Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. / ISSN 1459-2134??22. vuosikerta Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. / ISSN 1459-2134??22. vuosikerta Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. / ISSN 1459-2134??22. vuosikerta viro.nyt viro.nyt 2/2022
2/2022 viro.nyt 2 MEDIATIEDOT JuLKAisu: viro.nyt, ISSN 1459-2134, 22. vuosikerta LeViKKi: 2500-3000 JuLKAisiJA: Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL) Eesti Maja, Sörnäisten rantatie 22 C, 00540 Helsinki p. + 358 40 777 4618, svyl@svyl.fi, www.svyl.fi www.facebook.com/SVYL.fi TiLAuKset: 20,00 €/vuosi (4 nroa), ulkomaat 30 €/vuosi. TOiMitus: Kirsi Bongwirnso päätoimittaja toimituksellinen työ suomennokset svyl@svyl.fi Juhani Juurik taitto www.juur.studio Lisäksi lehdellä on useita avustajia. EtuKANNeN KuVA: Visit Estonia / Tõnu Tunnel LeHDeN KOKO: 28 s., A4 (marginaalit 20 mm, paitsi sisämarginaali 15 mm) PAiNOPAiKKA: Lehtisepät Oy LAsKutus: SVYL lähettää mainostajalle laskun lehden ilmestyttyä. Laskun voi maksaa joko SVYL:n Suomen tai Viron tilille. ReKLAMAAtiOt: 14 vrk lehden ilmestymisestä. Reklamaatioon ei ole oikeutta, mikäli mainostajan toimittama materiaali on ollut virheellinen tai se ei ole täyttänyt aineistovaatimuksia. AiNeistOVAAtiMuKset: Aineisto tulee lähettää lehden toimitukseen sähköpostitse, kuvat ja mainokset liitetiedostoina (pdf, psd, tiff; resoluutio väh. 300 pixels/inch); svyl@svyl.fi ILMOitusHiNNAt: 1/1: 300 EUR 1/2: 250 EUR 1/4: 170 EUR 1/8: 150 EUR 1/16: 130 EUR SeuRAAVA NuMeRO: 3/2022: Ilmestyy 26.8.2022. Aineiston jättäminen viimeistään 29.7.2022. Oikeus muutoksiin pidätetään. Tässä numerossa 3 Toimituksesta 4 Virolaiset Helsingin olympiakisoissa 1952 7 Kirjutamisvõistlus rääkis mõtetest kooliseinte vahel 8 Viru – monen asian symboli tai jopa synonyymi 10 Purjeveneellä Riianlahdella 14 nyt.puhuttaa 15 SVYL:n toimintaa 17 Viron kirjastojen vuosi: Kirjastot kannustavat keskusteluun 18 Tarinoita tiedesillalta: Kaarlo Teräsvuori, Tarton yliopiston kasvinviljelyn laitoksen perustaja 20 verkkopuoti.svyl.fi 22 Härkäpapuja, hautanauriita ja hernemuussia – Virolla ja Suomella on paljon yhteisiä perinneruokia 24 Aibolandin uusi elämä 26 Kured kotkad kajakad 27 Viro-instituutin tapahtumia
viro.nyt 2/2022 3 Toimituksesta V iro.nyt-lehden talven ja kevään numeroiden välissä on maailmamme myllertynyt melkoisesti. Se kevät, mitä raskaan koronatalven jälkeen odotimme, onkin kovin toinen, kaivattu valo tuli synkkä varjo seuranaan. Korona-aikana olemme tottuneet sopeutumaan erilaisiin olosuhteisiin, uuteen normaaliin. Ukrainan sodan alkushokin jälkeen elämä on tasaantunut ja stressireaktiot laskeneet, niin kuin pitääkin, sillä elämän ja arjen tulee jatkua. Sota ei kuitenkaan ole uusi normaali, siihen ei tarvitse tottua eikä tilanteen normalisoitua. Vaikka Ukrainan lipun ja sen värien roikottaminen erilaisissa kuvastoissa voi turruttaa ja tuntua ulkokultaiselta, ei se sitä suinkaan ole. Suomen Viro-yhdistysten liiton puheenjohtajan Grete Ahtolan sanoin meidän tulee käyttää sini-keltaisia värejä kaikessa tukeaksemme Ukrainaa ja näyttääksemme, ettemme ole unohtaneet sotaa. ”Myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on todennut, että aivan kaikenlainen Ukrainan tukeminen on todella tärkeää ja antaa voimia taistella”, sanoo Ahtola. Tarve toimia on valtava. Viro-yhdistykset ovatkin tehneet kevään mittaan monenlaisia ponnistuksia auttaakseen Ukrainaa ja ukrainalaisia. Suurimpia tekoja olivat ukrainalais-virolaisen Svjata Vatra -yhtyeen konsertit Tampereella ja Helsingissä, niiden avulla kerättiin upeat summat lahjoitettavaksi sodan uhreille. Vaikeista ajoista huolimatta elämästä saa nauttia ja tehdä mukavia suunnitelmia. Edessä on kesä ja matkailunäkymät näyttävät valoisilta – Viro kutsuu taas meitä! Tässä lehdessä on vinkkejä muun muassa purjehtijoille (s. 10–13), sivun 14 uutisista voi löytää ideoita vaikkapa vierailuun Tarton museoissa ja Länsi-Viroon suuntaavien kannattaa lukea Ville Hytösen artikkeli sivuilta 24–25. Tulevasta kesästä odotetaan myös kaikkien aikojen festarikesää, kun niin monet perinteiset tapahtumat pääsevät vihdoinkin taas pyörähtämään käyntiin. Viron ystäväkin saa osansa, kun vuosien tauon jälkeen Klamilan sataman valloittavat heinäkuun alussa Sepramarkkinat (s. 27), suomalaisvirolainen markkinaja kulttuuritapahtuma. Rauhallista ja aurinkoista kesää viro.nytin lukijoille, Viron ja Ukrainan ystäville, ihan meille kaikille! n Kirsi Bongwirnso SVYL:n toiminnanjohtaja
4 Virolaiset Helsingin olympiakisoissa 1952 Ensi kesänä tulee kuluneeksi 70 vuotta Helsingin olympialaisista, joissa menestystä niittivät myös virolaiset. Hannu Oittinen T oisen maailmansodan loppuminen merkitsi isompien murhenäytelmien ohessa pitkäaikaista keskeytystä Suomen ja Viron normaalissa kanssakäymisessä. Jatkosodan päättymisen jälkeen syksyllä 1944 suhteet katkesivat lähes täysin runsaaksi kymmeneksi vuodeksi. Tiedesuhteita tutkineen Heikki Olavi Kallion mukaan Viron ja Suomen välillä vuonna 1937 solmittu kulttuurisopimus ”unohdettiin neuvostovallan aikana”. Uutta aamunkoittoa virallisissa suhteissa merkitsi vasta Suomen ja Neuvostoliiton välinen tieteellis-tekninen yhteistoimintasopimus, joka allekirjoitettiin Moskovassa elokuussa 1955. Sopimuksen tiimoilta ensimmäisiä Neuvosto-Virossa sodan jälkeen vierailleita tiedevaikuttajia olivat professori Kustaa Vilkuna ja tohtori Väinö Kaukonen helmi-maaliskuussa 1956. Jo saman vuoden syyskuussa Viroon ehti Neuvostoliiton joukkue marssimassa Helsingin olympiastadionille vuoden 1952 olympialaisten avajaisissa. Kuva: Olympia-kuva Oy / Helsingin kaupunginmuseo.
? viro.nyt ?2/2022 5 myös laajempi kulttuurivaltuuskunta professori Lauri Postin johdolla, jäseninään muiden muassa kirjailija Olavi Paavolainen, toimittaja Kalevi Kilpi ja Helsingin yliopiston viron kielen lehtori Eeva Niinivaara. Avautunutta mahdollisuutta hyödynsivät ripeästi myös opiskelijat, sillä Suomen ylioppilaskuntien liiton delegaatio kävi Tallinnassa lokakuussa. Opiskelijat, ja muutkin, pystyivät muun ohessa sopimaan myös urheilusuhteiden vilkastamisesta, mikä johti useihin vierailuihin puolin ja toisin jo ennen Kekkosen tunnettua Viron-käyntiä vuonna 1964. Esimerkiksi Viron ja Suomen välinen kaksi päivää kestänyt yleisurheilumaaottelu käytiin kesäkuussa 1963 Tarton yliopiston stadionilla. Kulttuurisuhteiden aavemainen hiljaisuus oli urheilun saralla rikottu silti jo aiemmin. Näin tapahtui etenkin Helsingin olympialaisten yhteydessä kesällä 1952. Olympialaisiin ensi kertaa osallistuneen Neuvostoliiton valtavaan joukkueeseen kuului kymmenkunta virolaista, jotka ylsivät näkyvään menestykseen aina henkilökohtaista olympiakultaa myöten, tuomisinaan muunkin värisiä mitaleja ja pistesijoja. Leipälajina paini Virolaisten painimaineelle olivat jo 1900-luvun alkuvuosina laskeneet vankan perustan Georg Lurich, Aleksander Aberg ja Georg Hackenschmidt. Jokainen heistä ylsi maailmanmestaruuteen ja teki siten tunnetuksi lähes tuntematonta Venäjän pikkuprovinssia eli Viroa. Menestys näkyi pian myös olympiakisoissa, sillä painimitaleja virolaiset keräsivät Tukholman kisoista 1912 lähtien kaikissa olympialaisissa ennen Helsinkiä lukuun ottamatta Antverpeniä 1920 sekä Los Angelesin ja Lontoon kisoja (1932, 1948), joihin virolaiset eivät kansakuntana päässeet osallistumaan. Tosin Osvald Käpp sijoittui ”muukalaisena” eri painilajien pistesijoille myös Los Angelesissa. Aiemmista kisoista virolaiset olivat kahmineet peräti viisi olympiakultaa: Eduard Pütsep Pariisista 1924, Voldemar Väli ja Osvald Käpp Amsterdamista 1928 ja – hämmästyttävimpänä saavutuksena – Kristjan Palusalun kultamitalit Berliinistä 1936 sekä kreikkalais-roomalaisessa että vapaapainissa, mikä on yhä ainutkertainen suoritus. Palusalu jos kuka vankisti näin maan painivaltaa. Urotekonsa ansiosta hän lukeutui ylipäätään Viron nuoren tasavallan kansainvälisesti tunnetuimpiin nimiin. Huikea menestys selitti varmaan myös Palusalun jatkokohtaloa. 1930-luvulla Palusalu saavutti Euroopan mestaruuden kreikkalais-roomalaisessa painissa vuonna 1937, Viron mestaruuksia hänelle kertyi samaan aikaan kummassakin painilajissa kaksitoista. Tallinnassa vanginvartijana toiminut Palusalu mobilisoitiin punaarmeijaan vuonna 1941, kunnes hän pakeni rintamalinjan yli Suomeen. Viroon viimein palautettu painimies sai tempustaan vain kahden vuoden karkotuksen itään, eli tuomio oli ihmeteltävän vähäinen. Paluunsa jälkeen hän toimi Virossa valmentajana ja rakennustyöläisenä. Mestari kuoli Tallinnassa vuonna 1987. Virolaisten painitaustaa vasten Johannes Kotkaksen kultamitali Helsingissä kreikkalais-roomalaisen painin raskaassa sarjassa ei tullut yllätyksenä. Palusalun manttelinperijäksikin kutsutun Kotkaksen saavutukset olivat vahvasti viitanneet menestykseen, sillä Kotkas voitti EM-kultaa Tallinnan ”kotikisoissa” 1938, samoin seuraavana vuonna Oslossa sekä vielä vuonna 1947. Muuttuneissa yhteiskunnallisissa oloissa hänestä oli leivottu myös Neuvostoliiton painimestari jo vuonna 1940. Vuonna 1915 syntyneen ja 1998 kuolleen Kotkaksen huikea ura poiki siis lukuisia mestaruuksia niin Virossa, Neuvostoliitossa kuin kansainvälisesti. Erikoista lahjakkuutta osoitti, että hän ylsi Neuvostoliiton mestaruuteen ja ennätykseen myös moukarinheitossa, Virossa taas maan mestaruuteen myös painonnostossa. Vaihtuneen isänmaan varhaisen hyväksynnän tälle sankarille todistaa ansioituneen mestariurheilijan titteli jo vuodelta 1943. Neuvosto-Viro puolestaan kunnioitti pitkään valmentajanakin toimineen Kotkaksen uraa Viron SNT:n ansioituneen urheilijan arvonimellä (1964). Englas ja Lipp Painista todettakoon vielä, että sittemmin kaksinkertainen maailmanmestari (1953, 1954) August Englas sijoittui Helsingissä neljänneksi vapaapainin raskaassa sarjassa. Vahvoin odotuksin matkaan lähetetty Englas vetosi eräässä elämänsä ehtoon haastattelussa muun muassa rankan leirityksen tuomaan ylikuntoon ja väsymykseen ”heikon” sijoituksen syynä. Vaikka kommentti kuulostaa epäonnisen urheilijan selittelyltä, se lienee osin myös totta, sillä tiettävästi Neuvostoliitto panosti valtavasti kisoihin lähetettyihin urheilijoihin. Heidän odotettiin menestyvän, ja siksi urheilijoiden valmentamiseen käytettiin ”pelkästään yhden vuoden aikana miljardeja ruplia”, kuten Wikipedia asian tiivistää. Mainittu ”vuosi” osui lähinnä ajankohtaan 1951–1952, sillä Neuvostoliitto oli otettu Kansainvälisen olympiakomitean jäseneksi toukokuussa 1951 ja Helsingin kisakutsuun se oli vastannut myöntävästi vasta saman vuoden joulukuussa. Maailmanmestaruuksillaan ja muilla ansioillaan Englas korjasi myöhemmin epäonnistumisensa Helsingissä. Virolaiseksi olympiapainijaksi Englas oli noussut yllättävän nopeasti ja sikäli suopeista lähtökohdista, että hänellä oli sekä työläistaustaa että sotilaskokemusta puna-armeijasta. Saarenmaan ja Kuurinmaan kuluttavissa taisteluissa saksalaisia vastaan hän haavoittui kahdesti. Tiit Karuksin tekemän haastattelun mukaan miehen vakavampi painiura alkoi käytännössä vasta sodan jälkeen, ja mainittujen suursaavutusten ohessa se johti lukuisiin Neuvostoliiton ja Viron mestaruuksiin, valmennusuralle sekä tavanomaisiin tunnustuksiin. Luultavasti Englasilla ei Tallinnan Nõmmen kaupunginosan pitkäaikaisena asukkaanakaan ollut syytä valittaa oikein mistään, kun kortteeri oli saatu järjestymään. Jos Englasia pidettiin taustansa takia poliittisesti luotettavana, niin täysin vastakkainen tapaus oli Heino Lipp, jota ei päästetty olympialaisiin lainkaan. Hän olisi varmasti ollut Helsingissä melkoinen tekijä, sillä Lipp ylsi vuosina 1943–1953 Neuvostoliiton mestaruuskisoissa kolmessa lajissa peräti 12 mestaruuteen! Niistä kuusi tuli kuulantyönnössä, neljä keihäänheitossa ja kaksi kymmenottelussa. Olympialaisten aikaan hän kuului kuulantyönnössä Euroopan ehdottomaan kärkeen ja kymmenottelussa maailman huippuihin. Sydneyn olympialaisten kymmenottelun voittajalla Erki Noolilla olisi siis hyvin voinut olla edeltäjä Helsingin kisoissa! Kävelijän iloja Yleisurheilussa Bruno Junk sai 10 000 metrin kävelyssä pronssia. Hienoa saavutusta varjosti se, että hopea livahti äärimmäisen niukasti Sveitsin Fritz Schwabille: lopputuloksissa miehille on merkitty täsmälleen sama aika eli 45.41,0. Kismitystä lisäsi, että Schwabia ei hylätty, vaikka hän ”puolittain juoksi maaliin”, kuten asiaa on useammassa lähteessä jälkiviisaasti luonnehdittu. Antero Raevuoren mukaan Junkin epäonni jatkui erikoisella tavalla myös kentän ulkopuolella. Häntä tuli nimittäin etsimään saksalainen aviopari Hampurista, joka halusi varmistua siitä, ettei Bruno ollut heidän sodassa kadonnut poikansa. Pojalla oli näet täysin sama nimi, ja harmiton tapaus olisi saanut päättyäkin harmittomasti, ellei yhteys saksalaisiin olisi herättänyt Neuvostoliiton joukkueen urheilijoiden poliittisten valvojien epäluuloja. Junkin ei siksi sallittu osallistua olympialaisten päättäjäisiin, vaan hänen piti poistua maasta aikaisemmin. Ilmeisesti epäluulot sittemmin haihtuivat, sillä Melbournen kisoissa 1956 Junk ylsi taas pronssille, tällä kertaa 20 kilometrin kävelyssä.
2/2022?viro.nyt 6 1500 metrin juoksussa Tallinnan Spartakin kasvatti Mihail Velsveebel jäi välieriin. Yleisurheilustadionin ulkopuolellakin kolmen virolaisen menestys oli tavanomainen tai vaatimaton. Pyöräilyn 4000 metrin joukkuetakaaajossa Neuvostoliitto jäi sijalle 14. Joukkueessa oli mukana Nikolai Matvejev Tallinnan Kalevista. Myös uinnissa tulokset jäivät heikoiksi, sillä Endel Edasi Tallinnan Dynamosta jäi alkueriin 100 metrin vapaauinnissa ja vastaavasti Endel Press alkueriin 1500 metrin vapaauinnissa. Sen sijaan koripallossa onnistuttiin paremmin. Hopeajoukkueen kantavia voimia Neuvostoliiton hopeaa ottaneessa koripallojoukkueessa olivat mukana virolaiset Joann Lõssov, Ilmar Kullam ja Heino Kruus. He kuuluivat jopa joukkueen kantaviin voimiin, sillä jokaisella oli takanaan yhteinen Euroopan mestaruus vuodelta 1951 samoin kuin Neuvostoliiton mestaruus vuodelta 1949. Sen lisäksi Lõssov ja Kullam olivat yltäneet Euroopan mestaruuteen myös jo vuonna 1947: olympialaisten jälkeen vuonna 1953 Kruus sekä Kullam taas olivat mukana hankkimassa Neuvostoliitolle Euroopan mestaruutta. Koripallojoukkueista kymmenen pääsi Helsingissä suoraan jatkoon aiemman menestyksen perusteella sekä Suomi järjestäjämaana. 16 joukkueen loppusarjan kakkoslohkossa Suomi kuitenkin hävisi ottelunsa selvästi Meksikolle (66– 48) ja Neuvostoliitolle (47–35), Bulgarialle sen sijaan vain äärimmäisen niukasti (65–64). Välierissä pelattiin USA:n ja Neuvostoliiton välillä finaalin ennakkonäytös, jonka jenkit veivät näytöstyyliin 86–58. Itse finaalia taas on luonnehdittu vähäisen korimäärän vuoksi muun muassa ”tylsäksi” ja ”hidastempoiseksi”. Ottelu päättyi USA:lle lukemin 36–25. Neuvostoliiton taktiikkana väitetään olleen pelin jäädyttäminen, jotta jenkkien vauhdissa olisi pysytty edes jotenkin. Se ei riittänyt, vaan USA vei voiton näilläkin korimäärillä selvästi. Virolaisia oli mukana Neuvostoliiton joukkueessa myös, kun maa sai hopeaa Tokiossa 1964 (Jaak Lipso) ja pronssia Mexicon olympialaisissa 1968 (Anatoli Krikun, Jaak Lipso, Priit Tomson). Vuoden 1988 olympialaisten kultamitalisteihin taas kuului Tiit Sokk. Olympialaisten ohessa useilla virolaisilla niin miesten kuin naisten koripallossa on Euroopan ja maailmanmestaruuksia, joten koripallokansan titteli on maassa hyvin ansaittu, tosin vain Neuvostoliiton yhteydessä. Münchenin olympialaisten koripallofinaali vuonna 1972 ei jättänyt ketään kylmäksi. Virolaisia ei tiimiin ollut sillä kertaa valittu, mutta Baltiaa sentään edusti liettualainen Modestas Paulauskas. Neuvostoliiton kultamitali vain yhden pisteen erolla (51:50) USA:sta tuotti suoranaisen protestitulvan jenkkien taholta sekä tietysti hirvittävän määrän jossittelua jälkikäteen. Kylmän sodan asetelmissa USA:n hallitsema koripallo oli olympialaisissa jatkuvasti hyvin näkyvästi esillä Helsingin kisoista lähtien. Jännitystä lisäsi, että Neuvostoliitto pystyi usein antamaan tiukan vastuksen jenkkien korihaille ja myös pari kertaa nappaamaan kirkkaimmat mitalit heidän nenänsä edestä. Kokista ei sitten juoda! Helsingin olympialaisiin on jälkikäteen suhtauduttu muiden muassa viimeisinä ”oikeina olympialaisina” ja väitetty myös, ettei politiikalla olisi ollut kisoissa sijaa. Se ei pidä paikkaansa. Moinen nostalgia jättää täysin varjoonsa sen, että Helsingin kisat merkitsivät myös kylmän sodan alkua uudella rintamalla eli urheilussa. Neuvostoliitto ei suinkaan osallistunut kisoihin missään Pierre de Coubertinin ajamassa olympiahengessä, vaan pikemmin päinvastoin. Se eristäytyi muiden itäblokin maiden kanssa Otaniemeen omaan olympiakyläänsä, vältti kontakteja muiden maiden kanssa ja harkitsi aluksi jopa sitä, etteivät neuvostourheilijat olisi lainkaan majoittuneet Suomeen, vaan heidät olisi lennätetty päivittäin paikalle Leningradista tai tuotu Porkkalasta, Neuvostoliiton sotilastukikohdasta Suomessa. Tiettävästi Kansainvälisen olympiakomitean suomalaisjäsenen Erik von Frenckellin vaikutuksesta Neuvostoliitto lopulta suostui majoittumaan pääkaupunkiseudulle. Se tosin tarkoitti, että itänaapuri hääti Otaniemen vasta valmistuneesta teekkarikylästä kisojen kaikki naisurheilijat ja otti sen omaan ja itäblokin käyttöön – myös omille naisilleen. Muut leidit, joita olympialaisten urheilijoista oli viitisensataa, siirrettiin pika-aikataululla Meilahden entiseen sairaanhoito-oppilaitokseen. Lopulta kaikella kunnialla, vaikka esimerkiksi Arvo Ylppö ehti arvostella hanketta. Miesten ja naisten epätasa-arvo ei silti ollut Neuvostoliiton vika, sillä naisurheilijoiden määrässä se ylsi kisoissa suunnilleen samaan kuin länsi, noin kymmeneen prosenttiin… Se kertoo lähinnä ajan yleistrendeistä. Virosta Helsinkiin ei saatu urheilemaan ainuttakaan naista. Helsingissä oli siis lopulta kaksi olympiakylää. Kylmän sodan luoma Otaniemi vastaan Käpylän uusi olympiakylä Koskelantien eteläpuolella. Tai sikäli Otaniemi oli jo kolmas kylä, että Koskenlantien pohjoisreuna oli rakennettu Suomelle myönnettyjä vuoden 1940 olympialaisia varten. Talvisodan jälkeen sen asunnot annettiin kuitenkin sotaveteraanien käyttöön. Neuvostoliiton joukkueen jäseniä oli kielletty seurustelemasta lännestä tulevien urheilijoiden kanssa. Siksi kuulostaa oudolta, että Neuvostoliiton joukkue teki jossain kokoonpanossa ns. ystävyysvierailun pahimman vihollisensa eli USA:n joukkueen luokse Käpylään. Tai sitten Coubertinin henki päästettiin tuokioksi valloilleen. Mene tiedä. Muuten neukkujoukkueen jäsenten piti olla jatkuvasti tarkkana, jottei olisi tullut tehneeksi virheitä. Helsinkiin oli esimerkiksi saatu 170 000 pikkupulloa olympialaisten virallista janojuomaa eli Coca-Colaa. Voi vain arvailla, tarjoutuiko paikan päälle lasketuille virolaisille koskaan edes mahdollisuutta ostaa kokista suomalaisilta sotaveteraaneilta. Ellei joku tarjonnut, sillä tuskin virolaisten taskurahat kovin pitkälle riittivät matkamuistojen tai kokemusten hankinnassa. Eikä sellainen kokemus saanut missään tapauksessa olla ainakaan Amerikan hirveiden imperialistien lanseeraaman kokiksen juominen. Lähteet: EE 14. Eesti Entsüklopeedia. Eesti elulood (Eesti Entsüklopeediakirjastus 2000) Friman, Helena; Härö, Mikko; Laitinen, Kaisu; Lehto, MarjaLiisa: Olympiakaupunki Helsinki 1952. Olympiastaden Helsingfors 1952. Helsinki, The Olympic City 1952 (Memoria 7. Helsingin kaupunginmuseo 1992) Gomelski, Vladimir: Legendaarne finaal NSVL : USA 1972 (Tänapäev 2018, venäjästä virontanut Ülar Lauk) Helsinki 1952 (Suomen Urheilumuseosäätiö 2002) Ibrus, Märt: Eesti spordi 100 aastat (Riigikantselei ja AS Postimees Grupp. Post Factum 2019) Iloinen 1950-luku. Purkkaa, unelmia ja sotakorvauksia (Tammi 2003) Kallio, Heikki Olavi: Suomen ja Viron tiedesuhteet erityisesti Viron miehitysaikana vuosina 1940–1991 (Tallinnan pedagogisen yliopiston humanististen tieteiden väitöskirjat 13. TPÜ Kirjastus 2004) Karuks, Tiit: Kaheksa kanget. Valitud usutlused (Ajakirjade Kirjastus 2015) Kesäolympialaiset 1952 (Suomalainen Wikipedia: fi.m.wikipedia.org) Koik, Lembit: Urheileva Eesti (Perioodika 1978) Kolbe, Laura: Sivistyneistön rooli. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta 1944–1959 (HYY 1993) Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset. Helsinki 1952 (Ajatus Kirjat 2002) Tiedonkeruussa auttoivat Timo Hanhivaara ja Mari-Liis Roos. Lämmin kiitos heille!
? viro.nyt ?2/2022 7 Kirjutamisvõistlus rääkis mõtetest kooliseinte vahel Vironkielisen Opetuksen Seuran tämän vuoden kirjoituskilpailu nosti esille suomenvirolaisten ja vironsuomalaisten lasten ja nuorten ajatuksia koulusta. Kilpailun avulla vaalitaan viron kieltä ja juhlistetaan Viron maaliskuista äidinkielen päivää. Karin Mickelsson T aas kord sai teoks Eestikeelse Hariduse Seltsi (EHS) poolt korraldatud eesti keele ja emakeelepäeva aus hoidmine 14. märtsil kirjutamisvõistluse näol, mil Soomes elavad eesti keelt rääkivad ning Eestis elavad emakeelena soome keelt rääkivad õpilased väljendasid oma arutlusi koolist eesti keeles. Kuna enamasti on selle sündmuse taga lisaks tublidele lapsevanematele eelkõige väga tublid õpetajad, kes oma tundides õpilastele selle konkreetse kirjutamisvõimaluse korraldavad, siis sellel aastal oli tunda veel koroonapandeemia mõjutusi ning eesti keele tundide mitte toimumise kärpeid. Õpetajatel lubati võistlusele saata oma õpilaste seast maksimaalselt 15 tööd, kokku luges žürii läbi 130 tööd ja 15 õpetaja kommentaaride põhjal oli antud teemal kirjutajaid veel üle 200 nendele lisaks. Mida siis põnevat? Päris kindlasti peab esile tõstma luulerohkuse. Sellel aastal oleks võinud teha lausa eraldi luuletuste lugemise õhtu. Neid oli nii traditsiooniliselt riimuvaid kui abstraktseid ja eriliselt kujundatuid. Kool oli tore, äge, meeldiv ja oma kool oli ikka armas oma kool. Kirjutistes oli kirjeldatud nii tundide täppiskirjeldust kellaajaliselt, soovi olla õues, soovi mängida ja isegi magada, kuid üldmuljena peeti kooli ikkagi tulevikus kasulike teadmiste õppimiskohaks. Huvitavad olid tõdemused, et kuigi õppimise osas nõutud kodutööd ei ole alati lihtsad ja tunduvad vahel lausa karistusena, on need siiski arendavad ja kasulikud. Samuti oldi arvamusel, et kui kooli juures päris kõik ei meeldi, on see täiesti normaalne nähtus, kõik ei peagi meeldima. Silmapaistvalt palju oli mainitud nigelat koolisööki, kuigi ka mõni positiivne noot käis läbi. — Õhtul voodis loen lambaid, hommikul ma pesen hambaid. Kombe selga, kingad jalga, koolitee nii algab. — – Oliver Kivisild, 1.klass Saunalahti kool on äge, meil on mitu kelgumäge. Amel on meil tore õps, täitsa vinge, uus sõps. — – Luiise-Mirell Pärn, 2. klass meeldib Koolis mulle meeldib, et saab sööklas rääkida. — Ei meeldi Ma tahaksin vähemalt üheksase hommiku. — – Herta Nora Jagor, 3. klass Kui mõtlen koolis, siis näen vahetund ulatab mulle oma käed. Vahetunnis saab palju puhkust ja vahepeal tunnen isegi uhkust. – Sander Mikk, 5. klass — Aeg lendab, ta mõndagi pajatas. Seda väikest tüdrukut pole, kes kannatas. Tast kasvanud tugeva selgrooga noor, ribinal-robinal saab temast vanamoor. Aitäh, väike mina, tänu sulle olen tark ja loov! – Loore Liisa Pella, 8. klass Suureks plussiks koolis käimise juures peeti sõprade olemasolu, nende nägemist ja nendega suhtlemist. Ka erinevaid projekte ja väljasõite hinnati kõrgelt. Mitmed kirjutajad tõid esile, kui toredad on nende õpetajad ja töödest kõlas siiski läbivalt sõnum, et kool on tuleviku jaoks ja enesearenguks oluline. Oli rõõm lugeda neid arvamusi erinevate nurkade alt. Kes kirjutas loomade silme läbi, kes unenägude kaudu, kes luule vormis, kes arutledes. Kokkuvõttena nähti kooli võlu ikka selles, et kui kooli poleks, oleks elu hoopis igavam. Suur kummardus kõigile kirjutajatele, sest oskus oma mõtteid eesti keeles kirja panna viisil, mil vastuvõtja neist kenasti aru saab, on oskus, mida ei tasu lihtsalt niisama unarusse jätta. Jõudu teile ka edaspidiseks, kallid eesti keele kandjad ja hoidjad. Emakeel – las jääda veel. n Artikli autor on Eestikeelse Hariduse Seltsi liige. Kuva: Jarek Jo?epera / Visit Estonia.
2/2022?viro.nyt 8 Viru – monen asian symboli tai jopa synonyymi Yksi Tallinnan tärkeimmistä maamerkeistä, Viru-hotelli, juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Siihen on mahtunut monenlaisia käänteitä kulloistakin aikaa heijastellen. Sakari Nupponen E esti rahva sümbool.” Näin otsikoi Eesti Ekspress 29.4.1994 uutisanalyysin Hotelli Virun yksityistämisestä ja myymisestä suomalaisille. Viru on virolaisille symboli ja muistutus Suomesta. Viru on suomalaisille Viron matkailun symboli – jossain vaiheessa suorastaan synonyymi – samanlainen kiintotähti kuin m/s Georg Ots 1980-luvulla, kirjoittaa Virun historiaa tutkinut Sakari Nupponen. Virua ei olisi ilman Urho Kaleva Kekkosta, kenties kaikkien aikojen rakastetuinta suomalaispoliitiikkoa Virossa. UKK nautti varauksetonta kansansuosiota virolaisten parissa poikettuaan Puolanmatkaltaan Tallinnaan, Tarttoon ja Käärikuun kevättalvella 1964. Hän pelasi Lennart Meren sanoin ”hyvin elegantin erän Neuvostoliiton ulkoministeriön kanssa”. Laivalinja Helsingistä Tallinnaan avautui jo vuonna 1965, vaikka Kekkosen ystävä Nikita Hruštšov oli syösty vallasta, ja tilalle olivat nousseet kylmän sodan toteemit Leonid Brezhev, Nikolai Podkornyi ja Aleksei Kosygin. Laivalinja kuljetti Viroon ennätykselliset 15 000 matkustajaa vuodessa (Huom! nyt sama määrä tulee yhtenä kesäpäivänä). Inturist halusi valuuttaa Turistiryntäys vaati lisää uutta hotellikapasiteettia. Yleisliittolainen Inturist-ketju halusi omasta puolestaan rahastaa kovan valuutan tuojat. Suurhotellin rakennusurakka meni yllättäen savonlinnalaiselle Repo Oy:lle, joka oli työllään Kajaanisssa vakuuttanut neuvostotilaajat, ja saanut myös kommunistijohtoisen Rakennusliiton puolelleen. Rakennnusmiehiä tulikin erityisesti Kainuusta. Monelle se oli elämän ensimmäinen ulkomaanja lentomatka, jollei ollut aiemmin palvellut YK-joukoissa. Yleensä niiltä kolkilta lähdettiin Ruotsiin ja jäätiin sinne. Tältä keikalta moni toi palatessaan morsiammen. Viina virtasi ja lempi leiskui, mutta suomalaisia pidettiin ahkeruutensa ja työtapojensa vuoksi työn sankareina. Hotelli valmistui kolmessa vuodessa, vaikka suuret suomalaiset kilpailijat ja niiden rahoittajapankit ajoivat Revon konkurssiin. Vastaavanlaisten turistihotellien valmistuminen Latviaan ja Liettuaan kesti neuvostovoimin 6–8 vuotta. Kalusteet olivat suomalaista designia. Samankaltaista sisustusta voi aistia Suomen 100-vuotisjuhlavuonna uudelleen avatusta Vääksyn Hotelli Tallukasta tai Keminmaan Hotelli Käpylästä, joka on Virun ikätoveri sekin, ja ottanut 70-luvun teemakseen. Kekkonen ei enää koskaan käynyt Virossa. Suomeen Virun yhdisti shaahi Reza Pahlavin ja shaahitar Frar Diban virallinen vierailu, joskaan Virossa heitä ei otettu vastaan epäystävällisesti. Kommunistipomojen lisäksi Virossa vieraili laulujuhlien aikaan muiden muassa moninkertainen ministeri Johannes Virolainen. Tavalliselle suomalaiselle tutuimmaksi tulivat Valuuttabaari ja toisen kerroksen ravintolasali, jossa tarjoiltiin puolija täyshoitoon kuuluneet aamiaiset, lounaat ja päivälliset. Virolaisille halutuimmat paikat, ruplapaikat, kuten Grill-Baar, Kohvik ja Kondiiter, jäivät suurimmalle osalle suomalaisista vieraiksi. Kaupungissa oli toki muitakin ravintoloita, jotka olivat jo 1980-luvulla suomalaisten suosikkeja, mutta esimerkiksi Vana Toomas Raatihuoneentorilla, hehkuviinipaikat Neitsitorn ja Karoliina sekä Kaubamajan humppaliiteri Kevad lopetettiin jo vuosia sitten. Klassikoista ovat sen sijaan säilyneet esimerkiksi herkkusuiden Gloria ja dekadentti Valli Baar. Viru suomalaisomistukseen Viron itsenäistyttyä uudelleen 1991 alkoi moskovalaisyritysten kansallistaminen ja yksityistäminen. Listalle tuli myös valtionyhtiöksi muuttunut RAS Viru. Kaikkien hämmästykseksi huutokauppaan keväällä 1994 ilmestyi vain yksi ostaja, vaikka kiinnostuneita oli ollut. Suomi oli vielä syvällä lamassa, ja suuret rahoittajat yksi toisensa jälkeen vetäytyivät riskialttiiksi koetusta hankkeesta. Ostaja oli AS Harmaron, jonka takaa löytyi vuorineuvos Ilpo Kokkilan ja hänen liikekumppaniensa SRV Viitoset. Kun ostajayhtiö oli Viroon rekisteröity osakeyhtiö, sen ei tarvinnut maksaa heti koko kauppasummaa, vaan vain 20 prosenttia. Loppuosalle sai huokeaa valtion lainaa. Ilmassa oli skandaalin käryä. Kauppasumma oli vain 145 miljoonaa kruunua ”
? viro.nyt ?2/2022 9 eli 60 miljoonaa markkaa (nyt alle 10 miljoonaa euroa). Osakeyhtiön toiminnasta vastasivat liikemies Alvar Ild ja NeuvostoViron viimeinen kommunistinen pääministeri Indrek Toome. Aivan puskista SRV ei tullut. Se oli aiemmin ollut yhtenä osakkaana neuvostoliittolais-suomalaisessa yhteisyrityksessä Palace-hotellissa. Lisäksi se oli rakentanut Rakveren lihakombinaatin vuonna 1987. Pääjohtajaksi palkattu entinen Cumulus-johtaja Yrjö Vanhanen ryhtyi määrätietoisesti siivoamaan hotellin ”asemahalliluonnetta” ja karsimaan talon tappiollisia toimintoja. Varieteen ja konditorian lopettaminen oli virolaisille karvas pala. Hotellia uudistettiin kerros kerrokselta tulorahoituksella. 705 työntekijästä 500 sai lopputilin. Virun historia on tallennettu Ennen suomalaisomistusta oli vuoden 1993 remontissa mennyt toisen kerroksen Virmalised-niminen (Revontulet) massiivinen lasitaideteos. Vuoden 2002 30-vuotisjuhlien jälkeen Vanhanen ryhtyi pohtimaan, mitä pitäisi pelastaa Virun historiasta. Seuraaviin vuoden 2007 juhliin ilmestyi kirja Aikamatka Hotelli Viruun (Sakari Nupponen, Gummerus). Kirjoittajan käytössä ollut laaja kuvamateriaali on sittemmin tallennettu Eesti Filmiarhiivin kokoelmiin. Suomessa ei liene hotellia, josta olisi päätynyt 400 kuvaa museoon. Kirja innoitti kahteen dokumenttielokuvaan. Suomalaisen version ohjasi Taru Mäkelä vuonna 2013. Lisäksi Aikamatka Hotelli Viruun oli poikinut vuonna 2011 yllättävän sivutuotteen: Hotelli Virun KGB-museon, joka avattiin ylimmässä kerroksessa toimineeseen salaiseen radiohuoneeseen. Siellä käy edelleenkin häkellyttävä määrä vieraita (38 000 vuodessa!) ja se saa yhä maailmanlaajuista huomiota. n Artikkeli ilmestyi alun perin vuonna 2017 kirjassa Viro 100. Viro-vuosikirjan juhlajulkaisu (toim. Jari P. Havia, Tallinna-kustannus). Viru-hotelli on tuonut 50-vuotisjuhlansa kunniaksi Merineitsi-ravintolan lavalle juhlakabareen Crème de la Crème eli revyyteatteri Starlight Cabaretin parhaat palat. Se on värikäs valikoima revyynumeroita, jotka ovat valloittaneet vuosien saatossa yleisön sydämet. Kabareeesitykset jatkuvat taas lokakuussa 2022. Viru-hotelli on ollut jo 50 vuotta yksi Tallinnan maamerkeista?. Kuva: Viru-hotellin arkisto.
2/2022?viro.nyt 10 Purjeveneellä Riianlahdella Helsingfors Segelklubb -pursiseuran (HSK) entinen varakommodori Kalevi Westersund purjehti kesällä 2020 s/y Nitouche II -veneellään Riianlahdella. viro.nyt sai arvokasta tietoa Viron ja Latvian nopeasti kehittyvistä vierassatamista. Kalevi Westersund L uontoäidin suoma varhainen veneilykausi pääsi myös jatkumaan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Maaliskuun 2020 alussa Saarenmaalle levisi epidemia italialaisen lentopallojoukkueen mukana, ja Länsi-Viron saaret eristettiin. Uusimaa ja rannikko suljettiin valmiuslailla 28.3.–15.4.2020 Huviveneiltä edellytettiin käyntiä passintarkastuspisteissä 14.6.2020 saakka, ja heinäkuun alkupuolelle asti jatkui molemmilla rannoilla epäselvyys, miten huvivenettä tulisi kohdella. Heinäkuussa tilanne alkoi normalisoitua. Normaalia on sekin, että usein Baltian satamat yllättävät uudistuksilla – niin nytkin. Tallinnassa on nykyään jo kuusi eri vierassatamaa: Kalevi Jahtklubi, Pirita, Old City Marina, Lennusadam, Noblessner ja Haven Kakumäe. Oman kokemukseni mukaan ne kannattaa jättää kotimatkalle, ja Suomesta on luontevaa suunnata lahden yli Naissaareen, Lohusaluun, Dirhamiin tai Kärdlaan. Lohusalu Lohusalu on Viron ensimmäinen länsimainen vierassatama, joka on jo ehtinyt kokea useitakin kehitysvaiheita. Satamamestari tulee osoittamaan vapaan, numeroidun poijun. Siistit saunat ovat päällä iltapäivästä alkaen. Sadama Pub & Resto on kehittänyt tarjoiluaan, mutta kyökki sulkeutuu jo iltayhdeksältä. Viikonloppuisin on elävää musiikkia ja paljon väkeä. Lähistöllä ei ole kylää, vain pitkä hiekkaranta. Kannattaa siis ottaa vuokrafillari ja Enguren satama ja uusi ponttoni. Kuva: Kalevi Westresund.
11 ? viro.nyt ?2/2022 polkea 3 km Laulasmaan risteykseen, jossa on kauppa, pari pubia ja iso kylpylä. Vielä voi jatkaa uutta pyörätietä saman verran itään ja ihailla Keilajoen puistoa sekä Viron kolmanneksi korkeinta vesiputousta. Dirhami Matkan ensimmäinen yllätys oli sataman iso laajennusprojekti. Idän puoleista hiekkarantaa oli jo perattu ja betonoitu aallonmurtajaksi. Lisää venepaikkoja on tiedossa. Sataman Kalakohvik tarjoilee maukkaita annoksia, ja pienestä kaupasta saa lähes kaikkea. Vuokrapyörillä on helppo polkea 6 km matka Roostan lomakylään, jossa on pitkä hiekkaranta, seikkailupuisto, tarjoilua ja majoitusta. Kuivastu Aurinkoiset ja reippaat länsituulet olivat alkaneet, joten sivutuuli vei Haapsalun ohi ja Väinämeren yli Kuivastuun. Täälläkin siistit saunat lämpiävät jo iltapäivisin. Lauttasataman palvelut rajoittuvat kahvilaan ja kioskikauppaan. Vuokralla on polkupyöriä ja edullisia autoja, joten reviiriä kannattaa laajentaa ainakin ympäri Muhun saaren ja ehkä Saarenmaallekin. Mantereen puoleinen Virtsun satama on aalloista levoton eikä siis suositeltava. Ruhnu (Ringsu) Vauhdikas slööri vei vaivattomasti keskelle Riianlahtea, Ruhnun saarelle. Ringsun satama tarjosi suojaa, mutta öinen ukkosmyrsky kyllä heilutti mastoa. Sataman Kohvik Yljes on kohentanut tarjoiluaan. Vuokrapyörillä pääsee kylälle ja Liise Talulle ihastelemaan olkikattoisia taloja. Kirkkoja on kaksin kappalein, ja väitetysti Eiffelin toimiston piirtämään, vuonna 1877 pystytettyyn valurautaiseen majakkaan pääsee kapuamaan. Ruhnun saarta ympäröi isompikin vesi ja lisäksi siellä on ”maailman suurin tuuliikkuna”, 360 astetta. Tämän avatessaan purjehtija löytää horisontista aina sopivan 20–60 mailin kohteen avotuulelle: 14 satamaa Virossa ja 8 Latviassa. Engure Reippaat länsituulet jatkuivat edelleen, joten oli luontevaa suunnata alas etelään, Latvian rannikolle. Enguren uudistetun sataman sisääntulo oli ruopattu lähes 3 metriin ja vanha kelluva parakki oli hinattu pois. Tilalla oli nyt moderni aidattu ponttoni sähköllä ja vedellä sekä nelisenkymmentä poijua. Siistit saniteettitilat löytyvät uudesta puurakennuksesta. Isoja katamaraaneja rakennetaan hallissa. Lähikylässä on pari kauppaa, muutama ravintola ja Kafejn?ca B?da tarjoilee edullista kotiruokaa. Skulte Säätila alkoi muuttua kosteammaksi ja nouseva avotuuli kuljetti vauhdikkaasti Riian ohi itään. Kovassa lenssissä sisääntulo vaati tarkkaavaisuutta, mutta aallonmurtajien sisällä oli jo rauhaisaa. Skulte on propsin ja hakkeen ulosvientisatama, joten pari laivaa oli sivuutettava, ennen kuin jokiuoman mutkien jälkeen näkyi vanha metalliponttoni. Aisojen välistä löytyi sopiva tila, mutta ei juurikaan muuta palvelua. Laiturin tyvessä oli yhdet vesija sähköjohdot sekä bajamaja. Skulte ei ole varsinainen turistikohde, mutta tarjoaa ”aikakoneen” vuosikymmenten taa. Kalastajat touhuavat verkkaisesti vanhanaikaisilla paateilla ja pyydyksillä. Laiturilla on pyydysankkureita ja rysäverkot kuivuvat auringossa. Vastarannalla maanomistaja paaluttaa edelleen teräspilareita kovaan savimaahan, tarkoituksenaan rakentaa vieraille parempi satama. Kylästä löytyy kauppoja ja pari pubia, ja hiekkarannan leirintäalueella on kelpo pizzeria. Vähemmän tunnettu Skulte tarjoaa suojaisan etapin esim. Pärnun ja Riian pitkälle välille. Salacgr?va Laantuva myötätuuli kuljetti leppoisasti kohti pohjoista, seuraavaan kalastajakylään. Olin saanut ennakkotiedon
2/2022?viro.nyt 12 uudesta huoltotalosta, jonka viereen kiinnityin. Vanhassa ja suojattomassa ponttonissa oli kymmenkunta poijua, mutta sähköt ja vedet oli nyt suljettu. Komea Bura-talo oli jo pystyssä, mutta ei vielä käytössä. Viereen oli myös valmistunut siisti Ab initio -pizzeria. Perinteisempää kalaruokaa löytyi kylän Cafe Kamb?zesta. Salatsi-joen suistoa kannattaa tepastella ylävirtaan ja hämmästellä historiallista pyyntisiltaa. Kapea puusilta ei ihan ylety vastarannalle, vaan sen tarkoituksena on rysäverkoilla ja muilla pyydyksillä kahmia jokikaloja. Veneelle löytyy parempaa tuulensuojaa hieman pohjoisempana, Kuivizin satamassa. Tämä on uudehko leirintäalue, jossa on laadukas hotelliravintola Kaptei?u Osta. Kihnu Tuulet alkoivat hyytyä, joten kone sai avittaa Kihnun saarelle. Suarun satamaa kehitetään edelleen, ja nyt oli vuorossa työmaa sisääntulon aallonmurtajalla. Ponttonilaitureiden vieressä on huoltotalo, josta voi tilata saunan. Pihalla on pitkät rivit vuokrapyöriä, joilla onkin helppo viilettää pitkin mäettömän saaren hyviä teitä. Rantatiellä Lontoon taksi houkuttelee Uibu Talun terassille, ja lähikylältä löytyy Kurase Pood sekä pari pubia. Rahvamajan takana on urheilupuisto, jossa juhannuskokko syttyy aina 23.6., viikonpäivästä riippumatta. Heinäkuun Mere Pidu -festivaali on myös kokemisen arvoinen. Majakka saaren eteläkärjessä on avoin yleisölle. Munalaid ja Manilaid Tyynessä konettaminen minimoitui suuntaamalla Virvelautan perässä mantereelle. Väylän vieressä Kihnusta pohjoiseen näkyy pitkä, pyöreistä kivistä rakentunut vedenalainen harjanne. Munalaidiin on valmistunut myös pieni vierassatama. Palveluja ovat vain terminaalin WC:t ja kahviautomaatti, mutta aisapaikoille voi jättää veneen, esim. miehistönvaihdossa. Viereinen Manilaidin saari oli myös uusi ja mielenkiintoinen kohde. Yhteyslaiturin kupeessa on muutama kylkipaikka, rajatulla syvyydellä. Vuorovene toi sopivasti uuden turistiporukan, joten pääsin liftillä avolavalle ja sain kyydityksen koko saaren halki. Eteläkärjessä on pieni majakka ja Riidan maatila, jossa maittoi lammaspata ja käsityöolut. Jalkapatikassa sain paluumatkalla ihastella saaren kaunista luontoa, persoonallisia taloja ja kuiville nostettuja kalapaatteja. Kilipukit ja kutut tervehtivät illan kulkijaa. Värati Jatkoin koneella luoteeseen ”just on time”, tämän reissun uusimpaan kohteeseen. Riida talun pöydässä minulle oli kerrottu Viron uusimmasta satamasta, jonne oli kuulemma edellisellä viikolla asennettu väylämerkit. Koordinaatit ja satamatiedot sain myöhemmin kännykkään. Mantereella oleva pieni satama on kahden aallonmurtajan suojassa. Ponttonissa oli aisat, vesi ja sähkö sekä rannalla bajamaja. Värati oli neuvostoaikaan iso kalanjalostustehdas, josta jäänteinä näkyi useita hylättyjä rakennuksia ja halleja. ”Kuumsuitsu kilu” -pakkauslaatikoita oli nurkissa pinoittain. Uutta kahvilarakennusta viimeisteltiin kuumeisesti, sillä avajaiset olisivat elokuun alussa. Lähimpään Tõstamaan kylään oli kävelymatkaa 3 km, ja sieltä löytyi kauppa ja pari pubia. Varbla Vihdoinkin saavuin koko reissuni pääkohteeseen Varblaan. Lähestymisviitta on yhä turhan lähellä rannikkoa ja kooltaan pieni. Lähes kilometrinen, kivinen aallonmurtaja näkyy selvästi ja lateraaliviittoja on useita. Jättipitkän sisääntulon jälkeen avautuu täysin suojainen, neliön muotoinen allas, jossa on kaksi ponttonia aisoilla ja poijuilla. Ravintola Groot oli jo valmis, mutta huoltotalo vieläkin hieman vaiheessa. Läheisestä lomakylästä löytyi majoitusta, baari, ravintola, toiletit ja sauna. Varblan satama oli teknisesti avattu jo 2019 juhannuksena, mutta viralliset avajaiset olivat 31.7.2020. Koska vuonna 2019 ennätin uuteen satamaan ensimmäisenä vierasmaalaisena, sain avajaisiin henkilökohtaisen kutsun. Päävieraana oli presidentti Kersti Kaljulaid, joka on usein ollut Taustalla na?kyy Salacgri?van uusi huoltotalo Bura. Kuva: Kalevi Westersund.
? viro.nyt ?2/2022 13 mukana antamassa näkyvyyttä satamille ja purjehdukselle. Varblan uusi satama tarjoaa kaivatun ja mukavan etapin pitkälle merimatkalle Haapsalusta Kihnuun tai Pärnuun. Kõiguste Tuuli oli jälleen herännyt ja vei nyt vaivattomasti Saarenmaan kaakkoisrannalle, Kõigusten satamaan. Satama avattiin jo 1990 luvulla, mutta 9.1.2005 ”jaanuaritorm” tuhosi sen. Nykyisin Niklas ja Külli Akkermann isännöivät hienoksi kehittämäänsä satamaa. Väylämerkit ohjaavat sisään ja modernissa ponttonivinkkelissä löytyy suojaisia paikkoja. Uudessa huoltotalossa on siistit saunat ja saniteetit, ja baari John’i juures on laajentunut myös ravintolaksi. Kõiguste Marina on sopivasti puolivälissä Kuivastun ja Kuressaaren pitkää legiä. Tänne on hyvä tulla lepäämään ja vaikka kuuntelemaan hiljaisuutta. Vain kapea hiekkatie johtaa perille, joten turhaa liikennettä tai hälyä ei ole. Lõunaranna Kotimatkalla poikkesin vielä pieneen, sympaattiseen Lõunarannan satamaan. Isäntä Olaf oli työmatkalla, mutta avulias Edvard lämmitti puusaunan ja kestitsi iltaja aamupalan. Hän esitteli ylpeänä tulevaa keittiön laajennusta, jonka ansiosta tarjoilu monipuolistuu. Lähistöllä Sikke Sumarin Nami Namaste tarjoilee lounasta ja päivällistä, ja jos oikein haluaa syödä herroiksi, voi tilata limusiinin viemään Pädasten kartanohotelliin. Haapsalu Usean linjataulun jälkeen odottaa tulijaa kolme peräkkäistä satamaa: Westmeri, Grand Holm Marina ja Veskiviigi. Paikkoja siis löytyy, ja nytkin oli moni tyhjillään. Pieni unelias kesäkaupunki on käymisen arvoinen. Piispanlinnaa on restauroitu ja monia puutaloja kunnostettu. Myös vuonna 1904 valmistunut puurakenteinen rautatieasema on ainutlaatuinen. Ravintoloita on runsaasti, ja pikkukaupungin ottaa mukavasti haltuun jalkaisin. Vormsi, Sviby Uusi oikoväylä johtaa Haapsalusta Vormsin saarelle ja lyhentää matkaa huomattavasti. Svibyn lauttasataman takaa löytyy vierassatama, jonne on valmistunut uusi aallonmurtaja ja uusia poijupaikkoja. Satamakonttorissa on WC:t ja suihku. Pikitien luona on pieni kioski, josta voi vuokrata pyörän tai skootterin. Näillä pääsee aluksi Krog No. 14 -pubiin ja Hullon kylään. Kirkkoja on tuplaten ja Pyhän Olavin hautuumaalta löytyy ainutlaatuisia rengasristejä. Maantielenkit kiertävät koko saaren ympäri, ja länsirannalla on pieni majakka. Saarella on vahva ruotsalaisvaikutus, joten kaikki nimet ovat myös på svenska. Osmussaar Uudelleen Dirhamiin tultuani totesin rakennusprojektin taas edenneen. Nyt oli tyyntä ja aurinkoista, joten pääsin toistamiseen konettamaan Osmussaarelle. Väylä on viitoitettu, mutta puulaiturin päässä syväys on vain 1,7 m ja tilaa 1–2 veneelle. Hevosenkenkälahdelle voi myös ankkuroitua, mutta helpointa on ottaa Dirhamista kyyti Arabella-paatilla. Saari on muodostunut kalkkikivestä kerrostuneista laatoista ja päällimmäiseksi on jäänyt soraa. Kasvusto on matalaa ja katajikot ovat vallitsevia. Soratiet kiertävät 9 km saaren ympäri. Vapaana laiduntaa 400 lammasta ja 60 otsatukkaista ylämaannautaa. Sattumoisin tusina Suomen Majakkaseuran jäsentä saapui tutustumisretkelleen, joten jäin heitä odottelemaan pohjoiseen, majakan juurelle. Täällä oli tarjolla kevyttä lounasta, virvokkeita ja jäätelöä. Arvovaltaisessa seurassa kapusin vuonna 1954 rakennetun ja 35 m korkean majakan huipulle. Ylhäältä on mahtavat näkymät koko rannikolle, ja myös mustavalkoraidallinen torni näkyy pitkälle. Lohusalun jälkeen paluu kolmen viikon ja 17 sataman hienolta jotokselta sujui spinnutellen Porkkalaan. Tallinnan satamille ei taaskaan jäänyt aikaa, kuten olin arvellutkin... Baltian satamissa on harvoin ruuhkaa ja kesällä 2020 oli suorastaan autiota. Aina kannattaa kuitenkin huomioida heinäkuun perinteinen Muhu Väina Regatt, jossa on viime vuosina ollut 130 venettä ja 800 kilpailijaa. Baltian vesillä satamakirjat Sail in Estonia and Latvia sekä Harbour guide for the South Coast Baltic ovat ehdottoman tärkeitä, kun luonnonsatamia ei ole yhtäkään. Oppaita löytyy osoitteesta www.eastbaltic. eu tai artikkelin kirjoittajalta: kalevi.westersund@hoski.fi. n Artikkeli on julkaistu kohta 125 vuotta täyttävän Helsingfors Segelklubbin (HSK) Hoskilainen-jäsenlehden numerossa 2-2021. HSK:lla on Virossa kaksi ystävyysseuraa, Kalevi Jahtklubi (KJK) ja Pärnu Jahtklubi (PJK). Lue lisää: www.hoski.fi Riidan talon majoitustiloja Manilaidilla. Kuva: Kalevi Westersund.
2/2022?viro.nyt 14 4/2021?viro.nyt uutiset nyt.puhuttaa Uutisia viro.nytille luki Ülle Õis Kalevipoeg ilmestyi võroksi Tänä keväänä võron kielen ystäviä on ilahduttanut Viron kansalliseepoksen Kalevipoeg ilmestyminen võron kielellä. Võroksi teoksen nimi on Kalõvipoig ja se on ensimmäinen kokonainen võronkielinen versio eepoksesta. Eepoksen on võron kielelle kääntänyt virolainen võron kielen asiantuntija ja võronkielisen kirjallisuuden edistäjä Urmas Kalla, joka aloitti käännöstyöt jo parisen vuotta sitten. Võronkieliset tekstit on kuvittanut etelävirolainen kuvittaja Toomas Kuusing. Kirjan ilmestymistä ovat tukeneet Võro Instituut, Eesti Rahvakultuuri Keskus sekä Eesti Kultuurkapital. Kirja esiteltiin yleisölle 17. maaliskuuta Võrussa Dr. Fr. R. Kreutzwaldin kotimuseossa, 1800-luvulla Kalevipoeg-teoksen kirjoittaneen Fr. R. Kreuzwaldin kotipaikassa. Museo palkitsi Kalõvipoig-teoksen tekijät viime vuoden lopulla myös kunniamitaleilla teoksen võron kielelle kääntämisestä ja kuvituksista. Virolaisten tilastojen vuosisata virtuaalinäyttelyksi Maaliskuun alussa aukeni internetissä Viron tilastoista kertova 100 vuotta Viron tilastoja -virtuaalinäyttely. Näyttelyyn voi tutustua viroksi ja englanniksi osoitteessa 100.stat.ee. Näyttely keskittyy Viron tilastoihin sadan vuoden ajalta, siitä löytyy tietoa sekä itsenäisen Viron tasavallan aikana kootuista tilastoista että neuvostoaikaisesta tilastomateriaalista. Näyttelyn sivusto onkin koottu Viron tilastojen 100. juhlavuoden kunniaksi, sillä Virossa virallisen statistiikan kerääminen alkoi 101 vuotta sitten. Näyttely luo katsauksen myös vanhempaan Viron alueen tilastoja koskevaan historiaan jo 1600-luvulta lähtien sekä kertoo Viron tilastoviraston kehittymisestä ja ajan mittaan tapahtuneista tarinoista. Näyttelymateriaalien avulla voi tutustua yleisiin Viroa koskeviin tietoihin. Näyttelyyn on valittu mukaan kolme erilaista väestönlaskentaa vuosilta 1922, 1941 ja 1959. Virtuaaliäyttelyn tekijöinä ovat mm. olleet kuraattorit Hiljar Tammela ja Olev Liivik, näyttelyn on toteuttanut Platvorm-studio ja kotisivut suunnitellut Polaar Studio. Luonnontiedeaiheista kuunneltavaa Tartosta Tarton yliopiston luonnontieteellinen museo ja kasvitieteellinen puutarha aloittivat helmikuussa luontoja luonnontiedeaiheisen podcast-sarjan, joka on kuunneltavissa internetissä. Ohjelmissa puhutaan Viron kasvitieteen yleisestä historiasta ja Tarton roolista siinä, museon ja puutarhan kokoelmista sekä virolaistutkijoiden projekteista ja yleisistäkin kasvitieteellisistä aiheista. Ensimmäisissä jaksoissa on puhuttu mm. virolaisten tutkijoiden roolista Etelämantereella ja Tarton kasvitieteellisen puutarhan perustajasta. Vironkielistä sarjaa vetää Tarton yliopiston luonnontieteellisen museon ja kasvitieteellisen puutarhan tapahtumakoordinaattori Carlotta Põdra. Vieraina on sekä museon omia työntekijöitä että ulkopuolisia virolaisia luonnontieteen asiantuntijoita. Uusi, 20 minuutin pituinen ohjelma julkaistaan kerran kuussa kuukauden viimeisenä tiistaina. Ohjelman nimi on Rukkirääk (suom. ruisrääkkä). Sanan vironkielisellä vastineella uskotaan olevan yhteys virolaiseen rääkima-sanaan, joka tarkoittaa suomeksi puhumista. Rukkirääk-podcastit ovat kuunneltavissa Applen, Googlen ja Spotifyn podcast-alustoilla sekä vironkielisellä podcast-sivustolla osoitteessa www.podcast.ee/show/rukkiraak. Kansallispukuja arvostetaan Viron kansallismuseolta ilmestyi maaliskuussa kattava kirja virolaisista kansallispuvuista: Rahvarõivas on norm. Kirjaan on koottu yhteensä 151 kansallispukukokonaisuutta 1800ja 1900-luvun vaatteista, jotka ovat olleet esillä Tartossa Viron kansallismuseossa vuonna 2017 järjestetyssä, Viron tähän asti laajimmassa kansallispukunäyttelyssä. Näyttelyn kuraattori sekä kirjan päätekijä on virolainen kansallispukujen ja kansanperinteen tutkija Reet Piiri. Rahvarõivas on norm -kirjan eteen alettiin tehdä valmisteluja viisi vuotta sitten, kun Viron kansallismuseon näyttelyssä oli mahdollista kuvata pukukokonaisuudet. Silloin näyttelyssä oli esillä kansallispukuja kaikilta vuodenajoilta koko Viron alueelta sen jokaisesta entisestä pitäjästä. Kansallispuvut kerättiin jo sata vuotta sitten, mutta vuonna 2017 ne laitettiin ensimmäistä kertaa esille niin kattavasti. Reet Piirin mukaan Rahvarõivas on norm -kirja antaa laajan katsauksen entisaikaan yleisessä käytössä olleisiin vaatteisiin, jotka tehtiin jokaisessa taloudessa itse. Kirjan lisäksi ihmiset voivat edelleen tutkia pukuja kansallismuseossa, jossa arkistoidaan myös ei-näyttelykuntoisia kappaleita, jotka ovat nykyisin harvinaisia mutta tärkeitä esimerkkejä virolaisesta kansanperinteestä. Museokappaleita käydään usein katsomassa paikan päällä tarkemmin, jotta niistä voidaan ottaa mallia omien kansallispukujen tekoon mm. lauluja tanssijuhlia varten. Helmikuussa aukeni myös Viron kansallismuseossa seuraavien kahden vuoden ajaksi näyttely vanhoista asusteista. Siinä on esillä kansallispukujen yhteydessä käytettyjä koristeellisia laukkuja, erillisiä taskuja ja tupakkapusseja. Kansallispukujen roolista ja Viron kansallismuseon vaatekappaleiden keräämisestä voi viroksi lukea lisää museon 7.4.2022 ja 23.4.2020 julkaistuista blogiteksteistä osoitteessa blog.erm.ee. n Viron kansallismuseo on taltioinut maan rikasta kansallispukuperinnetta?, nyt myo?s tuoreeseen kirjaan. Kuva: Visit Estonia.
? viro.nyt ?2/2022 15 SVYL:n toimintaa Mitä kuului, Viro? -äänikirjasarja Suomen Viro-yhdistysten liiton Mitä kuului, Viro? -äänikirjasarjassa on jo kolme teosta! Kirjoissa luodaan katsaus 30 vuoden taakse: Miltä Viro näytti tuolloin, mitkä olivat itsenäistymiseen johtaneet vaiheet ja kuinka itsenäistyminen Suomessa nähtiin? Luvassa on puhdasta faktaa ja hiukan vallattomampaakin aiheen käsittelyä. SVYL:n äänikirjat ovat kuuntelijoilleen ilmaisia, lahja kaikille Viron ystäville ja Virosta kiinnostuneille. Viro-äänikirjasarjassa ovat ilmestyneet: Kulle Raig: Pitkä matka lähelle. Naapuriksi vapaa Viro (Kirjastus K&K 2011) Mihkel Mutt: Missio Viro (Kivijalka 1997, suom. Jouko Vanhanen) Mihkel Tiks (toim.): Viro. Matkaopas (Huma 1991) Kirjat voi kuunnella osoitteessa soundcloud.com/svyl-svyl. Linkki löytyy myös SVYL:n kotisivujen www.svyl.fi Ajankohtaista-sivun kautta. Viron uudelleenitsenäistymispäivä 20.8. Elokuussa päästään juhlimaan itsenäisyytensä palauttanutta Viroa! Seuraa SVYL:n tiedotusta sähköpostitse, kotisivulla www.svyl.fi sekä sosiaalisessa mediassa. Juhlintaa on luvassa eri puolilla Suomea! viro.nyt 3-2022 ilmestyy 26.8. Vuoden 2022 kolmas viro.nyt ilmestyy elokuun lopussa kattaen koko syksyn aina marraskuulle saakka. Lehden materiaalipäivä on 29.7. Siihen mennessä kaiken lehteen tulevan aineiston sekä päivitettyjen jäsentietojen tulee olla toimistolla svyl@svyl.fi. OLUTSILTA – ÕLLESILD Tarkistathan tapahtumien ajantasaiset tiedot nettisivultamme www.olutsilta.fi/tapahtumat Kuukausitapaamiset Helsingissä 11.5. 18 Anikó Lehtinen kertoo oluiden virhemauista. Jos haluat itse maistella virhemakuja, ilmoittaudu ennakolta tittoli13@gmail.com. Tapaaminen itsessään on avoin kaikille ilman ilmoittautumistakin. Olutravintola Villi Wäinö (Kalevankatu 4, Helsinki) 8.6. 18 Paikka ja aihe ilmoitetaan Olutsillan nettisivun tapahtumatiedoissa. 6.7. 18 Luontoretki. Huom! Muuttunut ajankohta, heinäkuun ensimmäinen keskiviikko. Luontoretkellä perehdymme Eino Leinon luontoaiheiseen tuotantoon kevyen ulkoilun lomassa. Reitti tarkennetaan toukokuun loppuun mennessä nettisivun tapahtumatietoihin. 10.8. 18 Myyrmäen katutaidekierros Taidemuseo Artsin opastamana. Kokoontuminen Paalutorilla Vantaan Taidemuseo Artsin edessä (Paalutori 3, Vantaa). Kierroksen pituus on n. 1,7 km ja kestää n. tunnin. Kierros ei ole esteetön. “Jälkipuinti” kierroksen jälkeen jossain mukavassa Myyrmäen baarissa. 27.8. klo 14 Kesäteatteri Menemme katsomaan Suomenlinnan kesäteatteriin Jussi Nikkilän ohjaaman lämminhenkisen Shakespearen komedian Kuten haluatte 27.8. klo 14. Varaa jo aika kalenteristasi. Ilmoittautumisohjeet lähetetään jäsenille sähköpostilla toukokuussa. Olutsillan Klamilan osasto Tiedotukset tapahtumista paikallislehdissä ja Facebook-ryhmässä Olutsilta – Klamilan osasto. Olutsillan Kotkan osasto Kesäkuukausina järjestämme erilaisia retkiä. Ajantasaiset tiedot tapahtumista julkaistaan Olutsillan Kotkan osaston Facebookissa ja Olutsillan nettisivuilla. Saunaklubi Saunaklubin tulevat tapahtumat löydät Olutsillan tapahtumakalenterista www.olutsilta. fi/tapahtumat tai fb-ryhmästä Olutsilta Saunaklubi. Voit myös liittyä saunaklubin sähköpostijakeluun ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi Juhalle: juha.karsikas@icloud.com. VP-lounaat Vapaapäivälounaat Helsingin seudulla kuukauden viimeisenä keskiviikkona klo 13: 25.5. Hima ja Sali (Kaapelitehdas) 31.8. Olivia Central Station (Helsingin rautatieasema) Keilailu 21.5. klo 15 Kevään viimeinen keilailu Fun Bowlingissa (Helsinginkatu 25, Helsinki) Kesätauon jälkeen jatketaan taas 25.8. klo 12. Ilmoittautumiset sähköpostiin hyvissä ajoin ennen tapahtumaa: echydenius@gmail.com Olutsillan Hyvämaineisten Naisten Ompeluseura Kokoontuu joka kuukauden 3. maanantai ravintola Kurvittaressa Helsingissä. Kesäja heinäkuu todennäköisesti pidetään taukoa. Tervetuloa mukaan – myös miehet! Matkat Keväinen retki Helsingistä Klamilaan 14.5. Klamilan osasto kutsuu meidät taas perinteiseen ulkoilupäivään. Matkaan lähdemme yhteiskuljetuksella klo 9 Helsingistä Mikonkadun vieraspysäkeiltä, menomatkalla tauko Karhulassa Mokkabaarissa. Klamilassa kohteena baari Kujansuu, kylätupa Ronkuli, “Lantviikin” kuntoportaat ja halukkaille frisbeegolfia. Päivä jatkuu ravintola Potkurissa. Kotimatkamme alkanee noin klo 19 paikallista aikaa. Matkan hinta määräytyy lähtijoiden mukaan. Sitovat ilmoittautumiset 9.5. mennessä Sirpan sähköpostiin: tittoli13@gmail.com Kesämatka Kesämatka suuntautuu tänä vuonna Pohjois-Latviaan 3.–7.8. Lähdemme keskiviikkoiltana Helsingistä. Päivien aikana tutustumme alueen historiaan ja luontonähtävyyksiin sekä vierailemme panimoissa. Matka on tarkoitettu jäsenille ja ilmoittautuminen sille alkaa toukokuun alkupuolella. Tallinnassa tapahtuu Õllekomando Õllekomando jatkaa tutustumista Tallinnan kulttuuriin ja baareihin. Komandon iskuista ilmoitetaan Facebookissa www.facebook.com/ groups/ollekomando. Seuraa ilmoittelua ja tule mukaan! Onhan meillä oikea osoite? Jos olet Olutsillan jäsen, mutta et saa tätä lehteä kotiisi tai Olutsillan tiedotteita sähköpostiisi, ilmoitathan voimassa olevat osoitetietosi sähköpostilla: jasenrekisteri@olutsilta.fi Lisää tietoa Olutsillan toiminnasta ja tulevista tapahtumista: www.olutsilta.fi PORIN SEUDUN SUOMI-VIRO-SEURA Jäsentilaisuus tiistaina 17.5. klo 17 Porin taidemuseon luentosalissa (2. krs, Eteläranta, Pori) Vieraana on SVYL:n toiminnanjohtaja Kirsi Bongwirnso ja aiheina mm. liiton jäsenyhdistysten toiminnan kehittäminen sekä liiton toteuttama jäsenkysely. Tervetuloa! Lisätietoja puheenjohtajalta, paivi.ylikauhaluoma@gmail.com.
2/2022?viro.nyt 16 TAMPERE-TARTTO-SEURA Voitonpäivän 23.6. kuniakäynti Kalevankankaan muistokivellä Varsinainen kukkienlasku klo 15. On sovittu, että muistokivellä käydään pitkin päivää omaan tahtiin. Luonnokukat ja sinimusta-valkoista vaatteissa. Viron uudelleenitsenäistymispäivän 20.8. kunniakäynti Kalevankankaan muistokivellä klo 12 Sieltä siirrytään Tarton puistoon klo 13. Laikun lavalla kansanjuhla illemmalla. Matkat Saarenmaa ja Abruka 22.–25.6. Abrukalle mennään kuunari Hoppetilla, koetaan virolaista juhannuksen viettoa ja nähdään Viron puolustusvoimien voitonpäivän paraati Kuressaaressa. Kaksi paikkaa vapaana! Tartto 9.–11.9.: ystävyyskaupungit 30-vuotta! Muutama mahtuu vielä mukaan. Tartto 16.–18.12. Jouluinen Tartto on nähtävä sekin ainakin kerran. Samoin tällä matkalla vielä muutama vapaa paikka. Kaikille matkoillemme voi ilmoittautua pj. Liisa Löyttyniemelle p. 050 561 1166. Vastuulliset matkanjärjestäjät Jaanika Kullerkupp ja Bussi-Manninen. Lokakuu on Virokuu Tampereella! Upea ohjelmamme jälleen valmisteilla! Käykää katsomassa ajankohtaisia tietoja kotisivullamme tamperetarttoseura.fi. Hyvää kevättä ja kesää kaikille! Tampere-Tartto-seuran pj. Liisa Löyttyniemi VAASA-PÄRNU SEURA Vaasa-Pärnu Seura ry:n kevätkokous 17.5. klo 18 Närvänmutkassa (Pilvilampi, Vaasa) Käsitellään sääntömääräiset kevätkokousasiat. Paikka on ulkona Närvänmutkan grillikatoksessa Pilvilammella. Pyydämme alustavaa ilmoittautumista tarjoilun järjestämiseksi. Ilmoittautumiset pj. Erja Saario p. 0440 352 118. Seura tarjoaa kahvit ja muuta iltapalaa. Ilmoitamme kokouksista myös jäsentiedotteessa, kotisivulla ja Facebook-sivulla. Teeme ära -siivoustalkoot toukotai kesäkuussa Järjestämme Teeme ära -siivoustapahtuman yhdessä Vaasan ympäristöseuran kanssa alkukesästä. Tarkempia tietoja myöhemmin kotisivulla ja Facebook-sivulla. Kesämatka Pärnuun, Kihnuun ja Hiidenmaalle 20.–25.7. Bussimatka Pärnuun ja Länsi-Viroon yhteistyössä seurakunnan Pärnu-piirin kanssa toteutuu heinäkuussa, jos saamme väh. 30 lähtijää. Tutustumme Kihnun saareen Pärnun edustalla, teemme kokopäiväretken Hiidenmaalle Haapsalun kautta, käymme Soomaan kansallispuistossa. Lisäksi ohjelmassa on tapaamisia inkerinsuomalaisten kanssa Inkerin talolla, Pärnun Eliisabetin seurakunnan jäsenten kanssa ja myös Pärnu Vaasa Seltsin, Pärnun Inkerinsuomalaisten yhdistyksen ja Pärnun eläkeläisten kanssa. Hinta 645 €/hlö Vaasa-Pärnu Seuran ja Pärnu-piirin jäsenille, muille 665 €/hlö. Tarkempia tietoja ja matkaohjelma kevään jäsentiedotteessa, Facebookja kotisivuilla. Ilmoittautumiset pj. Erja Saariolle p. 0440 352 118. Vastuullinen matkanjärjestäjä Matka-Ärrä. Vaasan Taiteiden yö -tapahtuma 11.8. Tapahtumaan on suunnitteilla kuvanäyttely Pärnusta eli Kävelyllä Pärnussa – Jalutuskäik Pärnus. Tarkempia tietoja kotisivulla ja Facebook-sivulla. Viron uudelleenitsenäistymisen juhla/ystävyyskaupunkijuhla 20.8. Viron uudelleenitsenäistymisen ja Vaasan ja Pärnun ystävyyskaupunkisuhteiden juhla järjestetään mahdollisuuksien mukaan kansalaisopisto Almassa Raastuvankadulla lauantaina 20.8. Toivomme, että koronatilanne on rauhoittunut ja voimme järjestää juhlan, jonne saamme vieraita myös Pärnusta. Tarkempia tietoja myöhemmin kotisivulla ja Facebook-sivulla. Vaasa-Pärnu Seura ry:n jäsen: Ilmoita osoitteenmuutoksesta jäsenvastaava Antti Kaukoselle, antti.kaukonen@ valokyltti.fi tai p. 044 202 0019. Seuratkaa Vaasa-Pärnu Seuran Facebook-sivuja sekä kotisivuja vaasaparnuseura.svyl.fi, joissa kerrotaan yhdistyksen toiminnasta tarkemmin. Tervetuloa mukaan toimintaan! VARSINAIS-SUOMEN VIRO-KESKUS Brinkkalan pihan ja Vanhan Suurtorin ulkotapahtumat Toukokuu tuo ohjelmaan jälleen Brinkkalan pihan ja Vanhan Suurtorin ulkotapahtumat. Viro-keskus on naapuruston menossa mukana, tervetuloa! Tulossa ainakin nämä, ja paljon muuta: 7.5. Vanha Suurtori muuttuu Lasten Suurtoriksi. 14.5. Taiteen talon avajaiset 28.5. Kehitysvammaisten markkinat Suurtorilla 17.–18.6. Tuomiokirkon synttärit, koko Vanhankaupungin juhla 18.6. Turku-kirppis ja lankatori klo 11–15 30.6.–3.7. Keskiaikaiset markkinat 5.–6.8. Vegånia 11.8. Taiteiden yö 20.8. Viron uudelleenitsenäisyyspäivä 21.5. Kevadine bussireis loodusesse Meie sihtkoht on Harjureitti, “väike Lapimaa” Säkyläs. Broneeri oma koht: virokeskus@gmail.com 21.5. Lähdemme päiväretkelle Säkylän Harjureitille! Tiedossa mukava bussireissu ja perinteiset retkieväät – ja tietenkin runsaasti reippailua “Pikku-Lapin” maisemissa. Ilmoittaudu mukaan viim. 15.5. mennessä: virokeskus@gmail.com Kesäyön marssi 2022 Kutsume teid kaasa ”Kesäyön marssi 2022” üritusele! Haastamme sinut mukaan kävelemään! Katso lisää tapahtumasta “Kesäyön marssi 2022”. Viro-teemaiset satutunnit Viro-keskus kiertää toukokuussa Turun kirjastoissa pitämässä Viro-teemaisia satutunteja. Seuraa tiedotusta! Yhteistyö SPR:n kanssa Keväällä ja kesällä jatkamme yhteistyötä SPR:n monikielisen ja -kanavaisen koronatiedotusprojektin kanssa ja kierrämme erilaisissa tapahtumissa Turussa. Viro-keskuksen tuottamaa vironkielistä infoa löydät etsimällä: #StoppKoroona Jäsenten keväisiä matkoja varten: käytettävissänne on tuttuun tapaan Viro-keskuksen Tallinkin bisneskoodi, jonka avulla saa hyvät tarjoushinnat. Kysy toimistolta! Tilanteet tapahtumien, kokoontumisten ja jopa konttorin palvelujen suhteen muuttuvat nyt nopeasti, seuraathan yhdistyksen uutisia Facebookin kautta, etsi sieltä Varsinais-Suomen Viro-keskus ry sekä Eestlaste klubi Turu / Turku. Jos haluat asioida konttorilla, soita ja sovi aika, p. 040 147 5221. Passien ja id-korttien luovutus ajanvarauksella. Neuvontatyö jatkuu Vironkielinen neuvoja on tavoitettavissa p. 040 220 8578, puhelinpäivystys torstaisin. Kiireellisissä kysymyksissä voi soittaa ma–pe klo 10–15 toimistolle p. 040 147 5221.
? viro.nyt ?2/2022 17 Turu Eesti keskuse nõustajad on abiks eestlastele Soomes. Kirjuta või helista julgelt, teenus on tasuta! Mõtleme koos, otsime lahendusi ja juhendame vajadusel edasi. Helista nõustajale: +358 40 220 8578 neljapäeviti. Nõustaja vastab küsimustele ainult isiklikult, ei kunagi avaliku fb-vestluse kaudu. Lisaks teie küsimustele vastab Turu Eesti keskus tel. +358 40 147 5221. Helistada ja kirjutada võib igalt poolt Soomest (ja Eestist, kui küsimused on seotud Soome eluga). VIRO-INSTITUUTIN YSTÄVÄT Viro-instituutin ystävien vuosikokous 31.5. Kokouskutsut lähetetään toukokuun alkupuolella. Lue Viro-instituutin kuulumisia sivulta 27! VIROLAISEN KULTTUURIN YSTÄVÄT VIRKKU Seuraa toimintaamme Facebookissa: www.facebook.com/VirkkuRy n Viron kirjastojen vuosi Kirjastot kannustavat keskusteluun Maaliskuussa käynnistyi yksi Viron kirjastojen vuoden uusista avauksista, projekti Paikallisten dialogi paikallisessa kirjastossa. viro.nytin toimitus V iron kirjastojen vuoden yksi tavoite on nostaa kirjastoja esiin yhteisöllisinä keskuksina. Tätä tavoitetta ajaa myös Paikallisten dialogi paikallisessa kirjastossa -projekti. Projekti käynnistyi maaliskuussa suuren aivoriihen ja kirjastonhoitajien koulutuksen avulla. Kirjastot ovat kaikkialla maailmassa muutosten edessä ja ottamassa roolia yhteisönsä, kansalaisyhteiskunnan ja demokratian uudistajina, kestävän kehityksen puolestapuhujina sekä paikallisen dialogin luojina. Myös Virossa kirjastot voivat olla yhä enemmän erilaisen dialogin käynnistäjiä ja tukea sitä kautta kansalaisten aktiivisuutta. Tätä tavoitetta edistämään Viron kirjastojen vuoden puitteissa on käynnistetty kirjastonhoitajille suunnattu koulutusohjelma, jota pilotoidaan tulevana kesänä, jolloin pidetään Viron kirjastojen dialogiviikko. Koulutukseen on valittu kirjastonhoitajia eri puolilta Viroa ja tarkoitus on, että koulutus toisi lisää itsevarmuutta ja näkemystä edistää yhteisöllistä keskustelua. Valitut kirjastonhoitajat järjestävät koulutuksen päätteeksi kesäkuussa dialogiviikon puitteissa omissa kirjastoissaan kaikille avoimen keskustelupäivän. Paikallisten dialogi paikallisessa kirjastossa -projekti toteutetaan Viron kirjastojen vuoden, Eesti Koostöö Kogu -säätiön ja Viron kirjastonhoitajien yhdistyksen yhteistyönä. Suomessa keskustelukulttuuria edistää ja siihen kouluttaa muun muassa Erätauko-säätiö. n Lue lisää Viron kirjastojen vuodesta: www.raamatukogudeaasta.ee
2/2022 viro.nyt 18 Tarinoita tiedesillalta Kaarlo Teräsvuori, Tarton yliopiston kasvinviljelyn laitoksen perustaja Helsingin yliopiston dosentti Kaarlo Teräsvuori pääsi Tarton yliopistossa vastaamaan oman tieteenalansa todellisiin haasteisiin ja perustamaan upouutta kasvinviljelyn laitosta. Sten-Erik Tammemäe T arton yliopiston muuttaminen vironkieliseksi kansalliseksi korkeakouluksi vuonna 1919 tarkoitti muun muassa sitä, että sen opetusja tutkimustoiminnan piti vastata itsenäisen Viron tarpeisiin. Yliopistoon perustettiin tämän johdosta runsaasti uusia virkoja ja laitoksia, ja aikaisempi maataloustieteen professorin virka korvattiin kokonaisella uudella tiedekunnalla, jonka yhteyteen kuului myös kasvinviljelyn ja -jalostuksen professuuri. Koska Virosta ei taas kerran löytynyt virkaan soveltuvaa henkilöä, ja koska huomattava osa virolaisista agronomeista oli aikaisemmin saanut koulutuksensa Suomessa, haettiin professoriehdokasta juuri sieltä. Maataloustieteen dosentti, Helsingissäkin opiskellut Peeter Kõpp kutsui toukokuussa 1920 Tarttoon Helsingin yliopiston tuoreen dosentin Kaarlo Teräsvuoren, jotta tämä voisi tutustua kaupunkiin ja yliopistoon ja harkita ehdokkuuttaan professorin virkaan. Asiat liikkuivat nopeasti, ja saman kuukauden lopussa yliopiston väliaikainen neuvosto valitsi Teräsvuoren kasvinviljelyn ja -jalostuksen professoriksi. Kuopiossa syntynyt Kaarlo Kustaa Teräsvuori oli opiskellut vuosina 1903–1914 Helsingin yliopistossa ja väitellyt tohtoriksi vuonna 1919 aiheenaan Suomessa jalostetut hernelajikkeet. Opintojensa aikana Teräsvuori oli tehnyt opintomatkoja sekä Ruotsiin että Itävaltaan tutustuakseen paikalliseen kasvinjalostukseen ja kokeelliseen perinnöllisyystieteeseen. Tämän lisäksi hän oli toiminut monissa tehtävissä valtion maanviljelystaloudellisella koelaitoksella, toiminut sihteerinä monissa maatalousyhdistyksissä ja johtanut Suomen kylvösiemenyhdistyksen koelaitosta. Kaarlo Tera? svuori. Kuva: Tartu Ü likooli Raamatukogu fotokogu.
? viro.nyt ?2/2022 19 Tieteellisessä tutkimuksessaan Teräsvuori keskittyi Kuopion ja Mikkelin läänien maanviljelyksen kehitykseen, Pohjois-Savon luonnonniittyihin ja suomalaisiin hernelajikkeisiin. Kaiken edellä mainitun ohella Teräsvuori osallistui monien tieteellisten seurojen toimintaan ja harrasti sukututkimusta keskittyen erityisesti oman Ståhlberg-sukunsa vaiheisiin. Uuden kasvinviljelyn laitoksen haastava alkutaival Teräsvuori saapui Tarttoon vuoden 1920 syyslukukauden alussa ja tarttui heti toimeen aloittaen kasvinviljelyn ja kasvinjalostuksen luennot sekä opiskelijoiden laboratorioja kenttäkokeiden ohjauksen. Seuraavan kahden vuoden aikana Teräsvuori luennoi sekä yleisen kasvinviljelyn ja kasvinjalostuksen perusteista että koetoiminnasta. Luentojen ohella hän jatkoi opiskelijoiden kokeiden ohjaamista, järjesti seminaariharjoituksia ja siemenkokeita. Opetusja tutkimustoiminnan tukemiseksi Teräsvuori perusti erillisen kasvinviljelyn laitoksen, mutta sen ja maataloustieteellisen tiedekunnan muiden jaostojen alkutaival oli tilojen ja varusteiden puutteen takia erittäin hankala – kasvinviljelyn laitoksella oli vuoden 1920 loppuun mennessä vain yksittäisiä kirjoja sekä parisataa siemenja viljanäytettä. Teräsvuori onnistui saamaan yliopistolta taloudellista tukea, jonka avulla hän hankki sekä Suomesta että muualta monta sataa nidettä tutkimuskirjallisuutta, koekalustoa, kasvija siemenkokoelmia ja muuta irtaimistoa. Laitoksen tilanne koheni sen verran, että sen yhteyteen onnistuttiin perustamaan kasvibiologinen koeasema, joka sai koekentiksi neljä hehtaaria entisen Raadin kartanon maista. Aseman ensimmäiset vertailukokeet suoritettiin Suomesta saaduilla kauransiemenillä, seuraavan parin vuoden aikana asemalla tutkittiin erilaisia vehnä-, ruis-, herne-, perunaja auringonkukkalajikkeita sekä kasvatettiin Suomesta, Alankomaista ja Yhdysvalloista saatuja lukuisia heinäja kasvilajeja. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, että aseman toiminta olisi jatkunut haasteitta. Teräsvuoren mukaan kaikkia aseman käyttöön annettuja kenttiä ei pystytty hyödyntämään, työhevosten lainaaminen Raadin kartanolta oli epäsäännöllistä, aseman tiloja ei lämmitetty kunnolla eikä tutkittavia kasveja pystytty käsittelemään tai säilyttämään toivotulla tavalla. Teräsvuori jopa väitti, että Raadin kartanon hallitus oli itsevaltaisesti keskeyttänyt koeaseman lannoituskokeet eikä ottanut kartanon tilojen, koeasema mukaan lukien, hallinnoinnissa huomioon maataloudellisia periaatteita. Tilanteen teki vaikeammaksi se, että koeasemien, kartanon hallituksen ja tiedekunnan välit olivat yhä epäselvät. Teräsvuori yritti kaikin mahdollisin keinoin saada koeasemalleen täyden toimintavapauden omien kenttien rajoissa sekä lisää maataloustieteellisen tiedekunnan edustajia kartanon hallitukseen, mutta mitä ilmeisemmin kyseiset ongelmat eivät ratkenneet Teräsvuoren virkakautena. Velvollisuudet kutsuivat lupaavan tarttolaisen takaisin Suomeen Oman virkansa ja laitoksen töiden lisäksi Teräsvuori ehti olla muissakin tehtävissä. Hän keräsi kirjallisuutta ja kalustoa yliopiston muillekin osastoille ja jopa Viron kansallismuseolle, valmisteli maataloustieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden opintomatkaa Suomeen, oli sekä Raadin kartanon hallituksen että yliopiston kirjaston komitean jäsen, toimi Viron kasvinjalostusseurassa, osallistui vironkielisten kasvitieteellisten ammattitermien laatimiseen ja piti lukuisia julkisia esitelmiä Viron ja Suomen maataloustieteestä. Kaiken tämän ohella Teräsvuorelle jäi hyvin vähän aikaa itsenäiseen tieteelliseen tutkimukseen ja hänen yksittäiset julkaisunsa käsittelivät Pohjois-Savon luonnonniittyjä ja kasvibiologisen koeaseman perustamista ja alkuvaiheita. Teräsvuoren opiskelukaveri ja kollega Lauri Kettunen luonnehti Teräsvuorta hieman omaperäiseksi vanhaksipojaksi. Hän viihtyi parhaiten matematiikan professorin Kalle Väisälän seurassa, joka kuulemma osasi suhtautua Teräsvuoreen ymmärtäen ja hyvällä huumorilla, mutta hänen suhteensa toisiin suomalaisiin opettajiin olivat myös hyvät. Johannes Gabriel Granö antoi Teräsvuorelle lempinimen vanapagan eli piru, vaikka kumpikaan ei tiennyt sanan merkitystä, eikä Teräsvuoressa ollut muuta pirullista paitsi hänen kriittisyytensä valtaosaa hänen tiedekuntakollegoitaan kohtaan. Teräsvuori oli Kettusen mukaan erittäin säästeliäs ja piti suksiaankin paperiin käärittyinä, jotta niihin ei tulisi naarmuja. Enimmäkseen Raadilla asustellut Teräsvuori täydensi ruokavalikoimaansa koepelloilta ammutuilla kyyhkysillä, joita hän tarjoili myös kollegoilleen. Historian professori Arno Rafael Cederbergin hän sai huijatuksi tulemaan Raadille sillä verukkeella, että siellä saattaisi olla tarpeeksi tilaa jopa valtionarkistolle, jota Cederberg suunnitteli. Teräsvuoren ura Tartossa jäi kuitenkin hyvin lyhyeksi. Helsingin yliopiston maanviljelysopin professori Gösta Grotenfelt kuoli vuoden 1922 toukokuussa ja saman oppiaineen dosenttina Teräsvuoren oli pakko ottaa virka vastuulleen. Teräsvuori yritti aluksi hoitaa molempia virkoja yhtä aikaa, ja vaikka Tarton yliopiston neuvosto suostuikin kyseiseen järjestelyyn, osoittautui hänen tilanteensa ilmeisesti odotettua hankalammaksi, sillä jo heinäkuussa Teräsvuori jätti lopullisen eronpyyntönsä. Viimeisinä tehtävinään Teräsvuori otti vastaan viimeiset tentit ja puolusti Postimees-sanomalehdessä kasvibiologisen koelaitoksen tarpeellisuutta Tarton yliopistolle ja Viron tieteelle. Oppituolin virkaatekeväksi hoitajaksi valittiin Nikolai Rootsi, josta tuli muutaman vuoden päästä professori. Koelaitoksen väliaikaiseksi johtajaksi määrättiin Peeter Kõpp. Suomessa Kaarlo Teräsvuoren ura ei sen sijaan jatkunut hänen toivomallaan tavalla. Vaikka hän hoitikin vuosina 1922–1924 maanviljelysopin opetuksen Helsingin yliopistolla, valittiin hänet professoriksi vasta vuonna 1935 ja silloinkin vain ylimääräisenä professorina. Tarton vuosien kollegan Lauri Kettusen arvion mukaan Teräsvuoresta olisi voinut tulla pitkän linjan tarttolainen, mutta hän riensi liian nopeasti takaisin Suomeen, missä hänen positiiviset ominaisuutensa opettajana eivät päässeet esiin, ja missä hänen tieteellisiä tuloksiaan ei ainakaan alustavasti pidetty kovin suuressa arvossa. Tartossa kuitenkin jäätiin kaipaamaan hänen kirpeää huumoriansa, joka oli tuonut suomalaisten professorien seuraan aivan omanlaistaan piristystä. Teräsvuoren ainoaksi yhteydeksi Viroon jäivät hänen yksittäiset artikkelinsa, jotka käsittelivät virolaista kasvitieteellistä tutkimustyötä. n Kirjallisuutta: Kettunen, Lauri: Tieteen matkamiehen uusia elämyksiä. Murrosvuodet 1918–1924 (WSOY 1948) Kivinen, Erkki; Laitakari, Erkki: Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan vaiheita 50-vuotiselta taipaleelta (1958) Kruus, Hans; Treiberg, Peeter (toim.): Eesti Vabariigi Tartu Ülikool 1919–1929 (Tartu Ülikool 1929) Kurs, Ott: Mõnda Kaarlo Teräsvuorist ja eesti põllumajandusteaduse algusest (Kiho, Toomas, peatoim.: Akadeemia 9/2004, Eesti Kirjanike Liit 2004) Suuder, Olev: Raadi mõis Tartu Ülikooli ja Eesti Rahva Muuseumi teenistuses (Siilivask, Karl, vast. toim., Tartu Ülikooli ajaloo küsimusi X. Humanitaarteaduste arengust Tartu Ülikoolis, Tartu Riiklik Ülikool 1981) Teräsvuori, Kaarlo: Kogemused Tartu ülikooli taimebioloogia katsejaama esimeselt tegevusaastalt (Mets, Jaan, vast. toim.: Agronoomia 2/1922, Eesti Agronoomide Selts, Eesti Loomaarstide Selts 1922) Teräsvuori, Kaarlo: Tartu Ülikooli põllumajandusteaduskonnast 1920. aastate alguses (Kiho, Toomas, peatoim.: Akadeemia 9/2004, Eesti Kirjanike Liit 2004)
20 2/2022?viro.nyt Valheiden katalogi ~ Englantilainen puutarha Tõnu Õnnepalu Kirjokansi 2022, 343 s. suom. Jouko Väisänen J okaisella on jonkinlainen tavoite. Kuka haluaa tulla rikkaaksi, kuka kuolla, kuka löytää rakkauden, kuka jonkinlaista työtä, kuka elää päivästä päivään, kyllä jokainen päivä itsestään huolehtii. Kenties huomenna tulee katastrofi. Kenties jonkun onnistuu lopulta romahduttaa internet. Kenties tulevat rankat sateet tai ankara kuivuus, kovat pakkaset tai polttavat helteet, vedenpaisumus tai pula vedestä. Mutta miten me näihin voimme vaikuttaa? To?nu Õnnepalu on virolainen kirjailija, joka on julkaissut teoksia myös salanimillä Emil Tode ja Anton Nigov. Hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa vuonna 1985 ja on sittemmin työskennellyt vapaana kirjailijana, kääntäjänä ja toimittajana. Viime vuosina Õnnepalulta on ilmestynyt useita suomennoksia Jouko Va?isa?sen kääntämänä ja Kirjokannen kustantamana. Hinta: 25 € + postikulut. Ilolinnut. Rouva Kukkin tytöt Mart Sander WSOY 2022, 395 s. suom. Kaisu Lahikainen I lolinnut avaa viihdyttävän ja vauhdikkaan sarjan, joka seuraa Viron yhteiskunnallista ja poliittista tilannetta vuosina 1939-1941 virolaisten naisten näkökulmasta. Rouva Kukk omistaa Tallinnassa sijaitsevan pienen bordellin. Toisen maailmansodan riehuessa tuon ”herrainklubin” asukkaat sen paremmin kuin sen vieraatkaan eivät voi välttyä sodalta ja sen seurauksilta. Tulisia taisteluja käydään niin etulinjassa kuin makuuhuoneissa, ja kuka tahansa saattaa silmänräpäyksessä paljastua viholliseksi. Jokaisella rouva Kukkin tytöllä on erilainen syy työskennellä bordellissa, mutta tarvittaessa heistä muodostuu tiivis rintama. Nuoret naiset eivät jää neuvottomiksi, kun kyseessä on elämä tai kuolema. Mart Sander on virolainen muusikko, ohjaaja, kirjailija, näyttelijä, taidemaalari ja televisiojuontaja. Rouva Kukkin tytöistä on tehty myös moneen kertaan palkittu tv-sarja. Hinta: 25 € + postikulut. Korpiojan isäntä A. H. Tammsaare Aviador 2022, 180 s. suom. Juhani Salokannel V iron kansalliskirjailijan A. H. Tammsaaren esikoisromaani vuodelta 1922 sijoittuu pohjoisvirolaiselle maaseudulle. Teos kuvaa koskettavasti ja terävästi vasta itsenäistyneen maan yhteiskunnallisia ristiriitoja. Samalla se on Katku-nimisen maalaistalon perineen, miestaposta vankilassa istuneen Villun ja Korpiojan tilan ainoan tyttären Annan traaginen rakkaustarina. Teoksen loppuratkaisu on ajankohtaansa nähden rohkean epäsovinnainen ja herätti romaanin ilmestyessä suuren kohun kotimaassaan. Kieleltään ja teemoiltaan Korpiojan isäntä on yhtä puhutteleva ja ajankohtainen kuin ilmestymisaikanaan. Edellinen Juhani Salokanteleen Tammsaare-suomennos Rakastin saksalaista oli vuonna 2020 Agricolaromaanisuomennoskilpailun kolmen finalistin joukossa. Hinta: 25 € + postikulut. Lempi Lempisen matka Suomenlahden ympäri Minna-Kerttu Kekki (kirjoittaja) ja Lembi Laur (kertoja) Vastapaino 2022, 234 s. I nkeriläiset kokivat Neuvostoliitossa karun kohtalon, johon kuului karkotuksia ja vankileirejä. 1990-luvulla inkeriläisille annettiin oikeus muuttaa Suomeen. Lempi Lempisen matka Suomenlahden ympäri kertoo inkeriläisen suvun matkan Venäjän Inkerinmaan Valasniekasta Viroon Kloogan vankileirille, Virosta turvaan Suomeen, Suomesta karkotukseen Venäjälle, Venäjältä karkuun Viroon, Virosta jälleen työleirille Venäjän Nizni Novgorodiin ja sieltä lopullisesti takaisin Viroon. Reitin kulkeneesta Lempi Lempisesta? tuli Virossa Lembi Laur, jonka ystävätkään eivät tienneet, että Lembi on oikeasti Lempi, joka oli kätkenyt inkeriläisen taustansa. Lempisen tyttärentytär, 1990-luvulla Suomeen tulleiden vironinkeriläisten jälkeläinen Minna-Kerttu Kekki kuljettaa teoksessaan rinnakkain mumminsa muistelmia sekä pohdintaa inkeriläisten asemasta historiassa ja nykyhetkessä. Hinta: 25 € + postikulut. verkkopuoti.svyl.fi
21 ? viro.nyt ?2/2022 Inkerikot, setot ja vatjalaiset – Kansankulttuuri, kieli ja uskomusperinteet Kati Kallio, Riho Grünthal, Lassi Saressalo (toim.) SKS 2021, 504 s. K aivattu ensimmäinen suomenkielinen yleisteos inkerikoista, setoista ja vatjalaisista esittelee näiden ortodoksisten itämerensuomalaisten kansanryhmien historiallista kulttuuria, uskomusperinteitä ja kieliä. Kirja luo uutta tieteellistä tietoa sekä kokoaa yhteen aiempaa, moniaalle hajautuvaa tutkimusta. Teoksessa esitellään aiemmin vähälle huomiolle jäänyttä kansanomaista ortodoksisuutta ja aineellista kulttuuria. Kirjoittajat käsittelevät myös suullisen perinteen lajeja sekä inkeroisen, vatjan ja seton kielimuotojen tunnusomaisia piirteitä ja tutkimushistoriaa. Teos soveltuu kaikille laajemminkin etnisistä vähemmistöistä tai Itämeren seudun historiasta kiinnostuneille lukijoille. Hinta: 25 €/kpl + postikulut. Minu Karjala. Dam, di-di-dam! Mika Keränen Petrone Print 2022, 224 s. S ee raamat räägib lapsest, kes kõndis rõõmsalt mustikametsas ja imetles mesimurakat. See raamat räägib ühest suguvõsast, kelle metsatalust pool jäi Venemaale. See raamat räägib noorest poisist, kes kolis pealinnast maale ja hakkas kõnelema mie, sie, hiä, myö, työ, hyö. See raamat räägib julgusest olla teistmoodi, julgusest olla külahull. See raamat räägib spordiklubist, mille nimi on Kiteen Kisa-Toverit. See raamat räägib ürgmetsadest ja Kalevala laulumaadest. See on lugu minu Karjalast.” Kirja on vironkielinen. Hinta: 15 €/kpl + postikulut. Minu Kalamaja. Hipsteriks saamatu Piret Tali Petrone Print 2022, 288 s. K ui ma eelmisel sajandil Kalamajja korteri ostsin, ei soovitatud sinna õhtuti üksi sattuda. Olen jälginud 22 aastat hämmastusega uue Kalamaja sünnivaevu, renessanssi ja keskklassistumist. Noore vallalise pintsaklipslasena, kes ma nullindatel olin, eelistasin veidrast ümbruskonnast taksoga tööle või pidutsema põgeneda. Korraga sai ka minust üks neist, kellel oli laps, jagus aega ja tekkis huvi elukeskkonna vastu. Kas Kalamaja keskklassistus koos minuga? On ta nüüd valmis? Jah, ka mina sõidan aastaringselt retrorattaga, sain äsja kutsika, olen söönud vegeburksi ja joonud käsitööõlut. Aga ei taipa ikka veel, olin ma millalgi nende aastate jooksul hipster. Jäin ma selleks saamata? Või olen hipsteriks suisa saamatu?” Kirja on vironkielinen. Hinta: 15 € + postikulut. Kured kotkad kajakad Reijo Roos Näo Kirik 2022, 96 s. K ured kotkad kajakad, see alguse algus! Mis maamullas haudunud, kaks-kolm aastat, ja nyyd näeb päevavalgust! Kuus lindu on Roomast kohale lennanud, et tiibadega tuulutada naiivselt nooruslikku armastust. Ja veel paljut muud: kodumaad, st Eesti-Soome avastust! Ja veel muud, millest rääkida ei saa…“ — Reijo Roos Kirja on vironkielinen. (Reijo Roos on toimittanut aiemmin yhdessä Mari-Liis Roosin kanssa vironja suomenkielisen runokokoelman Sinisild/Sinisilta, joka kertoo tunnettujen virolaiskirjailijoiden Suomikokemuksista ja -muistoista. Tätäkin kirjaa on myynnissä SVYL-Verkkopuodissa.) Hinta: 15 € + postikulut.
2/2022 viro.nyt 22 Härkäpapuja, hautanauriita ja hernemuussia – Virolla ja Suomella on paljon yhteisiä perinneruokia Virossa asuva kirjailija-kääntäjä Anniina Ljokkoi kirjoittaa Itämeren alueen rikkaasta kasvisruokaperinteestä. Suomessa SKS:n viime vuonna julkaisema tietokirja Perinnevegeä ilmestyy tänä vuonna myös Virossa. Anniina Ljokkoi T uleeko mämmin tilalle jotain muuta?” kysyi tuttuni, kun juttelimme Perinnevegeä-kirjan vironkielisestä versiosta. Mämmi tunnetaan suomalaisena pääsiäisherkkuna, josta muiden ei uskota juuri innostuvan. Mämmi on kuitenkin vanha viljaruoka koko Itämeren alueella. Sitä on imelletty siitä lähtien, kun täällä opittiin rakentamaan umpinaisia uuneja, joissa ruisjauhoja ja maltaita voitiin hauduttaa pitkään matalahkolla lämmöllä. Se on ollut oikea makea herkku ennen kuin talonpoikaiskodeissa päästiin sokerin makuun. Myös Pohjoisja Itä-Virosta on tietoja mämmin valmistuksesta, ja Kuusalussa on kerrottu mähknimisen ruismaltaista imelletyn puuron olleen samaa kuin ruotsalaisten memm. Mämmi onkin siis meidän yhteistä vanhaa ruokaperintöämme ja kuuluu myös virolaisten viljaruokien historiaan. Nykyvirolaisille tutumpi on kuitenkin mämmiä hieman muistuttava leivasupp eli leipäkeitto, joka keitetään jauhojen ja maltaiden sijaan leivänpaloista. Liharuokien runsaus on myytti Perinnevegeä-teoksen idea syntyi muutama vuosi sitten, kun satuin juttelemaan karjalanpiirakoiden leipomisesta folkloristi Liisa Kasken kanssa. Tuli ilmi, että meillä molemmilla oli karjalaisia sukujuuria ja olimme kiinnostuneita itämerensuomalaisesta perinteestä. Lisäksi olimme molemmat olleet jo suurimman osan elämästämme kasvissyöjiä ja jääneet monessa perinnepöydässä nuolemaan näppejämme. Päätimme koota teoksen, joka nostaisi esiin vanhoja paikallisia kasvisruokia. Koska Liisa Kaski asui Helsingissä ja minä tuolloin Tallinnassa, aloimme kartoittaa ruokaperinnettä Itämeren molemmilta rannoilta käsin. Oletimme löytävämme muutaman vanhan kasvisruoan ja ajattelimme, että voisimme luoda itse lisää reseptejä paikallisista kasvisruoka-aineksista. Yllätyimme sitten itsekin, kun vanhoja kasviruokia alkoi löytyä runsaasti. Täällä pohjoisessakin on ennen huhkittu härkäpavun voimin ja selvitty talven yli viljaja juuresvaraston turvin. Monien vanhojen kasvisruokien jäljille pääsimme etelävirolaisten ruokien avulla. Perinneruokien runsas lihaja maitopitoisuus osoittautui myytiksi, jota täällä on rakennettu viimeiset sata vuotta. Todellisuudessa liha ja kerma olivat entisaikaan luksustuotteita, joita tavallinen rahvas saattoi suoda itselleen vain tiettyinä aikoina vuodesta. Esimerkiksi maalaisidyllin symboleiksi korotetut maitolaiturit kuuluvatkin vanhemman ajan sijaan jo teollistumisen aikakauteen, jolloin lehmäkarjaa tietoisesti lisättiin ja maidonjalostukseen luotiin meijeriverkosto. Kovin perinteisenä pidetty peruna on puolestaan uusi tulokas, joka yleistyessään 150 vuotta sitten syrjäytti pohjoisen ihmisen ruokapöydästä monia vanhoja ja arvokkaita perinnekasveja. Musta leipä on oikeaa leipää Kun suomalaiset ja virolaiset muuttavat ulkomaille, kotimaasta aletaan yleensä kaivata ruisleipää. Hapatettuun taikinajuureen leivottu ruisleipä ” Hernesosetta. Kuva: Tuuli Mathisen.
23 ? viro.nyt ?2/2022 onkin vanha ruoka, jota täällä Itämeren rannoilla on valmistettu ja syöty niin arjessa kuin juhlassa melko samanlaisena useita vuosisatoja. Virolaiset kutsuvat ruisleipää mustaksi leiväksi. Leivän arvonimeä ei sen sijaan ansaitse vaalea leipä, jolle on varattu sana sai. Vaikka ruisleipä on tärkeä niin suomalaisille kuin virolaisille, käsitys juuri oikeanlaisesta leivästä on herkkä kysymys. Länsija itäsuomalaiset syövät keskenään erilaista ruisleipää, samoin eroavat suomalaisten ja virolaisten makumieltymykset toisistaan. Ruisleipää vanhempi ja ruokakulttuureissamme vieläkin tärkeämpi vilja on ohra. Uunissa haudutettu ohraryynipuuro on yksi vanhimpia viljaruokiamme. Ennen myllyjen yleistymistä viljanjyvät kuorittiin ja jauhettiin joka taloon kuuluvilla käsikivillä. Suurimoiden valmistus vaati erityistä kärsivällisyyttä, sillä jyvästä oli käsikivien välissä saatava murretuksi sen uloin, syötäväksi kelpaamaton kuori niin, että jyvä jäi muuten ehjäksi. Kokonaisista suurimoista haudutettu puuro onkin vanhaa ylellisyyttä. Ylivoimaisesti parasta uuniohrapuuroa olen saanut hauduttamalla sitä hamppumaitoon etelävirolaisen perinneohjeen mukaan. Virolaiset käyttävät ohrasuurimoita ruoissaan nykyisin suomalaisia monipuolisemmin. Ne kuuluvat myös keittoihin aina hernekeittoa myöten. Tattarikin on vanha perinnekasvi Yksi yllättävä kasvi vanhojen kasken kasvattien joukossa on tattari, jota viljeltiin täällä pohjoisessakin aiemmin paljon nykyistä enemmän. Virolaiset rekilaulut paljastavat tattarin olleen aikoinaan arvostettu herkku: nuorta neitoa houkutellaan lauluissa miehelään lupaamalla tälle tattaripuuroa läpi talven. Nykyisin tattari tuo monille virolaisille mieleen neuvostoajat eikä tattarin syönti läpi talven houkuttele. Yhtä kaikki se kuuluu niin kotien kuin joukkoruokaloidenkin listalle arkisena vatsantäytteenä. Yksi tärkeä kaskimaiden juureksemme oli nauris. Nauriita säilöttiin talveksi nauriskuoppiin, joista niitä joskus katosi varkaiden suihin. Koko Itämeren alueella tunnetaan lukuisia versioita laululeikistä, jossa jaetaan roolit nauriiden, naurisvahtien ja varkaiden kesken. Nauriita ei nykyisin saa joka kaupasta. Jos niitä onnistuu löytämään torilta tai turulta, kannattaa nauttia tuota ammoisten aikojen herkkua vanhan naurishaudan reseptin mukaan hauduttamalla nauriit pehmeiksi vaikka folioon käärittynä takan tai saunanuunin kuumassa tuhkassa. Härkäpapu on tärkeimpiä perinnekasvejamme Suomalaisesta ja virolaisesta ruokaperinteestä ei voi puhua mainitsematta härkäpapua – vaatimattoman näköistä mutta ravintoarvoiltaan verratonta ruokaa. Suomessa härkäpapu on nyt taas kansan huulilla, sillä se on esimerkiksi Nyhtökauran ja Härkiksen ainesosa. Virossa härkäpapua ei ole välillä unohdettukaan. Härkäpavun eli peltopavun muhkeat palot kasvavat edelleen maalaispihoilla eli maal, kuten virolaiset sanovat. Suolalla maustettuja papuja saa myös kaupasta esimerkiksi olutpapujen nimellä. Ennen perunan ja maitotuotteiden yleistymistä härkäpapu oli kansan tärkein proteiinin lähde viljan ohella. Härkäpapua uudempia palkokasveja olivat herne ja linssi. Hernerokkaa syödään edelleen, mutta harva tietää, että linssikin kuului talonpoikien ruokapöytään ja siitä keitettiin Virossa myös laskiaissoppaa. Härkäpavun, hampunsiementen ja monien muiden ruokakasvien merkityksen talonpoikaiskeittiössä on tallentanut kansien väliin virolainen etnografi Aliise Moora. Hänen tiiliskiven paksuinen teoksensa Eesti talurahva vanem toit (Valgus 1980) oli yksi Perinnevegeä-teoksen tärkeimpiä lähteitä. Vuosina 1900–1996 elänyt Aliise Moora teki mittavan työn tallentaessaan kansan ruokakulttuuria. Tallinnalaisen tehdastyöläisen lapsena Aliise Moora osasi arvostaa tavallisen rahvaan tapoja. Naisena hän kiinnitti erityistä huomiota naisten työvaiheisiin ravinnonhankinnassa, säilömisessä ja valmistamisessa. Ne ovatkin monissa ruokahistoriikeissa jääneet miesten urotöiden, kuten kalastuksen ja metsästyksen, varjoon. Vironkielinen versio saa muutaman uuden reseptin Virossa Perinnevegeä-teoksen julkaisee keittokirjojen suurkustantaja Varrak. Kustantajan toivomuksesta muokkasin käsikirjoitusta hieman virolaisia lukijoita silmällä pitäen, ja myös pari ruokalajia päätettiin vaihtaa virolaisille tutumpiin. Niinpä vironkieliseen versioon tulevat muun muassa vanhemmista ruoista härkäpapupihvit sekä uudemmista leivonnaisista kanelipullat ja kaurapikkuleivät. Perinnevegeä-teoksen vironkielisen käännöksen tekee Piret Kooli. Sekä suomenettä vironkielisen painoksen kuvat on ottanut virolainen valokuvaaja Tuuli Mathisen. Tallinnan naapurikunnassa Peetrissä asuva ja Pärnussa kesät viettävät Mathisen on kuvannut teokseen ruokien lisäksi myös joitakin villikasveja. Virolaiset ovat villikasvien tuntijoina mestareita, eikä kuvaajalle tuottanut vaikeuksia löytää kameran eteen esimerkiksi Viron rannikolla viihtyvää vanhaa ruokakasvia, merikaalia. n Anniina Ljokkoin ja Liisa Kasken Perinnevegeä-kirjaa voi tilata SVYL-Verkkopuodista hintaan 20 € + postimaksu: verkkopuoti.svyl.fi. Hampunsiemenia?. Linssisoppaa. Nokkosia. Tatteja. Kuvat: Tuuli Mathisen.
2/2022?viro.nyt 24 Aibolandin uusi elämä Suomenruotsalainen kirjailija Emma Juslin on asunut yhdeksän vuotta Haapsalussa. Nyt hän kasvattaa siellä jo toista sukupolvea. Ville Hytönen H aapsalun verkkovajat, Ruhnun riimutettu vanha kirkko, Ruotsin liput liehumassa Vormsin saarella. Jotain on vielä jäljellä ruotsalaisista Läänemaan rannoilla. Ruotsinkielisillä on pitkä historia Viron länsirannikolla, mutta tulevaisuus on epävarmaa. Kalastajista ja hylkeenpyytäjistä koostuva rantaruotsalaisiksi kutsuttu väestö polveutuu jo 1200-luvulla Gotlannista ja Suomen sekä Ruotsin rannikkoseuduilta muuttaneista ruotsalaisista. Vironruotsalaisten elinalueesta käytetään yleensä sadunhohtoista nimeä Aiboland. Se kattaa länsirannikon saaristoa Pakrin saarilta Hiidenmaan ja Vormsin kautta Ruhnulle saakka sekä ohuen kaistaleen Viron läntisimmistä rantavesistä keskittyen Noarootsiin ja Haapsaluun. Enimmillään rantaruotsalaisia oli 1600-luvulla, noin 10 000 henkeä, mikä tarkoitti kolmea prosenttia silloisen Viron alueen väkiluvusta. Eri aikoina heitä tuli lisää ja joskus määrä väheni. Muun muassa nyt tapetilla olevan Ukrainan Hersonin lähellä elää pieni Virosta lähtöisin oleva ruotsalaispopulaatio, joka siirtyi Ukrainaan vuonna 1781. Yli tuhannesta Hersonin Gammalsvenskbyn kylän hiidenmaanruotsalaisesta on jäljellä noin sata henkeä. Uusi sota on saattanut nyt hajottaa pienen yhteisön lopullisesti. Joskus ruotsinkielisiä tulee Viroon lisääkin. Emma Juslin, 37, avaa työhuoneensa oven Viron länsirannikon idyllisessä Haapsalussa. Kätevä, muunneltava yhteiskäyttötila, niin sanottu työhubi, sijaitsee pikkukaupungin ytimessä. Juslin on suomenruotsalainen kirjailija, joka asuu perheensä kanssa Läänemaan kylpyläkaupungissa. Porvoossa syntynyt Juslin on muuttanut Haapsaluun jo yhdeksän vuotta sitten. Kaupunki oli hänelle tuttu jo nuorena, sillä hänen isällään oli siellä kesäasunto. “Pieni puutalokaupunki meren rannalla”, Juslin toteaa. Etäisyys suomenruotsalaisuuteen rauhoittaa Haapsalussa Kiinnostiko vironruotsalaisesta historiastaan tunnettu Haapsalu kirjailijaa alueen kielitaustan ja kulttuurin takia? “Se on pikemminkin kiinnostava sattuma”, Juslin naurahtaa. Vaikka eurooppalaiset suurkaupungitkin ovat hänelle tuttuja, pienten kaupunkien kotoisuus kiinnostaa häntä. “Porvoo on hieno kaupunki, mutta en haluaisi enää asua siellä”, Juslin sanoo. “Etäisyys suomenruotsalaisuuteen antaa tilaa ja tuntuu hyvältä.” Silti ruotsalaisuus kaikuu kotikaupungin historiassa ja tuo mieleen jotain tuttua. Juslinin esikoisteos Yksin yhdessä (Teos 2009, suom. Jaana Nikula, Ensamma tillsammans, Söderströms 2009) sijoittuu pääosin Vorpooseen, joka muistuttaa vahvasti Porvoota. “Hän huomaa miten mukavaa on asua jossain muualla kuin Espoossa tai Helsingissä”, Juslin kirjoittaa romaanissa. “Vorpoo hengittää edelleen. Se henkii historiaa ja häiriintymätöntä jatkumoa. Päinvastoin kuin Vorpoo Helsinki vaikuttaa pieneltä lapselta joka haluaa heti kaiken.” Haapsalu on merkillisen historiallinen pikkukaupunki, jonka porvarillinen ja tsaarillinen menneisyys vanhoine rautatieasemineen, kuursaaleineen ja kylpylöineen lyö kättä vanhan sosialistisen kalastuskolhoosin arkirealismin kanssa. Juslinin perheeseen kuuluu runoilijapuoliso Henric Rönnberg, seitsenvuotias Birk ja seitsenkuinen Ronja. Pääasialliseksi työkseen Emma ja Henric pyörittävät käännöstoimistoa J&R Translationia. He kääntävät akseleilla suomi-ruotsisuomi, viro-ruotsi sekä englanti-ruotsi. Monikielisessä ympäristössä kasvava pikku-Birk onkin kasvamassa nelikieliseksi. Emma puhuu hänelle ruotsia, Henric suomea ja päiväkodissa käytetään tietysti viroa. Lisäksi Birkin biologinen isä on englanninkielinen. Haapsalussa suhtaudutaan ruotsin kielen puhumiseen varsin positiivisesti. “Birkillä on lastentarhanopettaja, jonka tytär on opiskellut ruotsia Tartossa.” Aibolandin tarina on tuttu mutta vieras Vironruotsalaisesta kulttuurista on vielä jotain jäljellä. Emma Juslinkin kertoo tavanneensa erään 90-vuotiaan paikallisen ruotsalaisen, jonka vanhanaikainen puhetapa kuulosti kiinnostavalta. Virossa asuvia ruotsin kieltä äidinkielenään puhuvia on tuhatkunta. Vain pieni osa heistä on pysyvää rantaruotsalaista perua ja enemmistö myöhemmin saapunutta tai paluumuuttajia. Noarootsin lukiossa voi opiskella ruotsia, lehtiä julkaistaan ja ruotsinkielinen keskusteluryhmä kokoontuu Haapsalussa sijaitsevassa Rannarootsi Muuseumissa, rantaruotsalaisten museossa. Samassa paikassa, jonka pihalta voi löytää vanhoja kalastusaittoja. Museon kävi juhlallisesti avaamassa Ruotsin kuningaspari vuonna 2002. Suurin osa Viron vanhasta ruotsalaisväestöstä pakeni Ruotsiin toisen
25 ? viro.nyt ?2/2022 maailmansodan ja Neuvostoliiton miehityksen yhteydessä. Vuonna 1943 vanhoja veneitä korjattiin ja uusia rakennettiin. Vormsilta lähti matkustaja-aluksia Ruotsiin ja jotkut ylittivät meren Gotlantiin jopa tavallisilla soutuveneillä. Vironruotsalaisten tarina on varsin tuttu Juslinille, mutta hän ei koe itseään osaksi tuota jatkumoa, vaan on pikemminkin sattumalta päätynyt kauniiseen puutalokaupunkiin. Viroa hän on opiskellut Tallinnan yliopistossa ja löytänyt sitä kautta virolaisia ystäviä myös Tallinnasta. Ystäväkseen Juslin mainitsee myös suomalaisten hyvin tunteman kirjailijan ja elokuvaohjaajan Imbi Pajun, joka viettää paljon aikaansa Haapsalussa. “Virossa on myös muita tuoreita ruotsinkielisiä”, Juslin mainitsee. Esimerkiksi Raplassa asuu kaunokirjallisuuden kääntäjä Heidi Granqvist, joka on ruotsintanut muun muassa Ilmar Taskan huikean romaanin Pobeda 1946 (Varrak 2016). Haapsalussa rantaruotsalaisen kulttuurin harrastaminen on edelleen vahvaa. Rantaruotsalaisten museossa kokoontuu esimerkiksi torstaisin Neljapäeva memmed -niminen harrastusryhmä, joka tekee perinnetöitä ja ylläpitää vironruotsalaista kulttuuria. Harrastus huipentui Ruotsin kuningasparin vierailuun, jota memmed edelleen muistelevat liikuttuneina. Harrastuspiiri tunnetaan myös yli 20 metriä pitkästä rantamatostaan, jonka memmed ovat kirjoneet. Työn alla uusi romaani Juuri nyt Emma Juslin työskentelee historiallisen romaaninsa parissa suomenruotsalaisella taiteilija-apurahalla. Teos ammentaa hänen Uzbekistanissa eläneen isoisoäitinsä elämäntarinasta ja sivuaa myös Suomessakin pitkiä aikoja viettäneen Ukrainan juutalaistaustaisen tanskanruotsalaisen taiteilijan Jascha Golowanjukin tarinaa. Lyhyesti kuvailtuna teos tuntuu juuri niin monikulttuuriselta kuin Haapsalukin kerrontahetkellä, monivivahteisen historian särmäävältä ja ajan perspektiivien läpi kulkevalta. Juslin onkin tehnyt taustatyötä jo pitkään ja käynyt teosta kirjoittaessaan Uzbekistanissa saakka. Venäjän vallankumouksen vuosiin sijoittuva romaani on tarkoitus julkaista syksyllä. Entä voisiko hän kirjoittaa jonain päivänä myös Aibolandista, tuosta vironruotsalaisten menneisyydestä? “En sulje pois sitäkään mahdollisuutta”, Juslin vastaa hymyillen. n Emma Juslin on suomenruotsalainen kirjailija, joka asuu perheineen Haapsalussa. Kuva: Ville Hyto?nen.
2/2022?viro.nyt 26 Kured kotkad kajakad Suomalais-virolainen Reijo Roos kirjoittaa runoja, on yhdistysaktiivi ja haaveilee Suomi-keskuksesta Tallinnaan. Kirsi Bongwirnso T änä keväänä syttyi uusi tähti runotaivaalle, kun suomalais-virolaiselta Reijo Roosilta ilmestyi vironkielinen esikoisrunokokoelma Kured kotkad kajakad (Näo Kirik). viro. nyt haastatteli Roosia runoista ja niiden kirjoittamisesta sekä hänen aktiivisesta otteestaan virolaisella kirjallisuuskentällä. Kuinka kauan olet kirjoittanut runoja ja mistä kaikki alkoi? ”Olen kirjoittanut runoja vuoden 2019 lopulta lähtien eli vasta pari vuotta. Vuoden 2020 keväällä, kun korona ja etäopetus alkoi, aloin kirjoittaa tosi paljon, parikin runoa päivässä, kun aikaa oli yhtäkkiä niin paljon. Siinä mielessä ensimmäinen koronavuosi oli minulle yksi parhaimmista vuosista. Kirjoittaminen alkoi eron takia, sillä huomasin, että kirjoittaminen on minulle tosi hyvä ilmaisuväline.” Mistä aiheesi kumpuavat? ”Kaikkein eniten olen kai kirjoittanut rakkaudesta, vaikka viime aikoina olenkin kirjoittanut enemmän hetkirunoutta ja kokeillut uusia tyylejä, esimerkiksi kännirunoilua. Pitää kuvitella, että on humalassa, ja miten sitten kirjottaisi. Kokeiluista olen saanut tosi hyviäkin tekstejä. Niiden lisäksi olen kirjoittanut myös aika paljon vironvenäläisistä ja heidän kulttuuristaan, koska olin pari viikkoa vaihto-oppilaana Narvassa venäjänkielisessä koulussa.” Mistä tuore kokoelma Kured kotkad kajakad kertoo? Ja kuinka se syntyi? “Kured kotkad kajakad kertoo juuri niistä uljaista ja hiipuvista rakkauksista, joista olen viime vuosina paljon kirjoittanut. Kirjassa on myös yksi Viroja Suomi-teemainen luku, jossa kerron kaksikielisyydestäni ja -maalaisuudestani. Minulla oli kirjan idea jo pitkään, jo silloin, kun olin vasta kirjoittamassa ensimmäisiä runojani. Kunnon kokoelman koostaminen vie kuitenkin aikaa ja alussa kirjoittamistaito edistyi niin huimaa vauhtia, että kaikki kirjoitettu muuttui huonoksi nopeasti.” Onko Virossa tavallista, että nuori alkaa kirjoittaa runoja? ”Se on aika tavallista. Syy siihen voi olla mikä vaan, mutta epäilen, että asia voi olla siinä, että nuorilla ajatukset eivät ole vielä kehittyneet niin syvällisiksi, että pystyisi kirjoittamaan sivukaupalla. Itsekin olen alkanut kirjoittaa aina pidempiä ja pidempiä tekstejä. Tästä ilmiöstä minulla on jopa tuore kokemus: me nimittäin koostamme Viron kirjailijaliiton nuortenosaston kanssa omaa almanakkaa, jonka nimi on Grafomaania, ja siihen tulee 30 nuoren kirjailijan tuotantoa. Keräsimme tekstejä somen avulla ja yllätyimme siitä, että suurin osa saaduista teksteistä on runoja, vaikka rajoitteita genrelle ei ollut.” Luetko itse paljon runoja? Kuka tai ketkä ovat esikuviasi runoudessa? ”Enpä oikeastaan mitenkään hirveän paljon lue runoutta. Olen kuullut, että muusikoilla on jaksoja, jolloin he eivät kuuntele yhtään musiikkia. Ja samalla tavoin myös toisilla taiteilijoilla. Minullakin taitaa olla se jakso nyt. Mieleeni ovat kuitenkin jääneet ja minuun vaikuttaneet esimerkiksi Jaan Kaplinski, Lawrence Ferlinghetti, William Carlos William, Jürgen Rooste (joka on myös kirjani toimittaja!), Tõnis Vilu ja Sveta Grigorjeva.” Olet ollut perustamassa Viron kirjailijaliiton nuortenosastoa, kerro siitä vähän! Mitä teette? Pitääkö olla kirjailija, että voi olla jäsen? ”Viime vuosina olen tajunnut, ettei nuorilla kirjallisuuden harrastajilla ole Virossa (tai ainakaan Tallinnassa) konkreettista paikkaa, jossa kokoontua ja tutustua. Niinpä perustin kirjailijaliiton puheenjohtajan Tiit Aleksejevin avulla kirjailijaliitolle nuoriso-osaston. Meidän tavoitteenamme on tarjota 15–30-vuotiaille nuorille, jotka ovat kiinnostuneita kirjoittamisesta ja lukemisesta, paikka, jossa olla yhdessä, tutustua toisiinsa ja kirjoittaa. Kun kirjailijaliitto järjestää Kirjailijoiden talossa ”kirjallisia keskiviikkoja”, niin me pidämme ”nuorten torstaita”. Niitä olemme puolessa vuodessa järjestäneet yli 30. Olimme myös ehdokkaana Tallinnan vuoden 2021 parhaaksi nuoriso-organisaatioksi! Nuortenosastoon ja nuorten torstaihin voivat tulla ketkä tahansa nuoret, jotka ovat kiinnostuneita kirjallisuudesta. Mitään muita odotuksia meillä ei ole, sillä nuorilla harrastajilla ei usein vielä ole omaa tuotantoa.” Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on kirjoittamisen ja opiskelujen suhteen? ”Aion tänä vuonna lukion lopettamisen jälkeen pitää välivuoden ja mennä ehkä Helsinkiin asumaan. Tai seikkailemaan maailmalle. Tai johtamaan nuortenosastoa vielä vuodeksi. Kaikki on tällä hetkellä vielä auki. Välivuoden jälkeen haluaisin mennä ulkomaille opiskelemaan antropologiaa tai jotain muuta kiinnostavaa. Sydäntäni lähellä on myös yksi projekti, jonka toteuttamisesta olen paljon haaveillut: haluaisin perustaa Tallinnan keskustaan tai sataman läheisyyteen Suomi-keskuksen (Soome Maja). Jotain sellaista Helsingin Viro-keskuksen ja Oodi-kirjaston tapaista.” n Reijo Roosin kirjaa Kured kotkad kajakad voi ostaa SVYL-Verkkopuodista hintaan 15 € + postimaksu: verkkopuoti. svyl.fi. Reijo Roos. Kuva: AnnaMaria Prokofjeva.
• markkinat • musiikkia • laulua • tanssia 105x148,5_sepramarkkinat_ilmoitus_210422.indd 1 105x148,5_sepramarkkinat_ilmoitus_210422.indd 1 21.4.2022 14.34 21.4.2022 14.34 ? viro.nyt ?2/2022 27 Viro-instituutin tapahtumia Viulisti Mari Poll Helsinki Chamber Music Festivalilla Helsinki Chamber Music Festival pitää huolen siitä, että myös urbaanit musiikin ystävät saavat klassisen musiikin elämyksiä kesälläkin. Festivaalin konsertit järjestetään Helsingin historiallisessa keskustassa, joka yhdessä keskikesän valoisien iltojen ja pääkaupungin urbaanin tunnelman kanssa luovat festivaalille ainutlaatuiset puitteet. 6.–9.7. järjestettävillä festivaaleilla esiintyy tänä vuonna virolainen viulisti Mari Poll. Hän on esiintynyt kamarimuusikkona ja useiden maineikkaiden orkestereiden solistina ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa. Vuonna 2012 Mari julkaisi debyyttilevynsä EMI Classics -levy-yhtiöllä osana EMI Digital Debut -sarjaa. Marin toinen albumi, joka on toteutettu yhdessä hänen veljensä Mihkel Pollin kanssa, on julkaistu kesällä 2017. Mari työskentelee tällä hetkellä ensimmäisenä konserttimestarina Viron kansallisoopperan orkesterissa ja opettaa Viron musiikkiakatemiassa. Hän on voittanut lukuisia palkintoja useissa kansainvälisissä kilpailuissa. Tällä hetkellä Mari soittaa Nicolaus Gagliano -viulua vuodelta 1723. Mari Poll soittaa 6.7. Ritarihuoneella, 7.7. Suomenlinnassa, Tenalji von Fersenissä ja 9.7. festivaalin päätöskonsertissa Temppeliaukion kirkossa. Katso tarkemmat tiedot festivaalin kotisivuilta: www.helsinkichamber.com Puuluup Etno-Espalla Elokuussa järjestettävä Etno-Espa -tapahtuma keskittyy uuteen kansanmusiikkiin Helsingin sydämessä. Tänä vuonna festivaaleilla esiintyy myös virolainen jouhikkoduo Puuluup, joka ohjaa hevosen häntäkarvakielten värähtelyt tehosteiden ja luupperien läpi. Ikivanhan instrumentin pehmeät huokaukset yhdistyvät elektronisesti vahvistettuihin kaikuihin, kopautuksiin, narinoihin ja rätinöihin säilyttäen silti luonnollisen äänensävyn. Estonian Music Awards -gaalassa tammikuussa Puuluup valittiin vuoden yhtyeeksi ja duon toinen levy Viimane suusataja (2021) Vuoden folklevyksi. Puuluup lähestyy jouhikon soittotekniikkaa ja repertuaaria leikkisästi lainaamalla ja sekoittamalla motiiveja eri musiikkiperinteistä. Puuluup laulaa tuuliturbiineista, puolalaisten TV-sarjojen sankareista, Vormsin saaren rasvakakuista ja siitä epämiellyttävästä tunteesta, että naapurin koira saattaa puraista roskia viedessäsi. Ja tietenkin hiihdosta. Puuluupiin kuuluvat: Ramo Teder – jouhikko, laulu, luuppaus Marko Veisson – jouhikko, laulu, luuppaus Katso tarkemmat tiedot festivaalin kotisivuilta: www.etno-espa.fi n