1
Maaliskuu 2008 www.ydinlehti.fi 9 euroa
NATO
Suuri Tuntematon
50 v. 5 v. Yritysten yhteiskuntavastuu?
rg www.sadankomitea.o
www.rauhanliitto.fi
A ATIO ANIM
NAISET SYVÄNPURET JUU
KULTTUURIVIHKOT Vaikuttava aikakauslehti Kuudesti vuodessa www.kulttuurivihkot.fi
EN DRIESS PAUL UKSET T LUPA NUORE
SK RKOV RI TA CH I MI OW AEL SN
UZE & DELE
TA GUAT
2
Numero 1
Maaliskuu 2008
Emilia Palonen
Kirjoittaja on Ytimen päätoimittaja ja tutkijatohtori Helsingin yliopistossa.
Nyky-Suomessa on luovittava tukevasti pohjavirtauksissa
VASTAKKAIN
asettelut ovat taas täällä. 70-luku on muodissa. Yli kymmenen vuotta sitten, kun tätä ensimmäistä Ytimen pääkirjoitustaan kirjoittava päätoimittaja lähti ulkomaille, 70-luku näkyi housunpunteissa. Pillihousujen ja ulkosuomalaisen palattua seitkytlukulaiset tekevät politiikkaa seitkytluvun lapset ravistavat kansallisia symboleja. Puhutaan vasemmistosta ja oikeistosta. Vanhempieni poliittisessa nuoruudessa, 70-luvulla, eräät haaveilivat Neuvostoliitosta ja eräät tahtoivat eroon itään suomettumisesta. Vietnamin sotaa kritisoitiin, kunnes se loppui. Tämän vuosikymmenen lopun Suomessa itänaapurin toisinajattelijoita tukee vasemmisto ja ainakin osa vihreistä oikeisto taas pelkää heitä. Se pelkää sekä Venäjän demokratiaa että oligarkiaa. Se tahtoo osaksi Pohjois-Atlantin liittoa. Pelko on retorinen työkalu. Tasa-arvoinen paikka länsimaalaisten poliittisissa pöydissä olisi hädin tuskin mahtunut 70-luvun oikeistolaisen unelmahorisonttiin. Mutta muistaako kukaan Jugoslaviaa tai Irakin sotaa? Alle 40-vuotiaiden poliittisessa luennassa "solidaarisuus" ja "rauhanpolitiikka" ovat luultavasti muuta kuin Neuvostomyötäilyä. Vuosikymmenemme on kuitenkin menneisyyden traumojen käsittelyn aikaa. Muutkin kuin historiantutkijat puhuvat toisesta maailmansodasta ja vuoden 1918 tapahtumista, hiljalleen jopa 70-luvun kahtiajaosta, muutenkin kuin dogmia ja konsensuksen myyttiä toistellen. Tosin syyte, että muut rakentavat raja-aitoja, pystyttää itse raja-aidoista parhaan. Kollektiivinen terapia olisi kuitenkin pitänyt tehdä vuosia sitten. Sodan ja sotien välisen ajan traumat jäivät käsittelemättä muissakin Väli-Euroopan maissa, vuoden 1989 jälkeenkin. Vanhat nationalismit nostettiin pöydälle, mutta kansallisuutta pyrittiin myös tulkitsemaan uudestaan. Siksi Nato- ja EU-jäsenyydet ovat olleet haastavia poliittisia prosesseja. Miten käy Suomessa, jossa tämä prosessi on kenties vasta alkanut?
Syyte, että muut rakentavat raja-aitoja, pystyttää itse rajaaidoista parhaan.
-luvulla KGB ja CIA sponsoroivat kilvan poliittista nuorisoa. Kuka rahoittaa nykynuorisoa? Nykynuoriso sponsoroi yhteiskunnallisia järjestöjä kuukausittaisilla tilisiirroilla ja luomu- sekä reilunkaupan firmoja tai osakuntia valinnoillaan: ostaa hyvää omaatuntoa silloin kun muistaa, ehtii ja kykenee. Elämä on täynnä poliittisia valintoja. Valitset omenaa kaupassa. Valitset polkupyörän, auton ja bussin välillä. Annatko almun kadulla kättään ojentavalle itäeurooppalaiselle kerjäläiselle? Valitsetko ympäristöpennin tai luomusähkön? Äänestät ehkä kunnallisvaaleissa, mutta ketä ja mitä? Kannatatko vai vastustatko Natoa? Valitsetko väistämättömyyden? Rakennat aitoja ja purat niitä. Mitä ja milloin? Missä ja miksi? Valitsetko Ytimen? Luet, selaat, olet lukematta... Tilaat? Hetkinen, tämähän on paperia: aika vanhanaikaista, ja eikös se tuhoa luontoa? Mutta kierrätettävässä paperilehdessä on nostalgiaa. Ydin uskoo, että asioita ja ilmiöitä kannattaa asettaa vastakkain. Konsensuskulttuurin ihannoimisen sijaan Ydin vastustaa hymistelyä ja arvojen alasajoa. Ydin pyrkii nostamaan esiin erilaisia ääniä, ristiriitaisiakin. Se pohtii ja toivoo lukijoidensa pohtivan. Se ei ole totuuden torvi. Se ui vastavirtaan. Lehti pyrkii kyseenalaistamaan välillä jopa omia väitteitään. Eikä se tahdo aina olla samaa mieltä lukijansa kanssa.
70
Maaliskuu 2008
Numero 1
3
Ydin-lehti i numero 1 i Maaliskuu 2008
3 Pääkirjoitus 5 Ytimekkäästi 8
Kenian kriisi ei ole pelkkää heimosotaa
27 30
Politiikan ytimestä:
Johanna Sumuvuori
28 Hyvinvoinnin suodattamaa USA-tietoa
Missä apu, kun maahanmuuttajan mielenterveys järkkyy?
11 Tapahtumat
Nato
12 Uhkapuheesta kansainväliseen yhteistyöhön 15
Ydintä etsimässä: Pekka Peltola
16 Nato-keskustelussa katsottava kauas tulevaisuuteen
Kannen ja sisältösivun kuva: Nato
18 Sotarikoksista kriisinhallintaan 20 21
Sotilaiden roolia voidaan muuttaa
Me = Suomessa:
33 Shi Tao: Kesäkuu en sukupolven 34 Uud Tuntematon sotilas 38 Ydinkirjat 40
Ydinasevastainen joukkoliike jo 50-vuotias
Suomenruotsalaiset uhanalainen laji?
22 Yrityksillä ei ole yhteiskuntavastuuta
23 Tukiaisheinäsirkka kävi Saksassa
24 Metsäteollisuus pärjää päästök aupassa 25
Media:
42 Viisi vuotta Irakin sotaa vastaan 44 Irakin sota herätti nuoret toimimaan poliittisesti 46
Rauhan ytimestä:
Suomalaistoimittajat Uruguayssa
Kalle Kallio
ULKOASU Teppo Jäntti ja Leila Oksa TAITTO Teppo Jäntti ja Leila Oksa TILAUKSET ydin@ydinlehti.fi, www.ydinlehti.fi Maksamalla tilille 800013 1509924 Ydin ilmestyy 4 kertaa vuodessa. TILAUSHINNAT 35 euroa / vuosi 28 euroa / kestotilaus ja opiskelijat
YDIN-LEHTI Rauhanasema, Veturitori 3, 00520 Helsinki p. 044 575 7763, ydin@ydinlehti.fi, www.ydinlehti.fi PÄÄTOIMITTAJA Emilia Palonen, p. 040 507 7198 emilia.palonen@ydinlehti.fi TOIMITUSSIHTEERI Oili Alm, p. 044 575 7763 oili.alm@ydinlehti.fi HALLITUKSEN PJ Jorma Bergholm jorma.bergholm@paasitorni.fi
TÄMÄN NUMERON TOIMITUSKUNTA Mari Hyrkkänen, Aki Hyödynmaa, Mikael Kallavuo, Kristiina Koivunen, Jan Koskimies, Laura Lodenius, Riitta Oittinen, Hanna-Mari Savolainen, Tomi Toivio ja Elina Turunen. KIRJOITTAJIA Lena de Casparis, Eva Grosser, Aino Haavio, Vilho Harle, Mia Hemming, Maria Kreander, Jason Lavery, Heikki Patomäki, Oscar Reyes ja Ralf Sund.
4
Numero 1
Maaliskuu 2008
Uutta Ydin-voimaa!
Ydin-lehti uudistui. Tähtäimessä oli laadukas lukijalähtöinen lukukokemus kriittisyydestä, karheudesta ja perinteistä tinkimättä. Ydin on puolueista riippumaton, kansainvälinen mutta myös Suomesta kiinnostunut vaihtoehtolehti. Se pyrkii olemaan läsnä politiikkaa taustoittavassa keskustelussa. Tällä palstalla lyhyet ja ytimekkäät jutut tarkastelevat maailmaa usein paradoksin kautta. Ytimessä on kolme kolumnia: politiikan, rauhanliikkeen ja asiantuntijakolumni. Uusilla palstoilla pohditaan mediaa ja toiseutta Suomessa. Kulttuurisivut aloittavat. Ytimen nettisivut ovat myös uudistuneet. Tässä vaiheessa keskitytään arvioihin, mutta myös muutamia juttuja julkaistaan internetissä. Ajankohtaisia teemoja nostetaan blogeissa. Ytimen päätoimittaja on tästä numerosta alkaen Emilia Palonen. Palosella on juuret sekä journalismissa että punavihreässä pasifismissa. Päätyönsä ideologia- ja diskurssianalyysin tohtori tekee politiikan tutkijana ja tuntiopettajana Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa. Vuosina 1997 2007 Palonen asui ulkomailla: Englannissa, Unkarissa, Itävallassa ja Saksassa. Toimitussihteerinä ja toimituksen sihteerinä jatkaa Oili Alm, pitkän linjan toimittaja ja rauhanaktiivi. Ulkoasu-uudistuksen takana on työpari Teppo Jäntti ja Leila Oksa, tamperelainen graafinen suunnittelija ja helsinkiläinen kuvajournalisti. Ydin saa voimansa kirjoittajista. Nostamalla kirjoittajien nimet esiin lehtemme pyrkii korostamaan panosta, ammattitaitoa ja näkemystä, olipa kyse toimittajasta tai muusta asiantuntijasta. Ytimen ystävät on termi vanhoille ja uusille Ydin-lehden lukijoille ja avustajille. Toivottavasti piiri laajenee entisestään uudistuksen myötä.
Elektroniikkapantti
Greenpeace esittää, että elektroniikkaromulle luotaisiin samantyyppinen kierrätysjärjestelmä kuin pulloille ja juomatölkeille. Tuotteen takaisinoton ja kierrätyksen hinta voitaisiin myös periä tuotteen hinnassa, jolloin ympäristöystävällinen tuote olisi haitallista tuotetta halvempi. Tämä olisi yksi tapa lisätä tuottajan vastuuta. Tällä hetkellä tietokoneista vain noin kymmenen prosenttia ja matkapuhelimista 2 3 prosenttia saadaan kerättyä takaisin kierrätettäväksi tai asiallisesti hävitettäväksi. Euroopan unionissa syntyy vuosittain 8,7 miljoonaa tonnia elektroniikkajätettä, mutta vain 2,1 miljoonaa tonnia, eli 25 prosenttia, kerätään tai kierrätetään. Lopusta 6,6 miljoonasta tonnista ei ole tarkkaa tilastointia, mutta Greenpeacen ja tanskalaisen DanWatch-järjestön selvitys osoittaa, että jäte viedään Afrikkaan ja Aasiaan, jossa paikalliset ostajat ostavat jätteen erotellakseen siitä arvokkaat metallit, esimerkiksi lyijyn ja raudan. Kuluttajan ja tuottajan vastuun lisäksi Greenpeacen kampanja peräänkuuluttaa globaalia vastuuta. Raportti: www.greenpeace.org/finland/fi/dokumentit/toxic-tech-not-inour-backya
Keitä ovat taiteilijat ja tutkijat?
Työvoimaneuvojia alettiin kouluttaa tutkijoiden ja taiteilijoiden työllistymisen tiimoilta, ja uutta näkemystä haetaan helmikuussa 2008. Työministeriön virkamiesten ehdottama uudistus taiteilijoiden ja tutkijoiden työttömyysturvaan sai vastatuulta, kun taiteilija- ja tutkijajärjestöjen edustajat kävelivät ulos 29. 1. järjestetystä tiedotustilaisuudesta. Ehdotettiin, että ammatinharjoittajiksi voitaisiin tunnistaa työtön työnhakija koulutuksen, työvälineiden hallussapidon ja ammattijärjestön jäsenyyden
perusteella. Mainitut ominaisuudet paljastaisivat joukon ihmisiä, joka työllistyy omassa työssään ilman työsuhdetta. Näin tapahtuu rahoitusta hakiessa ja jopa päätöstä odottaessa. Samaan aikaan amatööriys jyllää hyvässä ja pahassa. Kuka tahansa voi ryhtyä valokuvaajaksi; taiteen tekemiseen ei välttämättä tarvita tutkintoa; tutkijaksikin voi pätevöityä, jos on vain aikaa ja rahkeita tutkia ja julkaista. Amatööriys haastaa aiempia näkemyksiä, mukaan lukien sen keitä nämä tatusoturit ovat, juuri kun heitä aletaan määritellä. tatusotu.blogspot.com
ILMOITUSKOOT JA -HINNAT (hintoihin lisätään alv 22 %) 1/1 sivua 196 x 255 mm 1 200 euroa 1/2 sivua 196 x 125 mm 650 euroa tai 96 x 255 mm 650 euroa 1/3 sivua 196 x 82 mm 440 euroa 1/4 sivua 96 x 125 mm 350 euroa 1/6 sivua 196 x 39 mm 220 euroa 1/8 sivua 96 x 60 mm 200 euroa
JULKAISIJA Ydin-julkaisut ry. 42. vuosikerta (Rauhaa kohti -lehden 81. vuosikerta) PAINOPAIKKA Miktor Ky ISSN 0356-357X
YDIN on Kultti ry:n jäsenlehti. Lehti pidättää itsellään oikeuden käsitellä sille toimitettua materiaalia. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisussa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset 14 päivän kuluessa. YTIMEN IRTONUMEROA MYY Akateeminen kirjakauppa (Helsinki keskusta, Iso Omena, Itäkeskus, Tapiola, Oulu, Turku, Tampere) ja Stockmann Helsinki.
Maaliskuu 2008
Numero 1
5
Politiikkatieteet pelottavat valtaapitäviä
Venäjällä viranomaiset sulkivat Eurooppalaisen yliopiston Pietarissa paloturvallisuusrikkomuksiin vedoten. Yliopisto oli juuri saanut EU:lta 600 000 euroa vaalitarkkailuprojektiin. Suomessa opetusministeriö uudessa Koulutuksen ja tutkimuksen kehityssuunnitelmassaan (OPM 5. 12. 2007) esittää, että politiikkatieteiden (esimerkiksi valtio-oppi, kansainvälinen politiikka ja poliittinen historia) aloituspaikkoja vähennetään yliopistoissa. Ministeriön esittämä vähennys on 330 paikasta 200 paikkaan siis lähes 40 prosenttia. Alan työvoimatarve kuitenkin näyttäisi kasvavan, kävi ilmi OPM:n huhtikuussa 2007 julkaisemasta Koulutus ja tutkimus 2007 2012 -raportista, kun Valtiotieteellisen yhdistyksen hallitus siihen perehtyi. Vuonna 2004 Minskin Eurooppalainen humanistiyliopisto, jonka vahvuusalueita ovat myös yhteiskuntatieteet, suljettiin. Yliopisto muutti Vilnaan, Liettuaan. Pietarilaisyliopiston mahdollisuudet paeta Helsinkiin näyttävät huonoilta tiede- ja opetuspoliittisessa ilmapiirissä, jossa yhteiskuntatieteiden koulutusta ei kannusteta. Ks. myös vetoomus ja linkkejä pietarilaisyliopistosta: www.gopetition. com/online/17080.html Opetusministeriö kehityssuunnitelma: www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/asiakirjat/kesu_2012_fi.pdf Liettuassa toimiva Minskin European Humanities University: en.ehu.lt/ about/
Yksilöiden dialogi Upin logona
Ulkopoliittisen instituutin graafisessa logossa kaksi hahmoa ja niiden välinen etäisyys muodostaa U-kirjaimen. Hahmojen välinen etäisyys vaihtelee eri logoversioissa, joten ilmeelle keskeistä on lähestyminen ja loitontuminen. Logo kuvaa yksilöiden välistä dialogia. Logon ja tulevien internetsivujen uuden ulkoasun toteuttivat suunnittelijat Mikael Siirilä ja Niilas Nordenswan. Kyse on Ulkopolitiikan ydinkäsitteestä. Hahmojen välinen lähestyminen ja etääntyminen sekä niitä yhdistävä katkeamaton vuorovaikutuksen ja välttämättömyyden side edustavat inhimillisellä tasolla ulkopolitiikan tekemisen keskeisintä problematiikkaa. Vuoropuhelussa ja kohtaamisessa hahmot ovat ihmisiä ja yksilöitä, inhimillisiä ja hauraita, Siirilä kuvailee. Ulkoasu julkaistiin 7. helmikuuta, mutta se oli esillä ainakin jo instituutin 14. tammikuuta järjestämässä Etyj-seminaarissa.
Suomi vastustaa edelleen rypälepommien täyskieltoa
Rypäleaseiden kieltoon tähtäävä Oslon prosessi jatkui Wellingtonissa Uudessa Seelannissa 18. 22. 2. 2008. Neuvotteluihin osallistui yli 110 maata ja 150 rypälepommien vastaisen verkoston (Cluster Munition Coalition) edustajaa 38 maasta, mukaan lukien hengissä selvinneitä rypälepommien uhreja, miinan- ja pomminraivauksen ammattilaisia ja rauhanaktiiveja. Useimmat rypälepommeista kärsineet maat kannattavat täyskieltoa, kun taas monet niitä valmistavat ja käyttävät maat hakevat kieltoon poikkeuksia. Euroopan maista Itävalta ja Belgia kannattavat täyskieltoa, kun taas mm. Suomi ja Ruotsi haluavat säilyttää rypäleaseet kansallisen puolustuksensa välineinä. Wellingtonin kokous päätti kuitenkin sopimuksen heikennysyrityksistä huolimatta jatkaa pyrkimyksiä kattavaan kieltoon.
Squatista asiaa
Nuorisotutkimusverkoston tuore julkaisu Talonvaltaus liikkeenä Miksi squat ei antaudu? pureutuu ajankohtaiseen aiheeseen. Talonvaltausten tiivistynyt tahti on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua. Kirjoitukset käsittelevät talonvaltausten historiaa, valtaajien ja julkisen vallan välistä vuorovaikutusta, suomalaisten vertailua ulkomaisiin valtauksiin sekä autonomiaa ja omaehtoista toimintaa. Äänessä ovat tutkijat, talonvaltaajat, pari kansanedustajaa sekä nuorisoasioista vastaava ministeri Stefan Wallin. Dialogi syntyy vain siihen osallistumalla. Kuitenkaan nuorisoasiainkeskus, ministeriöiden virkamiehet ja muutamat muut tahot eivät olleet valmiita osallistumaan julkaisuun pyynnöistä huolimatta. Onko konflikti hallinnon ja valtaajien välillä ratkaisematon? Monille valtaajille pelkkä oma tila ei riitä, vaan he haluavat kaupunkitilan yhteiseen käyttöön laajemmin. Pikakurssina valtausten mielenmaisemaan voi lukea liitteen valtauksen periaatteista julkaisun takaa. Julkaisu: www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/talonvaltaus.pdf
6
Numero 1
Maaliskuu 2008
Hakkapeliitat voimissaan naamakirjan ritaripelissä
Internetsivusto Facebook ei ole pelkkä sähköinen ystäväkirja, vaan myös globaalin ja kansallisen kohtauspaikka. Sivustolla on satoja ohjelmia ja pelejä. Knighthood-peli kertoo sodasta, diplomatiasta ja politiikasta, feodalismista ja ritareista. Ritarit rakentavat linnaansa, ryöstävät kultaa ja vasalleja rekrytoituja naamakirjaystäviä, joiden voima pönkittää ritaria. He parantavat ritarinarvojaan ja seuraavat globaalia sijoitustaan. Nettipelissä pärjää kommunikoimalla, kun kanssapelaajat elävät omia elämänrytmejään ympäri maailmaa. Ohjelma tukee liittoutumista. Vuodenvaihteessa suomenkielisellä keskustelupalstalla alettiin pohtia strategioita "ulkomaaneläviä" vastaan. Balkan Alliance (BA) ja Alliance of Knights Valor (AKV) saivat rinnalleen Hakkapeliitat (HP). "Hakkaa päälle" voitti äänestyksessä pohjantähden variaatiot. Ytimen mennessä painoon hakkapeliittojen ryhmässä oli lähes 400 jäsentä. Vertailun vuoksi: Ytimen ystävien Facebook-ryhmässä jäseniä on 65. Rauhanneuvottelut AKV:n kanssa alkoivat kolmannen suurimman, BA:n nujertamiseksi. Mitä diplomasta, sodista ja liittoumista voikaan tulla!
Haastava Etyjpuheenjohtajuus
Etyjin Euroopassa EU-maiden väliset konfliktit kalpenevat. Upi järjesti 14. 1. 2008 Suomen Etyj-puheenjohtajuusvuoden kunniaksi seminaarin, jossa nousi esiin monta haastetta. Kutistuneen budjetin arvioitiin kestävän toukokuulle. Muutamien Etyj-maiden välille ennakoitiin arvovaltakonfliktia. Korostettiin, että ruohonjuuritasolta ja sosiaalisen toiminnan puolelta ei saisi kutistaa toimintaa, vaan Etyjin merkitys luodaan näiden kautta. Aidon dialogin kehittäminen ja toteuttaminen poliittisen ja sosiaalis-taloudellisen tilanteen huomioiden vaatii kunnon rahoitusta. Ruohonjuuritoiminta ja kampanjointi on tärkeää Etyjmaissa, joissa muodollinenkin demokratia on heikkoa, mutta tasapuolisuuden ja monipuolisen arvostuksen nimissä Etyjin ei pitäisi keskittyä vain "huonoihin oppilaisiin". Tilaisuudessa jaettiin Upin Nato-raportteja. Esiin nousi kysymys Etyjin ja Naton välisestä roolista, jos Nato nähdään raportin tavoin turvallisuusmanagerina. Mikä on Suomen motivaatio pitää Etyj koossa samaan aikaan, kun se suuntaa katseensa kohti Nato-jäsenyyttä? Venäjä korostaa rooliaan itsetietoisena suurvaltana vaalitarkkailusta syntyneessä kriisissä. Kosovon itsenäistyminen sinänsä jatkaa etnistä konfliktia, ei ratkaise sitä. Se vetää myös poliittisia jakolinjoja Eurooppaan. Turkki hyökkäsi viiden vuoden tauon jälkeen kurdialueille Pohjois-Irakiin. Kuinka Suomi ja Etyj reagoivat?
Hyvästi Belgia?
Belgian ranskankielinen uutistoimitus (RTBF) teki vuonna 2006 valeuutisen Flanderin alueen itsenäiseksijulistautumisesta. Uutisessa kerrottiin kuninkaan paenneen Kongoon ja näytettiin poliiseja tivaamassa passeja kielirajan raitiovaunulla ylittäneiltä. Osa diplomaattikunnastakin luuli Belgian lorun loppuneen. Tapauksesta tehtiin DVD, jota myydään nyt nimellä Bye Bye Belgium. Todellinen poliittinen kriisi Belgiassa koettiin vuonna 2007, jolloin hallitus saatiin kasaan vasta lähes 200 neuvottelupäivän jälkeen. Loppuvaiheessa hätääntyneet kansalaiset heiluttivat Belgian lippuja parvekkeiltaan.
Tekeekö Ahtisaari Lordit?
Martti Ahtisaari on tehnyt suurtyön antaakseen Kosovon albaaneille itsenäisyyden. Tekeekö hän myös Lordit? Palaavatko Euroviisut Suomeen? Vuonna 2007 serbialainen Marija Serifovic teki historiaa kappaleellaan Molitva, suomeksi Rukoilen, ja toi kisat sekä kansainvälisen huomion Serbiaan. Molitvasta ja Serifovicista tuli kansallismielisyyden symboli. Samaan aikaan voitto kyseenalaisti naistähteyden stereotypiaa ja paransi hieman Serbian queer-yhteisön asemaa. Serifovic tuki avoimesti Serbian radikaalipuolueen Tomislav Nikolicia presidenttikisassa. Jotkut viisuvoittajan fanit pettyivät. Huhutaan, että hänen lauluntekijänsä jättivät levynteon kesken. Saiko viisumenestys aiemmin demokraattina näyttäytyneen Serifovicin kansallismieliseksi? Serifovicin poliittisuus kyseenalaisti hänen rooliaan EU:n kulttuurienvälisenä lähettiläänä. Kun serbinationalismi aiheuttaa Serbialle paineita euroviisujen järjestämisessä, olisiko Kosovon itsenäisyyttä tukeneen Ahtisaaren kotimaa poliittisesti neutraali paikka vai lisänäpäytys Serbialle?
Maaliskuu 2008
Numero 1
7
KRIISI KENIAN
enian presidentinvaalit joulukuussa 2007 asettivat vastakkain presidentti Mwai Kibakin Party of National Unity -puolueen (PNU) ja oppositiomies Raila Odingan Orange Democratic Movement -puolueen (ODM). Kibakin nähtiin edustavan etuoikeutettua kikujueliittiä, Odingan taas ajateltiin olevan syrjäytyneempien heimojen, kuten luojen ja kalenjinien ehdokkaana. Ääntenlaskennan epäselvyydet johtivat etnisiin puhdistuksiin Rift Valleyn provinssissa, jossa Kibakin etniseen ryhmään kuuluvia kikujuja tapettiin, poltettiin ja häädettiin kodeistaan. Yleisesti Kenian kriisin tulkittiin alkaneen presidentinvaaleissa esiintyneestä vaalivilpistä. Kibakin katsottiin saavuttaneen vaalivoiton vilpin avulla. Odinga hävisi presidentinvaalit, vaikka samaan aikaan oppositio saavutti mahtavan murskavoiton parlamenttivaaleissa. Vilppiä tiedetään esiintyneen kuitenkin myös opposition puolella, eikä uusi ääntenlasku olisi ehkä edes mahdollinen. Sekä ODM että PNU näyttivät ideologisesti ja ohjelmallisesti harvinaisen köyhiltä puolueilta. ODM:n merkittävin aloite oli majimbo-järjestelmä, jossa eri alueilla olisi siirrytty itsehallinnollisuuteen. Kriitikkojen mukaan majimbo olisi kuitenkin johtanut nimenomaan heimojen väliseen vihaan ja etnisiin puhdistuksiin. Kun Kibaki julistettiin vaalien voittajaksi, etniset puhdistukset ja mellakat alkoivat välittömästi eri puolilla maata, varsinkin Nairobin slummeissa ja Länsi-Keniassa. Aluksi etnisten murhien ajateltiin olevan spontaania toimintaa, mutta varsin pian kävi ilmeiseksi, että ne olivat liian järjestäytyneitä ja alkoivat liian
ei ole pelkkää
Sisällissodan partaalla olevan Kenian ongelmat muistuttavat siitä, että tämän ajan väkivaltaisuuksia tai sotia on mahdotonta selittää yhdellä tekijällä. Pelkästään vaalivilppi, poliitikkojen häikäilemättömyys ja tribalismi eivät nekään vielä selitä Kenian kriisiä. Taustalta löytyy myös köyhyyttä, maanomistuksen epätasa-arvoa ja poliittisen järjestelmän ongelmia, kirjoittaa Tomi Toivio Ytimelle Keniasta.
K
nopeasti ollakseen spontaaneja. Ihmisoikeusaktivistien raporttien mukaan eräät oppositiopoliitikot olisivat maksaneet murhatusta ihmisestä 10 euron tapporahan. Rift Valleyn poliitikot maksoivat raporttien mukaan 5 euroa poltetusta talosta ja 10 euroa poltetusta kodista.
Pakolaisten tarinoita Nakurun pakolaisleirillä
8 Numero 1 Maaliskuu 2008
Jumala siunatkoon tätä paikkaa. Olemme onnellisia täällä. Olimme Kerichon poliisiasemalla ilman ruokaa, vettä, vaatteita, ilman mitään. Palkatut nuorisojoukot huusivat vertamme, vaikka olimme pakolaisina poliisiaseman sisäl-
heimosotaa
Muutamia viikkoja myöhemmin tappaminen näytti riistäytyneen kokonaan erilleen politiikasta. ODM- ja PNU-poliitikot neuvottelivat kaikessa rauhassa Kofi Annanin johdolla ja vetosivat rauhan puolesta. Samaan aikaan tappaminen jatkui edelleenkin, mutta vaihtoi suuntaa: kikujut murhasivat kostona kalenjineja ja luo-heimon jäseniä Naivashan ja Nakurun kaupungeissa. Näin Kenia näyttää siirtyneen ehkä pysyvästi heimojen väliseen apartheidiin, jossa kikuju ei voi mennä Länsi-Keniaan eikä luo tai kalenjin Keskusprovinssiin, jota kikujut hallitsevat.
Taustalla laajat ongelmat
Pelkästään vaalivilppi, poliitikkojen häikäilemättömyys ja tribalismi eivät kuitenkaan selitä koko kriisiä. Taustalta löytyy myös köyhyyttä, maanomistuksen epätasa-arvoa ja poliittisen järjestelmän ongelmia. Kibakin viisivuotinen hallitus saavutti edeltäjiinsä verrattuna paljon talouskasvun, lehdistönvapauden ja ihmisoikeuksien alalla, mutta tämä ei tyydyttänyt köyhiä, jotka näkivät talouskasvun menevän heiltä sivu suun. Köyhien asema on vieläkin hirvittävä kaupunkien slummeissa ja syrjäkylissä. Maanomistus vaatii reformia. Kun brittiläiset siirtolaiset lähtivät Rift Valleyn provinssista maan itsenäistyessä, ensimmäinen presidentti Jomo Kenyatta asutti heidän tiloilleen kikujuja sen sijaan, että olisi jakanut maat niille, joilta ne oli alunperin otettu: alueen alkuperäisille kalenjin- ja maasai-heimoille. Tällainen epätasa-arvoinen kohtelu maanomistuksessa on yhtenä syynä kaaokseen. Poliittinen järjestelmä on myös aivan liian presidenttikeskeinen. Perustuslaki on uusittava niin, että presidentin valta ei ole ehdoton. Nykyisellään jokainen etninen ryhmä tahtoo ehdottomasti presidentin, koska parlamentilla ei ole niin paljon merkitystä. Tätä kuvastaa juuri ODM-mellakoiden alkaminen, kun ODM sai murskavoiton parlamenttivaleissa, muttei presidenttiä.
Vaalit veruke väkivallalle
Väkivallan nähtiin aluksi liittyvän vaaleihin, sillä kikujut kannattavat tyypillisesti vaalit voittanutta presidentti Mwai Kibakia. Varsin pian toiminta osoittautui liian järjestelmälliseksi ja murhat alkoivat liian nopeasti vaalitulosten julkistamisen jälkeen ollakseen spontaaneja.
Tomi Toivio on Ydin-lehden toimituskunnan jäsen. Hän on Keniassa parhaillaan Shalinin ry:n harjoittelijana. Piirros: nairobilainen Stanislaus Olonde
lä! Polvistuimme ja rukoilimme jumalaa päivin ja öin. Poliiseja oli liian vähän suojelemaan meitä. Sitten kaksi rekallista armeijan sotilaita saapui. Juhlimme heti. Lauloimme heille. Halasimme heitä. He käskivät verenhimoisia nuoria lähte-
mään heti tai kuolemaan. He organisoivat evakuointimme samana iltana ja saattoivat meidät Nakuruun seuraavana päivänä. Me menetimme kaiken, mutta me haluamme onnistua elämässä. Meillä on kaksi tervettä kättä ja aivot. Kohta
kerromme maailmalle erilaisen tarinan. Emme koskaan palaa sinne. Kaksi teeviljelmällä 15 vuotta työskennellyttä naista
Maaliskuu 2008
Numero 1
9
Lehtikuva
Pakolaiset etsivät turvaa Burnt Forestin kirkolta lähellä Eldoretin kaupunkia, joka sijaitsee pääkaupunki Nairobista luoteeseen. Avustusjärjestöjen mukaan vaalien jälkeen neljännesmiljoona ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan.
Aseistautuneet nuoret saapuivat kyläämme äärimmäisen nopeasti. He polttivat kaiken ja kiusasivat kaikkia. Me juoksimme pakoon. Veljeni oli mielisairas eikä ymmärtänyt, mitä tapahtuu. He hakkasivat häntä viidakkoveitsillä, kunnes hän kuoli. Haavoittunut nuorukainen Cherenganyn alueelta
Kun he olivat silponeet isäni kuoliaaksi kotimme sisäänkäynnillä, päätin etten anna koirien syödä hänen ruumistaan. Hän ansaitsi kunnioitusta. Päätin tulla ulos metsiköstä ja kaivaa hänelle haudan. Koko kylä oli jo poltettu, ja hyökkääjät olivat lähteneet muualle. Kaivoin haudan, palasin metsään ja käskin äitiäni tulemaan mukaan hautajaisiin. Hautasimme isän nopeasti. Kun olimme lähteneet, kalenjin-ystävämme palasivat jostain. He pyysivät äitini sivummalle. Luulin, että he lohduttivat häntä, mutta he käskivätkin meitä kaivamaan isämme ulos haudasta ja kantamaan ruumiin kanssamme Keskusprovinssiin. He olivat aseistettuja. Pyysimme heitä antamaan meille aikaa, että voisimme järjestää kuljetuksen. He eivät uskoneet. He sanoivat, että ottaisivat lehmämme, jotka näyttivät nyt omistajattomilta, jos he antaisivat meille aikaa. Suostuimme. He veivät lehmämme, ja me palasimme metsikköön, jossa pysyimme viikon. 40-vuotias uhri Eldoretista
Tulen Rift Valleyn Burnt Forestista. Sinä päivänä, illalla, kuulin huutoa kaikista suunnista samaan aikaan. Savua alkoi nousta talojen katoilta. Ennen kuin keksin piilopaikan, he tulivat taloomme. Yksi heistä löi minua kovaa käteen. Juoksin kirkuen kohti metsikköä piiloutuakseni. Nukuin metsikössä. Seuraavana aamuna ei ollut yhtäkään taloa jäljellä. Menin pakolaiseksi poliisiasemalle. Koulumme poltettiin myös. Olin seitsemännellä luokalla viime vuonna. 12-vuotias lapsi
Julius Muchemi, Mumbi Thurage ja Kariuki Thuku kokosivat tarinat.
10 Numero 1 Maaliskuu 2008
He pilkkoivat meru-heimoon kuuluvan liikemiehen kolmeen osaan. Sitten he jättivät hänet ostoskeskuksen lähelle tien viereen. Seuraavana aamuna hän oli kuollut. Hänellä oli hyvät kengät. Illalla ruumista ei ollut viety pois, mutta hän oli paljasjalkainen. Jonkun oli täytynyt viedä kengät. En ole varma kuka vei kengät, mutta ehkä se oli kikuju, joka piileskeli pensaikossa ilman kenkiä. Kenen pitäisi kulkea kengissä sodan aikaan? Kuolleiden vai elävien? Tekisin itse samoin! Kahden lapsen äiti Burnt Forestin läheltä
Professori Vilho Harle kysyy, onko maailma Professori V Professori Vi rofessor of so of s ri sori uhka va mahdollisuus? Hän analysoi Ytimelle uhka vai m hka uhka vai ma Su essa käytyä Nato-keskustelua, jonka Suomessa kä uomessa uo ess Suomessa k hän väittää perustuvan uhkakuvia luovalle än väi tää väitt äittää äit äit äi hän väittää p kielipelil kielipelil . kielipelille. Hiljainen tuki vie Natoon, mutta ielipelille. ielipelille ielip lle elipelil elipe lipelille kielipelille. H sinne i my inne nne ne sinne vie my turvallisuusuhkia toistava myös Nato-kritiikki.
ääministeri Matti Vanhanen totesi Ylen uutisille 7.9.2007, että "Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa miltään suunnalta". Ulkoasianministeriön joulukuisessa Nato-selvityksessä taas väitetään, että Nato-jäsenyydellä voi olla merkittävä Suomeen kohdistuvia uhkia ennaltaehkäisevä vaikutus. Nämä kaksi lausetta näyttävät olevan vahvassa ristiriidassa keskenään. Väitteet muodostavat kuitenkin johdonmukaisen ykseyden kolmella toisiaan vahvistavalla tasolla: lähialueella koskien Venäjää, laajan turvallisuuskäsitteistön piirissä ja suomalaisen turvallisuuspoliittisen mielentilan yleisessä kehityksessä. Lainattujen lausumien ristiriitaisuuden "purkaminen" avaa jokaisella tasolla kielipelin, joka perustuu valikoivaan uhkaanalyysiin. Tuo kielipeli pyrkii kasvattamaan pelkoja ja vahvistamaan siten varautumista erilaisten uhkien ja kriisien varalta sekä omin voimin että tarvittaessa myös liittoutuen. Myös Nato-kritiikki voi vahvistaa tahattomasti tätä joidenkin
P
toivomaa kehitystä hyväksymällä turvallisuuden termin yksiselitteisyyden ja kiistattoman painoarvon. Toisin sanoen unohtamalla kansainvälisen yhteisön rakentavan kehittämisen mahdollisuudet.
Venäjän uhka
Alkulauseiden toisiaan täydentävä poliittisen kielen logiikka liittyy Venäjän ongelmaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Venäjän uhka kiistetään, mutta silti siihen varaudutaan. Helsingin Sanomissa 31. 12. 2007 julkaistun ylijohtaja Pauli Järvenpään syntymäpäivähaastattelun perusteella voi päätellä, että keskeinen osa yleisöä "valistuneimmat" ministerit, kansanedustajat, virkaeliitti ja journalistit ei näe lauseissa ristiriitaa, koska valistuneimmat eivät usko niistä ensimmäiseen: he ovat valistuneita erityisessä merkityksessä. Järvenpää tarkoittanee myös sitä, että valistuneiden ja kansan ero ei koske muutoinkaan itse tietoa, "jota on runsaasti saatavilla", eikä ymmärrystä, vaan rohkeutta. Kansalta puuttuu rohkeutta siihen, mihin valistuneista valistunein eli Järvenpää itse pystyy: "Jos hänestä olisi ollut kiinni, Suomi olisi liittynyt Natoon jo kymmenen vuotta sitten". Valistunut ymmärtää, että kaikki valtiot ovat toistensa potentiaalisia vihollisia. Tämän hetken ystävä voi olla toisena hetkenä uhkaava vihollinen. Kielipeli tässä asiassa on varsin valikoiva. Suomi itse ei uhkaa ketään edes tulevaisuudessa. Eivätkä Suomea tulevaisuudessakaan uhkaa sellaiset maat kuin Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Puola, Viro, Latvia tai Liettua.
Valistunut ymmärtää, että kaikki valtiot ovat toistensa potentiaalisia lisia vihollisia.
12
Numero 1
Maaliskuu 2008
Nato
kansainväliseen yhteistyöhön
Vain Venäjä on potentiaalinen vihollinen. Venäjän hymyn takana on aina paha tahto. Tsaarin Venäjä harjoitti sortopolitiikkaa, Stalin hyökkäsi Suomeen ja riisti laittomasti osan pyhästä maastamme, Putin puolestaan rakentaa tyrannimaista sekurokratiaa. Puolustusministeri Jyri Häkämiehen syyskuussa Venäjälle esittämä "haaste" lausui julki tämän valistuneen totuuden. Se mursi hetkeksi hiljaisuuden kulttuurin. Häkämies sai todenpuhujan ja samalla rohkean miehen maineen. kriisi missä tahansa voi ulottua Suomeen. Tarkemmin katsoen Vanhasenkin kokonaisvaltaiseksi väitetty ote on valikoiva. Ydinvoima ei ole hänen turvallisuusuhkiensa joukossa. Myöskään uraanin kaivaminen Suomen maaperästä ei näyttäisi aiheuttavan mainittavan arvoisia riskejä. Mainittakoon toisaalta, että valikoivasti ymmärretty eli "itäinen" energiariippuvuus sen sijaan on vaarallinen asia, ei vain Vanhasen vaan myös vihreiden mielestä. Kokonaisvaltaiseksi sanottu, mutta valikoivuudessaan tarkoituksenmukainen kielipeli perustelee varautumisen tarpeen. "Kokonaisvaltaisista haasteista" puhuminen on vastuullisuutta. Sotilaallinen voima ja tehostuva valvontajärjestelmä on ainoa mahdollisuus varautua pahan päivän varalle. Jos omat voimat eivät ehkä riitä, on harkittava myös liittoutumista. Tässä puhekulttuurissa ei ole syytä ihmetellä sitä, että "pieni kansa pelkää ja epäilee", kuten Tanja Vasaman juttu oli otsikoitu Helsingin Sanomissa 29. 12. 2007. Toki pieni kansa pelkää myös ilmastonmuutosta ja köyhyyttä. Jutun toimittajan erikoiselta näyttävä ratkaisu ilmastonmuutoksen uhkaan on siten looginen: "on pakko liittoutua"!
Turvattomuusvaltio
Jos Venäjän taholta koettuun uhkaan lisätään Vanhasen ja muidenkin valikoivasti hahmottamat vaarat, voidaan aiheellisesti puhua turvallisuuspoliittisen mielentilan voimakkaasta kasvusta myös Suomessa. "Eräiden" ulkomaalaisten ja omien kansalaisten valvonta on lisääntynyt. Poliittisten mielipiteiden ilmaisua voidaan rajoittaa, kunhan sananvapauden kaupallista käyttöä ei sorkita. Osin tämä on terrorisminvastaisen sodan heijastumaa, mutta kysymys on pitkälle kotikutoisesta eliitin tavasta herättää ja hyödyntää pienen kansan pelkoja. Tätä kehitystä vahvistaa myös siirtyminen hyvinvointivaltiosta kilpailuvaltioon: talous muuttuu taistelunäyttämöksi. Kansakunnan hengissäpysyminen määrittyy kilpailukyvyn kautta. Kilpailukyky saa siten turvallisuuspoliittisen merkityksen, mikä edelleen vahvistaa liittoutumispaineita.
Laajempi uhkakokonaisuus
Pääministeri Vanhanenkaan ei kiistänyt Häkämiehen valistunutta totuutta. Kyse oli vain painotuserosta, ja uutta turvallisuuspoliittista selontekoa tultaisiin laatimaan laajemman turvallisuushaasteen pohjalta kuin pelkän Venäjän. Vanhasen Uudenmaan maanpuolustuspäivillä 7. 10. 2007 pitämän puheen hienovaraiseen tyyliin ei sisälly Venäjää eikä edes roistovaltioiden käsitettä. Kokonaisuus pitää sisällään monia muita uhkia terroristeista luonnonkatastrofeihin. Vanhasen hahmottama kokonaisvaltaisten uhkien maailma on erittäin synkkä: mikä tahansa
Liittoutumispuheen vaihtoehto?
Kaikki suomalaiset eivät jaa esitettyä uhkaarviota enempää Venäjän kuin laajemmankaan uhan osalta. Kaikki eivät pidä maailmaa niin pahana ja vaarallisena kuin esi-
Maaliskuu 2008
Numero 1
13
Pekka Peltola
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja Ytimen pitkäaikainen avustaja.
KETKÄ
hyötyisivät Suomen NATO -jäsenyydestä
VUOSI
kymmenen on suomalainen eliitti valtalehdistö, talouselämä ja niiden mukana oikeisto määrätietoisesti ja päivittäin rummuttanut Nato-jäsenyyden välttämättömyyttä. Tämä joukko on hyvinkin rahatietoista väkeä. Silti jäsenyyteen liittyvät taloudelliset aspektit eivät ole olleet juuri lainkaan esillä kampanjassa. Nato haluaa kaikkien jäsenmaidensa käyttävän puolustusmenoihinsa 2 % BKT:stä. Suomi käyttää nyt 1,4 %. Nato-jäsenyyttä ajavat kokoomus ja ruotsinkielisten oikeistosiipi. Ne edustavat hyvin selvästi suomalaista yläluokkaa ja ylempää keskiluokkaa ja ajavat sen etuja. Nämä edut kiteytyvät vaatimuksina tämän kerrostuman maksamien verojen alentamiseksi, julkisten palvelujen yksityistämiseksi ja yleensäkin anglosaksisen neoliberaalin talousmallin omaksumiseksi. Tämän mallin äärimuoto on USA:n järjestelmä, joka on hyödyttänyt siellä viime vuosikymmeninä vain yläluokkaa ja jossain määrin ylempää keskiluokkaa. Minkään muun kerrostuman elämän laatu tai oikeastaan edes aineellinen elintaso ei enää parane, vaan koko kasvu menee rikkaimmille. Työväen tuntipalkat jämähtivät paikalleen jo 1950-luvun lopulla eli puoli vuosisataa sitten. Keskiluokan tuntiansioiden kasvu pysähtyi noin 1970-luvun lopussa. riitä edes niukkaan elämiseen, vaan työpaikkoja pitää olla useampia. Sairausvakuutusten ulkopuolella on yli 40 miljoonaa amerikkalaista. Yleistä eläkejärjestelmää ei ole, vaan eläkkeestään on jokaisen huolehdittava yksityisesti. Varsinkin korkeakoulutus on älyttömän kallista. Tämä sopii Suomenkin hyvätuloisimmille, ja juuri USA:n hyvätuloisimpien elintasoon he vertaavat itseään. Kaikkien maiden eliitit vertaavat omaa asemaansa USA:n tai Euroopan eliittien taloudelliseen asemaan. Ja haluavat samaa. Silloin tällöin kehitysmaissakin ohut yläluokka pystyy korruption avulla hankkimaan samanlaisen elintason. Tämä raunioittaa näiden maiden talouden.
NATO
Tuskin oikeistomme Nato-into johtuu koetusta Venäjäuhasta.
USA:ssa mitataankin kotitalouksien, siis koko perheen, tulokehitystä. Se on keskimäärin kasvanut. Tämä kasvu on jo parikymmentä vuotta perustunut tehtyjen työtuntien jatkuvaan kasvuun, eli työpäivän, työviikon ja työvuoden pitenemiseen. Lyhyenkin vuosiloman pitäminen alkaa olla vähemmistön herkkua. Osa-aikatyötä on saatavilla paljon, mutta siitä normaalisti maksettava noin viiden euron tuntipalkka ei
MUTTA
-jäsenyyttä yritetään tietysti perustella turvallisuuspoliittisena ratkaisuna. Mutta turvallisuusuhkaan Venäjän suunnalta ei enää uskota entiseen malliin. USA koetaan yhtä uhkaavana. Ja kokemuksesta tiedetään turvallisuuden hoituvan paremmin kehittämällä yhteistyösuhteita ja -rakenteita kuin "rautaa rajalle" -periaatteella. Monikin saa kylmiä väreitä ajatuksesta, että USA alkaisi suostutella suomalaista eliittiä ottamaan maahamme ohjuspuolustusjärjestelmiä niin sanotusti Iranin tai Pohjois-Korean uhkaa vastaan. Suuri enemmistö ei halua tulla vedetyksi mukaan USA:n sotaseikkailuihin. Tuskin oikeistomme Nato-into johtuu koetusta Venäjä-uhasta. Ainakin he ovat ensimmäisiä kiistämään tämän. En usko myöskään, etteikö oikeistossa pidettäisi mahdollisena, että EU kykenee kokoamaan riittävän kollektiivisen turvan kuviteltavissa oleville uhille. Mutta varsinkaan Manner-Eurooppa ei tarjoa sellaisia erityisetuja oikeiston kannattajille kuin "arvoyhteyden" lujittaminen USA:n kanssa. Suomalaisten suuri enemmistö hyötyy eurooppalaisuuden moniarvoisuudesta ja USA:ta tasa-arvoisemmasta politiikasta. Kaikki suomalaiset hyötyvät siitä, että EU:n turvallisuuspolitiikkaa rakennetaan enemmän yhteistyön kuin asejärjestelmien varaan.
Maaliskuu 2008
Numero 1
15
NATO
Vaikka Suomi ei ole virallisesti Naton jäsen, on Suomesta tullut kahdessakymmenessä vuodessa osa uusliberaalia länttä. Tämä näkyy ulkosuhteiden kaikilla osa-alueilla, muodollisesta sotilaallisesta liittoutumattomuudesta huolimatta. Ulkopoliittisen instituutin uudessa raportissa Joidenkin puolustamisesta monen turvaamiseen (2007) kerrotaan, että "Suomen tämänhetkinen osallistuminen Nato-operaatioihin ylittää jo joidenkin jäsenvaltioiden panoksen". Raportti tuskin tulee jäämään historiaan muuten kuin uuskielisten ilmauksien, kuten "Nato turvallisuusmanagerina" vuoksi. Muistamme, että uuskieltä käyttäen on jopa mahdotonta ajatella väärin, koska kielestä puuttuvat Puolueelle vahingollisten ajatusten ilmaisuun tarvittavat sanat. Upi-raportti kuitenkin esittää, että Suomen Nato-valinnassa on kyse kahdesta asiasta. Suomen täytyy valita, haluaako se olla mukana (i) viidennen artiklan mukaisessa yhteisessä puolustuksessa ja (ii) Naton uusissa globaaleissa operaatioissa ja toimissa. Nämä kysymykset ovat tietenkin osa Suomen Nato-valintaa, mutta ne pitää osata sijoittaa osaksi laajempaa maailmanhistoriallista kehitystä. Lyhyen aikavälin skenaariot koskevat itse Naton tulevaisuutta. Esimerkiksi jos Nato hajoaa tai rapautuu seuraavan 10 15 vuoden kuluessa, niin Suomen Nato-valinnalla ei ehkä ole paljonkaan merkitystä. To-
-KESKUSTELUSSA katsottava KAUAS TULEVAISUUTEEN
Lyhytnäköisen päätöksenteon sijaan on pohdittava, miltä maailma näyttää vuonna 2050. Tähdätäänkö globaaliin turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen vai turvataanko ensisijaisesti yksilön omistusja vapausoikeudet, kysyy Heikki Patomäki.
sin paljon riippuu ajoituksesta, sillä monet kehityskulut ovat polkuriippuvaisia.
Suuret uhkakuvat
Vähän pidemmän aikavälin skenaariot koskevat 2000-luvun suuria uhkakuvia. Kuinka realistista on olettaa, että moderni kansainvälinen politiikka liittokuntineen ja varustautumisineen voi jatkua ilman suurkatastrofia? Yhden ikkunan tulevaisuuteen tarjoaa viiden maan Nato-kenraalien ja -amiraalien tuore raportti Towards a Grand Strategy for an Uncertain World (2008). Raportin on tilannut Washingtonissa toimiva ajatushautomo Center for Strategic and International Studies, jonka johdossa on sekä tunnettuja demokraattipoliitikkoja että sellaisia "realistisia" strategikkoja kuin Henry Kissinger, Zbigniew Brzezinski ja William Cohen. Raportti esittää vision tulevaisuudesta, joka perustuu Naton roolin vahvistumiseen globaalina "turvallisuusmanagerina" Ulkopoliittisen instituutin uuskielellä ilmaistuna.
Kirjoittajat esittävät, että tulevaisuuden turvallisuusuhkiin voidaan parhaiten vastata luomalla laaja demokratioiden liittokunta "Suomesta Alaskaan". Sitä johtaisi direktoraatti, johon kuuluisivat USA, EU ja Nato. Tämä liittoutuma vastaisi niihin uhkiin, joita hallitsematon väestönkasvu
16
Numero 1
Maaliskuu 2008
ja kaupungistuminen sekä laajamittainen työttömyys ja kurjuus globaalissa etelässä aiheuttavat. Suuriin uhkiin kuuluvat lisäksi ilmastomuutos ja kamppailu yhä niukemmaksi käyvistä luonnonvaroista, erityisesti fossiilisista polttoaineista. Uhkiin kuuluu myös EU-kansalaisten valmistautumattomuus puolustamaan liberaaleja vapauksiaan asevoimin. Samaan aikaan vahvistuvat uudet irrationaalisuuden muodot, erityisesti radikaali islam. Aasia ja erityisesti Kiina nousevat, Venäjä on mahdollisesti tekemässä paluuta vihamielisten suurvaltojen kentälle, Lähi-itä on jatkuvasti vaarallinen ja Afrikkaa leimaa monien valtioiden sortuminen. Useilla erilaisilla toimijoilla on käytössään ydinaseita tai muita joukkotuhoaseita. Tällaisessa maailmassa lännen uusi turvallisuusstrategia perustuu kaikkien mahdollisten valtaresurssien valjastamiseen sen omien arvojen ja etujen puolustamiseksi. Keinoihin kuuluu myös propaganda, ihmisten sielujen voittaminen lännen arvojen puolelle. Kehittyneiden länsimaiden "demokratioi-
den" puolustaminen vaatii myös mahdollisuutta käyttää ydinaseita ensin. Direktoraatilla on oikeus päättää, milloin sota on väistämätön ja milloin myös joukkotuhoaseiden käyttö on oikeutettua. Nato-kenraalien visio muistuttaa Karl Kautskyn oppia "ultraimperialismista". Kautsky esitti vuonna 1914, että vauraiden ja teollistuneiden maiden kapitalistien ainoa mahdollinen tapa säilyttää nykyinen maailmanjärjestelmä on muodostaa ylikansallinen kartelli, jonka avulla he voivat rakentaa keskinäisen rauhan järjestelmän ja hallita sen ulkopuolista maailmaa myös sotilaallisin keinoin.
Katse eteenpäin!
On ajattelematonta arvioida Suomen Natovalintaa yhden ohikiitävän hetken ehdoilla (tai pelkästään suomalaiskansallisten Kekkosen ajan traumojen kautta). Katse on suunnattava eteenpäin. Miltä maailma todennäköisesti näyttää vuonna 2030 ja 2050, jos tietty skenaario toteutuu? Minkä skenaarion oletamme tehdessämme valintojamme; minkä mahdollisen maailman toteutumista olemme edistämässä? Nato ei millään muotoa edes pyri ratkaisemaan globaalin turvallisuuden ydinkysymyksiä, vaan se pyrkii suojaamaan talousliberalistisen lännen arvoja ja omistuksia. Nato olettaa, että yksilön omistus- ja vapausoikeudet ovat kaikkialla yleispäteviä ja ensisijaisia ja että ne voidaan turvata myös sotilaallisen voiman avulla. Pidemmän aikavälin globaalista näkökulmasta Nato on siksi pikemminkin turvattomuuden kuin turvallisuuden tuottaja eikä ainakaan mikään "turvallisuusmanageri". Ainoa ero brittiläisen imperiumin suuruuden päivien talousliberalismin ja nyky-Naton ideologian välillä on sitoutumisessa demokratiaan. Naton käyttämä termi "demokratia" on kuitenkin yhteensopiva elitistisen minimidemokratian kanssa, jossa päätavoitteena on kapitalistisen markkinayhteiskunnan vakauden ylläpitäminen. Sotilaalliselle liittoutumispolitiikalle, asevarustelulle ja globaalin poliittisen talouden status quon ylläpitämiselle on vaihtoehto. Vaihtoehtoisena tavoitteena on maailmanlaajuinen turvallisuusyhteisö. Sen toteuttaminen edellyttää rauhanomaisten muutosten mahdollisuuksien avaamista, mikä käytännössä usein tarkoittaa julkisten poliittisten tilojen luomista ja globaalia demokratisaatiota. Samalla tarvitaan sellaisia instituutioita ja hallintajärjestelmiä, jotka mahdollistaisivat maailmantalouden kokonaiskehityksen suunnittelun ja ohjaamisen. 2000-luvulla kyse ei voi olla enää vain kokonaiskysynnän ja kasvun ohjailusta, vaan myös pitkän aikavälin kulttuurillisesti mielekkäästä ja ekologisesti kestävästä kehityksestä, jonka tulokset jakautuvat niin tasan, että kaikilla ihmisillä on mielekkään elämän mahdollisuudet. Ilman globaalia demokratiaa ja oikeudenmukaisuutta ihmiskunnan mahdollisuudet selvitä edes 2100-luvulle ovat heikot.
Euroeliitin vaihtoehto
Nato-kenraalien visio ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen tulevaisuus. Ei ole suinkaan sanottua, että EU tulee tyytymään USA:n junioripartnerin rooliin globaalin talouden hallinnassa ja kilpailussa omistuksista, markkinoista ja raakaaineista. Jo nyt Euroeliitti olettaa, että EU:sta täytyy tehdä yhtä mahtava kuin miltä Yhdysvallat on näyttänyt kylmän sodan päättymisen jälkeen. EU:n valmiudet omaehtoiseen sotilaalliseen toimintaan ovat asteittain kasvamassa. Ratkaisevassa asemassa ovat satelliitteihin perustuvat paikannus- ja komentojärjestelmät. Siviiliprojektien ja sotateollisuusyhteistyön ansiosta EU:lla tulee olemaan tekniset mahdollisuudet itsenäiseen komentojärjestelmään vuoden 2012 jälkeen, kun 30 satelliitin globaali navigointi-satelliittijärjestelmä on valmis (tähän asti eurooppalaiset ovat olleet riippuvaisia amerikkalaisesta GPS-järjestelmästä). Alueellista taloutta vastaamaan voidaan ajan myötä rakentaa keskitetty liittovaltio, jolla on omaehtoinen globaali sotilaallinen iskukyky. Tämä voi tapahtua ennen kaikkea vastauksena Yhdysvaltain yksipuoliseen toimintaan tai sen aiheuttamaan suureen kriisiin, joka voi yhdistyä maailmantalouden lamaan. Kehityksen tuloksena Nato hajoaa tai rapautuu asteittain 2010-luvun kuluessa tai viimeistään 2020-luvulla. Syntyy uusi globaalien voimien tasapainottelun järjestelmä, jossa EU on yksi osapuoli, Kiinan, Venäjän, Intian ja muiden suurvaltojen lisäksi. Molemmat kehityskulut ovat vaarallisia. 2000-luvun olosuhteissa sekä kautskylainen ultra-imperialismi että paluu kauden 1870 1914 kilpailevien imperialismien ja voimatasapainottelun järjestelmään sisältävät kaikki suurkatastrofin ainekset.
Heikki Patomäki on kansainvälisen politiikan professori Helsingin yliopistossa. Hän on vastikään julkaissut kirjan The
Political Economy of Global Security. War, Future Crises and Changes in Global Governance (Routledge, 2008).
Piirros: Petri Hannini Väritys: Teppo Jäntti
Maaliskuu 2008
Numero 1
17
Sota
rikoksista
Kriisinhallintaa tulee tarkastella kriittisesti, arvioi Ari Kerkkänen. Kuopiossa toimivan kriisinhallintakeskuksen johtaja korostaa etiikkaa. Pyrkimyksenä pitää olla yhteiskunnallisten olojen vakauttaminen ja rauhan rakentaminen alueen omaa historiaa, kulttuuria, uskontoja ja osaamista kunnioittaen. Turvattomuus lisääntyy, kun kriisinhallinta liukuu sotatoimiksi, kuten on tapahtunut Irakissa ja Afganistanissa, Kerkkänen toteaa Ydin-lehden haastattelussa.
KRIISINhallintaan
Kerkkäsellä on kokemusta useista rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävistä. Etelä-Libanonin rauhanturvatehtävien jälkeen kokemusta tuli entisen Jugoslavian alueelta. Jugoslavian hajoamissotien aikaan hän toimi myös sotilastarkkailijana rauhanturvaoperaatio UNPROFOR:ssa YK:n alaisena. Toistaiseksi viimeiseksi kokemukseksi kenttätehtävistä jäi EU:n sotilaallinen operaatio Bosnia-Hertsegovinassa, missä hän oli pohjoisen taisteluosaston komentajan poliittisena neuvonantajana. Kerkkänen työskenteli lisäksi poliittisena tarkkailijana ja raportoijana EU:n tarkkailuvaltuuskunnassa entisen Jugoslavian alueella. Kolme vuotta hän toimi analyytikkona Haagin sotarikostuomioistuimessa keräten ja analysoiden sotarikosjuttuihin liittyvää todistusaineistoa.
ARI
Kriisit tulee estää
Sotarikostuomioistuimessa Kerkkänen sanoo nähneensä sen likaisimman puolen tämän päivän sodista. Konfliktialueilla ja sotanäyttämöillä tapahtuu sotarikoksia laidasta laitaan ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Minulle tämä oli taas uusi näkökulma, koska rauhanturvatehtävissä ei välttämättä törmää konkreettisiin sotarikoksiin, vaikka olisikin tekemisissä pakolaisten kanssa. Tietysti tämä on yksi motiivi työskennellä edelleenkin kriisinhallinta- ja rauhanturvaamistehtävien parissa ja pyrkiä omalta osaltaan vaikuttamaan siihen, että niiden avulla voitaisiin ennen kaikkea ehkäistä konflikteja ennalta, jotta näitä rikoksia ei yksinkertaisesti enää tapahtuisi. Teemme haastattelua Kerkkäsen työpaikalla. Samaan aikaan naapurihuoneessa jatkuu kurssi, jolla sovelletaan inhi18 Numero 1 Maaliskuu 2008
millisen turvallisuuden käsitettä kriisinhallinnassa. Kurssia vetävä Mary Kaldor on juuri todennut, että toimiin ryhdytään yleensä vasta konfliktin jälkeen, jolloin konfliktin purkamiseksi joudutaan tekemään paljon enemmän kuin jos kriisi olisi ehkäisty ennalta. Varhaiset, varoittavat merkit sodista ovat usein nähtävissä ja tunnistettavissa, mutta sitten puuttuu joko poliittinen tahto tai kyky puuttua kehitykseen riittävän hyvissä ajoin, myötäilee Kerkkänen Kaldoria. Entisen Jugoslavian hajoamissodissa oli nähtävissä, että kansainvälisen yhteisön reaktio siihen, mitä esimerkiksi Bosniassa tapahtui, tuli itse asiassa lähes poikkeuksetta liian myöhään. Srebrenican joukkomurha on kärjistetty esimerkki: Sen perusteella, mitä olen siitä lukenut ja siihen perehtynyt paikan päällä, uskon vakaasti, että se olisi ollut estettävissä kansainvälisen yhteisön oikeilla toimenpiteillä. Mutta poliittisista tai muista syistä siihen ei pystytty tai ei ollut halua tai uskallusta ryhtyä riittäviin toimenpiteisiin ajoissa. Kerkkäsen mielestä YK:n asettama asevientikielto Bosniaan ruokki sotarikoksia ja sodan jatkumista. Se asetti yhden osapuolen täysin sotivan osapuolen armoille, ja YK:n yleiskokous olisikin ollut valmis jo purkamaan asevientikiellon paljon aikaisemmin kuin se lopulta sitten tapahtui. Mutta toisaalta en ole lainkaan vakuuttunut, voiko kansainvälinen yhteisö tulevaisuudessa estää tällaista tapahtumasta, jos sellaisen uhka jossakin päin maailmaa toistuu, Kerkkänen lisää.
Odottavan aika on pitkä
EU:n siviilikriisinhallintamissio Kosovoon, EULEX Kosovo, on alkamaisillaan. YK:n Kosovon väliaikaishallinnolla eli UNMIK:lla on 120 päivää aikaa lopettaa tehtäviään ja siirtää toimet EU:lle. EU:n toiminnan pitäisi alkaa täysipainoisesti kesäkuussa. EULEX Kosovo keskittyy Kosovon poliisi-, oikeus-, tulli- ja rajatoimintojen kehittämiseen yhteistyössä Kosovon omien instituutioiden kanssa. EU-operaation tehtävänä on ensisijaisesti tarkkailla, ohjata ja neuvoa, mutta sillä on myös joitain rajoitettuja toimeenpanevia valtuuksia. Kriisinhallintakeskuksen inhimillisen turvallisuuden kurssille osallistui 25 henkilöä. Osa heistä on menossa Kosovoon EU:n tehtäviin. Mitä human security -käsitteen kautta voitaisiin tehdä paremmin esimerkiksi Kosovossa? Vai onko käsite niin uusi, ettei sen soveltaminen ole vielä mahdollista tässä operaatiossa? Käsitteen täysimittainen soveltaminen on varmaankin liian aikaista. Toisaalta käsitteen alle kuuluvat periaatteet ovat sellaisia, että niitä voi jokainen joko sotilaallisessa tai siviilikriisinhallintaoperaatiossa mukana oleva henkilö soveltaa omassa työssään, koska käsite on tuotavissa käytännön tasolle. Toisaalta näitä periaatteita ei ole vielä voitu soveltaa operaatiota suunniteltaessa. Kosovossa ei varmasti vielä ensimmäisten parin vuoden aikana pystytä näkemään, mitä tämä käsite voisi tuoda mukanaan: siihen kuuluu yksilöiden kaikenpuolinen suojeleminen ja elinolosuhteiden parantaminen ja näiden kautta turvallisuuden rakentaminen. Kerkkäsen toiveikas arvio on, että tuloksia näkyisi Kosovossa muutaman vuoden kuluttua. Käytännön tulokset riippuvat siitä, miten inhimillisen turvallisuuden käsite kehittyy eteenpäin tiedon levittämisen ja kouluttamisen kautta niin. Sekä operaatioista päättämässä olevien ihmisten että kenttätyöntekijöiden pitäisi tuntea se. Siviilikriisinhallinnan asiantuntijoille järjestettävän korkeatasoisen koulutuksen mittana on Kerkkäsen mielestä se, että koulutettavilla on oikea lähtöasenne: he ottavat paikalliset olosuhteet huomioon ja pystyvät toimimaan vieraissa kulttuureissa. Tässä tulevat esille myös inhimillisen turvallisuuden näkökulmat, gender-asiat ja ihmisoikeudet yleensäkin. Kurssitettavien henkilöiden rekrytointi on siirtymässä tänä vuonna sisäasiainministeriöstä Kriisinhallintakeskukselle. Keskuksen tutkimustyötä pyritään Kerkkäsen mukaan kehittämään niin, että se tukee koulutus- ja rekrytointityötä ja vahvistaa asiantuntemusta konflikteista ja konfliktinestosta niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.
Raportointia kentältä
Varhaiset, varoittavat merkit sodista ovat usein nähtävissä ja tunnistettavissa...
Miten kriiseihin sitten voitaisiin puuttua riittävän aikaisin? Kerkkäsen mielestä vastauksen löytäminen on vaikeaa siksi, että puuttuminen vaatii poliittista päätöksentekoa ja tahtoa. Tässä yhteydessä nostan mielelläni esiin siviilikriisinhallinnan nopean lähtövalmiuden asiantuntijat, joita kriisinhallintakeskus koulutti loppuvuodesta 2006, ja joita todennäköisesti koulutamme myös tänä vuonna. Asiantuntijoiden perustehtävänä on tiedon hankinta mahdollisilta konfliktialueilta. Jos näitä ryhmiä käytetään tulevaisuudessa tarkoitetulla tavalla ja he raportoivat Brysseliin, päätöksentekijöillä pitäisi nykyistä varmemmin olla todellista tietoa, jotta he voivat miettiä oikeat ja riittävän nopeat ratkaisut. EU:n nopean lähtövalmiuden siviiliasiantuntijoiksi Civilian Response Teamiin eli CRT:hen koulutetaan poliiseja, oikeuslaitoksen, rajapoliisin ja tullin asiantuntijoita. Tarkkailutehtäviin voidaan kouluttaa myös diplomaatteja, yhteiskuntatieteilijöitä, kansainvälisten suhteiden asiantuntijoita ja ihmisoikeusasiantuntijoita. Lisäksi joukossa on jonkin verran väestönsuojelun ja pelastustoimen asiantuntijoita. Painopistealueet on määritelty EU:ssa, ja koulutettavilta vaaditaan jo valmiiksi vahvaa kenttäkokemusta erilaisista kriisinhallintatehtävistä. Kun heidät on kahden viikon koulutuksessa perehdytetty CRT-tehtäviin, oletetaan, että he oman siviilialan kokemuksensa perusteella pystyvät heti täysipainoisesti toimimaan siinä tehtävässä, mihin heidät lähetetään. Asiantuntijat valitaan eri EU-maista, eli esimerkiksi vuoden 2006 noin 25 koulutetusta osallistujasta oli suomalaisia vain neljä. Rehellisesti sanoen EU:lla on ollut vaikeuksia saada CRT-konsepti toimimaan käytännössä.
Haastattelun ohella lähdemateriaalina on käytetty Sadankomitean ja Rauhanliiton julkaisemaa pamflettia EU-Suomen turvallisuuspolitiikka (Gummerus 2008), jonka ovat toimittaneet Senja Korhonen ja Pirjo Riihelä. Teksti: Oili Alm
Maaliskuu 2008
Numero 1
19
Maria Kreander
Kirjoittaja on Svenska litteratursällskapetin tutkija Helsingin yliopiston Etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimuskeskuksessa.
Suomenruotsalaiset
UHANALAINEN LAJI?
RUOTSIN
kielisessä lehdistössä käydään loputonta keskustelua suomenruotsalaisuuden sisällöstä ja tulevaisuudesta. Toistuva teema on huoli suomenruotsalaisuuden uhanalaisuudesta. Mihin tämä huoli pohjautuu ja mikä on ruotsinkielisyyden tila Suomessa? Kaksikielisen kansakunnan ihannetta vaalivan virallisen kannan mukaan Suomessa on voitava elää tasaveroisesti suomenkielisenä tai ruotsinkielisenä. Keskustelijoiden huoli perustuu siihen, että ruotsinkielisiä julkisia palveluja on kyseenalaistettu ja heikennetty. Vireillä olevien kuntaliitosten merkitys ruotsinkielisille palveluille on vielä avoin. Käytännössä ei ole aina selvää, että palvelua äidinkielellä on saatavilla esimerkiksi sairaaloissa ja oikeuslaitoksessa. Palvelujen kaventumisen ohella suomenruotsalaisuutta nakertaa toinenkin tekijä. Ruotsinkielisten suhteellinen väestöosuus on pienentynyt. Kielirajan ylittävät avioliitot ovat voimakkaasti yleistyneet viime vuosikymmeninä. Iso osa suomenruotsalaisista tulee nykyisin kaksikielisistä kodeista. Kaksikielisillä suomalaisilla kieli on yhä harvemmin se päällimmäinen kriteeri, jonka perusteella tehdään äänestyspäätöksiä, osallistutaan kansalaisyhteiskuntaan tai kulutetaan medioita. Suomessa on vielä pääosin mahdollista elää elämäänsä ruotsin kielellä. Yhä useampi niistä, jotka voisivat kokea itsensä suomenruotsalaiseksi, kuitenkin elää kaksikielisenä. Toimiminen suomen kielellä laajentaa mahdollisuuksia työelämässä ja harrastuksissa. Kehityksen tuntevat nahoissaan ruotsinkieliset yhdistykset, Ruotsalainen Kansanpuolue ja media. Yhteiskuntatieteilijät uskovat, että suomenruotsalaisuus käytännöllisenä identiteettinä perustuu pitkälti ruotsinkieliseen yhdistyselämään, mediaan ja kielipohjaiseen poliittiseen mobilisaatioon.
Yksilö ja yhteisö
Kaksi kielisessä yhteiskunnassa on valittava yksilö- ja yhteisökeskeisen poliittisen päämäärän välillä. Haluammeko taata kaikille yhtäläiset palvelut äidinkielestä riippumatta? Vai haluammeko varmistaa, että Suomessa säilyy ruotsia puhuva elinvoimainen kieliyhteisö? Äidinkielisten palvelujen turvaaminen kansalaisille on yksilökeskeistä politiikkaa. Näin voi olla vaikea oikeuttaa kaikkia kaksikielisyyden enemmistölle tuomia velvoitteita tai vähemmistön koettuja etuoikeuksia, kuten toisen kotimaisen kielen pakollisuutta koulussa ja vähemmistön helpommaksi miellettyä reittiä korkeakoulutukseen. Kaksikielisyyden lisääntyessä yksilökeskeinen politiikka saattaa johtaa vähemmistökielen kuihtumiseen Suomessa. Pieneen kielivähemmistöön kuuluminen on niin suuri käytännön haittatekijä yksilölle, että yhteisöllinen näkökulma edellyttää haittojen kompensoimista yhteisön säilyvyyttä voimakkaasti tukevalla politiikalla. Esimerkiksi yksilönäkökulmasta mahdollisesti epätasa-arvoisiltakin näyttävät jo mainitut koulutuspoliittiset linjaukset ovat tällaista politiikkaa. Yhteisökeskeinen politiikka pyrkii varmistamaan, että kaksikielisestä taustasta tulevat yksilöt eivät suuntaudu pois vähemmistökielestä. On avoin poliittinen kysymys, pitäisikö vähemmistöoikeuksia pohtiessa korostaa yhteisöä vai yksilöä. Liian usein toistettu populistinen kanta, jossa hyväksytään yhteisökeskeinen päämäärä mutta kritisoidaan päämäärän saavuttamisen yhteisökeskeisiä keinoja yksilökeskeisestä näkökulmasta, on sisäisesti ristiriitaisena älyllisesti epärehellinen.
Maaliskuu 2008
Numero 1
21
Hyvistä ihmisistä ja pyrkimyksistä huolimatta yritysten ja työntekijöiden arvot ovat törmäyskurssilla. Globaalikapitalismin paineessa yritysten ykköstavoite on voiton maksimointi lyhyellä aikavälillä. Yritysten yhteiskuntavastuu jää näissä oloissa väistämättä pelkäksi imagonrakenteluksi, väittää Ralf Sund.
YRITYKSILLÄ EI
ole yhteiskunta
E
V
nsimmäistä kertaa valtio kumarsi hyppysirkkaglobalisaation suuntaan ja käänsi selkänsä kansalle Stora Enson Kemijärven ja Summan tuotantolaitosten lakkautuspäätöksessä", sanoi Kemijärven "massaliikkeen" puuhamies Kari Väänänen Helsingissä 29. tammikuuta pidetyssä kansankokouksessa. Lähes viisisatapäinen yleisö osoitti suosiotaan äänekkäästi. Tunnelma oli tiivis, ja paikalle uskaltautuneet ministerit saivat kipakkaa kritiikkiä. Kun yritys lopettaa toimintansa tai siirtää tehtaan maasta toiseen, nousee esiin kysymys yritysten yhteiskuntavastuusta. Yrityksen edustajat korostavat yrityksen vastuuta tuottaa ja olla kannattava. Irtisanotut työntekijät peräänkuuluttavat vastuuta henkilöstöstä. Yrityksen yhteiskuntavastuu on huono vitsi. Korkeintaan se merkitsee kelvollista imagonrakentelua. Yritysten yhteiskuntavastuita rakentelevat kuitenkin ilmeisen vilpittömät ihmiset. Osakeyhtiöillä ja erityisesti pörssiyhtiöillä on yksi tavoite ylitse muiden: yrityksen on taattava sijoittajille maksimaalinen tuotto. Tämän kanssa ristiriitaisia tavoitteita ei yrityksellä voi olla. Mikäli yhteiskuntavastuun ajaminen vaarantaa päätavoitteen, se saa väistyä. Yritykset ovat havainneet arvojen ristiriidan. Kotisivut pullottavat eettisiä periaatteita, joita auliisti tarjoillaan osana yrityskuvaa. Taustalla on havainto, että yhteiskuntavastuu on kansalaisille tärkeä arvo. Varsinkin kulutustavarateollisuudessa, missä ostopäätökset vaikuttavat suoraan tuloslaskelman viimeisen rivin euromäärään, on panostettu kilpien kiillottamiseen. Usein kysymys on vilpittömästä pyrkimyksestä suojella luontoa, pyrkimyksestä tuottaa kestäviä tuotteita, yrityksestä olla polkematta kansainvälisiä työmääräyksiä jne. Pulmallista on, ettei yhteiskuntavastuu nouse yrityksen keskeisimpien tavoitekriteereiden joukkoon. EettisesNumero 1 Maaliskuu 2008
ti korkeita arvoja vaalitaan, kunhan ne eivät suoranaisesti vaaranna voiton maksimointia. Yritysten yhteiskuntavastuu ymmärretään palkansaajien ja kansalaisten parissa täysin toisin kuin yritysten johdossa. Siksi keskustelu Stora Enson, Nokian ja monen muun yrityksen päätöksenteon yhteydessä on toivotonta. Käsite on sama, mutta sillä on eri sisältö.
Voiton maksimointia
Turpakäräjissä törmäsivät arvot. Yhteiskunnallisesta hyvästä ja oikeasta on eri käsitys. Yrityksen on kasvatettava omistajilleen mahdollisimman suurta tuottoa. Yhteisillä saalistuskentillä on ulvottava muiden susien lailla. Globaalissa kapitalismissa olennaista ei ole enää se, tuottaako yritys voittoa, vaan se, että se tuottaa sitä mahdollisimman paljon. Sijoittajien raha hakeutuu suurimman tuoton kohteisiin. Pitkän aikavälin tuottoa hakevat sijoittavat ovat kuolemassa sukupuuttoon. Arvojen yhteentörmäyksen taustalla on kahden tekijän ristiriita. Yritykselle maksimoitava voitto on kapea-alainen. Se pelkistyy tuloslaskelman viimeisen rivin luvuksi. Toisaalta maksimoitavan voiton aikajänne lyhenee. Kansalaisten ja työntekijöiden hyvinvointifunktio on molemmissa suhteissa toisenlainen. Hyvinvointi on rahaa laajempi käsite. Sen aikajänne on suurin piirtein eliniän pituinen. Omistusasuntovaltaisessa yhteiskunnassa kansalaisten aikajänne on asuntolainan, siis jopa yli sadan kvartaalin mittainen. Yrityksen horisontti kapenee ja lyhenee, kansalaisten pitenee ja laajenee.
Globalisaatio on kokonaisvaikutuksiltaan myönteinen. Muutosta ei pidä yrittää estää, vaan hallita: kielteisiä seurauksia pitää ehkäistä.
Valtio puskurina
Arvoristiriitaa selvittävään yhtälöön tarvitaan vielä yksi muuttuja. Valtio on iät ja ajat toiminut tyynynä törmäyksiä vaimentamassa. Nyt, kun sitä kipeimmin tarvitaan, se onkin väistymässä taistelutantereelta. Julkinen valta on yleensä sammuttanut tulipalon jo varhaisessa vai-
22
VASTUUTA
heessa omalla elinkeinopolitiikallaan ja sosiaalipolitiikallaan. Niinhän toimitaan jossain määrin myös nyt. Valtio on luvannut rahaa, työnvälityspalveluja, koulutusta jne. alueille, joilla yritysten päätökset luovat työttömyyttä. Kekkosen aikana olisi perustettu muutama uusi tehdas. Julkinen valta voi myös rajoittaa lainsäädännöllä pääoman toimintavapauksia. Kanatarhaan päästetyltä ketulta katkotaan osa hampaista. Tehtaiden lakkauttamispäätöksissä on keskeisimmin ollut esillä yhteistoimintalaki. Laki velvoittaa neuvottelemaan henkilöstön edustajien kanssa olennaisista muutoksista ennen todellista päätöksentekoa. Kuka valistunut kansalainen uskoo, että tämän lain henki tai kirjain toteutuu käytännössä? Pörssisäädökset ovat YT-lakia paljon vahvempia. Todelliset päätökset on tehty hyvin pienessä piirissä, ennen kuin niistä keskustellaan henkilöstön kanssa. Stora Ensokin pulittaa yhteistoimintalain rikkomisesta sakot paljon kernaammin kuin vähääkään vaarantaa puhtautensa pörssin silmissä. misestä. Julkisen vallan tulee myös tarjota särkylääkkeitä, kun kansainvälisten pääomaliikkeiden nopeat liikkeet tuottavat kipua. Yhteiskuntavastuun perusajatukselle rakentuvien pelisääntöjen luominen kansainväliseen talouteen ei ole realistista. Ehkä se ei ole järkevääkään. Onhan turbokapitalismissa tehoa. Realistinen tavoite sen sijaan on aikaansaada pelisääntöjä, joiden perusteella raadollisimmat saalistuksen muodot voidaan kitkeä. Ay-liike voi allekirjoittaa entisen työministeri Tarja Filatovin ajatuksen, jonka mukaan globalisaatio on kokonaisvaikutuksiltaan myönteinen ja voi hyödyttää myös köyhimpiä maita. Muutosta ei pidä yrittää estää, vaan hallita mahdollisimman hyvin. Globalisaation kielteisiä seurauksia pitää ehkäistä. Kaikkein haastavinta on pyrkiä luomaan maailman tasolla "lainsäädäntöä" talouselämän toimille. Ei ole olemassa lakeja säätävää maailmanvaltiota. On kuitenkin YK ja sen alajärjestöjä, joilla on merkitystä. Sosiaalisen maailman rakentaminen on tehokas ja realistinen keino paikata turbotalouden tuhon jälkiä. Maissa, joissa ay-liike on menestynyt, on synnytetty toimivia sosiaalijärjestelmiä ja työlainsäädäntöä. Se edellyttää vahvaa julkista valtaa. Siksi pohjoismainen hyvinvointivaltio on hyvä vientituote. Se on kuin vakuutus: se ei estä vahinkoja, mutta korvaa ne.
! Tukiaisheinäsirkka kävi Saksassa
KAIKELLA pohjoismaisella on Saksassa moitteettoman, puhtaan ja korkeatasoisen laadun maine. Nyt "tukiaisheinäsirkka" ja "karavaanikapitalisti" Nokian imago kärsii pahoin. Saksalaiset ovat vihaisia ja voimattomia, kun Nokia päätti siirtää Bochumin tehtaansa Romanian Clujiin. Ihmiset purkavat vihaansa ja vaativat kännyköiden vaihtoa "puhtaampaan" merkkiin. Poliitikot, demariministerit etunenässä ovat kehottaneet boikotoimaan Nokian kännyköitä. On vaikea ymmärtää yhtiötä, joka kehuu kunniallisuudellaan ja ilmoittaa sulkevansa hyvin toimivan tehtaansa etenkin saatuaan sille noin 88 miljoonaa euroa yhteiskunnan tukea. Tehtaan siirto on laillinen. Valtion tukiaisten määräaika loppui vuoden 2006 lopussa. Uusi EU-maa Romania saa paljon tukiaisia. Eurooppalaisittain Nokiaa ei voi syyttää mistään, kun työpaikat pysyvät EU:n sisällä. Se vähäinen valta, joka politiikalla yhä on talouteen, täytyy käyttää sitomaan konserneja paikkakunnalle pitkäaikaisesti esimerkiksi muuttamalla tukiaisia.
Eva Grosser
Mitä tekee ay-väki?
Periaatteessa palkansaajaliikkeellä on kaksi toimintalinjaa yhä raadollisemmaksi muuttuvassa markkinataloudessa. Maailman ay-liike ei sinänsä kyseenalaista globaalin kapitalismin perusideologiaa. Markkinatalous on perustaltaan terve ja luo parhaalla mahdollisella tavalla kasvua. Arvokriisi on kuitenkin johtamassa ay-liikkeen radikalisoitumiseen. Mielenkiintoinen piirre on, että toimihenkilöliike on kapinoinnin kärjessä. Perinteinen duunariliike näyttää alistuneelta. Ay-liikkeen strategia lähtee globaalin kapitalismin toiminnan rajoittamisesta ja säätele-
Ralf Sund toimii talouspoliittisena asiantuntijana toimihenkilökeskusjärjestö STTK:ssa. Kuvat: Olli Kohonen ja Leila Oksa Kuvankäsittely: Teppo Jäntti
Kirjoittaja on saksalainen freelance-kuraattori sekä politiikan ja kulttuurin sekatyöläinen Berliinissä. Hän on aiemmin työskennellyt Saksan sosialidemokraattisen puolueen eduskunta-avustajana.
Maaliskuu 2008
Numero 1
23
Johanna Sumuvuori
Kirjoittaja on kansanedustaja ja Vihreiden varapuheenjohtaja.
Muutos
MYYTÄVÄNÄ
JONOTIN
muutama viikko sitten yöpitsaa Washington DC:ssä. Yksi asiakkaista valkoinen, pienessä sievässä ollut mieshenkilö alkoi ylistää Barack Obamaa mustalle miesmyyjälle. Aluksi ajattelin, että valkoisilla amerikkalaisilla näyttää olevan jo noloutta hipova tarve osoittaa, miten suvaitsevaisia ja muutoshaluisia he ovat. Salakuuntelin kuitenkin vielä vähän lisää ja havaitsin, että tämä yön vaeltaja kykeni melko hienosyiseen analyysiin vertaillessaan Obaman ja Hillary Clintonin poliittisia avauksia. Samalla viikolla eräs saman kaupungin taksikuskeista piti minulle vakuuttavan esitelmän siitä, miten paljon amerikkalainen yhteiskunta tarvitsisi Obaman kaltaista henkilöä pelastamaan, mitä pelastettavissa on. Tuntui, että ihmiset puhuivat presidenttiehdokkaista kaikkialla, kaiken aikaa ja kaikkien kanssa. Otokseni on tietenkin hyvin rajallinen, mutta uskon, että ainakin itärannikolla poliittinen debatti tulevaisuuden vaihtoehdoista oli melko toiveikasta ja nimenomaan linjakysymyksiin perustuvaa, pelkkää mielikuvilla pelailua. vaalikamppailun kaikkein suurin ja mahtavin sana näyttää olevan vanha kunnon muutos. Republikaanien John McCaininkin vaalilauseessa luvataan, että "Change is coming". Kokonaan toinen juttu on, miten paljon muutoshuumassa elävien amerikkalaisten toiveet ja poliittinen todellisuus voivat koskaan kohdata. Tulipa Yhdysvaltojen presidentiksi kuka tahansa, on maalla ratkottavanaan poikkeuksellisen pirullinen perintö George Bush nuoremman jäljiltä. Amerikkalaisen Foreign Policy -lehden toimittaja Joshua Keating listaa pahoitellen lehden blogissa kymmenen asiaa, jotka eivät tule muuttumaan miksikään, tuli Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi kuka tahansa. Muutamia sellaisia asioita ovat hänen mukaansa esimerkiksi Yhdysvaltojen riippuvuussuhde Kiinaan, riippuvuus ulkomaisesta öljystä, tehdastyöpaikkojen väheneminen, laiton huumekauppa, kasvavat sotilasmenot ja poliittisten lobbareiden pysyvä vaikutusvalta. Presidenttikandidaatit ovat kilvan luvanneet monien hienojen ja välttämättömien asioiden toteuttamista muutoksen käynnistämiseksi ja edellä mainittujen ongelmien ratkaisemiseksi. Vaalipuheissa on tullut esityksiä esimerkiksi energiaomavaraisuuteen pyrkimisestä, merkittävistä päästövähennyksistä, työllisyyden parantamisesta ja sotilasmenojen hillitsemisestä. "Sorry, Folks", toteaa Keating lakonisesti. Hänestä on esimerkiksi turha kuvitella, että yksikään presidentti riskeeraisi uraansa tekemällä itsestään puolustuspoliittista pehmoa vaatimalla puolustusbudjetin leikkauksia. Ja Kiinan politiikkaan puuttumisen estää yksinkertaisesti se, että Yhdysvallat on velkaa aivan liian monta dollaria siihen suuntaan.
KEATING
AMERIKKALAISEN
Tulipa Yhdysvaltojen presidentiksi kuka tahansa, on maalla ratkottavanaan poikkeuksellisen pirullinen perintö.
on tietenkin oikeassa, mutta liian kyyninen. Totta kai on hyvä pitää maltti mielessään, ennen kuin tapetoi kotinsa Obaman kuvilla tai korvaa kahviastiastonsa Hillary-mukeilla. Presidentin vaihtuminen ei tietenkään todellisuudessa tuo mitään suurta kansainvälispoliittista vallankumousta tullessaan. Siitä huolimatta pidän merkittävänä myös niitä liian suuria lupauksia ja havaittavia linjaeroja. Kun niin iso ja merkittävä valtio kuin Amerikan Yhdysvallat kääntää suuntaa edes piirun verran parempaan päin, seurauksilla on kauaskantoisia vaikutuksia. On myös hyvä, että vaalilupaukset ovat olleet tarpeeksi mahtipontisia. Mekanismi kun on vähän sama kuin budjettirahojen vääntämisessä, mutta käänteisesti. Budjettineuvotteluissa kannattaa aina pyytää enemmän kuin saa. Ja kansalaisille on hyvä, että vaaliehdokkaat lupaavat enemmän kuin pystyvät antamaan. Silloin paine tehdä muutoksia kasvaa suuremmaksi. Koska kyynisyys ei ole koskaan ollut terävä poliittinen ase, loruilen minäkin toiveikkaana muutoksen puolesta: Obama, Obama, näytä sarves, onko huomenna pouta?
Maaliskuu 2008
Numero 1
27
Toisin kuin Suomessa yleisesti oletetaan, suora kansanvaali ei vahvistaisi demokratiaa USA:n presidentinvaaleissa. Nykyisellä vaalitavalla yksi ääni voi olla painoarvoltaan tuhat kertaa tärkeämpi kuin suorassa kansanvaalissa. Suomessa tulkitaan amerikkalaista yhteiskuntaa hyvinvointisuodattimen läpi, väittää Jason Lavery.
HYVINV su O
odatta INNIN maa
USA-TIETO
A
"Amerikkalaiset tyrkyttävät omia arvojaan ja elämäntapojaan muille. He tuijottavat omaa napaansa, eivätkä ymmärrä muuta maailmaa." Näin on moni suomalainen väittänyt minulle kuluneina 25 vuotena, joina olen Suomen ja suomalaisten kanssa ollut tekemisissä. Yleistyksenä tämä pitää paikkansa. Mutta usein samoissa monologeissa olen saanut kuulla, välillisesti tai suorasanaisemmin, että USA olisi parempi maa, jos se olisi samanlainen turvallinen hyvinvointivaltio kuin Suomi. Vanhan amerikkalaisen sanonnan mukaan kaikki politiikka on paikallista. Sama koskee poliittista diskurssia. Suomalaiset kuitenkin tarkastelevat koko maailmaa ja siten myös amerikkalaista politiikkaa omien arvojensa kautta. Nyt kun Suomessa ryhdytään arvioimaan USA:n presidentinvaalikampanjaa, taipumus käsitellä USA:ta suomalaispaikallisesti korostuu. Vaalista toiseen tarkastelu perustuu samoihin olettamuksiin, joista tässä puutun kolmeen suosikkiini.
äänestäjien uskoa mahdollisuuksiinsa vaikuttaa tulokseen varsinkin niissä osavaltioissa, joissa kamppailu on tasaväkinen. Suora kansanvaali heikentäisi osavaltioiden asemaa suhteessa liittovaltioon. Federalismi on tärkeä osa amerikkalaisten demokratiakäsitystä. Suora kansanvaali vaatisi myös perustuslakiin muutoksen, jonka 38 osavaltion täytyisi hyväksyä. Sitä paitsi kansan keskuudessa ei ole suurta halua muuttaa vaalitapaa. Paljon mahdollisempaa toivottavampaakin olisi vaalitavan suhteellistaminen, mistä joissain osavaltioissa on ollut viime vuosina aloitteita. Silloin ehdokas saisi valitsijoita suhteessa saamiensa äänten prosenttiosuuteen kaikista osavaltiossa annetuista äänistä. Nykyään 48 osavaltiossa ns. populaarivaalin voittaja saa kaikki osavaltion valitsijat.
Epädemokraattinen valitsijavaali
Suomessa on pitkään ihmetelty, miksi amerikkalaiset eivät ole noudattaneet suomalaisten viisasta esimerkkiä ja siirtyneet suoraan kansanvaaliin. Suora kansanvaali ei vahvistaisi amerikkalaista demokratiaa. Vaalikampanjat keskittyisivät enemmän runsasväkisiin osavaltioihin, joilla on eniten äänestäjiä ja joissa televisiomainonta on kustannustehokkainta. Nykyään valitsija(mies)vaalia on hyvin vaikea voittaa ilman vähäväkisiä osavaltioita. Viime vaaleissa tärkeimpiin "taistelutannerosavaltioihin" kuului pieniä osavaltioita kuten New Mexico ja West Virginia. Suorassa vaalissa äänestäjän ääni olisi yksi noin sadasta miljoonasta, kun valitsijavaalissa se voi olla jopa yksi sadasta tuhannesta. Näin suora kansanvaali uhkaisi vähentää
28 Numero 1 Maaliskuu 2008
Ääniä lompakon mukaan
Totuus on, että taloudellisten etujen ajaminen tuo yhä vähemmän amerikkalaisia vaaliuurnille. Vuonna 2004 kymmenen köyhintä osavaltiota kannatti presidentti George W. Bushia. Maan kymmenestä rikkaimmasta osavaltiosta kahdeksan äänesti senaattori John Kerryä. Monien köyhien, etenkin köyhien valkoisten, näkökulmasta aseenkanto-oikeuteen puuttuminen on suurempi huolenaihe kuin se, että omilta lapsilta puuttuu sairausvakuutus. Toisaalta monelle hyvinvoivalle aborttioikeuden tulevaisuus on mahdollisia veronkorotuksia suurempi huolenaihe.
Yksinomaan taloudellisia intressejä ajava poliittinen kulttuuri on väistymässä myös Euroopassa. Suomessa menestyksekkäät vaalikampanjat väittävät vastakkainasettelun ajan olevan ohi. Kaikkialla Euroopassa vihreät puolueet saavat kannatusta yli luokkarajojen. Äärioikeistolaisten puolueiden ulkomaalaisviha vie ääniä sekä vasemmistolta että oikeistolta. Ajatus yhdistyneestä Euroopasta on verestänyt monen vanhan puolueen luokkapohjaisia aatteita.
Ron Paul Irakin sodan vastustaja oikealta
Vaalihumu keskittyy puolueiden pääehdokkaisiin, mutta mustia hevosiakin voi ilmaantua. Esivaaleissa kaikki demokraattisen puolueen ehdokkaat kannattavat amerikkalaisten joukkojen vetäytymistä Irakista, vaikka yksityiskohdista ja aikatauluista kiistellään. Radikaalein sodan vastustaja ei silti ole demokraatti. Republikaaniehdokas Ron Paul ajaa joukkojen välitöntä vetäytymistä koko Lähi-idästä. Tämä liittovaltion edustajainhuoneen jäsen Teksasista edustaa republikaanisen puolueen libertaarisiipeä. Hän oli pienen libertaaripuolueen presidenttiehdokas jo vuonna 1988. Wikipedian mukaan puolueen poliittinen agenda on libertaristinen, mikä tarkoittaa mahdollisimman vähän säänneltyjen markkinoiden, laajojen yksilönvapauksien ja puolueettoman ulkopolitiikan kannattamista. Mielipidemittauksissa Paul on ollut pahasti jäljessä puolueen kärkiehdokkaista. Rahan keräämisessä hän kuitenkin kuuluu ehdokkaiden kärkeen. Paulin kampanja on niin sanottu net roots -kampanja, jolla ehdokas saa pieniä lahjoituksia monelta tukijalta internetin kautta. Näillä resursseilla hän osallistunee esivaalitaisteluun syyskuuhun 2008 ja ehdokkaan valitsevaan puoluekokoukseen saakka. Vaalikassa antaisi hänelle mahdollisuuden lähteä presidentinvaalikampanjaan myös niin sanotun kolmannen puolueen ehdokkaaksi. Vaikka Valkoinen talo
jäänee saavuttamattomiin, Paul voisi vaikuttaa vaaliin demokraattien hyväksi. Hän vetäisi puolelleen Bushin ulkopolitiikkaan tyytymättömiä republikaaneja ja heitä muutoin äänestäviä libertaareja. Vuonna 2000 "vihreiden" ehdokkaan Ralph Naderin saama kahden prosentin ääniosuus koitui George W. Bushin voitoksi monessa osavaltiossa, Florida mukaan lukien. Monet republikaanit ovatkin jo tähdänneet piippunsa kohti Paulia, eikä oikeistolainen Irakin sotaa kannattava tvkanava Fox News Channel enää suostu kutsumaan häntä järjestämiinsä televisioväittelyihin. Paulin resepti USA:n alituisen sodankäynnin lopettamiseen on yksinkertainen: vähemmän liittovaltiota, vähemmän sotaa. Juuri valtiot ja verothan mahdollistivat Euroopassa keskiajalla ja varhaisella uudella ajalla sodankäynnin. Liittovaltion vallan vähentäminen ei koskisi vain sotavoimia vaan myös sosiaaliturvaa, koulutusta, yhteistä infrastruktuuria ja muita aloja, joilla liittovaltiolla on nykyään vahva rooli. Paul ajaa muun muassa progressiivisen tuloverotuksen lopettamista, monen liittovaltion ministeriön lakkauttamista ja liittovaltion kansaneläkelaitoksen yksityistämistä. Vain hyvin pieni osuus amerikkalaisista on valmis tukemaan näin radikaalia sisäpoliittista asialistaa.
USA Suomen sisäpolitiikassa
Me tuemme rahallisesti ja sekaannumme kansainvälisiin suhteisiin liian usein sellaisten hallitusten puolesta, joita halveksitaan. Olemme tukeneet liikaa esimerkiksi kosovolaisia, jotka auttavat islamistiterroristeja.
Ron Paul
Suomalaiset tuskin kestäisivät sitä, jos heidän oman maansa presidentinvaalit välineellistettäisiin toisten maiden sisäpoliittisiin taisteluihin. Amerikkalaiset ovat siihen tottuneet. Esimerkiksi Erkki Tuomiojan 26. 12. 2007 kotisivuillaan julkaisema kirjoitus "Presidentinvaalista USA:ssa" oli sisällöltään lähes yhtä kuin entisen ulkoministerin kannanotto Suomen Natojäsenyyttä vastaan. Marraskuussa kokoomuksen meppi PiiaNoora Kauppi joutui kritiikin kohteeksi oman puolueensa sisällä ilmaistuaan tukensa Hillary Clintonille. Molemmissa tapauksissa käsiteltiin todellisuudessa kotimaista politiikkaa. Ymmärrys itse Amerikasta ja amerikkalaisista hämärtyy.
Suomessa käydyistä Yhdysvaltain presidentinvaaleja koskevista keskusteluista oppii paljon suomalaisten arvoista ja politiikasta, mutta vähän Amerikasta.
Jason Lavery on historian professori Oklahoman valtionyliopistossa ja vieraileva tutkija Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa. Laveryn työhön voi tutustua osoitteessa www.history-of-finland.com. Paulin kuva ja lainaukset on poimittu hänen kotisivuiltaan www.ronpaul2008.com. Piirros: Petri Hannini Väritys: Teppo Jäntti
Maaliskuu 2008
Numero 1
29
Missä
kun maahanmuuttajan mielenterveys järkkyy?
Etsin haastateltavaa: ulkomaalaistaustaista ihmistä, jolla on omakohtaista kokemusta suomalaisista mielenterveyspalveluista. Otin yhteyttä Suomen Mielenterveysseuraan, Tampereen kaupungin maahanmuuttajien psykiatriseen poliklinikkaan sekä Monika-Naisetliittoon, joka palvelee väkivaltaa kokeneita maahanmuuttajanaisia. Kaikkialla vastaus oli sama: tällaiseen yhteistyöhön valmista maahanmuuttajaa ei löydy, Aino Haavio totesi kirjoittaessaan oheista juttua.
Tampereella psykiatrina toimiva Tapio Halla toteaa, että häneltä on aikaisemminkin pyydetty vastaavanlaista apua, mutta sinnikkäät etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta. Koordinaattori Natalie Gerbert Monika-Naisista kertoo soittaneensa henkilökohtaisesti viidelle mielenterveyspalveluja käyttäneelle maahanmuuttajanaiselle. Hän oli tarjonnut mahdollisuutta myös peitenimen käyttöön. Vaikka Gerbert on luonut näihin ihmisiin luottamukselliset suhteet ja vaikka osa heistä on aikaisemmin kertonut julkisesti jopa televisiossa kokemastaan lähisuhdeväkivallasta, mielenterveysaihe herättää välittömän torjuntareaktion. Gerbert itse on muuttanut Virosta Suomeen. Hän kommentoi tilannetta läheisen esimerkin avulla: ainakin Venäjältä muuttaneiden, erityisesti vanhemman sukupolven, keskuudessa on suuri häpeä, jos sukulainen on sairastunut mieleltään. Sairastunut on "hullu" tai hän edustaa "vaarallisia mielipiteitä". Hän saattaa joutua psykiatriseen sairaalaan, jossa ovet lukitaan, hänet sidotaan sänkyyn ja hänelle annetaan väkisin ruiskeita. Hän ei saa hoidon aikana tietoa omaan sairauteensa liittyvistä seikoista, mutta samaa tietoa jaetaan auliisti viranomaisille. On ymmärrettävää, että tällaisessa asenneilmastossa elänyt ihminen välttelee mielenterveyspalveluita tai kieltäytyy kertomasta julkisesti kokemuksistaan, mikäli on joutunut palveluja käyttämään.
APU,
Tuntematon tauti
Pelot ja ennakkoluulot eivät ole ainoita syitä siihen, että maahanmuuttajat ovat selkeästi aliedustettuja suomalaisten mielenterveyspalvelujen asiakkaina. Tapio Hallan mukaan on tavallista, että maahanmuuttaja ei ole koskaan kuullut puhuttavan mielenterveysongelmista tai psyykkisistä sairauksista. Käsitteiden puuttuessa hän ei tunnista psyykkistä oireiluaan eikä osaa hakea apua epämääräiseen huonovointisuuteensa. Jos hän varaa ajan terveyskeskuksesta, hän kertoo todennäköisesti vatsa- tai pääkivuista tai esimerkiksi unettomuudesta. Myös aivan käytännölliset seikat estävät maahanmuuttajia saamasta tarvitsemaansa tukea. Natalie Gerbert kertoo, kuinka Lähi-idästä muuttanut keski-ikäinen nainen saapui hiljattain Monika-Naisten Sörnäisten toimistoon likaisena ja resuisena asuttuaan kuukausia kadulla. Naisen puoliso oli löytänyt uuden kumppanin, ja sosiaalitoimi oli ottanut hänen lapsensa huostaan. Hänet oli häädetty perheen asunnosta, jonka vuokraa hän ei ollut pystynyt työttömänä maksamaan. Nainen oli sairastunut mieleltään, mutta miten hän olisi osannut hakeutua psykiatrisiin palveluihin? Hän ei puhunut juuri lainkaan suomea, hän oli luku- ja kirjoitus-
30
Numero 1
Maaliskuu 2008
taidoton ja häneltä puuttuivat alkeellisimmatkin tiedot suomalaisen yhteiskunnan rakenteista ja palveluista. Apua hän sai vasta, kun hänet poimittiin kadulta kriisitapauksena. Maahanmuuttajien depressiofoorumiin Kulttuurikeskus Caisaan viime marraskuussa kerääntyneet terveydenhuollon asiantuntijat olivat yksimielisiä siitä, että maahanmuuttajat tarvitsisivat suhteellisesti suomalaista kantaväestöä enemmän mielenterveyspalveluja. Toistaiseksi Suomen maahanmuuttajista valtaosalla on joko paluumuuttaja- tai pakolaistausta; työperusteinen muuttoliike on vasta alkamassa. Pakolaisten turvapaikanhakijoiden tai kiintiöpakolaisten taustasta on usein luettavissa riski mielen järkkymiseen. Kaikki ovat joutuneet luopumaan kodistaan ja kotimaastaan, monet myös perheestään ja suvustaan. Useilla on takanaan kidutuskokemuksia tai omakohtaisia kokemuksia läheisten pahoinpitelystä tai murhista. Tällaisen menneisyyden lisäksi muutto vieraaseen kulttuuriin kuormittaa psyykeä rajusti. Kielitaidottomuus, verkostojen puute, työttömyys ja rasismi leimaavat alkutaipaletta ja mahdollisesti myöhempääkin elämää Suomessa. Turvapaikkaprosessin pitkittyminen ja epävarmuus tulevasta lisäävät monen kuormitusta. Terveyskeskuslääkäreiden olisi siis syytä kiinnittää tavallista tarkempaa huomiota mielenterveyteen, kun vastaanotolle saapuu ulkomaalaistaustainen ihminen. Miten näitä ihmisiä todellisuudessa kohdataan perusterveydenhuollossa?
Asenteet esteinä
Psykiatri, psykoterapeutti ja Kidutettujen kuntoutuskeskuksen entinen johtaja Asko Rauta laati vuonna 2005 sosiaali- ja terveysministeriölle selvityksen mielenterveyspalvelujen tarpeesta ja saatavuudesta maahanmuuttajaväestön keskuudessa. Raportti on karua luettavaa, ja suuntaviivoiltaan se vastaa maahanmuuttajien depressiofoorumissa välittynyttä kuvaa: maahanmuuttajille suunnatut mielenterveyspalvelut ovat Suomessa riittämättömiä, järjestelmä on pirstaleinen ja tarjottu hoito paikoin laadultaan heikkoa. Kun mielenterveysongelmista kärsivä maahanmuuttaja varaa ajan terveyskeskuksesta, monia kantaväestön hoidosta poikkeavia esteitä on ylitettävä, jotta asiakas saa tarvitsemansa avun. Depressiofoorumissa käytettyjen puheenvuorojen perusteella rasismi on terveyskeskuksissa yhä arkipäivää, ja asenteilla on vaikutusta hoidon laatuun. Vain asiakkaistaan kiinnostunut ja suvaitseva henkilökunta hyväksyy, että maahanmuuttajien hoitaminen on keskimäärin hitaampaa, kalliimpaa ja työläämpääkin kuin mihin terveyskeskuksissa on totuttu.
On pikemmin sääntö kuin poikkeus, että keskustelu maahanmuuttaja-asiakkaan ja hoitohenkilökunnan välillä takeltelee. Asiakkaan suomen kielen taito on usein puutteellinen eikä englantikaan aina suju. Ammattitaitoisen tulkin avulla vältyttäisiin monilta ongelmilta, mutta on yleistä, että kunnassa ei osata hankkia tulkkauspalveluja tai niiden merkitystä ei ymmärretä, eikä niistä siksi olla valmiita maksamaan. Myös tulkkien ammattitaidossa on parantamisen varaa. Vaikka varsinainen kielikysymys ratkeaisi tyydyttävästi, kommunikaatio saattaa takkuilla. On haasteellista luoda vieraasta kulttuurista tulevaan asiakkaaseen lyhyessä ajassa luottamuksellinen suhde, ottaa huomioon ja tulkita kuhunkin kulttuuriin kuuluvia tapoja ja kohteliaiMaaliskuu 2008 Numero 1 31
suussääntöjä sekä käyttää esimerkiksi käsitteitä niin, että ne varmasti avautuvat asiakkaalle. Tämähän tuottaa ongelmia suomalaistenkin kesken. Myös lääkärin tai tulkin sukupuolella voi olla ratkaiseva merkitys: Tapio Halla kertoo vastaanotolle yhä uudestaan saapuneesta naisesta, joka valitteli kovia alavatsakipuja. Vasta kun hänet ymmärrettiin ohjata naislääkärin luo, selvisi että kipujen taustalla olivat asiakkaan kokemat lukuisat raiskaukset.
Aino Haavio
Yhteistyö kangertelee
Perusterveydenhuollon rooli on ratkaiseva paitsi ensikontaktin ja alustavan avun tarjoajana, myös jatkohoidon tarpeesta päätettäessä. Lääkärin on kyettävä analysoimaan, minkä tasoisesta ongelmasta tai sairaudesta on kyse, ja ohjaamaan asiakas tarvittaessa psykiatrisen erikoissairaanhoidon piiriin. Niin Asko Raudan selvityksen kuin maahanmuuttajien depressiofoorumissa käytettyjen puheenvuorojenkin mukaan yhteistyö perusterveydenhuollon ja erityissairaanhoidon välillä kuitenkin kangertelee muutamia suuria kaupunkeja lukuun ottamatta. Toisaalta maahanmuuttajien mielenterveysongelmia ei tunnisteta, toisaalta lähetteet erikoissairaanhoitoon palautuvat resurssipulan vuoksi bumerangeina takaisin perusterveydenhuoltoon. Myöskään järjestöjen tarjoamia oheispalveluja ei aina osata hyödyntää. Kaikissa terveyskeskuksissa ei tunneta riittävästi esimerkiksi Diakonissalaitoksen yhteydessä toimivan kidutettujen kuntoutuskeskuksen, Suomen Mielenterveysseuran, Väestöliiton ja Punaisen Ristin maahanmuuttajapalveluja.
Natalie Gerbert pitää erään Monika-Naisissa käyneen venäläisnaisen kokemuksia tyypillisinä. Asiakas varaa ajan terveyskeskuksesta huonovointisuuden vuoksi. Ensimmäisellä kerralla hän saa vastaanotolle avukseen tulkin. Lyhyen tapaamisen perusteella lääkäri määrää hänelle masennuslääkityksen. Seuraavilla kerroilla tulkkauspalveluja ei enää tarjota. Asiakas jännittää lääkäriä ja häpeää huonoa suomen kielen taitoaan. Hän pyrkii ilmaisemaan asiansa mahdollisimman lyhyesti ja toivoo lääkärin tekevän samoin. Hän vastailee lääkärille: "Kiitos, hyvää" tai "Kiitos, hyvin". Hänestä tuntuu, että lääkäri ei pidä hänestä ja toivoisi hänen vain menevän töihin. Lääkäri taas tulkitsee asiakkaan hyötyneen masennuslääkityksestä ja uusii reseptin. Lääkitystä jatketaan vuosia, ilman että terapiavaihtoehtoa koskaan tuodaan esiin. Asiakas syö kuuliaisesti lääkkeensä, vaikka hän kertoo Monika-Naisissa venäjänkielisille ystävilleen, ettei hoito ole kohentanut hänen vointiaan. Ystävät eivät ihmettele huonoa oloa, tietäväthän he naisen kokeneen elämänsä varrella toistuvasti raakaa väkivaltaa.
Natalie Gerbert toimii koordinaattorina monikulttuurisessa Monika-naisjärjestössä. Hän kertoo, että monien maahanmuuttajien mielestä mielenterveysongelmat ovat hävettäviä tai pelottavia ilmiöitä.
Aino Haavio on tamperelainen freelance-toimittaja. Maalaukset ovat Outi Kasurisen, joka on tampoerelainen tulkki ja kuvataiteilija.
Hoidossa on alueellisia eroja
Erikoissairaanhoitoon lähetteen saaneen maahanmuuttajan ennuste vaihtelee toistaiseksi merkittävästi asuinpaikkakunnan mukaan. Esimerkiksi Helsingissä, Tampereella ja Turussa hoitoketjut toimivat paikoin tarkoituksenmukaisesti. Viroissakin on lääkäreitä, jotka keskittyvät yksinomaan maahanmuuttajatyöhön. Tampereella pakolaisten mielenterveyspalvelut
32 Numero 1
sijaitsevat samoissa tiloissa kuin perusterveydenhuolto, sosiaalitoimi ja tulkkikeskus. Yhteistyö on joustavaa ja tiedonkulku tehokasta, ja palvelujen tarve ja saatavuus osuvat yksiin keskimääräistä paremmin. Pakolaisten kohtaamisesta ja eri ryhmille tyypillisistä mielenterveyden häiriöistä ja niiden hoidosta on kertynyt vankkaa kokemusta. Yleiset häiriöt ja sairaudet, kuten post-traumaattinen stressireaktio, masennus ja skitsofrenia, tunnistetaan hyvin. Asiakkaiden tilanteeseen paneudutaan kokonaisvaltaisesti, tulkki on mukana 90 prosentissa tapaamisista ja
hoitokontaktin luomiseen varataan riittävästi aikaa. Esimerkiksi kidutettujen kuntoutuksessa hyviksi havaitut fysioterapeuttiset menetelmät ovat psykoterapian ohella käytössä rutiininomaisesti. Suurten kaupunkien ulkopuolella tilanne on heikompi. Monin paikoin asiakkaat kulkevat psykoterapiaan satojen kilometrien päähän, eikä palvelun tasosta ole takeita. Esimerkiksi Kirsti Sainola-Rodriguezin Sosiaalilääketieteellisessä Aikakauslehdessä julkaisemien tulosten nojalla näyttää siltä, että psykiatrisen hoitohenkilökunnan vuorovaikutuskyvyissä yli kansallisten rajojen on monin paikoin kohentamisen varaa. Kun
omakielistä kirjallista materiaaliakaan ei juuri ole tarjolla, asiakkaat saattavat jäädä tuuliajolle. Marraskuussa 2007 pidetyssä maahanmuuttajien depressiofoorumissa perättiin moniammatillista maahanmuuttaja-asiain kehittämisyksikköä, joka ottaisi vastuun myös tasokkaiden mielenterveyspalvelujen saatavuudesta koko maassa. Tällaisen asiantuntijakeskittymän avulla voitaisiin puuttua kriittisimpiin ongelma-alueisiin. Tätä kautta voitaisiin virittää myös tieteellistä tutkimusta.
Aino Haavio
Maaliskuu 2008
Shi Tao
Kesäkuu
Elämäni ei koskaan pääse kesäkuuta pidemmälle, kesäkuuta, jolloin sydämeni kuoli runoni kuolivat rakastettuni kuoli hylättyyn verialtaaseen. Kesäkuu, tukahduttavan kuuma aurinko polttaa ihoni paljastaen haavani todellisen luonteen. Kesäkuu, pieni kala ui verenpunaisessa meressä talvehtimaan toisille vesille. Kesäkuu, maa muuttuu, järvet hiljenevät, kasaantuvia kirjaimia ei voi ojentaa kuolleelle.
Tämä kiinalaisen Shi Taon runo Kesäkuu on osa kansainvälisen kirjailijoiden sanavapausjärjestön PENin kampanjaa, jolla halutaan kiinnittää huomiota Kiinan ihmisoikeus- ja sananvapausongelmiin. Kampanjan tarkoitus on puolustaa sananvapauden toteutumista ja juhlistaa myös runouden ja kielten monimuotoisuutta. Kampanja kestää Kiinassa elokuussa järjestettävien olympialaisten alkamiseen asti. Eri maiden PENit ovat kääntäneet runon tekstin omille kielilleen. Shi Tao tunnetaan cyber-toisinajattelijana, joka tuomittiin toukokuussa 2005 kymmeneksi vuodeksi vankeuteen valtionsalaisuuksien luovuttamisesta. Tuomion aiheutti huhtikuussa 2004 lähetetty sähköpostiviesti kansainväliselle internet-sivustolle. Viestissä oli Dangdai Shangbao -lehden toimituskokouksessa tehtyjä muistiinpanoja siitä, kuinka Kiinan kommunistinen puolue aikoi rajoittaa median toimintaa tulevan Tiananmenin verilöylyn 15-vuotisjuhlan aikana kesäkuussa 2004.
Shi Tao lähetti viestin Yahoo-osoitteestaan. Hong Kongin valpas Yahoo taas välitti viranomaisille tiedon hänen identiteetistään. Shi Tao kirjoitti Kesäkuu-runon Tiananmenin verilöylyn muistoksi samaan aikaan. Vuodesta 2004 lähtien Kiinassa on vangittu kaikkiaan 43 cyber-toisinajattelijaa, joista 24 on vapautettu. Vuosina 2001 2005 annettiin yhteensä 41 tuomiota, joista kolmasviidesosaa oli internetiin liittyviä. Internetiin liittyvät syytökset johtivat keskimäärin 7,5 vuoden tuomioihin. Suurinta osaa syytettiin valtiovallan kumousyrityksistä. Suomen PENin internet-sivut ovat osoitteessa www.suomenpen.fi.
Kuva: Emilia Palonen Kuvankäsittely: Teppo Jäntti käsittely:
Maaliskuu 2008
Numero 1
33
Kristian Smedsin ohjaus Tuntemattomasta sotilaasta ei toitota vastakkainasetteluja tai herätä yksiviivaisia reaktioita, vaikka henkeviä puolustajia ja kohkaavia vastustajia kaivettiin esiin jo ennen ensi-iltaa 28. 11. 2007. Mediakuvien käyttö ja katsojien fyysinen osallistaminen tuottavat nykyihmisen kokemuksen sodasta. Rehvakkuudestaan huolimatta teos kuvaa sodan kivun. Fiktion varjolla kaikki tunteet päästetään valloilleen. Juuri tässä on teatterin olemus: herättää kauhistusta, loukata tunteita ja aiheuttaa hämmennystä, kirjoittaa Mari Hyrkkänen.
taan nka sotaa lue Kui
?
sukupolven
äinö
t UudenTun e
Linnan Tuntematon sotilas on yksi niistä teoksista, jotka ovat määrittäneet suomalaisten kansallista identiteettiä vahvasti eri aikoina. Päivittäessään teosta Kansallisteatteriin ohjaaja Kristian Smeds ei kuitenkaan lähde murtamaan siltoja edelliseen sukupolveen. Kaikkivoivan nykyihmisen hybris ei silti kärjisty sukupolvien väliseksi sodaksi. Sota on tähän saakka melko vaivatta kuvannut sukupolvien yhteisiä tuntoja, ja Tuntemattomaan sotilaaseen ovat äskettäin tarttuneet myös Juha Hurme Jyväskylän kaupunginteatterissa vuonna 2006 sekä Mika Myllyaho Ryhmäteatterin Suomenlinnan ohjauksessaan vuonna 2007. Teatterintutkija, dosentti Pentti Paavolaisen mukaan isänmaallisuuden ja sotahistorian pysymistä teatterin ja elokuvan aiheina voidaan tarkastella sukupolvikysymyksenä: Veteraanien polvelle Tuntematon sotilas laukaisi terapeuttisen kirjallisuuden aallon, ja 1960-luvulla kahdeksan vuoden ajan Pyynikin kesäteatteriesitykset olivat heidän yhteisen kokemuksensa jakamista siinä missä muutkin vuotuiset kokoontumiset. Kekkosen ajan vaihtuminen Koiviston kaudeksi avasi uuden buumin. Sotaelokuva oli valmis genre, johon saattoi nyt sijoittaa suomalaisia ilman häpeilyä. Rukajärven tie edusti aikoinaan uutta tekemisen ammattitaitoa. Uutta tekemisen ammattitaitoa edustaa myös Smedsin Tuntematon sotilas. Suomalaisella teatterilla on vahva kansanteatterin perinne, jonka valtavirrassa uudet muodot avantgardesta performanssiin ovat saaneet niukasti sijaa. Smedsin tyyli on teatterikatsojille tuttua muun muassa Teatteri Takomon ja Kajaanin kaupunginteatterin esityksistä, mutta Tuntemattoman tulkinnan myötä uusi teatteriestetiikka murtautuu valtavirtaan, kansalliselle suurelle näyttämölle. Teatterin ja historian tutkija Hanna Korsberg uskoo, että Smedsin tulkinta Tuntemattomasta sotilaasta jää teatterihistoriaan kanonisoituna esityksenä, eikä Linnan romaania voi tulevaisuudessa kääntää teatterin kielelle ottamatta kantaa Kansallisteatterin produktioon.
t so ti las
Väkivalta sattuu ja sodassa ammutaan. Kansallisteatterin Tuntematon sotilas liikkuu sopivuuden rajoilla.
34
Numero 1
Maaliskuu 2008
Sodan kuvia
Smedsin teokset poikkeavat perinteiseen draamaan painottuneesta teatterista ja edustavat uutta teatterin tekemisen tapaa muun muassa siinä, että yhden tarinan sijaan kerrotaan monta, usein peräkkäisten monologien logiikalla. Esitykset eivät toimi älyllistämisen kautta vaan visuaalisesti ja fyysisesti, kuin tanssi tai rockkonsertti. Tuntemattomassa sotilaassa pirstaleinen dramaturgia ja huonot vitsit moukaroidaan kohdilleen erityisen taitavasti. Yleisöä laulatetaan Punakaartin marssin tahtiin, naiskatsojia haetaan tanssimaan Stalinin syntymäpäiviä ja katsojat laitetaan vahtimaan itseään näyttämön ylle viritetyltä videoscreeniltä. Vettä, sahanpurua ja hikeä roiskuu eturivissä istuvien päälle. Ollaan harppauksen edempänä siitä, kun Beckettin Huomenna hän tulee -näytelmässä 1950-luvulla näyttelijä Holger Salin aiheutti paheksuntaa kaivelemalla rampissa varpaitaan presidentin puolison Lilli Paasikiven istuessa eturivissä. Smeds on tehnyt pitkään yhteistyötä videosuunnittelija Ville Hyvösen kanssa, ja Tuntemattomassa sotilaassa näyttelijöiden, lavastuksellisten elementtien ja kuvien rytmiikan saumattomuus on huipussaan. Hanna Korsberg arvioi Tuntemattoman sotilaan liikkuvan Kansallisteatterin suuren näyttämön teatterisalissa monipuolisemmin kuin mikään esitys teatterin yli satavuotisen historian aikana: Esitys tapahtuu paitsi näyttämöllä, katsomossa ja aitiossa, myös näyttämön alle rakennetussa korsus-
sa. Videon avulla esitykseen tuodaan suuressa tilassa puuttuva lähikuvan mahdollisuus, jota hyödynnetään sekä humoristisesti että koskettavasti. Nuori ja innokas sotamies Hauhia tulee yleisön syliin suorassa lähetyksessä rintamalta. Videokohtaus irvailee teennäisille juontajajulkkiksille ja tosi-tv:lle, mutta Hauhian onnettoman lopun tietävä ei voi olla tuntematta myötätuntoa. Videonkäytön mahdollistama yllättyvyys toteutuu tässäkin: kuvaan ilmestyy kuin tyhjästä suikkahattu ja Hauhian urheilijaselostajamainen riemu katkeaa yht äkkiä: "Minä vain ihan vähän kurkist...". Miksi tämmöinen tekninen ratkaisu on tehty? Eivätkö teatterin omat keinot riitä?
Nykyihmisen hybris
Korsbergin mukaan videonkäytön vahvuus on siinä, että avainkohtia ei ratkaista elokuvan vaan teatterin keinoin. Näyttelijät ja tekniikka täydentävät toisiaan. Peruskoulun kanssa samalla vuosikymmenellä syntynyt ohjaaja kärrää näyttämölle armeijansa ja sukupolvensa kuvan maailmasta koulukuvista tutun plakaatin kanssa: "Asenteen ala-aste Smeds kuvaamo". Ohjaajan sanoin näyttämölle nousee hänen oman sukupolvensa miesten "nopeus, älykkyys, ironia, hybris, typeryys, törkeys ja rivous". Esitys ei kuitenkaan jää tähän vaan käskee Koskelan suulla: "Ajatelkaa ite!". Tunkeutumalla sodan mediakuvastoon, risteyttämällä ja rinnastamalla eri välineiden keinoja ja sekoittamalla banaalin ja ylevän esitys kyseenalaistaa nykyihmisen kokemuksen. Nykyään poliittisesti kantaa ottava tai jollain tavoin epäkorrekti teatteri käsittelee laajempia teemoja usein yhden keskushenkilön kautta. Tragediat kuvataan yksilön näkökulmasta. Tuntemattoman voima on kuitenkin joukon sisäisen dynamiikan ja siten myös yhteisön vahvuuden (ja heikkouden) kuvaamisessa. Psykologisia suhteita pilkkovan nykydraaman rinnalla Smedsin iso teos on poikkeuksellinen.
TEAT TE R I ON poliittinen TI LA
Kansallisteatterin Tuntemattomasta sotilaasta on käyty paljon yhteiskunnallista keskustelua. Se osallistaa. Kuka tahansa voi ryhtyä asiantuntijaksi, tuntea itsensä henkilökohtaisesti loukatuksi tai puhutelluksi jopa teosta näkemättä. Hanna Korsberg kuvaa Kansallisteatterin suurta näyttämöä paikkana, jossa monia kansakunnan muistot tihentäviä symbolisia kerroksia on läsnä samanaikaisesti. Kansallisteatteri perustettiin kansallisiin tarpeisiin, ja 1800- ja 1900-lukujen taitteessa se osallistui merkittävästi fennomaaniseen liikehdintään kooten suomenmieliset ja kansallishenkiset yhdeksi yleisöksi. Minna Canthin, Maria Jotunin ja Hella Wuolijoen teokset ovat rakentaneet suomalaisuuden perustuksia, mutta aikansa miehisessä teatterimaailmassa kaikki kolme joutuivat myös rankan poliittisen kädenväännön kohteiksi. Sotavuosina 1940-luvulla Kansallisteatteri osoitti avoimesti Saksa-myönteisyyttä, mutta moitti jo vuosikymmenen puolivälissä totalitaarisen Saksan teatteritaidetta ja kiitteli Moskovan Taiteellisen Teatterin saavutuksia. Vuosikymmenen lopussa Neuvostoliitto puuttui teatterin ohjelmistoon kieltämällä Sartren näytelmän Likaiset kädet esittämisen. Mihin Kansallisteatteri ottaa kantaa nyt? Mitä ja kenen arvoja se toisintaa? Media on eritellyt itse esitystä verrattain vähän. Kirjoittelu lähti oletuksesta, että esitys olisi liian radikaali Kansallisteatterille ja sen yleisölle. Jutuissa ei kuitenkaan käsitelty niinkään itse esitystä, vaan julkisuuteen tultiin ajankohtaista esitystä sivuten, Korsberg toteaa. Olihan toki selvä, että kun nostetuin suomalainen nuori (tai keskipolven) miesohjaaja tekee kansallisen identiteetin kuvaajana kanonisoidusta teoksesta tulkinnan suurelle kansalliselle näyttämölle, se on mediatapaus. Ohjaajamiehet ovat nousseet suurille näyttämöille näkyvästi aiemminkin: Kalle Holmbergin ja Ralf Långbackan "kotkien kausi" Turussa 1970-luvulla, sen jälkeen Jouko Turkan kansallisia myyttejä purkavat ohjaukset ja 1980-luvulla Jussi Parviaisen narsismilla ja juppikulttuurilla herkuttelevat näytelmät. Aika ajoin suomalainen teatteri (ja media) hakee ylistetyn suunnannäyttäjän. Pentti Paavolainen näkee teatterin ja median välisen yhteyden ongelmana laajempana julkisuuden alueen muutoksena: Nykyiset median kiistat tähtäävät kaikki levikin lisäämiseen. Vielä 1970-luvulla kiistat kiinnittyivät lehtien poliittisiin kantoihin.
Helsingin Kansallisteatterin Tuntematon sotilas pällistelee yleisöä.
Teatterin kieli
Sensuurin oloissa teatteri kehittää usein oman metaforisen näyttämökielen. Sen avulla otetaan kantaa sanomalehdistössä ja muussa tiedonvälityksessä sensuroituihin aiheisiin. Teatterin poliittisuus onkin vahvasti riippuvainen sen käyttämästä ilmaisusta. Muun muassa Itä-Euroopassa teatterin taiteellinen innovatiivisuus nousi tästä. Mutta onko metaforille käyttöä kaikki tabut läpianalysoivassa nykyajassa, jossa yhteisesti jaettava, kiinteisiin merkityksiin tai vastakkainasetteluihin pohjaava todellisuutemme on enää nostalgiaa? Tätä kysyy myös Smedsin Tuntematon. Media dramatisoi lakkaamatta uusia poliittisia konflikteja. Informaatiotulvan ja kuvien täyttämässä arjessamme kadotamme yhtey-
temme kuvien kohteisiin. Kokemus menettää merkitysvoimansa. Uusien faktojen kasaantuessa jatkuvasti aiempien päälle ja tunnistettavien poliittisten rintamien hämärtyessä emme enää pysty sisäistämään alituisesti muuttuvia ilmiöitä. Teatteri voi tehdä näkyväksi kuvaamansa kohteen ja katsojan kokemuksen väliltä katkaistun säikeen. Näin sen estetiikka on laadultaan myös eettis-poliittista havainnoimisen politiikkaa. Teatterintekijät eivät kuitenkaan voi vain valita esteettistä kieltä ja kääntää omia tarkoitusperiään sille: ratkaiseva on esitystapahtuma. Pentti Paavolaisen mukaan teatterin tekemiseen liittyy paradoksi. Yleisönsä kohdatessaan nerokas suunnitelma kääntyykin joksikin täysin muuksi, kun todellisuus asettaa taitelijan valintaprosessien lopputuloksen täysin uuteen valoon. Näin tapahtui myös Smedsin Tuntemattoman kohdalla. Jokelan tapahtumien järjettömyys oli vielä niin lähellä, että se vaikutti reaktioihin, omiinikin. Vaikka ohjaaja ei pysty ennakoimaan teoksensa vastaanottoa tai opastaa ajattelemaan "oikein", hän määrittelee teoksensa emotionaalisen rekisterin. Väkivalta on esitettävä niin, että se sattuu, Paavolainen toteaa Teatterin olemukseen kuuluu myös teeskentely ja falskius. Sen takia teatteri onkin paikka, jossa voimme yhdessä, todellisuuden faktoista vapaassa tilassa testata omia reaktioitamme ja yllättyä.
Miesohjaajat tulkkeina
Onko yhteiskunnallinen sanoma pelkistynyt mediajulkisuuden ja lipputulojen kalasteluksi?
36 Numero 1 Maaliskuu 2008
Mari Hyrkkänen on taide- ja teatterikirjojen kustannustoimittaja. Kuvat: Antti Ahonen
10
numero a
12
> Yllättäviä yhteyksiä ja uusia näkökulmia tämän maailman asioihin joka perjantai.
No nyt leikkasi.
Tilaan Vihreän Langan!
< < < < < > Itselleni < > Lahjaksi > Tutustumistarjous: 12 numeroa / 10 > Kestotilaustarjous: 1. vuosikerta 40 > Opiskelija, eläkeläinen, työtön, vsk. 35 > Tilaan ilmaisen näytenumeron
<<<<<<<<<<<<<<<< Vihreä Lanka Oy Tunnus 50003550 00003 Vastauslähetys
Vuositilaajan lahja*:
< > Eno tietää taas -kirja < > Solidaarisuuskalenteri vuodelle 2008 < > Like-pokkari **:
> Tutustu 3 kk 10 eurolla!
> Vuosikertatilaajalle lahjaksi kirja tai kalenteri. > Jos vielä mietit, tilaa ilmainen näytenumero.
Kätevimmin hoidat tilauksesi netissä.
Omat tietoni:
> NIMI > OSOITE > POSTITOIMIPAIKKA > PUHELIN/SÄHKÖPOSTI > ALLEKIRJOITUS
Lahjan saajan tiedot:
> NIMI > OSOITE > POSTITOIMIPAIKKA * TILAAJALAHJA KAIKILLE VUOSIKERTATILAAJILLE ** LISTA KIRJOISTA: WWW.VIHREALANKA.FI
> www.vihrealanka.fi
Maaliskuu 2008
Numero 1
37
Rauli Mickelsson
Suomen puolueet Historia, muutos ja nykypäivä
Vastapaino 2007 429 s.
Kaipaa vielä työstämistä
Olen aina pitänyt varsin asiallisena valtio-opin perusopintoihin kuuluvaa Jaakko Nousiaisen jo klassikoksi kohonnutta, kymmenenteen painokseen edennyttä teosta Suomen poliittiset järjestelmät. Se on kuitenkin virkamiesmäinen ja melko mielikuvitukseton esitys. Olikin kiinnostavaa tarttua uuden nuoren tekijän Rauli Mickelssonin kirjaan Suomen puoluelaitoksen historiasta. Kirjat ovat lähtökohtaisesti erilaisia, eikä Mickelssonin kirjaa pidä arvioida Nousiaisen kirjan kilpailijana, vaan sen mahdollisena täydentäjänä. Nousiaisella pääpaino on valtiollisten laitosten rakenteiden ja toiminnan esittelyssä. Puoluelaitoksen ja etujärjestöjen esittely on hänellä vain osa esitystä. Mickelsson taas keskittyy nimenomaan Suomen puoluelaitoksen kehitykseen, eikä sellaista kirjaa ole aiemmin tehty. Viisikymmentä ensimmäistä sivua olivat kuitenkin vähällä tappaa lukuhalut. Niillä Mickelsson rakentaa myöhemmälle esitykselleen viitekehystä otsikolla Tutkimme puolueita. Tekijä osoittaa laajaa lukeneisuut-
ta, mutta laajan ja ilmeisen kiinnostavan aineiston sisältämien ajatusten työstäminen on jäänyt pahasti kesken. Useita teoreetikkoja referoidaan fragmentaarisesti ja pinnallisesti. Tekijä ei pysty luomaan omaa pitävää kehikkoa varsinaiselle tarkastelulleen. Kirjan loppuosa oli miellyttävä yllätys. Suomen puoluelaitoksen historian ja kehityksen esittely on sujuvaa ja kiinnostavaa tekstiä. Mickelsson on tehnyt valtavan ja suuren kiitoksen ansaitsevan työn perehtyessään Suomen likipitäen kaikkien puolueiden historiaan ja ohjelmiin. Tämän takia voi toivoa, että tästäkin kirjasta Nousiaisen tapaan otetaan monia uusia painoksia, kunhan tarkastelun teoreettisesta viitekehyksestä on ensin tehty jämäkämpi. Suomen puolueideologioiden kehitys tulee tietenkin suhteuttaa yleisempään eurooppalaiseen aatehistorialliseen kehitykseen. Tätä Mickelsson tekee jossakin määrin, mutta vertaileva ote voisi olla systemaattisempi. Toisaalta aatteet ja poliittiset ajatukset syntyvät ja elävät historiassa ja tulevat ymmärrettäviksi historiallisessa kontekstissaan. Historiallisiin avaintapahtumiin olisikin kannattanut kiinnittää enemmän huomiota. Suomalaisen politologian helmasynti on ollut esimerkiksi typerän ja epärealistisen kommunistidiskurssin ylläpitäminen. Mickelsson on siitä jossakin määrin irrottautunut, muttei ratkaisevasti ja riittävästi. Valtavan alkukannatuksen saanutta SKDL:ää ei voi aidosti ymmärtää kommunistidiskurssin avulla. Sen sijaan kannattajien historialliseen kokemukseen tässä tapauksessa toiseen maailmansotaan ja sitä edeltäneeseen politiikkaan pureutuminen olisi avain, joka auttaisi realistisen kuvan muodostamista.
Kalevi Suomela
Ulkopuolisuuden ensyklopedia
Antonio Muñoz Molina
Sefarad
Suom. Tarja Härkönen Keltainen kirjasto Tammi 2007
Maanpakolaisuus ja sijoiltaan oleminen, niin konkreettinen kuin vertauskuvallinenkin, ovat eurooppalaisen kirjallisuuden keskeisiä teemoja. Espanjalaisen Antonio Muñoz Molinan Sefarad käsittelee näitä aiheita pääasiallisina koordinaatteinaan 1900-luvun historialliset katastrofit. Juutalainen vierauden kokemus on keskeinen romaanille, joka kuvaa erilaisia syrjäyttämisen, ulkopuolisuuden ja välitilassa olemisen muotoja. Juonen sijasta teos rakentuu teemansa kautta, jota se toistaa ja varioi.
Muñoz Molina seurailee usein todellisia historiallisia elämäkertoja, poliittisen vainon uhreja mutta myös toteuttajia. Keskeinen hahmo on Franz Kafka, joka ennakoi Eurooppaa kohdanneet kauhut. Kirja vie lukijan pimeiden rautateiden ihmiskarjavaunuihin ja lumisille gulageille. Sen etiikan selkärankana on toisen asemaan asettuminen, vieraiden kohtaloiden sisäistäminen.
Tero Vainio
Katariina Lehto
Ulrike Meinhof Lähemmäs totuutta, ei todellisuutta
Ajatus 2007 352 s.
Tunnettu Punaisen armeijakunnan terroristi?
Berliinissä asuva Katariina Lehto on tutkinut Ulrike Meinhofin kirjoituksia ja elämää. Mitä Meinhof varsinaisesti ajatteli ja ajautuiko hän vahingossa maanalaiseen toimintaan?
Mikael Kallavuo
Sivustolla julkaistaan mielellään uusia kirja-arvosteluja vastailmestyneistä kirjoista.
38
Numero 1
Maaliskuu 2008
Tilan merkitys muuttuu
Doreen Massey
Yksi isku voi tappaa tuhansia
Kauhun aseet. Maailman vapauttaminen ydinaseista sekä biologisista ja kemiallisista aseista.
Suom. Eila Salomaa Rauhankirjallisuuden edistämisseura ry. 2008 232 s. Ydinaseet sekä biologiset ja kemialliset aseet ovat kaikista aseista epäinhimillisimpiä. Niitä kutsutaan perustellusti joukkotuhoaseiksi ja kauhun aseiksi. Ne on suunniteltu sekä levittämään pelkoa että tuhoamaan. Valtioiden tai valtioista riippumattomien toimijoiden käsissä ne voivat aiheuttaa tavanomaisia aseita paljon laajempaa tuhoa. Joukkotuhoaseilla voidaan tappaa tuhansittain ihmisiä yhdellä iskulla. Niiden vaikutukset saattavat säilyä niin meissä kuin ympäristössä pitkään, joissakin tapauksissa ikuisesti. Niin kauan, kun yhdellä valtiolla on joukkotuhoaseita, etenkin ydinaseita, muutkin haluavat niitä. Niin kauan, kun niitä on yhdenkin valtion varastossa, on suuri vaara, että niitä myös käytetään jonain päivänä joko tarkoituksellisesti tai vahingossa. Seuraukset olisivat väistämättä katastrofaaliset. Hans Blixin johtama riippumaton Joukkotuhoasekomissio tarttuu raportissaan joukkotuhoaseiden muodostamaan maailmanlaajuiseen haasteeseen ja esittää kuusikymmentä suositusta siitä, mitä maailmanyhteisön kansalliset hallitukset ja kansalaisyhteiskunta mukaanlukien tulisi tehdä.
Jaakko Ellisaari
Samanaikainen tila
Toim. Mikko Lehtonen, Pekka Rantanen ja Jarno Valkonen Vastapaino 2008 240 s.
Yhteiskuntatieteilijät ovat löytäneet maantieteen Suomessakin! Vastapainon uunituore kirja on toimitettu yhteistyössä tunnetun isobritannialaisen maantieteilijän Doreen Masseyn kanssa, ja siihen on koottu hänen kirjoittamiaan artikkeleita vuosilta 1991 2005. Massey todistaa, että tilalla on merkitystä eikä se ole staattinen, kuten perinteisesti on ajateltu, vaan yhtä aktiivinen kuin aika. Artikkeleissa sekä määritellään käsitteellisesti tilaa "tähän asti kirjoitettujen tarinoidemme samanaikaisuutena" että liikutaan ajankohtaisissa aihepiireissä alkuperäiskansojen maaoikeuksista sukupuolten välisiin suhteisiin. Tärkeä teos esimerkiksi kulttuurintutkijoille, sosiologeille ja tietysti maantieteilijöille!
Maaria Seppänen
Diana Johnstone
Jugoslavia ja Nato. Narrien Ristiretki.
Suom. Lauri Itäkangas Pystykorvakirja Like 2007 315 s.
Toisinajattelija kirjoitti Jugoslaviasta
Erityisesti rauhanliikkeen toimijoille Jugoslavian alueella tapahtuneet ihmisoikeusrikokset ja niiden takia käydyt sodat saivat aikaan traumoja, jotka eivät ole vieläkään parantuneet. 1980-luvun European Nuclear Disarmament -liikkeeseen oli tullut osallistujia myös entisen Jugoslavian maista. Ihmiset olivat tutustuneet toisiinsa ja ystävystyneet. Demokratian näkökulmasta monet rauhanaktivistit olivat kiinnos-
tuneet Jugoslavian itsehallintososialismista jo paljon aikaisemmin. Kunnes sitten hirvittävät uutiset täyttivät kaikki viestimet. EU:ssa Jugoslavian sodat ovat unionin turvallisuus- ja puolustuspoliittisen identiteetin perusta. Juuri näihin tapahtumiin vedotaan yhä uudestaan perusteltaessa tarvetta rakentaa kyky sotilaalliseen interventioon. Tästä syystä myös kansalaisjärjestöissä on olennaisen tärkeää muodostaa mahdollisimman täysi ymmärrys siitä, mitä Jugoslaviassa todella tapahtui ennen sotia ja niiden aikana. Diana Johnstonen teos Jugoslavia ja Nato tarkastelee sotilasliiton edesottamuksia kriisien keskellä kriittisesti.
Oili Alm
Punavankileirit dokumenttien pohjalta
Tuulikki Pekkalainen & Seppo Rustanius
Punavankileirit. 1918 Suomalainen murhenäytelmä.
Tammi 2007 415 s. Moni vuoden 1918 leirivangeista vaikeni täysin, mutta viime vuosien tutkimukset raottavat yhä ääntelehtiviä siivuja menneisyydestä. Kuinka noin 950 nuorta ja lasta saattoi kuolla leireillä, jotka olivat valtion valvonnan alaisia? Millaiset olosuhteet suomalaisissa leireissä oikein vallitsivat? Aiheesta on vihdoinkin luotu erinomainen, dokumentteihin perustuva teos.
Mikael Kallavuo
at luettavissa Pidemmät arviot kirjoista ov Ytimen verkkosivuilla
www.ydinlehti.fi.
Maaliskuu 2008
Numero 1
39
Ydinaseiden vastaisesta liikkeestä tuli joukkoliike vuonna 1958. Helmikuussa Lontoossa pidettiin 5000 ihmisen joukkokokous, jossa perustettiin Englannin ydinaseiden vastainen rauhanliike Campaign for Nuclear Disarmament eli CND. Huhtikuussa pääsiäismaanantaina marssittiin legendaarisesti Aldermastonin ydinaseiden tutkimuslaitokseen. Marssilla tehtiin tunnetuksi myös harakanvarpaita muistuttava rauhanmerkki, kirjoittaa Michael Randle Ytimelle.
Ydinasevastainen joukkoliike jo
50
-vuotias
A
ldermastonin marssin järjesti ydinsodanvastainen suoran toiminnan komitea eli DAC, joka oli perustettu pasifistisen viikkolehden Peace News ympärille. Edellisenä vuonna kveekari Harold Steel oli lähtenyt huimapäisesti purjehtimaan Tyynelle valtamerelle kohti Britannian vetypommin koelaukaisupaikkaa. Steel ehti vasta Japaniin, kun testi jo tehtiin, mutta hänen kannattajansa päättivät, että seuraavana vuonna marssittaisiin sitten Aldermastoniin. Marssin järjestelijöinä oli Peace Newsin ohella Labour-puolueen jäseniä. CND syntyi, kun näytelmäkirjailija J. B. Priestley kirjoitti ydinaseiden vastaisesta näkemyksestään lokakuussa 1957 New Statesmaniin. Joukko ihmisiä kokoontui keskustelemaan aiheesta, ja uuden organisaation johtoon valittiin tunnettuja henkilöitä. Priestleyn lisäksi mukana olivat muun muassa New Statesmanin päätoimittaja Kingsley Martin, historioitsija A. J. P. Taylor, kansanedustaja Michael Foot (josta myöhemmin tuli Labour-puolueen puheenjohtaja) ja filosofi Bertrand Russell.
simmäisen kerran Aldermastonin marssilla. Muistan hyvin, kun merkin suunnittelija Gerald Holtom esitteli piirroksiaan pienelle porukalle DAC:n toimistolla. Merkki muodostui N-kirjaimesta, joka viittasi sanaan Nuclear ja D-kirjaimesta, joka viittasi sanaan Disarmament. Holtom oli visioinut paperille myös kuvia marssilta: pitkän banderollin molempiin päihin hän oli piirtänyt rauhanliikkeen uuden symbolin. Piirrokset tekivät meihin niin suuren vaikutuksen, että omaksuimme merkin siinä paikassa. Tosin pari viikkoa myöhemmin eräs Peace Newsin toimittaja ihmetteli, miksi olimme niin innostuneita merkistä, joka "ei kerro mistään mitään eikä varmasti kiinnosta ketään". Jos marssi olisi mennyt pieleen, hänen arvionsa olisi varmasti ollut oikea. Mutta marssin lähtöpaikalle Trafalgar
Harakanvarpaita
DAC:ssa ei juuri toiminut julkkiksia. Poikkeus oli anglikaanipappi Michael Scott, joka oli saanut kansainvälistä julkisuutta Etelä-Afrikan apartheidin vastustajana. DAC:illa oli kuitenkin tunnettuja sponsoreita kuten Nobel-palkinnon saanut kemisti Linus Pauling, kirjailija Doris Lessing ja yhdysvaltalainen veteraanipasifisti A. J. Muste sekä jo mainittu Bertrand Russell. Ensimmäistä Aldermastonin marssia mainostettiin CND:n perustamistilaisuudessa Central Hallissa monin tavoin: Sitä tuki myös uuden vasemmiston lehti Universities and Left Review, joka syntyi Suezin kriisin ja Unkarin miehityksen jälkimainingeissa. Harakanvarpaaksi nimettyä rauhanmerkkiä käytettiin en-
Aldermastonin marssi sai vuonna 1958 satoja ihmisiä liikkeelle. Lontoon kokoukseen osallistui noin 10 000 ihmistä ja rauhanliikkeen symbolista tuli kertaheitolla maailmankuulu. Istumamiekkareissa oli välillä vähemmän väkeä, mutta sitäkin sitkeämpää.
Miten Sadankomitea tuli Suomeen?
Elokuun kuudentena 1963 kokoontui kuutisenkymmentä nuorta opiskelijaa pitämään palaveria. Tilannetta tarkkaillut suojelupoliisin edustaja tiivisti kokouksen kulun raporttiinsa: "Joukko eri poliittisia mielipiteitä omaavia pasifistisia idealisteja, jotka pitävät Bertrand Russellia esikuvanaan, perusti Sadankomitea-nimisen järjestön ja valitsi puheenjohtajakseen Kalevi Suomelan".
Ydinaseiden määrä lisääntyi kiihtyvällä vauhdilla, ja kylmä sota tuntui alentavan aseiden käyttökynnystä. Nuoret halusivat yhdistyksen, joka erottuisi niin Rauhanliitosta kuin Rauhanpuolustajistakin. Uusi yhdistys päätti ensi töikseen hankkia käyttöönsä ulkomailta harakanvarvasmerkkejä. Vuonna 1966 Sadankomitea alkoi julkaista Ydin-lehteä.
Squarelle ilmaantui ehkä jopa kymmenen tuhatta ihmistä. Itse marssillekin osallistui satoja ihmisiä, vaikka matkaa oli 50 mailia eli noin 80 kilometriä. Perillä Aldermastonissa tapahtumiin osallistui taas noin 5 000 ihmistä, ja media oli intensiivisesti mukana.
lenosoitukseen ryhdyttäisiin vasta, jos vähintään 2 000 ihmistä lupautuisi mukaan.
Tottelemattomuutta
Vuonna 1961 puolustusministeriön ulkopuolella järjestettyyn mielenosoitukseen osallistuikin yli 5 000 ihmistä ja mielenosoituksia jatkettiin menestyksellä eri puolilla maata, myös Skotlannissa ja Walesissa vuoden ajan. Tuhansia osallistujia vangittiin ja sakotettiin. Syyskuussa Bertrand Russell ja hänen vaimonsa saivat viikon mittaisen tuomion järjestön suurimmassa istumamielenosoituksessa Trafalgar Squarella. 12 000 osallistujasta pidätettiin 1 500, ja samaan aikaan 500 Skotlannin Sadankomitean aktivistia osoitti mieltään ydintukikohdassa Holy Lochissa. Joulukuussa järjestetty mielenosoitus ei kuitenkaan enää houkutellut riittävästi väkeä, ja Sadankomitea kuihtui pikku hiljaa, kunnes sen pienimuotoinen, mutta radikaali toiminta lope-
Mielipide-eroja
CND:ssä suhtauduttiin aluksi marssiin kaksijakoisesti, vaikka Michael Foot esiintyi puhujana Lontoon kokouksessa. Myöhemmin samana vuonna epäilykset haihtuivat ja CND lupasi järjestää seuraavan vuoden marssin Aldermastonista Lontooseen. Suunnanmuutos kertoo paljon CND:n sisällä olleista näkemyseroista. Osa kannatti suoraa toimintaa, ja osa taas halusi suunnata toiminnan kärjen poliittiseen koneistoon, lähinnä Labour-puolueeseen. Jälkimmäiset luottivat lobbaukseen ja uskoivat, että asiat muuttuvat, kun Labour pääsee valtaan. Suoran toiminnan siipi taas korosti henkilökohtaista vastuuta ja kollektiivista väkivallatonta toimintaa, joka saisi aikaan sosiaalisen ja poliittisen muutoksen. Monet CND:n kannattajat pitivät muutosta välttämättömänä, jotta saataisiin aikaan radikaali käännös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, mitä ydin- ja muu vaativampi aseriisunta edellyttivät. Näkemyserot olivat ajoittain myrskyisiä, varsinkin järjestön yläpäässä. CND:n organisoimille Aldermastonin marsseille osallistui seuraavina vuosina yhä enemmän väkeä, 1960-luvun alkupuolella jopa 150 000 ihmistä. CND:n organisaatio kasvoi koko maan kattavaksi, ja siitä tuli merkittävin ydinasevastainen järjestö. Vuoden 1960 puoluekokouksessa Labour asettui kannattamaan ydinaseriisuntaa, mutta kanta muuttui taas seuraavana vuonna. Saadakseen aikaan kansalaistottelemattomuutta kannattavan joukkoliikkeen Russell ja Scott päättivät syksyllä 1960 perustaa Sadankomitean. Englantilaisessa Committee of 100:ssa oli mukana kirjailijoita, taiteilijoita, teatteriohjaajia ja muita julkimoita, joiden pidättäminen herättäisi huomiota. Sadankomitea keskittyi alussa järjestämään istumamielenosoituksia Lontoon keskustassa ja muissa isoissa kaupungeissa. Järjestö julisti, että ensimmäiseen mie-
tettiin Englannissa vuonna 1968. Ydinaseiden vastainen toiminta sai uutta vauhtia vasta 1980-luvun alussa kylmän sodan tihentyessä. Ydinohjusten sijoittaminen Eurooppaan, sekä itään että länteen, polkaisi käyntiin uusia rauhanliikkeitä, jotka käyttivät väkivallatonta vastarintaa kampanjoissaan. Tunnetuin lienee naisten rauhanleiri Greenham Commonissa. Länsi-Euroopan rauhanliike solmi nyt suhteita Itä-Euroopan ihmisoikeus- ja rauhanliikkeisiin. Ydinaseiden vastainen liike ei kuitenkaan onnistunut estämään ydinaseiden leviämistä eivätkä saaneet ydinasevaltoja täyttämään vuoden 1968 NPT-sopimukseen kirjattuja tavoitteita ydinasevarustelun hillitsemisestä ja aseriisunnasta. Liike kuitenkin painosti valtioita sopimaan vuonna 1963 osittaisesta koekiellosta ja vuonna 1988 USA:ta ja Neuvostoliittoa sopimaan keskipitkän ja lyhyen kantaman ohjuksista. Silläkin voi spekuloida, olisiko maailma selvinnyt Kuuban ohjuskriisistä ilman globaalia ydinaseiden vastaista liikettä.
Michael Randle tunnetaan rauhanliikkeen veteraanina. Hän on vaikuttanut jutussa mainittujen DAC:n ja CND:n lisäksi pitkään Kansainvälisessä sodanvastustajien liitossa eli WRI:ssä. Randle on kirjoittanut myös kirjanThe Blake Escape, joka paljastaa, miten kaksoisagentti Blake vapautettiin vankilasta. Kuvat: CND:n arkisto
Maaliskuu 2008
Numero 1
41
ROOMA Patrick Heeren www.flickr.com/photos/P Heeren
5
vuotta Ir sotaa va
DALLAS Terry Dean Terry www.flickr.com/photos/Dean
Keväällä 2003 Irakin sodan vastaiset mielenosoitukset kokosivat miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa. Lontoossa ja monessa muussa kaupungissa oli legendaarinen suurmielenosoitus 15. helmikuuta. Puhuttiin globaalista kansanliikkeestä. Kuviteltu yhteisö syntyi kuin eri kaupungeissa otettujen mielenosoituskuvien kautta.
HO Kent K
SAN FRANCISCO Bart Teeuwisse www.flickr.com/photos/bartt
42 Numero 1 Maaliskuu 2008
BANGKOK www.flickr.com/photos/quite peculiar
IRAKIN SOTA
Viisi vuotta Irakin valtauksen jälkeen Red Pepper -lehti Isossa-Britanniassa ja Ydin Suomessa kysyivät, mitä nuoret ajattelivat sodasta ja väkivallasta vuonna 2003 ja mitä he ajattelevat niistä nyt. Vuonna 2003 Britannian hallituksen tuki Yhdysvaltojen aloittamalle Irakin sodalle aiheutti hämmästyttävän reaktion: kymmenet tuhannet koululaiset lähtivät kaduille protestoimaan eri puolilla Iso-Britanniaa. Red Pepper kysyi muutaSarah Baker
herätti nuoret toimimaan
poliittisesti
malta silloiselta protestinuorelta heidän käsityksiään konfliktista. Jättikö sota heidät voimattomiksi ja toivottomuuden tunteeseen vai lisäsikö se heidän poliittista osallistumistaan? Minkälaista poliittista osallistumista he pitävät tehokkaana? Suomessakin protestiaalto tuntui. Vuosi 2003 oli tärkeä myös suomalaisille rauhanliikkeille, ja marssit aktivoivat nuorisoa.
Lontoo
Oldham
Imogen McSmith
, 16
Michael Greenfiel
d, 19
11-
vuotias Imogen kertoi Red Pepper -lehdelle vuonna
2003: Monia tyttöjä kerääntyi kouluni edustalle ennen tuntien alkamista. Minun opettajani oli raivoissaan ja sanoi hälyttävänsä poliisit, mutta me vain marssimme pois. Nyt hän muistelee: Muistan kuulleeni Irakin vastaisesta sodasta viisi vuotta sitten. Vaikka olin vasta 11, olin vankasti sotimista vastaan. Olen yhä samaa mieltä. Mikään ei oikeuta sellaista ilkeää hyökkäystä pääasiassa viattomia ihmisiä kohtaan. Vuonna 2003 osallistuin sodanvastaiseen protestiin Lontoon kaduilla miljoonien muiden mie44 Numero 1 Maaliskuu 2008
lenosoittajien kanssa. Se oli ensimmäinen kerta, kun olin poliittisesti aktiivinen, ja minua liikutti nähdä niin monien, monista eri kulttuureista ja lähtökohdista tulevien ihmisten kokoontuvan ja osoittavan mieltään. Erosin ilmeisesti hieman muista opiskelijoista ikäni takia, mutta tuin heidän asiaansa. En ole muuttanut mielipiteitäni, vaikka poliittinen ymmärrykseni on kasvanut. En voisi ikinä kuvitella, että sodan julistaminen voisi olla vastaus mihinkään. Ihailen niitä, joilla on rohkeutta toimia. Olen ylpeä siitä, että osallistuin Lontoon marssiin.
14-
vuotias Michael sanoi vuonna 2003: Olen kauhuissani ja häpeän, koska maamme on viety mukaan sotaan, joka saattaa johtaa perikatoon. Nyt viiden vuoden kuluttua, hän kertoo kasvaneensa kyyniseksi politiikan suhteen. Olemme aikamoisessa sotkussa. Uutiset kertovat jatkuvasti Irakissa kuolleista ihmisistä. Minua ne eivät enää edes hetkauta. Itsemurhapommittajat, kaappaukset, kidutetut ja omien luodeista kuolleet ne kaikki kuuluvat tämän sukupolven jokapäiväiseen sanastoon. Toistuvat tarinat ja kuvat kuolemasta ja tuhosta ovat turruttaneet minun ja ikäisteni tunteita. Mitä muuta voi olettaa, kun joutuu katselemaan kuvia autopommeista ja julmista sotatoimista joka päivä? Tämä on varmasti Irakin sodan huolestuttavin seuraus ikäpolvelleni. Minulle vaikuttavinta lienee se, etten enää odota paljoakaan poliittiselta järjestelmältä. Nykyinen länsimainen poliittinen järjestelmä on tavallaan pettänyt minut. Miksi laittoman, tuhoisan, ristiriitaisen ja ihmisiä jakavan Irakin konfliktin ja "terrorismin vastaisen sodan" annetaan jatkua?
Dave Isaacson
Manchester
Fiona Ledgard, 20
kävi vuonna 2003 vielä koulua, eikä omien sanojensa mukaan ymmärtänyt politiikasta mitään. Jotkut opettajat ja oppilaat matkustivat Lontoon mielenosoituksiin, toisin kuin hän. Koulun jälkeen hän on alkanut tiedostaa paremmin asioita: esimerkiksi "Blairin sotaa puolustelevia valheita".
FIONA
Olin viime kesänä töissä Piccadillyn metroaseman lähellä ja näin, miten paljon aktivisteja saapui mielenosoituksiin, joissa vaadittiin joukkojen vetämistä pois Irakista. Se teki minuun suuren vaikutuksen, ja töiden jälkeen menin mukaan mielenosoitukseen. Fiona osallistui marssille myös viime vuoden helmikuussa ja sai sosialismin kipinän: Kun jalankulkijat taputtivat meille mielenosoittajille, tunsimme itsemme osaksi ryhmää, joka haluaa lopettaa imperialismin kauheudet. Minulta kysyi joku hiljattain, miksi jatkan kampanjointia. Miljoonat ihmiset osallistuivat sodan vastaiseen kampanjaan vuonna 2003, eikä "demokraattinen" hallitus piitannut heistä lainkaan. Minusta on silti tärkeää kuulua joukkoon, jossa voi tuntea yhteisyyttä, vaikka hallitus jättääkin häpeämättä ihmisten toiveet huomiotta.
Simo Hellsten
Helsinki
Ron Rademaker
Tuuli Vuori, 20
IRAKIN
14-vuotiaana kritisoin konfliktia innostuneena ja uskoin vaikutusmahdollisuuksiimme. Blairin tuki Bushille ja sodalle voimakkaasta vastustuksesta huolimatta tuntui vääryydeltä. Mitä voimme tehdä, jos kaksi miljoonaa kaduilla marssinutta ihmistä ei merkinnyt mitään? Tämän jälkeen en valitettavasti ole enää tuntenut intohimoa politiikkaan. Opin kuitenkin sen, että kapitalistinen demokratia tulee aina hyödyttämään vain harvoja rikkaita esimerkiksi asetehtaita, öljy-yhtiöitä ja turvapalveluja myyviä firmoja. Sota on siis saanut minut etsimään vaihtoehtoa sosialistisesta järjestelmästä sen sijaan, että hyväksyisin ympärillämme olevat poliittiset epäoikeudenmukaisuudet.
sodan alkamisen aikaan olin 15-vuotias. Olin ollut jo jonkin aikaa mukana militarismin vastaisessa toiminnassa, eikä sodan alkaminen varsinaisesti vaikuttanut väkivallan vastaiseen vakaumukseeni. Tuuli ei pitänyt Irakin sotaa tuolloin oikeutettuna. Hän uskoi monien muiden tavoin väitteiden ydinaseista olevan vain tekosyy. Lisäksi pidin tätä tekosyytä kaksinaismoralistisena: ydinasevalloilla ei tulisi olla varaa tuomita toisiaan, elleivät ne ole luopumassa myös omasta aseestaan. Suomen tapahtumista Tuulin mieleen jäivät erityisen hyvin suuret mielenosoitukset, joihin hänkin osallistui. Ne tekivät vaikutuksen ja valoivat toisaalta uskoa siihen, että monet ihmiset välittävät siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Toisaalta se, kuinka vähän kansainvälinen rauhanliike on lopulta onnistunut vaikuttamaan valtioiden väliseen politiikkaan, on myös tehnyt Tuulista hiukan kyynisemmän. Konfliktin pitkittyessä ja uhrimäärän kasvaessa olen kuitenkin tullut, jos mahdollista, entistä vakuuttuneemmaksi Irakin sodan oikeuttamattomuudesta. Tähän on tosin varmasti vaikuttanut muutenkin tietomäärän kasvaessa vahvistunut antimilitaristinen ajatteluni.
Ytimen toimitus paikallisti ja suomensi osan Lena de Caspariksen jutusta "We tried to stop the war, Daddy", joka ilmestyi Red Pepper -lehden numerossa 1:2008, s. 10-13. Sarah Bakerin ja Ron Bakerin kuvat Flickr-sivustolta: www.flickr.com/photos/sarahbaker ja www.flickr.com/photos/ronrad
Maaliskuu 2008
Numero 1
45
Kalle Kallio
Kirjoittaja on Suomen Sadankomitealiiton puheenjohtaja, joka työskentelee Työväenmuseo Werstaan johtajana.
SOTA
ON
TÄNÄ
PÄÄTTYNYT
tyneet tarinat ovat alkaneet haalistua, värittyä ja antaa tilaa mielikuvitukselle. Toisaalta puhumattomuuden muurin murtuminen teki tilaa historiantutkimukselle: tiedämme nyt paljon enemmän sodan uhreista, terrorista ja tapahtumista. Vaikka tutkijoiden tulkinnat ovat lähestyneet toisiaan, politiikassa ja mediassa sisällissodasta voidaan jo huoletta puhua miltei mitä hyvänsä. Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen keksi taannoin, että Voikkaan tehtaan kohtalo sinetöitiin Kalevankankaalla 1918. Vastaavasti Aamulehden pääkirjoitussivulla kerrottiin tammikuussa, miten sodan todellisia syyllisiä olivat Lenin ja tämän harhaanjohtama roistojoukko. Mitä jos siis syyttäisimme Leniniä, kun tehtaita taas suljetaan? Kotini on aivan Kalevankankaan hautausmaan vieressä. Hautausmaan kiviaitaa katsellessani mietin sitä historiattomuutta, jota sisällissotaan liittyy. Vielä 90 vuoden jälkeen monet suomalaiset yhä katsovat sotaa punaisten tai valkoisten näkökulmasta ja kieltäytyvät ymmärtämästä tapahtumien monimutkaisuutta. Venäjän imperiumin hajotessa syntyi valtatyhjiö, pula kärjisti yhteiskunnallisia epäkohtia, järjestysvaltaa ei ollut, lainsäädäntö oli aikansa elänyttä, haluttiin itsenäisyyttä, haluttiin vallankumousta, vihattiin ja uskottiin aseisiin, ihmisiä kuoli. käsitä, miksi nyt halutaan löytää syyllisiä vuoden 1918 sisällissotaan ja tuomita heidät. Kiinnostavaa on sekin hurskas into, jolla yritetään luoda osapuolten välille sovintoa ja antaa anteeksi. Molemmat tiet on aika luonut auttamatta umpeen: syyllisiä etsimällä emme tule yhtään viisaammiksi, eikä ole enää ketään, joka voisi pyytää tai saada anteeksi. Kukaan ei edusta enää sodan osapuolia, ja poliittinen sovintokin syntyi käytännössä toisen maailmansodan myötä. Jokainen voi vain yrittää ymmärtää. Sisällissota oli toki traaginen ja traumaattinen tapahtuma, historiallisesti kaikin tavoin merkittävä vedenjakaja. Sitä pitää tutkia, se pitää muistaa. On myös hyvä huomata, että sodat maailmalla ovat valtioiden sisäisiä ja ihan yhtä inhottavia. Meidän suomalaisten kannattaisikin miettiä omaa sisällissotaamme, jotta osaisimme suhtautua järkevästi ja eri näkökulmia punniten myös maailman kriisipesäkkeisiin. Mutta vuoden 1918 sota on jo päättynyt, onneksi.
vuonna tulee kuluneeksi 90 vuotta Suomen kahtia repineestä sisällissodasta. Kotikaupungissani on ollut vaikea olla huomaamatta sitä innostusta, joka sotaan jälleen kohdistuu. Järjestetään luentotilaisuuksia, muistohetkiä, näyttelyitä ja Tampereen valtauksen muistopäivänä jopa historiallinen kuvaelma. Työväenmuseo Werstas kannustaa kansalaisia lahjoittamaan viimeisetkin sotamuistot lipastonlaatikoista museokokoelmiin. Kiinnostus historiaan on tietysti tärkeää, ja sisällissotamme ymmärtäminen tekisi hyvää meille suomalaisille. Muutamassa kuukaudessa kuoli väkivaltaisesti noin 37 000 suomalaista. Sisällissota oli todella verinen esimerkiksi huomattavasti pidempään kestäneen toisen maailmansodan aikana menehtyi kaksinkertainen määrä suomalaisia.
Vielä 90 vuoden jälkeen monet suomalaiset yhä katsovat sotaa punaisten tai valkoisten näkökulmasta.
Kun 90. muistovuosi on nostanut sisällissodan puheenaiheeksi, huomaa keskustelun muuttuneen värikkäämmäksi. Sisällissodan politisoiminen olisi aiemmin repinyt liikaa haavoja auki, se ei sopinut julkisuuteen. Ihmisten, jotka olivat nuoruudessaan katsoneet toisiaan kiväärintähtäimen takaa, joutuivat presidentti Kekkosta myöten elämään menneisyytensä kanssa. Heidän piti tehdä hiljainen sovinto ja rakentaa maata yhdessä. hetkellä on elossa enää yksi sisällissodan veteraani. Punakaartissa taistellut Aarne Arvonen täytti elokuussa 110 vuotta. Hän on myös vanhin suomalainen. Sota on niin etäällä, että siitä ei ole omakohtaisia muistoja. Myös sukupolvelta toiselle siir46 Numero 1 Maaliskuu 2008
EN
TÄLLÄ
Rauhanasemalla
www.rauhanliitto.fi/materiaalit/julkaisut www.sadankomitea.org/myyntituotteet
Sanna Rummakko (toim.)
MYYNNISSÄ
Eriksson, Johansson & Sundback
Tahdon asia suomalainen maanpuolustus murroksessa
Mureneeko maanpuolustus, suomalaisuuden tukijalka? Maanpuolustuksen historiaa, nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä valotetaan useasta näkökulmasta uusia avauksia kaihtamatta. Kirjoittajina mm. tutkija Arto Nokkala, kansanedustajat Tarja Cronberg ja Johanna Sumuvuori sekä kirjailija Arno Kotro.
Rauhan saaret
Kirja Ahvenanmaan itsehallinosta, demilitarisoinnista ja puolueettomuudesta. Ilman armeijaakin tulee toimeen. Opiskele Ahvenamaan malli ja hanki myös ulkomaalaiselle ystävälle kertoaksesi demilitarisoinnista. Saatavilöa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
20
Maria Ruottu (toim.)
20
Kalevi Kalemaa (toim.)
Vastavoima fundamentalismille. Arjen islam Indonesiassa.
Sadankomitean Kaakkois-Aasia-ryhmä pyrkii purkamaan vastakkainasettelua ja monipuolistamaan Suomessa vallitsevaa konfliktikeskeistä islam-kuvaa. Kirjoittajina suomalaiset ja indonesialaiset asiantuntijat ja järjestöjen edustajat. Julkaisu on tehty Ulkoministeriön tuella.
Runoja sodasta ja rauhasta
Vanhempaa rauhanlyriikkaa.
Ajatuksia sodasta ja rauhasta
20
Kirjailijoiden, tiedemiesten, poliitikkojen ja tavallisten pasifistien mietteitä sodasta ja rauhasta.
0
Elina Turunen (toim.) Mary Kaldor
Yhteishintaan
35
20
Hässäkkä Pasifistinen toimintaopas
Perusteos kaikille suorasta toiminnasta kiinnostuneille! Sadankomitean julkaisemasta tuoreesta oppaasta löydät perustietoa väkivallattomuuden periaatteista kansalaistoiminnassa sekä hauskoja toimintaideoita ja käytännön vinkkejä katuteatterista ja rekvisiitan teosta mitä erilaisimpiin tempauksiin.
Globaali kansalaisyhteiskunta
Kansalaisyhteiskunnan nopea kehitys ja globalisoituminen vaikuttavat rajusti sekä kansallisvaltioihin että kansainväliseen järjestelmään. Kaldor tarjoaa uusia mahdollisuuksia ihmis- ja kansalaisoikeuksien laajemmalle toteutumiselle ja konfliktien rauhanomaiselle ratkaisemiselle.
pasifistinen toimintaopas
5
rjo Sateenva iin kevättulv
20
Tervetulo a aan! Myös Rauhanasemalle
www.rauhanasema.fi Veturitori 3 Itä-Pasila, Helsinki
tutustum
15
Helsinki maaliskuu 2003
Kuva: Leila Oksa
Tilaa uudistunut
Globaalisti kriittinen rauhanpoliittinen aikakauslehti. Demokratian ja oikeudenmukaisuuden rakkikoira. Pohtii eurooppalaista ja kansainvälistä politiikkaa. Tutkii suomalaisen yhteiskunnan pohjavirtoja. Ymmärtää poliittisuuden laajasti. Radikaali jo vuodesta 1966.
YDIN 2/2008 ilmestyy 15. 5.
Kestotilaus 28 , vuositilaus 35 Opiskelijatarjous: 20 / ensimmäinen vuosi, jatkuu kestotilauksena Tilaa netissä: www.ydinlehti.fi