2 VAPEPAinfo TI M O H EI KK AL A Vapaaehtoinen pelastuspalvelu SISÄLTÖ VAPEPAN TOIMINTA ? on vapaaehtoista ? tukee viranomaisia ? on koulutettua ja harjoiteltua ? on organisoitua ja itse johdettua AUTTAJIEN VERKOSTO Pääkirjoitus ........................................................ 3 Lukuja vuosien varrelta Järjestön työ numeroin ja kuvin ......................................4 Tehtäviä joka lähtöön Tule mukaan toimintaan.........................................5 Tyttö joka eksyi 5-vuotiaan Anjan katoaminen käynnisti Suomen ensimmäisen suuretsinnän ..........................................6 Kaikkia vapaaehtoisia tarvitaan Vuoden 2022 lentopelastaja Kimmo Nortajalla on takanaan uraa Ilmavoimissa 34 vuotta ..............10 Radiopuhelimista droneihin Kohokohtia vuosien varrelta ...........................................12 Aktiivinen koiraharrastaja Tiina Auer ja koiransa Camo Koiran kouluttaminen vaatii sitoutumista ...............14 Samassa veneessä Koiratoimintaa ja meripelastusta ..............................16 Etsijän vaatetus ja muonitus Vinkkilista maastoon ................................................ 18 JA R I E. M IE T T IN E N Vapepa-info 2022–2024 JULKAISIJA Suomen Punainen Risti, Tehtaankatu 1 a, 00140 Helsinki TOIMITUS Aku Suomalainen KANNEN KUVA Teemu Ullgrén ULKOASU JA TAITTO Gomedia Oy PAINO Takomo Tuotanto Oy ISSN 1456-2553 KOKOAA yhteen auttajia yli 50 järjestöstä ja kouluttaa eri alojen vapaaehtoisia. TUKEE viranomaisia pelastustöiden tukitehtävissä. KADONNEIDEN ETSINTÄ, EVAKUOINTI, ENSIHUOLTO JA HENKINEN APU ovat Vapepan tyypillisimpiä tehtäviä. TOIMINTAA KOORDINOI Punainen Risti. TOIMII maalla, veden pinnalla ja pinnan alla sekä ilmassa.
VAPEPAinfo 3 PÄÄKIRJOITUS VAPAAEHTOISEN pelastuspalvelun perustamisesta on kulunut 60 vuotta. Menneitä vuosia on mukava muistella. Nykyisestä toiminnasta voi iloita ja tuntea ansaittua ylpeyttä. Tärkeintä on kuitenkin katsoa tulevaisuuteen. VAPEPAN ydinkysymys on siinä, miten verkostoon kuuluvat järjestöt onnistuvat yhdistämään vapaaehtoisten auttamishalun ja viranomaisten tarpeet niin että apua tarvitsevat tulevat autetuiksi. Vapaaehtoisille on pystyttävä tarjoamaan mielekkäitä ja innostavia tehtäviä, koulutusta, harjoituksia sekä mahdollisuuksia hyödyntää omaa osaamistaan. Järjestöt mahdollistavat viranomaisille nopean ja tehokkaan avun. VAIKKA Vapepan perustehtävä on selvä ja ymmärrettävä, avun tarpeet ja viranomaisten toimintaympäristöt muuttuvat. Tulevaisuuden tarpeet, toiminnan vaikuttavuus ja osaamisen ylläpitäminen edellyttävät ennakointia ja jatkuvaa kehittämistä. Tämä haaste on yhteinen. Kehittämistä on tehtävä yhdessä järjestöjen, vapaaehtoisten ja viranomaisten kesken. Juhlavuosi kannustaa katsomaan eteenpäin. Hannu Harri, puheenjohtaja Juhlavuosi kannustaa katsomaan eteenpäin T E E M U U LL G R É N Nykyisestä toiminnasta voi iloita ja tuntea ansaittua ylpeyttä.
4 VAPEPAinfo LUKUJA VUOSIEN VARRELTA KOONNUT ARSI VEIKKOLAINEN Auttamisvalmiudessa on tällä hetkellä yli 13 000 ihmistä. Hälytykset ovat nousseet tasaisesti 2010–2024 VAPEPA LUKUINA 453 552 603 379 Huippuvuosia 2022 ja 2020 ? Selittyvät Koronaan ja Ukrainaan liittyvillä auttamistilanteilla. ? Viimeisen kymmenen vuoden aikana Vapepa ollut viranomaisen tukena 3 600 kertaa ? Niihin osallistunut lähes 60 000 koulutettua vapaaehtoista. Tämä on enemmän kuin Mikkelissä on asukkaita. ? Tehty lähes 250 000 tuntia töitä viranomaisen tukemiseksi. ? Avun kohteena ollut lähes 30 000 tuhatta ihmistä. Tämä on enemmän kuin Vihdissä on asukkaita! 2010 2020 2022 2023 JU S S I V IE R IM A A T IM O H E IK K A L A Viimeisen kymmen vuoden aikana Vapepan yhteisiä eri koulutuksia on pidetty yli 2 800 kpl ja niissä on ollut yhteensä yli 57 000 koulutettavaa.
TEHTÄVIÄ JOKA LÄHTÖÖN Vapepan koulutettuna vapaaehtoisena pääset auttamaan erilaisissa tehtävissä ja tilanteissa. Tässä muutamia esimerkkejä Vapepan hälytysryhmissä toimivista vapaaehtoisista. Lisää tietoa ja tarinoita vapaaehtoisista löydät verkkosivuiltamme osoitteessa www.vapepa.fi. MUONITTAJA ENSIHUOLTOVAPAAEHTOINEN ÖLJYNTORJUJA MAASTOETSIJÄ K U V A T JO O N A S B R A N D T Viimeisen kymmenen vuoden aikana Vapepan yhteisiä harjoituksia on pidetty lähes 850 kpl ja niissä on ollut yhteensä yli 30 000 osallistujaa. Näiden lisäksi järjestöt ja hälytysryhmät ovat tehneet omia harjoituksiaan. Henkilöt ympäri Suomen: Åland 88 HelsinkiUusimaa 1099 Lappi 1590 VarsinaisSuomi ja Åboland 1109 SavoKarjala 1025 KaakkoisSuomi 1113 Häme 1555 LänsiSuomi 2636 Satakunta 779 Oulu 1510 Österbotten 570 VIESTITTÄJÄ LIIKENTEENOHJAAJA VAPEPAinfo 5
6 VAPEPAinfo Tyttö joka eksyi Viisivuotias Anja Kumpurinne katosi kotipihastaan Kerässiepin kylästä 24. toukokuuta 1963. Alkoi Suomen ensimmäinen suuretsintä. TEKSTI KIMMO HOLOPAINEN VÄRIKUVAT SINIKKA NIEMI / ANTTI SIPILÄ MUSTAVALKOKUVAT MARJA VUORELAINEN / JOHTTI SÁPMELA ??AT RY Teksti on alun perin julkaistu Avun Maailma -lehden numerossa 4/2014 Samuel Keskitalo (toinen vas.) kokosi oman etsintäpartion nähtyään Anjan löytöpaikan unessa. P erjantai 24. toukokuuta 1963 alkoi pienessä Kerässiepin kylässä samanlaisena kuin muutkin päivät. Kesää kohti mentiin vauhdilla. Pallastunturien kupeessa yöt olivat vielä kylmiä, mutta sää oli lämpenemässä. Aurinko enää kurkisti iltaisin taivaanrannan taakse. Anja Kumpurinne, seitsemänlapsisen perheen toiseksi nuorin, leikki sisarustensa kanssa kotinsa pihapiirissä niin kuin ennenkin. Äiti oli lähtenyt aamulla navettaan ja isä kokemaan pyydyksensä läheiselle Sieppijärvelle. Aamulla pukiessaan Anja oli ilmoittanut, että hänellä oli kylmä. Viisivuotiaan tomeruudella hän oli pukenut päälleen leningin lisäksi siniset pitkät housut, sinisen villatakin ja päähänsä sinivalkoraitaisen pipon. Toisten lasten lähtiessä takaisin pirttiin Anja jäi yksin ulos leikkimään. Puoli yhdentoista maissa äiti tuli navetalta, ripusti pyykit kuivumaan ja mennessään kutsui Anjaa tarkistaakseen, missä tämä touhusi. – Täällä minä olen, tyttö vastasi puiden takaa. Järveltä selvittyään Anjan isä kiiruhti kotiin vaihtamaan vaatteet. Hänellä oli kiire Muonion kirkonkylälle postiin, joka sulki puolilta päivin. Vaikka Kerässiepin kylä kuului tuohon aikaan Enontekiöön, asioilla käytiin lähempänä Muoniossa. Isän tehdessä yhdentoista aikaan lähtöä äiti huusi Anjaa tulemaan sisälle. Kun vastausta ei kuulunut, äiti lähti hakemaan tyttöä siltä suunnalta, jolla hän oli leikkinyt. Anjaa ei näkynyt missään. Äiti tarkasti jopa läheisen vesikuopan siltä varalta, että tyttö olisi pudonnut kuoppaan. Kun tyttöä ei löytynyt pihapiiristä, vanhemmat alkoivat huolestua. Postireissu sai odottaa. Kylältä pohjoiseen vievältä Puolitaipaleen polulta isä löysi pienet kengänjäljet. Askelväli oli pitkä, näytti siltä kuin Anja olisi juossut. Miksi ja minne, sitä tyttö tuskin tiesi itsekään. Viisivuotias ei kysy syytä päähänpistoilleen, olivat ne miten ajattelemattomia hyvänsä. Noin kilometrin päässä jäljet näyttivät vievän polulta vasemmalle metsään. Se ei ollut hyvä uutinen. Edessä oli kymmeniä kilometrejä asumatonta erämaata. Metsäinen vaaramaasto oli kumpuilevaa, vaikeakulkuista risukkoa. Isä huhuili vielä vähän aikaa Anjaa, mutta sai kairasta vastaukseksi vain oman äänensä kaiun. Tarvittiin apuvoimia.
VAPEPAinfo 7 Huonoa onnea Kotona Anjan äiti oli jo hälyttänyt kyläläisiä apuun. Puolen päivän aikaan kolmisenkymmentä etsijää haravoi lähimetsiä. Anjaa ei vain näkynyt, vaikka tyttö ei voinut olla kaukana. Naapurin vanhaisäntä Iisakki Sieppi suuntasi Raijanselkään, jonne Anjan isän Puolitaipaleen polulta löytämät jäljet näyttivät vievän. Laskeutuessaan vaarasta pohjoiseen Pahajoen suuntaan Sieppi istahti lepäämään. Yhtäkkiä hän erotti hiljaisen, itkunsekaisen äänen alhaalta joen suunnalta. Sieppi lähti rientämään äänen suuntaan. Hän kutsui kulkiessaan Anjaa, mutta ei kuullut vastausta. Kiiruhtaessaan Sieppi kompastui ja satutti jalkansa niin pahasti, että hänen piti kääntyä takaisin. Hän oli varma, että oli erottanut äänen ainakin kolme kertaa. Puoli neljän maissa iltapäivällä tytön katoamisesta ilmoitettiin puhelimella Enontekiön virkaatekevälle nimismiehelle Juhani Lihtoselle Hetan kirkonkylälle. Tämä kehotti palaamaan parin tunnin päästä asiaan, jos tyttöä ei sitä ennen löytyisi. Päivä alkoi kallistua iltaan. Varmaa oli, että Anja oli eksynyt eikä löytäisi omin voimin kotiin ilman ihmeellistä onnea. Pikkutytön päähänpistosta oli nyt leikki kaukana. Kuuden maissa nimismies Lihtonen pyysi puhelimella virka-apua Lapin rajavartiostosta Muonion Särkijärveltä. Noin tunnissa Kerässieppiin oli matkalla yksi aliupseeri, 16 rajajääkäriä ja kaksi koiraa. Lihtonen ilmoitti lapsen katoamisesta myös Enontekiön lomalla olevalle vakinaiselle nimismiehelle Bertil Öhmanille. Miehet sopivat, että etsintää johdettaisiin Muonion suunnalta, koska matka Kerässieppiin oli sieltä lyhyempi kuin Hetasta. Muonion nimismiestä Eero Koposta ei tavoitettu, sillä hän oli työmatkalla Helsingissä, mutta kirkonkylältä saatiin 50–60 etsijää lisää. Hetassa nimismiehen kansliassa töissä ollut Orvo Öhman muistaa yli 50 vuoden takaiset tapahtumat edelleen hyvin. – Meiltä lähti Kerässieppiin heti yksi poliisi ja minä. Pari rajamiestä tuli vähän myöhemmin perässä, Öhman muistelee. – Kun rajavartioston koira myöhemmin illalla saapui paikalle, sillä haistatettiin tytön vaatteita. Koira löysi nopeasti jäljen, jota seurattiin Pahajoen varteen asti. Olisiko hätääntynyt pikkutyttö voinut kahlata joen yli? Anjan uskottiin pelkäävän vettä, ja virta oli melko voimakas, joten etsijät eivät ylittäneet Pahajokea. Haravoitavaa aluetta riitti joen toisellakin puolella yllin kyllin. Myöhemmin illalla toinen etsijöiden ryhmä löysi Anjan jalanjälkiä Pahajoen varresta. Ne veivät yläjuoksun suuntaan, kohti Puolitaipaleen polkua, joka pohjoisempana ylittää Pahajoen. Niin pitkälle maastoa haravoineet etsintäketjut eivät lauantain vastaisena yönä ehtineet. Auringon laskiessa lämpötila putosi muutamaan asteeseen. Suuretsintä alkaa Etsinnät jatkuivat lauantaina noin sadan hengen voimin. Mukana oli rajamiehiä, poliiseja ja lähikylien asukkaita. Useimmat etsijäryhmät pysyttelivät edelleen Pahajoen itäpuolella, mutta muoniolaisen Heikki Roimaan viiden miehen porukka päätti ylittää joen ja lähti kulkemaan pohjoiseen, kohti Outakkatunturia. Parin kilometrin päässä Pahajoesta etsijät löysivät poropolulta pienten kenkien jäljet, jotka veivät kohti pohjoista. Miehet kulkivat jälkien suuntaan Pahajokeen laskevalle Putkiojalle asti. Kauimmaiset jäljet he erottivat Putkiojan varresta, parin sadan metrin päässä Pahajoesta. Toisten jatkaessa etsimistä kaksi miehistä lähti Kerässieppiin viemään sanaa, että jälkiä oli löytynyt melkein kymmenen kilometrin päästä pohjoisesta. Etsittävää aluetta piti laajentaa. Kapteeni Elja Toivonen pyysi Lapin rajavartioston esikunnasta Rovaniemeltä lentokalustoa ja lisää miehiä. Enempää jälkiä ei enää lauantaina löytynyt. Toivoa etsijöille antoi poikkeuksellisen lämmin sää. Elohopea kipusi päivällä kahteenkymmeneen asteeseen, ja seuraavana yönäkin jäätiin reilusti plussan puolelle. Anja selviytyisi maastossa päiväkausia, ellei loukkaisi itseään pahasti tai hukkuisi vesistöihin. Varsinainen suuretsintä käynnistyi sunnuntaina. Sitä johti pääkaupungista palannut Muonion nimismies Eero Koponen apunaan kapteeni Toivonen. Etsintäkeskus perustettiin Putkiojalle, josta viimeiset varmat jäljet oli löydetty. Rajavartiosto järjesti tukikohtaan teltat ja viestiyhteydet. Ympäristöä haravoivien ryhmien lisäksi neljä etsintäryhmää lähestyi Putkiojaa eri suunnista, ja etsityt alueet merkittiin karttaan komentopaikalla. Sunnuntai-iltaan mennessä maastoa oli haravoitu Outakkatunturin pohjoispuolelle asti, mutta uusia varmoja jälkiä ei ollut löytynyt. Sunnuntaina etsijöiden määrä kohosi neljäänsataan, maanantaina jo seitsemäänsataan. Lähes kaikki kynnelle kykenevät muoniolaiset ja enontekiöläiset osallistuivat etsintään. Muonion yhteiskoulun oppilaista muodostettiin etsintäryhmiä koulun rehtorin Aapo-Matti Salmen johdolla. Yksi heistä oli tuolloin 13-vuotias oppikoululainen Sinikka Niemi. – Muistan sen niin tarkasti, että meidän piti lähteä luontoretkelle käenpiikaa kuuntelemaan, kun Aapo-Matti Salmi ilmoitti, että koulupäivä päättyy nyt ja kaikki lähtevät etsimään Kerässiepistä kadonnutta tyttöä, Niemi kertoo. Kaikki ei kuitenkaan siihen aikaan tarkoittanut aivan kaikkia. – Pojat lähetettiin kotiin hakemaan varusteita ja tytöt komennettiin kotiin. Se raivosKoulupäivä päättyy nyt ja kaikki lähtevät etsimään Kerässiepistä kadonnutta tyttöä. Vapaaehtoisten etsijöiden ryhmä odotti ohjeita Iisakki Siepin pihassa Kerässiepissä.
8 VAPEPAinfo tutti meitä niin, että karkasimme lopulta yhden luokkakaverini kanssa omin päin etsijöiden mukaan. – Liftasimme yhden Kerässieppiin menossa olleen auton kyytiin. Perillä kukaan ei kysellyt mitään. Meidät laitettiin etsintäketjuun niin kuin muutkin, ja kuljimme ketjussa läpi yön aamuviiteen saakka. Lämmin antaa armonaikaa Anjan sinivalkoinen pipo löytyi maanantaina Raijanselästä vain parin kilometrin päästä kotoa, mutta sen oli täytynyt pudota aikaisemmin, todennäköisesti jo perjantaina. Illalla apuun saatiin lentokalustoa, kun Ilmavoimien helikopteri saapui Utista. Orvo Öhman komennettiin tähystäjäksi. – Kopterissa oli alapuolella konekivääriampujan lasikuvullinen kotelo, josta oli hirveän hyvä näkyvyys maahan, Öhman muistelee. – Lensimme aamusta iltaan. Lensimme Kerässiepistä Raijanselkään, Pahajoen alavarsille asti, Ounastunturiin, Pahakuruun, aina Pyhäkerolle asti. Aikalailla koko tunturialue kierrettiin. Etsijöiden ketjuja erottui maastossa vähän väliä, mutta Anjasta ei näkynyt merkkiäkään. – Toisaalta jos tyttö nukkui päivällä, niin liikkumaton ihminen olisi näkynyt aika huonosti. Sitäkin mietin, että kopteri olisi varmaan ollut lapselle aina kammottava väline. Hän olisi voinut jopa mennä sitä piiloon, Öhman sanoo. Tiistaina paikalle saapui Ruotsin Kiirunasta toinen helikopteri, joka avusti etsinnöissä kaksi vuorokautta. Muutama lentokonekin kaarteli taivaalla. Anja oli ollut kateissa jo viisi päivää. Lääkäreiltä saadun arvion mukaan tyttö voisi selvitä maastossa hyvin kymmenenkin vuorokautta, kunhan saisi vettä juodakseen. Lämmin sää antoi lisää armonaikaa. Maanantaina Muonion kirkonkylällä oli mitattu 25,1 astetta. Haravoitava alue oli kuitenkin kasvanut valtavaksi, noin 400 neliökilometriin. Samoja maastoja käytiin läpi uudelleen ja uudelleen. Etsiminen oli ollut alussa epäjärjestelmällistä, sitä paitsi Anja saattaisi palata takaisin jo etsitylle alueelle. Uusia jälkiä tytöstä ei ollut löytynyt enää päiväkausiin. Jossakin korven kätköissä hän kuitenkin oli. Anja harhaili eteenpäin erämaassa, nukahti hetkeksi päivän lämmössä ja lähti liikkeelle illan kylmyyden pakottamana. Janoon oli vielä helppo löytää vettä, mutta nälkä sattui vatsaan. Sitä helpottivat hetkeksi lumen alta paljastuneet ylivuotiset puolukat ja karpalot. Erikoisia avuntarjouksia Pikkutytön katoaminen ja suuretsintä kosketti kansaa ympäri Suomea. Järkyttävästä tapauksesta kirjoitettiin lehdissä ja kerrottiin radiossa. Vapaaehtoisia etsijöitä saapui Etelä-Suomea ja Ruotsia myöten. Uusia voimia vaihdettiin väsyneiden tilalle. Joet ja purot tarkastettiin ja vesistöjä tutkittiin. Rovaniemeltä tuotiin kumiveneitä ja puolustusvoimista saatiin sukeltajia. Suuretsinnän huolto ja rahoitus aiheuttivat ylimääräistä päänvaivaa nimismies Koposelle. Pelkästään muonitukseen tarvittiin lähes 2 500 markkaa, nykyrahassa noin 5 000 euroa päivässä. Koponen yritti saada valtioneuvostolta lupausta kulujen kattamisesta, mutta rahaa ei hellinnyt. Vihdoin torstaina sisäasiainministeriö ilmoitti huolehtivansa asiasta. Neste Oy tarjoutui maksamaan etsinnässä tarvittavat polttoaineet. Apua tarjottiin yllättäviltäkin tahoilta. Maankuulu selvänäkijä Aino Kassinen lähetti etsijöille viestin, että Anja löytyisi erään hylätyn kenttäsahan alueelta. Orvo Öhman oli mukana, kun sitäkin vihjettä käytiin tarkistamassa oikein helikopterin kanssa. Tyttöä ei löytynyt, mutta jotain sentään. – Siellä oli sellainen jätepuuläjä, jonka alla makasi kuollut poron vasa. Toivo hiipuu Etsintäalue ulottui lopulta pohjoisessa Pyhäkeron pohjoispuolelle ja Onnasjärville asti. Siitä oli enää muutama kilometri Ounasjärvelle, jonka vastapäisellä rannalla sijaitsi Hetan kirkonkylä. Kerässiepistä etsintäalueen rajalle oli linnuntietäkin yli 25 kilometriä. Enimmillään etsijöitä oli helluntaina 2. kesäkuuta, jolloin alueella liikkui yli 1 000 ihmistä. Lähiseudun vesistötkin oli naarattu sukeltajien avulla, mutta tuloksetta. Toisena helluntaipäivänä maanantaina Anja oli ollut kadoksissa yli kymmenen päivää. Se oli aika, jonka lääkärit olivat arvelleet tytön voivan selviytyä hengissä. Toivo alkoi hiipua. Viimeiset varmat jäljet olivat etsintöjen alkupäiviltä. Sääkin oli jälleen viilentynyt. Raskain mielin suuretsintä päätettiin lopettaa tuloksettomana. Erämaa näytti nielaisseen tytön ikuisiksi ajoiksi. Mutta Anja oli sitkeä, sitkeämpi kuin kukaan uskoi. Etsintöjen loppupäivinä eräs hettalainen perhe lähti kalaretkelle Ounasjärven eteläpuoleiselle Vaarantausjärvelle. Perheen kolme lasta nukkuivat omassa teltassaan, kun kalastamassa ollut isä havahtui lapsen itkua muistuttavaan ääneen. Hän nousi ylös ja lähti lasten teltalle katsomaan, mikä oli hätänä, mutta sisällä teltassa lapset nukkuivat sikeästi. Ääni oli kuulunut vain hetken. Ehkä isä oli kuullut omiaan tai ehkä joku lapsista oli itkenyt unissaan. Kolmas vaihtoehto juolahti isän mieleen vasta pari päivää myöhemmin. Perheen leiLähes kaikki muoniolaiset ja enontekiöläiset osallistuivat Anja Kumpurinteen etsintään. Pojat lähetettiin kotiin hakemaan varusteita ja tytöt komennettiin kotiin.
VAPEPAinfo 9 ripaikka sijaitsi vain pari kilometriä Anjan etsintäalueesta pohjoiseen. Sininen villatakki Kaksi päivää suuretsinnän päättymisen jälkeen enontekiöläinen Pentti Granqvist oli matkalla työmaalleen Ullatievaan. Hän oli ollut mukana kadonneen tytön etsinnöissä, mutta nyt oli aika palata metsätyömiehen arkeen. Granqvistin kulkiessa Perilänjärveltä Ullajärvelle vievää polkua hänen silmiinsä osui maastossa jotain sinistä. Tultuaan lähemmäs hän tunnisti sen vaatekappaleeksi. Se oli pieni sininen villatakki. Muita jälkiä ei näkynyt, mutta takki lepäsi maaleikkauksen reunalla niin kuin se olisi siihen varta vasten asetettu. Granqvist aavisti, että se oli Anjan takki. Hän lähetti villatakin ystävänsä matkassa pikavauhtia Hettaan ja alkoi itse etsiä tyttöä löytöpaikan ympäristöstä. Hetasta nimismies Bertil Öhman lähetti takin poliisiautolla Kerässieppiin Anjan vanhempien tunnistettavaksi. Takki oli Anjan. Villatakki oli löytynyt viisi kilometriä pohjoisempaa kuin etsijät olivat kymmenen päivän aikana käyneet. Voisiko tyttö sittenkin olla vielä elossa? Öhman ryhtyi kiireesti käynnistämään suuretsintää uudelleen. Ensimmäisenä Ullatievaan saapuivat rajamiehet kapteeni Toivosen johdolla, ja iltaan mennessä paikalla oli jo toista sataa etsijää Muoniosta ja Enontekiöltä. Uusi tukikohta päätettiin perustaa Perilänjärven rantaan lähelle villatakin löytöpaikkaa. Näky unessa Uutinen Ullatievasta löytyneestä villatakista kulki myös kymmenisen kilometriä idempänä Vuontisjärvellä asuneen Samuel Keskitalon korviin. Hän ryhtyi välittömästi kokoamaan miehiä omaan etsintäpartioon. Hän tunsi varmasti, että villatakki oli merkki. Nuorena miehenä mukaan lähtenyt Reino Keskitalo muistaa tapahtumat vieläkin hyvin. – Sammu tuli minun luokseni, kun olin kaatamassa koivuja talveksi kuivumaan. Se vaati, että minun pitää lähteä hänen mukaansa, niin me löydämme sen tytön. Olin ollut jo kaksi kertaa etsimässä sitä ja kysyin, että miksi minun pitää lähteä. Sammu vastasi, että koska sinä olit siinä unessa, Keskitalo muistelee. Samuel Keskitalo oli nähnyt unen, jossa hän löysi tytön makaamasta kuopassa keltaisten niittykukkien keskellä. Reino oli ollut unessa yksi hänen mukanaan olleista miehistä, joten hänen oli ehdottomasti tultava mukaan. Asia oli sillä selvä. Etsintäryhmään liittyivät myös Eino Keskitalo, Aatu Vuontisjärvi ja Eino Kangasperko. Miehet kulkivat ensin Vuontisjoen vartta alas ja kääntyivät sitten Ounasjoen ylävirtaan. Matkalla he tarkistivat Eino Keskitalon erämaamajan siltä varalta, että tyttö olisi käynyt siellä. – Einolta oli jäänyt sinne turvekammille kuivaa leipää, sokeria ja suolaa. Ajattelimme, että olisivat ne tytölle vähän elämää antaneet, jos hän olisi sinne asti päässyt. Mutta kaikki roikkui paikoillaan naulassa. – Sitten Sammu komensi meidät samoja jälkiä takaisin ja jokea ylös. Sammu oli johtaja. Me uskoimme sitä. Kello lähestyi kymmentä illalla, kun miehet ohittivat kohdan, jossa Ullajoki laskee Ounasjokeen. Pari sataa metriä edempänä Samuel Keskitalo erotti joenrannassa punaisen vaatteen. Rantavedessä makasi pienen tytön ruumis. Tyttö lepäsi vatsallaan osittain vedessä, osittain jokirannan pajujen päällä. Toinen jalkaterä oli kevyesti kiinni kivien välissä, oikea käsi yhä puristuneena kiinni rannan pajunvarteen. Vettä siinä kohdassa oli vain nelisenkymmentä senttiä. – Katsoimme tietysti, oliko siinä vielä elonmerkkejä, mutta ruumis oli aivan jääkylmä. Päätimme olla liikuttamatta sitä. Aatu lähti sitten mopolla viiden kuuden kilometrin päähän Palolle, jossa oli lähin puhelin. – Me muut jäimme odottamaan ja keitimme siinä kahvit. Liian myöhään Pieni vainaja kuljetettiin Hettaan nimismiehen talolle, jossa äiti ja isä kävivät tunnistamassa Anjan. Etsinnän päättymisen merkiksi sovittu kiväärin laukaus kaikui erämaassa ja jätti jälkeensä painostavan hiljaisuuden. Lääkärit vahvistivat myöhemmin Anjan lopulliseksi kuolinsyyksi hukkumisen. Pahoin nälkiintynyt tyttö oli luultavasti menettänyt tasapainonsa yrittäessään kurkottautua juomaan. Viimeisillä voimillaan hän oli takertunut joenrannan pajuun, mutta vaipunut lopulta veteen. Anja oli menehtynyt kaksi tai korkeintaan kolme päivää ennen löytymistään. Se merkitsi, että hän oli ollut vielä elossa, kun etsintä kymmenen päivän jälkeen päätettiin lopettaa. Viimeisinä elinpäivinään Anja ei ollut syönyt enää edes marjoja. Anja Tuulikki Kumpurinne haudattiin 13. kesäkuuta 1963. Pohjaton suru oli yhteinen. Muonion kirkon kuori oli koristeltu keltaisilla kulleroilla, joita 13-vuotias Sinikka Niemi oli muiden partiolaisten kanssa lähetetty keräämään. 800 muoniolaista ja enontekiöläistä saattoi pienen arkun viimeiselle matkalle. Sinä päivänä maa oli jälleen valkoinen lumesta. Lähteet: Suuretsintä v. 1963 poliisin pöytäkirjojen mukaan (SPR:n arkisto), Lauri Ratavan Vapepan historiikkia varten toimittamat haastattelut Pohjaton suru oli yhteinen. Etsintöjen rahoitus ja huolto aiheuttivat päänvaivaa nimismies Eero Koposelle. Pelkästään muonitukseen tarvittiin 2 500 markkaa päivässä.
10 VAPEPAinfo VUODEN PELASTAJA
VAPEPAinfo 11 – Tätä samaa olen rummuttanut ilmailun harrastustoiminnassakin. Olemme vain ihmisiä ja virheitä sattuu. Jos huomaat tehneesi virheen tai joutuneesi läheltä piti -tilanteeseen, tulee asiasta raportoida, jotta muutkin oppivat. Tarkoituksena ei ole etsiä syyllisiä, vaan syitä, miksi jotain on tapahtunut. Piilevät asiat pyritään saamaan esille, jotta ne eivät koituisi kohtalokkaiksi muille ilmailijoille. Sydän Keski-Suomen Ilmailijoissa Vaikka Kimmon varsinainen ammattiura on ollut teknisellä puolella, on lentäminen ja ilmailuharrastus tullut tutuksi Keski-Suomen Ilmailijoiden mukana. Yhdistyksessä on neljä moottorikonetta ja kolme purjelentokonetta, joilla on lennetty kuluvana vuonna jo yli 1 000 lentotuntia. Metsäpalojen valvontatunteja on niistä ollut noin 100 tuntia. Kimmo on hinannut purjekoneita, lennättänyt laskuvarjohyppääjiä ja lentänyt niin kellukekuin suksikoneilla. Metsäpalovalvontalennoissa hän on ollut mukana 90-luvun alusta. Viimeiset kolme vuotta hän on ollut tukikohdan päällikkönä ja huolehtinut, että metsäpalojen valvontalentorinki toimii. Lentopelastuspuolella hän toimii hälytystoiminnan johtajana. Ilmailijoiden toiminta on vireää. Koulutettavia ja toiminnasta kiinnostuneita on onneksi yhdistyksellä ollut kiitettävästi, mutta nuorempaa väkeä toki tarvitaan. – Olemme iloksemme saaneet mukaan toimintaan sellaisiakin henkilöitä, joilla ilmailu ei ole varsinainen pääharrastus, vaan he ovat mukana jossain muussa Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminnassa. Tällaisia henkilöitä on koulutettu mukaan tehtäville vaikkapa lentäjän pariksi tehtävänjohtajiksi. He hoitavat palovalvontalennoilla viranomaisradioliikennettä ja paikantavat kohteita. Etsintälennoille tarvitaan lisäksi tähystäjiä takapenkille. Kaikkea osaamista voidaan hyödyntää ja ennen kaikkea tarvittavat miehistöt saadaan kasattua tehtäville. – Kaikilla koneessa olijoilla ei todellakaan tarvitse olla lentolupakirjaa. Jos tuntuu jännältä päästä ilmaan, tervetuloa! Voin luvata, että maisemat ovat mahtavat, eikä niihin kyllästy. Kannustan lämpimästi olemaan yhteydessä paikallisiin ilmailuyhdistyksiin tai Lentopelastusseuraan, Kimmo muistuttaa. K immo kävi keskikoulun Lahdessa ja kuinka ollakaan, tie pyörän selästä olikin vievä pojan yläilmoihin. Hän voitti nimittäin koulun pyörällä ajettavan liikennekilpailun. – Koulumme liikunnanopettajana oli Ilmavoimien reserviläinen, jolla oli lentolupakirja. Palkinnoksi pääsin lentokoneen kyytiin Vesivehmaan kentältä, ja kiinnostus ilmailuun lähti täysin lapasesta. Kimmo istui seuraavan talven Kansalaisopistossa pänttäämässä lentämisen teoriaa ja lentolupakirja heltisi toukokuussa 1977. Haaveena oli tehdä lentämisestä ammatti, mutta lukioaikaan reitille tulikin kuoppia, sillä Kimmo joutui hankkimaan silmälasit. Tuohon aikaan silmälasit olivat vielä este lentäjän ammatille. Hetken ajatukset tulevaisuudesta olivat tuuliajolla, mutta Kimmo aloitti opinnot Tampereen Teknillisessä Korkeakoulussa. Varusmiespalveluksen hän kävi Ilmavoimien Teknisessä koulussa, sai siellä apumekaanikkokoulutuksen ja pääsikin näin lähelle ilmailua. Idästä länteen koneen jos toisen vuoksi Ura urkeni, kun Ilmavoimien esikunta haki diplomi-insinööriä Tikkakoskelle. Hornet-hävittäjähankinta oli tuolloin käynnistymässä ja Kimmoa tarvittiin käytössä olevien MiG-hävittäjien tyyppi-insinööriksi. Hornetien hankinnan jälkeen Kimmon tehtävä oli hoitaa laadunvarmistustehtäviä muun muassa USA:ssa Boeingin tehtailla 1986–1988. Suomeen palattuaan hän oli Lentotekniikanlaitoksen kirjoilla Ilmavoimien koelentokeskuksessa seuraavat 10 vuotta Laadunvarmistusja lentokelpoisuusosaston johtajana uuden kaluston käyttöönottoon ja tyyppihyväksyntään liittyvissä tehtävissä. Työ vei edelleen ulkomaille, helikopterit usein Ranskaan ja kuljetuskoneet Espanjaan. Englanti on onneksi ilmailun kieli, joten sillä pärjäsi aika hyvin maassa kuin maassa. Lentoturvallisuus on asennekysymys Kimmo on ollut koko uransa ajan tekemisissä lentokelpoisuuden ja lentoturvallisuuden parissa. Suomen ilmailussa turvallisuus on hänen mielestään hyvällä tasolla ja Ilmailuliiton poikkeavuuksien raportointijärjestelmä edesauttaa hyvien käytänteiden käyttöönottoa. Turvallisuus on asennekysymys, jossa keskeistä on raportoida herkästi ja rehellisesti. Kaikkia vapaaehtoisia tarvitaan! Vuoden 2022 lentopelastaja Kimmo Nortajalla on takanaan uraa Ilmavoimissa 34 vuotta. Vuonna 2020 hän jäi eläkkeelle sotilasvirasta, mutta Suomen hävittäjähankinnat ja NATO-jäsenyys ovat työllistäneet häntä määräaikaisessa virkasuhteessa samaisessa paikassa tämän jälkeenkin. Nyt Kimmo on jäämässä vuoden vaihteessa toista kertaa eläkkeelle. Mutta ilmailuharrastus jatkuu. TEKSTI ANNA-MAIJA NORDLING KUVA KIMMO NORTAJA Palkinnoksi pääsin lentokoneen kyytiin Vesivehmaan kentältä, ja kiinnostus ilmailuun lähti täysin lapasesta.
12 VAPEPAinfo TEKSTI: VALMIUSPÄÄLLIKKÖ EVP. MARKKU GRIP (SPR Oulun piiri) AVUSTAJAT: VALMIUSPÄÄLLIKKÖ EILA SIIRA (SPR Kaakkois-Suomen piiri), VALMIUSPÄÄLLIKKÖ EVP. JARMO HOLLSTEIN (SPR Helsingin ja Uudenmaan piiri), VALMIUSKOULUTTAJA JUHANI SALONSAARI (SPR Satakunnan piiri), VAPEPA-JOHTAJA TAUNO BRÄYSY (SPR Oulun piirI), VAPEPAN MAAKUNTATOIMIKUNNAN PJ. ESA ERKKILÄ (SPR Oulun piiri), VALMIUSKOULUTTAJA LAURI RATAVA (SPR Oulun piiri) Radiopuhelimista droneihin Kohokohtia vuosien varrelta! 1964-2024 K ym m e n lu k u va se m m a ss a re u n a ss a o n va in su u n ta a a n ta va , k o sk a to im in n o t o va t u se in ta p a h tu n e e t e ri vu o si n a S P R :n e ri p iir ie n a lu e ill a . 1963 ? etsintäryhmiä oli eri puolilla Suomea jo ennen Vapepan perustamista ? Vapepan perustamiseen johtanut pienen tytön suuretsintä Muoniossa ? Maaseudun Sivistysliiton esitys vapaaehtoisorganisaation perustamisesta ? Sisäasiainministeriö pyysi Suomen Punaista Ristiä ryhtymään toimiin vapaaehtoisen järjestelmän luomiseksi 1964 ? Vapepa perustettiin 31.3.1934; mukana 37 järjestöä ja yhteistyötahoa ? Vapepan toiminta lähtee käyntiin eri puolilla Suomea ? suuretsintöjä; viranomaiset hoitivat aluksi ilman Vapepan apua ? Vapepan etsintätoiminnan organisointi lähtee käyntiin ? alussa etsintää toteutettiin vaikeasti hallittavilla, jopa 50 henkilön joukoilla ? etsintäkoiratoiminta mukaan Vapepaan 1970luku ? valmiuspäälliköt piireihin 1997 ? etsintäkoulutukset käynnistyvät ? radiopuhelimia hankitaan perustetuille Vapeparyhmille ? Vapepan koulutusjärjestelmää aletaan kehittämään (kouluttajakansiot) ? Vapepan valmiuskouluttajakoulutus käynnistyy ? lentokoneet mukaan etsintöihin ? Vapepan läänin-, alueja paikallistoimikuntia aletaan perustaa maakuntiin 1980luku ? GPS-laitteet yleistyvät Vapepan käytössä ? valtakunnallisia Vapepa-foorumeja aletaan järjestämään ? Vapepan käyttöön pelastustoimen taajuuden VHF-radiopuhelimia ? SPR:n lämpökameraprojekti Lapissa (helikopterietsinnät) ? etsinnän johtamisja -johtoryhmäkoulutuksia aletaan totuttamaan piireissä ? Tšernobylin onnettomuuden jälkeen matkapuhelimet ja hakulaitteet piireihin ? Vapepan etsintöjen määrä lisääntyy merkittävästi 80-luvun lopulla ? Vapepalle valtakunnallinen huomionosoitusjärjestelmä ? Lapin Vapepan valtakunnalliset pelastuspalveluaseminaarit käynnistyvät T IM O H E IK K A L A
VAPEPAinfo 13 1990luku ? Muoniossa kadonneen pikku tytön löytöpaikalle pystytetään muistokilpi ? VIRVE-puhelimia Vapepan käyttöön ? Vapepan koulutusmateriaalia tuotettiin vilkkaasti koko maassa ? taajamaja laitosetsintäkoulutus mukaan koulutusohjelmaan ? poliisin suorittama matkapuhelinpaikannus helpottaa kadonneitten löytymistä ? yhden hälytysnumeron hälytysjärjestelmät lisääntyvät valtakunnassa ? Vapepan hälyttämisen kynnys laskee (poliisi); Vapepan valmius kohoaa ? Valmiusavaus-seminaareja avainhenkilöille aletaan toteuttamaan piireissä ? poliisin kanssa tehdään yhteistyö sopimukset ja määritellään korvauskäytännöt ? ensihuollon tehtävät Vapepalle alkavat lisääntyä ? Vapepan johtopaikkatoiminta kehittyy; perävaunuja johtamispaikoiksi ? pohjoisen vapepalaisia koulutettiin lumivyörytilanteiden etsintöihin ? etsintäkoulutuksen, -menetelmien ja -materiaalin tarkastelu ja kehittäminen ? Zello-radiopuhelinohjelma otetaan Vapepan käyttöön osassa Suomea ? rantaöljyntorjunnan kehittäminen jatkuu 2020luku 2024 ? 14.4. Valtakunnallinen Vapepan 60-vuotisjuhla Seinäjoella ? alueellisia juhlavuoden tapahtumia ? juhlavuoden vaellus pikkutytön muistomerkille toukokuussa ? valtakunnallinen pelastuspalveluseminaari syksyllä Lapissa 2000luku ? vuoden 2004 tsunamin ensihuoltotehtävissä vapepalaisia ? vuoden 2008 kouluampumisten avustustehtävissä mukana Vapepa ? viranomaisyhteistyö kehittyi merkittävästi (mm. yhteiset etsintäharjoitukset) 2010luku ? laaja tutkimus haastatteluineen Vapepan syntyhistoriasta 2014 (Lasse Ratava) ? Vapepan 50-vuotishistoriikki julkaistaan ? MSO:n partioetsintämenetelmä otetaan laajemmin käyttöön Suomessa ? droonit ja moottorivarjoliitimet tulevat Vapepan apuvälineiksi etsintöihin ? OHTO-hälytysjärjestelmä otettiin valtakunnalliseen käyttöön 2017 ? etsintätyöryhmä perustettiin kehittämään valtakunnallista etsintätoimintaa ? rantaöljyntorjunnan kehittäminen eri hankkeissa
” TIINA AUER, KITTILÄ Auttaminen. Kun näkee etsinnöissä omaisten hädän ja kun omalla pienellä panoksella voi helpottaa ja olla avuksi toiselle, kuvailee kittiläläinen Tiina Auer motivaatiotaan Vapepaa kohtaan. Auer on ollut mukana Vapepassa kymmenen vuotta. Saman ajan hän on harrastanut koiransa kanssa muun muassa valjakkokisailua, koirajuoksua ja koirahiihtoa. Valjakkokisoista on tarttunut jopa SM-hopeamitali. Urheilun lisäksi Auer halusi tehdä koiransa kanssa myös jotain muuta. Minua on aina kiinnostanut ajatus koirasta hyötykäytössä. Nuorena olin hirvimetsällä koiran kanssa ja ajattelen, että koirastani olisi hyötyä myös Vapepassa. Saksanpaimenkoira Camo tuli aluksi Auerilla lenkkikaveriksi, mutta koiran reipas luonne sai Auerin ajattelemaan, että tästä olisi paljon muuhunkin kuin vain lenkkipolkuja haistelemaan. Koiralla pitää olla moottoria tehdä töitä kelissä kuin kelissä ja kaikenlaisissa olosuhteissa. Joillakin saattaa olla ennakkoluuloja, että sen kuin käy muutaman kerran Vapepanharjoituksissa ja sen jälkeen ollaan valmiita. Se ei pidä paikkansa. Koiran kouluttaminen vaatii sitoutumista. Ja myös ohjaajalta vaaditaan tässä paljon. KOIRAKKO ENSIAPU 14 VAPEPAinfo KOIRAKKO KOIRAKKO
VAPEPAinfo 15 T IM O H E IK K A L A
16 VAPEPAinfo Samassa veneessä – koiratoimintaa ja meripelastusta Mikä yhdistää pelastuskoiraharrastusta ja vapaaehtoista meripelastustoimintaa? Pelastuskoirat toimivat pääosin maalla ja meripelastajat luonnollisesti vesillä. Eri elementistä huolimatta molemmat tarjoavat palkitsevan harrastuksen, jossa pääsee auttamaan apua tarvitsevia. Meripelastuskoiratoiminnassa nämä harrastukset voi yhdistää. TEKSTI REIJA STENBÄCK Hippu-koira VarsinaisSuomen pelastuskoirista etsintäharjoituksissa Naantalin seudun meripelastajien kanssa.
VAPEPAinfo 17 M eripelastajien tehtäväkenttä on varsin monipuolinen kiireettömistä avustuksista ihmishenkien pelastamiseen. Pelastuskoiraharrastajat lähtevät lähes aina aikaa vastaan etsimään kadonnutta henkilöä. Myös etsintätehtävät siis yhdistävät näitä kahta vapaaehtoistoimijaa. Pelastusaluksissa on useita apuvälineitä vesillä tapahtuvaan etsintään, mutta niiden lisäksi tarkkanenäinen koira voi olla hyvä lisäapu. Kadonneen ihmisen paikallistaminen pimeällä ja huonossa säässä on haastavaa silloin kun paikantamisvälineet eivät anna luotettavaa tietoa. Koiran avulla muun muassa saaret ja luodot saadaan tarkastettua nopeasti ja luotettavasti. Millainen on hyvä meripelastuskoira Pelastuskoiraksi soveltuvat lähes kaikki koirarodut kokoon ja karvoihin katsomatta. Meripelastustoiminnasta rajautuvat pois ehkä kaikkein suurimmat rodut pelastusveneiden rajallisten tilojen vuoksi. Tärkein ominaisuus koiralla on motivaatio. Sen pitää kohdentua haluttuun tekemiseen, pelastuskoiralla ihmisen etsimiseen, kun ohjaajalla on jotain mitä koira tavoittelee. Mitä korkeampi motivaatio, sitä haastavammissa olosuhteissa koira kykenee ja jaksaa työskennellä. Hyvät pelastuskoirat ovat sosiaalisia, rohkeita ja uteliaita sekä yhteistyöhaluisia. Meripelastustoiminnassa oman haasteensa koiralle tuo veneessä oleminen. Jos mahdollista, koiran onkin hyvä jo pentuna päästä rauhassa tutustumaan ja rauhoittumaan erilaisiin aluksiin. Raamit yhteistyölle Koiratoiminta meripelastusyhdistyksissä ei ole uusi asia. Koiratoiminnalla tarkoitetaan tässä sellaisia tapahtumia, jossa pelastuskoirat ohjaajineen ovat mukana esimerkiksi partioajoissa ja harjoituksissa. Toimintaa on tähänkin asti ollut esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kerran tai kaksi kaudessa. Tapahtumat ovat olleet etsintään tai kuljetuksiin painottuvia yhteisharjoituksia. Yhteiselle tekemiselle haluttiin kuitenkin luoda selkeät raamit, minkä takia Suomen Meripelastusseuran, Suomen Pelastuskoiraliiton ja Suomen Palveluskoiraliiton edustajat kokoontuivat yhteisen asian äärelle. Ensin pohdittiin, onko koiratoiminnalle ylipäätään sijaa meripelastuksessa. Yhteinen mielipide oli, että kyllä on. Toimintaa lähdettiin päivittämään näyttökoeohjeen kautta. Pelastuskoiraohjaajat koirineen koulutetaan sovitun koulutuspolun kautta kadonneiden henkilöiden etsimiseen. Viranomaisjohtoisiin etsintöihin voivat osallistua ne, joiden osaaminen on todennettu virallisen koejärjestelmän mukaisesti. Pelastusaluksesta käsin tapahtuva etsintäosaaminen on yksi niistä lisätaidoista, jonka voi halutessaan osoittaa, kun perusosaaminen on todennettu. Näyttökoeohje on siis toimintaja järjestelyohje tapahtumalle, jossa määritellään, onko koiranohjaaja koirineen kykenevä suorittamaan luotettavaa kadonneen henkilön etsintää aluksesta käsin. Sillä luodaan yhteistyöja turvallisuuskulttuuria, jota halutaan alleviivata kaikessa yhteisessä toiminnassa: harjoittelussa, näyttökokeessa ja viranomaisen pyynnöstä tapahtuvassa etsinnässä. Koirien ohjaajille määriteltiin lisäksi osaamisen vähimmäistaso meripelastustoiminnassa. He toimivat aluksessa harjoittelijan koulutustasolla ja tehtävämääräyksellä ja ovat omaksuneet omaan turvallisuuteensa liittyvät seikat. Tämä edellyttää Meripelastusseuran paikallisyhdistyksen jäsenyyttä sekä aktiivisitoumuksen ja terveysilmoituksen kohtien täyttymistä. Koiranohjaaja vastaavasti perehdyttää aluksen muun miehistön koiratoimintaan vesistöolosuhteissa. Tavoitteena on luoda win-win -tilanne, jossa molemmat osapuolet hyötyvät. Meripelastusyhdistys saa aktiivisen miehistöjäsenen mukaan toimintaansa ja koiranohjaaja pystyy muun operatiivisen toiminnan ohessa harjoittelemaan vesistöetsinnässä tarvittavia taitoja koiransa kanssa. Espoon Pelastuskoirat harjoittelemassa etsintään siirtymistä Espoon Meripelastajien kanssa. Risa-koira rentoutuu useamman tunnin veneestä suoritetun etsinnän jälkeen. Mitä korkeampi motivaatio koiralla on, sitä haastavimmissa olosuhteissa se kykenee työskennellä. T E E A TO IV IA IN E N R E IJ A S T E N B Ä C K
18 VAPEPAinfo ETSIJÄN VAATETUS JA MUONITUS -vinkkilista VAATETUS Moni asia voi altistaa kylmettymiselle, kuten fyysinen kunto, aikaisempi paleltuma, nestevajaus ja nälkä. Tuulen vaikutus Vaatetuksen lämmöneristävyys laskee, kun tuuli puristaa vaatetusta kasaan eristävän ilman määrä vaatekerrosten sisällä vähenee. Tuuli kuljettaa lämpöä mukanaan vaatekerrosten läpi tai vaatteen aukoista vetoketjut tai muut vaatteiden aukot on pystyttävä sulkemaan. Tuulen jäähdyttävää vaikutusta voidaan vähentää käyttämällä tuulenpitävää päällyskangasta, kuten GoreTexia. Kosteuden vaikutus Kosteus tuntuu kylmässä epämiellyttävältä ja vähentää vaatetuksen lämmöneristävyyttä. Kankaan vedenhylkivyyttä voi parantaa vedenhylkivyyskäsittelyllä. Välivaatteina villa ja polyesterifleece pysyvät kuivan tuntuisina hieman kosteinakin, toisin kuin puuvilla. Ulkoiselta kosteudelta suojaudutaan vedenpitävällä päällysvaatteella. Vaatetuksen tulisi koostua kolmesta pääkerroksesta: alusvaatetus, välivaatetus, päällysvaatetus. Muista myös taukovaate! Aluskerroksen tehtävänä on pitää iho kuivana. Parhaiten tähän soveltuvat tekninen tekokuitu tai villa: ne imevät ja siirtävät tehokkaasti kehon kosteutta ulompiin kerroksiin. Välikerroksen tehtävänä on pitää kehosi sopivan lämpimänä ja ottaa vastaan ensimmäisen kerroksen siirtämä kosteus. Materiaaliksi sopivat esimerkiksi fleece ja villa. Uloimman eli kuorikerroksen tehtävänä on taata ehdoton tuulenja sateensuoja niin käyttäjälle kuin alemmille vaatekerroksillekin. Kuorikerroksen alle voi pukea sään mukaisesti riittävästi välikerroksia. Älä unohda säänmukaista päähinettä! Suurin osa kehon lämmöstä haihtuu pään ja kaulan alueelta. Myös kädet ja jalat on hyvä suojata kolmen kerroksen säännön mukaisesti. RAVINTO Etsinnälle lähdettäessä on hyvä nauttia kevyt ateria kotona, jos tähän on aikaa ja edellisestä ateriasta on kulunut tunteja. Mukaan evääksi kannattaa pakata ruisvoileipää. Varsinkin talvella lämmin keitto ruokatermoksessa on mainio vaihtoehto! Pikaista energiatason nostoa varten on hyvä varata proteiinienergiapatukka ja vaikka banaani, joka poistaa lihaskramppeja sisältämänsä magnesiumin takia. Etsinnän aikana on suositeltavaa syödä lämmin ateria 4–8 tunnin kuluttua. Mukaan kannattaa myös pakata merisuolaa mahdollisia kramppeja vastaan. NESTEYTYS Päivittäiseen nesteen tarpeeseen vaikuttaa ympäristön lämpötila, hikoilun ja liikunnan määrä, sekä yksilölliset tekijät. Nestehukka vaikeuttaa keskittymiskykyä. Juo tasaisin väliajoin. Ei vain silloin, kun on kova jano! Nesteytys eri vuodenaikoina Helteellä pitää nauttia paljon nesteitä. Hyviä juomia ovat vesi tai kivennäisvesi. Vesi säätelee kehon lämpötilaa, kuljettaa ja imeyttää ravintoaineita, ja poistaa aineenvaihduntatuotteita. Myös talvella kylmässä säässä tulee nauttia nesteitä, vaikka janon tunnetta ei olisikaan. Keho menettää pelkästään hengittäessä nesteitä, lämmin vaatetus aiheuttaa hikoilua ja painavissa vaatteissa keho joutuu myös työskentelemään enemmän. Kylmässä säässä sopivia juomia ovat lämpimät, energiapitoiset juotavat, kuten keitto, kaakao ja mehukeitto. TEKSTI ANNIKKI VON PANDY YHTEYSTIEDOT
VAPEPAinfo 19 Suomen Punainen Risti toimii Vapepan yhdysjärjestönä ja vastaa Vapepan valtakunnallisesta ja alueellisesta koordinaatiosta yleisen pelastuspalvelutoiminnan osalta. Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@punainenristi.fi. VALTAKUNNALLINEN KOORDINAATIO Valmiuskoordinaattori Arsi Veikkolainen, p. 040 120 9022 Valmiuskoulutussuunnittelija Minna Laihorinne, 040 537 3155 Järjestelmäasiantuntija Marika Tähti, 040 159 3998 Viestintä: Viestinnän asiantuntija Aku Suomalainen, p. 040 581 0346 Psykososiaalisen tuen koordinaattori Maria Viljanen, p. 040 778 3444 Postiosoite: Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, c/o Suomen Punainen Risti, PL 168, 00141 Helsinki ALUEELLINEN KOORDINAATIO Punaisen Ristin piirien valmiuspäälliköt koordinoivat Vapepa-järjestöjen alueellista yhteistyötä ja tukevat hälytysryhmien vapaaehtoisia eri puolilla Suomea. Valmiuspäälliköt HELSINKI JA UUSIMAA (Helsinki) Niki Haake, p. 040 557 0111 HÄME (Tampere) Tommi Mattila, p. 040 5895 780 KAAKKOIS-SUOMI (Kouvola) Eila Siira, p. 0400 965 407 LAPPI (Rovaniemi) Tanja Sälevä, p. 0400 391 868 LÄNSI-SUOMI (Seinäjoki) Aki Valonen, p. 040 528 0902 OULU (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu) Timo Harju, p. 040 131 7100 SATAKUNTA (Pori) Kari Petäjä, p. 0400 322 191 SAVO-KARJALA (Kuopio) Mika Korppinen, p. 0400 648268 VARSINAIS-SUOMI (Turku) Tommi Virtanen, p. 0400 127 152 ÅBOLAND (Åbo) Annalena Sjöblom, p. 0400 838 675 ÅLAND (Mariehamn) Tomas Urvas, 040 516 3537 ÖSTERBOTTEN (Vasa) Rolf Sund, p. 0400 263 448 Vapepan meripelastustoiminnan koordinaatiosta vastaa Suomen Meripelastusseura: meripelastus.fi Vapepan lentopelastustoiminnan koordinaatiosta vastaa Suomen Lentopelastusseura: lentopelastus.fi Löydä itsellesi sopiva järjestö ja koulutus www.vapepa.fi. Vapepassa on kokemusta vaativia ja aloittelijalle sopivia tehtäviä. Ota yhteyttä Vapepan jäsenjärjestöön, niin kerromme sinulle lisää! YHTEYSTIEDOT T IM O H E IK K A L A
Suomen Suunnistusliitto AUTTAJIEN VERKOSTO Löydä itsestäsi pelastaja – tule vapaaehtoiseksi www.vapepa.fi