Terveydeksi!
APTEEKKIEN ASIAK ASLEHTI / >> W W W.TERVE YDEKSI.FI
AIVOTKIN KAIPAAVAT TYÖTÄ JA LEPOA
MITEN HOITAA
lasten kuumetta?
HUIPPUKOKKI HENRI ALÉN
maailmassa
Miedot pesutuotteet hellivät ihoa ja hiuksia
MIELESSÄ
makujen
LIIKUNTA
Ota mukaan ilmaiseksi!
Tunnista ja taltuta henkinen väkivalta
Selkä kuntoon perusliikkeillä
LÄÄKEHOITO
Hormonihoidon haitat ja hyödyt
Terveydeksi! 1/2010
tässä numerossa:
TERVEYS
Apteekkien asiakaslehti
Iho ja hiukset pitävät miedoista pesuaineista. Sopivat tuotteet löytyvät parhaiten apteekin asiantuntijan avustuksella.
26
IHONHOITO
18
36 44
HOIDOSSA
Lapsen kuume on yleensä vaaraton vaiva. Kuumeinen lapsi kaipaa lähinnä juomaa ja lepoa.
Kun pidät hyvää huolta fyysisestä ja psyykkisestä kunnostasi, myös aivosi voivat hyvin.
22
MIELESSÄ
Henkinen parisuhdeväkivalta voi satuttaa lukemattomin eri tavoin. Ellei ratkaisua löydy omin voimin, ulkopuolinen apu on tarpeen.
30 40 50
RAVITSEMUS
LÄÄKEHOITO
Mauste houkuttelee esiin ruoan herkulliset maut, ja monesti sillä on myös terveysvaikutuksia.
APTEEKKIPALVELUT
Hormonikorvaushoitoa voidaan harkita, jos vaihdevuosioireet käyvät kestämättömiksi.
Lue t mausteiselta vinkit sivu
Pirkanmaalaisessa Pohjan kylässä ei lämmetä ajatukselle, että lääkkeitä myytäisiin ruokakaupassa.
LEMMIKIT
Lääkkeen antaminen lemmikille voi olla työn ja tuskan takana. Homma onnistuu useimmiten pienellä oveluudella. Jos sekään ei tepsi, eläinlääkäriltä voi pyytää apua.
46
LIIKUNTA
Terveydeksi!
|
32!
Lähdetään lenkille, liikutellaan lihaksia: nyt tehdään liikunnasta pysyvä tapa!
palstat:
05 PÄÄKIRJOITUS 06 EX TEMPORE 52 RISTIKKO 54 LUKIJAKILPAILU 55 LASTEN NURKKA 57 UUTUUSTUOTTEET 58 APTEEKKARI VASTAA
Tehokas apu allergiaoireisiin!
Edullisempi kuin Xyzal* sama vaikuttava aine (levosetiritsiini)
Levocetirizin ratiopharm 5 mg 1 tabletti päivässä 10 ja 30 tabl. ilman reseptiä
a tso hint Ka a!
*TAKSA 15.1.2010 Xyzal 5 mg 10 tabl. 8,11 ja 28 tabl. 16,29
Levocetirizin ratiopharm 5 mg: Vaikuttava aine on levosetiritsiini. Käyttöaiheet: Allergisen nuhan ja kroonisen nokkosihottuman oireiden lyhytaikainen hoito. Annostus ja antotapa: Tabletti otetaan suun kautta. Aikuisten ja yli 12-vuotiaiden, sekä 6-12 vuotiaiden lasten suositeltu annos on 1 tabletti kerran päivässä. Käyttöä ei suositella alle 6-vuotiaille lapsille. Jos sinulla on munuaisten vajaatoiminta, neuvottele hoidosta lääkärin kanssa. Vasta-aiheet: Yliherkkyys levosetiritsiinille tai jollekin valmisteen apuaineelle. Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet: Alkoholin käytössä suositellaan varovaisuutta. Tabletit sisältävät laktoosia. Yhteisvaikutukset: Levosetiritsiini saattaa voimistaa alkoholin tai keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lamaavaa tai väsyttävää vaikutusta. Raskaus ja imetys: Jos olet raskaana tai imetät, keskustele lääkkeen käytöstä lääkärisi kanssa. Ajaminen ja koneiden käyttö: Väsymystä ja voimattomuuden tunnetta saattaa esiintyä hoidon aikana, joten noudata varovaisuutta, mikäli ajat tai käytät koneita. Haittavaikutukset: Väsymys, päänsärky, uneliaisuus ja suun kuivuminen. Pakkaukset ja hinnat 15.1.2010: Levocetirizin ratiopharm 5 mg 10 tabl. (6,94 ), 30 tabl. (13,85 ), apteekista ilman reseptiä. Tutustu huolella pakkausselosteeseen. Lisätiedot: www.laakeinfo.fi, info@ratiopharm.fi puh. 020 180 5900, 1/2010.
PÄÄKIRJOITUS
1.3.2010
Terveydeksi!
Luotettavaa tietoa terveydestä, sairauksien hoidosta ja ennaltaehkäisystä, lääkkeistä ja niiden oikeasta käytöstä sekä apteekkipalveluista.
Apteekkariliiton viestintäyhtiö PharmaPress Oy Pieni Roobertinkatu C, Tiina Kuosa, puh. (
Oletko koskaan miettinyt,
JULKAISIJA
mitä kaikkea lähiapteekkisi farmaseutti tai proviisori oikeastaan tekee Sinua palvellessaan? Reseptiä ja Kela-korttia silmäillessään ja kanssasi keskustellessaan hän käy mielessään läpi suuren määrän ohjeita ja määräyksiä. Niiden perusteella hänen on ratkaistava, mitä lääkkeitä, minkä verran ja millaisella Kela-korvauksella hän voi toimittaa. Samalla hän arvioi tarkalla silmällä sitä, että reseptin tiedot ovat kohdallaan. Aina näin ei ole. Apteekkariliiton tutkimuksessa toissa vuonna havaittiin, että 1,3 prosentissa kaikista resepteistä oli epäselvyyksiä tai virheitä. Tämä tarkoittaa, että apteekeissa selvitellään noin 600 000 epäselvää reseptiä vuodessa. Osa näistä saattaisi ilman apteekin selvittelyä johtaa vakavaan haittaan lääkehoidossa. Se pieni hetki, jonka Sinua palveleva asiantuntija käyttää reseptin tarkasteluun ja joka joskus kiireessä saattaa tuntua turhalta mietiskelyltä, on terveytesi kannalta hyvin tärkeä. Nämä asiat ratkaistuaan farmaseutti tai proviisori valmistautuu jo laittamaan kaiken osaamisensa likoon, jotta voisi varmistua siitä, että Sinä lääkkeen käyttäjänä saat kaiken tarvittavan tiedon lääkkeen turvalliseen ja asianmukaiseen käyttöön. Saman hän tekee opastaessaan Sinua itsehoitolääkkeiden tarpeen arvioinnissa, valinnassa ja käytön opastuksessa. Apteekin asiantuntijan tekemä työ ei siis ole ihan niin yksinkertaista kuin se ehkä joskus ulospäin saattaa näyttää. Jokaisen palvelutilanteen taustalla on vankkaa lääketietoa ja vastuuta asiakkaan turvallisuudesta. Ehkä seuraavalla kerralla apteekissa asioidessasi seuraat Sinua palvelevan farmaseutin tai proviisorin toimia hieman uudesta näkövinkkelistä.
Helsinki
PÄÄTOIMITTAJA TOIMITUS
)
Yhtyneet Kuvalehdet Oy / Kynämies Köydenpunojankatu a D, Helsinki Toimituspäällikkö Jari Kallio, puh. ( ) Tuottaja Ilpo Salonen, puh. ( ) Helprint Oy, Mikkeli Painos vähintään kpl Lukijoita , miljoonaa (KMT Lukija ) ISSN -
PAINO
. vuosikerta, ilmestyy kertaa vuodessa Infoteam Oy Mannerheimintie A Helsinki, puh. ( ) infoteam@infoteam.fi
ILMOITUSMYYNTI
,
Tiina Kuosa | päätoimittaja, proviisori
kannessa: Henri Alén kuva: Jorma Marstio
Seuraava numero ilmestyy . .
Luotettavaa tietoa terveydestä nyt myös netissä
www.terveydeksi.fi
Terveydeksi!
|
e tempore...
Kevään teemapäiviä ja -viikkoja
MAALISKUU | Hengitysliitto Heli järjestää . . Uniapneapäivän, jolla halutaan lisätä tietoisuutta unenaikaisten hengityskatkosten terveysriskeistä. Teemana on päiväväsymys, uniapnea ja liikenneturvallisuus. Lisätietoja: www.heli.fi, puh. HUHTIKUU | Sydänviikkoa vietetään . . . Viikon teemana on Syö ja liiku sydämesi terveydeksi. Sydänliitto korostaa, että aikuisen esimerkillä, käyttäytymisellä ja valinnoilla on suuri merkitys kasvavalle lapselle ja nuorelle. Paikalliset sydänyhdistykset viettävät teemaviikkoa erilaisin tempauksin ja tapahtumin. Lisätietoja: www.sydanliitto.fi, puh. ( ) HUHTIKUU | Allergia- ja Astmaliitto jäsenyhdistyksineen järjestää Allergiaviikon . . . Valtakunnallinen kampanja herättelee allergiaa ja astmaa sairastavia siitepölykauteen ja jakaa neuvoja oireiden hoitamiseen. Lisätietoja: www.allergia.fi, puh. ( ) TOUKOKUU | Astmapäivänä . . Hengitysliitto Heli tuo esiin omahoidon tärkeyttä astman hoidossa. Astman kanssa voi usein elää tavallista elämää, kun omahoito on kunnossa ja tukena on säännöllinen yhteydenpito terveydenhuoltoon, liitto korostaa.
A
Milloin viimeksi mittasit verenpaineesi?
kovettumiseen. Se taas voi aiheuttaa aivohalvauksen tai sydäninfarktin. Myös lääkehoidon yhteydessä hyvillä elintavoilla on iso vaikutus: lääkkeitä tarvitaan vähemmän ja ne tehoavat paremmin. Jos liiallinen suolan saanti pienenee, liikunta lisääntyy ja ylipainoa saadaan putoamaan, käytössä olevaa verenpainelääkitystä voidaan todennäköisesti vähentää. Tikkanen kertoo, että osa ihmisistä on erityisen alttiita lakritsin vaikutuksille: herkutteluhetken vaikutus voi näkyä verenpaineessa jopa viikkoja. Useimmille lakritsin tai salmiakin satunnaisesta napostelusta ei ole kuitenkaan haittaa, jos verenpaine on normaali. IS Lisätietoja: www.kaypahoito.fi
rviolta noin joka toinen suomalainen potee kohonnutta verenpainetta tietämättään. Verenpaineen alentamiseen riittää lievissä tapauksissa elintapojen tarkistus, varsinkin suolan vähentäminen ruoasta. Suomalaisten suolansaanti onkin pienentynyt. Verenpainetta nostavat myös ylipaino, liiallinen alkoholinkäyttö, tupakointi ja lakritsituotteiden käyttö, mainitsee sisätautien ja yleislääketieteen erikoislääkäri Tuula Tikkanen helsinkiläisestä Laakson sairaalasta. Normaalina paineena pidetään alle / mmHg, mutta ihannetaso on alle / mmHg. Pitkään jatkuessaan kohonnut verenpaine voi johtaa valtimoiden vaurioitumiseen ja valtimoiden
terveydeksi.fi
Terveydeksi!-lehden nettisivut terveyden tietopankki.
Etusivulta löytyvät muun muassa lähin apteekki, uutiset sekä lääkkeiden hintavertailu. Ohessa lisää poimintoja tarjonnasta. Yläpalkki ohjaa lehtiarkistoon, joka ulottuu vuoteen . Myös uutiset ja suosittu Apteekkari vastaa -palsta avautuvat palkin takaa, samoin mediatiedot ja toimituksen yhteystiedot.
Koonnut Ilpo Salonen
...
Kirjoita hakusana tai sen osa, niin saat linkit jokaiseen lehden juttuun, jossa kyseinen sana esiintyy.
Vasemmassa reunassa ovat kunkin viikon kolmen pääaiheen otsikot. Niiden kautta pääsee lukemaan jutut digilehden sivuilta.
Lukijakilpailussa voit äänestää, mikä oli lehden paras juttu. Kannattaa osallistua, pääset mukaan palkintojen arvontaan!
Tuoteuutuuksien osastossa on poimintoja apteekkien valikoimaan viime aikoina tulleista itsehoitolääkkeistä ja muista tuotteista.
Gallup nostaa esiin jonkin ajankohtaisen kysymyksen, johon voit vastata ja sen jälkeen nähdä, mitä muut ovat vastanneet.
Lukijan kysymys -kohdassa on poimintoja Apteekkari vastaa -palstalta. Kysy apteekkarilta -linkin kautta voit lähettää apteekkarille oman kysymyksesi sinua askarruttavasta aiheesta.
Duodecim Terveyskirjaston monipuolinen sisältö on käytettävissäsi, kun kaipaat täydentäviä tietoja terveydestä.
Suun haavaumiin ja aftoihin
e tempore.
P
Sähköinen resepti vihdoin käyttöön
itkään valmisteilla ollut terveydenhuollon sähköinen uudistus alkaa tänä vuonna toteutua. Niin sanottujen eReseptin, eArkiston ja eKatselun käytännön testaukset ovat meneillään. Sähköinen resepti eli eResepti tulee alkuvuonna käyttöön Kotkan ja Turun terveyskeskuksissa. Potilaat voivat silloin alkaa katsella omia lääkitystietojaan eKatselun kautta, kehittämispäällikkö Anne Kallio sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo. Potilastietojen valtakunnallista arkistoa, eArkistoa, puolestaan kokeillaan Kuopion terveyskeskuksessa ja Itä-Savon sairaanhoitopiirissä syksyllä. Sen soveltaminen muualla Suomessa alkaa aikaisintaan vuonna 2012. Järjestelmien piti alun perin tulla käyttöön puolitoista vuotta sitten, mutta Kelassa tehdyt testaukset venyivät, ja viitehintajärjestelmän voimaantulo viivästytti apteekkien mukaantuloa. eReseptin myötä lääkärillä ja lääkkeen toimittavalla apteekilla on potilaan lääkityksestä koko ajan tarkka tieto. Tämä parantaa potilasturvallisuutta, kun potilas ei voi enää vahingossa saada lääkkeitä, joilla olisi haitallisia yhteisvaikutuksia. Samoin vähenee vaara, että potilas ostaisi samaa lääkeainetta useilla eri tuotenimillä eri apteekeista. Lääkäri lähettää kirjoittamansa sähköisen reseptin Kelan ylläpitämään Reseptikeskukseen, josta apteekki hakee sen, kun potilas tulee ostamaan lääkettä. Apteekki lähettää myös toimitustiedot Reseptikeskukseen. Jos potilas ei halua sähköistä reseptiä, hän voi kyllä saada perinteisen paperisen. Silloin hän tosin jää vaille uudistuksen tuomia hyötyjä, Kallio huomauttaa. eKatselun avulla potilas voi tarkistaa koska tahansa netin kautta lääkitys- ja potilastietonsa. Samat tiedot näkyvät potilaan halutessa eArkiston kautta kaikkialla terveydenhuollossa, jolloin paperien siirtely terveydenhuollon yksiköiden välillä jää pois. Samalla loppuu turhien, päällekkäisten kuvausten ja laboratoriokokeiden tekeminen. Ministeriö jakaa julkisuuteen ajantasaista tietoa uudistuksen eri vaiheista ja kuuntelee käyttäjien kokemuksia. Tämä ei ole pelkkä hanke, vaan tarkoitus on muuttaa pysyvästi koko terveydenhuollon tiedonhallinta sähköiselle pohjalle, Kallio korostaa. IS Lisätietoja: www.kanta.fi
ta nemis a para lapsille ja peutta ös ua · No ta · Sopii my tu kip it is ttää · Lievi e uusiutum iinisesti tutk ise Kl · Ehkä en aikana · d raskau
Edustus Pohjoismaissa: Vitaflo Scandinavia Ab
FUN FACTORYn erotiikkatuotteet nyt apteekeista.
E
maahantuoja: Oy Medifon Ab | Helsinki
Oikaisu
dellisen Terveydeksi!-lehden (4/2009) vaihdevuosien hormonikorvaushoidon yhteyttä rintasyöpäriskiin käsittelevässä jutussa on valitettava virhe. Jutussa kerrottiin, että lääketieteen lisensiaatti Heli Lyytikäisen väitöstutkimuksen mukaan hormonikorvaushoidon aiheuttama rintasyöpäriski kasvaa selvästi yli 1,9 gramman vuorokausiannoksella. Oikea yksikkö on milligramma. Pahoittelemme virhettä. Toimitus
...
?
· ·
Tiesitkö, että...
...painosi putoaa kuukaudessa kilon, kun saat 9 000 kcal vähemmän energiaa kuin kulutat? Se onnistuu, kun vähennät päivittäistä energiansaantia 300 kcal. Liikunnan pienikin lisääminen tukee painonpudotusta.
· Voit syödä samaa ruokaa kuin ennenkin, mutta pienennä
annoskokoa 300 kcal vastaava määrä. Toinen vaihtoehto on jättää päivittäin jotakin pois, esimerkiksi: · kourallinen perunalastuja ja pullo keskiolutta · viineri, pasteija tai croissant · runsasrasvaisella majoneesikastikkeella höystetty lounassämpylä · neljännes pakastepizzasta · iso suklaapatukka tai 0,75 litran pullo limsaa · 45 suklaakeksiä · 56 palaa suklaata · pieni annos ranskanperunoita Yllättävän energiapitoisia ruoka-aineita (300500 kcal/ 100 g) ovat: · voileipä- ja suolakeksit sekä korput · muromysli · pasta · normaalirasvaiset juustot Kevyttä hyvää (20150 kcal/100 g) ovat esimerkiksi: · hedelmät, marjat ja vihannekset · 23 viipaletta täysjyväleipää · vähärasvaiset maito- ja lihatuotteet sekä tofu
u e Harj s Jann kuvitu
e tempore.
K
Kipulääkettä korvasärkyyn
un lapsi saa äkillisen korvasäryn, nopea ja riittävä kivunlievitys on aluksi tärkeintä. Lääkärin vastaanotolle on turha lähteä yöaikaan antibioottihoidon aloitusta varten, päivitetyssä Käypä hoito -suosituksessa korostetaan. Kipulääke annostellaan ohjeen mukaan: ei liikaa eikä liian vähän. Jos kipua ei pystytä kotona hoitamaan tai lääke ei tunnu auttavan, lapsen voi viedä päivystysvastaanotolle milloin tahansa. Lieviä oireita voidaan seurata ilman antibioottihoitoa. Suosituksen mukaan on tärkeää, että lääkäri varmistaa kivun syyksi bakteeritulehduksen, ennen kuin antibioottihoito aloitetaan. Koska turhia antibiootteja pitää välttää, niitä ei pidä määrätä flunssaiselle lapselle vain varmuuden vuoksi. Lapselle kannattaa tehdä jälkitarkastus viikon kuluttua hoidon aloituksesta. Tämä helpottaa seuraavan korvatulehduksen hoitoa etenkin silloin, jos joudutaan harkitsemaan putkien laittamista tärykalvoihin. IS Lisätietoa: www.kaypahoito.fi
F
Apteekista varma työpaikka
armasian yliopisto-opintopaikat ovat jälleen haussa: pääsykokeisiin voi ilmoittautua . . . . välisenä aikana. Asia hoituu yliopistojen yhteishaun sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.yliopistohaku. fi. Valintakoe järjestetään kaikissa opinahjoissa . . Suurin osa farmasiaa opiskelleista työskentelee apteekeissa. Työtä riittää, sillä eri puolilla maata on jatkuvasti tarjolla avoimia työpaikkoja etenkin farmaseuteille. Myös proviisoreiden työllisyystilanne on hyvä. Farmaseuttiopiskelijoita valitaan Helsingin yliopistoon ja Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampukselle . Åbo Akademissa aloituspaikkoja on . Proviisoriopintoihin valitaan Helsingissä ylioppilasta ja farmaseutin tutkinnon suoritta-
nutta. Kuopiossa aloituspaikkoja on . Lääketeknikon tehtäviin valmentavaan lääkealan perustutkintoon haetaan ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaun kautta. Hakuajat ovat . . . . sekä . . . . Hakulomake ja tarkemmat tiedot löytyvät yhteishausta osoitteessa www.haenyt.fi. IS Lisätietoja alan opinnoista, työpaikoista ja työtehtävistä löytyy osoitteesta www.apteekkiduuni.net
...
L
Lääke auttaa allergiaan
ievästi allerginen selviää siitepölykaudesta yleensä omahoidon keinoin, Allergia- ja Astmaliitto muistuttaa. Apteekista saa ilman reseptiä useita erilaisia allergialääkkeitä: tabletteja, silmätippoja ja nenäsuihkeita. Lääkkeinä käytetään antihistamiineja, kromoglikaattia ja kortikosteroideja. Niiden valintaan ja käyttöön saa ohjeita apteekista. Oireiden ehkäisylääkitys kannattaa aloittaa 12 viikkoa ennen siitepölykauden alkamista. Nenäsuihketta pitää käyttää useita päiviä, ennen kuin se saavuttaa täyden tehonsa. Jos oireet eivät taltu omahoidolla, on syytä hakea apua lääkäriltä. Kevätkesällä oireita aiheuttavat lehtipuut, keskikesällä heinäkasvit ja loppukesällä pujo. Koivun ja heinien siitepöly ovat yleisimpiä allergian aiheuttajia. Ilmassa on vähiten siitepölyä aamuisin, iltaisin ja kostealla säällä ja eniten aurinkoisella ja tuulisella säällä. Koivun ja heinien allergeenien määrä moninkertaistuu ilmassa sateen alkaeskuva Plugi
Pujo on pahimpia allergian aiheuttajia.
sa ja erityisesti ukkosmyrskyssä. Keväällä siitepölykauden alku voi vaihdella useita viikkoja sääolojen mukaan. Kun lämpötila on nollan yläpuolella, siitepölytuotanto voi alkaa. Eteläiset ilmavirrat voivat joskus tuoda jo tammi-helmikuussa Etelä-Suomeen oireita aiheuttavia määriä siitepölyä. IS Lisätietoja: www.allergia.fi. Liiton neuvonta vastaa numerossa 0600 14419 (ma, ti, ke ja pe klo 913, to klo 13 17, hinta 0,87 eur/min+pvm).
Dormiplant
Dormiplant on markkinoiden vahvin valeriaanatabletti. Tabletissa on 500 mg valeriaanauutetta. Tilapäisissä nukahtamisvaikeuksissa annostus on 1 tabletti ½ - 1 tuntia ennen nukkumaanmenoa. Tarvittaessa voidaan ottaa lisätabletti jo alkuillasta.
TM
oiva apu tilapäisissä nukahtamisvaikeuksissa
Dormiplant on valeriaanauutetta sisältävä kasvirohdosvalmiste. Viimeaikaiset valeriaanalla tehdyt tutkimukset osoittavat sen rauhoittavan, lisäävän univalmiutta ja parantavan unen laatua ilman aamutokkuraa.
Apteekista.
FI_Dormiplant_Ad_Terveydeksi_0110_106x280
Pakkauskoot ja hinnat: 20 tabl. 8,96 40 tabl. 16,74 Lisätietoja: Pharmaca Fennica ja www.pharmanord.fi
Rajatorpantie 41 C, 01640 VANTAA, puh. (09) 8520 2218
01.2010
R
Palaute pitää terveenä
akentava molemminpuolinen palaute työnjohdon ja alaisten välillä saattaa pienentää sydänsairauksien riskiä. Se myös vähentää sairauspoissaoloja, ruotsalaistutkijat ovat havainneet. Tukholman yliopistossa tehdyn selvityksen mukaan epäoikeudenmukaiseksi koettu kohtelu liittyy vakavaan verenpaineen nousuun, jopa sydänkohtaukseen. Yli 2 700 työntekijää käsittäneessä tutkimuksessa havaittiin, että tapa käsitellä ristiriitoja vaikutti sydänkohtausriskiin. Pienin riski oli niillä, jotka yrittivät rakentaa ratkaisua ja suurin niillä, jotka vain pidättelivät suuttumustaan. Vaikutus näkyi selvemmin miehillä kuin naisilla. Journal of Epidemiology and Community Health -lehti raportoi tutkimuksesta. IS
Dormiplant tabletti on tarkoitettu tilapäiseen lievään jännittyneisyyteen ja tilapäisten nukahtamisvaikeuksien hoitoon. Aikuisille ja yli 12-vuotiaille lapsille. Ei raskauden tai imetyksen aikana. Ei alle kahta tuntia ennen autolla ajoa tai tarkkuutta vaativaa työtä. Valmiste on laktoositon, gluteeniton, sokeriton ja hiivaton. Jos unettomuus jatkuu yli 2 viikkoa, tulee ottaa yhteyttä lääkäriin. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen.
e tempore...
T
Tipattomuutta kannattaa kokeilla
ipaton tammikuu tuli ja meni, mutta vastaavaa voi kokeilla vuoden mittaan milloin vain. Jos kuukausi tuntuu liian pitkältä ajalta, 13 viikkoakin on hyväksi terveydelle. Tipattomassahan ei ole kyse määrämittaisesta katumusharjoituksesta. Kenelle tahansa alkoholin kohtuukäyttäjälle tekee pelkästään hyvää lepuuttaa elimistöään alkoholilta muutaman viikon ajan. Lyhytkin aika on kotiinpäin, muistuttaa johtava erityissuunnittelija Antti Hytti Elämäntapaliitosta. Juomatauon aikana esimerkiksi aivojen välittäjäaineiden toiminta tasapainottuu. Tämä kohentaa mielialaa ja pienentää alkoholin aiheuttamaa masennusriskiä. Myös maksan ja muiden sisäelinten toiminnalle tauko tekee hyvää, ja kaloreiden saanti pienenee. Netistä löytyy sivustoja, jotka kertovat tipattomuudesta ja antavat vinkkejä käytännön tilanteisiin. Näitä ovat esimerkiksi www.paihdelinkki.fi, www.taitolaji.fi sekä www.tipatontammikuu.fi. IS
M
Huomio raskausajan ruokavalioon
onet odottavat äidit kaipaavat lisäopastusta ruokavalioon liittyvissä asioissa. Etenkin nuoret ja vähän koulutetut saavat niukasti tärkeitä ravintoaineita, tuoreessa väitöstutkimuksessa todetaan. Valtaosa odottavista äideistä syö terveellisesti, mutta aina suosituksiin ei päästä. Vain neljännes syö kasviksia, hedelmiä ja marjoja nykyisen suosituksen
mukaan eli viisi annosta päivässä. Vain puolet popsii kalaa kerran viikossa tai useammin. Tutkimukseen osallistuneista alle puolet käytti D-vitamiinivalmisteita raskauden aikana, vaikka niitä suositellaan käytettäväksi lokakuun alusta maaliskuun loppuun. D-vitamiinin saanti ruoasta ja valmisteista jäikin jälkeen suosituksista, mainitsee terveystieteiden maisteri Tuula Arkkola. Hänen väitöskirjansa tarkistettiin tammikuussa Oulun yliopistossa. Tutkimus selvitti, onko ravitsemuksella ja äidin mahdollisella painonnousulla vaikutusta lapsen ykköstyypin diabeteksen kehittymiseen. Tällaista yhteyttä ei tutkimuksessa havaittu. IS
Limaiseen yskään.
Bisolvon on tehokas apu limaiseen yskään.
Uutuus tuplasti vahvempi liuos Bisolvon Strong! · Liuokset ei alkoholia tai sokeria, mukana lääkemitta, maku suklaa-kirsikka · Liukeneva tabletti kuumaan tai kylmään veteen, maku sitruuna · Tabletti niellään nesteen kera, kätevä kuljettaa mukana Tietoa yskästä ja Bisolvonista: www.bisolvon.fi
UUTU Stron
US!
g
10/09
Liuokset ja tabletit yli 6-vuotiaille, liukeneva tabletti yli 12-vuotiaille. Saatavana apteekista ilman reseptiä. Varmista tuotteen sopivuus ja tutustu pakkausselosteeseen. Lisätietoja: Boehringer Ingelheim Finland Ky, puh 010 3102 800.
O
Jäätynyt olkapää
?
?
Palstalla selvitellään yllättävien oireiden syitä.
?
lkapää saattaa joskus il man selvää syytä jäykistyä ja kipeytyä. Kyseessä voi olla niin sanottu jäätynyt olkapää. Jos oireet jatkuvat useita viikkoja, lääkärintarkastus on paikallaan. Joskus olkapään jäykistymisel le on tiedossa selvä syy, kuten vam
maa seurannut kiputila tai hal vauksen jälkeinen pitkään jatku nut liikevajaus. Diabeetikoilla tila on muita yleisempi. Usein oireilun syy kuitenkin jää hämärän peit toon. Oireet johtuvat siitä, että ol kanivelen nivelkapseli paksuun tuu ja kiristyy. Tämä pienentää ni velen liikelaajuutta, ja liikuttelu aiheuttaa kipua. Kiertäjäkalvosimen vaivoihin voi liittyä samankaltaisia oireita. Erona on, että jäätyneen olkapään kipu on yleensä laajaalaista eikä liity mihinkään tiettyyn olkapään asentoon. Särky on yleensä pahinta öi sin. Olkanivelen liikuttelu on vai keaa etenkin kierrettäessä olka vartta ulospäin tai nostettaessa sitä sivukautta ylös. Sairaus kes tää yleensä 12 vuotta ja paranee usein itsestään. Oireiden kulussa on kolme vai hetta: olkanivelen kipu ja vähit täinen liikkeiden rajoittuminen
ovat ensimmäisiä merkkejä. Tämä jakso kestää 29 kuukautta. Sitä seuraava 411 kuukauden jäyk kyysvaihe on vähemmän kivulias, mutta liikuttelu on edelleen vaike aa. Paranemisvaiheessa oireet hä viävät vähitellen. Jäätyneen olkapään diagnoosi perustuu oireisiin ja lääkärin vas taanotolla tehtäviin tutkimuksiin. Röntgen tai laboratoriotutkimuk sista ei yleensä saada olennaista tietoa, joka auttaisi diagnoosissa tai hoidossa. Magneetti tai ultra äänitutkimus on tarpeeton. Joissa kin tapauksissa niveleen annetta va kortisoniruiske lievittää kipua. Hoito on pääasiassa itsehoi toa: kipuvaiheessa käytetään tu lehduskipulääkkeitä ja harjoi tellaan liikkeitä kivun sallimissa rajoissa. Varovaiset heiluri ja pyö ritysliikkeet ovat nivelelle hyväksi. Voimisteluohjelman suunnitte lussa fysioterapeutin neuvoista voi olla hyötyä. Liiallinen tai väärän lainen liikuttelu sekä lämpö tai
kylmähoidot voivat joissakin ta pauksissa pahentaa kipua. Jos vaiva jatkuu muuttumatto mana yli puoli vuotta, lääkäri voi vääntää olkanivelen väkisin liik keelle. Tätä varten potilas pitää nu kuttaa. Koska jäätyneen olkapään ai heuttaja ei ole tiedossa, sen en nalta ehkäisemiseen ei ole annet tavissa selkeitä ohjeita. Olkapään kuntouttaminen vaatii pitkäjäntei syyttä, koska varsinkin alkuvai heessa paraneminen voi edetä hi taasti ja vaihtelevasti. Jäätynyt olkanivel on yleisempi naisilla kuin miehillä. Vaiva on yleensä vain toisessa olkapäässä, mutta noin joka kolmannelle se tulee parin vuoden kuluessa myös toiselle puolelle. Toisaalta useim missa tapauksissa vaiva tulee vain kerran elämässä ja paranee koko naan. Lähde: Duodecimin Terveys kirjasto, yleislääketieteen erikois lääkäri Osmo Saarelma
mistä on kysymys
e tempore.
L
Omavastuu ennallaan
ääkeostojen vuotuinen omavastuuosuus pysyy tänä vuonna viimevuotisella tasolla eli 672,70 eurossa. Rajan ylittymisen jälkeen asiakas maksaa korvattavista reseptilääkkeistään vain 1,50 euroa lääkettä kohti. Omavastuuta kerryttäviin ostoihin lasketaan mukaan korvattavuuden piiriin kuuluvat lääkkeet, kliiniset ravintovalmisteet ja perusvoiteet. Kela lähettää asiakkaalle automaattisesti tiedon omavastuun täyttymisestä. Esittämällä Kelan lähettämän ilmoituksen ja Kela-kortin asiakas saa lääkkeiden lisäkorvauksen suoraan apteekissa. Sairausvakuutus korvaa reseptilääkkeiden hinnoista 42, 72 tai 100 prosenttia. Täysin korvattavasta lääkkeestä asiakas maksaa kuitenkin aina 3 euron omavastuun. Korvauksen saa suoraan apteekista, kun esittää Kela-kortin. Ellei korttia ole mukana, korvausta voi hakea lähimmän puolen vuoden aikana Kelasta. IS
A
Päihdehoito kannattaa
lkoholiriippuvuutta kannattaa hoitaa terapialla ja lääkkeillä, koska tulokset ovat useissa tapauksissa hyviä. Hoitamatta jättäminen sen sijaan pahentaa ongelmaa ja aiheuttaa tarpeettomia kustannuksia ja kärsimyksiä, dosentti Mauri Aalto Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta korosti Lääkäripäivillä Helsingissä. Tulokset alkoholiriippuvuuden hoidossa ovat rohkaisevia: vuoden kuluttua hoidon alkamisesta yli kolmannes on raittiina ja yhtä moni on vähentänyt alkoholinkäyttöään. Reiluun viidennekseen potilaista hoito ei pure. Aalto mainitsee, että 510 vuotta kestävässä seurannassa lähes kaikilla alkoholiriippuvaisilla on retkahduksia, vaikka hoito sujuisikin hyvin. Hoito kuitenkin parantaa ennustetta ja vähentää alkoholin aiheuttamia haittoja. Siinä vaiheessa, kun alkoholin liikakäyttö ei ole vielä kehitty-
nyt pakonomaiseksi juomiseksi, käytön lopettaminen tai vähentäminen onnistuu yleensä melko helposti, kun hoito on asiantuntevaa. Huolestuttavaa sen sijaan on, että kunnat yhä useammin kieltäytyvät maksamasta hoitoja, jolloin ongelmat kärjistyvät ja loppulasku on moninkertainen, Aalto huomauttaa. Tutkimusten mukaan noin 250 000 suomalaista potee jonkinasteista alkoholiriippuvuutta, ja alkoholi aiheuttaa vuosittain noin 3 000 kuolemaa. IS
...
vinkkiä hohtaville keväthangille!
Kuulakas pakkassää on talvea parhaimmillaan. Hangilla liikkuessa viimaan ja auringonvalon voimaan on kuitenkin syytä varautua. Myös suojavarusteet ovat paikallaan, jos liikunta on vauhdikasta. Varpaat, sormet, poskipäät ja korvalehdet ovat herkkiä paleltumille, joten ne on hyvä suojata. Paleltumaa voi lämmittää kädellä. Ihoa ei kannata pestä juuri ennen lähtöä, koska peseminen heikentää ihon luontaista suojakerrosta. Pakkasvoiteet vain lisäävät paleltumisriskiä. Aurinkoisella säällä iho kaipaa tehokasta aurinkosuojavoidetta. Se levitetään iholle noin tunti ennen ulosmenoa, jotta se ehtii imeytyä. Silmät on syytä suojata laadukkailla aurinkolaseilla, jotka estävät myös sivulta tulevan säteilyn. Jos lasit unohtuvat, vaikkapa pahvista tai tuohesta voi tehdä väliaikaiset suojukset, joihin pistetään reiät. Kerrospukeutuminen pitää lämpimänä: alin kerros (esim. villakerrasto) imee ja luovuttaa kosteutta, välikerros (untuva tai villa) sitoo ilmaa, ja uloin (mikrohuokoinen kangas) päästää kosteuden ulos ja suojaa vedeltä ja tuulelta. Lämmin keitto tai mehu on hyvää retkievästä, samoin ruisleipä, joka luovuttaa energiaa hitaasti. Alkoholi kuluttaa elimistöstä sokeria. Tee ja kahvi taas lisäävät nesteen haihtumista. Laskettelussa ja lumilautailussa kypärä ja selkäsuojus ovat halpa vakuutus loukkaantumisia ja vammautumisia vastaan. Lähde: Liikuntakoordinaattori Sami Halen, Suomen Latu, www.suomenlatu.fi, puh.
AGE DELAY SERUM
www.cliniderm.fi
VÄLITTÖMÄSTI SILEÄMPI IHO
Kaksivaikutteinen, todistetusti tehokas koostumus. Näkyvästi tasaisempi ja kimmoisampi iho. Yhdistelmä korkealaatuisia aktiivisia ainesosia vahvistaa ihon omaa suojakerrosta ja estää vanhenemismerkkien syntymistä. Skin Protection System TM antaa optimaalisen suojan pohjoisiin olosuhteisiin. ACON KEHITTÄMÄ AINOASTAAN APTEEKEISTA
Eturauhasvaivoja?
kolumni
V
Joka toinen yli 50-vuotias mies kärsii virtsaamiseen liittyvistä ongelmista. Useimmat turhaan.
Valelääkärin vastaanotolla
alelääkäri puhutti alkuvuodesta. Itse kuulin kaverin edesottamuksista ensimmäisen kerran jo syksyllä, kun Karjaan apteekkari soitti ja kertoi terveyskeskuksen kaoottisesta tilanteesta. Reseptit oli kirjoitettu miten sattuu, osa määrätyistä lääkkeistä oli oireisiin nähden ilmiselvästi vääriä eikä kukaan lotkauttanut ongelmille korvaansa. Apteekin ainoaksi mahdollisuudeksi jäi tarkistaminen, varmistaminen, korjaaminen ja joskus jopa keskustelu potilaan kanssa siitä, onko lääkitystä välttämätöntä aloittaa. Tällainen palaute ei sinänsä ole aivan ainutkertaista, vaikka tilanne Karjaalla olikin selvästi poikkeuksellisen kärjistynyt. Noviisi on noviisi, jokaisessa ammattikunnassa. Mieleen ei edes juolahtanut, että kysymyksessä olisi huijari. Apteekeissa on pakko puuttua lääkemääräyksiin, jos niissä on epäselvyyksiä tai varmistamisen tarvetta. Reseptien tarkistaminen on apteekin arkipäivää, josta ei meteliä pidetä. Tässä onneksi harvinaisessa tilanteessa apteekin näkymätön työ sai laajan tunnustuksen. Monelle tämä osa apteekkitoimintaa taisi olla uutinen. Se on kuitenkin yksi niistä perusjaloista, joiden varassa apteekit seisovat. Lääkehuollon kokonaisvastuu ja erityisosaaminen sitovat apteekkitoiminnan tiukasti terveydenhuoltoon. Olen ihmetellyt arvioita, joiden mukaan valelääkäri hoiti tehtävänsä mallikkaasti eikä potilasturvallisuus vaarantunut. Miten tämä on mahdollista? Lääkärin työssä kuten apteekeissakin täytyy tietää mitä tekee. Pelissä saattaa olla ihmishenki. Vai saivatko valelääkärin potilaat avun jo tapaamalla lääkäriksi pukeutuneen ystävällisen henkilön, jolla oli aikaa kuunnella? Kuinka suuren osan terveyskeskusten jonoista voisi menestyksellisesti hoitaa muulla kuin lääkärityövoimalla? Paljastiko valelääkäri vahingossa jotain olennaista terveydenhuoltomme olemuksesta? Sirpa Peura Kirjoittaja on Suomen Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja.
Prostaforce® helpottaa miehistä vaivaa
· · · · Vähentäävirtsaamistiheyttä Helpottaavirtsantuloa VähentääyöllisiäWC-käyntejä Auttaarakontyhjentymisessä
Vain 1 kapseli päivässä!
www.vogel.fi
Ilmoitus
ETSITKÖ OPTIMAALISTA KOSTEUTUSTA?
Tiedemiehet ovat hiljattain löytäneet ratkaisun ihon optimaaliseen kosteutukseen kosteusvoiteen, joka on todellinen innovaatio.
Ihon kosteutuksen vallankumous Ihosi tarvitsee jatkuvasti kosteutta ihosoluille pysyäkseen pehmeänä, vahvana ja kimmoisana. Vihdoinkin tutkijat ovat löytäneet vastauksen siihen, kuinka kosteus kulkee ihosolusta toiseen: se tapahtuu ns. akvaporiini-kosteuskanavien kautta. Tämä tieteellinen löytö oli läpimurto, joka palkittiin kemian Nobel-palkinnolla vuonna 2003. Tehokkaat akvaporiinikanavat muodostavat kosteusverkoston. Mitä enemmän ihossasi niitä on, sitä paremmin ihosi saa kosteutta. Mullistava ainesosa Akvaporiini-verkoston löytämisestä inspiroituneena Eucerin® -tutkijat ovat tehneet laajamittaista tutkimusta selvittääkseen tämän oleellisen kosteusverkoston toimintaa. Lopulta Eucerin® -tutkijat keksivät glukoglyserolin, jota siniviherlevät ovat hyödyntäneet luonnossa
* In-vitro -testi.
miljoonien vuosien ajan varmistaakseen eloonjäämisensä äärimmäisen kuivissa olosuhteissa. Glukoglyserolin on todistettu aktivoivan uusien akvaporiinikanavien muodostumista ihmisen ihosoluissa. Sen ansiosta runsasta kosteutta välittyy sinne, missä sitä todella tarvitaan solutasolla*. Uusi elämä ihollesi Tämän keksinnön pohjalta Eucerin® on kehittänyt AQUAporin ACTIVE- kasvojenhoitosarjan, joka perustuu luonnonmukaiseen glukoglyseroliin. Tämä innovatiivinen koostumus kosteuttaa ihosi välittömästi ja pitkäkestoisesti vaikutus ulottuu syvimpiin ihokerroksiin asti. Ihosi huomaa ja tuntee eron. Tuotesarjan teho ja soveltuvuus on testattu kliinisissä ja dermatologisissa tutkimuksissa yli 750 vapaaehtoisen testaajan avulla. Tuotteen on todettu soveltuvan hyvin myös herkälle iholle.
Ihossasi on jopa 70% vettä Voit ehkäistä ihosi kuivumista myös sisäisesti juomalla riittävästi vettä. Pyri juomaan ainakin 1,5 litraa vettä päivässä, jotta ihosi pysyy raikkaan ja terveen näköisenä. Treenaa kehoa ja mieltä Fyysinen harjoittelu kiinteyttää ja vahvistaa lihaksia. Se pitää myös ihosi kiinteänä ja kimmoisana paremman verenkierron ansiosta. Harjoittelu vaikuttaa myös mielialaasi ja mikä onkaan kauniimpaa kuin iloiset kasvot? Syö terveellisesti Terveellinen ruokavalio, joka sisältää runsaasti tuoreita hedelmiä ja vihanneksia on terveen kehon ja kauniin ihon salaisuus. Vältä liiallista alkoholia, kofeiinia ja tupakointia, jotka kuivattavat ihoa.
UUTUUS
Eucerin® on saatavilla apteekeista. Lue lisää eucerin.fi
Löydä omalle ihollesi sopiva kosteusvoide osoitteessa www.myeucerin.fi
teksti RITVA LIISA SANNEMANN | kuvat KARI HAUTALA Asiantuntijana tutkimusprofessori, neurologian ja neurokognitiivisen ergonomian dosentti KITI MÜLLER, Työterveyslaitoksen Aivot ja työ -tutkimuskeskus
A
ivoissa käy jatkuva kuhina, vaikkei ihminen sitä arjessa huomaakaan. Pään sisällä hermoverkot välittävät viestejä, verenkiertojärjestelmä tuo happea ja ravintoa, ja kemialliset välittäjäaineet säätelevät tunnetilojamme. Aivot ovat kuin aineenvaihdunnan, energiatalouden ja tiedonkäsittelyn muurahaispesä. Aivot reagoivat ulkoisiin haasteisiin ja laittavat paukkuja kehiin vaatimusten mukaan. Siinä mielessä aivot ovat tyhmät, että niiltä puuttuu palovaroitin, kun ylikuumeneminen uhkaa, toteaa tutkimusprofessori, neurologian ja neurokognitiivisen ergonomian dosentti Kiti Müller Työterveyslaitokselta. Esimerkiksi kiire ja univaje häiritsevät aivojen kemiallista tasapainoa ja pitävät stressihormonitason jatkuvasti koholla. Myös aivojen sähköinen toiminta kiihtyy kiihtymistään tiettyyn rajaan saakka. Kun sen yli mennään, käämit palavat. Silloin pienikin vastoinkäyminen saa kamelin selän katkeamaan. Tilanne voi tulla yllättäen, koska aivot tottuvat alituiseen ylivireyteen ja pitävät sitä normaalina tilana, Müller toteaa.
Stressi on huumetta aivoille Aivojen kannalta olisi ihanteellisinta, että niillä olisi sopivasti kuormitusta ja tekemistä. Nyt tilanne tahtoo olla se, että työ- ja opiskeluelämässä mukana olevat kärsivät ylikuormituksesta ja monet muut alikuormituksesta. On aika hämmentävää, että käyn luennoimassa työyhteisöille elämisen perusasioista. Muistutan ihmisiä siitä, että he hoksaisivat nukkua, liikkua, pitää taukoja ja irrottautua tietokoneelta ennen puoltayötä. Tehoyhteiskunnan ihminen voi hurahtaa tekemisen ja menemisen koukkuun niin syvästi, ettei pysty asettumaan lepotilaan. Aivojen yliviritystila on kuin kemiallista huumetta, josta irtautuminen aiheuttaa ahdistusta, tyhjää oloa ja masennusta. Saarnaan siitä, että kannattaa silti pysähtyä. Ei haittaa, vaikka tulee vieroitusoireita. Ne ovat luonnollisia, ja niiden viestiä on terveellistä kuunnella. Müller neuvoo olemaan muutenkin korva herkkänä, jos elimistö alkaa antaa merkkejä sairauksien muodossa. Aivot eivät ole erillinen tietoisuuden saareke, vaan niiden hyvinvointi on vahvasti kytköksissä koko elimistön tilaan. Univaikeudet, migreenin, astman ja allergian paheneminen, stressimahan
oireilu ja jumittavat niskat kielivät elimistön pahoinvoinnista. Jos näitä oireita alkaa esiintyä lisääntyvästi, olisi hyvä miettiä, miten elämää voisi rauhoittaa.
Rasituksen signaalit Ylirasittuneet aivot lähettävät ympäristöönsä signaaleja, joita läheisten kannattaa tarkkailla. Aivouupunut ei välttämättä itse huomaa henkistä joustamattomuuttaan, äreyttään, kyynisyyttään ja kyvyttömyyttään ratkaista ongelmia. Ylirasitus aiheuttaa herkimmin häiriöitä otsalohkoissa, jotka säätelevät abstraktia ajattelua, luovaa ongelmanratkaisua ja tilannetajua. Väsynyt ihminen turvautuu rutiiniratkaisuihin ja vanhoihin tekemisen malleihin. Hän vetäytyy harrastuksista ja yhteisistä riennoista ja näkee kaiken negatiivisesti ja pessimistisesti. Aivotutkija haastaa suomalaiset yhteisvastuulliseen toimintaan, kyselemään huonovointisen kuulumisia ja jakamaan vastuita hänen kanssaan. Monilla keski-ikäisillä on aivan liian iso kakku hoidettavana, jos vastuulla ovat omat teini-ikäiset lapset, työt ja ikääntyvät vanhemmat. Ei ihme, jos asiat tuppaavat unohtumaan ja pää on rat>> keamispisteessä.
AIVOILLE
Aivot ovat kuin koneisto, joka hyrrää hyvästä huollosta. Kun pidät huolta fyysisestä ja psyykkisestä kunnostasi, myös aivosi voivat hyvin.
|
Hyvää huoltoa
Terveydeksi!
Unohtelu on yleensä harmitonta, mutta jos se alkaa haitata elämää,
asia kannattaa tutkia.
Terveydeksi! 1 | 2010 19
Aivot virkistyvät, kun ne saavat mieluisaa tekemistä. Kokeile näitä: · sanaristikot ja sana-arvaukset · muistipelit, palapelit, kuvavisat · logiikkapelit: sudoku, kakuro, matikkapeli · arkiset askareet: kutominen, virkkaus, puutyöt, maalaaminen, soittaminen, laulaminen, ruoanlaitto, leipominen, puutarhatyöt · ystävyyssuhteiden ja harrastusten ylläpito pitää virkeänä! Lisää aiheesta: Kiti Müller: Aivokutinaa, TTL-Kustannus . · www.aivojumppa.fi · www.timmitaivot.fi · www.muistipeli.net
Nuoren aivoille rauha Müller on huolissaan erityisesti nuorista, jotka uupuvat jo kouluiässä. Neurologian näkökulmasta liian tiukat tehokkuusvaatimukset tekevät hallaa nuoren aivoille. Otsalohkojen kehittyminen jatkuu jopa 2530 vuoden ikään asti. Nyt nuoria halutaan hoputtaa valmistumaan nopeasti, vaikka he tarvitsisivat aikaa työuraan liittyville valinnoilleen. Nuorten oppimista ja muistia rasittavat myös liian lyhyet yöunet ja osalla liiallinen istuminen tietokoneen äärellä. Vanhempien vastuulla on patistaa nuoret liikkumaan ja ajoissa nukkumaan. Nuorille erittäin haitallisia ovat päihteet, jotka pistävät aivojen otsalohkot sekaisin. Keskushermostoon ja välittäjäaineisiin vaikuttavat psyykenlääkkeet voivat olla ongelmallisia vaiheessa, jossa aivot vasta kypsyvät. Aivojen kehityksessä on tasainen vaihe 3545 vuoden iässä. Sen jälkeen alkaa tapahtua muutoksia, jossa ihminen kestää valvomista ja stressiä huonommin kuin nuorempana. Myös työmuistin häiriöherkkyys lisääntyy. Kohtuus kaikessa Aivot rakastavat kohtuutta. Niille voi antaa elämyksiä, virikkeitä, vatvottavaa, ratkottavaa ja ihmeteltävää kunhan muistaa myös rauhoittumisen.
> Aivojumppaa!
Aivot rakastavat
kohtuutta, riittävää unta, rentoutumista ja vaihtelevaa tekemistä.
Aivot eivät kestä jatkuvaa informaatiotulvaa ja elämysten vuoristorataa. Ne voivat hyvin ihan tavallisessa arjessa, jossa on kohtuullisesti haastetta ja lepoa. Moni aivotyötä tekevä rentoutuu parhaiten vaihtamalla aivoittelun fyysiseen ponnisteluun, ja fyysistä työtä tekevä puolestaan voi latautua hyvän kirjan ääressä. Liikunnan on todettu vähentävän esimerkiksi Alzheimerin taudin riskiä. Vaihteleva tekeminen ja sosiaalinen kanssakäyminen ovat mannaa aivoille.
Pausseja ja tankkausta Aivotutkija ei katso pahalla, jos yksilö päättää nollata työpäivänsä heittäytymällä sohvalle seuraamaan saippuaoopperaa. Nollaus, kuten yöunikin, ovat tarpeellisia. Unen aikana jäsennämme maailmaa ja tunne-elämää sekä siirrämme opitut asiat pitkäkestoiseen muistiin. Tarvitsemme sekä elvyttävää syvää unta että unien näkemisen vaihetta, REM-unta.
> Huolla aivojasi
Arkielämän pienet päätökset ja haittojen hallinta auttavat aivoja. Nuku riittävästi. Aikuinen tarvitsee keskimäärin tuntia unta ja nuori vähintään tuntia, jotta aivot ehtivät elpyä. Uni on välttämätöntä myös psyykkiselle tasapainolle, muistille ja keskittymiskyvylle. Jos sinulla on unihäiriöitä, lähde selvittelemään niiden syitä.
Syö säännöllisesti ja terveellisesti. Aivojen hermosolut tarvitsevat energiaa, jota ne saavat hiilihydraateista (vihannekset, hedelmät, kokojyväleipä), rasvahapoista (kasvisrasvat ja omega- -rasvahapot) ja proteiineista (liha, kala, kananmuna, soija, maitotuotteet). Liiku joka päivä. Liikunta saa mielihyvää tuottavat endorfiinit liikkeelle aivoissa ja ehkäisee masennusta ja unettomuutta. Liikunta parantaa sydän- ja verenkiertoelimistön tilaa ja vaikuttaa näin myös aivoterveyteen.
Pidä riskitekijät kurissa. Hoitamaton, korkea verenpaine voi vaurioittaa aivojen syviä verisuonia. Myös korkeat kolesteroliarvot ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöt vaikuttavat aivojen hyvinvointiin verenkiertoelimistön kautta.
|
Terveydeksi!
Terveyden ammattilaisten suosittelemat tukisukat nyt myös apteekkivalikoimasta
Mabs puuvilla
Mabs Constrict
Mabs ohut
Mabs Antitromboosi
Kaikki haluavat pitää aivonsa kunnossa. On hyvä muistaa, että työn ja opiskelun tauotus on välttämätöntä, jotta ihminen voi omaksua uutta tietoa. Intensiivinen ajattelutyö vaatii noin vartin mittaisia pausseja 24 tunnin välein. Yhtäjaksoisesti ei kannata päntätä kuutta tuntia pitempään, sillä sen jälkeen tieto ei enää mene perille. Työelämässä pitää ymmärtää, että ihmisen toimintakyvyllä on rajansa. Aivot tarvitsevat ravinnosta energiaa pysyäkseen vetreinä. Aivoterveydelle on hyväksi, että verensokeri on tasapai-
nossa ja rasva-aineenvaihdunta kohdallaan. Parasta on hedelmistä ja vihanneksista saatu glukoosi. Pehmeät rasvat ja kala parantavat rasvahappokirjoa ja estävät huonon LDL-kolesterolin nousua. Vinoutuneet rasva-arvot, verenpaine ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöt ovat sydän- ja verisuonitautien sekä samalla aivojen ja muistisairauksien riskitekijöitä. Geenit voivat altistaa aivosairauksille, mutta niiden merkitys on vain 2030 prosenttia. Loppu on kiinni omista elämäntapavalinnoista.
Lähes joka toisella naisella ja joka kolmannella miehellä on verenkiertoongelmia. Lääkinnälliset, 1. kompressioluokan Mabs-tukisukat ehkäisevät tehokkaasti turvotusta ja suonikohjujen syntymistä. Erinomaisia myös lentosukkina. ! STA EKI PTE A TTA UU Linnex-linimenttipuikko on Tuoteneuvonta: tehokas apu lihas-, jänne- ja Oy Napra-Rehab Ab, Närpiö nivelvaivoihin. Voimakas ja puh. 06 - 2243 622 pitkäkestoinen vaikutus.
Sisältö 50 g.
info@napra-rehab.fi www.napra-rehab.fi
Katkaise stressikierre. Pitkäkestoinen stressi aiheuttaa elimistön ylikuormittumista ja muistin ja oppimisen heikkenemistä. Hoida masennus. Hae apua, jos mielialasi on alamaissa, olet haluton, äreä ja kykenemätön ratkaisemaan ongelmia. Keskusteluterapia voi auttaa eteenpäin. Muista päihteiden riskit. Alkoholin runsas ja toistuva käyttö voi aiheuttaa muutoksia aivojen rakenteissa. Jo pienet annokset vaikuttavat aivojen välittäjäaineisiin ja heikentävät muistia. Myös kannabistuotteet ovat haitallisia tarkkaavaisuudelle ja muistille. Ne voivat laukaista psykoottisia oireita ja paniikkihäiriön.
teksti ANNA FERRANTE | kuvitus ATTE LAKINNORO Asiantuntijoina akatemiatutkija MAILI PÖRHÖLÄ, Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitos sekä psykoterapeutti PIRKKO PEHUNEN
Henkisellä parisuhdeväkivallalla on lukemattomia muotoja, jotka kaikki satuttavat. Ellei ratkaisua löydy kahden kesken, on syytä hakea ajoissa ulkopuolista apua.
Myös sanoilla voi
lyödä E
rja, 49, luuli pitkään, että on normaalia jännittää aviomiehen läsnä ollessa. Jo avioliiton alkuajoista asti mies oli pitänyt häntä otteessaan, päättänyt mitä tehdään, ketä tavataan ja missä vietetään lomat. Erjan mielipiteitä hän ei pitänyt arvossa, ja Erja oppikin taitavasti myötäilemään miestään kaikessa muuten oli tiedossa huutamista, mököttämistä ja yleistä huonoa tuulta. Tyttäreni huomasi, kuinka onneton olin ja sanoi, ettei ihme, koska olen aina ollut sellainen tossukka. Se havahdutti ja laittoi käyntiin prosessin, jonka avulla ymmärsin kärsineeni vuosikausia henkisestä väkivallasta, Erja kertoo. Markku, 38, rakastui tulevaan vaimoonsa päätä pahkaa. Naimisiin mentiin heti. Alussa vaimon voimakastahtoisuus miellytti Markkua. Mutta kun kiukku alkoi purkautua häneen, kaikki muuttui. Aluksi hän yritti puolustautua, mutta ajan myötä antoi periksi jo riidan alussa, koska oli oppinut jäävänsä aina kakkoseksi.
Lopulta Markku huomasi elämänsä kuluvan vaimon miellyttämisessä ja tämän temperamenttia varoessa. Pahinta oli, että aloin pelätä häntä. Hän käytti fyysistä voimaakin, jos oikein suuttui. Erjan ja Markun esimerkit kuvaavat hyvin tuon usein vaikeasti tunnistettavan ja määriteltävän henkisen väkivallan kirjoa. Mustelmat ja ruhjeet ovat näkyviä, ja fyysinen kipu on helppo paikantaa. Mutta millä selität, kuinka itsetuntoon sattuu ja elämänilo pihisee henkihieverissä, kun kumppani on vuositolkulla kiusannut ja ehkä vielä tavalla, jota kukaan ulkopuolinen ei huomaa?
Voi olla kiusaamista pahimmillaan, jos vaimo kiertää pitkin kyliä kertomassa pahasta puolisostaan, joka mököttää, motkottaa ja haukkuu, mutta jättää sanomatta, että todellisuudessa ongelmat johtuvat hänen omasta kyllästymisestään suhteeseen, avoimuuden puutteesta tai silkasta mustamaalaamisen tai koston halusta.
Uhrin näkemys ratkaisee Joskus kiusaaminen tapahtuu pelkästään kodin seinien sisällä, ja kyläreissuilla vain kiusattu ymmärtää katseet ja ilmeet, joilla toinen häntä vahtii. Hyvin satuttavaa on toisaalta myös avoimesti tapahtuva alistaminen ja vähättely, toisten silmissä nolaaminen ja puolisoa vastaan asettuminen sosiaalisissa tilanteissa. Henkistä väkivaltaa sisältävässä suhteessa puolisoiden väliltä puuttuu vastavuoroisuus ja toisen tunteiden ja tarpeiden huomioiminen, tiivistää psykoterapeutti Pirkko Pehunen. Kokemus henkisestä väkivallasta on aina uhrin subjektiivinen kokemus ja pelottavan helppo leimata kuvitteluksi ja liioitteluksi. Että mitä se nyt valittaa, hyvä kumppanihan sillä on. Yhtä pelottavaa voi toisaalta olla se, että uhrin kokemus todella on vain hänen kokemuksensa. Kumppanin syyttäminen olemattomasta henkisestä väkivallasta on sekin henkistä väkivaltaa.
Pelkoa ja uhkaa Läheskään aina henkisen väkivallan harjoittaja ei ole sairas psykopaatti tai mieleltään häiriintynyt narsisti. Henkisen väkivallan synty ei ole useinkaan kiinni osapuolten ominaispiirteistä vaan siitä, millaiseksi parisuhde kehittyy. Kiusaaminen ei välttämättä ole mukana alkuvaiheessa, vaan se tulee mukaan pikkuhiljaa ja pahenee, huomauttaa akatemiatutkija Maili Pörhölä, joka vetää Suomen Akatemian rahoittamaa henkisen väkivallan tutkimushanketta Jyväskylän yliopistossa. Toista tavallaan testataan ja vähitellen ajaudutaan siihen, että jatkuvampi kiusaaminen alkaa. Valitettavan usein jossain vaiheessa mukaan tulee myös fyysistä satuttamista, Pörhölä kuvaa väkivaltaisen parisuhteen kehityskaarta. Kiusaaja usein oikeuttaa kiusaamisensa sillä, että toinen aina alistuu. Monesti henkinen ja fyysinen väkivalta sekoittuvat yhteen, eli hakkaaja tehostaa sanojaan lyönneillä. Joskus nämä kaksi sekoittuvat toisiinsa muissakin yhteyksissä kuin varsinaisessa hakkaamisessa. Vaatetyyliin puuttuminen, syömisen ja nukkumisen estäminen, seksiin tai vaikkapa juoksulenkille pakottaminen ovat fyysisen väkivallan muotoja, mutta pitävät sisällään henkisen väkivallan piirteitä eli alistamista, kontrollointia ja hyväksikäyttöä. >>
Terveydeksi!
|
Ainutlaatuista kosteutta kuiville silmille
TUUS! UU
VOITELEVAT SILMÄTIPAT VOITELEVAT SI EVA
Käyttöaika 6 kuukautta ensimmäisestä avaamisesta.
· kostuttavampi ja vaivattomampi tavampi vaivatt · enemmän tippoja pullossa · vähemmän tiputuskertoja päivässä · saatavana apteekista · www.alcon.fi
APU VIRTSANKARKAILUUN
MediSet-tuotteet
· Varmuusalusasut · Vuodesuojat · Uimahousut · Irtosuojat · Ympäristöystävälliset · Kestävät yli 200 pesukertaa · Mukavat · Huomaamattomat
Itsetunto heikkenee Varsinkin pitkään jatkuneena kiusaaminen voi latistaa pahasti uhrin itsetuntoa ja aiheuttaa vakavia mielenterveysongelmia. Vähättely, sosiaalinen eristäminen ystävistä ja sukulaisista tai tuen puute ovat kaikki henkistä väkivaltaa. Ne tuottavat paljon pahaa mieltä, sillä parisuhteelta odotetaan juuri päinvastaista eli tukea, välittämistä ja huolenpitoa, Pörhölä kuvaa. Harvat uhrit puhuvat mielellään ulkopuolisille kokemastaan. Vähättely on saattanut syödä itsetuntoa niin, että tilanteesta ulos murtautuminen tuntuu ylivoimaiselta. Usein henkistä väkivaltaa ei uhri itsekään kykene selvästi hahmottamaan. Kiusaaminen saattaa jatkua jopa vuosikymmeniä. Henkisen väkivallan ilmapiiriin kasvetaan, ja se alkaa tuntua arkipäiväiseltä. Joskus voi olla myös vaikea erottaa, mikä on normaalia parisuhteeseen kuuluvaa jännitteiden vaihtelua ja mikä alistamista, Pörhölä kertoo. Ulospääsytie löytyy aina Tyypillistä kiusaajaa tai kiusattua ei ole, mutta usein henkisen väkivallan harjoittajalla on itsellään mielenterveydellisiä ongelmia, kuten tunteiden tunnistamisen ja ilmaisun vaikeutta. Terveellä itsetunnolla varustetun ihmisen ei tarvitse ryhtyä alistamaan muita, Pirkko Pehunen muistuttaa. Erityisesti vanhemmalla sukupolvella voi olla ongelmia tunteiden ilmaisussa, ja he myös elävät pitkissä liitoissaan, joissa ei ehkä enää pitkään aikaan ole tehty töitä parisuhteen eteen. Toisaalta henkinen väkivalta ei tunne ikä- tai sukupuolirajoja: niin nuori kuin vanha, mies kuin nainen voi olla kiusaaja. Kiusaamisen ja kommunikoinnin malleilla on myös taipumus periytyä, eli helposti toistetaan lapsuudenkodista tuttua kuviota.
Vaikka kiusaaja on usein uhrille rakas ihminen, uhrin tehtävä ei ole suojella häntä vaan huolehtia omasta selviytymisestään. Erityisesti naiset yrittävät viimeiseen asti pitää yllä huonoa suhdetta ja sopeutua kaikkeen, Pehunen kuvaa. Erja katkaisi väkivaltakierteen juuri ymmärtämällä, ettei hänen tarvitse miellyttää miestään kaikessa. Aloin sanoa vastaan ja seistä mielipiteideni takana. En enää jännitä, millä tuulella mieheni milloinkin on. Jos hän alkaa huutaa, sanon etten viitsi kuunnella ja lähden tilanteesta pois. Markun tilanteen pelasti avioero. Jälkikäteen Markku on tyytyväinen, sillä hän on tajunnut kärsineensä pahimmanlaatuisesta henkisestä väkivallasta. Olin liian kiltti. Oma persoonani kutistui, ja suostuin kaikkeen, mitä vaimo keksi pyytää. Nyt olen kasvanut ja vahvistunut ihmisenä, enkä tulevissa suhteissani varmasti alistu enää samaan.
01/2010
Jälleenmyyjiä ympäri Suomea
www.divisa.fi
H
> Tunnista ja taltuta henkinen väkivalta
enkistä parisuhdeväkivaltaa on toistuva kiusaaminen ja epäkunnioittava kohtelu, josta kohde pahoittaa mielensä. Henkinen väkivalta voi olla: · suoraa sanallista (haukkuminen, vähättely, nimittely, huutaminen, kiroilu jne.) · suoraa ei-sanallista (loukkaavia eleitä, ilmeitä, arvostuksen puutetta, vihan ilmauksia) Paras mittari henkisen väkivallan tunnistamisessa on omat tuntemukset: miltä minusta tuntuu, lisääkö läheisteni käytös pahaa oloani, onko saamani kohtelu kohtuullista, syytänkö suotta saamistani haukuista itseäni pitämällä niitä oikeutettuina? Hyödyllistä on myös pohtia parisuhteen tilaa sekä omaa käytöstään ja rooliaan. Onko minun pakko alistua, olisiko syytä olla rohkeammin oma itseni ja pitää puoliani? Tunnistamisen jälkeen on mietittävä ratkaisuvaihtoehtoja. Voiko tilanteen selvittää keskenään, vai tarvitaanko ulkopuolista apua? Joskus jo perinpohjainen keskustelu osapuolten kesken voi auttaa. Ystävälle avautuminen saattaa myös avata tilannetta ja antaa voimia muutokseen. Terapiassa asioita voi käydä läpi asiantuntijan kanssa. Henkinen väkivalta alkaa usein pienestä ja pahenee pikkuhiljaa. Siksi jo lieviin alistamisen piirteisiin kannattaa puuttua ajoissa ja puhua niistä avoimesti kiusaajan kanssa. Molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus auttavat pitkälle. Avun hakemista ei pidä epäröidä, etenkin jos alistaminen ja paha olo ovat jatkuneet pidempään tai jos henkisen väkivallan piirteitä sisällään pitävään suhteeseen ilmaantuu myös fyysistä väkivaltaa tai sen uhkaa.
VÄHEMMÄN HIKOILUA VAIHDEVUOSINA
Chello Forte on itsehoitotuote, jonka avulla voit vähentää vaihdevuosien vaivoja vaikuttamalla kehon tasapainoon luonnollisesti. Vaihdevuosina kehossa ilmenee erilaisia oireita ja tuntemuksia elimistön estrogeenitason vähentyessä. Useimmat naiset kokevat kuumat aallot ja runsaan hikoilun kaikkein epämiellyttävimmiksi oireiksi. misessa. Aasiassa naiset selviävät vaihdevuosista länsimaalaisia vähemmällä, minkä oletetaan johtuvan soijan käytöstä perusruokavaliossa. Chello Forten soijauute sisältää runsaasti luonnon isoflavoneja, jotka hillitsevät hikoilua sekä päivin että öin. Chello Forte on Suomessa yksi suosituimmista vaihdevuosien helpottajista. Kokeile sinäkin! Chelloa myyvät terveys- ja luontaistuotekaupat sekä apteekit. Lue lisää osoitteessa www.mezina.fi
Lievittää kuumia aaltoja ja hikoilua
Chello Forten teho perustuu ensisijaisesti soijan isoflavoneihin sekä huolella valittujen yrttien hikoilua vähentäviin vaikutuksiin. Näiden yrttien käytöllä on pitkät perinteet hikoiluoireiden helpotta-
For a better life
teksti Matti VäliMäki | kuvat iStockPhoto asiantuntijana apteekkari Marjo rajaMäki, Porin keskusapteekki
Puhdasta hyvinvointia
ihoa ja hiuksia ei kannata pestä liian voimakkailla pesuaineilla. Sopivat tuotteet löytyvät parhaiten apteekin ammattilaisten avustuksella.
26 1 | 2010 Terveydeksi!
L
iian vahvat pesuaineet kuivattavat ja ärsyttävät ihoa. Pesuja puhdistustuotteita valitessa pitäisikin tunnistaa oman ihon erityispiirteet. Esimerkiksi ihon rasva- ja kosteuspitoisuus vaihtelevat yksilöllisesti. Myös ikä vaikuttaa ihon ominaisuuksiin. Ikääntyvä iho ohenee ja kärsii kuivuudesta, apteekkari Marjo Rajamäki Porin Keskusapteekista muistuttaa. Iho tarvitsee erilaista puhdistusta ja suojaa myös vuodenajan sekä olosuhteiden mukaan. Talvella iho kuivuu enemmän kuin kesällä. Jokainen ihotyyppi voi olla myös herkkä ja allerginen. Allergisen ihon ongelmat johtuvat yleensä aineista, joille henkilö on yliherkkä. Useimmista apteekin ihonhoito- ja puhdistussarjoista löytyy tämän takia täydellinen niin sanottu INCI-lista. Se luettelee tuotteessa käytetyt ainesosat vähenevässä järjestyksessä eli listassa ensimmäisenä on aine, jota tuotteessa on eniten.
> Jokaiselle löytyy sopiva tuote
Erilaisille ihotyypeille ja eri tilanteisiin on saatavana runsaasti erilaisia pesu- ja puhdistusaineita.
· Rasvaiselle iholle ja normaali-ihoisille Hoitavat pesunesteet kasvoille ja vartalolle · Kuivaihoisille Pesubalsamit ja suihkuöljyt · Herkälle, kuivalle ja atooppiselle iholle Yksilöllisesti valittavat erikoistuotteet · Atoopikoille Kevyet ja rasvaisemmat perusvoiteet myös pesuun · Akneihoiselle Antibakteeriset puhdistusvaahdot ja syväpuhdistavat kasvovedet · Päivittäiseen hiustenpesuun Miedot shampoot ja hoitoaineet · Päänahan ongelmiin Erityisshampoot ja päänahan hoitotuotteet
Pesuneste voittaa saippuan Marjo Rajamäki huomauttaa, että esimerkiksi vartalon puhdistukseen apteekin pesunesteet ovat yleensä monin verroin parempi vaihtoehto kuin perinteinen saippua. Apteekissa on myynnissä pääasiassa saippuattomia, lähellä ihon omaa pH-arvoa olevia puhdistustuotteita, jotka auttavat säilyttämään ihoa suojaavan luonnollisen happamuuden ja rasvakerroksen. Normaali-ihoinen voi käyttää näitä pesunesteitä päivittäiseen pesuun. Kuivaihoisille on sitten tarjolla aivan erityisiä pesunesteitä ja suihkuöljyjä, joissa on kosteutta sitovia ja ihoa pehmentäviä aineita kuten kasviöljyjä ja pantenolia. Toisin kuin ihon pH-arvoa lähellä olevat pesunesteet, perussaippuat ovat emäksisiä, joten ne liuottavat ihon suojakerrosta pois. Iho ei tällöin pysty suojautumaan yhtä tehokkaasti bakteereja ja mikro-or-
ganismeja vastaan kuin ennen. Iho myös kuivuu ja ärsyyntyy. Jo yhden perinteisen saippuapesun tai pelkän vesipesunkin jälkeen ihon pHarvo voi kohota merkittävästi. Terve iho palautuu normaalille pH-tasolle parissa tunnissa, mutta pienillä lapsilla, vanhuksilla ja muilla herkkäihoisilla palautuminen kestää pitempään.
Vettä säästeliäästi Voimakkaiden puhdistusaineiden lisäksi runsas vedenkäyttö on omiaan kuivattamaan ihoa. Haaleampi pesuvesi kuivattaa ihoa yleensä vähemmän kuin kuuma vesi. Erityisesti suihkussa viihtyvien teinien kannattaisi muistaa, että pitkät kuumat
suihkut usein vain pahentavat iho-ongelmia. Järkevämpää on suosia nopeita pesuja ja mietoja pesunesteitä. Aknesta kärsiville on tarjolla myös omia tehokkaita puhdistustuotteita. Paras puhdistustuote akneiholle on sellainen, joka vahvistaa ihon luonnollista suojamekanismia. Tämä estää talirauhasia tukkeutumasta sekä torjuu aknea aiheuttavien bakteerien kasvun. Lisäksi on tärkeää, ettei akneihon puhdistusneste liiaksi kuivata ihoa, onhan iho usein paikoitellen myös pintakuiva. Kuivaihoinen voi käyttää ihon pesuun myös kevyitä perusvoiteita. Kädet ja jalat voi tällöin pestä rasvaisemmalla perusvoiteella. Perusvoidetta käytetään saippuan tai pesunesteen tapaan. Puhdistuksen jälkeen vielä pesusta kostea iho voidellaan sitten samalla perusvoiteella. Etenkin vanhusten ja lasten, joilla on ohut ja herkkä iho, kannattaisi varmasti käyttää voiteita nykyistä enemmän, Rajamäki pohtii. Pesunesteiden, perusvoiteiden ja hoitavien voiteiden lisäksi apteekeista löytyy myös kasvojen hoitoon tarkoitettuja kosmeettisia sarjoja, jotka sisältävät erilaisia puhdistustuotteita. >>
Terveydeksi!
|
UUTUUS
CHX CPC
Apteekissa kasvovedet, puhdistusmaidot ja -vaahdot sekä meikinpoistoaineet ovat usein myös varsin kohtuuhintaisia verrattuna moneen muuhun ostopaikkaan, Marjo Rajamäki vinkkaa.
hilseshampoita sekä hiuspohjaa kosteuttavia, korjaavia ja vahvistavia hoitoaineita. Hiuksia ja hiuspohjaa voi pestä myös perusvoiteella, jos päänahka on erityisen kuiva, Marjo Rajamäki mainitsee.
Markkinointi: Tamro Suomi
TUHOAA BAKTEEREJA
SITOO HAITALLISIA AINEITA
GUM® PAROEX® UUSI 2-TEHOINEN ANTISEPTINEN JA ALKOHOLITON TUOTEPERHE
Käytä mietoja shampoita Kuten ihon, myös hiuspohjan pH on lievästi hapan 5,5. Mitä lähempänä shampoon pH-arvo on tätä, sitä hellävaraisemmin se kohtelee ihon hiuspohjan luonnollista suojavaippaa. Hilseilevä päänahka voi olla joko kuiva tai rasvainen, päänahka voi olla voimakkaasti hilseilevä ja karstoittunut, tai ongelmana voi olla päänahan voimakas kutina. Myös hiukset voivat olla joko erityisen kuivat tai helposti rasvoittuvat. Shampoon valinnassa merkitsee lisäksi oma pesutottumus: jos tapana on pestä hiukset päivittäin, kannattaa valita erityisen mieto ja hellävarainen shampoo. Kaikkiin näihin tarpeisiin löytyy apu apteekista. Valikoimista löytyy esimerkiksi runsaasti riittävän mietoja shampoita, päänahkaa rauhoittavia
Käsidesi tehokasta Huolellinen pesu vedellä ja saippualla useimmiten riittää, mutta ellei niitä ole saatavilla, voidaan käyttää desinfioivaa pesuainetta.
Perusvoide sopii myös hiusten ja
päänahan pesuun.
Etanolipohjaista käsihuuhdetta eli käsidesiä ei kuitenkaan kannata käyttää jatkuvasti, Rajamäki huomauttaa. Käsidesiä käytettäessä käsiä ei tarvitse pestä, mikäli ne eivät ole näkyvästi tai tuntuvasti likaiset. Siinä tapauksessa pesuun käytetään saippuaa tai pesunestettä, joka ei sisällä desinfioivia aineita.
GUM® PAROEX® Suuvesi 500 ml ja hammastahna 75 ml
- CHX 0.06% + CPC 0.05%
GUM® PAROEX® suuvesi ja hammastahna 0.06% tarjoavat suojan plakin kerääntymistä vastaan ja pitkäkestoisen suojan ienongelmiin. Tuotteet on tarkoitettu aristavien ikenien ja ientulehduksen ensioireiden hoitoon ja auttavat vähentämään iensairauksien uusiutumista.
GUM® PAROEX® Suuvesi 300 ml ja geelihammastahna 75 ml
- CHX 0.12% + CPC 0.05%
Lyhytaikaiseen käyttöön ienongelmien hoitoon.
GUM® PAROEX® Suihke 50 ml
Intensiiviseen paikalliseen käyttöön - Soveltuu käytettäväksi yksittäisille alueille suussa.
- CHX 0.20% + CPC 0.05%
APTEEKISTA.
www.allergiavaiamor.fi
Allergia vai Amor?
Usuhtououss! d sa it e i
sit n ktooamoni! La t ii
antihis
Valitse Amor ja sanofi-aventis -allergiaperheen valmisteet.
Allergian oireisiin apteekista ilman reseptiä: TELFAST® 120 mg 10 ja 30 tabletin pakkaukset. NASACORT® nenäsumute 30 annosta. LOMUDAL® silmätipat ja LOMUDAL® Nasal nenäsumute.
TELFAST® 120 mg tabletit kausiluonteisen allergisen nuhan oireisiin. Vaikuttava aine on feksofenadiini. Aikuisille ja yli 12-vuotiaille lapsille 1 tabletti kerran vuorokaudessa ennen ateriaa. Ei potilaille, jotka ovat yliherkkiä feksofenadiinille tai sen apuaineille. NASACORT® 55 mikrogrammaa/annos nenäsuihke kausiluonteisen allergisen nuhan hoitoon. Vaikuttava aine on triamsinoloniasetonidi. Aikuisille (18 vuotta täyttäneet) alkuannos 2 suihketta kumpaankin sieraimeen kerran päivässä. Kun allergiaoireet ovat hallinnassa, annos voidaan pienentää 1 suihkeeseen kumpaankin sieraimeen kerran päivässä. Älä käytä NASACORT® valmistetta yli 3 kuukauden ajan keskustelematta lääkärin kanssa. Ei potilaille, jotka ovat yliherkkiä triamsinoloniasetonidille tai sen apuaineille. LOMFAST® 10 mg tabletit aikuisille ja yli 12-vuotiaille lapsille allergisen nuhan, siihen liittyvän sidekalvotulehduksen ja nokkosrokon oireiden lievittämiseen ja hoitoon. 1 tabletti kerran päivässä. 6-12-vuotiaille allergisen nuhan ja nokkosrokon oireiden lievittämiseen ja hoitoon. Yli 30 kg painaville 6-12-vuotiaille 1 tabletti päivässä. Alle 30 kg painaville 6-12-vuotiaille lapsille ½ tablettia kerran päivässä. Vaikuttava aine on setiritsiini. Ei potilaille, jotka ovat yliherkkiä setiritsiinihydrokloridille, apuaineille tai joilla on vaikea munuaisten vajaatoiminta. LOMUDAL® 20 mg/ml silmätipat liuos. Aikuiset ja yli 4-vuotiaat lapset: 1-2 tippaa kumpaankin silmään 4 kertaa vuorokaudessa. LOMUDAL® 40 mg/ml liuos kerta-annospipetissä. Aikuiset ja yli 4-vuotiaat lapset: 1-2 tippaa kumpaankin silmään 2 kertaa vuorokaudessa. LOMUDAL® silmätipat silmän sidekalvon allergiseen tulehdukseen eli konjunktiviittiin. Silmätippojen käyttöön pehmeiden piilolinssien kanssa liittyy rajoituksia, kysy niistä apteekista. LOMUDAL® Nasal 5,2 mg/ annos nenäsumute, liuos, kausiluonteiseen ja ympärivuotiseen allergiseen nuhaan. Aikuiset ja lapset 1 suihke kumpaankin sieraimeen 2-4 kertaa vuorokaudessa. Elleivät oireet helpotu nenäsumutteella 2-3 viikon käytön jälkeen tai silmätippoja käytettäessä parin päivän sisällä, on syytä ottaa yhteys lääkäriin. Vaikuttava aine on natriumkromoglikaatti. Kysy lääkäriltä tai apteekista neuvoa ennen minkään lääkkeen käyttöä raskauden tai imetyksen aikana. Tutustu pakkausselosteeseen ennen käyttöä. Markkinoija sanofi-aventis Oy.
FIN.ALL.10.01.07
teksti ILPO SALONEN | kuvat JOrmA mArStIO Asiantuntijoina yliopistonlehtori, dosentti YvONNE HOLm, Helsingin yliopiston farmasian tiedekunta sekä elintarvikekehityksen tutkimusprofessori ANu HOPIA, turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus
Mausteista
iloa ja terveyttä
Satoja tai tuhansia vuosia pitkät ruokaperinteet eivät voi pohjautua pilaantuneiden raaka-aineiden käyttämiseen, hän huomauttaa.
mauste houkuttelee esiin ruoan herkulliset maut, ja monesti sillä on myös terveysvaikutuksia. Suomalaiset käyttävät nyt mausteita rohkeammin ja monipuolisemmin kuin koskaan.
T
akavuosina lähikaupan itämaiseen maustevalikoimaan kuului yksi tuote, mieto curryjauhe. Nyt kauppojen hyllyt notkuvat herkullisia tahnoja, jauheita ja kastikkeita kaikkialta maailmasta. Matkailun myötä yhä useammalle suomalaiselle eksoottiset mausteet ovat tulleet tutuiksi. Dosentti Yvonne Holm Helsingin yliopistosta kertoo, että mausteet toimivat monesti säilöntäaineina. Useissa tutuissa mausteissa on terveellisiä eteerisiä öljyjä, jotka tappavat bakteereja ja muita taudinaiheuttajia. Tällaisia ovat esimerkiksi rosmariini, salvia, oregano, timjami, neilikka, kardemumma, inkivääri, kurkuma, anis ja fenkolinsiemen. Sitkeän huhun mukaan chiliä käytettäisiin kaukomailla peittämään pilaantuneen tai vanhentuneen ruoan makua. Holm kummastelee, mistä käsitys on saanut alkunsa.
Perimätietoa ja tutkimuksia Tiedot mausteiden vaikutuksista terveyteen perustuvat usein perimätietoon, mutta monia on pystytty tutkimaan myös tieteen keinoin. Vaikutukset ovat enimmäkseen lieviä mutta havaittavissa. Esimerkiksi liharuoissa käytettävä salvia voi alentaa verensokeria, ja sen on todettu myös kohentavan mielialaa ja lievittävän stressiä. Jopa Alzheimerin taudin oireiden helpottamiseen sitä on kokeiltu. Salviaa käytetään suu- ja kurlausvesissä ja haavojen hoidossa. Sitruunamelissa puolestaan rauhoittaa sydäntä ja vatsaa, rosmariini tehoaa usein ruoansulatus- ja ilmavaivoihin sekä edistää ruoansulatusta ja verenkiertoa. Inkivääriä käytetään matkapahoinvoinnin lievittämiseen ja nivelvaivoihin, joskus myös migreeniin. Ainakin varttuneille lukijoille tuttu "hammaslääkärin tuoksu" tulee mausteneilikkauutteesta. Se on tehokas desinfiointi- ja puudutusaine, Holm mainitsee. Jotkut mausteet ovat niin voimakkaita, että niiden käytössä kannattaa noudattaa kohtuutta. Kanelissa oleva kumariini-niminen yhdiste >>
30 1 | 2010 Terveydeksi!
Fenkolinsiemen
> Makuja moneen lähtöön
· Fenkolinsiem
Tähtianis
en: anetoliniminen yhdist e antaa fenkolille ja anikse lle raikkaan maun. Fenkolin siementä voi käyttää ko konaisena tai rouhittuna.
· Tähtianis: ki
Kaneli
inalaisen puun kuivattua hede lmää käytetää n paljon aasialai sessa ruoanlaitossa sekä teen ja muide n juomien maust amiseen.
· Kaneli: Suom
essa kanelilla maustetaan lähinnä jälkiruokia. Aasias sa ja Välimeren maissa sitä rip autetaan muihinkin ruokiin , kuten jauhelihaan. ka nelitankoa an taa riisille muh evan maun.
Pippurit
· Musta-, valk o-, viher- ja rosépippuri: nä mä
saadaan kypsymisen er i vaiheissa po imituista pippur ipensaan mar joista. Poikkeuk sena on rosépippuri, joka on eteläamerikkalaisen puun kuivattu marja .
· Kardemumm a: tuttu
Kardemumma
pullasta, mutta loihtii itämaista viva hdetta myös kahviin tai teeh en. Hauska makuelämys sy ntyy, kun riisiin tai muuhun ru okaan jätetty kokonainen ka rdemumma rusahtaa syöd essä rikki.
· Kurkuma: an
K urkuma
taa curryjauheelle ja -tahn alle tyypillisen keltaisen värin . Kurkumalla on eräiden muide n mausteiden tapaan havaitt u olevan teho a tulehdusten ho idossa.
Terveydeksi!
|
Kypsennys pehmentää tuoreen inkiväärin kirpeyttä. Chilien tulisuutta on käytetty hyväksi jopa kipulääkkeiden kehittelyssä.
> Suolaa syytä karttaa
S
uola on pisimpään käytössä olleita mausteita, mutta verenpainetta nostavan vaikutuksensa takia sen liiallista käyttöä kannattaa välttää. Valmisruoissa on usein paljon suolaa, samoin monissa maustesekoituksissa sekä soijakastikkeessa. Soijatuotteissa, kuten tofussa, on paljon valkuaisaineita ja isoflavonoideja, jotka ovat luonnon omia estrogeenejä. Soijakastike on poikkeus: terveellisiä ainesosia ei ole siinä juuri lainkaan jäljellä. Siksi kastiketta kannattaa käyttää vain maltillisesti maustamiseen, Yvonne Holm huomauttaa. Suolassa on natriumia, joka kerryttää nestettä elimistöön. Muun muassa tästä syystä kasvikunnan tuotteiden syönti on terveellistä niiden sisältämä kalium poistaa nestettä. Kasviksissa, hedelmissä, marjoissa ja mausteissa on myös flavonoideja, jotka saattavat suojata soluja. Nykytiedon mukaan nämä yhdisteet ovat tehokkaimpia, kun ne saadaan ruoan mukana eikä purkista, Holm mainitsee.
Mausteet leviävät nopeasti, koska ihmiset ovat uteliaita
kokeilemaan uutta.
saattaa suurina annoksina ja pitkään käytettynä aiheuttaa maksavaivoja. Normaalissa maustekäytössä turvarajat eivät hevin ylity, ja terveyttä uhkaavat myrkytykset ovat äärimmäisen harvinaisia, hän rauhoittelee. Silloin tällöin uutisissa on varoiteltu muskottipähkinästä: jos sitä nauttii useita grammoja kerrallaan, seurauksena voi olla aistiharhoja sekä oksentelua ja useita päiviä kestävää huonovointisuutta. Muskottipähkinä voi myös vaurioittaa munuaisia. Totta kai miltei mistä tahansa ruokaaineesta voi sairastua, jos sitä syö liikaa. Mausteita ei pysty vahingossa nauttimaan sellaisia määriä, että niistä koituisi mitään haittaa, Holm huomauttaa.
Tuhansien vuosien historia Useissa selvityksissä valkosipulin on havaittu olevan hyväksi esimerkiksi sydämelle ja verisuonille. Vaikka vaikutus voi olla vähäinen, mitään haittaakaan valkosipulista ei näytä olevan, ellei tuoksua lasketa sellaiseksi. Valkosipulin tärkeimmällä aineosalla allisiinilla on myös antimikrobisia vaikutuksia. Valkosipulia on käytetty ruoanlaitossa vähintäänkin tuhansia vuosia. Chili on nykyään itämaisen keittiön olennainen osa. Löytöretkeilijät toivat chilin mukanaan Amerikan mantereelta 1600luvulla. Vasta silloin se lähti kiertämään maailmaa ja alkoi sulautua aasialaiseen ruokakulttuuriin. Chili sai suuren suosion monissa muissakin maissa. Tämä on mausteille tyypillistä: ne leviävät nopeasti. Ihmiset ovat uteliaita tutustumaan uusiin makuihin, muistuttaa tutkimusprofessori Anu Hopia Turun yliopistosta. Chili hikoiluttaa, mutta tutkimustietoa sen mahdollisesta tauteja torjuvasta vaikutuksesta ei ole. Sen sijaan chili on todettu tehokkaaksi kipulääkkeeksi. Markkinoille on tulossa laastari, jossa on polttavaa tunnetta aiheuttavaa chilin ainesosaa, kapsaisiinia. Se aiheuttaa aluksi kihelmöintiä ja sitten puuduttaa hermopäätteitä, Yvonne Holm kertoo. Väkevä ruoka voi joillekin aiheuttaa jopa pökerryttävän olon ja kehossa eräänlaisen pakoreaktion, joka sitten helpottaa ja jättää raukean tunteen. Kyseessä voi olla chilin vaikutus yksinään tai yhdessä muiden mausteiden kanssa. Mitään haittaa tästä tuskin on, pikemminkin se voi olla mukava osa ruokailuelämystä, Holm naurahtaa. Kalliita ja harvinaisia Anu Hopia arvelee, että tärkein syy mausteiden laajamittaiselle käytölle on niiden maku, ja niiden lääkinnälliset ominaisuudet vain ylimääräinen bonus. Ihmiskunnan ensimmäiset maustekokeilut häipyvät historian hämärään. >>
|
Terveydeksi!
kokkivierasAlén i
Henr
> Makujen maailmaan askel kerrallaan
Televisiosta tuttu keittiömestari Henri Alén noudattaa ruoanlaitossaan periaatetta "mausteissa maltti on valttia". Uusia makuja kannattaa toki tuoda tuttuihin ruokiin, kunhan tavoitteena on aina korostaa raakaaineen omaa makua, ei peittää sitä.
Miten valita sopivin pippuri eri ruokiin? Musta-, valko- ja viherpippuri tulevat kaikki samasta kasvista. Rosépippurihan ei ole pippurin sukua laisinkaan. Itse käytän mustapippuria lähes joka ruokaan. Valkopippurin ongelma on sen helposti esiintuleva karvaus ja pistävyys. Kaikkein tärkeintä on, että pippuri rouhitaan juuri ennen valmistusta. Mitä mieltä olet valmiista maustesekoituksista, kuten grilli-, jauheliha- ja pizzamausteista? On olemassa hyviäkin mausteseoksia, jotka on sekoitettu laadukkaista raaka-aineista. Mutta suurin osa tuotteista on eräänlaista jauhemaista ketsuppia, eli ne saavat kaikki ruoat maistumaan samalta. Myös mausteseosten kilohinta on usein järkyttävä varsinkin, kun suurin osa aineista on suolaa. Jos haluaa kokeilla jotain eksoottisia mausteita, miten pääsee alkuun? Internetistä, kirjoista ja lehdistä löytyy mahtavia mausteseos- ja tahnareseptejä ja -suosituksia. Kannattaa kokeilla joskus esimerkiksi itse tehtyä currya. Ero teollisesti valmistettuun on huikea. Lisäksi valmistusmäärää voi hallita, jolloin ylimääräisiä avattuja purkkeja ei kerry jääkaappiin. Tietysti myös asiantuntevista liikkeistä saa opastusta.
M
austamisen opettelu vaatii paljon kokeiluja, yrityksiä ja välillä erehdyksiäkin. Kokin kannattaa aina kokeilla uutta makua ensin pieneen ruokamäärään, ennen kuin yllättää sillä sekä päivällisvieraat että itsensä. Liian monia makuja ei kannata sekoittaa keskenään. Mieti esimerkiksi uusia perunoita, voita ja tilliä. Nerokas yhdistelmä, joka ei kaipaa lisäksi yhtään maustetta tai makua. Missä vaiheessa mausteet tulee lisätä? Tämä riippuu täysin mausteista. Useat mausteet vaativat kuullotusta, jotta niistä saa parhaan maun irti. Tällaisia ovat useat kuivamausteet kuten kuivatut yrtit, curry, sahrami ja chilit. Tuoreet yrtit on hyvä lisätä aivan loppuvaiheessa. Niihin tulee suhtautua kuten teehen. Rauhassa hauduttamalla niistä saa parhaan maun irti, mutta keittämällä niistä tulee karvaita ja tunkkaisia. Mitä kaapista kannattaisi ainakin löytyä suolan ja pippurin lisäksi? Loppujen lopuksi niillä pärjää pitkään. Itselläni on kaapissa aina kuivattua rosmariinia, timjamia ja rakuunaa.
Terveydeksi!
|
en a k Humritn a mak
Marokkolainen broileripata Perunagnocchit, kasviksia ja lehtipersiljasalsaa
· · · · · · · · · · · · · · g kuorittua perunaa, mielellään Asterix-lajiketta keltuaista g perunajauhoja g vehnäjauhoja hieman oliiviöljyä suolaa ja valkopippuria tomaattia porkkana pieni kukkakaali parsakaali valkosipulinkynttä puoli punttia lehtipersiljaa rkl voita rkl raastettua parmesania · kokonainen broileri · kuorittu porkkana · hienonnettu sipuli · hienonnettua valkosipulinkynttä · voita paistamiseen · tl rouhittua mustapippuria · tl paprikajauhetta · tl kuminansiemeniä · kanelitanko · sitruunan mehu · tl suolaa · vettä · dl kypsiä kikherneitä · Irrota linnusta koivet, rintaleikkeet ja siivet. Kuutioi porkkana. · Kuumenna voi paksupohjaisessa kattilassa ja ruskista broilerin lihat siinä. · Nosta lihat sivuun ja pehmennä porkkana, sipuli ja valkosipulit voissa samassa kattilassa miedolla lämmöllä. · Lisää mustapippuri, paprika, kuminansiemenet, kanelitanko, sitruunan mehu ja suolaa. Nosta lihat takaisin kattilaan. · Sekoita ja kaada kattilaan sen verran vettä, että lihat melkein peittyvät. Hauduta miedolla lämmöllä noin tunti. · Lisää lopuksi mukaan kikherneet. · Kiehauta ja tarjoile esimerkiksi keitetyn riisin kanssa.
Eteeriset öljyt
tuhoavat varsin tehokkaasti bakteereja ja muita taudinaiheuttajia.
· Keitä perunat kypsiksi. Valuta huolellisesti ja anna höyrystyä hetki kattilassa. Purista perunaraudan läpi kulhoon tai murskaa huolellisesti. Anna perunan jäähtyä kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon keltuaiset, jauhot ja oliiviöljy. Mausta suolalla ja pippurilla. Älä vaivaa taikinaa pitkään. · Pyöritä taikinasta pitkiä ohuita pötköjä ja leikkaa siitä pieniä paloja. Siirrä palat varovasti jauhotetulle leivinpaperille. · Laita vesi kiehumaan ja varaa viereen öljytty astia. Keitä gnoccheja noin minuuttia ja nosta ne öljyttyyn astiaan. · Leikkaa kukkakaali ja parsakaali pieniksi nupuiksi. Kuori ja siivuta porkkana. Poista tomaateista kanta ja kuutioi se rouheasti. Hienonna lehtipersilja ja kuorittu valkosipuli. Sekoita tomaatin joukkoon. Keitä vihannekset suolatussa vedessä kypsiksi ja valuta hyvin. · Paista gnoccheja voissa kunnes ne saavat hieman väriä, lisää pannulle vihannekset ja lopuksi tomaattiyrtti-hakkelus. · Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita hyvin. Mausta lopuksi parmesaanilla.
Ihminen on käyttänyt tulta ruoanlaitossa satoja tuhansia vuosia. Savu onkin todennäköisesti ollut maailman ensimmäinen mauste. Se on myös tehokas säilöntäaine, Hopia toteaa. Monet mausteet olivat entisaikoina kalliita ja harvinaisia, ja löytöretkeilijöiden tärkeimpiin tehtäviin kuului niiden etsiminen ja hankinta. Mausteiden käyttö heijasteli vaurautta. Eri puolilla maailmaa kehitettiin samoja reseptejä. Esimerkiksi Rooman valtakunnassa käytettiin garum-nimistä kalakastiketta, joka oli erittäin arvostettua. Samanlainen voimakasarominen, käymisprosessin avulla valmistettava kalakastike tunnetaan monissa Aasian maissa. Myös Ruotsin hapansilakka on sukua näille kastikkeille, Hopia kertoo. Maustekasveihin ja -yrtteihin on liittynyt myös salaista tietoa: papit ja parantajat ovat olleet niiden erikoistuntijoita. Useat kymmenet nykymaailman lääkeaineet ovat peräisin kasvikunnasta, esimerkiksi morfiini, silmänpainelääke pilokarpiini, sydänlääke digoksiini ja asetyylisalisyylihappo eli tutummin aspiriini. Uusia yhdisteitä löydetään edelleen. Ja voihan olla, että maukkaan ruoan antama ilo on jo sinänsä terveellistä, Hopia arvelee.
|
Terveydeksi!
Orionilta tuotteet koko perheen hyvinvointiin
Orion Pharma tarjoaa laajan valikoiman tutkittuja itsehoitolääkkeitä, voiteita ja vitamiineja, joista monet sopivat koko perheelle. Tutustu tarjontaan omassa apteekissasi!
UUTTA!
qu
a l a n Du
A
alan Duo qu
Aqualan Duo
Uusi Aqualan Duo on tehokkaasti kosteuttava perusvoide päivittäiseen käyttöön. Voiteen kosmeettisesti miellyttävää voidepohjaa vahvistaa suuri määrä glyserolia, ihon omaa kosteudensitoja-ainetta. Aqualan Duo sopii kosteuttamaan kuivaa ja kuivan tuntuista ihoa. Pitää ihon kimmoisan notkeana ja pehmeänä pitkään. Pakkauskoot 30 ja 100 g.
Multivita ja Multivita Plus
Monipuolinen Multivita sisältää kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet. Yksi tabletti päivässä riittää! Mukana on esim. vastustuskyvyn kohentajana tunnettua C-vitamiinia ja tärkeää D3-vitamiinia. Pakkauskoot 30, 100 ja 200 tablettia. Tuoteperheeseen kuuluu myös hyvänmakuinen Multivita Pore sekä perheen pienimmille tarkoitettu Multivita Juniori. Multivita Raskaus ja Imetys on tuoteperheen uutuus, joka on tarkoitettu raskautta suunnitteleville, raskaana oleville ja imettäville äideille.
A
o
Burana-Caps
www.burana.fi Kipu- ja kuumelääke Burana-Caps tehoaa nopeasti, sillä sen vaikuttava aine ibuprofeeni on liuotettu valmiiksi nesteeseen. Neuvottele lääkärin kanssa, jos olet yliherkkä jollekin särkylääkkeelle, sairastat maha- tai pohjukaissuolihaavaa tai verenvuototautia, tai jos olet raskaana. Aikuisille ja yli 12-v. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. 10, 20 ja 30 kapselia.
Calsorin
Riittävä kalsiumin saanti on erityisen tärkeää kasvuikäisille lapsille ja nuorille sekä yli 40-vuotiaille. Calsorin on uusi valmiste luuston hyvinvointiin. Tuoteperheeseen kuuluu kolme erilaista tuotetta, joissa kahdessa on kalsiumin lisäksi sen imeytymiselle tärkeää D3-vitamiinia (10 tai 20 g). D-vitaminoitu Calsorin sopii kaikille niille, jotka haluavat varmistaa kalsiumin lisäksi riittävän D-vitamiinin saannin. Pakkauskoko 100 tablettia. Lisätietoa osoitteesta www.calsorin.fi
so Cal rin
Muista myös ja Multivita Juniori eet! tt muut sarjan tuo
UUTTA!
Ca
lsorin
teksti MARJO HENTUNEN | kuvitus MATTI PIKKUJÄMSÄ Asiantuntijana erikoislääkäri HELI LYYTINEN, HUS Kätilöopiston sairaala
K
Apua kuumiin
aaltoihin
> Eroon kutinasta ja hikoilupuuskista
|
un kuukautisia ei ole tullut vuoteen, puhutaan vaihdevuosista. Vaihdevuosien aikana munasarjojen toiminta hiipuu, munarakkuloiden määrä vähenee ja estrogeenituotanto lakkaa. Tavallisesti vaihdevuodet tulevat 4555 vuoden iässä. Jos vaihdevuodet yllättävät alle 40-vuotiaan, on kyse ennenaikaisista vaihdevuosista. Tupakointi aikaistaa vaihdevuosia muutamalla vuodella, mutta osittain se voi olla perinnöllistäkin. Myös lapsuuden aikana annetut säde- tai solunsalpaajahoidot voivat sammuttaa hormonitoiminnan ennen aikojaan, toteaa naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Heli Lyytinen Kätilöopiston sairaalasta. Ennen menopaussia kuukautiskierto muuttuu epäsäännölliseksi. Kiertoja jää välistä ja vuodot saattavat runsastua.
On esitetty, että 7080 prosenttia naisista kärsii vaihdevuosioireista, neljäsosalle ei tule mitään oireita. Useimmiten oireet hellittävät muutamassa vuodessa, mutta huonolla tuurilla ne saattavat pitää naista kynsissään vuosikymmeniä. Tyypillisimpiä vaihdevuosioireita ovat kuumat aallot ja rikkinäinen yöuni. Myös mielialaoireet, itkuisuus, masennus ja ärtymys ovat osa vaihdevuosien palettia. Usein pahimmat hikoilupuuskat tulevat aamuyöstä ja voivat toistua monta kertaa yön aikana. Hikoiluun liittyy usein voimakasta palelua. Katkeileva yöuni ja kuumat aallot yhdessä synnyttävät helposti kierteen, joka altistaa myös mielialaoireille. Vaihdevuosioireita tutkitaan paljon, mutta esimerkiksi kuumien aaltojen syytä ja tarkoitusta ei tunneta.
Hormonikorvaushoitoa voidaan harkita, jos vaihdevuosioireet käyvät kestämättömiksi. Myös liikunta ja terveet elämäntavat helpottavat oloa.
P
irkon vaihdevuosioireilu alkoi -vuotiaana. Oireet häiritsivät alusta saakka päivittäistä elämää. Inhottavinta oli, kun kaula ja kasvot muuttuivat hikisenpunaisiksi kesken neuvottelun.
Työskentelen yrittäjänä alalla, joka on miesvaltainen ja tuntui, että yhteistyökumppanini tekivät tästä ikäviä johtopäätöksiä tyyliin "sillä on varmasti ongelmia", kertoo nyt -vuotias Pirkko. Vaikka oireet olivat kiusalli-
simpia päivällä, eivät ne antaneet rauhaa yölläkään. Yöllä heräsin usein siihen, että kaula on märkä. Kun otin peiton pois ja kuivasin ihoani, aloin palella, kun vedin peiton takaisin päälleni, tuli kuuma.
Terveydeksi!
Hormonihoidon haitat puntarissa Nykyään hormonikorvaushoitoa suositellaan vain vaikeisiin vaihdevuosioireisiin. Hyödyt ja haitat punnitaan tarkkaan jokaisen potilaan osalta. Yli kolme vuotta jatkuva hormonikorvaushoito lisää jonkin verran rintasyöpäriskiä, mutta vaikutukset ovat yksilöllisiä. Rintasyöpä on pitkälti hormoniriippuvainen syöpä. Joku voi käyttää valmisteita vuosikymmeniä eikä sairastu, toinen kaksi vuotta ja sairastuu. Nykyään pyritään siihen, että korvaushoitoa käytettäisiin mahdollisimman pienin annoksin vain muutaman vuoden ajan. Joillekin voi koitua ongelmaksi hormoneista irtautuminen. Jos kuu-
Hormonihoitoa suositellaan pelkästään
vaikeisiin oireisiin.
mat aallot palaavat hyvin voimakkaina lopettamisen jälkeen, hoitoa on usein pakko jatkaa, kertoo Lyytinen. Kaikille korvaushoitoa ei suositella. Rintasyöpä, laskimotukos, sepelvaltimotauti ja vaikea maksasairaus ovat hoidon vasta-aiheita. Rintasyöpäpotilaan tilanne voi olla Lyytisen mukaan joskus vaikea, sillä rintasyövän lääkehoito voimistaa vaihdevuosioireita. >>
Nukkumisvaikeuksia minulla ei onneksi ollut, nukahdin lähes saman tien uudelleen, mutta voin kuvitella, miltä oireet tuntuvat, jos ei saa nukuttuakaan. Vaihdevuosissa emättimen li-
makalvot ohenevat, mikä saattaa aiheuttaa kirvelyä ja kutinaa ulkosynnyttimissä. Tästä Pirkollakin on kokemuksia. Kutina oli toinen paha oireeni, se oli aivan sietämätöntä.
Alussa hoidoksi kokeiltiin iholle siveltävää estrogeenigeeliä, mutta siitä ei ollut apua. Sitten lääkäri keksi, että hoitoja kannattaisi yhdistellä. Tällä hetkellä syön päivittäin tabletteja, joiden vaikutta-
vana aineena on tiboloni. Kaksi kertaa viikossa käytän emätinpuikkoja. Sekä kutina että kuumat aallot ovat loppuneet kokonaan. Myös se, että hoidot ovat vuodottomia, tuntuu jo ansaitulta, Pirkko naurahtaa.
Terveydeksi!
|
kunkin potilaan tarpeisiin.
Hoito räätälöidään
Potilaan kannattaakin neuvotella hoita van lääkärin kanssa siitä, olisiko mahdol lista käyttää emättimeen annosteltavia estrogeenipuikkoja. Korvaushoitoa on saatavilla laasta reina, tabletteina ja iholle siveltävänä geelinä, jotka kaikki lievittävät oireita yhtä hyvin. Laastarien ja geelien etu on se, että ne vaikuttavat vähiten ve ren hyytymiseen ja veritulppariskiin. Koko elimistöön vaikuttavat, est rogeenia ja keltarauhashormonia eli progesteronia sisältävät tabletit ovat rinnoille haitallisempia kuin vain estrogeenia sisältävät valmisteet.
Luonnonestrogeeneistä ei tutkittua tehoa Jos kohtu on jäljellä, estrogeenihoitoon liitetään keltarauhashormoni kohdun limakalvon liikakasvun ja kohdun lima kalvosyövän estämiseksi. Jos kohtu on poistettu, pärjätään pelkällä estrogeenival misteella. Keltarauhashormonia voidaan antaa jaksoittain, 1014 vuorokauden ajan ker ran kuukaudessa, jonka jälkeen tulee tyh jennysvuoto. Jos kuukautisten loppumises
ta on kulunut vähintään vuosi ja nainen ha luaa vuodottoman vaihtoehdon, voidaan estrogeenia ja progesteronia annostella päi vittäin, kuvailee Lyytinen. Estrogeenin tiedetään jarruttavan sydän sairauksien kehittymistä. Jos korvaushoito aloitetaan vaihdevuosien alkaessa, sepel valtimotaudin riskin on tutkimusten mu kaan arvioitu laskevan. Estrogeeni suojaa myös luuston hau rastumiselta, mikä on tyypillistä vaihdevuo siiän ohittaneilla naisilla. Kasviperäisiä luonnonestrogeeneja on tutkittu paljon, mutta näyttöä niiden tehos ta ei juuri ole. Luonnonlääkkeet tuovat jos kus yllätyksiä, esimerkiksi mäkikuismalla on todettu olevan haitallisia yhteisvaiku tuksia mielialalääkkeiden kanssa. Koska luonnonlääkkeitä ei ole tutkittu lääkeval misteiden tarkkuudella, niihin kannattaa suhtautua varauksella. Myös kotikonstit kannattaa napata käyttöön vaihdevuosien vaivatessa. Liikun ta lievittää kuumia aaltoja, ja monet juok sevatkin hien pois. Vahvat mausteet, ylipai no, runsas kahvin juominen, alkoholi, tu pakointi ja stressi voivat sen sijaan pahen taa niitä, Lyytinen toteaa. n
Lysholm.dk
Dettol -tuotteet sisältävät kosteuttavia ainesosia, eivätkä kuivata ihoasi.
UU TU US
Dettol Protects
80 % TARTUNTATAUDEISTA LEVIÄÄ KOSKETUKSEN VÄLITYKSELLÄ
Uusi antibakteerinen Dettol-käsienpesugeeli tuhoaa välittömästi 99,9 % taudinaiheuttajista, kuten flunssa- ja influenssaviruksista (mukaan lukien H1N1). Nyt voit suojautua sairauksilta missä tahansa, vaikka käsienpesupaikkaa ei olisi tarjolla.
Dettol suojannut perheitä jo yli 75 vuotta.
VAIN APTEEKISTA
KATKAISE TARTUNTAKETJU
teksti Ilpo Salonen | kuvat MIka kanerva
ruoka lähikaupasta,
Itsehoitolääkkeiden myynti ruokakaupoista epäilyttää kuhma lahden pohjan kylän sivuapteekin asiakkaita. He uskovat, että uudistus vaarantaisi apteekin toiminnan ja potilaiden turvallisuuden.
lääkkeet apteekista
A
pteekki ja kyläkauppa toimivat samassa liikerakennuksessa kolmen maantien risteyksessä Pirkanmaalla. Tampereelle on 55 kilometriä, Kangasalle vajaat 40. Jos apteekki menisi nurin, aika kauas pitäisi lähteä lääkkeiden hakuun. Monille vanhoille ihmisille se olisi tosi hankalaa, arvelee eläkeläinen Armi Lehkosuo. Apteekin palveluihin hän on ollut tyytyväinen. Lehkosuo ei usko, että ruokakaupan henkilökunta pystyisi antamaan neuvoja lääkkeiden valintaan ja käyttöön. Joku voi ajatella, että sama se, mistä vaikkapa aspiriinin ostaa. Mutta sehän on verta ohentava lääke eikä sovi ollenkaan kaikkien lääkkeiden kanssa. Kuhmalahden asukasluku on noin tuhat, ja kesäisin määrä kaksinkertaistuu. Kun-
nanjohtaja Jarmo Kivinevan mukaan mökkiläiset ovat tärkeä osa kunnan arkea. Vapaa-ajan asukkailla on paljon vaikutusta siihen, että näin pienessä kunnassa on kaksi kauppaa, apteekki, kirjasto, pankkikonttori, asiamiesposti ja huoltoasema. Asukkaat ottavat mökkejä yhä enemmän myös ympärivuotiseen käyttöön.
Yhteistyö toimii hyvin Kivinevan mielestä on hyvä, että apteekkitoiminta on valvottua ja säänneltyä. Sekä kaupat että apteekkiala hoitavat oman tehtävänsä hyvin. Pitäisi miettiä tarkasti seurauksia, jos toimivaa peruskuviota aletaan rikkoa, hän kehottaa. Kyläkauppias Riitta Tuominen sanoo, että itsehoitolääkkeille voisi olla kysyntää ehkä joskus viikonloppuisin. Toisaalta nyt kumpikin yritys tukee
40 1 | 2010 Terveydeksi!
R
> Kuka kantaisi vastuun?
eseptilääkkeiden hintojen aleneminen on koetellut erityisesti pienten apteekkien taloutta. Itsehoitotuotteiden osuus Kuhmalahden sivuapteekin liikevaihdosta on vajaa viidennes. Vaikuttaa siltä, että ruokakaupat haluaisivat suosituimmat särky-, maha-, allergia- ja yskänlääkkeet omiin valikoimiinsa. Kuka kantaisi vastuun virheellisestä käytöstä?, kysyy farmaseutti Liisa Alanko. Lääkkeiden lisäksi apteekeissa on paljon muitakin terveystuotteita, joiden käyttö vaatii osaamista. Esimerkkinä Alanko mainitsee erilaisiin käyttötarkoituksiin suunnitellut haavanhoitotuotteet. Myös kunnanlääkäri Saija Laurilan mielestä apteekilla on tärkeä rooli lääkeneuvonnassa. Itsehoitolääkkeitä on markkinoilla satoja. Asiakkaalta vaadittaisiin ruokakaupan tiskillä ammattitasoista osaamista: mitä hän on ostamassa ja miksi, ja millaisia yhteisvaikutuksia lääkkeillä voi olla. Laurila on tyytyväinen terveyskeskuksen ja apteekin yhteistyöhön. Kotisairaanhoito on yksi tärkeä alue, joka vaikeutuisi ratkaisevasti. Lääkkeet pitäisi hakea kymmenien kilometrien päästä. Kunnanjohtaja Kivineva korostaa apteekin ja terveysaseman tukevan toisiaan. Jos apteekki lähtisi, terveysasemalla ei olisi enää edellytyksiä toimia, hän arvioi.
toisiaan. Jos apteekki lähtisi, se karsisi kaupan asiakkaita, koska ihmiset mielellään hoitavat apteekki- ja kauppa-asiat samalla reissulla. Eikä meillä ole mahdollisuuksia antaa lääkkeitä koskevia neuvoja, jos asiakas niitä pyytäisi, Tuominen korostaa. Lääkkeiden ottaminen kaupan valikoimiin toisi muitakin haasteita. Lääkkeille pitäisi rakentaa varastotilat. Murtojen riski kasvaisi, koska jotkut voivat käyttää huumetarkoituksessa esimerkiksi yskänlääkkeitä. En usko, että haluaisin lääkkeitä kauppaani vaikka siihen olisi mahdollisuus, hän sanoo.
Farmaseutti Liisa Alangon sekä Leena ja Esko Lahtisen ja Anu Valkaman mielestä kauppojen ja apteekkien nykyinen työnjako toimii hyvin.
Tuttuus tuo turvaa Apteekkari Erja Tienari-Tulijoki mainitsee, että yhteistyö kaupan kanssa toimii tarvittaessa myös viikonloppuisin apteekin sulkemisajan jälkeen. Voimme laittaa asiakkaan tilaamat lääkkeet valmiiksi pussiin, kirjoittaa nimen päälle ja viedä kauppaan, josta asiakas hakee ne saatuaan neuvot puhelimitse. Joskus myös vien lääkkeitä asiakkaille, kun esimerkiksi ajan Sahalahden pääapteekin ja sivuapteekin väliä viikoittain. Erityisen tärkeänä Tienari-Tulijoki pitää sitä, että pienellä paikkakunnalla ap-
teekin väki tuntee asiakkaansa. Jos joku esimerkiksi käyttää pitkään paljon särkylääkkeitä, apteekkilainen voi selvittää, millaisesta vaivasta on kyse ja ohjata tarvittaessa lääkäriin. Samoin kun tunnetaan asiakkaan reseptilääkkeet, voidaan itsehoitolääkkeet valita siten, ettei tule yhteensopimattomuuksia reseptilääkkeisiin. En usko, että marketin kassa voisi kiinnittää tällaisiin asioihin mitään huomiota. Eiköhän kaupan etu olisi vain myydä mahdollisimman paljon lääkkeitä, Tienari-Tulijoki arvelee. Esimerkkejä kiperistä lääkitysasioista tulee vastaan useita kertoja viikossa. Asiakas voi vaikkapa ostaa samaan aikaan flunssalääkettä ja useaa eri särkylääkettä. Muistutamme silloin asiakkaalle, ettei niitä pitäisi ottaa samaan aikaan. Teho ei lisäänny, mutta haittojen riski kasvaa selvästi. Monille tämä on uutta tietoa, apteekkari kertoo. On myös tapauksia, joissa asiakas olisi ostanut väärää itsehoitolääkettä vaivaansa. >>
Kunnanlääkäri Saija Laurila katsoo, että lääkeneuvonta hoituu parhaiten apteekissa.
Terveydeksi! 1 | 2010 41
Eräs asiakas oli kärsinyt pitkään kuivista silmistä ja halusi silmätippoja, joita käytetään punoittaviin silmiin tilapäisesti. Kyseistä tuotetta saa käyttää korkeintaan pari päivää kerrallaan. Sanoin asiakkaalle, että tämä lääke vain pahentaisi hänen vaivaansa ja esittelin sopivampia vaihtoehtoja. Joskus vakavampi sairaus voi peittyä, jos käytetään itsehoitolääkkeitä, esimerkiksi tulehduskipulääkkeitä, liian kauan. Lisäksi reseptiltä on vapautettu voimakkaita lääkkeitä, esimerkiksi mahahappolääkkeitä, jotka pitkään itsehoidossa käytettynä voivat peittää vakavien mahasairauksien oireita.
OLETKO TAAS ANTIBIOOTTIKUURILLA?
Vahvista kehosi luonnollista puolustusta
Oletko usein sairas? Koetko tarvitsevasi antibiootteja usein? Jos näin on, kehosi puolustusjärjestelmä saattaa kaivata harjoittelua, jotta se voi paremmin ja tehokkaammin torjua ulkoisia uhkia. Nykyteknologia mahdollistaa hyvin puhtaan ruuan ja ympäristön mutta "luonnottoman" puhtaassa ympäristössä luonnollinen puolustusjärjestelmämme pääsee liian vähällä eikä ole parhaassa iskussa. Primmuno on korkealaatuinen ravintolisä, joka toimii aktivoimalla tärkeitä puolustussolujamme, neutrofiilejä, siten että ne ovat valmiita torjumaan tunkeutujia*. Tällöin puolustusjärjestelmämme on valmiina torjumaan uhkia kaiken aikaa. Primmuno perustuu beetaglukaaniin (konsentroituun beeta 1,3/1,6 glukaaniin) mikä on eräs immuunipuolustustutkimuksen viimeaikaisista suurista läpimurroista.
Markkin oiden vah kapseli vin, päiväs riittää. sä
Miten turvata yksityisyys? Apteekissa asioiva Leena Lahtinen kertoo luottavansa apteekin henkilökuntaan. Apteekista hakisin edelleen lääkkeeni, vaikka niitä saisi lähikaupastakin. Samoilla linjoilla on Anu Val-
kama. Hän työskentelee Kuhmalahden-Kangasalan vanhainkodissa. Turvaudun työssäni paljon apteekin tietotaitoon. Jos tulee ongelmia, tiedän aina mistä kysyä. Mietin, johtuuko joidenkin vanhusten heikko kunto monilääkityksestä. Mielestäni ihmisten olisi parempi käyttää yhtä apteekkia ja yhtä lääkäriä, jotta kokonaisuus pysyisi hallinnassa. Myös Esko Lahtinen kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että apteekki hoitaa oman tonttinsa ja lähikauppa omansa. Apteekki on yksi tärkeimmistä erikoisliikkeistä, ja toivon että sen toiminta voi jatkua. Apteekissa asiointiin liittyy myös usein niin paljon yksityisasioita, etten voi kuvitella, miten kaupan hälinässä sellaisia voisi hoitaa. Mielestäni kuntalaiset kärsisivät aivan suhteettomasti, jos apteekki menisi nurin. Ja minkä takia? Ketä se palvelisi?, Lahtinen kysyy. n
FI_Primmuno_Ad_Terveydesi_0110_106x280
euvonta ja opastus itsehoitolääkkeiden käytössä on usein tarpeen apteekkien asiakkaille, ilmenee Farmasian oppimiskeskuksen viime syksynä teettämästä tutkimuksesta. Noin puolet apteekin ammattilaisista havaitsee vähintään kerran päivässä, että asiakkaalla on puutteelliset, hoidon onnistumista vaarantavat tiedot itsehoitolääkkeistä. Monesti myös asiakas on ostamassa lääkettä vaivaan, johon sitä ei ole tarkoitettu. Särky- ja yskänlääkkeissä havaittiin eniten virheellisiä käsityksiä. Varsinkin iäkkäät, lapsiperheet ja monia lääkkeitä käyttävät asiakkaat tarvitsevat opastusta. Noin joka kolmas asiakas kysyy neuvoa oma-aloitteisesti. Yli puolet apteekin ammattilaisista ohjaa vähintään muutaman kerran viikossa asiakkaan lääkäriin. Tavallisimmat syyt ovat epäily sairaudesta, johon itsehoitolääke ei riitä, oireiden epäselvyys sekä pienen lapsen sairaus tai oire. Itsehoitokäyntejä arvioidaan olevan apteekeissa vuosittain yhteensä 3035 miljoonaa. Lähde: Apteekkarilehti 12/2009
> Neuvonta torjuu lääkitysvirheitä
N
* Lähteet: Nature. 2001 Sep 6;413(6851): 36-7. Cell Immunol. 2003 Jan;221(1):1-5. Biosci Biotechnol Biochem. 2001 Apr;65(4):837-41.
Rajatorpantie 41 C, 01640 VANTAA, puh. (09) 8520 2218, www.pharmanord.fi
HALITOSIS
Haihtuvien rikkiyhdisteiden määrä
Keskimääräinen suhteellinen pitoisuusero verrattuna tutkimuksen alkuun (%)
300 250 200 150 100 50 0 -50 -100
®
Wigger-Alberti et al. 2009a
* p < 0.05 ero negatiiviseen kontrolliin _
*
*
*
*
*
*
*
*
*
1 meridol HALITOSIS suuvesi Antiseptinen suuvesi 1 (vertailutuote)
7
21
Päivä
Antiseptinen suuvesi 2 (positiivinen kontrolli) Negatiivinen kontrolli
teksti IRMA CAPITEN | kuvat ATTE LAKINNORO Asiantuntijoina apteekkari JARI SUMMANEN, Virkkalan Omena-apteekki sekä lastentautien erikoislääkäri, professori HANNU JALANKO, HUS
Lapsen kuume on yleensä vaaraton vaiva. Useimmiten sen aiheuttaa flunssa eli viruksen aiheuttama hengitystieinfektio, johon liittyy muitakin oireita kuten nuhaa, yskää ja kurkkukipua.
Kuumeiselle lapselle
K
JUOMAA JA LEPOA
uume voi olla merkki myös muunlaisesta tulehduksesta kuten antibioottihoitoa vaativista bakteeri-infektioista. Muut syyt ovat erittäin harvinaisia, esimerkiksi reuma tai muut autoimmuunitaudit, joissa kehon oma puolustusjärjestelmä alkaa haitata elimistön normaalia toimintaa. Ei ole olemassa mitään yleistä sääntöä sille, milloin kuumeinen lapsi tulisi viedä lääkäriin. Vanha kolmen päivän kuumeen raja ei ole järkevä. Riippuen lapsen yleistilasta kuume saattaa vaatia lääkärin tutkimusta jo ensimmäisenä päivänä. Toisaalta viikonkin kestävä kuume hyväkuntoisella lapsella menee yleensä ohi kotihoidolla, mainitsee lastentautien erikoislääkäri, professori Hannu Jalanko Hyksin Lastenklinikalta. Lapsen kuume paranee yleensä itsestään. Virustautiin liittyvä kuume kestää useimmiten 36 vuorokautta, ja parina ensimmäisenä päivänä se voi herkästi nous|
Flunssan hoitoon käytettäviä lääkkeitä ja muita apukeinoja on tutkittu paljon. Nuhasumutteista, yskänlääkkeistä ja C-vitamiinista ei ole todettu olevan ainakaan merkittävää hyötyä. Tulehduskipulääkkeiden laajat kansainväliset tutkimustulokset sen sijaan todistavat, että niistä on apua, Jalanko kertoo. Kuumelääkkeitä käytettäessä on tärkeää tutustua hyvin annosteluohjeisiin ja noudattaa niitä. Yliannostelusta voi olla haittaa, mutta joskus lääkettä käytetään väärin myös hissutellen, liian pieninä annoksina. Annosteluohjeet ovat tarkoin tutkittuja, eikä niitä ole syytä alittaa, Jalanko painottaa.
ta 3940 asteeseen, mikä ei sinänsä ole lapselle vaaraksi. Niinpä kuumeen korkeus ei sekään yksistään ole kriteeri lääkärin luokse hakeutumiselle. Potilaan yleistila ja muut oireet pitkälti määräävät lääkäriin lähdön.
Tarvittaessa kipulääkettä Usein kuume ei vaadi muuta hoitoa kuin lepoa, runsasta nesteen nauttimista ja sopivan viileitä sairastamisoloja. Jos kuume on korkea, sitä voi alentaa lääkkeellä. Lapsilla tulehduskipulääkkeellä hoidettavan kuumeen rajana pidetään 38,5 astetta ja ylipäätään kuumeen rajana 38 astetta. Matalankin kuumeen yhteydessä potilaalla voi olla voimakkaita kipuja kuten kurkkukipua, joita on hyvä hoitaa tulehduskipulääkkeellä. Vanha uskomus, että kuume tappaa pöpöjä, ei ole saanut tieteellistä tukea. Lasta ei siis ole syytä kiusata kivuliaalla olotilalla, vaan tulehduskipulääkkeet tuovat siihen helpotusta sekä alentavat kuumetta noin 1,52 astetta.
Mittaa kuume oikein Kuumemittareissa on runsaasti eroja, kertoo apteekkari Jari Summanen Virkkalan Omena-apteekista. Eri mittareilla mitataan kuume eri paikoista ja tulokset vaihtelevat mittauspaikasta riippuen. Nopeuksissa on eroja ja mittarit on kalibroitu eri tavoin, eli myös tulokset voivat vaihdella jonkin verran mittarista toiseen. Summanen kehottaakin mittaamaan kuumeen aina samalla mittarilla ja samalla tavalla, jotta mittaustulokset ovat vertailukelpoisia. Mittauskainalon on oltava kuiva ja käsivarren pysyttävä paikoillaan vasten kehoa. Suusta mitattaessa mittarin kärjen tulee olla kielen alla. Mittareita on lasisia ja digitaalisia. Perinteiset lasiset ovat aina käyttövalmiita, mutta ne menevät suhteellisen helposti rikki ja niillä mittausaika on pitempi kuin useimmilla digitaalisilla mittareilla. Digitaalisia on kainalosta, suusta tai peräsuolesta mittaavia perinteisen mallisia laitteita sekä iholta tai korvasta mittaavia malleja. Vauvoille on myös tutin mallisia digimittareita. Myös huolto-ohjeissa on eroavaisuuksia: joku laite sammuu käytön jälkeen itsestään, toinen on sammutettava. Toinen ei kestä vettä ja toisen voi pestä saippuavedellä. Käyttöohjeisiin on tutustuttava huolellisesti, jotta tuloksia voi lukea oikein.
Terveydeksi!
> Kotihoidon konstit
Pienenkin lapsen kuume paranee yle ensä kotihoidolla. Toki kuum etta tulee tarkkaill a ja siihen liittyviä oireita se urata sekä kiinnitt ää erityistä huomiota lapsen yleistilaan. · Anna pikku potil aalle runsaasti ne stettä. Viileä, laimean so keripitoinen mehu on hyvä kuumejuoma. · Anna lapsen lev ätä, mutta jos hä n jaksaa leikkiä ja touhuta, sille ei ole mitään estettä. Liiallista rasitusta on toki vältettävä . · Lapsi voi leikkiä myös ulkona norm aaleissa sääoloissa. · Kuumeen on an nettava haihtua lap sen kehosta: pukeutumisen tu lee olla kevyttä, eik ä lasta saa peitellä liikojen vä llyjen alle. · Makuuhuoneen lämpötilaa lasketa an. · Lapsen tukalaa ja kuumeista oloa voi helpottaa pyyhkimällä hänt ä kosteilla, haale illa pyyhkeillä. · Kivuliasta oloa helpotetaan ja ko rkeaa kuumetta (yli , astetta) lasketaan kuumet ta alentavilla lääkkeillä. · Lapsen on hyvä olla taudin jälkeen kotosalla yksi kuumeeton pä ivä.
? > Milloin lääkäriin
> Lääkkeistä apua
Yli , asteen kuumetta suositellaan alennettavan parasetamolilla tai tulehduskipulääkkeellä. Myös kaikenasteisia kuumeita, joihin liittyy kipua, voidaan hoitaa tulehduskipulääkkeillä.
· Parasetamoli on lasten käytetyin kuumelääke. Se sopii myös herkkävatsaisille ja astmaatikoille. Sitä on saatavana peräpuikkoina, oraalisuspensiona eli nestemäisessä muodossa sekä nieltävinä tai dispergoituvina eli suussa hajoavina tabletteina. Lääke tulee annostella suun kautta aina kun mahdollista, sillä lääkkeen imeytyminen peräpuikosta kestää pitkään.
a. itaa koton leensä ho voidaan y n lapsi Kuumeine ennä, jos: ja n syytä m n ikäinen ääkäriin o L kuukaude e kolmen on all · potilas asteen yli asteen e nousee kuum psella yli pienellä la oireita nousee man muita · kuume yksinään il esiintyy isin · kuume palaa taka nee ohi ja savaivoja, kuume me särkyä, virt · on korva n lisäksi ipua tai · kuumee yä, vatsak a päänsärk voimakast a yt tai oksentelu uisen väsyn kava, omit se en tilansa · lapsi on kevat hän muuten ko at vanhemm ksi mustelmia lestuttava huo isteitä tai punaisia p mestyy · ihoon il ireilevat n nivelet o · lapse
· Ibuprofeenia on saatavana nieltävinä tabletteina useilla tuotenimillä. · Naprokseeni puolestaan on reseptilääke. Se alentaa kuumetta tehokkaasti ja pitkäkestoisesti.
Terveydeksi!
|
teksti VIRVE JÄRVINEN | kuvat PEKKA HOLMSTRÖM Asiantuntijana Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelman kenttäpäällikkö ANNE SOINI ja farmaseutti, liikunnanohjaaja MARI RANTANEN, Sammon Apteekki, Tampere
V
erenpaine laskee, huono kolesteroli ja veren rasva-arvot samoin. Hyvä kolesteroli nousee, luusto vahvistuu, sisäelimiä verhoava vaarallinen rasva häviää, kukaties muutama kilokin. Liikunta parantaa tunnetusti terveyttä, mutta näkyvimmin sen vaikutukset huomaa arjessa. Askel kevenee, portaat eivät puuskututa ja unen laatu paranee. Mieli virkistyy ja energiavarastot täyttyvät: liikkuvalla virtaa piisaa vielä työpäivän jälkeenkin. Hyvän olon resepti on helppo. Puoli tuntia liikettä päivässä riittää terveydelle. Määrän voi koota kahdesta vartin tai kolmesta kymmenen minuutin pätkästä, jos puolituntinen tuntuu kerralla liian paljolta. Terveys kiittää, kun viikossa on sekä kestävyys- että lihaskuntoliikuntaa, liikehallintaa ja tasapainoharjoituksia. Kestävyysliikuntaa sopisi olla viikossa viitenä päivänä, lihaskuntoa ja liikehallintaa kaksi kertaa viikossa, Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelman kenttäpäällikkö Anne Soini kertaa uusittuja terveysliikuntasuosituksia. Helpoin tapa huolehtia kestävyysliikunnan tarpeesta on lisätä askelia arkeen: suosia portaita hissin sijasta, hypätä bussista muutamaa pysäkinväliä aiemmin ja käyttää omia jalkoja moottorivoiman sijasta aina kun mahdollista. Pihatyöt, siivous ja kesäaikaan marjastus ja sienestys kerryttävät osaltaan askelten määrää.
Puoli tuntia liikettä
päivässä riittää. Se voi koostua kahdesta tai kolmesta tuokiosta.
nen selviää arkielämästä. Iäkkäällä lihasvoima tahtoo ikävästi kaikota jaloista. Erilaiset pallopelit, tanssi ja jumppa jättipallolla kehittävät monipuolisesti kehonhallintaa ja tasapainoa. Omaa tasapainoa kannattaa aika ajoin testata seisomalla yhdellä jalalla. Jos tässä pysyy puoli minuuttia, tasapaino on hyvä. Lisähaastetta saa, kun sulkee silmät.
Kotikonstein liikkeelle Lihaskuntotreenistä ei kannata laistaa, ei varsinkaan jalkojen osalta. Alaraajojen lihasmassaa ja voimaa tarvitaan, jotta ihmi-
Uutta potkua
|
Lähdetään lenkille, liikutetaan lihaksia: kohotetaan kuntoa ja mielialaa. Nyt tehdään liikunnasta pysyvä tapa.
Terveydeksi!
liikuntaan!
Arkiliikkujasta kuntoilijaksi Arkiliikunta on tottumattomalle hyvä tapa lähteä liikkeelle ja ylläpitää terveyttä. Askelmittari voi innostaa lisäämään arkeen askelia. Askelten keräilyssä pääsee alkuun, kun kirjaa ensin viikon ajalta mittarin lukeman muistiin ja laskee sen avulla keskimääräisen päivittäisen askelmäärän. Tähän määrään on hyvä lähteä lisäämään askelia vähitellen, itselle sopivaan tahtiin. Mittariin kertynyt päivittäinen 10 000 askeleen potti ylläpitää kätevästi terveyttä. Askelmittari on hyvä motivaattori, sillä se reagoi kaikkiin askeliin jääkaapillekin suuntautuviin! Ennen kaikkea se koukuttaa mukavasti. Kun halutaan kohottaa kuntoa, liikun-
nan määrää ja tehoa pitää kasvattaa. Kävely on ennen liikkumattomalle hyvä tapa päästä liikuntaharrastuksessa alkuun, onhan sen tehoa helppo säädellä omien tuntemusten mukaan. Se on myös turvallista, sillä harva pystyy kävelemään jaksamisensa äärirajoilla ilman, ettei tunnistaisi sitä. Kävelijä ei kompastu yhtä herkästi aloittelijalle tyypilliseen liian rankkaan aloitukseen kuin vaikkapa juoksija. Kuntoon nähden liian kova treeni saa aikaan lihaskipuja ja -vammoja, joihin liikkuminen herkästi lopahtaa. Leppoisa, pitää pystyä puhumaan -tahti sopii arkiliikuntaan, kuntoliikuntaan puolestaan hengästy ja hikoile -vauhti. Maltti on valttia, lisätään sitten matkaa tai vauhtia. Kuntoliikuntaa joka toinen päivä ja lisäksi arkiliikuntaa, vaikka puuhastelua pihamaalla, on passeli liikuntaresepti jokaiselle, Anne Soini summaa.
Laajenna lajivalikoimaa Vaikka kävely on suomalaisten lempilaji, Soini ei kehota ketään vääntäytymään poluille väkipakolla. Jotta liikuntaharrastuksesta tulisi pysyvä, lajin pitää olla mieleinen. Liikunta, joka antaa onnistumisen elä-
> Liikuntakipinä apteekista
Liikkujan Apteekki -hanke tuo liikuntaneuvonnan apteekkeihin. Tarjolla on teemapäiviä ja testauksia sekä keinoja kunnon kohotuksesta kiinnostuneelle. Liikunta sekä ehkäisee että hoitaa monia sairauksia. Liikunnasta hyötyvä asiakas voi miettiä hankkeeseen koulutetun apteekkilaisen kanssa sopivia ja mieleisiä tapoja liikkua, farmaseutti, liikunnanohjaaja Mari Rantanen Sammon Apteekista Tampereelta kertoo. Suomen Apteekkariliiton, KKI-ohjelman, Hengitysliitto Helin ja Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n aluejärjestöjen yhteinen hanke leviää vähitellen Lounais-Suomesta ja Pohjois-Pohjanmaalta koko maahan. Tavoitteena on, että liikunta tulisi apteekkien asiaksi siinä kuin vaikkapa tupakasta vieroitus. Hyvässä lykyssä apteekki voi sytyttää asiakkaassa liikuntakipinän. Asiakkaiden ohjaaminen liikuntaan ei ole apteekeissa uutta. Esimerkiksi Sammon Apteekki on jakanut ilmaisia viikon tutustumisjaksoja yhteen Tampereen liikuntakeskuksista. Hankkeella lisätään tietoa paikkakunnan liikuntapalveluista, jotta apteekki voi ohjata asiakkaan tälle sopivan liikuntalajin pariin.
keilla siksikin, että monipuolisesti liikkuvalla into säilyy helpommin kuin aina samalla tapaa kuntoilevalla. Monipuolisuus on valttia, kun omaan liikuntaohjelmaan tulee muutos lumitilanne estää sivakoinnin ja jumppaajat saavat väistyä koulun salista kevätjuhlien tieltä.
myksiä, iloa, mielihyvää, pystyvyyden ja pätevyyden tunnetta, kannustaa jatkamaan. Aloittelija pääsee kokemaan onnistumisen elämyksiä lajeissa, jotka eivät vaadi kovin suurta liikehallintaa, kuten sauvakävely, vesijuoksu tai pyöräily. Mielekkyyttä lisää, jos vapaaajalla pääsee tekemään jotakin päinvastaista kuin työssä. Olisi hullua kehottaa postikantajaa kävelylenkille, kuntosalille kyllä. Omaa lajia kannattaa rohkeasti hakea ja kokeilla eri vaihtoehtoja: esimerkiksi liikuntakeskukset tarjoavat ilmaisia näytetunteja. Vaihtoehtoja kannattaa ko-
Ota selkäjumpan ohjeet talteen s.
Elimistö tottuu liikuntaan Harrastuksen pysyvyyden kannalta olisi hyvä löytää elämäntilanteeseen sopiva liikuntamuoto ja -tapa. Monelle työikäiselle kiireinen elämänrytmi ei mahdollista säännöllistä harjoittelua esimerkiksi seurojen vuoroilla. Valtaosa suomalaisista liikkuu kevyen liikenteen väylillä ja valmiilla ulkoilureiteillä, joille pääsee kävelemään, pyöräilemään, rullaluistelemaan ja talvella hiihtämään. Yhdelle liikkuminen on tapa nauttia omasta ajasta ja luonnon rauhasta, toinen tarvitsee kaverin juttuseuraksi ja päästäkseen liikkeelle. Tsempparia kaipaavan kannattaa sopia kaverin kanssa vuorottelusta: joka toinen kerta on minun, joka toinen kaverin vuoro hakea toista liikkumaan. Liikunnasta tulee helposti tapa, kun varaa sille ajan kalenteriin. Elimistö tottuu liikuntaan muutamassa viikossa ja alkaa muistuttaa sen tarpeesta vetämättömänä olona. Lenkkipolulla puhti palautuu nopeasti!
Lisätietoja: www.kki.likes.fi ja www.ukkinstituutti.fi > Terveysliikunta > Tietoa terveysliikunnasta
|
Terveydeksi!
SELKÄ
TERVEEKSI
JUMPPAA
Suunnittelu ANNE SOINI, LitM, kenttäpäällikkö, KKI-ohjelma
S
euraava kotijumppa vahvistaa keskivartalon lihaksia ja lisää selkärangan liikkuvuutta ja kehonhallintaa. Tee harjoitus kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Jumppaa itsellesi terve selkä! Keskivartaloon painottuva ohjelma sopii miehille, naisille sekä paljon jumpanneille, mutta myös aloitteleville kotikuntoilijoille. Lihaskunnon vuoksi ei ole pakko mennä kuntosalille, kotonakin voi jumpata. Oman kehon paino riittää usein lihaksille vastukseksi, mutta vastuksen voi tehdä vaikka täyttämällä tyhjät juomapullot hiekalla kuminauhallakin saa vaihtelua ja haastetta jumppaan. Lihaksilla pitää olla vastusta sen verran, että ne väsyvät ja viimeiset toistot 812 liikkeen sarjoista saa vääntää tosissaan, Anne Soini kertoo.
1
LÄMMITTELY
Lähtöasento: Seisten, jalat lantion leveydellä. Liike: Jousta jaloista alas ja ojenna ylös. Ojennuksen aikana vie jalka toisen taakse ja taivuta vartalosta sivulle. Venytä käsi pitkälle vartalon jatkoksi. Tee liikettä rauhallisesti puolelta toiselle parin minuutin ajan. Vaikutus: Liike lämmittää vartalon lihaksia ja lisää selkärangan liikkuvuutta.
2
KESKIVARTALO
SELKÄ
Lähtöasento: Konttausasento. Liike: Ojenna oikea käsi ja vasen jalka taaksepäin, korkeintaan lantion korkeudelle. Palauta käsi ja jalka takaisin alustaan. Toista liikettä kymmenen kertaa. Tee sitten liike toiselle puolelle. Pidä tauko ja tee liikkeet vielä kerran kummallekin puolelle. Vaikutus: Liike vahvistaa selkälihaksia ja kehittää tasapainoa. · HUOM! Pidä selkä suorana ja tunne niska selän jatkeena koko liikkeen ajan.
3
|
KESKIVARTALON HALLINTA
Lähtöasento: Kyynärnoja jalat suorina Liike: Pidä selkä suorana, niska selän jatkeena ja jännitä keskivartalon lihakset. Pidä asento noin puolen minuutin ajan. Pidä tauko ja tee liike uudelleen. Vaikutus: Liike vahvistaa keskivartalon syviä, selkärankaa tukevia lihaksia. Liike lisää myös kehonhallintaa. · HUOM! Hengitä rennosti liikkeen aikana. Kevennät liikettä koukistamalla jalat alustalle.
HARTIASILTA
Lähtöasento: Selinmakuulla, jalat lantion leveydellä, polvet koukussa. Liike: Kohota lantio rullaten selkärankaa pehmeästi ylös alustasta. Säilytä asento hetken ja palauta jarruttaen takaisin alustaan. Toista liikettä kymmenen kertaa. Pidä tauko ja toista toisen kerran. Vaikutus: Liike vahvistaa pakara- ja keskivartalon lihaksia ja lisää selkärangan liikkuvuutta.
4
Terveydeksi!
VATSARUTISTUS
Lähtöasento: Selinmakuulla, jalat koukussa. Liike: Nosta rullaten hartianseutu irti alustasta. Säilytä asento hetken ja palauta hartiat jarruttaen takaisin alustaan. Toista liikettä kymmenen kertaa. Pidä tauko ja toista toisen kerran. Vaikutus: Liike vahvistaa vatsalihaksia. · HUOM! Hengitä nousun aikana ulos ja laskun aikana sisään.
5
VAHVIN
kalaöljykapseli
Auttaa hallitsemaan kolesterolia*
6
KIERTOVENYTYS
Liike: Asetu selinmakuulle. Koukista toinen jalka toisen yli lattialle ja paina vastakkaisella kädellä polvea alaspäin. Kierrä hartiat alustaan ja katso suoran käden puoleen. Pidä asento puolesta minuutista minuuttiin. Tee venytys toiselle puolelle. Vaikutus: Liike venyttää pakara- ja rintalihaksia ja lisää selkärangan liikkuvuutta.
CardiOmega on vahvin kalaöljykapseli. Korkeiden EPA- ja DHApitoisuuksiensa ansiosta CardiOmega on biologisesti tehokkaampaa kuin perinteiset valmisteet. Mukana myös D3-vitamiini.
Mallin asu Benetton, jumppamatto Nike
SELÄN LEPUUTUS
Liike: Pyöristä selkä, paina peppu kantojen päälle ja venytä kädet vartalon jatkeeksi. Avaa polvet auki ja paina jalkaterät vierekkäin. Pidä asento kahdesta kolmeen minuuttia. Vaikutus: Liike rentouttaa selän lihakset.
7
- Ota CardiOmega sydämen asiaksi CardiOmegan 1000 mg kapseleissa on omega-3-rasvahappoja peräti 90% eli 900 mg (EPA 590 mg ja DHA 260 mg). Raaka-aine saadaan Tyynenmeren puhtaista, vapaana elävistä rasvaisista kaloista. Tyhjiötislattu kalaöljy ei sisällä ympäristöjäämiä (raskasmetalleja eikä torjuntaaineita). Pakkauskoot: 60 kapselia ja säästökoko 120 kapselia. *) Auttaa hallitsemaan veren rasvoja (kolesteroli, triglyseridit, alipoproteiinit)
Tohtori Tolosen tuotteita saa terveyskaupoista ja hyvin varustetuilta luontaistuoteosastoilta sekä apteekeista. Lisätietoja puh. (09) 863 4850
www.biovita.fi
Terveydeksi!
|
Lemmikkipalsta Tietoa ja vinkkejä
teksti JAANA KALLIOKOSKI | kuva ISTOCKPHOTO Asiantuntijana pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri MIRJA KAIMIO, Vuosaaren eläinklinikka
K
un on lääkkeen ottamisen aika, lemmikki vastustelee, sylkäisee tabletin tai jopa ottaa kynnet tai hampaat avuksi. Tuttu tilanne? Erityisesti kissat inhoavat, kun niitä pidetään paikoillaan. Ne ovat myös maun suhteen tarkempia kuin koirat. Lääkkeet kun eivät aina maistu hyvältä, tietää pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Mirja Kaimio. Onneksi markkinoille on tullut myös makulääkkeitä: muutamat antibiootit, kipulääkkeet ja matolääkkeet on maustettu lemmikille mieluisalla liha-aromilla. Niitä kannattaa tiedustella eläinlääkäriltä, jos tietää lemmikkinsä olevan hankala lääkittävä. Tosin Kaimio toteaa, etteivät makutabletitkaan kelpaa kaikille. Tabletin piilottaminen makkaran sisään saattaa auttaa, ja koira tai kissa nielaisee syötin mukisematta. Ronkelimmat osaavat kuitenkin erotella herkun ja sylkäistä karvaan kalkin lattialle. Tällaisessa
tapauksessa on syytä ottaa järeämmät aseet käyttöön.
Väkisin ja väsyttämällä Lääkettä annettaessa kissa kannattaa kääriä tassuineen päivineen pyyhkeen tai huovan sisään. Näin se ei pääse kynsimään. Tehtävään tarvitaan yleensä kaksi: toinen pitelee kissaa, toinen avaa mirrin suun ja tiputtaa tabletin syvälle nieluun. Suu suljetaan pitämällä kättä kuonon ympärillä samalla kun toinen käsi hieroo lemmikin kurkkua. Se laukaisee nielemisrefleksin. Sama toimii koiralla, mutta sitä ei tarvitse kääriä pyyhkeeseen. On tärkeää saada tabletti syvälle nieluun, ettei eläin pääse sitä sylkäisemään. Apuna voi käyttää apteekeissa myytävää tabletinannostelijaa, joka kippaa lääkkeen suoraan kurkkuun. Lääkkeen jälkeen lemmikille voi antaa makupalan ja näin varmistaa, että se on todella niellyt tabletin. Pillerin voi upottaa myös apteekeissa
ilman reseptiä myytävään makutahnaan. Lemmikille kannattaa ensin antaa pelkkää tahnaa, jotta se tottuu makuun, Kaimio vinkkaa. Apteekit myyvät myös tablettien päällyskapseleita. Niiden idea on tehdä tabletista liukas ja kapselimainen, joka ei maistu miltään. Kotikonstina tabletin voi myös voidella vaikkapa margariinilla, jolloin se on liukkaammin nieltävä. Useimmiten päällystämättömän tabletin voi murskata jauheeksi ja sekoittaa pieneen määrään nestettä. Kannattaa kuitenkin ensin varmistaa apteekista, voiko näin tehdä. Päällystettyjä tabletteja ja kapseleita ei saa avata, sillä niiden tarkoitus on liueta hitaasti, esimerkiksi ohittaa mahalaukku ja vapautua vasta ohutsuolessa. Tablettien lisäksi lemmikeille on olemassa lääkeliu-
MuRrr ,
ei kai lääkettä?
Lääkkeen antaminen lemmikille voi olla työn ja tuskan takana. Homma hoituu onneksi kotikonsteilla ja pienellä oveluudella. Jos nekään eivät auta, kannattaa pyytää eläinlääkäriä vaihtamaan lääke.
|
Terveydeksi!
Lääkekuuri on tärkeä
ottaa loppuun.
oksia ja -tahnoja. Ne ovat erityisesti kissoille ja pienille koirille hyvä vaihtoehto. Liuos tai tahna annostellaan lääkeruiskun avulla suuhun kulmahampaiden takaa kohti nielua. Lääkettä annetaan sitä mukaa kun eläin pystyy sitä nielemään. Lemmikille stressitön lääke loishäätöön on paikallisvaleluliuos eli spot on -valmiste. Liuos levitetään lemmikin iholle, jota kautta se leviää verenkiertoon. Lääkettä saa ainoastaan reseptillä.
Kelpaisiko vaihtoehtoinen lääke? Vaikka lemmikki kuinka inhoaisi lääkkeen ottamista, Mirja Kaimio tähdentää, että kuuri on tärkeä ottaa loppuun. Vaikka oireet poistuisivatkin ja lemmikki vaikuttaa terveeltä, infektiotapauksissa on vaarana, että tautia ei saadakaan kuriin ja mikrobit tulevat antibiooteille vastustuskykyisiksi. Näin sairauskierre saattaa vain jatkua. Sama koskee loishäätöä. Tärkeää on myös noudattaa annosteluohjeita. Mikäli esimerkiksi lääkeliuoksesta valuu puolet lemmikin poskelle, lääkettä on annettava valuneen tilalle lisää. Harvemmin on vaarana, että lemmikki saa liian paljon lääkettä, annoshaitari on sen verran laaja. Mutta tulehduskipulääkkeiden kanssa on syytä olla varovainen. Niiden haittavaikutukset ovat yleisiä. Herkkävatsainen eläin saattaa reagoida lääkkeeseen oksentamalla. Tällöin maitohappobakteereista voi olla apua esimerkiksi antibioottikuurien yhteydessä. Kannattaa myös selvittää, voiko lääkkeen antaa ruoan yhteydessä. Mikäli nämäkään eivät auta, on syytä ottaa yhteys eläinlääkäriin. Usein lääkkeelle löytyy toinen vaihtoehto, jonka lemmikki ottaakin mukisematta. Äärimmäinen vaihtoehto on, että lääkäri antaa lääkkeen pistoksena. Asiakas saattaa todeta, että lemmikin sairaus ei ole parantunut. Keskustelun jälkeen usein selviää, että lemmikki ei ole yksinkertaisesti suostunut ottamaan lääkettä. Kannattaa siis heti olla yhteydessä eläinlääkäriin ja pyytää vaihtoehtoista lääkitystä, Mirja Kaimio rohkaisee.
Uusi pehmeä ja pureskeltava monivitamiini- ja hivenainevalmiste
12 vitamiinia (A, B, C, D, E) ja 3 hivenainetta (seleeni, sinkki, jodi). Maistuu auringolta appelsiinilta ja metsämarjalta. Vitamiinit ja hivenaineet uudessa muodossa (päiväannos 2 kpl).
UUS! UUT
Markkinoija Axellus Oy, puh. 010 218 3700
Tuttu nestemäinen monivitamiinivalmiste jo vuodesta 1933.
Koko perheen Sana-sol -vitamiinit apteekeista, päivittäistavarakaupoista ja terveystuotteita myyvistä pisteistä. Lisätietoa: www.sanasol.fi
Kaipaatko apua ummetukseen?
Jos vatsa ei toimi säännöllisesti, olo saattaa tuntua tukalalta ja vaisulta. Vatsaa kivistää ja turvottaa. Onneksi vaivaan on saatavilla apua. Laxoberon-kapselit vaikuttavat yön aikana tuodakseen hellän ja tehokkaan avun ummetukseen aamulla. Laxoberon hellä helpotus ummetukseen. Laxoberon vaikuttaa paikallisesti pehmentämällä ulostemassaa ja aktivoimalla suolen toimintaa. Kapselit otetaan illalla, jotta vatsa toimisi aamulla sille luonnolliseen aikaan. Vaikutus alkaa yleensä noin 9 tunnin kuluttua. Laxoberon on laktoositon, eikä se aiheuta ilmavaivoja. Voiko ummetusta ehkäistä? Ummetus voi johtua monista erilaisista, normaaliin elämänmenoon liittyvistä syistä. Stressi, istumatyö, epäsäännöllinen ruokailu, liikunnan puute ja liian vähäinen kuitujen saanti ovat tavallisia ummetuksen aiheuttajia. Jos vuorokausirytmi vaihtelee, saattaa vatsa vastata ummetuksella. On myös tärkeää, että vessaan menee silloin, kun siihen tuntee tarvetta. Ummetuksen ehkäiseminen on osa terveellistä elämää: monipuolinen ruokavalio, säännöllinen vuorokausirytmi ja päivittäinen liikunta auttavat suolta toimimaan normaalisti. Tilapäinen ummetus on tavallista ja hoidettavissa. Noin 1,6 miljoonaa suomalaista kärsii ummetuksesta joskus, lähes 300 000 viikoittain*. Naisilla ummetus on tavallisempi vaiva kuin miehillä. Laxoberon tuo apua tilapäiseen ummetukseen. Hankalan tai pitkään jatkuvan ummetuksen hoidossa kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Laxoberon on saatavana apteekeista, ilman reseptiä. Lisää tietoa Laxoberonista ja ummetuksesta osoitteessa www.laxoberon.fi
UUDET PAKKAUKSET! MYÖS TIPPOINA!
Hellä helpotus ummetukseen
Yli viikon jatkuvassa käytössä ja alle 12-vuotiaille lääkärin ohjeen mukaan. Ummetuksen pitkittyessä tulee sen syy selvittää. Tutustu pakkausselosteeseen. Natriumpikosulfaatti. * OTC-tracking, Taloustutkimus Oy 2007
Kerro, mikä oli mielestäsi tämän lehden paras juttu, ja kirjoita vastauksesi oheiseen kuponkiin tai postikorttiin. Kerro myös, onko mielessäsi jokin aihe, jota haluaisit Terveydeksi!-lehden käsittelevän.
Paras juttu?
> Lu K I J a K I L pa I Lu
Voit vastata myös netissä osoitteessa www.terveydeksi.fi.
Lähetä vastauksesi 19.4.2010 mennessä osoitteella: Terveydeksi!-lehti, pharmapress Oy, pieni Roobertinkatu 14 C, 00120 Helsinki Vastanneiden kesken arvotaan kuusi (6) Sebamed-tuotepakettia. Pakettiin sisältyy: · Olive Face & Body Wash pumppupullo 400 ml · Hoitava pesuneste 200 ml · Everyday Shampoo 200 ml · Hiustenhoitoaine 200 ml · Clear Face antibakteerinen puhdistusvaahto 150 ml · Clear Face Hoitogeeli 50 ml · Hoitava Kosteusemulsio 200 ml · Hand+Nail Käsivoide 75 ml Onnittelut voittajalle! Viime numeron lukijakilpailun arvonnassa Laila Södergård Hämeenlinnasta voitti 2 vuorokauden kylpyläloman Rantasipikylpylässä. Kiitos kaikille osallistujille runsaasta palautteesta ja juttuideoista! Terveen ihon lievästi hapan suojakerros torjuu bakteereja, sieniä ja ympäristön tuomia rasituksia. Hellävaraisesti hoitavan Sebamedin pH on sama kuin terveen ihon eli 5,5. Sebamed on kehitetty yhteistyössä ihotautilääkäreiden kanssa. Kunkin tuotepaketin arvo on noin 73 euroa.
Kirjoita vastauksesi www.terveydeksi.fi-sivulle, alla olevaan kuponkiin tai postikorttiin ja lähetä 19.4.2010 mennessä.
Tämän lehden paras juttu oli
1/2010
KIRJEMERKKI
Haluaisin Terveydeksi!-lehden käsittelevän
Nimi Osoite
Terveydeksi! PharmaPress Oy Pieni Roobertinkatu 14 C 00120 HELSINKI
> Lasten nurkka
Mikä on Suomen pakkasennätys vuodelta
?
Mutta nyt kevät kolkutteleekin jo lempeästi ovella.
Nallekin on viimein herännyt talvitorkuiltaan ja nauttii keväisestä auringonpaisteesta. Löydätkö kuvista eroavaisuutta?
Aloita nuolien kohdalta ja etsi viereisestä pysty- tai vaakasuoraan sijoittuvasta ruudusta seuraavaksi suurempi numero ( , , jne.)
9 31
7 2 11
8 43 11 3 6 4 6 1 43 8 2 3 12 55 9 1 7 7 88 17
>>
58 43 77 3 75 3 1 6
1 4
5 99 9 24 5 5 33 15 4 26 3 7
5 68 1 20
8 75 13 12 11 10 9 2 15 3
1 82 91 4 14 18 0 22 74 4 5 61 1 75 34 6 16 25 3 59 3 6
13 95 4 9 6
5 25 66 4 83 3 12 29 7
17 18 19 31 21 88 5 34 5 32 21 22 23
33 41 25 20 4 56
Laastari on hukassa! Se on kadonnut jonnekin lehden sivulle löydätkö sen? Kirjoita sivunumero
postikorttiin ja lähetä vastauksesi, nimesi ja osoitteesi . . mennessä osoitteella Terveydeksi!lehti/Lasten nurkka, PharmaPress Oy, Pieni Roobertinkatu C, Helsinki. Laastarin löytäneiden kesken arvomme viisi Hippa!-kirjaa, jossa neuvotaan hauskinta sisä- ja ulkoleikkiä.
Onnea! Viime Lasten Nurkan laastarin etsinnässä Matka kehoon -tietokonepelin voitti Liisa Nordvall Raumalta. Laastari löytyi sivulta .
TEHOKOSTEUTTA IHOLLE!
1/2010
Decubal Face Vital
Ravitseva kasvovoide kuivalle ja vaativalle iholle
Decubal Clinic Cream
Pitkävaikutteisesti kosteuttava perusvoide koko perheen ihonhoitoon
VAIN APTEEKEISTA.
Klovinpellontie 3, 02180 Espoo Puh (09) 348 233, Fax (09) 348 23 200 www.actavis.fi, www.decubal.fi
Decubal 200x125_1-2010.indd 1
1/28/10 12:20 PM
> R I S T I K O N R AT K A I S U
M E R K A T S A T I N A U R H A K A R A I K U T S A A A L I S P I T A I S T I T E E L E K I P A T L I S A O I P I T T N I A L A I N A L A K E R T A I N T O S R A V E L S T U U A K U K K A I S U S T I U A S M T A T A N A T A I N A A J I L I U L T A N O I A M K O V A V A T A A S A T A M A N A L A L R A S V K E L E E A T E L K O I L L A T A A M A T T R I A S
> L A S T E N N U R K A N R AT K A I S U T
Suomen virallinen pakkasennätys on mitattu tammikuun lopulla Kittilän Pokan kylässä. Pakkasta oli tuolloin , °C.
9 31 7 2 11 8 43 11 3 6 4 6 1 3 9 1 7 7 88 17 8 12 2
>>
58 43 77 3 75 3 1 6
1 4
5 99 9 24 5 43 5 33 15 4 26 3 7
5 68 1 20
8 75 13 12 11 10 9 55 2 15 3
1 82 91 4 14 18 0 22 74 4 5 61 1 75 34 6 16 25 3 59 3 6
13 95 4 9 6
5 25 66 4 83 3 12 29 7
P A K K A S S Ä Ä L L Ä K
A M I A A U K I A L V I
17 18 19 31 21 88 5 34 5 32 21 22 23
33 41 25 20 4 56
A R K P A A A S L A U L T O
T E O T A T L A S
Kuvien erot: · auringon säde on lyhyempi · pilven muoto · puun lehti · yksi lisäraita pyjamassa · ja viiva vedessä Hauskaa kevättä!
Dermatologista ihonhoitoa. Made in Switzerland.
uudet tuotteet
Apua laktoosivaivoihin
Maitosokerin eli laktoosin imeytymishäiriö aiheuttaa vatsa- ja suolisto-oireita, kuten vatsakipua, ilmavaivoja, turvotusta ja ripulia. Idoformlaktaasientsyymivalmiste pilkkoo maitosokerin helposti imeytyvään muotoon. n 30 kpl 1012 euroa, 100 kpl 2324 euroa.
Punoittavalle iholle
Avene Anti-redness Cleansing Milky Fluid on punoitusta rauhoittava mieto ja hellävarainen puhdistusemulsio couperosaiholle. Poistaa iholta meikin ja epäpuhtaudet ja jättää ihon pehmeäksi. n 300 ml 2327 euroa.
Kaksi vitamiinilisää
Sitruunanmakuinen Sana-sol Kalsium + D-vitamiini täydentää kalsiumin ja D-vitamiinin saantia erityisesti henkilöillä, jotka syövät niukasti maitovalmisteita tai kalaa. Appelsiininmakuinen Sana-sol C-vitamiini on tarkoitettu täydentämään C-vitamiinin saantia. n Kalsium + D-vitamiini 70 tablettia noin 78 euroa ja C-vitamiini noin 67 euroa.
Vitamiini ja maitohappobakteeri Kosteuttava päivä- ja yövoide
Bella 30+ -voiteiden teho perustuu ravitsevaan ja hoitavaan A-vitamiinivoidepohjaan. Päivävoiteen sisältämä B3-vitamiini kosteuttaa ihoa vähentämällä veden haihtumista sekä lisää keramidien, kolesterolin ja vapaiden rasvahappojen määrää ihossa. Yövoiteen hyaluronihappo sitoo kosteutta ihoon. n 75 ml 1314 euroa. Tuotetiedot valmistajilta Gefilus-tipat +D3 on D-vitamiinitippa, jossa on mukana Lactobacillus rhamnosus -maitohappobakteeri vastustuskyvyn ja vatsan hyvinvoinnin lisäämiseksi. Vuorokausiannos (5 tippaa) sisältää 10 mikrogrammaa D3-vitamiinia sekä 5 miljardia Lactobacillus rhamnosus -bakteeria. n 7,5 ml 1821 euroa.
Terveydeksi! 1 | 2010 57
>> KYSY LÄÄKKEISTÄ, ITSEHOIDOSTA JA APTEEKKITOIMINNASTA
Apteekkari vastaa
Kipulääkettä allergiselle
Olen astmaatikko ja vähitellen allergisoitunut asetosalisylaateille, ibuprofeenille ja ketoprofeenille. Viime keväänä sain allergisen ihoreaktion myös parasetamolista, joka oli ainoa käyttämäni särkylääke. Sain lääkäriltä Tramal-reseptin. Tarvitsen harvoin särkylääkettä, joten Tramal tuntuu turhan järeältä, ja hankalaa on myös reseptin uusiminen. Olisiko käsikauppalääkkeissä mitään minulle sopivaa? Olen myös allerginen penisilliinille. Lääkkeistä saamani allergiset reaktiot ovat joko ihoreaktioita, nivelturvotusta, hengenahdistusta tai kaikkia näitä. Olen -vuotias, astmaa lukuunottamatta terve nainen. On viisasta olla varovainen, kun olette saanut hengenahdistusta allergisista reaktioista. Kipulääkkeitä on monenlaisia, mutta itsehoitolääkkeiden valikoima on niin suppea, ettei niistä ole Teille apua. Kylmägeelit olisivat ehkä ainoa vaihtoehto esimerkiksi nivelkipuihin. Niitäkin käytettäessä saattaa herkistyä valmisteiden eteerisille öljyille. Pidän Tramalia hyvänä lääkkeenä. Annosta säätämällä siitä saa niin miedon tai vahvan kuin tarvitaan. Uskon, että reseptikäytännötkin ratkeavat neuvottelemalla. Mieleeni tulevat myös lihaksia rentouttavat valmisteet, jotka auttavat esimerkiksi niska- ja selkäkipuihin. Joissakin kiputiloissa puuduttavista valmisteista on apua. Ehdotan, että palaatte lääkärinne luokse. Kun tietää, millaiseen kipuun lääkettä tarvitaan, uskon, että valmistekin löytyy.
Lähetä kysymyksesi Terveydeksi!-lehteen osoitteella Pieni Roobertinkatu C, Helsinki, faksilla numeroon ( ) tai netin kautta osoitteessa www.terveydeksi.fi. Kysymyksiin on liitettävä kirjoittajan nimi ja yhteystiedot. Ne jäävät ainoastaan toimituksen tietoon.
Apteekkari Merja Aaltonen Heinolan Keskusapteekista vastaa lukijoiden kysymyksiin.
Korvataanko vanheneva lääke?
Hain apteekista kesäkuussa reseptillä Orudis-geeliä, joka vanheni nyt vuoden vaihteessa. Geeliä oli vielä jäljellä ja menin apteekkiin pyytämään hyvitystä. Sitä ei annettu. Onko apteekilla korvausvelvollisuutta tällaisessa tilanteessa? Tällaiset tilanteet ovat aina harmittavia molemmille osapuolille. Apteekissa tarkastetaan, että reseptissä olevan lääkkeen kestoaika on niin pitkä, että se riittää niin kauan kuin lääkäri on määrännyt lääkettä käytettäväksi. Tablettien suhteen tilanne on aika yksinkertainen. Jos ohjeena on yksi tabletti päivässä, riittää sadan tabletin purkki sadaksi päiväksi. Kestoaikaa pitää siis olla reilut kolme kuukautta. Usein lääkkeiden, varsinkin tablettien, kestoajat ovat vuosia, joten ongelmia ei yleensä synny. Jos taas apteekki olisi vahingossa toimittanut pakkauksen, jonka annostelu on kolme kuukautta, mutta lääke vanhenee kuukaudessa, vaihdetaan pakkaus pidempikestoiseen maksutta. Geeliä käytettäessä annos vaihtelee. Esimerkiksi Orudis , % geeliä levitetään ki-
peytyneen kohdan iholle kertaa päivässä. Suurin suositeltava annos on grammaa vuorokaudessa ( , g vastaa noin cm geeliä). Levitettävän geelin määrä riippuu kipeytyneen alueen laajuudesta. Suurin Orudis-pakkaus on gramman suuruinen, eli maksimiannoksella se riittää kahdeksaksi päiväksi. Puolta pienempi annos on aika yleinen eli päivän käyttöä vastaava määrä. Silloin yli puolen vuoden käyttöaika on mielestäni vähintäänkin riittävä.
Onko reseptilääke haettava itse?
Sairastuimme koko perhe pahaan mahatautiin, oksentelua ja muuta. Menimme lääkäriin ja saimme lääkereseptit. Kyllä oli vaikea olla ja hakea sitten vielä lääkkeitä. Saisiko joku muu hakea toisen lääkkeet? Ilman muuta lääkkeet saa hakea joku muukin henkilö kuin potilas. On monia elämäntilanteita tai esimerkiksi liikuntakykyyn vaikuttavia sairauksia, joiden takia potilas itse ei pääse apteekkiin. Lääkkeen hakijalle kannattaa antaa Kelakortti mukaan. Sillä saa kela-korvauksen, ja se osoittaa farmaseutille, että lääkkeen hakija on potilaan asialla. Lääkkeen hakeminen henkilökohtaisesti silloin, kun se on mahdollista, on suositeltavaa. Lääkkeiden käytössä tarvitaan monenlaista tietoa ja on aina hyödyllisintä keskustella itse farmaseutin tai proviisorin kanssa. He kertovat mielellään, mitä juuri kyseessä olevasta lääkkeestä pitää tietää.
Pelkään osteoporoosilääkkeen haittoja
Olen -vuotias nainen. Kysymykseni koskee osteoporoosilääkitystä. Olen syönyt Alendronat Sandoz mg -lääkettä , vuotta. Lääke otetaan kerran viikossa. Näistä lääkkeistä on ollut julkisuudessa puhetta, että ne aiheuttavat luustoon murtumavaaraa, kun jousto jää luusta pois. Voiko lääkkeen jättää itse pois käytöstä ja mitkä ovat seuraukset, jos jättää? En saanut yhteyttä lääkäriini, joka nämä määräsi. Olen tuntenut leuassani outoa tunnetta. Sekin pelästytti, koska olin kuullut kuolion vaarasta. Onko olemassa korvaavaa lääkettä, jossa ei ole näitä haittatekijöitä? Moni asia askarruttaa mieltänne. Koska lääkehaitoista tiedotetaan paljon enemmän kuin hyödyistä, päätyy moni ajattelemaan kanssanne samansuuntaisesti. Lääkehoidon hyödyt unohtuvat eikä huomaa, että tilanne saattaisi olla paljon huonompi, jos sairaus vain etenisi ilman hoitoa. Osteoporoosi on sairaus, jossa alentunut luun lujuus altistaa luun murtumille. Luun lujuus kuvastaa luun tiheyttä ja laatua. Tapahtunut murtuma viittaa huonoon luun laatuun. Useimmin murtuvat reisiluun yläosa, ranne ja selkänikamat. Osteoporoosi todetaan luuntiheysmittauksella. Osteoporootikkoja on arvioitu Suo-
messa olevan . Lääkkeet vahvistavat haurasta luustoa ja ehkäisevät todennäköisiä tulevia murtumia ja kipuja. Lääkehoidon hyöty on siis selvä. Luu on elävää kudosta. Se hajoaa ja rakentuu koko ajan. Samalla elimistö korjaa muun muassa luun mikrovaurioita. Luun hajoamista (ja samalla rakentumista) estävä alendronaattilääkehoito vahvistaa luustoa ja korjaa osteoporoosia. Lääkkeen teho havaitaan esimerkiksi säännöllisissä luun tiheysmittauksissa. Joskus kuitenkin eläinkokeissa on havait-
tu luun mikrovaurioiden lisääntymistä, ja periaatteessa näiden seurauksena luunmurtumien mahdollisuus saattaisi lisääntyä. Tätä harvinaista ilmiötä ja sen merkitystä ei vielä tunneta riittävän tarkasti. Valtaosalla ihmisistä lääkehoito sujuu hyvin. Leukaluun osteonekroosi on toinen harvinainen alendronaatin haitta. Sitä on havaittu erityisesti osteoporoosia sairastavilla syöpäpotilailla. Oireita ovat ikenien kipu ja turvotus, leuan tunnottomuus, paineoireet ja luun paljastuminen ja krooninen nuha. Hampaanpoisto ja ienten sairaudet altistavat sille. >>
Duphalac on tehokas hoito ummetukseen
Duphalac sisältää laktuloosia, joka helpottaa ummetusta ja vaikuttaa myönteisesti suoliston bakteerikantaan. Duphalac jauhe on pakattu käteviin annospusseihin, jotka voi ottaa mukaan minne vain. Makeahkon jauheen voi sekoittaa kahvin, teen tai aamupuuron joukkoon.
Duphalac jauhe tai oraaliliuos. Apteekista ilman reseptiä.
Vaikuttava aine: laktuloosi. Tutustu pakkauksen ohjeisiin.
>> KYSY LÄÄKKEISTÄ, ITSEHOIDOSTA JA APTEEKKI TOIMINNASTA
Apteekkari vastaa
>> Arvioidaan, että haitat ovat mahdollisia korkeintaan yhdellä kymmenestä tuhannesta. Silti niiden välttämiseksi hoidon keskeyttämistä suositellaan harkittavaksi viiden vuoden kuluttua hoidon aloituksesta. Lääkityksen lopettamista tukee, jos potilaalla ei ole ollut murtumia ja osteoporoosi on hoidon myötä korjautunut edes osittain. Toisaalta ainakin alendronaatista tiedetään, että viiden vuoden käytöllä on hyviä vaikutuksia vielä seuraavien viiden vuoden ajan. Lääkkeen käyttöä ei tule lopettaa itse. Lääkärin kanssa keskustellen voisitte sopia asiasta ja tarvittaessa luun tiheyden seuraamisesta mittauksin. Tavoitteenahan on sairauden mahdollisimman hyvä hoito. mikrogrammaa vuorokaudessa. Suurin suositeltava päiväsaanti on mikrogrammaa. Yliannoksina D-vitamiini kertyy elimistöön ja aiheuttaa myrkytysoireina muun muassa pahoinvointia, päänsärkyä ja ripulia. Pitkään jatkuessaan yliannostelu saattaa aiheuttaa D-vitamiinimyrkytyksen, jossa munuaisten toiminta heikkenee.
Koiran jalkahiki
Minusta tuntuu, että meidän koiran tassut vähän tuoksahtavat jalkahieltä. Voiko koirilla olla jalkahikeä ja pitäisikö sille tehdä jotain? Koira ja sen tassut ovat myös aika karvaiset. Onko koirille omaa deodoranttia? Läähättäminen on koiran tapa viilentää liian kuumaa oloaan. Toisaalta ainoa paikka, josta koira hikoilee, on juuri tassuista päkiöiden välistä. Normaali pesu kuratilanteen mukaan riittää koiran jalkahien hoidoksi. Tassut kannattaa muutenkin pestä huolellisesti ja puhdistaa varpaiden ja päkiöiden välit hyvin, sillä karvoihin takertuva lika takkuunnuttaa karvat ja voi altistaa ihottumille. Pesun jälkeen suosittelen karvojen leikkaamista varpaiden ja päkiöiden välistä. Iho säilyy terveempänä ja kun ei ole karvoja mihin hiki voisi tarttua, hien hajukaan ei häiritse. Koirille ei ole deodoranttia. Mahtaisivatko ne pitää siitä? Vai pitäisivätkö niin paljon, että nuolisivat pois?
Alumiinitonta deodoranttia
Olen huomannut, että deodorantit sisältävät alumiinia. Alumiini kai aiheuttaa syöpää? Ostin Vivida-mineraalikivistickin, ja sekin sisältää alumiinia. Ei taida löytyä montaa alumiinitonta deodoranttia? Alumiinia sisältäviä antiperspirantteja on enemmän kuin deodorantteja, kuten olette todennut. Sen sijaan deodoranttien ei pitäisi sisältää alumiinisuoloja, ainoastaan tuoksuja sekä bakteereja tappavia aineita. Ostoksenne taitaa olla poikkeus sääntöön. Apteekeissa esimerkiksi Sebamed-sarjassa ja joissakin kosmetiikkasarjoissa on alumiinittomia deodorantteja. Antiperspiranttien sisältämän alumiinin syöpää aiheuttavalle vaikutukselle ei ole tieteellistä pohjaa. Yleensäkin monet tekijät vaikuttavat siihen, että ihminen saa syövän. Alumiinisuolat antiperspirantissa tukkivat hikirauhaset muodostamalla geelimäisen tulpan, joka sisältää alumiini-ioneja, proteiineja ja kuolleita soluja. Hikoilu vähenee. Elimistön kannalta sillä, että jokunen hikirauhanen tilapäisesti tukitaan, ei ole merkitystä.
Vauvan D-vitamiini
Eivätkö Suomen D-vitamiinisuositukset ole jälkeenjääneitä? Olen nyt ottanut mikrogrammaa vuorokaudessa ja mieheni käyttää mikrogrammaa. Puolivuotiaalle vauvallemme olen antanut vain mikrogrammaa. Riittääköhän se? D-vitamiinin käyttö varsinkin talviaikaan on hyödyllistä, koska saamme sitä ravinnosta liian vähän. Toisaalta liian suuret annokset ovat haitallisia. Tutkimuksissa havaitut hyvät vaikutukset on saavutettu sopivalla annoksella. Suomalaisissa saantisuosituksissa vauvan annos on mikrogrammaa päivässä kolmeen ikävuoteen saakka. En suosittele sen ylittämistä. Aikuisten saantisuositus on , mikrogrammaa, osteoporoosiriskiryhmässä
"Olen oikeasti energisempi kuin ennen. Minulle BioQinon Q10 on ollut kuin energiashotti - ihonikin on hyötynyt ubikinonista."
Luonnollinen tapa pysyä nuorekkaana
· Bio-Qinon Q10 on alkuperäinen ubikinonivalmiste. · Bio-Qinon Q10 auttaa palauttamaan iän myötä menetettyä energiaa. · Bio-Qinon Q10 on parhaiten dokumentoitu, yli 80 julkaistua tieteellistä tutkimusta. · Bio-Qinon Q10 on kansainvälisen ubikinonitutkijoiden järjestön virallinen vertailuvalmiste, johon muita verrataan.
Johanna Raunio tietää energisyytensä lähteen:
Bio-Qinonista saan valtavasti energiaa
FI_Q10_Ad_case_Johanna_0110
Teen usein pitkää päivää kovilla tehoilla ja haluan antaa yleisölle 110 % itsestäni. Se on mahdollista, kun minulla on Bio-Qinon. Näin toteaa rauhallisesti hymyilevä Johanna Raunio, joka on käyttänyt Bio-Qinonia jo vuosien ajan. Tämän tuotteen ansiosta minulla on energiaa. Hämmästyttävä ero syntyi, kun
vaihdoin 30 mg kapseleista vahvoihin 100 mg kapseleihin. Yhtäkkiä puhtia löytyi paljon enemmän. Johannan mielestä on erityisen tärkeää, että Bio-Qinonin Q10:n ubikinoni on elimistön oma aine, toisin kuin vaikka kahvi tai ginseng. Minun tarvitsee vain pitää huolta, että soluni saavat sitä riittävästi eron huomaa selvästi.
· · Bio-Qinon Q10 Gold 100 mg Bio-Qinon Q10 30 mg
Rajatorpantie 41 C, 01640 Vantaa, Puh. (09) 8520 2218, www.pharmanord.fi
För din hälsa!
APOTEKENS KUNDTIDNING / >> W W W.TERVE YDEKSI.FI
MILDA TVÄTT PRODUKTER VÅRDAR HUD OCH HÅR
Hur behandla
barns feber?
TOPPKOCKEN HENRI ALÉN I
smakernas
värld
När mätte du sist ditt blodtryck?
Tag med hem gratis!
Medicin hjälper vid allergi
Det elektroniska receptet tas i bruk
LEDAREN
1.3.2010
Har Du någonsin funderat på
hur mycket som ingår i farmaceutens eller provisorns arbete när Du blir betjänad på Ditt närapotek? Samtidigt som de tittar på receptet och FPA-kortet och diskuterar med Dig går de i tankarna igenom en mängd direktiv och bestämmelser. På basen av dem måste de besluta vilka läkemedel, hur mycket av dem och med vilken FPA-ersättning de kan expediera. Dessutom kontrollerar de noggrant att uppgifterna på receptet är rätta. Det är de inte alltid.
En undersökning som utfördes av Apotekareförbundet år 2008 vi-
sade att 1,3 procent av alla recept innehöll oklarheter eller fel. Det här betyder att man på apoteken utreder 600 000 sådana recept per år. En del av dem skulle utan apotekets utredningar kunna orsaka allvarlig skada i samband med medicineringen. Den lilla stund experten som betjänar Dig på apoteket använder till att granska receptet, och som kanske ibland i brådskan känns onödigt lång, har stor betydelse för Din hälsa. När farmaceuten eller provisorn klargjort de här frågorna, är han eller hon färdig att erbjuda sin expertis för att försäkra sig om att Du som använder medicinen får all information som behövs för att kunna använda den tryggt och effektivt. Detsamma gäller om Du behöver råd angående behov, val och användning av egenvårdsmediciner.
Arbetet som utförs av experterna på apoteken är alltså inte rik-
5
Kryddor lockar fram matens delikata smaker och ofta har de dessutom positiv inverkan på hälsan.
Kryddor för glädje och hälsa
8 Rent välbefinnande 10 behöver Febriga barn
Huden och håret borde inte tvättas med alltför starka tvättmedel. De torkar ut och irriterar huden.
tigt så enkelt som det kanske ibland verkar. Varje betjäningstillfälle baserar sig på gedigen läkemedelskunskap och ansvar för kundens trygghet. Nästa gång Du besöker apoteket kanske Du ser ur lite ny synvinkel på det farmaceuten eller provisorn gör vid betjäningstillfället.
dricka och vila
Feber hos barn är vanligen ett ofarligt besvär. Oftast beror den på flunsa orsakad av virus.
Tiina Kuosa | chefredaktör, provisor
Tillförlitlig information om hälsa, behandling och förebyggande av sjukdomar, om läkemedel och om hur man använder dem rätt samt om apotekstjänster.
Utgivare PharmaPress Ab, Lilla Robertsgatan Helsingfors Chefredaktör Tiina Kuosa, tel. ( )
C,
Redaktion Yhtyneet Kuvalehdet Oy / Kynämies, Repslagaregatan a D, Helsingfors, tel. ( ) , fax ( ) Annonsförsäljning Infoteam Ab, Mannerheimvägen A , Helsingfors, tel. ( ) , infoteam@infoteam.fi Tryckeri Helprint Oy, Mikkeli Upplaga minst ex , milj. läsare (KMT Lukija ) ISSN Årgång , utkommer gånger per år
|
För din hälsa!
e tempore...
A
Medicin hjälper vid allergi
llergi- och Astmaförbundet påminner om att den som är lindrigt allergisk vanligtvis klarar sig igenom pollenperioden med hjälp av självmedicinering. På apoteket får man utan recept ska a olika allergimediciner: tabletter, ögondroppar och nässpray. Som läkemedel används antihistaminer, kromoglikater och kortikosteroider. På apoteket ger man råd om val och användning av dem. Den preventiva medicineringen lönar det sig att påbörja veckor före pollenperioden börjar. Nässprayen kräver flera dagars användning före den ger full e ekt. Om symptomen inte lugnar ner sig genom självmedicinering, är det skäl att söka hjälp hos en läkare. På försommaren orsakas symptomen av lövträd, vid högsommaren av gräsväxter och på sensommaren av gråbo. Pollen från björk och gräs är de vanligaste allergiframkallarna. Luften innehåller minst pollen på morgonen, kvällen och vid fuktigt väder och mest vid soligt och blåsigt väder. Allergener från björk och gräs ökar mångfalt när det börjar regna och speciellt vid häftigt åskväder. Om våren kan pollenperiodens början variera flera veckor beroende på väderleken. När temperaturen är över noll grader, kan pollenperioden börja. De sydliga luftströmmarna kan ibland redan i januari-februari till Sydfinland hämta med sig pollenmängder som orsakar symptom. IS Ytterligare information: www.allergia.fi. Förbundets information svarar på numret (må, ti, ons och fr kl. , to kl. , pris , euro/min+lna).
SAMMANSTÄLLT AV Ilpo Salonen
D
Det elektroniska receptet tas äntligen i bruk
en länge förberedda elektroniska reformen inom hälsovården börjar förverkligas i år. Så kallade eRecept, eArkiv och eBese testas nu i praktiken. Det elektroniska receptet eller eReceptet tas i början av året i användning vid hälsostationerna i Kotka och Åbo. Patienterna kan då börja titta på sina egna medicineringsuppgifter via eBese, berättar utvecklingschef Anne Kallio på social- och hälsovårdsministeriet. Det riksomfattande patientregistret, eArkivet, testas i sin tur på hösten vid hälsostationen i Kuopio och i Östra Savolax hälsovårdsdistrikt. Det elektroniska receptet ger stor nytta: den vårdande läkaren och apoteket som distribuerar medicinen har hela tiden exakta uppgifter om patientens medicinering. Detta förbättrar patientsäkerheten, eftersom patienten inte mera i misstag kan få läkemedel, vilka kunde ha en skadlig samverkan. När patienten besöker läkaren, skickar läkaren ett elektroniskt recept till Receptcentralen, som FPA underhåller, och varifrån apoteket hämtar det då patienten kommer för att köpa medicinen. Apoteket skickar också leveransuppgifterna till Receptcentralen.Om patienten inte önskar ett elektroniskt recept, kan han få det i traditionell pappersform. En av fördelarna är, att patienten med hjälp av eBese när som helst kan kontrollera sina medicinerings- och patientuppgifter via nätet. Samma uppgifter syns överallt inom hälsovården via eArkivet, om patienten så önskar. Ministeriet delar ut aktuell information om reformens olika faser och lyssnar till erfarenheterna från användare. Detta är inte bara ett projekt, utan meningen är att bestående förändra hela informationshanteringen inom hälsovården till elektronisk form, betonar Kallio. IS Ytterligare information: www.kanta.fi
M
När mätte du sist ditt blodtryck?
an beräknar att ungefär varannan finländare lider av högt blodtryck utan att veta om det. För att sänka blodtrycket räcker det i lindriga fall med att revidera levnadsvanorna, i synnerhet att minska på saltet i maten. Finländarnas saltintag har också minskat. Blodtrycksförhöjande är dessutom övervikt, överdriven alkoholkonsumtion, rökning och användning av lakritsprodukter, nämner specialist i inre medicin och all-
män medicin Tuula Tikkanen vid Dals sjukhus i Helsingfors. Blodtrycket anses vara normalt om det är under / mmHg, men ett idealvärde är under / mmHg. Ett långvarigt högt blodtryck kan skada artärer och orsaka artärstelhet. Detta i sin tur kan förorsaka slaganfall (stroke) eller hjärtinfarkt. Också under pågående läkemedelsbehandling har goda levnadsvanor en stor inverkan: det krävs mindre mediciner och deras effekt är bättre. Om man minskar ett överdrivet saltintag, ökar på motionen och får övervikten ner, kan man troligen minska på blodtrycksmedicineringen. IS
För din hälsa!
|
text ILPO SALONEN | bilder PEKKA HOLMSTRÖM Sakkunniga docent YvONNE HOLM, lektor vid Helsingfors universitets farmaceutiska fakultet och ANu HOPIA, forskningsprofessor i livsmedelsutveckling vid Åbo universitets utvecklingscentrum för funktionella livsmedel
Kryddor
F
örr fanns det en enda krydda i närbutikens österländska kryddsortiment, mild curry. I dag butikernas hyllor överflödar av delikata pastor, pulver och såser från hela världen. Genom resor har allt fler finländare blivit bekanta med exotiska kryddor. Docent Yvonne Holm vid Helsingfors universitet berättar att kryddor ofta fungerar som konserveringsmedel. Många välkända kryddor innehåller hälsosamma eteriska oljor som dödar bakterier och andra sjukdomsalstrare. Sådana är till exempel rosmarin, salvia, oregano, timjan, nejlika, kardemumma, ingefära, gurkmeja, anis och fänkolsfrö. Enligt ett segt rykte används chili i vissa länder för att dölja smaken i förskämd eller gammal mat. Holm undrar var det ryktet fått sin början. Hundratals eller tusentals år gamla mattraditioner kan inte basera sig på användning av förskämda råvaror, menar hon.
Kryddor lockar fram matens delikata smaker och ofta har de dessutom positiv inverkan på hälsan. Finländarna är nu djärvare än någonsin när det gäller att använda kryddor mångsidigt.
för glädje och hälsa
Verkningarna är i allmänhet milda men skönjbara. Till exempel salvia, som används i kötträtter, kan sänka blodsockret och den har också konstaterats höja humöret och lindra stress. Den har till och med provats i behandling av Alzheimers sjukdom. Salvia används i mun- och gurgelvatten och vid sårbehandling. Citronmeliss lugnar hjärtat och magen, rosmarin hjälper ofta mot matsmältnings- och luftbesvär och främjar matsmältningen och blodcirkulationen. Ingefära används för att lindra åksjuka och mot ledbesvär, ibland också mot migrän. "Tandläkarlukten", som är bekant åtminstone för äldre läsare, kommer från extrakt av kryddnejlika. Det är ett effektivt desinfektions- och bedövningsämne, säger Holm. En del kryddor är så starka att det lönar sig att vara måttlig vid användningen av dem. I kanel finns en förening som heter kumarin och som i stora doser och vid långvarig användning kan orsaka leverbesvär. Vid normalt kryddbruk överskrids de trygga gränserna inte lätt och förgiftningar som äventyrar hälsan är ytterst ovanliga, säger hon lugnande. Nu och då har man i nyheterna varnat för muskotnöt: om man äter flera gram av det på en gång kan följden bli hallucinationer och kräkningar och man kan må illa i flera dagar. Muskotnöt kan också skada njurarna. Det är klart att man kan bli sjuk av nästan vilket födoämne som helst om man äter för mycket av det. Men kryddor kan man inte i misstag äta så mycket av att de skulle bli till skada, påpekar Holm. >>
Tradition och forskning Kunskaperna om kryddors inverkan på hälsan baserar sig ofta på tradition, men i många fall har de kunnat verifieras genom vetenskaplig forskning.
4 1 | 2010 För din hälsa!
Fänkålsfrö
> Något för varje smak
· Fänkålsfrö : en förening som heter anet ol ger fänkål och anis deras friska smak. Fänkålsfrön ka n användas hela eller kros sade. · Stjärnanis: den torkade frukten av ett kinesiskt träd används mycke t i asiatisk matlagning sa mt för att smaksätta te oc h andra drycker. · Kanel: i Finl and används kanel främst i efterrätter. I Asien och krin g Medelhavet sätts den ocks å i annan mat , till exempel i m alet kött. En kanelstång ge r också riset en mustig smak. · Svart-, vit,
Stjärnanis
Kanel
Peppar
genom att plocka bäre n från pepparbusken under olika mognads skeden, förutom rosépe ppar, som är det torkade bäret från ett sydamerikansk t träd. · Kardemum ma: vanlig i bu lla, men ger också en österländsk arom åt ka e och te. En rolig smakupplevel se får man nä r en hel kardem ummakapsel i ris eller anna n mat spricker mellan tänder na med ett krasande. · Gurkmeja: ger currypulver och -pasta de n typiska gula färgen. Gurkm eja har som några andra kr yddor en inflammations hämmande e ekt.
grön- och rosépeppar: få s
Kardemumma
Gurkmeja
För din hälsa!
|
Upphettning gör ingefärans smak mjukare. Chilifrukternas eldighet har utnyttjats vid utvecklingen av smärtmediciner.
domsförebyggande effekt finns inte. Däremot har chili visat sig vara en effektiv smärtmedicin. Man kommer snart att kunna köpa plåster som innehåller den beståndsdel från chilin som orsakar den brännande känslan, capsaicin. Det orsakar först en pirrande känsla och bedövar sedan nervändarna, berättar Yvonne Holm. Stark mat kan hos en del orsaka till och med yrsel och ett slags flyktreaktion i kroppen, som sedan lättar och lämnar efter sig en avslappnad känsla. Chilin kan verka på det sättet ensam eller tillsammans med andra kryddor. Någon skada gör det här knappast, utan det kan tvärtom vara en trevlig del av måltidsupplevelsen, säger Holm glatt.
> Undvik onödigt salt
S
altet hör till de äldsta kryddorna, men på grund av sin blodtryckshöjande e ekt ska man inte använda för mycket av det. Färdig mat innehåller ofta mycket salt och det gör också många kryddblandningar och sojasås. I sojaprodukter, såsom tofu, finns mycket proteiner och isoflavonoider, som är naturens egna östrogener. Sojasås är ett undantag: den har inga hälsosamma beståndsdelar kvar. Därför lönar det sig att använda sådan bara i måttliga mängder för kryddning, påpekar Yvonne Holm. Salt innehåller natrium, som samlar vätska i kroppen. Bland annat därför är det hälsosamt att äta produkter ur växtriket de innehåller kalium, som avlägsnar vätska. Grönsaker, frukter, bär och kryddor innehåller också flavonoider, som eventuellt kan skydda cellerna. Enligt dagens kunskap är de här föreningarna e ektivast då vi får dem i maten och inte ur burk, säger Holm.
Tusentals års historia I flera forskningar har vitlök konstaterats vara bra till exempel för hjärtat och blodkärlen. Fast verkan kan vara liten tycks vitlök åtminstone inte ha några skadeverkningar, om man inte tycker att lukten är en sådan. Vitlökens viktigaste beståndsdel, allicinet, har också antimikrobiell verkan. Vitlök har använts i matlagning i tusentals år. Chili och andra pepparsorter är nuförtiden en väsentlig del av det österländska köket. Så har det inte alltid varit, påminner forskningsprofessor Anu Hopia vid Åbo universitet. Upptäcktsresandena hämtade med sig chilin från den amerikanska kontinenten på 1600-talet. Först då började den sin resa runt jorden och började smälta in också i den asiatiska matkulturen. Chilin blev mycket populär också i många andra länder. Det här är typiskt för kryddor: de sprider sig snabbt över jorden. Människor är nyfikna på nya smaker. Chili orsakar svettning, men någon forskningsinformation om dess eventuella sjuk-
Dyra och sällsynta Anu Hopia tror att den viktigaste orsaken till kryddornas popularitet är deras smak och att deras medicinska verkningar bara kommer som en extra bonus. Människosläktets första försök till kryddning försvinner i historiens dunkel. Människor har använt eld vid matlagningen i hundratusentals år. Rök har antagligen varit den första kryddan. Den är också ett effektivt konserveringsmedel. Många kryddor var förr i tiden dyra och sällsynta och till upptäcktsresandenas viktigaste uppgifter hörde att hitta och skaffa dem. Användning av kryddor var ett tecken på rikedom. Samma recept utvecklades i olika delar av världen. Till exempel i romerska riket användes en fisksås som kallades garum, som var mycket uppskattad. En likadan fisksås med kraftig arom och som också är framställd genom jäsning används i många asiatiska länder. Också den svenska surströmmingen är besläktad med dessa såser, berättar Hopia. Det har också funnits hemlig information om kryddväxter och -örter: präster och helare har varit experter på dem. Många tiotals moderna läkemedel kommer från växtriket, bland annat morfin, ögontrycksmedicinen pilokarpin, hjärtmedicinen digoxin och acetylsalicylsyra, eller mer familjärt: aspirin. Nya föreningar hittas fortfarande. Och det kan ju hända att glädjen över att äta god mat redan i sig är hälsosam, menar Hopia.
|
För din hälsa!
topkocken
enri Alén H
Hur väljer man bästa pepparn för olika maträtter? Svart-, vit- och grönpeppar kommer alla från samma växt. Rosépeppar hör ju inte till pepparsläktet alls egentligen. Själv använder jag svartpeppar i nästan all mat. Problemet med vitpeppar är dess fräna och stickande smak som lätt tar över. Det viktigaste är att pepparn inte mals förrän vid matlagningen. Vad tycker du om färdiga kryddblandningar, som grill-, färs- och pizzakryddor? Det finns en del bra kryddblandningar som är gjorda på råvaror av hög kvalitet. Men största delen av produkterna är som ketchup i pulverform, det vill säga de får all mat att smaka lika. Kilopriset på kryddblandningar är dessutom ofta fruktansvärt, särskilt när den mest förekommande ingrediensen är salt. Om man vill prova på exotiska kryddor, hur kommer man igång? På Internet, i böcker och i tidskrifter finns fantastiska recept och rekommendationer för kryddblandningar och pastor. Man kan till exempel gärna prova på hemgjord curry. Skillnaden mot industriellt framställd är enorm. Dessutom kan man bestämma hur mycket man gör, så det inte samlas överlopps öppnade burkar i kylskåpet. I bra affärer kan man förstås också få råd.
> Ett steg i taget i smakernas värld
Köksmästare Henri Alén, som vi sett på TV, följer vid matlagning principen "mindre kryddor ger mer". Visst är det bra att ta in nya smaker i bekanta maträtter men målet bör vara att framhäva råvarans egen smak, inte dölja den.
A
tt lära sig krydda kräver mycket övning, många försök och ibland misstag. Det lönar sig alltid för kocken att först prova en ny smak i en liten mängd mat, innan han eller hon överraskar både middagsgästerna och sig själv med den. Alltför många smaker lönar det sig inte att blanda. Tänk till exempel på nypotatis, smör och dill. En genialisk kombination, som inte behöver några fler kryddor eller smaker, påminner han. I vilket skede ska kryddorna tillsättas? Det beror helt på kryddorna. Många kryddor behöver fräsas för att riktigt komma till sin rätt. Torra kryddor är ofta sådana, till exempel torkade örter, curry, sa ran och chili. Färska örter kan gärna tillsättas alldeles i slutet. De är som te. Långsamt sjudande ger god smak, men kokande gör dem beska och unkna. Vad borde man åtminstone ha i skåpet förutom salt och peppar? Egentligen kommer man långt med dem. Själv har jag alltid torkad rosmarin, timjan och dragon i skåpet.
För din hälsa!
|
text MATTI VÄLIMÄKI | bilder ISTOCKPHOTO Sakkunnig apotekare Marjo Rajamäki, Björneborgs Centralapotek
Rent välbefinnande A
Huden och håret borde inte tvättas med alltför starka tvättmedel. Lämpliga produkter hittas bäst med hjälp av en fackman på apoteket.
lltför starka tvättmedel torkar ut och irriterar huden. Vid valet av tvättoch rengöringsprodukter borde man därför känna sin egen hud. Bland annat hudens fett- och fukthalt varierar individuellt. Även åldern påverkar hudens egenskaper. Åldrande hud blir tunnare och lider av torka, påminner apotekare Marjo Rajamäki på Björneborgs Centralapotek. Huden behöver också olika slag av rengöring och skydd beroende på årstid och andra omständigheter. På vintern torkar huden mer än på sommaren. Alla hudtyper kan också vara känsliga och allergiska. Problemen med allergisk hud beror vanligen på ämnen som personen är överkänslig mot. På de flesta hudvårds- och rengöringsserier finns därför en fullständig, så kalllad INCI-lista. Där räknas ingredienserna i produkten upp i minskande ordning, alltså med det ämne först som produkten innehåller mest av.
Tvättlösning bättre än tvål Marjo Rajamäki påpekar att till exempel för tvätt av kroppen är apotekens tvättlösningar vanligen ett mångfaldigt bättre alternativ än traditionell tvål. Apoteken säljer i huvudsak tvålfria rengöringsprodukter, med ett pH-värde som är nära hudens, som hjälper huden att bevara sin naturliga, skyddande surhet och sitt fettlager. Personer med normal hud kan använda sådana tvättlösningar för daglig tvätt.
|
För din hälsa!
För dem som har torr hud finns det sedan särskilda tvättlösningar och duscholjor, som innehåller ämnen som binder fukt och mjukar upp huden, såsom växtoljor och pantenol. I motsats till tvättlösningarna som har ett pH nära hudens eget, är vanliga tvålar basiska och löser upp hudens skyddslager. Då kan huden inte skydda sig lika effektivt mot bakterier och mikroorganismer. Huden blir också torr och irriterad. Redan efter en enda tvätt med traditionell tvål eller efter tvätt med bara vatten kan hudens pH stiga betydligt. En frisk hud återfår normal pH-nivå på ett par timmar, men hos småbarn, åldringar och andra med känslig hud tar återhämtningen längre.
> Det finns en lämplig produkt för var och en
För olika hudtyper och situationer finns många olika tvätt- och rengöringsmedel.
· För fet och normal hud Vårdande tvättlösningar för ansiktet och kroppen · För torr hud Tvättbalsam och duscholjor · För känslig, torr och atopisk hud Individuellt valda specialprodukter · För atopiker Lätta och fetare baskrämer även för tvätt · För aknehud Antibakteriella rengöringsskum och djuprengörande ansiktsvatten · För daglig hårtvätt Milda schampon och balsam · För hårbottenproblem Specialschampon och vårdprodukter för hårbottnen
Sparsamt med vatten Huden blir torr inte bara av starka tvättmedel utan också av för mycket vatten. Svalt vatten torkar i allmänhet ut huden mindre än hett. Särskilt tonåringar som trivs i duschen borde minnas att långa heta duschar ofta förvärrar hudproblem. Det är fiffigare att tvätta sig snabbt och använda milda tvättlösningar. För dem som lider av akne finns särskilda effektiva rengöringsprodukter. De bästa rengöringsprodukterna för aknehud är sådana som förstärker hudens naturliga skyddsmekanism. Det här hindrar tilltäppning av talgkörtlarna och förebygger tillväxten av bakterier som orsakar akne. Dessutom är det viktigt att tvättlösningen för aknehud inte torkar ut huden för mycket, eftersom huden ofta ställvis också är torr på ytan. Den som har torr hud kan också använda lätta baskrämer vid hudtvätt. Händer och fötter kan tvättas med fetare baskräm. Baskrämen används på samma sätt som tvål eller tvättlösning. Efter rengöringen smörjer man sedan den ännu fuktiga huden med samma kräm. Särskilt åldringar och barn, som har tunn och känslig hud, kunde säkert ha nytta av att använda mer krämer, funderar Rajamäki.
Baskrämen används på samma sätt som
tvål eller tvättlösning.
Förutom tvättlösningar, baskrämer och vårdande krämer hittar man på apoteket också kosmetikserier som är avsedda för ansiktsvård, som innehåller olika rengöringsprodukter. På apoteket är ansiktsvatten, rengöringsmjölk och -skum och produkter för avlägsnande av smink ofta riktigt förmånliga jämfört med många andra inköpsställen, tipsar Marjo Rajamäki.
är det mot hårbottnens naturliga skyddshinna. En ällande hårbotten kan vara antingen torr eller fet, den kan ha beläggningar och det kan lossna rikligt med hudflagor eller bli problem med kraftig klåda. Även håret kan vara speciellt torrt eller fett. Tvättvanorna bör också påverka valet av schampo: tvättar man håret dagligen bör man välja ett riktigt milt och skonsamt schampo. Alla de här behoven kan tillfredställas på apoteket. I urvalet finns till exempel många tillräckligt milda schampon, mjällschampon som lugnar hårbottnen och balsam som fuktar, reparerar och stärker. Också håret och hårbottnen kan tvättas med baskräm, om hårbottnen är väldigt torr, säger Marjo Rajamäki.
Använd milda schampon Precis som resten av hudens, är också hårbottnens pH lite surt, 5,5. Ju närmare detta schampots pH-värde är, desto mildare
Handdesinfektion effektivt Omsorgsfull tvätt med vatten och tvål räcker vanligen, men om man inte har tillgång till dem kan man använda desinficerande medel. Men det lönar sig inte att använda etanolbaserat handdesinfektionsmedel hela tiden, påpekar Rajamäki. Då man använder handdesinfektionsmedel behöver händerna inte tvättas, om de inte är synbart eller kännbart smutsiga. I så fall används vid tvätten tvål eller tvättlösning som inte innehåller desinficerande ämnen.
För din hälsa! |
text IRMA CAPITEN | bilder ATTE LAKINNORO Sakkunniga apotekare JARI SUMMANEN på Äppelapoteket i Virkby och professor HANNU JALANKO, specialist på barnsjukdomar, Barnkliniken vid HUCS
Feber hos barn är vanligen ett ofarligt besvär. Oftast beror den på flunsa, alltså en luftvägsinfektion orsakad av virus, som också ger andra symtom, såsom snuva, hosta och halsont.
F
DRICKA OCH VILA
eber kan också vara ett tecken på någon annan inflammation, såsom bakterieinfektioner som kräver antibiotika. Andra orsaker är väldigt sällsynta, till exempel reuma eller andra autoimmuna sjukdomar. Det finns ingen allmän regel för när ett febrigt barn ska föras till läkare. Den gamla regeln om feber i tre dagar är inte förnuftig. Beroende på hur barnet mår kan det behöva läkarundersökning redan den första dagen. Å andra sidan kan ett barn med gott allmäntillstånd ha feber i en vecka och ändå oftast bli bra med hemmavård, säger professor Hannu Jalanko, specialist på barnsjukdomar på Barnkliniken vid HUCS. Feber hos barn går oftast om av sig själv. Feber i samband med virussjukdom varar vanligen 36 dagar och under de första dagarna kan den lätt stiga till 3940 grader, vilket i sig inte är farligt för barnet. Alltså är själva temperaturen inte heller något kriterium för att söka sig till läkare.
| För din hälsa!
Febriga barn behöver
Snuvspray, hostmedicin och C-vitamin är enligt forskningen åtminstone inte till någon betydande nytta. Omfattande internationella undersökningar gällande antiinflammatoriska värkmediciner har däremot bevisat att de hjälper. Vid användningen av febermediciner är det viktigt att bekanta sig noga med doseringsanvisningarna och följa dem. Överdosering kan vara till skada, men ibland används mediciner också alltför försiktigt, i för små doser.
Patientens allmäntillstånd och andra symtom är det som främst bestämmer när det är dags att uppsöka läkare, summerar Jalanko.
Värkmedicin vid behov Ofta kräver feber ingen annan behandling än vila, rikligt drickande och lämpligt sval miljö. Om febern är hög kan man sänka den med medicin. Hos barn anses gränsen för feber som behandlas med antiinflammatoriska värkmediciner vara 38,5 grader och gränsen för feber över huvudtaget 38 grader. Också vid låg feber kan patienten ha kraftiga smärtor, till exempel halsont, som kan behandlas med antiinflammatoriska värkmediciner. Den gamla uppfattningen att febern dödar bobbor har inte fått vetenskapligt stöd. Det är alltså inte motiverat att låta barnet ha ont, utan med antiinflammatoriska värkmediciner kan man snabbt underlätta tillvaron och dessutom sänka febern ca 1,52 grader.
Mät febern rätt Det finns många skillnader mellan olika febertermometrar, berättar apotekare Jari Summanen på Äppelapoteket i Virkby. Med olika termometrar mäter man temperaturen på olika ställen och resultaten varierar beroende på mätstället. Termometrarna är olika snabba och kalibrerade på olika sätt, så också resultaten kan variera något från en termometer till en annan. Därför rekommenderar Summanen att man alltid mäter febern med samma termometer och på samma sätt, så att mätresultaten är jämförbara. Då man mäter i armhålan ska denna vara torr och armen ska hållas stilla mot kroppen. Mäter man i munnen ska termometerns spets vara under tungan. De traditionella glastermometrarna är alltid redo för användning, men de går relativt lätt sönder och mättiden är längre än med de flesta digitala termometrar. Digitala termometrar finns av många olika sorter: mer traditionella som mäter ur armhålan, munnen eller ändtarmen, och modeller som man mäter i örat eller på huden med. För bebisar finns också digitala termometrar av nappmodell. Dessutom varierar användningssätten. Också serviceinstruktionerna kan vara olika: en apparat stänger av sig själv efter användning, en annan måste stängas av. En tål inte vatten alls medan en annan kan tvättas. Bruksanvisningarna bör läsas noga så att resultaten förstås rätt.
> Husknep för hemmavård
Också hos ett litet barn går feber va nligen om med hemmavård. Men man ska förs tås följa med febern och de andr a symtomen och särskilt uppmärksamma ba rnets allmäntillst ånd. · Ge den lilla patie nten rikligt att drick a. Sval, svagt sockra d saft är en bra feb erdryck. · Låt barnet vila, men om det orka r leka och syssla, behöver de t inte hindras. Alltf ör kraftig ansträngning bör ändå undvikas. · Barnet kan ocks å leka ute under no rmala väderförhållande n. · Febern måste få avdunsta från barn ets kropp: klädseln bör vara lätt och barnet sk a inte täckas in i alltför varma täcken. · Temperaturen i sovrummet sänks. · Om barnet känn er sig otrevligt va rmt kan man torka huden med fuktiga, ljumma ha nddukar. · Värk kan lindras och hög feber (öve r , grader) kan sänkas med febermedicin . · Det är bra om ba rnet efter sjukdom en är hemma en feberfri dag.
> När till läkare?
iciner > Hjälp av med
Man rekommenderar att feber över , grader sänks med paracetamol eller antiinflammatoriska värkmediciner. Också feber med lägre temperatur kan behandlas med antiinflammatoriska värkmediciner om barnet har smärta.
as hemma. n vanligen vård rn med feber ka Ba re om: uppsöka läka Det är skäl att er gammal der tre månad patienten är un · grader er över och febern stig grader er barn stiger öv rn hos ett litet · febe et t enda symtom · febern är de kommer igen men ings· febern går om onvärk, uriner en också har ör · patient t eller kräks agon huvudvärk, m besvär, kraftig t trött eller rrigt, konstig nd · barnet är vi barnets tillstå nars tycker att föräldrarna an e verkar oroand r blåmärken da prickar elle · barnet får rö på huden svär i lederna · barnet får be
· Paracetamol är den febermedicin som används mest för barn. Den passar även för personer med känslig mage och för astmatiker. Paracetamol fås som suppositorier, oral suspension, alltså i flytande form, och som tabletter, antingen sådana som man sväljer eller som dispergerar, det vill säga smälter i munnen. Mediciner
bör om möjligt ges via munnen, eftersom det tar länge för läkemedlet att sugas upp ur suppositorier i ändtarmen. · Ibuprofen fås i tablettform under många olika produktnamn. · Naproxen däremot är en receptmedicin. Den sänker febern e ektivt och långvarigt.
För din hälsa!
|