............................................................................................................. 10% Ruotsi 79 € Norja 111 € Tanska 81 € Suomi 96 € Lähde: Medialiitto 100 milj. € Innovaatiotuki 2,8 % 2,8 milj. € Ei-kaupallisen paikallisradion ja -tv:n tuki 6,6 % 6,6 milj. € Rahoitus yksityiseen yleisradio toimintaan (TV2 regioner, FM4) 19,5 % 19,5 milj. € Koronatuki 21,5 % 21,5 milj. € Tuotantotuki * 49,5 % 49,5 milj. € Tanska Norja * Tuki tekstipohjaisen uutismedian toimituksellisiin kustannuksiin, joista tuki kattaa korkeintaan 35 prosenttia. Median täytyy työllistää vähintään kolme journalistia ja sen tulee käsitellä laajasti politiikkaa, yhteiskuntaa ja kulttuuriteemoja. Esimerkiksi talouslehti ei saa tukea. Lähde: Slotsog Kulturstyrelsen Vähemmistökielisen uutistoiminnan tuki 6,0 % 0,5 milj. € Journalismin koronatuki 94,0 % 7,5 milj. € 8 milj. € m ik si ih m ee ss ä? ja tk oj ut tu SATAKUNNAN KANSA luopui marraskuussa pääkirjoituksista kokeiluna. Syyksi lehti kertoi yleisön vähäisen kiinnostuksen ja sen, että ”aika usein on vaikea löytää yhteyttä pääkirjoituksen ja maakunnan edun ajamisen kanssa”. Millaista palautetta on tullut, päätoimittaja Tomi Lähdeniemi? Asia jakaa toimitusta: toiset pitävät pääkirjoituksia lehden ytimenä. Toinen laita kommentoi ratkaisua rohkeaksi. Aluksi olin pettynyt, koska lukijoilta ei tullut palautetta suoraan minulle. Pelästyin, onko sillä näin vähän merkitystä, mitä me teemme. Mutta nyt kun olen käynyt tilaisuuksissa, sieltä palautetta tulee voimakkaammin. Pääsääntöisesti se on ollut rakentavan ymmärtävää mutta pääkirjoitusta on myös kaivattu takaisin. No tuleeko se takaisin? Olen sitä mieltä, että toimituksen ääni kuuluu nyt liian vähän. Pääkirjoitus on jollain tapaa lehden sielu. On kuitenkin kova vaatimus tehdä seitsemän kertaa viikossa hyvä, kantaaottava pääkirjoitus maakunnan asioista. Ratkaisu voisi olla, että pääkirjoitus julkaistaisiin vain lauantaisin ja sunnuntaisin ja nostettaisiin silloin painokkaammin esiin. Arkena kommentoitaisiin uutistapauksia. Tulisiko pääkirjoitus keskittymään tiukasti maakuntaan? Kyllä. Sellaisilla pääkirjoituksilla on huomattavasti enemmän kantoa. Omassakin lehdessä olemme ottaneet kantaa esimerkiksi Intian parlamenttivaaleihin, mutta en näe sitä kauhean järkevänä. Riikka Virranta KARJALAINEN TEKI tänä vuonna kaksi teemalehteä irtonumeromyyntiin kautta maan. Korpisotaja Evakkotie-lehdet olivat maksullisia myös tilaajille. Saitteko näin uutta yleisöä, toimituspäällikkö Jyrki Utriainen? Kyllä. Yllättävän paljon lehteä kävi kaupaksi muuallakin. Pilotti meni sen verran hyvin, että jatkamme tuotteen kehittelyä. Ensi vuonna tulee kolme tai neljä teemalehteä. Markkinointia pitää vielä miettiä. Meillä ei ole iltapäivälehtien tapaan valtakunnallista miljoonien kävijöiden verkkopalvelua markkinointiin. Jatkuuko lehdissä sotateema? On tarkoitus hakea muitakin aiheita. Oli vähän sattumaakin, että aihealueet olivat tänä vuonna nämä. Riikka Virranta Satakunnan Kansa ei ehkä hylkääkään pääkirjoituksia Lisää teemalehtiä
8 SuomenLehdistö 8/2020 AJANKOHTAISTA: LEHTI-IHMINEN KUN JUTTELEE Marjaana Vilposen kanssa, käy nopeasti selväksi, että hän on innoissaan monesta asiasta. Työnsä lisäksi esimerkiksi siitä, että hänellä on nyt mahdollisuus opiskella ja kehittää itseään. Parikymppisenä Vilponen sai nopeaan tahtiin kolme poikaa, ja opinnot jäivät suorittamatta – ennen kuin niitä ehti oikeastaan aloittaakaan. Sitä hän harmitteli pitkään. Kun ikätoverit kolmekymppisinä valmistuivat ja pääsivät ammatteihin, Vilponen oli kotiäitiyden ja sivutoimisen yrittäjyyden jälkeen palaamassa työelämään ilman koulutusta. Paikallismedian myyjän pitää osata sparrata asiakkaitaan digiin, sanoo Marjaana Vilponen. Hän johtaa 14 hengen myyntitiimiä Sanomalla. Viimeinen kuulutus digiin Nyt Vilponen on töidensä ohella tehnyt tradenomiopintoja Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Valmistuminen häämöttää ensi vuonna. Yhtäkkiä ikätovereita myöhäisempi opiskelu onkin kääntynyt voitoksi. – On aivan huikeaa, että olen itse 38 ja poikani täyttää 18. Millainen mahdollisuus mulla onkaan nyt lukea ja opiskella ja hyödyntää viimeisintä tietoa omassa roolissani, Vilponen sanoo Porissa Satakunnan Kansan neuvotteluhuoneessa. – Jos olisin lukenut jo nuorena, tieto olisi vanhentunutta. AJANKOHTAISTA TIETOA Vilponen todellakin tarvitsee, sillä hän toimii Almalta Sanoman omistukseen tänä vuonna siirtyneiden paikallismedioiden sekä Aamulehden myyntijohtajana. Vilposen mielestä jokaisessa suomalaisessa paikallismediassa pitäisi viimeistään nyt ryhtyä miettimään myynnin digitalisaatiota ennen kuin on liian myöhäistä. Hänen omalle tiimilleen digisiirtymän vauhdittaminen on tarkoittanut esimerkiksi niin sanottua ”pakko-bundlea”, jossa printtituotteen kylkeen myydään automaattisesti diginäkyvyyttä, vaikka asiakas ei sitä erikseen kysyisikään. Viime vuosina konsernin paikallislehdet ovat saaneet hyviä tuloksia erityisesti sisältömarkkinoinnista. Monimediamyynnin onnistumisen edellytyksenä on Vilposen mielestä ainakin se, että myyjien ammattitaidosta pidetään huolta. Myyjien on oltava asiantuntijoita, sillä varsinkin pienillä paikkakunnilla he ovat vähän kuin paikallisten kivijalkayritysten markkinointipäälliköitä. – Aika usein olemme sparraajan roolissa. Yrittäjä saattaa soittaa ja kysyä, että mitä suosittelisitte, kun olen lanseeraamassa uuden tuotteen maailmalle. Yksi mediamyyjän rooleista on auttaa asiakasta ymmärtämään omia asiakkaitaan mainonnasta kertyvän datan avulla. Osaamisen lisäksi myös persoonat ovat tärkeitä, sillä mediamyyjä edustaa pienellä paikkakunnalla omilla kasvoillaan koko isoa konsernia, joka saattaa muuten jäädä etäiseksi. – Pitää olla halu auttaa yrittäjää menestymään, mutta silti sisukkuutta myyntityöhön, Vilponen tiivistää hyvän myyjän ominaisuudet. JOULUKUUSTA LÄHTIEN Vilposen tiimiin kuuluu 14 myyjää Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Vilponen kokee, että Sanomassa myyjillä on entistäkin parempi mahdollisuus hyödyntää digitaalisuutta myös paikallismedioiden myynnissä. – Oli ihan huikea fiilis, kun tiesi millaiseen taloon ollaan pääsemässä ja mitkä mahdollisuudet aukeavat asiakkaille, myyjille ja urakehitykselle, Vilponen kuvailee ensireaktioitaan sen jälkeen, kun hän kuuli Alman myyvän paikallisja maakuntamediansa Sanomalle. Integraatiota on tehty keväästä saakka, ja Vilposenkin työajasta siihen on kulunut jopa puolet. Mutta kohta alkaa olla valmista. Muutokset ovat merkittäviä. Jatkossa Sanoman myyjät esimerkiksi Sastamalassa, Jämsässä ja muissakin Marjaana Vilponen löytää Porin Kirjurinluodosta elämänsä koko kirjon: lenkkipolut, leikkipuiston, jazzit ja maisemat.
SuomenLehdistö 8/2020 9 AJANKOHTAISTA Media-ala tavoittelee hiilineutraaliutta Medialiitto käynnistää ympäristövastuuhankkeen, jonka tavoitteena on jäsenyritysten hiilineutraalius kansallisen tavoitteen mukaisesti vuoteen 2035 mennessä. Hankkeessa selvitetään alan ympäristötoimien ja -vaikutusten nykytilaa ja tuotetaan faktapohjaista aineistoa päätöksenteon tueksi. Medialiiton lisäksi hankkeessa ovat mukana sen jäsenliitot Aikakausmedia, Graafinen Teollisuus, RadioMedia, Suomen Kustannusyhdistys sekä Uutismedian liitto. Mukaan toivotaan mahdollisimman monta jäsenyritystä. Medialiitto toteuttaa hankkeen yhdessä Gaia Consulting Oy:n kanssa, ja Media-alan tutkimussäätiö rahoittaa sitä reilulla 90 000 eurolla. Yli sata yritystä haki median koronatukea 119 media-alan yritystä haki journalismin koronatukea yhteensä 271 tiedotusvälineelle, kertoo Liikenneja viestintävirasto Traficom. Hakijoiden joukossa on laajasti lähes kaikkien Suomen suurimpien mediatalojen julkaisuja Sanomaa ja Otavamediaa lukuun ottamatta. Traficom tekee tukipäätökset tämän vuoden loppuun mennessä. Alma Median palveluihin yhdellä kirjautumisella Alma Media on ottanut käyttöön yhteisen kirjautumisen, Almatunnuksen. Alma-tunnuksella voi kirjautua esimerkiksi Iltalehteen, Kauppalehteen ja Talouselämään, sekä keskustelupalstoille ja muihin Alman digitaalisiin palveluihin. Tunnukseen kuuluu itsepalvelutili. Alman eri sivustot tunnistavat kirjautuneen käyttäjän, joka voi jatkaa selailua kirjautuneena automaattisesti. Tarkoitus on tarjota käyttäjille aiempaa sujuvampi polku medioiden tilaamiseen ja palveluiden käyttämiseen, perustelee vastaava tuoteomistaja Sanna Koivuranta Alman tiedotteessa. Kirjautunut median käyttö tuli entistä ajankohtaisemmaksi, kun Google ilmoitti estävänsä kolmansien osapuolten evästeet selaimissaan. Tämä vaikeuttaa evästedatan käyttöä mainonnassa ja kannustaa yhtiöitä keräämään omaa dataa esimerkiksi kirjautumisen avulla. Lännen Media kutistuu Lännen Median toiminta supistuu radikaalisti ensi vuonna, kun Sanoman omistukseen siirtyneet Aamulehti ja Satakunnan Kansa jäävät pois yhteistyöstä. Helmikuusta alkaen Lännen Median toimitus supistuu kuuden toimittajan kokoiseksi, kun vielä tällä hetkellä journalisteja on 29. Jatkossa Lännen Median yhteisiä lehtisisältöjä käsitellään ja taitetaan Kainuun Sanomien toimituksen yhteydessä. Osakaslehdet tukeutuvat aiempaa enemmän STT:n sisältöön. Lännen Mediassa jatkavat Kainuun Sanomien lisäksi myös Turun Sanomat, Kaleva, Lapin Kansa, Ilkka-Pohjalainen, Hämeen Sanomat, Forssan Lehti, Keskipohjanmaa ja Länsi-Suomi. Koronavirus pidensi mediapäivää Kantar TNS kertoo, että suomalaisten median parissa käyttämä aika kasvoi alkuvuonna 1,5 tuntia päivässä. Eniten kasvoivat lineaarisen television katselu (35 minuuttia päivässä) sekä sanomaja kaupunkilehtien verkkopalveluiden käyttö (12 minuuttia päivässä). Koonnut: Janne Arola Viimeinen kuulutus digiin m ed ia no st o paikallisja maakuntamedioissa myyvät koko konsernin tuoteportfoliota eli perinteisempien display-, natiivija videomainonnan lisäksi myös esimerkiksi televisiota ja radiota. – Printtimediassa on totuttu siihen, että mitä vähemmän myynti putoaa, se on hyvä suoritus. Nyt lähdetään hakemaan uudenlaista ajattelutapaa ja kasvua sekä vanhoilla vahvoilla printtituotteilla että uusilla jutuilla. VILPONEN ITSE on myynyt koko ikänsä. Hänen vanhempansa omistivat kakkostien varrella Nakkilassa sijaitsevan nahkiaispaistamon, jota pyörittävät nykyään Vilposen veljet. Jo pienenä Vilponen ehdotti isälleen, että muut voisivat kerätä pellolla kasvaneet herneet ja hän voisi keskittyä niiden myymiseen. Kuka? Marjaana Vilponen, 38, asuu paritalossa Länsi-Porissa. Perheeseen kuuluu mies, neljä poikaa ja kolme kissaa. Työskennellyt 2010-luvun alussa kolmisen vuotta myyntineuvottelijana Satakunnan Kansassa. Palasi konserniin vuonna 2016 Kankaanpään Seudun myyntineuvottelijaksi. Sen jälkeen työskennellyt Satakunnan Kansan yhteyspäällikkönä ja vuodesta 2018 paikallismedioiden myyntijohtajana. Vuodesta 2020 alkaen myös Aamulehden myyntijohtaja. Harrastaa opiskelua, itsensä kehittämistä, lenkkeilyä, kahvakuulailua ja lasten kuskaamista harrastuksiin. Rakastaa Skotlantia, erityisesti maan kauneutta, kulttuuria ja aksenttia. Puntari >Etävai lähityö? Etätyö. Olen tehnyt etätyötä yli kaksi vuotta, ja ihan hyvin on toiminut. Lisäksi minulla on hajautettu etätiimi. >Pääkirjoitus vai ei? Ei. En ole lukenut pääkirjoituksia useampaan vuoteen. >Nahkiaiset vai haggis (lampaan sisäelimiä sisältävä Skotlannin kansallisruoka)? Nahkiaiset. Syön kasvispainotteisesti, mutta nahkiaiset ovat lähellä sydäntä perheyrityksen vuoksi. Skotlannissa olen maistanut vegehaggista, ja se oli hyvää. H EI KK I W ES TE RG ÅR D / SA TA KU N N AN KA N SA ” Ihmisillä pitää olla hyvä tehdä töitä, että yritys voi menestyä.” ” Johtaja kommunikoi koko ajan. Mitä hän ei tee on aivan yhtä tärkeää kuin mitä hän tekee.” Lucy Kueng kirjassaan Hearts and Minds: Harnessing Leadership, Culture, and Talent to Really Go Digital ”Sydämeni itki verta, kun näin, miten alle kolmekymppiset suorastaan ahmivat jenkkivaalisisältöjä. Sellaiset luvut eivät tulis kuuloonkaan meidän normaaleille politiikan jutuille.” Ylen nuorten uutistoimitukseen palkattu Robert Sundman Twitterissä > Lue aiheista lisää netissä ja uutiskirjeestämme. Tilaa uutiskirje: www.suomenlehdisto.fi UUTISKOOSTE Mediamyynnin lisäksi Vilponen on urallaan myynyt muun muassa lippuja Kuninkuusraveihin sekä sähköautojen latauslaitteita. Media on kuitenkin aina kiinnostanut, koska se on jatkuvassa muutoksessa. – Vaikka koko maailma digitalisoituisi ja tulee globaalia kilpailua, haluan olla mahdollistamassa sitä, että eri paikkakuntien rakastetut, tärkeät brändit säilyvät hengissä. Myymisen lisäksi Vilposta innostaa erityisen paljon johtaminen. Hän sanoo, että jokaiselta johtajalta on löydyttävä inhimillisyyttä ja empatiaa, tai muuten on väärässä ammatissa. – Henkilöstö on firman tärkein pääoma. Ihmisillä pitää olla hyvä tehdä töitä, että yritys voi menestyä. Vilposen tulevaisuus on mediaalalla, mutta hän haaveilee myös nuorten parissa toimimisesta. Hän on suunnitellut tradenomiopintojensa jälkeen suorittavansa opettajan pedagogiset opinnot. – Voisin sitten joskus opettaa nuorille liiketaloutta ja sitä, miten myydään. Janne Arola
TAUSTAT TAUSTAT Uutispäällikkö Mirva Heiskanen (oik.) ja toimittaja Katja Boxberg Talouselämän toimituksessa. Heiskasen vastuulla Talouselämässä ovat painetun lehden kansijutut, reportaasit, selvitykset ja isommat haastattelut, jotka ovat digissä maksullista sisältöä. 10 SuomenLehdistö 8/2020
SuomenLehdistö 8/2020 11 SuomenLehdistö 8/2020 11 Aina aikaa kuunnella Kun kiire on lisääntynyt, suunnitelmallisuuden ja priorisoinnin merkitys kasvaa. Kysyimme neljältä väliportaan tekijältä, miten toimitustyö on muuttunut. TAUSTAT Teksti: : Janne Arola Kuvat: Vesa Laitinen
12 SuomenLehdistö 8/2020 TAUSTAT K ESKIJOHDOSSA ON oltava askel, mieluusti kaksi, muuta toimitusta edellä. Talouselämä-lehden uutispäällikkö Mirva Heiskanen sanoo, että hänen on nykyään valmisteltava töitä entistä paremmin, jotta toimittajat pystyvät sujuvasti hyppäämään liikkuvasta junasta toiseen. – Toki esimiehet ovat aina tehneet sitä, mutta kyllä se varmasti on viime vuosina lisääntynyt. Toimittajilla on enemmän työtä kuin ennen. Jutut eivät valmistu kerralla, vaan niitä pitää versioida ja rikastaa. Tämän päälle pitäisi käydä vielä keskustelua somessa. Myös laatuvaatimukset ovat kasvaneet, koska lukijoiden ja tilaajien ajasta kamppailevat yhä useammat tahot. Työ on pirstaloitunut. – Juttuja tuotetaan eri alustoille ja brändeihin. Samaan aikaan sosiaalisen median merkitys juttujen markkinointikanavana on kasvanut, Heiskanen sanoo. Heiskanen on yksi niistä väliportaan pomoista, jotka päivästä toiseen ideoivat ja editoivat, tsemppaavat ja vaativat, jotta lukijat saisivat eteensä parasta mahdollista journalismia. Kysyimme Heiskasen lisäksi kolmelta muulta väliportaan pomolta, miten työ toimituksissa on viime vuosina muuttunut ja miltä journalismin tulevaisuus näyttää. Ainakin kiire on lisääntynyt. Heiskanen sanoo, että kiire on aina kuulunut ammattiin, ja kokemuksen myötä sitä ja stressiä sietää aiempaa paremmin. Arjessa voi siis luottaa siihen, että asiat hoituvat ajallaan, koska ovat aina ennenkin hoituneet. Mutta silti päivittäin eteen tulvivien asioiden määrä aiheuttaa puhaltelua kokeneellekin pomolle. – Nykyään en koskaan lähde töistä ilman, että olen tehnyt seuraavalle päivälle työlistan valmiiksi. Sillä tavalla pidän hommat kasassa ja varmistan, että työt eivät tule vapaa-ajalle. Strategian selkeneminen helpottaa johtamista Väliportaan rooli korostuu median digisiirtymässä. Lappeenrannan LUT-kauppakorkeakoulussa tehdyssä tutkimuksessa todetaan, että uudistukset eivät toteudu, jos keskijohto ei sitoudu niihin. Aamulehden toimituspäällikön Riina Nevalaisen mielestä muutoksessa on ollut olennaista, että digistä on tehty koko toimituksen asia. Väliportaan esihenkilöt ovat tietysti olleet avainasemassa, kun on otettu käyttöön uusia toimintatapoja tai työkaluja. Tästä huolimatta tärkeintä on, että motivaatio ja halu oppia lähtevät jokaisesta työntekijästä itsestään. Aamulehdessä suurin murros on Nevalaisen mukaan jo takana päin. Nyt lehdellä on selvä strategia siihen, millaisilla sisällöillä ja millä tavalla myytynä on mahdollista tehdä taloudellisesti kestävää digijournalismia. Tekeminen on kirkastunut esimerkiksi niin, että Tampereen ja Pirkanmaan asiat tulevat selvänä ykkösenä. Aikaa voidaan käyttää laadukkaaseen journalismiin, koska analytiikka kertoo, että se tuo tilauksia. Nevalainen arvioi, että Aamulehden verkossa kokonaisuus on lukijoille nyt harkitumpi kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Hän näkee digisiirtymän helpottaneen myös omaa rooliaan, koska tavoitteiden asettaminen ja niiden viestiminen toimitukselle on selkeää ja helppoa. – Meille on ihan luontevaa keskustella toimituksen kesken analytiikasta tai vaikkapa siitä, millaiset otsikot toimivat verkossa. Nevalainen on työskennellyt Aamulehdessä 15 vuotta ja arvioi, että hänen uransa aikana uutistilanteet ovat jonkin verran nopeutuneet. – Ammattitaidon merkitys korostuu. Pitää pystyä nopeasti päättämään, mikä on journalistisesti kestävä tapa toimia. Rutiinijutut ovat jääneet pois Merja Könönen on ollut yli kymmenen vuotta vuoroja tekevä uutispäällikkö STT:llä eli uutistyön kovassa ytimessä. Vuosien varrella STT:n toimitus on pienentynyt ja erikoistoimituksia on vähennetty. Samaan aikaan uutisaiheet maailmassa eivät ole vähentyneet, pikemminkin päinvastoin. – Väliportaan pomon ahdistuksen aihe on, että enää ei voi valita vain kiinnostavia aiheita ja jättää muita pois. Nyt pitää yhden päivän agendalla tehdä valintaa kiinnostavien aiheiden välillä. Aiheita ja ideoita katsotaan yhä enemmän lukijan vinkkelistä. Kiinnostavuuden ja tärkeyden lisäksi mietitään, kuinka hyödyllisiä jutut ovat. Monet vuosittain toistuvat rutiinijutut, kuten eri ansioista palkittujen ihmisten haastattelut, ovat jääneet pois. Könönen myöntää, että paineitakin välillä on. Väliportaassa kun pitää vastata monelle taholle talon sisällä mutta toisaalta kuunnella myös STT:n asiakkaiden eli mediatalojen toiveita. Taustalla väijyvät uutistoimiston rahoitukseen ja tehtävään liittyvät epävarmuudet. Könönen sanoo, että pitäisi muistaa myös monet hyvät asiat. Esimerkiksi lasten ja nuorten tavoittamiseen on viime aikoina löydetty potentiaalisen toimivia ratkaisuja eri medioissa. ” Enää ei voi valita vain kiinnostavia aiheita ja jättää muita pois. Nyt pitää tehdä valintaa kiinnostavien aiheiden välillä.” STT:n uutispäällikkö Merja Könönen toivoo mediatalojen huolehtivan, että toimituksissa on erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia kiinnostuksen kohteita. Talouselämän Mirva Heiskanen juttelee valokuvaaja Karoliina Paavilaisen kanssa. Vaikka päivittäin eteen tulvivien asioiden määrä on kasvanut, uutispäällikön on tärkeää kuunnella ja pohtia asioita rauhassa. HEIKKI SAUKKOMAA
TAUSTAT SuomenLehdistö 8/2020 13 – Ei tässä kuolleessa tilassa olla, vaan valtavan paljon hienoa journalismia tehdään eri puolilla. Yhden asian Könönen haluaa erikseen nostaa esiin. Vaikka erikoistoimittajuus on monissa taloissa vähentynyt, kannattaisi kuitenkin pitää huolta siitä, että toimituksissa on taustoiltaan, kiinnostuksen kohteiltaan ja iältään heterogeeninen joukko ihmisiä. – Se lisää laaja-alaisuutta, osaamista ja eri näkökulmia. Mediankin pitäisi heijastaa sitä maailmaa, josta uutisia ja juttuja tehdään. Erikoistoimitukset ovat vähentyneet Salon Seudun Sanomissa (SSS) uutistuottaja Jarkko Turpeinen joutuu nykyään aiempaa tiukemmin keskittymään siihen, että lehti saa tärkeimmät perusuutiset kerrotuksi päivittäin. Kovin paljon henkilöhaastatteluita tai kevyempää sisältöä ei hänen mukaansa ehditä tehdä. – Toki jonain päivinä on niitäkin, mutta on vain pakko priorisoida, mikä on uutislehden tarkoitus, Turpeinen sanoo. Turpeinen kuvaa Salon Seudun Sanomien organisaatiota hyvin suoraviivaiseksi. Erikoistoimittajia tai -toimituksia ei juuri enää ole, ja esimerkiksi kulttuurijutut ovat uutistoimituksen harteilla. Vuosia sitten SSS:ssä oli vielä kaksi uutistuottajaa, mutta vuodesta 2014 lähtien Turpeinen on vastannut yksin uutistoiminnan käytännön pyörittämisestä päivävuorossa. Työhön kuuluu ideointia, palavereja ja keskusteluja toimittajien kanssa. Päivät ovat täynnä pientä sälää ja jatkuvia keskeytyksiä. Jälkikäteen ei aina muistakaan, mitä kaikkea on tullut tehtyä. Resurssien pienemisen myötä uutistuottajan rooli lehdenteossa on myös Turpeisen mukaan viime vuosina korostunut. On esimerkiksi suunniteltava aiempaa tarkemmin, usean päivän päähän, millaiset aiheet kantavat lehden pääjuttuina. Ja koska kaikista aiheista ei aina synny juttua, on mietittävä varalle myös sellaisia uutisaiheita, jotka varmasti onnistuvat. Päivittäisen kiireen keskellä ei yksinkertaisesti jää aikaa pitkän ajan kehitysprojekteille. Kaikesta huolimatta Turpeinen pitää työstään ja näkee journalismilla paljon merkitystä. Esimiehenä hän haluaa pitää kiinni siitä, että työt tehdään laadukkaasti ja samalla kaikkia kohdellaan reilusti ja tasa-arvoisesti. – Vaikka toimittajien ja kuvaajien työmäärä on myös lisääntynyt, pyrin järjestämään niin, että juttuun olisi mahdollista käyttää sellainen määrä aikaa, että toimittaja itsekin kokee tekevänsä laadukasta ja hyvää työtä. Kollegiaalisuutta pomottamisen sijaan Tuoreessa Reuters-instituutin tutkimuksessa korostetaan muutoksen keskellä juuri samanlaisia johtamiseen liittyviä arvoja kuin mitä tämän jutun haastateltavatkin kertovat noudattavansa omassa työssään: kysymistä ja kuuntelemista, vastuun jakamista ja kollegiaalisuutta pomottamisen sijaan. – En hirveästi tykkää sanasta esimies. Ajattelen, että minulla on kollegoita, ja tavoitteena on tasavertainen yhdessä tekeminen, jotta lopputulos on lukijalle paras mahdollinen, Talouselämän uutispäällikkö Mirva Heiskanen sanoo. Hän toteaa, että kiire aiheuttaa pahimmillaan sen, ettei pysty täysipainoisesti kuuntelemaan ympärillään olevia ihmisiä. – Tähän rooliin kuuluu se, että pitää olla aikaa kuunnella ja pohtia asioita rauhassa. Myös Aamulehden Riina Nevalainen kuvaa rooliaan sparraajaksi ja työpariksi. Hän on työskennellyt viimeiset pari vuotta lehden uutistoiminnan johtajana sekä uutistoimittajien ja -päälliköiden lähiesimiehenä. – Pyrin olemaan tiimini viimeinen selkänoja. Jos esimerkiksi uutisaiheet kariutuvat, pidän huolta, että minulla on plan B. Aina tarvittaessa olen tiimiläisten apuna ja tukena. Suurella Journalistipalkinnolla esimiestyöstään keväällä palkittu Nevalainen kokee, että väliportaan pomon roolissa hänen on kyettävä vetämään rajoja esimerkiksi siihen, mitä aiheita käsitellään ja mitä ei. Samalla pitää huolehtia siitä, että mahdolliset paineet eivät siirry eteenpäin muille työntekijöille. – Jossain vaiheessa mottoni oli sanoa kysyjille aina, että ei ole kiire, ehdin hyvin jutella. Nyt etämaailmassa on ollut välillä pakko sanoa, että pieni hetki, Nevalainen kuvailee. ? ” Jos esimerkiksi uutisaiheet kariutuvat, pida?n huolta, etta? minulla on plan B. Salon Seudun Sanomien uutistuottaja Jarkko Turpeinen pita?a? ta?rkea?na?, etta? kiireen keskella?kin kaikkia kohdellaan reilusti ja tasa-arvoisesti. Aamulehden toimituspa?a?llikkö Riina Nevalainen johtaa uutistyöta? ja toimituksen tavoitteita. Sen lisa?ksi tulee henkilöjohtaminen. ERIIKA AHOPELTO KIRSI-MAARIT VENETPALO
14 SuomenLehdistö 8/2020 Harvinainen missio JSN:n jäsen Rare Media toimii arvot edellä. Se syntyi, koska ”mainstreammedian muodot eivät resonoineet”. ORNA BEN Lulu ei kuvitellut, että kun hän tuttavineen perustaisi median, hän päätyisi haastattelemaan energiainsinöörejä älykkäistä sähköverkoista. Raren tiimillä on vahva visuaalinen tausta ja kokemusta journalismin lisäksi esimerkiksi musiikkivideoista ja taidekuvaamisesta. Päätoimittaja Orna Ben Lulu ja toimitusjohtaja Vilma Rimpelä kuvailevat Raren ilmaisua kokeilevaksi ja häpeilemättömäksi. – Kuvittelin, että pääsisin vaikka dragja ug-klubeille haastattelemaan artisteja, Ben Lulu kertoo. Hän on viime vuoden lopussa perustetun Rare Median päätoimittaja. Rare tuottaa journalismia ensisijaisesti nuorille. JSN:n kannatusyhdistys hyväksyi syyskuussa Raren itsesääntelynsä piiriin ensimmäisenä mediana, joka julkaisee pääasiassa sosiaalisen median kanavissa. Raren keskeiseksi arvoksi nousi hyvin nopeasti kestävä kehitys, koska tekijät kokevat, että on pakko. – Me olemme ekokriisin ajassa. Mitä väliä millään on, jos kaikki tuhoutuu, toimitusjohtaja Vilma Rimpelä sanoo. Hän kertoo, ettei ole vuosiin lukenut ilmastonmuutokseen liittyviä uutisia, koska ne ahdistavat häntä niin paljon. Ahdistus kuitenkin ajaa toimimaan. Rare syntyi halusta tehdä maailmasta parempi paikka elää, kuten sen verkkosivuilla olevassa visiossa kerrotaan. Visiossa lukee muun muassa, että media tarvitsee perusteellista muutosta. Rare ilmoittaa, että sen missio on inspiroida kuluttamaan ja tuottamaan sisältöä, jolla on väliä ja joka vie oikeaan suuntaan. Se haluaa myös auttaa muita organisaatioita innostumaan ja viestimään kestävästä kehityksestä. Arvot vaikuttavat väistämättä Rimpelä ja Ben Lulu tapasivat ensimmäisen kerran vuoden 2017 lopulla. Tuolloin Rimpelä opiskeli valokuvauslinjalla Lahden muotoiluinstituutissa ja Ben Lulu visuaalisen journalismin maisteriohjelmassa Tampereen yliopistossa. Molemmat olivat myös yrittäjiä. Jo seuraavan vuoden alussa he päättivät perustaa kavereidensa ja kollegoidensa kanssa oman, nuorista tekijöistä koostuvan median. – Alkujuuri tekemisellemme oli, Teksti: Anna-Sofia Nieminen Kuvat: Saara Tuominen TAUSTAT: NÄIN ME TEEMME
TAUSTAT SuomenLehdistö 8/2020 15 Harvinainen missio että mainstream-median muodot eivät resonoi, Rimpelä kertoo. Raren tekijät kokivat, että perinteisen median sisällöt eivät ole helposti saatavilla nuorten suosimissa kanavissa. He myös kaipasivat ratkaisukeskeisyyttä sisältöihin ja moninaisuuden huomioimista niin tekijöissä kuin sisällöissä. Yhdeksänhenkinen tiimi osallistui Helsingin Sanomain Säätiön Uutisraivaaja-kilpailuun, voitti sen lokakuussa 2019 ja sai palkinnoksi 250 000 euroa kehitysrahaa. Sen turvin pystyi perustamaan yrityksen, Rare Media Oy:n. Viidestä perustajajäsenestä tuli sen osa-aikaisia työntekijöitä, neljä jäi freelancereiksi. Lisäksi Rarea tekevät kymmenet muut freelancerit ja muutama työkokeilija. Rare ei ole uutismedia vaan lähempänä aikakauslehteä, vaikka YLLÄTYIN ILOISESTI, kun luin marraskuussa Helsingin Sanomista otsikon, jossa puhuttiin teini-ikäisten koronatartunnoista. Uutinen itsessään suretti, mutta sanavalinta oli ilahduttava poikkeus. Teini-ikäinen on loistava sana, jota pitäisi käyttää enemmän. (Surkuhupaisaa on, että oivallan tämän siinä vaiheessa, kun olen jo vaihtamassa työpaikkaa pois nuortenmedia Demin toimituksesta!) Sana teini on kielteisesti latautunut: se tuntuu määrittelevän ihmisen kaikkien murrosikään kuuluvien stereotypioiden mukaan. Teini-ikäinen kohtelee kohdettaan neutraalimmin. Sanassa on parasta sen tarkkuus: kirjaimellisesti englannin kielen teen viittaa 13–19-vuotiaisiin. TARKKUUTTA TARVITAAN koronauutisoinnissa kertomaan, leviääkö virus peruskoulussa, toisella asteella, korkeakouluissa vai kenties työelämässä olevien nuorten aikuisten keskuudessa. Lisäksi tarkkuus on tarpeen, kun halutaan ymmärtää nuorten kohderyhmää ja suunnitella heitä puhuttelevaa journalismia. Jos puhutaan epämääräisesti nuorista, helposti myös ajatellaan laiskasti. Tuloksena on sisältöjä, joita lapset eivät ymmärrä, jotka näyttävät teini-ikäisten mielestä lapsellisilta ja joista nuoret aikuiset ajattelevat, että olisipa tällaista ollut silloin, kun minä olin lapsi. Olen nähnyt vuosien varrella tällaisia esimerkkejä niin teini-ikäisille suunnatussa tietokirjallisuudessa, sanomalehtien nuorten palstoilla, tv-ohjelmissa kuin järjestöjen vaikuttamiskampanjoissa. Sisältö voi olla loistavaa, mutta se on paketoitu niin, että kohderyhmä jää hämäräksi. Kieltä on ehkä ”tuunattu” nuorisoslangilla ja ulkoasua ”piristetty” hassuilla kuvituksilla. Lapsekkaat visuaaliset valinnat on yksi tehokkaimmista keinoista karkottaa teini-ikäisten kohderyhmä. Se viestii, ettei nuoria yleisöjä oteta vakavasti. NYT KUN mediatalot ovat innostuneet joukolla tekemään lapsille uutisia, asia on ajankohtainen yhä useammassa toimituksessa. Apu Juniori, HS Lasten uutiset ja Hufvudstadsbladet tavoittelevat alakouluikäisiä. Myös teini-ikäiset ja parikymppiset ansaitsevat heitä puhuttelevia uutissisältöjä, vaikka eivät ehkä olekaan maksukykyisin kohderyhmä. Onneksi Yle perustaa vuodenvaihteessa Nuorten uutistoimituksen alle 30-vuotiaille. Ensikuulemalta kohderyhmä kuulostaa mahdottoman laajalta, mutta yksikön nimestä huolimatta toimitus puhuu erikseen koululaisista ja nuorista aikuisista. 15-vuotiaan ja 30-vuotiaan elämäntilanne ei ole samanlainen – vain tapa kuluttaa mediaa on samantyyppinen. JOURNALISTISIA SISÄLTÖJÄ konseptoidessa pitää olla selvää, ketä tavoitellaan. Ei ole vain yhtä nuorten yleisöä. Lopuksi vielä listaan meille kaikille kelpo sanoja tilanteisiin, joissa ”nuori” ei kerro tarpeeksi: teini-ikäisen lisäksi voi käyttää sanoja lapsi, yläkouluikäinen, toisen asteen opiskelija, parikymppinen, kolmekymppinen ja nuori aikuinen. Ja meitä, jotka emme nuoria ole, voi minun puolestani kutsua aikuisiksi. ? Päivi Lehtomurto on teini-ikäisiä fanittava mediaviestinnän erityisasiantuntija. Su ku po lv iZ ” Journalistisia sisältöjä konseptoidessa pitää olla selvää, ketä tavoitellaan. Ei ole vain yhtä nuorten yleisöä.” Epämääräinen puhe ”nuorista” yleisöistä on laiskaa ajattelua > Jatkuu seuraavalla sivulla. ” Kestävä kehitys on tärkeämpää kuin se, voidaanko sisältö määrittää journalismiksi.”
TAUSTAT: NÄIN ME TEEMME 16 SuomenLehdistö 8/2020 alustana ovatkin pääosin sosiaalisen median kanavat, tällä hetkellä Instagram ja Tiktok. Niihin sopivasti sisällöt ovat ytimekkäitä, esimerkiksi minuutin mittaisia videoita, joissa ääntä on kuvitettu muun muassa giffeillä ja animaatiolla. Osa sisällöistä on isompia kokonaisuuksia, esimerkiksi valokuvasarjoja. Instagramissa Rarella on reilut 3 600 seuraajaa, Tiktokissa yli 3 100. Parhaimmillaan sisällöt tavoittavat Tiktokissa yli 30 000 katsojaa. Rimpelän mukaan seuraajamäärien kehitys näyttää hyvältä. Rare ratkoo ongelmia, joita se näkee suomalaisen median toiminnassa, kuten miten ottaa huomioon ihmisten moninaisuus. Parhaillaan teossa on käsikirja sensitiiviseen ja kunnioittavaan työskentelyyn henkilövetoisissa jutuissa. Ben Lulun mielestä niin moninaisuuden huomioiminen kuin objektiivisuuteen pyrkiminen on tärkeää ja vaatii toimittajilta syvällistä oman aseman, vallan ja valintojen hahmottamista. Hän toteaa, että arvot vaikuttavat toimittajien toimintaan väistämättä. Joskus hänestä on parempi pyrkiä läpinäkyvästi subjektiivisuuteen kuin väittää toimittajan olevan täysin objektiivinen. Tähän mennessä Raren sisällöissä on käsitelty muun muassa toksista maskuliinisuutta, mielenterveyttä, tekoälyä ja aktivismia. Ben Lulun mukaan mitä tahansa voi tutkia kestävän kehityksen lähtökohdasta. Raren toiminta perustuu YK:n globaaliin kestävän kehityksen Agenda2030-toimintaohjelmaan, joka sisältää 17 tavoitetta. Niitä ovat kulutustapojen kestävyyden ohella esimerkiksi köyhyyden poistaminen sen kaikissa muodoissa. – Kun me olemme toivoneet ratkaisukeskeisempää sisältöä, totesimme, että tämähän on ihan loistava ohjenuora, Ben Lulu kertoo. Rare tekee yhteistyötä sellaisten kumppaneiden kanssa, jotka jakavat sen kanssa samanlaisen arvopohjan. Esimerkiksi Greenpeacen ja What the F*ortum -projektin kanssa Rare teki yhteistyötä journalistisissa sisällöissä, joiden lähtökohtana oli energiayhtiö Fortumin päätös ostaa osuus toisesta energiayhtiöstä Uniperista. Kumppanit auttoivat hankkimaan osan taustatiedoista, mutta rahaa yhteistyössä ei liikkunut. Konsultointia, luentoja... Raren tekijät ovat laskeneet, että Uutisraivaaja-kilpailusta saatujen voittorahojen turvin heillä on mahdollisuus tehdä parin vuoden ajan journalismia ja samalla kehitellä ansaintamalleja. Maksumuuria Rare ei aio eikä voisikaan pystyttää julkaisukanaviinsa. Ben Lulu ja Rimpelä pitävät tärkeänä, että Rare tuo luotettavaa tietoa kenen tahansa saataville sosiaaliseen mediaan. Ainakin toistaiseksi rahaa on tullut konsultoimisesta, luentojen ja työpajojen pitämisestä, videoiden ja tapahtumien tuottamisesta asiakkaille sekä kaupallisesta yhteistyöstä. – Meidän prioriteeteissamme kestävä kehitys on tärkeämpää kuin se, voidaanko sisältö määrittää journalismiksi, Rimpelä toteaa. Joka tapauksessa sisältö tuotetaan hänen mukaansa Journalistin ohjeiden ja journalististen ihanteiden mukaisesti, ja tiedon tulee olla luotettavaa. – On ehdottoman tärkeää, että pystyy erottamaan, mikä on journalistisesta lähtökohdasta tuotettua ja mikä ei, Ben Lulu sanoo. Raren käyttämistä merkinnöistä ei kuitenkaan aina ole voinut yksiselitteisesti tulkita, milloin on kyse journalismista ja milloin jostain muusta. Esimerkiksi yhteistyössä-merkintä vie ajatukset helposti kaupalliseen yhteistyöhön, mutta Rare on käyttänyt sitä journalismin yhteydessä. Rimpelä toteaa, että nyt kun Rare on hiljattain valittu JSN:ään, sen on syytä olla tarkempi merkinnöissään. Raikas ilmaisutapa ratkaisee Rare tähtää vakiintuneeksi mediaalan toimijaksi Suomessa, mutta myös kansainvälistyminen kiinnostaa, Rimpelä kertoo. Osin sen takia Raren sisällöt ovat suomeksi ja englanniksi. Ratkaisussa on ajateltu myös niitä suomalaisia, jotka eivät puhu suomea. Vaikka Raren alkuperäinen ajatus on ollut tavoittaa nuoria, Rimpelän mukaan ei ole tarkoitus sulkea ulos ketään. – Tarkoitus ei ole saavuttaa vain nuorta yleisöä, mutta me otamme inspiraation nuorten kulutustottumuksista, Rimpelä sanoo. Hän puhuu Raresta uuden sukupolven mediatalona. Esimerkiksi freelancereita valitessa kiinnostaa enemmän raikas ilmaisutapa kuin ikä. Toisaalta Ben Lulu sanoo, että olisi hienoa olla vakiintunut äänitorvi nuorille. Joka tapauksessa tarkoitus on olla myös medialaboratorio, kokeilla uutta ja tehdä yllättäviä asioita – ja samalla tekijät toivovat tulevansa niin tiedonvälityksen kuin kestävän kehityksen asiantuntijoiksi. ? Vinkit Nuorten tavoittamisessa voi Raren tekijöiden mukaan auttaa: 1. HELPPO SAATAVUUS Sisältöjä kannattaa tuottaa niissä muodoissa, joita nuoret kuluttavat, ja niihin paikkoihin, joissa nuoret ovat. Se voi vaatia uudenlaisten ansaintamallien pohtimista. Monipuolisuus on valttia: nykyisenlaista mediaa ei tarvitse romuttaa vaan tuoda rinnalle uutta. 2. RATKAISUKESKEISYYS Ongelmia voi tuoda esiin, mutta enemmän voisi olla ratkaisukeskeistä puhetta. Muuten median kuluttaminen ahdistaa. 3. MONINAISUUS Moninaisuuden huomioiminen niin tekijöissä kuin sisällöissä on tärkeää. Se vaatii sitä, että tekijät hahmottavat omat lähtökohtansa, etuoikeutensa ja ennakkoluulonsa. Mikä meitä ohjaa? Raren toimituksessa kaikki tekevät kaikkea, kertovat päätoimittaja Orna Ben Lulu ja toimitusjohtaja Vilma Rimpelä. Toimitus sijaitsee Tampereen Kalevassa.
PALSTAT SuomenLehdistö 8/2020 17 MARRASKUUSSA UUTISOITIIN, että New York Timesilla on seitsemän miljoonaa maksavaa digitilaajaa, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Silti on paljon ihmisiä, jotka eivät vielä tunne lehteä niin hyvin, että pitäisivät sitä maksamisen arvoisena. Haastatteluissa päätoimittaja Dean Baquet on kertonut, että yksi väylä uusien tilaajien löytämiseen on The Daily -uutispodcast, jonka jaksot saavat keskimäärin neljä miljoonaa latausta joka arkipäivä. Helmikuussa 2017 käynnistynyt The Daily on kiistaton menestys. Osallistuin sen perustamisvuoden lopulla Third Coast Festival -tapahtumaan, joka on Chicagossa järjestettävä radioja podcastkonferenssi. Toisena aamuna The Dailyn juontaja Michael Barbaro nousi puhujapönttöön ja kuulutti päivän konferenssiaikataulut samaan tapaan kuin hän esittelee jaksojen aiheet ohjelmassa. Yleisö taputti ja hurrasi, muistikuvissani jo ennen kuin Barbaro ehti avata suunsa. Ilmaiseksi kuunneltavissa oleva uutispodcast on New York Timesille keihäänkärki etenkin nuorten ihmisten tavoittamiseen ja sitä kautta potentiaalisten tilaajien haalimiseen. Se tekee rahaa myös suoraan: podcastin mainosmyynti on hyvällä tolalla ja paikallisradiot maksavat saadakseen lähettää ohjelman omassa verkossaan. Lisäksi kaapelikanava FX tilasi New York Timesilta television uutismakasiiniohjelma The Weeklyn, jonka syntyä podcastin menestys taatusti avitti. Useimmat mediamyyjät toki pystyvät rakentamaan kannattavan bisneksen, jos heille annetaan neljä miljoonaa kontaktia per päivä. Mutta entä jos kuulijoita on vähemmän? Miten podcastista voi silloin puristaa hyötyä julkaisijalle? YLEENSÄ PODCASTEJA kuunnellaan sovelluksissa ja palveluissa, joita julkaisijat eivät itse hallitse. Tästä seuraa, että kuulijoista on hankala saada tarkkoja tietoja, jotka kiinnostavat mainosmyyjiä. Norjalainen Schibsted julkaisee 40:ää eri podcastia. Digidayn mukaan yhtiö on kehittänyt omia sovelluksiaan siihen suuntaan, että podcastien kuunteleminen onnistuisi suoraan niissä. Tästä seuraa ainakin kaksi etua. Ensinnäkin osa podcasteista voidaan siirtää maksumuurin taakse. Jaksot ovat vain maksavien asiakkaiden kuunneltavissa, ne voidaan julkaista heille ensin tai kenties tilaajille tarjotaan lisämateriaalia, kuten pidempiä keskusteluita. Toinen etu on, että kuulijoista kertyy tarkempaa dataa, mikä mahdollistaa mainonnan arvon kasvattamisen kohdentamalla. Se on erityisen tärkeää Norjan – ja Suomen! – kaltaisissa maissa, joissa podcastien mainosmarkkina on pieni. Schibstedin mukaan podcasteista kertyvät mainostulot ovat mitättömiä ja yhtiö arvioi, että koko Norjassa digitaalisen audion mainosmarkkina olisi noin 4,5 miljoonaa euroa. Schibstedin tavoite on, että mainostajat voivat tulevaisuudessa ostaa mainoksia samoilla työkaluilla, joilla he ostavat mainontaa konsernilta muutenkin. Sen toivotaan kasvattavan mainosmarkkinaa. NÄYTTÄÄ SILTÄ, että podcastmainonta on käännekohdassa. Perinteisesti mainokset on tehty jokaiseen ohjelmaan erikseen, mieluiten vielä niin että ne ovat juontajien itsensä lukemia. Mainosverkosto Midrollin mukaan tällaiset mainokset toimivat edelleen tehokkaammin kuin ei-juontajien lukemat. Dynaaminen mainonta on kuitenkin koko ajan kasvussa. Se toimii samoin kuin muukin nettimainonta, eli jokaisen kuulijan kohdalla mainosjärjestelmät päättävät reaaliajassa, mikä mainos sopii hänelle parhaiten. Spotify on tämän kehityksen eturintamassa, etenkin ostettuaan podcastien jakelualusta Megaphonen. Ollaan siis koko ajan lähempänä pistettä, jossa Spotifyn kautta voi ostaa mainostilaa melkein mistä tahansa podcastista vähän samaan tapaan kuin Youtuben kautta voi ostaa mainostilaa melkein mistä tahansa videosta. Ajatus julkaisijan omissa näpeissä olevasta podcastjakelusta ja mainonnasta alkaa tuntua koko ajan houkuttelevammalta. ? Audion arvo ei ole mainonnassa ko pi oi tä m ä Yhdysvalloissa podcastit muunnetaan rahaksi vuoraamalla ne mainoksilla. Ehkä Euroopan tie on toinen. Olli Sulopuisto on helsinkiläinen vapaa toimittaja, podcastaaja ja nörtti. olli@nonfiktio.fi HANNA SAKARA 1 Podcastit ovat hyvä keino kuulijaja lukijauskollisuuden kasvattamiseen, sillä niitä kuunnellaan säännöllisesti ja keskittyneesti. 2 Podcastien mainosmyynti on kaksiteräinen miekka, sillä kontaktihinnat voivat olla hyvät, mutta kuulijamäärät pieniä, jolloin kokonaistuotto jää pieneksi. 3 Ristiinmarkkinointi toimii: mainostakaa podcastia muissa julkaisukanavissa ja mainostakaa podcastissa muita kanavia. 3 pointtia
18 SuomenLehdistö 8/2020 PALSTAT KORONAPANDEMIAN VUOKSI käyttöön otettu hajautetun toimitustyön malli on osoittautunut tehokkaaksi työmuodoksi. Mediayhtiöiden esimiehistä yli puolet (55 %) arvioi työn tehokkuuden kasvaneen yhtiössään etätyön myötä. Tämän vuoksi noin puolet (48 %) mediayhtiöistä suunnittelee vähentävänsä toimitustilojensa määrää, selviää Reuters-instituutin kyselytutkimuksesta, johon vastasi 136 mediapäättäjää 38 eri maasta. Pandemian jälkeen merkittävä osa mediataloista aikoo jäädä pysyvästi hybriditoimituksiksi. Tulevaisuudessa yhä useampi toimittaja työskentelee kotonaan tai joustavasti uutiskentillä. Hybriditoimituksen keskustoimituksessa on vain ydintiimi, jonka työ edellyttää fyysistä läsnäoloa. Toimitusten tilantarpeen väheneminen tuo mediayhtiöille kustannussäästöjä, mikä vaikuttaa positiivisesti niiden kannattavuuteen. Etätyön vakiintuminen pysyväksi käytännöksi ei ole kuitenkaan pelkästään työnantajien intressi. Kyselyyn vastanneista kolme neljäsosaa (75 %) sanoi haluavansa työskennellä toimituksessa joko hieman tai selvästi vähemmän kuin ennen koronaa. Tutkimuksessa nousi kuitenkin esiin, että kaikkiin toimituksiin etätyö ei sovi yhtä hyvin. Parhaiten etätyö toimii digiajan verkkotoimituksissa. Heikoiten etätyö sopii televisioja radiotyöhön, jossa ohjelmien tekemiseen tarvitaan studiota. TOIMITUSTEN KAHVIPÖYTÄKESKUSTELUJEN puuttuminen etätyössä kasvattaa tehokkuutta mutta kaventaa samaan aikaan erilaisten ajatusten ja ideoiden törmäyksistä syntyvää luovuutta. Etänä keskustelut, ideointi ja innovointi eivät näyttäisi ainakaan vielä toimivan monissa toimituksissa kovin hyvin. Kolmannes (34 %) mediapäättäjistä on sitä mieltä, että heidän organisaationsa luovuus on kasvanut etätyöhön siirtymisen myötä, mutta suurempi osa vastaajista (42 %) on asiasta täysin eri mieltä. Eniten kehitettävää on yhteishengen luomisen ja ylläpitämisen käytännöissä. Noin kaksi kolmasosaa (77 %) kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että etätyö on vaikeuttanut tiimien yhteishengen ylläpitämistä. ON HARVINAISTA, että työnantajat löytävät säästökohteen, jonka työntekijät kokevat parantavan työnteon edellytyksiä. Vapaaehtoisen etätyön lisääminen näyttäisi olevan tällainen win-win-tilanne. Työntekijän jaksamista auttaa, kun kodin ja työpaikan välinen matka-aika vaihtuu vapaa-ajaksi. Suurissa kaupungeissa kyse voi olla tunneista päivässä. Tutkimuksessa nousi kuitenkin esiin kasvava huoli etätyöntekijöiden henkisestä jaksamisesta. Etätyön kuormittavuutta lisäävät työja vapaa-ajan sekoittuminen sekä jatkuva vuorovaikutus videoyhteyksien välityksellä. Etätyön yksinäisyys korostuu yksin asuvilla. Vastauksissa nousivat esiin myös etätyöhön liittyvät ergonomiaongelmat. Työntekijän kannalta on optimaalista, jos hän voi itse valita toimitustai etätyön väliltä elämäntilanteensa mukaisesti. te or ia & kä yt än tö Teoria väittää: Hajautetusta toimitustyöstä tuli uusi normaali. Monessa mediataloissa suunnitellaan jo tilojen karsimista. Fyysiseen toimitukseen voi jäädä vain ydintiimi. Etätyö yleistyi pysyvästi Tutkijat: Federica Cherubini, Nic Newman ja Rasmus Kleis Nielsen. Tutkimus: Changing Newsrooms 2020. Addressing Diversity and Nurturing Talent at a Time of Unprecedented Change. Reuters Institute, University of Oxford, 2020. Aineisto: Mediayhtiöiden johtajille suunnattu kysely, johon vastasi 136 henkilöä 38 eri maasta. Tekijä: Maaseudun Tulevaisuuden toimituspäällikkö Jussi Martikainen. Kokemus: Toimituspäällikkö vuodesta 2007. Aiemmin Maaseudun Tulevaisuuden uutispäällikkönä ja toimittajana vuodesta 1999 alkaen. Ennen toimittajan uraa muun muassa viljelijänä, tutkijana, opettajana ja teollisuusmyyjänä. Maatalousja metsätieteiden maisteri, Helsingin yliopisto 1997. Fakta Fakta Kirjoittaja Panu Uotila on journalistiikan yliopistonopettaja Jyväskylän yliopiston kielija viestintätieteiden laitoksella. panu.uotila@jyu.fi Käytäntö vastaa: ”Jatkuva toimituksessa oleminen on turhaa.” Maaseudun Tulevaisuudessa mietitään jatkossa tarkkaan, mitkä tehtävät edellyttävät läsnäoloa. Maaseudun Tulevaisuuden toimitus työskentelee edelleen täysin etänä. Toimittajilla on halutessaan mahdollisuus työskennellä Helsingin-toimituksessa, mutta ketään ei velvoiteta siihen. Toimituspäällikkö Jussi Martikainen, mikä teille on korona-ajan tärkein oppi? – Olemme oppineet, että toimitustyö ei ole sidottu tiettyyn työpisteeseen tai jakkaraan. Mielestäni verkon tai printin tekeminen ei ole yhtään ongelmallisempaa etätyössä. Päinvastoin, jotkin asiat menevät etätyöskentelyssä sujuvammin. – Kun etätyön aloittamiseen liittyvät ongelmat saatiin keväällä ratkaistua, toimitukselta on tullut asiasta vain myönteistä palautetta. Aiotteko enää palata korona-aikaa edeltäneeseen toimintamalliin? – Suosimme etätöitä jo aiemmin, mutta fyysinen läsnäolo toimituksissa oli meillä kuitenkin normi, kuten muillakin toimituksilla. Poikkeusaika on osoittanut, että jatkuva toimituksissa oleminen on turhaa. – Minulla on se käsitys, että lisäämme etätyötä pysyvästi. Jatkossa mietimme tarkkaan, mitkä ovat ne syyt ja tehtävät, jolloin toimittajien pitää kokoontua samaan paikkaan. Muuten teemme todella paljon etänä. Etätyön yleistyminenhän voi tuoda myös kustannussäästöjä? – Meillä on koko lehtitalossa käynnistymässä kartoitus siitä, kuinka paljon tarvitsemme jatkossa toimitilaa. Tämä ei välttämättä tarkoita, että kaikki työskentelevät kotona, vaan osalla alueille sijoitetuista toimittajista on jo nyt käytössään vuokrattu tila. Maaseudulla on toimitiloja, joissa työskentelee eri alojen tietotyöntekijöitä. Niissä työskenteleville syntyy verkostoja ja oma työyhteisö. Reuters-instituutin tutkimuksen mukaan toimitusten esimiehet ovat huolissaan luovuuden ylläpitämisestä, kun toimittajien väliset keskustelut ja ideoiden törmäykset vähenevät. Oletko huomannut etätyön vaikuttavan journalismin luovuuteen negatiivisesti? – Toimittajien voi olla terveellisempää törmätä mahdollisimman paljon omien lukijoidensa kanssa kuin vain samassa toimituksessa työskenteleviin. Sisältöjen kannalta on mielestäni tärkeämpää törmätä niihin ilmiöihin ja ihmisiin, joista kirjoitamme. – Pidämme kuitenkin myös paljon tiimipalavereja, joissa sparraamme toistemme aiheita. Lisäksi meillä on perjantaisin after work Teamsissa. Tutkimuksen mukaan esimiehet ovat huolissaan toimittajien henkisestä jaksamisesta etätyön yksinäisyydessä. Miten pyritte vähentämään näitä haittoja? – Kannustamme pitämään paljon yhteyttä työkavereihin. Esimiehen näkökulmasta on haastavaa, että etäältä ongelmat voivat jäädä katveeseen. Esimerkiksi yksinäisyyttä tai etätyöapatiaa voi olla vaikea huomata. – Sanomme toimittajille, että jos jokin mietityttää, olkaa matalalla kynnyksellä yhteydessä. Jos tuntuu, että ei halua jutella työkavereille tai esimiehille, asioita voi lähteä ratkomaan työterveyden kanssa. Etätyön yleistymistä Suomessa on aiemmin hidastanut pelko siitä, että ihmiset eivät tee yhtä paljon työtä, kun esimiehet eivät ole läsnä. Tutkimuksen mukaan korona-ajan etätyö on kuitenkin jopa kasvattanut toimitusten tehokkuutta. Millaisia kokemuksia sinulla on? – Kyllä ihmiset tekevät työnsä myös etänä. Työnantajahan maksaa työn tuloksesta eikä työajasta. Haluamme tulosta emmekä sitä, että ihmiset istuvat tietyn ajan penkin ja näytön välissä. – Ihmisiin kannattaa luottaa, ja mitä enemmän heihin luottaa, sen parempaa työtä näkee. ?
SuomenLehdistö 8/2020 19 PALSTAT Osa syrjäytyy mediasta, mutta aiempaa harvempi TUTKIMUS: Vaikka Suomea pidetään mediankäytön hyvinvointivaltiona, viidennes suomalaisista kuuluu ryhmään, jonka rajoittuneesta median kulutuksesta tutkijat ovat huolissaan. Tampereen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan tämä ryhmä on vuosikymmenen aikana pienentynyt mutta sen maailma näyttää entistäkin rajoittuneemmalta. Tutkijat arvioivat, että ryhmän mediankäyttöön kiteytyvät niin sanotun totuudenjälkeisen ajan vaarat, kuten yksipuoliset tietolähteet, samanmielisten kaikukammiot ja selän kääntäminen faktapohjaiselle tiedonvälitykselle. Keitä nämä ihmiset sitten ovat? Heitä yhdistää matala koulutus, alhaiset tulot, korkeahko ikä ja asuminen pienillä paikkakunnilla. He seuraavat vain harvoja tv-kanavia, lukevat yhä vähemmän kirjoja ja seuraavat vain kapeasti internetin tarjontaa. He myös äänestävät muita harvemmin ja osallistuvat vähemmän kansalaistoimintaan. Vuosien 2007–2018 aikana ryhmä muuttui miehisemmäksi ja asenteiltaan konservatiivisemmaksi. Hyvä uutinen on se, että vuonna 2007 ryhmään kuului 30 prosenttia suomalaista, mutta vuonna 2018 enää 20 prosenttia. Tutkijat pitävät todennäköisenä, että vastaavat mediankäyttäjäryhmien väliset kuilut ja polarisaatio ovat vieläkin jyrkempiä maissa, joissa eriarvoisuuden aste on Suomea korkeampi. Pasi Kivioja > Riie Heikkilä & co: The stratification of media usage in Finland, 2007–2018. Signs of socio-political polarization? New Media & Society. Lehdet pääsivät irti Facebook-riippuvuudesta RAPORTTI: Uskollinen lukija on arvokkaampi kuin satunnainen kävijä. Tämä kävi ilmi, kun Tennesseen yliopiston journalismin apulaisprofessori Joy Jenkins haastatteli mediajohtajia kahdeksassa sanomalehdessä Suomessa, Ranskassa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Reuters-instituutin tutkimuksessa olivat Suomesta mukana Kaleva ja Etelä-Suomen Sanomat. Jenkins selvitti, miten alueelliset sanomalehdet eri puolilla Eurooppaa ovat sopeuttaneet strategioitaan pysyäkseen kannattavina digitaalisessa mediaympäristössä. Kaikki tutkitut lehdet olivat tehneet merkittäviä strategisia muutoksia kahden viime vuoden aikana. Lehdet olivat ryhtyneet painottamaan laajan tavoittavuuden ja mainosrahoitteisuuden sijaan kestävien, digisisällöstä maksavien lukijasuhteiden rakentamista. Jenkinsin mukaan nämä uutisorganisaatiot arvostavat lukijauskollisuutta enemmän kuin satunnaisia kävijöitä. Lehdet olivat myös vähentäneet riippuvuuttaan Facebookin muuttuvan algoritmin tuomasta tavoittavuudesta. Klikkien kalastelun sijaan lehdet käyttävät Facebookia nyt enemmän tilausten markkinoimiseen sekä tiettyjen kohderyhmien ja uusien yleisöjen tavoittamiseen. Lukijauskollisuutta lehdet pyrkivät rakentamaan muun muassa paikallisella rikos-, oikeusja liikenneuutisoinnilla sekä pitkillä, datalähtöisillä ja ratkaisukeskeisillä jutuilla. Monet haastatelluista kertoivat digitaalisen liikevaihtonsa kasvaneen muutosten ansiosta. Huolta aiheutti kuitenkin se, miten hyvistä innovaatioista ja tekijöistä saadaan pidettyä kiinni. Pasi Kivioja > Joy Jenkins: Publish less, but publish better. Pivoting to paid in local news. Niukka enemmistö luottaa vaalikoneisiin TUTKIMUS: Sami Borgin ja Kari Koljosen mukaan Suomi on vaalikoneiden käytössä ja tutkimuksessa eturintamassa. Vaalikoneet sopivatkin erityisen hyvin ehdokaskeskeiseen vaalijärjestelmäämme. Suomalainen erityispiirre on, että vaalikoneet ovat lähes poikkeuksetta tiedotusvälineiden tuottamia. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia on, että alle 30-vuotiaille äänestäjille vaalikoneista on muodostunut johtava eduskuntavaalien tietolähde. Tutkijoiden mukaan vaalikoneet tarjoavat monille nuorille oikotien vaalivalintoihin. Vuoden 2003 vaaleissa 15 prosenttia alle 30-vuotiaista valitsijoista sanoi seuranneensa eduskuntavaaleja vaalikoneiden avulla hyvin tai melko paljon. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa osuus oli jo 56 prosenttia. Niukka enemmistö käyttäjistä luottaa vaalikoneisiin. Yllättävää oli niiden käyttäjien suuri määrä, jotka eivät luota vaalikoneiden antamaan tietoon (28 prosenttia). Pasi Kivioja > Sami Borg & Kari Koljonen: Käyttöliittymä vaaleihin. Tutkimus vaalikoneista kansalaisten, ehdokkaiden ja journalismin näkökulmista. ” Ilman duunarien ääntä koko kuva maailmasta tylsistyy ja kaventuu huonolla tavalla. Eikä näihin ammatteihin ole helppo houkutella väkeä ilman ääntä julkisuudessa. Ei voi haaveilla siitä, mistä ei mitään tiedä.” Tampereen yliopiston tutkijatohtori Tiina Saari Tekijä-lehdessä. tu tk im us no st o ki rj at ie to ELINA RAJALA
20 SuomenLehdistö 8/2020 Mediamyyjiä kehutaan liian harvoin m ai lla & ha lm ei lla Moni journalisti sekoittaa mediatoimistot viestintätoimistoihin. Kiinnostus omaa alaa kohtaan on hyvin tarkkaan rajattua. Kirjoittaja Jani Halme on parikkalalais-punavuorinen markkinoinnin ammattilainen, joka on palkittu Suurella Journalistipalkinnolla. jani.halme@ toinenphd.com HAN NA SAKA RA PALSTAT ALOITIN UUTISTOIMITTAJAN urani 90-luvun puolivälissä. Keskisuuressa maakuntalehdessä oli mahtavaa. Sain nähdä sanomalehden tekemisestä vaiheen, jollaisena se kuvataan vanhoissa elokuvissa. Tai vaikkapa Mauri Kunnaksen klassikossa Etusivun juttu. Sydänalassa asti tuntui, kun painokone illalla käynnistyi, sijaitsihan se hallissa heti toimitussihteerien huoneen takana. Pelkäsin vähän toimitussihteereitä. Enemmän toki ihailin, etenkin heidän kykyään parantaa löysiä otsikkoehdotelmiani. Persoonalliset valokuvaajat kehittivät uutiskuviaan viereisessä pimiössä. Aluetoimittajien filmikelat saapuivat joka päivä Matkahuollon busseilla. ”Stop the press!” -komentoa en kuullut kertaakaan. Luulen joka ikisen toimittajan haaveilleen sen huutamisesta. Pressiklubin virkaa toimitti pikkukaupungin satamaravintolan pyöreä nurkkapöytä. Siellä tupakoivat hekin, jotka eivät muuten niin tehneet. Toimittajayhteisö oli tiivis. Ja puhelias. Ja kylläpä me siellä nurkkapöydässä jaksoimmekin puhua toimittajuudesta. Se oli ihanaa. Toimittajana olemista, kirjoittamista, orastavaa digitaalisuutta ja jopa levikkiä käsiteltiin kaikista mahdollista näkökulmista. Ehkä vielä yksi lasi punaviiniä. Tajusin vasta kaksi vuosikymmentä myöhemmin, että keskusteluissamme oli yksi iso sokea piste. Se oli mainosmyynti. Emme tulleet ajatelleeksikaan, mistä ja miten iso osa palkkaamme kerättiin kasaan. Olimme niin keskittyneitä omaan toimittajuuteemme, että osasimme nimetä kymmenen muun sanomalehden päätoimittajat, muttemme yhtään oman lehden mediamyyjää. VÄITÄN, ETTÄ uutismediayhteisön – etenkin toimittajien – pitäisi ymmärtää paremmin mediamyyjiä ja mainosmyynnin logiikkaa. Miksi mainostaja haluaa näkyä juuri sanomalehdessä? Ja etenkin miksi ei halua. Ammatikseen ilmoitustilaa ostavien mediatoimistojen kautta kulkee vuosittain satoja miljoonia euroja mainosrahaa sanomalehtiin. Silti moni journalisti sekoittaa mediatoimistot viestintätoimistoihin. Kiinnostus omaa alaa kohtaan on hyvin tarkkaan rajattua. Toimittajien parempi tuntemus oman aviisinsa ansaintamallista ei rapauta journalistista riippumattomuutta. Aivan kuten ei minkään muunkaan tietomäärän lisääntyminen uhkaa integriteettiä. Maaliskuussa jaetaan jälleen Suuri Journalistipalkinto. Palkinnolla halutaan tukea ja edistää hyvää journalismia ja vahvistaa vastuullisen suomalaisen median asemaa yhteiskunnassamme. Kyseessä on hieno instituutio, toimittajat ovat juhlansa ansainneet. Kuten myös valokuvaajat, joita palkitaan vuosittain Kuvajournalismi-palkinnolla eli entisellä Vuoden lehtikuva -pystillä. Ala ei ole unohtanut graafikoita, eikä taittajiakaan. Visuaalisen Journalismin Kilta ry on jo neljästi jakanut Helsingin Sanomain Säätiön tuella 10 000 euron palkinnon vuoden parhaasta visuaalisesta toteutuksesta. Palkinnon voi saada mediatuote, ulkoasu-uudistus, tai vaikkapa datavisualisointi. Alan palkintoja jaettaessa mainosmyyjät on unohdettu lähes täysin. ONNEKSI MEILLÄ on paikallislehdet. Ne näyttävät suuremmilleen mallia, miten ala osoittaa arvostusta yli organisaatiorajojen. Pieniä lehtiä edustava Suomen Paikallismediat Oy on järjestänyt vuodesta 2016 alkaen kilpailua, jossa etsitään tuloksellista, innovatiivista ja sinnikästä myyjää, joka on myös vankkumaton paikallislehden puolestapuhuja. Palkinto on jaettu paikallislehtiväen tärkeimmässä tilaisuudessa eli Suurilla Lehtipäivillä. Olen ollut muutaman kerran paikalla, kun palkinto jaetaan. En muista toista huomionosoitusta, jonka vastaanottajat olisivat olleet kiitollisempia ja iloisemmin yllättyneitä. Kun vuosikymmenien hiljainen puurtaminen huomioidaan täyden salin osoittamin seisovin aplodein, on vaikeaa ja tarpeetonta estellä omaakaan tunteenpuuskaa. Mediamyyntiä soisi kiitettävän useammin, siellä normaalissa arjessa. Ilman hyviä kaupallistajia hyvää ja riippumatonta lehteä on mahdotonta tehdä. ? Toimittajien pitäisi ymmärtää paremmin mediamyynnin logiikkaa.
PALSTAT SuomenLehdistö 8/2020 21 YLE Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös virheen korjausta koskevassa asiassa. Yle TV1:n kello 17:n ja kello 20.30:n uutislähetyksissä oli virhe jutussa, joka käsitteli miehen kuolemaan johtanutta välikohtausta poliisin kanssa Yhdysvalloissa. Yle korjasi virheen seuraavana päivänä kello 17:n uutislähetyksessä ja aihetta käsitelleessä nettiuutisessa. Virhe tuli riittävästi korjatuksi, vaikka sitä ei erikseen korjattu iltauutislähetyksessä. Kantelu 4.7.2020 Kantelu kohdistuu Ylen TV1-kanavalla 14.6.2020 kello 17 ja 20.30 lähetetyissä uutislähetyksissä olleen virheen korjaamiseen. Yhdysvaltain Atlantan levottomuuksia käsitelleessä uutisjutussa toimittaja kertoi: ”Raivostuneet asukkaat sytyttivät tuleen pikaruokaketjun ravintolan. Sen henkilökunta oli soittanut paikalle poliisin, sillä musta mies Rayshard Brooks nukkui autossaan ja oli tukkinut autokaistan. Valkoiset poliisit kävivät toimeen, Brooks raastettiin ulos autosta. Syntyi nujakka, joka päättyi poliisin ampumaan laukaukseen ja Brooksin kuolemaan.” Kantelun mukaan uutisjutussa oli olennainen asiavirhe, kun siinä väitettiin, että Brooks raastettiin ulos autosta. Kantelija on ollut yhteydessä Yleen pyytäen virheen korjaamista. Kantelija on viitannut tilanteesta kuvattuun videoon, jossa näkyy, kuinka Brooks nousee autosta rauhallisesti poliisin käskystä. Yle myönsi virheen ja korjasi sen seuraavana päivänä kello 17:n uutislähetyksessä sekä aihetta käsitelleessä nettijutussa, mutta ei kello 20.30:n uutislähetyksessä. Tämä ei kantelun mukaan ollut riittävä toimenpide. JO 20:n mukaan olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Päätoimittajan vastaus 25.9.2020 Vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen katsoo, että kyseessä oli olennaista pienempi virhe, joka korjattiin silti Journalistin ohjeiden mukaisesti. Päätoimittajan mukaan tv-juttu laadittiin sillä hetkellä käytettävissä olevien tietojen perusteella. Uutisen kärkenä oli, että poliisi oli ampunut aseettoman, tummaihoisen miehen. Jutun keskivaiheilla toimittaja käytti ilmaisua Brooks “raastettiin” ulos autosta. Kun tapahtumien kulusta saatiin myöhemmin tarkempaa tietoa, huomattiin, että oikeampi ilmaisu olisi “raastamisen” sijaan ollut “käskeä” ulos autosta. Päätoimittajan mukaan, vaikka virheellinen yksityiskohta ei muuta uutista, Yle korjaa myös olennaista pienemmät virheet, kun sellaisia sisällöissään havaitsee. Korjauksen huomioarvo suhteutetaan aina virheen vakavuuteen. Tämän vuoksi Yle Uutiset myönsi alun perin käytetyn ilmaisun virheelliseksi ja korjasi sen mahdollisimman pian, heti seuraavassa vastaavassa tv-uutislähetyksessä klo 17. Virhe korjattiin seuraavasti: “Toisin kuin eilen kerroimme kello 17ja 20:30-lähetyksissä, poliisi ei raastanut Brooksia autosta, vaan hän nousi autosta vapaaehtoisesti ja nujakka syntyi vasta pidätystilanteessa.” Päätoimittajan mukaan vastaavaa virhettä ei ollut toimituksen verkkosivuilla, mutta Yle lisäsi tiedon tv-jutun korjauksesta myös verkkojuttuun, jotta oikea tieto saavuttaisi yleisön laajemmin: “Ylen tv-uutisissa 14.6. kerrottiin virheellisesti, että poliisit olisivat raastaneet Brooksin autosta ulos, mistä syntyi nujakka. Brooks kuitenkin nousi autosta vapaaehtoisesti ja nujakka syntyi vasta pidätystilanteessa.” Jotta tilanteesta syntyi varmasti oikea kuva, Yle käytti korjauksessaan ilmaisua “nousi autosta vapaaehtoisesti” ilmaisun “käskeä” sijaan. Tilanteesta myöhemmin saadun tiedon mukaan molempien ilmaisujen käyttö olisi päätoimittajan mukaan ollut oikein. Näillä perustein Yle Uutiset on päätoimittajan mukaan noudattanut Journalistin ohjeita ja korjannut virheen ohjeiden mukaisesti. Päätoimittajan mukaan virhe on korjattu viipymättä sen huomaamisesta niin, että korjaus on kattanut virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistu kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. Lisäksi korjaus on julkaistu tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla, vaikka virhettä ei ole ollut itse verkkojutussa. Korjaus on kokonaisuudessaan suhteutettu virheen vakavuuteen. Ratkaisu JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. Korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen. Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan. Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu. Tiedotusvälineen on suotavaa tehdä yleisölle selväksi ne käytännöt ja periaatteet, joiden mukaan se korjaa virheensä. Yle uutisoi kello 17:n ja kello 20.30:n televisiouutisissaan Yhdysvaltain Atlantassa puhjenneista levottomuuksista, joiden taustalla oli tummaihoisen miehen kuoleminen poliisin pidätystilanteessa ampumiin luoteihin. Jutun kuvamateriaalissa näytettiin miehen ja poliisien välistä nujakkaa sekä sitä edeltänyttä heidän välistään rauhallista keskustelua. Tätä ennen mies oli noussut autosta rauhallisesti poliisin käskystä, mutta toimittaja väitti juonnossaan, että poliisi olisi raastanut hänet ulos autosta. Yle korjasi raastamista koskeneen virheellisen väitteen seuraavan päivän kello 17:n uutisissa sekä aihetta käsitelleessä nettijutussa. Julkisen sanan neuvosto toteaa, että virhe olisi ollut suotavaa korjata myös pääuutislähetyksessä, koska siten virheen yleisö olisi todennäköisesti tavoitettu kattavammin. Neuvosto kuitenkin katsoo, että uutisissa ollut virhe tuli riittävästi korjatuksi suhteessa sen vakavuuteen. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yle ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa. TURUN SANOMAT Julkisen sanan neuvoston langettava päätös yksityisyydensuojaa, arkaluonteisen rikoksen uhrin henkilöllisyyden paljastumista ja alaikäisen uhrin suojelemista koskevassa asiassa. Lehti kertoi törkeistä seksuaalirikoksista tuomitun nimen. Tekojen kuvailuun yhdistettynä se mahdollisti erityisen arkaluonteisen rikoksen alaikäisen uhrin henkilöllisyyden paljastumisen. Kantelu 27.6.2020 Kantelu kohdistuu Turun Sanomien 24.6.2020 julkaisemaan nettijuttuun ”Koskettelua kuvaamista ja Instagramissa houkuttelua – nuori mies tuomittiin useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista viiden vuoden vankeuteen”. Kantelija vetoaa kantelussaan Journalistin ohjeiden kohtiin 30 ja 33. Neuvosto on lisännyt kanteluun Journalistin ohjeen 34. Kantelun mukaan jutussa on rikottu Journalistin ohjetta 33 julkaisemalla rikoksen tekijän nimi, jonka voi helposti yhdistää uhrin henkilöllisyyteen. Kantelun mukaan kantelija on ollut yhteydessä Turun Sanomien päätoimittajaan Kari Vainioon puhelimitse 25.6.2020 ja pyytänyt tuomitun nimen poistamista jutusta uhrien suojelemiseksi. Kantelun mukaan muut tiedotusvälineet ovat kysyneet asiaa uhrien asianajajilta, eivätkä ole saaneet lupaa julkaista rikoksen tekijän nimeä uhrien suojelemiseksi. Päätoimittajan vastaus 2.10.2020 Turun Sanomien päätoimittajan Kari Vainion mukaan hänelle on soitettu 25.6.2020 noin kello yksi yöllä ja pyydetty, että seuraavan päivän painetussa sanomalehdessä ei kerrottaisi kyseisen rikoksen tekijän nimeä, ja keskustelun aikana hän ymmärsi, että soittajan perusteluna oli uhrien suojeleminen ja että hän oli yhden uhrin omainen. Päätoimittaja muistaa sanoneensa ensimmäiseksi, että – ottamatta kantaa nimenjulkaisemiseen – lehti on jo painettu ja sitä jaetaan parhaillaan tilaajille, joten nimeä ei voi enää poistaa paperilehdestä. Päätoimittaja kertoo varmistaneensa puhelinkeskustelun aikana sen, minkä toimitus oli jo aikaisemmin selvittänyt, että uhrien ja tekijän nimien välillä ei ole yhteyttä, eikä myöskään soittajan, samoin sen, ettei tekijä kuulu hänen edustamansa uhrin lähipiiriin. Päätoimittajan mukaan näin ollen kantelijan mainitsema rikoksen tekijän nimen harvinaisuus ei ole voinut myöskään johtaa rikoksen uhrin henkilöllisyyden paljastumiseen. Päätoimittaja toteaa, että hän ei muista kaikkia yksityiskohtia unisena käyneestään keskustelusta, kuten sitä, pyysikö soittaja poistamaan nimen verkkojutusta. Sille ei päätoimittajan mukaan kuitenkaan olisi ollut perusteita. Päätoimittajan mukaan toimittaja oli kirjoittanut uutisen käräjäoikeuden tuomiosta julkisen selosteen sekä tuomiosta ilmi käyvien seikkojen perusteella. Uhrien suojelemiseksi jutussa ei kerrottu uhrien tarkkoja ikiä, tekijän kotikuntaa tai rikosten tekopaikkakuntia. Päätoimittajan mukaan nimen julkaisemisesta sekä verkkojutussa 24.6. että printtilehden jutussa 25.6. käytiin toimituksen sisäisen ohjeistuksen mukainen keskustelu vuorossa olleen uutispäällikön johdolla. Siinä yhteydessä selvitettiin, että käräjäoikeuden tuomion mukaan kukaan uhreista ei kuulunut tekijän lähipiiriin tai olisi tunnistettavissa tekijän henkilöllisyyden myötä. Päätoimittajan mukaan lapsiin kohdistuvat törkeät seksuaalirikokset sosiaalisessa mediassa ovat hälyttävästi lisääntyneet. Ne ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä ilmiöitä, joita on syytä kaikin keinoin torjua. Päätoimittajan mukaan siinä mielessä tekijöiden nimien julkaisemisella on merkitystä, kunhan aina otetaan huomioon uhrien suojaaminen. Päätoimittajan mukaan tässä tapauksessa nimen julkaisemiselle oli perusteita: tuomion mukaan kyse oli törkeästä rikoskokonaisuudesta, jossa oli toistakymmentä uhria, ja tekijä määrättiin pidettäväksi vangittuna ja tuomittiin viiden vuoden ehdottomaan vankeustuomioon. Lisäksi nimen julkaisemista puolsi se, että tekijä oli tuomion mukaan houkutellut alaikäisiä uhrejaan sosiaalisessa mediassa. Päätoimittajan tarkennus 9.10.2020 Päätoimittaja vastasi neuvoston esittämään lisäkysymykseen, miten toimitus on varmistanut ennen jutun julkaisemista, ettei uhrien ja tekijän nimien välillä ole yhteyttä. Päätoimittajan mukaan tapauksen julkisessa selosteessa ei ole uhrien nimiä eikä toimituksella ole voinut olla tiedossa uhrien nimiä. Päätoimittajan mukaan mikään selosteessa ei viitannut siihen, että tekijällä olisi suoria yhteyksiä uhreihin. Teot oli kaikki tehty sosiaalisen median kautta. Jos joku osaa yhdistää tekijän ja uhrin, hänen täytyy päätoimittajan mukaan jo tietää uhrin joutuneen rikoksen kohteeksi ja nimenomaan tuon tekijän tekemän rikoksen kohteeksi. Päätoimittaja muistaa kysyneensä asiasta, kun toimituksessa käytiin keskustelua yleisesti tapauksen uutisoinnista. Päätoimittaja huomauttaa vielä, että puhelu käytiin yöllä ja hän heräsi soittoon ja että keskustelusta on kulunut kantelun vastaushetkellä yli kolme kuukautta. Ratkaisu JO 30: Julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja. Kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, kun käsitellään alaikäisiä koskevia asioita. JO 33: Tietoja rikoksentekijästä, syytetystä tai epäillystä ei yleensä pidä julkaista, jos ne paljastavat erityisen arkaluonteisen rikoksen uhrin. JO 34: Arkaluonteisen rikoksen uhrin henkilöllisyys on suojattava, ellei sillä ole poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Turun Sanomat julkaisi alaikäisiin kohdistuneista törkeistä seksuaalirikoksista tuomitun nimen. Kyseessä oli vakava rikos, ja alan vakiintuneen käytännön mukaan lehdellä olisi ollut perusteet tuomion perusteella tuomitun nimen julkaisemiselle. Tässä tapauksessa tuomitun nimen julkaiseminen ja tekojen kuvailu yhdessä mahdollistivat alaikäisen uhrin henkilöllisyyden paljastumisen siten, että hän oli tunnistettavissa lähipiiriään laajemmin. Tämä oli kohtuutonta arkaluonteisen rikoksen uhria kohtaan. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Turun Sanomat on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtia 30, 33 ja 34 ja antaa sille huomautuksen. Korhosen poiminta Palstalla jatkuu keskustelu Julkisen sanan neuvoston kiinnostavasta päätöksestä. Julkisen sanan neuvoston päätöksiä 4.11.2020. JSN Missä oikaisun pitää näkyä? JSN HYVÄKSYI Yleisradion ratkaisun, että uutisjutun virhe korjattiin verkkosivuilla ja yhdessä TV-lähetyksessä – sitä ei tarvinnut enää näyttää perinteisellä lippulaivapaikalla puoli yhdeksän uutisissa. Järkevä päätös. Pääuutislähetyksen ”parhaimman tavoittavuuden” käsite onkin mielenkiintoinen jäänne yhtenäiskulttuurin ajoilta. Uskon, että nuorempien mediankuluttajien mielestä arvokkaimmat pääuutiset ovat yhä enemmän breaking news, ne tärkeät yllärit jotka tunkevat läpi kaikista kanavista juuri nyt. Ja tavoittavuus tarkoittaa verkkoa. Verkkojuttuun tehty, selkeästi merkitty faktakorjaus pysyy siellä pisimpään ja näkyy paljon suuremmalle joukolle kuin iltalähetyksessä luettu 15 sekunnin oikaisusähke. Petri Korhonen toimituspäällikkö (tutkiva journalismi ja ajankohtaisaiheet), Seura
PALSTAT 22 SuomenLehdistö 8/2020 ILKKA-POHJALAINEN Julkisen sanan neuvoston langettava päätös olennaista asiavirhettä, totuudenmukaista tiedonvälitystä ja tietojen tarkistamista koskevassa asiassa. Liikenteen vaaranpaikkoja käsitelleestä lehtijutusta sai harhaanjohtavan käsityksen pyöräilijää koskevista väistämissäännöistä. Tämä oli olennainen asiavirhe, joka olisi pitänyt korjata. Tiedotusvälineiden tulisi olla erityisen huolellisia käsitellessään turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Kantelu 23.7.2020 Kantelu kohdistuu Ilkka-Pohjalaisen 20.7.2020 painetussa lehdessään julkaisemaan juttuun ”Vaasan liikenteen vaaranpaikat löytyvät täältä”. Liikenteen vaaranpaikoista kertovan jutun yhteydessä olleeseen faktalaatikkoon oli koottu polkupyöräilijöitä koskevia liikennesääntöjä. Yksi kohdista kuului: ”Pyöräilijöidenkin pitää väistää oikealta tulevaa liikennettä ja jalankulkijoita.” Kantelussa todetaan, että säännölle ei esitetty mitään kontekstia ja jutusta sai sellaisen kuvan, että sääntö pätisi yleisesti pyörällä liikkuessa. Yleisin pyörän ja auton kohtaamistilanne on kuitenkin kantelun mukaan sellainen, jossa pyöräilijä siirtyy pyörätieltä ajoradalle ja on tällöin väistämisvelvollinen kaikista suunnista tulevaa liikennettä kohtaan. Jalankulkijoita taas koskee väistämisvelvollisuus lähinnä suojatiellä: pyörätietä ylittävällä jalankulkijalla on väistämisvelvollisuus pyöräilijää kohtaan. Kantelun mukaan lehti esitti faktalaatikossaan lain sisällön virheellisesti ja siten, että ohjeen noudattaminen aiheuttaa pahimmillaan hengenvaaran pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Kantelija otti yhteyttä lehden toimitukseen, joka ei kuitenkaan julkaissut korjausta. Toimitus selitti asiaa alkuperäisen jutun tilanpuutteella ja sillä, että kantelussa esiin nostettu jutunkohta oli viittaus Pyöräliiton ja Traficomin laatimiin ohjeisiin. Näissä ohjeissa kyseinen kohta on kuitenkin esitetty kantelijan mukaan oikeassa kontekstissaan: se pätee ainoastaan tasa-arvoisissa risteyksissä ajoradalla pyöräillessä ja pyöräteiden välisissä tasa-arvoisissa risteyksissä. Kantelija lähetti toimitukselle uuden viestin, jossa painotti asian tärkeyttä: ohjeen noudattaminen aiheuttaa vaaraa pyöräilijöille. Lisäksi hän muistutti myös, että aiemmin muualla julkaistutkin tiedot on aina tarkistettava. Kantelija ei saanut jälkimmäiseen viestiinsä vastausta, eikä lehti julkaissut korjausta. Lehti rikkoi kantelun mukaan Journalistin ohjeita ensinnäkin julkaisemalla virheellistä tietoa liikennesäännöistä sellaisen jutun yhteydessä, jossa nimenomaan käsiteltiin virheellisten ajotapojen aiheuttamaa vaaraa. Toiseksi lehti vetosi kantelun mukaan muualla julkaistuun tietoon tarkistamatta sitä: kantelijan mukaan väite jalankulkijoiden väistämisestä on väärin alkuperäisessäkin lähteessä, ja jutussa ohje oli irrotettu alkuperäisestä kontekstistaan. Kolmanneksi kantelussa todetaan, että lehti kieltäytyi julkaisemasta oikaisua, vaikka kyseessä oli lakia ja liikennesääntöjä koskeva virheellinen ohje, jonka noudattaminen aiheuttaa vaaratilanteita. Päätoimittajan vastaus 28.9.2020 Ilkka-Pohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila toteaa vastauksessaan Ilkka-Pohjalaisen katsovan, ettei se ole rikkonut Journalistin ohjeita seuraavin perustein: Pyöräilijöiden pitää väistää oikealta tulevaa liikennettä ja jalankulkijoita. Kantelijan mukaan sääntö pätee vain tasa-arvoisissa risteyksissä ajoradalla pyöräillessä ja pyöräteiden tasaarvoisissa risteyksissä. Kantelija ei kuitenkaan päätoimittajan mukaan kerro, mitä muita mahdollisuuksia jää jäljelle, jolloin väitetyn virheen suuruuden arviointi on hänen mukaansa mahdotonta. Päätoimittaja huomauttaa, että alle 12-vuotiaat saavat pyöräillä jalkakäytävillä ja muut eivät, vaikka heillä olisi autokoulu tai muu ajo-opetus saamatta, joissa opetettaisiin risteyksen ajo-oikeusjärjestys. Päätoimittajan mukaan tieto ei ole välttämättä väärä sen vuoksi, että siitä puuttuu jokin osa. Toiseksi kantelija ei päätoimittajan mukaan kerro, mihin perustuu hänen esittämänsä väite siitä, että yleisin pyörän ja auton kohtaamistilanne on sellainen, ”jossa pyöräilijä siirtyy pyörätieltä ajoradalle”. Kolmanneksi päätoimittajan mukaan on itsestäänselvyys, että suojatietä koskevaa jalankulkijaa on väistettävä. Pyörätietä ylittävällä jalankulkijalla taas on pyöräilijää kohtaan väistämisvelvollisuus. Tämä menee päätoimittajan mielestä jo saivarteluksi ja irtoaa kokonaan alkuperäisestä kantelusta. Ratkaisu JO 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. JO 10: Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu. JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. Ilkka-Pohjalainen käsitteli painetussa lehdessään Vaasan kaupunkiliikenteen vaaranpaikkoja. Jutussa olleeseen faktalaatikkoon oli koottu polkupyöräilijän sääntöjä. Julkisen sanan neuvosto toteaa, että jutussa oli olennainen asiavirhe, joka lehden olisi pitänyt korjata saatuaan siitä kantelijalta pyynnön. Jutussa kerrottiin, että pyöräilijöidenkin pitää väistää oikealta tulevaa liikennettä ja jalankulkijoita. Ohjeen saattoi tulkita pyöräilijää koskevaksi yleissäännöksi, vaikka tosiasiassa se pätee vain tietyissä tilanteissa eli tasa-arvoisissa risteyksissä poljettaessa ajoradalla tai pyöräteillä. Jutusta sai siten todellista yksinkertaisemman kuvan pyöräilijää koskevista väistämissäännöistä. Neuvosto huomauttaa, että tiedotusvälineiden tulee olla erityisen huolellisia käsitellessään turvallisuuteen liittyviä aiheita. Tässä tapauksessa jutussa esitetyn väistämissäännön noudattaminen yleispätevänä saattaisi aiheuttaa liikenteessä vaaratilanteita. Vaikka faktalaatikossa ei voi käydä läpi kaikkia väistämissääntöjä, lukijalla oli syy odottaa täsmällistä tietoa jo siksikin, että juttu käsitteli nimenomaan liikenteen vaaranpaikkoja. Siinä muun muassa todettiin, että polkupyöräilijöiden liikennesäännöt ovat monella autoilijalla ja pyöräilijällä hukassa, mikä aiheuttaa liikenteessä vaaratilanteita. Vaikka jutussa oli virhe, tapauksessa ei kuitenkaan ole viitteitä siitä, että lehti olisi laiminlyönyt aiemmin muualla julkaistujen tietojen tarkistamisen. Lehden lähteenään käyttämissä Pyöräilijän liikennesäännöissä ei ollut neuvoston selvitysten mukaan kantelussa väitettyä kävelijöitä koskevaa virhettä. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Ilkka-Pohjalainen on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtia 8 ja 20 ja antaa sille huomautuksen. LUE KUVAUS JA TÄYTÄ HAKEMUKSESI 20.1.2021 MENNESSÄ OSOITTEESSA: keskisuomalainen.com/rekry Rekrytoimme jälleen yli 100 kesäsijaista toimituksiimme ympäri Suomea! ETSIMME SUOMEN PARASTA JOURNALISMIA Kuka on edistänyt hyvää journalismia Suomessa vuoden 2020 aikana? Ehdota palkinnon saajaa viimeistään 31.12.2020 osoitteessa suurijournalistipalkinto.fi. Palkintolautakunta valitsee saamiensa ehdotusten joukosta kolme voittajaehdokasta palkintoluokkiin Vuoden juttu, Vuoden journalistinen teko, Vuoden journalistinen pomo ja Vuoden journalisti. Palkinnot jaetaan suorassa lähetyksessä YLE TV1-kanavalla keskiviikkona 10.3.2021. Seuraa meitä Facebookissa Suuri Journalistipalkinto ja Twitterissä #SJP2020. suurijournalistipalkinto.fi Ehdota vuoden 2020 parasta journalistia, juttua, journalistista pomoa tai tekoa.
PALSTAT SuomenLehdistö 8/2020 23 STT Kimmo Laaksonen on nimitetty toimitusjohtajaksi. Laaksosella on kattava kokemus mediaalalta sekä myynti-, markkinointija johtotehtävistä. Hän on toiminut aiemmin esimerkiksi Kärkimedian toimitusjohtajana. Suomen Tietotoimiston toimitusjohtajana toimi ennen Laaksosta vuodesta 2018 Kimmo Pietinen, joka lopettaa sovitusti STT:n toimitusjohtajana vuodenvaihteessa. Satakunnan Kansa Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Veera Reko on valittu monimediatoimittajaksi. Hän työskentelee uutistoimituksessa. Reko on aiemmin työskennellyt toimittajana Alasatakuntalehdessä. Yhteiskuntatieteiden kandidaatti Meri Suominen on valittu monimediatoimittajaksi. Hän työskentelee uutistoimituksessa. Suominen on aiemmin työskennellyt Satakunnan Kansassa, Lännen Mediassa ja freelancetoimittajana. Kuva-artesaani Joonas Salli on valittu monimediakuvaajaksi. Hän toimii äitiyslomasijaisena. Salli on aiemmin työskennellyt Satakunnan Kansassa kuvatoimituksen ja sisältömarkkinoinnin tiimissä. I-Mediat Oy Tietoja sähköalan insinööri Niklas Meyer Pietarsaaresta on aloittanut marraskuussa digikehityksessä palveluarkkitehtina. Meyer on työskennellyt aiemmin muun muassa Nokialla ohjelmistospesialistina, projektipäällikkönä sekä ratkaisuarkkitehtinä. Tietotekniikan FM ja farmaseutti Petra Puumala on aloittanut lokakuussa digikehitystiimissä web developerina. Puumala on toiminut aikaisemmin muun muassa apteekin verkkokaupan kehitystehtävissä. Anne Isojärvi on nimitetty jakeluasiantutijaksi marraskuun 2020 alusta lähtien. Hänen päätehtävänään on paperilehden jakeluja koskevat muutostyöt. Lisäksi hän toimii asiantuntijana jakelujen kehittämiseen liittyvistä muutosvaatimuksissa ja niiden käytäntöön viemisessä. Ilkka-Yhtymä Oyj Merja Halmesmäki-Varto on nimitetty lokakuun alusta lähtien HR-asiantuntijaksi. Hän osallistuu koko yhtymän henkilöstöja palkka-asioiden hoitoon ja kehittämiseen sekä tukee esimiehiä työsuhteen eri vaiheissa. Tehtäviin kuuluu myös HR-prosessien kehittäminen. Iltalehti Jarno Liski on nimitetty toimittajaksi Iltalehden talouden ja politiikan toimitukseen. Liski on työskennellyt Yleisradiossa ja kirjoittanut juttuja muun muassa Suomen Kuvalehteen, Seuraan ja Iltalehteen. Mediatalo Keskisuomalainen VTM Sari Mikkonen-Mannila on nimitetty ammattilehtija asiakasviestintäliiketoimintayksikkö Omnipressin uudeksi toimitusjohtajaksi. Mikkonen-Mannila siirtyy tehtävään A-lehdiltä. Hän on toiminut viimeiset kolme vuotta johtajana ja johtoryhmän jäsenenä kasvumarkkinointitoimisto Generossa, joka on osa A-lehdet-konsernia. Aiemmin hän on toiminut markkinointijohtajana HJK:ssa sekä suunnittelijana, luovana johtajana ja partnerina perustamassaan mainostoimisto Skandaalissa. Kemi-Tornio Karoliina Marttala on nimitetty päätoimittajaksi. Hän siirtyy tehtävään Yle Kemin palveluksesta. Hän on työskennellyt aiemmin Pohjolan Sanomissa ja LounaisLapissa. Viitasaaren Seutu Mari Waali on nimitetty päätoitoimittajaksi. Hän on lehden pitkäaikainen toimittaja. Piia Saarenketo on nimitetty vakituiseksi toimittajaksi. Anni Lintula kehittää nyt A-lehtien yritysasiakkaiden markkinointiviestintäja mainosratkaisuja. ANNI LINTULA on tehnyt pitkän uran A-lehdillä. Hän on edennyt Demin toimittajasta Demin päätoimittajaksi, sitten yhtiön nuorten medioiden liiketoimintavastaavaksi ja liiketoimintajohtajaksi. Hiljattain hän aloitti A-lehtien B2B-liiketoiminnan johtajana ja yritysasiakkuuksien luovana johtajana. – Minua on aina kiinnostanut median tulevaisuus, ja nuorten kohderyhmän kautta on ollut aitiopaikka seurata, miten mediankulutus ja sisältömuodot kehittyvät, Lintula sanoo. Näistä näkemyksistä hänelle on paljon hyötyä uudessa roolissaan. Lintulan vastuulla on nyt kehittää A-lehtien yritysasiakkaille entistä monipuolisempia ja kokonaisvaltaisempia mainosratkaisuja. Hyväksi esimerkiksi onnistuneesta kampanjasta Lintula ottaa tänä vuonna ilmestyneen, Ina Mikkolan kirjoittaman ja Into Kustannuksen kustantaman Runkkarin käsikirjan. A-lehdet rakensi kirjan ympärille kampanjan, jonka tavoitteena oli lisätä kirjan tunnettuutta nuorten keskuudessa. Aluksi tehtiin nuorten media Demin avulla kyselytutkimus, jossa selvitettiin nuorten näkemyksiä itsetyydytyksestä, pornosta ja seksistä. Osa aineistosta päätyi materiaaliksi kirjaan. Sen pohjalta luotiin myös Youtubeja Instagram-kampanjat. – Kyselytutkimuksen ideana oli sitouttaa kohderyhmä kirjaan jo ennen sen ilmestymistä, Lintula sanoo. Hän arvioi, että markkinointiratkaisut, joissa yleisö otetaan aktiivisesti mukaan alusta lähtien, lisääntyvät jatkossa entisestään. A-lehtien B2B-tiimiin kuuluu parikymmentä henkeä, ja tämän päälle tulevat A-lehtien noin 50 vaikuttajaa. Lintula sanoo, että vaikuttajamarkkinointi ei ole enää erillinen saarekkeensa, vaan vaikuttajia hyödynnetään erilaisissa kampanjoissa tilanteen ja tarpeen mukaan. Olennaista on nimenomaan markkinointiratkaisujen monipuolisuus. A-lehdissä on hiljattain ryhdytty tuottamaan esimerkiksi podcasteja. – Tarve nousi siitä, että yleisöjen ja sisältömuotojen trendeissä audio ja äänisisällöt korostuvat tosi vahvasti. Podcastien yhteydessä on myös luontevaa toteuttaa markkinointiviestintää omille yritysasiakkaillemme. Janne Arola Kokonaisvaltaista markkinointia Anni Lintula uskoo sellaisten markkinointiratkaisujen yleistyvän, joissa yleisö otetaan alusta lähtien aktiivisesti mukaan. > 15.1.2021 klo 12–14:30. Itsenäisten iltapäivä, webinaari. Konserneihin kuulumattomien kaupunkija paikallislehtien tapaaminen. Iltapäivä koostuu alustuksista ja keskusteluista. > 28.1.2021 klo 15:00. Mediapäivän webinaari: Median menestystekijät digiympäristössä. Pääesiintyjä on yhdysvaltalainen journalisti, professori Jeff Jarvis. Webinaari on maksuton. JOHANNA MYLLYMÄKI / A-LEHDET uu si in te ht äv iin Tiedot nimityksistä voi lähettää osoitteeseen suomen.lehdisto@ sanomalehdet.fi Lisätietoa: www.sanomalehdet.fi/ tapahtumat Sanomalehtien Liitossa tapahtuu MEDIA-ALAN OMA LEHTI P äätoimittaja: Riikka Virranta. Tuottaja: Janne Arola. Taitto: Riikka Virranta, Janne Hulkkonen. Toimitus: Eteläranta 10, 00130 Helsinki. Puhelin: (09) 228 77 300. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi. Suomen Lehdistö verkossa: www.suomenlehdisto.fi. Julkaisija: Sanomalehtien Liitto ry / Tidningarnas Förbund rf. Ilmestyminen: 90. vuosikerta. 8 numeroa vuodessa. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: sl@sanomalehdet.fi. Tilaushinnat 2020: kestotilaus 104 euroa / vuosi (sis. alv 10 %), määräaikainen tilaus 110 euroa / vuosi (sis. alv 10 %), määräaikainen opiskelijatilaus 39 euroa / vuosi (sis. alv 10 %). Tilaushintaan sisältyy digilehti. Maksettua tilausmaksua ei palauteta, kun tilaus irtisanotaan. Määräaikainen tilaus ei jatku tilausjakson päätyttyä ilman erillistä ilmoitusta. ISSN: 0039-5587. Ilmoitukset: Timo Järvenpää, puh. 0400 242 131, timo.jarvenpaa@parnet.fi. Painopaikka: Botnia Print, Kokkola. Suomen Lehdistön tekemiseen on käytetty Kopioston keräämiä kopiointikorvauksia. SuomenLehdistö Ilmestysmispäivät 2021 Nro Ilmestyy Aineistot 1 3.2. 22.1. 2 17.3. 5.3. 3 21.4. 9.4. 4 7.6. 21.5. 5 18.8. 6.8. 6 22.9. 10.9. 7 27.10. 15.10. 8 8.12. 26.11.
Suomen Lehdistö uudistuu 2021 Tilaa entistä terävämpi lehti nyt osoitteessa suomenlehdisto.fi Annamme konkreettisia eväitä uutismedian kehittämiseen. Kaivamme toimivia käytäntöjä myös ulkomailta. Tartumme alan puheenaiheisiin. 39 € / vuosi 24_Takakansi.indd 24 24_Takakansi.indd 24 3.12.2020 20.05 3.12.2020 20.05