t 4 ammisto 2014 Tabletit opetuksen avuksi s. 6 -Kartanonkoski Pa k k a l a y l ä s tö k i r ko n k y l ä ko i v u h a k a www.tammisto-lehti.net www.facebook.com/tammistolehti näyttelijä sari siikanderilla vauhtia riittää s. 5 KartanonKosKen perhekahviloissa viihdytään s. 3
2 Viinan ja viron kirot Suomalainen alkoholipolitiikka on kuin kiikkulauta. Toisessa päässä ovat haitat ja toisessa verotulot. Pelkästään alkoholin aiheuttamien kustannusten todellinen hinta on vaikeasti arvioitavissa. Verotulot näkyvät tilipäätöksissä. Nuorison alkoholin käyttö on viime vuosina vähentynyt, mutta alle 18-vuotiaillehan ei olisi lain mukaan saanut koskaan myydä tai välittää alkoholia. Ikääntyneet ihmiset nauttivat alkoholia enemmän kuin takavuosina. Toivon liiton jäsenistä ei juuri ole havaintoja. Ehdottomasta raittiudesta olen viime aikoina kuullut vain entisten urheilujohtajien maineikkaassa Marbella Sporting Clubissa, joka kokoontuu viikoittain Olympiastadionin kahviossa. Puheenjohtajan 70-vuotislahjaksi ei sallittu shampanjapulloa. Ratista kärähtää 60 - 70 henkilöä vuorokaudessa. Monet heistä jäävät kiinni monta kertaa vuodessa. Luku on pienentynyt tehostuneesta valvonnasta huolimatta. Kymmenkunta vuotta sitten toteutettu verouudistus alensi hiukan hintoja. Se vaikutti vähentävästi Tallinnasta rahtaamiseen. Ralli kuitenkin jatkuu. Auton peräkonttiin voi lastata sen verran kuin omat voimat sallivat. Määristä päätellen vaatimattomatkin perhejuhlat ovat kuin pohjalaiset kruununhäät. *** Uusi virkamiesten kehittelemä malli estäisi keskioluen myynnin kello 18:n jälkeen. Sitä on pohjoismaissa kokeiltu ainakin Islannissa ja Norjassa. Muistan kun viinan myynti sallittiin Islannissa viikonloppuisin sunnuntaisin kello kahdentoista jälkeen. Jo 15 minuuttia myöhemmin ympärikännissä olevia asiakkaita kieriskeli ravintoloiden portaissa. Suomessa kieltolaki, joka kumot- tiin 5.4.vuonna 32 kello 10, lopetti valtavan salakuljetuksen ja sulki salakapakat. Tietenkin nykyisen hallituksen suunnitelma vähentäisi alkoholin myyntiä. Verotuloista viis. Kuinka monta kauppaa, kioskia ja huoltoasemaa jouduttaisiin sulkemaan, sitä ei ole haluttu arvioida. Kun useimmissa Euroopan maissa alkoholia myydään silloin ja siellä, missä sitä kaivataan, suomalaisten ja etenkin päättäjiemme itsetunto on edelleenkin kovin heikko. Valtioneuvos Johannes Virolainen ihasteli kerran sitä, että Lammin Alkossa myytiin juustoja. Kun kysyin, miksei tämä raittiusmies sitten hyväksy sitä, että juustokaupassa myytäisiin viinaa, hän pyysi unohtamaan koko kysymyksen. Mutta enpäs unohtanutkaan. Kun sanomalehtien arvolisäveroa rukattiin lisätulojen hankkimisessa, nyt surkutellaan lehtien lakkauttamisia, Itellan asiakkaiden hupenemista ja työttömyyden lisääntymistä ja jopa Suomen suurimman, Eduskuntataloa suuremman lehtitalon myymistä ulkomaisiin taseisiin. Vantaallakin asuu henkilöitä, jotka voivat vaikuttaa näihin asioihin. Vai onko hallitus sulkenut rivikansanedustajien suut? MARTTI HUHTAMÄKI Letterbox Mediat Toimitus Puh. 041-7540305 Aineistojen toimitusaika Ilmoitusmyynti Työstettävä aineisto viimeistään ilmestymistä edeltävänä maanantaina klo 12. Sovittu valmisaineisto viimeistään ilmestymistä edeltävänä tiistaina klo 12. Kari J. Mattila Puh. 050-5635462 Pekka Särkisilta Puh. 050-5553252 Riippumaton paikallislehti. Jaetaan kotitalouksiin, liiketilohin ja konttoreihin. Nina Palomäki puh. 045-1644314 Jakelu Pentti Sirviö Letterbox p. 050 408 2082 Puh. 045 261 0260 Anki Kejo Puh. 045 8653130 (Prismakeskus, Emotion) Rantakatu 5, 04400 Järvenpää Puh. (09) 872 0649 (Prismakeskus, Emotion) Unikkotie13, 01300 Vantaa Puh. 050 383 4545 (Prismakeskus, Emotion) Kauppakaari 2, 04200 Kerava Puh. 050 437 0727 TM-TESTIVOITTAJA! ContiPremiumContact TM 5 Monisävyvärjäykset alkaen 93,05€ ”Continentalin pito on märällä kelillä hyvä ja erityisesti ajo-ominaisuudet ovat upeat. Se on myös mukavan hiljainen. Continental on lähes täydellinen paketti huippuominaisuuksia kaikissa olosuhteissa” TEKNIIKAN MAAILMA 5/2014 ww w.t m n e t .f i EUROOPPALAINEN LAATURENGAS SPORTIVA, 4 KPL ASENNETTUNA ESIM. 175/65R14 288€ 205/55R16 400€ 225/45R17 457€ KOIVUHAKA TIKKURILANTIE 98 09-3299 0346 TUUSULA-JUSSLA HAARAKAARI 45 09-3299 0339 TERVETULOA: AVOINNA ARK. KLO 9-17 KESÄRENKAAT SAAPUNEET! sisältäen arkikampauksen A ORTILL S-ETUK A! T BONUS WWW.RENGASMAAILMA.FI Kuvan hiukset: Salon Klipsi Ota tämä mainos mukaan! Saat 10 € lisää, kun myyt yli 100 € arvosta kultaa. AVAA KOTIOVI KAUTTAMME Edullista ja luotettavaa kiinteistönvälitystä Mikäli harkitset kotisi myyntiä niin, Soita p.09-8366500 info@kotiovi.com Välityspalkkiomme 2,9%+alv(24%)=3.59%/ TARJOUS Ostamme kultaa ja hopeaa Leppävaara: Läkkisepänkuja 2, ma-pe 9.30-17 Tikkurila: Tikkuraitti 18, ma-pe 9-17 KultaRahak si voitti Helsin gin Sanomien Hintaverta ilun! Minimi 1800€+alv(24%)= 2234€ Välityspalkkiomme lasketaan kohteen myyntihinnasta KOTIOVI LKV Keltamotie 6, 01300 Vantaa www.kotiovi.com Osallistu arvontaan ja voita kilo puhdasta kultaa! Kilpailuaika 21.10. 2013- 30.5.2014. K-18. Säännöt ostopisteiltämme.
3 Perhekahvilassa leikitään, kahvitellaan ja ollaan yhdessä! Mannerheimin Lastensuojeluliitto järjestää monenlaisia tapahtumia, kursseja ja kokoontumisia etenkin lapsille ja lapsiperheille. Kartanonkoskella sijaitsevat perhekahvilat ovat yksi esimerkki MLL:n toiminnasta. Äitiys- tai isyysloman viettäminen kotona saattaa aiheuttaa samanhenkisen seuran puutetta monille vanhemmille, mutta ainakaan Kartanonkoskella ja lähiympäristössä ei äiti- ja isäseurasta ole puutetta. Siitä pitävät huolen MLL:n perhekahvilat ja niitä vetävä Marica Lonka. –Meillä on kolme perhekahvilaa Kartanonkoskella. Ensimmäinen perhekahvila perustettiin vuonna 2011, toinen 2012 ja kolmas viime syksynä. Jälkimmäisin toimii iltaisin ja muut päivisin. Yhteensä MLL:llä on kuusi perhekahvilaa tällä alueella, Lonka selvensi. Kahvila on saanut kävijöitä Kartanonkosken lähistöltä, esimerkiksi Tammistosta ja Pakkalasta. Keskimäärin kahvilassa käy viidestä kahdeksaan perhettä per kerta, riippuen teemasta. Parhaimmillaan perheitä on kuitenkin ollut jopa parikymmentä. –Viime vuonna 86 kokoontumiskerran aikana kävi 877 aikuista ja 968 lasta. Kahvilassa leikitään, kahvitellaan ja edetään erilaisten teemojen mukaan, esimerkiksi askartelun, naamiaisten, leivonnan, laulamisen, pelaamisen tai lapsen kehitykseen liittyvien teemapäivien mukaan. –Paikka toimii vertaistukikanavana; siellä on mahdollisuus keskustella muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa lapsen hoidosta ja haasteista. Kahvilassa myös jaetaan hyviä vinkkejä ja kierrätetään vaatteita ja leluja, Lonka luettelee. Kaikki ovat tervetulleita kahvilaan, joskin yleisimmin kävijät ovat niitä, jotka ovat joko äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Myös isyysvapaalla olevat isät käyvät perhekahvilassa. - Iltakahvilassa käyvät työssäkäyvät perheet. Töihin palanneet kaipaavat yhtä lailla vertaistukea ja kohtaamispaikkoja. Myös isommat lapset osallistuvat iltakahviloihin, joissa on mielenkiintoisia teemailtoja, kuten leffaillat, askartelut ja leipomiset. Lapset tulevat leikkimään tuttujen kavereiden kanssa ja oppimaan uusia taitoja. –Olemme saaneet hyvää ja kehittävää palautetta RUOKAAN HYVÄT RAAKA-AINEET, KOKILTA ON POISSA PAINEET. Chef Wotkin’s palvelutiskit PRISMA ITÄKESKUS Vanhanlinnantie 1, 00900 HKI Puh. 010 766 8912 S-MARKET SOKOS HELSINKI Postikatu 2, 00100 HKI Puh. 010 766 1047 Lihatukku Veijo Votkin Oy TEHTAANMYYMÄLÄ Vanha talvitie 8, 00580 Helsinki Puh. (09) 774 33 477 avoinna ma-pe 7-18, la 7-15 tehtaanmyymala@votkin.fi www.votkin.fi muun muassa perheille sopivista aukioloajoista, monenikäisten lasten palvelemisesta, kävijöiden kuuntelemisesta ja siitä, että olemme ottaneet kävijät mukaan toiminnan kehittämiseen ja ohjelman suunnitteluun. Lonka kokee Kartanonkosken mahtavaksi paikaksi kahvilan pitämisen kannalta. Parasta on nuorisotalon hyvä varustelu ja keskeinen sijainti, jossa myös vauvojen on turvallista nukkua päiväunet ulkosallakin sadesuojan kera. Kahvilassa vuodesta 2012 saakka käynyt, tammistolainen Kukka-Maria, on myös samaa mieltä. –Kartanonkoski-Tammiston palvelut yleensäkin ovat hyvät ja monipuoliset, täällä on kaikki mitä lapsiperhe-elämältä vaaditaankin. Palvelut ovat lähellä, mutta kui- tenkin löytyy luontoa ja omaa rauhaa. Päivähoitopaikkoja tosin tarvittaisiin lisää, ainakin näin olen ymmärtänyt. Kahden lapsen äiti on tyytyväinen myös uusiin, myöhään illalla saakka auki oleviin ruokakauppoihin ja etenkin neuvolaan, joka on hänen mielestään huippuluokkaa. –Toimintaa ja palveluita on paljon, mutta ehkä niihin kaipaisi lisää selkeyttä ja yhtenäisyyttä. Kukka-Maria kokee kahvilan vahvasti omaksi paikakseen ja hauskoja muistoja on kertynyt parin vuoden ajalta. –Hauskin muisto on varmaankin Halloween-juhlat, joissa olimme pukeutuneet noidiksi, kissoiksi ja muiksi teemaan sopiviksi hahmoiksi.
4 Kehystä kasvosi oikein Jaakko Selinin vinkit silmälasien valintaan Unohda värirajoitteet Oletko kapeakasvoinen kuin Helena Karihtala vai onko sinulla Katja Ståhlin nenä? Jaakko Selin kertoo kehysten valitsemisen pääsäännöt, ja vinkkaa julkkisesimerkkien avulla minkälaiset lasit sopivat kullekin kasvotyypille. Tarkista omasi! Tämän jälkeen onkin sitten kyse enää tyylistä, väreistä ja trendeistä. Selinin mukaan värirajoitukset kannattaa hylätä heti kättelyssä. – Erilaisia sävyjä on lukematon määrä, toiset taittavat lämpimään ja toiset kylmään. Vain kokeilemalla selviää sopiiko joku väri itselle. Moni kokee kehysseinän edessä seisomisen turhauttavaksi. Valinnanvaraa tuntuu olevan jopa liikaa, eikä eroa eri kehysmallien välille ole helppo tehdä. Kehysten värin voi valita esimerkiksi niin, että se täsmää omien silmien väriin tai vaihtoehtoisesti hakemalla voimakasta kontrastia. – Uusien kehyksien hankkiminen on iloinen asia! Ennen soviteltiin hattuja ja nautittiin lookin muuttumisesta asustetta vaihtamalla, se sama asenne pitäisi nyt siirtää silmälasiostoksille, nauraa Synsamin Tyylipäivä-kiertueelta tavoitettu muoti- ja matkailutoimittaja Jaakko Selin. – Ei ole vahinko, että vihreät kehykset sopivat upeasti punatukkaisille, Selin vinkkaa. Selinin mukaan optikkoliikkeeseen suunnatessa on tärkeää muistaa kolme perussääntöä. – Ensimmäiseksi, silmän tulee osua linssin keskelle tai aavistuksen keskitason yläpuolelle. Yläkaari ei saa tulla kulmakarvojen kohdalle eikä tilaa tarvitse jättää ylen määrin alapuolellekaan. Silmän tulisi olla myös sivusuunnasta katsottuna keskellä linssiä, Selin neuvoo. Seuraava sääntö on, että kehykset eivät saisi olla liian leveät tai kapeat. Oikean kokoiset kehykset tunnistaa siitä, että ne eivät yllä ohimoilta liikaa yli kasvojen ja eivät ole leveämmät kuin kasvojen levein kohta. Liian pienet kehykset puolestaan kinnaavat ohimoihin tehden niihin jopa urat. ti kehysten ja nenän välinen alue. Viimeinen sääntö on, että kehyksen nenäsillan alle ei saa jäädä tyhjää tilaa. Sopivat silmälasit lepäävät nenällä Sopivat kehykset koskettavat ihoa vain nenän kohdalta sekä korvien takaa, mutta eivät nojaa poskipäihin. Silmälasien istuvuuteen vaikuttaa erityises- – Lasien pitäisi levätä nenän päällä. Jos nenän malli ei tätä salli, kannattaa valita nenätyynylliset lasit, Selin kertoo. Selinin mukaan optikkoliikkeessä voi hyvin kokeilla vaikka kaikkia tarjolla olevia kehyksiä. – Se vie viisi sekuntia per lasit, ja on ehdottomasti sen arvoista. Kehyksiä voi kokeilla myös netissä virtuaalisen sovituspalvelun avulla. Siinä kehykset sovitellaan oman valokuvan päälle, Selin vinkkaa. Kevät on ajoissa, katsastustarjous 29 Tikkurilan ja Ilolan katsastusasemalla OLE SINÄKIN! Tuo vanhat kesärenkaasi meille maaliskuun aikana, niin vaihdamme uudet tilalle ennakkohinnoin. Hinnat sisältävät asennustyöt, tasapainotuksen ja allelaiton valitsemanasi ajankohtana 15.3 - 15.5.2014 Kaupanpäälle teemme vielä aurauskulmien tarkastuksen. Lisäksi rahoitus 0% korolla ilman muita kuluja. 195/65R15 205/55R16 225/45R17 225/40R18 PIRELLI GOODYEAR 375 € 450 € 650 € 700 € 375 € 490 € 650 € 720 € Henkilö- tai pakettiauton määräaikaiskatsastus Tarjous voimassa 31.3. saakka TIKKURILA Tikkurikuja 1 00750 Helsinki Puh. 029 001 8700 ark. 9-18, la. 9-14 ITÄ-HAKKILA Mittatie 27 01260 Vantaa Puh. 09 741 50010 ark. 8-18 ILOLA Laaksotie 33 01390 Vantaa Puh. 0400 183 369 ark. 9-17 Porttisuontie 11 (Vantaan Ikean vieressä)
5 Sari Siikanderilla riittää vauhtia UIT:ssa! Sari Siikander on valtakunnallisesti tunnettu, pitkän linjan näyttelijä, joka työstää innokkaasti uutta projektia UIT:ssa, eli Uudessa Iloisessa Teatterissa. Uusi projekti on nimeltään Ilosofian oppitunti, joka sisältää pilke silmäkulmassa tehtyjä musiikkinumeroita ja sketsejä. –Ilosofian oppitunneissa on mukana viisi näytteljää, joista kaikki pääsevät tekemään erilaisia hahmoja. Itse saatan päästä tekemään hahmoja kuusivuotiaan lapsen ja Jutta Urpilaisen välillä, Siikander kertoo innostuneena. - Meille ei ole tärkeää se, että pääsemme isoihin lööppeihin lehtien kanteen, vaan se, että käsittelemme ajankohtaisia asioita, ilmiöitä ja ihmisiä suurella lämmöllä ja rakkaudella. Vaikka UIT:lla on ollut vaiherikas historia ja jossain vaiheessa koko toiminta uhkasi loppua, eivät teatterilaiset ole antaneet sen masentaa itseään siitäkään huolimatta, että paikka vaihtui Linnanmäeltä Hakaniemen areenanäyttämölle. –Meillä on ollut loistavia näytöksiä edellisinä vuosina ja olemme lunastaneet paikkamme täällä. Revyy vaan paranee emmekä anna periksi! Sari Siikander on innolla mukana UIT:ssa ja odottaa malttamattomana kevätrevyytä. 6 Nykyaikainen ladattava LED-työvalaisin 10 litraa C15-2 valaisin on päivitetty versio teholedeillä varustetusta huippusuositusta C15 Compact valaisimesta. - Klassinen muotoilu, kumimainen pinnoite - Kestävä ja vedenpitävä (IP65) - Vyöpidike - Magneetti - 2 x teholedit UIT:n näytöksille löytyy paljon katsojia, jotka ovat sitä mieltä, että kevät ei ala eikä vappu tule ennen kuin on käyty katsomassa kevätrevyy. - Monet ovat tosin hämmästelleet sitä, että täältäkö meidät nykyään löytää, mutta meillä on myös lukuisia kanta-asiakkaita, jotka ovat saattaneet käydä katsomassa näytöksiämme ensimmäistä kertaa lapsena ja tulevat nyt paikalle omien aviopuolisoidensa kanssa, Siikander naurahtaa. UIT:n revyyt ovat selvästi työpaikkoja, joihin halutaan muiden teatterilavojen ohella ja teatterikorkeakoulun hakutilastotkin kertovat omaa kieltään näyttelijäntyön suosiosta. Siikander valmistui itse TeaKista vuonna 1994 ja antaa oman neuvonsa näyttelijänurasta haaveileville: –TeaKiin pyrkivien on tärkeää muistaa se, että sinne haetaan opiskelijoita, jotka opetetaan näyttelijöiksi. Tärkeää on myös uskaltaa olla oma itsensä eikä antaa periksi helpolla! Lopuksi Siikander lähettää terveisensä lehden lukijoille: - Ilosofistisia kevään odotusta, tervetuloa maakuntamatkalle Helsinkiin ilosofisiin tunnelmiin! Parhaat tarjoukset! 114-T10S 297-50-C15-2 37 50 OBD II testauslaite Suomenkielinen valikko. OBD II ja EOBD testauslaite. Vikakoodien luku ja nollaus. Hakee auton valmistenumeron (VIN) vm. 2002– uudemmissa ajoneuvoissa. Sopii vm. 1996– uudempiin ajoneuvoihin, joissa 16-pinninen OBD-liitin. Kaikki ominaisuudet eivät käytössä vm. – 2002 vanhemmissa ajoneuvoissa. 2002– jälkeen yhteensopiva lähes kaikkien ajoneuvojen kanssa. Sormikas Synteettinen ja vettähylkivä pu/nylon- huomiokäsine lämpimällä fleecevuorella. Allergia-, kromi- ja silikonivapaa. Koko Tuotekoodi 10 929-1002 11 929-1003 UUTUUS Automaattinen akkuvaraaja 8 A, 6 / 12 V. 945-70108 290-A1-T40 3690 5 90 Niittytie 27 A 01300 VANTAA puh. 09-823 5240, 09-823 5241 Avoinna Ma-Pe 08.00-18.00 La 09.00-13.00 /pr 32 90 Tarjous voimassa 31.3.2014 saakka tai niin kauan kuin erää riittää.
6 Tabletit opetuksen apuna Tabletit, älypuhelimet ja kannettavat tietokoneet ovat nykyään arkipäivää peruskoululaisille ja lukiolaisille. Koulussa niiden käyttö on kuitenkin vielä alkutaipaleella ja opetus hoituu edelleen perinteisin menetelmin. Mikä sähköisen opetuksen käyttöönotossa tökkii ja mitä hyötyä uusista menetelmistä on? Yksi työtapa muiden joukossa. Antaa uudenlaisia mahdollisuuksia oppituntien rakentamiseen. Alun huolien jälkeen kaikki on sujunut hyvin. Käyttöä pitäisi ehdottomasti lisätä, jos se antaa opiskelulle lisäarvoa. Tällaisia mielipiteitä sähköisistä opiskelumateriaaleista on opettajilla, jotka ovat käyttäneet niitä omilla tunneillaan. Joissain kouluissa tabletteja, vastauslaitteita, läppäreitä ja muuta älytekniikkaa onkin jo otettu käyttöön, mutta toisissa uutta tekniikkaa vierastetaan yhä. käyttöisyyttä, joka myös lisää opettajien motivaatiota. palautteen saanti ja erilaiset työskentelytavat. - Raha-asioidenkaan ei pitäisi olla esteenä, sillä päätelaitteiden ja materiaalien yhteenlasketut kustannukset ovat hyvin lähellä perinteisten oppimateriaalien kustannuksia. - Ennakkoluulottomuus on kaiken oppimisen perusta, ja sillä asenteella myös koulujen kannattaa tutustua sähköiseen oppimiseen. Kokeilemalla, tekemällä pilottihankkeita ja vaikka valjastamalla yhden luokan testiporukaksi saa hyvän käsityksen siitä, miten materiaalit toimivat käytännössä, Utriainen neuvoo. ”Teknistä rajoitetta ei ole” Mitä sähköinen opiskelu sitten vaatii käytettäviltä laitteilta ja yhteyksiltä? Liiketoiminnan kehitysjohtaja Jarkko Utriainen DNA:lta listaa tärkeimmiksi vaatimuksiksi helppokäyttöiset laitteet sekä riittävän hyvät verkkoyhteydet. - Sekä oppilailla että opettajilla pitää olla käytettävissään oikeat laitteet ja hyvät verkot niin koulussa kuin kotonakin, jotta ketju ei katkea ja oppiminen keskeydy, Utriainen sanoo. - Saman kunnan alueella voi olla hyvin erilaisissa vaiheissa olevia kouluja. Sähköisen opetuksen käyttöönottoon ei ole tullut yleistä kehotusta, joten koulut toimivat tässä suhteessa aika itsenäisesti, toteaa toimitusjohtaja Oskari Lehtonen Tablettikoulusta. - Langattomien verkkojen suhteen tilanne on vielä hiukan kirjava, mutta operaattorit rakentavat koko ajan laajempaa peittoa. Joissain kouluissa on myös käytössä WLAN-verkko. Teknistä rajoitetta sähköisten oppimateriaalien käyttöönotolle ei siis pitäisi olla. Yleisimpinä ongelmina pidetään opetuksessa käytettävien laitteiden puutetta ja toisaalta myös opettajien kiinnostuksen puutetta. Lehtonen pitää yhtenä ratkaisuna käyttöön otettavien sähköisten materiaalien helppo- Sähköisten oppimateriaalien käyttöönoton puolesta puhuvat sen tarjoamat erikoisominaisuudet, esimerkiksi äänen ja videon liittäminen materiaaleihin, muistiinpanotoiminnot, nopea Tarjous! Applaws Jelly ateriapussit 70g Herkullinen Applaws Jelly pussiateria on lihainen täysravinto kissalle. Sisältää vain luonnollisia, puhtaita ainesosia, korkealaatuinen liha pääraaka-aineena. (norm. 1,35€) Ei sisällä keinotekoisia makuaineita, väriaineita eikä Tarjous on voimassa lisäaineita. Lihapitoisuus 15.3.2014 saakka tai niin takaa korkeat tauriini ja argikauan kuin tuotteita riittää niini pitoisuudet, jotka ovat kissalle välttämättömiä. 6 maistuvaa makua: Tonnikala, Tonnikala+Makrilli, Tonnikalan+Lohi, NYT! 1,15€ TERVETULOA! Broileri+Broilerin maksa, Broileri+Naudanliha, Broileri+Lammas saakka. KORSO, VANTAA öllä Lämm lesi! Merikotkantie 2 il ik m 01450 Vantaa Lem Avoinna: Ma-Pe 10 - 18 La 10 - 16 p. 09 857 4871 Kukkia iloon, suruun, juhlaan ja arkeen Koivuhaan liikekeskus Kuriiritie 23-25 p. 044 585 8887 Avoinna: Ma-To 10-18, Pe. 10-19 MaLa. 9-16, Su. suljettu www.kukkia.net Myös verkkokaupasta kotiovelle Koivuhaan Kukkakauppa Oy SÄILYTÄ ARVOKKAAT MUISTOSI Tuo KAITAFILMISI, KOTIVIDEOSI tai DIAKUVASI Studio Ruusuun 28.2. mennessä niin saat digitointihinnoistamme 20% alennuksen! 31.3. Siirrämme laadukkaasti DVD:lle mm.: -8 ja 16 mm kaitafilmit (myös äänelliset) -itsekuvatut kotivideot: VHS, SUPER-VHS, SUPER-VHS-C, VHS-C, Video 8, Digital-8, 8mm, Hi8, MiniDV (HDV), MicroMV, Betamax, Betacam, U-matic, videot muistikortilta tai kiintolevykameralta -kehystetyt diakuvat (5x5 cm kehys) -C-kasetit ja kelanauhat CD:lle (itse äänitetyt omaäänitteet, ei musiikkia) nnit Digitoi Toimitamme kaitafilmityöt hienoissa koteloissa asiakkaan kaitafilmeistä poimittuine kuvineen. Myös valikot alkutekstit ja DVD:n pinnan tulostus kuuluvat hintaan. Hinnasto ja lisätietoa: www.kaitafilmi.net Studio Ruusu • Korsontie 7 • 01450 • Vantaa • 09 872 6947 Avoinna: Maanantai: 10.00-18.00, Tiistai - Perjantai: 10.00-17.30 www.studioruusu.fi
7 -Nuorten lukuinnon lopahtaminen harhaluulo Hyviä tarinoita halutaan aina lukea Jo vuosia on arveltu, että nuoret lopettavat kirjojen lukemisen, kun kirjat joutuvat entistä enemmän kilpailemaan ajasta muiden vapaa-ajanviettotapojen kanssa. Tilastot kuitenkin paljastavat, että lasten- ja nuortenkirjojen myynti ei ole hälyttävästi romahtanut. Myös äidinkielen opettaja uskoo kirjan pitävän pintansa tulevaisuudessakin. Lasten- ja nuortenkirjojen myynti on pysytellyt viime vuodet tasaisena. Kustantajien myyntitilastojen mukaan lapsille ja nuorille suunnattujen kirjojen kokonaismyynti muun muassa kirjakaupoille on laskenut viime vuodet maltillisesti, suurin piirtein saman verran kuin kaunokirjallisuuden. Suurimpien kirjakauppaketjujen luvut kertovat samaa: romaanien myynti laski viime vuonna kolmella prosentilla ja lasten- ja nuortenkirjojen viidellä prosentilla. Nuoria ei siis erityisesti voi syyttää kirjan hylkäämisestä. Samaa mieltä on myös yläkoululaisten äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. – Olen työskennellyt opettajana parikymmentä vuotta, enkä ole havainnut nuorten lukemisessa merkittävää muutosta. Kovasti pelätään, että muut ajanviettotavat syövät tilaa kirjoilta, mutta edelleen nuoret ovat hyvin perinteisiä lukijoita ja haluavat lukea myös painettuja kirjoja, kertoo Pia Heinikainen Juhannuskylän koulusta Tampereelta. T Lukemisesta kiinnostuneet löytävät kirjoille aikaa Heinikaisen mukaan yläkoululaisista löytyy edelleen himolukijoita ja niitä, jotka eivät kovin innokkaasti kirjaan tartu. Sosiaalinen media ja muut kirjojen kanssa kilpailevat ajanviettotavat eivät syrjäytä lukemista niillä, jotka ovat lukemisesta kiinnostuneet, uskovat Helsingin Kallion lukion opiskelijat. – Luen itse kaksi tai kolme kirjaa kuukaudessa. Vaikka käytän esimerkiksi sosiaalista mediaa, löydän aina aikaa lukemiselle, kertoo abiturientti Alli Wartiovaara. – Me nuoret janoamme tarinoita. Niitä löytää kirjoista, komppaa Wartiovaara. Suomen Kustannusyhdistyksestä arvioidaan, että lukupiirien siirtyminen olohuoneista nettiin ja lukukokemusten jakaminen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa pitävät yllä nuorten kiinnostusta kirjallisuuteen tulevaisuudessakin. Myös äidinkielen opettaja Heinikainen uskoo, että nuorten lukuinnokkuus säilyy, mutta saa vain uusia muotoja. – Minulla on vahva usko painettuun kir- jaan erityisesti kaunokirjallisuudessa. Nuorillekin romaanin lukeminen on kokonaisvaltainen kokemus, jolloin kirja halutaan tuntea kädessä. Oppi- ja tietokirjoissa sen sijaan sähköinen muoto tekee vahvasti tuloaan. Aikaa vietetään enemmän netin kuin kirjojen parissa silloin, kun elämä on kiireistä. – Minun lukemiseni on iän myötä vähentynyt. Lukio vie niin paljon aikaa, että kotiin tullessa ei jaksa enää keskittyä kirjaan, sanoo Kallion lukion toista luokkaa käyvä Kanerva Päällysaho. Koko ikäluokalla yhteiset lukukokemukset Väinölinnat luki aikoinaan koko kansa. Nuoriakin ikäluokkia yhdistävät edelleen yhteisesti jaetut lukukokemukset. Harry Potterit aloittivat fantasiavillityksen, jota Twilight-saaga jatkoi. M – Nuortenkirjoissakin muotivirtaukset näkyvät lukemisessa selvästi. Tämän pinnan alla kuitenkin väkevät tarinat koukuttavat nuoria aivan kuten aikuisiakin, uskoo johtaja Sakari Laiho Suomen Kustannusyhdistyksestä. ammisto -Kartanonkoski PA K K A L A Y L Ä S TÖ K I R KO N K Y L Ä KO I V U H A K A M www.tammisto-lehti.net Suosi paikallista! Löydät lähipalvelukartan myös netistä: www.hellas-lehti.fi Hanko Sushi Vantaa, Vantaanportinkatu 3 Avoinna ma-pe 11-21 , la 11-18, su 12-18 Tavoitat meidät numerosta 040 528 3737 T Yrittäjä, tässä on näkyvä karttapaikka ammisto sinunkin yrityksellesi -Kartanonkoski Kysy: myynti@ PA K K A L A Y L Ä S TÖ K I R KO N K Y L Ä KO I V U H A K A
8 Ilmastodirektiivejä ja isoäitiyttä Eija-Riitta Korhola, jos kuka, tietää mitä on europarlamentaarikon työ. Hän on toiminut Suomen europarlamentaarikkona jo vuodesta 1999 saakka. Hän on täten ollut Suomen pitkäaikaisin meppi. Tapasin tämän viehättävän kevään vaalien ehdokkaan viehättävässä ympäristössä Riihimäen lasimuseolla. Eija-Riitta on meppinä profiloitunut ilmasto- ja päästöasioiden lisäksi myös ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Tällä hetkellä häntä työllistää lentoliikenteen päästökauppa, joka uhkaa aiheuttaa kauppasotia eurooppalaisen lentoliikenteen kiusaksi. Päästökaupan parissa hän on työskennellyt koko järjestelmän alusta lähtien ja tullut vähitellen hyvin kriittiseksi. Koska päästökauppa ei ole globaalisti voimassa, niin eurooppalainen, maailman puhtain teollisuustuotanto kärsii kysynnän siirtyessä maihin, joissa päästörajoitukset ovat lähes olemattomat - ja hinnat täten halvemmat. Tämä vaikuttaa kielteisesti koko maapallon kasvihuonepäästöihin ja heikentää myös eurooppalaisen teollisuuden kilpailukykyä, jossa päästöt tuotantotonnia kohden ovat kuitenkin noin kolmannes verrattuna esimerkiksi aasian kehittyvien maiden vastaaviin. Eija-Riitan mielestä vain riittävän globaali sopimus, joka kattaisi vähintäänkin kaikki G20 –maat, tekee ilmastotoimet järkeviksi. Järjestelmän tulisi palkita puhtainta tuotantoa, eikä rangaista sitä, niin kuin nyt käytännössä tapahtuu. “Mahdollisimman puhdas tuotanto, missä se sitten tapahtuisikin, olisi ainut reilu ilmastopolitiikan kriteeri.” Uusiutuvan energian (aurinko- ja tuulienergia) suhteen Eija-Riitalla on selkeä ja johdonmukainen kanta: uusiutuva energia ei saa maksaa mitä hyvänsä, sen pitää olla järkevää. Euroopasssa on liian suurilla tukijärjestelmillä kasvatettu uusiutuvan energian muodollista kapasiteettia, jota on esimerkiksi Saksassa noin puolet energian tuotannosta. Todellinen saatu sähköenergia on noin 15%, ja varavoiman tarve on lisännyt merkittävästi hiilivoimaa. Tämän vuoksi Saksan energiantuotannon hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet niin, että ne ovat nyt vuoden 1990 tasolla. Eu:n laajentumisessa tulisi olla maltillinen linja, jäsenyyskriteereistä ei pidä tinkiä. Hänen mielestään ajoitusvirhe voi pi- LKV Tuija Hurme Oy Jo yli 25 työntäytteistä vuotta takana omassa kiinteistönvälitystoimistossa ja nyt Vantaan vuoden Yrittäjä 2013 palkinto. Uutteruus, sinnikkyys, inhimillisyys ja rehellisyys on palkittu tuhansilla tyytyväisillä asiakkailla. Ota yhteyttä! P. 09 5893 9060 tai Laitetaan Sinunkin asuntoasiasi rullaamaan nopeasti, varmasti ja vaivattomasti! Laillistettu Kiinteistön lata hyvän tarkoituksen. Esimerkiksi aikoinaan Bulgarian ja Romanian jäsenäänestyksissä hän äänesti vastaan, koska ne eivät olleet laittaneet romanivähemmistöjensä ongelmia kuntoon. “Ehkä näistä ajoista on nyt otettu jotain opiksi, kun seuraukset on nähty.” Naisten oikeuksien suhteen Eija-Riitta on ollut paljon tekemisissä EU:n ulkopoliittisiin linjauksiin liittyvissä asioissa. Hän on ollut myös mukana tekemässä kiireellisiä ulkopoliittisia ihmisoikeuksiin liittyviä päätöslauselmia, jotka ovat parlamentille merkittävä vaikuttamisväline. “Ideana ei ole puuttua muiden maiden sisäisiin asioihin, vaan muistuttaa näitä maita niistä ihmisoikeussopimuksista, jotka ne ovat itse allekirjoittaneet.” Usein naiset ovat sellainen ryhmä, joka joutuu vähemmistöjen ohella kärsimään niissä maissa, joissa ihmisoikeustilanne on heikko. Eija-Riitan elämässä tapahtui suuri muutos viime heinäkuussa, kun hänestä tuli isoäiti. Se on hänelle erittäin iso asia. Tämä pieni ihminen tekee hänelle tulevaisuuden valtavan konkreettiseksi ja antaa tulevaisuudelle kasvot. Suomessa ollessaan Eija-Riitta pyrkii antamaan lapsenlapselleen mahdollisimman paljon vapaaaikaa ja työntelee häntä ylpeänä rattaissa pitkin kaupunkia. Tyttö osaa kuulemma jo laulaa mukana, vieläpä oikeassa sävellajissa! Suomessa ollessaan Eija-Riitta viettää Raaseporin torpassaan ihanaa maalaiselämää, joka on tehnyt tutuksi niin metsätyöt moottorisahalla kuin käymälän tyhjennyksetkin. Toisaalta kaupunkilaiselämä Helsingin kantakaupungissa tuo kaivattua vaihtelua. “Vaalikeväänä vapaaaika on tosin tiukassa kun on syytä kiertää ympäri Suomea”, Eija-Riitta toteaa. Toivotaan Eija-Riitta Korholalle vaalimenestystä kevään EU-vaaleissa. Suomi tarvitsee oman edunvartijan, joka kykenee toimimaan ja ajattelemaan myös globaalisti. Kalle Maurola Valitse ja asiat rullaa... Välityspalkkio vain loppuun saatetusta työstä: osakkeet 3,7% ja kiinteistöt 4,9% sis. alv 24%. Palkkio toteutuneesta velattomasta kauppahinnasta. Emme peri erikseen markkinointi- tai muita asiakirjakuluja. Tarjousneuvottelut tapauskohtaisesti. Markkinointikanavamme: Etuovi, Oikotie, JokaKoti ja kotisivut, lisäksi lehti-ilmoitukset sekä radio-mainonta. V ANTENNI- JA KAAPELIVERKKOTYÖT Asennus huolto suunnittelu 044 341 7735 ma-su klo 8-20 www.satelnet.fi
9 Näin kylpyhuone herää talvihorroksesta kevääseen – uusi ilme tekstiileillä ja pikkutavaroilla Viihtyisyys ja toimivuus ovat avainsanoja tulevan kevään ja kesän kylpyhuonetrendeissä. Värit ovat raikkaita ja pehmeitä ja luonnonmateriaaleja käytetään paljon. Persoonallista ilmettä kylppäriin saa vaikkapa itse tehdyillä koristeilla. Kun talvi alkaa kääntyä kevääksi, sisustukseen tuodaan joulunpunaisen ja muiden vahvojen värien tilalle murrettuja, pehmeitä sävyjä. Näin tapahtuu myös kylpyhuoneessa, jossa uudet trendivärit ovat puuterisia pastelleja. Näyttävä peili uudistaa ilmeen nopeasti Helpoin tapa päivittää kylpyhuoneen ilme on vaihtaa tekstiilit sekä hammasmukien ja saippuakotelon kaltaiset pikkutarvikkeet. Esimerkiksi mattovalikoimassa on tällä hetkellä pyyhemäisiä materiaaleja, jotka tuntuvat ylellisen pehmeiltä ja kuivuvat nopeasti. Jos haluaa panostaa hiukan enemKylpyhuoneen män, vaihkevättrendit 2014 toon voi - Pehmeät, murretut sävyt: keltainen, harmaa, hiekka, sini– Keltaista, harmaata, hiekanruskesen ja vihreän sävyt aa sekä vedensävyjä. Myös pehmeä - Railakkaat kukkakuosit mintunvihreä on noussut suosituk- Etnisyys si väriksi, kertoo markkinointikoor- Luonnonmateriaalit, esim. kivi dinaattori Riikka Leskinen JYSK:stä. - Itse tekeminen - Näyttävät peilit – Luonnollisuus näkyy myös materiaa- Toimivuus leissa, sillä nyt suositaan graniittia ja muita kivimateriaaleja ja jopa luonnonkiviä. laittaa tekstiilien ja pikkutarvikkeiden lisäksi esimerkiksi peilit ja säilytyskalusteet. tä tai pyykinpesutarvikkeita, jotka halutaan piiloon katseilta, pölyltä ja kosteudelta. – Peilitarjonta on lisääntynyt valtavasti, ja erilaisia seinäpeilejä ja meikkipeilejä on todella paljon. Kylpyhuoneissa on perinteisesti hyvin yksinkertaisia ja eleettömiä seinäpeilejä, joten näyttävästi kehystetyn peilin valinta muuttaa tunnelmaa nopeasti, Riikka Leskinen vinkkaa. – Säilytyskalusteisiin puolestaan kannattaa panostaa jo toimivuuden vuoksi. Kylpyhuoneessa on usein paljon tavaraa, esimerkiksi pesuaineita, kosmetiikkaa, varapyyhkei- Panostaminen kylppärin viihtyisyyteen ja toimivuuteen kannattaa, sillä kylpyhuoneessa vietetään yllättävän paljon aikaa. Peseytymisen lisäksi siellä usein myös meikataan ja pestään pyykkiä. – Kylpyhuoneen kunnossapito kannattaa nähdä myös sijoituksena, sillä esimerkiksi asuntoa myytäessä kylpyhuoneen ja keittiön kunto vaikuttavat ostopäätökseen todella paljon. Jos pehmeät, hillityt sävyt eivät tunnu omalta, kylpyhuoneisiin on tarjolla myös räväköitä kukkakuoseja ja etnistä tunnelmaa. – Kuten muussakin sisustuksessa, tärkeintä on, että lopputulos näyttää ja tuntuu hyvältä. Nykyään monet hakevat kylppäriin persoonallisuutta esimerkiksi tekemällä itse koristeita tai muokkaamalla ostettuja tarvikkeita. 12.10.2013 –21.9.2014 HELI Viestintäjohtaja, Heureka HEUREKA TULEE HULLUKSI TOIMINNALLINEN NÄYTTELY MIELENTERVEYDESTÄ WWW.HEUREKA.FI
10 Korso-elokuvan näyttelijät haastateltavina! Kuva: Olli Karttunen Korso-elokuva sai ensi-iltansa pari viikkoa sitten. Elokuvassa pääosassa on nuoriso, joista kaikilla on omat unelmansa ja haasteensa niiden toteuttamisessa. Onko Korso todella ankea ja väkivaltainen graffiteilla peitetty betonihelvetti, jossa ainoa tulevaisuudennäkymä on sossun luukku ja lähiökapakka? Lähiön nuorista naisista on niin ikään olemassa monenlaisia stereotypioita, mutta Hetan hahmoa esittävä Iida Lampela ei koe, että lähiön nuoret naiset olisivat erilaisia kuin muut. - Lähiössä asuvat nuoret naiset ovat luultavasti ihan samanlaisia kuin kenellä tahansa samanikäisellä. Sekä nuorilla miehillä että naisilla on luultavasti yhtä helppoa ja vaikeaa, Lampela toteaa. - Mielestäni Korso ei itsessään aiheuta syrjäytymistä. Korsosta ponnistaa esimerkiksi paljon lupaavia nuoria urheilijoita, joten paikasta on jostain syystä vain jäänyt sellainen negatiivinen kuva, tuumaa Vänän hahmoa esittävä Niko Vakkuri. - Korsossa on kyllä sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, mutta ei se sen pahempi paikka ole kuin muutkaan kaupunginosat, pikemminkin ehkä mainettaan parempi. Markuksen hahmoa esittävä Mikko Neuvonen ei kokenut, että hänen ennakkokäsityksensä Korsosta olisivat juurikaan muuttuneet elokuvan tekemisen aikana. - En ajatellut asiaa juurikaan. Kävin lukion Korsossa ja asuinkin Kulomäessä hetken aikaa. Varjoankka ja Kirsi Campos tulivat tutuiksi, Neuvonen kertoo sydänkuviota näyttäen. - Uskon myös, että elokuvassa esiintyvät elämät ja tilanteet ovat hyvin kiinni todellisuudessa. Elokuvassa Markuksen pikkusisko Heta alkaa seurustella tummaihoisen Jojon kanssa, eikä jo valmiiksi negatiivista asen- Nyt kun elokuvan tiimoilta pääsin tutustumaan paremmin Korsoon ja korsolaisuuteen syvällisemmin, jotenkin sitä osaa arvostaa Korsoa enemmän ja ymmärtää, millaista lähiöisyys on Vantaalla ja etenkin Korsossa. Korso-elokuva nyt elokuvateattereissa. netta muuta se, että Jojolla on tapana esittää realistisia näkemyksiä nuorison unelmista. Vaikka pääkaupunkiseutu kansainvälistyy koko ajan enemmän eivätkä monet ihmiset ole moksiskaan maahanmuuttajista, Jojoa esittävä Richmond Ghansah on törmännyt silloin tällöin ennakkoluuloihin. - Olen kohdannut ennakkoluuloa ihonvärini takia esimerkiksi silloin, jos olen mennyt kapakkaan pienemmässä kaupungissa. Jokaisella on kuitenkin omakohtaiset kokemuksensa asiasta, Ghansah painottaa. - Ennakkokäsitykseni Korsosta oli puolestaan se, että se on aika tyhjä paikka. Kuva: Juice Huhtala Palveleva ja monipuolinen mattojen erikoisliike Uudenmaan Laatumetalli Oy Metallinkierrätystä Vantaalla. Nuorekas yrityksemme on keskittynyt metallin kierrätykseen ja jatkokäsittelyyn. Noudatamme samoja perinteitä jo kolmannessa polvessa 1950-luvulta lähtien. Kierrätetty metalli säästää luontoa ja on kansantaloudellisestikin merkittävä säästö. Ostetaan/Myydään KAAPELIT - JALOMETALLIT - KUPARI MESSINKI - ALUMIINI - RUOSTUMATON TERÄS Onko sinulla metalliromua? Iso tai pieni määrä, niin ota yhteyttä ja kysy lisää palveluistamme. Vaihtolavan vuokraus helposti yrityksille ja yksityisille! Vaihtolavavuokraukset ja toimitukset työmaille ja taloyhtiöille. Käytössämme on 40kpl vaihtolavoja. www.uudenmaanlaatumetalli.com Toimisto: 010 3221081 09 5471 473 Upokaskuja 6-8 D 1 01450 Vantaa Olemme avoinna ma-pe 8-16, muina aikoina sopimuksen mukaan. Orion-nukkamatto esim. 60 x 115 cm 39€ Louhi esim. rulla 80 cm 29€/metri TTA KEVÄT UUmatot la Eko-puuvil + kanttaus Vaihtolavat OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ! TIEDUSTELUT Puh. 010 3221 080 TALVEN RIEHA! MATTO www.mattokymppi.fi Porttipuiston Liikekeskus Porttisuontie 4, 01200 Vantaa Puh. (010) 6664 125 ma-pe 10-20 la 10-17 Kauppakeskus Fresco Riihitontuntie 1, 01720 Vantaa Puh: (010) 6664 128 ma-pe 11-19 la 10-16 Kauppakeskus Liila Martinsillantie 10, 02270 Espoo Puh. (010) 6664 126 ma-pe 10-20 la 10-17 Ostamme KAIKKEA KODINTAVARAA mm. taide- ja käyttölasia, keramiikkaa, posliinia, astioita, tauluja, kirjoja, kokoelmia, soittimia, musiikki-instrumentteja, harrastevälineitä, levyjä, huonekaluja, valaisimia, työkaluja, koruja, ym. ym. KUOLINPESÄT, MUUTTOJÄÄMÄT Nopea nouto, maksu heti käteisellä. Seppo ja Sari 0400 218 225 · Keittiökalusteasennukset · Maalaus- ja tapetointityöt · Laminaattityöt · Terassit ja patiot · Puusepän työt · Vedeneristystyöt · Myös yrityksille!
11 ISMO KALLIO ON KORSON SUUTARI Korson liikekeskuksessa Maakotkantiellä sijaitsee yllättävä aarreaitta. Se on Korson Suutariliike, mikä ei todellakaan ole mikään ihan tavallinen suutari. Suutari Ismo Kallio on pitänyt Korsossa yli 7 vuotta suutariliikettään. Perinteisten suutaripalvelujen lisäksi siellä on myynnissä upeita ja laadukkaita nahkalaukkuja; käsilaukkuja, salkkuja, reppuja, olkalaukku- ja jne. Korson Suutarissa asiakas voi teettää laukun tai repun mittojen ja omien toiveidensa mukaisesti. Liikkeessä on myös valtava valikoima Ismo Kallion käsin tekemiä nahkavöitä ja koirien kaulapantoja; ISMO-tuotteita. Tärkeä osa liikkeen palvelua ovat myös ortopediset tukupohjalliset, joista Ismo Kalliolla on vuosien kokemus. Myös Abloy- ja ura-avaimet voi teettää Ismolla kätevästi. -Vähäluminen talvi vaikuttaa eniten hyötyliikuntaan ja hiihtoon Ennätyslämmin talvi muutti suomalaisten liikkumista Hiihto on perinteisesti yksi suosituimmista talvilajeista. Kun hiihto oli vuoden 2013 tammi-helmikuussa Suomen kolmanneksi harrastetuin laji heti kestosuosikkien kävelyn ja kuntosalin jälkeen, niin tänä talvena hiihto oli tammikuussa vasta 12. sijalla. Helmikuussa laji kuitenkin kipusi kuudennelle sijalle. Luonnonlumen puute siis söi hiihtokilometrit alkutalvesta, mutta esimerkiksi hiihtolomat auttoivat ihmisiä pääsemään lumen luokse. ”Suomalaisista noin 40 prosenttia harrastaa maastohiihtoa. Valtaosalle hiihtäjistä harrastuspaikka on omaa kotia lähinnä olevin latu. On luonnollista, että kun ei ole lunta, niin siirrytään muiden, helposti saavutettavien lajien pariin. ”, Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson toteaa. Vähäluminen talvi on ollut myrkkyä myös hiihtotapahtumille. ”Latuyhdistysten ja urheiluseurojen tälle talvelle suunnitelluista hiihtotapahtumista ja laturetkistä 75 prosenttia on jouduttu peruuttamaan”, Karlsson kertoo. Hyötyliikunnassa vähäluminen talvi näkyy vielä selvemmin. Lumenluonti on oivaa arkista hikijumppaa, joka on ollut parhaina talvina kymmenen kärjessä, mutta tänä talvena “laji” on jäänyt suuressa osassa maata kevyeksi harjailuksi. Pyöräilyä kelit ovat suosineet. Pyöräily on tämän talven viidenneksi harrastetuin laji ja selvästi pari pykälää normaalia talvea ylempänä. Kuinka usein maantiepyöräilykausi on alkanut maaliskuun alussa? Tilastojen valossa laskettelu ja lumilautailu ovat yllättävän vähän keliriippuvaisia talvilajeja. Lajit sijoittuvat aavistuksen edellisvuosia alemmas, mutta lasku ei ole läheskään niin dramaattinen kuin hiihdossa. Tähän vaikuttaa luonnollisesti rinteiden lumettaminen sekä se, että laskettelun harrastus painottuu lomiin ja muutamiin jaksoihin joka talvi – säävaihteluista huolimatta. Vähiten keliriippuvaisiin talvilajeihin kuuluu jääkiekko: harrastuskäyrät ovat identtiset viime vuosien aikana. Luistelu ilman mailaa on täysin keliriippuvaista. Lumeton talvi madaltaa mielialaa, muttei liikuntamääriä Talvilajien harrastajat ovat tilastojen valossa ulkoilmaihmisiä. HeiaHeia.comin käyttäjäkyselyssä lukuisat vastaajat kommentoivat vähälumisen talven negatiivisista vaikutuksista mielialaan, kun ei ole esimerkiksi päässyt hiihtämään. Reilu kolmannes käyttäjäkyselyn vastaajista kertoi juosseensa tai kävelleensä normaalia talvea enemmän; joka viides on siirtynyt harrastamaan sisäliikuntaa. Lumen perässä ilmoitti matkustaneensa 6% kyselyn vastaajista. PELIKAANI-PALKINTOKRYPTO VOITA 50 EUROA PUHTAANA KÄTEEN! Etsi krypton numeroista 1–7 avainsana, jolla osallistut arvontaan ja lähetä vastauksesi tekstiviestillä tai postikortilla ennen seuraavan lehden ilmestymistä. Lähetä tekstiviesti PK AVAINSANA NIMESI numeroon 169000. Palvelun hinta on 1 euro ja se toimii ainakin seuraavilla operaattoreilla: Sonera, Elisa, DNA, Kolumbus, Saunalahti, Tele Finland, TDC ja Ainacom. Postiosoite on PELIKAANI, PL 90, 00701 HKI. Merkitse korttiin avainsana, nimesi ja puhelinnumerosi. Pelikaanin toimituksesta soitetaan voittajalle. Tammikuun ristikosta (vastaus RETIISI) 50 euroa voitti Markku Koskinen. Maaliskuun tehtävä on krypto. Tällaisia ja monen muunlaisiakin löytyy mahtava määrä kuukausittain ilmestyvästä 36-sivuisesta Krypto Pelikaanista, jota voit tilata 12 numeroa hintaan 39 euroa. Tekstaa nimi- ja osoitetietosi Pelikaanin palvelunumeroon 0400-505055 tai soita siihen. Voit myös tilata Krypton Pelikaani-lehdistä ja paljon muuta kiinnostavaa ristikkoharrastajille. Krypton on laatinut Erkki Vuokila.
12 TYYLISI MUKAISTA HIUSMUOTOILUA Tarjoamme hiuksillesi yksilöllistä muotoilua, taidolla ja tunteella. Salon Klipsi on koko perheen parturi-kampaamo, joka tarjoaa ajankohtaisimmat trendit hiusmuotoilussa ja hiustenhoidossa. 8,50 5,20 Vantaan liikkeet: Salon Klipsi Vantaa, Tikkurila (Emotion) Unikkotie 13 Puh. 050 383 4545 Salon Klipsi Vantaa, Jumbo (Emotion) Vantaanportinkatu 7 Puh. 050 383 7678 Helsinki, Espoo, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Lohja, Nummela, Vantaa www.salonklipsi.fi Myymässä ja ostamassa asuntoa ?? Asuntojen kuntotarkastukset ja kosteusmittaus Soita 0405 726 537 Lähetä viesti juha.puustinen@kotiportti.fi Katso netistä www.ktjp.fi Omakotitalojen ja taloyhtiöiden kuntotarkastukset Pätevöitynyt kuntotarkastaja Energiatodistukset edullisesti omakoti-pari-rivi- ja kerrostaloihin Vakuutusyhtiöiden, pankkien, kiinteistövälittäjien ja isännöitsijöiden hyväksymä suomalainen kuntotarkastusliike Talon tarkastus sisältää kosteusmittauksen ja tarkastukset: vesikatto --- katon välitila --- julkisivut ikkunat --- ulko-ovet --- sisätilat perustukset --- piha-alueet --- kellarin ilmanvaihto- lämmitys- vesija sähköjärjestelmät