• Selvitimme, miksi yliopisto vaikenee 2/2015 hiljaisuuden aikakausi
• Janoisten opiskelijoiden ystävä Hämeenkatu 7, Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16-03, su 16-00 www.anniskeluliike.? 180 OLUTTA, 30 SIIDERIÄ Paljon sarjakuvia, vähän apinoita. www.cosmic.? Kauppiaskatu 4, Turku ma-to 15-02, pe-la 15-03, su 16-02 Pakollinen sivuaine www.threebeers.? Inspehtorinkatu 4 (Yo-kylä), Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16.30-03, su 18-02 tiistaisin: DJ 21-04 vapaa pääsy joka toinen keskiviikko: Poppivelvollisuus-visa/dj torstaisin: YouTubeJukeboxi K-20 Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) Jaume Serra Brut (11,5%) Kuohuviini aina 12€/plo! Laseittain 2€! K-20 Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) Linnankatu 17 / TI-LA 21-04 www.dynamoklubi.com Tiistaista lauantaihin DJ klo 04 asti Joka toinen keskiviikko Poppivelvollisuus! Torstaisin YouTubeJukeboxi Yläkerta auki aina pe & la! Joka sunnuntai klo 20 AVOLAVA open mic Sunday with Oskari Ruohonen! Maksullisille keikoille sisään ilmaiseksi ennen klo 20. PE 6.2. THEM BIRDS THINGS TI 10.2. Klo 21: Lyhäriklubi “Loska & Paska” KE 11.2. STURLE DAGSLAND (NOR) (21:00) TO 12.2. JOOSE KESKITALO (21:00) liput 7e TO 19.2. Klo 21: Voyage Voyage Voyage: DJ Jori Hulkkonen PE 20.2. BARRY ANDREWSIN DISKO (21:00) KE 25.2. Klo 21: Höpönassu 2015sketsihahmokilpailu, 1. alkuerä, liput 3e PE 6.2. RÄJÄYTTÄJÄT (22:30) + MÜMMÖ (21:30), liput 6 € LA 7.2. AAMYÖN SIRKUS (21:30) + ELE (22:30), liput 5 € KE 11.2. VILD-klubi: Jaakko Aukusti, Faenimal Arm, Fistpumping Cats Ovet 20:00, liput 5 € TO 12.2. Doc Lounge Turku: NAS: TIME IS ILLMATIC (2014) Ovet 20, leffa 20:30, liput 4 € ovelta 22:00 YouTubeJukeboxi PE 13.2. HOPEAJÄRVI (22:30) + U. F. Ojala (21:30), liput 6 € LA 14.2. Klo 21-24: Olohuoneen YSTÄVÄNPÄIVÄN SLOW DANCE DISCO, vapaa pääsy PE 20.2. PAPERI-T (22:00), liput 8 € PE 27.2. PIMEYS (22:00), liput 6 € TI 3.3. SPOTLIGHT-klubi PE 6.3. VILLE LEINONEN & ENKELIT Aina maanantaisin klo 20:00 MONDAY JAZZ HAPPENING + Open Jam Session! PE 6.2. The Big Spectrum, € LA 7.2. Humalistonkatu Heat! DJ Ionik, vapaa pääsy LA 14.2. 21:00 Club Sol -salsaklubi /01:00 Music Takes Me Up! Vapaa pääsy PE 20.2. UUSI KLUBI! SECRET COMEDY CLUB: Tommi Mujunen, Jape Grönroos + MC Henric Chezek Ovet 19:30, show klo 20-22 Liput 10 € / 8 € opisk. sekä Tiketti (www.tiketti.fi) 22:00 The Big Spectrum: Dj Esko Routamaa, vapaa pääsy PE 27.2. Flame Jazz: HARRI KUUSIJÄRVI KOUTUS Ovet 20:30, show 21, 10/8 € 23:00 Lavasoul: DJs Gismo & Dr. Ed Lion vapaa pääsy LA 7.3. JAZZKLUBI MONKIN 9-VUOTISJUHLAT! HUSTLE FUZZ live (Mod jazz, boogaloo) Ovet 21, show 22 23:00 Floetry In Potion: djsucks! Vapaa pääsy Humalistonkatu 8a • K18 • klubi.net/tku • facebook.com/turunklubi pe 6.2. LIVE CALLISTO, KHROMA Ovet 21.00 Show 22.00 Liput alk. 11,50 (Tiketti) ILTA KAKKMADDAFAKKA (NO), FISTPUMPKING CATS Ovet 21.00 Show 22.00 Liput alk. 12,50 (Tiketti) KOLO KLUBIN DISCO: DJ THIS CHARMING MAN Ovet 21.00 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,50) la 7.2. LIVE TUUTTIMÖRKÖ, MIKIDI & GAIAF, GRANNIES SMOKING PIPES, MC KAJO Ovet 21.00 Show 21.30 Liput 12 / 10 (Telmun jäsenet) ILTA SEKSIHULLUT, TOHTORI KOIRA, LOST CHORDS, SAMMUNEET KATULYHDYT Ovet 21.00 Show 21.30 Liput 5,00 (Ennakot: 8raita record store) KOLO KLUBIN DISCO: DJ HONEYGROOVE Ovet 21.00 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,50) to 12.2. LIVE BAND COUNTDOWN: VERO KARHU, KIRKAN HAAMU, CASHTAG, HARD CANDI, PASSELI AMATEUR Ovet 20.00 Show 20.30 Liput 5,00 KOLO TODELLA TUMMAT TUNNIT Ovet 22.00 Ilmainen sisäänpääsy (Ei eteispalvelumaksua) pe 13.2. LIVE HOUSE OF HARD MUSIC; MAD DOG (ITA), RIIA, ANDRESS CONDE, MKSN Ovet 22.00 Liput alk. 18,00 (Tiketti) ILTA COSMO JONES BEAT MACHINE, JYRKI NISSINEN & ISOTISSINEN Ovet 21.00 Show 21.30 Liput 8,00 KOLO KLUBIN DISCO: DJ BENTASTICO Ovet 21.00 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,50) la 14.2. LIVE MOONSORROW, OCEANWAKE Ovet 21.00 Show 22.00 Liput alk. 13,50 (Tiketti) ILTA VALTAKUNNALLINEN KEIKKAPÄIVÄ: THE STILLWALKERS, OHIKULKIJAT, HEAVY HAIKU Ovet 21.00 Show 21.30 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,50) KOLO KLUBIN DISCO: DJ KILLBUNNY & DJ KASUMISU Ovet 21.00 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,50) su 15.2. LIVE AMARANTHE (SWE), CYPHER 16 (UK) Ovet 20.00 Show 21.00 Liput alk. 19,00 (Tiketti) to 19.2. LIVE KAARLE VIIKATE & MARKO HAAVISTO Ovet 20.00 Show 21.00 Liput alk. 13,50 (Tiketti)
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 Aloin syyttää häntä saivartelusta feminismikysymyksessä. Hän puolestaan kyseli minulta, eikö pakollinen asevelvollisuus ole miessukupuolta sortava instituutio ja muistutti muun muassa miesten roimasta prosentuaalisesta osuudesta syrjäytyneisyystilastoissa. Kiistely jatkui, kunnes nukahdin puhelin kädessä. s. 6 NUMERO 2/2015 6.2.2014, Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu, 85. vuosikerta. www.tylkkari.fi ToimiTus Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku, tyl@utu.fi, puh. 045 356 4517 PÄÄToimiTTAJA Lauri Hannus, tyl-paatoimittaja@utu.fi ToimiTTAJAT Aleksi Malinen & Susanne Salmi, tyl-toimittaja@utu.fi KAnsiKuvA Lauri Hannus ilmoiTusmyynTi Kari Kettunen, puh. 0400 185 853, kari.kettunen@pirunnyrkki.fi & Erja Lehtonen, puh. 0400 185 852, erja.lehtonen@pirunnyrkki.fi, www.pirunnyrkki.fi PAino I-Print Oy, Seinäjoki, ISSN 1458-0209. 2/2015 8 10 16 20 Abinumero 4 Yliopiston käsikirjoitus uhkaa laimentua 5 Työnteko on turhaa, sanovat 6 Uusi ystäväni Tuomas Enbuske 7 Kasvissyönti aiheuttaa kauhua 8 Tiibetillä ei ole enää kavereita 10 Akateeminen yhteys pätkii 16 Sadomasokismilla on ainakin 50 eri sävyä 20 Tyttöjen Talossa 24 Näin luovutat sukusolusi 26 Bossa nova -filosofiaa 28 Kehollista totalitarismia 30 Helmikuun ohjelma: pakene ja itsenäisty 31 Valintauudistuksen varjopuolella
• 4 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 uutama viikko sitten hurahdin 1980-luvun Teksasiin. Pyhitin vapaan aikani sohvalle ja ahmin AMC:n periodidraama Halt and Catch Firea useamman jakson illassa. Trendikkäällä tavalla nostalgisessa sarjassa datainsinöörit raatavat uhmakkaan Cameron Howen (Mackenzie Davis) johdolla pitkää päivää luodakseen uudenlaisen tietokoneen ennen kilpailijoitaan. Hieman puisevan oloinen tehtävä sisältää paljon hikeä ja kyyneleitä, niin kuin kunnon draamassa pitääkin. Aiheen kiehtovuus nousee etenkin siitä, että vastaavat pioneerit ovat luoneet maailman, jossa me saamme huokailla latauspalkille. Sattumoisin olin katsomishetkellä lähes yhtä kovan työkurimuksen pyörteissä. Se ei ainakaan vähentänyt sarjan viehätystä. TV-draamaa on tapana pitää sekä todellisuuspakona että yhteiskunnan ajankohtaisena peilinä. Jälkimmäinen tulkinta parantaa koko ajan osumatarkkuuttaan. Työkeskeisessä kulttuurissamme yhä useampi sarja sijoittuu Mad Menin vanavedessä nimenomaan toimistoon niin, että koti on vain sivunäyttämö. Ratkaisu on ymmärrettävä: kaikilla katsojilla ei ole perhettä, ja myös työttömät elävät ansiotyön määrittämää elämää. Tavanomainen draama kaipaa vuoropuhelua ja konflikteja toimiakseen. Ajassa, jossa yhä useampi asuu yksin, valtasuhteiden lävistämät käytävät ovat parhaita paikkoja nykyhetken peilaamiseen. Shakespearella oli hovi, meillä on konttori. Arkinen aherruksemme ei tietenkään ole kovin hohdokasta vahdattavaa. Tästä syystä työpaikkadraamat heittävät mukaan aina kunnon sosiopaatin ja tukun työpaikkaromansseja. Kopiokonehuone onkin kieltämättä aika tylsä paikka, ellei siellä ajoittain tule liiankin kuuma. Fanaattisimmin vahdatut sarjat läpivalaisevat meissä myllääviä viettejä toimistodraamoja suoremmin. Moni ihmisoikeuksien ja tasa-arvon vankkumaton puolustaja katsoo mielellään Game of Thronesia, joka pyyhkii molemmilla veristä pöytää. Eskapistisesta viihteestä onkin tullut taso, jonne aikamme ihmiset pakenevat omia ihanteitaan. Lienee vain ajan kysymys, milloin saamme yliopistoon sijoittuvan hittisarjan. Puitteet olisivat kutakuinkin täydelliset: hierarkioita, kilpailua, seksiä ja nuorta vimmaa. Dekadentti dekaani, tiukkailmeinen tohtorikoulutettava – hahmogallerialle ei tulisi loppua. Toisaalta käsikirjoitus väljähtyy. Tämän hetken yliopisto kun on menneiden vuosikymmenten akatemiaa draamaköyhempi paikka. Ihmiset viettävät niukemmin aikaa yhdessä, opiskelijoiden ja henkilökunnan väliin kasvaa juopa, yliopistodemokratian heikentyminen tukahduttaa poliittisen palon. Yliopistossa on siis hieman vähemmän yliopistoa, ja osa ministereistämme häivyttäisi loputkin laittamalla tutkijat kerjuulle. Käsikirjoittaja huokaisee ja kääntää katseensa toisaalle. m menestystarina Pääkirjoitus Lauri Hannus, päätoimittaja Twitter: @laurihannus turun yliopistolla on esittelyvideo, jossa taustalla soi eteerinen musiikki. Siinä kampus on täynnä iloisia ihmisiä, ja eri äänet kertovat, mistä kaikesta he täällä pitävät. He pitävät siitä, että saavat tehdä unelmiensa työtä, tutkia uusia asioita ja kokeilla monia eri polkuja. He haluavat edistää omaa alaansa ja muuttaa maailmaa. Nuoren miehen ääni ilmoittaa haluavansa löytää kultajyviä. Todellisuudessa yliopistolla ei kuule tällaisia asioita. Sen sijaan yliopistolla puhutaan paljon rahasta ja resursseista. Rahaa tarvitaan. Joskus on pakko tehdä tylyjä ratkaisuja ja käyttää sellaisia sanoja kuin karsiminen, supistaminen ja tehostaminen. On myös ihan oikeutettua keskustella siitä, saako Suomessa tehdä ilmaiseksi esimerkiksi kaksi yliopistotutkintoa. Tai saako tehdä ihan niin laajan tutkinnon kuin haluaa. Tai onko hyvä asia, että alaa on helpointa vaihtaa hakemalla uutta paikkaa yhteisvalinnan kautta. Osa koulutuksesta kasautuu, ja se voi olla joltain muulta pois. On ymmärrettävää, että yliopiston resurssien käytöstä keskustellaan mediassa. Sitä on kuitenkin vaikea ymmärtää, ettei yliopiston sisällä puhuta muusta kuin tehostamisesta. Että tapahtuuko se hakukohteet yhdistämällä, oppiaineet yhdistämällä vai laajoilla yleisopinnoilla? Sillä on väliä, miten ja mistä yliopistolla puhutaan. Keskustelu tuntuu typistyneen. Jos yliopiston sisällä asiat perustellaan pelkillä euroilla, on turha toivoa, että korkeakoulutuksen laajempaa merkitystä yhteiskunnalle osattaisiin perusteella yhtään sen paremmin. Syytä kommunismin epäonnistumiseen on mietitty paljon. On pohdittu, oliko aate huono vai eikö sitä vain saatu koskaan toimimaan täydellä teholla. Samaa voi kysyä tulosjohtamisesta. Poliittisen historian professori Timo Soikkanen inhoaa rahasta puhumista ja kertoo sen monta kertaa. Hänen mielestään yliopistossa puhuttiin aikoinaan ihanteista, tieteestä, kulttuurista ja politiikasta. Soikkanen on kutsunut vuosikymmeniä luokseen opiskelijoita syömään ja keskustelemaan. Kun hänen kanssaan keskustelee, taustalla ei soi eteerinen musiikki, vaan hän iskee käden pöytään usein ja kovaa. Toimitukselta kaPeneVa keskustelu Wilhelmiina Palonen Kirjoittaja on Turun ylioppilaslehden avustaja ja valtio-opin opiskelija, jonka mielestä kaikkialla saa keskustella, paitsi junan työskentelyhytissä.
• 5 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 raiVio Patistaa nahjukset kinkereihin Puolustuspuhe yliopisto-opiskelijoita löperöstä elämästä läksyttänyt Helsingin yliopiston emerituskansleri Kari Raivio on kuukauden menestyjä. Tunnustus jaetaan tällä kertaa retorisesta loistokkuudesta. Raivio nuijii 23.1. ilmestyneessä HS:n mielipidekirjoituksessa nykyopiskelijat kunnianhimottomina ja työntekoon taipuvaisina. Opiskelijat puurtavat tyhmästi maahanmuuttajavaltaisissa matalapalkkahommissa, vaikka voisivat ihan hyvin nostaa lainaa nollakorolla. Erityinen huippukohta tekstissä on seuraava: ”Myytti työkokemuksen merkityksestä elää sitkeästi, kun opiskelijajärjestöt sitä heikoin perustein rummuttavat.” Suomeksi tämä kaikki tarkoittaa kutakuinkin sitä, että nykyiset parikymppiset ovat laiskoja palturinpuhujia, edeltäjiään huonompaa ainesta. Raivion menestys on luotijunan menestystä, siis junan joka on täynnä luoteja. Laiskanpulskeasti pleikkari-istukkaan jämähtänyt sukupolvemme ei ymmärrä moista arkaaista viisaudenrakkautta vaikka se mäjäytettäisiin Burger Kingin panssarilasista läpi. Sen saman, jonka takana puurramme arvottomassa osatyössä paremmista ajoista haaveksien. Löperöt ajanhukkaajat, menkää itseenne. Maa kaatuu tätä menoa ja mitä sen alta paljastuukaan. Hampaatonta kaskipeltoa, lukutaidon puutetta ja syöpäläisiä. Me toimituksella menimme ja määräsimme katumusharjoitteiksi V.A. Koskenniemen koottuja. Lukupiiri kokoontuu patsaalla joka päivä viideltä, emmekä tosiaan tarkoita iltapäivää. Emme ole varmoja lepyttääkö se Raiviota, mutta harras uhrimieli on palkinto jo itsessään. Suurimman menestyksensä Raivio on tavoittanut lausumalla kuun kamaraa marsipaaniksi kaiken arvovaltansa tukemana. Monen on nyt matkustettava maistamaan ja todettava, että näin ei taida olla. Provoottori osuu jälleen maaliin ja saa herkkähipiäiset varpaisilleen. Puolustus: Kiina, Intia ja muut nopeasti kehittyvät taloudet ovat päässeet hyötymään kansainvälisen kaupan avautumisesta Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden kilpailukyky ei siihen vielä riitä. Kehitysavulla on onnistuttu usein vähentämään köyhyyttä juuri näissä vähiten kehittyneissä maissa. WIDER-instituutin tutkimus vuodelta 2011 kattoi 36 Saharan eteläpuolista maata lähes 40 vuoden ajalta. 27 maassa avulla on ollut tilastollisesti merkittävä vaikutus joko talouskasvuun tai investointeihin, tai molempiin. Köyhyys ei tarkoita vain sitä, että ihmisillä ei ole rahaa. Se tarkoittaa myös lukutaidottomuutta, sairauksia, olemattomia vaikutusmahdollisuuksia omaan elämään. Kehitysyhteistyö satsaa siihen, että kaikki lapset, myös tytöt, pääsisivät kouluun. Se parantaa yhteistyömaiden terveysjärjestelmiä, sen myötä on saatu puhdasta vettä ja vessoja miljoonille ihmisille. Avun konkreettisia tuloksia ei ole vaikea löytää. Jos maa on köyhä, siellä on useimmiten myös korruptiota, ja siitäkin kärsivät eniten heikoimmilla olevat ihmiset. Kehitysyhteistyö antaa välineitä korruption vastaiseen taisteluun yhteistyömaissa, mutta ei voi yksin ratkaista ongelmia. Suomella on nollatoleranssi korruptioon. Seuranta on tiukkaa, ja todettujen väärinkäytösten osuus on jäänyt vuositasolla keskimäärin 1-2 promilleen kaikesta Suomen avusta. Toki kehityspolitiikka on osa ulkopolitiikkaa. Vakaa ja tasa-arvoinen maailma on myös Suomen etu. Pekka Puustinen Osastopäällikkö Kehityspoliittinen osasto, Ulkoasiainministeriö Kuukauden menestyjä Palstalla esitellään voitokkaita ihmisiä Palstalla annetaan vastaamisen mahdollisuus Syyte: Nykymuotoinen kehitysapu ei paranna kehittyvien maiden oloja, vaan toimii lähinnä länsimaalaisen ihmisen omantunnon puhdistajana. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana äärimmäinen köyhyys maailmassa on puolittunut. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tilanne ei kuitenkaan ole parantunut näin merkittävästi, vaikka suuri osa länsimaiden antamasta kehitysavusta kohdistuu juuri sinne. Missä siis vika? Suomen entinen Mosambikinja Kenian-suurlähettiläs Matti Kääriäinen puhuu suunsa puhtaaksi tuoreessa teoksessaan Kehitysavun kirous. Sen mukaan merkittävä osa pohjoisesta raha-avusta hukkuu kehittyvissä maissa rehottavan korruption jalkoihin. Kääriäisen mukaan kehitysapu ei myöskään välttämättä lisää demokratiaa, vaan saattaa päinvastoin ruokkia huonon hallinnon lisääntymistä köyhimmissä valtioissa. Lähtökohdatkaan eivät aina ole pyyteettömät. Kehityspolitiikka ei ole ainoastaan avunantoa vaan myös ulkopoliittista toimintaa, jonka tarkoituksena on maamme kansallisen edun ajaminen.
• 6 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 minä ja tuomas enbuske Kolumni “Hei, tuli Vielä mieleen, että oletko feministi?” Sen piti olla läpihuutojuttu, tarkastusluontoinen kysymys. Totta kai kaikki fiksut miehet ovat feministejä. Pling, kilahti älypuhelin nanosekunnissa. “En, olen maskunisti. Mutta kannatan sukupuolten välistä tasa-arvoa.” Siitä se alkoi – käsittämätön suhteeni Tuomas Enbusken kanssa. Olin haastatellut suorasukaista julkkistoimittajaa edellisenä päivänä naistenlehteen ja kirjoitin juttua kuumeisesti. Tarvitsin vielä muutaman vastauksen täydentämään henkilökuvaa. Mutta ei se siihen jäänyt. Aloin syyttää häntä saivartelusta feminismikysymyksessä. Hän puolestaan kyseli minulta, eikö pakollinen asevelvollisuus ole miessukupuolta sortava instituutio ja muistutti muun muassa miesten roimasta prosentuaalisesta osuudesta syrjäytyneisyystilastoissa. Kiistely jatkui, kunnes nukahdin puhelin kädessä. Tuosta keskustelusta on miltei kaksi kuukautta. On suoranainen ihme, ettei puhelimeni näyttö ole kanssakäymisemme turhauttavimpien hetkien johdosta vielä tuusannuuskana, sillä olemme riidelleet siitä lähtien päivittäin. Siis minun mielestäni riidelleet – hänen mielestään keskustelleet. Vastakkaiset kokemuksemme “keskustelemisesta” eivät kumpua ainoastaan temperamenttiemme erilaisuudesta (olen konflikteja kammoksuva kantahämäläinen – ei tehrä tästä ny numeroo), vaan siitä, mikä Enbuskessa kiinnitti välittömästi huomioni: hänelle kanssakäyminen eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa oli luonteva, päivittäinen juttu. Enbusken tuttavapiirissä äänestetään jokaista puoluetta ja hän voi viettää hauskaa iltaa niin Mikael Jungnerin kuin persunkin kanssa. Entä minä? Myönnetään – olen punavihreän humanistin stereotyyppi, jonka häkellyttävän homogeeninen ystäväjoukko koostuu punavihreiden humanistien stereotyypeistä. Olen tolaltani aina, kun kohtaan jonkun, joka moittii korkeaa veroastetta. Nyt opettelin yhtäkkiä nieleskelemään itselleni aivan vieraita näkemyksiä – useimmiten sangen pätevillä perusteilla. Pelottavaa, mutta yllättävän kiehtovaa. Älkää pelätkö, toverit – tarinani ei pääty siihen, että hylkään teidät – tai “lahkoni”, kuten eriskummallinen kirjekaverini meitä nimittää. En tule koskaan olemaan kaikesta samaa mieltä Tuomas Enbusken kanssa, mutta taskussani piippaavasta porvari-tamagotchistani on silti kasvamassa minulle tärkeä mentori. Oikeastaan päivät, jolloin hän ei pilkkaa minua talouspoliittisesta tietämättömyydestäni, ovat aika puisevia. Siksi haastan teidät mukaan teemavuoteeni: mullistamaan ajatteluanne ja kommunikoimaan muidenkin kuin aatesisarustanne kanssa. Kurkottamaan pidemmälle ja koettelemaan omien kuplienne rajoja. Kuka tietää, mitä tapahtuu – parhaimmillaan tai pahimmillaan kupla puhkeaa. En väitä, ettei se sattuisi vähän, mutta poksahduksen jälkeen näkee astetta kirkkaammin. Pling. “Moi. Perustele, miksi Syrizan vaalivoitto on hyvä asia.” No niin. Taskussani piippaavasta porvaritamagotchistani on kasvamassa minulle tärkeä mentori. Oikeastaan päivät, jolloin hän ei pilkkaa minua talouspoliittisesta tietämättömyydestäni, ovat aika puisevia. Laura Friman Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka lupaa lukea tänä vuonna talouspolitiikkaa.
• 7 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 Saarnaavan vegaanin myytti tuokin epäilyttävästi mieleen valituksen siitä, kuinka homot ”tyrkyttävät seksuaalisuuttaan muille” pitämällä toisiaan kädestä julkisesti. kuka Pelkää kasVissyöjää? Tammikuun Vegaanihaaste sai monet kokeilemaan elämää ilman eläinkunnan tuotteita, kenties jopa pysymään siinä pidempään. Toisissa tämä herätti jostain syystä suoranaista aggressiota. TeKsTi: Artemis Kelosaari ”kyllä aikuisen miehen lihaa pitää syödä. Vegaanius aiheuttaa impotenssia, anemiaa, hipsteriyttä ja vihervasemmistolaisuutta.” Näin älykkäästi kommentoi muuan nimeltä mainitsematon mieshenkilö Twitterissä Timo Kantolan – keski-ikäisen valkoisen heteromiehen – valintaa elää yhden kuukauden ajan ilman eläinkunnan tuotteita. Pelkkää henkilökohtaista, kuukauden kestävää valintaa; ei suinkaan vaatimusta esimerkiksi lakkauttaa lihantuotanto kokonaan. Kantolan päätös ei ole ainoa laatuaan. Tammikuun aikana useat tunnetutkin henkilöt, niin eri alojen taiteilijat kuin poliitikotkin, sitoutuivat Oikeutta eläimille -yhdistyksen ja Vegaaniliiton julistamaan Vegaanihaasteeseen. Sen tarkoitus oli kokeilla kuukauden ajan elämää ilman eläimistä peräisin olevia tuotteita. Niin sosiaalisessa kuin perinteisessäkin mediassa raportointi vegaanihaasteesta on ollut pääosin myönteistä. Turun Sanomat listasi 9.1. veganismin ekologisia syitä, ja eri bloggarit ja twiittaajat joko raportoivat innoissaan haasteen etenemisestä tai valittelivat eläintuotteiden välttämisen vaikeutta. Motiivit kasvissyönnille vaihtelevat henkilökohtaisesta terveydestä ekologisuuden kautta huoleen tuotantoeläinten oloista. Kovin syvällistä tai radikaalia eettistä pohdintaa eläinten oikeuksista ei juuri ole näkynyt. Siitä huolimatta voimakkaita vastareaktioita on herännyt muuallakin kuin edellä mainitun miekkosen twiiteissä. Laura Rantanen raportoi Tyhmä kysymys -blogissaan ystävästään, joka otti vegaanihaasteen vastaan. Pian tämän Facebook-seinä täyttyi julkaisuista, joissa tuttavat hehkuttivat kilvan eri liharuokien maukkautta. Moni Rantasen blogikirjoitusta kommentoineista kertoo kohdanneensa kasvissyöjänä samankaltaista suhtautumista. Tällaiset tarinat ovat tuttuja myös esimerkiksi Eläinoikeusfoorumilla keskusteleville vegaaneille. Vaikuttaa yhdentekevältä, kuinka tiukkaa kasvisruokavaliota ihminen noudattaa ja mistä syystä. Pelkkä lihasta kieltäytyminen on provokaatio, johon tarvitaan äänekästä vastalausetta. Jos provosoituneita lihansyöjiä on uskominen, vegaanit muun muassa ”saarnaavat muille” ja ovat ”elitistisiä”. Koska he ”kieltäytyvät nautinnoista”, he luulevat olevansa muita parempia. Edellä mainituissa tilanteissa kuitenkin juuri lihansyöjät ovat olleet niitä, jotka ovat ensiksi ryhtyneet saarnaamaan. Usein heidän argumenttinsa ovat olleet huomattavasti alkeellisempia (”liha on hyvää” tai tunnepitoisiin mielikuviin vetoaminen, kuten ”pupunruoka” tai ”ituhippi”) kuin ne, joita yleensä käytetään puolustamaan kasvissyöntiä. Pelkällä olemassaolollaan vegaani saa silti aikaan sen, että lihansyönti ja muu eläinten hyväksikäyttö lakkaa olemasta itsestäänselvyys: on olemassa joku, joka kyseenalaistaa sen. Tapa, tottumus ja normi lakkaavat olemasta ikuisia luonnonlakeja, ja tämäkös joitakuita pelottaa. Saarnaavan vegaanin myytti tuokin epäilyttävästi mieleen valituksen siitä, kuinka homot ”tyrkyttävät seksuaalisuuttaan muille” pitämällä toisiaan kädestä julkisesti. Toisaalta kaikki niin sanottu maailmanparantaminen, toisin sanoen liiallinen välittäminen, saattaa herättää aggressioita. Kyynis-naturalistisen maailmankuvan mukaan maailma on ja tulee aina olemaan epäoikeudenmukainen. Sellaisessa maailmassa ihmiset ovat viettiensä ohjaamia koneita, eikä tätä asiantilaa sovi edes epäillä. Kaikki sen kanssa ristiriidassa olevat henkilöt ja ilmiöt tulisi mieluiten psykologisoida tai redusoida olemattomiin: vegaanikin tahtoo vain olla parempi kuin muut. Ironista kyllä, samaan aikaan kyynikko itse korottaa itsensä. Hän – ja vain hän – hyväksyy asiat sellaisina kuin ne ovat ja kestää kurjuudessa rypemistä paremmin kuin kukaan. ”Veganismi aiheuttaa impotenssia, anemiaa, hipsteriyttä ja vihervasemmistolaisuutta.” Pelkkä ajatus kasvissyönnistä tuo twiittailevalle miehelle lukuisia ahdistavia assosiaatioita: sekä liikaan välittämiseen perustuvan aatteen että miehisen kunnon häviämisen niin lihaksista kuin jalkovälistä. ”Kyllä aikuisen miehen lihaa pitää syödä.” Miksi aikuinen, asiallinen mies ei voi pärjätä ilman eläinten alistamista ruoaksi? Vastaus lienee lopulta se sama, joka on kuultu erityisasemastaan huolestuneen, lihaa syövän valkoisen heteromiehen huulilta ennenkin: no kun ei voi. • Eläinoikeusfoorumi löytyy osoitteesta oikeuttaelaimille.net/foorumi. Kuvituskuva teoksesta Vegetable verselets for Humorous Vegetarians (1911).
• 8 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 Vieläkö jotakuta kiinnostaa? Syyskuussa 2014 Intia osoitti barrikadein ja pampuin, miten tärkeänä se pitää Tiibetin-kysymystä. Delhin tiibetiläispakolaisten suosima alue aidattiin, jotta nämä eivät voisi osoittaa mieltään vierailulle saapuneelle Kiinan johtoportaalle. TeKsTi: Jouko Luhtala KuviTus: Konsta Hormia tiibet
• 9 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 Konsepti nimeltä Tiibet väljenee joka kerta, kun vieraan valtion hallitus kieltäytyy tapaamasta Dalai Lamaa kasvotusten. uonna 1959, Dalai Laman paetessa väkivaltaiseksi muuttuneen kansannousun keskeltä, Intian ensimmäinen pääministeri Jawaharlal Nehru toivotti karkulaiset tervetulleiksi ja lupasi hankkia heille kaiken tarvittavan avun. Vuoden sisään Dalai Lamaa seurasi 80 000 tiibetiläistä. Tiibetin toistuvat ihmisoikeusrikkomukset, niukka poliittinen liikkumavara ja paikallisen kulttuurin häivyttäminen ovat pitäneet liikenteen vilkkaana. Yhä edelleen Intiaan saapuville pakolaisille lätkäistään kouraan RC-kortit, jotka oikeuttavat väliaikaiseen oleskeluun. Lupa on voimassa vuoden kerrallaan. Vaikka pakolainen saisikin kansalaisuuden ja näin esimerkiksi oikeuden äänestää vaaleissa, on kortti edelleen uusittava vuosittain tai vaihtoehtoisesti poistuttava maasta. Näin siis siitä huolimatta, että lukemattomat tiibetiläiset ovat eläneet Intiassa käytännössä pysyvästi vuodesta 1959 saakka. Intian barrikaditempaus Delhissä ei suinkaan ole ainoa viime vuosina sattunut osoitus siitä, että kovinkaan montaa valtiotason toimijaa ei hirveästi kiinnosta pienen vuoristokansan kohtalo. Kyse ei ole niinkään pahansuopaisuudesta vaan lompakosta. Tiibetillä ei ole markkina-arvoa, mutta yhä useampi talous on suoraan tai epäsuorasti riippuvainen Kiinasta. Myös Intia, Kiinan vanha kilpailija, on alkanut Tiibet-politiikkansa suhteen varoa Kiinan herkkien tuntonystyröiden satuttamista. Esimerkiksi pakolaiskorttisekasotku on pitkälti juuri tämän pelon seurausta. Kuten Delhistä käsin toimiva Tibetian Review -aikakauslehti hiljattain totesi, konsepti nimeltä Tiibet väljenee joka kerta, kun vieraan valtion hallitus kieltäytyy tapaamasta Dalai Lamaa kasvotusten. ”Ainoa merkittävä, ei siis pelkästään idealistinen, tuki Tiibetin ajamalle politiikalle on kansainväliseltä yhteisöltä oletettavasti saatava tuki”, Tibetan Reviews kirjoitti taannoin. kiina uskoo itseensä Kiina ei noin vain luovu Tiibetistä. Kansainvälinen painostus on laskusuunnassa, ja vaikka Tiibetissä jatkuvasti elämöidäänkin jossain mittakaavassa, ei Kiina ole osoittanut minkäänlaisia merkkejä kurin höllentymisestä. Se, miten itsenäinen Tiibet voisi palata maailmankartalle, jakaa mielipiteitä. Yksi esitetty skenaario on, että Kiina avautuu, demokratisoituu ja liberaaliuspuhurissaan osoittaa maailmalle olevansa aidosti uudenlainen. Siinä sivussa Tiibetille voidaan lahjoittaa etuoikeuksia. Toinen vaihtoehto on, että idän jättiläisen talouskasvu tyssää kuin seinään, totalitaristinen järjestelmä hyllytetään ja tapahtuu jotain sellaista, mitä 1990-luvun alussa nähtiin Itä-Euroopassa Neuvostoliiton hajottua. Toisaalta on myös niitä, jotka näkevät Kiinan ja Tiibetin olevan kohtalaisen lähellä ratkaisua. Sekä Kiina että Tiibet pitävät autonomiaa jossain muodossa optimaalisena ratkaisuna. Ongelma on kuitenkin kaksihaarainen. Ensinnäkin autonomian sisällöstä ollaan jyrkästi eri mieltä. Toisekseen, osapuolet eivät halua puhua toisilleen. Tiibetissä mekkaloitiin edellisen kerran toden teolla vuoden 2008 maaliskuussa. Tuolloin eri arvioiden mukaan joitakin kymmeniä ihmisiä kuoli alkujaan rauhanomaisten mielenosoitusten riistäydyttyä käsistä. Kiina syytti väkivaltaisuuksista Dalai Lamaa, Dalai Lama syytti väkivaltaisuuksista kiinalaista sortoa. Sortotoimet tiibetiläisiä vastaan voimistuivat aggressiivisten mielenosoitusten myötä. Pitkällä tähtäimellä vielä suurempi ongelma tiibetiläisten kannalta on se, että Tiibetin kiinalaiset tukijat vähenevät väkivaltaisuuksien seurauksena. ”Myös monet ulkomailla työskentelevät kiinalaiset intellektuellit ovat radikalisoituneet ja ryhtyneet Tiibet-kriitikoiksi. He ovat äänekkäitä niin mediassa kuin yliopistoissa”, sanoi Robert Platt Tibetan Parliamentary and Policy Research Centerille. Tämänhetkistä Kiinan kieroa suhdetta Tiibetiin kuvaa hyvin viime vuoden elokuussa pidetty Forum on the Development of Tibet, jonka jälkimainingeissa kiinalaisen valtionlehdistön mukaan saavutettiin niin sanottu Lhasan konsensus. Kyseisen yhteisymmärryksen mukaan vierailulla olleet ulkomaalaiset tarkkailijat ovat yksimielisiä siitä, että tiibetiläiset ”elävät onnellista elämää”, ja että Tiibetin todellisuus eroaa suuresti Dalai laman antamista lausunnoista. Tämä ei ole uutta puhetta Kiinalta. Se on jo pitkään antanut ymmärtää, että Tiibetin sekasorto on seurausta länsimaiden ja niiden median kiihkosta ja vääristelystä. Retoriikalla on Kiinassa merkitystä. Kulttuurissa arvostetaan rituaaleja ja tietynlaista kielenkäyttöä. Siinä missä Dalai Laman puheet ihmisoikeuksista otetaan lännessä vastaan sydämellä, eivät ne edistä Tiibetin asiaa Kiinassa. Tiibetin kohtalossa on Kiinalle kyse pikemminkin periaatteellisesta kuin taloudellisesta tai strategisesta kysymyksestä. Mahtimaa katsoo Tiibetin kuuluvan osaksi vaikutuspiiriään. Näin ollen koko niin sanottu Tiibetin kysymys on heidän näkökulmastaan historiallisesti tarkasteltuna absurdi. Lhasan konsensuksen kaltaisten lausuntojen on tulkittu olevan merkki siitä, että Kiina tuntee olonsa yhä turvallisemmaksi Tiibetissä. Kiinassa myös ymmärretään ajan olevan heidän puolellaan: vuonna 1950 alkanut miehitys ei ole enää uutinen, ja Tiibet muuttuu joka päivä kiinalaisemmaksi. Välimallin ratkaisu Reppureissughetoksi muovautuneessa McLeod Ganjissa majaileva Tiibetin johto on ajanut niin sanottua keskitien ratkaisua 1970-luvun lopulta lähtien. Mallin ydin on kulttuurinen, uskonnollinen ja sisäinen autonomia, ei itsenäisyys. Keskitien tukijoita ovat teoriassa muun muassa Euroopan parlamentti ja Yhdysvallat, mutta näyttävien julistusten lisäksi asialle ei ole tehty oikein mitään konkreettista. Molemmat tahot ovat todenneet, että olisihan se tosi kiva, jos Kiina ja Tiibet aloittaisivat aktiivisen dialogin. ”Kannustamme Kiinaa säilyttämään tiibetiläisten ainutlaatuisen kulttuurisen, uskonnollisen ja kielellisen identiteetin”, räväytti Barack Obama loppuvuodesta 2014. Käytännön teot tämän tavoitteen saavuttamiseksi ovat jääneet vähiin. Mitä voimakkaampi Kiina on, sitä harvempi sitä haluaa uhmata. Läntisen talouskoneiston köhiminen vain heikentää Tiibetin asemaa. Tiibetin puolestapuhujilla ei ole pelimerkkejä. Kiinassa keskitien malli tulkitaan Tiibetin yritykseksi luoda itsenäinen valtio. ”Kiina luottaa siihen, että kunhan kulttuurien sekoituspolitiikka ajetaan päätökseensä, katoavat myös ongelmat”, Tibetan Review kirjoitti. Kiinan kannalta ongelmallista on myös se, että jos tilanne ratkaistaan Tiibetin eduksi, on se ikään kuin ennakkotapaus muille Kiinan vallan alla oleville vähemmistökansoille, jotka mielellään näkisivät autonomiansa laventuvan. Kiinan julkilausumien perusteella koko Tiibetin kysymystä ei ole edes olemassa. Ei, vaikka he kommentoivatkin joka ainoaa Dalai Laman lausuntoa kriittisesti. Dalai Laman mahdollisesta reinkarnaatiosta on väännetty kättä jo jonkin aikaa. Kiinalaisia kyrsii , että Dalai Lama on todennut, ettei hän aio inkarnoitua Kiinan hallitsemalle alueelle. Nerokkaana vastavetona Kiina julisti heinäkuussa 2007 kaikkien buddhalaisten munkkien inkarnaation olevan kielletty ilman hallituksen nimenomaista lupaa. Ongelma ratkaistu. • V
• 10 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 PöytäPuheita Henkilökunta ja opiskelijat jakavat saman yliopiston. Siksi olisi hyvä, että he istuisivat välillä saman pöydän ääreen. Ja puhuisivat muustakin kuin rahasta. TeKsTi: Wilhelmiina Palonen KuvAT: Lauri Hannus
• 11 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 Pelkillä sähköposteilla suhteet saa solmuun. Jos taas henkilökunnalla on luontevat välit opiskelijoihin, ongelmat tunnistetaan nopeasti ja niihin osataan puuttua. arVitaan lisäpöytä ja kattaukseen on haalittava sekalaisia viinilaseja. Poliittisen historian professori Timo Soikkanen on kutsunut lähes 20 opiskelijaa syömään kotiinsa. Professori aikoo tarjota kolmen ruokalajin illallisen. Pääruoaksi on kalkkunaa, koska eräs entinen opiskelija halusi lahjoittaa sellaisen. Se on kiitos graduohjaajalle, joka auttoi monta vuotta vieneessä tutkielman teossa. Opiskelija tulee itse paikalle paloittelemaan savustetun linnun. Illallinen on perinne, joka on jatkunut vuosittain 1980-luvun alusta asti. Sen kaava on vakiintunut: alkuun isäntä avaa samppanjan, kohotetaan malja ja opiskelijat antavat tuliaisensa. ”Opiskelijat toivat aina koirille ja tyttärille herkkuja, sekä minulle sikareita. En enää polta, koira on kuollut ja tyttäret muuttaneet pois, mutta ne tekevät sen silti edelleen”, sanoo Soikkanen. Sen jälkeen syödään, juodaan ja keskustellaan. Soikkanen saattaa nostaa esiin folioon käärityn viinipullon, jonka laittaa kiertämään. Viini liittyy johonkin historian taisteluun tai henkilöön, tehtävänä on arvata mihin. Yleensä kukaan ei arvaa. Sisällä saa halutessaan polttaa, koska isäntä on ilmoittanut, että nyt ollaan sivistyskodissa. Perinne ei ole Soikkasen keksimä. Sen aloitti hänen edeltäjänsä, professori Paasivirta, joka kutsui kotiinsa vuosittain kaikki oppiaineen uudet opiskelijat. Nykyisin opiskelijoita on siihen liikaa. Yliopisto muuttui massayliopistoksi jo vuosikymmeniä sitten. Soikkanen aloitti opiskelunsa Turun yliopistossa vuonna 1967, samaan aikaan kun yhteiskuntatieteellinen tiedekunta perustettiin. Tentit saatettiin pitää suullisina, ja henkilökunta tunsi kaikki opiskelijat. Tänä vuonna Soikkanen jää eläkkeelle yliopistosta, joka on aivan erilainen. Toki edelleen on sekä opiskelijoita että henkilökuntaa. He vain eivät välttämättä löydä tietään saman pöydän ääreen. norsujalkaPalloa ja VaPaata keskustelua Mieleen tulee Työväenopiston kurssiopas: on juoksutapahtumaa, petankin pelaamista, kevätretkiä museoon ja etnoruokailua. Kyse on tapahtumista, joissa opiskelijat tapaavat henkilökuntaa. Yleensä tilaisuudet ovat ainejärjestöjen järjestämiä. Usein nämä kutsuvat henkilökunnan myös vuosijuhlille tai pikkujouluihin. Moni tapahtumista on suunnattu uusille opiskelijoille – ihan vain siksi, että nämä tutustuisivat henkilökuntaan. Esimerkiksi biotekniikan ja elintarvikekehityksen ensimmäisen vuoden opiskelijat pelaavat henkilökunnan kanssa valtavilla palloilla norsujalkapalloa. Poliittisen historian henkilökunta tarjoaa fukseille grillimakkaraa. Soikkanen on yleensä pukeutunut sinisiin opiskelijahaalareihin. Ne ovat ainejärjestön lahja kunniajäsenelleen. Pieni osa tapahtumista on vähemmän toiminnallisia. Valtio-opin henkilökunnalla on tapana kutsua uudet opiskelijat oluelle ravintola Kouluun. Kauppakorkean ravintolassa taas järjestetään torstaisin henkilökunnalle ja opiskelijoille avoin After Work. Joissakin oppiaineissa riviopiskelijat eivät osaa nimetä yhtään yhteistä tapahtumaa. Eikä yksi tutustumisilta orientaatioviikolla takaa vielä tiiviitä välejä henkilökuntaan. oPPikirjaesimerkki ”Lintukoto”, sanoo mediatutkimuksen opiskelija Marena Ahonen. Sävy on melkein anteeksipyytävä, kun Ahonen kommentoi pääainettaan. Hän on opiskellut melkein kolme vuotta ja toiminut ainejärjestön, Hurman, hallituksessa kaksi vuotta. Ainejärjestö kerää oma-aloitteisesti vuosittain palautteen oppiaineelle. Kysely tehdään anonyymisti, ja se kattaa lukuisia aiheita kandiohjauksesta yhteishenkeen. ”Se on toiminut kyllä hyvin. Henkilökunta ottaa kivasti palautteen vastaan, ja sitä on käyty oikeasti läpi. Ei vaan niin, että tässä on joku paperi.” Pienessä oppiaineessa henkilökunta tuntee lähes kaikki opiskelijat kasvoilta ja nimiltä. Vuodessa on kahdet henkilökuntailtamat, jolloin henkilökunnan kanssa vietetään rennosti aikaa. Syksyn iltamia edeltää uusien opiskelijoiden info. Tapahtumassa henkilökunta palkitsee vuoden kandin ja gradun. Yhteisestä juhlimisesta Ahonen puhuu varovaisesti. Sen korostaminen kuulostaa hölmöltä, mutta vapaamuotoisissa tilaisuuksissa on helppo keskustella kunnolla. Yksi lehtoreista on tunnettu siitä, että hän työskentelee yliopistolla iltamyöhään. Toisinaan opiskelijat käyvät noukkimassa hänet suoraan laitokselta juhliinsa. Monet opiskelijat seuraavat henkilökuntaa Twitterissä, ja osittain päinvastoinkin. Kun henkilökunta tuntee opiskelijansa, heidän vahvuutensa on helpompi huomata. Ohjaaja esimerkiksi tiesi, mitä Ahonen teki työkseen, ja ehdotti sen hyödyntämistä kandissa. Mediatutkimuksen oppiaine nousee mieleen, kun TYY:n sosiaalipoliittinen vastaava Minttu Naarminen kuvaa hyvien yhteisöjen toimintaa. Naarmisen mukaan tärkeää on aito keskustelu. Pelkillä sähköposteilla suhteet saa solmuun. Jos taas henkilökunnalla on luontevat välit opiskelijoihin, ongelmat tunnistetaan nopeasti ja niihin osataan puuttua. ”Vahvat yhteisöt kestävät keskustelua”, sanoo Naarminen. Toki mediatutkimuksen oppiaineessa on Ahosen mielestä myös parannettavaa. Opiskelijoilla on kuitenkin matala kynnys sanoa se ääneen. Suuri osa kertoo ajatuksistaan henkilökunnalle itse, eikä vain tyydy jättämään kurssipalautetta kerran vuodessa. Tämä on mahdollista oppiaineessa, johon otetaan sisään vuosittain alle 20 opiskelijaa. Sivuaineopiskelijoidenkin on läpäistävä erillinen pääsykoe. Vaarana kasVottomuus Tavallaan henkilökunta on nykyisin etäämmällä kuin koskaan aiemmin. Monet opiskeluun liittyvistä asioista pystyy hoitamaan nopeasti, ilman kontaktia. Opiskelija voi lukea luentodiat verkosta, tenttiä videokameran valvonnassa ja lainata kirjansa automaatilla. Vastaanotolle lähteminen on vaivalloista. Sähköposti on helpompi, eikä sitä tarvitse lähettää tiettynä ajankohtana kerran viikossa. Kun ihmisiä vielä on paljon aiempaa enemmän, on vaarana kasvottomuus. Yliopistot tuottavat jatkuvasti tietoa paitsi ympäröivästä maailmasta ja yhteiskunnasta, myös itsestään. Esimerkiksi kiusaamista ja häirintää kartoitetaan kyselyillä. Kiusaaminen on siitä hankala käsite, että siihen liitetään usein jatkuvuus. Yliopistossa kurssit ovat usein lyhyehköjä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei konflikteja ehdi syntyä tai ettei niitä olisi hyvä selvittää. Opettajankoulutuslaitoksella on kehitetty OpintoVartuksi kutsuttua toimintamallia. Kyse on oikeastaan siitä, että yhdessä sovitaan, miten toimitaan, t Opiskelijat toivat aina koirille ja tyttärille herkkuja, sekä minulle sikareita. En enää polta, koira on kuollut ja tyttäret muuttaneet pois, mutta ne tekevät sen silti edelleen.
• 12 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 kun opiskelijan ja henkilökunnan välille tulee ongelma. Ongelmiin halutaan puuttua nopeasti, jotta ne eivät pahene tai hankaloita opintoja. Toimintamallien kehittäminen kielii tarpeesta. Vaikka ongelmia ei olisi paljon, niitä kuitenkin on. Sukupuolten välinen tasa-arvo on yksi niistä asioista, joiden saralla yliopisto on todella joutunut työskentelemään. Soikkanen kertoo professori Paavolaisesta, jonka epäiltiin suosivan poikia. Opiskelijat laskivat yhdessä, että miehet ovat saaneet keskimäärin numeroa parempia arvosanoja kuin naiset. Kun asia otettiin varovasti esiin, Paavolainen hämmästyi: ”Mutta ovathan nyt pojat parempia kuin tytöt!” Professorit olivat niin sanotusti suuria persoonia, joilla oli vapaus toimia niin kuin halusivat – sekä hyvässä että pahassa. Parhaimmillaan he olivat innoittavia esikuvia ja loistavia siinä, mitä tekivät. Henkilökunnan vapaus antaa tilaa sellaiselle huippuosaamiselle, jota tiede vaatii. Fuksille Tauno Nurmela -sali on yksi hankalasti muistettava nimi muiden joukossa. Nurmelan aikana opiskelleelle siitä tulee mieleen sujuvasti latinaksi keskusteleva mies, joka vaikutti kantavan koko Euroopan perintöä harteillaan. Toisaalta asema toi tietynlaista piittaamattomuutta. Professori saattoi heitellä taululiituja huonosti vastanneita kohti. Tai estää opiskelijan etenemisen opinnoissaan kokonaan. Silloin opiskelija yksinkertaisesti tipahti pois opiskeluista. ”ei koskaan Puhuttu rahasta” Opiskelijoiden käyttäytymistä on puitu aina. Nykyisin keskustellaan siitä, ovatko opiskelijat laiskoja tai liikaa töissä matalapalkka-aloilla. Oletettu kelvottomuus ei ole uutta, eivätkä opiskelijat ole yleensä jättäneet vastaamatta keskusteluun. Turun akatemian aikaan kampusalueella oli ylioppilaille oma putka, karsseri. Sitä myös käytettiin, lähinnä juhlimiseen liittyvän rettelöinnin vuoksi. Opiskelijat eivät tyytyneet kävelemään karsserin ohi, vaan erityisesti juhlien jatkoilla tila joutui vandalisoinnin kohteeksi. Joskus karsserin paksu, puinen ovi löytyi lojumasta Aurajoen jäältä. Yleensä yliopistolla on kuitenkin tyydytty vain keskustelemaan kiihkeästi. ”Kuusikymmentäluvulla oli jännitteitä. Mutta se oli kivaa”, sanoo Soikkanen. Hänen mielestään väittelyssä ei ole mitään vikaa, jos se on osa sukupolvien tai aikakausien yhteentörmäystä. Yliopistossa yhteiskunnan muutokset huomaa nopeasti, kun uudet opiskelijapolvet tulevat sisään. Aikoinaan poliittisen historian henkilökunnalla oli tapana analysoida muutosta tekemällä opiskelijavuosikerroista taulukoita. Niihin kuvailtiin alun opintomenestys, häiriköiden määrä puolen opiskelijan tarkkuudella ja tunnelma. Tunnelmaa luonnehdittiin alan omilla käsitteillä, ilmaus saattoi olla esimerkiksi ”UKK ja Alko” tai ”kuri ja Gorbatsov”. Sosiologian oppiaineen historiikissa on ainejärjestö Sklubia käsittelevä luku. Siinä kuvataan järjestön myrskyistä suhdetta oppiaineeseen. Erimielisyyksiä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä puitiin välillä Helsingin Sanomien mielipidepalstaa myöden. Nykyisen Portin paikalla sijaitsi ravintola Hämeenportti. Sinne kerääntyivät sekä henkilökunta että opiskelijat. Se oli moderni paikka aikana, jolloin ravintolakulttuurissa oli tiukat säännöt. Pöytää sai vaihtaa, eivätkä naiset tarvinneet miesseuralaista päästäkseen sisään. ”Se oli hirveän hyvä paikka oppia asioita”, sanoo Hämeenportin paikalla sijaitsee nykyään opiskelijakuppila Portti. Nykyinen ravintola avattiin vuonna 2013. Professori saattoi heitellä taululiituja huonosti vastanneita kohti. Tai estää opiskelijan etenemisen opinnoissaan kokonaan. Silloin opiskelija yksinkertaisesti tipahti pois opiskeluista.
• 13 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 Soikkanen. Hän kertoo, miten ravintolassa istui pöydittäin filosofeja, lääkäreitä ja juristeja. Jos halusi tietää jostain alasta, piti vain mennä oikeaan pöytään. Ne opiskelijat, jotka uskalsivat, saattoivat kokeilla myös keskusteluun osallistumista. Ravintolan historiikissa väitetään, että paikassa saattoi jopa haalia opintosuorituksia suullisilla tenteillä. Tärkeä paikka keskustelulle oli myös oppiaineen kahvipöytä. Poliittisen historian laitoksella opiskelijat olivat tervetulleita mukaan. ”Siellä kokoonnuttiin ja juotiin kahvia. Eikä koskaan puhuttu rahasta, se olisi ollut totaalisen sivistymätöntä. Tutkimuksesta, arkistoista, tieteestä ja ehkä hallinnosta puhuttiin, mutta ei rahasta”, sanoo Soikkanen. Äänessä on painoa. Sama tapa on edelleen voimissaan. Yleensä paikalla on opiskelijaedustajakin. Erona on se, että nykyisin rahasta puhutaan. rynnistäVät nykymaisterit Yhteiskuntatieteellisten oppiaineiden opiskelijat keräsivät ensimmäisen opinto-oppaansa vuonna 1965, jo ennen oman tiedekuntansa perustamista. Se alkoi virkkeellä: ”Opiskelijan taudinkuvaan kuuluu tietämättömyys.” Ei ole mitenkään merkillistä, että opiskelijat kokosivat oppaansa itse. Ennen sen keräämistä missään ei ollut koottuna tietoa eri oppiaineista, ainejärjestöistä, tenttikäytännöistä tai listaa kirjastojen sijainnista. On henkilökuntaa, jonka mielestä akateemisen yhteisön perusajatus on se, että opiskelijan täytyy kasvaa itsenäiseen tieteelliseen työhön. Eli käytännössä selvittää kaikki alusta loppuun itse. Moni napisee siitä, että nykyisin opiskelijat talutetaan yliopiston läpi. Soikkanen selittää ohjaajien roolin muutosta vertaamalla niitä erilaisten baarien ovimiehiin. Aiemmin ohjaajien tehtävänä oli hillitä sisälle pääsyä. Jos ei tehnyt oikein, esittänyt oikeita papereita, niin ei päässyt sisään. Piti itse yrittää löytää vastaus siihen, että miksi ei kelvannut. Ohjaajasta on tullut sisäänheittäjä. ”Nykyisin vaan katsotaan maaliin. Jos ei osata, niin ohjaaja tulee ja nostaa pystyyn, sanoo että ei haittaa, minä autan. Sitten sen ohjaajan avulla juostaan maaliin ja ollaan maistereita”, Soikkanen sanoo. Hän käyttää koko kehoaan näyttääkseen, miten nykymaisterit rynnistävät eteenpäin, kohti työelämää. Kädet ovat läppinä silmien vieressä, ettei sivulle vain näe. Tehokkaammalla ohjauksella on saatu kuitenkin vähennettyä keskeyttäneiden määrää merkittävästi. ”Ehkä se sitten on hyvä yhteiskunnan kannalta”, myöntää Soikkanen vastahakoisesti. Hän ei silti haluaisi käyttää suuresta osasta nykyisiä maistereita termiä ”kykeneväinen itsenäiseen tieteelliseen työskentelyyn”. Se luki aiemmin tutkintotodistuksissa. Yksilölliselle opastamiselle löytyisi aina lisää ottajia. Eräs vuosia yliopistolla opettanut tutkija sanoo, että pääosa opiskelijoista on oikein mukavia. Professori Timo Soikkasen mukaan vallalla oleva tuloskeskeinen opiskelu saattaa hyödyttää yhteiskuntaa, mutta jättää kasvattamatta akateemisesti itsenäisiä maistereita. Eikä koskaan puhuttu rahasta, se olisi ollut totaalisen sivistymätöntä. Tutkimuksesta, arkistoista, tieteestä ja ehkä hallinnosta puhuttiin.
• 14 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 Osa vain pyytää kohtuuttomia. Opiskelija saattaa kysellä perusteita saamaansa hylsyyn. Kun tälle kertoo, ettei tenttikirjojen lukeminen näkynyt, opiskelija voi vastata, ettei saanut niitä lainaan. Toinen saattaa pyytää itselleen valmiita tenttikysymyksiä ennen tenttiä, koska koko tenttialueen lukeminen on hankalaa. Kolmas kertoo, milloin aikoo valmistua ja pyytää järjestämään ylimääräisen tenttimismahdollisuuden ennen sitä. insPehtorin käädyt Vanhassa VR:n maalivarastossa on juhlallista. Kuohuviinilasit on juotu puolilleen, odotellaan puheen loppumista. Yleisö on harmaantunutta. Opiskelija, jolla on osakunnan ansionauha ja kirkkaanvioletit hiukset, erottuu joukosta. Kun puhe taukoaa, hän vetää kankaan maalauksen päältä. Se on tuore muotokuva professori Soikkasesta. Taustalle on maalattu liitutaulu ja käteen liitu. Kuvan on tilannut Varsinais-suomalaisen osakunnan tukiyhdistys, koska Soikkanen on toiminut aktiivisesti osakunnan inspehtorina. Yhdistyksen edustaja kritisoi hienovaraisesti sitä, että inspehtorin käädyt on jätetty maalaamatta. Ne kun ovat näyttävät. Kukaan tuskin käyttää ylimääräistä aikaa opiskelijoiden kanssa toimimiseen, jotta saisi käädyt tai tulisi ikuistettua muotokuvaan. Eläkkeelle jäävä Soikkanen sanoo, ettei työn lopettaminen yliopistolla ole vaikeaa. Hän kun aikoo jatkaa tutkimusta täyttä päätä, tilaustöitä on iso nippu. Vaikeaa on luopua yhteydestä opiskelijoihin. ”Minä imen nuorista uusia ajatuksia itseeni. Ei sitä saa mistään muualta. Pahin pelkoni on, että minusta tulee vanha äijä, joka on jäänyt ajastaan jälkeen.” • Jutussa on käytetty avuksi TYY:n väistyvän koulutuspoliittisen vastaavan Juha Isotalon haastattelua. Haluatko kasvaa viisaaksi kansalaiseksi? Tilaa Turun ylioppilaslehti kotiisi. Tilaushinnat: Opiskelijatilaus 11 € / vuosikerta Normaali tilaushinta 26 € / vuosikerta Tilaukset sähköpostilla: tyl@utu.fi Liitä viestiin postiosoitteesi sekä mahdollinen laskutusosoite ja kerro myös, oletko opiskelija. Saat lehden postissa seuraavasta numerosta alkaen.
• www.utu.fi/tse/pori OPISKELE KAUPPATIETEITÄ PORISSA! Kauppatieteellisen alan yhteisvalinta Hae 17.3.–9.4.2015! Asiantuntijaorganisaatioiden liiketoimintaosaamisen maisteriohjelma Hae 7.1.–2.3.2015! Tradenomista kauppatieteiden maisteriksi Hae 7.1.–2.3.2015! Turun kauppakorkeakoulu Porin yksikkö Meillä myös: Kävele omaan kotiin. Meiltä saat sellaisen edullisesti, vieläpä laajakaistan, veden ja sähkön kera. Astu sisään: www.tys.fi TURUN YLIOPPILASKYLÄSÄÄTIÖ Asuntoja opiskelijoille. Kesäkoteja kaikille! THESE SHOES ARE MADE FOR WALKIN’ HOME
• 16 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 ikään ei kestä ikuisesti. Britannian myydyimpien kirjojen lista meni joulukuussa kerralla uusiksi. Tuolloin videobloggari Zoe Sugg onnistui viraalimarkkinoimaan esikoisromaaniaan niin kattavasti, että sitä myytiin heti julkaisuviikollaan lähes 80 000 kappaletta. Merkittävintä tapauksessa ei kuitenkaan ollut uutuusromaanin sisältö, vaan aiempien nopeusennätysten rikkoutuminen. Vuodesta 2012 saakka ykkössijaa oli hallinnut muuan E. L. James, jonka kirjoittaman Fifty Shades of Grey -trilogian tuntee nykyään koko läntinen maailma. Helmikuun puolivälissä Fifty Shadesiin liittyvä kassavirta saavuttanee kuitenkin uuden lakipisteen. Tuolloin teoksen elokuvasovitus esitellään Berliinin filmifestivaaleilla. Roskakirjallisuudeksikin moitittua Fifty Shadesia eivät suinkaan kannattele sen taiteelliset ansiot. Keskeisin syy suunnattomaan suosioon piilee romaanin aiheessa. Trilogian tärkeintä antia ovat loputtomat seksikohtaukset, jotka kuorrutetaan kevyen sadomasokistisilla elementeillä: piiskaamisella, sitomisella ja valtaleikeillä. Niissä ei kuitenkaan ole mitään uutta. Hyvin monenlaista rietastelua on ikuistettu kansien väliin kirjapainotaidon alkuajoista lähtien. Sitä ennen hekumallisia hengentuotteita suollettiin pergamentteihin, papyrukseen ja luolien seiniin. Silti Fifty Shades on nostanut sadomasokismin poikkeuksellisen näkyvästi esiin. KappAhlissa myytiin taannoin teoksen mukaan nimettyä alusvaatemallistoa, ja jopa Anttilan verkkokaupasta voi nykyään ostaa aloittelevan sadomasokistin tarvikepaketin, johon kuuluu muun muassa piiskoja ja bondage-köyttä. FiFty sHadesin juoni on typerryttävän yksinkertainen: nuori opiskelijatyttö tapaa arvoituksellisen liikemiehen, joka tutustuttaa hänet sadomasokistisen seksin maailmaan. Samalla käydään läpi sivukaupalla menneisyyden haamuja ja pohditaan omaa paikkaa maailmankaikkeudessa. Asetelma on tuttu harlekiiniromaanien sivuilta. Kirjallisuudentutkijat selvittivät jo 1980-luvulla, miten menestystarinoita luodaan. Keskiöön sijoitetaan tumma, vaarallinen ja äärettömän maskuliininen mies, joka kesyyntyy vasta todellisen rakkauden löydettyään. Nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan ole mitään verrattuina sydäntenmurskaaja Christian Greyn suurimpaan hyveeseen: mammonaan. Vasta kun upporikas hurmuri avaa palatsinsa ovet, alkavat naisen polvet notkahdella. Erinäisten lahjojen vastaanottaminen näyttääkin olevan päähenkilölle tärkeämpää kuin suhteen muu anti. Sadomasokismi sopii yllättävän hyvin osaksi tällaista kuvastoa. Pelkkien lihan ilojen sijaan siinä painottuvat usein erilaiset vaatteet, välineet ja materialistinen estetiikka. Osa seksologian tutkijoista onkin argumentoinut jo vuosikymmeniä sitten, että sadomasokismi on seksuaalisen käyttäytymisen kapitalistisin muoto. Fifty Shades of Grey vie materianhimon vielä pidemmälle. Kirjan maailmassa tavallinen välineistö ei riitä mihinkään, vaan jokaisen esineen on oltava parasta mahdollista laatua. Sitominen tapahtuu hätätapauksessakin vähintään satojen dollarien arvoisella silkkisolmiolla – siitä huolimatta, että todellisuudessa liian tiukaksi kiristynyt solmuke aiheuttaisi lähinnä vaaratilanteita. Erotiikkaa tutkineen kirjailija Juri Nummelinin mukaan kyse voi olla yrityksestä muuttaa härskit mielikuvat hieman vähemmän ruumiillisiksi. Luksustuotteilla leikkiminen synnyttää hyvin erilaisia mielikuvia kuin hikisenä peuhaaminen. ”Kenties se tuntuu hyväksyttävämmältä, kun sitä tehdään huipputuotteiden kanssa. Ei osteta pornokaupasta halvinta mahdollista dildoa, vaan teetetään sellainen mittatilaustyönä jalopuusta”, Nummelin naurahtaa. Romaanin on kehuttu piristäneen parisuhteita ja avartaneen lukijoidensa maailmankuvaa. Rivien väliin piiloutunut viesti on kuitenkin hyvin vanhoillinen. Nainen on edelleen vain miehen kylkiluu, eikä patriarkaalisia arvoja ylitä mikään – paitsi ehkä rahan valta. ”On ihan okei palvoa rikkautta. On okei jättää intellektuellit pyrkimykset pois ja syöksyä täysillä konsumeristisiin nautintoihin. On okei luopua minuudestaan, kunhan saa tavaraa”, Nummelin luettelee kirjan teesejä. Tavarapaljouteen hukuttautumalla voi kätevästi luopua myös sukupuolten välisen tasa-arvon rippeistä. Merkittävin valtapeli käydään lopulta makuuhuoneen ulkopuolella. Christianin voi nimittäin nähdä alistavan mielitiettyään myös hyvin perinteisillä tavoilla: lahjomalla ja kestitsemällä tätä niin paljon, että siitä tulee suhteen elinehto. m Ei osteta pornokaupasta halvinta mahdollista dildoa, vaan teetetään sellainen mittatilaustyönä jalopuusta. aikamme säVyt TeKsTi: Susanne Salmi KuviTus: Anni Aho Supersuosittu Fifty Shades of Grey on ollut pinnalla jo yli kahden vuoden ajan. Myös tulevasta elokuvaversiosta povataan kassamenestystä. Miksi sadomasokistinen viihde saa meidät liikkeelle?
• Maailmalla Fifty Shadesia on kuvailtu nimityksellä mommy porn, äitiporno. Liikanimi juontuu teoksen kesyydestä: rajun sadomasokismin sijaan kirjoittaja lähinnä flirttailee alan kliseiden kanssa.
• 19 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 Harva tietää, että seksologisen tutkimuksen valossa sadomasokistit ovat keskivertokansalaista todennäköisemmin myös tasa-arvon kannattajia. Lue Tylkkäriä näköislehtenä osoitteessa lehtiluukku.fi /lehdet/tyl Maailmalla Fifty Shadesia on kuvailtu nimityksellä mommy porn, äitiporno. Liikanimi juontuu teoksen kesyydestä: rajun sadomasokismin sijaan kirjoittaja lähinnä flirttailee alan kliseiden kanssa. Pohjimmiltaan romaanisarjan seksikohtaukset ovat silkkaa vaniljaa – siis sitä kaikkein tavanomaisinta toimintaa, jota heterot harrastavat lauantai-iltaisin saunan jälkeen. Mutta ei Fifty Shades oikeastaan pornoa olekaan, huomauttaa mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen. Siinä missä kaikkein rasvaisimmat seksinovellit loikkaavat suoraan asiaan, käyttää E. L. James romanssinsa rakentamiseen satoja sivuja. Kovin komeaa kaarta juonesta ei kasva, mutta ainakin yritys on kova. Pornoa työssään tutkiva Paasonen löytää kuitenkin selvän yhteyden romaanin ja valtavirtapornon väliltä: kumpikin leikittelee mielellään valta-asemilla. Sellaiseen ei välttämättä piiskoja tai käsirautoja tarvita. ”Jos vilkaisee vaikka Pornhubin suosituimpien videoiden listoja, ei tarvitse käyttää kovin hienovaraista katsetta huomatakseen, että jonkinlaisia valtaleikkejä sieltäkin löytyy”, professori hymähtää. Puhtaasti sadomasokismiin keskittyvä aikuisviihde ei yleensä yllä kaikkein katsotuimpien videoiden listoille, mutta mitenkään uusi asia se ei ole. Löytyyhän jo varhaisimpien pornofilmien joukosta mitä mielikuvituksellisimpia piiskausesityksiä. Viimeistään 1990-luvulla niin kutsuttu kinkykulttuuri raivasi tiensä elokuvateattereista päivänvaloon. Tuolloin laman kourissa rimpuillut Suomi koki erotiikan uuden aallon: homobaarit yleistyivät, pornoelokuvien sensuuria purettiin ja missien silikonirintoja ihmeteltiin koko kansan voimin. Myös sadomasokismin ystävät löysivät viimein toisensa. Helsinkiläinen SMFR ry, toiselta nimeltään Sadomasokismi-fetisistiryhmä, perustettiin vuonna 1996. Sen länsisuomalainen vastine, Turun Baletti, sai alkunsa viisi vuotta myöhemmin. Samoihin aikoihin internetissä kuohui, sillä helsinkiläinen kirjallisuudenopiskelija Outi Alanne oli keksinyt raportoida sadomasokistisista seikkailuistaan kotisivuillaan. Viimeistään vuonna 2002 ilmestynyt romaani Neiti N:n tarina tyhjensi pajatson: punaisessa minimekossa poseerannut Alanne tähditti iltapäivälehtien sivuja kuukausien ajan. Sadomasokismi onkin paitsi intiimiä kanssakäymistä, myös ehtaa kauppatavaraa. Historiallisesti tarkasteltuna Anttilan aloittelijapaketti alkaa vaikuttaa vain pisaralta markkinavoimien meressä. Vaikka sadomasokistisella estetiikalla leikittely myy nykyään kuin häkä, ei suhtautuminen aiheeseen ole järin neutraalia. Muodikkuudestaan huolimatta sadomasokistinen seksi saa yhä monen kulmat kohoamaan – varsinkin jos siihen ei liity Hollywoodin kimaltelevaa estetiikkaa. Myös Fifty Shadesin tyrkyttämät moraalikäsitykset ovat kummallisen kaksijakoisia. Sadomasokistinen suhde esitetään toisaalta vapauttavana elementtinä, jonka avulla päähenkilön on mahdollista löytää todellinen naiseutensa. Toisaalta tavanomaista rankemmat mieltymykset yhdistetään kieroutuneeseen luonteenlaatuun ja traumaattiseen menneisyyteen. Kaikki teoksessa esiintyvät sadomasokismin harjoittajat ovat enemmän tai vähemmän nyrjähtäneitä persoonia, joiden mieli eheytyy vasta epäilyttävien harrastusten unohduttua kokonaan. Samanlaiset myytit elävät myös kirjan sivujen ulkopuolella. Harva tietää, että seksologisen tutkimuksen valossa sadomasokistit ovat keskivertokansalaista todennäköisemmin myös tasa-arvon kannattajia. Se ei toisaalta ole suurikaan ihme, sillä luotettavaa tietoa aiheesta on tarjolla varsin rajallisesti: viimeisin kyselytutkimus suomalaisten sadomasokistisista kokemuksista on yli kymmenen vuoden takaa. Kolmesta kuuteen prosenttia väestöstä on vähintäänkin kokeillut jotakin sadomasokismiin liittyvää, laskeskelee Tampereen yliopiston tutkija ja Sexpo-säätiön puheenjohtaja J. Tuomas Harviainen vanhojen tutkimustulosten perusteella. Todellisuudessa luku saattaa olla suurempi, sillä kaikki tutkimukseen osallistuneista eivät välttämättä miellä tekemisiään sadomasokismin piiriin kuuluviksi. Tulevaisuudessa lukema kenties kasvaa. Väestöntutkimuslaitoksen FINSEX-hanke on osoittanut, että nuoret sukupolvet ovat edeltäjiään suvaitsevaisempia ja kokeilunhaluisempia seksuaalisuuden suhteen. ”Enää ei eletä 1950-luvun jäyhässä arvomaailmassa. Myös kaupungistuminen vaikuttaa asenteisiin. Suurissa kaupungeissa on aina oltu suvaitsevaisempia kuin pienissä yhteisöissä”, Harviainen kuvailee. Stereotypiat istuvat kuitenkin yhä tiukassa. Harviaisen mukaan sadomasokismi on useimmille harjoittajilleen edelleen jonkinlainen tabu. Etenkin dominoivan miehen rooli on haastava, sillä vaimonhakkaajaksi leimautumisen vaara on aina olemassa. Lainsäädännön koukerot eivät juuri paranna asiaa: Suomessa masokismi poistettiin sairausluokituksesta vasta vuonna 2011. kirjallisuudessa sadomasokismia on harrastettu satojen vuosien ajan. Termi on saanut nimensäkin kahden valtapelien iloista nautiskelleen kirjailijan, markiisi de Saden ja Leopold von SacherMasochin mukaan. 1700-luvun Ranskassa eläneen de Saden irstailuihin verrattuna Fifty Shadesin kuvasto on kuin vaippaikäisten iltasatu. Myös suomalaisesta kirjallisuudesta löytyy rajujakin sadomasokistisia kuvauksia. Juri Nummelinin mukaan jopa joissakin Mika Waltarin runoissa on viittauksia masokistisiin kauhukuviin. Niissä runon puhuja toivoo joutuvansa väkivaltaisen vampyyrin uhriksi. Tällaisia tapauksia haukutaan harvoin pornoviihteeksi. Helsingin Sanomien toimittaja Suvi Ahola perusteli asiaintilaa vuonna 2012 toteamalla, että klassikoiden tukena olevat esipuheet ja kritiikit asettavat riettaammatkin teokset osaksi kulttuurihistoriaa. Niiden avulla on ollut mahdollista ”ravistella perinteistä moraalia ja luutuneita asenteita”. Ei liene lainkaan mahdoton ajatus, etteikö myös Fifty Shades voisi herätellä lukijoitaan. Syytä ainakin olisi: seksuaalisuutta käsittelevä keskustelu kun tuntuu edelleen rajoittuvan pällistelyn, kikattelun ja moralisoinnin pyhään kolminaisuuteen. Kenties aikamme myydyin trilogia ei tarvitsekaan rinnalleen miljoonien dollarien Hollywoodtulkintaa, vaan omanlaisensa esipuheen: muutaman hyvin valikoidun huomion siitä, millaista maailmankuvaa romaani tulee rakentaneeksi. Fifty Shades on nimittäin viihdettä isolla V:llä. Se vaikuttaa väistämättä lukijoidensa kahvipöytäkeskusteluihin, kulutusvalintoihin, kenties asenteisiinkin. Sellaista viihde, kaikkein höttöisinkin, usein on: tahattomia kertomuksia siitä, millaisessa ajassa elämme. Rivien väliin mahtuu paljon. •
• 21 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 kirjaVa talo Turun keskustassa on paikka, jonne menestymisen ja suorittamisen paineet eivät yllä. Heljä Pitkänen kertoo, miksi tytöt tarvitsevat omat seinät ympärilleen ja miksi Walt Disney käy esikuvasta. aVallisen näköinen kivitalo kätkee sisäänsä värikkäitä huoneita. Yhden seinä on kirkkaan oranssi, toisen vihreä. Yhden huoneen väriteemana on violetti. Katosta roikkuu paperilintuja, ja kirjahyllystä löytyy kyniä, pensseleitä ja muita askartelutarpeita. Tämä on kädentaitotila, paikka, jossa tytöt saavat vapaasti ilmaista itseään esimerkiksi piirtelemällä tai maalaamalla. Seinillä ja kaappien ovissa on värikkäitä piirustuksia. ”Talo on tila, jossa voi hengähtää menestymisen ja suorittamisen paineista”, Heljä Pitkänen kertoo. Hän johtaa 12–28-vuotiaille tytöille tarkoitettua Turun Tyttöjen Taloa, josta värikkäät huoneetkin löytyvät. Talo mahdollistaa erilaista toimintaa ja tapahtumia, kuten ruoanlaittoon, tanssiin tai japanilaiseen kulttuuriin erikoistuneita pienryhmiä, juhlia ja viikoittaisen seksuaalineuvojan vastaanoton. Toiminnan ja ryhmien lisäksi talossa tehdään yksilötyötä, jossa yritetään ymmärtää henkilön tilanne, auttamaan arkisissa asioissa sekä tarvittaessa ohjaamaan muiden palveluiden piiriin. Toiminnasta vastaavat sekä työntekijät, vapaaehtoiset että kävijät itse. Pitkänen on työskennellyt toiminnan parissa vuodesta 2007 ensin projektivastaavana, sittemmin johtajana. Toiminta käynnistettiin ripeästi. ”Sanottiin, että sulla on 75 000 euroa rahaa ja tässä on tilat.” Nykyään Yliopistonkatu 26 B:n toisesta kerroksesta löytyvä Tyttöjen Talo on historiansa varrella sijainnut kolmessa eri paikassa. Alkuperäinen tila Satakunnankatu 10:ssä oli alkuaan pankin käytössä, mutta kymmenen sosionomiopiskelijan avustuksella kiinteistö kunnostettiin toimintaan sopivaksi. ”Olin antanut todella pienen budjetin, kolmesataaviisi euroa. Helsingin sosiaalijohtaja käytti oman työhuoneensa sisustamiseen yli 70 000 euroa. Käynnistimme koko toiminnan samalla rahalla kuin yksi johtaja kalusti huoneensa!” Pitkänen naureskelee. Lokakuussa 2007 Tyttöjen Talo avasi ovensa. Hankkeen takana oli Suomen Setlementtiliiton paikallisyhdistys Auralan Nuoret ry, se vastaa vieläkin Turun Tyttöjen Talo -toiminnan pyörittämisestä kahdessa eri toimipisteessä, joista toinen on keskustassa ja toinen Varissuolla. 1990-luVun loppupuolella havaittiin, että nuorisotilojen kävijät olivat pitkälti poikia. Nekin harvat tytöt, jotka tiloihin päätyivät, näyttivät vain seuraavan poikien biljardinpeluuta. Setlementtiliitossa pohdittiin, mitä tytöille voitaisiin tarjota. Vuonna 1998 käynnistyi Upea minä -hanke, joka järjesti monimuotoista ja säännöllistä ryhmätoimintaa tytöille. Nykyinen Helsingin Tyttöjen Talon johtaja Mari Uusi-Herttua haki vaikutteita muualta Euroopasta, kuten Ruotsista, ja kehitti sukupuolisensitiivisen Tyttöjen Talo -mallin. Se levittäytyi nopeasti ympäri Suomen esimerkiksi Tampereelle, Kuopioon, Ouluun, Rovaniemelle, Espooseen ja tietysti tänne Turkuun. Ensimmäinen Tyttöjen Talo perustettiin Helsinkiin vuonna 1999. Tyttötoiminnan lähtökohtana on se, että tytöillä ja pojilla on osin erilaisia tarpeita. Tavoitteena on parantaa tyttöjen hyvinvointia sekä elämänhallintataitoja. Pitkäsen mukaan rajaamalla kävijäkunta vain tyttöihin myös mahdolliset seksuaaliset vireet pysyvät loitommalla, ja tunnelma on siten rennompi. ”Kenenkään ei tarvitse esittää mitään!”, hän hihkaisee. Toki myös Tyttöjen Talon kävijät saattavat esimerkiksi ihastua toisiinsa. Tällöin tila voi toimia paikkana, jossa toisiin tutustutaan ilman paineita ja rauhassa. Tyttöjen Talon kun on muutenkin tarkoitus olla tila, jossa elämän paineet hetkeksi hellittävät. ”Tyttöjen Talo mahdollistaa rennon olotilan. Kun tulet Tyttöjen Talolle, saat nauraa ja pääset irti opiskelun stressaavasta maailmasta. Kun pääset irti stressistä, voit oikeasti sisäistää jotain.” Tämä on osa Pitkäsen taistelua yhteiskunnan koventunutta arvomaailmaa vastaan. Liialliset suorituspaineet voivat olla henkilökohtaisen kehityksen esteenä. ”Kaikki pitää voittaa. Olet huippu vasta kun saat aikaiseksi jotain. Elämää ei tarvitse suorittaa.” Toisena merkittävänä ongelmana Pitkänen pitää yksinäisyyttä, jota hän yrittää Tyttöjen Talon avulla lieventää. Tyttöjen Talo voi tarjota yhteisön niille, jotka esimerkiksi muuttavat opintojen perässä toisesta kaupungista. ”Yksi syy, miksi teen tätä, on yksinäisyyden poistaminen. On hienoa saada työskennellä oman arvomaailmansa mukaisesti.” usein nuoret pyörivät kaupallisissa tiloissa, kuten ostareissa ja kauppakeskuksissa. Harvemmin yliopisto-opiskelijatkaan tapaavat toisiaan muualla kuin baareissa tai kahviloissa. Nuorisotilojen tapaan myös Tyttöjen Talo on maksuton ja vapaa kaupallisista intresseistä. t TeKsTi: Aleksi Malinen KuvAT: Lauri Hannus Helsingin sosiaalijohtaja käytti oman työhuoneensa sisustamiseen yli 70 000 euroa. Käynnistimme koko toiminnan samalla rahalla kuin yksi johtaja kalusti huoneensa!
• 22 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 Se että ihminen, jolla oman reitin löytäminen elämässä on ollut vaikeaa, kohtaa yliopistossa opiskelevan nuoren naisen ja he huomaavat, että heillä onkin jotain yhteistä puhuttavaa, on mahtavaa. ”Todella vähän on tiloja, joissa voi maksuttomasti viettää aikaa, löytää yhteisön sekä ilmaista eri puolia itsestään”, Pitkänen sanoo. Kuten aiemmin mainittua, talon kävijät ovat 12-28-vuotiaita. Ikähaitarin lähtökohtana on nuorisolaki, jossa nuoreksi määritellään alle 29-vuotias. Vaikka ikähaarukka vaikuttaa laajalta, ei se ole osoittautunut ongelmaksi. Vanhemmat kävijät katsovat pienempien perään ja toimivat isosiskojen asemessa. ”Jos kaikki olisivat 12-vuotiaita, meno olisi aivan hervotonta!” Toki eri-ikäisten elämäntilanteet eroavat toisistaan. Siksi vanhemmille tytöille, tai nuorille naisille, on olemassa omia ryhmiään, jotka on tarkoitettu vain yli 20-vuotiaille. Myös esimerkiksi nuorille äideille on oma ryhmänsä. Vuosittain talo vetää puoleensa nelisensataa kävijää, joista yli 18-vuotiaita on noin puolet. Viisitoista prosenttia puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Vakituisia kävijöitä on useita kymmeniä. Uusia kävijöitä talolle houkutellaan eri puolilta. Tehokkaaksi keinoksi ovat osoittautuneet sosiaalisen median kanavat. Tilaisuuksiin saatetaan houkutella jo tutuksi tulleita kävijöitä myös henkilökohtaisesti. Uudet kävijät ovat suurin haaste. Jos talolla on valmiiksi tiivis yhteisö, tulokkaan voi olla vaikeaa soluttautua joukkoon. Vastaukseksi tähän on kehitetty tutor-toiminta, jossa vakituinen kävijä opastaa tulokkaan talon saloihin. Yksi etu Tyttöjen Talossa on Pitkäsen mukaan se, että ihmisillä on erilaisia taustoja. On opiskelijoita, työssäkäyviä, yrittäjiä ja työttömiä. Henkilöt, joiden polut eivät välttämättä muuten risteäisi, pääsevät nyt kohtaamaan toisensa. ”Se että ihminen, jolla oman reitin löytäminen elämässä on ollut vaikeaa, kohtaa yliopistossa opiskelevan nuoren naisen ja he huomaavat, että heillä onkin jotain yhteistä puhuttavaa, on mahtavaa. Erilaisissa elämäntilanteissa olevat ihmiset eivät muuten välttämättä kohtaa.” Kohtaaminen erilaisten ihmisten kanssa voi antaa uusia näkökulmia omiin ongelmiin, eikä asioita tarvitse murehtia yksin. tyttöjen talon arVoiHin kuuluvat kulttuurisekä sukupuolisensitiivisyys. Kulttuurisensitiivisyys tarkoittaa pelkistetysti sitä, että toisten kulttuurien erityispiirteet otetaan huomioon. Sukupuolisensitiivisyys puolestaan kunnioittaa sukupuolen eri vivahteita. Sukupuoli kun ei ole yksiselitteinen asia. ”Kulttuurisensitiivisyydessä ymmärretään, että kulttuureilla on erilaisia piirteitä. Parhaiten ne avautuvat kun ihmiset kohtaavat toisensa ja oppivat ymmärtämään toisensa. Näin löytyy sitä yhteistäkin polkua.” ”Viime viikolla huomasin keskustelevani ihmisten kanssa, joilla kaikilla oli erilainen tausta. Kaikki lähti muumimukeista, mutta sitten keskustelimme siitä, miltä tuntuu, kun toiset nauraa. Minun tehtäväni ei ole kertoa, mitä kuuluu tehdä vaan kysyä, että mitä teidän mielestänne kannattaisi tehdä”, Pitkänen kertoo. Tyttöjen Talolla monikulttuurisuus on osa arkea. ”Meillä ajatuksena on ollut, että monikulttuurisuustyö on sekä valtaväestöä että muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia varten. Se on näiden ryhmien välistä vuorovaikutusta.” Välillä kulttuuriset erot saattavat aiheuttaa häm
• 23 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 mennystä, mutta tämä on Pitkäsen mukaan melko harvinaista. ”Välillä saa olla kulttuuritulkkina, mutta todella harvoin.” Tyttöjen Talolla myös tuetaan tyttöjen omaa toimijuutta. Kaikkia rohkaistaan kasvamaan oman näköisikseen aikuisiksi. Työntekijöiden tarkoituksena ei ole arvottaa kenenkään näkemyksiä, vaan pikemminkin opettaa ymmärtämään erilaisia katsantokantoja. ”Meidän tehtävämme on tarjota tilaisuus kasvaa oman äänensä löytämiseen, että mitä mieltä minä ja kukin yksilö on, ja miten saan ääneni kuuluviin.” Talolla on myös keskusteltu sukupuoleen ja minään liittyvistä kysymyksistä, kuten siitä, minkälaista naiskuvaa media tuottaa, sekä erilaisista naiseuden roolimalleista. Talon yhdellä seinällä on lista erilaisista naisvaikuttajista Tarja Halosesta Enni Rukajärven kautta Madonnaan. He kuvastavat sekä erilaisia naiseuden malleja että erilaisia tapoja vaikuttaa. Kulttuurija sukupuolisensitiivisyyden lisäksi Tyttöjen Talon taustalla ovat setlementti-arvot, jotka korostavat poliittista ja uskonnollista sitoutumattomuutta. Myös toisten kunnioittaminen ja huomioon ottaminen sekä päihteettömyys ovat talon toiminnan kulmakiviä. Heljä pitkänen on koulutukseltaan sekä sosiaaliettä teatteri-ilmaisunohjaaja. Nykyisessä työssään hän kokee voivansa hyödyntää molempia koulutuksiaan. Työn ohessa hän opiskelee voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi. ”Voimavarakeskeisyydessä uskotaan siihen, että henkilöllä itsellään on vastaus. Hänelle pitää antaa tilaa ajatella ja löytää ratkaisu itse.” Samaa menetelmää hän haluaa hyödyntää Tyttöjen Talolla tehtävässä yksilötyössä. Vastauksia ei anneta kuin avaimia käteen, eikä niiden löytäminen edes ole asian ydin. Johtoajatuksena on, että omat voimavarat tunnistetaan, ja että tilanteesta näin päästään eteenpäin. Esimiestyöhön joutuminen oli Pitkäselle pitkälti sattumaa. ”En ole ihminen, joka hakemalla hakisi esimiestyötä. Näen kaikissa potentiaalia ja innostun asioista, joten on hienoa nähdä ihmisten kasvua sekä riemua ja iloa! Maailmassa on liikaa synkistelyä.” Hän kuitenkin haluaa vaikuttaa, muuttaa maailmaa edes hieman positiivisempaan suuntaan. Pitkänen haluaa saattaa ihmiset yhteen ja antaa mahdollisuuksia. ”Uskon terveeseen ja hyvään vuorovaikutukseen”, hän sanoo. Pitkäsen lisäksi Turun Tyttöjen Talon toimipisteissä työskentelee tällä hetkellä kuusi työntekijää sekä vapaaehtoisia, joita koulutetaan vuosittain kymmenen lisää. Kaikkien työntekijöiden koulutustaustat ovat erilaisia, ja Pitkänen haluaa rohkaista kaikkia käyttämään omaa osaamistaan. ”Meiltä löytyy yksi toimintaterapeutti, yhteisöpedagogi, luokanopettaja, kasvatustieteen maisteri sekä sosionomi. Tämä on aika hyvä kombinaatio.” ”Yritän ajatella niin kuin Walt Disney, että palkkaan ihmisiä, joilla on erilaiset taustat ja työmenetelmät.” Työporukan etuna on Pitkäsen mukaan se, että kaikki ovat erittäin motivoituneita ja tekevät työnsä äärimmäisen hyvin. Se lienee yksi syy Tyttöjen Talon suosioon. Kaikki kun eivät tahtoisi jäädä toiminnasta pois edes 29 vuotta täytettyään. • Näen kaikissa potentiaalia ja innostun asioista, joten on hienoa nähdä ihmisten kasvua sekä riemua ja iloa! Maailmassa on liikaa synkistelyä.
• 24 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 Lapsettomuudesta kärsivän ihmisen surua on vaikea käsittää. Onneksi avun antaminen on vain muutaman pistoksen päässä. kuinka luoVutin munasoluni keVättalVi 2012. Makaan sängylläni ja psyykkaan itseäni. Puolen tunnin kuluttua piikitän itseäni ensimmäisen kerran. Olen annostellut hormonin valmiiksi injektiokynään. Kammoan neuloja ja verta. Normaalisti naisella kypsyy kuukausittain yksi munarakkula, joka ovulaation jälkeen irtoaa ja on valmis hedelmöittymään. Pistosten tuloksena useampi munarakkula alkaa kypsyä, mutta kaikkiin munarakkuloihin ei välttämättä kehity munasolua. Munarakkuloita kypsytetään useampia, jotta todennäköisyys hyvälaatuisten munasolujen saamiseen olisi parempi. Punktiossa kerätyistä munasoluista valitaan paras, joka hedelmöitetään ja siirretään vastaanottajan kohtuun. Lasta yrittävä pariskunta ei välttämättä edes ajattele lapsettomuuden olevan mahdollista heidän kohdallaan. Joka viides pariskunta kuitenkin törmää vaikeuksiin saada raskaus alkuun. Jos raskaus ei ole alkanut vuoden kuluessa suojaamattomien ja säännöllisten yhdyntöjen aloittamisen jälkeen, tai mikäli raskaus keskeytyy toistuvasti, puhutaan lapsettomuusongelmasta. Tahaton lapsettomuus voi johtua miehestä, naisesta tai molemmista. ”Lapsettoman suru voi olla jopa syvempää kuin läheisensä menettäneen suru,” kertoo Fertinovaklinikan ylilääkäri Liisa Häkkinen. Yksineläjän on vaikea kuvitella tuota tuskaa, mutta internetin keskustelupalstoilta voi lukea riipaisevia kokemuksia aiheesta. Keskustelut ovat raskautta ja vauvaa toivoville kuin tukiryhmiä. Toiset yrittävät raskautta luomuna, toiset ovat panneet toivonsa hedelmöityshoitoihin. Kun joku saa raskaustestissä negatiivisen, muut lohduttavat tätä. He puhuvat avoimesti peloistaan ja suruistaan. Kun Googlen hakukenttään kirjoittaa hakusanaksi lapsettomuus, saa yli 800 000 hakutulosta. Noin kuukautta ennen ensimmäistä hormonipistostani olen soittanut klinikalle ja kertonut hoitajalle, että haluan lahjoittaa munasolun. Hoitaja haastatteli minua lyhyesti puhelimessa. Sain ajat lääkärille ja psykologille. He selvittivät, että ymmärrän, mihin olen ryhtymässä. Minut todettiin tutkimuksissa terveeksi ja kromosomeiltani normaaliksi naiseksi. Lopulta, allekirjoitettuani luovutussopimuksen, minut rekisteröitiin munasolujen luovuttajaksi. Suomen hedelmöityslaissa määrätään, että jokaisen sukusolun luovuttajan tulee rekisteröityä. Luovutetusta munasolusta syntynyt lapsi saa 18 vuotta täytettyään mahdollisuuden selvittää luovuttajan henkilöllisyyden. Hoidot ovat Suomessa niin uusi asia, ettei kokemusta tällaisesta vielä ole. Klinikan henkilökunta uskoo, ettei sukusoluista syntyneillä lapsilla ole tarvetta selvittää alkuperäänsä samalla tavoin TeKsTi: Viivi Heikura KuviTus: Anja Karppinen
• 25 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 kuin esimerkiksi adoptiolapsilla on. Hämärän peittoon heidän elämänsä ensivaiheiden ei kuitenkaan pitäisi jäädä. Klinikan henkilökunta rohkaisee lahjasukusolusta syntyneen lapsen vanhempia kertomaan lapselle tämän alkuperästä sadun keinoin noin 4-vuotiaasta alkaen. munasolujeni Vastaanottaja on suurin piirtein minun pituiseni. Hänellä on samanväriset hiukset ja silmät kuin minulla. Juuri muuta en tiedä. Kuukautiskiertomme synkronoidaan. Vastaanottaja aloittaa tahollaan omat hoitonsa, ja minä makaan sängylläni keräten rohkeutta. Aiemmin päivällä hoitaja on näyttänyt minulle, miten injektiokynä toimii. Hän on käskenyt pistää iltakuuden ja kymmenen välillä. Neula käy monesti vatsanahkani tuntumassa, mutta en kykene pistämään sitä läpi. Kello on muutaman minuutin yli kymmenen, kun vihdoin uskallan. Hoidot kestävät pari viikkoa. Käyn muutaman päivän välein minua hoitavan lääkärin luona. Hän tarkistaa ultraäänellä, minkä kokoisia munarakkulat ovat. Vain kypsissä rakkuloissa voi olla munasoluja. Ne ovat niin pieniä, etteivät näy ultraäänessä. Onnistun kasvattamaan vain vähän munarakkuloita, jotka saattavat sisältää käyttökelpoisen munasolun. Joudun pistämään itseeni ensin yhtä hormonia, jonkin ajan kuluttua toista. Kun munarakkulat ovat kypsiä, sovimme punktion. Viimeinen hormonipistos on irrotuspiikki, joka annetaan pari päivää ennen munasolujen keräystä eli punktiota. Punktiossa saan suoneen kipulääkettä. Punktio voidaan tehdä myös paikallispuudutuksessa. Lääkäri kerää munarakkuloista munarakkulanesteen. Munasolujen määrä tarkistetaan toimenpidehuoneen yhteydessä olevassa laboratoriossa saman tien. Muutaman tunnin kuluessa selviää, mitkä munasoluista ovat kypsiä. Kypsät hedelmöitetään saman päivän aikana, ja yksi tai kaksi alkiota siirretään vastaanottajaan kahden tai kolmen päivän kuluttua. Sitten odotetaan. Punktion jälkeen lepään klinikalla vielä muutaman tunnin. Olo on pökkyräinen. Hoitaja tuo minulle lämpimän kauratyynyn. Saan myös mehua ja keksejä. Luen vieraskirjasta luovuttajien kokemuksia. Kirjoitan itsekin. Turun Fertinova-klinikan ylempi kätilö Päivi Aitos kertoo, että sukusolujen luovuttajista on pulaa. Klinikkaan voi ottaa yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse tai lomakkeella netissä tai postilla. Normaalipainoinen ja terve 18–35-vuotias mies tai nainen voi lahjoittaa sukusoluja Tampereella, Helsingissä tai Jyväskylässä. Turussa voi lahjoittaa ainoastaan munasoluja, mutta muilla Suomen klinikoilla voi luovuttaa myös spermaa. Lahjoituksesta maksetaan pieni palkkio. Kolmen viikon kuluttua palaan klinikalle jälkitarkastukseen. Lääkäri on onnistuneesta raskaudesta niin innoissaan, että unohtaa kysyä minulta, haluanko tietää. Oloni on vilpittömän onnellinen ja iloinen. En olisi uskonut voivani kokea mitään sellaista. • Kuukautiskiertomme synkronoidaan. Vastaanottaja aloittaa tahollaan omat hoitonsa, ja minä makaan sängylläni keräten rohkeutta. Aiemmin päivällä hoitaja on näyttänyt minulle, miten injektiokynä toimii. Hän on käskenyt pistää iltakuuden ja kymmenen välillä. HALUAISITKO AUTTAA JA KOKEA UUTTA ILOA? Pelastakaa lapset etsii vapaaehtoisia tukihenkilöitä ja tukiperheitä lapsille ja lapsiperheille. Tukihenkilöt ja tukiperheet antavat arvokasta aikaa ja apua tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin. Heidät valmennetaan tehtäväänsä ja he saavat jatkossa tarvitsemansa tuen. vapaaehtoistyö sopii kaiken ikäisille miehille ja naisille. lisätietoa tukihenkilöja tukiperhetoiminnasta sekä käynnistyvistä valmennuksista antaa sami luoto Gsm 040 823 2067 [1] / sami.luoto@pelastakaalapset.fi.
• 26 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 Varför brasília, Vi har ju Åbossa Åbossa-musiikkikollektiivi liputtaa rajojen rikkomisen ja spontaaniuden puolesta. Sen ensimmäinen tuotos on bossa novaa, seuraava mahdollisesti jotain ihan muuta. TeKsTi: Joel Haapamäki turkulaisen tammikuun ankeus unohtuu heti sisään astuessa. Kristiinankadun Latte Cafe aromikas kahvin tuoksu sekoittuu taustalla soivaan jazziin ja ystävällisiin hymyihin. Kahvilassa istuvat iltapäivää Åbossa-musiikkiprojektin ydinkolmikko Gérard Gassou, Nawras Odda ja Jaska Poikonen. Muusikkohaastattelujen kahvilakuvaukset ovat usein tarpeettomia, mutta tällä kertaa ratkaisu on perusteltu: Togosta Ranskan kautta Suomeen muuttanut Gassou omistaa kahvilan. Muusikon sympaattiset kasvot ovat monelle turkulaiselle tutut juuri Latte Cafen tiskin takaa. ”On vaikea olla tapaamatta Gérardia, jos asuu Turussa ja tykkää kahvista tai musiikista”, tiivistää Poikonen. Poikonen ja Odda ovat tutustuneet sekä Gassouhun että toisiinsa Latten pöydissä. Hiljalleen asiakassuhteet ovat vaihtuneet ystävyydeksi, kahvihetket jamitteluiksi. ”Gérard on niin välitön. Lisäksi hänen kanssaan soittaessa ei ole rajoja sen suhteen, että mitä voi tehdä ja mitä ei”, Odda suitsuttaa ja tiivistää samalla osuvasti, mistä koko Åbossassa on kyse. bossa noVa -filosofiaa Åbossa sai alkunsa marraskuussa, kun Odda kuuli kotimaassaan nimeä tehneen sãopaulolaislaulaja Karine Tellesin matkustavan lomamatkalle Turkuun. ”Sen jälkeen kaikki tapahtuikin hyvin nopeasti”, Odda kertoo. Gassou kutsui Tellesin Latteen, jossa Odda esitteli yhteistyöideansa hänelle. Telles suostui projektiin empimättä. Odda otti kontolleen vastaavan tuottajan pestin: hän varasi Itäharjulta studion ja kokosi muusikot sekä tuotantoporukan samojen seinien sisään. Projekti eteni suunnitteluvaiheesta nauhoituksiin kolmessa päivässä. Studiossa vietettiin kymmenen tuntia ja miksaus tehtiin viikossa. Bossa novan ja Turun ympärille rakentunut Åbossa oli syntynyt. Kun kolmikko puhuu bossa novasta, he eivät viittaa pelkästään genren musiikillisiin konventioihin. Kyse on myös tyylilajin kulttuurista: siihen kuuluvasta spontaaniudesta ja vapaudesta. ”Vaikka me tehtäisiin seuraavaksi klassista musiikkia jousikvartetin kanssa, taustalla tulee pysymään bossa novan ydinajatus yhdessä tekemisestä ja musiikillisesta ennakkoluulottomuudesta”, Odda tiivistää. demokratiaa studiossa ”Kyseessä on todennäköisesti ensimmäinen Itäharjulla tehty bossa nova -nauhoite”, Åbossan kitaristi ja projektin visuaalisesta ilmeestä vastaava Poikonen heittää. ”Toinen”, korjaa Odda. Åbossan ensimmäisen levytyksen kokoonpano vasemmalta oikealle: Christian Kukkula, Karine Telles, Gérard Gassou, Miikkael Kukkula, Nawras Odda, Tapani Kärnä, Jaska Poikonen, Roope Kantonen ja Otso Helasvuo.
• 27 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 Odda tuotti Gassoun bossa nova -EP:n samassa studiossa muutama vuosi sitten. EP:llä oli mukana kappale Imagine , josta Åbossa teki nyt oman versionsa. Tellesin runoilijaystävä Paulo Cesar Nunes käänsi Gassoun teksin portugaliksi ja kappale sovitettiin kokonaan uudestaan. Sovitus rakennettiin yhdessä studiopäivässä siten, että siihen osallistuivat demokraattisesti kaikki paikalla olleet muusikot. Studiossa ei käytetty nuotteja, eikä kappaletta harjoiteltu etukäteen. Suurin osa projektiin osallistuneista muusikoista ei ollut aikaisemmin edes tavannut toisiaan. ”Olimme ottaneet biisistä jo joitain ottoja, kun saksofonistimme Tapani (Kärnä) saapui studiolle. Näimme kaikki hänet ensimmäistä kertaa, esittelimme toisemme ja jatkoimme kappaleen tekoa”, Odda kertoo. Vaikka projektiin valituilla muusikoilla on erilaiset taustat, yhdistää heitä ainakin yksi asia. ”He ovat ihmisiä, jotka tykkäävät samanlaisista jutuista kuin me”, Poikonen sanoo ja kertoo havainnollistavan anekdootin. ”Tapasin perkussionistimme Roopen (Kantonen) ensimmäistä kertaa nauhoituksissa ja huomasin, että meillä on samanlaiset tatuoinnit. Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin nähnyt tällaista muualla”, Poikonen kertoo ja näyttää ranteessaan olevaa tiibetinbudhalaista symbolia. Mukana studiossa olivat soittimien lisäksi kamerat. Nauhoitukset kuvattiin ja materiaalista editoitiin Imaginelle musiikkivideo. Video päätettiin tehdä paitsi laajemman yleisön tavoittamiseksi myös soittotilanteen ainutlaatuisen tunnelman taltioimiseksi ja välittämiseksi. ”Video on dokumentointimielessä tosi tärkeä. Nyt meidän ei tarvitse yrittää selittää ihmisille, kuinka luomu ja kollektiivinen kappaleen tekotapa oli. Se näkyy videolla”, Odda sanoo. turku-brasilia-turku Yksi Åbossan keskeisistä tavoitteista on uudistaa Turun ummehtuneita musiikkiympyröitä. Lääkkeenä se aikoo käyttää osaamista sekä läheltä että kaukaa. ”Kuten Karinen tapauksessa, haluamme myös tulevaisuudessa tuoda tänne artisteja ja antaa heidän jättää jälkensä kaupunkiimme. Samalla voimme vaihtaa keskenämme musiikkia, kulttuuria ja kieltä”, Gassou sanoo. Ulkomaisen yhteistyön lisäksi Åbossa pyrkii tarjoamaan helposti lähestyttävän alustan paikallisille tekijöille. Odda ja Poikonen kehuvat kilpaa turkulaismuusikoiden kovaa tasoa. Samalla he kritisoivat kaupungin rajoittuneita esiintymisväyliä ja ahtaita piirejä. ”Monelle on tärkeää olla spesifisti tietyn genren tai tietynlaisen musiikin kuluttaja. Muusikot ottavat itsensä ihan liian vakavasti”, Odda harmittelee. Toisaalta miehet kiittelevät Ydintalvipuutarhan ja Turku Jazz Orchestran kaltaisia toimijoita, joiden omaehtoisen tekemisen jatkumoon he sijoittaisivat mielellään itsensäkin. ”Mitä enemmän tällaisia tulee, sitä enemmän erilaisia väyliä aukeaa ja ihmisten yhteistyö paranee”, Odda uskoo. Kolmikolla on paljon ideoita Åbossan tulevaisuuden suhteen, mutta mitään ei ole vielä sovittu varmaksi. Puhetta on ollut esimerkiksi Tellesin paluusta Suomeen yhteisten live-keikkojen muodossa. Toisaalta kolmikko on myös kutsuttu jatkamaan projektia Brasiliaan. Vaikka bossa nova on tarkoitus säilyttää Åbossan punaisena lankana jatkossakin, kaikki sen ympärillä voi muuttua – myös muusikot. Kolmikko korostaa, että kollektiivi elää vierailijoidensa mukana eikä sido itseensä ketään. Tulevaisuuden unelmavierailijoista kysyttäessä yksi nimi nousee ylitse muiden. ”Lukeekohan Yona Turun ylioppilaslehteä?”, Odda virnistää. Vaikka kolmikko tekisi mielellään yhteistyötä juuri Yonan tai Aino Vennan kaltaisten artistien kanssa, eivät he halua asettaa tulevien projektien genren suhteen minkäänlaisia rajoja. ”Jos Jori Hulkkonen päättää tulla mukaan, niin ei todellakaan haittaa”, Odda hymyilee ja jatkaa. ”Mikään ei olisi ylipäänsä hienompaa kuin se, että ihmiset kuulisivat ja näkisivät mistä Åbossassa on kyse ja osallistuisivat sitten omalla jutullaan.” • kuvat: Jaska Poikonen Tapasin perkussionistimme Roopen ensimmäistä kertaa nauhoituksissa ja huomasin, että meillä on samanlaiset tatuoinnit.
• 28 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 Pysähtyneisyyden liikettä jänteVät jalat asettuvat lähtöasentoon puomilla, magnesiumjauheen tahrimat lihakset jännittyvät. Kevyt ponnistus, sitten nopea sivuttaisvoltti, ja voimistelijan yläruumis kiepsahtaa hetkessä taas kuvan ulkopuolelle. Kuuluu tömähdys jalkojen laskeutuessa takaisin puomille. Romaniassa Onestin ja Devan kaupungeissa sijaitsevissa voimistelukouluissa kuvattu Salla Tykän videoteos Giant (2014) on hypnoottista katseltavaa. Maan nuorten voimistelijoiden parhaimmistoon kuuluvien oppilaiden harjoittelun rinnalla näytetään levollisia otoksia 1960ja 70-luvuilla rakennettujen koulujen käytäviltä, jumppasaleista ja kommunistista estetiikkaa henkivistä jylhistä fasadeista. Edellisessä videoteoksessaan Airs Above the Ground (2010) Tykkä kuvasi äärimmilleen jalostettujen lipizzanhevosten kouluttamista. Myös Turun taidemuseon Pimiössä esillä olevassa Giant-teoksessa on kyse kouluttamisesta, jopa jalostamisesta. Tytöt aloittavat opiskelun sisäoppilaitoksissa 4–6-vuotiaina. Ääniraidalla kuultavien haastattelujen perusteella voimistelu on heidän elämänsä koko sisältö – ensimmäiset muistotkin liittyvät siihen. Haastattelijan kysymykset toistuvat samoina, ja myös oppilaiden vastaukset muistuttavat toisiaan. Kuvissa nähtävillä tytöillä on kaikilla samanlaiset asut ja hiukset sidottuna poninhännälle. Tykkä rinnastaa teoksessaan arkistokuvaa romanialaisohjaaja Elisabeta Bostanin Campiona-elokuvasta vuodelta 1990 nykypäivään ja osoittaa näin lajin muuttumattomuuden. Kuvamateriaali on leikattu upeasti liikkeestä toiseen: Bostanin elokuvan permannolta ponnistava tyttö vaihtuu lennossa rekistä nappaavaan nykypäivän voimistelijaan. Haastattelujen toisteisuus ja voimistelijoiden kieppuminen rekillä oman akselinsa ympäri synnyttävät ajatuksen kehämäisyydestä. Virheettömyyteen pyrkivän liikkeen dynaamisuus muuttuukin pysähtyneisyyden symboliksi. Voimistelulla oli tärkeä tehtävä Nicolae Ceausescun kommunistisen Romanian mahdin ilmentäjänä. Esimerkiksi Onestissa syntynyt Nadia Comaneci voitti 1970-luvulla yhdeksän olympiamitalia. Totalitaariset valtiot ovatkin perinteisesti menestyneet erinomaisesti voimistelulajeissa: ennen mestaruuksia haali Neuvostoliitto, nykyään Kiina. Vuosien kurinalaisella harjoittelulla liikesarjat hiotaan täydellisiksi. Äärimmäinen liikkeen kauneuden tavoittelu kuitenkin johtaa tiettyyn yhdenmukaisuuteen. Vaikka mestariurheilijoita juhlitaan yksilöinä, ovat he kuitenkin vain osa suurempaa järjestelmää. Tämän Tykkä osoittaa voimistelijoita kuvaavien rintakuvien kautta: ensin kuvassa näkyy vain yksi pronssinen profiili, mutta kameran liike paljastaa kokonaisen rivin kuin samasta muotista valettuja päitä. Tykän videoteoksia on esitetty näyttelyiden lisäksi filmifestivaaleilla. Viime vuonna Giant palkittiin Rotterdamin elokuvajuhlilla lyhytelokuvien sarjassa. Perinteisestä kerronnallisesta dokumentista teos eroaa esimerkiksi siinä, että Tykkä ei näytä haastateltavien kasvoja lainkaan vaan kuva on rajattu kehoihin. Samastumispintaa katsojan ja kuvattavan välille ei näin synny, vaan kaikkea tarkkaillaan ulkopuolelta. Myös rauhalliset laajakuvat tyhjistä sisäja ulkotiloista toimivat vieraannuttavasti. Kirkas luonnonvalo paljastaa rakennusten rapistuneen utopistisuuden. Tykkä kuvaakin voimistelukouluja eräänlaisina reliikkeinä, menneen maailman kuvina. Monumentaalimaalaukset voimistelusalin seinällä esittävät naisja miesvoimistelijaa kuvattuna Leonardo da Vincin Vitruviuksen miehen hengessä. Näissä ihanneihmisen kuvissa toistuu ympyrän ajatus, ja toteutus henkii mennyttä aikaa tunkkaisen ruskeissa sävyissään. Rotterdamin palkintoraati kiitteli erityisesti teoksen leikkausta ja sen äänimaailmaa, joka rakentuu juoksuaskelien hipaisuista lattialla, rekin natinasta voimistelijan kieppuessa sen ympäri sekä hypyistä laskeutuvien jalkojen tömähdyksistä. Hälinää, musiikkia ja eloa on vain arkistomateriaalissa. Nykyhetkessä kuuluvat ainoastaan ankaran harjoituksen äänet. Aura Nikkilä Salla Tykkä: Giant 23.1.–8.3.2015 Turun taidemuseon Pimiö Aurakatu 26 ti-pe 11-19, la-su 11-17 Salla Tykkä kuvaa hypnoottisessa videoteoksessaan Romanian mennyttä mahtia voimistelun kautta. salla tykkä: Giant / tur un t aidemuseo
• 29 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 Elokuva Levy Kirja metamorfoosien sinfoniaa ”eräänä iltana hän päätyi kuitenkin selaamaan kuvia, joissa naisten lyhyet paidanhelmat paljastivat vitriinikyljet, joiden sisällä hehkuivat eriväriset kukat pienissä muovipuutarhoissaan.” Anu Kajaan osuvasti nimetty esikoisteos Muodonmuuttoilmoitus koostuu erilaisista ja erikoisista metamorfooseista. Teoksen 27 novellista jokainen on oma herkullinen kokonaisuutensa. Silti itse kokoelma on myös eheä. Äkkiväärät tilanteet ja mytologisten hahmojen herääminen eloon tuovat novelleihin rahtusen fantasiaa, jonka yhdistäminen realistiseen kerrontaan luo mielikuvituksellisia kuvia. Novelleissa seikkailee niin tonttuja, keijuja kuin enkeleitäkin. Napoleonpatsaalla on suhde, teekutsuille pukeudutaan punarintoihin ja ihosta riisuudutaan kuin lahjapaperista. Välillä siirrytään baari-illan jatkoilta Aurinkokuninkaan hoviin tai joudutaan päivittäin patonkien raiskaamaksi. Ääneen naurattavat novellit vaihtelevat sujuvasti herkän lumoavien kanssa. Tunnelma on jännitteinen, usein seksuaalisesti latautunut tai kaihoisan surullinen ja samaan aikaan nurinkurinen. Asiat ovat epäluonnollisissa paikoissa tai yhteyksissä. Ikään kuin sisukset olisi käännetty ulospäin. Kajaan kieli on kirkasta ja ronskia – peittelemätöntä. Erityisen ilahduttavaa on kielellinen leikittely, joka syntyy useissa novelleissa sanojen monimerkityksisyydestä: ”Nyt riitti. Riitti, riitti, rituaali, alttarikangas (kuin verho), sanoo ensimmäinen jäniksenpää.” Muodonmuuttoilmoitus pohtii yhteiskunnan normeja ja kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiä. Se on yksi koskettavimpia novellikokoelmia pitkään aikaan. Kajaa tarttuu rohkeasti aiheeseen kuin aiheeseen ja muuttaa sen moniulotteiseksi ja hiotuksi novelliksi, jota on nautinto lukea. ”Ei aikaan tartte lisätä kun tee niin ajasta tulee taika!” Ja sitä teos on – taikaa. Noora Lehtimäki Anu Kajaa: Muodonmuuttoilmoitus Teos, 2015 PeiliPallo kirjaston katossa Viiden minuutin aikamatkoja Vuonna 1996 glasgowlaisyhtye Belle & Sebastian julkaisi kaksi albumia, joista muodostui twee popin merkkiteoksia. Tyylilajille ominaiseen tapaan niiden lyriikat olivat älykkäitä ja kitarat heleitä. Yhtyeestä tuli hetkessä äänenkantaja heille, jotka viettävät viikonloppunsa mieluummin kirjojen kuin kanssaopiskelijoiden seurassa. Debyyttialbuminsa Tigermilk kappaleella Electronic Renaissance Belle & Sebastian kuvasi konemusiikkiskeneä ulkopuolisen introvertin silmin. “Play a game with your electronics, take a step to the discotheque”, lauloi yhtyeen solisti Stuart Murdoch. Samalla hän tuli tietämättään ennustaneeksi yhtyeensä tulevaisuuden. Nyt liki kaksi vuosikymmentä myöhemmin Belle & Sebastian elää elektronista renessanssiaan. Yhtyeen yhdeksäs studioalbumi Girls in Peacetime Want to Dance esittelee vapautuneen sekstetin, joka ei mene luentosalista kirjastoon, vaan diskoteekkiin. Remontoitua äänimaailmaansa Belle & Sebastian koristelee paljeteilla ja glitterillä. Murdochin iki-intellektuellien lyriikoiden taustalla soivat milloin ruotsinlaivasyntikat, milloin lehmänkellot. Sovitusratkaisujen perverssiys kulminoituu Sylvia Plathista kertovaan seitsenminuuttiseen euroviisudiskoon Enter Sylvia Plath . Belle & Sebastianin tuotannolle leimallinen nyhveröpoppi soi albumilla aliedustettuna. Se on sääli, sillä yhtye hallitsee genrensä yhä suvereenisti. Tästä osoituksena on levyn avausraita Nobody’s Empire . Siinä Murdoch käsittelee pitkäaikaista sairauttaan tavalla, joka ensin itkettää, sitten hymyilyttää ja lopuksi tanssittaa. Päälle tunnin mittainen Girls in Peacetime Want to Dance on ylipitkä ja epätasainen albumi, mutta väliäkö tuolla. Kun seinäruusu vihdoin uskaltautuu peilipallon kimallukseen, ei tanssiliikkeillä ole merkitystä. Joel Haapamäki Belle & Sebastian: Girls in Peacetime Want to Dance Matador 2015 samannimiseen nuortensarjaan pohjaavan Lovemillan päähenkilö Milla (Milka Suonpää) on lähes kuin kuka tahansa nuori: hän työskentelee kahvilassa, hengaa kavereiden kanssa ja suunnittelee muuttavansa pois vanhempiensa jaloista. Mitä nyt taivaalta tippuu silloin tällöin avaruusolentoja, aikamatkustus on keksitty ja Millan kaverin vastasyntynyt lapsi tarvitsee manaajan apua. Kolmen tuotantokauden ikään ehtinyt, viisiminuuttisista jaksoista rakentuva Lovemilla rullaa elokuvanakin eteenpäin kunnioitettavalla itsevarmuudella. Vaikka Millan scifihenkinen universumi on oivaltava ja villi, käsittelee se maanläheisiä aiheita tuoreella energialla. Ydintekijätiimin muodostavat Teemu Nikki ja Jani Pösö ovat hakeneet asennetta työhönsä 1980-luvun toimintaja scifielokuvista, joihin Lovemilla vilisee viittauksia. Elokuvan viskomat laakapallot tarjoavat teemoissaan yllättävän paljon samaistuspintaa. Millan alkoholistivanhemmat ovat ryypänneet itsensä zombeiksi ja epävarmuudesta kärsivät hahmot parantavat itsetuntoaan päivittämällä itsensä kyborgeiksi. Sivuhahmogalleria vaihtelee tunnustusta kaipaavasta supersankarista vessakopeissa elämänohjeita jakelevaan Antti Reiniin. Esitellessään näitä hahmoja määrätietoisella anarkialla elokuva siirtyy sulavasti vitsistä ja genrestä toiseen. Emäsarjan kaltainen episodirakenne hauskuttaa, muttei kanna ongelmitta kokopitkäksi elokuvaksi asti. Jahka kaikki hahmot saadaan esiteltyä, heille väännetään väkisin sivujuonia, jotka sisältävät kovin vähän mielekästä seurattavaa. Lopulta sen pahemmin juonentyngät kuin oivaltavimmat irtovitsitkään eivät johda mihinkään. Hahmot palaavat lähtötilanteeseen. Ilmeisesti sarjan status quota ei ole haluttu sekoittaa irrallisella elokuvalla mahdollista neljättä tuotantokautta silmällä pitäen. *** Ilkka Hemmilä Lovemilla (Suomi, 2015, 98 min) O: Teemu Nikki; K: Teemu Nikki, Jani Pösö; N: Milka Suonpää, Joel Hirvonen, Teemu Nieminen, Miina Penttinen, Olli Rahkonen
• 30 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 kokeile tätä! alayhdistysten infopalsta koplausta. Kinokopla saapuu kunnioitettavaan 50 vuoden ikään, minkä kunniaksi tarjoillaan peräti kymmenen elokuvan kevätsarja. Juhlasarja alkaa näyttävästi 8.2. mediasatiirilla Nightcrawler (2014). Hyytävä trilleri kertoo uutiskuvaajaksi ryhtyvästä pikkurikollisesta (Jake Gyllenhaal). 15.2. vuorossa on Jussi-palkintoja rohmunnut He ovat paenneet (2014, kuvassa). Fantastinen kuvasto yhdistyy tiukkaan realismiin Jukka-Pekka Valkeapään eksistentialistisessa road moviessa. Näytökset sunnuntaisin Logomon Move 2 -salissa. www.kinokopla.fi pakenemista. Live Exit Games tuo Turkuun maailmalla suosiota saavuttaneet huonepakopelit. Pelissä huoneeseen suljetulla pelaajaryhmällä on tunti aikaa selviytyä lukitusta huoneesta ulos selvittämällä erilaisia tehtäviä, arvoituksia ja mysteerejä. Menestymiseen ei vaadita fyysistä voimaa, ainoastaan yhteistyötaitoja ja päättelykykyä. www.liveexitgames.fi kiVuttomuutta. Aiheuttaako liikunta kipua polvissa, olkapäissä tai alaselässä? Kehonhallintaa liikkuessa -kurssilla opit välttämään yleisimmät huonosta hallinnasta johtuvat nivelvaivat ja ennaltaehkäisemään niitä. Kurssi on avoin kaikille Turun yliopiston opiskelijoille. Ohjaajina YTHS:n fysioterapeutit Anne Friman ja Johanna Häkkinen. Tiistaisin 17.2. – 3.3.2015 klo 13.30 – 14.45 Sport Sirkassa (Sirkkalankatu 13). Hinta 15 €, ilmoittautuminen intranetissä. wikimedia pikaistuksia. B-gallerialla järjestetään kaikille avointa croquis-piirustustyöpajaa joka toinen keskiviikko klo 18 – 20. Sana on vapaa, eli kaikki voivat jakaa osaamistaan. Mukaan tarvitset piirustusalustan ja haluamasi piirustusvälineen, jolla toteutat työsi. Esim. lyijykynä, tussi, hiili ja muste soveltuvat. Osallistumismaksu on 2 € iltaa kohden. Osallistujien suosikkipiirroksia kootaan kevään croquis-putken lopuksi yhteiseen näyttelyyn B:n projektitilaan. Helmikuun työpajat 11.2. & 25.2. killa kna tti separatismia. Yo-kylä itsenäiseksi! -iltamissa Dj Knatatürk soittaa vinteiltä ja kellareista kaivamiaan aarteita pitkin kevättä. Tiedossa suloisimmat soulit, rasvaisimmat funkit, kokaiinisimmat diskot ja happoisimmat outoudet kautta karttapallon. Pelkkää vinyyliä. Vieraitakin saattaa eksyä mukaan. Seuraava itsenäisyyshuuto kajahtaa perjantaina 6.2. ravintola Three Beersissä klo 22:00 – 03:00. Jaana rannikk o © Helsinki-filmi synestesiaa. Miten hiljainen teos voi luoda mielikuvan äänestä? Miten ääni synnyttää illuusion tilasta tai läsnäolosta? Entä jos kuva ja ääni eivät kohtaakaan odotetusti? Ääni ? Kuva ? Kokemus -näyttelyn nimen kolme elementtiä ovat löydettävissä kaikista teoksista joko valmiiksi läsnä olevina, illuusioina tai ajatuksen tasolla. Kävijän tehtävänä on täydentää puuttuvat elementit mielessään tai pohtia, millaisia merkityksiä ne sellaisenaan tarjoavat. Näyttely avoinna Wäinö Aaltosen museolla vielä 1.3. saakka. Yliopistonkatu 20, Hansakorttelin 3. krs. VARAA AIKA: 02 4844 500 tai www.eloni.fi EI HÄTÄÄ, GYNEKOLOGI AUTTAA. Vaikeista asioistakin on helppo puhua alan ammattilaiselle. Elonin kokenut naisten tiimi auttaa mm. vuotohäiriöihin, ehkäisyyn, seksuaalisuuteen ja hedelmällisyyteen liittyvissä asioissa. Gynekologin aikoja on saatavilla myös lauantaisin. Elonin naisten tiimi: gynekologit Anne Heikkilä, Kati Härkönen, Katriina Johansson, Katja Kero, Anneli Kivijärvi, Mirjami Mattila, Kaisa Neovius sekä fysioterapeutti, seksuaalineuvoja Tiina Malmisalo KOMPLEKSI RY Tervetuloa Sosiaalitutkimuksen klubi Kompleksi ry:n kevätkokoukseen tiistaina 24.2.2015 Turku-saliin (Rehtorinpellonkatu 4 A) klo 16:00. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. OPKO Tule mukaan kristilliseen opiskelijatoimintaan! Opiskelijaillat tiistaisin klo 18 Sirkkalankatu 4. Luvassa laadukasta raamattuopetusta, mukavaa yhdessäoloa, laulua, iltapalaa. 10.2. Miten elää uskossa?, 17.2. Nyyttärit, 22.2. Joona kapinoiva Jumalan palvelija. Lisäksi pienryhmiä, leirejä, tutustumistoimintaa... Olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaamme! Lisätietoja www.opko.fi/turku TURUN YLIOPPILASKAMERAT TYOK esittää: valokuvausaiheisia kursseja kylmään ja ikävään vuodenaikaan! Kuvankäsittelykurssi ma 9.2. ja videokurssi la 28.2. (kuvaus) sekä ti 3.3. (käsittely). Ajankohdat ovat alustavia, tarkat hetket ja paikat ilmoitetaan myöhemmin somessa ja nettisivuillamme (tyok. fi). Helmikuussa päivystetään 19.2. klo 17-18, paikkana tietenkin uljas ja upea Pimiömme Yo-talo A:n kotoisassa kellaritilassa.
• 31 TURUN YLIOPPILASLEHTI 2/2015 korkeakoulujen valintajärjestelmän uudistus koskee kaikkia uusia hakijoita. Lisäksi uudistus koskee niitä hakijoita, joilla on jo korkeakoulututkinto suoritettuna. Uudistukset puolestaan eivät koske niitä hakijoita, jotka on valittu opiskelijaksi keväällä 2014 tai aiemmin ja joilla tutkinto on vielä kesken. Uudessa järjestelmässä on mahdollista hakea kerrallaan kuuteen kohteeseen. Hakijalle tarjotaan kuitenkin vain yhtä paikkaa. Mikäli hän läpäisee hyväksytysti pääsykokeen tai muun hakumenettelyn useammassa kohteessa, hakijalle tarjotaan sitä paikkaa, joka hänellä on ollut korkeimmalla hakuprioriteeteissa. Vain yhden paikan tarjoaminen valituille on selkeä heikennys aiempaan järjestelmään, kertoo Turun yliopiston ylioppilaskunnan väistyvä koulutuspoliittinen asiantuntija Juha Isotalo. ”Pääsykoekirjallisuudella, pääsykokeisiin valmistautumisella ja itse kokeilla on suuri merkitys hakijoille, kun he oppivat tuntemaan syvällisemmin hakemiaan aloja. Aiemmin opiskelupaikan valinnan sai tehdä näiden kaikkien vaiheiden jälkeen. Nyt uudet hakijat joutuvat päättämään tulevaisuudestaan korkeakoulujen markkinoinnin, oman lähipiirinsä kokemusten ja toisen asteen opinto-ohjauksen perusteella”, Isotalo kertoo. Valintakiintiöt herättäVät kysymyksiä hakijoiden tasa-arVoisesta kohtelusta Valintajärjestelmän uudistuksessa otetaan käyttöön myös opiskelijavalintakiintiö. Kiintiö tarkoittaa sitä, että korkeakoulut voivat halutessaan valita opiskelijaksi tietyn määrän hakijoita, jotka ovat ilman opiskelupaikkaa, vaikka nämä menestyisivät valinnassa muita huonommin. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on linjannut, että missään kiintiössä hakevan opiskelijan asema ei saa muodostua kohtuuttomaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että riippumatta hakijan taustoista hänellä tulee olla kohtuulliset mahdollisuudet tulla valituksi valintakohteeseensa suhteessa muihin hakijaryhmiin. Käytännössä kiintiöt uhkaavat asettaa henkilöitä epätasa-arvoiseen asemaan. ”Esimerkiksi heikommista taloudellisista lähtökohdista tulevat hakijat ovat pakotettuja ottamaan ensimmäisenä tarjotun paikan vastaan, jotta he voisivat säilyä helpommassa kiintiössä seuraavaa hakukertaa varten. Rikkaammilla hakijoilla tällaista pakkoa ei ole. He voivat hakea useampia kertoja helpommassa kiintiössä”, Isotalo pohtii. Isotalon mukaan kiintiöt voivat jopa hidastaa entisestään korkeakoulutukseen siirtymistä. ”Mikäli joillekin aloille tulee suuret kiintiöt ensikertalaisille, hakijoiden kannustin olla ottamatta paikkaa vastaan vahvistuu.” Uusia hakukiintiöitä on tarkoitus käyttää laajamittaisesti kevään 2015 valinnoissa. Jo syksyn 2014 valinnoissa kiintiöitä kokeiltiin vapaaehtoisissa korkeakouluissa pienemmässä mittakaavassa. Kokeilussa automaattinen valintajärjestelmä ei kuitenkaan toiminut toivotusti, ja valintoja tehtiin käsityönä. Tämän vuoksi valinnat myöhästyivät viikkoja. Valintauudistus on tähän mennessä lykkääntynyt useita kertoja aina vuoden kerrallaan. Nyt hallituskauden lopullakaan uudistus ei ole valmis. ”Istuvalla hallituksella tuntuu olevan kova kiire saada uudistus runnottua läpi vielä tämän hallituskauden aikana. Mielestäni keskeneräistä järjestelmää ei tulisi ottaa käyttöön”. Teksti ja kuva: Hannu Aaltonen Korkeakoulujen yhteishaun 2. hakuaika: 17.3.–9.4.2015 Lue tarkemmin hausta: www.opintopolku.fi Mikäli joillekin aloille tulee suuret kiintiöt ensikertalaisille, hakijoiden kannustin olla ottamatta paikkaa vastaan vahvistuu. uusi Valintajärjestelmä Pakottaa luottamaan markkinointiin Korkeakoulujen valintajärjestelmä uudistuu. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen haut on tänä vuonna yhdistetty samaan hakujärjestelmään. Uusi järjestelmä uhkaa laittaa opiskelijoita epätasa-arvoiseen asemaan, kertoo Juha Isotalo.
• › Arkeologia › Englannin kieli › Espanja › Folkloristiikka, kansatiede ja uskontotiede › Fonetiikka › Italia › Klassilliset kielet ja antiikin kulttuuri › Kotimainen kirjallisuus › Kulttuurihistoria, Suomen historia, yleinen historia › Mediatutkimus › Musiikkitiede › Pohjoismaiset kielet › Ranska › Saksan kieli › Sukupuolentutkimus › Suomen kieli ja suomalaisugrilainen kielentutkimus › Taidehistoria › Venäjän kieli › Yleinen kirjallisuustiede Porissa › Kulttuurituotanto ja maisemantutkimus › Kasvatustieteet: kasvatustiede, aikuiskasvatustiede ja erityispedagogiikka › Luokanopettajan koulutus Raumalla › Käsityön aineenopettajan koulutus › Lastentarhanopettajan koulutus › Luokanopettajan koulutus KOULUTUSTARJONTA TIEDEKUNNITTAIN › Biokemia › Biologia › Biotekniikka › Fysikaaliset tieteet › Geologia › Kemia › Maantiede › Matematiikka ja tilastotiede › Tietojenkäsittelytieteet › Tietotekniikka › Filosofia › Poliittinen historia ja valtio-oppi › Psykologia › Sosiaalitieteet: sosiaalipolitiikka, sosiologia, taloussosiologia › Sosiaalityö › Logopedia › Laskentatoimi ja rahoitus › Johtaminen ja organisointi › Markkinointi › Kansainvälinen liiketoiminta › Toimitusketjujen johtaminen › Yrittäjyys › Taloustiede › Yritysjuridiikka › Talousmaantiede › Taloustieteiden kvantitatiiviset menetelmät › Tietojärjestelmätiede › Tulevaisuuden tutkimus Porissa › Laskentatoimi ja rahoitus › Johtaminen ja organisointi › Markkinointi › Oikeustiede HUMANISTINEN TIEDEKUNTA KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA TURUN KAUPPAKORKEAKOULU OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIEDEKUNTA MATEMAATTISLUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA › Hammaslääketiede › Lääketiede › Hoitotiede › Biolääketiede LÄÄKETIETEELLINEN TIEDEKUNTA WWW.UTU .FI/HAE Huippututkinto Turun yliopistosta! Seitsemän tiedekuntaamme tarjoaa yli sata oppiainetta, joista voit valita sinua kiinnostavimman koulutusohjelman tai pääja sivuaineyhdistelmän. Tarjoamme myös yli 300 englanninkielistä kurssia ja 19 englanninkielistä maisteriohjelmaa kandidaatin tai amk-tutkinnon suorittaneille. Tutustu tarkemmin kansainvälisen yliopistomme mahtavan monipuoliseen opiskelutarjontaan ja tee elämäsi paras päätös: hae meille opiskelijaksi!