Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. | ISSN 1459-2134 | 20. vuosikerta viro.nyt ? /????
2 ? viro.nyt 2/2020 VIRO INSTITUUT TI TIEDOT TAA Hae opiskelemaan Viroon! Study in Estonia -kampanja tarjoaa lisätietoa Viroon opiskelemaan haluaville. Ensimmäiset korkeakouluhaut umpeutuivat jo kevään mittaan ja viimeiset haut päättyvät vasta elokuussa. Lue lisää Viro-instituutin sivuilta: www.viro-instituutti. /toiminta-ja-julkaisut/ opiskelu-virossa Radiokanava IDA on lanseerattu Helsinkiin Tallinnasta lähtöisin oleva radiokanava ja tapahtumajärjestäjä IDA on saapunut Helsinkiin. IDA Radion studiot sijaitsevat Helsingin Kalliossa ja Tallinnan Telliskivessä. Kanavat tarjoavat toimitettuja ohjelmia ja antavat tilaa kaupunkikulttuurin tekijöille. Ohjelmia voi kuunnella osoitteessa idaidaida.net/ . Viro-instituutti Suomessa kuuluu IDA Helsingin ystäviin. Viron runokartta tarjoaa etämatkailua Viroon Viro-instituutin sivuilla toimiva Viron runokartta on kääntäjä Anniina Ljokkoin sekä runoilija ja kääntäjä Heidi Iivarin toimittama nettisivu, joka esittelee virolaista runoutta Viron kartalla. Liiku kartalla ja löydä runo Viron lempikohteesi kohdalta! viro-instituutti. /vironrunokartta Tilaa Arvo Pärt – tuttu ja tuntematon -näyttely Jos pohdit syksylle toimintaa seurallesi, tilaa Arvo Pärt – tuttu ja tuntematon -näyttely! Näyttely kertoo säveltäjä Arvo Pärtin taustoista, lapsuudesta, nuoruudesta ja kehittymisestä taiteilijana. Arvo Pärtin tarina on osa Viron tarinaa, se tuo kuulijan lähelle sitä ympäristöä ja kehityshistoriaa, joka on synnyttänyt monille tutuksi tulleen musiikin. Tänä vuonna Arvo Pärt juhlistaa -vuotissyntymäpäiväänsä. Näyttely koostuu :sta × cm kokoisesta levystä, joista on suomen kielellä ja yksi englanniksi. Näyttelyn ovat tuottaneet Viron teatterija musiikkimuseo ja vuonna perustettu Arvo Pärt -keskus. Ota yhteyttä: info@viro-instituutti. Kevään ELM on ilmestynyt! Estonian Literary Magazine numero on nyt ilmestynyt. ELM on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä, virolaista kirjallisuutta esittelevä julkaisu. Julkaisu on englanninkielinen. ELM on Viro-instituutin julkaisu. Tutustu lehteen osoitteessa: www.viroinstituutti. /kevaan-elm-on-ilmestynyt
2/2020 viro.nyt ? 3 Toimituksesta K evät on niin monella tapaa erikoinen, kun kaikkien kiireisten estofi ilien kalenterit ovat tyhjentyneet ja ohjelmassa on lähinnä kotoilua ja luonnossa liikkumista. Mieli on haikea, sillä kesän festivaalit, teatteriesitykset ja konsertit peruuntuvat eikä suunnitelluille lomareissuille pääse kuin korkeintaan kotimaassa. Vakiokohteet kesäisessä Virossa jäänevät väliin tai ainakaan niiden varaan ei voi nyt laskea. Mutta sitten hyviä uutisia: Viro ei ole häviämässä mihinkään! Ja toisin kuin monet eksoottisemmat kohteet, on se varmasti jo aivan lähitulevaisuudessa saavutettavissa. Siksipä uskallamme tässäkin viro.nytin numerossa kirjoittaa virolaisesta luonnosta (s. 9), virolaisesta teatterista (s. 22–24), Viron kansallismuseon näyttelystä (s. 26–27) ja niin edelleen. Kaikki tuo ja paljon enemmän odottaa meitä ja suhteellisen piankin! Syksy on isompien tapahtumien osalta kuitenkin vielä arvoitus, joten tällä kertaa Suomen Viro-yhdistysten liiton jäsenseurojen tapahtumien tilalla sivuilla 14–16 on seurojen esittelyjä. Liiton toimisto auttaa seuroja toteuttamaan muun muassa kokouksia ja jäsentapaamisia digitaalisesti – tämähän jos mikä on Viron digikulttuurin teemavuodenkin ytimessä! Liiton puheenjohtaja Grete Ahtola myös vinkkaa lehden sivulla 12, mitä kaikkea virolaisesta kulttuurista on saavutettavissa omalta kotisohvalta käsin. Vaikuttaa vahvasti siltä, että me Viron ystävät tulemme selviytymään tästäkin ajanjaksosta. Läheiset ihmiset ja kulttuuri, se on vahva onnistumisen resepti. Mahdollisimman hyvää kesää kaikille, pidetään huolta itsestämme ja toisistamme! Eikä unohdeta Viroa! n Kirsi Bongwirnso SVYL:n toiminnanjohtaja MEDIATIEDOT Julkaisu: viro.nyt, ISSN , . vuosikerta Levikki: – Julkaisija: Suomen Viro-yhdistysten liitto ry (SVYL), Eesti Maja, Sörnäisten rantatie C, Helsinki, puh. + , svyl@ svyl. , www.svyl. , www.facebook.com/SVYL.net Tilaukset: , /vuosi ( nroa), ulkomaat /vuosi. Toimitus: Kirsi Bongwirnso (päätoimittaja, toimituksellinen työ, suomennokset), svyl@ svyl. Lissu Kirves (toimituksellinen työ), lissu@svyl. Juhani Juurik (taitto) Lisäksi lehdellä on useita avustajia. Etukannen kuva: Mariann Liimal / Visit Estonia Lehden koko: s., A (marginaalit mm, paitsi sisämarginaali mm) Painopaikka: Painotalo Plus Digital Laskutus: SVYL lähettää mainostajalle laskun lehden ilmestyttyä. Laskun voi maksaa joko SVYL:n Suomen tai Viron tilille. Reklamaatiot: vrk lehden ilmestymisestä. Reklamaatioon ei ole oikeutta, mikäli mainostajan toimittama materiaali on ollut virheellinen tai se ei ole täyttänyt aineistovaatimuksia. Aineistovaatimukset: Aineisto tulee lähettää lehden toimitukseen sähköpostitse, kuvat ja mainokset liitetiedostoina (pdf, psd, ti ; resoluutio väh. pixels/inch); svyl@svyl. Ilmoitushinnat: -värinen / : EUR / : EUR / : EUR / : EUR / : EUR Seuraava numero: / : Ilmestyy . . Aineiston jättäminen viimeistään . . Oikeus muutoksiin pidätetään. Tässä numerossa 2 Viro-instituutti tiedottaa ? Toimituksesta ? Lapset, runous ja kansallisuuskysymys 6 Minu tulevik ? Virolainen haapio matkalla Unescoon 10 Haastattelussa näyttelijä Pääru Oja 11 Viimeiset on Lappiin sijoittuva moderni western 12 Puheenjohtajan palsta: Nauti virolaisesta kulttuurista ja pysykotona, püsikodus! 1? nyt.puhuttaa 1? SVYL:n toimintaa 17 Suomen poikien muistolaatta paikalleen Hangossa 1? Kiple, Pikne, Sirle ja mä – virolaisesta katutaiteesta 20 verkkopuoti.svyl. 22 Esittävää taidetta yli rajojen 2? virolaista teatterifestivaalia 2? Tervemenoa Tallinnaan! 26 Satujen oikea elämä
4 ? viro.nyt 2 /2020 Lapset, runous ja kansallisuuskysymys Mitä on runous Viron vironja venäjänkielisille nuorille? Siihen ja runollisten maailmojen erilaisuuteen on kurkistanut runoilija Jürgen Rooste, joka kertoo kokemuksiaan viro.nytille. Jürgen Rooste O len työskennellyt elämäni aikana monta kertaa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Pääsääntöisesti olen pitänyt siitä ja se on ollut helppoa, jopa mukavaa. Mutta viimeisimmässä koulussa, jossa työskentelin, paloin aivan loppuun. Ehkä se oli monen tekijän summa, joka minut musersi, mutta johtui myös sen tajuamisesta, ettei työni johda mihinkään, että nuoret henget eivät avarru kohisten eivätkä janoa kirjallisuutta rakkaudella ja loputtomasti. Se kävi tervey delleni, henkisesti ja fyysisesti. Sain monta kertaa keuhkokuumeen, todennäköisesti osittain siksi, että olin henkisesti niin maassa. Lisäksi aloin nähdä painajaisia – ne olivat todella kauheita! Olin nimittäin usein niissä tappaja tai kouluampuja. Opettaja, joka käy lasten kimppuun. Jätin suosiolla eropyyntöni. Kirjoitin unieni pohjalta humoristisen runon ”Kouluampujan päivä”, se on täynnä mustaa huumoria ja tapahtumat sijoittuvat kouluruokalaan. Ruokalan lattialla sekoittuvat makaronit, juusto, ketsuppi ja veri. Siitä tuli uuden runokokoelmani nimikkoruno, minkä takia (ja sillä asian perustellen) Viron kulttuurirahasto ei tukenut kokoelman julkaisemista eikä minulla itselläni ollut rahaa eikä aikaa. Niinpä olenkin vain esittänyt tuota runoa, myös kouluissa. Julkaistu sitä ei ole missään. Vironkielisissä kouluissa lapset (anteeksi, nuoret) pääsääntöisesti nauravat tekstille. Vilkuilevat vaivihkaa opettajaa ja miettivät, onko heillä sellaisia unia tai fantasioita. Mutta sitten tapahtui kummallinen asia, joka sai minut ymmärtämään jonkin aika perustavanlaatuisen kansallisen eron. Tämä on tietysti subjektiivinen kokemus, niin kuin suurin osa maailman asioista toki on, mutta kuitenkin jotenkin merkittävä, minulle tärkeä. Nimittäin luin saman tekstin myös yhden Lasnamäen venäjänkielisen koulun oppilaille. Auditorio oli jotenkin hyvin hiljainen ja totinen. Kun runo loppui (esitän sen aina ulkomuistista, lavaohjelmana, pienenä stand upina), pysyi hiljaisuus. Ei naurua, ei mitään. Kauhistuneet katseet. Eräs tyttö nosti arasti kätensä ylös, nyökkäsin, ja hän kysyi: Voiko opettaja todella ajatella noin oppilaistaan? Onko se mahdollista? Ymmärsin, että oli tapahtunut perustavanlaatuinen virhe merkitystai kulttuurikentällä. Samalla se oli valtavan jännittävää ja juuri oikealla hetkellä: me emme ole läpensä samanlaisia emmekä voikaan olla. Tuo on yksi syy, miksi – vaikken olekaan vielä valmis menemään kouluun opettajaksi – pidän paljon kouluvierailuista. Olen aikojen kuluessa käynyt suurimmassa osassa Viron kouluja ja on hienoa, että luonnollinen osa arkeani on, että kiiruhdan johonkin kouluun runoja kourassani. (Tosin tällä hetkellä en tietenkään.) Runouden ja kirjallisten maailmojen erilaisuus Syksyksi 2019 ja kevääksi 2020 minut kutsuttiin esiintyjäksi ”Avantgardistiselle runomatkalle” Jõhvin lukion nuorten kanssa. Kyseessä on Itä-Virumaalla sijaitseva vironja venäjänkielisten sekakoulu, jossa luokilla vaikutti olevan eri verran eri kansallisuuksia. Joka tapauksessa kävimme Jõhvin suunnalla tuhkamäillä, Toilan kartanon puistossa, Selin suolla… Minulla oli jokaisella reissulla mukana runoja ja tarinoita, ja nuoret saivat valita omia lempitekstejään ja esittää niitä, jos halusivat. Erityisen innokas osallistuja oli minut mukaan kutsunut Jõhvin kirjaston palvelupäällikkö Tiia Linnard, joka on vaikuttava, pitelemätön runoihminen. Hän luki esimerkiksi lähes joka retkellä silmäänsä räpäyttämättä virolaisen punkklassikko Freddy Grenzmannin (Psychoterror-yhtyeen laulaja) alakuloisia ja rivoja tekstejä. Tiia selitti, ettei runoudessa ole ruokottomuutta tai säädyttömyyttä, mikä on tietysti kokonaisuutta ajatellen oikein. Yksi Jo?hvin lukiolaisten kanssa tehdyista? retkista? suuntautui suolle, jossa runoja lausui mm. Ju?rgen Rooste. Kuva: Tiia Linnard.
2 /2020 viro.nyt ? 5 Nuorten läsnäolo ja runovalikoima olivat minulle merkityksellisiä. Huomasin tuossa jotain samaa kuin reaktioissa, joita Kouluampujan päiväni aiheutti. Huomatkaa: nuo lapset ovat samalla luokalla, samoilla tunneilla, kasvavat ja opiskelevat rinnakkain, mutta ymmärrys runoudesta on heillä aivan eri! Vironkieliset nuoret olivat usein valinneet nykyrunoutta – Contra on suosittu, Kristiina Ehiniä esitettiin, pari poikaa luki Viis Miinust -yhtyeen tekstejä (se on yksi melko kauhea rap-ryhmä) ja niin edelleen. Joukossa oli myös Viron elävä klassikko: Doris Kareva! Joku yksittäinen oli valinnut sadan vuoden takaista klassikkotuotantoa, kerran kaikui Henrik Visnapuu – virolaisessa runoudessa vähän unholaan vaipunut ruhtinas, ensimmäinen eroottinen lyyrikko ja runouden uudistaja. Ja tietysti Juhan Liiv, meidän melankolinen, hullu runoilijamme, häntäkin lausuttiin KERRAN. Entä venäjänkieliset nuoret? Puškin, Lermontov, Jessenin, Jessenin, Puškin, taas Puškin, Jessenin, Puškin… Yllättäen eräs tyttö lausui kerran myös Joseph Brodskya. Olin vaikuttunut, se oli jotain aivan muuta! Toinen maailma. Tajusin heti, että runous todella kolahtaa hänelle, Brodskya ei muuten löydä! Tietysti oli myös niitä harvoja – todella harvoja – jotka lukivat omia värssyjään. Mistä sellainen runouden ymmärtäminen tulee? Äidinmaidosta? Geeneistä? Kodin seinien sisältä? Vironkieliset lapset tietävät lähinnä joko nykyrunoutta tai eivät yhtään mitään. Venäjänkieliset lapset taas Puškinia-Jesseniä, tai ei yhtään mitään. Tämä on tietysti taas subjektiivinen kokemus, yhdestä koulusta. Toisaalta taas ei. Venäjänkielisissä kouluissa käydessäni (niin Virossa kuin Venäjälläkin) on usein käyty pitkiä, mielenkiintoisia keskusteluja. Yksi oleellisimpia asioita, joista nuorten kanssa väittelen tai keskustelen on se, että venäjänkielisille runous ei ole mitään runoutta, jos siinä ei ole riimejä ja rytmiä. Vironkielisillä lapsilla, ainakin lukioon saakka, on aika sama kokemus. Ja kun ajatellaan, niin kirjoittavat edellä mainitut Contra ja Viis Miinust -yhtyeen räppärit riimejä! Ensimmäisenä runouden tunnuksena nuoret pitävät siis riimejä. Suomen kouluissa ei vapaamittaisia värssyjäni ole koskaan epäilty, se kertoo meidän runoutemme eri kehitysvaiheesta… Viro on varmaan runoudessaan jossain siellä suomalaisen ja venäläisen kulttuurikentän välimaastossa? Mutta kuinka siitä on muodostunut nykynuorten puoliksi tietoinen runoarvotus? Että vironkieliset nuoret elävät aivan kuin enemmän tätä päivää ja venäjänkieliset mennyttä? Vai olenko väärässä? Vironvenäläisten kirjallinen maailma Ehkä en olekaan. Olen toistuvasti vaihtanut tästä ajatuksia Igor Kotjuhin kanssa, joka on vironvenäläinen runoilija ja kääntäjä. Nimittäin Igor ja hänen ystävänsä P. I. Filimonov ovat Virossa tunnettuja ja luettuja nykykirjailijoita. Mutta huomattavaa on, että vironvenäläiset tuntevat heitä vähemmän tai ei lainkaan, heidän lukijansa on tavallisesti vironkielinen. Kotjuh on keksinyt kaksi perustetta: Ensinnäkin, tietysti, pitää venäjänkielinen runoutena lähinnä Puškinia, eivätkä Kotjuh ja Filimonov ole mitään puškineita – he kirjoittavat ironista, notkeaa, kekseliästä vapaamittaista runoutta. Toinen, tärkeämpi peruste on se, että venäjänkieliset elävät suuressa ”venäläisen maailman” kulttuuritilassa. Heillä on takanaan koko venäjänkielinen kirjallisuus, Puškin, Dostojevski, Tšehov! Totta kyllä, yhdelläkään kansalla ei ole ollut niin äkillistä kulttuurista katkaisua – kaikki, lähes kaikki modernistit karkotettiin tai tapettiin tai pakotettiin pakenemaan, Anna Ahmatovan ”onnistui” pysyä hengissä. Mutta esimerkiksi Boris Pasternakin tärkeimmät teokset ilmestyivät ulkomailla. Samoin Vladimir Nabokovin ja Joseph Brodskyn tunnemme puoliksi amerikkalaisina… Kasvavatko venäjänkieliset lapset tuossa väkivalloin pysäytetyssä kulttuurissa, heidän kodeistaan saamansa kirjallisuuskuva on hiukan kuin meripihkaan kiinni jäänyt ötökkä – muisto venäläisestä kirjallisuudesta, runoudesta, jollaista se joskus oli? Varmuudella en tiedä, en myöskään löytänyt tietoa siitä, että joku olisi tätä perusteellisemmin tutkinut. Melko tunnettu vironvenäläinen prosaisti Andrei Ivanov on kyllä jotenkin päässyt vironvenäläisen lukijan pöydälle, mutta osittain varmasti siksi, että hänen tuotantonsa kiinnostaa myös Venäjällä. Kummallisempi on Andrei Hvostovin tarina – Hvostov on tosiasiassa virolainen kirjailija, kirjoittaa ja ajattelee viroksi, mutta nimi on toisaalta ehta venäläinen nimi. Hän on toistuvasti valitellut, että kaikkein vaikeinta hänelle on tavata juuri vironvenäläisiä lukijoita: hänessä nähdään kansanpetturi, häneltä kysytään sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta ja venäjänkielisten kiusaamisesta, niin kuin hän kantaisi (kirjailijana, historioitsijana, mediapersoonana) harteillaan vastuuta vironvenäläisten kohtalosta. Lopputulema on se, että Hvostovia on melko vaikea saada mukaan Itä-Virumaalle projekteihin ja esiintymisiin. Tarinankertojan seikkailua Minulle runoilijan työ kouluissa on kuin kiertävän tarinankertojan tai munkin työ: jos pystyn valloittamaan edes joitain sydämiä, jos vierailuni jälkeen nuoret haluavat itse lukea tai kirjoittaa, jos heistä edes jotkut päätyvät siihen kaninkoloon, on työlläni ja elämälläni tarkoitus. Se on suuri seikkailu. Suuri, usein väsyttävä, mutta jälkeenpäin onnelliseksi tekevä ja ilahduttava seikkailu. En voisi kuvitella olemistani toisenlaiseksi – vähintään puolet kaikesta mitä teen, on tarinankerrontaa, uskonjulistamista, kirjallisuususkon julistamista. Tällä hetkellä, kun voin tehdä sitä vain internetissä, tuntuu, kuin joku olisi sulkenut osan hengitysteistäni. Ja se ei tietääkseni ole mikään virus. Tätä kirjoittaessani, pääsiäistä ennen ja jälkeen, olisi minun pitänyt olla taas Jõhvin nuorten kanssa patikoimassa. Tarkoitus oli yöpyä Peipsin rannalla metsämökeissä ja pitää sellainen suurempi satuyö, jossa olisimme kertoneet lempitarinoitamme. Lisäksi minulla on Etelä-Virossa Luunjan lukiossa samanlainen pidempi yhteistyöprojekti Visnapuun runouden pohjalta (Visnapuu olisi täyttänyt tänä vuonna 130 vuotta ja hänellä oli 1920–1930-luvuilla maatila Luunjassa). Nyt katson noita kuvia päässäni niin kuin vanhoja dioja ja yritän muodostaa paloista tarinan, jonka lopussa – minkä lopussa? – pitää olla se ”minä itse”. En sano, että se ”he itse”, joka runokokemusteni perusteella on muodostunut (olen käynyt myös Venäjällä, Udmurtiassa ja Komissa ja esiintynyt siellä nuorille ja vanhoille sekä heidän kanssaan runoista väitellyt, mutta se on aivan toinen maailma), on perustavanlaatuinen ja lopullinen – nuoret sielut ovat avoimia, etsivät ja löytävät itsensä uudestaan tässä kaikessa sekamelskassa. On vain kummallista välillä todeta: ottaen huomioon sen, kuinka samanlaisia olemme, olemme kuitenkin yhä vielä niin pahuksen erilaisia. Ja se tekee tarinamme vain jännittävämmäksi, elämisen arvoiseksi. n Kirjoittaja on virolainen runoilija, jonka runoprojekti Itä-Virumaalla jatkuu keväällä virtuaalisena ja syksyllä taas vaelluksina nuorten kanssa.
6 ? viro.nyt 2 /2020 Minu tulevik Eestikeelse Hariduse Selts korraldas juba kümnendat korda kirjutamisvõistluse Soomes elavatele eesti lastele ja seekord teemal ”Minu tulevik”. Anne Ribelus K ümnendal kirjutamisvõistlusel osales 580 last, eelvaliku tegid Vantaa, Helsingi, Mikkeli, Tampere, Turu, Hyvinkää, Tuusula ning Kerava koolide eesti keele õpetajad. Kolmandat korda saatsid oma kirjutised võistlusele ka Tallinna Soome kooli õpilased. Kokku saadeti žüriile 180 võistlustööd, mida hinnati neljas vanusegrupis. Kui kõige nooremas vanuserühmas olid laste unistused seotud kodu, reisimise, lemmikloomade ja elukutsega, siis vanemate õpilaste mõtted olid ainest leidnud keskkonnaprobleemidest, tehnoloogia arengust ning enda võimalustest muutuvas maailmas. Laste keelelise väljendusoskuse kasvu võib ilmekalt kirjeldada Leelo Tungla luuleridadega: Muutub emakeel just nagu sina ise – elab, tarkust kogub nagu koolilaps. Lihtsaid sõnu teadsid siis, kui olid pisem, nüüd on mõtted juba läinud keerukaks. Väiksemate laste töödes tõstis žürii esile kirjutistes sisalduvaid siiraid ja ehedaid mõtteid. Nii armas oli lugeda, et lapsed unistasid sellistest tuttavlikest elukutsetest nagu politsei, loomaarst, ehitaja, kassapidaja, pizzamees, leibur, kuid üks 2. klassi poiss unistas hoopistükkis jõuluvanaks saamisest! Lapsed kirjutasid üsna tõepäraselt, miks suurtel inimestel on kogu aeg kiire, sest neil on palju kohustusi Kuva: Mariann Liimal / Visit Estonia.
2 /2020 viro.nyt ? 7 – “peab ilusti olema, tööl käima, lastele süüa tegema ja abielus olema!” Nooremas vanuserühmas ütles mitu last julgelt välja, et tegelikult ei tea nad oma tulevikust veel mitte midagi. Keskmise vanusegrupi (4.–6. klass) töödesse lisandus rahateema, mured seni tundmata haiguste pärast ja hool ümbritseva keskkonna puhtuse üle. Laste tulevikumõtetes oli nii ulmet kui ka realistlikku ettekujutust, milliseks võiks nende tulevik kujuneda. Oma elukutsevalikutes põhjendati, miks soovitakse mingit ametit pidada. Olla kuulus laulja, tuntud filminäitleja, populaarne jalgpallur või arhitekt – need mõtted olid seotud laste praeguste harrastuste või huvialadega. Päris paljud selle rühma õpilased oskasid arutleda, kuidas oma eesmärgini (näiteks heaks südamekirurgiks) jõuda – “peab mitmeid keeli oskama ja hästi õppima, sest parem haridus annab kindlasti hea töökoha!” Oli leitud isegi Platoni mõttetera – “Suund, kuhu haridus inimese viib, määratleb tema tulevase elu”! Põhikooli vanima rühma (7.–9. klass) võistlustööde lugemisse pidi põhjalikult süvenema, sest laste kirjutised olid sügavuti arutlevad ja tööde vormistused huvitavate lahendustega. Oli jutukesi, kus loo autor kujutles oma tuleviku eri etappe, keegi kirjeldas enda arengut, muutumist ja võimaluste laienemist. Oluliselt rohkem kui nooremates vanuserühmades mõeldi selle üle, kus riigis nad sooviksid tulevikus elada, kellega pere luua ja milliseks on maailm muutunud. Laste unistuste hulka kuulusid näiteks soov pääseda olümpiale, saada miljonäriks, osta äge auto, olla ema seitsmele lapsele või minna ajamasinasse. Vanusegrupiti oli selgelt märgata, et laste keeleline eneseväljendus muutus järjest huvitavamaks, silmaring laiemaks ning kirjapandud sõnades oli mõtet sees aina enam! Võib julgelt öelda, et kirjatöödest jäid kõlama soojad hoiakud oma pere ja eesti keele suhtes. Lapsed lubasid tulevikus oma järeltulijatele kindlasti eesti keelt õpetada, oma lapsi kasvatada “nagu ema minuga on tegelenud” ning saada toredaks vanaisaks või olla oma 92-aastase vanaema sarnane. Žürii valis välja 53 tööd. Äramärgitud töid ei seatud pingeritta, vaid tunnustamist leidsid laste julged ja omapärased mõtted, rikkalik sõnavara ning leidlikkus töö vormistamisel. Laste ja noorte lood Oli kord üks tüdruk, kelle nimi oli Beatric ja ta oli alati kurb, sest tal ei olnud sõpra. Oli vihmane laupäev, Beatric läks kooli, sest oli laadapäev. Laat oli suures saalis. Beatric ostis palju, palju kommi ja tal jäi ainult 50 senti. Ta vaatas uudishimulikult ringi, et kas on veel midagi osta sentide eest. Ta nägi mänguasjade seast pisi mõmmit. Kastist kostus mõmmi hääl: “Osta mind, osta, osta …”. Nii ta ostiski endale hea sõbra mõmmi. Beatris naeratas mõmmile ja uus mängukann silitas tüdruku põske. Beatrici süda põksus rõõmust ja nii sündiski igavene sõprus. Mõmmi on olnud alati Beatrici kõrval. Nüüd on on Beatric 45-aastane, siiamaani on ta töölaual väike sõber mõmmi, kes annab nõu ja poeb põue kui Beatricil tuju kurb. Beatrici on leidnud armastuse, tal on kaks last ja vahel kui lapsed jonnivad, siis mõmmi silitab nende põske ja nad muutuvad imeväel rõõmsaks. Igal lapsel peaks olema oma pehme sõber mõmmi, kes silitab ja muudab tuleviku õnnelikuks. Beatrice Kaits, 8-aastane Minust tuleb suurena loomaarst. Kui tahan loomaarstiks saada, pean käima ülikoolis ja selgeks õppima kõik loomade hoidmise ja nende söögid ja muud hoidmise asjad. Ma tahan loomi aidata, sest loomad ei tohi surra. Loomi ei tohi kiusata, sest siis sa enam ei meeldi loomale. See inimene, kes kiusab looma, sellele ei ole loomad enam sõbralikud. Looma kiusamine teeb talle väga palju halba, mõnedele inimestele ei meeldi loomad, sest loomad on neid hammustanud. Loomad pole üldsegi pahad, kui sina pole nendega halb. Minu jänesele meeldib hommikuti süüa ja vahepeal mängin temaga, sest ta on nii kiire, et keegi ei saa teda kätte. Ma võtan ta vahepeal sülle. Loomade armastus tähendab seda, et sina armastad looma ja loom armastab sind. Ja kui sina ei armasta teda, siis tema ei armasta sind. Ta armastab sind, kui annad talle iga päev sööki ja viid teda vahepeal õue ja kui mängid vahest temaga. See on armastus. Andre-Eren Kangru, 9aastane Mina kavatsen kolida suurena Eestisse. Kolin Tallinna või Pärnusse. Tahan kolida korrusmajasse. Kõige ülemisele korrusele. Minust tuleb arhitekt. Kavatsen arhitektiks õppida Soomes. Kavatsen kunagi rännata ümber Eesti. Aga selleni on veel kaua aega, kuna olen alles kolmandas klassis. Ennem seda kavatsen õppida mäest alla sõitmist. Et saaksin ema ja enda suure õega mäest alla sõita Norras. Kavatsen seitsmendast üheksanda klassini proovida saada kunstikooli, aga äkki ka juba 4., 5. ja 6.-ndasse klassi. Tahaksin koduloomaks rebase või mingit ilusat tõugukoera. Sooviksin ka merisiga. Mul oleks neid vaja kaks, kuna üks sureb igavusse. Minu hobi on suurena cheerleader. Ma tahaksin hobiks cheerleaderi, kuna on lahe tõsta teisi ja teha trikke. Tahaksin olla väga hea kokk. Tahaksin olla ka hea maalija ja joonistaja. Sooviksin ka palju sõpru. Birgit Welling 9-aastane Seda kindlalt ei ma tea kelleks tahan saada ma õpetajana tore olla oleks lapsi targaks saada aitaks omale kolm last ka sooviks Eestis elaksin ma
8 ? viro.nyt 2 /2020 suures kaunis majas mul kass ja koer oleks neid ma armastaks tööle kiiruga lendaks Tervele maailmale ringi peale teeksin sellest lastele jutustaksin ka raamatu kirjutaksin vabal ajal sõpradega oleks perega aega veedaks Kui lõpuks mu lapsed suureks saavad siis maailma nad parandavad minu eest hoolitsevad helget tulevikku kõik loovad Liisa Poimo, 9-aastane … // Ma loon homset nagu kooksin suurest lõngakerast pikka elusalli või sokki, mis juhatab mind teel tulevikku. Maailmapilt on muutumas iga päevaga ja see on alles algus pikal teekonnal. Homne on nagu Marcus Aurelius ütleb: “Tulevik ärgu sind häirigu: sa jõuad sinna, kui vaja peaks olema, selle sama mõistusega, mida praegu kasutad selleks, mis käsil”, tahaksin elada elu just nii. Lõpuks tahaksin öelda, et tulevik on meie kätes, ootame seda kui valgus sädet. Egero Aluste, 12-aastane … // Tahaksin head haridust ja tulevikus head töökohta, et ma teeniksin hästi ega sattuks mingitesse jamadesse. Loodan, et saaksin kokaks tööle või siis juuksuriks, aga selleks peab ju harjutama. Mu tulevik tuleb kindlasti olema nagu lõbustuspark, millesse tuleb aina juurde atraktsioone. Mul on palju häid aegu olnud siiani, niisiis ma arvan, et tulevikus tuleb olema veel rohkem. Tuleb loota, et tulevikus loomad veel elavad. Olen veel noor, niisiis mul on väga pikk tulevik ees. Mu lõbustuspargis on alles 12 atraktsiooni, kuna olen 12 aastane. ”Minevikku võib parandada tulevikuga.” – Francois Fenelon Eliana Aluste, 12-aastane Mina tahan suurena saada heaks vanaisaks ja leiutajaks. …// Tahan leiutada väga vahvaid asju. Leiutan lendava laeva, mis ujub mööda pilvi. Veel ma teen sellise auto, mis sõidab vee peal. Ma ehitan puust auto, mis ei riku loodust. Ma mõtlen välja salajase ukse, mis on kapi moodi ja sinna saab peita raha ja komme. Ma teen prügikasti, milles on luuk, kust läheb prügi otse maa alla ja mädaneb seal ära. Ma teen lambi, mis ei kuluta elektrit. Leiutan loomadele vöö, et kui paned selle neile ümber, siis nad saavad peremehega rääkida. Selliseid asju tahaks leiutada, sest need on vahvad ja neid asju on ju vaja. Tahaksin, et mu lapselapsed käivad kaks korda nädalas minu leiutamisi vaatamas, näiteks puust autot. Marten Morus, 10aastane Ma pole kunagi surma peale palju mõelnud. Aga nüüd kui ma laman nendes valgetes sidemetes ja kui need kummalised inimesed valgetes kitlites ümbritsesid mind, on surm kõik, millest võin mõelda. Peaaegu aasta tagasi, minu kuueteistkümnendal sünnipäeval, oli see päev kui ma nakatusin surmaviirusesse. On mõned õnnelikud, kellel on immuunsus, aga sellel on alati hind. Suurem osa immuunsetest lastest sündis nakatatud emadest, kahjuks ka suurem osa emadest ei ela nii kaua, et hoolitseda nende eest. Minu õde oli üks õnnelikest, aga nagu teistel, tuli tema kaitse meie ema elu hinnaga. See viirus, mis ähvardab mu elu, jõudis lõpuks mu emani ja jättis mind õde kasvatama. Praegu sa vist mõtled selle viiruse peale. Ütlen ausalt, sellisel päris keerulisel haigusel on üsna lihtne algus. Teadlane, kes tundus olevat oma vabal ajal terrorist lõi viiruse “kogemata” ja nakatas oma kolleegid sellega ja peale seda levis see nagu metsik tuli, kuid kahjuks ta polnud piisavalt lahke ravimi loomiseks. Aleksandra Jegorova, 14-aastane Lõpetage ära! Inimesed, mis teil viga on? Kas sellist elu me tahame? Sellist elu oma lastele, iseendale? Sellist tulevikku oma järglastele. Mina ei soovi, aitäh. Mul oli kunagi nii palju plaane. Nüüd ei julge ma teha midagi. Ühiskond ei ole enam see, mis oli aastate eest. Antakse ette, mis ametit peaksid pidama, kus peaksid elama ja millega tegelema. Meid kasvatatakse nagu robotiteks. Minu tulevikku ei planeerita. Ma otsustan ise, kas pööran paremale või vasakule. Või võtta teekond otse edasi kusagile mujale… Minu tulevik on ajas, mis toimub hetkes. Ma vaatan homsesse, kuid ei rutta ette. Aastate pärast on see lugu minevik, sest juhtunud on minu tulevik. Aleksandra Kantola, 9. klass Unistused ja lootused. Tulevik ja minevik. Inimene peab unistama, sest seni kuniks on millest unistada, on mille poole pürgida. Lootused on meie igapäevased kaaslased, sest kuniks on lootust on elu, sest öeldakse et lootus sureb viimasena. Tulevik hele või tume, kurb või rõõmus, kuniks on tulevik on lootust ja unistusi. Minevik, hulk kogemusi, palju õppetunde ja mälestusi. Kõik need sõnad on head ja tähenduslikud, aga ei saa ära unustada kõige tähtsamat, olevikku. See mis toimub just nüüd ja praegu. On öeldud, et kõige õnnelikumad on just need inimesed kes oskavad elada just olevikus. Selline tahan olla ka mina. Ma soovin et kunagi kauges tulevikus kui jõuab kätte minu tuleviku viimane päev, võin ma rahulikult südamega öelda et olen elanud õnnelikult. Minu tulevik, minu olevik, minu minevik, see on minu elu, see olen mina. Angelina Tamm, 9.klass Üks hea inimene ütles kord, et elus on häid hetki – neid tuleb nautida. Elus on halbu hetki – neist tuleb õppida. Mulle väga meeldis see, sest need laused oli justkui öeldud otse minule. Keegi raputas mind ning ütles mulle, et jää iseendaks. Nii ma olengi püüdnud teha ning jätkan ka tulevikus. Olen ka tulevikus mina ise. Vuokko Haapanen, 9. klass Minu tulevikuplaanid ei ole sellegipoolest kohe kindlasti paigas ning minagi ekslen alles tihedas udus otsides väljapääsu, võideldes oma kahtluste ja hirmudega teadmatuse eest. Kuid ühel õhtul mõistsin ma midagi väga tähtsat, terve selle aja olen ma kartnud otsustada ning seejärel eksida. Osata otsustada ja leida iseenda jaoks küsimustele õiged vastused – see on suur kunst! Me peaksime olema paindlikumad ning teadlikud sellest, et alati ei ole maailma lõpp, kui me eksime või kui varasemad plaanid peaksid võtma teise suuna. Elu käib mööda veidraid ja ootamatuid radu ning ehk teadmatus ei olegi nii paha. See annab meile võimaluse nautida hetki oma lähedastega, aega mil oleme noored ja õnnelikud. Me peame väärtustama seda, mida omame nüüd ja praegu ning samal ajal püüdes jätta kõrvale hirm. Hirm, et kõik selle olemasoleva võime me kaotada iga järgnev hetk. Meile on antud võimalus unistada, loota ja uskuda, et kõik võib minna paremuse poole. Liikudes, mõeldes ja tegutsedes edasi, jõuame me alati kuskile pärale. Ja võibolla ekseldes läbi udu, teadmata kuhu oleme minemas, võime ühel päeval leida selle mida otsisime. Või võibolla mitte. Võibolla leiame hoopis midagi veel paremat, suuremat ning peagi väga, väga armsaks saavat. Grete Liis Pell, gümnaasium n
2 /2020 viro.nyt ? 9 Virolainen haapio matkalla Unescoon Haavasta veistetty vene on Soomaan kansallispuiston symboli. Ainutlaatuinen haapioperinne halutaan nyt Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Mikko Virta P ärnun ja Viljandin välissä sijaitseva Soomaan kansallispuisto tunnetaan paitsi tulvistaan, myös haapioistaan. Yhdestä haapapuusta veistetty vene on todellinen mestariteos, jota on kutsuttu myös kaikkien veneiden äidiksi. Se on suomalais-ugrilaisen kulttuurin vanhin venemalli, joka on yhä käytössä Virossa Soomaan alueella. Soomaan puolestapuhuja myös haapion asialla Soomaan ainutlaatuinen haapioperinne pyrkii nyt Unescon maailmanperintöluetteloon. Hankkeen vetäjänä on Aivar Ruukel, joka tunnetaan väsymättömänä Soomaan puolestapuhujana. Haapioihin Ruukel tutustui jo 1980-luvulla, jolloin hän kävi koulukavereidensa kanssa Soomaalla melontaretkillä. ”Niillä jokiretkillä sattui eteen myös haapioita. Telkkarissa olin kyllä niitä jo nähnytkin Lennart Meren dokumenttielokuvissa Vesilinnun kansa ja Linnunradan tuulet sekä Mark Soosaaren elokuvassa Haapio eli vuodenkierto Hallisteja Raudnajokien rannoilla.” Aivar Ruukel kertoo, että haapioita on kyllä käytetty muuallakin Virossa, esimerkiksi Matsalussa Kasarijoella ja Tarton seudulla Emajoen alajuoksulla. Soomaalla haapioperinne on kuitenkin säilynyt pisimpään. ”Haapiolla on ollut Soomaan asukkaille tärkeä merkitys, ja se on ollut merkittävä osa Soomaan agrikulttuuria. Haapiota käytettiin 1960-luvulle asti jokapäiväisenä kulkuvälineenä joilla. Sillä kuljettiin kauppaan, meijeriin, kouluun, kirkkoon ja kalaa pyydystämään.” Soomaan tulvat olivat myös syy siihen, että haapio oli korvaamaton kulkupeli varsinkin keväisin. Haapion rakentamisen salat Ruukel oppi kursseilla, joita hän veti 90-luvulla kansallispuiston silloisen johtajan Tõnu Küttin kanssa. Elävä haapioperinne Vaikka nykyaikaisemmat veneet ovat jo aikaa sitten korvanneet haapion kulkuvälineenä, löytyy juuri Soomaan alueelta vielä paljon yhdestä puusta veistettyjä veneitä. ”Haapion käyttö luontoja kalaretkillä on säilynyt täällä, sillä haapio on osa Soomaan asukkaiden identiteettiä. Monissa kylissä on tallella ajokuntoisia haapioita ja paikallinen yhteisö vaalii haapiokulttuuria yhdessä mestareiden kanssa.” Ruukelin mukaan haapion tekijöitä on Virossa enää kourallinen, alle puoli tusinaa. ”He ovat saaneet oppinsa Soomaan viimeisiltä haapiomestareilta. Tämän päivän haapiomestarit ovat noin 40–60-vuotiaita miehiä, joille haapion rakentaminen on sivutyö tai harrastus. Haapiomestarit kantavat mukanaan Soomaan haapion rakentamisen elävää kulttuuriperintöä ja esittelevät haapion käyttöä esimerkiksi melontaretkillä ja haapioleireillä sekä -työpajoissa.” Haapion tekeminen on vaativaa puuhaa. Se valmistetaan yhdestä haapapuusta telsokirveellä hakkaamalla. Kun rungon sisusta on koverrettu, avataan haapio tervan ja nuotion avulla. Haapion rakentaminen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon Unesco-idean siemen kylvettiin jo viitisen vuotta sitten, kun Aivar Ruukel tapasi slovenialaisen Ljoba Jencegan, jolla oli Unesco-suunnitelmia sikäläisen drevakveneen suhteen. Lopullisen silauksen idea sai soomaalaisen saunan lauteilla kesällä 2017. Ruukel päätti ehdottaa Viron kulttuuriministeriölle haapiokulttuurin esittämistä Unescon maailmanperintölistalle. Tavoitteena oli säilyttää haapioperinne niin, että tulevaisuudessakin olisi nuoria, innokkaita haapion rakentajia. Unesco-unelma nytkähti askeleen eteenpäin tämän vuoden maaliskuussa, kun Viron kulttuuriministeri Tõnis Lukas allekirjoitti Unesco-hakemuksen, jolla haapion rakentaminen ja käyttö Soomaalla pyritään saamaan Unescon kiireellistä suojelua vaativan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Ruukelin mukaan päätös tehdään Unescossa vuoden 2021 loppupuolella. Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luettelossa on Virosta tällä hetkellä Kihnun perinnekulttuuri, settojen leelolauluperinne, Vanhan Võrumaan savusaunaperinne sekä Viron, Latvian ja Liettuan lauluja tanssijuhlaperinne. n Artikkeli on ilmestynyt The Baltic Guiden verkkosivuilla huhtikuussa 2020: www.balticguide.ee. Haapio on perinteinen haavasta valmistettu yksiosainen vene, jota on Virossa ka?ytetty erityisesti Soomaan alueella. Kuva: Mikko Virta.
10 ? viro.nyt 2 /2020 Haastattelussa näyttelijä Pääru Oja Pääru Oja on yksi Viron tunnetuimmista elokuvaja teatteritähdistä ja myös maailmalla nouseva nimi. viro.nyt haastatteli Ojaa tuoreiden Näkemiin Neuvostoliitto ja Viimeiset-elokuvien pohjalta. Lissu Kirves P ääru Oja on valmistunut vuonna 2010 Viron teatterija musiikkiakatemiasta näyttelijäksi ja työskennellyt siitä lähtien Eesti Draamateatterilla. Oja on tunnettu myös monista elokuvarooleistaan, ja tänä vuonna Suomessa saa ensi-iltansa kaksi hänen tähdittämäänsä elokuvaa: Näkemiin Neuvostoliitto ja Viimeiset. Inkerinsuomalaisen Lauri Randlan ohjaama Näkemiin Neuvostoliitto -elokuva esittelee nuoren Johanneksen (Niklas Kouzmitchev) näkökulmasta elämää suljetussa Sillamäen kaupungissa sekä Tallinnassa. Inkerinsuomalainen Johannes kasvaa keskellä turbulenttia aikaa, kun Neuvostoliitto alkaa murentua ympäriltä ja omaa paikkaansa on vaikea löytää. Kaiken ytimessä on monimuotoinen perhe ja rakkaus. Rooleissa nähdään mm. Nika Savolainen, Elene Baratashvili, Jekaterina Novosjolova ja Virossa tunnetut ja rakastetut Ülle Kaljuste ja Tõnu Oja. Pääru Oja esittää Johanneksen erityislaatuista ja lämminhenkistä Kolja-setää, joka istuu usein isänsä Väikin kanssa (roolissa Päärun isä Tõnu) ryypyn ääressä ja opettaa Johannekselle, miten maailma pyörii. Viimeiset on Suomen ja Norjan Lapissa kuvattu moderni western, jossa keskeisenä aiheena on kysymys luonnon omistajuudesta: kaivoksen omistaja ja paikalliset poromiehet taistelevat tunturimaiden käytöstä. Viimeiset on useita kansainväliseen kulttimaineeseen nousseita elokuvia ohjanneen virolaisen Veiko Õunpuun uusin projekti. Päärooleissa nähdään Laura Birn (Riitta), Tommi Korpela (kaivoksen omistaja Kari) ja Pääru Oja (kaivostyöntekijä Rupi). Mukana ovat myös mm. Elmer Bäck, Samuli Edelmann, Jarkko Lahti ja Sulevi Peltola. Ojan esittämä Rupi on suomalainen kaivosmies, jota repivät monet sisäiset ristiriidat. Viime vuosina Pääru Oja on esiintynyt lisäksi mm. virolaiselokuvissa Põrgu Jaan (2018) ja Hölma All (2018), islantilaisvirolaistuotannossa nimeltä Mihkel (2018), Virossa suositussa rikosdraama Lõksissa (2018) sekä uudessa kansainvälisessä trillerisarja Cold Couragessa (2020), jossa mukana ovat myös suomalaisnäyttelijät Pihla Viitala ja Antti Reini. Oja kertoo kokemuksistaan Viimeisetja Näkemiin Neuvostoliitto -elokuvien parissa. ”Molemmissa rooleissa minulla oli luonnollisesti suuri työ kielen oppimisessa. Siinä mielessä Viimeisten kuvaaminen oli tietysti pelottavampaa, mutta kokonaisuudessaan myös minulle antoisampi kokemus, sillä kuvasimme sen kokonaan Suomessa, Lapissa. Ja suurten suomalaisnäyttelijöiden kanssa. Näkemiin Neuvostoliiton kuvasimme Virossa ja siinä oli myös paljon tuttuja kollegoita Viron Draamateatterista. Viimeisissä olin ainoa virolainen kaikkien niiden todella lahjakkaiden suomalaisnäyttelijöiden joukossa. Ja minun piti näytellä suomeksi! Onneksi se poika (roolihahmo Rupi) on vähäpuheinen.” Viimeiset-elokuvassa Oja esittää suomalaista kaivostyöntekijää ja sen vuoksi suomen kielen uskottava taito oli ehdoton. Miten ja kuinka nopeasti se onnistui? ”Kolmen kuukauden ajan kävin kaksi kertaa päivässä tunneilla. Aamuisin yhden virolaisen luona kielioppia opiskelemassa ja iltaisin yhden suomalaisen kanssa Kadriorgin puistossa kävelemässä ja suomeksi puhumassa. Viro ja suomi ovat hyvin samanlaisia, mutta myös tarpeeksi erilaisia. En oppinut suomea aivan kunnolla eikä ulkomaalainen koskaan opikaan. Äidinkieli tulee kuitenkin äidinmaidon mukana. Mutta kadulla ja kaupassa pärjään. Vielä nytkin kuuntelen autossa Yle Puhetta, joka kuuluu täällä Tallinnassa hyvin. Jos nyt haluaisin astua seuraavan askeleen, pitäisi alkaa lukea kirjoja suomeksi.” Oja on ehtinyt tehdä jo useita kansainvälisiä projekteja ja toteaa, että hyvät näyttelijät ovat samanlaisia joka puolella. Tämä tuli selväksi eritoten Cold Courage -sarjan kuvauksissa. Sarjaa kuvattiin Irlannissa ja Belgiassa brittiläisten, irlantilaisten, ruotsalaisten ja suomalaisten näyttelijöiden kanssa. Toki projekteissa, joissa on useita eri kansallisuuksia ja kieliä, on myös haasteensa. Oja kommentoi kokemuksiaan Islannissa kuvatun Mihkel-elokuvan tiimoilta. ”Olen ollut Islannissa yhdessä elokuvassa, jossa olimme ystäväni näyttelijä Kaspar Velbergin kanssa ainoat suomalais-ugrilaiset. Siellä oli välillä kyllä suuria väärinkäsityksiä, kun koko kuvausporukka kiisteli jostain islanniksi ja sitten sanottiin, että hyvä on, tehdään näin. Mutta mehän emme olleet ymmärtäneet Pa?a?ru ja To?nu Oja (oik.) na?ytteliva?t Na?kemiin Neuvostoliitto -elokuvassa isa?a? ja poikaa. Kuva: Elen Lotman.
2 /2020 viro.nyt ? 11 Viimeiset on Lappiin sijoittuva moderni western Lissu Kirves S uomen ja Norjan Lapissa kuvattu elokuva Viimeiset esittää kysymyksen luonnon omistajuudesta: kenellä on oikeus ostaa ja myydä ainutlaatuista maata? Elokuvassa vilisee karun kauniita tunturimaisemia, joiden seassa konttiasumukset, autovarikot ja paikallisbaarit toimivat keskeisinä tapahtumapaikkoina. Ohjaaja Veiko Õunpuu kertoo tarinaa kaivoksen omistaja Karin ja paikallisten poromiesten valtataistelusta. Samanaikaisesti käydään kilpailua rakkaudesta. Elokuva saa ensiiltansa tänä vuonna. Pääru Ojan esittämä kaivosmies Rupi aikoo tuntureita louhimalla kerryttää riittävästi omaisuutta lähteäkseen viimein pois näiltä seuduilta. Mutta töihin ei pääse, sillä Rupin isä, vanha poromies, kieltäytyy myymästä maitaan. Samalla kaivoksen omistaja Kari iskee silmänsä Rupin parhaan kaverin Lievosen naisystävään Riittaan. Rupia harmittaa tämä myös henkilökohtaisesti, sillä hänenkin katseensa on kääntynyt Riitan suuntaan. Kaivoskylän jännitteet kasvavat ja Rupi joutuu hankalan kysymyksen eteen: minne ja kenelle hän kuuluu? Elokuvan pääosissa nähdään tunnetut suomalaisnäyttelijät Laura Birn, Tommi Korpela ja Viron nouseva tähti Pääru Oja. Viimeisissä esiintyvät myös Elmer Bäck, Samuli Edelmann, Jarkko Lahti ja Õunpuun kanssa aiemminkin työskennellyt Sulevi Peltola. Veiko Õunpuu tunnetaan visuaalisesti vaikuttavista elokuvistaan ja kiinnostavista, omaperäisistä henkilöhahmoista. Aiemmin myös taidemaalarina toimineen Õunpuun tinkimättömyys ja taiteellinen näkemys ovat tuottaneet maailmalle useita kansainväliseen kulttimaineeseen nousseita filmejä, kuten Venetsian elokuvajuhlilla palkittu läpimurtoelokuva Syystanssiaiset (2007), Sundancessa kansainvälisen ensi-iltansa saanut Pyhän Tonin kiusaus (2009) sekä Berliinin elokuvajuhlillakin nähty Free Range (2013). Viimeiset on suomalais-, virolaisja hollantilaisyhteistyö, jonka taustalla toimii myös Näkemiin Neuvostoliitto -elokuvan tuotantoyhtiö Bufo. Õunpuu on uransa alusta asti tehnyt yhteistyötä suomalaisten elokuva-alan ammattilaisten kanssa. Viimeisissä yhteistyö on laajempaa kuin koskaan aiemmin: Elokuva on kuvattu pääosin Suomessa, ja suomalaisten yhteistuottajien, näyttelijöiden ja työryhmän jäsenten lisäksi käsikirjoittajina ovat toimineet suomalaiset Heikki Huttu-Hiltunen ja Eero Tammi yhdessä Õunpuun kanssa. Elokuvan vaikuttavasta lavastuksesta vastaa Jussi-palkittu Otso Linnalaakso. n koko jutusta mitään emmekä tienneet, mikä se ’näin’ on.” Nyt kun kokemusta on suomalaisten kanssa työskentelystä, rohkenemme kysyä, mitä eroa suomalaisten ja virolaisten kanssa työskentelemisessä on? ”Luulen, että suomalaiset ja virolaiset ovat kansoina hyvin samanlaisia. Voisi sanoa, että suomalaiset ovat vielä rauhallisempia ja vähäpuheisempia kuin virolaiset. Mutta todellisuudessa se stereotypia ei pidä paikkaansa, vaan on mielestäni päinvastoin. Vanhemmat virolaiset ovat mielestäni jopa sulkeutuneempia. Se voi johtua meidän menneisyydestämme. Mutta ei voi mitään, minun mielestäni te suomalaiset olette lahjakkaampia ainakin elokuvanäyttelemisessä kuin me virolaiset.” Elämme jatkuvasti muuttuvaa ja kehittyvää aikaa. Aiemmin Berlinale-festivaalille tekemässään haastattelussa Oja on kommentoinut näyttelijäntyön vastuuta aikana, jolloin mm. tosi-tv:n suosio on kiistaton. ”Mitä sanoin ja mitä sillä tarkoitin on se, että meillä television-, elokuvanja ylipäätään taiteentekijöillä on vastuu. Kun välillä pahoitellaan tekemisiä sillä, että sanotaan, että osa taiteesta onkin vain viihdettä, ja että kaupallistakin pitää tehdä, niin todellisuudessa annamme huomiota jollekin, jota enää ei voi vetää takaisin. Ja lopputulos on se, että vapaan maailman johtaja on tosi-tv-tähti. Olisi ylimielistä sanoa, että meidän pitää sivistää yleisöämme, mutta ei saa unohtaa hyvää makua!” Tulevaisuuden suunnitelmat ovat monella alalla tällä hetkellä hyvinkin auki. Mutta mikäli Oja pääsee jatkamaan sovittuja projekteja, hänellä on edessään kiinnostavia rooleja, muun muassa Tiit Ojasoon ohjaama Rikos ja Rangaistus -esityksen päärooli. ”Tämän hetkisten tietojen mukaan pitäisi ensi-illan olla lokakuussa. Siitä en osaa sanoa vielä mitään, meidän pitää vain katsoa, mitä tästä kriisistä tulee. Ja milloin teatterit ylipäätään avataan. Kesällä minun pitäisi olla mukana yhdessä kesäteatteriesityksessä. Mutta on epävarmaa, onko kesällä vielä lupa järjestää minkäänlaisia massatapahtumia. Jotain puhetta on joistain elokuvista ollut, mutta nyt meillä kaikilla on suuri epävarmuus, mitä kaikesta ylipäätään tulee.” n Näkemiin Neuvostoliitto ja Viimeiset -elokuvien ensi-illat siirtyivät keväältä koronavirusepidemian vuoksi. Tiedotamme sivuillamme www.svyl.fi uusista päivämääristä mahdollisimman pian. Viimeiset-elokuva kuvattiin Suomen ja Norjan Lapissa. Kuva: Gabriela Liivamaa / Homeless Bob.
12 ? viro.nyt 2 /2020 Puheenjohtajan palsta Nauti virolaisesta kulttuurista ja #pysykotona, #püsikodus! T änä vuonna kevät tuli eri tavalla. Kaikki ne kulttuuritapahtumat, vuosikokoukset, kielikurssit, liikematkat, lukupiirit ja ylipäätään kokoontumiset, joiden piti olla nyt keväällä, on peruttu tai siirretty hamaan tulevaisuuteen. Onneksi (virolaisesta) kulttuurista nauttiakseen ei välttämättä tarvitse poistua kodin seinien sisältä, niin paljon mielenkiintoista, sivistävää ja mieltä virkistävää löytyy internetistä. Erityisesti nyt, kun Viron kulttuuritoimijat ja -portaalit ponnistelevat sen eteen, että ihmisten kulttuurinjano sammuisi. Kiitos ja kunnia myös Viron kulttuuriministeriölle, joka on koonnut kotisivulleen paljon hyviä kulttuurisuosituksia ja -linkkejä, jotka on jaoteltu teemoittain. Lista löytyy osoitteesta www.kul.ee/et/kultuurkodus ja sitä täydennetään koko ajan, mutta nytkin sieltä voi etsiä suosituksia muun muassa taiteesta, kirjallisuudesta, musiikista, muotoilusta, ja liikunnasta omien mielenkiinnonkohteiden mukaan. Teatterin ystävänä olen erityisen iloinen siitä, että Viron yleisradio on avannut Portaaliteatterin, jonne on tällä hetkellä ladattu kaikkiaan kuusi esitystä. Viron teatteriyleisö tietää, kuinka vaikeaa tai jopa mahdotonta on tavallisesti saada teatterilippuja. Nyt on se huoli poissa, tarvitsee vain avata Portaaliteatterin linkki (kultuur.err.ee > Portaaliteater) ja istahtaa mukavasti nojatuoliin esitystä katsomaan. Samalla on hyvä tilaisuus kehittää viron kielen taitoa. Viimeisin portaaliin tuotu esitys on todellinen katsojien suosikki, vuonna 2004 ensi-iltansa saanut Viron Draamateatterin monologinäytelmä Aabitsa kukk. Näyttelijä Tõnu Oja esitti tuota Andrus Kivirähkin ohjausta yhdeksän vuotta. Muitakin huippuesityksiä löytyy, esimerkiksi Priit Võigemastin ja Henrik Kalmetin Tallinnan Linnateatteriin ohjaama Sugu: N, Uue Teaterin Kremli ööbikud sekä Lauri Laglen Paradiis. Kaikki taltioinnit jäävät julkisiksi poikkeustilan loppuun saakka. Kulttuuriportaalin sivu ”koroonaleevendus” on kultakaivos niille, jotka pitävät enemmän elokuvista kuin teatterista. Osoitteesta kultuur.err.ee/k/ koroonaleevendus löytyy elokuvaelämyksiä joka makuun, ja ilahduttavan paljon on myös virolaisia elokuvia. Suosittelen lämmöllä kaikille svylliläisille esimerkiksi Vallo Toomlan dokumenttia Päevade sõnad, joka kertoo Marju Lepajõesta, filologista, uskontotieteilijästä ja Tarton yliopiston teologisen tiedekunnan lehtorista. Uskokaa minua, tuon elokuvan katsominen ja sen avulla erään viisaan ihmisen tapaaminen tekee onnelliseksi! Kulttuurin nauttiminen neljän seinän sisällä on siis tehty meille todella helpoksi. Kaikenlaisia suosituksia ja uutisia on myös sosiaalinen media täynnä. Ajoittain on varmasti vaikeaa sukkuloida tuossa infotulvassa, erityisesti se on vaikeaa niille, jotka seuraavat samaan aikaan monien valtioiden tiedotuskanavia. Haluaisinkin muistuttaa yhden Viron viestintäasiantuntijan Ilmar Raagin suosituksesta, joka ilmestyi Postimees-lehdessä aivan poikkeusolojen alussa. Suositus kuului jotensakin näin: ”Jos voisin jotakin suositella, se olisi vieroituskuuria sosiaalisesta mediasta ja muutenkin mediakulutuksen vähentämistä, koska mitään ilouutisia sieltä ei lähitulevaisuudessa löydy. Jos kuitenkin haluat pysyä ajan tasalla elämästä, katso vain kerran päivässä yleisradion uutiset, …, ja vain vilkaise isompien päivälehtien uutispalstoja. Lue sen sijaan huolellisesti kaikki hallituksen päätökset, poliisilaitoksen ja terveysviraston suositukset ja määräykset. Informaation vahvistamiseksi puhu vain sellaisten viisaiden ihmisten kanssa, jotka aikaisemminkin ovat aina olleet oikeassa. Tällaisia ihmisiä ei kenenkään tuttavapiiristä löydy enempää kuin kahdesta neljään. Kaikki muu aika vietä perheesi seurassa, lue kirjoja, keksi uusia start up -ratkaisuja, ja ennemmin tai myöhemmin elämä alkaa taas uudestaan.” Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne, toivottavasti näemme jo aivan pian suomalais-virolaisissa kulttuuritapahtumissa! n Grete Ahtola Suomen Viro-yhdistysten liiton puheenjohtaja Huhtikuussa Tallinnan tavallisesti niin vilkkaat kadut olivat autioina. Kuva: U?lle O?is.
2 /2020 viro.nyt ? 13 nyt.puhuttaa Uutisia viro.nytille luki Ülle Õis Virolaista musiikkia kuunneltavissa nettisivulla Digikulttuurin teemavuoden vetäjät ovat julkaisseet internetissä sivun www.netiraadio.ee, jonka kautta pääsee ilmaiseksi kuuntelemaan parasta virolaista musiikkia. Kappaleita löytyy kaikista mahdollisista tyylilajeista, suosituista virolaisista klassikkohiteistä nykypäivän popja folkmusiikkiin sekä jopa luontoääniä. Sivuston tarkoituksena on tuoda virolaista musiikkia kaikkien saataville sekä avata digikulttuurivuoden kunniaksi virolaisen musiikin aarreaitta. Netiraadio-sivuston kappalekokoelman on Viron yleisradion arkistosta valinnut Mikk Targo. Sivusto perustuukin hänen ideaansa. Targon mukaan sivuston tarkoituksena on soittaa mahdollisimman paljon ja parasta virolaista musiikkia. Vuorokaudessa sivuston 15 teemakanavalla soi 6500 virolaista kappaletta, ja sivuston soittolistalle on koottu yhteensä 40 000 kappaletta. Sivuston avulla halutaan myös tukea muusikkoja poikkeustilan aikana, kun konserttien pitäminen ei ole mahdollista. Sivuston kautta voi halutessaan tukea muusikkoja myös rahallisesti, sillä sivulla voi suorittaa maksun, joka menee kokonaisuudessaan suoraan muusikolle. Netiraadio on valmistunut Viron yleisradion, Viron tekijänoikeusyhdistyksen, Viron esittäjien liiton, Fientan sekä Viron äänitetuottajien yhdistyksen yhteistyönä. Sivusto on luotu digikulttuurin teemavuoden puitteissa, jota vetävät yhdessä Viron kansalliskirjasto, Viron yleisradio, Viron museovirasto sekä Viron elokuvasäätiö. Poikkeustilanteessa kauppaa tehdään eri tavalla Keväisen poikkeustilanteen myötä Virossa tehtiin päätös sulkea kaikki kauppakeskukset sekä rajoittaa ruokapaikkojen toimintaa siten, että ruoan nauttiminen paikan päällä ei ole sallittua, mutta ruokaa voi kuitenkin myydä mukaan. Tämän takia monet ravintola-alan toimijat ovat keksineet tapoja, miten toimittaa ruokaa asiakkaille kotiin asti: osa on ottanut käyttöön oman kuljetusauton, osa käyttää kuljetuspalveluita. Vaikka monen ruokapaikan mukaan asiakaskanta on selvästi vähentynyt, auttavat kuljetuspalvelut pitämään yritystoimintaa yllä ainakin toistaiseksi. Liikkeet, joilla on oma sisäänkäynti suoraan kadulta, saavat olla auki, mikäli liikkeessä on esillä käsien desinfiointivälineet ja liikkeessä vierailijoiden määrä rajataan kahteen henkilöön kerrallaan. Verkkokauppa on lisääntynyt Virossa poikkeustilan myötä nopeasti. Viron verkkokaupan liiton toiminnanjohtajan Tõnu Väätin mukaan maaliskuussa verkossa käydyn kaupan määrä oli viime vuoden maaliskuuhun verrattuna jopa 85 % suurempi. Väät kertoo, että Omnivan (Viron postin) mukaan Viron sisäisten pakettien määrä on noussut yhtäkkiä niin hurjasti, että määrää voi verrata jouluajan pakettimäärään. Kaikista eniten verkon kautta on alettu tilata ruokaa. Viron suurimmat ruokakaupat ovat tulleet jopa tilanteeseen, jossa tilausten toimitusaika on useamman viikon eikä enempää tilauksia kyetä ottamaan vastaan, koska tilausten käsittely ei yksinkertaisesti ole mahdollista tällä volyymilla. Verkkokaupan liiton mukaan ruoan lisäksi verkkokaupoista tilataan paljon terveysja apteekkituotteita sekä remontti-, kodinja sisustustavaraa. Keväinen poku-etsintä Poku-hahmojen laskentatempaus pidetään myös tänä keväänä. Pokuja eli mätässaroja sekä niiden kasvupaikkoja laskettiin viime vuonna virolaisen taiteilijan ja lastenkirjailijan Edgar Valterin 90-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Edgar Valterin poku-kirjojen ansiosta saramättäistä on Virossa tullut erittäin tunnettuja. Valter julkaisi ensimmäisen lastenkirjansa Pokuraamat vuonna 1994 ja siitä tuli Virossa hyvin suosittu. Pokut ovat siis ystävällisiä ja uteliaita mätässarahahmoja. Kirjaan on vahvasti vaikuttanut Valterin tuon aikaisen asuinpaikan Võrumaan luonto. Edgar Valter toimi aluksi lähinnä lastenkirjojen kuvittajana. Hän on piirtänyt Virossa tunnetut hahmot Krõllin, Näpsäkäävät (Naksitrallid), Sipsikin ja Kunksmoorin. Poku-tempausta vetää Võrumaalla sijaitseva Pokumaa-säätiö yhteistyössä Regio-karttapalvelun, Viron luonnonsäätiön ja Viron perinnemaisemien suojeluyhdistyksen kanssa. Vuonna 2000 perustetun Pokumaa-säätiön tavoitteena on säilyttää ja esitellä Edgar Valterin perintöä sekä nostaa esille luontoa ja luonnonläheistä elämäntyyliä. Poku-kartta on auki 3.4.–17.5., ja kartalle pyydetään lisäämään pokun sijainti, kuva, korkeus sekä se, kuinka monta pokua alueelta löytyy. Vuonna 2019 laskettiin yhteensä yli miljoonaa pokua ja kartalle merkittiin 132 niiden kasvupaikkaa Virossa. Viime vuoden saramättäiden kuvat ovat katsottavissa Pokumaa-säätiön Facebook-sivuilla sekä karttapalvelun sivuilla. Pokumaan kotisivujen kautta pääsee sekä tämän että viime vuoden kartoille: www.pokumaa.ee/pokuloendus. Tempauksen vetäjät kehottavat julkaisemaan poku-aiheisia kuvia myös sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #pokuloendus ja #pokuloendus2020. Virtuaalinäyttelyitä Tilanteessa, jossa julkisia tapahtumia ei ole voitu pitää normaaliin tapaan, moni museo on aktiivisesti pannut kokoelmiaan ja näyttelyitään esille virtuaalisesti. Moni virolainen museo tarjoaakin virtuaalinäyttelyitä nykyisin kotisivujensa kautta säännöllisesti, osa museoista pitää virtuaalinäyttelyt auki tietyn rajatun ajan. Tallinnan taidehalli avasi oman, uuden virtuaalisen näyttely-ympäristönsä 8. huhtikuuta: näyttelyihin pääsee osoitteessa virtuaal.kunstihoone.ee. Taidehallin toiminnanjohtajan Taaniel Raudseppin mukaan näyttelyalustan luonti aloitettiin jo viime syksynä. Virtuaalinäyttelyt perustuvat videoon, interaktiivisuuteen ja onlineratkaisuihin, eikä vierailijalta edellytetä muuta kuin nettiyhteys ja näyttö. Näyttelyyn on yhdistetty myös digitaalinen opas, joka on saatavilla viroksi, venäjäksi, englanniksi sekä virolaisella viittomakielellä. Virtuaalikierroksia on myös Viron kansallismuseon kotisivuilla osoitteessa www. erm.ee/näitused/veebituurid. Kierrosten aiheina ovat muun muassa muinaisaika, keskiaikainen Tallinna, virolaisten lukutaito ja Viron lippu. Kierrosten vetäjinä toimivat Viron kansallismuseon oppaat ja museolehtorit. Viron museoiden kokoelmiin pääsee tutustumaan myös Viron museoiden nettiportaalin kautta: www.muis.ee. n
14 ? viro.nyt 2 /2020 SVYL:n toimintaa Eesti Maja – Viro-keskuksen 10-vuotisjuhlat 16.–18.9. Eesti Majan 10-vuotisjuhlaa vietetään syyskuussa erilaisten seminaarien, juhlien ja kulttuuritapahtumien muodossa. Seuraa tiedotusta liiton kotisivulla ja some-kanavissa! Turun Kirjamessut Turun Messukeskuksessa (Messukentänkatu 9–13, Turku) 2.–4.10. Messujen ohjelma tarkentuu lähempänä, mutta Viro-toimijat löytää tutulta paikalta messujen A-hallista. Helsingin Kirjamessut Messukeskuksessa (Messuaukio 1, Helsinki) 22.–25.10. Messujen ohjelma tarkentuu lähempänä. SVYL on mukana messuilla Viron kustantamoiden liiton osastolla. Martin markkinat Kaapelitehtaalla (Tallberginkatu 1, Helsinki) 21.–22.11. Suomen Viro-yhdistysten liiton jäsenyhdistykset ovat tutulla paikalla Merikaapelihallin keskivaiheilla. SVYL-Verkkopuoti löytyy tällä kertaa Kulttuurikahvila Koidulan puolelta. Tampereen Kirjamessut – Kirjafestarit Tampere-talossa (Yliopistonkatu 55, Tampere) 28.–29.11. SVYL ja muut Viro-toimijat ovat mukana ensi kertaa järjestettävillä Tampereen Kirjamessuilla. Seuraile tiedotusta ja tule messuille nauttimaan virolaisesta kirjallisuudesta! Suomen Viro-yhdistysten liiton vuosikokouspäivä SVYL:n hallitus etsii vuosikokoukselle syksyksi uutta päivää viranomaisten ohjeistusta seuraten. Päivämäärä ilmoitetaan viimeistään elokuun viro.nyt-lehdessä ja liiton jäsenyhdistysten puheenjohtajille sähköpostitse. viro.nyt 3-2020 ilmestyy 28.8. Vuoden 2020 kolmas viro.nyt ilmestyy elokuussa kattaen syksyn aina marraskuun puoliväliin saakka. Lehden materiaalipäivä on 31.7. Siihen mennessä kaiken lehteen tulevan aineiston sekä päivitettyjen jäsentietojen tulee olla toimistolla svyl@svyl.fi. S uomen Viro-yhdistysten liitolla on yhteensä 29 jäsenseuraa ympäri Suomea. Seurat muun muassa toimivat kaupunkien välisen ystävyystoiminnan parissa, esittelevät virolaista kulttuuria, tekevät kulttuurimatkoja ja vetävät hyväntekeväisyysja yleishyödyllisiä projekteja. Tässä alla voi tutustua kolmentoista seuran toimintaan. Kaikkien seurojen ajankohtaiset yhteystiedot löytyvät osoitteesta: www.svyl.fi/svylnjasenseurat. Ota rohkeasti yhteyttä Viroseuraan ja tule mukaan toimintaan! Akaan Seudun SuomiViro Seura Maanantaina 26.11.1990 kokoontui monilukuinen joukko toijalalaisia Toijalan Säästöpankin kerhohuoneeseen tarkoituksenaan perustaa Toijalaan Suomi– Viro-seura. Syksyllä tästä tapahtumasta tulee kuluneeksi 30 vuotta. Jäsenmäärä seurassa on ollut noin 70. Alkuvaiheessa yhteistyötä oli paljonkin Tampere-Tarttoseuran ja muutaman vuoden toimineen Pirkanmaan Viro-keskuksen kanssa. Sitä kautta tutustuttiin paitsi Tampereen, myös Valkeakosken ja Kangasalan toimijoihin. Perustoimintaan kuuluvat Viron itsenäisyyspäivän huomioiminen helmikuussa ja perinteinen bussiretki Kaapelitehtaan Martin markkinoille syksyllä. Muutama näyttely ja esitelmätilaisuus järjestetään vuosittain. Perinteeksi on muodostunut syyskauden kirjallisuusilta ja elokuinen kesäretki Viroon. Retkiä on järjestetty vuodesta 1992 lähtien. Tämän vuoden kesäretki suuntautuu Hiidenmaalle, jos koronatilanne ja viranomaismääräykset niin suovat. Akaan kaupungin virolainen ystävyyskaupunki on Tapa, jonne suuntautuvassa kanssakäymisessä seura ja sen jäsenet ovat olleet mukana. www.akaanviroseura.yhdistysavain.fi Keravan Viro-seura Keravan Viro-seura vietti 20-vuotisjuhliaan viime elokuussa. Juhlapaikka ja -aikakin oli sama kuin seuran perustamiskokouksessa: Keravan kartanon puutarha omenapuineen. Nyt jäseniä on runsas 50. Tämän vuoden kulttuurimatkan teimme tammikuussa Tallinnaan. Savoyn tanssiaiset, Fotografiska, Maarjamäen museot ja Kumu olivat kohteinamme. Kulttuurin lisäksi seura on harjoittanut sosiaalista tukitoimintaa. Ensin meillä oli kummilapsi, täysorpo Agnes, jonka elämää ja koulutusta tuimme taloudellisesti, kunnes hän valmistui kokkikoulusta. Sen jälkeen tukikohteenamme oli kehitysvammaisten lasten ja nuorten koulukoti Imastu Tapassa ja nyt kehitysvammaisten hoivakoti Tapassa. Sinne viemme keravalaisten lahjoittamia vaatteita ja harrastusja apuvälineitä pari kertaa vuodessa. Seura oli kaupungin apuna etsimässä Keravalle ystävyyskaupunkia. Kumppanuussopimus tehtiin vuonna 2012 Keilan kanssa. Molemminpuoliset yhteydet ovat mutkattomat ja tiiviit. Jäsenemme osallistuvat pääkaupunkiseudun Viro-tapahtumiin ja päivän Tallinnan matkakin sujuu nokkelasti. Seuran tilaisuuksissa vierailee usein virolaisia musikantteja. Siinä kumppanimme Viljandin ystävät tarjoaa erinomaista apuaan. Seura löytyy Facebookista nimellä Keravan Viro–seura ry. Keski-Suomen Viro-seura Keski-Suomen Viro-seura on perustettu 29.3.1995. Pidämme sääntömääräiset kokoukset kaksi kertaa vuodessa, niiden yhteydessä järjestämme Viroa koskevan, kaikille avoimen esitelmätilaisuuden. Lisäksi olemme tehneet lähes joka kesä matkan Viroon aina vuodesta 2005 alkaen. Jäseniä meillä on tällä hetkellä noin 80. Lisätietoja seurasta löytyy kotisivultamme www.keskisuomenviroseura.info. Kouvolan Viro-seura Kouvolan vanhalla kasarmialueella sijainnut, tuolloin nimeltään Helsingin yliopiston Kouvolan koulutusja kehittämiskeskus,
2 /2020 viro.nyt ? 15 järjesti Huvitav konkurss -nimisen viron kielen kurssin 1997–1998. Tästä kurssista alkaa yhdistyksen historia. Kurssilaiset ja heidän opettajansa järjestivät helmikuussa 1998 Viron itsenäisyysjuhlan, jonne oli kutsuttu vieraiksi opettajien virolaisia ystäviä. Tuon tilaisuuden aikana virisi keskustelu siitä, että Kouvolaan pitäisi perustaa Viroyhdistys. Seura rekisteröitiin 18.8.1999 nimellä Kouvolan Viro-seura ry. Tammikuussa 2014 julkaistiin seuran 15-vuotishistoriikki, johon on koottu sanoin ja kuvin seuran siihenastinen toiminta: kokouksia, tapahtumia, vierailuja, näyttelyitä. Muun muassa 2006 Kouvolan kaupungintalon juhlasalissa oli Jarkko Puron orkesterin Georg Ots -konsertti. Kouvolan pääkirjaston näyttelytilassa on pidetty useita Viro-aiheisia näyttelyitä. Helmikuussa 2018 Viro 100 -teemaan liittyen lahjoitimme Kouvolan pääkirjastolle suomenja vironkielisiä kirjoja. Kouvolan kansalaisopiston viron kielen kurssit ovat olleet monen vuoden ajalta yhteinen asia useille seuramme jäsenille. Matkailu Virossa (yksin, kaksin tai ryhmän kanssa) on jäseniämme yhdistävä tekijä. Tällä hetkellä meillä on 17 jäsentä. Olutsilta – Õllesild Olutsilta – Õllesild yhdistää ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet Suomen ja Viron sekä muiden Baltian maiden kulttuurista, oluesta, olutkulttuurista tai kaikista näistä. Tarjoamme jäsenille tietoutta, kulttuurillisia kokemuksia ja elämyksiä sekä mahdollisuuden säännöllisiin tapaamisiin samanhenkisten ihmisten kanssa. Yhdistyksen perusti 20 Viron ja oluen ystävää Helsingissä Viron itsenäisyyspäivänjuhlissa 24.2.1995 – meillä on siis juhlavuosi, 25 aktiivista vuotta takana. Nykyisin jäseniä on runsaat 300 ja säännöllistä toimintaa on usealla paikkakunnalla. Avoimet kuukausikokoukset Helsingissä pidetään joka kuukauden toinen keskiviikko. Kokouksiin järjestetään seuran toiminta-ajatukseen sopivaa tietotai kulttuuripitoista ohjelmaa, paikalla on yleensä 40–50 olutsiltalaista. Myös Kotkassa ja Klamilassa kokoonnutaan kuukausittain. Kaikille avoimilla Õllekomando-kierroksilla Tallinnassa liikutaan paikoissa, jotka saattavat turistilta jäädä huomaamatta ja tutustutaan paikalliseen baarija ravintolakulttuuriin. Järjestämme myös vähintään kolme 2–4 päivän mittaista jäsenmatkaa vuodessa, yleensä Viroon tai muualle Baltiaan. Olutsillan Saunaklubi perehtyy Olutsillan säännöissäkin mainittuun tehtävään eli saunomiseen Suomessa, Virossa ja muuallakin tilaisuuden tullen. Lisäksi Olutsilta keilaa, nauttii yhdessä vapaapäivälounaita, kokoontuu ompeluseuraan ja vierailee teatterinäytöksissä. Olutsillalla on myös vilkkaasti toimiva Facebook-ryhmä, jossa jäsenet jakavat seuran toiminta-ajatukseen liittyviä vinkkejä, kokemuksia ja materiaaleja. Lisätietoja kaikista näistä toimintamuodoistamme löytyy nettisivultamme www.olutsilta.fi. Savonlinnan Viro-yhdistys Savonlinnan seudulla vaikuttava yhdistys pyrkii esittelemään monipuolisesti Viroa mm. yleisötilaisuuksin, valokuvanäyttelyin ja kirjailijavierailuin. Yhdistys on perustettu vuonna 2008 ja sillä on nykyään viitisenkymmentä jäsentä. Jäseniltojen teemoja ovat useasti Viron matkailu, maan historia ja kulttuuri sekä virolaiset elokuvat ja dokumentit. Viron itsenäisyyspäivää juhlistetaan säännöllisesti ja keväisin on kokattu virolaista ruokaa hyvällä menestyksellä. Lukuisilla ympäri Viroa tehdyillä ryhmämatkoilla on tutustuttu entistä paremmin maahan. Yhdistys on tukenut useita vuosia Itä-Virumaalla lasten hyväksi toimivaa Tudulinna Asenduskodua. Yhdistys on Facebookissa: www.facebook.com/slnviroyhdistys Suomen-poikien perinneyhdistys Suomen-poikien perinneyhdistys vaalii Suomen-poikien eli Suomen puolustusvoimissa vuosina 1939–1945 vapaaehtoisina palvelleiden virolaisten perinteitä. Lisäksi yhdistys osallistuu Viron vapaussodassa palvelleiden suomalaisten vapaaehtoisten eli Pohjan Poikien perinteiden vaalimiseen. Suomenlahden sillalla on ollut monta kulkijaa. Yhdistyksemme toimii tiiviissä yhteistyössä virolaisen Soomepoiste Pärimusühingin kanssa järjestäen tapahtumia Suomessa ja Virossa, jossa veteraanitoimintaan osallistuu myös Suomen suurlähetystö. Merkittävimpiä toimintamuotoja ovat veteraanipäivän, molempien valtioiden itsenäisyyspäivien, Martin markkinoiden sekä jäsenistön kesämatkoihin liittyvät tapahtumat. Näiden lisäksi yhdistys järjestää seminaaritilaisuuksia ja osallistuu Tammenlehvän Perinnesäätiön sekä Suomen Viro-yhdistysten liiton toimintaan. Tällä hetkellä meitä on noin 150 jäsentä eri puolelta Suomea, joten fyysinen etäisyys ei ole este henkiselle läheisyydelle – tervetuloa joukkoon. Toimintaamme voi seurata kotisivuiltamme www.suomenpojat.fi sekä Facebookissa www.facebook.com/sotahistoria. Tampere-Tartto-seura Vahva kulttuuritarjonta yhdistää Tampereen ja Tarton kaupunkeja, ystävyyskaupunkitoimintaa ja myös Tampere-Tarttoseuran toimintaa. Tartto valittiin vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi ja Tampere tavoittelee samaa titteliä vuodelle 2026. Lukematon määrä monien eri taiteenalojen henkilöitä käy vuosittain vierailulla Tampereella. Seuratoiminnassamme tarttolaisten vierailut näkyvät erityisesti lokakuisilla Viro-viikoilla. Viikot tarjoavat näyttävän estradin mm. näyttelyille, kirjaesittelyille, elokuville ja musiikkiesityksille. Tänä vuonna Viro-viikot täyttää 30 vuotta. Yhteistyö Tampereen muiden Viro-toimijoiden ja SVYL:n kanssa on hedelmällistä. Kulttuuritarjontaa on paljon. Vuoden pimeimmän ajankohdan kuukausi on lanseerattu piristävästi sloganilla ”Lokakuu on Viro-kuu Tampereella”. Kulttuuritalo Laikku antaa viikoille arvoisensa puitteet. Seuran 30-vuotiseen taipaleeseen mahtuu paljon: sinnikästä peräänantamattomuutta, yhteistyötä, luovia ratkaisuja, apua ja tukea mitä erilaisimmin keinoin. Ilman silloisia aktiivisia yliopisto-opiskelijoita, kulttuurivaikuttajia ja päättäjiä emme olisi löytäneet Tarttoa ja toisiamme. Hyvä esimerkki vahvasta luottamuksesta ja yhteistyöstä on Tarton kaupungin Infokeskus, joka on toiminut Tampereen toimistomme yhteydessä jo vuodesta 2003. Puhe ”Tarton hengestä” elää vahvana. Se saa seuran jäsenet ja muut kiinnostuneet matkalaiset pauloihinsa ja palaamaan Tarttoon. Teemme vuosittain 1–3 Viron matkaa, joista yksi tai kaksi Tarttoon. Seuran kesämatkat sen sijaan suuntautuvat ympäri Viroa, mielenkiintoisiin meille valikoituneisiin kohteisiin, jonne yleensä tavalliset turistit eivät löydä. tts.svyl.fi Seura on myös Facebookissa nimellä Tampere-Tartto-Seura ry. Vaasa-Pärnu Seura Vaasa-Pärnu Seura perustettiin 1988. Vaasan ja Pärnun välistä ystävyyskaupunkitoimintaa on kuitenkin toteutettu jo 64 vuoden ajan. Vaasa-Pärnu Seura pyrkii toiminnallaan vahvistamaan ja edistämään Vaasan ja Pärnun välistä ystävyyskaupunkisuhdetta sekä toimimaan molemminpuolisen kanssakäymisen
16 ? viro.nyt 2/2020 edistämiseksi. Lisäksi pyritään lisäämään paikallista Viroja Pärnu-tuntemusta. Ystävyysyhteistyötä tehdään kaikkien niiden vaasalaisten tahojen kanssa, jotka ovat kiinnostuneita luomaan ja ylläpitämään suhteita Viroon ja Pärnuun. Vaasa-Pärnu Seura tekee läheistä yhteistyötä lisäksi Pärnussa toimivien Pärnu-Vaasa Seltsin ja Pärnun inkeriläisten kulttuuriseuran kanssa. Vaasa-Pärnu Seuraan kuuluu reilut 150 jäsentä. Alkuaikoina Vaasa-Pärnu Seura teki paljon hyväntekeväisyystyötä Pärnuun ja myös muualle Viroon. Nykyisin seura ylläpitää keskinäisiä suhteita järjestämällä tapahtumia, luentoja, näyttelyitä ja elokuvailtoja. Teemme myös tiivistä yhteistyötä Vaasan kaupunginorkesterin kanssa. Järjestämme Vaasassa vuosittaisen Viron itsenäisyyspäivänjuhlan 24. helmikuuta tienoilla ja elokuun 20. päivää, Viron uudelleenitsenäistymisen päivää, juhlistetaan vuosittain järjestämällä jäsenille ohjelmallinen hetki Pärnu-puistoon. Vaasa-Pärnu Seura järjestää vuosittain vähintään yhden jäsenmatkan Pärnuun tai muualle Viroon. Tänä vuonna matka suuntautuu syksyiseen Pärnuun ja se järjestetään yhteistyössä Vaasan Eläkeläisten Digikamerakerhon kanssa. vaasaparnuseura.svyl.fi fi -fi .facebook.com/VaasaParnuSeurary Valkeakosken seudun Suomi-Viro -seura Valkeakoskella Viro-seura perustettiin joulukuussa 1989, eli juuri viime vuoden lopulla olemme viettäneet toiminnan 30-vuotisjuhlaa. Seuran perustajina oli paikkakunnan valistuneita kulttuurihenkilöitä ja jo silloin erilaisissa Viro-yhteyksissä toimineita. Alkuvuosina Viro-seura oli lähes ainoa yhteyskanava Viroon. Viron itsenäistymisvaiheita seurattiin suurella kiinnostuksella, jopa jännityksellä. Nyt yhteydet naapurimaahan ovat arkipäiväistyneet ja monipuolistuneet. Pitkälti SVYL:n kanssa on järjestetty jäseniltoja ja esitelmiä. Vuosittain on pidetty vakiintuneet joulujuhla ja keväällä saunailta. Oman seuramme suurin ponnistus oli alueellisten Viro-viikkojen järjestäminen 1995. Vieraana oli silloin mm. kirjailija Jaan Kross. Aikanaan järjestettiin matkoja mm. Estonia-oopperaan. Sittemmin matkojen järjestäminen on jätetty toisten hoidettavaksi, sillä aktiiviset Viron ystävät osaavat itsekin matkojansa järjestää. Uudistumista yhdistyksissä tarvitaan ja suuri haaste onkin nuoremman sukupolven mukaan saaminen. Kutsummekin siis uusia jäseniä mukaan toimintaan! Pian taas pääsee Viron tunnelmia haistelemaan ja ystäviä tapaamaan! Varsinais-Suomen Viro-keskus Varsinais-Suomen Viro-keskus ry on kaikkien Viron ystävien oma yhdistys. Palvelemme myös Viron kunniakonsulaattina Turussa ja luovutamme virolaisten passit ja henkilökortit yhteistyössä kunniakonsuli Keijo Virtasen kanssa. Sekä suomeksi että viroksi palveleva konttorimme sijaitsee Turun historiallisessa keskustassa Vanhalla Suurtorilla, Brinkkalan talon sisäpihan puolella. Neuvomme ja autamme sekä yksityisiä ihmisiä että yhteisöjä kaikenlaisissa Viro–Suomi-kontakteissa. Virokeskus tarjoaa matkailuinformaatiota sekä järjestää Viroon liittyviä tapahtumia, seminaareja, konsertteja ja matkoja jäsenistönsä toiveiden mukaan. Yhteistyössä Turun TSL:n kanssa järjestämme suomen ja viron opetusta, uutuutena tarjolla nyt myös latvian kieli. Viro-keskus on toiminut aktiivisena partnerina myös kansainvälisissä projekteissa. Tärkeä osa toimintaamme on Turun seudulla asuvien virolaisten neuvonta ja klubitoiminta. Toimintaa on tarjolla kaikenikäisille: säännöllisesti kokoontuvat kansantanssiryhmä, koripallon harrastajat ja lasten laulurinki. Myös perheille suunnatut tapahtumat ja vuodenkulkuun kuuluvat juhlat ovat osa Viro-keskuksen säännöllistä toimintaa. Yksilöllistä neuvontaa on tarjolla konttorilla sekä Turun kaupungin ylläpitämässä Monitorin infotori -neuvontapisteessä Skanssissa. Vapaaehtoistyö on hauskaa ja palkitsevaa – näet kuinka ideat heräävät henkiin! Virolaisten klubi järjestää ideariihiä, joissa yhdessä kehitetyt toimintaideat toteutetaan yhteisvoimin. Saat yhdistykseen yhteyttä puhelimitse (040 147 5221), sähköpostilla (virokeskus@gmail.com) ja Facebookin ja Messengerin kautta. www.facebook.com/virokeskus.turku www.facebook.com/eestlasteleturus Viro-instituutin ystävät Viro-instituutin ystävät ry (VIY) tukee aatteellisesti ja taloudellisesti Viro-instituutin toimintaa Suomessa sekä edistää virolaisen kulttuurin tuntemusta ja harrastusta yhteistyössä muiden Virosta kiinnostuneiden tahojen kanssa. Tule mukaan Viro-instituutin ystävien toimintaan! Mukavien uusien tuttavuuksien ohella saat tietoa tapahtumista, konserteista ja mielenkiintoisista luennoista, kutsuja tapahtumiin, voit osallistua jäsenmatkoille ja saat Suomen Viro-yhdistysten liiton viro.nyt-lehden neljästi vuodessa kotiin kannettuna. Liity jäseneksi: www.viro-instituutti.fi /instituutista/ ystavat-ry/liity-viro-instituutin-ystavaksi Ota yhteyttä: viroinstituutinystavat.ry@gmail.com Virolaisen kulttuurin ystävät Virkku ”Hyvää mieltä ja kulttuuria lahden molemmille puolille”, on Virkkujen tunnus. Virkut käyvät yhdessä erilaisissa Viroon ja Viron kulttuuriin liittyvissä tapahtumissa ja järjestävät jäsenilleen säännöllisiä Virkku-klubeja. Kaksi kertaa vuodessa järjestetään matka Viroon. Virkku tukee Viron ja Suomen välistä kulttuuriyhteistyötä ja kanssakäymistä rahallisesti. Myös sosiaalinen avustustyö on lähellä virkkulaisten sydäntä: Vuosittain kerätään mummoja pappapussit tuottamaan jouluiloa tallinnalaisille vanhuksille. Viime vuonna toimitettiin Tallinnaan 100 paria villasukkia ja nyt kudotaan lohtuhuiveja. Meitä virkkuja on kuutisenkymmentä. Joukkoon mahtuu, tervetuloa! Seuraa toimintaamme Facebookissa: www.facebook.com/VirkkuRy n Ennakkotietoa Tampereen Viroviikoilta .– . . Kulttuuritalo Laikun Aulagalleriassa Arvo Pärt-näyttely (Viro instituutti) . . klo Georg Ots -konsertti Laikun musiikkisalissa . . klo Tõde ja õigus -elokuva Laikun luentosalissa, Riho Laurisaar esittelee . . Arvamusfestival -mielipidefestivaali . . klo Juhani Salokannel: Jaan Kross Laikun luentosalissa . . Sugrifest -heimopäivä Laikussa (kaikki suomalais-ugrilaiset yhdistykset) . . klo Tarton yliopiston historiaa ja nykypäivää Tampereen yliopistolla Viro-viikot järjestää TampereTartto-seura ja Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyökumppaneineen.
2 /2020 viro.nyt ? 17 Suomen?poikien muistolaatta paikalleen Hangossa Harri Lundelin H angon Länsisatamassa Kuningattarenvuoren takana ollut Suomen-poikien muistolaatta on palautettu sataman massiivisten louhintatöiden jälkeen lähes entiselle paikalleen. Huonolla onnella laatta voisi olla nyt jopa syvällä meren pohjassa. Sekä Suomessa että Virossa toimivat Suomen-poikien perinneyhdistykset toimivat itsenäisesti, mutta tiiviissä yhteistyössä. Perinteiden vaalimiseksi yhdistykset huolehtivat sekä Suomessa että Virossa olevista muistomerkeistä. Hangon muistolaatta on yksi näistä, vapaaehtoisrykmentin historian kannalta varsin keskeinen. Hangosta Suomen-pojat palasivat elokuussa 1944 Viroon, jotta taisteltuaan ensin Suomen armeijan riveissä, voisivat nyt palvella isänmaataan. Suomen?pojat, Soomepoisid Venäläisten vallattua Viron ja Siperian kyyditysten jatkuessa, ryhtyivät yhä useammat sissisotaan vihattua puna?armeijaa vastaan. Saksalaisten onnistuessa 1942–1943 työntämään venäläiset takaisin itään, heräsi ajatus lähettää vapaaehtoisia Suomeen koulutukseen. Keväällä 1943 Suomeen siirtyikin salaisilla laiva? ja venematkoilla puolen tuhatta miestä ja syksyllä, kun yöt pimenivät, määrä lisääntyi. Tulijat kerättiin keskuksiin, muun muassa Helsingissä Jollaksen kartanoon, josta matka jatkui koulutukseen Taavettiin. Kun miehiä oli tullut riittävästi, aloitettiin neuvottelut virolaisten omasta joukko?osastosta. Saksalaiset suhtautuivat aluksi varauksellisesti, koska he pitivät loikkareita epäluotettavina, mutta myöntyivät ajatukseen. Mannerheim, jolla oli keskeinen asema asian ratkaisussa, antoi 8.2.1944 päiväkäskyn muodostaa virolaisista oma joukko? osasto JR 200. Sodan aikana Suomen armeijassa taisteli noin 3500 virolaista vapaaehtoista, JR 200:n lisäksi myös joissakin muissa joukko?osastoissa ja merivoimissa. Suomessa JR 200 osallistui Kannaksen suurhyökkäyksen torjuntaan Käkisalmen ja Viipurin suunnalla. Elokuun alkupuolella 1944 kuitenkin vahvistui mielipide, että virolaisia tarvitaan oman maansa puolustamiseen. Suomen ja Saksan sotilasjohto yhdessä Viron johdon kanssa päätyivät siihen, että JR 200 palaa lahden yli. Loppuparaatin jälkeen Hangossa saksalainen rahtialus Wartheland nouti joukon, joka rantautui 19.8.1944 Paldiskiin. Puna?armeijan vallattua toistamiseen Viron oli Suomen?poikien kohtalo kova, nyt heitä kohdeltiin maanpettureina ja tuomiot olivat vähintään 10–15 vuotta pakkotyötä. Vain harvat palasivat leireiltä Stalinin kuoleman jälkeen ja vielä harvempi oli näkemässä Viron itsenäistymisen. Nyt elämä on tasaantunut, mutta muistot säilyvät. Isänmaallisuus ja taistelutahto yhdistävät yhä näitä aseveljiä. Virossa on talvella 2020 elossa vielä 22 miestä, keski?ikä n. 95 vuotta. Mutta JR 200:n perinne elää. Suomessa taistelleiden virolaisten vapaaehtoisten, Suomen?poikien, heidän omaistensa ja tukijoidensa muodostamat perinneyhdistykset kiittävät Hangon satamaa ja museota jalkaväkirykmentti JR 200:n kotiinpaluusta kertovan muistolaatasta huolehtimisesta. n Suomen-poikien muistolaatta on nyt paikallaan Hangon Satamakadulla. Kuva: Salla Lundelin.
18 ? viro.nyt 2 /2020 Kiple, Pikne, Sirle ja mä – virolaisesta katutaiteesta Katutaide on tullut jäädäkseen, myös Viroon. Tartossa sille on omistettu kokonainen festivaali. Ville Hytönen “V irun kadulla silmääni pisti yksi harvoista vielä säilyneistä seinäkirjoituksista, joka julistaa että paras lääke sairauksiin on yksinäisyys, ilmainen ruoka ja radio, tarkastettu.” Näin kirjoittaa Jaan Kaplinski asiaproosateoksessaan Titanic (1995, suom. Anja Salokannel). Kaplinski lainaa Viron ensimmäiseksi graffititaiteilijaksi tituleeratun Ülo Kiplen graffitia. Riisiperen lastenkodissa kasvanut, mutta maatalousakatemiassa opiskellut Kiple kuvitteli saavansa ulkoavaruuden olennoilta viestejä ja käytti 1980-luvun lopulla toimivaksi todettua mediaa, seinää, apunaan tuodakseen avaruusmönkiäisten tiedotteita ihmiskunnalle. Vuosien 1984 ja 1985 aikana Kiple alkoi kärsiä mielenterveysongelmista, jotka hän projisoi ensimmäisiin seinäkirjoituksiinsa, julkaisemalla Sairauksien hoito -otsikolla uutisia talojen seinissä. “Sairauksien hoito. Kontrolloituna. 1. Yksin – makuuhuone hiljainen, pimeä, radion kanssa.” “2. Yhdessä. Asuminen jonkun luona.” “3. Ruokasalissa. Näissä olosuhteissa tunnetun biologian kautta löydetään “polku” terveyteen. Kunnia ja rikkaus sille, joka julkaisee totuuden mediassa!” Kaplinski kertoo, että Ülo Kiple käytti rahansa ja aikansa valkoisen maalin hankkimiseen, jotta voisi levittää sanomaansa. Hän kirjoitti neljällä kielellä, niin viroksi, venäjäksi, suomeksi kuin englanniksikin, mutta tekstit olivat aina täynnä erilaisia kirjoitusvirheitä ja epäselviä virkkeitä. Vuoden 1988 aikana Kiplen sanoma kuitenkin muuttui. Hän sai yhteyden maapallon ulkopuoliseen elämään. “UFO. Valtiot hylkäävät teidät jokaisen toimintani jälkeen ne ovat tietäneet jo kauan, että minulla Ülo Kiplellä on jokainen hyljätty, koska minä olen teidän suurlähettiläänne, joka on tuonut maailmalle suunnattomia voittoja totuuden avulla. Teiltä Jumalat. Valtiot ovat vieneet minulta rahat, kodin, rakkauden, ne tahtovat tehdä minusta idiootin ja tehdä hulluksi. Se luopukoon vallasta, joka haluaa tehdä jumalat sotaan syyllisiksi. Maailman voima.” Seinäkirjoitustensa lisäksi Kiple kirjoitti myös kirjeen Mihail Gorbatšoville. Kirje ei kuitenkaan päätynyt perille saakka. Hän sai toiminnallaan myös jäljittelijöitä. Kaikki Sairauksien hoito -kirjoitukset eivät olleet Kiplen tekemiä. Järvamaalla joku vitsiniekka oli tehnyt seinäkirjoituksen, jossa suositeltiin sairauksien hoitoon baaria ja viinaa. Kiple oli itsenäistymisprojektinsa keskellä olevassa Virossa omalaatuinen julkisuudenhahmo, josta kirjoitettiin lauluja ja runoja. Ave Alavainu teki hänestä novellin, runoilija-näyttelijä Merca kirjoitti useamman runon ja muun muassa artistit Kulo, Taak sekä huumoriorkesteri Onu Bella ja Öörahu ovat laulaneet Kiplen työstä ja elämästä. Kaplinski arvuuttelee, että jos kapitalistinen järjestelmä olisi ollut jo 1980-luvulla käynnissä, joku nokkela mainosmaakari olisi maksanut Kiplelle maalauksiin sijoitettavasta tuotesijoittelusta. Jos Sairauksien hoito -otsikon alle olisi jatkettu vaikkapa Sony-radion tai sopivan lääkemerkin luonnehdinnalla, näkyvyys ja ehkä vaikutuskin olisi ollut taattu. “Voimme siis ajatella, että Ülo Kiple oli mainosnero, jonka suuruutta kansamme ei vielä ole ymmärtänyt”, Kaplinski kirjoittaa. “Varhaisessa postsosialistisessa yhteiskunnassa, jossa ihmiset olivat iskulauseiden ja propagandakliseiden tylsistyttämiä, hän osasi esittää sanoman, joka syöpyi useimpien virolaisten mieleen ja elää siellä, tajunnan ja alitajunnan rajalla, kauemmin kuin vuoden 1988 kansallisen uudelleensyntymisen iskulauseet.” Ülo Kiplen loppu oli hänen valitsemallaan tiellä looginen, mutta yhtä traaginenkin. Syyskuun ensimmäisenä päivänä vuona 1988 Kiple saatiin kiinni varastamasta maalia Tarton Kaubamaja-tavaratalosta. Hänet sijoitettiin psykiatriseen sairaalaan, mitä Kiple ei hyväksynyt, ja hän päätti elämänsä oman käden kautta. Mutta Kiple muistetaan. Vielä 2011 valmistui Raul Viitungin ja Margus Univerin lyhytelokuva Sairauksien hoito, joka oli omistettu Ülo Kiplelle. Oman tiensä kulkija Kiplestä katutaidefestivaaliin Tartto tunnetaan yleisesti virolaisen katutaiteen syntypaikkana, jos nyt Ülo Kipleä tai iskulauseita maalaavia punkkareita ei lasketa. Vanhassa yliopistokaupungissa perustettiinkin vuonna 2010 festivaali, joka julisti manifestissaan, että “julkinen tila kuuluu kaikille sen käyttäjille” tai “jos et pidä siitä – muuta se paremmaksi.” Nykyään englanninkielisen nimen saanut Stencibility-festivaali toimii useammassa kaupungissa kerrallaan, ja niin muraalit alkavat koristaa kaupunkeja. Ohjelmaan kuuluu Minun ensimmäinen seinäni -kurssi aloitteleville graffititaiteilijoille, aiheeseen liittyvien kirjojen julkaisuja, kiertokävelyitä, paneelikeskusteluja ja tietysti valmistuvien teosten ihastelua. Tartossa on Tallinnan Telliskiven kaltainen katutaiteen mekka, Karlovan kaupunginosan lähellä oleva luovan toiminnan yhteenliittymä Aparaaditehas. Sen ympäristöstä on helppo löytää maan tunnetuimman graffiti-taiteilijan, sapluunatekniikkaa käyttävän ”Viron Banksyn”, eli Edward von Lõngusin teoksia. “En koskaan hae lupaa toimintaani. Viron tasavallan perustuslain 19 pykälän mukaan jokaisella on oikeus itsensä toteuttamiseen. Se kuuluu meille kaikille”, von Lõngus kertoo tekemisistään. Hänestä hänen todellisella persoonallaan ei niinkään ole väliä: “Edward von Lõngus on idea. Moni-identiteetin aikakausi on heijastus informaatiosta, joka syntyy kollektiivisen tietoisuuden värähtelyistä. Edward von Lõngus on olemassa kuin Joulupukki – hänet voidaan herättää tietyillä inkarnaatiorituaaleilla, mutta häntä ei ole fyysisenä yksilönä.” Tarton graffitirenessanssi alkoi 1990luvun puolivälissä punkkareiden ja orastavan hiphop-kulttuurin yhteisvaikutuksella.
2 /2020 viro.nyt ? 19 Kaupungin keskellä ollut keskeneräinen rakennus sai toimia katutaiteen galleriana, kun Nyrok City -orkesterin ja Tartu Hip Hop Clubin jäsenet yrittivät luoda ulkomaisten esikuviensa mukaista taidetta. Erilaisia ryhmiä syntyi, muun muassa EAS, Eesti Andekad Sodijad eli Viron lahjakkaat töhrijät. Uusia gallerioita syntyi tiuhaan, sillä Viro oli täynnä neuvostobetonia. Yksi kuuluisimmista olikin nimeltään Betooni galleria, jonka nimi tosin tuli viereisen kadun mukaan. Tarton taidekoulua pidettiin yhtenä katutaiteilijoiden syntypaikkana, joskin väkeä tuli eri suunnista. Osa oli semiotiikan opiskelijoita, osa ei tehnyt juuri mitään muuta. Alkuaikojen tunnetuin bommari Bach sai rinnalleen muitakin kaikkien tuntemia nimiä, kuten mainitun Edward von Lõngusin, TAFin, MinajaLydian, Kairon tai poliittisen Von Bombin. Valtaan noussut konservatiivipuolue Res Publica yritti saada poliisin suitsimaan katutaidetta, joten nopea sapluunatekniikka yleistyi öisessä Tartossa. Katutaiteessa hyödynnettiin myös korkeataidetta vaikkapa maalaamalla uudelleen Eduard Wiiraltin teoksia. Graffiteista ja muraaleista alkoi tulla 2010-luvun loppuun mennessä niin suosittuja, että katutaiteen tekijä Sirla, toisin sanoen virolaisesta katutaiteesta gradunsa tehnyt Sirje Joala, pelkäsi vuoden 2018 ensimmäisessä Sirp-lehdessä institutionaalisten tapahtumien vievän bommauksesta kapinan. “Katutaiteilija on valinnut tavan toimia täysin vapaasti – hän valitsee paikan, muodon ja viestin”, Sirla perustelee. “Laiton toiminta ja maanomistajalta ilman lupaa tehty työ ei ole itsetarkoitus, mutta paras tapa säilyttää luova vapaus. Näin katutaide muodostaa maailmankatsomuudellaan erillisen taideliikkeen.” Merkkien merkitys kaupunkikuvassa Tarttolainen semiootikko Sven Vabar julkaisi taannoin fiktiivisestä tarttolaisesta katutaiteilijasta Kaido Piknestä, palkitun esseenovellin, joka tuo mieleen Üdo Kiplen tarinan, mutta tavallaan myös Malcolm Bradburyn kirjoittaman kuvitteellisen elämäkerran semiotiikan ja kirjallisuuden tutkijasta Henri Mensongesta. Vabarin metaesseessä tuodaan näkyviin merkkien merkitys kaupunkikuvassa, leikittely olemassa olevan ja olemattoman, virallisen ja epävirallisen merkkikielen sanastossa. Vaikka Vabarin luoma Kaido Pikne tuntuu Üdo Kiplen jälkeläiseltä, eli Pikne kuitenkin jo selvästi itsenäistyneessä Virossa, hänellä oli graffititaiteesta innostunut tyttöystävä Sirle, joka “teki melko obskuuria graffititaidetta, jolla ei ollut selkää sanomaa.” Kaunokirjallisen tekstin alussa Sirle on kaksikosta se varsinainen taiteilija ja Pikne kulki hänen mukanaan öisessä Tartossa lähinnä turvallisuussyistä: “Tyttö piirsi, maalasi liimasi tai spreijasi töitään, Pikne valvoi kauempana, ettei paikalle osuisi poliisia tai ketään kantelupukin oloista kaupunkilaista.” Novelli muuttuu, kun Sirle katoaa yllättäen kesken maalauksen luontia Emajoen “Vapaudensillan gallerian” kohdalla. Sirleä ei löydetty Emajoesta sukeltajienkaan avulla, ei muualta kaupungista, eivätkä valtakunnallisetkaan etsintäpartiot löytäneet häntä. Pikneä epäiltiin rikoksesta, mutta mitään raskauttavaa häntä kohtaan ei löydetty. Kuulustelut ja Sirlen katoaminen saivat Piknen olon levottomaksi ja hänellä kesti tovin selviytyä vaikeasta menetyksestä. Pikne alkoi viihtyä paremmin kaupungilla kuvaamassa menetetyn rakkaansa kummallisia, kryptisiä graffiteja. “Pikne myös tulosti Sirlen tiedostoista paperikuvia ja liimasi niitä paikkoihin, joista sama kuva oli revitty pois”, Vabar kirjoittaa. Myöhemmin Pikne alkoi harjoitella itse piirtämistä ja maalaamista ja alkoi restauroida Sirlen töitä ja palauttaa niitä alkuperäisille paikoilleen. Lopulta hän maalasi myös Sirlen katoamisiltanaan aloittaman graffitin valmiiksi Vapaudensillan alle. Pikne ei kuitenkaan tunnustanut tehneensä sitä itse, vaan väitti kadonnutta Sirleä piissin tekijäksi. Pian kaupunkikuvaan alkoi ilmestyä Sirlen tyylillä maalattuja graffiteja enemmän. Novelli alkaa vihjailla Piknen skitsofreniasta, että tämä maalaisi entisen tyttöystävänsä tyylillä graffiteja ja uskoisi Sirlen tehneen ne. Pikne sai myös viestejä Sirleltä liikennemerkeistä ja kaupunkilaisten kasvoilta ja vaatetuksesta. Pikne alkoi siirtää koko elämänsä kaupungille, hän yöpyi autiotaloissa ja puistoissa. Lopulta Piknen ja Sirlen ystävien pahimmat pelot kävivät toteen, kun Piknekin katosi Sirlen lailla kokonaan. Silti Piknen ja Sirlen graffiteja ilmestyi talojen, bussikatosten sekä siltojen seiniin ja kaiteisiin. Semiootikko Vabar kuvaa tällä merkkien kieltä kaupunkiympäristössämme, salaisia tekstejä, jotka ilmestyvät ihmisten vuorovaikutuksen halun ja luovuuden voimin omaan maisemaamme – intuitiivisen kaupunkikuvan luomista. Katutaide on jo osa virolaista mielenmaisemaa Graffitija katutaiteeseen on jäänyt vahvasti anonymiteetin ja monitekijyyden ilme, minkä varmaankin voi johtaa sen pitkäaikaisesta laittomasta historiasta. On yllättävää, miten hyvin katutaide on sulautunut virolaiseen mentaalimaailmaan huolimatta Virossa vahvasti elävästä konservatiivisesta ajattelusta. Salatusta identiteetistään huolimatta Edward von Lõngus on useaan kertaan palkittu ja ympäri maailman metropoleja muraaleja ja pienempiä sapluunateoksia tekevä taiteilija. Hänen mukanaan liikkuu myös liuta muita kuuluisia tekijöitä, joista valtaosa tunnetaan taiteilijanimillään. Virolaiseen liberalismiin kenties sopiikin semiootikko ja kirjailija Aare Pilvin huomautus Estonian Art -lehdessä 2/2014: ”(Virolaisen katutaiteen) monimuotoisuudesta kielii kenties parhaiten se tosiasia, että Tarton suurin katutaidetyö on kerran kapinallisen Bachin suuren pankin seinään tekemä työ. Hänet tilattiin tekemään se pankin laskuun.” n Katutaidefestivaali Stencibility pitäisi järjestää 11.–22.6. Tartossa. Tämän lehden mennessä painoon ei ole vielä tietoa, järjestetäänkö festivaali. Viro-instituutti tuo Stencibilityn taiteilijoita Helsingin Pasilan kaupunkitaidekeskukseen ja kaduille, ajankohta tarkentuu myöhemmin. Kuva: Lissu Kirves.
VERKKOPUOTI.SVYL.FI Keväällä ja kesällä on ilmestynyt ja ilmestyy useita Viro-kirjauutuuksia. Poikkeustilasta johtuen ne tulevat SVYL-Verkkopuotiin hiukan viiveellä, seuraa sivua verkkopuoti.svyl. ! Tõnu Õnnepalu: Lopetuksen enkeli. Muistiinmerkintöjä syyssaarelta Kirjokansi , s. Suom. Jouko Väisänen Tõnu Õnnepalun päiväkirjanomaisesti ja usein tajunnanvirtana etenevä Lopetuksen enkeli käsittelee suuria teemoja: mennyttä aikaa, tätä päivää ja tulevaisuutta, ihmisen osaa, ihmisen ääntä tässä olevaisuudessa, yksinäisyyttä, masennusta, uskonnon olemusta, rakkautta, kuolemaa… Mutta varsinkin taidetta ja sen merkitystä, erityisesti teatteria ja kirjallisuutta. Ja kaiken sitoo yhteen alati muuttuva ja erityisen kauniisti kuvattu Vilsandin luonto, Jumalan teatteri, joka tarjoaa näytöksen, vaikka katsojia olisi vain yksi ainoa. Ja jos katsojaa ei ole, ei ole myöskään näytöstä. Angela Hofberg: Sittenkin Atrain&Nord , s. Suom. Kaisu Lahikainen Romaanin tapahtumat sijoittuvat Neuvosto-Viron loppuaikaan. Ruutin poika sairastuu vakavasti, ja kun lääkäreistä ei tunnu olevan apua, epätoivoinen äiti kääntyy Aleksandernimisen papin puoleen, joka kastaa lapsen. Kun poika paranee, Ruutin elämä muuttuu kokonaan ja sen pääsisällöksi tulee – Aleksander. Isättömälle Ruutille mies on aluksi vain opettaja ja tuki… Sittenkin on Angela Hofbergin ensimmäinen suomennettu teos. Sen on suomentanut Kaisu Lahikainen. Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär Into Kustannus , pehmeäkantinen Suom. Jouko Vanhanen Tallinna vuonna . Kaupungin pyövelin tytär joutuu markkinoiden aikaan julman tapon todistajaksi. Syyllinen pakenee ja ruumis katoaa. Sitten Hirsipuunmäeltä löytyy pahoinpidelty ja muistinsa menettänyt nuori mies. Ainoa vihje nuorukaisen henkilöllisyydestä on revitty kirje, joka varoittaa tappajasta. Mutta kenen henki on vaarassa? Apteekkari Melchior Wakenstede ryhtyy ratkaisemaan mysteeriä. Pyövelin tytär on suositun Apteekkari Melchior -sarjan kolmas mysteeri. Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja Into Kustannus , pehmeäkantinen Suom. Jouko Vanhanen Tallinna vuonna . Piritan luostarin nunna Taleke on yllättäen menettänyt puhekykynsä, ja apteekkari Melchior Wakenstede kutsutaan selvittämään tapausta. Matkalla apteekkari löytää kuristetun miehen. Myös Piritan luostarissa kuristetaan kolme ihmistä seuraavien päivien aikana. Melchior vannoo löytävänsä syyllisen, mutta miten käy, kun Melchiorin korviin kantautuu samaan aikaan suruviesti kotoa? Piritan kuristaja on sarjan neljäs mysteeri. Seppo Zetterberg: Kaksoisvaltion haaveilija – Konstantin Päts ja Suomi Docendo , s. Konstantin Päts ( – ) oli Viron ”ensimmäisen tasavallan” johtavista valtiomiehistä eniten kiinnostunut Suomesta. Päts saapui Suomen suuriruhtinaskuntaan poliittisena pakolaisena syksyllä . Runsaan kahden vuoden oleskelun aikana Suomesta muodostui hänelle ihannemaa, esikuva Virolle. Viron vapaussodan aikana vuosina – Päts kehitteli pitkäaikaista mieliaihettaan, unionia tai kaksoisvaltiota Suomen kanssa. Kaksoisvaltio sai Virossa laajaa kannatusta, mutta Suomessa oltiin pidättyväisiä. Suomen ja Viron välinen korkeimman tason yhteistyö säilyi senkin jälkeen, kun Pätsin johdolla muodostettiin autoritaarinen Viro vuonna . Kesällä Viro menetti itsenäisyytensä ja Päts kuljetettiin Neuvostoliittoon. Muutamaa päivää ennen kyydittämistä Päts palasi vielä mieliteemaansa ja laati ohjelman Suomen ja Viron liittovaltiosta. Peter Raudsepp: Tallinnan-liikenteen moottorilaukset Raud Publishing , s. Kirja kertoo, kuinka Helsingin ja Tallinnan välisestä laivareitistä on kehittynyt yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä matkustajalaivalinjoista. Teos esittelee kaikki Suomenlahden yli vuodesta alkaen liikennöineet laivat ja varustamot. Siinä on paljon mielenkiintoista tietoa reitin historiasta ja tapahtumista – Neuvosto-Viron ajoista Viron uudelleenitsenäistymisen kautta nykypäivään. Esiteltäviä aluksia on yli ! Angela Hofberg: Sittenkin Atrain&Nord , s. Suom. Kaisu Lahikainen Romaanin tapahtumat sijoittuvat Neuvosto-Viron loppuaikaan. Ruutin poika sairastuu vakavasti, ja kun lääkäreistä ei tunnu olevan apua, epätoivoinen äiti kääntyy Aleksandernimisen papin puoleen, joka kastaa lapsen. Kun poika paranee, Ruutin elämä muuttuu kokonaan ja sen pääsisällöksi tulee – Aleksander. Isättömälle Ruutille mies on aluksi vain opettaja ja tuki… Sittenkin Angela Hofbergin ensimmäinen suomennettu teos. Sen on Seppo Zetterberg: Kaksoisvaltion haaveilija – Konstantin Päts ja Suomi Docendo , s. Konstantin Päts ”ensimmäisen tasavallan” johtavista valtiomiehistä eniten kiinnostunut Suomesta. Päts saapui Suomen suuriruhtinaskuntaan poliittisena pakolaisena syksyllä . Runsaan kahden vuoden oleskelun matkustajalaivalinjoista. Teos esittelee kaikki Suomenlahden yli MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET MOOTTORIALUKSET RAUD PUBLISHING RAUD PUBLISHING RAUD PUBLISHING 20 ? viro.nyt 2/2018
Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja Into Kustannus , pehmeäkantinen Suom. Jouko Vanhanen Tallinna vuonna . Piritan luostarin nunna Taleke on yllättäen menettänyt puhekykynsä, ja apteekkari Melchior Wakenstede kutsutaan selvittämään tapausta. Matkalla apteekkari löytää kuristetun miehen. Myös Piritan luostarissa kuristetaan kolme ihmistä seuraavien päivien aikana. Melchior vannoo löytävänsä syyllisen, mutta miten käy, kun Melchiorin korviin kantautuu samaan aikaan suruviesti kotoa? Piritan kuristaja on sarjan neljäs mysteeri. Seppo Zetterberg: Kaksoisvaltion haaveilija – Konstantin Päts ja Suomi Docendo , s. Konstantin Päts ( – ) oli Viron ”ensimmäisen tasavallan” johtavista valtiomiehistä eniten kiinnostunut Suomesta. Päts saapui Suomen suuriruhtinaskuntaan poliittisena pakolaisena syksyllä . Runsaan kahden vuoden oleskelun aikana Suomesta muodostui hänelle ihannemaa, esikuva Virolle. Viron vapaussodan aikana vuosina – Päts kehitteli pitkäaikaista mieliaihettaan, unionia tai kaksoisvaltiota Suomen kanssa. Kaksoisvaltio sai Virossa laajaa kannatusta, mutta Suomessa oltiin pidättyväisiä. Suomen ja Viron välinen korkeimman tason yhteistyö säilyi senkin jälkeen, kun Pätsin johdolla muodostettiin autoritaarinen Viro vuonna . Kesällä Viro menetti itsenäisyytensä ja Päts kuljetettiin Neuvostoliittoon. Muutamaa päivää ennen kyydittämistä Päts palasi vielä mieliteemaansa ja laati ohjelman Suomen ja Viron liittovaltiosta. Peter Raudsepp: Tallinnan-liikenteen moottorilaukset Raud Publishing , s. Kirja kertoo, kuinka Helsingin ja Tallinnan välisestä laivareitistä on kehittynyt yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä matkustajalaivalinjoista. Teos esittelee kaikki Suomenlahden yli vuodesta alkaen liikennöineet laivat ja varustamot. Siinä on paljon mielenkiintoista tietoa reitin historiasta ja tapahtumista – Neuvosto-Viron ajoista Viron uudelleenitsenäistymisen kautta nykypäivään. Esiteltäviä aluksia on yli ! Valter Lang: Homo Fennicus – Itämerensuomalaisten etnohistoria Suomalaisen Kirjallisuuden Seura , s. Suom. Hannu Oittinen Mistä suomalaiset tulevat? Minne suomensukuisten kansojen juuret ulottuvat? Mitä kieli, geenit ja arkeologia kertovat itämerensuomalaisten historiasta? Virolaisen arkeologian professorin Valter Langin käänteentekevä uutuuskirja Homo Fennicus johdattaa lukijan suomalaisten alkukodin jäljille. Yhden alkukodin sijaan Lang löytää esihistoriasta monia itämerensuomalaisten kulttuurien ja yhteisöjen syntysijoja. Mukaansatempaava teos perustuu genetiikan, kielitieteen ja arkeologian uusimpiin tutkimustuloksiin. Käänteentekevä teos herätti suurta huomiota ilmestyessään Virossa vuonna . Rolle Alho ja Kaja KumerHaukanõmme (toim.): Liikkuvuus, muuttoliike ja ylirajaiset suhteet Suomen ja Viron välillä Siirtolaisuusinstituutti Suomen ja Viron välinen muuttoliike on erittäin merkittävä ilmiö molemmissa maissa. Suomi on Viron suurin muuttokohde ja virolaiset maan suurin maahanmuuttajaryhmä. Suomalaiset ovat Viron suurin matkailijaryhmä ja maassa asuu kasvava määrä suomalaisia. Liikkuvuus, muuttoliike ja ylirajaiset suhteet Suomen ja Viron välillä -kokoomateos käsittelee Suomen ja Viron välille muodostunutta ylirajaista tilaa, joka koskettaa satoja tuhansia suomalaisia ja virolaisia. Kirjan virolaista ja suomalaista kirjoittajaa havainnoivat maiden välisen vapaan liikkuvuuden olevan huomattavan monisyinen ilmiö, jolla on sekä historiansa että useita erilaisia ilmenemismuotoja. Silva Tedre (toim.): Maalla! Koetut paikat Kirjokansi Maaseutu ei irrota otettaan. Sieltä lähdetään, sinne palataan, kenties lähdetään taas uudelleen. Suhde maahan, multaan, ympäröivään yhteisöön, omin käsin tekemisen opetteluun ja oppimiseen ovat kirjan kantavia aiheita. Kirjoitetaan itselle merkityksellisestä paikasta maalla, koetusta maaseudusta omalla äänellä. Maantieteellisesti kirjan tarinat sijoittuvat jonnekin Suomeen ja jonnekin Viroon. Yksi kirjan kirjoittajista on kääntäjä Jouko Väisänen, jonka kirjoitukseen Aution kylän hellä muisto sisältyy Väisäsen kääntämä Tõnu Õnnepalun kertomus Iltaisin (teoksesta Valede kataloog. Inglise aed). Taavi Pae (toim.): Eesti rahvusatlas. The National Atlas of Estonia Regio , s. Viron ensimmäinen kansalliskartasto on laaja katsaus kaikille Viron historiasta, kulttuurista ja luonnosta kiinnostuneille. Teoksessa esitellään lähes historiallista ja nykyaikaista karttaa, joihin johdattelevat Viron luonnosta, historiasta ja kulttuurista kertovat tekstit. Kartat on koottu eri teeman alle. Karttojen aiheita ovat mm. Viron rajojen muodostuminen, korkeuserot, vesistöt, ilmasto, kasvillisuus, metsänhoito, viron kieli, Viron kansa, kansanrunous, koulutus ja uskonto. Kansalliskartaston kokoamisessa ovat olleet mukana Tarton yliopiston maantieteilijät ja Region karttamestarit. Kansalliskartasto on tieteellisen tarkka ja luotettava teos, joka sopii kouluihin, koteihin, organisaatioihin ja yrityksiin. Kartasto on arvokas lahja, jonka avulla voi esitellä Viroa. Kartaston on vironja englanninkielinen. Joosep Matjus: Tuulte tahutud maa , min., dvd Tuulte tahutud maa on elokuva Viron villistä ja alkukantaisesta luonnosta. Katsojien silmien eteen avautuvat erilaiset maisemat ja niiden eläimet. Viron . juhlavuoden kunniaksi valmistunut elokuva tuo nuo komeat maisemat kotisohville, joilla voi suunnitella tulevia Viron matkoja tai muuten vain ilistellä eteläisen naapurimme luontoa. Elokuva on vironkielinen, tekstitykset englanniksi ja venäjäksi. Paula Havaste: Morsiusmalja Gummerus , s. Majataloa pitävien Viljan ja Villemin luokse muuttaa raskaana oleva nuori nainen. Aive on häpäisty ja hän pelkää miehiä, mutta talon arkiset työt ja kaunis virolainen luonto auttavat toipumisessa. Vähitellen hän tottuu jopa piha-aitassa asuvien Arvon ja Antsin seuraan, mutta helpolla ei pääse kukaan. Ants pahoinpidellään jo toisen kerran, ja miesten on myönnettävä, että heidän suhteensa on liian vaarallinen. Kun kesä on kukkeimmillaan, majataloon saapuu lmiryhmä kuvaamaan neuvostorealismia. Filmin huipennuksena lavastetaan häät, ja silloin Aive päätyy hurjaan ratkaisuun pelastaakseen oman ja lapsensa tulevaisuuden. Morsiusmalja on Paula Havasteen Saarenmaa-sarjan kolmas osa. Rolle Alho ja Kaja KumerHaukanõmme (toim.): Liikkuvuus, muuttoliike ja ylirajaiset suhteet Suomen ja Viron välillä Siirtolaisuusinstituutti Suomen ja Viron välinen muuttoliike on erittäin merkittävä ilmiö molemmissa maissa. Suomi on Viron suurin muuttokohde ja virolaiset maan suurin maahanmuuttajaryhmä. Suomalaiset ovat Viron suurin matkailijaryhmä ja maassa asuu kasvava määrä suomalaisia. 2/2018 viro.nyt ? 21
22 ? viro.nyt 2 /2020 Esittävää taidetta yli rajojen SVYL:n viestintäja projektikoordinaattori Lissu Kirveen pro gradu -työ teatterifestivaalien kulttuurivaihdosta Suomen ja Viron välillä toi pintaan teatteriryhmien yhteistyöt. viro.nytin haastattelussa on Jalostamo²-teatteri. Lissu Kirves K irjoitin viime syksynä pro gradu -työni Viron ja Suomen kulttuurivaihdosta ja -yhteistyöstä teatterifestivaalien välillä. Alkuperäisenä ajatuksena oli tutkia, kuinka paljon ja minkälaista yhteistyötä suomalaisten ja virolaisten teatterifestivaalien välillä tapahtuu, ja voisiko motivaatiota teattereiden valintoihin löytää esimerkiksi maiden kulttuuripoliittisista papereista. Onko havaittavissa kiinnostusta myös sukulaiskansaa kohtaan? Valitsin aihealueeksi teatterit, sillä Suomessa, mutta eritoten Virossa käydään poikkeuksellisen paljon teatterissa. Vuonna 2017 Suomessa mitattiin 3,7 miljoonaa teatterikäyntiä (väkiluku tällöin n. 5,5 miljoonaa) ja Virossa 1,16 miljoonaa käyntiä (väkiluku reilut 1,3 miljoonaa). Ammattilaisteatterien ja -ryhmien lisäksi Suomessa ja Virossa on merkittävä määrä harrastajateattereita. Kummassakin maassa järjestetään myös paljon festivaaleja, eritoten Suomi on festivaalien maa. Festivaalit ovat luonteeltaan juhla, jolloin uudet alan trendit ja toimijat sekä kiinnostavimmat ajankohtaiset teatteritapaukset esitellään. Valitsinkin tällä perusteella tutkimuskohteekseni teatterifestivaalit. Otin tutkimukseeni mukaan 15 suomalaista ja 13 virolaista teatterifestivaalia. Mukaan otetun festivaalin tuli olla järjestetty vähintään kolme kertaa, sen tuli olla ajankohtainen (eli siis edelleen pidettävä) ja sen tuli itse mainita olevansa teatteritai esittävän taiteen festivaali. Mukaan tutkimusryhmään otettiin sekä ammattilaisettä amatööriryhmiä esitteleviä festivaaleja. Maiden välillä eroja muun muassa kansainvälisyydessä ja rahoitusmalleissa Festivaalien selkeimmät erot maiden välillä olivat kansainvälisen ohjelman esittelyssä ja rahoitusrakenteissa. Virolaiset festivaalit ottavat ohjelmistoihinsa huomattavasti enemmän kansainvälistä ohjelmaa kuin suomalaiset festivaalit, jopa sillä tasolla, että kansainvälistä ohjelmaa on enemmän kuin kotimaista. Suomalaiset teatterifestivaalit esittelevät pääosin kotimaisia tuotantoja, ja kansainvälistä ohjelmaa on murto-osa valituista esityksistä. Virolaiset teatterifestivaalit ottavat myös enemmän ja monipuolisemmin suomalaisryhmiä mukaan ohjelmistoonsa kuin suomalaisfestivaalit virolaisohjelmaa. Nämä valinnat voivat johtua myös maiden kulttuuripoliittisista päätöksistä. Virolainen kulttuuripolitiikka ja rahoitusmahdollisuudet kannustavat kansainvälisyyteen – tarjolla on esimerkiksi erillinen projektirahoitus kansainväliselle toiminnalle teatterikentällä. Säätiöiden puuttuminen virolaiselta taiteen kentältä on luonut muiden maiden kulttuuri-instituuteille suuremman roolin rahoittajana kulttuuritapahtumissa. Kun rahoitusta on tarjolla kansainvälisistä lähteistä, joiden tarkoitus on tuoda oman maansa toimintaa esille, kansainvälisiä ryhmiä esitellään enemmän. Suomessa rahoitusta saadaan pitkälti Taiteen edistämiskeskukselta sekä kymmeniltä kotimaisilta säätiöiltä. Lisäksi suomalainen näytelmäkirjallisuus on saanut kehittyä jo yli sata vuotta, eli kotimaisia näytelmätekstejä ja -kirjoittajia on tarjolla enemmän. Tutkimukseen mukaan otetut festivaalit eivät olleet tehneet keskenään yhteistyötä. Tutkimuksen avulla löytyi kuitenkin teatteriryhmiä, jotka olivat tehneet maiden välistä yhteistyötä, ja ajoittain jopa yhteistyöprojektin teemat liittyivät kansallisuuksiin. Yksi esiin nousseista suomalaisista teatteriryhmistä on Jalostamo², joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa Eesti Draamateaterin ja NO99-nykyteatterin kanssa. Jalostamo² on kansainvälinen teatteritoimija Jalostamo² on vapaa helsinkiläinen teatteriryhmä, jonka taiteellisina johtajina toimivat näyttelijä Anna Lipponen sekä valosuunnittelija-lavastaja Petri Tuhkanen. Jo muutaman vuoden ajan kansainväliset yhteistuotannot ovat olleet Jalostamo²n yksi merkittävimmistä peruslähtökohdista. Tarkoituksena on luoda taiteelliselle teatterille muotoa, joka ei ole sidottu valtion rajoihin, tiettyyn teatteritilaan tai kieleen. Haastattelin Anna Lipposta virolaistoimijoiden kanssa tehdyistä yhteistöistä. Lipponen kertoi, että yhteistyötuotannot lähtivät käyntiin, kun hän sai työskennellä Eesti Draamateaterin silloisen taiteellisen johtajan, ohjaaja Priit Pedajasin kanssa Kun kyyhkyset katosivat -esityksessä, joka Jalostamo²n esitys Ka?detto?ma?t oli lavoilla vuosina 2016-2017 Suomessa ja Virossa. Kuva: Petri Tuhkanen.
2 /2020 viro.nyt ? 23 sai ensi-iltansa Kuopion kaupunginteatterissa 2016. Samanaikaisesti toinen Jalostamo²n taiteellisista johtajista, Petri Tuhkanen teki freelancerina töitä poikkitaiteellisista projekteistaan tunnetun NO99-teatterin kanssa. Kumpikin loi omat suhteensa tänä aikana virolaisiin teatteritoimijoihin, ja ystävyyksiä syntyi. ”Kädettömät-projekti lähti liikkeelle, kun Petri meni töihin N099:iin ja itse työskentelin Priitin kanssa, ja meille kummallekin syntyi suhteet Tallinnaan näitä reittejä pitkin. Kun tutustuin Kun kyyhkyset katosivat -työskentelyn aikana Viron historiaan, tajusin, kuinka vähän olin siinä sisällä. Ja sieltä rupesi nousemaan kiinnostavia asioita, jotka tulivat myös mukaan sitten tähän Kädettömät-esitykseen. Siitä nousi tämä tarinan idea isästä ja tyttärestä, joista toinen on Suomesta ja toinen Virosta.” Kädettömät-esitys, viroksi Käsist seotud, syntyi tarpeesta kertoa tarina yksilön ja yhteiskunnan vapaudesta suomalaisja virolaisnäkökulmin. Anna Lipposen kirjoittamassa esityksessä eletään laulavan vallankumouksen aikaa Virossa samalla, kun Suomessa nuori aikuinen saa tietää sairastavansa ALS-tautia. Virolainen isä (legendaarinen Tõnu Oja) ja suomalainen tytär (Anna Lipponen) kohtaavat. Näytelmä on musta komedia kahden kulttuurin kohtaamisesta, kuolemasta ja elämän suurista intohimoista. Suomen kantaesitys nähtiin Lahden kaupunginteatterissa 2016 ja Viron ensiesitys Eesti Draamateaterissa 2017. Lisäksi näytelmä kiersi Suomessa muun muassa Kansallisteatterissa, Teatteri Telakalla ja Porin Lain§uojattomat-teatterifestivaalilla. Kädettömät-projektin jälkeen Jalostamo² sai tehdä yhteistyötä nyt jo toimintansa lopettaneen nykyteatteria ja -taidetta esitelleen NO99:n kanssa. NO99:n alkuperäinen idea oli tuottaa vain ja ainoastaan 99 esitystä, aloittaen näytelmästä numero 99. Yhteistyössä tehdyn esityksen nimi oli NO30 Narrien laiva, Kihnu Jõnn (2018), ja sen ohjasi NO99 perustajiin kuuluva Tiit Ojasoo. Narrien laiva (Kihnu Jõnn) pohjautuu virolaisen kirjailijan Juhan Smuulin (1922–1971) eeppiseen, arkkityyppiseen ja nasevaan tarinaan ihmisistä, jotka purjehtivat toistuvasti pois kotoaan – palatakseen kotiinsa yhä uudelleen. Näytelmää ei tuotu alkuperäisistä suunnitelmista huolimatta Suomeen, sillä NO99 päätti lopettaa toimintansa tähän esitykseen. “Siinä missä Kädettömissä yhteys oli selkeästi temaattinen ja tarinan kannalta oleellista oli saada virolaisia ja suomalaisia esiintyjiä mukaan, NO99:n kanssa tehty yhteistyö perustui puhtaasti taiteellisiin intresseihin. Oli tosi kiinnostavaa työskennellä heidän kanssaan ja arvostan myös sitä, että päättivät jättää NO99-projektin kesken samoista syistä kuin aloittivat: taiteellisista”, Lipponen toteaa. NO99:n loppuminen vapautti siihen sitoutuneita virolaistaiteilijoita vapaalle kentälle. Jalostamo²n yhteistyö on jatkunut yksittäisten toimijoiden kanssa, esimerkiksi näyttelijä Ragnar Uustaal ja ohjaaja-dramaturgi Laur Kaunissaare ovat olleet mukana esityksessä Ice Ice Baby ja Kaunissaaren kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä jatkossakin. Syksyllä on saapumassa ensi-iltaan seuraava produktio, jossa on mukana myös virolaisia toimijoita. Virolais-suomalaisuus vai kansainvälisyys? Gradua tehdessäni tuli ilmi, ettei nykyaikana teatterikentällä keskitytä niinkään tiettyjen kansallisuuksien esittelyyn, vaan pyritään globaaleihin ja kansainvälisiin yhteistöihin. Kuitenkin Jalostamo²lle on avautunut väylä Viroon ja yhteistöitä tehdään ahkerasti. ”Emme tee yhteistyötä pelkästään virolaisten kanssa, vaan kansainvälisissä työryhmissä. Kädettömien kohdalla oli tosiaan oleellista tarinan ja produktion orgaanisuuden kannalta tehdä nimenomaisesti virolais-suomalainen yhteistyö. Oli muuten kiinnostavaa huomata, että esitys löysi yleisönsä sekä Suomessa että Virossa, ja että kummastakin maasta löytyi suomalaista ja virolaista yleisöä: oli yllättävää nähdä Lahden kaupunginteatterissa niin paljon virolaisia.” Lipponen jatkaa, ettei koe virolaisten kanssa työskentelyä erityisen erilaiseksi verrattuna muihin kansainvälisiin yhteistöihin, ja että teatterin tekeminen on aika universaalia. Eesti Draamateater ja NO99 olivat kuitenkin keskenään todella erilaiset kumppanit työskentelytavoiltaan. ”NO99 edusti enemmän keskieurooppalaista teatterin tekemisen tyyliä, kun taas Eesti Draamateaterin työskentelytavoissa tuntui olevan venäläisiä kaikuja. Kuitenkin voisi ehkä sanoa, että on joitain eroavaisuuksia verrattuna suomalaiseen näyttelijäntyökoulutukseen ja tapaan tehdä. Virossa on yleisesti aistittavissa venäläisen koulukunnan tyyliä, esimerkiksi lähestyminen näyttelijäntyöhön on usein tekstilähtöistä, kun taas Suomessa saatetaan rakentaa hyvinkin fyysisistä lähtökohdista roolia ja tekstiäkin.” Kysyttäessä suomalaisryhmien kiinnostuksesta lähteä Viroon tekemään yhteistyötä, Lipponen kommentoi, että Tallinnassa on tällä hetkellä tosi mielenkiintoinen esitystaiteen kenttä, ja että ”jotain kutinaa on käynnissä” vapaiden ryhmien, tuotantotalojen ja suomalaisen vapaankentän välillä. ”Viro on pieni maa, ja sen puolesta kontakteja on helppo ja nopea luoda. Mutta se on myös rajoittava tekijä, sillä se mitä pystytään yhteistyössä tuottamaan, voi olla hyvin rajallista. Usein kyse on resursseista.” Tulevaisuuden yhteistyöt ja muuttuva maailma Kehitys kehittyy ja maailma muuttuu jatkuvasti. Se mitä virolaisuus ja suomalaisuus ovat tänään, voi olla jotain muuta huomenna. Samoin esittävän taiteen kenttä kehittyy ja sen tuleekin seurata ajan ilmiöitä. On ollut ihailtavaa huomata, kuinka nopeasti moni toimija on reagoinut koronaepidemiaan ja tarjoaa sisältöä nettisivuillaan. Miten Jalostamo² on reagoinut muuttuvaan tilanteeseen, ja miten tulevat projektit tullaan toteuttamaan? ”On ollut äärimmäisen mielenkiintoista huomata, miten eri toimijat ovat tarttuneet tähän tilanteeseen, kuinka toiset eivät juuri reagoi ja toiset kehittävät jotain aivan uutta. Me avasimme kotisivuillemme on demand -palvelun, josta voi vuokrata esityksen seitsemän euron hintaan. Meidät on yllättänyt se, kuinka paljon esityksiä on katsottu, myös Virossa! Tämä toki johtuu siitä, että projekteissa on ollut mukana virolaisia.” Lipponen kertoo, että virtuaalisia palavereja ja taiteellista ennakkosuunnittelua on toki tehty aiemminkin etänä, myös ekologisista syistä. Nyt tulevien projektien osalta viedään tätä vielä pidemmälle. ”Kesälle on tarkoitus startata virtuaalinen yhteistyöprojekti, virtuaalisesti toteutettava teos. Tästä tulee joko erillinen väliteos tai sitten osa syksyn esitystä. Syksystä kun ei vielä osata mitään sanoa, voihan olla, että siitä joudutaan tekemään kokonaankin virtuaalinen. Joka tapauksessa esityksiä tehdään, rahoituksesta ja maailman tilanteesta riippuen hieman, että minkälaisia ja miten.” Suurimmiksi haasteiksi virtuaalitekemisessä Lipponen ei yllättäen mainitse fyysisen kohtaamisen puutetta, vaan pohtii teatterin määrittelyä: missä kulkee teatterin ja videotaiteen raja? Saamme joka tapauksessa jälleen innolla odottaa virolais-suomalaista yhteistyötä syksyllä Jalostamo²lta. n Lue lisää: jalostamo2.com www.facebook.com/jalostamo2 Lissu Kirveen opinnäytetyö: uniarts.finna.fi/Record/arsca.511906
24 ? viro.nyt 2 /2020 5 virolaista teatterifestivaalia Lissu Kirves V irolaiset ovat tiuhaan teatterissa käyvää kansaa. Niinpä myös teatterifestivaalit ovat virolaisessa yhteiskunnassa tärkeitä. viro.nyt esittee viisi kiinnostavaa festivaalia, joiden juuret ovat syvällä virolaisessa teatterimullassa. Ei siis huolta – vaikka festivaali jäisikin tänä vuonna väliin, järjestetään se taas vuoden päästä. BALTOSCANDAL 1.–4. heinäkuuta 2020, Rakvere BALTOSCANDAL on Baltian ensimmäinen ja edelleen suurin kansainvälinen teatterifestivaali. Rakveressa järjestettävä festivaali esittelee myös tanssin eri muotoja sekä innovatiivisia musiikkija audiovisuaalisia produktioita, mutta keskittyy eritoten kansainvälisen nykyteatterin esille tuomiseen. Esitysten lisäksi festivaalilla voi mm. kuulla ajankohtaisia keskusteluja, katsoa keskiyöllä ulkoilmaelokuvia ja seurata perinteistä jalkapallo-ottelua kyynikoiden ja romantikkojen välillä. www.facebook.com/BALTOSCANDAL www.baltoscandal.ee Notafe 5.–11. elokuuta 2020, Viljandi Notafe on viikon mittainen, vuodesta 1993 järjestetty festivaali Viljandissa. Vuosittain noin sata esittävästä taiteesta kiinnostunutta harrastajaa ja ammattilaista kokoontuu kehittämään mieltä ja kehoa workshopeihin, katsomaan esityksiä ja kuuntelemaan puheenvuoroja sekä viettämään aikaa yhdessä Viljandin kesäisissä maisemissa. notafe.ee www.facebook.com/notafe. substation A-Festival 5.–8. syyskuuta 2020, osana Draamafestivaalia, Tartto A-Festival on Tarton ylioppilasteatterin kansainvälinen itsenäisten teatteriryhmien ja opiskelijateatterien festivaali. Festivaali on järjestetty vuodesta 2012. Viime vuonna se juhlisti Tarton ylioppilasteatterin 20-vuotista taivalta. Festivaaliohjelmassa oli mukana esityksiä mm. Venäjältä, Belgiasta ja Georgiasta. Suomestakin on tehty aiempina vuosina vierailuja festivaalille. www.yliopilasteater.ee/a-festival www.facebook.com/tytafestival Eesti Teatri Festival Draama 8. –13. syyskuuta 2020, Tartto Draama-festivaali tarjoaa katsauksen Viron kiinnostavimpiin esityksiin Vuosittain festivaali kutsuu kansainvälisiä vieraita osallistumaan teosten arviointiin, ja osa teoksista on katsottavissa englanninkielisen tulkkauksen kanssa. Draama onkin kiinnostava festivaali heille, jotka haluavat pysyä kärryillä siitä, mitä Viron teatterikentällä tapahtuu. Festivaalilla voi osallistua lisäksi mm. keskusteluihin, näyttelyihin, kirjaesittelyihin ja iltaklubeihin. www.draama.ee www.facebook.com/draamafestival NuQ Treff 27.–30. toukokuuta 2021, Tallinna NuQ Treff on Tallinnan Vanhassakaupungissa sijaitsevan NUKU-teatterin ja nukketeatterimuseon järjestämä visuaalisen teatterin festivaali. Vuodesta 1992 järjestetty NuQ Treff on kansainvälinen visuaalista teatteria laajasti esittelevä tapahtuma, joka järjestetään Tallinnassa joka toinen vuosi. Viime vuonna festivaalilla oli esiintyjiä mm. Israelista, Bulgariasta, Venäjältä, Isosta-Britanniasta, Ranskasta ja Suomesta. www.facebook.com/nuqtreff www.nuku.ee/en/festival Tarton ylioppilasteatterin esitys Mingi hulk ko?nelusi A-Festivalilla. Kuva: A-Festival. Teater Hijinx ja isobritannialainen Blind Summit tuottivat See on Fred -esityksen NuQ Treff -festivaalille. Kuva: Tom Beardshaw.
2 /2020 viro.nyt ? 25 Tervemenoa Tallinnaan! Hannu Oittinen Pertti Rajala: Tervemenoa Tallinnaan. Tallinnan matkaopas selkosuomeksi Avain 2019, 136 s. R unsaan neljänkymmenen vuoden ikään ennättänyt selkosuomi tekee alan ansioituneen pioneerin ja tunnetuimman kirjoittajan Pertti Rajalan myötä pienen aluevaltauksen tunkeutumalla Viron matkaopasmarkkinoille. Heti kärkeen voi tarkentaa, että nyt ilmestynyt matkaopas ei silti ole ensimmäinen Viroa käsittelevä selkokirja, vaan aikaisemmin on ilmestynyt – ainakin – Mae Linnun, Pertti Rajalan ja Hannu Virtasen kaksikielinen, historiaan keskittyvä Viron taival : Eesti tee (BTJ Kirjastopalvelu 1996). Selkokielen iän suomessa voi ilmoittaa päivälleen, sillä kokouksessaan 25. syyskuuta 1978 suomen kielen lautakunta suositti ilmausta selkokirjallisuus ruotsin ilmauksen lättläst litteratur vastineeksi. Se ei eräistä yhteisistä piirteistä huolimatta ole sama asia kuin selkeä yleiskieli, vaan selkokieltä toimitetaan tiettyjen periaatteiden (kuten lauserakenteen yksinkertaistus tai pitkien sanojen välttäminen) varassa sekä mukauttamalla tekstejä, myös kaunokirjallisuutta, helpommin luettavaan muotoon. Myös vaikkapa riittävän väljä taitto vaikuttaa tulokseen. Jo Kielikellon varhaisessa artikkelissaan (3/1990) Pertti Rajala määritteli selkokielen kohderyhmäksi eri vammaisryhmien ohella lukemisja kirjoittamishäiriöiset, vanhukset sekä suomen kieltä eri syistä opettelevat. Asian voi ilmaista niinkin, että selkosuomelle luovat tarvetta synnynnäiset (neurobiologiset) syyt, elinaikana esimerkiksi muistisairauden vuoksi heikentynyt kielitaito tai se, ettei puhujan äidinkieli ole suomi tai ruotsi. Juuri eri maahanmuuttajaryhmien osuus on sitten selkokielen alun lisääntynyt melkoisesti. Jo ennen mainitun artikkelin ilmestymistä selkosuomelle oli havaittu selvä tarve, ja Suomeen saatiin ensimmäiset selkokirjat 1980-luvun mittaan. Rajalan varhaisesta arviosta selkosuomea kenties tarvitsevien määrä on kasvanut kovasti: nykyään maan vieraskielisten asukkaiden, erityistukea kaipaavien koululaisten, lukutaidoltaan heikon työikäisen väestön ja selkokielestä ehkä hyötyvien iäkkäiden määrä yltää tuoreessa arviossa jopa miljoonaan, siis viidesosaan väestöstä! Luvussa lienee ilmaa mukana, mutta selkosuomen tarpeen ja asenteiden muutoksen se paljastaa. Koska selkosuomi pelaa aina typistetyllä tekstimäärällä, niin myös Tallinnan perusasioiden esittely on pitänyt ratkaista sen pohjalta. Tervemenoa Tallinnaan onnistuu hommassa hyvin luomalla kaksi kävelyretkeä alakaupunkiin, yhden Toompean seuduille sekä nostamalla ydinkeskustan ulkopuolisista turistimagneeteista esille mm. Telliskiven ja Lentosataman, lännessä Rocca al Maren ja eläintarhan sekä idässä kymmenkunta kohdetta, joukossa Kumu, Pirita, Metsäkalmisto ja Teletorni. Tiedot ovat varsin hyvin ajan tasalla myös esimerkiksi keskustan Vabamu-museon ja Maarjamäen Kommunismin uhrien muistomerkin osalta; tulevaisuususkoisesti teksti kuljettaa tosin mukanaan tietoa myös katamaraanien saapumispaikasta. Mitään isoja yllätyksiä kirja ei tarjoa, jos on käynyt Tallinnassa muutaman kerran – ja hyvä niin, sillä tieten tiivistä ja erityisryhmille suunnattua tekstiä ei ole myöskään syytä suotta lisätä keksimällä “omia” yllätysnäkökulmia tuttuihin seutuihin. Matkaopas saa risuja huolettomasta suhtautumisesta niin viron kuin suomenkin oikeinkirjoitukseen. Juuri selkosuomikirjalta odottaisi yhtenäisiä muotoja, kun lukija joutuu nyt usein arpomaan virheellisen ja oikean muodon välillä (po. käik, Lühike jalg, Balthasar, Ülemistejärvi jm.) Sekä tekijältä että kustantajalta puuttuu tietoa viron oikeinkirjoituksen nyansseista. Vailla viron taitoakin kokenut toimittaja olisi osannut korjata suomen turhat painovirheet ja yhtenäistää ikiaikainen käännöskukkanen “ulkoilmamuseo” ulkomuseoksi. Rusalkan patsaan nimestä on kyllä saatu karsittua se ylimääräinen s-kirjain, mikä oikein onkin, mutta tämä tarkkuus ei valitettavasti yllä kirjaan kaikkialle. Rajala tai selkosuomi tuntuu lisäksi kohtaavan yksinkertaistuksen pulmat luetellessaan kirjan loppupuolella vaikkapa hotelleja, ravintolaja baarikatuja tai ostoskeskuksia. Vannoutuneita olutsiltalaisia tuskin esimerkiksi riemastuttavat tekijän havainnot kahdesta (!) virolaisesta panimosta, tosin pienpanimot mainitaan erikseen. Luetteloivaa, nettiosoitteita vilisevää niukkaa infoa tuntuu perustelevan lähinnä se, että löytyy niitä triploja sun muita Tallinnastakin. Paljon ei olisi menetetty, jos osa tästä tietopuolesta olisi lempattu yli laidan. Todettakoon silti, että matkaoppaan tärkeintä sisältöä ovat reilun 60 sivun jakso mainituista kävelyretkistä sekä nähtävyyksistä, samoin kuin näppärät pikaluvut Viron perustiedoista sekä Viron ja Tallinnan historiasta. Kirja päättyy tuttuun tarinaan Ülemisten vanhasta ukosta, jonka kysymykseen siitä, onko Tallinna jo valmis, tulisi vastata perinteisen kielteisesti. Ellei sitten myönteinen vastaus lopulta parantaisi kaupunkikuvaa sekin, aloittihan Nooan arkkikin tarinan mukaan kokonaan uuden aikakauden. n Tervemenoa Tallinnaan -kirjaa voi ostaa SVYL-Verkkopuodista hintaan 20 € + postimaksu: verkkopuoti.svyl.fi.
26 ? viro.nyt 2 /2020 Satujen oikea elämä Helmikuun alussa Viron kansallismuseossa avattiin kunnianhimoinen ja mystiikantäyteinen satunäyttely. Näyttelyn luova työryhmä on laaja: on folkloristeja, kirjailijoita, animaattoreita ja kuvittajia. Kairi Ustav S atunäyttelyn idean takana ja näyttelyn sisältökuraattoreina toimivat elokuvataiteilijat Katrin Sipelgas ja Jaak Kilmi, joita viro. nyttiä varten haastatteli Kairi Ustav. Miten kaksi elokuvataiteilijaa päätyi tekemään satunäyttelyä? Katrin Sipelgas (S): Ohjaaja ja elokuvataiteilija – sehän on paras yhdistelmä tarinankerrontaan miljöön luomisen kannalta, siihen olemme elokuvantekijöinäkin tottuneet. Lisäksi olemme luoneet Viron elokuvamuseoon pysyvän näyttelyn ja olleet sen sisältökuraattoreita, joten emme suinkaan ole näyttelyn koostamisessa ensikertalaisia. Jaak Kilmi (J): Teimme myös Lentosatamaan näyttelyn 1944 – SUURI PAKO. Siellä vierailija astuu sisään näyttelyyn ja tarina kantaa häntä loppuun asti, samalla tavoin kuin elokuvaa seurataan alusta loppuun. Oikeastaan pidämmekin narratiivien luomisesta ja tarinoiden kertomisesta ihmisille niin, etteivät he vain kävelisi satunnaisessa järjestyksessä näyttelyn läpi. Miten ylipäätään keksitte tehdä satunäyttelyn juuri Viron kansallismuseoon? (S): Satujen ja Viron kansallismuseon seos on ilmeinen eikä tarvitse suurennuslasia. Kertomukset ovat saaneet alkunsa maalaistaloista, ja tarinoissa kerrottiin hyvin paljon sellaisista esineistä, joita Viron kansallismuseon kokoelmista löytyy. Esineiden maailma on saduissa laajasti käytetty: on kampoja, jotka saattavat synnyttää metsiä, on kasseja, jotka saattavat täyttyä itsestään ja rahapatoja, joita kaivetaan esiin maan alta. Viron kansallismuseo on ainut ja oikea paikka satunäyttelyn konseptille. Mikä on teidän itsenne yhteys satuihin? Oletteko lukeneet paljon nuoruudessanne tai nyt lapsillenne? (J): Olin lapsena villinä satuihin. Puolisoni on sanonut, ettei hän pienenä sietänyt satuja, sillä hän piti realistisista tarinoista. Minä tykkäsin lukea keksittyjä tarinoita. Suosikkeihini kuuluivat Saja rahva lood (kokoelmasarja saduista ympäri maailman), Kreuzwaldin virolaiset kansansadut ja H. C. Andersenin sadut. Pidin myös valtavasti Grimmin veljesten saduista. Heidän tarinankerrontansa on taidokasta ja sadut kuuluivat niin sanotusti valtavirtaan. (S): Minäkin luin lapsena paljon, sillä ei siihen aikaan ollut muutakaan tekemistä. Isoisoäidilläni oli tapana kertoa minulle kahta satua. Yksi kertoi siitä, miten köyhä tyttö kävi saunassa hiiren oppitunneilla. Toinen oli Hannu ja Kerttu. Koska olen lapsena lukenut kaikenlaisia muistelmia ja taruja, elän aikuisenakin osittain satumaailmassa. Esimerkiksi rämeessä käydessäni en uskalla mennä uimaan, vaikka se ajatus kävisi päässä. Kerran menin, mutta pelkäsin hirveästi, että näkki tarttuisi jalkaani. En siksi myöskään uskalla pulahtaa öisin lampeen saunan jälkeen. Saduista peräisin oleva pelko kuuluu uskomusmaailmaani, ja joinain hetkinä se tulee esille. Saatan esimerkiksi olla yksin pimeässä metsässä ja kuvitella tumman hahmon liikkumassa jossakin lähistöllä. Annan asioille merkityksiä sen mukaan, mitä tarinoissa kerrotaan. Yksin saunaan mennessäni mieleen tulee aina isoisoäidin kertoma satu ja tuntuu siltä, että oikeasti siirryn satumaailmaan, ja yliluonnollisista asioista tulee mahdollisia. (J): Sehän tarkoittaa sitä, että olet ymmärtänyt sadut väärin. Nehän ovat oikeastaan allegorioita: järvi metsän keskellä tarkoittaa jotain aivan muuta ja oikeassa elämässä sauna ei ole sauna. On totta, että sadut ovat mainioita työkaluja elämässä pärjäämiseen, miten ikinä niitä haluaakaan käsitellä. Ne voi ottaa allegorioina ja soveltaa tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja saduissa on opetus, joka kertoo, miten käyttäytyä. Tarinoissa opetetaan, miten pitää huolta kanssaihmisistä: tee toisille, niin kuin toivot itsellesi tehtävän, eikö vain? Ja jos hyvä tyttö kohtaa polulla ryysyläisen, hän tietysti auttaa tätä ja pesee tämän puhtaaksi. Ryysyläinen antaa tästä hyvästä taikaesineen. Mutta kun rikas perheentyttö tapaa ryysyläisen, hän ei tietenkään käyttäydy hyvin, vaan solvaa tätä. Siksi hän ei saa taikaesinettä eikä myöskään tule pärjäämään elämässä. Meidän tulee oppia saduissa kerrotuista tilanteista. (S): Euroopan ainoa satumuseo sijaitsee Kyproksella. Sen omistaja on nainen, joka on ammatiltaan perheterapeutti ja psykologi. Hän käyttää satuja parisuhdeneuvonnassa vastaanotollaan. Nykyisellä Kuva: Arp Karm.
2 /2020 viro.nyt ? 27 kulttuurikentällä sadut mielletään vain lapsille suunnatuiksi, mutta mistä me Jaakin kanssa pidämme on se, että tarinat ovat oikeastaan hyvin universaaleja työkaluja. Ennen vanhaan juuri sadut kasvattivat teinejä aikuisiksi ja suullista perinnettä käytettiin neuvoina ja opetuksina elämässä. Voiko nykylapsissa, jotka viettävät paljon aikaa laitteidensa parissa eivätkä ehkä koskaan ole lukeneet satuja, herätä toive alkaa lukea niitä? (J): Voi tosiaan niin olla. Minun tyttäreni eivät ole lukeneet satuja, ja mietin, mitä tapahtuisi, jos lukisin jotain nelivuotiaalle pojalleni. Nykyään luemme Lotta-kirjaa ja hollantilaisen lastenkirjailijan [Annie M. G. Schmidt] Jip en Janneke -tarinoita. Niissä on hyvin arkisia tilanteita, jotka ovat pojastani pelottavia, sillä hahmot ovat alituisesti pahanteossa. Sadut ovat siinä mielessä oivallisia, että ne saattavat olla pelottavia, mutta tapahtuvat keksityssä maailmassa. Oikean ja satumaailmaan välisen etäisyyden antaminen lukijalle tekee tapahtumista vähemmän pelottavia, mutta lukija pääsee silti kulkemaan opettavaisen matkan. (S): Jos puhutaan maailmoista, jotka ovat katoamassa, on tarinankerronnan taito yksi sellainen. Sadut ovat lapsille tärkeitä ja jättävät jälkensä, virvoittavat aisteja. Olen kuullut luokanopettajilta, etteivät lapset osaa kertoa tarinaa heille annetun kuvan perusteella, siis keksiä satuja itse. Millaisia kiinnostavia teknologisia ratkaisuja näyttely tarjoaa? (S): Vierailijan pitää esimerkiksi läpäistä lasersokkelo. Sen avulla täytetään tavoite päästä alamaailmasta, minkä ei tulisi olla liian helppoa: vierailijalle annetaan kolme elämää, ja hän joko pääsee niiden avulla loppuun tai kuolee. Alamaailmassa käydään myös taistelu lohikäärmettä vastaan, joka on toteutettu Kinect-teknologialla. Lohikäärme tulee ulos kansallismuseon luolasta, ja vierailija voi tarttua miekkaan ja yrittää katkaista sen päitä. Näyttelyssä on huone, jossa voi tavata satusankarin hologrammin muodossa. Toisaalla näkee varjoteatteria, joka tuntuu interaktiiviselta, vaikka se näytetäänkin tallenteena. Näyttelyssä ei kerrota vain yhtä satua, oikeampaa olisi kai sanoa, että olemme ottaneet sadun ja paloitelleet sen. Pätkien kautta kerromme sadusta ja sadun olemuksesta, magiasta ja matkasta. Mistä näyttelyn esineistö on peräisin, Viron kansallismuseon kokoelmista vaiko myös kauempaa? (S): Jos tekee näyttelyn ensimmäisestä maailmansodasta, on selvää, että saatavilla on esineistöä, jonka voi koota rekvisiittavarastoista, vanhan tavaran kaupoista ja keräilijöiltä ympäri maailman. Satujen tapauksessa esineet ovat kuviteltuja eivätkä ole konkreettisesti olemassa. Artefaktit piti siten luoda itse, mikä oli minulle elokuvataiteilijana todella mielenkiintoinen ja vaikea tehtävä. Kollegoiden kanssa käytyjen keskustelujen myötä, joissa puhuttiin näyttelyn konseptista ja sisällöstä, saimme myös käsityksen artefakteista. Meillä on linkkuveitsi, jonka päässä on pala leipää, minkä avulla voi murtaa ihmissuden kirouksen. Meillä on krattin (’hiisi’) hiilinen sydän ja kansallismuseon kokoelmista oikea rahapata, joka on kaivettu maasta. Vitriinissä näkee todellisen prinsessan herneen, mutta emme tiedä, onko se peräisin kansallismuseon kokoelmista vaiko muualta. Onnistuimme luomaan kokoelman ja siihen kuuluvat artefaktit itse. Näyttelyn tekemisen aikaa voisi katsoa kuin satua, joka vei minut ja kollegani erilaisiin paikkoihin Virossa ja kauempana. Tielleni sattuivat Aladdinin ihmelamppu ja seitsemän peninkulman saappaat, mutta myös alamaailman katto eli valtavan kokoinen puunjuurakko, jonka näimme Indonesiassa Jaakin kanssa elokuvaa tehdessämme. Matkoilla ollessamme tarvitsemamme esineet tulivat kuin sattumalta luoksemme. Osaatteko kertoa esimerkin jostain sadusta, joka on antanut teille viisaan neuvon elämää varten? (S): Minun kohdallani se olisi satu nimeltä Põlluõnn ja kaubaõnn. Se kertoo köyhästä miehestä, joka ohittaa naapurin pellon ja näkee jonkun siellä kyntämässä. Naapuri itse tekee vain vähän töitä, mutta siitä huolimatta hänen satonsa on runsas ja tuo hänelle vaurauden. Päähenkilömme taas rehkiä kyntää aamusta iltaan, mutta satonsa on silti niukka. Eräänä iltana naapuripeltoa ohittaessaan mies kysyy: ”Kuka sinä olet miehiäsi, kun noin keskellä yötäkin työtä huhkit?” Kyntäjä sanoo, ettei hän ole naapuri, vaan naapurin onni. Mies kysyy edelleen: ”Missä sitten minun onneni on?” Naapurin onni vastaa: ”Sinä et vielä tunne onneasi. Mene aamulla koivun alle, niin kuulet, missä onnesi on.” Mies menee koivun alle odottamaan. Hän odottaa ja odottaa, kunnes yhtäkkiä kuulee, että koivun latvassa korppi neuvoo häntä ottamaan kolme munaa ja viemään ne torille. Mies lähtee torille, myy kolme munaa ja ymmärtää, että hänen onnensa onkin kaupankäynnissä. Ajattelen usein tätä satua ja sitä, kuinka se kertoo siitä, että on tärkeää tunnistaa oma juttunsa. (J): Itse en valitettavasti tiennyt tuosta sadusta lapsena, ja siitä seurasi huolta ja harmia, etten lukenut sitä ajoissa. Olin yleisurheilussa aika keskinkertainen ja mietin, missä urheilulajissa onneni ja saavutukseni voisivat olla. Kokeilin pitkään eri lajeja, purjehtimisesta jalkapalloon, mutta en päässyt loistamaan missään niistä. Ajattelin, että jossain minun pitää voida toteuttaa itseäni. Jos olisin kuullut tuon sadun aiemmin, olisin ymmärtänyt, ettei juttuni ole urheilu, vaan elokuvat, ja olisin alkanut tehdä elokuvia jo lapsena. Tämä on hieno esimerkki siitä, mitä varten satuja tarvitaan. Älä hakkaa läpi harmaan kiven – ehkä on mahdollista kiertää se. Millaista oheisohjelmaa näyttelylle on tulossa? (S): Viron kansallismuseo on suunnitellut erilaisia leikillisiä näyttelykierroksia ja opetusohjelmaa. Meillä on tilaa palatsin edessä, jossa voi järjestää tapaamisia oikeiden tarinankertojien kanssa. Seikkailuja satumaailmassa, sankarija sankaritarleikkejä, tuhansien vuosien varrella satuihin kertyneen viisauden oppimista… (J): Tulkinnan mahdollisuuksia on paljon. Tarina itsessään on niin laaja käsite, että näyttelyyn voi järjestää periaatteessa mitä vaan, vaikkapa kutsua parisuhdepsykologin Kyproksen satumuseosta ratkomaan avioparien kriisejä: ”Avioliittonne satuseikkailu: missä vaiheessa olette parisuhdettanne?” Näyttely sopisi myös valmentajille. Toisin sinne itse asiassa Viron hiihtomaajoukkueen: ”Urheilijaurasi on kuin satu”. Siitä voisi oppia paljon, vaikka odottamattomista apulaisista neuvoineen, joiden seasta tulee karsia väärät, ja sitten on kaiken maailman ihmeruoat ja ihmejuomat, joita kaikkia ei kannata maistaa. (S): Myös poliitikot hyötyisivät näyttelykäynnistä. Kuten hyvä opettajani David Vseviov sanoi: ”Mitä muutakaan maailma nykyään on kuin satu, katsot sitten oikealle tai vasemmalle”. Televisiota katsoessa huomaa, että hyvin toimiva romanttinen draamakin on satu. Minulla on tapana lukea lehdestä ilmoituksia, niissä näkyy edelleen ennustajia ja unien tulkintaa. Olen ymmärtänyt, että sadut eivät ole hautautuneet ajan tuomaan pölyyn, vaan niihin uskotaan ja ne tapahtuvat tänä päivänäkin. n Satunäyttely Elas kord… Olipa kerran… on esillä Viron kansallismuseossa maaliskuulle 2021 saakka: erm.ee/et/content/muinasjutunaitus. Artikkelin suomennos: Mona Tärk
Georg Ots vuotta -kiertue saapuu Tampereen Kulttuuritalo Laikkuun lauantaina . lokakuuta! Tiedossa on musiikkia, tarinoita, runoja ja kuvia ihmisen mittakaavassa, Itämeren kulttuurialueelta. GEORG OTS 100 VUOTTA Jarkko Puro & Mika Huusari orkestereineen 20 vuotta Kulttuuritalo Laikussa Tampereella . lokakuuta klo Ohjelmassa mm.: On hetki Kodulinn Tallinn Yksi Ruusu Kalastajan laulu Ma loodan et saan sellest üle Mustanmeren valssi Peagi saabun tagasi su juurde Saarenmaan valssi Jos tulet vaimoksi minulle… Jarkko Puro – laulu / huilu Mika Huusari – harmonikka Riikka Luostarinen – lausunta / laulu Mervi Puro – tekninen avustaja / visualisointi Lipputiedustelut: Tampere-Tartto-seura: ttsry @gmail.com Konsertti on osa Tampereen Viro-viikkoja ja toteutetaan yhteistyo?ssa? Tampere-Tartto-seuran, Tampereen kaupungin kulttuuritoimen ja Suomen Viro-yhdistysten liiton kanssa Ku va : Ju kk a Ko sk in en