12/2013 VA Jari Ha PYÖRÄILY s. 6 ! S U O M U K N A LL a l l a l a v e l a K l o n e n k äy PALESTIINA s. 8 0 1 . s n a a t s a viihdet tä v POHJOIS-KOREA s.19
Pariisin kEVät humalistonkatu 8 a PE 18.10. LIVE, 30e / 27e Vista Chino (US), monstEr truCk (CAN) la 19.10. LIVE, 18e / 16e Pariisin kEVät, aamuyön sirkus ILTA: Asema esittää: solonEn & kosola, asEma dj’s sÓlstafir 9e / 7e (Asema) kE 23.10. LIVE, 18e / 16e sÓlstafir (ISL), BEastmilk ti 29.10. LIVE, 25e / 20e dark tranquillity (Swe), omnium GathErum kE 30.10. TALO, 10e / 8e Klubin 10v.-synttärit: asa & dj Polarsoul, kakkahätä-77, harmi, sErEmonia, thE liEBlinGs PE 1.11. LIVE, 10e / 8e Kivestivaalit: minä ja VillE ahonEn, antti kokkomäki ja tammikuun laPsEt, Pöllöt dark tranquillity minä ja VillE ahonEn tiistaisin: OPM -omat popit mukaan joka toinen keskiviikko: Poppivelvollisuus-visa/dj torstaisin: YouTubeJukeboxi K-20 PE 18.10. THE NEW TIGERS (22:30), liput 6 € 23:30 DJ Sami Friederiksen, vapaa pääsy UP: Les Yper Sound DJs, 0 € klo 21 alkaen LA 19.10. Wildly Eclectic Sounds with DJ Fog UP: The 2nd Block Party: DJ Esko Routamaa Molempiin kerroksiin klo 24:n jälkeen 4 € KE 23.10. POPPIVELVOLLISUUS! -baarivisa, jossa on pakko käydä. Ovet klo 19, kisa klo 20:00. PE 25.10. TERO-PETRI JA KORVAAMATTOMAT (22:30), SUOMEN KARVAPÄÄKUNINKAAT 1968 (21:45), ovet klo 21, liput 5 € Huom! Klo 21 katsotaan Tartu mikkiin -lähetys, jossa Mukana Tero-Petri & Tuula Amberla 23:30 DJ Art Vandelay & Matula, vapaa pääsy UP: DJ:t Vera Wolf & J. Thriller, 0 € klo 21-> LA 26.10. DJ Goatboy. UP: DJ:t Miklos & Jurek Molempiin kerroksiin klo 24:n jälkeen 4 € KE 30.10. Klustermus saapuu kaupunkiin: MUSTA VALO (21:30), MARKUS PERTTULA (22:30), liput 4€. 23:30 DJ Urho Tulitukka 0 € PE 1.11. Friday I’m In LOVE: DJ Jouni Kätteine UP: Get Spastic: DJ Sami Friederiksen, 0 € LA 2.11. SIN COS TAN (22:30), liput 5 € ennakkoliput: 8raita Record Store Linnankatu 7/TI-LA 21-04/www.dynamoklubi.com Opiskelijakortilla -20% väh. 5 euron kertaostoista Devil's Rock Riesling Sec (12,5%) Kuohuviini aina 12€/plo! Laseittain 2€! PE 18.10. ENGLISH COMEDY CLUB! Show 20:00, doors 19:30, 12/10€ 22:00 DJ Esko Routamaa, 0 € LA 19.10. CLUB SOL-salsaklubi 21:00 DJ Miika OG. 01:00 DJ Supersakari, 0 € MA 21.10. MONDAY JAZZ HAPPENING 20:30 JAR, liput 4 €, ovet klo 20 22:00 Open jam session, vapaa pääsy PE 25.10. Friday Night Live at Monk: HELEVÄ - WINTER - SUMELIUS TRIO 20:30 ovet, 21:00 showtime, 7/5 € 22:30 Floetry in Potion: DJ sucks! 0 € LA 26.10. CAFÉ DE ABEJAS 20:30 ovet, 21:00 showtime, 7/5 € 22:30 Lavasoul: DJ Gismo, 0 € MA 28.10. MONDAY JAZZ HAPPENING 20:30 BIG HORN, liput 4 €, ovet klo 20 22:00 Open jam session, vapaa pääsy KE 30.10. JAZZ, DANCE, SEX & THE CITY 22:00, liput 4 € ovelta PE 1.11. Friday Night Live at Monk: SUPER-IDIOTS (21:30) 0 €, ovet 21 Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) Kirkkotie 10 Kanslerintie 19 Rieskalähteentie 74 avoinna: ma-pe 9-18, la 10-15 www. .fi www.facebook.com/turunklubi Ennakkomyynti: www.tiketti.fi Yli 160 olutta, reilut 20 siideriä hyllymetreittäin sarjakuvia, paljon pelejä, vähän apinoita. Kauppiaskatu 4 Ma-To 15-02 Pe-La 15-03 Su 16-02
NUMERO 12/2013 18.10.2013. Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu. 83. vuosikerta. TOIMITUS Rehtorinpellonkatu 4 A 20500 TURKU tyl@utu.fi, www.tylkkari.fi Oikea suomalaisuus Suomi. Sana on kuin tuohivirsu, johon voit kaataa haluamasi määreet. En ole koskaan maksanut autoveroa, käynyt Kuopiossa tai katsonut Niskavuori-elokuvia. Toisaalta ajatus elämästä ilman Saaristomerta tai väkevää kotimaista runoutta olisi itselleni outo. Tunnistan itseni suomalaiseksi, mutta moni suomalaisuuden niin sanottu ydinkokemus lentää ohitseni kuin Seppo Rädyn perkeleen saattelema keihäs. Yhteismitallista suomalaisuutta on vaikea paikantaa, mutta tiettyjä ilmiöitä tunnistaa heti suomalaisiksi. Yksi niistä on tietenkin keskustelu suomalaisuuden syvimmästä olemuksesta. Jari Halonen on mies, joka ei säästele voimakkaita sanoja. Kalevala – Uusi aika -elokuvan ohjaaja nostaa haastattelussaan (s. 10) suomalaisuuden esille eräänlaisena tehtävänä: väärinkohdeltuna perintönä, joka pitää korjata. Haloselle taide ei ole mitään rentoutusterapiaa, vaan totista merkitysten mylläämistä. Halonen katsoo itseensä ja näkee romantiikan hengessä kansallisen sielun. Halonen on nimenomaan taiteen takoja, ja juuri siksi ei ole erityisen mielekästä keskustella siitä, ovatko Halosen näkemykset Kalevalasta oikeita tai vääriä. Olennaista Halosen Kalevalassa lienee kokemus jaetusta perinnöstä yksilön valintoja korostavana aikana. Kansallisen takaa nousee Halosen tulkinnassa ykseys — kaikkia kulttuureja koskettava myyttinen totuus. PÄÄTOIMITTAJA LAURI HANNUS puh. 045 3564517, (02) 276 9630 TOIMITTAJAT MILLA IKONEN ja KONSTA HORMIA Kannen kuva: LAuri hannus ILMOITUSMYYNTI Piia Aaltonen puh. 044 5400 200 piia.aaltonen@opiskelijamediat.fi www.opiskelijamediat.fi PAINO I-Print Oy, Seinäjoki ISSN 1458-0209 TÄSSÄ LEHDESSÄ “ “ Paavo Ruotsalainen taas on kuin aikansa Timo Soini, vaikutusvaltainen ja ristiriitainen johtaja, jota sivistyneistö kammoksuu. Pakkasen piiskaamasta 1840-luvun Oulusta löytyy linkki nykyaikaan. s. 16 Duunaria kusetetaan kolmessa vuorossa ja työläisellä ei ole ihmisarvoa. Aki Kaurismäen elokuvissa rööki maistuu ja luokkakuvat menevät välillä karikatyyrien puolelle. s. 13 Moni muukin pälyilee nykyajassa taaksepäin aidon suomalaisuuden lähteille. Menneisyys nähdään ehjemmän kansallistunnon perustana: se koetaan selkeäksi ja vahvaksi. Ja miksipä ei, kultakaudelta kun muistetaan vain ne ikonisimmat kuvat. Joidenkin vaalima mielikuva rappiosta voi syntyä siitä yksinkertaisesta seikasta, että tämän päivän ongelmista yhtäkään ei ole voitu vielä unohtaa – tai lääkitä romantisoinnilla, niin kuin sodan kaltaisille kamalille asioille usein tehdään. Suomalaisuuden kaltaiset isot käsitteet halutaan usein esittää kuin taivaasta annettuina. Itsestään selvään viittaaja pujottaa kuitenkin yleensä mukaan omat merkityksensä. Ajatusta voi makustella vaikkapa sanoilla vapaus, hyvinvointi ja oikeus. Suuret sanat voivat kalskahtaa kohtalonomaisilta. Silti kaikki niiden merkitykset ovat historiallisia, joidenkin ihmisten luomia. Jos määritelmät eivät miellytä, aina voi muokata uusia. Mitä omasta tuohivirsustasi löytyy? Lauri Hannus tyl-paatoimittaja@utu.fi Sekaruutusoppa TYYn edustajistovaalien vaalikone aukeaa 18.10. Selvitä, kuka ehdokkaista on kanssasi samaa mieltä!
+ 68 53 46 41 43 32 Asumista Turussa. Futuristinen Ikituuri on TYS:n halutuimpia kohteita. Kuva: Lauri Hannus HIUSMUOTOILUA SUUNNITTELU + LEIKKAUS + MONISÄVYVÄRJÄYS = 85€ TARJOUS VOIMASSA VAIN TÄLLÄ KUPONGILLA Yliopistonkatu 28, TURKU ark. 8-20, la 8-17 puh. (02) 250 0246 www.avantgarde.fi TYL veeksi ter TYY Soih dunkantajat x ä Le Ryhm y-lista teitä, TYS:n aluesihteeri Anita Nurmi? ”Se on ajateltu niin, että asunnot menevät hakijoille, jotka tarvitsevat niitä eniten. Ne opiskelijat, joilla on jo oma asunto, ovat paremmassa asemassa kuin ne, jotka asuvat vielä vanhempiensa luona.” Eikö asunnon saaminen ole kiireellisintä niille opiskelijoille, joiden ei ole mahdollista asua vanhempansa luona opiskelukaupungissa? ”Uudet opiskelijat saavat kyllä lisäpisteitä sen mukaan, miten kaukaa ovat kotoisin.” Entä esimerkiksi vaihdosta palaava opiskelija, jolla ei ole Turussa asuntoa eikä vanhempia? ”Jos opiskelija on ollut vaihdossa eikä hän ole asunut aiemmin TYS:n asunnossa, hän on samassa asemassa kuin kuka tahansa hakija. Sellaisessa tilanteessa lisäpisteitä ei siis saa. Pisteet ovat kuitenkin ratkaisevia lähinnä suosituimmissa hakukohteissa. Kohteissa, joihin ei ole paljon jonoa, niillä ei ole suurta merkitystä.” Millä perusteella TYS:n hallitus ja valtuuskunta päättävät, miten pisteet jaetaan? ”Pisteytys on päätetty asunnon tarpeen perusteella. Siinä on pohdittu, milloin asunnon tarve on suurin. Myös opiskelijat ovat olleet päätöksenteossa mukana.” TuK lupaikkakunnalle opiskelujensa alussa. Pisteitä saa myös esimerkiksi raskaudesta, lapsista tai erityisestä terveydellisestä syystä. Myös TYS:llä jo asuvat saavat lisäpisteitä uuteen asuntoon siirtoa hakiessaan. Vaihtoon lähtevä TYS:n asukas saa palatessaan lisäpisteitä, jos hän on tehnyt sopimuksen asumisen keskeyttämisestä. Hakemusten pisteytyksestä päättävät TYS:n hallitus ja valtuuskunta. Miksi vanhempiensa luona Turussa asuva hakija saa lisäpis- 10 - Kysyimme: Miksi kotona asuva turkulainen saa lisäpisteitä asunnon hakuun? Asunnon hakija saa Turun Ylioppilaskyläsäätiöltä (TYS) hakemukseensa 5 lisäpistettä, jos hän asuu vanhempiensa luona Turussa. Pisteet vaikuttavat hakemuksen sijoitukseen hakujonossa. Uudet opiskelijat, joilla ei ole opiskelupaikkakunnalla asuntoa, saavat pisteitä 10–30. Niitä kuitenkin jaetaan vain lukukausien alussa tammi-, elo- ja syyskuussa. Vanhat opiskelijat eivät näitä pisteitä saa, vaikka asuntoa ei olisikaan. TYS:n mukaan tarkoitus on taata uusille opiskelijoille mahdollisuus muuttaa opiske- EHDOKKAITA # 21 Edustajistovaalien ehdokasmäärä kasvoi Sitoutumattomien ehdokkaiden määrä nousi viime vaaleista, poliittisten väheni. Vaalien ensikertalainen TYRMY keräsi 10 ehdokasta. Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) edustajistovaaleissa on ehdolla 355 opiskelijaa. Ehdokkaita on 42 enemmän kuin viimekertaisissa, vuoden 2011 vaaleissa. Vuonna 2009 ehdokkaita oli 419. Keskusvaalilautakunta vahvisti ehdokasilmoittautumiset 10.10. ”Kiinnostus on kovempaa kuin viime vaaleissa. Se on myöntei- nen yllätys. Ehdokasmäärässä näkyy, että jotkin ryhmät ovat jaksaneet rekrytoida aktiivisesti uutta porukkaa”, sanoo keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Samuli Maxenius. Ehdokaslistoja on yhteensä 13. Tämänhetkisen edustajiston ulkopuolisia ryhmiä on tarjolla kaksi: Keskustaopiskelijat (11 ehdokasta) ja TYRMY (10 ehdo- Opinnot jumissa? Hae Opinnoissa eteenpäin -ryhmään 1.11. mennessä varaamalla al
UUTISET UUTISET 2013 KYSYY: Mikä on lempihahmosi Kalevalassa? 2011 45 30 Konsta hormia 31 5 40 32 29 24 30 19 17 11 9 10 8 6 6 5 Oikeat ja Keskustaopiskelijat ovat solmineet Sinivihreätrenkaan. Vihreä lista ja Vihreä Vasemmisto taas kuuluvat Punavihreisiin. Soihdunkantajat, Demariopiskelijat (TOSY) ja TYRMY eivät kuulu vaalirenkaisiin. Sitoutumattomia aiempaa enemmän Edustajistoon pyrkii tällä kertaa viisi poliittista ja kahdeksan sitoutumatonta ryhmää. Sitoutumattomista listoista TYRMY edustaa harrastusyhdistystä, muut eri tiedekuntien opiskelijoita. Kaikki sitoutumattomat listat kasvattivat ehdokasmääräänsä viime vaaleista. TYY terveeksi kolminkertaisti ja Soihdunkantajat tuplasi ehdokkaidensa määrän. Poliittisten listojen ehdokasmäärät puolestaan laskivat. Suurimman pudotuksen koki Vihreä lista, jolla oli viime vaaleissa 30 ehdokasta, nyt 17. Vain keskustaopiskelijoiden lista kasvoi 11 ehdokkaaseen viime vaalien 9:stä. Sitoutumattomia ehdokkaita on nyt yhteensä 237, poliittisia yhteensä 118. Viime vaaleissa luvut olivat lähes tasan, 155 ja 156. Vain kolmasosa äänestää Edustajisto käyttää TYYssä ylintä päätösvaltaa. Se esimerkiksi hyväksyy vuosittain ylioppilaskunnan talousarvion ja toimintasuunnitelman. Edustajistovaaleissa valitaan 41 edustajaa kahden vuoden pituiselle kaudelle, joka alkaa tammikuussa 2014. Varsinaiset vaalipäivät ovat 5. ja 6.11. Ennakkoäänestys järjestetään 28.10.–1.11. Vaaleissa voivat äänestää kaikki TYYn jäsenet. Opiskelija on äänioikeutettu, kunhan hän on ilmoittautunut läsnäolevaksi yli- xi Väinämöinen, koska sillä on hieno kannel. Olen yrittänyt lukea Kalevalaa, mutta kesken on jäänyt. Edu Humanistilista MY T YR piskelijat Keskustao ä lista rid Hyb kasta). Turun Raskaan Musiikin Ystävät yhdistyksen TYRMY on vaalien ainoa ensikertalainen. Nykyinen Kokoomus osallistuu vaaleihin uudella nimellä Oikeat. Ehdokasmääriltään suurimmat listat ovat kauppakorkeakoulun TuKY-lista (68 ehdokasta), oikeustieteellisen tiedekunnan Ryhmä Lex (46) ja yhteiskuntatieteellisen Soihdunkantajat (43). Istuvan edustajiston suurimmat ryhmät ovat TuKY (9 paikkaa), matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan Hybridiaani (5) ja Vihreä lista (5). Listat ovat solmineet keskenään neljä vaalirengasta. Kunkin renkaan äänet lasketaan yhteen, mutta paikat jaetaan siihen kuuluvien ryhmien kesken niiden äänimäärien mukaan. TuKY, Lex ja lääketieteellisen tiedekunnan TYY terveeksi muodostavat renkaan, samoin Hybridiaani, humanistisen tiedekunnan Humanistilista ja kasvatustieteellisen Eduxi. Vihre iaani SY Demario piskelijat - TO ä Vasemmisto Vihre Oikeat Noora Hännikkälä, 4. vuoden saksalaisen filologian opiskelija opistoon ja maksanut TYYn jäsenmaksun. Yleensä edustajistovaaleissa kuitenkin äänestää vain noin kolmannes opiskelijoista. Viime vaaleissa äänestysprosentti oli 35 ja kahta vuotta aiemmin 33. ”Toivottavasti ehdokasmäärän kasvu näkyy myös äänestysprosentissa. Uskon, että moni innostuu äänestämään, kun ehdolla on tuttuja”, Samuli Maxenius sanoo. Äänestyspaikat ovat Educarium, Sirkkalan kampus, Luonnontieteiden talo I, Mikro ja kauppakorkeakoulu. Äänestää voi myös sähköisesti. Linkki äänestykseen tulee TYYn verkkosivuille, ja se on auki ennakkoäänestyksen ja varsinaisten vaalipäivien ajan. Oman ehdokkaan valitsemisessa voi käyttää apuna TYYn vaalikonetta, joka aukeaa äänestäjille perjantaina 18.10. Milla Ikonen kuhaastattelu opintopsykologiharjoittelija Karri-Pekka Kauppiselle, kpskau@utu.fi. Santeri Röning, 1. vuoden terveyden biotieteiden opiskelija Impi, koska sillä on kivoin nimi. Joskus jotain äikän kurssia varten olen lukenut Kalevalaa, mutta en kokonaan. Laura Ivaska, juuri valmistunut italian kielestä Ilmarinen, koska mieheni nimi on Ilmari. Olen lukenut jonkin verran Kalevalaa koulussa ja sarjakuvana. Olen myös nähnyt siitä tehdyn näytelmän.
piristää.” Omat aivoni ovat vasta heräämässä. Aamukahvi unohtui. Lähdemme pyörärundille jokivartta alas. Juttelemme pyöräilystä ja Turposta. Turpossa pyöräily ei ole harrastus, vaan tapa päästä paikasta toiseen. Yhdistyksen puheenjohtajallekin kertyy arkiajoa enintään 10 km päivässä, lomilla joskus enemmän. Ekologisuus on sivutuote. ”Tällä hommalla on vihreän ideologian maine. Mutta ei me nyt mitään autojen renkaita viillellä”, Rantaruikka nauraa. Asenneongelmia Sunnuntaiajelulla Turpon tyyliin Pyörä on yksi ajoneuvo muiden joukossa. Ei enempää eikä vähempää. Teksti: Jarmo Korteniemi kuvat: Lari Jaakkola On kuulas aamu, aurinko nousee. Appiukolta pysyväislainattu munamankeli natisee. Pitäisi huoltaa, mutta hyvinhän tuo vielä liikkuu. Mukulakiveykselle satanut lehtimatto pehmentää tärinää. Jään tuomiokirkkosillan ku- peeseen odottamaan vastikään perustetun Turun Polkupyöräilijöiden, Turpon, edustajaa. Jäseniä yhdistyksessä on satakunta. Katselen ohikulkijoita. Autoja ei näy. Pyöräilijä hurauttaa vauhdilla alas Uudenmaankadun autokaistaa. Toinen oikaisee tien yli punaisia päin ja jatkaa kirkon taakse. Vanhempi mies valokuvaa sorsia. Paikalle polkee varsin pirteänä Turpon puheenjohtaja Tero Rantaruikka. ”Parivuotias lapsi hoiti aamuherätyksen tehokkaasti. Nyt reippailu kaupungilla Pyörä on aliarvostettu menopeli. Menestyksen esteenä on kaksi pientä ongelmaa: pyöräreittien suunnittelu ja tielläliikkujat. Helsingin palkkalistoilla kaksi ihmistä pohtii pyöräilyn kehittämistä työkseen. Oulu tunnetaan maailmanluokan talvipyöräilystä. Turussa vähät määrärahat suunnataan autoiluun. Turpoa kismittää pyöräilyn dissaus kaupungin taholta. ”Suurin ongelma on keskustan ruutukaava. Pyöräilyreitit lähiöistä tyssäävät Tuomiokirkolle ja Aninkaistensillalle. Keskustassa ei ole juuri mitään.” Suomessa pyöräillään vähän. Oma auto on yleisin kulkuneuvo yli kilometrin matkoilla. Tätä ei voi kiireellä perustella, sillä lyhyet matkat pääsee nopeimmin pyörällä. Silti ihmiset viettävät ratin takana viisi kertaa pidempään kuin satulassa. Vapaaehtoisesti. Ratkaisuja on, yksinkertaisia ja halpoja. Pyöräkaistat. Parkkipaikkoja autoilta pyörille. Yhteenkin ruutuun saisi kymmenen sykkeliä. Markkinoinnin ammattilaisena Rantaruikka lohduttaa kauppiaita: ”Tutkimusten mukaan pyöräilijät ovat parempia asiakkaita. He pysähtelevät helpommin ja tuovat enemmän rahaa kuin autoista maksavat.” Rantaruikka ei ole ikinä omistanut autoa. Tarvittaessa hän joko lainaa tai vuokraa. Se on käytännöllisintä. Ahkerasti käytetyn oman auton kustannukset ovat 0,30–0,70 €/km. Vähintäänkin on hoidettava ostohinta, vakuutusmaksut ja huollot. Vuositasolla puhutaan satasista, tonneista. Ja huolesta. Pyörä on käytännöllisempi, halvempi, nopeampi ja terveyttä edistävä. Jokainen pyöräilyyn syydetty euro poikii yhteiskunnalle säästöjen muodossa kahdeksan takaisin. Autotiet lisäävät kustannuksia kaikilla saroilla. Pyöräillen tututkin paikat näkee uusin silmin. Teron kokenut neuvo onkin eksyttää itsensä ajelemalla tuntemattomia teitä. Kännykän karttasovellus ohjaa kyllä kotiin. Autojen välissä Peruskoulussa saa liikennekasvatusta, ja suuri osa teillä liikkujista on käynyt autokoulun. Silti toimimme kevyen liikenteen osalta kuin villissä lännessä. Ihan kaikki. Jalankulkijoiden seassa pyöräillessä unohtuu, että alla on ajoneuvo. Ja kävelijäthän hortoilevat miten sattuu. Pitäisi kulkea tien laidassa, peräkkäin. Tuomiokirkon valoristeys on oiva esimerkki. ”Molemmille puolille muodostuu pyöriä ja jalkamiehiä sekaisin oleva rintamalinja”, Rantaruikka vertaa. ” Vihreillä lähdetään sitten rynnäkköön. Katsotaan kumpi puoli väistää.” Pyöräilijälle onkin turvallisempaa ajaa autojen välissä kuin kävelijöiden seassa. Autoilijat noudattavat keskenään liikennesääntöjä. Pyörällä kannattaakin toimia samoin. Tärkeää on näkyä selvästi ja ottaa oma paikkansa. Erilliset kulkuväylät ovat iso ongelma. Suurin osa kevyen liikenteen onnettomuuksista sattuu suojateillä, autoilijan erheestä. Kysäisen pyöräilemisestä viihteellisen illan jälkeen. ”Kieli keskellä suuta ajaessa sakkoja ei ehkä rapsahda. Tuomio voi kuitenkin olla kova, jos aiheuttaa kännissä muille varaa. Pelkkä valoitta ajaminenkin riittää.” Reissumme venyy lopulta tuntiin ja loppuu puhelinsoittoon. ”Jahas, me lainataan appiukon autoa ja lähdetäänkin lapsen kanssa Katariinanlaaksoon”, Rantaruikka kertoo. Testaamme vielä lopuksi Turun ainoan pyöräkaistan Kaskenkadulla. Tulee hiki. Jatkan Yo-kylään. Jostain kantautuu omenoiden tuoksu. Pyöräkaistan tukkii väärin pysäköity auto, vaihdan autojen alueelle. Varpuset visertävät pensasaidassa. Hymyilen. Aamukahvi odottaa. Lähteet ja lisätietoa: www.turpo. fi, Pyöräilijän opas, Henkilöliikennetutkimus 2010–2011, Kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma 2010 Anna tieteen yllättää! Turun ensimmäiset Tieteen päivät 18.–19.10. tarjoaa yli 50 tapahtum
AJASSA 7 PYÖRÄILY SUOMESSA Polkupyöriä: 3,5 milj. kpl Pyöräilymatka: 300 km/hlö/vuosi Keskivertomatka: 3,1 km Turussa pyöräteitä : n. 350 km Pyörän hinta, käytetty: 0–150 euroa Pyörän hinta, uusi: 150–2000 euroa Kuljetus junassa: 5 euroa Kuljetus bussissa: 0–10 euroa Jokapäiväinen Kriitikko Palstalla arvioidaan mitä tahansa. Ilmoitus Ilmoitustaululle jätetty ilmoitus julistaa: ”myydään elämä TAI sielu”. Tai-sanaa on painotettu alleviivaamalla se. Puhelinnumero on pahaenteinen 666-toistoineen. Olen kohdannut arvoituksen mystiseen lahjapaperiin käärityn paradoksivyyhdin. Ilmoitus rikkoo ensiksikin sovittujen käytöskoodien kudelman. Se myy jotain, mitä ei ole sopivaa myydä, se tinkaa sen alueella, mitä ei saa mitata eikä myyntidiskurssiin kahlita. Kahdesti. Toisekseen, se kytkee itsensä mainonnan oikosulkuun. Mainonta painostaa valitsemaan mainostetun tuotteen. Osta tämä, unohda muut. Tämä ilmoitus taas painottaa valitsemaan ja olemaan valitsematta absurdissa valintatilanteessa, olemaan maltillinen mahdottomien vaihtoehtojen ja niiden ostamisen seurausten kanssa. Paino jää sanalle ”tai”, joka avaa railon kahden keskenään yhteismitattoman ikuisuuskysymyksen välille. Jännite on lähes kestämätön. “ Lähetä toimitukseen tähän asti arvioimatta jäänyt tuote, tava ra tai vinkki tuotteesta — oli kyseessä sitten puolityhjä karkkip ussi tai aamun parranajo. Joka päiväinen Kriitikko etsii joka lehdessä kiehtovimmalle ehdotuksel le sijaa länsimaiden kulttuurihi storiasta. Osoite: Tur kohdannut arvoi- / tyl@utu.fi un ylioppilaslehti, Rehtorinpellonkatu 4A, 20500 Turku Olen tuksen mystiseen lahjapaperiin käärityn paradoksivyyhdin. Voi tämä toki olla vitsikin. Siksi soitan numeroon. ”Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä”. Fonectan nettisivutkaan eivät löydä yhteystietoja numerolla. Salaisuus syvenee. Olenko jo liian myöhässä? Onko jompikumpi vaihtoehdoista löytänyt jo ostajansa? Jäikö koodista jotain selittämättä? Ilman loppuratkaisua ilmoituksen narratiivi jää vajaaksi. Eksistentiaalinen tunne on jokseenkin samanlainen, kuin silloin, kun kävi ilmi, ettei syksyllä televisiossa alkanut Vares-putki jatkukaan säännöllisesti. Olisin toivonut vastausta, tai vielä parempaa, mysteerin syvenemistä. Ilmoitus jätti idealisoivassa asetelmallisuudessaan myös ottamatta huomioon viimeaikaiset uusmaterialistiset keskustelut kulttuurisista ruumiillisuuksista. Ei näin. Kaksi ja puoli tähteä. maa kaikenikäisille. Koko ohjelma on luettavissa osoitteessa http://www.utu.fi/tieteenpaivat
Konsta Hormia OPISKELUA MIEHITYKSEN ALLA Tapaan oppaani Hayan, palestiinalaisen opiskelijan, Hebronin yliopiston pääportilla Länsirannan miehitysalueella. Joudun yliopiston turvallisuusviranomaisen puheille. Kaikki sujuu hyvin, kun kerron olevani suomalainen historian jatkoopiskelija. Toisaalta olen myös ihmisoikeustarkkailija ja toimittaja. Haluan tietää, miten Israelin miehitys vaikuttaa palestiinalaisopiskelijoiden arkeen. Teksti ja kuvat: Rami Kolehmainen Haya, 22, vie minut pieneen opettajahuoneeseen. Tervehdin jokaista ja saan iloisen tervehdyksen kaikilta opettajilta. Minut esitellään miesopettajalle, joka juttelee juuri hijab-huiviin ja 12 sentin korkokenkiin pukeutuneelle opiskelijalle. ”Istu viereeni”, mies osoittaa, ja istahdan hänen viereensä toimistopöydän taakse. Opiskelijan lähdettyä saan mediaopin opettajalta Qays A. Abu Ayyashilta kahdeksan minuuttia aikaa kysellä opiskelijaelämästä miehityksen alla. ”Eri opiskelijoille tilanne on hyvin erilainen. Palestiinassa opiskelijat käyttäytyvät eri tavoin kuin opiskelijat ulkomailla”, Abu Ayyash kertoo. Länsirannalla opiskelijat myöhästelevät usein luennoilta. Suomalaisten opiskelijoiden tapaan he ovat tietenkin voineet vain valvoa myöhään ja nukkua pommiin. Tai sitten he ovat joutuneet Israelin miehitysjoukkojen kuulusteltaviksi. Matka on voinut pidentyä jopa useilla tunneilla erilaisten turvatarkastuspisteiden takia. Toisinaan opiskelijat joutuvat Israelin yöllisten ratsioiden kohteeksi myös pakolaisleireillä, kuten Al Arrubissa. ”En enää ojenna opiskelijoita. Kerran eräs opiskelija piti tunnilla jatkuvasti ihmeellisiä ääniä. Tajusin myöhemmin, että hän ei voinut sille mitään. Hän oli tehnyt niin siitä asti, kun oli pienenä nähnyt sotilaiden pidättävän hänen isänsä”, Abu Ayyash kertoo. Hän katsoo kelloonsa. ”Nyt minun täytyy lähteä luennolleni, mutta tule toki mukaan. Saat kysyä asiasta itse opiskelijoilta”. Abu Ayyash nousee ja ohjaa minua kohti luentoaan. Katkottuja teitä ja rikottuja kameroita Pieni luokkahuone on nähnyt parhaat päivänsä. Luokassa minua odottaa noin 30 yllättynyttä nuorta. Pulpetit ovat sekaisin. Istun niistä yhteen, ja opettaja esittelee minut. Kerron, kuka olen ja mitä teen Hebronissa. Nuoret kertovat minulle kokemuksiaan opiskelijaelämästä. Osa kertoo tarinansa muiden opiskelijoiden avustuksella, vaikka englannin kieli ei oikein taivukaan. Kirjakahvilassa käynnistyy tiistaina 22.10. klo 17 lukupiiri yliopistoinstituutiosta. Syksyn mittaan joka toine
Maailman sivuun ”Joudun kulkemaan joka päivä kolmella taksilla, jotta pääsen yliopistoon. Miehityksen takia teitä on katkottu”, Duran kaupungissa asuva Tharwa kertoo. YK:n mukaan Länsirannan sisällä on yli viisisataa rajoitetta kulkemiselle, ja useat tiet on tarkoitettu ainoastaan israelilaisille. Kimppataksit eri rajoille tai tarkastuspisteille ovatkin usein ainoa tapa kulkea. Rajoitukset saattavat vaihtua päivittäin. Opiskelijat kokevat, että heidän matkaansa hidastetaan tarkoituksella aiheettomilla pysäytyksillä. Lisäksi palestiinalaisten liikkumista kontroilloidaan lupavaatimuksilla. Erilaisia lupahakemuksia on yhteensä 110. Nuorten palestiinalaismiesten on vaikea saada matkustuslupia edes Jerusalemiin. YK:n mukaan Itä-Jerusalem (arabiaksi al Quds) kuuluu Palestiinaan. ”Kaksi kuukautta sitten minulta kysyttiin henkilöllisyyspapereita, kun halusin mennä Jerusalemiin. Kaikkialle pitää olla lupa, vaikka Jerusalem on myös palestiinalaisten tuleva pääkaupunki. Minulla oli lupa mennä Jerusalemiin ja Israeliin toimittajaksi. En kuitenkaan päässyt sinne, kun sotilaat kuulivat minun olevan Palestiinasta”, Halhullista kotoisin oleva Muhammed kertoo. Palestiinalaisnuorten opiskelua häiritään myös muilla tavoilla. Länsirannalla sotilaat ovat muun muassa estäneet valokuvien ottamisen, ja opiskelijoita on pidätetty ja pahoinpidelty. Useampi oppilas kertoo, että heidän kameroitaan on hajoitettu siirtokuntien kuvaamisen jälkeen. Osa opiskelijoista pelkää hakeutua toimittajiksi. Hebronissa asuu noin 250 000 palestiinalaista. Kaupungin keskustassa asuu kymmeniä tuhansia palestiinalaisia ja 400–800 siirtokuntalaista, joiden asuminen Hebronissa on YK:n, EU:n ja maailman maiden enemmistön mukaan laitonta. Siirtokuntalaisia suojelevat poliisit, noin 1500 sotilasta ja siirtokuntien omat turvajoukot. Laittomien siirtokuntien leviäminen Länsirannalla on oleellinen osa miehitystä, mutta moni opiskelija ei uskalla valokuvata siirtokuntalaisia. Haastattelemisesta puhumattakaan. Monet opiskelijat uskovat, että Hebronin yliopistossa vallitsee akateeminen vapaus käsitellä hankaliakin asioita, kuten miehitystä. Jokaisen opiskelijan on muun muassa käytävä neljän kuukauden mittainen kurssi Pa- lestiinan eri vaiheista. Kurssilla puhutaan myös miehityksestä. Sen sijaan palestiinalaisten puoluepolitiikka on yliopistossa tabu. ”Yliopiston sisällä on oma miehityksensä”, Muhammed toteaa. Lomamatkat jäävät haaveeksi Luento jatkuu, ja poistun Hayan kanssa yliopiston pihalle. Tapaan siellä Muhammedin, 22, ja kuulen opiskelijioiden lomahaaveista. Länsirannalla opiskelijoiden mahdollisuudet hankkia kokemuksia matkustelemalla ovat usein vähäiset. Hebron sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Välimerestä, mutta vain harvat sen asukkaista ovat koskaan nähneet merta. Länsirannan noin 2,7 miljoonalla palestiinalaisella ei ole yhtään lentokenttää, eivätkä he voi lentää Israelista. Palestiinalaiset joutuvatkin matkustamaan Jordaniaan lentääkseen ulkomaille. Jordaniaan he pääsevät ilman viisumiakin. ”Osa opiskelijoista voi matkustaa, mutta jos on muslimi ja kuuluu islamilaiseen puolueeseen, ei pääse välttämättä edes ulos Hebronista”, Haya hymähtää. ”Haluaisin mennä rantalomille. Mutta en saa lupia siihen, toisin kuin turistit”, Haya kertoo. ”Suurin osa pojista menee lomillaan töihin”, neljännen vuoden maatalousopin opiskelija Muhammed toteaa. Tytöillä ei ole Länsirannalla moniakaan työmahdollisuuksia. Ylipäätään uravaihtoehdot Länsirannalla ovat vähissä. Sen tiedostavat Haya ja Muhammed kymmenien tuhansien palestiinalaisten tavoin. ”Valmistumiseni jälkeen juhlin ja sitten menen Israeliin töihin”, Muhammed sanoo. Hebronissa pienetkin oppijat joutuvat tottumaan turvatarkastuksiin. Muhammed haluaa nopeasti töihin. Haya taas haluaa jatkaa opiskelua eikä seurata usean nuoren naisen tietä nopeasti solmittuun avioliittoon. Kirjoittaja on turkulainen historian ja uskonnon opettaja, jatkoopiskelija sekä toimittaja, joka toimii nyt EAPPI (Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel) -ihmisoikeustarkkailijana Hebronissa, Palestiinassa. Eappi-vapaaehtoisten esittämät mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta lähettävän tahon (Kirkon ulkomaanavun) mielipiteitä. Palestiinasta lisää sivulla 14. Israelin armeija on pidättänyt opiskelijoita myös Hebronin yliopiston portilla. en tiistaina käsitellään mm. seuraavia kysymyksiä: Mitä akateeminen sivistys ja tieteen vapaus tarkoittavat? 9
Totuutensa takoja ”Kalevala on opetettu teille väärin. Se on Elias Lönnrotin satukirja!” Näin lataa taiteen kapinallinen, mystikko Jari Halonen. Ohjaaja on saanut yhdeksän vuoden suurtyönsä päätökseen. Rupeaman tuloksena on syntynyt Kalevala – Uusi aika -elokuva. Teos saapuu valkokankaille marraskuun puolivälissä. Halosen tarkoituksena on tuoda kansalliseepoksen sanoma nykypäivään. Teksti: jaakko mikkola, Kuva: Lauri Hannus On vuosi 1987. Nelihenkinen, Teatterikorkeakoulun näyttelijöistä koostuva Jumalan teatteri -ryhmä aiheuttaa kansallisen taideskandaalin. Nuorukaiset, etujoukossaan Jari Halonen, Esa Kirkkopelto, Jorma Tommila sekä Jari Hietanen tahtovat tuoda yhteiskunnallisuuden ja totuudenetsinnän takaisin taiteeseen. He tahtovat kumota edellisen, vallasta laiskistuneen teatterisukupolven taidekäsitykset. Ryhmä laukaisee oululaisessa teatterisalissa ilotulitteita ja viskoo ulosteita yleisön päälle. Katsojat pakenevat salista paniikissa. Poliisi poimii näyttelijät talteen Oulun kaduilta. Ryhmän jäsenet erotetaan vuodeksi Teatterikorkeasta, ja tapaus puhuttaa eduskuntaa myöten. Sittemmin Halonen on luonut todella omintakeisen ohjaaja- ja näyttelijäuran. Miehen 1990-luvun puolivälissä ohjaama Joulubileet-elokuva nauttii edelleen kulttisuosiota. Ensimmäisten ohjaustensa jälkeen Halonen on ottanut Aleksis Kiven elämällä (2002) ja tuoreella Kalevalalla askeleita vakavampaan suuntaan. Lähes kolmekymmentä vuotta Oulun tapahtumien jälkeen Fennicumin eteen saapuu seestynyt elokuvatuotantojen joukkuepelaaja, joka puhuu kauniisti näyttelijöistään ja katsoo lämpimästi silmiin. Aika on hionut entisestä katutappelijasta ja kovanaamasta joitakin särmiä, mutta voimakas karisma sekä omaehtoinen taiteen tekemisen palo välittyvät miehestä edelleen. ”Mä tulin taiteeseen kun autoritäärisyys oli viimeisillään. Mä uskoin siihen pitkään, koska se oli toimivaa. Mutta Kalevalassa oon tehnyt toisin, kun ymmärsin, että ’spirit’ ei oo sitä. Se ei ole egoismia ja individualismia.” ”Totuus ja ikuisuus on kollektiivinen, individualismi on helvetti!”, Halonen avaa työtapojensa muutosta. Mies ei saavu Turkuun ainoana tarkoituksenaan promotoida elokuvaansa. Hän tahtoo viedä ihmisille suomalaisen kansanuskon puhdistettua sanomaa. ”Me ollaan yritetty luoda tarina, joka on ’spirit’. Mulle kansanrunoudessa on koodisto seuraajille siihen, miten syntyy spirituaalinen evoluutio. Siis evoluutio kohti täydellisyyttä, totuutta. Se on kaikkien pyhien kirjojen idea. Ne antaa sulle jotain, minkä kautta sä pääset henkiseen kasvuun, sä pääset lähemmäs totuutta.” Kansallisen taustalla universaali sanoma Halosen puheessa havaitsee selkeän kahtiajaon. Elias Lönnrot oli sääty-yhteiskunnan ylemmille kerroksille kirjoittava ruotsalaismielinen kristitty, joka ei löytänyt kansanrunoudesta suomalaisen kansan maailmankokemusta ja pyhyyttä. Ohjaajan puheet suomalaisugrilaisen muinaiskulttuurin puolesta on ymmärretty monilla tahoilla yksipuolisesti. Halonen väittää tuoreessa Turun Sanomien haastattelussa (1.10.2013), että kun hän haki Suomen elokuvasäätiöltä rahoitusta Kalevalan tekoon, tuotantoneuvoja Jukka Asikainen kysyi häneltä ainoastaan yhden kysymyksen: ”oletko nationalisti”. Keskustelu päättyi Halosen omien sanojen mukaan siihen. ”Tää meidän historiankirjoitus on ruotsalaiskansallista historiankirjoitusta. Esimerkiksi Porthan ja kumppanit oli Ruotsin kuninkaan vasalleja. Lönnrotin aikanen sääty-yhteiskunta oli suomalaiselle rahvaalle pahempi kuin Apartheid Etelä-Afrikan mustille!”, Halonen lataa. Myös kansalliskirjailijan kamppailua kuvittava Aleksis Kiven elämä asetti vastakkain kansan parista nousseen herooi- sen yksilön ja vallastaan kiinni pitävän eliitin. ”Musta tää vastakkainasettelu jatkuu näihin päiviin saakka. Joko mä edustan eliittiä, Suomen omistajia, tai puhun kansan puolesta.” ”Mutta Kalevalan perussanoma on universaali. Se ei oo vaan joku meidän asia. Se sama totuus on joka kulttuurissa – totuus on yksi. Eri kulttuurien ja kielten takia se on kerrottu vähän eri tavalla.” Otetaanpa pari askelta taaksepäin, ja kysytään mieheltä, miksi taiteentekijät tarttuvat juuri nyt kansallisiin myytteihin uudesta näkökulmasta. Muita kansallisten aiheiden uudelleenesityksiä on esimerkiksi viimevuotinen, Yleisradion tuottama Suomen marsalkka -elokuva. Onko taiteiden sisäinen liikehdintä reagointia Euroopassa nousevaan oikeistopopulismiin? ”Mä haluan tietää, mitä sä tar- “ Lönnrotin aikanen sääty-yhteiskunta oli suomalaiselle rahvaalle pahempi kuin Apartheid EteläAfrikan mustille! kotat tolla oikeistopopulismilla”, Halonen tivaa. ”Tällä ei oo mitään tekemistä sen kanssa, että mä politisoisin tätä asiaa. Mä oon kuulevinani, että sä viittaat tällä perussuomalaisiin. Mä oon hyvin paljon eri mieltä tästä asiasta”. Ehdin mainita jotakin yleisemmästä eurooppalaisesta kehityksestä, nousevasta äärioikeistolaisesta liikehdinnästä ja Homma-forumista. En pääse kuitenkaan tarkentamaan tarkoitusperiäni, kun Halonen jo antaa palaa. ”Nyt kun te nuoret kaverit... Musta tää on vitun tärkeetä... Siellä on 600 000 tavallista suomalaista äänestänyt niitä, ja muutama kymmenen on näitä ääliöitä. Miks niiden ääni kuuluu? Sen takia kun mistään muusta ei puhuta!”, Halonen purkaa turhautuneena. ”Mä en oo perussuomalainen, mutta se jytky oli meidän elinaikana suurin poliittinen vallankumous Suomessa. Jos perussuomalaiset on populisteja, niin mitä nää muut puolueet on? Koko systeemi on populistinen! Mä en oo ikinä nähnyt 51 vuoden aikana, että media demonisoi mitään kansanliikettä näin valtavasti.” Miehen kannanotoissa aistii kyllästymisen siihen, miten hän joutuu joka käänteessä tekemään selkoa motiiveistaan Suomen historian suurten kertomusten käsittelyyn. Feminismistä ja matriarkaalisesta alkukodista Palataanpa miehen uuden elokuvan teemoihin. Halosen mukaan suomalainen kansanusko oli pohjimmiltaan matriarkaalinen rauhan kulttuuri, joka juhlisti Äiti-maata. Kalevala taasen on Lönnrotin sepittämä patriarkaalinen teos. Tämän väärinkäsityksen elokuvantekijä haluaa kumota, mutta hän vieroksuu feminismiä. Tämä vaatii nyt avaamista. ”Feminismi on patriarkaattiliike. Sillä ei oo mitään tekemistä naiseuden kanssa! Se on vaan poliittinen liike naisten oikeuksien puolesta. Matriarkaalisessa maailmassa nainen on luojan kuva, se rakkaus, myötätunto ja anteeks’annon voima.” ”Naisten vastaisku on ymmärrettävää, vastavetona patriarkaaliseen traditioon. Mutta jos sun mimmikaveri on feministi, tai tällanen patriarkaalisuuden läpitunkema nainen, niin sun on helvetin vaikee olla mies siinä. Nainen, äiti, on rakkaus ja luomakunnan kruunu. Me miehet pyöritään siinä ympärillä”, Halonen maalailee. ”Feminismi propagoi edelleen pelkoja nuorten miesten ja naisten mieliin. Tasa-arvo on yleisellä tasolla Suomessa jo saavutettu!”, Halonen naulaa teesejään, ja jatkaa samasta teemasta myös yleisöluennon aikana. Hämmästyksekseni kukaan ei tartu miehen kauniisti sanottuna kiistanalaisiin ajatuksiin. Näkeekö vanha kapinallinen sitten uuden sukupolven taiteentekijöiden töissä samanlaista pyrkimystä konsensuksen haastamiseen ja kumouksellisuuteen, joka häntä ohjasi nuorena Teatterikorkeakoulun opiskelijana? Halonen sanoo suoraan, että taidetta ei enää ole. ”1980-luvun loppuun päättyi perinteinen taiteilijakuva Suomessa. Silloin esittävä taide antautui markkinalle. Nyt kaikki kulttuuri on viihdeteollisuuden sateenvarjon alla.” ”Kyllä musta teidän sukupolvella se vallankumouksen hinku pitäisi olla paljon kovempi”, Halonen puuskahtaa. ”On tietynlainen vallanpitojärjestelmä. Jotkut on vallassa. Jos te ootte sitä mieltä, että kaikki on hyvin, kaikki on maalissa... Niin okei. Mutta jos näin ei ole, niin pitäis syntyä halua muutokseen!” ”Se voi olla, että nuoret ikäluokat on niin viisaita, että ne ei halua ristiriitauttaa, vaan mukautua. Mutta jos näin ei ole, ja ei vaan ole kykyä tai halua muutokseen, niin sit se on vähän huolestuttavaa.” Halonen puristaa kättäni haastattelun päätteeksi. ’Spiritin’ ja taiteen puhtauden saarnamies ei toivota mukavaa päivänjatkoa, tai muuta sellaista kepeää. Hän huikkaa pilke silmäkulmassaan: ”Tehkää vallankumous!”
11
“ Jalustalta repiminen on ihanaa. Epävirallinen arvio epävirallisesta elämäkerrasta Tampereen yliopiston tutkivan journalismin työryhmä ryhtyi vuosi sitten Helsingin Sanomien Tuomo Pietiläisen johdolla tekemään salaa kirjaa Björn Wahlroosista. Lopputulos tehtiin ilman päähenkilön lupaa tai panosta. Nalle kyllä kutsuttiin mukaan, mutta hän jättäytyi kohteliaasti projektin ulkopuolelle. Päälle 400 sivua saatiin kasaan haastattelemalla yritysjohtajan tuttuja. Nyt lopputulos on ulkona ja mediakohu melkoinen. Lähes jokainen iso mediatalo on tarttunut uutuuskirjan paljastamiin uutisiin muun muassa laatupilven polttelusta ja alaisille raivoamisesta. Sovelletaan samaa metodia kirjaan. En siis ole lukenut kirjasta sivuakaan. Muodostan silti epävirallisen kuvan kirjasta sen aiheuttaman mediamylläkän kautta. Eri arvioista piirtyy kuva Wahlroos-myyttiä monipuolistavasta teoksesta. Mitä ilmeisemmin kirja ainakin esittelee Nallea lapsuuden kahden kapinan kautta: ensin hän kapinoi isäänsä Bror Wahlroosia vastaan siirtymällä taistolaiseksi ja sitten taistolaisuutta vastaan siirtymällä liberaaliksi kapitalistiksi. Niin, ihminen on pitkälti vanhempiensa ja kasvuympäristönsä tuotos. Kuten sen kohde, myös epävirallinen Nalle-elämäkerta jakaa arvioijat. Helsingin Sanomien arvion kirjoittaneen Anu Kantolan mukaan se poksauttaa globaalin finanssitaloushuipun kuplan, jonka Nalle on itsestään puhaltanut. Kantolan mukaan hän on pikemminkin valtion kömpelyyttä hyödyntänyt nousukas, joka sattui tuntemaan kaikki kotoisessa ankkalammessa. Ei nyt ainakaan mikään uutta luonut Steve Jobs tai edes muiden hyvinvoinnista kiinnostunut Warren Buffett. Jalustalta repiminen on ihanaa. Siinä tosin unohtuu Wahlroosin mittava yhteiskunnallinen vaikuttamispyrkimys julkisena äänitorvena ja rooli elinkeinoelämälle tärkeän pankkisektorin luomisessa. Nallen suhteen on ilmeisesti piikki auki epäilylle, vaikka Pietiläinen onkin kertonut hänen olevan hyvin tarkka lakien noudattamisessa. Jokin hänen rikastumisessaan on lähtökohtaisesti kyseenalaista, vaikka hän onkin maksanut kiltisti veroja ja ohjannut pankkinsa todistettavasti menestyksiin. Paljon on myös kohuttu kirjan paljastamasta hyvä veli -verkostosta, joka ilmenee Wahlroosin bileiden istumajärjestyksessä. Eikä esimerkiksi lainvastaisissa sisäpiirikaupoissa. Turun Sano- Kuvitus: Anja Karppinen Millaisen kuvan Wahlroo$-kirjasta saa kirjaa lukematta? missa Matti Wiberg kommentoi tätä seuraavasti: ”Wahlroosilla on ystäviä. Tämän iloisen tosiseikan tekijät saavat jotenkin vaikuttamaan kyseenalaiselta ja epäilyttävältä.” Summaten: nuivat arvioijat löytävät kirjasta lisäsytykettä julkiselle inholleen, myötämieliset paheksuvat edellä mainittuja. Juuri kukaan ei taida korjata mielipidettään. Päähenkilö pysyy hiljaa ja puhuu vain niistä asioista, joista haluaa. Omilla ehdoillaan. Ehkä veikein yksittäinen huomio tuli Pietiläiseltä, joka haastattelussa kertoi yllättyneensä siitä, miten inhimillinen Wahlroos onkaan. Kartanonherra jopa kampasi tyttärensä tukkaa kokouksessa. Todellako tämä yllätti? Ettei hän keitäkään aamupuuroaan köyhälistön kyyneliin? Petri Rautiainen Wahlroos: epävirallinen elämäkerta Tuomo Pietiläinen & tutkiva työryhmä Into Kustannus 2013 TYYn ympäristövaliokunnan Think before you print -kampanja herättelee Turun yliopiston opiskelijoi
KULTTUURI Kuva-arvoitus Aki Kaurismäen tapaan. Kuka otoksen henkilöistä mahtaa olla hyväsydäminen sorrettu? Kuva elokuvasta Laitakaupungin valot, 2006. Paha, pahempi, porvari Aki Kaurismäen elokuvien Euroopassa luokkataistelu kestää poliittiset myrskytuulet. Katseeni osuu raihnaisesti pukeutuneeseen, moraalisesti ansaittua punaviinilasillista lipittävään työttömään. Hän murisee kuivasti pahaa porvareista. Ukossa on ainesta Aki Kaurismäen elokuvan päähenkilöksi. Kaurismäen Le Havren (2011) huumaavasta menestyksestä huolimatta köyhien julkista ääntä pidetään ensisijaisesti suomalaisen sielunmaiseman ja yhteiskunnan tulkkina. Mielikuva on peräisin reilun vuosikymmenen takaa. Suomitrilogia toi röökiä ketjussa polttavan auteurin kaikkien huulille. Korventava 1990-luvun lama sai kasvot. Kaurismäki-tutkija Sanna Pedenin mukaan ohjaajakäsikirjoittaja on kuitenkin vahvasti myös eurooppalainen ohjaaja, ja on ollut sitä jo pitkään. ”Eurooppalaisuus on ollut läsnä Kaurismäen elokuvissa vaikuttavana ja esteettisenä tekijänä alusta alkaen. Suomea laajempi kriittinen suosio, rahoitus ja levitys ovat olleet tosiasia jo 1980-luvulla.” Taas meitä sorretaan Oli Kaurismäki sitten lähtökohtaisesti suomalainen tai eurooppalainen elokuvantekijä, on hän aivan varmasti yhteiskunnallinen taiteilija. Kaurismäen elokuvia on liki mahdotonta tarkastella ympäristöstään erillisinä viihdepaukkuina. Ne kertovat ajastamme ja ennen muuta siinä olevista epäkohdista. Realismia tärkeämpää on aatteellisuus. Kaurismäki otti eritoten kylmän sodan päättymisen jälkeen kantaa uuteen eurooppalaisuuteen. ”Kaurismäen elokuvien suhde Eurooppaan ideologisella ja poliittisella tasolla nivoutuu siihen, miten Eurooppa muuttuu ja miten sitä määritellään”, Sanna Peden sanoo. Vaikka Kaurismäki tulkitaan herkästi pessimistiksi, eivät hänen elokuviensa Eurooppa-kannat ole yksinomaan negatiivisia. ”Kaurismäki kritisoi virallista EU-Eurooppaa. Toisaalta Kaurismäkeä viehättää metaforisessa Euroopassa sen kulttuurinen perintö sekä valistuksen ja tasaarvon ihanteet.” Le Havre on tästä malliesimerkki. Se on äärimmäisen kriittinen oikeistolaista maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan, mutta samalla se tulee romantisoineeksi epävirallisten kanavien kautta johdettua yhteisöllisyyttä. Pieni ja piskuinen Suomi Kylmän sodan vuosina Suomi oli virallisesti liittoutumaton. Käytännössä toreille pystytettiin puhujanpönttöjä aina, kun sen arveltiin miellyttävän Neuvostoliiton politbyroota. Muurin murruttua ja punalipun laskeuduttua Suomen valtiojohto lähti länteen kalaan. Tuliaisina oli vonkale nimeltä Euroopan unioni. ”Pidä huivista kiinni, Tatjanan (1994) herkät suomalais-neuvostoliittolaiset romanssit sekä samasta elokuvasta löytyvä Valton lohduton ja yksinäinen kotiinpaluu heijastavat Kaurismäen tyytymättömyyttä Suomen uuteen identiteettiprojektiin”, Sanna Peden arvioi. Vaikka elokuvat ovat aina jossain määrin tekijöidensä näköisiä. Peden ei kuitenkaan usko, että taiteilijan kokemuksia ja näkemyksiä voisi suoraan päätellä valkokankaalta. Elokuva puhuttelee eri tavalla riippuen siitä, onko sen nähnyt julkaisuvuonna vai kenties kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Ajan kuluessa myös Kaurismäen töiden merkitys on osaltaan muuttunut. Tietyt teemat ovat Kaurismäelle kuitenkin kovin rakkaita. Duunaria kusetetaan kolmessa vuorossa ja työläisellä ei ole ihmisarvoa. Silti suomalainen vain jaksaa nyökytellä oikeiston höpöhöpölle. ”Laitakaupungin valojen (2006) Koistinen uskoo yhtä lailla naiivisti yksityisyrittäjyyteen kuin Varjoja paratiisissa -elokuvan (1986) roskakuskitkin”, Kaurismäki-tutkija Sanna Peden muistuttaa. Vähempikin janottaa. Taidanpa tarjota edelleen Kataista nokkivalle herrasmiehelle toisenkin punaviinilasillisen. Jouko Luhtala Frontiers of Screen History – Imagining European Borders in Cinema 1945–2010 Toimittanut Raita Merivirta, Kimmo Ahonen, Heta Mulari ja Rami Mähkä. Intellect Ltd. ita ja henkilökuntaa pohtimaan omaa tulostuskäyttäytymistään. www.tyy.fi/ajankohtaista/2013/4210 13
Larissa Sansour: Nation Estate. Kuva: Turun Taidemuseo taiteilija, joka ei suostunut hiljennettäväksi Larissa Sansourin Turussa esillä oleva teos kuvaa Palestiinan tulevaisuutta scifin keinoin. Videon ja valokuvan parissa työskentelevän palestiinalaissyntyisen Larissa Sansourin taiteessa politiikka on keskeisessä asemassa, mutta näin ei ole aina ollut. ”En tehnyt poliittisesti kan- taaottavaa taidetta ennen vuotta 2002. Asuin silloin Tanskassa ja seurasin televisiosta, kun Israelin joukot miehittivät kotikaupunkini Betlehemin”, Sansour kertoo. ”Kokemuksen aiheuttama voi- mattomuuden tunne sai minut tarttumaan aiheisiin, jotka kumpuavat minua ympäröivästä poliittisesta todellisuudesta.” ”Israelin ja Palestiinan välinen konflikti on jatkunut niin pit- kään ja uutisointi on niin toisteista, että ihmiset ovat kyllästyneet koko asiaan”, Sansour sanoo. Hänen mielestään suora dokumentaarisuus voi olla uskottavuuden kannalta jopa haitallista. Ihmiset alkavat ajatella konfliktia normaalitilana – jonain, joka on aina ollut olemassa ja johon ei ole ratkaisua. ”Siksi haluan käsitellä aihetta eri tavalla kuin media.” Sansour hyödyntää taiteessaan populaarikulttuurin keinoja ja kuvastoa. ”Tahdon kertoa tarinan ihmisläheisellä tavalla ja luoda siten kosketuspintaa”, Sansour kertoo. Sansourin yhdessä israelilaistaiteilija Oreet Asheryn kanssa toteuttamassa sarjakuvassa taiteilijoiden alter egot menettävät taiteelliset kykynsä ja saavat ti- Kaksi näkökulmaa Nation Estate -teokseen lauri hannus Vasemmistonuorten Palestiinakampanjan aktiivi Mia Hannula Tutkija, Taiteiden tutkimus ja Monikulttuurisuuden ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tutkimuksen verkosto, Turun yliopisto Aura Nikkilä ÄÄ NE IS yl STÄ TI työn lähtökohtana pitäisi olla kaikkien osapuolten perusoikeuksien huomioiminen. Kun taidetta aletaan vaatia sensuroitavaksi, se kertoo siitä, että aihe on poliittisesti herkkä.” ”Nation Estate on ytimeltään futuristinen visio Palestiinasta toteutettuna tavalla, joka ilmentää utopian kääntymistä dystopiaksi. Teoksessa viitataan eri tavoin konfliktin avaintekijöihin, kuten paluun teeman kautta valtion muodostamiseen, palestiinalaisten kansalaisoikeuksiin, luonnonvaroihin ja turvallisuuskysymyksiin. Audiovisuaalisesti komea teos näyttäytyy itselleni ensi sijassa muistutuksena kestämättömästä nykytilanteesta, jota valtapolitiikka on systemaattisesti toteuttanut koko Israelin historian aikana. Miehitysvallan alla eläneiden palestiinalaisten elintila ja -olosuhteet, heidän historiansa ja kulttuurinsa, ovat olleet jatkuvan hallinnan ja hävittämisen kohteina. Sansourin esittämä läntistä näennäisylellistä elämää imitoiva steriili teknologisoitu tulevaisuuskuva on ankea. Taide edustaa suhteellisen riippumatonta tilaa tehdä konflikti, sen moninaiset tekijät ja vaikutukset näkyviksi ja siten käsiteltäviksi. Sansourin teos osoittaa hienosti taiteen keinojen, kuten kuvitteellisen ja kokemuksellisen, vaikutusvoiman ajatella sitä, mitä todellisuudessamme tapahtuu.” t ”Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin sijaan pitäisi puhua vuosikymmeniä jatkuneesta miehityspolitiikasta, jonka seurauksena palestiinalaisilta on riistetty vapaus ja itsemääräämisoikeus. Nation Estate kuvaa hyvin tätä elintilan kutistumista: lopussa Palestiina on vain hyvin pieni maa-alue, jolla pilvenpiirtäjä seisoo. Tulkitsen itse teosta niin, että vaikka Palestiinassa on hyvin köyhiä ihmisiä ja toisaalta myös rikkaita, joilla on paremmat mahdollisuudet matkustaa ja käyttää teknologiaa, silti asutaan muurin sisällä eikä ole todellista vapautta. Israel ja sen tukijat hallitsevat täysin sitä mediapeliä, joka määrittelee, miten tätä ’konfliktia’ käsitellään. Puhutaan rauhanneuvotteluista, vaikka samaan aikaan jatketaan siirtokuntien rakentamista ja toisten ihmisten oikeuksien kieltämistä. Yhteis- LUE L Elina Sandelin k k a ri.f i Turussa järjestetään 23.–27.10. viikko Venäjän ihmisoikeuksien puolesta. Teemaviikko tuo Turkuun tanssia,
KULTTUURI lalle supervoimia. ”Halusimme kuvata poliittista tilannetta taiteen avulla sekä pohtia taiteen mahdollisuuksia vaikuttaa konfliktiin.” Sansour ja Ashery pyrkivät supersankaritarinallaan myös osoittamaan, että dialogia kyllä käydään israelilaisten ja palestiinalaisten välillä monella eri tasolla, mutta todellinen ongelma on Israelin valtion harjoittama, palestiinalaisten perusoikeuksia tallova miehityspolitiikka. Sansour käyttää taiteessaan paljon scifi-kuvastoa. Turun taidemuseossa esillä oleva videoteos Nation Estate onkin eräänlainen utopiakuvaus, jossa Sansourin itsensä esittämä naishahmo saapuu kotiin valtavaan pilvenpiirtäjään, tulevaisuuden Palestiinaan. Futuristisen rakennuksen eri kerroksiin on rekonstruoitu palestiinalaiskaupungit Jerusalemista Hebroniin. Videossa näkyy runsaasti perinteisiä palestiinalaisia symboleita keffiyeh-huivin kuviosta lähtien. ”En yleensä pidä symboliikasta, mutta tämän teoksen halusin ylikuormittaa symboleilla, jolloin ne ikään kuin menettävät merkityksensä”, Sansour sanoo. Hän kuitenkin toteaa, että esimerkiksi avain, joka merkitsee palestiinalaisten kotiinpaluun oikeutta, on liian vahva symboli tyhjennettäväksi. Nation Estate sai alkunsa, kun sveitsiläinen Musée de l’Élysée kutsui Sansourin mukaan taidekilpailuun. Pääsponsori, vaatemerkki Lacoste, kuitenkin vaati Sansourin poistamista kilpailusta. ”Kuulemma kyse ei ollut siitä, että teos olisi ollut Israelinvastainen, vain liian Palestiina-myönteinen”, Sansour naurahtaa. Museo painosti Sansouria ilmoittamaan vetäytyvänsä kilpailusta oma-aloitteisesti, mutta taiteilija ei suostunut ja julkaisi tiedotteen, joka aiheutti valtavan mediakohun. ”Taiteilijat ja aktivistit ympäri maailmaa vetosivat museoon, jotta minua ei poistettaisi kisasta.” Lopulta museo päätti keskeyttää kisan puolustuksena taiteilijoiden sananvapaudelle. Noin 70 prosenttia teoksen rahoituksesta saatiin lahjoituksina kohun tuoman näkyvyyden seurauksena, joten Lacosten pyrkimys hiljentää palestiinalaistaiteilija kääntyi itseään vastaan. ”Tämä oli minulle konkreettinen todiste siitä, että taiteilijana pystyn vaikuttamaan asioihin”, Sansour toteaa. Aura Nikkilä Larissa Sansour: Nation Estate Turun taidemuseon Pimiössä 4.10.–17.11.2013. Pöllöt orrella. Ville (vas), Jaakko, Janne , Markus ja Jukka uskovat levyntekoasioissa leppoisaan tehotuotantoon. Kuva: Lauri Hannus Pöllöt huhuilee leppoisan murhaavasti Pöllöt ovat saapuneet kaupunkiin. The New Tigersista, Barry Andrewsin Diskosta, Cats on firesta ja Lau Nausta tutut miehet ovat laittaneet hynttyyt yhteen. Maailmaa kiertäneet muusikot haluavat nyt koluta kotimaan soittokamarit. Viima puhisee Turun itäisessä keskustassa sijaitsevalla teollisuuspihalla, mutta sisällä studiossa on lämmintä. Pöllöt ovat majoittautuneet viikonlopuksi Äänikuva-studiolle äänittämään toistaiseksi nimetöntä esikoistaan, joka tekee seuraa yhtyeen Bandcampissa julkaisemille ekoille demoille. Tunnelma äänityspajalla on leppoisa. Kaljapullojen sijasta lattialla lojuu sekalaisia soittopelejä. Lungilla menolla on kontrastinsa yhtyeen Tapetaan aikaa -kappaleeseen, jolla ”Nyt vain tapetaan aikaa, ja nyt me tapetaan sinut”. Mutta nyt Pöllöillä on nälkä. Haastattelua varten siirrymme Nummessa sijaitsevaan kebabpitseriaan. Julkaisitte ekat demonne netissä. Miksi? Ville Hopponen, rummut: Nykybändit julkaisevat yleensä jotain todella viilattua ensimmäisenä julkaisunaan. Päätimme toimia toisin ja laittaa jotain mahdollisimman yksinkertaista julki. Ne ovat treenisnauhoja, joihin on vain laulettu päälle. Jukka Herva, koskettimet ja laulu: Ne laitettiin julki lähinnä siksi, että saatiin myytyä Pöllöt keikalle Höstfestiin. Nyt sitten teette ekojen demojen luontevaa jatkoa, ekaa le- vyä. Miten homma etenee? Janne Kauppinen, kitara: Hyvin, se alkaa olla jo valmis. Jaakko Tolvi, laulu ja kitara: Käsittämätön tahti on kyllä ollut. Lauantaina päivällä mentiin studioon ja äänitettiin ns. pohjat neljääntoista biisiin. Nyt äänitetään jo lauluja. Kahdeksassa tunnissa on tehty neljä biisiä. Tehdasmaista hommaa! Janne: Äänittäjämme Samin (Wojciech:ssa ja Swaying Wiresissa soittava Sami Lehtonen) kanssa työskentely on ollut sopivan rentoa. Nopeus ei ole itseisarvo, ei tämä mitään kisaa ole. Jaakko: Mukavuus on työskentelyssä tärkeää. Hassutellaan, soitetaan, naatitaan. Janne: Ulkopuolista tuottajaa ei oikeastaan edes harkittu. Tiedämme tosi tarkkaan, miltä näiden (biisien) pitää kuulostaa, eikä siihen tarvita pahemmin apua. Pöllöt. Kertokaa bändinne nimestä ja sen syntyhistoriasta. Jukka: Nimen keksiminen oli itse asiassa vaikein asia koko bändin tiimoilta. Se keksittiin vasta viikkoa ennen demojen julkaisua. Janne: Nimi ’Pöllö’ oli Jallun (Markus Jalonen) idea – sitten se vain muutettiin monikkoon. Markus Jalonen, basso: Heräsin yhtenä aamuna, ja nimi oli valmiina mielessä. Jaakko: Niitä nimiehdotuksia oli kyllä paljon, hyviä ja vähän parempia. Homma alkoi mennä epätoivoiseksi. Janne: Nimessä olisi tarvittu ulkopuolista tuottajaa musiikkia enemmän! Janne: Pyöriteltiin pitkään Pettymys-nimeä, mutta se oli vähän synkkä. Ville: Ja se on hauska vain jos tajuaa Tom Petty -viittauksen. Mitä Pöllöt tavoittelee rennon menon lisäksi? Janne: Kun on hyviä biisejä, niitä on kiva soittaa ja kiva kuunnella. Loppu tapahtuu kuin itsestään. Jaakko: Mulla on sellainen salahaave, että pääsisi sellaisiin paikkoihin muun muassa ItäSuomessa, joissa ei ole tullut käytyä. Kiertueet ovat vieneet maailmalle moneen paikkaan, mutta eivät sinne! Markus: Olisihan se nyt hienoa päästä johonkin hiihtokeskukseen soittamaan. Jaakko: Yhteisenä tavoitteena meillä lienee halu jättää jälkemme suomenkieliseen pop/rockmusiikkiin. Olette tehneet paljon englanninkielistä poppia. Miltä suomenkielisen musiikin soittaminen tuntuu? Ville: En ollut koskaan aiemmin soittanut suomenkielistä musaa. Pöllöjenkään musaa en ole miettinyt pahemmin kielen kannalta — enemmän niin, että kuulostaa hyvältä. Janne: Siinä on se hieno juttu, että yleisön äidinkielellä laulettu musa iskee livetilanteessa tehokkaammin. Jaakko: Eikä kieli lopultakaan rajaa kuulijakuntaa. Meillähän on jo Skotlannissakin yksi fani. Janne: Sehän voisi olla mahtavaa, jos joku suomea puhumaton henkilö innostuisi tästä musiikista niin paljon, että opettelisi suomea sen takia! Ville: Ja kun se saa selville, mitä me lauletaan, niin muuttaa mielensä. Jaakko: Meillähän on paljon hyviä ja käytännöllisiä sanoituksia! Kirosanatkin oppisi näistä tosi nopeasti. Mitä olette ajatelleet tulevan levyn julkaisukuvioista? Jukka: Jos joku muu hoitaisi biisien kopsaamisen kaseteille, niin se olisi just hyvä! Lauri Hannus http://pollot.bandcamp.com/ Pöllöt keikalla Kivestivaaleilla perjantaina 1.11. Turun Klubilla. Muut esiintyjät Minä ja Ville Ahonen + Antti Kokkomäki & tammikuun lapset. Liput 8/10e. tempauksia ja tasokasta keskustelua. Tavoitteena on herättää keskustelua Venäjän ihmisoikeustilanteesta. 15
KULTTIKAMAA Palstalla vuorottelevat populaarikulttuuriin erikoistuneet toimittajat. Ikäkriisi kirjahyllyllä J ouduin työpaikassani turkulaisessa lukiossa vaikean pulman eteen: meille opettajille annettiin tehtäväksi tuoda kouluun lempikirja ja -levy avoimien ovien päivänä pystytettävää näyttelyä varten. Millaisen kuvan haluaisin valinnoillani antaa itsestäni? Esiintyäkö esimerkillisenä kansankynttilänä vai kuitatako juttu kieli poskessa? Harkitsin kaikenlaista Aleksis Kivestä Aku Ankan taskukirjaan ja Sibeliuksesta Spice Girlsiin. L uku- ja kuuntelutottumuksemme kertovat jotakin oleellista meistä muille, halusimme tai emme: tunnistamme lempiromaanissamme tai -kappaleessamme jossakin muodossa piirteitä itsestämme, meille läheisistä ihmisistä tai tapahtumista. Tärkeä teos myös yhdistyy mielessämme myöhemmin tiettyyn ajanjaksoon. Näitä lapsuuden tai nuoruuden suosikkeja on hauska jälkeenpäin muistella – ja vastaavasti jotkin luurangot olisi mukavampi pitää kaapissa. Kirja- ja elokuvamaulla on joidenkin lähteiden mukaan taipumus vakiintua kolmenkymmenen ikävuoden tietämillä, jolloin uuden kulttuurin etsiminen lakkaa kiinnostamasta. Alan kai jo itsekin edustaa ihmisryhmää, jonka minäkuva, ajatusmaailma ja arvostukset ovat suhteellisen vakiintuneet. Ainakin katson asioita hieman eri näkövinkkelistä kuin nykylukiolaiset, joiden mukaan 1990-luvulla ilmestyneet levyt ovat ikivanhoja ja kirjat, joissa asioita kuvaillaan tarkasti eikä ”tapahdu mitään”, ovat auttamatta tylsiä. Oman nuoruutensa kirjallisuuteen ja musiikkiin jämähtäneiden vastakohtaa edustavat mieltymystensä jalostamisesta ja niiden monipuolisuuden esittelemisestä koko elämänsä sisällön tehneet henkilöt. Äärimmäisen tyylitietoisuuden vaarana on kuitenkin omien todellisten makutottumuksien syrjäytyminen erikoisuuden tavoittelun tieltä. Kyseistä vähemmistöä kutsutaan elitisteiksi – sellaiseksikaan en haluaisi leimautua. En siis osannut päättää, mikä kirja ja levy edustaisi minua parhaiten. L opulta tulin ajatelleeksi, että myös meitä menneisyydessä puhutelleet teokset ovat osa nykyistä minäämme: jotkin kirjat ja levyt tuntuvat kulkevan mukana läpi elämämme ja niihin huomaa palaavansa aina uudelleen. Kävin siis sujauttamassa koriin teiniiän suosikkini, Hessen Arosuden ja Coltranen A Love Supremen. Teoksia yhdistävä tunteikas itsensä etsiminen ei ehkä tunnu enää yhtä mystiseltä kuin 18-vuotiaasta lukiolaisesta aikoinaan, mutta iskee silti edelleen allekirjoittaneeseen. Toivottavasti nämä ikinuoret valinnat kelpaavat oppilaillekin. Sakari Lehtonen Kirjoittaja on äidinkielen opettaja, joka pitää klassikoista. Polttaa, polttaa – kunnes palaa Johanna Sinisalo teki sen taas. Hän luo kiehtovan dystopian, johon lukija uppoutuu hetkessä. Koukussa ollaan, niin kuin teoksen chilinarkkarit – fiksejä ei vain voi annostella, teos on ahmittava kerralla. Suomi on eusistokraattinen tasavalta, jossa kaikki riippuvuutta tuottavat aineet kofeiinista lähtien ovat kiellettyjä. Kaiken perusta on ihmisten lisääntymisessä, tai oikeammin maskojen ja eloisten lisääntymisessä. Vain tietty naisrotu saa lisääntyä, ja sen edustajat koulutetaan huolella tähän tehtävään – kunnon kansalaisiksi. Vera, eloinimeltään Vanna, ei kuitenkaan ole kiiltokuvamaisen eloikuorensa alla aivan niin tyhjäpää kuin millaisiksi eloit koulutetaan. Todellisuudessa hän on alempaa kastia, naitavaksi kelpaamaton morlokki. Vanna ei piilottele vain todellista luonnettaan vaan myös riippuvuuttaan valtion tiukasti kieltämään aineeseen, chiliin. Chilin tuoman kivun ja endorfiinin avulla Vanna kestää siskonsa katoamisen, mutta chilin liekki on vaarassa polttaa koko käden. Auringon ydin on kutkuttava kamppailu valtion Virastoa, aikaa ja riippuvuutta vastaan. Si- nisalolle tyypillisesti teokseen on ripoteltu otteita sanakirjasta, lehdistä ja tietokirjoista. Ne luovat eusistokraattisen valtion puitteet hätkähdyttävän todellisiksi. Pala palalta chilin salaperäisyys, sen liekin viehkeys paljastuu, ja loppu ei varmasti jätä kylmäksi. Uskaltaako sitä enää pilkkoa habaneroa kanakeiton piristykseksi? Noora Lehtimäki Johanna Sinisalo: Auringon ydin Teos 2013 Hekumallista himoa pohjoisen pakkasissa Ville Ranta piirsi uusimman sarjakuvaromaaninsa päähenkilölle omat kasvonsa. elämään, onhan sarjakuva vahvasti omaelämäkerrallisuuden leimaama taiteenlaji. Linkkejä nykyhetkeen sarjakuvaromaanin tarinasta löytyy etsimättäkin. Pysähtyneisyyttä ihannoivan herännäisyyden voi nähdä oman aikansa populismina, ja körttiläisyyden johtohahmoihin kuulunut maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalainen taas on kuin aikansa Timo Soini, vaikutusvaltainen ja ristiriitainen johtaja, jota sivistyneistö kammoksuu. Teoksen pohjoinen maailma rakentuu kuolemattomista tee- moista: uskonto, himo, viina ja kaipuu jonnekin muualle saavat henkilöt käyttäytymään ajoittain hyvin arvaamattomasti. Vuodenaikojen vaihtelut harmaasta loskasta ja purevasta pakkasesta lyhyen kesän pakahduttavaan vehreyteen piirtyvät upeasti teoksen sivuille Rannalle ominaisella elävällä ja hieman naivistisella tyylillä. Aura Nikkilä Ville Ranta: Kyllä eikä ei. WSOY 2013. 263 s. VILLE RANTA Oululainen sarjakuvataiteilija Ville Ranta on monelle tuttu Kirkko ja kaupunki -lehdessä julkaistavista pilapiirroksistaan. Kolmannessa täysimittaisessa sarjakuvaromaanissaan Kyllä eikä ei Ranta on jälleen uskonnon äärellä, tällä kertaa 1800-luvun puolivälin Oulussa. Faktaa ja fiktiota taiten sekoittavassa teoksessa päähenkilöitä on kaksi, leskeksi jäänyt pappi Hans Nyman sekä nuori körttinainen Maria Piponius. Himossaan kärvistelevän Hansin ja villistä vapaudenkaipuusta synkkyyteen ailahtelevan Marian tarinat risteytyvät toisiinsa Rannan värikylläisessä kerronnassa. Ruuduista ei tässä tapauksessa oikein voi puhua, pikemminkin Ranta sommittelee sivuille hieman kuvakirjamaisesti värikenttiä, joissa luonnosmaisella viivalla toteutetut hahmot heräävät eloon. Ranta tuo aiemman Kajaaniteoksensa tavoin tämänkin sarjakuvaromaanin sivuille joukon todellisia historiallisia henkilöitä luoden persoonallisen mutta uskottavan kuvan 1840-luvun Oulusta. Toisaalta pappi Nymanin voisi nähdä tekijän omakuvana, ei vähiten siksi, että Ranta on piirtänyt tälle omat kasvonpiirteensä. Teoksesta alkaa helposti etsiä muitakin viittauksia Rannan omaan Minne töihin? Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteidentutkimuks
Pine District Pictures, RT Features, Scott Rudin Productions, Atlantic Film Finland Oy KULTTUURI Älä koskaan ikinä muutu Modernin piknikin tapaan Frances Ha piristää syyssateita odotellessa. Frances Ha ei yllätä ketään. Sitä on helppo joko rakastaa tai vihata. New York, kolmeakymppiä lähestyviä wannabe-taiteilijoita ja päälle vielä trendikäs mustavalkokuvaus. Noah Baumbachin Frances Ha (2012) on valmistalohengessä puurrettu harmittoman melankolinen, mutta kuitenkin hyväntuulinen draamakomedia vastavalmistuneiden elämästä. Elokuvan liki nolostuttavan ilmeinen esikuva on Woody Alle- nin Manhattan (1979). Reilussa kolmessakymmenessä vuodessa vain nokkeluus on vähentynyt ja omppu-logojen määrä lisääntynyt. Baumbach tietää ja tuntee kohdeyleisönsä. Hän puhuttelee ja kannustaa. Amerikkalainen unelma on kuollut. Jokaisesta ei voi eikä tarvitse tulla taiteilijaa. Duunarikin voi olla onnellinen. Kai vielä pidät minusta? Et? Tässä kuva vinyyleillä vuoratusta asunnosta. Vaikka vanhojen ystävien myllerryksistä kuulee ties mistä, ovat siteet ikuisia. Ainakin elokuvissa. Frances Ha on tätä päivää, mutta vain oman viitekehyksensä sisällä. Alkutahtiensa aikana tarpeettomasti empatiakykyään korostava niskavillojen kutittelija on ajoittain tarpeettoman höpsö, mutta pääosin rehdin sympaattinen kokemus. Estetiikka vaihtelee alleviivaavan kautta inspiroivaan. Tilanteista tulee keinotekoisia vain kun niiden ei anneta itse hengittää. Wes Andersonin klubiin kuuluva Baumbach on lempeä sukupolvipeili. Verrattain juonetonta makunautintoa on helppo suositella kaikille, joita ne kuuluisat ensimmäisen maailman ongelmat painavat. ***½ Jouko Luhtala Frances Ha (Yhdysvallat, 2012) O: Noah Baumbach N: Greta Gerwig, Mickey Sumner Kaasugandaa Jos olet vakuuttunut maakaasun pahuudesta, on tämä propagandaelokuva juuri sinulle. Yhdysvallat elää energiasta. Öljyä on vaihdettu niin dollareihin, sinkkiarkkuihin kuin kelvottomiin diktaattoreihin. Reilu perusjannu Steve Butler (Matt Damon) myy selviytymistä. Tuottamattomille viljelyspelloille pystytetään poraustorneja, maasta niistetään kaasua ja kaikki rikastuvat. Gus Van Sant on vetreimillään pienten ja synkeänpuoleisten teinien kanssa. Koulusurmadraama Elephant (2003) ja murhamysteeri Paranoid Park (2007) vievät syvälle kasvukipuihin. Promised Landilla (2012) ei ole mitään tekemistä noiden elokuvien kanssa. Kokovartalohalia tarjoavan Good Will Huntingin (1997) henkeä tavoitteleva lässytys on propagandaelokuva maakaasun haitoista. Mustavalkoisuus on homman nimi. Lapsenomaisen yksinkertainen satu tietämättömyydestä ja sumutuksesta aiheuttaa akuuttia myötähäpeäpahoinvointia. Ainoastaan Van Santin vankka tarinankertojan ammattitaito pitää elokuvan kohtalaisesti liikkeellä. Mielenkiintoisimmillaan lämminhenkisesti saarnaava elokuva on käsitellessään Yhdysvaltojen syrjäseutujen ahdinkoa ja siihen liittyvää elämäntavan ja kulttuurin muutosta. Esimerkiksi Zero Dark Thirty (2012) on häpeämättömän kidutusmyönteinen. Se on kuitenkin samalla kiihkeä jännitysnäytelmä, jonka näkökulma on sisäänrakennettu. Promised Land on vain asetelmiltaan pöhöttönyt törppö, joka kuvittelee olevansa ainoa totuus. Ilman peruskuviot kohtalaisesti hoitavia nimekkäitä avaintekijöitään tämä yhden asian varoitus olisi hautautunut öljyfir- man sponsoroiman tv-kanavan iltapäiväohjelmiston täytteeksi. *½ Jouko Luhtala Promised Land (Yhdysvallat, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, 2012) O: Gus Van Sant N: Matt Damon, Frances McDormand, Rosemarie DeWitt sen laitoksen työelämäpäivä Logomon Move 2-salissa ma 28.10. klo 12-16. Lue Tylkkäriä näköislehtenä osoitteessa lehtiluukku.fi/lehdet/tyl 17
Choice!-musikaalia alettiin luoda alkuvuodesta järjestetyissä työpajoissa. Viidessä erilaisessa työpajassa lukioikäiset turkulaiset pääsivät harjoittelemaan muun muassa räpin, biittien ja visuaalisten efektien tekemistä. Kuvat: Anu Ollanketo Palapelistä rakentuu musikaali Turkulaisnuoret lähtivät tutustumaan hiphopkulttuuriin. Työpajojen pohjalta syntyy musikaali Logomoon. Puutarhakadulla sijaitsevalle entiselle Ylen äänitysstudiolle on kerääntynyt kolmisenkymmentä lukioikäistä nuorta. Paikka toimii harjoitustilana marraskuussa ensi-iltansa saavalle Choice!hiphopmusikaalille. Musikaalin ohjaaja Riku Nieminen ottaa joukkoa haltuunsa. ”Jokainen muistaa sitten, ettei syyslomaviikko tarkoita lomaviikkoa, vaan silloin painetaan hommia kahta kauheammin! Muuten tää juttu ei valmistu!” Musikaalin harjoitukset alkoivat toden teolla vasta syyskuun viimeisellä viikolla, ja valmista pitäisi olla Logomon lavalla lokakuun 29. päivä. Esityksessä tullaan näkemään nuorten lisäksi ammattinäyttelijöitä. ”Alle kahdessa viikossa meillä on ollut nyt neljättoista treenit, eli vauhdilla edetään. Harjoituksia on määrällisesti tarpeeksi, mutta onhan tämä aikataulu tiukka”, ohjaaja toteaa. Nuoret saavat kokeilla luovuutensa rajoja Nieminen pyyhältää äkkiä kuuntelemaan, kun yksi nuorista soittaa puhelimestaan musikaalia varten tekemäänsä biittiä. Esityksen käsikirjoittaja Emma Puikkonen jää valottamaan musikaalin taustoja. Musikaali on Bass Society Turku -hankkeen loppuhuipennus. Hankkeessa eri puolilta Turkua tulevia nuoria aktivoitiin päästämällä heidät tutustumaan hiphopkulttuuriin erilaisissa työpajoissa. Työpajat pyörähtivät käyntiin tämän vuoden tammikuussa. Nuoret pääsivät koettelemaan luovuuttaan ammattilaisten ohjauksella esimerkiksi graffitien teossa ja tanssissa. ”Minä olin tuossa vaiheessa ainoa, jolla oli kokonaisvaltainen käsitys siitä, mihin suuntaan olemme menossa. Erityisesti käsikirjoitus- ja riimityöpajoissa työstettiin ideoita ja palasia, joista musikaali myöhemmin muodostui”, Puikkonen kertoo. Riimittelyä johti Ritarikunnasta tunnettu räppäri Chyde eli Niko Toiskallio, joka loi musikaaliin myös kokonaan uusia tekstejä. Luvassa sirpaleita ja katu-uskottavuutta ”Mua suoraan sanottuna vituttaa aina, kun joku sanoo puhuvansa nuorten äänellä. Ei mitään yhtä oikeaa nuoruutta ole olemassa. Mä olen elänyt omanlaiseni nuo- ruuden, jolla ei välttämättä ole melkein mitään kosketuspintaa sun elämäsi nuoruuden kanssa”, Nieminen selittää. Choice!-musikaalin kantavana teemana on tutkia monista lähtökohdista ihmisten taustoja ja heidän tekemiään valintoja. Nieminen toteaa, että se tekee musikaalin tyylilajin määrittelemisestä hankalaa. ”Huumoria tässä on paljon, mutta niin on synkempääkin tavaraa. Varmuudella sanon sen, että katu-uskottavia me ainakin ollaan.” Lauri Miikkulainen Choice! saa ensi-iltansa Logomossa 29.10. Esityksiä on neljä kappaletta. Vaikuta kaupungin liikuntapaikkojen kehittämiseen! Kysely osoitteessa www.turku.fi > Osallistu ja vaikuta
Tiede 19 Ruokaturva tarkoittaa, että ihminen saa riittävästi ravinteikasta ja turvallista ruokaa. Se koostuu ruoan saatavuudesta, käyttökelpoisuudesta ja turvallisuudesta sekä tarjonnan vakaudesta. Pohjois-Korealla on vaikeuksia satojen varastoinnissa, mikä johtaa suuriin vuosittaisiin hävikkeihin. Kuva: Devrig Velly EU/ECHO Kitsas luonto pitää Pohjois-Korean nälässä Länsimaiden tiedotusvälineet kauhistelevat silloin tällöin Pohjois-Korean nälkää näkeviä ihmisiä, jotka syövät ruohoa pysyäkseen hengissä. Paikan päällä käyneen silmin tilanne ei näytä aivan yhtä lohduttomalta. Annamari Raikkola työskenteli kaksi vuotta Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa Kansainvälisen Punaisen Ristin terveysohjelman koordinaattorina. Syyskuussa hän luennoi Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuskeskuksessa maan ruokaturvasta. Raikkolan mielestä länsimaiden kuva Pohjois-Korean tilanteesta on liian yksisävyisen synkkä. ”Siellä on ihmisiä, joiden elämä on todella surkeaa. Mutta se ei ole ainoa totuus.” Ruokaturvattomuus on toki Pohjois-Koreassa aito ongelma. Maa on riippuvainen ulkomaisesta avusta ja haavoittuvainen ruoantuotannon heilahteluille. YK:n alaisen Maailman ruokaohjelman (WFP) mukaan vuonna 2012 noin 40 prosenttia pohjoiskorealaisista kärsi vakavasta ja 45 prosenttia lievästä ruokaturvattomuudesta. Lähes tai täysin turvattu ruoansaanti oli siis vain 15 prosentilla kansasta. WFP:n kriteeri vakavalle ruokaturvattomuudelle on, että ihminen joutuu usein syömään vähemmän ja harvemmin kuin kokee tarvitsevansa ja välillä me- nemään nukkumaan nälkäisenä. Toisaalta WFP:n, Maailman terveysjärjestön WHO:n ja Unicefin tekemän National Nutrition Survey 2012 -tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että lasten vakava aliravitsemus ei ole Pohjois-Koreassa niin hälyttävää kuin on ajateltu. Viime vuonna alle 5-vuotiaista lapsista 28 prosenttia kärsi jatkuvasta aliravitsemuksesta ja 7 prosenttia vakavasta aliravitsemuksesta. 15 prosenttia lapsista oli alipainoisia. WHO:n mukaan luvut ovat maailmanlaajuisesti keskitasoa ja parantuneet hieman edeltävästä tutkimusvuodesta 2009. Pohjois-Korean tilastoihin on toki suhtauduttava varauksella, sillä niiden todenmukaisuutta on vaikea varmistaa. Raikkola kuitenkin pitää tutkimuksen tietoja melko luotettavina. ”Jokainen mahdollinen sentti on viljelty” Pohjoiskorealaisten ruoansaannin kaksi peruspilaria ovat yhteistilat (co-operative farm) ja valtion ruoanjakojärjestelmä. Yhteistilat ovat maaseutuyhteisöjen keskuksia, jotka järjestävät asukkailleen myös palvelut, kuten koulut. Viljelijät luovuttavat osan sadosta valtiolle, joka jakaa sen sekä tuontiruoan uudelleen. Suuri osa pohjoiskorealaisista on ruoanjakojärjestelmästä riippuvaisia. Jaossa on lähinnä viljaa, ruokaöljyä ja suolaa. Peltojen ohella korealaiset kasvattavat ruokaa keittiöpuutarhoissa (kitchen garden). ”Jopa Pjongjangissa melkein jokainen mahdollinen sentti on viljelty. Jotain kasvaa joka paikassa”, Raikkola kertoo. Ruoan myynti epävirallisilla markkinoilla, kuten kioskeissa, kasvaa koko ajan. Usein ruoan puutteesta kärsivän perheen pelastaa sukulaisten apu. Ruokaturva paranee, jos perheellä on mahdollisuus kalastaa tai keräillä villikasveja. ”Täällä kauhistellaan ruohoa syöviä korealaisia, mutta kyllähän mekin käytämme hyötykasveja, vaikka voikukkaa ja nokkosta.” Yleensä ateria koostuu riisistä tai nuudeleista ja keitosta. Kaalia syödään paljon. Karu luonto ja kuristavat sanktiot Länsimediaa seuraamalla voi saada sen kuvan, että syyllinen Pohjois-Korean ruokaongelmiin on sen autoritaarinen hallinto, joka ei välitä kansalaisistaan. Raikkolan mukaan keskeisin ongelma ovat kuitenkin luonnonolot. Pohjois-Korean pinta-alasta vain noin 20 prosenttia sopii viljelyyn, sillä muu osa on vuoristoa ja ylänköä. Maassa vallitsee vaativa mannerilmasto, jossa kesät ovat kuumia ja kosteita, talvet kylmiä ja pitkiä. Loppukesäisin suuret tulvat aiheuttavat pahoja tuhoja. Maan käytetyin ruoka-aine on riisi, vaikka ilmasto ei ole otollinen sen viljelylle. Maassa on pulaa varastotiloista, koneista, teknologiasta ja energiasta. Maatalous hoidetaan pitkälti ihmisvoimin. Riisin kylvön ja sadonkorjuun aikaan koko väestö tarvitaan pelloille. ”Kahdesti vuodessa korealaiset kollegani olivat viikon poissa töistä riisipelloilla”, Raikkola kertoo. Ruokaturvaan vaikuttavat myös kansainvälisen yhteisön asettamat sanktiot. YK:n turvallisuusneuvosto rajoittaa esimerkiksi lannoitteiden vientiä Pohjois-Koreaan. Siksi peltojen tuottavuus on alhainen. Raikkola kertoo, että ulkomainen ruoka-apu Pohjois-Koreaan on viime vuosina vähentynyt. ”Pohjois-Korea ei ole enää kansainvälisen avun muotialue”. Ulkomaalaisen elämä yllättävän vapaata Voisi kuvitella, että ulkomaalaisen elämä Pohjois-Koreassa on vaikeaa. Annamari Raikkola ei kuitenkaan kokemuksensa rankkuudella leveile. Hän kertoo, että ulkomaalaiset saavat liikkua kaupungeissa aika vapaasti. Internet toimii hyvin, ja käytössä ovat ulkomaiset mediat BBC:stä Ilta-Sanomiin. Vain eteläkorealaisten viestimien seuraaminen on estetty. ”Veljeni oli samaan aikaan töissä Etelä-Koreassa. Kierrätimme sähköpostitkin Suomessa asuvien tuttujen kautta.” Pääkaupunki Pjongjangissa ulkomaalaisia on korkeintaan 200. He asuvat pääosin samalla alueella, ja yhteisö on tiivis. Yhteistyö paikallisten kollegojen kanssa sujui Raikkolan mielestä hyvin. ”He puhuivat monista asioista yllättävän avoimesti.” Viime keväänä Koreoiden välinen tilanne äityi poikkeuksellisen kireäksi. Länsimaissa maalailtiin jo sodan uhkaa. Raikkola kertoo, että pohjoiskorealaiset varautuivat konfliktiin. ”Me ulkomaalaisetkin huolestuimme. Pohdimme, miten pääsisimme tarvittaessa pois. Mutta sisimmässämme uskoimme, että mitään ei tapahdu.” Milla Ikonen ”Keijo - opiskelijan asialla” -haalarimerkkejä on nyt myynnissä TYYn kansliassa 5 euron hintaan.
TY Y TY Ypillistä Alayhdistysten infopalsta Palstalla kerrotaan ylioppilaskunnan toiminnasta. VOI VENÄJÄ! VIISI PÄIVÄÄ VENÄJÄN IHMISOIKEUKSISTA 23.–27.10. Y llätysratsioita, pidätyksiä, epäselviä oikeusjuttuja. Ministeri heiluttaa sateenkaarilippua Moskovassa. Olisi tässä olympialaiset tulossa! Mitä itärajan takana oikein tapahtuu, ja miksi? TYY on mukana turkulaisjärjestöjen ja taideyhteistöjen viisipäiväisessä Voi Venäjä! -festivaalissa. Festari alkaa keskiviikkona 23.10. klo 11 avajaistilaisuudella Turun pääkirjaston Studiossa. Keskipäivästä neljään asti samassa paikassa luennoidaan Venäjän ja Suomen ihmisoikeuksista. T orstaina panimoravintola Koulun Historianluokka kutsuu klo18.30 osallistumaan kansalaisaktivismikeskusteluun, jota vetävät kansanedustaja Oras Tynkkynen ja pietarilainen aktivisti Anna Prutskova. Perjantaina pussataan oikeudesta olla hellä: kokoonnumme klo14.45 Turun kävelykadulle, torin päähän ja siirrymme sieltä värikkäänä kulkueena Venäjän konsulaatin eteen kiss-iniin. Illalla kuudelta Jo-Jo Teatteri avaa ovensa tukibileille: danceokea, runoutta, taidetanssia ja biletystä! Bilettämässä on perjantaista sunnuntaihin myös bussilastillinen pietarilaisia kansalaisaktiiveja. Kanta ry Turun ylioppilaskamerat ry Kanta ry. pitää syyskokouksen Turku-salissa 13.11. klo 18.30. Kokouksessa valitaan vuoden 2014 hallitus ja päätetään uusien laulukirjojen rahoituksesta. Tervetuloa! Viikonloppusi voit viettää myös valokuvauksen parissa! Lauantaina 19.10. pidetään erikoistekniikoiden työpaja, jossa harjoitellaan esimerkiksi pitkiä valotuksia, HDR-kuvausta ja muita valokuvausjippoja. Työpaja on ilmainen kaikille ja se toteutetaan kiertelemällä kaupungilla ja kokeilemalla erilaisia valokuvaustekniikoita. Kierros starttaa Tuomiokirkolta la 19.10. klo 13. Kameran lisäksi voit ottaa mukaasi myös esimerkiksi suotimia tai pienen jalustan. Tiistaina 29.10. klo 17 työpajan kuvasatoa käsitellään yhdessä ICT-talolla. Päivystykset pimiöllä Ylioppilastalo A:n kellarissa ti 5.11., to 21.11. ja ti 3.12. klo 17–18. Lisätietoja nettisivuillamme: http://tyok.fi Kompleksi ry Sosiaalitutkimuksenklubi Kompleksi ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään keskiviikkona 30.10. klo 17 Index-kartanolla. Kokouksessa valitaan uusi hallitus ja hyväksytään talousarvio sekä toimintasuunnitelma ensi vuodelle. Tervetuloa kaikki! Turun YK-yhdistys / UN association of Turku YK:n vuosituhattavoitteet tulisi saavuttaa vuoteen 2015 mennessä. Päästäänkö tavoitteisiin? Entä millaisia tavoitteita tulisi asettaa vuodesta 2015 eteenpäin? Tule tarkastamaan maailman tilanne ja antamaan oma visiosi paremmasta maailmasta YK:n päivänä 24.10. klo 11-13 Educariumin aulassa. Kaikille rohkeille visionääreille luvassa pieni yllätys! Myynnissä myös superhienot haalarimerkkimme. Tervetuloa! The Millennium Development Goals should be met by the target date of 2015. Will we get there? And what about the new goals from 2015 onwards? Come and check the current situation and share your vision for a better world on UN Day, October 24th, at 11-13 o´clock in Educarium. All the brave visionaries will be awarded! You can also purchase our super cool badge. Welcome! L auantaina Kirjakahvilassa katsotaan Vinokinon Venäjä-aiheisia lyhytleffoja klo 15.30. Sen jälkeen voi jäädä maalaamaan sateenkaarimaatuskoja ja kertomaan oman satunsa. Illalla ykköset ylle ja kybäksi Klubille Oi Venäjä! -bileisiin. DJ-musaa ja burleskia! Sunnuntaina Kirjakahvilassa pöytä on katettu Venäjätukibrunssille klo 11 – 14. Brunssilla voi myös askarrella postikortteja itärajan yli. Viikon aikana keräämme nimiä tukikirjeeseen itärajan takana identiteettinsä vuoksi vainotuille. Tapahtumista saadun tuoton lahjoitamme venäläiselle Side by Side -elokuvafestivaalille. Dobro pojalovat’! Festivaalin koko ohjelma päivittyy nettisivuille: venajaviikko.wordpress.com/. Voi Venäjä! -festari on myös Facebookissa: www.facebook.com/events/557230984342379/ Roosa Laaksonen Voi Venäjä! -festivaalin koordinaattori TYYn edustajistovaalien ennakkoäänestys 28.10.–1.11.