TAPIOLA 3 www.tapiola-lehti.net Uudet koulut valmistuivat Perkkaalle ja Pohjois-Tapiolaan Uusi K-Market tulossa Maarinsolmun alueelle EsPoosEEn on valmistunut kesän 2022 aikana uusia kouluja päiväkotirakennuksia. oTaniEmEEn Maarinsolmun alueelle rakennetaan uusi K-Market osoitteeseen Maarinrannantie 2. Vuonna 2020 Espoon kaupunki ja Kumppanuuskoulut sekä rakennusyhtiö YIT solmivat sopimuksen yhteensä kahdeksan koulun ja päiväkodin toteuttamisesta uudella hankintamallilla. Kuluvan kesän aikana laajasta koulukokonaisuudesta valmistuivat ensimmäiset kolme koulua sekä päiväkoti. Uusissa kouluissa on aloittanut elokuussa syyslukukautensa kaikkiaan 2245 espoolaislasta, ja uusia varhaiskasvatuspaikkoja on tullut yhteensä 168. Uudella mallilla hankituista kouluja päiväkotirakennuksista valmistuivat kesällä Pohjois-Tapiolan koulu, Perkkaan koulu ja nuorisotila, Nöykkiön Nauriskasken koulu sekä Nöykkiönniityn päiväkoti. sopimukseen kuuluvat lisäksi Perkkaan päiväkoti, Kilon koulu ja päiväkoti sekä Kuitinmäen koulun alakouluosa. Nämä valmistuvat vuoden 2023 aikana. Uusi hankintamalli on nimeltään Public Private Partnership. Hankintamuodossa Espoon kaupunki solmi palvelusopimuksen Kumppanuuskoulut Oy -nimisen hankeyhtiön kanssa. Yhtiö vastaa palveluntuottajana kokonaispalvelusta: se suunnittelee ja rahoittaa kohteen, hakee tarvittavat luvat ja rakentaa sen. Lisäksi yhtiö vastaa kohteen ylläpidosta koko 20 vuoden sopimuskauden ajan. Kunkin koulun tai päiväkodin valmistuttua kaupunki alkaa maksaa hankeyhtiölle palvelumaksua, joka kattaa koulun tai päiväkodin rahoitus-, toteutusja ylläpitokustannukset. – Hankintamallissa Espoo ostaa kokonaispalvelua, ei rakentamista. Jos palvelussa on puutteita, seuraa vähennyksiä palvelumaksuun. Palveluntuottaja vastaa kokonaisuudesta koko sopimusajan, jolloin näihin kohteisiin ei muodostu korjausvelkaa, kertoo Kumppanuuskoulut Oy toimitusjohtaja Jaakko Kouvalainen Espoon kaupungin tiedotteessa. Uuden K-Market Maarinsolmun rakennustyöt ovat alkaneet. Tontille rakentuu noin 1000 neliömetrin kokoinen ruokakauppa, joka avataan syksyllä 2023. K-ryhmän investointi hankkeeseen on yli neljä miljoonaa euroa. – otaniemi on kasvava alue ja uusi K-Marketimme tulee hyvälle sijainnille suoraan Raidejokerin pysäkin tuntumaan. On hienoa päästä tekemään tänne nykyaikaista täyden palvelun K-ruokakauppaa. Haluamme olla tuottamassa tärkeitä lähipalveluita alueen asiakkaille, kommentoi uutta hanketta Keskon pääkaupunkiseudun aluejohtaja Laura Rissanen. Espoossa avautui toukokuussa K-Supermarket Derby Mäkkylässä ravirata Vermon kupeeseen. Neste K Olari Uuskartanontie 2 02200 Espoo puh. 09 4129210 Palvelemme Ma-Pe 06:30 22:00 La 08:00 21:00 Su 09:00 21:00 Neste K Olari Tarjoamme monipuoliset Quick Wash -autopesupalvelut! Tule tutustumaan uudistuneeseen kaupan valikoimaamme! Parhaat herkut Koon grillistä! Koon grillin valikoimasta löydät kaikkea hyvää pieneen kuin isoonkin nälkään. Mehevät Koon hampurilaiset ja hodarit vievät nälän mennessään! Nauti paikan päällä tai ota helposti mukaan! GRILLI GRILLI Tällä kupongilla Neste K Olarista 31.10.2022 saakka. Quick Wash LOISTOPESU Etu voimassa tällä kupongilla vain Neste K Olarissa. Kuponki voimassa 31.10.2022 saakka, eikä etua voi yhdistää muihin tarjouksiin. 19 90 (norm. 35,90) Quick Wash PEHMOHARJAPESU Etu voimassa tällä kupongilla vain Neste K Olarissa. Kuponki voimassa 31.10.2022 saakka, eikä etua voi yhdistää muihin tarjouksiin. 12 90 (norm. 20,90) Quick Wash KIILTOPESU Etu voimassa tällä kupongilla vain Neste K Olarissa. Kuponki voimassa 31.10.2022 saakka, eikä etua voi yhdistää muihin tarjouksiin. 14 90 (norm. 27,90) Tällä kupongilla Neste K Olarista 31.10.2022 saakka. Tällä kupongilla Neste K Olarista 31.10.2022 saakka. Quick Wash ITSEPESUHALLIN KÄYTTÖAIKAA 30MIN Etu voimassa tällä kupongilla vain Neste K Olarissa. Kuponki voimassa 31.10.2022 saakka, eikä etua voi yhdistää muihin tarjouksiin. 10.Tällä kupongilla Neste K Olarista 31.10.2022 saakka. Lisäminuutit 0,55€ /min Painepesupoletti 1€ /kpl Auto puhtaaksi edullisesti yöpesuilla! Laadukkaat Quick Wash -Itsepesu ja automaattipesut nyt tuntuvalla alennuksella! Muista myös tuntuvat kuponkitarjouksemme! MA-PE LA-SU 21:00 20:00 22:00 21:00 Ilman K-Plussakorttia -40%. Alennukset normaalihintaisista autopesuista. Tarjous voimassa rajoitetun ajan Neste K Olarissa. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. -50% Yöpesut K-Plussakortilla Uusi Nauriskasken koulu ReIjO YRjöLä / TILAPALveLUT-LIIKeLAITOs Vaarallisen jätteen keräyskierros syyskuussa 2022 Ympäristölle ja terveydelle vaarallisia jätteitä ei missään tapauksessa saa kaataa viemäriin, laittaa roskikseen tai etenkään heittää luontoon. HSY:n keräysauto kiertää Espoossa 5.-20.9. Asukkaat voivat maksutta tuoda keräykseen vaarallisia jätteitään, kuten maalia, jäteöljyä, vanhentunutta bensiiniä, siivouskemikaaleja ja kynsilakkaa. Keräysauton pysähdyspaikat ja aikataulut löytyvät HsY:n verkkosivuilta hsy.fi/vjkerayskierros. Yrittäjä! Tässä on paikka sinun ilmoituksellesi Kysy lisää: myynti@letterbox.fi
4 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 9 | 2022 MuMMon pönttöpulinat Mies kateissa vai kyberharhauttamistako ?? On se vaan niin vaikeata tämä yksinäisen naisen elämä. Tuosta viereltä, kun puuttuu se selän lämmittäjä ja niskavillojen hieroja. Ja tarpeita kyllä olisi. Mutta jos ei ihan tuollaiselle asialle raaputtajaa löydy, niin on se vain niin kumma, kun ihan tarpeelliselle ja maksulliselle asiallekin tulevat miehet katoavat. Kuin tuhka tuuleen! Näin kävi, totta tosiaan, itselleni. Lähiaikoina kun olen aikeissa muuttaa asuntoa samassa talossa kerrosta alemmaksi. Pitkä ei ole muuttomatka, tietty. Porukat kyselevät, että polviasiko säästät? Niinkin asian voisi nähdä. Kyllä talosta hissi löytyy. Asunto on vain tämän ikäiselle sopivampi kuin entinen. Pensseliä ja vasaraa tuo uusi asunto tarvitsee, aivan ehdottomasti. Ennen vanhaan olisin itse toiminut pensselin käyttäjänä, mutta voi, voi ei enää. Niskat jumiutuu ja kättä särkee. Joten vieraassa vara parempi. Siitä vaan soittamaan remppafirmaan ja sassiin. Löysinkin mielestäni ja tuttavani suosittelemana sopivan firman. Yhteydenotto siis sinne ja keskustelimme henkevästi pitkä tovi ko. remppamiehen kanssa. Oli oikein miellyttävän sorttinen. Hän kertoi, että firman nimi on vaihtunut ja että sen toimintakenttä on samalla laajentunut. Minullehan se sopi! Voisin käyttää samaa firmaa kaikkiin eri tarpeisiini! Hän valitti, että koska tavara Ukrainan sodan takia on kortilla, hänen täytyisi tulla mahdollisimman nopeasti mittaamaan ja katsastamaan asunto, jotta voisi heti tilata tavarat. Ja taas minullehan se sopi. Puhelimeni soi ja hän kertoili milloin olisi tulossa. Olisin silloin maalla, enkä nyt aikonut lähteä paahtamaan autolla 210 kilometriä tuon asian takia. Hätä keinot keksii. Soittelin talomme talkkarille. Hän lupasi hoidella asian ja annoin miehelle talkkarin puhelinnumeron. Näin tapahtui. Talkkari kertoili myöhemmin, että mies oli miellyttävä kuten minustakin – vanhoilla naisilla näyttää olevan samanlainen maku! Mies tuli, näki Ja voitti. Ainakin naisten suosion! Palasin maalta kotiin ja soittelin remppafirmaan. Kyselin miehen perään. Huonolla menestyksellä. Nimi ei ollut tallentunut meidän hybridiaivoihimme. Se sanottiin liian nopeasti. Kaulassa oli ollut henkilötunnuslätkä, mutta silmissämme kaikki kirjaimet näyttävät samanlaisilta. Firma oli samanniminen, eikä ollut laajentanut toimintaansa minnekään suuntaan. Ei edes venäläisten agenttien suuntaan, kerrottiin. Entä tuo häirintäaspekti sitten. Oliko hän häirinnyt sitten meitä? Joka tapauksessa olin kertonut ummet ja lammet omista remppakokemuksistani ja kysellyt asian tiimoilta häneltä useampia kysymyksiä. Voihan olla, että se häirintäaspekti olikin toisin päin, epäiltiin. Hän oli saattanut arvella, että lienee parasta vaihtaa maisemaa ja asiakaskuntaa hyvän saan aikana. Noista eukoista kun saattaa olla vaikeaa päästä eroon. Taitaa olla niin, että palveluntarjoajille elintärkeä kysymys lienee jatkossa asiakaskunnan valinta. Hörhöt ja nipottajat älkööt vaivautuko! Mittaajaa ei löytynyt mailta eikä halmeilta. Ja yksinäinen elämäni jatkaa vieläkin yksinäisempänä. Sillä keskustelun avausaiheita alkaa todella näissä ikäluokissa olla vähissä. Jos ei nyt sairauksia lasketa! Mutta näillä on mentävä! Elina Kuosmanen JarnO TalviTiE Olen alun perinkin ollut säästäväinen. Asun yhden hengen taloudessa. Olemme tehneet kavereiden kanssa vertailuja ja olen se säästäväisin. Jos ei ole paljoa kotona, se näkyy oman talouden energialaskussa. Jos myös liikkuu paljon ja käy suihkussa saleilla, säästää omassa laskussa, mutta siihen menee paljon aikaa. Ruokailen paljon kodin ulkopuolella ja käytän talon pesutupaa. Kuljen junalla pääsääntöisesti. Säästää voin enää työläppärin käytöstä, mutta siihen ei esimies varmaan suostuisi. aKu KuparinEn Olen miettinyt energian säästämistä tosi paljon viime aikoina ja ottanut lampuista töpseleitä irti. Olen kuitenkin vähän huono siinä ja ne usein unohtuvat päälle. Jos hinnat vielä nousevat, on pakko säästää vielä jostain. En usko, että minulla on kotona laitteita, jotka vievät paljon sähköä. En omista televisiota, enkä stereoita. Kotini on aika minimalistinen asunto. Ilmastonmuutokseen on enää 7 vuotta aikaa. Se pelottaa. laura KETOla Emme ole varsinaisesti säästäneet energiaa tällä hetkellä. Meillä on aika energiatehokas koti, jossa ei ole saunaa. Tuntuu, että energiakulummekaan eivät ole kovin suuria. Jatkossa varmaan kiinnitämme huomiota siihen, kuinka paljon pesemme pyykkiä tai kuinka usein käynnistämme tiskikoneen. Yhä enenevässä määrin tiedostan, että energiaa on syytä säästää. Meillä on yksi pieni lapsi, joka ei vielä itse kuluta energiaa. Liikumme entistä harvemmin autolla. OMar JaMa Maksan itse sähkölaskuni. Jos totta puhutaan, en kauheasti ole katsonut sitä. Ei tule oikeastaan mietittyä mistä voisin vielä tinkiä. En unohda sähkövaloja päälle tai latureita seinään. Telkkari on ehkä ainoa, josta voisi säästää. Liikun julkisilla ja asun pienessä asunnossa. Autoa tai ajokorttia en omista. Tietysti pelottaa mihin hintoihin sähkön hinta vielä nousee. HElEna HaavisTO Säästän aina energiaa. Asumme omakotitalossa ja meillä on aina lämmitys pienellä. Nukumme 17-asteisessa makuuhuoneessa paksujen peittojen alla. Nyt emme ole kotona saunoneet aikoihin. Mökillä saunomme puusaunassa, kun meillä on omat puut. Autoa käytämme vain vähän mökkireissuille. Kuljen junalla keskustaan ja kävelen paljon. Juuri juttelimme miehen kanssa, että meidän on vaikea vielä säästää enää energiaa mistään. MarJa KuisMa Olen vähän huono säästämään energiaa. Minulle jää aina lattialämmitys päälle. Oma sähkönhintani on aina kiinteä 20 euroa, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Kuljen enimmäkseen sporalla ja asun yksiössä. Ilmastonmuutos vähän pelottaa. Sen on alkanut huomaamaan myös Suomessa. Kesät ovat kuumia ja talvet alkavat paljon myöhemmin. Teksti ja kuvat: Anna Konttinen Katugallup Mistä säästät energiaa? Tulevan talven ennustetaan käyvän suomalaisille koti talouksille kalliiksi. Kysyimme millaisia säästötoimia kansalaiset ovat jo kotitalouksissaan tehneet ja pelottaako sähkön hinnan nousu. Tulevana syksynä Työja elinkeinoministeriö on suunnitellut aloittavansa kampanjan suitsimaan kansalaisten energiankulutusta. Pääkaupunkiseudulla asutaan usein tiiviisti, eikä kerrostaloyhtiöissä lämmitykseen aina pääse itse vaikuttamaan, vaikka yksi tehokkaimmista tavoista säästää energiaa on laskea huonelämpötilaa. Yhden asteen vähentäminen huonelämpötilassa vastaa jopa viittä prosenttia energiankulutuksesta. Toinen tehokas keino säästää energiaa ja rahaa on maltillinen kuuman veden käyttö suihkussa ja kylvyssä. Yksinkertaisin keino on sulkea värevirta turhista laitteista, kuten latureista ja muista elektroniikkalaitteista ja sammuttaa valoja. Keittiössä kannattaa tehdä isoja annoksia kerralla, hyödyntää uunin ja hellan jälkilämpö ja lämmittää annokset mikrouunissa. Sähkön ja polttoaineen hintojen nousu pakottaa jokaisen miettimään arjen kulutustaan. Espoon Tanssiopisto • puh. 09 455 2495 • Piispanportti 12 B • 02200 Espoo info@espoontanssiopisto.fi • www.espoontanssiopisto.fi Espoon Tanssiopistossa on baletin, nykytanssin ja jazztanssin erikoiskoulutus ryhmiä. Koulujen lomaaikoina kursseja ja lasten päiväleirejä. Taiteen perusopetuksen tunnit • Lapsi/aikuinen tanssi 1–3 v • Lastentanssi 3–7 v • Pojat 4–10 v • Alkeisbaletti 7–9 v • Klassinen baletti • Nykytanssi • Jazztanssi • Karakteritanssi • Steppitanssi Avoin opetus • Aikuiset ja nuoret yli 14 v • Klassinen baletti, jazztanssi, nykytanssi, steppitanssi, karakteritanssi, pilates sekä jooga flow
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 5 9 | 2022 Autoja, metallia, rautaa romurekka noutaa Noutotilaukset: 0400-322 922 VuokrAAmme myös VAihtolAVojA tilaa nouto nyt! Noudamme ilmaiseksi romut pois pihaltasi (min 500kg). Autoista romutustodistukset ja ilmainen rekisteristä poisto. Eiran aikuislukio on Suomen suurin aikuislukio. Tarjoamme laajan kurssivalikoiman ja monipuolisia opiskelumahdollisuuksia. Jatka opiskelua siitä mihin olet jäänyt tai aloita aivan alusta ensimmäinen jakso alkaa ma 22.8. Oletko ehdolla seurakuntavaaleissa? Varaa näkyvyytesi lehdessämme myynti@letterbox.fi puh. 09-2600107 Ennakkoäänestys 8.-12.11.2022 Seurakuntavaalit 20.11.2022 • Kilpailuta sähKösopimuKset ja valitse paras sähKötarjous Sähkön hinta muodostuu pörssisähköstä ja sähköntarjoajan sekä sinun välisestä sähkösopimuksesta. Jos oma sopimuksesi on katkolla, kannattaa vertailuttaa useampia sähköyhtiöitä ja katsoa mistä saa parhaan sähkötarjouksen. Monet sähköyhtiöt ovat nyt sähköpörssin hinnan noustessa olleet kovan paineen alla, sillä asiakkaita on pakko saada haalittua itselleen ennen talven hintojen nousua. Sähkönsiirtomaksuun asiakas ei valitettavasti pysty vaikuttamaan, mutta sähkösopimuksien vertailu on ehdottoman tärkeää sähkön hintaa vertaillessa. Kannattaakin toimia, jos sähkösopimuksen uusiminen on ajankohtaista. lämmitysKulut mahdollisimman pieneKsi Yksi merkittävä asia sähkölaskussa liittyy asuinmukavuuteen. Monet ihmisistä ovat vilukissoja, jonka vuoksi on ihanaa, jos kotona on aina mukavan lämmin silloinkin, kun ulkona pakastaa. Olisi kuitenkin hyvä huomioida se, miten suuren loven sähkölasku tekee omaan talouteen. Jo yhdenkin asteen lämmityksen pienentäminen voi tuoda suuriakin säästöjä sähkölaskuun. Sen lisäksi kannattaa huomioida märkätilan lattialämmityksen päällä oleminen ja sen suuruus. jos asunnossa on esimerkiksi vierashuone tai muita suurimman osan ajasta tyhjillään olevia huoneita, kannattaa lämpötila näissä huoneissa pitää mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman viileänä. Lämpöä ei kannata kuluttaa hukattavaksi, sillä silloin se voi tuntua sähkölaskussa suuresti. muista huoltaa KodinKoneet Kodinkoneiden huolto kannattaa ehdottomasti laittaa omalle vuotuiselle muistilistalle. Hyvä keino on laittaa uutta kalenteria ostaessa merkintä jollekin viikolle, että esimerkiksi pakastimen sulatus on tietyllä viikolla To do-listalla. Kodin huoltaminen ja kodinkoneiden ylläpito vähentävät myös niin tapaturmien kun vaikka vesivahingon riskiä, eli pitkällä tähtäimellä kyse on todella tärkeistä arjen huoltotöistä. järkevää olisi myös päivittää varsinkin eniten käytettävät kodinkoneet ja elektroniikkalaitteet energiaa säästäviksi, mieluiten A-energialuokituksen omaaviksi sähkölaitteiksi. A-energialuokka on vähiten energiaa kuluttava energialuokka ja suurin osa uusista elektroniikkalaitteista on tätä luokkaa. säännöstele veden Kulutusta Lämpimän veden kulutus kannattaa yrittää vähentää minimiin, sillä lämmin vesi tai varsinkin sen lämmittäminen sähköllä ovat osallisena sähkölaskun suuruuteen. Jos veden kulutus aiheuttaa stressiä tai tuottaa päänvaivaa, niin kannattaa muistaa, että on olemassa monia hyviä keinoja säännöstellä oman talouden veden kulutusta. Aina vesilaskusta saarnaaminen ei välttämättä mene esimerkiksi perheiden teini-ikäisten pääkoppaan, joten silloin on hyvä ottaa järeämpiä keinoja käyttöön. veden virtausta säätelevät eli veden kulutusta vähentävät hanat ja suihkupäät ovat loistava vaihtoehto arjessa vesilaskun pienentämiseen. Hitaampaan vedentuloon tottuu yllättävän nopeasti, eivätkä pitkätkään suihkut enää tuhlaa vettä samalla tavalla. perheen voi myös yrittää innostaa sähkönsäästötalkoisiin. Kiinnitä jääkaapin oveen muistilista asioista, jotka olisi hyvä yhdessä ottaa huomioon arjessa. Palkinnoksi pienemmästä sähkölaskusta voit keksiä joko itsellesi tai perheellesi palkinnon, joka voi olla joko aineellinen tai aineeton. Innosta muutkin osallistumaan sähkön säästämiseen – näin kaikki hyötyvät. sähkönkulutuksen seuraaminen kannattaa ottaa osaksi arkea on ennustettu, että talvea kohti mentäessä energiakriisi voi pahentua entisestään, jolloin sähkön hinta on nousemassa yhä korkeampiin lukemiin. Monet ovatkin alkaneet miettiä keinoja oman sähkölaskun pienentämiseksi. Sähkönkulutukseen liittyvät ratkaisut kiinnostivat myös naantalin asuntomessuilla. Keskiviikko 23.6.2021 YKKÖS-LOHJA 21 Kuljetuspalvelu 044 972 8344 pihapalvelu.fi Kysy eri maa-aineis ja väri-vaihtoehtoja! Markkinoiden jopa HALVIMM AT suursäk it ja rahdit! Kaikki maa-ainekset suursäkeissä tai irtotavarana toimitettuna. Pihapalvelu vaihtolavat/talkoolavat/roskalavat pihatalkoisiin tai rakennustyömaille. Yksityisasiakkaille, taloyhtiöille sekä yritysasiakkaille. Sepelit ja murskeet Mullat ja kuorikatteet Kivituhkat ja hiekat Pihaja luonnonkivet
6 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 9 | 2022 Yrittäjä! Tässä on paikka sinun ilmoituksellesi Kysy lisää: myynti @letterbox.fi Kaupungin johtaja Mäkelä: 50-vuotias Espoo on kasvutarina Kaupunkiliikenne Oy tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä ”Espoon 50 vuotta kaupunkina ovat olleet kasvutarina. Asukaslukumme on 50 vuoden aikana kasvanut 100 000 asukkaasta 300 000 asukkaaseen. Espoo on edelleen turvallinen kotikaupunki, jossa on luonto lähellä, ja siitä on tullut kansainvälisesti kilpailukykyinen yliopistokaupunki. Espoo on tutkitusti Euroopan kestävin kaupunki, ja meidän tehtävänä on pitää kasvu kestävänä”, toteaa kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy (ent. HKL) on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuonna 2030. Yhtiö tavoittelee oman toimintansa suorien ja ostoenergian päästöjen nollaamista jo vuonna 2025. TUUSULA Sulantie 11 KIRKKONUMMI Sillankulma 15 OSAMAKSULLA 30 PÄIVÄÄ KOROTONTA MAKSUAIKAA! www.carhelp.? HELSINKI Sienitie 52 044 2388 111 69€ /h 79€ /h alk. 70€ alk. 89€ R134a R1234yf ekosankari hilkka viestii kuukausittain kaupunkiliikenne Oy:n käytännön hiilineutraaliusteoista. Surut pois ja kukka rintaan Aloitan oikaisulla. Julkisuudessa on kerrottu, että Tapiolan Hongan miesten koripallojoukkue nousi korisliigaan eli SM-sarjaan kukistamalla toisen koripalloikonin, helsinkiläisen Torpan Pojat viidennessä ottelussa jatkoajan jälkeen. Voitto ratkesi jo jatkoajalla, ei vasta sen jälkeen. Kauan odotettu menestys sattui mainioon saumaan. Suomi varmisti ensimmäisenä eurooppalaisena maana paikan MM-kisoihin Japaniin, Indonesiaan ja Filippiineille ensi vuoden elosyyskuulle. EM-kisat alkavat jo nyt kahta tuttua joukkuetta, Israelia ja Puolaa vastaan. Tosiasia on se, että Suomen menestys on suuressa määrin Lauri Markkasen ( 213 senttiä, 25 vuotta) varassa. Cleveland Cavaliers näyttää suhtautuvan Laurin loma-anomuksiin myönteisesti. Se, että joukkueen päävalmentaja oli Tampereella seuraamassa 12 000 katsojan keskellä pelattua voittoisaa Israel-ottelua, ei varmaankaan ollut pahitteeksi. Tapiolan Hongan nousukausi sekä miesten mutta myös naisten pääsarjassa on ansaittu. Oman harjoitushallin rakentaminen Mankkaalle ja valtava nuorisotyö niin tyttöjen kuin poikien keskuudessa palkitaan. Muistan kun Hongasta irtosi edustusjoukkue Playboys-nimisenä pelaamaan mestaruussarjaan. Koripalloilijaveljesten isä, Suomen Messujen westendiläinen toimitusjohtaja, kauppaneuvos Olle Herold oli houkuteltu joukkueen keulakuvaksi. Tehtävä oli hänelle vieras. Kun olin liiton puheenjohtajana tuon vuosikymmenen, Olle soitti joukkueen ensimmäisen Tampereen matkan jälkeen minulle ja kertoi pelin menneen hyvin, mutta paluumatkaksi joku pelaajista oli varannut kopan olutta voiton juhlintaan. ”Ja ne heittivät tyhjiä vielä tien poskeenkin”, Herold kauhisteli. Kun asia käsiteltiin saman tien liitossa ja joukkueelle annettiin vakava varoitus, Playboysin käytöstavat paranivat. Heroldista tuli muutaman vuoden Koripalloliiton arvostettu varapuheenjohtaja, jonka avulla saimme jopa presidentti Urho Kekkosen Messukeskukseen seuraamaan EMkarsintaottelua Itävaltaa vastaan. Tuo ottelu meni jatkoajalle ja Kekkonen kysyi Heroldilta, kuinka jatketaan. ”Tulee kaksi kymmenen minuutin jatkoaikaa”, Herold vastasi. Kun en kehdannut oikaista, Kekkonen sanoi joutuvansa lähtemään, sillä Tamminiemessä odottivat puolen tunnin kuluttua saunavieraat. Oli lauantai-iltapäivä. Viiden minuutin jakoaika olisi pitänyt Kekkosen katsomossa loppuun asti. Yleisö ihmetteli presidentin poistumista kesken pelin, mutta annettakoon vastaus tässä eli parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vaikka tuo ennätysyleisön Tampereella koonnut Israel -ottelu pelattiin Nokia Areenalla, se on poikkeus. Suomen Koripalloliitto on siirtänyt päämajansa Metro-areenalle ja pyrkii pelaamaan suurimman osan koti-otteluista Mankkaalla. Sekin saattoi kotiluolan valintaan vaikuttaa, että puheenjohtajan nuijaa piti suuressa kourassaan entinen Hongan pelaaja, kajaanilaissyntyinen DI Antti Zitting. Näinä aikoina myös FC Honka rynnistää voitosta voittoon Veikkausliigassa niin ikään erinomaisen nuorisotyön ja valmennuksen tuloksena, Eli surut pois ja kukka rintaan. Martti huhtamäki Susijengin Lauri Markkanen oli omissa korkeuksissaan myös voittoisassa MM-karsintaottelussa tallinnassa. kiitos Saku-halliin saapuneille kannattajille ja tervetuloa MM-kisakatsomoon! Tapiolan Hongan nousukausi sekä miesten mutta myös naisten pääsarjassa on ansaittu. Oman harjoitushallin rakentaminen Mankkaalle ja valtava nuorisotyö niin tyttöjen kuin poikien keskuudessa palkitaan. KUNINKAANTYTTÄREN SIIVET Liput ja tiedustelut: 09 4391 220 hevosenkenka.fi / lippu.fi hevosenkenka@hevosenkenka.fi ma 12.9. klo 18 ennakkoesitys ti 13.9. klo 18 ensi-ilta la 17.9. klo 16 su 25.9. klo 15 ke 28.9. klo 9.30 la 1.10. klo 15
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 7 9 | 2022 kotilkv.fi • p. 0207 351 222 • ISO OMENA Piispansilta 9 A, 02230 Espoo kotilkv.fi ME VÄLITÄMME ELÄMÄSI KODIT Ota yhteyttä ja sovitaan maksuttomasta arviokäynnistä! Myymässä asuntoa tai tonttia? KOTI LKV: • Yli 30 välitysalan ammattilaista • Toimistot Espoossa, Sipoossa ja Porvoossa • Toiminta-alueena koko Uusimaa
8 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 9 | 2022 www.rally.fi KATSO KOKO VALIKOIMA www.sähköpyörä.fi MODULARBOX OY Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III MÖN KIJÄ CENTER Avoinna: Ark.10-17 Tilaukset ja tiedustelut puh. tai s-postilla: myynti@rally.fi 09 595 510 040 553 2428 tai netistä www.rally.fi sivuilta KATSO KOKO VALIKOIMA www.rally.fi UUTUUS PYRKIJÄ JAZZ 500 SÄHKÖMAASTOPYÖRÄ UUTUUS RALLY 750 TOURER SÄHKÖPYÖRÄ/MOPO 1699 ? 1899 ? Rahoituksella alk. 59?/kk. 24 Vaihdetta SHIMANO ALTUS, 522 Wh akku (runkoon upotettu) Värit: Mattapunainen ja harmaa 29?x2.1? KENDA renkaat Alumiinirunko (1990?) 5 v. Runkotakuu Ei tarvitse Mopokorttia! Rahoituksella alk. 59?/kk. Tällä voi polkea tai sitten ajella polkematta. Todella hieno cruisailupeli! 6 avustustasoa, TEKTRO Levyjarrut. lukittava joustokeula, Vääntävä moottori, PYRKIJÄ E400 Takuu 2 v. Ei ajokorttia. Tehokas 60 V 1000 W moottori. 3 Nopeusaluetta 10km-17km-25km/h. Pakki. LEDvalot! KAKSI VERSIOTA: TILAA ESITE! PYRKIJÄ E1200 SÄHKÖSKOOTTERI SÄHKÖSKOOTTERI SÄHKÖSKOOTTERI MODULARBOX OY SUOMALAINEN KONEKAUPPA JO 21 VUOTTA! Rahoituksella alk. 95?/kk. Latausaika: 4?8 tuntia. Kantavuus: 200 kg. Renkaat: 14" paksut Ilmakumirenkaat. Mitat: Pituus 155 cm, Leveys 68 cm 2490 ? E1200 senioriskootterimalli on varustettu isommilla renkailla ja lukittavalla laatikolla. Silti kompaktin kokonsa puolesta se sopii hyvin kaupunkiolosuhteisiin. Moottori: 24V 950W, Automaattijarrut. Toimintasäde max: 60 km. Ajonopeus: 15 km/h. Nousukyky: 25 astetta. Tämä malli on suunniteltu kovaan käyttöön kaiken kokoisille kuljettajille ja kaikenlaisiin maastoihin. Rahoituksella alk. 95?/kk. 2890 ? Automaattijarrut. Nopeus 15km/h. Mitat: Pituus 135cm, Leveys 69cm Takuu 2 v. Takuu 2 v. Max. ajomatka 60 km, 36V 10,4 Ah Lithium akku. Takuu 2 v. Takaleveys vain 65 cm, paino 23 kg. 6-vaihdetta. Alumiinirunko, kantavuus 150 kg, Korit takana ja edessä. Valot. 20" Kenda 1,95 renkaat. Todella helppo ajaa! Voi ajaa polkimista polkemalla tai kaasukahvaa kääntämällä. 2490 ? Tilausnro 16009 Rahoituksella alk. 99?/kk. Lukittava takaBoxi Tilavuus 47L. 100 ? hinta 16 Ah akulla ajomatka 100-120 km. 2790 ? PYRKIJÄ KAUPANPÄÄLLE! (arvo 340?) TakaBoxi, takateline ja suojapeite NOPEILLE molempiin: SUOMALAISET PYRKIJÄ SÄHKÖPYÖRÄT 5 v. RUNKOTAKUULLA! SALSA 700 SAMBA 500 1999 ? Rahoituksella alk. 69?/kk. Runkoon upotettu 672Wh akku Joustokeula Hydrauliset levyjarrut Shimano 8v vaihteisto Hydrauliset jarrut 28? renkaat Tehokas Bafang M400 80Nm keskimoottori Joustokeula Shimano 7v vaihteisto led valot edessä ja takana 28? renkaat Kaupunkipyörien kuningas. Tyylikäs paketti 2390 ? Rahoituksella alk. 69?/kk. Vääntävä Bafang M400 80Nm keskimoottori Vaativampaan makuun täysjousitettu Twist. Kaikissa 3 Pyrkijä pyörässä on Peukalokaasu! (sen voi halutessa poistaa) TWIST 700 2490 ? Rahoituksella alk. 69?/kk. Vääntävä Bafang M400 80Nm keskimoottori Hydrauliset jarrut Runkoon upotettu 672kw akku Metallihohto matta harmaa väri Kenda 27.5x2.1? renkaat Shimano Acera 8v kaikilla varusteilla. Tässä on kaikki tarvittava kun etsitäään laadukasta ja käytännöllistä sähköpyörää. 3-Pyörä Sähköpyörä/ Sähkömopo! TEKTRO Levyjarrut ISO LCD näyttö Peukalokaasu 20x 4? KENDA läskirenkaat Hurjan iso piilotettu 748wh akku Mattamusta väri Led valot Takateline Istuinkorkeus 85 cm Lyijygeeliakut. Ajomatka 50-60 km. Värit: Punainen tai Pronssi. 1850 ? Rahoituksella alk. 75?/kk. Tilausnro 16103 1 tai 30 Ah Lithium akulla jonka voi ladata kotona tai paikallaan niin kuin sähköpyörissä on. Ajomatka 70-80 km. Värit: Punainen tai Hopea. Rahoituksella alk. 99?/kk. 2350 ? 2 PYRKIJÄ E1300
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 9 9 | 2022 2 990 € (89 €/kk) 2 490 € (75 €/kk) 45km/h versio *40–45 km/h -mallit vaativat mopokortin vuoden 1984 jälkeen syntyneiltä. ªToimintamatka erikseen tilattavalla lisäakulla. VALITSE SÄHKÖINEN VAPAUS LIIKKUA – SOITA 02 480 9060 PUHELINMYYNTI JA VERKKOKAUPPA AVOINNA, TOIMITUKSET KOTIOVELLE KOKO SUOMEEN LISÄTIEDOT JA MYYNTIPALVELU: 02 480 9060 | MYYNTI@SKAND.FI | VERKKOKAUPPA AVATTU! | SKAND.FI MYYMÄLÄ: PUUTARHATIE 18, VANTAA. AVOINNA TOISTAISEKSI AJANVARAUKSELLA! Sähköllä kulkeminen on edullista ja ympä? ristöystävällistä. Autamme mielellämme sinua löytämään valikoimastamme juuri sinulle sopivan kulkuneuvon. SOITA MEILLE JO TÄNÄÄN 02 480 9060 Kaikki Skand-kulkuneuvot toimitetaan ajovalmiina! Laturi sisältyy toimitukseen. JOKAPÄIVÄISIIN ASIOIHIN Skand -sähköskootterit antavat vapauden hoitaa päivittäisiä asioita omien aikataulujen mukaan ilman käytössä olevaa autoa. HELPOSTI HARRASTUKSIIN Sähköskootterilla perheen junioritkin pääsevät kulkemaan harrastuksiin vapaasti omien aikataulujen mukaan. TYÖMATKOILLE Sähköskootteri on ekologinen ja taloudellinen kulkuväline, jolla taitat helposti vähän pidemmänkin työmatkan. VAPAA-AIKAAN Skand sähköskootterit kulkevat myös päällystämättömillä teillä ja poluilla, eikä lataamiseen tarvita kuin normaali pistorasia. MOPOKORTTITUKI! NUORELLE ENSIMOPON HANKKIVALLE +HUOMIOLIIVIT! 100€ €UROLLA AJA JOPA 100 KM ALLE Skand-sähköskoottereiden keskikustannus 2 890 € (86 €/kk) alk. Ihohaavojen nuoleminen ei nopeuta paranemista Vesilintukannat edelleen pienentyneet Pienet ihohaavat ovat hyvin yleisiä ja tavallisesti ne paranevat ilman erityisiä toimenpiteitä. Syljen sisältämä hiilihappoanhydraasi 6 -entsyymi ei nopeuta ihohaavojen paranemista, kuten varsin yleisesti luullaan. – Harmi sinänsä, koska aikaisemmin on löytynyt viitteitä siitä, että jokin syljen ainesosista nopeuttaa ihohaavojen paranemista, kertoo väitöskirjatutkija LL Toini Pemmari. Vesilintulaskentojen perusteella vesilintukannat ovat pienentyneet pitkällä aikavälillä sekä karuissa että rehevissä vesistöissä. ? Yksi keskeisimmistä tekijöistä vesilintujen taantuman taustalla on ilmeisesti vesien ylirehevöityminen. Rehevillä vesillä vesilintujen taantuma jatkuukin edelleen, kertoo erikoistutkija Markus Piha Luonnonvarakeskuksesta (Luke). Ruoka kallistuu Täsmävinkit lapsiperheiden helppoon ja halpaan ruoanlaittoon Ruuan kallisTuminen tuntuu myös lapsiperheissä, joissa ruokaa pitää olla tarjolla usein ja monipuolisesti. Mitä syötävää sitä keksisi lasten kurniviin vatsoihin, nopeasti ja edullisesti? vanhemmat haluavat tarjota lapsille terveellistä ruokaa, mutta myös sellaista, että jaksaa leikkiä, oppia ja harrastaa. tässä arkea helpottavia ja taloudellisia vinkkejä. kokkaa Paljon keRRallaan ja laske Rimaa Kun kokkaat, kokkaa isosti, vinkkaa Sydänliiton ravitsemusasiantuntija Anna Kara. Tee lasagnea, pastakastiketta tai sosekeittoa tuplatai triplamäärä, ja laita osa ruoasta pakastimeen. Pakastetun ruoan hienous piilee siinä, että sitä voi sulattaa myös lapset itse. Perunoita ja pastaa kannattaa kerralla keittää reilu kattilallinen, jolloin samalla tulee valmistaneeksi pääraakaaineen esimerkiksi seuraavan päivän pyttipannuun tai ruokaisaan salaattiin. Kun ruokaa löytyy aina valmiina, myös impulsiivisten ja suunnittelemattomien kauppareissujen tarve pienenee. myös hyvän aterian määritelmää kannattaa miettiä uudestaan. Pyri siihen, että aterialla on kasviksia, jotain proteiinipitoista ja jotain hiilihydraattipitoista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että aterialla on porkkanaa, täysjyväpastaa ja raejuustoa. Tai leipää, kalapuikkoja leivän väliin ja kylkeen kurkkuviipaleita. HelPosTi TeRVeellisTä Entäpä miten taata ruoan terveellisyys ja monipuolisuus kiireen keskellä? Kara huomauttaa, että jo muutamalla yksinkertaisella asialla voi vaikuttaa kokoa perheen ruoan terveellisyyteen. kasvikset. Pyri siihen, että joka aterialla on jotain kasvista. Satokautenaan kasvikset ovat paitsi maukkaimmillaan myös edullisimmillaan. Perunat, porkkanat, kurkku, tomaatit, marjat, omenat ja luumut ovat nyt parhaimmillaan. Monimutkaisten salaattien ja tuntien kokkailun sijaan kannattaa panostaa erilaisiin lohkottuihin kasviksiin! Lohkotut erilaiset kasvikset ovat myös mainio välipala kotiin tulevalle koululaiselle: pahin nälkä taittuu ja kasviksia tulee syötyä kuin huomaamatta. sydänmerkki. Toinen helppo keino terveellisempiin valintoihin on Sydänmerkki. Sydänmerkki-tuotteet ovat aina omassa tuoteryhmässään terveellinen vaihtoehto ja näin pienillä valinnoilla voi vaikuttaa koko perheen ruoan ravitsemuslaatuun. Valitse siis kaupassa sydänmerkki-leipä, -jogurtti tai murot. osTa ValmisTa Arkiruokailussa vain itsetehty on hyvää – myytti kannattaa rikkoa. Kauppojen valmisruoissa ja puolivalmisteissa on paljon loistavia ja huokeita vaihtoehtoja. Tässä suosikkejamme: Purkkihernekeitto. Arjen pelastaja, terveellinen ja tavallisesti lasten mieleen. Halpa. Jos jossain kannattaa oikaista, niin tässä. Kalapuikot ja pinaattiletut. Helppo ja nopea, yleensä suosittua lasten parissa. Kaikenlaisia pihvejä ja puikkoja täydentävät kasvislohkot ja tarvittaessa peruna, pasta tai leipä. Tortillalätty. Lätty itsessään ei ole järin ravitsevaa ruokaa, mutta sen sisälle voi pistää melkein mitä tahansa: kasviksia, tuoreita tai kypsennettyjä, puikkoja, pihvejä pyöryköitä, edellisen päivän kastikkeenjämät, samoin kuin juustonkannikat. Kokeilla myös kuumentaa tortilla pannulla, laita täytteet sisään ja toinen lätty kanneksi. muista myös tämä! Yhdessä syöminen on arvokasta. Vaikka joskus vanhemmista tuntuu vaikealta saada koko perhe yhtä aikaa ruokapöydän ääreen, siihen kannattaa pyrkiä mahdollisimman usein. Pöydän ääressä kohdataan ja luodaan yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Ja pyri rakentamaan mieluummin rentoa tunnelmaa haarukallisten laskemisen sijaan. Myönteinen ilmapiiri syntyy kehuista, kannustamisesta ja hyvistä kysymyksistä. Mikä on ollut sinun päivässäsi parasta? jo muutamalla yksinkertaisella asialla voi vaikuttaa kokoa perheen ruoan terveellisyyteen. SydänLiitto
10 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 9 | 2022 Michael Monroe on Suomen legendaarisin rocktähti, multi-instrumentalisti ja nyt myös lastenkirjailija. Hanoi Rocksista, Demolition 23:stä ja pitkästä soolourastaan tunnettu muusikko kertoo Makke ja Nupu -kirjassa hellyttävän tositarinan omasta lapsuudestaan. Michael Monroelta ilmestyy lastenkirja Maukas lounas, herkullisia kahvilatuotteita, ihanat etkoja väliaikatarjoilut, juomia, mm. Mollin omat viinit! Mollista on myös mahdollista tilata väliaikatarjoilut ennakkoon! Aukioloajat: Ma-pe 10.00 – 17.00 Lounas tarjolla Ma-pe 11.00 – 14.00 Iltaisin ja viikonloppuisin avoinna tilaisuuksien mukaan. Espoon kulttuurikeskus, 1. krs. Tapiola cafemolli.fi p. 041 317 2025 myynti@cafemolli.fi Kappelikuja 6, 02200 Espoo niittykumpu@ole.fit | p. 040 252 1162 Liity nyt Niittykummun monipuolisimpaan kuntokeskukseen, Fit Niittykumpuun! Hinnat alkaen vain 1 € päivässä! Olemme suomalainen yrittäjävetoinen kuntokeskus, josta löytyy laadukkaat laitteet, juuri uudistettu vapaapainoalue ja kattava ryhmäliikunta. Katso lisää ja osta asiakkuutesi suoraan netistä: www.niittykumpu.ole.fit Kauppakeskus Ainoa 2. krs. Katutaso @peura @peuramoda www.peuramoda.com Ihana Syksy UUSI ESPRIT MYYMÄLÄ AVATTU KAUPPAKESKUS AINOASSA! Meiltä löydät niin naisten kuin miesten vaatteet tulevan syksyn tarpeisiin. Tervetuloa inspiroitumaan, löydät meidän kauppakeskuksen 1. Kerroksesta! Seuraa meitä myös Instassa @esprit_ainoa ja Facebookissa Esprit Ainoa
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 11 9 | 2022 Horoskooppi OINAS (21.3. – 20.4) Jatka etenemistäsi, sillä mitä vähemmän sinulla on luppoaikaa, niin sen parempi. Henkilökohtainen kehitys auttaa sinua pitämään kilpailijasi loitolla. Rahoja ja tunteita ei pidä nyt sekoittaa törsääminen ei nosta mielialaasi vaan ainoastaan lisää stressiäsi. RAPU (22.6. – 21.7.) Kokeile jotain uutta niin tapaat mielenkiintoisia ihmisiä, jotka laajentavat tajuntaasi ja avaavat sydämesi uusille seikkailuille. Älä anna kenenkään houkutella itseäsi tilanteeseen joka nostaa stressitasoasi. Ole varovainen houkutuksien kanssa. VAAKA (23.9. – 22.10.) Mene mukaan johonkin joka herättää mielikuvituksesi. Jaa ajatuksiasi, mutta älä rahojasi tai henkilökohtaisia tietojasi. Ole johtaja äläkä seuraaja. Pysy etäällä ihmisistä jotka tuovat huonot puolesi esiin. Älä luota erääseen työtoveriin joka yrittää saada sinut huonoon valoon. KAURIS (22.12. – 20.1.) Älä yritä tehdä kaikkea toisten puolesta vaan varaa aikaa rentoutumiseen ja stressitasosi alentamiseen. Huolehdi henkilökohtaisista raha-,lakija terveys-asioista, niin pystyt elämään elämääsi omalla tavallasi. Pidä rahasi visusti tallessa. HÄRKÄ (21.4. 20.5.) Olosuhteiden tuoma muutos vaikuttaa prioriteetteihisi ja vie täysin eri suuntaan. Luota vain vaistoihisi. Ota verkostoituminen ja tapaamiset vakavasti, sillä ne auttavat sinua välttymään kalliilta virheeltä. Tasapaino ja mukavat olot ovat saavutettavissa. LEIJONA (22.7. – 21.8.) Tarkkaile ympärilläsi tapahtuvia muutoksia, sillä saatat tarvita hienosäätöä pysyäksesi niiden perässä. Käytä järkeäsi, jos jokin asia ei suju niin kuin haluaisit ja mieti miten käännät asian positiiviseksi. Suojaudu siltä, että antaisit tunteittesi pilata jotain mikä on ollut tasapainottava tekijä elämässäsi. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) Kanavoi energiasi siihen, millä on merkitystä. Pidä suunnitelmasi salassa ja käytä yllätyksen voimaa. Voit unelmoida, mutta pitäydy asioissa jotka ovat mahdollisuuksien rajoissa. Etene varoen, sillä erään henkilön vaikuttimet saattavat olla kyseenalaisia. VESIMIES (21.1. – 19.2.) Ajattele suuria ja karsi pois asiat jotka eivät ole välttämättömiä näin löydät etsimäsi tasapainon ja menestyksen. Punnitse tilannettasi ja tee kaikkesi unelmasi toteuttamiseksi. Kuuntele järkipuhetta niin keksit suunnitelman joka vastaa kaikkien tarpeisiin. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) Pidä elämäsi, ihmissuhteesi ja menneisyytesi perspektiivissä, sillä saatat saada vääriä tietoja tai päädyt luottamaan johonkuhun johon ei pitäisi. Saat paljon aikaiseksi, jos vain ryhdyt toimeen. Pyrkimys tasa-arvoon vie parempaan tulevaisuuteen. NEITSYT (22.8. – 22.9.) Pidä elämäsi yksinkertaisena. Säästäminen helpottaa stressiä ja vie sinut suuntaan joka tuo enemmän tyydytystä. Älä jätä mitään sattuman varaan, jotta et joudu tekemisiin tuntemattoman kanssa. Pysy kaukana niistä henkilöistä jotka tuovat hämminkiä elämääsi. JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Varo tarjouksia jotka kuulostavat liian hyvältä ollakseen totta. Pidä puolesi, tee itsesi kuulluksi ja seuraa sydäntäsi. Verkostoituminen, oppiminen ja matkustelu ovat vahvasti kartalla. Joku yrittää saattaa sinua huonoon valoon tai sekaantua asioihisi. KALAT (20.2. – 20.3.) Auta muita sellaisilla tavoilla, jotka eivät vaaranna elämäntyyliäsi, raha-asioitasi tai mainettasi. Yksinkertaisuus ja kohtuullisuus kannattaa. Kieltäydy kohteliaasti, jos sinua painostetaan johonkin turhamaiseen. Ot a ku va täy tet yst ä ris tik os ta ja läh etä se W ha tsA pp tai tek sti vie sti nä nu me ro on 04 5 16 4 62 64 tai sä hk öp os till a: ris tik ko @ let ter bo x.f i vii me ist ää n 22 .9. pa lau tta ne ide n ke ske n ar vo taa n yll äty sp alk int o. Ris tik on rat ka isu jul ka ist aa n leh de n ne ttis ivu illa kil pa ilu n va sta us aja n pä äty tty ä. Os oit e löy tyy leh de n etu ka nn es ta. Pika visa n ratk aisu t 1c, 2a, 3d, 4c, 5a, 6a. vastaajan nimi: _________________________ Osoite: _______________________________________ Sain lehden: kotiin jaettuna __ noutotelineestä __ verkkolehti __ Puuhasivu SUDOKU / Helppo SUDOKU / Keskivaikea SUDOKU / Vaikea Pikavisa 1. Mursun paino voi nousta a) 500, b) 1000, c) 1500, d) 2000 kiloon? 2. Hailaji ei ole a) kirveshai, b) tiikerihai, c) holkeri, d) valashai? 3. Suomen ensimmäinen ravirata (18841924) sijaitsi a) Käpylässä, b) Pitäjänmäellä, c) Santahaminassa, d) Oulunkylässä? 4. Suomen ortodoksisen kirkon johtajan, arkkipiispa Leon sukunimi on a) Feodoroff, b) Urbanov, c) Makkonen, d) Kaartinen? 5. Toimivaa lentokenttää ei ole a) Helsingissä, b) Vihdissä, c) Lopella, d) Hyvinkäällä? 6. Jalkapalloilun Super Cupin voitti viime vuonna a) Chelsea, b) Ajax, c) PSG, d) Barcelona? Laatija: Martti Huhtamäki Mursua restauroidaan Helsingissä. Haminassa maissa käväissyt yllätysvieras kuuluu luokkaan, jonka paino yllättää. Horoskooppi SUDOKU/Helppo SUDOKU/Keskivaikea SUDOKU/Vaikea OINAS (21.3. – 20.4 Jatka etenemistäsi, sillä mitä vähemmän sinulla on luppoaikaa, niin sen parempi. Henkilökohtainen kehitys auttaa sinua pitämään kilpailijasi loitolla. Rahoja ja tunteita ei pidä nyt sekoittaa törsääminen ei nosta mielialaasi vaan ainoastaan lisää stressiäsi. HÄRKÄ (21.4. 20.5. Olosuhteiden tuoma muutos vaikuttaa prioriteetteihisi ja vie täysin eri suuntaan. Luota vain vaistoihisi. Ota verkostoituminen ja tapaamiset vakavasti, sillä ne auttavat sinua välttymään kalliilta virheeltä. Tasapaino ja mukavat olot ovat saavutettavissa. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) RAPU (22.6. – 21.7.) LEIJONA (22.7. – 21.8.) NEITSYT (22.8. – 22.9.) Pidä elämäsi yksinkertaisena. Säästäminen helpottaa stressiä ja vie sinut suuntaan joka tuo enemmän tyydytystä. Älä jätä mitään sattuman varaan, jotta et joudu tekemisiin tuntemattoman kanssa. Pysy kaukana niistä henkilöistä jotka tuovat hämminkiä elämääsi. VAAKA (23.9. – 22.10.) Mene mukaan johonkin joka herättää mielikuvituksesi. Jaa ajatuksiasi, mutta älä rahojasi tai henkilökohtaisia tietojasi. Ole johtaja äläkä seuraaja. Pysy etäällä ihmisistä jotka tuovat huonot puolesi esiin. Älä luota erääseen työtoveriin joka yrittää saada sinut huonoon valoon. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Varo tarjouksia jotka kuulostavat liian hyvältä ollakseen totta. Pidä puolesi, tee itsesi kuulluksi ja seuraa sydäntäsi. Verkostoituminen, oppiminen ja matkustelu ovat vahvasti kartalla. Joku yrittää saattaa sinua huonoon valoon tai sekaantua asioihisi. KAURIS (22.12. – 20.1.) VESIMIES (21.1. – 19.2.) KALAT (20.2. – 20.3.) Pidä elämäsi, ihmissuhteesi ja menneisyytesi perspektiivissä, sillä saatat saada vääriä tietoja tai päädyt luottamaan johonkuhun johon ei pitäisi. Saat paljon aikaiseksi, jos vain ryhdyt toimeen. Pyrkimys tasa-arvoon vie parempaan tulevaisuuteen. Kokeile jotain uutta niin tapaat mielenkiintoisia ihmisiä, jotka laajentavat tajuntaasi ja avaavat sydämesi uusille seikkailuille. Älä anna kenenkään houkutella itseäsi tilanteeseen joka nostaa stressitasoasi. Ole varovainen houkutuksien kanssa. Kanavoi energiasi siihen, millä on merkitystä. Pidä suunnitelmasi salassa ja käytä yllätyksen voimaa. Voit unelmoida, mutta pitäydy asioissa jotka ovat mahdollisuuksien rajoissa. Etene varoen, sillä erään henkilön vaikuttimet saattavat olla kyseenalaisia. Älä yritä tehdä kaikkea toisten puolesta vaan varaa aikaa rentoutumiseen ja stressitasosi alentamiseen. Huolehdi henkilökohtaisista raha-,lakija terveys-asioista, niin pystyt elämään elämääsi omalla tavallasi. Pidä rahasi visusti tallessa. Ajattele suuria ja karsi pois asiat jotka eivät ole välttämättömiä näin löydät etsimäsi tasapainon ja menestyksen. Punnitse tilannettasi ja tee kaikkesi unelmasi toteuttamiseksi. Kuuntele järkipuhetta niin keksit suunnitelman joka vastaa kaikkien tarpeisiin. Auta muita sellaisilla tavoilla, jotka eivät vaaranna elämäntyyliäsi, raha-asioitasi tai mainettasi. Yksinkertaisuus ja kohtuullisuus kannattaa. Kieltäydy kohteliaasti, jos sinua painostetaan johonkin turhamaiseen. Tarkkaile ympärilläsi tapahtuvia muutoksia, sillä saatat tarvita hienosäätöä pysyäksesi niiden perässä. Käytä järkeäsi, jos jokin asia ei suju niin kuin haluaisit ja mieti miten käännät asian positiiviseksi. Suojaudu siltä, että antaisit tunteittesi pilata jotain mikä on ollut tasapainottava tekijä elämässäsi.
12 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 9 | 2022 Seuraava Tapiola–lehti ilmestyy 1.10. Ostamassa vai myymässä? 5 hyvää syytä valita meidät: 3. Tehokas, oikein kohdennettu somemarkkinointimme löytää ostopotentiaalin käytämme markkinoinnissamme myös alan parhaita asuntokuvaajia 4. Asiakastyytyväisyytemme v. 2021 keskiarvo 4,88/5 98 % asiakkaistamme suosittelee meitä 1. Eniten toteutuneita asuntokauppoja Espoo-Helsinki -alueella (KVKL hintaseurantapalvelu ja kilpailijaseuranta myytävien kohteiden lukumäärästä) Kiinteistömaailma on Suomen luotetuin kiinteistönvälitysyritys Luotetuin Merkki -tutkimus vuonna 2022 2. 5. Oma välittäjä palvelee aina henkilökohtaisesti -meillä on Kiinteistömaailman suurin tiimi käytössäsi Jos olet ostamassa tai myymässä nyt tai tulevaisuudessa ota rohkeasti yhteyttä. Teemme kaikkemme, jotta kodin vaihto saa parhaan mahdollisen lopputuloksen. Kiinteistömaailma Munkkiniemi Munkkiniemen puistotie 15, 00330 Helsinki p. 09 436 3500 munkkiniemi@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Alppila-Vallila Kotkankatu 7, 00510 Helsinki p. 050 3576227 alppila@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Etelä-Haaga Kauppalantie 24 p. 044 722 4500 00320 Helsinki etela-haaga@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Lauttasaari Lauttasaarentie 16, 00200 Helsinki p. 09 622 4141 lauttasaari@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Herttoniemi-Laajasalo Linnanrakentajantie 4 B, 00810 Helsinki p. 044 7667700 herttoniemi@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Viikki Viikinportti 2 Lt 1, 00790 Helsinki p. 044 744 7100 viikki@kiinteistomaailma.fi Anne Oljemark LKV | 040 533 0260 anne.oljemark@km.fi Maria Pusa LKV | 0500 852 258 maria.pusa@km.fi Antti Haataja LKV, MuM | 050 556 0660 antti.haataja@km.fi Janne Kumpulainen Toimitusjohtaja, LKV, YKV | 040 753 1753 janne.kumpulainen@ km.fi Jesse Nylund LKV, LVV, RAKI | 050 5564130 jesse.nylund@km.fi Anna Kähärä Myyntineuvottelija, VTK, KiAT | 050 548 0579 anna.kahara@km.fi Sari Heinonen Kaupanvahvistaja, LKV | 050 5564120 sari.heinonen@km.fi Markus Pakalén LKV, KiAT | 050 306 0694 markus.pakalen@km.fi Reija Skog Avainasiakaspäällikkö, LKV, KiAT | 050 548 0581 reija.skog@km.fi Marika Holländer LKV | 050 5378991 marika.hollander@km.fi Kiinteistömaailma Espoo Tapiola-Westend Tapionaukio 9, 02100 Espoo p. 09 525 9600 tapiola@kiinteistomaailma.fi Olemme muuttaneet! Löydät meidät nyt Ainoan edestä, vain kivenheiton päässä Tapiontorin parkkipaikasta tai parkkihallin P2-alueen hissistä. KM_Tapiola_255x360_syyskuu.indd 1 29.8.2022 17.26