Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. / ISSN 1459-2134??24. vuosikerta viro.nyt 4/2024
2 4/2024?viro.nyt Tässä numerossa 3 Toimituksesta 4 Kahden maan kaupunki 8 100 vuotta kommunistien vallankaappausyrityksestä 10 SVYL:n toimintaa 13 Kansa alkaa kirjasta – virolaisen kirjan vuosi 2025 14 Tarinoita tiedesillalta: Virolaisia opintiellä Helsingissä – kielitieteilijät Villem GrünthalRidala ja Julius Mark 16 Virolaista kirjallisuutta maailmalle 18 Ahasverus – ikuinen kiertäjä 19 verkkopuoti.svyl.fi Mediatiedot Julkaisu: viro.nyt, ISSN 1459-2134, 24. vuosikerta Levikki: 2000-3000 Julkaisija: Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL) Eesti Maja, Sörnäisten rantatie 22 C, 00540 Helsinki p. + 358 40 777 4618, svyl@svyl.fi, www.svyl.fi www.facebook.com/SVYL.fi Tilaukset: 20,00 €/vuosi (4 nroa), ulkomaat 30 €/vuosi. Toimitus: Kirsi Bongwirnso päätoimittaja toimituksellinen työ suomennokset kirsi@svyl.fi Juhani Juurik taitto www.juur.studio Lisäksi lehdellä on useita avustajia. Etukannen kuva: Mikk Otsar / Tartu 2024 Lehden koko: 20 s., A4 (marginaalit 20 mm, paitsi sisämarginaali 15 mm) Painopaikka: PunaMusta Oy Laskutus: SVYL lähettää mainostajalle laskun lehden ilmestyttyä. Reklamaatiot: 14 vrk lehden ilmestymisestä. Reklamaatioon ei ole oikeutta, mikäli mainostajan toimittama materiaali on ollut virheellinen tai se ei ole täyttänyt aineistovaatimuksia. Aineistovaatimukset: Aineisto tulee lähettää lehden toimitukseen sähköpostitse, kuvat ja mainokset liitetiedostoina (pdf, psd, tiff; resoluutio väh. 300 pixels/inch); svyl@svyl.fi Ilmoitushinnat: 1/1: 300 EUR 1/2: 250 EUR 1/4: 170 EUR 1/8: 150 EUR 1/16: 130 EUR Seuraava numero: 1/2025: Ilmestyy 14.2.2025 Aineiston jättäminen viimeistään 17.1.2025. Oikeus muutoksiin pidätetään.
? viro.nyt ?4/2024 3 Toimituksesta K uluneen vuoden aikana on ollut mielenkiintoista seurata, kuinka Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartto on tuonut itseään suomalaisten tietoisuuteen. Ensimmäiset merkit lähestyvästä teemavuodesta saatiin jo edellisvuoden syksyllä, kun Tartto oli isosti esillä sekä Turun kirjamessuilla, Helsingin keskustakirjasto Oodissa että Martin markkinoilla. Helsingin Matkamessuilla tämän vuoden tammikuussa Tartto alkoi selvästi olla jo suomalaisten huulilla, ja yhä useampi tuli kysymään, että onko se Tartto todella vierailemisen arvoinen ja mitä siellä kannattaisi tehdä? Tarton tekemisten ja näkemisten äärelle on vuoden aikana johdatellut myös viro.nyt, kun kulttuuripääkaupunkivuosi on joka numerossa ollut esillä. Hannu Oittinen on myös pitänyt ansiokkaasti artikkelisarjassaan esillä sitä, ettei Tartto suinkaan ole Viron ainoa kulttuuripääkaupunkitittelin haltija, vaan teemavuoden alueena on koko Etelä-Viro. Tässä numerossa (s. 4–7) eteläisen Viron antia edustaa kaksoiskaupunki Valga. Suomen Viro-yhdistysten liitolla on ollut tänä vuonna myös sellainen ilo ja kunnia, että liiton puheenjohtaja Jenni Kavén on yksi Tarton kulttuurilähettiläistä. Useat liiton jäsenyhdistyksistä ovatkin saaneet kuulla Tarton kuulumisia ja vinkkejä suoraan oman lähettilään kautta! Vaikka kulttuuripääkaupunkivuosi päättyykin pian, ei Tarttoa kannata unohtaa. Kompaktin kokoinen kulttuurikaupunki tarjoaa jatkossakin paljon nähtävää ja koettavaa. Vuoden ensimmäisessä viro.nyt-lehdessä Tarton-kirjeenvaihtaja Atte Huhtala selvittää myös, mitä Tartossa kulttuuripääkaupunkivuodesta jäi käteen ja millaisen jäljen vuosi kaupunkikuvaan jätti. Leppoisaa loppuvuotta kaikille ja intoa tulevaan vuoteen! n Kirsi Bongwirnso SVYL:n toiminnanjohtaja
4 4/2024?viro.nyt Kahden maan kaupunki Euroopassa on lukuisia kaupunkeja ja taajamia, jotka sijaitsevat kahdessa valtiossa. Myös Euroopan vuoden 2024 kulttuuripääkaupunki ulottuu niistä yhteen, Viron etelärajan Valgaan. Hannu Oittinen M aailman ja Euroopan kaksoiskaupungit ovat asettuneet valtioiden ja hallintoyksikköjen rajoille, jokien ja merenlahtien vastarannoille. Alttiiksi kanssakäymiselle ja vihollisuuksille, jos myös onnelle ja auvolle. Ruotsin Malmön ja Tanskan Kööpenhaminan välillä ei tarvitse edes astua laivaan, kun ylitse johtaa lähes kahdeksan kilometrin pituinen Juutinrauman silta ja alitse neljän kilometrin tunneli. Samankaltaisten maiden välisen yhteyden kokonaispituus on noin 16 kilometriä, linnuntietä sama matka kuin Helsingistä Espoon keskustaan. Maantieteilijä Jaan Bursinkin jaotuksessa Malmö ja Kööpenhamina muodostavat ”yhteen liitetyn kaksoiskaupungin”, varhaisempi esimerkki (1994) samasta on tunnelin liittämät Ranskan Calais ja IsonKonnaoja erottaa Viron Valgan ja Latvian Valkan. Kuva: Harri A. Sundell.
? viro.nyt ?4/2024 5 Britannian Dover. Samaan ovat pyrkineet Helsinki ja Tallinna omalla tunnelihankkeellaan. Bursinkin ”tuplaantunutta kaupunkia” taas edustaa aikoinaan vauras Torniomme. Ilman Suomen sotaa Haaparantaa ei näet välttämättä olisikaan, sillä kun Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809, ruotsalaiset perustivat Haaparannan pikkuruisen kylän tuottoisan Tornion rajakaupan ylläpitämiseksi. Haaparanta sai kaupunkioikeudet vasta vuonna 1842, kun taas Tornio oli saanut ne Kustaa II Adolfilta jo 1621. ”Jaettuja kaupunkeja” eli eri valtioille rauhanteoissa ja muuten jaettuja taajamia Euroopassa on lukuisia. Niistä tunnetuin lienee Berliini, Virossa Valga/Valka. Berliinin muuri Berliinillä on alusta lähtien ollut monikaupunkinen historia, sillä sen vanhinta kerrostumaa 1200-luvulta edustavat Cöllnin ja Berlinin kylät Spreejoen varrella nykyisen museosaaren tienoilla. Vaurauden perustan loi Hansaliitto jo 1300-luvulla, ja Berliinistä tuli sitten usean saksalaisen valtiomuodostuman pääkaupunki. Toisen maailmansodan jälkeen Itäja Länsi-Berliini joutuivat tahtomattaan erilleen, joten kaksoiskaupunkius oli luonteeltaan kielteistä. Vuonna 1961 rajaksi pykättiin Berliinin muuri, joka tunnettiin idässä myös ”antifasistisena suojamuurina”, ilmaus tuo kummasti mieleen Ukrainan sodan venäläisen osapuolen kielenkäytön. Berliinin muuri sai onneksi lähteä 1989, pari vuotta ennen Neuvostoliiton hajoamista. Ilo muurin murtumisesta oli tuolloin käsin kosketeltavaa, muistan sen hyvin itsekin. Valitettavasti vain maailmaan on sittemmin rakennettu muurin jokaista murtunutta metriä kohti sata metriä uutta muuria ja aitaa. Eli piikkilangan valmistajat viettävät yhä kissanpäiviä. Viron Narva ja Venäjän Ivangorod muodostivat nekin pitkään kaksoiskaupungin samassa valtiossa, siinä mielessä nykytilanne on suorastaan poikkeus historian säännöstä. Tarton rauhansopimuksessa 1920 Viro sai Narvajoen takaa niin kutsutun Narvan-takaisen alueen ja sen myötä Ivangorodinkin. Varhaisemmassa historiassa Stolbovan rauhasta (1617) aina vuoteen 1991 asti joen erottamat linnoitukset olivat kuuluneet johonkin isoon valtakuntaan – Ruotsiin, Venäjään, Neuvostoliittoon – joskin Narvajokea pitkin on aina piirrelty paljon muita hallinnollisia rajoja. Monen mielessä idän ja lännen raja lieneekin jo muinoin hakeutunut juuri Narvajokeen. Viron ja Latvian kaksoiskaupunki Valgasta kehkeytyi kaksoiskaupunki ensimmäisen maailmansodan tuoksinassa. Sitä ennen kaupungista oli tullut rautateiden risteysasema, mikä osaltaan johti siihen, että kaupungin asukasluku lähes viisinkertaistui parissakymmenessä vuodessa. Samalla virolaisten ja latvialaisten määrät lisääntyivät huimasti. Sodan sekavissa vaiheissa kaupunki päätyi ensin Venäjän punaisille joulukuussa 1918, kun Saksan miehitysjoukot olivat poistuneet. Punavaltaa kesti silti vain alle kaksi kuukautta, sillä jo helmikuun alussa 1919 virolaiset valloittivat kaupungin suomalaisten Pohjan Poikien avustamina. Runsas vuosi myöhemmin virolais-latvialaisen sekakomission edustaja, brittieversti S. G. Tallents ratkaisi maiden rajakiistan määräämällä Valgan keskikaupungin virolaisille ja eteläiset laitakaupungit latvialaisille. Napinaa isommilta yhteenotoilta vältyttiin, kun osapuolet tyytyivät päätökseen. Rajalinjaksi sovittu Konnaoja päätyi sitä paitsi erotuslinjaksi jo kolmatta kertaa, erikoista kyllä, sillä aiemmin raja oli sovittu samaan paikkaan Kalparitarien veljeskunnan ja Tarton hiippakunnan kesken (1200-luvulla) ja myöhemmin vielä Venäjän ja Puolan kesken (1500-luvulla). Pohjan Poikien retken suomalaiskuvauksissa Valga ei kaupunkina saanut mairittelua osakseen. Pari luonnehdintaa: ”Noin 8 000 asukkaan vaatimaton kaupunki kerjäläisineen ja varislaumoineen teki suomalaisiin likaisen, hökkelömäisen ja yleensäkin ’ryssäläisen’ vaikutelman.” (Pohjan Pojat). Aikansa virolaiset matkaopaskirjailijat olivat samoilla linjoilla: ”Esteettisesti kuva Valgasta ei tarjoa kenellekään yllätystä, vaan tekee kaavamaisine rakennuksineen ja punaruskeine kattoineen pikemmin ikävän ja yksitoikkoisen vaikutelman” (Turist Kagu-Eestis). Moitteisiin yhtyi paljon myöhemmin, omilla painotuksillaan, myös neuvostotyyli: ”Porvarillisen diktatuurin vuosina (1919–1940)
6 4/2024?viro.nyt Valga oli perspektiivitön ja vailla kasvuedellytyksiä oleva pikkukaupunki, jossa vallitsi krooninen työttömyys.” (Valga rajoon). Suomalaisten karuihin sotamatkakokemuksiin saattoi vaikuttaa, että kuulut latvialaiset tarkka-ampujat olivat yhdessä punaisten venäläisten kanssa ottaneet suomalaisten ja virolaisten kanssa yhteen Pajun taistelussa vain vähän aikaisemmin, kunnes vetäytyivät rintamalta, ja niin virolaissuomalaiset joukot valloittivat kaupungin ilman vastarintaa. Voi hyvin väittää, että virolais-suomalaiset tappelivat latvialais-venäläisiä vastaan, ja myöhemmin tilanne muuttui Latvian itsenäisyyden eduksi, mutta kauna tarkka-ampujia eli punaisia kohtaan ei koskaan täysin kadonnut. Sodan toisella rintamalohkolla eli Al?ksnen (Marienburgin) suunnalla virolaiset taistelivat jopa ”omiaan” vastaan, sillä latvialaisten osastojen vierellä puna-armeijassa uurasti August Männikoksin johtama 5. virolainen kommunistinen tarkka-ampujarykmentti. Onko Valkan nimellä väliä? Tätä nykyä keskustassa Latvian puolella, siinä ainoassa hyvässä ruokakaupassa, iskee yhä tunne, että miljöötä voisi vielä kehittää. Toki uusi keskusaukio on hieno. Ja onhan se hulppeata, kun maasta toiseen pääsee myös keinumalla villisti perinteisessä virolais-latvialaisessa kiikussa! Kaksoiskaupunkiuteen sitoutumisesta Valkassa jää vaivaamaan asukkaiden identifioituminen sekä kulttuurinen ja muukin yhteistyö. Baltian maiden tuoreimman itsenäisyyden kaudella odottaisi myös esimerkiksi paremmin toimivaa rautatieyhteyttä Tallinnasta Tarton ja Valgan kautta Riikaan, sillä luulisi kulkijoita löytyvän muualtakin kuin vain pääkaupunkien väliltä. Kaavailtu luotijunayhteys halki Baltian on toki kiva sekin, mutta miksi matkustajilla pitäisi olla niin hirveä kiire? Kaksoiskaupungin nimessä Viron puolen nimi Valga edustaa viron, Valka taas latvian kielen ortografiaa. Vaikuttaa myös siltä, etteivät virolaiset eivätkä latvialaiset näe tai tulkitse Valgan ja Valkan eroa vain ortografisesti, vaan todella lausuvat ne eri tavoin. Ja käsittävätkö ehkä ihan eri paikoiksi? Suomalaisittain kaksoiskaupungin nimeksi taas hyvin riittäisi pelkkä Valka, sillä eiväthän virolaisetkaan lausu Valgaansa soinnikasta geetä vaan suunnilleen tavallisen koon. Ja miksi sen jälkeen enää lainkaan tehdä eroa Latvian puoleiseen osaan? Jos eroa on jostain syystä syytä korostaa, niin nykyiset Valga ja Valka ajavat asian. Muuten Valka riittäisi. Vain harvalla kaksoiskaupungilla maailmassa näkyy muuten olevan yhteinen nimi. Ovat niitä sentään ainakin Astara (Azerbaidžan–Iran),
? viro.nyt ?4/2024 7 Laufenburg (Sveitsi–Saksa) ja Niagara Falls (Kanada–USA). Hollannin ja Saksan rajalla sijaitsevat vielä Hertzogenrath ja Kerkrade, jotka yhteispuuhissaan käyttävät, lähes yhtä kummallista, nimeä Eurode. Elintasokuilu Oli Valkan yksitoikkoisuudesta mitä mieltä tahansa, niin yksi selvä etu sillä on kaksoiskaupunkien isossa joukossa: Viron ja Latvian välillä ei todellakaan ole mainittavaa elintasokuilua, joten valkanvalkalaisten ei tarvitse suotta käydä hommissa valganvalkalaisten luona saati toisin päin. Näin ei tavallisesti ole, päinvastoin. Ei ole kauan siitä, kun elintasorotko ammotti Suomenlahdessakin Helsingin ja Tallinnan välillä. Poistunut se ei ole vieläkään, mutta kaventunut merkittävästi. Virosta tullaan yhä Suomeen töihin, mutta vaikkapa bensan hinta alkaa jo olla niin tasoissa, ettei sen takia kannata enää uida toiselle rannalle. Mainittavia kuiluja löytyy tuskin myöskään esimerkiksi Malmön ja Kööpenhaminan väliltä – saati Rooman ja Vatikaanivaltion. Melkein missä tahansa muualla tavalla tai toisella syntynyt elintasokuilu määrää tilannetta: Narvassa ja Ivangorodissa, Imatralla ja Svetogorskissa, Frankfurt an der Oderissa ja S?ubicessa Saksan ja Puolan rajalla. Ja ehkä Puolan Terespolin asukkaat puolestaan hakevat halvat oluensa Valko-Venäjän Brestistä, siitä rauhansopimuksen (1918) BrestLitovskista, sikäli kuin rajaa ei ole pantu kokonaan kiinni. Maailman vilkkaimmissa, miljoonaisissa kaksoiskaupungeissa elintasot poikkeavat paljon. Niitä ovat Singaporen ja Malesian yhteiselo Kaukoidässä, ja yhtä totisia rahanvallan paikkoja Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla on useita. Paremmalle puolelle tahtojia riittää: pelkästään San Diegon–Tijuanan alueella asuu saman verran porukkaa kuin Suomessa. Iloa kielestä Helsingin ja Tallinnan hyvin toimivat yhteydet mahdollistavat matkailun lisäksi jopa päivittäisen työssäkäynnin. Kaupungit taitavat siinä mielessä olla ainutlaatuinen pari, että kaksoiskaupunkius on synnyttänyt leikkimieliset muodot Hellinna ja Talsinki (viroksi Hellinn ja Talsingi). Yhteiselle teelmälle olisi näin heti tarjolla peräti kaksi nimeä. Hellinna ja Talsinki ovat myös vaikuttaneet pinkomielisimpien maailmankuvaan, sillä ainakin parin kirjan julkaisupaikaksi on jo merkitty jompikumpi. Paljon isompi asia on parin vuosikymmenen ajan ollut kaupungit yhdistävä tunneli ja logistinen yhteistyö. Euregion ja Helsingin kaupungin visiossa vuodelta 2009 tunnelille on vuonna 2023 jo muurattu peruskivi, ja tunneliexpo järjestetään ”louhinnan maa-aineksesta loihditulla Hellinnan keinosaarella”. Eipä ole keinosaaria vielä näkynyt, mutta viime aikoina on sentään kuin tilauksesta taas nostettu esiin ilmainen joukkoliikenne, jota Tallinna jo tarjoaa omille asukeilleen. Helsinki voisi hyvin tehdä saman tai jopa lisätä käyttäjäkuntaa tarjoamalla vaikka kaikki metromatkat ilmaiseksi kaikille asuinkunnasta riippumatta. Tallinnan tapaan ja Hellinnan hengessä. n Lähteet: Eesti. Teatmeteos. II osa. Rahvas ja riik (ERS ja EÜkS 1949) Harjula, Mirko: Viro 1914–1922. Maailmansota, vallankumoukset, itsenäistyminen ja vapaussota (SKS 2009) Jalomies, Mira: Vilkkaan rajan ylitys kolminkertaistaa palkan (HS 17.10.2024) Kaksoiskaupungit: rajatontatiedekasvatusta. wordpress.com/oppimateriaali/ kaksoiskaupungit/ Mägi, Heino; Veri, Karl: Valga rajoon. Siinja sealpool maanteed (Eesti Raamat 1976) Niinistö, Jussi; Mattila, Jukka I.: Pohjan Pojat. Kuvahistoria suomalaisen vapaaehtoisrykmentin vaiheista Viron vapaussodassa 1919 (Lak-kustannus 1999) Omilanowska, Malgorzata (pääkirjoittaja): Kaupunkikirjat. Berliini (WSOY 2009) Sainio, J. E.: Pohjan Pojat Virossa. Kuvauksia suomalaisten osanotosta Viron vapaustaisteluun (Otava 1919) Talsingi / Hellinn. Talsinki / Hellinna (Euregio 2009) Turist Kagu-Eestis (Tartus 1923) Wikipedia-lähteitä: Juutinrauman silta. Kaksoiskaupunki. Tornio. Valkan keskusaukiolla pa?a?see keinumalla ylitta?ma?a?n valtakunnan rajan! Kuva: Harri A. Sundell. Kirjailija August Gailitin legendaarinen kulkurihahmo Toomas Nipernaadi (Suomessa Nippernaati) tervehtii kulkijoita Sa?depuistossa Valgassa. Kuva: Harri A. Sundell.
4/2024?viro.nyt 8 100 vuotta kommunistien vallankaappausyrityksestä Joulukuun ensimmäisenä päivänä tulee Virossa kuluneeksi sata vuotta kommunistien vallankaappausyrityksestä. Vaikka kaappaus epäonnistui eikä kommunisteilla ollut tuolloin suurta yhteiskunnallista roolia, oli tapahtumilla vaikutuksensa nuoreen valtioon. Jari P. Havia V enäjän helmikuun 1917 va llankumouksen jälkeen muodostettu väliaikainen hallitus päätti maaliskuun lopulla Viron väliaikaisesta itsehallinnosta. Virolaisten asuinalueet Vironmaan kuvernementti ja Liivinmaan kuvernementin pohjoisosa yhdistettiin Viron kuvernementiksi. Itsehallinnon korkeimman päättävän elimen, maaneuvoston eli maapäivien (maanõukogu, maapäev), vaalit järjestettiin touko-kesäkuussa. Valituista 62 edustajasta viisi lukeutui bolševikkeihin ja kahdeksan sosialistivallankumouksellisiin. Bolševikit ottivat Virossa vallan lokakuun lopulla 1917. Vallankaappausta tuki venäläisenemmistöinen sotilaiden vallankumouskomitea. Maaneuvosto joutui lopettamaan toimintansa. Sen tehtävät siirrettiin vanhintenneuvostolle, johon kuuluivat Konstantin Päts, Konstantin Konik ja Jüri Vilms. Vanhintenneuvosto julkaisi 24. helmikuuta 1918 itsenäisyysmanifestin ”kaikille Vironmaan kansoille”. Saksa miehitti helmikuun lopulla Viron ja lopetti bolševikkien terrorin. Viron vapaussodan aikana bolševikit valtasivat Narvan 29.11.1918. Väliaikainen vallankumouskomitea julisti Viron sosialistiseksi neuvostotasavallaksi, Viron työväenkommuuniksi (Eestimaa Töörahva Kommuun). Sen johdossa oli Jaan Anvelt. Viron hallituksen joukot Kuvanveista?ja? Matti Varik (oik.) ja arkkitehti Allan Murdmaa vuonna 1973 suunnittelemassa vuonna 1975 paljastettua vuoden 1924 aseellisen kansannousun muistomerkkia?. Kuva: Mati Hiis / Viron kansallisarkisto.
? viro.nyt ?4/2024 9 valtasivat Narvan takaisin 19.1.1919. Kommuunin toiminta loppui, ja sen jäsenet siirtyivät Neuvosto-Venäjälle. Viron kommunistinen puolue (Eestimaa Kommunistlik Partei) perustettiin 1920. Puolue oli ainoa puolue, joka ei hyväksynyt itsenäistä Viron tasavaltaa. Kommunistipuolueella oli 1920-luvun alkupuolella arviolta 700 jäsentä ja joitakin kymmeniä paikallisjärjestöjä. Kommunistit toimivat ay-liikkeessä, työväenjärjestöissä ja osaksi maan alla. Suurinta kannatus oli Tallinnassa, Narvassa ja Pärnussa. Viranomaiset lakkauttivat kommunistien järjestöjä ja myös pidättivät heidän kannattajiaan. Kommunistien oikeudenkäynnit saivat laajasti julkisuutta. Kommunistien johtajista Viktor Kingissepp tuomittiin maanpetoksesta ja teloitettiin 1922. Kommunistien vallankaappausyritys 1. joulukuuta 1924 Viron tasavallalle vuodet 1923–1924 olivat vaikeata aikaa. Maassa oli yleinen taloudellinen lama ja korkea työttömyys. Rauhattomuutta lisäsivät äärivasemmiston ja äärioikeiston vahvistuminen vuoden 1923 riigikogun vaaleissa. Kommunistien peitejärjestöt menestyivät myös paikallisvaaleissa saaden Tallinnassa, Narvassa ja Pärnussa äänistä 35–36 prosenttia. Kommunistien vallankaappausyritystä 1. joulukuuta 1924 (1.detsembri riigipöördekatse, detsembrimäss) suunniteltiin Moskovassa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ja Kominternin ohjein. Viroon uskottiin syntyneen vallankumouksellinen tilanne. Ensimmäisiä merkkejä vallankaappauksesta olivat Viron Pietarin konsulaatin eteen organisoidut mielenosoitukset, joissa vaadittiin alas ”Viron porvarivaltiota” ja ”Valko-Viron murhaajia”. Vallankaappaus käynnistyi aamulla klo 5.15. Kaappaajille oli tuotu aseita Neuvostoliitosta, ja puna-armeijan joukkoja oli keskitetty Narvan ja Pihkovan taakse avunpyyntöä odottamaan. Suunnitelmana oli vallata strategiset paikat kuten poliisiasemat, puhelinkeskukset, lennätin ja Lasnamäen lentokenttä. Sotaväki tuli riisua aseista. Kaappaussuunnitelman yritti toteuttaa noin 400 henkeä. Vallankumouksellinen tilanne Virossa ei kuitenkaan ollut, eikä tukea työläisiltä ja sotilailta tullut. Kaappaus kukistettiin aamupäivän aikana. Kapinalliset surmasivat 21 henkeä ja kapinallisia kuoli 23. Myöhemmin sotaoikeus tuomitsi 155 kapinallista kuolemaan. Viron liittäminen Neuvostoliiton osaksi epäonnistui. Kaappaus huomioitiin Suomessa Viron kommunistien vallankaappausyritys huomioitiin myös Suomessa. Etsivän keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki lähetti heti edustajansa Kaarlo Stendahlin ja Urho Pihan Tallinnaan selvittämään tilannetta. Riekki esitti muutaman päivän päästä, että viisumien myöntämistä virolaisille kiristettäisiin, sillä kapinallisia voisi yrittää Suomeen. Sisäasiainministeriö lähetti maaherroille kiertokirjeen ja kehotti yhteistyössä Etsivän keskuspoliisin kanssa tiukentaman rajavalvontaa. Vallankaappausyrityksen seurauksia Kommunistien vallankaappausyrityksen seurauksena armeijan ja suojeluskunnan (Kaitseliit) rahoitusta lisättiin. Myös isänmaallista kasvatusta tehostettiin. Vuonna 1925 säädettiin kaksi tärkeää lakia: laki vähemmistöjen kulttuuriautonomiasta sekä valtiojärjestyksen suojelulaki. Jälkimmäisellä lailla kiellettiin Viron tasavaltaa vastaan toimivat yhteisöt ja niiden mahdollisuudet osallistua vaaleihin. Kommunistien toiminta jatkui Neuvostoliitossa vuoden 1925 jälkeen. Virossa kommunistien vaikutus jäi vähäiseksi. Jaan Anveltin, Hans Pöögelmannin ja muiden kommunistijohtajien kohtalona oli kuolla Stalinin vainoissa 1936–1938 kansanvihollisina, terroristeina tai vieraan vallan agentteina. Neuvosto-Viron aikana vallankaappausyrityksestä käytettiin nimeä kapina. Sen arvioitiin epäonnistuneen, koska kapinallisten voimat oli hajotettu liian moneen kohteeseen. Vuoden 1924 aseellisen kansannousun muistomerkki paljastettiin Viron sosialistisen neuvostotasavallan 35-vuotispäivänä 17.7.1975 Baltian rautatieasemaa vastapäätä. Muistomerkin oli suunnitellut neuvostomonumenteistaan tunnettu arkkitehti Allan Murdmaa. Patsas jaettiin kolmeen osaan, jotka siirrettiin historiamuseoon Maarjamäen linnan takapihalle vuonna 1990. n Lähteet: Kahk, Juhan; Siilivask, Karl; Püvi, Ester: Eestin SNT:n historia (Perioodika 1986) Lõhmus, Alo: Riigipöördekatse eelmäng: propagandasõda Eesti vastu novembris 1924 (Postimees 5.5.2007) Salo, Vello: Esimese detsembri lööksalkade juhtkond (Tuna 1/2009) Simola, Martti (toim.): Ratakatu 12. Suojelupoliisi 1949–2009 (WSOY 2010) Üllar, Reino: Punamonumentide ”Grand Old Man” ja tema pahempoolsed juured (Kultuur ja Elu 3 (556) 2024) Zetterberg, Seppo: Viron historia (SKS 2007)
4/2024?viro.nyt 10 SVYL:n toimintaa Eesti Maja – Viro-keskuksen jouluglögit / jõuluglögiõhtu (Sörnäisten rantatie 22 C, Helsinki) 3.12. klo 17–19 Tervetuloa kaikki Eesti Majan ystävät – harrastusryhmäläiset, yhteistyökumppanit, suomalaiset Viron-ystävät, suomenvirolaiset, KAIKKI – nauttimaan glögistä, pipareista ja hyvästä seurasta! Meille esiintyy Mõnisten koulun Musiikkipesä, minkä jälkeen laulamme yhdessä joululauluja suomeksi ja viroksi. Ootame KÕIKI Eesti Maja sõpru, harrastusrühmades käijaid, keelekursuslasi ja koostööpartnereid maitsma piparkooke ja jõuluglögi ning meenutama mööduvat aastat. Meile esineb Mõniste Kooli Muusikapesa ja pärast seda laulame koos eestija soomekeelseid jõululaule. Matkamessut Messukeskuksessa (Messuaukio 1, Helsinki) 17.–19.1.2025 SVYL ja SVYL-Verkkopuoti osallistuvat Matkamessuille yhdessä muiden maiden ystävyysseurojen kanssa. Matkamessujen ohjelman löydät lähempänä täältä: matka.messukeskus.com viro.nyt 1-2025 ilmestyy 14.2. Vuoden 2025 ensimmäinen viro.nyt ilmestyy helmikuussa kattaen alkuvuoden 2025. Lehden materiaalipäivä on 17.1. Siihen mennessä kaiken lehteen tulevan aineiston sekä päivitettyjen jäsentietojen tulee olla toimistolla svyl@svyl.fi. KERAVAN VIRO-SEURA Seuran syyskokous 26.11. klo 15.30 alkaen kirjaston Kerava-parvella Kokouksen jälkeen Suivi Karus kertoo virolaisista syyskauden juhlapäivistä. Tervetuloa! Seuran joulujuhla 12.12. klo 15–17 kirjaston Kerava-parvella Arpajaiset, glögiä, purtavaa, musiikkia ym. Joulujuhlan jälkeen jatkamme iltaa Alppilan kirkon konsertissa, jonne yhteiskuljetus. Joulujuhlaan ja konserttiin ennakkoilmoittautuminen 1.12. mennessä anneli.luusalo@elisanet.fi, p. 040 5436 738. OLUTSILTA – ÕLLESILD Kuukausitapaamiset Helsingissä Paikkana olutravintola Villi Wäinö (Kalevankatu 4, Helsinki) Tarkistathan tapahtumien ajantasaiset tiedot nettisivultamme www.olutsilta.fi/tapahtumat 11.12. Pikkujoulut 8.1. Jenni Kallionsivu: Katse Suomessa, sydän Latviassa, Elli ja Janis Rozent?lsin elämä 12.2. Järvi Lipasti kertoo Hiidenmaasta 22.2. Olutsillan 30-vuotisjuhlat Olutsillan Klamilan osasto Tiedotukset tapahtumista paikallislehdissä ja Facebook-ryhmässä Olutsilta – Klamilan osasto. Olutsillan Kotkan osasto Ajantasaiset tiedot tapahtumista julkaistaan Olutsillan Kotkan osaston Facebookissa. Saunaklubi 21.11. Hermannin sauna 11.12. pikkujoulusauna Villi Wäinön mustassa saunassa 2.1. Uusi Sauna 7.2. Tallinnaan: Saku saun (miehet) ja Kalma saun (naiset) 22.2. Olutsillan 30-vuotisjuhlasauna Allas Sea Poolissa 13.–16.3. Saunamatka Riikaan Tulevien tapahtumien tiedot löydät tapahtumakalenterista www.olutsilta.fi/tapahtumat tai fb-ryhmästä Olutsilta Saunaklubi. Voit myös liittyä Saunaklubin sähköpostijakeluun ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi Juhalle: juha.karsikas(at)icloud.com. VP-lounaat Vapaapäivälounaat Helsingin seudulla kuukauden viimeisenä keskiviikkona klo 13: 27.11. Bistro&Bar Miljöö (Runeberginkatu 40) 29.1. Wok Wok (Siltasaarenkatu 7) 26.2. Vibami (Kluuvin ostoskeskus, Yliopistonkatu 6) 26.3. Treffi (Capellanranta 3, Kalasatama) Jälkioluet lähipubissa. Tervetuloa! Keilailu Fun Bowling (Hesarin urheilutalo, Helsinginkatu 25) klo 12: 28.11., 12.12., 9.1., 23.1., 6.2. ja 20.2. Olutsillan Hyvämaineisten Naisten Ompeluseura Kokoontuu joka kuukauden 3. maanantai klo 18 ravintola Kurvittaressa Helsingissä. Tervetuloa mukaan – myös miehet! Matkat Kevätmatka 2025 suuntautuu Itäja Keski-Uusimaalle. Kesämatkalla 2025 suunnaksi otetaan Narva ja Narva-Jõesuu, ja samalla se on Olutsillan Sauna-klubin 10-vuotisjuhlamatka. Seuraa ilmoittelua! Tallinnassa tapahtuu Õllekomando Õllekomando jatkaa tutustumista Tallinnan kulttuuriin ja baareihin. Komandon iskuista ilmoitetaan Facebookissa www.facebook.com/ groups/ollekomando/ Seuraa ilmoittelua ja tule mukaan! Onhan meillä oikea osoite? Jos olet Olutsillan jäsen, mutta et saa tätä lehteä kotiisi tai Olutsillan tiedotteita sähköpostiisi, ilmoitathan voimassa olevat osoitetietosi sähköpostilla: jasenrekisteri@olutsilta.fi Lisää tietoa Olutsillan toiminnasta ja tulevista tapahtumista: www.olutsilta.fi PORIN SEUDUN SUOMI–VIRO-SEURA Seuran sääntömääräinen syyskokous 27.11. klo 17 Porin Vanhimmassa Kahvilassa (Pohjoiskauppatori 3, Pori) Kokouksessa mm. valitaan seuran hallitus vuodelle 2025. Seura kustantaa jäsenilleen kahvitarjoilun, jota varten pyydämme ilmoittautumaan puheenjohtaja Päivi YliKauhaluoma-Nurmelle osoitteeseen: paivi.ylikauhaluoma@ gmail.com tai p. 050 436 1405. Seuran jäsenmaksu Muistathan maksaa vuoden 2024 jäsenmaksusi seuran tilille: FI31 5700 0220 0787 39. Vuoden 2024 henkilöjäsenmaksu on 20 €/jäsen ja yhteisöjäsenmaksu 35 €/yhteisö. Maksun viestikenttään maininta: Jäsenmaksu 2024 ja jäsenen nimi/ nimet. Maksamalla jäsenmaksun varmistatte jäsenetuudet mukaan lukien sen, että saatte viro.nyt-lehdet. Osoitteenmuutokset pyydämme ilmoittamaan sihteerille: janne. lampolahti@eurajoki.fi.
? viro.nyt ?4/2024 11 RIIHIMÄEN SUOMI–VIRO-YHDISTYS Viron-matkat vuonna 2024 Käy lukemassa seuran matkoista osoitteessa www.svyl.fi/ajankohtaista/. SALON SEUDUN SUOMI–VIRO-SEURA Matka Tallinnaan 20.–22.9.2024 Käy lukemassa seuran Tallinnan-matkan matkakertomus osoitteessa www.svyl.fi/ajankohtaista/. SAVONLINNAN VIRO-YHDISTYS Pikkujoulut 8.12. klo 18 Järjestötalo Kolomosessa Järjestämme perinteiset pikkujoulut itsetehtynä ja omakustannushintaan. Odotettavissa mm. mukavaa seuraa, joululauluja ja jouluherkkuja. Leikkimielinen tietokilpailu ottaa tutusti mittaa Viron-tietämyksestä. Tilaisuuteen pyydetään ilmoittautumaan. Asiasta tarkemmin seuraavassa jäsentiedotteessa. SUOMEN-POIKIEN PERINNEYHDISTYS Viime sotiin osallistuneiden virolaisten vapaaehtoisten, Suomenpoikien, lähdöstä puolustamaan kotimaataan tuli kuluneeksi 80 vuotta 18.8.2024. Suomen-poikien perinneyhdistys ry järjesti yhdessä Luumäen kunnan kanssa tapahtuman kunnioittamiseksi muistojuhlan Luumäellä. Lue Suomen-poikien perinneyhdistyksen puheenjohtajan Risto Haimilan artikkeli tilaisuudesta osoitteessa www.svyl.fi/ajankohtaista/. TAMPERE–TARTTO-SEURA Toimiston aukioloajat muuttuneet Seuran hallituksen jäsenet päivystävät Kultturitalo Laikun toimistossa (Keskustori 4, Tampere) tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 10–13. Silloin myös vastataan seuran numeroon 044 241 9636. Noina aikoina voi joko käyttää Tarton kaupungin infokeskuksen palveluita tai käydä lainaamassa teoksia seuran kirjastosta. Veistoksia Tarton puistossa Tartto on Euroopan kulttuuripääkaupunki tänä vuonna ja pitkäaikainen Tampereen ystävyyskaupunki, jo vuodesta 1992. Tampereelle saatiin perustettua Tampere–Tartto-seuran aloitteesta Tarton puisto jo vuonna 1999. Nyt Tarton puistoon on saatu tarttolaistaiteilijoille järjestetyn kilpailun tuloksena Jass Kaselaanin hienot veistokset Ystävät katsovat kaukaa toisiaan. Kannattaa käydä tutustumassa! Seuran syyskokous 19.11. klo 18 Kulttuuritalo Laikussa Kokousvieraaksi saapuu Tarton kulttuurilähettiläs, Viron suurlähetystön kulttuurineuvos Grete Ahtola. Kahvitarjoilu. Matka Tarttoon 13.–15.12. Piipahdamme Tarton joulumarkkinoilla, oopperassa ja Paavalin kirkon joulumessussa. Matka on täynnä, mutta aina kannattaa kysellä mahdollisia peruutuspaikkoja pj. Liisalta p. 050 561 1166. Hyvää joulunodotusta kaikille sekä mahdollisimman rauhallista ja mukavaa tulevaa vuotta 2025! Lisätiedot: pj. Liisa Löyttyniemi, liisa.loyttyniemi@gmail.com tai p. 050 561 1166. VAASA-PÄRNU SEURA Vietimme Arbetets Vännerillä 6.11. Pärnu ennen ja nyt -iltaa vanhojen Pärnu-videoiden, -kuvien ja -muistojen merkeissä. Syyskokous 27.11. Vaasa-Pärnu Seuran sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 27.11. klo 18 Arbetets Vännerillä (Ajurinkatu 14). Illan aikana Maano Männi viihdyttää meitä viulunsoitolla. Syyskokouksen jälkeen Kaj Höglund esittää laatimansa yhdistysesittelyn ja katsomme kesän matkakuvia. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Matka Tallinnan lauluja tanssijuhlille 3.–7.7. Matka ensi kesän Tanssija laulujuhlille järjestetään yhteistyössä Matka-Ärrän kanssa heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Majoitus Viimsi Spa -hotellissa Tallinnassa. Puheenjohtaja, sihteeri ja jäsenvastaava ottavat vastaan alustavia ilmoittautumisia. Kannattaa kokea tämä hieno tapahtuma paikan päällä! Viron kielen alkeiskurssi ja opintopiiri keväällä 2025 Vaasa-Pärnu Seura suosittelee viron kielen alkeiskurssia Almaopistolla jäsenille, jotka eivät vielä ole tutustuneet viron kieleen. Opetusta on kerran viikossa n. 3 kk ajan. Opettajana toimii Eeva Iivari. Hän on opettajana myös Viron opintopiirissä Alma-opistolla. Ilmoittautumiset suoraan Almaopistolle. Lisätietoja Vaasan kaupungin opistojen kotisivulla. Helmikuussa 2025 Viron itsenäisyyspäivän juhla Yhteistyössä Vaasan kaupungin kanssa. Kevään 2025 aikana virolaisen elokuvan jäsenilta Viro-Pärnu tiedotuspiste Vaasan kaupunginkirjastossa Viro-Pärnu tiedotuspiste löytyy Vaasan kirjaston ala-aulasta, kannattaa käydä tutustumassa. Infossa on esitteitä mm. Vaasan ystävyyskaupunki Pärnusta sekä VaasaPärnu Seuran tiedotteita. Vaasa-Pärnu Seura ry:n jäsen: Muistutuslaskut on lähetetty syksyn jäsentiedotteen mukana. Muistathan maksaa jäsenmaksusi! Ilmoita osoitteenmuutoksesta jäsenvastaava Antti Kaukoselle: antti.kaukonen@valokyltti.fi tai p. 044 202 0019. Muistathan seurata ilmoituksia ajankohtaisista tapahtumista Vaasa-Pärnu Seuran Facebookja kotisivujen kautta vaasaparnuseura.svyl.fi/.
4/2024?viro.nyt 12 VALKEAKOSKEN SEUDUN SUOMI–VIRO-SEURA Esitelmätilaisuus Valkeakosken kirjastossa marraskuun lopulla Aika vielä tarkentuu. Seuraa tiedotusta. Pikkujoulu Ystävyydentalolla 3.12. klo 18 VARSINAIS-SUOMEN VIRO-KESKUS 22.11. klo 18 Pyhän Henrikin ekumeenisessa taidekappelissa Urmas Sisaskin muistokonsertti Esiintyy Astromusic Duo (Tiiu Sisask, Tiina Karjatse). Konsertissa kuullaan säveltäjä Urmas Sisaskin tähtitaivaan teemoja sekä planetaaristen gongien kaikuja. Liput myynnissä Fienta-verkkokaupassa nimellä: Tähtitaivaan sirpale – säveltäjä Urmas Sisaskin muistokonsertti. Lippuja saatavilla myös toimistoltamme sekä konserttipaikalta. Hinnat: 26/20 €. Yhteistyössä: SVYL. Kontsert Turus 22.11. kell 18 Astromusic Duo on 2024 aastal loodud omapärane ja unikaalne muusikaline kooslus, kus mängivad Urmas Sisaski tütar Tiiu Sisask klaveril ja Tiina Karjatse planetaarsetel gongidel. Repertuaaris on valitud palad Urmas Sisaski Tähistaeva tsüklist. Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli (Seiskarinkatu 35, 20900 Turku). Kokouskutsu Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n sääntömääräinen syyskokous on 25.11. klo 18, osoitteessa Vanha Suurtori 3, Turku. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, mm. toimintasuunnitelma vuodelle 2025 ja valitaan uusi hallitus. Kahvitarjoilu, tervetuloa! Kokousesitelmän pitää historioitsija Jari P. Havia. Kuulemme tuoreesta tietoteoksesta Perehdy Viroon! Tule tervehtimään tekijää ja keskustelemaan! Mahdollisuus ostaa uutuuskirja. Vanhan Suurtorin Joulu eli suuret joulumarkkinat Vanhalla suurtorilla ja Brinkkalan pihalla Viro-keskus on mukana menossa kaikkina neljänä markkinaviikonloppuna, tule glögille ja ostoksille! Markkinat la ja su klo 11–17: 23.–24.11., 30.11.–1.12., 7.–8.12. ja 14.–15.12. Näyttelyt toimistolla Tällä hetkellä esillä Viron Huumorimuseon (EHM) kokoama pilapiirrosten näyttely, joka saapui meille lainaksi Viron kulttuuriseurojen yhdistykseltä EKSÜ:ltä. Näyttelyssä esitellään kolmen virolaisen pilapiirtäjän kynänjälkeä. Sähköpostiosoitteiden tarkistus Onko sähköpostisi vaihtunut? Kirjoita meille virokeskus@ gmail.com, niin saadaan viestit kulkemaan. Jos et ole viime aikoina saanut viestejä yhdistykseltä, lähetä viesti, niin korjataan asia! Turu Eesti keskuse nõustajad on abiks eestlastele Soomes. Kirjuta või helista julgelt, teenus on tasuta! Mõtleme koos, otsime lahendusi ja juhendame vajadusel edasi. Helista nõustajale: +358 40 220 8578 (kui ta ei saa kohe teie kõnele vastada, ta helistab tagasi). Nõustaja vastab küsimustele ainult isiklikult, ei kunagi avaliku fb-vestluse kaudu. Fb-leheküljel “Abiks eestlastele Soomes” aga jagatakse üldiseid teavitusi ja kasulikku infot – tasub jälgida! Tavoitat Viro-keskuksen myös puhelimitse, vastaamme suomeksi p. 040 221 8237 ja viroksi p. 040 147 5221. Ajankohtaiset tapahtumatiedot löydät nettisivulta ja Facebookista: www.facebook. com/virokeskus.turku VILJANDIN YSTÄVÄT Viljandin ystävien yhteislauluiltamat 24.11. klo 15 Capellan kansalaistilassa (Flextila, Capellanpuistotie 5, käynti suoraan pääovelta juhlatilaan. Oven edessä taideteos, jonka yläpäässä on kanootti.) Kokoonnumme laulamaan tuttuja lauluja Asta AholaSalovaaran ja Joni Salon johdolla ja säestyksellä. Tuo mukanasi jotain suolaista tai makeaa yhteiseen pöytään. Vyry tarjoaa juomat. Ilmoita tulostasi 17.11. mennessä jaska.hovi(at)gmail.com. Folk-liput Ostamme marraskuun lopulla folk-liput jäsenillemme ensi kesän Viljandin folkiin. Varmistathan tulosi Pirjo Rankille prpirre(at) gmail.com 25.11. mennessä. Kotikonsertti Järjestämme kotikonsertin kevättalvella Leppävaarassa, siitä tarkempaa tietoa Viljandin ystävien fb-sivuilla alkuvuodesta. Viljandin ystävät ry:n yhteystieto: viljandinystavat(at)gmail.com VIROLAISEN KULTTUURIN YSTÄVÄT VIRKKU Jouluinen Mummoja pappapussikeräys 18.11–3.12. Virkku järjestää tänäkin vuonna jo perinteiseksi käyneen Mummoja pappapussikeräyksen! Keräyksen tavoitteena on toimittaa joulupussin muodossa jouluiloa Tallinnan Pelgulinnan kaupunginosan vähävaraisille vanhuksille. Jos haluat osallistua Mummoja pappapussikeräykseen, luethan ohjeet alta! Pussiin pakataan kaikkia varten samat lahjat: ~ 1 kahvipaketti ~ 1 keksitai piparkakkupakkaus (max. 200 g) ~ 1 makeispakkaus (max. 200 g) Lahjat voi pakata vaikkapa tavallisiin muovipusseihin, Virkut siirtävät ne kangaskasseihin. Pussit voi toimittaa: 18.11–2.12. arkisin kello 12–15 Eesti Maja – Viro-keskukseen, Suomen Viro-yhdistysten liittoon (Sörnäisten rantatie 22 C, Helsinki) tai 22.11. klo 17 Virkun syyskokoukseen Eesti Maja – Viro-keskukseen tai 3.12. klo 17–19 Eesti Maja – Viro-keskuksen jouluglögitilaisuuteen Keräystä on järjestetty vuodesta 2000 lähtien, ja mummoja pappapusseissa on viety jouluiloa vuosien varrella reilusti yli tuhannelle vähävaraiselle tallinnalaisvanhukselle. Kiitos avustasi – viedään Tallinnaan hyvää joulumieltä! Seuraa tiedotusta jäsenkirjeissä ja Virkun Facebookissa www.facebook. com/VirkkuRy! n
? viro.nyt ?4/2024 13 Kansa alkaa kirjasta – virolaisen kirjan vuosi 2025 Tammikuussa Viron kulttuuriministeriön teemavuosista kulttuurisen moninaisuuden vuosi tekee tilaa virolaisen kirjan vuodelle, kun ensi vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta ensimmäisen vironkielisen kirjan ilmestymisestä. viro.nytin toimitus V iron kulttuuriministeriö on jo yli 20 vuoden ajan nimennyt jokaiselle vuodelle jonkin kulttuuriteeman. Kuluva vuosi on ollut kulttuurisen moninaisuuden vuosi, ja tulevana vuotena juhlitaan virolaista kirjaa, kun ensimmäisen vironkielisen kirjan julkaisemisesta tulee kuluneeksi 500 vuotta. Virolaisen kirjan vuosi avataan 30. tammikuuta, joka on virolaisen kirjallisuuden päivä. Teemavuosi päättyy Viron äidinkielen päivään 14.3.2026. Teemavuoden suojelija on Viron presidentti Alar Karis. Vuoden järjestelyistä vastaa useiden organisaatioiden muodostama Virolaisen kirjan vuoden pääkomitea, jossa keskeisenä koordinoijana on Virolaisen kirjallisuuden seura. Teemavuoden motto on Hando Runnelin runosta oleva ”Kansa alkaa kirjasta”. Virolaisen kirjan vuoden teemoja ovat viron kirjakieli, virolainen kirjallisuus ja kirjailijat, virolainen kirja sekä lukemisen tulevaisuus. Vuoden tärkeitä merkkipäiviä ovat: ~ 30.1. virolaisen kirjallisuuden päivä: huomioidaan virolaiset klassikot, nostetaan esille nykykirjallisuutta sekä kirjailijoiden roolia virolaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa ~ 21.3. kansainvälinen runopäivä: nostetaan esille runouden lukemista, sen kirjoittamista ja julkaisemista ~ 8.9. Suomen-instituutin vetämä UNESCOn kansainvälisen lukutaitopäivän päivän lukemistunti: lisätään lasten ja nuorten lukemista ~ 13.–16.10. UNESCOn romaaniviikko ~ 23.10. virolaisen kirjan päivä Näiden lisäksi kirjallisuuden teemavuoden puitteissa järjestetään valtava määrä muitakin tapahtumia ja projekteja, muun muassa Viron kirjastot aikovat järjestää 500 kirjallisuustapahtumaa vuoden aikana. Virolaisen kirjan vuosi Suomessa Virolaisen kirjan vuosi on helppo tuoda mukaan myös Viro-yhdistysten vuoden 2025 toimintaan, ja sen tiimoilta voi järjestää mielenkiintoista ohjelmaa. Viroseurat käsittelevät muutenkin paljon kirjallisuutta, nyt kirjallisuustapahtumiin voi saada lisäpontta ottamalla vaikkapa mallia, millaista ohjelmaa Virossa kirjaan liittyen järjestetään vuoden aikana. Helppo tapa rakennella toimintaa on hyödyntää tulevan vuoden kirjallisuuteen liittyviä merkkipäiviä. Esimerkiksi erilaisten lukupiirien järjestäminen onnistuu pienemmälläkin porukalla. Eläköön, virolainen kirja! n Virolaisen kirjan vuosi Facebookissa: www.facebook.com/eestiraamatuaasta/ Presidentti Alar Karis (oik.) on Virolaisen kirjan vuoden suojelija. Kuva: Viron presidentin kanslia.
4/2024?viro.nyt 14 Tarinoita tiedesillalta Virolaisia opintiellä Helsingissä – kielitieteilijät Villem GrünthalRidala ja Julius Mark Tiedesillan tarinat siirtyvät nyt Tarton yliopiston suomalaisista opettajista virolaisiin stipendiaatteihin, jotka vahvistivat tiedesiltaa opiskellessaan Suomessa maailmansotien välisenä aikana. Sten-Erik Tammemäe T iedesillan tarinoiden edellisissä osissa seurasimme suomalaisten opettajien toimintaa Tarton yliopistossa. Sillä oli merkittävä vaikutus nuorten virolaisten tieteilijöiden koulutukseen ja virolaisen tieteen kehitykseen. Suomalaisten opettajien palkkaaminen ei kuitenkaan ollut ainoa keino, jolla vironkielinen Tarton yliopisto yritti ratkaista opettajapulaansa. Lopullisena tavoitteena oli, että koko opettajakunta olisi virolainen ja vironkielinen, joten oli panostettava siihen, että lupaavat virolaiset tieteenharjoittajat pääsisivät kartuttamaan tieteellistä ja pedagogista osaamistaan. Ratkaisuna oli myöntää valikoiduille yliopistosta valmistuneille henkilöille stipendejä, joiden turvin he pystyivät jatkamaan koulutustaan joko kotimaassaan tai ulkomailla. Ensimmäiset stipendit jaettiin jo vuoden 1919 keväällä, mutta varsinainen tieteellisiä stipendejä koskeva määräys annettiin vuonna 1923. Stipendejä jaettiin yleensä korkeintaan kahdeksi vuodeksi, mutta aikaa voitiin tarpeen mukaan jatkaa. Stipendiaatit olivat velvoitettuja raportoimaan toiminnastaan yliopistolle, opintojensa jälkeen he olivat myös velvoitettuja asettumaan oman alansa töihin, ensisijaisesti Tarton yliopistoon. Voidaan ehkä sanoa, että stipendijakso oli ikään kuin jatkokoulutus, jonka päämääränä oli tohtorinväitös ja sitä kautta pätevyys yliopiston professorin virkaan. Tarton yliopisto jakoi maailmansotien välisenä aikana yhteensä 110 tieteellistä stipendiä, joista 15 myönnettiin henkilöille, jotka käyttivät sitä ainakin osittain opintoihin Helsingin yliopistossa ja/tai tieteellisen työn tekemiseen Suomessa. Valtaosa stipendiaateista edusti humanistisia tieteitä – kielitiede, kansanrunous, historia, arkeologia, kansatiede ja kirjallisuustiede –, niiden lisäksi olivat tieteenaloista edustettuina maataloustiede, maantiede ja metsätiede. Valtaosalla kyseisistä stipendiaateista oli jo entuudestaan joitakin yhteyksiä Suomeen ja suomalaisiin. Kahdeksassa tapauksessa stipendiaatti oli Tartossa ollut vähintään yhden suomalaisen opettajan oppilaana, ja stipendin turvin heidän oli mahdollista jatkaa opintojaan Helsingin yliopistossa, parhaimmassa tapauksessa vielä saman henkilön ohjauksessa. Kaksi stipendiaattia oli opiskellut Helsingissä jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, kun taas kaksi muuta stipendiaattia oli päätynyt Helsinkiin suomalaisten professorien suosituksesta. Melkein kaikilla stipendiaateilla oli myös stipendiajan jälkeen joitakin yhteyksiä Suomeen ja suomalaisiin. Tässä ja muutamassa seuraavassa artikkelissa tulemmekin perehtymään Tarton yliopiston tieteellisiin stipendiaatteihin ja heidän Suomeen liittyvään toimintaansa. Villem Grünthal-Ridala – Helsingin yliopiston viron kielen lehtori Ensimmäinen kahdesta jo ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä Helsingissä oli kielitieteilijä ja runoilija Villem Grünthal-Ridala. Muhun saarelta lähtöisin ollut Grünthal-Ridala päätyi Suomeen jo vuonna 1905, opiskeli Helsingin yliopistossa suomen kieltä, kansanrunoutta ja historiaa ja valmistui maisteriksi vuonna 1911. Grünthal-Ridala toimi 1910-luvulla Tartossa viron kielen opettajana, ja hän oli yksi Tarton yliopiston harkitsemista ehdokkaista yliopiston sekä viron kielen että itämerensuomalaisten kielten professorin virkaan. Hän kuitenkin kieltäytyi professorin virasta, sillä hän oli saman vuoden keväällä saanut yliopiston stipendin jatkaakseen väitöskirjansa laatimista Helsingissä. Grünthal-Ridala jätti itämerensuomalaisten kielten objektin suhteita käsittelevän väitöskirjansa yliopistolle jo vuonna 1921, mutta koska hän olisi halunnut väitellä viroksi, ei yliopiston konsistorio myöntänyt hänelle väitöslupaa. GrünthalRidala jatkoi kuitenkin väitöskirjansa työstämistä, ja se ilmestyi vasta vuonna 1941. Grünthal-Ridala jäi kuitenkin Suomeen, sillä hänen elämässään tapahtui kaksi suurta muutosta. Vuonna 1922 hän avioitui peruskoulun opettaja Ida Hokkasen kanssa. Seuraavana vuonna perustettiin Helsingin yliopistoon viron kielen lehtorin virka, ja kun hakijoita oli vain yksi – Grünthal-Ridala – nimitettiin hänet kyseiseen virkaan. Hän toimi ensimmäiset kaksi vuotta koeajalla, vuonna 1925 hänen virkansa vakinaistettiin. Villem Grünthal-Ridala. Kuva: Tarton yliopiston kirjaston kuvakokoelma
? viro.nyt ?4/2024 15 Grünthal-Ridalan tärkein tehtävä oli luennoida viron kielestä sekä suomen kielen opiskelijoille että muille kiinnostuneille. Tämän ohella hän järjesti erillisiä luentoja virolaisesta kirjallisuudesta ja käsitteli mm. kansanrunoutta, kaunokirjallisuutta, runoutta ja näytelmäkirjallisuutta. Hän järjesti luentonsa kotonaan (aluksi Kruununhaassa, myöhemmin Katajanokalla), ja opetuskieli oli luonnollisesti viro. Grünthal-Ridalalla oli opetustoimintansa järjestämisessä verrattain vapaat kädet, mutta hänen oli silti otettava huomioon suomen kielen opetuksen vaatimukset ja perinteet. Koska hänen omana opettajanaan oli toiminut Suomen johtava kielitieteilijä Emil Nestor Setälä, otti Grünthal-Ridala vaikutteita Setälän edustamasta, äänteitä ja niiden kehitystä tarkkailevasta nuorgrammaattisesta tutkimusmetodista. Samalla Grünthal-Ridalan oppilailleen kehittämät tekstit tähtäsivät ennemmin käytännöllisyyteen eli siihen, että viron kielen opiskelijat voisivat käyttää niitä Viroon matkustaessaan. Grünthal-Ridala oli aktiivinen myös opetustoiminnan ulkopuolella. Hänen pojanpoikansa, Helsingin yliopiston itämerensuomalaisten kielten professori Riho Grünthal on kirjoittanut, että viron kielen lehtorina Grünthal-Ridala oli myös virolaisen kulttuurin epävirallinen edustaja Suomessa. Se näkyi mm. siinä, että Grünthal-Ridala julkaisi suomalaisissa sanomalehdissä artikkeleita virolaisesta kirjallisuudesta ja kulttuurista sekä avusti tarpeen tullen virolaisten runojen tai laulujen suomentamisessa. Hän tutki viron kielen ja kansanrunouden kysymyksiä ja laati Kalevalasta uuden vironnoksen, joka kuitenkin jäi käsikirjoitukseksi. Kaiken tämän ohella Grünthal-Ridadalle jäi myös aikaa kaunokirjalliseen toimintaan, ja hän julkaisi 1920ja 1930-luvuilla muutaman runokokoelman. Riho Grünthal on tuonut esiin, että Grünthal-Ridalan tämän kauden runouteen vaikuttivat myös suomalaisen kulttuurielämän ja yhteiskunnan suuntaukset ja että tietyt Grünthal-Ridalan runouden piirteet, joista häntä Virossa ankarasti arvosteltiin, olivat Suomessa hyvinkin ajankohtaisia ja suosittuja. Yksi Grünthal-Ridalan kolmesta pojasta, Esmo Ridala, on luonnehtinut isäänsä ”eloisaksi seuraihmiseksi”, joka rakasti luontoa, oli kiinnostunut politiikasta, oli ahkera lukija ja kirjoittaja ja jonka elämäntyö oli omistettu Virolle. GrünthalRidala toimi viron kielen lehtorina kuolemaansa, vuoden 1942 tammikuuhun asti. Julius Mark – Tarton yliopiston uralilaisten kielten professori Toinen ns. vanhemman sukupolven stipendiaatti oli kielitieteilijä Julius Mark. Pohjois-Viron Haljalan pitäjässä syntynyt Mark opetteli suomea jo koululaisena, ja vaikka hän olikin aloittanut Tarton yliopistossa indoeurooppalaisten kielten opinnot, heräsi hänessä kyltymätön kiinnostus suomalaisugrilaisia kieliä kohtaan. Kun näitä ei Tartossa opetettu, siirtyi Mark vuonna 1912 Helsingin yliopistoon, jossa hän opiskeli suomalaisugrilaista kielitiedettä, suomen kieltä ja kirjallisuutta, slaavilaista filologiaa ja kansanrunoutta. Hänet promovoitiin maisteriksi vuonna 1919, ja Tarton yliopisto nimitti hänet samana vuonna uralilaisten kielten professorin viransijaiseksi. Mark jatkoi vuonna 1921 myönnetyn stipendin turvin jatko-opintojaan Helsingissä ja laati väitöskirjan uralilaisten kielten omistusliitteistä. Väiteltyään vuonna 1923 tohtoriksi Mark nimitettiin heti Tarton yliopiston uralilaisen kielitieteen professoriksi. Tässä virassa Mark jatkoi aina toiseen maailmansotaan asti, vuonna 1938 hänet nimitettiin Viron tiedeakatemian jäseneksi ja varapresidentiksi. Vuonna 1944 hän pakeni Saksan ja Tanskan kautta Yhdysvaltoihin, jossa toimi ensin Harvardin yliopiston venäjän opettajana, sittemmin Georgetownin yliopiston suomen kielen opettajana. Markin yhteydet Suomeen ja suomalaisiin olivat tiiviit koko maailmansotien välisen ajan. Hän palasi Suomeen melkein heti professorin viran Tartosta saatuaan, perehtyi seuraavien vuosien ajan uralilaisten kielten tutkijan Matthias Alexander Castrénin käsikirjoituksiin ja teki monta tutkimusmatkaa sekä Suomen että Norjan Lappiin, josta keräsi sekä kieliettä kansatieteellistä aineistoa. Mark kävi toistuvasti Helsingissä joko arkistoja kirjastomateriaaleja keräämässä tai luennoimassa, hän julkaisi artikkeleita erilaisissa suomalaissa tieteellisissä aikakauskirjoissa, häneltä pyydettiin arvioita sekä Helsingin että Turun yliopiston suomen kielen professorin viran hakijoiden pätevyydestä, ja hän toimi vuonna 1938 Turun kesäyliopistossa viron kielen lehtorina. Suomea koskevissa kielitieteellisissä artikkeleissaan Mark käsitteli mm. suomen verbin ensimmäistä infinitiiviä ja tiettyjen suomenkielisten sanojen etymologiaa. Vaikka Mark olikin ensisijaisesti kielitieteilijä, oli hän kiinnostunut myös suomalaisugrilaisten kansojen muinaisesta kaupankäynnistä, saamelaisten tavoista ja mytologiasta ja virolaisesta sadonkorjuuperinteestä, jossa suomalainen aineisto toimi tärkeänä vertailukohteena. Suomalaisten tieteilijöiden kunnioituksesta Markia ja hänen työtään kohtaan kertonee, että Mark valittiin Suomalais-Ugrilaisen Seuran ja Kalevalaseuran ulkojäseneksi sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjeenvaihtajajäseneksi. Markin oppilas, kielitieteilijä ja suuri Suomen ystävä Paul Ariste on luonnehtinut Markia hyväksi ja luentoihin erinomaisesti valmistautuneeksi opettajaksi, joka oli samalla kuitenkin hyvin vaativa ja ankara. Hänen luennoillaan ja seminaareissaan oli vaalittava hiljaisuutta, eivätkä oppilaat saaneet ilmaista omia mielipiteitään. Ariste on muistellut, että kun kerran yksi ylioppilas rohkeni kertoa, että eräs ranskalainen professori oli selittänyt jotain äännehistoriaan liittyvää asiaa eri tavalla kuin Mark, oli professori tulistunut niin, että ajoi opiskelijan ulos luentosalista. Kyseinen opiskelija oli sen jälkeen ryhtynyt opiskelemaan metsätiedettä. Mark oli vaativa myös tenteissään, jotka saattoivat jakautua kahdellekin eri päivälle, ja hän odotti, että opiskelijat pukeutuisivat siististi. Tästä ankaruudestaan huolimatta Mark osallistui mielellään opiskelijoiden keskusteluiltamiin, joissa vastasi opiskelijoiden kysymyksiin ja viihdytti kuuntelijoita kertomalla esimerkiksi eri maiden kielitieteilijöistä tai unkarilaisesta kirjallisuudesta. Hän myös kertoi usein monista matkoillaan tapahtuneista seikkailuista. Ariste on myös muistellut, että Mark rakasti mehiläisten hoitoa ja maanviljelyä sekä ahkeroi kotinsa puutarhassa ja tarjosi mielellään vierailijoille sen antimia. n Kirjallisuutta: Alvre, Paul: Professor Julius Mark õppejõuna ja teadustöö organiseerijana (teoksessa Piirimäe, Helmut [vast. toim.]: Tartu Ülikooli ajaloo küsimusi XXV. Tartu Ülikool läbi kolme okupatsiooni) (Tartu Ülikool 1991) Ariste, Paul: Akadeemik Julius Mark (teoksessa Köörna, Arno [päätoim.]: 50 aastat Eesti Teaduste Akadeemiat. Teaduslugu ja nüüdisaeg. V vabariikliku teaduskonverentsi 2.–3. novembril 1988 materjalid) (Eesti Teaduste Akadeemia 1989) Ariste, Paul: Julius Mark pedagoogina ja õpetlasena (teoksessa Tamm, Aksel [päätoim.]: Keel ja Kirjandus 11/1987) (Keel ja Kirjandus 1987) Grünthal, Riho: Villem Grünthal-Ridala – keeleõpetaja ja kultuuri tutvustaja. Helsingi Ülikooli eesti keele lektori tegevus maailmasõdade vahel (teoksessa Olesk, Sirje [toim.]: Kultuurisild üle Soome lahe. Eesti-Soome akadeemilised ja kultuurisuhted 1918–1944) (Eesti Kirjandusmuuseum 2005) Grünthal, Riho: Viron kielen lehtoraatin perustaminen (teoksessa Laitinen, Lea [päätoim.]: Virittäjä 1/1999) (Kotikielen Seura 1999) Ridala, Esmo: Mälestusi minu isast Villem Grünthal-Ridalast (teoksessa Kangro, Bernard [toim.]: Tulimuld 4/1985) (Sven Sandström 1985) Süvalep, Ele: Virolaisen kirjallisuuden opetus ja esittely Helsingin yliopistossa (teoksessa Kasik, Reet; Huima, Leena [toim.]: Castrenianumin toimitteita 56. 75 vuotta viroa Helsingin yliopistossa. Viron kielen ja kulttuurin opettaminen Suomessa -seminaari 23.11.1998) (Helsingin yliopisto 1999)
4/2024?viro.nyt 16 Virolaista kirjallisuutta maailmalle Vaikka englanti ja naapurimaiden kielet johtavatkin virosta käännetyn kirjallisuuden tilastoja, käännetään virolaista kirjallisuutta lukuisille muillekin kielille – kiitos ahkerien ja innostuneiden kääntäjien. Merja Aho O sallistuin elokuussa 2024 Viron kirjallisuuskeskuksen ELICin (Eesti Kirjanduse Keskus, Estonian Literary Center) Viron pohjoisrannikolla Käsmussa järjestämään runouden kääntämisen työpajaan. Kysyin kääntäjäkollegoiltani Annalta, Ianilta ja Yvonnelta sekä ELICin Kertiltä, millaisia käännöshankkeita nyt on käynnissä ja millaisia kynnyksiä on ylitettävänä. Työpajan luennoitsijoina olivat runoilijat Jürgen Rooste ja Veronika Kivisilla, kirjallisuuden moniosaaja Märt Väljataga, kirjallisuustieteilijä Mart Velsker, ja työpajojen vetäjinä runoilijat Maarja Kangro ja Doris Kareva. Anna Sedlá?koválla (AS) on kaksi kohdekieltä: tšekki ja serbia. Hän oli vuonna 2020 Erasmus-vaihto-oppilaana Helsingin yliopistossa ja opiskeli samoihin aikoihin myös viroa Tallinnan yliopistossa. Annan mukaan virolaisen runouden – ja laajemminkin kirjallisuuden käännösten – tšekiksi julkaisemisen kulta-ajat ovat toistaiseksi ohi: Aiemmin virolaista proosaa ja runoutta julkaistiin säännöllisesti niin kirjallisuuslehdissä kuin käännöskirjoina, mutta nykyisin käännöksiä julkaistaan todella harvoin. Menneiden kultaisten aikojen ja ahkerien kääntäjien, kuten Vladimír Macuran ja Nad?žda Slabihoudován, ansiosta julkaistiin paljon virolaisia klassikoita, kuten Alveria, Beekmania, Kaplinskia, Semperiä, Underia, Viidingiä… Anna arvostaa vanhempia kollegoitaan, jotka ovat luoneet hyvän pohjan uusille käännöshankkeille. Ei kannata heittää kirvestä kaivoon, vaan kokeneet kollegat kannustavat uutta kääntäjäsukupolvea. Anna, onko sinulla meneillään jokin runouden kääntämisen hanke? AS: ”Kuten jo aiemmin mainitsin, tilanne on yhtäältä huono, mutta toisaalta uusi hieno mahdollisuus. Osallistuin elokuussa Käsmussa järjestettyyn runouden kääntämisen työpajaan, jossa sain mahdollisuuden keskittyä eri kielille kääntävien kollegoiden kanssa virolaisen runouden kääntämiseen. Sain paljon tuulta purjeisiini. Nyt tosin kokoan virolaisen nykyproosan antologiaa (joka julkaistaneen syksyllä 2025), mutta mielessäni väijyy myös virolaisen runouden antologia.” Onko jo mielessäsi runoilijoita, kenen tuotantoa haluaisit kääntää? AS: ”Aivan ensimmäisenä mieleeni tulevat Maarja Kangro ja Veronika Kivisilla. Omanlaisensa pähkinän purtavaksi tuovat Kalju Kruusan runot. Nuoremman sukupolven runoilijoista Maarja Pärtna.” Englanniksi kääntävä Ian Gwin (IG) asuu Seattlessa. Hänen kotikielensä on englanti, ja hän pääsi viron kielen imuun Washingtonin yliopistossa Liina-Ly Roosin kautta, joka johdatti Ianin viron kielen pariin niin elokuvien kuin kirjallisuuden myötä. Ian on opiskellut myös Tarton yliopistossa, ja monet virolaiset ystävät ovat auttaneet häntä kielen omaksumisessa. Englanniksi on julkaistu mm. antologia Six Estonian Poets (kääntäjä Adam Cullen); teoksessa on Juhan Viidingin, Kauksi Üllen, Hasso Krullin, Triin Soometsin, Elo Viidingin ja Jürgen Roosten runoja. Onko Ian sinulla juuri nyt meneillään jokin runouden käännöshanke? IG: ”Runojen lukeminen kiehtoo minua. Koska osaan myös latviaa ja liettuaa, luen parhaillaan Austra Skuji?an sekä Jurgis Baltrušaitisin tuotantoa. Virolaisrunoilijoista työpöydälläni ovat Artur Alliksaar ja Toomas Liiv.” Saksaksi kääntävä Yvonne Bindrim (YB) on opiskellut Greifswaldin yliopistossa pääaineinaan suomea ja ruotsia ja sivuaineenaan myös viroa. Aluksi vironopinnot sujuivat, mutta sitten opiskeluinto lopahti, kunnes korona-aikana se elpyi – kiitos kaikkien viron kieltä puhuvien kavereiden. Yvonne, julkaistaanko saksaksi virolaista runoutta? Ja jos julkaistaan, kenen runoja? YB: ”Runoja julkaistaan, mutta todella harvoin. 1990-lvulla julkaistiin pari antologiaa, samoin kuin virolaisen kirjallisuuden vuosikirjassa Estonia (1985–2007) muutamia yksittäisiä runoja. Itävaltalainen kustantaja Edition Innsalz julkaisi yhden Doris Karevan ja yhden Kristiina Ehinin
? viro.nyt ?4/2024 17 kokoelman 2000-luvun alussa. Tässä kohtaa on hyvä mainita runoussivusto Lyrikline,org, Siellä julkaistaan runot niin alkukielellä kuin myös käännöksinä.” Onko sinulla meneillään jokin käännösprojekti? YB: ”Tulevan talven aikana käännän runoja julkaistavaksi Lyrikline-alustalla. Kokoan parhaillaan kiinnostavien runoilijoiden listaa. Se ei olekaan helppoa, koska valikoimaa on niin paljon.” Onko sinulla jokin lempirunoilija, kenen tekstejä haluaisit kääntää? YB: ”Yksi unelmani on jo täyttynyt, kun sain kääntää Kristjan Haljakin runoja. Oli hienoa aloittaa kääntää juuri hänen runojaan, jotka yhtäältä antoivat mahdollisuuden kääntää vapaasti, mutta toisaalta vaativat pitäytymään kiinni runojen rakenteissa. Tällä hetkellä Maarja Kangron ja Hasso Krullin runous kiinnostaa. Virossa kumpikin on saavuttanut kirjallisuuskentällä olennaisen aseman, joten heidän tuotantonsa voisi kiinnostaa myös kansainvälistä lukijakuntaa. Nuoremman runoilijakunnan joukosta nostaisin esiin muun muassa Sveta Grigorijevan. Luonnollisesti kiinnostaisi kääntää myös virolaisia klassikoita, niin runoja kuin proosaa. On todella ilahduttavaa lisätä tähän kääntäjien Cornelius Hasselblattin ja Maximilian Murmannin kokoama virolaisen runouden antologia, jossa saan kääntäjänä olla mukana.” Kääntäjiä tarvitaan Entä miltä näyttää virolaisen kirjallisuuden julkaiseminen eri kielillä? Kysymyksiini vastaa meitä Käsmun-työpajassa luotsannut Kerti Tergem (KT) ELICistä. Kerti mille kielille ja mitä kirjallisuuden lajeja julkaistaan eniten? KT: ”Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana eniten käännöksiä on julkaistu latviaksi, suomeksi, englanniksi ja venäjäksi. Lastenkirjallisuutta käännetään paljon, samoin aikuisten proosaa. Virolaista tietokirjallisuutta ei juurikaan käännetä, koska tuolla saralla ei ole aktiivisia toimijoita.” Onko virosta kääntäviä kääntäjiä tarpeeksi? Onko joitain kielialueita, joille kääntäjiä tarvittaisiin lisää? KT: ”Kirjallisuuden kääntäjiä tarvitaan, kuten viro–suomi-kääntäjiä, jotka itse ovat aktiivisia etsiessään käännöskirjojen julkaisijoita ja markkinoijia. Kysyntää on muun muassa portugaliksi tai islanniksi kääntävistä. ELICin kääntäjätietokannassa on noin sata kirjallisuuden kääntäjää.” n Viron kirjallisuuskeskus ELIC järjestää ison kääntäjätapaaamisen joka neljäs vuosi, seuraavan kerran kesäkuussa 2026. Ka?smun elokuiseen runouden ka?a?nta?misen tyo?pajaan osallistuivat Julija (sloveeni) (vas.), Ruta (latvia), Ian (englanti), Adam (englanti), Anna (ts?ekki&serbia), Nora (unkari), Merja (suomi) ja Yvonne (saksa). Kuva: Ilvi Liive-Roosipu.
18 Ahasverus – ikuinen kiertäjä Madis Jeffersonin 11 pakoretkeä Tauno Vahter Enostone 2024, 264 s. Suom. Hannu Oittinen Kulle Raig O n vuosi 1835. Hamburg, Liverpool, London? Tai Blücher, Wellington, Napoleon? Ei kun Franklin… Washington? Jefferson! Tämä! Ei olla ulkomailla, vaan Virossa, jossa kartanonherra – epäilemättä hymynkare suupielessään – antaa alustalaisilleen sukunimiä. Tapoja tällainen hienostelu ei muuta, vaan ”illan päätteeksi Jüri Blücher ryntäsi Mihkel Napoleonin kimppuun ja murskasi tältä poskipään”. Näin alkaa Tauno Vahterin Virossa palkintoja voittanut ja nyt suomennettu romaani. Seuraavaksi ollaan jo vuodessa 1921, jolloin konstaapeli kärrää Haapsalun Avipaluun lähetyksen Tukholmasta: laivaan piiloutunut 8-vuotias Madis Jefferson, kirjan päähenkilö, palautetaan kotiin. Ruumasta on tarttunut mukaan myös uusi lelu: pikkuinen kompassi. Eikö olekin lupaava alku veijarija jännitysromaanille? Toki, mutta tarinan edetessä huolettomaan tunnelmaan lisääntyy jatkuvasti uusia synkkiä juonia ja sävyjä. Kun alussa tulee mieleen August Gailitin Toomas Nipernaadi, niin loppua kohti alkavat kummitella Solženitsynin Ivan Denisovitšin päivä ja Sofi Oksasen Puhdistus. Monella aikatasolla liikkuva kirja koostuu päähenkilön 11 pakoretkestä. Kaukokaipuu ei ole hellittänyt: Madis Jefferson seilaa kaikki maailman meret, kiertää kaikki mantereet, oppii englannin ja ranskan. Kanssakulkijoiksi lyöttäytyy mitä erilaisimpia tyyppejä, joista koostuva galleria on hyvin mielenkiintoinen. Muukalaislegioonan kirjastosta löytyy myös virolainen, ja Madis huomaa saman, minkä Hemingway aikanaan: virolaisia on joka paikassa, ja kaikki he kirjoittavat jotakin. Madiskin kirjoittaa. Taloudesta ja avaruudesta, vaan ketään ei kiinnosta. Kirjassa hänen tekstinsä esitetään kursiivissa, eikä heti ymmärrä, mikä niissä on huuhaata, mikä vakavasti otettavaa. Meneillään on 1930-luku. Madista ajaa edelleen kummallinen sisäinen pakko lähteä. Pois. Jonnekin. Belize Cityn pölyiset kadut, Long Beach, New York, Marseille, Antwerpenin satamavankila… ”Tulin Belgiaan, kaikki hyvin, ilmojakin pitelee”, kirjoittaa Madis äidille. Sitten vuosikymmen vaihtuu, ja Madis on yhtäkkiä keskellä järisyttäviä historiallisia tapahtumia ja inhimillistä kärsimystä, josta hänen osakseen tulevat mm. vakoilusyytökset, kidutus ja pitkä tuomio. Elämä heittelee: jossain vaiheessa kotopuolessa pistäytyessään hän joutuu hetkeksi tarttumaan myös kommunistisen paikallisvallan kahvaan. Tutuksi tulevat Tšeljabinsk, Arkangeli, Tadžikistan… kauttaaltaan lohduttomia paikkoja. Vankileirien saaristossa ja Moskovan Serbskin instituutin suljetulla osastolla, myöhemmin myös Tarton psykiatrisessa sairaalassa, Madis saa kokea, kuinka kalliiksi tulee pitäytyminen siinä, minkä katsoo oikeaksi. Tuntuu uskomattomalta, että vaikka Madis onkin vähän väliä eri nimillä etsintäkuulutettu, poliisin ja turvallisuuspalvelun jahtaama, hän usein onnistuu pääsemään pälkähästä joko jallittamalla KGB:tä tai puhumaan vainoojansa ympäri. Hänellä kun on melkoiset puhelahjat. Onko Madis päämäärätietoinen vai pakkomielteen vaivaama? Eletään vuotta 1949. Pähkinäpuun taipuisista vitsoista kyhäämällään veneellä hän yrittää taas kerran yli Itämeren Tukholmaan, mutta joutuukin Porkkalaan ja saman tien KGB:n kuulusteluun. ”Miten ihmeessä vuosikausia Siperiassa istunut Madis Jefferson olisi voinut tietää, että jatkosodan rauhanteossa Suomen oli pitänyt vuokrata Porkkalanniemi Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi?” ihmettelemme kirjailijan tavoin. Tästäkin kokemuksesta hän selviää jokseenkin ehjin nahoin, mikä tuntuu uskomattomalta. Jossain kohtaa kertomusta herääkin kysymys, missä kulkee normaaliuden raja? Tähän on vaikea vastata yksiselitteisesti. Ainahan voi sattua ja tapahtua. Madis on käsistään kätevä, kekseliäs ja luova. Hän on johdonmukainen kirjoitustyössään ja sinnikäs tarjotessaan tekstejään julkaistavaksi. Vaikka puolet niistä olisivatkin huuhaata, on pakko kysyä – niin kuin onkin tehty – kuinka moni meistä pystyisi kirjoittamaan 500 sivua ohjeita siitä, miten siirtyä suunnitelmataloudesta markkinatalouteen? Ja sen pitää tapahtua jo tänään, Madis julistaa. Sitten ollaankin syksyssä 1990. Madis Jefferson on keplotellut itsensä taas New Yorkiin. Edellisestä kerrasta on ehtinyt kulua 50 vuotta. Kaupunki on muuttunut, eikä majapaikkaa hevin löydy. Kun se lopulta onnistuu, hän ottaa esiin pienen muistikirjansa ja kirjoittaa: ”Ensimmäinen yö 34. kadun kirkossa. Huomenna vien käsikirjoituksen New York Timesiin.” Madis Jeffersonin 11 pakoretkeä perustuu Viron ja USA:n arkistoista löytyneeseen materiaaliin eli tositapahtumiin, joiden keskiössä on ollut virolainen Johannes Lapmann. Sokkeloiselta vaikuttavan palapelin palaset loksahtavat lopulta luontevasti paikoilleen. Yhtä luonteva ja täsmällinen on dialogi. Tarinan neutraali kerrontatapa viehättää: pohjalla olevaa tragiikkaa ja absurdiutta ei paisutella tarpeettomasti. Vaikeistakin asioista kerrottaessa aistii eräänlaisen sarkastisen kieli poskessa -asenteen, mikä tekee tästä Viron historian kirjasta aivan erityisen virolaisen. n
19 ? viro.nyt ?4/2024 Hyvästi, keltainen kissa Mati Unt Kirjokansi 2024, 277 s. Suom. Jouko Väisänen K ummallista, että rakkaus voi päättyä niin nopeasti. Miltei puoli vuotta olet vakuuttunut, ettei se päätykään, ei voikaan päättyä... mutta nyt seisot tyhjän astian ääressä. Kuinka itsevarmoja olemmekaan uskoessamme ensimmäisten rakkauksiemme ainutlaatuisuuteen! Luomme illuusioita vasten omaa tahtoamme. Sillä missä ihminen, siellä myös illuusiot... Mutta voiko se kenties olla tarpeellinen kokemus... tämänkaltainen tappio? Tärkeää on vain tunnustaa se itselleen oikeaan aikaan. Oikeaan aikaan! Oliko sinulla sellaista rohkeutta, Aarne? Hyvästi, keltainen kissa on Mati Untin (1944–2005) debyyttiromaani, jonka hän kirjoitti 18-vuotiaana lukiolaisena vuonna 1962 ja joka nosti hänet välittömästi ja pysyvästi modernin virolaisen kirjallisuuden tähtitaivaalle. Mati Unt oli varhaiskypsä, neron auran saanut monilahjakkuus, joka ei kätkenyt kynttiläänsä vakan alle, olipa kyse kirjallisuudesta, teatterista tai muista kulttuurielämän ilmiöistä. Hinta: 25 € + postimaksu Perehdy Viroon! Suomalaisille tietokirja etelänaapuristamme Jari P. Havia, Hannu Oittinen ja Heikki Roiko-Jokela IlmaPress 2024, 252 s. S uomalaisten Virontietoisuus ja -tuntemus oli suurimmillaan 1980luvun lopulla ja 1990-luvulla. Uudet sukupolvet tarvitsevat nyt uutta faktatietoa etelänaapuristamme. Perehdy Viroon! -tietokirjan tavoite on tarjota suomalaisille Virosta kiinnostuneille asiatietoa helposti löydettävässä muodossa yksien kansien välistä. Kirjan viidessä artikkelissa esitellään Viron tasavallan perustiedot, pääkaupunki Tallinna, historia, kieli ja kulttuuri sekä urheilu maan itsenäistymisestä 1918 tähän päivään. Kirjoittajat historioitsija, tietokirjailija Jari P. Havia, kääntäjä, tietokirjailija Hannu Oittinen ja filosofian tohtori, dosentti Heikki Roiko-Jokela ovat kirjoittaneet ja toimittaneet kymmeniä Viroon liittyviä kirjoja ja oppaita. Hinta: 20 € + postimaksu Minu Lahemaa. Seitse suve külapoes Liisa Ojangu Petrone Print 2024, 232 s. S ee ongi lugu poole kohaga rannatüdrukust ehk rannakeeli untsaantsakast ja tema muutumisest täiskohaga rannanaiseks – läbi muretu 1990ndate lapsepõlve käisin vanaemaga kalal ja ehitasin sõpradega pilliroost onne, täiskasvanueas pidasin aga külapoodi ja mõisarestorani ning tegutsesin külavanemana. Mu Leesi külapoe rõõmud ja mured on kinni püütud ka dokumentaalsarja ’Eesti lood’. Kõike seda tegin pealtnäha idüllilises Lahemaa rahvuspargis, mille vaatamisväärsusi saab avastada nii maalt kui õige randlasena merelt purjeka või aerulaua pealt. Meid ootavad mõisad, titekivid, vana papivabrik, raba, aga ka unistus jäätisest ja limonaadist.” Liisa Ojangu Kirja on vironkielinen. Hinta: 20 € + postimaksu Elu ja armastus Helen Takkin Taska Film/Apollo Film 2024, 119 min., dvd A. H. Tammsaaren romaaniin perustuva elokuva vie odottamattoman rakkaustarinan ytimeen. Viron kirjallisuuden kaksi ikonista hahmoa, Irma ja Rudolf, kohtaavat elämän ja rakkauden äkilliset käänteet. Elokuva sijoittuu kumoukselliseen aikaan, jolloin nuori Viron tasavalta joutuu selviytymään muuttuvan maailman haasteista. Elu ja armastus antaa ajattomille teemoille tuoreen näkökulman luoden yllättäviä yhtäläisyyksiä nykymaailman kanssa. Kuumalla kesällä 1933 mielekkäämmästä elämästä haaveileva nuori Irma tulee maalta sukulaisensa Lonnin luo. Keski-ikäinen kirjapainotehtailija Rudolf palkkaa Irman palvelijakseen. Rudolfin viehätys ja mysteeri kiehtovat Irmaa eikä hän pysty vastustamaan miestä. Pääosissa ovat Karolin Jürise (Irma), Mait Malmsten (Rudolf), Loviise Kapper (Lonni) ja Ursel Tilk (Eedi). Elokuvan on ohjannut Helen Takkin. Elokuva on vironkielinen, tekstitykset viroksi englanniksi ja venäjäksi. Hinta: 15 € + postimaksu verkkopuoti.svyl.fi
Jo ul ug lög it — Jõulu glö giõ h tu Eesti Maja — Viro-keskuksen