8/2015 mannerheimilla ratsastajat + Veijo Hietalan Top 5 Märkä-Simo Lapset töissä
Janoisten opiskelijoiden ystävä Hämeenkatu 7, Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16-03, su 16-00 www.anniskeluliike.? 180 OLUTTA, 30 SIIDERIÄ Paljon sarjakuvia, vähän apinoita. www.cosmic.? Kauppiaskatu 4, Turku ma-to 15-02, pe-la 15-03, su 16-02 Pakollinen sivuaine www.threebeers.? Inspehtorinkatu 4 (Yo-kylä), Turku ma-to 15-02, pe 15-03, la 16.30-03, su 18-02
3 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 NUMERO 8/2015 23.10.2015, Turun yliopiston ylioppilaskunnan julkaisu, 85. vuosikerta. www.tylkkari.fi ToimiTus Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku, tyl@utu.fi, puh. 045 356 4517 Twitter: @Tylkkari, Instagram: @turunylioppilaslehti PÄÄToimiTTAJA Sampo Rouhiainen, tyl-paatoimittaja@utu.fi ToimiTTAJAT Wilhelmiina Palonen & Esa Kostet KAnsiKuvA Aleksi Malinen ilmoiTusmyynTi Kari Kettunen, puh. 0400 185 853, kari.kettunen@pirunnyrkki.fi & Erja Lehtonen, puh. 0400 185 852, erja.lehtonen@pirunnyrkki.fi, www.pirunnyrkki.fi PAino I-Print Oy, Seinäjoki, ISSN 1458-0209. 8/2015 16 12 Näyteluvut jäivät palauttamatta, sillä en kaivannut ketään kertomaan, että pääasiassa eräässä baarissa kesätöiden jälkeisinä suviiltoina sutimani teksti oli kelvotonta. Tiesin sen toki itsekin. s. 23 4 Muista ajatella luovasti 5 Onko lautasellasi lihaa? 6 Mykät ruudunläpsyttelijät 7 Maki hyökkää ämpäristä! 8 Terveydestä ei leikata 10 Marski sai uuden huivin 12 Veijo ja unelmien poikamies 16 Huuliharppu soi luodolla 20 Duunarinappuloiden karkkitauko 24 Märkä-Simo räppää ja snäppää 26 Gradu pimeän kujan roskiksesta 28 Häshtägitöntä teatteria 29 Verta vuotava goottikartano 30 Kaamosta, kepitystä ja kuolettava teatteri 20 24
4 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 Tässä numerossa tuijotellaan aika paljon ruutuja. Märkä-Simo snäpchättää pukukopissa, pienten lasten vanhemmat eivät puhu pienokaisilleen tarpeeksi tablettiensa takaa ja Veijo Hietala – hän se vasta telkkaria tuijottaakin. No mitäpä sitä taivastelemaan, kukin käyttäköön vapaa-aikansa haluamallaan tavalla. Kauhean mukavaa tietysti olisi, jos ihmiset eivät tuijottaisi niin paljon. Tiettyjen kavereiden seurassa viihtyisi paremmin. Festareilla näkisi paremmin lavalle, kun edessä ei olisi niin montaa selfie-keppiä. Jos katsoo kolme tuntia päivässä televisiota – ja näinhän keskivertosuomalainen tekee – se ei voi olla vaikuttamatta arkeen hyvinkin monella tapaa. Ruutuajasta höylääminen säästäisi hyvien veronmaksajien rahoja, kun heikkenevä näkö ja niskajumit eivät rokottaisi kansantaloutemme resiinanpumppaajien työkykyä. Ironista kyllä, termi ”hyvä veronmaksaja” viittaa lähinnä paikallaan istuviin ihmisiin. Sen lanseerasi pari vuotta sitten Helsingin kaupunginvaltuuston kokoomustrolli Harry Bogomoloff revitellessään Facebookissa: ”Pyörällä liikkuu huono veronmaksaja, autolla hyvä.” Silloinen kohu keskittyi lähinnä ruotimaan, onko oikein arvioida ihmisten veronmaksukykyä liikennemuodon perusteella. Vähemmälle huomiolle jäi se, että pyöräilijä oikeasti on erityisen hyödyllinen veronmaksaja verotettaviin tuloihin tai omaisuuteen katsomatta. Pyöräilyn lasketaan tuottavan yhteiskunnalle noin kahdeksankertaisen taloudellisen hyödyn siihen investoituun rahaan verrattuna. Sen lisäksi, että julkinen valta voi ohjailla kansaa reippaampaan suuntaan investoimalla esimerkiksi terveellisempiin liikennemuotoihin, välillä väläytellään myös keppiä. Silloin tällöin nousee fitnessjulkkis tai muu kunnollisuuden kansankynttilä vaatimaan veroa huonoille elintavoille. Toistaiseksi voimme kuitenkin pelotta istua iltamme niska kyyryssä sinertävässä hohteessa. Lopunajan retoriikalla pelotteleva ja leikkauskiimassaan onanoiva hallitus tuskin kykenee mätkäisemään yhtään uutta veroa. Ei luultavasti edes silloin, kun se lisäisi köyhän kurjuutta. Ja juuri köyhää lihavuus-, makkaraja telkkariverot kurittaisivat. Hyvin toimeentuleva kansanosa kyllä tietää, että crossfit on keholle parempaa kuin Crocs-fit, ja että Välimeren ruokavalio on terveellisempää kuin Vantaan ruokavalio. tuottamattomat tuijottajat Pääkirjoitus Sampo Rouhiainen, päätoimittaja tyl-paatoimittaja@utu.fi saiTko ajaTuksen, joka poikkeaa valtavirrasta? Se on suuressa osassa tätä palloa ihan helvetin vaarallista. Lukemattomille ihmisille viisain teko on lopettaa toisinajattelu. Kaikki eivät lopeta. He puhuvat, he kirjoittavat, heistä napataan profiilikuvia The New York Timesiin . Monet heistä vangitaan tai tapetaan, virallisesti tai epävirallisesti valtiovallan toimesta, turvallisuuden nimissä. Suomeen tunnetusti mahtuu kerrallaan jotakuinkin yksi totuus, oli kyse sitten taiteesta, politiikasta tai urheilusta. Se on sääli. Se on laiskuutta. Mitä sananvapauteen tulee, olen mielelläni naiivi. Siedän mieluummin vihapuheen kaltaisia lieveilmiöitä kuin kavennan mielipiteenvapautta. Soldiers of Odinin “katupartiolaisten” pitää saada lausua höpöhöpönsä ääneen. Oli laatikkosi tai kuplasi miten suvaitseva ja omaan makuusi sisustettu tahansa, täytyy sen ulkopuolista ajattelua sietää niin kauan kuin ihmisoikeuksia ei rikota. Eräs kaverini jaksaa päivästä toiseen älyllisesti ja asiapohjaisesti argumentoida rasisteja vastaan somessa. En ymmärrä mistä hän löytää energiaa siihen. En jaksa uskoa, että hän koskaan voittaa. Mutta toivon, että hän ei lopeta. “Et sä voi oikeesti olla tota mieltä” -mantran hokeminen viherpiipertäjälle tai rasistille on askel kohti systeemiä, jossa ne “tota mieltä” olevat leimataan ”meidän” yhteiskunnan vihollisiksi. Ja siitä leimasimesta ei muste lopu. Suomessa saa ajatella vapaasti. Tätä ainutlaatuista etuoikeutta soisi käytettävän ihan joka päivä. Se on suorastaan kansalaisvelvollisuus. Kun opetuksesta, tutkimuksesta ja taiteista säästetään, vaikeutetaan luovaa ajattelua. Se on, hyvä hallitus, ihmisresurssien tuhlausta ja paljon vaaditun talouskasvun kampitusta. Luova ajattelu, mielipiteenvapaus ja innovatiivisuus ovat toistensa parhaat kaverit. Vapaus olla julkisesti jonkun mielestä väärässä ei ole mikään universaali vakio. Se on hauras ja harvoille suotu traditio, jota puolustetaan tehokkaimmin kaikenlaista ajattelua ja keskustelua ylläpitämällä. Kuten eräs minua useammin luovasti ajatellut sanoi: vapaus on jotain, joka kuolee, jos sitä ei käytä. Toimitukselta luova ajattelu on kansalaisvelvollisuus Kirjoittaja ikävöi usein vastaanväittäjiä. Jouko Luhtala
5 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 Virallinen tiedotus tuuttaa informaatiota vaaleista, jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa keskiverto-opiskelijaa. Eniten ääniä saa kuitenkin joku, joka on asioihin perehtymisen sijaan käynyt vain runsaasti juhlissa ja hankkinut puolet tiedekunnastaan moikkaustutuiksi. Edustajisto ei tee juuri mitään. Puolustus: “PeruTaan vaPun lakiTus ja piknik. Totta kai yhden päivän aukiolo TYY:n kanslialle riittää syksyllä. Tulkoon silloin kaikki pitkänä jonona hakemaan opiskelijakortteja tai niihin tarroja! Lopetetaan turhat keskustelut opinnoista yliopiston suuntaan; asiat ovat hyvin nyt. Kyllähän professorit osaavat täydellisesti samaistua opiskelijoiden asemaan ja tilanteeseen. Liittyvätkö nuo asiat sitten jollain tavalla edustajiston toimintaan? Aivan varmasti liittyvät. Pitäkää penkeistänne kiinni, sillä nyt mennään asiaan ja lujaa: edustajistovaalit ovat täällä. Vuosittain edustajiston päättämiin asioihin kuuluvat esimerkiksi talousarvio ja toimintasuunnitelma. Sanat eivät herätä kaikissa intohimoja, mutta kyseiset dokumentit kätkevät sisäänsä edustajiston todellisen ohjausvallan. Edustajisto päättää, mitä ylioppilaskunta tekee ja millä resursseilla. Laitetaan siis traditiovarat nollille ja heitetään vapulle hyvästit? Päätetään säästää työntekijöiden palkoista, jolloin kanslia palvelee opiskelijakorttiasioissa vain tunnin viikossa? Nipistetään asiantuntijoiden työstä opiskelijan paremman huomisen eteen, jolloin monet kehitysideat jäävät yliopiston korvilta kuulematta? Nämä kaikki ovat esimerkkeinä vain yhden kokouksen päätettävinä olevista asioista ja niiden vaikutuksista. En usko, että yllä esitetyt kärjistetyt olosuhteet ovat lähellä todellisuutta, mutta ne ovat oivallisia kuvastamaan sitä voimaa, joka vaaleissa valituilla edaattoreilla on käsissään. Juuri tästä syystä edustajistovaalien pitäisi kiinnostaa meitä kaikkia. Älkää pelästykö innokkaasti kampanjoivia ehdokkaita, vaan keskustelkaa heidän kanssaan. Ylioppilaskunnan tehtäväksi on laissakin mainittu osallistuminen yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. Edustajistovaalit ovat hyvä tilaisuus harjoittaa tiedonhankintataitoja ja itselle soveltuvan ehdokkaan valitsemista. Kuka ajaa itsesi näköistä ylioppilaskuntaa ja puolustaa sinunkin näkemyksiäsi? Seuraa vaalihuumaa ja äänestä ehdokasta, joka jakaa arvosi.” Matti Vähä-Heikkilä Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Puolustuspuhe Katukuulustelu Häiritsemme kulkijoita Ylioppilastalon edustalla Palstalla annetaan vastaamisen mahdollisuus Syyte: Edustajistovaalit ovat riviopiskelijalle uuvuttavan tylsä tapahtuma. Edustajisto päättää asioista, jotka eivät kosketa merkittävästi suurinta osaa opiskelijoista. tipaton, lihaton, mitä näitä nyt on. Saija Särkölä, Suomen kielen opiSkelija Waltteri WahlrooS, tietotekniikan opiSkelija anni juvonen, oikeuStieteen opiSkelija Lihaton lokakuu loppuu pian. Osallistuitko siihen ja mitä mieltä kampanjasta olet? ”En osallistunut. Tiedän kyllä konseptin, mutta syön ylipäätään vähän lihaa.” ”En osallistunut. Jostain luin siitä, miten se vaikuttaa suomalaiseen maatalouteen juuri nyt, kun laidunnus loppuu. Lihaton toukokuu voisi olla helpompi.” ”Osallistuin, mutta itselläni on menossa vähän pidempikin lihaton kausi. Olen kasvissyöjä, mutta osallistuin jakamalla asiasta esimerkiksi linkkejä Facebookissa.”
6 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 Me nuoret aikuiset olemme kehittäneet kielenkärkemme teräviksi, kun perheet vielä viettivät aikaa keskenään, mutta nyt olemme antaneet taidon ruostua. hiljaisuus ei ole kultaa Kolumni jokin aika siTTen mieleni tyrmäsi uutinen puhumattomista kolmevuotiaista. Kyse ei ole pikkulasten anarkiasta, vaan arkipäiväistyneestä ilmiöstä: yhä useampi kolmevuotias osaa puhua vain muutamia sanoja. Puheterapeutit syyttävät vanhempia, joiden arjesta aikaa varastaa yhä enemmän ja enemmän sosiaalinen media. Äiti ja isä eivät ole enää läsnä, vaan aamupalapöydässä kuuluu vain kosketusnäytön täpsyttely. Ylen politiikkaradion Puheet päreiksi -ohjelmassa uutinen vain ärsytti. Siellä ennakoitiin yksittäisten tapausten muuntuvan yleiseksi faktaksi, ja kohta tutkimustulosta käytetään jo poliittisen päätöksenteon perustana. Suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen ja toimittaja Tapio Pajunen varoittelivat arkadianmäkeläisiä uskomasta aivan kaikkea, mitä heille syötetään. vaikka minuakin kylläsTyTTäväT kohuja kalastelevat uutisoinnit, puhumattomia kolmevuotiaita ei saisi vähätellä, olivatpa he sitten poikkeuksia tai eivät. Kolmevuotiaat ovat äärettömän tiedonjanoisia, ja aikuisten tehtävänä on vastata loputtomaan kysymystulvaan. Välillä kadulla tulee vastaan rattaita työntävä äiti ja ihmettelen, kuinka hän papattaa lapselleen niin taivaalla lentelevistä linnuista kuin kauppalistan päivällisaineksista. Nyt tajuan, että tällainen henkinen ruokkiminen on mitä parhain tapa kehittää lasta. Puheterapeutit totesivat vanhempien viettävän entistä enemmän aikaa sosiaalisessa mediassa. Mitä tekee lapsi sillä aikaa? Leikkiikö hän hiljaa itsekseen, vai onko pikkuisellakin oma tabletti törkittävänä? Aikuisten antama malli luo lapselle ajatuksen, että parasta sosiaalisuutta on istua vierekkäin sohvalla meemejä naureskellen – mutta ei yhdessä. kaikilla ysTävilläni oli sama reaktio ilmiöön: ”Eihän tämä nyt ketään yllätä.” Ja totta, ei tarvitse kuin vain katsella ympärilleen. Me nuoret aikuiset olemme kehittäneet kielenkärkemme teräviksi, kun perheet vielä viettivät aikaa keskenään, mutta nyt olemme antaneet taidon ruostua. Kun juhlimme iltaa ystävien kanssa, kokoonnumme piiriin, jossa kaikki näpräävät puhelintaan ja heittävät parhaat läppänsä some-yleisölle. Kolme vuotta sitten syntyneillä ihmisenaluilla ei ole muistoja somettomasta ajasta. Eivätkä he saa niitä edes kuulla, kun sosiaalinen media varastaa vanhemmilta vuorovaikutukseen kuluvan ajan. Pahimmillaan lapset omaksuvat some-ajan sosiaaliset normit ja alkavat matkia aikuisia. Siinäpä vasta hiljaisuuden spiraali. Lapsilla on oikeus oppia puhumaan mahdollisimman värikästä kieltä. Vaikka itselläni ei ole vielä lapsia, aion kertoa tapaamilleni kolmevuotiaille sekä metsänhengistä että budjettiesityksistä. Ihan vain varmuuden vuoksi. • ellinoora Sandell Kirjoittaja on toimittaja, joka tämän kolumnin kirjoitettuaan alkoi viettää somettomia sunnuntaita.
7 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 1) Tehtaillaan satoja vahanukkekopioita turkulaisten massatapahtumien konkarista Markku Heikkilästä. Istutetaan nukkejen suuhun bluetoothkaiuttimet. Äänitetään Turun murteella edaripropagandaa, jota ympäri kaupunkia levitetyt vahamarkut julistavat tauotta kansalle. 2) Varastetaan Tokmannin idea ja tilataan Kiinasta 20 000 markkinoiden halvinta muoviämpäriä, jotka jaetaan äänestäjille. Liimataan ämpäreiden kylkeen teksti ”KORISTE-ESINE – EI KÄYTETTÄVÄKSI ÄMPÄRINÄ”, jotta vältetään mahdolliset oikeustoimenpiteet koskien ämpäreiden heikkoa laatua. 3) Rakennetaan luonnontieteiden talossa aikakone, jolla siirrytään helmikuuhun 1986. Otetaan taksi Iisalmen Osuuspankin eteen, josta haetaan IKEA-kasseissa 500 000 markkaa katteetonta interbankrahaa TYY:n nimissä. Siirretään raha sveitsiläiselle pankkitilille ja palataan nykyhetkeen. Ostetaan summalla graafista suunnittelua ja vetävä vaalihashtag lontoolaiselta konsulttiyritykseltä. Mikäli käteistä jää yli, poltetaan se TYY:n saunan kiukaalla. 4) Houkutellaan Janne Kataja ostamaan kaikki kampusalueen hometalot. Käytetään myyntivoitto viisikymmentämetriseen äänestävää ihmistä esittävään pronssipatsaaseen, joka asetetaan Educariumin pihalle moralisoimaan nukkuvia äänestäjiä. 5) Teetätetään Maki Kolehmaisella kammottava vaalibiisi. Asennetaan Yliopistonmäelle kovaäänisiä, joista kappaletta toistetaan vuorokauden ympäri kunnes jokainen Ylioppilaskunnan jäsen on suorittanut äänivelvollisuutensa. 6) Lähetetään nimettömänä MV-lehden ”toimitukselle” väitteitä, että TYY:n edustajistoa hallitsevat reptiliaanit. Jutun ilmestyessä syntyy massiivinen Facebook-kohu, joka edesauttaa vaalien näkyvyyttä. 7) Lasketaan edarivaalien alla Ylioppilaskylän juomaveteen voimakkaita psykedeelejä ja laksatiiveja. Käytetään syntynyttä kaaosta hyväksi ja suggestoidaan megafoneilla jokainen aineille altistunut äänestämään. 8) Nostetaan äänestysprosentti yli sadan palkkaamalla venäläisiä tai pohjoiskorealaisia vaalitarkkailijoita käpälöimään äänestystuloksia. 9) Suhtaudutaan 30 prosentin äänestysaktiivisuuteen olankohautuksilla. Hukutetaan jäljelle jäänyt aika sekä toimeliaisuus Yliopistonmäelle rakennettavaan Nobelaner-altaaseen. • ämpärillä äänestämään Äänestysinto edustajistovaaleissa on tunnetusti heikkoa. Tarvitaan konkreettisia tekoja äänestysvilkkauden turvaamiseksi. tekSti: miikka ruSi / kuvituS: Sampo rouhiainen tiedekunnan ryhmähenki vie vaalivoittoon tekSti: ilkka hemmilä viime vaaleissa vain joka kolmas TYY:n jäsen käytti äänioikeuttaan. Luku ei kerro koko totuutta äänestysaktiivisuudesta. Vaikka tarkkoja äänestystilastoja ei ole olemassa, tiedekuntakohtaisessa äänestysvilkkaudessa oletetaan olevan merkittäviä eroja. Tällä on selitetty sitä, että kolmen tiedekuntaliiton muodostama vaalirengas – lääketieteilijöiden TYY Terveeksi, kauppatieteilijöiden Tuky-lista ja oikeustieteilijöiden Ryhmä Lex – kykeni kokoamaan edustajistoon yksinkertaisen enemmistön. Viime vaaleissa 41 edaattorista 21 valittiin vaalirenkaan listalta. Renkaan vaaliliitoista suurimman, Tuky-listan, menestys selittyy osin kauppatieteilijöiden ryhmähengellä. Vahva yhteenkuuluvuuden tunne liitetään myös vaalirenkaan muihin liittoihin, Ryhmä Lexiin ja TYY Terveeksi -liittoon. Muissa tiedekunnissa äänioikeutta ei käytetä yhtä taajaan tai annetut äänet hajautuvat enemmän tiedekuntalistojen ulkopuolelle. Neljällä muulla tiedekuntaliitolla – Humanistilista, yhteiskuntatieteilijöiden Soihdunkantajat, luonnontieteellinen Hybridiaani ja kasvatustieteellinen Eduxi – on edustajistossa vain 12 paikkaa. Loput paikat jakaantuvat poliittisille vaaliliitoille. Äänestysaktiivisuuden lisäksi myös vaalitaktikoinnilla on merkitystä menestykselle. Aiemmin liittoutumattomat Demariopiskelijat ja Soihdunkantajat ovat näissä vaaleissa hakeutuneet vaalirenkaisiin: demarit Vihreän vasemmiston ja Vihreän listan kimppaan ja soihtarit Edu-Soih-Hum-Hybtiedekuntarenkaaseen. Vaalirenkaat ovat vaaliliittojen välisiä vaaliteknisiä liittoja. Toisin kuin Suomessa järjestettävissä kansallisissa vaaleissa, TYY:n edustajistovaalien ääntenlaskennassa vaalirenkaan ehdokkaille määritetään vertausluku ensin oman vaaliliiton ja vasta sitten vaalirenkaan sisällä. Renkaaseen kuuluminen ei siis huononna vaaliliiton asemaa renkaan sisällä, mutta korottaa renkaisiin kuuluvien ehdokkaiden vertauslukuja ääntenlaskennassa. Viime vaalien tapaan oman vaalirenkaan muodostavat myös Keskustaopiskelijat ja Oikeat. 14 vaaliliiton joukosta renkaiden ulkopuolelle ovat jättäytyneet vain harrastusyhdistysten asiaa ajava TYRMY ja TYY:n edustajistovaaleihin ensi kertaa osallistuva Perussuomalaiset. Renkautumisen tehokkuus selviää vaalipäivänä. Ääntenlaskennan yhteydessä on myös tällä kertaa tarkoitus selvittää tiedekuntakohtaiset äänestysluvut. • Juttua varten on haastateltu muun muassa vaalikoordinaattori Tuomas Dahlströmiä. Älyttömän edarislangin lyhyt oppimäärä: Vaaliliitto = Kuten puolueet kansallisissa vaaleissa. Rengas = Kuten vaaliliitot kansallisissa vaaleissa.
Millä keinoilla TYY:n tulisi ensisijaisesti tukea järjestöjään? 12,5p Tarjoamalla koulutuksia ja neuvontapalveluita Työllistämällä opiskelijajärjestöjä. Oikeat ? Jollain muulla tavalla. Miten? 3p Tarjoamalla väylä saada näkyvyyttä. TYY Terveeksi Rakenteellisen epätasa-arvon poistamiseksi on tehtävä rakenteellisia toimia. Vihreä lista TYY:n tulee tarvittaessa käyttää sukupuolikiintiöitä toimielimissään sukupuolten välisen tasa-arvon varmistamiseksi. Demariopiskelijat, Humanistilista’15, Soihdunkantajat, Vihreä lista, Vihreä vasemmisto Eduxi, Oikeat, Perussuomalaiset, Ryhmä Lex, TuKY-lista, TYRMY, TYY Terveeksi Perustutkinto-opiskelijoiden automaatiojäsenyys tulee säilyttää. Demariopiskelijat, Eduxi, Humanistilista´15, Soihdunkantajat, TYY Terveeksi, Vihreä lista, Vihreä vasemmisto Oikeat, Perussuomalaiset, Ryhmä Lex Automaatiojäsenyys rikkoo räikeästi perustuslain turvaamaa yhdistymisvapautta. –Ryhmä Lex TuKY-lista, TYRMY Kyllä Ei Ei ota kantaa TYY:n järjestöillä, opiskelijoilla ja opiskeluyhteisöllä on huutava tilaongelma. Soihdunkantajat 15,5p Tarjoamalla käyttöön edullisia tiloja ja välineitä Tyy:n kehitysyhteistyömäärärahoja pitäisi… Pitää nykyisellään Vähentää Kannatamme vapaaehtoisuutta. Perussuomalaiset Rahallisilla avustuksilla 18p Pyysimme vaaliliittoja pisteyttämään vaihtoehdot. Jokaisella liitolla oli käytössään neljä (4) pistettä. Demariopiskelijat, Eduxi, Humanistilista’15, Oikeat, Ryhmä Lex, Soihdunkantajat, TuKY-lista, TYRMY, TYY Terveeksi, Vihreä lista, Vihreä vasemmisto Perussuomalaiset Grafiikka: konSta hormia / koonnut: Sampo rouhiainen näin he ajattelevat Tylkkäri tenttasi TYY:n edustajistovaalien vaaliliitot. YTHS:n toiminnasta oltiin yhtä mieltä. Sen rahoitusta ei yksikään liitto halunnut lähteä kaventamaan. Myös ylioppilaskunnan kehitysyhteistyötä arvostettiin – vain Perussuomalaiset halusivat leikata siitä. Yksimielisimpiä oltiin ylioppilaskunnan roolista. Kaikki näkivät TYY:n ensisijaisesti opiskelijan etujen puolustajana. Keinot yliopisto-opetuksen kehittämiseksi olivat nekin monilla samat: lisää sähköisiä tenttejä ja joustoa aikatauluihin. Eniten mielipiteet erosivat sukupuolikiintiöistä ja ylioppilaskunnan yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta kysyttäessä.
9 Opintojen on oltava joustavia ympärivuotisen ja paikkakunnasta riippumattoman sähköisen tenttimisen avulla. Oikeat Sähköinen tenttiminen ja oppimateriaali, kv-opiskelijoiden englanninkielinen opetus, opettajien palkkauskriteerit. – Tyy Terveeksi Palautekäytännöt, opintojen ohjaus, opiskeluympäristöjen saavutettavuus ja opintojen joustavuus. – Vihreä lista Opintomahdollisuuksia tulee kehittää joustavammiksi hyödyntämällä sähköistä tenttimistä kaikissa oppiaineissa. –Vihreä vasemmisto Mikä on ylioppilaskunnan rooli? Yhteiskunnallinen toimija opiskelijoiden etujärjestö palveluntarjoaja opiskelijoille Kannatamme vapaaehtoisuutta. Perussuomalaiset Miten TYY:n jäsenyyteen sisältyvän YTHS-maksun kanssa pitäisi toimia jatkossa? Pidetään maksu ja palvelut ennallaan Parannetaan terveydenhoitopalveluita nostamalla YTHS-maksua Mitä Turun yliopiston opetuksessa tulisi kehittää? Pedagogisten taitojen vaatimista tulee lisätä. Lisää joustavuutta, avoimuutta ja tiedekuntarajojen ylittämistä. Humanistilista´15 Viestintää opiskelijoiden ja opettajien välillä. Yksinkertaista asiaa ei ole mitään järkeä opettaa hankalalla tavalla vain sen takia, että se on coolia. Perussuomalaiset Varsinkin oikeustieteellisen tiedekunnan tulisi mahdollistaa opinnot myös kesällä. Ryhmä Lex Opiskelun pitäisi olla mahdollisimman joustavaa. Teknologiaa pitäisi hyödyntää laajemmin. Soihdunkantajat Pitääkö ylioppilaskunnan ottaa kantaa muihin kuin tiukasti määritellen opiskelijan elämää koskeviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin? TuKY-list a Demario piskelija t, Eduxi, Humanis tilista’15 , Soihdun kantajat, TYRMY, Vihreä lista, Vihreä vasemm isto Oik eat , Per uss uom ala ise t, Ry hm ä Lex , TY Y Ter vee ksi Soihdunkantajat, TYY Terveeksi Demariopiskelijat, Eduxi, Humanistilista’15, Oikeat, Perussuomalaiset, Ryhmä Lex, TuKY-lista, TYRMY, Vihreä lista, Vihreä vasemmisto Demariopiskelijat, Vihreä lista Demariopiskelijat, Eduxi, Humanistilista’15, Oikeat, Perussuomalaiset, Ryhmä Lex, Soihdunkantajat, TuKY-lista, TYRMY, TYY Terveeksi, Vihreä lista Demariopiskelijat, Vihreä lista, Vihreä vasemmisto Opiskelijoiden hyvinvoinnin turvaaminen asuntoja terveyspalveluilla on TYY:n keskeisintä toimintaa. Vihreä vasemmisto Opetuksen vastavuoroisuus, opetustekniikan uusiminen ja kouluttaminen uusiin nykyaikaisiin alustoihin. TuKY-lista Yliopiston ja opiskelijoiden tulisi luoda yleiset suositukset opintojen joustavuuden edistämiseksi. Eduxi Valtakunnallista yhteistyötä esimerkiksi peruskurssien järjestämisessä, aidosti mahdollinen ympärivuotinen opiskelu, opettajille koulutusta moderneihin opetusmetodeihin. Demariopiskelijat Opetuksen laadun on säilyttävä organisaatiouudistuksista huolimatta perustutkintoja jatkokoulutuksessa. Tyrmy Kaikki yhteiskunnalliset päätökset koskettavat myös opiskelijoita. Ylioppilaskuntien tehtäväksi on annettu opiskelijoiden rohkaiseminen yhteiskunnalliseksi toimijoiksi. Humanistilista’15
10 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 marsalkka mannerheimin ratsastajapatsaan valtaaminen on teko, joka ylittää aina uutiskynnyksen. Se on hyvä keino tulla kuulluksi niille, joilla ei muuten ole ääntä poliittisessa keskustelussa. Tämä oli tiedossa myös saamelaistaiteilijoilla, jotka valtasivat yhdessä Greenpeace-aktivistien kanssa patsaan protestina lokakuun puolivälissä. Kansan tottelevaisuutta ja isänmaallisia arvoja vartioiva monumentti kiedottiin Saamen lippuun sekä arktisten alueiden pelastamista ja saamelaisten itsemääräämisoikeutta vaativiin banderolleihin. Valtauksen täydensi taiteilija Niillas Holmbergin vierailu eduskunnan Pikkuparlamentti-lisärakennuksessa, jossa pohdittiin metsähallituslain uudistusta. Saamenpukuun eli gáktiin pukeutunut Holmberg asteli suu teipattuna seminaarilaisten eteen ja levitti kätensä kysyvään eleeseen. Pian taiteilija, huoneen ainoa saamelainen, poistettiin vaivihkaa saamelaisten elämään konkreettisesti vaikuttavasta tilaisuudesta. Helsingissä oli nähty kaksi malliesimerkkiä kulttuurihäirinnästä. hallitsevatko kuvat meitä? Kulttuurihäirintä, culture jamming , on terminä johdettu sodankäynnissä käytetystä radiohäirinnästä, jolla pyritään muuttamaan vihollisen lähettämien viestien sisältöä tai estämään viestien vastaanotto kokonaan. Myös kulttuurihäirinnässä alkuperäisten viestien ja merkitysten vastaanotto häiriintyy, ja lopputuloksena on useimmiten yhteiskunnallista kritiikkiä sisältävä monitulkintainen teko tai teos. Kulttuurihäirinnän tyypillisiä keinoja ovat mainosmuokkaukset, performanssit, graffitit ja brändihyökkäykset esimerkiksi yrityksen logoa muokkaamalla. Kuvilla, kuvien vaikutusvallalla ja niiden vastaanotolla on vahva kytkös kulttuurihäirintään. Kulttuurihäiriköiden edeltäjinä pidetyt situationistit näkivät jo 50–60-luvun Ranskassa kuvien ohjaavan kaikkea toimintaa ja moraalia. Situationistit pitivät kuvien vaikutusvaltaa turruttavana: kuvat asemoivat ihmiset passiivisiksi kuvien kuluttajiksi ja kahlitsevat yhteiskunnallista muutosta vahvistamalla kapitalistisen yhteiskunnan rakenteita. Situationistit lähtivät taistelemaan tätä orjuuttateippi suussa taisteluun Netti ja sosiaalinen media ovat nostaneet kulttuurihäirinnän aiempaa näkyvämmäksi osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Saamelaistaiteilijat ovat ottaneet kulttuurihäirinnän aseekseen taistelussa oikeuksiensa puolesta. tekSti: eSa koStet / kuva: alekSi malinen
11 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 vaa vaikutusta vastaan kuvamuokkauksilla, yhdistelemällä kuvia uusiin konteksteihin sekä vastustamalla kaupunkitilan tavanomaista kokemistapaa. Keinot siirtyivät myöhemmin kulttuurihäiriköiden, kuten Mannerheimin patsaan vallanneiden saamelaisaktivistien, käyttöön. ristiriidat kiinnostavat ja häiritsevät Kulttuurihäirinnälle on ominaista, että se häiritsee viestien vastaanottamisen lisäksi myös ihmisiä – kiehtoo joitakin ja ärsyttää toisia. Harva jää täysin apaattiseksi kulttuurihäirinnän edessä. Tunteet kuohahtivat myös aktivistien valjastaessa ratsastajapatsaan saamelaisten oikeuksien ja luonnonsuojelun puolestapuhujaksi. Ilta-Sanomien kommenttipalsta täyttyi nopeasti vihapuheesta: eräs kommentoija vaati paikalle vesitykkiä, toinen kumiluoteja ja tainnuttajia. Saunan taakse ei sentään oltu viemässä ketään. Nettiuutisen kommenttipalsta ei ehkä ole paras paikka etsiä analyysejä siitä, miten aktivistien teko keikautti kiinnostavalla tavalla suomalaisten ja saamelaisten välisen valta-asetelman hetkeksi päälaelleen. Tai siitä, miten virkistävän ristiriidan länsimaisen kulttuurin luontoon projisoimat feminiiniset piirteet saivat aikaan, kun nimenomaan valtakunnan tunnetuin sotaisan maskuliinisuuden alttari puettiin arktisten alueiden suojelua vaativaan banderolliin. ”Suurin osa ihmisistä oli kiinnostuneita ja ymmärtäväisiä. Mutta oli siellä pari reserviläistä, jotka vaativat pieksemään ja viemään putkaan”, kertoo taiteilija Jenni Laiti, yksi paikalla olleista aktivisteista. Inarista kotoisin oleva saamelaistaiteilija ei tosin kutsu itseään aktivistiksi tai taiteilijaksi, vaan näiden yhdistelmäksi, ”artivistiksi”. Kulttuurihäirinnälle tyypillinen taiteen ja aktivismin yhdistelmä kuvaakin ehkä parhaiten Suohpanterror-taiteilijakollektiivia, jonka jäsen Laiti on. artivismilla taisteluun oikeuksista Kolme vuotta sitten perustetun Suohpanterrorin provosoivat propagandajulisteet ovat jo muodostuneet ilmiöksi sosiaalisessa mediassa. Taiteilijakollektiivilla on Facebookissa yli neljä tuhatta tykkääjää, mikä on Suomen mittapuulla paljon. Nyt kymmenistä taiteilijoista koostuva kollektiivi saa kansallista näkyvyyttä myös sosiaalisen median ulkopuolella, sillä Suohpanterrorin töitä on maaliskuuhun asti esillä taiteen toisinajattelijoita esittelevässä Kiasman Eri mieltä -näyttelyssä. Monet Suohpanterrorin töistä pohjautuvat tunnettuun, jopa ikoniseen asemaan nousseeseen kuvaan, josta on muokattu saamelaisuutta esiin tuova teos. Ryhmän käsittelyssä uuden ilmeen on saanut esimerkiksi Edvard Munchin Huuto , jonka kauhusta ulvova sukupuoleton hahmo on puettu neljäntuulen hattuun ja gáktiin. Vieressä nököttää kyltti, jossa työntekijä evää asiattomilta pääsyn kaivostyömaalle. Yksi teoksen viesteistä on selvä – saamelaisten kolonisointi jatkuu yhä esimerkiksi pohjoisten alueiden kaivostoiminnan sallimisella. Alkuperäiskansojen oikeudet on arka puheenaihe niin Suomessa kuin Pohjois-Amerikassakin. Monien mielestä tietyn ryhmän suosiminen erityisoikeuksilla ei kuulu länsimaisen demokratian henkeen. Laitin mielestä alkuperäiskansojen erityisoikeuksista puhuminen on harhaanjohtavaa. ”Alkuperäiskansojen oikeudet eivät ole erityisoikeuksia, vaan ihmisoikeuksia. Suomi on kolonisoinut Saamenmaan muun muassa koulun, lakien ja politiikan avulla, ja tästä historiasta johtuen valtio on velvollinen korjaamaan aiemmin tekemänsä vääryydet.” Suora toiminta esimerkiksi mielenosoitusten kautta on yksi Suohpanterrorin tavoista hakea muutosta. Ryhmässä uskotaan kuitenkin vaikuttamiseen myös taiteen avulla. ”Kulttuuri ja taide ovat tehokkaita aseita aktivismissa. Näen sen niin, että taide voi muuttaa maailmaa, koska taide voi muuttaa ihmisiä”, miettii Laiti. nimettömyys suojelee ja vie asiaan Vaikka Suohpanterror-kollektiiviin kuuluu kymmeniä taiteilijoita, vain harvat heistä esiintyvät julkisesti omalla nimellään ja omilla kasvoillaan. Anonyymius ei ole mitenkään harvinaista kulttuurihäiriköiden keskuudessa – eihän edes englantilaistaiteilija Banksyn, kenties maailman tunnetuimman kulttuurihäirikön, henkilöllisyyttä ole vieläkään saatu selville. Laajassa kulttuurihäirinnän kontekstissa anonyymius voi liittyä tekojen laittomuuteen. Useimmissa valtioissa esimerkiksi luvaton graffitien maalaaminen on rikos. Suohpanterrorin kulttuurihäirintä on laillista, mutta jäsenten henkilöllisyyden suojaamiselle on muita syitä. ”Omilla kasvoillani ja omalla nimelläni esiintyminen on johtanut vihapostiin ja myös fyysisiin päällekäynteihin. Yleensä ne ovat vanhempia suomalaisia äijiä, jotka tulevat ravistelemaan ja huutamaan, että mitä oikein kuvittelet tekeväsi”, Laiti kertoo. ”On tässä kyse myös siitä, että halutaan puhua ensisijaisesti asioista eikä ihmisistä.” Omalla nimellään esiintyvä kulttuurihäirikkö saattaa olla harvinaisuus, mutta aiheeseen perehtyneen tutkijan löytäminen vasta vaikeaa onkin. Lukuisista kyselyistä huolimatta jokaiseen lehden haastattelupyyntöön vastattiin kutakuinkin samoin sanoin: ei tule mieleen ketään, joka olisi tutkinut kulttuurihäirintää, tai ei tiedetä, mitä kulttuurihäirintä tarkoittaa. Ehkä asiantuntijan löytämisen vaikeus heijastelee kulttuurihäirinnän alati kehittyvää luonnetta. Kyseessä on vanha ilmiö, mutta vasta internet ja sosiaalinen media ovat mahdollistaneet kulttuurihäirinnän levittäytymisen laajaan tietoisuuteen. Samalla kulttuurihäirintä saavuttaa jatkuvasti yhä uusia muotoja. Marskin patsas olisi tosin osattu vallata jo vuosikymmeniä sitten. Mutta olisiko toiminta saanut silloin ymmärrystä? Vai olisiko sittenkin edessä ollut pieksentä ja putkareissu? • Jutussa on käytetty lähteinä Tuija Lattusen ja Jari Tammisen johdantoesseitä teoksesta Häiriköt: [Kulttuurihäirinnän aakkoset]. Alkuperäiskansojen oikeudet eivät ole erityisoikeuksia, vaan ihmisoikeuksia.
13 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 kello käy, mutta baskeripäistä miestä ei erotu vieläkään jokirannan väkijoukossa. Haastattelun alussa toistuu tilanne, joka on tullut Veijo Hietalan opiskelijoille tutuksi monet kerrat vuosien varrella. Mediatutkimuksen lehtorilla on venyvä aikakäsitys. Kumararyhtinen, hymyilevä herra nousee Aboa Vetus & Ars Novan portaikkoon lopulta tyylikkäästi parikymmentä minuuttia myöhässä. Viivästykselle on kuitenkin hyvä syy. Pääministeri Juha Sipilä paljasti Kekkoslovakian muistoja henkivän televisiopuheensa tunteja ennen sovittua tapaamistamme, joten tiedotusvälineillä oli jälleen tarvetta valtakunnan viralliselle mediatutkijalle. Museon aulan kahvilapöytään istahtaessaan Hietala saa puhua kerrankin luvan kanssa itsestään. Viime vuonna vierähti tasan 30 vuotta siitä, kun hän aloitti säännöllisen opetuksen Turun yliopistossa. Tänä syksynä mediatutkimuksen lehtorille tuli mittariin 65 vuotta. On tullut aika muistella menneitä, kunhan yksi asia saadaan pois pöydältä. ”Älä edes kysy. En missään nimessä ole jäämässä eläkkeelle tai hidastamassa tahtiani. Tutkijan työ on ylipäätään sellainen ura, että sitä ei oikeastaan voikaan lopettaa kuin seinään. Kun tekee työtään intohimosta, seuraa aina tavalla tai toisella vanhoja tutkimuskohteitaan”, Hietala myhäilee. Hän on profiloitunut julkisuudessa suomalaisten tv-trendien tulkiksi, mutta miehen varsinainen intohimo on loputon kiinnostus elokuvan taidetta kohtaan. Turkuun nuorena ylioppilaana saapuessaan Hietala oli autuaan tietämätön siitä, että yliopistossa on ylipäätään mahdollista opiskella taideaineita. aseistakieltäytyjä palaa kasarmille Veijo Hietala saapui Turun yliopistoon englantilaisen filologian opiskelijana. Kirjallisuustieteestä löytyi nopeasti itselle oikeampi pääaine ja erikoistumisala. Suuri murros nuorukaisen elämässä tapahtui kuitenkin vuonna 1984, kun draaman, teatterin ja elokuvan linja perustettiin kirjallisuuden rinnalle. ”Elokuvatutkimus nousi silloin trendiksi Euroopassa. Kirjallisuustieteen professori Irmeli Niemi oli huomannut, että aineen opetusta oli jo muissa Pohjoismaissa ja hän halusi tuoda tieteen myös Suomeen. Kun sitten mietittiin, kuka voisi hoitaa opetusta, huomattiin, että ’ahaa, Hietala onkin elokuvafriikki’”, nykyinen mediatutkimuksen lehtori muistelee yli 30 vuoden takaisia tapahtumia. Hän nauraa, että oppiaineen alkuaikoina opettaja oppi itse aiheestaan samalla, kun opetti toisia. Nykyisin Hietalan työhuone sijaitsee Sirkkalan kasarmilla. Tutkijakonkarilla liittyy paikkaan erikoislaatuisia muistoja aivan Turku-ajan alusta. ”Kävin aikoinaan Sirkkalan esikuntarakennuksessa kieltäytymässä aseista. Silloin piti käydä vielä sotilasläänin esikunnassa avautumassa upseereille vakaumuksestaan. Onhan se huvittavaa, että tuo puhuttelu taidettiin käydä jossakin niistä huoneista, joissa meillä on nyt opetusta. Enpä olisi tuolloin arvannut, että olen siellä vielä töissä.” Kampuksen konservatiivit kyseenalaistivat vielä 1980-luvullakin elokuvan aseman yhtenä taiteista. Television korottaminen akateemisen tutkimuksen kohteeksi vasta olikin liikaa vanhoillisimmille portinvartijoille. ”Elokuva koettiin joissakin piireissä vielä siinäkin vaiheessa vähän omituiseksi tutkimuskohteeksi. Mutta enemmän se asenne tuli esiin tv-sarjojen yhteydessä. Toiset ihmettelivät, että mitä tekemistä televisiolla on taideaineiden kanssa. Sehän se vasta hömppää onkin!” Mediatutkimuksen asema trendikkäänä suuntautumisvaihtoehtona ei ole vähentynyt vuosikymmenten varrella. Nykyisellään oppiaine joutuu rajaamaan suuresti sivuaineopiskelijoiden määrää. Pääainetta vaihtavien virta käy mediatutkimuksessa lähes yksinomaan sisäänpäin. Samanaikaisesti viestintäalan työtilanne on haastava. ”Olin jo alkuaikoina huolestunut sisäänottomääristämme. Ei televisioja elokuvatutkijoita tarvita ihan määrättömästi tämän kokoisessa maassa. Vuodesta toiseen opiskelijamme kuitenkin työllistyvät hyvin valmistumisensa jälkeen. Viestintä on dynaaminen ala. Sen osaajia tarvitaan vähän joka paikassa yhteiskunnassa.” lööppijulkisuutta ja sketsihahmo-hietala Veijo Hietala aloitti sanomalehtien avustajana jo 1980-luvun alusta alkaen. Kymmenen vuotta myöhemmin hänet nostettiin lehtien palstoille omilla kasvoillaan oppiaineensa edusmiehenä. Syntyi kaikkien tuntema valtakunnan julkkiksen hahmo, päivystävä dosentti. ”Olin ennen kaikkea mediatutkimuksen kasvoina lehdissä ja televisiossa. Kyllä mä sen tavallaan arvasin, että herätämme niin paljon kiinnostusta ja kummastusta. Tutkimme populaareja aiheita. Tottahan siitä riitti puhetta suuntaan ja toiseen, ’yliopistolla tutkitaan Uuno Turhapuroa, mitä ihmettä!’” Hietala hymyilee. EU-Suomen avautuva ilmapiiri ja laventuva kulttuurikäsitys vaativat tulkkinsa. Turkulaistiedemies ruuduntakaisten arvoitusten avartaja 65 vuotta täyttänyt Veijo Hietala halusi nuorena joko elokuvan tai parapsykologian professoriksi. Liikkuvasta kuvasta tuli elämänura, mutta myös yliluonnollisen lumo kestää edelleen. tekSti: jaakko mikkola / kuvat: alekSi malinen Olin jo alkuaikoina huolestunut sisäänottomääristämme. Ei televisioja elokuvatutkijoita tarvita ihan määrättömästi tämän kokoisessa maassa.
14 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 sai selvittää ilmiöitä lehtien lööpeissä ja tv:n talk show -ohjelmien vieraana. Tuon ajan hauskin muisto liittyy keltaiseen lehdistöön. ”Kun Kauniit ja rohkeat alkoi Suomessa, sain vastailla kysymyksiin siitä, onko sarjan katsominen sallittua sivistyneelle ihmiselle. Tällainen lööppi on minulla vieläkin jossakin työhuoneen uumenissa: ’Tutkija rauhoittelee: Kauniiden ja rohkeiden katselemista ei tarvitse hävetä.’ Joku toimittaja kirjoitti myöhemmin, että vapautin suomalaiset katsomaan saippuasarjaa”, Hietala nauraa. Hän vertaa, että populaarikulttuurin tutkiminen kiinnosti ihmisiä tuolloin samalla tavalla kuin Susanna Paasosen tekemä pornotutkimus nyt. Ilmiö viestii kaksinaismoralismin olevan edelleen voimissaan. Vanhan vitsin mukaan me kaikki katsomme tv:stä vain uutisia ja luontodokumentteja. ”Aika kuin aika, niin aina on tietynlainen ihmisideaali – ajatus siitä, mitä kunnon ihmisen tulisi harrastaa. Se, mitä todellisuudessa kulutamme, on sitten vähän eri juttu. Tästä syystä en oikein luota tutkimuksiin, joissa katsojat saavat itse ilmoittaa suosikkiohjelmansa”, Veijo Hietala hymähtää. Monia hänen julkisuuskuvansa on vuosien varrella myös ärsyttänyt. Tutkija itse ajattelee, että tieteentekijöiden tulisi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun paljon nykyistä enemmän. Turkulaiset, Esko Valtaojan ja eduskuntatutkimuksen laitoksen tutkijoiden johdolla, hoitavat Hietalan mielestä leiviskäänsä erinomaisesti. ”Olen pitänyt omana lähtökohtanani, että yliopiston pitää tehdä itsensä yhteiskunnan kannalta tärkeäksi. Taideaineille ulospäin näkyminen on erityisen merkityksellistä. Ihmiset pitää saada ymmärtämään se, kuinka laaja-alaista yliopistolla tehtävä tutkimus on.” sisältö sivuroolista keskiöön Mediaan keskittyneeltä tutkijalta eivät lopu aiheet lähitulevaisuudessa aivan heti kesken. Lineaarisen, pitkin päivää ohjelmavirtaa tarjoavan tv:n, musiikin, elokuvan ja tiedotusvälineiden kulutustavat ovat digitalisaation myötä pysyvässä murroksessa. Veijo Hietala peräänkuuluttaa syvällisempää puhetta itse sisällöistä. Itsensä uuden viestintätekniikan tumpeloksi paljastava mies korostaa, että millään muodolla tai välineellä ei ole itseisarvoa. ”Jos jäädään kiinni puheeseen paperilehdestä tai lineaarisesta televisiosta, niin hukataan keskeisin asia, siis itse sisältö. Esimerkiksi liikkuvan kuvan kuluttaminen vain lisääntyy koko ajan. Mitkään tutkimukset eivät osoita, että medioiden parissa vietetty kokonaisaika olisi vähenemään päin. 1990-luvulta lähtien se on lisääntynyt koko ajan, ja esimerkiksi ruutuaika on nyt jo kolme tuntia vuorokaudessa”, Hietala muistuttaa. Tuoreessa Markkinointi & Mainonta -lehden numerossa toisteltiin kuitenkin kaikkien tiedostamaa ongelmaa. Mainonta siirtyy vuosi vuodelta enemmän verkkoon ja mobiiliin. Mediayhtiöt jakavat mainoseuroja piirija valtakunnallisten kilpakumppaneiden sijasta ja lisäksi ylikansallisten korporaatioiden, kuten Googlen ja Facebookin kanssa. Journalismin ja ohjelmavirran muuttaminen kannattavaksi liiketoiminnaksi on Hietalan mielestä ”mielenkiintoinen kysymys”. Hän myöntää, että mainonnan pitäisi lisääntyä aika lailla, jotta kuvio voisi olla mahdollinen. Tutkija pyörittelee, että ansaintalogiikan haasteet voivat heijastua jollakin aikavälillä myös hänen peräänkuuluttamaansa sisällön laadukkuuteen. ”Niin... Kaupalliset toimijat toimivat kaupallisella periaatteella. Ne tuottavat sitä, mistä kuluttajat haluavat maksaa. Yle on sitten asia erikseen. On hyvä, että sen rahoitus hoidetaan nykyisellään verotuksella. Yleisradion täytyy pitää kulttuurista huolta, mistä esimerkiksi Yle Teema -kanava on hyvä esimerkki.” Kotimaisissa mediayrityksissä on jaettu viime vuosina niukkuutta, mutta eipä tilanne ole auvoinen myöskään kampuksella. Hietala ei halua ottaa kantaa siihen, millaisia vaikutuksia hallituksen koulutusleikkauksilla voi olla hänen oman alansa perustutkimukseen. ”Katsotaan nyt. Meillä on ollut tähän asti hyvä tilanne, sillä olemme saaneet [Suomen Akatemian myöntämää] huippuyksikkö-rahaa. Muistan elävästi 1990-luvulla, kun tilanne oli paljon heikompi. Itse olen viime vuosina oudoksunut enemmän siirtymistä nykyiseen rahoitusmalliin, jossa joudumme itse keräämään osan rahasta yksityiseltä sektorilta”, Hietala pyörittelee. ”Toivottavasti yrityksillä riittää taantumassa valmiutta tukea myös sellaista tutkimusta, joka ei ole suoraan muutettavissa innovaatioiksi.” uusromantiikan ja arjen kuvat Veijo Hietalan tutkimuksen suurena teemana on ollut koko 2000-luvun ajan median tunteellistuminen ja hänen itsensä uusromantiikaksi nimeämä ilmiö. Eri taiteenaloilla nousee esiin samoja aiheita kuin 1800-luvun romantiikassa. Ajanjaksoja yhdistää kiinnostus yliluonnollisia aiheita ja fantasiaa kohtaan. ”Ennustin 2010-luvun vampyyribuumin jo kymmenen vuotta sitten. Se on oikeastaan aika hämmentävä trendi. Voisi kuvitella, että 200 vuotta myöhemmin ilmiö olisi tullut toisenlaisessa muodossa, mutta samat symbolit toistuvat jälleen.” Myöskään realityn aikakausi ei ota loppuakseen. Hietalan mukaan olisimme ihmetelleet 20 vuotta sitten sitä, että suosituimmat sarjat seuraavat esimerkiksi poliisien työarkea tai huutokauppameklarin elämää. Uusissa verkkoilmiöissä, kuten tubettajissa, on kysymys samasta asiasta. ”Reality on tirkistelykeino toisten tavalliseen arkeen. Tänä päivänä säätelemme tarkasti sitä, mitä paljastamme lähimmillekin ystävillemme. Voimme lavastaa elämämme sellaiseksi, millaisena sen haluamme toisille näyttää. Tässä on suuri ero menneisyyden kyläyhteisöihin, joissa kaikki tiesivät toistensa asiat. Ihmisille on sosiaalisesti tärkeää verrata itseään toisiin ihmisiin.” Mediatutkija seuraa itsekin televisiosta esimerkiksi Huutokauppakeisaria . Hänen kiinnostuksensa nousee vapaa-ajalla kuitenkin myös maallisten asioiden yläpuolelle. Paranormaalit ilmiöt kiinnostavat tiedemiestä. ”Telepatia ja tieteellinen parapsykologia alkoivat kiinnostaa minua samaan aikaan kuin elokuvakin. Ilmoitin nuorena, että jos Suomessa jonain päivänä on mahdollisuus opiskella elokuvaa tai parapsykologiaa, niin siellä haluan olla. Jälkimmäinen ei ole vieläkään oppiaineena, mutta toinen näistä unelmistani toteutui. Minua kiinnostavat ihmismielen ulottuvuudet, enkä halua selittää sitä sen kummemmin.” Hietala uskoo, että ihmisessä on voimia, joita ei pystytä vielä selittämään. Hän sanoo, että kun tutkimus etenee, niin myös telepatia ja muut ilmiöt tulevat yliopistollisen tutkimuksen piiriin. ”Olen tosiaan tumpelo esimerkiksi uuden tekniikan kanssa, koska sellainen ei kiinnosta minua. Humanistin tehtävä on ihmisenä olemisen arvoituksen avartaminen, jos voin tällaisen uskontunnustukseni paljastaa. Silloin aika ei riitä käyttöohjeiden lukemiseen”, tutkija hymyilee. Sympaattinen mies valkoisessa takissaan suuntaa kotiin odottamaan vielä illaksi sovittua toimittajan yhteydenottoa. Sipilän puhe pitää analysoida tuoreeltaan aamun sanomalehteen. • mediatutkijan autiosaaren elokuvat 1. Sergio Leone: Huuliharppukostaja (1968) 2. Alain Resnais: Viime vuonna Marienbadissa (1961) 3. Billy Wilder: Nainen ilman omaatuntoa (1944) 4. Seinfeld (tv-sarja 1989–1998) 5. Metsolat (tv-sarja 1993–1995) tv-suosikit juuri nyt 1. Downton Abbey 2. Unelmien poikamies 3. Solsidan Kun Kauniit ja rohkeat alkoi Suomessa, sain vastailla kysymyksiin siitä, onko sarjan katsominen sallittua sivistyneelle ihmiselle.
16 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 majakka palaa loistoonsa tekSti ja kuvat: kalle-pekka nikander Vuonna 1885 keskelle Ahvenanmerta rakennettu Märket-majakka oli vuosikymmeniä vailla pysyvää asutusta ja pääsi meren armoilla rapistumaan lähes korjauskelvottomaksi. Nyt rakennusta kunnostetaan talkoovoimin.
17 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 jos innosTuu vanhoisTa majakoista, ulkosaaristosta ja karusta kauneudesta, Märket on paratiisi. Se sijaitsee Suomen tuulisimmalla paikalla, kirjaimellisesti Suomen ja Ruotsin rajalla. Rajalla on erikoinen historia. Siihen jouduttiin 1980-luvulla tekemään rusettimainen mutka, sillä majakka oli aikanaan rakennettu Ruotsin puolelle. Kun luodon kävelee päästä päähän, tulee useamman kerran käytyä Ruotsissa. Märketin luoto on suunnilleen kolmen hehtaarin kokoinen ja nousee vain kolmisen metriä merenpinnasta, joten meren läheisyys todella tuntuu ja näkyy. Ympäröivän meren voimasta kertoo se, että kivisestä luodosta nousee vain yksi puuvartinen kasvi, pieni paju, joka sekin näytti kuolleen tänä syksynä. Luonnon ja majakkarakennuksen ohella myös majakan pohjoispuolella oleva aaltomuuri on kovalla koetuksella. Jäät ovat vieneet siitä useita valtavia kivenjärkäleitä. Pohjoistuulella aallot iskevät lujasti kallioon, nostaen useiden metrien korkuisia tyrskyjä. Kun tuuli lähestyy myrskylukemia, aallot pyyhkivät luodon yli vieden mukanaan kaiken irtaimen. Tuolloin luodolla ei voi liikkua. Vain majakan suojissa on turvallista. Keväällä 1885 ensimmäisen rakennusjoukon tarvikkeet huuhtoutuivat mereen, kun myrsky yllätti. Miehistö selvisi hinaamalla veneensä ylös paikalla olleeseen rautaiseen merimerkkiin. Monelle rakennustyöläiselle se oli liikaa, ja myrskyn jälkeen osa irtisanoutui tehtävästä. On hämmästyttävää, miten majakkarakennus on säilynyt jo 130 vuotta paikallaan. Monet asiantuntijat sanoivat 1800-luvulla majakan suunnitteluvaiheessa, ettei mikään asuttava rakennus kestäisi siellä, eikä kukaan suostuisi asumaan sellaisessa paikassa. Märket kuitenkin valmistui marraskuussa 1885, minkä jälkeen se oli sotien aikoja lukuun ottamatta jatkuvasti asuttuna, kunnes se automatisoitiin 1977. talkoot pelastivat rappiolta Meri ehti kuluttaa Märketiä 30 vuotta, kun Suomen Majakkaseura vuokrasi sen valtiolta. Siitä alkoi yhden kulttuurihistoriallisesti Suomen arvokkaimpiin majakoihin lukeutuvan rakennuksen pelastusoperaatio. Lähtötilanne oli lohduton – kosteus, lämpötilanvaihtelut sekä ulkona riehuneet tuulet ja tyrskyt olivat saaneet monenlaista tuhoa aikaan. Seinät olivat ulkoa ja sisältä rapistuneet ja lattialankut olivat monesta kohtaa menneet niin huonoon kuntoon, että jalka saattoi mennä niistä läpi. Nyt, kahdeksan vuoden uurastuksen jälkeen, talkootyön ja päättäväisyyden voiman huomaa. Märketin talkoovastaava Katja Hagfors Suomen Majakkaseurasta pitää onnistumisen edellytyksenä suunnitelmallisuutta, erinomaisia yhteistyökumppaneita ja talkoolaisten monipuolista osaamista. ”Tähän mennessä Märketillä on ollut lähes 1000
18 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 talkoolaista, joiden joukossa on ollut monenlaisia ihmisiä hyvin erilaisista ammatillisista taustoista. Ikähaarukka on parikymppisestä seitsemänkymppiseen. Majakkaa kunnostetaan ja pidetään avoinna aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn viikoittain vaihtuvien talkoovuorojen voimin”, Hagfors kertoo. ”Märketille voi hakea kuka tahansa Majakkaseuran jäsen, joka haluaa kokea jotain aivan uutta. Jokaisella on hyödyllistä osaamista – asenne ratkaisee. On myös tärkeää muistaa talkoolaisen suuri vastuu, sillä käsissä on kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde. Siksi työn ohjaus ja ohjeiden tarkka noudatus ovat merkittävässä osassa”, Hagfors jatkaa. Talkootyöt vaihtelevat rakennustöistä ruuanlaittoon, turistien opastamiseen, päiväkirjan kirjoittamiseen ja kaikkeen siltä väliltä. Talkoolaisille annetaan vastuualueet kunkin osaamisen mukaan, mutta käytännössä jokainen voi tehdä kaikkea. Perusraamit on määritelty, mutta paljon riippuu siitä, mitä talkooporukka keskenään sopii. Kun porukalla tullaan pienelle luodolle, seuraava kuljetus takaisin on tavallisesti viikon päästä. Erityisesti syksyllä ja keväällä aikataulut saattavat muuttua, sillä luodolle rantautuminen on tietyissä tuuliolosuhteissa mahdotonta. ”Talkooviikkoa voi ajatella myös psykologisena haasteena ja se antaa erinomaiset puitteet oman itsensä tarkasteluun ja kasvuun. Kun tiiviissä yhteisössä toimitaan, täytyy jokainen huomioida. Märketillä voi siirtyä egoistisesta ajattelusta lähemmäs altruistista ajattelua ja parasta on, jos osan siitä opista voi viedä myös kotiin”, Hagfors pohtii. ”Koskaan ei tiedä, minkälainen porukka tulee, mutta voi sanoa, että talkoolaiset ovat aina tulleet toimeen. Monesti majakalla ollaan viikko tiiviisti yhdessä, minkä jälkeen talkooviikon tovereita ei välttämättä nähdä kuin sattumalta. Joskus taas talkooviikolla voi löytää pitkäaikaisia ystäviä, joiden kanssa pidetään paljonkin yhteyttä.” Märketin lisäksi Majakkaseura huolehtii myös Hangon edustalla sijaitsevasta Gustavsvärn-majakasta, tuttavallisemmin Gustusta. Uusimpia projekteja on ollut lokakuun alussa julkaistu historioitsija Jan Anderssonin kirjoittama kirja Märket: Majakkasaari kahden maan rajalla . revontulia ja radioamatöörejä Viehättävintä luodolla on meren ja luonnon välittömyys – koskaan ei tiedä, mitä seuraava hetki tuo tullessaan. Ensin voi olla pölyisellä ullakolla käymässä läpi majakan esineistöä ja muutaman minuutin kuluttua ihmettelemässä porukalla pääsisäänkäynnin vieressä lepäävää helmipöllöä. Tai iltapesulla käydessään huomaa revontulien kehittyvän ja seuraaMyrskyn pyyhkimä kallio ei suinkaan ole kuollut. Katja Hagfors rantautumassa luodolle.
19 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 vaksi onkin jo luodon toisessa päässä tuijottamassa valosaasteettomalle taivaalle viimasta ja kellonajasta välittämättä. Ensimmäinen talkooviikkoni oli toukokuun lopulla, jolloin toisena talkoopäivänä, juuri alun häkellyksestä selvinneenä, pääsin näkemään pienen hylkeen aivan vierestä. Pelastimme sen läheiseltä luodolta, jonne se oli jumittunut kivenkoloon. Sen jälkeen mietin, mitä syksylle sovittu kahden viikon jakso toisi tullessaan ja voisiko kokemusta enää ylittää? Vietin syys–lokakuun vaihteessa kaksi viikkoa eristetyllä luodolla, missä oli kerrallaan neljästä kymmeneen ihmistä. Ensimmäisellä viikolla talkoolaisia oli kuusi, ja alussa vieraanamme oli ukrainalais-puolalais-saksalainen radioamatööriryhmä. Radioamatöörit osallistuivat Märketillä 48 tuntia kestäneeseen kilpailuun, jossa oli tarkoitus kerätä mahdollisimman paljon kontakteja eri maista. Radioamatööreille Märket on kiinnostava paikka, sillä heidän toiminnassaan Märket tulkitaan omaksi maaksi, jonne yhteyden saamista pidetään harvinaisuutena. Kun radioamatöörit lähtivät, olimme keskenämme lukuun ottamatta yhtä leutoa päivää, jolloin saarelle saapui muutama turisti omalla veneellään. Kesällä tilanne on usein toinen, sillä turisteja voi käydä kymmeniä päivittäin. Kun kahden viikon aikana kokoonpano muuttui, myös tunnelma majakassa vaihtui jokaisen muutoksen jälkeen. Kun televisiota ei ole ja tietokonettakin käytetään lähinnä Märketin päiväkirjan kirjoittamiseen ja muihin talkootöihin liittyvään yhteydenpitoon, päivä rytmittyy luonnollisesti talkootöiden ja auringon rytmin mukaan. Kännykkäverkot ylettyvät majakalle, mutta vähän pätkien. Onneksi. Viikon tai kahden aikana voi huomata, kuinka vähästä jää paitsi pienessä mediapimennossa. Katja Hagfors neuvoo uusia talkoolaisia ottamaan välillä hetken itselleen ja kiertämään luodon ainakin kerran päivässä. Pidin tuota päivittäistä kierrosta erinomaisena mindfulness-harjoituksena. Joinain päivinä kuljin hitaasti välillä pysähtyen kuvaamaan, katselemaan halkeamia sekä pieniä kaloja ja meduusoja kallionkolojen pikkulammissa. Toisinaan istahdin kivelle soittamaan huuliharppua meren kohinan kompatessa. Manner tuntui kaukaisilta, jos sen olemassaoloa edes muisti. Kahden viikon talkoopestin jälkeen istuin Maarianhamina–Turku-laivassa matkalla kotiin. Kontrasti oli valtava. Yhtäkkiä on keskellä buffettijonon tungosta ja hälinää, jota ei pääse pakoon. Laivalla huomasin kaivanneeni puita, metsää, koiraani ja läheisiä ihmisiä, mutta en kaupunkia ja ihmispaljoutta. En ollut varma, halusinko edes tottua ihmispaljouteen, vaikka tiesin, että pian se taas tuntuisi normaalilta. Hämmennyksestä huolimatta oloni oli harvinaisen harmoninen ja vahvistunut. En taida vielä täysin ymmärtää, missä olen ollut ja mitä kaikkea olen kahden viikon aikana kokenut. Olen tehnyt töitä, mutta päällimmäiset muistot liittyvät luontoon, sääilmiöihin ja ihmisiin. Aiemmin mietin, voivatko kevään talkooviikkoni kokemukset vielä ylittyä, mutta tajusin viimeistään toisen viikon lopulla, että edellisiä kokemuksia ei tarvitse ylittää. Jokainen kokemus itsessään rikastuttaa elämää. Ei niitä ole mielekästä laittaa järjestykseen. • Laivalla huomasin kaivanneeni puita, metsää, koiraani ja läheisiä ihmisiä, mutta en kaupunkia ja ihmispaljoutta. Radioamatöörit antennilla kuutamossa.
20 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 “hei, mun PiTää mennä työterveystarkastukseen”, huikkaa joku ja juoksee sukkasillaan ohi. Tyttö katoaa sermin taakse niin nopeasti, että mitään tarkempaa hänestä ei ehdi nähdä. Lasten Yrityskylässä kaikki tuntuvat juoksevan. Vastaan tulee poika, jonka suojakypärä roikkuu vinossa toisen korvan päällä, toinen jätehuollon vaatteissa sekä lapsia, joilla pikeepaitojen helmat ulottuvat lähelle polvia. Kulkukortit heiluvat kaulassa. Niistä näkee yrityksen, jossa lapsi työskentelee, sekä sen onko menossa työvuoro vai vapaaaika. Yrityskylä on Taloudellisen tiedotustoimiston (TAT) hanke, joka täyttää tänä vuonna viisi vuotta. Yrityskyliä on yhteensä kahdeksan ympäri maata. Kyse ei ole mistään pienestä leikistä. Kuluvana lukuvuonna oppimisympäristössä vierailee yhteensä 45 000 kuudesluokkalaista. Tarkoitus on esitellä lapsille rautalankamalli taloudesta, yhteiskunnasta ja työelämästä. Varsinais-Suomen Yrityskylä sijaitsee aivan Turun keskustassa. Tila on suuri, vaikka sen kokoa ja muotoa on vaikea hahmottaa, kun kaikkialla on seinäelementeistä rakennettuja pieniä koppeja. Ne ovat liiketiloja. Seinissä on suuret ikkuna-aukot ja yritysten tai julkisten toimijoiden logot. Suurin osa on yritysten logoja. Näissä liiketiloissa lapset työskentelevät päivän ajan. Tänään Yrityskylässä viettää päiväänsä reilu 70 koululaista, jotka ovat pääosin 11–12-vuotiaita. Ohjeistuksesta vastaavat pääosin hankkeen omat ohjaajat. Aikuisillakin on oma yrityksensä, Global oy. Vierailijoille kerrotaan ystävällisesti, että sen piikkiin voi tilata kahvilasta kahvia. Kahvila löytyy nurkan takaa. Sen edessä on pöytä, jonka ääressä istuu eri alojen työntekijöitä lounastamassa. Oven yläpuolella lukee ISS Service. Takahuoneessa tarjoilija Aada Lehtonen lataa toisen kahvinkeittimistä ja kertoo, että teetä ei ole mennyt päivän aikana yhtään. Hankaluudet töissä ovat olleet hänen mukaansa pieniä: ”Yksi työntekijä ei pyyhkinyt pöytää, kun piti.” Kassan vieressä on laatikko, jonka kylkeen on kirjoitettu ”lounassetelit”. Seteleitä vastaan lapset voivat käydä lunastamassa koulun lähettämän leikkiaikuiset Lasten yhteiskunnassa kaikki juoksevat laskuja käsissään. Kaupungintalolla äänestetään siitä, tuleeko kaupunkiin kukkakauppa vai poliisi. tekSti: Wilhelmiina palonen / kuvat: Sampo rouhiainen Lindorffilla työskentelevän Enisa Shalakin mielestä laskutus ja muu työ on ollut helppoa.
21 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 eväspaketin. Kahvilan ulkopuolella heijastinliiviin ja työmaakypärään pukeutunut poika haukkaa ison palan sämpylästä. Vaikutelma raksamiehestä on hämmentävän aito. kokouksia ja työhakemuksia “Huomio Yrityskylä, toimitusjohtajat keskusaukiolle kokoukseen”, kuuluu kovaäänisistä ohjaajan ääni. Keskusaukio sijaitsee kaupungintalon edustalla. Toimitusjohtajat kerääntyvät siellä seisovan ohjaajan eteen ja istahtavat alas kokolattiamatolle sikin sokin. Kokous ei tarkoita varsinaisesti sitä, että toimitusjohtajat keskustelisivat keskenään. “Kuka teistä osaa katsoa, onko yritys plussalla vai miinuksella?” kysyy ohjaaja. Käsiä nousee hitaasti, kaikki, tai siltä ainakin näyttää. Ohjaajan ääni on selkeä ja hän toistaa kysymyksen. Sitten hän ohjeistaa toimitusjohtajia tarkemmin ja käskee näitä miettimään yhdessä työntekijöiden kanssa, miten yrityksen saisi plussan puolelle. “Muistakaa pitää työntekijät yrityksessä”, ohjaaja huutaa perään, kun toimitusjohtajat juoksevat kokouksen loputtua tiehensä. Toimitusjohtajat eivät ole joutuneet tehtäviinsä ihan summittain. Heille on järjestetty työhaastattelu, niin kuin muillekin työntekijöille. Yrityskylän toimintaan kuuluu, että opettajille on etukäteen jaettu materiaalia kymmentä koulussa järjestettävää oppituntia varten. Yhden oppitunnin aiheena on työhakemuksen tekeminen. Kun lapset ovat täyttäneet työhakemuksensa, opettaja tai joku muu haastattelee heitä. Kaikki eivät pääse ensisijaiseen työpaikkaansa, mutta jokaiselle järjestetään työ. Kaikki saavat lisäksi ohjelapun, josta näkevät työtehtävänsä. Osa Yrityskylän työtehtävistä on tuttuja arkielämästä: on myyjiä, kampaajia ja lääkäreitä. Osa yrityksistä ja ammateista on vieraampia. Tietointensiivisiä ammatteja voi olla vaikea ymmärtää yksinkertaistetun konkretian kautta. Turun yliopiston tiloissa koulutuspäällikkö joutuu tarkistamaan virkanimikkeensä kaulastaan roikkuvasta kulkuluvasta. Yliopiston tiedottaja antaa uskottavan näköisesti haastattelua Mediatalon edustajille, jotka kuvaavat häntä tabletilla. Ennen haastattelua hän on ollut hiukan tuskastunut kysymykseen siitä, mitä yliopisto tekee. ”Rehtori tietäisi”, tiedottaja sanoo. Reipasta, rehtorina toimivaa tyttöä ei kuitenkaan näy. Yliopiston tutkija, joka tekee sekä perustutkimusta että palvelututkimusta Raisiolle, on ilmeisesti vapaalla. Neste Oilin toimistossa sen sijaan on pieni laboratorio. Laborantti esittelee oppimaansa ja sekoittaa erilaisia liuoksia koelaseissa niin kauan, että ph-mittarissa näkyy haluttu luku. Jos yliopisto on lapsille vieras taho, niin perintätoimisto Lindorff tuskin on suurimmalle osalle sen tutumpi. Ja niille joille se on, mieleen tulee varmasti jotakin muuta kuin pieni toimisto, jonka seinustoilla seisovat siistit roll-upit. Enisa Shalak istuu toimistopöydän takana ja kertoo rauhallisesti yritysten välisestä laskutuksesta. Kun häneltä kysyy, onko laskuja mennyt tänään perintään, hän hymyilee ja vastaa: ”On, kaksi.” Rahan liikkuminen yritysten välillä on keskeisessä roolissa Yrityskylässä. Kaikki tuntuvat toimittavan laskuja koko ajan jonnekin. Myös pankissa on vilkasta. Kahdella kassavirkailijalla on kiireistä. Pankinjohtaja näyttää aavistuksen kyllästyneeltä työhönsä. Poika kuitenkin näyttää tietokoneen ruudulta, mitä lainoja on päivän aikana myöntänyt. Kun häneltä kysyy, onko lainan myöntämiselle jotakin vaatimuksia, hän rypistää kulmiaan ja vastaa, ettei tiedä. ei karkkia vaalikoppiin Yrityskylän on oppivihkosen mukaan tarkoitus tutustuttaa oppilaat talouden ja yhteiskunnan toimintaan. Päivän aikana pitäisi oppia, minkälaista on olla kuluttaja ja kansalainen. Kukin yrityskylä on kerännyt hankkeeseensa Toimitusjohtajat käyvät kokouksessaan lävitse sitä, miten yrityksen saisi toimimaan paremmin.
22 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 rahoituksen omalta alueeltaan. Mukana olevat yritykset maksavat noin neljäsosan, alueen kunnat suunnilleen saman verran ja loput tulevat opetusja kulttuuriministeriöltä, sekä säätiöiltä. Oppilaiden toinen oppitunti ennen vierailua käsittelee yritysten ja julkisten palveluiden eroja. Tehtävät eivät ole ihan yksinkertaisia. Yhdessä tehtävässä merkitään Yrityskylä-julisteeseen sellaisia asioita kuin “pääomaresurssit”, “hyödykkeet” ja “luonnonvaroja”. Toisessa tehtävässä pitää pohtia, millaisia yksityiset palvelut olisivat julkisina palveluina ja toisin päin. Esimerkkinä on julkisena palveluna toimiva karkkikauppa, jossa valtio tai kunta määrittelisi, millaisia karkkeja on tarjolla, kenelle karkkeja myytäisiin vai olisivatko ne esimerkiksi ilmaisia. Yrityskylän keskellä olevassa kaupungintalossa on oikea vaaliuurna ja vaalikoppi. Lapset ovat saaneet päivän alussa päättää, että äänestys käydään siitä, mitä Yrityskylään seuraavaksi voisi tulla. Julkiset ja yksityiset palvelut menevät iloisesti sekaisin keskenään. Äänestyskoppiin on kirjoitettu käsin äänestysvaihtoehdot: “1. Poliisi 2. Kirjasto 3. Paloasema 4. Kukkakauppa 5. Stadium”. Vaalivirkailija Ella Pekkolan tehtävä on merkitä tietokoneelle, ketkä ovat käyneet äänestämässä. ”Ei ole pakko äänestää, mutta mielellään, jos ehtii”, hän kertoo. Sisälle ryntää pari vapaalla olevaa poikaa. ”Miksi täällä on mun nimi?” ”Missä täällä voi äänestää?” ”Missä täällä syötiin karkit?” kysyy poikien perässä tullut opettaja. Ääni on tuima. Karkkipussia nyrkissään puristava poika palaa alistuneesti opettajan mukana pöydän ääreen ja jättää äänestämisen sikseen. Samaan aikaan Pekkola on huomannut, että joku on ostanut kaupungin rahoilla jotakin ilman lupaa. Häly kaupungintalolla kovenee. “Miska, tätä ei pysty palauttamaan!” Pekkola huutaa pojalle, joka ei näytä oleva moksiskaan. Päivän lopulla selviää, että viimeinen vaihtoehto, Stadium, on voittanut äänestyksen. Ohjaajista joku tulkitsee sen niin, että kyse on ilmeisesti urheilustadionista. Tuntuu kuitenkin epätodennäköiseltä, että suurin osa lapsista olisi ajatellut jotakin muuta kuin tunnettua brändiä. ”voit analysoida itse” Terveystalon pisteellä ei satu olemaan vierailuhetkellä potilaita. Henkilökunta testaa ajankulukseen toisiltaan refleksejä. Lääkärit ovat poikia, hoitajat ja fysioterapeutti tyttöjä. Ylilääkäri ja työterveyslääkäri neuvottelevat, kumpi tekee työterveystarkastuksen toimittajalle. Ylilääkäri siirtyy pois paikaltaan ja antaa työterveyslääkäri Veikko Saarisen tehdä tarkastuksen. Hänen valvonnassaan pitää ruksia lomakkeeseen oma arvio unensaannista, ruokavalion monipuolisuudesta ja ihmissuhteiden sujumisesta. Sitten Saarinen ottaa esille verenpainemittarin. ”Laitan tämän nyt semi kireälle. Ole ihan rauhassa”, Joku on ostanut kaupungin rahoilla jotakin ilman lupaa. Häly kaupungintalolla kovenee. Aada Lehtosen mukaan kaikki kahvilan työntekijät osasivat keittää kahvia jo valmiiksi.
23 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 hän sanoo ystävällisesti. Myös näkö testataan. Saarinen osoittaa taulua rutiinilla. Kun vasen silmä ei näe toiseksi suurinta riviä kunnolla, hänen päänsä kääntyy salamannopeasti. ”Etkö sä ihan oikeasti näe tätä?” Lopulta poika kirjaa kaikki arvot lomakkeeseen. Hän miettii hetken kysymystä siitä, ovatko arvot hyvät. ”Tota, sä voit analysoida ne itse.” Mitään julkisia terveydenhoitopalveluita Yrityskylässä ei ole. Toisaalta siellä ei ole myöskään sairaita, vanhuksia tai muita hoidon tarpeessa olevia. heijastuma aikuisten maailmasta Valuutta on vain numeroita tietokoneen ruudulla, mutta karkki on keskeisessä osassa. Lapset saavat palkkaa enemmän kuin yhteen karkkipussiin menee, mutta aitojen, K-kaupasta saatavien hyödykkeiden määrää on kuitenkin rajoitettu. Päivän tärkein päätös tuntuu olevan, minkä herkun kaupasta valitsee. K-kaupan henkilökunta on kokoontunut kauppias Kanerva Männyn johdolla takahuoneeseen, mutta ei ole ihan selvää, onko henkilökuntakokous vielä kesken: “Ei.” “On.” “En mä tiedä.” Kaupan myydyintä tuotetta ei ole vaikea arvata. Pirkan 300 gramman Tähtikaruselli-karkkipussin kohdalla on hyllyssä selvä lovi. Vessapaperi, hammasharjat tai jauhot eivät ole olleet kuluttajien suosiossa. Palkkaa ei tarvitse käyttää mihinkään niin tylsään. Yrityskylä on hankkeena hyvin menestynyt. Kylien määrä on koko ajan kasvanut. Hanke on saanut palkintoja yrittäjämyönteisestä kasvatuksesta ja kansainvälistä mainetta. Mallia on esitelty Suomen vierailulla niin Ruotsin kuninkaallisille kuin David Cameronillekin. Lasten yhteiskunta on vinksahtanut, mutta jollakin tapaa myös hurmaava heijastuma aikuisten yhteiskunnasta. Koulutus tuskin on tässä leikissä kasautunut ja periytynyt, niin kuin todellisuudessa. Yrityskylän tarkoitus on olla yrittäjyyskasvatusta ja se vaikuttaa onnistuvan positiivisen mielikuvan luomisessa. Kuudesluokkalaiset eivät välttämättä juuri enää leiki kotona, mutta Yrityskylässä on selvää leikkiin heittäytymistä. Poliittinen mekanismi yhteiskunnan taustalla on silti häivytetty aika vähäiseksi, ja talous toimii kuin hyvin öljytty kone, kun kaikki yhteiskunnalliset ongelmat on jätetty pois. Yrityskylään on toivottu joskus työttömiä, mutta käytännössä se aiheuttaisi ongelmia. Ilmoittaisiko opettaja oppilaalle, että tämä on epäonnistunut työhaastattelussa? Ja olisiko oppilas toimettomana koko päivän ajan? Yrityskylä on oppimisympäristö, jossa vieraillaan kouluajalla, mutta se eroaa monista muista oppimistilanteista. Hankkeessa ollaan jatkuvasti vastuussa yhteistyöyrityksille. Pitää varoa, ettei toimittaja vahingossa kirjoita jonkun lapsen käyttävän työssään Ipadia, koska Samsungilla on Yrityskylässä täysi tuotenäkyvyys. Kylän puhelinkauppa on Samsungin oma liike, mutta sen lisäksi esimerkiksi yhtäkään Applen laitetta ei saa olla käytössä. On vaikea arvioida, miten hyvin lapsille jäävät mieleen talouteen liittyvät abstraktit käsitteet. Yhteiskunnan toimintaa on vaikea mallintaa edes äänestysikäisille. On opettajista kiinni, ehtivätkö he käydä kaikki kymmenen oppituntia lävitse. Muuten voi olla, että oppilaille jäävät kirkkaimmin mieleen vain hankkeessa mukana olleet brändit. • “Nämä kaikki lainat”, vastaa K-kauppias Kanerva Mänty, kun häneltä kysyy, mitä kaikkea kauppiaalla on vastuullaan. Työntekijöillä ei ole hänen mukaansa mitään henkilökuntaetuja.
näe silmin märkä-simon
25 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 kaTson PuhelimelTani videota. Siinä pieni koira juoksentelee SM-liigajoukkue Bluesin pukukopissa. Taustalta kuuluu tuttu ääni. ”Pena-koira tulee aina voittopelien jälkeen koppiimme. Pena on chief.” Nuo sanat kuuluvat jääkiekkojoukkue Bluesin hyökkääjä Siim Liivikille, räpduo JVG:n kappaleista tutulle Märkä-Simolle. Tässä tapauksessa pitää kuitenkin sanoa ”Wetsimonille”. Se on Liivikin nimimerkki Snapchatissa. Kyseiseen pikaviestipalveluun hän lähettää arjestaan päivittäin useita videoita ja kuvia. Sellainen oli video Pena-koirastakin. ”Mielestäni Snapchat on ylivoimaisesti paras sosiaalisen median palveluista. Se on paljon reaaliaikaisempi ja ennen kaikkea aidompi kuin esimerkiksi Twitter tai Instagram”, Liivik perustelee Snapchatin käyttöään. Ne ovat olennaiset tekijät sille, miksi palvelu on nykyisin niin suosittu – ja miksi se on myös urheilun seuraajien mieleen. Enintään kymmenen sekunnin mittaiset videot vievät reaaliaikaisuuden Twitteriäkin nopeammaksi, eikä itsestään tuhoutuva sisältö ole yhtä viilattua kuin Instagramissa. ”Urheilun seuraajat pitävät aitoudesta. Ehkä videot tekevät Snapchatista muita palveluita autenttisemman”, miettii mediaurheilusta väitellyt Riikka Turtiainen Turun yliopistosta. Liivik kertoo olevansa ”snäpeissään” mahdollisimman aito. ”Yleensä en mieti, minkälaisia videoita otan. Olen luonnollinen. Puhun ja teen tismalleen samoja asioita, mitä tekisin muutenkin.” ”Snapchatin avulla se on helppoa. Kuvaan arkeani sellaisena kuin se on”, Liivik selventää. Ja räppäävän liigakiekkoilijan arjessa riittää väriä. Milloin hän juhlii mallimissi Sara Chafakin ja kumppanien kanssa, milloin illat kuluvat suomiräppäreiden Ville Gallen ja Mikael Gabrielin seurassa NHL-pelisarjaa tahkoten. Valtaosa Liivikin elämästä pyörii jääkiekon ympärillä. Ja ison osan kaikesta tästä hän kuvaa puhelimellaan seuraajilleen. ”Onhan tämä faneille hieno sovellus – mitä sitten ikinä haluaakin seurata. Mahtava homma, jos tekemiseni jotain kiinnostaa. Mielelläni heille elämääni kuvaan.” ”Minäkin seuraan useita eri tyyppejä. Jos en pääse johonkin tapahtumaan tai vaikka keikalle, Snapchatin avulla pysyn menossa mukana. Se on yksinkertaisesti mielenkiintoista.” märkä-simo on ollut vuonna 2011 perustetun palvelun kanssa edelläkävijä. Syy siihen löytyy Amerikassa vietetystä kaudesta USHL-juniorijääkiekkosarjassa. ”Olen käyttänyt sovellusta jo parin vuoden ajan! Tutustuin Snapchatiin jenkkikavereideni takia, jotka snäppäilevät ahkerasti. Pääsin sen avulla yhteyksiin heidän kanssaan, vaikka täällä Suomessa olinkin.” ”Sovellus on ollut minulle tuttu kauan ennen kuin sen suosio räjähti nykyisiin mittoihinsa. Veikkaan, että olin ensimmäisiä käyttäjiä Suomessa. Minä tästä esimerkiksi JVG:n tyypeille vihjasin.” Liivik on myös ensimmäisiä, joka on tarjonnut sisältöä urheilun seuraajille. Bluesin yhteinen iltapala ottelun jälkeen tai tekstin alussa esitelty Penakoira ovat tiedonjyviä, joita urheilukansa janoaa. ”Urheilun seuraajat käyttävät sosiaalisen median palveluita, koska he haluavat lisää tietoa heitä kiinnostavista asioista. Pelkkä median tarjoama informaatio ei ole enää tarpeeksi – eikä se ole riittänyt pitkään aikaan”, Turtiainen korostaa. Mielenkiintoista Liivikin snäpeistä tekee sisältö. Se on usein sellaista, jota media ei pysty tarjoamaan. Ei, vaikka se yrittäisi sitä. ”Aika usein Snapchatin avulla pääsee kurkkaamaan kulissien taakse. Sellaisiin paikkoihin, johon ei kenelläkään muuten olisi asiaa. Varmasti se kiinnostaa”, Blues-peluri myöntää. Sosiaalisen median palvelut tarjoavat tietyllä tavalla aikamatkan menneisyyteen. Vuosikymmeniä sitten esimerkiksi Englannin Valioliigassa kannattajat saattoivat matkustaa otteluihin yhdessä suosikkijoukkueensa kanssa. Sittemmin urheilijoiden ja urheilun seuraajien välille on syntynyt muuri, mutta Snapchatin avulla tuota estettä murretaan. Kun Liivik snäppää joukkueensa linja-autosta pitkällä vierasmatkalla, tuo se kannattajat ikään kuin jälleen yhteen urheilijoiden kanssa. ”Ehkä Snapchatin videot tekevät kokemuksesta sellaisen, jota ei ennen ole ollut tarjolla”, pohtii digitaalisen kulttuurin tohtori Turtiainen. joukkueiden PelimaTkaT, lounastauot ja pukukoppielämä. Sosiaalisen median palveluiden avulla urheilun seuraajat pääsevät lähemmäs suosikkejaan kuin koskaan ennen. Yhä isompi määrä joukkueiden ja urheilijoiden asioista on julkisia, mutta se ei Liivikiä hetkauta. ”On jo aikakin, että liigaseurat ovat heränneet nykypäivään. Totta kai heidän pitää olla sosiaalisessa mediassa aktiivisia, koska siellä kaikki ihmiset ovat.” ”Minun juttujani Snapchatissa katsoo 4000 ihmistä. Onhan se aika iso luku, kun en ole tiliäni mitenkään edes mainostanut. Sillähän tavoittaa sellaisen joukon, että voisin jopa vaikuttaa asioihin.” Myös jääkiekon pääsarjaa pyörittävä yhtiö, Jääkiekon SM-liiga Oy, on huomannut sosiaalisen median mahdollisuudet. Se lanseerasi tälle kaudelle Someliigahankkeen, jossa jokaisesta joukkueesta on valittu pelaaja, joka on kuluvalla kaudella mahdollisimman aktiivinen Twitterissä ja Instagramissa. ”Tiedostamme, että sosiaalinen media on valtava ilmiö. Läsnäolomme on siellä hyvällä tasolla, mutta halusimme olla entistä aktiivisempia ja palvella kannattajiamme aina vain paremmin”, selventää SM-liigan PRja viestintäpäällikkö Antti Pärnänen uutta hanketta. Someliiga-hankkeen pelaajien toimintaa ei ole haluttu kahlita. ”Vaadimme ainoastaan sitä, että he ovat aktiivisia Twitterissä ja Instassa. Lisäksi toivomme, että he käyttäisivät myös Snapchatia. Muuten jokainen voi olla oma itsensä, mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan”, Pärnänen lisää. Perusajatus on kuitenkin selvä: lisää tviittejä, Instagram-kuvia ja snäppejä. Niistä kansa tykkää, ja niitä sille myös tarjotaan. Mutta missä menee raja? ”Liigan puolesta en näe mitään uhkakuvia nykyisessä kehityksessä. Seuroilla se kynnys menee ehkä siinä, kun sosiaalisen median käyttö alkaa haitata urheilusuoritusta. Mutta missä se raja sitten menee?” Pärnänen aprikoi. ”Minulle ei ainakaan ole seuran puolesta sanottu kieltoja Snapchatiin liittyen”, kertoo Liivik. Ja jos seurat kieltäisivät, olisiko kyse tekopyhyydestä? Jos pelaajan sosiaalisen median käyttö vahvistaa seuran brändiä sekä tuo lisää katsojia ja tuloja, onko urheilusuorituksen mahdollisella heikentymisellä väliä? SM-liigan kaltainen ammattilaisurheilu on bisnestä, jonka perimmäinen tarkoitus on tuottaa voittoa. ”Se on kiinnostava kysymys, mikä on somearvon hinta. Hankitaanko joku pelaaja siksi, että hänellä on näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa, vaikka pelitaidot eivät olisi erikoiset”, Turtiainen kysyy. ”Toisaalta värikkäät persoonat ovat aina olleet haluttua tavaraa urheilussa. Se ei ole uusi ilmiö”, hän jatkaa. Sosiaalisen median palveluiden pikakurssi tuleville kiekkotoivoille vaikuttaisi silti olevan tarpeen, sillä Snapchatin, Instagramin ja Twitterin vyöry urheilukentille jatkuu myös tulevaisuudessa. Vai onko sittenkään niin? ”Vaikea tulevaisuutta on ennakoida. Mutta onhan se kiinnostavaa nähdä, tuleeko tälle kaikelle vastareaktio.” ”Riittääkö jossain vaiheessa se, että urheilua vain katsotaan? Ei olisi pakko tviitata tai tehdä jotain muuta. Urheilu nousisi takaisin keskiöön”, Turtiainen päättää. • tekSti: timo riihentupa / kuva: noora iSoeSkeli Urheilu on muuttunut sosiaalisen median takia entistä julkisemmaksi. Siim ”Märkä-Simo” Liivik kuvaa arkeaan Snapchatissä. Riittääkö jossain vaiheessa se, että urheilua vain katsotaan? silmin
26 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 en muisTa, paljonko kello oli tai millainen tuuli ulkona tuiskusi, mutta elettiin joka tapauksessa parin vuoden takaista tammikuuta. Minä istuin, arvatenkin Uffin poistopäiviltä ostettuun nahkarotsiin hautautuneena, yleisen historian kunnianarvoisen oppiaineen yhtä kunnianarvoisen professorin pakeilla. Tarkoitus oli puhua gradustani, joka tuolloin oli aika lailla aloittamista vaille painovalmis. “Millaisia tavoitteita sulla on gradusi suhteen?”, professori kysäisi alkukohteliaisuuksien jälkiliukkailla. “Palautan sen viimeistään 8. päivä joulukuuta”, vastasin. Jonkin gradun arvosana oli ajatuksissani huomattavasti vähäpätöisempi seikka kuin mieltäni poltelleet, valmistumisen jälkeen toteutuvat reissusuunnitelmani. Laadin niin sanotun tutkimukseni alusta alkaen vaivattomaksi. En halunnut etsiä lähdekirjallisuutta, pohtia metodia saati sitten haastaa itseäni. Koko prosessin lähtökohtana oli se, että valitsin kysymykset ja lähteet siten, että ne varmasti tarjoaisivat helpot, itsensä argumentoivat tulokset ilman erityistä pohjatyötä. kaikki eiväT näin tee. Joillakuilla on akateemista kunnianhimoa. Yksi heistä on Annakaisa Suominen, joka väitteli kättelyn tapakulttuurista ja nojasi paitsi kulttuurihistoriassa paljon käytettyyn muistitietoon, myös hyödynsi humanistisessa tutkimuksessaan lääketieteen puolella tehtyjen tutkimusten tuloksia. Niiden avulla hän selvensi kättelykokemusten aiheuttamien fyysisten tuntemusten ja emootioiden taustoja. “Lähteiden monimuotoisuus tuo tutkimukseen moniäänisyyttä ja korostaa tulkinnallisuutta. Kyse on tutkijan ja tutkimuskohteen vuorovaikutuksesta, eikä pelkästä lähteiden kuvauksesta”, Suominen sanoo. Soveliaiksi katsottujen lähteiden valikoimaa avaamalla ovat tutkijoiden pupillit laajentuneet ja horisontit laventuneet. Esimerkiksi historiantutkimuksessa tuulipukuhemmojen menneisyyden kertomisen on mahdollistanut se tietoinen valinta, että muidenkin kuin veroja ja almuja keräävien ahmattien tuottamista lipuista ja lapuista on tullut päteviä lähteitä. “Lähteitä on kaikkialla – ne pitää vain ottaa käyttöön”, kuten erään tavallisen ihmisen ympäristösuhdetta väitöskirjassaan tutkinut Leena Rossi sanoo. Suomisen kättelytutkimuksen tapauksessa pelkkien tavanomaisimpien arkistolähteiden käytön välttelyä edesauttoi aihevalinta. Kättely on niin jokapäiväistä, että siitä kertova tieto piti poimia siruina eri lähteistä. Vaikka kyse on erityisesti länsimaisessa kulttuurissa hyvin syvälle juurtuneesta tavasta luoda yhteys toiseen ihmiseen, ei siihen liittyvää tietoa ole erikseen tallennettu, vaan murusia täytyi kerätä tapaoppaiden ja kaunokirjallisuuden kaltaisista lähteistä. Jos lähdeaineistoa ei ole tyrkyllä, se etsitään luovasti tai sitten osittain tehdään itse. Jälkimmäinen, sinällään vähän huijaamiselta kuulostava keino on käytännössä rehtiä tutkimustyötä eli esimerkiksi muistiaineiston keräämistä. Vaikka lähteet olisivatkin omaperäisiä ja tulkinnan tarve tavanomaista akuutimpaa, ei tämä kuitenkaan Suomisen mukaan muovaa hyvän tutkimuksen perusteita. Omaperäisiinkin lähteisiin pohjautuva tulkinta täytyy nimittäin pystyä perustelemaan, niin, lähteillä. “Tutkimus ei voi olla subjektiivista, olivat lähteet millaisia tahansa. Lähde on aina tutkijan auktoriteetti. Jos lähde sanoo, että ’näin sen pitää olla’, niin ei tutkija voi siihen lisätä jotain tai jättää jotain pois”, Suominen painottaa. Tiukasti oman kenttänsä yleisesti hyväksytyissä ja suosituissa lähteissä pitäytyminen voi jopa ratkaisevasti heikentää tutkimuksen laatua, vaikka tämä ei äkkiseltään olisikaan selvää. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun jo käsillä olevat lähteet tarjoavat näennäisesti kokonaisvaltaisen kuvan tutkimusaiheesta, vaikka totuus olisikin tyystin toinen. Yksittäisen taviksen ympäristösuhdetta käsitellyt Leena Rossi päätyi tilanteeseen, jossa huomasi pelkän haastatteluaineiston paljastaneen lopulta vain osan tutkimuskohteensa luonteesta. “Olisi ollut kardinaalivirhe sivuuttaa tutkimuskohteeni tekemät maalaukset, sillä kyse oli niin tärkeästä osasta hänen ympäristösuhdettaan”, Rossi avaa. Rossin tutkimuskohde maalasi sen, mitä näki. Hän ei maalannut muistinsa tai mielensä ideaalimaisemia. Hän myös jätti tauluihinsa usein vähän hupsultakin tuntuvia yksityiskohtia, kuten keskelle kuvaa päätyneen lyhtypylvään. Näin siksi, että sellainen siinä maisemassa nyt sattui kököttämään. Rutiinilähteistä poikkeavien vihjeiden äärelle vievät monenlaiset polut. Toisinaan tien päästä löytyvä aarrearkku hohtaa jo kaukaa, toisinaan kujalle on kasvanut rämeikkö, jonka keskellä tutkija heiluu ilman karttaa vesurin kanssa. Suominen kuitenkin muistuttaa, että ummehtuneista arkistoistakin voi löytää todellisia aarteita, kunhan ei laput silmillä kirmaa kohti sitä selkeimmältä täysosumalta näyttävää A4-pinoa. “Erilaisia aineistoja yhdistellään onneksi nykyään rohkeammin. Jos jotain ilmiötä yrittää tulkita ja ymmärtää, niin silloin erityyppiset lähteet ovat ehdottomasti rikkaus ja voimavara”, Annakaisa Suominen sanoo. jos TunTuu, että on löytänyt kaiken mahdollisen omaan tutkijakoppiinsa henkisesti mahtuvan lähdeaineiston, Rossi suosittelee koputtamaan viereisen tiedekunnan ovea. Keskustelemalla eri tavalla asioista ajattelemaan tottuneiden kanssa voi löytää lopulta hyvin itsestään selviltä tuntuvia aineistoja, joita ei putkinäköisyydessään tullut edes ajatelleeksi. “Harva aihe on sellainen siisti paketti, joka ei rönsyile mihinkään”, Rossi toteaa. Aina ei tarvitse olla tutkimuskysymyskeskeinen. Eritoten humanistisissa tieteissä on enemmän kuin tyypillistä, että ensin valitaan lähteet, sitten taotaan tulokset ja lopuksi vilkaistaan, että mihin sitä tulikaan oikeasti vastattua. Valtavirrastakin poikkeavia lähteitä päätyy helpommin käyttämään, kun ensin etsii ne oudot lähteet ja alkaa vasta sitten arpomaan, mitä kaikkea näistä voisikaan irrota. Osa tutkijoista onkin sitä mieltä, että humanistisille aloille tyypillisen niin sanotun laadullisen tutkimuksen lähtökohtana ei ylipäätään voi olla jokin sinäkin voit olla lähde tekSti: jouko luhtala / kuvituS: ella kaira Tutkimusta voi tehdä monella tavalla. On helppoja ja vaikeita tapoja. Sitten on erilaisia tapoja.
27 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 tietty ongelma, jota lähdetään ratkaisemaan. Tai vähintäänkin täytyy olla valmis ja halukas tekemään kompromisseja ja viemään tutkimusta lähteiden viittomaan suuntaan. “Aineisto sanelee, mitä voidaan tehdä. Harvoin on hedelmällistä tehdä hypoteeseja, ja aika harva niitä tekeekään”, Rossi sanoo. Rossi opastaa esimerkiksi selailemaan vanhoja lehtiä – “vaikka sitten Kotiliesiä tai Jalluja” – seuraavaa tutkimuskohdetta etsiessä. Makasiinien kellastuneilta sivuilta voi löytää ihmisiä aikanaan puhuttaneita teemoja, joihin tutkijan on tavalla tai toisella mielekästä tarttua. Entäs jos se jonkin pimeän kujan ruostuneesta roskakorista paljastuva tavattoman mielenkiintoisen tuntuinen ja hajuinen oikukas lähdeaineisto herättää kauan kateissa olleen inspiraation, mutta tutkija ei ole ihan varma, onko tämän aihepiirin penkomisessa nyt mitään järkeä? “Ei niin voi ajatella. Olen aina tutkinut mitä haluan. Koskaan ei etukäteen tiedä, mikä on tärkeä tutkimuskohde ja mikä ei. Mikä tahansa aihe voi osoittautua tärkeäksi 10 vuoden päästä tai vaikka huomenna”, Leena Rossi sanoo ja lähettää vielä lopuksi terveisiä: “Opetusministeriö on nyt tekemässä todellisia munauksia. Jos uudet linjaukset menevät läpi, niin sitten ei kyllä tutkita minun tyylilläni.” ToiseT TuTkivaT uhkarohkeasti ja jahtaavat piilosta leikkivää totuutta aina vain rohkeammin uusia aineistoja etsien ja jo tehtyä tutkimustyötä tuoreella tavalla soveltaen. Minä en vaivautunut. Opinnäytetyöni sivunumerot kasvoivat samaa tahtia kuin ne aihettani liipanneet tutkimukset ja lähteistäni paljastuneet uudet näkökulmat, joihin en tuhlannut hymähdystä enempää energiaa. Näyteluvut jäivät palauttamatta, sillä en kaivannut ketään kertomaan, että pääasiassa eräässä baarissa kesätöiden jälkeisinä suvi-iltoina sutimani teksti oli kelvotonta. Tiesin sen toki itsekin. Tutkimusta voi tosiaan tehdä monella tavalla. On helppoja, vaikeita ja erilaisia tapoja. Pyrkimyksistä riippuen jokainen niistä voi olla palkitseva. • Harva aihe on sellainen siisti paketti, joka ei rönsyile mihinkään.
28 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 läsnäololaitos ”TeaTer, billigare än bio!” markkinoi Åbo Svenska Teater opiskelijoille lippuja ostopäivän näytöksiin. Mainos saa tilanteen kuulostamaan siltä kuin elokuvissa ja teatterissa käynti kilpailisivat samasta ajasta. Laitosteatterissa tietenkin toivotaan sormet ristissä, että tilanne olisi näin. Jos keskiverto urbaani suomalainen saisi joululahjaksi s a r jalippuja teatteriin tai selaisi netistä illan tarjontaa edes puoliksi yhtä usein kuin elokuvien kohdalla, teatterilla ei olisi mitään hätää. Siitä huolimatta, että elokuvatkin katsotaan yhä useammin kotiteatterista. Teatteri on auttamattoman kömpelö ja vaivalloinen taidemuoto, jonka pariin ei hakeuduta spontaanisti viihtymään. Jos viikossa on kolme tai neljä näytöstä, se on teatterin kohdalla jo paljon. Ja jotenkin, koko tilanne on jäykkä. Väliaika kadottaa kaiken anonyymiuden, jonka pimennetty katsomo suo, seisoi jäykästi sitten laitosteatterin pompöösissä aulassa tai ylioppilasteatterin lämpiössä. Teatteri on vaikeasti jaettavissa. Tarkemmin, jaettavissa niin kuin se sosiaalisen median maailmassa ymmärretään. Osa teattereista markkinoi esityksiä trailerimaisilla videopätkillä, mutta ihmiset lavalla näyttävät kuvattuina yleensä aina ihmisiltä lavalla. Illuusio katoaa. Muovipressu toimii merenä, kun sitä ravist e l l a a n suoraan katsojan edessä. Näyttöpäätteen ääressä katsoja on nirsompi. Jotkut teatterit ovat kokeilleet Twitter-teatteria, jossa repliikit julkaistaan tviitti kerrallaan. Se voi olla kiinnostava tapa tuoda esille teatterikirjallisuutta, mutta siitä puuttuu teatterin ydin. Teatteri on liian kiinni ajassa ja tilassa. Jakaminen on vaikeaa jo siitä syystä, että esitys on joka kerta eri. Monia isoja produktioita esitetään lähtökohtaisestikin osin tuplaroolituksin. Turun Kaupunginteatterissa Andriy Zholdak on käyttänyt tuplaroolitusta tällä vuosikymmenellä selvänä tehokeinona, kun hän visioi venäläisklassikoista kahta eri versiota vuorottelevien pääroolien esittäjien avulla. Esitys on silti joka kerta eri, vaikka miehitys pysyisi samana. Pienetkin muutokset työntävät esitystä uuteen suuntaan. Näyttelijä saattaa tehdä työtään, vaikka olisi pitkällä raskaana. Vaikka tilanteeseen ei viitata vuorosanoissa, se vaikuttaa silti katsojan tulkintaan. Esitykset muuttuvat myös ilman konkreettisia muutoksia. Ensi-iltana nähdään erilaisella vireellä esitetty näytös kuin kauden päättäjäisissä. Ja toisaalta, yleisö vaikuttaa. Teatterin hienous ei ole missään nimessä sen vaivalloisuudessa, elitistisyydessä tai tarjonnan niukkuudessa. Syy on paljon inhimillisempi. Yleisöllä ja sen reaktiolla on suora vaikutus esitystilanteeseen. Yksi humalainen kommentoija kiristää koko tilannetta. Ponneton yleisö voi latistaa koko esityksen jännitteen. Tyhjät penkit näkyvät näyttämölle hyvin. Mutta toisaalta sinne kuuluu myös, kuinka aplodit yltyvät, kun vetoava, karismaattinen sivuosan esittäjä käy kumartamassa. Näytelmä on aidosti jaettu tekijöiden ja kokijoiden välillä, juuri siinä hetkessä. Teatteri on hienoa itsekkäistä syistä. Miten sähköistävää on olla välillä muuta kuin pelkkä kevyt kosketus, joka hipaisee peukalotai sydänikonia. Tai mikä vielä tärkeämpää, muutakin kuin pelkkä maksaja. • tekSti: Wilhelmiina palonen kuvituS: tytti roto Teatteri sopii huonosti tähän aikaan ja juuri siksi se on niin ihanaa.
29 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 jouna karsin teoksia on kutsuttu maisemallisiksi veistoksiksi. Syvyysnäyttely koostuu kahdesta nimeämättömästä teoksesta, joista etenkin uima-allasta esittävän pienoismallin pahaenteisyys on käsin kosketeltavaa. Taiten rakennetusta teoksesta nouseva vesihöyry, veden liplatus ja altaan pohjan kuvioiden alta heijastuvat värit luovat mystisen tunnelman. Taidemuseon valkoinen Studio ei kuitenkaan tee oikeutta teokselle. Vaikka ikkunat on peitetty, huoneeseen tulvii valoa porrashuoneen lasiovesta. Täysin pimennetyssä tilassa voisi kuvitella seisovansa maauimalan porttien sisäpuolella elokuun pimeässä yössä. Tiedotuksessa käytetty kuva hämärässä huoneessa hohkaavasta altaasta lupailee enemmän. Näyttelyyn kannattaakin poiketa marraskuun puolella, kun päivä on lyhentynyt ja ilta pimennyt tunnelmaan sopivaksi. Toinen teos, jäiden keskelle kaatunut kanootti, on yhtä lailla pelottava. Mitä on tapahtunut? Onko joku hukkunut? Katonrajaan nostettu teos herättää kysymyksiä, yllyttää rakentamaan tarinoita ympärilleen. Ajatukset lähtevät seilaamaan naparetkeilijöihin ja Titaniciin – varsinkin kun kanootin voi nähdä myös jäälauttoja halkovan valtamerialuksen pohjana. Teos asemoi katsojan pinnan alle uppeluksiin, toisin kuin uima-allasteos, jossa ollaan pinnalla, ulkopuolisia katsojia allasta reunustavien penkkirivien laidoilla. Pinnan alla väreilevässä karmivuudessa on paljon samaa kuin Jarno Vesalan taiteessa. Karsin pienoismallit vertautuvat toiseenkin suomalaistaiteilijaan, miniatyyreillä myös leikittelevään Pasi Rauhalaan. Mutta siinä missä Rauhalan teoksissa korostuvat ihmishahmot ja huumori, Karsin pienoismaailmoja leimaa ihmisten poissaolo ja sen aiheuttama arvoituksellisuus. Karsin kahden teoksen kokonaisuutta voi tulkita myös kommenttina ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Uima-altaassa ihminen on kahlehtinut veden paikoilleen ja käyttää sitä oman kehonsa tarpeisiin. Toisessa teoksessa vesi on ottanut vallan, jää yllättänyt melojan. Luonto ei olekaan ihmisen hallittavissa. Aura Nikkilä Jouna Karsi: Syvyys 9.10.–22.11.2015 Turun taidemuseon Studio Aurakatu 26 ti–pe 11–19, la–su 11–17 Kirja Elokuva Kuvataide pinnalla ja sen alla Goottiromantiikka kohtaa seurapiiriromanssin musta huumori iskee taitavassa kerronnassa ruumiin ja mielen vastakkainasettelu on riivannut länsimaista ajattelua antiikista lähtien. Voiko aiheesta kirjoittaa enää kiinnostavasti? Turkulaiskirjailija Iida Rauman toinen romaani Seksistä ja matematiikasta osoittaa, että kyllä voi, kunhan aiheeseen puhkutaan eloa omintakeisella huumorilla ja taitavalla kerronnalla. Keskushenkilö Erika on kansainvälistä arvostusta nauttiva matemaatikko, jonka todellisuus määrittyy absoluuttisten matemaattis-fysikaalisten totuuksien ehdoilla. Berliiniläisyliopistossa työskentelevä Erika joutuu kollegansa hyökkäyksen uhriksi ja pakenee Helsinkiin saamatta kuitenkaan rauhaa ahdistelijaltaan. Päähenkilön rationaalisen maailmankuvan vastapainona on seksuaalinen himo, jonka irrationaalisuutta Erika inhoaa: ”ja kun hän seuraavan kerran lojui patjalla itseinhon vallassa masturboituaan itsensä uuvuksiin, hän haaveili olevansa kone, pelkkää algoritmia algoritmin perään”. Kertoja ottaa toisinaan etäisyyttä Erikan haaveisiin elää konemaista, pelkän järjen määrittämää elämää. Kertoja yrittää muutenkin voittaa lukijan luottamuksen esimerkiksi ironisilla huomautuksilla henkilöhahmojen ”sievien kiinnostavien sisäisten ristiriitojen” tarpeellisuudesta ja aristoteelisen juonen vetoavuudesta. Kerronnan näkökulmien ja aikatasojen vaihdokset ovat teoksen suurimpia ansioita. Rauman esikoisromaanissaan Kohtaamisten kirja (2011) kokeilema aikatasojen limittäisyys ja toistuvat takaumat ovat jääneet vähäisemmäksi uutuusromaanissa. Seksistä ja matematiikasta jakautuu selvemmin kokonaisuuksiin. Takaumat jäsentyvät edellistä romaania sulavammin osaksi kokonaisuutta. Iskevää mustaa huumoria on jälleen tarjolla: itsemurhaa harkitessaan Erika luopuu ajatuksesta arvioituaan viileän analyyttisesti mätänevän ruumiinsa mahdollisia haittavaikutuksia vuokra-asunnon pintarakenteille. Esa Kostet Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta. Gummerus Kustannus 2015. 474 s. Guillermo del Toron uusin ohjaustyö Crimson Peak on osoitus ohjaajansa monipuolisesta urasta. Siinä missä hänen edellinen elokuvansa Pacific Rim herkutteli jättihirviöiden ja suurrobottien välisillä painimatseilla, vie kummituskertomus Crimson Peak goottikauhuromanssin äärelle. Monstereihin ja muuhun makaaberiin mieltynyt del Toro löytää tästäkin aiheesta inhimillisen sydämen. Kauhuestetiikkaan panostava elokuva keskittyy säikäytysten sijaan hahmoissa piilevään karmivuuteen. Tarinassa eletään viktoriaanisen ajan loppua. Kirjailijanurasta haaveileva Edith Cushing (Mia Wasikowska), joka kokee suurempaa sielunkumppanuutta Mary Shelleyn kuin Jane Austenin kanssa, nai englantilaisen aristokraatin Thomas Sharpen (Tom Hiddleston) ja muuttaa tämän syrjäiseen kartanoon. Nukkavieru kartano varjostaa tuoretta avioliittoa – erityisesti kun rakennuksen käytävillä kulkevat aaveet varoittavat Edithiä sulhasensa ja tämän siskon (Jessica Chastain) piiloittelemista vaaroista. Crimson Peak on lähempänä ohjaajan tunnelmallisia espanjankielisiä tuotantoja kuin hänen toiminnallisia Hollywood-elokuviaan. Yliluonnolliset olennot elävät omaa elämäänsä, joiden yhteys ihmishahmoihin on enemmän sattumaa kuin pahantahtoisuutta. Komea elokuva liioittelee goottiromantiikan hengessä herkullisesti. Autiolla nummella sijaitseva kartano ulvoo tuulen mukana ja tarvittaessa vuotaa vaikka verta punasavisen maan tunkeutuessa talon rakenteisiin. Ylikoristellun rakennuksen kruunaa rikkonainen katto, josta leijailee jatkuvasti sisään lunta tai kuolleita lehtiä. Del Toro toteuttaa jälleen asianmukaiset genrekonventiot tinkimättömästi. Tällä kertaa niiden yläpuolelle noustaan kuitenkin harmillisen harvoin. ***½ Ilkka Hemmilä Crimson Peak USA, 2015, 119 min O: Guillermo del Toro K: Guillermo del Toro, Matthew Robbins N: Mia Wasikowska, Jessica Chastain, Tom Hiddleston, Charlie Hunnam, Jim Beaver
30 TURUN YLIOPPILASLEHTI 8/2015 kokeile tätä! kaamosTu. Turun kaupunginkirjastossa avataan marraskuu Kaamos-tapahtumalla, jonka tämän vuoden teemoja ovat tietokirjallisuus ja suomalainen kulttuuri Ruotsissa. Tapahtumassa käsitellään muun muassa suomalaista pelialaa keskustelemalla siitä, miten pelejä tehdään ja mihin suomalaisen pelialan menestys perustuu. Runouden ystäville on tarjolla tutkijatohtori Siru Kainulaisen luento nykyrunouden lukemisesta. Turun kaupunginkirjasto, pe 6.11. klo 9–23.30. vinoudu. Leffafriikkien syksyä piristää Suomen ainoa seksuaalija sukupuolivähemmistöihin keskittyvä elokuvafestivaali Vinokino. 23.–25.10. järjestettävässä tapahtumassa esitetään parisenkymmentä teosta suomiteksteineen. Peruslippu yhteen näytökseen maksaa kahdeksan euroa, Setan jäsenet pääsevät alennuksella. Lippuja saa ostaa paikan päältä tai Vinokinon nettikaupasta osoitteesta vinokino.fi/lippukauppa. Näytökset Alvariumissa, Puutarhakatu 8 B. saareudu. Jo-Jo Teatteri esittää 20-vuotisjuhlanäytelmänä sovituksen Agatha Christien klassikkoteoksesta Eikä yksikään pelastunut . Yksi Christien tunnetuimmista rikosromaaneista kuvaa kymmenen ihmisen kokemuksia autiosaarella, jonne heidät on kutsuttu erilaisin verukkein vastaamaan aiemmista teoistaan. Syyllisyyden ja vastuun kysymyksiin pureutuvan teoksen on Toini Havun suomennoksen pohjalta Jo-Jo Teatterille sovittanut ja ohjannut teatteripedagogi Laura Hurme. Ensi-ilta pe 30.10. klo 19. Liput 18/12€, varaukset numerosta 040 513 4215, jojoteatteri@gmail.com tai ideaticket.fi/jo-jo. kePiTä. Turun taidemuseossa pääsee nauttimaan ilmaisesta kitaramusiikista perjantaina 23.10. Klassiseen kitaransoittoon perehtynyt turkulainen keppivelho Ilkka Turta tulkitsee tunnin mittaisen setin aikana musiikkia säveltäjiltä Sor, Mertz, Hosokawa ja Brouwer. Kansainvälistäkin esiintymiskokemusta kartuttanut Turta on suorittanut musiikin maisteritutkinnon ja toiminut klassisen musiikin lisäksi teatterimuusikkona sekä proggae-yhtyeessä Kaikukasti. Konsertti alkaa klo 17 ja museon näyttelyihin on vapaa pääsy 16–19. järjestöjen infopalsta OPKO Tule mukaan kristilliseen opiskelijatoimintaan! Opiskelijaillat tiistaisin klo 18, Uncover-piiri torstaisin klo 18, Uncover Bible Study on Mondays at 6pm, Ylioppilastalo A, 2.krs., Rehtorinpellonkatu 4A. Tervetuloa mukaan! Katso tarkempi ohjelma netistä www.opko.fi/turku TYOK TYOKin loppusyksy esittää: seuraavat päivystykset 3.11. ja 19.11. klo 17-18 Pimiöllä, Yo-talo A:n kellarissa. Kuvien jälkikäsittelykurssi 24.11. klo 18. PIKKUJOULUT 1.12. klo 19 @ Proffa. Muista myös kuukauden valokuvahaaste lokakuun teemana varsin ajankohtainen SYKSY. Käy katsomassa lisätiedot ja ajankohtaisuudet nettisivuiltamme: tyok.fi TVO Viikolla 44 TVO:n opiskelijabaarissa Köydenpunojankadulla on mahdollisuus juhlia pyhäinpäivää meksikolaisittain ja kuulla mielenterveysasiaa punk-otteella! Torstaina 29.10. Teviksellä järjestetään Día de Muertos -fiesta, eli pyhäinpäivän bileiden meksikolainen inkarnaatio. Lavalle kiipeää country/southern -yhtye THORN TREE, Turun Anikistit ry tarjoaa animaatioitaan, Tevis on sonnustettu kukkaja kalloloistoonsa, ja saadaanpa paikalle myös perinteinen piñata. Ilta aloitetaan klo 18 ja TVO:n baari pitää janon poissa yön pikkutunneille saakka. Lauantaina 31.10. Teviksellä kuullaan tärkeää mielenterveysasiaa kun bostonilaislähtöinen Craig Lewis luennoi aiheesta otsikolla ”Punk rock, mental health and recovery”. Pitkän linjan punkaktiivi Craig jakaa kokemuksia elämästään mielenterveysongelmien, riippuvuuksien ja trauman kanssa, sekä kertoo tarinansa niistä toipumisesta. Luento on ilmainen ja pidetään englannin kielellä. Luennon jälkeen Teviksellä soittaa neljä hardcore punk -orkesteria: DIAGNOSIS? BASTARD! (SWE), sekä kotimaiset FAMINE YEAR, KYLMÄ SOTA ja TURUN TAUTI. Liput keikalle 6 euroa. TVO:n legendaarisia seniorijuhlia vietetään osakunnan tiloissa 21.11. klo 18 alkaen! Luvassa hyvää ruokaa, osakunnallista seuraa monesta sukupolvesta sekä tietysti armotonta sekoilua. Lisätietoja, mukaan lukien ilmottautumisohjeet tulevat myöhemmin eli seuraa tiedottelua! KOMPLEKSI Tervetuloa Sosiaalitutkimuksen klubi Kompleksi ry:n vaalikokoukseen eli syyskokoukseen maanantaina 16.11.2015 TYY:n saunalle (Rehtorinpellonkatu 4) klo 17:00. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.
vihreä lista 2 Ahonen Inka 3 Eerikäinen Annika 4 Iurko Daria 5 Jalonen Oona 6 Keijonen Kalle 7 Kotaja Lauri 8 Kulha Katariina 9 Kuusinen Väinö 10 Lehtola Karoliina 11 Litokorpi Julia 12 Musakka Tuula 13 Mylläri Anni 14 Nikama Matti 15 Nurminen Niklas 16 Ojalehto Milla 17 Paasivirta Olli-Pekka 18 Paimen Riina 19 Pitkäjärvi Kati 20 Rantala Jani 21 Rintamäki Mikko 22 Saari Emmi 23 Salonen Iida 24 Sanevuori Heidi 25 Siltanen Ville 26 Tiainen Tuomas 27 Tuominen Jael-Aleksis 28 Virén Tiina 29 von Bagh Pyry 30 Väisänen Jukka 31 Wessman Kukka-Maaria vihreä vasemmisto 32 Turpeinen Anja 33 Väisänen Laura 34 Salomäki Iiro 35 Viljanen Virva 36 Kuusto Mikko 37 Lappalainen Emma 38 Honkanen Matti 39 Jormalainen Joonas 40 Svetloff Tytti 41 Elovirta Heidi 42 Nguyen Hai 43 Pitzen Sofia 44 Salonen Julia 45 Martikainen Sakari 46 Toivonen Pekka 47 Sääskilahti Petteri 48 Lehto Aulis 49 Rannikko Aleksi 50 Haapanen Olli 51 Rintamäki Elena 52 Koskela Ilkka 53 Norontaus Liisa 54 Ahlroth Essi 55 Kondelin Sade 56 Rantala Pekka 57 Vatula Annaliina 58 Niemi Pauliina 59 Laine Elina 60 Rauhala Jenna 61 Norblad Otso 62 Puttonen Suvi 63 Hiivola Emmi 64 Veijonen Siiri 65 Hirvonen Suvi 66 Pahkuri Sirpa 67 Suomalainen Iiro 68 Manninen Riku 69 Sundholm Henri 70 Minkkinen Arttu 71 Hallamaa Pyry 72 Setälä Esa 73 Koski Janne 74 Hurskainen Jens 75 Heikkinen Taija 76 Paakkola Jasper 77 Ojanen Linda 78 Lönnberg Olli 79 Koiranen Sara demariopiskelijat 80 Hannula Annemari 81 Kantanen Pyry 82 Noronen Piia 83 Jäntti Wille 84 Virtanen Essi 85 Jyrkkänen Artturi 86 Lilja Maaria 87 Sipilä Mikko 88 Karjalainen Katarina 89 Koskinen Heli 90 Kurki Klaus 91 Kuusela Minna 92 Siitonen Vilja 93 Pihl Marko 94 Appelroth Annika hybridiaani 95 Länsi-Seppänen Miika 96 Jaaksi Juha 97 Palanterä Paavo 98 Nieminen Maria 99 Ylinen Tia 100 Tulonen Antti 101 Henriksson Henna 102 Virta Matias 103 Junnila Asser 104 Sinisalo Konsta 105 Vähä-Heikkilä Matti 106 Rajala Julius 107 Aaltonen Laura 108 Knuutila Aapo 109 Erkko Liina-Lotta 110 Vuorinen Eerika 111 Selenius Otto 112 Husman Katariina 113 Jokinen Risto 114 Heikkilä Krista 115 Raivonen Lassi 116 Torkkeli Aapo soihdunkantajat 117 Lintunen Lotta 118 Seppälä Sara 119 Salminen Tony 120 Nyström Petri 121 Wahlsten Johan 122 Koivula Elina 123 Kouki Sointu 124 Laurila Juha 125 Kivinen Eero 126 Talvinko Max 127 Karvonen Essi 128 Marttila Juuso 129 Lumme Riina 130 Niemi Eetu 131 Wallenius Tytti 132 Alajärvi Oona 133 Lehto Olli 134 Salmi Susanne 135 Pukarinen Aappo 136 Salakka Janne 137 Erhola Kaaren 138 Soilampi Sanni 139 Eeronheimo Enni 140 Kivioja Vilma 141 Härkälä Anne 142 Harjuniemi Inari 143 Toivonen Joonas 144 Koho Mikko 145 Lehtinen Santtu 146 Jokela Justus eduxi 147 Klemettilä Jaakko 148 Mäkelä Mika 149 Kuisma Linda 150 Vähätalo Anna 151 Korventausta Miikka 152 Salmenoja Sanni 153 Lempiäinen Jesper 154 Hallikainen Emmi 155 Puntanen Johanna 156 Määttä Jonna 157 Säkö Cecilia humanistilista’15 158 Hännikkälä Noora 159 Kallio Saana 160 Saarinen Sini 161 Ylitalo Saara perussuomalaiset 162 Da Ros Matteo 163 Maharramli Adham 164 Merta Miika 165 Mäki Petteri 166 Paakkola Pietari tyrmy 167 Kiesiläinen Jouko 168 Koivisto Maarit 169 Latikka Matti 170 Moisala Harri 171 Pyykkö Mikko 172 Vesti Jetro keskustaopiskelijat 173 Aakula Santeri 174 Järvinen Elias 175 Sirkiä Saara 176 Sirkiä Anna 177 Luotonen Silja oikeat 178 Hakanpää Keimo 179 Heikkinen Janne 180 Huuki Manolis 181 Hynninen Maija 182 Kauppila Janina 183 Koivisto Timo 184 Kontola Sami 185 Kontu Solja 186 Koski Miikka 187 Könnö Mirka 188 Latvanen Annastiina 189 Lehikoinen Saku 190 Löthman Veera 191 Marttinen Matias 192 Myllynen Janina 193 Mäntysaari Jani 194 Pousi Mikko 195 Pääkkö Sakari 196 Raiskila Miira 197 Siilos Olli 198 Sukula Laura 199 Sulin Otto 200 Takatalo Janika 201 Vesa Antti-Jussi 202 Viljamaa Tuomas 203 Virtanen Ville 204 Wiren Jutta tyy terveeksi 205 Forsström Ville 206 Hiltunen Henni 207 Kantonen Tatu 208 Kruuti Henna 209 Kuusela Ari 210 Laine Eetu 211 Laine Lassi 212 Lähdemaa Jyri 213 Matikka Mirva 214 Määttänen Oona 215 Niinistö Markus 216 Niittynen Siiri 217 Nylander Konsta 218 Ohrankämmen Tero 219 Painilainen Aku 220 Salminen Lauri 221 Salo Henri 222 Sivén Sam 223 Suomi Timo 224 Suvila Karri 225 Uusitupa Erika 226 Vuornos Aksel 227 Yli-Pietilä Eemil tuky-lista 228 Aku-Mathias Kähkönen 229 Aleksi Olander 230 Alessandra Danesi 231 Anna Nukarinen 232 Anna-Reeta Grönroos 233 Anneli Kurvinen 234 Ann-Sofie Leimu 235 Elina Haavikko 236 Elorm Damalie 237 Emilia Hyvätti 238 Emmi Vilkanen 239 Erika Ojala 240 Eveliina Mauno 241 Eveliina Nygrén 242 Heidi Ussa 243 Henna Kainulainen 244 Henna Lunkka 245 Idamaria Laine 246 Iina Lappalainen 247 Ilkka Laustola 248 Ilona Häsänen 249 Jarkko Louhelainen 250 Jesse Huovinen 251 Jussi Nieminen 252 Juuso Makkonen 253 Juuso Mykkänen 254 Kristian Raitio 255 Laura Vähäsaari 256 Lauri Lehtonen 257 Liisa Välkkynen 258 Maiju Mansikkamäki 259 Maria Helle 260 Maria Tyynelä 261 Meri Tuuli Laaksonen 262 Miika Tiainen 263 Milla Anttonen 264 Minna Goyal 265 Miro Korhonen 266 Niko Nauholz 267 Oskari Auramo 268 Ossi Tursas 269 Otto Rouhiainen 270 Oula Huttunen 271 Paula Peltomaa 272 Riku Hietarinta 273 Roope Rantanen 274 Salla Maijala 275 Samuli Salo 276 Santeri Kangas 277 Santeri Laine 278 Sofi Laiho 279 Sofia Lindén 280 Tiina Mänty 281 Timo Kovala 282 Vilhelmiina Merta 283 Ville Terenius ryhmä lex 284 Ahokanto Joanna 285 Ahvenjärvi Kalle 286 Arpiainen Kristiina 287 Auressalmi Teemu 288 Brusila Samuel 289 Dahlström Tuomas 290 Havia Lauri 291 Hirvonen Elina 292 Huusko Juulianna 293 Hyvönen Noora 294 Isoaho Olli 295 Jansson Jasmine 296 Joensuu Roosa 297 Johans Anton 298 Kemppi Kirsi 299 Kolkkanen Mikko-Samuli 300 Kuusisto Kalle 301 Laakso Natalia 302 Laakso Ville 303 Laitinen Iiris 304 Lapinlampi Joona 305 Lemponen Elina 306 Leppä-Aro Laura 307 Lindqvist Sofia 308 Lintukorpi Anna 309 Luoma Siiri 310 Mononen Mikko 311 Männistö Milla 312 Nieminen Petra 313 Nieminen Samuli 314 Nurmi Joel 315 Paavola Tomi 316 Pahta Kerttu 317 Piltonen Jarno 318 Pirttisalo Mika 319 Pullinen Anu 320 Raitanen Jussi 321 Rantanen Armida 322 Sarja Ilari 323 Seppä Sami-Petteri 324 Sirpoma Laura 325 Sjöblom Jussi 326 Suuripää Tiia 327 Tiainen Henriikka 328 Wilén Noora 329 Yli-Hongisto Milja edustajistovaaliehdokkaat 2015 turun yliopiston ylioppilaskunnan Varsinainen äänestys 3.11. klo 10 – 4.11. klo 16. Ennakkoäänestys 26.10. klo 10 – 29.10. klo 16.