Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 12 | 2021 Tikkurila nousi vuokraasunnon etsijöiden suosioon Tikkurilaan tarvitaan pelastuslaitoksen valmiusasema OikOTie AsunnOT -nettisivustolla etsitään ahkerasti vuokra-asuntoja tikkurilasta. keski-uudenmAAn pelastustoimi tarvitsee vantaalle neljä uutta pelastuslaitoksen valmiusasemaa vuosina 2022–2026. Oikotie ja Suomen Vuokranantajat ry ovat yhdessä analysoineet vuokra-asunnon etsijöiden hakukäyttäytymistä Oikotien asunnonhakupalvelussa vuoden 2021 aikana. Oikotien vuokra-asuntojen hakuaineiston perusteella asuntohakuja tehdään pääkaupunkiseudulla tavallisesti koko kaupungin tasolla. kun tarkastellaan yksittäisiä asuinalueita koskeneita hakuja, haetuimmat asuinalueet pääkaupunkiseudulla olivat heinä-syyskuussa 2021 Lauttasaari, Tikkurila, Töölö ja Kallio. – Hakuaineiston perusteella pääkaupunkiseudun kysytyin vuokra-asunto on parvekkeellinen kaksio astianpesukoneella Lauttasaaressa. Lauttasaari on monelle vuokra-asunnon etsijälle ihanteellinen sijainti metron varrella Helsingin keskustan ja Otaniemen sekä Keilaniemen välissä. Hyvät liikenneyhteydet selittävät varmasti myös kiinnostuksen kasvua Tikkurilassa, arvioi tiedotteessa johtaja Anna Leinonen Oikotie Asunnoista. Vuokra-asuntojen kysyntä ylipäätään piristyi pääkaupunkiseudulla elokuussa aikaisempia vuosia hiljaisemman alkuvuoden jälkeen. Oikotien omistusasuntojen hakupalvelussa Tikkurila ei ole noussut haetuimpien kaupunginosien joukkoon pääkaupunkiseudun laajuudessa. Tammi-syyskuussa 2021 pääkaupunkiseudun haetuimmat alueet omistusasuntojen osalta olivat pääosin Helsingissä. Vantaan osalta Tikkurila oli haetuin, ja sen jälkeen Kivistö ja Myyrmäki. uudet valmiusasemat on tarkoitus rakentaa Korsoon, Tikkurilaan, Myyrmäkeen ja Hakunilaan. – Asemat tarvitaan, jotta valmiusajat lyhenevät ja hälytysajoneuvot pääsevät kohteisiinsa nykyistä nopeammin, tiedotti Vantaan kaupunki. Valmiusasemilla yhdistetään pelastustoiminnan ja ensihoidon tarpeet ja niissä on myös tilat paikallisten sopimuspalokuntien eli VPK:n toiminnalle. Valmiusasemat ovat keskenään identtisiä ja kompakteja, ne rakennetaan puurunkoisina, puujulkisivuin ja viherkatoin. Niissä on sisätilaa kerrallaan neljälle hälytysajoneuvolle, jotka ovat kooltaan ambulanssien suuruusluokkaa. Esimerkiksi suurikokoisia tikasautoja ei näillä asemilla ole. – Hälytysääniä ei valmiusasemalta lähtevissä ajoneuvoissa käytetä kuin äärimmäisissä tilanteissa, joten asemista ei koidu meluhaittaa lähiasutukselle. ennakoiden tulevaa hyvinvointialueuudistusta, valmiusasemat toteutetaan vuokrahankkeina. Vantaan Kaupunkitilalautakunta päätti hyväksyä valmiusasemien tarveselvitykset lokakuussa 2021. Lautakunta lisäsi Myyrmäen valmiusasemaa koskevan pöytäkirjalausuman, jossa edellytetään, että Myyrmäen valmiusasemahankkeen sijaintia arvioidaan uudelleen ennen hankesuunnitelman tuomista päätöksentekoon. TIKKURIL A ? JOKINIEMI HIEKKAHARJU ? SIMONKYLÄ T ikkurila Lehden voit noutaa seuraavista paikoista ? Kauppakeskus Tikkuri, Asematie 4 K-Supermarket Yliveto, Peltolantie 1 Tikkurilan kirjasto Tikkurilan uimahalli Tikkurilan teatteri Trio Areena, Läntinen Valkoisenlähteentie 50 Tikkurilan urheiluhalli K-Market Hiekkaharju, Haarikkotie 1 Alepa Hiekkaharju, Leinikkitie 22 Koivuhaan liikekeskus, Kuriiritie 23-25, K-Kaupan aulassa K-Market, Simonkalliontie 2 Alepa Viertola, Osmakäämintie 7 Tikkurilan autotarvike, Niittytie 27 Lue lehti netissä: www.tikkurila-lehti.net ILAHDUTA ISÄÄ AARNI-LAHJALLA! Aidoista luonnonmateriaaleista valmistetut Aarni-kellot ja -lompakot meiltä . SHUTTERSTOcK Tikkurila on noussut pääkaupunkiseudun haetuimpien alueiden joukkoon Oikotien vuokra-asuntohauissa. (hyvinvointi) Jätemäärät kasvoivat pääkaupunki seudulla Biojätettä, kartonkia ja muovia lajiteltiin HSY:n laskelman mukaan pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen kotitalouksissa vuonna 2020 enemmän kuin aikaisempina vuosina. samalla myös sekajätemäärät kasvoivat. Kotitalouksien jätteistä kierrätettiin 45 prosenttia. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on laskenut kotitalousjätteen ja yhdyskuntajätteen jätemäärät sekä kierrätysasteet vuodelta 2020. Laskelmien mukaan kotitalouksissa syntyi jätteitä 346 000 tonnia. Asukasta kohden laskettuna kotitalousjätettä syntyi 280 kiloa, joka on 14 kiloa enemmän kuin vuonna 2019. Yrittäjä! Tässä on paikka sinun ilmoituksellesi. Kysy lisää myynti@letterbox.fi
4 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 12 | 2021 Maksuttomalla 112 Suomi -sovelluksella on jo runsaat 1,9 miljoonaa aktiivista käyttäjää Influenssarokote tärkein keino torjua influenssaa ”112 Suomi -sovellus toimii uutena viestintäkanavanamme yksityishenkilöille. Laajoista kansalaisia koskevista tietoturvahäiriöistä on tärkeää saada tieto jaettua mahdollisimman nopeasti ja laajasti. Kännykkä on tähän erinomainen väline”, toteaa Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen ylijohtaja Sauli Pahlman. Lisätietoja: www.112.fi Koronaviruspandemian aikana sekä influenssaettä koronavirusrokotusten ottaminen on erityisen tärkeää. ”Aiempina vuosina vain noin puolet yli 65-vuotiaista on ottanut influenssarokotuksen. Riskiryhmien lähipiirin rokottaminen on myös merkittävä osa influenssaepidemian torjuntaa, sillä perusterveet työikäiset saavat paremman rokotetehon ja siten suojaavat riskiryhmiin kuuluvia läheisiään”, HUSin apulaisylilääkäri, dosentti Eeva Ruotsalainen kertoo. Lisäapua influenssaja koronavirusten torjuntaan tuovat kasvomaski, käsihygienia ja turvavälit. 100% kotimaista työtä. www. HORMIC .fi Meiltä myös: Savupiippujen kunnostukset Hormikuvaukset ja kartoitukset Piipunhatut Tikkaat email: hormic@hormic.fi puh: 0400-885055 Ammattitaidolla vuodesta 1989 Mittatilauksena valmistetulla takkasydämellä lisää lämmitystehoa Takkasydämen kiertoilmalämmmitys muuttaa avotakan tehokkaaksi lämmityslaitteeksi Katso lisää kotisivuiltamme Autokoulu Vauhti Hakunila-Koivukylä-Korso p. 040 482 4160 p. 040 711 0611 Kurssit alkavat joka päivä! Teoriatunnit etänä klo 9-22 IlmoIttaudu KurssIlle www.kuljettajaopetus.fi/ autokouluvauhti B-Kortti alk. 899 € opetusta myös automaattivaihteisella autolla Syytteisiin johtanut poliisitutkinta alkoi joulukuussa 2017 Helsingin Sanomissa julkaistusta jutusta, joka koski puolustusvoimien Viestikoekeskuksen toimintaa. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi ja toimituspäällikkö Esa Mäkinen saivat syyttämättäjättämispäätöksen. ”Uhka vankeudesta kolmelle Helsingin Sanomien toimittajalle vaarantaa vapaan tiedonvälityksen Suomessa”, sanoo Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi. ”Olemme hyvin pettyneitä ja huolissamme tilanteesta, jossa kolmea journalistiamme uhkaa vankeustuomio tiedonvälitystyönsä takia Suomen kaltaisessa maassa. Kolmikko ei ole paljastanut turvallisuussalaisuuksia. Kaikki HS:n julkaisemat tiedot löytyvät julkisista lähteistä”, kommentoi Niemi. ”Länsimaisessa avoimessa demokratiassa on kestämätöntä, että journalistinen työ pyritään tällä tavoin kriminalisoimaan. Seisomme täysimittaisesti toimittajiemme takana”, Niemi sanoo. ”Syyttäjän tiedotteen mukaan syyte liittyisi myös julkaisemattomien artikkeleiden valmisteluun. Tämä on täysin poikkeuksellista ja merkitsee käytännössä ennakkosensuuria”, Niemi sanoo. Helsingin Sanomat julkaisi joulukuussa 2017 sotilastiedustelua tekevästä Viestikoekeskuksesta perusteellisen artikkelin, joka taustoitti yleisön vähemmän tuntemaa tiedusteluhaaraa. Tuolloin Suomessa oli käynnissä poikkeuksellinen lainsäädäntöhanke perustuslain kiireelliseksi muuttamiseksi. Tiedustelulakien uudistamisella pyrittiin antamaan tiedusteluorganisaatioille hyvin laajat, perusoikeuksia kaventavat valtuudet verkkoliikenteen seurantaan. Artikkelin laatimiselle oli vahvat yhteiskunnalliset perusteet. Artikkelin julkaisemisen jälkeen poliisi aloitti asiassa esitutkinnan. Yhden toimittajan kotiin tehtiin kotietsintä, ja pakkokeinojen laillisuutta käsiteltiin lopulta kahteen otteeseen korkeimmassa oikeudessa. Jo esitutkinnan aikana poliisi totesi, että toimitus ei hankkinut tietoja lainvastaisilla keinoilla. ”Pidän tilannetta valitettavana. Sanoma tukee vahvasti oikeustoimien kohteena olevia toimittajiaan”, kommentoi Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta. Kolme Helsingin Sanomien toimittajaa on asetettu syytteeseen KAKSi HeLSingin SAnOmien tutkivaa toimittajaa ja vt. esihenkilön asemassa ollut journalisti on asetettu syytteeseen turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja paljastamisen yrityksestä. helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja kaius niemi: ”uhka vankeudesta kolmelle helsingin Sanomien toimittajalle vaarantaa vapaan tiedonvälityksen Suomessa” Sanoma media FinLand S 1 Pu ust ellintie Helsink i S 1 Pu uste llin tie Hel sin ki Sen ior ias un toj a vu okr att avi ssa Hel sin gin Mal min kar tan oon lok aku un 202 1 alu ssa val mis tu vas ta pal vel uja sen ior ita los ta • • Mah dol lis uu s ost aa hoi vap alv elu ita yks ilö llis en tar pee n mu kaa n. Kys y lis ää vap aan a ole vis ta sen ior ivu okr a-a su nn ois ta Rea lia asu nto vu ok rau s 010 228 555 5 Ilo na Lin dst röm 040 525 407 1 pks .m an age men t@ rea lia .fi ww w.ty ven e.fi Kuu kau siv uok ras ta 6 ku uka ud en aja n viim eis tää n 1.1 1. alk avi in vu okr aso pim uks iin . 150 € VU OK RA ETU Vap aan a ole vat asu nn ot 8 kp l yk siö itä 30 –3 8 m 2 , Vu ok rat alk aen 81 7 €/k k 21 kp l kak sio ita 35– 56 m 2 , Vu ok rat alk aen 915 €/k k Kuukausivuokrasta 3 kuukauden ajan + lahjakortti Päiväkummun palveluihin viimeistään 1.1.2022 alkaviin vuokrasopimuksiin S 1 Pu uste llintie Helsinki Senioriasuntoja vuokrattavissa Helsingin Malminkartanoon lokakuun 2021 alussa valmistuvasta palveluja senioritalosta • • Mahdollisuus ostaa hoivapalveluita yksilöllisen tarpeen mukaan. Kysy lisää vapaana olevista seniorivuokra-asunnoista Realia asuntovuokraus 010 228 5555 Ilona Lindström 040 525 4071 pks.management@realia.fi www.tyvene.fi Kuukausivuokrasta 6 kuukauden ajan viimeistään 1.11. alkaviin vuokrasopimuksiin. 150 € VUOKRAETU Vapaana olevat asunnot 8 kpl yksiöitä 30–38 m 2 , Vuokrat alkaen 817 €/kk 21 kpl kaksioita 35–56 m 2 , Vuokrat alkaen 915 €/kk Haluatko olla osa aktiivista senioriyhteisöä? Vielä muutama viihtyisä seniorikoti vuokrattavana Malminkartanoon lokakuun 2021 alussa valmistuneesta palveluja senioritalosta. Mahdollisuus ostaa hoivapalveluita yksilöllisen tarpeen mukaan. Kysy lisää vapaana olevista seniorivuokra-asunnoista Realia asuntovuokraus 010 228 5555 Ilona Lindström 040 525 4071 pks.management@realia.fi www.tyvene.fi • Yksiöt 30-38 m 2 , vuokrat alkaen 827 €/kk • Kaksiot 35-56 m 2 , vuokrat alkaen 912 €/kk KerrO meiLLe mieLiPiteeSi: Pitäisikö maanpuolustukseen ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä asioista voida kirjoittaa vapaasti vai pitäisikö kirjoituksille saada suostumus etukäteen? Ja jos pitäisi, niin keneltä? Lähetä mielipiteesi Whatsapp tai tekstiviestinä: 045-1646264 tai sähköpostilla: toimitus@letterbox.fi
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 5 12 | 2021 Yksi suosion syy on vuoden alusta voimaan tullut alennettu verotusarvo täyssähköautoille. Sähköautot ovat nykyään myös varsin kilpailukykyisiä autoilun kokonaiskustannuksia vertailtaessa. Sähköautoilua edistää autovalikoiman merkittävä laajentuminen eri hintaja kokoluokissa. Yhä useamman työsuhdeautoilijan ulottuvilla on laaja valikoima autoja. Kotilataaminen on helpottunut, kun kotilatauslaite on oleellinen osa auton varustelua ja se huomioidaan osana auton verotusarvoa. Polttomoottori Pärjää SuomeSSa enää PienemmiSSä autoiSSa Suomessa sähköautolla ajaminen on polttomoottoriautoa edullisempaa muissa paitsi B-luokan autoissa. Tähän luokkaan kuuluu muun muassa VW Polo. Muutos viime vuoteen on suuri, jolloin sähköautoilu ei ollut Suomessa edullisempaa missään neljästä kokoluokasta. edullisempi käyttövoima on elinkaarikustannusten vertailussa sekä täyssähköautojen että ladattavien hybridien etu. Pienissä autoissa sähköautojen edullinen käyttövoima ei kuitenkaan riitä kumoamaan suuremmasta hankintahinnasta johtuvaa euromääräisesti isompaa arvonalenemaa. Tämän seurauksena sähköautot ovat tässä kokoluokassa Suomessa elinkaarikustannuksiltaan kalliimpia. Pienimmässä kokoluokassa sähköautoilu on polttomoottoriautoja edullisempaa 8 maassa selvityksen 22 maasta. Kolmessa muussa kokoluokassa sähköautoilu on halvempaa 14–17 maassa. Tiedot selviävät autoleasingyhtiö LeasePlanin vuosittain tekemästä Car Cost Index -selvityksestä, jossa vertailtiin henkilöautojen käyttövoimia niiden elinkaarikustannusten perusteella. taloYhtiöillä on tärkeä rooli lataamiSmahdolliSuukSien ParantamiSeSSa Latausverkostojen kehittymiseen on syytä investoida, jotta sähköautoilun hyvä kasvu jatkuu. Taloyhtiöillä onkin tärkeä rooli, jotta ne tarjoavat asukkailleen mahtäyssähköautoilu halpeni Suomessa euroopan viiden kärkimaan joukkoon Suomi on 22 maan vertailussa viideksi edullisin maa täyssähköautojen osalta ja seitsemäs ladattavissa hybrideissä. tänä vuonna täyssähköautot ovat kasvattaneet merkittävästi markkinaosuuttaan. Vuoden kotimainen dekkaristi on Christian Rönnbacka Christian Rönnbacka ja hänen Antti Hautalehto -sarjansa kolme viimeisintä osaa, uusimpana kesällä 2021 ilmestynyt Tulen aika, on voittanut BookBeatin vuoden kotimaisen dekkaristin palkinnon jo toisen kerran peräkkäin. ”olen todella otettu, että suomalaiset viihtyvät dekkareideni parissa näin hyvin. Jo toistamiseen saatu palkinto lämmittää mieltä, sillä se on osoitus siitä, että tavallani kertoa tarinoita on kysyntää. Iso kiitos kuuluu myös kirjojen lukijalle Ville Tiihoselle ja kustantamolleni Bazarille”, kiittää kirjailija Christian Rönnbacka. Niittytie 27 A 01300 VANTAA puh. 09-823 5240, 09-823 5241 Aukioloajat Ma-Pe: 8.30-17.00 La: suljettu Tarjoukset voimassa 30.11.2021 saakka tai niin kauan kuin erää riittää. Osa tuotteista toimitusmyyntinä. www.tavoy.fi Auton huollot ja korjaukset Fixus-korjaamossa: Car-Service.fi Miekka Oy Niittytie 27 B, 01300 Vantaa p. 050-5733904 Tarjoukset voimassa verkkokaupassa ja myymälöissä 30.11.2021 saakka tai niin kauan kuin erää riittää. Tuotevalikoima saattaa vaihdella myymälöittäin. Osa tuotteista vain toimitusmyyntinä. fixus.fi Kuukauden Fixut! Henkilöauton tuulilasipeite • 160 x 120 x 50 cm 911-T 139 00 12 90 9 90 Alkaen / kpl Akkulaturi 4 A 6/12 V • Huoltoja talvilataustoiminto • Soveltuu 6/12 V akuille 945-K2 LED-kaukovalo Ultinon Drive 5050L • 9 – 30 V, 100 W, ref. 40 • 3300 lm (4000 lm tehostustoiminnolla) • Mitat 339 x 105 x 49,3 mm 375-UD5050 Sisätilanlämmitin Termini II • 1200 W D430058 Champion Flex -sulat • Saatavilla olevat koot 350-800 mm 961-CX350...CX800 Fleece-takki • Musta • Koot 48-58 913-F48...F58 29 90 55 90 19 90 dollisimman hyvät kotilatausmahdollisuudet. Vaivattomaan sähköautolla matkailuun tarvitaan puolestaan riittävän tiheä pikalatausasemaverkosto. Suomessa on vielä laajoja alueita, joissa näin ei ole. ”tilanteen korjaaminen vaatii aktiivista tukipolitiikkaa. Onkin hyvä, että Suomi on osana liikenteen vihreää siirtymää aikeissa kanavoida EU:n elpymisrahaston euroja latausinfran rakentamiseen”, Tiina Märijärvi LeasePlanista sanoo.
6 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 12 | 2021 Yli 50-vuotiaiden parisuhteiden kirjo on viime vuosikymmenten aikana laajentunut. Pitkiä liittoja on yhä enemmän ja leskien osuus on selvästi pienentynyt. Kun koko väestössä avioeronneisuus on pysynyt suunnilleen samalla tasolla, yli 50-vuotiaat eroavat ja muodostavat uusia suhteita aiempaa vilkkaampaan tahtiin. Myös sukupuoli ja sosioekonominen tausta vaikuttavat siihen, miten erotaan ja solmitaan uusia liittoja. Tulokset selviävät Väestöliiton vuoden 2021 Perhebarometristä: Vanhenee kuin hyvä viini – Yli 50-vuotiaiden parisuhteet Suomessa. Parisuhteessa elävät kokevat terveytensä paremmaksi ja ovat yleensä tyytyväisempiä elämäänsä kuin ihmiset, jotka eivät elä parisuhteessa. Silti pelkkä suhteen olemassaolo ei välttämättä riitä, vaan myös suhteen laadulla on merkitystä yksilöiden hyvinvoinnille. Riitely on sangen yleistä, vaikka parisuhteissa elävät ovatkin ylipäätään tyytyväisiä parisuhteisiinsa. Tyytyväisimpiä ollaan keskinäiseen rakkauteen, tyytymättömimpiä fyysisen läheisyyden määrään. Yleisimpiä riidanaiheita ovat seksi ja arkiset asiat, kuten raha tai kotityöt. Sukupuoli ja parisuhdehistoria vaikuttavat tyytyväisyyteen: Naiset ovat miehiä tyytymättömämpiä ja kokevat riitelyn parisuhteessaan olevan yleisempää. Ensimmäisessä merkityksellisessä parisuhteessaan olevat ovat muita tyytyväisempiä. ”Tutkimusta ikääntyvien parisuhteiden muutoksista ja siitä, miten ne vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin ja muihin perhesuhteisiin on aikaisemmin ollut hämmästyttävän vähän. Tuloksemme osoittavat, miten tärkeä toimiva parisuhde on myös ikääntyvien onnellisuudelle ja terveydelle. Samalla esimerkiksi isovanhemmuus voi olla onnellisuutta ja hyvinvointia tasapainottava tekijä, jos parisuhdetilanne on vaikea tai parisuhdetta ei ole.”, toteaa tutkimusjohtaja Anna Rotkirch, joka johtaa Suomen Akatemian LoveAge-tutkimushanketta ikääntyneiden parisuhteista. Väestöliitto korostaa, että läheissuhteiden merkitys tulisi tunnistaa myös Suomen ikääntyviä koskevissa ohjelmissa sekä sosiaalija terveysalan palvelutarjonnassa. Perhebarometri: Parisuhteissa elävät ovat tyytyväisiä parisuhteisiinsa Onnelliseen ja TeRVeeseen ikääntymiseen vaikuttavista lukuisista tekijöistä parisuhde on yksi tärkeimpiä, ehkä jopa kaikkein tärkein. Suomen väestön ikääntyessä kohta lähes joka toinen aikuinen on täyttänyt 50 vuotta, ja yhä useampi heistä elää parisuhteessa. OSAAVA VAALIMEDIA KÄYTÖSSÄSI Perinteisen lehtimainonnan lisäksi käytössäsi ovat vaaliesitteiden paino-, suunnnitteluja jakelupalvelumme. Hyödynnä kymmenien vaalien kokemuksemme tuloksekkaan kampanjasi toteutuksessa! Vaaliehdokkaita palvelevat Eva Kivilaakso-Wellman p.0503019987 eva.kivilaakso-wellman@letterbox.fi Jarkko Soini p. 0451654240 jarkko.soini@letterbox.fi www.letterbox.fi ALUEVAALIEHDOKAS Lähilehteä pk-seudulla 45 Tutustu edullisiin pakettihintoihimme 23.1.2022 2022 LÄHILEHDISTÄ Sirivö Pentti Puh. 045 261 0240 Suhonen Olavi Puh. 045 164 4314 Särkisilta Pekka Puh. 050 555 3252 Väisänen Sirkka Puh. 045 601 3936 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@letterbox.fi Ilmoitusmyynti www.letterbox.fi Vuodesta 2007 lukijoitaan ilahduttaen Lähiuutisia positiivisella sisällöllä kotiin kuljetettuna sekä lehtien omilla uutissivustoilla. Parhaat paikat lehdistä vuodelle 2022 varataan nyt. Kysy etuja takasivun paikoista. TOIMI NYT! YRITTÄJÄ VARAA OMA NÄKYVYYTESI aino Areenan korkkasivat konserttikuntoon muun muassa Haloo Helsinki!, Neljä ruusua ja Waldo’s People kolmena keikkailtana torstaista lauantaihin. Lauantaipäivänä 30.10. Aino Areenalla järjestettiin lisäksi kaikille avoin tutustumisjuhla, jossa yleisö pääsi kurkistamaan tapahtumakeskuksen tiloihin ja nauttimaan oheisohjelmasta. avajaisviikonlopun eri yleisötapahtumiin osallistui yhteensä yli 2 500 ihmistä. Lisäksi sunnuntaina järjestettiin yritystapahtuma, jonka osallistujat nostivat koko avajaisviikonlopun kävijät yli 3 000 henkeen. Aino Areenan aukeaminen täyttää tapahtumapaikoissa olleen ison aukon ja voi hyvin ennustaa erilaisten tapahtumien tuovan monipuolisesti lisää kaivattua toimeliaisuutta koko talousalueelle. “Rakennusprojektin viimeistely oli meille iso urakka – rekkoja ja työkoneita pyöri pihassa vielä edeltävään päivään saakka. Kaikki ehdittiin kuitenkin saada valmiiksi ja isoin jännitys laukesi viimeistään ensimmäisten artistien asteltua lavalle torstaina. Saimme ylistävää palautetta yleisöltä ja tämä lämmitti sydäntä. Keikoille oli selkeästi kaivattu ja uudelle tapahtumakeskukselle on kysyntää”, iloitsee Aino Areenan liiketoimintajohtaja Antti Lehto. “saimme myös erinomaista kokemusta käytännön järjestelyistä. Kun kyseessä oli Aino Areenan historian ensimmäiset keikat, pientä viilattavaa luonnollisesti löytyi. Olemme esimerkiksi ehtineet jo ideoida parannuksia bassojen äänenvaimennukseen yhdessä alan asiantuntijoiden ja lähinaapuruston asukkaiden kanssa. Toimenpiteitä on jo tehty ja asiaan kiinnitetään jatkossakin tarkkaa huomiota. Lisäksi seuraaviin tilaisuuksiin saamme myös ruokaravintolamme auki. Odotan innolla, että pääsemme tekemään lisää tapahtumia ja testaamaan Aino Areenaa keikkailtoja monipuolisemmin myös esimerkiksi yritysja urheilutapahtumissa”, Lehto jatkaa. aino areenan avajaisviikonloppu keräsi yli 2 500 kävijää RaTsasTuskeskus ainOn yhteyteen rakennetun uuden tapahtumakeskuksen avajaisia päästiin juhlistamaan viime viikolla järvenpäässä. haloo helsinki! villitsi yleisönsä Aino Areenan avajaisiltana torstaina 28.10. Aino Areenan syksy jatkuu vilkkaana ja yritystapahtumien lisäksi luvassa on muun muassa Lauri tähkän, eppu normaalin ja Arttu Wiskarin tähdittämiä keikkoja. esitysja valotekniikan keinoin saadaan luotua monenlaisia tunnelmia yleisilmeeltään vaalean skandinaaviseen, puurakenteiseen tilaan. Aki RASk Aki RASk
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 7 12 | 2021 Osallistu lehtemme suureen lukijatutkimukseen ja voita joulun ruokaostokset! TOivOmme sinun vasTaavan kaikkiin kysymyksiin, mutta voit halutessasi myös jättää johonkin kysymykseen vastaamatta. Tietoja käytetään vain yhteenvetoina, eikä yksittäisiä vastauksia säilytetä. Kaikkien lukijatutkimukseen osallistuneiden kesken arvotaan 200 eurOn arvOinen ruOkalahjakOrTTi! Voitosta kerrotaan 1.12. suoraan onnettaren suosineelle. Voit joko täyttää tiedot tässä ja lähettää kuvan sivusta WhatsApp tai tekstiviestinä numeroon 045-1646264 tai voit täyttää tiedot suoraan nettisivuillamme, www-osoitteen löydät lehden etukannesta nimilogon alapuolelta. Toimi 30.11.2021 mennessä. Ot a ku va täy tet yst ä ris tik os ta ja läh etä se W ha tsA pp tai tek sti vie sti nä nu me ro on 04 5 16 4 62 64 tai sä hk öp os till a: ris tik ko @ let ter bo x.f i vii me ist ää n 16 .12 . pa lau tta ne ide n ke ske n ar vo taa n yll äty sp alk int o. Ris tik on rat ka isu jul ka ist aa n leh de n ne ttis ivu illa kil pa ilu n va sta us aja n pä äty tty ä. Os oit e löy tyy leh de n etu ka nn es ta. Puuhasivu Horoskooppi SUDOKU/Helppo SUDOKU/Keskivaikea SUDOKU/Vaikea OINAS (21.3. – 20.4. Pidä huolta henkilökohtaisista raha-asioistasi. Esiin on nousemassa mahdollisuus, joka muuttaa sinulle tärkeän suhteen dynamiikkaa. Tulet järjestämään tapaamisen, joka antaa mahdollisuuden tutkia olisiko aika laittaa pyörät pyörimään. HÄRKÄ (21.4. 20.5.) Tapahtuu jotain odottamatonta, joka tulee vaikuttamaan erääseen sopimukseen, lakiasiaan tai sijoitukseen. Älä toimi hätiköidysti ottamatta selvää faktoista. Tapaaminen vanhojen ystävien kanssa saa sinut hankalaan asemaan tai pahentaa nykytilannettasi. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) RAPU (22.6. – 21.7.) LEIJONA (22.7. – 21.8.) NEITSYT (22.8. – 22.9.) Keskity tärkeisiin asioihin äläkä kadota visiota tavoitteistasi tai anna henkilökohtaisten ongelmien vaikuttaa tehokkuuteesi. Kyseenalaista kaikki asiat ja henkilöt, jotka vaikuttavat epäilyttäviltä. Kotona ilmenee ongelmia, jos sinä itse tai joku muu ylireagoi. VAAKA (23.9. – 22.10.) Joitain kumppanuussopimuksia tulee nyt säätää, jos mielestäsi teillä ei ole enää toimiva tai tasa-arvoinen suhde. Kääri hihasi ja tee muutoksia kotona, töissä tai tavoissa joilla hoidat talous-, lakitai terveysasioita. Saat paljon aikaiseksi, jos puhut suoraan tunteistasi. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Saat paljon enemmän aikaiseksi, jos et anna muiden tietää aikomuksistasi. Jokin muutos kotona kiinnostaisi sinua, mutta se tulee luultavasti maksamaan enemmän kuin luulit. Älä anna kenenkään johtaa sinua harhaan. Jos olet hämilläsi, niin kysy tarvittavat kysymykset. KAURIS (22.12. – 20.1.) VESIMIES (21.1. – 19.2.) KALAT (20.2. – 20.3.) Tarkastele vaihtoehtojasi, mutta älä ole herkkäuskoinen. Vältä tekemästä sitoumusta ennenkuin tiedät tarkalleen mihin olet menossa mukaan. Jokin tapaus johtaa eripuraan, mutta yritä olla ylireagoimatta tai osoittamatta pettymystä. Älä hätäänny odottamattomasta muutoksesta, jonka joku tekee. Hoida omat hommasi, äläkä anna tunteenpurkauksille valtaa. Avautumassa on ainutlaatuinen mahdollisuus tarjoa siis innovatiivisia ehdotuksia niin tulet osaksi ratkaisua ja saat kunnioitusta. Älä suutu vaan lähde liikkeelle. Jos joku ei toimi, niin muuta se itse. On ihan OK olla erilainen ja tehdä asiat omalla tavallasi. Älä tuhlaa tavaroihin, joita et tarvitse, sillä tunneperäinen tuhlailu ei saa oloasi paranemaan. Yksinkertaista elämäsi sen sijaan, että monimutkaistat sitä. Jokin raha-, lakitai terveysasia on ratkaistavissa, jos kerrot tarkkaan mitä haluat tapahtuvan. Jonkun antama lupaus ei tule pitämään. Jos joku muuttaa suunnitelmiaan, niin se ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi unohtaa se, mitä itse olet halunnut tehdä. Tee muutamia muutoksia elinoloihisi niin stressisi helpottuu. Jos et ole tarkastellut raha-asioitasi niin olet saattanut menettää jonkun mahdollisuuden. Pidä tunteesi erossa raha-asioista niin et häviä työtai yksityiselämässä. Tekemäsi muutokset helpottavat stressiä ja voit vaihtaa vapaalle. Joku johtaa sinua harhaan, jos olet hyväuskoinen. Luota niihin henkilöihin jotka eivät ikinä ole jättäneet sinua pulaan, niin näet asiat selkeämmin. Pysyttele kotioloissa, sillä matkustelusta ja uusien henkilöiden kohtaamisista seuraa vain viivästymisiä. Nyt kannattaa suunnitella hauskanpitoa ystävien kanssa. Saat tietoja, jotka motivoivat sinua tekemään positiivisen elämäntapamuutoksen. Pidä tunteesi kurissa niin säilytät asemasi. Ole halukas kompromisseihin. Älä laiminlyö velvollisuuksiasi kotona tai prioriteettejasi kyseenalaistetaan. 1. Mistä sait lukemasi lehden? Rastita ruutu oikean vaihtoehdon edessä Lehti jaettiin kotiini Lehti jaettiin työpaikalleni Otin lehden lehtitelineestä Luin lehden kirjastossa, kahvilassa, tvs. Luin netistä sähköisen näköislehden Muu: ________________________________________ 2. Päätätkö taloutesi ostopäätöksistä? Kyllä En 3. Suoritan ostokseni pääsääntöisesti Alle 5 km:n säteellä kotoa Yli 5 km:n päästä kotoa Sattumanvaraisesti 4. Suositko ostoksissasi lähikauppoja tai lähipalvelujen tarjoajia silloin kun se on mahdollista? Kyllä En Ei väliä 5. Tuleeko kotiisi tilattava sanomalehti? Kyllä Ei 6. Oletko tilannut verkkosanomalehden? Kyllä, painetun lisäksi Kyllä, ainoana lehden tilauksena En 7. Mistä vastaanotat mieluiten tietoja tuotteista ja tarjouksista? (voit valita useampia vaihtoehtoja) Tilattavasta sanomalehdestä Kaupunkitai ilmaisjakelulehdestä Postiluukusta jaettavasta suoramainoksesta Verkkomediasta, esim. Googlesta Sosiaalisesta mediasta, esim. Facebookista Sähköpostistani Muu: _____________________________________ 8. Mistä vastaanotat VÄHITEN MIELUUSTI tietoja tuotteista ja tarjouksista? (voit valita useampia vaihtoehtoja) Tilattavasta sanomalehdestä Kaupunkitai ilmaisjakelulehdestä Postiluukusta jaettavasta suoramainoksesta Verkkomediasta, esim. Googlesta Sosiaalisesta mediasta, esim. Facebookista Sähköpostistani Muu: ____________________________________ 9. Vaikuttaako mainonta ostopäätöksiisi? Usein Silloin tällöin Vain harvoin Ei koskaan En osaa sanoa 10. Taustatietoja vastaajasta Nainen Mies 11. Ikä Alle 24 v 24-34 vuotta 35-49 vuotta 50-64 vuotta 65vuotta 12. Talouden rakenne Lapsiperhe Aikuistalous Yksinäistalous Muu: ___________________________________________ 13. Koulutus Peruskoulu Ammattikoulu/yo/opisto Amk/yliopisto/korkeakoulu Muu: _____________________________________ 14. Ammatti Johtavassa asemassa oleva Toimihenkilö Yrittäjä Työntekijä Eläkeläinen Opiskelija 15. Asumismuoto Kerrostalo Rivitai paritalo Omakotitai erillistalo Muu: ______________________________ 16. Talouden bruttotulot/vuosi alle 20.000€ Yli 20.000€ Yli 35.000€ Yli 50.000€ Yli 75.000€ Vastaajan nimi *__________________________________________________Vastaajan sähköpostiosoite * _______________________________________ Vastaajan katuosoite *__________________________________________________ Vastaajan postinumero * ____________________________________ Sähköpostiosoitteeseeni saa lähettää lehden kuukausittaisen uutiskirjeen, jonka vastaanottamisen voin lopettaa koska vain. Kyllä kiitos Ei kiitos Halutessasi voit kirjoittaa tähän vapaamuotoisen viestisi/toiveesi lehden toimitukselle:
8 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 12 | 2021 LEIJONA 1400 Täydellistä turvallisuudentunnetta nyt neljällä pyörällä, ja katso kuinka tyylikkäästi! Pehmeätoiminen luokkansa tehokkain moottori, sähköä säästävät kirkkaat LED-valot. Monista muista nelipyöräisistä poiketen kaikissa renkaissa on jousitus ja maa? vara on hyvä Suomen teille. Ei hankalia vaihteita, valitse vain ajatko eteenvai taaksepäin. Kyllä, tässä on myös pakki! USBlataus puhelimelle tai naville. Leijona on todella miellyttävä ja nätti peli. Yhdellä latauksella ajaa monta kymmentä kilometriä. Tällä hoituu helposti kauppaja pankkiasiat sekä käynnit huoltoasemalla kahvilla." Erkki Oksanen / Renko Värit: MAX 25 KM/H 55 KM EI KORTTIA VALITSE SÄHKÖINEN VAPAUS LIIKKUA – SOITA 02 480 9060 PUHELINMYYNTI JA VERKKOKAUPPA AVOINNA, TOIMITUKSET KOTIOVELLE KOKO SUOMEEN TOIMI NÄIN: Soita ja tilaa numerosta 02 480 9060 tai verkkokaupasta skand.fi. Toimitamme valitsemasi sähköajoneuvon käyttövalmiina kotiovellesi, kaikkialle Suomeen. Annamme tuotteillemme täyden 2 vuoden takuun ilman kilometrirajoitusta. Laadukkaat laitteemme sopivat pohjoismaisiin keliolosuhteisiin täydellisesti. Olemme huomioineet kaiken, jotta voit kulkea itsenäisesti ja turvallisesti. Meiltä löytyy myös kattava huoltoverkosto ja joustavat maksuvaihtoehdot. VARMISTA TÄNÄÄN VAPAUTESI LIIKKUA! 2 590 € alk. (78 €/kk) LISÄTIEDOT JA MYYNTIPALVELU: 02 480 9060 | MYYNTI@SKAND.FI | PUUTARHATIE 18, VANTAA | VERKKOKAUPPA AVATTU! | SKAND.FI KULKUNEUVOT TOIMITETAAN AJOVALMIINA! LATURI TOIMITETAAN LAITTEEN MUKANA. ASIAKKAIDEN TOIVOMA VISIIRIKATTO SAATAVISSA LISÄVARUSTEENA! VARMISTA HETI OMASI! KOKO SKAND-MALLISTON LÖYDÄT OSOITTEESTA: WWW.SKAND.FI Valio, Orion ja Veikkaus ovat suurimmat tavaramerkkien omistajat PRH:n ylläpitämässä tavaramerkkirekisterissä Valiolla on 338 kansallista tavaramerkkiä, Orionilla 327 ja Veikkauksella 317 tavaramerkkiä. Valion tavaramerkkejä ovat muun muassa Oivariini, Oltermanni ja Koskenlaskija, joka rekisteröitiin jo vuonna 1935. Veikkaukselle on rekisteröity muun muassa tavaramerkit Keno sekä Ässä-arpa ja Orionille Burana ja Resilar. Lataamalla auton akkua autoilija voi siis sekä vähentää syntyvää jätettä että säästää aikaa ja rahaa. Koronapandemia muutti ajotottumuksiamme ja autoja on käytetty selvästi aiempaa vähemmän. Tämä näkyy autojen akkuongelmina. Rajoitusten purkamisen myötä olemme alkaneet liikkumaan vanhaan malliin, autojen ollessa aiemmin pitkään pienellä käytöllä. Lisäksi lyhyet matkat, erityisesti kaupunkialueilla, aiheuttavat riskin akkuongelmien syntyyn, koska toistuvat moottorin sammuttamiset ja käynnistykset rasittavat akkua. Silloin se joutuu työskentelemään lujemmin ylläpitääkseen sähköjärjestelmiä, jotka ovat välttämättömiä auton teknisten komponenttien toiminnalle. Akkuongelmat on mahdollista välttää akun säännöllisellä lataamisella, CTEKin myyntipäällikkö Pasi Ahola kertoo. Jokainen voi tehdä helpon ympäristöteon lataamalla autonsa akkua Auton AKun säännöLLinen ylläpitolataaminen voi pidentää akun käyttöikää jopa kolminkertaiseksi, mikä edistää pyrkimystä vihreämpään liikkuvuuteen. kun akku vioittuu, se voi jopa vahingoittaa tai vaarantaa nykyaikaisen ajoneuvon elektroniikkaa ja aiheuttaa näin mahdollisesti lisäkustannuksia. noPeAt VinKit AKun yLLäPitoon: yKsinKeRtAinen, säännöLLinen yLLäPito On tärkeää ylläpitää akun kuntoa ennaltaehkäisevästi. Tutkimukset osoit tavat, että vähintään kerran kuukaudessa akun lataaminen auttaa pidentämään sen käyttöikää. Se ei vaadi enempää, kuin että kytkee akun laturiin ja antaa sen tehdä työnsä nopeasti, turvallisesti ja tehokkaasti, kun auto on pysäköitynä. Sähköautojen osalta tämä on tietysti normaalia. otA sää Huomioon On tärkeää olla tietoinen äärimmäisten sääolosuhteiden vaikutuksista auton akkuun. Akku voi menettää jopa 35 % suorituskyvystään, kun lämpötila laskee alle nollan, ja jopa 50 %, kun lämpötila laskee kunnolla pakkaselle. Myös viime kesän korkeat lämpötilat ovat voineet vahingoittaa akkua haihduttamalla sen nesteet. Kuljettajien tulee kiinnittää huomiota mahdollisiin muutoksiin, kuten miten auto käynnistyy tai kuinka sähköjärjestelmä toimii ylipäänsä. Muutokset näissä voivat kertoa heikentyneestä akusta tai sähköjärjestelmän ongelmista. oiKeAnLAinen LAtAAminen Käynnistyskaapeleiden käyttö akun tyhjennyttyä ja pitkien matkojen ajaminen tai tyhjäkäynti akun lataamiseen ovat yleisiä, mutta eivät välttämättä hyviä tapoja. Apukäynnistys saattaa aiheuttaa virtapiikkejä vaurioittaen kumman tahansa ajoneuvon elektroniikkaa ja turha ajo kuormittaa luontoa ja rahapussia. Järkevämpää on ennakoida ylläpitolataamalla akku säännöllisesti, mutta jos ongelma on jo käsillä, niin turvallisempi tapa saada auto 15 minuutissa liikkeelle on mukautuva ja turvallinen verkkovirrasta riippumaton nopea latauslaite. Ctek
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 9 12 | 2021 Rajatie 4, Halli 14, (09) 374 5741 01230 Vantaa 040 508 3550 www.autolasipojat.? Tuulilasiongelmia? Tuulilasitja muut autolasipalvelut Autolasien ykkönen Pääkaupungi n parasta palvelua AutoGlass Service Vakuutusyhtiöiden sopimuskumppani Autoja, metallia, rautaa romurekka noutaa Noutotilaukset: 0400-322 922 VuokrAAmme myös VAihtolAVojA tilaa nouto nyt! Noudamme ilmaiseksi romut pois pihaltasi (min 500kg). Autoista romutustodistukset ja ilmainen rekisteristä poisto. Suomalaisen ravitsemussuositusten mukaan kasviksia tulisi syödä vähintään 500 grammaa päivässä. Miehillä määrä jää vain 300 grammaan. Lisäksi 23 prosenttia miehistä saa liikaa proteiinia ravinnosta. Kaisa Myllykangas Maaja kotitalousnaisista on näköalapaikalla miesten ruoanlaittotapojen suhteen. Hän vetää Hyvinvointia ruoasta -kursseja osana Arjen sankarit -hanketta. Hankkeessa miehiä kannustetaan kasvisten käytön lisäämiseen ja muihin terveellisiin elintapoihin. ”Osa miehistä vieroksuu kasviksia. Monet kuitenkin pitävät kasviksista, mutta tarvitsevat kannustusta ja selkeitä ohjeita niiden monipuoliseen käyttöön”, Myllykangas kertoo. Lupa OiKaiSta Myllykankaan kokemusten mukaan miehet perustelevat kasvisten vähäistä käyttöä sillä, että vihannekset ja hedelmät ovat kalliita, erityisesti talvella. Hän muistuttaa, että kasviksiin kuuluvat myös edulliset juurekset, joita on saatavilla monipuolisesti läpi talven. Yksi haaste kasvisen käytön lisäämisessä on se, että miehet kokevat kasvispitoisen ruoan teon työlääksi. ”Erityisesti kasvisten pilkkomiseen kuluva aika koetaan hankalaksi. Pakastealtaasta löytyvät valmiit sekoitukset ovat näppäriä ja ravintoarvoiltaan kelpoja. Niitä voi hyvin käyttää, jos haluaa hieman oikaista.” LiSää KaSviKSia huOmaamatta Myllykangas nostaa esille, että miehet ottavat yhä useammin osaa perheen ruokahuoltoon tai vastaavat siitä yksin. Vaikka itse pitäisi kasviksista, haasteita niiden käyttöön voi silti tulla. ”Yksinhuoltajaisän suuri huolenaihe oli se, miten hän saisi kasviksia vastentahtoisesti syövän teinipoikansa muuttamaan tapojaan. Toinen isä puolestaan joutui vaimon vakavan sairastumisen vuoksi yllättäen yksin huolehtimaan perheen kaikista aterioista ja tarvitsi apua terveelliseen arkirutiinin pääsemiseksi”, Myllykangas kertoo. Kasvisten vieroksuntaan Myllykangas vinkkaa, että kasvisraasteita ja -paloja kannattaa lisätä osaksi tuttua ruokaa. Näin kasvisten käyttö lisääntyy lähes huomaamatta. ”Jauhelihataikinaa on helppo keventää kasvisraasteella. Lihaisissa pataruoissa lihan määrää voi vähentää korvaamalla osan lihasta kasvispaloilla. Myös monia kalaruokia, joista miehet usein pitävät, voi uudistaa lisäämällä mukaan kasviksia.” myllykangas on huomannut, että useat miehet myös pitävät marjoista ja kaipaavat vinkkejä niiden hyödyntämiseen. ”Ruokaryhmän jälkiruoaksi saatamme tehdä marjarahkaa, mustikkapiirakkaa tai erilaisia smoothieita, jotka ovat olleet miesten mieleen.” Kasviksia 6 kourallista päivässä myös isälle! SuOmaLaiStEn miEStEn pitäiSi lisätä kasvisten käyttöä. Paras lahja isälle on kasvisten käyttöön rohkaiseminen. Maaja kotitalousnaiset suosittelee kasvispitoista kattausta isänpäivään. KaSviSpitOiSta iSänpäivään: maa-artisokka-omenakeitto 4 annosta (alkuruokana) 500 g maa-artisokkia tai palsternakkaa 1 pieni sipuli 2 hapokasta omenaa 2 rkl voita 3 oksaa tuoretta timjamia tai 1 tl kuivattua 1. Pese ja kuori maa-artisokat ja kuutioi ne. 2. Kuori ja kuutioi sipuli ja omena ja kuullota ne voissa miedolla lämmöllä. 3. Lisää maa-artisokat ja jatka kuullottamista n. 10 minuuttia. 4. Kaada sekaan omenamehu ja noin puolet kasvisliemestä sekä tipauta timjaminoksat mukaan. Anna porista miedolla lämmöllä kannen alla, kunnes maa-artisokat ovat kypsyneet. Isänpäivä 14.11. 2 dl omenamehua n. 5 dl kasvislientä 2 dl ruokakermaa 0,25 tl jauhettua valkopippuria (suolaa) 5. Ota timjaminoksat pois. Lisää kerma ja soseuta tasaiseksi. Ohenna tarvittaessa kasvisliemellä sopivan paksuiseksi. Mausta pippurilla (ja suolalla). 6. Ripottele pinnalle halutessasi timjaminlehtiä. vinkki: Käytä valmista maa-artisokkasosetta. Lisää se sipulin ja omenankuullottamisen jälkeen. Kypsennysaika lyhenee. Tee sinäkin itsellesi ja naapureillesi ekoteko, samalla säästät energiaa ja selvää rahaa! Käyttämättömät avotakat varaavaksi takaksi Takkamestareiden valurautaisella sydämellä. Avotakka on lämmityslaitteena hyödytön ja tuottaa suuren määrän vaarallisia hiukkaspäästöjä. Avotakassa ilmaa kuluu pahimmillaan jopa yli 100m 3 / poltettu puukilo. Tämä tarkoittaa, että hormin kautta poistuu täysin turhaan järkyttävä määrä lämmintä ilmaa, jonka talon päälämmitysjärjestelmä on lämmittänyt. Usein vielä tämä avotakan käyttämä suuri ilmamäärä korvataan kylmällä ulkoilmalla ilmanottoaukoista ja talon vuotokohdista. Tämä aiheuttaa pahimmassa tapauksessa jopa kosteusongelmia talon rakenteisiin. MITTAA avotakkasi pesän mitat: korkeus, leveys, syvyys, OTA VALOKUVA takasta ja tule käymään. KATSOTAAN YHDESSÄ teille sopiva vaihtoehto, jolla teemme avotakastanne ekologisen ja erinomaisen lämmityslaitteen, joka varaa myös lämpöä ja nostaa asuntonne arvoa enemmän kuin mitä se maksaa. SÄÄSTÄTTE RAHAA merkittävästi, tämä työ maksaa itsensä takaisin nopeasti! Mallistomme on nähtävillä kotisivuiltamme. Myyntinäyttely Espoon Suomenojalla, Suomalaistentie 1-3. Puhelin: 09-881 34 64 Avoinna ma-to 10-17, pe 10-16, la 10-14 Avotakka ennen takkasydäntä Avotakka takkasydämen asennuksen jälkeen Takkamestarit Kohonen Oy Laadukasta ja turvalllista tulisijarakentamista jo vuodesta 1995 Jøtul I620 FL T e e sin ä k in its e lle si ja n a a p u re ill e si e k o te k o , sa m a lla sä ä st ä t e n e rg ia a ja se lv ä ä ra h a a ! K äy ttä m ät tö m ät av ot ak at va ra av ak si ta ka ks iT ak ka m es ta re id en va lu ra ut ais ell a sy dä m ell ä. A vo ta kk a on lä m m ity sla itt ee na hy öd yt ön ja tu ot ta a su ur en m ää rä n va ar all is ia hiu kk as pä äs tö jä . A vo ta ka ss a ilm aa ku lu u pa him m illa an jo pa yli 10 0m 3 / po lte ttu pu uk ilo . Tä m ä ta rk oit ta a, et tä ho rm in ka ut ta po is tu u tä ys in tu rh aa n jä rk yt tä vä m ää rä lä m m in tä ilm aa , jo nk a ta lo n pä älä m m ity sjä rje st elm ä on lä m m itt än yt . U se in vie lä tä m ä av ot ak an kä yt tä m ä su ur iil m am ää rä ko rv at aa n ky lm äll ä ulk oil m all a ilm an ot to au ko is ta ja ta lo n vu ot ok oh dis ta . Tä m ä aih eu tta a pa him m as sa ta pa uk se ss a jo pa ko st eu so ng elm ia ta lo n ra ke nt eis iin . M IT TA A av ot ak ka si pe sä n m ita t: ko rk eu s, le ve ys , sy vy ys , O TA V A LO K U V A ta ka st a ja tu le kä ym ää n. K AT S O TA A N YH D ES S Ä te ille so piv a va ih to eh to , jo lla te em m e av ot ak as ta nn e ek olo gis en ja er in om ais en lä m m ity sla itt ee n, jo ka va ra a m yö s lä m pö ä ja no st aa as un to nn e ar vo a en em m än ku in m itä se m ak sa a. S Ä Ä S TÄ TT E R A H A A m er kit tä vä st i, tä m ä ty ö m ak sa a its en sä ta ka is in no pe as ti! M all is to m m e on nä ht äv illä ko tis iv uil ta m m e. M yy nti nä ytt ely Es po on Su om en oja lla ,S uo m ala ist en tie 13. Pu he lin : 09 -8 81 34 64 Av oin na m ato 10 -1 7, pe 10 -1 6, la 10 -1 4 A vo ta k k a e n n e n ta k k a sy d ä n tä A vo ta k k a ta k k a sy d ä m e n a se n n u k se n jä lk e e n Ta kk am est ar it K oh on en O y La ad u ka st a ja tu rv all lis ta tu lis ija ra ke n ta m is ta jo vu od es ta 1 9 9 5 Jø tu l I6 2 FL Tee sinäkin itsellesi ja naapureillesi ekoteko, samalla säästät energiaa ja selvää rahaa! Käyttämättömät avotakat varaavaksi takaksi Takkamestareiden valurautaisella sydämellä. Avotakka on lämmityslaitteena hyödytön ja tuottaa suuren määrän vaarallisia hiukkaspäästöjä. Avotakassa ilmaa kuluu pahimmillaan jopa yli 100m 3 / poltettu puukilo. Tämä tarkoittaa, että hormin kautta poistuu täysin turhaan järkyttävä määrä lämmintä ilmaa, jonka talon päälämmitysjärjestelmä on lämmittänyt. Usein vielä tämä avotakan käyttämä suuri ilmamäärä korvataan kylmällä ulkoilmalla ilmanottoaukoista ja talon vuotokohdista. Tämä aiheuttaa pahimmassa tapauksessa jopa kosteusongelmia talon rakenteisiin. MITTAA avotakkasi pesän mitat: korkeus, leveys, syvyys, OTA VALOKUVA takasta ja tule käymään. KATSOTAAN YHDESSÄ teille sopiva vaihtoehto, jolla teemme avotakastanne ekologisen ja erinomaisen lämmityslaitteen, joka varaa myös lämpöä ja nostaa asuntonne arvoa enemmän kuin mitä se maksaa. SÄÄSTÄTTE RAHAA merkittävästi, tämä työ maksaa itsensä takaisin nopeasti! Mallistomme on nähtävillä kotisivuiltamme. Myyntinäyttely Espoon Suomenojalla, Suomalaistentie 1-3. Puhelin: 09-881 34 64 Avoinna ma-to 10-17, pe 10-16, la 10-14 Avotakka ennen takkasydäntä Avotakka takkasydämen asennuksen jälkeen Takkamestarit Kohonen Oy Laadukasta ja turvalllista tulisijarakentamista jo vuodesta 1995 Jøtul I620 FL Myyntinäyttely Espoon Suomenojalla, Suomalaistentie 1-3 p. 09-881 34 64 | Avoinna ma-to 10-17, pe 10-16, la 10-14 www.takkamestarit.eu Tee sinäkin itsellesi ja naapureillesi ekoteko, samalla säästät energiaa ja selvää rahaa! Käyttämättömät avotakat varaavaksi takaksi TaKKamesTareiden valurautaisella sydämellä. Laadukasta ja turvallista tulisijarakentamista jo vuodesta 1995 MittAA avotakkasi pesän mitat: korkeus, leveys, syvyys OtA vAlOkuvA takasta ja tule käymään. kAtSOtAAn yhdESSä teille sopiva vaihtoehto, jolla teemme avotakastanne ekologisen ja erinomaisen lämmityslaitteen, joka varaa myös lämpöä ja nostaa asuntonne arvoa enemmän kuin mitä se maksaa. SääStättE rAhAA merkittävästi, tämä työ maksaa itsensä takaisin nopeasti! Mallistomme on nähtävillä kotisivuiltamme. T e e sin ä k in its e lle si ja n a a p u re ill e si e k o te k o , sa m a lla sä ä st ä t e n e rg ia a ja se lv ä ä ra h a a ! K äy ttä m ät tö m ät av ot ak at va ra av ak si ta ka ks iT ak ka m es ta re id en va lu ra ut ais ell a sy dä m ell ä. A vo ta kk a on lä m m ity sla itt ee na hy öd yt ön ja tu ot ta a su ur en m ää rä n va ar all is ia hiu kk as pä äs tö jä . A vo ta ka ss a ilm aa ku lu u pa him m illa an jo pa yli 10 0m 3 / po lte ttu pu uk ilo . Tä m ä ta rk oit ta a, et tä ho rm in ka ut ta po is tu u tä ys in tu rh aa n jä rk yt tä vä m ää rä lä m m in tä ilm aa , jo nk a ta lo n pä älä m m ity sjä rje st elm ä on lä m m itt än yt . U se in vie lä tä m ä av ot ak an kä yt tä m ä su ur iil m am ää rä ko rv at aa n ky lm äll ä ulk oil m all a ilm an ot to au ko is ta ja ta lo n vu ot ok oh dis ta . Tä m ä aih eu tta a pa him m as sa ta pa uk se ss a jo pa ko st eu so ng elm ia ta lo n ra ke nt eis iin . M IT TA A av ot ak ka si pe sä n m ita t: ko rk eu s, le ve ys , sy vy ys , O TA V A LO K U V A ta ka st a ja tu le kä ym ää n. K AT S O TA A N YH D ES S Ä te ille so piv a va ih to eh to , jo lla te em m e av ot ak as ta nn e ek olo gis en ja er in om ais en lä m m ity sla itt ee n, jo ka va ra a m yö s lä m pö ä ja no st aa as un to nn e ar vo a en em m än ku in m itä se m ak sa a. S Ä Ä S TÄ TT E R A H A A m er kit tä vä st i, tä m ä ty ö m ak sa a its en sä ta ka is in no pe as ti! M all is to m m e on nä ht äv illä ko tis iv uil ta m m e. M yy nti nä ytt ely Es po on Su om en oja lla ,S uo m ala ist en tie 13. Pu he lin : 09 -8 81 34 64 Av oin na m ato 10 -1 7, pe 10 -1 6, la 10 -1 4 A vo ta k k a e n n e n ta k k a sy d ä n tä A vo ta k k a ta k k a sy d ä m e n a se n n u k se n jä lk e e n Ta kk am est ar it K oh on en O y La ad u ka st a ja tu rv all lis ta tu lis ija ra ke n ta m is ta jo vu od es ta 1 9 9 5 Jø tu l I6 2 FL Avotakka ennen takkasydäntä T e e sin ä k in its e lle si ja n a a p u re ill e si e k o te k o , sa m a lla sä ä st ä t e n e rg ia a ja se lv ä ä ra h a a ! K äy ttä m ät tö m ät av ot ak at va ra av ak si ta ka ks iT ak ka m es ta re id en va lu ra ut ais ell a sy dä m ell ä. A vo ta kk a on lä m m ity sla itt ee na hy öd yt ön ja tu ot ta a su ur en m ää rä n va ar all is ia hiu kk as pä äs tö jä . A vo ta ka ss a ilm aa ku lu u pa him m illa an jo pa yli 10 0m 3 / po lte ttu pu uk ilo . Tä m ä ta rk oit ta a, et tä ho rm in ka ut ta po is tu u tä ys in tu rh aa n jä rk yt tä vä m ää rä lä m m in tä ilm aa , jo nk a ta lo n pä älä m m ity sjä rje st elm ä on lä m m itt än yt . U se in vie lä tä m ä av ot ak an kä yt tä m ä su ur iil m am ää rä ko rv at aa n ky lm äll ä ulk oil m all a ilm an ot to au ko is ta ja ta lo n vu ot ok oh dis ta . Tä m ä aih eu tta a pa him m as sa ta pa uk se ss a jo pa ko st eu so ng elm ia ta lo n ra ke nt eis iin . M IT TA A av ot ak ka si pe sä n m ita t: ko rk eu s, le ve ys , sy vy ys , O TA V A LO K U V A ta ka st a ja tu le kä ym ää n. K AT S O TA A N YH D ES S Ä te ille so piv a va ih to eh to , jo lla te em m e av ot ak as ta nn e ek olo gis en ja er in om ais en lä m m ity sla itt ee n, jo ka va ra a m yö s lä m pö ä ja no st aa as un to nn e ar vo a en em m än ku in m itä se m ak sa a. S Ä Ä S TÄ TT E R A H A A m er kit tä vä st i, tä m ä ty ö m ak sa a its en sä ta ka is in no pe as ti! M all is to m m e on nä ht äv illä ko tis iv uil ta m m e. M yy nti nä ytt ely Es po on Su om en oja lla ,S uo m ala ist en tie 13. Pu he lin : 09 -8 81 34 64 Av oin na m ato 10 -1 7, pe 10 -1 6, la 10 -1 4 A vo ta k k a e n n e n ta k k a sy d ä n tä A vo ta k k a ta k k a sy d ä m e n a se n n u k se n jä lk e e n Ta kk am est ar it K oh on en O y La ad u ka st a ja tu rv all lis ta tu lis ija ra ke n ta m is ta jo vu od es ta 1 9 9 5 Jø tu l I6 2 FL J Ø tul I620 Fl T e e sin ä k in its e lle si ja n a a p u re ill e si e k o te k o , sa m a lla sä ä st ä t e n e rg ia a ja se lv ä ä ra h a a ! K äy ttä m ät tö m ät av ot ak at va ra av ak si ta ka ks iT ak ka m es ta re id en va lu ra ut ais ell a sy dä m ell ä. A vo ta kk a on lä m m ity sla itt ee na hy öd yt ön ja tu ot ta a su ur en m ää rä n va ar all is ia hiu kk as pä äs tö jä . A vo ta ka ss a ilm aa ku lu u pa him m illa an jo pa yli 10 0m 3 / po lte ttu pu uk ilo . Tä m ä ta rk oit ta a, et tä ho rm in ka ut ta po is tu u tä ys in tu rh aa n jä rk yt tä vä m ää rä lä m m in tä ilm aa , jo nk a ta lo n pä älä m m ity sjä rje st elm ä on lä m m itt än yt . U se in vie lä tä m ä av ot ak an kä yt tä m ä su ur iil m am ää rä ko rv at aa n ky lm äll ä ulk oil m all a ilm an ot to au ko is ta ja ta lo n vu ot ok oh dis ta . Tä m ä aih eu tta a pa him m as sa ta pa uk se ss a jo pa ko st eu so ng elm ia ta lo n ra ke nt eis iin . M IT TA A av ot ak ka si pe sä n m ita t: ko rk eu s, le ve ys , sy vy ys , O TA V A LO K U V A ta ka st a ja tu le kä ym ää n. K AT S O TA A N YH D ES S Ä te ille so piv a va ih to eh to , jo lla te em m e av ot ak as ta nn e ek olo gis en ja er in om ais en lä m m ity sla itt ee n, jo ka va ra a m yö s lä m pö ä ja no st aa as un to nn e ar vo a en em m än ku in m itä se m ak sa a. S Ä Ä S TÄ TT E R A H A A m er kit tä vä st i, tä m ä ty ö m ak sa a its en sä ta ka is in no pe as ti! M all is to m m e on nä ht äv illä ko tis iv uil ta m m e. M yy nti nä ytt ely Es po on Su om en oja lla ,S uo m ala ist en tie 13. Pu he lin : 09 -8 81 34 64 Av oin na m ato 10 -1 7, pe 10 -1 6, la 10 -1 4 A vo ta k k a e n n e n ta k k a sy d ä n tä A vo ta k k a ta k k a sy d ä m e n a se n n u k se n jä lk e e n Ta kk am est ar it K oh on en O y La ad u ka st a ja tu rv all lis ta tu lis ija ra ke n ta m is ta jo vu od es ta 1 9 9 5 Jø tu l I6 2 FL Avotakka takkasydämen asennuksen jälkeen
10 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 12 | 2021 Vantaan kaupunki haki jo 14. kerran ehdokkaita vuoden vantaalaiseksi pyöräilijäksi ja ehdotuksia saatiin lähes kolmekymmentä. Vuoden vantaalainen pyöräilijä toimii näkövammaisten pyöräilykaverina tittelin saajaksi 2021 valittiin ehdokkaiden joukosta Päiväkummussa asuva Jouko Karjalainen. Valinnassa painotettiin hänen tekemäänsä vapaaehtoistyötä. Vantaan kaupungin tiedotteen mukaan Karjalainen toimii muun muassa näkövammaisten pyöräilykaverina. Ajo tapahtuu tandempyörällä, ja vaatii monia taitoja, kun tandemilla ajaessa on liikenteen seuraamisen lisäksi kyettävä luomaan turvallinen ja luottavainen olo mukana pyöräilevälle. karjalainen on järjestänyt myös useita pyöräilytapahtumia. Vuonna 2010 hän järjesti kehitysvammaisten pyöräilytapahtuma Myötätuulen viestin, vapaaehtoistoiminnan vuonna 2011 Napapiirin vapaaehtoisten juhannuspyöräilyn ja kuutena vuonna kaikille avoimen Tour de Vaivaisukot -tapahtuman, jossa ajetaan 50 kilometrin ja 120 kilometrin matkat Keski-Pohjanmaalla, vaivaisukkojen mailla. Ensi kesänä on suunnitelTiksin oma autokatsastus! * Katsastuksen hintaan lisätään viranomaismaksu 2,70€, katsastuksen kokonaishinta 21,70€ + päästömittaus. Henkilöja pakettiautoille, maks. 3500kg. KATSASTUS KATSASTUS Katsastus Helsinki, Tikkurila Tikkurikuja 1, 00750 Helsinki | Avoinna: Ark 9 18, La 9 -14 ajanvaraus: www.plus.? ja 044 4232 700 19 19 * Säästä 20€ (39€) Ennakkomaksulla osoitteesta www.plus. Nettivarauksessa (www.plus.fi) maksutapana nyt myös Collector Lasku. Saat aina vähintään 30 päivää korotonta maksuaikaa! tikkurila Peltolantie 2, 01300 Tikkurila p. 09 823 7576 tikkurila@xroom.fi Haaga Vihdintie 3-5, 00320 Helsinki p. 045 275 3077 haaga@xroom.fi Varaa aika joko soittamalla tai netissä www.xroom.fi Voit tulla myös ilman ajanvarausta X rOOM Parturi & kaMPaaMO Hiusten leikkaus Miehet naiset 15 € 25 € Värjäykset alk. 35 € Kukkia Iloon, Suruun, Juhlaan ja Arkeen ! Myös verkkokaupasta kotiovelle: Vantaa, Helsinki, Espoo www.kukkia.net K oivuhaan S-Market liikekeskus Kuriiritie 23-25 ,Tikkurila puh. 044 585 8887 Katso aukioloajat kotisivuiltamme: Koivuhaan Kukkakauppa Oy missa järjestää muun muassa seitsemäs Tour de Vaivaisukot -tapahtuma sekä pyöräretki Kolilla ja Pielisen rannoilla. – Haluan toiminnallani madaltaa kynnystä pyöräilyyn – myös pitkien matkojen pyöräilyyn, Jouko Karjalainen kertoo tiedotteessa. Järjestämiensä tapahtumien lisäksi hän osallistuu muihin pyöräilytapahtumiin ja pyöräilee kaikki pääkaupunkiseudulle suuntautuvat arkija asiointimatkansa, vuoden ympäri. Ennen jäämistään eläkkeelle THL:n tutkijan tehtävästä hän pyöräili myös työmatkansa ja monet työasiamatkansa. – Jouko Karjalainen on osallistunut pyöräilyn edistämistä koskevaan keskusteluun ja painottanut pyöräilijöiden vastuullisuutta. Pyöräily ei saa hänen mielestään kaventaa jalankulkijoiden oikeuksia tai uhata luontoarvoja, kertoo häntä Vuoden pyöräilijäksi ehdottanut Jussi Särkelä. Voittaja palkittiin tiistaina 5. lokakuuta 2021 kaupungintalolla kunniakirjalla ja lahjakortilla. Palkinnon luovutti väliaikaisena kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtajana toimiva Henry Westlin. Lisäksi ehdokkaita esittäneiden kesken arvottiin kolme sarjakorttia uimahalliin. Kaupunki on ottanut voittajiin yhteyttä. Voittajan valitsi Vantaan kaupungin asiantuntijoiden ja Helsingin seudun pyöräilijät (Hepo) ry:n muodostama Poljin-ryhmä. vuoden vantaalainen pyöräilijä jouko karjalainen toimii pyöräilykaverina näkövammaiselle Merja hanskille. Ajo tapahtuu tandempyörällä, ja vaatii monia taitoja, kun tandemilla ajaessa on liikenteen seuraamisen lisäksi kyettävä luomaan turvallinen ja luottavainen olo mukana pyöräilevälle
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 11 12 | 2021 MODULARBOX OY Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III MÖN KIJÄ CE NTE R Avoinna: Ark.10-17, La 10-13 MEILLÄ TAKUU, VARAOSAT JA HUOLTO PELAA VARMASTI! SUOMESSA YLI 150 HUOLTOPISTETTÄ. Tilaukset ja tiedustelut puh. tai s-postilla: myynti@rally.fi 09 595 510 040 553 2428 tai netistä www.rally.fi sivuilta TILAA HETI OMASI! TOIMITUKSET TURVALLISESTI RAHDILLA KOTIIN ASTI! 550 EFI SE 7690 + tk. 390? ? Rahoituksella alk. 169?/kk. 8590 + tk. 390? ? 550 EPS SE Rahoituksella alk. 179?/kk. Sis: ALV:n 24% Sis: ALV:n 24% MODULARBOX OY Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III MÖN KIJÄ CE NTE R Avoinna: Ark.10-17, La 10-13 MEILLÄ TAKUU, VARAOSAT JA HUOLTO PELAA VARMASTI! SUOMESSA YLI 150 HUOLTOPISTETTÄ. Tilaukset ja tiedustelut puh. tai s-postilla: myynti@rally.fi 09 595 510 040 553 2428 tai netistä www.rally.fi sivuilta TILAA HETI OMASI! TOIMITUKSET TURVALLISESTI RAHDILLA KOTIIN ASTI! FULL LED-Ajovalot Erikoisväri Takuu 3 vuotta / 12tkm Rekisteröity kahdelle 100% 4-veto etupään lukolla! Maxxis Bighorm 2.0 huippurenkaat! Luokkansa suurin vetokyky, yli 900 kg Markkinoiden parhaat työominaisuudet EFI-suoraruiskumoottori EPS mallissa sähköinen ohjaustehostin Otamme vaihdossa mönkijät, mp:t ym. EU ja USA Patentti! 9-ERI ASENTOA PERÄVAUNUPISTOKE Kaikkiin KAUPANPÄÄLLE! VINSSI JA Rekisteröity kahdelle Takuu 3 vuotta, myös yrityksille 100% 4-veto etupään lukolla! Uudistuneet FULL LED -ajovalot Markkinoiden parhaat työominaisuudet Maxxis 2.0 testivoittajarenkaat! EPS sähkötoiminen ohjaustehostin Luokkansa suurin vetokyky, yli 1200 kg Pika jäykkyyssäädettävät iskunvaimentimet Takaperän tasauspyörästö erikseen kytkettävissä PARHAAT LUMITYÖKONEET! TGB traktorin oston kanssa! Finman +880 ? V-aura KATSO KOKO VALIKOIMA www.rally.fi 12990 + tk. 390? ? 1000 V-TWIN EPS PRO Rahoituksella alk. 199?/kk. MODULARBOX OY SUOMALAINEN KONEKAUPPA JO 20 VUOTTA! Sis: ALV:n 24% SAA AJAA TIELLÄ! TRAKTORIMÖNKIJÄT 40 60 V-aura Hydrauliikalla Finman 2590 ? Sis: ALV:n 24% SUOMALAINEN LAATUMERKKI Sis: ALV:n 24%
12 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 12 | 2021 Seuraava Tikkurila–lehti ilmestyy 2.12. 12 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 10 | 2020 Seuraava Tikkurila–lehti ilmestyy 8.10. P IZ Z A T P IZ Z A T S P E C IA LP IZ Z A T S1 . HO US E SP EC IAL 12 ,5 18 ,5 16 ,5 Palv ikin kku suik ale, auri nko kuiv attu tom aatt i, vuo hen juu sto , pah olai sen hillo , ruc ola, kev ytju usto S2 . AIN O 12 ,5 18 ,5 16 ,5 Pap rika , moz zare lla, oliiv i, pun asip uli, kev ytju usto , pah olais en hillo S3 . BA RC ELO NA 13 ,0 18 ,5 16 ,5 Jau helih a, auri nko kuiv attu tom aatt i, feta juu sto , oliiv i, kev ytju usto , per silja S4 . CO ST A RIC A 13 ,0 18 ,5 16 ,5 Sala mi, palv ikin kku suik ale, pap rika , pun asip uli, pes to, moz zare lla S5 . SU PE R CH EES E 12 ,5 18 ,5 16 ,5 Feta juu sto , aura juu sto , moz zare lla, eda mju usto , parm esa njuu sto , kev ytju usto S6 . RO BIN 13 ,0 18 ,5 16 ,5 Pep pero ni, keb abli ha, jala pen o, pes to, sala atti , maj one esi LIS ÄT ÄY TT EET 1,5 2,0 2,0 Ana nas , anjo vis, aura juu sto , auri nko kuiv attu tom aatt i, bbq -ka stik e, che dda rjuu sto , chili [vih reä ], curr yka stik e, eda mju usto , feta juu sto , herk kus ieni , hern e, jala pen o, jauh elih a, kan a, kan anm una , kap ris, katk ara pu, keb abli ha, kev ytju usto , mai ssi, maj one esi, moz zare llaju usto , mu sta pip pur i, nau dan liha , oliiv i , pah olais en hillo , palv ikin kku , pap rika , parm esa njuu sto , par sa, pek oni, pep pero ni, per silja , pes to, pip pur isek oitu s, pun asip uli, ruc ola, sala atti , sala mi, sim puk ka, sipu li, sm eta na, tac oka stik e, tom aatt i, ton nika la, tuo re per silja , tuo re ruc ola, tuo re tom aatt i, tup laju usto , valk osip uli, vuo hen juu sto TM : Tav ara mer kkil aki 10.1 .196 4/7 NO RM PE RH E PA NN U 27 . SP EC IAL SM ET AN A 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Keb abli ha, feta juu sto , sipu li, chili , tom aatt i, sm eta na, valk osip uli 28 . BO SS SP EC IAL 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Kan a, Keb abli ha, curr y, tom aatt i, jala pen o 29 . SY NT TÄ RI PIZ ZA 11, 00 17, 00 15 ,0 Palv ikin kku suik ale, sala mi, pek oni, kan anm una , sm eta na, valk osip uli 30 . M Y LO VE PIZ ZA 11, 00 17, 00 15 ,0 Palv ikin kku suik ale, sala mi, katk ara pu, mu sta pip pur i, valk osip uli, tup laju usto 31 . PA SS IO N PIZ ZA 11, 00 17, 00 15 ,0 Sala mi, sipu li, chili , jauh elih a, tom aatt i, pek oni 32 . FEI M PIZ ZA 11, 00 17, 00 15 ,0 Keb abli ha, katk ara pu, pek oni, tom aatt i, sipu li 33 . LA ST EN PIZ ZA 8,0 2 täy tett ä valin tasi mu kaa n 1. FIR ST LO VE 9,0 14 ,5 14 ,0 Jau helih a 2. RO M AN TIC A 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Palv ikin kku suik ale, ana nas , aura juu sto 3. JU LIA 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Palv ikin kku suik ale, ana nas , katk ara pu, aura juu sto 4. RO M EO 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Sala mi, ana nas , katk ara pu, aura juu sto 5. W ED DIN G 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Palv ikin kku suik ale, sala mi, sipu li, tup laju usto 6. HO NE Y M OO N 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Palv ikin kku suik ale, herk kus ieni , pap rika , ana nas 7. M ER M AID 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Ton nika la, katk ara pu, sim puk ka 8. M OT HE R NA TU RE 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Her kku sien i, pap rika , sipu li, oliiv i, tom aatt i 9. PR ET TY BA BY 10 ,0 14 ,5 14 ,0 Palv ikin kku suik ale, herk kus ieni 10 . SW EET DR EA M S 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Her kku sien i, ana nas , sipu li, oliiv i, feta juu sto 11. EN ER GY 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Nau dan liha , herk kus ieni , pap rika , sipu li, moz zare lla 12 . PO W ER 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Pep pero ni, nau dan liha , sipu li, herk kus ieni , pap rika 13 . HE AR TH BR EA KE 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Nau dan liha , sipu li, tom aatt i, jala pen o 14 . TO PL ES S 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Kan a, ana nas , aura juu sto 15 . DIV OR CE 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Jau helih a, palv ikin kku suik ale, sala mi, sipu li 16 . EX -L OV ER 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Keb abli ha, pep pero ni, pap rika , sipu li, jala pen o 17 . HO T LO VE R 10 ,5 16 ,0 14 ,5 Sala mi, aura juu sto , pap rika , jala pen o 18 . RIV IER A 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Palv ikin kku suik ale, ton nika la, katk ara pu 19 . M OO NL IG HT 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Ton nika la, sala mi, sipu li 20 . YO UR CH OIC E 13 ,0 17 ,5 15 ,5 4 täy tett ä valin tasi mu kaa n 21 . BA RB EQ UE 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Bro ileri , pek oni, bbq -ka stik e, sipu li, moz zare lla 22 . EX PR ES S CA LZO NE 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Keb abli ha, sipu li, chili , tuo re tom aatt i 23 . EX PR ES S SP EC IAL 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Pep pero ni, moz zare lla, jala pen o, tac oka stik e, valk osip uli 24 . VIR GIN PIZ ZA 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Palv ikin kku suik ale, katk ara pu, herk kus ieni , par sa, valk osip uli 25 . EX PR ES S HA NN OV ER 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Kat kara pu, herk kus ieni , kap ris, tom aatt i 26 . PR ET TY W OM EN 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Palv ikin kku suik ale, ton nika la, tom aatt i, sipu li NO RM PE RH E PA NN U Meil tä saa kaik ki norm aalik oko iset pizz at myö s glu tee nitt om ana F A LA F E L S A LA A T IT K A N A -K E B A B P IH V IT K E B A B K A LA LE IK K E E T P A S T A T H IIL IB U R G E R IT A LK O H O LI JU O M A T LA S T E N M E N U JU O M A T LIS UK EV AIH TO EH DO T Ran ska lais et | Loh kop eru nat | Ker map eru nat Valk osip ulik erm ape run at | Juu sto kerm ape run at | Riis i Pais tetu t viha nne kse t | Sala atti 52 . LEH TIP IH VI 20 0G 18 ,0 Nau dan sisä file e, mau ste voi ja valin nain en lisu ke 53 . PIP PU RIP IH VI 20 0G 20 ,0 Nau dan sisä file e, pip pur ikas tike ja valin nain en lisu ke 54 . SIP UL IPI HV I 20 0G 20 ,0 Nau dan sisä file e, pais tett u sipu li ja valin nain en lisu ke 55 . GR ILL IPI HV I 20 0G 20 ,0 Nau dan sisä file e, mau ste voi, tom aatt i ja valin nain en lisu ke 56 . HE RR AN TA SK U 20 0G 22 ,0 Nau dan sisä file e, juu sto , katk ara pu, pip pur isek oitu s ja valin nain en lisu ke 57 . KA NA PIH VI 20 0G 15 ,0 Kan an rint afile e, curr yka stik e ja valin nain en lisu ke 58 . KA NA HA W AII 15 ,0 Kan an rint afile e, pais tett u ana nas ja valin nain en lisu ke Kaik kiin bur ger -ate rioih in sisä ltyy peru nali suk e ja 0,3 3 l -vir voit usju om a. PE RU NA LIS UK KE ET Ran ska lais et | Loh kop eru nat | Bat aatt iran ska lais et TU PL AP IH VI +5 € 72 . CH EES E BU RG ER 15 ,0 Bla ck ang us kok olih apih vi n. 180 g, che dda rjuu sto , tom aatt i, suo lak urk ku, rap ea sala atti , sipu li, kas tike 73 . CH ICK EN BU RG ER 16 ,0 Par iloit u bro ileri pih vi, curr yka stik e, bbq -ka stik e, pah olai sen hillo , tom aatt i, suo lak urk ku, rap ea sala atti , sipu li 74 . PE KO NI BU RG ER 16 ,0 Bla ck ang us kok olih apih vi n. 180 g, che dda rjuu sto , pek oni, pah olai sen hillo , tom aatt i, suo lak urk ku, rap ea sala atti , sipu li, BB Q -ka stik e 75 . HO T HA BA NE RO BU RG ER 18 ,0 Bla ck ang us kok olih apih vi n. 180 g, che dda rjuu sto , tulin en hab ane rok asti ke, jala pen o, maj one esid ipp i, tom aatt i, kets upp i, suo lak urk ku, rap ea sala atti , sipu li 76 . EX PR ES S GR ILL BU RG ER 22 ,0 Bla ck ang us kok olih apih vi 2 x n. 180 g talo n -jau helih apih vi, che dda rjuu sto , tom aatt i, suo lak urk ku, rap ea sala atti , sipu li, kas tike 77 . LA ST EN PIZ ZA 8,0 2 valin nais ta täy tett ä 78 . LA ST EN KE BA B 8,0 Keb abli ha, ran ska lais et peru nat tai riis i 79 . CH ICK EN NU GG ET S RA NS KA LA ISI LLA 7,0 Kan anu geti t ja ran ska lais et peru nat 80 . NA UR AV AT NA KIT RA NS KA LA ISI LLA 7,0 81 . RA NS KA LA ISE T PE RU NA T 5,0 66 . KIN KK UP AS TA 13 ,0 Pen nep asta , palv ikin kku suik ale, herk kus ieni , kerm a, juu sto ja parm esa njuu sto 67 . TO NN IK ALA PA ST A 13 ,0 Pen nep asta , ton nika la, katk ara pu, sim puk ka, kerm a ja parm esa njuu sto 68 . KA SV ISP AS TA 13 ,5 Pen nep asta , oliiv i, pap rika , sipu li, auri nko kuiv attu tom aatt i 69 . KA NA PA ST A 13 ,0 Pen nep asta , kan ake bab , curr yka stik e, kerm a, juu sto ja parm esa njuu sto 70 . SP EC IAL PA ST A 15 ,0 Pen nep asta , keb abli ha, feta , jala pen o, juu sto ja parm esa njuu sto 71. LO HIP AS TA 16 ,0 Pen nep asta , tuo relo hi, pes to, kerm a, pen nep asta , juu sto ja parm esa njuu sto LIS UK EV AIH TO EH DO T Loh kop eru nat | Ran ska lais et | Bat aatt iran ska lais et Riis i | Sala atti OL UT 0,5 L III 5,5 OL UT 0,5 L IV 6,5 SII DE RI | TA LO N VII NI 6,0 TA LO N VII NIP UL LO 32 ,0 LIS UK EV AIH TO EH DO T Ran ska lais et | Loh kop eru nat | Ker map eru nat Valk osip ulik erm ape run at | Juu sto kerm ape run at Aur ajuu sto peru nat | Riis i 59 . FA LA FEL 11, 00 Fala fel, sala atti , tom aatt i, kur kku ja valin nain en lisu ke 60 . PA RIL OIT U LO HI 16 ,0 Par iloit u lohi file e, rem oula de-k asti ke, pes to, kau den kas viks et sek ä valin nain en lisu ke PE RU NA LIS UK KE ET Ran ska lais et | Loh kop eru nat | Ker map eru nat Valk osip ulik erm ape run at | Juu sto peru nat Aur ajuu sto peru nat 61 . KA NA RII SIL LÄ 10 ,0 Kan a, riis i, sala atti , tom aatt i, kur kku 62 . KA NA PE RU NO ILL A 10 ,0 Kan a, sala atti , tom aatt i, kur kku ja valin nais et per una t 63 . KA NA SA LA AT ILL A 10 ,0 Kan a, sala atti , tom aatt i, kur kku 64 . RU LLA KA NA 10 ,0 Kan a, sala atti , tom aatt i, kur kku 65 . KA NA ISK EN DE R 10 ,0 Pais tett u tuo re leip ä, kan a, sala atti , jog urtt ikas tike 47 . W IEN ER LEI KE 20 0G 15 ,0 Por saa n ulko file e, anjo vis, sitr uun a ja valin nain en lisu ke 48 . HA W AIJ IN LEI KE 20 0G 15 ,0 Por saa n ulko file e, pais tett u ana nas ja valin nain en lisu ke 49 . OS KA RIN LEI KE 20 0G 15 ,0 Por saa n ulko file e, bea rna isek asti ke ja valin nain en lisu ke 50 . M ET SÄ ST ÄJ ÄN LEI KE 20 0G 15 ,0 Por saa n ulko file e, sien iker mak asti ke ja valin nain en lisu ke 51 . SV EIT SIN LEI KE 20 0G 17 ,0 Por saa n ulko file e, juu sto , palv ikin kku suik ale, pip pur isek oitu s ja valin nain en lisu ke KA ST IK EV AIH TO EH DO T Valk osip ulik asti ke tai talo n kas tike 43 . FET A SA LA D 10 ,0 Feta juu sto , sala atti , tom aatt i, kur kku , sipu li, oliiv i 44 . TU NA SA LA D 10 ,0 Ton nika la, sala atti , tom aatt i, kur kku , herk kus ieni 45 . SH RIM P SA LA D 10 ,0 Kat kara pu, sala atti , tom aatt i, kur kku , herk kus ieni 46 . CH ICK EN SA LA D 10 ,0 Kan a, sala atti , kur kku , tom aatt i, ana nas U1 . LO HI SA LA D 16 ,0 Sala atti , tom aatt i, kur kku , sipu li, pap rika , ruc ola, pes tok asti ke, pais tett ua tuo rett a leip ää U2 . VU OH EN JU US TO SA LA D 12 ,0 Vuo hen juu sto , sala atti , tom aatt i, kur kku , herk kus ieni 34 . LEI PÄ KE BA B 9,0 Pais tett u tuo re leip ä, keb abli ha, sala atti , tom aatt i, kur kku , sala attija keb abk asti ke 35 . KE BA B RII SIL LÄ 10 ,0 Keb abli ha, riis i, sala atti , kas tike 36 . KE BA B RA NS KA LA ISI LLA 10 ,0 Keb abli ha, sala atti , kas tike ja ran ska lais et peru nat 37 . KE BA B LO HK OP ER UN OIL LA 10 ,0 Keb abli ha, sala atti , kas tike ja lohk ope run at 38 . ISK EN DE R KE BA B 10 ,0 Pais tett u tuo re leip ä, keb abli ha, sala atti , jog urtt ikas tike 39 . KE BA B VA LK OS IPU LIK ER M AP ER UN OIL LA 10 ,5 Keb abli ha, sala atti , kas tike ja valk osip ulip eru nat 40 . KE BA B JU US TO KE RM AP ER UN OIL LA 10 ,5 Keb abli ha, sala atti , kas tike ja juu sto peru nat 41 . KE BA B KE RM AP ER UN OIL LA 10 ,5 Keb abli ha, sala atti , kas tike ja kerm ape run at 42 . RU LLA KE BA B / AU RA JU US TO 10 ,5 Pizz apo hja, keb abli ha, sala atti /au raju usto U1 . KE BA B SA LA AT ILL A 10 ,5 Keb abli ha, sala atti , kas tike U2 . SP EC IAL KE BA B 13 ,0 Keb abli ha, sala atti , kas tike , riis i ja ran ska lais et peru nat 12 Läh etä jut tuv ink ki: toim itus @let terb ox.fi 10 | 202 Seu raa va Tik kur ila –le hti ilm est yy 8.1 0. P IZ Z A T P IZ Z A T S P E C IA LP IZ Z A T S1 . HO US E SP EC IA L 12 ,5 18 ,5 16 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , au rin ko ku iva ttu tom aa tti , vu oh en juu sto , pa ho lai se n hil lo, ru co la, ke vy tju us to S2 . AI NO 12 ,5 18 ,5 16 ,5 Pa pr ika , mo zza rel la, oli ivi , pu na sip uli , ke vy tju us to, pa ho lai se n hil lo S3 . BA RC EL ON A 13 ,0 18 ,5 16 ,5 Jau he lih a, au rin ko ku iva ttu tom aa tti , fet aju us to, oli ivi , ke vy tju us to, pe rsi lja S4 . CO ST A RI CA 13 ,0 18 ,5 16 ,5 Sa lam i, pa lvi kin kk us uik ale , pa pr ika , pu na sip uli , pe sto , mo zza rel la S5 . SU PE R CH EE SE 12 ,5 18 ,5 16 ,5 Fe taj uu sto , au raj uu sto , mo zza rel la, ed am juu sto , pa rm es an juu sto , ke vy tju us to S6 . RO BI N 13 ,0 18 ,5 16 ,5 Pe pp ero ni, ke ba bli ha , jal ap en o, pe sto , sa laa tti , ma jon ee si LI SÄ TÄ YT TE ET 1, 50 2, 00 2, 00 An an as , an jov is, au raj uu sto , au rin ko ku iva ttu tom aa tti , bb q-k as tik e, ch ed da rju us to, ch ili [vi hr eä ], cu rry ka sti ke , ed am juu sto , fet aju us to, he rk ku sie ni, he rn e, jal ap en o, jau he lih a, ka na , ka na nm un a, ka pr is, ka tka rap u, ke ba bli ha , ke vy tju us to, ma iss i, ma jon ee si, mo zza rel laj uu sto , mu sta pip pu ri, na ud an lih a, oli ivi , pa ho lai se n hil lo, pa lvi kin kk u, pa pr ika , pa rm es an juu sto , pa rsa , pe ko ni, pe pp ero ni, pe rsi lja , pe sto , pip pu ris ek oit us , pu na sip uli , ru co la, sa laa tti , sa lam i, sim pu kk a, sip uli , sm eta na , tac ok as tik e, tom aa tti , ton nik ala , tuo re pe rsi lja , tuo re ru co la, tuo re tom aa tti , tup laj uu sto , va lko sip uli , vu oh en juu sto TM : Ta va ram erk kil ak i 10 .1.1 96 4/ 7 NO RM PE RH E PA NN U 27 . SP EC IA L SM ET AN A 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Ke ba bli ha , fet aju us to, sip uli , ch ili, tom aa tti , sm eta na , va lko sip uli 28 . BO SS SP EC IA L 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Ka na , Ke ba bli ha , cu rry , tom aa tti , jal ap en o 29 . SY NT TÄ RI PI ZZ A 11 ,0 17 ,0 15 ,0 Pa lvi kin kk us uik ale , sa lam i, pe ko ni, ka na nm un a, sm eta na , va lko sip uli 30 . M Y LO VE PI ZZ A 11 ,0 17 ,0 15 ,0 Pa lvi kin kk us uik ale , sa lam i, ka tka rap u, mu sta pip pu ri, va lko sip uli , tup laj uu sto 31 . PA SS IO N PI ZZ A 11 ,0 17 ,0 15 ,0 Sa lam i, sip uli , ch ili, jau he lih a, tom aa tti , pe ko ni 32 . FE IM PI ZZ A 11 ,0 17 ,0 15 ,0 Ke ba bli ha , ka tka rap u, pe ko ni, tom aa tti , sip uli 33 . LA ST EN PI ZZ A 8, 00 2 täy tet tä va lin tas i mu ka an 1. FI RS T LO VE 9, 00 14 ,5 14 ,0 Jau he lih a 2. RO M AN TI CA 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , an an as , au raj uu sto 3. JU LI A 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , an an as , ka tka rap u, au raj uu sto 4. RO M EO 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Sa lam i, an an as , ka tka rap u, au raj uu sto 5. W ED DI NG 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , sa lam i, sip uli , tup laj uu sto 6. HO NE Y M OO N 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , he rk ku sie ni, pa pr ika , an an as 7. M ER M AI D 10 ,0 16 ,0 14 ,5 To nn ika la, ka tka rap u, sim pu kk a 8. M OT HE R NA TU RE 10 ,0 16 ,0 14 ,5 He rk ku sie ni, pa pr ika , sip uli , oli ivi , tom aa tti 9. PR ET TY BA BY 10 ,0 14 ,5 14 ,0 Pa lvi kin kk us uik ale , he rk ku sie ni 10 . SW EE T DR EA M S 10 ,0 16 ,0 14 ,5 He rk ku sie ni, an an as , sip uli , oli ivi , fet aju us to 11 . EN ER GY 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Na ud an lih a, he rk ku sie ni, pa pr ika , sip uli , mo zza rel la 12 . PO W ER 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Pe pp ero ni, na ud an lih a, sip uli , he rk ku sie ni, pa pr ika 13 . HE AR TH BR EA KE 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Na ud an lih a, sip uli , tom aa tti , jal ap en o 14 . TO PL ES S 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Ka na , an an as , au raj uu sto 15 . DI VO RC E 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Jau he lih a, pa lvi kin kk us uik ale , sa lam i, sip uli 16 . EX -L OV ER 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Ke ba bli ha , pe pp ero ni, pa pr ika , sip uli , jal ap en o 17 . HO T LO VE R 10 ,5 16 ,0 14 ,5 Sa lam i, au raj uu sto , pa pr ika , jal ap en o 18 . RI VI ER A 10 ,0 16 ,0 14 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , ton nik ala , ka tka rap u 19 . M OO NL IG HT 10 ,0 16 ,0 14 ,5 To nn ika la, sa lam i, sip uli 20 . YO UR CH OI CE 13 ,0 17 ,5 15 ,5 4 täy tet tä va lin tas i mu ka an 21 . BA RB EQ UE 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Br oil eri , pe ko ni, bb q-k as tik e, sip uli , mo zza rel la 22 . EX PR ES S CA LZ ON E 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Ke ba bli ha , sip uli , ch ili, tuo re tom aa tti 23 . EX PR ES S SP EC IA L 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Pe pp ero ni, mo zza rel la, jal ap en o, tac ok as tik e, va lko sip uli 24 . VI RG IN PI ZZ A 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , ka tka rap u, he rk ku sie ni, pa rsa , va lko sip uli 25 . EX PR ES S HA NN OV ER 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Ka tka rap u, he rk ku sie ni, ka pr is, tom aa tti 26 . PR ET TY W OM EN 10 ,5 16 ,5 14 ,5 Pa lvi kin kk us uik ale , ton nik ala , tom aa tti , sip uli NO RM PE RH E PA NN U Me ilt ä sa a ka ikk i no rm aa lik ok ois et piz za t my ös glu tee nit tom an a F A LA F E L S A LA A T IT K A N A -K E B A B P IH V IT K E B A B K A LA LE IK K E E T P A S T A T H II LI B U R G E R IT A LK O H O LI JU O M A T LA S T E N M E N U JU O M A T LI SU KE VA IH TO EH DO T Ra ns ka lai se t | Lo hk op eru na t | Ke rm ap eru na t Va lko sip uli ke rm ap eru na t | Juu sto ke rm ap eru na t | Rii si Pa ist etu t vih an ne ks et | Sa laa tti 52 . LE HT IP IH VI 20 0G 18 ,0 Na ud an sis äfi lee , ma us tev oi ja va lin na ine n lis uk e 53 . PI PP UR IP IH VI 20 0G 20 ,0 Na ud an sis äfi lee , pip pu rik as tik e ja va lin na ine n lis uk e 54 . SI PU LI PI HV I 20 0G 20 ,0 Na ud an sis äfi lee , pa ist ett u sip uli ja va lin na ine n lis uk e 55 . GR IL LI PI HV I 20 0G 20 ,0 Na ud an sis äfi lee , ma us tev oi, tom aa tti ja va lin na ine n lis uk e 56 . HE RR AN TA SK U 20 0G 22 ,0 Na ud an sis äfi lee , juu sto , ka tka rap u, pip pu ris ek oit us ja va lin na ine n lis uk e 57 . KA NA PI HV I 20 0G 15 ,0 Ka na n rin tafi lee , cu rry ka sti ke ja va lin na ine n lis uk e 58 . KA NA HA W AI I 15 ,0 Ka na n rin tafi lee , pa ist ett u an an as ja va lin na ine n lis uk e Ka ikk iin bu rg er -at eri oih in sis ält yy pe run ali su ke ja 0,3 3 l -vi rvo itu sju om a. PE RU NA LI SU KK EE T Ra ns ka lai se t | Lo hk op eru na t | Ba taa tti ran sk ala ise t TU PL AP IH VI +5 € 72 . CH EE SE BU RG ER 15 ,0 Bla ck an gu s ko ko lih ap ihv i n. 18 0g , ch ed da rju us to, tom aa tti , su ola ku rk ku , rap ea sa laa tti , sip uli , ka sti ke 73 . CH IC KE N BU RG ER 16 ,0 Pa ril oit u br oil eri pih vi, cu rry ka sti ke , bb q-k as tik e, pa ho lai se n hil lo, tom aa tti , su ola ku rk ku , rap ea sa laa tti , sip uli 74 . PE KO NI BU RG ER 16 ,0 Bla ck an gu s ko ko lih ap ihv i n. 18 0g , ch ed da rju us to, pe ko ni, pa ho lai se n hil lo, tom aa tti , su ola ku rk ku , rap ea sa laa tti , sip uli , BB Q -ka sti ke 75 . HO T HA BA NE RO BU RG ER 18 ,0 Bla ck an gu s ko ko lih ap ihv i n. 18 0g , ch ed da rju us to, tul ine n ha ba ne rok as tik e, jal ap en o, ma jon ee sid ipp i, tom aa tti , ke tsu pp i, su ola ku rk ku , rap ea sa laa tti , sip uli 76 . EX PR ES S GR IL L BU RG ER 22 ,0 Bla ck an gu s ko ko lih ap ihv i 2 x n. 18 0g tal on -ja uh eli ha pih vi, ch ed da rju us to, tom aa tti , su ola ku rk ku , rap ea sa laa tti , sip uli , ka sti ke 77 . LA ST EN PI ZZ A 8, 00 2 va lin na ist a täy tet tä 78 . LA ST EN KE BA B 8, 00 Ke ba bli ha , ran sk ala ise t pe ru na t tai rii si 79 . CH IC KE N NU GG ET S RA NS KA LA IS IL LA 7, 00 Ka na nu ge tit ja ran sk ala ise t pe ru na t 80 . NA UR AV AT NA KI T RA NS KA LA IS IL LA 7, 00 81 . RA NS KA LA IS ET PE RU NA T 5, 00 66 . KI NK KU PA ST A 13 ,0 Pe nn ep as ta, pa lvi kin kk us uik ale , he rk ku sie ni, ke rm a, juu sto ja pa rm es an juu sto 67 . TO NN IK AL AP AS TA 13 ,0 Pe nn ep as ta, ton nik ala , ka tka rap u, sim pu kk a, ke rm a ja pa rm es an juu sto 68 . KA SV IS PA ST A 13 ,5 Pe nn ep as ta, oli ivi , pa pr ika , sip uli , au rin ko ku iva ttu tom aa tti 69 . KA NA PA ST A 13 ,0 Pe nn ep as ta, ka na ke ba b, cu rry ka sti ke , ke rm a, juu sto ja pa rm es an juu sto 70 . SP EC IA L PA ST A 15 ,0 Pe nn ep as ta, ke ba bli ha , fet a, jal ap en o, juu sto ja pa rm es an juu sto 71 . LO HI PA ST A 16 ,0 Pe nn ep as ta, tuo rel oh i, pe sto , ke rm a, pe nn ep as ta, juu sto ja pa rm es an juu sto LI SU KE VA IH TO EH DO T Lo hk op eru na t | Ra ns ka lai se t | Ba taa tti ran sk ala ise t Rii si | Sa laa tti OL UT 0, 5L III 5, 50 OL UT 0, 5L IV 6, 50 SI ID ER I | TA LO N VI IN I 6, 00 TA LO N VI IN IP UL LO 32 ,0 LI SU KE VA IH TO EH DO T Ra ns ka lai se t | Lo hk op eru na t | Ke rm ap eru na t Va lko sip uli ke rm ap eru na t | Juu sto ke rm ap eru na t Au raj uu sto pe ru na t | Rii si 59 . FA LA FE L 11 ,0 Fa laf el, sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku ja va lin na ine n lis uk e 60 . PA RI LO IT U LO HI 16 ,0 Pa ril oit u loh ifil ee , rem ou lad e-k as tik e, pe sto , ka ud en ka sv iks et se kä va lin na ine n lis uk e PE RU NA LI SU KK EE T Ra ns ka lai se t | Lo hk op eru na t | Ke rm ap eru na t Va lko sip uli ke rm ap eru na t | Juu sto pe ru na t Au raj uu sto pe ru na t 61 . KA NA RI IS IL LÄ 10 ,0 Ka na , rii si, sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku 62 . KA NA PE RU NO IL LA 10 ,0 Ka na , sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku ja va lin na ise t pe ru na t 63 . KA NA SA LA AT IL LA 10 ,0 Ka na , sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku 64 . RU LL AK AN A 10 ,0 Ka na , sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku 65 . KA NA IS KE ND ER 10 ,0 Pa ist ett u tuo re lei pä , ka na , sa laa tti , jog ur tti ka sti ke 47 . W IE NE RL EI KE 20 0G 15 ,0 Po rsa an ulk ofi lee , an jov is, sit ru un a ja va lin na ine n lis uk e 48 . HA W AI JI NL EI KE 20 0G 15 ,0 Po rsa an ulk ofi lee , pa ist ett u an an as ja va lin na ine n lis uk e 49 . OS KA RI NL EI KE 20 0G 15 ,0 Po rsa an ulk ofi lee , be arn ais ek as tik e ja va lin na ine n lis uk e 50 . M ET SÄ ST ÄJ ÄN LE IK E 20 0G 15 ,0 Po rsa an ulk ofi lee , sie nik erm ak as tik e ja va lin na ine n lis uk e 51 . SV EI TS IN LE IK E 20 0G 17 ,0 Po rsa an ulk ofi lee , juu sto , pa lvi kin kk us uik ale , pip pu ris ek oit us ja va lin na ine n lis uk e KA ST IK EV AI HT OE HD OT Va lko sip uli ka sti ke tai tal on ka sti ke 43 . FE TA SA LA D 10 ,0 Fe taj uu sto , sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku , sip uli , oli ivi 44 . TU NA SA LA D 10 ,0 To nn ika la, sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku , he rk ku sie ni 45 . SH RI M P SA LA D 10 ,0 Ka tka rap u, sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku , he rk ku sie ni 46 . CH IC KE N SA LA D 10 ,0 Ka na , sa laa tti , ku rk ku , tom aa tti , an an as U1 . LO HI SA LA D 16 ,0 Sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku , sip uli , pa pr ika , ru co la, pe sto ka sti ke , pa ist ett ua tuo ret ta lei pä ä U2 . VU OH EN JU US TO SA LA D 12 ,0 Vu oh en juu sto , sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku , he rk ku sie ni 34 . LE IP ÄK EB AB 9, 00 Pa ist ett u tuo re lei pä , ke ba bli ha , sa laa tti , tom aa tti , ku rk ku , sa laa tti ja ke ba bk as tik e 35 . KE BA B RI IS IL LÄ 10 ,0 Ke ba bli ha , rii si, sa laa tti , ka sti ke 36 . KE BA B RA NS KA LA IS IL LA 10 ,0 Ke ba bli ha , sa laa tti , ka sti ke ja ran sk ala ise t pe ru na t 37 . KE BA B LO HK OP ER UN OI LL A 10 ,0 Ke ba bli ha , sa laa tti , ka sti ke ja loh ko pe ru na t 38 . IS KE ND ER KE BA B 10 ,0 Pa ist ett u tuo re lei pä , ke ba bli ha , sa laa tti , jog ur tti ka sti ke 39 . KE BA B VA LK OS IP UL IK ER M AP ER UN OI LL A 10 ,5 Ke ba bli ha , sa laa tti , ka sti ke ja va lko sip uli pe ru na t 40 . KE BA B JU US TO KE RM AP ER UN OI LL A 10 ,5 Ke ba bli ha , sa laa tti , ka sti ke ja juu sto pe ru na t 41 . KE BA B KE RM AP ER UN OI LL A 10 ,5 Ke ba bli ha , sa laa tti , ka sti ke ja ke rm ap eru na t 42 . RU LL AK EB AB / AU RA JU US TO 10 ,5 Piz za po hja , ke ba bli ha , sa laa tti /au raj uu sto U1 . KE BA B SA LA AT IL LA 10 ,5 Ke ba bli ha , sa laa tti , ka sti ke U2 . SP EC IA L KE BA B 13 ,0 Ke ba bli ha , sa laa tti , ka sti ke , rii si ja ran sk ala ise t pe ru na t