Janoisten opiskelijoiden ystävä Hämeenkatu 7, Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16-03, su 16-00 www.anniskeluliike.? 180 OLUTTA, 30 SIIDERIÄ Paljon sarjakuvia, vähän apinoita. www.cosmic.? Kauppiaskatu 4, Turku ma-to 15-02, pe-la 15-03, su 16-02 Pakollinen sivuaine www.threebeers.? Inspehtorinkatu 4 (Yo-kylä), Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16.30-03, su 18-02 tiistaisin: DJ 21-04 vapaa pääsy joka toinen keskiviikko: Poppivelvollisuus-visa/dj torstaisin: YouTubeJukeboxi K-20 Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) Jaume Serra Brut (11,5%) Kuohuviini aina 12€/plo! Laseittain 2€! K-20 Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) Linnankatu 17 / TI-LA 21-04 www.dynamoklubi.com Tiistaista lauantaihin DJ klo 04 asti Joka toinen keskiviikko Poppivelvollisuus! Torstaisin YouTubeJukeboxi Yläkerta auki aina pe & la! Joka sunnuntai klo 20 AVOLAVA open mic Sunday with Oskari Ruohonen! Maksullisille keikoille sisään ilmaiseksi ennen klo 20. PE 13.3. THE ROLLSTONS (22:00) + HILJAISET KALLOT (21:00), liput 3 € + Klo 23: DJ Honeygroove LA 14.3. Klo 21: DJ Kulmisjärvi TO 19.3. Klo 21: Voyage Voyage Voyage: DJ Jori Hulkkonen PE 20.3. PEKKO KÄPPI & K.H.H.L. (21:00), liput 4 € + Klo 22: DJ Urho Tulitukka LA 21.3. Klo 21: Oletko se syna? KE 25.3. Klo 21: Höpönassu 2015sketsihahmokilpailu, 3. alkuerä, liput 3 € PE 13.3. COLOR DOLOR (22:30), DEMOISELLE GOSSE (21:30) Ovet 21:00, liput 6 € LA 14.3. LOST BOOTS (22:30) + JANI MATTI JUHANI & MUSTAT KÄÄRMEET (21:30) Ovet 21, liput 6€ KE 18.3. POPPIVELVOLLISUUS -visa Ovet 19:30, visa klo 20:00 + DJ Urho Tulitukka, vapaa pääsy PE 20.3. HOLA GHOST (DK) (22:30) + BLACK MAGIC SIX (21:30) Ovet 21:00, liput 6 € LA 21.3. AAVIKKO (22:00) 8 € PE 27.3. 1981 (22:30) + PELKKÄ VÄLIVIIVA (21:45) + LOKIT (21) 6€ LA 28.3.DYNAMO 18-V.SYNTTÄRIT! JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA (22:30) + MAMA LONGHORN (21:15) Ovet 21:00, liput 6 € TO 2.4. Doc Lounge Turku: DERBY CRAZY LOVE (2013) Ovet klo 20, leffa 20:30, liput 4 € ovelta 22:00 YouTubeJukeboxi, € Aina maanantaisin klo 20:00 MONDAY JAZZ HAPPENING + Open Jam Session! PE 13.3. Polar Soul: DJ Yari, vapaa pääsy LA 14.3. 21:00 Club Sol -salsaklubi, DJ Miika OG 01:00 Polar Soul: DJ Yari, € PE 20.3. Flame Jazz: JUHANI AALTONEN TRIO Ovet 20:30, show 21:00 Liput ovelta ja 8Raita10 €/8 € & Tiketti 11,50€/9,50€ op. 23:00 The Big Spectrum: Dj Esko Routamaa, vapaa pääsy LA 21.3. Jazziest! DJ Fuusio, vapaa pääsy PE 27.3. SECRET COMEDY CLUB! Tomi Walamies, Ida Grönlund, Fathi Ahmed ja Mikko Kauppinen, mc Henric Chezek Ovet 19:30, show klo 20-22 Liput 10/8€, ennakot 8Raita 22:00 Lavasoul: DJs Gismo & Dr. Ed Lion, vapaa pääsy LA 28.3. 21:00 Club Sol -salsaklubi, DJ Marco Polo 01:00 Humalistonkatu Heat! DJ Ionik. Vapaa pääsy Humalistonkatu 8a • K18 • klubi.net/tku • facebook.com/turunklubi pe 13.3. LIVE SOTAJUMALA, ALL OVER MANIACS, WRATHRONE Ovet 21 Liput alk. 11,50 (Tiketti) ILTA NEOV, JAAKKO AUKUSTI, CITY LUNGS Ovet 21 Show 21.30 Liput alk. 7,50 (Tiketti) KOLO AVANTO-KLUBI: DJ BENTASTICO Ovet 21 Ilmainen sisäänpääsy (Eteispalvelumaksu 2,50) la 14.3. LIVE BATTLE BEAST, GLADENFOLD Ovet 21 Show 22 Liput 13,50 (Tiketti) ILTA PLAY OR PAUSE, ALICE AIRBUZZ, SOFA SUNDAY, FISTPUMPING CATS Ovet 21 Liput 4,KOLO HIEKKARANTA-KLUBI: DJ HONEYGROOVE Ovet 21 Ilmainen sisäänpääsy ke 18.3. LIVE THE BOYS (UK), POJAT Ovet 20 Show 20.30 Liput alk. 18,(Tiketti) KOLO TODELLA TUMMAT TUNNIT Ovet 22 Ilmainen sisäänpääsy (Ei eteispalvelumaksua) pe 20.3. LIVE STAM1NA Ovet 21 Show 22 Liput alk. 22,(Tiketti) ILTA JODAROK, JV & KRISO, ALAMAA Ovet 22 Show 23 Liput 11,/ 9,(Asema) KOLO AVANTO-KLUBI: DJ THIS CHARMING MAN Ovet 21 Ilmainen sisäänpääsy la 21.3. LIVE TURKU BANDSTAND FINAALI Ovet 20 Show 20.30 Liput 10,ILTA GHOST BRIGADE, SYDÄNTALVI Ovet 21 Show 21.30 Liput alk. 9,50 (Tiketti) KOLO HIEKKARANTA-KLUBI: DJ BENTASTICO Ovet 20 Ilmainen sisäänpääsy pe 27.3. LIVE & ILTA TELMU 4v.: LAPKO, MANGOO, TIMSHEL, MARKUS PERTTULA & TUHON SYDÄN, HISKO DETRIA, JARSE Ovet 20 Show 20.30 Liput alk. 13,50 (Tiketti) KOLO AVANTO-KLUBI: DJ BENTASTICO Ovet 20 Ilmainen sisäänpääsy la 28.3. LIVE & ILTA TELMU 4v.: HUORATRON, BLASTROMEN, SIMA, DISCO I MITT HJÄRTA, HARVEST BELL, BIG SKY THEORY Ovet 20 Show 20.30 Liput alk. 13,50 (Tiketti) KOLO HIEKKARANTA-KLUBI: DJ FENIX Ovet 21 Ilmainen sisäänpääsy to 2.4. LIVE I/O -SPEKSI K18 Ovet klo 18, show 19 Liput 14,/ 11,(Opiskelijat) ILTA ACID WITCH (USA), BONEHUNTER Ovet 20, show 20.30 Liput alk. 9,50 (Tiketti) KOLO ANTTIPIOOTTIKUURI / TUMMAT TUNNIT Ilmainen sisäänpääsy pe 3.4. LIVE VIIKATE, OPASKOIRA 6 Ovet 21, show 22 Liput alk. 19,(Tiketti) la 4.4. LIVE FINNTROLL, WOLFHEART, THE MAN-EATING TREE Ovet 20, show 21 Liput alk. 23,(Tiketti) ILTA BABY IN VAIN (DK), 8 1/2, MAGIC MEREDITH Ovet 21, show 21.30 Liput alk. 8,50,(Tiketti)
3 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 Ei normaali-ihmisellä ole aikaa miettiä maineeseen liittyviä asioita. Itse ajattelen, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Kaikilla on oikeus elää, ja toista pitää auttaa. Se on lähtökohta elämään. Sillä tavalla me pärjätään, ja varsinkin vaikeina aikoina ollaan pärjätty. Että toinen auttaa toista. s. 17 NUMERO 3/2015 13.3.2015, Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu, 85. vuosikerta. www.tylkkari.fi ToimiTus Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku, tyl@utu.fi, puh. 045 356 4517 PÄÄToimiTTAJA Lauri Hannus, tyl-paatoimittaja@utu.fi ToimiTTAJAT Aleksi Malinen & Susanne Salmi, tyl-toimittaja@utu.fi KAnsiKuvA Maria Sandell ilmoiTusmyynTi Kari Kettunen, puh. 0400 185 853, kari.kettunen@pirunnyrkki.fi & Erja Lehtonen, puh. 0400 185 852, erja.lehtonen@pirunnyrkki.fi, www.pirunnyrkki.fi PAino I-Print Oy, Seinäjoki, ISSN 1458-0209. 3/2015 10 14 20 Kaupunkinumero 4 Mies on täynnä vihaa 5 Gini pois köyhiltä 6 Turun keskustasta museopuisto 7 Miten iso sen täytyy olla = 37 700 000 tulosta 8 Muistokirjoitus talolle, joka taisteli 10 Sivistysmatkalla Alpo Suhosen kanssa 14 Läntinen Pitkäkatu, taivas ja helvetti 20 Juttu, jossa sana ”ase” esiintyy 124 kertaa 26 Energiavallankumous tulee maan alta 30 Etsimme akateemisia persuja – löysimme pari 32 Elokuvateatteri muuttaa taivaaseen 36 Milan Kundera tuijottaa napaan 37 Tim Burton ohjasi huonon elokuvan ????? ????? ????? ????????????? ???? ???? ?????????? ?? ?? ?????????????????????? ???????????????????? ???????????????????? ???????????????????????????????????? ???????? ???????? ??????????????????? ??????????? ??????????? ??????????? – ???? ???? ???? ??????????????? ??????????? ??????????? ??????????? Sat 14/03 Jokirannan Blues Orkesteri Fri 27/03 Rendezvous 22.00 – 2e 22.00 – 3e Tues 17/03 St Patrick’s Night Party Thu 02/04 Kati Narvanmaa ‘Rambling Pitchfork’ Anthony Johnson 21.30 – Free admission & Friends 21.00 – Free admission Fri 20/03 Milla Rumi Duo 23.00 – 5e Fri 03/04 Urheileminen 22.00 2e Sat 21/03 Anna Peltomäki 22.00 2e Sat 04/04 Sam Ranieri 22.00 – 3e Wed 25/03 Kolina Impro Ryhmä 21.00 – 5e Sat 11/04 Ants in the Pants 22.00 3e
4 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 ulkista keskustelua hallitsee tällä hetkellä yhteiskuntaa vihaava mies. En puhu mistään huppariin verhoutuneesta, ikkunoita särkevästä takkulaisesta, vaan ns. kunnon kansalaisesta: varakkaasta ja rotevasta keski-ikäisestä miehestä, jonka mielestä Suomi on paska maa. Yhteiskunnan vihamies on juuri saanut jättisakot ajettuaan reipasta ylinopeutta. Sakotusjärjestelmä rokottaa häntä suhteessa tuloihin, mikä on väärin, sillä tällainen sakko tuntuu pahalta ja vie osan ylinopeutta ajamisen ilosta. Autoilijat ovatkin tunnetusti Suomessa päähän potkittu kansanosa. Tästä todistaa esimerkiksi kaksisuuntainen, tunnelien siivittämä moottoritie Turusta Helsinkiin. Nykyaikaista, kaksiraiteista junarataa samalle välille odotellaan yhä. Toki yhteiskunnan vihamies on tuskastunut kotimaahansa jo aiemmin. Se haluaa verottaa hänet hengiltä (vaikka esimerkiksi varallisuusvero lakkautettiin vuoden 2006 alusta) ja säädellä kaikkea loputtomiin (kuten sitä, miten pahasti nikkelikaivos saa lähitienoonsa saastuttaa). Miestä vituttaa sekin, miten kaiken maailman viherpiipertäjät haluavat viedä lihan lautaselta ja tyrkyttää tilalle soijaa ja porkkanaa. Lihantuotannon saamat merkittävät valtiontuet unohtuvat kiukunpuuskassa helposti. Ennen olikin kunnollista, kun hankea piisasi marraskuusta vappuun saakka. Mutta ei se tietenkään ole mikään syy luopua verisestä pihvistä tai mustasta Audista, sillä ilmastonmuutoksen osalta syylliset ovat muualla. Ulkomailla, niin kuin muissakin asioissa. Yhteiskunnan vihamies on sankarillinen hahmo, joka on mielestään onnistunut menestymään yhteiskunnasta huolimatta, ei sen takia. Nyt kuitenkin riittää. Kaikesta on tehty niin viheliäistä, että muutto pois maasta on alkanut pyöriä mielessä. Etenkin sellaiseen maailmankolkkaan, jossa miehen suhteellinen rikkaus olisi vielä nykyistä suurempaa. Mielessä ei käy, miten paljon hankalampaa saman menestyksen tavoittaminen olisi mihin tahansa muuhun ihmisryhmään kuuluvalle – edes naiselle, saati johonkin vähemmistöön kuuluvalle, vaikkapa maahanmuuttajalle. Mies kokee olevansa päähän potkittu, piste. Miksi yhteiskuntaa vihaava keski-ikäinen mies sitten on niin paljon äänessä? Aivan yksinkertaisesta syystä. Häntä kuunnellaan. J Yhteiskunnan vihamiehet Pääkirjoitus Lauri Hannus, päätoimittaja Twitter: @laurihannus tämän lehden kansijuttuun haastattelemani antiikkikauppias Jarkko Myllykylä piti minulle puhuttelun. ”Jos haluat opiskella politiikkaa, kirjat eivät riitä. On mentävä paikan päälle, opittava paikallisten kieli ja kuunneltava heidän tarinoitaan”, Myllykylä ohjeisti. Myllykylä itse on elävä esimerkki siitä, miksi neuvo kannattaa ottaa vakavasti. Kauppiasta on nimittäin vaikea tavoittaa vierailematta hänen pakeillaan. Edes kaikennäkevä Google ei tiedä hiljaisesta antiikkipuodista tai sen pitäjästä yhtään mitään. Ymmärryksen rakentuminen ei aina vaadi kaukomaille lähtemistä. Tämän lehden päätähti, paikalliseksi reeperbahniksikin luonnehdittu Läntinen Pitkäkatu on löytöretkeilijälle Kaakkois-Aasian veroinen aarreaitta. Turkulaisessa mittakaavassa se on kuin Pariisi tai Berliini: paikka, josta kaikilla on jonkinlainen mielipide. Tämänkin julkaisun tekijöistä moni on ehtinyt majailla sen varrella, allekirjoittanutkin. Jälkikäteen katsottuna olin surkea asukas. En kantanut rahaa yhteenkään kivijalkamyymälään, vaikka olin aina haaveillut levykaupan naapurissa asumisesta. Kyhjötin yksiössäni ja selailin päivittäin lentoja kaukomaille, vaikka lähiseutumatkailussakin olisi riittänyt tekemistä. Paikallishistoriaan perehtyminen jäi vielä surkeammalle tolalle. En vaivautunut edes selvittämään, mikä kotitaloni tarkka rakennusvuosi oli (1911) tai kuka sen aikanaan suunnitteli (Kaarlo Thomander). Nyttemmin, jo aikoja sitten joen toiselle puolelle muuttaneena, lehteilen entisen asuinalueeni historiikkia innosta täristen. Onneksi historiaan perehtyminen onnistuu myös etäisyyden päästä. Pelkkä menneisyyteen sukeltaminen ei kuitenkaan vielä avaa niitä maailmoja, joita naapuritalojen seinien sisälle kätkeytyy. Niihin perehtyäkseen on tehtävä, kuten Myllykylä neuvoo: koputettava vieraisiin oviin ja maltettava kuunnella rauhassa, mitä sanottavaa niiden avaajilla on. Muuten löytöretkestä tulee läpikulkumatka – uuvuttava vaellus läpi asvalttiviidakon, jossa kaikki pornokaupoista seurakuntakoteihin näyttää identtiseltä ja sieluttomalta. Kaupunkiin mahtuu tuhat tarinaa. Tässä lehdessä kerrotaan niistä muutama. Toimitukselta liian lähellä Susanne Salmi Twitter: @SusanneSalmi Kirjoittaja on Turun ylioppilaslehden toimittaja, joka voisi viettää kaiken valveillaoloaikansa Googlen karttapalvelua selaillen.
5 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 kunnon ihminen eli minä Puolustuspuhe MaaLiSKuun MeneSTyJä on kunnon ihminen, joka ei kähvellä. Kunnon ihmisen löysi Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija Marja Svanberg Liberan blogissa, jossa tehdään uraauurtavaa hypoteettista sosiaalitutkimusta. Gini-kerroin ei ole oikeudenmukaisuuden mittari -nimisessä tekstissä kunnon ihminen käy töissä, tienaa enemmän ja jättää pennittömän kämppiksensä vaille säälinamirahaa. Kämppis on pennitön, koska petkutti työnantajaansa ja sai potkut. Se, miksi Marjan imaginäärinen kämppis huijasi työnantajaansa, vaikuttaa aluksi mysteeriltä. Selitys on kuitenkin nautinnollisen yksinkertainen. Kämppis ei ole uuttera kunnon ihminen, taida olla edes LinkedInissä. Kunnon ihmisen tarkat ominaisuudet tulivat toimitukselle vain osittain uutena tietona. Olemme nimittäin haaskanneet aikaa ja Marjan verovaroja historianopintojen parissa ja tunnemme nämä asiat. Jo edesmenneessä Neuvostoliitossa tiedettiin, että kunnon ihminen on ahkera eikä suinkaan anasta kolhoosiltaan, siis työnantajaltaan. Kolhoosiaan petkuttavaa on kohdeltava ankarimman mukaan: hän menee junaan ilman leipää. Libera on Gustav von Hertzenin perustama ajatuspaja, joka vastustaa progressiivista verotusta. Pajan ei tiedetä ottaneen kantaa Von Hertzen Brothers -yhtyeen progressiiviseen musiikkiin. Puolustus: Perheellisten opiskelijoiden toimeentulon parantaminen on yksi SYL:n eduskuntavaalivaikuttamisen kärjistä. SYL vaatii opintotuen huoltajakorotuksen palauttamista. Suomi on ainut pohjoismaa, jossa perheellistymisen aiheuttamia kustannuksia ei oteta opintotuessa huomioon. Opintotuki on myös suomalaisessa syyperäisten sosiaalietuuksien järjestelmässä ainut etuus, jossa lapsien määrä ei vaikuta tuen määrään. Huoltajakorotus vähentäisi toisaalta opiskelijalapsiperheiden tarvetta toimeentulotukeen ja toisaalta nopeuttaisi perheellisten opiskelijoiden valmistumista, kun opiskeluaikaista työssäkäyntiä olisi mahdollista vähentää. SYL valvoo opiskelijalapsiperheiden etuja osana jatkuvaa toimintaa kaikilla sektoreilla, vaikka vaikuttamisen kärki on erityisesti toimeentuloon liittyvissä kysymyksissä, kuten huoltajakorotuksessa ja asumisen tuissa. Esimerkiksi joustavien opetusmenetelmien ja opintojen suorittamisen tapojen edistäminen tukee erityisesti perheellisiä opiskelijoita, joille läsnäoloa vaativa opetus on usein hankalasti järjesteltävissä. SYL on mukana Väestöliiton perheystävällisesti töissä -hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää suomalaista työelämää perheystävällisempään suuntaan. SYL myös kannattaa vanhempainvapaiden jakamisen 6+6+6 -mallia. Lastenhoitoon ja lapsiparkkeihin liittyvät kysymykset kuuluvat kuntien ja yliopistojen oman määräysvallan piiriin ja alueelliset kysymykset kuuluvat alueellisten toimijoiden, eli ylioppilaskuntien edunvalvonnan tehtäviin. Silja Silvasti Sosiaalipolitiikasta vastaava hallituksen jäsen Suomen ylioppilaskuntien liitto Kuukauden menestyjä Palstalla esitellään voitokkaita ihmisiä Palstalla annetaan vastaamisen mahdollisuus Syyte: Perheellisten opiskelijoiden aseman parantaminen ei ole SYL:n agendalla. Toimintasuunnitelmassa ja poliittisessa linjapaperissa esiintyvistä yksittäisistä maininnoista huolimatta opiskelijaperheiden edunvalvonta on jäänyt vähäiseksi. Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) toimintasuunnitelman luonnoksessa vuodelle 2014 todetaan, että ”perheellisten opiskelijoiden rooli ei ole viime vuosina ollut SYL:n toiminnan keskiössä”. Samassa luonnoksessa on kohta, jossa esitetään, että SYL keskittyisi vuonna 2014 sekä kartoittamaan että parantamaan opiskelijaperheiden asemaa. Ehdotus kuitenkin pyyhittiin pois lopullisesta toimintasuunnitelmasta, eikä siitä ole sen koommin kuultu. Perheellisten opiskelijoiden toimeentulo ja erityistarpeet ovat aika ajoin nousseet julkiseen keskusteluun. Opintotukeen on esitetty 145 euron huoltajakorotusta, joka parantaisi perheellisten opiskelijoiden toimeentuloa. SYL ajaa yllä mainittua huoltajakorotusta, mutta toistaiseksi asia ei ole edennyt. Toimeentulon lisäksi perheellisten opiskelijoiden ongelmana voi olla opiskelun ja arjen yhteensovittaminen. Tällä hetkellä SYL:n toimintaa ohjaavista papereista löytyvät perheellisiä opiskelijoita koskevat maininnat ovat yksittäisiä ja melko vaatimattomia. Jo edesmenneessä Neuvostoliitossa tiedettiin, että kunnon ihminen on ahkera eikä suinkaan anasta kolhoosiltaan, siis työnantajaltaan. tämänkin näpis timme
6 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 kaupungin viihdekäYttäjä Kolumni muutin turkuun reilu vuosikymmen sitten. Olen asunut joen kummallakin puolella lähestulkoon yhtä kauan. Silloinen kaupunki oli kovin erilainen kuin se, jossa nykyisin asun. Tuolloin keskusta oli täynnä erikoisliikkeitä aina vaate-, levy-, huonekalu-, aseja muista kivoista harrastekaupoista lähtien. Stockmannin remontti oli juuri valmistunut, ja Forumissakin oli ihan oikeaa elämää. Käytännössä kaikki oli keskittynyt Kauppatoria ympäröiviin kortteleihin. Jokiranta sen sijaan oli kesäistä laivasesonkia lukuun ottamatta yllättävän hiljainen ja aika masentavakin paikka. Ja oikeassa ravintolassa syöminen arkena iltayhdeksän jälkeen oli aikamoinen mahdottomuus. Muutaman viimevuoden aikana kahviloita ja ravintoloita on kuitenkin ilmaantunut hengästyttävää tahtia, ja lisää on tulossa. Vaihtoehtoja riittää, ja laatu ja palvelualttius ovat nousseet huimaa vauhtia. Logomon varsin onnistuneen alun ja samoille seuduille pian tulevan uuden TVO:n myötä kaupunkikulttuuri leviää myös rautatien pohjoispuolelle. Samaan aikaan keskustan perinteisemmät liiketilat tyhjenevät. Forum on tunnelmaltaan kuin kehnosta kauhukomediasta. Keskustan Anttilan lopettaminen ja Stockmannin aukioloaikojen lyheneminen ovat konkreettisimpia esimerkkejä asiakaspaosta. Autioituneita liikehuoneistoja löytyy joka korttelista. Sen sijaan, että tyhjentyneisiin tiloihin yritettäisiin löytää uusia karkkikauppayrittäjiä tai toimistoja, voisi loputkin liiketilat koettaa tyhjentää. Esimerkiksi pankkien, vakuutusyhtiöiden ja valtionvirastojen on täysin turhaa pitää toimitilojaan keskeisissä ja kalliissa kiinteistöissä. Elämme vuotta 2015, ja asiointi kyseisten toimijoiden kanssa tehdään lähes poikkeuksetta virtuaalisesti. Toimitilat voisivat mainiosti sijaita jossain Skanssin tai Myllyn liepeillä. Niihinkin voi kätevästi päästä piipahtamaan ostosreissuilla. Itse keskustan taas voisi pyhittää pelkästään viihdekäytölle. Lisää ravintoloita, kahviloita, kiva arthouse-leffateatteri, keikkapaikkoja, jazzbaari, lähiruokakauppoja. Mainostoimistotkin voisivat ehkä jäädä keskustaan. Tarpeeksi palveluita niille, jotka urbaania asumista vielä arvostavat, ja riittävästi eksoottisia ajanviettoja elämyskohteita houkuttelemaan lähiöihin muuttaneita hakemaan aitoja kaupunkikokemuksia. Keskustasta voisi parhaassa tapauksessa tulla koko perheen museomainen elämyspuisto, jonne olisi mukava suunnata kivalle pikku minilomalle – vaikka vain illaksi pakoon lähiöarjen harmautta. Sen sijaan, että tyhjentyneisiin tiloihin yritettäisiin löytää uusia karkkikauppayrittäjiä tai toimistoja, voisi loputkin liiketilat koettaa tyhjentää. Jori Hulkkonen Kirjoittaja on muusikko ja DJ, joka pitää kaupunkiasumisesta ja -kulttuurista. muutosta ilmassa vihreät kaupunginvaltuutetut ja eduskuntavaaliehdokkaat Niina ratilainen turun vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Jukka Vornanen turun vihreiden kunnallisjärjestön puheenjohtaja www.niinaratilainen.fi | niina ratilainen | @niinaratilainen | @niinarat www.jukkavornanen.fi | jukka vornanen | @jukkavornanen | @jukkavornanen
7 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 Seksi on toisinaan kivaa. Usein petihekuma myös herättää kysymyksiä. Niitä tivataan Googlelta. TeKsTi: Jouko Luhtala kliseitä. Yksi, seksi myy. Kaksi, seksiä on nykyään kaikkialla. Kolme, seksi on arkipäiväistynyt. Kaikki totta. Silti seksistä on tolkuttoman vaikea puhua, varsinkaan vakavasti. Kun joku kertoo sutinastooria, siirtyy vastuu kuulijalle. Tutkimus toisensa jälkeen on todennut, että ihmiset valehtelevat liki järjestelmällisesti seksielämänsä sisällöstä tai sisällöttömyydestä. Kun pelottaa, että kroppa tai mieli ei selviä panopuuhista, käännytään yhä tiuhemmin ymmärtävästi ja nopeasti vastauksia tarjoavan Googlen puoleen. Ystävät, partnerit ja terapeutit, tehkää tilaa. Googlen tuottaman numerotiedon analysointiin erikoistunut Seth Stephens-Davidowitz on kerännyt dataa siitä, mitä ihmiset hakkaavat hakukenttään seksuaalisuuteen, seksiin ja vartaloonsa liittyen. Tiedot perustuvat englanninkielisiin hakutuloksiin ympäri maailman. Vastaukset eivät yllätä. Ihmiset ovat narsisteja. ”Murehdimme niin paljon omaa vartaloamme, että meille jää hyvin vähän aikaa arvioida muita”, kirjoitti Stephens-Davidowitz esitellessään tutkimustuloksiaan. sen pituus ja sen haju Miehet ajattelevat munillaan. Tai ainakin ajattelevat penistään. Hakutulosten perusteella muilla ruumiinosilla ei sitten niin olekaan väliä. Googlessa sanapari ”minun penikseni” näppäillään hakukenttään useammin kuin mikään muu ”minä + miesvartalon ruumiinosa” -sanapariyhdistelmä. Miehet konsultoivat nettibestistään kolme kertaa useammin iän vaikutuksesta peniksensä mittaan kuin älykkyysosamääräänsä. Jotain maailman digitalisaatiosta kertoo se, että yksi yleisimpiä meisseli-kysymyksiä on ”kuinka iso penikseni on”. Asiahan kun ei tunnetusti muuten selviä. Kun tämä yksityiskohta on saatu selvitettyä, on aika siirtyä ongelmanratkaisuun. ”Kuinka suurennan penikseni” on eri muodoissaan miesten prioriteettilistan kärkipäässä. Jos mies kerää rohkeutta ja kysyy mielipidettä partneriltaan peitsensä tanasta, on vastaus tietysti ”juuri hyvän kokoinen”. Tämä vaikuttaisi Google-datan mukaan olevan yllättävän lähellä totuutta. Miehet kyselevät Googlen näkemyksiä peniksestään 170 kertaa tiheämpään kuin naiset hakevat tietoa petikaverinsa pelivälineestä. Kun penis naisia googletuttaa, on kyse kyllä yleenseksi, google, seksi sä koosta. Mutta neljä kertaa kymmenestä poikaystävän tai aviomiehen penis on turhan tukeva. Suuremmasta tangosta haaveilevia miehiä on sata kertaa enemmän kuin pienemmästä veijarista unelmoivia. Naisia koko mietityttää rintojen ja pepun suhteen. Ryntäiden muokkaamisesta kiinnostuneista 94 prosenttia kaipaa suurempaa pinta-alaa. Miehet yrittävät yhtä usein hakea Googlelta vinkkejä siihen, miten suostutella vaimo rintalekurin pakeille kuin kysellä, että miksi ihmeessä se nyt lisävarustusta haluaa. Miesten yleisin tyttöystävän rintoihin liittyvä haku on ”minä rakastan tyttöystäväni rintoja”. Toivottavasti Google ei ole ainoa parisuhteen pyörä, joka tietää tämän faktan. Vagina on Googlen mukaan naisille jotakuinkin yhtä tärkeä kuin penis miehille. Tosin toisin kuin miehiä, naisia kiinnostaa ensisijaisesti alapäänsä terveys. Jos unohdetaan kotihoidot, niin leidejä puhuttaa lähinnä riemurasiansa tuoksu, joskin myös kiinteys, maku ja karvapeite mietityttävät. Kala, etikka ja sipuli ovat tyypillisimmät hajuhuolet. Pillu ei miehiä juuri kiinnosta. Googlettelu on samalla tasolla kuin naisten penis-uteliaisuus. Miehiä huolettaa lähinnä vaginan tuoksu ja usein haetaankin kikkoja siihen, miten asiasta voisi nätisti kertoa. ”sori, mä tulin jo” … ”no oli jo aikakin” ”Ei ole häpeä olla nopea” fraasiin ei moni ukko usko. Kun miehet keskustelevat Googlen kanssa seksistä, puhutaan joko peniksen koosta tai kestokyvystä. Miesten orgasmi huolestuttaa naisiakin. Puolet googlettajista ihmettelee, että mikä helvetti sillä poikaystävällä kestää. ”Miten saada rakkauspisarat ilmoille” eri variantteineen on naisten keskuudessa kolmanneksen suositumpi utelunaihe kuin ”miksi se jo tuli”. Kun seksielämä on toivottavasti alkukankeuden jälkeen saatu luistamaan, kestää iloa yleensä vain rajallisesti. Arjen perusjutut kuten tietokoneella istuminen, kaverien tapaaminen, aikaisin nukahtaminen ja koiran ulkoiluttaminen alkavat taas kiinnostaa. Kun seksin määrä vähenee, sen kaipuu kasvaa. Siitä Google-haku, mistä puute. Seksi ei ole maailman eikä edes parisuhteen tärkein asia. Näin sitä ainakin romanttisimmillaan haluisi uskoa. Google on eri mieltä. Seksitöntä parisuhdetta ja avioliittoa näppäillään hakukenttään liki neljä kertaa tiheämpään kuin onnetonta avioliittoa ynnä parisuhdetta. Myytti seksin vähentymisestä sormusten vaihdon jälkeen pitää Googlen mukaan kutinsa: seksittömyyshauissa ”avioliitto” on kuusi kertaa yleisemmin käytetty termi kuin ”parisuhde”. Kuka sitten pihtaa? Googlen mukaan sormuksettomassa parisuhteessa mies antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa. Seksihaluttomasta partneristaan huolestuneita naisia on tuplaten miehiin nähden. Avioliitossa luvut ovat liki tasan. Pitäisikö tästä ongelmasta sitten keskustella? No eipä oikeastaan – tai ainakaan tuppisuusyndroomaa ei pidetä kummoisenakaan pulmana. Kun Googlen laveaan olkapäähän nojaten etsitään vertaistukea parisuhteen suruihin, on kaksikymmentä kertaa todennäköisempää, että marmatetaan panon kuin puheen puutteesta. Ehkä joillain hakusanoilla löytyisi siihenkin ongelmaan ratkaisu. • Miesten orgasmi huolestuttaa naisiakin. Puolet googlettajista ihmettelee, että mikä helvetti sillä poikaystävällä kestää. kons ta Hormia
8 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 in memoriam: itäinenkatu 64 (1880-2014)
9 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 käytyään monen vuosikymmenen ajan viivytystaistelua Turun kaupungin ympäristöja kaavoituslautakuntaa vastaan, puutalokortteli osoitteessa Itäinen Pitkäkatu 64 kohtasi kuolemansa 23.10.2014 raakojen työkoneiden kourissa. Tämän viehättävän pihapiirin paikalle tullaan tiettävästi rakentamaan mitä hirviömäisintä akvaariobrutalismia edustava palvelutalon tapainen pytinki, mikä ei toki yllätä ketään, joka vähänkään tuntee turkulaisten päättäjien mustia sydämiä. Itäinenkatu 64:n ensimmäinen rakennus oli kadun puolella ja suuntaisena sijainnut talo, joka rakennettiin jo vuonna 1880 – vuosikymmeniä ennen kuin maamme oli mitään muuta kuin Venäjänmaan mitätön provinssi. Siihen aikaan Karl Lilja -niminen herra piti talossa kauppaa, josta avautui loistelias sisäänkäynti kadun puolelle. Korttelin kaksi muuta rakennusta tehtiin 1930-luvun laman aikoihin, vuokrakodeiksi vähävaraisille, ja niihin aikoihin myös ensimmäinen rakennus suurennettiin sellaiseksi kuin se oli aina tuhoonsa asti. Näistä rakennustöistä oli vastuussa rouva Selma Ketola, joka hallitsi kortteliaan aina 1950-luvulle saakka. Vuosien varrel la Itäinenkatu 64 toimi kotina myös lukuisille pikkuliikkeille, kuten kampaamolle, kemikaliolle, lelukaupalle ja Turun Osuuskaupan ”siirtomaatavaraliikkeelle”. Vuonna 1963 kuitenkin kortteli joutui kaupungin ylimielisten päättäjien hampaisiin, kun nämä täysin mielivaltaisesti päättivät vetää pyörätien sen läpi. Jokaisen ajattelevan ihmisen pitäisi tässä vaiheessa haukkoa henkeään raivosta – millaista kaksinaismoralismia kaupungissa, joka muutoin kohtelee pyöräilijöitään kuin paarialuokkaa! Silti Turun kaupunki alkoi häikäilemättömästi saalistaa omistukseensa asuntoja korttelista, ja 2000-luvun alkuun mennessä oli onnistunut tavoitteessaan. Viimeiset asukkaat saivat häädön kodeistaan vuoden 2004 alussa. Siitä pitäen Itäinenkatu 64 sai lahota hylättynä paikoillaan, vain odottamassa kauhulla, mitä sille tulisi tapahtumaan. Kymmenen vuoden ajan muutamat sankarilliset ympäristöja kaavoituslautakunnan jäsenet ja muut vainottujen puutalojen ystävät yrittivät sinnikkäästi saada oikeutta Martin kaupunginosan surulliselle kaunottarelle, mutta turhaan. Urheat omaehtoisen kulttuurin harjoittajat valtasivat korttelin kahteen otteeseen, ensin vuonna 2007 ja sitten vuonna 2011, mutta lain ja järjestyksen edustajat sinisissä haalareissaan ajoivat heidät väkisin tiehensä. Internetissä kerättiin jopa vetoomusta talojen puolesta, mutta kukapa Adressit.comia kuuntelisi? Kaupunginvaltuusto julisti kuolemantuomion Itäinenkatu 64:lle helmikuussa 2009, ja rakennuslautakunta vahvisti sen 5.3.2011. Synkkä oli se lokakuun 2014 lopun päivä, kun kuolemantuomio tultiin vihdoin panemaan täytäntöön. Yhdestä Itäisenkadun ja Kupittaankadun välisen vanhan rakennuskannan viimeisistä edustajista, lähes muuttumattomana 1930-luvulta säilyneestä aavekorttelista, ei muutamassa päivässä ollut enää jäljellä muuta kuin murheellinen tuhkan ja tiilenpalojen harmaa kenttä; ei edes pihan vanhoja puita säästetty. Sentään oli rakennusyhtiöllä sen verran säädyllisyyden tajua, että ymmärsivät peittää tämän sydäntäsärkevän näyn valkealla sermillä lasten silmiltä. Me Martin asukkaat tulemme aina muistamaan alkuperäisen Itäinenkatu 64:n kauneudestaan, kodikkuudestaan ja pihapiirin vehreydestä. Emme aio unohtaa vääryyttä, jolla se meidän maisemistamme pyyhittiin, tai antaa anteeksi sitä, että päättäjämme yrittävät korvata menetyksemme rakentamalla korttelin paikalle ”yleishyödyllisen” kauhistuksen. in memoriam: itäinenkatu 64 (1880-2014) Sentään oli rakennusyhtiöllä sen verran säädyllisyyden tajua, että ymmärsivät peittää tämän sydäntäsärkevän näyn valkealla sermillä lasten silmiltä. TeksTi: arTemis kelosaari kuviTus: konsTa hormia
10 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 Helmikuun puolessavälissä Wienissä on keväisen lämmin ilma. Toppatakissa tulee hiki. Kaupungin jääkiekkojoukkueen Vienna Capitalsin hallien sisällä on kuitenkin viileää. Stadion on nyt hiljainen, mutta harjoitushallissa treenataan. Vieressä Itävallan jääkiekkoliiton toimistorakennuksessa on ollut jo kolmen vuoden ajan liiton urheilujohtaja alpo Suhosen verstas. Hän on rakentamassa identiteettiä Itävallan jääkiekkoilulle. Maan kiekkoperinteet ovat paljon pidemmät kuin Suomessa, mutta lajin urbanisoituminen jätti alppikylien luonnonjäillä pelatun jääkiekon jalkapalloilun ja hiihtolajien jalkoihin. Suhonen valmentaa itävaltalaisille pelaajille itävaltalaisia valmentajia tuontiammattilaisten tilalle. Juon eteeni tarJottua espressoa toimistossa, kun Suhonen näpyttelee vielä tietokoneelle jotain. ”Mä täs yhtäkkii viel tarkistan tän Facebookin.” Satakuntalainen puheenparsi on vieläkin kuultavissa. Viime aikoina Suhonen on tehnyt Facebook-sivullaan nostoja Pertti Kurikan nimipäivien viisuehdokkuudesta, Banksyn Gaza-graffiteista ja Suomen hiihtomaajoukkueen toilailuista. Ohessa lentää pari piikkiä Juhani Tammiselle ja Hjallis Harkimolle, vanhoille kiistakumppaneille. Valkeakoskella syntynyt Suhonen asui lapsuutensa useassa paikassa. Porissa ja lähiympäristössä hän vietti pääosan nuoruudestaan. Samalla tutuksi tuli viisi eri oppikoulua ja pari lyseota. “Porin lyseosta mut potkittiin pihalle, kun kysyin lupaa osallistua nuorten maajoukkueleirille. Lähdin leirille ja myöhemmin menin yksityisopetukseen yhteislyseoon.” Saarnaaja Alpo Suhonen on suorasukainen monen alan konkari, jonka mielestä urheilu tarvitsee lisää kulttuuria. Itävallan jääkiekkoliitolle työskentelevä valmentaja laukoo mielipiteitä politiikasta, Euroopasta sekä maailmasta kaukaloiden sisäja ulkopuolella. Porin Karhujen kasvatti on pelannut uransa aikana SM-liigassa myös Ässissä ja Jokereissa. “Kirjoitin ylioppilaaksi Helsingissä ja myöhemmin kävin Helsingin toimittajakoulua, sitäkin vaihtelevalla menestyksellä.” Helsinki-komennuksen jälkeen hän oli voittamassa Ässille ensimmäistä Suomen mestaruutta vuonna 1971. Senkään jälkeen Suhonen ei ole pysynyt paikoillaan. ”Eikös tämä ole tyypillistä nykyelämää, että ei ole mitään pysyvää. Itse ajattelen niin, että parasta pitkäjänteisyyttä on intensiivinen lyhytjänteisyys. Jos suhtautuu niihin asioihin intensiivisesti, joista on kiinnostunut, niin se on sitten ihan sama missä sitä on.” Suhonen keskittyy myös puhuessaan intensiivisesti yhteen asiaan kerrallaan loikaten pian kokonaisuudesta toiseen. Välillä hitaampi joutuu pinnistelemään pysyäkseen mukana. urheilun Ja kulttuurin yhteiselo on seurannut häntä läpi elämän. Valmentajauransa ohessa tai välissä Suhonen on toiminut teatteriohjaajana, Turun kaupunginteatterin johtajana ja Pori Jazzin toiminnanjohtajana. Lisäksi hän on julkaissut kirjoja ja pitänyt taidegalleriaa. Toimittajan töitä hän ehti tehdä muun muassa Forssan Lehdessä, kunnes kiekkovalmentajan ura vei miestä. “Kun voitin valmentajana alle 18-vuotiaiden maajoukkueen kanssa Euroopan mestaruuden vuonna 1978, niin siinä vaiheessa oli ymmärrettävää, että jääkiekkoura meni edelle.”, hän muotoilee. Arkisen tyylikkäästi pukeutunut Suhonen voisi olla ulkonäkönsä puolesta eläköitynyt toimitusjohtaja, kauppatieteellisen proffa, tai niin, valmentaja. Viittovat kädet tukevat puhetta ja pikeepaidan kaulukset sojottavat tummansinisen neuleen alta. Silmät nauravat viiruillaan mustasankaisten silmälasien takana. Selkeästi monissa liemissä keitetty maailmanmies. Kun Suhonen oli vielä nuori ja levoton, hän löysi henkireiän urheilemisesta. ”Mulle urheilu oli varmaan jonkinlainen henkinen pelastus lapsuuden ja nuoruuden ahdistuksesta.” Tavanomaisten suurten kysymysten lisäksi pohdittavana olivat sotien jälkeisen Suomen olot ja ilmapiiri. Edellinen sukupolvi oli sodan traumatisoimaa, ja 40–50-lukujen taitteen niukkuus kuristi vöitä. ”Sotien turmelemista vanhemmista on vaiettu Suomessa aika pahasti ihan näihin päiviin asti. Minunkin isäni kuoli alkoholiin hyvin nuorena.” Monelle tuon ajan nuorelle urheiluseurojen toimintaan osallistuminen oli ainoita keinoja löytää oma viiteryhmänsä. Suhonen etsi kiihkeästi vastauksia oman olemassaolonsa tarkoitukseen ja oikeutukseen myös ruumiillisen kilvoittelun ulkopuolelta. “Urheilu ei sinänsä vastaa eksistentialistisiin kysymyksiin, mutta taide pystyy siihen. Parhaan valmentajakoulutuksen olen saanut kirjallisuudesta, filosofiasta ja teatterista”, Suhonen pohtii. yhteiskunnan murroksessa 60ja 70-luvuilla Suhosen sukupolvi, suuret ikäluokat, halusi muutosta ja rakensi utopioita. Suhonen itsekin pyöri jo silloin kulttuuripiireissä. Helsingissä hänet löysi istumasta milloin Vanhan Kuppilasta, milloin Kosmoksesta. ”Taistolaiset ovat vain osa tuon ajan totuutta. Jälkikäteen kaikki on politisoitu liian voimakkaasti. Oikeasti oli kyse paljon laajemmasta ilmiöstä. Usko tulevaan, tasa-arvo ja hyvä elämä. Ne arvot näkyvät edelleenkin.” Valtakunnanpolitiikkaan Suhonen pyrki eduskuntavaaleissa vuonna 2011 vihreiden ehdokkaana. Äänimäärä ei kuitenkaan riittänyt siivittämään miestä Arkadianmäelle, eikä Suhosella ole suunnitelmissa TeksTi: esa keskinen / kuvaT: lauri hannus
11 Sotien turmelemista vanhemmista on vaiettu Suomessa aika pahasti ihan näihin päiviin asti. Minunkin isäni kuoli alkoholiin hyvin nuorena.
12 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 Jos musta olisi vaikka tehty suoraan Karl Marxin filosofinen seuraaja, mä olisin hyväksynyt sen. Marxin puolueeseen voisin ehkä liittyä! yrittää uudestaan. “Enköhän ole antanut oman panokseni politiikkaan. En ole ollut minkään puolueen jäsen. Ne yrittävät määritellä ihmisiä aivan liian kapeasti. Olen ehkä tietyllä tavalla tällainen anarkisti”, Suhonen sanoo. Suhosen itsensä ei voi sanoa alistuneen kapeisiin raameihin. Ei kouluvuosinaan tai ammattilaisuransa aikana. Kulttuuriharrastukset ja siviilipalvelus eivät olleet tavanomaisia 60-luvun urheilupiireissä. Neuvostoliitossa pelireissuilla käynyt sivari leimattiin hyvin äkkiä kommunistiksi. ”Jos musta olisi vaikka tehty suoraan Karl Marxin filosofinen seuraaja, mä olisin hyväksynyt sen. Marxin puolueeseen voisin ehkä liittyä!” Suhonen naureskelee. Tietynlainen kapina ja marxilaisuus kaikuu edelleen, kun puhe kääntyy politiikan nykytilaan. Vuoroviikoin alkoholipolitiikkaan tai maahanmuuttajiin kiinnittyvä julkinen puhe näyttäytyy ainoana tärkeänä keskusteluna, vaikka ongelmat ovat muualla ja suurempia. “Onhan tämä nykyinen poliittinen keskustelu Suomessa ihan naurettavaa. Samalla kaikki puolueet ovat kuitenkin vallitsevan talousjärjestelmän kannattajia, mikä on mielestäni mieletön paradoksi. Eihän siinä ole mistään muutoksesta kysymys, vaan siitä miten tässä kapitalismissa nyt sitten jotenkin pärjättäisiin.” yhtäkkiä toimiston ovi aukeaa ja seuraa keskustelua saksaksi: sähköpostiin on lähetetty kopio ehdotuksesta Suhosen jatkosopimukseksi. ”Pysyn täällä nyt vielä vuoden tai pari.” Urheilujohtajana Suhonen on saanut tehtäväkseen Itävallan jääkiekon eheyttämisen. Hän lyö pöytään nivaskan paperia täynnä strategisia linjauksia. Rakenteellinen puoli tarvitsee uudistuksia, ajattelutavat on pöllytettävä ja niin edelleen. Pitää myös rakentaa halleja kaupunkeihin ja saada kahden passin pelaajat pois maajoukkueesta. “Pitää olla oma identiteetti pohjalla ja siihen päälle kansainvälinen know-how”, Suhonen maalailee. Keski-Euroopassa on orastavaa kiinnostusta satsata lajiin. Sveitsi on jo nostanut jääkiekkonsa menneiden vuosien tasolle — prosessi, jossa myös Suhonen oli mukana valmentamalla maan pääsarjan joukkueita. Rahoittajiakin löytyy. Esimerkiksi itävaltalainen Red Bull omistaa joukkueet Salzburgissa ja Münchenissä. “Mä en itse oikein perusta siitä touhusta. Se on niille yksi tapa tehdä bisnestä. On rahaa ja seinät mutta sisältö on vajaa”, Suhonen tokaisee. Wienissä Suhonen näkee rakentavansa organisaatiota lajin ehdoilla. Kaupungissa hän on käynyt ensi kerran jo 60-luvun lopulla liftatessaan ympäri Eurooppaa. Oopperan ja Sacher-kakkujen kaupunkiin hän saapui Tonavaa pitkin laivan kansipaikalla. Rahaton nuorukainen joutui pihistelemään ymmärrettävästi myös majoituksesta. ”Kaupungissa kyselin, että mistä saisi oikein halvalla huoneen. Paikka löytyi, vein tavarani huoneeseen ja lähdin kaupungille. No, sitten kun palasin yöllä hotellille tajusin, että sehän oli bordelli. Niissä oli siihen maailmanaikaan huokea yöpyä.” Nykyistä Wienin asukasta kiehtoo erityisesti kaupungin sivistyshistoria. Keisareiden 600-vuotinen valtakausi koki täällä huipentumansa Itävalta-Unkarin suuruuden vuosina 1800-luvun lopulla. Keisarillisen konservatismin ikeestä pusertui uusia suuntauksia tieteeseen ja taiteeseen pitkälle viime vuosisadalle asti. ”Klimt, adler, Freud, Wittgenstein… Koko modernismi syntyi periaatteessa täällä ja levisi Zürichin, Pariisin ja Berliinin kautta uudelle mantereelle. Suomalaisilla on periferiassaan vielä oppimista. Todellinen sivistys ja kulttuuri on niin syvä asia, että sitä on vaikea ymmärtää muuten kuin olemalla paikalla.” välillä suhosen ulosanti muistuttaa korkealentoisuudessaan toisen vahvan urheilupersoonan, Juhani Tammisen verbaalista tulitusta. Suhonen saattaa aloittaa lauseen juniorikiekkoilun karusta luonteesta ja lopettaa sen Heideggerin näkemyksiin. Filosofista otetta ei ole aina katsottu pelkästään hyvällä. ”Olen ollut ymmälläni siitä, kuinka persoonaani on suhtauduttu urheilumaailmassa.” Mistä käsitys tietystä urheilijan arkkityypistä edes tulee? Ainakaan Suhoselle älykön ja urheilijan roolit eivät ole toisensa poissulkevia. “Kuten sanotaan, urheilu on performing art. Urheileminen on kehollis-tajunnallinen prosessi.” Urheilun pitäisikin Suhosen mielestä rakentaa yksilön kasvua ihmisenä. Nuori harrastaja tarvitsee ohjausta urheilullisten asioiden lisäksi myös ihmiskäsityksen rakentamisessa.
13 “Sellainen maailmankuva, jossa urheilija menee kotiin ja on edelleen vain urheilija katsoessaan televisiota sohvalla, ei ole erityisen rakentava. Kehittyäkseen urheilijana tulee kehittyä ihmisenä. Se kaikki lähtee valmentajista ja vanhemmista.” Nykyään moni taho maailmalla jakaa Suhosen eetoksen monipuolisemmasta urheilukäsityksestä. “Ei ole tervettä, että ihminen nähdään vain biologisena komponenttina ja suorittajana. Nyt tällainen tayloristinen vanha teollisuusajattelu on selkeästi repeämässä, minkä on pelkästään hyvä asia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on meneillään useita reilun pelin projekteja, vaikkapa Play for All – Sport for Life.” Se toinen kinakumppani, Harkimo, on kutsunut Suhosta paskanpuhujaksi. Suhonen puhuu kyllä paljon ja suuria linjoja vedellen. Hän ei suinkaan säästele sanojaan, vaan saarnaa suoraan sydämestään. Se on kiristänyt monia välejä. ”Olen erilainen ja se on aiheuttanut vaikeuksia. Jääkiekon maailma on kapitalistinen ja sen tietty konservatismi on häirinnyt minua, ja oma persoonani taas jääkiekkouraani. Suomessa poliittinen puhe otetaan usein liian vakavasti, vaikka siinä olisi mukana sarkasmia.” Suhonen käyttää surutta termejä kapitalismi, kommunismi ja marxismi, jotka ovat suomalaisessa keskustelussa hieman kuin kirosanoja. Hän viittaa niillä laajempiin historiallisiin käsitteisiin. Pitkään urheiluseurat jakautuivat yhteiskunnallisten ja poliittisten linjojen mukaan, mutta rajojen hämärtymisenkin jälkeen työläistaustaiset pelaajat saattoivat ajautua konflikteihin porvarillisten seurajohtajien kanssa. Suhosen mielestä samanlainen ylhäältä alaspäin johdettu järjestelmä häiritsee suomalaista urheilukulttuuria edelleen. “Kun kasvatuksellinen ja aattellinen puoli katosi parikymmentä vuotta sitten, raha otti vallan. Nykyään ajatellaan muutenkin, että kaikki olisi pelkkää taloutta, koko maailma. Eihän se ole missään tapauksessa niin. Myös urheiluun on siirretty uusliberalistinen talouspolitiikka yhdistettynä brutaaliin maailmankuvaan. Köyhät kyykkyyn ja häviäjät helvettiin.” suhosen elämään mahtuu kommervenkkejä ja skismoja myös työminän ulkopuolella. Avioero, terveysongelmat ja loppuun palamisen rajalla heiluminen ovat vaatineet välillä pysähtymistä ja elämäntapojen tarkastelua. “Sitä on palloillut ison energian ja burn-outin rajalla moneen otteeseen. Voi kuitenkin sanoa, että lapsilla on ollut jonkinlainen isä, ainakin silloin tällöin. Erosta ja etäisyyksistä huolimatta meillä on hyvät perhesuhteet”, Suhonen kuvailee. Suhosella on kolme poikaa, joiden kaikkien voi sanoa jatkaneen isänsä jalanjäljissä. Yksi on jääkiekkovalmentaja Tšekeissä, toinen maalaa ja kolmas on dj ja radiotoimittaja. “Suomeen tulee lennettyä kerran pari kuukaudessa”, Suhonen laskeskelee. Terveyden pettäminen kesken kauden Chicago Blackhawksia valmentaessa kismittää Suhosta edelleen. Suhonen oli ensimmäinen eurooppalainen päävalmentaja NHL:ssä, kun hänet pestattiin Blackhawksin luotsiksi vuonna 2000. “Kaikki tuntui sujuvan hyvin ja oli tekemisen meininki, mutta sitten uuvuin huomaamatta. NHL-urani loppui siihen, vaikka olisin mielelläni valmentanut siellä.” Silloinkin Suhonen palkattiin uudistamaan paikoillaan polkevaa joukkuetta. “Kehittyvä ja innovatiivinen organisaatio alkaa aina aikanaan stagnoitumaan. Nokia on siitä hyvä esimerkki. Ihmiset alkavat ylläpitää enemmän omia työpaikkojaan kuin kehittää järjestelmää.” Niinpä jonkun täytyy nytkäyttää asiat jälleen liikkeelle. “Mä luulen, että mun persoona on aika hyvä tällaisessa liikkuvuudessa.” Turun kaupunginteatterissa Suhoselle sovitettiin samaa myllertäjän viittaa 1990-luvun alussa. Hänen oli määrä keksiä koko teatteri uudelleen, mutta pestiä kesti vain vuoden. Rajut uudistukset eivät olleet helppoja teatterille, eivätkä Suhoselle. “Teatteri on parhaimmillaan väline, media, joka kertoo meistä itsestämme jotain. Se tavoite näkyy esimerkiksi Pirkko Saision SLAVA!:ssa. Turkuun kaupunkina mulla on lämmin suhde. Sanotaanko, että tunnen turkulaisen elämäntavan.” kriiseJä kaihtamattomasta luonteestaan huolimatta Suhonen on pohjimmiltaan rauhan ystävä. Kiristynyt ilmapiiri ja Ukrainan tilanne herättävät huolta ympäri Eurooppaa majailleessa miehessä. “Suomessa media antaa lokaa vain Putinille, joka sen ansaitseekin. Pitäisi silti huomioida, kuinka myös länsi ruokkii Ukrainan kriisiä.” Suhosta kuunnellessa vaikuttaa välillä siltä, että koko planeetta tarvitsisi kammeta paikoiltaan ja laittaa jälleen pyörimään oikealla radallaan. Pitäisi esimerkiksi valmistautua sellaiseen maailmaan, jossa ei ole taloudellista kasvua, vaikka perustamalla maailmanhallitus. “Maailmantalouden vaikutus esimerkiksi Forssaan on niin murskaava, että emme enää tiedä kuinka sen kaltainen pieni paikkakunta voi ylläpitää toimintojaan. Silti talousjärjestelmä jatkaa vain tiettyjen väestönosien rikastuttamista. Kuinka yhteiskuntarauha voidaan säilyttää, kun maailman rikkain prosentti omistaa kohta yli puolet kaikesta varallisuudesta?”, Suhonen älähtää. Maailman tilasta hänellä on tarkkoja mielipiteitä, mutta omaa uraansa Suhonen ei tässä vaiheessa halua suunnitella liikoja. Wienin pestin jälkeen 66-vuotias Suhonen on valmis vaihtamaan jääkiekosta johonkin muuhun, mutta ei lopettamaan työntekoa. “Mielelläni palaisin jonkin kulttuuriin liittyvän ammatin pariin. Kirjoittamista jatkan varmasti.” Yksi tulevaisuuden teesi Suhosella on kuitenkin jo selvillä tässä sekavassa maailmassa. “Urheilun pitää lähentyä taidetta.” • Nykyään ajatellaan muutenkin, että kaikki olisi pelkkää taloutta, koko maailma. Eihän se ole missään tapauksessa niin. Myös urheiluun on siirretty uusliberalistinen talouspolitiikka yhdistettynä brutaaliin maailmankuvaan.
15 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 tie länteen arkiaamuisin Turun linja-autoasemalla ei paljoa tapahdu. Lihapiirakat muhivat vitriinissä tavanomaisen ellottavina, ja liioitellun pirteä kuuluttaja lupailee pikaista lähtöä Helsinkiin. Ulkona 90-lukulaiseen pusakkaan sonnustautunut mies pyytää apua: linjuriin olisi ehdittävä, mutta matkakassasta puuttuu euro. Olisiko ohikulkijalla heittää pari kolikkoa? Mies saa rahat, ei hymyile eikä kiitä. Seuraavana päivänä hän on jälleen paikalla, käsi ojossa ja euroa vailla. Kenties ukko on pesunkestävä huijari – tai sitten häntä vain kalvaa kaipuu pois näiltä kulmilta. Moottoritien rampin ja Hesburger-hotellin varjoissa lepäävä bussiasema ei ole järin viihtyisä paikka. Suorin tie muualle kulkee Läntisen Pitkäkadun kautta. 1900-luvun taitteessa se oli ensin juutalaisten, sitten tataarien suosima asuinpaikka. Nyky-Turussa katu tunnetaan lähinnä epämääräisistä liiketiloistaan ja eri aikakausien arkkitehtuurin omituisesta sekamelskasta. Erityisen pitkäkään se ei enää ole. Mahtipontinen nimi juontaa juurensa 1800-luvulle, jolloin kadulla oli pituutta kolme kertaa nykyistä enemmän. Silti matka päästä päähän, linja-autoasemalta rautatienpuistoon, tuntuu toisinaan loputtomalta kuin nälkävuosi. Se tuo mieleen aki Kaurismäen klassikkoelokuvan Calamari Union : tie kaupunginosasta toiseen on kivinen ja kolkko. Moni menehtyy matkan varrella, eikä eloonjääneillekään käy kovin hyvin. Täällä kuolemantapauksia sattuu harvemmin, mutta kovin hyvämaineista seutu ei ole. Päivänvalossa kadulla liikkuu kuitenkin lähinnä urheilijoita joogamatot olallaan. Kadun todellista luonnetta on lähdettä etsivään paikoista, joihin ohikulkijan katse ei ylety. osoitteessa läntinen Pitkäkatu 15 sijaitsee hylätyltä vaikuttava liike. Kauppa on lattiasta kattoon täynnä tavaraa: kalteroitujen ikkunoiden takaa pilkistää astiaröykkiöitä, ikivanha perämoottori ja 80-lukua henkivä mallinukke. Ovien yläpuolelle on maalattu lankapuhelinnumero. Nimeä saa haeskella pitkään, ennen kuin se löytyy pienestä kyltistä tavarapaljouden keskeltä. Kaupan mysteeri selviää perinteisellä keinolla – jättämällä viesti puhelinvastaajaan. Numero ja liiketila kuuluvat antiikkikauppias Jarkko Myllykylälle. Putiikki on auki vain silloin, kun häntä huvittaa saapua paikalle. Kauppiaalla on nimittäin muutakin tekemistä: hän ylläpitää metsätilaa, hoitaa mehiläistarhaa ja opiskelee venäjän alkeita. Kun Myllykylä vuonna 1980 osti liikehuoneiston itselleen, maailma näytti kovin erilaiselta. Läntinen Pitkäkatu kuhisi ihmisiä ja elämää, sillä alue oli täynnä houkuttimia. Viereisessä kerrostalossa sijaitsi Mini-hinnan tavaratalo, ja partiovarustekaupan tilalla kohosi suosittu maaliliike. Antiikkikauppojakin oli silloin monta, melkein joka korttelissa omansa. Yksi toisensa jälkeen ne kaikki ovat ajautuneet konkurssiin. Syitä on useita: korkeat vuokrat, ostajien puute, kirpputorien yleistyminen, internet. Myllykyläkin saisi tavaraansa paremmin kaupaksi verkossa. Sellainen ei kuitenkaan kiinnosta häntä. Nettimyyntiä pitäisi viitsiä tehdä kellonaikaan katsomatta, eikä sen parissa tapaa ihmisiä. Kivijalkamyymälässä on muitakin kiistattomia etuja – esimerkiksi se, että kellariin voi perustaa bändikämpän. Antiikkiliikkeen alakerrasta löytyy kaikkea, mitä amatöörimuusikko kaivata saattaa: äänityslaitteet, Gibsonin klassikkokitaroita ja soittimet kokonaiselle yhtyeelle. Kun kauppias kohtaa taitavan muusikon, katusoittajan esimerkiksi, hän kutsuu tämän empimättä vierailulle kellariinsa. Seiniä vasten lepää kymmenentuhannen kirjan kokoelma. Ostajia niille ei tahdo löytyä, mutta ne toimivat mainiosti myös äänieristeenä. Välillä antiikkikauppias poimii kokoelmasta mieleisensä ja antautuu itsensä sivistämiselle. Lukeneena miehenä Myllykylältä löytyy ratkaisu monenlaisiin ongelmiin. Toisinaan joku tulee liikkeeseen vain kysyäkseen, mistä löytäisi hyvän autonkorjaajan tai sähkömiehen. Sellaisiinkin tiedusteluihin kauppias vastaa mielellään. ”Kaikenlaisia asiakkaita täällä käy. Paljon on niitäkin, joilla ei ole kuin aikaa. He tulevat vain juttelemaan. Silloin sitä on kuin terapeutin asemassa”, Myllykylä kuvailee. Juttukumppania kaipaavia ihmisiä ei tarvitse etsiä kaukaa. Tien toisella puolella kiemurtelee kolmesti viikossa pitkä jono, kun keskimäärin sata Turkulaisissa kaupunkilegendoissa Läntinen Pitkäkatu tunnetaan seksin ja väkivallan pesänä. Samalla se on satojen ihmisten koti, jossa moni viihtyy vuodesta toiseen. Tylkkäri taivalsi kadun päästä päähän ja selvitti, mitä kotikulmillamme tapahtuu. TeksTi: susanne salmi / kuvaT: maria sandell
16 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 vähävaraista saapuu hakemaan ruoka-apua. Sitä tarjoaa Turun katulähetys, jonka tilat ovat sijainneet Läntisellä Pitkäkadulla vuodesta 1991 saakka. Toiminnanjohtaja Jukka Silvola kertoo, että katulähetys on suunnattu etupäässä päihdeongelmaisille. Talouskriisin myötä kävijöiden joukko on laajentunut. Jonossa seisoo eläkeläisiä, maahanmuuttajia, opiskelijoita ja lapsiperheitä. Sisään päästyään he nousevat portaat yläkertaan, osallistuvat hartaushetkeen ja istuvat pitkien pöytien ääreen aterioimaan. Jotkut tyytyvät vain ottamaan ruokaa mukaansa ja katoavat vähin äänin. Osa jonottajista saapuu paikalle tunteja ennen ruokasalin ovien aukeamista. Eivät he elintarvikkeiden loppumista pelkää, vaan syy on lähinnä sosiaalinen. Jonossa tapaa muita samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Silloinkin, kun taivaalta tulee räntää. Illalla katulähetyksen edusta hiljenee. Leipäjono on poissa, ja piskuinen kirpputori on sulkenut ovensa. Viereisissä kiinteistöissä elämä kuitenkin jatkuu. Lukuisat pornokaupat ja thaihierontapaikat pitävät ovensa auki iltamyöhään. Juuri niistä Läntinen Pitkäkatu tunnetaan, on tunnettu jo pitkään. Punkbändi Liimanarina levytti jo vuonna 1992 EP:n nimeltä Läntinen Pornokatu 25 B 13 . Myös antiikkikauppias Myllykylä kertoo, että liikkeitä on ollut kadulla aina. Katulähetyksessä pornokauppoja ei kavahdeta. ”Onhan tämä, sanotaanko, syntinen katu. Sikäli olemme ihan oikeassa paikassa. Meillä pidetään tarjolla myös elämän leipää. Pidämme yllä hyvää sanomaa”, Silvola maalailee. Lähetysseuran ikkunassa seisoo suuri puinen risti, jonka poikkipuu on vuosien varrella päässyt notkahtamaan pari senttiä vinoon. Sinisessä iltahämärässä ristin rinnalle heijastuu vastapäisen liikkeen mainoskyltti. Suuret keltaiset kirjaimet leimuavat punaisella pohjalla: XXX PARADISE. pornokaupan tiskin takaa löytyy itse omistaja. Hän on kuusikymppinen entinen rakennusmies, joka useiden selkäja jalkaleikkausten myötä päätyi vaihtamaan toimenkuvaa. Nimeään hän ei tahdo kertoa, sillä alaa ei juuri arvosteta. ”Eihän sitä ole mitenkään kunniakasta sanoa. Jos joku kysyy, että teetkö vielä muuraushommia, ja minä vastaan olevani pornokauppias, olenkin heti alempaa kastia.” Liikkeen seinien sisäpuolella moinen luokittelu unohtuu. Etenkin lounasaikaan käy kova kuhina. Noin kahdenkymmenen minuutin vierailumme aikana liikkeessä piipahtaa kymmenkunta asiakasta. Kauppias kertoo, että kävijöitä riittää laidasta laitaan, juuri täysi-ikäistyneistä yli seitsemänkymppisiin eläkeläisiin. Suurin osa heistä on miehiä, mutta välillä ovesta astuu kuulemma muitakin: naisia, transsukupuolisia, pareja. ”Pariskunnissa on se mukava piirre, että emännät ovat usein hirveän yhteistyökykyisiä”, kauppias virnistää. Juuri tämä yhteistyö – tai kohtaamiset, kuten niitä internetin keskustelupalstoilla nimitetään – ovat monelle käynnin parasta antia. Liikkeessä kaikki ovat samalla asialla: etsimässä helpotusta pakottavaan kaipaukseen. Ennen sitä löydettiin yhdysvaltalaisten huoltoasemien parkkipaikoilta, nykyään turkulaisesta videopuodista. Ulko-ovelta takahuoneeseen on seitsemän askeleen matka. Verhojen takaa löytyy videoiden katseluun tarkoitettuja koppeja. Niissä pyörii 72 eri pornokanavaa loputtomana virtana. Yhdessä kopeista haisee tuore virtsa. Puoli tuntia filminkatselua keventää kukkaroa viidellä eurolla. Kauppias vartioi videomaailman sisäänkäyntiä tiskinsä takaa. Rahat hän tallettaa vanTurun katulähetyksen leipäjonossa käy viikoittain jopa neljäsataa ihmistä. ”Meillä on paljon vakioasiakkaita, jotka eivät oikeastaan tule toimeen ilman jatkuvaa apua”, toiminnanjohtaja Jukka Silvola sanoo.
17 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 hanaikaiseen kassakoneeseen. Se kilahtaa iloisesti joka kerta, kun kampea käännetään. Siihen hänen toimivaltuutensa päättyvät: se, mitä takahuoneen puolella tapahtuu, ei ole hänen asiansa. Olosuhteet on toki järjestetty kohtaamisille suosiollisiksi. Koppiin voi mennä yksin tai yhdessä, ja jos jännitystä kaipaa, löytyy takahuoneesta myös gloryhole. Se tarkoittaa seinässä olevaa reikää, jonka kautta haluamiaan toimintoja on mahdollista suorittaa varsin anonyymisti. ”Asiakkaat maksavat vain täällä viettämästään ajasta. Jotkut valehtelevat käyttämänsä ajan, mutta sellaista elämä on.” Pornokaupat ovat kenties antaneet Läntiselle Pitkäkadulle arveluttavan maineen, mutta kauppiaan korviin ikävää palautetta ei ole kantautunut. Hän on kuin kuka tahansa naapuri, auttelee mielellään kadun kunnossapidossakin. ”Tulen ihmisten kanssa juttuun, olen puhelias ja morjenstan kaikkia. Olen kantaaottava ja rakentava”, kauppias kuvailee. ”Ei normaali-ihmisellä ole aikaa miettiä maineeseen liittyviä asioita. Itse ajattelen, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Kaikilla on oikeus elää, ja toista pitää auttaa. Se on lähtökohta elämään. Sillä tavalla me pärjätään, ja varsinkin vaikeina aikoina ollaan pärjätty. Että toinen auttaa toista.” kivenheiton päässä pornoparatiisista asuva anniina Saksa ei hänkään välitä kadun epäilyttävästä maineesta. Muusikko viihtyy 1900-luvun alun kivitalossa mainiosti. Saksa kuvaa kotikatuaan rauhalliseksi, mutta pienet elämän merkit eivät häntä hetkauta. ”Viihdyn alueilla, joissa on mukamas jotenkin levotonta. Täällä kaikki ei ole niin kiillotettua. Tykkään vähän rähjäisestä meiningistä. Ehkä olen sisäisesti hiukan semmoinen itsekin”, Saksa nauraa. Muun muassa Mansion-yhtyeestä ja Anniina Auf -sooloprojektistaan tunnettu laulaja tekee mielellään musiikkia kotonaan. Silloin pikkuruinen yksiö täyttyy soittimista. Maisemat helpottavat luomisen tuskaa: iIkkunasta avautuu näkymä somalle sisäpihalle, joka 1990-luvulla palkittiin Turun kauneimpana. ”Luovuuteen vaikuttaa se, että on kaunis talo ja kauniit näkymät. En pystyisi tekemään musiikkia rumassa talossa. Tai ehkä pystyisin, mutta en haluaisi”, Saksa miettii. Rumiakin rakennuksia Läntiseltä Pitkäkadulta toki löytyy – joidenkin mielestä enemmän kuin laki sallii. 1990-luvulla suunniteltuja laatikkomaisia kerrostaloja on tiputeltu huolimattomasti vanhojen jugend-linnojen väliin. Yleisilme on lähinnä asvalttia ja katupölyä. Korkeiden rakennusten väliin muodostuvassa tuulitunnelissa hiekka lentää toisinaan silmiin saakka. Viiman keskellä taivaltaessa kadun kauneus jää helposti huomaamatta. Art nouveau -tyyliä ja uusklassismia henkivät kivitalot sattuvat silmään vain, jos kulkija malttaa nostaa katseensa. Se ei onnistu ainakaan kadun puolivälissä sijaitsevan Louhen parkkihallin kohdalla, sillä siellä on keskityttävä välttelemään auton alle jäämistä. Monelta jää huomaamatta esimerkiksi KauppiIlkka Ketolainen ja Eetu Simpanen saivat floretin lahjaksi Auralinnassa asuvilta ystäviltään. ”He löysivät sen patterin välistä asuntoon muuttaessaan. Nyt me säilytämme sitä oman patterimme välissä.” Anniina Saksa muutti Läntiselle Pitkäkadulle heinäkuussa. ”Täällä asuu kiinnostavia ihmisiä ja paljon ystäviä. Siitä tulee kotoisa olo.”
18 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 askadun kulmassa sijaitseva mystinen patsas, joka esittää neitsytmariamaista äitiä lapsineen. Kolmannen kerroksen korkeudelle nostettu teos on urbaanilegendan mukaan teetetty talon rakennustöissä menehtyneen työmiehen muistoksi. Kaikkein hienoimmat yksityiskohdat on kätketty vielä huolellisemmin. Ne löytyvät sisäpihoilta – yllättävistä yhteisöllisyyden paikoista, joiden olemassaoloa on kadulla kulkiessa vaikea uskoa todeksi. Sellaisessa asuu esimerkiksi graafikko Tomi Tuominen, joka myös Dynamon dj:nä ja Nightsatanyhtyeen kosketinsoittajana tunnetaan. Vanhan puutalon pihapiiristä löytyy kaikkea kiipeilyseinästä yhteisölliseen kompostiin. Tuomisen lisäksi puutarhassa viihtyvät talon ikääntyneemmät asukkaat. ”He eivät ole mitään kyttääviä vanhuksia, vaan ihan fantastisia. He istuvat terassilla, juovat skumppaa ja pelaavat Trivial Pursuitia. Kun kävelen heidän ohitseen lähtiessäni dj-keikalle, mietin että voi paska – voinko perua keikan ja mennä itsekin juomaan skumppaa mummojen kanssa?” Tuominen nauraa. Yleensä työ vie kuitenkin voiton seurapeleistä. Taiteilijanimeä urho Tulitukka käyttävä dj haluaa asua keskustassa, jotta matka baarista kotiin pysyy lyhyenä. Aivan ytimessä hän ei kuitenkaan viihdy. Kristiinankadulla sijainnutta entistä kotiaan mies ei muistele kovin lämpimästi. ”Aina kun lähti kotoa, joutui kaaokseen ja väentungokseen. En voi sietää Down By the Laituria ja silakkamarkkinoita. Lisäksi Kristiinankatu tuntui olevan se paikka, mihin kaikki tulevat eroamaan. Aina öisin oli hirveä tappelu jollain pariskunnalla.” Läntinen Pitkäkatu on juuri sopivan kaukana hälinästä. Luonto tulee lähelle jopa keskellä asvalttiviidakkoa. Tuomisen ikkunan takana rusakot loikkivat pitkin ratapihaa, Saksan verhoissa kiipeilee Puolalanpuistosta karanneita lukkeja. niin, puolalanpuisto – tuo kaupungin keidas ja vapunviettäjien mekka, jossa vielä 1900-luvun alussa kohosi palontakaisia rakennuksia. Nykyään suurin osa niistä on enää muisto vain. Puiston ja Läntisen Pitkäkadun välissä, takorautaaidan suojissa piilottelee kuitenkin harvinaisuus: 1800-lukulainen puutalo, jota niin sanottu Turun tauti ei ole vienyt mennessään. ”Halusin jonkun vanhan kömmäkön, jonka saa laittaa kuntoon. Tämä oli aivan karseassa kunnossa, kaikkialla oli muovimattoa muovimaton päällä”, talossa asuva ulla Räikkä muistelee. Räikän talouteen kuuluu myös Lulu, kuusivuotias länsiylämaanterrieri. Parivaljakko on tuttu näky puistossa viihtyville. Moni päätyy myös juttusille heidän kanssaan, sillä koira on oivallinen sosiaalisten muurien murtaja. Räikkä kertookin tuntevansa alueella liikkuvista ihmisistä ”lähes kaikki”. Seinänaapureidensa kanssa hän on erityisen läheisissä väleissä. Hän kuvailee asukkaiden välillä vallitsevaa yhteyttä hyvällä tavalla vanhakantaiseksi. Naapuriin luotetaan, ja tarvittaessa käydään kastelemassa tämän kukat. Pian kymmenen vuotta puutalossa asunut Räikkä on silminnähden onnellinen asuinpaikastaan. Hän Niko ”Chyde” Toiskallio on pitänyt levykauppa Asema Recordsia vuodesta 2012. ”Viereinen pornopiste houkuttaa ihmisiä. Ensin katsotaan pitkään meidän näyteikkunaa, ja sitten livahdetaan viereisestä ovesta sisään.” Jarkko Myllykylä osti liikehuoneistonsa vuonna 1980. ”Muuttuminen on kaikkien liikkeiden säilymisen ehto. Tai sitten pitää laittaa menot minimiin.”
19 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 OPISKELIJAT HUOMIO! BAR TOIMISTON PAREMPI LOUNAS: OLUT 0,4 l / LIMU 0,5 l + MAKKARAPERUNAT KARHU 0,4 l CROWMOOR 0,3 l LONKERO 5,5 0,3 l YHT. 790€ 290€ 340€ Bar Toimisto | Kaskenkatu 3 Avoinna joka päivä 9-02 | www.bartoimisto.fi kehuu ympäröivän luonnon monimuotoisuutta ja ihmisten avoimuutta. Vertailukohtia asukkaalla on valtamerten toiselta puolelta saakka. Ennen Läntiselle Pitkäkadulle asettumistaan Räikkä on asunut vuosia muun muassa Floridassa. Ainoastaan lähistön pornopuodit saavat hänet kurtistamaan kulmiaan. ”Kyllä ne voivat aiheuttaa ahdistusta asukkaissa. Tietysti myös epäily niiden laillisuudesta on läsnä koko ajan”, Räikkä pohtii. Jotkut puodeista ovat kieltämättä varsin hämyisiä. Kun astumme kuvaajan kanssa sisälle viereisessä talossa sijaitsevaan myymälään, vastaanotto on tyystin toisenlainen kuin kadun toisen pään videoliikkeessä. Olemattoman kokoiseen vaateparteen pukeutunut nainen silminnähden hätkähtää aikeitamme ja heittäytyy puhumattomaksi. Haastattelua ei täältä saada. yhdeksänsataa metriä Läntistä Pitkäkatua on takanapäin. Viimeinen kohde on sinapinkeltainen 1950-luvun rakennus aivan Humalistonkadun kulmassa. Alakerrasta löytyy pornomyymälä ja levykauppa, huomion varastaa vieressä sijaitseva Alvar Aallon standarditalo. Kuten niin usein tällä kadulla, vaatimaton julkisivu pettää. Ylimmän kerroksen asukkaat, Turun yliopiston opiskelijat eetu Simpanen ja ilkka Ketolainen tietävät kertoa, että kesäisin sisäpiha on yhtä kukkaloistoa. Humalistonkadun puolella sijaitsevassa Auralinnassa asuu entinen puutarhuri, joka kasvattaa naapureidensa iloksi muun muassa banaanipuita. 1950-luvulla talon ensimmäisiin asukkaisiin kuului Boogie-Mauritzina tunnettu muusikko Mauritz Åkerman. Nyt rockabilly on vaihtunut toisenlaisiin säveliin. Kun kesä koittaa, Simpasen ja Ketolaisen kanarialinnut muuttavat asunnon parvekkeelle livertelemään. Niiden viserrykseen vastataan Auralinnasta, jossa lintuperheen loput jäsenet asuvat. Musisointia saattaa kantautua myös viereisestä rautatienpuistosta, jossa on viime kesät järjestetty keikkoja muun muassa H2Ö-festivaalin pyörittäjien toimesta. Anniina Saksa muistaa puiston olleen vielä joitakin vuosia sitten rauhaton paikka, sillä vieressä tuolloin sijainneen pubin kanta-asiakkaat eksyivät sinne tappelemaan. Nyt alue vaikuttaa rauhoittuneen. ”Se on yksi niistä asioista, jotka tekevät tästä kadusta niin kivan. Kävelet tuonne päähän, otat Siwasta pari olutta ja menet puistoon istuskelemaan, ja sitten siellä on joku kiva bändi tai kirppis”, dj Tomi Tuominen hymyilee. Simpanen ja Ketolainen kutsuvat katuaan leikkisästi Västikseksi. Ruotsinkielinen lempinimi muistuttaa Tukholman vanhassa kaupungissa sijaitsevasta Västerlånggatanista. Joku voisi kuulla nimessä ironisia kaikuja, ajatella sen pilailevan pahamaineisten kortteleiden ja sotkuisen arkkitehtuurin kustannuksella. Mutta yhtä hyvin se voi tarkoittaa omanlaistaan idylliä. Ainutlaatuista paikkaa, jollaisia voi kussakin kaupungissa olla vain yksi. • Lulu-koiran syntymäpäiviä vietettiin viime kuussa. ”Koirat saivat riehua rauhassa, ja emännät ottivat lasin skumppaa”, Ulla Räikkä muistelee. Tomi Tuominen on rakentanut dj-kopin myös kotiinsa. ”Yhdessä vaiheessa tosi moni Dynamon dj asui näillä kulmilla. Silloin ajattelimme, että tämä on Turun Soho, kaikkein kuumin spotti koko kaupungissa. Mutta ehkä se oli vain meidän kuvitelmaa.”
tulta päin
21 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 Ampuma-aseilla on julma maine, mutta niiden parissa toimiville kyse on arkisista esineistä, jotka synnyttävät turhaa kiihkoilua. Mitä aseella koskaan ampumaton voi ymmärtää tappavista työkaluista? tulta päin äsi vapisee, vaikka siihen otettu rauta on tulivoiman höyhensarjalainen. Ilmapistooli on ase, josta ammuntaharrastus useimmiten aloitetaan. Kyseessä ei silti ole mikään takapihan rastaankarkoitin, vaan parin tuhannen euron arvoinen tarkkuustuote. Turun Seudun Ampujien kymmenen metrin radalla noviisin tulos on kolmella laukauksella huono: yksi täyshuti, yksi nolla ja yksi kolmonen. Huipputason ampuja ampuu samalta etäisyydeltä järjestään pelkkiä kymppejä. Koko kuudenkymmenen laukauksen sarja muodostuu usein vain niistä. Loppua kohden paine kasvaa, laukaisimen painaminen tuntuu alasimenraskaalta. Satunnainen yhdeksikkö lasketaan hudiksi, joka alentaa pistepottia. Viereisellä radalla tulos on tätä luokkaa. Turun Seudun Ampujia edustava ilmakivääriampuja Hanna Pitkänen tähtää rauhallisesti ja keskittyneesti. Jokainen laukaus ottaa aikansa ja osuu hyvin lähelle maalitaulun keskipistettä. Taulujen taustapelti kilahtaa laukauksesta kuin kello. Jokainen ääni muistuttaa siitä voimasta, jota jopa koomisen pieni ilmaammus kantaa mukanaan. Vuonna 1984 syntynyt Pitkänen valmistautuu vierailuhetkellä Hollannin Arnheimissa käytäviin ammunnan EM-kilpailuihin. Käynnissä on viimeinen harjoituskierros ennen matkaa lentokentälle, emmekä häiritse ampujan rauhaa nopeaa kuvanottoa enempää. Kankeaan ampujan asuun sonnustautunut Pitkänen huikkaa lähtiessään, mistä suunnasta kuvien olisi hyvä näkyä. Ammattiurheilijaksi tähtäävän ampujan tulonlähteet ovat niukassa. Ammunnan harrastajat joutuvat vastailemaan väkivaltaan liittyviin kysymyksiin, joita ei esitetä esimerkiksi jääkiekon ja motocrossin kaltaisia vaarallisia lajeja harrastaville. Koko harrastuksen tulevaisuudestakin on oltu imago-ongelmien vuoksi huolissaan. Tulokkaita silti on. ”Ampumakouluumme tulee joka syksy 50–60 uutta oppilasta. He saavat alkeet molempiin, ilmakivääriin ja ilmapistooliin. Jokunen porukasta aina jatkaakin seuraavalle vuodelle, ja toivomme että saamme näistä uusia hyviä urheilijoita”, kertoo Turun Seudun Ampujien puheenjohtaja Jarmo engblom. Engblomin mukaan perhetausta vaikuttaa hyvin paljon. Yleensä tulokkaan vanhemmat ovat joko metsästäjiä tai urheiluampujia. ”Pääsääntö on se, että harrastus lähtee kotoa.” Toisaalta paljon uusia tulokkaita tulee myös oppilaitoksista, toisesta asteesta alkaen. Suurimmat ryhmät tulevat ammattioppilaitoksista, lukioista ja ammattikorkeakouluista. Koko harrastajakunnan ikääntymistä ei silti voi estää. ”Harrastus on ehdottomasti hiipumassa. Toivomme että nuoria tulisi enemmän, mutta isoissa taajamissa kilpailu vapaa-ajasta on niin kovaa. Turussakin on reilut 300 urheiluseuraa. Jos joku meille tulee, niin siitä on pidettävä kiinni. Jos täällä ei ole hyvä olla, se lähtee naapuriseuraan.” Engblom pitää käsiaseiden tiukkaa kontrollia yhtenä jarruna harrastukselle. ”Pistoolityyppisen aseen hankkimislupa on hankala saada, alla täytyy olla kahden vuoden harrastaminen ja alaikäraja hakemiselle on 20 vuotta. Kaikki eivät malta odottaa tätä aikaa.” Aiempaa useampi myös tyytyy ilma-aseeseen, jolla ampuminen nykyisin yleensä aloitetaan. ”Harjoittelujakson aikana voi tulla ajatus, että tämä riittää – mitä mä sellaisella ruutiaseella edes tekisinkään?” Aseissa on toki myös lyhytaikaisempia trendejä. Esimerkiksi nuorten naisten keskuudessa ilmakivääri on tällä hetkellä jopa pistoolia suositumpi. Ilmiö on yleispohjoismainen. Engblom on tehnyt pitkän uran vuonna 1926 perustetun ampumaseuran parissa. Hän liittyi ampumaseuraan 1970-luvun lopulla ja ampui aikanaan kiväärilajeissa hyviä kilpailutuloksia. Nykyinen toiminta omissa ikäsarjoissa on luonteeltaan sosiaalista. ”Kavereiden kanssa kun tuossa taistellut monta vuotta, niin on kiva nähdä vanhoja kilpakumppaneita.” Teemme vielä kierroksen radalla. Kuulosuojaimia ei tarvita, sillä haastatteluhetkellä radalla on suhteellisen hiljaista. Tuliaseilla ei ammu kukaan. Jätämme radan taaksemme ja poistumme omaan, aseettomaan arkeemme. Viereisessä tilassa eläkeläiset keilaavat. Tunnelma on ammuntarataan verrattuna vallaton ja ilkikurinen. Harrastusväline voi korkeintaan pudota jaloille. Lupia ei kysellä. edellisillä vuosisadoilla aseita tapasi milloin missäkin, eikä niitä tarvinnut etsiä suljetulta radalta. Valtaosassa Suomen vanhoista kirkoista on asehuone, joka toimi kyläläisten aseiden säilytyspaikkana hartaudentoimituksen ajan. Omien aseiden mukana pitäminen oli osa arkista turvallisuusajattelua. Viime vuosisadan sodat muuttivat aseiden merkitystä: ne toivat sotilasaseet keskelle teollistuvaa Suomea. aimo J. Lahden 1930-luvulla suunnittelema massasulkuinen konetuliase sai tunteenomaisen nimityksen Suomi-konepistooli. Koko maan nimi taipui yhdeksi aseeksi. Turun keskustassa asuva ei ampuma-aseita arjessaan kohtaa. Silti Aninkaistenkadulla on paikka, jossa niitä on melkein lattiasta kattoon. Ase ja Erä -liikkeen yrittäjä Matias Dahlberg toteaa haastattelun aluksi, että siivotakin pitäisi. Liikkeen tilat ovat kasvavan vaateja varustemyynnin vuoksi jääneet pieniksi. Lähteminen on silti vaikeaa, sillä asekaupan tilojen on oltava tarpeeksi turvalliset. Nykyiset ovat sellaiset takuuvarmasti: kauppa sijaitsee entisen pankin tiloissa. ”Patruunat me säilytämme pankkiholvissa”, hän hymähtää. Pistoolityyppisen aseen hankkimislupa on hankala saada, alla täytyy olla kahden vuoden harrastaminen ja alaikäraja hakemiselle on 20 vuotta. Kaikki eivät malta odottaa tätä aikaa. TeKsTi: lAuri hAnnus / KuvAT: AleKsi mAlinen K
22 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 Turvallisuuteen on syytä panostaa, sillä asekauppa kiinnostaa ostavien asiakkaiden lisäksi sekä päihteiden väärinkäyttäjiä että ”erinäisiin järjestöihin” kuuluvia henkilöitä. Turvalaitteiden ja henkilökunnan valppauden on oltava kohdallaan. Dahlberg ei ole juuri kohdannut rikollisuuteen liittyviä vaaratilanteita. Riskejä on vähennetty muun muassa sillä, että käsiaseet on poistettu asiakkaiden näkyviltä, ja niitä esitellään melko valikoiden. ”Suomessa on yritetty ryöstää aseliikkeitä niin, että tuodaan oma täysi lipas paikalle ja pyydetään tietynlainen ase katsottavaksi. Nämä ovat tosin olleet sen verran suunniteltuja alamaailman juttuja, että ne ovat tulleet poliisin tietoon jo ennalta.” Asekauppiaalle poliisi tulee tutuksi asiakkaan ominaisuudessa. Yhteyttä viranomaisten suuntaan otetaan Dahlbergin mukaan esimerkiksi silloin kun asiakasta epäillään aseen vientiaikeista sotaa käyviin maihin. Tässä kohtaa kuvaan astuvat yleensä KRP ja Suojelupoliisi. Suomalaisen asekaupan arkitodellisuus on silti kaukana pyhästä sodasta ja räjähtelevistä helikoptereista. Kemiöstä kotoisin oleva Dahlberg kuvailee omaa tietään asekauppiaaksi tavanomaiseksi. Hän on pitkän linjan metsästäjä ja tullut alalle oman harrastuksen kautta. Ensin oli maatila, sitten mukaan tuli riistamatkailu ja lopulta sitä tukeva asekauppa. Asekauppoja ei ole joka kulmassa, mutta verkko ei ole myöskään syönyt perinteistä kivijalkakauppaa hengiltä. Yksi syy on byrokratiassa, mutta tärkeämpi piilee kaupattavan tuotteen luonteessa. Aseet ovat hieman soittimien tai autojen kaltaisia kalliita erikoistuotteita, joissa tuntuma on tärkeä. ”Tuotteet esitellään liikkeessä, ja jos ostajalla on aseita entuudestaan, voimme lainata käytettynä myytäviä aseita kokeiltavaksi.” Aseet lainataan Dahlbergin mukaan asiakkaalle viikoksi tai kahdeksi koeampumista varten, minkä jälkeen ostopäätös voidaan sinetöidä. Koeaika hyödyttää myös kauppaa: aseiden mahdolliset viat ja säätötarpeet tulevat paremmin esille, ja ne voidaan tarvittaessa kierrättää asesepän kautta. Uusien aseiden myyntimäärät eivät ole Dahlbergin mukaan suuria. Aseita myydään vähemmän kuin vaikkapa vuosikymmen sitten, mikä selittyy ikääntyvällä metsästäjäkunnalla ja lamalla – sekä tiukemmalla aselailla. aselaki on se kuuma peruna, joka nousee aseiden parissa toimivien vastauksiin silloinkin kun siitä ei erikseen kysytä. Suomen nykyinen ampuma-aselaki säädettiin vuonna 1998, jolloin se korvasi 1930-luvulta periytyvän agraariyhteiskunnan aselain. Nykyistä lakia on vajaassa parissakymmenessä vuodessa muutettu monasti. Keskeiset muutokset tehtiin kouluampumisten jälkimainingeissa vuosina 2009 ja 2011. Aselain tiukennukset ovat kaventaneet kauppiaan leipää etenkin pistoolien suhteen, joiden myynti on Matias Dahlbergin arvion mukaan enää viidennes aiemmasta. Dahlbergin mukaan aselain muutokset tehtiin koulusurmien jälkeen paniikinomaisesti ja hutiloiden. Hän kritisoi etenkin sitä, että tarkkaan syyniin joutuu jo aseita entuudestaan omistava nuhteeton luvanhakija. ”Lain tarkoitus oli rajata käsiaseiden saatavuus. Siinä onnistuttiin todella hyvin, sillä näiden osalta harrastus on lähestulkoon loppunut. Samalla laista on tullut niin byrokraattinen ja järjetön, että yhteiskunnalla ei ole varaa pyörittää sellaista”, Dahlberg tuhahtaa. Muutoksilla oli toki perusteensa. Jokelan ja Kauhajoen käsiaseilla tehdyt surmat olivat raakoja terroritekoja, joihin liittyvä kopiointitaipumus lisäsi väkivallan vaarallisuutta entisestään. Aselain tiukennusten jälkeen vastaavia murhenäytelmiä ei ole nähty. Nykyistä vahvempiakin rajoituksia on ajettu. Kauhajoen surmien tutkimuslautakunta esitti vuonna 2010, että puoliautomaattiset aseet kiellettäisiin siviileiltä kokonaan. Muutos ei mennyt läpi, sillä silloinen sisäministeri anne Holmlund ei ottanut esitystä valmisteluun. Vaikka lakimuutoksia on tehty reaktiivisesti, voimassa oleva laki on ollut poliisin näkökulmasta tarkoituksenmukainen: se on vaikeuttanut vaarallisten aseiden saatavuutta. Täyskiellosta ollaan silti kaukana. ”Monella on se käsitys, ettei lupia enää saa, mikä on osittain harhaa. Kun käyttötarve löytyy ja sen perustelee, niin kyllä luvankin saa”, Dahlberg summaa. Lupamenettely on kuitenkin aiempaa perusteellisempi, eli käytännössä pidempi. Dahlbergin mukaan varatut aseet lojuvat odottamassa lupaa kuukausitolkulla, ja kaupanteko kärsii. Poliisin mukaan kyse on paljolti puutteellisina toimitetuista hakemuksista. Eniten aikaa vievät ne lupa-anomukset, joihin joudutaan pyytämään täydennyksiä. Aselain tiukkuus on arvokysymys. Vastakkain ovat laajat, vastuullisuuttaan korostavat harrastajaryhmät ja viranomaistahot, joille keskeistä on aseSuomessa on yritetty ryöstää aseliikkeitä niin, että tuodaan oma täysi lipas paikalle ja pyydetään tietynlainen ase katsottavaksi.
24 Sen on osuttava kohteeseen, ja sen on tuotettava kohteeseen niin tuntuvia vaurioita, että vaikutus on tappava. väkivallan kitkeminen. Suuren yleisön mielipide seilaa tällä välillä. EU:llakin on oma roolinsa, sillä sen valmistelevat asedirektiivin kiristykset voisivat tihentää lupaverkon silmäkokoa merkittävästi. Kaikki ampuma-aseet eivät ole luvanvaraisia. Toisaalta osaan ei myönnetä lupia lainkaan. Niin sanottujen ERVA-aseiden piiriin kuuluvat erittäin vaarallisiksi luokitellut aseet, kuten konetuliaseet, singot ja muiksi esineiksi naamioidut aseet, kuten kävelykeppikiväärit. Niitä siviilit eivät saa käyttöönsä, ja lupa hallussapitoonkin voidaan myöntää vain auktorisoidulle keräilijälle. Jousija ilma-aseet ovat lupavapaita, tosin viimeksi mainituista voimakkaimpia saatetaan lähiaikoina esittää ampuma-aselain piiriin. Tehokkaimmat paineilmakäyttöiset aseet ovat hengenvaarallisia. Aselupien määrä ei Suomessa ole vieläkään pieni. Maassamme on yli miljoona voimassa olevaa aselupaa. Vaikka ampuminen harvinaistuu, Suomi on edelleen erittäin aseistautunut maa. Lounais-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Kenneth Ramström korostaa, että vuodelta 1998 periytyvän lain keskeiset muutokset tarkensivat hyvin sitä, mitä vaaditaan harrastajalta ennen kuin hankkimislupa pistoolitai revolverityyppiseen aseeseen voidaan antaa. ”Muutoksessa tuli vaatimus osoittaa luotettavasti vähintään kaksi vuotta jatkuneesta harrastuksesta, joka pitää osoittaa poliisin asettaman asekouluttajan todistuksella.” Kaikkia aselupia varten hakiessa tehdään nykyisin tietokonepohjainen testi, jonka tarkoitus on paljastaa poikkeavaa ajattelua. Niin sanotun palikkatestin voi korvata lääkärintodistuksella, mutta se pitää hakea jokaista lupaa varten erikseen. Testitulos kelpaa kolme vuotta. Poliisi kartoittaa haastatteluissa kaikkien luvanhakijoiden elämänhallintaa, kuten alkoholinkäyttöä. ”Laki edellyttää, että henkilön pitää olla käyttäytymiseltään ja terveydentilaltaan sopiva pitämään hallussa ampuma-aseita”, Ramström kertoo. Syyni on siis monivaiheinen. Mutta estääkö nykykäytäntökään käsiaseen päätymistä väkivaltafantasioista elävälle ihmiselle? ”Seula on sen verran tiukka, että joku joka ei todellisuudessa harrasta, ei tulisi asetta saamaan. Tämä on ollut päätarkoitus ja tässä laki toimii.” Toisaalta aseluvan haltijakin saattaa muuttua itselleen tai läheisille vaaralliseksi. Nykyinen laki sitoo tämän vuoksi myös valkotakkeja. Lääkärin on nykylain mukaan ilmoitettava poliisille henkilöstä, joka ei käytöksensä tai terveydentilansa vuoksi enää ole soveltuva aseenomistaja. Menettelyssä on se sudenkuoppa, että tieto ampuma-aseesta on hoitotyötä tekevällä harvoin. Poliisi syynää aseenomistajien haltijoiden nuhteettomuutta myös reaaliajassa. Rikoksiin syyllistyneitä verrataan aseluvan haltijoihin päivittäin. Työ on vielä 2010-luvullakin manuaalista, koska tietojärjestelmät eivät keskustele keskenään. Sotienjälkeisen asekätkennän vuosikymmenet ovat jääneet historiaan, mutta poliisille tulee yhä kuukausittain ilmoituksia vintiltä tai vajasta löytyneistä vanhoista metsästysaseista, joista joku ei ole raaskinut luopua. Luvattoman aseen löytäjiä ovat yleensä sukulaiset. Vaikka aseet tuodaan viranomaisille kuuliaisesti, niihin suhtaudutaan edelleen hyvin tunnepitoisesti. ”Isoisän vanha haulikko pitää välttämättä saada pitää itsellään, vaikka sillä ei ole mitään rahallista arvoa.” Tieten tahtoen laittomat aseet ovat asia erikseen. Niiden määrästä Suomessa ei pitkän virkauran tehnyt poliisi uskalla antaa edes valistunutta arvausta. ampuma-aseista huolestutaan ennen kaikkea siksi, että niillä voi surmata. Esitän elämäntyönään aseita myyvälle Matias Dahlbergille haulikkoja kivääririvistöjen keskellä tyhmän maallikkokysymyksen: ovatko kaikkia ampuma-aseet tappavia, jos niitä käytetään ihmistä vastaan? ”Totta kai näinhän se on, mutta asetyyppihän ei tapa, vaan väärä käyttö, joka aiheuttaa vaaratilanteita sekä käyttäjälle että muille. Ongelma ei ole tässä maassa esine vaan laiminlyöty terveydenhuolto.” Dahlbergin mukaan aseisiin tutustuttiin ennen laajemmin, niitä kun lojui lähes joka kodissa. Hän kokee, että aseiden harvinaistuminen on muuttanut asenteita. ”Jos ei harrasteta tai ole suoraa kytköstä aseisiin, niin lähtökohtainen mielipide on kielteinen.” Suomalaisella metsästäjällä ase on ollut selkeästi työkalu, ja tämä on näkynyt aseiden käsittelyssä. Perinteisesti hoitokaan ei ole ollut niin tarkkaa, kun aseeseen on suhtauduttu tarvekaluna. ”Ennen muinoin ase tarvittiin, jotta se rusakko voitiin ampua, ja käytön jälkeen se jätettiin vajan seinälle piikkiin”, Dahlberg kuvailee. Harvemmin metsälle ehtivä nykymetsästäjä panostaa harrastukseensa ja vaalii välineitään. Aseen käyttötiheyden vähentyessä symbolinen arvo kasvaa. ”Metsästysharrastaja ei silti koe asetta miksikään kaveriksi”, Dahlberg täsmentää. Asekauppiaan arjessa voimakkaat aseisiin liitetyt mielikuvat pomppaavat esille harvoin. Yleensä kyseessä on nuori, joka haluaa aloittaa harrastuksen ja on katsonut pohjaksi liikaa toimintaelokuvia. Yli-innokkaat pyssymiehet seuloutuvat kauppiaan mukaan harrastuksen parista melko nopeasti juuri viranomaisten toimesta. Lupa-anomuksen hylkääminen viitoittaa hankkimaan ajanvietettä muualta. ”Negatiivista tässä on se, että juuri tällaiset tapaukset saattavat lähteä hankkimaan laittomia aseita”. Internet on järjestellyt uusiksi myös laittoman asekaupan. Luvatonta asekauppaa käydään Dahlbergin mukaan nykyisin etenkin aseiden osilla, joiden myymistä ei ole kaikissa maissa säädelty tarkasti. Tavaran vapaa liikkuvuus on tehnyt valvonnan viranomaisille vaikeaksi. aseista puhuttaessa unohtuu helposti ratkaisevan osan mainitseminen. Luoti on se metallipala, joka kaataa riistan, eli vie eläimeltä hengen. ”Sen on osuttava kohteeseen, ja sen on tuotettava kohteeseen niin tuntuvia vaurioita, että vaikutus on tappava”, valistaa toimittaja Jussi Soikkanen Yhtyneiden kuvalehtien julkaisemassa Asevuosikirjassa. Mutta miten pieni luoti sitten tappaa suuren, paksunahkaisen eläimen? Vastaus piilee massiivisessa verenvuodossa. Osuma keuhkoihin, sydämeen tai maksaan on yleisesti ottaen tappava. Myös kaulaan singottu luoti rikkoo verisuonet tarpeeksi tuhoisasti. Tämä ei välttämättä tarkoita nopeaa kuolemaa. Tuliase ei ole giljotiini. Hirvi kohtaa loppunsa yleensä kiväärin luodista. Laillisella hirviaseella saa ampua myös peuran, mutta metsästystapa on erilainen, mikä näkyy myös
25 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 varusteissa. Hirvet surmataan pääsääntöisesti ajojahdeissa, joissa hirviä ajetaan koirien kanssa ja ne ammutaan torneista tai passeista, eli määrätyiltä ampumapaikoilta. Peuraa taas ammutaan pääsääntöisesti kopeista iltahämärässä, kun ne kerääntyvät ruokintapaikoille tai pelloille. Ihminen tarvitsee hämärissä olosuhteissa tapahtuvaan eläimen surmaamiseen ennen kaikkea näköapua, ei niinkään tulivoimaa. Kaurista saa ampua myös pienemmillä, yleensä linnustamiseen käytetyillä kivääreillä, jotka ovat hirven tappamisessa kiellettyjä. Myös tätä kevyempi ase, pistooli tai revolveri, eksyy metsälle silloin tällöin. Käsiaseiden käytön selittävät vanhat pyyntitavat. Loukkupyynnissä ja luolapyynnissä metsästetty eläin tapetaan 22-kaliiperin revolverilla tai pistoolilla. Syy on siinä, että metrin mittainen kivääri on silkkaan lopettamiseen turhan järeän kokoinen kannettava. Aseen hankkiminen sitoo muutenkin kuin vastuun kautta. Edes perustyökalua ei saa aivan pikkurahalla. Uutena ostettu perustason metsästysase maksaa noin tuhat euroa. Laadukkaammat Keski-Euroopasta tuodut ns. laatuaseet kustantavat ostajalleen helposti 3000–4000 euroa. ”Nykyisin kun koko lupaprosessi koetaan vähän nöyryyttäväksi ja raskaaksi, ostetaan parempilaatuista ja pitkäkestoisempaa asetta edullisemman sijaan”, Dahlberg kertoo. Kallis laatuase on tuotteena pitkäikäinen: kaksi sukupolvea voi metsästää samalla aseella. Luoteja kuluu silti tasaiseen tahtiin, ja panoskauppa ylläpitää monia metsästystarvikeliikkeitä. Jousiammunta on kasvava ala, sillä tehokkaatkin jalkaja taljajouset ovat lupavapaita. Myös ilmaaseet korvaavat aselakien säätelemää ruutipanospohjaista ammuntaa niin hupija mökkiammunnassa kuin kilpaurheilussa. Asekanta siis kevenee vääjäämättä, eikä kehitys miellytä kaikkia. Sekä metsästäjätaustaisen kauppiaan että urheiluampujien kommenteissa toistuu syvään hengitetty kokemus siitä, että aseita vahditaan turhan tarkasti, ja enemmän pitäisi katsoa sitä, että ihmiset ovat tolkussaan. Viimeinen kysymys ylikomisario Ramstömille. Suomalainen henkirikos tehdään yleensä humaltuneena teräaseella, ja puukon saa käsiinsä jokainen, joka löytää rautakauppaan. Miksi juuri tuliaseiden kontrolli on niin tarkkaa? ”Hyvä vertauskohta ovat räjähteet, jotka ovat väärinkäytettyinä hyvin vaarallisia. Molempien haltijoilta edellytetään tiettyä osaamista. Asetta täytyy katsoa muunakin kuin tapontekovälineenä.” Vastauksen viimeisessä lauseessa viranomaisen, kauppiaan ja harrastajien sanomat tulevat yhdeksi. •
26 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 ”magman löytäminen 2500 metrin syvyydessä piti geologien mukaan olla täysin mahdotonta!” Puhuja on Bjarni Pálsson, Islannin kansallisen voimayhtiön Landsvirkjunin toimitusjohtaja. Yhtiö on tehnyt työtä Kraflassa, joka on koillis-Islannissa sijaitseva kaldera. Kaldera tarkoittaa tulivuoren romahtamisesta syntynyttä kulhomaista, valtavaa muodostumaa. Pálsson puhuu vuonna 2009 tapahtuneesta porauksesta. Landsvirkjunin perustama Icelandic Deep Drilling Project (IDDP) synnytti näin maailman ensimmäisen magmaa hyödyntävän geotermisen lähteen. Erikoisen tapauksesta tekee erityisesti se, että magmaa odotettiin löytyvän vasta viiden kilometrin syvyydestä. Tapaus sai nimen IDDP-1. Tätä ennen tiedetään vain yksi tapaus, jossa on porattu magmaan. Tämä tapahtui Havaijilla vuonna 2007, mutta silloin porausreikä muurattiin umpeen. IDDP pyrkiikin tekemään syvempiä porausreikiä kuin koskaan aiemmin. Vuoden aikana on tutkittu, voisiko magmalla todella olla tulevaisuutta. Mikäli magmaenergia saadaan käyttöön, väitetään sen avaavan oven energiavallankumoukseen. Magmalähteistä saataisiin enemmän energiaa kuin perinteisestä geotermisesta energiasta, mutta pienin ekologisin jalanjäljin. Hyväksi todettua lähdettä voitaisiin käyttää tehokkaasti, mikä säästäisi luontoa. ”Maanpinnan ja maapallon keskustan välillä on 30 kilometriä kiveä. Kyse on nyt siis ennätyksistä, sillä yritämme tehdä jotain, mikä on ollut ennen teknisesti mahdotonta.” Geoterminen energia on Islannissa vanha juttu. 90 prosenttia maan kotitalouksista lämmitetään geotermisellä energialla. Magmaenergia edustaisi uutta geotermisen energian muotoa. Magma voisi antaa jopa kymmenen kertaa enemmän energiaa. Geoterminen energia on lähes päästötöntä, mikä yksistään tekee Islannista vastuullisen tuottajan. Maan tuliperäisyyden vuoksi kuuma vesi saadaan vähäisin ympäristöhaitoin. Maa tuottaa käytännössä kaiken energiansa itse – ja lähes täysin uusiutuvalla energialla. Asukaslukuun suhteutettuna Islanti onkin maailman suurin vihreän energian tuottaja. Vaihtoehtoja on kolme: vesivoima, geoterminen energia ja uutena aluevaltauksena tuulivoima. Viimeisimmän haasteena pidettiin aluksi islantilaisen tuulen ailahtelevuutta sekä jäätä, joka voisi kasaantua tuuliturbiinien lapoihin. Tuulivoima on menestynyt odotettua paremmin, mutta on yhä kalliimpaa kuin muut vaihtoehdot. Tuotanto on siis isoa, vaikka puhutaankin 330 000 asukkaan maasta. ”Me tuotamme enemmän energiaa kuin Etiopia, missä on 90 miljoonaa ihmistä. Energia voi pitkälti sanella Islannin tulevaisuutta. Ideaalitilanteessa EU voisi olla asiakkaana, jos vedämme vahvan kaapelin Eurooppaan”, Pálsson pohtii. uusi elementti Mitä magman porauksessa konkreettisesti tapahtuu? Geotermisen energian vuoksi poraus on tuttu menetelmä Islannissa. Poratessa pinnalle nostetaan kaikkea, mihin törmätään. Teknologinen kehitys on mahdollistanut syvemmät ja haasteellisemmat poraukset. Joissakin lähteissä törmätään poikkeuksellisiin olosuhteisiin, mistä on syntynyt idea uudenlaisista porauksista. Teoriassa porauksessa etsitään höyryä, jonka lämpötila on yli 370-asteista ja paine 220 baaria. Se saapinnan alla TeksTi ja kuvaT: anni savolainen
27 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 daan aikaan veden ja löydetyn magman reaktiona. Kyse ei kuitenkaan ole perinteisestä elementistä. ”Tässä porauksessa tarvitaan ylikriittistä elementtiä. Se on plasmamaista ainetta, jossa molekyylit ovat tiiviimpiä ja liikkuvat nopeammin tavalliseen höyryyn verrattuna”, Pálsson kertoo. Magmaporauksessa saatu niin sanottu superlämmitetty höyry oli 450-asteista, mikä on korkein mitattu höyrygeneroidun sähkön lämpötila. Normaaleissa geotermisissä voimaloissa lämpötila on 180 asteen paikkeilla. Projektissa on vielä kuitenkin kehittämistä. Tämänhetkisillä resursseilla magmasta saataisiin energiaa 9000 kodille, mutta esimerkiksi hiilivoimalat ovat vielä monta sataa kertaa tehokkaampia. IDDP-1 –projekti avasi mahdollisuuden, jonka olemassaolosta ei ollut aiemmin tietoa. Käytännön asioissa on kuitenkin vielä hiomista. Magman lämpötila oli jopa 900–1000-asteista, mutta paine ei kuitenkaan ollut riittävä. ”Se oli jopa kuumempaa kuin kiehumislämpötila, mutta emme silti päässeet ylikriittiseen elementtiin asti. Siksi lähivuosina yritetään uutta projektia Reykjanesissa. Oikeaa painetta voidaan odottaa vasta 3,5 kilometrissä”, Pálsson kertoo. aktivismin kitka Vaikka Islantia voitaisiinkin kutsua ihanteelliseksi energiantuottajaksi, on asialla kääntöpuolensa. Kitkaa syntyy aivan erityisesti siitä, että energiaa ei tuoteta yksinomaan ihmisten olohuoneisiin. Tuotetusta energiasta 15 % menee normaaleille kotitalouksille ja 85 % voimateollisuudelle, kuten alumiinintuotannolle, voimaloihin ja datakeskuksille. ”Kyllä maaperän suojelua ajatellaan paljon. Islannissa on paljon luonnonvaroja, mutta ei loputtomasti. Keskustelu tästä on kuitenkin vaikeaa, kun osa maasta halutaan turismille, osa suojeltavaksi, osa jopa maanviljelyyn.” Kaksi maan johtavaa energiayritystä, Landsvirkjun ja Orkuveita Reykjavíkur, ovat julkisessa omistuksessa. Siksi näiden yritysten tuottama voitto ohjautuu palveluja käyttävien ihmisten hyödyksi. Luonnonsuojelun ja energian yhteensovittamiseksi yritysten täytyy osallistua Rammaáætlun-nimiseen ohjelmaan. Ohjelma toistetaan joka neljäs vuosi ja tarkoittaa sitä, että eduskunnan täytyy hyväksyä muutokset ennen toimintaa. Poliittinen väittely ympäristöpoliittisista asioista on Pálssonin mukaan aina vahvaa. Hän korostaa sitä, että uuden vaihtoehdon esittäminen on tärkeämpää kuin jokaisen vanhan vaihtoehdon puntaroiminen. ”Julkisesta omistuksesta johtuen ihmiset voivat myös vaikuttaa siihen, halutaanko pelastaa kotimaa vai tuottaa enemmän kansainvälistä liikevaihtoa. Kun Islannin pankit kaatuivat, voimateollisuus pysyi pystyssä. Se tavallaan pelasti maan tilanteen ja piti ihmiset tyytyväisinä.” Islantiin verrattuna Suomen vihreä energia laahaa perässä. Vuonna 2013 tuotetusta sähköstä vain 36 % oli uusiutuvaa. Kotimaisen sähkön osuus oli puolestaan 41 % kaikesta energiasta. Tärkeimmät sähkön tuotannon energialähteet ovat ydinvoima, vesivoima, kivihiili, maakaasu, puupolttoaineet sekä turve. Islannin tavoin tuulivoima on Suomessakin kasvava ala. Toisaalta sähkönkulutus asukasta kohti Islannissa oli ainakin vielä vuonna 2008 kolminkertainen suomalaisiin verrattuna. Energia onkin harvoja halpoja asioita kalliina maana tunnetussa Islannissa. Tämä näkyy myös konkreettisesti Reykjavíkin kaduilla. ”Tässä porauksessa tarvitaan ylikriittistä elementtiä. Se on plasmamaista ainetta, jossa molekyylit ovat tiiviimpiä ja liikkuvat nopeammin tavalliseen höyryyn verrattuna.”
28 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 Usein ilmastoimattomat asunnot pidetään raikkaina pitämällä lämmitys täysillä ja ikkunat raollaan – myös talvisin. Nälkä kasvaa syödessä myös energiantuottajilla. Koska energia-ala ottaa voittoisia harppauksiaan ja haalii lisää kruunuja taskuihinsa, nousee vastarinnankin ääni kovemmaksi. Kyse ei ole kuitenkaan enää perinteisestä ympäristöaktivismista. Joitain vuosia sitten toiminut Saving Iceland -järjestö oli aikansa aktiivinen, mutta on kadonnut lähes jälkiä jättämättä. Järjestö toimi pitkälti ulkomaalaisten aktivistien voimin. He tulivat paikalle ja sitoivat itsensä maahan estämään koneiden rakentamista. Nyt on kyse jostain suuremmasta. Landsvirkjun joutuu tekemisiin esimerkiksi ammattimaisten biologien kanssa. He muodostavat voimakkaita ja isoja yhteisöjä, jotka painostavat yrityksiä ja vaativat tietoa. ”Näihin yhteisöihin kuuluu usein Björkin kaltaisia tunnettuja ihmisiä, jotka pääsevät helposti mediaan. Kun ihmiset protestoivat ja järjestävät esimerkiksi hyväntekeväisyyskonsertteja, on heidän toimintansa ammattimaisempaa. He myös herättävät keskustelua. On vaikeampaa keskustella ihmisten kanssa, jotka protestoivat maaseudulla”, Pálsson sanoo. Jotkut poliittiset puolueetkin ovat voimateollisuuden kasvattamista vastaan. ”Haluamme toiminnastamme avointa keskustelua. Usein tilanteiden kärjistyessä palaute ei ole kovin rakentavaa, mikä on huolestuttavaa. Koska olemme julkisen sektorin omistama yritys, emme voi toimia omistajamme tahtoa vastaan”, hän linjaa. Yksi tunnetuimmista ympäristövaikuttajista on andri Magnason, jonka töistä on tehty niin dokumenttielokuvaa kuin näytelmääkin. Islannin tapauksessa todella näyttää siltä, että jalostamalla ideansa luovasti voi nykyään vaikuttaa paremmin kuin katuaktivismilla. Tarkemmin mietittynä se ei ole kovin yllättävää: teknologia liittyy vahvasti moderniin tietoyhteiskuntaan. silmänräpäYs Kansainvälisestä näkökulmasta katsottuna magmaenergian menestys voisi olla mallina muillekin maille. Tutkimus vaatii kuitenkin paljon rahallista tukea, mikä hidastaa toimintaa. Bjarni Pálssonin mukaan riskit ovat isoja, mutta hyöty voi olla sitäkin isompi. ”Islanti on hyvä paikka magmaenergian tuottamiseen, mutta ei ehkä ainoa. Kaikki maat, joissa on vulkaanista aktiivisuutta, voisivat kokeilla samaa. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa on seurattu tätä projektia tarkasti.” Tulivuori on muokannut saarivaltiota isolla kädellä. Yksi tapaus oli Laki-tulivuoren purkaus, joka vei 1700-luvulla viidesosan islantilaisista. Voisiko luonto yhä tehdä yhtä vakavaa tuhoa? Ehkä. Katastrofaalisia tuhoja tutkiva Global Challenges Foundation julkaisi viime kuussa raportin, jossa yksi 12 ihmiskunnan mahdollisesta tuhosta on supertulivuori. Pálsson suhtautuu tähän vakavasti, mutta silti huoletta. ”Maapallo on riskialtis paikka elää. Ihmiset eivät osaa verrata omaa elinaikaansa maantieteelliseen elinaikaan. Kun porataan öljyä, porataan 50 miljoonaa vuotta taaksepäin. Silloin nähdään esimerkiksi se, että dinosaurukset todennäköisesti hävisivät juurikin jonkinlaisen luonnonkatastrofin vuoksi. Todennäköisyys siihen, että tämä uhka kohtaisi juuri meitä, ei ole suuri.” Esimerkiksi Islannin Bárðarbunga on purkautunut arviolta 30 kertaa viimeisen 10 000 vuoden aikana, ja purkauksista muutama on ollut todella vakavia. Viimeksi kyseinen vuori purkautui viime syksynä. Mahdollinen ihmiskuntaa uhkaava tulivuori löytyy Pohjois-Amerikasta. Purkaus voisi johtaa jopa ydintalveen ja sen myötä jääkauteen. ”Yellowstonen kansallispuistossa on edellytykset sellaisiin magnitudeihin, jotka voisivat olla uhkana. Aluetta pidetään edelleen vulkaanisesti aktiivisena, vaikka purkauksia ei ole ollut 300 000 vuoteen.” Supertulivuoret ja ihmiskunnan tuhot ovat tietysti vain skenaarioita. Energiantuotannon ympäristövaikutukset ovat kuitenkin jo nähtävissä. Suurimpia ilmiöitä ovat ilmastonmuutos, happamoituminen, luonnonvarojen ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen sekä jätteiden määrän kasvu. Pálsson uskoo energia-alan ottavan tulevaisuudessa merkittäviä teknologisia ja tieteellisiä harppauksia. Nyt geotermisen energian teknologia tulee lähinnä öljyteollisuudesta. Tuntuu kuitenkin selvältä, että uusia ratkaisuja on keksittävä. Tulevaisuuden ennustaminen ei kuitenkaan ole aivan mutkatonta, ja tämä pätee myös energiaan. ”Elinstandardit ovat yhä monissa paikoissa todella heikot, ja ihmiskunnan kasvu on todella pelottavaa seurattavaa. Esimerkiksi Etiopia kasvaa joka vuosi 2,5 miljoonalla ihmisellä, ja he tietysti haluaisivat elää kuin länsimaalaiset. Miten se tehdään? Keskustelu junnaa vieläkin vanhojen hehkulamppujen kestävyydessä, mikä kertoo siitä, että kehitys on hidasta.” Mahdollisuuksia on suuntaan ja toiseen. Vuonna 2013 eduskunnalle tehdyssä yhteenvedossa tulevaisuudentutkija olli Hietainen arvioi, että vihreät työpaikat olivat hiljattain jopa vähentyneet. Aasian osuus ympäristöliikennetoiminnassa todennäköisesti kasvaa. Kiinasta voisi tulla ympäristöteknologian suurvalta, joka rakentaisi vaikka ekokaupunkeja. Tarkempi kehitys jää nähtäväksi. Jotain on kuitenkin pakko tapahtua. • ”Elinstandardit ovat yhä monissa paikoissa todella heikot, ja ihmiskunnan kasvu on todella pelottavaa seurattavaa. Esimerkiksi Etiopia kasvaa joka vuosi 2,5 miljoonalla ihmisellä, ja he tietysti haluaisivat elää kuin länsimaalaiset. Miten se tehdään? Keskustelu junnaa vieläkin vanhojen hehkulamppujen kestävyydessä, mikä kertoo siitä, että kehitys on hidasta.”
30 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 suhtautuuko akateeminen yhteisö nuivasti Perussuomalaisiin, vai suhtautuvatko Perussuomalaiset nihkeästi koulutettuun eliittiin? Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajan Sebastian Tynkkysen mukaan kyse ei ole siitä, etteikö yliopistoista löytyisi kannatusta Perussuomalaiselle ideologialle. Tynkkynen itse opiskelee kasvatustiedettä Oulun yliopistossa. ”Entinen puheenjohtaja (Simon elo) sekä nykyisestä puheenjohtajistosta kaikki opiskelevat korkeakoulussa.” Puoluetutkija Rauli Mickelssonin mukaan asiaan ei ole yhtä selkeää syytä. Hän huomauttaa, että vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Perussuomalaisilla oli enemmän akateemisesti koulutettuja ehdokkaita kuin esimerkiksi SDP:llä. ”Onhan Perussuomalaiset kuitenkin jotenkuten tällainen anti-eliitti –porukka. Voi olla, että yliopisto-opiskelu koetaan eliitin hommaksi.” ”Voihan siinä olla sekin, että tämä porukka on aika tuoretta, eivätkä he ole ehtineen organisoida liikettä.” Samantapaista selitystä tarjoaa myös Tynkkynen. Hän muistuttaa, että Perussuomalaiset ovat melko tuore ilmiö. Hän sanoo, että toimintaa on täytyy kehittää pitkäjänteisesti. Viime edustajistovaaleissa puolue sai yhden paikan Itä-Suomen yliopistossa. Viime vuonna perustettiin Helsingin akateemiset perussuomalaiset. TYYn edustajistovaaleissa ei ole vielä ollut perussuomalaista ehdokasta. Tynkkysen mukaan se päivä ei ole kaukana. ”Perussuomalaisissa nuorissa on kuitenkin jo yli 2500 jäsentä, eli ollaan kasvettu ihan järjettömästi. Tuosta massasta tulee varmasti aika monta ehdokasta.” raha ratkaisee Suurimmaksi ongelmaksi toiminnan kehittämiselle Tynkkynen kertoo resurssien puutteen. ”Vastustajat ovat olleet pidempään kentällä, ja tietävät miten rahaa kannattaa hakea.” Perussuomalaiset nuoret saivat viime vuonna OKM:n myöntämää tukea 29 000 euroa. Esimerkiksi kokoomuksen nuorisojärjestöjen vastaava summa oli yhteensä noin 730 000 euroa. Demarit keräsivät miltei 670 000 euron potin. Molemmilla puolueilla on erikseen sekä nuorisojärjestöt että opiskelijajärjestöt, jotka voivat molemmat hakea tukea. ”Me ollaan päätetty, että me ei tätä kuitenkaan lähdetä tekemään, koska ei viitsi montaa reittiä pitkin kahmia verotuloja. Tämäkin on vastuullista talouspolitiikkaa.” Rauli Mickelssonin sanoo, että kaikkea ei voi laittaa resurssipulan piikkiin. Hänen mukaansa voisi olettaa, että Perussuomalaiset saisivat halutessaan helpostikin näkyvää toimintaa aikaiseksi. ”Kyllähän (Jussi) Halla-aho ja kumppanit ovat osoittaneet, että halvalla some-kampanjalla voi saada paljon aikaiseksi.” ”punavihreYs ei pelota” Perussuomalaiset on luokiteltu on monessa yhteydessä populistiseksi liikkeeksi. Rauli Mickelsson sanoo, että populisteilla on perinteisesti ollut hankaluuksia kerätä kannatusta ylioppilaspolitiikassa. ”Ei näillä populistisilla liikkeillä ole ollut mitään kovin vahvoja siteitä akateemiseen maailmaan. Se johtuu ehkä siitä, että populistinen diskurssi on kovin erilaista.” ”Tai sitten pitää mennä melko kauas historiaan, 1920-luvulla oli Akateeminen Karjala-Seura, mutta sekin oli ennemmin nationalistinen kuin populistinen.” Mickelsson sanoo, että populismiin kuuluu hyvin kiivas polarisaatio-ajattelu, joka hyvin usein kohdistuu ”eliitin” ja ”kansan” välille. ”Akateemisissa piireissä ei välttämättä halua samaistua ihmisiin, jotka polarisoivat asioita.” ”En silti pidä mahdottomana, että Perussuomalaiset saisivat kannatusta yliopistopolitiikassa”, hän jatkaa. Tynkkynen sanoo tiedostavansa haasteen. Hänen mukaansa yliopistot ovat melko punavihreitä paikkoja. ”Se näkyy myös opetuksessa. Etenkin humanistisissa ja kasvatustieteissä henkilökunnan punavihreä tausta näkyy. Toki jossain taloustieteissä voi olla oikeistolaisempaa.” ”Opiskelijatkin näyttävät kallistuvan punavihreälle puolelle, mutta se ei meitä pelota.” Hänen mukaansa punavihreys näkyy myös ylioppilaskuntien toiminnassa. Tynkkysen mukaan ylioppilaskunnan tehtävä ei ole ottaa kantaa yleispoliittisiin kysymyksiin, vaan keskittyä opiskelijapolitiikkaan. ”Kaikki tällaiset tasa-arvoinen avioliittolaki, kehitysapu ja sote-ratkaisut pitäisi jäädä poliittisten järjestöjen vastuulle.” Tynkkynen kaipaakin parempia toimintamahdollisuuksia kampuksella toimiville poliittisille järjestöille. ”Poliittisilla järjestöillä on vaikea toimia yliopistoissa ja yleispolitiikka sullotaan sinne ylioppilaskunnan sisään. Meidän nuorisojärjestö haluaa kannustaa opiskelijoita vaikuttamaan yhteiskunnallisesti.” • akateemiset perussuomalaiset kokoavat rivejään TeksTi: sakari muurinen / kuviTus: leo pahTa Opiskelijatkin näyttävät kallistuvan punavihreälle puolelle, mutta se ei meitä pelota.
• Turun veripalvelutoimisto, Yliopistonkatu 16 C, 3. krs, ma, ti, to 11–18, ke, pe 10–16 • Turun kauppakorkea, ke 18.3. klo 11–15, OP-Pohjola sali, Rehtoripellonkatu 2 Tervetuloa verenluovutukseen! Sinä voit pelastaa elämän. Ojenna kätesi. Ota virallinen henkilötodistus mukaan. • Maksuton luovuttajainfo 0800 5801. • Verenluovutustilaisuuksien kalenteri veripalvelu.fi • Testaa etukäteen: sovinkoluovuttajaksi.fi • Lataa hengenpelastajan mobiilisovellus! ?
32 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 Kuntokeskus Motivuksen aulassa Eerikinkadulla on hiljaista. Asiakkaiden vähäisyyden sijaan huomio kuitenkin kiinnittyy tilan ulkoasuun. erik Bryggmanin suunnittelema funktionalistinen vaalea tila kaarevine pintoineen tarjoaa poikkeuksellisen komeat puitteet liikuntatilalle. Elokuvayrittäjä Jari Mäkilä kuitenkin muistuttaa, että valtaosan historiastaan tilat ovat palvelleet toista käyttötarkoitusta. Niissä avattiin vuonna 1936 Suomi-Filmin omistama yksisalinen elokuvateatteri nimeltä Kino-Palatsi. Se toimi 50 vuotta, ja sen yhteyteen rakennettiin vielä 1970-luvulla kaksi pikkusalia lisää. Mäkilä on koostanut internettiin sivuston ”Turun elokuvateattereiden historia 1905–2005”. Sivuston kattamaan sataan vuoteen mahtuu kaikkien Turussa toimineiden 35 teatterin tarina. ”Joku tituleerasi kerran historioitsijaksi, mutta ihan niin en itseäni kuvaisi. Välillä on kuitenkin kiva muistella menneitä.” Omia muistoja Mäkilä on kerryttänyt 1970-luvulta alkaen sekä katsojan että työntekijän näkökulmasta. Hänen isänsä toimi koneenkäyttäjänä turkulaisissa elokuvateattereissa. Olen kutsunut Mäkilän paikantamaan niistä merkittävimpiä. Tehtävä ei ole helppo. Teatterit ovat sulkeneet ovensa yksi toisensa perään, ja valtaosa niiden tiloista on remontoitu toiseen käyttöön uudessa ulkoasussa. Entinen Kino-Palatsi on poikkeus sääntöön, koska Museovirasto valvoo tilan säilymistä alkuperäisessä ulkoasussaan. Siksi aula on lähes täysin muuttumaton. Tilassa vieraillessaan Mäkilän on helppo uppoutua nopeasti muistoihin. Hän tunnistaa peilitetyn kuntosalin vanhaksi näytössaliksi kaarevasta takseinästään. Salin vanha parvi on eristetty toiseen kerrokseen, mutta niille johtavat portaat ovat yhä paikoillaan. ”Ulko-ovissa on muuten jopa samat messinkinupit.” Kino-Palatsin aula on siis ennallaan. Elokuvasali on tosin purettu liikuntatilojen tieltä. Elokuvateatterin toiminnasta tilassa muistuttavat enää kehystetyt valokuvat sisäänkäynnin yhteydessä. hYlätYt talot Mäkilän kiertäessä konehuoneita isänsä kanssa 1970-luvun lopulla toimi Turussa vielä kymmenen elokuvateatteria. 589-paikkaisena Kino-Palatsi oli yksi kaupungin suurimmista elokuvasaleista. Teatterit elivät tuolloin viimeistä kultakauttaan. Teknologian edistymisen myötä ne joutuivat ahtaalle. VHS-ajalta alkaen elokuvien levittäminen ja tallentaminen kotikäyttöön on kasvattanut katsojan valinnanvaraa. Ainutkaan Mäkilän lapsuusajan teattereista ei ole enää toiminnassa. Tänä päivänä nimi Kinopalatsi ei liity mitenkään Bryggmanin suunnittelemaan liikuntatilaan. Kyseessä on vuonna 2001 Kauppatorin kulmalla avattu, nykyisin Finnkinon omistama yhdeksänsalinen multiplex-teatteri. Se on 180 000 asukkaan Turun ainoa toimiva elokuvateatteri. tanssi Yli hautojen Turussa elokuvateatteritoiminta on keskittynyt vuosien saatossa yksiin käsiin ja lopulta vain yhteen teatteriin. Viimeisen 16 vuoden aikana näytökset ovat loppuneet 11 salissa. Onko elokuvateattereilla enää merkitystä – ja voisiko esitystilanne Turussa vielä monipuolistua? TeksTi: ilkka hemmilä / kuvaT: appu jasu
33 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 Kinopalatsin paikalla sijaitsi aiemmin kaksi yksisalista teatteria, Casino ja Formia. Ne purettiin ja rakennettiin uudelleen uutta toimijaa varten. Se kertoo alan toimintakulttuurin muutoksesta. Vähäsaliset teatterit sulkevat ovensa isompien toimijoiden hyväksi. Elokuvatoimittaja Kalle Kinnunen osaa tiivistää kehityssuunnan syyt kahteen taloudelliseen seikkaan. ”Yhden ja kahden salin teattereiden haaste on siinä, että samalla henkilökuntamäärällä voitaisiin pyörittää useampiakin saleja. Pienissä teattereissa henkilökuntakustannukset ovat korkeammat kuin isoissa.” Turussakin vanhat elokuvateatterit koostuivat usein vain yhdestä salista. Kaupungin historian 35 teatterista peräti 29 on ollut yksisalisia. ”Toisen syyn muodostavat elokuvan valintaan liittyvät riskit. Jos buukataan viikoksi uutuusleffa, joka ei vedäkään katsojia, sitä näytetään viikon ajan tyhjälle salille. Jos on enemmän saleja, riskit vähenevät.” Toimitilojen keskittyessä vähenee tosin myös kilpailu. Ruotsalaisomisteisella Finnkinolla on Suomen levitysmarkkinoista hallussaan noin 70 prosentin osuus. Kinnunen kuitenkin kiittelee teatteriketjua elokuvaohjelmiston valinnasta. ”Finnkino on pitänyt kiinni siitä, että se ottaa ohjelmistoonsa monipuolisesti levittäjien tarjoamia elokuvia.” Tämä ei silti hänen mukaansa riitä kattavan elokuvakulttuurin ylläpitämiseen. Suuret perhetai toimintaleffat kaipaavat erilaista katseluympäristöä kuin aikuisdraamat. ”Kun arthouse-teattereiden määrä vähenee, myös arthouse-elokuvien katsojamäärät pienenevät. Niitä ei mennä samalla tavalla katsomaan isoon leffateatteriin kuin pienempään, viihtyisämpään ympäristöön.” Viime syksystä alkaen Kinnunen on puhunut voimakkaasti helsinkiläisen kaksisalisen Maximin puolesta. Finnkino on menettämässä tilan, jonka vuokranantaja haluaa toiseen käyttöön. Esimerkiksi ruotsalainen perhedraama Turisti ja parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon voittanut Ida kyllä pyörivät Suomen suurimmissa kaupungeissa, mutta saavat Kinnusen mukaan puolet katsojistaan Maximista. ”Jos Maxim suljetaan, tämänkaltaisten elokuvien maahantuonti vaikeutuu merkittävästi.” Yksinäinen ratsastaja Maximin tilanne on tuttu Turun lähihistoriasta. Kaupungin viimeinen vaihtoehtoinen esityspaikka, Finnkinon omistama viisisalinen Julia, sulki ovensa 2009. Teatterin menetys vahingoitti katsojien lisäksi itse Finnkinoa. ”Julia oli tärkeä”, Turun Kinopalatsin teatteripäällikkö Kari Korhonen toteaa.” Kun Finnkinolla oli kaksi teatteria, ne profiloituivat selkeästi. Kinopalatsi oli nuorison ja lapsiperheiden suosiossa. Vanhempi väki ja taide-elokuvien ystävät kävivät Juliassa, ja tämän mukaan Finnkino niitä myös profiloi.” Julian menetys vaikutti Korhosen mukaan heti yhtiön toimintaan Turussa. ”Ensi-iltoja tulee TurKun arthouse-teattereiden määrä vähenee, myös arthouse-elokuvien katsojamäärät pienenevät. Niitä ei mennä samalla tavalla katsomaan isoon leffateatteriin kuin pienempään, viihtyisämpään ympäristöön.
34 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 kuun lähes sama määrä kuin Tampereelle, jossa Finnkinolla on viisi salia enemmän. Se rikkoo ja pirstaloi ohjelmistoja.” Mikäli elokuva ei kerää välittömästi yleisöä, sen näytökset siirtyvät pieniin saleihin ja niiden esitysajankohdat epäsäännöllistyvät. Tällöin yleisön on entistäkin hankalampaa tavoittaa elokuvaa. Menetetyn Julian tilat laajennettiin hotellin tarpeisiin. Lipputiskin tilalla on nykyään vastaanottotiski. Mäkilä huomaa kierroksemme aikana, että osa vanhojen monisaliteattereiden tiloista on hyvinkin hiljaisia, vaikka ne sijaitsevat ydinkeskustassa. Vierailessamme Julian sisäänkäynnillä hän pysähtyy aprikoimaan vaihtuneita liiketiloja. ”Tää on jotenkin... Ei ole sellaista elämää, jota täällä on joskus ollut.” Saamme olla rauhassa myös Forum-korttelissa. Siellä kukaan ei kulje ohitsemme aikana, jona Mäkilä pyrki hahmottamaan entisen bio Cineman sisäänkäynnin sijaintia. Cinema toimi nykyisen Clas Ohlsonin tiloissa vuoteen 1999, sekin Finnkinon omistuksessa. Teatterin toiminta lopetettiin korttelin peruskorjauksen myötä. Kaksisaliselle Cinemalle ja Julialle yhteistä oli se, että molemmat suljettiin vuokranantajan tahdosta. Finnkino olisi yhä halunut jatkaa toimintaansa niissä. esirippu laskee Vuokranantajat ja onni eivät ole olleet suopeita kaupungin muillekaan elokuvateatteriyrittäjille. Jazzklubi Monkin paikalla toimi Turun viimeinen yhden salin teatteri Diana, joka erikoistui arthousetarjontaan. Vierailemme klubilla päivällä, jolloin siellä on hiljaista. Ikkunoista tarkastelemalla Mäkilä kuitenkin huomaa tilarakenteen säilyneen. ”Aulan penkit vaikuttavat olevan samoja kuin elokuvateatterin aikaan.” Näytökset jatkuivat Dianassa vuoteen 2004 asti. Silloin toimijat muuttivat Hansakorttelin kolmisaliseen Thalia-teatteriin. Muutto vaikutti hyvältä ratkaisulta, kunnes tilan vuokrasopimusta ei enää uusittu. Thalian toiminta loppui 2007, jonka jälkeen kaupungin elokuvateatteritoiminta on ollut Finnkinon vastuulla. Thalian saleista jäi Hansakortteliin jäljelle vain Thaliantorilla erottuva suuri ikkunaton sisäseinä. ”Suurin piirtein tuossa kohtaa, jossa Lindex pitää nyt rintaliivejä, oli konehuoneen parveke”, Mäkilä viittilöi. Dianan ja Thalian toimintaa oli mukana pyörittämässä Varsinais-Suomen elokuvakeskusta (VSEK) johtava Pekka nummelin. Hänen mukaansa kaupungin vaihtoehtoista elokuvatoimintaa on tyrkitty sinne tänne. ”Jos ennen joutui poistumaan yhdestä teatterista, saattoi aina mennä seuraavaan. Sitten teatterit loppuivat”, hän tokaisee. Kaupungin vaihtoehtoiset elokuvatoimijat – muun muassa Suomalaisen elokuvan festivaali, TYY:n elokuvakerho Kinokopla sekä VSEK:n ja KAVI:n yhdessä järjestämät kausisarjat – ovat pelanneet nopeatempoista tilarulettia. 2000-luvun aikana niiden ohjelmistot ovat pyörineet Dominossa,
35 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 Dianassa, Thaliassa, Juliassa ja kaupungin omistamassa auditoriossa Puutarhakadulla. Nyt ne kaikki pitävät toimintaansa yllä Logomon 126-paikkaisessa Move 2 -auditoriossa. Nummelinin mukaan toimijoita ajaa tilanpuutteen lisäksi yhteen kaluston tarve. Humalistonkadulla sijaitseva, 1950-luvulla avattu 624-paikkainen Domino on kyllä yhä jäljellä, mutta siellä ei ole digitaalista esityslaitteistoa. Filmillä uutuuselokuvia ei enää levitetä. Avarassa salissa näytettiin hetkellisesti klassikkoelokuvia viime vuonna. Pian kuitenkin paljastui, että elokuvia esitettiin ala-arvoisella laadulla – ja kaiken lisäksi ilman levityslupia. Dominon toiminta päättyi vuoden lopussa ilman erityistä ilmoitusta. haaveiden kehä Turun surkeasta esitystilanteesta erityisen tuskallisen tekee se, että tilanne ei näytä olevan parantumassa. Pekka Nummelin ei usko tilanteen muuttuvan ainakaan julkisen tuen voimin. ”Ei kaupungilla ole rahaa. Vaikka olisikin, se painottaa sitä muihin kulttuurimuotoihin. Jos kysyisimme kaupungin kulttuuritoimesta apua, he todennäköisesti vastaisivat, että teitä tuetaan jo Logomon kautta.” Vaikka rahoitus järjestyisi, tilan löytäminen olisi vaikeaa. Pienikin elokuvateatteri vaatisi Nummelinin mukaan vähintään kuuden metrin salikorkeuden, jollaisen löytäminen Turun keskustasta on hankalaa. Kari Korhosen mukaan sopivan tilan puute on estänyt myös Finnkinoa perustamasta uutta teatteria Turkuun. ”Finnkinolle on itse asiassa tarjottu tilaa Myllyyn ja Skanssiin”, hän kertoo. Näihin tarjouksiin ei kuitenkaan tartuttu, sillä kauppakeskusten ympärillä ei ole riittävästi asutusta asiakaskuntaa varten. Historiallisesti lähes kaikki Turun teatterit ovatkin sijainneet ydinkeskustassa. Nämä ongelmat eivät poista sitä, etteikö elokuvateattereilla olisi kysyntää myös piratismin ja suoratoistopalveluiden aikakaudella. Kalle Kinnusen mukaan elokuviin lähdetään yhä kolmen asian perässä. ”Perusasia ei ole muuttunut vuosien varrella: haetaan elokuvan uutuusarvoa ja elokuvateatterin tarjoamaa teknistä tasoa eli elämyksen kokoa. Lisäksi elämyksessä on mukana kollektiivisuutta.” Nykyään elokuvateattereita Salossa ja Paimiossa pyörittävä Jari Mäkilä on samaa mieltä teattereiden sosiaalisesta merkityksestä. Hän ei kuitenkaan uskoisi ikinä aloittavansa toimintaa Turussa. Finnkinon monopoliaseman haastaminen epäilyttää. ”Alkuinvestoinnit ovat kuitenkin mittavia ja tilavuokrat kalliita. Jos uuden paikan perustaa, yhden salin teatteria ei kannata avata. Toisaalta salimäärän kasvaessa nousevat myös investointikustannukset. Se on kova riski yrittäjälle.” Mäkilän lapsuudessa kaupungin elokuvateatterit esittelivät yhdessä ohjelmistojaan kauppatorin laidalla sijaitsevissa mainostauluissa. Elokuvien takia vastaavanlaiset ilmoitustaulut asennettiin muun muassa myös Klubin edustalle sekä Maalaistentalon sisäänkäynnille. Mainospaikat ovat yhä jäljellä. Elokuvajulisteita niissä ei tosin ole nähty vuosikymmeniin. • Jos ennen joutui poistumaan yhdestä teatterista, saattoi aina mennä seuraavaan. Sitten teatterit loppuivat.
mestari elää milan kunderan tunnetuin ja vankalla kädellä kanonisoitu Olemisen sietämätön keveys (1984) oli minulle tärkeä lukukokemus. Kirjan filosofiset teemat, avoin seksuaalisuus ja monimutkaiset moraaliasetelmat sisälsivät painoa ja merkitystä, eikä kirjailijan taipumus ylpeillä laajalla kulttuuritietämyksellä tuntunut liian häiritsevältä. Olemisen sietämätön keveys on Jack Kerouacin Matkalla-romaanin ohella teos, joka muutti käsitystäni kaunokirjallisuudesta, sen aiheista, ilmaisutavoista ja syvyydestä. Olin jo onnellisesti ehtinyt unohtaa koko Kunderan olemassaolon, kunnes kevään julkaisukatalogeja selaillessani törmäsin pieneen ihmeeseen. Vuonna 2013 Kunderan Esirippu esseekokoelman julkaissut Siltala oli päättänyt kääntää kirjailijan uutukaisen pienoisromaanin suomeksi. Se on Kunderan ensimmäinen romaani viiteentoista vuoteen. Jatkuvasti Nobel-palkintoveikkauksien kärjessä notkuva kirjailija on pitkän odotuksen jälkeen palannut päälajinsa pariin. Merkityksettömyyden juhla on lyhyt. 127-sivuisena ja väljästi taitettuna se muistuttaa enemmän pitkää novellia kuin kokonaista romaania. Kirjan keskiössä pyörii miesjoukko, joka pohtii elämän menoa, naisten napoja sekä Stalinia. Keskustelut ovat teennäisiä, pinnallisia, kepeitä ja ironialla ladattuja. Kevyen tyylinsä vuoksi romaani muistuttaa veijariromaania. Se ei yllätä, sillä onhan Miguel de Cervantesia pidetty Kunderan yhtenä esikuvana. Kepeys ja kirjallisuustieteellistä termiä käyttääkseni kirjallisuudellisuus määrittävät Merkityksettömyyden juhlaa. Sen maailma ja hahmot ovat realistisia, mutta litteitä. Äitinsä valokuvan kanssa keskusteleva Alain ja keksittyä pakistania puhuva, Shakespearen näytelmähahmon mukaan lempinimensä saanut Calibani ovat absurdeja pastisseja, jotka havainnollistavat merkitysten syntyä ja ajoittaista mielettömyyttä. Kirjan maailmassa tosi ja epätosi yhdistyvät. Henkilöhahmot valehtelevat toisilleen, keksivät kuviteltuja tarinoita ja kuviteltuja kieliä. Näin Kundera kuvaa merkitysten rakentumista, joka onkin kirjan pääteema, joka toistuu myös sen sirpaleisessa rakenteessa. Napa on kirjassa usein esiintyvä motiivi. Se on syntymän jälkeen täysin vailla käyttötarkoitusta, jolloin sen ainut jäljelle jäävä funktio on toimia symbolina. Romaanissa se viittaa siihen, ettei kukaan meistä ole saapunut tänne vapaaehtoisesti. Syntymästä käynnistyy elämäksikin kutsuttu merkityksettömyyden juhla, jossa kaikki merkitykset ovat rakennettuja, eivät valmiiksi annettuja. Kundera on kirjoittanut filosofisia repliikkejä Stalinin suuhun. Tämä laukoo niitä vaikutusvaltaisista neuvostoideologeista koostuvalle seurueelleen, johon kuuluu esimerkiksi nimekkäämpien kollegoidensa alle hautautunut Mihail Kalinin. Schopenhaueria ja Kantia lainaillen Stalin selventää heille todellisuuden luonnetta. Lyhyt ja hieman vaatimatonkin pehmeäkantinen kirja tuntuu virvoittavalta tuulahdukselta tiiliskivien jälkeen. Viime aikoina suuret järkäleet, kuten Finlandia-palkinnon pokannut Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät , ovat saaneet paljon näkyvyyttä, joten lyhytromaani tuntuu lukukokemuksena vaivattomalta. Kun sanoja on vähemmän, niiden merkitykset tietenkin korostuvat. En voi yhden lukukerran perusteella väittää, että ymmärtäisin kirjan tarkoituksen tyhjentävästi. Se kuitenkin kommentoi sekä postmodernin jälkeisiä, sekavia aikoja, jossa ironia ja äärimmäinen vakavuus kulkevat käsikynkkää. Pieni teos palauttaa meidät merkitysten synnyn ääreen ja pakottaa pohtimaan omien valintojemme mielekkyyttä sekä näiden valintojen vähäpätöisiä vaikutuksia isommassa mittakaavassa. Kirjaa kuvaillaan kunderamaiseksi, mutta tiedä häntä. Lähinnä se on lyhyt muistutus siitä, että eräs länsimaisen kirjallisuuden vaikutusvaltaisimmista henkilöistä elää, voi hyvin eikä ilmeisesti aio lopettaa kirjoittamista ennen kuin aika hänestä jättää. Sopii kuitenkin toivoa, että sen päivän saapumiseen on vielä tovi. aleksi Malinen Olemisen sietämättömällä keveydellä maailmantähdeksi kohonneen Milan Kunderan uutuus vie lukijansa napakarkeloihin, joissa tavataan Stalin.
37 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 elokuva Teatteri Levy elämän rumimmat kasvot kaksi pikkulevyä julkaissut ja ahkeraan keikkaillut Hopeajärvi on onnistunut kuin salaapäin ja hartiavoimin kampeamaan itsensä suomalaisen metelija vaihtoehtorockin ykkösdivariin. Suomenkielisessä rockissa, jossa ällöttävä puhtoisuus on melkeinpä oletusarvo, Hopeajärven aggressiivisuus ja räävittömyys on ollut varsin ilahduttava tuulahdus. Yhtyeen ensimmäiselle täyspitkälle lataakin vahingossa aika suuret odotukset. Nyt kaivataan isoa näyttöä. En tiedä, sopiiko jo tässä vaiheessa puhua luonnollisesta kasvusta; joka tapauksessa bändi tuntuu vääntäneen kakofoniavipua pari pykälää pienemmälle, siinäkin määrin, että noise rockista on turha puhua. Ei sillä, että Hopeajärvi miltään eppu normaalilta kuulostaisi. Pehmeämmän pinnan alta paljastuvat kolisevat bassot ja kulmikkaan tanssittavat rytmit, ja onhan kitaroissakin kosolti räminää, kun sitä kaivataan. Yhtyeen kovin valtti on edelleen rytmien korostaminen ja ilmiömäinen kyky kaivaa todellisia korvamatoja sieltä, minne melodialla ei ole mitään asiaa. Eivätkä nämä jollain sairaalla tavalla funkahtavat kohtaukset melodiaa kaipaakaan. Tyhmä nimi hakkaa päälle, eikä kuunnellessa voi kuin todeta, että onpa muuten hyvä kappale. Levyn hempeämmältä puolelta nousee hieno kohokohta, Ulosteet , jossa paskassa rypeminen ja lempeä unisuus käyvät lähes itkettävällä tavalla yhteen. Mikään hittiparaati Hopeajärven kokopitkä ei kuitenkaan ole. Todella ravistelevia kappaleita on viidestätoista jotakuinkin neljännes: mainitut Tyhmä nimi ja Ulosteet sekä matemaattisena kiemurteleva Karkotus ja läpeensä masentunut Rotan sielu . Jos hittireppu jääkin vajaaksi, kokonaisuus pelaa yhteen erinomaisen luontevalla tavalla, ja Teemu Tannerin sanoitukset nousevat arvoon arvaamattomaan. Teksteihin on arkisen kurjuuden ja baarielämän rinnalle löytynyt muutakin elämää. Sillä elämällä on tuntemattomat ja kamalat kasvot. Juhana Torvinen Hopeajärvi: S/T Ektro Records, 2015 murha, joka ei ollut murha tYhjYYttä tuijottaen turun kaupunginteatterin uusi produktio yllättää intensiivisyydellään ja inhorealistisuudellaan. Tositapahtumiin perustuva, HilkkaLiisa iivanaisen ohjaama ja Tuomas Timosen käsikirjoittama Meganin tarina on groteski tragikomedia teinien raa’asta ja aikuisten vielä raaemmasta maailmasta, tekopyhyydestä sekä lain ja oikeuden erosta. 14-vuotias Megan (Saara Sillvan) on tavallinen koululainen, joka monien ikäistensä tavoin kaipaa epätoivoisesti eroottista huomiota – vaikka sitten ystävänsä seurustelukumppanilta. Aiemmat kiusaamiskokemukset ovat kuitenkin tehneet hänet henkisesti hauraaksi. Ja kun mainittu mustasukkainen ystävä (Katimari niskala) luo äitinsä kanssa julman nettihuijauksen Megania vastaan, seuraukset voivat olla vain rumat. Mutta itsemurhaan yllyttäminen ei ole lain mukaan rikos, vaikka onnistuisikin tavoitteessaan. Näytelmän henkilöt ovat realistisia ja näytteleminen hengästyttävän elävää – keskinäinen kemia toimii saumattomasti. Draaman kehitys alun perheidyllistä loppupuolen painajaismaiseen farssiin on ideana hyvä, mutta kontrasti kahden näytöksen välillä jää epätasapainoiseksi. Raivon, surun ja aikuishahmojen varaan rakennetun toisen näytöksen rinnalla ensimmäinen puolisko vaikuttaa hidassoutuisuudessaan ylipitkältä prologilta. Teinien maailman raadollisuutta olisikin voinut tuoda mukaan enemmän, ei vähiten siksi, että itsetuhoisuuteen johtava kiusaaminen todella on vuosia kestävä yhtäjaksoinen helvetti. Nyt Megan jää tuskansa kanssa etäiseksi, toisin kuin hänen vanhempansa toisessa näytöksessä. Meganin tarina ei siis oikeastaan ole kuvaus kiusaamisesta. Se on tarina yhteiskunnasta, jonka lait ovat viime vuosisadalta, ja jossa herkkyys on viallisuutta ja julmin vallankäyttö näkymätöntä – ja jos sitä vastaan nouset, olet itse rikollinen. Maailmasta, jossa voi tehdä heikommilleen mitä hyvänsä, kunhan muistaa ulospäin olla ”kunnon ihminen”. Meganin tarina sijoittuu Yhdysvaltoihin, pinnallisuudesta ja kilpailuhengestä moitittuun maahan. Mutta jos henkilöiden nimet vaihdettaisiin suomalaisiksi, kukaan tuskin huomaisi mitään. artemis Kelosaari Turun kaupunginteatteri: Meganin tarina O: Hilkka-Liisa Iivanainen uudessa elokuvassaan Big Eyes ohjaaja Tim Burton antaa kyytiä tummien sävyjen ja yleisten iljettävyyksien varaan rakentuvalle goottiestetiikkalleen. Elokuva pitäytyy lähes täysin realistisessa otteessa kertoakseen taidemaalari Margaret Keanen (roolissa amy adams) tarinan. Keane, jonka taidetta Burton keräilee, loi 1960ja 70-luvuilla laajan sarjan suosituksi tulleita maalauksia suurisilmäisistä surullisista lapsista. Kunnian teoksista tosin keräsi hänen aviomiehensä Walter (roolissa Christoph Waltz), joka hallitsi esiintymisen ja manipulaation taidot. Margaret lopulta paljasti totuuden erottuaan miehestään. Uuden kokeileminen on Burtonilta tervetullut veto, sillä hän on onnistunut kääntämään makaaberin ilmaisunsa ennalta-arvattavaksi liioitteluksi. Aihekin vaikuttaa olevan ohjaajan sydäntä lähellä, joten lähtökohdat elokuvalle ovat hyvät. Mahdollinen intohimo ei kuitenkaan eksy valkokankaalle asti. Elokuvan tarina on kiinnostava, mutta laahaava juoni vaappuu tapahtumasta toiseen ilman kunnollisia painotuksia. Tv-elokuvamainen esitystapa heijastuu myös koruttoman visuaaliseen ilmaisuun. Burton on luopunut tavaramerkkityylistään, muttei kykene korvaamaan sitä millään. Tämä siis elokuvassa, jonka tarinassa yhden tempun taiteilija paljastuu taitamattomaksi huijariksi. Elokuvan nautittavuus jää pääosanesittäjien harteille. Miespääosassa koheltaa Christoph Waltz, sillä Burton on ilmeisesti menettänyt pitkäikäisen yhteistyökumppaninsa Johnny Deppin huoltajuuden erotessaan vaimostaan Helena Bonham Carterista. Waltz lyö kuitenkin lopulta yli. Hän lisää kierroksia kohtaus kohtaukselta, kunnes tarkoituksenmukaisen ja tahattoman komedian välinen raja hämärtyy. Irrottelu tuntuu karanneen tyystin eri elokuvasta kuin Amy Adamsin arvokkaan hiljainen kärsiminen. Silmien pitäisi olla sielun peili. Ehkä silloin on lupa huolestua, kun ne koostaan huolimatta hehkuvat tyhjyyttä. *½ ilkka Hemmilä Big Eyes (USA, 2014, 106 min) O: Tim Burton N: Amy Adams, Christoph Waltz, Krysten Ritter
38 kokeile tätä! savannia. Eläimestä otettu kuva ei aina ole poterosta napattu luontokuva. Englantilaislähtöinen nick Brandt (s. 1966) ohjasi 1990-luvulla musiikkivideoita, kunnes löysi itsensä Michael Jacksonin Earth Song -videon kuvauksista Tansaniasta. Itä-Afrikkaan hurahtanut Brandt kuvaa uhanalaisten eläinten muotokuvia Pentax 67 –filmikameralla lähietäisyydeltä. Metodi on vaativa, lopputulokset mykistäviä. Nick Brandt: On This Earth, A Shadow Falls Salon taidemuseossa 31.1.-17.5.2015. salontaidemuseo.fi kilpasoittoa. TYYn oma bändikatselmus, perinteinen Aprillirock tulee taas. Tällä kertaa bändit ottavat mittaa toisistaan Dynamossa tiistaina 31.3. klo 20 alkaen. Tule tarkastamaan Turun musaskenen tulevaisuuden toivot ja selvittämään, kuka tienaa itselleen paikan TYYlikkään Vappupiknikin lavalla. Myös yleisön suosikki palkitaan. Aprillirockin kilpailijoiksi voivat hakea kaikki bändit, yhtyeet ja artistit, joiden jäsenistä vähintään yksi on TYYläinen opiskelija. Hakuaika päättyy 18.3. tyy.fi/aprillirock yritystä. ”Mutta totta on myös että jokainen aalto on samanlainen kuin toinen aalto, vaikkei juuri edeltäjänsä tai jälkeensä tuleva. Toisin sanoen jotkin muodot ja sarjat toistuvat, vaikkakin epäsäännöllisesti aikaan ja tilaan hajautuneina.” – Italo Calvino. Kameran takana oleminen on aina liian kaukana olemista, toisaalta kuva on aina ele kohti toista. Yritys kuvailla horisontti on ulla Kokin ja Johanna Heikkilän yhteinen näyttely. Se esittelee heidän opinnäytetyönsä Turun Taideakatemian kuvataiteen koulutusohjelmasta. Näyttely Titanikgalleriassa 22.3. saakka. titanik.fi loppuunmyyntiä. Tiistaina 17.3. klo 16 18 TYYn vanhassa kirjastossa järjestetään toinen kirjatori. Kirjaston vanhoja kirjoja on myynnissä edullisesti: kirjat maksavat 50 senttiä kappaleelta. Maksuvälineenä käy ainoastaan käteinen. Ensimmäinen kirjatori oli menestys: jonot kiemurtelivat parhaimmillaan läpi kirjaston. Nyt myynnissä on oppija tenttikirjoja esimerkiksi lääketieteen ja valtio-opin saralta. Lisäksi kaunokirjallisuutta on tarjolla runsaasti. Aikakauslehtiä saa hakea pois ilmaiseksi. TYYn kirjaston löydät YO-talo B:n toisesta kerroksesta. n ick Brand t: alayhdistysten infopalsta anC Seuraava Academic Nintendo Clubin peli-ilta pidetään torstaina 26.3. kello 17 alkaen Turku-salissa, yo-talo A:ssa. Tervetuloa! The next gaming night is held on Thursday 26.3. in Turku-sali, yo talo B, starting from 5 pm. Welcome! KanTa Kannan sääntömääräinen kevätyleiskokous pidetään tänä vuonna tiistaina 31.3. kello 18 alkaen Kannan toimistolla (Yo-talo A, 2. krs). Kokouksessa käsitellään vuoden 2014 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä myönnetään vastuuvapaus viime vuoden hallitukselle. Tervetuloa kaikki jäsenet! oPKo Tule mukaan kristilliseen opiskelijatoimintaan! Opiskelijaillat tiistaisin klo 18 Sirkkalankatu 4. Luvassa laadukasta raamattuopetusta, mukavaa yhdessäoloa, iltapalaa. 17.3. Mikä on ihminen?, 24.3. Love Your Neighbour as Yourself Mission Impossible?, 31.3. Kristuksen salaisuus, 7.4. Kun kokoonnutte yhteen. Lisäksi pienryhmiä, leirejä, tutustumistoimintaa... Olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaamme! Lisätietoja www. opko.fi/turku SHo Satakuntalais-Hämäläinen Osakunta eli SHO on poikkitieteellinen yhdistys, jonka puitteissa toimii useita eri kerhoja aina Korttija lautapelikerhosta Viskija sikarikerhoon. SHO majailee yhdessä SKOn ja TVOn kanssa YO-talo B:n katutasossa sijaitsevassa Osakuntatilassa, josta löytyy sohvia, videotykki, pelikonsoleita, biljardipöytä ja muuta mukavaa. Tarkempia tietoja sho.utu.fi ja FB. Tervetuloa! TuKoReS Ry Tervetuloa Turun Korkeakoulujen Reserviläiset ry:n kevätkokoukseen. Kokouksessa käydään läpi yhdistyksen sääntöjen 10§ mukaiset asiat. Tarjolla on juotavaa ja pikkupurtavaa. Kokouksen jälkeen ohjelmassa on saunomista. Kokous pidetään 17.4.2015 kello 18.00 alkaen. Kokouspaikkana toimii TYY:n sauna osoitteessa Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku. Tervetuloa vaikuttamaan! TuRun yLioPPiLaSKaMeRaT Valo, tuo kamerankantajan ylin ystävä, on taas täällä! TYOKin keväisellä kurssitarjottimella lymyää esim. Pimiökurssi, joka järjestetään to 26.3. (kehitys) ja 9.4. (vedostus). Maaliskuussa alkoi myös kuukauden valokuvahaaste! Päivystykset Pimiöllä to 19.3. ja ti 7.4. klo 17-18 (Yo-talo A:n kellarin lempeän lämmön syleilyssä). Lisätiedot kursseista ja tulevista tapahtumista osoitteessa tyok.fi. kris tian ter vo / tYL arkis to viinejä ja olutta 4€ 16cl ISO III hampparibuffa viikonloppuisin 10€ (ei sisällä juomia) Pullo skumppaa 15,90€ 4 vuotta! 4 vuotta! Juhlat 1.3. 31.4.15 rantakertun pikkutuhti10€ burgeri pannacotta 4€ Läntinen Rantakatu 55, 20100 Turku Puh. (02) 258 8000 | www.rantakerttu.fi
39 TURUN YLIOPPILASLEHTI 3/2015 kinokopla viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan. Vuonna 1965 yksi kerhon alkuaikojen aktiiveja, Tapani Maskula kirjoitti Kinokoplasta Lähikuvalehteen: ”Kerho on tarkoitettu niille TYYn jäsenille, joita kiinnostaa lähestyä elokuvan laajaa kenttää hieman intiimimmässä piirissä ja systemaattisemmin”. Kerho on perustamisestaan lähtien pyrkinyt laajentamaan elokuvallista tarjontaa. ”60-luvulla neuvostoelokuvaa ei näytetty kovinkaan laajasti kaupallisessa mediassa, mutta Kinokopla toi siihen muutoksen. 60-luvun vasemmistolainen opiskelijaradikalismi näkyi Kinokoplassa vahvasti”, kertoo Kinokoplan puheenjohtaja emil Kusnetsoff. 60–70-lukujen opiskelijaradikalismin vuosina Kinokopla tuli tunnetuksi siitä, että elokuvien yhteydessä näytöksessä jaettiin kerhon aktiivien omin käsin tekemiä monistekirjoja. Niiden avulla elokuvien merkityksestä pyrittiin herättelemään keskustelua. Elokuvia saatettiin välillä myös keskeyttää, ja yleisöä pyydettiin pohtimaan elokuvien sisältöjä. ”Nykyään Kinokopla ei tietenkään ole enää poliittisesti kallellaan. Kerhon historiasta minua kuitenkin viehättää se keskustelu, jota elokuvista käytiin. Olisi hienoa saada nykyäänkin heräteltyä yhteisöllistä keskustelukulttuuria, jossa voisi olla mukana hieman myös jotain pedagogista sisältöä”, Kusnetsoff pohtii. neuvostoliiton tähti himmenee Vasemmistoradikalismi jylläsi läpi 70-luvun elokuvatoiminnassa, ja se näkyi myös Kinokoplassa. Sosialismi oli trendikästä, ja neuvostoliittolainen elokuva herätti kiinnostusta. 1980-luvulle tultaessa toiminta alkoi kuitenkin muuttua. Neuvostoliiton tähti oli laskussa, ja myös Kinokoplan toiminta takkuili taloudellisesti. Vuonna 1985 Turun yliopiston ylioppilaskunta tuli Kinokoplan avuksi, jolloin elokuvakerhosta tuli TYYn elokuvatoimikunta. Vaikka Kinokoplan esittämien elokuvien tyylisuunnat ovat vuosien varrella vaihdelleet, kerhon toiminnan ydin on pysynyt koko ajan samana. Kinokoplan tehtävänä on aina ollut edistää audiovisuaalista kulttuuria ja antaa vaihtoehtoja turkulaiseen kulttuuritarjontaan. ”Siihen meidän toimintamme kiteytyy tänä päivänäkin. Vielä vuosituhannen alussa Turussa oli useampia elokuvateattereita. Nyt kun kaupungissa on käytännössä Finnkinon yksinvaltainen asetelma, meidän roolimme kulttuuritarjonnan monipuolistajana korostuu.” Vuonna 2012 Kinokopla siirtyi Humalistonkadun Domino-teatterista Logomoon, joka on osoittautunut kerholle hyväksi kotipaikaksi. ”Ihmiset ovat löytäneet Logomoon varsin hyvin. Meillä on aina kaksi näytöstä peräkkäin, ja 126-paikkaisessa salissa saadaan yleensä joka näytökseen sadan katsojan raja rikki. Ennen tämän vuoden ensimmäistä näytöstä meillä oli vain kourallinen sarjakortteja myymättä.” pop up -näYtöksiä ja popkornia Juhlavuoden ajan näytöksissä on luvassa usein jotain pientä lisää. ”Välillä saa ilmaista popkornia, joihinkin näytöksiin teemme historiasta tuttuun tyyliin keskustelua herättäviä flyereitä ja yhteen esitykseen on suunnitteilla musiikkiesityskin”, Kusnetsoff sanoo. Maaliskuussa Kinokopla järjestää julistenäyttelyn, jossa tuodaan esiin Kinokoplan kausijulisteita historiasta. Vuoden suurin ponnistus on kuitenkin Kinokoplan juhlajulkaisu, jossa samoihin kansiin tuodaan kerhon historian kaikki vaiheet. Vuoden aikana on luvassa myös erityisja pop up -näytöksiä: esimerkiksi sata vuotta täyttävä Kansakunnan synty -elokuva on mukana ohjelmistossa. Teksti: Hannu aaltonen Kuvat: Kinokopla Nyt kun kaupungissa on käytännössä Finnkinon yksinvaltainen asetelma, meidän roolimme kulttuuritarjonnan monipuolistajana korostuu. 50 vuotta vaihtoehtoista elokuvaa Kinokopla on tullut viime vuosina tunnetuksi elokuvakerhona, joka näyttää laadukkaita uusia elokuvia, jotka eivät aina mahdu valtavirran levityskanaviin. Alkujaan Kinokopla oli kuitenkin poliittisesti vasemmalle kallellaan oleva elokuvakerho, jonka esitysten yhteydessä käytiin tiiviitä keskusteluja elokuvien merkityksestä.
Naisen hedelmällisyys heikkenee nopeasti jo 30 ikävuoden jälkeen ja selkeämmin yli 35-vuotiaana ja jyrkästi yli 40-vuotiaana. Tämä johtuu munasarjojen ikääntymisestä. Kaikki munasolut ovat olemassa syntymästä saakka ja suurin osa niistä on jo tuhoutunut murrosikään tultaessa. Munasolujen määrän vähenemisen lisäksi niiden laatu heikkenee iän myötä. Niin ikään heikkenee hedelmöityshoitojen onnistuminen omilla munasoluilla. Ikään liittyvää hedelmällisyyden alenemaa ei voi pysäyttää tai kontrolloida. Yksilöllinen vaihtelu on kuitenkin huomattavaa. Hedelmällisyyttä voidaan arvioida lääkärin vastaanotolla gynekologisen tutkimuksen yhteydessä tehtävällä munasarjojen ultraäänitutkimuksella sekä verikokein. Terveet elämäntavat suojaavat hedelmällisyyttä. Kuitenkin liiallinen liikunta voi heikentää hedelmällisyyttä aiheuttamalla kuukautiskiertoja ovulaatiohäiriöitä, samoin ylija alipaino. Stressi voi hetkellisesti heikentää hedelmällisyyttä. Ruokavalion korjaaminen voi parantaa hedelmällisyyttä, etenkin jos taustalla on liian yksipuolinen ravinto. Tupakointi vauhdittaa kypsymättömien munasolujen tuhoutumista ja munasarjan hedelmällinen ikä lyhenee. Runsas alkoholin käyttö heikentää hedelmällisyyttä. Pitkäaikainen kannabiksen käyttö vaikuttaa hormonitasapainoon ja aiheuttaa ovulaatiohäiriöitä. Sukupuoliteitse tarttuvat tulehdukset, erityisesti klamydia, voivat vaurioittaa munanjohtimia ja estää raskaaksi tulon. Perussairaudet tai esim. lapsuudessa sairastettu pahanlaatuinen tauti sekä lääkitykset voivat vaikuttaa hedelmällisyyteen. Hedelmällisyysterveydestään voi jokainen huolehtia välttämällä tupakointia, pitämällä painon normaalina, liikkumalla sopivasti ja huolehtimalla sukupuoliteitse tarttuvien tautien ehkäisystä. Lapsen saamisen mahdollisuus tulevaisuudessa saattaa mietityttää, vaikkei raskaustoive vielä olisikaan ajankohtainen. Me Fertinovassa autamme mielellämme hedelmällisyysterveyteen liittyvissä kysymyksissä ja annamme hedelmällisyysneuvontaa. Munasoluluovutus on lahja lapsettomuudesta kärsivälle pariskunnalle. Joskus se saattaa olla heidän viimeinen toivonsa saada oma lapsi. He joutuvat usein odottamaan pitkään sopivaa munasoluluovuttajaa, koska luovuttajista on suuri pula. Munasoluluovuttajan tulee olla terve, normaalipainoinen 20-35 -vuotias nainen, jolla ei ole vakavia perinnöllisiä sairauksia suvussa. Tärkeää on luovuttajan halu auttaa lapsettomia pariskuntia. Luovuttaminen on aina vapaaehtoista. Ensimmäinen askel kohti luovutusta on hoitajan kanssa käytävä keskustelu. Hoitaja kertoo, miten luovutus tapahtuu, mitä tutkimuksia tehdään ja vastaa mielellään kysymyksiin. Tämän jälkeen on lääkärin vastaanottokäynti, jossa käydään läpi luovuttamiseen liittyviä terveysasioita ja tehdään myös gynekologinen tutkimus. Ennen luovutusprosessin alkua luovuttaja tapaa vielä psykologin. Psykologi antaa neuvontaa ja mahdollisuuden pohtia luovutusta eri näkökulmista. Päätös luovuttamisesta kannattaa aina tehdä harkiten. Jos yhtään epäröi, asiaa on hyvä vielä miettiä rauhassa. Munasoluluovuttajalla on missä tahansa vaiheessa mahdollisuus keskeyttää luovutus syytä ilmoittamatta. Luovutushoidon keskeytyminen voi kuitenkin vastaanottajalle olla suuri pettymys ja se voidaan kokea menetyksenä. Ensimmäisellä luovutuskerralla munasoluluovuttajalta tutkitaan verinäytteestä kromosomit eli katsotaan, että hänellä on normaali naisen kromosomisto. Jokaisen luovutuskerran yhteydessä luovuttaja tutkitaan myös verija sukupuoliteitse tarttuvien tautien varalta (hepatiitti B ja C, HIV, kuppa, klamydia ja tippuri). Infektiotaudit testataan, jotta luovutushoito voidaan toteuttaa. Hoito alkaa munasoluluovuttajan ja vastaanottajan kuukautiskiertojen yhteensovittamisella. Tähän käytetään muun muassa e-pillereitä. Kun luovuttajan ja vastaanottajan kuukautiskierto ovat samassa aikataulussa, voidaan varsinainen lääkehoito aloittaa. Munasoluluovuttaja käy läpi hormonipistoshoidon munarakkuloiden kasvattamiseksi. Munarakkuloiden kasvua seurataan muutaman kerran tehtävällä ultraäänitutkimuksella. Kun munarakkulat ovat kasvaneet riittävän suuriksi, tehdään suunnitellusti munasolupunktio. Punktio on lyhyt toimenpide, jonka aikana luovuttaja on hereillä ja hänelle annetaan suonensisäisesti lääkkeitä jotka rentouttavat ja vievät suurimman osan kivusta pois. Punktion jälkeen klinikalla on hyvä levätä ja lähteä kotiin vasta, kun vointi sen sallii. Toimenpiteen jälkeen liikuntaa kannattaa harrastaa rauhallisemmin noin viikon ajan. Koko hoitoprosessiin aikaa kuluu noin 2-3 viikkoa. Luovuttaja voi halutessaan luovuttaa useampaan kertaan ja tällöin jokainen luovutuskerta arvioidaan aina erikseen. Luovuttaja jää vastaanottajapariskunnalle tuntemattomaksi. Luovuttajaksi ryhtyvä rekisteröidään Suomessa viranomaisen ylläpitämään sukusolujen luovutusrekisteriin. Luovutushoidosta syntyneellä lapsella 18 vuotta täytettyään on oikeus saada tietää luovuttajan henkilöllisyys, mutta sukusoluja luovuttaneella ei kuitenkaan ole mitään oikeuksia tai velvollisuuksia suhteessa lapseen. Munasolunluovuttajalle maksetaan vaivannäöstä hedelmöityshoidoista tehdyn asetuksen perusteella epämukavuuskorvaus ja kaikki luovutuksesta hänelle aiheutuneet kustannukset korvataan. Hoidot, tutkimukset sekä lääkkeet ovat luovuttajalle täysin maksuttomia. Jos haluat lahjoittaa elämän ja ryhtyä munasoluluovuttajaksi tai haluat saada asiantuntija-arvion tämän hetkisestä hedelmällisyydestäsi, ota rohkeasti yhteyttä. Nainen, oletko kiinnostunut hedelmällisyysterveydestäsi? Fertinova-klinikoiden asiantuntijat ovat valmiita auttamaan Sinua, jos haluat ryhtyä munasoluluovuttajaksi tai hedelmällisyyteen liittyvät asiat mietityttävät. Kirjoittajat: lapsettomuuslääkäri Katriina Johansson, Fertinova Helsinki ja kätilö ylempi (AMK) Päivi Aitos, Fertinova Turku. FERTINOVA KLINIKAT HELSINKI • Unioninkatu 13 (5. kerros) • 00130 Helsinki • puh. 030 633 3850 • fax. 030 633 3852 • info.helsinki@fertinova.? TURKU • Yliopistonkatu 15 B 16 • 20100 Turku • puh. 030 633 3780 • fax. 030 633 3782 • info.turku@fertinova.? TAMPERE • Keskustori 1 A 9 • 33100 Tampere • Finland • puh. 030 6333750 • fax 030 6333752 • info.tampere@fertinova.? JYVÄSKYLÄ • Keskustie 18 D 1 • 40100 Jyväskylä • puh. 030 633 3880 • fax. 030 633 3882 • info.jyvaskyla@fertinova.? ANNA LAHJAKSI ELÄMÄ – TULE MUNASOLULUOVUTTAJAKSI! ELÄMÄNTEHTÄVÄNÄ UUSI ELÄMÄ iL moitus