viro.nyt 01/2024 - Lehtiluukku.fi

Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. / ISSN 1459-2134??24. vuosikerta viro.nyt 1/2024
2 1/2024?viro.nyt Tässä numerossa 3 Toimituksesta 4 Peipsijärvi – historiaa ja kulttuuria 8 Inkerinsuomalaiset rikastuttavat Tarton ja koko Viron kulttuurielämää 11 Suomen-pojat – Suomen itsenäisyyden ja Viron kunnian puolesta 1939–1945 12 Tarinoita tiedesillalta: Eestin tulisieluinen ystävä Lauri Kettunen 14 SVYL:n toimintaa 17 Runoilija Elo Viidingin kirjailijakiertue: Tuhannelle äänelle 17 Viro juhlii kulttuurista rikkauttaan 18 Asahin aallot loiskahtavat myös Viroon 20 verkkopuoti.svyl.fi 22 Kulttuuritekojen kustantajat 24 Viron historiasta poikakirjan suorasukaisuudella 25 Eestikeelne kogudusetöö 26 Laikred – läbi ja lõhki musikaalne perekond Mediatiedot Julkaisu: viro.nyt, ISSN 1459-2134, 24. vuosikerta Levikki: 2500-3000 Julkaisija: Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL) Eesti Maja, Sörnäisten rantatie 22 C, 00540 Helsinki p. + 358 40 777 4618, svyl@svyl.fi, www.svyl.fi www.facebook.com/SVYL.fi Tilaukset: 20,00 €/vuosi (4 nroa), ulkomaat 30 €/vuosi. Toimitus: Kirsi Bongwirnso päätoimittaja toimituksellinen työ suomennokset kirsi@svyl.fi Juhani Juurik taitto www.juur.studio Lisäksi lehdellä on useita avustajia. Etukannen kuva: Marek Metslaid / Visit Estonia Lehden koko: 28 s., A4 (marginaalit 20 mm, paitsi sisämarginaali 15 mm) Painopaikka: Punamusta Oy Laskutus: SVYL lähettää mainostajalle laskun lehden ilmestyttyä. Reklamaatiot: 14 vrk lehden ilmestymisestä. Reklamaatioon ei ole oikeutta, mikäli mainostajan toimittama materiaali on ollut virheellinen tai se ei ole täyttänyt aineistovaatimuksia. Aineistovaatimukset: Aineisto tulee lähettää lehden toimitukseen sähköpostitse, kuvat ja mainokset liitetiedostoina (pdf, psd, tiff; resoluutio väh. 300 pixels/inch); svyl@svyl.fi Ilmoitushinnat: 1/1: 300 EUR 1/2: 250 EUR 1/4: 170 EUR 1/8: 150 EUR 1/16: 130 EUR Seuraava numero: 2/2024: Ilmestyy 10.5.2024. Aineiston jättäminen viimeistään 12.4.2024. Oikeus muutoksiin pidätetään.
? viro.nyt ?1/2024 3 Toimituksesta P aljon on taas tapahtunut sitten edellisen viro.nytin ilmestymisen. Vuosi 2024 on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin – Suomeen on valittu uusi presidentti ja Tartto on avannut kulttuuripääkaupunkivuotensa. Suomen Viro-yhdistysten liitto aloitti toimintavuotensa Helsingin Matkamessuilla, joilla se ja SVYL-Verkkopuoti olivat eri maiden ystävyysseurojen joukossa. Tuo ”ystävyyden käytävä” on yksi Matkamessujen kiinnostavimmista osastoista, sillä jos suunnittelee matkaa, löytyvät sieltä juuri ne ihmiset, jotka osaavat antaa henkilökohtaisia käytännön vinkkejä ystävämaahansa matkustamiseen. Ystävyysseurat ovatkin mahtava ruohonjuuritason suhteiden aarreaitta. Seuroissa on rakennettu suhdeverkostoa kohdemaahan vuosikymmenten ajan ja tuotu tietoisuutta ystävämaasta monipuolisesti Suomeen. Pienellä taloudellisella panoksella on saatu ja saadaan valtavasti aikaan, sillä niin suurella sydämellä toiminnassa ollaan mukana. Voisikin sanoa, että ystävyysseurat ovat niitä rahoittavan tahon, opetusja kulttuuriministeriön, strategian ytimessä: ”Sivistystä tiedolla, taidolla ja tunteella!” SVYL:n osastolla Matkamessuilla kiinnosti selvästi tänä vuonna eniten tuore Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartto. Suomalaiset etsivät koko ajan uutta nähtävää Virosta, ja halu lähteä Tallinnaa pidemmälle kasvaa. viro.nytin lukijoille Viro ja Tartto ovat hyvinkin tuttuja, mutta kyllä kulttuuripääkaupunkivuosi tuo meillekin uutta ja jännittävää. Tässä numerossa saamme lukea sivuilta 4–7 Peipsijärven alueesta, sen historiasta ja kulttuurista. viro.nytin Tarton-kirjeenvaihtaja Atte Huhtala puolestaan kirjoittaa sekä kulttuuripääkaupunkivuoteen että Viron kulttuuriministeriön kulttuurisen rikkauden vuoteen liittyen Tarton inkerinsuomalaisista (s. 8–10). Ja tietysti myös SVYL lähtee Tarttoon! Lue sivulta 27, millaisia suunnitelmia liiton kulttuurimatkalle huhtikuussa on, ja laita viestiä liiton toimistolle, niin saat tämän lehden ilmestymiseen mennessä valmistuneen matkaohjelman. Tartossa pidetään myös liiton vuosikokous, mutta muista, että matkalle ovat aivan kaikki liiton jäsenyhdistysten jäsenet tervetulleita! Tartossa nähdään! n Kirsi Bongwirnso SVYL:n toiminnanjohtaja
4 1/2024?viro.nyt Peipsijärvi – historiaa ja kulttuuria Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi viistelee myös maanosan viidenneksi suurimman järven, Peipsijärven rantoja. Hannu Oittinen V iron ja Venäjän rajalla sijaitseva Peipsijärvi on pinta-alaltaan Euroopan viidenneksi suurin järvi heti Saimaan jälkeen. Se on kummallisen tuntematon läikkä maanosansa kartalla, ja silti kesäturistien kansoittamaa erikoisten matkakohteiden seutua. Kaukana se ei ole, sillä lyhimmillään matkaa Tarton kulttuuripääkaupunkiin jää vain Kalevanpojan kivenheiton verran. Tallinnaan on lyhimmillään runsaat 170 kilometriä. Rapakko paikallaan Euroopan järvien kärkikolmikko on Laatokka, Ääninen ja Vänern, tässä järjestyksessä. Jos Peipsijärveä vertaa Venäjän lähija etävesistöihin, se pärjää siinäkin kisassa hyvin, koska yltää ison itänaapurin seitsemänneksi suurimmaksi järveksi. Siis ei mikään lätäkkö lännen, saati idän näkökulmasta. Varhaiset tiedot rajavesistön asemasta eivät kuitenkaan kerro rauhanomaisesta rinnakkaiselosta, pikemminkin päinvastoin. Venäläiset kohtasivat saksalaisen ritarikunnan joukot Peipsijärvellä vuonna 1242.
? viro.nyt ?1/2024 5 Jäätaisteluksi kutsutun legendan mukaan jää petti raskasvarusteisten saksalaisritarien alla. Venäläisten, oikeastaan novgorodilaisten, kannalta katsoen Aleksanteri Nevski voitti taistelun, myös uskonsodan, läntisiä valloittajia vastaan, kuten hän oli voittanut jo 1240 Nevajoen kahakan suomalaisista, ruotsalaisista ja norjalaisista koostuvaa sotajoukkoa vastaan – siitä Aleksanterin lisänimikin. Saksalaiset ristiritarit saivatkin tuntuvan opetuksen: itsensä paavin yllyttämä Liivinmaan ja Maarianmaan valloitus ei ollutkaan pelkkä läpihuutojuttu. Ikään kuin Jumala olisi livahtanut vastustajan puolelle, vaikka ristiretkellä oltiin. Nykyään tämä Lämmijärven ja Piirissaaren tienoilla käyty tappelu on koetettu saada paremmin urilleen: sotajoukot olivat paljon pienempiä kuin aikaisemmin on esitetty, samoin kuin ristiritarien tappiot ja kahakan merkitys. Eikä taistelua välttämättä edes käyty jäällä. Tapahtuman satumaiset piirteet perustuvat muun ohessa elokuvaohjaaja Sergei Eisensteinin propagandaelokuvaan Aleksanteri Nevski (1938), jonka liioitteluja on nähty myös historiankirjoissa. Nevskin aikaansaannoksista tärkein oli idän ja lännen rajan vähittäinen vakiinnuttaminen Narvajoelle ja Peipsijärvelle. Tšuudien järvi Kielellisesti Peipsijärven ”peipsiä” ei ole kyetty uskottavasti selittämään. Sen sijaan järven venäjänkielinen nimi ?udskoje ozero saattaisi historian perusteella viitata saksalaista tarkoittavaan sanapesyeeseen, johon kuuluvat myös esimerkiksi tysk, deutsch, hollannin Duits ja jopa italian tedesco. Kun tysk on kielellisesti valloittanut puoli Eurooppaa, niin ehkä se on päätynyt Pihkovanjärvellekin? Tšuudeiksi venäläiset ovat tosin nimittäneet myös suomensukuisia muukalaisia. Historiallisissa seikkailuromaaneissaan karjalais-suomalainen kirjailija Onttoni Miihkali samaistaa tšuudit karjalaisiin, ja suomensukuisina tšuudeja pitävät myös virolaiset vierasperäisten sanojen sanakirjat. Vielä myöhäisen rautakauden alussa eli noin 1000-luvulla koko Pihkovanjärvi olikin itämerensuomalaista aluetta, joskin slaaveja asusti aivan naapurissa Pihkovan ja Novgorodin tienoilla. Arvoituksellinen ”Tšuudien järvi” on näin nimityksenä ollut ehkä käytössä jo ennen saksalaisten tuloa. Suur-Peipsi jakautuu kolmeen osaan eli varsinaiseen Peipsijärveen pohjoisessa, keskipaikan kapeaan Lämmijärveen ja eteläiseen Pihkovanjärveen. Tämä vesistö on aikoinaan jääkaudella syntynyt valtava lasku-uoma, joka nykyisin purkaa vetensä Suomenlahteen Narvajoen kautta. Muinaisesta vedenpaisumuksesta muistuttavat yhä isot suoalueet pohjoisessa eli Puhatun luonnonsuojelualue ja Agusalun maastonsuojelualue Narvajoesta länteen sekä Murakan luonnonsuojelualue ja laaja suo Iisakusta länteen. Vuodesta 2018 nämä ja useat muut suojelualueet ovat muodostaneet Alutagusen laajan kansallispuiston. Sen houkuttimina luonnonystäville ovat Viron suurimmat havumetsät ja kosteikot, liito-oravat, maakotkat, lapinpöllöt, ilvekset ja karhut. Smolnitsasta löytyy tavattoman pitkiä hiekkadyynejä, ja Kauksin yli 30 kilometrin hiekkaranta on Viron ylivoimaisesti pisin. Peipsijärven pohjoisranta onkin pitkään ollut suosittua lomaseutua. ”Peipsin kellertävät hiekkarannat kaukokatseineen herättävät kaipuuta Peipsi on Euroopan viidenneksi suurin ja?rvi. Kuva: Magnus Heinmets / Visit Estonia. Kauksin hiekkaranta Peipsija?rven pohjoisrannalla on Viron pisin. Kuva: Priit Tammets.
6 1/2024?viro.nyt äärettömyyteen”, kirjoitti mystisen runollisesti varhainen Viron-tuntija Eemil Vesterinen vuonna 1919 (Maantieteellinen yleiskatsaus kirjassa Viro ja virolaiset, toim. Gunnar Sarva). Myös neuvostoajan matkaoppaissa hehkutettiin näitä tienoita. Endel Priidel kirjoitti vuonna 1961 perustetusta Kauksin ”turismibaasista” ikään kuin varhaisen silminnäkijäkuvauksen: ”Vuonna 1966 keskus otti vuorokaudessa vastaan 150 lomasetelin myötä saapuvaa matkailijaa ja noin 30 matkailijaa vailla lomaseteliä. Heille taattiin majoitus teltassa sekä ruoka. Entä muut, satunnaiset vierailijat? Ne, joilla on teltta mukanaan, voivat pystyttää sen hiekkaselänteen ja rannan väliselle alueelle, ja sikäli kuin ruokaa riittää (nykyisen kahvilan kapasiteetti ei ole niin suuri, että se pystyisi ruokkimaan sesonkiaikana päivässä 8 000 asiakasta), he voivat myös einestää.” Selitykseksi sen verran, että lomaseteli eli virolaisittain tuusik oli työpaikalta tai palkintona saatu etu, joka kattoi lomailun peruskustannukset eli yleensä matkat ja täysihoidon. Nykyisen Kauksin puhkemajoissa käyvät tosin paremmin tavalliset setelit tai digitaaliraha, ja ruokaakin luultavasti riittää kaikille. Emajoen suisto Toinen valtava suoalue sijaitsee Emajoen suistossa. Emajokihan on Võrtsjärven lasku-uoma, joka ennen Peipsijärveä pilkkoutuu Emajoen suursuoksi, vaikeakulkuiseksi lukuisten pikkujärvien, jokien, ruovikoiden ja metsäsaarekkeiden ryteiköksi. Peipsijärven länsirannan vetisyyteen viittaa historiallisesti myös Viron muinaismaakuntiin liittyvä nimitys Soopoolitse. Peipsin pohjoisja länsirantamien alavuus johtuu siitä, että jääkauden vaiheissa järvi oli huomattavasti nykyistä laajempi. Erikoista on se, että virtaussuunta kulki ensin Emajoen ja Võrtsjärven kautta Riianlahteen, ennen kuin vuosituhansia sitten avautui yhteys Suomenlahteen. Emajoen suursuota liki ei kunnolla pääse ilman venettä tai talvista jääkantta, sillä lähimmät tiet päättyvät pohjoisessa Varnjan, lännessä Kastren ja etelässä Meerapalun tienoille. Ei ihme, että suota on maailman melskeissä käytetty turvapaikkana. Yhden näkökulman tähän erikoiseen asuinseutuun tarjoaa Remek Meel elokuvassaan Suur soo (2022). Tämä Riho Västrikin tuottama ja osin kuvaamakin luontodokumentti seuraa suon rauhaan asettuneen Vellon elämää vuoden ajan tarjoten höysteeksi penttilinkolamaisia mielipiteitä siitä, mitä sopusointuinen elämä luonnon parissa tarkoittaa. Vellon tapauksessa mehiläistenhoitoa, kalastusta, metsästystä, linnustusta ja – varsin arveluttavasti – näätien kannanhoidollista vähentämistä. Tartosta Peipsijärvelle? Emajoki on ollut ja voisi olla oivallinen laivareitti Peipsille. Vuonna 2023 eräs yhtiö järjesti kesäaikaan kymmenkunta risteilyä Tartosta Piirissaareen, joka on Peipsijärven harvoja saaria Viron puolella ja nimensä mukaisesti myös ”rajasaari” Viron ja Venäjän välillä. Säännöllisemmin sinne kulkee yhteysalus Laaksaaren satamasta, maanteitse noin 70 kilometrin päässä Tartosta. Tartosta käydään toki monenlaisella lotjalla seuraavan sillan takana kääntymässä, mutta oikeiden risteilyjen tarjonta on hämmästyttävän vähäistä. Siitäkin huolimatta, että historiasta tunnetaan lukuisia yhteyksiä sinne tänne. Tuskin edes Tarton kulttuuripääkaupunkivuosi 2024 pystyy asiaa muuttamaan. Mahdollisuuksia jää näin käyttämättä, vaikka kohteita löytyisi: Emajoen suursuo, Mehikoorma, Võõpsu eli Räpina Emajoki yhdista?a? kulttuuripa?a?kaupunki Tarton Peipsija?rveen. Kuva: Arne Ader / Visit Estonia.
? viro.nyt ?1/2024 7 Setomaan rajalla ja Värska itse Setomaalla sekä lukuisat kohteet Peipsijärven rannikolla pohjoiseen päin. Toista se oli ennen vanhaan, kun höyrylaiva Laine vielä puksutti Tarton ja Lahesuun väliä sata vuotta sitten. Se pysähtyi Praagan paalukylän laiturissa, sitten ainakin Varnjassa ja Kasepäässä ennen kääntöpistettä Alatskivin paikkeilla… Mikä hieno tapa se on ollutkaan saapua Peipsijärven vanhauskoisten venäläiskylien seuduille! Aurinko on kimaltanut Peipsijärven selällä, vastarantaa ei ole näkynyt. Sen kunniaksi on ollut pakko napata rantakapakassa sadan gramman hömpsyt ja haukata päälle lempeää peipsinsipulia ja vähän suolakalaa. Kalaa, tosiaan! Peipsinjärvi on varsin matala ja siksi(kin) poikkeuksellisen kalaisa. Viron kielessäkin peipsi-alkuisiksi erityislajeiksi on kohotettu ainakin kuore eli norssi, muikku ja kuha: peipsi tint, peipsi rääbis, peipsi koha. Paikalliset kalahullut nostavat järvestä tietysti paljon muutakin, ja niin innostuneita he ovat puuhaansa, että jäävät toisinaan pilkkiensä kera ajelehtimaan jäälautoille. Mäkeläisen Tapio tietää Peipsimaa-oppaassaan kertoa vielä senkin, että kalastajilla on 1980-luvulta lähtien ollut käytössään isopyöräiset ajoneuvot, jotka tunnetaan venäläisperäisellä nimellä karakatitsa. Näillä machokärryillä pilkkijät pääsevät hommiin myös rospuuttokelien aikaan. Tuntemattomia rantoja Turistireissujen olisi luonteva ulottua jopa Peipsijärven vastarannalle itään, kunhan maailmantilanne ensin muuttuu. Peipsijärvi – tai Laatokka – voisi nimittäin hyvin olla paikallinen Balaton muillekin kuin vain paikallisille asukkaille. Ja vaikka Balaton ei suinkaan kuulu Euroopan onnistuneimpiin lomanviettorapakoihin, se edustaa sentään avoimuutta, mitä Peipsijärvestä ei kokonaisuutena voi sanoa. Järvestä on matkailukäytössä lopulta vain pohjoisranta ja runsas puolet länsirantaa aina Lämmijärveä myöten (Mehikoorma, Beresje, Värska). Sen sijaan Pihkovanjärven rannoille ei nykyisellään ole asiaa muilla kuin itänaapurin kansalaisilla ja viisuminhaltijoilla. Nykyisen maailmanpolitiikan piikkilangan taakse jäävät näin Pihkovanjärven ohessa esimerkiksi Venäjän historiassa merkittävä Pihkova, setojen hyvin tuntemat Irboska ja Petseri sekä Peipsijärven itärannan historiallinen pikkukaupunki Gdov eli virolaisittain Oudova. Satunnainen matkailija löytäisi muitakin vierailukohteita. Jossain toisessa todellisuudessa Viron ja Venäjän välille olisi jo ajat sitten luotu pohjoisessa yhteys Vasknarvasta Narvajoen yli itään ja Lämmijärven tienoilla Mehikoormasta lähilossilla Pnevoon. Vanhauskoiset ja setot Peipsijärven yhteydessä tulee mainita kaksi merkittävää vähemmistöä eli setot ja Viron vanhauskoiset eli starovertsit. Jälkimmäisten historia Virossa ulottuu yli 300 vuoden taakse. Vanhauskoisten tunnetuimpia asuinpaikkoja ovat Peipsijärven länsirannan maalaukselliset raittikylät, kuten Kallaste, Kasepää tai Varnja. Heillä on maassa kaikkiaan 11 seurakuntaa, myös Tartossa ja Tallinnassa. Starovertsit erosivat muinoin Venäjän ortodoksisesta kirkosta vähäpätöiseltä kuulostavan kiistan eli ristinmerkin tekemisen tavan vuoksi. Se lienee vain osatotuus, vaikka paljastaakin, miten pöhköjen syiden taakse kätkeytyy sortoa ja vallan väärinkäyttöä, kuten nykyäänkin. Luonnollisesti starovertsien pyhäkköjen ohella Peipsijärven kylissä ja kaupungeissa on myös luterilaisia ja ortodoksisia kirkkoja. Samoin kuin muitakin tunnustuksia edustavia pyhäinhuoneita; sellainen on esimerkiksi Mustveen ”jedinovertsien” kirkko. Nämä ”uskonheimolaiset” olivat vanhauskoisia, mutta palasivat emäkirkon yhteyteen usein painostuksen perusteella. Itämerensuomalaiset setot taas ovat vanhastaan ortodokseja. Heidän perinteinen asuinalueensa on levittäytynyt Kaakkois-Viroon, pitkin Pihkovanjärven rantoja sekä laajalti Petserinmaalla. Historiallisesti suuri osa setoista päätyi selkeästi virolaisiksi vasta Tarton rauhansopimuksen myötä 1920. Käytännössä Pihkovanjärven alueesta kuului Viron tasavaltaan puolet etelärannasta ja koko länsiranta. Petserinmaalle muodostetuissa 11 kunnassa asui vaihtelevasti setoja, mutta kuitenkin niin, että viidessä kunnassa setot muodostivat enemmistön. Koko maakunnan asukkaista setoja oli noin 25 prosenttia (1922) ja 21 prosenttia (1934), lukumäärissä vastaavasti runsas 15 000 ja noin 13 500 setoa. Ensimmäisen tasavallan aikainen Petserinmaan maakunta olisi sopinut oivallisesti tämän omaleimaisen kansan eläväksi ulkomuseoksi, mutta sodan jälkeen ja neuvostomiehityksen myötä Tarton rauhansopimuksessa sovittua rajaa siirrettiin yksipuolisesti länteen Venäjän federaation eduksi. Neuvosto-Viro menetti tällöin Petserin kaupungin ja käytännössä koko Petserinmaan. Uuden rajan kummallisiin vaikutuksiin kuului, että entisiltä kunnilta katkaistiin yhteys Pihkovanjärven rantaan paria poikkeusta lukuun ottamatta. Vaikka uudella rajalla ei neuvostoaikana ollut merkitystä, se puolitti setojen asuinsijat. Kun Viro itsenäistyi uudelleen 1991, niin maiden ”kontrollilinja” vedettiin neuvostoaikaisen rajan mukaan. Varsinaisesta rajasta ei ole kyetty sopimaan vieläkään, koska Viron parlamentti Riigikogu on jatkuvasti vaatinut, että rajan tulee perustua Tarton rauhansopimukseen. Nykytilanteessa mahdollisuudet ratkaista tätäkään ongelmaa käyvät alati huonommiksi. n Lähteet: Alanen, Antti: Elokuvaopas. Pitkät elokuvat (Mitä Missä Milloin. Kansalaisen tietokirjat) (Otava 2005) fi.wikipedia.org/wiki/ Peipsijärven_jäätaistelu Hakulinen, Kerkko: Paikannimet (WSOY 2006) Kirss, Odette; Pajos, Leili: Peipsi põhjarannikul (Eesti Raamat 1984) Kriiska, Aivar; Tvauri, Andres; Selart, Anti; Kibal, Birgit; Andresen, Andres; Pajur, Ago (toim.): Eesti ajaloo atlas (Avita 2007) Kuresoo, Rein: Alutaguse on Viron nuorin kansallispuisto (Elo 5/2021, suom. Petteri Aarnos) Lõuna, Kalle: Petserimaa. Petserimaa integreerimine Eesti Vabariiki 1920–1940 (Eesti Entsüklopeediakirjastus 2003) Mäkeläinen, Tapio: Peipsimaa ja Jõgevamaa (Arktinen Banaani 2021) Naan, Gustav (päätoim.): Eesti Nõukogude Entsüklopeedia (Valgus 1968–1976) Peipsimaa. Ida-Viru-, Jõgeva-, Tartuja Põlvamaa (MTÜ Peipsimaa Turism 2018) Peipsiveere kultuurija loodusrada. Euroopa Liidu idapiir (E. O. Map 2007) Priidel, Endel: Piki Peipsi piiri (Eesti Raamat 1968) Sarva, Gunnar (toim.): Viro ja virolaiset (WSOY 1919) Turist Kagu-Eestis (Tartu TuristÜhing 1923) Võõrsõnastik (TEA Kirjastus 2015) Zetterberg, Seppo: Viron historia (SKS 2007)
1/2024?viro.nyt 8 Inkerinsuomalaiset rikastuttavat Tarton ja koko Viron kulttuurielämää Viron kulttuuriministeriön kulttuurisen moninaisuuden teemavuosi näkyy myös kulttuuripääkaupunki Tartossa, jonka kulttuurielämässä inkerinsuomalaisilla on oma, vakiintunut paikkansa. Atte Huhtala T arton kaupungin ja koko EteläViron yhteinen kulttuuripääkaupunkivuosi on alkanut. Juhlavuoden avajaisia on vietetty musiikin merkeissä eri puolilla eteläistä Viroa aina Viljandia, Põlvaa, Võrua ja Valgaa myöten, ja suuren kulttuurivuoden varsinainen pääavajaistapahtuma järjestettiin tammikuun 26. päivänä Tartossa. Vuosi 2024 on Virossa myös kulttuurisen moninaisuuden vuosi. Kulttuuriministeriö on julistanut vuodesta 2000 lähtien jokaiselle vuodelle oman erityisteemansa, joita ovat aiempina vuosina olleet muun muassa kirjastot, lauluja tanssijuhlat, merellinen kulttuuri, liikunta, virolainen teatteri sekä lukeminen. Kulttuurisen moninaisuuden vuoden tarkoitus on nostaa esiin Virossa elävien eri kansojen rikasta kulttuuria ja perintöä. Tässä kirjoituksessa tutustutaan yhteen Viron kansallisista vähemmistöistä, inkerinsuomalaisiin, ja erityisesti Tarton inkeriläiseen seuratoimintaan Tarton inkerin suomalaisten seuran kansantanssiryhma? Ro?ntyska? perinnejuhla Balticassa kesa?lla? 2019. Kuva: Tarton inkerin suomalaisten seuran arkisto.
9 ? viro.nyt ?1/2024 Inkeriläiset Virossa Inkerinsuomalaiset ovat niin Suomessa kuin Virossakin tätä nykyä suhteellisen tuntematon vähemmistö. Historialliselle Inkerinmaalle, joka kuuluu nykyään Venäjään ja Leningradin alueeseen (oblast), muutti runsaasti suomalaistaustaista väestöä Ruotsin saatua alueen hallinnan itselleen vuoden 1617 Stolbovan rauhan jälkeisinä vuosina. Inkerinmaa oli satojen vuosien ajan useiden eri väestöryhmien tilkkutäkki, ja Pietarista muodostui sen hallinnollinen ja kulttuurinen keskus perustamisensa jälkeen 1700-luvulla. Inkerinsuomalaista identiteettiä leimasi vahvasti sen syntyvaiheista saakka luterilainen uskonto. 1900-luku toi tullessaan dramaattisia mullistuksia myös Inkerinmaalle, ja ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen levottomuuksien seurauksena tuhansia inkerinsuomalaisia pakeni Suomeen ja Viroon. Erityisesti Pohjois-Inkerissä eläteltiin toiveita itsenäisyydestä, mutta hanke kariutui varsin pian. Maailmansotien välisenä aikana inkerinsuomalainen väestö joutui Neuvostoliitossa ankaran vainon kohteeksi, ja kymmeniä tuhansia inkeriläisiä pakkosiirrettiin Inkerinmaalta muualle Neuvostoliittoon. Heitä myös teloitettiin Pietarin seudulla. Toisen maailmansodan jälkeen Inkerinmaalla eli vain hyvin vähän inkerinsuomalaisia, vaikka osan onnistuikin myöhemmin palata kotiseudulleen. Nykyisin inkeriläisiä ja heidän jälkeläisiään elää muun muassa Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Pohjois-Amerikassa. Inkeriläisten suurin muuttoaalto Viroon sijoittuu toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin, ja myöhemmin heitä saapui suuremmissa määrin vielä Stalinin kuoleman jälkeen 1950-luvulla, kun olot lieventyivät ja vankileirien poliittisia vankeja armahdettiin. Tarton inkerinsuomalaisten seura Vironsuomalaisia ja Viron inkerinsuomalaisia edustavan kulttuurisen itsehallinnon ESKO:n (Eestisoomlaste Kultuuriomavalitsus) verkkosivujen mukaan nykyisenkaltainen vironinkeriläinen seuratoiminta alkoi vuonna 1988 samoihin aikoihin laulavan vallankumouksen kanssa. Viron ensimmäinen inkerinsuomalainen seura perustettiin Tartossa 20. lokakuuta samana vuonna. Nykyisin inkeriläisiä seuroja toimii Tarton lisäksi Tallinnassa, Jõhvissa, Rakveressa, Haapsalussa, Pärnussa, Viljandissa, Narvassa, Võrussa ja Paidessa. Neuvostoaikana inkerinsuomalaista identiteettiä pidettiin enimmäkseen piilossa. 80-luvun lopulla olojen muuttuessa useat vähemmistökansat näkivät uuden tilaisuuden yhdistymiseen. Kaksi inkeriläisaktivistia kutsui koolle yleisen kokouksen, johon otti osaa satoja inkeriläistaustaisia. Inkerinsuomalainen yhdistys perustettiin pikaisesti Tarttoon, ja se ilmoitti ensi töikseen tukevansa Viron uudelleenitsenäistymispyrkimyksiä monien muiden vähemmistökansojen tavoin. Tarton inkerinsuomalaisen seuran perustamista seurasi pian muualla Virossa yhdentoista inkeriläisyhdistyksen perustaminen. Viron inkerinsuomalaisten seurojen tavoitteena on muun muassa yhdistää Viron inkeriläistaustaista väestöä, vaalia suomen kielen osaamista ja järjestää kulttuuritoimintaa. Tarton inkerinsuomalaisen seuran alkuaikojen tärkeimpiä toimintamuotoja olivat oman tanhuryhmän ja Kiuru-kuoron perustaminen sekä suurempien juhlapäivien yhteinen viettäminen. Omia tiloja ei tuolloin vielä ollut, vaan niitä vuokrattiin eri puolilta Tarttoa. Tarton Inkeritalo sijaitsee Veski ja Na?itusekatujen kulmassa. Kuva: Atte Huhtala.
1/2024?viro.nyt 10 1990-luvulla Koiviston presidenttikaudella alkanut inkeriläisten paluumuutto Suomeen toi virolaisten inkeriläisseurojen toimintaan uuden puolen. Seurat ryhtyivät järjestämään suomen kielen opetusta ja auttamaan paluumuuttajia muuttopyrkimyksissään. Monet inkerinsuomalaistaustaiset tarttuivatkin tilaisuuteen. Osa viipyi jonkin aikaa Suomessa, mutta palasi kuitenkin takaisin Viroon. 1990-luvulla Viron inkeriläiset seurat aloittivat yhteistyön muiden maiden inkeriläisjärjestöjen kanssa. Esimerkiksi Ruotsin Boråsissa inkeriläisillä oli jo pitkään ollut aktiivista seuratoimintaa. Yhteistyötä tehtiin myös Suomen ja Pietarinkin suuntaan, ja 90-luvun alkuvuosina Viron inkeriläiset matkustivat sankoin joukoin juhannuksen viettoon Inkerinmaalle. Juhannusjuhlat tarjosivat monelle tilaisuuden vaalia sukulaissuhteitaan ja verestää muistojaan vuosikymmenten takaa. Vuosituhannen vaihteessa Viron inkerinsuomalaiset ja suomensuomalaiset saivat kulttuurisen itsehallintostatuksen, ja parinkymmenen vuoden aikana Viron kulttuuriministeriö on tukenut inkerinsuomalaista kulttuuritoimintaa muun muassa rahoittamalla lauluja tanssijuhlia sekä lasten kulttuurileirejä. Murrepiirejä ja röntysköitä Miltä Tarton inkerinsuomalaisten elämä ja seuratoiminta näyttävät nykyisin? Tarton inkerinsuomalaisten seuran esinaisen ja Viron inkerinsuomalaisten liiton sihteerin Merje Malkin mukaan koko 2000-lukua leimaava kehityssuunta on ollut inkerinsuomalaisten määrän jatkuva väheneminen ja inkeriläistaustaisen väestön ikääntyminen, sillä identiteetti ei enää juurikaan siirry nuoremmille sukupolville. Kehityksen myötä Viron eri inkeriläisseurojen välinen yhteistyö on tiivistynyt entisestään. Alusta asti Tarton inkerinsuomalaisille tärkeä Kiuru-kuoro toimii entiseen tapaansa, ja Röntyskä-kansanperinneryhmä on omalta osaltaan varsin virkeä. Röntyskässä harrastetaan, tutkitaan ja sovelletaan laajasti kansanperinnettä perinnevaatteista ruokiin ja tansseihin. Ryhmän ja samalla Tarton inkerinsuomalaisten näkyvintä toimintaa lienevät juuri tanssiryhmän esiintymiset. Ryhmä harjoittelee säännöllisesti inkeriläisiä tansseja ja esiintyy eri puolilla Viroa sekä toisten inkeriläisseurojen tilaisuuksissa että erilaisilla muilla areenoilla, kuten Heimopäivien konserteissa tai Tarton raatihuoneen aukion tanssitapahtumissa. Epäsäännöllisempään toimintaan kuuluvat Ämmäin kammari -murrepiirin kokoontumiset, joissa keskustellaan Inkerin eri murteilla, suomen yleiskielen oppitunnit sekä erilaiset käsityötapaamiset. Kaksi kertaa kuussa Tarton Inkeritalolla järjestetään myös suomenkielisiä jumalanpalveluksia. Suomenkieliset virret ovat Malkin sanojen mukaan edelleen hyvin pidettyjä, ja etenkin neuvostoaikana virsien ja muiden suomenkielisten laulujen laulaminen oli inkerinsuomalaisen kulttuurin kantajille olennainen henkireikä – ne ovat inkerinsuomalaisille rakkaita isoäitien lauluja. Inkerinsuomalaisten määrän vähenemisestä huolimatta inkerinsuomalainen kulttuuri jatkaa eloaan niin Tartossa kuin muualla Virossa. Inkeriläisten yhteisenä äänitorvena toimii neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Inkeri-lehti. Muutamia vuosia sitten perustettu Viron akateeminen Inkerinmaan seura tekee historialliskulttuurillista tutkimusja popularisointityötään. Vuodesta 1991 yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vuosittain järjestetty Viron inkerinsuomalaisten lauluja tanssijuhla järjestetään tänäkin vuonna VanaVigalassa lauantaina 21. päivä heinäkuuta. Tarton Inkeri-talo Tarttoon suuntaava matkailija pääsee tutustumaan Tarton inkerinsuomalaisille keskeiseen Inkeri-taloon varsin helposti. Raatihuoneelta reilun kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Veskija Näituse-katujen kulmassa sijaitseva näyttävä kivitalo tervehtii vierailijaa kolmella lipputangollaan, joissa liehuvat Tarton kaupungin, Viron ja Inkerin liput. Rautatieasemalta matka on vielä lyhyempi. Talon pihapiiriä kiertävän aidan kupeessa voi perehtyä Inkerinmaasta ja inkeriläisistä kertovaan kylttiin ja seinustalla pääsee ikuistamaan itsensä puisen, lapsenlapselleen lukevan Inkerin mummo -patsaan kanssa. Inkeri-talolla on takanaan pitkä historia. Inkerinsuomalaisten käyttöön talo päätyi 90-luvun lopulla, kun se ostettiin Tarton kaupungilta suomalaisten taloudellisella avustuksella. Inkeriläisseuroja yhdistävän kattojärjestön Viron inkerinsuomalaisten liiton toimisto on toiminut talossa vuodesta 1997 lähtien. Suuressa talossa on tilaa myös vuokralaisille, ja vuokratuloilla rahoitetaan talon ylläpitokuluja. Talossa toimivat lisäksi Ingeri-kahvila ja Tarton kaupungin päiväkeskus, joka järjestää iäkkäille tarttolaisille toimintaa. Ingeri-kahvilaa miehensä Tanelin kanssa pitävä Enelii Pedajas kertoo, että samoissa liiketiloissa on toiminut aiemminkin kahviloita. Nykyinen kahvila on perheyritys, joka täytti hiljattain kaksi vuotta. Kahvila on auki joka arkipäivä aamukymmenestä iltakuuteen, ja se tarjoilee muun muassa lounasta, kotiruokaa ja leivonnaisia. Kahvila järjestää tilauksesta tarjoiluja ja vuokraa tiloja erilaisiin yksityistilaisuuksiin, ja Inkeri-talossa onkin vietetty syntymäpäiviä, hautajaisia ja kultahääpäiviä. Ilmojen lämmetessä kahvila avaa Inkeri-talon pihalle kesäterassin. Tänä vuonna Ingeri-kahvilan ruokateemana ovat 90-luvun alun nostalgiset ruokalajit. Suomalaiset matkailijat ovat Pedajasin mukaan löytäneet kahvilan suhteellisen hyvin, ja se odottaa innolla tulevan kesän kulttuuripääkaupunkivieraita. n Kirjoittaja on viro.nyt-lehden Tartonkirjeenvaihtaja. Tarton Inkeritalon aidan kyltti kertoo Inkerinmaan ja inkerila?isten historiasta. Kuva: Atte Huhtala.
? viro.nyt ?1/2024 11 Suomen-pojat – Suomen itsenäisyyden ja Viron kunnian puolesta 1939–1945 Helmikuun alussa tuli kuluneeksi 80 vuotta Suomen jatkosodan virolaisten vapaaehtoisten jalkaväkirykmentti 200:n perustamisesta. Risto Haimila A lkanut vuosi muistuttaa meitä monella tapaa erilaisista tapahtumista 80 vuotta sitten. Eräs niistä liittyy sotavuosina 1939–1944 asevoimissamme taistelleisiin virolaisiin vapaaehtoisiin, arvostettuihin sotaveteraaneihimme, Suomenpoikiin. Suomen-poika-nimitys juontaa vuoden 1944 elokuuhun. Tuolloin Paldiskiin kerääntyneet virolaiset tervehtivät Suomesta kotimaahansa palaavia nuorukaisia kutsumalla heitä Suomen-pojiksi. Ensimmäiset virolaiset vapaaehtoiset saapuivat Suomeen jo talvisodan aikana, mutta he eivät ehtineet rintamalle ennen sodan loppua. Osa jäi edelleen Suomeen ja jokunen siirtyi vuoden 1940 aikana myös Norjaan. Reitit olivat avattu. Viron miehitys 1940 ja jatkosodan syttyminen 1941 käynnistivät uudelleen virolaisten vapaaehtoisten siirtymisen Suomeen liittyäkseen Suomen asevoimiin. Tämän niin sanotun kolmannen tien valitsi kaikkiaan noin 3 350 virolaista nuorukaista, joista noin 400 päätyi merivoimiimme. Virolaisten vapaaehtoisten siirtyminen kiihtyi vuoden 1943 lopulla Saksan julistaessa Virossa liikekannallepanon, mikä ei miellyttänyt tai sopinut kaikkien virolaisten arvomaailmaan. Suomessa virolaisia koulutettiin pääosin maavoimien koulutuskeskuksissa Nurmeksessa ja Taavetissa sekä merivoimien yksiköihin Turussa. Maavoimiin sijoitettujen virolaisten määrän kasvaessa heräsi ajatus perustaa heitä varten oma joukkoosasto upseerija aliupseerikursseineen osittain Suomen jääkäriliikkeen tavoitteiden viitoittamana. Virolaisten vapaaehtoisten oma joukko-osasto, kahdesta pataljoonasta koostunut jalkaväkirykmentti 200 perustettiin 8.2.1944 – 80 vuotta sitten. Joukon komentajaksi määrättiin Viron sotakorkeakoulun käynyt everstiluutnantti Eino Kuusela. Koulutusvaiheen päätyttyä rykmentti siirrettiin Karjalankannakselle, jossa se osallistui kesän 1944 aikana ankariin torjuntataisteluihin ennen kotiuttamistaan Viroon 18.8.1944. Viroon palasivat lähes kaikki (noin 1 750) rykmentissä palvellutta jatkaakseen nyt kotimaansa puolustamista saksalaisten johdossa punaarmeijaa vastaan Narvan ja Tarton suunnilla, joissa vihollisen eteneminen onnistuttiin pysäyttämään useiksi viikoiksi. Tämä mahdollisti lukuisten siviilien siirtymisen turvaan länteen. Puna-armeijan lyötyä lopulta saksalaiset Virossa syyskuussa 1944 joutuivat myös Suomen-pojat uuden tilanteen eteen. Osa heistä perääntyi saksalaisten kanssa, osa jatkoi vastarintaa metsäveljinä ja osa yritti aloittaa uutta elämää miehitetyssä Virossa pyrkien häivyttämään menneisyyttään. Näihin kaikkiin vaihtoehtoihin sisältyi lukemattomia selviytymistarinoita poliittisina vankeina kärsityistä pakkotyötuomioista vuosikymmenten varuillaanoloon. Onneksi Suomen-poikien toiminnasta, motiiveista ja tarinoista on saatu talletettua osa. Kaikissa tarinoissa korostuu vapauden ja itsenäisyyden kaipuu – ajattomia arvoja. Tämä kuvaa myös hyvin heidän rykmenttinsä lippuun kirjaillut sanat: ”Isamaa auks – tuleviku pandiks” (”Isänmaan kunniaksi – tulevaisuuden turvaksi”). Tätä kirjoitettaessa Virossa on elossa vielä kaksi Suomenpoikaa ja muualla maailmassa heitä arvioidaan olevan vielä kymmenkunta. Suomenpoikien perinnettä kunnioitetaan Suomessa ja Virossa järjestettävin tilaisuuksin, joista tärkeimpiä ovat maidemme itsenäisyyspäivät. n Kirjoittaja on Suomenpoikien perinneyhdistyksen puheenjohtaja. Suomenpoikien Viron perinneyhdistyksen Suomen itsena?isyyspa?iva?ntilaisuus Tallinnan Metsa?kalmistolla joulukuussa 2023. Muistomerkin edustalla Suomenpoika Artur Roopalu (vas.) ja Suomen suurla?hettila?s Vesa Vasara. Kuva: Risto Haimila.
1/2024?viro.nyt 12 Tarinoita tiedesillalta Eestin tulisieluinen ystävä Lauri Kettunen Tiedesillan tarinat ovat edenneet sarjan päätösosaan. Viimeinen artikkeli on omistettu professoreista ehkä tunnetuimmalle ja suurimalle Viron-ystävälle, Lauri Kettuselle. Sten-Erik Tammemäe O lemme kuluneiden reilun kahden vuoden aikana ehtineet käydä läpi melkein kaikki 1920ja 1930-luvulla Tarton yliopistossa toimineet suomalaiset opettajat. Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, on ensimmäisestä artikkelista tutun Hilja Kettusen puolison, muista artikkeleista tutun vakiokommentaattorimme Lauri Kettusen vuoro. Hän jos kuka oli itsestään selvä valinta tuoreeltaan vironkielisen Tarton yliopiston professoriksi. Kun viron ja sen sukulaiskielten opetus oli aikaisemmin sisältynyt yhden viron kielen lehtorin virkaan, päätti yliopisto vuoden 1919 kesällä perustaa kolme erillistä professorin virkaa viron kielelle, itämerensuomalaisille kielille ja uralilaisille kielille. Itämerensuomalaisten kielten professorin virkaan Suomesta suositeltiin juuri Lauri Kettusta, joka oli sopivasti jo Virossa pitämässä yliopiston kesäkursseja viron kielen opettajille. Kun Kettusella ei sillä hetkellä ollut Suomessa mitään varteenotettavia työpaikkoja tai tieteellisen työn tekemisen edellytyksiä, otti hän Tartosta tarjotun viran innolla ja mielihyvin vastaan. Viron murteita ja avustustyötä Savon Joroisissa syntynyt Lauri Einari Kettunen aloitti vuonna 1905 Helsingin yliopistossa suomen ja sen sukukielten opinnot. Ensimmäisen tutkimusmatkansa Viroon hän teki jo vuonna 1908, kun hän tutki Väike-Maarjan alueen kieltä. Vuonna 1909 hän kohdisti katseensa Peipsijärven rannalla puhuttavaan Kodaveren murteeseen ja teki sitä seuranneina vuosina lukuisia tutkimusmatkoja eri puolille Viroa. Tutkimustyö huipentui vuonna 1912, kun hän väitteli tohtoriksi aiheenaan Kodaveren murteen vokaalijärjestelmä. Vaikka Kettunen oli vuonna 1914 valittu Helsingin yliopiston suomen kielen dosentiksi, joutui hän Suomen itsenäistymisen jälkeen etsimään lisätienestiä mm. vakuutusyhtiö Salaman sihteerinä. Kettunen oli jo opiskeluvuosinaan tutustunut moneen virolaiseen kulttuurija tiedevaikuttajaan sekä osallistunut virolaisten tukemiseen Suomessa. Kun Viron vapaussota syttyi vuoden 1918 lopussa, oli hän tarmokkaasti käynnistämässä keräystä Viron tueksi. Saman vuoden lopussa hänestä tuli Viron Avustamisen Päätoimikunnan emissaari Tallinnassa, jossa hän toimi yhteydenpitokanavana Viron hallituksen ja Päätoimikunnan välillä. Kettunen sai ansioistaan kaksi vapaudenristiä, Viron korkeinta kunniamerkkiä. Yhteiskunnallisesti aktiivinen professori Kettunen ei viivytellyt opetustoiminnan käynnistämisessä, vaan aloitti vuoden 1919 syyslukukauden suomen kielen alkeiskurssilla ja vepsän äännehistorian kurssilla. Seuraavien viiden vuoden aikana hänen luentosarjansa käsittelivät vepsän lisäksi vatjan, liivin, karjalan ja aunuksenkarjalan kieliä, suomen kielen saralla hän esitteli vanhempaa kirjakieltä, kieliopin historiaa ja suomen eri murteita. Luentoja täydensivät seminaarit ja proseminaarit. Itämerensuomalaisten kielten ohessa Kettunen luennoi yleisestä ja kokeellisesta fonetiikasta ja johti foneettisia töitä. Kettunen laati opetustoimintansa tueksi suomen kielen oppikirjan ja perusti kokeellisen fonetiikan laboratorion, tosin sen toiminta käynnistyi vasta 1921 ja erittäin vaatimattomissa oloissa. Kettusen virkavuosina laboratoriossa tutkittiin viron, liivin ja vatjan kielten ääntämystä. Kielitutkija Tiit-Rein Viitson mukaan aikalaisopiskelijat ymmärsivät, että itämerensuomalaisen kielitieteen saralla riitti töitä vain yhdelle professorille, joten harva opiskelija valitsi sen pääaineekseen. Kettusen virkakauden aikana valmistuikin vain yksi maisteri, myöhemmin saman oppiaineen professoriksi valittu Julius Mägiste. Ainakin osittain voi Kettusen oppilaana pitää myös kansatieteilijä Oskar Looritsia, joka matkusti vuonna 1920 Kettusen kanssa liiviläisten luokse ja josta kehittyi matkan innoittamana yksi tärkeimpiä liiviläisen kansanrunouden tutkijoita. Loorits oli myöhemmin tiiviissä yhteistyössä suomalaiseen tiedekenttään. Oman aineensa opetustoiminnan ohessa Kettunen johti uuden akateemisen tieteellisen seuran, Akadeemiline Emakeele Seltsin (Akateeminen äidinkielen seura AES) perustamistöitä ja oli vuodesta 1920 alkaen seuran ensimmäinen puheenjohtaja. AES:n esikuvana toimi suomalainen Kotikielen Seura, joka nähtiin ikään kuin AES:n sisarseurana ja joka samalla tavalla toi saman katon alle sekä äidinkielen yliopisto-opiskelijat, kielitieteilijät että muut aiheesta kiinnostuneet henkilöt. Kettunen viitoitti AES:n ensimmäisten vuosien toiminnan suuntia, joihin sisältyivät mm. oikeakielisyyden vaaliminen ja virheellisen viron kielen kitkeminen julkisesta käytöstä, nimien virontaminen, paikannimien kerääminen ja liiviläisten tukeminen. Kettunen oli AES:in vuosikirjan, julkaisusarjan Toimetused ja aikakauskirjan Ita?merensuomalaisten kielten professori Lauri kettunen. Kuva: Tarton yliopiston kirjaston kuvakokoelma.
? viro.nyt ?1/2024 13 Eesti Keel toimituksen jäsen, ja hänen käsialaansa olivat AES:n ensimmäiset julkaisut: katsaus vironkielisten sukunimien valitsemiseen ja hankkimiseen sekä liivinkielisten tekstien kokoelma. Kettunen oli AES:n lisäksi aktiivinen Õpetatud Eesti Seltsissä (Viron oppineiden seura ÕES), jossa hän piti yhdessä kielitieteilijä Andrus Saaresten kanssa ensimmäisen vironkielisen esitelmän (seura oli siihen asti ollut saksankielinen) ja Eesti Kirjanduse Seltsissä (Virolaisen kirjallisuuden seura EKS) sekä oli puolisonsa Hiljan kanssa perustamassa Eesti–Soome Üliõpilasklubia (Virolais-suomalainen opiskelijakerho, myöhemmin Akadeemiline Hõimuklubi eli Akateeminen heimokerho). Kettunen oli tunnettu väsymättömänä tutkimusmatkojen ja kenttätöiden tekijänä, ja hän jatkoi Tarton-vuosinakin ahkeraa matkustamista ja itämerensuomalaisten kielten tutkimista. Tärkeimmäksi kohteeksi muodostuivat liiviläisten asuttamat kielialueet Latviassa, jossa Kettunen vieraili kolmesti, keräsi runsaasti kieliaineistoa ja tutustui paikallisten elämään. Hän teki tutkimusmatkoja myös setukaisten kotikulmille ja Karjalaan, jossa hän keräsi Itä-Karjalasta saapuneilta pakolaisilta tietoja karjalan ja lyydin kielten murteista. Itämerensuomalaisten kielialueiden lisäksi Kettunen matkusti myös Saksaan ja Unkariin kerätäkseen yliopistolle tarvittavia tutkimuslaitteita ja -tarvikkeita sekä unkarin kieliaineistoa. Kettunen käytti matkoiltaan keräämiään aineistoja sekä luennoillaan että omissa tutkimustöissään. Tartonvuosiensa aikana Kettunen julkaisi mm. kaksiosaisen tutkimuksen Näytteitä etelävepsästä, etelävepsän äännehistorian sekä laajan tutkimuksen liivin fonetiikasta ja murteista. Hän ei kuitenkaan unohtanut viron kieltä. Tällä saralla hän laati tutkielman viron kielen lauseopista sekä lukuisia artikkeleita viron äännehistoriasta, oikeakielisyydestä ja sanojen ja paikannimien etymologiasta sekä arvosteli kielitieteilijä Johannes Aavikin ja hänen tukijoidensa kielenuudistusehdotuksia. Tulisieluinen Eestin-ystävä Tärkeimpinä Kettusta kuvaavina ominaisuuksina on korostettu hänen ahkeruuttaan ja työteliäisyyttään, joita tukivat suunnitelmallisuus, tarkkuus ja tehokkuus. Oppilailleen Kettunen oli innostava opettaja, joka auttoi heitä kehittymään ja joka yritti löytää heille tieteellisen työn tekemisen mahdollisuuksia. Hän piti heihin yhteyttä Helsinkiin palaamisensa jälkeenkin tarjoten tarvittaessa myös yöpaikkaa Pakilan kodistaan. Kettunen oli erittäin periaatteellinen ihminen ja tieteilijä, joka ei kaihtanut ristiriitoja tai skandaaleja. Hän myös saattoi suuttua verisesti ja kieltäytyä yhteistyöstä sellaisten ihmisten tai tahojen kanssa, joiden kanssa oli päätynyt teräviin erimielisyyksiin. Heimokansojen, varsinkin virolaisten ja liiviläisten, asiat olivat erittäin lähellä hänen sydäntään – niinkin lähellä, että erään tiedon mukaan Kettunen oli ainoa suomalainen, joka oli Latvian suojelupoliisin listalla liiviläisten tukemisen takia. Kielitieteilijä Jüri Valge on tuonut esiin tiettyjä ristiriitaisuuksia Kettusen luonteessa: hän oli kuulemma jokseenkin piittaamaton, varsinkin itsensä suhteen, eikä halunnut korostaa omia ansioitaan, vaikka tiesikin niiden arvon. Täsmällisyydestään huolimatta Kettunen oli myös uhkarohkea ja löysi itsensä monesti jopa vaarallisista tilanteista. Kirjallisuustieteilijä August Annist onkin muistellut Tarton-vuosien Kettusta kettumaisen älykkäänä ja karhumaisen vimmaisena työntekijänä, joka puolusti kiihkeästi omia näkemyksiään ja kannusti virolaisia opiskelijoita oman äidinkielen ja kulttuurin vaalimiseen ja kehittämiseen. Lauri Kettunen itse oli suunnitellut viipyvänsä Tartossa kymmenisen vuotta, mutta hänen Tartosta lähtemisensä tapahtumaketjun käynnisti Turun suomalaisen yliopiston suomen ja sukukielten professorin Heikki Ojansuun kuolema vuonna 1923. Vapautunutta virkaa hakivat sekä Kettunen että suomen kielen dosentti Martti Rapola. Vaikka yliopiston humanistinen tiedekunta ja konsistorio kannattivat aluksi Kettusen ehdokkuutta, johtivat monenlaiset taustatekijät ja käänteet siihen, että lopullisen äänestyksen mennessä tasan antoi rehtori Artturi Virkkusen ääni viran Rapolalle. Vaikka Kettunen jäikin ilman virkaa Turussa, odotettiin häntä takaisin Helsingin yliopistoon toimittamaan dosentin virkatehtäviä. Kettusen perhe muutti takaisin Helsinkiin jo kesällä 1924, mutta Kettunen itse pyysi eroa Tarton yliopiston professorin virasta vasta saman vuoden lopussa suostuen kuitenkin suorittamaan seuraavien kahden vuoden aikana muutamia professorin virkatehtäviä. Hänen seuraajakseen valittiin vuonna 1929 hänen merkittävin Viron-vuosien aikainen oppilaansa Julius Mägiste. Kettusen merkityksestä virolaiselle (kieli)tieteelle kertonee sekin seikka, että hänet valittiin kolmen tieteellisen seuran, AES:n, EKS:n ja ÕES:n kunniajäseneksi. Kettusen suhteet Viroon jatkuivat hänen Suomeen palaamisensa jälkeenkin. Vaikka Kettusen tutkimustyö keskittyi nyt ennen kaikkea suomen kielen murteisiin, julkaisi hän lukuisia viroa käsitteleviä artikkeleita ja tutkimuksia sekä monta viron kielen oppikirjaa ja osallistui intohimoisesti julkiseen keskusteluun siitä, pitäisikö Virosta käyttää sanaa ”Viro” vai ”Eesti” (Kettusen suosima). Tutkimusmatkat varsinkin liiviläisten luokse veivät Kettusen monesti Viroon, mutta huomattavasti dramaattisemman matkan hän joutui tekemään talvisodan aikana, kun hän sai ulkoministeri Väinö Tannerilta tehtävän selvittää Viron johtokunnalta Neuvostoliiton valmiutta rauhanneuvotteluihin. Vuoden 1940 tammikuun alussa Kettunen matkusti tutkimusmatkan peitetarinan suojin Ruotsin ja Latvian kautta Viroon, jossa tapasi monia poliittisia vaikuttajia. Retken tärkeimpänä tuloksena Kettunen itse piti rauhanvihjettä Neuvostoliiton puolelta. Tulisieluiselle Kettuselle Viron neuvostomiehitys aiheutti suuren surun ja menetyksen tunteen, jotka hän kanavoi muun muassa runouteen – häneltä ilmestyi vuonna 1960 vironkielinen runokokoelma Südame sillad. Kettusen elämänmittaisen Viron-harrastuksen valossa onkin runollista, että hänen poisnukkumisensa vuonna 1963 tapahtui Itämerellä, paluumatkalla Tukholmassa järjestetystä Viron itsenäisyyden 45-vuotisjuhlasta. Tähän päättyy artikkelisarjan Tarinoita tiedesillalta ensimmäinen kokonaisuus. Allekirjoittanut on päättänyt pitää tässä kohtaa pienen tauon kerätäkseen ajatuksiaan ja suunnitella, mitä tiedesillan tarinoita kertoa seuraavaksi. Yksi on kuitenkin varma: tarinoita riittää! n Kirjallisuutta: Alvre, Paul: Lauri Kettunen eesti ja sugulaskeelte uurijana (teoksessa Kingisepp, Valve-Liivi; Erelt, Mati [toim.]: 200 aastat eesti keele ülikooliõpet. 1803 eesti ja soome keele lektoraat Tartu Ülikoolis. Juubelikogumik) (Tartu Ülikool 2003) Ariste, Paul: Lauri Kettuneni tegevusest Tartus (teoksessa Jõgi, Olev [päätoim.]: Keel ja Kirjandus 6/1983) (Perioodika 1983) Kettunen, Lauri: Tieteen matkamiehen uusia elämyksiä. Murrosvuodet 1918–1924 (WSOY 1948) Kingisepp, Valve-Liivi: Eesti keele professuuri algusaastad Tartu Ülikoolis (teoksessa Tartu Ülikooli ajaloo küsimusi XXIX. 75 aastat eesti ülikooli Tartus) (Tartu Ülikool 1997) Korhonen, Mikko; Suhonen, Seppo; Virtaranta, Pertti (toim.): Sata vuotta suomen sukua tutkimassa. 100-vuotias Suomalais-ugrilainen Seura (Weilin + Göös 1983) Valge, Jüri: Lauri Kettuse viis tulemist (teoksessa Erelt, Mati [päätoim.]: Emakeele Seltsi aastaraamat 51) (Emakeele Selts 2006) Viitso, Tiit-Rein: Soome keel ja läänemeresoome keelte professuur Tartu Ülikoolis (teoksessa Kingisepp, Valve-Liivi; Erelt, Mati [toim.]: 200 aastat eesti keele ülikooliõpet. 1803 eesti ja soome keele lektoraat Tartu Ülikoolis. Juubelikogumik) (Tartu Ülikool 2003) Zetterberg, Seppo: Kulttuuria ja kumouspuuhia. Helsingin virolaisyhteisö 1900-luvun alussa (SKS 2013)
1/2024?viro.nyt 14 SVYL:n toimintaa Elo Viidingin kirjailijakiertue 15.–23.2. Yksi Viron tunnetuimmista nykyrunoilijoista, Elo Viiding, kiertää SVYL:n seurojen paikkakunnilla helmikuussa. Lue kiertueesta sivulta 17! Viron itsenäisyyspäivä Helsingissä 24.2. Viron itsenäisyyspäivän ohjelma: klo 12.00 seppeltenlasku Malmin hautausmaalla klo 14.00 seppeltenlasku Vanhan kirkon puistossa klo 15.30 jumalanpalvelus ja kirkkokahvit Alppilan kirkossa (Kotkankatu 2) klo 17.00 Laikrete perebändin konsertti Alppilan kirkossa (lue lisää s. 26–28!) Mukana järjestelyissä: Enterprise Estonia, Helsingin vironkielinen seurakuntatyö, Suomen-poikien perinneyhdistys, SVYL, Tuglas-seura ja Viron suurlähetystö. Kulttuurija vuosikokousmatka Narvan kautta Tarttoon 12.–14.4. SVYL:n vuosikokous pidetään lauantaina 13.4. Viron kansallismuseossa Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartossa, jonne SVYL tekee samalla matkan. Lue matkasta lisää sivulta 27! Matkalle ovat liiton kaikki jäsenet tervetulleita! viro.nyt 2-2024 ilmestyy 10.5. Vuoden 2024 toinen viro.nyt ilmestyy toukokuussa kattaen loppukevään ja kesän. Lehden materiaalipäivä on 12.4. Siihen mennessä kaiken lehteen tulevan aineiston sekä päivitettyjen jäsentietojen tulee olla toimistolla svyl@svyl.fi. AKAAN SEUDUN SUOMI–VIRO-SEURA 21.2. klo 19 virolaisen runoilijan Elo Viidingin esiintymiskiertueen tilaisuus Akaan kaupunginkirjastossa (Köyvärintie 1) Runoilijaa haastattelee kustantaja Tommi Parkko. Tervetuloa! 24.2. klo 12 seuran hallitus laskee kukat Viron vapaussotaan osallistuneiden akaalaisten vapaaehtoisten muistomerkille Akaan hautausmaalla Toijalassa 2.–4.8. seuran kesäretki Tarttoon Tarkemmat ohjelmaja hintatiedot ilmoitetaan myöhemmin. MIKKELI EESTI KESKUS Eesti Toas (Jääkärinkatu 9, Mikkeli) tähistatakse 22.2. kl 16–19 Eesti Vabariigi aastapäeva Kultuurikavas on ”Eesti nägu viimased 106 aastat” -ajalooteemaline vestlus. Peolaual maiustamiseks pakutakse eestipäraseid hõrgutisi. Lastele teemakohane tegevus. Tere tulemast! Tasuta. Eestin Tuvassa vietetään Viron itsenäisyyspäivää 22.2. klo 16–19. Kulttuuriohjelmassa ”Viron kasvot viimeiset 106 vuotta” -keskustelu historiasta. Tarjotaan virolaisia herkkuja. Lapsille teematoimintaa ja askartelua. Tervetuloa! Ilmainen. OLUTSILTA – ÕLLESILD Tarkistathan tapahtumien ajantasaiset tiedot nettisivultamme www. olutsilta.fi/tapahtumat. Kuukausitapaamiset Helsingissä Paikkana olutravintola Villi Wäinö (Kalevankatu 4) 14.2. klo 18 Villi Wäinö esittäytyy 13.3. klo 18 sääntömääräinen kevätkokous 10.4. klo 18 Mikko Savikko ja virolainen ruoka 8.5. klo 18 pieni Viro-kierros Helsingin sydämessä Runebergin patsaalta Vanhaan kirkkopuistoon. Kävelykierroksen vetää Pekka Linnainen. 12.6. klo 18 tutustuminen Stadin Panimoon Suvilahdessa 3.7. klo 18 luontoretki Juha Karsikkaan kanssa Olutsillan Klamilan osasto Tiedotukset tapahtumista paikallislehdissä ja Facebook-ryhmässä Olutsilta – Klamilan osasto. Olutsillan Kotkan osasto Ajantasaiset tiedot tapahtumista julkaistaan Facebook-ryhmässä Olutsilta – Kotkan osasto. Saunaklubi 23.–25.2. Riika, Latvia 10.3. Hermannin sauna 27.3. Laguunin sauna 21.4. Nosturin sauna, Lahti 5.5. Poliisien sauna 18.–19.5. Jõhvi, Viro Tulevien tapahtumien tiedot löydät tapahtumakalenterista www.olutsilta.fi/ tapahtumat tai fb-ryhmästä Olutsilta Saunaklubi. Voit myös liittyä saunaklubin sähköpostijakeluun ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi Juhalle: juha.karsikas(at)icloud.com. VP-lounaat Vapaapäivälounaat Helsingin seudulla kuukauden viimeisenä keskiviikkona klo 13. 28.2. The Pantry (Hakaniemi) 27.3. Olivia Kluuvi 24.4. Santa Clara (Jätkäsaari) Jälkioluet lähipubissa. Tervetuloa! Keilailu Fun Bowling (Helsinginkatu 25, Hesarin urheilutalo), torstaisin klo 12–13: 22.2., 7.3., 4.4. ja 25.4. HUOM! Lauantaina 23.3. klo 15–16! Olutsillan Hyvämaineisten Naisten Ompeluseura kokoontuu joka kuukauden 3. maanantai klo 18 ravintola Kurvittaressa Helsingissä. Tervetuloa mukaan – myös miehet! Matkat Kevätmatka 26.–28.4. tehdään tänä vuonna kulttuuripääkaupunki Tarttoon. Ohjelmassa kulttuurivuoden näyttelyitä ja tapahtumia sekä mm. vierailu A.Le Coq -panimon museossa. Majoitus hotelli Dorpatissa, lähtö Eckerö pe klo 9.00, paluu su 18.30, lisätietoa seuran kotisivuilta. Tallinnassa tapahtuu Õllekomando Õllekomando jatkaa tutustumista Tallinnan kulttuuriin ja baareihin. Komandon iskuista ilmoitetaan Facebookissa www.facebook.com/ groups/ollekomando/ Seuraa ilmoittelua ja tule mukaan! Onhan meillä oikea osoite? Jos olet Olutsillan jäsen, mutta et saa tätä lehteä kotiisi tai Olutsillan tiedotteita sähköpostiisi, ilmoitathan voimassa olevat osoitetietosi sähköpostilla: jasenrekisteri@olutsilta.fi Lisää tietoa Olutsillan toiminnasta ja tulevista tapahtumista: www.olutsilta.fi
? viro.nyt ?1/2024 15 PORIN SEUDUN SUOMI–VIRO-SEURA Viron itsenäisyyspäivä Viron 106. itsenäisyyspäivän kunniaksi seuran edustajien käynti ja kukkienlasku Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten vapaaehtoisten muistokivellä Keski-Porin kirkon kirkkopuistossa 23.2. klo 16.15. Käynnin jälkeen osallistujille on yhteinen seuran tarjoama kahvihetki Porin Vanhimmassa Kahvilassa (Pohjoiskauppatori 3). Hallituksen kokoonpano vuonna 2024 Yli-Kauhaluoma-Nurmi Päivi, puheenjohtaja Lampolahti Janne Liukonen Kristiina Rajala Pertti Ramstedt Pertti Sundja Signe SALON SEUDUN SUOMI–VIRO-SEURA Viron Itsenäisyyspäiväjuhla Turun yliopiston Publicum-rakennuksessa 17.2. klo 14 Juhlassa mukana mm. Viron pääkonsuli Peeter Püvi sekä diplomaatit Marin Mõttus ja Liina Viies. Juhlan jälkeen vastaanotto jatkuu aulassa kahvitarjoilulla. Linja-auto lähtee Salosta Farmoksen tontilta klo 12.30 ja juhlan jälkeen palataan samaan paikkaan. Ilm. 7.2. mennessä Maritalle tekstiviestillä 050 511 6835 tai maritta_alho@hotmail.com. Matkan hinta on 10 €, joka maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä yhdistyksen tilille FI61 5334 0020 0045 33, viite 1193. Tervetuloa juhlimaan Viron Itsenäisyyspäivää! Vuosikokous 23.3.2024 kahvila-puoti Muffiinassa (Mariankatu 18, Salo) Ennen vuosikokouksen alkua klo 16 nähdään virolaisen näyttelijä Tene Ruubelin nukketeatteriesitys Kokousvieraat. Sen jälkeen Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n toiminnanjohtaja Kirsi Äyräs kertoo Vire-hankkeesta. Nukketeatteriesitystä ja hankeinformaatiota ovat tervetulleita seuraamaan myös ei-jäsenet! Esitysten jälkeen on kahvitarjoilu, jonka jälkeen alkaa varsinainen vuosikokous. Kokoustarjoilun vuoksi ennakkoilm. 15.3. mennessä Maritalle tekstiviestillä 050 511 6835 tai maritta_alho@hotmail. com. Ilmoita myös mahdolliset ruoka-aineallergiat! SUOMEN-POIKIEN PERINNEYHDISTYS 8.2. 80-vuotta JR 200:n perustamisesta. Kunniakäynti rykmentin komentajan evl Eino Kuuselan haudalla Helsingin Hietaniemessä 24.2. kunniakäynnit Malmin sankarihautausmaalla klo 12 ja Pohjan-poikien muistomerkillä Vanhan kirkon puistossa klo 14 6.4. yhdistyksen vuosikokous Helsingissä Tilaisuuksista voi kysyä lisää sihteeri Antti Moisiolta: antti.moisio61@ gmail.com, p. 040 531 2606. TAMPERE–TARTTO-SEURA Tartto on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024! 24.2. klo 13 ohjelmallinen kunniakäynti Kalevankankaalla Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten muistokivellä Viron itsenäisyyspäivän kunniaksi 23.3. klo 18 seuran kevätkokous Juhlimme samalla seuramme 35-vuotista toimintaa! Kesän 2024 käynnit Kalevankankaalla Kesän käyntimme Kalevankankaalla tulevat tapahtumaan perinteisesti Viron Voitonpäivänä 23.6. ja uudelleen itsenäistymisen 33. päivänä 20.8. Kuurinmaanmatka 19.–22.8. Suunnittelemme yhteistyössä Latvian Rozentals-seuran kanssa matkaa Kuurinmaalle. Kiinnostuneet voivat kysellä matkasuunnitelmista pj. Liisalta p. 050 561 1166. Kolme matkaa Tarttoon Meillä on suunnitelmissa jopa kolme Tarton-matkaa, jotka liittyvät Tarton kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan. Perästä kuuluu! Toimistomme Kulttuuritalo Laikussa on suljettu 1.3.–30.4. Laikun remontin vuoksi. Yhteydenotot seuraan pj. Liisalle p. 050 561 1166. VAASA-PÄRNU SEURA Viro–Pärnutiedotuspiste Vaasan kaupunginkirjastossa Viro–Pärnu-tiedotuspiste löytyy Vaasan kirjaston ala-aulasta, kannattaa käydä tutustumassa. Infossa on esitteitä mm. Vaasan ystävyyskaupunki Pärnusta sekä VaasaPärnu Seuran tiedotteita. Virolaisen kirjailijan Elo Viidingin vierailu 15.2. klo 18 Draama-salissa Vaasan pääkirjastossa Kirjailija ja runoilija Elo Viiding on kiertueella Suomessa ja tulee myös Vaasaan helmikuussa yhdessä kustantajansa kanssa. Viidingin kirjoja on myös mahdollista ostaa tilaisuudessa. Tervetuloa! Tere tulemast! Viron itsenäisyyspäivän tilaisuus 24.2. klo 14 Alma-opistolla Juhlistamme Viron itsenäisyyspäivää Kansalaisopisto Alman auditoriossa (Raastuvankatu 31) virolaisen elokuvan merkeissä, perinteisesti Suomen ja Viron liput liehuvat Pärnu-puistossa koko päivän. Tarkempia tietoja Facebookja kotisivuillamme. Sinun hetkesi -toivekonsertti 8.3. klo 19 Vaasan kaupungintalossa. Vaasan kaupunginorkesteri, joht. Maano Männi Vaasa-Pärnu Seuran jäsenet pääsevät konserttiin jäsenetuhintaan. Varaa lippusi: pj. 0440 352 118 viim. 29.2. Suomen Viro-yhdistysten liitto järjestää 12.–14.4. vuosikokousmatkan Tallinnasta Narvan kautta Tarttoon Tartto on yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista vuonna 2024. Myös Viroyhdistysten jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan matkalle. Lue lisää s. 27! Tere tulemast! -virolaisen musiikin konsertti 19.4. klo 19 Vaasan kaupungintalossa. Vaasan kaupunginorkesteri, joht. Risto Joost Ohjelmassa mm. maailman soitetuimpiin ja rakastetuimpiin nykysäveltäjiin kuuluvan virolaisen Arvo Pärtin Tabula Rasa sekä Ester Mäen Pianokonsertto. Vaasa-Pärnu Seuran jäsenet pääsevät konserttiin jäsenetuhintaan. Varaa lippusi: pj. 0440 352 118 viim. 29.2.
1/2024?viro.nyt 16 Teeme Ära -siivoustalkoot 7.5. klo 17–19 Siivoustalkoopäivän Teeme Ära – Hoidamme homman -idea on saanut alkunsa Virosta vuonna 2008, ja sen jälkeen siitä on vähitellen tullut kansainvälinen tapahtuma, joka on levinnyt ympäri maailmaa. Järjestämme siivoustalkoot toukokuussa yhdessä Vaasan ympäristöseuran jäsenten kanssa. Pidetään huolta kotikaupunkimme ympäristöstä! Tarkemmat tiedot paikasta ilmoitetaan myöhemmin, seuraa VaasaPärnu Seura ry:n kotisivuja ja Facebook-päivityksiä. Vaasa-Pärnu Seura ry:n kevätkokous 15.5. klo 18–20 Kerhohuone Elvanissa (Raastuvankatu 8, Vaasa) Aloitamme Vaasa-Pärnu Seuran sääntömääräisellä kevätkokouksella, jossa käsitellään mm. vuoden 2023 toimintakertomus ja tilinpäätös. Mahdollisesti esitelmä. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Tere tulemast! Seuraa ilmoittelua seuran Facebookja kotisivuilla. Ilmoitamme tapahtumista myös syksyn jäsentiedotteessa. Vaasa-Pärnu Seura ry:n jäsen: Ilmoita osoitteenmuutoksesta jäsenvastaava Antti Kaukoselle, antti.kaukonen@ valokyltti.fi tai p. 044 202 0019. Seuratkaa Vaasa-Pärnu Seuran Facebook-sivuja sekä kotisivuja vaasaparnuseura.svyl.fi, jossa kerrotaan yhdistyksen toiminnasta tarkemmin. Tervetuloa mukaan toimintaan! VARSINAIS-SUOMEN VIRO-KESKUS Viro-keskuksen 30. juhlavuosi on alkanut, tervetuloa tapahtumiin! 16.2. klo 18 runoilija Elo Viiding Turun pääkirjaston Studiossa. Kirjailijavierailun järjestämme yhteistyössä Turun kaupunginkirjaston, SVYL:n sekä Kustannusliike Parkon kanssa. Konsulipäev Turus 16.–17.2. Kas ID-kaart ja pass hakkavad aeguma? Kui plaanid kevadel reisile minna, siis nüüd on viimane aeg reisidokumentide uuendamiseks. Elu on näidanud, et ID-kaardi ja passi kättesaamine võib aega võtta ligikaudu kaks kuud. Kasutage võimalust ja tulge sõrmejälgi andma, kehtiva ID-kaardi pinkoode vahetama või dokumenditaotlust esitama! OLULINE! Vajalik eelregistreerimine: tel. +358 9 622 02 88 17.2. klo 14 perinteinen Viron itsenäisyyspäivänjuhla Turun yliopiston Publicumissa Tänä vuonna saamme juhlaan mukaan vieraita Viron kansainvälisen diplomatian huipulta, konsuli Peeter Püvin kanssa Turussa vierailevat diplomaatit Marin Mõttus ja Liina Viies. 22.2. Muistelun aika! Viro-keskus täyttää tänä vuonna 30 vuotta – nyt on aika kokoontua muistelemaan Viro-yhteyksiä, saavutuksia, kommelluksia, toimintaa, ystävyyttä... Kutsumme pitkänlinjan Viron-ystäviä ja toimijoita 30-vuotismuistelun aloituskokoontumiseen Virokeskuksen toimistolle (Vanha Suurtori 3) 22.2. klo 15. Tervetuloa mukaan! Ensimmäinen kokoontuminen pidetään kahvikupin äärellä kokoushuoneessa, jatkosta sovitaan sitten yhdessä. Kokoonkutsujina toimivat Harri Raitis ja Aila Grönholm. 24.2. Viro-keskuksen ehdotuksesta Turun kaupunki valaisee Kirjastosillan Viron lipun värein Tervetuloa ihailemaan siltaa sini-must-valge -tunnelmissa, teemavalaistus näkyy sillalla hämärän koittaessa. Kaikki Viron-ystävät kutsutaan iltakävelylle Aurajoen rantaan itsenäisyyspäivänä klo 18.30. Harrastuspiirit Toiminta on jo vauhdissa, kysy lisää toimistolta! Kuorolaulua, kansantanssia, teatteria, keskustelupiirejä – monenlaista aktiivista toimintaa on tarjolla kevätkaudella 2024. Myös kielikurssit ovat käynnissä, vielä ehdit valita itsellesi sopivan. Lisäksi kokoamme uutta silloin tällöin kokoontuvaa Viro-kulttuuripiiriä: jos haluat kutsuja pienimuotoisiin kulttuuri-iltoihin, lähetä viesti meille (virokeskus@gmail.com). Kokouskutsu: VarsinaisSuomen Viro-keskus ry:n sääntömääräinen kevätkokous 25.3. klo 18 (Vanha Suurtori 3, Turku) Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, mm. toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2023. Kahvitarjoilu sekä teatterimaistiaisia ja musiikkia lisäohjelmana! Tervetuloa! TFO kevätsarja: Myrskyloitsu 11.4. klo 19 ja 12.4. klo 18 Anu Tali, kapellimestari, Mishka Rushdie Momen, piano Tüür – Mozart – Dvo?ák Hea koorilauluhuviline! Kui oskad laulda ja hindad head eestikeelset koorimuusikat, siis see koht on just sinu jaoks: lauluproovid toimuvad teisipäeviti kell 18–20 Linnankatu 31 huvikeskuses. Sissepääs hoovipoolsest uksest, liftiga 3. korrusele. Meiega saab liituda ka Facebookis: Turu Eesti Sõpruskoor Lasteringid Uudiseid saab jälgida grupis: Ülilahe laps Turu / Turku. Turu Eesti keskuse nõustajad on abiks eestlastele Soomes. Kirjuta või helista julgelt, teenus on tasuta! Mõtleme koos, otsime lahendusi ja juhendame vajadusel edasi. Helista nõustajale: +358 40 220 8578 (kui ta ei saa kohe teie kõnele vastada, ta helistab tagasi.) Nõustaja vastab küsimustele ainult isiklikult, ei kunagi avaliku fb-vestluse kaudu. Fb-leheküljel “Abiks eestlastele Soomes” aga jagatakse üldiseid teavitusi ja kasulikku infot – tasub jälgida! Tarton kulttuuripääkaupunkivuosi on alkanut! Suunnitteilla on useampiakin matkoja Tarttoon ja Etelä-Viroon, pysy kuulolla! Seuraamme Tarton tapahtumia myös somessa, tule seuraamaan Facebook-sivua: Sata syytä vierailla Virossa. Sähköpostiosoitteiden tarkistus: onko sähköpostisi vaihtunut? Kirjoita meille virokeskus@gmail.com, niin saadaan viestit kulkemaan. Jos et ole viime aikoina saanut viestejä yhdistykseltä, lähetä viesti, niin korjataan asia! Viro-keskuksen toimiston aukioloajat: ma, ti ja to klo 10–14 sekä ke klo 12–18. Toimisto palvelee puhelimitse suomeksi ja viroksi: 040 147 5221. Ajankohtaiset tapahtumatiedot löydät Facebookista: www.facebook.com/virokeskus.turku VIROLAISEN KULTTUURIN YSTÄVÄT VIRKKU 22.2. klo 18 runoilija Elo Viiding Töölön kirjastossa (Topeliuksenkatu 6, Helsinki) Yksi Viron tunnetuimmista nykyrunoilijoista, Elo Viiding, esiintyy Töölön kirjastossa. Viidingiä haastattelee runoilija, kustantaja Tommi Parkko. Tilaisuus on kaikille avoin ja sen järjestävät Virkku, SVYL, Kustannusliike Parkko ja Töölön kirjasto. Tervetuloa! Seuraa tiedotusta jäsenkirjeissä ja Virkun Facebookissa www.facebook.com/VirkkuRy!
? viro.nyt ?1/2024 17 Runoilija Elo Viidingin kirjailijakiertue: Tuhannelle äänelle T allinnalainen Elo Viiding (s. 1974) on virolaisen nykyrunouden tärkeimpiä tekijöitä. Kulttuurisukuun kuuluva Viiding julkaisi esikoiskokoelmansa jo 16-vuotiaana. Kolmessa ensimmäisessä teoksessaan hän käytti pseudonyymiä Elo Vee, mutta luopui tästä myöhemmin. Tähän mennessä Viidingiltä on ilmestynyt kolmetoista runokokoelmaa, joista viimeisin on vuonna 2021 ilmestynyt Assisi luulet. Viiding on terävä yhteiskunnallinen ajattelija, joka ei päästä lukijaansa vähällä. Ironisen otteen lisäksi hänen runoissaan on riemastuttavaa kepeyttä ja leikillisyyttä, johon feministisen ja yhteiskunnallisen kritiikin pureva kärki on usein puettu. Elo Viidingin varhaisemmasta runotuotannosta on ilmestynyt suomeksi valikoima Paljastuksia (Kustannusliike Nihil Interit 2000, suom. Katja Meriluoto). Syksyllä 2023 ilmestynyt Tuhannelle äänelle (Kustannusliike Parkko, suom. Katja Meriluoto) esittelee Viidingin tähänastista tuotantoa laajasti ja on kiinnostava katsaus siihen, miten tekijän runous on kolmen vuosikymmenen kuluessa kehittynyt. Elo Viiding esiintyy seuraavilla paikkakunnilla: 15.2. klo 18 Vaasan pääkirjasto (Kirjastonkatu 13) 16.2. klo 18 Turun pääkirjasto (Linnankatu 2) 17.2. klo 11.15 Elävän Kirjallisuuden Festivaali, Työväenmuseo Werstas (Väinö Linnan aukio 8, Tampere) 19.2. klo 17 Savonlinnan pääkirjasto Joeli (Asemantie 5) 20.2. klo 16 Mikkelin pääkirjaston Kulttuurikahvila (Raatihuoneenkatu 6) 21.2. klo 19 Akaan pääkirjasto (Köyvärintie 1) 22.2. klo 18 Töölön kirjasto (Topeliuksenkatu 6, Helsinki) 23.2. klo 16.30 Keravan kaupunginkirjaston Pentinkulma-sali (Paasikivenkatu 12) Elo Viidingiä haastattelee runoilija, kustantaja Tommi Parkko. n Yhteistyössä Akaan seudun Suomi–Viroseura, Elävän Kirjallisuuden Festivaali, Keravan Viro-seura, Kustannusliike Parkko, Mikkeli Eesti Keskus, Savonlinnan Viroyhdistys, Suomen Viro-yhdistysten liitto, Vaasa-Pärnu Seura, Virolaisen kulttuurin ystävät Virkku sekä paikalliset kirjastot. Viro juhlii kulttuurista rikkauttaan viro.nytin toimitus V iron kulttuuriministeriö on nimennyt alkaneen vuoden kulttuurisen rikkauden teemavuodeksi. Vuoden aikana nostetaan huomion kohteeksi Viron eri yhteisöjen ja kansojen kulttuurit, minkä tarkoitus on lisätä niiden arvostusta. Viro kuuluu Euroopan maiden kärkikymmenikköön, kun mitataan kulttuurista moninaisuutta. Virossa on aina elänyt eri kansoja, tänä päivänä niitä on 211. Asukkaat ovat syntyneet 175 eri maassa ja heillä on 151 eri maan kansalaisuus. Samaan aikaan virolaisia ja Virosta kotoisin olevia ihmisiä asuu maailmalla 165 000–200 000. Tällä vuosisadalla eri äidinkielien määrä on Virossa kaksinkertaistunut: vielä vuonna 2000 kieliä oli 109, kun nyt niitä on peräti 243. Kulttuurisen rikkauden teemavuoden vastuutaho on Viron integraatiosäätiö (Integratsiooni Sihtasutus). Sen sivuilta www.integratsioon.ee/kultuuririkkuse-aasta löytyy paljon tietoa kulttuurisesta moninaisuudesta sekä muun muassa teemavuoden tapahtumakalenteri. Integraatiosäätiö muistuttaa, että teemavuosi on tarkoitettu aivan kaikille. Säätiön mukaan kuka tahansa voi juhlistaa kulttuurista rikkautta muun muassa laatimalla tuttavapiirinsä kanssa soittolistan, jolle jokainen voi lisätä kuuntelemiaan kappaleita. Vuoden aikana voi myös vaikkapa laittaa joka kuussa jotain virolaista tai Viron jonkin kansan perinneruokaa! n Lue tilastoja Viron kansallisuuksista ja kielistä täältä (myös englanniksi): rahvaloendus.ee/et/tulemused/rahvastikudemograafilised-ja-etno-kultuurilisednaitajad Kulttuurisen rikkauden teemavuosi: integratsioon.ee/kultuuririkkuse-aasta-2024
18 1/2024?viro.nyt Asahin aallot loiskahtavat myös Viroon Suomalainen terveysliikunta asahi yhdistää nyt myös suomalaisia ja virolaisia alan harrastajia. Asahi Nordic Instituten järjestämiin ohjaajakoulutuksiin ja tapahtumiin osallistuu niin ohjaajia kuin liikunnan harrastajia kummastakin maasta. Merja Aho A sahi-terveysliikuntaa alettiin Suomessa kehittää 20 vuotta sitten. Neljä miestä – Ilpo Jalamo, Timo Klemola, Keijo Mikkonen ja Yrjö Mähönen – löi päänsä yhteen ja alkoi suunnitella liikuntamuotoa, joka soveltuisi kaiken ikäisille ja jonka harrastamisen aloittamiseen ei olisi kynnystä. Asahin taustalla, kuten nimestäkin voi päätellä, on viitteitä itämaisiin lajeihin, mutta samalla se perustuu länsimaiseen lääketieteeseen. Asahi on suomalainen avainlipputuote, ja lajin ohjaajakoulutuksista vastaa suomalainen Asahi Nordic Institute. Nyt asahi on leviämässä Suomenlahden eteläpuolelle Viroon. Muun muassa syyskuussa 2023 järjestettiin Asahi tutuksi -tapahtuma ja tammikuun 2024 lopussa asahiohjaajien koulutus. Kumpikin tilaisuus pidettiin Tallinnan yliopiston tiloissa.
? viro.nyt ?1/2024 19 Mitä asahi on? Kuten sanottu, asahin aloittamiseen ei ole kynnystä. Lajia voi harrastaa missä vain, niin sisätiloissa kuin ulkona. Asahi on myös edullinen harrastus, sillä mitään välineitä ei tarvita. Liikkeet tehdään seisten, mutta vuosien myötä lajin kehittäjät ovat suunnitellet harjoitteita myös istumaja makuuasennossa liikkeitä tekeville. Tehtävien liikkeiden perustana on oma hengitysnopeus, joten liikkuminen soljuu virtaavasti hengityksen mukaan. Minkäänlaisia mailoja, mattoja, painoja tai punnuksia ei tarvita. Harjoitteissa käytetään mielikuvia, kuten pallojen nostamista. Mielikuvat auttavat hallitsemaan oikeanlaisia liikeratoja. Asahissa on kolme sarjaa, joissa jokaisessa on neljä osiota. Kunkin sarjan aloittaa kehon rentoutus. Seuraavaksi edistetään niskaja hartiaseudun liikkuvuutta. Selkäosuudessa kiinnitetään runsaasti huomiota ergonomisiin nostoliikkeisiin, mikä onnistuu mainiosti, vaikka nostetaan tai pyöritetään vain kuviteltua palloa. Kukin sarja päättyy kehon tasapainon hallintaan, mikä varsinkin meidän leveysasteillamme on todella tärkeää. Mitä hyötyä asahista on? Niin Suomessa, Virossa kuin laajemminkin elämäntavat ovat vuosien mittaan muuttuneet, kun yhä enemmän vapaa-ajasta on niin sanottua ruutuaikaa. Yksinkertaisesti sanoen: kaiken ikäiset ihmiset liikkuvat liian vähän. Asahi on helppo ja edullinen laji omasta terveydestä huolehtimiseen. Asahi, kuten muukin ryhmäliikunta, vähentää yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Asahi-harjoituksen aikana jokainen liikkuu oman kuntonsa mukaan ja tekee liikkeet omaa kehoaan kuunnellen. Asahi ei ole kilpailua muiden kanssa, vaan se perustuu omien tietoisuustaitojen kehittämiseen. Lajin terveysvaikutuksia on monia, se muun muassa vähentää stressiä. Missä asahia voi harrastaa? Suomessa asahi-harjoituksiin voi osallistua monilla paikkakunnilla, samoin Virossakin pian, kun tammikuisen ohjaajakoulutuksen saaneet kokoavat omia harrastajaryhmiään ja jakavat tietoa. Asahi on saanut jalansijaa Suomen lisäksi esimerkiksi Espanjan Fuengirolassa, Kreikan Rodoksella, Yhdysvaltojen Michiganissa – ja nyt myös Virossa. Asahi Nordic Instituten yksi pääkouluttajista on Maarit Lintukorpi, joka on vetänyt Virossa järjestettyjä asahitapahtumia. Maarit, miten ja miksi olet päätynyt kouluttamaan asahin harrastajia myös Virossa? ”Minulla on ollut perheeni kautta yhteyksiä Viroon ja nyt myös muutamia virolaisia ystäviä, kuten Ülle Heiskanen. Ülle on suorittanut C-tason ohjaajakoulutuksen ja saanut mukaan muita lajista kiinnostuneita.” Kerroit, että Fuengirolassa ja Rodoksella suuri osa asahoijista on suomalaistaustaisia, mutta nyt Virossa koetetaan saada myös paikallisväestöä tulemaan mukaan. Voisiko asahi olla uusi muoto vahvistaa naapurimaiden siltaa yli Suomenlahden? ”Kyllä vain! Jo vuosien ajan olemme suunnitelleet suomalais-virolaista yhteistä tapahtumaa Asahia aalloilla – ehkä sen aika on vuoden, parin päästä, kun tämän terveysliikunnan harrastajamäärä kasvaa kummassakin maassa.” Tammikuun lopussa 2024 järjestettyyn koulutukseen osallistui kymmenen uutta ohjaajaa. Asahi vie mukanaan! n Kirjoittaja on suomentaja (viro–suomi), tietokirjailija ja asahi-ohjaaja. Suomalaista terveysliikunta asahia vieda?a?n nyt Viroon. Kuvassa asahiohjaajat Sirkku Vaskimo (vas.), U?lle Heiska nen, Merja Aho ja Maarit Lintukorpi. Kuva: Siret Siida.
TALLINNAN-LIIKENTEEN TALLINNAN-LIIKENTEEN MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET RAUD PUBLISHING 20 1/2024?viro.nyt Taikaa ilmassa – esseitä vanhasta ja nykyisestä virosta Kari Tarkiainen SKS 2024, 148 s. P rofessori Kari Tarkiai sen oivaltavat esseet luovat kulttuurihistoriallisia näkökulmia Viron historiaan ja nykypäivään, jotka kytkeytyvät toinen toisiinsa. Viron dramaattiset vaiheet aina kalparitareitten valloituksesta viimeisimpään uudelleenitsenäistymiseen selittävät yhteiskunnan ja kulttuurin meitä eurooppalaisempaa ilmettä ja virolaisten voimakasta patriotismia. Monipuolinen teos luotaa niin kielellistä sukulaisuutta suomalaisten kanssa, Baltian saksalaisten vaikutusta kuin väkivaltaisen yhteiskuntajärjestyksen pakkopaitaa. Eivätkä käsittelemättä jää laulujuhlien perinne, virolainen kansallismaisema ja kulinariakaan. Eteläinen naapurimaamme näyttäytyy sekä tuttuna että vieraana. Hinta: 25 € + postimaksu Tallinnan liikenteen moottorialukset Peter raudsepp Raud Publishing 204, 435 s. H elsinki–Tallinna-laivareitin historia vuodesta 1965 nykypäivään. Teos esittelee kaikki linjalla liikennöineet varustamot ja alukset. Siinä on paljon tarkkaa tietoa reitin historiasta Neuvosto-Viron ajoista Viron uudelleenitsenäistymisen kautta nykypäivään. Esiteltäviä aluksia on yli sata. Teoksesta mm. selviää, kuinka laivalinjan uudelleenavaaminen vuonna 1965 onnistui. Millaista oli laivalla matkustaminen Neuvosto-Viroon? Miten laulava vallankumous ja Viron uudelleenitsenäistyminen vaikuttivat matkailuun? Mistä reitin laivat on hankittu ja mihin linjan entiset alukset ovat päätyneet? Mitä onnettomuuksia reitillä on sattunut? Miten Suomenlahden yli on pendelöity töiden vuoksi? Miten Helsinki–Tallinnalaivareitistä on kehittynyt yksi maailman vilkkaimmista matkustajalaivalinjoista? Hinta: 40 € + postimaksu Viimeinen metsäveli Misku Välkimäki Docendo 2023, 205 s. V iimeinen metsäveli sijoittuu vuoden 1979 Neuvosto-Viroon ja suomettuneeseen Suomeen. Se on romaani viimeisistä maan alla asuvista vastarintaliikkeen sisseistä ja teinipojan uskomattomasta paosta Pohjolaan, jossa vastaanotto on yhtä viileä kuin sota kylmä. Metsäveljet Juhan ja Jaak ovat jääneet piileskelemään miehittäjää maan alle. Juhanin pojan varomattomuus johtaa traagisiin tapahtumiin, jotka pakottavat tämän pakenemaan Helsinkiin. Suomessa laittomasti rajan ylittäneet neuvostokansalaiset nähdään kuitenkin ulkopoliittisena ongelmajätteenä. Kuunteleeko Urho Kekkonen Neuvostoliiton vaatimuksia loikkareiden palauttamisesta vai lännen inhimillistä pakolaispolitiikkaa? Viimeinen metsäveli on vauhdikas ja jännittävä romaani, jonka tarina kerrotaan kauniilla ja kiihkeällä kielellä. Samalla se tekee näkyväksi Suomen skitsofrenian kylmässä sodassa sekä heijastelee nyky-Venäjän suhtautumista toisinajattelijoihin ja naapurimaihinsa. Hinta: 20 € + postimaksu verkkopuoti.svyl.fi
21 ? viro.nyt ?1/2024 Minu karlova. Kellelgi ei ole kiire Inga Lunge Petrone Print 2023, 168 s. L innaosa, kus kellelgi ei ole kiire.“ Niimoodi kirjeldas mulle Karlovat meie tagatoas elav ukrainlanna Anna. Ometi ei tähenda see, et meil siin Karlovas midagi ei toimuks või et oleks liiga vaikne. Olen siin elades leidnud tasakaalu, mis aitab keskenduda tööle ja loomingule, kasvatada lapsi ja nautida elu. Õppisin pealinnast tulles kiiresti ära, et lisaks igapäevastele ülesannetele on hea, kui jääb aega ka elamiseks. Aega, et olla sõpradega koos, kalastada Emajõel või perega lauamänge mängida. Selle raamatu kaante vahel on mitmed minu jaoks tähtsad inimesed, kohad ja märkamised. See on minu Karlova. Linnaosa, kus kassid ja inimesed kõnnivad omapäi. — Inga Lunge Kirja on vironkielinen. Hinta: 20 € + postimaksu Apteeker Melchior 3. Timuka tütar Elmo Nüganen Taska Film, Nafta Films, Apollo Film Productions, Hansafilm 2023, dvd, 93 min. K eskiaikaisen jännitystrilogian viimeisessä elokuvassa apteekkari Melchiorin vaimo Keterlyn joutuu todistamaan julmaa hyökkäystä. Tuntemattoman nuorenmiehen elämä pelastetaan, mutta muistinsa menettänyt uhri ei tiedä, kuka hän on ja miten hän on sattunut itselleen vieraaseen Tallinnaan. Tapahtumapaikalta löydetty sormus johtaa Melchiorin öisen veljeskunnan jäljille, ja myös markkinoilla esiintynyt ilveilijöiden joukko herättää kysymyksiä. Kammottavat merkit viittaavat siihen, että tuntemattoman miehen lisäksi ovat vaarassa myös häntä hoitavat Melchior ja Keterlyn. Elokuva perustuu Indrek Harglan huippusuosittuihin Melchior-dekkareihin. Elokuva on vironkielinen, tekstitykset englanniksi, venäjäksi ja viroksi (kuulovammaisille). Hinta: 15 € + postimaksu Kaka, kevad ja teised A Film Eesti 2023, dvd, 73 min. A ndrus Kivira?hkin kirjoihin Kaka ja kevad, Karneval ja kartulisalat ja Tont ja Facebook perustuva elokuva kertoo kaipauksesta, ystävyydestä, rakkaudesta, perheestä ja peloista. Outojen hahmojen seikkailut sisältävät Kivirähkille ominaista lämmintä ja rohkeaa huumoria. Elokuva tarjoaa suuria tunteita ja jännitystä sekä nuorille että vanhoille katsojille. Elokuva yhdistelee erilaisia animaatioja nukkeanimaatiotekniikoita. Näyttelijät: Mait Malmsten, Peeter Oja, Vega Freya Luus, Priit Pius, Rasmus Ermel, Jan Uuspõld, MariLiis Lember, Mari Jürjens ja Mikk Jürjens Elokuva on vironkielinen, tekstitykset englanniksi, venäjäksi ja viroksi (kuulovammaisille). Hinta: 15 € + postimaksu
1/2024?viro.nyt 22 Kulttuuritekojen kustantajat Me suomalaiset lukijat pääsemme nauttimaan virolaisesta kirjallisuudesta rohkeiden kustantajienkin ansiosta. viro.nyt sai haastateltavakseen heistä kaksi, Enostone Kustannuksen Kalle Niinikankaan ja Kustannusliike Parkon Tommi Parkon. Kirsi Bongwirnso V irolaista kirjallisuutta suomennetaan tänä päivänä kiitettävän paljon ja monipuolisesti. Valtaosa sen kustantajista on pienehköjä kustantamoita, kuten Kalle Niinikankaan Enostone Kustannus ja Tommi Parkon Kustannusliike Parkko. Kustannustoiminta ei ole kovin riskitön ala – kuten Kalle Niinikangas siteeraa, ”on kustantaminen sivistynyt tapa hävitä rahaa.” Tommi Parkko puolestaan korostaa, että jos ei ajattele pelkästään taloutta, niin kustantaminen kannattaa monin tavoin. Hänestä käännösrunouden kustantaminen on pikemminkin missio: jos haluaa käännösrunoutta, pitää sitä itse julkaista. ”Kaiken arvoa ei voi mitata rahan määrällä”, toteaa myös Kalle. Kuinka päädytään kustantajaksi? Kuinka kukaan ryhtyy kustantajaksi kaikki toiminnan riskit huomioiden? Millaisista taustoista kustantajaksi päädytään? ”Olen tehnyt runouteen liittyviä asioita 1990-luvun alusta saakka ja olin perustamassa runoyhdistys Nihil Interitiä. Siinä yhteydessä aloimme sitten julkaista kirjoja, joista ensimmäinen muuten oli Jaan Kap lins kin Rukous, mantra, runo (suom. Katja Meriluoto) vuonna 1996. Siitä sitten oma kustantajantaival lähti liikkeelle”, kertoo Tommi Parkko. Tommilla oli tuon jälkeen kymmenisen vuotta taukoa kustantamisesta, kunnes hän perusti vuonna 2018 Kustannusliike Parkon. Enostone Kustannuksen ja Kalle Niinikankaan kustannusyhteistyön juuret yltävät 1990-luvulle, sillä Kalle oli tuolloin yksi Enostonen ensimmäisistä kirjailijoista ja osallistui kustantamon myyntityöhönkin muun muassa erilaisilla messuilla. Kalle kävi myös samoihin aikoihin Turussa ammattikorkeakoulussa kustannustyön kurssin, mutta oli kuitenkin sen jälkeen vielä pitkään sosiaalialalla töissä. Vuonna 2015 Kallelle tarjottiin mahdollisuutta ottaa Enostone Kustannus haltuunsa. Vielä muutaman vuoden hän teki kustannustyön ohessa sosiaalialan töitä, kunnes vuonna 2018 hänestä tuli kokopäiväinen kustantaja. ”Ensimmäinen julkaisemani kirja oli Ville Hytösen Väike mereröövli raamat (kuvittanut Mira Mallius, virontanut Kadri Jaanits) – tulin siis kustantajana markkinoille vironkielisellä kirjalla!”, nauraa Kalle. Kääntäjät virolaisen kirjallisuuden lähettiläinä ”Kun aloitin kustantajana, kuvailin toimintaani jotenkin niin, että kustannan itäeurooppalaista käännösrunoutta Virosta Italiaan. En tiedä, onko tuo muuten pitänyt niin paikkaansa, mutta Virosta ja Italiasta on tullut useita kirjoja”, Tommi Parkko toteaa. Kalle Niinikangas listasi kustantajanuransa alussa myös Enostone Kustannuksessa yrittäjänä olevan vaimonsa kanssa heidän vahvuuksiaan. Yksi oli molempien tausta sosiaalialalla, mikä ehkä näkyy joidenkin lastenkirjojen julkaisemisessa. Ja koska Kallen oma Viro-kiinnostus juontaa juurensa 1980-luvulle, oli virolaisen kirjallisuuden julkaiseminen jo tuolla alkuaikojen listalla. Kalle tuntee virosta suomentavia kääntäjiä niiltä ajoilta, jolloin oli Enostonen mukana kirjamessuilla. Kun hän sitten aloitti kustantajana, alkoi hän saada heiltäkin ehdotuksia julkaistavista teoksista. Viro tuli myös Tommi Parkon elämään kääntäjän kautta, sillä hänen ystävänsä Katja Meriluoto opiskeli 1990-luvulla yliopistossa viroa ja kiinnostui myös runou desta. Katjan kautta muun muassa Jaan Kaplinski tuli Tommille tutuksi. ”Kaplinskin kaukana sisämaassa sijaitseva Tartto tuntui aika eksoottiselta, olinhan käynyt Tallinnassakin tuolloin vain kerran”, Tommi muistelee. Vuonna 2021 Kustannusliike Parkolta ilmestyi Jaan Kaplinskin runokokoelma. Kuvassa Turun kirjamessuilla Tommi Parkko (oik.), suomentaja Anja Salokannel ja kirjan esipuheen kirjoittanut Ma?rt Va?ljataga. Kuva: Toomas Dettenborn.
? viro.nyt ?1/2024 23 Sekä Enostone Kustannukselle että Kustannusliike Parkolle kääntäjät ovat se ensisijainen taho, joka virolaista kirjallisuutta ehdottaa julkaistavaksi. ”Minusta kääntäjä on oman kielialueensa asiantuntija. Julkaisen runoutta niin monesta maasta, ettei minulla ole mitään mahdollisuutta seurata koko sitä kenttää. Kyllä kääntäjä on siinä se välittäjä”, toteaa Tommi. ”Kääntäjät osaavat myös hienosti avata teosta lukijoille. Muun muassa Enostonelle kaksi teosta viime vuonna kääntänyt Heidi Iivari mietti todella tarkkaan alaviitteitä jne. kääntämiinsä teoksiin”, jatkaa Kalle. Vaikka kummankin kustantamon juuret ovat runoudessa ja Kustannusliike Parkko keskittyy edelleen käännösrunouteen, on Enostone laajentanut valikoimaansa sittemmin hyvin monipuolisesti kirjallisuuskentälle. Vuosi 2023 oli sille varsinainen Viron huippuvuosi, ilmestyihän silloin viisi käännöskirjaa – Mudlumin Tätini Ellen (suom. Heidi Iivari), Tiit Aleksejevin Puutarha vailla muureja (suom. Hannu Oittinen) ja Mustia raapaisuja valkealla lumella. Liivinmaalainen tarina (suom. Jouko Vanhanen), Paavo Matsinin Leninin valssi (suom. Heidi Iivari) sekä Asko Künnapin Minun valtakuntani (suom. Hannu Oittinen) – ja yksi suomalaisten kirjoittama Viro-kirja. Vaikuttava ja vaikutteita antava virolainen kirjallisuus Onko sitten virolaisessa kirjallisuudessa joitain erityispiirteitä, jotain aivan omaa, vaikkapa suomalaiseen kirjallisuuteen verrattuna? ”Suomessa on aika yksiviivainen runouden kehittymisen linja. Runous oli hyvin perinteistä aina 1940-luvun lopulle saakka, kunnes sen jälkeen tuli modernismi imagistisessa muodossa. Virossa kenttä on hiukan erilainen, muun muassa surrealismi tuli jo 1920–1930-luvuilla mukaan”, kertoo Tommi. Yhteiskuntajärjestelmä vaikutti muun muassa modernismiin, joka runoilija Hasso Krullin mukaan 1960-luvulla oli Virossa sitä, että muodolla ei ollut mitään väliä, vaan vain sillä, mitä rivien välissä sanotaan. ”Tämä loi tiettyä jännitettä runouteen. Vaikkapa Kaplinskin runoudessa huomaa, kuinka vuosien saatossa tietty kireys väistyy ja tilalle tulee eräänlaista leikillisyyttä ja vähän filosofisempaa tyyliä”, Tommi jatkaa. ”Enostone Kustannus ei olekaan julkaissut neuvostoaikana kirjoitettua runoutta, ja Karl Ristikiven 1950-luvulla kirjoittama modernistinen klassikko Sielujen yö (Enostone 2022, suom. Jouko Vanhanen) julkaistiin alun perin Ruotsissa. Siitä sanotaankin, että se on yksi kolmesta tärkeimmästä virolaisesta kirjasta, mutta ainoa niistä, jota kukaan ei ole lukenut. Se oli vain KGB:n kaapissa Tallinnassa neuvostoajan loppuun asti”, toteaa Kalle. Yksi, missä Suomen ja Viron erilainen lähihistoria myös näkyy, on kuvitus. Kalle Niinikankaalla on paljon kokemusta lastenkirjojen julkaisemisesta, ja hänen mukaansa erilainen kuvitustyyli on selkeä. Virolaisessa kuvituksessa on enemmän tilaa, enemmän valkoista, minkä suomalaiset lukijat ovat ottaneet hyvin vastaan. Sekä Tommi Parkon että Kalle Niinikankaan mielestä Virossa kulttuuria todella arvostetaan ja tuetaan. Tommi nostaa esille myös Viron vahvat kirjallisuusjulkaisut, joiden kautta teokset nousevat laajemmin esille kuin Suomessa. Virolaisen kirjallisuuden lukijat – keitä he ovat? Kalle Niinikankaan mukaan virolaisella kirjallisuudella on aivan omat lukijansa, Viron-ystävät, jotka näkyvät erityisen hyvin silloin, kun kirjallisuustilaisuutta on järjestämässä jokin suomalainen Viroorganisaatio. Muuten virolaista kirjallisuutta lukevat ehkä ne muutoinkin laajasti kirjallisuudesta kiinnostuneet, jotka osaavat etsiä kiinnostavaa luettavaa pienemmiltäkin kustantamoilta. Tommi Parkko toteaa, että Kustannusliike Parkon Viro-kirjoissa näkyy, että eri kirjailijan tuotantoa lukevat erilaiset lukijat. ”Kaplinskin ostajakunta on aika erilainen kuin Elo Viidingin ostajakunta. Ikä ja sukupuoli näkyvät heti. Viidingin kirjassa on selkeitä feministisiä painotuksia, mikä puhuttelee selvästi naislukijaa”, Tommi sanoo. Hänenkin mukaansa Viro on aivan erityistapaus siinä, että sillä on Suomessa sellaisia virolaisesta kulttuurista kiinnostuneiden organisaatioita, joissa juuri kirjallisuus on vahvasti esillä. Sekin tuo virolaiselle kirjallisuudelle lukijoita. Virolainen kirjallisuus ei puhuttele vain suomalaisia lukijoita, vaan myös suomalaisia kirjailijoita. Tommi Parkko sanookin, että on kuullut, kuinka virolainen runous on antanut jopa sen lopullisen sysäyksen alkaa itsekin runoilijaksi. Enostone Kustannus ~ vuonna 1999 perustettu yleiskustantamo ~ vuodesta 2018 johdossa yrittäjäpariskunta Kalle (kustantaja) ja Satu-Maaria (some-sisällöt) Niinikangas ~ viime vuosien julkaistuja Viro-kirjailijoita: Asko Künnap Heidi Iivari Indrek Koff ja Ulla Saar Karl Ristikivi Mudlum Paavo Matsin Tiit Aleksejev Ville Hytönen Kustannusliike Parkko ~ vuonna 2018 perustettu käännösrunouteen keskittyvä kustantamo ~ johdossa runoilija, tietokirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja Tommi Parkko ~ viime vuosien julkaistuja virolaisia kirjailijoita: Elo Viiding Jaan Kaplinski Tõnu Õnnepalu Ku va : H ei kk i N en on en . Ku va : H ei kk i N en on en .
1/2024?viro.nyt 24 Viron historiasta poikakirjan suorasukaisuudella Hannu Oittinen Misku Välimäki: Viimeinen metsäveli Docendo 2023, 205 s. T iedottajana ja kustannustoimittajana työskennellyt Misku Välimäki sukeltaa suppeahkossa esikoisromaanissaan Viron neuvostohistoriaan ja päätyy kirjan kuvitteellisessa loppuratkaisussa kommentoimaan suomettumista vähän kuin mutkan kautta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kesäiseen Viroon neuvostoaikana 1979 ja Helsinkiin samana vuonna. Todettakoon heti kärkeen, että kirjan nimen vihje historiassa oikeasti tunnetusta viimeisestä metsäveljestä, vuonna 1978 hukkuneesta tai hukutetusta August Sabbesta, ei ole teoksen aihe, vaan kyseessä on fiktiivinen ja varsin suorasukainen tarina, joka asettuu lähinnä poikakirjan raameihin. Kirjailija käyttää toki tarinansa siteenä metsäveljien elämäntyyliä ja heille tapahtuneita seikkoja. Viron historiansa lukeneet juonikuvio panee silti melkoisten uskottavuusongelmien eteen. Päähenkilöteini Andrein äiti toimii maaseudulla opettajana vailla puoluepapereita, samalla hän on kahden metsäveljen eli miehensä ja veljensä varustaja ja poikansa yksinhuoltaja. Jollain ihme konstilla metsäveliveljespari on onnistunut pysyttelemään hengissä kylien liepeillä parinkymmenen vuoden ajan, jo 1950-luvulta lähtien. Alkutilanne suorastaan lupaa ongelmia jatkossa, ja niitähän kertyy kosolti. Alkupuolen dramaattisen huipennuksen jälkeen Andrei päätyy oudosti ja rättiväsyneenä Tallinnaan, jossa monien vaiheiden jälkeen, kuinka ollakaan, järjestyy kyyti Suomeen. Eri maiden rajavartijat eivät tietenkään huomaa mitään kuin vasta jälkeenpäin. Fiktiota toki tämäkin: se mikä ei ollut mahdollista vuonna 1979 todellisuudessa, on mahdollista teinisatujen maailmassa. Tiukasti historiasta ponnistava lukija löytää muitakin kömmähdyksiä. Vaikea esimerkiksi uskoa, että metsäveljet olisivat vuonna 1979 varanneet retkelle mukaan ”saksalaisia” savukkeita, tuskin edes itäsaksalaisia. Tällaisiin yksityiskohtiin takertuminen ei silti tee kirjalle täyttä oikeutta, sillä vaikka juonessa huristellaan mutkia suoriksi, lukijalle tuodaan sentään näkyviin metsäveljien sinnikkyys ja päämäärä. Perustuihan heidän toimintansa lopulta Viron itsenäisyyden menetykseen 1944 ja pyrkimyksiin sen palauttamiseksi. Sieltä täältä kuulemieni kommenttien perusteella etelänaapurin neuvostomiehitys ja sen lieveilmiöt eivät ole nykysuomalaisille enää lainkaan itsestään selviä asioita. Hyvä, jos Misku Välimäen teos auttaa muistuttamaan mieleen edes sen, ettei kukaan kaipaa tuota kautta takaisin. Kirjan draamallinen jännite saa melodraaman ja vahvan huumorin sävyä, kun kirjassa nimeltä mainitut Supon päällikkö Seppo Tiitinen ja presidentti Urho Kekkonen ratkaisevat virolaisen teinipojan kohtaloa. Arvostelun kärki kohdistuu samalla lahden tälle rannalle aikaan, jonka demokraattisuudesta suomalaisten ei edelleenkään kannata pitää liikaa meteliä. n Virolaista kirjallisuutta näkyvämmäksi Kuinka sitten saisi virolaista kirjallisuutta yhä laajemman lukijakunnan tietoisuuteen? Vaikka kustantamoilla on tässä suuri rooli, niin Kalle Niinikangas nostaa esille myös kirjakaupat. Suomessa on pienen kustantamon hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta, saada teoksiaan suuriin kirjakauppoihin, kun taas Virossa kaupat ottavat kaikki tarjotut kirjat tiskeillensä. Suomessa pienen kustantamon onkin tärkeää osallistua messuille ja muihin myyntitapahtumiin. Tommi Parkko toteaa, että messuilla tulee henkilökohtainen suhde lukijoihin, kun tutustuu ihmisiin. Siinä muodostuukin asiakassuhteita ja tuttavuuksia aivan eri tavalla. Suurien kustantamoiden toiminta perustuu tuottaviin, suurilla volyymeillä myytäviin kirjoihin. Se tarkoittaa usein suuria kielialueita. Virolaisen kirjallisuuden on vaikea haastaa vaikkapa englanninkielistä kirjallisuutta, mutta onneksi julkaisuaukkoa paikkaavat pienemmät kustantamot. Loppuun sitten se meitä virolaisen kirjallisuuden lukijoita erityisesti kiinnostava kysymys: mitä Viro-kirjoja Kustannusliike Parkolta ja Enostone Kustannukselta on lähitulevaisuudessa ilmestymässä? Tommi Parkko aloittaa: ”Katja Meriluoto on suomentamassa Kristiina Ehiniä. Se on ollut jo pidemmän ajan hanke useamman tekijän toimesta. Olemme myös miettineet, että Juhan Viidingiltä olisi aika saada uutta suomennosta, mutta hänen tuotannossaan riimit ovat kyllä hiukan ongelma. Nämä kaksi ovat nyt meidän Viro-suunnitelmiamme.” Enostone Kustannukselta ei ole ilmestymässä virolaista runoutta, mutta paljon muuta kylläkin: ”Tänä vuonna tulee Kätlin Kaldmaan Lydia, kaunis kuvakirja, joka kertoo Lydia Koidulasta. Sitä kääntää Outi Hytönen. Jouko Vanhanen kääntää parhaillaan Karl Ristikiven Rooma päevikiä eli Rooman päiväkirjaa, se ilmestyy varmasti syksyllä. Hannu Oittisella on työn alla Tauno Vahterin humoristinen teos, joka kertoo kaverista, joka yrittää palata Neuvostoliitosta, mutta päätyy aina Neuvostoliittoon. Ja muitakin suunnitelmia on, niistä kuulette sitten aikanaan!” kertoo Kalle. n Kuuntele koko Kalle Niinikankaan ja Tommi Parkon haastattelu osoitteessa soundcloud.com/svyl-svyl.
25 ? viro.nyt ?1/2024 Eestikeelne kogudusetöö Kevad 2024 Eestikeelse kogudusetöö tegevus on suunatud nii eestlastele kui ka eesti sõpradele – kõigile, kes on huvitatud osa saama eestikeelsest koguduse elust ja kultuurist. Kevadised jumalateenistused 18.02 kl 11.00 eestikeelne armulauaga jumalateenistus 17.03 kl 11.00 eestikeelne armulauaga jumalateenistus 21.04 kl 11.00 eestikeelne armulauaga jumalateenistus 24.02 kl 15.30 Eesti iseseisvuspäeva jumalateenistus (kl 17.00 Eesti iseseisvuspäeva kontsert: Laikrete perebänd) 30.03 kl 22.00 soomekeelne ülestõusmispühade öömissa: pärast jumalateenistust õhtusöök 19.05 kl 13.00 Multikultuurne Nelipühateenistus: kaasa teenivad kõik Alppila kirikus kogunevad keelerühmad: eestlased, soomlased, ungarlased, hiinlased ja aafriklased. Ühislaule saadab Housebänd. Piibliring alustab 16.01 kell 18 ja koguneb kahenädalase intervalliga interneti ZOOM-keskkonnas. Õpetaja EELK vaimulik ja teoloog Randar Tasmuth. Lisainfo: ekkt. helsinki@evl.fi, FB: Eestikeelne kogudusetöö Helsingis Pereklubi Sipsik pakub võimalust koos eesti keelt rääkivate juhendajate ja emade-isadega, vanavanematega mängida, meisterdada, laulda, sportida ning õppida uut ja huvitavat. Pereklubi koguneb laupäeviti kell 11–14 Alppila kiriku ruumides: 9.3, 23.3, 6.4, 20.4, 4.5, 18.5. Osalemine on tasuta, oma tulekust ette teatama ei pea. Lisainfo: pereklubisipsik@gmail.com, FB: Pereklubi Sipsik Helsingis Laste liikumisring koguneb igal kolmapäeval kell 17.00–17.45 (3–5 aastased lapsed) ja 17.45–18.30 (6–10 aastased lapsed) Alppila kiriku võimlas. Osalemine on tasuta. Lisainfo: liikumisring.helsingis@gmail.com UUS! NOORTEKAS Eestikeelsete kohtumiste sari “Tegusate ja teadlike noorte heaks”. Oodatud on kõik 12–16 aastased Soomes elavad Eesti päritoluga noored. Töötoad on tasuta ning selleks, et noortel kohapeal energiat jaguks, pakume ka suupisteid. Noortekad toimuvad koostöös Eestikeelse Hariduse Seltsiga. FB: Eesti Soome Noortekas, IG: eso_noortekas Eestikeelne evangeelne luterlik kogudusetöö Alppila kirik (Kotkankatu 2, Helsingi) FB: Eestikeelne kogudusetöö Helsingis Kantor Dagmar Õunap: Tel. +358 50 3259 596 dagmar.ounap@evl.fi Kuva: Virge Vahtra.
26 1/2024?viro.nyt Laikred – läbi ja lõhki musikaalne perekond 24ndal veebruaril tuleb Helsingisse külla Laikrete perebänd, kuueliikmeline ansambel. Kristiine Saart L aikrete perebänd, nagu nimigi ütleb, koosneb ühe perekonna liikmetest. Vanemad Tõnu ja Piret Laikre ning nende lapsed Jordan, Andre, Rael ja Nora moodustavad kuueliikmelise ansambli. Peres kasvavad ka Rafael ja Ester, kes on praegu veel bändi astumiseks liiga väikesed. Bänd sai alguse 2016. aastal, kui Laikrete sõber ja hiljem ka paljude nende laulutekstide autor Marek Sadam nad oma ema juubelile esinema kutsus. “Ütles, et ehk teete perega paar laulu. Mõtlesime, et väga lahe idee, proovime. Ja suureks üllatuseks avastasime, et päris toredasti tuli välja. Ei ole ise selle peale tulnudki, et terve perega koos muusikat teha,” meenutas Piret ja lisas, et teda inspireeris kogemus nii palju, et ta kirjutas valmis ühe uue laulu ning see sai ka salvestatud. Kuna laul hästi vastu võeti, mõtles pere, et võiks muusika tegemisega jätkata. Edaspidigi on bänd töötanud ema initsiatiivil: “Piret veab seda kõike, me, ülejäänud, tuleme ideedega kaasa,” kirjeldab Tõnu. Piret kirjutab ka suurema osa bändi lauludest. Laval on rollid jagunenud nii, et klahvpille, kitarri ja basskitarri oskavad mängida nii Tõnu, Piret kui ka Andre (18), ja põnevuse mõttes nad vahetavad neid rolle aeg-ajalt omavahel. Jordan (20) mängib löökpille, seda rolli ei saa asendada keegi: “Rütmipõhi ei tohi logiseda,” sõnas Piret. Rael (13) mängib flööti ning Nora (8) kellamängu, kuid on juba kaks aastat ka kitarri õppinud. Kuigi Piret kinnitab, et oma perega professionaalsel tasemel koostööd teha pole kõige lihtsamate killast, pole keegi bändi tegemisest loobuda tahtnud. Seda kinnitavad ka lapsed ise. “Perebändiga ringi sõitmine on andnud nii palju uusi kogemusi ja oleme tuttavaks saanud nii paljude uute inimestega,” räägib Rael, ning Andre tõdeb, et seni on kõik läinud hästi ja sujuvalt. Pireti sõnul on koostöö ajaga paranenud ning lapsed mõistavad asja väärtust üha paremini. Perebänd on aastate jooksul välja andnud neli albumit ning ühtekokku kirjutanud umbes sada laulu. 2023. aasta kevadel osalesid nad TV3 lauluvõistlusel Uus Laul 2023, kus saavutati kolmas koht. Sama võistlus on mitme pereliikme jaoks ka üks parimaid mälestusi bändi tegutsemisajast. Jordani sõnul tõestas see neile endile, et nad oskavad enda asja väga hästi teha. Head tagasisidet tuli kohtunikelt palju ning saate formaadiga kaasaskäiv närvipinge oli oluline kogemus. Perega musitseerimise kõrvalt töötab Tõnu MUBA-s ehk Tallinna Muusikaja Balletikoolis õpetajana. Ka Piret oli varem koolis lauluõpetaja ja kontsertmeister, kuid selle töösuhte lõpetas ta ise: “Kuna lapsed Laikrete pereba?nd esineb Helsingis Alppila kirikus 24.02. Foto: Liina Notta.
NARVA ja Euroopan kulttuuripääkaupunki TARTTO 12.–14.4.2024 Alustava ohjelma: P 12.4. klo 9.00 lähtö Tallinnaan (Eckerö Linen m/s Finlandia) *) bussi Tallinnasta Narvaan tutustuminen Narvan uuteen vironkieliseen lukioon bussi Narvasta Tarttoon majoittuminen hotelli Dorpatiin L 13.4. vuosikokous Viron kansallismuseossa lounas opastettu tutustuminen Kansallismuseon Surrealismi 100 -näyttelyyn (Tartto2024-ohjelmaa) illallinen S 14.4. tutustuminen Viron maatalousmuseo näyttelyyn Kui aeg on kasin, siis leiuta masin, joka kertoo neuvostoaikaisista keksinnöistä (Tartto2024-ohjelmaa) bussi Tartosta Tallinnaan, lounas matkalla klo 16.30 lähtö Helsinkiin (Tallink Siljan m/s Megastar) *) On myös mahdollista lähteä Tallinnaan jo to 11.4. klo 20.30 Viking Linella, jolloin yöpyminen laivalla ja ryhmän tapaaminen aamupäivällä Tallinnassa. Kysy liiton toimistolta! Vastuullinen matkanjärjestäjä: Baltic Express Tours Jos olet matkasta kiinnostunut, laita viestiä liiton toimistolle, niin saat tarkempia tietoja: svyl@svyl.? tai p. +358 40 777 4618. Tervetuloa Suomen Viro-yhdistysten liiton kulttuurija kokousmatkalle Euroopan kulttuuripääkaupunki Tarttoon! Menomatkalla pyörähdämme Narvassa, jossa pääsemme tutustumaan uuteen vironkieliseen lukioon. Matka on tarkoitettu kaikille liiton jäsenille! tulid järgemööda, siis oli mul lõpuks juba piinlik tööandjale taas teatada, et olen rase ja lähen jälle mitmeks aastaks ära”. Olles paberid koolist välja võtnud, avanes Piretil võimalus ellu viia üks oma unistusi – luua noodipank. “Olen suur noodistaja ja unistasin, et küll oleks tore, kui oleks selline pank, kust kõik, kes vajavad, saaksid ilusaid korrektseid noote osta,” rääkis Piret, kes nüüd tiheda graafiku kõrvalt tegelebki kodust ettevõtjana. Bänd on oma albumitest kaks ka soome keeles välja andnud: esimese neist, Ema, mu kallis, lasi Tõnu juba aastaid tagasi tõlkida ja välja anda. Teine on liikumisja tegevusõpetuse album Sinine. Selle soomendasid Evi Kant, kes on Pireti ja Tõnu Soomes elav kunagine kursusekaaslane, ning Dagmar Õunap, kes on Pireti lähedane sugulane. Album salvestati koos kohalike lauljatega Soomes, sellele järgnesid ka muusikavideote filmimised. Lisaks sellele on Piret ja Dagmar viimasel ajal palju muusikaalast koostööd teinud ehk Soomes on Piret viimasel ajal päris palju käinud. Samuti avaldab ta lootust, et viimane album Soomes soojalt vastu võetaks. Ka Tõnu kirjeldab oma suhet Soomega soojalt: “Misjonär Jarmo Pölönen vedas kord projekti, mille eesmärk oli tutvustada meie sugulasrahvaid Siberis, sain muusikuna kaasas olla. Sõitsime Soome kogudused ja koolid risti-põiki läbi. Soomlaste rolli eestlastele ja Eestile on raske üle hinnata, nende abi ja eeskuju on olnud hindamatu.” Muusika on suur osa Laikrete pere elust ja palju nad sellest ei puhka ega tahagi puhata. Piret kirjeldab nende kodu väiksena, asju on neil seal vähe, kuid pille sellejagu rohkem. “Avastasime Tõnuga, et kui pillid kotist välja võtta ja tuppa asetada, siis möödaminnes mängitakse neid ikka päris palju.” Tihtipeale veedetakse õhtud ühiselt jämmides. Kui lastelt küsida, mida neile perega koos enim teha meeldib, kõlab vastuseks kui ühest suust, et ikka perega musitseerida ja ringi reisida. Kui aga tõesti meel muusikast puhkust vajab, tegeleb Tõnu puutööga: “Kui ühel ilusal päeval õnnestub suurem kodukene saada, siis näen seal kindlasti väikest puidutöökoda, kus saan vaikselt mingi uue puidust riiuli või vajaliku eseme nikerdada”. Pojad puhkavad sporti tehes, tütred sõpradega aega veetes. Piret hindab aga vaikust, ja kiire elutempo juures on ka üksinda toidupoes käimine tema jaoks suur luksus ja puhkus. n Laikrete perebänd Alppila kirikus (Kotkankatu 2, Helsingi) 24.02 kell 17. Lue artikkeli suomeksi osoitteessa www.svyl.fi.
FOTO: LIINA NOTTA