• 4/2014 KAUNEUS KAUPAN 24 s. Suomalainen arkailee luksusta AHERRUS 16 s. KAPINA 20 s. PELASTUS 26 s.
• tiistaisin: DJ 21-04 vapaa pääsy joka toinen keskiviikko: Poppivelvollisuus-visa/dj torstaisin: YouTubeJukeboxi K-20 PE 11.4.Friday I’m In L.O.V.E., DJ Urho Tulitukka UP: Get Spastic: DJ Jouni Kätteine, 0 € LA 12.4. Wildly Eclectic Sounds with DJ Fog UP: The 2nd Block Party: DJ Miklos & Jurek Molempiin kerroksiin klo 24:n jälkeen 4 € KE 16.4. Poppivelvollisuus -baarivisa, klo 20:30 TO 17.4. HILJAISET KALLOT (22:30), SALALIITTO (21:30) Ovet klo 21:00, liput keikoille 4 € 23:30 YouTubeJukeboxi /UP: DJ Urho Tulitukka, klo 24:n jälkeen sisäänpääsy 4 € PE 18.4. Friday I’m In L.O.V.E. with DJ Art Vandelay UP: Get Spastic: DJ Ricardo, vapaa pääsy LA 19.4. JAYA THE CAT (NL/USA) (22:00) & BASEMENTONES (21:00) Ovet 20, liput 13 €, + DJ Kulmisjärvi /UP: DJ Esko Routamaa, klo 24:n jälkeen sisäänpääsy 4 € TO 24.4. TVO:n tukikeikka: PÄÄ KII jne. Ovet 19:30 live alk. klo 20. 23:00 YouTubeJukeboxi, 0€ KE 30.4. VAPPU-DJs Kulmisjärvi & Fog UP: DJ Esko Routamaa, vapaa pääsy PE 16.5. THE HEARING, CITY LUNGS, LOISTAVA POLKU PE 23.5. THE NEW TIGERS ennakkoliput: 8raita Record Store Linnankatu 7/TI-LA 21-04/www.dynamoklubi.com Opiskelijakortilla -20% väh. 5 euron kertaostoista Devil's Rock Riesling Sec (12,5%) Kuohuviini aina 12€/plo! Laseittain 2€! Club Sol -salsaklubit 25.1./ 8.2./ 22.2. • pe 11.4. • Ilta-kerros • Ovet 21.00 • Show 22.00 FM2000 MONDAYJAZZ HAPPENING: Livejazzia joka maanantai klo 20:00 (4 €) ja Open Jam Session klo 22:00 (0 €) PE 11.4. Lavasoul DJs Gismo & Dread Lion LA 12.4. English Comedy Club! Doors 19:30, show 20:00, tickets 12/10 € Tiketti + the door Host: Louis Zezeran (AUS) 23:00 DJ Magnuss44, vapaa pääsy PE 18.4. Flame Jazz: OLLI HIRVONEN QUARTET Ovet 20:30, show 21:00, liput 8/6 € 23:00 DJ Routamaa, 0 € LA 19.4. 21:00 Club Sol -salsaklubi, 01:00 All That Jazz! DJ Felix Manell, 0€ KE 23.4. TAIKAA JA KOMIIKKAA -klubi Ovet klo 19:30, show 20:00, 6/4€ PE 25.4. Flame Jazz Special: MARC BERNSTEIN (USA) & Finnish All Stars Ovet 20:30, 10/8 € LA 26.4. Candy Carousel Companyn Burleskishow: Syntisse hyvi tuliaissi! Ovet klo 21, show klo 22, liput 11 € KE 30.4.MONKN’ VAPPU! DJ SuperSakari,0€ • la 12.4. • Ilta-kerros • Ovet 21.00 • Show 22.00 BATON ROGUE MORGUE WITH SPECIAL GUEST STAR CHRIS HOLMES (W.A.S.P.) • ke 16.4. • Live-kerros • Ovet 20.00 • Show 21.00 PRINCE OF ASSYRIA (SWE) • to 17.4. • Ilta-kerros • Ovet 21.00 • AIVOVUOTO Koko ohjelma: www.monk.fi Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) Kirkkotie 10 Kanslerintie 19 Rieskalähteentie 74 avoinna: ma-pe 9-18, la 10-15 • pe 25.4. • Live-kerros • Ovet 21.00 • Show 21.30 KARRI KOIRA & RUUDOLF www. ekotori@turunekotori.fi, 044 7007 400 .fi KLUBI, HUMALISTONKATU 8 • KLUBI.NET/TKU • K-18 • ENNAKOT: TIKETTI www.threebeers.? www.cosmic.? www.anniskeluliike.? Syventävät opinnot 180 OLUTTA, 30 SIIDERIÄ Paljon sarjakuvia, vähän apinoita. KOVAT ON JAMIT. Alakerta tanssilattioineen avoinna pe-la 03:een. Inspehtorinkatu 4 (Yo-kylä), Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16.30-03, su 18-02 Kauppiaskatu 4, Turku ma-to 15-02, pe-la 15-03, su 16-02 Hämeenkatu 7, Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16-03, su 16-00
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2014 Luokatonta! O piskelijat ovat keskimäärin sangen luokattomia – tai ainakin perinteisen luokkajaon kannalta hankalaa porukkaa. Suurin osa korkeakouluopiskelijoista elää köyhyysrajan alittavilla tuloilla, nipistää ruokabudjetistaan voidakseen juhlia ja elättää itseään silpputöillä. Osa voi toki turvautua vanhempien elatusapuun, mutta suurelle enemmistölle Kelan tukien ja satunnaisten duunien yhdistely on arkipäivää. Kuulostaa ihan syrjäytymiseltä. Toisaalta juuri korkeakouluista valmistuneet ihmiset nappaavat vuodesta toiseen halutuimmat ja parhaiten palkatut työpaikat lisääntyvästä akateemisesta työttömyydestä huolimatta. Opiskelijat eivät ole työväenluokkaa, eliittiä tai keskiluokkaa. Perinteinen kolmijaottelu on toki muutenkin vanhentunut, mutta korkeakouluihin se istuu erityisen huonosti. Kaunis ajatus kuuluukin, että opiskeluaika vietetään luokkien ulkopuolisessa tilassa, ja paikat haetaan vasta työelämässä. Käytännössä kampuksen arki ei ole näin ruusuista. Köyhyys ja yltäkylläisyys lyövät vastaan helposti, vaikka kyse voisi olla euromääräisesti pienistäkin rahaeroista. Opiskelijoiden erityistalousalueella vauraus voi olla vaikkapa sitä, että pystyy ostamaan lounaalla jälkiruokaa. Yhtä opiskelijan kukkaroa ei silti ole. Jollekin opiskeluajan reaalitalous tarkoittaa omistusasuntoa ja alppimatkoja, toiselle nollasaldon vuoksi sulkeutuvaa puhelinliittymää. Yliopistoa leimaavat pikemminkin luokka-aikeet. Eri pääaineista kun suunnataan eri tavalla palkattuihin ammatteihin. Tulevaisuudenodotukset näkyvät jossain määrin asenteissa muita tiedekuntia kohtaan, mutta suoranaisesta luokasta puhuminen on yliopistolla edelleen pääosin tabu. Luokkapuhetta kuuleekin lähinnä sosiologian luennoilla, ja käsite tuntuu yleensä liian leimahdusherkältä suoraan pöytään viskattavaksi. Pidättyväisyydessä on oma viisautensa, sillä elämä heittelee moneen suuntaan. Toisaalta kaikki akateemiset opiskelijat tähtäävät sivistystasoltaan samaan karsinaan: korkeakoulutetuiksi. Luokka kun on paljon muutakin kuin rahaa. Se on osaamista, verkostoja ja asennetta. Hyväosaisuus on nykyisin sitä, että hahmottaa elämälleen tarkoituksen, jonka voi jakaa ja johon voi itse vaikuttaa. Ylioppilaat voidaankin nähdä omana yhteiskuntaluokkanaan, ja tämä luokka kertoo jäsenistään yhtä vähän kuin muut. Asiantilaa voi hahmottaa kätevästi ajatuskokeella: kuinka montaa lähimmäistäsi kuvailisit ensisijaisesti ilmauksella keskiluokan jäsen? Lauri Hannus tyl-paatoimittaja@utu.fi SISÄLLYS Kapina on epäajanmukaista. Ja vähän noloa. s. 11 Jonottamisen korkeakoulu Termoskaffeet Förillä Kiinalainen juttu 5 Kellarin kauhu: kukko Hattu päähän, Herr Doktor Sukupolvi, yyh. Vaihtovallankumouksellinen 8 Tyttökuninkaan hovi Hulluna työstä Punakone yskii Eroottista pääomaa ...ja Herra avas hanat 12 Kaikuja, kaipuuta ja kalttausta Viskaa, paisko, laukaise Luonnosta pöytään Älä! Lopeta! Nyt! 5 6 7 8 10 11 12 14 16 20 24 26 28 30 31 32 16 NUMERO 4/2014 Maailma olisi aika paha paikka, jos pelko estäisi ihmisiä toimimasta hyvän asian puolesta. 11.4.2014, Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu, 84. vuosikerta. www.tylkkari.fi Toimitus Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku, tyl@utu.fi PÄÄTOIMITTAJA Lauri Hannus puh. 045 356 4517, (02) 276 9630 Toimittaja Milla Ikonen GRAAFIKKO Konsta Hormia Kannen kuva Lauri Hannus ulkoasu Toni Laiho & Lauri Hannus ilmoitusmyynti Piia Aaltonen, puh. 044 5400 200, piia.aaltonen@opiskelijamediat.fi Paino I-Print Oy, Seinäjoki, ISSN 1458-0209. KAUPUNKINUMERO. 26 s. 13
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2014 opiskelijoilta Kirjastopäätös siirtyi leikataan sittenkin huhtikuulle Toista korkeakoulututkintoa suorittava opiskelija ei saa vastaisuudessa lisää opintotukikuukausia. Hallitus päätti huhtikuun alussa, että toiseen samantasoiseen korkeakoulututkintoon ei makseta tukea elokuusta 2015 lähtien. Tällä hetkellä kaikkiin korkeakouluopintoihin voi saada tukea yhteensä korkeintaan 70 kuukautta. Hallituksen arvion mukaan leikkauksesta koituu säästöä vuonna 2015 noin 2 miljoonaa ja vuoteen 2018 mennessä noin 11 miljoonaa euroa. Hallitus päätti lopettaa myös YTHS:n ja opiskelija-asuntosäätiöiden vuokratuet, mistä kertyy säästöä 5,9 miljoonaa euroa. Päätös todennäköisesti heikentää YTHS:n palvelutarjontaa ja korottaa opiskelija-asuntojen vuokria. Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) pelkää, että myös opiskelijoiden YTHS-maksu nousee. Lisäksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoituksen indeksikorotukset puolittuvat ensi vuonna. Rehtori Kalervo Väänänen arvioi, että Turun yliopistossa indeksileikkaus kutistaa vuosibudjettia noin 1,5 miljoonaa euroa. Päätös Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) kirjaston kohtalosta siirtyy edustajiston huhtikuun kokoukseen. Maaliskuun kokouksessa kirjaston lakkauttamista esittänyt oikeustieteilijöiden Ryhmä Lex ehdotti itse asian jättämistä pöydälle. Lex myös tarkensi alkuperäistä esitystään. Se korosti, ettei tuonut asiaa tarkoituksellisesti esille edustajiston ryhmäpuheenjohtajien tapaamisessa, jossa TYYn henkilökunta ei ollut edustettuna. Lexin esityksen mukaan TYYn pitäisi lakkauttaa kirjasto ja kirjastonhoitajan toimi lokakuun loppuun mennessä. Perusteluiden mukaan kirjasto on kallis ja yliopiston kirjastojen kanssa päällekkäinen palvelu, joka hyödyttää verrattain harvoja eikä kuulu ylioppilaskunnan ydintoimintoihin. Esitystä kannattavat kauppakorkeakoululaisten TuKY-lista ja lääketieteen opiskelijoiden TYY terveeksi. Ryhmät kuuluivat edustajistovaaleissa samaan vaalirenkaaseen, ja yhdessä niillä on enemmistö edustajanpaikoista. Maaliskuun kokouksessa kuultiin vain edustajistoryhmien ryhmäpuheenvuorot. Oikeat-ryhmä asettui lakkauttamisen kannalle. Muut ryhmät vastustivat esitystä. TYL Lakkauttamisen kannattajat käyttäisivät kirjastotoiminnasta vapautuvat rahat muun muassa TYYn talouden tasapainottamiseen, alayhdistysten tukemiseen ja tiedottajan työsuhteen vakinaistamiseen. Vastustajat taas pitivät väitettä TYYn talouden huonosta tilasta perusteettomana. ”Esimerkiksi viestintä- ja opiskelijakulttuurisektoreihin on panostettu viime vuosina tuntuvasti. Muut sektorit, kuten vaikkapa edunvalvontasektorit, eivät juuri suuria summia kaipaa”, totesi Vihreä Vasemmisto. Kirjaston kulut vievät noin kolme prosenttia TYYn jäsenmaksusta. Tällä hetkellä TYYn jäsenmaksu on Suomen ylioppilaskuntien matalimpia. Lisäksi vastustajat kritisoivat näkemystä kirjastojen päällekkäisyydestä. Ne myös peräänkuuluttivat TYYn vastuullisuutta työnantajana kirjastonhoitajan joutuessa työskentelemään jatkuvassa epävarmuudessa. Edustajisto on käsitellyt kirjaston kohtaloa toistuvasti. Viimeksi kirjastonhoitajan toimen lakkauttamisesta äänestettiin keväällä 2012. Edustajisto kokoontuu seuraavan kerran 23.4.2014. TYL Jatka lausetta: Työaikaa pitäisi…? ”…valinnaistaa sen mukaan, miten työnantaja ja työntekijä haluavat itse sopia.” Essi Heinonen, 6. vuoden kulttuurihistorian opiskelija ”…olla sanelematta ylhäältä päin.” Petteri Mäki, 1. vuoden tietotekniikan opiskelija 4 konsta hormia ”…lyhentää ja tehdä miellyttävämmäksi.” Matti Virtanen, 3. vuoden latinan opiskelija ”…lyhentää sellaisilla ihmisillä, jotka eivät pysty tekemään täyttä päivää.” Laura Linnamaa, 3. vuoden pohjoismaisten kielten opiskelija
• 4/2014 Lauri Hannus TURUN YLIOPPILASLEHTI oikeustiede: Omaa lajiaan Educariumille muodostui satojen metrien jono, kun oikiksen hakijat halusivat pääsykoekirjat käsiinsä heti. Kevään tulo merkitsee kymmenille tuhansille nuorille kuukausien pituisen pääsykoeurakan alkamista. Yliopistoon pääseminen on satojen tuntien työn takana, ja joskus unelmien opiskelupaikka vaatii useamman yrityksen. Turun yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan pääseminen edellyttää neljän pääsykoekirjan pilkuntarkkaa osaamista. Aikaa niiden omaksumiseen on vain kaksi kuukautta. Joka vuosi vaihtuvat pääsykoekirjat ilmestyvät vasta ylioppilaskokeiden päätyttyä, jotta kaikki hakijat olisivat luku-urakassa samalla lähtöviivalla. Oikiksen opiskelijavalinta on muihin aloihin verrattuna monella tavalla omaa lajiaan, sui generis. Turun oikiksen pääsykoekirjat julkaistiin tänä vuonna 31. maaliskuuta. Kirjojen myynti hoidettiin ensimmäistä kertaa ainoastaan yliopiston verkkokaupan, UTU-shopin, kautta. Noutopiste oli Educariumilla. Innokkaimmat olivat tulleet jonottamaan jo hyvissä ajoin. Hakijoista muodostui satojen metrien jono Educariumin aulaan ja pihalle. Kirjat oli mahdollista tilata myös kotiin, mutta moni ei halunnut tuhlata useita lukupäiviä postin odottamiseen. Osa saapui Turkuun varta vasten kirjoja hakemaan jopa toiselta puolelta Suomea. Kirjat maksavat yhteensä 165 euroa. Noutopisteellä yhtenä vastuuhenkilönä toimineen kirjastosihteeri Sara Kanniston mukaan kaikki sujui hyvin ja hakijat vaikuttivat motivoituneilta aloittamaan luku-urakan. ”Monelta hakijalta tuli myös iloisia hihkaisuja, kun he näkivät kirjojen aiheet”, hän kertoo. Salamyhkäisyydellä tasa-arvoa Kaikki pääsykoekirjoihin liittyvä pidetään visusti salassa ennen julkaisua, ja vain harva tiedekunnassa tietää aiheista ja kirjoittajista etukäteen. ”Pyrimme takaamaan hakijoiden yhdenvertaisuuden siten, että kirjojen aiheet ja kirjoittajat pysyvät salaisina kirjojen julkaisemiseen saakka”, tiedekunnasta kerrotaan. Tänä vuonna opukset käsittelevät ympäristöoikeutta, vero-oikeutta, eurooppalaista energiaoikeutta sekä julkisuutta ja henkilötietojen suojaa viranomaistoiminnassa. Sivuja on yhteensä noin seitsemänsataa. Aiheet ovat jokavuotinen arvailun kohde niin oikeustieteen opiskelijoiden kuin hakijoidenkin keskuudessa. Kuitenkin valintakoekirjat ovat aina kaikille yhtä helppoja tai vaikeita. Tiedekunnalle tärkeintä on hakijoiden yhdenvertaisuus. Vaihtuvilla pääsykoekirjoilla ja aiheiden salaamisella tuetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitetta siitä, että siirtyminen toiselta asteelta korkeakouluun olisi mahdollisimman sujuva. Näin aiemmin kokeissa käyneet eivät ole etulyöntiasemassa. Samoilla linjoilla on ympäristöoikeuden professo- ri Anne Kumpula, joka on ollut tekemässä ympäristöoikeuden pääsykoekirjaa. Vaihtuvilla kirjoilla on hänen mielestään myös se merkitys, että tiedekuntaan saadaan motivoituneita opiskelijoita. ”Vaikka yo-todistukselle on annettava joku arvo pitkän koulutyön jälkeen, niin valintakokeella on osaltaan mahdollista kompensoida ylioppilaskirjoituksia.” Kumpulan mukaan pääsykoekirjan kirjoittaminen on aina pitkä prosessi, joka vaatii suunnittelua ja keskustelua kollegoiden kanssa. Pääsykoekirja on tieteellinen teos siinä missä muutkin, mutta jotkut asiat selitetään pitkän kaavan kautta, jotta sisällön ymmärtäminen on lukijalle helpompaa. Kumpulan mielestä pääsykokeisiin lukemisessa tärkeää on ulkoa opettelun lisäksi asioiden sisäistäminen. ”Motivaatio pysyy helpommin, jos pohdiskelee myös kirjojen aiheita. Siten voi tietää olevansa suuntautumassa oikealle alalle.” Turun oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykoe on 26.5., ja siinä valitaan yhteensä 140 uutta opiskelijaa. Hakijoita on vuosittain noin tuhat. Viime vuonna sisään pääsi 14,8 prosenttia kokeeseen osallistuneista. Tuomas Dahlström Juttuun on haastateltu lisäksi oikeustieteellisen tiedekunnan toimistosihteeri Tarja Lindeniä, tiedekunnan hallintopäällikkö Mia Fageria ja tiedekunnan varadekaani Jussi Tapania. 5
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2014 lauri hannus Vaatesuunnittelija kaupunkilautalla Yläasteella Nora Peltoniemi sai kuulla, että pääsisi suunnittelemaan korkeintaan vaihdekepin nuppeja. Istumme piknikillä JULJA-vaatemerkin perustajan, vaatesuunnittelija Nora Peltoniemen kanssa Suomen ainoalla kaupunkilautalla, Förillä. Ikoninen lautta liikennöi huhtikuussa varttia yli kuudesta iltayhdeksään. Nyt on kuitenkin varhainen iltapäivä, ja ilahduttavasti lämmittävä aurinko paistaa muutaman pilvenhattaran koristamalta taivaalta lähes esteettä. JULJAn toiminta on alkanut vuonna 2012, ja osakeyhtiö siitä tehtiin viime kesänä. Vaatesuunnittelijaksi Peltoniemi on kuitenkin halunnut pienestä pitäen. ”En enää muista, mistä se edes lähti. Pienempänä tein vaatteita ensin barbeille ja sitten kavereille”, hän kertoo. Aivan ruusuinen Peltoniemen tie oman yrityksen Voisarvea rapisee housuille, ja höyrykiehkurat kohoavat pahvimukista. Kuljemme joen poikki yhteensä neljä kertaa, kunnes luovutamme ja siirrymme läheisen pöytäryhmän ääreen. Joukkorahoitusta ja pop-up-kauppoja Tällä hetkellä JULJA kerää Indiegogo-verkkopalvelun kautta joukkorahoitusta osallistuakseen Made in Designland -kiertueeseen. Kiertueen tarkoituksena on tehdä suomalaista osaamista ja muotoilua tunnetuksi Pohjois-Amerikassa. ”Kiertue kestää 18 kuukautta. Se pitää sisällään esimerkiksi pop-up-kauppoja ja erilaisia tapahtumia”, Nora Peltoniemi kertoo. Amerikan lisäksi toimintaa on En enää muista, mistä se edes lähti. Pienempänä tarkoitus laajentaa muihin Pohtein vaatteita ensin barbeille ja sitten kavereille. joismaihin. ”Muut Pohjoismaat kiinnostavat todella paljon. Olisi mukava tietää, mitä he tekevät perustamiseen ei ole ollut. Vaatetusartesaaniksi ha- paremmin. Että miksi asiat eivät toimi Suomessa luavan nuoren naisen käsityötaitoihin kun ei ylä- samalla tavalla.” Myös Japanin markkinoita on mietitty, mutta toisasteella uskottu. ”Siellä sanottiin, että päädyt korkeintaan suunnittelemaan vaihdekeppien nuppeja. taiseksi sinne suuntaan ei ole tehty liikkeitä. ”MuilYhtään nuppia en kyllä ole suunnittelut”, Peltoniemi ta suunnittelijoilta olen kuullut, että sinne menee hyvin tavaraa, mutta Japaniin lähteminen on vaikenaurahtaa. Ammattikoulusta tie jatkui Turun ammattikor- aa ilman kontakteja.” JULJAn tuotteita on tällä hetkellä mahdollista oskeakouluun. Peltoniemen käymää vaatemuotoilun linjaa ei sellaisenaan enää ole, vaan tilalle on tullut taa joko verkkokaupasta, jälleenmyyjiltä tai merkin toimistossa pidettävästä pop-up-kaupasta. Jälleenmoninaisempi muotoilun koulutusohjelma. 6 Syömässä myyjiä on Helsingissä, Lahdessa ja Espoossa. Vaatteet valmistetaan Viron Pärnussa. Pian ilmestyy uusi mallisto, joka tulee myyntiin todennäköisesti loppukesällä. ”Vaikka mallisto tulee myyntiin syksyksi, pyrimme pois perinteisistä kausivaatteista”, Peltoniemi sanoo. Aiemmista vaatteista tuttu linja jatkuu myös uudessa mallistossa. ”Leikittelemme leikkauksilla ja pidämme siluetit naisellisina.” Rakkaudesta Turkuun Kaarinassa syntynyt Peltoniemi rakastaa Turkua. Työn kannalta olisi järkevämpää asua Helsingissä, mutta suunnittelija haluaa pysyä Varsinais-Suomessa. ”Yritämme muuttaa sitä, ettei Helsinki olisi ainut paikka meidän kaltaisillemme yrityksille,” hän sanoo. Tähän vaikuttavat osaltaan myös suunnitelmat tehdä JULJAsta kansainvälinen yritys. ”Sen kannalta ei pitäisi olla merkitystä, asuuko Turussa vai Helsingissä.” Start-up-yrityksiä on Turussa kohtalaisesti. Ja koska käytännössä kaikki tuntevat toisensa, yritysten välinen yhteishenki on hyvä, eikä tarvitse pelätä veristä kilpailua. ”Muiden auttaminen ei ole meiltä mitenkään pois”, Peltoniemi sanoo ja nappaa rasiasta punaisen viinirypäleen. Aleksi Malinen
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2014 Salakuuntelija Kirjastossa näkee näin. –Siis mihin sä tarkkaan ottaen teetkään tota? –Kirjallisuustieteeseen. Siis se on runouden kuolemasta toistuvana teemana runoudessa. –Ai. –Vitsi jotenkin täydellinen, se tulee aina silloin kuin sitä vähiten etsii. –Mut joo siis tajuutko kuinka kovaa meteliä me just nyt pidetään? –Tajuutsä kuinka kovaa meteliä kaikki pitää, aina? Kuvitus: Konsta Hormia –Siinä se on! Nyt mä löysin sen. –Minkä? –Aloituskuvan esseelle. –Mikä toi on? –Se on siis kuva Kiinan muurista. Tai siis sen alusta, tai lopusta, miten vaan. –Outoa. En mä tiennyt että se päättyy mereen. Tai siis jatkuu sinne asti. –En mäkään. Mutta tää on siis ihan täydellinen. Jotenkin ihan eri fiilis tulee koko pytingistä kun sen Palstalla ei katsota vaan kuunnellaan. Ensimmäisen maailman ratkaisut Värikuva ihmisyydestä ”It Don't Matter If You're Black Or White”, lauloi Michael Jackson lapsuudessani julistaen sekä ihmisolentojen tasaista arvoa että kameleonttimaisen elämänsä ilosanomaa. Mustia tai valkoisia ihmisiä näkee kuitenkin aika harvoin. Paitsi sellaisissa vanhoissa valokuvissa, joissa kehitysnesteeseen on hulahtanut ylimääräinen huikka spriitä. Me olemme suurelta osin ruskeita ja beigejä – mutta miten monissa vivahteissa. Ihmisolentojen luokittelulla ihonvärin mukaan on inha maine, ja aivan syystäkin. Sävyjen rikkaudesta hullaantunut brasilialainen valokuvaaja Angélica Dass (s. 1979) päätti törmäyttää ihmisolentojen värikirjon graafikoiden rakastamaan Pantone-värikarttaan ja näyttää todellisen mosaiikin halpojen rotusanojen tuolla puolen. Jatkuvasti laajenevan Humanæ -blogin idea on viehättävän yksinkertainen. Studiossa kuvattujen ihmisten kasvoista on napattu värinäyte, ja saatu sävy on asetettu kuvan taustalle. Ihmiset ovat esillä ilman nimiä tai taustatietoja. Lopputulos on veikeä, lempeä ja sangen tasa-arvoinen. Ihmisolentojen luokittelulla ihonvärin mukaan on inha maine, ja aivan syystäkin. Rotuteoreetikot ehtivät tehdä maailmalle paljon hallaa ennen kuin ymmärrettiin, ettei hipiän tummuusaste merkitse Pienet teot ovat suuria. paljoakaan, eikä siitä voi mitenkään päätellä kantajansa henkistä maisemaa. Dassin luokittelu ei palaa näihin tunkkaisiin lähtökohtiin, vaan se antaa lähes jokaiselle oman luokkansa. Värejä on tuhansia, liikaa asetettavaksi toisiaan vastaan. Ihmiskunta muodostaa sulavan liukuman, jota Humanæ ansiokkaasti kartoittaa. ”I'm Not Going To Spend My Life Being A Color”, päätti L. T. B. rap-osuutensa Black or Whitessa. Värin olemassaoloa ei välttämättä kannata kuitenkaan kieltää. Mustavalkoisuutta vastaan voidaan nousta myös todelliset värit näyttämällä. Lauri Hannus humanae.tumblr.com Konsta Hormia 7
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2014 Juulia Ajanko asuu puutalossa Koppolaismäessä kanojensa ja kämppistensä kanssa. Yhteiselo ihmisten ja siivekkäiden kesken sujuu sopuisasti. Kellarissa kiekuu Teksti: Aleksi Malinen kuva: Lauri Hannus Ajattele hetki kotieläintä. Siis sellaista, joka olisi opiskelijaelämään sopiva – helppohoitoinen ja muutenkin vaivaton. Sellaista, jonka hankkiminen on halpaa ja ylläpitäminen vielä halvempaa. Sellaista kuin kana. ”Laitamme valot päälle aamulla ja annamme päivittäin ruokaa. Valoihinkin voisi laittaa ajastimen ja ruokaa tarjoilla automaatista, mutta kellarissa käyminen ei ole kovin vaivalloista”, Juulia Ajanko kertoo. Hän opiskelee Turun yliopistossa maantiedettä ja on yhdessä poikaystävänsä kanssa pitänyt kanoja muutaman vuoden. Ruokkimisen lisäksi kanojen oleskelutilat täytyy välillä puhdistaa. ”Aikaisemmin pohjalla oli heinää, mutta se alkoi nopeasti haista. Nyt käytämme sen tilalla olkea.” Ajanko ohjaa meidät ensimmäisenä talon kellariin, jossa kanat talvisin asuvat. Pää kolahtaa helposti kattoon, ja koska kyseessä on kellari, luonnonvalo ei aivan yllä tilan kaikkiin sopukoihin. Linnut viihtyvät kuitenkin hyvin myös ulkona – talvellakin. Kun kesä ja lämpö saapuvat, siipikarja viedään Nauvon saaristoon, jossa Ajangon poikaystävä työs- 8 kentelee vuoden ympäri. Tänne Korppolaismäkeen ne asettuivat tänä talvena tammikuussa. Ajanko kuitenkin kertoo, että koska kelit ovat leudot, eläimet olisivat pärjänneet hyvin myös Nauvossa. Pian yksi viekas vipeltäjä puikahtaa ovenraosta pihamaalle. Toimittajan ja valokuvaajan tottumattomuus kananhoidossa käy ilmi, eikä eläin oikein pysy jaloin rajaamallamme alueella. ”Lumesta ne eivät oikein välitä”, Ajanko sanoo ja nostaa siivekkään ystävän syliinsä. Pienen räpiköinnin jälkeen kana pysyy valokuvaussession aikana paikallaan tottuneesti kuin mannekiini. Siivekästä yhteiseloa Juulia Ajanko ei asu vanhasta kaupasta asuinkäyttöön muunnetussa talossa yksin. Yhteiselo kanojen ja ihmisten välillä on kuitenkin ollut sopuisaa. ”Kämppikset ovat erinomaisia kanojenhoitajia!”, Ajanko naurahtaa. ”He toivoisivat, että kanat olisivat täällä kesätkin.” Pihan perätä löytyy myös hunajaa tuottavia mehiläisiä ja eteläisessä Euroopassa yleinen sitruunapuu. Ne ovat kuitenkin naapurin, joten kaikkien erikoisuuksien osuminen samaan pihapiiriin on hauska sattuma. ”Ehkä seuraavana olisi vuohi, jota voisi lypsää!”, Ajanko sanoo. Kämppäkavereiden lisäksi myöskään lähitalojen asukkaista ei ole koitunut huolta. ”Ihmettelemme, kun kukaan naapuri ei ole tullut kommentoimaan mitään.” Munien myyntiä portinpielestä on kuulemma harkittu, mutta toistaiseksi niin ei ole tehty. Kun kaupunkiviljely on viime vuosina yleistynyt kohtalaisesti, myös kotieläinten pidosta on tullut pienimuotoinen trendi. Ajanko kertoo, että esimerkiksi
• TURUN YLIOPPILASLEHTI paikallis- ja naistenlehdet ovat huomioineet aiheen. ”Ihmiset kiinnittävät paljon huomiota ruoan tuotantoon, ja sitä kautta on varmasti herännyt kiinnostusta tällaiseenkin toimintaan”, hän sanoo. Esimerkiksi vanhoja, tarpeettomiksi jääneitä leikkimökkejä muokataan kanaloiksi, jolloin kananhoidon aloittamisen kynnys on kohtalaisen matala. Riskitön sijoituskohde Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran verkkosivuilla kerrotaan, että jo yhdestä kanasta on jätettävä eläintenpitäjä- ja pitopaikkalomakkeet paikalliselle maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Eläintenhoitaja ja pitopaikka rekisteröidään. Myös Ajangon kanoista on asianmukaisesti tehty ilmoitus Turun kaupungille. Kellarissa asuvat viisi kanaa on ostettu suuremmalta tilalta, ja niiden yhteishinta oli 60 euroa. Se kuulostaa erittäin kohtuulliselta, kun vertaa summaa tavanomaisempien kotieläinten hankintahintoihin. Koirat ja kissat saattavat maksaa pahimmassa tapauksessa reilusti toistatuhatta euroa. Vaikka kanojen ruuat ja lattiaoljet lasketaan mukaan, ei lystiä voi sanoa kalliiksi. Munia tämä pesue tuottaa noin kolme päivässä, joten se on maksanut itsensä takaisin jo moninkertaisesti. Kananhoitoa voi siis pitää myös sijoituksena, joka tuottaa voittoa. Varsin komea, monivärinen kukko liittyi perhee- seen myöhemmin. ”Tutun kanssa oli ollut kukosta puhetta. Eräänä yönä heräsin siihen, että kellarista kuului kieuntaa. Hätkähdin, koska asiaa ei ystävän kanssa ollut sovittu loppuun asti. Mutta siellä se nyt elelee ihan rauhaisasti”, Ajanko hymähtää. Kukko kuitenkin tapaa kiekua viiden aikaan aamulla, mikä toisinaan aiheuttaa kananhoitajan arkeen pientä harmia. Ajanko kuitenkin huomauttaa, että kanat eivät välttämättä tarvitse kukkoa mihinkään muuhun kuin jälkeläisten tekemiseen. Ne siis selviäisit aivan hyvin keskenään, ilman korkeahelttaista urosta. 4/2014 Kaiken kuulemamme perusteella kananhoito vaikuttaa lupsakalta harrasteelta, joka ei vaadi liikaa tai muutenkaan rasita. Kanan verraton etu muihin kotieläimiin nähden on myös sen ilmiömäinen kyky valmistaa leivonta- ja aamiaistarpeita. Siipikarjasta haaveileva opiskelija saattaa kuitenkin törmätä vaikeuksiin, sillä harvoilla on tarkoitukseen sopivaa kellaria tai pihaa. Kuuleman mukaan Kiinassa kanoja pidetään jopa kerrostaloasunnoissa, mutta Suomessa se tuskin on mahdollista. Ajangolla onkin käynyt asuntonsa suhteen melkoinen onnenkantamoinen. • Tylkkäri hakee toimittajaharjoittelijoita Turun ylioppilaslehti etsii kahta (2) toimittajaharjoittelijaa elokuussa 2014 alkavaan työsuhteeseen. Työ jatkuu toukokuulle 2015 saakka, ja sitä tehdään 18,75 tuntia viikossa. Toimittajaharjoittelija ideoi, kirjoittaa ja muokkaa juttuja yhdessä päätoimittajan kanssa. Harjoitteilijalta vaaditaan hyvää kirjoitustaitoa, vankkaa suomen kielen osaamista ja ideointikykyä. Toimittajaharjoittelijan palkkaus on Journalistiliiton työehtosopimuksen mukainen. Harjoittelupaikat on tarkoitettu korkeakouluopiskelijoille. Lähetä hakemuksesi 28.4. mennessä osoitteeseen Turun ylioppilaslehti, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku tai sähköpostilla: tyl-paatoimittaja@utu.fi. Viestin otsikoksi ”Toimittajahaku”. Liitä mukaan kaksi juttunäytettä ja kerro, miksi juuri sinä olisit hyvä toimittaja Turun ylioppilaslehteen. Haastattelut järjestetään viikolla 19. Lisätiedot: päätoimittaja Lauri Hannus, puh. 045 3564517 9
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2014 Tohtorintutkinto tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia Tohtoreita valmistui viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin. Turun yliopiston vastaväitelleet kertovat, millaista on elämä karonkan tuolla puolen. Suomalaisista yliopistoista leivottiin viime vuonna ennätysmäärä tohtoreita. Ylimmän mahdollisen tutkinnon suoritti 1724 henkilöä. Heistä 162 valmistui Turun yliopistosta. Vuonna 2011 perustetusta Turun yliopiston tutkijakoulusta kerrotaan, että valmistumisnopeuteen vaikuttaa olennaisesti tohtorikoulutettavien saama tutkimusrahoitus. Tohtorikoulutukseen hakeutumista puolestaan edistävät erityisesti innostavat ohjaajat. Tutkinnon suorittaminen edellyttää vuosien pitkäjänteistä työtä, sitoutuneisuutta ja itsenäistä otetta. Onko väitteleminen vaivan arvoista? Väitöstilaisuudesta työelämään Eniten turkulaisia tohtoreita valmistuu lääketieteellisestä ja matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta. Jälkimmäisen kasvatteihin kuuluu Jaakko Lehtinen, joka valmistui fysiikan oppiaineesta tammikuussa. Fotoakustiikasta väitellyt Lehtinen kehitti tutkimuksessaan uudenlaisen tavan testata huumepitoisuuksia hiusnäytteistä ja suoraan ilmasta. Lehtisen väitös on herättänyt kiinnostusta myös yliopiston ulkopuolella. Erityisesti toimittajat soittelevat fyysikolle mielellään. Varsinaisiin työtarjouksiin mediahuomio ei ole johtanut, mutta sellaisille Lehtisellä ei ole tarvettakaan: valmistumisen jälkeen tohtoria odotti kokopäivätyö kaasuanalysaattoreita valmistavassa Gasera Oy:ssä. Matka akateemisesta maailmasta teollisuusalalle ei ollut pitkä. Vain parin korttelin päässä yliopistolta sijaitseva Gasera työskentelee samojen sovellusten parissa, joita Lehtinen väitöskirjassaan hyödynsi. Sovellusten myynnistä ja markkinoinnista vastaava fyysikko kehuu työnsä olevan kuin häntä varten räätälöityä. ”Väitöskirjaprojektin aikana valkeni, että tahdon töihin teollisuuden pariin. En olisi halunnut koko elämääni tehdä tutkimusta, vaan mieluummin jotain vähän soveltavampaa”, Lehtinen kertoo. ”Tiesin jo valmiiksi, että Gaseralla on töissä tohto- 10 riksi valmistuneita. Täällä arvostetaan tutkintoa, ja se vaikuttaa palkkaan ja työnkuvaan.” Kasvaako työttömyys? Valtiotieteiden tohtori Ville Laamasen tilanne on hieman erilainen. ”Olen tällä hetkellä työtön tohtori. Teen tutkimussuunnitelmia, kirjoitan artikkeleita, kärkyn sopivia työpaikkoja ja pyrin parantamaan mahdollisuuksiani saada tutkimusrahoitusta”, poliittisesta historiasta valmistunut Laamanen kertoo. ”Tutkimustyön jatkaminen on minulle suunnitelma A. Haluan tutkijaksi ja opettajaksi yliopistoon. Uskon kyllä, että se onnistuu.” Laamasen helmikuussa tarkastettu väitös käsittelee kirjailija Olavi Paavolaisen vuonna 1939 tekemää Neuvostoliiton-matkaa. Työllistyminen ei liene kiinni ainakaan väitöskirjan laadusta: Laamanen sai tutkimuksestaan erinomaista palautetta, ja työ on ollut laajasti esillä myös mediassa. Haastattelupäivänä valtiotieteilijä on piipahtanut esittelemässä väitöskirjaansa Turun Upseerikerholla. Helsingin Sanomat uutisoi hiljattain korkeakoulutettujen työttömyyden olevan jatkuvassa kasvussa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun työttömistä joka viides on korkeasti koulutettu. Laamasta tilanne ei kuitenkaan erityisesti huoleta. ”Olen ehkä huolestuneempi kouluttamattomien ihmisten kasvavasta työttömyydestä. Korkeakoulutettujen työllistymiseen liittyy muutosvalmiutta ja joustavuutta, mikä helpottaa asioita. Myöskään omassa lähipiirissäni ei ole ollut työllistymiseen liittyviä ongelmia.” Turun yliopiston tutkijakoulusta kerrotaan, että korkeasti koulutettujen työttömien määrä kasvaa. Teksti: Susanne Salmi KUVITUS: Leo Pahta
• TURUN YLIOPPILASLEHTI Silti vaikuttaa siltä, että koulutus kannattaa. Yleisellä tasolla pitkä koulutus korreloi pienen työttömyysprosentin kanssa. Alle 65-vuotiaista, työvoimaan kuuluvista tohtoreista työttömänä on 3,3 prosenttia, kun taas maistereiksi valmistuneista työttömänä on 5,6 prosenttia. Onnellisesti maalissa Filosofian tohtori Elina Siltanen löysi väitöskirjalleen aiheen jo graduvaiheessa. Tammikuussa amerikkalaisesta nykyrunoudesta väitellyt Siltanen toimii tällä hetkellä opettajansijaisena englannin oppiaineessa. Vaikka sijaisuus on määräaikainen, Siltanen suhtautuu tuleviin työnäkymiin rauhallisesti. ”Haen opetustöitä tai apurahaa jatkotutkimukseen. Varasuunnitelmia en ole tehnyt. Olen aina ajatellut, että sitten mietitään uusiksi, jos tulee hankala tilanne eteen.” Siltasen ohjaaja siirtyi kesken väitösprojektin Luleå tekniska universitetiin Ruotsiin. Niinpä Siltanen päätyi tekemään väitöskirjansa kaksoistutkintosopimuksella Turkuun ja Luleåån. Järjestelystä saattaa olla hänelle tulevaisuudessa hyötyä. ”Voin esimerkiksi hakea ruotsalaisia apurahoja. Lisäksi minulla on kahden yliopiston myötä kaksi eri tutkimusyhteisöä”, Siltanen tuumaa. Nykyaikaisen tohtorikoulutuksen tavoite on asiantuntijoiden kouluttaminen. Ennätyksellisestä tohtorisumasta huolimatta tutkinnon arvo ei ole vähentynyt. Tutkijakoulun näkemyksen mukaan kouluttautuminen laajentaa mahdollisuuksia työelämässä. Samaa mieltä ovat myös tuoreet tohtorit. Tutkinto ei ole itseisarvo, mutta siitä on monenlaista iloa. ”Tutkinto merkitsee minulle lähinnä mahdollisuutta tehdä tutkimustyötä ja keskittyä siihen, mikä itseä kiinnostaa”, Siltanen tiivistää. Jaakko Lehtinen on iloinnut erityisesti saamastaan työpaikasta ja tutkimuksensa herättämästä kiinnostuksesta. Myös Ville Laamanen kiittelee vuolaasti väittelemisen tarjoamia mahdollisuuksia. ”Vaikka päätyisin jollekin aivan muulle alalle, en missään nimessä katuisi väittelemistä. Sain tehdä juuri sitä, mitä itse halusin, ja pääsin vieläpä onnellisesti maaliin”, valtiotieteilijä hymyilee. ”Väitöskirja on pitkä ja itsenäinen projekti, joka kasvattaa luonnetta ja sitkeyttä. Uskon sen antaneen minulle myös sellaisia asioita, joista en välttämättä ole vielä itsekään tietoinen.” • Juttua varten on haastateltu myös Turun yliopiston tutkijakoulun UTUGS:n johtajaa Pirjo Nuutilaa ja koordinaattoria Elise Pintaa sekä tutkija Juha Sainiota Turun yliopiston työelämäpalveluista. Työ haluaa sielusi Mikä yhdistää tv-sarja Girlsiä, elokuva Frances Hata ja näytelmä Kaspar Hauseria? Ainakin niissä kaikissa keskushenkilöt ovat toivottomia venkoilijoita. Girlsin Hannah Horvath, Frances Ha:n Frances Halladay ja Kaspar Hauserin monet Kasparit kaikki etsivät omaa ääntään, mutta eivät oikein osaa asettua. He eivät tiedä mitä haluavat, tai jos tietävätkin, sitä on lähes mahdotonta saavuttaa. He haluavat olla vapaita ja toteuttaa itseään työssään, mutta täydellinen vapaus on maailmassa rajallinen resurssi. Tämä problematiikka luonnehtii 80- ja 90-luvuilla syntynyttä y-sukupolvea. Sukupolvia on aiemmin määritelty Suomessa kokonaisia ikäluokkia lävistävien yhteisten kokemusten, kuten sodan, kautta. Ysukupolven kokemukset ovat globaaleja, mutta toisaalta rajattuja. Yllä mainitut tarinat eivät ole Suomea lävistäviä sukupolvitarinoita: niissä puhuu kaupunkilainen, akateeminen ja valkoinen ääni. Sukupolvidiskurssi sortuukin helposti väärään yleistämiseen. Jotain oleellista ja laaja-alaista y-sukupolvitarinoissa kuitenkin käsitellään. Ne näyttävät, miten persoonallisuus sekoittuu tietokapitalismissa työhön perustavammalla ja monimutkaisemmalla tavalla kuin koskaan aiemmin. Työilmoitukset ovat alkaneet muistuttaa deitti-ilmoituksia. Pätevyydeksi työhön eivät riitä taidot, vaan tarvitaan halua, emotionaalista sidettä työhön. Ei ole vain niin, että nykyään työstä etsitään merkitystä. Työ myös vaatii työntekijän sitoutumista kokonaisena persoonana, ei pelkkänä ruumiina. 4/2014 KOLUMNI Y-tarinat maalaavat eteemme vaikean ristiriidan: minuudesta on tullut samanaikaisesti itsetoteutuksen kohde-esine ja toisaalta työmarkkinoilla hinnoiteltava tuote. Vain harvat onnistuvat muokkamaan sellaisen minän, että se kelpaa sekä itselle että työmarkkinoille. Useimmilla minuus jakautuukin eri areenoille tarjottaviksi paloiksi. Girlsin Hannah onnistuu kirjoittamaan romaanin ja Frances Han Frances ohjaamaan tanssiesityksen. Nämä tarinat lupaavat itsetoteutuksen ja työmarkkinoiden välistä sovitusta. Kaspar Hauser taas päättyy surumielisempään kuvaan: Vapaasti laukkaavana hevoslaumana itsensä näkevät päähenkilöt polkevat vimmatusti rivissä kuntolaitteita keskellä näyttämöä. He haluavat työstään itsetoteutuksen välineen, mutta käytännössä he pelaavat asiakkaan, firman ja pääoman pussiin. Kaikista kun ei voi tulla kirjailijoita tai teatteriohjaajia. Kaspar Hauser ei ratko ristiriitoja vaan pyrkii olemaan rehellinen problem statement: työntekijöiltä halutaan vähintään yhtä paljon kuin he itse haluavat työltä ja usein eri asioita. Neuvottelutilanne on harvoin sellainen kuin toivoisimme. Useimmat tyytyvät kompromisseihin neuvotteluissa itsetoteutuksen ja työnteon välillä. Kapinan mahdollisuutta ei maalailla missään sukupolvitarinoissa. Syykin lienee selvä: se ei kiinnosta ketään. Kun identiteettiprojektit ovat etusijalla, on vaikeaa synnyttää kollektiivisia liikkeitä. Sen sijaan pohditaan omaa seuraavaa siirtoa sosiaalisella kilpailuareenalla. Kapina on epäajanmukaista. Ja vähän noloa. Veikka Lahtinen 11
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2014 Antti Kokkomäen keikka Taiwanin parlamentissa ylitti uutiskynnyksen myös paikallisella televisiokanavalla. “Vaihdon tarkoitus on mennä soittamaan parlamenttiin” Mediatutkimuksen opiskelija Antti Kokkomäki kuvitteli viettävänsä tavallisen rennon vaihtolukukauden Taiwanin Taipeissa. Saaren ystävälliset ihmiset ja hieno luonto saivat paikkavalinnan tuntumaan ”melkoiselta onnenpotkulta”. Silloin hän ei vielä tiennyt, mihin kaikkialle onni hänet Taiwanissa potkisi. Hieman ennen lähtöään Taiwaniin Antti Kokkomäki oli paketoinut kasaan esikoislevyn Tammikuun lapset -yhtyeen kanssa. Sen tiimoilta hän oli myös tutustunut netissä Molly Liniin, paikalliseen basistiin ja tuottajaan. Saapuessaan asunnottomana Taiwanin pääkaupunkiin Taipeihin Antti otti ensi töikseen yhteyttä Mollyyn. Tämän asunnossa sattui olemaan vapaa huone, joten Antti muutti monikansalliseen kimppakämppään. Arki Taipeissa lähti käyntiin. Mollyn kautta löytyi paitsi kämppä, myös yhteys Spring Scream -festareiden järjestäjään. Molly suositteli Anttia esiintyjäksi keikalle. Taiwanin nuoriso odotti kuitenkin muutakin kuin lämmintä kevättä ja tulevia festareita. Opiskelijaliike Student Sunflower Movement oli vallannut maaliskuun 18. päivänä Legislative Yuanin, Taiwanin parlamentin, estääkseen äänestyksen kiistanalaisesta kauppasopimuksesta Kiinan kanssa. Myöhemmin myös Executive Yuan, lakien täytäntöönpanosta vastaavan elimen rakennus, yri- 12 tettiin vallata. Sillä kertaa paikalla oli tuhannen mellakkapoliisin joukko, joka esti valtauksen. ”Poliisit joutuivat kantamaan maassa istuneet opiskelijat pois rakennuksen edustalta. Lisäksi käytettiin vesitykkejä. Osa sanoo, että poliisit olivat kohteliaita. Toiset taas kertovat poliisien olleen kohtuuttoman väkivaltaisia”, Antti kertoo. Yhtä kaikki, hässäkässä loukkaantui yli sata ihmistä, ja kymmeniä pidätettiin. Tapahtumia seurasi maaliskuun 30. päivänä massamielenosoitus, johon osallistui poliisin arvion mukaan 100 000, järjestäjän arvion mukaan 700 000 henkeä. ”Olin itse paikalla, ja porukkaa oli takuulla enemmän kuin tuo poliisien ilmoittama lukumäärä. Tunnelma oli silti rauhallinen ja erittäin organisoitu. Koko mielenosoitus on sujunut rauhallisesti lukuun ottamatta Executive Yuanin tapahtumia”, Antti kuvailee. Antti oli ollut alusta alkaen kiinnostunut mielenosoituksesta ja sen taustoista. Hän kävi paikan päällä viikko valtauksen jälkeen. Teksti: Sampo Rouhiainen ”Paikalla vallinnut tunnelma teki minuun vaikutuksen. Siitä tuli mieleen kaupunkifestarit: katumuusikoita, ruokakojuja, sirkustemppuja. Aistin valtavan yhteishengen taiwanilaisten keskuudessa.” Keikalla istuntosalissa Maaliskuun 30. päivän mielenosoituksessa Antti oli liikkeellä valokuvaaja Toney Sun kanssa. ”Kiertelimme ympäri katuja ja ihmettelimme tunnelmaa. Toney napsi kuvia. Kaduilla vallitsi aivan mieletön fiilis!”, hän kertoo. Toney pääsi pressikortillaan sisään Legislative Yuaniin, Antti jäi pihalle juttelemaan mielenosoittajien kanssa. Pian Toney ilmestyi takaisin rakennuksesta mukanaan yllätys. Hän oli jutellut valtaajien kanssa ja järjesti Antin mukanaan sisälle ohi vartiossa seisovien poliisien. ”En voinut uskoa sitä todeksi. Tärisin. Tämä oli tapahtumien keskipiste. Rakennusta ympäröi satojen tuhansien ihmisten joukko. Tuntui todella etu-
• TURUN YLIOPPILASLEHTI oikeutetulta.” Sisällä valtavassa Legislative Yuanissa Antti tutustui tapahtuman järjestäjiin, jotka pyysivät häntä pitämään keikan ja puhumaan vallatussa parlamenttisalissa. Antti lupasi hakea kitaran ja palata parlamenttitalolle parin päivän päästä basisti Sasha Wun kanssa. Hän sai kuitenkin kuulla, että kauppasopimuksen kannattaja, Taiwanin pahamaineisin gangsteri White Wolf oli uhannut kerätä 2000 gangsteria tyhjentämään Legislative Yuanin samana päivänä. Antti pohti jo keikan perumista, mutta rohkaisi itsensä. ”Maailma olisi aika paha paikka, jos pelko estäisi ihmisiä toimimasta hyvän asian puolesta. Minusta tuntui yksinkertaisesti vain siltä, että minun oli pakko mennä pitämään se puhe ja soittamaan se laulu.” Keikan jälkeen Antti vietti yön makuupussissa istuntosalin lattialla. Keikan ja puheen pitäminen mielenosoituksen pyhimmässä paikassa oli jännittävää, mutta myös äärimmäisen palkitsevaa. ”Ihmiset tulivat toivon kipinä silmissään kiittämään minua. He saivat uutta intoa esityksestäni, ja se tuntui aivan mielettömän hyvältä.” Keikka antoi myös aivan uuden merkityksen Spring Screamin festarikeikalle. Siellä tunnelma oli parlamenttia riehakkaampi ja rennompi. Molemmista välittyi artistille kuitenkin sama tunne: sanoja 4/2014 ei tarvitse ymmärtää, musiikki on universaalia. Opiskelu on jäänyt viime viikkoina vähälle, mutta Antti kertoo tuntevansa, että nyt on tärkeämpääkin tekemistä. ”Saan kylmiä väreitä, kun ihmiset huutavat kannustushuutoja kaduilla ja laulavat yhteen ääneen tapahtuman tunnariksi valikoitua taiwanilaisen bändin biisiä. Haluan mieluummin kokea tämän kuin tehdä perus vaihto-opiskelijajuttuja.” • Tylkkärin saamien tietojen mukaan opiskelijat ovat ilmoittaneet lähtevänsä Legislative Yuanista torstaina 10.4. klo 18 paikallista aikaa kolmen viikon miehityksen jälkeen. Presidentti ei ole suostunut opiskelijoiden vaatimuksiin, mutta parlamentin johtaja on. • Syy mielenosoituksille on Tai- wanin ja Kiinan välinen kauppasopimus. • Opiskelijat valtasivat parla- menttitalon estääkseen äänestyksen sopimuksesta. • Mielenosoittajat vaativat lä- pinäkyvämpää päätöksentekoa. He pelkäävät sopimuksen lisäävän kiinalaisten vaikutusvaltaa saarella ja heikentävän Taiwanin taloutta. • Entistä vapaammassa Taiwa- nissa elämään tottuneet nuoret eivät halua isoveli Kiinaa määräämään alueelleen. Historian haamut hiertävät edelleen taiwanilaisten ja kiinalaisten välejä. Maaliskuun 30. päivän suurmielenosoitus sujui rauhallisesti. Kuva: Toney Su Vallatussa parlamenttitalossa pitämässään puheessa Antti Kokkomäki kertoi mielenosoittajille uskovansa siihen, että tulevat sukupolvet arvostavat heidän tekemäänsä työtä ja väkivallatonta vastarintaa. Kuva: Gia Ging 13
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2014 Se, että Turussa on omaa elokuva-alan koulutusta, on myös todella merkittävä juttu. Taideakatemian kautta tähän kaupunkiin tulee jatkuvasti uusia tekijöitä. ”Leffa-alan tekijän on paljon helpompi toimia sellaisessa kaupungissa, jossa on vastaanottavainen ja positiivinen asenne elokuvaa kohtaan.” Teemu Virta (vas.), Karoliina Halme ja Lotta Mujo uskovat Turkuun elokuvakaupunkina. 14
• TURUN YLIOPPILASLEHTI Valot, kamera, Turku! 4/2014 Teksti: Jaakko Mikkola KuvA: Lauri Hannus Kuvausryhmät ovat jatkossa entistä yleisempi näky turkulaisessa katukuvassa. Länsi-Suomen elokuvakomission projektipäällikkö Lotta Mujo, lavasterakentaja Karoliina Halme sekä Roger Picturesin toimitusjohtaja, tuottaja Teemu Virta tekevät kaikkensa, jotta kaupunki ei jäisi tuotantoyhtiöiden karavaanien hetkelliseksi pysähdyspaikaksi. Solar Filmsin vuonna 2010 onnistuneesti toteuttama kuuden Vares-elokuvan sarja on saanut elokuvantekijät kääntämään katseensa entistä useammin Varsinais-Suomeen. Turun valmiit fasiliteetit ja monipuoliset kuvauspaikat sekä innostunut avustajakunta houkuttelevat suomalaisia tuotantoja kasvavassa määrin. Vuosina 2012–2013 Turussa oli kaiken kaikkiaan viidentoista eri tv-sarjan ja elokuvan kuvauksia. Tänä vuonna alueesta kiinnostuneita produktioita olisi ollut tulossa enemmän kuin on resurssien puolesta mahdollista ottaa vastaan. Turun seudulla vierailevia tuotantoyhtiöitä palvelevan Länsi-Suomen elokuvakomission suunnitelmissa siintää jo Turun kansainvälinen läpilyönti kuvauspaikkana. Kevättalvella kaupungissa kuvattu Mika Kaurismäen epookkidraama The Girl King on ensimmäinen avaus kansainväliseen suuntaan. Elokuva on yksi suurimmista kautta aikain Suomessa toteutetuista produktioista. Komission projektipäällikkö Lotta Mujo uskoo, että Kaurismäen monikansallisen tuotantoryhmän hyvät kokemukset tekevät Turun promotoimisesta entistä helpompaa. ”Laitoimme komissiossa kaikki paukut siihen, että saimme The Girl Kingin kaupunkiin. Turkua markkinoidaan kuvauspaikkana muun muassa Cannesin ja Berliinin elokuvajuhlilla sekä Yhdysvalloissa”, hän kertoo. Valttina luotettavuus ja monipuolisuus Tuottaja Teemu Virralla on omakohtainen kosketus siihen, millaisia asioita elokuvantekijät kuvauskohteelta vaativat ja odottavat. Mies luotsaa uutta turkulaista, genreleffoihin erikoistunutta Roger Pictures -yhtiötä. Hän kertoo, että kilpailutilanne on vaativa. ”Kun juttelee toisten tuottajien kanssa, niin ensimmäisenä tarkistetaan, mitkä ovat kannustimet elokuvan tekemiselle siinä kyseissä maassa. Jo muissa Pohjoismaissa on tarjolla ihan erilaiset rahoitusmahdollisuudet kuin Suomessa.” Lotta Mujo myöntää, että kannustimet ovat ensimmäinen asia, jota kansainväliset yhtiöt komissiolta tiedustelevat. Turulla ja laajemmin Suomella on kuitenkin myös eittämättömiä vahvuuksia, jotka kompensoivat valtion kitsautta elokuvan tukemiseen. ”Monen muun ammattilaisen ohella The Girl Kingin saksalainen ja kanadalainen tuottaja hämmästelivät meidän paikallisten tekijöiden työmotivaatiota. Kaikki sovitut työt tehdään rauhallisesti ja aikataulussa loppuun, eikä riidellä tyhjästä. Meidän työvoima on siis hinta–laatusuhteeltaan erittäin hyvää”, Mujo sanoo. Komissio tarjoaa sivuillaan kuvauskohteiksi muun muassa saaristoa ja Kakolaa. Mujo mainostaa, että Turusta löytyy historiallisia miljöitä, teollisuuskiinteistöjä, maaseutua sekä modernia arkkitehtuuria lyhyiden välimatkojen sisältä. Turun saavutettavuuskin on suhteellisen hyvä. Teemu Virta arvostaa suuresti elokuvakomission työtä. Hänen mukaansa yksikään helsinkiläinen saati ulkomainen yhtiö ei tule Turkuun sattumalta. ”Kyllähän Turun suosio on suurelta osin komission aktiivisen markkinoinnin tulosta. On lisäksi erittäin tärkeää, että muualta tulevan tiimin ei tarvitse etsiä kaikkea tietoa ja kaikkia kontakteja erikseen. Komissio auttaa niiden kanssa tosi kattavasti”, Virta ylistää. Turkulaisten maine kasvaa Vaikka Varsinais-Suomi olisi ihanteellinen kuvauspaikka kansainvälisille produktioille, ei toiminnasta jää Turun seudulle pitkäkestoista jälkeä ja vaikutusta, jos tuotannot eivät tuo työtä paikallisille audiovisuaalisen alan ammattilaisille. ”Täällä on ollut ongelmana, että suurin osa väestä näissä tuotannoissa on Helsingistä tai muualta lähtöisin. Siihen voi olla vaikeaa kiilata väliin”, kertoo lavastaja Karoliina Halme. Halme on yksi turkulaisista ammattilaisista, jonka kalenterissa lisääntyneet tv- ja elokuvatuotannot näkyvät uusina työtilaisuuksina. Hänen yrityksensä toteutti osan The Girl Kingin lavasteista. Lavasterakentaja korostaa, että suuri kuvausryhmä on hyvin erityislaatuinen työyhteisö. ”Kun niin suuri joukko ihmisiä tekee asioita yhdessä, täytyy jokaisen hoitaa se oma ruutunsa ilman viivästyksiä ja ongelmia. Siksi yhtiöt ja ohjaajat luottavat niin paljon samoihin, tuttuihin tekijöihin”, Halme sanoo. ”Luottamus turkulaista osaamista kohtaan alkaa kuitenkin jo lisääntyä”, hän iloitsee. Lotta Mujo kertoo, että yhtenä ehtona myöntämälleen tuelle elokuvakomissio edellyttää, että tuotantoyhtiö käyttää tietyn määrän elokuvan budjetista Turun seudulla. ”Satsaaminen paikallisiin ammattilaisiin on luonteva keino jättää euroja kuvauskaupunkiin. Se, että Turussa on omaa elokuva-alan koulutusta, on myös todella merkittävä juttu. Taideakatemian kautta tähän kaupunkiin tulee jatkuvasti uusia tekijöitä”, hän sanoo. Teemu Virta huomauttaa, että ala kasvaa kaupungissa vasta tekemisen kautta. Vähitellen syntyy enemmän erityisosaajia tuotantojen tarpeisiin. Tietyt asiat on edelleen pakko tuoda Helsingistä. ”Esimerkiksi äänen jälkikäsittely on pakko tehdä muualla. Lisäksi olisi eduksi, että kaupungissa olisi korkeatasoinen studiotila, joka ei ole minkään yksittäisen tuotantoyhtiön omistuksessa.” Vaikka Turun seudulta löytyvät miljööt taipuvat moneksi, joutuu Roger Pictures viemään yhtiön uuden Viking-elokuvan kuvaukset hieman vuoristoisemmille seuduille. Virta kuitenkin toteaa, että kuvauspaikat valitaan aina tuotantokohtaisesti. Alan voimistuminen yhtiön kotikaupungissa hyödyttäisi pitkällä aikavälillä myös Rogeria. Taiteellisen työn lainalaisuudet pakottavat monipuolisuuteen. Sekä Virta että Halme joutuvat tai saavat tehdä elantonsa eteen myös muita projekteja kuin leffa- ja tv-produktioita. Halmeen MahtiSettiyritys rakentaa teatterilavasteita, ja Rogerin Helsingin toimipiste on painottunut mainontaan. Elokuvasta kaupunkilaisten ylpeys Komissio on perustamassa Turkuun yhdistystä, joka pyrkii lisäämään yhteisöllisyyttä ja elokuva-alan näkyvyyttä kaupungissa. Lotta Mujo kertoo, että komissio tahtoo tehdä elokuvasta asian, josta koko kaupunki voi olla ylpeä. ”Viimeistään Kaurismäen tuotannon myötä olemme huomanneet, että turkulaiset ovat erittäin kiinnostuneita kaupungissaan tapahtuvista kuvauksista. Yritämme osallistaa yhdistyksen myötä turkulaisia yrityksiä entistä enemmän.” Yritysyhteistyön lisäksi tavoitteena on tuoda tuotantoja studion seinien sisältä kaupunkilaisten nähtäville. ”Myös tavalliset turkulaiset voivat liittyä yhdistykseen ja saada siten esimerkiksi edullisempia leffalippuja tai päästä astelemaan punaista mattoa pitkin Turussa järjestettäviin ensi-iltanäytöksiin”, Mujo paljastaa. ”Leffa-alan tekijän on paljon helpompi toimia sellaisessa kaupungissa, jossa on vastaanottavainen ja positiivinen asenne elokuvaa kohtaan”, Karoliina Halme täydentää. Virta ja Mujo nyökyttelevät hyväksyvästi. • 15
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2014 Rukouksesta rehkimiseen Aikanaan työ ei ollut ylpeyden aihe, vaan häpeä. Nykymaailmassa työllä on erikoinen kaksoisrooli: toisaalta se on välttämätön paha, toisaalta kulttuurin kivijalka. Teksti: Milla Ikonen KUVITUS: Konsta Hormia 16
• TURUN YLIOPPILASLEHTI T ahdonko työn, jota rakastan vai sellaisen, josta maksetaan hyvin? Haluanko komean urakehityksen vai duunin, joka jättää tilaa muullekin elämälle? Onko järkevää käyttää kaikki aikansa työhön? Olenko kunnianhimoton, jos en tee niin? Voisinko toteuttaa itseäni jossain muualla kuin työssä? Niinpä, työn merkitys on ristiriitainen. Toisaalta se on ikävä velvollisuus, toisaalta rakkauden kohde ja itsekunnioituksen lähde. Ongelma kuulostaa kovin postmodernilta. Silti työn paikka ihmisen elämässä ei ole koskaan ollut ihan yksinkertainen kysymys. Tällä hetkellä kyseinen paikka on kuitenkin keskellä ja korkealla. Suomi on palkkatyöyhteiskunta. Tilastokeskuksen mukaan helmikuussa 2014 Suomen työllisistä palkansaajia oli melkein 90 prosenttia. Myös järjestelmän perusrakenteet on pystytetty sen mukaan, että valtaosa ihmisistä on palkkatyössä. Työn asema näkyy myös arvoissa. Sen kulttuurinen merkitys on tärkeä. ”Toimeentulo, sosiaalinen asema ja arvostus saavutetaan työn kautta”, sanoo Tampereen yliopiston erikoistutkija Simo Aho. ”Merkitys näkyy myös sosiaaliturvassa. Vapautus työnteosta on ansaittava suhteessa työhön. Työntekoa odotetaan kaikilta, jotka siihen pystyvät.” Työn nauttima arvostus tuntuu nykyaikana niin itsestään selvältä, että on vaikea muistaa, ettei se ole ikiaikainen ilmiö. 4/2014 ihmisen maailmankuva koki murroksen, ja suhtautuminen työhön alkoi muuttua. Ihminen halusi op”Muinoin työ oli vaiva, tuska ja häpeä. Jos ihmisen pia tieteen avulla hallitsemaan luontoa. Kehitys ja ei tarvinnut tehdä työtä, se osoitti, että hän on jalo ja vaurastuminen alettiin nähdä osaksi Jumalan suunvapaa”, Aho sanoo. nitelmaa. Näin työ ei enää ollut pakollinen paha, Länsimaissa tapahtuneen kehityskulun voi kiteyt- vaan siitä tuli jopa keskeisin elämänalue, jolla ihmitää muutaman filosofin näkemyksellä siitä, milloin nen saattoi toteuttaa Jumalan tahtoa. ihminen on jumalallisimmillaan. Uskonpuhdistusten aika merkitsi harppausta kohPlatonin (427–347 eaa.) ja Aristoteleen (384–322 ti työneetosta. Martti Lutherin (1483–1546) ja Jean eaa.) mukaan hän oli sitä mietiskellessään, kirkko- Calvinin (1509–1564) mukaan ihmisellä ei ollut miisä Augustinuksen (354–430) ja Tuomas Akvinolai- tään synnynnäisiä oikeuksia tai selvää paikkaa maasen (1225–1274) mielestä rukoilleessaan. Francis ilmassa. Kaikkivoipa Jumala teki mitä tahtoi, eikä Baconin (1561–1626) mukaan ihminen oli lähimpä- ihminen voinut teoillaan ansaita pelastustaan. Toinä jumalaa tehdessään työtä. meliaisuus, kilvoittelu ja niistä seurannut menestys Länsimaisen sivistyksen kehdossa, antiikin Krei- tulkittiin merkeiksi pelastuvien joukkoon kuulumikassa, työ ei ollut arvossaan. Päinvastoin. Se oli vält- sesta. tämätön paha, jonka Lutherin etiikkaan Muinoin työ oli vaiva, tuska ja häpeä. kuului ajatus yleisestä usein hoitivat orjat ja Jos ihmisen ei tarvinnut tehdä työtä, työn tekemisen velvoitnaiset. Hyveellinen se osoitti, että hän on jalo ja vapaa. vapaa mies omisteesta, joka koski lähes tautui rehkimisen poikkeuksetta kaikkia sijasta filosofiselle ihmisiä. Se sopi hyvin pohdiskelulle ja poyhteen kehittyvän kapiliittiselle keskustelulle. Platonille mikään aineelli- talismin kanssa. Luther myös alkoi puhua maallisisnen ei ollut arvokasta, ei siis myöskään vauraus tai takin ammateista kutsumustyönä. Katolilaisuudessa omaisuus. käsite oli viitannut vain uskonnolliseen työhön. Kristillinen keskiaika omaksui suuren osan antiiMaallinen raadanta jyräsi kulttuurissa hengelliset kin aateperinnöstä. Katolilaisessa sääty-yhteiskun- hyveet. nassa jokaisella ihmisellä oli syntymään perustuva Sääty-yhteiskunnan tilalle kehittyi vähitellen työn säätynsä, oikeutensa ja paikkansa. Asemaa ei siis ja omistuksen yhteiskunta, jossa ihmisen oli hankithankittu, siihen synnyttiin. tava asemansa itse. Uuden järjestyksen keskeisen Keskiajan ja uuden ajan taitteessa eurooppalaisen teoreetikon John Locken (1632–1704) mukaan ihminen toteutti syvintä luontoaan tekemällä työtä ja hankkimalla omaisuutta. Lopullisesti työn nostivat jalustalle palkkatyön yleistyminen ja markkinatalous. ”Kun kaikki muuttui rahavälitteiseksi, työstä tuli arvon mitta”, Aho sanoo. Euroopassa palkkatyöyhteiskunta alkoi muotoutua teollistumisen myötä 1800-luvulla. Syntyi uusi ihmisryhmä, tehdastyöläiset, ja uusi yhteiskunnallinen voima, työväenliike. Ahon mukaan sen vaikutus työn arvonnousussa oli suuri. ”Työväenliikkeelle muiden työstä elävät olivat loisia ja riistäjiä. Omasta työstä tuli ensin miehen ja sitten naisenkin kunnia.” Suomessa palkkatyöyhteiskunta vakiintui vasta 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin enemmistö työikäisistä miehistä ja naisista kytkeytyi tiiviisti palkkatyöhön, ja pysyvät työsuhteet korvasivat omavaraistalouden ja sesonkityöt. Halveksunnasta glooriaan 17
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2014 Voittokulku ja murhenäytelmä Työstä tuli elämän ydin. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö siitä olisi edelleen haluttu eroon. Taloustieteilijä John Maynard Keynes kirjoitti 1930-luvulla, että sadan vuoden kuluessa tuottavuuden kasvu voisi lyhentää työviikon 15 tuntiin. Väite ei ollut vallan katteeton: teknologian kehittyminen on korvannut suuren osan aiemmin ihmisvoimin tehdystä työstä. Aalto-yliopiston professorin Matti Pohjolan mukaan työn tuottavuus on kasvanut Suomessa sadan viime vuoden aikana yli 14-kertaiseksi. Myös työväenliikkeen keskeinen tavoite oli täystyöllisyyden ohella työajan lyhentäminen. Niin onkin tapahtunut maailmassa koko viime vuosisadan. Yleisesti vuosityöajat lyhenivät 1900-luvun aikana noin kolmanneksella. Suurimpia muutoksia ovat olleet siirtyminen 8 tunnin työpäivään, työviikon muuttuminen viisipäiväiseksi ja vuosilomien piteneminen. Trendin selittää juuri tuottavuuden kasvu ja siitä seurannut elintason nousu. Teknologian kehitys näyttää vapauttaneen ihmiset suuresta määrästä uurastusta. Tuottavuuden nousujohde jatkuu. Tammikuussa 2014 Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla julkaisi raportin, jonka mukaan tietotekniikka voi korvata Suomessa 20 vuoden sisällä jopa joka kolmannen työntekijän. Se ei kuitenkaan ole pelkkä riemuvoitto, vaan myös tragedia. Vähän koulutusta vaativan työn automatisoituminen sulkee suuren määrän ihmisiä ulos työelämästä. Työttömyys on nykymuodossaan palkkatyöyhteiskunnan sivutuote. ”Tilanne on paradoksaalinen: mitä enemmän tehdään palkkatyötä, sitä suurempi ongelma on sen puute. Enää ei ole juuri vaihtoehtoja elää sen ulkopuolella”, Simo Aho sanoo. Hän ei kuitenkaan usko, että työn loppuminen siintäisi näköpiirissä. ”Tähän ikään mennessä olen nähnyt kolme kertaa vaiheen, kun puhutaan, että työ häviää maailmasta, hui kauhistus. Koskaan niin ei ole käynyt. Kun työpaikkoja katoaa, uusia syntyy tilalle.” Uudet työpaikat eivät silti välttämättä ehdi auttaa yksittäistä irtisanottua. Ne kun usein syntyvät toisille aloille, ja ammattitaito ei vaihdu suhdanteiden mukaan. Lisäksi työttömät ovat välttämätön osa järjestelmää: markkinatalous vaatii vähintään muutaman prosentin työttömyyttä, jotta työn hinta ja yleinen kustannustaso eivät nouse liian korkeiksi. Nykyään talouspolitiikka ei enää edes pyri todelliseen täystyöllisyyteen. 18 1990-luvun lamavuosista lähtien suomalaisten asenne työttömiä kohtaan on koventunut. Työttömyysturvaan on lisätty aktivointitoimia, ja nyt puhutaan jopa työvelvoitteen käyttöön ottamisesta. Silti työtä vailla olevan osa ei ole helppo. Työttömiä syytetään laiskuudesta, työnvieroksunnasta ja vapaamatkustamisesta. 1990-luvun lamavuosista lähtien suomalaisten asenne työttömiä kohtaan on koventunut. Työttömyysturvaan on lisätty aktivointitoimia, ja nyt puhutaan jopa työvelvoitteen käyttöön ottamisesta. Kyse ei ole vain kansantaloudesta. Taustalla piilee myös moraalinen huoli. Pelätään, että ilman töitä ihmiset turmeltuvat: laiskistuvat, alkoholisoituvat, masentuvat. Ihmistähän ei enää pelasta rappiolta jumalan arvo, vaan työnteko. Syrjäytyneiksikin määrittyvät juuri työelämän ulkopuolella olevat. Enemmän – vai sittenkin vähemmän? Myös työajan lyhentäminen näyttää kadottaneen poliittiset mahdollisuutensa. Suomessa lyhenemistrendi katkesi 1990-luvulla. 2000-luvulla viralliseksi ykkösmurheeksi on noussut julkisen talouden kestävyysvaje ja ratkaisukeinoksi työurien pidentäminen. Kenellekään tuskin on jäänyt epäselväksi, mistä on kyse: väestö ikääntyy ja huoltosuhde heikkenee, joten suomalaisten pitää siirtyä työelämään nykyistä aiemmin ja pysyä siellä pidempään. Työnantajien edustajien mielestä myös työssä olevien pitäisi puurtaa hanakammin. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies ehdotti syksyllä 2012 viikoittaisen työajan pidentämistä kahdella tunnilla. Tällä hetkellä suomalaisten työajan pituus on eurooppalaista keskitasoa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 palkansaajien keskimääräinen säännöllinen työaika oli 36,3 tuntia. Osa-aikatyö on meillä harvinaisempaa kuin muualla Euroopassa. Samalla tutkimukset kuitenkin osoittavat, että suomalaiset arvostavat vapaa-aikaa entistä enemmän. Joitain muitakin merkkejä palkkatyön valtaaseman kyseenalaistumisesta on. Ensinnäkin epätyypilliset työsuhteet ovat yleistyneet. Kokoaikainen ja vakituinen työsuhde on yhä hallitseva, mutta ei itsestään selvä työn muoto. Tilastokeskuksen mukaan ammatinharjoittajien ja freelancereiden määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2000. Itsensä työllistävien osuus kaikista työllisistä oli silti viime vuonna vain noin 6 prosenttia. Toisaalta keskusteluun on noussut puheenvuo- roja myös muun kuin markkinaehtoisen työn arvokkuudesta. Esimerkiksi Tampereen yliopiston professori Pertti Koistinen on korostanut vapaaehtoistyön, omaishoivan ja naapuriavun merkitystä yhteiskunnalle. Samaa kannattaa pari vuotta sitten suosioon ponnahtanut downshifting-ilmiö. Se puhui elämäntahdin rauhoittamisen, ympäristön kantokyvyn ja hitaamman talouskasvun puolesta: ihmisen pitäisi voida käyttää ajastaan pienempi osa työntekoon ja vastaavasti tyytyä matalampaan elintasoon. Ympäristöongelmiin havahtuminen onkin kyseenalaistanut kovan työnteon, korkean tulotason ja kasvavan kulutuksen mielekkyyden. Simo Ahon mukaan keskustelussa on pyörinyt jo pidemmän aikaa ajatus itsensä toteuttamisesta muuallakin kuin ansiotyössä. Myös perheen arvostus on kasvanut. ”Monet tutkimukset näyttävät, että tällaista järkeistymistä on tapahtumassa. Enää ei kunnioiteta sitä, että joku uhraa perheensä työn vuoksi. Työ ei enää mene kaiken edelle.” Ei silti voi sanoa, että palkkatyökritiikki olisi ainakaan vielä merkittävä voima. Sen puolesta puhuvien joukko on toistaiseksi melko pieni, ja työntekoa edellyttävä normisto ei osoita heikkenemisen merkkejä. Lisäksi perinteiset asenteet ovat paitsi sitkeitä, myös vaikutusvaltaisia. Työnantajien edustajat downshiftaus sai raivostumaan. Esimerkiksi Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn johtaja Matti Apunen tyrmäsi sen vastuuttomaksi laiskotteluksi. Yksilöllisyyttä ja pieniä unelmia Nuorten työmoraalin heikkeneminen onkin vakiintunut julkinen huolenaihe. Tutkimustiedon perusteella murhe on kuitenkin enimmäkseen aiheeton. Viimevuotisen, 15–29-vuotiaiden asenteita selvittäneen Nuorisobarometrin mukaan merkkejä asennemuutoksesta ei juuri ole: nuoretkin arvostavat edelleen työtä. He tosin tekevät niin vähän eri tavalla kuin vanhemmat ikäluokat. Tutkimukseen vastanneista nuorista yli 80 prosenttia sanoi pitävänsä työn sisältöä tärkeämpänä kuin palkkaa. He haluavat työn, joka on samalla intohimo. Nuoret kyseenalaistavat – tosin maltillisesti – työn itseisarvon. Kaikenikäisille suomalaisille tehdyssä kyselyssä selvisi, että he ovat vanhempia sukupolvia
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2014 harvemmin samaa mieltä sellaisista väitteistä kuin ”työ on velvollisuus yhteiskuntaa kohtaan” tai ”ihmiset, jotka eivät käy töissä, laiskistuvat”. Nuorisotutkija, työ- ja elinkeinoministeriön ylitarkastaja Titta Tuohinen tulkitsee Nuorisobarometrissa, että nuorten joukossa protestanttinen, velvollisuuteen keskittyvä etiikka on heikkenemässä. Siltä valtaa alaa individualistinen työeetos. Nuorille työnteon mielekkyys riippuu elämäntilanteesta ja kulloinkin kyseessä olevasta työstä. Motiivit eriytyvät siis välineellisiin ja sisällöllisiin, tilanteen mukaan. Tulevalle päätyölleen nuorilla on korkeat odotukset. Kärjistetysti: vanhemmat polvet tekevät työtä, koska niin kuuluu tehdä, nuoret ikäluokat etsivät siitä mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala kuitenkin kyseenalaistaa vastakkainasettelun. Hänen mukaansa nuorten työelämäodotukset eivät poikkea kovin paljon muiden ikäryhmien toiveista. Mustavalkoiset jaot ovat median luomia illuusioita. ”Mielikuvissa nuoret ovat haaveilijoita, jotka unelmoivat käsittämättömistäkin asioista. Siinä on paljon liioittelua. Monet nuoret haluavat työltään turvallisuutta, molemminpuolista joustavuutta ja avointa ilmapiiriä.” Hänen mielestään nuoret kyllä tavoittelevat unelmiaan, mutta julkisuudessa on vääristynyt kuva siitä, mitä ne ovat. Unelmatyö on saanut liian ahtaan määritelmän. ”Unelmat ovat usein pieniä ja realistisia. Eivät kaikki halua olla peliteollisuuden superguruja. Haaveena voi olla vaikka edetä myyntialalla.” Eljala huomauttaa, että joillakin aloilla on jo pulaa työntekijöistä. Esimerkiksi siivoojiksi tai myyntiedustajiksi ei tahdo löytyä hakijoita. Taustalla eivät välttämättä ole yksittäisen työnhakijan mieltymykset, vaan yhteiskunnan arvoasteikot. ”Nyt määritellään liikaa ulkopuolelta, että jotkut työt ovat ’huonoja töitä’. Vaikka joku tykkäisi olla siivooja, muut voivat sanoa, että ethän sä nyt tollaista voi tehdä.” Työn arvostus on korkea, mutta se ei ulotu kaikkiin ammatteihin. Ruumiillinen työ ei saa samanlaista suitsutusta kuin tietotyö. Ihan kuin kuuluisi kaiku sääty-yhteiskunnasta? • Artikkelissa on käytetty lähteenä Heikki MäkiKulmalan Työttömänä työyhteiskunnassa -teosta (2000). 19
• kado Työväenliikkeen nnut tule vaisuus T yl k Neu käri k y vo s t o l i s y i ko i ton lmel Tek ta kaa sti : Sa t u m ve t e r kar a ine iM n, k anipo uu li rin ons en e n s i t i ko l t Kuv ush a ITUS aku , mist : A i nen ä pol nja ii Ka pol rpp itii ttisen ine kka v n ja t asemm yöv äen iston a luo kka lamäk i tiet ois johtu u uud en . Esill e mu ren nous i em i n e va t n.
• TURUN YLIOPPILASLEHTI Koko vasemmiston yhteenlaskettu kannatus on syöksynyt historiallisen mataliin lukemiin sotien jälkeisessä Suomessa. 1960-luvulla opiskelijaliike ja 1970-luvulla taistolaiset keräsivät nuoria aatteen pariin. Näyttävät vappumarssit, torikokoukset ja konsertit olivat työväenliikkeen tavaramerkkejä. Nykyisin marsseilla ei käy juuri kukaan. Samalla poliittinen keskustelu ja ilmapiiri ovat siirtyneet oikealle. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa vasemmistopuolueet saivat yhteensä 56 paikkaa. Kannatus on alhaisinta sitten 1920-luvun. Sotien jälkeen ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vasemmistopuolueet kahmaisivat itselleen 99 eduskuntapaikkaa, ja kannatus pysytteli melko tasaisena 1980-luvun alkupuolelle asti. Sen jälkeen trendi on ollut selkeästi laskusuuntainen. Vuonna 1970 eduskuntaan ensimmäisen kerran valittu ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) uskoo heikon tuloksen johtuvan siitä, että puolueen uskottavuus on mennyt. ”Perimmäinen syy on Lipposen hallituksen aikana tehdyt toimenpiteet, jotka olivat aika raakaa uusliberalismia.” Tuomiojan mukaan taustalla on myös teollisten työpaikkojen katoaminen ja työn luonteen muuttuminen. Työväenliike, johon ihmiset syntyperänsä tai yhteiskunnallisen asemansa perusteella samastuivat, on enää kaukainen muisto. ”Ennenhän meillä oli pysyvää työtä ja siihen kuuluvaa järjestäytymistä. Harva enää kuvittelee, että olisi jotain elinikäistä työtä tai edes ammattia. Vahvoihin joukkojärjestöihin nojautuneesta työväenliikkeestä on enää jäljellä puolueorganisaatiot, joiden jäsenmäärät ovat kolmannes siitä, mitä ne ovat enimmillään olleet.” SKDL:n ja vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Ensio Laine tunnetaan kovan linjan kommunistina sekä entisenä taistolaisena. Hänen mukaansa työväenliike on muuttunut hampaattomaksi liian pitkään harjoitetun konsensuspolitiikan seurauksena. ”Nykyinen presidentti on sanonut, että vastakkainasettelun aika on ohi. Ammattiyhdistysliikkeen johto on nähtävästi ottanut tämän todesta, ja sen takia ei sitten kutsuta työläisiä kamppailuun etujensa puolesta”, Laine sanoo. Hänen mielestään kokoomusvetoiseen hallitukseen ei olisi kannattanut lähteä alun perinkään. ”Oli ennalta aivan varmaa, että päätökset eivät vastaa vähävaraisemman kansanosan tarpeita.” Myös Laineen pitkäaikainen puoluetoveri, eduskunnassa 36 vuotta istunut Esko-Juhani Tennilä lyttää konsensushakuisen politiikan. Hänen mukaansa vasemmisto on pitkään elänyt haavemaailmassa kuvitellessaan, että työn ja pääoman välillä vallitsisi konsensus. ”Jutta Urpilainen esittää kokoomusjohtaja Jyrki Kataisen kanssa päivästä toiseen aivan samaa liturgiaa kestävyysvajeesta, joka pakottaa leikkaamaan etuuksia pienituloisilta. Kukaan vasemmiston joh- tajista ei sano ääneen sitä, että kestävyysvaje johtuu hallitusten jakamista rutkista verovähennyksistä, jotka ovat vuoden 1996 jälkeen olleet yhteensä 10 miljardia euroa”, Tennilä sanoo. ”Surkeus on siinä, että vasemmisto ei ole kyennyt tai halunnut esittää vaihtoehtoa uusliberalismille. Kyydistä tiputetut unohdettiin, ja nämä alkoivat etsiä muita kanavia protestilleen. Tehdystä virhearviosta kertoo karua kieltä perussuomalaisten lähes 20 prosentin kannatus edellisissä eduskuntavaaleissa.” Tennilä uskookin, että vasemmistoliiton lähdettyä hallituksesta sen on mahdollista saavuttaa pienituloisen kansanosan tuki. ”Kyllä vasemmistolla on oikeus kapinoida. Toiset elävät kuin porsaat pellossa, ja toisilla ei ole mitään”, hän jyrähtää. Radikaali vastavoima Työväenliikkeen on sanottu eläneen kulttuurista kultakauttaan 1970-luvulla. Taistolaisliike kiinnosti nuoria, ja esimerkiksi ylioppilasliike oli kääntynyt selkeästi vasemmalle. Taistolaisuus sai nimensä kommunistisen puolueen sisäisen opposition johtajalta, Taisto Sinisalolta. Liikkeen ympärille syntyivät esimerkiksi KOM-teatteri ja kovaan suosioon noussut Agit Prop -lauluyhtye. Työväenliikkeen retoriikka ei kuitenkaan enää vetoa nuoriin, ja perinteet uhkaavat näivettyä. Ensio Laine uskoo silti, että työväenlauluille löytyy tilausta. ”Näissä lauluissa sanotaan suorat sanat porvareista ja kapitalisteista. Nykyisin olisi enemmänkin tarvetta Agit Propin kaltaisille ryhmille, jotka nostattavat työväenliikkeen taisteluun etujensa puolesta”, hän sanoo. ”Kyllähän taistolaisuus oli vasemmistoliikkeen radikaalimpi muoto. Se oli todellinen joukkoliike, jolla oli tiukkoja vaatimuksia, näyttäviä esiintymisiä, marsseja ja jopa torikokouksia. Työväenliikkeen nykyisten johtajien tulisikin koota joukkoja mielenosoituksiin.” Esko-Juhani Tennilän mukaan taistolaisuus oli perinteistä vasemmistolaisuutta aikana, jolloin konsensusopit olivat valtaamassa työväenliikettä. ”1970-luvulla meillä oli selkeä arvio kapitalismista ja sen mukaisesti selkeä johtopäätös, että voimalle tarvitaan vastavoima. Vaikuttaa siltä, että monilta nykyvasemmiston johtajilta ideologia taitaa olla kokonaan hukassa.” Tuomioja puolestaan ottaisi marssi- ja lauluperinteeseen etäisyyttä. ”Se vappumarssin formulahan alkaa olla jo vähän kulunut. Vappuhan on ollut parhaimmillaan tällaista karnevaalitunnelmaa. Sitten tuli tuolta itänaapurista lainattu marssiperinne, joka veti aikansa, mutta tänä päivänä se ei onneksi vedä ketään. Työväenlauluista kyllä pidän, ja niitä on ihan kiva laulaa rapujuhlissa. Ei niiden varaan voi kuitenkaan poliittista liikettä rakentaa”, hän toteaa. 4/2014 ”Eihän tällainen luokkasotaretoriikka työväenlaulumuodossa enää ole ajan hermolla. Luokkajako ja eriarvoisuus ovat kuitenkin edelleen olemassa, ja ne ovat jopa kasvaneet. Yhteiskunnallisesti ylimmän viidenneksen keski-ikä on 13 vuotta pidempi kuin alimman viidenneksen.” Vieläkö aatteella on tulevaisuutta? Laine jakaa Tuomiojan käsityksen luokkaeroista ja muistuttaa, että eri työnantajien ja työntekijöiden edut ovat edelleen vastakkaisia. ”Siitä ei mihinkään pääse, että tämä yhteiskunta jakaantuu vallassa oleviin ja vallan alaisuudessa oleviin, vaikkakin luokkaerot ovat työväen taistelun tuloksena hieman lientyneet.” Hän pitääkin SDP:n Forssan puoluekokouksessaan vuonna 1903 lanseeraamaa ohjelmaa edelleen käyttökelpoisena. Ohjelmaan sisällytettiin aikanaan esimerkiksi tavoitteet yleisestä äänoikeudesta, kahdeksan tunnin työpäivästä sekä maksuttomasta terveydenhuollosta. ”Osa ohjelman vaatimuksista on jäänyt toteutumatta. Ei sen takia, että se olisi vanhentunut, vaan koska vasemmistopuolueiden ja ay-liikkeen johto ovat jättäneet koko ohjelman ikään kuin kesannolle. Esimerkiksi verotuksen oikeudenmukaisuus ja sairaanhoidon maksuttomuus eivät ole toteutuneet”, Laine toteaa. Erkki Tuomiojan mukaan SDP:n uskottavuusongelmista huolimatta puolue ei ole katoamassa mihinkään. Hän uskoo, että suurin osa suomalaisista on valmis kannattamaan SDP:n asettamia tavoitteita ja linjauksia. ”Sillä aatteella, jota minä kannatan, eli sosiaalidemokraattisella reformismilla, on tulevaisuutta. Sen kestävin ja arvostetuin muoto on pohjoismainen hyvinvointivaltio, joka ei perustu siihen, että valtio hoitaa kaiken, vaan siihen, että markkinavoimien säätelyllä ohjataan taloutta ja tasoitetaan tuloeroja. Tämä on tuottanut miltei kaikissa kansainvälisissä vertailuissa parhaat tulokset.” Vasemmistopuolueisiin tulvi 1960- ja 1970-luvuilla nuoria tutkijoita ja opiskelijajäseniä. Tuomiojan mukaan heitä houkutteli mahdollisuus päästä mukaan tekemään vasemmistolaista ohjelmatyötä, jolla oli tilaisuus muuttua todellisuudeksi. Hän uskoo nuorten innostuksen laskeneen, koska tämä houkutin on kadonnut. Hän mainitsee myös, että mediailmapiiri on muuttunut oikeistolaisemmaksi. ”Mediahan on nykyisin Yleisradiota myöten tällaista uusliberalistista ideologiaa heijastavaa. Välillä oli se vaihe, ainakin 1970-luvulla, jolloin ainakin joissain toimituksissa oli vasemmistolaista hegemoniaa. Sitten tuli tämä aika, kun toimittajat olivat selvästi vihreitä.” Myös Ensio Laine myöntää, että aloite poliittisessa keskustelussa on siirtynyt oikealle. Hänen mielestään valtamedia ei tarjoa vaihtoehtoja uusliberalistiselle totuudelle. Samanaikaisesti vasemmiston 21
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2014 1960-luku perustui arvoliberalistiseen hippiliikkeeseen, feminismiin ja ihmisoikeuksien edistämiseen. 70luvun taistolaisuus oli monessa suhteessa 60-luvun negaatiota. 22
• TURUN YLIOPPILASLEHTI perinteiset valistustyövälineet, kuten puoluelehdistö, ovat kärsineet suuria takaiskuja. ”1970-luvulla vasemmistoliikkeen ääni oli niin tuntuvaa, että myös nuoret löysivät liikkeeseen. Yhteisöllisyys työläisten kesken oli ennen paljon vahvempaa. Nykyisinhän työpaikoilla on jopa vaikeuksia saada luottamusmiestä valittua.” Monet työpaikat, urheiluseurat ja muut kansalaisjärjestöt olivatkin 1970-luvulla poliittisesti latautuneita. Laineen mukaan politisoituminen näkyi erityisen hyvin Turun Wärtsilän telakalla. Lakot ja mielenilmaukset olivat miltei jokaviikkoisia. Huhupuheiden mukaan tiukimmat poliittiset väännöt käytiin kokousten lisäksi telakan vesiklosetissa, jossa sosiaalidemokraatit ottivat yhteen kommunistien kanssa. Neuvostoliiton trauma syö kannatusta Sotien jälkeen aina 1990-luvun alkuun asti Neuvostoliiton kritisointi oli poliittisesti mahdotonta. Loukkaavat kommentit itänaapuria kohtaan johtivat usein parlamentaariseen paitsioon. Etenkin taistolaisnuorten ajattelua leimasi jopa lähes kritiikitön ihailu Neuvostoliittoa kohtaan. Nykyisin monet puhuvat tuosta ajasta ivalliseen sävyyn suomettumisena. Ensio Laine myöntää, että ihailu saattoi mennä aika ajoin liian pitkälle. Hän toteaa, että Neuvostoliiton kaatuminen on luultavasti syönyt vasemmiston kannatusta. ”Toive kommunistisesta tulevaisuudesta johti ihailuun Neuvostoliittoa kohtaan. Uskoimme, että sosiaalipoliittiset ja työelämän asiat olivat Neuvostoliitossa paremmin. Myöhemmin huomattiin, että järjestelmässä oli ongelmia etenkin demokratian suhteen.” Vuonna 1985 Laine esitti hallitukselle eduskunnan kyselytunnilla kysymyksen, joka koski Commodore 64 -pelikonsolille julkaistua Raid Over Moscow -peliä. Kylmän sodan runtelemassa Euroopassa peliä pidettiin erittäin räikeänä provokaationa. Laine epäili pelin vaarantavan naapurussuhteet ja kysyi hallitukselta, miten se aikoo jatkossa suhtautua rauhankasvatustyön vaarantaviin peleihin. ”Näin, että peli oli luotu aseeksi naapurisuhteita vastaan. Pidin sitä poliittisena pelinä, ja siksi kysymyksen tein. Silloista poliittista kamppailua ajatellen oli mielestäni oikein kysyä asiasta.” Kommunismiin ja sen taustalla olevaan marxismiin kuuluu olennaisena osana vankka, deterministinen usko vallankumoukseen. Myös Neuvostoliitossa tietyt piirit uskoivat, että ennen pitkää muissakin maissa työläiset ottaisivat tuotantovälineet haltuunsa ja internationalismin nimissä liittyisivät suuren neuvostotasavaltojen kansandemokraattiseen perheeseen. Suomessakin kovimman linjan kommunistit haaveilivat vallankumouksesta vielä 1970-luvulla. ”Uskon, että vallankumous sitä kautta, että kansan suuri enemmistö ottaa vallan käsiinsä, on oikeastaan välttämätöntä ihmisten tasa-arvon, solidaari- suuden sekä oikeudenmukaisuuden vuoksi”, Laine pohtii. SDP hylkäsi vallankumoushaaveet sisällissodan jälkeen vuonna 1918. Maltillisena vasemmistolaisena tunnettu Erkki Tuomioja sanookin proletaarisen diktatuurin tavoittelun vaihtuneen eräänlaiseen edistysuskoon. ”Itse olen sitä sukupolvea, joka on nimenomaan 1960-lukulaiseksi katsottava. 1960-luku perustui arvoliberalistiseen hippiliikkeeseen, feminismiin 4/2014 ja ihmisoikeuksien edistämiseen. 70-luvun taistolaisuus oli monessa suhteessa 60-luvun negaatiota.” Laine puolestaan ei näe seksuaalivähemmistöjen etujen puolustamista työväenliikkeen asiana. ”Vasemmiston pitäisi pitää kiinni vähävaraisemman kansanosan etujen ajamisesta. En osaa yhdistää homoseksuaalisuuden tukemista siihen kamppailuun, jota työväenliike on aina käynyt köyhyyttä ja epätasa-arvoa vastaan.” • ”Rotat palaavat laivaan” Vasemmistoliiton ensimmäisen kauden kansanedustaja, tamperelainen Anna Kontula kertoo olevansa punavihreä sosialisti, joka ihailee lähikirjastoverkkoa. Kontula on kasvanut taistolaisessa perheessä, jossa ei pidetty Neuvostoliiton entisen johtajan Leonid Brežnevin kuvaa seinällä. Leniniäkään ei kuulemma pakkoluetettu. ”Ihan itse hain sen kirjastosta teini-ikäisenä.” Hän kertoo taistolaisuuden näkyneen pienissä arjen asioissa, kuten siinä, että karkit piti jakaa kavereiden kesken. Tärkeämpää oli tehdä oikein kuin noudattaa sääntöjä. ”Meillä esimerkiksi kannatettiin neuvostoliittolaista maakaasua, koska se oli sen ajan näkemysten mukaan ympäristöystävällisempää.” Hänen mielestään vasemmiston heikkoa tilaa selittää Neuvostoliiton hajoamisesta lähtenyt muutosprosessi, joka on luonut pohjan oikeistolaiselle hegemonialle. ”Tällaisissa murrosvaiheissa oikeisto helposti pärjää paremmin, sillä murros tuo ihmisistä esiin konservatiivisia arvoja.” Kontula toteaa myös, että eri aikakausilla on erilaisia itsestäänselvyyksiä, joiden puitteissa voi olla eri mieltä. ”Eiväthän 1970-luvun porvarit ikinä kritisoineet Neuvostoliittoa, jotkut jopa pitivät sosialismiin siirtymistä pelkästään ajan kysymyksenä”, hän sanoo. ”Uusliberalistinen hegemonia pääsi vallalle 1990-luvulla. Esimerkkinä voi pitää puhetta siitä, että valtiontalouden alijäämä pitää hoitaa sopeutuksilla. Tämähän on täysin hegemonista puhetta.” Kontulan mukaan ne, jotka väittävät, että vasemmistolla ei olisi uutta tarjottavaa, eivät ole aikoihin vilkaisseet vasemmalle. Hän kertoo, että ensimmäisen kerran 20 vuoteen vasemmisto tuottaa eniten poliittisia avauksia tekevää kirjallisuutta. ”Tervehdin ilolla sitä, että vasemmistointellektuellit ovat palanneet. He ovat niin kuin rottia, jotka jättävät laivan ensimmäisenä. Heidän paluunsa kertoo tuulten kääntyneen. He ovat myös niitä, jotka tuottavat uudenlaista hegemoniaa.” Kontula myöntää ongelmalliseksi sen, että puolue on mediassa leimautunut pelkästään arvoliberaalien avausten tekijäksi. Hän ei kuitenkaan ymmärrä väitteitä siitä, että seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajaminen ei olisi vasemmistolaista. ”Sellaista puhetta kuulee henkilöiltä, jotka eivät oikeastaan tunne työväenliikkeen historiaa kovinkaan hyvin.” • 23
• TURUN YLIOPPILASLEHTI "Valtaosa suomalaisista väittää ostavansa vaatteita vain silloin, kun tarvitsevat uusia, vaikka jo maalaisjärki sanoo, ettei asia voi olla näin”, tutkija Outi Sarpila kertoo. 4/2014 Haluttavuuden markkinoilla Suomalaiset kuluttavat ulkonäköönsä rahaa siinä missä muutkin eurooppalaiset, mutta vierastavat rahan näyttämistä päällään. Toisaalta jatkuvaa statuspeliä käydään niin blogeissa kuin opiskelijaravintoloissakin. On vaikeaa tunnustaa, että haluaa näyttää hyvältä ja että on valmis laittamaan ulkonäköönsä rahaa. Suomalaisten ulkonäkökulutuksesta väitellyt kulutussosiologian tutkija ja taloussosiologian yliopisto-opettaja Outi Sarpila kertoo, että hänen tutkimustuloksensa eivät kieli kulutusasenteiden nopeasta muutoksesta. Sarpilan aineisto ulottuu 1990-luvun lopulta vuoteen 2011 ja kattaa tuhansien suomalaisten euromääräisen kulutuksen. Suomalaiset kuluttavat rahaa vaatteisiin ja kauneustuotteisiin eurooppalaisen keskitason verran, mutta perustelevat ulkonäkökulutustaan mielellään järkisyillä. Itsestään huolehtiminen koetaan tärkeäksi, mutta monen on suorastaan vaikea myöntää laittavansa rahaa ulkonäköön. ”Esimerkiksi vaatteiden kulutuksessa vedotaan tarpeeseen. Valtaosa suomalaisista väittää ostavansa vaatteita vain silloin, kun tarvitsevat uusia, vaikka jo maalaisjärki sanoo, ettei asia voi olla näin”, Sarpila kertoo. Kulutusasenteemme nousevat historiasta. Olemme myöhään ja nopeasti vaurastunutta väkeä. Suo- 24 mi oli vielä muutama sukupolvi sitten voimakkaan maatalousvaltainen maa siitäkin huolimatta, että pohjoiset olosuhteet sopivat maanviljelykseen aika huonosti. Moisissa oloissa pahan päivän varalle säästäminen on ollut yksi suurimmista hyveistä, ja työkyky on ollut koristautumista tärkeämpää. Lähimenneisyys painaa, ja käytännöllisyyden ihanne näkyy yhä suomalaisten asenteissa pukeutumista ja ehostautumista kohtaan. Sarpilan mukaan taustalla saattaa vaikuttaa myös hovikulttuurin puute – maassamme kun ei ole muista pohjoismaista poiketen totuttu kohtaamaan näyttävästi pukeutunutta yläluokkaa. Sama kainostelu ei koske muita kulutuksen alueita. Paperiteollisuuden ja tietotekniikan maassa koneet ovat hyveitä. ”Ulkonäköön panostamisessa vallalla on tietynlainen vaatimattomuuden eetos, mutta uuden teknologian ostamista pidetään jopa jonkinlaisena kansalaishyveenä”, tutkija valaisee. Myös maassamme pitkään vallalla ollut tasaarvoajattelu ohjailee pukeutumista. Suomalaisnaiset eivät ole halunneet korostaa naiseuttaan, vaan Teksti JA KUVA: Lauri Hannus olla miesten kanssa mahdollisimman tasa-arvoisia. Tämä on näkynyt myös ulkonäköihanteissa ja vähentänyt sukupuolisidonnaisen huippumuodin suosiota. Kyse onkin kulutuskielteisyyden sijaan odotuksilla ohjailemisesta. Louis Vuittonin laukku saattaa ärsyttää, mutta 50-tuumainen plasmatelevisio on sallittu ja aika normaalikin statusesine. Eroottista pääomaa Suomalainen käytännöllisyys ei ole vallalla kaikkialla. Ulkonäkö voidaan nähdä myös varallisuutena: pääomana, johon kannattaa panostaa. Sarpilan mukaan suhtautuminen vaihtelee eri kulttuureissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ulkonäkö ja haluttavuus ovat yksi pääoman muoto. Eroottinen pääoma rinnastuu muihin sosiologi Pierre Bourdieun hahmottelemiin symbolisen pääoman muotoihin, jotka ovat sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma. Symbolisella pääomalla on käyttövoimaa siinä missä rahallakin.
• TURUN YLIOPPILASLEHTI ”Jos olet hyvännäköinen, on ihan ok kehittää tätä ominaisuutta eteenpäin ja pyrkiä siten menestymään elämässä”, Sarpila avaa angloamerikkalaista perspektiiviä. Ulkonäön voi siis Yhdysvalloissa rinnastaa koulutukseen: kyse on normaalista tavasta pyrkiä kohti parempaa elämää. Ajatus ulkonäöllä pärjäämisestä jakaa suomalaiset asennetasolla kahteen ryhmään. Nihkeimmin siihen suhtautuvat korkeaan asemaan nousseet, ylipainoiset miehet. Eräs ulkonäkökilpailun sivujuonne on ulkonäön visuaalinen kuluttaminen. Omakuvien tulva on sosiaalisen median keskeistä käyttövoimaa. Kamerakännyköiden aikakaudella digitaalista peilikuvaa päivitetään vikkelään, ja kyvyttömyys pärjätä visuaalisessa kiillotuskilpailussa voi johtaa jopa masennukseen. Omakuvan läsnäolo on voimakkaassa kasvussa. Sarpilan mielestä on kuitenkin vaikea sanoa, onko ulkonäön merkitys yhteiskunnassamme yleisesti nousussa. Ulkonäköpeleissä muodot muuttuvat jatkuvasti, eikä nykyhetken blogijulkkis välttämättä eroa syvemmin Suomi-filmin tähtösestä. Olennaisin muutos on itsensä esittämisen välineissä. ”Digi- ja kännykkäkameroiden yleistyminen on tarkoittanut sitä, että voit ottaa loputtomasti kuvia itsestäsi ja harjoitella tuntikausia parasta mahdollista kuvakulmaa. Olisikin tyhmää väittää, ettei nykyteknologia ruoki narsismia.” Kauneusteknologiaa ja renttuseksikkyyttä Yleinen ennakkoluulo pitää paikkansa: naiset kuluttavat edelleen ulkonäköönsä miehiä enemmän. Sukupuolten asennemuutoksesta on puhuttu pitkään. Viime vuosikymmenellä mediassa kohistiin metroseksuaaleista: perinteisestä maskuliinisesta sukupuoliroolista vapautuneista ja ulkonäköönsä panostavista miehistä, joista näkyvimmäksi nousi jalkapalloilija David Beckham. Outi Sarpilan mukaan ilmiö voi olla osa totuutta, mutta sen merkitys lienee pieni. Vain osa miessarjojen tuotteista päätyy kylpyhuoneisiin miesten ostamina. Naiset kun ostavat merkittävän osan miesten käyttöön tulevista hiustenhoitotuotteista ja ihovoiteista. Naiset näyttäisivät toimivan myös miehille suunnattujen kauneudenhoitotuotteiden esittelijöinä ja ulkonäkökuluttamiseen kannustajina. Kauniimpi sukupuoli vie kumppaneitaan koeajoille ehostautumisen maailmaan. ”Sitäkin voi toki miettiä, tulevatko kaikki naisten miehille ostamat tuotteet oikeasti käytetyiksi.” Miehille ei vieläkään myydä kauneutta, vaan markkinamiehet yrittävät kaupata uroille laserintarkkaa ihonhoitoteknologiaa. Ulkonäkötuotteita pyritään myymään miehille järkisyin. Toisaalta mukana on rutkasti poikamaista fantasiaa: partahöyläpaketissa vilahtaa hävittäjän tai formula-auton kuva. Miesten asenteet ulkonäkökulutusta kohtaan ovat edelleen naisia kielteisemmät. Tutkimukses- 4/2014 Miehelle on edelleen turvallisempaa olla huolehtimatta liikaa omasta ulkonäöstään. sa törmätään myös asennetutkimusten ikuisuusongelmaan: vastaukset hakeutuvat kohti yleisesti hyväksyttyä. Sama turvallisuushakuisuus näkyy käyttäytymisessä. ”Miehelle on edelleen turvallisempaa olla huolehtimatta liikaa omasta ulkonäöstään, sillä miehisyydessä on aina se vaara, että lipsahtaa sosiaalisesti vähemmän hyväksytylle feminiiniselle puolelle.” Sarpilan mukaan suomalainen asenneilmapiiri suhtautuu maskuliinisiin naisiin feminiinisiä miehiä rennommin. Se heijastuu myös kulutuksessa. Tietystä huolittelemattomuudesta on tehty miehille myös seksikästä. ”Näennäinen renttutyyli saattaa pohjimmiltaan olla hyvinkin harkittu. Miehillä onkin naisia enemmän valinnanmahdollisuuksia tiukan trimmatusta salityylistä hällä väliä -menoon.” Statuspaniikki pelikentällä Kulutustutkimus on sosiaalitiedettä, ja eriarvoisuusteemat nousevat esille väkisinkin. Kaikilla ei ole samanlaista mahdollisuutta kuluttamiseen. Tutkijaa kiinnostaa, voiko ulkonäköön panostaminen lisätä ihmisten välillä koettua epätasa-arvoa. Sarpilan mielestä teoria luokkasidonnaisesta mausta on Suomessakin relevantti, vaikka kulunutta hokemaa suomalaisista yhtenä suurena keskiluokkana kuulee yhä. ”Ulkonäkökulutuksella on merkittävä rooli luokkajakojen uusintajana. Blogimaailmassakin vallitseva maku heijastelee ylemmän keskiluokan ihanteita, ja mukana on jopa eräänlaista statuspaniikkia.” Arvostettu pukeutumis- ja ehostustyyli vaihtelee sosiaalisen kontekstin mukaan saman tuloluokan sisälläkin. Helpoin esimerkki löytyy Sarpilan mielestä yliopistomaailmasta. ”Eri tiedekunnat ovat omia sosiaalisia kenttiään, joissa arvostetaan ihan eri asioita ulkonäön suhteen. Esimerkiksi yksi työkaverini on sitä mieltä, että kauppakorkeakoulun Monttu-ravintolan viimeisen päälle laittautuneiden opiskelijoiden keskellä syöminen vastaa baarissa käymistä.” Yökerhokokemusta ei tavoita valkotakkeihin verhoutuneiden lääkisläisten tai kettureppuja kierrättävien taiteentutkijoiden keskellä. Kyse ei ole siitä, että jonkin alan opiskelijoilla olisi toisia parempi tyylisilmä. Eri kenttien ihanteet vain poikkeavat suuresti toisistaan. Opettajan ominaisuudessa Outi Sarpila törmää erilaisia ulkonäköihanteita edustaviin opiskelijoihin tiuhasti. Joskus kohtaamiset myös hämmentävät. ”Ihmettelen välillä, mistä jotkut opiskelijat repivät rahat erittäin huoliteltuun tyyliinsä. Opintotuella ei huolleta ripsienpidennyksiä tai hankita suihkerusketuksia.” • leikkaahan tästä! LUENTO BINGO TOISEUS AFFEKTI FOUCAULT MELANKOLIA representaatio SUBLIIMi POST- LACANILAINEN metonymia TYLKKÄRIN OSA 1: TAITEIDEN TUTKIMUS 25
• TURUN YLIOPPILASLEHTI Russell Crowe huutaa sateelle taivaallisten hanojen auettua. Noahissa Raamattu törmää juutalaiseen midraš-perinteeseen kuin pisara arkin kanteen. 4/2014 Ylösnousemus Raamattuun pohjaavat elokuvat palaavat teattereihin. Uskollisten odotusta ei tosin palkita oletetulla tavalla. Teksti: Ilkka Hemmilä Nooan arkin rakentaminen ja Israelin kansan pako Egyptistä. Siinä kaksi aihetta, joihin arvoliberaaleiksi miellettyjen Hollywood-studioiden ei uskoisi satsaavan satoja miljoonia dollareita. Luulo pettää. Molemmista aiheista nähdään tänä vuonna mittava elokuvatuotanto. Darren Aronofskyn ohjaama Noah on jo ehtinyt teattereihin – ja saanut vastaansa tuntemuksien ristiaallokon. Sen vanavedessä seilaa Ridley Scottin luotsaama Exodus: Gods and Kings, joka kertoo Mooseksen elämästä ja ennättää levitykseen joulumarkkinoille. Näiden uutuuksien lisäksi Hollywoodissa työstetään elokuvia Neitsyt Mariasta, Pontius Pilatuksesta sekä Kainista ja Abelista. Steven Spielberg ja sittemmin Ang Lee valmistelivat omaa Mooseselokuvaa, jolle ei tosin liene kysyntää Exoduksen jälkeen. Raamattu-aiheiset filmatisoinnit eivät suinkaan ole uusi keksintö: ne ovat olleet olemassa suurin piirtein yhtä kauan kuin itse elokuva. Suureellisina eepoksina niitä ei tosin ole juurikaan nähty 1960-luvun jälkeen. Nyt tuhlaajapoika palaa kotiin. 26 Koolla on väliä Laajamittaisesti Hollywood hurahti Raamattuelokuviin ensimmäisen kerran 1920-luvulla. Tyypillisiä aiheita niille olivat Vanhan testamentin ihmeteot, Jeesuksen elämä tai varhaisten kristittyjen kärsimys Rooman valtakunnassa. Villitys palasi 1950- ja 1960-luvuilla. Aikakauden Raamattu-eepokset olivat jättituotoksia, jotka vankistivat värielokuvan asemaa. Ne ottivat kaiken irti massiivisista budjeteista, entistä paremmista kuvaustekniikoista ja niiden myötä kasvaneista valkokankaista. Kuvaus muistuttaa väkisinkin nykyajan digispektaakkeleista. Jotain on kuitenkin muuttunut puolessa vuosisadassa. Värikylpyjen sijasta yleisölle tarjotaan synkkyyttä, jota käytetään realismin visuaalisena synonyymina. Noah’ssa maailma onkin likainen ja tumma. Raskaat sävyt luikertelevat myös hahmojen mieliin. Edellisessä elokuvassaan Black Swanissa Aronofsky rakensi työlleen omistautuvan ballerinan taakasta psykologisen helvetin. Noah’ssa sama ote pääsee valloilleen maailmanlopun mittakaavassa. Epävarmuus Jumalan tahdosta hiipii jopa itse Nooan mieleen, vaikka aiemmin Raamattu-elokuvissa lähinnä sivuhahmot ja antagonistit empivät Jumalan edessä. Sisällön puolesta Aronofsky ottaa kaiken irti Vanhan testamentin yliluonnollisuudesta. Lopputulos muistuttaa muodikkaasti fantasiaelokuvaa. Suureellinen blockbuster-kuori hallitsee tapahtumia, joihin on haettu lisäyksiä Raamatun kaanonin ulkopuolisista apokryfikirjoista. Aronofsky lienee perehtynyt niihin samalla hartaudella, jolla Peter Jackson penkoo J.R.R. Tolkienin muistiinpanoja. Löydöksetkin ovat samansuuntaisia. Elokuvassa on mukana langenneita enkeleitä, jotka kuvataan kuusikätisinä kivijätteinä. He auttavat Nooaa rakentamaan arkin ja puolustavat sitä pelastusta toivovia ihmislaumoja vastaan. Moderni midraš Monet uskovaiset ovat innostuneet elokuvan suomasta mahdollisuudesta puhua uskonnosta ja Jumalasta julkisessa keskustelussa. Sen sijaan Raamattuun kirjaimellisesti uskovat kristityt Noah on saanut näkemään punaista. Ohjaajan ateistisuus on nähty syyksi sille, että elokuva poikkeaa häpeilemättömästi Raamatusta. Lisäksi hänen auteur-luonteellaan on selitetty hahmojen kolkkoa mielenmaisemaa, joka korvaa 50 vuoden takaisten Raamattu-filmien hartaan hengen. Kina elokuvasta rakentuu oikeastaan sen ympärille, ketä varten se on olemassa. Kovan linjan ateistit ovat yhtä näreissään elokuvan aiheesta kuin heidän kristityt veljensä sen toteutuksesta. Elokuvan erivapauksista on keskusteltu lähinnä kristinuskon ja ateistisuuden akselilla, vaikka Aronofsky itse on saanut juutalaisen kasvatuksen.
• Kristilliselle yleisölle tämä juutalainen näkökulma on silti ollut shokki. Juutalaisuudessa vaikuttava midraš, eli pyhiä tekstejä täydentävien kertomusten perinne, avaa elokuvan luonnetta. Moraalitulkintojen lisäksi midraš-selitykset lisäävät tarinamateriaalia juutalaisen – ja sitä kautta myös kristillisen – kaanonin suppeisiin kertomuksiin. Tämä tarkoittaa usein hahmojen luomista tai heidän rooliensa kasvattamista. Se myös selittää Aronofskyn aristelemattoman suhtautumisen apokryfisiin kirjoihin. Uudet uljaat markkinat Kristilliselle yleisölle tämä juutalainen näkökulma, jota hädin tuskin edes tiedostetaan sellaiseksi, on silti ollut shokki. Sekularisoituvassa ja moniarvoisessa maailmassa monet amerikkalaiset kristityt tuntevat itsensä suorastaan uhatuiksi. Maan vahvasta uskonnollisuudesta huolimatta he kokevat kristinuskon olevan mediassa ja pop-kulttuurissa hyökkäyksen kohteena. Juuri Noah’n ensi-illan alla heidän itsetuntonsa kuluttajaryhmänä oli kuitenkin nousussa. Uutiset Raamattu-elokuvien tuottamisesta luovat mahdollisuuden puhua pyhän kirjan teemoista ja niiden merkityksestä nykypäivässä. Saman mahdollisti viime vuoden tv-yllättäjä The Bible. Raamatun tapahtumia uskollisesti dramatisoinut ohjelma nousi maan vuoden kolmanneksi katsotuimmaksi draamasarjaksi. Kymmenosainen sarja keräsi tv:n eteen 10–13 miljoonaa silmäparia joka viikko. Raamattu-sovitusten tuore buumi on kuitenkin eri maata kuin The Biblen tai 50 vuoden takaisten elokuvien siivot sovitukset. Uusien elokuvien tekemistä eivät yksinomaan hallitse pyhäkoulutulkintaa kannattavat amerikkalaiskristityt – eikä niitä välttämättä edes tuoteta heidän vuokseen. Nykyiset kalliit spektaakkelielokuvat elävät maailmanlaajuisen yleisön varassa. Hollywood ei etsi suurimpia voittoja kotikentiltään, vaan kansainvälisiltä markkinoilta. Noah’n julkaiseva Paramount Pictures tiedostaa tämän. 3D-formaattiin jälkituotannon aikana käännetty elokuva julkaistaan Yhdysvalloissa vain kaksiulotteisena versiona. Muilla markkinoilla, joilla 3D:n suosion oletetaan olevan suurempi kuin USA:ssa, elokuvan pääsee katsomaan myös kolmiulotteisena. Tuttu lähdemateriaali onkin löytänyt tiensä takaisin valkokankaille uusilla ehdoilla. Ei ole mikään ihme, että vanhassa yleisössä esiintyy mielipahaa. Protestointi jatkunee joulukuussa, kun Exodus saapuu ensi-iltaan. Projektin sisältö on tarkasti varjeltu, mutta hanke tarjoaa väkisinkin bensaa liekkeihin. Sen ohjaava Ridley Scott on nimittäin kutsunut uskontoa maailman suurimmaksi pahuuden lähteeksi. • 4/2014 SAARA ILVESSALO Ratkaisujen Eurooppa. Saaran voit tavata Turun kävelykadulla la 12.4. kello 15–16. Tämän ilmoituksen on maksanut Saara Ilvessalo. Tue kampanjaa osoitteessa lahjoita.vihreat.fi. Paramount Pictures TURUN YLIOPPILASLEHTI Vihreät De Gröna www.latokartanonyokyla.fi OPISKELE KESTÄVÄN KEHITYKSEN ASIANTUNTIJAKSI! Kestävä kehitys haastaa yhteisöitä, yrityksiä ja yksilöitä muuttamaan ajattelu- ja toimintatapojaan. Kestävän kehityksen opintokokonaisuus (KEKO) on Turun yliopiston kaikkien tiedekuntien opiskelijoille tarjottava monitieteinen 25 opintopisteen kokonaisuus, jossa opiskelijat rakentavat kokonaisvaltaista kuvaa kestävän kehityksen haasteista ja mahdollisuuksista. KEKOssa opitaan • tarkastelemaan erilaisia ilmiöitä ja esimerkkitapauksia sosiaalisen, ympäristöllisen, taloudellisen ja kulttuurisen kestävyyden näkökulmasta • tunnistamaan riippuvuussuhteita kestävän kehityksen eri osa-alueiden välillä • yhteistyö- ja projektityöskentelytaitoja eri tieteenalojen opiskelijoiden muodostamissa, pitkäjänteisesti toimivissa tiimeissä KEKOn 25 op muodostuu tiimityöosuudesta (10 op) sekä vapaavalintaisista opinnoista (vähintään 15 op). Hakuaika lukuvuoden 2014–2015 KEKOon on avoinna 1.–30.4.2014! Lisätietoja ja hakulomake osoitteessa: www.utu.fi/keke Ota yhteyttä: keko@utu.fi 27
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2014 Pastisseista parhain rockin 2010-luvulle. The War on Drugsin nerokkuus piilee juuri nostalgisoinnissa. Alussa mainitut suurmiehet ovat lopulta vain pieni osa bändin kierrättämästä materiaalista. Lost in the Dreamilla 70-luvun krautrock ja ambient lyövät kättä 80-luvun stadionrockin ja 90-luvun kitarasurinan kanssa. Paradoksaalista kyllä, nelikko on onnistunut jalostamaan lainapaloista kootun soundinsa perin omanlaisekseen. Suurenmoinen Lost in the Dream kuulostaa samanaikaisesti sekä eiliseltä että tältä päivältä. Viimeistään sillä The War on Drugs osoittaa olevansa yksi aikamme kiinnostavimmista yhtyeistä. secretly canadian Bruce Springsteen, Bob Dylan, Tom Petty... The War on Drugsia verrataan amerikkalaiseen rock-kaanoniin ärsyttävän usein. On totta, että yhtye ammentaa esikuvistaan poikkeuksellisen röyhkeästi. Samalla se tekee parempaa musiikkia kuin yksikään heistä vuosikausiin. Tuoreella mestariteoksellaan Lost in the Dreamilla philadelphialaisnelikko keskittyy olennaiseen. Niin ikään mainiota edellislevyä Slave Ambientia tylsistäneet instrumentaalitunnelmoinnit ovat vaihtuneet majesteettiseen moottoritie-americanaan. Avausanthem Under the Pressure ja upeasti polveileva An Ocean In Between the Waves havainnollistavat tyylin vaikuttavimmin. Kohokohtia ovat myös New Jerseyn suuntaan kumartavat Red Eyes ja Burning. Synamaalailut, kitaraefektit ja saksofonit soivat synergiassa yhtyeen päivittäessä faija- Joel Haapamäki The War on Drugs: Lost in the Dream Secretly Canadian, 2014 Namco Bandai Games Lahtaamista labyrinteissa 28 Synkkä ja ultrahaastava toimintaroolipeli Dark Souls oli omissa kirjoissani edellisen konsolisukupolven todellinen mestariteos: kompromissiton sadan tunnin koettelemus, jonka läpäistyään olo oli kuin olympiavoittajalla. Pelin ainoa vika oli, että sen jäljiltä kesti pitkään, ennen kuin mikään muu peli tuntui yhtään miltään. Jatko-osan piti ennakkotietojen mukaan tarjota hieman vieraanvaraisempi sisäänpääsy kirottujen kuolleiden valtakuntaan, mutta se näkyy korkeintaan pieninä selvennyksinä. Vaikeustasolla karsitaan pikavisiitille tulleet jälleen heti alkupuolella. Urakka alkaa näyttää vähemmän epätoivoiselta vasta kymmenien tuntien opettelun jälkeen. Taistelutyylinsä saa kehittää vapaasti, mutta pyhä kolminaisuus pysyy aina samana: kärsivällisyys, tarkkaavaisuus, ajoitus. Kun tämä paketti pysyy kasassa, viholliset kyllä kaatuvat. Kun yksikin kolmesta pettää, kuolee yleensä välittömästi. Yhdistelmä koukuttaa pirullisella tavallaan jatkamaan. Vaikka haasteet tuntuvat usein poskettomilta, niin sisimmässään tietää kaiken olevan mahdollista, kunhan vain onnistuu täydellisesti. Labyrinttimäisesti avautuvassa maailmassa kaiken saa ratkaista ja löytää itse. Peli ei jakele ohjeita etenemissuunnista. Sen sijaan muut pelaajat voivat jättää opastavia viestejä pelimaailmaan. Lähestymistapa tuo paljon huumoria ja yhteisöllisyyden tuntua yksinäisen kärsimysnäytelmän keskelle. Tunnelma on edelleen huikea, mutta aivan ykkösosan sfääreihin kokemus ei nouse konseptin ollessa jo tiedossa. Peli on sinällään aivan yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Yllätyselementti vain tuppaa olemaan jatkoosassa aina pienempi. Risto Mikkonen Dark Souls II From Software Xbox 360 (testattu), PS3, PC
• TURUN YLIOPPILASLEHTI Kaipuusta kepeästi 4/2014 Fox Searchlight Pictures Wes Anderson tasapainottaa suuren ja intiimin huvittavan hellyttävästi. Ralph Fiennesin johdattama tähtikatras varmistaa niin hotelliasiakkaiden kuin katsojienkin viihtyvyyden. Ohjaaja Wes Anderson ymmärtää vastakohtien tärkeyden tunnetilojen rakentamisessa. Hänen komedioissaan pureekin absurdin ja hillityn samanaikaisuus. Syntyvästä positiivisesta energiasta tekee vuorostaan erityisen tarttuvaa sen katoavaisuus. Tämä haikeus nousee uusiin korkeuksiin The Grand Budapest Hotelissa. Kaipuuta ja haaveilua korostaa aika. Niinpä Anderson kutsuu katsojan menneisyyteen – keino, jonka toimivuus testattiin jo edellisessä ohjaustyössä Moonrise Kingdom. Elokuva vie 1930-luvun Keski-Eurooppaan. Matkaa menneeseen rytmittävät kolmeen eri aikatasoon sijoittuvat esittelyt. Tapahtumien päänäyttämö on elo- kuvalle nimen antava luksushotelli, joka sijaitsee fiktiivisessä vuoristotasavallassa. Hotellin elämää määrittää Mr. Gustave – kuuluisa concierge, jonka säntillisyys takaa asiakkaiden viihtyvyyden. Oppipoikansa Zeron kanssa viihtyvä Gustave joutuu vaikeuksiin, kun hän perii huomattavan omaisuuden. Poliisit epäilevät Gustavea murhaajaksi, ja gangsterit havittelevat perintöä. Parin karkumatkaa varjostavat lähestyvät natsi- ja kommunistivalloitukset. Muut aikatasot vain vilahtavat elokuvassa, mutta turhia ne eivät suinkaan ole. Niissä varttunut Zero kertoo kokemansa nimettömälle kirjailijalle, joka vuorostaan välittää sen uusille sukupolville. Nämä jaksot määrittävät hahmojen, nimikkohotellin ja jopa kokonaisen kansakunnan identiteettiä aikakausien myllerryksessä. Tämän prosessin ytimessä on keisarillisen Euroopan tahdikkuuden viimeinen etuvartio, herra Gustave. Anderson laajentaa skaalaansa ja hioo tyyliään. Elokuvassa on kerroksia kuin Grand Budapestissa itsessään. Genrerajojen yli poukkoileva kyyti on railakas, mutta raikas. Andersonin ote raskaisiinkin aiheisiin on jälleen kevyt ja hykerryttävän minimalistinen. Ohjaajan tavaramerkit, kuten lämpimät värit, kauniit pienoismallit ja sivuosissa herkutteleva ensemble cast, kuorruttavat runsaan sisällön. The Grand Budapest Hotel ei ole vain Wes Andersonin paras elokuva. Se on hänen mestariteoksensa. ***** Ilkka Hemmilä The Grand Budapest Hotel (USA, 2014, 101 min) O: Wes Anderson; K: Wes Anderson, Hugo Guinness; N: Ralph Fiennes, Tony Revolori, Saoirse Ronan, Adrien Brody, Willem Dafoe, Edward Norton, Jude Law, F. Murray Abraham Ja suurin niistä on rakkaus ”Sananjalkaa katsoessani olin ajatellut haluavani isona valokuvaajaksi, koska kamera voisi pysäyttää ajan ja säilöä sen, mikä muuten unohtuisi tai lakkaisi olemasta.” Venla Hiidensalon toinen teos Karhunpesä on sukuromaani, jonka juuret ovat kirjailijan oman suvun tarinassa. Se on leikkaus läpi Suomen historian sukupolvien päähän aina tähän päivään asti. Se on kertomus ajan säilömisestä. Valokuvaaja Matalena palaa mummunsa kuolinvuoteelle Etelä-Amerikan levottomuuksien keskeltä. Kuolemaa tekevän Alman viimeinen pyyntö tyttärentyttärelleen on etsiä isä. Alkaa menneisyyden kivulias penkominen, kun Matalena yrittää päästä isoisoisänsä, punikkikomentaja Voiton jäljille. Kauas menneeseen palaaminen vie Matalenan sukunsa vaiettujen kertomusten äärelle, ja myös omat kipeät muistot avautuvat. Teoksen eri aikakerrostumat ovat kertomuksen ydin. Kohtalot aikojen takaa kertautuvat eri ajoissa tehden kudelman, joka ulottuu aina nykyhetkeen. Kerronnan tasot vaihtelevat vaivattomasti, ja menneisyyden haamut piirtyvät hengähdyksinä esiin myös nykyhetkessä. Välillä kuitenkin kieli kompastelee kömpelyyteensä ja tekee juuri nykyhetken dialogeista kankeita. Menneisyyden hahmot on rakennettu taidokkaasti, mutta itse kehyskertomus Matalenasta tuntuu vielä hiomattomalta. Hiidensalo sisällyttää perheväkivallan lamaannuttavat tunteet, sodan traumojen haavat ja isän menettämisen tuskan sujuvasti yhteen tarinaan. Karhunpesä kertoo kuolemasta, vaikenemisesta, äiti–tytärsuhteista, väkivallasta, juurista ja… listaa voisi jatkaa vielä muutaman rivin. Ennen kaikkea Karhunpesä on kui- tenkin kuvaus rakkaudesta, sen moninaisuudesta ja sietämättömyydestä, rikkirepivyydestä ja ehjäksi tekevästä voimasta. ”Ilmari nosti katseensa. – Kato nyt itseäsi. Tällä tavalla konfliktit aina alkavat. Ja rakkaus.” Noora Lehtimäki Venla Hiidensalo: Karhunpesä. Otava, 2014. 480 s. 29
• TURUN YLIOPPILASLEHTI 4/2014 KOKEILE TÄTÄ! icelandicfilms.info lauri hannus Kehuja. On aika ehdottaa TYYlle vuoden parasta opettajaa tai opintojaksoa! Ehdotuksen voi tehdä TYYn alayhdistys tai vähintään kaksi opiskelijaa. Täytä lomake TYYn nettisivuilla 9.5. mennessä. Analogista. Turun ylioppilaskameroiden Solarigrafiatyöpaja 15.4. klo 17. Työpajassa kuvataan auringon kulkuratoja päivätaivaalla, analogista kuvaamista ilman optiikkaa tai kemiaa! Lisätietoja: http://tyok.fi wikimedia commons Vulkaanista. Iceland – Sounds & Sagas -tapahtuma tuo huhtikuussa Turkuun sarjan islantilaisia leffoja. Esimerkiksi su 20.4. klo 16.45 nähdään palkittu Of Horses and Men, jossa toisiinsa nivoutuvia tarinoita yhdistää paitsi ihmisen ja hevosen välinen vuorovaikutus, myös ihmisten keskinäinen hevostelu niin vihassa kuin rakkaudessakin. Logomon Move 2 -sali, liput ovelta 2 €, vain käteisellä. Lisätiedot ja muu ohjelma Logomon nettisivuilla. Mykkiä löylyjä. Turun Avantouimareiden rantasaunalla hikoillaan hiljaisuuden vallitessa la 19.4. klo 15–19.45, Ispoisten uimaranta, Rykmentintie 51. Saunamaksu 2,30 €. Lyyristä. Turun Lausuntakerhon jäsenet kajauttavat ennakkoon pyydettyjä toiverunoja Turun pääkirjaston Studiossa maanantaina 14.4. klo 13–15. Mölkkyä. Akateemisen mölkyn maailmanmestaruuskilpailut tulevat taas. Lex Ry:n järjestämä ja Suomen Kansainvälisen Mölkkyliiton alainen AMMM kerää opiskelijoita ympäri Suomen taistelemaan maailmanmestarin tittelistä. Mölkkykansaa viihdyttävät myös dj ja muut oheisaktiviteetit. Tämä opiskelijavapun poikkitieteellinen jännitysnäytelmä valloittaa Vartiovuorenmäen ti 29.4. klo 13 alkaen. Riimejä. Turun akateeminen gangsta rap -seura järjestää toistamiseen suositun hip hop -seminaarin. Tällä kertaa aiheena on suomalainen räp-musiikki, josta keskustellaan esimerkiksi autenttisuuden, paikan, performatiivisuuden ja yhteiskuntaluokan näkökulmasta. 16.4. klo 12–16.30, Turun yliopiston päärakennuksen Tauno Nurmela -sali. Avoin kaikille, vapaa pääsy. Alayhdistysten infopalsta ja kunnostamiseen. 30.4. Osakuntien vappubileet. Kerhot (mahjong-, tee-, peli-, impro-, biljardiym.):http://sho.utu.fi P.S. Onnittelut 89-v SKOlle! laisiin erilaisiin pesteihin. Sekä uusia pestejä luodaan tarpeen ja henkilöiden kiinnostuksen mukaan. Tervetuloa auttamaan turkulaista opiskelijakulttuuria! Akateeminen partioKilta Pidätkö ulkoilusta? Haluaisitko uusia tuttuja muualtakin kuin omasta tiedekunnasta? Tahtoisitko joskus tehdä jotain uutta ja hauskaa? Tule mukaan Akateemisen Partiokillan toimintaan. Lisätietoja http:// tyyala.utu.fi/partiokilta/. Liity sähköpostilistallemme Yhteystiedot-välilehdeltä löytyvästä linkistä! SKO Savo-Karjalaisen Osakunnan tapahtumia: ChTR maistelee punaviinejä joka ke klo 19 ja ASS saunoo joka su klo 20. Harvemmin kokoontuvat Miestenja Naistenkerhot, Jaloviinakerho sekä Väliinputoajien kerho. 12.4. SKOn vujujatkot @ Uusi-S, 5€.16.4. Raksabileet @ Vegas, 3€. 24.4. German Sparkle Party @ Vegas, 2€/3€. 30.4. Osakuntien Wappubileet @ UusiS, 3€/5€. http://sko.utu.fi P.S. Kiitos onnitteluista, SHO <3 TuKoRes TuKoRes ry:n kevätkokous järjestetään perjantaina 10.4.2014 klo 1800 Proffan Kellarissa, Rehtorinpellonkatu 4:ssa. Kokouksessa käydään läpi sääntöjen §10 asiat. Tervetuloa! www.tukores.fi SHO Satakuntalais-Hämäläisessä Osakunnassa tapahtuu: 17.4. Vaakunasitsit (ilmoittautuminen Sohon sivuilla su 13.4. mennessä). Kevään kauneimmat sitsit! Maittavat itsetehdyt ruoat! Pukukoodi: Heraldiikka. Tuotto käytetään SHO:n vaakunoiden ylläpitoon S-Osakunnat S-Osakunnat ry on uusi yhdistys, jonka tehtävänä on hankkia, ylläpitää ja kehittää opiskelijatoimintaan sopivia tiloja. Yhdistyksen hallitus muodostetaan osakuntien yhdistyskokousten nimittämistä henkilöistä, mutta virkailijoita värvätään ympäri vuoden monen- Academic Nintendo Club ry Academic Nintendo Club ry:n toukokuun peli-ilta tiistaina 6.5 klo 17-22 Turku-salissa (Ylioppilastalo A, Rehtorinpellonkatu 4 A). ANC ry:n peli-illoissa pelaillaan vapaasti eri konsoleilla. Peli-ilta on maksuton ja avoin kaikille. Tervetuloa! 30 Turun ylioppilaskamerat Valokuvauskurssit huhtikuussa keskiviikkoisin klo 17.30: Jokaihmisen kuvauskurssi kaikille kuvausvälineille 2. & 9. pvä. Järjestelmäkameran tekniikkakurssi 16. & 23. pvä. Hinnat 5 e/kurssi – jäsenille ilmainen. Lisätiedot ja ilmoittautumiset jere.kupari@utu.fi. Tapahtumakuvauskurssin luento on 6.5. ja harjoitus 13.5. Harjoitukseen mahtuu viisi nopeinta ilmoittautujaa, luennossa ei ole rajaa. Seuraava kuvailta on 8.5. Lisätiedot ja ilmoittautumiset Timo Korkalainen, ttkork@utu.fi.
• nimenomaan kaupunkilaisten olohuoneeksi ja kestävää elämäntapaa rakentamaan. Luomupuoti on meidännäköistä toimintaa”, kertoo Ida-yhdistyksen puheenjohtaja Hertta Askinen. Saatavuus yhä hankalaa Kestävän elämäntavan lähteillä Lotta Laaksonen halusi tuoda luomutuotteet muuallekin kuin marketteihin. Turun Martissa ja Koroisilla avattiin viime marraskuussa luomutuotteisiin erikoistuneet puodit. Niiden takana on turkulainen Lotta Laaksonen, joka on vetänyt luomupiirejä jo 15 vuotta. Laaksosen yritys, Turun Seudun Luomukassi, on toimittanut Turun alueelle luomutuotteiden tilauksia kahden ja puolen vuoden ajan. Laaksonen kertoo, että Martin Kulttuuriolohuonetta pyörittävä Kulttuuriyhdistys Ida on tukenut luomupuodin perustamista voimakkaasti. Luomu- puotitoiminta on saanut paljon tukea ja kannustusta myös Koroisten Lumokeskukselta. ”Ilman näitä paikkoja ei olisi puotejakaan”, hän sanoo. Sekä Martin Kulttuuriolohuone että Koroisten Lumokeskus on pystytetty kansalaisaktivistien voimin, ja molemmissa toimintaa pyörittävät pitkälti vapaaehtoiset. Laaksonen toteaakin, että puotien sijoittaminen Marttiin ja Koroisille oli luonteva ratkaisu juuri niiden historian ja oman toimintaidean vuoksi. "Martin Kulttuuriolohuone perustettiin aikoinaan Lotta Laaksosen mukaan luomu- ja lähiruoka sekä omavaraistalous ovat yksi olennainen osa eettistä ja ekologisesti kestävää elämäntapaa. Luomutuotteiden saatavuus on Turussa paljolti isojen markettien varassa. Luomutuotteisiin keskittyneitä pieniä liikkeitä on vähän. Luomupiirit taas tavoittavat vain piirin jäsenet. Laaksonen halusikin rakentaa todellisen vaihtoehdon isoille automarketeille ja toisaalta helpottaa luomutuotteiden saatavuutta ja laskea hintoja. Puotitoiminta on Laaksosen mukaan lähtenyt ripeästi liikkeelle. Viidakkorumpu on levittänyt sanaa, ja henkilökuntaakin on riittänyt. Puolen vuoden aikana on myös ehtinyt muodostua varsinainen kanta-asiakasporukka. Eva-Liisa Raekallio Martin Luomupuoti, Stålarminkatu 3, Turku Koroisten Luomupuoti, Koroistentie 2, Turku Koroisilla ravintolapäivä, vihermehukurssi ja luomutaimitori la 17.5. Martissa vihermehukurssi sekä luomutaimitori su 18.5. T.H.E. most happening new hamburger joint in town!! www.sloppy.fi Martinkatu 3 Turku Student discount Specials on weekends Open sundays 14-19 Follow us on facebook & instagram Sloppy Joe West Coast Grill
• TYYPILLISTÄ Tällä sivulla kerrotaan ylioppilaskunnan toiminnasta Älä! Äänestä! Maailmaa ei pääse pakoon, vaikka joskus tahtoisi. Siksi Eurooppanuorten kampanja kehottaa äänestämään eurovaaleissa. Europarlamenttivaalit toimitetaan kaikissa EU:n jäsenvaltioissa 25.5.2014. Vuoden 2009 eurovaaleissa suomalaisten äänestysprosentti oli 40,3. Aktiivisuus laski sitä edeltäneistä vaaleista 0,8 prosenttiyksikköä, ja nuoret äänestäjät nukkuivat sikeämmin kuin muut. Italiassa äänestysprosentti oli 65,05. Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa? Eduskuntavaalien aikaan keskustelua dominoivat EU-aiheet, mutta eurovaalit eivät kiinnosta. Presidentinvaaleissa äänestämme, vaikka presidentin valta on nykypäivänä rajattua. Unohdamme, että europarlamentaarikolla on enemmän valtaa EU:n lainsäädännössä kuin ministerillä. Eurooppanuorten Älä! Äänestä! -kampanja kehottaa nuoria äänestämään eurovaaleissa. Vaikka haluaisikin vain makoilla kotisohvalla ja olla välittämättä Kreikasta ja Krimistä tai romanialaiskerjäläisistä, me olemme osa Eurooppaa ja muuta maailmaa. Uhkia ja mahdollisuuksia Julkista keskustelua EU:sta hallitsevat kielteiset otsikot ja uutisoinnit. Haasteita onkin useita, mutta talouskriisi, nuorisotyöttömyys, rumasti päätään nostavat ääriliikkeet ja ilmastokysymys ovat ongelmia, joihin yksin Arkadianmäen päätösvalta ei riitä. Keskustelussa unohtuukin helposti, mistä Euroopan laajuisessa yhteistyössä on kyse. Olemme mukana maailman suurimmassa rauhanprojektissa, jolla on myös ainutlaatuiset mahdollisuudet edistää ihmisoikeuksia, länsimaista demokratiaa ja hyvinvointia. Haasteista huolimatta pääsemme unionin kautta vaikuttamaan asioihin, jotka muutoin karkaisivat ulottumattomiimme. Kehittääksemme Eurooppaa ja EU:ta meidän tulee olla mukana. Äänestäjän ei tarvitse olla EU-asioiden erikoisosaaja. Riittää, että on mielipiteitä, arvoja ja asioita, joita varjella tai edistää. Suurin uhka on olla vaikuttamatta omaan tulevaisuuteensa. Varsinkaan kriisin aikana ei kannata vetäytyä kuoreensa, vaan etsiä yhdessä ratkaisuja yhteisiin ongelmiin. #ThisTimeItsDifferent Euroopan parlamentti on maailman suurin demokraattinen parlamentti. Sen jäsenet eli mepit edustavat suoraan EU:n kansalaisia työskentelemällä eurooppalaisen tason puolueryhmittymissä. Tulevat eurovaalit ovat ensimmäiset, joissa voi äänestää entistä vaikutusvaltaisemman parlamentin kokoonpanosta. Lissabonin sopimus takaa, että parlamenttivaalien tulos otetaan huomioon myös komission puheenjohtajan valinnassa, ja näin ollen kansalaiset vaikuttavat myös komission kokoonpanoon. Osallistuvaa demokratiaa on lisätty, ja suorat kan- salaisaloitteet ovat todellisuutta myös EU:n tasolla. Mikäli suoraa demokratiaa ja EU:n kansanedustuslaitoksen eli parlamentin valtaa halutaan kasvattaa entisestään, ei se onnistu ilman, että osallistuu demokratian tekemiseen – äänestämällä. Parlamentti saa legitimiteettinsä vaalien kautta, ja oikeutuksen saamiseksi varsinkin nukkuvien nuorten äänet ovat ratkaisevia. Realpolitik! Oma ehdokas kannattaa valita muunkin kuin sliipatun someprofiilin perusteella. Turun Eurooppanuorten eurovaalipaneelissa ke 16.4. klo 14 Pub3luentosalissa näet eurovaaliehdokkaita elävinä edessäsi. Toinen erinomainen tilaisuus oman ehdokkaan kartoittamiseen tarjoutuu ke 23.4., kun TYY, ÅAS, TUO ja Novium järjestävät Eurovaalipäivän, johon kuuluu vaalitori ja kaksi vaalipaneelia. Vaalitori järjestetään klo 12–15 Yliopistonmäellä. Suomenkielinen vaalipaneeli pidetään klo 13– 14.30 yliopiston päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa ja ruotsinkielinen vaalipaneeli klo 14.30–16 ASA-husetilla. Tule seuraamaan keskustelua Euroopan tulevaisuudesta ja esittämään tiukkoja kysymyksiä! Turussa eurovaalivuotena 2014 Turun Europpanuorten hallitus