• 4/2016 s. 16 kansakunnan kiihottajat Legofilosofi Proffan loppu Demarien linnake
• Janoisten opiskelijoiden ystävä Hämeenkatu 7, Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16-03, su 16-00 www.anniskeluliike.? 180 OLUTTA, 30 SIIDERIÄ Paljon sarjakuvia, vähän apinoita. www.cosmic.? Kauppiaskatu 4, Turku ma-to 15-02, pe-la 15-03, su 16-02 Pakollinen sivuaine www.threebeers.? Inspehtorinkatu 4 (Yo-kylä), Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16.30-03, su 18-02 ????????????????????????????????? ????????????????????????????????? ????????????????????????????????? ????????????????????????????????????? ??????????????????? ??????????????????? ???????????????????? ???????????????????? ??????????????? ???????????????????? ???????????????????? ???????????????????? ???????????????????????? ?????????????? ?????????????? ?????????????? ?????????????????? ??????????????????????? ??????????????????????? ??????????????????????? ??????????????????????? ???????? ???????? ???????? ???????????? ????????????????? ????????????????? ????????????????? ??????????????????????????????????????? ?????????????????????? ?????????????????????? ?????????????????????????? Live music every Friday and Saturday ???????? ???????????????????? ???????????????????? ???????????????????? ????????????????????????????????????????? ????????????? ????????????? ?????????????????????
• 3 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 NUMERO 4/2016 22.4.2016, Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu, 86. vuosikerta. www.tylkkari.fi ToimiTus Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku, tyl@utu.fi, puh. 045 356 4517 Twitter: @Tylkkari, Instagram: @turunylioppilaslehti PÄÄToimiTTAJA Lauri Hannus, tyl-paatoimittaja@utu.fi ToimiTTAJAT Wilhelmiina Palonen & Esa Kostet KAnsiKuvA Getty / Anna Bizon ilmoiTusmyynTi Kari Kettunen, puh. 0400 185 853, kari.kettunen@pirunnyrkki.fi & Erja Lehtonen, puh. 0400 185 852, erja.lehtonen@pirunnyrkki.fi, www.pirunnyrkki.fi PAino I-Print Oy, Seinäjoki, ISSN 1458-0209. PAinos 8000 kpl. Tässä numerossa: 12 8 Kerran me huispattiin humanismia kritiikkiläisistä irti harjoilla. s. 8 4 Yliopistot mainostavat itseään festareina 5 Kännivirtsaaminen maabrändiksi 6 Puolivahingossa keskiluokkaan 7 Solut eivät kiinnosta ylioppilaita 8 P-klubin metodi: pää läpi seinästä 10 Blondi! Bileet! Kimppakivaa! 12 Proffan kellarin viimeinen tuoppi 14 2010-luvun harrastus: oma yritys 16 Parisuhde, yhteiskunnan kivijalka 20 Mystinen hopeinen legomies 24 Porissa grillattiin demareita 28 Pelattava loppui peleistä 30 Salasanoja, valheita ja videonauhaa 20 ????????????????????????????????? ????????????????????????????????? ????????????????????????????????? ????????????????????????????????????? ??????????????????? ??????????????????? ???????????????????? ???????????????????? ??????????????? ???????????????????? ???????????????????? ???????????????????? ???????????????????????? ?????????????? ?????????????? ?????????????? ?????????????????? ??????????????????????? ??????????????????????? ??????????????????????? ??????????????????????? ???????? ???????? ???????? ???????????? ????????????????? ????????????????? ????????????????? ??????????????????????????????????????? ?????????????????????? ?????????????????????? ?????????????????????????? Live music every Friday and Saturday ???????? ???????????????????? ???????????????????? ???????????????????? ????????????????????????????????????????? ????????????? ????????????? ?????????????????????
• 4 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 lipirteitä opiskelijoita, ritisevää EDM:ää, pitkiä vaaleita hiuksia tarkoilla keskijakauksilla. Haalarivaelluksia, vesihiihtoa, käytävillä nauravia ihmisiä. Suomalaisten yliopistojen Youtubeen tuuppaamat mainosvideot ovat kummallista ja kiehtovaa katsottavaa. Niissä toistuu vaivaannuttavaan huumoriin marinoituna kuva yliopistosta jatkuvina juhlina, joihin pääsykoelimbo takaa seitsemän vuoden nautintaoikeuden. Vaikka yliopistokeskustelu on tänä keväänä ollut harvinaisen vakavaa, elää mielikuva sisään päässeiden taivaspaikasta tuoreissakin videoissa. Ja miksei eläisi, sillä suomalainen pääsykoejärjestelmä on ylioppilaskirjoitusten päälle lätkäistynä melkoisen epäinhimillinen rääkki. Akateemisuudesta haikaileva yksilö joutuu joitakin teknisiä aloja lukuun ottamatta kiipeämään samaan puuhun kahdesti. Pääsykokeet mittaavat motivaation lisäksi elämäntilanteen soveltumista pänttäämiseen, valmennuskurssit avaavaa varallisuustasoa ja luonteenlaadun istuvuutta hauki on kala -oppimismetodiin. Järjestelmää on perusteltu lakonisesti sillä, ettei parempaakaan ole vielä keksitty. Kohtuuttomat vaatimukset synnyttävät paitsi kohtuuttomia lupauksia myös käänteispsykologista sumutusta. Kun tukala valintakoeinstituutio määrää tahdin, ei ole ihme, että useammallakin mainosvideolla opiskelijat ihan rehellisesti kaapataan yliopistoon. Mainosklipit voi toki kuitata laimeina ja aikansa eläneinä. Niiden katsojamäärät eivät päätä huimaa: esimerkiksi matalaotsainen Salatut elämät -mashup Aku Laitela liittyy armeijaan pesee 450 000 katsojallaan kaikkien kotimaisten monialayliopistojen videoiden katselukerrat. Yhteensä. Silti yliopistot laittavat rahaa videoihin ja kohdentavat markkinoinnillisen pääviestinsä juuri sosiaalisen median kautta. Tämä on tarpeen, sillä nettisivujen sekava ja harmaa koulutusohjelmapuuro jäsentyy harvalle abille varsinkaan ilman akateemista kotiryyditystä. Markkinoinnissa luultavasti ajatellaan, että yliopistoa on myytävä kuin mitä tahansa kuluttajatuotetta: ostajalleen onnellisuutta tuottavana. Itsensä kehittämisen ja viisastumisen sijaan on siis tarjottava hassua ja yhteisöllistä namikivaa. Pänttäys kuitataan välivaiheena. Luultavasti siis ensi vuodenkin videoissa pompitaan hyppykepeillä, sumopainitaan vaahtomuovipuvuissa ja kavutaan vaihto-oppilastoverin kanssa tunturilaavulle. Jossain pimeässä työhuoneessa syöpätutkija havaitsee Nobel-tasoisen muuttujan hohtavalla näyttöpäätteellään. Sitten joskus, jos rahoitus sen sallii. Sitsien, pariutumisen ja vesisuksien vuokra-ajan päättymisen jälkeen. Pääkirjoitus Lauri Hannus, päätoimittaja tyl-paatoimittaja@utu.fi Toimitukselta Rakkauden QR-koodi Kirjoittaja lintsasi yläkoulussa terveystiedon tunteja, mutta luki äidinkielen opettajan lainaaman erotiikan historian. Wilhelmiina Palonen Elämäsi parhaat bileet ”rakastavan suhteen avainhetki on siinä, kun kumppanit lähestyvät toisiaan. Pyytävät toiselta, mitä häneltä tarvitsevat ja toinen vastaa tähän. Rehellinen avoimuus ja haavoittuvuus vaativat rohkeutta ja riskin ottamista, mutta se kannattaa, sillä juuri tämä hetki on taian ja muutoksen hetki, jonka kautta voidaan saavuttaa hyvä läheisyys.” Lainaus on Sue Johnsonilta, tunnekeskeisen parisuhdeterapian kehittäjältä. Tunnekeskeinen parisuhdeterapia on Väestöliiton mukaan tutkimusten perusteella tällä hetkellä toimivin tunnettu parisuhdeterapian muoto. Ongelma on ehkä minussa, mutta en voi olla kiemurtelematta, kun luen taian ja muutoksen hetkestä. Väestöliitolla on parisuhdesivuillaan runsaasti erilaista sisältöä. Rautalanka on usein välttämätöntä. On vaarallista, jos ihminen ei tunnista esimerkiksi henkistä tai fyysistä väkivaltaa lähisuhteessaan. En ole ehkä ainut, joka kaipaa muuta kuin yli-ymmärtäväistä rakkauskieltä. Sivustolle on toivottu lisää materiaalia erityisesti miehille. Tänä vuonna järjestö julkaisikin nettikurssin Miesten rakkauskoulu . Parisuhdepuhe on käännetty esimerkiksi jääkiekkoja mäkihyppyvertauksiksi ja summittaiseksi tekniikkapuheeksi. “Rakkauden QR-koodi” yltää jo käsitteenäkin hauskuuteen. Odotukseni ovat tietenkin osin kohtuuttomia. Teksteihin on etsitty oletettuja pienimpiä yhteisiä muuttujia, koska niiden pitää toimia laajoilla ihmisryhmillä. Suuri osa materiaalista on varsin neutraalia esimerkiksi sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen suhteen, vaikka osassa kirjoituksista kulahtaneet mielikuvat tai stereotypiat toistuvatkin. Valistuksella on aina epäkiitollinen tehtävä siinä, että viestin pitää mennä läpi. Tiedon ja viihteen yhdistäminen on vaikeaa ilman että toinen kärsii. Ilokseni parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen yllätti kuitenkin Väestöliiton blogissa kirjavinkillä. Hän suositteli lukemaan Klaus Ove Knausgårdin Taisteluni -sarjaa parisuhteen näkökulmasta. Raakaa ja paljasta tunnekuvausta taikahetkien sijaan? Kyllä kiitos, näitä lisää. Y
• 5 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 Sigrid selvittää Kysy mitä vain – Sigrid tietää vastauksen tai konsultoi kössiremmiään. kysynsigridilta@turunylioppilaslehti.fi Miksi suomalainen kusee kännissä puskiin ja porttikongeihin? nimim. En voi kuin ihmetellä suomalainen on metsäkansaa. Suurempaa kauppalaa tänne on pukannut vasta viime aikoina, ja kaupunkikulttuurimme on ohutta kuin kevytviilin kermapinta. Maassamme on pissitty pelloille ja salomaille jo ammoisina aikoina. Perinnetietoinen ja humalainen hallintoalamainen jatkaa tätä käytäntöä kunnallistekniikan ja ohitusteiden keskellä. Kännissä suomalainen ottaa tilan haltuun ja manifestoi virtsarakollaan. Kaupungin väliaikaiset kulissit murtuvat viinan kirkastamalta mielen tieltä. Kaukana loistaa sarkapelto, juhannuskoivu, arkaainen olotila. Tekee mieli riisua housut, olla yhtä luonnon kanssa edes kusikaaren mittaisessa kuvitelmassa. Paheksuminen on turhaa, sillä se vain tekee keltakapinasta maukkaampaa. Suomalainen sepalus olisikin varteenotettava ehdokas UNEScOn maailmanperintökohteeksi. Puuhataan seminaari, kutsutaan antropologeja kaikilta mantereilta. Lennätetään Monoclen toimittaja urinoimaan Tokmannin parkkipaikalle. Tilataan menestyksentuoksuinen Yellow Wings -kolumni Alexander Stubbilta. Taivaisiin asti kehuminen saisi kännisuomalaisen niin vaivaantuneeksi, että se pakenisi bajamajaan. Lennätetään Monoclen toimittaja urinoimaan Tokmannin parkkipaikalle. Täysosuma Väestöliiton Perhetoimintojen johtaja Heli Vaaranen Onnellisuus ei ole kovin yksinkertainen asia, ei helppo, eikä aina edes onnellinen asia.
• 6 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 Kolumni Farmari-Volvot ja kultaisetnoutajat tulevat usein mainituiksi riipivällä nasaalilla naukaistuina ensimmäisen minuutin sisällä siitä, kun joku mainitsee keskiluokan. Hiipien keskiluokkaan muutan kesän alussa omistusasuntoon. En tosin omaani, mutta livahdus kohti keskiluokkaista elämää maistuu näin kumppanin peesissäkin. Vielä viime keväänä sain pankkivirkailijalta säälivän katseen, kun vastasin ehdotukseen ASP-tilin perustamisesta toteamalla, että asun todennäköisesti koko loppuelämäni vuokraasunnossa. Katseessa oli myös ymmärrystä: olinhan saapunut tapaamiseen kauhtunut nahkatakki ja repaleiset sormikkaat päälläni. Miten ihminen, jonka vaatteetkin ovat juuttuneet menneisyyteen, jaksaisi tähyillä tulevaisuuteen kohti omistusasunnon keskiluokkaista unelmaa? Keskiluokasta tai keskiluokkaisesta elämästä puhuminen kääntyy lähes poikkeuksetta stereotyyppien kierrättämiseen: farmari-Volvot ja kultaisetnoutajat tulevat usein mainituiksi riipivällä nasaalilla naukaistuina ensimmäisen minuutin sisällä siitä, kun joku mainitsee keskiluokan. Mitä pidemmälle keskustelu etenee, sitä varmemmin kliseisimmät tunnusmerkit tulevat lausutuiksi. Tätä ilmiötä voi pitää eräänlaisena luokkakeskustelun vastineena Godwinin laille. Toisaalta miten muutenkaan kuin stereotyyppien avulla on mahdollista puhua sosioekonomisesta ryhmästä, johon kuuluu suuri osa suomalaisista sekä tilastomatemaattista että sosiologista näkökulmaa painottavissa määritelmissä? Jos näin kirjavasta joukosta aikoo sanoa edes jotain opinnäytetyötä lyhyemmässä mitassa, on vain pakko yksinkertaistaa ja käyttää kieltä, jonka useimmat tunnistavat. Keskiluokkaisuus ymmärretään usein mustavalkoisesti: joko kuulut ryhmään tai et. Käytännössä rajat ovat häilyvämpiä. Näin palveluksen ehtoopuolella työskentelevänä sivarina tunnistan omasta elämästäni useita keskiluokkaisia piirteitä. Yksi keskiluokkaisuuden tunnusomaisista piirteistä on, että henkilöllä on jonkin verran taloudellista liikkumavaraa – elämä ei ole vain kuluttavaa kädestä suuhun raatamista. Sivarin leipähän on palveluksen puolivälin jälkeen varsin leveää opiskelijan alati kapenevaan känttyyn verrattuna. Ruokaja päivärahat ovat palkaksi niukkoja, mutta niistä jää silti ylimääräistä pakollisten kulujen jälkeen. Tämä on luksusta verrattuna palvelusta edeltäneeseen opiskeluaikaan, josta säästöjen sijaan käteen jäi huomattava summa opintolainaa. Sivarina olen siis keskiluokkaa, ainakin opiskelijoihin verrattuna. Parikymppisenä opintojen alussa haaveilin merkityksellisestä työstä, jossa voisin olla luova ja toteuttaa itseäni. Vähitellen unelma on vaihtunut tavoitteeksi työstä, jota en inhoaisi ja joka takaisi toimeentulon. Kyse ei ole kyynisyydestä, vaan ajattelun ja arvojen keskiluokkaistumisesta: siitä että asettaa työn tuoman taloudellisen turvan sen sisällön edelle. Jopa tapani juhlia tietoa uuden ja toivottavasti pitkäaikaisen kodin varmistumisesta muistutti lähinnä neulepaitaisen perheenisän remuamista – join yhden käsityöläisoluen ja yhden viskin. Sitten alkoi väsyttää ja piti mennä nukkumaan, olihan arki-ilta ja kello jo yli yksitoista. ESA KOSTET Kirjoittajan mielestä siviilipalveluksessa on parasta se, ettei tarvitse vuoteen vastata sukulaisille, mitä aikoo tehdä isona. PALJONKO IHMINEN MAKSAA?
• 7 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 Yksiöt ovat Turun Ylioppilaskyläsäätiön (TYS) mukaan olleet kysytyimpiä asuntoja turkulaisten opiskelijoiden keskuudessa jo 15–20 vuoden ajan. Tarjonta on laahannut kysynnän perässä pitkälti säännösten vuoksi. ”TYS tekee valtion tukemaa asuinrakentamista. Ennen 1990-luvun puoltaväliä asuntohallitus ja asuntorahasto ohjeistivat rakentamista niin, että vain 10 prosenttia asuntojen määrästä sai olla yksiöitä”, kertoo Turun Ylioppilaskyläsäätiön toimitusjohtaja Kalervo Haverinen. Kysymys oli osaltaan taloudellinen: yksiöt tarvitsevat saman määrän keittiöitä ja vessoja kuin vaikkapa kolmiot. Haverinen arvioi, että Turussa on yhden hengen asuntoja suhteellisesti eniten koko maassa. ”Esimerkiksi Helsingissä rakennetaan vain soluasuntoja hintatilanteen takia. Yksiöt tulisivat liian kalliiksi”. Turussa TYS joutuu aidosti kilpailemaan yksityisten markkinoiden kanssa, ja asuntokannan pitää pysyä kysynnän tasalla. Kaupungin alhainen vuokrataso selittyy Haverisen mielestä osittain edullisten opiskelija-asuntojen saatavuudella, joka laskee markkinavuokria yleisesti. Haverisen mukaan opiskelija hankkii yksiön kalliimmalla yksityisiltä markkinoilta, ellei saa sitä TYS:iltä. Hyvän asuntotilanteen ansiosta yksityinen on vain maltillisesti kalliimpi. Asuntotoimenjohtaja Pirjo Lipponen-Vaitomaa tähdentää, että Turussa on harvinaisen hyvä asuntotilanne. ”TYS seuraa markkinoiden kehitystä ja vastaa niihin.” Muiden kaupunkien edesottamuksia seurataan myös Turussa. ”Vierailimme Trondheimissa Norjassa, minne oli rakennettu 140 hengen opiskelija-asuntoa yhdellä hulppealla keittiöllä. Huoneet olivat pieniä ja ankeita, noin kahdeksan neliön suuruisia. Tarkoituksena oli saada asukkaat kanssakäymiseen yhteisissä tiloissa – siivoamaan ja oppimaan muita elämisen perusasioita. Turussa kuitenkin rakennetaan asuntoja ilman sen suurempia filosofioita”, Haverinen kuvailee. Asuntojen täyttöasteessa on vuosittainen epätasapaino, joka mukailee lukuvuoden alkamisja loppumiskohtia. Lukuvuoden alkaessa asuntojen käyttöaste täyttyy nopeasti. Opiskelijat muuttavat herkästi pois löytäessään miellyttävämmän asunnon. Tyhjän kapasiteetin kustannukset maksetaan opiskelijoiden kukkaroista ja julkisista varoista. Tämä johtuu siitä, että asuntojen vuosittainen tyhjäkäyttö otetaan huomioon seuraavan vuoden vuokria määriteltäessä. TYS on lähiaikoina käynnistämässä uutta rakennusprojektia Inspehtorinkadulle. Yhtenäinen asuntokohde Aitiopaikka rakennetaan caribia-kylpylähotellin parkkipaikan kulmalle. Rakennustöiden on tarkoitus alkaa syksyllä 2016. Kohteeseen on budjetoitu 25 miljoonaa euroa, jolla rakennetaan 200 asuntoa. Suurin osa asunnoista on yksiöitä. ”Hintaan vaikuttaa vahvasti poikkeuslupahakemus, joka on käsittelyssä. Katsomme, että Ylioppilaskylässä on tarpeeksi parkkipaikkoja, eikä niitä tarvitse rakentaa lisää. Muussa tapauksessa joudumme menemään maan alle, ja se maksaa noin 30 000 euroa paikkaa kohden”, Haverinen arvioi. Aitiopaikan pitäisi suunnitelmien mukaan valmistua syksyllä 2018. Ensimmäiset asukkaat voisivat muuttaa taloon jo vuoden 2017 puolella. Turun Ylioppilaskyläsäätiön tavoitteena on ylläpitää jatkuvasti yhtä rakennusprojektia. Tällä hetkellä asuntojen lukumäärä on vähentynyt. ”Halisista väheni 150 asuntoa, kun soluja muutettiin yksiöiksi”, Lipponen-Vaitomaa kertoo. Uudet asunnot ovat vanhoja energiatehokkaampia. Vanhan ylioppilaskylän energiankulutus on noin kolminkertainen 2000-luvun alussa rakennetun Nummenrannan asuntoihin verrattuna. Itäisen ylioppilaskylän kohtaloa ei ole vielä päätetty. Perusparannuksesta on 20 vuotta, ja on mahdollista että alue puretaan. Päätös asiasta on TYS:n mukaan tehtävä seuraavien 2–3 vuoden aikana. Mahdolliset purkutoimenpiteet tulevat ajankohtaisiksi noin kymmenen vuoden kuluttua. • opiskelijat Haluavat asua yksin TEKSTi: AldO SAri Soluasunnot eivät kiinnosta turkulaisopiskelijoita. TYS rakennuttaa jatkossa lähinnä yksiöitä ja harkitsee Ylioppilaskylän itäpuolen purkamista. Katsomme, että Ylioppilaskylässä on tarpeeksi parkkipaikkoja, eikä niitä tarvitse rakentaa lisää. Havainnekuva TYS:n tulevasta Aitiopaikka-rakennuksesta. Kahdensadan asunnon kohteen on määrä valmistua Inspehtorinkadulle vuonna 2018.
• 8 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 jääHyväistuHo TEKSTi: wilhElmiinA pAlOnEn / KuvAT: lAuri hAnnuS Ylioppilastalo A:n toimistokäytävällä on nähty ainejärjestöjen välistä käytäväsotaa ja ystävystytty yli oppiainerajojen. Remontin takia toimistoista täytyy luopua. Opiskelijat hyvästelevät toimistonsa puhein, suitsukkein ja hakkaamalla seiniin reikiä. on niin valoisaa, että kynttilöiden liekit erottuvat vain vaivoin. Ylioppilastalo A:n eteen on kokoontunut reilu 70 ihmistä, joista suuri osa on pukeutunut mustiin. Joillakin on politiikan opiskelijoiden haalarit. Entiset ja nykyiset opiskelijat viettävät ainejärjestönsä P-klubin toimiston hautajaisia. Tilasta joudutaan luopumaan, koska se otetaan ylioppilastalon remontin yhteydessä muuhun käyttöön. Opiskelija siisteissä juhlavaatteissa lukee väkijoukon edessä haikun: “Haista vittu TYS. Olet tosi perseestä. T. P-klubi.” Vanhat järjestötoimijat kertaavat puheissaan järjestön ja ylioppilastalojen historiaa. 90-luvulla toiminnassa mukana ollut Antti Pajala muistelee, miten silloiset opiskelijat olivat jotakin tapahtumaa varten täyttäneet toimistoon lasten kahluualtaan vedellä. Tempaus muuttui vesivahingoksi, kun vesi roiskui lattialle, vuoti rakenteiden lävitse ja valui mustana lietteenä silloisen ylioppilaskunnan pääsihteerin, nykyisen ministerin Petteri Orvon, työpöydälle. Puheiden jälkeen erilaiset seurueet käyvät laskemassa muistokukkia kynttilöiden viereen. Tunnelma on hämmentävä yhdistelmä haikeutta ja juhlien aloittelun tuntua. “Yhä etsin yhtä ikkunaa / Klubivuodet jääneet ovat taa / Kuljen iltaan tummuvaan / Lehvät kertoo muistojaan / Ja tiedän: en voi sua unohtaa”, laulaa juhlaväki Moskovan valojen keinuvalla sävelmällä. Ilmassa tuoksuvat suitsukkeet, joita ihmisillä on käsissään. Ylioppilastalo a:n käytävällä on ollut usean aineja harrastejärjestön tilat. P-klubin toimiston vieressä on historian opiskelijoiden ainejärjestön Kritiikin ja suomen kielen opiskelijoiden Kannan yhteinen toimisto. Käytävän päässä oli aikaisemmin oikeustieteilijöiden Lexin toimisto. Toimistonaapureina olevat ainejärjestöt ovat yhdessä järjestäneet vuosittain Neighbours from Hell -tapahtuman, jossa järjestöt ovat kisailleet toisiaan vastaan. Myös jatkossa toimistot ovat lähekkäin, kunhan järjestöt pääsevät syksyllä uusiin tiloihinsa ylioppilastalo B:hen. Lisäksi käytäväkulttuuriin on kuulunut akateeminen varastelu. Kadonneita lippuja ja muita esineitä on pitänyt välillä anella takaisin naapuritoimistosta. Vuosia sitten käytävillä käytiin lexiläisten ja klubilaisten välillä suoranaista sotaa. Oikeustieteilijät veivät yhden klubilaisen panttivangiksi ja käytävälle kasattiin irtaimistosta barrikaadi. “Rintamalinja liikkui välillä meidän toimiston kohdalta niiden toimiston luokse, kunnes siihen vakiintui sitten demarkaatiolinja, jossa käytiin neuvotteluja panttivangista. Vanki tosin viihtyi ihan hyvin Lexin toimistolla, eikä mekään oltu ihan varmoja halutaanko sitä takaisin”, nauraa vuosia sitten järjestötoiminnassa mukana ollut poliittisen historian opiskelija. Hän muistaa myös yhteisiä illanviettoja historian opiskelijoiden kanssa: “Kerran me huispattiin humanismia kritiikkiläiRiehakkuus on sitä luokkaa, että kelkalla on päätetty laskea Tiedon portaat. Vauhti on itsetuhoinen ja sukset iskevät pimeässä kipinöitä. Kukaan ei onneksi kuole.
• 9 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 sistä irti harjoilla.” Toimistokäytävällä ovat tutustuneet myös Vihreiden nykyinen puheenjohtaja Ville Niinistö ja puoluesihteeri Lasse Miettinen, jotka toimivat aikoinaan P-klubin ja Kritiikin puheenjohtajina. historian ja suomen kielen opiskelijat ovat viettäneet oman toimistonsa hautajaisia jo edellisellä viikolla. He ovat jättäneet terveisiään tusseilla seiniin. Juhlaväki oli historian opiskelija Ida Ijäksen mukaan silloinkin mustissa, vaikka tapahtuma ei ollut sinänsä surullinen: “Kovin hilpeää oli loppujen lopuksi, vaikka varmaan itse kunkin mielessä kävi, että jotakin tässä nyt oikeasti tapahtuu.” Paikalle toimistoa hyvästelemään oli tullut myös opiskelija, joka oli samana päivänä mennyt naimisiin. Nytkin seinille jätetään viestejä. Toisen vuoden opiskelija sutaisee seinään TYS:iä kritisoivan tekstin samalla, kun keskustelee ympärillä seisovien kanssa. Neljännen vuoden opiskelija on lentänyt Istanbulista kesken vaihdon Suomeen päästäkseen hyvästelemään toimiston. Myöhemmin seiniin kohdistuva tuho yltyy. Joku iskee nyrkillä seinään ja saa aikaan halkeamia. Pian juomalasiin lentää kyprokkia, kun nuoret miehet tulevat seinästä läpi. Eristeet repsottavat, kun tulevat virkamiehet kokeilevat rakenteiden purkamista. Ympärillä seisovat näyttävät huvittuneilta ja varautuneilta samaan aikaan. Ei ole helppoa päättää, miten purkuvimmaan pitäisi suhtautua. Joku varoittelee sähköjohdoista. Osa opiskelijoista on huolestuneempia, kun toimistolta kaivetaan esiin itse rakennettu puukelkka, jonka jalaksina ovat sukset. Sillä halutaan laskea portaita alas. Neuvottelujen jälkeen kelkka kuitenkin kannetaan takaisin toimistolle. Joku saa puhelun ja lähtee kiireesti toimistolta. Raskaana olevalta puolisolta on kuulemma mennyt lapsivedet. Pariskunta on alun perin tavannut Pklubissa. Kaiken hälinän keskellä jo melkein valmistuneet opiskelijat kuuluvat käyvän nostalgisia keskusteluja. Yöllä kelkka kannetaan kokonaan ulos. Riehakkuus on sitä luokkaa, että kelkalla on päätetty laskea Tiedon portaat. Vauhti on itsetuhoinen ja sukset iskevät pimeässä kipinöitä. Kukaan ei onneksi kuole. toimistokäYtävä on seuraavana päivänä häkellyttävän aurinkoinen. Se johtuu siitä, että kokonainen seinä on käytännössä revitty alas. Aukon kyljessä seisova ovi on kuitenkin muistettu lukita. “Huomenta”, huikkaa yksin toimistossa sinisissä haalareissa makaava nuori mies, eikä nouse ylös. Seinään on hakattu myös pieni reikä, josta näkee naapuritoimistoon. Kirkkaassa valossa tila näyttää saastaiselta tyhjältä huoneelta. •
• 10 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 tervetuloa blonditarHaan! Turun ylioppilaslehden toimitus katsoi suomalaisten yliopistojen mainosvideot, jottei sinun tarvitsisi. suomalaiset Yliopistot ovat vetovoimaisia: harva ala kärsii suoranaisesta hakijapulasta ja joidenkin koulutusohjelmien jonot ovat pahamaineisia. Tätä ei uskoisi kotimaisten yliopistojen markkinointivideoita katsoessa. Niissä opiskelijat kaapataan yliopistoihin, joissa sitten tehdäänkin kaikkea muuta kuin opiskellaan. Videoiden budjetit vaihtelevat kengännauhasta raharekkaan, mutta koulutusohjelmakliseet kelpaavat rahoituspohjasta huolimatta. Sähkötekniikkaa Lappeenrannassa opiskeleva jäyhä itäsuomalaismies latelee, miten työpaikka löytyy varmasti ja viikonloppuisin ehtii kotipaikkakunnalle metästämään. Turun kauppakorkeakoulun videolla sliipatun hymyileväiset opiskelijat taas hehkuttavat koulunsa olevan ”kermaa” ja että yhteishenki on loistava, ”kaikki ovat mukana”. Lapin yliopiston videolla notkutaan laavulla ja poltetaan rakovalkeaa. Aalto-yliopiston videolla perustetaan tietenkin start-up. valitse alapäällä Oulun yliopiston Monien mahdollisuuksien yliopisto. Tuotantovuosi 2012, 4200 katselukertaa. no niin ylioppilas, nyt sinut viedään kaupunniin! Oulun yliopiston video heittää peruslöysän stadilaiskundin tutustumaan Ouluun, ”yhteen pohjoisen pääkaupungeista”. Oppaana toimii akateeminen setä, jolla on 1930-luvun puheenja vaateparsi. Myös videon arvomaailma paljastuu perin 30-lukulaiseksi. Aluksi jäbää ei vihmainen kaupunki oikein nappaa. Onneksi joka kulmassa tuppaa vastaan hymyileviä, miellyttävästi ruskettuneita spedepasasblondeja, jotka eivät sano mitään, mutta näyttävät hupaisilta ja vilauttelevat kainoa hammashymyään. Oulu alkaa kummasti maistua. Miekkosella ei ole alaa mietittynä, joten opas tarjoaa ensimmäisenä luonnollisesti tekniikkaa. Kun tarjottu ”vaikuttaa aika tekniseltä”, ehdotetaan luonnontieteellistä ja biokemiaa. Mutta kun klopille ei kelpaa mikään. ”Vaan miten olisi arkkitehtuuri?” tuskastunut setä parahtaa, ja läväyttää kuvaan pienoismallia puusta rakentavan päivettyneen vaaleaverikön. Uuno Turhapuro -kerroin on sukkelan torvimusiikin soidessa erittäin korkea. Videon lopussa nuorukaista ollaan viemässä takaisin kotiin, mutta hän lähteekin hiippailemaan keimailevan naisen perässä. Kohta lisäännytään ja tehdään uusia oululaisia. Mutta hei, mainittiinhan se naistutkimuskin siinä blondien vilkuilun välissä. pöllöjä ja vesiHiiHtoa Jyväskylän yliopiston Tule opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. Tuotantovuosi 2016, 2400 katselukertaa. pirteä kemianopiskelija Sonja kelluu tyhjyydessä päällään pinkki Jyväskylän yliopiston t-paita. Rento ja eloisa Jyväskylä kutsuu sinua. 20 sekunnin kohdalla järjestysmiehet päästävät opiskelijat metallisesta häkkiaitauksesta bilettämään. Viisi sekuntia myöhemmin ollaan lätkämatsissa. Sitten seuraa ilotulitusta ja capoeiraa. Jyväskylä on myös valon kaupunki, kertojaääni valistaa. Ilmakuva todentaakin kaupunginkirkon toden totta olevan valaistu. Videon mukaan Jyväskylän asukaskunta on ”tutkitusti nuorta” ja ”eniten täällä asuu 21-vuotiaita”, mikä tarkoittaa käytännössä suurta maisterivaiheen Oulun yliopisto mainostaa opetustarjontaansa vaaleaverikköjen voimin.
• 11 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 pakoa rannikolle. Tasan minuutin kohdalla tavataan itsevarma kylteri Juho-Tuomas. Hänen paitansa ei tietenkään ole pinkki, se on musta. Viisi sekuntia myöhemmin pöllö photobombaa videon kulmaan kirvoittaen toimittajasta kovaäänisen ”EI SAATANA!” -huudahduksen. Alvar Aallon metsäkampuksen päällä mulkoilevan petolinnun myötä sisämaan Twin Peaks -tunnelma onkin jokseenkin valmis. Sitä tosin lieventää hieman se, että seuraavaksi videolla vesihiihdetään. Vaihto-opiskelumahdollisuudet visualisoidaan helppotajuisesti Jyväskylästä joka suuntaan liitävillä lentokoneilla. Videon keskeiseksi sanomaksi jää, että Jyväskylässä on nastaa. Tai ainakin sieltä pääsee aika helposti pois. Helsinki pelastaa maailman Helsingin yliopiston University of Helsinki Among the best in the world. Tuotantovuosi 2011, 145 000 katselukertaa. videon alku saa pöytäkaiuttimet vaikeroimaan. Räppibiitin ja mureaa englantia suoltavan trailerimiehen yhdistelmältä ei vakuuttavuutta puutu. Uusimaalaisella talopellolla hyppii kouluikäinen tyttö pomppukepillä. Hän on tietenkin Kuningatar Kristiina, Turun akatemian A.K.A. Helsingin yliopiston perustaja. Nuorikon jälkeen kuvaan lävähtää kansalaisluottamusta nauttinut vanhempi ylioppilas, jonka katse huokuu ikuista vappua. Video kertoo suomalaisten saavuttaneen itsenäisyyden itsepäisyydellä. Kielivitsi ei toimi englanniksi. Toisaalta puhe sinnikkyysgeenistä on rohkea veto geenitutkimuksella rehvastelevan opinahjon markkinointiosastolta. Suomen eristynyt sisäsiittoisuus kääntyy vetovoimatekijäksi. Helsingin yliopisto uskoo luoneensa koko Suomen. Videolla kaikki suomalaiset ovat helsinkiläisiä, niitä hiljaisia ja luotettavia. Hyvinvointivaltio on verokarhuineen ja pisa-tutkimuksineen myös osa Helsingin yliopistoa. Alastomia miehiä on paljon. Huippukohdassa vaalea kundi lukee tenttiin saunassa ja läträä muistiinpanojaan kiulussa. Finland, such exotic. Helsingin yliopisto pelastaa messiasvideollaan maailman ilmastonmuutokselta ja sen asukkaat keuhkopöhöltä. Vaalivideon tunnelma on vahva. Helsingin yliopisto, ehdokasnumero 74, maailman vaalipiiri. siittiöt yössä Turun yliopiston The campus that never sleeps. Tuotantovuosi 2012, 22 000 katselukertaa. koska helsinki on kaapannut suomalaisuuden, Turulle ei jää muuta mahdollisuutta kuin rohmuta elämä itsessään. Maailmankaikkeuden tähtisumuista alkava video lohduttaa meitä pieniä poloisia: olemme kaikki tähdistä syntyisin. Pölyn seasta jalostuu jotain. Elämähän se siinä! Maapalloa lähestytään avaruudesta käsin. Nopea zoomaus. Synapseja, basilleja, siittiöitä. ”Ajattelen, siis olen. Mitä enemmän ajattelen, sitä enemmän kyselen.” Akateemisuus lähtee lapasesta. Eivätkö ne tajua, että kyseessä on vain investointi omaan elinaikaiseen tulokertymään? Kenen verovaroilla käsikirjoittajien hippakaktukset on ostettu? On luentoja. Paljon lisää kysymyksiä. Lepakkotutkija veivaa kitaraa minkä nahkahiirien säkitykseltä ehtii. Kemisti meinaa kaasuttaa itsensä hengiltä. Turkulaiset juhlivat ja löytävät toisensa. Syntyy vauva. Avaruuslapsi. Eeppisyysmittari hajoaa. Lopulta soi herätyskello, jota apurahapajatson kankeuttama käsi hapuaa peiton alta. Se olikin vain unta. päHkäHullut kanttorit Taideyliopiston Hae opiskelemaan kirkkomusiikkia Sibelius-Akatemiaan! Tuotantovuosi 2013, 6500 katselukertaa. kuva aukeaa Alkon logosta. Jussipaitainen katusoittaja vetää hampuusikaverinsa kanssa Poika saunoo -rallatusta, kunnes VIR-51 -rekisterikilvin varustettu möhömahabemari sylkee kadulle pari gangsteria. Körmyt muiluttavat katumusikantit Taideyliopistoon opiskelemaan kirkkomusiikkia. Videon viesti: me jumalauta vaikka kaappaamme opiskelijamme. Itseironia on taattua heh heh heh -tasoa. Videon näkökulmahenkilöinä on jälleen kerran miehiä, ja sisäänpääsy on Oulun videon tapaan abduktioprosessi. Opintojen alettua luvassa on hasmieHemme kaislaHameissa Åbo Akademin Allting faller på sin plats. Tuotantovuosi 2013, 19 800 katselukertaa. mistä ihmeestä on saatu idea, että yliopisto, hoilaaminen ja ihmisten kaappaaminen liittyvät yhteen? ÅA:n videolla käsittämätön kaava toistuu niin, että tylsistyneenä lukevaa kloppia tulee noutamaan hilpeä pingviinipukuinen kuorokvartetti, joka aloittaa show’n kaatamalla opiskelijaraasun kahvit lattialle. Opiskelija hymyilee vaivaantuneena, joten muilutus jatkuu pakkositsien muodossa, missä ryypätään rankasti, sillä se on tärkeää opiskelijatoimintaa. Lopuksi joku oksentaa, jonka jälkeen kotiin saa vihdoin lähteä. Mutta ei siinä kaikki. Groggaamisen jälkeen joggaillaan, siis juostaan juoksumatolla ja taklataan. Fraternaalinen kidutusverkosto yltyy joka puolelta lentelevien tennispallojen muodossa. Päähenkilö vaikuttaa tässä vaiheessa alistuneen kauhistuneelta. Lähdetään vaihtoon, mikä visualisoidaan niin, että nuorukaiselta revitään paita päältä ja kuorolaiset sonnustautuvat havaijilaisnaisiksi. Spede Pasanen, jälleen kerran. Lopulta armahdus jätkien kurmutuksesta koittaa taivaasta tipahtavan tutkintotodistuksen muodossa. Viimeinkin saa olla rauhassa. • Videon jättämä tunne on syvä hämmennys. Voiko jossain olla ihminen, joka on nähnyt tämän ja päättänyt silti hakea? suttelua kanteleen kanssa, noitarummun paukuttamista ja ihan järjettömän kokoisia urkuja. Kanttorin elämä vaikuttaa melkoiselta lystinpidolta. Tosin niin vaivaannuttavalta, että kaappaamismotiivin sinällään ymmärtää. Videon jättämä tunne on syvä hämmennys. Voiko jossain olla ihminen, joka on nähnyt tämän ja päättänyt silti hakea? Alastomia miehiä on paljon. Huippukohdassa vaalea kundi lukee tenttiin saunassa ja läträä muistiinpanojaan kiulussa. Finland, such exotic. Åbo Akademin videolla hassutellaan kaislahameissa.
• 12 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 malja proffan kellarille Proffan kellari lopettaa. Muistot jäävät. TEKSTi: jOuKO luhTAlA / KuvAT: lAuri hAnnuS riuhtaisen raskaan oven auki ja tepastelen aulaan. Vessat, lehdet, kolikkopelikone. Tiskillä istuvat samat tyypit kuin viimeksikin. Siitä on ehtinyt kulua liki kaksi vuotta, kun vierailin viimeksi Proffan kellarissa. Keppi kolahtaa biljardipalloon ja keskustelun sorina kuuluu rauhoittavana. Kaikki on niin kuin ennenkin. “Kaakao, kiitos”, sanon tiskin takana seisovalle Teppo Toivaselle sen enempää ajattelematta. “Ja sehän oli kermavaahdolla?” Toivanen varmistaa. “Aina”, huikkaan vastaukseksi. Vilkuilen ympärilleni. Tarkistan, että suorakaiteen muotoinen, reunoiltaan pyöristetty kuuden hengen nurkkapöytä on vapaana. Onhan se. Istuin tälle muhkuraiselle sohvalle ensimmäistä kertaa alkusyksystä 2008. Olin muuttanut Turkuun opiskelemaan historiaa ja tuutorini toi ryhmämme tänne. En muista miksi, mutta jotain noppasulkeisiin liittyvää silloinkin varmaan opeteltiin. Näitä tapaamisia oli ainakin puolentusinaa. Joka kerta käytiin eri kuppilassa, mutta vain Proffan kellarista tuli toinen olohuoneeni. Tulevana syksynä Turun yliopiston vajaat parituhatta uutta opiskelijaa eivät tule kokemaan Proffan kellaria, eivät ainakaan nykymuodossaan. Proffan tuoppi on juotu loppuun. Ylioppilastalo A:n remontti on tehnyt tuloaan noin kymmenen vuoden ajan. Proffaa koskettavilta osin työt alkavat vapun jälkeen ja kestävät jonkin aikaa. Tarkan aikataulun puuttuminen on keskeinen syy siihen, että Proffa sulkee ovensa juuri nyt. “Paikka oltaisiin saatu auki vasta ensimmäinen syyskuuta, eikä siitäkään voitu antaa takeita. Iso osa Proffan liikevaihdosta tehdään elokuun puolivälin ja syyskuun puolivälin välisenä aikana.” “Meillä on ollut 22 vuotta tuutor-kampanja. Kaikille tuutoreille on lähetetty alennuskupongit, jotta he toisivat uudet opiskelijat tänne. Niitä kirjeitä lähetetään reilu 300, ja yli 200 ryhmää käy joka syksy.” Strategia puri sekä minuun että useisiin opiskelukavereihini. Lounaan jälkeinen vaellus Proffan kellariin ei ollut vaihtoehto, se oli oletus. Yhden syksyn välistä jääminen voi tuntua pieneltä tappiolta. Vahinko asettuu oikeaan mittakaavaan, kun huomioidaan, että tämän seurauksena yliopistoon asettuu vuosikurssi, jolle tuutorit eivät ole esitelleet Proffan kellaria. “Vuokrasta ja muista käytännön asioista oli jo sovittu. Tuntuu käsittämättömältä, että Proffan varastotilojen remonttia ei saada tehtyä kolmessa ja puolessa kuukaudessa. Itse ravintolatiloja ei olla remontoimassa. Fakta on, että jos olisin 50-vuotias, niin ei mulla olisi muita vaihtoehtoja kuin jatkaa annetuilla ehdoilla. Mutta kun olen 64.” Ylioppilastalo a:n kellaritiloissa on tarjoiltu juotavaa Proffan kellarin nimellä vuodesta 1982. Tuolloin liiketoimintaa pyörittivät Aila ja Markku Harjanne. Vuosikymmen myöhemmin Harjanteiden bisnekset kaatuivat lamaan ja tila jäi tyhjilleen. Teppo Toivanen vuokrasi kellarin ylioppilaskyläsäätiöltä ja osti tykötarpeita Harjanteiden konkurssipesältä vuonna 1993. Baarikaapin “Proffan Teppona” paremmin tunnettu Toivanen sai anopilta. “Tuolit ovat vuodelta 1982 ja ovat ne tietysti sen näköisetkin”, Toivanen nauraa. “Täytyy myöntää, että hieroin Harjanteiden kanssa kauppaa Proffan kellarista jo ennen heidän yritystensä konkurssia, mutta siitä ei tullut mitään. Kun velat olivat kaatumassa päälle, niin velkojat eivät suostuneet myymiseen.” Idea baarin hankkimisesta syntyi elämänkokemuksen pohjalta. Toivanen pääsi opiskelemaan Turun yliopistoon vuonna 1972 ja aloitti pari vuotta myöhemmin portsarin työt Iskerissä, nykyisen Assarin ullakon tiloissa toimineessa ravintolassa. “Vuoden 1993 huhtikuussa jäin työttömäksi, ja Jussi Tiainen, Eero Junkkari, Antti Saarinen, Eetu Suominen ja Anton Bondfolk nauttivat neuvoa-antavaa Proffan yläkerrassa. Tuntuu käsittämättömältä, että Proffan varastotilojen remonttia ei saada tehtyä kolmessa ja puolessa kuukaudessa. Itse ravintolatiloja ei olla remontoimassa.
• 13 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 ”Siitä tietää olevansa kantis, kun saa kaataa itse kahvitkin”, kertoo Proffassa vuodesta 2009 saakka viihtynyt Hannu Ala-Olla. Asiakkaita tulee ikävä, toteaa Teppo Toivanen. jotain piti keksiä. Olin ollut opiskelijayhteisössä pitkään. Ajattelin, että jos tämän hoitaa oikein, niin kyllä se kannattaa. Tuo kai se kohtuullisen menestyksenkin syy on: ymmärsin ja ymmärrän yhteisön tarpeet.” Yksi näistä tarpeista oli ja on kabinettitila, jonka voi varata ilmaiseksi kokouksiin ja juhliin. Muistan liiankin hyvin kämmenpohjieni hikoilun kakistaessani kurkustani “jees, aloitetaan” ensimmäisessä puheenjohtamassani kokouksessa. Tunnelma oli rentoutuneempi, mutta yhtä lailla muistettava, kun ikäloppu kaverini vietti kolmikymppisiään samassa tilassa. “Vaikka tulee iso porukka, niin ei voi odottaa samana päivänä tiliä. Kabinetissa käy vuosittain tuhansia ihmisiä. Ne päivät kun juhlitaan, ovat sitten erikseen.” ”1990-luvulla kaikki bileet olivat täällä. Syyskuussa ja osin vielä lokakuussakin täällä oli kauhea haalarihärdelli. 2000-luvun alussa bileet siirtyivät keskustan baareihin ja bilekulttuuri muuttui. Ei baareissa ole enää sellaisia perinteisiä opiskelijabileitä kuin täällä oli aikanaan.” TVO:n ja Sosiksen ovien sulkeutuminen leikkasi myös tulosta. Keikkamagneettien katoaminen samalta sisäpihalta tappoi ison osan Proffan viikonlopputoiminnasta. Ennen perjantaisin ja lauantaisin oli aina töissä kaksi tarjoilijaa, nykyään vain poikkeustapauksissa. ”Viime vuosi oli huono – ei miinusmerkkinen, mutta huono. Liikevaihto oli joka kuukausi pienempi kuin edellisenä vuotena. Ei mulla ole muuta selitystä kuin lama. Samat ihmiset käyvät, mutta ostavat vähemmän. Opiskelijoilla on tiukkaa sekä opiskeluaikojen että budjetin suhteen.” vastoinkäYmisistä huolimatta Proffan kellari on säilyttänyt asemansa kampusalueen sydämenä. ”Alusta asti Proffan hyvä puoli on ollut se, että tänne ei ole tarvinnut tulla kavereiden kanssa. Aina voi tulla Proffaan ja on tuttuja.” Proffan kellari on ollut instituutio, josta turkulaiset opiskelijat ovat olleet ylpeitä ja ulkopaikkakuntalaiset kateellisia. Niin helsinkiläiset kuin oululaiset opiskelijat ovat vierailujensa aikana kaipailleet samanlaista paikkaa kampukselleen. Vastaava konsepti ei kuitenkaan ole mahdollinen monessakaan muussa yliopistokaupungissa. Turussa kampusalue on poikkeuksellisen tiivis. Proffasta luennolle ja takaisin on aina kohtuullisen lyhyt matka. Proffan kellarista löytyvä asiakkaan maalaus tiskistä kertoo omalta osaltaan paikan tärkeydestä kävijäkunnalle. Toivasella on parikymmentä väitöskirjaa, jotka on isolta osin kirjoitettu Proffassa. Yhdessä esipuheessa kiitetään koko henkilökunta nimeltä. ”Se lämmittää mieltä.” Opiskelija voi lähteä Turusta, mutta matkoillaan Proffaan ovat palanneet niin Ville Niinistö kuin Petteri Orpo. ”Täällä voi elää opiskelijoiden varassa. Kellarissa on opiskelijahenki. Toki muitakin kuin opiskelijoita käy, mutta se on hyvin pieni prosentti. Muiden paikkakuntien niin sanotuissa opiskelijabaareissa puolet kävijöistä on muita kuin opiskelijoita. Ei sellaisissa paikoissa synny tällaista tunnelmaa.” ”Vaikka kesä onkin aina hiljainen, niin sitä on oppinut arvostamaan. Harva yrittäjä saa pitää lomansa parhaaseen aikaan. Tulevaisuudessa on enemmän aikaa lastenlapsille. Niitä on jo viisi. Kaksi ihmistä ja kolme koiraa.” Minun on jo nyt ikävä Proffan kellaria. Muistot onneksi säilyvät. Se hetki kun piirsin ihastukseni kanssa unelmataloa. Kun nukuin pää tyttöystäväni polvella hänen lukiessa tenttikirjaansa. Yksi niistä lukemattomista kerroista, kun usean tunnin päiväkahvittelun jälkeen tilattiin vielä santsikupit. Proffan Teppo, mitä sinun tulee ikävä? ”Täytyy sanoa, että kaikkia näitä asiakkaita. Sanon suoraan, että säälittää se, ettei tiedä mitä nämä ihmiset tekevät jatkossa. Pitää kiittää kaikkia asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja henkilökuntaa vuosien varrelta. Täällä ei ikinä ollut järjestyshäiriöitä. Ei tarvittu portsaria. Kaikista ongelmista selvittiin puhumalla.” • Proffan kellari lopettaa toimintansa vappuaattona 30.4.2016 Ajattelin, että jos tämän hoitaa oikein, niin kyllä se kannattaa. Tuo kai se kohtuullisen menestyksenkin syy on: ymmärsin ja ymmärrän yhteisön tarpeet.
• 14 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 Harrastuksena oma yritys TEKSTi: SAmpO rOuhiAinEn / KuvAT: lAuri hAnnuS Jotkut joutuvat tekemään useampaa osa-aikatyötä olosuhteiden pakosta. Samaan aikaan toiset kokoaikaisessa työsuhteessa olevat päätyvät harrastajayrittäjiksi vapaa-ajallaan. Työnteon kirjon laajentuessa omaa yritystä vapaa-ajallaan pyörittävä työntekijä ei ole työnantajalle riskirekrytointi. päivisin Jenni Turunen istuu Datacityssä testaten tvja video-ohjelmistoja valmistavan yrityksen tuotteita. Illalla hän kaivaa esiin ompelukoneen sekä tabletin ja ryhtyy suunnittelemaan kangasreppuja. Ensimmäinen Turusen itse valmistama reppumallisto ilmestyi 2013, nykyinen mallisto on jo neljäs. Idea yrityksen perustamiseen lähti omasta tarpeesta. Turunen oli vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa tottunut käyttämään kevyttä kiristysnaruilla varustettua pikkureppua, mutta ei onnistunut löytämään mieleistään Suomen säissä pyöräilyyn passaavaa pussukkaa mistään. Sellainen piti siis tehdä itse. Kaveritkin kiinnostuivat yksinkertaisista ja kevyistä repuista, ja niin syntyi yritys, Owliebags. Turuselle oman yrityksen perustamisessa oli tärkeää, että asiakkaat jakoivat saman tarpeen. ”Ilahdun edelleen siitä, että joku muukin haluaa tällaisen.” Asiakkaiden kiitoksen lisäksi Turusta motivoi omassa yrityksessä se, että kaikki on hänestä itsestään kiinni. Onnistumisista saa ottaa kaiken kunnian itselleen. Bisnes ei lähtenyt liikkeelle Turusen omasta harrastuksesta vaan pikemminkin päinvastoin. Bisnes muotoutui harrastukseksi. ”En ollut koskaan ommellut aiemmin. Äitini, joka on ompelija, opetti minulle perusjutut.” Toiminnan laajennuttua Turunen ompelee enää satunnaisesti mallikappaleita. Myyntiin menevät reput valmistetaan Nuorten Työtuki ry:n tekstiilipajalla. toipumisesta toimeliaisuuteen ”Ei ole olemassa vain yhtä erityistä syytä, miksi joku ryhtyy vapaa-ajallaan yrittäjäksi”, sanoo yrittäjyyden professori Anne Kovalainen Turun yliopiston kauppakorkeakoulusta. Hän arvelee varsinkin nuorten oivaltaneen, että sivutyö tai oma yritys voi olla hyvä tapa kehittää omaa osaamista. ”Yrittäjyys antaa mahdollisuuden oman harrastuksen tai elämäntavan laajentamiseen ansainnaksi. Mutta menestyminen yleensä vaatii syvää ymmärrystä ja kykyä ajatella laatikon ulkopuolella.” Vaikka tilastoissa ei näy suurta siirtymää kokoaikaisista palkkatyösuhteista epätavallisempiin, työnteon tavat ovat monipuolistuneet ja digitaalisen ajan erilaiset sovellukset mahdollistavat oman osaamisen tarjoamisen aiempaa helpommin. Toinen tekijä on työn kuormittavuuden väheneminen. Vapaa-aikaa ehtii käyttää muuhunkin kuin päivätyöstä toipumiseen. Vapaa-ajantyön tai -yrittäjyyden toimintamalli on Kovalaisen mukaan mahdollinen, koska elämme kasvavien ja yksilöllistyvien palvelujen ajassa. Kaikissa käytännöissä ei ole vielä päästy kovin kauas teollisuuden aikakaudesta. Työmarkkinoilta puuttuu Kovalaisen mukaan joustoa yritystoiminnan kokeilun osalta. ”Töistä voi harvemmin olla joustavasti pätkiä poissa, niin että kehittäisi omaa liiketoimintaa. Jotkut ovat käyttäneet vuorotteluvapaata oman liikeidean kehittelyyn, mutta vuorotteluvapaan saamisella ja ansaintamielessä tehdyllä liiketoiminnalla vuorotteluvapaan aikana on hyvin tiukat ehdot. Yritystoimintaan pitää käyttää omaa vapaa-aikaa.” Turusen yrityksessä ajankäyttö keskittyy muutamalle kuukaudelle vuodessa, jonka jälkeen pärjää vähäisemmällä panoksella. ”Malliston suunnitteluun menee pari kuukautta. Sen ajan teen joka ilta yhdestä viiteen tuntia jotain siihen liittyvää.” Aikaa kuluu suunnittelutyön päälle materiaalien tilaamiseen ja sähköpostitteluun, mutta myös havainnointiin kaupungilla. Turunen kiertelee liikkeissä ja kaduilla haistelemassa kauden tuulia
• 15 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 Tietointensiivisessä työssä harvoin ollaan muutenkaan täysin irti ajattelutyöstä. Yrittäminen voi olla myös hyvää vastapainoa varsinaiselle työlle. ja etsimässä inspiraatiota. Lisäksi pitää metsästää asiakkaita. Uuden malliston joogamattopusseja hän on esimerkiksi käynyt esittelemässä joogakoulujen myymälöissä. Omat koukeronsa vapaa-ajan bisnekseen tuo Turusen mukaan se, että toimintaa hoidetaan toimistoaikojen ulkopuolella. ”Asiat etenevät hitaammin, kun ei pääse paikan päälle käymään, vaan joutuu hoitamaan asioita sähköpostitse.” ei ansaintakeino eikä raHareikä Turuselle Owliebags on rakas harrastus, ei sivutulon hankkimisen väline. ”En ajattele tätä ollenkaan työnä.” Hän tosin huomauttaa perään, ettei silti pyörittäisi touhua tappiolla. Toiseen suosikkiharrastukseensa matkailuun Turunen on valmis panostamaan reilummin rahallisesti, mutta yritystoimintaan hän ei halua vapaa-ajankassaansa upottaa. Toistaiseksi toiminta on ollut melko riskitöntä, sillä omaa pääomaa ei ole tarvinnut projektiin juuri sijoittaa. Takaraivossa kytee kuitenkin ajatus toiminnan kasvamisesta. ”Olen ollut nykyisessä työssäni kuusi vuotta ja hyvin sitoutunut siihen hommaan. Pidän ovet auki myös sivutyöni suuntaan, jos reppubisnes ottaa enemmän tuulta alleen.” Työnantajien ei silti tarvitse nostaa niskakarvojaan kuullessaan työntekijänsä sivubisneksistä. Kovalainen ei usko, että sivutoiminen yrittäjyys rasittaisi liikaa palkkatyöntekijän päätä. ”Tietointensiivisessä työssä harvoin ollaan muutenkaan täysin irti ajattelutyöstä. Vapaa-ajalla pidetään tietotaitoa yllä esimerkiksi lukemalla alan kirjallisuutta. Yrittäminen voi olla myös hyvää vastapainoa varsinaiselle työlle.” Turuselle on ollut helppoa pitää työ ja oma yritys erillään. Työpaikalla tahti on sen verran tiivis, että oman bisneksen ajatteluun ei oikein edes jää aikaa. Iltaisin reppubisnes työntää työajatukset syrjään. ”Kasista neljään tehdään pelkästään töitä, ja ne hommat eivät pyöri iltaisin mielessä. Olen yrittänyt pitää nämä erillään, ettei tulisi sanomista työnantajalta.” Turusen mielestä sivubisneksen pyörittäjän kannattaa kuitenkin olla alusta asti avoin ideastaan myös työnantajan suuntaan. Näin vältetään kilpailuasetelman syntyminen palkkatyön ja oman sivutyön välille. ”Kun perustin Owliebagsin, kysyin toimitusjohtajalta että sopiiko, jos teen tätä vapaa-ajalla. Hänelle se oli ok.” työurien pelastus? Jos työntekijät innostuisivat käyttämään enemmän vapaa-aikaansa yrittäjyyteen, hallituksen haikailemat työajan lisäämiset voitaisiin kenties unohtaa. Sen sijaan, että junttaisi ylimääräisiä tunteja päivätyössään, voisi tehdä itsensä näköistä työtä yrittäjänä palkkatyöpäivän päätteeksi. Kovalainen suhtautuu ideaan varauksella. ”En usko, että tämä ilmiö kansantalouden tasolla näkyy merkittävästi. Mutta kyllä tämä tietysti tarjoaa mahdollisuuksia työurien pidentämiseen.” Maatalous on perinteisesti ollut ala, jossa työskennellään osa-aikaisesti yrittäjinä ja käyden samalla palkkatöissä. Monen tilan työt hoidetaan, kun päätyöltä ehditään. Joillakin maataloustyöt tasaavat vuoden mittaan epätasaisesti jakautuvaa työmäärää, toiset joutuvat käyttämään hampaat irvessä lomapäivänsä ehtiäkseen pellolle oikeaan aikaan. Onko taloudellisesti tuottava vapaa-ajan työ muilla aloilla itsensä toteuttamista parhaimmillaan vai sittenkin vain osa uutteran Suomen mystifioitua luterilaista työetiikkaa: velvollisuutta olla hyödyksi ja maksaa veroja? ”Tämä liittyy varmaan kulttuuriseen puhetapaan. Asiat kuuluu kääriä tehokkuuteen ja esittää suorituksina. Pitää osata ainakin antaa tehokas vaikutelma, olipa sitten kyse työstä tai harrastuksista. En tiedä, miten totta suomalainen tehokkuus lopulta on”, pohtii Kovalainen. •
• 16 iihota rakkaasi ihoa jääpalalla.” “Levitä kultasi keholle kakunkuorrutusta. Nam!” “Yllätä kumppanisi keskellä yötä eroottisella hieronnalla.” Ohjeet voisivat olla Cosmopolitanista . Ne eivät silti ole. Ne ovat asiantuntijajärjestö Väestöliiton julkaisemasta lautapelistä I love leikki. Pelissä on myös kysymyksiä. Kategorioita on kuusi: intohimo, kosketus, hellät haaveet, seksikkäät muistot, fantasiat ja seksikäs kumppani. Kuvituksessa vilahtelee huulipunaa, pitsirintaliivejä ja korkokenkiä. Osa kysymyksistä toistaa tehtävien kevyttä sävyä: “Minkä kiimaisen roolileikkinne kultasi muistaa aina?” “Millainen seksi kukkakedolla viehättäisi rakastasi?” Toisissa taas selvästi ohjataan keskustelemaan asioista vakavammassa sävyssä: “Missä asioissa rakkaasi kaipaa seksuaalista rohkaisua?” Väestöliitto on julkaissut myös toisen pelin, Samarakas. Siinä mennään vielä arkisempiin keskusteluihin: “Missä siivousasiassa kumppanisi on erityisen hyvä?” Eroottisen pelin ohjevihossa Väestöliitto toivottaa aikuisille nautinnollisia ja turvallisia pelihetkiä. Järjestö selvästi toivoo, että pariskunnat nauttisivat toisistaan ja jossakin kukkaniityllä peuhaamisen välissä myös puhuisivat arkiaskareistaan. Mutta mikä tämä järjestö oikeastaan on, ja miksi se on kiinnostunut jääpalaleikeistä? väHenevä väki ”Väestön lisääntyminen on ajanoloon kansamme olemassaolon peruskysymys. Kaikki syyt, jotka hidastuttavat kansamme tervettä kasvua, on sen vuoksi mahdollisuuksien mukaan poistettava”, sanoi presidentti Risto Ryti uudenvuodenpuheessaan vuonna 1941. Samana vuonna syttyi jatkosota ja Väestöliitto perustettiin. Syntyvyyden lasku oli huolestuttanut muutkin kuin presidentin. Tilastollisessa Päätoimistossa oli laskettu jo vuosia aikaisemmin, että Suomen väkiluku alkaa laskea 1970-luvun alkupuolella ylittämättä koskaan neljää miljoonaa. Alhaisen syntyvyyden ongelmina pidettiin lapsiperheiden heikkoja elinoloja ja laittomia abortteja. ”S ile nt da ys is so m et hi ng no rm al in re la tio ns hi p. ” A nn a B iz on / G et ty Im ag es ”K TEKSTi: wilhElmiinA pAlOnEn rakkauden ammattilaiset Väestöliitto on ajanut lapsilisiä Suomeen, kantanut huolta syntyvyydestä ja vaalinut väestön laatua. Nykyisin järjestö haluaa suomalaisten olevan onnellisia, varsinkin makuuhuoneissaan.
• 17 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 Eugeniikan kanssa flirttailleelle järjestölle epäonnistuminen tarkoitti sitä, että pakkosterilointeja oli tehty liian vähän suhteessa tavoitteisiin. ”M or ni ng s w ith m y re al lo ve ar e sp ec ia l fo r m e.” Väestöliitossa laadittiin alustava ohjelmaluonnos järjestölle, jossa laskeskeltiin tavoitteita: ”Jotta kansamme kasvu olisi taattu, tarvitaan vähintään kuusi lasta keskimäärin perheessä.” Ajan henkeen kuului, että väestön määrän lisäksi puhuttiin myös laadusta. Niin myös Väestöliiton ensimmäisessä ohjelmassa: ”Monissa maissa on sterilisaation avulla koetettu parantaa väestön laadullista kokoomusta karsimalla siitä pois perinnöllisiä sairaustiloja ja rikollisia taipumuksia. Maassamme vuonna 1935 voimaantullut sterilisointilaki on käytännössä osoittautunut epäonnistuneeksi.” Eugeniikan kanssa flirttailleelle järjestölle epäonnistuminen tarkoitti sitä, että pakkosterilointeja oli tehty liian vähän suhteessa tavoitteisiin. Suuri osa Väestöliiton huomiosta meni kuitenkin muualla. Järjestö nykykielellä lobbasi onnistuneesti lapsiperheille taloudellisia tukia ja perusti avioliittoneuvoloita ja kodinhoitajakoulutuksen. Nopeasti mukaan tulivat ehkäisyja seksuaalikasvatusasiat. Abortit olivat Suomessa laittomia, mutta niitä tehtiin runsaasti. Vuonna 1947 Väestöliitto oli mukana tekemässä kokoillan elokuvaa Tuhottu nuoruus , jonka tarkoitus oli valistaa ”sukupuolielämän tietämättömyyden” vaaroista. Näyttelijöinä oli suomalaisia elokuvatähtiä. Elokuvassa työläisperheen vanhin tytär Kirsti Niininen tulee raskaaksi lääkärin pojalle Eino Varjolle ja varoittava sivuhenkilö kuolee ”enkelintekijän” käsiin. Sopivassa välissä Kirsti pääsee hypistelemään äitiyspakkauksen valkoista vauvannuttua. Jo aikalaisarvioissa elokuvaa pidettiin osin valistuselokuvana, mutta sen nähtiin olevan myös ”filmillisesti nautittava”. Loppukuvien Aamulehden kriitikko tosin moitti olleen ”uhrattuja propagandalle”. Ohjeet nuolla kumppanin päältä kakunkuorrutetta tulivat vasta myöhemmin. teHokkaat keskustelijat Helsingin keskustassa komean jugendtalon opasteissa lukee isolla Väestöliiton nimi. Asiantuntijajärjestö täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Osa toiminnasta on yhtiöitetty, ja yhtiöt muodostavat yhdessä yhdistyksen kanssa Väestöliitto-konsernin. Väestönliiton klinikat Oy esimerkiksi hoitaa ja tutkii lapsettomuutta. Yhtiöllä on eri puolilla maata kolme klinikkaa, joka on Suomessa paljon. Tuotot käytetään yhdistyksen toimintaan. Muuten Väestöliitto tuottaa esimerkiksi kotihoitopalveluita perheille, ylläpitää Poikien Puhelinta ja tarjoaa parisuhdeterapiaa. Väestöstä huolehtiminen tarkoittaa nykyisin myös maahanmuuttajaperheiden tukemista ja kehitysapua ulkomailla. Sen lisäksi järjestö on tuonut yhteiskunnalliseen keskusteluun asiatietoa esimerkiksi kohdunvuokrauksesta. Ennen kuin sijaissynnyttäminen kiellettiin, tapauksia hoidettiin Väestöliiton klinikoilla. Syntyvyys puhuttaa Suomessa yhä. Yhtä vähän vauvoja on syntynyt viimeksi nälkävuosina, kauan ennen Risto Rytin aikoja. Väestöliitto on mainittu julkisuudessa kuitenkin erilaisissa yhteyksissä. Helsingin Sanomien luetuimpia kirjoittajia on vuoden aikana ollut psykoterapeutti Maaret Kallio. Nykyisin Kallio on tunnettu myös Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta, mutta alun perin hän tuli tunnetuksi Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalla työskennellessään. Väestöliitolla on oma blogi, jonne työntekijät kirjoittelevat kaikkea kirjavinkeistä kannanottoihin äitiyslaista. Pienellä sivun alalaidassa lukee, että mielipiteet ovat henkilökohtaisia, eivätkä aina edusta Väestöliiton virallista kantaa. ”Vauvakaipuu ei kosketa kaikkia”, on otsikoitu kirjoitus suomalaisten lapsitoiveista. Se on neutraalia taulukoiden luentaa ja tarkkaan lähteistetty. Kaikki kirjoitukset eivät ole.
• 18 ”S om et im es is n’ t as w el l as w e w an t.” Tänne Kallio kirjoitti postauksia, jotka levisivät somessa villisti. ”Tavallinen ihminen onnistuu ja mokailee. Hänen parisuhteensa on tavallista arkea, lämmintä syliä, turvallisia pysähtymispaikkoja, erimielisyyksiä ja likaisia tiskirättejä”, kirjoitti Kallio suosituimmassa tekstissään. Sen lopputulema on, että tavallisuus riittää onnellisuuteen. Ei mitään kovin tieteellistä, vaan maalailevaa ja ymmärtäväistä tekstiä. Toisessa kirjoituksessa Kallio mainostaa Väestöliiton satutietokirjaa Onnikujan kaverukset ja SUURI PRÖÖT , jonka avulla lasten kanssa voi käsitellä pottaja vessajuttuja. Toinen julkisuudesta tuttu nimi vilahtelee blogissa myös tiuhaan: Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen. Hetken ajan maaliskuussa suomalaisen keskustelukulttuurin juomalasi oli varattu Vaarasen mielipidekirjoituksen aiheuttamalle myrskylle. Helsingin Sanomat julkaisi kirjoituksen, jossa Vaaranen moitti miehiä väheksyvää asenneilmastoa parisuhteissa ja sinkkuelämässä. Hän esitti, että puolison tulisi olla naiselle tärkeämpi kuin ystävien. Pidämme hänen mukaansa itsestäänselvyytenä, että mies kasvattaa lapsia, rakentaa parin yhteistä tulevaisuutta tai kantaa vastuuta perheen taloudesta. Moni suuttui, iso osa parisuhteissaan huonosti voivien naisten puolesta. Moni myös kiitteli ja ylisti Vaarasta miesten puolustajana. Vaarasen avaus tuli sopivalta taholta: naiselta joka toimii tunnetussa asiantuntijajärjestössä ja vielä johtotehtävissä. Siitä huolimatta, että Vaaranen perusti väitteensä kokemukseensa kliinisessä työssä, eikä varsinaisiin tutkimustuloksiin. Vaarasen kirjoituksien aiheet vaihtelevat blogissa huomattavasti. Välillä hän ohjeistaa raskaaksi tulemisessa, Pariisin iskujen jälkeen taas kertoo miten ehti olla huolissaan ystävänsä Albertin puolesta. Välillä puhuu asiantuntija, välillä ihminen, ja lukijat ovat kiinnostuneita. akateemisia fantasioita Väestöntutkimuskeskuksen kirjastossa tuntuu siltä kuin joutuisi sisään terveystiedon oppikirjaan. Kiviholvausten alla on hyllytolkulla tietoa väestöstä, seksuaaliterveydestä ja perheistä. Hyllyissä on esillä kaikki Väestöliiton julkaisema materiaali, pelit mukaan lukien. Kerrosta ylempänä istuu tutkijoita työhuoneissaan. Tutkimus on kuulunut Väestöliiton toimintaan alusta asti. Yksi yksikön tunnetuimmista nimistä on tutkimusprofessorin nimikkeellä työskentelevä Osmo Kontula. Hän on tutkinut paljon parisuhteita ja seksuaalisuutta. ”Osmo Kontula – Mies, joka puhuu sängyssä” ”Osmo Kontula: Fantasiointi on terveellistä” ”Seksitutkija ehdottaa: Orgasmikoulu nuorille naisille” Kaikki ovat otsikoita Kontulan haastatteluista. Hän opiskeli alun perin sosiologiaa, mutta kiinnostui nopeasti väestöön, seksuaalisuuteen ja parisuhteisiin keskittyvästä tutkimuksesta. ”Täällä on tietyllä tapaa tutkijan vapaus, kun ei ole opetusvelvollisuutta. Voi paremmin keskittyä tutkimustyöhön”, sanoo Kontula. Täällä ei myöskään tarvitse kirjoittaa tutkimuksia akateemiseen tyhjyyteen. Kontula on kokenut keskustelunherättäjä. ”Olen kokeillut uusia tapoja raportoida. Entisaikaan tein isoja kirjoja, pidettiin julkistamistilaisuus ja sitten siitä raportoitiin mediassa, mutta sitten siitä isosta kirjasta hirveän paljon asioita jäi kokonaan vaille huomiota. Huomion sai vain joku asia, vaikka siellä olisi kymmenittäin niitä asioita.” Esimerkiksi tuoreessa FINSEX-tutkimuksessa on laaja aineisto suomalaisten parisuhdeja seksikäyttäytymisestä. Tutkimuksen tuloksia on julkaistu verkkosivuille ripotellen, ilman mitään lehdistötiedotteita. Se on toiminut. Helmikuussa media raportoi, että suomalaisten seksihalut ovat suuremmat kuin koskaan, mutta yhdynnät ovat vähentyneet. Sitten seurasivat uudet otsikot: naiset ovat haluttomampia kuin miehet. Kun Väestöliitto täytti 70 vuotta, Kontula toimitti juhlakirjan, Suomalaisen hyvinvoinnin ja onnelliMaaret Kallio mainostaa Väestöliiton satutietokirjaa Onnikujan kaverukset ja SUURI PRÖÖT, jonka avulla lasten kanssa voi käsitellä pottaja vessajuttuja.
• 19 ”D is ap po in te d w om an in a tr an qu il sc en e.” suuden tulevaisuus. Se ei ole mikään historiateos, vaan katsaus tulevaan. Kontulan omassa artikkelissa pohditaan parisuhteen ja seksuaalisuuden merkitystä onnellisuuden rakennusaiheina. Teoksen jälkeen onnellisuudesta on puhuttu Väestöliitossa yhä enemmän. Viime vuonna valmistuneessa strategiassa onnellisuus on nostettu yhdeksi kolmesta keskeisestä lupauksesta. kansakunnan toivot Parisuhteen ja onnellisuuden yhteydestä löytyy Väestöliiton verkkosivuilta videoluento. Sivustoilla on paljon luentoja, joista osa on suunnattu esimerkiksi eronneille miehille, osa taas avuksi parisuhteisiin. Videolla kuuluu aluksi vain rapistelua. Vaaleahiuksinen nainen odottaa kameran edessä. Sitten hän aloittaa: ”Tänään meidän aihe on kestävä parisuhde ja sitoutuminen. Mun nimi on Heli Vaaranen ja parisuhteet ovat Väestöliitossa se asia, jonka kanssa minä ahkeroin kaiket päivät.” Heti alkuun Vaaranen rauhoittelee, ettei Väestöliitto väheksy ketään, joka ei ole pysyvässä parisuhteessa. Siitä kuulemma tulee joskus kysymyksiä verkkosivujen kautta. ”Jokainen joka ei halua parisuhdetta, niin kaikessa rauhassa voitte pitää oman elämäntyylinne, me emme mitenkään puutu siihen.” Vaaranen antaa videolla runsaasti ohjeita ja kannustaa. ”Käyttäkää sanoja, ne on sitä varten ne sanat. Meillä ihmisillä on sanat, muilla luontokappaleilla ei ole sanoja.” ”Jokainen läheisyyden hetki on aina valtava investointi siihen suhteeseen.” ”Uskalla olla avoin rakkaudelle.” Sitten hän heilauttaa kättään osoittaakseen, miten paljon avioliitto lisää onnellisuutta ja terveyttä. Naisen kohdalla liiton tosin täytyy olla onnistunut. ”Miehen kohdalla näyttää olevan näin, että hänellä on hitusen parempi hyvinvointi sekä onnellisessa että onnettomassa avioliitossa.” Vaaranen raportoi tutkimustuloksia. Länsimaissa on valloilla parisuhdemalli, jossa mies on naista vanhempi ja paremmin koulutettu. Naisten onnellisuus tuntuu hyötyvän siitä, että suhteessa on koulutusero. ”Kenties tämä ero tuokin sitä pientä särmää ja mielenkiintoa”, kommentoi Vaaranen ja jatkaa, ”Mies oli onnellisempi nuoremman naisen kanssa ja nainen oli onnellinen, jos mies oli vanhempi, eikä hänellä ollut samantasoista koulutusta.” Sen jälkeen käydään vielä läpi evoluutiota ja Uuno Turhapuroa huonona esimerkkinä voimavarojen käytöstä parisuhteessa. ”Mutta ne ovat hirveän hauskoja elokuvia, mä tykkään niistä”, nauraa Vaaranen. Luento alkaa olla ohi, on viimeisten ohjeiden vuoro. ”Sitten parisuhdetta voi parantaa näillä Väestöliiton peleillä”, Vaaranen hymyilee ja vetää ruutuun Samarakas-pelin, joka melkein peittää hänen kasvonsa. ”Mä puhun näistä tosi usein siksi, että mä luotan näihin, uskon näihin ja näen näiden toimivan.” Osmo Kontula on ollut mukana suunnittelemassa eroottista I love leikki -peliä. Jos peli toimii niin kuin Vaaranen uskoo, se lisää läheisyyttä parisuhteessa. Ja siis ilmeisesti sitä kautta yksilöiden onnellisuutta ja terveyttä. Väestöliiton tutkijat eivät tyydy vain raportoimaan tuloksiaan. ”Tämä on tällainen ei-yliopistollinen tutkimuslaitos, täällähän on tavoitteenakin se yhteiskunnallinen vaikuttavuus”, sanoo Kontula, “tutkimusta ei tehdä pelkästään akateemisista syistä” Sitten hän vastaa omasta puolestaan siihen, miksi Väestöliitto tarjoaa pariskunnille eroottisia tehtäväkortteja: “Jos kiteyttää, niin onnellinen parisuhde ja sen myötä hyvinvoiva perhe, niin se on se yhteiskunnan ydinyksikkö, joka ratkaisee sen miten kaikki yhteiskunnassa sujuu ja miten kansakunta menestyy muiden joukossa. Se on ihan ydinasia.” • Käyttäkää sanoja, ne on sitä varten ne sanat. Meillä ihmisillä on sanat, muilla luontokappaleilla ei ole sanoja.
• Kyllähän nämä ovat aika kummallisen näköisiä. Yksi muoto, yksi väri. Valkoisia kuutioita kallion päällä. Eihän ne näytä asuttavilta. Silti niihin leimaudutaan.
• 21 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 TEKSTi: ESA KOSTET / KuvAT: inAri SAndEll Vallilassa asuu mies, joka rakentelee legoista baareja ja pelaa palikkaukoilla jääkiekkoa. Legotouhujen välissä hän lukee Plotinosta ja Schellingiä tai tekee musiikkia kuolleiden presidenttien muistolle. LEIKKIVä IHMINEN nsimmäiseksi katse kiinnittyy jäänajokoneeseen, zamboniin. Se odottaa oikealla paikallaan kaukalon kulmassa pleksin takana. Kuskin paikalla ei kuitenkaan istu tavanomainen jo harmaantuva ja hieman vatsakas vahtimestari, joka viittoilee lapsia poistumaan jäältä jäädytyksen ajaksi. Ohjaamossa nököttää sen sijaan veikeästi hymyilevä legoukkeli. Sen nimi on Le Baudrillard. Olemme legoharrastaja Alonzo ”Aju” Heinon kotona Helsingin Vallilassa. Lattialla lepäävä rakennelma on pääosin legoista kasattu jääkiekkoareena, joka on täynnä zambonin kaltaisia autenttisuutta luovia yksityiskohtia. Kentällä seisoskelevilla legohahmoilla on käsissään pahvista ja teipistä rakennetut mailat, jotka taipuvat laukaistessa kuin nykyaikainen komposiittimaila. Niin on tarkoituskin, sillä muuten hahmoilla ei pystyisi pelaamaan ja koko rakennelman idea jäisi puolitiehen. ”Tällä on tullut leikittyä kavereiden kanssa jostain 10-vuotiaasta asti. Teininä tuli tietysti taukoa, koska silloin legoilla leikkiminen ei ollut ’coolia’. Mutta sitten pikkuveli alkoi kiinnostua legoista, ja innostuin itsekin niistä vuosien tauon jälkeen”, nyt 32-vuotias Heino muistelee. Helsingin yliopistossa estetiikkaa opiskeleva Heino on monille tuttu musiikkipiireistä, joskin mies itse kutsuu musajuttujaan ”marginaalisiksi”. Heino tekee sekalaisia sooloprojekteja Aju the Arch-Idiot -nimellä ja soittaa kitaraa bändeissä, joista tällä hetkellä aktiivisin on kokeellista jazzia soittava trio Super-Idiots. Heino on alun perin kotoisin Raumalta, mutta ehti asua useita vuosia myös Turussa ennen tuoreinta siirtymistään Helsinkiin. Heino käy yhä säännöllisesti Turussa tapaamassa tuttujaan ja soittamassa levyjä Bar Kukassa ja Dynamossa. Kyseiset anniskeluravintolat ovat entiselle turkulaiselle niin läheisiä paikkoja, että Heino päätti kunnioittaa niitä omintakeisella tavalla. Dynamosta ja Kukasta syntyi kaksi legorekonstruktiota, jotka ovat keränneet läjäpäin tykkäyksiä Facebookissa. ”Turussa asuessani tapasin paljon hienoja ihmisiä, ja suuri osa niistä tapaamisista oli juuri Kukassa ja Dynamossa. Niissä oli jotenkin helppo mennä puhumaan tuntemattomille. Sikäli ne ovat olleet merkittäviä paikkoja itselle.” Legoarkkitehti rakensi baarien yksityiskohdat julkisivusta sisustukseen käyttäen apunaan Googlen kuvahakua ja omia havaintojaan paikoista. Molemmissa ravintoloissa on ruuhkaksi asti palikkanaamoja tanssilattialla ja ulkosalla. Jokaisella baarirekonstruktioissa bilettävällä hahmolla on vastineensa Heinon tuttavapiirissä, ja henkilöiden alter legot onkin tägätty asianmukaisesti kuviin. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hahmojen kasvoihin ei ole tehty muokkauksia piirtämällä. Yleensä ei ole tarvettakaan, sillä valinnanvaraa on useiden satojen hahmojen verran. ”Yksi hauska haaste onkin siinä, että yrittää löytää niiden satojen naamojen joukosta legoukon, jossa on yhdennäköisyyttä kuvattuun henkilöön. Sen ei tarvitse olla kuin joku yksittäinen piirre ulkonäössä, esimerkiksi huulten asento.” hahmoja kutsutaan näemmä samoilla nimillä kuin ennenkin – ukot ja ukkelit toistuvat Heinon puheessa hänen esitellessään kokoelmaansa. Vallilan asunnossa on vain osa ukoista, loput ovat Heinon lapsuudenkodissa Raumalla. Silti pelkästään jääkiekkoareenan katsomossa on yleisöä yli 200 hahmon verran. Moni jääkiekon Suomi-sarjassa pelaava joukkue olisi tyytyväinen vastaaviin katsojalukuihin kotiotteluissaan. Ukkoja tarvitessaan Heino hyödyntää ensin lapsuuden leikeistä talteen jääneitä hahmoja. Lisää saa tarvittaessa Bricklinkin kaltaisilta sivustoilta, joissa harrastajat voivat myydä tai ostaa mitä tahansa legoihin liittyvää. Perushahmon saa tyypillisesti parilla eurolla. Joka harrasteen parissa on omat statussymbolinsa – niin myös legoissa. Bricklinkin custom-valikon alta avautuu pitkä lista aihepiirin mukaan lajiteltuja erikoistarvikkeita. Hollannista saisi tilattua esimerkiksi Tähtien sodan c3PO-droidista tehdyn alkuperäisen prototyypin muikeaan 9 000 euron hintaan. Vaaleanoranssi figuuri muistuttaa retrorumuudessaan 70-luvun keittiösisustamisen väripalettia. Poikkeuksellisen arvokas rumilus saa jäädä Hollantiin. legoilla puuhastelusta puhuessaan Heino tuo toistuvasti esiin leikkimisen merkityksen itselleen. Monille legoharrastus on ensisijaisesti rakentamista ja valmiiden rakennelmien kuvaamista omaan someprofiiliin. Heino sanoo nauttivansa itsekin rakentamisesta, mutta leikkiminen on silti ykkösjuttu. ”Aikuisten legoharrastuksesta on tullut koko ajan hyväksytympää, kuten monista muistakin nörttikulttuurin ilmiöistä. Mutta sitä on vaikea sanoa, kuinka moni aikuiE
• 22 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 sista legoharrastajista oikeasti leikkii legoilla. Kaikki eivät halua tai koe tarvetta tuoda sitä puolta esiin julkisesti”, Heino pohtii. ”Itse olen kokenut hyvin tervehdyttävänä tällaisen leikkimisen, jossa voi antaa mielikuvituksen lentää ilman, että leikkimisellä tarvitsee olla mitään tavoitetta. Osittain taiteilijan roolihan on yhteiskunnallisesti hyväksytty tapa leikkiä myös aikuisena, koska taiteilijan leikillä on lopputuote eli teos. Mutta leikkimistä voi jatkaa aikuisena myös ihan muuten vaan, sen itsensä vuoksi.” Kuulostaa siltä, että Heino kaipaa aikuisten elämään enemmän lapsenomaista leikkiä nimenomaan leikkimisen ilosta. Pitäisikö aikuisten leikkiä enemmän? ”Mielestäni on terveellistä leikkiä aikuisenakin. Useimmilla mielikuvitus on siellä lapsuudessa. Olemme kaikki leikkineet lapsina, mutta joillakin mielikuvitus jää vähän taka-alalle aikuisina. Luovuutta aletaan käyttää enemmän ongelmanratkaisuun, eikä niinkään nautita mielikuvituksesta tai luovuudesta sellaisinaan.” Heinolle leikkiminen tuntuu olevan itseisarvo, jota ei tarvitse perustella nykyajalle tyypillisellä hyötyajattelulla. Toisaalta hän näkee leikkimisestä olevan myös eräänlaista välillistä hyötyä. ”Leikkiessä ihminen harjoittaa luovuuttaan, ja monissa töissä vaaditaan jonkinlaista luovaa ongelmanratkaisua. Leikkimällä voi siis harjoituttaa kykyään luovuuteen, josta voi sitten olla hyötyä esimerkiksi työelämässä tai muissa elämäntilanteissa. Lisäksi leikkiminen on hyvin terapeuttista.” ”Omalla kohdallani leikkiminen on vaikuttanut myös siihen, miten toimin muiden ihmisten parissa. Olen ollut ainakin uskoakseni pirteämpi ja iloisempi muita kohtaan kuin olisin ollut ilman legoilla puuhastelua.” Legoilla leikkiminen, musiikin tekeminen ja taiteenfilosofian opiskelu muodostavat erikoisen kokonaisuuden. Miten Plotinoksen ja Schellingin kaltaisia filosofian klassikoita tursuva kirjahylly liittyy legojääkiekon pelaamiseen tai Aju the Arch-Idiot -nimellä julkaistuun John F. Kennedyn tribuuttilevyyn? ”Filosofia ei ole kauhean erilaista verrattuna legoilla leikkimiseen tai musiikin tekemiseen. Siis siinä vaiheessa, kun siirrytään tekstin lukemisesta sovellusvaiheeseen, kun pitäisi kirjoittaa lukemastaan ymmärrettäviä ajatuksia paperille. Se on itselleni aika samanlaista kuin legopalikoiden tai sävelten kytkeminen toisiinsa. Kaikki on samaa luovuuden ja mielikuvituksen jatkumoa. Filosofia ei ole itselleni vain monimutkaisten käsitteiden pyörittelyä, vaan osa jokapäiväistä elämää.” kaikista Heinon projekteista legolätkäliiga Marsalkka Hockey League (MHL) on ehkä mieleenpainuvin ja varmasti omituisin. Sarjaa on oikeastaan harhaanjohtavaa kuvata projektiksi, sillä MHL:ää on pelattu vuosikausia ja käynnissä on jo 30. kausi. MHL toimii siten, että Alonzo pelaa veljensä Potskun kanssa pelejä legoukoista koostuvilla joukkueilla, minkä jälkeen tulokset kirjataan ylös vanhalla kunnon kynä ja paperi -menetelmällä. Silloin tällöin Alonzo päivittää MHL:n FacebookOmalla kohdallani leikkiminen on vaikuttanut myös siihen, miten toimin muiden ihmisten parissa. Olen ollut ainakin uskoakseni pirteämpi ja iloisempi muita kohtaan kuin olisin ollut ilman legoilla puuhastelua.
• 23 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 sivulle pelattujen ottelujen tuloksia sekä liigan ”uutisia” kuten pelaajakauppoja, loukkaantumistietoja ja huhuja tähtipelaajien diivailuista harjoituksissa. Kaikki päivitykset ovat lopputuloksia lukuun ottamatta mielikuvituksen tuotetta, mutta niissä on selviä yhteyksiä todelliseen ammattilaisurheiluun. Kirjoitusten kieli on uskollista lajijargonille, ja tapahtumat ovat vain hieman yliammuttuja verrattuna iltapäivälehtien dramaattisuuteen pyrkivään NHL-uutisointiin. Vallilan legolätkäpeleissä ottelut on joka kerta loppuunmyyty keltaisten palikkakatsojien vallattua katsomon. Peleissä on tosin käynyt ihan oikeitakin katsojia pariin otteeseen – silloin on pelattu MHLkauden finaaleita. ”Pari kertaa pelattiin veljen kanssa MHL:n finaalit siten, että kutsuttiin kavereita paikalle. Laitettiin silloin skumppaa ja hodareita tarjolle. Mietin, että voiko se olla kiinnostavaa katsella, kun kaksi tyyppiä pelaa legoilla jääkiekkoa. Mutta pelin lähtiessä käyntiin porukka oli ihan innoissaan huutamassa ja lyömässä muutaman euron vetoja keskenään.” Suurella vaivalla väsätty legolätkäsarja on konseptina merkillinen eikä ihan avaudu kaikille. Eräs kommentoija on tiivistänyt MHL:ää kohtaan kokemansa hämmennyksen Facebookin vierasseinälle: ”En vieläkään oikein tajua, mistä tässä on kyse.” Sarjan pääarkkitehdin mukaan Marsalkka Hockey Leaguessa yhdistyy monta tapaa leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. ”Tämä on mun ja veljen juttu, siinä on yhdessä tekemisen meininki. Joskus kun tulee taukoa peleistä, niin kyllä sitä odottaa seuraavaa matsia. Sitten keskustellaan siitä, mitä sarjassa voisi tapahtua seuraavaksi. Hoidan itse kaiken tilastopuolen, ja sehän onkin veljen suosikkipuuhaa keksiä aina jotain uutta tilastoitavaa, jotta mulle tulisi lisähommia”, Alonzo naurahtaa. Tilastoja on vaikuttava paperinippu kaukalon vieressä. Tallessa on ottelutilastojen (maalit, syötöt, rangaistukset ja tähdet) lisäksi kaikki joukkueiden käymät vaihtokaupat, uusien pelaajien varaukset ja kauden päätteeksi jaettavat palkinnot. Kauden aikana on pari päivää, joita Heino kutsuu toimistopäiviksi. Silloin hän ei tee mitään muuta kuin paperihommia kuten tilastojen päivittämistä. ”Joku voisi miettiä, että mitä hauskaa siinä on pyöritellä tuollaista paperihommaa, mutta kyllä se on hemmetin hauskaa! Tässä pääsee vähän kokeilemaan sellaista tilastotyypin työtä, mutta ei tarvitse kuitenkaan tehdä pelkästään sitä.” Areenan ja MHL:n idean esittelyn jälkeen on pakko päästä kokeilemaan legolätkää käytännössä. Varsinaisissa MHL-otteluissa Alonzo pelaa veljensä kanssa siten, että molemmat ohjaavat molempien joukkueiden pelaajia. Nyt vastapuolella on kuitenkin sen verran nakkisorminen peluri, että kunnon pelit voi unohtaa välittömästi. Kokeilemme yksinkertaista laukomista. Heino syöttää napakasti parhaalle maalintekosektorille, aloituspisteen kaarelle. Suoraan syötöstä lauottu laukaus, one-timer, singahtaa alanurkkaan Patrik Laineen lämärin tarkkuudella. Naurahdan voitonriemuisena. Heino onnittelee hyvästä suorituksesta, mutta palauttaa saman tien takaisin maanpinnalle: ”Tuota ei olisi kyllä hyväksytty meidän peleissä, sillä koko ukko nousi ilmaan laukoessasi. Tähän on olemassa tietty tekniikka. Laita etusormi näin, siten siihen vetoon saa voimaa.” • En vieläkään oikein tajua, mistä tässä on kyse.
• 24 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 työläiskaupungin äänet Porista on ollut vuosien varrella moneksi. Se on ollut vuoroin teräksestä kohoava teollisuuskaupunki, taantuva satamakaupunki ja kuuma jazz-kaupunki. Toisinaan sitä on pidetty rujona ja sulkeutuneena, välillä taas herkkänä ja kekseliäänä. Siellä on tehty metallista vaikka mitä, mutta kun eräs puolue luuli takoneensa Poriin huojumattoman linnakkeen, se huomasi erehtyneensä. TEKSTi: miiKKA ruSi pori 2.4.2016. Europen The Final Countdown tärisyttää vanhaa tehdasrakennusta ja juontaja karjuu mikrofoniin. Esiripun takaa paljastuu sosiaalidemokraatteja yksi kerrallaan: ensin Porin kaupunginjohtaja AinoMaija Luukkonen. Sitten kansanedustajat Krista Kiuru ja Kristiina Salonen. Lopulta energisesti tuuletteleva Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne. Kulttuuritehdas Kehräämön lavalla entisen puuvillatehtaan sydämessä on käynnistymässä omalaatuinen poliittinen tapahtuma: Porin Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön järjestämä Demariroast. Roast on amerikkalaislähtöinen komediamuoto, jota Porin demarit kuvaavat markkinoinnissaan seuraavasti: ”Herjaamiseen ja pilkkaamiseen perustuva komediatapahtuma, joka on pohjimmiltaan kunnianosoitus roastin kohteelle”. Koomikko Joonas Nordman toivottaa läsnäolijat, vajaat 200 henkeä, tervetulleiksi ja jatkaa: ”Aivan kaikki eivät valitettavasti päässeet paikalle, koska suurin osa demareistahan on jo haudassa. Ja yleisöä kun katsoo, aika monella näyttää olevan viimeinen kevät.” Vilkuilen ympärilleni. Muutamista nuorista kasvoista huolimatta yleisön keskiikä on armotta päälle kuudenkymmenen. Moni kiemurtelee hetken penkissään, mutta salin täyttää kuitenkin vapauttava naurunremakka. Roastin pelisäännöissä se on häviäjä, joka loukkaantuu ensimmäisenä. Vastaanotto on innokas, vaikka Nordmanin onelinerit ovat juuri sellaisia, joiden kuvittelisi olevan puolueväelle kivuliaita. ”Demarit on kuulemma edelleen kansan asialla, vaikka kansa ei halua.” ”Suomella menee niin hyvin, ettei kukaan enää tarvitse demareita.” Tämä ei ole kuitenkaan tavallinen ilta. Raivoisat aplodit kaikuvat pitkin Kehräämön jylhiä punatiilisiä seiniä. Ne ovat yhtä vanhat kuin Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Härmäläinen roast Maamme lyhyen roast-historian kenties kuuluisin hetki tallentui Seiska -lehden suttuiselle streamille marraskuussa 2014 Alahärmän PowerParkissa. Kaatokännissä ollut Vesa Keskinen marssi protestiksi ulos omasta roastistaan ennen kuin se ehti kunnolla käynnistyäkään. Mielenosoituksellista elettä tosin laimensi se, että Keskistä jouduttiin hänen kuntonsa vuoksi taluttamaan. Seiska on ladannut Youtubeen videon tapahtumasta nimellä Incredibly drunk millionaire makes a total ass of himself during his own celebrity roast . Videolla muun muassa vanha Napakympin juontaja Kari Salmelainen yrittää hillitä keskisormi pystyssä paitaansa riisuvaa Keskistä. Kyläkauppias ilmeisesti kimpaantui vitsistä, jossa hänen silmäpussejaan verrattiin niin ikään lavalla olleen Tauskin kivespusseihin. Niinpä Vesa Keskinen roast vietiin loppuun ilman Vesa Keskistä. Roasteihin halutaan juuri Keskisen kaltaisia värikkäitä ja tunteita herättäviä peree tu h en tt on en
• 25 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 soonia, tosin selvin päin. Hiillokseen sopii parhaiten sellainen henkilö, jolla ei ole liian tylsä tai tahraton julkisuuskuva – muita kriteerejä ei oikeastaan ole. Demariroastia isännöivän Finnish Roast companyn aiemmissa roast-tapahtumissa ovat esiintyneet esimerkiksi Matti Nykänen, Sakari Kuosmanen, Janne Porkka, Anu Saagim ja Remontti-Reiska. Lista on vähintään eriskummallinen. Nyt vuorossa ovat sosiaalidemokraattien puheenjohtaja, kaksi puolueen kansanedustajaa sekä Porin kaupunginjohtaja. Miksi mikään puolue haluaisi marssittaa poliitikkojaan lavalle julkisen pilkan kohteeksi – ja vielä vapaaehtoisesti? demarien linnake Syy Roastiin löytyy kannatusluvuista. Viimeisimpien gallupien menestyksestä huolimatta Sdp ei ole lähivuosina missään nimessä elänyt kukoistuskauttaan. Roast-päivän aamuna ilmestyneessä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä Antti Rinne kertoo, miten 2015 eduskuntavaalien jälkeen demarit pelattiin ulos hallituksesta salaisissa kabinettineuvotteluissa. Todellinen kylmä suihku oli kuitenkin tullut jo vaalipäivänä. Sdp:n järjestöpäällikkö oli raportoinut päivän mittaan Rinteelle huolestuttavia havaintoja äänestyspaikoilta: leijonariipuksia kantavat miehet olivat käyneet joukolla äänestämässä. Illalla paljastui karu totuus. Puolue kärsi eduskuntavaaleissa jo kolmannen perättäisen vaalitappion, joka oli tällä kertaa murskaava. Sdp sai historiansa huonoimman kannatusprosentin ja menetti eduskunnassa peräti 8 paikkaa. Riipusmiesten äänet olivat menneet perussuomalaisille, joiden nousu on ollut huomattavaa myös Porissa. Satakunta on ollut sosiaalidemokraateille aina vahvaa aluetta ja Pori ”demarien linnake”, kuten kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen vielä vuonna 2006 muotoili. 2010-luvulla poliittisia voimasuhteita on kuitenkin mitattu monessa työläiskaupungissa uudestaan. Sellainen on myös Pori – duunarikaupunki, jossa on tarjolla duunariääniä. Mielikuvissa se on monille myös edelleen muuttotappiollinen takapajula, jossa ei yhden kesäfestivaalin ulkopuolella taatusti kuule nuottiakaan jazzia. Toisinkin olisi voinut käydä. Sotien jälkeiset vuosikymmenet olivat Porille ehdotonta nousun aikaa. 1950ja 60-lukujen läpi kesti jatkuvaa väestöja talouskasvua ja kun kaupunkia rakennettiin vauhdikkaimmin 1970-luvun alussa, väestöennusteissa näkyi hurjia lukemia. Vuonna 2000 kaupungissa piti olla yli 100 000, rohkeimpien arvioiden mukaan jopa noin 130 000 asukasta. Kaupungin valttikortti oli sen kuuluisa teollisuusosaaminen. Porilaiset ovat valmistaneet Suomen ja maailman markkinoille vaikka mitä: kodinkoneita, valurautaa, leikkuupuimureita, muttereita, olutta ja öljynporauslauttoja. Porilla piti olla edessään loistava tulevaisuus Satakunnan suurena teollisuusmoottorina ja demareilla lukittu asema kaupungin työläisten edunvalvojana. Yhtäkkiä kasvu kuitenkin tyrehtyi. 1970-luvulla teollisuudessa tapahtui rajuja muutoksia. Öljykriisi ja tuotantokustannuksien räjähdysmäinen nousu pääsivät yllättämään työläiskaupungin takavasemmalta. Samalla alkoi Porin ja rakenteellisen työttömyyden pitkä painiottelu. Asukasluvun piikiksi jäi vuosi 1974, jolloin Porissa asui 80 443 asukasta. Maaginen 80 tuhannen asukkaan raja rikottiin uudelleen vasta kuntaliitosten myötä lähes neljäkymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 2012. Porilla piti olla edessään loistava tulevaisuus Satakunnan suurena teollisuusmoottorina ja demareilla lukittu asema kaupungin työläisten edunvalvojana. Yhtäkkiä kasvu kuitenkin tyrehtyi. Ar tt u Al A-J ok im äk i Antti Rinne esilauloi Demariroastissa Partisaanin valssin.
• 26 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 Ju h A tA m m in en jazzia ja sambaa Haavoitettu kaupunki tarvitsi kipeästi menestystarinoita ja moni haki lohtua kaupungin jääkiekkojoukkueesta, joka oli 1970-luvun puolivälissä huikeassa vireessä. Ässistä ja sen karheasta pelityylistä muodostui yksi porilaisuuden suurimmista symboleista. Kun 80-luvun alussa syntyi vielä Pori-rock, niin kyseenalainen vertauskuva oli valmis: Poria kutsuttiin Suomen Liverpooliksi. Satamakaupunki, jossa on aktiivinen musiikkielämä ja menestyvä urheilujoukkue, mutta lähes kaikki muu meneekin pieleen. Muualla Suomessa siirryttiin vähitellen nousukauteen, kasinotalouteen ja juppiaikaan, mutta Porin nokeentuneet savupiiput jäivät auttamatta syrjään. Kaupunki syöksyi kymmenessä vuodessa vireästä kasvukeskuksesta hylkiöksi. Yksi asia kuitenkin pysyi ennallaan: urheilu toi valoa pimeään. Kun suomalaisesta jalkapallosta yritettiin saada jääkiekon rinnalle uutta kansanlajia, Porissa oltiin edelläkävijöitä. Perinteikäs, vuonna 1934 perustettu Porin Pallo-Toverit päivitti työväentaustaisen nimensä marraskuussa 1991 ja siitä tuli svengaava ja eksoottinen Fc Jazz. Seura teki heti alkajaisiksi kolme pelaajahankintaa Brasiliasta, joista kaksi – Luiz Antonio ja Piracaia, osoittautui todellisiksi kultakimpaleiksi. Jazz pelasi yleisöystävällistä, iloista ja hyökkäävää sambafutista ja brasilialaisvahvistukset tuulettivat näyttävästi maaliensa päätteeksi. Orkesteria johti herkällä kosketuksellaan suuri taiteilija, kaikkien aikojen porilainen pelintekijä Jarmo Alatensiö. Jo joukkueen ensimmäinen kausi 1992 toi pronssia, mutta seuraava päättyi sensaatiomaisesti mestaruuteen. Pori sekosi täysin. Veikkausliigakauden 1993 ratkaisupelissä Porin stadionille pakkautui yli yksitoistatuhatta ihmistä, tuplasti aiemman katsojaennätyksen verran. Henkeäsalpaavaa mestaruusottelua muistellaan yhä tänä päivänä yhtenä suomalaisen jalkapallohistorian hienoimmista 90-minuuttisista. Maaleja tehtiin peräti 9 kappaletta, katsojat kiipeilivät stadionin rakenteissa ja Pori tuntui näyttävän suuntaa suomalaisen jalkapallon tulevaisuudelle. Mestaruuden ratkettua joku pyysi Luiz Antoniolta juhlahumussa nimmarin satasen seteliin. Antonio oli jo seuralegenda, kun hän ratkaisi maalillaan 1996 Jazzin toisen mestaruuden Pietarsaaren kuhmuisella keskuskentällä. Mestaruusmaalia hän juhli kuin ekstaasissa hyppäämällä vatsalleen saviseen nurmeen. Paidan rinnuksissa oli porilaisen Karhu-oluen logo ja sen alla sykki suuri sydän. Tuuletuksen intensiteetissä oli jotain samaa kuin edellisenä kesänä Porissa esiintyneen James Brownin herätysjuhlaa muistuttavassa lavashow’ssa. Porin kaksi Jazzia yhdistyivät lähes uskonnolliseksi kokemukseksi. Valokuva joukkueen 1996 mestaruusjuhlista, jossa heiluu vieretysten Fc Jazzin ja Brasilian liput, on hieno aikansa tuote. Kalastajahatut päässä juhlivien mestareiden ilo näyttää vilpittömältä ja ikuiselta. Sen korkeaoktaaninen ja ehtymätön polttoaine oli brasilialais-porilainen intohimo. Kameran sulkimen räpsähdettyä Pori ei ollut enää Suomen Liverpool, vaan ennemminkin Pohjolan São Paulo, todellinen jazz-kaupunki. Eniten se oli kuitenkin ihan vaan Pori. Joukkueen menestyksestä hyötyivät kaikki. Pori Jazz ja Fc Jazz promotoivat tehokkaasti toisiaan. Kaupunki antoi seuralle avokätisesti markkinointirahaa ja seura kaupungille joka viikko positiivista media-aikaa lehdistössä ja urheiluruudussa. Henkeäsalpaavaa mestaruusottelua muistellaan yhä tänä päivänä yhtenä suomalaisen jalkapallohistorian hienoimmista 90-minuuttisista. Maaleja tehtiin peräti 9 kappaletta, katsojat kiipeilivät stadionin rakenteissa ja Pori tuntui näyttävän suuntaa suomalaisen jalkapallon tulevaisuudelle. FC Jazz juhli toista Suomen mestaruuttaan vuonna 1996.
• 27 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 ee tu h en tt on en Stadionilla lippujaan heiluttaneet katsojat saivat upeita jalkapallohetkiä ja toivoa sydämiinsä. Mutta sitten tapahtui jotain valitettavan tyypillistä: juuri sillä hetkellä kun Porissa tuntui menevän hyvin, matto luiskahtikin jälleen kerran jalkojen alta. Fc Jazzin pahin kamppailu käytiin lopulta verovirastossa: menestyskulun katkaisi veronkiertoskandaali ja sitä seurannut konkurssi. Jostain syystä Porissa matka huipulta pohjalle tuntuu olevan poikkeuksellisen lyhyt. pukukoppikulttuurin kaupunki Tänään roast-lavalla Sdp ja Pori näyttäytyvät vanhoina kaveruksina, joiden lihavimmat vuodet ovat useimpien mielestä menneillä vuosikymmenillä. Nyt molemmat hakevat kuumeisesti tietään takaisin pinnalle, mutta eivät ole aivan varmoja miten sen tekisivät. Varmaa on vain se mikä tiedetään kokemuksesta: paikalleen ei saa jäädä ja erityisesti nuoria täytyy houkutella. Satakunnassa teetetettiin yhtenä keinona vanhan maakuntalaulun ohelle myös ”Satakuntaräppi”. Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen tarttuu mikrofoniin: ”Kiitos mahdollisuudesta olla poikkeuksellisesti täysin rehellinen”. Yleisö osoittaa äänekkäästi suosiotaan. Luukkonen kutsuu roastia demarien hätähuudoksi ja tilittää: ”Olemme kokeilleet kaikkea: lupauksia, uhkauksia, hallituksen haukkumista ja itsekehua – vittu mikään ei toimi. Jospa sitten huumorin varjolla uuteen nousuun”. Jokainen saa oman tasapuolisen osansa hiillostuksesta. Luukkonen on Porin diktaattori. Antti Rinne on harmaa klarinettia soittava nahjus, Krista Kiurulla on ärsyttävä ääni ja mikä pahinta porilaisyleisölle – Kristiina Salonen on raumalainen. Tunnelma Kehräämössä on korkealla. Kaiken tämän piiskaamisen on tietenkin lopulta määrä johtaa katharsikseen ja suureen rituaaliseen puhdistumiseen. Yhteisöä puristavat kipupisteet ”harjataan huolella” toisen duunaripuolueen puheenjohtajaa lainaten. Väliajalla tilaisuuden sävy kuitenkin yllättäen muuttuu. Kun ohjelma jatkuu tauon jälkeen, roastista ei yhtäkkiä ole enää tietoakaan. Eikö Antti Rinteelle annetakaan tilaisuutta protestoida tai Kristiina Saloselle mahdollisuutta puolustaa Raumaa? Lavalle nousee roastmasterin sijaan trubaduuri ja teatterissa aletaan laulaa kitaran säestyksellä työväenlauluja. Nahanluonti jää puolitiehen. Rinteen esilaulama Partisaanivalssi saa yleisön seisomaan ja osan katsojista silminnähden liikuttumaan. Lopuksi lauletaan perinteinen Työväen marssi . Säestäjä huutaa: ”Ny lauletaan niin kovaa, et nää sävelet jää tänne soimaan!” Ehkä olen sittenkin ainoa, jota roastin loppuminen haittaa. Tilaisuus päättyy. Ihmiset kerääntyvät lavan eteen ottamaan valokuvia kansanedustajien kanssa. Yksi tapahtuman järjestäjistä tulee juttelemaan. Päädymme vaihtamaan ajatuksia paikallisesta keskustelukulttuurista. Porilaisuus ja roast ovat luonteva pari – täällä yleisempi termi ilmiölle tosin on vittuilu. ”Porilaisessa puheessa kuuluu pukukopit”, järjestäjä sanoo hymyillen ja ojentaa käyntikorttinsa. Se on väriltään punainen ja siinä on Porin Ässien logo. Niin, pukukoppikulttuuri. Sanotaan, että kopissa ei ole pulassa, jos saa valmentajaltaan huudot. Todellisuudessa ahdingossa on vasta kun kukaan ei vaivaudu edes karjumaan. Pukukopissa kipinät sinkoilevat, koska vastaanottajan tiedetään pystyvän parempaan. Ehkä niin on myös roast-lavalla. • Olemme kokeilleet kaikkea: lupauksia, uhkauksia, hallituksen haukkumista ja itsekehua – vittu mikään ei toimi. Jospa sitten huumorin varjolla uuteen nousuun. Porin entisen oluttehtaan tilalle rakennetaan parhaillaan asuntoja.
• 28 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 tarinan paluu Kolmenkymmenen kentän suorituspelin kulta-aika on ohi. Valinta on uusi loppuhirviö. TEKSTi: jOuKO luhTAlA Siinä missä nykyisissä supersankarielokuvissa juoni määrittää lähinnä tällä kertaa tuhottavan arkkitehtuurin, on tarinan merkittävyys ja keskeisyys kasvanut videopeleissä jatkuvasti. tihrustan kYYneleitä Life is Strangessa (2015) ja nuuhkin The Wolf Among Usin (2013–2014) neonoirista ilmapiiriä. Pelastan yhden, uhraan toisen. Haastan riitaa, vannon ikuista ystävyyttä. Tunnen. Koen. Mutta en pelaa. En ainakaan, jos pelaaminen määritellään konservatiivisesti. Viime vuosina videopelit ovat kehittäneet aikanaan parjatuista pikavalintakikkailuista (quick time event) oman lajityyppinsä. Näille niin sanotuille tarinapeleille on tyypillistä paitsi juoneen ja henkilöihin keskittyminen, myös erittäin rajatut kontrollit. Siinä missä pelin eteneminen on tyypillisesti ollut vähintäänkin näennäisesti riippuvainen pelaajan osaavuudesta, rullaavat tarinapelit liki itsekseen. On kuin katsoisi jatkuvaa välinäytöstä tai elokuvaa, jossa aina välillä saa valita reaktionsa käsikirjoitukseen sopivista vaihtoehdoista. Valinnat ovat usein näennäisiä. Jos oma moraali ei sovi yhteen kaanonin kanssa, kuitataan pelaajan näkemys tyypillisesti dialogirivillä. Sillä nyt kerrotaan pelin, ei pelaajan tarinaa. Mutta kun pelaajan valinnalla on väliä, sillä todella on väliä. Aika ja kuva pysähtyvät. Kuka pelastuu, kuka ei? Annanko anteeksi vai kostanko? Oli oman valinnan todellinen merkitys sitten miten näkyvä tai olematon tahansa, tuntuu se silti henkilökohtaisemmalta kuin vaikka iso käänne tv-sarjassa. Ei välttämättä voimakkaammalta, mutta henkilökohtaisemmalta. Minä tein tuon. Minä olen vastuussa. Pelaajarukalle annetaan usein vieläpä kuukaudesta kolmeen aikaa pohtia pahimpia kämmejään, sillä tv-sarjoista tutusta jaksomaisesta formaatista on kasvanut tarinapelien perussapluuna. Siinä missä nykyisissä supersankarielokuvissa juoni määrittää lähinnä tällä kertaa tuhottavan arkkitehtuurin, on tarinan merkittävyys ja keskeisyys kasvanut videopeleissä jatkuvasti, genrestä riippumatta. Tarinapelien läpimurto tapahtui The Walking Deadin (2012) aikoihin. Zombie-epidemian vuoksi vankilareissun välttäneen Leen ja orvoksi jääneen clementinen isä-tytär suhde oli konsensusvalinta vuoden peliksi. Nämä pelit sopivat kaikille, myös videopeliummikoille. Koska mekaniikka on usein köykäisyyteen asti yksinkertainen, on kynnys matala. Lisäksi kerrotut tarinat ovat ilman tasoitustakin aikamme parasta populaarikulttuuria. Nostalgisoitko Twin Peaksia ? Kaivoitko nessut valmiiksi, kun Netflix ilmoitti Lorelai ja Rory Gilmoren palaavan? Onko Buffy the Vampire Slayer nimensä uhri, väärinymmärretty mestariteos? Life is Strange on sinulle. Jos nuhjuiset rikoselokuvat tai skandidekkarit kihelmöivät hermojasi, älä edes mieti The Wolf Among Usin pelaamatta jättämistä. Ei tämä kuitenkaan vallankumous ole, sillä pelintekijät ovat lähinnä tuoneet elokuvista tutun draaman kaaren, leikkauksen ja mise-en-scénen videopeleihin ja ripotelleet mukaan ”valitse oma seikkailusi” -tyyppisten lastenkirjojen näennäisvapautta. Vaikka suomalaisen Remedyn Quantum Break (2016) ei tähän aiheeseen mitenkään liittyisikään, on kyseinen peli nyt pakko mainita, sillä suomalaisessa mediassa ei tässä kuussa muita videopelejä ole olemassakaan. Sami Järveä (Max Payne 1-2 , Alan Wake , Quantum Break ) voi syyttää alleviivatusta ylikirjoittamisesta, mutta hänen rooliaan vakavamman kontekstin muljuttajana videopeleihin on vaikea vähätellä. Remedy on videopelikerronnan moderneja pioneereita. Lafkan aiemmassa käyntikorttisarjassa, Max Paynessa (2001, 2003), sarjakuvat ja luotibaletti löivät kättä. Quantum Break korvaa ruudut huomattavan pitkillä näytellyillä välipätkillä. Idea on läpihypetetty, joskin se on tuore kuin virtuaalilasit: molemmat tekivät tuloaan jo 1990-luvulla. Tarinapelit tosin keksittiin nekin aikapäiviä sitten. Niitä vain kutsuttiin seikkailupeleiksi ja eteneminen vaati yleensä sekä terävää älliä että kieroa logiikkaa. Tähän yksityiskohtaan ei tosin kannata jäädä rypemään. Muuten voi jäädä väliin vaikkapa Tales from the Borderlands (2014–2015), joka on hauskinta ja vauhdikkainta toimintakomediaa pitkään, pitkään aikaan. Taidemuodosta riippumatta. • th e W ol f Am on g us / te ll tA le g Am es
• 29 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 maailman sYmpaattisin soullaulaja Charles Bradley on taas täällä. Changes on vasta myöhäisellä iällään levyttäväksi artistiksi heittäytyneen Bradleyn, 67, kolmas albumi. Se jatkaa kultakurkun ja tyylitietoisesta retrosoulistaan ja afrobeatistaan tunnetun Daptone Recordsin hedelmällistä yhteistyötä. Siinä missä aiemmat albumit ovat olleet selvemmin kiinni Bradleyn omalaatuisessa (ja muun muassa Soul of America -dokkarissakin hahmotellussa) elämäntarinassa, tuntuu kolmosalbumilla laulavan viimein menneisyydestään vapautunut mies. Ja mistäpä muusta hän laulaisi kuin rakkaudesta. Laulajana Bradley on selvästi James Brownin edustamaa koulukuntaa: hän on paremmin kotonaan funkin kuin pehmeämmän soulin parissa. changesilla Bradley on kuitenkin löytänyt tulkintapaletistaan aiempaa enemmän erilaisia sävyjä, kuten gospelmainen God Bless America , brownisti funkkaava Ain’t It A Sin ja herkistelevä Crazy For Your Love osoittavat. Bradleyn tavaramerkkiä, korkealle kurottavaa funkrääkäisyä kuullaan ehkä aiempaa säästeliäämmin. Thomas Brenneck ja muut Daptonen veikot osaavat luoda autenttista ja sielukasta musiikkia, siitä ei ole epäilystäkään. Myös changes kumartaa 1960ja 1970-lukujen soul-, funkja r&b-levytyksille niin sovituksiltaan kuin tuotannoltaan: soundit ovat kohdillaan, kuten myös melodisesti pomputtelevat bassolinjat ja täydellisen ajoituksen hallitsevat torvisektiot. Sen sijaan yksittäisinä kappaleina albumilla ei ole sellaisia klassikoita kuin kakkosalbumin Strictly Reserved For You ja Dusty Blue . Albumin parhaisiin hetkiin kuuluu Ain’t It A Sinin ohella oivaltava versio Black Sabbathilta lainatusta Changesista . Teemaltaan changes on rakkauslevy, aivan kuten edellinen Victim of Lovekin . Rakkaus tuntuu olevan albumilla samanlainen standardi kuin sen mittamääräinen soundi. Bradley kuitenkin hönkii kliseisiin aimo annoksen elettyä elämää, sielua. Siitähän soulissa on lopulta kyse. Tuomo Yrttiaho Charles Bradley – Changes (Daptone 2016) Sarjakuva Kirja Levy rakkauden asialla epämukavasti ja nurinkurisesti, elämästä kolmas maailma, ensimmäisen ongelmat uusimmassa runokokoelmassaan Anja Erämaja marssittaa lukijan silmien alle monenkirjavia aiheita ja teemoja: rakkauden, ihmissuhteiden kiemuraisuuden, työttömyyden, naisen elämän ja hääkulttuurin, sekä kokoelman loppupuolella myös kuoleman ja menetyksen. Kokoelma ilahduttaa kielellisellä ja typografisella revittelyllään. Teos revähtää edetessään suoranaiseksi ilakoinniksi: luvassa on stand up -osuus, rakkauslaulua ja intertekstuaalisuutta, jotka lisäävät ironisia sävytyksiä teokseen. Taiturimaisella tyylittelyllään kirjoittaja hahmottelee terävästi esiin maailman nurinkurisuuden. Tästä kuvaava esimerkki on runo, joka on aseteltu täysin ylösalaisin. Kokoelma tuo näyttävästi esiin lyyrikon muuntautumiskyvyn, mutta myös kriittisyyden yhteiskunnallisella tasolla. Se näkyy poliittisissa kannanotoissa esimerkiksi yhdenvertaisuuden puolesta. Erämaja käyttää kokeellisuuden lisäksi perinteikkäämpää, aiemmissa teoksissaan suosimaansa proosallista ilmaisutapaa ja itselleen selkeästi läheistä laulunomaisuutta. Teosta läpäisee vahva keskeislyyrisyys, jatkuvasti läsnä oleva runon minä. Se suuntaa toisaalta puhettaan sinä-hahmolle, toisaalta taas kääntyy sisäänpäin. Erityisesti säävaihtelut kiedotaan monisyisesti ja toistuvasti osaksi ihmisen sisäistä tunnemyllerrystä. Kuitenkaan tämä sää-aihe ei kannattele lukijan kiinnostusta loppuun asti, vaan jää lopulta muun aineksen varjoon. Keskeislyyrisyydestä huolimatta teos kiertää ketterästi yksiäänisyyden loukut vaihtaen railakkaasti puhujarooleja ja äänensävyjä. Esimerkiksi jaksossa ”Perhepalaveri” annetaan ääni teini-ikäiselle pojalle ja tämän äidille. Siinä kiteytyy hyvin kirjoittajan draaman taju ja herkkyys dialogille. Kirjoittaja kerääkin rutkasti tyylipisteitä, mutta on erityisesti elementissään, kun hän kutoo yhteen traagisuuden ja koomisuuden ja näyttää epämukavan puhuttelevasti maailmankäsitysten suhteellisuuden. Virva Jussila Anja Erämaja: Ehkä liioittelen vähän WSOY se, missä tarkalleen ottaen ollaan ja mitä tänään syödään, on kolmesataasivuisessa möhkäleessä toisarvoista. Tärkeintä on, että ollaan kaukana Lahdesta, tylsyyden ja jumituksen ilmentymästä. Madventures-kaksikko Riku Rantala ja Tunna Milonoff aivopesi Kai Vaalion aikoinaan rinkkamatkailun gospelilla. Ei saa tyytyä jo pureskeltuun bulkkiin, täytyy kaivautua syvemmälle. Vaalio haluaa teoksissaan olla hardcore-reissaaja, trävellerikahviloiden Mooses. Tavoitteet ja teot ovat taajaan herkullisessa ristiriidassa: rohkeimmillaankin hän vain toistaa ja kuvittaa esikuviensa ayahuasca-tripin. Ja lopulta se on ihan ok. Vaalio tyytyy olemaan Vaalio. Laaja sivuhenkilögalleria on lähinnä tukemassa pääjefen kokemusta. Toisaalta anti-sankarimme on vain pieni murunen muiden matkoissa. Lopulta reissukaverit tiivistyvät kahteen stereotypiaan: ryyppäävään aussiin ja ihastukseen. Matkan loppusuora on antoisa, mutta mosaiikkikerronta nojaa totaaliväsymykseen saakka pikkuhärskeihin kynä ja penaali -vitseihin sekä tehottomuuteen asti toistettuihin kirosanoihin. Esteettisesti sarjakuva on näyttävä. Yksinkertaista kuva-antia virittävät vahvasti filtteröityjen valokuvien ja piirroksien sommitelmat. Psykedelia osuu maaliinsa: matkailija tuo aina jotain ylimääräistä paikallismiljööseen. Tummaa paahtoa on toinen kerta, kun kevyesti kantaaottava ja estoitta kakkaileva Vaalio puristaa matkakokemuksensa sarjakuvan muotoon. Zombailut alkoivat nettisarjakuvana ja siirtyivät sittemmin omakustanteena painotuotteeksi (Zombailut vol. 1 Kaakkois-Aasian rinkkarit , 2014). Reissuja toisiinsa vertailemalla ampuu matkailun pointin ohi, mutta Vaalion rypeminen Aasiassa oli sisällöllisesti sekä antoisampaa että viihdyttävämpää luettavaa. Reppureissukliseisiin nojattiin enemmän, mutta kikkelikomiikkaa oli kohtuullisemmin. Jouko Luhtala Kai Vaalio: Zombailut – tummaa paahtoa (2016) Johnny Kniga
• 30 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 järjestöjen infopalsta aluksi ideana oli pieni ja paikallinen, vapaaehtoisporukan puuhaama festivaalitulokas. Sitten teoksia alkoi saapua Azerbaidžanista, Filippiineiltä ja Kreikasta. Video Art Festival Turku (VAFT) oli syntynyt. Videotaideteokset tullaan näkemään Vanhan Suurtorin makasiineilla. Lisäksi ensimmäisen VAFTin ohjelmassa on muun muassa Miikka Mäkipaakkasen visuaalityöpaja, joka avaa analogiset ilot kaikelle kansalle. ”Vanhat VHS-nauhurit, videokamerat ja mikserit laitetaan pöhisemään, ja niistä saa kuka vain tulla tekemään mitä vain”, festivaalin tuottaja Rose Pietola lupaa. VAFT sai monen muun taidetapahtuman tavoin alkunsa hetken mielijohteesta. “Taideakatemiassa opiskeleva ystäväni Jaakko Myyri sanoi, että ‘Rose, musta olis tosi siistiä jos sä järjestäisit videotaidefestivaalin, kun semmoista ei oo täällä Turussa.’ Vastasin siihen että minäpä järjestän”. Pietola laittoi ilmoituksia Taideakatemian ja taidehistorian opiskelijoiden Facebook-ryhmiin. Aluksi innokkaita oli paljon, lopulta tekijäporukka karsiutui seitsemän ihmisen tiimiksi. Ohjelmistoa lähdettiin rakentamaan ennakkoluulottomasti: kaikki videon muodossa oleva taide kelpasi esivalintaan. ”Halusimme, että avoin haku olisi kerrankin oikeasti avoin niin, että kuka tahansa on voinut kuvata iPhonella jotain ja lähettää sen”, sanoo Pietola. Lopulliseen näyttelyyn valikoituneista teoksista suurin osa on ansioituneiden taiteilijoiden tekemiä tarinallisia videotaideteoksia, mutta järjestäjät toivovat voivansa näyttää myös amatöörimäisempiä teoksia muissa tapahtumissa. Tekijät myöntävät tapahtuman olevan esikoiskerralla ”aika pieni”, mutta sitä on tarkoitus kasvattaa jatkossa niin ohjelmiston laajuuden kuin valkokankaiden koonkin puolesta. VAFT huokuu siis näinä päivinä kaivattua kasvuhakuisuutta ja muutosvoimaa. Miten sen tekijät haluaisivat muuttaa turkulaista kaupunkikulttuuria? ”Toiveenani olisi saada enemmän videotaideteoksia julkiseen kaupunkitilaan. Haluamme tarjota matalan kynnyksen taiteilijoiden lisäksi kävijöille”, apulaistuottaja Krista Mamia kertoo. Lauri Hannus VAFT järjestetään 19. – 22.5. Ohjelmisto: videoartfestivalturku.com Hieman lisää pöHinää Uusi turkulainen videotaidefestivaali herättää henkiin makasiinit ja VHS-kasetit. STÅp! Katso tänne! Turun opiskelijateatteri, STÅ viettää 80-vuotispäiväänsä ottamalla takaisin ohjelmaansa Aftonträff-konseptin opiskelijoiden arkipäivässä. Tule kokemaan mukava ilta laulun, tanssin, runojen, improvisaation, sketsien ja makkaralucian parissa. Esitys on ruotsiksi. Tarjoamme kahvit! MITÄ: Aftonträff MISSÄ: Geologicum, Tuomiokirkontori 1 MILLOIN: Ensi-ilta 20.4 kello 19.00, muut päivämäärät: 21.4, 25.4, 28.4, 29.4 ja 3.5 kello 19.00 HINTA: 5€ opiskelija, 8€ muut, liput maksetaan ovella MITEN: Varaa liput etukäteen aftontraff@gmail.com. Viimeinen peruutuspäivä on päivää ennen esitystä KIELI: Ruotsi TUKORES Tervetuloa Turun Korkeakoulujen Reserviläiset ry:n kevätkokoukseen. Kokouksessa käydään läpi yhdistyksen sääntöjen 10§ mukaiset asiat. Kokous pidetään 2.5.2015 kello 18.00 alkaen. Kokouspaikkana toimii Kårenin kokoustila osoitteessa Hämeenkatu 22, 20500 Turku. Tervetuloa vaikuttamaan! Lue Tylkkäriä näköislehtenä osoitteessa lehtiluukku.fi /lehdet/tyl VAFTissa nähdään muun muassa Jonna Kinan teos Secret Words and Related Stories. Videolla kerrotaan salasanoihin kätkeytyviä tarinoita. TYRMY TYRMYn cover-keikkaillat saavat jatkoa perjantaina 22.04. TVO:lla. Tällä kertaa saamme kuulla seuraavia bändejä: Sodomous plays ENSIFERUM, Hot Rockin’ plays JUDAS PRIEST, Vaxinator plays MEGADETH. Ovet aukeavat klo 21 ja soitto alkaa n. klo 21.30. K-18. Liput 6e (TYRMY:n jäsenille 4e). www.tyrmy.net OPKO Tule mukaan kristilliseen opiskelijatoimintaan! Opiskelijaillat tiistaisin klo 18, Halisten seurakuntakoti, Gregorius IX:n tie 8. Lisäksi pienryhmiä ja muuta toimintaa. Tervetuloa mukaan! Lue lisää www.opko.fi/turku KESÄASUNTOJA HELSINGISSÄ 1.5.-31.8. Viikissä LATOKARTANON YO-KYLÄSSÄ Soluasunnot: 215€-290€/kk/asukas Tiedustelut puh. (09) 3877133, toimisto@latokartanonyokyla.fi www.latokartanonyokyla.fi turun ylioppilaslehti hakee tYYn piirissä toimivia järjestöjä jakamaan turun ylioppilaslehteä lehtitelineisiin, tYs:n kohteisiin ja kaupunkijakoon syksyllä 2016. Lisätiedot: www.tylkkari.fi/jakajahaku
• 31 TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2016 ku vA t: fr id A pe ss i & ty yn Ar kis to parasta ovat perinteet ja tunnelma Eeva-Leena Keskinen ja Saana Kallela tekevät TYYlikästä vappua. eeva-leena Keskinen ja Saana Kallela ovat tilastotieteen opiskelijoita, jotka opiskelijakulttuuri on vienyt mennessään. TYYlikkään vapun tuottaminen on ollut kummallekin mieluisa projekti. ”Halusin lähteä kokeilemaan, millainen proggis TYYlikäs vappu on. Ehdotin Saanalle, että haettaisiin tapahtumaan tuottajaparina ja Saana oli heti mukana”, Keskinen kertoo. TYYlikäs vappu on antanut tuottajilleen uusia näkökulmia tapahtumajärjestämiseen. Taidemuseonmäellä ylioppilaslakkia päähän painaessaan harvemmin miettii, mitä kaikkea onnistunut tapahtuma vaatii. Joka vuosi on hankittava muun muassa luvat, sähköt ja tarpeisto. Työtehtäviä on ollut paljon, mutta työ on ollut hauskaa ja mielenkiintoista. poikkitieteellinen vappu kokoaa opiskelijat yHteen Opiskelijakulttuurin tuntemuksesta ja opiskelijanäkökulmasta on ollut paljon hyötyä vapun suunnittelussa. ”Opiskelijatapahtumat ovat usein tiedekunnan tai oppiaineen sisäisiä. Vapussa parasta on poikkitieteellisyys”, Kallela sanoo. Poikkitieteellisyyttä on haluttu edistää myös tänä vuonna. Omat tapahtumat keräävät opiskelijat usein omiin ryhmiinsä, mutta lakitus, vappupiknik ja jatkot Marilynissä kokoavat kaikki taas yhteen. ”Turkulaiset opiskelijapiirit ovat verkostoituneet keskenään hyvin, ja ihmiset löytävät varmasti mielekästä seuraa ja tekemistä. Yhteiset jatkot, joille pääsee myös haalareissa, ovat kiva tapa jatkaa vappua yhdessä”, Keskinen sanoo. satoi tai paistoi, vapulla on pitkät perinteet Opiskelijavapulla on pitkät perinteet, joihin virittäydytään jo hyvissä ajoin. Myös Keskiselle vappuperinteet ovat tärkeitä. ”Vappukulkueessa olen ollut yleensä kantamassa lippua ja airuena. On hienoa katsella ihmismerta Taidemuseonmäeltä. Vappupäivän piknikillä parasta ovat tunnelma ja ihmisten tapaaminen. Nautin vapun sosiaalisesta fiiliksestä”, Keskinen summaa. Kallela ei ole aikaisemmin viettänyt vappua Turussa, mutta pääsee nyt näkemään turkulaisen opiskelijavapun aitiopaikalta. ”Palkitsevin hetki on varmasti se, kun kaikki toimii ja näkee oman käden jäljen tapahtumassa”, Keskinen pohtii. ”Meillä on ollut hyvä tiimihenki ja olemme saaneet muitakin tahoja mukaan.” Myös yhteistyö on sujunut hyvin. Kallela ja Keskinen ovat oppineet paljon uutta ja ymmärtävät nyt paremmin, mitä ison tapahtuman järjestäminen vaatii. Hyvin toteutetusta tapahtumasta jää yleisöllekin hyvä kokemus. ”En luota sääennusteisiin. Joka toinen sanoo, että sataa ja joka toinen, että paistaa”, Kallela toteaa. ”Minä taas olen optimisti ja luotan hyviin säihin, vaikka sanottaisiin, että sataa”, Keskinen nauraa. Frida Pessi Saana Kallelalle vappu on yhdessä olemista, #cometogether. Eeva-Leena Keskiselle vappu on keväinen vaihtoehtotodellisuus opiskelijan arjen keskellä. koe opiskelijan vappu www.tyy.fi/vappu vappuviikko Vappua edeltävällä viikolla TYYn järjestöjen tapahtumia ympäri kampusta vappukoraani Perinteinen alayhdistysten vappupäivystyskartta löytyy osoitteesta www.tyy.fi/ vappukoraani tyylikäs vappu Vappuaatto 30.4. klo 17:30–18 Lakitus, Taidemuseonmäki klo 18:30–19 Liljan patsaan lakitus klo 20 alkaen Vappuaaton jatkot, Night club Marilyn Vappupäivä 1.5. klo 12 alkaen TYYlikäs vappupiknik, Vartiovuorenmäki klo 17 alkaen Wappupiknik After Party, Night club Marilyn
• haus kaa vap pua ! <k uu nt ele täs tä