15/2013 Pa r a Tu r i s m i ota lainaa! s. 8 t o j r a v n i s tii a m i a h T rasit taa alanvaihtajat s. 10 4 1 . s a o an luont Carl Haglund s. 12
DEath haWks humalistonkatu 8 a PE 29.11. LIVE, 17e / 15e (Tiketti) mokoma, BlooDRiDE la 30.11. LIVE, 15e / 12e (Tiketti) PRoGREss - onE moRE timE: youRnalist Dj’s PRotEus, oRkiDEa, sEB & DEFa ILTA: WastED, jukka miEttinEn Plays shittER limitED 8e / 6e (Äx & 8raita) to 5.12. LIVE, 10e / 8e (Tiketti) turku music awards: Risto, DEath haWks, salaliitto PE 6.12. LIVE, 2e (sis. narikan) klubin pikkujoulut: sniPE DRivE, so CallED Plan, youRnalist, thE koBRa kiCks, Dj sammy satan la 7.12. ILTA, 5e 21th Century music: nanCy, CassiE, viCtoRia ma 9.12. LIVE, 12e / 10e (Tiketti) haysEED DixiE (usa) t0 12.12. LIVE, 14e / 12e (Tiketti) Royal REPuBliC (sWE) PE 13.12. LIVE, 18e / 16e (Tiketti) sCanDinavian musiC GRouP, haRmi Royal REPuBliC smG tiistaisin: OPM -omat popit mukaan joka toinen keskiviikko: Poppivelvollisuus-visa/dj torstaisin: YouTubeJukeboxi K-20 PE 29.11. Club Continental: HOPEAJÄRVI (22:30) ROCKET MOTORS (21:30) liput 4 € 23:30 DJ Urho Tulitukka, vapaa pääsy UP: DJ Jouni Kätteine, 0 € klo 21 alkaen LA 30.11. Wildly Eclectic Sounds: DJ Spanish Yolapongo (ESP) & DJ Lio (SWE) & DJ Fog UP: The 2nd Block Party: DJ Esko Routamaa Molempiin kerroksiin klo 24:n jälkeen 4 € TO 5.12. The Great Independency Rock 'n' Roll Swindle, 6 €: BLACK MAGIC SIX (23:00), THE SHRIEKS (22:15), COUNTRY DARK (21:30) 24:00 DJ Urho Tulitukka & Goatboy, 0 € UP: DJ Jouni Kätteine, 0 € klo 21 alkaen PE 6.12. DJ Urho Tulitukka. UP: DJ Goatboy, 0 € LA 7.12. Club Continental: AINO VENNA (22:00) liput 10/8 €. 23:00 DJ Fog, vapaa pääsy klo 24 asti, sen jälkeen 4 € UP: The 2nd Block Party: DJ Magnuss44, 0 € klo 21 alkaen, klo 24:n jälkeen 4 € TO 12.12. Doc Lounge: DocPoint 2014 -ennakkoklubi. Ovet klo 20, leffa klo 20:30, 4 € 23:00 YouTubeJukeboxi, vapaa pääsy LA 14.12. JOOSE KESKITALO Luoja Auta-kiertue Show jo klo 21:30, liput 6 € ennakkoliput: 8raita Record Store Linnankatu 7/TI-LA 21-04/www.dynamoklubi.com Opiskelijakortilla -20% väh. 5 euron kertaostoista Devil's Rock Riesling Sec (12,5%) Kuohuviini aina 12€/plo! Laseittain 2€! PE 29.11. FLAME -jazzklubi 20:30 MARATONE QUINTET (21:00) 8/6 € 22:00 DJ Esko Routamaa, vapaa pääsy LA 30.11. 21:00 Club Sol -salsaklubi 01:00 DJ Rücker. Vapaa pääsy MA 2.12. MONDAY JAZZ HAPPENING 20:30 PLAN(T)S. Ovet 20:00, liput 4 € 22:00 Open jam session, vapaa pääsy KE 4.12. TAIKAA JA KOMIIKKAA -klubi Ovet 19:30, show 20:00, liput 4€ TO 5.12. Candy Carousel Company esittää: ZOO HOT WINTER SPECTACLESQUE -burleskiklubi. Ovet 21:00, show 22:00, liput 11 €. 24:00 DJ Ionik, 0€ PE 6.12. Lavasoul: DJ Gismo, vapaa pääsy LA 7.12. FLAME -jazzklubi 20:30 KALLE KALIMA & K-18 (21:00) 8/6€ 22:00 DJ Supersakari, vapaa pääsy MA 9.12. MONDAY JAZZ HAPPENING 20:30 LET US MAKE SOME LETTUCE Liput keikalle 4 €, ovet klo 20:00 22:00 Open jam session, vapaa pääsy PE 13.12. English Comedy Club 20:00 Doors 19:30, tickets 12/10 € Tiketti Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) Kirkkotie 10 Kanslerintie 19 Rieskalähteentie 74 avoinna: ma-pe 9-18, la 10-15 www. .fi www.facebook.com/turunklubi Ennakkomyynti: www.tiketti.fi Yli 160 olutta, reilut 20 siideriä hyllymetreittäin sarjakuvia, paljon pelejä, vähän apinoita. Kauppiaskatu 4 Ma-To 15-02 Pe-La 15-03 Su 16-02
NUMERO 15/2013 29.11.2013. ABINUMERO. Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu. 83. vuosikerta. TOIMITTAJAT MILLA IKONEN ja KONSTA HORMIA TOIMITUS Rehtorinpellonkatu 4 A 20500 TURKU tyl@utu.fi, www.tylkkari.fi Ruotsi on mukava kieli, mutten aina ymmärrä sen ympärillä käytävää polemiikkia. Usein keskitytään epäolennaisuuksiin, kuten kielen vaatimustasoon. Toiset valittavat ruotsin olevan työlästä, toiset lupailevat oppimisen vaivattomuutta. Oletteko huomanneet, että jonkin asian vaikeus estäisi opettamasta sitä uusille sukupolville, mikäli asiantila niin vaatii? En minäkään. Haastattelemme tässä numerossa puolustusministeri Carl Haglundia, joka toimii myös RKP:n puheenjohtajana. Haglund toteaa vapaaehtoisen kielivalinnan tiimoilta, ettei hän näe kansan sivistystason laskemisessa järkeä. Kaksi kieltä toki antaakin enemmän ymmärrystä maailmasta kuin vain yksi. Argumentaatiossa on kuitenkin pieni sudenkuoppa. Ruotsi ja suomi asetetaan historiallisista syistä aisapariksi, jonka tieltä muut kielet saamesta saksan kautta swahiliin katoavat kuin tyhjyyteen. On totta, ettei toisen kotimaisen opiskelu sinällään heikennä muiden kielten oppimista, mutta kielen kunnollinen oppiminen vie aikaa, ja sitä on opetuksessa käytössä rajallisesti. Vapaan kielivalinnan uhkakuvana päilyy jonkinlainen kulttuurinen kaaos ja sivistyksen näivettyminen. Puolustusministeri toteaa, ettei Ahvenanmaa ole asiassa vertailukelpoinen, maakunta kun on yksikielinen. Ahvenanmaalaisten sivistystasosta Haglund ei kuitenkaan liene huolissaan. Suomen historiaa on toki melko vaikea ymmärtää ilman käsitystä ruotsin kielestä, ja ruotsinkielisellä kulttuurilla on iso rooli maamme kehityksessä. Tämä historia ei kuitenkaan avaudu jäykällä normipuheella. Kielikeskustelun ydinmehua onkin, millaisessa kulttuurissa me haluamme elää, ja kenellä on oikeus asettaa sille rajat. Sikäli asiasta tiedustelu juuri puolustusministeriltä tuntuukin aika sopivalta. Nykyinen kielipolitiikka kun on hiukan maanpuolustuksen kaltaista: yksilön kokemukselle ei anneta kovin suurta painoarvoa rakenteisiin nähden. Maamme eri alueilla kielten osaamistarpeet vaihtelevat hyvin radikaalisti. Joustavasta kielivalinnasta puhuminen ei ole merkki yleissivistyksen puutteesta, ja avoin keskustelu on myös paras keino purkaa eri väestöryhmien välisiä jännitteitä. Toisaalta on hyvä muistaa se, että sekä suomi että ruotsi ovat maailman mittakaavassa melko piskuisia kieliä. Globaalit valtakielet jyräävät, eikä liikaa paukkuja kannata tuhlata keskinäiseen nahisteluun. Pitäisi edetä puhumaan kieliä, ei vain kielistä. Lauri Hannus Kannen kuva: Konsta Hormia “ “ ILMOITUSMYYNTI Piia Aaltonen puh. 044 5400 200 piia.aaltonen@opiskelijamediat.fi www.opiskelijamediat.fi PAINO I-Print Oy, Seinäjoki ISSN 1458-0209 TÄSSÄ LEHDESSÄ Juomalaulujen lyriikat loukkaavat tasapuolisesti eri vähemmistöjä, kansallisuuksia, sukupuolisiveyttä ja yleistä oikeustajua. Akateeminen juhlinta on muutakin kuin pönötystä s. 7 Totta kai vaikeista traumoista on useimmiten vaiettu, mutta monissa perheissä näistä asioista on kuitenkin keskusteltu pitkään. Historioitsija Ville Kivimäen mukaan sotatraumoista on myös uskallettu puhua s. 22 kuva: niko rakkolainen vapaita kieliä PÄÄTOIMITTAJA LAURI HANNUS puh. 045 3564517, (02) 276 9630 tyl-paatoimittaja@utu.fi Sekaruutusoppa Kynttiläpaja Kuralan Kylämäessä lauantaisin ja sunnuntaisin 30.11.–15.12. klo 12–16.
Lue Tylkkäriä näköislehtenä osoitteessa lehtiluukku.fi/lehdet/tyl TURUN KANDIVALMENNUS Unelmana lääkärinmmatti? a HIUSMUOTOILUA SUUNNITTELU + LEIKKAUS + MONISÄVYVÄRJÄYS = 85€ TARJOUS VOIMASSA VAIN TÄLLÄ KUPONGILLA Yliopistonkatu 28, TURKU ark. 8-20, la 8-17 puh. (02) 250 0246 www.avantgarde.fi Petra Peltonen tähtää SYL:iin Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) ehdokas Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen on Petra Peltonen. Peltonen vastaa tällä hetkellä TYYn hallituksessa viestinnästä, työelämäasioista ja kaupunkisuhteista. Hän on toiminut aktiivisesti myös Turun opiskelijoiden sosialidemokraattisessa yhdistyksessä ja Demarinuorissa. Puoluekantansa hän löysi jo yläasteella. Miksi haluat SYL:n hallitukseen? ”Opiskelijoiden asioista päätetään usein yhteiskunnan ylemmillä tasoilla, ja SYL:n kautta päätöksiin voi vaikuttaa. Yksit- täisen ryhmän ääni ei kuulu yhteiskunnassa, jos ei ole ketään, joka sitä ääntä käyttää. Siksi SYL on tärkeä. Sen tehtävä ei ole syleillä koko maailmaa, vaan ajaa opiskelijoiden etua. Vastuualueista kiinnostaa etenkin työelämä, mutta olen avoin muillekin pesteille.” Miksi olisit hyvä valinta? ”Opiskelijat ovat laaja, mutta eivät kovin kovaääninen joukko. Kun ajetaan tällaisen ryhmän etua, pitää olla jämäkkä ja tiukka. Sitä koen olevani, hyvässä ja pahassa. Jos pelkäisin sitä, mitä edunvalvonta vaatii, en hakisi SYL:iin.” Opiskelet poliittista historiaa. Teetkö mitään, mikä ei liity politiikkaan? ”Välillä tuntuu, että en. Mutta lenkkeilen ja käyn salilla. Joskus on vapauttavaa miettiä vain sitä, kuinka monta kilometriä on tullut juostua. Lisäksi aika, jonka vietän perheeni ja ystävieni kanssa, on täysin epäpoliittista.” Onko myös tulevaisuutesi politiikassa? ”Laajasti ymmärrettynä luultavasti kyllä. Yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä ainakin.” TYL SYL:n hallitus valitaan liittokokouksessa 29.–30.11. lauri hannus Lääkiksen ainejärjestön omistama Turun Kandivalmennus tarjoaa huippusuositut valmennuskurssit lääkikseen jo 17 vuoden rautaisella kokemuksella! www.turunkandivalmennus.? ”Kun ajetaan tällaisen ryhmän etua, pitää olla jämäkkä ja tiukka. Sitä koen olevani, hyvässä ja pahassa.” Petra Peltonen ei pelkää edunvalvonnan haasteita. Ylioppilaiden perinteinen soihtukulkue itsenäisyyspäivänä 6.12. Kulkue lähtee Yo-taloilt
UUTISET UUTISET JUHO WILSKA Turun kauppakorkeakoulun englanninkieliset maisteriohjelmat suhtautuvat nihkeästi suomenkielisiin opintoihin tutkinnon osana. Turun kauppakorkeakoulun englanninkielisen maisteriohjelman opiskelija kertoo, että ohjelman vetäjä kehotti häntä olemaan valitsematta suomenkielisiä kursseja, jos hän ei haluaisi ”ennakkotapaukseksi”. Tästä olisi ohjelman vetäjän mukaan seurannut, että ohjelma olisi joutunut määrittelemään minimin englanniksi suoritettaville opintopisteille. Opiskelija ei halunnut joutua ennakkotapaukseksi, joten valitsi vain englanninkielisiä kursseja. Tämä tapahtui vuosina 2010–2011. Opiskelija ei halua asian luonteen vuoksi esiintyä nimellään eikä täsmentää, mistä maisteriohjelmasta on kyse. Kauppakorkeakoulun linja on, että englanninkielisissä tutkinnoissa opiskelu tapahtuu kokonaan englanniksi. ”Lähtökohta on, että tutkintoon ei voi sisällyttää muunkielisiä kursseja”, sanoo Future Studies -maisteriohjelman koordinaattori Johanna Kärki. Samoin on Global Innovation Management (GIM) ja Global Information Technology Management (GITM) -ohjelmissa. ”GIM- ja GITM-ohjelmissa ei voi opiskella kuin englanniksi. Muuten emme voisi antaa todistusta englanninkielisen tutkinnon suorittamisesta. Esimerkiksi gradun kieli saattaa olla kynnyskysymys, jos opiskelija haluaa jatko-opintoihin ulkomaille”, sanoo koulutuskoordinaattori Eeva Laine-Piippo. Joitakin poikkeuksia on. GIMja GITM-ohjelmissa aiempaa tutkintoa täydentävät opinnot voi tehdä suomeksi. Future Studies -ohjelmassa voi suorittaa suomeksi yksittäisiä kursseja, esimerkiksi kieli- ja metodiopintoja. ”Tutkintoon kuuluvat 120 opintopistettä pitää olla pääsääntöisesti englanniksi. Jos opiskelija suorittaa enemmän pisteitä, ne eivät suoraan kuulu tutkintoon ja voivat siksi olla myös suomeksi”, Kärki kertoo. Muissa tiedekunnissa vapaampaa Suomen kielen asema yliopistoissa nousi otsikoihin marraskuun puolivälissä, kun apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen otti kantaa Aalto-yliopiston kauppatieteellisen alan opetuskieleen. Aallon kauppakorkeakoulu on syksystä 2013 lähtien tarjonnut uusille opiskelijoille maisteritason koulutusta vain englanniksi. Uudistuksesta tehtiin oikeuskanslerinvirastoon kaksi kantelua. Yliopistolaki määrittelee Aalto-yliopiston kauppatieteellisen alan opetus- ja tutkintokieleksi suomen. Puumalaisen mukaan Aallon tulee siksi pitää suomi yhtenä opetuskielenä, eikä perustutkinto voi olla ainoastaan englanninkielinen. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle. Toisin kuin Aallossa, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu tarjoaa maisterikoulutusta myös suomeksi. Pääaineita voi jatkaa KYSYY: Oletko harkinnut alan vaihtamista? Konsta hormia Kv-maisteriohjelmat eri linjoilla suomeksi opiskelemisesta suomeksi kandivaiheen jälkeen, ja lisäksi tarjolla on yksi erillinen suomenkielinen maisteriohjelma Turussa sekä kaksi Porissa. Kauppakorkeakoulun kansainvälisten maisteriohjelmien asenne suomenkielisiin kursseihin on kuitenkin poikkeuksellisen tiukka. Esimerkiksi humanistisen tiedekunnan Baltic Sea Region Studies -ohjelmassa vapaavalintaiset opinnot voi halutessaan suorittaa suomeksi. Myöskään lääketieteellisen tiedekunnan Biomedical Imaging -ohjelmassa suomenkielisten kurssien ottamista ei ole rajoitettu, kunhan ne sisältönsä puolesta sopivat tutkintoon. Sen sijaan oikeustieteellisen tiedekunnan Law and Information Society -ohjelmassa suositellaan, että opinnot tehdään englanniksi. ”Kolmesta 12 opintopisteen erikoistumisopintojaksosta yhden voi tehdä suomeksi, samoin valinnaiset opinnot, joita on 16 opintopistettä”, opintoneuvoja Lina Keränen kertoo. Turun yliopiston opintojohtosääntö määrää, että yliopiston opetus- ja tutkintokieli on suomi. Tiedekunnilla on kuitenkin johtosäännön mukaan oikeus päättää muun kielen käyttämisestä koulutusohjelmassa, opintokokonaisuudessa tai opintojaksossa, jos siihen on painava syy. Turun yliopistossa on yhteensä 17 englanninkielistä maisteriohjelmaa. Niitä tarjoavat kaikki tiedekunnat. 5 Ringa Sirppiniemi, 1. vuoden sosiologian opiskelija Olen jo vaihtanut: olen aiemmalta ammatiltani vaatesuunnittelija. Halusin opiskella lisäksi jotain teoreettisempaa, ja vaatesuunnittelijoiden työllisyystilanne on huono. Päädyin sosiologiaan, koska yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat. Milla Ikonen Turun kauppakorkeakoulun kansainvälisten maisteriohjelmien opiskelijat suorittavat kaikki kurssinsa englanniksi, mutta muille on tarjolla opetusta myös kotimaisilla kielillä. Henri Vanhanen, 1. vuoden poliittisen historian opiskelija En missään nimessä! On turhaa vaihtaa pääainetta, kun sivuaineita voi ottaa vapaasti. Vapaa sivuaineoikeus on yliopiston parhaita puolia. Jaakko Ahola, 3. vuoden matematiikan opiskelija Olen harkinnut ja vaihtanutkin. Luin ensin tietotekniikkaa kaksi vuotta. Opiskelin sivuaineena matikkaa, ja se sujui paremmin ja kiinnosti enemmän. a ja matkaa vanhan hautausmaan sankarihaudoille. Tarkka aikataulu TYYn nettisivuilla.
”Lähdin tuutoriksi siksi, että se on aika hauska vastuutehtävä”, toteaa Supertuutori Valtteri Uusitalo. Reilu supermies Lääketieteen 6. vuoden opiskelija Valtteri Uusitalo on vuoden 2013 Supertuutori. Palkintoonsa nöyrästi suhtautuvalle moniottelijalle tärkeintä on uusien opiskelijoiden johdattaminen osaksi akateemista yhteisöä. Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) järjesti syksyn aikana Supertuutori-kilpailun, jossa etsittiin vuoden parasta tuutoria. Tuutoriryhmiä ja ensimmäisen vuoden opiskelijoita pyydettiin ilmiantamaan oma tuutorinsa kilpailuun. Kilpailun voittanutta Valtteri Uusitaloa kuvailtiin TYYn valintaperusteissa erinomaiseksi ja aktiiviseksi tuutoriksi, jolle erityistä on hänen kykynsä tukea ja olla läsnä sekä vastata ryhmässä esiintyneisiin haasteisiin. Uusitalon mukaan valinta tuli yllätyksenä. ”Luin tuossa ryhmän hakemustekstin – aika hiljaiseksi vetää. On koskettavaa saada kollegoilta tuollaista tunnustusta.” Vaatimattoman oloista miestä ehdottivat Supertuutoriksi niin tuutoroitavat kuin tuutorikollegatkin. Tuutoriksi on innostanut homman luonne. ”Lähdin tuutoriksi siksi, että se on aika hauska vastuutehtävä. Ei tarvitse ottaa itseään liian vakavasti, vaan voi ottaa rennosti ihmisten kanssa.” Tuutoroinnissa tutustuu Uusitalon mukaan vaivattomasti uusiin ihmisiin, mikä tekee lääketieteen opiskelusta hauskempaa. Tiiviin luokkamuotoisessa opiskelussa vuosikurssit ylittävät kontaktit kun jäävät helposti sol- mimatta. ”Tuutorointi mahdollistaa sen, että tuntee laajemman otoksen tulevista lääkäreistä.” Tuutorointi ei ole Uusitalon mukaan aivan yksinkertaista sovittaa lääkiksen tiukkoihin opiskeluaikatauluihin. ”Välillä joutuu ottamaan Doodlea käyttöön. Itselläni oli toki se etu, että ryhmässäni oli kaksi nuorempaa prekliinistä tuutoria, jotka hoisivat paljon käytännön tehtäviä. Toimin itse esimerkkinä ja roolimallina lääkärinä olosta.” Hyviä tapoja ja hiljaista tietoa Lääketieteen tuutoroinnissa korostuu Uusitalon mukaan etenkin ryhmähengen luominen. Vuosikurssista pitää saada hitsattua yhtenäinen, sillä opiskelu on vaativaa. Uusia opiskelijoita pitää auttaa järjestämään itse omat asiansa. Käytännön tuutorointi on Uusitalon mukaan samaan tilaan saattamista ja keskusteluyhteyden avaamista. Ujoja tulee kannustaa ja liian aktiivisia toppuutella, jotta muutkin saavat suunvuoroa. ”Olen myös pyrkinyt hienovaraisesti esittelemään ihmisiä toisilleen, myös yli tuutoriryhmien.” Tärkeää on kollegiaalisuuden korostaminen ja turhien hierarkiamielikuvien purkaminen. ”Korostan alusta asti, ettei ekan vuoden opiskelijan asemaa kannata häpeillä.” Osa tuutoroinnista on Uusitalon mukaan myös lääkiksen hyvien tapojen opastamista. ”Ihmisten kilpailuhenkisyyttä ja suorituskeskeisyyttä joutuu hieman toppuuttelemaan. Alussa on tärkeää oppia olemaan.” Uusien opiskelijoiden yleisimmät huolenaiheet liittyvät Uusitalon mukaan juuri liialliseen stressiin opinnoista. Hiljaisella tiedolla on tässä kohtaa tärkeä rooli. Jokainen tentti ei ole elintärkeä, vaikkei opetushenkilökunta mielellään mainostakaan tiettyjä pakollisia kursseja vähemmän tärkeiksi. Uusitalo antaa vinkkejä myös kirjojen suhteen. Kaikkea ei tarvitse ostaa, ja tuore opiskelija voi säästää sievoisen summan. Uusitalon mukaan yliopisto tarjoaa pienen kysymiskynnyksen omaaville perusopiskelijoille riittävästi tukea ja neuvontaa. Aina löytyy kuitenkin erityistapauksia. Esimerkiksi masennusta kokeville tai syrjäänvetäytyville kynnyksen ylittäminen ei ole yhtä helppoa, ja tuutorin rooli aktiivisena neuvojana korostuu. “ Ihmisten kilpailuhenkisyyttä ja suorituskeskeisyyttä joutuu hieman toppuuttelemaan. Alussa on tärkeää oppia olemaan. Kaksi kertaa riittää Uusitalo on tuutorina toista kertaa. Ammattiin kasvaminen on auttanut häntä opastamaan tulokkaita entistä paremmin. ”Päivystelin viime kesän terkkarissa, ja nyt sitä osaa kertoa aika paljon paremmin työn arjesta.” Tuutorointi on perinne ja eri vuosikurssit toisiinsa liittävä jatkumo. ”Itselläni oli tosi hyvät tuutorit, ja haluan olla osaltani opastamassa uusia opiskelijoita alkuun”, Uusitalo kertoo. Uusitalolle tuutorointi ei ole pelkkää setämäistä opastamista, vaan kaksisuuntainen prosessi. ”Nyt opintojen loppuvaiheessa alkaa olla jo vanha ja väsynyt opiskelija. Uusilta energisiltä tulokkailta saa aika tavalla intoa ja toisaalta uusia ajattelutapojakin.” Kolmatta kertaa tuutoriksi Uusitalo ei enää ole lähdössä. Hän on valmistumassa ja odottaa, että pääsisi jo tosihommiin käsiksi. Tuutoroinnin lisäksi hän on jo opiskeluaikanaan ollut mukana tutkimusryhmässä ja opettanut AMK:ssa sisätauteja. Mitä seuraavaksi? ”Viimeistelen luultavasti perustutkintoni ohessa aloittelemani väitöskirjan, joka liittyy sepelvaltimotaudin diagnostiikkaan. Minulla on myös erikoistumispaikka odottamassa.” Uusitalo on kannustanut myös tuutoroitaviaan aktiiviseen opiskeluaikaan. ”Aika paljon jää saamatta, jos menee ihan laput silmillä. Kannattaa katsella ympärilleen!” Teksti ja kuva: Lauri Hannus TYY jakoi tänä vuonna Supertuutorin lisäksi kolme kunniamainintaa. Palkitut olivat Rohkaisija: Siiri Veijonen (oikeustiede), Tiennäyttäjä: Noora Moilanen (maantiede) ja Viestijä: Paavo Palanterä (fysiikka). TYY hakee Meksiko-kehitysyhteistyöhankkeeseen hankekoor
AJASSA TYYn hallitus 2013 eli Henna Henriksson (edessä), Juho Wilska (vas.), Heikki Isotalo, Aku Kähkönen, Essi Karvonen, Tero Ahlgren ja Petra Peltonen juhlatunnelmissa. pönöttäen ja pöydän alla Haalarit tai iltapuku, punssi tai silli – akateemisessa juhlakulttuurissa tärkeintä on väkevä perinnetietoisuus ja tiukka omanarvontunto. Sitsit Sitsit on akateeminen pöytäjuhla, jossa syödään, lauletaan ja kumotaan snapseja. Alun perin sitsaaminen kuului vain svenska talande ylioppilaiden bilevalikoimaan, mutta sittemmin tavan ovat omaksuneet myös suomenkieliset opiskelijat. Perinnepuritaanit ovat tosin edelleen sitä mieltä, että sitsit pitäisi säilyttää rannikkokaupunkien etuoikeutena, koska sisämaassa sitsaaminen on pyhäinhäväistys. Sitseillä ruoka on jäähtynyttä ja se syödään muovikiposta. Pöydästä saa nousta vain virallisen tauon aikana, ja salonkikelvottomasta käytöksestä rangaistaan. Juomalaulujen lyriikat loukkaavat tasapuolisesti eri vähemmistöjä, kansallisuuksia, sukupuolisiveyttä ja yleistä oikeustajua. Jossain vaiheessa iltaa sitsikansa keinuu kontallaan pöydän alla, mikä sekin kuuluu juhlan käsikirjoitukseen. Tiukasta kaavastaan huolimatta sitsikulttuuri sallii myös yllättävän luovuuden. Tiettävästi sitsattu on muun muassa Pub- licumin hississä. Skål för glada minnen. Aurasoudut Koe palanen brittiläisten eliittiyliopistojen henkeä Turussa, kun ylioppilaskunnat soutavat toisistaan mittaa Aurajoen aalloilla. Traditiotietoisen ykkösriento: ensimmäiset Aurasoudut järjestettiin jo vuonna 1927. Vuosijuhlat Akateemisen vuoden kohokohta. Hämmentävä yhdistelmä glamoröösiä jäykistelyä ja sodomalais–gomorralaista tapainturmelusta. Vuosipäiviään juhlistavat niin ainejärjestöt, tiedekuntajärjestöt, osakunnat kuin itse TYYkin. Vuosijuhlissa tärkeintä on arvokas etiketti ja moitteeton ulkomuoto. Nillityksen taso vaihtelee, mutta useimmiten pukukoodi on frakki tai iltapuku. Kanssajuhlijoiden etiketistä lipsumisen määrä rankataan illan avaavassa cocktail-tilaisuudessa. Kenen korkkari on kärjestä avoin? Pilkistääkö puvun alta värillinen paita? Koskettaako kunnianauha ihoa? Paheksun! Itse juhlassa ruoka on hyvää, puheenpitäjät arvovaltaisia ja usko oman järjestön ylivertaisuuteen vankka. Juhlijoiden käytös alkaa lipsua alkuruoan jälkeen. Jossain vaiheessa iltaa jokin vääjäämätön akateeminen luonnonlaki saa juhlakansan askartelemaan päihinsä lautasliinakorvat. Niiden taittelun taitavat saavat roppakaupalla perinnetuntemuspisteitä. Jatkoilla kaikki fiineys on muisto vain, silmät punoittavat huulia ruusuisemmin ja joku juottaa professorille munatotia kanisterista. Sillis Silliaamiainen eli sillis on vuosijuhlien virallinen jatkopäivä ja ihmisen parasta aikaa. Jos valheellinen sivistyneisyyden naamio on jostain syystä kestänyt läpi koko vuosijuhlan, viimeistään sillis murskaa sen kuin TYYn vuosijuhlat 2013 vietettiin Raumalla. Juha Isotalon ilta on edennyt korvavaiheeseen. halvan kipsimaskin. Silliksellä mätetään epäterveellistä ja -määräistä ruokaa, liuotetaan krapula uuden nousun tieltä ja puhutaan vuoden väsyneimmät jutut. Ja saunotaan. Meininkiä ylevöittää se, että edeltävän illan sitkeimmät kemuajat röhnäävät mukana juhlatamineissaan. Silliäkin on yleensä tarjolla. Perinne on lähtöisin Ruotsista. Se, kenen tekee krapulassa mieli syödä raakaa kalaa, säilyy hyvin varjeltuna mysteerinä. Laskiainen Pue lämpökerrasto haalarin alle, syö pullaa ja osallistu pulkkakilpaan Vartiovuorenmäellä. Mäkeä lasketaan, oli lunta tai ei. Vappu Vappu, tuo ylioppilaiden joulu, uusi vuosi ja juhannus yhdessä viikossa! (Teekkareilla viikkoja menee vähintään kaksi.) Ensimmäiset päivät ovat yhtä hulppeaa keväthuumaa, mutta itse vappuaatto on aina pettymys. Viikon tissuttelun jälkeen booli maistuu imelältä pahvilta ja heikosti strukturoitu hortoilu alkaa kyllästyttää. Taidemuseonmäen valkolakkimeri palauttaa konahtaneeseen tunnelmaan ripauksen euforiaa, mutta loppuilta on viimevuotista ilmapalloa muistuttava lurpsahtanut antikliimaksi. Useimpien turnauskestävyys simahtaa sohvalle ennen yhdeksää, ja loput kommunikoivat enää satunnaisin urahduksin. Viikon kruunaa vappupäivän piknik Vartiovuorenmäellä. Ys- rdinaattoria. Haku päättyy 2.12. klo 12. Lisätietoa TYYn nettisivuilla. tävien ympäröimä pellavaliina, kuohkeaa pannacottaa ja kevään ensimmäinen t-paitakeli! Tai sitten kylmää pitsaa ja lämmintä skumppaa räntäsateessa. Varaa illaksi huono leffa ja viikon viimeinen roskaruokasatsi. Ne ovat benji-köytesi, kun putoat takaisin arkeen. Akateeminen Aurajokilaivuritutkinto Vapun jälkeen ylioppilaan elämä seestyy, mutta valon päässä siintää vielä yksi tunneli. AATU, Turun vastine Hämeenkadun approlle, päättää akateemisen juhlakauden toukokuun puolivälissä. Katukuppiloiden sijaan AATUssa kierretään Aurajoen ravintolalaivoja. Kuka tahansa pystyy kirjoittamaan gradun, mutta kenestä on siemailemaan itsensä Aurajokikarhuksi, saati Hinaajaksi? Bonusjuhla: kokous! Puku päälle, rusetti kireälle ja linjaamaan! Yliopistomaailman railakkaimmat karkelot koetaan kokouspöydän ympärillä. Oman ainejärjestön vuosikokouksen pituus on ylioppilaan ylin ylpeydenaihe. Yhdeksän tuntia ja 18 minuuttia? Täydet kymmenen? Mikäs sen mukavampaa. Ken kehtaa korkata jo ilmoitusasioissa, kuka himmailee metaan saakka? Villeimmät juhlaeläimet suorittavat lopuksi suljetun lippuäänestyksen, juovat yhden tähden jallua ja perustavat työryhmän. teksti: Milla Ikonen Kuvat: Hermanni Piltti 7
Ota lainaa! T: Valtio Velka on helppoa ja mukavaa, eikö niin? Hiero matemaattisia hermojasi ja valmistaudu vastaanottamaan kylmiä numeroita. Jos haluat elää velatonta opiskelijaelämää, kuukausitulosi saavat olla korkeintaan 1159,60 euroa opintotukikuukaudelta. Jos haluat elää villisti ja nostaa opintolainaa, sinut palkitaan ylimääräisellä 300 eurolla. Olisiko liian hurjaa väittää, että nykymalli jopa kannustaa velkaantumaan? Katsotaan. Suurin määrä tuloja, joita opiskelijalla saa olla tukikuukautta kohti, on 1459,60 euroa; tähän lasketaan opintoraha, asumislisä, opintolainan valtiontakaus sekä tuloraja. Tukikuukauden lainantakaus on 300 euroa ja tuloraja 660 euroa. Näin yli viidennes maksimisummasta on velkaa. Ainoa tapa nostaa vuosittaista tulorajaa on tukien peruminen tai palauttaminen. Joskus myös pyrkimys velattomuuteen voi johtaa velkaan. Kelan tilastojen mukaan vuodelle 2010 kohdistuneessa tulonvalvonnassa lähdettiin perimään liikaa ansainneilta opiskelijoilta takaisin yhteensä 36 miljoonaa euroa. Valitusten ja oikaisujen jälkeen perittäväksi jäi 29 miljoonaa. Vuoteen 2011 kohdistuneessa valvonnassa lähdettiin perimään alustavasti 43 miljoonaa euroa 33 900 henkilöltä. Takaisinperintä alentaa opiskelijoiden ostovoimaa opintojen aikana ja lainanlyhennys valmistumisen jälkeen. Julkinen valta hahmottaa kysymyksen eri näkökulmasta – korkeamman tulorajan nähdään johtavan korkeampiin kustannuksiin. Sivistysvaliokunnan ja Turun kaupunginhallituksen jäsenen, kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan (sd) mielestä tulorajojen korottaminen ei nykytilanteessa ole järkevää. ”Kestävyysvajeen aikana mahdollisuuksia menojen kasvuun ei ikävä kyllä ole. Tulorajojen poiston on arveltu maksavan 300 miljoonaa. Se on suuri summa, kun ottaa huomioon, että opintotuen kokonaiskustannukset vuodessa ovat 800 miljoonan paikkeilla. Tulorajojen korotus maksaa arviolta useamman kymmenen tai sata miljoonaa korotuksen suuruudesta riippuen.” Se, että nykymallin kannustaa lainanottoon, ei ole Elorannan mukaan huono asia. ”Lainanottaminen kohdistuu pääasiallisesti korkeakouluopiskelijoille, joilla on hyvät lähtökohdat työllistyä valmistumisen jälkeen.” Opetus- ja kulttuuriministeriö on samoilla linjoilla: vuonna 2012 laaditussa muistiossa todetaan, että ”jos opiskelijan omia tulorajoja korotettaisiin esim. 10 %, lisäisi se opintotukimenoja arviolta 9 miljoonaa euroa”. Samaisessa muistiossa on jopa laskettu säästöt, joita tulorajojen tiukennus toisi valtiolle. Yhteenvedossa esitetään tulorajan alentamista esimerkiksi 15 prosentilla, jolloin valtion menojen arvioidaan vähenevän 13,7 miljoonaa euroa vuodessa. Vaikutusarviossa todetaan, että ”suurituloisten opiskelijoiden opintotuen käyttöaste laskee, (ja) rajoittaa osalla mahdollisuuksia täydentää työtuloilla opintotu- kea”. Säästöt haetaan siis vähentämällä opintotuen saajia sieltä, mistä sattuu eniten – ajamalla lisätöihin ne, jotka eivät pärjää opintotuella muutenkaan. Lisätulot ovat henkireikä korkean vuokratason alueilla, erityisesti pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella, jos ei pääse opiskelija-asuntoon. Maksa myöhemmin! Opintojen rahoitusta halutaan siirtää henkilökohtaisen lainanoton suuntaan. Tavoitteena on budjettirasituksen pienentäminen. Tuuppiminen pankkia kohti on silti kaukana ilmaisesta. Kela maksaa hakemuksesta pienituloisten lainakorot ilman takaisinmaksuvelvollisuutta. Lisäksi on mahdollista saada verovähennys, joka on 30 prosenttia lainan 2500 euroa ylittävästä määrästä. Lainanlyhennys puolestaan laskee ostovoimaa. Takaisinmaksuajoista ei ole tarkkoja tilastoja, mutta niiden tiedetään olevan pitkiä. Tulorajojen täydellisen poiston hintaa – arviolta 300 miljoonaa euroa vuodessa – on hyvä peila- ta opiskelijoiden velkamäärään: vuonna 2012 nostettiin karkean arvion mukaan 230 miljoonaa euroa opintolainaa. Miten olisi, jos saisi valita 300 euron lainantakauksen sijasta 300 euroa korkeamman tulorajan? Haluavat voisivat nostaa lainaa, työssäkäyvät välttyisivät perinnältä. Molemmissa tapauksissa kuukausittainen enimmäissumma pysyisi samana. Muutos vaikuttaisi oleellisesti sellaisten opiskelijoiden elämään, jotka ovat valmiiksi töissä. Toisaalta työtä voisi ottaa vastaan joustavammin karsimatta tukikuukausia. Paljonko vaihtoehtoisuus maksaisi? Villisti veikattakoon, että alle 300 miljoonaa vuodessa. Muita villejä veikkauksia ovat lainannoston vähentyminen ja sitä kautta vahvempi ostovoima sekä korkeammat verotulot. Tarvitseeko opiskelija niin paljoa rahaa kuitenkaan? Mitä väliä 300 eurolla on loppupeleissä? Noh, se on esimerkiksi helsinkiläisen ja turkulaisen yksiön vuokraero... Aldo Sari Late lunch goes Gado! Studentlunch served until 7 pm from Monday to Thursday. Café Gadolinia, Porthaninkatu 3-5 Vastaa kunnallispoliittiseen opiskelijakyselyyn ja kerro, onko Turku hyvä o
AJASSA Jokapäiväinen Kriitikko Palstalla arvioidaan mitä tahansa. Nuoriso Nuoriso keksittiin 1950-luvulla, jotta pikaruokaa, nahkatakkeja ja elvistä saataisiin kaupaksi. Siitä lähtien se on karistanut harteilleen asetetut odotukset kuin pikkujouluissa ahdistelevan pikkupäällikön käden. Joskus vielä nuoriso oli sosiaalista dynamiittia, jonka liepeille sytytettiin mediassa villitysten tulitikkuja. Vaaraa oli ilmassa, kun varoiteltiin kenties ulkomailta tulleista liimanhaistelutai junarataleikeistä. Liian aikaisin kohdattu seksiviihde saattoi laukaista nuorten keskuudessa massaorgioiden aallon, joka saattoi synnyttää uuden nuorison nuorisosta. Ei enää. Nykyajan nuoriso on työtöntä, muttei rähise. Ja jos rähisee, niin jonkin järkevän, kuten eettisen teollisuuden tai suoremman demokratian, vuoksi. Nykyajan nuoriso ei juo tai polta niin paljon kuin ennen, paitsi pilveä. Nykyajan nuorison öistä “ Liian aikaisin kohdattu seksiviihde saattoi laukaista nuorten keskuudessa massaorgioiden aallon, joka saattoi synnyttää uuden nuorison nuorisosta. jää jakokelpoisia kuvia hauskanpidosta ja haleista tanssilattialla. Se ei tajua, miten häpeä viikonlopun ördäämisestä voi yhdistää kahta viikolla hiljaista ihmistä. Nykyajan nuorisolle ei kannata näyttää mainoksilla, että mitä kandeis hei nuori kundi ostaa. Ne tietää itse paremmin, joten on järkevää mainostaa vaan tylsästi kulutusluottoja ja pikavippejä. Nykynuoriso pukeutuu kivasti, käyttää uudestaan vanhoja kledjuja ja tietää tuotteiden alkuperät. Äänestää lompakolla ja netissä. Nykynuoriso, onko teistä enää mihinkään, jos ette jaksa edes närkästyttää keski-ikäistyviä ja nuorekkuuteensa kääriytyneitä aikuisia? Liika täydellisyytenne vie teiltä nyt ainakin pari tähteä. Saatte ne takaisin, jos kutsutte minut vielä joskus piireihinne. Kaksi ja puoli tähteä. Lähetä toimitukseen tähän asti arvioimatta jäänyt tuote, tavara tai vinkki tuotteesta — oli kyseessä sitten puolityhjä karkkipussi tai aamun parranajo. Jokapäiväinen Kriitikko etsii joka lehdessä kiehtovimmalle ehdotukselle sijaa länsimaiden kulttuurihistoriasta. Osoite: Turun ylioppilaslehti, Rehtorinpellonkatu 4A, 20500 Turku / tyl@utu.fi M ART IS S A N YT U U S I H AM PU RIL AIS RAVIN T O L A IT S E T E H D YT H AM PU RIL AIS E T JA B U RRIT O T E T C A-O IK E U D E T AVO IN N A M YÖ S S U N N U N T AIS IN T IIS T AIS IN O PIS K E L IJA-AL E N N U S w w w .s loppy.fi opiskelukaupunki. Voit voittaa leffalipun. Linkki kyselyyn TYYn nettisivuilla. 9
Suunta uusiksi! Kaikki ei mene opintiellä aina suunnitelmien mukaisesti, ja moni äkkää vasta opinnot aloitettuaan haaveilevansa jostain aivan muusta. Jututimme kolmea radikaalimmin kurssia vaihtanutta opiskelijaa. hISTORIAN PARISTA EKOmerkonomiksi Kotkasta kotoisin oleva Anni Eerola kertoo tulleensa yliopistoon alun perin kuin laput silmillä. ”Hain yliopistoon opiskelemaan sitä ainetta, jossa olin lukiossa hyvä.” Eerola pääsi vuonna 2008 yllätyksekseen suoraan kirjoitusten jälkeen Turun yliopistoon opiskelemaan kulttuurihistoriaa. ”Ajattelin, etten ollut lukenut edes tarpeeksi pääsykokeisiin. Olin jo luovuttanut ennalta, ja menin kokeeseen paineitta,” hän kertoo. Eerola ei aloittanut opintojaan heti, vaan lykkäsi paikkaa vuodella ja työskenteli kaupan kassalla. Fuksivuosi oli pääosin positiivinen kokemus. ”Tykkäsin opiskella, varsinkin sen jälkeen kun huomasin pärjääväni tosi hyvin. Oletin toki ennalta, että kaikki muut ovat fiksumpia.” Kulttuurihistorian laaja-alainen opiskelu innosti, ja hän meni kandiseminaariin jo toisena opiskeluvuotenaan. Silti merkkejä siitä, että Eerola tulee vaihtamaan suuntaa, olisi hänen mukaansa voinut lukea jo opintojen alkutaipaleella. ”Hakeuduin koko ajan sellaisiin sivuaineisiin, jotka olivat pääainettani käytännönläheisempiä ja yhteiskunnallisempia.” Näitä olivat poliittinen historia ja liiketalouden opintokokonaisuus kauppakorkealla. Kandin jälkeinen kolmas vuosi oli Eerolalle tuumaustauko. ”En oikein tiennyt, mitä tehdä, ja keskityin sivuaineisiini.” Hän nautti pääaineestaan, muttei nähnyt tulevaisuutta sen parissa. ”Tiesin, etten halua opettajaksi tai tutkijaksi. Kestin jatkuvan epävarmuuden tulevista työmahdollisuuksista, mutta silloin, kun koko alakin alkoi epäilyttää, kamelin selkä katkesi.” Eerola lähti vaihtoon Madridiin neljännen opiskeluvuoden syksyllä. Tässä vaiheessa suun- nanvaihto häilyi jo selkeänä mielessä. ”Oppiminen itsessään on hirveän hienoa, mutta maisteriksi valmistumisen itseisarvo laski silmissäni koko ajan. Neljä vuotta yliopistolla tuntui riittävältä.” Vaihdosta paluunsa jälkeen Eerola puski raivolla loput tentit ja esseet läpi ja lähti yliopistosta humanististen tieteiden kandidaattina. Hän kokee lopettaneensa juuri oikeassa kohdassa. Idealismi kohtasi käytännöllisyyden Tuore kandidaatti ei halunnut jättäytyä työttömäksi työnhakijaksi, vaan etsiytyi yliopistolta lähdettyään oppisopimustoimistoon. Hänellä ei ollut selkeää hahmotelmaa suunnastaan, mutta ympäristöasiat ja järjestötoiminnan rahoitus kiinnostivat. ”Menin toimistoon ja sanoin, että nämä asiat kiinnostavat tällä taustalla. Ympäristöalaa ei kuitenkaan suositeltu työllisyyssyistä, ja minua ohjattiin kohti toimisto- ja taloushallinnon merkonomin koulutusohjelmaa. Koin ohjelman itselleni sopivaksi, mutten toisaalta halunnut päätyä mihin tahansa tilitoimistoon.” Eerola lähti etsimään mahdollisimman innostavaa työpaikkaa. Kesäaika ei ollut paikan löytämiseen paras mahdollinen, ja hakemuksia lähtikin ”about sata ja muistutushakemukset päälle”. Moni virkaatekevä oli lomalla, mutta Eerolalla tärppäsi kuitenkin. ”Kävi järjetön säkä. Pääsin Valoniaan, joka oli ihan ykkösvaihtoehtoni.” Valonia on Turussa toimiva Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energiaasioiden asiantuntija- ja palveluorganisaatio. Organisaatiossa oli juuri Eerolan hakuaikaan tarvetta uudelle talouspalvelusihteerille. Eerola ei pidä oppisopimusta helppona polkuna. Organisaatio ottaa riskin, kun uutta ihmistä lähdetään työpaikalla koulut- tamaan nollasta sisään. ”En voi korostaa tarpeeksi sitä, miten kiitollinen olen siitä, että näin suuri luotto minuun löytyi.” Kahden vuoden oppisopimuskaudesta on nyt takana muutama kuukausi. Eerola on tyytyväinen polkuunsa, ja kokee olevansa nyt oikeassa paikassa. Yliopistoopinnoista ei ole kuitenkaan juuri pahaa sanottavaa. ”Kaikesta tästä angstista huolimatta olen ihan hiton kiitollinen yliopistolle. Tulin opintoputken toisesta päästä paljon fiksumpana ja tiedostavampana ihmisenä. En koe vuosien siellä menneen hukkaan, eikä toivottavasti koe yhteiskuntakaan.” Lauri Hannus Koodarista upseeriksi Joonas Kalliola pääsi ylioppilaaksi keväällä 2005 ja aloitti saman vuoden syksyllä tietojenkäsittelytieteen opinnot Turun yliopistossa. Opintoala valikoitui oman harrastuneisuuden pohjalta, ja motivaatio oli alussa korkealla: “Ajatuksena oli hoitaa opinnot läpi kunnialla ja siirtyä työelämään IT-alalle ohjelmistotuotantoon, jossa pääsisi hyödyntämään omia vahvuuksiaan.” Jo alkuvaiheessa Kalliola huomasi, että opiskelu oli epämääräisempää kuin mitä hän oli ajatellut. “Kursseilta tuntui saavan jonkin verran valmiuksia työelämää varten, muttei aivan sellaista käytännön osaamista, mitä olisin toivonut.” Toisen opiskeluvuoden aikana tahti opintojen suorittamisessa hidastui. Useat ”ympäripyöreät” pakolliset kurssit söivät intoa opiskeluun. Kalliola jättikin opinnot hyllylle, meni VR:lle radankorjaustöihin ja suoritti asepalveluksen. Syksyllä 2010 hän palasi opintojen pariin, tavoitteena saada Anni Eerola piti kulttuurihistorian opiskelusta, mutta päätti etsiytyä käytännönläheisemmälle alalle. ainakin kandin paperit käteen. “Jouluun mennessä valkeni lopullisesti, ettei homma toimi.” Erään kaverinsa kanssa Kalliola oli jutellut positiivisista kokemuksista armeija-ajalta, ja kaveri ehdotti hänelle hakemista Maanpuolustuskorkeakouluun. Haku tärppäsi ensi yrittämällä, ja syksyllä 2011 Kalliola aloitti opinnot kadettikoulussa Helsingin Santahaminassa. Kiinnostus muuttui sattumalta Nyt kolmantena vuotenaan ”kadiksessa” Kalliola suorittaa johtamisjärjestelmän erikoistumisopintoja Riihimäellä. Hän kehuu opintojen haastavuutta: “Täällä täytyy antaa itsestään sata prosenttia, mutta voi myös luottaa, että muut hoitavat asiansa kunnolla eivätkä luimistele.” Hyvä ryhmähenki saa erityiskehuja, vaikka Kalliola mainitsee eräänä haasteena puolustusvoimien organisaatiokulttuurin sovittamisen nykyaikaan. “Lisäksi omalla kohdallani luentopakko pitää päivärytmiä hyvin yllä.” Kalliola sanoo, että alanvaihtoon vaikuttivat enemmän muuttuneet tavoitteet kuin opiskelun ongelmat. Tärkeä kokemus oli, kun VR:n hommissa Kalliola joutui yllättäen työnjohtotehtäviin. “Olin ensin ajatellut, että minulle kelpaa vaikka rivikoodarin paikka, mutta aloinkin kiin- London School of Economicsin uskontososiologi Eileen Barker luennoi uskonnollisten liik
Ilmiö Kuvat: Lari jaakkola tunutta siipiensä suojiin. Aikansa pohdiskeltuaan Paananen päätti hakea jälleen opiskelemaan. Historiahaaveet olivat matkan varrella unohtuneet: nyt Paanasen intohimona oli media. Hän kaipasi kuitenkin uutta näkökulmaa alaan. ”Palasin valintaoppaiden pariin vuosien tauon jälkeen. Kävin järjestelmällisesti läpi kaikki viestintä- ja media-alan koulutukset Suomessa. Yksi nousi ylitse muiden: mediatutkimus Turun yliopistossa”, Paananen kuvailee. Lupa ajatella itse Joonas Kalliola turhautui epämääräisyyteen ja löysi kutsumuksensa johtajuudesta. nostua johtamisesta.” Tietojenkäsittelyn opinnoista Kalliola kritisoi silti varsinkin kunnollisen opinto-ohjauksen puutetta ja henkilökunnan sisäisistä riidoista kummunnutta huonoa ilmapiiriä. Ainejärjestökään ei aivan vastannut odotuksiin: “Olisin toivonut järjestöltä enemmän apua kontaktien luomiseen opiskelun ja työelämän välille, mutta sen toiminta keskittyi lähinnä bileisiin.” Tietojenkäsittelyn kurssitovereista jäi Kalliolalle kuitenkin elinikäisiä ystäviä, jotka hänen mukaansa ovat myös mainioita urakehityksen vertailukohtia. Opiskeluaika Turussa auttoi Kalliolaa löytämään itseään ja hyödyntämään vahvuuksiaan. “Ta- jusin esimerkiksi, että minulle mielekäs työ on tärkeämpää kuin hyvä palkka.” Tulossa olevat korkeakouluhaun uudistukset on yleisesti tulkittu siten, että opintoalan vaihto korkeakoulujen sisällä hankaloituu. Näihin muutoksiin Kalliola suhtautuu epäilevästi: ”Nykyään kun muutenkin harvat ovat samalla alalla koko työuransa, on tärkeää, että koulutusvalinnan voi tehdä uudelleen. En olisi itsekään heti lukiosta päästyäni uskonut, että tulevaisuuteni on puolustusvoimien palveluksessa.” Kasperi Teittinen Matti Paananen opiskeli ensiksi insinööriksi ja vapautti sitten sisäisen humanistinsa. Insinööristä humanistiksi Lukiossa Matti Paananen piti historiasta. Päästyään ylioppilaaksi vuonna 2002 pyhäjärveläinen nuorimies haaveilikin lempiaineensa opiskelusta yliopistossa. Pääsykokeissa ei kuitenkaan onnistanut, ja jokin varavaihtoehto oli keksittävä. Isoveljensä ehdotuksesta Paananen hakeutui silloiseen Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluun opiskelemaan mediatekniikkaa. Alun perin väliaikaisiksi kaavaillut opinnot imaisivat yllättäen mukaansa. Paananen sopeutui insinööriopiskelijoiden porukkaan hyvin eikä malttanut hakea enää muualle. Opiskelujen sisältökin tuntui enimmäkseen mielenkiintoiselta: mediatuotannon linjalla pääsi tekemään kaikenlaista lehdistä lyhytelokuviin. Silti motivaatio oli hetkittäin tyystin kadoksissa. Erityisesti ohjelmoinnin kurssit saivat Paanasen kyselemään itseltään, mitä oli oikein tekemässä. ”Insinööritieteet ovat kylmiä, eikä niissä ole ihmisnäkökulmaa. Sisälläni on aina elänyt humanisti, vaikken vielä tuolloin tiedostanut sitä”, Paananen mietiskelee. Vuonna 2009 Paananen valmistui mediatekniikan insinööriksi ja alkoi etsiä töitä. Ylikoulutuksesta kärsivä media-ala ei kuitenkaan ottanut vastavalmis- kkeiden ja kulttien kehityksestä 12.12. klo 17–19 Sirkkalan Janus-salissa, Kaivokatu 12. Toisella yrittämällä tärppäsi, ja syksyllä 2011 Paananen aloitti mediatutkimuksen opinnot. Loikka soveltavien luonnontieteiden parista humanistiseen tiedekuntaan ei ollut aivan helppo. ”Ensimmäinen syksy meni sen käsittämisessä, että omaa päättelykykyä on lupa käyttää. Olin aivan ymmälläni sellaisista käsitteistä kuin vaikkapa semiotiikka ja affektit – niitä piti tulkita itse! Insinööritieteissä kaikille termeille oli olemassa yksiselitteinen sanakirjavastine. Mediatutkimus jättää paljon tilaa omille ajatuksille.” Alkuhämmennyksen tasaannuttua Paananen alkoi nauttia opiskelusta suunnattoman paljon. Nautiskelun vastapainona toimii päämäärätietoisuus: toista tutkintoa suorittaessa motivaatio on korkealla. Lisäintoa opiskeluun on luonut akateeminen vapaus, jollaista edellisessä opiskelupaikassa ei juuri tunnettu. Myös opiskelijatoiminta on yliopistossa monipuolisempaa. Paanasen mukaan akateeminen maailma häviää ammattikorkeakoululle lähinnä työelämävalmiuksien tarjoamisessa. Kovin hyvä ei tilanne silti ollut Pohjanmaallakaan: todelliset työelämäkontaktit puuttuivat, sillä suuria media-alan yrityksiä ei seudulla juuri ole. Humanisteja ja insinöörejä pidetään usein toistensa täydellisinä vastakohtina. Ammattikorkeakoulussa vietetyt vuodet eivät silti menneet hukkaan. ”Entisen opiskelupaikkani ansiosta löysin oman alani. Muutenkin olen kokenut menneet opintoni hyödyllisiksi: vankka matemaattis-looginen tausta auttaa näkemään asiat selkeämmin myös humanistisessa tiedekunnassa”, Paananen myhäilee. Susanne Salmi 11
Nuorisopolitiikasta vallankahvaan Puolustusministeri Carl Haglund uskoo asevelvollisuusarmeijan tulevaisuuteen. Hän on myös varma, että jokaisella yliopisto-opiskelijalla on tarpeeksi aivokapasiteettia pakollisten ruotsinkurssien suorittamiseen. TEKSTI: Sakari Muurinen, kuva: Jetro Stavén Silminnähden stressaantunut mies astuu huoneeseen. Puolustusministeri Carl Haglund (RKP) on pari tuntia aikaisemmin vastaanottanut tiedon, jonka mukaan kaksi puolustusvoimien Hawk-harjoitushävittäjää on törmännyt yhteen Lestijärvellä. Toinen lentäjistä on tässä vaiheessa edelleen kateissa. ”Nyt on niin sanotusti tilanne päällä”, Haglund toteaa ja istuu alas. Vaikka vastaavanlaisia onnettomuuksia on sattunut aikaisemminkin, ei tällaisten tragedioiden selvittäminen ole ministerillekään arkipäivää. Haglund peri puolustusministerin salkun ja puolueen puheenjohtajuuden kesällä 2012 Stefan Wallinilta, joka päätti lähteä Dragsvikin varuskunnan lopettamispäätöksen pyörtämisestä seuranneen kohun saattelemana. Haglund on puolustusministeriksi melko nuori. Hän aloitti tehtävässä vain 33-vuotiaana. Tätä aikaisemmin hän ehti istua Euroopan parlamentissa kolme vuotta ja toimia RKP:n nuorisojärjestön, Svensk Ungdomin pääsihteerinä. Joku voisi tämän perusteella kutsua häntä melkoiseksi poliittiseksi broileriksi. Itse hän kuitenkin suhtautuu asiaan melko tyynesti. ”Poliittinen ura, vaikka jotkut väittävät että sen voi luoda, lähtee kuitenkin luottamuksesta. Sain pienehkön äänivyöryn Espoon kunnallisvaaleissa, minut nostettiin valtiosihteeriksi, ja sitä kautta nousin mukaan valtakunnalliseen politiikkaan”, hän kertoo. Hän muistuttaa myös, että ehti tehdä muitakin töitä ennen kuin lähti mukaan politiikkaan. ”Olen tehnyt duunia 14-vuotiaasta. Toimin esimerkiksi ruotsinkielisen ylioppilaslehden, Studentbladetin, päätoimittajana.” ”Jos joku kysyy ammattiani, vastaan olevani taloustieteilijä. Poliitikko ei ole ammatti, olet enemmänkin lainassa. Eduskunnassa pitää olla eritaustaisia ihmisiä, eikä se saa olla uraputki”, hän toteaa. Hänen mukaansa politiikkaan tulisi suhtautua nöyrästi. Luottamus pitää aina ansaita. ”Ei ole järkevää rakentaa sellaista uraa, joka rakentuu pelkästään politiikkaan, koska vaaleja tulee koko ajan, ja niissä pitää pärjätä”, hän muistuttaa. Vaikka hän viihtyy nykyisessä työssään, niin tulevaisuudessa hän sanoo haluavansa tehdä jotain hieman käytännönläheisempää. ”Olen kiinnostunut yrittäjyydestä sekä elinkeinoelämästä.” Haglundin aloittaessa puolustusministerinä keskusteltiin paljon siitä, miten tehtävään voidaan valita henkilö, joka on saanut vapautuksen varusmiespalveluksesta. Hän ei kuitenkaan näe asiaa ongelmana. ”Olen joutunut suhtautumaan vielä nöyremmin kuin edeltäjäni. Toisaalta olen joutunut ehkä hieman todistelemaan, että osaan ja kiinnostaa.” ”Asia on minulle todella traumaattinen henkilökohtaisesti. Suurin ongelma oli se, että kun kaikki kaverit pääsivät lähtemään sinne ja tulivat kotiin viikonlopuksi, niin näillä oli ihan omat jutut ja ihan omaa jargonia. Minulla on myös sellainen perhetausta, jossa nämä asiat ovat tärkeitä”, hän lisää. Synergiaa opiskelun ja armeijan välille Varusmiespalvelus tai siviilipalvelus saattaa keskeyttää tai lykätä monen nuoren miehen opiskelua jopa reilulla vuodella. Haglund sanoo, että on valmis keskustelemaan siitä, miten yhteiselo näiden kahden välillä saataisiin kitkattomammaksi. ”Meillä hallituksessa on tavoitteena laskea valmistumisikää, ja osana sitä tarkastelua pitäisi miettiä keinoja, että miten vältetään nämä yli vuoden lykkäykset. Olen sanonut myös SYL:lle, että suhtaudun avoimesti, jos heillä on jotain toiveita”, hän kertoo. Haglund haluaisi, että useam- pi korkeakoulu lukisi hyväksi esimerkiksi armeijassa saadun johtajakoulutuksen. ”Olen ymmärtänyt, että on sellaisia kouluja, joissa tarjotaan johtajakursseja. Näitä voisi jotenkin yhdistää. Maisterin tutkinto on melko laaja, joten vaikka armeijassa saatua koulutusta voisi hyödyntää, niin ei se isoa kuvaa muuta”, hän pohtii. ”Korkeakoulut tosin ovat nykyisin melko itsenäisiä, eikä valtiolla ole enää paljoa sanavaltaa, joten koulujen täytyy itse päättää, että missä mielessä ottavat tämän huomioon”, hän lisää. Haglund kuitenkin huomauttaa, että vaikka korkeakoulut eivät opintopisteitä johtajakoulutuksesta jakaisi, niin työelämässä siitä on hänen mielestään hyötyä. ”Varsinkin miesjohtajat arvostavat, jos on varusmiesaikana tehnyt jotain haastavampaa”, hän toteaa. Hän lisää, että valmistumisiän laskemiseksi olisi tärkeämpää saada työelämä vetämään. ”Toki on selvää, että olemme sellaisessa tilanteessa, että työelämä ei vedä. Moni nuori pelkää ihan ymmärrettävästä syystä, ettei töitä löydy, eikä halua valmistua, ettei joudu kortistoon. Kun työelämä alkaa vetää, niin valmistumisajat varmasti myös lyhenevät.” Vain miesten velvollisuus Suomessa on viime aikoina keskusteltu asevelvollisuuden ulottamisesta myös naisiin ja muuttamalla muotoa enemmän kansalaispalveluksen suuntaan. Haglund ei tälle ajatukselle lämpene. ”Jotkut puhuvat sellaisesta kansalaispalveluksesta, jossa tehtäisiin muutakin kuin maanpuolustuskoulutusta. Siihen meidän ei kannata lähteä, sillä meillä on siviilipalvelus niille, jotka eivät halua suorittaa (ase)palvelusta.” ”Se, että koulutetaan nuoria ihmisiä tekemään jotain muuta kuin tarvittaessa puolustamaan isänmaata, ei ole tarkoituksenmukaista. Naisten kiinnostusta pitää lisätä markkinoinnin ja informoinnin kautta, mutta en kannata sitä, että asevelvollisuus laajennettaisiin koko ikäryhmään”, hän sanoo. Hän jatkaa, että eräs itävaltalaismies valitti asiasta Euroopan ihmisoikeuskomissioon. ”Komissio tuli siihen lopputulokseen, että historiallisista sekä muista syistä on perusteltua, ettei tätä voida pitää ihmisoikeusrikoksena”, hän kertoo. Suomi on yksi harvoista maista, joissa on edelleen käytössä yleinen asevelvollisuus. Ruotsissakin siirryttiin palkka-armeijaan vuonna 2009. Ruotsissa asia perusteltiin siten, että kriisit ovat muuttaneet muotoaan, ja Venäjä ei ole enää nykyisellään uhka. Haglund kuitenkin näkee, että yleinen asevelvollisuus on Suomelle oikea vaihtoehto. ”Niin kauan kuin lähdemme siitä että me omin voimin puolustamme meidän maantieteellisesti melko suurta maatamme, asevelvollisuus on ainut uskottava ratkaisu. Meillä ei ole varaa eikä mahdollisuuksia sen kokoiseen palkka-armeijaan, jolla voitaisiin uskottavasti puolustaa koko maata. Ainoa mahdollinen tie valikoivampaan asevelvollisuuteen olisi se, että liityttäisiin Natoon”, hän toteaa. Nykyisellä järjestelmällä on laaja poliittinen kannatus, ja muutoksia tuskin tulee ennen kuin kansa nousee tätä vastustamaan. ”Sinä päivänä, kun suomalaiset nuoret miehet ovat laajoin joukoin eduskunnan edessä osoittamassa mieltään ja kertomassa, etteivät enää halua armeijaan, mieli luultavasti muuttuu myös päättäjien keskuudessa”, hän miettii. Pakkoruotsi on ja pysyy Kansalaisaloite, joka vaatii ruotsin kielen opiskelua vapaaehtoiseksi, keräsi yli 60 000 allekir- joitusta. Haglund ei kuitenkaan RKP:n puheenjohtajana halua uskoa, että aloite tulisi saamaan tarpeeksi kannatusta eduskunnassa. ”Asiaa pitää lähestyä siten, että Suomi on aina ollut kaksikielinen maa. Niin kauan kuin Suomi on ollut itsenäinen, Suomi on julistautunut kaksikieliseksi. On loogista, että maassa, jossa halutaan pitää yllä korkeaa sivistystasoa, meillä on molemmat kotimaiset osana peruskouluopetusta.” ”Itse en ole mikään kiihkosuomenruotsalainen, puhun lastenikin kanssa suomea. En kuitenkaan usko, että maa saadaan nousuun laskemalla sivistystasoa.” Ruotsin kielen poistamista pakollisten aineiden paletista perustellaan usein Ahvenanmaalla, jossa ei ole pakollista suomen kielen opetusta. Haglund ei tästä pidä. ”Ahvenanmaa on yksikielinen maakunta. Erityisesti perussuomalaiset käyttävät Ahvenanmaavertausta, mutta he eivät tunne sitä historiaa”, hän sivaltaa. Hän kuitenkin vakuuttaa RKP:n pysyvän hallituksessa, vaikka esitys menisi läpi muiden hallituspuolueiden edustajien tuella. ”En pidä sellaisesta ryhmäkuriajattelusta. Uskon, että niin sanotusti vapaaehtoisuuteen perustuen laaja enemmistö kannattaa sitä, että jatketaan kaksikielisenä”, hän hymähtää. Nuorten ruotsin kielen taito on laskenut roimasti viimeisten kymmenen vuoden aikana, ja moni opiskelija joutuu tekemään roimasti töitä läpäistäkseen pakolliset ruotsin kielen tentit. Haglund kuitenkin valaa uskoa näihin opiskelijoihin. ”Olen ihan varma, että sellainen nuori, joka on niin lahjakas, että on päässyt yliopistoon, saa myös ruotsin tentit tehtyä, jos halua vaan löytyy.”
13 “ Jos joku kysyy ammattiani, vastaan olevani taloustieteilijä. Poliitikko ei ole ammatti, olet enemmänkin lainassa. Eduskunnassa pitää olla eritaustaisia ihmisiä, eikä se saa olla uraputki.
Konsta Hormia Kartan reunalta turistirannaksi Yhden paratiISIN kohtalo Valkoiset hiekkarannat, kirkkaanturkoosit vedet ja koralliriutat kahlausetäisyydellä rannasta. Thaimaan eteläkärjen tuntumassa sijaitseva Koh Lipe eli Lipen saari vastaa täydellisesti monien mielikuvia paratiisista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana turismi saarella on kasvanut räjähdysmäisesti, ja saaren kehitys onkin tapahtunut vain turistien ehdoilla. Teksti ja Kuvat: Janne Riikonen Merimustalaiset asettuivat Koh Lipelle 1900-luvun alussa, ja elo säilyi samanlaisena viime vuosikymmenille asti. Kylän miehet olivat pääasiassa kalastajia ja naiset vastasivat kodin- ja lastenhoidosta. Vuonna 1974 Lipen ja 50 muun lähisaaren alueesta tehtiin kansallispuisto, Tarutao National Marine Park. Lipe suljettiin pois luonnonsuojelualueen säädöksistä, koska saaren chaoleh-yhteisölle haluttiin antaa oikeus asuttamaansa maahan. Pienenä tyttönä Lek kävi uimassa joka päivä. Tällöin kylä sijaitsi toisella saaren upeasta rannasta, sillä johon auringonnousu osuu. Hänen sukunimensä, Thaisereekun tarkoittaa vapaata thaita, ja vapaudesta hän myös nautti. Ensimmäisen kosketuksen länsimaalaisiin Lipen alkuperäisväestö sai noin 23 vuotta sitten. Tällöin utelias saksalaismies lähti kalastaja-aluksella Malesiasta kohti tuntematonta saariryhmää. Hänen kartassaan saarille ei annettu nimiä, mutta mies lähti katsomaan, mitä löytäisi. Seikkailija löysi paratiisin ja vaimon. Lekin ja miehen välille kehittyi romanssi, ja pariskunta lähti Saksaan, jossa he perustivat perheen. Seitsemän vuotta Saksaan lähdön jälkeen pariskunta erosi, ja Lek päätti lähteä takaisin Koh Lipelle, oikeaan kotiinsa. Sillä aikaa, kun hän oli ollut poissa, kylän viereen oli rakennettu saaren ensimmäinen resortti, lomakylä matkustajille. Turismi iski vasten alkuperäisasukkaiden kasvoja ensi kertaa 11 vuotta sitten, kun kylä häädettiin rannalta sisämaahan. Rantatontti haluttiin turistien käyttöön ja paikalle rakennettiin Lipe Beach Resort. Kyläläisille annettiin uudet hökkelit sisämaasta, eivätkä he voineet muuta kuin purra huulta ja muuttaa uuteen kyläänsä. Kantokykynsä rajoilla Pienellä Lipen saarella pääsee turisteja pakoon yhteen paikkaan. Keskellä saarta on alle tuhannen chao leh -alkuperäisasukkaan, merimustalaisen, kylä. Kuisteillaan pyykkäävät ja ruokaa laittavat chaoleh’t luovat vierailijoihin kysyviä katseita. Illan rauhallisten äänien joukosta kuuluu lapsen itkua, joka tulee kyläkaupan terassilta. ”Haluaisin vanhat ajat takaisin. Meillä oli tarpeeksi ruokaa ja rahaa ennen turismiakin. Nyt saarella liikkuu paljon enemmän rahaa, mutta tuotot eivät päädy alkuperäisväestön taskuihin”, kyläkauppias Lek Thaisereekun harmittelee. Kuuden kuukauden ikäinen Mangon-poika lopettaa itkun ja tutkii vierailijoita suurin silmin. Kylän asukkaiden yleinen mielipide on sama. Turismin nähdään tuoneen alkuperäisväestölle töitä, mutta sen kanssa olisi pitänyt pärjätä luontoa ja kulttuuria tuhoamatta. Viisi vuotta sitten alkoi todellinen rakennusbuumi. Turistien kovaan kysyntään vastattiin kovin teoin. Rantojen edustat raivattiin metsästä, samoin suuri osa sisämaasta. Nyt molemmat isoista valkohiekkaisista rannoista on rakennettu täyteen bungaloweja. Lipen jättäminen luonnonsuojelusäädösten ulkopuolelle koitui lopulta saaren kohtaloksi. Juuri se on mahdollistanut metsien holtittoman kaatamisen ja kasvaneen kysynnän mukaisen rakennuttamisen. Nyt eteläisen rannan viimeiselle tyhjälle tontille nousee uusi lomakylä. Saarelle tultaessa vierailijoiden on maksettava luonnonsuojelumaksu, joka tekstin mukaan käytetään saaren puhtaanapitoon. Vierailijoita opastetaan lomailemaan viisaasti, mutta tosiasiassa luonnonsuojelualue-status on lähinnä turistihoukutin. ”Viimeisen kymmenen vuoden aikana Lipen saarta on kehitetty turistikohteeksi äärimmäisin keinoin, ilman mitään huolta saaren hyvinvoinnista. Tämän vuoksi ympäristö on kohdannut vakavia ongelmia, esimerkiksi jätehuollon ja vesien laadun heikkenemisen kanssa”, kertoo tutkija Nutsurang Pukkalanun Kasetsartin yliopistosta Bangkokista. Pukkalanunin tuore tutkimus osoittaa Lipen karun tilan: saaren ekosysteemi on hyvin hauras, eikä mikään taho valvo saaren ympäristöongelmia. Matkustajat ovat tuoneet mukanaan ympäristöä kuormittavat elintapansa, ja saari on hukkumassa muoviin. Satunin läänin aloittama jätehuolto saarella ei toimi, vaan roskat on tapana polttaa tai heittää teiden varsille sisämaahan. Loppusyksyllä, ennen kovimman lomasesongin alkua, muovipullovarastot ja muut roskat tyypillisesti haudataan maahan tehtyyn valtavaan kuoppaan. Lek Thaisereekunia harmittavat joka puolella lojuvat roskat. Hän kaipaa rauhaa, metsää ja kalaa. Siinä missä kala oli ennen iso osa alkuperäisväestön ruokavaliota, on se nykyään hyvin harvinaista herkkua. Kalan hinta on noussut saarella turismin myötä niin paljon, ettei kyläläisillä ole siihen varaa. Saaren kalastajat pyydystävät isot kalat – kiellosta huolimatta – harppuunalla ja tekevät marliinista erittäin hyvän tilin. Ravintoloiden grillikalojen joukossa on laittomasti luonnonsuojelualueelta pyydystettyjä värikkäitä kaloja. Kalastajat eivät ajattele kyläläisiä tai koralliriuttojen hyvinvointia, vaan omaa tilipussiaan. ”Lipen luonto kestää noin sadan tuhannen vuosittaisen vierailijan kuormituksen. Viime vuosina matkustajia on kui- Opi etsimään EU:n oikeudelliset tekstit ja muut julkiset asiakirjat EUR-Lex
Maailman sivuun tenkin ollut jopa kuusinkertainen määrä. Olisi todella tärkeää, että vierailijoiden määrää alettaisiin rajoittaa”, tutkija Pukkalanun kertoo. ”Kuusi kuukautta kestävä monsuunikausi tekee todella hyvää Lipelle. Tällöin turisteja tulee hyvin vähän, ja saari saa aikaa toipua lomasesongista.” Turismi ruokkii epätasaisesti Vuonna 2012 Thaimaa houkutteli yhteensä 22 miljoonaa ulkomaalaista vierailijaa, joista yli kuusi miljoonaa oli Euroopasta. Suomalaisia heistä oli noin 150 000, viisi prosenttia edellisvuotta vähemmän. Suomalaisten laskeva trendi ei näy kokonaistilastoissa; viime vuonna Thaimaa keräsi 16 prosenttia enemmän vierailijoita kuin vuonna 2011. Nyt suurin nouseva vierailija-aalto Thaimaahan tulee Aasian vaurastuneista maista. Vierailijoita riittää syrjäisimmillekin saarille. Thaimaan suosio lomakohteena on ymmärrettävää. Lämpöä riittää vuoden ympäri, luonto on rikasta kiehtovine sademetsineen ja kirkkaine vesineen, kulttuuri on suvaitsevainen ja turvallinen. Kaiken tämän saa eurooppalaiseen elintasoon nähden hyvin halvalla. Valtava matkustusbuumi näkyy myös tasaisena talouskasvuna. Rahat eivät kuitenkaan jakaudu aina oikeudenmukaisesti. ”Asiakaskuntani koostuu pelkästään chaoleh’istä, kylässä ei edes näe turisteja. Omiin tuloihini kasvanut turismi ei juurikaan ole vaikuttanut”, Lek kertoo. Hän oli kauppias jo ennen pakkomuuttoa. ”Saaren alkuperäisväestöä pitäisi työllistää enemmän turismin sektorille tavoilla, jotka ovat heidän perinteisten elämäntyyliensä mukaisia. Chaoleh’t voisivat esimerkiksi järjestää näytöksiä, joissa esitellään heidän kulttuuriaan ja perinteitään, tai valmistaa matkamuistoja. Näin he hyötyisivät turismista taloudellisesti ja vahvistaisivat samalla omaa kulttuuriaan”, tutkija Pukkalanun ehdottaa. Kuten Thaimaassa on tapana, myös Lekin pienen kaupan seinällä roikkuu kuninkaan kuva. Kaupasta saa kaiken, mitä kyläläiset tarvitsevat – nuudeleita, paristoja, leluja. Sipsipussi maksaa kolmanneksen turistikauppojen hinnoista. Kylän lapsia tulee tasaisin väliajoin irtokarkkiostoksille. Kaupan perällä on teltta, jossa Lek nukkuu. Vitriinin ikkunassa on kulahtanut kuva nuoresta miehestä. ”En ole nähnyt Marionia yhdeksään vuoteen. Sähköjen tultua saarelle olemme voineen puhua puhelimessa silloin tällöin”, Lek kertoo ja osoittaa kuvan nuorta miestä, hänen poikaansa, joka jäi Saksaan asumaan. Muuttunut saari Koh Lipe on enää vain yksi Thaimaan saarista ja turistikohteista. Putiikkien rekeillä roikkuvat samat hihattomat Gangnam style -paidat kuin bilesaari Koh Phi Phillä ja Phuketissa. Kävelykatua kyläläiset sanovat kaupungiksi. Kadun varrelta saa pizzaa, italialaista jäätelöä, ranskalaisia kreppejä ja kebabia. Apteekkien ulkotiskit ovat täynnä kovakertoimisia aurinkovoiteita. Saaren suosituin ja matkaoppaan ylistämä ravintola täyttyy joka ilta Hollywood-elokuvia katsovista turisteista. Lipen kehitys nykyiselleen on tapahtunut ainoastaan talous- x-sivuston kautta. Koulutus 29.11. klo 10–11 Pääkirjaston opetustilassa 1. kasvun ehdoilla. ”Saaren koulu on surkea, kaikki eivät edes opi lukemaan”, Lek kertoo. Hänen nelivuotias tyttärensä Anita käy koulua Satunin kaupungissa, jossa Lekin aviomies työskentelee. Uimassa Lek käy enää harvoin. Pienen Mangon-pojan hoitaminen vaatii paljon aikaa, eivätkä maisemat ole ihanteellisia kuten ennen. ”Kymmenen vuoden päästä Lipellä on varmaan kerrostaloja”, Lek naurahtaa. Hymy kuitenkin hyytyy nopeasti, kun hän tajuaa sen olevan mahdollista. Samankaltaisia ongelmia on monilla muillakin Thaimaan suosituilla turistisaarilla, kuten Koh Phi Phillä ja Koh Phanganilla. Tuoreimpana tapauksena Lipen kohtalo ei voi tulla yllätyksenä kenellekään. ”Jos Lipe vielä muuttuu paljon, lähden asumaan mieheni luo Satunin kaupunkiin. Sitten voin itsekin tulla Lipelle vain lomailemaan”, Lek vitsailee. Mikäli hän kuitenkin jää saarelle, tulee pieni Mangon-poika kasvamaan hyvin erilaisella saarella, kuin missä hänen äitinsä sai kasvaa. 15
Satuja saduntekijöistä Olipa kerran suomalainen peliala. Se kasvoi ja kasvoi, kunnes ei enää mahtunut kellareihin ja autotalleihin. Remedy, Rovio ja Supercell ovat uuden suomalaisen menestystarinan kolme viisasta miestä. Menestys luo menestystä, mutta myös legendoja ja harhaluuloja. Sadun 1. luku: Pelialan voittokulkua on liioiteltu Remedyn Max Paynen (2001) kipuaminen Ylen pääuutislähetykseen vuosituhannen vaihteessa oli yhtä aikaa upeaa ja outoa. Tänä päivänä kukaan ei pällistele, jos pelifirmat keikkuvat HS.fi:n leiskan kärjessä. Onko nopea nousu näkynyt vauhtisokeutena? ”En sanoisi, että pelialan tilaa on glorifioitu. Toisaalta näkökanta on kovin suppea, sillä vaikka Supercell, Remedy ja Rovio toimivatkin vetureina ja ovat suurimpia yksittäisiä rahakoneita, niin pelifirmojen määrän voi Suomessakin laskea jo sadoissa”, Iceflake Studiosin vastaava tuottaja Lasse Liljedahl sanoo. ”Media on tietysti kiinnostunut näistä suurimmista, koska ne on helpoin rinnastaa ’perinteisempiin’ vientituotteisiin puhtaasti numeroita tuijottamalla. On Suomessa muitakin maailmanluokan menestyjiä”, Liljedahl jatkaa. Se ikävä tosiasia, että iso osa pelifirmoista ei koskaan julkaise ensimmäistäkään hittipeliä, jää helposti huomiotta. ”Suurin osa suomalaisista pelifirmoista elää kädestä suuhun. Siis sellaisetkin, jotka ovat toimineet jo useita vuosia ja joilla on useita kohtuullisesti menestyneitä tuotteitakin”, Breach Entertainmentin toimitusjohtaja Raimo Gratseff harmittelee. ”Karu totuus on, että arviolta 95 prosentilla suomalaisista pelialan yrityksistä ei mene niin hyvin kuin alan uutisten perusteella voisi kuvitella”, Almost Humanin animaattori ja perustajaosakas Olli Pelz sanoo. Ilmiö ei ole vain pelialan ongelma. ”Pelinkehittäjän arki ei aina vastaa median antamaa kuvaa, mutta tämä pätee myös muihin toimialoihin”, Colossal Orderin toimitusjohtaja Mariina Hallikainen muistuttaa. Oli pelijutuissa sitten pöhö- tystä tai ei, pitävät pelintekijät joskus ylimenevääkin hypeä vain positiivisena seikkana. ”Alalla on tehty systemaattisesti duunia 1990-luvun alusta alkaen. Nyt näkyvät työn hedelmät. Rovio ja Supercell ovat hyviä esimerkkejä pitkäjänteisestä duunista. Heitä ei ole vain nostettu jalustalle”, Nitro Gamesin tuottaja Henri Lindgren sanoo. ”Hehkutus on tuonut alalle paljon toivoa ja menestyksen tavoittelua”, Frozenbyten markkinointipäällikkö Kai Tuovinen iloitsee. Sadun 2. luku: Pelifirmoissa on töissä vain koodaajia Mitä menestyneempi yrityksestä tai alasta tulee, sitä enemmän sekä sen syntytarinaan että työskentelytapoihin liitetään myyttejä. Klassinen indiepelin syntytarina sijoittuu äidin nurkkiin, josta pesukonetta halveksuva ja mikropizzoja palvova pullonpohjalasikoodari mönkii valmiin pelin kanssa muutaman kuukauden uurastuksen jälkeen. ”En osaa nimetä yhtään pelifirmaa, jossa olisi pelkästään koodareita töissä. Ja tunnen niitä tusinoittain, niin pieniä kuin suuria”, Prank Entertainmentin toimitusjohtaja Seppo Santapukki sanoo. ”Jo kahden hengen firmassa voi olla esimerkiksi koodari ja artisti. Meillä on erikseen koodarit, artistit, designerit, laadunvalvonta ja markkinointi. Kaikki vaikuttavat peleihin tavalla tai toisella”, Frozenbyten markkinointipäällikkö Kai Tuovinen avaa. Vaikka isolla rahalla tehdyt pelit luonnollisesti vetävät ympärilleen enemmän tekijöitä, etsitään myös pienemmissä firmoissa nopeasti spesialisteja. ”Jo muutaman hengen yrityksessä voi helposti olla vähintään yksi henkilö, joka keskittyy tuotekehityksen ulkopuolisiin asioihin”, Helmenin toimitusjohtaja Veijo Härkönen sanoo. ”Meillä neljä viidestä tekee pääosin muuta kuin koodaa. Olemme kyllä ehkä poikkeus, ja kieltämättä hommia nopeuttaisi, jos saataisiin jostain vielä toinen koodari”, Kalabalik Studion perustaja ja tuottaja Juha Salonen heittää. Sadun 3. luku: Peliala on uusi Nokia Mediat sitovat termit ”peliala” ja ”uusi Nokia” lähes pakonomaisella innolla yhteen. ”Lause on pelialan sisäinen vitsi, jonka asioista mitään ymmärtämättömät toimittajat ovat ottaneet tosissaan”, hymähtää Breach Entertainmentin toimitusjohtaja Raimo Gratseff. Nokian ja pelialan yhteensovittaminen on jo lähtökohtaisesti keinotekoista. Vaikka Nokia käytännössä loi mittavan alihankkijaverkoston, oli ja on se silti yksi yritys. Peliala on, no, toimiala. Pieni mittakaavavertailu. Rovion liikevaihto oli vuonna 2012 noin 150 miljoonaa euroa. Nokian liikevaihto oli vuonna 2012 noin 30 000 miljoonaa euroa eli tuttavallisemmin 30 miljardia. ”Nokian työllistämisvaikutukset olivat omaa luokkaansa. Peliala tuskin koskaan tulee Suomessa saavuttamaan samanlaista asemaa jo toimialan luonteen takia”, Colossal Orderin toimitusjohtaja Mariina Hallikainen arvioi. ”Pelialalla rutiininomaiset työtehtävät kannattaa ulkoistaa halvempiin maihin ja pitää yrityksen koko pienenä, jotta kilpailukyky pelimarkkinoilla säilyy”, Hallikainen jatkaa. Aivan turhaan media ei kuitenkaan Nokiaa ja pelialaa pakkonaita. ”Nokiasta on ollut huomattava apu Suomen pelialalle. Monet menestyneet yritykset ovat tehneet pelejä esimerkiksi N-Gagelle Nokian rahoituksella, ja paljon peliyrityksiä on syntynyt Nokian raunioistakin”, Mental Moustachen toimitusjohtaja Heikki Koljonen sanoo. ”Periaatteessa pelialan voisi nähdä uutena Nokiana työmoraalisesta näkökulmasta, suomalaisen osaamisen vientimenestystuotteena”, Nitro Gamesin Line Producer Henri Lindgren toteaa. Joitakin ”Peliala on uusi Nokia” -fraaseilu lähinnä ärsyttää. ”Jostain kumman syystä kirjoittajilla on vuodesta toiseen tarve maalata otsikoillaan ’olemme vain pieni metsäkansa, jonka heikkoa itsetuntoa voi nostaa vain luomalla uuden kuuman kansainvälisen taloudellisen menestystarinan’ -asennetta”, Theory Interactiven perustaja, pelisuunnittelija ja taiteilija Alpo Oksaharju ihmettelee. Jouko Luhtala Konsta Hormia Taidehistorian ainejärjestön Kuvatuksen Elävän taiteen iltamat 29.11. klo 19 Mimesikses
KULTTUURI Haluatko pelintekijäksi? IT-kuplan juhlavuosina villit huhupuheet kertoivat tarinaa rekrytoijista, jotka noukkivat insinöörejä suoraan luennoilta tulotaulukoiden kärkikahinoihin. Suomalainen peliala kasvaa nopeasti. Töitä riittää. ”Tällä hetkellä töitä saa helpommin kuin koskaan aiemmin”, Sulakkeen vanhempi varapääjohtaja Antti Viitanen valaa uskoa työnhakijoihin. ”Suomessa on paljon lahjakkaita pelintekijöitä, mutta ei riittävästi suureen kasvuun nähden. Ulkomaista työvoimaa hankitaan enemmän määrän kuin laadun vuoksi”, Mental Moustachen toimitusjohtaja Heikki Koljonen sanoo. No, mitäs siihen työhakemukseen sitten pitäisi raapustaa? ”Yhtään työhakemusta, jossa ei ole kattavaa portfoliota, emme valitettavasti käsittele pidemmälle”, Colossal Orderin toimitusjohtaja Mariina Hallikainen toteaa. ”Pelifirmat harvoin haluavat henkilöitä, joilla ei ole muita varsinaisia tavoitteita kuin päästä töihin pelialle”, Prank Entertainmentin toimitusjohtaja Seppo Santapukki sanoo. Almost Humanin animaattorin ja perustajaosakkaan Olli Pelzin mukaan eniten tarvetta on taitaville animaattoreille. ssä, Kaivokatu 12. Ohjelmassa mm. tanssia, klassista musiikkia, runoja ja kuvataidetta. ”Tarinan kirjoittajille ja pelisuunnittelijoille on vähemmän kysyntää, koska pelkästään niitä hommia tekeviä tyyppejä on firmoissa yleensä nollasta kahteen”, Pelz sanoo. ”Tosin myös näille aloille tarvittaisiin lisää todella hyviä tekijöitä. Huipputekijöitä ei ole Suomessa millään pelialan osaalueella riittävästi”, Pelz jatkaa. Selväksi teemaksi nousee virallisen koulutuksen merkityksettömyys. Ilman harrastuneisuutta ja sitä kautta kasattua työkalupakkia ei pelintekijäksi ole asiaa. ”Koulutus kertoo intohimosta ja omistautumisesta. Mutta todistus ei riitä. Parhaat ja vahvimmat näytöt ovat modeja, pelejä tai demoja. Tärkeintä on pystyä näyttämään peli, josta voi kertoa, mitä siihen on tehnyt ja mikä on tarina työn takana”, Iceflake Studiosin vastaava tuottaja Lasse Liljedahl kertoo. ”Jos lähtee liikkeelle nollasta, niin netistä löytyy paljon tutoriaaleja, joita kannattaa käydä läpi. Eri harrastajaryhmiin liittyminen on varmaan parasta pelialan koulutusta. Pitää vain yksinkertaisesti ruveta tekemään jotain peliä”, Olli Pelz opastaa. Jouko Luhtala 17
Täyden höyryn hevosmiehet Turun Taideakatemian sirkuslinja häilyy lakkautusuhkien alla. Samaan aikaan nykysirkus on kovassa nosteessa, ja uudet tekijät luovat uraa maailmalla. Menestys vaatii etenkin kanttia. Yksi Suomen menestyneimpiä nykysirkusryhmiä on vuonna 2008 perustettu Race Horse Company. Turun Taideakatemian kasvatin Kalle Lehdon ja Ruotsissa opiskelleiden Petri Tuomisen ja Rauli Kososen ryhmä syntyi halusta toteuttaa omaa visiota. Race Horse Companylla riittää kysyntää. Vuonna 2012 ryhmä keikkaili 80 kertaa, joista noin 25 esitystä oli Suomessa. Ryhmä on kiertänyt muun muassa PohjoisAmerikassa ja Australiassa. Menestys ei kuitenkaan vaatimattoman kolmikon sanoista paista. ”Meillä on mennyt ihan hyvin. Edelleen ollaan pystyssä ja yhdessä”, Kosonen virnistää. ”Työtä ryhmän pyörittäminen kyllä vaatii”, Tuominen lisää. ”Suomessa on aika heikot tuet tähän hommaan. Kaikkeen täytyy aina olla varautunut, eikä koskaan voi täysin luottaa, että asiat sujuvat luvatulla tavalla”, Lehto toteaa. Kaikki on kuitenkin vaivan arvoista. ”Parasta ammatissamme on uskomaton vaihtelu kaikessa. Yhtenä päivänä juot samppanjaa suurlähettiläiden kanssa, seuraavana vaihdat kuorma-auton rengasta”, Tuominen kertoo. heli sorjonen Tarvitaanko sirkuskoulua? Kolmikon mielestä koulutuksella on tärkeä rooli. Suomessa sille pitäisi vain saada lisää rahoitusta. ”Taitavia ja päteviä opettajia on tarjolla. Ei vain ole rahaa toteuttaa opetusta toivotulla tavalla”, miehet toteavat. ”Jokainen vuosikurssilaiseni on työllistynyt alalle, suuri osa sirkuskerho-ohjaajiksi. Nykysirkus on nouseva ala, joten työttömyys ei voi olla syy koulutuksen lakkauttamiselle,” Lehto toteaa. Ryhmä arvelee taidelajin marginaalisuuden olevan syy, miksi koulutusohjelma uhkaa päätyä päättäjien säästömyllyn hampai- siin. ”Toisaalta lakkautuksista on puhuttu jo kouluaikoinani 2000-luvun puolivälissä, joten on vaikea uskoa uhkauksen ihan heti toteutuvan”, Lehto miettii. Companyn luotsaamista ei koulunpenkillä opi, mutta perusammattitaidon koulutus antaa. ”Moni haaveilee omasta ryhmästä kouluaikana, mutta se ei ole kaikkien juttu”, Kosonen toteaa. ”Pitää jaksaa kiven läpi menemistä ja päiden yhteen hakkaamista, jos ryhmän haluaa pysyvän yhdessä”, Tuominen jatkaa. Se on juuri Companyn vahvuus. Ryhmä uskaltaa tehdä juttuja, joihin moni ei lähtisi. Aika on hitsannut kolmikon yhteen. ”Alussa minulla oli huone Helsingissä. Kalle ja Rauli asuivat huoneeni lattialla”, Tuominen hymyilee. ”Siinä oli aika tiivis tunnelma!” Kohti uutta Companyn myyntivaltti on tällä hetkellä Petit Mal, jota ryhmä kuvailee ”action-pläjäykseksi”. Esitys kiersi maailmaa ennen Turkua. ”Neljä vuotta olemme tehneet Petit Malia ja vasta nyt Turku uskalsi ottaa meidät, vaikka sen pitäisi olla monipuolinen kulttuurikaupunki”, Lehto ihmettelee. Petit Mal esitetään vielä joulukuussa Brightonissa, sen jälkeen Companyssa puhaltavat uudet tuulet. ”Olemme treenanneet uutta esitystä jo pidempään, siksi myös keikkailu on jäänyt vähemmälle”, Kosonen paljastaa. Tulevaisuudessa Company jatkaa tyylilleen uskollisesti. ”Kaikki satsataan, mitä satsattavaa on”, Tuominen naurahtaa tulevan ensi-illan tiimoilta. Ryhmän haaveet ovat kuitenkin vaatimattomat. Toiveissa siintävät korkeammat tilat, uusi kuorma-auto ja yksi työntekijä lisää. Noora Lehtimäki XXI Veikko Litzen -luento: Ikuisuus ja päihtymys – Walter Benjaminin
KULTTUURI ”Haluan mieltää itseni kapteeniksi. Jos ei huvita mennä pikkujoulukeikoille, en mene”, toteaa kirjailijaksi hypännyt Maija Vilkkumaa. Taiteellisen intohimon perässä ulos baareista Maija Vilkkumaa ei kaipaa menneeseen. Menestyksekkään uransa jäähylle laittanut muusikko kirjoitti romaanin ja jatkoi ohessa yliopisto-opintojaan päätyen kvanttifysiikan pariin. Hiljaiselostaan huolimatta Maija Vilkkumaalla on pitänyt kiirettä. Esikoiskirjailijan lisäksi Maija Vilkkumaa on tuore humanististen tieteiden kandidaatti. 1990-luvun alussa alkaneet Suomen kielen opinnot ovat loppusuoralla, sillä maisterintutkintokin on loppusilausta vaille valmis. Vilkkumaan romaani Nainen katolla herättää kysymyksiä, mutta antaa myös tietoa. Vilkkumaan tekemisiin tarkemmin perehtynyt lukija löytää tekstistä kirjailijan omia elämänkokemuksia. Romaani välittää kirjoittajastaan älykkään ja hyvin yleissivistyneen kuvan. ”Tuntuu, että tiedän hirveän vähän asioita”, Vilkkumaa pohtii. Kuitenkin romaani käsittelee sujuvasti esimerkiksi kvanttifysiikkaa. Twitterissä Vilkkumaata seuraava tietää hänen haalineen tutkinnostaan puuttuvia opintopisteitä Helsingin yliopistolla kvanttifysiikan filosofian luennoilta. Hirveän vähän tietäväksi ihmiseksi Vilkkumaa kuvailee kvant- tifysiikan kiemuroita kiusallisen hyvin, vaikka myöntääkin humanistina välillä ajatelleensa, ettei tajua fyysikoiden puheesta mitään. Kiinnostiko kvanttifysiikka kirjan takia, vai onko se kirjassa oman kiinnostuksen takia? ”Kvanttifysiikka kiinnosti muutenkin. Välillä kuitenkin mietin, pitäisikö se poistaa kirjasta, sillä en tiennyt siitä tarpeeksi. Toisaalta se toi kirjaan uusia tasoja”, Vilkkumaa miettii. Kiinnostustaan kvanttifysiikkaan Vilkkumaa ei osaa selittää. ”En muista, mistä kiinnostus lähti. Sain Anton Zeilingerin Fotonien tanssi -kirjan, jossa puhutaan yleistajuisesti kvanttifysiikasta. Luin kirjan iloisesti lähes loppuun, kunnes en yhtäkkiä tajunnut enää mitään”, Vilkkumaa muistelee. Kvanttifysiikan filosofian luennolle Vilkkumaa päätyi samoista syistä kuin muutkin opiskelijat: sekä kiinnostuksen että tutkinnosta puuttuvien opintopisteiden takia. ”Tuntuu siltä, että maailmassa on taas mahdollisuuksia” Menestyneen tähden voisi kuvitella tottuneen saavutettuun elintasoon. Kirjoilla on kuitenkin vielä musiikkiakin vaikeampaa lyödä leiville. Kaksivuotisesta kirjoittamisesta toinen vuosi on rahoitettu kotihoidontuella, toinen Teosto-korvauksilla. Vilkkumaa ei halua ajatella kirjoittamisen taloudellista puolta, vaikkei toisaalta usko kirjalla rikastuvansa. ”Taiteilijan on uskottava talouden tulevan oman taiteellisen intohimon perässä. Uudet kokemukset ja haasteet auttavat luomisessa. Elämä tuntuu hiipuvalta, jos toistaa samoja kaavoja”, Vilkkumaa pohtii. Vanhoihin kaavoihin Vilkkumaa ei aio palata. Musiikkimaailma uusine mahdollisuuksineen houkuttelee. Parin vuoden takaiseen epätietoisuuteen ja pikkujoulusesongin yömyöhäisiin keikkoihin hän ei kaipaa. ”Haluan mieltää itseni kapteeniksi. Jos ei huvita mennä pikkujoulukeikoille, en mene”, Vilkkumaa miettii ja muistelee parin vuoden takaista pikkujoulukeikkaa. Siellä katsoja ilmoitti juoneensa pullon kossua ja sammuvansa ennen kymmentä. Sellaiselle yleisölle puolen yön jälkeen esiintyminen ei ymmärrettävästi ole mielekästä. ”Siinä ei ole mitään kivaa ja yleisfiilis on huono. Mieluiten tekisi sellaisia keikkoja, joita itsekin haluaisi mennä kuuntelemaan. Puolenyön jälkeinen soittoaika ei ole mitenkään järkevä”, Vilkkumaa miettii. Ärsytystä Vilkkumaassa herättää myös suomalainen ravintolakulttuuri hankaline ravintoloitsijoineen. ”Miksei voisi katsoa edes hetken omaa hirveää räkäläänsä, ja miettiä, miksei yleisö halua olla paikalla yhtään pidempään kuin on pakko”, Vilkkumaa kysyy närkästyneenä. Vilkkumaa tuntuu kyllästyneen myös rahan ensisijaiseen ajatteluun. Hienoja show-elementtejä halutessaan voi esiintyä n historiankäsityksen jäljillä Sirkkalan Janus-salissa ke 4.12.2013 klo 16 vain tietynlaisissa paikoissa, jos taloudellisen yhtälön haluaa saada toteutumaan. Raha tulee vastaan kaikkialla. Toivottomuuteen Vilkkumaa ei kuitenkaan vaivu. ”Pitäisi itsekin jaksaa ajatella uudestaan, vaikka kaikki olisivat tottuneet toimimaan tietyllä tavalla. Kyse on kuitenkin vain siitä, kuinka paljon jaksaa innovoida asian ympärillä”, Vilkkumaa miettii. Tauko musiikista on antanut uusia näkökulmia. Nyt Maija Vilkkumaan haaveissa siintää esitys, joka yhdistää uuden musiikin visuaalisiin elementteihin. Hän aikoo lähteä seuraamaan unelmaansa saamansa apurahan turvin. Esitys on vielä abstraktilla tasolla, mutta uusia suuntia tekemiselle poissaolo musiikkibisneksestä on tuonut. ”En hakenut apurahaa siihen, että teen entiseen tapaan levyn ja lähden keikoille. Niin en enää halua tehdä. Nyt tuntuu taas siltä, että maailmassa on mahdollisuuksia.” teksti ja kuva: Eino Nurmisto 19
Rajoja pakeneva todellisuus Palstalla vuorottelevat populaarikulttuuriin erikoistuneet toimittajat. Lyhyempää kulttuuria, kiitos Neljänteen albumiinsa ennättänyt Risto jaksaa venyttää kotimaisen rockin rajoja. Kollegoidensa joukossa yhtye sijoittuu helposti jonnekin Kari Peitsamon ja Minä ja Ville Ahosen väliin. Ensimmäisestä muistuttaa tekstien suoruus, jälkimmäisestä taas passiivis-aggressiivinen pohjavire, joka tuon tuosta uhkaa nousta pintaan. Se etti tuhosi keskittymiskykymme, ja lyhytjännitteinen kaikki mulle heti -asenne ohjaa kulttuurin tuotantoa. Eikö niin? No ei. Ainakaan, jos katsoo elokuvien, kirjojen ja pelien nykymittoja. Hollywood-leffan pituus on asettunut kahden tunnin tienoille. Iron Man 3 kestää 130 minuuttia, Man of Steel vartin pidempään. Tarantinon Django Unchained vie kolme tuntia, eivätkä Hobitin osat jää paljon jälkeen. Kirjallisuudessa 2000-luvun jättimenestyksiä ovat paksut trilogiat (Fifty Shades of Grey) sekä tutut tuhatsivuiset sarjat: Harry Potter, Twilight ja Game of Thrones. Miten tällaisia tekstimassoja ahmivia ihmisiä voi pitää keskittymiskyvyttöminä sinkoilijoina? Alkusyksystä julkaistiin historian tuottavin konsolipeli Grand Theft Auto V. Keskimääräinen aika sadan prosentin läpipeluulle on 71 tuntia. Muihin viime vuosien peleihin itselläni on mennyt läpipeluukertaa kohden joskus 66 tuntia (Resonance of Fate) tai peräti 82 tuntia (Skyrim). Tämäkö on kriitikkojen halveksumaa pinnallista pikavoittokulttuuria? ei ole kuitenkaan koko totuus. Yhtyeellä on täysin omanlaisensa tapa rakentaa kaoottisia maailmoja, joissa alitajunnalla on suuri merkitys. Rajoja pakeneva II on hahmottomuudessaan ahdistava albumi. Se on yhtä aikaa ajaton ja futuristinen levy, jossa sähköinen syke ja kirskunta yhdistyvät pelkistettyihin bassokuvioihin ja fonal N P op-kulttuuria hallitsee oletus siitä, että pituus vastaa laatua. Tämä oletus on suurempi ongelma kuin väitetty lyhytjännitteisyys. Kun elokuva kestää puolentoista tunnin sijaan kolme tuntia, ajatellaan, että katsoja saa tuplasti vastinetta rahalleen. Kun pelin tarina kestää 40 tuntia, seuraavaa peliä ei tarvitse ostaa ihan niin nopeasti, kuin jos peli olisi “vain” kymmentuntinen. Se kymmentuntinen peli vaan on usein mieleenpainuvampi kuin kuukauden mittaiseksi venytetty. Yhden illan juttu, sanotaan, vaikka PS3:n terapeuttinen indie-peli Journey, tekee helposti suuremman vaikutuksen kuin pöhötetty AAA-budjetin burgerimaraton. Paras katsomani scifileffa vuosiin on Shane Carrothin Primer. Se hoitaa asiansa tunnissa ja vartissa. Lisäminuutit olisivat laskeneet elokuvan tehoa. Sanotaan, että runouden kirjoittaminen on vaikeampaa kuin novellien. Niiden kirjoittaminen taas on vaikeampaa kuin romaanin. Lyhyys vaatii taitoa. Se on myös kiinnostavampaa. Joten lyhyempiä kulttuurituotteita, kiitos. Pontus Purokuru Kirjoittaja on mieluummin sprintteri kuin kestävyysjuoksija. Cinema Mondo KULTTIKAMAA häiriintyneisiin syntetisaattoreihin. Melodioiden niukka käyttö ja popmusiikin kaavamaisuuksista irtautuminen asettavat keskiöön solisti Risto Ylihärsilän kuolemaa ja uskontoa tulvillaan olevat tekstit, jotka täydentävät skitsofreenista tunnelmaa. Ristolle uskonto ja jumala eivät merkitse armoa ja pelastusta. Uskotko Jeesukseen Kristukseen yhdistää ne kertojaminän tasapainoiluun painajaisen ja painajaismaisen toden välillä. Moderni suojelusenkeli ei edes yritä esittää kaikkivoipaa: ”Ja sinä kaikista heikoin, en saa aina suakaan revittyä pimeyden kauhuista / Jos oon suojelusenkeli, oon aika huono sellanen, eikä muut oo juuri sen parempia”. Kaiken keskellä Turvaluola tarjoaa selviytymiskeinoksi omaan itseensä katoamisen. Albumin yllä leijuu Riston tuotannossa toistuva teema: miten jäsennellä ympäröivää maailmaa, jos ei voi hallita edes omaa todellisuuttaan. Tuomo Yrttiaho Risto – II Fonal Records, 2013 Surmaajasta syyttäjäksi Ace Attorney -peleissä eivät riitele asiat vaan ihmiset. Oikeussali on elämää suurempien egojen näyttämö, jossa mielettömillä erikoiskyvyillä varustetut hahmot yrittävät kampittaa toisiaan kaikin mahdollisin keinoin. Oikeustieteilijöille syksyn pelivalinta on tässä. Sarjan viidennessä osassa amerikkalaisen lakidraaman jäyhä mahtipontisuus ja japanilainen, pidäkkeetön mielipuolisuus paiskaavat kättä tuosta vain – aivan kuin olisivat aina tunteneet toisensa. Oikeusistuntojen alussa ollaan yleensä tutuissa asetelmissa, mutta sitten paikalle saattaakin pölähtää mustasilmäinen tähtisyyttäjä suoraan vankilasta. Tämä on tuomittu samuraimurhaaja, joka lietsoo koko salin pelon valtaan aggressiivisella lemmikkihaukallaan. Istunnot ovat pelin kohokohtia. Niitä edeltävät tuntikausia kestävät tarina- ja tutkintaosuudet, jotka saattavat muodostua raskaiksi hahmojen hassuuden kääntyessä välillä rasittavuuden puolelle. Pölhöyden vastapai- huolellisesti. Dual Destinies on sarjan ensimmäinen 3DS-peli, mutta suuria uudistuksia ei nähdä. 3Dnäyttöä käytetään silmille armeliaasti. Käsikonsoleille täydellisesti sopiva Visual Novel -genre on tuottanut viime vuosina tuoreempiakin tapauksia kuin Ace Attorney, mutta oikeussalin viehätys kantaa vielä ainakin tämän osan. Jos Nintendon laitetta ei taskusta löydy, pääsee sarjan kolmea ensimmäistä peliä testaamaan myös Applen kaupassa. Tosifaneille löytyy lisäksi Takashi Miiken tuore Ace Attorney -elokuva. Risto Mikkonen noksi peli onnistuu sopivasti vakavoitumaan ratkaisun hetkillä, ja lopulta todisteita ja tapahtumien kulkua saa miettiä aina Phoenix Wright: Ace Attorney - Dual Destinies Capcom. 2013 Nintendo 3DS Turun Linnan Muusikot -kamariorkesteri juhlii 20-vuotispäiväänsä juhlakonsertilla M
21 KULTTUURI Roihu, joka ei syty Anna mulle kapina, anna mulle elämä. Bérénice Bejo sai Menneisyyden herkästä roolityöstään parhaan naisnäyttelijän palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla. Eilen ja tänään Oletko koskaan murehtinut menneitä? Älä valehtele. silti taidokkaan epäelokuvamaisesti. Farhadin ratkaisut palvelevat draamaa, eivät minua. Tämä tragedia ei kallistu inhorealismiin. Kiitos yksinkertaisen tehokkaan ilmaisun, kasvavat tapahtumat orgaanisen arvaamattomasti. Koruttomasti tulkitut ja epätäydellisyydessään aidot henkilöhahmot puhuvat toisilleen, eivät yleisölle. Suhteet ja niiden taustat avautuvat omalla ajallaan. Ainoastaan jotkin viimeisen näytöksen käänteet ottavat tarpeettomia askeleita kohti perinteistä loppuselvitystä. Ylimääräiset koukerot eivät kuitenkaan merkittävästi himmennä moraalisesti ja tunteellisesti monikerroksisen vyyhdin kouraisevuutta. Ravintolanpitäjä neuvoo Ahmadia unohtamaan vanhat huolet, sillä ahdistuminen ei auta. Totta. Mahdotonta. Tuska täytyy käsitellä, eikä ihminen toimi virheettömästi. Menneisyys on täynnä kohtauksia, joissa käännytään vielä kerran takaisin tai juostaan perään. Aina jotain jää tekemättä tai sanomatta. **** Jouko Luhtala visuaalisesti ajoittain palkitseva elokuva toimintakieleltään väsyneeksi pikaleikkausten sarjaksi. Kliimaksi on köyhyydessään liki epätodellinen. Asiaa ei auta lainkaan se, että Katniss Everdeen (Jennifer Lawrence) ja kumppanit ovat särmätöntä purkkiväkeä, joiden kohtalosta en jaksa kiinnostua. Harvoin on elokuva samaan aikaan näin hätäinen ja silti tapahtumaköyhä. Kyse on väliosasta, tarinasta, joka olisi voitu kertoa ensimmäisen näytöksen aikana. Mutta ei. Tätä nykyä Hollywood laventaa, ei tiivistä. Ekonominen kerronta on pahe ja kirjasarjan viimeisen osan jakaminen kahtia oletus, ei vaihtoehto. ** Jouko Luhtala Nälkäpeli – Vihan liekit / The Hunger Games: Catching Fire (2013, Yhdysvallat) O: Francis Lawrence N: Jennifer Lawrence, Josh Hutcherson Menneisyys / Le Passé (Ranska ja Italia, 2013) O: Asghar Farhadi N: Bérénice Bejo, Tahar Rahim, Ali Mosaffa Jouni Kuru Nader ja Simin: Ero (Jodaeiye Nader az Simin, 2011) nosti iranilaisen Asghar Farhadin kansainvälisesti tunnetuksi ohjaajaksi. Erään toisen parin asumuserosta on kulunut neljä vuotta. Marie (Bérénice Bejo) on löytänyt uuden miehen (Tahar Rahim). Ex-siippa Ahmad (Ali Mosaffa) lentää kylään, sillä on aika pistää nimet avioeropaperiin. Nimensä mukaisesti Menneisyys (Le Passé, 2013) käsittelee eilispäivän sattumuksia ja niiden väistämätöntä, usein kivuliasta, vaikutusta nykyisyyteen. Farhadin kuljettaa pienistä ja suurista suruista kumpuavaa arkimysteeriä äärimmäisen rytmikkäästi ja särmikkäästi, mutta Nälkäpeli (The Hunger Games, 2012) oli ilmiselvistä lainoistaan huolimatta yhteiskunnallisuudellaan ja mediamaiseman luotauksellaan varsin freesi viiva blockbuster-kanvaasissa. Jatko-osa Vihan liekit (The Hunger Games 2: Catching Fire, 2013) kierrättää Harry Potter -hengessä tuttua kaavaa nipulla twistejä, jotka osoittavat vallankumouksen olevan lähellä. Ohjaaja Francis Lawrence kiehnaa valmiissa pedissä ja sammuu pitkälti saman tyynyn syövereihin kuin edeltäjänsä. Elokuva on kiinnostavimmillaan kuvatessaan miljöötä ja asenteita. Kyse on keinotekoisen muuttumisesta aidoksi. Tunteet vahvistuvat ja kapina realisoituu. Iso ratas kuitenkin vain nyksähtää eteenpäin, ja aikalaiskritiikki harvenee. Kahden ja puolen tunnin kestosta huolimatta syventymään ei ehditä, sillä kiertueella on kiire ja jousellakin pitäisi päästä ampumaan. Kun nuolet lentävät, lävähtää Kusipää ei vain tajua Mustan komedian huumorille on jopa pelottavaa nauraa. Täytyy myöntää, että näin Laurina hieman pelotti mennä katsomaan ylioppilasteatterin tuoretta näytelmää. Lauri on paska! mainostaa itseään mustana komediana pieleen menneestä parisuhteesta. Näytelmä kertoo Heidistä, joka 17-vuotiaana ihastuu itseään huomattavasti vanhempaan Lauriin. Heidän rumaa suhdettaan seurataan läpi vuosien. Lavalla tuntojaan purkaa 13 naista ja yksi mies. Kaikki Lauri-nimiset on päätetty päästää katsomaan näytelmää ilmaiseksi. Näistä lähtökohdista mietityt- ti, millaiseksi ulostekikkareeksi sitä itsensä yleisössä istuessaan tuntee. Pelko oli turhaa. Näytelmä ei ole miesten tai edes Laurien haukkumista, eikä sukupuolirooleilla ylipäätään ollut lopulta valtaisaa merkitystä. Suurimmassa osassa kohtauksia Laurin ja Heidin asemat olisivat helposti kääntyneet myös toisin päin. Kokonaisuus ei ole kepeää viihdettä, vaikka pikimustaa ja erittäin toimivaa huumoria viljelläänkin runsaasti. Näytelmässä Heidin ja Laurin suhde on alusta alkaen epätasa- painoinen, mutta luisuu jatkuessaan yhä synkemmäksi. Heidi antaa mitä vain anteeksi, ja tilaisuus kasvattaa Laurista kusipään. Alati huononeva suhde kuvataan pelottavan hyvin. Sami Sainion mainiosti näyttelemä Lauri on hahmo, jonka tekoja katsoja tahtoo ymmärtää. Lauri ei yksinkertaisesti tajua satuttavansa toista eikä kykene muuttamaan käytöstään. Toteutus on kokonaisuudessaan hyvä. Sainio on näytelmän ainoa näyttelijä, jolla on tulkittavanaan vain yksi rooli. Heidiä Heidin (Maija Hartikainen) ja Laurin (Sami Sainio) rakkaustarina on synkkää katsottavaa. näyttelee pääasiallisesti Maija Hartikainen, mutta kaikki naisnäyttelijät viivähtävät roolissa ainakin hetken. Muilta osin he miehittävät näytelmän monipuolista sivuosakaartia. Sivurooleista esiin nousee erityisesti Mariella Nikkasen esittämä Laurin kaveri Esa, joka parhaansa mukaan paikkailee ja peittelee ystävänsä mokailuja. Toteutuksessa erityismaininnan ansaitsee näytelmän minimalistinen lavastus. Valkea lattia ja esiintyjien valkeat vaatteet tahriutuvat esityksen kuluessa kosteana kiiltävään ruskeaan Mikaelinkirkossa 9.12. klo 19–20.30. Ohjelmassa Bachia, aarioita ja joulumusiikkia. saveen, joka taipuu eri tilanteissa monenlaiseksi rekvisiitaksi ja näyttää… no, jokainen tajuaa, miltä. Ja vaikka näytelmän mieshahmoa kuinka yritti ymmärtää, niin olihan se Lauri paska. Ihan oikeasti. Lauri Miikkulainen Turun ylioppilasteatteri: Lauri on paska! Käsikirjoitus ja ohjaus Heini Vahtera, lavastus Heini Vahtera ja Maria Peltoniemi. Esitykset 20.12. asti, liput 12 / 6 euroa, Laurit ilmaiseksi.
Tiede Ville Kivimäen mukaan on ongelmallista esittää, että kokonainen sukupolvi olisi invalidisoitunut henkisesti sotakokemustensa takia. Suurin osa rintamalla palvelleista jatkoi elämäänsä siviilissä suhteellisen normaalisti. Näkymättömät sirpaleet Ville Kivimäki pureutuu Tieto-Finlandian voittaneessa Murtuneet mielet -teoksessaan talvi- ja jatkosodassa palvelleiden suomalaissotilaiden mielenterveysongelmiin. Kaikkiaan noin 18 000 suomalaissotilasta joutui psykiatrisen hoidon piiriin toisen maailmansodan aikana. Aiheesta Åbo Akademissa väitellyt filosofian tohtori ja historiantutkija Ville Kivimäki toteaa, että vakavammin oirehtineet ovat vain tilastoissa näkyvä ’jäävuoren huippu’ suomalaissotilaiden psyyken häiriöistä puhuttaessa. ”Niin sanottuja lievempiä neuroosioireita ei diagnosoitu. Jos sotilas ei pystynyt osallistumaan taistelujoukkoihin, hänet saatettiin sijoittaa uudelleen esimerkiksi paarinkantajaksi tai keittiömieheksi. Useimmat miehet, jotka saapuivat joukkosidontapaikalle hermokontrollin menettämisen takia, palautettiin lyhyen levon jälkeen palvelukseen”, tutkija avaa todellisuutta lukujen takana. Varsinkin kiivaampien taistelujen käydessä lääkärit ja esimiehet saattoivat todeta, että (sotaajan mittapuulla) lievemmin oirehtivia miehiä ei voida käsitellä lääketieteellisin perustein, koska sotatilanne ei sitä salli. Tyypillisin potilas oli pitkäveteisen, mutta stressaavan asemasodan uhri. Vuodesta 1942 vuoden 1944 kevääseen sotatilanne oli stabiili, mutta kuolemanvaara ja jatkuva stressi olivat edelleen sotilaan seurana. ”Silloin syyt sairastumisen taustalla olivat usein myös sosiaalisia. Kotihuolet sekoittuivat rintamakokemuksiin. Oli alkoholismia, masennusta ja itsetuhoisuutta. Kukaan ei tiennyt, kuinka pitkään sota vielä jatkuisi, ja osa sotilaista koki sen raskaasti.” Painajaisvuodet Kenttälääkäreiden opit juontuivat 1920- ja 1930-lukujen saksalaisesta sotilaspsykiatriasta. Suhtautuminen sairastumiseen oli yksilöä syyllistävää. ”Saksassa ajateltiin, että sotilaiden liian hellä kohtelu oli yksi syy siihen, miksi maa koki tappion ensimmäisessä maailmansodassa. Niinpä sodan jälkeen kirjoitetuissa teoksissa psyykkisten häiriöiden lähteeksi esitettiin sotilaan oma luonteenheikkous”, Kivimäki avaa suhtautumisen taustaa. Sodasta sairastunut mieli jäi rauhan saavuttua rintamamiesten ja -naisten omalle vastuulle. Fyysisen sotavamman saaneita puhuteltiin kunnioittavasti haavoittuneina. Kaunialan sotavammasairaalassa on työskennellyt myös psykiatreja, mutta pitkään mielen sairastumista käsiteltiin sodasta erillisenä asiana. Tutkija kokee, ettei aihe ole niin herkkä enää nykypäivän Suomessa. Hän on saanut työstään lähes yksinomaan myönteistä palautetta. ”Totta kai vaikeista traumoista on useimmiten vaiettu, mutta monissa perheissä näistä asioista on kuitenkin keskusteltu pitkään. Matti Ponteva teki teemasta akateemista tutkimusta jo 1970-luvulla”, hän kertoo. Koviin kokemuksiin liittyneet painajaiset häiritsivät hyvin suurta joukkoa rintamalla palvelleita erityisesti ensimmäiset viitisen sodanjälkeistä vuotta. Monen 1940–1950-luvuilla syntyneen lapsuuskokemuksiin kuuluu herääminen isän yölliseen huutoon. Sanotaan, että sotilaiden lapsenlapset ovat ensimmäinen sukupolvi, joka pystyy suhtautumaan sotaan objektiivisemmin. Kertautuvatko sodan äärikokemukset edelleen meidän päiviimme saakka? ”On vaikeasti tutkittava asia, miten trauma siirtyy toiselle tai kolmannelle sukupolvelle. On lisäksi hankalaa erotella, mikä johtuu sotakokemuksista, mikä taas köyhyydestä, alkoholismista tai yleisesti vaikeista sosiaalisista olosuhteista”, Kivimäki pohtii. Sairastuneita vaikeaa luokitella Ei ole luokiteltavissa sellaista ihmisryhmää, joka olisi immuuni psyykkisille häiriöille sodassa. Palkka-armeijat kootaan monivaiheisten pääsykokeiden ja psykologisten testien pohjalta. Myös niiden riveistä poistutaan henkisten oireiden takia. Sairastumiseen poikkeusolosuhteissa vaikuttavat kuitenkin samanlaiset syyt, jotka aiheuttavat henkistä oirehtimista myös normaalioloissa. Ville Kivimäki tähdentää myös, että kaikki eivät kokeneet samaa sotaa. Oli tyystin eri asia viettää viisi vuotta kuolemanvaarassa talvi- ja jatkosodan taistelukentillä kuin joutua nuorena asevelvollisena muutamaksi kuukaudeksi kesän 1944 ratkaisutaisteluihin. ”Siihen ei ole yhtä simppeliä selitystä, miksi jotkut pysyivät niissä olosuhteissa paremmin järjissään kuin toiset. Sosiaaliset syyt vaikuttavat kuitenkin tietysti taustalla. Jos nuori rintamamies oli saanut elää turvatun lapsuuden ja nuoruuden, ja hänellä oli ollut terveitä ihmissuhteita, oli todennäköisempää selvitä vähemmällä.” Kivimäen mukaan on ongelmallista esittää, että kokonainen sukupolvi olisi invalidisoitunut henkisesti sotakokemustensa takia. Suurin osa rintamalla palvelleista jatkoi elämäänsä siviilissä suhteellisen normaalisti. ”Helposti ajatellaan, että kaikki sodan kokeneet olivat traumatisoituneita loppuelämäkseen. Niin ei ollut. Meidän rauhan aikana kasvaneiden näkökulmasta hämmästyttävämpää on oikeastaan se, kuinka useimmat jatkoivat normaalia elämäänsä kauheista kokemuksista huolimatta – opiskelivat, perustivat perheitä, aloittivat harrastuksia ja niin edelleen.” Teksti: Jaakko Mikkola Kuva: Niko Rakkolainen Vaihtoon Venäjälle tai Itä-Eurooppaan? Erasmus Mundus -haku päättyy 11.12. klo 14.
TY Y TY Ypillistä Palstalla kerrotaan ylioppilaskunnan toiminnasta. Alayhdistysten infopalsta ANC TYKY Nyt sitä maksutonta koulutusta viedään! Olet tervetullut ANC:n pikkujouluihin Terrakodille (Yo-talo B) ti 3.12. klo 18 alkaen. Ohjelmassa on pelailua, pelimusavisa ja muuta mukavaa yhdessäoloa. Myös vieraiden omat ohjelmanumerot kuullaan ja nähdään suurella ilolla. Tervetuloa! Maksuttoman koulutuksen päivää vietettiin torstaina 28.11. Uhkakuvia maksullisesta koulutuksesta on luotu niin pitkään, että moni on jo turtunut aiheelle. Tämän vuoden aikana on ylioppilaskunta-aktiiveja lukuun ottamatta törmännyt useasti ”hölynpölyä”-asenteeseen: ”Koko ajan niistä höpötetään mutta ei niitä kuitenkaan tule.” Elämme kuitenkin murrosvaiheessa. Lipposen työryhmä on esittänyt opetusministeri Kiurulle 4.11. antamassaan koulutusvientiselvityksessä, että EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta perittäisiin lukukausimaksuja, joiden suuruuden korkeakoulut päättäisivät itse. Lisäksi Kiuru on useasti todennut, että ”koulutusviennistä tehdään kannattavaa liiketoimintaa vielä tämän hallituskauden aikana”. Myös yliopistot ovat asian suhteen kaivautuneet asemiinsa jo aikoja sitten. Ainoat, jotka yhä uskovat tasa-arvoiseen ja yhtäläiseen mahdollisuuteen opiskella, ovat opiskelijat itse. Pian mekään emme voi enää elää siinä harhaluulossa, että tasa-arvoon pyrkiminen merkitsee nyky-yhteiskunnassa enää mitään. EU kuitenkin kieltää rajojensa sisäisen syrjinnän, mikä lienee ainoa syy, miksi lukukausimaksuja ei ole ehdotettu kaikille ulkomaalaisille opiskelijoille. Jos keräämme lukukausimaksuja EU:n kansalaisilta, on meidän kerättävä niitä myös suomalaisilta opiskelijoilta. Kuinka käykään siinä vaiheessa, kun lukukausimaksut otetaan käyttöön ja EU:n ulkopuolelta opiskelemaan hakevien määrä romahtaa, kuten on huomattu muissa lukukausimaksut käyttöönsä ottaneissa maissa? On totta, että usein nämä määrät ovat alkuromahduksen jälkeen lähteneet loivaan nousuun, mutta ei ole mitään takeita, että näin kävisi meidän tapauksessamme. Yliopisto myöntää, että englanninkielinen koulutuksemme on opetustasoltaan varsin heikkoa. Lukukausimaksujen uskotaan tuovan tähän parannusta, sillä lisätienesteillä voidaan mm. kouluttaa opetushenkilökuntaa. Jos kuitenkin samaan aikaan tiedetään, että lukukausimaksujen myötä kansainvälisten opiskelijoiden määrä laskee, emme voi vakuuttua siitä, että meillä olisi tarvittavia resursseja koulutuksen kehittämiseen. Jos opetuksen taso on huonoa, niin sana kiertää kyllä ja maksavien ”asiakkaiden” määrän lisäämiseksi on kulutettava yhä enemmän resursseja markkinointiin. Kulut siis kasvavat jatkuvasti, kun joudumme houkuttelemaan EU-maiden ulkopuolelta tulevia opiskelijoita. Mistä sitten haetaan ratkaisua tähän kierteeseen? Nyt jo löytyy tahoja jotka ”tasa-arvon” nimissä haluaisivat yhtäläisesti lukukausimaksut kaikille opiskelijoille – siis myös suomalaisille. Tähän vastaavat tietyille ihmisryhmille rajatut lukukausimaksut ovat useissa esimerkkimaissa johtaneet. Kiurun mukaan koulutusmaineestamme on otettava vihdoin kaikki irti. Onko meillä kuitenkaan kohta enää jäljellä mainetta, jolla rehvastella, jos koulutuksemme taso ei vastaa odotuksia ja poljemme oman yhteiskuntamme tärkeinä pitämiä arvoja, joita maksuton koulutus ja tasaarvo tällä hetkellä ovat? KRITIIKKI ry Tervetuloa TYKYn (Turun ylioppilaiden kristillinen yhdistys) Kappeliin: - To 28.11, klo 19: 18-vuotias laulajakomeetta, Niilo Rantala (mm. Niilo Rantala ystävineen -yhtyeestä), tulkitsee joululauluja ja muita tunnettuja sävelmiä. - Ke 4.12, klo 18: 30 vuotta Ranskassa: ”Sisar Sininen” Sisar Helvi Pulla, kertoo elämästä ranskalaisessa, protestanttisessa luostariyhteisössä. - Ke 11.12, klo 18: TYKYn joulujuhla: Joululauluja ja tarinoita sekä glögiä ja torttuja. Tilaisuuksiin vapaa pääsy. Esiintymisten jälkeen vapaata keskustelua. Joulukuu alkaa Kritiikin leikkimielisillä olympialaisilla 2.12. Leffailta on 3.12. Kulttuurihistorian oppiainepalaveri on 5.12. klo 12 - 14. Perinteiset pikkujoulut ovat 5.12. Yleisen historian oppiainepalaveri on 11.12. klo 9. OPKO Tule mukaan kristilliseen opiskelijatoimintaan! Opiskelijaillat tiistaisin klo 18 Sirkkalankatu 4. Luvassa mm. laadukasta raamattuopetusta, mukavaa yhdessäoloa, laulua, iltapalaa. 3.12. Elia - profeetta joka seisoi yksin kaikkia vastaan, Mailis Janatuinen 6.12. Itsenäisyyspäiväjuhla 10.12. Joulujuhla/Christmas Party. Lisäksi pienryhmiä, leirejä, tutustumistoimintaa... Olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaamme! Lisätietoja www.opko.fi/turku In English: Christmas Party on Tuesday 10.12. at 18 in Sirkkalankatu 4. Glad Tidings Bible Studies on Tuesdays at 16.15 in Sirkkalankatu 4. You are warmly welcome! Read more: www.opko.fi/turku/english TYKYn Kappeli on Ylioppilastalo C:ssä, Kauppakorkeakoulua vastapäätä. TYRMY Vuoden viimeinen TYRMY-keikkailta järjestetään lauantaina 30.11., tällä kertaa covereiden merkeissä. Illan aikana tullaan kuulemaan musiikkia eri alueilta, ajanjaksoilta ja bändeiltä. Paikkana toimii jo tutuksi tullut Streetbar 95 osoitteessa Satakunnantie 95, ja lippujen hinta on ennallaan: 4 € TYRMY ry:n jäsenille ja 6 € muille, hinta sisältää narikkamaksun. Ovet aukeavat klo 20 ja soitto alkaa klo 21. Illan cover-vedot ovat seuraavat: ”Beach Terror” plays Children of Bodom, ”Shackles” plays Sentenced, ”Nox Obscura” plays Scandinavian metal ja ”Mach 3” plays 70’s and 80’s Hard Rock. TYYn kirjasto auki pidennetyin aukioloajoin 13.12. saakka: ma 12-18 ti-to 10-17 pe 10-15 Lisäksi olemme auki vielä ennen joulua ma 16.12 klo 14-18 ja ti 17.12. klo 10.00-14.30 TYYN KIRJASTO / TYY LIBRARY Rehtorinpellonkatu 4 B, 2. krs /tel. 045 843 3428 e-mail: tyy-kirja@utu.fi Henna Henriksson hallituksen kansainvälisten asioiden vastaava Turun yliopiston ylioppilaskunta Kupittaan tekojäärata eli luistelumato on avattu. Rata sijaitsee urheiluhallin vieressä. 23
ÄÄ NE IS parantaa maailmaa STÄ TI LUE L Monta tapaa t yl kka Viittomakielen ja tulkkauksen koulutus Turussa i ri.f Asioimistulkkauksen koulutus Turussa T Työkielet: Suomi ja arabia, dari, T persia (farsi), kurdi (soranin murre), p turkki, kiina (mandariini) tai somali. karnevalistinen kuvaelma suomalaisuuden painehaavoista Sairaanhoitajakoulutus Porissa Sairaanhoitaja-diakonissakoulutus Porissa HAKEMINEN Hakuaika 3.3.–1.4.2014 osoitteessa www.amkhaku.fi. Tutustu hakuohjeisiin osoitteessa www.diak.fi. 25.1. - 7.3. 2014 TYT:llä sä teatteria? Sinä tekemanästekem ään Haluamme sinut muka Turun kiinnostavinta teatteria! uusien ilta! 4a 2mi01 kuuss #diakamk tam n ja Tule Turun ylioppilasteatterille tutustumaan meihian! kuulemaan, mihin kaikkeen TYT:llä pääsee muka Seuraa meitä netissä! www.turunylioppilasteatteri.fi www.facebook.com/turunylioppilasteatteri tyt DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU ! a t s o t s i p o i l y n u r u T o t n i k t u t Huippu Seitsemän tiedekuntaamme tarjoaa yli sata oppiainetta, joista voit valita sinua kiinnostavimman koulutusohjelman tai pää- ja sivuaineyhdistelmän. Tutustu tarkemmin kansainvälisen yliopistomme mahtavan monipuoliseen opiskelutarjontaan, ja tee elämäsi paras päätös: hae meille opiskelijaksi!