Terveydeksi!
Apteekkien asiakaslehti 1 | 2008
Ota mukaan!
VOIKO MAITO olla haitallista?
Suu puhtaaksi!
HYVÄ UNI ilman lääkkeitä
HIV
yleistyy Suomessa
Luusto kuntoon!
Osteoporoosi pysyy liikkuen loitolla
Svenska sidor vänd tidningen! Ruotsinkieliset sivut käännä lehti!
UUTUUS!
Priorin Shampoo tukee uusien, terveiden hiusten kasvua.
HIUKSESI KERTOVAT ELÄMÄSTÄSI. LÄMÄSTÄSI.
Elämä on vauhdikasta ja se rasittaa myös hiuksiasi Hiusjuuret ja hiukset reagoivat usein ensimmäisinä elämän aivan tavallisiinkin tapahtumiin ja erilaisiin elimistöä rasittaviin tekijöihin. Esimerkiksi laihduttaminen ja vaihdevuodet, raskaus ja imettäminen, toistuvat käsittelyt tai stressi ja sairastuminen heikentävät hiusjuurten toimintaa, jolloin hiukset voivat ohentua. Priorin uutta kasvuvoimaa hiuksille Kun hiukset ja niiden juuret voivat huonosti, ne tarvitsevat apua palatakseen ennalleen. Priorin on hiusjuuria varten kehitetty täsmäravinne, joka sisältää hiuksille tärkeitä ainesosia kuten hirssiuutetta, vehnänalkioöljyä, B5-vitamiinia ja L-kystiiniä. Priorin ravitsee hiusjuuria sisäisesti: kun juuret ovat vahvat, hiuksetkin kasvavat vahvempina ja tuuheampina.
Näkyviä tuloksia jo 3-6 kuukaudessa.
APTEEKISTA. www.priorin.fi
Terveydeksi!
26
Suu puhtaaksi!
Kun suun terveydestä pitää hyvää huolta, se edistää koko kehon hyvinvointia.
Apteekkien asiakaslehti
1 | 2008
Liikkuen luut vahvoiksi
Luusto tarvitsee kuormitusta pysyäkseen vahvana. Monipuolinen liikunta sekä riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti auttavat pitämään osteoporoosin loitolla.
18
16 Tiedekisasta yliopistoon
Hyvä sijoittuminen lukiolaisten tiedekisassa toi Tiia Metiäiselle farmasian opiskelupaikan.
24 Insuliini on elintärkeä aine 36 Ikääntyneiden unihäiriöt
Insuliini säätelee elimistön verensokeria, jonka oikea taso on terveyden kannalta olennainen.
Iän karttuessa uni muuttuu aiempaa rikkonaisemmaksi. Myös kivut ja muut vaivat voivat haitata unta.
48 Hiv kuriin hyvällä hoidolla
Rokotuksia vai ei?
Rokotteet pelastavat joka vuosi miljoonia ihmishenkiä, mutta onko niiden haitoista tarpeeksi tietoa?
Hiv-taudin ennuste on parantunut merkittävästi viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Olennaista on, että hoito aloitetaan ajoissa.
32 40
Palstat
05 06 30 54 55 56 58
Pääkirjoitus Ex tempore Rohdosnurkka Ristikko Lasten nurkka Lukijakilpailu Apteekkari vastaa
44
52
Kurkista nuoren elämään
Vanhempien kannattaa kysellä nuorten asioista, vaikkei se näiden mielestä olekaan hauskaa. Riittävä uni, terveellinen ravinto ja hyvät ihmissuhteet ovat nuorenkin hyvinvoinnin perusta.
Uusi palsta!
Pidä korvat kunnossa
Lemmikkiaiheisen palstan ensimmäisenä aiheena on kissan ja koiran korvien hoito. Säännöllinen tarkistus auttaa välttämään vaivoja.
Onko maidosta haittaa?
Julkisuudessa on keskusteltu suomalaismaidon mahdollisista haitoista. Lisätutkimuksia kaivataan.
Terveydeksi! 1 | 2008 3
Pääkirjoitus
3.3.2008
Rasvaa , prosenttia,
Terveydeksi!
Luotettavaa tietoa terveydestä, sairauksien hoidosta ja ennaltaehkäisystä, lääkkeistä ja niiden oikeasta käytöstä sekä apteekkipalveluista. Julkaisija
Apteekkariliiton viestintäyhtiö PharmaPress Oy Pieni Roobertinkatu 14 C, 00120 Helsinki
mutta sokeria 15 palaa kahden desin purkissa! Jogurtin syönti väheni ainakin meidän perheessä kertaheitolla, kun Helsingin Sanomat kertoi jokin aika sitten, että monet jogurtit ovat oikeita sokeripommeja. Lehden haastatteleman ravitsemusasiantuntijan mukaan ainakaan lasten ei kannattaisi näitä sokerisiirappeja kovin usein syödä. Lautasellinen puuroa maidon kera on paljon terveellisempi vaihtoehto. Näin meitä kuluttajia harhautetaan. Huomio kiinnitetään rasvan määrään, mutta sokerista ei puhuta mitään. Tuoteselosteestakaan totuus ei välttämättä ilmene.
Vielä kyseenalaisempia keinoja käytetään elintarvikkeiksi luettavien
Päätoimittaja
Erkki Kostiainen, puh. (09) 2287 1307
Farmaseuttinen asiantuntija
Tiina Kuosa, puh. (09) 2287 1208
Toimitus
Kynämies Oy Köydenpunojankatu 2 a D, 00180 Helsinki Toimituspäällikkö Jari Kallio, puh. (09) 1566 8570 Toimitussihteeri Ilpo Salonen, puh. (09) 1566 8571
ravintolisien markkinoinnissa. Niitähän ei saa mainostaa lääkkeellisillä väittämillä syyllistymättä lainvastaisuuksiin. Idearikkaille mainostoimistoille säännöksen kiertäminen ei ole temppu eikä mikään: annetaan vain tuotteelle käyttötarkoitusta kuvaava nimi tai vihjaillaan mainoksessa oireista, joita mainonnan kohde tunnistaa helposti itsellään. Ja kauppa käy. Etenkin laihduttamiseen on tarjolla yhä laajeneva valikoima toinen toistaan mielikuvituksellisemmilla mekanismeilla vaikuttavia tuotteita, jotka todellisuudessa laihduttavat vain ostajansa lompakkoa.
Hyvinvoinnilla ratsastajia riittää ja uusia tulee markkinoille
Paino Helprint Quebecor Oy, Mikkeli
Painos vähintään 450 000 kpl Lukijoita 1,2 miljoonaa (KMT S06/K07) ISSN 0781-5867 24. vuosikerta, ilmestyy 4 kertaa vuodessa
Ilmoitusmyynti
Infoteam Oy Nervanderinkatu 5 D, 00100 Helsinki puh. (09) 441 133 infoteam@infoteam.fi
koko ajan. Osa niistä pyrkii jopa näyttämään apteekilta ja tietoisesti hämärtämään lääkkeen ja elintarvikkeen välistä rajaa. Terveydestään huolehtivan kuluttajan on syytä olla valppaana, ettei tule jymäytetyksi. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on tarttunut yhä pahenevaan hömppäongelmaan. Se on julkaissut yhdessä muiden viranomaisten kanssa oppaan humpuukin tunnistamiseksi ja torjumiseksi. Parhaillaan valmistellaan myös Euroopan laajuista tietokantaa sallituista terveysväittämistä elintarvikkeiden markkinoinnissa. Se tulee tarpeeseen. Vaikka markkinoinnin valvonta on vaikeaa, toivoa sopii, että viranomaiset myös puuttuisivat entistä pontevammin katteettomiin lupauksiin.
kansi: Pekka Holmström, malli: Minna, Clamos meikki: Sanna Liljam0, vaatteet: Stockmann
Erkki Kostiainen päätoimittaja, proviisori
Seuraava numero ilmestyy 2.6.2008
Terveydeksi!-lehti on luettavissa myös digilehtenä osoitteessa
www.apteekit.net
Terveydeksi! 1 | 2008 5
e x tempore...
Makea jogurtti paha hampaille
V
altion ravitsemusneuvottelukunnan pääsihteerin Raija Karan mielestä lasten ei kannattaisi syödä kovin usein eikä runsaasti makeita jogurtteja. Kahden desin purkillisessa voi olla 515 sokeripalaa vastaava määrä sokeria. Sokerin kokonaismäärää on vaikea arvioida, koska tuotteita on monenlaisia. Laktoosipitoisessa maidossa sekä hedelmissä
ja marjoissa on luonnostaankin sokeria, mutta sitä myös lisätään tuotteisiin vaihtelevia määriä, Kara huomauttaa. Jogurteissa on myös hyödyllisiä aineita: proteiinia, vitamiineja, kalsiumia ja muita kivennäisaineita sekä joskus maitohappobakteereja. Kara kuitenkin muistuttaa, että nämä eivät estä sokeriin liittyviä haittoja. Kovin usein käytettynä makea jogurtti on haitaksi hampaille. Kyllä jogurtti on parempi vaihtoehto kuin limsa, mutta maidon ravintoaineista on eniten hyötyä, kun maito nautitaan sellaisenaan. IS
Rintasyöpälääkkeen tehosta lisätietoa
R
"Kevyessä" jogurtissa voi olla nolla prosenttia rasvaa mutta kourallinen sokeria.
intasyövän uusiutuminen voidaan uusien tutkimustulosten mukaan ehkäistä anastrotsoli-lääkeaineella tehokkaammin kuin tamoksifeenillä. Anastrotsoli ehkäisi kaikkia rintasyövän uusiutumia neljä vuotta hoidon päättymisen jälkeen. Tulos koskee vaihdevuosi-iän ohittaneita naisia, joilla on varhaisvaiheen hormoniherkkä rintasyöpä. ATAC-tutkimukseen osallistui runsaat 6 200 naista 21 maasta. Noin yhdeksän vuoden seurantatulosten mukaan anastrotsoli vähensi kaikkien rintasyöpien uusiutumisen ja etäpesäkkeiden riskiä, pidensi hoidon päättymisen jälkeistä tautivapaata jaksoa sekä vähensi toiseen rintaan ilmaantuvan syövän riskiä. Syöpäjärjestöjen ylilääkärin Matti Rautalahden mukaan tutkimustulos on merkittävä, mutta ei vallankumouksellinen. Se antaa uutta tietoa siitä, miten hormonireseptoripositiivisten rintasyöpien uusiutumista voidaan tehokkaasti ehkäistä. Tuloksen perusteella aromataasin estäjät voivat olla vaihdevuosi-iän ohittaneille naisille tamoksifeenia parempi vaihtoehto antihormonilääkityksenä, Rautalahti arvioi. Noin 80 prosenttia vaihdevuodet ohittaneiden naisten rintasyövistä on hormoniherkkiä, eli ne tarvitsevat kasvaakseen naishormoni estrogeenia. Anastrotsoli lopettaa estrogeenin tuotannon. Lääke on noin seitsemän kertaa kalliimpi kuin tamoksifeeni. IS
KOONNEET Ilpo Salonen ja Erkki Kostiainen
...
Myös lisäkorvaukset suoraan apteekista
K
elan korvaamien lääkkeiden omavastuuraja on tänä vuonna 643,14 euroa. Sen ylityttyä asiakas maksaa jokaisesta ostamastaan korvattavasta lääkkeestä vain 1,50 euroa pakkausten lukumäärästä riippumatta. Kela lähettää asiakkaalle automaattisesti tiedon omavastuun täyttymisestä ja ohjeet lisäkorvausten saamiseksi. Vuoden alusta lukien myös lisäkorvaukset ovat kuuluneet apteekkien ja Kelan välisen suorakorvausmenettelyn piiriin. Lääkettä voi ostaa apteekista korvattuna kerrallaan enintään 3 kuukauden hoitoaikaa vastaavan määrän. Uuden lääke-erän voi ostaa korvattuna vasta, kun edellinen erä on käytetty lääkärin ohjeen mukaisesti kokonaan tai lähes kokonaan. Omavastuuta kerryttäviin ostoihin lasketaan vain korvattavuuden piiriin kuuluvat lääkkeet, kliiniset ravintovalmisteet ja perusvoiteet. Peruskorvaus on 42 prosenttia lääkkeen hinnasta ja alempi erityiskorvaus 72 prosenttia. Ylempi erityiskorvaus on 100 prosenttia, mutta jokaisesta samalla kertaa ostetusta lääkkeestä asiakas maksaa 3 euron omavastuun. IS
Kolesteroli alenee, lihavuus lisääntyy
S
Lisätietoja apteekeista sekä osoitteesta www.kela.fi.
uomalaisten kolesterolitaso alenee, mutta samaan aikaan lihavuus yleistyy ja verenpaineen lasku on pysähtynyt. Tiedot ilmenevät tuoreimmasta Finriski-tutkimuksesta, jossa selvitetään viiden vuoden välein suomalaisten terveydentilaa. Kolesterolin lasku on enimmäkseen parantuneen ruokavalion ansiota. Koulutusryhmien väliset erot ovat pieniä, ja ne ovat jopa pienentyneet, etenkin miehillä. Vuodesta 2002 kolesterolitaso aleni viitisen prosenttia. Jo yhden prosentin lasku kolesterolissa vastaa parin prosentin laskua kuolleisuudessa. Finriski-tutkimuksen yhteydessä tehdyn Finravinto-selvityksen mukaan ravinnosta saadaan aiempaa vähemmän tyydyttyneitä rasvoja ja suolaa. Pehmeiden rasvojen käyttö on lisääntynyt. Valitettavasti samaan aikaan kun ruokavalio on muuttunut hyvään suuntaan, li-
havuus on yleistynyt, kertoo tutkimusprofessori Erkki Vartiainen Kansanterveyslaitokselta. Miehistä enää joka kolmas ja naisista joka toinen on normaalipainoisia. Molemmista lihavia on joka viides, eli heillä painoindeksi on yli 30. Miesten paino nousi viidessä vuodessa keskimäärin puoli kiloa ja naisten vajaan kilon. Nousu ei vaikuta suurelta, mutta keskiarvolukuihin mahtuu paljon myös tapauksia, joissa painonnousu on ollut merkittävää. Verenpaine puolestaan oli vuodesta 1972 laskusuunnassa, kunnes viime tutkimusjaksolla lasku pysähtyi. Syynä ovat ilmeisesti lisääntynyt alkoholinkäyttö ja lihominen, Vartiainen arvioi. Myönteistä on, että tupakointi vähenee edelleen. Tämä koskee sekä miehiä että naisia. IS
Lisätietoja: www.ktl.fi
e x tempore.
Isiä rohkaistaan vanhempainvapaalle
V
Runsaasti omega-3 -rasvahappoja. A- ja D-vitamiinin tarpeeseen.
Myös sitruunanmakuisena!
altaosa vanhempainvapaalle jäävistä isistä on vapaalla vain kolme viikkoa tai vähemmän. Perhevapaista kertovalla uudella nettisivustolla korostetaan, että vero- ja muut uudistukset ovat viime aikoina helpottaneet pidemmänkin vapaajakson käyttämistä. Isien päivärahoja on korotettu: esimerkiksi kuukauden perhevapaalta saa parhaimmillaan 75 prosenttia kuukausipalkasta. Jos lapsen äiti on töissä, ansiotulovähennys voi jopa kasvattaa perheen kokonaistuloja. Vapaiden pitämisen ajankohdan voi valita aiempaa vapaammin. Myös työnantajalle maksettavat korvaukset ja kompensaatiot ovat nousseet. Vuosittain melkein 50 000 suomalaista miestä saa lapsen.
Sosiaali- ja terveysministeriön ylläpitämällä isyys.net-sivustolla kysellään, saako myös lapsi isän. Isän tarjoama huolenpito on lapselle yhtä tärkeää kuin äidinkin, ja hänellä on yhtäläinen oikeus tutustua lapseensa. Sivustolla on linkit Kelan sivuille, joilla voi laskea omat ja perheen tuet. Lisäksi sivuilta löytyvät linkit päivärahan ja vanhempainpäivärahan laskemiseen sekä linkki verohallinnon sivuille. Isyys- ja vanhempainvapaan käyttö on kasvanut tasaisesti, ja viime vuonna jo runsaat 70 prosenttia isistä käytti oikeuttaan isyys- tai vanhempainrahaan. Heistä kuitenkin vain kolmisen prosenttia oli vapaalla yli kaksi kuukautta. IS
Lisätietoja: www.isyys.net
Isän tarjoama peuha, hoiva ja huolenpito ovat lapselle tärkeitä.
Apteekista
www.moller.fi
Möller Kalanmaksaöljy on rohdosvalmiste A- ja D-vitamiinien puutostilojen ehkäisyyn. Kalanmaksaöljy sisältää myös omega-3 -rasvahappoja, jotka voivat osaltaan ehkäistä sydän- ja verisuonisairauksia. Annostus: aikuiset ja yli 4-vuotiaat käyttöohjeen mukaan. Ei suositella henkilöille, joilla veren hyytyminen on heikentynyt. Tutustu käyttöohjeeseen. Markkinoija: Axellus Oy
kuva: Kuvakori.com
...
Lääkevalmistajista terveyden asiantuntijoiksi
Nuku hyvin - herää levänneenä ja pirteänä
A
pteekkien rooli on kehittynyt vuosikymmenten varrella: niistä on tullut yhä enemmän lääkeneuvojia ja lääkehoidon asiantuntiKirjassa on 183 sivua, ja japalvelujen tarjoajia. Apteekkariliiton sitä voi tilata 58 euron 110-vuotisjuhlavuoden (2007) kunniakhintaan osoitteesta si julkaisema Pillereistä palveluksi kerpaula.minkkila@ too apteekkialan lähimenneisyydesapteekkariliitto.fi tai tä painottuen 1960-luvun jälkeiseen aipuh. (09) 2287 1207. kaan. Kirja sisältää ruotsinkielisen osuuden ja DVD-levyn, jossa suomalaista apteekkitoimintaa esitellään lyhyesti suomen, ruotsin, englannin ja ranskan kielellä. Kirjan on kustantanut Suomen Apteekkariliiton viestintäyhtiö PharmaPress Oy. EK
?
· · · · · ·
Dormiplant
TM
tiesitkö tämän... arvioinnista
diabetesriskin
Tyypin 2 diabetes on vakava, perinnöllinen sairaus, jonka puhkeamiseen elintavat vaikuttavat merkittävästi. Sairastumisriskiä voi pienentää, kun vyötärönmitan pitää kurissa, liikkuu joka päivä, syö reippaasti kuitupitoisia viljatuotteita ja kasviksia sekä suosii pehmeitä rasvoja. Jos suvussa on diabetesta, kannattaa olla erityisen tarkka siinä, ettei paino pääse vuosien mittaan nousemaan. Tupakasta kannattaa taistella irti, koska diabetes on yksi monista sairauksista, joiden riskiä se lisää. Diabetes ei aluksi aiheuta mitään oireita. Ainoa varma tapa todeta tauti on niin sanottu sokerirasitus- eli glukoosikoe. Diabetesriskinsä voi arvioida osoitteessa www.diabetes.fi > Testaa diabetesriskisi.
oiva apu tilapäisissä nukahtamisvaikeuksissa
Dormiplant on valeriaanauutetta sisältävä kasvirohdosvalmiste. Viimeaikaiset valeriaanalla tehdyt tutkimukset osoittavat sen rauhoittavan, lisäävän univalmiutta ja parantavan unen laatua ilman aamutokkuraa. Dormiplant on markkinoiden vahvin valeriaanatabletti. Tabletissa on 500 mg valeriaanauutetta. Tilapäisissä nukahtamisvaikeuksissa annostus on 1 tabletti ½ - 1 tuntia ennen nukkumaanmenoa. Tarvittaessa voidaan ottaa lisätabletti jo alkuillasta. Dormiplant tabletti on tarkoitettu tilapäiseen lievään jännittyneisyyteen ja tilapäisten nukahtamisvaikeuksien hoitoon. Aikuisille ja yli 12-vuotiaille lapsille. Ei raskauden tai imetyksen aikana. Ei alle kahta tuntia ennen autolla ajoa tai tarkkuutta vaativaa työtä. Valmiste on laktoositon, gluteeniton, sokeriton ja hiivaton. Jos unettomuus jatkuu yli 2 viikkoa, tulee ottaa yhteyttä lääkäriin. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Apteekista.
FI_Dormiplant_Terveydeksi_0108
Lisätietoja apteekeista ja Diabetesliitosta, puh. (03) 2860 111.
Pakkauskoot ja hinnat: 20 tabl. 8,64 40 tabl. 15,95 Lisätietoja: Pharmaca Fennica ja www.pharmanord.fi
Rajatorpantie 41 C, 01640 VANTAA, puh. (09) 8520 2218
1.2008
e x tempore.
6
allergialääkitykseen
vinkkiä
1 Tarvittaessa uusi reseptit ennen allergiakauden alkamista. Reseptit ovat voimassa yhden vuoden kirjoitus- tai uusimispäivästä. 2 Aloita lääkitys ajoissa ja käytä sitä riittävän pitkään. Esimerkiksi natriumkromoglikaattia sisältäviä silmätippoja ja allergisen nuhan hoidossa käytettäviä nenästeroideja kannattaa käyttää koko allergiakauden ajan. 3 Jos lääkekaapissa on jäljellä lääkkeitä, tarkista niiden viimeinen käyttöpäivä. Muista, että silmätipat ja jotkin nenäsumutteet säilyvät avaamisen jälkeen käyttökelpoisina vain rajallisen ajan. 4 Kertaa lääkkeiden annostus ja erityisesti silmätippojen ja nenäsumutteiden oikea annostelutekniikka. 5 Lääketietoa ja hintatiedot saat apteekista tai osoitteesta www.apteekit.net. 6 Jos itsehoitolääkkeet eivät auta, oireet ovat voimakkaita tai kyseessä on lapsi, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.
uudet tuotteet
Allergiaoireiden hoitoon tarkoitettuja setiritsiini- ja loratadiinitabletteja on nyt saatavilla ilman reseptiä 30 kpl pakkauksissa aiemman 10 kpl pakkauksen lisäksi. Cetirizin ratiopharm maksaa 9,70 euroa ja Loratadin ratiopharm 7,05 euroa.
Suussa purskutettava Decapinol-liuos estää bakteerien tarttumista hampaisiin ja ikeniin. 200 ml noin 1820 euroa. Riogum-purukumi sisältää mahahappoa neutraloivaa kalsiumkarbonaattia ja magnesiumoksidia. 10 purukumin pakkaus maksaa noin 34 euroa ja 20:n pakkaus 78 euroa.
...
lyhyet
Kelan asiakkaat voivat nyt ilmoittaa tilinumeron tai henkilötietojen muutoksista kätevästi osoitteessa www.kela.fi/ asiointi. Palveluun kirjaudutaan pankkitunnuksilla tai sähköisellä henkilökortilla. Kun Kela saa tiedon muutoksesta, se voi selvittää, vaikuttaako muutos johonkin asiakkaalle maksettavaan etuuteen. Toinen asiointia helpottava uudistus on, että nyt myös sairauspäivärahaa voi hakea asiointipalvelussa. Kela pyrkii saamaan kaikkien yleisempien etuuksien hakemukset verkkoon vuoteen 2010 mennessä.
Kaikille raskaana oleville naisille suositellaan kilpirauhasen toimintatestiä. Suosituksen on antanut pohjoismainen kilpirauhasjärjestö Nordisk Thyreoidea Samarbeid. Testisuositus perustuu tietoon siitä, että hoitamaton liika- tai vajaatoiminta voi haitata sikiön kehitystä. Kilpirauhasen vajaatoimintaa potee puolisen prosenttia ja liikatoimintaa noin prosentti väestöstä. Piilevää vajaatoimintaa on 23 prosentilla.
Suomen Apteekkariliitto haluaa kehittää ikääntyvien
lääkehoitoja. Vuosille 200811 ajoittuva toimenpideohjelma suosittaa esimerkiksi apteekkien tekemiä lääkitysten tarkistuksia, lääkityksen kokonaisarviointeja, lääkkeiden annosjakelua sekä laitospotilaiden lääkehoidon suunnittelua. Monet apteekit tarjoavat näistä jo lääkitystarkistuksen sisältävää koneellista annosjakelua. Yliopistoissa koulutetaan kokonaisarvioinnin hallitsevia farmasian ammattilaisia. Apteekit ikääntyvän väestön lääkehoidon tukena -ohjelmaan toivotaan mukaan kaikki vanhustenhoidon keskeiset tahot, sillä hyvä lääkehoito voidaan turvata vain yhteistyöllä.
Savuttomuus palkitaan taas
Vuotuiseen Lopeta ja voita -kilpailuun voivat osallistua kaikki yli 18-vuotiaat, päivittäin vähintään vuoden tupakoineet. Tupakaton toukokuu -sarjan pääpalkinto on 2 000 euroa ja kuuden kuukauden Lopeta ja voita -kilpailun 5 000 euroa. Kannustajillekin on luvassa hienoja palkintoja. Vuoden 2005 seurantatutkimuksen mukaan lähes joka viides osallistuja on ollut kilpailusta lähtien kokonaan ilman tupakkaa.
x
Lisätietoja: www.lopetajavoita.fi
www.vianaturale.fi
www.adento.fi
e x tempore.
Teemaviikoilla aiheina allergiat, sydän ja hengitys
MAALISKUU | Allergiaviikko herättää 31.3.6.4. ihmisiä siitepölykauteen ja opastaa tunnistamaan ja hoitamaan allergista nuhaa. Valtakunnallinen allergiaohjelma julkistetaan 3.4. Lisätietoja: www.allergia.fi HUHTIKUU | Sydänviikkoa 2008 vietetään 13.4.19.4. teemalla "Lapsen silmin olet sankari". Viikon aikana korostetaan terveellisiä elintapoja sekä aikuisten, etenkin isovanhempien, merkitystä lapsen terveystottumusten kehittymisessä. Lisätietoja: www.sydanliitto.fi TOUKOKUU | Hengitysliitto Heli järjestää Astmaviikolla 5.10.5. luentoja, infopisteitä, liikuntatempauksia ja keuhkojen toiminnan mittauksia eri puolilla maata. Teemana on Perhe ja astma. Maailman astmapäivää vietetään 6.5. Lisätietoja: www.heli.fi
Kuiva suu? Biotene auttaa
Tutkitut alkuperäistuotteet puhdistavat, suojaavat, kosteuttavat ja raikastavat hellävaraisesti kirvelemättä.
· hammastahna, geelihammastahna ja uusi Sensitive-tahna vihloville hampaille · suuvesi; alkoholiton, fluorilla tai fluorittomana · oralbalance® kosteutusgeeli ja uusi Liquid-kosteutusneste · entsyymipurukumi · SuperSoft hammasharja · vauvahammastahna ® · Infa-Dent sormihammasharja
KUIVALLE SUULLE AFTAHERKILLE VIHLONTAAN
APTEEKISTA
YLEISKÄYTTÖÖN
· Markkinointi: Adento Oy, PL 36, 00981 Helsinki, puh: (09) 3285 8910, e-mail: adento@adento.fi · Valmistaja: Laclede Int., UK; Laclede Inc., USA · Jakelija: Tamro Suomi, puh: 0204 4511
Apua humpuukin torjuntaan
M
iltä kuulostaa, jos tuote "polttaa rasvaa"? Entä se, että valmiste tehoaa "yli sataan virukseen, bakteeriin, sieneen ja hiivaan"? Onkohan tämä humpuukia? -esite opastaa kuluttajaa moninaisten lupausten viidakossa. Tuotteeseen kannattaa suhtautua erityisen kriittisesti, kun sen vaikutus kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Mitä enemmän luvataan, sitä epäluuloisempi on syytä olla. Humpuukituotteissa käytetään mielellään vaikeita sanoja ja lauseita. Tyypillisesti niiden myös väitetään tehoavan useisiin erilaisiin vaivoihin ja sairauksiin. Tilattaessa tuotetta internetistä on syytä ottaa selvää, voidaanko valmistetta pitää Suomessa lääkkeenä. Lääkkeiden tilaamisessa postin kautta on rajoituksia. Niistä saa tietoa Tullineuvonnasta. IS
Onkohan tämä humpuukia? -esitteen on laatinut Elintarviketurvallisuusvirasto Evira yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Esitteeseen voi tutustua osoitteessa www.evira.fi. Esitteen voi myös tilata numerosta 020 772 5104 tai sähköpostitse osoitteesta tilaukset@evira.fi.
...
mistä on kysymys
?
?
?
Palstalla selvitellään yllättävien oireiden syitä.
Nenäverenvuoto
Voimakas niistäminen tai nenään osunut isku lienee yleisin syy verenvuotoon nenästä. Vuoto loppuu lähes aina kotikonstein. Jos nenästä tulee usein verta ilman selvää syytä, asia kannattaa tutkia lääkärissä. Myös nenän limakalvon kuivuminen esimerkiksi flunssan yhteydessä, nenän kaivaminen, liian vähäinen nesteiden nauttiminen tai korkea verenpaine voivat laukaista nenäverenvuodon. Syynä vuotoon on limakalvon rikkoutuminen, jolloin pieniä verisuonia repeää. Vauriokohta on yleensä nenäontelon etuosassa, jolloin vuodon tukahduttaminen on yleensä melko helppoa. Nenäkäytävän takaosassa oleva vaurio saattaa aiheuttaa runsaamman vuodon, ja sen lopettaminen voi vaatia lääkärin apua. Itsehoito kannattaa aloittaa kevyesti niistämällä, jotta nenässä olevat hyytymät saadaan ulos. Asetu istumaan etuku-
maraan, jotta veri ei valuisi nieluun ja aiheuttaisi pahoinvointia. Avaa mahdollinen puristava kaulus. Purista vuotavan puolen sierain umpeen noin 510 minuutiksi. Nenän päälle tai niskaan voi asettaa esimerkiksi ohueen pyyhkeeseen käärityn kylmä- tai pakastepussin, koska tämä supistaa verisuonia. Jos verenvuoto ei lakkaa, sieraimeen voi laittaa vanutupon. Se irtoaa käytön jälkeen paremmin, jos sen kostuttaa esimerkiksi miedolla suolavedellä tai ruokaöljyllä. Tuppo voi olla paikallaan 1530 minuuttia. Mikäli vuoto ei näillä konsteilla lakkaa puolessa tunnissa tai se on alun pitäenkin hyvin runsasta, kannattaa lähteä lääkärin vastaanotolle. Lääkärillä on vuodon tukahduttamiseen useita keinoja, esimerkiksi laapis eli hopeanitraatti. Syvälle nenään voidaan myös laittaa tiivis harsotuppo tai itsestään liukeneva gelatiinisieni. Usein toistuviin vuotoihin voidaan käyttää verisuonten polttamishoitoa.
Veren hyytymistä estävät lääkkeet, esimerkiksi asetyylisalisyylihappo tai varfariini, lisäävät usein alttiutta nenäverenvuotoon. Vuodon jälkeen on hyvä välttää parin päivän ajan ponnistelua, saunomista, kuumaa juotavaa ja alkoholia. Vuotoherkkyyttä voi yrittää vähentää A-vitamiinitipoilla. Joihinkin sairauksiin, kuten verenvuototautiin, kasvaimiin, leukemiaan ja vaikeisiin maksasairauksiin voi liittyä verenvuotoa nenästä. Nämä ovat kuitenkin paljon harvinaisempia syitä kuin liian ponteva niistäminen tai nenään osunut isku.
NATURLAND®
e x tempore.
Eroon kihomadoista
K
ihomadot ovat kiusallinen vaiva, joka on onneksi helposti hoidettavissa. Uusi Apteekkariliiton laatima esite kertoo, miten madoista pääsee eroon ja miten uudet tartunnat voi ehkäistä. Kihomadot ovat vaaleita, 313 mm pitkiä ja alle millin levyisiä. Madot ja niiden munimat munat aiheuttavat kutinaa peräaukon ympärillä. Kyseessä on etenkin lasten vaiva, mutta sitä esiintyy myös aikuisilla. Madon munat päätyvät helposti lasten sormiin ja kynsien alle. Sieltä ne siirtyvät esimerkiksi syömisen yhteydessä takaisin suolistoon, jossa niiden elinkierto jatkuu. Tartunta voi levitä myös lelujen kautta. Tartunta hoidetaan aina lääkkeellä. Apteekeista on saatavana ilman reseptiä Pyrvin-niminen valmiste. Lääkehoitoa seuraavana päivänä vaihdetaan lakanat ja siivotaan kotona muutkin kohdat, joiden kautta madot voivat tarttua. IS
Vanhempien tupakointi huolettaa lapsia
V
ain alle kolmannes tupakoivista vanhemmista keskustelee lapsensa kanssa huolista, joita vanhempien tupakointi lapsille aiheuttaa. Tutkimusten mukaan lapset kokevat usein huolta ja pelkoa vanhempiensa tupakoinnin aiheuttamien terveysvaarojen takia. Suomen Syöpäyhdistyksen teettämien tutkimusten mukaan tupakoivista vanhemmista neljä viidestä ei hyväksyisi lapsensa tupakointia. Vain puolet arvioi oman polttamisensa edesauttavan lapsen tupakkakokeiluja. Tutkimusten mukaan tupakoivien vanhempien lapset alkavat polttaa muita todennäköisemmin. Kuusi vanhempaa kymmenestä ei usko tupakointinsa heikentävän lastensa terveyttä. Passiivi-
nen tupakointi on kuitenkin aina suuri riski lapsen terveydelle. Suomen Syöpäyhdistys on aloittanut kampanjan, jossa korostetaan vanhempien vastuuta koko perheen terveydestä. Siinä muistutetaan, ettei lasten läsnäollessa saisi polttaa, eikä lasten tupakointia pidä hyväksyä, vaikka itse polttaisikin. Lasten kanssa kannattaa keskustella tupakointiin liittyvistä asioista. Tukea tupakoinnin lopettamiseen saa apteekeista, työterveyshuollosta, terveyskeskuksista, www.stumppi.fi-sivustolta sekä Stumppi-neuvontapuhelimesta 0800 148 484. Laajempaa tukea tupakoinnin lopettamiseen on saatavana yli 30 apteekista ympäri Suomen henkilökohtaisen vieroitusohjaajan johdolla. IS
Lisätietoa palvelusta ja sitä tarjoavista apteekeista löytyy osoitteesta www.apteekit.net > Apteekit terveydenhuollossa > Tupakoinnin lopettaminen.
...
V
kolumni K
Hyvä renki saa paikan
iime vuosikymmeninä tekniikka on kehittynyt kiivaasti. Miten ihmeessä ennen pärjättiinkään ilman tietokoneita, kännyköitä, internetiä ja laajakaistaa? Moni asia arjessamme on tietotekniikan ansiosta muuttunut helpommaksi. Innokkaimmat edistyksen visionäärit näkevät tietotekniikan mahdollisuutena muuttaa kaikki nykyistä paremmaksi. Hankaliinkin asioihin tuntuu löytyvän helppoja ratkaisuja kuin apteekin hyllyltä. Ennakkoluulottomat hankkeet saattavat kuitenkin kohdata vastoinkäymisiä. Silloin vika ei tietenkään ole tekniikassa, vaan meissä ihmisissä, jotka tyhmyyttämme emme mukisematta mukaudu sen vaatimuksiin. Jos hankkeen takana on riittävästi muskeleita, saadaan kansa lopulta kuriin vaikka pakolla. Tästä esimerkkinä katselemme nyt kasvavalla joukolla katkeilevaa ja palasiksi hajoavaa tv-kuvaa. Terveydenhuollossakin on satsattu tietotekniikkaan. Lopputuloksena on syntynyt viidakko keskenään yhteensopimattomia tietojärjestelmiä ja tilanteita, joissa edes samassa rakennuksessa sijaitsevan terveyskeskuksen ja sairaalan välillä mikään tieto ei kulje. Tämä kehitys ei ole ollut kenenkään edun mukaista paitsi tietysti niiden yritysten, jotka järjestelmiä ovat sorvanneet. Nyt kaiken pitäisi muuttua paremmaksi. Hoidon kannalta keskeiset potilastiedot tulevat terveydenhuollon yhteiseen arkistoon ja lääkemääräykset alkavat liikkua sähköisesti jo tänä vuonna. Nyt jännitetään, miten ratkaisut käytännössä toimivat potilaiden, lääkäreiden ja apteekkien näkökulmasta. Laki velvoittaa terveydenhuollon ja apteekit siirtymään järjestelmien käyttöön viimeistään vuonna 2011. Potilas saa toistaiseksi päättää itse omien tietojensa käytöstä, mikä on hyvä asia. Tietotekniikka on renki eikä isäntä. Jos se palvelee hyvin, se vakiinnuttaa asemansa ilman pakkoa.
mutta minne katosi entinen energia?
Tanssittaako?
Bio-Qinon Q10, ja elimistösi saa luonnollista energiaa!
Elimistön oma ubikinonituotanto on huipussaan 20-vuotiaana. Sen jälkeen se jatkuvasti vähenee, monen kohdalla lisävähentäjä on kolesterolia alentava statiinilääkitys. Ubikinoni onkin statiinien käyttäjille hyvä ravintolisä. 1-4*) Mihin ubikinonia tarvitaan? Ubikinonia on kaikissa energiaa tuottavissa soluissamme. Solun "voimalaitoksessa" ubikinoni muuntaa energian elimistön käyttämäksi polttoaineeksi. Bio-Qinon Q10:n ubikinoni on näin elimistön oma energia laturi. Se on helppo ja tutkitusti vaikuttava oikotie energisempään elämään. Bio-Qinon Q10 -valmisteiden hyvä imeytyvyys on todistettu tutkimuksin. Nauti luonnollisesta energiasta! NUOREKKUUTTA Q10-TASOIHIN! Bio-Qinon Q10 30 mg ylläpitoon Bio-Qinon Q10 100 mg GOLD tankkaukseen
*) Lähteet: 1. Am.J.Cardiol. 2007; 99:1409-1412 2. Arch.Neurol.2004; 61:889-892 3. Palomäki Ari väitöskirja Tampere 2002 4. J.Lipid.res 1998; 39:1430-1437
Sirpa Peura Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja.
Rajatorpantie 41 C, 01640 VANTAA, puh. (09) 8520 2218, www.pharmanord.fi
FI_Q10_Ad_Terveydeksi_0108
teksti ILPO SALONEN | kuva ARTO WIIKARI
> Varma työpaikka
Tiedekisasta
farmasian opintoihin
Tiia Metiäinen päätyi Helsingin yliopistoon hiukan epätavallista reittiä: hyvä sijoitus lukiolaisten tiedekilpailussa takasi hänelle opiskelupaikan. Ensimmäinen farmasian opintovuosi on sujunut hyvin ja tuonut myös muutamia yllätyksiä.
H
elsinkiläisessä Ressun lukiossa opiskellut Tiia osallistui vuonna 2005 Viksu-tiedekilpailuun. Se on Suomen Akatemian järjestämä katselmus, jolla pyritään herättämään nuorten kiinnostusta tieteeseen ja tutkijanuraan. Tiia sijoittui viidenneksi 160:n joukossa. Tutkimusaiheeni oli fosforin määrän vaikutus syanobakteerien määrään Itämeren fosforikuormituksessa. Työn idea muotoutui vähitellen, kun luin kirjoituksia aiheesta ja osallistuin aihetta koskevaan tutkijaseminaariin. Saamansa arvion mukaan Tiia työskenteli itsenäisesti ja luovasti, haki vastausta avoimeen tieteelliseen kysymykseen ja laati siitä laadukkaan raportin. Kilpailussa menestymisen myötä Tiialle aukesi tie farmasian tiedekuntaan, johon voidaan myöntää opinto-oikeus tiedekilpailussa menestymisen perusteella. Farmasia vastasi pitkälti omia kiinnostuksen kohteitani. Monien eri tieteenalojen soveltaminen sekä monipuolinen opiskelu ja työskentely houkuttivat. Opinnot ovat lähteneet ihan hyvin käyntiin, kurssit ovat mielenkiintoisia ja ihmiset todella mukavia. Tiialle on tullut eteen joitakin yllätyksiä: usein esimerkiksi ajatellaan, että opinnot tähtäävät lähinnä apteekki- tai tutkimustyöhön. Todellisuudessa vaihtoehtoja löytyy myös esimerkiksi sairaalapuolelta ja lääketeollisuudesta. Tiia opiskelee proviisoriksi eli valmistuu lääkehuollon johto- ja asiantuntijatehtäviin. Tarkoitus olisi valmistua suunnilleen ajallaan eli noin viidessä vuodessa ja ehkä käydä ulkomailla vaihto-opiskelijana siinä välissä. Olisi myös mukavaa saada
16 1 | 2008 Terveydeksi!
tuntumaa erilaisista työtehtävistä. Etenkin tutkimus on aina kiinnostanut minua. Opiskelutahti on Tiian mielestä ollut sopiva, ja paljon toki riippuu omasta ajankäytöstä. Yksi yllätys tuli farmaseuttisen lainsäädännön kurssilta, jota Tiia arveli tylsäksi. Se olikin tosi kiinnostava. Siellä olen oppinut tähän mennessä eniten uutta. Vapaa-aikansa Tiia viettää ystävien seurassa sekä harrastaa monenlaista liikuntaa.
Farmasian opinnot antavat pohjan monien eri alojen työtehtäviin, Tiia Metiäinen mainitsee.
Farmasian alan työllisyystilanne on erittäin hyvä farmaseuteista on monin paikoin jopa pulaa. Valtaosa farmaseuteista työskentelee apteekeissa asiakaspalvelun ja lääkeneuvonnan parissa. Osa toimii terveyskeskuksissa ja sairaaloissa. Farmaseutit voivat myös sijoittua esimerkiksi lääketeollisuuteen tai viranomaistehtäviin. Proviisorit toimivat lääkealan johto-, suunnittelu- ja asiantuntijatehtävissä. Suurin osa työskentelee apteekeissa tehtäviin kuuluu liikkeen- ja työnjohtoa, koulutustehtäviä sekä asiakaspalvelua. Mahdollisia työpaikkoja ovat myös sairaalat, lääketeollisuus, tutkimus, koulutus ja viranomaistahot. Proviisori voi hakea apteekkilupaa ja sen saatuaan ryhtyä apteekkariksi. Hakuaika Helsingin yliopiston farmasian tiedekuntaan päättyy 30.4. klo 16.15. Valintakoe sekä farmaseutin että proviisorin koulutusohjelmaan on 27.5. klo 912. Lisätietoja saa nettiosoitteesta www.helsinki.fi/farmasia/valinnat/valinnat2008.htm, numerosta (09) 191 59137 tai sähköpostitse farmasia-info@helsinki.fi. Kuopion yliopiston farmaseuttinen tiedekunta: hakuaika päättyy 30.4. klo 16.15. Valintakokeet ovat 27.5. farmaseutin tutkintoa varten klo 914 ja proviisorin tutkintoa varten klo 916. Lisätietoja saa nettiosoitteesta www.uku.fi/valinta, numerosta (017) 162 502 tai sähköpostitse opit@uku.fi. Åbo Akademin biokemian ja farmasian laitos: hakuaika farmaseuttiopintoihin päättyy 30.5. klo 16.15. Valintakoe järjestetään 3.6. klo 13 16. Lisätietoja www.abo.fi/student/ sokstudieplats, puhelimitse (02) 215 4516 tai (02) 215 4042, sähköpostitse anne.eriksson@abo.fi.
"Seuraa imerkkiäni, es n tulet olemaa niin a ppukunnoss hui elämäsi." loppu
minen Juhani Tam
Juhani Tamminen ja Jukka Ropponen 10 ASKELTA ELÄMÄSI KUNTOON Nyt sinäkin voit päästä huippukuntoon. Tammisen ja Ropposen selkeän ja käytännönläheisen teoksen avulla otat terveytesi ohjat käsiisi ja pääset tuloksiin.
Marja Putkisto METHOD PUTKISTO KIINTEÄ VARTALO & IHANA OLO Uutuus! Helppo ja nopea kevytohjelma kiireiselle naiselle. Ohjeiden avulla virkistyt ja kiinteydyt. Kirjan tueksi on saatavana myös DVD. Pian kaupoissa!
Lucy Knight LAIHDUTTAJAN KUNTOKÄVELY Tehokas ja edullinen tapa pysyä hoikkana. Kävelytekniikkaa hiomalla ja vauhtia lisäämällä arkinen kuljeskelu muuttuu rasvaa polttavaksi voimakävelyksi.
Susannah Marriott PYSY NUOREKKAANA LUONNONMUKAISESTI Nuoruuden tavoittelussa luonnonmukaiset keinot ovat parhaat. Tämän kirjan 1001 vinkin avulla pyyhit pois vuosia sekä sisäisesti että ulkoisesti.
Heli Esker HYVÄN OLON VUOSIKIRJA Mainio opas oloremontin tekemiseen: kesytä kiire, hemmottele itseäsi ja asennoidu positiivisesti. Kirja toimii kalenterina, muistikirjana ja tiedon lähteenä.
WWW.GUMMERUS.FI
teksti LIISA JOENSUU | kuvat PEKKA HOLMSTRÖM asiantuntijana endokrinologi, osastonylilääkäri VESA ILVESMÄKI, Päijät-Hämeen keskussairaala
Osteoporoosi eli luukato alkaa vähitellen ja on yleensä oireeton. Monipuolinen liikunta sekä riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti auttavat pitämään luut kunnossa. Osteoporoosia ehkäisevä liikunta on hyväksi koko keholle, ja samalla mielikin virkistyy.
L
uusto tarvitsee kuormitusta pysyäkseen vahvana. Se on elimistömme tukiranka ja ansaitsee ennalta ehkäisevää hoitoa, liikuntaa ja hyviä elämäntapoja siinä missä muukin elimistö. Liikkumattomuus ja kuormituksen puute lisäävät osteoporoosin vaaraa, sillä luun lujuus voi heikentyä. Haurastuminen tapahtuu oireettomasti ja vähitellen. Lopulta luun tiheys voi olla niin vähäinen, että pienikin kaatuminen tai isku voi saada aikaan luunmurtuman. Vaikka osteoporoosi ei yleensä anna ennakko-oireita, herkästi tulevien murtumien lisäksi siitä antavat viitteitä esimerkiksi selkäkivut, kivut raajojen pitkissä luissa ja muutokset ryhdissä, jopa pituuden selvä lyheneminen. Iän myötä ihminen toki menee hieman "kasaan", mutta osteoporoosia sairastava on usein selvästi kumara selän nikamien luhistumisen vuoksi. Osteoporoosia pidetään usein ikääntyneiden naisten sairautena, mutta luukatoa sairastavat myös miehet. Sitä voi esiintyä nuoremmissakin, etenkin jos sairaus kulkee suvussa.
Osteoporoosi on perinnöllinen vaiva: perinnöllisyyden arvioidaan olevan taustalla jopa 80 prosentilla sairastuneista. Nuoren osteoporoosipotilaan sairaus voi liittyä myös esimerkiksi kortisonihoitoihin tai kroonisiin sairauksiin.
Satojen tuhansien suomalaisten vaiva Osteoporoosi on alidiagnosoitu kansansairaus. Suomessa arvioidaan olevan noin 400 000 osteoporootikkoa ja saman verran osteopeniaa eli osteoporoosin esiastetta potevia, kertoo endokrinologi, osastonylilääkäri Vesa Ilvesmäki Päijät-Hämeen keskussairaalasta. Suomessa tapahtuu noin 40 000 osteoporoottista murtumaa vuodessa, ja murtumat syntyvät yleensä kaatumistapaturmien yhteydessä. Osteoporoosi lisää erityisesti ranne-, lonkka- ja nikamamurtumien riskiä. Viime vuosina lonkkamurtumien lisääntyminen on pysähtynyt. Tämä on hyvä uutinen, jonka tarkat syyt eivät tällä hetkellä ole tiedossa, Ilvesmäki sanoo. Kaikkein suurin riskiryhmä ovat Ilvesmäen mukaan niin sanotun pienienergiaisen luunmurtuman sairasta-
Torju OSTEOPOROO ajoissa!
18 1 | 2008 Terveydeksi!
neet. Pienienergiainen murtuma syntyy kaatumisesta samalla tasolla tai putoamisesta matalalta tasolta. Osteoporoottisen luunmurtuman saaneella on 24-kertainen riski saada uusi murtuma muuhun väestöön verrattuna. Tämän vuoksi suositellaan, että vähäenergiaisen murtuman saaneet tulisi ohjata osteoporoositutkimuksiin. Toinen merkittävä riskiryhmä ovat yli 65vuotiaat naiset, jotka ovat hentorakenteisia, liikkuvat vähän, tupakoivat, saavat liian vähän kalsiumia tai joiden omalla äidillä on ollut lonkkamurtuma tai osteoporoosi. Myös monet sairaudet ja lääkehoidot altistavat osteoporoosille. Nivelreuma, krooniset maksa- ja munuaissairaudet, ruoansulatuskanavan sairaudet kuten keliakia, elinsiirrot ja aivohalvaus ovat kaikki altistavia tekijöitä. Lääkkeistä tärkein osteoporoosin aiheuttaja on suun kautta nautittava kortisoni, mutta myös sisäänhengitettävät inhalaatiosteroidit altistavat osteoporoosille. Inhalaatiosteroideja käytetään esimerkiksi astmalääkkeinä. Jos osteoporoosi johtuu jostakin toisesta sairaudesta tai lääkehoidosta, puhutaan sekundaarisesta osteoporoosista. >>
OOSI
Perintötekijät määräävät
6080 prosenttia luuston vahvuudesta.
Terveydeksi! 1 | 2008 19
Mittaus kertoo luun tiheyden Jos murtumia ei vielä ole, osteoporoosidiagnoosi voidaan tehdä ainoastaan luuntiheysmittauksella. Kun luun mineraalitiheys alentuu 2530 prosenttia terveen aikuisen tasosta, kyseessä on osteoporoosi. Osteoporoosin toteaminen ja diagnostiset määritelmät perustuvat 1980-luvulla kehitettyyn DXA-menetelmään. DXA-mittauksia tehdään varsinkin perusterveydenhuollossa liian vähän, vaikka DXA-laitteita on maassamme nykyään riittävästi, Ilvesmäki korostaa. Parikymmentä minuuttia kestävä mittaus on kivuton. Sen jälkeen lääkäri pääsee määrittämään lääkehoitoa. Myös osteoporoosi sinänsä on kivuton tauti, jos siihen ei liity murtumia. Murtumat saattavat olla erittäin kivuliaita, mutta osteoporoosiin liitetyt kivut johtuvat usein samanaikaisesta nivelrikosta eli osteoartroosista, Ilvesmäki tarkentaa. Hän kertoo osteoporoosilääkityksen ole-
van yleensä pitkäaikainen: käytännössä se jatkuu useita vuosia. Joskus lääkitys annetaan pysyvästi. Valittavissa on useita eri vaihtoehtoja. Lääkehoito valitaan yksilöllisesti. Käytettävissä ovat esimerkiksi bisfosfonaatit, estrogeenit, tiboloni, raloksifeeni, kalsitoniini, teriparatidi, strontiumranelaatti ja miehille testosteroni. Lääkevalikoima on viime vuosina lisääntynyt, ja uusia lääkkeitä on koko ajan kehitteillä. Lääkehoidon tehoa seurataan luuntiheysmittauksin yleensä parin, kolmen vuoden välein. Hoidon kesto on yksilöllinen. Tavoitteena on normaali tai lähes normaali luuntiheys. Ilvesmäki kertoo lähes kaikkien potilaiden saavan kalsium- ja D-vitamiinilisän osana hoitoa. Tärkeätä on, että molempia nautitaan yhdessä. Kalsium hidastaa luumassan vähenemistä ja saattaa näin vähentää luunmurtumia. D-vitamiini puolestaan edistää kalsiumin imeytymistä suolistossa.
Jos et saa ravinnosta
tarpeeksi kalsiumia,
sitä irtoaa luustosta.
> Reipas liikunta hyväksi luille
U
sein sanotaan, että iskuja ja tärähdyksiä sisältävä liikunta estää tehokkaasti osteoporoosia. Tämä pitää paikkansa, mutta myös moni muu liikuntamuoto vahvistaa luita. Luu on elävää kudosta: noin 510 prosenttia luustosta uusiutuu vuosittain. Liikunta kiihdyttää luuta rakentavien solujen eli osteoblastien toimintaa. Aikuisille suositeltavia ovat voimaharjoittelu sekä painoa kantavat lajit kuten porraskävely, hölkkä ja mailapelit, samoin lajit, joissa tehdään nopeita suunnanvaihdoksia ja altistutaan tärähdyksille. Näitä ovat esimerkiksi hypyt, pallopelit ja rivakat tanssit. Nopeus- ja iskutyyppiset lajit voivat aikuisiässä ja
vanhuudessakin olla tehokkaimpia, mutta niitä tulisi harjoittaa harkiten ja hallitusti. Näin vältetään luiden ja nivelten ylikuormitus. Samalla pienenee kaatumis-, vamma- ja murtumavaara. Monipuolinen voimaharjoittelu vahvistaa luustoa, lisää lihasmassaa ja -voimaa sekä parantaa tasapainoa, koordinaatiota ja kestävyysominaisuuksia. Voimaharjoittelu onnistuu parhaiten kuntosalilla, mutta kotivoimistelukin on hyvä vaihtoehto. Painot, vastuskuminauhat, keppi ja hyppynaru auttavat lihasten ja nivelten kunnon vaalimisessa. Voimaharjoittelua suositellaan 23 päivänä viikossa siten, että yksi harjoituskerta sisältää 810 liikesarjaa.
20 1 | 2008 Terveydeksi!
> Osteoporoosin riskitekijät
· Perimä: osteoporoosia on omilla vanhemmilla tai sisaruksilla · Laihdutuskuurit kasvuiässä · Aikaiset vaihdevuodet · Yli 65 vuoden ikä · Alipaino · Vähäinen kalsiumin ja D-vitamiinin saanti · Vähäinen liikkuminen · Kortisonilääkitys · Laktoosi-intoleranssi · Krooninen sairaus · Tupakointi · Runsas alkoholin käyttö
Ravintoaineista hyviä kalsiumin lähteitä ovat esimerkiksi juusto, maito, piimä, kala, jäätelö ja rahka. D-vitamiinia on muun muassa kalassa, margariineissa, kananmunassa, maidossa ja piimässä.
Estrogeenia menopaussin jälkeen Monet uskovat osteoporoosin kuuluvan normaaliin ikääntymiseen, mutta tämä ei välttämättä pidä paikkaansa. Elämäntavat, erityisesti liikunta, vaikuttavat luukudoksen määrään. Jos ihminen on harrastanut lapsena ja nuorena liikuntaa aktiivisesti, hänen luumassansa on lisääntynyt, ja hän on näin vähentänyt riskiään saada osteoporoosi vanhemmalla iällä. >>
kaks, kolme!
Näissä kussakin on 815 toistoa, ja harjoittelu kuormittaa tärkeimpiä lihasryhmiä. Oikein toteutetut lihaskunto-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoitukset sopivat hyvin myös osteoporoosipotilaalle. Ne vähentävät kaatumisriskiä, ylläpitävät toimintakykyä ja kohentavat elämänlaatua. Ryhtilihasten, etenkin yläselän ojentajien treenaaminen on tärkeää. Voimakkaat vartalon taivutus- ja kiertoliikkeet sekä iskut ja tärähdykset voivat sen sijaan olla osteoporootikoille haitallisia. Uinti ja hydrobic ovat kaikille hyödyllisiä ja turvallisia. Ne vahvistavat hengitystä, verenkiertoa ja ylävartalon lihaksia.
Esimerkiksi nämä lajit vahvistavat luustoa: · voimaharjoittelu · mailapelit, kuten sulkapallo tai sähly · aerobic · tanssi · hölkkä · uinti, vesijumppa LISÄTIETOJA · www.osteoporoosiliitto.fi · www.kaypahoito.fi · www.kunto.fi
Yks,
Halpa tapa estää kaatumisia talviaikaan ovat
kenkien liukuesteet.
Luun määrä kasvaa 2030 ikävuoteen saakka ja alkaa pienentyä 40 ikävuoden jälkeen. Korkea ikä toki lisää riskiä siksi, että luu haurastuu iän myötä normaalistikin. Naisilla luun määrän väheneminen kiihtyy menopaussin eli kuukautisten loppumisen jälkeen. Naissukupuolihormonilla eli estrogeenilla on luun hajoamista estävä vaikutus. Estrogeenihoidon on todettu vähentävän luunmurtumia ja lisäävän luuntiheyttä. Sillä voidaan hoitaa myös todettua osteoporoosia. Entä voidaanko osteoporoosi joskus pysäyttää vielä kokonaan? Se on jo nyt mahdollista useiden, jopa useimpien, potilaiden tapauksessa, Vesa Ilvesmäki antaa toivoa.
TÄSMÄHOITOA HILSEESEEN
Hilsehoitotuotteet erilaisiin päänahan ongelmiin.
Ducray valmisteilla on hyvät hoitotulokset sekä hellävaraiset, miellyttävät pesuominaisuudet. Ducray on kehittänyt oman hoitomenetelmän, jota noudatetaan koko kuuden viikon hoitojakson ajan parhaan hoitotuloksen aikaansaamiseksi. Vain apteekista!
> Tupakka heikentää luustoa
Jätä tupakka, sillä... · tupakointi hidastaa luumassan kehittymistä nuorella iällä. · aikuisen tupakoitsijan luumassa on pienempi kuin savuttoman. · säännöllisesti tupakoiva saa lonkkamurtuman kaksi kertaa todennäköisemmin kuin tupakoimaton. · tupakointi aikaistaa vaihdevuosia. · tupakointi estää estrogeenihoidon luustoa suojaavan vaikutuksen. Alkoholia kohtuudella, sillä... · alkoholin runsas käyttö hidastaa luun muodostusta. · kova juominen häiritsee D-vitamiinin ja kalsiumin aineenvaihduntaa. · yli kolme annosta alkoholia päivässä kaksinkertaistaa lonkkamurtuman riskin.
SELEGEL kuivalle päänahalle
Maahantuonti ja markkinointi Suomessa: Oriola Oy puh. 010 429 99 www.ducray.fi
Uutuus! KELUAL DS seborroiseen ekseemaan
ELUTION välipesuihin
KERTYOL rasvoittuvalle päänahalle
KERTYOL S päänahan psoriasikseen
Kivun anatomiaa.
Tukiranka, luusto, kudokset, nivelet, lihakset ja jänteet ovat tavallisimpia kipualueita. Missä on sinun heikko kohtasi? Etsi se kuvasta ja opi, kuinka voit hoitaa itseäsi.
Olkapään kivut ovat tavallisimpia keski-ikäisillä tai sitä vanhemmilla henkilöillä. Olkapäässä on pallo, joka niveltyy hyvin pieneen pintaan lapaluussa. Niveltä tukevat lihakset joutuvat koville varsinkin, jos pallo pääsee lihasten löystyessä liikkumaan. Mobilat tarjoaa miellyttävän avun olkapään lihaskipuihin.
Saattaisi kuvitella, että istumatyöntekijöillä kipeytyvät istumalihakset. Mutta ei, tosiasiassa kipu alkaa kyteä niska- ja hartialihaksissa. Pään ja hartioiden kannattelu on kovaa työtä, joka vaihtelutta jatkuessaan aiheuttaa usein tulehdusta ja kipua. Mobilat auttaa. Se vilkastuttaa verenkiertoa ja vie lihaksista kivun ja kireyden.
"Tenniskyynärpää" on urheilevien ja esimerkiksi tietokoneen hiirtä käyttävien pulma. Kipu syntyy, kun kyynärvarren lihasryhmä joutuu toimimaan sietorajoillaan. Veri ei kierrä kunnolla. Syntyy kuona-aineita. Ne aiheuttavat tulehdusärsytystä, joka taas pahentaa lihasten kiristymistä. Mobilat auttaa tulehdukseen ja kipuun. Pitkän päälle on syytä hoitaa vaivan syy. Tenniksessä se tapahtuu tekniikkaa korjaamalla, näppäintyössä parantamalla ergonomiaa ja vahvistamalla lihasryhmää.
"Suonenvedossa" suonet eivät "vedä" mihinkään. Kysymys on lihasten voimakkaasta supistustilasta, krampista, joka pitää saada laukeamaan. Varovainen venytys tehoaa usein. Mobilat on tehokas apu. Se helpottaa krampista aiheutuvaa lihaskipua.
Selkävaivat ovat usein äkillisiä, kuten venähdys ja noidannuoli. Selän lihasten laukaiseminen venyttämällä on vaikeaa. Pienikin kipualue voi laajeta jopa koko selän alueelle. Silloin ei tee juuri mieli venytellä. Mobilat lievittää krampista aiheutuvaa lihaskipua.
Lenkkeilijän polvi voi venähtää ja vääntyä. Seurauksena on kipu ja turvotus. Viilentävä ja turvotusta laskeva Mobilat auttaa. Ikääntyneen henkilön polvi voi kipeytyä vähitellen. Esiintyy turvotusta, kipua ja jopa unta häiritsevää yösärkyä. Lievissä tapauksissa on usein viisainta hoitaa oireita paikallisesti Mobilatilla.
Akillesjänteen kipeytyminen on usein aikuisen huippuurheilijan pulma, jonka aiheuttaa jänteen ympäristökudosten tulehtuminen. Mobilat on useimmiten tehokas apu, koska ongelma-alue sijaitsee ihon pinnan lähellä ja voide imeytyy nopeasti kipupisteeseen. Sama koskee nilkan alueen kipuja laajemminkin.
"Penikkataudiksi" sanotaan säären sisäosan rasituskipua. Se johtuu usein kuormitusvirheestä, esim. väärästä juoksutyylistä tai huonoista juoksukengistä. Kivun varsinainen aiheuttaja on lihas- ja luukalvon tulehdus tai lihasaition ahtaus. Mobilat on hyvä ensiapu, mutta kivun tarkka syy kannattaa selvittää.
Suomen suosituin emulsiovoide ja geeli lihasten ja nivelten kipujen paikallishoitoon. Apteekista ilman reseptiä. Tutustu pakkauksen käyttöohjeisiin. Sivele Mobilatia useita kertoja päivässä kipualueelle. Sen lääkeaineet vähentävät tehokkaasti tulehdusärsytystä ja nopeuttavat vaurioituneen kudoksen paranemista. Sisältää salisyylihappoa, joka voi aiheuttaa joillekin allergiaa. Vaivojen pitkittyessä kannattaa ottaa yhteys lääkäriin. Ei alle 12-vuotiaille lapsille ilman lääkärin määräystä.
teksti ILPO SALONEN | kuvitus ATTE LAKINNORO asiantuntijoina ylilääkäri PIRJO ILANNE-PARIKKA, Diabetesliitto sekä proviisori MINNA KURRONEN, NovoNordisk Farma Oy
4.
INSULIINI
1.
Mistä huomaa, jos verensokeritaso ei ole kohdallaan? Oireita ovat esimerkiksi väsymys, janon tunne ja lisääntynyt virtsaamisen tarve. Oireita voi olla vaikea tunnistaa tai ne voivat olla lieviä. Siten verensokerin mittaus on tarpeen. Mikäli paastoverensokeri on toistetusti 7 mmol/l tai enemmän, tai satunnaiset arvot yli 11 mmol/l, kyseessä on diabetes. Mitä nopeammin sairaus todetaan, sitä paremmin sitä voidaan hoitaa. Diabetesliiton nettisivuilta ja monista apteekeista saa kyselylomakkeen, jonka avulla diabetesriskiä voi selvittää (www.diabetes.fi, puh. 0800 95 455).
säätelee verensokeria
Jos elimistössä on liian vähän insuliinia tai sen vaikutus ei ole riittävä, seurauksena on hyperglykemia eli liian korkea verensokeri. Tutkimuksin kannattaa varmistaa, onko kyseessä diabetes.
nut verenpaine ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöt, kuten korkea haitallinen LDL-kolesteroli ja matala suojakolesteroli eli HDLkolesteroli. Tyypin 2 diabeetikoiden riski saada sydänkohtaus tai aivohalvaus on yli kaksi kertaa suurempi kuin terveiden. Muita diabeteksen lisäsairauksia ovat silmänpohja-, hermo- ja munuaissairaudet.
3.
2.
Mitä haittaa korkeasta verensokerista on? Hoitamaton tai riittämättömästi hoidettu korkea verensokeri vaurioittaa verisuonia ja lisää sydän- ja verisuonisairauksien vaaraa. Riskiä lisäävät etenkin tyypin 2 diabeteksen yhteydessä usein esiintyvät kohon24 1 | 2008 Terveydeksi!
Mistä korkea verensokeri voi johtua? Syynä voi olla joko insuliinin puutos tai insuliinin heikentynyt vaikutus elimistössä tai molemmat yhdessä. Puutos on seurausta siitä, että haiman niin sanotut beetasolut erittävät insuliinia liian vähän tai eivät ollenkaan. Insuliinin heikentynyt vaikutus eli insuliiniresistenssi taas tarkoittaa, että insuliini ei saa aikaan normaaleja vaikutuksia kudoksissa, kuten maksassa, lihaksissa ja rasvakudoksessa. Usein kysytään, aiheuttaako runsas sokerin syönti diabetesta. Ei aiheuta, mutta runsaaseen sokerin saantiin usein liittyvä lihavuus nostaa diabetesriskiä.
Millaisia insuliinivalmisteita on käytössä? Valmisteet ovat nestemäisiä lääkkeitä, jotka pistetään ihonalaiseen rasvakudokseen. Yleisimmin insuliini annostellaan insuliinikynällä tai -ruiskulla, mutta joitakin valmisteita voidaan käyttää myös insuliinipumpuissa. Sairaalassa insuliinia voidaan annostella suoraan laskimoon. Muista lääkemuodoista pisimmällä on hengitettävän insuliinin kehittäminen. Sen arvioidaan tulevan Suomessa markkinoille aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua. Markkinoilla olevien insuliinivalmisteiden käyttötarkoituksessa ja vaikutuksen kestossa on eroja. Insuliinivalmisteet voidaan jakaa ateriainsuliineihin (pika- ja lyhytvaikutteiset), perusinsuliineihin (pitkä- ja ylipitkävaikutteiset) ja sekoiteinsuliineihin (sisältävät sekä ateria- että perusinsuliinia). Vanhat eläinperäiset insuliinit ovat viime vuosina vähitellen poistuneet markkinoilta. Tällä hetkellä käytössä on ihmisinsuliineja sekä uudempia insuliinijohdoksia. Niillä voidaan jäljitellä aiempaa tarkemmin terveen ihmisen normaalia insuliinineritystä. Johdoksien etuna ihmisinsuliineihin on erityisesti pienempi liian matalan verensokerin riski. Tyypin 2 diabeetikoiden hoitoon on ollut pitkään käytössä insuliinin eritystä lisääviä tablettihoitoja, pitkävaikutteisia sulfonyyliureoita ja aterian yhteydessä otettavia ateriatabletteja, glinidejä. Viime vuonna tuli uutena mahdollisuutena vaikuttaa niin sanottujen suolistohormonien eli inkretiinien toimintaan. Eksenatidi (Byetta, reseptilääke) on kahdesti päivässä vakioannoksella pistettävä valmiste ja sitagliptiini (Januvia, reseptilääke) tablettivalmiste. Ne lisäävät insuliinin eritystä aterian yhteydessä vaikuttamalla suolistohormonien kautta.
5.
Millaisia ratkaisuja on tulevaisuudessa odotettavissa insuliinin oikean tason varmistamiseen? Tärkein oikean verensokeri- ja insuliinitason varmistamisen väline on säännölli-
> Sokerin säätely on vuorovaikutusta
Ravinto
Ravinnon hiilihydraatit hajoavat suolessa pääasiassa glukoosiksi, joka imeytyy suolesta vereen.
Aivot
Glukoosia aivojen polttoaineeksi.
gl
uk
oo
si
nen verensokerin omamittaus. Yksittäisten mittausten rinnalle on nousemassa jatkuva mittaus, joka mahdollistaa yhtäjaksoisen ja ajantasaisen tiedon verensokeriarvoista jopa viikon ajalta. Insuliinitason varmistamiseen tähtäävät myös monet kehitteillä olevat tekniikat, kuten keinohaima, jonka tarkoituksena on vapauttaa jatkuvasti tarvittava määrä insuliinia elimistöön, sekä kantasolusiirrot, joilla pyritään haiman toiminnan palauttamiseen. Jo nyt on käytössä ja kehitteillä myös uusia lääkkeitä, jotka lisäävät haiman insuliinin tuotantoa ja eritystä.
a
glukoosia
Lihakset
Valkuaisaineiden rakentuminen, varastosokerin muodostus ja energian käyttö.
Veri
Glukoosi siirtyy verestä aivoihin, lihaksiin, rasvasoluihin ja maksaan.
glukoosia Insuliinin avulla glukoosi pääsee lihasja rasvasoluihin.
6.
Lähde: Ilanne, Kangas, Kaprio, Rönnemaa (toim.): Diabetes, Kustannus Oy Duodecim ja Suomen Diabetesliitto ry, 2003
Rasvakudos
Rasvan varastoituminen.
Maksa
Varastosokerin muodostus ja energian käyttö. Maksa tuottaa varastosokerista glukoosia vereen silloin, kun sitä ei enää imeydy lisää ravinnosta.
insuliinia
Haima
Glukagoni lisää sokerin vapautumista maksasta. Insuliini jarruttaa sitä. Mitä korkeampi veren sokeripitoisuus on, sitä enemmän haima tuottaa vereen insuliinia.
Voiko insuliinia saada vahingossa liikaa niin, että henki vaarantuu? Periaatteessa tämä on mahdollista, mutta se edellyttäisi esimerkiksi insuliiniannoksen pistämisen vahingossa useampaan kertaan. Seurauksena liian suuresta insuliinimäärästä on liian matala verensokeri. Useimmiten kuitenkin vaarallisen matalaksi laskeneen verensokerin aiheuttaa runsas alkoholin nauttiminen yhdistettynä syömättömyyteen tai liian suureen insuliiniannokseen. Matalan verensokerin oireita ovat muun muassa vapina, ärtyneisyys, sydämentykytys ja näläntunne. Epäiltäessä verensokerin laskeneen liian matalaksi tulee heti nauttia jotakin sokeripitoista. On syytä muistaa, että insuliini on elintärkeä aine, jonka oikea taso on terveydelle aivan olennaista.
ve re n
glukoosia
· Ravinnosta imeytyy vereen sokeria, glukoosia. Aivot ja ääreishermosto käyttävät sitä polttoaineena, ja maksa muuttaa sitä varastosokeriksi. Nämä toiminnot sujuvat ilman insuliinia. · Insuliinia sen sijaan tarvitaan, jotta lihakset voivat käyttää sokeria hyväkseen. Myös sokerin varastoituminen rasvakudokseen vaatii insuliinia. · Haimasta erittyy kahta vastakkaista hormonia: glukagoni lisää maksan sokerintuotantoa ja insuliini jarruttaa sitä. Verensokerin säätely perustuu näiden kahden hormonin väliseen vuorovaikutukseen.
glukoosia
gl uk oo
glukagonia
si pi to is uu s
insuliinia
7.
Voiko diabeteksesta parantua? Diabeteksesta ei varsinaisesti voi parantua, mutta terveillä elämäntavoilla ja tarvittaessa tehokkaalla lääkehoidolla tyypin 2 diabetes voidaan saada täysin oireettomaksi ja potilas voi viettää kaikilta osin normaalia elämää. Myös tyypin 1 diabeteksessa normaaleihin verensokeriarvoihin tähtäävällä insuliinihoidolla diabeetikot voivat pysyä oireettomina, ja diabeteksen lisäsairaudet voidaan välttää kokonaan.
Terveydeksi! 1 | 2008 25
Suu puhtaaksi!
26 1 | 2008 Terveydeksi!
Kun hampaat harjaa hyvin ja huolehtii muutenkin suun terveydestä, se on hyväksi koko keholle. Useimmiten kotikonstit riittävät, mutta esimerkiksi limakalvojen oireilut kannattaa tarkistuttaa lääkärissä.
teksti INKA TÖYRYLÄ | kuvitus JANNE HARJU asiantuntijana HELINÄ KESKINEN, asiantuntijahammaslääkäri, Suomen Hammaslääkäriliitto
A
ikuisten suun terveys on parantunut sitten 1980-luvun. Hampaiden reikiintyminen eli karies on aikuisilla vähentynyt, mutta lapsilla ja nuorilla se on lisääntymässä. Erilaisten bakteerien aiheuttamista kiinnityskudossairauksista ei ole päästy eroon. Niitä on edelleen kahdella kolmesta aikuisesta, jopa nuorilla aikuisilla. Hampaat tulisi harjata kahdesti päivässä, mutta Maailman terveysjärjestön mukaan Suomi on tässä asiassa Euroopan häntäpäätä. Lisäksi moni pesee hampaansa huitaisemalla, jolloin joku kohta suusta jää aina pesemättä, Hammaslääkäriliiton asiantuntijahammaslääkäri Helinä Keskinen mainitsee. Huolimaton pesu antaa bakteereille otolliset kasvuolot. Kun bakteereista muodostuva kalvo saa muhia suussa tarpeeksi kauan, se muuttuu hammaskiveksi. Se puolestaan kasvaa hampaassa juurta kohti ja irrottaa hammasta sekä aiheuttaa syviä ientaskuja, joihin bakteerimassa pääsee pesiytymään. Verta vuotavat ientulehduksetkin ovat kiusallisia ja haitallisia. Nimenomaan ientulehdusta aiheuttavilla bakteereilla on todettu olevan selkeä yhteys moniin yleissairauksiin, kuten sydänsairauksiin, infarkteihin ja erilaisiin tulehdustauteihin. Suun hygienia on erityisen tärkeää, jos potee jotakin yleissairautta, kuten diabetesta tai reumaa. Diabetes nostaa tulehdusalttiutta, joten diabeetikko saa helposti esimerkiksi ientulehduksia. Diabeetikon huono hoitotasapaino voikin johtua osin suun tulehduksista, Keskinen sanoo.
keää, sillä se myös estää limakalvomuutosten tulehtumisen. Limakalvoja ärsyttäviä ruoka- ja suunhoitoaineita kannattaa välttää. Punajäkälä voi esiintyä hyvin vaihtelevin tavoin. Se voi aiheuttaa kipua ja polttelua tai olla lähes oireeton. Usein punajäkälä huomataan vasta hammaslääkärin tai suuhygienistin vastaanotolla. Se ilmenee valkeina, verkkomaisina juovina tai laikkuina poskien limakalvoilla, kielessä tai ikenissä. Tiettyjen sairauksien, kuten korkean verenpaineen, nivelrikon ja diabeteksen hoidossa käytettävät lääkkeet voivat aiheuttaa punajäkälän kaltaisia oireita. Suun sienitulehduksen puolestaan voi saada esimerkiksi hammasproteesin käyttäjä tai henkilö, jolla on huono suuhygienia. Sienitulehdus saattaa olla seurausta myös astman hoidossa käytettävästä inhaloitavasta kortisonilääkityksestä tai antibioottikuurista. Infektio aiheuttaa polttelua, kipua ja arkuutta, joskus pahan hajunkin. Proteesin alla limakalvo voi punoittaa. Pitkäaikainen suun sieni-infektio voi kasvattaa riskiä pahanlaatuiseen muutokseen, Keskinen huomauttaa. Suun sienitulehduksen hoidossa pääasioita ovat hyvä suuhygienia sekä proteesien huolellinen puhdistus ja desinfiointi. Jos ne eivät auta, hammaslääkäri määrää sienilääkityksen. Suun kuntoa kannattaa tarkkailla. Jos huomaa muutoksia limakalvoilla, niitä >>
Afta vaiva on kivulias
aikki suun ongelmat eivät johdu huonosta hygieniasta. Kipeät ja kirvelevät suun limakalvon haavaumat eli aftat ovat melko yleisiä: peräti puolet aikuisväestöstä kärsii niistä ajoittain. Afta ei tartu, ja useimmiten se paranee ilman erityistä hoitoa. Aftojen synnyn syitä ei juurikaan tunneta, mutta tietyt ruoat, stressi ja allergia voivat aiheuttaa niitä. Jos aftoja esiintyy usein ja runsaasti, kannattaa hakeutua keliakiatutkimuksiin, sillä keliakialla näyttää olevan yhteys aftojen syntyyn, Helinä Keskinen sanoo. Pahimmillaan aftat voivat hankaloittaa puhumista ja syömistä. Silloin voi kokeilla apteekeista saatavia voiteita tai limakalvotabletteja, jotka laitetaan aftan päälle. Sellaisille suun alueille, joihin on vaikea ulottua, voi käyttää suihkevalmistetta. Jos afta ryhtyy oikein hankalaksi, hammaslääkäri voi kirjoittaa reseptilääkkeen sen hillitsemiseksi. Toisilla auttaa myös hammastahnan vaihto sellaiseen, jossa ei ole vaahtouttavaa natriumlauryylisulfaattia.
K
Usein toistuva
Jäkälää ja sientä Punajäkälä on ikävä suun kuokkavieras. Sen aiheuttajaa ei tunneta, mutta se näyttää liittyvän immuunijärjestelmän häiriöihin ja on erityisesti vaihdevuosi-ikäisten naisten riesa. On täysin sattumaa, kenelle punajäkälää tulee, ja siksi sitä on vaikea ehkäistä. Hyvä suuhygienia on tässäkin ehdottoman tär-
makea ja hapan
sekä tupakka koettelevat suun terveyttä.
Terveydeksi! 1 | 2008 27
Suun kuivuminen liittyy esimerkiksi hormonitoiminnan muutoksiin ja on siksi yleistä vaihdevuosi-ikäisillä naisilla. Myös monet lääkkeet, kuten sydänja verisuonitauti-, verenpaineja masennuslääkkeet voivat aiheuttaa suun kuivumista. Suun kuivumisesta kannattaa ehdottomasti keskustella lääkärin kanssa. Joskus lääkkeen vaihtaminen voi auttaa. Syljen erityksen hidastuminen voi rapauttaa hampaiden paikkoja, lisätä reikiintymistä sekä aiheuttaa limakalvohaavaumia. Pureskeleminen ylläpitää syljen tuotantoa, joten ruokavaliolla on suuri merkitys. Jos syö vain pehmeitä ruokia, sylkirauhaset surkastuvat. Ksylitolipurukumi ja -pastillit lisäävät syljen eritystä. Erilaisia apteekkituotteita voi käyttää erityisesti yöllä, kun syljen eritys vähenee entisestään. Myös ruokaöljyllä voi voidella suuta. Alkoholipitoiset suuvedet sen sijaan kuivattavat suuta. Suuta kannattaa kostuttaa myös vedellä. On kuitenkin syytä käyttää tavallista vettä, ei sokeria sisältäviä tai keinomakeutettuja juomia. Juomakulttuuri, jossa hörpitään vähän väliä limua, on todellinen ongelma. Vaikka virvoitusjuomassa ei olisi sokeria,
siinä on happoja. Hapan tuote liuottaa hampaan pintaa ja ohentaa kiillettä.
Hellävaraista, tehokasta puhdistusta kasvoille!
Eroon hajuhaitoista Suun kuivuus aiheuttaa joskus sivuoireena pahanhajuista hengitystä. Usein syynä ovat kuitenkin hammasvälien tulehdukset sekä tulehdukset syvemmällä limakalvoissa. Joskus taustalla voi olla piileviä tulehduksia nielussa tai poskionteloissa. Hajun syy kannattaa ehdottomasti selvittää, Keskinen kehottaa. Pahanhajuinen hengitys on tyypillistä myös tupakoitsijoille. Tupakka heikentää ääreisverenkiertoa, joten ikenet eivät välttämättä vuoda verta, vaikka suussa olisi ientulehdus. Siksi tulehdus voi päästä huomaamatta hyvinkin pahaksi. Tupakan myötä plakkikerros kasvaa, ja tulehdus ja hammaskivi yhdessä heikentävät hampaan kiinnittymistä. Lisäksi tupakasta voi aiheutua pysyviä värjäymiä hampaisiin. Tupakointi voi aiheuttaa harmeja myös hampaanpoiston jälkeen, sillä heikentyneen verenkierron vuoksi paraneminen saattaa olla tavallista hitaampaa. Implantitkaan eivät aina tahdo pysyä tupakoitsijan suussa, Keskinen mainitsee.
Tarjoamme sinulle kaupan päälle kasvojen puhdistussetin (2 x 25 ml)!
Louis Widmerin puhdistusemulsio puhdistaa kasvosi tehokkaasti, mutta hellävaraisesti ihoa ärsyttämättä. Alkoholiton kasvovesi täydentää puhdistusta sekä virkistää ja rauhoittaa ihoa. Palauta tämä kuponki valtuutettuun Louis Widmer -apteekkiin, niin saat silmänympärysihon hoitotuotteen tai kasvojen puhdistustuotteen ostosta kaupan päälle kasvojen puhdistussetin (sis. puhdistusemulsio ja kasvovesi 2 x 25 ml). Arvo n. 3,85 3 (voimassa 30.4.08 asti / rajoitettu erä).
Dermatologista ihonhoitoa. Made in Switzerland.
TERVEYDEKSI!
puhdistetaan säännöllisesti ohjeiden mukaan. Hammasproteesit puhdistetaan päivittäin. · Ruokailu noin neljäkuusi kertaa päivässä (sisältää myös aamiaisen, terveelliset välipalat ja iltapalan). Näiden välillä ei napostella. Janoon ja suun kostutukseen käytetään vettä. · Ksylitolipurukumi katkaisee happovaikutuksen ja estää bakteerimassojen muodostumista. Jotta ksylitolista olisi hyötyä, sitä täytyy nauttia 35 kertaa päivässä, välittömästi aterian jälkeen. Muutaman minuutin pureskelu riittää. Hitaasti imeskellen ksylitolipastillilla on lähes sama vaikutus kuin purukumilla. Paras hyöty saadaan täysksylitolituotteella. · Suun tarkistus sovitusti. Hammaslääkäri tai suuhygienisti määrittelee, mikä on kullekin sopiva väli. Myös hampaaton suu ja hammasproteesien istuvuus tulee tarkistaa määrävälein.
Rohdosnurkka
Asiantuntijana Keijo Huovinen, apteekkari, farmasian tohtori, rohdosopin dosentti Kontulan apteekki, Helsinki
Hamppu
(Cannabis sativa L.) on vanhimpia viljelyskasveja. Se oli Euroopassa 1800-luvun lopulle asti tärkein kuitukasvi. Eri hamppulajeja on käytetty tuhansia vuosia myös lääkkeenä ja huumeena esimerkiksi Keski-Aasiassa, Lähi-idässä ja Intiassa.
K
annabiksella tarkoitetaan yleensä hampusta saatavia päihdyttäviä tuotteita, kuten marihuanaa, jota saadaan kasvin kuivatetuista kukinnoista ja versoista, sekä hasista ja hasisöljyä, joita saadaan kasvin hartseista. Kannabiksen päihdyttävä vaikutus perustuu kannabinoideihin ja erityisesti tetrahydrokannabinoliin (THC). Näitä on erityisesti emikasvien kukinnoissa, mutta myös pienempinä pitoisuuksina kasvin muissa osissa. Kannabista on käytetty eri kulttuureiden kansanlääkinnässä. Kiinalaiset ovat hyödyntäneet sitä esimerkiksi kihdin ja malarian hoidossa sekä kivunlievitykseen leikkauksissa. Intiassa kannabista on käytetty uskonnollisissa rituaaleissa. Muinaiset kreikkalaiset nauttivat sitä korvakivun, turvotusten ja tulehdusten lääkkeenä. Monissa Afrikan maissa kannabista otettiin ruokahalun lisäämiseen, erilaisiin kipuihin, hermosärkyihin, juoppohulluuteen ja astmaan. Napoleon tutustui kannabikseen Egyptissä, mutta kielsi kasvin polton, koska polttajat saattoivat menettää järkensä ja tulla väkivaltaisiksi. Englannin kuningatar Viktorian kuukautiskipuja hoidettiin kannabiksella.
Kiellot voimaan 1900-luvulla
Euroopassa ja Yhdysvalloissa kannabista myytiin 1800-luvulla lääkkeenä, joka oli yleensä alkoholia sisältävää tinktuuraa. Myynti kiellettiin 1900-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa, ja vähitellen kielto yleistyi muuallakin. Vuoden 1961 YK:n huumausainesopimukseen sisältyi laajamittainen kannabiksen kielto. Perinteisestä kannabiksen käyttökulttuurista tunnettu Intia kielsi käytön kuitenkin vasta 1989. Suomessa kannabiksen huume-
käyttö tuli rangaistavaksi teoksi 1972. Kannabiksen yleisin käyttötapa on polttaminen, jolloin päihdevaikutus ilmenee muutamissa minuuteissa ja kestää 23 tuntia. Kannabiksen nauttiminen voi vaikuttaa rauhoittavasti ja unettavasti sekä aiheuttaa hyvänolontunnetta ja aistiharhoja. Päihtymystilalle tyypillisiä oireita ovat mielialan muuttuminen, tarkkaavaisuuden heikkeneminen ja havaintojen vääristyminen. Esimerkiksi värit saattavat näyttää kirkkaammilta ja kuulo- ja makuaistimukset voimistua. Syljenerityksen väheneminen, silmien sidekalvon punoitus ja joskus myös sydämen syketiheyden lisääntyminen ovat tyypillisiä vaikutuksia. Kannabisvalmisteita syötäessä tai juotaessa vaikutukset alkavat hitaammin, yleensä tuntien kuluessa. Kannabis on maailman käytetyin laiton päihde. Lukuisten tutkimusten mukaan kannabiksen käyttö voi lisätä psykoottisiin sairauksiin kuten skitsofreniaan sairastumisen riskiä yli 40 prosenttia. Jopa satunnaisella ja yksittäisellä kannabiksen käytöllä on havaittu suurentunut riski psykooseihin. Kannabiksen käyttäjillä on havaittu muun muassa tuskaisuuskohtauksia, sekavuustiloja, depressiota, sanallisen ilmaisun häiriöitä, keskittymisvaikeuksia, passivoitumista, ärsyyntymiskynnyksen madaltumista sekä arjen rutiineista ja ongelmatilanteista selviytymisen vaikeutumista. Psykologiset vaikutukset vaihtelevat suuresti eri yksilöillä. Vuonna 1988 löydettiin ihmiskehon kannabinoidireseptorit, joihin esimerkiksi kannabiksen pääaine tetrahydrokannabinoli sitoutuu ja vaikuttaa. On löydetty myös elimistön omat "kannabisyhdisteet", joita kutsutaan endokannabinoideiksi.
Ensimmäinen tämän ryhmän aine ristittiin anandamidiksi (=ikuinen onni), jota elimistö voi tuottaa ja joka aiheuttaa mielihyvän tunnetta. Jo aiemmin on löydetty opiaattireseptorit, joihin sitoutuu mielihyvää aikaansaavia endorfiineja. Niitä voi tuottaa esimerkiksi fyysinen rasitus, kuten juoksu. Kannabiksen lääkekäyttö on ollut kiistanalaista, vaikka siitä valmistettu lääke on esimerkiksi Kanadassa hyväksytty MS-tautiin liittyvän hermokivun liitännäishoitoon aikuisilla. Ainetta tutkitaan monien muidenkin neurologisten sairauksien ja kiputilojen hoidossa. Suomessa on yksi henkilö saanut erityisluvalla kannabisvalmistetta selkäydinvamman aiheuttamaan krooniseen kipuun. Nykyisten lääkkeiden käyttö ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Potilaalla voi olla käyttöä estäviä vaivoja, ja haittavaikutuksia voi ilmetä runsaasti. Kannabista on kansanlääkinnässä käytetty ruokahalua lisäävänä. Kun tutkijat löysivät aivoista fysiologisen järjestelmän, joka vaikuttaa energiatasapainoon, sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan ja painoon, kehitettiin "kannabiksen vasta-aine", laihdutuslääke rimonabantti.
Lisää lääkkeitä luvassa
Elimistön omia endokannabinoideja matkimalla voidaan tulevaisuudessa todennäköisesti tuottaa uusia lääkkeitä myös ahdistukseen, epilepsiaan, pahoinvointiin ja oksenteluun. Toisaalta endokannabinoideja estämällä voidaan myös kehittää laihdutuslääkkeitä sekä lääkkeitä esimerkiksi skitsofreniaan, lihasjäykkyyteen ja päihteiden käyttöön. Endokannabinoidijärjestelmä pystyy tuottamaan "palkitsevia" yhdisteitä. Tekeekö tämä meistä oman onnemme seppiä?
30 1 | 2008 Terveydeksi!
ó
Terveydeksi! debatissa Tea Nieminen ja Jyrki Kuoppala
Rokotuksia
teksti ILPO SALONEN | kuvat ARTO WIIKARI
Suomalaislapset rokotetaan nykyään monia sellaisia tauteja vastaan, joihin entisaikoina lähes kaikki sairastuivat, osa vakavin seurauksin. Mutta voiko rokotteista olla haittaa, ja onko asiasta tarjolla tarpeeksi tietoa?
K
ansanterveyslaitoksen rokoteturvallisuusyksikön päällikkö Tea Nieminen ja Rokotusinfo ry:n puheenjohtaja Jyrki Kuoppala ovat samaa mieltä, että vanhempien on saatava rokotuksista riittävästi puolueetonta, tutkittua tietoa. Kuoppalan mielestä näin ei asia aina käytännössä ole. Kansanterveyslaitoksen julkaisemissa aineistoissa on niukasti mainintoja rokotteiden vakavista haittavaikutuksista, ja neuvoloissa jaettavassa rokotusoppaassa on suorastaan harhaanjohtavaa tietoa. Siellä puhutaan vain lievistä paikallisoireista, vaikka todellisuudessa sivuoireet voivat olla vakavia ja niihin voi jopa menehtyä. Kuoppala mainitsee, että tuberkuloosirokotteisiin on vuosien varrella liittynyt muutamia kuolemantapauksia. Lisäksi enimmillään vajaalle prosentille rokotetuista on tullut paiseita imusolmukkeisiin sekä luu- ja niveltulehduksia.
Tuberkuloosirokotteen antaminen kaikille vastasyntyneille lopetettiin syksyllä 2006. Tea Nieminen mainitsee, että nyt lapsi saa rokotteen vain, jos hän kuuluu riskiryhmään eli jos esimerkiksi jollakin perheenjäsenellä on tuberkuloosi. Elokuussa 2002 markkinoille tuli uusi, aiempaa vahvempi rokote. Lapsille alkoi tulla tavallista enemmän imusolmukeoireita, jotka ovat sinänsä vaarattomia mutta aiheuttivat huolta. Kun sitten luuja niveltulehduksia alkoi ilmetä selvästi odotettua enemmän, jo aiemmin tehtyä lopettamispäätöstä nopeutettiin, Nieminen kertoo. Tubirokotteen haitoista oli tietoa jo 1990-luvulla, mutta silti KTL päätti jatkaa sen antamista, Kuoppala sanoo. Tubitartuntojen estäminen on perusteltua. Pienen lapsen tuberkuloosi on vakava tauti: lapsi voi suurella todennäköisyydellä saada vakavan tautimuodon, esimerkiksi aivokalvontulehduksen, jossa vammautumisen tai kuoleman riski on suuri, Nieminen vastaa.
Rokotukset purivat tauteihin Nieminen korostaa, että rokotuksilla on onnistuttu Suomessa hävittämään useita
32 1 | 2008 Terveydeksi!
> Tea Nieminen
vai ei?
tauteja: tuhka- ja vihurirokko, sikotauti, polio, kurkkumätä, jäykkäkouristus ja Haemophilus influenzae b (Hib) -bakteerin aiheuttamat taudit. Hib aiheuttaa aivokalvotulehdusta ja kurkunkansitulehdusta. Lisäksi isorokko on voitettu niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Suomessa kuoli pelkästään tuhkarokon jälkitauteihin noin kahdeksan lasta vuodessa ennen kuin rokotukset 1980-luvulla aloitettiin. Vielä 1970-luvulla isorokkoon menehtyi maailmassa kaksi miljoonaa ihmistä vuodessa. Tuhkarokkoon maailmalla kuolee edelleen puoli miljoonaa lasta joka vuosi.
toimii Kansanterveyslaitoksen Rokoteosastolla rokoteturvallisuuslääkärinä. Koulutukseltaan hän on lääketieteen ja kirurgian tohtori ja erikoistunut lasten infektiotauteihin. Tea Nieminen on aiemmin työskennellyt muun muassa erikoislääkärinä HYKS:ssä.
> Jyrki Kuoppala
on Rokotusinfo ry:n puheenjohtaja ja yksi yhdistyksen perustajista. Hän on toiminut erityisesti rokotuksiin liittyvien tiedonsaantimahdollisuuksien edistämiseksi. Tietoverkkoihin liittyvästä tiedonjulkistamistyöstään Kuoppala on saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 1996.
Kuoppala ei ole aivan vakuuttunut, että rokotuksilla ja tautien vähenemisellä on suora yhteys. Muutamien tautien hävittämiseen liittyy tarkemmin katsoen pieniä epäselvyyksiä, kuten diagnoosikriteerien muutoksia. Lisäksi monissa maissa tuberkuloositapaukset ovat vähentyneet rokotuksista riippumatta. En tiedä, mihin viittaat kriteerien muuttumisella, mutta tuberkuloosin osalta asia on selvä: sitä torjuva rokote annetaan aina suojaamaan kyseistä >>
Terveydeksi! 1 | 2008 33
Eva Wahlström, naisnyrkkeilyn Suomen mestari suosittelee Sinullekin Lysiä!
yksilöä. Silloin ei tavoitella niin sanottua laumaimmuniteettia, kuten usein rokotuksia annettaessa, Nieminen vastaa. Kuoppalan mielestä rokotusten tehosta tautien torjunnassa ei kuitenkaan ole riittävästi tieteellistä näyttöä. Nieminen on eri mieltä: Esimerkiksi tuhkarokkotapausten määrä on viime vuosina kasvanut monissa Euroopan maissa samaa tahtia kuin tuhkarokkorokotusten antaminen on vähentynyt. Samoin on ilmennyt tuhkarokosta johtuvia kuolemantapauksia.
Hyvää oloa ja puhdasta energiaa Lysi kalaöljyistä!
Lysit ovat kalaöljyjen aatelia. Ne sisältävät runsaasti päivittäiselle hyvinvoinnille tärkeitä omega-3 rasvahappoja, EPA:a sekä DHA:ta. Huolehdi niiden riittävästä saannista päivittäin. Pysyt nuorekkaana, hyvinvoivana ja energisenä! Lysi tuoteperheestä löydät juuri Sinulle parhaiten sopivan tuotteen. Tutustu ja huomaat eron!
Apteekeista kautta maan.
Hy
v vin
oi n tia ja e n e r g
ia
Autismiepäily pelästytti Tuhkarokkorokotusta koskevat epäilyt alkoivat vuonna 1998, kun brittilääkäri Andrew Wakefield esitti 12 potilastapaukseen perustuvan arvion, että rokotuksella ja lasten autismilla olisi yhteys. Etenkin brittiläiset iltapäivälehdet tarttuivat ajatukseen, ja seuraavina vuosina tuhannet vanhemmat jättivät lapsensa rokottamatta. Wakefieldin mainitsemaa yhteyttä ei ole pystytty havaitsemaan tarkemmissa tutkimuksissa. Tea Niemisen mielestä tieteellinen näyttö rokottamisen puolesta on hyvin vahva, kun ottaa huomioon, että maailmassa on rokotettu vuosikymmenien aikana hyvin tuloksin jo satoja miljoonia ihmisiä. Jokainen vanhempi varmasti rokottaa lapsensa, jos siten voi suojata tämän esimerkiksi aivokalvontulehdukselta, joka voi olla kohtalokas tauti. Mikäli lapsen jättäisi rokottamatta ja tämä menehtyisi, vanhemman vastuu asiasta olisi hirvittävän raskas, Nieminen painottaa. Hän korostaa, että kaikki rokotteet käyvät läpi hyvin
"
Onko rokotuksilla ja tautien vähenemisellä
suora yhteys?"
laajat ja perusteelliset turvallisuustutkimukset. Vain häviävän pieni osa kehitteillä olevista rokotteista saa lopulta myyntiluvan. Euroopan alueella ei missään tapauksessa annettaisi lupaa rokotteelle, johon liittyisi vammautumisen tai kuoleman riski. Kaikkein harvinaisimmat haittavaikutukset tulevat kuitenkin ilmi yksittäistapauksissa vasta, kun rokotteita on annettu useita miljoonia annoksia. Jos näitä tapauksia tulee useampia, rokottamisen mielekkyys arvioidaan uudelleen, kuten juuri tuberkuloosirokotteen tapauksessa tehtiinkin.
Puolueetonta tutkimusta? Jyrki Kuoppalan mielestä on ongelmallista, että KTL saa osan rahoituksestaan yksityisiltä lääke- ja rokoteyrityksiltä. Uskon kyllä, että KTL:n omat asiantuntijat ajavat yh-
Markkinoija: Oriola Oy, www.lysi.fi Tuoteinfo: 010 42 999
a!
teistä etua ja arvioivat hyötyjä ja haittoja parhaan tietonsa mukaan. Mutta kun firmoilta tulee rahaa ja ne haluavat edistää rokotteidensa käyttöä, siinä voi kuitenkin olla vaikeaa olla puolueeton. Tea Nieminen korostaa, että asiantuntijoiden on ilmoitettava julkisesti mahdolliset yhteytensä lääkefirmoihin. Ja jos tutkimusta tehdessäni joku hierarkiassa minua ylempänä oleva ihminen vaatisi minua vääristämään tutkimustuloksia tietyn firman eduksi, aivan varmasti raportoisin asiasta hänen esimiehelleen, Nieminen naurahtaa. Nieminen huomauttaa, että lääkkeiden ja rokotteiden kehittäminen on niin kallista, ettei minkään valtion julkisella terveydenhuollolla olisi siihen voimavaroja. Sen tähden lääkeyhtiöiden tekemä ja rahoittama tutkimus on välttämätöntä. Yhtä tärkeää on avoimuus
rahoitus- ja yhteistyösuhteiden raportoinnissa.
"
Tieteellinen näyttö
rokottamisen puolesta on hyvin vahva."
Mainonta koettelee rajoja Jyrki Kuoppala korostaa, ettei hän vastusta rokottamista sinänsä, vaan toivoo vanhempien saavan monipuolista tietoa asiasta. Rokottaminen on Suomessa vapaaehtoista, mutta painostusta ilmenee hänen mielestään paljon. Rokotefirmojen sanoma menee sellaisenaan läpi neuvoloissa, eikä haitoista paljon kerrota. Minusta KTL voisi laatia vihkosen, jossa olisi selkeää tietoa rokotusten hyödyistä ja riskeistä. Neuvolan rokotusopas on juuri tällainen. Kunnallisesti johdettujen neuvoloiden omalla vastuulla on, mitä tietoa ne asiakkailleen jakavat, Nieminen huomauttaa. Lasta rokottamaan tuova aikuinen voisi vaikka allekirjoituksellaan varmistaa, että on nähnyt tiedotteen. Näin toimitaan jo muutamissa maissa, Kuoppala ehdottaa. Tea Niemisen mielestä ehdotus on harkitsemisen arvoinen. Saman tietosisällön voisi laittaa myös nettiin. KTL:n sivuilla on kyllä nytkin paljon rokotusaiheista tietoa. Yhdestä asiasta keskustelukumppanit ovat samaa mieltä: rokotefirmojen näkyvät mainoskampanjat tuntuvat koettelevan lainsäädännön rajoja. Reseptilääkkeiden julkinen mainonta on Suomessa lain mukaan kiellettyä. Monia rokotteita kuitenkin mainostetaan aivan avoimesti. Tässä on varmasti tulevaisuudessa tarkastelun paikka, Nieminen ja Kuoppala pohtivat.
Lisätietoja: www.ktl.fi, www.rokotusinfo.fi
teksti MARJO HENTUNEN | kuvat PEKKA HOLMSTRÖM asiantuntijana yleislääketieteen professori, ylilääkäri SIRKKA-LIISA KIVELÄ, Turun yliopisto
yötä?
Hyvää N
Iän myötä uni muuttuu aiempaa rikkinäisemmäksi. Myös kivut ja sairaudet sekä yksinäisyys valvottavat ikääntyneitä.
ormaali uni on erilaista eri ikäkausina. Noin 5060-vuotiaana unen rakenne alkaa muuttua siten, että syvän unen määrä vähenee ja kevyen unen määrä kasvaa. Koska vain syvä uni tuo tunteen elvyttävästä, virkistävästä unesta, ikääntynyt voi tuntea olevansa hereillä, vaikka samassa vuoteessa nukkunut vannoisi hänen kuorsanneen, kertoo yleislääketieteen professori Sirkka-Liisa Kivelä Turun yliopistosta. Iäkäs nukkuu Kivelän mukaan "koiranunta": uni on pinnallista ja katkeaa herkästi ulkoisiin häiriötekijöihin, kuten kissan naukaisuun tai oven kolahdukseen. Ikääntyessä kyky pysyä yhtäjaksoisesti valveilla heikkenee, ja monet vanhukset ottavatkin lisävirtaa päiväunista. Iltapäivätorkut virkistävät ja parantavat muistia, mutta joidenkin unirytmin ne sekoittavat. Jos päiväunet eivät häiritse yöunta, suosittelen ehdottomasti torkkuja.
36 1 | 2008 Terveydeksi!
Iäkästä alkaa usein väsyttää jo varhain illalla. Hän myös herää aikaisin aamulla. Ikääntyessämme meistä tulee illantorkkuja ja aamuvirkkuja. Tämäkin muutos kuuluu normaaliin vanhenemiseen. Unettomuudesta puhutaan, kun ihminen kokee, että yöuni on tilapäisesti tai jatkuvasti lyhytkestoista tai heikkolaatuista ja siihen liittyy väsymystä, ärtyneisyyttä ja päiväaikaista jaksamattomuutta. Unettomuuden syy pitää selvittää ja sitä pitää hoitaa, jos se aiheuttaa muistihäiriöitä, keskittymisvaikeuksia tai päiväväsymystä, toteaa Kivelä. Uni on välttämätöntä psyykkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Pitkäaikainen univaje altistaa infektiotaudeille ja lihomiselle, mutta niiden mekanismit ovat vielä hämärän peitossa. Todennäköisesti univaje voimistaa ainakin näläntunnetta. Katkeilevan unen taustalla voi olla myös huono nukkumisympäristö, kuten liian viileä tai kuuma makuuhuone, liian kova tai pehmeä patja tai paksu peitto. Iäkäs herää helposti palelun tunteisiin, sillä kehon lämmönsäätelykyky heikkenee vanhetessa.
> Tiesitkö tämän
univaikeuksista?
· Unettomuus voidaan jakaa nukahtamisvaikeuteen, katkonaiseen uneen, liian aikaiseen heräämiseen tai väsyneenä heräämiseen. · Toiminnallisesta unettomuudesta puhutaan, kun esimerkiksi läheisen sairastumisesta johtuva ahdistuneisuus, unettomuuden pelko tai huonot nukkumistottumukset valvottavat. Elimellisen unettomuuden taustalla on jokin sairaus, kuten levottomat jalat. · Melatoniini on elimistön oma unihormoni, jonka erittyminen vähenee ikääntyessä. Melatoniinin eritystä säätelee silmän verkkokalvolle osuvan valon määrä. Hormonin eritys vähenee valoisassa ja kiihtyy hämärässä. Melatoniinia onkin alettu käyttää lupaavin tuloksin paitsi itsenäisen unettomuuden hoidossa, myös vanhusten bentsodiatsepiinivieroituksessa.
Virikkeiden puutteesta haittaa Unihäiriöt koettelevat erityisesti pitkäaikaislaitosten vanhuksia. Kivelä ei ihmettele tätä. Laitoksissa on paljon neurologisia sairauksia sairastavia vanhuksia, joilla itse aivosairaus rikkoo unta, mutta unettomuutta ylläpitävät myös laitosten virheelliset rutiinit. Onhan täysin järjetöntä, että ihmisen pitäisi nukkua iltaseitsemästä aamuseitsemään. Myös iltapala voi olla liian aikaisin. Nälkäisenä uni ei tule, ja nälän tunteet herättävät öisin. Yksinäisyys, huolet ja virikkeiden puute voivat painaa vanhusta niin, että hän nukkuu päivät ja valvoo yöt, jolloin univalverytmi pyörähtää päälaelleen. Moni masentunut herää aamuyöllä eikä nukahda uudelleen. Uni on vaste väsymykselle. Hyvä uni tarvitsee vastapainokseen liikuntaa, toimintaa, valoa ja säännöllisiä aterioita. Laitosasukkaillekin pitäisi järjestää riittävästi toimintaa, kuten musiikinkuuntelutuokioita ja lukuhetkiä. Tuolijumppaa voi harrastaa myös liikuntakyvytön vanhus, ja jopa pyörätuolissa ulkoilu edistää nukkumista. Iltarutiinit, kuten hampaiden harjaaminen ja valaistuksen himmentäminen, rauhoittavat ja edistävät nukahtamista kaikenikäisillä. Kolotukset riesana Vanhuksia valvottavat myös monet sairaudet. Levottomat jalat pakottavat liikkeelle, ihoa saattaa kutittaa, luita kolottaa tai rintakivut herättävät kesken makeimman unen. Yksi yleinen iäkkäiden vaiva on palleatyrä. Siinä ruokatorveen valuu hapanta mahanestettä erityisesti makuuasennos- >>
"Unikiintiöni taitaa olla täynnä"
-vuotias Kontulan Helykodin asu kas Jarl Fredman tuntee olonsa virkeäksi. Viime yönä hän nukkui poikkeuksellisen hyvin, kun nivelrikkokivutkaan eivät vaivanneet. Yleensä hän kääntyilee kyljeltä toiselle ja valvoo pitkälle aamuyöhön. Diabetesta sairastava Jarl sai vuosi sitten pienen sydänkohtauksen, jonka vuoksi hän alkoi syödä kolesteroli- ja verenpainelääkkeitä. Sen jälkeen nukahtamisvaikeudet alkoivat. Ikään kuin unilääkkeestä olisi hävinnyt teho. Välillä käyn juomassa vettä, se vähän rauhoittaa. En jaksa oikein lukeakaan, kun oikea silmäni on sokea. Jarl on kokeillut, että menisi vuoteeseen tavallista myöhemmin, mutta sekään ei ole tuonut lievitystä pulmaan. Erilaisia lääkevaihtoehtojakin on kokeiltu. Väsyttää, elämä tuntuu raskaalta. Nuorena juoksin ja hiihdin. Täälläkin on paljon erilaisia aktiviteetteja, minä olen vain laiskistunut. Nivelrikon toteamisen jälkeen en ole jaksanut osallistua yhteiseen jumppaankaan. Joskus kuitenkin ulkoilemme tuttavani kanssa. Kai minä olen jo nukkunut niin paljon, että kiintiöni on täynnä, Jarl Fredman naurahtaa.
92
Terveydeksi! 1 | 2008 37
> Näin matkaat
höyhensaarille
· Herää joka aamu suunnilleen samaan aikaan. · Tee rentouttavia asioita 12 tuntia ennen yöpuulle menoa. Lue, kuuntele musiikkia, kokoa palapeli. · Syö iltapala, esimerkiksi ruisleipää, jogurttia ja hedelmiä 12 tuntia ennen nukahtamista. · Mene sänkyyn vasta, kun tunnet olosi raukeaksi. Jos et saa unta, nouse jaloittelemaan. Sängyssä pyöriminen tuskastuttaa ja pahentaa unettomuuskierrettä. · Vältä kofeiinipitoisten juomien, kuten kahvin, teen ja kolajuomien nauttimista sekä tupakointia illalla. · Säännölliset ateriat, liikunta ja oleskelu valossa päivän aikana tahdistavat sisäistä kelloa ja unirytmiä. · Vedä villasukat jalkaan. Kun jalkojen verenkierto vilkastuu, kehon muiden osien lämpötila laskee, mikä luo otolliset olosuhteet nukahtamiselle. · Harjaa hampaat, pue yöpuku, himmennä valaistusta. · Levolle mentyäsi ajattele ja usko, että yöunestasi tulee levollinen, rentouttava ja rauhallinen.
z z zz
z
Vatsaongelmia?
silicea Vatsa-suolistogeeli
Vatsa- ja suolisto-ongelmien hoitoon, joihin liittyy vatsakipuja pahoinvointia oksentelua ilmavaivoja ripulia
Silicea vatsa-suolistogeelin vaikuttava aine on piigeeli, joka sitoo taudinaiheuttajat ja niiden erittämät myrkyt puhtaasti fysikaalisella tavalla. Tämä lievittää oireita ja tukee häiriintyneen mahasuolikanavan uudistumista. Sopii myös lapsille.
Saatavana apteekeista, terveys- ja luontaistuotekaupoista sekä hyvinvarustetuista vähittäiskaupoista.
Jos Raili ei saa unta, hän lukee, omien sanojensa mukaan "hömppää", kuten dekkareita ja jännityskirjallisuutta.
www.silicea.fi
Oriola Oy
teksti JAAKKO KYLÄSALO | kuvitus ANNI TUOMI asiantuntijoina tutkija LAURA PIIRAINEN, Kansanterveyslaitoksen immunobiologian laboratorio sekä yliopistonlehtori MIA SÄKKINEN, Helsingin yliopiston farmasian tiedekunta
Onko
haittaa? M
onet Suomessa maidosta oireita saaneet ovat huomanneet, että ulkomailla oireet vähenevät tai katoavat kokonaan, vaikka maitotuotteita käytetään entiseen tapaan. Länsimaissa ei kuitenkaan tiettävästi ole sellaisia eroja maidon koostumuksessa ja käsittelyssä, joka selittäisi eron. Oireilu Suomessa ei ehkä liitykään maidon käsittelyyn vaan muuhun ruokavalioon, kuten ruisleivän ja kahvin runsaaseen käyttämiseen, arvioi tutkija Laura Piirainen Kansanterveyslaitoksen immunobiologian laboratoriosta. Piirainen on ollut mukana ennakkotutkimuksessa, jossa tutkittiin vain Suomessa maidosta suolioireita saaneita henkilöitä. He ovat herkempiä saamaan vatsavaivoja imeytymättömistä hiilihydraateista, esimerkiksi ruisleivästä, pavuista, kaalista ja sipulista sekä ksylitolista. Vehnäleipää käytettäessä oireilu oli vähäisempää. Samoin havaittiin, että toiminnallisesta vatsanturvotuksesta kärsivillä esiintyy hedelmäsokerin ja sorbitolin imeytymishäiriöitä. Paksusuolen mikrobisto on meillä kaikilla hieman erilainen, ja osalla se tuottaa enemmän kaasuja.
maidosta
Viime vuoden lopulla julkisuudessa virisi keskustelu siitä, lisääkö suomalainen lehmänmaito diabetes- ja sydäntautiriskiä. Asiaa selvitetään parhaillaan, mutta tutkijoiden enemmistön mielestä yhteydestä ei ainakaan toistaiseksi ole pitävää näyttöä.
keiden diabetes- ja sydäntautilukujen selitettiin mahdollisesti liittyvän kaseiinin A1-muotoon, jota on suomalaislehmien maidossa. Kirjan mukaan A2-muodossa kaseiini sen sijaan ei nosta tautiriskiä. Sitä sisältävää maitoa lypsäviä lehmiä on Uuden Seelannin lisäksi esimerkiksi Ranskassa, jossa on Euroopan alhaisimpiin kuuluvat sydäntautiluvut. Kansanterveyslaitoksen kommentissa pääjohtaja Pekka Puska ja tutkimusprofessori Outi Vaarala pitivät kirjassa esitettyjä tutkimustuloksia todistusvoimaltaan heikkoina. He totesivat, että esimerkiksi sydänsairauksien osalta tulokset oli saatu eläinkokeista. Ihmisiä tutkittaessa löydöksiä ei voitu vahvistaa. Professori Kari Salminen aikanaan Valion tutkimusjohtaja totesi omassa kommentissaan, että diabetesepäilyissä on kyseessä lähinnä yhden tutkijaryhmän olettamus ilman kokeellisia todisteita. Sydän- >>
Kahdenlaista maitoa Maidon valkuaisaineista noin 80 prosenttia on niin sanottua kaseiinia. Joulun alla Helsingin Sanomissa virisi keskustelu Uudessa Seelannissa julkaistusta kirjasta "Paholainen maidossa" (Devil in the Milk). Siinä esimerkiksi suomalaisten kor40 1 | 2008 Terveydeksi!
Laktoosi
on hyvä lääkevalmisteen apuaine
M
aitosokeri eli laktoosi on niin sanottu disakkaridi eli kaksoissokeri. Viimeistään ruoansulatuskanavassa kaksoissokerit jakautuvat osiinsa, joita elimistö vasta voi hyödyntää. Laktoosin pilkkoutumiseen tarvitaan laktaasientsyymiä, mutta joka kuudennella suomalaisella tätä entsyymiä ei ole tarpeeksi tai ollenkaan. Heillä laktoosi kulkeutuu pilkkoutumatta ohutsuolesta paksusuoleen, missä siitä syntyy bakteeritoiminnan tuloksena kaasuja. Suun kautta otettavissa kiinteissä lääkevalmisteissa laktoosi on käytetyimpiä apuaineita. Laktoosi mahdollistaa sen, että pienestä määrästä lääkeainetta saadaan tehdyksi lääkevalmiste, esimerkiksi tabletti, kertoo yliopistonlehtori Mia Säkkinen Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnasta. Tabletteja valmistettaessa laktoosia lisätään lääkeainejauheeseen joko yksistään tai usein yhdessä muiden tabletoinnin täyteaineiden, esimerkiksi mikrokiteisen selluloosan, kanssa. Seoksesta syntyy käsittelyä kestävä ja käytössä sopivan kokoinen tabletti. Voiko lääkkeiden laktoosi aiheuttaa oireita laktoosi-intolerantille? Jos intolerantikko voi käyttää vähälaktoosisia hyla-tuotteita, ei lääkevalmisteiden sisältämien laktoosimäärienkään pitäisi aiheuttaa oireita, Säkkinen vertaa.
Terveydeksi! 1 | 2008 41
tautien osalta hän viittasi australialaistutkijoihin, jotka vuonna 2006 osoittivat, ettei A1- ja A2-muodon kaseiineilla ole mitään vaikutusta sepelvaltimotaudin riskitekijöihin.
yhteydestä. Tarkempi selvyys saadaan vuoden 2017 paikkeilla, kun tutkimuksen lopputulokset julkaistaan.
> Kalsium tarpeen
os maidon jättää pois, on huolehdittava riittävästä kalsiumin eli "kalkin" saannista muulla tavalla. Kalsiumia on esimerkiksi sardiinisäilykkeissä, kirjolohessa, silakassa, parsa- ja lehtikaalissa ja soijassa sekä siemenissä ja pähkinöissä. D-vitamiinia tarvitaan kalsiumin imeytymiseen, ja sitä on esimerkiksi kaloissa, margariineissa ja kevytlevitteissä. Apteekista saatavia kalsiumvalmisteita voi käyttää terveellisen ja monipuolisen ruokavalion tukena. Joissakin valmisteissa on mukana myös D-vitamiinia.
Maidossa ja maidossa eroja Maidon puolustajat vetoavat sen merkitykseen ihmisen ravitsemuksessa, sillä siinä on arvokasta valkuaista ja kalkkia. Ja D-vitaminoidut maitovalmisteet ovat niukan auringonvalon Suomessa tärkeitä. Maidon ja maitotuotteiden käytön arvostelijat taas korostavat, että maito on päivittäisistä ruoka-aineista ja ruokien ainesosista eniten teollisesti muokattu. Käsittelemättömässä maidossa on niin sanottuja mikroproteiineja, esimerkiksi entsyymejä. Jokaisella entsyymillä on oma kohdeaineensa, jonka muokkaamiseen se osallistuu. Käsittelemättömän maidon puolestapuhujat korostavat, että valkuaisaineet hyytyvät noin 40 asteessa, joten voimakas kuumentaminen väistämättä muuttaa maitoa. Lehmänmaidolla epäillään olevan osuutta myös ykköstyypin diabeteksen synnyssä. Vuonna 2002 Helsingin yliopistossa ja HUSin lasten ja nuorten klinikalla käynnistettiin emeritusprofessori Hans Åkerblomin johtama TRIGRtutkimushanke, jonka tavoitteena on selvittää, voidaanko tyypin 1 diabetekseen sairastumisen vaaraa vähentää, kun diabetesriskin omaavien vauvojen ruokavaliosta poistetaan lehmänmaidon valkuainen. Tutkimukseen osallistuu Suomessa 16 keskussairaalaa sekä ulkomailta 15 sairaalaa ja tutkimuslaitosta. Selvityksessä on mukana liki 2 000 lasta. Kaksi esitutkimusta on antanut viitteitä lehmänmaidon ja diabetesriskin välisestä
Maitoallergiaa myös aikuisilla? Samaan aikaan tutkitaan epäilyjä, joiden mukaan aikuisillakin voi olla maitoallergiaa. Laktoosi-intoleranssi tarkoittaa sitä, että maitosokeri ei pilkkoudu ohutsuolessa. Tästä aiheutuu bakteeritoiminnan takia kaasuvaivoja. Maitoallerginen taas on yliherkkä maidon valkuaiselle, eikä häntä auta maitosokerin vähentäminen. Maitoallergiaa pidettiin aiemmin vain imeväisikäisten ohimenevänä vaivana, josta aiheutui ihottumaa, oksentelua ja ripulia. Noin kaksi prosenttia pikkulapsista on allergisia lehmänmaidolle. Lähes kaikki lapset kuitenkin paranevat maitoallergiasta 37 ikävuoteen mennessä. Niillä koululaisilla ja aikuisilla, joilla on maitoallergia, oireet ovat lähinnä ihooireita, samantyyppisiä kuin varhaislapsuudessa, Laura Piirainen mainitsee. Valio mainitsee verkkosivuillaan, että "pienellä osalla aikuisista voi olla maitoyliherkkyyttä". Pieni osa tarkoittaa 23 prosenttia, eli koko väestöstä 100 000150 000 henkeä. Piirainen viittaa tutkimukseensa, jossa yritettiin selvittää maidon käyttöön liittyväksi epäiltyä vatsakipua, turvotusta ja ilmavaivoja sellaisilla aikuisilla, joilla ei ollut laktoosi-intoleranssia eikä aiemmin tunnettua maitoallergiaa. Tutkimuksen mukaan henkilöt, jotka itse epäilivät saavansa maidosta oireita, olivat muita herkempiä ravinnon imeytymättömille hiili-
J
Homogenointiin liittyvistä haitoista on saatu eläinkokeissa viitteitä, mutta
ihmisillä vastaavaa ei ole havaittu.
42 1 | 2008 Terveydeksi!
hydraateille, kuten ruiskuidulle ja ksylitolille. He potevat mahdollisesti ärtyvän suolen oireyhtymää eli IBS:ää, mikä selittäisi osan maitoon liitetyistä oireista. Aiheettomat laktoosi-intoleranssiepäilyt ovat Piiraisen mukaan yleisiä IBS-potilaitten joukossa. Nuorten aikuisten maitoallergiaa Turun yliopistossa tutkineen tohtori Leea Pellon tutkimukset viittaisivat kuitenkin siihen, että aikuisilla saattaa esiintyä maitoyliherkkyyden muotoa, joka toistaiseksi tunnetaan huonosti. Verikokeesta voidaan tutkia maidon valkuaisten vasta-aineita. Maidon homogenointiin ja vatsavaivoihin liittyneessä tutkimuksessa maitoyliherkillä hiirillä todettiin allergisia oireita homogenoidun maidon käytössä, mutta ihmisillä ei. Lisätutkimuksia on siis syytä odottaa.
Hirudoid forte elvyttää jalkasi!
Maidon välttäminen voi auttaa Jos epäilee maitoyliherkkyyttä, yksinkertaisinta on poistaa maito ja maitotuotteet kokonaan ruokavaliosta. Tällöin olisi muistettava välttää myös sellaisia elintarvikkeita, joiden valmistuksessa on käytetty maitojauheita tai -proteiineja. Juuri proteiinit aiheuttavat oireet. Mikäli oireet vähenevät, taustalla voi olla maitoallergia, Piirainen selventää. Lypsyn jälkeen lehmänmaitoa käsitellään monin tavoin ennen kuin ihminen käyttää sitä tai siitä jalostettuja osia ravinnokseen. Meijerissä maito kuumennetaan, siitä erotetaan rasvaa ja se homogenoidaan, jolloin maidon sisältämä rasva ei enää nouse sen pinnalle. Nykyinen epäily käsittelyn epäterveellisyydestä on kohdistunut varsinkin homogenointiin. Eläinkokeissa haitoista on saatu viitteitä, mutta kliiniset eli ihmisillä tehdyt tutkimukset eivät vahvista niitä, toteaa Piirainen. Vaikka Pellon tutkimuksissa ei havaittu eroja homogenoidun ja homogenoimattoman maidon välillä maitoyliherkkyysoireissa, Piiraisen mielestä asia olisi jatkotutkimuksen arvoinen ainakin imeväis- ja lapsuusikäisillä.
Kiristääkö jalkojasi? Haluaisitko nostaa ne ylös? Tunne voi johtua pinnallisesta laskimotukkotulehduksesta. Siihen on lääke Hirudoid forte.
Hirudoid forte nopeuttaa pinnallisten verisuonitukosten liukenemista. Hirudoid forte hillitsee tulehdusta. Hirudoid forte vähentää kipua ja turvotusta.
Hirudoid forten vaikuttava aine estää pinnallisten verisuonitukosten muodostumista ja nopeuttaa niiden liukenemista edistäen laskimoverenkiertoa. Hirudoid forte hillitsee tulehdusta sekä vähentää kipua ja turvotusta. Hirudoid forte edistää myös mustelmien ja ruhjevammojen paranemista.
Voit valita yhtä tehokkaan Hirudoid forte emulsiovoiteen tai geelin. Hirudoid fortea levitetään hoidettavan alueen iholle 4 - 6 tunnin välein parhaan mahdollisen hoitotuloksen saamiseksi.
Lääke, joka elvyttää jalkasi
Hirudoid forten saat apteekista ilman reseptiä. Tutustu pakkausohjeeseen. Hirudoid forten vaikuttava aine on mukopolysakkaridipolysulfaatti.
teksti RITVA-LIISA SANNEMANN | kuvat ARTO WIIKARI asiantuntijoina psykologi, farmasian tohtori MARIANNE ENÄKOSKI, Pihtiputaan apteekki sekä tutkija, psykologian tohtori ANU MUSTONEN, Jyväskylän yliopisto
Elämä voi satuttaa nuorta monin tavoin. Mitä tehdä, jos tämä nuokkuu yökaudet tietokoneella, sulkeutuu huoneeseensa, bilettää viikonloput tai lintsaa koulusta? Kuinka ihmeessä nuoren asioihin osaa puuttua viisaasti?
onet kysymykset ovat risteilleet vanhempien päässä Jokelan traagisten tapahtumien jälkeen. Tuntuu vaikealta erottaa, mikä on huolestuttavaa kehitystä ja mikä normaalia kapinaa. Syytä huoleen on viimeistään silloin, jos nuoren käytös alkaa olla selvästi aiemmasta poikkeavaa. Läheisten tehtävänä on ottaa huoli puheeksi ja kysellä, miten nuori oikeasti jaksaa, neuvoo farmasian tohtori, psykologi Marianne Enäkoski. Murkun murahteluista huolimatta vanhempien kuuluu kurkistaa nuoren elämään. On hyvä olla kiinnostunut ja avoin, jotta keskusteluyhteys säilyy. Sopivasti rakkautta ja rajoja on käyttökelpoinen ohje. Teini-ikäisen mieli on herkkä niin hyville kuin huonoille vaikutteille. Vaikeuksia voi kasaantua pikkuhiljaa, ja ne voivat suistaa nuoren mielen raiteiltaan. Masennus on yleistä nuorillakin, ja se kehittyy hitaasti vuosien varrella. Siksi jopa lähipiirin on sitä vaikea havaita. Masennukselle altistavat liian vaativat elämäntilanteet, pettymykset, hylkäämiset tai kiusaaminen, mutta myös suorituspaineet ja koulu-uupumus. Joskus ongelmat ihmissuhteissa tai seurustelusuhteen loppuminen voi käynnistää kriisin. lytysmerkkejä. Oireilu on yksilöllistä ja erilaista. Kaikki ei ole kohdallaan, jos nuorella alkaa olla koulupinnaamista, alisuoriutumista, aggressiivista käytöstä, itsetuhoisuutta, yövalvomista, päihteiden ongelmakäyttöä ja sosiaalista vetäytymistä. Joskus oireilu kielii mielenterveysongelmista tai oppimisvaikeuksista, joihin tarvitaan asianmukaista apua ja kuntoutusta. Yhteistyö vanhempien ja koulun välillä on äärimmäisen tärkeää, jotta nuoren vaikeuksista saadaan ajoissa kiinni, huomauttaa Enäkoski. Hänestä on harmillista, että terveystarkastuksia on kouluissa vähennetty, eikä niissä välttämättä ole aikaa kysellä, mikä on nuoren psyykkinen vointi. Siksi masennus ja muut ongelmat voivat jäädä huomaamatta. Myöskään hoitoonohjaus ja hoidon saatavuus ei aina ole riittävää. >>
Huomaa hälytysmerkit Vanhempien perustehtäviin kuuluu huolehtia nuoren psyykkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista, kuten riittävästä yöunesta, terveellisestä ravitsemuksesta ja kokonaisvaltaisesta jaksamisesta. Masennuksesta ja masennuslääkkeistä väitellyt Enäkoski sanoo, että nuoren pahoinvointi antaa monentyyppisiä hä-
44 1 | 2008 Terveydeksi!
Näin huolehdit nuoren hyvinvoinnista...
Ole kiinnostunut lapsesi asioista. Äkkinäiset muutokset mielialassa tai käytöksessä kielivät vaikeuksista. Joskus alamäki alkaa hitaasti, joten tarvitset herkkiä tuntosarvia. Ole hienotunteinen ja kärsivällinen, kun juttelet lapsesi kanssa. Nuoret peittelevät esimerkiksi kiusaamista, joten sen selvittäminen voi olla työlästä. Anna pikemmin aikaa kuin rahaa. Ota puheeksi, jos nuoren kaveripiiri huolestuttaa esimerkiksi päihteiden ongelmakäytön tai muun haitallisen käyttäytymisen takia. Hae apua ajoissa. Seuraa netin käyttöä. Ole salliva, mutta pidä kiinni ikärajoista. Kun tietokone on yhteisissä tiloissa, olet paremmin perillä, mitä nuori netissä puuhaa. Jos hän jumittaa päätteellä yökaudet, hänellä voi olla vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa tai hän kärsii peliriippuvuudesta. Patista nuoriso ajoissa nukkumaan, jotta yöuni riittää. Kukkuminen aamuyöhön ja vuorokausirytmin keikahtaminen päälaelleen väsyttävät ja johtavat vähitellen poissaoloihin koulusta. Rajoita netin ajallista käyttöä ja pidä huoli, että nuori myös liikkuu ja ulkoilee. Seuraa, miten lapsellasi menee koulussa. Keskustele lapsen, opettajan tai koulun oppilashuollon kanssa, jos esiintyy oppimisvaikeuksia, alisuoriutumista, lintsaamista tai uupumusta. Kuulostele nuoren psyykkistä jaksamista. Jatkuva väsymys ja alakulo ovat merkkejä masennuksesta. Hae lapsellesi mahdollisimman monipuolista psykososiaalista apua. Tarkkaile, millaisiin ideologioihin lapsesi on kallellaan. Jos ääriliikkeet ja aggressiiviset toimintatavat vetävät puoleensa, ota asiat puheeksi ja tuo esille toisenlaisia näkökulmia.
Terveydeksi! 1 | 2008 45 !
Entä jos media on nuoren ainoa kaveri? Television väkivaltaviihdettä, nettipelejä ja netissä aukeavaa arvaamatonta maailmaa on totuttu osoittamaan sormella, kun puhutaan nuorten aggressiivisuudesta. Onko syntipukki siis löytynyt? Kyllä media on yksi osatekijä, joka vaikuttaa väkivaltaiseen käytökseen. Sen vaikutuksista on paljon myös tieteellistä näyttöä, myöntää mediapsykologi Anu Mustonen Jyväskylän yliopistosta. Samalla hän muistuttaa, ettei media yksistään tee lapsesta tai nuoresta väkivaltaista. Nuoren aggressiiviselle käytökselle altistaa myös biologinen taipumus, ikätoverit, perheenjäsenet, tilannetekijät ja ympäristö. Jos lähipiirissä on väkivaltaa ja se hyväksytään, on nuori altis itsekin väkivaltaisille vaikutteille, fantasioille ja teoille. Mitä enemmän riskitekijöitä lapsella on, sen suurempi on ongelmallisten toimintojen todennäköisyys. Juuri kasautuvien riskien vaikutus uhkaa pahiten nuoren tervettä kehitystä, sanoo Mustonen.
> Näistä paikoista voit etsiä apua
· kouluterveydenhoitaja, oppilashuolto · terveyskeskus lääkäri, terveyskeskuspsykologi · kuntien nuorisoasemat apua esimerkiksi päihdeongelmiin · Mannerheimin Lastensuojeluliiton palvelut, www.mll.fi vanhempainpuhelin 0600 12277, vanhempainnetti, nuortennetti, lasten ja nuorten puhelin 0800 120400 · Mielenterveysseuran palvelut, www.mielenterveysseura.fi valtakunnallinen kriisipuhelin 0203 445 566, verkkokriisikeskus www.tukinet.net · Mielenterveyden keskusliitto, www.mtkl.fi tietopankissa tietoa auttavista tahoista · Lastensuojelun keskusliitto, www.lskl.fi tietoa varhaisen puuttumisen mallista eli Varpu-projektista · www.nyyti.fi apua opiskelijoille · www.apua.info tietoa hoitopalveluihin hakeutumisesta · www.tukiasema.net lista auttavista tahoista · www.irtihuumeista.fi
Suosikkipelit väkivaltaisia Väkivaltaviihteen katsomisen ja aggressiivisuuden välinen yhteys on lähes yhtä suuri kuin tupakoinnin ja keuhkosyövän. Mustonen onkin huolissaan siitä, että nuoret kuluttavat paljon aikaa väkivaltaviihteen parissa. Väkivalta on yleistä lasten ja nuorten suosimissa peleissä. Jopa yli puolet lapsille suunnatuista peleistä sisältää väkivaltaa. Lisäksi lapset pelaavat aikuisille suunnattuja väkivaltapelejä, ja heidän suosikkinsa löytyvät monesti juuri näiden joukosta. Tällaisten pelien suurkuluttajat käyttäytyvät muita aggressiivisemmin ja levottomammin.
46 1 | 2008 Terveydeksi!
Väkivaltaviihteellä on ikävät seuraukset. Se vahvistaa kuvaa maailmasta julmana paikkana. Se lisää myös pelkoja väkivallan uhriksi joutumisesta ja kasvattaa epäluottamusta muihin ihmisiin. Joillakin pelien suurkuluttajilla pelaaminen toimii kaverisuhteiden korvikkeena. Tosin netti ei ole kaikille pakopaikka, vaan siellä voi myös verkostoitua kavereiden kanssa ja jakaa yhteisiä kokemuksia. Mediaväkivalta näyttää myös turruttavan tunteita ja empatiakykyä. Jos aggressiiviset mediasisällöt saavat yliotteen nuoren vapaa-ajasta, eivät suuretkaan elämykset riitä stimuloimaan tunteita. Tarvitaan yhä väkivaltaisempia elämyksiä, jotta tuntuisi joltain.
Turtumiskokeissa on havaittu, että väkivallalle altistetut lapset tuntevat vähemmän myötätuntoa ja ovat haluttomampia auttamaan onnettomuuden uhreja kuin kontrolliryhmän lapset.
Pyydä nuorta oppaaksi digiaikaan Mustonen muistuttaa, ettei kaikki pelaaminen ja netin käyttö ole kielteistä. Pelit tuovat onnistumisen kokemuksia, kehittävät ongelmanratkaisutaitoja ja keskittymiskykyä ja parhaimmillaan luovuutta. Kielitaitokin kohentuu ja sosiaalisuus kukoistaa, jos kyseessä on virtuaaliyhteisö. Mediapsykologi pitää sallivaa linjaa parempana kuin ehdotonta netin kieltoa. Silloin nuori uskaltaa puhua myös
kielteisistä kokemuksistaan. Isän ja äidin olisi hyvä myös vilkaista ruudulle ja kiinnostua virtuaalimaailmasta. Nuoret ovat ylpeitä, jos saavat opastaa vanhempiaan digiaikaan, tietää Mustonen. Netti voi palvella sekä hyvää että pahaa. Ongelmiin joutuneita varten pitäisi Mustosen mielestä olla yhä enemmän nuorille suunnattuja mielenterveyspalveluja. Ne ovat matalan kynnyksen paikkoja ja toimivat myös vertaistukena. Murrosikä on tunne-elämän ja identiteetin kehittymisen tärkeintä etsikkoaikaa. Siihen saumaan osuu myös sosiaalinen ja moraalinen kehitys. Kapinointi, irtiotot ja roolikokeilut kuuluvat asiaan, samoin vahvat moraaliset periaatteet. Media voi antaa nuorelle malleja, jotka tukevat tai vahingoittavat hänen kehitystään. Murrosikäinen on kiinnostunut juuri kielletyistä ja paheellisista sisällöistä. Nuori on herkkä myös ääri-ilmiöille, uusille elämyksille ja ideologisille vaikutteille. Mitä hajanaisempi identiteetti, sitä voimakkaammin median mallit vaikuttavat yksilöön, Mustonen huomauttaa.
Aikuisen tehtävänä on tarkistella, missä hänen nuorensa menee ideologisesti. Ylenpalttinen innostuminen ääriliikkeistä voi olla ohimenevää, mutta se saattaa kertoa myös ongelmista nuoren elämässä. Yhtälö on vaarallinen, jos ideologian julmuus ja nuoren empatiakyvyttömyys kohtaavat, ja nuori alkaa hautoa kostoa kokemistaan vääryyksistä. Pihtiputaan apteekkarina toimiva Enäkoski pitää huolestuttavana, että nuorten depression hoito on monin paikoin jäänyt pelkkien masennuslääkkeiden varaan. Niiden käyttö nuorilla on kuusinkertaistunut vuodesta 1993, vaikkei vaikutuksista ole riittävästi tutkimustietoa alle 18-vuotiailla. Sen verran tiedetään, että ne voivat lisätä itsetuhoisuutta ja aggressiivisuutta. Lääkkeillä on ollut hyviäkin vaikutuksia: ne auttavat selviämään pahimman yli. Mutta nuorilla lääkkeisiin pitäisi liittää seuranta ja antaa riittävästi tietoa haittavaikutuksista. Lääkehoidon rinnalla tulisi olla aina myös terapia ja kokonaisvaltainen psykososiaalinen hoito, jossa vanhemmat ovat mukana, hän tähdentää.
Lääketiede Hiv-tartunnat yleistyvät taas
30 miljoonaa
teksti LIISA JOENSUU | kuvitus ATTE LAKINNORO | asiantuntijana erikoislääkäri MATTI RISTOLA, HUS Infektiosairauksien klinikka
HIV
O
n ihmisiä, jotka pelkäävät pahinta, mutta eivät uskalla selvittää mahdollista tartuntaansa. Hivtestiin kannattaa mennä, jos vähänkin epäilee saaneensa infektion. Ajoissa havaitun taudin ennuste on nykyään hyvä, sanoo erikoislääkäri, dosentti Matti Ristola HUSin Infektiosairauksien klinikalta. Ennen tauti johti aidsiin, muttei enää, jos potilas syö lääkkeensä. Nykyään Suomessa todetaan aids tavallisesti vain niillä potilailla, jotka tulevat liian myöhään hoitoon. Todennäköisesti monet nykyisistä potilaistamme kuolevat kuitenkin muihin tauteihin kuin hiv-infektioon tai aidsiin. Uusia lääkkeitä sairauden hoitoon kehitetään jatkuvasti. Viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana Euroopassa on rekisteröity kaksi uutta hiv-lääkettä.
25 miljoonaa
kuriin hyvällä hoidolla
20 miljoonaa
1995
Hiv-taudin ennuste on parantunut merkittävästi 10 viime vuoden aikana. Hyvän ennusteen edellytys on kuitenkin, että infektion saanut aloittaa lääkityksen riittävän ajoissa. Tartuntaa epäilevän kannattaa mennä testiin mahdollisimman nopeasti.
Tulevaisuudessa ennuste voi tästäkin nousta uusien lääkkeiden avulla. Hoitamattomaan hiv-tautiin menehtyy sen sijaan yli 90 prosenttia potilaista 10 vuoden kuluessa tartunnasta. EU-maissa äskettäin rekisteröidyt kaksi uutta hiv-lääkettä kuuluvat aivan uusiin lääkeaineryhmiin. Ne tehoavat myös niiden potilaiden HI-viruksiin, joita vastaan nykyiset lääkkeet ovat menettäneet tehonsa. Silti hiv-infektion hoito ei ole ongelmatonta. Lääkitys vaatii Ristolan mukaan potilaalta ankarampaa sitoutumista kuin hankalan diabeteksen insuliinihoito. Kyseessä on vakava ja elinikäinen sairaus, joka vaatii tarkkaa, säännöllistä lääkitystä. Hivin kantaja ei saa jättää yhtäkään lääkeannosta väliin, sillä virus aktivoituu herkästi uudelleen ja voi muuttua vastustuskykyiseksi lääkkeelle. Hoito rasittaa taloudellisesti niin potilasta kuin yhteiskuntaa, eivätkä lääkkeet poista virusta kokonaan. Hiv-rokotteen kehittäminen on Matti Ristolan mielestä ollut iso pettymys. Yhdelläkään tutkitulla rokotteella ei ole pystytty estämään hivin tarttumista tai hidastamaan infektion etenemistä. >>
15 miljoonaa
1994
1993
1992
10 miljoonaa
1991
1990
Vuosikymmeniä elinaikaa Matti Ristola kertoo tanskalaisten tutkijoiden julkistaneen hiljattain lääketieteellisessä Annals of Internal Medicine -lehdessä tutkimustuloksen, jonka mukaan 20-vuotiaana hiv-infektion saanut ihminen elää nykyään todennäköisesti 63-vuotiaaksi.
48 1 | 2008 Terveydeksi!
Lähde: WHO ja UNAIDS
2007 2006 2005 2004 2003 2002
2001
2000
MAAILMALLA 33 MILJOONAA TARTUNNAN SAANUTTA
Länsi- ja Keski-Eurooppa
Tarkkoja hiv-tartuntalukuja ei pystytä selvittämään: kansainväliset arviot vaihtelevat 3136 miljoonan välillä. Suomessa tartunnat lähtivät nousuun kymmenisen vuotta sitten. Esimerkiksi 1998 todettiin 80 uutta tapausta, mutta nyt uusia tapauksia löydetään vuodessa noin 190.
1999
1998
1997
Pohjois-Amerikka
760 000
Itä-Eurooppa ja Keski-Aasia
1 300 000
1996
1 600 000
Itä-Aasia Karibia Pohjois-Afrikka ja Lähi-Itä
800 000
Etelä- ja Kaakkois-Aasia
230 000
380 000
Saharan eteläpuolinen Afrikka
4 000 000
Oseania
75 000
22 500 000
Etelä-Amerikka
1 600 000
> Testi kertoo tartunnasta
J
os on ollut suojaamattomassa seksisuhteessa tai pistänyt suonensisäisiä huumeita likaisilla neuloilla tai ruiskuilla, on syytä mennä hivtestiin. Verestä tehtävä maksuton testi osoittaa hiv-infektion, kun tartunnasta on kulunut yksi kuukausi, mutta on suositeltavaa käydä testissä vielä uudestaan kolmen kuukauden kuluttua riskitilanteesta. Hiv-testi voidaan tehdä esimerkiksi terveyskeskuksessa tai yksityisellä lääkäriasemalla. Yksityisvastaanotolla se on maksullinen. Jos ei halua mennä testiin terveyskeskukseen, testi voidaan tehdä myös aids-tukikeskuksessa Helsingissä, Tampereella, Turussa tai Oulussa. Myös Suomen Punaisen Ristin Pluspisteet Jyväskylässä, Joensuussa, Seinäjoella ja Kuopiossa tekevät testejä. Tiedot sijainnista ja aukioloajoista löytyvät internetistä. Tartunnasta pitää kertoa puolisolle tai seksikumppaneille. Paras tapa ehkäistä tartunnan leviämistä sukupuoliteitse on käyttää aina kondomia. Työpaikalla ei tartunnasta ole velvollisuutta kertoa.
> Alkuoireet flunssan kaltaisia
ivin ensioireet ilmaantuvat muutamassa viikossa ja muistuttavat kuumeista flunssaa. Lisäksi oireisiin kuuluvat suurentuneet imusolmukkeet kaulassa, ihottuma ja ripuli. Oireet häviävät tavallisesti itsestään, minkä jälkeen tartunta voi olla oireeton pitkiä aikoja. Jos hiv-tartunnan mahdollisuus on olemassa, oireita ei kannata jäädä odottelemaan. Mikäli potilas on oireeton, lääkehoidon aloituksen tarve selvitetään veren CD4-valkosolujen määrän perusteella. Hiv-infektion viimeinen vaihe on aids eli immuunikato. Läheskään kaikille hiv-positiivisille ei kehity aidsia.
H
Terveydeksi! 1 | 2008 49
> Hoito lääkeyhdistelmällä
"Maailmassa
ei enää juuri ole kolkkaa, jonne hiv ei olisi levinnyt."
runsaat 250 ihmistä. Viime vuosina uusia hiv-infektioita pääkaupunkiseudun huumeidenkäyttäjien keskuudessa on todettu vuosittain alle 10. Ristolan mielestä on tärkeää, että huumeidenkäyttäjien terveysneuvontaa ja pistosvälineiden vaihtopalveluja pidetään yllä, koska muuten hiv voi alkaa levitä uudestaan heidän keskuudessaan. Esimerkiksi Tukholmassa näitä palveluita ei ole kehitetty, ja tuoreet tiedot kertovat hivin leviämisestä huumeidenkäyttäjien keskuudessa siellä. Sen sijaan Suomessa on viime vuosina todettu yhä lisääntyvässä määrin hivtartuntoja, jotka ovat levinneet seksin välityksellä. Tämä koskee sekä heteroseksiä että miesten välistä seksiä, Matti Ristola kertoo. Viime vuonna hiv-tartuntoja ilmoitettiin Suomessa kaikkiaan 185. Tartunnan saajista 134 oli miehiä ja 51 naisia. Hoitojärjestelmän piirissä olevia hiv-potilaita on Suomessa noin 1 500. Useimmat heistä ovat hyväkuntoisia ja työkykyisiä. Myös useimmat aids-vaiheessa hoitoon tulevat toipuvat lopulta työkykyisiksi. Toisaalta ensimmäiset kuukaudet aidsin toteamisesta potilas on hengenvaarassa, ennen kuin hoidot alkavat tehota.
H
ivin hoidossa käytetään yleensä usean lääkkeen yhdistelmää. Lääkkeitä voi olla samanaikaisesti käytössä kolme tai neljä. Yhdistelmähoitoa kutsutaan HAART-hoidoksi (Highly Active Antiretroviral Therapy). Lääkkeet otetaan tavallisesti suun kautta, mutta on myös lääke, joka otetaan pistoksina kahdesti vuorokaudessa. Lääkkeet vaikuttavat joko solun sisällä estäen HI-viruksen jakautumisen ja siten sen lisääntymisen tai solun ulkopuolella estäen viruksen kiinnittymisen terveisiin soluihin. Lääkitys voi aiheuttaa haittavaikutuksia. Tavallisia oireita ovat esimerkiksi pahoinvointi, ripuli, vatsakivut ja ihottuma. Yliherkkyysreaktiokin on mahdollinen. Yliherkkyys voi aiheuttaa hengenahdistusta, limakalvojen turvotusta, kuumetta ja ihottumaa.
Lisätietoja: www.aidstukikeskus.fi, puh. 0207 465 705, www.redcross.fi > Apua ja tukea, puh. 0203 27 000
Esimerkiksi yhdysvaltalaisen lääkeyrityksen eläinkokeissa lupaavalta tuntunut rokote osoittautui tehottomaksi ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa. Se oli merkittävä takaisku hiv-rokotetutkimukselle viime syksynä ja vaikeuttaa tutkimuksia tulevaisuudessa, koska eläinkokeilla ei ilmeisesti voida edes etsiä lupaavia rokoteehdokkaita.
Tauti leviää lähialueilla Korkeimpien arvioiden mukaan maailmassa on lähes 40 miljoonaa hiv-infektiota sairastavaa ihmistä. Suurin tautitaakka on Afrikassa, mutta Ristola muistuttaa, ettei maailmassa enää juuri ole kolkkaa, jonne hiv ei olisi levinnyt.
Lähialueillamme tilanne on huonontunut. Virossa puhkesi hiv-epidemia vuonna 2000. Sen jälkeen yli 6 000 virolaista on saanut infektion. Epidemia alkoi huumeidenkäyttäjistä, mutta on viime vuosina levinnyt yhä enemmän seksisuhteiden välityksellä. Pietarissa tilanne on pitkälti samankaltainen kuin Virossa, mutta infektion saaneita on siellä enemmän, todennäköisesti yli 30 000. Hiv leviää kiihtyvällä vauhdilla Karjalan kannaksella ja muualla Laatokan ympäristössä. Suomessa pääkaupunkiseudulla vuonna 1998 todettu huumeidenkäyttäjien epidemia on onneksi saatu rajoitetuksi. Epidemiassa hiv-tartunnan ehti saada
i ^
Lemmikkipalsta Kissojen ja koirien korvavaivat
läinlääkäri ja farmaseutti Auli Koposen mukaan suuri osa hänen potilaistaan kärsii nimenomaan korvavaivoista. Erityisesti koirilla korvakipu on nykypäivänä todella yleinen. Syitä on useita, mutta kissalla korvat kutisevat tavallisimmin korvapunkin vuoksi. Koirat kärsivät usein korvatulehduksista, mutta allergiakin saattaa aiheuttaa oireilua. Lisäksi kissoilla yleisempi korvapunkki saattaa tarttua myös koiriin. Erityisesti koirat raapivat korvapunkkitapauksissa korvansa verille. Koponen neuvoo koiran omistajia tarkkailemaan lemmikkiensä korvia. Tarkkailu kannattaa tehdä päivittäin. Hän antaakin hyvän vinkin, miten tarkastus on helppo tehdä: Kun tervehdit koiraasi aamulla, nuuhkaise sen korvia. Ongelmat huomaa helposti heti alkuvaiheessa ikävästä hajusta, eläinlääkäri neuvoo. Kun vaivan hoidon aloittaa heti, tulehduskierteeltä ja eläinlääkärikäynneiltä saattaa välttyä. Kotikonstina koiran korvia voi puhdistaa apteekista saatavilla puhdistusaineilla. Lisäksi on hyvä pitää huolta siitä, että koiran korvat saavat ilmaa. Se tarkoittaa karvaisilla roduilla sitä, että korvan alue pidetään lyhyessä karvassa ja korvan sisältä otetaan ylimääräiset karvat pois. Esimerkiksi trimmattavilla roduilla trimmauksen yhteydessä karvat tavallisesti nypitään pois, ja näin "ilmanvaihto" toimii.
E
Uimarikoirien korvat kuiviksi Ongelmallisia "korvarotuja" ovat usein luppakorvaiset koirat sekä paljon uivat koirat. Luppakorvat on erityisen tärkeä tarkastaa usein, sillä niissä tulehdukset muhivat helposti. Koposen mukaan myös uimista harrastavat koirat kärsivät usein korvatulehduksista. Näin käy erityisesti silloin, jos omistaja ei pidä huolta siitä, että koiran korvat kuivataan hyvin. Jos koirasi rakastaa uimista, muista hoitaa kuivaus uimareissujen jälkeen. Apteekeissa myös myydään kuivaukseen tarkoitettuja aineita. Korvavaivat oireilevat ensin epämiellyttävänä hajuna, ja lisäksi saattaa näkyä ruskeaa eritettä. Kun vaiva pahenee, koira aloittaa raapimisen, ja jos korvaa oikein pahasti särkee, eläin kulkee pää kallellaan. Jotkut koirat saattavat korvavaivojen vuoksi ravistella päätään niin voimakkaasti, että syntyy niin sanottu verikorva syynä on verisuonen katkeaminen korvalehdessä. Nämä tapaukset on hoidettava eläinlääkärissä. Allergia kutittaa Sekä koirien että kissojen allergiat ovat yhä yleisempiä. Usein ne ilmenevät korvien kutinana. Allergisen eläimen korvissa on tavallisesti kuivaa ihottumaa. Yleensä allergian aiheuttaa ruokaaine. Lemmikeillekin tehdään allergiatestejä, mutta eläinlääkäri Auli Koposen mielestä ensimmäisten oireiden ilmestyttyä voi myös
Koirien ja kissojen
allergiat ovat yhä yleisempiä.
teksti TERHI PAAVOLA | kuva ARTO WIIKARI | asiantuntijana eläinlääkäri, farmaseutti AULI KOPONEN
kunnossa!
52 1 | 2008 Terveydeksi!
Pidä kor vat
Tuttu tilanne lemmikkikodissa: koira kulkee pää kallellaan tai kissa rapsii korvaansa epätoivoisesti. Kissojen ja koirien korvavaivat ovat yleisimpiä syitä lemmikkien eläinlääkärikäynteihin. Muutamilla kotikonsteilla pahimmalta tulehduskierteeltä saattaa välttyä.
kotona kokeilla tiettyjen ruoka-aineiden jättämistä pois lemmikin ruokavaliosta. Esimerkiksi vehnä näyttää aiheuttavan paljon allergioita. Jos oireet eivät ole vielä kivuliaat, voi kokeilla vehnätöntä ruokavaliota muutaman viikon ajan. Jos punainen, kutiseva ihottuma helpottaa, syy oireeseen on todennäköisesti löytynyt. Jos vaiva vain pahenee, kannattaa tuoda kaveri eläinlääkärille.
E-EPA on puhdas ja vahva kalaöljy
Punkkeja korvissa Kun kissa raapii korviaan, on todennäköisin syyllinen korvapunkki. Pieni hämähäkkieläin viihtyy korvakäytävissä ja aiheuttaa sekä kutinaa että kuivaa, multamaista eritettä. Eläinlääkäri Auli Koponen on huomannut, että korvapunkki vaivaa usein ilta-aikaan. Näyttäisi siltä, että pahimmin kissat raapivat korviaan iltakahdeksanyhdeksän aikaan, Koponen kertoo. Korvapunkki on helppo hoitaa oikealla lääkityksellä, mutta se myös tarttuu helposti. Jos kotona on useita lemmikkejä, kaikki olisi hyvä hoitaa samalla. Lisäksi punkki saattaa elää muutaman päivän myös isäntäeläimen ulkopuolella, joten se voi tarttua vaikkapa makuupaikan peitteistä. Nekin olisi siis hyvä pestä.
E-EPA on omega-3-rasvahappojen helmi. Se tekee vaikutuksen.
Koululaiselle Vahvin 650 mg
4 kk:n säästöpakkaus
ENITEN EPAA YKSI PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ
ABC-EPA KOULULAISELLE
Uutta virtaa elämään aloita nyt
> Terveydeksi! ristikko 1 | 2008
54 1 | 2008 Terveydeksi!
Laatija: Anssi S. Lampo. Ristikon ratkaisu sivulla 57.
> Lasten nurkka
Jotkut eläimet viettävät hiljaiseloa läpi talven.
Etsi kirjainruudukosta eläimiä, jotka ovat joko talviunilla, talvi- tai kylmänhorroksessa talvella (yhdeksän kappaletta).
Kevät tulee taas!
Ohjaa lammaskaverukset Lotta ja Liisa läpi aitauksen keväiselle niitylle kirmailemaan ja aterioimaan.
Tehtävien ratkaisut sivulla 57
E K S T I M R I S S D E
S U P I K O I R A A O T
M P G N I X R S H M K I
Y E K I A L R E L M S A
R R T Y I E I E R A I R
I I T S K I P M P K L V
Ö A I I Ä A P H U K I B
U H R A K M U Q N O S I
S K O K N E Y E T A I V
V Y O I M T L Y A L S I
A Y O M E I L Ä R Y Ä M
Ä S R A T T E K I Ä Y Ö
Laastari on hukassa! Se on kadonnut jonnekin lehden sivulle, löydätkö
sen? Kirjoita sivunumero postikorttiin ja lähetä vastauksesi, nimesi ja osoitteesi 25.4.2008 mennessä osoitteella Terveydeksi!-lehti/Lasten nurkka, PharmaPress Oy, Pieni Roobertinkatu 14 C, 00120 Helsinki. Laastarin löytäneiden kesken arvomme kolmiulotteisen Ihmisen keho -palapelin. Peli kertoo havainnollisesti kehon rakenteesta ja toiminnasta.
Viime numeron Lasten Nurkan laastarin etsinnässä Ihmisen ihmeellinen keho -kirjan voittivat Valtteri Muranen Hyvinkäältä, Eila Hartonen Helsingistä, Nelli ja Teemu Tähtinen Vantaalta, Jaakko Norvapalo Rovaniemeltä sekä Riku Hyttinen Kotkasta. Laastari löytyi sivulta 49.
Virkeyttä ja elinvoimaa koko perheelle!
Kysymys voi olla raudan puutteesta, kun puhti ja keskittymiskyky puuttuvat ja yleiskunto on heikentynyt. Floradix imeytyy tehokkaasti ja vatsaystävällisesti ja sopii myös raskaana oleville ja imettäville naisille. Sisältää vahvistavia B- ja C-vitamiineja. Floravital sopii myös erityisruokavalioihin: ei sisällä gluteenia, hiivauutetta eikä hunajaa.
Markkinoija: Oriola Oy Tuoteinfo: 010 42 999
www.floradix.fi
Syökö lapsesi monipuolisesti ja terveellisesti?
Lasten ja nuorten uutuustuote Kindervital täydentää välttämättömien ravintoaineiden saantia. Sisältää A-, B-, C-, D- ja E-vitamiineja sekä luustoa vahvistavaa kalsiumia. Kindervital virkistää ja lisää jaksamista esim. harrastusten ja koulutehtävien parissa.
Terveydeksi! PharmaPress Oy Pieni Roobertinkatu 14 C 00120 HELSINKI
> LUK IJ A K IL PA ILU
KIRJEMERKKI
Paras juttu?
Kerro, mikä oli mielestäsi tämän lehden paras juttu, ja kirjoita vastauksesi oheiseen kuponkiin tai postikorttiin. Kerro myös, onko mielessäsi jokin aihe, jota haluaisit Terveydeksi!-lehden käsittelevän.
Lähetä vastauksesi 25.4.2008 mennessä osoitteella: Terveydeksi!-lehti, PharmaPress Oy Pieni Roobertinkatu 14 C, 00120 Helsinki · Vastanneiden kesken arvotaan neljä Suunto t1 -sykemittaria. Helppokäyttöinen mittari soveltuu apuvälineeksi kestävyys- ja yleiskunnon parantamiseen sekä painonhallintaan. · Mittari antaa sykkeestä, energiankulutuksesta ja sykealueista tärkeää ja täsmällistä tietoa liikunnan aikana ja sen jälkeen. Käytön alkaessa laitteeseen tallennetaan henkilökohtaiset esiasetukset. · Mittari tallentaa harjoitusten lukumäärän, kulutetut kalorit, harjoitusajan sekä sykealueiden sisä- ja ulkopuolella kulutetun ajan. · Suunto t1:ssä on kolme eri sykealuetta, joiden avulla liikunnan kuormittavuuden voi säätää haluamalleen tasolle. · Palkinnon arvo on noin 100 euroa. · Lisäksi arvomme kolme ylellisen pehmeää Terveydeksi!-kylpytakkia.
1/2008
Tämän lehden paras juttu oli
Haluaisin Terveydeksi!-lehden käsittelevän
Nimi Osoite
Puhelinnumero
Onnea voittajille!
Kylpytakin koko SM LXL
Viime numeron lukijakilpailun arvonnassa Holiday Club -kylpylälomapaketit voittivat Lea Korhonen Kotkasta ja Minna Hilli Oulusta. Terveydeksi!-kylpytakit voittivat Raija Linden Tuusulasta, Raili Remes Salosta ja Marketta Heerman Savonlinnasta. Onnittelut voittajille, ja kiitos runsaasta palautteesta ja juttuideoista!
Kirjoita vastauksesi tähän kuponkiin tai postikorttiin ja lähetä 25.4.2008 mennessä.
KUIVAAKO SUUTASI?
> R I S T I KO N R AT K A I S U
V I R O T A A R A T S E T A P A I S A I N T U R S A E P A P T I A D A M V A L E L A U K K I H U T I M A K A K A I M O S K A K A S L I T A A K T O V T I U T E E T R E N I A A K K A K A I N A R S I N I T A P M O A R L A T A A V O K I N N O R A S R O T T A A N I S O L A S A N I A S
APPELSIINI
A P U A V A I V A A N
L I R A A L L I
A H O T L I O T O R A T
R A S K I
S K A K S O T O K A O T O I A M S I A T
K I I T O O S T U P S A L I V S E O L T U K K S A I S S S T I A
imeskelytabl.
SUUN KUIVUUS ON YLEINEN ONGELMA
Kuivasta suusta kärsii jopa 46,7% vanhuksista ja 10% koko väestöstä1. Ongelma on yleisempi naisilla kuin miehillä2. Onko sinulla suun kuivuuden oireita? Syljenerityksen heikentyminen aiheuttaa suun kuivuuden tunteen lisäksi monenlaisia muita oireita: · vaikeus puhua, niellä ja pureskella · epämiellyttävä maku suussa · pahanhajuinen hengitys · punoittavat, hauraat tai kirvelevät limakalvot ja ikenet · suun alueen tulehdukset ja sieni-infektiot · hammasproteesin käyttö voi tuntua epämiellyttävältä · hampaiden kohonnut reikiintymisriski Syljellä on monta tehtävää. Sylki huuhtelee hampaita ja limakalvoja. Se helpottaa puhumista, nielemistä ja syömistä. Se ehkäisee suun monien mikro-organismien (bakteerit, sienet, virukset) lisääntymistä. Sylki säilyttää suun happamuuden oikeana. Se edistää hampaiden kiillettä vahvistavien mineraalien kiinnittymistä ja ehkäisee hampaiden reikiintymistä. Miksi syljeneritys ei toimi? Monet eri tilat ja sairaudet saattavat aiheuttaa suun kuivuutta, esim. · kuume · stressi · diabetes · masennus · reumataudit · Sjögrenin syndrooma. Eri lääkitykset, kuten esim. rytmihäiriö-, astma-, masennus-, epilepsia-, allergia-, verenpaine- sekä nesteenpoistolääkkeet voivat olla syynä suun kuivuuteen. Ikääntymisen myötä syljeneritys vähenee. Xerodent on ratkaisu. Xerodent-imeskelytabletit ovat kolmitehoinen apu suun kuivuuden hoitoon: valmiste sisältää puskuroitua omenahappoa, joka lisää tehokkaasti syljen eritystä. Xerodentin sisältämä fluori suojaa hampaita reikiintymiseltä. Kuivassa suussa fluori on elintärkeä hampaille. Valmisteen ksylitoli ehkäisee kariesbakteerien lisääntymistä. Tabletit sisältävät 0,25 mg fluoridia ja 28,6 mg omenahappoa. Tavallinen vuorokausiannos aikuisille on 6 tablettia päivässä jaettuna tasaisesti koko päivän ajalle. Annostuksessa tulee ottaa huomioon juomaveden fluoripitoisuus. Muiden fluorivalmisteiden samanaikaista käyttöä tulisi välttää.
> L ASTEN NURK AN T E H TÄV I E N R AT K A I S U T
Talviunilla olevat on merkitty punaisella, kylmänhorroksessa vihreällä ja talvihorroksessa sinisellä.
E K S T I M R I S S D E
S U P I K O I R A A O T
M P G N I X R S H M K I
Y E K I A L R E L M S A
R R T Y I E I E R A I R
I I T S K I P M P K L V
Ö A I I Ä A P H U K I B
U H R A K M U Q N O S I
S K O K N E Y E T A I V
V Y O I M T L Y A L S I
A Y O M E I L Ä R Y Ä M
Ä S R A T T E K I Ä Y Ö
Lotan ja Liisan reitti kukkaisille niityille olikin helpompi kuin miltä aluksi näytti!
Appelsiininmakuisia Xerodent-imeskelytabletteja myydään apteekissa ilman reseptiä 90 ja 270 tabletin pakkauksissa. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Kysy lisää apteekista.
1) Närhi TO, Meurman JH, et al. J Dent Res 1992; 71: 1875-1880. 2) Österberg T, Landahl S, Hedegård B. J Oral Rehabil 1984; 11: 157-170.
Käy tutustumassa www.vahvathampaat.fi-sivuihin!
Sinimäentie 10 B, 02630 Espoo Puh (09) 348 233, Fax (09) 348 23200, www.actavis.fi
1/2008
Kysy lääkkeistä, itsehoidosta ja apteekkitoiminnasta
Apteekkari vastaa
Apteekkari Merja Aaltonen Heinolan Keskusapteekista vastaa lukijoiden kysymyksiin.
Veteraanin ummetus Voiko ummetuslääkkeitä (esimerkiksi Macrogol) käyttää jatkuvasti? Onko niistä jotain haittaa? Voivatko ne aiheuttaa ripulia? Veteraanin maha ei enää oikein muuten toimi. si joka toinen tai kolmas päivä. Annoksen säätäminen vie usein viikon, parikin. Joskus liian suuri annos aiheuttaa ripulia. Aavistelen kysymyksestänne, että sopivan annoksen säätäminen ei ole sujunut ihan niin kuin olisitte toivonut. Kun oikea annos löytyy, käyttäjät ovat yleensä tyytyväisiä. Makrogoli soveltuu hyvin pitkäaikaiskäyttöön, eikä sillä ole haittoja tai varottavia yhteisvaikutuksia. män. Enimmäkseen niitä myydään internetissä, mutta joissakin tapauksissa myös virallisissa lääketukkukaupoissa ja apteekeissa on tavattu lääkeväärennöksiä. Kehittyvissä maissa väärennöksiä on enemmän kuin kehittyneissä, joissa valvonta toimii paremmin. Yleensä valelääkkeitä valmistavat samat tahot, jotka käyvät laitonta huumekauppaakin. Lääkeväärennöksillä kun tienaa jopa kymmenen kertaa enemmän kuin huumeilla. Ensin tulivat potenssi- ja muut elämäntapalääkeväärennökset, ja kohta diabetes-, kipu- ja kolesterolilääkeväärennökset tekevät tuloaan. Maailman terveysjärjestö WHO on kiinnittänyt huomiota väärennettyjen lääkkeiden aiheuttamiin vaaroihin. Oletetaan, että noin 10 prosenttia lääkkeistä on valmistettu epähygieenisesti kokonaan tai lähes kokonaan ilman lääkeainetta. Käyttäjän riskinä on, että hän ei parane tai hänen oireensa eivät lievity.
Lähetä kysymyksesi Terveydeksi!-lehteen osoitteella Pieni Roobertinkatu 14 C, 00120 Helsinki tai faksilla numeroon (09) 648 243. Kysymyksiä voi lähettää myös internetin välityksellä osoitteessa www.apteekit.net Kysymyksiin on liitettävä kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Ne jäävät ainoastaan toimituksen tietoon.
Makrogolia sisältävät ummetuslääkkeet ovat tehokkaimpia lääkkeitä osmoottisten eli nestettä pidättävien ummetuslääkkeiden ryhmässä hiljattain julkaistun laajan katsausartikkelin mukaan. Makrogolivalmisteet lisäävät ulosteen sisältämän veden määrää ja puhdistavat suolta mekaanisesti. Ruokamassa pysyy pehmeänä ja suolen toiminta helpottuu. Veteen sekoitettavaa lääkejauhetta nautitaan ensin 13 kertaa päivässä, kunnes maha alkaa toimia. Sen jälkeen annosta pienennetään niin, että ulostemassa pysyy sopivan pehmeänä, mutta ei löysänä. Jatkossa säännöllisessä käytössä monelle riittää yksi pus-
Uskaltaako Goalta ostettuja lääkkeitä käyttää? Ostin Goalla intialaisesta apteekista 20 mg Lipitoria vastaavia atorvastatiinitabletteja. Uskallanko käyttää niitä? Voivatko nämä paikallisesta apteekista ostamani tabletit olla väärennettyjä?
Kylläpä esititte vaikean kysymyksen. Väärennettyjä lääkkeitä liikkuu maailmalla yhä enem-
Väärennetty lääke saattaa myös sisältää jotain muuta, ehkä käyttäjälleen sopimatonta tai vaarallista lääkeainetta, kuten hiljattain tullissa napatut malarialääkettä sisältäneet potenssipillerit. Ehkä sinisestä kamelinlantapilleristä saa lisäksi ripulin tai muun tartunnan. WHO on kehottanut jäsenvaltioita estotoimiin. Vallitseva tilanne selvitetään, epäkohdat korjataan ja sovitaan tarkemmista pelisäännöistä ja rangaistuksista. Nyt jo tiedetään, että mitä useampi välikäsi käsittelee lääkettä, sitä suuremmaksi tulee riski, että lääkeväärennös pääsee potilaalle asti. Esimerkiksi eri maissa on erilainen lääketukkukauppajärjestelmä. Suomessa toimii kaksi suurta tukkukauppaa, jotka jakelevat valtaosan apteekkeihin toimitettavista lääkkeistä. Kun vielä lisäksi lääke ostetaan suoraan lääketehtaalta tukkukauppaan, on väärennöksen toden-
näköisyys lähes olematon. Jo Euroopassa monessa on maassa vähintään kymmeniä tukkukauppoja. Silloin väärennösriskikin kasvaa. Tuskin kukaan pystyy täysin varmasti sanomaan, ovatko nuo Goalta ostamanne lääkkeet oikeita vai väärennettyjä. Lääkeväärennöstä ei useinkaan pysty erottamaan ulkonäön perusteella. Apteekista ostettu lääke on aina selvästi luotettavampi kuin internetistä hankittu. Oma olonne ja kolesterolimittaukset varmistavat asian.
Biotiini ja kynnet Olen lukenut Otavan Suuresta
kivunhoitokirjasta (s. 168), että biotiini vahvistaa kynsiä. Biotiinikuurilla, 300 mikrogrammaa 4 kertaa päivässä puolen vuoden ajan, voidaan vahvistaa kynsiä merkittävästi. Olen käyttänyt PIIMAXia ja muita tuotteita. Niistä ei ole ollut mitään apua kynsien liuskoittumiseen ja lohkeiluun. Minulla on aina ollut heikot kynnet. Kysyin apteekista ja omalääkäriltä 300 mikrogrammaa biotiinia. Vahvin oli Biotisan 2,5 milligramman tabletti. Saako sitä ottaa 45 tablettia päivässä? Onko haittaa annostuksesta? Onko 300 mikrogrammaa saatavana?
Biotiini on jäänyt vähälle huomiolle vitamiinikeskusteluissa. Sillä on monta tehtävää elimistössä: se vaikuttaa sarveisaineen muodostumiseen ja edistää siten hiusten ja hauraiden kynsien kasvua. Biotiini vaikuttaa myös monien entsyymien toimintaan ja ravintoaineiden hajoamiseen. Se edistää erityisesti glukoosin hajoamista. Suolistobakteerit valmistavat biotiinia. Lisäksi sitä saadaan pieniä määriä lähes kaikista ruoka-aineista. Eniten biotiinia on maksassa ja muissa sisäelimis-
sä sekä munankeltuaisessa ja hiivassa. Biotiini kestää kuumennusta hyvin. Ravitsemuksellisista syistä johtuva biotiinin puute on harvinainen. Antibioottihoitojen ja erilaisten suolistosairauksien aikana biotiinin riittävä muodostuminen saattaa kuitenkin estyä. Puutosoireita ovat erilaiset iho- ja limakalvo-oireet, lihaskivut, väsymys ja veren glukoosipitoisuuden merkittävä nousu. Puutosoireet häviävät muutamassa päivässä biotiinin annon jälkeen. Biotiinille ei ole määritelty päivittäistä saantisuositusta, eikä suurillakaan, useiden milligrammojen annoksilla ole aiheutunut haitallisia tai myrkyllisiä vaikutuksia. Tätä taustaa vasten mainitsemanne kuuri on ainakin turvallinen. Tulosten takaamiseksi tutkimustietoa on liian vähän. Jos otatte 300 mikrogrammaa 4 kertaa päivässä, saatte yhteensä 1,2 milligrammaa päivässä. 1 mg = 1 000 mikrogrammaa. Kuurinne saattaisi onnistua niinkin, että otatte 2,5 mg tabletin joka toinen päivä. Biotiinia sisältäviä itsehoitolääkkeitä käytetään biotiinin puutoksen ehkäisyyn ja hoitoon. Yhdistelmävalmisteet sisältävät 150200 mikrogrammaa biotiinia tabletissa, ja pelkästään biotiinia sisältävässä tabletissa on 2,5 mg biotiinia, kuten mainitsettekin.
Polvi kivuttomaksi Mikä kipulääke on tehokkain
polvisärkyyn? Polvissani lienee kulumaa, joka haittaa erityisesti sulkapallon pelaamista.
Kipulääke on yksi osa jatkuvan tai toistuvan kivun hoito-ohjelmaa. Käypä hoito -suosituksen mukaan hyötyhaitta-suhdetta silmälläpitäen paras >>
Kysy lääkkeistä, itsehoidosta ja apteekkitoiminnasta
itsehoitokipulääke polvikipuun on parasetamoli (esimerkiksi Panadol, Paramax, Paraceon, Paracetamol-ratiopharm, Paratabs). Jos kipu on kova, tarvitaan usein kaksi tablettia kerrallaan, korkeintaan kuusi tablettia vuorokaudessa. Polvikipuun sopivat myös paikallisesti käytettävät kipuvoiteet ja geelit. Akuuteissa tilanteissa, lievissä tapaturmissa, kuten venähdyksissä, auttaa tehokkaammin tulehduskipulääke, kuten ibuprofeeni (esimerkiksi Burana, Ibumax, Ibusal, Ibuprofen-ratiopharm). Kipulääke kannattaa ottaa jo ennen peliä ja mielellään ennen syöntiä veden kanssa. Itsehoitokipulääkkeet on tarkoitettu ly-
Apteekkari vastaa
hytaikaiseen käyttöön tai ainoastaan tilapäisesti. Polvikipuun saa apua myös tukisiteen käytöstä sulkapalloa pelatessa ja mahdollisen liikapainon pudottamisesta. Jos polvikipua esiintyy suhteellisen säännöllisesti, polvi kannattaa diagnoosin varmistamiseksi tutkituttaa lääkärillä. Reseptilääkkeiden valikoimassa on muitakin kuin kipulääkkeitä polvipotilaille. Ehkä löytyy auttava toimenpidekin. riippuvuutta aiheuttavia unilääkkeitä. Luin jostain, että melatoniini on todettu hyväksi eikä sillä ole sivuvaikutuksia. Melatoniini 5 mg iltaisin oli suositus. Sitä ei ollut saatavana apteekista, reseptillä sai 3 mg. Saako jostain 5 mg melatoniinia? Tällöin perussairauden hoito on tietenkin ensisijaista. Kolmivuorotyötä tekevillä työaikajärjestelyt ovat järkevin keino vaikuttaa työstä johtuvaan unettomuuteen. Melatoniini osallistuu muun muassa univalverytmin säätelyyn. Melatoniinin unta edistävän vaikutuksen mekanismia ei varmuudella tunneta, mutta todennäköisesti kyseessä on monien tekijöiden yhteisvaikutus. Näitä vaikutuksia ovat kehon lämpötilan aleneminen, mahdolliset aivojen välittäjäainepitoisuuksien muutokset sekä vuorokausirytmin siirtyminen. Aikaerorasituksen hoitoon melatoniinia on käytetty jo pitkään. Melatoniinin annos on eri tutkimuksissa vaihdellut yhdestä
Melatoniinia eli yöhormonia
erittyy verenkiertoon käpylisäkkeestä: perusunessa runsaammin, vilkeunessa vähemmän. Sen eritys vähenee iän myötä ja estyy valon vaikutuksesta. Melatoniini on tehokas primaarisen unettomuuden ja aikaerorasituksen hoidossa. Sitä vastoin se ei ole riittävän tehokas esimerkiksi jonkun muun sairauden aiheuttamaan unettomuuteen.
Melatoniinia unettomuuteen Kärsin unettomuudesta keskimäärin joka toinen yö. En kuitenkaan haluaisi käyttää mitään keskushermostoon vaikuttavia ja
viiteen milligrammaan iltaisin. Yleisimmin käytetty vahvuus on ollut 2 tai 3 mg. Siksi mietin, että ehkä Teillekään 5 mg tabletti ei ole välttämätön. Niitäkin saa taas tilapäisen katkoksen jälkeen erillisellä tilauksella, mutta ehkä olisi kätevintä käyttää juuri markkinoille tullutta kaksi milligrammaa melatoniinia sisältävää reseptilääkettä (Circadin). Se on tarkoitettu ainoana lääkkeenä primaarisen unettomuuden lyhytaikaiseen hoitoon vähintään 55-vuotiailla, joiden primaarisen unettomuuden ominaispiirre on huono unenlaatu. Annostusohje on 2 mg 12 tuntia ennen nukkumaanmenoa kolmen viikon ajan. Ruoka heikentää imeytymistä, joten lääke tulisi ottaa pari tuntia ruokailun jälkeen. Melatoniinia ei yhteisvaikutusten takia saa käyttää fluvoksamiinin, estrogeenin ja kinolonian-
tibioottien kanssa. Tupakointi voi pienentää melatoniinipitoisuuksia ja alkoholi heikentää sen vaikutusta. Bentsodiatsepiinit sekä niiden kaltaiset uni- ja rauhoittavat lääkkeet voivat aiheuttaa voimistuneen väsyttävän vaikutuksen yhteiskäytössä melatoniinin kanssa. Melatoniinin vaikutukset unettomuuden hoidossa näyttävät olevan yksilöllisiä. Toisten unettomuus lievittyy viikon tai parin käytön aikana. Melatoniini ei kuitenkaan tehoa kaikkien unihäiriöihin. Melatoniini näyttää muita lääkkeellisiä vaihtoehtoja turvallisemmalta valinnalta.
uusiutuivat. Sitten minulla todettiin keliakia. Nyt kun olen ollut gluteenittomalla ruokavaliolla vuoden, yhtään aftaa ei ole ilmestynyt. Keliakialehdessäkin oli artikkeli, jossa mainittiin, että yksi oireista voi olla aftat suussa. Miksi edes hammaslääkärit eivät tiedä tätä?
Oikaisu
Toisin kuin viime numerossa
(4/2007) kerroin, laktoosittomia simvastatiinitabletteja ei olekaan saatavana. Pahoittelen virheellistä informaatiota. Osa laktoosi-intoleranssipotilaista pystyy kuitenkin käyttämään hieman laktoosia sisältäviä simvastatiinitabletteja, sillä yhdessä tabletissa on suunnilleen saman verran laktoosia kuin lasillisessa hylamaitoa. Jos ei kestä tällaistakaan laktoosimäärää, kannattaa ottaa noin 15 minuuttia etukäteen yksi tai useampi laktaasientsyymikapseli. Noin 17 prosentilta väestöstä puuttuu laktoosia hajottava entsyymi ruuansulatuskanavasta. Heille maitosokeri aiheuttaa ripulia, turvotusta ja ilmavaivoja. Laktoosia käytetään lääkkeissä, koska se on monilta ominaisuuksiltaan oiva apuaine.
Keliakiapotilailla on usein samanlainen "limakalvoheikkous" suussa ja suolistossa. On totta, että keliakia saattaa altistaa aftoille. Erehtyminen on inhimillistä, ja onneksi Teidänkin diagnoosinne selvisi. Usein käy myös päinvastoin kuin Teillä, eli keliakiadiagnoosin teko alkaa hammaslääkärin havaittua limakalvomuutoksia suussa. Ehkä huomasittekin, että lehden tässä numerossa on laajempi juttu suun terveydestä sivuilla 2629.
Aftojen aiheuttaja Luin vastaustanne numerossa
4/2007. Asiakas kysyi suun aftoista. Vastasitte, ettei aftojen syytä tunneta. Suussani oli viisikin aftaa kerrallaan ja aina ne
Flunssaa, allergiaa, tukkoisuutta, poskiontelovaivoja Renässans
Puhdistaa, kosteuttaa ja helpottaa hengitystä nenän kautta. Poistaa hiukkasia kuten siitepölyä, pölyä, likaa, viruksia ja bakteereita ärsyttämättä nenän limakalvoja. Saatavana sumutteina sekä kertakäyttöpipetteinä, joita on helppo käyttää esim. vauvojen nenän puhdistamiseen.
Renässans Plus 3,5% lievittää tukkoisuutta.
Poistaa nestettä ja avaa tukkoista nenää luonnollisesti. Täysin lääkkeetön ja lisäaineeton tuote jota voi käyttää myös pidempiaikaisesti. Käy aikuisille, yli 3-vuotiaille lapsille ja raskaana oleville. (Mentol tuotteet sopivat yli 12-vuotiaille).
Saatavana apteekeista
För din hälsa!
Apotekens kundtidning 1 | 2008
Tag med hem!
Kan mjölk vara SKADLIGT?
6
TIPS FÖR allergimedicinering
Tilläggsersättningarna också direkt FRÅN APOTEKET
Benbyggnaden
i skick!
Förebygg osteoporos med motion
Finska sidor vänd tidningen! Suomenkieliset sivut käännä lehti!
Ledaren
3.3.2008
Fett 0,1 procent
men 15 bitar socker i en två deciliters burk! Yoghurt-ätandet minskade åtminstone i vår familj drastiskt när Helsingin Sanomat för en tid sedan berättade att många yoghurtar är riktiga sockerbomber. Enligt näringsexperten som intervjuades i tidningen borde åtminstone inte barn äta sådan sockersirap väldigt ofta. En tallrik gröt med mjölk är ett betydligt hälsosammare alternativ. Såhär förs vi konsumenter bakom ljuset. Man fäster uppmärksamheten på fettmängden, men säger inget om sockret. I varudeklarationen kommer sanningen inte heller nödvändigtvis fram.
4
Avvärj osteoporosen i tid
Mångsidig motion och tillräckligt intag av kalcium och D-vitamin hjälper dig att hålla benbyggnaden i skick. Motion som förebygger osteoporos är bra för hela kroppen och piggar samtidigt upp.
Ännu tvivelaktigare metoder används för att marknadsföra näringstillskott som räknas som livsmedel. Dem kan man ju inte göra reklam för med medicinska påståenden utan att bryta mot lagen. För en innovativ reklambyrå är det en smal sak att kringgå reglerna: man ger bara produkten ett namn som beskriver dess ändamål eller gör i reklamen anspelningar på symtom som målgruppen lätt känner igen hos sig själv. Och affärerna blomstrar. Särskilt för bantning erbjuds ett allt bredare sortiment av produkter, med den ena mer fantasirika verkningsmekanismen än den andra, som i verkligheten bara gör köparens plånbok tunnare. Det är många som lever högt på andras hälsa och de blir fler hela tiden. En del av dem försöker till och med se ut som apotek och medvetet sudda ut gränsen mellan läkemedel och livsmedel. Konsumenten som vill sköta sin hälsa får vara på sin vakt för att inte bli lurad. Livsmedelssäkerhetsverket Evira har tagit itu med det ökande problemet. Det har tillsammans med andra myndigheter gett ut en handbok i att känna igen och motarbeta humbug. Som bäst utarbetas också en databas för hela Europa om tillåtna hälsopåståenden i marknadsföringen av livsmedel. Den behövs verkligen. Trots att övervakningen av marknadsföringen är svår får man hoppas att myndigheterna också ingriper kraftigare än förr mot tomma löften.
8
Är mjölk skadligt?
I slutet av förra året diskuterades i offentligheten om den finska komjölken ökar risken för diabetes och hjärtsjukdomar. Frågan undersöks som bäst, men de flesta forskarna anser att det åtminstone inte ännu finns bevis för ett sådant samband.
Erkki Kostiainen, chefredaktör, provisor
Tillförlitlig information om hälsa, behandling och förebyggande av sjukdomar, om läkemedel och om hur man använder dem rätt samt om apotekstjänster.
Utgivare PharmaPress Ab, Lilla Robertsgatan 14 C, 00120 Helsingfors Chefredaktör Erkki Kostiainen, tel. (09) 2287 1307
Farmaceutisk expert Tiina Kuosa, tel. (09) 2287 1208 Redaktion Kynämies Ab, Repslagaregatan 2 a D, 00180 Helsingfors, tel. (09) 1566 8510, fax (09) 648 243 Annonsförsäljning Infoteam Ab, Nervandersgatan 5 D, 00100 Helsingfors, tel. (09) 441 133, infoteam@infoteam.fi Tryckeri Helprint Quebecor Oy, Mikkeli Upplaga minst 450 000 ex 1,2 milj. läsare (KMT S06/K07) ISSN 07815867
2 1 | 2008 För din hälsa!
e x tempore...
SAMMANSTÄLLT AV Ilpo Salonen och Erkki Kostiainen
bild: Kuvakori.com
Från läkemedelsproducent till hälsoexpert
potekens roll har under årtiondena utvecklats: de har i allt högre grad blivit läkemedelsrådgivare och erbjudare av farmaceutiska experttjänster. Apotekareförbundet publicerade för att fira sitt 110-årsjubileum (2007) boken Från piller till service som redogör för apoteksbranschens förflutna, dock med tyngpunkt på eran efter 1960-talet. Boken innehåller ett svenskspråkigt avsnitt och en dvd-skiva, på vilken man kort presenterar den finska apoteksverksamheten på finska, svenska, engelska och franska. Historiken är redigerad av historiker Juha Kallio från Oy Bränn & Bränn Ab med hjälp av en redakBoken har 183 sidor, tionsgrupp, som bestod av apotekare Bengt Mattila och Sirkka Weckström liksom verkställande diden kostar 58 euro rektör Reijo Kärkkäinen och kommunikationschef och kan beställas på Erkki Kostiainen från Apotekareförbundet. Boken adressen paula.minkkila@ apteekkariliitto.fi, eller är publicerad av Finlands Apotekareförbunds kommunikationsbolag PharmaPress Oy. EK per telefon (09) 2287 1207.
A
6
allergimedicinering
tips för
1 Om du behöver förnya recepten gör det före allergisäsongen börjar. Recepten är i kraft ett år från förskrivnings- eller förnyelsedatumet. 2 Börja medicineringen i tid och fortsätt med den tillräckligt länge. Till exempel ögondroppar som innehåller natriumkromoglikat och lokala steroider som används för behandling av allergisk snuva lönar det sig att använda under hela allergisäsongen. 3 Om det finns mediciner kvar i medicinskåpet, kontrollera sista användningsdatum. Kom ihåg att ögondroppar och vissa nässprayer går att använda bara en begränsad tid efter öppnandet. 4 Revidera särskilt ögondropparnas och nässprayernas rätta doseringsteknik. 5 Information om mediciner och deras priser får du på apoteket eller adressen www.apteekit.net. 6 Om egenvårdsmedicinerna inte hjälper, symtomen är kraftiga eller det gäller ett barn, är det bäst att gå till läkare.
Tilläggsersättningarna också direkt från apoteket
S
jälvriskgränsen för läkemedel som ersätts av FPA är i år 643,14 euro. Då gränsen överskrids betalar kunden för varje ersättningsgillt läkemedel bara 1,50 euro, oberoende av antalet förpack-
ningar. FPA skickar automatiskt information åt kunden om att självriskgränsen nåtts och hur man får tilläggsersättningarna. Från början av det här året omfattas också tilläggsersättningarna av FPA:s och apotekens direktersättningsförfarande. Ersättning fås direkt från apoteket för högst tre månaders behov av läkemedel åt gången. Följande sats kan köpas med direktersättning först när den föregående har använts helt eller nästan helt, enligt läkarens ordination.
Till självrisksumman räknas bara ersättningsgilla läkemedel, kliniska näringspreparat och bassalvor. Grundersättningen är 42 procent av läkemedlets pris och den lägre specialersättningen 72 procent. Den högre specialersättningen är 100 procent, men för varje läkemedel betalas en självrisk på 3 euro per inköpstillfälle. IS
Tilläggsinformation fås på apoteken och adressen www.fpa.fi
För din hälsa! 1 | 2008 3
text LIISA JOENSUU | foto PEKKA HOLMSTRÖM sakkunnig endokrinolog VESA ILVESMÄKI, avdelningsöverläkare på Päijät-Häme centralsjukhus
Osteoporos, det vill säga benskörhet, börjar gradvis och ger oftast inga symtom. Mångsidig motion och tillräckligt intag av kalcium och D-vitamin hjälper dig att hålla benbyggnaden i skick. Motion som förebygger osteoporos är bra för hela kroppen och piggar samtidigt upp.
B
enbyggnaden behöver belastning för att hållas stark. Den är kroppens stödpelare och förtjänar förebyggande vård, motion och goda levnadsvanor, precis som resten av kroppen. Brist på motion och för lite belastning ökar risken för osteoporos, eftersom de kan göra benbyggnaden svagare. Skelettet blir skörare utan symtom och lite i sänder. Till slut kan benbyggnadens täthet bli så låg att också ett mindre fall eller en liten stöt kan orsaka benbrott. Trots att osteoporos vanligen inte ger försymtom kan till exempel ryggsmärta, smärta i extremiteternas långa ben samt förändringar i hållningen man kan till och med bli betydligt kortare vara tecken på osteoporos, förutom att benbrott uppkommer lätt. Med åldern sjunker människan visserligen ihop lite, men en som lider av osteoporos är ofta tydligt krokig på grund av att ryggkotorna är så hopsjunkna. Osteoporos betraktas ofta som en äldre kvinnors sjukdom, men också män lider av osteoporos. Den kan också förekomma hos yngre, särskilt om sjukdomen finns i släkten.
Osteoporos är ett ärftligt besvär: man beräknar att arvsanlagen står bakom så mycket som 80 procent av fallen. Hos unga människor kan osteoporosen också bero på till exempel kortisonbehandling eller kroniska sjukdomar. Osteoporos är en underdiagnostiserad folksjukdom. Man beräknar att det i Finland finns cirka 400 000 osteoporotiker och lika många som lider av osteopeni, det vill säga förstadiet till osteoporos, berättar endokrinolog och avdelningsöverläkare Vesa Ilvesmäki på Päijät-Häme centralsjukhus. I Finland uppkommer cirka 40 000 osteoporotiska benbrott per år, oftast i samband med fall. Osteoporos ökar framför allt risken för brott på hand- och höftleder samt ryggkotor. Under de senaste åren har ökningen av höftledsbrott avstannat. Det är en god nyhet, som vi för tillfället inte vet de exakta orsakerna till, säger Ilvesmäki. Den största riskgruppen är enligt Ilvesmäki de som råkat ut för en såkallad lågenergifraktur. En lågenergifraktur är ett benbrott som uppstår vid fall i samma plan eller från låg höjd.
OSTEOPOROS
i tid!
4 1 | 2008 För din hälsa!
Avvärj
Den som drabbats av ett osteoporotiskt benbrott löper 24 gånger större risk än resten av befolkningen att få ett nytt benbrott. Därför rekommenderas att de som drabbats av en lågenergifraktur skall hänvisas till osteoporosundersökningar. En annan viktig riskgrupp är kvinnor över 65 år som är spensligt byggda, rör sig lite, röker, får för lite kalcium eller vars mamma drabbats av höftledsbrott eller osteoporos. Också många sjukdomar och läkemedelsbehandlingar ökar risken för osteoporos. Så är det till exempel med ledgångsreumatism, kroniska lever- och njursjukdomar, sjukdomar i matsmältningskanalen såsom celiaki, samt organtransplantationer och slaganfall. Bland läkemedlen är den viktigaste orsaken till osteoporos kortison som tas via munnen, men också inhalerade steroider ökar risken. Inhalerade steroider används bland annat vid astma. Om osteoporosen beror på en annan sjukdom eller en medicin talar man om sekundär osteoporos.
Benets täthet kan mätas Om inga benbrott uppkommit kan osteoporosdiagnosen bara göras genom mätning av bentätheten. När benets mineraltäthet minskar med 2530 procent jämfört med en frisk vuxens nivå, är det frågan om osteoporos. Konstaterandet av och de diagnostiska definitionerna på osteoporos >>
EN
Arvsanlagen bestämmer
benbyggnadens styrka till 6080 procent.
För din hälsa! 1 | 2008 5
grundar sig på DXA-metoden, som utvecklades på 1980-talet. DXA-mätningar görs alltför lite särskilt inom bashälsovården, trots att det i dag finns tillräckligt med DXA-apparater i vårt land, framhåller Ilvesmäki. Mätningen som tar cirka tjugo minuter är smärtfri. Efter det kan läkaren planera läkemedelsbehandlingen. Osteoporosen i sig är också en smärtfri sjukdom, så länge man slipper benbrott. Benbrott kan vara mycket smärtsamma, men smärta som förknippas med osteoporosen i sig beror ofta på samtidig ledförslitning, det vill säga artros, förklarar Ilvesmäki. Ilvesmäki berättar att osteoporosmedicineringen vanligen är långvarig: den pågår i många år. Ibland ordineras medicinen permanent. Det finns flera olika alternativ. Medicineringen väljs individuellt. Man kan använda till exempel bisfosfonat, östrogener, tibolon, raloxifen, kalcitonin, teriparatid, strontiumranelat och för män testos-
teron. Läkemedelsutbudet har ökat under de senaste åren och nya läkemedel utvecklas hela tiden. Medicineringens effekt uppföljs genom mätning av bentätheten, vanligen med ett par tre års mellanrum. Behandlingens längd är individuell. Målet är normal eller nästan normal bentäthet. Ilvesmäki berättar att nästan alla patienter får kalcium- och D-vitamintillskott som en del av behandlingen. Det är viktigt att båda tas tillsammans. Kalcium gör att benmassan minskar långsammare och kan på det sättet minska risken för benbrott. D-vitamin och sin sida främjar upptagningen av kalcium i tarmen. Bland födoämnena är till exempel ost, mjölk, surmjölk, fisk, glass och kvarg goda kalciumkällor. D-vitamin finns bland annat i fisk, margariner, ägg, mjölk och surmjölk. Många tror att osteoporos hör till normalt åldrande, men det stämmer inte nödvändigtvis. Levnadsvanorna, särskilt motion, påver-
Sluta röka, för... · rökning förlångsammar utvecklingen av benmassan då man är ung · en vuxen rökares benmassa är mindre än hos icke-rökare · de som röker regelbundet drabbas av höftledsbrott med två gånger större sannolikhet än icke-rökarna · rökning påskyndar övergångsåldern · rökning förhindrar östrogenbehandlingens skyddande effekt på benbyggnaden. Alkohol med måtta, för... · riklig alkoholkonsumtion förlångsammar benbildningen · omåttligt drickande stör D-vitaminets och kalciumets ämnesomsättning · över tre portioner alkohol per dag fördubblar risken för höftledsbrott.
> Rask motion är bra för benen
O
fta sägs det att motion som ger stötar och vibrationer i benbyggnaden effektivt förebygger osteoporos. Det stämmer, men också många andra motionsformer stärker benbyggnaden. Ben är levande vävnad: cirka 510 procent av benbyggnaden förnyas årligen. Motion påskyndar bildningen av celler som bygger upp ben, osteoblaster. Rekommenderbara motionsformer för vuxna är styrketräning och sådant där kroppen fungerar som vikt, såsom gång i trappor, jogging och racketspel, och också grenar där man gör snabba ändringar i riktningen och benbyggnaden utsätts för stötar. Sådana är till exempel hopp, bollspel och snabba danser. Grenar med snab-
ba rörelser och stötar kan vara effektivast i vuxen ålder och också för åldringar med tanke på förebyggandet av osteoporos, men de bör utövas med gott omdöme och behärskning. Då kan man undvika överbelastning av ben och leder och minska risken för fall, skador och benbrott. Mångsidig styrketräning stärker benbyggnaden, ökar muskelmassan och -kraften samt förbättrar balansen, koordinationen och uthålligheten. Styrketräning lyckas bäst i konditionssal, men också hemgymnastik är ett bra alternativ. Hantlar, gummiband, käpp och hopprep är bra hjälpmedel då man sköter musklernas och ledernas kondition.
6 1 | 2008 För din hälsa!
> Osteoporosens riskfaktorer
· Arvsanlag: osteoporos hos föräldrar eller syskon · Över 65-års ålder · Undervikt · För litet intag av kalcium och D-vitamin · · · · · · · För lite motion Rökning Rikligt alkoholbruk Tidig övergångsålder Kortisonmedicinering Laktosintolerans Bantningskurer i växande ålder · Kronisk sjukdom
kar benvävnaden. Om en människa har idkat motion aktivt som barn och ung, har hennes benmassa ökat och då minskar risken för osteoporos då hon blir äldre. Benmassan ökar till 2030-års ålder och börjar minska efter 40-års åldern. Och visst ökar hög ålder risken, eftersom benen blir skörare med högre ålder också normalt. Hos kvinnor accelererar minskningen av benmassan efter menopausen. Det kvinnliga könshormonet östrogen förhindrar nedbrytningen av benvävnaden. Östrogenbehandling har konstaterats minska benbrotten och öka bentätheten. Östrogen kan också användas för att behandla konstaterad osteoporos.
två, tre!
Det rekommenderas att styrketräning genomförs 23 gånger i veckan så, att ett träningspass omfattar 810 rörelseserier. I varje serie görs 815 upprepningar och träningen bör belasta de viktigaste muskelgrupperna. Rätt utförd muskelkonditions-, rörlighets- och balansträning passar bra också för osteoporospatienter. Den minskar risken för fall, upprätthåller funktionsförmågan och höjer livskvaliteten. Träning av hållningsmusklerna, särskilt sträckarna i övre delen av ryggen, är viktig. Kraftiga böjnings- och vridningsrörelser samt stötar och vibrationer kan däremot vara skadliga för osteoporotiker. Simning och hydrobic är nyttiga och trygga motionsformer för alla.
Till exempel de här grenarna stärker benbyggnaden · styrketräning · racketsporter · aerobic · dans · jogging · simning, vattengymnastik Tilläggsinformation · www.osteoporoosiliitto.fi · www.kaypahoito.fi · www.kunto.fi.
Ett,
text JAAKKO KYLÄSALO | bilder ANNI TUOMI sakkunniga forskare LAURA PIIRAINEN på Folkhälsoinstitutets immunobiologiska laboratorium samt universitetslektor MIA SÄKKINEN vid Helsingfors universitets farmaceutiska fakultet
Är
skadligt?
M
ånga som får symtom av mjölken i Finland har märkt att symtomen minskar eller försvinner helt utomlands, fast de använt mjölkprodukter ungefär som förut. Men så vitt man vet förekommer i västländerna inga sådana skillnader i mjölkens sammansättning och behandling som kunde förklara skillnaden i symtomen. Symtomen i Finland kanske inte är kopplade till mjölkens behandling utan till resten av kosten, såsom riklig användning av rågbröd och kaffe, menar forskare Laura Piirainen på Folkhälsoinstitutets immunobiologiska laboratorium. Piirainen har deltagit i att göra en pilotundersökning, där man undersökte personer som fått tarmsymtom av mjölk bara i Finland. De fick lättare än andra människor magbesvär av ickeabsorberbara kolhydrater, till exempel rågbröd, bönor, kål och lök samt xylitol. Då de använde vetebröd var symtomen färre. Man upptäckte också att hos dem som lider av funktionell magsvullnad förekommer störningar i absorptionen av fruktsocker och sorbitol. Tjocktarmens mikrobflora är lite olika hos oss alla, och hos en del bildar den mera gas.
8 1 | 2008 För din hälsa!
mjölk
Två slag av mjölk Av mjölkens proteiner är cirka 80 procent såkallat kasein. Före julen diskuterades i Helsingin Sanomat boken "Djävulen i mjölken" (Devil in the Milk) som getts ut i Nya Zeeland. I boken menade man att till exempel det höga antalet diabetiker och hjärtsjuka i Finland eventuellt kunde ha samband med kaseinets A1-form, som finns i de finländska kornas mjölk. Enligt boken ökar kaseinets A2-form däremot inte sjukdomsrisken. Kor som ger mjölk som innehåller A2-formen av kasein finns förutom på Nya Zeeland i till exempel Frankrike, där förekomsten av hjärtsjukdomar hör till de lägsta i Europa. I Folkhälsoinstitutets kommentar ansåg generaldirektör Pekka Puska och forskningsprofessor Outi Vaarala att forskningsresultaten som boken hänvisade till hade svagt bevisvärde. De konstaterade att när det gällde till exempel hjärtsjukdomarna kom resultaten >>
I slutet av förra året diskuterades i offentligheten om den finska komjölken ökar risken för diabetes och hjärtsjukdomar. Frågan undersöks som bäst, men de flesta forskarna anser att det åtminstone inte ännu finns bevis för ett sådant samband.
Laktos är
ett bra hjälpämne i läkemedel
M
jölksocker, eller laktos, är en såkallad disackarid, det vill säga består av två mindre sockermolekyler. Senast i matsmältningskanalen delas disackariderna i mindre delar som kroppen kan absorbera. För spjälkningen av laktos behövs laktasenzym, men var sjätte finländare har för lite eller inget alls av det här enzymet. Hos dem går laktosen ospjälkt genom tunntarmen till tjocktarmen, där den på grund av bakterieverksamhet orsakar gaser. I läkemedelspreparat i fast form som tas via munnen hör laktos till de mest använda hjälpämnena. Laktosen gör det möjligt att av en liten mängd läkemedelssubstans göra ett läkemedelspreparat, till exempel en tablett, berättar universitetslektor Mia Säkkinen vid Helsingfors universitets farmaceutiska fakultet. Vid framställningen av tabletter tillsätts till läkemedelssubstansen antingen bara laktos eller ofta laktos tillsammans med andra fyllnadsämnen, till exempel mikrokristallin cellulosa. På det sättet får man en tablett som tål hantering och är av lämplig storlek. Kan laktosen i läkemedel orsaka symtom hos laktosintoleranta? Som grundprincip har man haft att om den laktosintoleranta kan använda laktosfattiga hyla-produkter, borde läkemedlens laktosmängder inte heller orsaka symtom, säger Säkkinen.
För din hälsa! 1 | 2008 9 För din hälsa!
> Kalcium behövs
m man inte använder mjölk, måste man se till att få tillräckligt med kalcium, eller "kalk", på annat sätt. Kalcium finns till exempel i sardiner, forell, strömming, broccoli, grönkål och soja samt i frön och nötter. D-vitamin behövs för uppsugningen av kalcium och det finns till exempel i fisk och margariner. Kalciumpreparat som fås på apoteket kan användas som stöd för en hälsosam och mångsidig kost. Vissa preparat innehåller också D-vitamin.
O
en liten del av de vuxna kan lida av mjölköverkänslighet. En liten del betyder 23 procent, det vill säga av hela befolkningen 100 000150 000 personer. Piirainen hänvisar till sin studie där man försökte utreda magsmärtor, svullen mage och luftbesvär hos vuxna som inte hade laktosintolerans eller tidigare konstaterad mjölkallergi.
Enligt undersökningen var de personer som själv misstänkte sig få symtom av mjölk känsligare än andra för icke-absorberbara kolhydrater i kosten, såsom rågfibrer och xylitol. De kan lida av syndromet känslig tarm, eller IBS, vilket skulle förklara en del av symtomen som förknippades med mjölken. Ogrundade misstankar om laktosintolerans är vanliga bland IBS-patienter, konstaterar Piirainen. Undersökningar gällande mjölkallergi hos unga vuxna, som genomfördes av doktor Leea Pello vid Åbo universitet, tydde emellertid på att det hos vuxna möjligen förekommer en form av mjölköverkänslighet, som man hittills känner dåligt till. Ur blodprov kan man undersöka antikroppar mot mjölkprotein. I en undersökning som gällde mjölkens homogenisering och magbesvär konstaterades allergisymtom hos mjölköverkänsliga möss vid användning av homogeniserad mjölk, men inte hos människor. Fler undersökningar är alltså att vänta.
Det kan hjälpa att undvika mjölk Om man misstänker mjölköverkänslighet, är det enklast att helt avlägsna mjölk
och mjölkprodukter ur kosten. Då borde man också komma ihåg att undvika sådana livsmedel som innehåller mjölkpulver eller mjölkprotein, eftersom det är just proteinerna som orsakar symtomen. Om symtomen minskar, kan det betyda att man har mjölkallergi, förklarar Piirainen. Efter mjölkningen behandlas komjölken på många sätt innan människan använder den eller någon förädlad del av den som föda. I mejeriet hettas mjölken upp, fett separeras från den och den homogeniseras, så att fettet som är kvar inte längre stiger upp till ytan. De rådande misstankarna om behandlingarnas ohälsosamhet riktar sig främst mot homogeniseringen. I djurförsök har man fått resultat som tyder på nackdelar, men kliniska undersökningar, alltså sådana som gjorts på människor, har inte bekräftat misstankarna, säger Piirainen. Trots att man i Leea Pellos undersökningar inte upptäckt skillnader mellan homogeniserad och icke-homogeniserad mjölk vid mjölköverkänslighetssymtom, tycker Piirainen att det vore värt att forska vidare i saken, åtminstone när det gäller spädbarn och barn.
För din hälsa! 1 | 2008 11 För din hälsa!