8/2014 USKON ASIA 16 s. Papin tie klubeilta Palestiinaan JULKISTA 10 s. RAAKAMAISTA s. 20 turvatonta s. 24
Joka sunnuntai klo 20 AVOLAVA - open mic Sunday with Oskari Ruohonen! Maksullisille keikoille sisään ilmaiseksi ennen klo 20. PE 7.11. Klo 21: MILLA RUMI + DJ Ricardo KE 12.11. Klo 21: JUICY VOICES + DJ Kulmisjärvi K-20 K-20 tiistaisin: DJ 21-04lauantaihin vapaa pääsy Tiistaista DJ klo 04 asti joka toinen Joka toinen keskiviikko: keskiviikko Poppivelvollisuus! Poppivelvollisuus-visa/dj Torstaisin YouTubeJukeboxi torstaisin: Yläkerta auki aina pe & la! YouTubeJukeboxi PE 7.11. SAMARA LUBELSKI (US) (22:00) liput 7€ 23:00 DJ Jouni Kätteine, vapaa pääsy UP: Disko WTF?! 0 € klo 21 alkaen Linnankatu 17 / TI-LA 21-04 www.dynamoklubi.com Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) Ennakkoliput: 8raita (Yliopistonk. 11) TO 13.11. Runoviikon Fiilausklubi Klo 20:00, vapaa pääsy TI 25.11. ESN Loose(tues)day! PE 28.11. NIGHTSATAN (22:30) 5 € TI 18.11. Klo 21: Siljan Bingo LA 6.12.Itsenäisyyspäiväspektaakkeli 17:30 Vastaanotto isolta screeniltä, Dynamon livekommentaattoreina Valtteri Lipasti & Mari Rytkönen +VALENTINES (21:30) & JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA (22:30) KE 19.11. Klo 21: SOFA SUNDAY + THE GHOST PE 12.12. OLIMPIA SPLENDID PYLORIS, liput 4 € IN THE MACHINE PE 21.11. Klo 21: THE HEARING + SOLANO, liput keikoille 3 € Aina maanantaisin klo 20:00 MONDAY JAZZ HAPPENING! PE 7.11. Runoviikon ennakkoklubi klo 20 alkaen 23:00 Polar Soul: DJ Yari, 0 € LA 8.11. Klo 21:00 Club Sol 01:00 Polar Soul: DJ Yari, 0 € PE 14.11. Flame Jazz -klubi: D-BOOSTER, liput 10/8 € ovet 20:30, show 21:00 23:00 The Big Spectrum: DJ Esko Routamaa, vapaa pääsy LA 15.11. Jazziest: DJ Fuusio KE 19.11. TAIKAA JA KOMIIKKAA -klubi, ovet19:30 show 20:00, liput 6/4 € PE 21.11. SIR TRIO, Torman-Laihonen-Pekkala Ovet 20:30, show 21, 7/5 € 22:00 Humalistonkatu Heat LA 22.11. 21:00 Club Sol 01:00 The Big Spectrum, 0 € PE 28.11. Flame Jazz -klubi: WILLIAM SUVANNE QUARTET show 21, 10/8 € LA 29.11. PYRAMIDIT play Monk, Ornette & Sun Ra 21:00 & 22:00, vapaa pääsy LA 8.11.PRINCE OF ASSYRIA(22:30) KAROLIINA KUUTIO (21:30) 10 € 23:30 DJ Fog, vapaa pääsy 23:30-24 UP: djsucks! 0 € klo 21 alkaen, klo 24 jälkeen molempiin kerroksiin 4€ TO 13.11. Klo 21: JUKKA NOUSIAINEN + DJ Urho Tulitukka Jaume Serra Brut (11,5%) Kuohuviini aina 12€/plo! Laseittain 2€! LA 13.12. SHIVAN DRAGN liput 7 € Humalistonkatu 8a • K18 • klubi.net/tku pe 7.11. • Live-kerros • klo 21.00 • Liput 14e / alk. 13,50e (Tiketti) MANNA, YONA la 8.11. • Live-kerros • klo 21.00 • Liput 5e MURSUSIKARI, GUIMBALAX, KANELIMAKI5 to 13.11. • Live-kerros • klo 20.00 • Liput 30e / 29,50e NITS (NL) pe 14.11. • Live-kerros • klo 22.00 • Liput 12e / alk. 11,50e (Tiketti) CLUBLIFE TOUR TURKU pe 14.11. • Ilta-kerros • klo 21.00 • ilmainen sisäänpääsy NASLOW, THE ROUNDS, BLINDNINE la 15.11. • Live-kerros • klo 21.00 • Liput 10e / alk. 9,50e (Tiketti) NO SHAME, JAAKKO & JAY, SUR-RUR la 15.11. • Ilta-kerros • klo 21.00 • Liput 7e STATE OF EMERGENCY, SINFUL SOCIETY pe 21.11. • Live-kerros • klo 21.00 • Liput 12e / alk. 11,50e (Tiketti) WASTED, HEARTBURNS, KUUDES SILMÄ pe 21.11. • Ilta-kerros • klo 22.00 • Liput 12e / 10e (Asema) ASEMA ESITTÄÄ: SÄRRE & AKSIM la 22.11. • Live-kerros • klo 21.00 • Liput 9e / 7e (Äx & 8raita) MANGOO, MOTHER KASABIAN (SWE) www.anniskeluliike.? www.threebeers.? www.cosmic.? Janoisten opiskelijoiden ystävä Pakollinen sivuaine 180 OLUTTA, 30 SIIDERIÄ Paljon sarjakuvia, vähän apinoita. Hämeenkatu 7, Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16-03, su 16-00 Inspehtorinkatu 4 (Yo-kylä), Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16.30-03, su 18-02 Kauppiaskatu 4, Turku ma-to 15-02, pe-la 15-03, su 16-02
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 Ilmastohuijaus T SISÄLLYS yhmyyttä tunnetusti mahtuu maailmaan, mutta tovi sitten kuulin niin typerän väitteen, että aidosti toivon sen olleen trollausta. Eräs tokaisi, että ilmastonmuutoksesta puhuminen on vain vasemmistolaista kapitalismin vastustamista – poliittista, tieteeseen perustumatonta toimintaa. Väite on armottoman helppo kumota, vaikka kaikki kasaantuva tieteellinen todistusaineisto unohdettaisiin ja keskityttäisiin vain keskustelupalstojen käyttövoimaan: mielipiteisiin. Miljoonat oikeistolaiset ihmiset jakavat vasemmistolaisten, vihreiden sekä muihin viiteryhmiin kuuluvien lajitoveriensa huolen ihmisen toiminnan kiihdyttämästä ilmastonmuutoksesta ja siihen kytkeytyvistä ympäristötuhoista. Todellinen ilmastohuijaus lähteekin trollaajan näppäimistöltä. Tässä huijauksessa ilmastonmuutosta halutaan tarkastella ideologisena kantana, jota voi vastustaa samalla tavalla kuin korkeaa alkoholiverotusta, subjektiivista päivähoito-oikeutta tai vasemmanpuoleista liikennettä. Ilmastonmuutos ei kuitenkaan ole näiden asioiden kaltainen poliittinen pelinappula. Ympäristön elinkelpoisuus on koko ihmiskunnan kohtalonkysymys, ei sen enempää tai vähempää. Tämä kysymys sitoo yhteen myös toisiaan syvästi inhoavat otukset. Tai ainakin sen kaiken järjen mukaan pitäisi niin tehdä. Terve kriittisyys on tiedon edessä aina paikallaan, mutta "ihmisen toiminta ei vaikuta mihinkään" -tyyliset kyyniset heitot kertovat aikuiselle kuuluvan vastuuntunnon välttelystä. Moinen kyvyttömyys nähdä itseään mahdollisena ongelmien aiheuttajana on syvästi huolestuttava luonteenpiirre. Toisaalta täytyy muistaa, että joidenkin ihmisten nahistelunhalua on mahdotonta aliarvioida. Kukaan ei varsinaisesti hyödy ilmastonmuutoksesta, ellei sitten puhuta öljy-yhtiöistä ja fossiilisilla polttoaineilla porskuttavasta kulutusrumbasta. Meillä kaikilla olisi eittämättä paremmat bileet, mikäli ilmastosta ja ympäristön tilasta ei tarvitsisi välittää. Voisi painaa katumaasturin kaasun pohjaan, mutustella paistia lomalennolla täysin rinnoin. Toki lajistokato, eläinten kehnot oikeudet ja ehtyvät luonnonvarat vaivaisivat silti. Mutta ehkä niitä mietittäisiin sitten, kun juhlat ovat ohi. Mikäli moderni, tiedepohjainen markkinatalous on sitä, mitä sen yleensä väitetään olevan – luovaa ideoiden kilpailua vapailla markkinoilla – se kyllä selviää ilmastohaasteista ja ympäristörajoituksista, jopa innostuu niistä. Tiedätte kuvion: LED-valo on aika lailla parempi kapistus kuin kaasulamppu. Häviäjän paikalla on vain holtittomaan resurssien tuhlaukseen nojaava osuus: vanhentunut toimintatapa. Lauri Hannus Tuottavuusindikaattorit ovat käytännössä aivan feikkejä. Ne tuottavat mitä sattuu ja mitä halutaan. s. 10 4 5 Kosketa sähköä Vadelmavene uppoaa 6 6 Eka kerta 8 David Hasselhoff: elämä 9 10 Yhteiset rahat Diskopastori hiljentyy 16 Paha perintö 20 10 Eurooppa on maanosan nimi 24 Vinoja ihastumisia 26 Kirja? KVG! 27 Arvotimme maailman 28 20 Peukkua ja pääkalloa 30 Vedä boheemisti vaan. 31 Talousriskejä tyl-paatoimittaja@utu.fi NUMERO 24 8/2014 7.11.2014, Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu, 84. vuosikerta. www.tylkkari.fi Toimitus Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku, tyl@utu.fi, puh. (02) 276 9630 PÄÄTOIMITTAJA Lauri Hannus, tyl-paatoimittaja@utu.fi ToimittajaT Aleksi Malinen & Susanne Salmi, tyl-toimittaja@utu.fi Kansikuva Lauri Hannus ilmoitusmyynti Kari Kettunen, puh. 0400 185 853, kari.kettunen@pirunnyrkki.fi & Erja Lehtonen, puh. 0400 185 852, erja.lehtonen@pirunnyrkki.fi, www.pirunnyrkki.fi ulkoasu Lauri Hannus Paino I-Print Oy, Seinäjoki, ISSN 1458-0209. 31 Satuin 1990-luvun puolivälissä olemaan Pariisin Châtelet'n metroasemalla silloin, kun algerialaisen FIS:n virittämä pommi räjähti siellä. Voin todeta, että terrorismi ei syntynyt kaksoistornien raunioissa. s. 24
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 leikkaahan tästä! TYLKKÄRIN LUENTO BINGO Osa 4: Laskentatoimi ja rahoitus Diskonttaus Tase Riski Tuloslaskelma Rahoitusinstrumentti Tilikirjanpito Kredit Reskontra Preemio TYY tuomitsee hallituksen lukukausimaksuesityksen Turun yliopiston ylioppilaskunta (TYY) tuomitsee hallituksen esityksen EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille kohdistettavista lukukausimaksuista. ”Lukukausimaksut heikentävät koulutuksellista tasa-arvoa ja koulutuksen saavutettavuutta”, TYYn hallituksen puheenjohtaja Jussi Nieminen sanoo. ”Maksut romahduttavat kansainvälisten opiskelijoiden määrän. Se ei ole pitkällä aikavälillä hyväksi myöskään yhteiskunnan kannalta. Kansainväliset verkostot ovat elintärkeitä Suomen kaltaiselle pienelle maalle.” Esityksen mukaan lukukausimaksujen pohjahinta olisi vähintään 4000 euroa lukuvuodessa. Maksuja perittäisiin kaikilta EU- ja Eta-maiden ulkopuolisilta perustutkinto-opiskelijoilta, jotka suorittavat opintojaan vieraskielisessä koulutusohjelmassa. Nieminen toivoo päättäjiltä vakavaa harkintaa esityksen suhteen. ”Kyse on kauaskantoisista ratkaisuista, jotka vaikuttavat siihen, mihin suuntaan yhteiskunnan kansainvälisyys tulee kehittymään. Toivoisin, ettei tässä asiassa tehtäisi lyhytnäköistä politiikkaa.” Opetusministeriö lähetti ehdotuksen lausuntokierrokselle lokakuun lopussa. Lausuntoaika umpeutuu 21. marraskuuta. Turun ylioppilaslehti seuraa asian etenemistä. Susanne Salmi Jatka lausetta: suomea uhkaa… ”…opiskelijat.” Niko Aaltonen, 4. vuoden saksan opiskelija ”…liiallinen sääntely.” Justus Jokela, 3. vuoden valtio-opin opiskelija 4 ”…väestön vanheneminen.” Janne Salakka, 3. vuoden valtio-opin opiskelija ”…eriarvoisuuden kasvu.” Sini Silven, 1. vuoden englannin opiskelija
8/2014 Lauri Hannus TURUN YLIOPPILASLEHTI Järjestelmäasiantuntija Miikka Kairinen esittelee Oppaan toimintaa Kauppakorkeakoulun aulassa. Kosketusnäytöltä löytyvät muun muassa lounaslista ja tapahtumakalenteri. Uusi opassivusto helpottaa elämää Uunituore palvelu tuo yliopiston kuulumiset opetustilojen auloihin ja kännyköiden ruuduille. Turun yliopisto on lanseerannut uuden opassivuston. Marraskuun alussa osoitteeseen http://opas. utu.fi avattu verkkosivu kokoaa yhteen paikkaan yliopiston ja ylioppilaskunnan uutiset, lounaslistat, karttapalvelun ja tiedot siitä, mitä kussakin opetustilassa tapahtuu päivän aikana. Mobiililaitteella selattaessa sivusto hyödyntää laitteen sijaintitietoja. Ruudulle ilmestyy automaattisesti lähimpään opetusrakennukseen liittyvää sisältöä. Esimerkiksi Ylioppilastalon pihalla norkoileva Oppaan käyttäjä saa silmiensä eteen Kauppakorkeakoulua koskevaa tietoa. Käyttäjä voi valita myös itse, minkä rakennuksen tiedot ruudulle ilmestyvät. Tällä hetkellä sovelluksen piiriin kuuluvat Kauppakorkeakoulu, Educarium ja Publicum. Tulevaisuudessa sovellusta on tarkoitus laajentaa koskemaan myös muita rakennuksia. Prioriteettilistan kärkipäässä ovat tällä hetkellä Arcanum, Calonia ja Päärakennus. Lisäksi yliopiston suurimpiin rakennuksiin on tulossa kosketusnäytölliset opastaulut. Niissä on esillä sama näkymä kuin verkkosivulla. Ensimmäinen opastaulu ilmestyi Kauppakorkeakoulun aulaan lo- kakuun alussa. Opaspalvelu koostuu kuudesta elementistä: tilatiedoista, tapahtumaluettelosta, karttapalvelusta, yliopiston ja ylioppilaskunnan uutissyötteistä ja opiskelijaravintoloiden lounaslistoista. Yläpalkista löytyy hakutyökalu, jonka avulla käyttäjä voi etsiä henkilökunnan yhteystietoja. Ei sisäänkirjautumista Opaspalvelun suunnittelu käynnistyi keväällä, kun Kauppakorkeakoulussa pohdittiin, miten aulatilojen käyttöä voitaisiin tehostaa. Järjestelmäasiantuntija Hannu Pajunen on koodannut sivustoa käyttökuntoon syyskuun alusta lähtien. Vaikka Opas on jo lanseerattu, sitä on tarkoitus kehittää edelleen eteenpäin. Asialistalla on muun muassa karttaelementin parantaminen. Tällä hetkellä sivusto hyödyntää Googlen karttapalvelua. Suunnitelmissa on tuoda sivustolle myös yliopistorakennusten pohjakuvat, jotta luentosalit löytyvät vaivatta. Projektia johtava järjestelmäasiantuntija Miikka Kairinen kertoo, että Oppaan on tarkoitus helpottaa opiskelijan ja henkilökunnan päivittäistä elämää. ”Kun tulee kiireessä ovesta sisään, näkee opastaulun ja löytää sen avulla perille. Tai jo kotona voi avata kännykällä sivuston ja katsoa, missä päivän luennot pidetään”, Kairinen selittää. Opassivuston tarkastelu ei edellytä sisäänkirjautumista, toisin kuin esimerkiksi yliopiston Intranet-sivuston käyttäminen. Oppaan sisältö on siis näkyvissä myös muille kuin yliopistolaisille. ”Kirjautuminen on aina hankalaa. Salasanojen kirjoittaminen esimerkiksi mobiililaitteilla ei ole se kaikkein miellyttävin prosessi”, Kairinen perustelee. Kauppakorkeakoulun aulassa sijaitseva ensimmäinen opastaulu herättää uteliaisuutta. Laskentatoimen ja rahoituksen opiskelija Annika Nyman löysi tiensä oikeaan luentosaliin taulun avulla. ”En tiennytkään, että tässä on kosketusnäyttö. Kyllä tästä näkee tiedot paremmin kuin vanhoista opasteista”, Nyman kehuu. Susanne Salmi 5
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 Ruotsia vaille valmis Kielikeskuksen ruotsin kielen kertauskursseille on vuosi vuodelta enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Kulttuurihistoriaa opiskellut Toni sai tarpeekseen kielikeskuksen toiminnasta ja haki muualta apua ruotsin opiskeluun. Keskuksen johtajan mukaan suurimmat ongelmat liittyvät lainsäädäntöön, eivät resursseihin. Teksti: Sakari Muurinen T Kuvitus: Leo Pahta urun yliopiston kielikeskuksella menee yhä enemmän resursseja kertaavien ruotsin kurssien järjestämiseen. Tämä johtuu kielikeskuksen johtajan Michael Nelsonin mukaan siitä, että opiskelijoiden lähtötaso on heikentynyt dramaattisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. ”Ruotsin kielen opetukseen menee nykyisin enemmän resursseja kuin mihinkään muuhun kieleen.” Tämän sai huomata myös kulttuurihistoriaa opiskellut Toni. ”Omat kokemukseni ruotsista olivat karmaisevat, suorastaan masentavat.” Tonin oli tarkoitus lopettaa kulttuurihistorian opinnot kandidaatin tutkintoon. Hänen mukaansa tutkinnon suorittaminen tuntui mahdottomalta pakollisen ruotsin vuoksi. Toni osallistui kielikeskuksen järjestämälle kertauskurssille. Hän ajoi Helsingistä Turkuun jokaiselle luennolle, teki läksyt ja pyrki olemaan aktiivinen tunnilla. Yrittämisestä huolimatta hän ei päässyt läpi edes kertauskurssista. Kurssin anti jäi Tonin mukaan vähäiseksi, eikä hän kokenut sen auttaneen häntä ruotsin opiskelussa. ”Enemmänkin sain kurssilta masentavia kokemuksia, ja olin jo aikeissa luovuttaa. Onneksi en tehnyt sitä, vaan halusin taistella koneistoa vastaan.” Toni sai suullisen ruotsin suoritettua hyväksytysti, mutta kirjallisen kohdalla tie nousi pystyyn. Hän otti yhteyttä kielikeskukseen. ”Olin kuin jonkinlainen idiootti, jolle tokaistiin vain, että sori, et päässyt kertauskurssia läpi, ala opiskella vaikka kansanopistolla. Valmistumisellasi ei ole kiire.” Kielikeskuksen johtaja Nelson ei omien sanojensa mukaan ohjaisi opiskelijoita kansalaisopistoon tai työväenopistoon. Hän kuitenkin painottaa, että opiskelijoiden tulee itse ottaa vastuu tekemisistään. ”Meidän toimintamahdollisuutemme ovat rajoitettuja. Mielestäni olemme pyrkineet auttamaan mahdollisimman paljon, sillä tiedämme, mistä on kyse.” Nelson sanoo, että kaikkein epätoivoisimmille on 6 järjestetty jopa yksityisopetusta. ”Karu totuus on se, että kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti pysty saamaan osaamistaan vaadittavalle tasolle. Me emme pysty auttamaan loputtomiin.” Tuntuma katoaa Ongelmaksi on muodostunut myös se, että osa kertaaville kursseille pääsevistä opiskelijoista valitaan opintopisteiden määrän mukaan. Lukioruotsi on kurssille päästessä ehtinyt monelta jo unohtua. Nelson kertoo, että ongelman ratkaisemiseksi kielikeskus on pyytänyt ja saanut lisää resursseja. Viime vuonna palkattiin kaksi uutta opettajaa ja käynnistettiin ensimmäisen vuoden opiskelijoille tarkoitettu kertauskurssi. ”Tällä pyrimme tietynlaiseen jatkumoon. On yhtä lailla kielikeskuksen ja koko yliopiston intresseissä, että kenenkään työelämään siirtyminen ei lykkäänny ruotsin takia.” Toni haki kaksi kertaa kielikeskuksen Ruotsia vaille valmis -tukikurssille, joka on tarkoitettu valmistuvassa oleville opiskelijoille. ”Tilanne oli aika lohduton. Päässä kuumotti, kun tiesin opintojeni päättyvän kandidaatin tutkielmaan.” Hän yritti vihjata, ettei aio jatkaa Turussa maisterivaiheeseen. Liian vähäinen opintopistemäärä ei kuitenkaan riittänyt kurssille valituksi tulemiseen. ”Luulisi, että joissain tapauksissa olisi hyvä olla
TURUN YLIOPPILASLEHTI neuvotteluvaraa. Minulle sitä ei suotu, koska minua ei pidetty vastavalmistuvana. Ilmeisesti ne, jotka haluavat kandina päästä koulusta pois, ovat pakotettuja selviytymään ruotsista vaikeimman kautta.” Nelson sanoo, että kielikeskus tarjoaa myös Kieliklinikka-kurssia niille, jotka eivät ole päässeet läpi pakollisesta kurssista. Tänä syksynä kieliklinikalle pääsi 18 opiskelijaa 42 hakijasta. Tarvitaan poliittinen ratkaisu. Ongelmat alkoivat, kun ruotsi muuttui vapaaehtoiseksi ylioppilaskirjoituksissa. ”Kertaaville kursseille on aina enemmän kysyntää kuin tarjontaa, koska ne ovat vapaaehtoisia. Tilanne on kuitenkin täysin erilainen esimerkiksi kolmen vuoden takaiseen verrattuna.” Vaihtoehtona vapaaehtoisuus Nelson sanoo, että ongelmat ruotsin kielen opetuksessa eivät ratkea pelkästään rahalla. Opetusta on lisätty joka vuosi, mutta se ei yksistään riitä. Tämänhetkinen tilanne on Nelsonin mukaan kestämätön. Yliopistojen pitää lain mukaan vaatia tiettyä tasoa, mutta opiskelijoiden valmiudet heikkenevät vuosi vuodelta. ”Tarvitaan poliittinen ratkaisu. Ongelmat alkoivat, kun ruotsi muuttui vapaaehtoiseksi ylioppilaskirjoituksissa.” Nelson kehottaa päättäjiä panostamaan ruotsin opetukseen enemmän jo peruskoulussa ja lukiossa. Nyt heikentynyt ruotsin opetus kaatuu kielikeskuk- 8/2014 sen korjattavaksi. ”Toinen vaihtoehto on vapaaehtoisuus. Nyt ollaan siinä välimaastossa. Tehdään kunnolla tai sitten ei ollenkaan.” Toni yritti suorittaa ruotsia Turussa yhteensä kahden vuoden ajan. Kun mikään ei tuntunut onnistuvan, hän päätti kokeilla onneaan Helsingin Avoimen yliopiston kautta. Neljä kuukautta kestäneen kurssin jälkeen hän sai pakollisen ruotsin viimein suoritettua. Kandidaatin paperit hän sai heinäkuussa. Kielikeskukselle hänellä on selkeä viesti. ”Kaksi vuotta hukattua aikaa, taistelua, vittumaisia kommentteja ja välinpitämättömyyttä Turun yliopiston kielikeskuksen puolelta.” Nelson ei sulata Tonin kertomusta sellaisenaan. ”En tunne tätä yksittäistapausta, mutta voi olla, että joillain ihmisillä on elämässään muita ongelmia, jotka purkautuvat tällä tavalla.” • KOMMENTTI Michael Nelson on oikeassa. Tämänhetkinen tilanne ruotsin kielen opetuksen ja lainsäädännön suhteen on sietämätön. Lukiolaisten ruotsin kielen taidot heikkenevät vuosi vuodelta, mutta yliopistossa vaaditaan silti samaa tasoa kuin aikaisemmin. Vapaaehtoinen ruotsi ylioppilaskirjoituksissa on saanut abiturientit käyttämään aikansa johonkin muuhun kuin ruotsin opiskeluun. Vapaaehtoisuus on kuitenkin vain illuusiota. Ainakin, jos haaveena on korkeakoulututkinto. Yhtenä suurimpana ongelmana nähdään lukiolaisten motivaatio pakkoruotsia kohtaan. Pakkomatematiikan suhteen samanlaisia motivaatioongelmia ei ainakaan tulosten valossa ole kohdattu. Pakkoruotsi on vuosikymmenten mittaisen poliittisen suhmuroinnin ja lehmänkauppojen lopputulos. Sen tarpeellisuutta on päivä päivältä vaikeampi perustella. Ruotsalaisten kanssa pärjää varsin mainiosti englannilla ja tuskin yhdenkään närpiöläisen ajokortti jää myöntämättä, vaikka ruotsin opiskelu olisi vapaaehtoista. Nykyinen pakollisen kaksikielisyyden malli on kaikkien kannalta huono. Ruotsin opetukseen käytetään paljon resursseja, mutta saadaan kovin vähän. Nelson on oikeassa myös siinä, että vaihtoehtoja tilanteen korjaamiseksi on kaksi. Joko tehdään väkisin ja pakolla, mutta kunnollisesti. Tai sitten siirrytään täyteen vapaaehtoisuuteen. Turun yliopisto ei ole ongelman kanssa yksin. Kertaavien kurssien järjestäminen tuottaa päänvaivaa myös muualla. Niin kauan kun päättäjät ovat sitä mieltä, että jokaisen maisteriksi aikovan on läpäistävä virkamiesruotsi, on heidän myös syytä varmistaa riittävä rahoitus sen toteuttamiseksi. Kyse ei ole vapaaehtoisesta sivuaineesta. Valmistuminen ei saa lykkääntyä siksi, ettei kursseilla yksinkertaisesti ole tilaa. Sakari Muurinen ? ????????????????????????????????????? ??????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????? ???????????????????????????????????????? ??????????????????????????? ???????????????????????????????? ?????????????? ??????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????? ???????????????????????????????????????? ?????????????????????????????????????????????????????????????? ???????????????????????????????????????????????????????????????????? ???????????????????????????????????? 7
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 KOLUMNI Olin maailman onnellisin ylioppilas, kun löysin nimeni Juslenian alaoven listasta kesällä 1987. Olin päässyt lukemaan taidehistoriaa. Sain valita vapaasti sivuaineita, opiskeluaikaa ei ollut rajoitettu, upeat kampuskirjastot odottivat minua asiakkaakseen. Nyt liki 30 vuotta myöhemmin elän samojen vapausprinsiippien mukaisesti: loikin tieteen rajojen yli, laadin itse aikatauluni, haluan oppia uutta sekä lukemalla että pitämällä silmäni ja korvani auki. Muistaakseni ihka ensimmäinen luento oli ”Johdatus tieteelliseen ajatteluun”. Luentosalin korokkeelle nousi tolkuttoman komea, tuuheatukkainen nuorimies farkuissa ja hohtavanvalkeassa kauluspaidassa. Katselin Matti Kamppista sydän pamppaillen ja ajattelin, että tieteellinen ajattelu on parasta mitä tiedän. Olen edelleen samaa mieltä. Muutkin opettajani olivat innostavia, vaikken muihin reagoinutkaan niin tieteellisesti kuin Kamppiseen. Hyvin usein kateederilta välittyi lämpöä ja huumorintajua. Opettajien sijasta pikemminkin muutama opiskelija oli lannistavaa tyyppiä, mutta hyvällä omalla vuosikurssiporukalla pystyi torjumaan ankeuttajat ja pitämään ilon mukana opinnoissa. Hengasimme paljon yhdessä vapaa-ajalla. Ennen Tajusin, että henkilökuntaa kahlitsevat hallinto ja sähköpostin ja somen aikakautta olimme ystäviä kasvokkain – inpitkäpiimäinen kokoustaminen. Akateeminen vapaus tensiivisesti toinen toistemme elämässä. koski opiskelijoita, ei henkilökuntaa. Opiskelin taidehistorian lisäksi kulttuurihistoriaa, naistutkimusta sekä elokuva- ja televisiotiedettä. Istuin myös ainakin poliittisen historian luennoilla ja ties missä. Pienissä oppiaineissa oluelle lähti kernaasti sekä henkilökuntaa että opiskelijoita. Niissä istunnoissa minulle kävi selväksi, etten ikinä halua kalifiksi kalifin paikalle. Tajusin, että henkilökuntaa kahlitsevat hallinto ja pitkäpiimäinen kokoustaminen. Akateeminen vapaus koski opiskelijoita, ei henkilökuntaa. Eipä kukaan silloin arvannut, että seuraavien vuosikymmenten aikana byrokratia vain entisestään kasvaisi. Kalifina olisin joutunut kokousten ja lomakkeiden loukkuun. Tietenkin valintani olla ikinä pyrkimättä yliopistovirkaan on johtunut myös tarvittavan kunnianhimon ja kilpailuvietin puuttumisesta. Olen luennoinut yliopistoissa vain tuntiopettajana ja nauttinut joka hetkestä, sillä en ole ollut äänessä opetusvelvollisuuden takia vaan aus Liebe zur Kunst. Olen kamppaillut itseni irti monista akateemisista asenteista ja kaavoista, mutta edelleen käytän joka ikinen päivä niitä taitoja, jotka yliopistossa sain. Elämä on aina vain johdatusta ajatteluun, sydän pamppaillen. Anna Kortelainen Kirjoittaja on kirjailija ja taidehistorioitsija. 8 Gummerus Eka luento ratkaisi kaiken
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 Salakuuntelija seminaarissa – No niin, ehkä jokainen ottaa kahvia tai teetä jos haluaa, ja nyt mennään kuitenkin asiaan. – Aika mielenkiintoista, jos kriittistä asennetta ei tosiaan sallita suhteessa järjestäjiin? Onko tämä joku politbyroo tai hurmoskonklaavi? – Kuten sanoin, kahvin tai teen saa jättää juomatta ja antaa tälle teolle juuri sen merkityksen kun itse haluaa. – Ihan paskaa, sanon vain. Ihan paskaa. Konsta Hormia – Tervetuloa tänne toiseuden toiseuden kriittiseen seminaariin. Ohjelma on tosiaan aikavälillä 8-16 ja se sisältää kahvin. Olisiko jotain kysyttävää tässä vaiheessa? – Krhm. Onko sitä kahvia pakko juoda? Ettei tässä nyt olisi hienovaraista normittamista mukana, mietin vain. – Kahvi on vapaaehtoinen, samoin tee ja kahvileipä. – Mutta voidaanko tässä nyt tosissaan puhua ”vapaaehtoisuudesta?” Sikäli kun koko seminaari on sitä jo lähtökohtaisesti. Ja vapaaehtoisuus voi olla vain suhteessa oletettuun pakkoon. Palstalla ei katsota vaan kuunnellaan. Nousukas Don’t hassel the Hoff Lokakuun alussa se saapui, uutinen, joka vaikuttaa loogiselta ainoastaan täällä pohjoisen pallonpuoliskon havumetsissä. Elämää suurempi elokuvatähti, pop-laulaja ja Ritari Ässä -sarjan Michael Knight, yksi ja ainoa David Michael ”The Hoff” Hasselhoff aloittaa keväällä 2015 oman keskusteluohjelman Sub-kanavalla. Mies, joka on viimeksi noussut uutisiin lähinnä alkoholismin ja tyttäriensä ansiosta, on palannut – Suomeen. Tämä ei ole Suomen ja Hasselhoffin ensikohtaaminen. Suhde on jatkunut jo pitkään, ainakin siitä asti kun mies käväisi kultaisella kahdeksankymmentäluvulla kiertämässä paikallisia ostareita kollegansa KITT:n eli Ritari Ässästä tutun roolihahmonsa Michael Knightin auton kanssa. Sarjasta hullaantuneet suomalaiset ottivat tulijat vastaan avokäsin, ja viimeistään silloin The Hoff lunasti paikan suomalaisten sydämissä. Hasselhoffin ura on nähnyt monia vaiheita. 70-luvun lopulla mies esiintyi italialaisen Luigi Cozzin ohjaamassa kulttiklassikossa Starcrash, joka pyrki surffaamaan vuotta aikaisemmin ilmestyneen Star Wars -elokuvan synnyttämän tieteiselokuva-aallon harjalla. Tuotos on nykyisin tunnettu lähinnä halvoista efekteistään ja ontuvasta juonestaan. 80-luvun alussa Hasselhoffin ura räjähti Ritariässän myötä uusiin ulottuvuuksiin. Suosion myötä näyttelijä näytti kyntensä myös levylaulajana, kun vuonna 1989 julkaistu Looking For Freedom –kap- anja karppinen pale nousi listaykköseksi Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa. Tätä ennen mies oli julkaissut jo kolme levyllistä toinen toistaan kauniimpia lauluja, joihin lukeutuvat sellaiset äänitemaailman helmet, kuten Night Rocker ja Knight Lover. “So never leave me lonely, tell me you love me only”, Hasselhoff sanailee Let It Be Me -kappaleessa. Televisiosuosio jatkui tietysti Pamela Andersonin kainalossa Baywatch-hengenpelastajadraaman langetessa yleisön verkkokalvoille vuonna 1989. Hasselhoffin ja Anderssonin rintavarustukset siivittivät Hoffin kiharoine karvoineen suurimpien televisiotähtien kaanoniin, sinne Matlockina tunnetun Andy Griffithin viereen. Renessanssimiehen elkein Hasselhoff on myös upottanut sormensa sosiaalisen median maailmaan, perustaessaan nyt jo kuopatun yhteisöpalvelun HoffSpacen. Kun Facebookin käyttäjäehdot tuntuvat vuosi vuodelta huonontuvan, HoffSpacelle saattaisi olla pian taas kysyntää. David Hasselhoffin ura on vuoristorataa, mutta mies kohoaa viinapullojen ja rikkinäisten perhesuhteiden keskeltä kuin saksalaiset sukujuuret omaava feeniks-lintu. Juuri kun luulimme The Hoffin kadonneen, hän pongahtaa esiin puskan takaa valkoiset hampaat ja ruskea iho kiiltäen. David, älä koskaan jätä meitä. Aleksi Malinen Juuri kun luulimme The Hoffin kadonneen, hän pongahtaa esiin puskan takaa valkoiset hampaat ja ruskea iho kiiltäen. 9
TURUN YLIOPPILASLEHTI 10 8/2014
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 Byrokratian ääriviivat Onko Suomen julkinen sektori tehoton ja vanhanaikainen, yli äyräidensä paisunut itsekkäiden byrokraattien lehtolapsi? Minne byrokratian ääriviivat tulee piirtää? Teksti: Aleksi Malinen Kuvitus: Maiju Hukkanen Y ksityinen sektori ei voi elättää näin suurta julkista puolta. Kuntien ja valtion työntekijöiden määrää tulee laskea kymmenillä tuhansilla”, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä totesi Yrittäjät.fi:n haastattelussa Valtakunnallisten yrittäjäpäivien juhlagaalassa lauantaina 24.10. Sipilän lausunto ei tullut tyhjästä. Tammikuussa pidetyssä Selkärankaseminaarissa tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi, että ”julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta on Suomessa 58 prosenttia. Se taitaa olla enemmän kuin missään muualla maailmassa.” ”Julkisen sektorin koko on täysin kestämätön”, Niinistö jatkoi. Suomalaiset ovat eräs maailman onnellisimmista ja vauraimmista kansoista, ja Suomi on turvallinen maa asua ja elää. Meillä kansalaisten tarvitsemat palvelut, kuten koulutus, sosiaaliturva ja terveydenhuolto, tuotetaan laajasti julkisen sektorin avulla. Nyt julkisen sektorin laajuus on asetettu kyseenalaiseksi. Sipilä ja presidentti Niinistö katsovat julkisten menojen kasvaneen liikaa, julkisen sektorin paisuneen yli äyräidensä. Eivätkä he ole ajatuksineen yksin. Kuorossa laulavat myös Kokoomus sekä Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA). Viimeksi mainitun agendalla on jo pidempään ollut avata julkisesti tuotettuja palveluita, kuten sairaanhoitoa, avoimelle kilpailulle ja samalla pienentää julkisen sektorin henkilöstömäärää. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on useastikin ottanut kantaa sen puolesta, ettei julkista sektoria kannata supistaa. Hän arvelee, että julkisen sektorin pienentäminen lisää työttömyyttä ja siten vaikeuttaa taloudellista ahdinkoa, jota julkista sektoria supistamalla yritetään helpottaa. ”Suomen talouden ongelma ei ole julkisen sektorin koko tai siellä työskentelevä henkilöstö”, Vihreiden Niinistö kirjoittaa Facebook-seinällään. Niinistö ei siis yhdy Juha Sipilän ja presidentti Sauli Niinistön väitteisiin julkisen sektorin kestämättömästä koosta. Hänestä tilanne täytyy ensisijaisesti ratkaista muulla tavoin, kuten talouskasvua avittamalla. Julkinen sektori tarkoittaa valtion ja kuntien omistuksessa olevaa kansantalouden osaa. Tähän kuuluvat valtion ja kuntien lisäksi esimerkiksi julkiset sosiaaliturvarahastot, kuntayhtymät, valtion liikelaitokset ja valtionyhtiöt. Tilastokeskus puhuu julkisen sektorin sijaan julkisyhteisöistä. Julkishallinto taas tarkoittaa valtiollista ja kunnallista hallintoa. Julkisen sektorin menot ovat tosiaan vuosien mittaan kasvaneet. Samalla kuitenkin myös bruttokansantuote on noussut. Yleisenä suhdelukuna käytetään julkisten menojen suhdetta bruttokansantuotteeseen, jonka Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD arvelee Suomessa olevan nyt noin 58 prosentin paikkeilla. Luku ei kuvaa julkisten menojen osuutta bruttokansantuotteesta, kuten presidentti Niinistö oletti, vaan niiden suhdetta bruttokansantuotteeseen. Yksityisen sektorin menot olivat viime vuonna 239 prosenttia suhteessa runsaan kahdensadanmiljardin bruttokansantuotteeseen. Suomessa julkisen sektorin osuus eli sen tuottama arvonlisäys on noin 20 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suhdeluku nousee huonon suhdanteen aikana: kun bruttokansantuote pienenee, samansuuruinen rahasumma onkin suhteessa suurempi kuin ennen. Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun toteaa tammikuussa ilmestyneessä Tieto & trendit -aikakauslehden kolumnissa, että edellä mainitun suhdeluvun kasvaminen viime vuosina johtuu ensisijaisesti bruttokansantuotteen pienenemisestä. Toki julkiset menot ovat kasvaneet myös euromääräisesti. Esimerkiksi vuonna 2004 julkisyhteisöjen menot olivat nykyrahassa mitattuna noin 78 miljardia, kun viime vuonna vastaava luku oli reilut 116 miljardia. Tilastokeskuksen tietojen mukaan julkisten menojen kasvu on ollut suurinta sosiaalimenoissa ja vanhusten hoidossa. Lukujen tulkintaa ei tässäkään tapauksessa pidä yksinkertaistaa, sillä kansantalouden kasvamisen lisäksi myös esimerkiksi julkisen sektorin tehtäväkenttä on jatkuvasti laajentunut. Nykyään julkinen sektori tarjoaa sellaisia palveluita ja valvoo sellaisten lakien noudattamista, joita ei aiemmin ole ollut. Hyvinvointivaltion peitto on laajentunut. Pohjoismaisen hyvinvoinnin malli Tanskalaisen sosiologi Gøsta Esping-Andersenin kuulun jaottelun mukaan eurooppalaiset valtiot voidaan jakaa kolmeen ryhmään: sosialidemokraattisiin, liberaaleihin ja korporatiivisiin valtioihin. ”Perusteena hänellä oli, missä määrin sosiaaliturvan saanti riippuu siitä, onko henkilö töissä, hankkivatko varakkaat tukensa markkinoilta vai onko julkinen sektori se hyvinvoinnin takaaja”, kertoo Åbo Akademin dosentti Pekka Kettunen. 11
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 Suomi kuuluu Kettusen mukaan selkeästi sosiaalidemokraattiseen ryhmään, vaikka sosiaalidemokraattisuus koskettaakin historiallisesti muita pohjoismaita Suomea enemmän. ”Eurooppalaisesta näkökulmasta Pohjoismaat näyttäytyvät samankaltaisina, mutta kun verrataan Pohjoismaita keskenään, löydetään helposti myös eroja”, Kettunen toteaa. Esimerkkeinä hän mainitsee sote-uudistuksen ja kuntareformin. Muissa pohjoismaissa terveydenhuolto on jo keskitetty ylemmälle hallinnon tasolle, maakuntiin tai valtiolle. Suomen kuntauudistuksen yhteydessä on viitattu ajoittain Tanskaan, jossa kuntien määrää supistettiin rajusti vuonna 2007. Tanskan malli ei Kettusen mukaan sovellu Suomeen sinällään. Siellä on esimerkiksi käytössä kolmiportainen järjestelmä, jossa hallinto jakaantuu valtiolliselle, maakunnalliselle ja kunnalliselle tasolle. Pohjoismaat on perinteisesti mielletty niin sanotun laajan julkisen sektorin maiksi, joissa virkamieskunta on suhteessa väkilukuun varsin laaja ja julkinen palvelutuotanto kattavaa. Suomen 12 ministeriön johtama keskushallinto, kunnat ja muut julkisyhteisöt työllistivät valtion työmarkkinalaitoksen lukujen mukaan vuonna 2012 24,3 prosenttia työllisistä. Se tarkoittaa noin 530 000:ta henkeä. Suurin osa näistä kuitenkin toimii sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä esimerkiksi koulutuksen parissa. Valtiolla työskentelee tällä hetkellä noin 80 000 byrokraattia eli virkamiestä. Kun vertaillaan julkisyhteisöjen työntekijöiden osuutta kaikista työllisistä, Suomi on kärkikastia. Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa tämä julkisen sektorin osuus työllisistä on vielä suurempi, Norjassa jopa yli 30 prosenttia. Saksa taas on vertailun alapäässä. Saksassa myös julkisen sektorin bruttokansantuotteeseen tuottama arvonlisäys on pohjoismaita pienempi. Tilastokeskuksen yliaktuaari Tuomas Rothovius mainitsi tammikuisessa Ylen haastattelussa, että arvonlisäyksen kokoa selittää osaltaan se, että Saksassa terveys- ja sosiaalipalvelut on järjestetty Pohjoismaita laajemmin yksityisen sektorin kautta. Euroopan Unioni pyrkii kuitenkin vahvasti yhtenäistämään jäsenmaitaan. EU kerää runsaasti dataa, jonka kautta se pyrkii löytämään hyviä käytäntöjä, joiden kautta valtioita voisi lähentää. ”Esimerkiksi lasten päivähoidossa on ohjenuorana niin sanottu Barcelonan dokumentti, joka määrittää alle 3-vuotiaiden hoitopaikkojen tavoitteen. Motiivina on ennen kaikkea lisätä naisten työssäkäyntiä”, dosentti Kettunen valaisee. Tehokas ja tuottava Suunnilleen niin kauan kuin Suomeen on rakennettu hyvinvointivaltiota, sen toimintaa on myös yritetty tehostaa. Erilaisia keinoja ovat olleet niin määrärahojen leikkaukset kuin organisaatiouudis- 12 tuksetkin. Tehokkuusajattelun ja julkisen sektorin ensikohtaaminen tapahtui, kun John Maynard Keynes loi modernin makrotalousteorian 1930-luvulla. Niin sanottuun keynesiläiseen teoriaan kuuluu olennaisesti se, että kokonaiskysynnän romahtaminen on syynä taantumiin. Kokonaiskysyntää on Keynesin mukaan tarpeen tasoittaa julkisin varoin, jotta suhdannevaihtelut pysyvät maltillisina. Helsingin yliopiston tutkija Ville Yliaska kirjoittaa tuoreessa väitöskirjassaan Tehokkuuden toiveuni, että samalla kun Keynes muutti julkisen sektorin roolia, hän teki sen työntekijöistä tuotSuunnilleen niin kauan kuin Suomeen on ratavia, joita he eivät aiempien määritelmien mukaan olleet. kennettu hyvinvointivaltiota, sen toimintaa Esimerkiksi klassikkoajattelija on myös yritetty tehostaa. Erilaisia keinoja Adam Smithin mukaan kaikki ovat olleet niin määrärahojen leikkaukset kuin palvelutyö oli määritelmällisesti organisaatiouudistuksetkin. tuottamatonta suhteessa tuottavaan työhön, joka oli konkreettisten esineiden valmistamista. Keynesin teoria näytti julkisen sektorin uudessa valossa. Se toimi talouskasvun tasoittajana sekä sitä edistävänä varaventtiilinä, eikä säästäminen ollut enää sen aiheuttamien kansantaloudellisten ongelmien vuoksi yksiselitteisesti hyve. Sittemmin julkisen sektorin tarkoitus on edelleen laajentunut, kun julkista taloutta tutkineet taloustieteilijät painottivat toisen maailmansodan jälkeen, että julkiselle sektorille kohdistetut panostukset saattoivat toimia myös talouskasvua tukevasti. Yliaskalin mukaan julkinen sektori nähtiin ennen loputtomana rahareikänä, mutta nyt se olikin säästäjä, investoija ja tuottaja. Toisen maailmansodan jälkeen hallinnon kehittäminen oli Suomessa valtiovarainministeriön vastuulla. Suomen julkishallinnon ensimmäinen tehostaja oli todennäköisesti sittemmin presidenttinä tunnetuksi tullut Urho Kekkonen, joka oli maamme ensimmäinen virastovaltuutettu ja keskittyi toimessaan valtiohallinnon rationalisointiin. Virastovaltuutetun virka perustettiin 1940-luvulla tehostamaan valtion toimintoja. Varsinainen buumi tehostamisesta tuli niin sanotun New Public Management (NPM) -ajattelun myötä, joka rantautui suomeen seitsenkymmenluvun puolivälissä, jolloin suomalaiset hallinnon kehittäjät aloittivat yhteistyön OECD:n kanssa. Samana vuonna perustettiin myös Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA), joka on perustamisestaan lähtien puhunut pienemmän julkisen sektorin puolesta. NPM eli uusi julkisjohtaminen on näkemys, joka suosii julkisten laitosten yksityistämistä ja tekemistä yritysten kaltaisiksi esimerkiksi keinotekoisen markkina-asetelman avulla. Christopher Hood lanseerasi käsitteen tutkiessaan Iso-Britannian julkisella sektorilla 70- ja 80-luvuilla tehtyjä uudistuksia.
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 13
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 Julkea jättiläinen Julkisen sektorin paisumista voidaan selittää erilaisilla taloustieteellisillä malleilla. Eräs näistä on niin sanottu Baumolin tauti, joka kuvaa palvelualojen tuotantokustannusten kehitystä. Kun tietyillä aloilla työn tuottavuus ja siten palkkataso nousevat, joudutaan muillakin sektoreilla pitämään palkkataso tuottavuudesta huolimatta kilpailukykyisenä. Työn tuotantokustannukset siis nousevat. Tämä koskee erityisesti aloja, joissa ihmispanos on korvaamaton. Esimerkiksi opettajia tuskin voidaan täysin sähköistää, sama pätee lääkäreihin. Niin sanotun Wagnerin lain mukaan teollinen yhteiskunta sysäsi kotona tehdyt työt julkisen sektorin kontolle. Näiden palvelujen kysyntä kasvoi tulotason noustessa, jolloin talouskasvu johti julkisen sektorin kasvamiseen. ”Vaikka virkamieskunta on paisunut aikoinaan huimasti, ei voi väittää, että se olisi tehottomampi kuin ennen. Tehtäviä on tullut todella paljon lisää”, Virtanen summaa. Tehokkuutta juustohöylällä ”Eihän se voi niin mennä, että väkeä vähennetään, mutta tehtävät jäävät.” Väki on ministeriössäkin vuosien saatossa vähentynyt – luonnollisen poistuman kautta. Tämä tarkoittaa sitä, ettei eläkkeelle siirtyneiden työntekijöiden tilalle palkata uusia henkilöitä. Valtiovarainministeriö on arvioinut vuonna 2011, että valtion henkilöstömäärä putoaa 15 000:lla vuoteen 2017 mennessä. Tilastollisesti näyttää kuitenkin siltä, että TEMkonserni olisi kasvanut merkittävästi. Valtiokonttorin tilastojen mukaan vuonna 2009 hallinnonalalla työskenteli noin 7 000 henkeä, kun tällä hetkellä vastaava luku on hieman alle 12 000. Luvut kuitenkin selittyvät sillä, että työ- ja elinkeinoministeriöön on siirretty tehtäviä ja työntekijöitä muualta. Esimerkiksi vuonna 2010 perustettujen ELYjen henkilöstö on TEMin alaisuudessa, kuten myös Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon keskitetty kemikaalivalvonta, jonne väkeä koottiin yhteensä viidestä eri ministeriöstä. Aitoa kasvua, jossa tehtävät olisivat pysyneet samana mutta henkilöstön määrä nousisi, ei Virtasen mukaan ole tapahtunut. Itse ministeriön väkimäärä on sen perustamisen jälkeen pudonnut kuudestasadasta noin 560 henkeen. Julkishallinnon työntekijämäärä on viime vuosien saatossa muutenkin laskenut – ainakin tilastollisesti. Vuonna 1988 hallinnossa työskenteli reilut 200 000 henkeä, nyt vastaava luku on noin 80 000. Kasvua sen sijaan on ollut kuntasektorilla, jossa työskenteli vuonna 1970 noin 193 000 henkeä ja vuonna 2011 puolestaan 440 000 henkeä. Julkishallinnon virkamiesmäärä on pudonnut esimerkiksi sen vuoksi, että erilaisia laitoksia, kuten VR ja Posti, on yhtiöitetty. Myös yliopistot ovat nykyään itsenäisiä, kun ne ennen kuuluivat opetus- ja Tehostamista voidaan tehdä useilla keinoilla, mutta eräs varsin kouriintuntuva vaihtoehto on määrärahojen leikkaaminen ja siitä koituvat henkilövähennykset. Professori Wibergin mukaan nyt on syytä miettiä, mitä julkisen sektorin toimintoja emme enää tarvitse. ”Tarvitaan niin juustohöylää kuin teurastuspistooliakin. Tarpeettomat toiminnot pitää lopettaa”, hän sanoo. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla on tällä hetkellä käynnissä laajat yhteistoimintaneuvottelut. Vähennystarve on noin 700 henkilötyöTarvitaan niin juustohöylää kuin teurastusvuotta, kun elinkeino, liikenne ja pistooliakin. Tarpeettomat toiminnot pitää ympäristö -keskuksien (ELY) ralopettaa. hoitusta leikataan 33 miljoonalla eurolla. Vähennystarve koskee lähinnä ELYjä, mutta myös ministeriön henkilökunta pienenee noin kymYhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin ta- menellä hengellä, kun EU:n rakennerahaston kautta lousneuvonantajana tunnetun William Niskasen saatu rahoitus loppuu. Myös TEMin alaisen Teknobyrokratiateorian mukaan julkisen sektorin vir- logian tutkimuskeskuksen henkilöstö vähenee 250 kamiehet ajavat omaa etuaan paisuttamalla oman hengellä. virastonsa budjettia. Se johtaa jälleen julkisen sekYt-neuvotteluja on käyty muuallakin. Esimerkiktorin paisumiseen. Niskasen teoria liittyy kiinteästi si valtion liikelaitos Itella on vähentänyt henkilösaiemmin mainittuun uuden julkisjohtamisen teori- töään tänä vuonna reilulla 1100 hengellä. Julkisten aan. ja hyvinvointialojen liiton selvityksen mukaan ytAjatus on keskeinen myös Turun yliopiston val- neuvotteluja henkilöstösäästöistä käydään tällä hettio-opin professori Matti Wibergin kirjoittamassa kellä noin sadassa kunnassa tai kuntataustaisessa Julkea sektori -pamfletissa, joka vaatii julkishallin- yhteisössä. non tehostamista. Wibergin mukaan hallinnossa on ”Valtio on nyt pakoJos vanhat työt tehdään vähemmällä rahalla, käynnissä italialainen lakko, jossa työntekijät surut- tettu samankaltaiseen ta laiskottelevat ja hamuavat omaa parastaan. toimintaan, jota yksityiniin kai sitä voi kutsua tehokkuudeksi. ”Byrokraatit valvovat omia etujaan aivan samalla nen sektori on harjoittavalla kuin kaikki muutkin väestöryhmät valvovat tanut jo pitkään”, kansomia etujaan”, Wiberg kertoo. liapäällikkö Virtanen Kaikki eivät kuitenkaan jaa Wibergin ja Niskasen kertoo. näkemystä omaa etuaan ajavista virkamiehistä. Julkisen sektorin yt”En ymmärrä, mitä etua virkamiehet muka voisi- neuvottelut eivät ole vat ajaa”, kuittaa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) uusi ilmiö. Esimerkiksi kun Rakennushallitus lak- kulttuuriministeriön toimialaan. Ainoa poikkeus on kansliapäällikkö Erkki Virtanen. kautettiin vuonna 1995, osa työntekijöistä jouduttiin Maanpuolustuskorkeakoulu, joka kuuluu puolusHän kertoo tavoitelleensa omaa ja muiden virka- irtisanomaan yt-menettelyn kautta. tusvoimiin. miesten etua uuden pyörätelineen hankkimisessa ”Tämänkaltainen yleinen ahdinko, joka pakottaa ministeriön sisäpihalle, mutta pitää ajatusta muu- näihin kaikkialla, on kylläkin uudenlaista”, Virtatoin mielettömänä. nen mainitsee. Virtasen mukaan julkisen sektorin kasvaminen ELYjen kohdalla asianosaiset ministeriöt kartoit- Eräs Matti Vanhasen hallituksen vuonna 2003 johtuu ennen kaikkea lisääntyneestä työmäärästä, tavat kaikki keskusten tarjoamat palvelut laki lailta käyttöön ottama keino tehokkuuden lisäämiseksi kuten uusista laeista ja niiden velvoittamista tehtä- ja pykälä pykälältä. Kartoituksen pohjalta katsotaan, oli tuottavuusohjelma ja sen mukanaan tuomat raamibudjetit. Samalla myös linjattiin, että vain puolet vistä. mistä on varaa tinkiä tai luopua. Tuottavuuden raamit 14
TURUN YLIOPPILASLEHTI valtionhallinnosta eläköitymisen kautta vapautuvista paikoista täytetään. Tuottavuusohjelma käynnistettiin ennen kaikkea väestön ikääntymisestä aiheutuvien ongelmien ehkäisemiseksi. ”Sitä kutsuttiin tuottavuusohjelmaksi vaikka se oli menojen leikkausohjelma. Kyllä sillä saatiinkin menoja alas, mutta ei se välineitä tarjonnut”, Virtanen sanoo. Tuottavuusohjelman jäljiltä samat tehtävät hoidetaan vähemmällä henkilömäärällä, kun määrärahoja on vähennetty. ”Jos vanhat työt tehdään vähemmällä rahalla, niin kai sitä voi kutsua tehokkuudeksi.” Julkista sektoria on tietysti mahdollista tehostaa myös muutoin kuin höyläämällä menoja. Yksi tapa on panostaa tietotekniikkaa hyödyntäviin palveluihin. Sähköisen asioinnin käyttö on Suomessa pahasti jäljessä esimerkiksi Viroa, jossa on sähköisen äänestämisen lisäksi käytössä yleispätevät henkilökortit. Ne toimivat niin ajo- kuin kirjastokortteinakin sekä sähköisen tunnistautumisen välineinä. ”Virossa on äänestetty sähköisesti viisitoista vuotta, ja Brasiliassa, jossa osa ihmisistä asuu viidakossa, on sähköinen äänestys käytössä. Meillä sähköi- vastata milloin ja mistä vain. ”Ennen muinoin virkamiehet olivat töissä kymmenestä kahteen. Maailma on muuttunut”, Virtanen sanoo. Tuntemattomat muuttujat Tilastokeskuksen tuottavuustilastoissa mitataan työpanoksen ja työn tuotoksen suhdetta. Yleensä se tarkoittaa käytettyjen työtuntien suhdetta tietyllä aikavälillä tuotettujen hyödykkeiden määrään. Hyödyke tai suorite taas on julkisen viraston tarjoama palvelu, kuten koulukodin hoitovuorokausi tai myönnetty toimilupa. Tilaston mukaan valtion tuottavuus olisi kääntynyt vuonna 2012 laskuun, joka jatkui edelleen vuonna 2013. Julkishallinnon tehokkuutta on äärimmäisen vaikea, tietyiltä osin jopa mahdoton mitata. Opetuksen ja sairaanhoidon kaltaisilla aloilla, joissa on selkeät suoritteet, tuottavuuden mittaaminen on mahdollista. Mutta kun mennään esimerkiksi ministeriöihin, tehokkuuden mittaaminen menee hankalaksi. Aki Kangasharju ja Jenni Pääkkönen kirjoittavat Valtiontalouden tutkimuskeskuksen julkaisemassa raportissa, että ”julkisen sektorin tuottavuuden mittaaminen perustuu oletukseen, että kaikki suoritteet Meillä sähköinen äänestys epäonnistui Vihdissä, ovat tarpeellisia ja ne kun Brasiliassa lähes 200 miljoonaa ihmistä tulevat kulutetuiksi eli äänestää sähköisesti. Ei tässä ole kehumista. tuotanto vastaa aitoon kysyntään.” Tämä tarkoittaa sitä, että tilasto ei huomioi palveluiden yli- tai alituotantoa. Tilastoista ei nen äänestys epäonnistui Vihdissä, kun Brasiliassa myöskään näe, että vaikka palveluntarjonta kasvailähes 200 miljoonaa ihmistä äänestää sähköisesti. Ei si määrällisesti, sen laatu saattaa samalla heiketä. tässä ole kehumista”, Virtanen tuhahtaa. ”Tuottavuusindikaattorit ovat käytännössä aivan Virtasesta Suomen julkinen sektori ei hyödynnä feikkejä. Ne tuottavat mitä sattuu ja mitä halutaan”, digitaalisen teknologian mahdollisuuksia niin hyvin kansliapäällikkö Virtanen sanoo. kuin voisi. Viron etu on ollut se, että he hyppäsivät ”Jos tänään istun kuudessa kokouksessa puheensuoraan neuvostoajasta digiaikaan, kun suomalaiset johtajana, niin onko tulokseni sitten kuusi? Tai jos kömpivät vanhasta lankapuhelinajasta hitaasti koh- tämän haastattelun jälkeen Talvivaara-kokouksesti uusia ratkaisuja. sa onnistun säästämään veronmaksajien rahoja ”On ollut paljon sekavia hankkeita. Tilaajat eivät miljardin, onko tulokseni silloin miljardi?” tiedä, mitä tilaavat, ja tuottajat eivät tiedä, mitä tuotTuottavuusindikaattoreiden ongelma on siinä, tavat”, Virtanen kertoo it-hankkeiden haasteista. että laadullista dataa yritetään kääntää määrälliValtiolla on myös nähty epäonnistumisia, kun seksi, kvantitatiiviseksi ja tilastoitavaksi tiedoksi. hankkeet eivät ole tuottaneet halutunlaisia ratkai”Kaikkea ei vain voi mitata. Välillä mittausinto suja. johtaa siihen, että ruvetaan toimimaan mittarei”Eräs nimeltä mainitsematon valtiokonttorin han- den mukaan. Menneisyyden mittaaminen ei välttäke käytti yhdeksän miljoonaa, kunnes todettiin, että mättä ole järkevä tapa kulkea eteenpäin”, Virtanen tästä ei tule yhtään mitään.” huomauttaa. Teknologia on aiheuttanut kuitenkin myös sen, Taloudellinen tilanne on entisestään vahvistanut että osa on töissä kaksikymmentäneljä tuntia vuo- julkiseen sektoriin liittyvää mittausintoa. Myös virrokaudesta, kun esimerkiksi sähköposteihin täytyy kamiehille asetetut tuottavuusvaatimukset lisään- 8/2014 tyvät jatkuvasti. Ennen virkamies sai viettää työuransa melko rauhassa, mutta nyt entisenkaltaista turvaa ei enää ole. Virka ei enää välttämättä tarkoita eläkkeelle kestävää uraputkea valtion leivissä. Epävarmuus on tavoittanut byrokraatit. Hyvinvointivaltio kriisissä Vuonna 2008 iski rahoituskriisi. Talousmarkkinat joutuivat myllerryksen valtaan: pankkeja piti elvyttää ja Kreikan kaltaisia valtioita pitää pystyssä vaikka käsivoimin. Suomessa toivottiin, että kriisin seuraukset jäisivät minimiinsä, ja että kansallisen elvytyspaketin myötä kansantalous saataisiin takaisin satulaan ja vuotuisen kasvun tielle. Toisin kuitenkin kävi. Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtasen mielestä julkisen talouden tilanne on pitkällä aikavälillä sen kaltainen, ettei kaikkia julkisen sektorin työntekijöitä pystytä pitämään töissä. ”Eiväthän palkkamenot julkisesta taloudesta mikään valtava potti ole, mutta jotain täytyy tehdä”, Virtanen sanoo. Valtion kokonaispalkkamenot ovat noin 4,5 miljardia, kun valtion kokonaismenot ovat noin 55 miljardin luokkaa. Kestävyysvajeeksi on arvioitu noin 9,5 miljardia euroa. Virtasen mukaan julkisen sektorin koko muodostui ongelmaksi vasta siinä vaiheessa, kun talous ei lähtenytkään kasvuun, kuten oli oletettu. Professori Matti Wiberg kokee, että julkisen sektorin suuri koko on kaikkinensa ehkä pienempi ongelma kuin yksityisen sektorin pienuus. ”Meidän pitäisi saada vähintään 200 000 uutta yksityisen sektorin työpaikkaa hyvin nopeasti. Kammottavalla tolalla ovat maan asiat, kun nopeimmin kasvava henkilöstöryhmä on sosiaalityöntekijät”, Wiberg kommentoi. Yhteistä kaikille tuntuu kuitenkin olevan ajatus siitä, että jotain on tehtävä. Lopulta julkisen sektorin oikean koon määrittävät poliitikot, joilla on päätösvaltaa. Pääministeri Stubb kirjoitti Kokoomuksen puheenjohtajakisan aikaan blogiinsa, että on yhtä aikaa tuettava talouskasvua ja sopeutettava julkisen sektorin kokoa. Nähtäväksi jää, minne byrokratian ääriviivat tulevina vuosina piirretään. ”Tässä olisi oiva joukkoistamisen paikka: Mitä julkisen sektorin nykyisiä toimintoja emme tarvitse lainkaan tai ei ainakaan nykyisessä mittakaavassa? Tällaisiin isänmaallisiin talkoisiin pitäisi myös yliopisto-opiskelijoiden osallistua, sillä te tulette maksamaan julkisen sektorin kulut veroina jo aivan lähitulevaisuudessa”, professori Wiberg sanoo. • 15
TURUN YLIOPPILASLEHTI 16 8/2014
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 HILJAISTEN ÄÄNI Oppilaitospappi Laura Kajala tietää, mikä kirkossa on vialla. Hän on kuitenkin nähnyt myös paljon pahempaa. Israelin ja Palestiinan rajalla työskennellessä asiat löytävät nopeasti oikeat mittasuhteensa. Teksti: Susanne Salmi Kuvat: Lauri Hannus K un Laura Kajala syyskuussa 2011 palasi Itä-Jerusalemista Suomeen, häntä vaivasi epämääräinen toivottomuuden tunne. Sellainen ei ole Kajalalle kovin tyypillistä. Hän työskentelee Turun korkeakoulujen oppilaitospappina, ja papin tärkein tehtävä on antaa ihmisille toivoa. Toivon lisäksi maailma tarvitsee muutakin. Kajalan mukaan hyvä pappi on valmis puhumaan oikeudenmukaisuuden puolesta. ”Se ei tarkoita tuomitsemista tai surkuttelua, vaan ongelmien esiintuomista. Toisaalta kyse ei ole siitä, että kaikkien pappien pitäisi puhua lehdissä ja televisiossa. Me kohtaamme paljon perheitä: lapsia, nuoria ja isovanhempia. Yritämme luoda yhdessä hyviä hetkiä”, Kajala kuvailee. Pastori asettelee sanansa rauhallisesti ja harkiten. Se tuntuu sopivan kuvaan: kun Kajalalta kysyy, miten hän luonnehtisi itseään pappina, mainitsee hän ensimmäiseksi lämmön ja empatian. Kolmas Kajalan listaamista ominaisuuksista on nimeltään rohkeus. Sellaista tarvitsee, jos päättää lähteä huolehtimaan heikommistaan keskelle konfliktia. Satavuotiasta kriisiä ratkomassa Vuonna 2011 Kajala vietti kolme kuukautta vapaaehtoisena ihmisoikeustarkkailijana Itä-Jerusalemissa. Vaikka kokemus oli ravisteleva, se ei lopulta saanut häntä lannistumaan. Päinvastoin: nyt Kajala on entistä varmempi siitä, että mahdottomalta vaikuttavaan tilanteeseen on löydettävä ratkaisu. ”Emme voi viedä toivoa ihmisiltä, jotka elävät konfliktin keskellä. Moni ajattelee, ettei alueelle saada milloinkaan rauhaa. Tilanne ei kuitenkaan ole ikuinen. Muurit ovat murtuneet ennenkin; jopa Saksa ja Ranska tulevat nykyään toimeen”, pappi pohtii. Kajala on imenyt itseensä jokaisen Israelia ja Palestiinaa koskevan uutisen 14-vuotiaasta saakka. Lisäksi hän on tutkinut aihetta yliopistossa yhteensä kuuden vuoden ajan. Ihmisoikeustarkkailijana toimiminen oli kuitenkin silmiä avaava kokemus myös konkarille. Kajalalla onkin tapana sanoa kyselijöille, että tilanne on nähtävä paikan päältä käsin. Lähes sadan vuoden ajan kestänyt kriisi on niin vaikea pala purtavaksi, ettei kaikilla poliitikoillakaan ole asiasta mielipidettä. Siksi Kajala on käynyt Euroopan parlamentissa saakka kertomassa ajatuksistaan. Yhtälailla tärkeää on ruohonjuuritason vaikuttaminen. ”Tuntuu, että monen on helppo valita oma puolensa konfliktissa, mutta minusta se on hyvin haastavaa. Mielestäni on tärkeää kuulla kummankin osapuolen näkemyksiä, mutta samalla pitää mielessä ajatus siitä, että ihmisoikeuksista ei voi tinkiä.” Vapaaehtoisia ihmisoikeustarkkailijoita alueelle lähettää EAPPI, Kirkkojen maailmanneuvoston hallinnoima ekumeeninen ohjelma. EAPPI perustettiin vuonna 2002 Jerusalemin kirkkojen pyynnöstä, mutta katsomuksellisesti sen toiminta on vapaata: tarkkailijoiden joukkoon mahtuu kristittyjä, juutalaisia ja muslimeja, uskonnottomiakin. Ohjelman päämääränä on väkivallan kierteen katkeaminen ja oikeudenmukainen rauha. Siihen EAPPI ei ota kantaa, löytyykö ratkaisu yhden vai kahden valtion mallista – pääasia on, että sekä israelilaisia että palestiinalaisia kohdellaan oikeudenmukaisesti. Myöskään Kajalalla ei ole tarjota yksiselitteistä ratkaisua tilanteeseen. Mielipide hänellä kuitenkin on. ”Minusta ei ole puolueellisuutta todeta, että pa- lestiinalaisilla on huonompi tilanne – huolimatta siitä, että Israel kokee aitoa turvallisuusuhkaa. He puolustavat kansaansa, mutta se tapahtuu miljoonien ihmisoikeuksia polkemalla.” Aamuyön kärsimysnäytelmä Jerusalemista on vain viidenkymmenen kilometrin matka Välimeren rannalla sijaitseviin lomaparatiiseihin. Vapaaehtoistyöntekijöiden arjesta on kuitenkin loikoilu kaukana. Työvuorot alkavat useimmiten viideltä aamulla. Silloin vapaaehtoiset saapuvat Palestiinan ja Israelin rajalla sijaitseville tarkastuspisteille, joilla palestiinalaiset jo jonottavat päästääkseen Israelin puolelle töihin. EAPPI-lähettiläiden tarkoituksena on tarkkailla, kuinka rajanylitys sujuu. Tuhansien ihmisten siirtyminen alueelta toiselle kestää tuntikausia. Joskus käy niinkin, ettei jono etene minnekään. Silloin osa palestiinalaisista joutuu luovuttamaan – vain palatakseen aamuhämärissä jälleen takaisin. Epätoivoisinta tungos on ramadanin eli islaminuskoisten paastokuukauden aikaan. Tuolloin valtavat ihmismassat pyrkivät Palestiinasta Jerusalemiin rukoilemaan. ”Tarkastuspisteet ovat kaikessa hirveydessään hämmentäviä paikkoja. Epäinhimillisessä tilanteessa on kuitenkin aika paljon inhimillisyyttä. Aamuisin siellä ovat kahvimyyjät ja leipämyyjät, ja ihmiset tapaavat siellä tuttujaan”, Kajala kuvailee. Ihmisoikeustarkkailijat tekevät työtään viiden hengen ryhmissä. Joukossa on paljon nuoria aikuisia ja eläkeläisiä – siis ihmisiä, joiden elämänvaihe sallii heidän jättää kotimaansa hetkeksi taakseen. Kajalan kokemuksen mukaan vapaaehtoiset pysyvät tolkuissaan mustan huumorin avulla. 17
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 ”Työ oli tosi haastavaa henkisesti ja fyysisesti. On hienoa, että voidaan yhdessä nauraa asioille, vaikka onkin kyse vakavista jutuista.” Nuorelle ihmisoikeustarkkailijalle siunaantui uusia ystäviä niin kollegoiden kuin paikallistenkin joukosta. Toisaalta ihmisten kohtaaminen oli myös työn raskaimpia puolia. ”Siellä on vaikea olla järkevän viileä tai pitää etäisyyttä. Kyllä alueella vietetty aika menee ihon alle väkisinkin. Vierellä kulkeminen ja solidaarisuus ovat sekä hyviä että hirveän haastavia asioita.” Kestääkö teologin usko? Jerusalemista palattuaan Kajala on jatkanut vapaaehtoistyön tekemistä Suomesta käsin. Hänen päätyönsä on kuitenkin nykyään aivan muualla. Oppilaitospapin arkeen kuuluu vierailuja Turun yliopistossa, Åbo Akademissa ja ammattikorkeakoulu Noviassa. Opiskelijat ovat tervetulleita myös Seurakuntayhtymän tiloihin, joissa Kajalan työhuone sijaitsee. ”Oppilaitospappien tarkoitus ei ole haalia ihmisiä kirkkoon, vaan tukea opiskelijoita yliopistoarjessa, sen iloissa ja suruissa. Meillä on myös sielunhoitomahdollisuus: jos opiskelijalla on vaikeaa omassa tilanteessaan, meidän kanssamme voi tulla puhumaan”, Kajala kuvailee. Kajala on viettänyt vuosia nuorten parissa. Pitkän linjan partiolaisen ura alkoi nuorisotyönohjaajana. 18 Ennen oppilaitospappeutta Kajala työskenteli nuorisopastorina. Hän vakuuttaa kuitenkin työskentelevänsä mielellään myös muiden ikäryhmien kanssa. ”Mutta nuorten kanssa minulla vain sattuu menemään hyvin. Muistan vielä mitä se ikävaihe on ollut, mutta toisaalta olen selvästi aikuinen”, 32-vuotias Kajala summaa. Yliopistoarki on tuttua myös papille itselleen. Åbo Akademista teologian maisteriksi valmistunut Kajala on juuri aloittanut väitöskirjan tekemisen. Israel ja Palestiina ovat läsnä Kajalan tutkimuksessa: väitöskirjassaan hän tarkastelee Kirkkojen maailmanneuvoston suhtautumista alueen konfliktiin. Uskonnon ja tieteen suhde ei ole aina ollut ongelmaton. Kajala kuitenkin luottaa siihen, että teologisessa tiedekunnassa tehdään objektiivista tutkimusta. ”Ymmärrän kritiikin, mutta koen, että se on välillä perusteltu väärin. Vaikka uskon kohdetta ei voida todistaa, voidaan sitä ympäröiviä asioita tutkia: dogmatiikkaa, järjestöjä ja ihmisiä”, tuleva tohtori luettelee. Teologinen tiedekunta on Kajalan mukaan oikea paikka myös pappien koulutukseen. Hän kavahtaa ajatusta erillisestä Raamattu- tai pappikoulusta, sillä sellaisessa tapahtuvia asioita olisi vaikea valvoa. Parhaassa tapauksessa opiskelu teologisessa voi tukea myös opiskelijan omaa hengellisyyttä. ”Sehän on perinteinen vitsi, että teologiseen menemällä löytää uskonsa, kadottaa sen, löytää sen uu- delleen ja kadottaa jälleen”, Kajala naurahtaa. Homoillan jälkimainingeissa Vuonna 2010 kirkossa kuohui. Tuolloin televisiossa esitettiin Ajankohtaisen kakkosen Homoilta, jossa kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen puolusti miehen ja naisen välistä avioliittoa voimakkain sanankääntein. Ryöpytys johti kirkosta eroamisten aaltoon. Homoiltaa seuranneen viikon aikana 24 000 ihmistä päätti jättää kirkon taakseen. Sittemmin jäsenkato on jatkunut tasaista tahtia. Viime vuonna kirkosta erosi lähes 60 000 suomalaista. Kajalan mielestä joukkopako ei ollut pelkästään huono asia: se pakotti kirkon työntekijät havahtumaan. ”Silloin karisi välinpitämättömyys ja kuvitelma siitä, että kaikki ovat vastaisuudessakin kirkon jäseniä”, Kajala selittää. Hänen mukaansa tilanne on viime vuosina hieman parantunut. Nyt eletään niin kutsutun uusateismin jälkeistä aikaa, jonka myötä kirkon työntekijät ja jäsenet ovat löytäneet uudenlaisen, terveen itsetunnon. Parantamisen varaa olisi silti. ”Viestintä on nykyään mielettömän tärkeässä osassa yhteiskunnassa. Siihen kaipaisin enemmän potkua, ulostuloja: ettei aina vaan reagoida, vaan myös tuodaan itse asioita esiin ja viedään yhteiskuntaa eteenpäin”, Kajala maalailee.
TURUN YLIOPPILASLEHTI Keskusteluun nostettavien asioiden joukossa pappi näkisi mielellään paitsi Israel-Palestiina-konfliktin, myös luokkayhteiskunnan paluun ja vähemmistökysymykset. Hän kertoo olevansa huolissaan siitä, kuinka syyllistävästi tiettyjä vähemmistöjä kohdellaan. ”Koen tämänhetkisen maahanmuuttoa ja kansainvälisyyttä pohtivan keskustelun hieman ahdistavana. Minulla on vahva tunne siitä, että heikkoja vielä heikennetään – sellaisia ihmisiä, jotka tulevat käsittämättömistä oloista ja joilla on todellinen hätä.” Mikäli Kajalan sanoja on uskominen, kirkko on täydellinen työpaikka heikommistaan välittävälle: sen tärkeimpiin tehtäviin kuuluu hädänalaisten auttaminen. Yksi avuannon tavoista on diakoniatyö. Sen parissa ei kysytä, mitä uskontokuntaa kukin edustaa. Apu kuuluu kaikille. ”Usein on niin, että kun yhteiskunta ei voi enää ottaa koppia, kirkko pystyy olemaan ihmisen turvana.” Muutakin kuin ehtoollisviiniä Uskonto näkyy keskivertosuomalaisen arjessa yhä vähemmän. Kehityssuunta tuo mukanaan ennakkoluuloja kirkkoa ja sen aktiivijäseniä kohtaan: moni kuvittelee, että jokainen pappi tai uskova toimii tietyllä tavalla. Siksi Kajala toivoisi, että kirkkoon kuuluvat kanssaihmiset pitäisivät enemmän ääntä itsestään. Nyt keskustelua hallitsevat yksittäiset kasvot, joiden toiminta luo väistämättä mielikuvia suurelle yleisölle. Edes pastorin oma suhde kirkkoon ei ole ollut ongelmaton. Täysi-ikäistyttyään hän pohti kirkosta eroamista, ja ensimmäisenä opiskeluvuonna alan vaihtaminen kävi mielessä moneen otteeseen. ”Kyse oli lähinnä vahvasta kirkkokritiikistä”, liberaalipapiksi itseään luonnehtiva Kajala toteaa. Teologisessa opiskellessaan hän kuitenkin huomasi, että kirkon piiriin mahtuu hyvin monenlaisia tyyppejä. Kaikki ennakkoluulot eivät pitäneetkään paikkaansa. ”Pappeja on monenlaisia. Olemme ihmisiä siinä missä muutkin. Kuuntelemme muutakin kuin virsiä ja nautimme oluesta ja viinistä”, Kajala hymyilee. Tosiaan: nykypappeja eivät koske enää samanlaiset rajoitteet kuin heidän entisaikaisia kohtalontovereitaan. Toki papin on syytä olla hyvä esikuva seurakuntalaisilleen, mutta se ei välttämättä tarkoita oman elämäntyylin muuttamista. Pastori Kajala on tästä hyvä esimerkki. Dynamon, Klubin ja Bar Kukan nimiin vannova pappi tietää, millaista Turun yöelämä on. Syynä tähän on erityisesti kaupungin musiikkitarjonta. Kehuja saavat hyvin erilaiset musiikintekijät elektrovelho Jori Hulkkosesta Turun filharmoniseen orkesteriin. 8/2014 ”Turussa on tapahtunut paljon hyvää. Täällä on ollut mielenkiintoista, vaihtoehtoista liikehdintää jo pidempään. Ehkä vähän hipsteriä jo ennen kuin sitä sanaa oli vielä keksitty.” Musiikki on aina ollut erottamaton osa Kajalan elämää. Lapsena hän soitti pianoa ja opiskeli musiikkiluokalla, teini-iässä kuvaan astui rockmusiikki. Kun Kajala Itä-Jerusalemissa asuessaan kirjoitti blogia, jokainen merkintä sai otsikkonsa Radioheadin kappaleiden mukaan. Sanat ovat hänelle tärkeitä, mutta kenties vielä merkittävämpiä ovat musiikin tarjoamat kokemukset. Kajala kuvailee musiikin voivan parhaimmillaan olla valtavan hengellistä. Se ei välttämättä tarkoita uskonnollisuutta. ”Musiikki voi palauttaa mieleen tärkeitä hetkiä menneisyydestä tai aiheuttaa vahvoja tunnereaktioita. Monelle hengellisyys voi olla sitäkin, että onnistuu purkamaan omaa ahdistustaan musiikin kautta.” Toisinaan Kajala haluaa kuitenkin ottaa kuulokkeet korviltaan ja keskittyä ympäristönsä ääniin: luontoon, mereen, kotipihan hälyyn – omanlaistaan musiikkia sekin. Myös hiljaisuudella on sijansa hänen elämässään. ”Joskus voi olla pelottavaakin antaa ajatusten vain tulla, mutta sillä tavoin ihminen oppii tuntemaan itsensä. Hiljaisuudessa on aika paljon kaikkea hienoa.” • 19
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 Suojattomat Joulukuun 16. päivänä vuonna 2012 kuusi miestä raiskasi ja pahoinpiteli Delhissä 23-vuotiaan Jyoti Singh Pandeyn. Pandey kuoli saamiinsa vammoihin kolmetoista päivää myöhemmin. Seurasi mielenosoituksia, lakipykälämuutoksia ja kuolemantuomioita. Kaksi vuotta myöhemmin intialaisen naisen asema on unohtumassa oleva ongelma. Teksti: Jouko Luhtala 20 KuvITUS: Anja Karppinen
TURUN YLIOPPILASLEHTI H uhtikuu 2014, Dharamkot. Vilkuilen päivälehtien höpötyksiä. Parlamenttivaalien ruletti pyörii niin otsikoissa kuin katukuvassa. ”Modin uusin voitto”, ”Kongressi myöntää tappion” ja ”Kääntääkö Modi Intian talouden nousuun?” eri variantteineen ovat yleisimmät isofonttiset tekstit. Kun maailman suurin demokratia valitsee johtajansa, murehditaan silloin rahaa, ei tasa-arvoa. Intialaisen naisen asema on huono. Tämä ei ole uutinen. Jo hänen syntymänsä on taakka. Tämäkään ei ole uutinen. Intialaisia naisia raiskataan paljon. Tämäkään ei, perinteisesti, ole ollut uutinen. Parin vuoden takaisten Delhin tapahtumien jälkeen raiskaus kuluttaa kuitenkin myös mustetta. Raiskausuutisia näkyy intialaisten asialehtien sivuilla harva se päivä. Jutut ovat yleensä pieniä ja menevät suoraan asiaan: kuka raiskattiin, moniko raiskasi, missä raiskattiin ja loppuun sitaatti vihaiselta perheeltä. Intian ihmisoikeuspiirien naiiveimmat äänitorvet toivoivat, että vuoden 2014 parlamenttivaaleista olisi tullut naisten vaalit. Näin ei käynyt. Joukkoraiskaukset nostivat Intian liberaalisiiven verenpainetta, mutta he edustavat maassaan marginaalia. Tuore pääministeri Narendra Modi valittiinkin paitsi uutuudenviehätyksensä, myös vahvan talousmaineensa vuoksi. Tasa-arvoasioihin hän on varonut ottamasta kantaa. Viime kuukausina poliitikkojen suusta on kuitenkin törähdellyt torjuvia kommentteja Selkeää valtarakennetta ylläpitävä kastijärjesteluusista raiskausten mä kaveeraa tiukasti sukupuolihierarkian kanssa. vastaisista laeista. Miesten rakentamassa järjestelmässä nainen on Kuolemanrangaistusomassa kastissaan aina miestä alempana. ta pidetään tarpeettomana, joskin sen voi langettaa vain, jos raiskattu kuolee. Uttar Pradeshin osavaltion johtavan puolueen nokkamies Mulayam Singh Yadav vastustaa kovia rangaistuksia. Hän perusteli taannoin näkemyksensä näin: ”Pojat ovat poikia, ja pojat tekevät virheitä.” Vaikka viime vuodenvaihteessa tehdyn kyselyn mukaan yhdeksän kymmenestä intialaisesta piti raiskauksia ”hyvin suurena ongelmana”, ovat monet jo kyllästyneet koko naisasiakeskusteluun. Kun Uttar Pradeshin pääministeri Akhilesh Yadavilta kysyttiin kasvavista raiskausluvuista, vastasi hän vihaisesti: ”Miksi sinua kiinnostaa? Sinä olet turvassa!” Miehen oikeus ja naisen häpeä Heinäkuu 2014, Jhibi. Istuskelen tienvarsiravintolassa. Vieressäni olevan intialaispariskunnan mies on vahdannut minua sanaakaan sanomatta viitisen minuuttia. Nainen tuijottaa ruokaansa. Lopulta myös sariin pukeutuneen rouvan katse nousee. Katson takaisin ja hymyilen. Mies kääntää katseen 8/2014 vaimoonsa ja alkaa vihaisena huutaa puolisolleen, samalla minua osoitellen. Pariskunta lähtee ravintolasta parin minuutin yksipuolisen myllytyksen jälkeen. Intiassa mies määrittää jotakuinkin kaiken, alkaen rahankäytöstä ja päättyen siihen, mikä on käytöksellisesti sallittua. Tolkuton määrä kulttuurisia koodeja rajoittaa naisten jokapäiväistä toimintaa, mutta samat säännöstöt eivät voisi vähempää välittää siitä, miten miehet asioitaan hoitavat. Näkyvimpänä esimerkkinä länsimainen vaatetus on käytännössä kielletty naisilta suurkaupunkien ulkopuolella. Liki kaikki miehet pukeutuvat farkkuihin ja t-paitoihin. Edelleen suosituissa järjestetyissä avioliitoissa vaimon perhe maksaa miehen perheelle, koska he ikään kuin ottavat naisen huolehdittavakseen. Avioliitossa tapahtunut raiskaus ei ole Intiassa rikos. Niin sanotuissa rakkausavioliitoissa naisen asema ei läheskään aina ole parempi: nainen kuuluu miehelle. YK:n Aasiassa tekemän tutkimuksen mukaan 70 prosenttia miehistä sanoi raiskanneensa, koska heillä on siihen ”seksuaalinen oikeus” ja 40 prosenttia halusi ”rangaista naista”. Epäluotettavien tilastojen mukaan Intiassa nainen tuntee raiskaajansa 98 prosentin todennäköisyydellä. Usein raiskaaja on naapuri tai aviomies. Miehen ei perinteisesti nähdä yhteisössä olevan syyllinen. ”Jos naisen moraali laskee tietyn rajan alitse, sellaisia asioita [raiskauksia] tulee tapahtumaan”, pohdiskeli Madhya Pradeshin osavaltiohallituksen ministeri Kailash Vijayvargiya. Hänen kollegansa Babula Gaurin mukaan ”raiskaus on joskus oikein ja joskus väärin. Jos syytettä ei nosteta, mitään ei ole tapahtunut”. Tilastojen mukaan Intiassa tapahtuu kaksi raiskausta 100 000 henkilöä kohden. Länsimaissa keskiarvo on kahdeksan, Suomessa viisitoista. Näillä numeroilla näkee perusteltavan väitettä, jonka mukaan raiskausuutisoinnissa on kyse länsimaisen median yli-innokkuudesta ja yksittäistapauksista, ei kulttuurisesta ongelmasta. Vaikka herra Gaurin mukaan mitään ei olekaan tapahtunut ilman syytettä, niin numeroiden tuijotus ei naisten asemaa Intiassa paranna. Koska raiskaus on naiselle sosiaalinen häpeä ja mahdollisesti este avioliitolle, ei perhe yleensä halua tapauksesta puhuttavan kenellekään. Ja vaikka haluaisikin, ei poliisia aina jaksa kiinnostaa. Kuten naggarilaisen majatalon pitäjä asian ilmaisi, ovat intialaiset poliisit ”korruptoituneita roistoja, jotka jahtaavat rikollisia vain jos asiasta kirjoitetaan lehdessä tai joku siitä erikseen maksaa”. Oikeuden edessä nainen joutuu yleensä ensin todistaman oman hyveellisyytensä. Jos raiskauksesta syytetyn puolustusasianajaja pystyy osoittamaan naisella olleen aiemmin useita seksikumppaneita, on raiskatun asema heikko. 21
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 Intialaisten naisten oikeuksia ajavissa järjestöissä hoetaankin taajaan, että ”raiskattu raiskataan Intiassa kahdesti: ensin pimeässä ja sitten oikeussalissa”. Joukkoraiskausten saaman mediahuomion myötä kuitenkin yhä useampi nainen ilmoittaa raiskauksesta. Tilastojen mukaan Intiassa tapahtui vuonna 2013 kaksinkertainen määrä raiskauksia vuoteen 2012 nähden. Opitaanko raiskaus? Elokuu 2014, Shakti. Tönötän pienen ja hiljaisen kyläpahasen koulun portilla. Pärinäkello soi ja koulun ovista ryntää ulos kymmeniä alle teini-ikäisiä lapsia. He ovat onnekkaita. Moni intialainen ei koskaan saa kunnollista koulutusta. Ennen matkani jatkamista hymähdän vielä koulun pääportin iskulauseelle, jonka olen nähnyt lukuisissa oppilaitoksissa: ”Come To Learn, Leave to Serve”. Intialainen yhteiskunta on äärimmäisen luokkatietoinen. Kasti-järjestelmä peilaa Euroopassakin aikanaan muodissa ollutta sääty-yhteiskuntaa, jossa papistolla, sotilailla, kauppiailla ja maanviljelijöillä on omat oikeutensa ja velvollisuutensa. Kastijärjestelmä lakkautettiin Intiassa virallisesti vuonna 1950. Kuollut se ei ole. Elävän esimerkin tästä saa, kun plaraa sanomalehtien parinhakuilmoituksia. Ne on jaoteltu kastien mukaan ja hyvin usein kerrotaan heti kärkeen, että tosirakkauden on oltava samasta säädystä. Intiassa avioliiton tehtävä on yhdistää perheitä, ei yksilöitä. Heikoimmassa asemassa Intiassa ovat niin sanotut kastittomat, joiden oikeuksia poljetaan surutta. Vain harvoille heistä tarjoutuu koskaan minkäänlaista mahdollisuutta parantaa sosioekonomista asemaansa. Kun alhaiseen kastiin kuuluva Biharin pääministeri Jitan Ram Manjhi vieraili eräässä osavaltionsa temppelissä, pestiin se hänen poistuttuaan. Moni nuori intialainen on halukas keskustelemaan maansa ongelmista reppureissaajien kanssa. Kehityksen jättiläisesteeksi he nimeävät lähes järjestään kastijärjestelmän. ”Opin jo nuorena olevani paljon korkea-arvoisempi kuin muut ihmiset. Minulla kesti vuosia ymmärtää, että muillakin kasteilla on arvoa”, totesi Delhissä asuva yliopisto-opiskelija, jonka tapasin bussin hajottua tienvarteen Ladakhissa. Selkeää valtarakennetta ylläpitävä kastijärjestelmä kaveeraa tiukasti sukupuolihierarkian kanssa. Miesten rakentamassa järjestelmässä nainen on omassa kastissaan aina miestä alempana. Intialaisista 68 prosenttia asuu maaseudulla. Siel- 22
TURUN YLIOPPILASLEHTI lä myös patriarkaalinen järjestelmä on vankimmillaan. Peltojen keskellä niin poikien kuin tyttöjenkin seksuaalinen hyväksikäyttö on Intian hallituksen vuonna 2007 kustantaman tutkimuksen mukaan laajamittaista. Fyysisesti tai asemallisesti heikomman alistaminen on Intiassa paitsi käytännön tasolla hyväksyttyä, myös nuorena opittua. Muun muassa Harvardin ihmisoikeusprofessori Jacqueline Bhabha pitää tätä niin sanottua ”opittua käytöstä” yhtenä perussyynä Intian seksuaalirikollisuuteen. Sukupuolten välistä epätasa-arvoa ylläpitää myös perheiden taipumus suosia poikiensa kouluttamista. 10–19 vuotiaista intialaispojista 86 prosenttia osaa lukea ja kirjoittaa, kun taas tytöillä vastaava luku on 72 prosenttia. Seksuaalikasvatus sen sijaan ei kuulu intialaisten koulujen opetusohjelmiin. Toisin sanoen seksistä ja seksuaalisuudesta ei puhuta kotona eikä koulussa. Seksi toki kiinnostaa. Kun intialaisen majatalon työntekijä näkee minut ja läppärini, kysyy hän hyvin usein ennemmin tai myöhemmin ”voitaisiinko katsoa pornoa”. kielletty ja kaivattu fantasia Syyskuu 2014, Leh – Srinigar -valtatie. Liftaan rekan kyydissä kohti Lamayurua. Korkeanpaikankammoani kutittavilla rotkoilla kehystetty vuoristotie on hiljalleen osaltani päätöksessään. Matkan aikana ohitimme neljä valkoihoista naista. Kuski ulvoi heistä kahdelle. Yksi sai osakseen poskihoitopantomiimia. Jokaisen takapuolta tai rintoja piti kommentoida. Toisin kuin ronskin rekkakuskin kommentaarista voisi päätellä, ovat seksi ja seksuaalisuus Intiassa tabuja. Sellaiset konseptit kuin Tämä katu on iltaisin prostituoitujen. He ovat poika- ja tyttöystävät eivät tärkeitä työväelle, jolla ei ole vielä varaa avio- Intiassa ole suurkaupunkien länsimaistuneimman eliitin liittoon. Kaikki tarvitsevat seksiä. ulkopuolella vielä lyöneet läpi. Koska avioliitoton seksi on vähintään henkinen rikos, päätyvät nuoretparit lemmenleikkeineen sivukujille ja metsiin. Intialaiset lehdet kirjoittavat silloin tällöin isoja artikkeleita deittailusta. Aiheella on uutisarvoa. Nuoret pitävät avioliittoa tärkeänä, mutta tulevaan puolisoon haluttaisiin myös tutustua. Radikaaleimmat ovat väläytelleet jopa koeaikamaisten avoliittojen mahdollisuutta. ”Tämä katu on iltaisin prostituoitujen. He ovat tärkeitä työväelle, jolla ei ole vielä varaa avioliittoon. Kaikki tarvitsevat seksiä. Intiassa se on kuitenkin monilta kielletty”, totesi aurangabadilaisen hotellin 8/2014 henkilökunnan koulutuksesta vastaava. Miesten ja naisten välinen halailu, kädestä pitäminen ja eritoten suutelu kuuluvat Intiassa neljän seinän sisälle, pimeään makuuhuoneeseen. Sen sijaan miesten välinen halailu, käsikkäin kävely, takapuolen hyväily ja päiden merkitsevä yhdessä pitäminen ovat niin kylissä kuin kaupungeissa osa arkea. Mikä jyrkästi monilta kielletään, on hallitsevalle sukupuolelle ”veljellistä”. On esitetty, että veljeilyssä on kyse ainakin jossain määrin hyväksytystä tavasta purkaa seksuaalista turhautumista. Sekä keskimääräiset raiskaajat että kiihkeimmät veljeilijät ovatkin iältään villeimmän hormonipyörteen ja aktiivisimman pariutumisajan välimaastossa. Seksuaalisuudesta on Intiassa tosin oltu joskus ylpeitäkin. Khajurahon kamasutra-temppelit ovat maailmankuulu nähtävyys, jota myös paikalliset matkailijat menevät hihittäen katsomaan. Tänä päivänä seksi on sekä jyrkästi kiellettyä että hekumallisesti esillä. Intialaiset tuijottavat silmät tapilla televisiosta tuoretta Bollywood-hittiä ja nuoret vaeltavat nettikahviloihin katsomaan musiikkivideoita. Molemmissa naiset ovat puolialastomia, tanssiliikkeet koomisen vihjailevia ja joka kolmas kohtaus päättyy hekuman porteille. Valkoisesta naisesta, toiseudesta, on tullut monelle intialaismiehelle yhden sortin tapa purkaa patoutunutta himoa. Turistit ovat ikään kuin normaalin kulttuurisen normiston ulkopuolella, tapakäytöksellisesti lainsuojattomia. Ilmiön ympärille on syntynyt turistibisnes: reissukauden ollessa kuumimmillaan intialaismiehiä ilmestyy bussitolkulla länsimaisten suosimille rannoille. Veden tai baarin sijaan he suuntaavat tuijottamaan bikinipukeisia rastapäitä. Aina tuijotus ei riitä. Toisinaan intialaismiehet käyttävät pomppuisia bussireissuja tekosyynä harhaileville käsilleen. Rekong Peo - Shimla -tiellä parikymppisen poikaporukan ”rohkeimman” tyypin kädet eksyivät pompuissa ensin useamman kerran ranskattaren reidelle ja lopulta rinnalle. Jos ja kun tuijotuksen tai käpälöinnin kohteena oleva nainen toteaa jotain sellaista kuin ”hus hus”, niin yhdeksän kertaa kymmenestä mitään ei tapahdu. Mutta jos länsimaalainen mies toistaa viestin, niin johan libido kuivuu. Hiekkarannoilla voi myös ehkä nähdä tulevaisuuteen. Kaupungeista lomalle valuneet nuoret intialaiset kulkevat usein miesporukoissa, mutta pariskuntiakin näkyy. Länkkärien tuijottelun sijaan parit ihailevat yhä useammin käsi kädessä romanttista auringonlaskua. Saattavatpa jakaa suudelmankin. • 23
Euroopan horjuvat kulissit EU:ta hiertävät talouskriisi, sisäinen hajaannus ja tulehtuneet välit Venäjään. Rajoilla rytisee ja nationalismi kukoistaa. Kysyimme kahdelta kansainvälisen politiikan tutkijalta, onko yhtenäiselle Euroopalle käymässä kalpaten. Teksti: Lauri Hannus K ulunut vuosi on ollut maailmanpoliittisesti levoton, eikä katsaus karttaan näytä eurooppalaisesta perspektiivistä hyvältä. Viime aikojen keskeiset konfliktit sijaitsevat aivan omalla pihamaallamme: Ukrainassa, Syyrian ja Irakin alueilla sekä Gazassa. Poliittisen historian lehtorin Louis Clercin mukaan nyky-Euroopalla piisaakin pulmia maailmassa, jonka tasapainoa ovat heiluttaneet muun muassa Arabikevään kaltaiset prosessit sekä Irakin vuoden 2003 invaasio, joka on osittain vaikuttanut Isisin nousuun. Juuri nyt on myös hieman tavallista vaikeampi nähdä, mistä tulevaisuus koostuu. Geopoliittinen kenttä on monimutkainen, ja lähellä jylläävät konfliktit tuovat mukanaan mittavia pakolaisvirtoja. ”Euroopan näkökulmasta kriiseihin liittyy paitsi käytännöllisiä, myös mittavia moraalisia ongelmia kontekstissa, jossa yleinen mielipide maahanmuuttajia kohtaan on tiukentunut.” Kokonaisuudessaan ongelmia ei välttämättä ole ratkaisevasti enempää kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. ”Satuin 1990-luvun puolivälissä olemaan Pariisin Châtelet’n metroasemalla silloin, kun algerialaisen FIS:n virittämä pommi räjähti siellä. Voin todeta, että terrorismi ei syntynyt kaksoistornien raunioissa.” Clerc epäileekin, että aikamme suurin ongelma on geopoliittisen sijasta sisäpoliittinen ja kulttuurinen: se luottamuspula, pettymys ja katkeruus, joka monissa eurooppalaisissa maissa kohdistuu johtajiin ja eturyhmiin. ”Talousongelmat lisäävät näköalattomuutta Euroopassa: ne heikentävät valtioiden kykyä hoitaa tehtäviään ja samalla nakertavat kansalaisten luottamusta valtioita kohtaan.” Taantuman painama Eurooppa joutuu keskittä- mään voimansa talousuudistuksiin, ja ryhdikäs ulkopolitiikka kangertelee. Samalla aseidenkalistelu lähiseuduilla lisääntyy. Onko suuri eurooppalainen rauhanprojekti tullut tiensä päähän? ”Ei missään nimessä”, puuskahtaa Euroopan integraatioon perehtynyt valtio-opin professori Henri Vogt. Hänen mukaansa Euroopan merkittävyys löytyy sen kyvystä ja tavasta toimia toisin. Toisin tekemisellä Vogt viittaa siihen, että EU:n pitää välttää perinteistä militarismiin nojaavaa voimapolitiikkaa. Toimivan eurooppalaisuuden idea löytyy jostain muusta kuin sapelinkalistelusta. Toisin toimiminen on toki tapahtunut ainakin osittain lainalihaksin. Louis Clerc korostaa EU:n puolustuksen osalta sitä tosiasiaa, että suuri osa unionista on NATOn ydinasesateenvarjon alla. Venäjä, Venäjä, Venäjä Vaikka Länsi-Eurooppa onkin melko rauhallinen, on Ukrainan kriisi työntänyt sodan uhan aivan maanosan ytimen tuntumaan. Miten EU:n pitäisi käytännössä toimia suhteessa Putinin Venäjään? ”Suhteessa Venäjään ja Ukrainaan EU:n pitäisi korostaa erityislaatuisuuttaan ja olla heittäytymättä perinteisen suurvaltapolitiikan kelkkaan. Pitäisi välttää kriisin kärjistämistä entisestään,” toteaa Henri Vogt. Louis Clerc on samoilla linjoilla. ”En tiedä, miten EU:n tulisi toimia suhteessa Venäjän voimapolitiikkaan. Tiedän sen sijaan, miten EU:n ei tulisi toimia: vastata samoilla keinoilla kuin Putinin, kiristää välejä ilman syytä, toimia hajanaisesti.” Suomalaisessa kansalaiskeskustelussa nousee usein esille rautaa rajalle -näkökanta, jonka mukaan Venäjä ei usko miKukaan järkevä toimija ei lähde suurkontään muuta kuin militaristista voimapofliktiin Venäjää vastaan. Tämä vie osaltaan litiikkaa ja miinarivejä. Vogtin mukaan pohjaa myös voimankäytöllä uhkaamiselta. näkemyksessä ei ole järkeä. ”Kukaan järkevä toimija ei lähde suurkonfliktiin Venäjää vastaan. Tämä vie osaltaan pohjaa myös voimankäytöllä uhkaamiselta.” Clerc näkee, että kynnys sotaan on korkealla ”NATO on alusta lähtien ollut ainoa toimiva yhteinen sotilasliitto Länsi-Euroopassa – ja on sitä edel- myös Kremlissä. ”Täytyy myös huomata, että vaikka Venäjä pulleen. EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on vailla varteenotettavia puolustuskeinoja. Eli listelee, kukaan ei vakavasti harkitse laajamittaisjos ajatellaan sitä, kuka puolustaisi Eurooppaa ulkoi- ta sotaa kenenkään kanssa.” ”Suurin muutos, joka on tapahtunut 1950-luvulsilta uhilta, ei ole muuta vastausta kuin kansalliset ta lähtien, on ollut sodan kynnyksen nousu. Tällä puolustusvoimat ja NATO.” Toisaalta Euroopan integraatio on onnistunut teke- hetkellä Venäjä asettaa painetta naapureille, mutmään sodan mahdottomaksi Saksan, Iso-Britannian, ta sodasta ei ole kyse sen enempää kuin vaikkapa Italian ja Ranskan välillä, ja toiminut siten erinomai- Saksan ja Ranskankaan välillä. Tulevaisuus on tietysti aina auki, mutta tällä hetkellä laajamittaisena rauhan instrumenttina.
TURUN YLIOPPILASLEHTI nen eurooppalainen konflikti tuntuu oudolta ajatukselta.” Henri Vogt ei näe Venäjään suunnattuja talouspakotteita pelkästään huonona asiana. Aluevaatimuksille kun pitää sanoa jollain lailla ei. ”Kysymys on siitä, miten sanotaan ei ilman, että vaan halusi aina puhua yksittäisten maiden kanssa. Venäjä on perinyt tämän epäröivän asenteen EU:ta kohtaan. ”Mutta täytyy myös myöntää, että me teemme kaikkemme, että tämä onnistuisi: jytky-populismin aikakaudella Eurooppa ei voi puhua yhtenäisesti, sillä valtuudet halutaan takaisin kansalliselle tasolle”, Louis Clerc sanoo. Jytky-populismin aikakaudella Eurooppa Mikä vastata EU-skeptikoille, ei voi puhua yhtenäisesti, sillä valtuudet jotka näkevät kehityksen oikeanhalutaan takaisin kansalliselle tasolle. suuntaisena? ”Thomas Piketty sanoi viimeisen kirjansa yhteydessä, että nykymaailmassa suuret yritykset pystyvät painostamaan valtioita, hirveästi eskaloidaan kriisiä enempää. Tavallaan ja että EU on yksi mekanismi, joka antaa valtioille on vain huonoja vaihtoehtoja: sekä sanktiot että taas mahdollisuuden toimia – se on yksinkertaise, ettei tehdä mitään.” sesti sopivan kokoinen hoitamaan asioita. Sama Ukrainan kriisi puhuukin EU:n yhtenäisen ul- voitaisiin todeta geopolitiikan suhteen.” kopolitiikan puolesta. Clercin mukaan pitäisi asettaa selkeitä päämääriä ja vastata selkeisiin kysymyksiin. ”Mikä on EU:n päämäärä tässä kriisissä, ja millä keinoilla se voidaan saavuttaa? Ja miten EU voi Venäjän suhteen puhutaan usein demokratiavapuolustaa jäsenvaltioidensa intressejä, jos ne ovat jeesta. Kuitenkin myös EU:n sisällä demokratiakäsitykset natisevat, ja uuskonservatiivisuus haastaa uhanalaisia?” Kylmän sodan paluu on hiipinyt ainakin iltapäi- liberaalin vapausajattelun. Unkarin pääministeri Viktor Orbán on ilmoitvälehtien otsikoihin. Asiat eivät kuitenkaan ole tanut haluavansa maansa irtautuvan liberaalien aivan niin kuin 1900-luvulla. ”Nykypäivän ’lännen’ ja Venäjän välinen sekoi- demokratioiden joukosta. Esikuvikseen autoritäätus keskinäistä riippuvuutta ja jännitteitä tuntuu risyydellä flirttaileva nokkamies ilmoitti Venäjän, olevan ihan omaa luokkaansa. En silti kutsuisi Turkin ja Kiinan. Henri Vogt toteaa, ettei tämä ei ole kokonaan uuttätä uudeksi kylmäksi sodaksi, sillä se oli melko ta. stabiili järjestelmä.” ”Esimerkiksi Virossa on ollut vallalla vahva kanHyvä kysymys on sekin, mitä Venäjä toiminnallaan oikein havittelee. Suurvaltion käytös häm- sallinen eetos, jonka kautta ajetaan oikeistolaista mentää kansainvälisiin suhteisiin erikoistunutta talouspolitiikkaa.” Eurooppalaiset arvot muuttuvat alituiseen, professoriakin. ”Minä en tiedä. Kriisin alusta saakka on ollut eikä ole lopulta kovin kauaa siitä kun viimeiset vaikea nähdä Venäjän toiminnassa mitään ratio- eurooppalaiset maat luopuivat kuolemanrangaistuksesta tai antoivat naisille äänioikeuden. naalisuutta,” Vogt sanoo. ”On mahdollista, että 20 vuoden päästä meillä Vogt kuvailee Putinin linjaa "emotionaaliseksi voimapolitiikaksi". Ukraina lipui venäläisnä- on hieman erilaiset eurooppalaiset arvot.” Clerc kokee, että omiin suuntiinsa vetävät jäkökulmasta liian kauas äiti-Venäjästä. Vladimir Putin onkin kuin klassisen realismin toimijan pe- senvaltiot ovat pahimmassa tapauksessa tuhoarikuva: vallanhimoisesti ja tunteella asioihin suh- massa järjestelmää, joka yhdisti Eurooppaa ja edesauttoi taloudellista jällenrakentamista toisen tautuva valtionpäämies. Venäjän strategiana lienee horjuttaa EU:n yh- maailmansodan jälkeen. ”Jos EU hajoaa joskus, ei se tapahdu Venäjän tatenäisyyttä. Neuvostoliitto ei koskaan suostunut tunnistamaan EU:ta kansainvälisenä toimijana, kia, vaan on ihan omaa syytämme. Sanoisin, että Hajaannusta ja hallintoa 8/2014 asia on jopa päinvastoin: Venäjä on älyttömällä pullistelullaan saanut EU:n pohtimaan paremman yhteisen ulkopolitiikan rakentamista. Saattaa olla, että ulkoiset paineet vielä yhdistävätkin unionia.” Toisaalta Euroopan rajoja halutaan vetää uusiksi muuallakin kuin idässä. Vaikka Skotlanti hylkäsi itsenäisyyden, se tullee etenemään kohti suurempaa itsehallintoa. Seuraavana jonossa odottaa Katalonia, jonka itsenäisyysäänestyksen laillisuudesta taitetaan peistä paraikaa. Samanaikaisesti EU-skeptikoilla menee paremmin kuin koskaan. Mitä unionin pitäisi ajatella separatismista ja alueellisesta nationalismista? Vogtin mukaan yksi alueiden itsehallintopyrkimysten viesti Euroopalle on se, ettei kauhean paljon nykyistä syvempää poliittista integraatiota edes kannata havitella. Hän täydentää, ettei vahvaa nationalismia voida laskea EU:n selkeäksi epäonnistumiseksi. Toimiva yhteistyö kun ei vaadi integraation jatkuvaa syventymistä. ”’Jos se ei kulje koko ajan eteenpäin, se kaatuu’ -pyörämetafora on Euroopan yhdistymisen tapauksessa idioottimainen. Ei valtionkaan tarvitse koko ajan mennä eteenpäin.” Hänen mukaansa EU voisikin tavoitella tilaa, jossa se tekee arkipäivän politiikkaa tavallisena poliittisena toimijana. Poliittinen toimija tarvitsee kuitenkin selkeät tavoitteet. Mistä löytyisi hajanaiselle unionille uusi suunta? ”Euroopan yhteisön ideana on vahvasti alhaalta kummunnut taloudellinen integraatio. EU:n pitäisikin korostaa uudelleen ja uudelleen keskinäisriippuvuutta. Maailma ei ole nollasummapeli, vaan mahdollisuuksien paikka ja täynnä voittovoitto-tilanteita.” Myöskään Clerc ei heittäisi vanhoja ihanteita romukoppaan. ”EU:n perusihanne on se idea, että hoitamalla tiettyjä asioita yhdessä pystytään hyödyttämään taloudellisen globalisaation kaltaisia prosesseja ja samalla estämään Euroopan sisäiset sodat. Nämä ihanteet voidaan toki kansojen niin halutessa hylätä, mutta en oikein näe, että vaihtoehto olisi huomattavasti houkuttelevampi.” Vogtin mukaan Euroopassa pitää myös välttää näkemästä maailmaa ankean realistisena voimapoliittisena kenttänä, jossa aseet ratkaisevat. ”Me teemme maailmaa sellaiseksi kuin se on.” • 25
8/2014 Vinokino / Ana Grillo TURUN YLIOPPILASLEHTI Vinokinon ohjelmistoon kuuluneen, queer-naisten leiristä kertovan Camp Beaverton -dokumentin sanoma on avoimen seksimyönteinen. Ei pelkkiä sateenkaariunelmia Vinokino-elokuvafestivaali täytti jälleen Turun Alvarium-salin. Se onnistui ilahduttamaan jopa häijyä queer-ihmistä, joka ei näe avioitumisoikeutta kummoisenakaan oikeutena. Voi hyvinkin olla, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin keskittyvä Vinokino sai skeptisimmän vieraansa Turussa perjantaina 24.10. Puhun nyt itsestäni: ihmisestä, joka on kaukana heterosta, mutta joka ei liioin tunnista itseään nykyajan poliittisesti korrektista seksuaalivähemmistöjen kuvasta. Jo pelkästään ilmaus ”sateenkaarikansa” – jonka alle huolettomasti niputetaan niin kaikkien seksuaalivähemmistöjen edustajat kuin trans- ja intersukupuolisetkin – luo mielikuvan hivenen ärsyttävästä joukosta, jota ei kuitenkaan tarvitse niin kovin vakavasti ottaa. Onko myös Vinokinon tarkoitus olla salonkikelpoinen festivaali, mutta kuitenkin samalla liian hämyille elokuville sopiva ghetto? Ovatko kaikki – eivätkä vain edellä mainitun kaltainen ”sateenkaarikansa” – todella tervetulleita yleisöön? ”Vinokinon elokuvat on tarkoitettu ihan kaikille, jotka pitävät hyvistä elokuvista. Ihannetilanteessa yleisö koostuisi kaikenlaisista ihmisistä”, vakuuttaa festivaalin ohjelmistovastaava Hanna Tuominen. ”Yritämme tarjota jokaiselle jotakin, ja toivon myös, että jokainen kävijä voisi saada uutta ajateltavaa nähdessään elokuvia erilaisista lähtökohdista olevista ihmisistä.” Festivaalin ohjelmisto on kohtuullisen kirjava: mukana on paitsi sukupuolensisäistä jännitettä, 26 myös koko totutun sukupuolikäsityksen kyseenalaistavaa materiaalia. Tuominenkin viittaa transkysymysten ajankohtaisuuteen ja ilmoittaa transsukupuolisten vaikean aseman räikeäksi epäkohdaksi. Mitään kiintiöitä eri ihmisryhmille ei hänen mukaansa Vinokinossa ole, vaan heidän tavoitteenaan on vain löytää ”hyvä elokuva, jossa on uusi ja/tai erilainen näkökulma”. Epäröimättä pystyn lukemaan tähän kategoriaan ainakin perjantain päättäneen elokuvan Boy Meets Girl. Se on voimakas ihmissuhdedraama, jossa niin seksuaalisuuden kuin sukupuolenkin monisärmäisyys tuodaan kiertelemättä esille. Viimeistään lauantaina pessimismini alkaa rakoilla pahan kerran. Istuessani aulassa kuohuviinilasi kädessä silmäilen seiniä koristavia Marko Suomen pitsipenis-taideteoksia, jotka on nimetty seuranhakupalstoilta poimituin fraasein. Tätä kutsun jo kunnianosoitukseksi miehistä pitävien miesten perinteiselle satunnaisseksikulttuurille. Sen piirissä ei jaaritella tunteista, vaan käydään itse asiaan ja sen jälkeen lähdetään eri teille. Muutkaan sukupuolet eivät näytä jäävän toiseksi: ainakin queer-naisten leiristä kertovan Camp Beaverton -dokumentin sanoma on avoimen seksimyönteinen. Kysyn myös toiselta kasvolta Vinokinon yleisössä, mikä on hänen vaikutelmansa festivaalista. Emilia Karjula on ollut tyytyväinen festivaalin tarjontaan, mutta huomannut saman kuin minäkin: elokuvissa on yllättävän harvassa henkilöitä, jotka olisivat selkeästi biseksuaalisia. Toki monissa filmeissä on kyse irrallisesta halusta saman sukupuolen edustajaa kohtaan – mutta ajatus siitä, että voisi rutiininomaisesti ihastua ihmiseen tämän sukupuolesta riippumatta, tuntuu olevan kaukainen. Sehän ei sovikaan kuvitelmaan yhdestä oikeasta rakkaasta. Lisäksi niin kutsutuilla oikeilla homoilla ja lesboilla on pitkä historia biseksuaalien halveksunnassa. Ohjelmistovastaava Tuominen tiedostaa ”sateenkaaren” ongelmallisen laajuuden. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että vähemmistö saa provosoida enemmistöä vaikkapa juuri taiteen kautta ja herättää sillä tavoin keskustelua epäkohdista. Kun sunnuntai-iltana suljen Alvariumin ovet takanani, vilkaistuani vielä kerran halveksivasti sateenkaarenväristä LOVE-kylttiä portaikossa, tajuan äkkiä olleeni turhankin kyyninen. Tuominen todellakin tietää, mistä puhuu. Täytyy vain avata silmänsä muullekin kuin iänikuisille häpeän ja hämmennyksen makuisille teiniromansseille. Eri asia on, tahtooko katsoja tai toimittaja tehdä niin. Artemis Kelosaari
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 HAKUKONEPELI Googlen mielestä kirja ei enää riitä. Tarinasta on tehtävä klikattava. Teksti: Wilhelmiina Palonen Kuvitus: Konsta Hormia Twitter-profiilinsa perusteella australialainen Alice Ulapala vaikuttaa tavalliselta teinitytöltä. Hän jakaa hassuja Youtube-linkkejä ja vaikuttaa tviittaavan kesken baari-illan. Luen epäuskoisena, kun hän kiittää parasta ystäväänsä aamuisen McDonald’s-aterian jämien jakamisesta. Minä tiedän, ettei Alice Ulapalaa ole olemassa. Australialaistytön tilin taustalla on harvinaisen iso koneisto. Ulapala on hahmo Endgame-kirjassa, jonka ovat kirjoittaneet James Frey ja Nils JohnsonShelton. Se julkaistiin lokakuun alussa 30 eri maassa samaan aikaan. Suomessa kirjan julkaisi WSOY, mutta kustantajan lisäksi kanteen on painettu 20 Century Foxin logo. Yhtiö on tekemässä kirjasta jo elokuvaa. Vierestä löytyvät Niantic Labsin ja Caesars Palacen logot. Ensiksi mainittu on Googlen mobiilipelejä valmistava yritys, joka julkaisee Endgame-multimediapelin. Caesars Palace taas on Las Vegasissa sijaitseva kasino, jonka aulassa on lasisessa arkussa kultakolikoita. Kultaa on puolen miljoonan dollarin arvosta. Palkinto on sille, joka löytää kirjan vihjeiden avulla arkun avaimen. Oikeastaan Endgame on siis peli. Sen takia minäkin etsin kirjan hahmoja Twitteristä. KOKO MAAILMAA HAPUILEVA KIRJA Kirja on täynnä vihjeitä. Kolmannen sivun jälkeen harkitsen Excelin avaamista, koska teksti vilisee lukuja. Pelaajien iät esimerkiksi ilmaistaan kahden desimaalin tarkkuudella. Sanojen perässä yläindeksissä on roomalaisia numeroita, joiden avulla viitteistä löytyy lähes sata linkkiä. Kirja tuntuu laskelmoidulta vyörytykseltä, mutta linkit ovat koukuttavia. Osa vie vuosia vanhoihin videoihin aurinkotulista, jostain löytyy yksittäinen kirjansivu Odysseiasta. Moni vie kuviteltujen pelaajien Google-tilien profiileihin. Nuorille aikuisille suunnattua, pitkälle konseptoitua kirjallisuutta kutsutaan englanniksi young adult -kirjallisuudeksi. Tyylilajiin kuuluu, että tarina suunnitellaan valmiiksi sarjaksi ja paketoidaan näyttävästi. Endgame on oikeastaan lajityypin tähänastinen huipennus. Se on jo nimensä puolesta lähellä edellistä kansainvälistä menestystä, Suzanne Collinsin Nälkäpeliä. Endgamen kirjoittaneen Freyn mukaan kirjailija on tulevaisuudessa vain pieni osa tehtaassa, joka kokoaa tarinasta sopivan mediakokonaisuuden kuluttajille. Erityistä Endgamessa on tapa, jolla sen konsepti on viety mahdollisimman pitkälle. Yleisön suosiota ei odotella, vaan lukijat osallistetaan heti rahapalkinnon avulla. Sarjan seuraavista osista on luvassa vielä suuremmat palkinnot. Kirjan pelaajahahmoja on 12 ja heidän sukunsa kattavat jokaisen mantereen. Mistä tahansa kotoisin oleva lukija voi siis ajatella yhden kilpailijoista edustavan häntä. Tosin alusta asti juoneen punoutuu kahden amerikkalaisen rakkaustarina. Se osoit- taa minkä varaan globaalissa viihteessä lopulta lasketaan. Tapahtumapaikkana kirja hyödyntää niin Kiinaa kuin Irakiakin. Se kuorruttaa juonensa röyhkeästi kaikkien tuntemilla nähtävyyksillä Terrakotta-armeijasta Stonehengeen. TURRUTTAVA GOOGLAAMINEN Endgamen pelaaminen on käytännössä googlaamista. Pelaajaksi pitää rekisteröityä verkkosivulla, johon piirtyy hiljalleen kirjan symboli. Sekin on yksi arvoitus. Olen tuskin ainut, joka avaa heti Googlen. Hakupalvelun avulla löydän nopeasti myös muut pelaajat. Vihjevideoiden näyttökerrat ovat niin vaatimattomia, että maittain aarretta ei jahtaa kuin kourallinen ihmisiä. Eikä määrä tunnu viikkojen aikana juurikaan lisääntyvän. Suomesta löytyy yksi blogi aiheesta. Muutaman viikon pelailun jälkeen turruttaa. Ratkaisut päivittäisiin arvoituksiin löytyvät heti ensimmäisistä kommenteista. Pelin on arvioitu ratkeavan aikaisintaan kesällä. Pauhaava retoriikka Endgamen todellisuudesta uuvuttaa, ja juonen ympärille raavittu historia on köykäistä. Google-sukupolvi avaa hakukoneen helposti. Sen äärellä ei kuitenkaan välttämättä pysytä kuukaudesta toiseen. Ei vaikka kulta-aarre miten kiiltelisi web-kameran ulottuvilla. • 27
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 Hehkuvan lumoava pienoismaailma Anni Leppälä: Small Forest Vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2010 valitun Anni Leppälän teokset asettuvat vaivatta osaksi Helsinki School -valokuvaajaryhmittymälle tyypillistä kuvamaailmaa: on poispäin kääntyneitä pitkähiuksisia naisia kes- kellä maisemaa ja kirkkaanpunaisia yksityiskohtia. Leppälän ilmaisu on kuitenkin jalostunut entistä hienovaraisemmaksi, ja lievästä kaavamaisuudesta huolimatta kuvien salaperäisyys onnistuu lumoamaan. Teokset on ripustettu Turun taidemuseon Studion seinille sattumanvaraisen oloisesti – epäilemättä tarkasti harkiten. Ripustus on tylsähkö, muttei kuitenkaan vähennä kuvien voimaa. Leppälä poimii kuviinsa yksityiskohtia, katsoo asioita ihan läheltä ja luo pienoismaailmoja, konkreettisimmin Small forest -teoksen päiväpeitteen päälle pystytetyssä miniatyyrimetsässä. Toisaalta Leppälä myös etäännyttää katsojan kuvaamalla hahmoja, jotka katoavat maisemaan tai itseensä. Kaikesta huokuu saavuttamattomuuden henki, mutta kuvien melankolisuudessa ei kuitenkaan ole mitään pelottavaa. Naisen ruumiillisuutta Leppälä kuvaa tyylitellen, aina ihastuttavana eikä koskaan kammottavana. Punainen toimii yhä huomiovärinä, mutta aikaisempaa hailakampana. Väri juoksee kuvasta toiseen muuntuen hiukan matkallaan: nuoren tytön kasvot kätkevän punertavan tukan hehku vaihtuu veistetyn ja hiotun jalopuun punaruskeiksi syiksi. Tulipuna liekehtii myös auringonlaskun hetkeksi seinälle sytyttämässä roihussa. Kuvista hohkaa levollisuutta ja rauhaa, mutta pinnan alla tuntuu kytevän. Haaleat värit nousevat loimuten esille kuva-alaa yhä enemmän valtaavan pimeyden keskeltä. Leppälän mystiikka on kaukana arkikuvauksesta. Hän tallentaa kuviin herkkyydessään helposti särkyviä hetkiä, joita ei kuka tahansa voi nähdä. Metsän ja kostean villakankaan tuoksua henkivä kokonaisuus vetoaa syksyn harmaannuttamaan mieleen. sattuessa sairaalaan pääseminen on arpapeliä. Konfliktissa uskonnon merkitys on vähäisempi kuin yleisesti ajatellaan. Tavalliset ihmiset ovat maailmanpolitiikan pelimerkkejä. Mustikainen on vieraillut useita kertoja palestiinalaisalueella sekä mediakasvattajana että toimittajana. Teoksessaan hän avaa konfliktin taustoja sekä kuvaa tilannetta monista näkökulmista. Mustavalkoisuus loistaa poissaolollaan. Syvä perehtyneisyys ja haastateltavien kirjo ovat kirjan suurimpia ansioita. Ääneen pääsevät niin Hamas-aktiivi, entinen israelilaissotilas kuin läheisensä menettäneet palestiinalaiset. Teos vastaa kysymykseen ”Miltä tuntuu elää konfliktin keskellä vuodesta toiseen?”. Mustikainen ujuttaa sopivissa määrin mielenkiintoisia yksityiskohtia haastattelutilanteista ja kirjoittaa koukuttavasti. Johdonmukainen ker- ronta kuljettaa lukijan kaupungista ja ajanjaksosta toiseen. Ihmisoikeusrikkomukset ovat tavallisia, päivittäistarvikkeiden saaminen on hankalaa ja menneisyyden painolastit kuormittavat sekä juutalaisten että palestiinalaisten harteita. Kirjan kuvat olisi voinut painaa tasaisesti koko kirjaan eikä läntätä yhdeksi köntiksi. Kokonaisuutena Kielletty kansa on kuitenkin informatiivinen ja kauniisti kirjoitettu. Kärsimyksen ja epätoivon kuvaaminen on taitolaji, jossa Mustikainen on onnistunut erinomaisesti. Aura Nikkilä Anni Leppälä: Metsänsisusta 10.10.–16.11.2014 Turun taidemuseon Studio Aurakatu 26 ti-pe 11-19, la-su 11-17 Jokapäiväinen sotamme ATENA kustannus ”Valtion perustamisesta lähti kierre, joka ei tunnu pysähtyvän, eikä holokaustin varjo päästä edelleenkään juutalaisia otteestaan.” 28 Toukokuussa 1948 juutalaisten pyhälle maalle perustetaan Israelin valtio. Alueella asuu muitakin: palestiinalaisia. Molemmille kansoille niin sanottu pyhä maa on elintärkeä. Kaksi kansaa samalla maalla – miten se on onnistunut? Raketti-iskujen, katkeruuden ja kansainvälisen lain ohittamisen sävyttämä konflikti jatkuu yhä. Heinäkuussa Hamas ampuu omatekoisia raketteja Gazasta Israeliin. Israel vastaa pommein. Sotilasoperaatio ”Suojaava reuna” alkaa. Alueen ihmisten arki ei juuri näy uutiskuvissa tälläkään kertaa. Toimittaja ja kirjailija Tuomas Mustikainen valottaa alueen ihmisten arkipäivää teoksessaan Kielletty kansa – elämää palestiinalaisalueella. Sananvapaus on haave, siirtokunnat ovat jämähtäneet palestiinalaisalueille, liikkuminen on rajoitettua, ja tarkistuspisteitä riittää. Onnettomuuden Sanna Läylönen Tuomas Mustikainen: Kielletty kansa – elämää palestiinalaisalueilla. Atena 2014.
Otto-Ville Väätäinen Otto-Ville Väätäinen / Turun Kaupunginteatteri TURUN YLIOPPILASLEHTI Kohtalona Seilin saari Seilin saaren lähihistoria on vahvasti läsnä Turun teatteriestradeilla syksyllä 2014. Millaisia tulkintoja teatterin ystäville on tarjolla? Seilin saaren synkkä historia jaksaa kiehtoa vuosikymmenestä toiseen. Saari tunnettiin ensin spitaalisten viimeisenä määränpäänä ja myöhemmin mielisairaiden hoitopaikkana. Tänä syksynä sekä Turun ylioppilasteatteri että Turun Kaupunginteatteri tuovat lavalle omat tulkintansa Seilin mielisairaalan vaiheista. Turun ylioppilasteatterin Haurela on tarina eri sukupolvien naisista, joita kaikkia yhdistää jonkinasteinen hulluus. Ongelmalliset äiti-tytär -suhteet luovat jatkuvan ketjun, joka välittää vuosikymmenten takaiset ongelmat aina uudelle sukupolvelle. Hulluus on läsnä jokaisen päähenkilön elämässä, jokaisella se vain ilmenee eri tavoin. Haurelan rikkaudet ovat, käsikirjoituksen ja selkeästi esille tuotavan yhteiskuntakriittisen tematiikan lisäksi, musiikissa sekä visuaalisessa toteutuksessa. Mindele Vihkon suunnittelema askeettinen ja harmaa lavastus on silmiä hivelevän kaunis. Se onnistuu yhdistämään historiallisuutta sekä aitoa saaristotunnelmaa. Vesielementin tuominen lavalle on menestyksekäs ele. Veden läsnäolo, sen loiske ja laineiden heijastuminen seinille tuo katsojan heti lähemmäksi Seiliä. Pianomusiikki säestää teoksen tapahtumia tehostaen melankolista tunnelmaa. Toistuvat laulunpätkät tuovat teoksen temaattisen annin esille ja täydentävät sen päähenkilöiden tarinoita. Balladit ovat musiikkipuolen vahvinta antia. Hullujen laulut traagisesta elämänkulusta saavat katsojan tuntemaan sekä ajoittaista kuvotusta että kasvavaa myötätuntoa. Turun kaupunginteatterin Seili taas käsittelee hulluuden ja rakkauden yhteensovittamista. Päähenkilö Sofia (Helmi-Liina Nummela) tapaa elä- 8/2014 mänsä miehen, Johanneksen (Petja Lähde), mutta joutuu pian traagisten tapahtumien seurauksena diagnosoiduksi parantumattomaksi mielisairaaksi ja lähetyksi Seilin saarelle. Teoksen musiikki rakentuu tunnettujen suomalaisten naisartistien kappaleista tehtyjen tulkintojen ympärille. Musikaalin edetessä kuullaan uudelleentulkittuna esimerkiksi Jenni Vartiaista, Chisua ja Laura Närheä. Koska musikaalia hallitsevat naishahmot, on tämä omiaan korostamaan sen feminististä otetta. Mainittavia ovat myös muutamaa kohtausta hallitsevat, Reija Wäreen käsialaa olevat koreografiat. Haurelaa ja Seiliä yhdistävät musiikki, miljöö sekä tematiikka. Se, missä Haurela onnistuu kuitenkin päihittämään Seilin, on juonellinen rakenne. Seilin tapahtumat etenevät vauhdilla kohtauksesta toiseen, kun taas Haurela pysähtyy tarkastelemaan yksittäisiä hetkiä. Kenties tämän vuoksi myös Haurelan viesti on selkeämpi: Jokaisessa meistä on vähän hulluutta, vaikkemme sitä itsellemme myöntäisikään. Karoliina Rajala Turun Kaupunginteatteri: Seili Turun ylioppilasteatteri: Haurela – hankalien laulu Idyllinsärkijä iskussa Ruotsalaistaiteilijan esikoiselokuvassa leikitellään metatasoilla ja pureudutaan koululuokan valtaklikkeihin. Kohutaiteilija Anna Odell (Anna Odell) saapuu luokkakokoukseen. Etäiseltä vaikuttava Anna ei jaa tapahtuman joviaalia tunnelmaa. Kouluvuosina syrjitty ja kiusattu nainen purkautuu luokkatovereilleen illan mittaan, mikä kärjistää juhlavieraiden tunteita. Elokuvan puolivälissä asetelma heittää häränpyllyä. Alkupuoli paljastuu fiktiiviseksi elokuvaksi, jonka oikea Odell on tehnyt jäätyään vaille kutsua entisen koululuokkansa illanviettoon. Hän leikittelee ajatuksella, mitä pahimmillaan olisi voinut tapahtua, jos hän olisikin saapunut tapaamiseen. Jälkimmäisellä puoliskolla seu- rataan Odellin pyrkimyksiä näyttää alun elokuva koulutovereilleen. Metakommentaarin säestämä ajatusleikki jatkuu: spontaaneinakin esitettävät haastattelutilanteet ovat selkeän lavastettuja, ja luokkalaisia esittää uusi näyttelijäjoukko. Luokkajuhla kommentoi avoimesti omaa luonnettaan ja mielenterveyshoitoa arvostelevalla esityksellään Ruotsia kuohuttaneen Odellin yhteiskunnallista asemaa. Metakikkailu vastaa oletettuun kritiikiin ennakolta, sillä taiteen tosipohjaisuus aiheuttaa lapsellisimmillaan kädenvääntöä täydellisen autenttisuuden puutteesta. Lisäksi Odellin rooli käsikirjoittajaohjaajana ja julkimona luo hänelle mahdollisuuden suosia kertomuksessa itseään. Odell viskaa kyseiset argumentit ikkunasta karrikoimalla hahmot, myös itsensä, ja keskittymällä sormella osoittelun sijaan pohdiskeluun. Läpinäkyvyys luo taitavan ajatustenherättäjän. Hahmojen tarkkoja todellisuuspohjia tärkeämmiksi kysymyksiksi nousevat kokemukseen, ryhmädynamiikkaan ja arkipäivän valtaan liittyvät teemat. Odell analysoi koululuokan hierarkiaa ja sen syntyä. Samalla avataan kiusaamisen eri muotoja ja vaikutusta kiusatun elämään. Mielenkiintoisimmaksi aiheeksi nousee kuitenkin se, millaisina ihmiset näkevät oman roolinsa ryhmässä. Odellin kaivelu herättää väkisinkin pahaa verta, sillä siinä ei jätetä rauhaan menneisyyden virheitä tai tarjota hyvää mieltä luovia selityksiä. Kipeästä kipinäpisteestään huolimatta Luokkajuhla on häikäisevän rakentava elokuva. Joskus pahoittuneellakin mielellä voi nimittäin puhdistaa ilmaa. **** Ilkka Hemmilä Luokkajuhla (Återträffen, Ruotsi, 2013, 88 min) O & K: Anna Odell. N: Anna Odell, Rikard Svensson, Sandra Andreis, Anders Berg, Niklas Engdahl, Lena Mossegård 29
TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2014 Twisted Films KOKEILE TÄTÄ! Veristä. Mikäli et jaksa innostua valtavirtaelokuvista, voi kahdeksatta kertaa järjestettävä HURME pelastaa sinut audiovisuaaliselta apatialta. Monipuolinen kauhuelokuvakattaus tarjoillaan Logomossa lauantaina 15.11. HURME VIII esittää neljä elokuvaa. Ensimmäisenä näistä nähdään turkulaisohjaaja CHRZUN taidonnäyte Nightsatan and the Loops of Doom. Näytösten päätyttyä synkänsutjakka meininki jatkuu Rokbarissa. Yksittäisliput opiskelijoille 5€ / näytös. facebook.com/hurmefestival Nukkeilua. Viidennen kerran pidettävä nukketeatterijuhla TIP-Fest järjestetään 5.–9.11. Turun Manillassa. Festivaali tarjoaa monipuolisen ohjelmiston, jossa ennakkoluuloton suomalainen nykynukketeatteri kohtaa perinteikkäitä tyylilajeja ulkomailta. Keskiviikosta sunnuntaihin Manillan vanha tehdasalue täyttyy monenkirjavista esityksistä, nukeista, nukketeatterintekijöistä sekä festivaaliyleisöstä. auraofpuppets.com/tipfest stefan flöper Kerroksellista. Viljami Heinosen maalaussarja käsittelee muutosta, kasvua ja menneisyyden yhteyttä nykyhetkeen. Mennyt on jatkuvasti läsnä ja pilkahtelee esiin kerrosten alta. Ajatus konkretisoituu teoksissa myös maalausteknisesti: taiteilija on kaivanut esiin vanhoja pilalle menneitä teoksiaan ja antanut niille uuden elämän osana uusia töitään. Viljami Heinonen: TARRED AND FEATHERED Galleria Å:ssa 7.-30.11.2014. www.turuntaiteilijaseura.fi/gallery/ Somea. Käyttävätkö työnantajat todella sosiaalista mediaa rekrytoinneissaan? Mitkä ovat parhaat kanavat työnhaussa? Miten tuon osaamiseni esille profiilissani? Syrjäyttääkö some muut hakukanavat? Tule kuuntelemaan työnhakijan ja työnantajan kokemuksia ja keskustelemaan aiheesta tiistaina 11.11.2014 klo 14.15-16.00 Rekryyn, Henrikinkatu 7 (Hanken-rakennus) facebook.com/RekryTurku Perinteistä. Porthanin päivänä 9.11. vietetään myös TYYn virallista juhlapäivää. Päivän ohjelmaan kuuluu ylioppilaiden juhlakulkue, joka suuntaa ylioppilastaloilta Porthanin patsaalle. Varsinainen ylioppilaskunnan vuosijuhla pidetään Porthanin päivää seuraavana lauantaina. Henrik Gabriel Porthan (1739-1804) toimi akateemisen uransa aikana mm. Turun akatemian kirjastonhoitajana ja kaunopuheisuuden professorina. Valovirtoja. Tänä vuonna videotaiteeseen keskittyvä Fluxations – virtauksia kaupungissa -tapahtuma tuo valoa ja virtauksia marraskuun pimeisiin iltoihin, kun kolmea videoteosta esitetään Turun pääkirjaston sisäpihalla ilta-aikaan. Tapahtuma pidetään Turun pääkirjaston sisäpihalla 7.–23.11.2014. Videoteoksia esitetään su–to klo 18–23 ja pe–la klo 18–04. Alayhdistysten infopalsta Adaptus ry Kokouskutsu: Adaptus ry:n syyskokous Tervetuloa Adaptus ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen maanantaina 17.11.2014 klo 16. Kokous järjestetään Turun yliopiston Sanitasrakennuksen2.kerroksessaluokassa227. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Turussa, Adaptus ry:n hallitus KOMPLEKSI RY Tervetuloa Sosiaalitutkimuksen klubi Kompleksi ry:n sääntömääräiseen vaalikokoukseen 25.11.2014 klo 17 TYY:n saunalle. Kokouksessa päätetään sääntömääräiset asiat sekä valitaan opetus- ja tutkimustoimikuntaan opiskelijajäsenet. 30 OPKO Tule mukaan kristilliseen opiskelijatoimintaan! Opiskelijaillat tiistaisin klo 18 Sirkkalankatu 4. Luvassa laadukasta raamattuopetusta, mukavaa yhdessäoloa, laulua, iltapalaa. 11.11. Musiikkiterapeuttinen näkökulma Raamattuun. 18.11. Jumala ei hylkää – Jobin kirjan sanoma. 25.11. Raamattu ja Raamatun kielet. 2.12. Raamattuilta. Lisäksi pienryhmiä, leirejä, tutustumistoimintaa... Olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaamme! Lisätietoja www.opko.fi/turku TuKoRes Ry Syyskokous 15.11.2014 klo 18:00, TYYn sauna, Rehtorinpellonkatu 4A, 20500 Turku. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 9. pykälän mukaiset asiat. Kokouksen jälkeen vapaamuotoista opiskelijaohjelmaa. Saunomis mahdollisuus. Virvokkeita ja naposteltavaa tarjolla. Turun ylioppilaskamerat Monokromaattista marraskuuta kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille ja miksei muillekin! Tyok päivystää to 20.11. ja ti 2.12. klo 17-18 Pimiöllä, Yotalo A:n viihtyisässä kellarissa. Tervetuloa liittymään jäseneksi, hankkimaan labralippuja sekä tutustumaan tiloihimme ja toimintaamme! Opiskelijakortilla -20% väh. 5 euron kertaostoista ekotori@turunekotori.fi, 044 7007 400 Tyrmä Turun yliopiston rooli- ja strategiapeliseura Tyrmä pitää syyskokouksensa 23.11. kello 11:00 Turku-salissa. Kokouksessa valitaan yhdistykselle uusi hallitus ja puheenjohtaja, vahvistetaan budjetti ja toimintasuunitelma sekä käsitellään muut sääntömääräiset asiat. Lisäksi kansallisena pelipäivänä 15.11. Tyrmä maleksii osakunnalla Yo-talo B:ssä ja pelailee lauta- sekä roolipelejä, kaikki ovat tervetulleita tutustumaan toimintaamme silloin. Kirkkotie 10 Kanslerintie 19 Rieskalähteentie 74 avoinna: ma-pe 8-18, la 10-15 www. .fi
8/2014 Jouni Kuru TURUN YLIOPPILASLEHTI Haurela – hankalien laulu -näytelmässä nähdään yhdet Turun ylioppilasteatterin historian hulppeimmista lavasteista. Näyttämön etuosan valtaa vesiallas. ylpeästi epäsovinnainen Marraskuussa tulee kuluneeksi 55 vuotta Turun ylioppilasteatterin yhdistyksen perustamisesta. Syksyllä teatteri tarjoaa yleisölle koskettavia näytelmiä ja kunnianhimoisia lavasteita. Pyöreitä vuosia täyttävää Turun ylioppilasteatteria juhlitaan teemalla boheemius. ”Boheemius on taiteilijuuden lisäksi tietynlaista epäsovinnaisuutta ja anteeksipyytelemättömyyttä. Minulle ylioppilasteatteri on juuri sitä. Olemme ylpeästi amatöörejä, koska amatööreillä on mahdollisuus olla kokeellisia. Se ei tietenkään tarkoita, etteivätkö näytelmät olisi ammattimaisesti toteutettuja ja hiottuja”, kertoo seitsemän vuotta teatterin toiminnassa mukana ollut Siiri-Maija Heino. ”Turun ylioppilasteatteri on koko historiansa ajan tehnyt kunnianhimoista ja ajan hermolla olevaa teatteria, joka ei kumartele kuvia. Olemme kehittäneet myös hallintoa ja arjen pyörittämistä koko ajan ammattimaisempaan suuntaan”, pohtii teatterin puheenjohtaja Maija Salonen. Kevätkaudella teatterissa nähtiin kiitosta kerännyt, Tiina Paanasen ohjaama ja käsikirjoittama HÄPEÄ. Syyskauden 2014 avasi Anni Mikkelssonin ohjaama ja käsikirjoittama Haurela – hankalien laulu, joka nivoo yhteen menneisyyden ja nykyajan Turun. ”Haurela kertoo Seilin saaren mielisairaalan nai- sista ja heidän perillisistään. Näytelmän Haurela on myös kuvitteellinen paikka yhteiskunnan laitamilla. Sinne suljetaan ne, jotka ovat hankalia ja kurittomia, ne jotka eivät sopeudu”, kertoo Heino. ”Kiinnostavan ja koskettavan tarinan lisäksi näytelmästä löytyy kunnianhimoisimmat lavasteet, joita teatterimme lavalla on hetkeen nähty: puolet lavasta valtaa vesi”, Salonen lisää. Joulukuussa ensi-iltaan tulee Jukka Kittilän ohjaama ja Pia Virtasen käsikirjoittama Charlie Sheen. Nyt – Odysseia vähän ennen kuin. ”Se on tarina maailman viimeisestä säätiedottajasta odysseiallaan kohti kaiken kaatopaikkaa. Kittilän ohjaamat esitykset ovat hyvin tunnistettavia, synkän hauskaa ja tarkkaa työtä”, Salonen kuvailee. Kakaja Raznitsan näyttelijähaku järjestetään marraskuun alussa. Mukaan etsitään myös muun muassa puvustajaa, valosuunnittelijaa, äänisuunnittelijaa sekä lavastussuunnittelijaa. Monte Criston työryhmä haetaan joulukuussa. Teatterista kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan toimintaan missä vaiheessa vuotta tahansa. ”Meille voi tulla tekemään oikeastaan mitä vain, se tässä teatteriharrastuksessa onkin mahtavaa. Mukaan mahtuu aina”, Salonen kehuu. Teatterin hauista ilmoitetaan Facebookissa ja osoitteessa www.turunylioppilasteatteri.fi. Teatterilla harjoittelee myös Päätön dekaani -kuoro, jonka toimintaan voi liittyä ympäri vuotta. Hannu Aaltonen Työryhmien haku käynnissä Kevätkaudella teatterissa nähdään Juha Hurmeen ohjaama komedia Kakaja Raznitsa sekä Ilja Mäkelän ohjaama ja sovittama klassikko Monte Criston Kreivi. Turun ylioppilasteatteri juhlii 55-vuotista toimintaansa järjestämällä marraskuussa jäsenille, ystäville ja tukijoille juhlaillallisen. 31
Pivo on älylompakko älypuhelimessasi. Se pitää tärkeät pankkitietosi, maksu- ja kanta-asiakkuuskorttisi sekä suosikkikauppojesi tiedot ja tarjoukset aina tallessa ja aina mukanasi. Tiedät koko ajan mihin sinulla on varaa ja arkesi pysyy paremmin hallussa. 25-VUOTISJUHLAKONSERTTI! LOGOMO 20.11. KLO 19 LIPUT 32,50 - 40 € (SIS. PALV.MAKSUN) Maksuton sovellus ensimmäisenä OP:n asiakkaille. Download from Download from Windo ws Windo Storews Store Opiskelijakortilla ja tällä ilmoituksella marraskuun 2014 loppuun saakka: i t t r o k 0- 1 € 9 4 UUDISTUNUT MOTIVUS CENTRUM EERIKINKATU 7 02-2779190 €) (n 103 € 8 6 orm tosali n u k e Valits tunnit t u t a j tai oh www.motivus.fi