Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 3 | 2022 Yhä useampi pääkaupunki seudun kerros talo valitsee putki remonttiinsa kokonais vastuuurakan mallin Pääkaupunkiseudun kerrostaloihin on tehty viime vuosina karkeasti noin sata putkiremonttihanketta vuodessa. KVR-urakka sopii erityisen hyvin lähiöhankkeisiin, joissa kohteena ovat 1960-luvun lopun ja 1970-luvun betonikerrostalot. ”Uskon, että KVR-mallin suosio on vahvistunut, koska se on asiakkaalle monella tavalla turvattu valinta ja asiakkaat näkevät jo referenssejä selkeistä kustannussäästöistä. KVR-mallissa sama taho on vastuussa putkiremontin suunnittelusta ja toteutuksesta. Mallin avulla voidaan varmistaa helpommin budjetin ja aikataulun pitävyys”, Rakennusyhtiö Lehdon putkiremonttien liiketoimintajohtaja Ari Saartoala kertoo. Oikotie: Vantaan halutuimmat asuinalueet – Tikkurila ykkönen Hiekkaharjun vesitornin viimeiset hetket Vantaalla myynnissä olevia omistusasuntoja Oikotien verkkopalvelusta etsivät henkilöt hakivat vuonna 2021 eniten Tikkurilassa sijaitsevia asuntoja. Toiseksi halutuin Vantaan kaupunginosa oli Kivistö ja kolmanneksi suosituin Myyrmäki. Oikotie Asuntojen hakutilastossa 2021 Havukoski on sijalla neljä. Vapaala on viidentenä, Martinlaakso kuudentena, Korso seitsemäntenä ja Tammisto kahdeksantena. Oikotiellä oli saatavilla Vantaalla vain kärkikahdeksikko, kun muista Suomen suurista kaupungeista julkistettiin topkymppi-listat. Oikotie on julkistanut tilastonsa vuoden 2021 osalta sekä vuoden 2021 viimeisimmän vuosineljänneksen osalta. Loppuvuoden 2021 aikana Korso on kirinnyt listalla edelleen ylöspäin, ollen tuoreimmassa tilastossa jo sijalla neljä. – Vantaalla kuten myös Espoossa suurin suosio tiivistyy muutamaan kaupunginosaan: Tikkurilaan, Kivistöön ja Myyrmäkeen. Nousua näyttää tekevän Korso, joka oli loka–joulukuussa 2021 neljänneksi halutuin alue ja koko vuonna seitsemänneksi halutuin, tiedotti Oikotie Asunnot. – Vantaan suurimpiin kaupunginosiin lukeutuva Hakunila sen sijaan ei yllä omistusasuntojen hakumäärissä kärkikymmenikköön. Hiekkaharjun vanhan vesitornin viimeiset hetket ovat käsillä. Jos haluaa vielä ikuistaa kamerallaan vantaalaismaisemiin vuosikymmeniä kuuluneen valtavan betonikolossin, kannattaa se tehdä pian. Ensimmäiset merkit lähestyvästä purku-urakasta ovat nyt näkyvissä paikan päällä, sillä Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on aloittanut Hiekkaharjun vanhan vesitornin purkamisen valmistelevat työt. Hiekkaharjun vesitornin ympärille on pystytetty työmaa-aidat, ja vesitornin vierestä on raivattu pusikkoa. Yli 50 metriä korkean Hiekkaharjun vesitornin purkaminen on kaiken kaikkiaan massiivinen urakka. HSY kertoo Facebookpäivityksessään, että purkukohteen suojausja tuentatyöt tehdään tammi-kesäkuun 2022 aikana. – Vesitornin ympärille rakennetaan metallinen tukija suojatorni, joka tukee purettavia rakenteita sekä suojaa ympäröiviä alueita, HSY kertoo. – Varsinainen vesitornin rungon purkaminen alkaa kesäkuun 2022 aikana. Hiekkaharjun vanha vesitorni on poikkeuksellisen muotoinen, ja se käsittää oikeastaan kaksi vesitornia, sillä kohde on rakennettu kahdessa vaiheessa. Vuonna 1962 valmistui kapea yksijalkainen vesitorni. Sen ympärille rakennettiin vuonna 1980 ulkokehämäinen laajennus eli iso ympyränmuotoinen vesisäiliö, joka kätkee sisäänsä vanhemman pienen tornin. Uudempi osa seisoo kahdeksalla pilarilla. Vantaakanavan ja Wikipedian tietojen mukaan laajennusosa oli valmistuessaan Suomen suurin elementtirakenteinen vesitorni. Purettavan vesitornin lähelle Malmimäelle valmistui Hiekkaharjun uusi vesitorni syksyllä 2017, ja HSY otti sen käyttöön keväällä 2021. TikkUriLa On haetuin vantaan kaupunginosa Oikotien omistusasuntojen hakupalvelussa vuoden 2021 tilastossa. Myös korso pärjää hyvin. HiEkkaHarJUSSa on ryhdytty valmistautumaan ikonisen maamerkkirakennuksen purkamiseen. kestää vielä tovin ennen kuin vesitornin varsinaiset purkutyöt alkavat. jani jakOnen hiekkaharjun vesitorni kuvattuna Malminiityn suunnasta. 1 lounas/kuponki. Alennus myönnetään pesukuitilla+kupongilla. Etu voimassa 13.1.2022 saakka. Ei koske juhlapäivien lounaita. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Koon keittiön herkut! Subwayn leivät ja salaatit voit tilata myös Woltilla AAMIAISJA LOUNASBUFFET TARJOLLA VIIKON JOKAISENA PÄIVÄNÄ! Ravintola avoinna joka ilta klo 22 asti! ma-pe 6-22 la 8-22, su 9-22 ma-pe 6-22 la-su 9-22 1 lounas/kuponki. Alennus myönnetään pesukuitilla+kupongilla. Etu voimassa 13.1.2022 saakka. Ei koske juhlapäivien lounaita. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Koon keittiön herkut! Subwayn leivät ja salaatit voit tilata myös Woltilla AAMIAISJA LOUNASBUFFET TARJOLLA VIIKON JOKAISENA PÄIVÄNÄ! Ravintola avoinna joka ilta klo 22 asti! ma-pe 6-22 la 8-22, su 9-22 ma-pe 6-22 la-su 9-22 1 lounas/kuponki. Alennus myönnetään pesukuitilla+kupongilla. Etu voimassa 13.1.2022 saakka. Ei koske juhlapäivien lounaita. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Koon keittiön herkut! Subwayn leivät ja salaatit voit tilata myös Woltilla AAMIAISJA LOUNASBUFFET TARJOLLA VIIKON JOKAISENA PÄIVÄNÄ! Ravintola avoinna joka ilta klo 22 asti! ma-pe 6-22 la 8-22, su 9-22 ma-pe 6-22 la-su 9-22 28.2.2022
4 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 | 2022 Olin päättänyt, että kirjoitan tässä kuussa koronasta tai aluevaaleista, mutta ensiksi mainitusta on jauhettu aika paljon, ja jälkimmäisestä ei kannata kirjoittaa ennen kuin nähdään, miten hallinto alkaa pyöriä. Sen sijaan viime lauantaina ja sunnuntaina satoi rankasti lunta. Se tarkoitti sitä, että lumet piti hommata pihasta pois. Mutta kun keli oli mukava eikä ollut minnekään kiire, lumenluonti oli mukavaa. Ja erinomaista liikuntaa. Lunta luodessani katselin kotikatuani ja saatoin todeta, että tie oli aurattu ja erinomaisessa kunnossa. Turvallinen ajaa. Siinä lumimassoja kolatessani ja aurattua katua katsellessani tuli mieleen, että Suomessa tosi monet asiat ovat erittäin hyvin. Tietkin. Kansainvälisissä rankingeissa pärjäämme yleensä hyvin. Hyvää tilannetta kuvaa se, että jos sijoitus jollain osaalueella putoaa pykälän tai pari, se tuntuu katastrofilta. Se kertoo sitä, että meillä on kunnianhimoa. Pitää olla paras! Saman näkee urheilussa. Jos suomalainen ei tuo kultamitalia, tilanne on todella vakava; urheiluavustukset pois, valmentajat pihalle jne. Hopeat ja pronssit eivät lohduta. Se unohdetaan, että urheilun kansainvälisessä vertailussa tuskin mikään maa on Suomea lähelläkään, kun verrataan eri lajien mitaleja väestön määrään. On tietenkin luonnollista, että Suomi on kova talvilajeissa, koska meillä on talvi, useissa maissa taas ei. Mutta pärjäämme myös muissa sellaisissa lajeissa, joiden harjoittelu ei ole ollenkaan helppoa meidän vuodenajoillamme. Yleisurheilusta löytyy useita esimerkkejä. Usein saa lukea, että tieteen tuloksia arvostetaan, kun ne tulevat vaikkapa Yhdysvalloista. Yhdysvallat on monella tieteen alalla huippumaa, mutta turhan helposti unohdetaan suomalaiset tieteenharjoittajat, jotka kehittävät lääketiedettä, tekniikkaa, ilmastotieteitä jne. Ei voi olla sattumaa, että täältä tulevat raskaan metallin, laivanrakennuksen, puunjalostuksen ym. huipputuotteet. Ja mistä tulivat ensimmäiset kännykät ja missä lanseerattiin tekstiviesti? Musiikki on yksi mielenkiintoinen alue, jossa maailmalla ihmetellään, miten Suomesta tulee koko ajan lähes maailman kovimmat kapellimestarit. Kait siinä on kysymys samasta, kuin siinä, miksi aikanaan Suomesta tuli maailman parhaat keihäänheittäjät. Traditiosta. Suomalainen peruskoulu luotiin aikanaan kovankin väännön jälkeen. Peruskoulun vastustajat olivat sitä mieltä, että systeemi tasapäistää kansakunnan. Näinhän ei ole käynyt. Päinvastoin ulkomailta kysellään, mitä te siellä oikein teette, kun oppimistulokset ovat niin hyviä. Aikanaan suomalainen lapsikuolleisuus saatiin tasolle, jota ei ollut missään muussa maassa. Keksittiin neuvolajärjestelmä. Tosi yksinkertaista. Panostetaan vain hieman siihen, että lapsen kehittymistä seurataan alusta alkaen ja pidettiin huolta tarvittavista rokotuksista. Naisten asema Suomessa on niin hyvä, että välillä unohdetaan, miten hyvä se on. Suomalainen infrastruktuuri, sekä sosiaalinen että tekninen, ovat hyvässä kunnossa. Meillä toimii suhteellisen hyvin jako julkisen ja yksityisen sektorin työnjakoon. Poliittisista syistä jakolinjoja pitää aina välillä haastaa. Tekninen infrastruktuuri on hyvää tasoa. Liikenneverkot toimivat, tietoliikenne toimii, vettä tulee ja menee, ja kuten jo alussa sanoin, tiet aurataan. Suomalainen politiikka on oma mielenkiintoinen alueensa. Puolueita on aika monta. Kaikille todennäköisesti löytyy ainakin yksi puolue, jonka ohjelma on lähellä omaa ajatusmaailmaa. Ja jos ei mikään nappaa, voi perustaa oman puolueen. Puolueiden edustajat saavat esittää mielipiteitään vapaasti, ilman, että pitäisi poliittisen mielipiteen takia pelätä seuraamuksia. Kunhan siis pysytään politiikassa. Poliitikot ovat myös löytäneet uuden lajin. He kokeilevat rajoja. He testaavat sitä, mitä poliitikko saa sanoa, ilman, että joutuu käräjille. On niin helppo sekoittaa jokin ideologia tai uskonto ja voimassa oleva lainsäädäntö. Tosiasia on vain se, että lainsäädännön mukaan mennään. Poliittisia mielipiteitä saa sanoa vapaasti, mikä asia ei sekään ole itsestään selvää kaikkialla maailmassa. Nämä edellä mainitut asiat tulivat ensimmäisinä mieleen, kun mietin, mitkä asiat meillä on hyvin. Siitä huolimatta melko harvoin saa näistä asioista lukea mediasta tai somesta. Sen sijaan paljon kulutetaan aikaa sen kertomiseen, mitkä asiat ovat pielessä, vaikkeivat oikeasti olisikaan. Psykologiassa väitetään, että negatiiviset ajatukset kuluttavat ihmisen energiaa ja voivat lyhentää elinikää. Entä jos ei valitettaisi valtiovallan koronaohjeista, rokotteista, sotesta, maahanmuutosta, vaan sen sijaan käytettäisiin energiaa siihen, miten asioita saataisiin vieläkin paremmiksi. Tällaisia ajatuksia tuli mieleen sen johdosta, että Tuusulan kunta oli höylännyt kotikadun niin hyvään kuntoon. Siinä lumi massoja kolatessani ja aurattua katua katsellessani tuli mieleen, että Suo messa tosi monet asiat ovat erittäin hyvin. Taksisääntelyn purku nostanut hintoja jyrkästi Taksikyytien hinnat nousivat tammikuusta 2012 joulukuuhun 2021 peräti 34 prosenttia, ilmenee Tilastokeskuksen tuoreista tiedoista. Taksikyytien hinnat lähtivät jyrkkään nousuun pian heinäkuussa 2018 voimaan tulleen taksiuudistuksen jälkeen. Myös viime vuonna taksien hinnoissa nähtiin jyrkkää nousua. KOLUMNI Suomalaisilla matkahaaveita myös vuonna 2022 Nettimatkatoimisto ebookersin teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisten hinku ulkomaille on kaikkea muuta kuin sammunut koronapandemian myötä. Suurin osa haaveilee matkoista Euroopan kohteissa, ja yhä useampi valitsee luonnon rinnalle matkalleen kulttuuria ja nähtävyyksiä. Kahden pandemian värittämän vuoden jälkeen matkoilta kaivataan erityisesti arjesta irrottautumista, hyvää ruokaa ja kiireettömyyttä. TApANi VäNTTiNeN Itse harrastan nykyään pyöräilyä ja sauvakävelyä. Sukset ja luistimet ovat menneet vanhoiksi jo aika päiviä sitten. Nuorempana harrastin itsekin vähän jääkiekkoa, mutta siellä oltiin mielestäni vähän turhan rajuja toisia kohtaan. Kaikkea ei kerkeä tekemään ja vähän on ikääkin jo tullut. Ei löydy enää oikein kavereita kahdeksankymppiselle leskimiehelle. JANiNA AhreNberg Tykkään luistelemisesta, hiihtämisestä ja laskettelusta. Asun järven rannalla ja meillä on järvellä luistelurata, jossa käyn joka viikko luistelemassa. Luisteleminen on kivaa. Pienenä kävimme joka päivä talvisin luistelemassa. En ole harrastanut erityisesti luistelemista, joten menen ihan koululiikuntatunneilta saaduilla opeilla. Pidän, kun maassa on valaisevaa lunta, mutta muuten Suomen talvi ei ole erityisen hauska. ALeKSi SyrJä Murtomaahiihto on minun lajini. Hiihdän vuosittain enintään 400 kilometriä. Välillä tulee lähdettyä Lappiin oikein kunnolla hiihtämään ja silloin tulee sata kilometriä helpostikin, mutta nyt en ole pariin vuoteen ollut Lapissa. Olen myös lasketellut, sekin on kivaa. Ulkoilemisesta ja urheilusta tulee hyvä olo. eMiLiA SUONSiVU Pidän laskettelusta, en oikeastaan välitä muista lajeista. Laskettelu on hauska urheilulaji ja siinä tulee oltua paljon ulkona. Levillä kävimme aikoinaan perheen kanssa joka vuosi, mutta nyt emme ole hetkeen käyneet. Hiihtoa vihaan. Koulusta on jäänyt traumat ja olin aina viimeinen tai luovutin, kun sukset eivät luistaneet. KALLe MyKrä Tykkään hiihtää ja lasketella. Meillä on mökki Rukalla, joten siellä tulee käytyä pari kertaa vuodessa. Enemmän olen lasketellut, kuin hiihtänyt. Tällä hetkellä olen kiinnostunut vapaalaskusta. Kun laittaa nahat suksen alle, kävelee mäen kerran ylös ja laskee alas, siinä menee puoli päivää ja toista kertaa ei välttämättä enää jaksakaan. Se käy urheilusta ja on hauskempaa, kuin salilla. Katugallup NiiNA AhONeN Olen syntynyt Joutsassa, mutta muutin neljävuotiaana pois Suomesta ja sen jälkeen olen asunut koko elämäni ulkomailla. Viimeksi Teksti ja kuvat: Anna Konttinen Mikä on suosikki talviurheilulajisi? Luminen talvi on innostanut helsin kiläisiä talviurheilu lajeihin Tutkimusten mukaan suomalaiset liikkuvat vapaaajallaan yhä enemmän ja kansainvälisissäkin vertailuissa olemme aktiivista ja liikunnallista kansaa. Korona on ajanut helsinkiläiset sisäliikuntatiloista ulos liikkumaan ja luminen pakkastalvi on mahdollistanut perinteiset talvilajit, kuten hiihdon ja luistelun myös Etelä-Suomessa. Hiihto on perinteisesti jakanut mielipiteitä, osa tykkää ja osalla ajatuskin nostaa pintaan kouluaikaisia hiihtokilpailutraumoja. Joka vuosi näin upeita kinoksia ei Helsinkiin saada. Viime vuosina on ollut jopa täysin lumettomia talvia. Nyt on syytä nauttia upeista lumikeleistä, koska pian kevät saa ja lumet sulavat. Kävimme kysymässä helsinkiläisiltä lumisen talven ja talviolympialaisten kunniaksi mitä talviurheilulajeja he harrastavat? Gallup tehtiin tammikuun viimeisenä päivänä Esplanadin puiston liepeillä. Negatiivinen energia positiiviseksi Taisto Hujala varatuomari, yrittäjä Tuusula taisto.hujala@icloud.com asuin 20 vuotta Brysselissä. Ei siellä ole lunta. Suomessa kävelen paljon, mutta talviliikuntalajit ovat kaikki minulle hyvin vieraita. Perinteinen hiihto voisi olla ihan mielenkiintoista. Suomessa olen huomannut, että suomalaiset liikkuvat paljon enemmän ulkona, kuin Brysselissä, Lontoossa tai vaikka Italiassa. Suomessa tuntuu siltä, että kaikki hiihtävät, pyöräilevät tai juoksevat.
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 5 3 | 2022 KULKUNEUVOT TOIMITETAAN AJOVALMIINA! LATURI TOIMITETAAN LAITTEEN MUKANA. Täydellistä turvallisuudentunnetta nyt neljällä pyörällä, ja katso kuinka tyylikkäästi! Pehmeätoimi? nen luokkansa tehokkain moottori, sähköä säästävät kirkkaat LEDvalot. Monista muista nelipyö? räisistä poiketen kaikissa renkaissa on jousitus ja maavara on hyvä Suomen teille. Ei hankalia vaihteita, valitse vain ajatko eteenvai taaksepäin. Kyllä, tässä on myös pakki! USB-lataus puhelimelle tai naville. "Leijona on todella miellyttävä ja nätti peli. Yhdellä latauksella ajaa monta kymmentä kilometriä. Tällä hoituu helposti kauppaja pankkiasiat sekä käynnit huoltoasemalla kahvilla." Erkki Oksanen / Renko Värit: MAX 25 KM/H 55 KM EI KORTTIA Luotettava ja helppokäyttöinen, ympärivuotiseen käyttöön sovel? tuva sähkömopo mahdollistaa va? paan ja mukavan liikkumisen ilman polttomoottorin pärinää pienillä käyttökuluilla! Uuden goMoton laadun kokee parhaiten ajamalla sillä itse. goMoto 4.3 avautuu kaukosäätimellä. Ovet avautuvat kunnolla ja tilavaan ohjaamoon on helppo istahtaa. Plus-malli lähtee käyntiin nappia painamalla. Uutuusmalli goMoto 4.3:ssa on kaksi tehokasta napa? moottoria. Suora voimanvälitys varmistaa, että laite kulkee vaivattomasti ympäri vuoden, kaikenlaisissa olosuhteissa ja nyt entistäkin energiatehokkaammin. Värit: MAX 40 KM/H 92 KM x EI KORTTIA* VOIMAA JA TYYLIÄ! 7 290 € alk. (213 €/kk) ASIAKKAIDEN TOIVOMA VISIIRIKATTO SAATAVILLA LISÄVARUSTEENA! *40 km/h -mallit vaativat mopokortin vuoden 1984 jälkeen syntyneiltä. xWMTC -testisyklin mukaan mitattu todellinen ajomatka. 2 790 € alk. (83 €/kk) TOIMI NÄIN: Soita ja tilaa numerosta 02 480 9060 tai verkkokaupasta skand.fi Toimitamme valitsemasi sähköajoneuvon käyttövalmiina koti? ovellesi, kaikkialle Suomeen. Annamme tuotteillemme täyden 2 vuoden takuun ilman kilometrirajoitusta. Laadukkaat laitteemme sopivat pohjoismaisiin keliolosuhteisiin täydellisesti. Olemme huomioineet kaiken, jotta voit kulkea itsenäisesti ja turvallisesti. Meiltä löytyy myös kattava huoltoverkosto ja joustavat maksuvaihtoehdot. VALITSE SÄHKÖINEN VAPAUS LIIKKUA – SOITA 02 480 9060 PUHELINMYYNTI JA VERKKOKAUPPA AVOINNA, TOIMITUKSET KOTIOVELLE KOKO SUOMEEN Ei ajokorttia! Aito Leijona 1300 sähköskootteri on saatavilla vain meiltä. Et löydä vastaavaa mistään muualta. Ajaminen on paljon helpompaa ja pehmeämpää kuin millään kilpailevilla malleilla. Tehokas moottori vie turvallisesti ylös kaikista mäistä. Markkinoiden turvallisimmat akut. Ja kuten näet, designiin on satsattu erityisen paljon. Plus-mallissa on hienot LEDpäiväajovalot ja automaattijarru, jotka tuovat turvallisuutta ajoon ja pysäköimiseen, kuten premiumluokan autoissa. Suunniteltu Suomen vaativiin keleihin, soveltuu erinomaisesti ympärivuotiseen käyttöön. Myös pakki. Kattava lisä? varustelu: nastarenkaat, suojapeite, tuuliohjain, akkulämmitin."Olen todella tyytyväinen ostokseeni! Pääsen skootterillani helposti kotoa kaupungille ja ulos nauttimaan ympäristöstä, välillä ajelen pidempiäkin matkoja." Erland Eriksson / Norrala Värit: MAX 25 KM/H 100 KM EI KORTTIA KESTOSUOSIKKI! 1 990 € alk. (60 €/kk) LISÄTIEDOT JA MYYNTIPALVELU: 02 480 9060 | MYYNTI@SKAND.FI | PUUTARHATIE 18, VANTAA | VERKKOKAUPPA | SKAND.FI MUISTA MYÖS SKANDTALVIVARUSTEET!
6 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 | 2022 Saga Tammilinna Neilikkatie 11 A | 01300 Vantaa | sagacare.fi/vantaa Tervetuloa ihastumaan – kysy lisää talomme johtajalta Ranja Kontturi | puh. 050 5215 139 | ranja.kontturi@sagacare.fi Tilapäisasuminen 100 €/vrk/hlö tai 177 €/vrk/2 hlöä Hinta sisältää kalustetun asunnon, päivittäisen lounaan, säännöllisen siivouksen ja liinavaatteiden vaihdon, turvapuhelimen, palvelupäivystyksen, viihtyisien yhteistilojen käytön sekä monipuolisen harrastusja kulttuuritoiminnan. Saga Tammilinnassa asut itsenäisesti kattavien palveluiden keskellä. Asukkaidemme käytettävissä on ateria-, koti-, turvaja hyvinvointipalveluita omien tarpeiden mukaan. Haluaisitko kokeilla huoletonta asumista palvelutalossa? Laadukasta senioriasumista myös tilapäisesti Saga-palvelutalot Tikkurilan Prisma-keskus Tikkuraitti 20 p. 09-2713060 www.kultahelmi.fi Yhteisö järjestää vapaaehtoisille mahdollisuuden osallistua videotervehdykseen palvelutalojen ikäihmisille. Lisäksi osassa Uudenmaan kuntia toimitetaan vapaaehtoisten leipomuksia palvelutaloihin. Videoterveiset ikäihmisille -tempauksessa otetaan vastaan itse tehtyjä videotervehdyksiä palvelutalojen asukkaille. Hyvän mielen videotervehdyksiä voi lähettää jokainen, joka haluaa tuoda ilon pisaroita ikääntyneiden ystävänpäivään. 15–30 sekunnin mittaisia videotervehdyksiä voi kuvata tavallisella kännykkäkameralla. Siskot ja Simot tekee videoista koosteen, joka toimitetaan palvelutaloihin. Leivo iloa ikäihmisille -keikalla Siskot ja Simot haastaa leivontatalkoisiin osallistuvien Uudenmaan kuntien asukkaita tekemään palvelutalojen ikäihmisille kotitekoisia leivonnaisia. Leivontatalkoisiin voi osallistua kuivakakulla, pullapitkolla tai muulla laktoosittomalla ja pähkinättömällä leivonnaisella. Leipomistalkoisiin voi osallistua kahdeksalla paikkakunnalla: Helsingissä, Porvoossa, Espoossa, Hyvinkäällä, Keravalla, Nurmijärvellä, Järvenpäässä ja Tuusulassa. Tempausten tarkoituksena on osoittaa välittämistä luovalla tavalla aikana, jolloin mahdollisuudet kasvokkaisiin kohtaamisiin ovat rajatut. – Ystävänpäivän alla on hienoa saada vapaaehtoiset välittämään ystävyyden viesti tuntemattomille ikäihmisille. Toimintamme tähtää välittämisen kansanliikkeen kasvuun, ja ystävänpäivän alla siihen voi osallistua eri tavoin: kuvaamalla videoterveisen tai leipomalla, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Eero Väisänen. Vapaaehtoiseksi leipojaksi voi ilmoittautua 10.2. mennessä ja videotervehdyksen lähettäjäksi 4.2. mennessä. Tarkemmat tiedot ilmoittautumisesta löytyvät Siskojen ja Simojen verkkosivujen keikkakalenterista www.siskotjasimot.fi/keikkakalenteri. Ilmoittautumisen jälkeen vapaaehtoisille toimitetaan ohjeet videotervehdyksen tekemiseen tai leivonnaisten toimittamiseen. Siskot ja Simot kutsuu vapaaehtoisia ilahduttamaan tuntematonta ikäihmistä ystävänpäivänä 14.2. Videoterveisiä ja lämpimäisiä ikäihmisille ystävänpäiväksi 14.2. LuoVan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot tarjoaa vapaaehtoisille kaksi vaihtoehtoista tapaa ilahduttaa ikäihmisiä ystävänpäivänä 14.2. www.ompelimotuplatikki.fi | 09 860 35190 | 040 7212 512 Lehdokkitie 6 A | posti@ompelimotuplatikki.fi Täyden palvelun ompelimo vanTaalla ma pe 9 17 tai sop. mukaan | la su suljettu palveluT: •Vaatteiden valmistus •Räätälipalvelut •Sisustusompelu •Juhlapukupalvelu •Korjausompelu Korjauta rispaantuneet lempivaatteesi tai teetä vaikka kokonaan uusia mittojesi mukaan. Arkeen ja juhlaan!
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 7 3 | 2022 Aamuruskontie 6, Tikkurila www.peltikorjaamoparviainen.fi Ma-Pe 8-17 info@peltikorjaamoparviainen.fi AutomAAlAus • PeltikorjAus • sijAisAuto Maalausja korikorjaustyöt vuosikymmenien kokemuksella Kaikki peltikorjausja maalauspalvelut merkistä riippumatta Voit tehdä vaurion hinta-arvion helposti nettisivuillamme. Lähetä kuvat vauriosta ja olemme sinuun yhteydessä 24 tunnin kuluessa antaen hinta-arvion 0500 945 961 Varaa aika Koivuhaan Kukkakauppa Oy K oivuhaan S-Market liikekeskus Kuriiritie 23-25 ,Tikkurila puh. 044 585 8887 Katso aukioloajat kotisivuiltamme: www.kukkia.net Kauniiden kukkien ja kimppujen kukkakauppa Tiksin oma autokatsastus! * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 21,70€ + päästömittaus. Henkilöja pakettiautoille, maks. 3500kg. KATSASTUS KATSASTUS Katsastus Helsinki, Tikkurila Tikkurikuja 1, 00750 Helsinki | Avoinna: Ark 9 18, La 9 -14 ajanvaraus: www.plus.? ja 044 4232 700 19 19 * Säästä 20€ (39€) Ennakkomaksulla osoitteesta www.plus. Nettivarauksessa (www.plus.fi) maksutapana nyt myös Collector Lasku. Saat aina vähintään 30 päivää korotonta maksuaikaa! N YK YA IK AIS TA ISÄ N N Ö IN TIÄ -k ork ea sti ko ulu te tu t isä nn öit sijä t -a vo in ta lo us ha llin to , ra po rto int i ja vie stin tä -1 00 % dig ita lisa atio on jo m eill ä ! -h alli tu ksi lle ka ikk i as iak irja t ja so pim uk se t nä htä vill ä ain a -m on ip uo lin en pro jek tijo hta m iso sa am in en -O ta ka ikk i hy öty irti m aa läm m ös tä , m e ke rro m m e m ite n -la aja t ko nta ktiv erk os to t kä ytt öö nn e Isä nn öin nin va iht oa ike ita ? PY YD Ä TA RJO US M EIL TÄ info @ asu nto m ais ter i.fi tai so ita 04 72 2 05 80 Isä nn öin tito im isto SU OM EN PA RA S TA LO YH TIÖ 20 19 Su om en Pa ras Ta loy htiö 20 19 -p alk inn on sa i As un to -o sa ke yh tiö Sä äst öp yrs tö , jot a isä nn öi As un to M ais ter i Oy AS UN TO M AIS TE RI OY VU OD EN VIE ST IJÄ 20 19 As un to M ais ter i Oy sa i va lta ku nn alli se n Vu od en Vie stij ä 20 19 -p alk inn on ak tiiv ise sta isä nn öin tia sia kka ide n vie stin nä stä . N YK YA IK AIS TA ISÄ N N Ö IN TIÄ -k ork ea sti ko ulu te tu t isä nn öit sijä t -a vo in ta lo us ha llin to , ra po rto int i ja vie stin tä -1 00 % dig ita lisa atio on jo m eill ä ! -h alli tu ksi lle ka ikk i as iak irja t ja so pim uk se t nä htä vill ä ain a -m on ip uo lin en pro jek tijo hta m iso sa am in en -O ta ka ikk i hy öty irti m aa läm m ös tä , m e ke rro m m e m ite n -la aja t ko nta ktiv erk os to t kä ytt öö nn e Isä nn öin nin va iht oa ike ita ? PY YD Ä TA RJO US M EIL TÄ info @ asu nto m ais ter i.fi tai so ita 04 72 2 05 80 Isä nn öin tito im isto SU OM EN PA RA S TA LO YH TIÖ 20 19 Su om en Pa ras Ta loy htiö 20 19 -p alk inn on sa i As un to -o sa ke yh tiö Sä äst öp yrs tö , jot a isä nn öi As un to M ais ter i Oy AS UN TO M AIS TE RI OY VU OD EN VIE ST IJÄ 20 19 As un to M ais ter i Oy sa i va lta ku nn alli se n Vu od en Vie stij ä 20 19 -p alk inn on ak tiiv ise sta isä nn öin tia sia kka ide n vie stin nä stä . NYKYAIKAISTA ISÄNNÖINTIÄ SUOMEN PARAS TALOYHTIÖ 2019 ASUNTO MAISTERI OY VUODEN VIESTIJÄ 2019 ja 2020 Korkeasti koulutetut isännöitsijät Avoin taloushallinto, raportointi ja viestintä 100 % digitalisaatio on jo meillä! Hallituksille kaikki asiakirjat ja sopimukset nähtävillä aina Monipuolinen projektijohtamisosaaminen Ota kaikki hyöty irti maalämmöstä, me kerromme miten Laajat kontaktiverkostot käyttöönne Suomen Paras Taloyhtiö 2019 -palkinnon sai Asunto-osakeyhtiö Säästöpyrstö, jota isännöi Asunto Maisteri Oy Asunto Maisteri Oy sai valtakunnallisen Vuoden Viestijä 2019 ja 2020 -palkinnon aktiivisesta isännöintiasiakkaiden viestinnästä. Isännöinnin vaihtoaikeita? PYYDÄ TARJOUS MEILTÄ info@asuntomaisteri.fi tai soita 040 722 0580 NYKYAIKAISTA ISÄNNÖINTIÄ korkeasti koulutetut isännöitsijät avoin taloushallinto, raportointi ja viestintä 100 % digitalisaatio on jo meillä ! hallituksille kaikki asiakirjat ja sopimukset nähtävillä aina -monipuolinen projektijohtamisosaaminen Ota kaikki hyöty irti maalämmöstä, me kerromme miten laajat kontaktiverkostot käyttöönne Isännöinnin vaihtoaikeita? PYYDÄ TARJOUS MEILTÄ info@asuntomaisteri.fi tai soita 040 722 0580 Isännöintitoimisto SUOMEN PARAS TALOYHTIÖ 2019 Suomen Paras Taloyhtiö 2019-palkinnon sai Asunto-osakeyhtiö Säästöpyrstö, jota isännöi Asunto Maisteri Oy ASUNTO MAISTERI OY VUODEN VIESTIJÄ 2019 Asunto Maisteri Oy sai valtakunnallisen Vuoden Viestijä 2019-palkinnon aktiivisesta isännöintiasiakkaiden viestinnästä.
8 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 | 2022 ASUNTOKAUPPA KÄY JUURI NYT VILKKAANA Kun suunnittelet asuntosi myyntiä, ota välittä jiimme yhteyttä. Habitan ammattitaitoinen välittäjä tekee asunnon myynnistä sinulle helppoa ja vaivatonta. Välittäjäsi ottaa vastuun kaikista asuntosi myyntiin liittyvistä asioista ja pitää sinut jatkuvasti ajan tasalla siitä, miten myynti edistyy. Meiltä saat arvion asunnostasi nopeasti ja vaivattomasti. Älä aikaile, toimi heti! Mikko Vuorimäki 050 4200306
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 9 3 | 2022 Hienotunteista huolenpitoa eläinystäväsi viimeisestä matkasta Puhelin 0400 496 819 lemmikkien tuhkauspalvelut • hevosten tuhkauspalvelut odottaessatuhkaukset • vastaanottopalvelu 24h Kasvisruoka houkuttaa suomalaisia Tuoreen Sustainable Life Barometer -kuluttajatutkimuksen mukaan suomalaiset ovat kaikista vastaajamaista halukkaimpia lisäämään kasvipohjaisten tuotteiden osuutta omassa ruokavaliossaan. Korkein osuus kasvipohjaisia tuotteita kokeilleista vastaajista löytyykin Suomesta. Varsinkin vaihtoehdot erilaisille maitotuotteille ovat jo tärkeä osa suomalaisten ruokavaliota. Suosituimmat kasvistai vegaanituotteet Suomessa ovat kokeiluasteeltaan (%): Vegenakki (47 %) Vegepizza (45 %) Vegehampurilainen (44 %) Kasvipohjainen maito (42 %) Kasvipohjainen jäätelö (42 %) Säännöllisimmin Suomessa ostetaan kasvipohjaista maitoa, kasvistai vegaanista valmisruokaa sekä kasvistai vegaanista pizzaa. Pelottaako liukkailla liikkuminen? Tänä Talvena kaduT ovat monta kertaa tuntuneet lähinnä luistinkentältä. kaatumista ei aina pysty estämään, sillä tilanne tulee monesti yllättäen. kun jalat lähtevät alta, on usein jo liian myöhäistä. – kyse on siitä, ehtiikö reagoimaan lainkaan. Jos omaa esimerkiksi kamppailulajitaustaa, voi hallita erilaisia kaatumistekniikoita. Olennaisinta on lihasvoimasta, nopeudesta ja reaktionopeudesta huolehtiminen sekä tasapainon kehittäminen, kertoo fysioterapeutti Kari Niemi Terveystalon Tukija liikuntaelinten erikoisyksiköstä. Tasapainoa ja reaktiokykyä voi treenata liikkumalla mahdollisimman erilaisissa ympäristöissä. Tutulta lenkkipolulta kannattaa silloin tällöin poiketa vaikkapa metsään. – Maastoon meneminen kannattaa! Erilainen liikkuminen ja aistiärsykkeet kehittävät tehokkaasti koordinaatiota ja tasapainoa. Myös yhdellä jalalla tai silmät kiinni seisominen, täyden vesilasin kanssa käveleminen ja portaiden juokseminen ovat hyviä tapoja ylläpitää tasapainoa. Tukea saa monenlaisista lajeista, esimerkiksi pyöräily, pallopelit, tanssiminen ja hiihtäminen kehittävät aisteja monipuolisesti. – Ja tietysti näkö – sen pitää olla kunnossa, sillä se vaikuttaa kaikkeen, Niemi muistuttaa. TarviTTaeSSa lääkäriin Kaatumisia voi ennaltaehkäistä hyvillä liukuestekengillä, myös suomalaisten rakastama sauvakävely on hyvä tapa saada lisävarmuutta talviulkoiluun. Jos talvi tekee kuitenkin tepposet ja tasapaino kaikesta huolimatta pettää, kannattaa minimoida vammat. Ensiapuna toimii osumaa ottaneen kohdan puristus ja kohoasentoon laittaminen. Jos esimerkiksi jalan päälle pystyy varaamaan painoa eikä kipu ole hirvittävä, ei lääkäriin välttämättä tarvitse kiiruhtaa suuna päänä. – kylmän käyttämisestä ollaan nykyään montaa mieltä, mutta oma ohjeeni on, että jos se tuntuu hyvältä, sitä voi käyttää. Välttämätöntä kylmän käyttäminen ei ole. kipeällä jalalla ei kannata nilkuttaa pitkään, sillä se lisää kudosvaurioiden riskiä. Lääkäriin tulee mennä, jos kipua ei saa hallintaan tai kättä tai jalkaa ei pysty käyttämään. – Siihen, millaisia vammoja kaatuminen aiheuttaa, vaikuttaa moni asia: ihmisen pehmytkudosten vahvuus, luitten vahvuus ja ennen kaikkea iskun ja kaatumisen voima. Jos oma kunto kaatumisen jälkeen arveluttaa, kannattaa lääkäriin mennä matalalla kynnyksellä. Päähän kohdistuvat iskut tulee aina ottaa vakavasti, Niemi painottaa. Pyllähtämiset ja kaatumiset ovat arkipäivää talvikuukausina, jolloin tiet ovat petollisen liukkaita. MODULARBOX OY Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III M Ö N K I JÄ C E N T E R Avoinna: Ark.10-17, La 10-13 MEILLÄ TAKUU, VARAOSAT JA HUOLTO PELAA VARMASTI! SUOMESSA YLI 150 HUOLTOPISTETTÄ. Tilaukset ja tiedustelut puh. tai s-postilla: myynti@rally.fi 09 595 510 040 553 2428 tai netistä www.rally.fi sivuilta TILAA HETI OMASI! TOIMITUKSET TURVALLISESTI RAHDILLA KOTIIN ASTI! Rahoituksella alk. 149?/kk. Black Edition MAX 4x4 +tk 7790 ? EFI SH. 8990? +tk Tilausnro 11011 OHJAUSTEHOSTIN EPS SH. 9790?+tk Otamme vaihdossa mönkijät, mp:t ym. Kaikkiin VINSSI JA PERÄVAUNUPISTOKE KAUPANPÄÄLLE! Vertaa: Hinta/laatusuhde, vetokyky, maavara, renkaat, ajettavuus, ym. FINMAN NIVELAURA JA TGB TRAKTORI LUMITÖIDEN 1 550 EFI 7990 ? +tk Ohjaustehostimella 550 EFI+EPS SH. 9490? +tk Rahoituksella alk. 169?/kk. Tilausnro 11009 Kaikki mallit 2-paikkaisia. Alumiinivanteet! 4x4 EDUN ARVO 1990? SH. 8490? +tk ? +tk 6990 1000 BLADE EDUN ARVO 1490? KAKSI VERSIOTA: 12990 ? +tk Tilausnro 11017 Rahoituksella alk. 199?/kk. SH.13990? +tk TASAUSPYÖRÄSTÖ! LTX EPS LED NOPEILLE molempiin: Takuu 2 v. +tk 7690 ? SH. 8990?+tk 4x4 SPECIAL 550 EFI EDITION FULL LED ERIKOISVARUSTELTU EDUN ARVO 1990? Tilausnro 11007 MADE IN TAIWAN VUODEN TAKUU! Isoin maavara 30,5 cm Vetokyky yli 920 kg 26" Testivoittajarenkaat ym. Rahoituksella alk. 149?/kk. Tilausnro 11010 KATSO ESITTELYVIDEOT www.rally.fi 8590 ? +tk Ohjaustehostimella EPS LED Rahoituksella alk. 169?/kk. Tilausnro 11006 Rahoituksella alk. 159?/kk. EU ja USA Patentti! 9-ERI ASENTOA. 4x4 Pikasäädettävät iskuvaimentimet lisäsäiliöillä. 550 Lyijygeeliakut. Ajomatka 50-60 km. Värit: Punainen tai Pronssi. 1 SAA AJAA TIELLÄ! 26" MAXXIS BIG HORN Testivoittajarenkaat. TAKABOXI, TAKATELINE JA SUOJAPEITE KAUPANPÄÄLLE! tai 30 Ah Lithium akulla jonka voi ladata kotona tai paikallaan niin kuin sähköpyörissä on. Ajomatka 70-80 km. Värit: Punainen tai Hopea. (arvo 340?) Ei ajokorttia. 3-pyörä sähköskootteri PYRKIJÄ E400 Tehokas 60V 1000 W moottori. 3 Nopeusaluetta 10km-17km-25km/h. Pakki. NYT LED valot! Rahoituksella alk. 169?/kk. (10490?) +tk 8590 ? MAX Tilausnro 11008 Alumiinivanteet! MODULARBOX OY SUOMALAINEN KONEKAUPPA JO 20 VUOTTA! KATSO KOKO VALIKOIMA www.rally.fi Täysautomaatti, pakki Autoissakin käytetyt HUIPPULithium LiFePO 100 Ah AKUT, teho 6,4 Kw, 64 V Max. ajomatka jopa 150 km latauksella! Pikalataus 2,5 h 16 A sulake Lataus 10 A sulake (norm. pistorasia) Max. nopeus: 45 km/h Rekisteröity 2 hengelle Kantavuus: 190 kg Paino: 320 kg Värit: Metalli punainen ja sininen 9990 ? +tk Rahoituksella alk. 179?/kk. Lisävarusteena nastarenkaat alumiinivanteilla. Tehokas 3 Kw moottorl! SÄHKÖMOPOJEN MERCEDES! Rally USA 3000 sähkömopossa on markkinoiden isoimmat sisätilat kuskille ja matkustajalle sekä laajin toimintasäde 150 km / latauksella. Kattava vakiovarustelista nahkaverhoilun lisäksi kattoluukku, radio, lämmityslaite, keskuslukko, sähköikkunat, peruutuskamera, automaattisesti syttyvät LED ajovalot edessä ja takana. Jousitus on pehmeä ja antaa mukavat kyydit myös päällystämättömillä teillä. Kaasukahva oikealla kädellä ja jarrut sarvien kahvoissa. Jaloilla ei ole mitään toimintoa! Isoin kauppakassi jolla saa ajaa ilman ajokorttia! (ennen 1985 syntyneet!) ISO UUTUUS! 2022 Takuu 2 v. Otamme vaihdossa autoja. Rahoituksella alk. 75?/kk. 1850 ? 2350 ? 2 Rahoituksella alk. 99?/kk. Tilausnro 16103 TGB traktorin oston kanssa! +880 ? V-aura Finman 100% kotimaista työtä. www. HORMIC .fi Meiltä myös: Savupiippujen kunnostukset Hormikuvaukset ja kartoitukset Piipunhatut Tikkaat email: hormic@hormic.fi puh: 0400-885055 Ammattitaidolla vuodesta 1989 Mittatilauksena valmistetulla takkasydämellä lisää lämmitystehoa Takkasydämen kiertoilmalämmmitys muuttaa avotakan tehokkaaksi lämmityslaitteeksi Katso lisää kotisivuiltamme Tasapainoa ja reaktiokykyä voi treenata liikkumalla mahdollisimman erilaisissa ympäristöissä
10 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 | 2022 KONALA Ristipellontie 25, 00390 Helsinki p. 0404 140 123 helsinki@ 123tuulilasi.? HERTTONIEMI Sahaajankatu 33, 00880 Helsinki p. 040 123 9990 herttoniemi@ 123tuulilasi.? VANTAA Kuriiritie 19, 01510 Vantaa, p. 0400 258 161 info@ 123tuulilasi.? Niittytie 27 A 01300 VANTAA puh. 09-823 5240 09-823 5241 myynti@tavoy.fi Ma-Pe: 8.30-17.00 La-Su: suljettu Tarjoukset voimassa 28.2.2022 saakka tai niin kauan kuin erää riittää. Osa tuotteista toimitusmyyntinä. Myös renkaat ja vanteet asennettuna WWW.CAR-SERVICE.FI Niittytie 27B, 01300 Vantaa Huolto, korjaus, renkaat Maalaus, kolarikorjaus, lasinkorjaus Yhteistyössä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa. 050-5733 904 50 vuotta Niittytie 27A 01300 Vantaa Puh. 098235240 09-8235241 myynti@tavoy.fi Aukioloajat: Ma-Pe: 8.30 – 17.00 La, Su: Suljettu Tarjoukset voimassa 31.12.2022 Saakka tai niin kauan kuin erä riittää Osa tuotteistä toimitusmyyntinä. WWW.CAR-SERVICE:FI Niittytie 27b, 01300 Vantaa Huolto, Korjaus, Renkaat Maalaus, Kolarikorjaus, Lasinkorjaus Yhteistyössä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa 050 5733 904 Myös renkaat ja vanteet asennettuna 50 vuotta Niittytie 27A 01300 Vantaa Puh. 098235240 09-8235241 myynti@tavoy.fi Aukioloajat: Ma-Pe: 8.30 – 17.00 La, Su: Suljettu Tarjoukset voimassa 31.12.2022 Saakka tai niin kauan kuin erä riittää Osa tuotteistä toimitusmyyntinä. WWW.CAR-SERVICE:FI Niittytie 27b, 01300 Vantaa Huolto, Korjaus, Renkaat Maalaus, Kolarikorjaus, Lasinkorjaus Yhteistyössä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa 050 5733 904 Myös renkaat ja vanteet asennettuna Tarjoukset voimassa verkkokaupassa ja myymälöissä 28.2.2022 saakka tai niin kauan kuin erää riittää. Tuotevalikoima saattaa vaihdella myymälöittäin. Osa tuotteista vain toimitusmyyntinä. fixus.fi Kuukauden Fixut! 650 00 Reelinkiteline Jackson Alumiininen taakkateline t-uralla sekä käytännöllisellä ja nopealla kiinnityssysteemillä. Leveä ja matala profiili takaa erinomaisen aerodynamiikan. Sopii useisiin automalleihin, joissa on perinteiset kattokaiteet. • Teline on lukittavissa • Maksimikuorma 90 kg • TÜV-hyväksytty 910-12310 120 cm 99,00 910-12320 135 cm 109,00 21 90 99 00 Alkaen 139 00 13 50 6 paria Kattokotelo M22FLAT • 390 l / 225 x 81 x 31 cm, max. sisämitta 210 cm • Quick Grip 2.0 -pikakiinnitys • Tasapohjainen SUV-malli, jossa lyhyempi takaylitys • Mattamusta 910-M22F Akkulaturi MultiCharger 1205 5 A FLEX • Suunniteltu asennettavaksi moottoritilaan DEFAlämmitysjärjestelmän yhteyteen • Laturi pitää huolen siitä, että akku on aina täyteen ladattu D450016 Bluetooth-pipo ja kosketusnäyttösormikkaat Bluetooth-pipo pitää sinut lämpimänä samalla kun kuuntelet musiikkia ja vastaat puheluihin hands-freetoiminnon avulla. Yhteensopiva kaikkien Bluetoothlaitteiden kanssa. 890-P3 Lämpösukat, 6 paria • 80 % akryylikuitu, 15 % polyesteri, 5 % joustava polyesterineulos • Koko 39-45 • 6 paria 913-TS3 5 vuoden takuu!
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 11 3 | 2022 Tee sinäkin itsellesi ja naapureillesi ekoteko, samalla säästät energiaa ja selvää rahaa! Käyttämättömät avotakat varaavaksi takaksi Takkamestareiden valurautaisella sydämellä. Avotakka on lämmityslaitteena hyödytön ja tuottaa suuren määrän vaarallisia hiukkaspäästöjä. Avotakassa ilmaa kuluu pahimmillaan jopa yli 100m 3 / poltettu puukilo. Tämä tarkoittaa, että hormin kautta poistuu täysin turhaan järkyttävä määrä lämmintä ilmaa, jonka talon päälämmitysjärjestelmä on lämmittänyt. Usein vielä tämä avotakan käyttämä suuri ilmamäärä korvataan kylmällä ulkoilmalla ilmanottoaukoista ja talon vuotokohdista. Tämä aiheuttaa pahimmassa tapauksessa jopa kosteusongelmia talon rakenteisiin. MITTAA avotakkasi pesän mitat: korkeus, leveys, syvyys, OTA VALOKUVA takasta ja tule käymään. KATSOTAAN YHDESSÄ teille sopiva vaihtoehto, jolla teemme avotakastanne ekologisen ja erinomaisen lämmityslaitteen, joka varaa myös lämpöä ja nostaa asuntonne arvoa enemmän kuin mitä se maksaa. SÄÄSTÄTTE RAHAA merkittävästi, tämä työ maksaa itsensä takaisin nopeasti! Mallistomme on nähtävillä kotisivuiltamme. Myyntinäyttely Espoon Suomenojalla, Suomalaistentie 1-3. Puhelin: 09-881 34 64 Avoinna ma-to 10-17, pe 10-16, la 10-14 Avotakka ennen takkasydäntä Avotakka takkasydämen asennuksen jälkeen Takkamestarit Kohonen Oy Laadukasta ja turvalllista tulisijarakentamista jo vuodesta 1995 Jøtul I620 FL T e e sin ä k in its e lle si ja n a a p u re ill e si e k o te k o , sa m a lla sä ä st ä t e n e rg ia a ja se lv ä ä ra h a a ! K äy ttä m ät tö m ät av ot ak at va ra av ak si ta ka ks iT ak ka m es ta re id en va lu ra ut ais ell a sy dä m ell ä. A vo ta kk a on lä m m ity sla itt ee na hy öd yt ön ja tu ot ta a su ur en m ää rä n va ar all is ia hiu kk as pä äs tö jä . A vo ta ka ss a ilm aa ku lu u pa him m illa an jo pa yli 10 0m 3 / po lte ttu pu uk ilo . Tä m ä ta rk oit ta a, et tä ho rm in ka ut ta po is tu u tä ys in tu rh aa n jä rk yt tä vä m ää rä lä m m in tä ilm aa , jo nk a ta lo n pä älä m m ity sjä rje st elm ä on lä m m itt än yt . U se in vie lä tä m ä av ot ak an kä yt tä m ä su ur iil m am ää rä ko rv at aa n ky lm äll ä ulk oil m all a ilm an ot to au ko is ta ja ta lo n vu ot ok oh dis ta . Tä m ä aih eu tta a pa him m as sa ta pa uk se ss a jo pa ko st eu so ng elm ia ta lo n ra ke nt eis iin . M IT TA A av ot ak ka si pe sä n m ita t: ko rk eu s, le ve ys , sy vy ys , O TA V A LO K U V A ta ka st a ja tu le kä ym ää n. K AT S O TA A N YH D ES S Ä te ille so piv a va ih to eh to , jo lla te em m e av ot ak as ta nn e ek olo gis en ja er in om ais en lä m m ity sla itt ee n, jo ka va ra a m yö s lä m pö ä ja no st aa as un to nn e ar vo a en em m än ku in m itä se m ak sa a. S Ä Ä S TÄ TT E R A H A A m er kit tä vä st i, tä m ä ty ö m ak sa a its en sä ta ka is in no pe as ti! M all is to m m e on nä ht äv illä ko tis iv uil ta m m e. M yy nti nä ytt ely Es po on Su om en oja lla ,S uo m ala ist en tie 13. Pu he lin : 09 -8 81 34 64 Av oin na m ato 10 -1 7, pe 10 -1 6, la 10 -1 4 A vo ta k k a e n n e n ta k k a sy d ä n tä A vo ta k k a ta k k a sy d ä m e n a se n n u k se n jä lk e e n Ta kk am est ar it K oh on en O y La ad u ka st a ja tu rv all lis ta tu lis ija ra ke n ta m is ta jo vu od es ta 1 9 9 5 Jø tu l I6 2 FL Tee sinäkin itsellesi ja naapureillesi ekoteko, samalla säästät energiaa ja selvää rahaa! Käyttämättömät avotakat varaavaksi takaksi Takkamestareiden valurautaisella sydämellä. Avotakka on lämmityslaitteena hyödytön ja tuottaa suuren määrän vaarallisia hiukkaspäästöjä. Avotakassa ilmaa kuluu pahimmillaan jopa yli 100m 3 / poltettu puukilo. Tämä tarkoittaa, että hormin kautta poistuu täysin turhaan järkyttävä määrä lämmintä ilmaa, jonka talon päälämmitysjärjestelmä on lämmittänyt. Usein vielä tämä avotakan käyttämä suuri ilmamäärä korvataan kylmällä ulkoilmalla ilmanottoaukoista ja talon vuotokohdista. Tämä aiheuttaa pahimmassa tapauksessa jopa kosteusongelmia talon rakenteisiin. MITTAA avotakkasi pesän mitat: korkeus, leveys, syvyys, OTA VALOKUVA takasta ja tule käymään. KATSOTAAN YHDESSÄ teille sopiva vaihtoehto, jolla teemme avotakastanne ekologisen ja erinomaisen lämmityslaitteen, joka varaa myös lämpöä ja nostaa asuntonne arvoa enemmän kuin mitä se maksaa. SÄÄSTÄTTE RAHAA merkittävästi, tämä työ maksaa itsensä takaisin nopeasti! Mallistomme on nähtävillä kotisivuiltamme. Myyntinäyttely Espoon Suomenojalla, Suomalaistentie 1-3. Puhelin: 09-881 34 64 Avoinna ma-to 10-17, pe 10-16, la 10-14 Avotakka ennen takkasydäntä Avotakka takkasydämen asennuksen jälkeen Takkamestarit Kohonen Oy Laadukasta ja turvalllista tulisijarakentamista jo vuodesta 1995 Jøtul I620 FL Myyntinäyttely Espoon Suomenojalla, Suomalaistentie 1-3 p. 09-881 34 64 | Avoinna ma-to 10-17, pe 10-16, la 10-14 www.takkamestarit.eu Tee sinäkin itsellesi ja naapureillesi ekoteko, samalla säästät energiaa ja selvää rahaa! Käyttämättömät avotakat varaavaksi takaksi TaKKamesTareiden valurautaisella sydämellä. Laadukasta ja turvallista tulisijarakentamista jo vuodesta 1995 MittAA avotakkasi pesän mitat: korkeus, leveys, syvyys OtA vAlOkuvA takasta ja tule käymään. kAtSOtAAn yhdESSä teille sopiva vaihtoehto, jolla teemme avotakastanne ekologisen ja erinomaisen lämmityslaitteen, joka varaa myös lämpöä ja nostaa asuntonne arvoa enemmän kuin mitä se maksaa. SääStättE rAhAA merkittävästi, tämä työ maksaa itsensä takaisin nopeasti! Mallistomme on nähtävillä kotisivuiltamme. T e e sin ä k in its e lle si ja n a a p u re ill e si e k o te k o , sa m a lla sä ä st ä t e n e rg ia a ja se lv ä ä ra h a a ! K äy ttä m ät tö m ät av ot ak at va ra av ak si ta ka ks iT ak ka m es ta re id en va lu ra ut ais ell a sy dä m ell ä. A vo ta kk a on lä m m ity sla itt ee na hy öd yt ön ja tu ot ta a su ur en m ää rä n va ar all is ia hiu kk as pä äs tö jä . A vo ta ka ss a ilm aa ku lu u pa him m illa an jo pa yli 10 0m 3 / po lte ttu pu uk ilo . Tä m ä ta rk oit ta a, et tä ho rm in ka ut ta po is tu u tä ys in tu rh aa n jä rk yt tä vä m ää rä lä m m in tä ilm aa , jo nk a ta lo n pä älä m m ity sjä rje st elm ä on lä m m itt än yt . U se in vie lä tä m ä av ot ak an kä yt tä m ä su ur iil m am ää rä ko rv at aa n ky lm äll ä ulk oil m all a ilm an ot to au ko is ta ja ta lo n vu ot ok oh dis ta . Tä m ä aih eu tta a pa him m as sa ta pa uk se ss a jo pa ko st eu so ng elm ia ta lo n ra ke nt eis iin . M IT TA A av ot ak ka si pe sä n m ita t: ko rk eu s, le ve ys , sy vy ys , O TA V A LO K U V A ta ka st a ja tu le kä ym ää n. K AT S O TA A N YH D ES S Ä te ille so piv a va ih to eh to , jo lla te em m e av ot ak as ta nn e ek olo gis en ja er in om ais en lä m m ity sla itt ee n, jo ka va ra a m yö s lä m pö ä ja no st aa as un to nn e ar vo a en em m än ku in m itä se m ak sa a. S Ä Ä S TÄ TT E R A H A A m er kit tä vä st i, tä m ä ty ö m ak sa a its en sä ta ka is in no pe as ti! M all is to m m e on nä ht äv illä ko tis iv uil ta m m e. M yy nti nä ytt ely Es po on Su om en oja lla ,S uo m ala ist en tie 13. Pu he lin : 09 -8 81 34 64 Av oin na m ato 10 -1 7, pe 10 -1 6, la 10 -1 4 A vo ta k k a e n n e n ta k k a sy d ä n tä A vo ta k k a ta k k a sy d ä m e n a se n n u k se n jä lk e e n Ta kk am est ar it K oh on en O y La ad u ka st a ja tu rv all lis ta tu lis ija ra ke n ta m is ta jo vu od es ta 1 9 9 5 Jø tu l I6 2 FL Avotakka ennen takkasydäntä T e e sin ä k in its e lle si ja n a a p u re ill e si e k o te k o , sa m a lla sä ä st ä t e n e rg ia a ja se lv ä ä ra h a a ! K äy ttä m ät tö m ät av ot ak at va ra av ak si ta ka ks iT ak ka m es ta re id en va lu ra ut ais ell a sy dä m ell ä. A vo ta kk a on lä m m ity sla itt ee na hy öd yt ön ja tu ot ta a su ur en m ää rä n va ar all is ia hiu kk as pä äs tö jä . A vo ta ka ss a ilm aa ku lu u pa him m illa an jo pa yli 10 0m 3 / po lte ttu pu uk ilo . Tä m ä ta rk oit ta a, et tä ho rm in ka ut ta po is tu u tä ys in tu rh aa n jä rk yt tä vä m ää rä lä m m in tä ilm aa , jo nk a ta lo n pä älä m m ity sjä rje st elm ä on lä m m itt än yt . U se in vie lä tä m ä av ot ak an kä yt tä m ä su ur iil m am ää rä ko rv at aa n ky lm äll ä ulk oil m all a ilm an ot to au ko is ta ja ta lo n vu ot ok oh dis ta . Tä m ä aih eu tta a pa him m as sa ta pa uk se ss a jo pa ko st eu so ng elm ia ta lo n ra ke nt eis iin . M IT TA A av ot ak ka si pe sä n m ita t: ko rk eu s, le ve ys , sy vy ys , O TA V A LO K U V A ta ka st a ja tu le kä ym ää n. K AT S O TA A N YH D ES S Ä te ille so piv a va ih to eh to , jo lla te em m e av ot ak as ta nn e ek olo gis en ja er in om ais en lä m m ity sla itt ee n, jo ka va ra a m yö s lä m pö ä ja no st aa as un to nn e ar vo a en em m än ku in m itä se m ak sa a. S Ä Ä S TÄ TT E R A H A A m er kit tä vä st i, tä m ä ty ö m ak sa a its en sä ta ka is in no pe as ti! M all is to m m e on nä ht äv illä ko tis iv uil ta m m e. M yy nti nä ytt ely Es po on Su om en oja lla ,S uo m ala ist en tie 13. Pu he lin : 09 -8 81 34 64 Av oin na m ato 10 -1 7, pe 10 -1 6, la 10 -1 4 A vo ta k k a e n n e n ta k k a sy d ä n tä A vo ta k k a ta k k a sy d ä m e n a se n n u k se n jä lk e e n Ta kk am est ar it K oh on en O y La ad u ka st a ja tu rv all lis ta tu lis ija ra ke n ta m is ta jo vu od es ta 1 9 9 5 Jø tu l I6 2 FL J Ø tul I620 Fl T e e sin ä k in its e lle si ja n a a p u re ill e si e k o te k o , sa m a lla sä ä st ä t e n e rg ia a ja se lv ä ä ra h a a ! K äy ttä m ät tö m ät av ot ak at va ra av ak si ta ka ks iT ak ka m es ta re id en va lu ra ut ais ell a sy dä m ell ä. A vo ta kk a on lä m m ity sla itt ee na hy öd yt ön ja tu ot ta a su ur en m ää rä n va ar all is ia hiu kk as pä äs tö jä . A vo ta ka ss a ilm aa ku lu u pa him m illa an jo pa yli 10 0m 3 / po lte ttu pu uk ilo . Tä m ä ta rk oit ta a, et tä ho rm in ka ut ta po is tu u tä ys in tu rh aa n jä rk yt tä vä m ää rä lä m m in tä ilm aa , jo nk a ta lo n pä älä m m ity sjä rje st elm ä on lä m m itt än yt . U se in vie lä tä m ä av ot ak an kä yt tä m ä su ur iil m am ää rä ko rv at aa n ky lm äll ä ulk oil m all a ilm an ot to au ko is ta ja ta lo n vu ot ok oh dis ta . Tä m ä aih eu tta a pa him m as sa ta pa uk se ss a jo pa ko st eu so ng elm ia ta lo n ra ke nt eis iin . M IT TA A av ot ak ka si pe sä n m ita t: ko rk eu s, le ve ys , sy vy ys , O TA V A LO K U V A ta ka st a ja tu le kä ym ää n. K AT S O TA A N YH D ES S Ä te ille so piv a va ih to eh to , jo lla te em m e av ot ak as ta nn e ek olo gis en ja er in om ais en lä m m ity sla itt ee n, jo ka va ra a m yö s lä m pö ä ja no st aa as un to nn e ar vo a en em m än ku in m itä se m ak sa a. S Ä Ä S TÄ TT E R A H A A m er kit tä vä st i, tä m ä ty ö m ak sa a its en sä ta ka is in no pe as ti! M all is to m m e on nä ht äv illä ko tis iv uil ta m m e. M yy nti nä ytt ely Es po on Su om en oja lla ,S uo m ala ist en tie 13. Pu he lin : 09 -8 81 34 64 Av oin na m ato 10 -1 7, pe 10 -1 6, la 10 -1 4 A vo ta k k a e n n e n ta k k a sy d ä n tä A vo ta k k a ta k k a sy d ä m e n a se n n u k se n jä lk e e n Ta kk am est ar it K oh on en O y La ad u ka st a ja tu rv all lis ta tu lis ija ra ke n ta m is ta jo vu od es ta 1 9 9 5 Jø tu l I6 2 FL Avotakka takkasydämen asennuksen jälkeen S 1 Pu uste llintie Helsinki Haluatko olla osa aktiivista senioriyhteisöä ? Vielä muutama viihtyisä seniorikoti vuokrattavana Malminkartanoon lokakuussa 2021 valmistuneesta palveluja senioritalosta. Vapaana olevat seniorivuokra-asunnot • yksiöt 30–34 m 2 , vuokrat alkaen 770 €/kk • kaksiot 35–46 m 2 , vuokrat alkaen 870 €/kk • kolmio 63 m 2 , vuokra 1 200 €/kk Mahdollisuus ostaa hoivapalveluita yksilöllisen tarpeen mukaan. Kysy lisää vapaana olevista vuokra-asunnoista Realia asuntovuokraus 010 228 5555 Jussi Pelto-Arvo, 040 357 2058 pks.management@realia.fi www.tyvene.fi Tarjous on voimassa 1.3.2022 mennessä alkaviin uusiin sopimuksiin. Edut tarjotaan Tyvene Oy:n sopimuskumppaneiden kautta. valintanne mukaan * • 10 x lounaskortti • kotisiivous • muuttoapu LAHJAKORTTI * Lääkkeiden hinnat edelleen laskussa Reseptilääkkeet maksoivat viime vuoden lopussa lähes 15 prosenttia vähemmän kuin vuosikymmen sitten, itsehoitolääkkeiden hinnat ovat pysyneet ennallaan, ilmenee Tilastokeskuksen tuoreista tiedoista. Reseptilääkkeiden kuluttajahinnat ovat olleet laskussa jo vuodesta 2003, jolloin lääkevaihto apteekeissa otettiin käyttöön, ja etenkin vuodesta 2009, jolloin lääkevaihtoa täydennettiin viitehintajärjestelmällä. ApteekkAriLiitto / petri jAuhiAinen Perhevapaat uudistuvat 1.8.2022 Perhevapaauudistus muuttaa vanhempainvapaiden ja niistä maksettavien vanhempainpäivärahojen kestoa ja ajankohtaa. Uudistus jakaa perhevapaat ja lasten hoitovastuun tasaisemmin vanhempien kesken, jolloin lapsella on mahdollisuus rakentaa suhde kumpaankin vanhempaan. Perhevapaauudistuksen uudet sisällöt on julkaistu Kelan verkkosivuilla www.kela. fi/lapsiperheet. Vanhempainpäivärahan kiintiöt uudistuksen jälkeen Neuvolan juhlavuosi näkyy monipuolisesti Terveydenhoitajaliiton viestinnässä, mm. liiton somekanavissa ja Terveydenhoitaja-lehdessä. Juhlavuosi huipentuu lokakuussa Tampere-talossa järjestettävään neuvolatyön juhlaseminaariin, joka pidetään valtakunnallisten Terveydenhoitajapäivien yhteydessä. Juhlavuodessa ja neuvolatyön esiin tuomisessa on mukana myös keskeisiä neuvolatyöhön liittyviä yhteistyökumppaneita: Sosiaalija terveysministeriö, Lääkäriliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Väestöliitto, Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla, Ensija turvakotien liitto ja Suomen Hammaslääkäriliitto. Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio toimii juhlavuoden suojelijana. Ensimmäinen neuvola perustettiin vuonna 1922 Mannerheimin Lastensuojeluliiton toimesta Lastenlinnaan Helsinkiin. Siellä aloitettiin Arvo Ylpön johdolla äitikurssit ja valmistettiin myös äitiyspakkausta edeltäviä kiertokoreja vauvaperheille. Neuvoloiden ansiosta imeväiskuolleisuus laski ja pikkulasten sekä äitien terveys parani huomattavasti. Terveyssisaret (nyk. terveydenhoitajat) ovat työskennelleet neuvoloissa alusta lähtien. Tänä päivänä terveydenhoitajat ovat neuvolatyön laajaalaisia asiantuntijoita ja toimivat perhettä suunnittelevien, odottavien ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Neuvoloissa terveydenhoitajat tekevät merkityksellistä työtä perheiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi ja voimavarojen tukemiseksi. Terveydenhoitajat tavoittavat lähes kaikki raskaanolevat perheet, lapset ja lapsiperheet. Lähtökohtana on perheiden yksilöllinen – tasavallan presidentin puoliso jenni haukio toimii juhlavuoden suojelijana Neuvolatoiminta täyttää tänä vuonna 100 vuotta KaiKKiEN aiKoJEN PaRas suomalainen keksintö – neuvolatoiminta – täyttää tänä vuonna 100 vuotta. terveydenhoitajien asiantuntijaja edunvalvontajärjestönä terveydenhoitajaliitto haluaa juhlistaa maailmallakin kiinnostusta herättänyttä neuvolatoimintaa monin eri tavoin. kohtaaminen, ohjaaminen ja tukeminen. Palvelut ovat kynnyksettömiä ja asiakkaiden arvostamia. Neuvolan keskeisiä tehtäviä ovat perhesuunnitteluneuvonta, raskauden seuranta, lapsen kasvun ja kehityksen seuranta ja tukeminen, vanhemmuuden ja parisuhteen tukeminen, koko perheen terveyden ja turvallisuuden edistäminen sekä sairauksien ehkäisy ja oikea-aikaisen varhaisen tuen tarjoaminen sitä tarvitseville. Neuvolatyötä tehdään vastaanottojen lisäksi sähköisillä alustoilla ja kotikäynteinä. Neuvolatyössä tärkeää on monialainen ja moniammatillinen yhteistyö. Terveydenhoitajien keskeisin yhteistyökumppani neuvoloissa on neuvolalääkäri. Suomalaisen neuvolatoiminnan isänä pidetty Arvo Ylppö vuonna 1987 julkaistussa 100-vuotisjuhlapostimerkissä.
12 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 | 2022 Seuraava Tikkurila–lehti ilmestyy 3.3. 12 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 10 | 2020 Seuraava Tikkurila–lehti ilmestyy 8.10. P IZ Z A T P IZ Z A T S P E C IA LP IZ Z A T S1 . HO US E SP EC IAL 12 ,5 18 ,5 16 ,5 Palv ikin kku suik ale, auri nko kuiv attu tom aatt i, vuo hen juu sto , pah olai sen hillo , ruc ola, kev ytju usto S2 . AIN O 12 ,5 18 ,5 16 ,5 Pap rika , moz zare lla, oliiv i, pun asip uli, kev ytju usto , pah olais en hillo S3 . BA RC ELO NA 13 ,0 18 ,5 16 ,5 Jau helih a, auri nko kuiv attu tom aatt i, feta juu sto , oliiv i, kev ytju usto , per silja S4 . CO ST A RIC A 13 ,0 18 ,5 16 ,5 Sala mi, palv ikin kku suik ale, pap rika , pun asip uli, pes to, moz zare lla S5 . SU PE R CH EES E 12 ,5 18 ,5 16 ,5 Feta juu sto , aura juu sto , moz zare lla, eda mju usto , parm esa njuu sto , kev ytju usto S6 . RO BIN 13 ,0 18 ,5 16 ,5 Pep pero ni, keb abli ha, jala pen o, pes to, sala atti , maj one esi LIS ÄT ÄY TT EET 1,5 2,0 2,0 Ana nas , anjo vis, aura juu sto , auri nko kuiv attu tom aatt i, bbq -ka stik e, che dda rjuu sto , chili [vih reä ], curr yka stik e, eda mju usto , feta juu sto , herk kus ieni , hern e, jala pen o, jauh elih a, kan a, kan anm una , kap ris, katk ara pu, keb abli ha, kev ytju usto , mai ssi, maj one esi, moz zare llaju usto , mu sta pip pur i, nau dan liha , oliiv i , pah olais en hillo , palv ikin kku , pap rika , parm esa njuu sto , par sa, pek oni, pep pero ni, per silja , pes to, pip pur isek oitu s, pun asip uli, ruc ola, sala atti , sala mi, sim puk ka, sipu li, sm eta na, tac oka stik e, tom aatt i, ton nika la, tuo re per silja , tuo re ruc ola, tuo re tom aatt i, tup laju usto , valk osip uli, vuo hen juu sto TM : Tav ara mer kkil aki 10.1 .196 4/7 NO RM PE RH E PA NN U 27 . SP EC IAL SM ET AN A 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Keb abli ha, feta juu sto , sipu li, chili , tom aatt i, sm eta na, valk osip uli 28 . BO SS SP EC IAL 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Kan a, Keb abli ha, curr y, tom aatt i, jala pen o 29 . SY NT TÄ RI PIZ ZA 11, 00 17, 00 15 ,0 Palv ikin kku suik ale, sala mi, pek oni, kan anm una , sm eta na, valk osip uli 30 . M Y LO VE PIZ ZA 11, 00 17, 00 15 ,0 Palv ikin kku suik ale, sala mi, katk ara pu, mu sta pip pur i, valk osip uli, tup laju usto 31 . PA SS IO N PIZ ZA 11, 00 17, 00 15 ,0 Sala mi, sipu li, chili , jauh elih a, tom aatt i, pek oni 32 . FEI M PIZ ZA 11, 00 17, 00 15 ,0 Keb abli ha, katk ara pu, pek oni, tom aatt i, sipu li 33 . LA ST EN PIZ ZA 8,0 2 täy tett ä valin tasi mu kaa n 1. FIR ST LO VE 9,0 14 ,5 14 ,0 Jau helih a 2. RO M AN TIC A 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Palv ikin kku suik ale, ana nas , aura juu sto 3. JU LIA 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Palv ikin kku suik ale, ana nas , katk ara pu, aura juu sto 4. RO M EO 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Sala mi, ana nas , katk ara pu, aura juu sto 5. W ED DIN G 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Palv ikin kku suik ale, sala mi, sipu li, tup laju usto 6. HO NE Y M OO N 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Palv ikin kku suik ale, herk kus ieni , pap rika , ana nas 7. M ER M AID 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Ton nika la, katk ara pu, sim puk ka 8. M OT HE R NA TU RE 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Her kku sien i, pap rika , sipu li, oliiv i, tom aatt i 9. PR ET TY BA BY 10 ,0 14 ,5 14 ,0 Palv ikin kku suik ale, herk kus ieni 10 . SW EET DR EA M S 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Her kku sien i, ana nas , sipu li, oliiv i, feta juu sto 11. EN ER GY 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Nau dan liha , herk kus ieni , pap rika , sipu li, moz zare lla 12 . PO W ER 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Pep pero ni, nau dan liha , sipu li, herk kus ieni , pap rika 13 . HE AR TH BR EA KE 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Nau dan liha , sipu li, tom aatt i, jala pen o 14 . TO PL ES S 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Kan a, ana nas , aura juu sto 15 . DIV OR CE 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Jau helih a, palv ikin kku suik ale, sala mi, sipu li 16 . EX -L OV ER 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Keb abli ha, pep pero ni, pap rika , sipu li, jala pen o 17 . HO T LO VE R 10 ,5 16 ,0 14 ,5 Sala mi, aura juu sto , pap rika , jala pen o 18 . RIV IER A 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Palv ikin kku suik ale, ton nika la, katk ara pu 19 . M OO NL IG HT 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Ton nika la, sala mi, sipu li 20 . YO UR CH OIC E 13 ,0 17 ,5 15 ,5 4 täy tett ä valin tasi mu kaa n 21 . BA RB EQ UE 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Bro ileri , pek oni, bbq -ka stik e, sipu li, moz zare lla 22 . EX PR ES S CA LZO NE 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Keb abli ha, sipu li, chili , tuo re tom aatt i 23 . EX PR ES S SP EC IAL 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Pep pero ni, moz zare lla, jala pen o, tac oka stik e, valk osip uli 24 . VIR GIN PIZ ZA 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Palv ikin kku suik ale, katk ara pu, herk kus ieni , par sa, valk osip uli 25 . EX PR ES S HA NN OV ER 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Kat kara pu, herk kus ieni , kap ris, tom aatt i 26 . PR ET TY W OM EN 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Palv ikin kku suik ale, ton nika la, tom aatt i, sipu li NO RM PE RH E PA NN U Meil tä saa kaik ki norm aalik oko iset pizz at myö s glu tee nitt om ana F A LA F E L S A LA A T IT K A N A -K E B A B P IH V IT K E B A B K A LA LE IK K E E T P A S T A T H IIL IB U R G E R IT A LK O H O LI JU O M A T LA S T E N M E N U JU O M A T LIS UK EV AIH TO EH DO T Ran ska lais et | Loh kop eru nat | Ker map eru nat Valk osip ulik erm ape run at | Juu sto kerm ape run at | Riis i Pais tetu t viha nne kse t | Sala atti 52 . LEH TIP IH VI 20 0G 18 ,0 Nau dan sisä file e, mau ste voi ja valin nain en lisu ke 53 . PIP PU RIP IH VI 20 0G 20 ,0 Nau dan sisä file e, pip pur ikas tike ja valin nain en lisu ke 54 . SIP UL IPI HV I 20 0G 20 ,0 Nau dan sisä file e, pais tett u sipu li ja valin nain en lisu ke 55 . GR ILL IPI HV I 20 0G 20 ,0 Nau dan sisä file e, mau ste voi, tom aatt i ja valin nain en lisu ke 56 . HE RR AN TA SK U 20 0G 22 ,0 Nau dan sisä file e, juu sto , katk ara pu, pip pur isek oitu s ja valin nain en lisu ke 57 . KA NA PIH VI 20 0G 15 ,0 Kan an rint afile e, curr yka stik e ja valin nain en lisu ke 58 . KA NA HA W AII 15 ,0 Kan an rint afile e, pais tett u ana nas ja valin nain en lisu ke Kaik kiin bur ger -ate rioih in sisä ltyy peru nali suk e ja 0,3 3 l -vir voit usju om a. PE RU NA LIS UK KE ET Ran ska lais et | Loh kop eru nat | Bat aatt iran ska lais et TU PL AP IH VI +5 € 72 . CH EES E BU RG ER 15 ,0 Bla ck ang us kok olih apih vi n. 180 g, che dda rjuu sto , tom aatt i, suo lak urk ku, rap ea sala atti , sipu li, kas tike 73 . CH ICK EN BU RG ER 16 ,0 Par iloit u bro ileri pih vi, curr yka stik e, bbq -ka stik e, pah olai sen hillo , tom aatt i, suo lak urk ku, rap ea sala atti , sipu li 74 . PE KO NI BU RG ER 16 ,0 Bla ck ang us kok olih apih vi n. 180 g, che dda rjuu sto , pek oni, pah olai sen hillo , tom aatt i, suo lak urk ku, rap ea sala atti , sipu li, BB Q -ka stik e 75 . HO T HA BA NE RO BU RG ER 18 ,0 Bla ck ang us kok olih apih vi n. 180 g, che dda rjuu sto , tulin en hab ane rok asti ke, jala pen o, maj one esid ipp i, tom aatt i, kets upp i, suo lak urk ku, rap ea sala atti , sipu li 76 . EX PR ES S GR ILL BU RG ER 22 ,0 Bla ck ang us kok olih apih vi 2 x n. 180 g talo n -jau helih apih vi, che dda rjuu sto , tom aatt i, suo lak urk ku, rap ea sala atti , sipu li, kas tike 77 . LA ST EN PIZ ZA 8,0 2 valin nais ta täy tett ä 78 . LA ST EN KE BA B 8,0 Keb abli ha, ran ska lais et peru nat tai riis i 79 . CH ICK EN NU GG ET S RA NS KA LA ISI LLA 7,0 Kan anu geti t ja ran ska lais et peru nat 80 . NA UR AV AT NA KIT RA NS KA LA ISI LLA 7,0 81 . RA NS KA LA ISE T PE RU NA T 5,0 66 . KIN KK UP AS TA 13 ,0 Pen nep asta , palv ikin kku suik ale, herk kus ieni , kerm a, juu sto ja parm esa njuu sto 67 . TO NN IK ALA PA ST A 13 ,0 Pen nep asta , ton nika la, katk ara pu, sim puk ka, kerm a ja parm esa njuu sto 68 . KA SV ISP AS TA 13 ,5 Pen nep asta , oliiv i, pap rika , sipu li, auri nko kuiv attu tom aatt i 69 . KA NA PA ST A 13 ,0 Pen nep asta , kan ake bab , curr yka stik e, kerm a, juu sto ja parm esa njuu sto 70 . SP EC IAL PA ST A 15 ,0 Pen nep asta , keb abli ha, feta , jala pen o, juu sto ja parm esa njuu sto 71. LO HIP AS TA 16 ,0 Pen nep asta , tuo relo hi, pes to, kerm a, pen nep asta , juu sto ja parm esa njuu sto LIS UK EV AIH TO EH DO T Loh kop eru nat | Ran ska lais et | Bat aatt iran ska lais et Riis i | Sala atti OL UT 0,5 L III 5,5 OL UT 0,5 L IV 6,5 SII DE RI | TA LO N VII NI 6,0 TA LO N VII NIP UL LO 32 ,0 LIS UK EV AIH TO EH DO T Ran ska lais et | Loh kop eru nat | Ker map eru nat Valk osip ulik erm ape run at | Juu sto kerm ape run at Aur ajuu sto peru nat | Riis i 59 . FA LA FEL 11, 00 Fala fel, sala atti , tom aatt i, kur kku ja valin nain en lisu ke 60 . PA RIL OIT U LO HI 16 ,0 Par iloit u lohi file e, rem oula de-k asti ke, pes to, kau den kas viks et sek ä valin nain en lisu ke PE RU NA LIS UK KE ET Ran ska lais et | Loh kop eru nat | Ker map eru nat Valk osip ulik erm ape run at | Juu sto peru nat Aur ajuu sto peru nat 61 . KA NA RII SIL LÄ 10 ,0 Kan a, riis i, sala atti , tom aatt i, kur kku 62 . KA NA PE RU NO ILL A 10 ,0 Kan a, sala atti , tom aatt i, kur kku ja valin nais et per una t 63 . KA NA SA LA AT ILL A 10 ,0 Kan a, sala atti , tom aatt i, kur kku 64 . RU LLA KA NA 10 ,0 Kan a, sala atti , tom aatt i, kur kku 65 . KA NA ISK EN DE R 10 ,0 Pais tett u tuo re leip ä, kan a, sala atti , jog urtt ikas tike 47 . W IEN ER LEI KE 20 0G 15 ,0 Por saa n ulko file e, anjo vis, sitr uun a ja valin nain en lisu ke 48 . HA W AIJ IN LEI KE 20 0G 15 ,0 Por saa n ulko file e, pais tett u ana nas ja valin nain en lisu ke 49 . OS KA RIN LEI KE 20 0G 15 ,0 Por saa n ulko file e, bea rna isek asti ke ja valin nain en lisu ke 50 . M ET SÄ ST ÄJ ÄN LEI KE 20 0G 15 ,0 Por saa n ulko file e, sien iker mak asti ke ja valin nain en lisu ke 51 . SV EIT SIN LEI KE 20 0G 17 ,0 Por saa n ulko file e, juu sto , palv ikin kku suik ale, pip pur isek oitu s ja valin nain en lisu ke KA ST IK EV AIH TO EH DO T Valk osip ulik asti ke tai talo n kas tike 43 . FET A SA LA D 10 ,0 Feta juu sto , sala atti , tom aatt i, kur kku , sipu li, oliiv i 44 . TU NA SA LA D 10 ,0 Ton nika la, sala atti , tom aatt i, kur kku , herk kus ieni 45 . SH RIM P SA LA D 10 ,0 Kat kara pu, sala atti , tom aatt i, kur kku , herk kus ieni 46 . CH ICK EN SA LA D 10 ,0 Kan a, sala atti , kur kku , tom aatt i, ana nas U1 . LO HI SA LA D 16 ,0 Sala atti , tom aatt i, kur kku , sipu li, pap rika , ruc ola, pes tok asti ke, pais tett ua tuo rett a leip ää U2 . VU OH EN JU US TO SA LA D 12 ,0 Vuo hen juu sto , sala atti , tom aatt i, kur kku , herk kus ieni 34 . LEI PÄ KE BA B 9,0 Pais tett u tuo re leip ä, keb abli ha, sala atti , tom aatt i, kur kku , sala attija keb abk asti ke 35 . KE BA B RII SIL LÄ 10 ,0 Keb abli ha, riis i, sala atti , kas tike 36 . KE BA B RA NS KA LA ISI LLA 10 ,0 Keb abli ha, sala atti , kas tike ja ran ska lais et peru nat 37 . KE BA B LO HK OP ER UN OIL LA 10 ,0 Keb abli ha, sala atti , kas tike ja lohk ope run at 38 . ISK EN DE R KE BA B 10 ,0 Pais tett u tuo re leip ä, keb abli ha, sala atti , jog urtt ikas tike 39 . KE BA B VA LK OS IPU LIK ER M AP ER UN OIL LA 10 ,5 Keb abli ha, sala atti , kas tike ja valk osip ulip eru nat 40 . KE BA B JU US TO KE RM AP ER UN OIL LA 10 ,5 Keb abli ha, sala atti , kas tike ja juu sto peru nat 41 . KE BA B KE RM AP ER UN OIL LA 10 ,5 Keb abli ha, sala atti , kas tike ja kerm ape run at 42 . RU LLA KE BA B / AU RA JU US TO 10 ,5 Pizz apo hja, keb abli ha, sala atti /au raju usto U1 . KE BA B SA LA AT ILL A 10 ,5 Keb abli ha, sala atti , kas tike U2 . SP EC IAL KE BA B 13 ,0 Keb abli ha, sala atti , kas tike , riis i ja ran ska lais et peru nat 12 Läh etä jut tuv ink ki: toim itus @let terb ox.fi 10 | 202 Seu raa va Tik kur ila –le hti ilm est yy 8.1 0. P IZ Z A T P IZ Z A T S P E C IA LP IZ Z A T S1 . HO US E SP EC IA L 12 ,5 18 ,5 16 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , au rin ko ku iva ttu tom aa tti , vu oh en juu sto , pa ho lai se n hil lo, ru co la, ke vy tju us to S2 . AI NO 12 ,5 18 ,5 16 ,5 Pa pr ika , mo zza rel la, oli ivi , pu na sip uli , ke vy tju us to, pa ho lai se n hil lo S3 . BA RC EL ON A 13 ,0 18 ,5 16 ,5 Jau he lih a, au rin ko ku iva ttu tom aa tti , fet aju us to, oli ivi , ke vy tju us to, pe rsi lja S4 . CO ST A RI CA 13 ,0 18 ,5 16 ,5 Sa lam i, pa lvi kin kk us uik ale , pa pr ika , pu na sip uli , pe sto , mo zza rel la S5 . SU PE R CH EE SE 12 ,5 18 ,5 16 ,5 Fe taj uu sto , au raj uu sto , mo zza rel la, ed am juu sto , pa rm es an juu sto , ke vy tju us to S6 . RO BI N 13 ,0 18 ,5 16 ,5 Pe pp ero ni, ke ba bli ha , jal ap en o, pe sto , sa laa tti , ma jon ee si LI SÄ TÄ YT TE ET 1, 50 2, 00 2, 00 An an as , an jov is, au raj uu sto , au rin ko ku iva ttu tom aa tti , bb q-k as tik e, ch ed da rju us to, ch ili [vi hr eä ], cu rry ka sti ke , ed am juu sto , fet aju us to, he rk ku sie ni, he rn e, jal ap en o, jau he lih a, ka na , ka na nm un a, ka pr is, ka tka rap u, ke ba bli ha , ke vy tju us to, ma iss i, ma jon ee si, mo zza rel laj uu sto , mu sta pip pu ri, na ud an lih a, oli ivi , pa ho lai se n hil lo, pa lvi kin kk u, pa pr ika , pa rm es an juu sto , pa rsa , pe ko ni, pe pp ero ni, pe rsi lja , pe sto , pip pu ris ek oit us , pu na sip uli , ru co la, sa laa tti , sa lam i, sim pu kk a, sip uli , sm eta na , tac ok as tik e, tom aa tti , ton nik ala , tuo re pe rsi lja , tuo re ru co la, tuo re tom aa tti , tup laj uu sto , va lko sip uli , vu oh en juu sto TM : Ta va ram erk kil ak i 10 .1.1 96 4/ 7 NO RM PE RH E PA NN U 27 . SP EC IA L SM ET AN A 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Ke ba bli ha , fet aju us to, sip uli , ch ili, tom aa tti , sm eta na , va lko sip uli 28 . BO SS SP EC IA L 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Ka na , Ke ba bli ha , cu rry , tom aa tti , jal ap en o 29 . SY NT TÄ RI PI ZZ A 11 ,0 17 ,0 15 ,0 Pa lvi kin kk us uik ale , sa lam i, pe ko ni, ka na nm un a, sm eta na , va lko sip uli 30 . M Y LO VE PI ZZ A 11 ,0 17 ,0 15 ,0 Pa lvi kin kk us uik ale , sa lam i, ka tka rap u, mu sta pip pu ri, va lko sip uli , tup laj uu sto 31 . PA SS IO N PI ZZ A 11 ,0 17 ,0 15 ,0 Sa lam i, sip uli , ch ili, jau he lih a, tom aa tti , pe ko ni 32 . FE IM PI ZZ A 11 ,0 17 ,0 15 ,0 Ke ba bli ha , ka tka rap u, pe ko ni, tom aa tti , sip uli 33 . LA ST EN PI ZZ A 8, 00 2 täy tet tä va lin tas i mu ka an 1. FI RS T LO VE 9, 00 14 ,5 14 ,0 Jau he lih a 2. RO M AN TI CA 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , an an as , au raj uu sto 3. JU LI A 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , an an as , ka tka rap u, au raj uu sto 4. RO M EO 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Sa lam i, an an as , ka tka rap u, au raj uu sto 5. W ED DI NG 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , sa lam i, sip uli , tup laj uu sto 6. HO NE Y M OO N 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , he rk ku sie ni, pa pr ika , an an as 7. M ER M AI D 10 ,0 16 ,0 14 ,5 To nn ika la, ka tka rap u, sim pu kk a 8. M OT HE R NA TU RE 10 ,0 16 ,0 14 ,5 He rk ku sie ni, pa pr ika , sip uli , oli ivi , tom aa tti 9. PR ET TY BA BY 10 ,0 14 ,5 14 ,0 Pa lvi kin kk us uik ale , he rk ku sie ni 10 . SW EE T DR EA M S 10 ,0 16 ,0 14 ,5 He rk ku sie ni, an an as , sip uli , oli ivi , fet aju us to 11 . EN ER GY 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Na ud an lih a, he rk ku sie ni, pa pr ika , sip uli , mo zza rel la 12 . PO W ER 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Pe pp ero ni, na ud an lih a, sip uli , he rk ku sie ni, pa pr ika 13 . HE AR TH BR EA KE 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Na ud an lih a, sip uli , tom aa tti , jal ap en o 14 . TO PL ES S 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Ka na , an an as , au raj uu sto 15 . DI VO RC E 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Jau he lih a, pa lvi kin kk us uik ale , sa lam i, sip uli 16 . EX -L OV ER 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Ke ba bli ha , pe pp ero ni, pa pr ika , sip uli , jal ap en o 17 . HO T LO VE R 10 ,5 16 ,0 14 ,5 Sa lam i, au raj uu sto , pa pr ika , jal ap en o 18 . RI VI ER A 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , ton nik ala , ka tka rap u 19 . M OO NL IG HT 10 ,0 16 ,0 14 ,5 To nn ika la, sa lam i, sip uli 20 . YO UR CH OI CE 13 ,0 17 ,5 15 ,5 4 täy tet tä va lin tas i mu ka an 21 . BA RB EQ UE 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Br oil eri , pe ko ni, bb q-k as tik e, sip uli , mo zza rel la 22 . EX PR ES S CA LZ ON E 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Ke ba bli ha , sip uli , ch ili, tuo re tom aa tti 23 . EX PR ES S SP EC IA L 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Pe pp ero ni, mo zza rel la, jal ap en o, tac ok as tik e, va lko sip uli 24 . VI RG IN PI ZZ A 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , ka tka rap u, he rk ku sie ni, pa rsa , va lko sip uli 25 . EX PR ES S HA NN OV ER 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Ka tka rap u, he rk ku sie ni, ka pr is, tom aa tti 26 . PR ET TY W OM EN 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , ton nik ala , tom aa tti , sip uli NO RM PE RH E PA NN U Me ilt ä sa a ka ikk i no rm aa lik ok ois et piz za t my ös glu tee nit tom an a F A LA F E L S A LA A T IT K A N A -K E B A B P IH V IT K E B A B K A LA LE IK K E E T P A S T A T H II LI B U R G E R IT A LK O H O LI JU O M A T LA S T E N M E N U JU O M A T LI SU KE VA IH TO EH DO T Ra ns ka lai se t | Lo hk op eru na t | Ke rm ap eru na t Va lko sip uli ke rm ap eru na t | Juu sto ke rm ap eru na t | Rii si Pa ist etu t vih an ne ks et | Sa laa tti 52 . LE HT IP IH VI 20 0G 18 ,0 Na ud an sis äfi lee , ma us tev oi ja va lin na ine n lis uk e 53 . PI PP UR IP IH VI 20 0G 20 ,0 Na ud an sis äfi lee , pip pu rik as tik e ja va lin na ine n lis uk e 54 . SI PU LI PI HV I 20 0G 20 ,0 Na ud an sis äfi lee , pa ist ett u sip uli ja va lin na ine n lis uk e 55 . GR IL LI PI HV I 20 0G 20 ,0 Na ud an sis äfi lee , ma us tev oi, tom aa tti ja va lin na ine n lis uk e 56 . HE RR AN TA SK U 20 0G 22 ,0 Na ud an sis äfi lee , juu sto , ka tka rap u, pip pu ris ek oit us ja va lin na ine n lis uk e 57 . KA NA PI HV I 20 0G 15 ,0 Ka na n rin tafi lee , cu rry ka sti ke ja va lin na ine n lis uk e 58 . KA NA HA W AI I 15 ,0 Ka na n rin tafi lee , pa ist ett u an an as ja va lin na ine n lis uk e Ka ikk iin bu rg er -at eri oih in sis ält yy pe run ali su ke ja 0,3 3 l -vi rvo itu sju om a. PE RU NA LI SU KK EE T Ra ns ka lai se t | Lo hk op eru na t | Ba taa tti ran sk ala ise t TU PL AP IH VI +5 € 72 . CH EE SE BU RG ER 15 ,0 Bla ck an gu s ko ko lih ap ihv i n. 18 0g , ch ed da rju us to, tom aa tti , su ola ku rk ku , rap ea sa laa tti , sip uli , ka sti ke 73 . CH IC KE N BU RG ER 16 ,0 Pa ril oit u br oil eri pih vi, cu rry ka sti ke , bb q-k as tik e, pa ho lai se n hil lo, tom aa tti , su ola ku rk ku , rap ea sa laa tti , sip uli 74 . PE KO NI BU RG ER 16 ,0 Bla ck an gu s ko ko lih ap ihv i n. 18 0g , ch ed da rju us to, pe ko ni, pa ho lai se n hil lo, tom aa tti , su ola ku rk ku , rap ea sa laa tti , sip uli , BB Q -ka sti ke 75 . HO T HA BA NE RO BU RG ER 18 ,0 Bla ck an gu s ko ko lih ap ihv i n. 18 0g , ch ed da rju us to, tul ine n ha ba ne rok as tik e, jal ap en o, ma jon ee sid ipp i, tom aa tti , ke tsu pp i, su ola ku rk ku , rap ea sa laa tti , sip uli 76 . EX PR ES S GR IL L BU RG ER 22 ,0 Bla ck an gu s ko ko lih ap ihv i 2 x n. 18 0g tal on -ja uh eli ha pih vi, ch ed da rju us to, tom aa tti , su ola ku rk ku , rap ea sa laa tti , sip uli , ka sti ke 77 . LA ST EN PI ZZ A 8, 00 2 va lin na ist a täy tet tä 78 . LA ST EN KE BA B 8, 00 Ke ba bli ha , ran sk ala ise t pe ru na t tai rii si 79 . CH IC KE N NU GG ET S RA NS KA LA IS IL LA 7, 00 Ka na nu ge tit ja ran sk ala ise t pe ru na t 80 . NA UR AV AT NA KI T RA NS KA LA IS IL LA 7, 00 81 . RA NS KA LA IS ET PE RU NA T 5, 00 66 . KI NK KU PA ST A 13 ,0 Pe nn ep as ta, pa lvi kin kk us uik ale , he rk ku sie ni, ke rm a, juu sto ja pa rm es an juu sto 67 . TO NN IK AL AP AS TA 13 ,0 Pe nn ep as ta, ton nik ala , ka tka rap u, sim pu kk a, ke rm a ja pa rm es an juu sto 68 . KA SV IS PA ST A 13 ,5 Pe nn ep as ta, oli ivi , pa pr ika , sip uli , au rin ko ku iva ttu tom aa tti 69 . KA NA PA ST A 13 ,0 Pe nn ep as ta, ka na ke ba b, cu rry ka sti ke , ke rm a, juu sto ja pa rm es an juu sto 70 . SP EC IA L PA ST A 15 ,0 Pe nn ep as ta, ke ba bli ha , fet a, jal ap en o, juu sto ja pa rm es an juu sto 71 . LO HI PA ST A 16 ,0 Pe nn ep as ta, tuo rel oh i, pe sto , ke rm a, pe nn ep as ta, juu sto ja pa rm es an juu sto LI SU KE VA IH TO EH DO T Lo hk op eru na t | Ra ns ka lai se t | Ba taa tti ran sk ala ise t Rii si | Sa laa tti OL UT 0, 5L III 5, 50 OL UT 0, 5L IV 6, 50 SI ID ER I | TA LO N VI IN I 6, 00 TA LO N VI IN IP UL LO 32 ,0 LI SU KE VA IH TO EH DO T Ra ns ka lai se t | Lo hk op eru na t | Ke rm ap eru na t Va lko sip uli ke rm ap eru na t | Juu sto ke rm ap eru na t Au raj uu sto pe ru na t | Rii si 59 . FA LA FE L 11 ,0 Fa laf el, sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku ja va lin na ine n lis uk e 60 . PA RI LO IT U LO HI 16 ,0 Pa ril oit u loh ifil ee , rem ou lad e-k as tik e, pe sto , ka ud en ka sv iks et se kä va lin na ine n lis uk e PE RU NA LI SU KK EE T Ra ns ka lai se t | Lo hk op eru na t | Ke rm ap eru na t Va lko sip uli ke rm ap eru na t | Juu sto pe ru na t Au raj uu sto pe ru na t 61 . KA NA RI IS IL LÄ 10 ,0 Ka na , rii si, sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku 62 . KA NA PE RU NO IL LA 10 ,0 Ka na , sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku ja va lin na ise t pe ru na t 63 . KA NA SA LA AT IL LA 10 ,0 Ka na , sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku 64 . RU LL AK AN A 10 ,0 Ka na , sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku 65 . KA NA IS KE ND ER 10 ,0 Pa ist ett u tuo re lei pä , ka na , sa laa tti , jog ur tti ka sti ke 47 . W IE NE RL EI KE 20 0G 15 ,0 Po rsa an ulk ofi lee , an jov is, sit ru un a ja va lin na ine n lis uk e 48 . HA W AI JI NL EI KE 20 0G 15 ,0 Po rsa an ulk ofi lee , pa ist ett u an an as ja va lin na ine n lis uk e 49 . OS KA RI NL EI KE 20 0G 15 ,0 Po rsa an ulk ofi lee , be arn ais ek as tik e ja va lin na ine n lis uk e 50 . M ET SÄ ST ÄJ ÄN LE IK E 20 0G 15 ,0 Po rsa an ulk ofi lee , sie nik erm ak as tik e ja va lin na ine n lis uk e 51 . SV EI TS IN LE IK E 20 0G 17 ,0 Po rsa an ulk ofi lee , juu sto , pa lvi kin kk us uik ale , pip pu ris ek oit us ja va lin na ine n lis uk e KA ST IK EV AI HT OE HD OT Va lko sip uli ka sti ke tai tal on ka sti ke 43 . FE TA SA LA D 10 ,0 Fe taj uu sto , sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku , sip uli , oli ivi 44 . TU NA SA LA D 10 ,0 To nn ika la, sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku , he rk ku sie ni 45 . SH RI M P SA LA D 10 ,0 Ka tka rap u, sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku , he rk ku sie ni 46 . CH IC KE N SA LA D 10 ,0 Ka na , sa laa tti , ku rk ku , tom aa tti , an an as U1 . LO HI SA LA D 16 ,0 Sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku , sip uli , pa pr ika , ru co la, pe sto ka sti ke , pa ist ett ua tuo ret ta lei pä ä U2 . VU OH EN JU US TO SA LA D 12 ,0 Vu oh en juu sto , sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku , he rk ku sie ni 34 . LE IP ÄK EB AB 9, 00 Pa ist ett u tuo re lei pä , ke ba bli ha , sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku , sa laa tti ja ke ba bk as tik e 35 . KE BA B RI IS IL LÄ 10 ,0 Ke ba bli ha , rii si, sa laa tti , ka sti ke 36 . KE BA B RA NS KA LA IS IL LA 10 ,0 Ke ba bli ha , sa laa tti , ka sti ke ja ran sk ala ise t pe ru na t 37 . KE BA B LO HK OP ER UN OI LL A 10 ,0 Ke ba bli ha , sa laa tti , ka sti ke ja loh ko pe ru na t 38 . IS KE ND ER KE BA B 10 ,0 Pa ist ett u tuo re lei pä , ke ba bli ha , sa laa tti , jog ur tti ka sti ke 39 . KE BA B VA LK OS IP UL IK ER M AP ER UN OI LL A 10 ,5 Ke ba bli ha , sa laa tti , ka sti ke ja va lko sip uli pe ru na t 40 . KE BA B JU US TO KE RM AP ER UN OI LL A 10 ,5 Ke ba bli ha , sa laa tti , ka sti ke ja juu sto pe ru na t 41 . KE BA B KE RM AP ER UN OI LL A 10 ,5 Ke ba bli ha , sa laa tti , ka sti ke ja ke rm ap eru na t 42 . RU LL AK EB AB / AU RA JU US TO 10 ,5 Piz za po hja , ke ba bli ha , sa laa tti /au raj uu sto U1 . KE BA B SA LA AT IL LA 10 ,5 Ke ba bli ha , sa laa tti , ka sti ke U2 . SP EC IA L KE BA B 13 ,0 Ke ba bli ha , sa laa tti , ka sti ke , rii si ja ran sk ala ise t pe ru na t