Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 12 | 2022 Yli sata mielipidettä Vantaan ratikan kaavarunkoluonnoksesta Mielipiteitä annettiin niin hakunilasta, tikkurilasta kuin Aviapoliksenkin alueelta. Vantaan ratikan kaavarunkoluonnoksesta jätti mielipiteitä 44 eri henkilöä. Mielipiteitä jätettiin yhteensä 102 kappaletta. Kaavarunkoluonnoksessa hahmotellaan tulevaisuuden ratikkakaupungin visiota. Kaupungin mukaan mielipiteissä korostuivat liikenteelliset kysymykset. lisäksi kaupunkikuvallisia ja maisemallisia asioita kommentoitiin. Mielipiteissä toivottiin luontoalueiden ja viheralueiden säilyttämistä. Suurin osa mielipiteistä koski ratikkaa, erityisesti sen reittiä, pysäkkejä sekä kävelyja pyöräilyyhteyksien parantamista. Ratikan toteuttaminen Vantaalle herätti mielipiteitä puolesta ja vastaan. Ratikan kaavarungon alue on ratikan pysäkeistä noin 800 metrin säteellä muodostuva vyöhyke. Ratikan kaavarunkoluonnoksessa on arvioitu, että asukasmäärä voisi kasvaa yli 60 000 ja työpaikkakasvua olisi noin 30 000 vuoteen 2050 mennessä. – Vastausten perusteella näyttäisi siltä, että kaavarunkoluonnokseen oltiin suurelta osin tyytyväisiä. Kaavarungon mitoitukseen ei tullut mielipiteitä, mikä hieman yllätti. Mielipiteissä ratikan nähtiin tuovan oman asuinalueen entistä paremmin saavutettavammaksi. Suuralueittain toiveet vaihtelivat, kertoi yleiskaava-arkkitehti Mika Ahonen tiedotteessa. aviapolikseen kohdistuvissa mielipiteissä toivottiin pyöräilyreittejä Kehä III:n yli, Tammistoon kaivattiin kaupunkikuvallista kehittämistä ja lisäksi toivottiin Krakanojan ylitystä. tikkurilan alueella ehdotettiin ratikan reittimuutosta siten, että reitti kulkisi pohjoisemmasta kuin jo reitiksi päätetty Tikkurilan tunneli. Hakunilan suuralueella oltiin tyytyväisiä Hakunilan virkistysalueisiin ja osin esiintyi huolia vehreyden säilymistä kohtaan. – Mielipiteet otetaan huomioon ja niihin vastataan kaavarunkoehdotuksen yhteydessä. Kävelyja pyöräily-yhteyksiä parannetaan ratikan reitillä. Hakunilassa virkistysalueet säilyvät lähes ennallaan, joten Hakunilassa ei tarvitse olla huolissaan, Mika Ahonen kertoi. Kaavarunkoluonnoksesta saadun palautteen ja luonnoksen pohjalta laadittujen vaikutusten arviointien pohjalta viimeistellään luonnos ehdotukseksi syksyllä 2022. Kaupunginvaltuuston on määrä hyväksyä kaavarunkoehdotus alkuvuodesta 2023. havainnekuva vantaan ratikasta Fazerin ratikkapysäkillä Fazerintiellä. WSP Sähkötukien ulkopuolelle jää paljon sähkönkäyttäjiä Kaupan hyllyltä ostetaan nyt enemmän kaupan omia merkkejä Omakotiliitto on huolissaan suuresta joukosta ihmisiä, joiden taloudellista tilannetta kumpikaan hallituksen avustuksista, sähkötuki tai kotitalousvähennyksen sähkövähennys, ei helpota. ”Väliinputoajat voivat joutua maksamaan omasta sähkösopimuksestaan ja sopimuksen alkuajankohdasta riippuen paljon aiempaa suurempia sähkölaskuja. Sähkönkäyttäjiä havahtuu vaikeaan tilanteeseen koko ajan enemmän, kun aiemmin hankitut edulliset määräaikaisuudet loppuvat. Tarjolla saattaa olla vain joko kahden vuoden määräaikainen sopimus korkeilla hinnoilla tai epävarmuutta pörssisähkösopimuksen muodossa”, Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander toteaa. ”asiakkaita kiinnostaa aiempaa enemmän ostoskorin loppusumma, joten tuotteita on saatettu vaihtaa edullisempiin vaihtoehtoihin. Tällaisia tuotteita ovat erityisesti peruselintarvikkeet”, kertoo Keskon päivittäistavaratoimialan omista merkeistä vastaava myyntijohtaja Tuuli Luoma. Suurin osa mielipiteistä koski ratikkaa, erityisesti sen reittiä, pysäkkejä sekä kävelyja pyöräily-yhteyksien parantamista Niittytie 27 A 01300 VANTAA puh. 09-823 5240 09-823 5241 myynti@tavoy.fi Ma-Pe: 8.30-17.00 La-Su: suljettu Tarjoukset voimassa 30.11.2022 saakka tai niin kauan kuin erää riittää. Osa tuotteista toimitusmyyntinä. Myös renkaat ja vanteet asennettuna WWW.CAR-SERVICE.FI Niittytie 27B, 01300 Vantaa Huolto, korjaus, renkaat Maalaus, kolarikorjaus, lasinkorjaus Yhteistyössä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa. 050-5733 904 50 vuotta Niittytie 27A 01300 Vantaa Puh. 098235240 09-8235241 myynti@tavoy.fi Aukioloajat: Ma-Pe: 8.30 – 17.00 La, Su: Suljettu Tarjoukset voimassa 31.12.2022 Saakka tai niin kauan kuin erä riittää Osa tuotteistä toimitusmyyntinä. WWW.CAR-SERVICE:FI Niittytie 27b, 01300 Vantaa Huolto, Korjaus, Renkaat Maalaus, Kolarikorjaus, Lasinkorjaus Yhteistyössä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa 050 5733 904 Myös renkaat ja vanteet asennettuna 50 vuotta Niittytie 27A 01300 Vantaa Puh. 098235240 09-8235241 myynti@tavoy.fi Aukioloajat: Ma-Pe: 8.30 – 17.00 La, Su: Suljettu Tarjoukset voimassa 31.12.2022 Saakka tai niin kauan kuin erä riittää Osa tuotteistä toimitusmyyntinä. WWW.CAR-SERVICE:FI Niittytie 27b, 01300 Vantaa Huolto, Korjaus, Renkaat Maalaus, Kolarikorjaus, Lasinkorjaus Yhteistyössä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa 050 5733 904 Myös renkaat ja vanteet asennettuna Tarjoukset voimassa verkkokaupassa ja myymälöissä 30.11.2022 saakka tai niin kauan kuin erää riittää. Tuotevalikoima saattaa vaihdella myymälöittäin. Osa tuotteista vain toimitusmyyntinä. Fixus.fi Kuukauden Fixut! Lampaankarvainen istuinsuoja • Aitoa lampaankarvaa 942-6090 Alkaen 27 50 Philips Racing Vision GT 200 % • 12 V • H4 tai H7 halogeenipolttimo H4 100-12342RGTS2 27,50 H7 100-12972RGTS2 33,90 89 00 Osram-apukäynnistin • 200 A • 6000 mAh 922-OBSL200 59 90 Akkulaturi • 7 A • 12/24 V 945-K3 85 00 Fixus akku 62 Ah • Täysin huoltovapaa SMF-akku varmistaa maksimaalisen virransaannin joka tilanteessa. 936-F62 79 50 Termini II 1700 W • 0/830/1700 W D430068 79 00 Miniplug verkkoliitäntäjohto • 2,5 M tai 5,0 M 2,5 M D460920 22,90 5,0 M D460921 29,90 Alkaen 22 90
4 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 12 | 2022 Tieliikennelaki: talvirenkaat kelin niin vaatiessa Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat pääkaupunkiseudulla Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora muistuttaa, ettei talvirenkaiden vaihtoa ole järkevää lykätä suotta. Kylmien öiden jälkeen tiet ovat liukkaita ja talven lähestyessä säätila voi vaihtua nopeastikin. ”Vaikka päätiet ovat sulia, on talvirenkaat oltava alla, jos ajoreitille voi osua talvisia olosuhteita. Nykyisen tieliikennelain mukaan on kuljettajan vastuulla varmistaa, että autossa on keliin sopivat renkaat eli talviaikana talvirenkaat”, Nuora sanoo. “Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat erityisesti suurempien kaupunkien kerrostaloyksiöissä ja -kaksioissa. Kaksioita suurempien kerrostaloasuntojen ja rivitaloasuntojen hintojen nousu on tasaantunut viime vuodesta, mutta hinnat eivät ole kääntyneet laskuun”, kertoo yliaktuaari Anu Rämö Tilastokeskuksesta. Sähköpula on todennäköinen tulevana talvena Influenssa, korona vai ihan tavallinen flunssa – voiko oireet erottaa ja milloin on mentävä lääkäriin? Tämän heTken kulutusennusteella sähkön tuonti ja tuotanto ei tule riittämään huippukulutuksen ajankohtina tulevana talvena, ja sähköpula on erittäin todennäköinen tilanne. Sähköpula syntyy, kun sähkön kulutus ylittää sähkön tuotannon ja tuonnin. InfluenSSAn, flunssan ja koronaviruksen aiheuttamat oireet voivat muistuttaa paljon toisiaan. Sähkön säästäminen ja käytön ajoittaminen voivat olla ratkaisevassa roolissa sähköpulatilanteiden välttämisessä. Huonelämpötilan alentaminen 1 °C asteella, turhaan palavien lamppujen sammutus ja pesukoneiden käyttö täysinä ovat esimerkkejä, joilla jokainen voi helposti säästää sähköä. Sähköpula ajoittuu todennäköisesti sähkönkäytön kovimpiin tunteihin, joita ovat arkiaamut kello 8–10 ja alkuillat kello 16–20. Sähkön käytön rajoittaminen näinä tunteina voi auttaa välttämään sähkökatkot. – Jokainen pystyy arjen pienillä teoilla pienentämään sähkönkulutustaan ja sitä kautta voimme välttyä sähkökatkoilta tehopulatilanteessa, neuvoo kunnossapitopäällikkö Juuso Ruottinen. Jos sähköpulatilanne syntyy, on sähköjen katkaisu asiakkailta viimeinen keino välttää koko maan sähköverkon pimeneminen. Ennen sitä teollisuus alentaa sähkönkäyttöään vapaaehtoisiin sopimuksiin perustuen. Jos sähköverkko pimenisi, järjestelmän ylös ajo kestäisi parhaimmillaankin useita tunteja ja riippuen tilanteesta voisi viedä jopa 1–2 vuorokautta. Hallituilla sähkökatkoilla pyritään estämään todella vakavan yhteiskunnallisen ongelman syntyminen. kantaverkkoyhtiö Fingrid hallinnoi tilannetta valtakunnan tasolla ja ohjeistaa sähköverkkoyhtiöitä toteuttamaan paikallisia sähkökatkoja. Jos verkkoyhtiö ei onnistu vähentämään sähkön käyttöä toimialueellaan riittävästi, voi kantaverkkoyhtiö Fingrid joutua tekemään rajoitukset itse ja silloin katkosten vaikutusalue on selkeästi laajempi. Asiakkaita tiedotetaan mahdollisuuksien mukaan katkoista. Sähköverkkoyhtiön viestintäkanavia seuraamalla saa ajankohtaista tietoa. Jos tilanne kehittyy tuntien kuluessa, voidaan antaa yleistä ennakkovaroitusta. Mutta esimerkiksi tärkeän voimalaitoksen tai ulkomaan siirtoyhteyden rikkoutuessa tilanne voi syntyä hyvin nopeasti noin 15 minuutissakin. Tällöin ennakkovaroituksia ei ehditä tehdä. Katkoista tiedotetaan tekstiviesteillä niiden alkaessa ja päättyessä. Järvi-Suomen Energian asiakkaat voivat sähköisen Helmi-asiointipalvelun kautta tilata itselleen maksuttoman tekstiviestipalvelun. hallitut sähkökatkot on suunniteltu kestämään noin kaksi tuntia kerrallaan, ja niitä voidaan joutua toistamaan samalle alueelle neljän tunnin välein. Katkojen ulkopuolelle ei voida jättää kuin ainoastaan yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittiset toiminnot, kuten sairaalat ja pelastuslaitokset. Kriittisissä toiminnoissa omat varavoimakoneet varmistavat toimintojen jatkumisen katkon aikana. Influenssa on tavallista nuhakuumetta eli flunssaa harvinaisempi ja vakavampi vaiva. Kausi-influenssalla tarkoitetaan Aja B-virusten aiheuttamaa hengitysteiden tulehdusta, kun taas flunssaa aiheuttaa moni eri virus. Myös influenssaa vastaan voi suojautua rokotteella. – Influenssa alkaa äkillisemmin ja on oireiltaan flunssaa rajumpi. Tyypillisesti influenssaan kuuluvat korkea kuume, voimakkaat nivelkivut, väsymys, vilunväristykset, päänsärky, huonovointisuus ja kova yskä, kuvailee Terveystalon yleislääkäri ja työterveyden erikoislääkäri Toni Vänni. InfluenSSA VAI kenTIeS koronATArTunTA? Perusterveellä ihmisellä influenssan hoidoksi riittää useimmiten lepo, särkylääke ja runsas nesteytys. Jos sairastunut tai sairastuneen kanssa samassa taloudessa asuvat kuuluvat riskiryhmään, voi muiden sairauksien poissulkeminen olla paikallaan. – Influenssan ja koronan oireet voivat olla hyvin samanlaisia. Tällöin pikadiagnostiikka on kätevä apu: pumpulipuikolla limakalvolta tai nenästä otettavasta näytteestä voidaan selvittää 20 minuutissa, mikä virus on kyseessä. InfluenSSArokoTe SuoJAA myöS läheISIä Influenssa tarttuu helposti jo pari päivää ennen oireiden ilmaantumista. – Vaikka oma olo olisi vielä terve, saattaa tautia jo tartuttaa. Siksi influenssarokote kannattaa ottaa, vaikka ei itse kuuluisikaan riskiryhmään: näin suojaa sairastumiselta myös läheisiään, kuten lapsiaan tai isovanhempiaan, muistuttaa Vänni. Influenssarokote suojaa samalla myös jälkitaudeilta. Aikuisilla influenssan kylkiäisenä tulee usein keuhkokuume tai poskiontelontulehdus. Astmaa tai keuhkoahtaumaa sairastavan tila voi influenssan seurauksena huonontua ja vaatia pitkäaikaista sairaalahoitoa. – Lapsilla yleisin jälkitauti on välikorvantulehdus, joka seuraa influenssaa jopa 40 prosentilla alle kolmevuotiaista, kuvailee Toni Vänni. mISTä TIeTää, mIlloIn on AIkA ollA lääkärIIn yhTeydeSSä? Kuulostele yleistilaasi. Jos olo on muuten ollut terve, mutta äkillinen korkea kuume kaataa petiin pariksi päiväksi, kannattaa olla esimerkiksi etälääkäriin yhteydessä. Jos perussairaudet pahenevat, on aika lähteä lääkäriin. Muutaman päivän nuhasta tai yskästä ei vielä tarvitse pelästyä, mutta hengitysvaikeudet ovat merkki siitä, että taudin taustat on syytä selvittää. Poikkeukselliset oireet kannattaa aina tarkastuttaa. Ihmiset sairastavat eri tavoin – toisilla oireet ovat voimakkaammat, toisilla vähäisemmät. Jos omat oireet tuntuvat epätavallisilta ja huolettavat, voi olla aihetta olla lääkäriin yhteydessä. äkillinen korkea kuume kaataa petiin pariksi päiväksi, mutta jos perussairaudet pahenevat, on aika lähteä lääkäriin. jokaista suomalaista tarvitaan, jotta sähköä on riittävästi lähestyvänä talvikautena. Paras keino on sähkön omaehtoinen säästäminen. jokaisen kansalaisen tulee myös varautua sähkökatkoihin. Yhteistyöllä ja joustavuudella selviämme.
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 5 12 | 2022 Mökkimurtojen määrä selvässä laskussa Nuorten mielestä metsät ovat entistä tärkeämpiä Tänä vuonna elokuun loppuun mennessä ilmoitettuja murtoja vapaa-ajan asuntoihin on tehty 533, mikä on lähes 14 % vähemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana. Tieto selviää poliisin tilastoista. Lisääntynyt talviasuminen, mökkien vuokraustoiminta ja valppaus varkaiden suhteen ovat todennäköisiä syitä mökkimurtojen vähentymiseen. Suomalaisten nuorten suhtautuminen metsän hyödyntämiseen on aiempaa myönteisempää, mutta ympäristöstä huolehtimiselle annetaan samalla entistä suurempi painoarvo, ilmenee uudesta Nuorten metsäbarometristä. ”Korona-aikana nuoret ovat muun väestön tapaan liikkuneet enemmän metsissä. Kasvaneet huolet taloudesta ovat todennäköisesti saaneet nuoret arvostamaan metsäalaa entistä enemmän työllistäjänä, ja huoli ilmastonmuutoksesta näkyy metsien yleisarvostuksessa, tutkimuspäällikkö Jussi Westinen toteaa. että kaikkien 45:n lähilehtemme yhdistetty lukijamäärä tekee meistä ylivoimaisen vahvan lähilehtiperheen pääkaupunkiseudulla? Olemme ylpeitä siitä, että olemme niin suosittuja, että kanavasta riippumatta harvalla medialla on enemmän lukijoita, katsojia tai kuuntelijoita kuin meillä. Varaa näkyvyytesi Parhaille paikoille! 2023 TIESITKÖ? Ilmoitusmyynti Pentti Sirviö Puh. 045 261 0240 pentti.sirvio@letterbox.fi www.letterbox.fi JÄRVENPÄÄ JÄRVENPÄÄTALO LA 26.11.2022 KLO 14 LIPUT: 54,50€ RYHMÄVARAUKSET : +358 44 980 1167 | WWW.OPERART.FI PÄÄROO LEISSA : JYRKI ANTTIL A & TIINA VAHEVA ARA Tällä hetkellä HSL:n matkustajamäärät ovat 22 prosenttia jäljessä koronaa edeltäneestä tasosta. Ensi vuoden nousujen ennustamme edelleen olevan 12 prosenttia pienemmät kuin vuonna 2019. Vaikka joukkoliikenteen palvelutaso paranee metron uuden osuuden ja Raide-Jokeri-hankkeessa rakennettavan pikaraitiotien myötä, kasvattavat hankkeet HSL:n kustannuksia paljon enemmän kuin lipputuloja. HSL:n mukaan syynä on infrakorvausmalli, jossa HSL maksaa käyttämänsä joukkoliikenneinfran pääomakustannuksista puolet, ylläpidosta täysimääräisesti ja lisäksi viiden prosentin vuosittaista korkoa. Näiden infrakustannusten osuus HSL:n menoista nousee ensi vuonna 23 prosenttiin. HSL:n menot ovat kasvamassa tulevina vuosina vielä enemmän sitä mukaa kun kunnat tekevät joukkoliikenteen infraan uusia investointeja. Lisäksi toimintamenoihin luo kasvupainetta yleinen inflaatiokehitys ja energian hinnan nousu. HalVempia HinToja pidemmille maTkoille Kaikkein pisimmillä matkoilla HSL pyrkii hinnoittelun avulla houkuttelemaan yksityisautoilijoita siirtymään joukkoliikenteen käyttäjiksi, mikä samalla vähentää liikenteen päästöjä. Koko alueen kattavat ABCD-liput ovat 1.1.2023 halvempia kuin nykyään. Esimerkiksi jatkuvan säästötilauksen liput koko HSLalueelle maksavat vuoden 2023 alusta alkaen 91,40 euroa nykyisen 118,90 euron sijaan. Myös ABCD-kertalippu halpenee nykyisestä 5,70 eurosta 4,50 euroon. ABja BC-lippujen hinnat sen sijaan nousevat. 30 vuorokauden ABtai BC-lippu maksaa ensi vuoden alusta 70,60 euroa tai jatkuvalla säästötilauksella 58,80 euroa. Kertalipun hinta nousee 2,80:stä 3,10 euroon. muuTokSia opiSkelijoiden ja 70 VuoTTa TäyTTäneiden alennukSiin Opiskelijoiden ja 70 vuotta täyttäneiden lippujen alennusprosentti on vuoden alusta alkaen 40 prosenttia nykyisen 45 prosentin sijaan. Alennusoikeus sidotaan päätoimiseen opiskeluun. HSL-sovelluksessa puhelinlaskun yhteydessä maksettaviin lippuihin lisätään 1,6 prosentin maksutapalisä kaikkiin alle 50 euroa maksaviin ostoksiin. Koululaisryhmien matkat ovat myös ensi vuonna maksuttomia, mutta HSL:n hallitus päätti, että koululaisryhmien matkat siirtyvät kuntien maksettavaksi vuonna 2024. TarkaSTuSmakSuun koroTuS HSL on esittänyt liikenneja viestintäministeriölle, että joukkoliikenteen tarkastusmaksu nostetaan nykyisestä 80 eurosta 100 euroon. Joukkoliikenteen tarkastusmaksun suuruus on ollut HSL-alueella 80 euron suuruinen vuodesta 2007 lähtien. Tänä aikana yleinen kustannusja palkkataso on noussut merkittävästi, mikä on heikentänyt tarkastusmaksun ennaltaehkäisevää vaikutusta. Liputta matkustamisen vuoksi HSL:ltä jää vuodessa saamatta tuloja arviolta 15–25 miljoonaa euroa. Korotus pienentäisi HSL:n liputtomuuden takia menettämiä lipputuloja merkittävästi: jos esitys toteutuisi, se hillitsisi hintojen korotuspaineita 1,5 prosentilla. Koska liikenneja viestintäministeriö ei ole vielä tehnyt asiasta päätöstä, korotusta ei ole huomioitu HSL:n laskelmissa kasvavat kustannukset muuttavat HSl:n lippujen hintoja 1.1.2023 alkaen kuSTannuSpaineeT pakottavat hSL:n järjestämään joukkoliikenteen entistäkin tehokkaammin ja arvioimaan palvelutasoja. tulopuolella hSL:n haasteena on edelleen koronan myötä laskenut matkustajamäärä, jonka ennustetaan jäävän pysyvästi aiempaa matalammalle tasolle etätöiden yleistymisen takia. hSL:n lippujen hinnoittelu muuttuu vuoden 2023 alussa. hSL
6 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 12 | 2022 www.kukkia.net K oivuhaan S-Market liikekeskus Kuriiritie 23-25 ,Tikkurila puh. 044 585 8887 Katso aukioloajat kotisivuiltamme: Kauniiden kukkien ja kimppujen kukkakauppa Koivuhaan Kukkakauppa Oy Vantaalla kaadettiin normaalia enemmän katupuita Vantaan kaupunki on tekemässä tietokantaa kaikista kaupungin katupuista. Vantaan alueella on kaadettu viime aikoina normaalia enemmän katupuita. kaupungin mukaan kaadetut puut ovat olleet huonokuntoisia ja siten vaarallisia, tai kasvituhoojien vaurioittamia. – Menneenä kesänä jonkin verran puita on kuollut kuumuuden ja kuivuuden takia. Puiden vaurioita on havaittu sekä normaalin puiden hoidon yhteydessä että järjestelmällisissä puiden kunnon kartoituksissa, tiedotti Vantaan kaupunki. Huonokuntoinen puu voi olla vaaraksi, jos se kaatuu tai sen oksa katkeaa ja putoaa. kasvituhoojien syövyttämä puu saattaa pahimmillaan myös levittää kasvitautia lähiympäristöönsä, joten puu kannattaa kaataa lähipuiden suojelemiseksi. puihin kohdistuvaa rasitusta lisäävät ilmastonmuutoksen myötä muuttuneet sääolot ja liikenteen päästöt. Lisäksi monilla Vantaan alueilla istutettiin 70–80-luvuilla katupuita riittämättömään kasvualustaan. puiden vanhetessa heikoista kasvuoloista aiheutuneita vaurioita on alkanut ilmetä yhä enemmän. Juuri tämän aikakauden puita on jouduttu nyt poistamaan normaalia enemmän. Sittemmin puiden kasvualustoihin on kiinnitetty enemmän huomiota. Esimerkiksi Pähkinärinteen Lammaslammentieltä on jouduttu kaatamaan puolen vuoden aikana noin 20 puuta puiden rakenteellisten vaurioiden ja kasvituhoojien takia. – turhaan katupuita ei kaadeta, sillä niistä on paitsi asukkaille iloa, myös paljon hyötyä. Puut sitovat hiiltä, pidättävät sadevettä ja siten ehkäisevät katujen tulvimista, tuovat varjoa ja lisäävät luonnon monimuotoisuutta kaupungissa. Mitä vanhempi ja kookkaampi puu on, sen hyödyllisempi, kerrotaan kaupungin tiedotteessa. Vantaan katupuita hoidetaan kaupungin mukaan säännöllisesti. katujen varsilla olevia puita pitää esimerkiksi leikata, jotta niiden oksat eivät levittäydy kadun puolelle ja haittaa kulkua. Vahingoittuneita puita voidaan myös jonkin verran tervehdyttää leikkaamalla vaurioituneita oksia, jotta puiden elinikä pitenee. Vantaalla on yhteensä lähes 20 000 katupuuta. puista laaditaan parhaillaan tietokantaa, johon merkitään muun muassa jokaisen puun sijainti, laji, korkeusluokka, ympärysmitta, kunto, mahdolliset riskit puun kunnolle sekä puun tarvitsemat hoitotoimenpiteet. tietokanta helpottaa puiden kunnon seurantaa, riskien ennakointia ja hoidon suunnittelua. Osa puiden ongelmista on havaittu tietokantaa varten tehtyjen kartoitusten yhteydessä. Supernanny Suomi palaa auttamaan perheitä kaikkien lapsiperheiden sankari, Supernanny Pia Penttala, palaa MTV:n Supernanny Suomi -ohjelmassa keskiviikosta 30.11. alkaen auttamaan perheitä, jotka kaipaavat neuvoja lastensa kanssa. ”Tällä kaudella perheissä ja myös heidän kanssaan toimivilla verkostoilla on paljon maailmantilanteen tuomaa uupumusta. Kauden aikana tuli valitettavan usein esille, että perheiden on ollut välillä todella vaikea saada itselleen apua – tai ettei apua ole ollut saatavilla”, Pia Penttala kertoo. kuvituskuva Puihin kohdistuvaa rasitusta lisäävät ilmastonmuutoksen myötä muuttuneet sääolot ja liikenteen päästöt. Lisäksi monilla Vantaan alueilla istutettiin 70–80-luvuilla katupuita riittämättömään kasvualustaan. (hyvinvointi) AvoinnA Ma-Pe 10:00-04:00 La-Su 11:00-04:00 p. 0400 473 434 Asematie 1 01300 vantaa TilAukseT helposTi puhelimiTse TAi verkkosivuilTAmme www.rosapizzeria.fi
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 7 12 | 2022 www.lalocanda.fi/vantaa | aukioloajat ma-to 10:00 – 22:00, pe 10:00-23:00, la 11:00 – 23:00, su 12:00 – 22:00. Lounas ma-pe 10:00 – 15:00 Tervetuloa makumatkalle La Locandaan! Välimerellinen herkuttelijan paratiisi. Ravintolamme tarjoaa Välimeren eri keittiöiden herkkuja uudella modernilla twistillä perinteitä kunnioittaen. Välimeren keittiölle tyypillisesti käytämme annoksissa tuoreita kauden kasviksia ja vihanneksia, mausta ja laadusta tinkimättä. Makumatka ravintoloissamme alkaa lounaalla, joka on sekoitus Välimeren eri ruokakulttuureja. A la carte lista vie Italiaan ja Turkkiin. Italialaiselta listalta löytyvät veden kielelle tuovat salaatit, pastat, risotot ja muut klassikkoannokset. Turkkilaiset grilliherkut saavat makunsa aidosta puuhiiligrillistä. Makuja täydentää monipuolinen viinilista ja suussa sulavat jälkiruoat kruunaavat elämyksen. Tiloissamme on mahdollista järjestää tilaisuuksia ja juhlia, jotka räätälöidään asiakkaamme toiveiden mukaan. Tervetuloa makumatkalle La Locandaan! Tervetuloa myös lounaalle ma-pe klo 10:00 – 15:00. Lounas 11,70€. Herkullisia Á la carte -annoksiamme voit tilata myös kotiinkuljetuksella Foodoran kautta! Tiksin oma autokatsastus! * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 21,70€ + päästömittaus. Henkilöja pakettiautoille, maks. 3500kg. KATSASTUS KATSASTUS Katsastus Helsinki, Tikkurila Tikkurikuja 1, 00750 Helsinki | Avoinna: Ark 9 18, La 9 -14 ajanvaraus: www.plus.? ja 044 4232 700 19 19 * Säästä 20€ (39€) Ennakkomaksulla osoitteesta www.plus. Nettivarauksessa (www.plus.fi) maksutapana nyt myös Collector Lasku. Saat aina vähintään 30 päivää korotonta maksuaikaa! KONALA Ristipellontie 25, 00390 Helsinki p. 0404 140 123 helsinki@ 123tuulilasi.? HERTTONIEMI Sahaajankatu 33, 00880 Helsinki p. 040 123 9990 herttoniemi@ 123tuulilasi.? VANTAA Kuriiritie 19, 01510 Vantaa, p. 0400 258 161 info@ 123tuulilasi.?
8 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 12 | 2022 Ahvenenkalastus tarjoaa paitsi unohtumattomia luontoelämyksiä, niin myös maukasta ruokaa. Myös saaliiksi otettujen ahventen nahat kannattaa hyödyntää. Uunissa kuivaamalla niistä valmistuu maittavia herkkupaloja perheen koiralle. Kuivattu kalan nahka on koiran herkku SyKSyinen AhvenenKAlAStuS on juuri nyt parhaimmillaan ja hyviä saaliita nousee eri puolilta maata. Autoja, metallia, rautaa romurekka noutaa Noutotilaukset: 0400-322 922 VuokrAAmme myös VAihtolAVojA tilaa nouto nyt! Noudamme ilmaiseksi romut pois pihaltasi (min 500kg). Autoista romutustodistukset ja ilmainen rekisteristä poisto. TUUSULA Sulantie 11 KIRKKONUMMI Sillankulma 15 OSAMAKSULLA 30 PÄIVÄÄ KOROTONTA MAKSUAIKAA! www.carhelp.? HELSINKI Sienitie 52 044 2388 111 69€ /h 79€ /h alk. 70€ alk. 89€ R134a R1234yf Rajatie 4, Halli 14, (09) 374 5741 01230 Vantaa 040 508 3550 www.autolasipojat.? Tuulilasiongelmia? Tuulilasitja muut autolasipalvelut Autolasien ykkönen Pääkaupungi n parasta palvelua AutoGlass Service Vakuutusyhtiöiden sopimuskumppani JO 35 VUODEN KOKEMUKSELLA! Nyt myydään kevään parhaat Kattoasennusviikot! Varaa nyt oma kattoremonttisi! • Kaikki kattotyöt • Vesikourut ja rännit • Lumiesteet ja kattosillat • Tikastuotteet • Kaikki kattoprofiilit, myös KONESAUMAKATOT KUN LAATU RATKAISEE! JO 35 VUODEN KOKEMUKSELLA! Nyt myydään kevään parhaat Kattoasennusviikot! Varaa nyt oma kattoremonttisi! • Kaikki kattotyöt • Vesikourut ja rännit • Lumiesteet ja kattosillat • Tikastuotteet • Kaikki kattoprofiilit, myös KONESAUMAKATOT KUN LAATU RATKAISEE! JO 35 VUODEN KOKEMUKSELLA! Nyt myydään kevään parhaat Kattoasennusviikot! Varaa nyt oma kattoremonttisi! • Kaikki kattotyöt • Vesikourut ja rännit • Lumiesteet ja kattosillat • Tikastuotteet • Kaikki kattoprofiilit, myös KONESAUMAKATOT KUN LAATU RATKAISEE! Nyt myydään syksyn parhaat vedet ovat viilentyneet ja merialueellakin lämpötilat ovat jo pääosin alle 10°C. Vapakalastajalle tämä tarkoittaa, että ahven on parveutunut ja sen kalastus on nyt parhaimmillaan. Syksyllä ahvenparvet löytyvät selvästi syvemmältä kuin kesällä, usein noin 5–8 metrin syvyydestä. Tietyissä paikoissa syvemmältä ja toisissa matalammalta. Suurena apuna ahvenparvien löytämisessä toimii kaikuluotain. Ahvenet oleskelevat yleensä pohjan tuntumassa ja sieltä ne ovat parhaiten tavoitettavissa erilaisilla jigeillä. Ruokakalaksi otettu ahven päätyy usein fileeksi. Ahvenfilee onkin monen suosikki, sillä siitä saa helposti maukasta ja terveellistä ruokaa. Fileoinnin yhteydessä leikataan yleensä kalan nahka irti. Jos perheessä tai lähipiirissä on koira, kannattaa nahka ottaa hyötykäyttöön. Ahventen nahat on helppo kuivata uunissa ja rapeaksi kuivuneena ne ovat todellisia koiran herkkupaloja. Kuivatut nahat säilyvät huoneenlämmössä eivätkä haise. Nahan kuivaamisessa kannattaa hyödyntää uunin jälkilämpöä. Suomen vapaa-ajankalastajat muistuttaa, että myös saaliiksi otettujen ahventen nahat kannattaa hyödyntää. uunissa kuivaamalla niistä valmistuu maittavia herkkupaloja perheen koiralle. juha Ojaharju, SuOmen vapaa-ajankaLaStajat OSALLISTU LUKIJAKILPAILUUN! voita kaksi lippua PePe WILLbergIN Kilpailuun voit osallistua lehtemme verkkosivuilla, www-osoitteen löydät lehden etusivulta. juhlakonserttiin espoon Metro Areenalle 14.12.2022.
10 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 12 | 2022 AntenniAsennus RAjAmäki Oy on Vantaalainen antennialan moniosaaja 30 vuoden kokemuksella. Asennukset omakotitaloihin, rivija kerrostaloihin. www.antenniasennusrajamaki.fi 040 6378 899 on Vantaalainen antennialan moniosaaja 30 vuoden kokemuksella. Asennukset omakotitaloihin, rivija kerrostaloihin. ANTENNIASENNUS RAJAMÄKI OY ? 040 6378 899 www.antenniasennusrajamaki.fi on Vantaalainen antennialan moniosaaja 30 vuoden kokemuksella. Asennukset omakotitaloihin, rivija kerrostaloihin. ANTENNIASENNUS RAJAMÄKI OY ? 040 6378 899 www.antenniasennusrajamaki.fi on Vantaalainen antennialan moniosaaja 30 vuoden kokemuksella. Asennukset omakotitaloihin, rivija kerrostaloihin. ANTENNIASENNUS RAJAMÄKI OY ? 040 6378 899 www.antenniasennusrajamaki.fi Valtava ruoan verkkokaupan keräilykeskus Vantaalle HOK-ElantO raKEntaa vantaalle jättimäisen, automaatio teknologiaa hyödyntävän ruoan verkkokaupan keräilykeskuksen. Vuoden 2024 aikana valmistuvasta ja kymmeniä miljoonia euroja maksavasta keskuksesta tullaan toimittamaan pääkaupunkiseudun ja lähikuntien asiakkaille tuhansia tilauksia päivässä, arvioidaan HOK-Elannon tiedotteessa. Keräilykeskuksen varaston pinta-ala on noin 12 000 neliötä. Vantaan uusi ruoan verkkokaupan keräilykeskus tulee työllistämään Vantaalla 200 ihmistä. Lisäksi keskukseen tulee yli 100 robottia. – Iso osa asiakkaistamme on siirtynyt arjen helpottamiseksi ostamaan ruokaa kivijalkakauppojemme lisäksi myös verkosta. Ennustamme verkon osuuden kasvavan lähivuosina kymmeneen prosenttiin päivittäistavaramyynnistä ja tarvitsemme lisää kapasiteettia vastataksemme kasvavaan kysyntään, kertoo HOK-Elannon ruoan verkkokaupan kehitysjohtaja Jukka Ranua. – Yli 100 automatisoidulla robotilla varustettu keräilykeskus mahdollistaa nykyisen toimituskapasiteetin kaksinkertaistamisen ja takaa asiakkaillemme jatkossakin laajan ja edullisen päivittäistavaroiden tuotevalikoiman sekä varmat ja nopeat toimitukset, Jukka Ranua jatkaa. Keräilykeskuksen automaatioratkaisut helpottavat keräilijöiden työtä. – robotiikka tuo keräilyyn tehoa ja nopeutta, koska sen avulla esimerkiksi isoja pakkauksia pystytään siirtelemään tehokkaasti. Uusi keräilykeskus avaa uusia työtehtäviä, eikä se tule kokonaan korvaamaan myymälöissämme tehtävää keräilyä, Ranua kertoo. Uusi keräilykeskus rakennetaan Aviapoliksen alueelle Kehä III:n, kauppakeskus Jumbon ja Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyyteen jo olemassa olevaan kiinteistöön. Lari LappaLainen / hOk-eLantO Veripalvelu on muuttanut Vantaalle Vantaalle ovat siirtyneet Veripalvelun tuotanto, laboratorio, varasto ja erilaiset tukitoiminnot. Vehkalan toimitila on 300 veripalvelulaisen työpaikka. Veripalvelun vanhaan kiinteistöön Helsingin Kivihakaan jäi toistaiseksi vielä verenluovutustoiminta, jolle etsitään uutta toimitilaa. Vehkalan uusi kiinteistö suunniteltiin helpottamaan verivalmisteiden tuotantoa, laboratorioprosesseja sekä uusien soluhoitojen kehittämistä. Muutos tukee verihuollon toimintavarmuutta pitkälle tulevaisuuteen. – Muutto Vehkalaan ei ole vain toimitilan muutos, vaan samassa yhteydessä otettiin käyttöön uutta modernia teknologiaa, esimerkiksi laboratorioja varastoautomaatiota. Nämä sujuvoittavat ja nopeuttavat prosesseja, mistä hyötyvät valmisteita ja palveluja tarvitsevat sairaalat ja niiden hoitamat potilaat, kerrotaan SPR:n tiedotteessa. Uutta teknologiaa on käytössä myös solutuotantokeskuksessa, jossa tehdään pitkälle kehitettyjä soluterapiavalmisteita vaikeiden sairauksien soluhoitoihin. Näiden valmisteiden kehitystyö saa vauhtia uuden teknologian ja tuotantotilan ansiosta. SUOMEn PUnaISEn rIStIn veripalvelu on ottanut käyttöön uudet toimitilansa Länsi-vantaan vehkalassa. vantaan uusi toimitila on työpaikka 300 veripalvelun työntekijälle. Laboratorioissa käytettävä uusi automatiikka nopeuttaa tulosten saamista ja lyhytkestoiset verivalmisteet saadaan nopeammin potilaille. ruoan verkkokaupan kehitysjohtaja jukka ranua esittelee vantaalla hallia, johon hOkelanto rakentaa ruoan verkkokaupan keräilykeskuksen. Lompakko hirvennahkaa Tikkurilan Prisma-keskus Tikkuraitti 20 | p. 09-271 3060 www.kultahelmi.fi 49,90 € IsäLLe
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 11 12 | 2022 Horoskooppi SKORPIONI (23.10. – 21.11.) Olet saamassa paljon erilaisia tietoja, joten käy ne läpi tarkasti niin keksit hienon tavan parantaa elämääsi. Älä sekaannu jonkun toisen melodraamaan. Sitä mitä teet muiden auttamiseksi tullaan arvostamaan. Älä ota vastuullesi enempää kuin mihin kykenet vaikka joku painostaisikin. JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Sinua houkuttaa nyt tunneperäinen shop pailu, mutta yritä miettiä kahdesti. Tapaa sellainen henkilö joka tuo parhaat puolesi esiin. Yhdessä keksitte suunnitelman jolla parantaa molempien elämäntyyliä. Varo ketä kuuntelet, sillä saamasi tieto ei tule olemaan totuudenmukaista. KAURIS (22.12. – 20.1.) Puhu suoraan, jaa ajatuksesi ja tunteesi ja tee sovinto erään läheisesi kanssa. Eräs odottamaton kuluerä tulee hoitaa pois alta ripeästi. Saat mahdollisuuden korjata erään tappion tuhot. Matkasuunnitelmat saattavat häiriytyä myöhästymisten takia. VESIMIES (21.1. – 19.2.) Käytä kokemustasi ja älykkyyttäsi sellaisen henkilön kanssa joka yrittää kävellä ylitsesi tai painostaa sinua toimimaan hänen taval laan. Pysyttäydy niissä asioissa jotka osaat parhaiten, niin saavutat sen minkä halusit kin. Houkutukset tai henkinen manipu laatio koituvat vahingoksesi. KALAT (20.2. – 20.3.) Etsi luovia tapoja säästää rahaa sen sijaan, että keksisit enemmän keinoja tuhlata. Sekaannus tai väärinymmärrys tulee häi ritsemään henkilökohtaista elämääsi. Kiin nitä tarkasti huomiota siihen kuinka toiset reagoivat, sillä petosta on ilmassa. Asetta malla itsesi etusijalle varmistat sen ettet tee taloudellista tappiota. OINAS (21.3. – 20.4.) Keskity nyt tärkeisiin asioihin. Tee suun nitelma jolla säästää enemmän ja kuluttaa vähemmän ja ole yhteistyössä ihmisten kanssa, joilla on jotain tarjottavaa. Kerro ajatuksistasi ja tunteistasi ja tee positiivisia muutoksia ulkomuotoosi jasiihen kuinka kohtelet muita. Kuuntele hyviä neuvoja. HÄRKÄ (21.4. 20.5.) Huomio tulisi nyt keskittää koti ja per heasioihin. Kerro ajatuksistasi niin pystyt selvittämään epävarmuustekijät. Saat itse luottamusta ja saat osaksesi kiitollisuutta, jos otat vastuullesi ylimääräisiä töitä tai saatat päätökseen keskeneräiset jutut. Ole ksu, elä vaatimattomasti ja välttele taka iskuja. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) Keskity paremmin henkilökohtaisiin suhteisiisi ja vähemmän ulkopuolisten tekemisiin. Jos annat jollekulle väärän käsityksen niin se johtaa odottamattomiin muutoksiin. Ole varovainen siinä mitä lupaat. Osallistu tapahtumaan jossa voit ta vata aivan erityisen henkilön. RAPU (22.6. – 21.7.) Mieti tilannettasi ja jos et pidä siitä mitä ta pahtuu, niin tee muutoksia, jotka paranta vat elämäntapaasi ja tärkeitä ihmissuhteita. Joku saattaa käyttää henkisiä taktiikoita sekoittaakseen elämääsi. Älä lankea sokeri kuorrutteiseen tarjoukseen. Yritä rauhoit taa turbulenssi kotioloissa. LEIJONA (22.7. – 21.8.) Nauti rauhasta ja hiljaisuudesta. Älä anna kenenkään yllyttää sinua väittelyyn josta vain masennut ja hermostut. Anna leijonan viehätysvoimasi johdattaa. Mieti kahdesti ennenkuin teet siirtosi. Käytä “hitaasti hyvä tulee” asennetta, jos kyse on rahaasioista. NEITSYT (22.8. – 22.9.) Eräs paljastus johtaa erilaiseen käsitykseen elinolosuhteistasi ja tärkeästä ihmis suhteesta. Joku johtaa sinua harhaan, jos olet hyväuskoinen. Tarkkaile sitä kuinka muut reagoivat sanomisiisi ja tekemisiisi, niin ymmärrät mitä tulee tehdä säilyttääk sesi rauhan maassa. VAAKA (23.9. – 22.10.) Älä suostu jäämään jostain paitsi vaikka eräs henkilö yrittää painostaa sinua. Suun nittele seikkailu, tee fyysinen muutos tai varaa matka. Kukoistat, jos sinulla on jotain odotettavaa. Joku panttaa tietoja, joten jos olet epävarma,niin kysy asioista suoraan. Ot a ku va täy tet yst ä ris tik os ta ja läh etä se W ha tsA pp tai tek sti vie sti nä nu me ro on 04 5 16 4 62 64 tai sä hk öp os till a: ris tik ko @ let ter bo x.f i vii me ist ää n 15 .12 . pa lau tta ne ide n ke ske n ar vo taa n yll äty sp alk int o. Ris tik on rat ka isu jul ka ist aa n leh de n ne ttis ivu illa kil pa ilu n va sta us aja n pä äty tty ä. Os oit e löy tyy leh de n etu ka nn es ta. Pika visa n ratk aisu t: 1d, 2A, 3c, 4A, 5A, 6A vastaajan nimi: _________________________ Osoite: _______________________________________ Sain lehden: kotiin jaettuna __ noutotelineestä __ verkkolehti __ Puuhasivu SUDOKU / Helppo SUDOKU / Keskivaikea SUDOKU / Vaikea Pikavisa 1. Pienin kuukauden bruttopalkka 13 390 euroa on a) Helsingin pormesta rilla, b) Espoon kaupunginjohtajalla, c) Tampereen pormestarilla, d) pääminis terillä ja Eduskunnan puhemiehellä? 2. Suomen kaksi tai useampiraiteisen rata verkon pituus on a) 692, b) 892, c) 1092, d) 1292 kilometriä? 3. Mökkitiestä laulaa a) KatriHelena, b) Arja Koriseva, c) Arttu Wiskari, d) Suvi Teräsniska? 4. Maapintaalaltaan näistä maakunnista pienin (9 097 km2) on a) Uusimaa, b) Pirkanmaa, c) EteläSavo, d) VarsinaisSuomi? 5. Näistä ministereistä Helsingissä on syntynyt a) Sanna Marin, b) Antti Kaikkonen, c) Tuula Haatainen, d) AnnaMaja Henriksson? 6. Maailman juoksijoista ensimmäisenä puolen tunnin ajan 10 000 metrillä vuonna 1939 alitti a) “Rekolan paimen poika” Taisto Mäki, b) “Peräseinäjoen susi” Ville Ritola, c) “Karhulan katajainen” Viljo Heino, d) “Kultavääpeli” Ilmari Salminen? Laatija: Martti Huhtamäki Horoskooppi SUDOKU/Helppo SUDOKU/Keskivaikea SUDOKU/Vaikea OINAS (21.3. – 20.4 Keskity nyt tärkeisiin asioihin. Tee suunnitelma jolla säästää enemmän ja kuluttaa vähemmän ja ole yhteistyössä ihmisten kanssa, joilla on jotain tarjottavaa. Kerro ajatuksistasi ja tunteistasi ja tee positiivisia muutoksia ulkomuotoosi ja siihen kuinka kohtelet muita. Kuuntele hyviä neuvoja. HÄRKÄ (21.4. 20.5. Huomio tulisi nyt keskittää kotija perheasioihin. Kerro ajatuksistasi niin pystyt selvittämään epävarmuustekijät. Saat itseluottamusta ja saat osaksesi kiitollisuutta, jos otat vastuullesi ylimääräisiä töitä tai saatat päätökseen keskeneräiset jutut. Ole ksu, elä vaatimattomasti ja välttele takaiskuja. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) RAPU (22.6. – 21.7.) LEIJONA (22.7. – 21.8.) NEITSYT (22.8. – 22.9.) Eräs paljastus johtaa erilaiseen käsitykseen elinolosuhteistasi ja tärkeästä ihmissuhteesta. Joku johtaa sinua harhaan, jos olet hyväuskoinen. Tarkkaile sitä kuinka muut reagoivat sanomisiisi ja tekemisiisi, niin ymmärrät mitä tulee tehdä säilyttääksesi rauhan maassa. VAAKA (23.9. – 22.10.) Älä suostu jäämään jostain paitsi vaikka eräs henkilö yrittää painostaa sinua. Suunnittele seikkailu, tee fyysinen muutos tai varaa matka. Kukoistat, jos sinulla on jotain odotettavaa. Joku panttaa tietoja, joten jos olet epävarma, niin kysy asioista suoraan. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Sinua houkuttaa nyt tunneperäinen shoppailu, mutta yritä miettiä kahdesti. Tapaa sellainen henkilö joka tuo parhaat puolesi esiin. Yhdessä keksitte suunnitelman jolla parantaa molempien elämäntyyliä. Varo ketä kuuntelet, sillä saamasi tieto ei tule olemaan totuudenmukaista. KAURIS (22.12. – 20.1.) VESIMIES (21.1. – 19.2.) KALAT (20.2. – 20.3.) Keskity paremmin henkilökohtaisiin suhteisiisi ja vähemmän ulkopuolisten tekemisiin. Jos annat jollekulle väärän käsityksen niin se johtaa odottamattomiin muutoksiin. Ole varovainen siinä mitä lupaat. Osallistu tapahtumaan jossa voit tavata aivan erityisen henkilön. Mieti tilannettasi ja jos et pidä siitä mitä tapahtuu, niin tee muutoksia, jotka parantavat elämäntapaasi ja tärkeitä ihmissuhteita. Joku saattaa käyttää henkisiä taktiikoita sekoittaakseen elämääsi. Älä lankea sokerikuorrutteiseen tarjoukseen. Yritä rauhoittaa turbulenssi kotioloissa. Olet saamassa paljon erilaisia tietoja, joten käy ne läpi tarkasti niin keksit hienon tavan parantaa elämääsi. Älä sekaannu jonkun toisen melodraamaan. Sitä mitä teet muiden auttamiseksi tullaan arvostamaan. Älä ota vastuullesi enempää kuin mihin kykenet vaikka joku painostaisikin. Puhu suoraan, jaa ajatuksesi ja tunteesi ja tee sovinto erään läheisesi kanssa. Eräs odottamaton kuluerä tulee hoitaa pois alta ripeästi. Saat mahdollisuuden korjata erään tappion tuhot. Matkasuunnitelmat saattavat häiriytyä myöhästymisten takia. Käytä kokemustasi ja älykkyyttäsi sellaisen henkilön kanssa joka yrittää kävellä ylitsesi tai painostaa sinua toimimaan hänen tavallaan. Pysyttäydy niissä asioissa jotka osaat parhaiten, niin saavutat sen minkä halusitkin. Houkutukset tai henkinen manipulaatio koituvat vahingoksesi. Etsi luovia tapoja säästää rahaa sen sijaan, että keksisit enemmän keinoja tuhlata. Sekaannus tai väärinymmärrys tulee häiritsemään henkilökohtaista elämääsi. Kiinnitä tarkasti huomiota siihen kuinka toiset reagoivat, sillä petosta on ilmassa. Asettamalla itsesi etusijalle varmistat sen ettet tee taloudellista tappiota. Nauti rauhasta ja hiljaisuudesta. Älä anna kenenkään yllyttää sinua väittelyyn josta vain masennut ja hermostut. Anna leijonan viehätysvoimasi johdattaa. Mieti kahdesti ennenkuin teet siirtosi. Käytä “hitaasti hyvä tulee”asennetta, jos kyse on raha-asioista.
12 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 12 | 2022 Seuraava Tikkurila–lehti ilmestyy 1.12.