YLIOPPILASLEHTI nro 1 / 2023 abinumero C O N T E N T T I A H E L V E T I N K O N E E S T A s. 28
KANSANOPISTO HELSINGISSÄ VUODESTA 1907 Lukuvuosi 14.8.2023 31.5.2024 www.laajasalonopisto.fi #laajasalonopisto Media Audiotuotanto, Journalistinen kirjoittaminen, Radiotoimittaja, TV-työ, Urheilutoimittaja Taide Elokuva, Kirjoittaja, Kuvallinen viestintä ja graafinen suunnittelu, Musiikki, Näyttelijäntaide 1 ja 2, Pelituotanto, Tanssi Yhteiskunta Valtiotieteet, Ympäristö ja kestävyys Aloitamme uudet koulutukset Musiikki, Tanssi, Ympäristö ja kestävyys
ylioppilaslehti 1 / 2023 3 Pääkirjoitus Tämä ei ole mainos ””NEWS NEWS is what somebody does not want you to print. All the rest is advertising.” Näin lausui 1800–1900-lukujen taitteessa brittiläinen lehtikustantaja Alfred Harmsworth, tai ehkä hänen maanmiehensä, kirjailija ja toimittaja George Orwell. Sitaatin alkuperä ei ole tiedossa, mutta olen kuullut sen useita variaatioita monen mediatyöläisen suusta. Perusteleehan se journalismin olemassaoloa – erityisesti aikana, jona viestintä ja some haastavat perinteistä mediaa. Valtiot, yritykset ja järjestöt pyrkivät yhä aggressiivisemmin hallitsemaan julkisuuskuvaansa. Maine on kannattavan liiketoiminnan ja luottamuksen ydin, ja viestinnän perusopetuksia on, että etenkin kriisitilanteissa on viestittävä vakuuttavasti ja nopeasti itse, ennen kuin joku muu – esimerkiksi journalisti – määrittelee tilanteen puolestasi. Nykyään omaa julkisuuskuvaansa haluavat hallita myös tavalliset ihmiset. JOUDUN JOUDUN yhä useammin tilanteeseen, jossa haastateltava toivoo voivansa esiintyä tekstissä pelkällä etunimellä, vaikka hänen roolinsa jutussa on arkinen ja harmiton. Haastateltavat vuosikymmenien takaa ottavat yhteyttä toimituksiin pyytääkseen toimittajia poistamaan verkkoarkistosta vanhan jutun, jossa haastateltava kertoo lempikouluruokansa tai esittelee lemmikkinsä. Katugallupissa ohikulkija kieltäytyy haastattelusta, koska ei halua tulla löydetyksi Googlen kuvahausta ”tämän näköisenä”. Olemme tottuneet muokkaamaan itse profiilimme niin tarkasti, että kenenkään muun tarinankerronta ei vakuuta. Kun elämän keskiössä korostuu entistä vahvemmin minä , voi olla vaikea ymmärtää, miksi journalistinen juttu ei ilmennä oman persoonallisuuden kaikkia eri puolia tai käy promotoinnista työmarkkinoilla. Siitä, miten Instagramissa syntynyt kontrollin tarve vaikuttaa käsitykseemme julkisesta keskustelusta voit lukea lisää esseestä sivulta 28. Media onkin osin epäonnistunut toimintansa perustelemisessa. Siis siinä, miksi julkiseen keskusteluun tarvitaan tavallisia ihmisiä koko nimillään: läpinäkyvyyden ja luotettavuuden vuoksi. Tabujen purkamiseksi ja uusien syntymisen vastavoimaksi. Varmuudeksi siitä, ettei haastateltava tai toimittaja salaa jutun kannalta olennaisia asioita. Vanhoja juttuja ei pidä poistaa tai sensuroida siitäkään syystä, että jutut kertovat ajasta, jolloin ne on tehty. Kun linjasta poiketaan kerran, koska höpsöllä lemmikkijutulla ei niin ole väliä, herää kysymys, millä sitten on. Missä menee läpinäkyvyyden raja ja kuka sen määrittelee? Jos läpinäkyvyydestä tingitään, journalistit voivat heittää hanskat tiskiin. Viestintätoimistoja täällä kyllä riittää kasvattamaan arvoa ja rakentamaan vakuuttavia menestystarinoita . YMMÄRRÄN, YMMÄRRÄN, että haastattelut voivat arveluttaa. Vaikka perinteinen media harvoin nostaa yksittäistä kokemusasiantuntijaa rinnuksista seinälle, somen kommenttikentissä niin usein käy. Niinpä moni jättää haastattelun mieluummin antamatta. Journalisti saa jutusta palkkaa, mutta mitä haastateltava saa? Palstatilaa, eikä sitäkään omaehtoisesti. Yksilökeskeisessä kulttuurissa monen on tätä vaikea niellä. Ketään muuta paranneltu kiiltokuvaversio henkilöbrändistäsi ei kuitenkaan kiinnosta. Tarinasi osana jotain suurempaa ilmiötä sen sijaan saattaa kiinnostaakin. Mihin siis tarvitaan toimittajaa julkisuuden ja sinun välillesi? Meille maksetaan nimenomaan siitä, että emme tee sinusta mainoksia. A D I L E S E V I M L I K U V A A av a E ro n en
4 Toimitukselta Tekijöinä PÄÄTOIMITTAJA PÄÄTOIMITTAJA Adile Sevimli @adilesev ART DIRECTOR ART DIRECTOR Pauliina Nykänen TOIMITUSSIHTEERIT TOIMITUSSIHTEERIT Anni Härkönen @annihark Petri Jääskeläinen @KmyBeat TEKIJÄT TEKIJÄT Maryam Ahmed, Anssi Bwalya, Aava Eronen, Toivo Heinimäki, Venla Helenius, Hilla Kurki, Eveliina Lempiäinen, Lotta Närhi, Taija Roiha, Ronja Salmi, Levi Vepsä, Arda Yildirim KIITOKSET KIITOKSET Antti Auvinen, Ümit Bedretdin, Reeta Cremin, Ahto Harmo, Otso Teperi, Harri Saukkomaa, Erik Solin, Usva Torkki KANNEN KUVA KANNEN KUVA Hilla Kurki PERUSTETTU 1913. PERUSTETTU 1913. 110. vuosikerta. Ylioppilaslehden kustannus Oy on Aikakausmedian sekä Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. SÄHKÖPOSTIOSOITTEET SÄHKÖPOSTIOSOITTEET etunimi.sukunimi @ylioppilaslehti.fi SOMESSA SOMESSA @ylioppilaslehti KÄYNTIJA KÄYNTIJA POSTITUSOSOITE POSTITUSOSOITE Leppäsuonkatu 9 B 00100 Helsinki TILAUKSET JA TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET OSOITTEENMUUTOKSET www.ylioppilaslehti.fi/ tilaajapalvelut MEDIATIEDOT MEDIATIEDOT www.ylioppilaslehti.fi/mediatiedot KUSTANTAJA KUSTANTAJA Ylioppilaslehden kustannus oy Toimitusjohtaja Leea Tolvas, leea.tolvas@ylva.fi PAINO PAINO Printall AS, Tallinna, Viro ISSN 0355-9246 ISSN 1458-445X (verkkolehti) Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta eikä palauta sitä. SEURAAVA NUMERO SEURAAVA NUMERO ilmestyy 24.3. Voidaanko vain pitää hauskaa? K U V A A av a E ro n en Eveliina Lempiäinen on nautiskeleva kirjoittaja ja ahnehtiva lukija. Seuraavaksi hän vie illalliselle äitinsä ja aikoo hyväksyä illalliskutsuja jatkossa myös heilastelijoilta. Helppoa se ei ole. Miksi, se selviää sivulta 56. Toivo Heinimäki on valokuvataiteilija, kuvantekijä ja Utu Press -pienkustantamon perustaja. Tämän lehden sivuille 16–27 hän toteutti visuaalisen tallenteen, jossa toimittaja rusikoidaan Sörnäisissä sijaitsevassa kellarissa kuudentoista soturin, neljän kuninkaallisen ja muutaman muun puuolennon läsnäollessa. OIKAISU Lehdessä 6/22 kerroimme Postia-palstalla, että Paavo Väyrynen vetäytyi lokakuussa eduskuntavaaliehdokkuudesta. Tämä on totta, mutta päivää ennen lehden julkaisua Väyrynen kertoi sittenkin lähtevänsä ehdolle keskustan riveissä. URHEILU URHEILU rikkoo edelleen liian monia nuoria. Viime syksynä Syömishäiriöliiton (Syli) varapuheenjohtaja Marika Uusi-Illikainen otti kantaa voimisteluvalmennuksen epäkohtiin. Tuolloin paljastui, että Suomen rytmisen voimistelun maajoukkueen aiemman päävalmentajan ja toisen valmentajan epäiltiin painostaneen urheilijoita muun muassa laihduttamaan sekä tarkkailemaan syömistään ja painoaan. Ongelma ei ole uusi, mutta lajiliitot eivät ole onnistuneet puuttumaan siihen riittävästi. Julkisuuteen tulleet tapaukset koskevat usein kilpatason urheilua, mutta vastaava painostus voi alkaa jo aikaisemmin lasten ja nuorten liikuntaharrastuksissa. Lasten kautta unelmiaan elävät valmentajat eivät ymmärrä asiallisuuden rajoja. Vaikka ammattilaisiksi pyrkiville pitää taata mahdollisuudet kehittyä, kaikista urheilusta innostuneista nuorista ei pidä koulia tähtiä hinnalla millä hyvänsä. Pahimmillaan valmennettavista kasvaa psyykkisesti ja fyysisesti rikkinäisiä aikuisia, jotka vihaavat liikuntaa. Tämän lehden sivuilla 16–27 kokeillaan lajia nimeltä shakkinyrkkeily. Sen ytimessä on hauskanpito, vaikka kovimmat lajista innostuneista ovat toivoneet shakkinyrkkeilystä jopa olympialajia. Suomalaisista shakkinyrkkeilijöistä välittyi sekä mieltä että ruumista kehittävästä harrastuksesta kumpuava ilo. Asenteesta voisivat ottaa mallia tunnetummatkin lajit. Monille nuorille riittää itsensä kehittäminen parhaansa mukaan ja kivassa porukassa. Harva nuori tavoittelee ammattilaisuutta, vaikka harrastaa valitsemaansa lajia urheiluseurassa. Miksi se ei riitä aikuisille? P E T R I J Ä Ä S K E L Ä I N E N
ylioppilaslehti 1 / 2023 5 Tässä lehdessä A L U K S I P I T K Ä T L O P U K S I FIKTIO s. 64 Tammakuume TAKAIKKUNA s. 67 Vallankumous alkaa voimistelusalista Turpaan enkelisijoittajalta Liityntäpysäköijien luvattu maa Instagram pilasi meidät PÄ ÄKIRJOITUS s. 3 Et kiinnosta meitä TOIMITUKSELTA s. 4 Urheilu on vaarallista UUTISIA s. 6 Tärkeät ihmiset juhlivat: Timo Harakka lähtee vaaleihin Ylkkäri-teemalla TIEDE s. 12 Äärisääennuste Vintage 3 x new year, new me Asian tuntija KULTTUURI s. 54 Kritiikki 3 x megatrendit 2023 Kolumni Rakas ruokapäiväkirja, Kulttuurihenkilö ALAKULTTUURI s. 61 Tulevat rehtorit Pakina: Viimeinen millenniaali Internet-UG Postia Top-10 ALKUPALA s. 15 Anaalihelmiä ja eksoottisia toisia S. 16 S. 28 S. 38
ylioppilaslehti 1 / 2023 6 Nopeat U U T I S I A S E L F IE A d ile S ev im li Hyyn vuoden 2023 hallitus on valittu HELSINGIN HELSINGIN yliopiston ylioppilaskunnan (Hyy) edustajisto valitsi joulukuussa uuden hallituksensa. Vuoden 2023 hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Nea Hakala (Hyal). Hakalan lisäksi hallitukseen valittiin 11 jäsentä. Heistä kaksi edustaa sitoutumatonta vasemmistoa, kaksi ainejärjestötaustaista Hyalia, kaksi vaalirengas Helpiä ja kaksi Hyyn vihreitä. Yhden paikan saivat kokoomuksen, opiskelijoiden sosiaalidemokraattisen yhdistyksen ja osakuntien vaaliliittojen ja svenska nationer och ämnesföreningarin (snäf) edustajat. P E T R I J Ä Ä S K E L Ä I N E N YLIOPPILASLEHTI YLIOPPILASLEHTI täytti tammikuussa 110 vuotta. Lehteä juhlistettiin pienimuotoisessa tilaisuudessa 20. tammikuuta Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (Hyy) omistamassa Domusravintolassa. Paikalle oli kutsuttu muun muassa Hyyn hallitus ja henkilökuntaa sekä Ylioppilaslehden entisiä toimituslaisia 40 vuoden ajalta. Ylioppilaslehden toimitussihteeri vuosilta 1983–1985, liikenneja viestintäministeri Timo Harakka, piti tapahtumassa puheen, jossa hän korosti Ylioppilaslehden tehtävää instituutioiden vastaisena instituutiona. ” Kaikki se, mitä aika on pitänyt naurettavana, on tullut ensimmäisenä vakavasti otetuksi Ylioppilaslehdessä, ja sitten kun siitä on tullut yleinen totuus, sitä on ensimmäisenä pilkattu Ylioppilaslehdessä.” Ministeri Harakan mukaan Ylioppilaslehden tehtävä on olla väärässä ja tuottaa aleista mielipidettä yleisen mielipiteen vastavoimaksi. Totuuksien kuhisevassa kompostissa on ministerin mukaan tärkeää levittää väärää totuutta ja huonoa makua. ” Lehti elää ja voi hyvin, vaikka tälläkin kertaa leikkaajat ja nitistäjät vaanivat nurkan takana.” Kohua herättäneessä puheessa ministeri Harakka moitti päättäjiä tosikkoudesta. ” Viisaat päättäjät ymmärtävät antaa Ylkkärille tukensa ja rahansa.” Ylioppilaslehti on perustettu vuonna 1913. Se on selvinnyt maailmansodista ja ollut olemassa pidempään kuin Suomen Helsingin yliopiston rehtoriksi 19 hakijaa HELSINGIN HELSINGIN yliopiston hallitus valitsee uuden rehtorin maaliskuun loppuun mennessä. Määräaikainen pesti alkaa elokuussa 2023 ja kestää enintään viisi vuotta. Rehtoriksi haki määräaikaan mennessä 19 ihmistä. Haku päättyi tammikuun puolivälissä. Hakijoiden joukossa on esimerkiksi nykyinen rehtori Sari Lindblom. Helsingin yliopiston nykyisistä työntekijöistä hakemuksen jättivät myös vararehtori Kai Nordlund, osuuskuntaoikeuden professori Jukka Mähönen, rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio, kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaani Johanna Mäkelä, uskonnonfilosofian professori Sami Pihlström ja kieliteknologian tutkijatohtori Mika Hämäläinen. Myös Tampereen yliopiston rehtori Mari Walls haki paikkaa. Lisäksi tehtävää hakivat määräajassa Dmitry Gultsev, Sabahudin Hadzialic, Maryam Irani, Adam JagielloRusilowski, Camilla Josephson, Jari Matias Kinaret, Hamid Masud, Wayne Plourde, Umasankar Saha, Anira Shakeel ja Kalle-Antti Suominen. Ks. jymypommi s. 61 – rehtorikisan yllättävät jokerit! A N N I H Ä R K Ö N E N valtio, Yleis radio tai BBC. Tuona aikana lehti on ammattimaistunut opiskelijoiden viikoittaisesta julkaisusta aikakauslehtikentän ja koko Suomen suunnannäyttäjäksi. Ylioppilaslehti on yksi maan vanhimmista kulttuurilehdistä, ja sillä on sitoutunut lukijakunta myös Helsingin yliopiston ulkopuolella. Ylioppilaslehti vastaanottaa mielellään palautetta, juttuvinkkejä ja terveisiä lukijoiltaan sähköpostitse. Ylioppilaslehti aikoo jatkaa väärän totuuden levittämistä vähintään seuraavat 110 vuotta. A D I L E S E V I M L I Ylioppilaslehti täytti 110 vuotta – ministeri vetoaa päättäjiin: ”Ymmärtäkää antaa Ylkkärille tukenne ja rahanne”
ylioppilaslehti 1 / 2023 7 U U T I S I A Analyysi Analyysi Tehomaatalous köyhdyttää luontoa ja rehevöittää vesistöjä. Se uhkaa viljelymaan kuntoa ja muita luonnon kiertokulkuja, joiden varaan maatalous perustuu. Ruoantuotanto heikentää tulevaisuuden ruokaturvaa. Kriisitukipaketteja nähdään vastaisuudessakin. TUOTTAJIEN TUOTTAJIEN korvaan uudet vaatimukset särähtävät. Juuri poliitikot ovat puskeneet heidät tehotuotantoon, mutta yhtäkkiä tehotuotanto ei enää kelpaakaan päättäjille. Monilla on painolastinaan uusiin koneisiin ja rakennuksiin velkarahalla tehtyjä investointeja. Ilmasto ei kuitenkaan odota ahdingon taittumista, ja EU:ssa maatalouden ympäristösääntely kiristynee jatkossa. Mitä pidempään hallitus jarruttaa ilmastotoimia, sitä huonommin tuottajat sopeutuvat vääjäämättömään. Pahimmillaan muutos tulee hallitsemattomana rysäyksenä, kuten Suomen turvetuotannossa 2020-luvun taitteessa päästöoikeuden hinnannousun ja turpeen veronkorotuksen romahdutettua turpeen kysynnän. Maatalouden monikriisi ratkeaa vain toimilla, jotka parantavat maa talouden ilmastokestävyyttä ja kannattavuutta yhtä aikaa. Suomen ympäristökeskuksen mukaan kestävyyssiirtymä tarkoittaisi turvepeltojen palauttamista kosteikoiksi ja eläintuotteiden kulutuksen vähentämistä. Luonnonvarakeskuksen mukaan muutokset toteutuvat vain, jos maataloustukia aletaan maksaa maatilojen tekemien ilmastotoimien mukaan. Sitä kannattaisi yrittää: samalla vähenisi tarve ympäristöä kuormittaville tuotantovälineille, joiden hintaheilahtelu piinaa tuottajia. Tuottajien toimeentulon turvaaminen tarkoittaa paitsi kannustimia, myös tappioiden korvaamista ja uusien tulonlähteiden kehittämistä. Jos maatalouden kriisitilan halutaan taittuvan, on kestävyyssiirtymä ainoa tie. Median työ on kysyä päättäjiltä, aikovatko he sitä toteuttaa. itä yhteistä on kuivilla kesillä, koronapandemialla ja Ukrainan sodalla? Maatalouden kriisitukipaketit. Suomalainen maatalous on vajonnut krooniseen kriisitilaan, josta hallitus yrittää onkia sitä hätärahoituksella. Tammikuussa mediat uutisoivat hallituksen valmistelevan tuki pakettia, jolla Venäjä-pakotteiden kärjistämää lannoiteja energia kustannusten nousua paikkaillaan toistamiseen. Suomi on tukipolitiikallaan keskittänyt maataloutta huoltovarmuuden nimissä tiloille, jotka pystyvät kasvamaan, koneistumaan ja erikoistumaan. Suomen ruokaomavaraisuus on kansainvälisillä mittareilla erinomaisella tasolla, mutta ruoantuotanto nojaa ulkomaisiin polttoaineisiin, rehuun ja lannoitteisiin. Maatiloista on tullut haavoittuvaisia Ukrainan sodan kaltaisille ilmiöille, jotka nostavat ulkomailta tuotavan polttoaineen, rehun ja lannoitteiden hintoja. Samalla alkutuottajille maksettu osuus ruoan hinnasta on pienentynyt. Tulos: kolme tilaa lopettaa joka päivä. TÄLTÄ TÄLTÄ näyttää maatalouden kriisi , otsikoi Helsingin Sanomat artikkelinsa joulukuussa. Tukipakettia on taustoitettu vastaavilla jutuilla muissakin medioissa. Niissä kerrotaan tuottajien ahdingosta, mutta ei kysytä, mitä tapahtuu seuraavan tukipaketin jälkeen. Pitäisi kysyä, sillä maatalouden kriisi on kannattavuusongelmia monisyisempi. Ruokajärjestelmän ilmastopäästöjä ei ole saatu laskemaan 2000luvulla. Ne kattavat Suomen päästöistä kolmanneksen ja niitä ylläpitävät miljardiluokan tuet. Pinta-alaan sidotut tuet kannustavat viljelemään heikkotuottoisiakin peltoja, ja tuotantomääriin sidotuilla tuilla pidetään yllä maidon ja naudan lihan tuotantoa. Suomi uudisti maataloustukiaan viime vuonna EU:n maatalouspolitiikkaa toteuttavassa kansallisessa CAP-suunnitelmassa. Tulokset olivat laihoja: maatalouspäästöt vähenevät 5,5 prosentilla viidessä vuodessa, kun Suomen tavoittelema hiilineutraalius vuonna 2035 edellyttäisi 29 prosentin vähennystä. Suomi on jarrutellut muuallakin. Maaja metsätalouden päästöjen vähentämiseksi ja hiilinielujen vahvistamiseksi luotu maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma jäi höttöiseksi, vaikka turvepeltojen päästöjä olisi voitu vähentää lopettamalla huonotuottoisten turvepeltojen viljely ja uusien peltojen raivaus. Kiistellyn ilmastoruokaohjelman piti vähentää lihankulutusta kolmanneksella, mutta tavoite vesittyi. Keskustajohtoisessa maaja metsätalousministeriössä esitysluonnokseen tehtiin useita muutoksia, joiden myötä määrällinen tavoite lihankulutuksen vähentämisestä katosi ohjelmasta. T E K S T I Lotta Närhi Lotta Närhi on ympäristöaiheista kirjoittava vapaa toimittaja ja ympäristöja luonnonvarataloustiedettä lukenut ex-viikkiläinen. M K U VA Pauliina Nykänen Tukipaketit eivät tepsi maatalouden monikriisiin Kriisi pitää hoitaa, mutta Suomi tarjoaa vain laastareita.
ylioppilaslehti 1 / 2023 8 U U T I S I A T E K S T I Adile Sevimli K U VA Pauliina Nykänen ”Vuokrausja ravintola-alaan korona osui kovaa”, kertoo Ylvan toimitusjohtaja Leea Tolvas. ”Liikevaihtomme puolittui noina vuosina.” Ylvan liikevaihto on noin 19 miljoonaa, kun ennen koronaa se oli noin 38 miljoonaa. Ylvalla on käynnissä kaksi rakennushanketta, jotka ovat viivästyneet koronan vuoksi: Hakaniemen virastotalojen tilalle valmistuva Lyyra ja Helsingin keskustassa sijaitseva Grand Hansa -hotellihanke. ”Vuokratulot eivät juokse, ennen kuin talot valmistuvat”, Tolvas sanoo. Ylva tulouttaa vuosittain voitonjakoa Hyylle noin 2,8 miljoonaa, mutta koronan vuoksi voitonjako on puolittunut 1,4 miljoonaan vuosien 2022–2024 aikana. ”Ei ole voittoa, josta jakaa. Se on se realismi.” HYY HYY on aiemmin kertonut tavoitteekseen luopua jäsenmaksuista kokonaan. Miten Hyyssä perustellaan nopeaa päätöstä korottaa jäsenmaksua tuntuvasti? ”Jäsenmaksuttomuus on ollut teema jo pitkään ja siihen on haluttu pyrkiä jo vuosia. Nyt tilanne on valitettava, ja valitettavaan päätökseen on tultu pakon edessä haastavan taloustilanteen takia. Hyyn jäsenmaksua ei ole korotettu pitkään aikaan”, Hyyn hallitukHyy korottaa opiskelijoiden jäsenmaksua kuudella eurolla. Säästökuurilla halutaan leikata myös Ylioppilaslehdestä. H elsingin yliopiston ylioppilaskunta (Hyy) korottaa ylioppilaskunnan perustutkinto-opiskelijoiden jäsenmaksua kuudella eurolla lukuvuodelle 2023– 2024. Asiasta päätti ylioppilaskunnan edustajisto kokouksessaan joulukuussa. Jäsenmaksu on korotuksen jälkeen 52 euroa. Jatkotutkinto-opiskelijoille jäsenmaksu on korotuksen jälkeen 51 euroa. Korotus näkyy opiskelijoiden kukkarossa kesän lopussa, kun uuden lukuvuoden jäsenmaksu maksetaan. HYYN HYYN hallituksen puheenjohtaja Nea Hakala kertoo korotuksen syyn olevan haastava talous tilanne. ”Tällä hetkellä kaikki kallistuu ja korot nousevat. Jäsenmaksun korotus on yleinen teema koko ylioppilaskuntakentällä. Se nousee myös muissa ylioppilaskunnissa. Tämä on valitettava päätös, jota emme mielellämme tee. Samaan aikaan kun nostamme jäsenmaksua, leikkaamme toiminnasta.” Huonolla taloustilanteella Hakala viittaa maailmantilanteeseen: pandemiaan, sotaan ja inflaatioon. Säästötoimet liittyvät myös Ylvaan, jonka talouteen Hyyn talous on sidottu. Hyy omistaa Ylvan, joka toimii kiinteistöja ravintola-alalla. Ylva omistaa esimerkiksi Unicafe-opiskelijaravintolat. Nips naps
ylioppilaslehti 1 / 2023 9 U U T I S I A U U T ISI A sen puheenjohtaja Hakala sanoo. Hyyn jäsenmaksu on edelleen pienempi kuin monessa muussa ylioppilaskunnassa. JOULUKUISESSA JOULUKUISESSA kokouksessaan edustajisto päätti muistakin säästöistä. Ne koskevat Hyyn tapahtumia ja edunvalvontaa. Esimerkiksi Hyyn tilojen siivousta harventamalla säästetään 15 000 euroa. Järjestöjen kalustetuesta leikattiin 2 000 euroa, eli se on tänä vuonna 1 000 euroa. Hyyn vappucocktailtilaisuutta yliopiston ja kaupungin johdolle ja muille sidosryhmille ei järjestetä. ”Kaikesta jatkuvasta toiminnasta leikattiin”, Hakala sanoo. Tänä vuonna Hyyn vuosijuhlat järjestetään huomattavasti pienemmällä budjetilla kuin aiemmin. 30 000 euron sijaan juhlia varten on varattu 10 000 euroa. Pöytäjuhlan sijaan luvassa on todennäköisesti cocktailtilaisuus. Myös Hyyn hallituksen jäsenten eläkemaksuista luovuttiin. ”Olemme ottaneet kaikkialta niin, että toimintaa pystytään pyörittämään.” HYYN HYYN toiminnasta on viime vuosina tehty useita kanteluita. Tämä näkyy myös ylioppilaskunnan talousarviossa. Ylioppilaslehti uutisoi viime syksynä Hyyn käyttäneen reilussa vuodessa 120 000 euroa asianajopalveluihin. Tämä johtui Hyyn edustajiston jäsenen oikeuskanslerille ja hallintooikeuteen tekemistä kanteluista, joihin vastaamiseen Hyy osti juridista apua. Joulukuisessa kokouksessaan edustajisto hyväksyi Hyyn talousarvioon uuden kohdan, joka on varattu ylioppilaskunnan asianajokuluihin. Tälle vuodelle Hyyn asianajokuluihin on varattu 70 000 euroa. EDUSTAJISTO EDUSTAJISTO päätti leikata myös Ylioppilaslehden rahoituksesta 10 000 euroa vuonna 2023. Tämän lehden mennessä painoon on vielä epäselvää, mistä summa otetaan. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta omistaa Ylioppilaslehteä kustantavan Ylioppilaslehden Kustannus Oy:n.
ylioppilaslehti 1 / 2023 10 U U T I S I A syrjimättömän sanaston, jossa ehdotetaan vaihtoehtoja autismiin liittyville negatiivisille tai vaikeaselkoisille lääketieteen termeille ja suomennoksia englanninkielisille ilmauksille. Asyn hankekoordinaattorin Niina Kettusen mukaan autismikirjosta puhuttaessa olisi hyvä suosia neutraaleja ilmauksia: puhua esimerkiksi häiriön sijaan autismista tai autismikirjosta ja yliherkkyyden sijaan ihan vain herkkyydestä. ”Jos puhutaan häiriöistä, ihminen mieltää itsensä ongelmaksi”, Kettunen sanoo. Se taas voi heikentää ihmisen itsetuntoa ja lamaannuttaa hänen toimintakykyään. Kettunen painottaa, että sanavalinnoilla rakennetaan todellisuutta. Lääketieteen termeillä on paikkansa, kun terveydenhuollossa pyritään määrittelemään tuen tarvetta. Autismikirjon ihmisiä kohdattaessa häiriöpuhetta ei kuitenkaan tarvita. ”Silloin, kun puhutaan ihmisenä ihmiselle, arvostava kohtaaminen ja toteava, neutraali tapa puhua asioista ovat paikallaan.” Kettunen korostaa, ettei nyt koottu sanasto ole mikään lopullinen totuus oikeanlaisesta kielenkäytöstä, eikä edes yhdistyksen virallinen kannanotto. Autismikirjon ihmisetkään eivät ole yksimielisiä siitä, kuinka he haluavat autismista puhuttavan. Osaa lääketieteen sanasto ei häiritse, osa taas pitää sitä vahingollisena. Olennaista on kuulla eri näkökulmia niiltä, joita asia koskettaa. T E K S T I Anssi Bwalya ”Pahinta on, jos neurovähemmistö ei kommunikoi keskenään eikä heillä ole keskusteluyhteyttä neuroenemmistöönkään. Siltä pitäisi välttyä.” KÄYTTÄMÄMME KÄYTTÄMÄMME kieli kertoo, mitä ajattelemme autismista: onko se ”korjaamista” vaativa olotila? Yhdysvaltalainen terveyspolitiikan tutkija ja vammaisaktivisti Ari Ne’eman on kritisoinut sitä, kuinka autismikirjon henkilöille suunnatun kuntoutuksen tavoitteena tuntuu usein olevan myös harmittomien autististen piirteiden poistaminen. Esimerkiksi katsekontaktin puute, toistuva itsensä keinuttelu ja samojen asioiden katseleminen, kuunteleminen tai lukeminen yhä uudelleen voidaan nähdä yksioikoisesti osana ”häiriötä”. Pitääkö niistä pyrkiä yhtä lailla eroon kuin vaikkapa toistuvasta itsensä lyömisestä tai puremisesta, joita osalla diagnoosin saaneista myös esiintyy? Kaikkien autististen piirteiden leimaaminen oireiksi voi johtaa piirteiden peittelyyn, mikä taas on tutkimusten mukaan yhteydessä lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin ja kohonneeseen itsemurhariskiin. Autismin mustavalkoinen patologisointi muistuttaa tältä osin seksuaalivähemmistöille suunnattuja eheytyshoitoja tai kulttuurivähemmistöjen pakkosulauttamista osaksi valtakulttuuria. Mitkä autismin piirteet itse asiassa muodostavat haitan ihmiselle itselleen, ja missä Suomen kielessä ei ennen ollut neutraalia käsitteistöä, jolla puhua neurokirjosta. Nyt on. Kaikkia haasteita autismikirjon ymmärtämisessä se ei ratkaise. iime syksynä psykologian ylioppilaskokeessa oli tehtävä, joka herätti kokelaissa hämmennystä. Tehtävässä autismia kutsuttiin mielenterveys häiriöksi, jolla on ”puhkeamisikä”. Autismiliitto kritisoi muotoilua, ja Ylioppilastutkintolautakunta kiirehti pahoittelemaan virhettä ja ilmoitti, ettei se pidä autismikirjoa tai adhd:ta mielenterveyden häiriöinä. Suomessa on nyt herätty siihen, että autismikirjon ihmiset voivat kokea heitä koskevan kielen leimaavana ja asenteellisena. Vielä vuosituhannen vaihteessa autismi käsitettiin niin lääketieteessä kuin arkipuheessakin melko yksioikoisesti sairautena. Terveydenhuollon näkökulmasta autismi on edelleen ”häiriö”, mutta onko se sitä terveydenhuollon ulkopuolella? Autismi on synnynnäinen ominaisuus, joka vaikuttaa ihmisen tapaan kokea häntä ympäröivä maailma. Vaikeudet toisten ymmärtämisessä ja ymmärretyksi tulemisessa, käyttäytymisen toisteisuus, rikas mielen sisäinen maailma, poikkeuksellinen aistiherkkyys sekä voimakas syventyminen tiettyihin kiinnostuksen kohteisiin ovat autismin tyypillisiä piirteitä. Piirteet ilmenevät kuitenkin hyvin yksilöllisesti. Juuri siksi puhutaan ”autismikirjosta” häiriökeskeisten termien sijaan. VIIME VIIME syksynä Suomen autismikirjon yhdistyksen (Asy) alainen hanke kokosi V Mistä puhumme , kun puhumme autismista?
ylioppilaslehti 1 / 2023 11 U U T I S I A U U T ISI A määrin on kyse ympäristön joustamattomista normeista? Autismiliiton kokemusasiantuntija Ilkka Aalto uskoo, että ymmärrys autismista on parantunut viime vuosien aikana. Aallon mukaan käsitykset siitä, kuinka autismikirjon ihmisten hyvinvointia tulisi edistää, ovat edelleen hyvin asiantuntijalähtöisiä. Riskinä on, että ihmisille tullaan ikään kuin ulkopuolelta kertomaan, miltä hyvä elämä näyttää. Aallon on esimerkiksi vaikea ymmärtää kuntoutusmalleja, joissa pyritään saamaan autismikirjon ihmisiä katsomaan keskustelu kumppaniaan silmiin. Monet autismikirjon ihmiset kokevat katsekontaktin hyvin epämiellyttävänä. ”Suurin osa autismikirjon ihmisistä ei todellakaan halua vapaaehtoisesti niin tehdä. En ymmärrä, miksi katsekontaktia pitäisi kuntoutuksessa harjoitella, kun ilmankin pärjää.” YHTEISKUNNAN YHTEISKUNNAN tukijärjestelmät on rakennettu pitkälti diagnoosien varaan. Jotta ihminen olisi oikeutettu kuntoutukseen ja erityistukeen, täytyy häneltä löytyä perusteeksi jonkinlainen ”häiriö”. Tampereen yliopiston tutkijatohtorin, neuropsykologi Terhi Helmisen mukaan osa autismiskirjon ihmisistä ja heitä edustavista yhdistyksistä pelkää, että autismikirjosta puhuminen ”luonnollisena moninaisuutena” voi johtaa tuen tarpeen unohtumiseen. Hiljattain terveydenhuollossa on kuitenkin alettu kannattaa ajatusta, että tuen suuntaamisessa keskityttäisiin yksittäisten häiriönimikkeiden sijaan ihmisen kokonaisvaltaisen toimintakyvyn arvioimiseen. Esimerkiksi Pirkanmaalla lapsi voi saada neuro psykologista kuntoutusta tai toimintaterapiaa puhtaasti arjessa havaittujen haasteiden perusteella, ilman diagnoosia. Muutos on Helmisen mukaan sinänsä hyvä, että diagnoosi ”autismikirjon häiriö” ei itsessään juuri auta ymmärtämään ihmisen tilannetta tai suunnittelemaan yksilöllistä tukea. Helmisen mielestä esimerkiksi katseeseen liittyviä kuntoutusmenetelmiä ei kannata suoraan tuomita. Kasvoihin katsomalla ihminen oppii lapsena tunnistamaan omia ja muiden tunteita. Toisen ihmisen katseen seuraaminen tukee myös kielellistä kehitystä: seuraamalla vanhemman tai muun puhujan katsetta lapsi voi päätellä, mihin puhujan käyttämät sanat viittaavat. ”Jos lapsi ei katso ollenkaan, mitä toisen kasvoilla tapahtuu, sillä voi olla kasautuvia vaikutuksia kielen oppimiseen, tunteiden oppimiseen ja mielen teoriaan eli toisen mielen lukemiseen”, Helminen sanoo . Hänestä kuntoutuksessa tulisi aina arvioida yksilöllisesti, onko tietystä käyttäytymispiirteestä haittaa ihmiselle itselleen. Pelkkä poikkeavuus valtaväestöstä ei ole peruste kuntoutukselle. ”Tärkeintä ei nähdäkseni ole diagnoosinimike, joka tutkimuksista lopulta saadaan, vaan ymmärrys, joka yksilöllisestä ihmisestä samalla kasvaa. Sitä kautta päästään miettimään, mitä ihminen tarvitsisi, jotta hän pärjäisi paremmin elämässään.” KOKEMUSASIANTUNTIJA KOKEMUSASIANTUNTIJA Ilkka Aalto suhtautuu sanavalintoihin ja diagnooseihin käytännönläheisesti. Hänelle diagnoosi on työväline, ei niinkään kriittinen osa omaa identiteettiä. Diagnoosi voi auttaa ymmärryksen tai tiettyjen tukitoimien saamisessa, mutta muuta arvoa Aalto ei näe sillä olevan. Yksittäisissä kohtaamisissa uusien ihmisten kanssa Aallosta tuntuu usein siltä, että autismidiagnoosin mainitsemisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ihmiset alkavat pähkäillä, missä kaikessa autismi näkyy ja tekevät hänestä oletuksia näkemiensä elokuvien ja tv-sarjojen stereotyyppisten hahmojen pohjalta. Kun Aalto viettää enemmän aikaa samojen ihmisten kanssa, diagnoosi voi kuitenkin antaa selityksen sille, miksi hän voi tietyissä tilanteissa toimia toisin kuin muut. ”Käytökselle on nimi ja syy, eikä ihmisten tarvitse lähteä arvailemaan sitä.”
ylioppilaslehti 1 / 2023 12 T I E D E Äärisääennuste Palstalla ekokriisi näkyy. uodelta 2022 muistamme ainakin neljä hyvää ilmas touutista. Naali pesi Suomessa ensimmäistä kertaa yli 25 vuoteen. Helsingin Sanomat kertoi elokuussa, että Metsähallituksen naaliseurantaa suorittaneet tarkkailijat havaitsivat Enontekiöllä heinäkuun puolivälissä naaliemon ja kolme poikasta. Edellisen kerran naalista oli tehty pesimähavainto Suomessa vuonna 1996. Laji on Suomessa äärimmäisen uhanalainen. Arktisilla alueilla elävää naalia uhkaavat sekä ilmastonmuutos että tunturialueille levittäytyvät ketut, jotka kilpailevat naalin kanssa pesäpaikoista ja ravinnosta. Viime vuosina pohjoismainen naalikanta on kuitenkin alkanut elpyä: siinä missä vuosituhannen alussa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa oli vain noin sata aikuista naalia, on niitä nyt arviolta noin 450. RANSKAN RANSKAN kunnianhimoinen tavoite kieltää lyhyet kotimaan lennot eteni – ainakin vähän. Maan parlamentti hyväksyi vuonna 2021 ilmastolain, joka kieltää maan sisäiset reittilennot sellaisten kaupunkien välillä, joiden välinen matka onnistuu junalla tai bussilla alle 2,5 tunnissa. Laki olisi kieltänyt kahdeksan reittilentoyhteyttä. Joulukuussa Euroopan komissio näytti ehdotukselle varovaisen vihreää valoa. Kahdeksan reitin sijaan Ranska sai tosin luvan poistaa lentoyhteyden vain kolmelta reitiltä. Komissio vaatii, että reittilentoyhteyden poistamiseksi kahden kaupungin välillä on tarjottava useita bussitai junayhteyksiä päivässä. Toistaiseksi vain kolme reittiä täytti komission vaatimukset. ONNEA, ONNEA, maapallo! Joulukuussa Montrealissa YK:n luontokokouksessa yli 200 maata pääsi sopuun luonto kadon pysäyttämisestä. Maat sopivat, että 30 prosenttia maapallon maaja merialueista suojellaan vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen eteen pitää tehdä töitä: vuonna 2020 suojeltuna oli 17 prosenttia maa-alueista ja 8 prosenttia merialueista. Ilmastokokouksiin on toki kiva lennellä ottamaan ilmastoselfieitä kansainvälisten johtajakollegojen kanssa, mutta kokouksissa sovittujen asioiden noudattaminen ei ole useinkaan yhtä kivaa. Vai muistaako joku vielä Pariisin vuoden 2015 ilmastosopimuksen, jossa maailman maat lupasivat rajata ilmaston lämpenemisen alle 1,5 asteen vuoteen 2030 mennessä? Sekin oli kiva ja juhlallinen tavoite, kunnes sitä piti ryhtyä toteuttamaan. Maailman Ei aivan toivoton ilmastovuosi V 3x new year, new me Syö pelkkiä banaaneja ”BANANA ”BANANA island diet” trendasi Instagramin ja Youtuben vegaaniyhteisöissä viime vuosikymmenellä. Trendin keulakuva oli australialainen Leanne Ratcliffe, joka tunnettiin internetissä nimimerkillä Freelee the banana girl. Videoillaan Ratcliffe ilmoitti syövänsä jopa 50 banaania päivässä. Diee tin idea oli syödä vain tiettyä hedelmää – moni valitsi banaanin – tietyn ajanjakson, kuten viikon ajan. Raakaruokavloggaajat hehkuttivat dieetin vauhdittavan aineenvaihduntaa ja lisäävän elinvoimaa. Newsflash : yksipuolinen ruokavalio, ainakaan näin äärimmilleen vietynä, ei ole mikään terveysteko. Banaani saaret saavat puolestamme painua osaksi internetin synkkää historiaa. Elämäntapatrendit, jotka painuivat unholaan hyvästä syystä. T E K S T I Toimitus
ylioppilaslehti 1 / 2023 13 T I E D E Vintage Palstalla esitellään tieteen riemuvoittoja. Kauneushoito suoraan kauhuelokuvasta KAUNEUDENHOITO KAUNEUDENHOITO on iso bisnes, joka on aina kaivannut uusia keksintöjä. Vuonna 1875 ohiolainen hattukauppias ja vaatturi Helen Row ley keksi markkinaraon ja patentoi naisille suunnatun kasvonaamion. Se sai käyttäjänsä näyttäämään kauhuklassikko Perjantai 13 :n sarjamurhaajalta. Naamiota pidettiin yön yli ja aamulla iho oli kuin uusi. Mainoksissa naamiolle listattiin tieteellisen kuuloisia perättömiä vaikutuksia. Yöllinen hikoilu pehmensi ihoa, ja ihoongelmaisia neuvottiin levittämään naamion sisäpuolelle lääkevoiteita, joiden uskottiin imeytyvän hauteessa tehokkaasti. Naisille markkinoidun naamion kerrottiin olevan Tieteellisten Miesten suosittelema, ihoa ärsyttävän kosmetiikan korvaaja – vakuuttavaa! ilmatieteen järjestö arvioi syksyllä, että sopimukseen sitoutuneiden 193 maan asettamien päästövähennyssitoumusten pitäisi olla seitsemän kertaa nykyistä suuremmat, jotta 1,5 asteen tavoite saavutettaisiin. Ehkä tavoitteiden saavuttamista jouduttaisi se, että lakattaisiin lennättämästä tuhatpäin johtajia kokoustamaan toiselle puolelle maapalloa. SUOMI SUOMI selvisi viime vuoden energiakriiseistä varsin kuivin jaloin. Vaikka Olkiluoto 3:a ei vieläkään saatu käyttöön ja Venäjä sulki kaasuhanat Suomeen toukokuussa, sähkö oli Suomessa EU:n toiseksi halvinta vuonna 2022. Yksi syy tähän on se, että Suomi on Keski-Eurooppaa vähemmän riippuvainen fossiilisista energianlähteistä. Suomen energiaomavaraisuutta kasvatti esimerkiksi tuulivoima, jonka kapasiteetti kasvoi viime vuonna 75 prosenttia. Uusia tuulivoimaloita otettiin käyttöön 437. A N N I H Ä R K Ö N E N Viktoriaanisena aikana ihoa todella hoidettiin arveluttavilla keinoilla: ammoniakkihuuhtelu aamulla valmisteli ihohuokoset lyijy pitoisia meikkejä varten. Kolmena yönä viikossa käytettävä ruma ja epäkäytännöllinen naamio, joka päässä oli vaikea hengittää, ei erottunut joukosta kummallisuudellaan. Rowleyn naamio sai lukuisia kilpailijoita ja painui lopulta unohduksiin. Nyt tilalla on trendikkäitä kulta-, kissanhiekkaja satakielen kakkanaamioita. Myös kauhuelokuvahenkisiä kauneushoitoja tehdään edelleen: esimerkiksi seurapiirijulkimo Kim Kardashian käy hintavissa vampyyrihoidoissa, joissa naamaan ruiskutetaan hänen omasta verestään eroteltua plasmaa. P E T R I J Ä Ä S K E L Ä I N E N MENESTYJÄ MENESTYJÄ seuraa terveyttään älyrannekkeella ja harrastaa äärimmäisiä, mitattavia lajeja – eihän suorituksista jää muuten todistusaineistoa. Kovimmat itsensä haastajat aloittivat viime vuosikymmenellä hittilaji crossfitin. Sen luoja, ex-voimistelija Greg Glassman on kuvaillut erästä harjoitusohjelmaansa näin: ”Se voi tappaa sinut.” Rankkaa lajia harrastaa muun muassa menestyjä Juhani Mykkänen, joka ei ole kuullut, että rankistelu on passé ja 2020-luku pötköttelyn vuosikymmen. Sinä riität! Nuku tehokkaammin AAMUVIIDELTÄ AAMUVIIDELTÄ voittajantuntiaan viettävien supersuorittajien aika on ohi. He tuhlaavat joka yö monta tuntia lepäämiseen. Mikäli haluaa olla paras tänä hektisenä internetaikana, myös nukkumiseen hukatut hetket on tehostettava. Ratkaisu on muun muassa Sebastian Tynkkysen (ps) viime vuosikymmenellä tutuksi tekemä yli-ihmisen uniaika taulu : kuusi 20 minuutin torkkuhetkeä kahden tunnin välein jättää vuorokauteen lisää tunteja menestymiselle. Kevyempään suoritukseen tyytyville riittää jokamiehen uniaikataulu : kolme tuntia unta öisin ja kolme 20 minuutin torkkuhetkeä päivällä. Tynkkystä tarkastelemalla näemme, millaiseksi yli-ihmiseksi meillä jokaisella on mahdollisuus tulla. Crossfittaa itsesi legendaksi
ylioppilaslehti 1 / 2023 14 T I E D E Asian tuntija Salaliittomyytit kuuluvat yhteiskuntaan alaliittouskomuksista on viime vuosina tullut näkyvä osa julkista keskustelua. Osa suomalaisista etsii niistä selityksiä koronapandemian ja sodan kaltaisille kriiseille. Väitöskirjatutkija Toni Saarinen Helsingin yliopistosta kutsuu tällaisia selityksiä salaliittoteorioiden sijaan salaliittomyyteiksi. Saarinen on taustaltaan folkloristi, joka on kirjoittanut salaliittomyyttien ja uskontojen suhteesta. Parhaillaan hän tutkii ilmastonmuutosdenialismia ja maailmanlopun yhdistämistä populismiin. Salaliittomyyteillä Saarinen tarkoittaa kokonaisen maailmankuvan kattavia kertomuksia. ”Salaliittoajattelu tarjoaa malleja, joilla ihmiset käsittelevät suhdettaan maailmaan. Vastustan salaliittoteoria-termiä, joka on terminä epäselvä ja laaja.” Saarisen mukaan salaliittoteoria-termin sisälle luetaan kaikenlaisia uskomuksia. Ne voivat tarkoittaa salakähmäistä politiikkaa tai laajoja maailmanselityksiä, joissa uskotaan maailman olevan avaruusolentojen tai jumalan ja saatanan taistelukenttä. Salaliittoja on aina ollut olemassa, joten Saarisen mukaan on vaikea vetää raja epätoivotun salaliittoajattelun ja terveen epäluulon välille. ”Monille salaliittoteoria on leimaamisen ja poissulkemisen väline, ei analyyttinen työ kalu. Epäily fossiilisia polttoaineita tuottavista yhtiöistä levittämässä ilmastonmuutospropagandaa ei menisi yleisessä puheessa salaliitto teoria-termin alle.” SALALIITTOMYYTEISSÄ SALALIITTOMYYTEISSÄ yhdistyvät eri uskonnollisten ja maallisten perinteiden kertomukset. Esimerkiksi maailmanlaajuisesti levinnyt QAnon-salaliittomyytti sisältää kuvastoa, jossa pelastajaksi kohotettu Donald Trump taistelee Jeesuksen rinnalla saatanaa palvovaa ja lasten verta juovaa eliittiä vastaan. Saarisen mukaan salaliittomyyteissä toistuu usein hyvän ja pahan välinen kamppailu, jota kuvataan sekä henkisissä että maallisissa uskomuksissa. Fundamentalistisessa kristillisyydessä on valmiiksi vahva perinne hyvän ja pahan taistelusta. Uushenkisyydessä pahuus selitetään sen yksittäisellä ruumiillistumalla tai pienryhmällä, joka taistelee hyvää vastaan. QAnonissa päivänpolitiikka yhdistyy kuvauksiin uskonnollissävytteisestä kamppailusta. Usein myyttisissä kertomuksissa toistuu myös ajatus maailmanlopusta. Saarisen mukaan monet myytit kuvaavat ihmisille tärkeitä asioita taistelun tai sodan avulla. ”Maailmanloppu ei välttämättä ole negatiivinen tapahtuma, jossa kaikki katoaa tuhoisasti, vaan nykyjärjestelmän tilalle voidaan uskoa tulevan jotain kaunista. Hyvä määritelmä maailmanlopulT E K S T I Petri Jääskeläinen K U VA Pauliina Nykänen Palstalla tehdään kunnollista tiedejournalismia. le on jatkumon katkeama, jossa nykytila muuttuu radikaalisti erilaiseksi.” Usein salaliittomyyteissä maailmanloppu voi olla myös ruma. ”Oikeistopopulisteilla on väestönvaihdon kaltaisia kertomuksia siitä, että Euroopan valkoiset kansat korvataan muualta tulevilla ihmisillä, mikä johtaa oman kansan maailmanloppuun.” Väestönvaihto on esimerkki salaliittomyytistä, jonka viranomaiset ovat nostaneet turvallisuusuhaksi. Suojelupoliisin mukaan väestönvaihto innoittaa oikeistoradikaaleja Suomessa. VAIKKA VAIKKA salaliittoajattelu voi saada väkivaltaisia muotoja, Saarinen näkee sen edustavan myyttistä ajattelua, joka on nykyäänkin tyypillinen ihmismielen ominaisuus. Mediassa salaliittouskomuksia käsitellään usein häiriönä ja epätoivottuna ajatteluna. ”Kaikissa kulttuureissa on myyttistä ajattelua, eikä se ole irrallaan liberaalin keski luokan ajattelusta tai tieteestä. Tämä ei ole salaliittoajattelun puolustus, mutta sitä käsitellään liikaa yhteiskunnallisena poikkeamana.” Hän myös korostaa, että valtakulttuurin käyttämiin salaliittoajattelun symboleihin on hyvä suhtautua varauksella. ”Liskoihmiset, foliohatut ja muut symbolit ovat hyvin äärimmäinen esimerkki salaliittouskomuksista. Ne on helppo lätkäistä uutiseen, mutta ne kattavat hyvin pienen osan siitä porukasta.” Saarinen vertaa suhdetta myyttisen ajattelun ja tieteen välillä eurooppalaisten kolonialistiseen käsitykseen muista kansoista. ”Eurooppalaiset ajattelivat tuovansa tieteen ja tiedon toisille kansoille, joilla oli vain uskomuksia. Sillä perusteltiin toisten alistamista. Myytteihin uskoviin suhtaudutaan samalla tavalla suhteessa tieteeseen uskoviin, vaikka myytit ovat säilyviä ajattelun malleja ja ne sisältävät usein käytännöllistä, todellisuuteen pohjaavaa ympäristön havainnointia.” Saarinen ei tarkoita, että alkuperäiskansojen ja salaliittokulttuurien väitteet olisivat samankaltaisia, vaan että tieteellinen maailmankuva ei välttämättä rajoitu selkeästi omaamme: on vaikeaa vetää viivaa tiedon ja uskomusten välille. Salaliittomyyttien seuraajat ovat lopulta löyhä yhteisö, jonka uskomukset voivat olla keskenään ristiriitaisia. Saarisen mielestä on tärkeää hahmottaa ilmiön monimuotoisuus ja se, että yhteisössä voi toimia niin uteliaita seuraajia, vakaumuksellisia uskovia kuin poliittisesti uskoa hyväksikäyttäviä ihmisiä. Salaliittomyytteihin uskovien pilkkaaminen ja sulkeminen yhteiskunnan ulkopuolelle ei siksi ole välttämättä paras tapa toimia. S Salaliittoajattelua kuvataan yhteiskunnallisena poikkeamana, mutta väitöskirjatutkija Toni Saarisen mukaan se tai muutkaan myyttiset kertomukset eivät ole irrallaan liberaalin keskiluokan ajattelusta.
ylioppilaslehti 1 / 2023 15 Alkupala Palstalla kasvatetaan nälkää. K U VA Maryam Ahmed Pari sataa vuotta myöhemmin shakkimaailmaa värisyttää toinen huijausepäily. Huhu kertoo, että yhdysvaltalainen shakin supertähti Hans Niemann olisi petkuttanut viime syksynä pelissä säilömällä peppuunsa anaalihelmiä, jotka viestivät parhaita siirtoja tärisemällä kai jonkin sortin morseaakkosrytmissä. Niemann kertoi aiemmin huijanneensa nuorena online-shakissa, minkä jälkeen hänen voittonsa norjalaisesta shakkilegendasta Magnus Carlsonista alkoi epäilyttää alan ihmisiä. Vastustaja itse piti Niemannin tyyntä olemusta stressaavassa pelitilanteessa epäilyttävänä. Kaksikon seuraavasta pelistä hän poistui dramaattisesti vain yhden siirron jälkeen. Niemann on kieltänyt uudet huijaussyytökset ja uhannut pelaavansa vaikka alasti – ilmeisesti todistaakseen vilpittömyytensä. Onko hän shakin ihmelapsi vai sähköinen amerikkalainen ? Tämä mysteeri ei ole vielä ratkennut. A D I L E S E V I M L I UNKARILAISTAUSTAINEN UNKARILAISTAUSTAINEN keksijä Wolfgang von Kempelen kehitti 1700-luvun lopulla koneen, joka pelasi ällistyttävän hyvin shakkia. Mekaaninen turkkilainen, kuten keksijä laitteensa nimesi, hakkasi mennen tullen vastustajansa valtionpäämiehistä alan ammattilaisiin. Kone koostui laatikosta, jonka päällä lepäsi shakkilauta sekä perinteiseen ottomaaniasuun puetusta nuken torsosta. Paradoksaalista kyllä, nuken look oli luonnoton ja eksotisoitu, vaikka sen alkuperäinen tarkoitus oli valloittaa keksijän mielitietyn, saksalais-roomalaisen keisarinnan Maria Teresan, sydän. Miesten iskuyritykset ovat olleet vastenmielisiä läpi ihmishistorian. Lyömätön shakkikone oli aikansa hovihuvi ja ilmiö, joka sai toisinaan yleisönsä sekoamaan, kun sen vastaansanomattomille taidoille ei löytynyt selitystä kuin saatanasta. Mekaanisen turkkilaisen toiminta säilyi mysteerinä Euroopassa lähes sadan vuoden ajan. Lopulta paljastui, että laatikon sisälle mahtui kuin mahtuikin ihminen, joka tiesi vastustajansa peliliikkeet laatikon sisään rakennetun, magneeteilla pelin kulkua imitoivan pelilaudan avulla. Anaalihelmiä ja eksoottisia toisia
16 ylioppilaslehti 1 / 2023 Shakkinyrkkeily on outo hybridilaji, jota Suomessa harrastavat lähinnä yritysmaailman keski-ikäiset sedät. Toimittaja Petri Jääskeläinen kokeili, sopiiko laji heiveröiselle kynäniskalle, joka ei tunne sen enempää shakkia kuin nyrkkeilyäkään. Enkelisijoittaja Tero Weckroth toi ystäviensä kanssa shakkinyrkkeilyn Suomeen. Nyt hän opettaa kokemat tomalle toimittajalle, miten miestä lyödään. T E K S TI Pet ri Jääs kelä inen K U VAT Toivo Heinimäk i Kuninkaan haastaja
ylioppilaslehti 1 / 2023
18 ylioppilaslehti 1 / 2023 Peilistä näkyvä vartalo, jonka muoto muistuttaa lähinnä kapeaa olutpulloa, ei herätä luottamusta tulevassa koitoksessa pärjäämiseen. Toimittaja Petri Jääskeläisen varusteet hölskyvät päällä. Ne eivät riitä suojaamaan häntä vastustajan väkeviltä lyönneiltä.
19 ylioppilaslehti 1 / 2023 rvistän kivusta, kun helsinkiläinen enkelisijoittaja Tero Weckroth survaisee nyrkkinsä suoraan nenääni. Osuma ei jää ainoaksi, vaan hän onnistuu iskemään toistuvasti eri puolille kehoani. En aio luovuttaa, vaikka en onnistu suojautumaan lyönneiltä lainkaan. Yritän huitoa nyrkeilläni takaisin, mutta vastustajani on ylivoimainen. Ajatus pian soivasta, erän päättävästä summerista tuntuu juuri nyt maailman ihanimmalta asialta. Siitä, että Weckroth muotoilee nyrkeillään naamaani uuteen uskoon, voin syyttää vain itseäni. Kuulin kulttimainetta nauttivasta shakkinyrkkeily-nimisestä lajista ensi kertaa vuosia sitten. Tapanani on etsiä nippelitietoa mahdollisimman oudoista keksinnöistä, harrastuksista ja uskomuksista – useimmiten iltaisin ja öisin. Yhtenä iltana vuorossa olivat maailman kummallisimmat urheilulajit. Ohitin eukonkannon, kamelihyppelyn ja huispauksen, mutta pysähdyin shakkinyrkkeilyn kohdalle. Lajin harrastajat ovat jopa haaveilleet, että siitä voisi tulla olympialaji. Siis mitä? Shakkinyrkkeilyn säännöt ovat yksinkertaiset: kaksi kamppailijaa vuoroin nyrkkeilee ja vuoroin pelaa pikashakkia kolmen minuutin ajan. Ottelu kestää 11 erää ja sen voittaja voi ratketa muutamalla eri tavalla: shakkimatilla, ajan loppumisella shakkiottelussa, tyrmäyksellä nyrkkeilykehässä tai toisen ottelijan luovuttaessa jommassakummassa lajissa. Toisin kuin moni muu erikoinen harrastus, shakkinyrkkeily ei tuntunut vain vitsiltä. Kenties se johtui kahden hyvin perinteisen lajin yhdistämisestä tai siitä kunnianhimosta, jolla lajista järjestettiin vapaapainin kaltaisia intensiivisiä urheiluspektaakkeleita ympäri maailmaa. Minun oli päästävä kokeilemaan lajia, joten aloin etsiä sen suomalaisia harrastajia. Sain yhteyden Tero Weckrothiin, joka lupasi toimia sekä sparraajanani että vastustajanani, kun kokeilisin shakkinyrkkeilyottelua Sörnäisissä sijaitsevalla Savate Clubilla. Aloitin valmistautumiseni selvittämällä kummallisen lajin syntytarinaa. SHAKKINYRKKEILY SHAKKINYRKKEILY sai alkunsa 1970-luvun lopulla Lontoossa. Teini-ikäiset kilpanyrkkeilijäveljekset James ja Stuart Robinson päättivät alkaa pelata shakkia nyrkkeilytreeneissään otteluiden välissä, kun heidän valmentajansa ei eräänä päivänä saapunutkaan treeneihin. Veljekset perustivat ideansa ympärille klubin, ja brittiläinen lehdistö keksi termin shakkinyrkkeily. Urheilijakaksikkoa pidettiin kahjona. Samoihin aikoihin toisaalla shakkinyrkkeilystä alkoi muodostua hitti. Erilaiset kamppailulajielokuvat olivat 80-luvulle tultaessa suosittuja ympäri maailmaa. Etenkin aasialaiset toimintaelokuvat tekivät sikäläisiä kamppailulajeja tutuiksi Yhdysvalloissa. Filmiharrastajien nauhureissa pyöri videovuokraamoiden laareista poimittuja kasetteja, usein englanniksi dubattuina. Yksi elokuvista oli Hongkongissa tehty Shuang ma lian huan . Lännessä sitä levitettiin nimillä Mystery of Chessboxing ja Ninja Checkmate . Elokuva on kostotarina, jonka kamppailukohtauksissa roolihahmot vuoroin mätkivät toisiaan näyttävästi turpaan ja vuoroin pelaavat xiangqi-lautapeliä. Xiangqi on shakista Kiinassa kehitetty versio. Suomessa se tunnetaan nimellä elefanttipeli. Shakin 8x8-ruudun sijaan xiangqin pelilauta on jaettu kahteen osaan, joita halkoo joki. Nappulat liikkuvat ainakin osittain samalla tavalla kuin shakissa, mutta erojakin on – esimerkiksi kuninkaan sijaan laudalla on kenraali. Pelin tavoite on sama kuin shakissa: kenraalin matittaminen eli sen liikkeiden pysäyttäminen. Shuang ma lian huan nousi nopeasti kamppailulajielokuvien ystävien suosikiksi. Elokuvan nimekkäimpiin faneihin kuului amerikkalainen rap-yhtye Wu-Tang Clan. Yksi yhtyeen räppäreistä, Dennis Coles, poimi Ghostface Killah -taiteilijanimensä elokuvan Ghostface Killer -antagonistilta. Yhtyeen debyyttialbumilla vuodelta 1993 on elokuvaan viittaava kappale Da Mystery of Chessboxin ’. Elokuvalla ja siitä kertovalla kappaleella ei tiettävästi ole yhteyksiä lontoolaisten, teini-ikäisten Robinsonien kerhoon, joten idea shakkinyrkkeilystä levisi samoihin aikoihin eri puolilla maailmaa. I Shakkinyrkkeily nykymuodossaan perustunee edellä mainituille kehityskuluille, mutta lajin säännöt sellaisina kuin ne tänä päivänä tunnemme kehitti hollantilainen performanssitaiteilija Iepe Rubingh. Rubingh löysi shakkinyrkkeilyn Froid Équateur -sarjakuvasta. Sarjakuvassa nyrkkeilyottelu kesti 12 erää. Niiden jälkeen pelattiin jopa viisi tuntia shakkia. Se oli Rubinghista liian hidasta. Juuri hän sai idean, että shakkija nyrkkeilyerät vuorottelisivat nopeasti toisiaan. Rubingh alkoi järjestää lajin turnauksia. Ensimmäinen turnaus järjestettiin Berliinissä vuonna 2003 ja ensimmäinen maailmanmestaruusottelu myöhemmin samana vuonna Amsterdamissa. Lajin maine kasvoi hiljalleen ja turnauksia alettiin järjestää säännöllisesti. Viime vuosikymmenen alussa shakkinyrkkeily oli levinnyt ympäri maailmaa. Lajista oli kasvanut kansainvälinen pienen piirin urheiluspektaakkeli. SUOMEEN SUOMEEN shakkinyrkkeily saapui vuonna 2014, kun Tero Weckroth ja neljä muuta kuntonyrkkeilijää perustivat Helsinkiin shakkinyrkkeilykerhon. Weckroth oli tutustunut lajiin asuessaan Lontoossa. Hän harrasti maratoneja, mutta juoksu aiheutti hänelle selkävaivoja. Kipuja setvittiin lääkärin vastaanotolla. Lääkäri kehotti Weckrothia kokeilemaan nyrkkeilyä. Luettuaan Financial Timesista shakin ja nyrkkeilyn yhdistämisestä Weckroth innostui. ”Lopulta olin täysin koukussa.” Suomeen palattuaan Weckroth jatkoi kuntonyrkkeilyharrastustaan ystäviensä kanssa. Osa kaveriporukasta toimi ohjaajina Savate Clubilla. Yhden treenikerran jälkeen Weckroth lähti kaljalle ystävänsä Niklas Sandlerin kanssa. Baaripöydässä he päättivät perustaa Suomeen shakkinyrkkeilykerhon. Baarireissusta alkoi jo kahdeksan vuotta jatkunut harrastus. Siinä ajassa shakkinyrkkeilystä ei ole tullut Suomessa hittilajia. Weckrothin mukaan treeneissä on käynyt 10–20 aktiivia. ”Valitettavasti Suomessa tämä on lähinnä keski-ikäisten setämiesten harrastus. Maailmalla tästä on tullut isompi juttu – kansainvälinen kummallisten tyyppien veljeskunta, joka shakkinyrkkeilee keskenään”, Weckroth sanoo.
20 ylioppilaslehti 1 / 2023 Pienestä harrastajamäärästä huolimatta suomalaiset ovat menestyneet shakkinyrkkeilyssä. Lajin kaksinkertainen maailmanmestari on tamperelainen opettaja ja entinen ammatti nyrkkeilijä Sakari Lähderinne. Shakkinyrkkeilyn harrastajat Suomessa vaikuttavat olevan pääasiassa raamikkaita, älyä vaativissa tehtävissä työskenteleviä miehiä. Hämmentävän monet heistä työskentelevät finanssialalla. Weckroth vahvistaa havainnon, vaikka hän lisääkin, että harrastajia on kaikenlaisista taustoista. ”Bisnesmiehet ovat prosentuaalisesti yliedustettuina, mutta ei tämä mikään eksklusiivinen klubi ole. Laji vetoaa henkistä työtä tekevän minäkuvaan, sillä sen parissa saa setviä ajatuksia ja harrastettua fyysistä liikuntaa”, Weckroth sanoo. Vaikka shakin yhdistäminen nyrkkeilyyn kuulostaa kaukaa haetulta, Weckrothin mielestä lajit ovat pohjimmiltaan melko samanlaisia yksilölajeja, joissa yritetään saada henkinen yliote vastustajasta. Nyrkkeilijät kehittävät hänen mukaansa itseään yllättävän usein pelaamalla shakkia. Olisi helppoa ajatella, että shakkinyrkkeily yhdistää ihmisen sisällä asuvan luolamiehen ja modernin älykön, mutta se yksinkertaistaa lajeja liikaa. Nyrkkeilyä ei ole tarkoitettu ainoastaan tyhmille lihaskimpuille, vaan ottelu vaatii vastustajan liikkeiden ennakointia, oman jaksamisen ja lihasvoimien tarkkaa säätelyä sekä vastustajan psykologista kuumottamista. Tämä ei käytännössä eroa suuresti shakissa vaadituista taidoista – vaikka siinä lihaskunto keskittyykin perslihaksiin. Weckroth pitää lajien välistä dynamiikkaa kiinnostavana: shakinpelaajat yrittävät pelata niin hyvin, että he voisivat välttää nyrkkeilyn kokonaan, ja nyrkkeilijät voivat häiritä vastustajansa peliä viestiessään katseellaan, että pian toinen saa köniinsä. Weckrothia lajissa viehättää sen äärimmäisyys. ”Pahin kohta ottelussa on väli nyrkkeilyn ja shakin välillä, kun olet väsynyt ja henki loppuu, ja joudut istumaan takaisin taktikoimaan miettien, mitä helvettiä tässä olitkaan ajattelemassa. Tämä on se hetki, jossa ottelut ratkeavat.” KESKUSTELTUANI KESKUSTELTUANI Weckrothin kanssa ymmärrän, että otteleminen vaatisi sekä fyysistä että älyllistä kyvykkyyttä. Tajuan, että minulla on kaksi ongelmaa. En ole koskaan nyrkkeillyt. Shakissakin olen täysi amatööri. Peilistä näkyvä vartalo, jonka muoto muistuttaa lähinnä kapeaa olutpulloa, ei myöskään herätä luottamusta tulevassa koitoksessa pärjäämiseen. Somekuvien perusteella vastustajani Weck roth taas on huomattavasti minua rotevampi ja vahvempi. Hän on kertonut ennakkoon olevansa ottelijana shakkinyrkkeilyklubin vahvaa keskitasoa. Lupaavaa. Pelkkä juoksulla hankittu kestävyys ei todennäköisesti pelastaisi minua kehässä. Päätän varmuuden vuoksi aloittaa lihaskuntoharjoittelun hyvissä ajoin ennen otteluamme. Mieleeni palautuu ystäväni aikoinaan suosittelema, näyttelijä ja kehonrakentaja Arnold Schwarzeneggerin Golden six klassikko-ohjelma, jossa tehdään kuuden lihaskuntoliikkeen sarja kolmesti viikossa. ”Kultaiseen kuusikkoon” kuuluu kyykkyjä, penkkipunnerruksia, leuanvetoja, pystypunnerruksia niskan taakse, hauiskääntöjä ja istumaannousuja. Ohjelmassa käytetään perinteisesti raskaita painoja ja se on suunnattu kokeneemmille kehonrakennuksen harrastajille. Itse tyydyn muutamien kilojen painoihin. Tarkoitukseni on lähinnä aktivoida toimistotyön laiskistamia lihaksiani ja välttää rikkomasta itseäni ottelussa. Tarjoudun myös kantajaksi kahdelle keissille kaljaa, kun raahaamme kaupasta juomia Ylioppilaslehden julkkareihin – arjen hyötyliikuntaa. Lihaskuntotreenini ei kuitenkaan suju ilman vastoinkäymisiä. Heti harjoitusohjelmani aluksi sairastun sitkeään flunssaan. Perhana. Viimeistään sairastumisen myötä lähenevä ottelu alkaa todella kuumottaa. Nolaanko itseni ja lehtemme joutumalla tyrmätyksi heti ensimmäisessä erässä? Näen sieluni silmin itseni makaamassa taju kankaalla kehässä eräkellon tikittäessä taustalla. Ei, tauti on selätettävä. Tahdonvoima ja apteekin aniksenmakuinen sinkkisuihke auttavat sen verran, että ehdin ottaa hankkimani painot, punnerruslaudan ja muut välineet hetkeksi käyttööni. Pieniä tuloksia alkaa näkyä nopeasti. Lihakseni erottuvat hieman aiempaa selvemmin, mikä ei ole kummoinen saavutus kehoni olemattoman rasvaprosentin huomioon ottaen. Nälkä saapuu vierailulle tavallistakin useammin. Hoidan sitä syömällä runsaasti pähkinöitä aterioillani ja laittamalla salaattiin seesamiöljyä kalorimäärän lisäämiseksi. Kuntoilun lisäksi shakkitaitoni kaipaavat terästystä. Opettelen lajia Game Boy Advance -pelikonsolilla The Chessmaster -pelin avulla. Pelissä partasuinen shakkimestari opastaa nuorta oppilastaan, minua, pelin saloihin jaarittelemalla erilaisista avauksista ja strategioista. Olen pelissä umpisurkea. Kaiken huipuksi tautini palaa takaisin. Joudumme siirtämään otteluamme muutamalla viikolla eteenpäin. Lopulta odottamani päivä koittaa. Sujautan hammassuojan, polvituen ja ranteisiin käärittävät suojanauhat reppuni pohjalle ja ”Opettelet nyt, miten miestä lyödään.”
21 ylioppilaslehti 1 / 2023
ylioppilaslehti 1 / 2023 pohdin, onko keikassa mitään järkeä. Enää en voi jänistää. On aika lähteä ottelemaan. ULKONA ULKONA riehuu alkutalven ensimmäinen lumi myräkkä, kun odotamme kuvaajan kanssa Weckrothia Sörnäisissä sijaitsevan Savate Clubin edessä. Pian saavuttuaan Weckroth vilkaisee minua päästä varpaisiin. ”Taidamme olla aika eri painoluokassa, mutta eiköhän tästä ottelu saada aikaiseksi.” Sisällä Weckroth kysyy aluksi shakkija nyrkkeilytaustastani. Myönnän, ettei minulla ole liiemmin kokemusta kummastakaan. Se ei onneksi ole este, vaan Weckroth lupaa perehdyttää minut alkeista lähtien. Asettelen käsisuojani paikoilleen Weckrothin avustuksella ja aloitamme alkulämmittelyn hyppynarulla. En hallitse hyppelyä ollenkaan. Kenties naruni on liian pitkä. Nolottaa jo nyt. Vieressäni Weckroth hyppii kuin Rocky -nyrkkeilyelokuvan sankari – nopeasti, kompuroimatta ja välillä käsiään eteensä ristiin vieden. Hyppysarjojen välissä Weckroth kertoo esimerkiksi kuubalaisten nyrkkeilijöiden liikkuvan kehässä lattarirytmien tahdissa. Hän demonstroi sitä tanssillisella jalkojen liikkeellä hanskat puolustusasennossa. Seuraavana lämmittelynä vuorottelemme nyrkkeilysäkillä. Aluksi pitelen säkkiä kehoani vasten ja Weckroth lyö sitä. Säkki huojuu heiveröisissä käsissäni ja lyöntien voima tuntuu kehossa jopa säkin läpi. Kun 15 sekuntia on kulunut, vaihdamme rooleja. Weckroth ei hievahdakaan, vaan pitää säkin tarkasti paikallaan, kun pieksen sitä narukäsilläni. ”Ranteet suorana, ettet riko niitä”, Weckroth muistuttaa. Vuorottelemme kolmen minuutin ajan eli saman verran kuin yksi erä kestää. Lämmittely on sopivan raskasta, ja hahmotan nopeasti oikean lyöntitekniikan perusteet: ranteet tiukkoina ja suojauksessa kyynärpäät taivutettuina kylkiä vasten. ”Opettelet nyt, miten miestä lyödään”, Weckroth sanoo. Weckroth auttaa vielä päähäni kypärän ottelua varten. Se hölskyy pienessä päässäni, joten joudumme kiristämään hihnoja useita kertoja. Lopulta kypärä asettuu paikoilleen
ylioppilaslehti 1 / 2023 ja voimme siirtyä shakkilaudan ääreen. ”Yhdellä kerralla shakkilaudalle tippui verta kesken ottelun. Tuli hyviä kuvia someen”, Weckroth sanoo, kun lähestymme shakkilautaa. Istuudumme alas. Seuraavaksi ottelemme tosissamme. ALOITAMME ALOITAMME pikashakin. Weckrothilla on kännykässään sovellus, jolla seuraamme ajan kulua. Pikashakissa ottelu on voitettava kymmenessä minuutissa. Saan valkoiset nappulat, ja päätän aloittaa queen’s gambit -aloituksella, josta olen keskustellut kaverini kanssa edellisiltana baarissa: se aloituksista perinteisin ja kaverini mielestä paras aggressiivinen hyökkäys, joka tunnetaan myös Netflixin hittisarjan nimenä. Ensimmäiset siirtoni sujuvat hyvin, mutta huomaan, että ennakkoon ajattelemani strategia katoaa päästäni pian ottelun alettua. Summeri soi, ja kasaamme itsemme minuutin tauon aikana. Weckroth kertoo, ettei aio lyödä kehässä aivan täysillä. ”Kylkiluita ei murru, mutta saat vähän tuntumaa päähän ja kroppaan.” (Ottelumme jälkeisellä viikolla tunnen jatkuvaa kipua vasemmassa kyljessäni, joten varaan ajan lääkärille. Hän arvelee, että kylki luuni voi olla murtunut.) Summeri soi, joten on aika nyrkkeillä. Heti erän alussa saan lyönnin nenääni. Se jos jokin muistuttaa, että kyseessä on todellakin kamppailulaji. Ottelussa voi sattua. Weckrothin lyönnit murtautuvat läpi surkeasta suojauksestani. Ne osuvat toistuvasti kypärääni ja kylkiini. Muutaman kerran ilma on paeta keuhkoistani, kun Weckrothin nyrkki osuu lähelle palleaani. Haukon henkeä, mutta kestän pystyssä. Omat lyöntini jäävät voimia tuhlaavaksi huitomiseksi. Weckrothin lyönnit ovat sen verran lujia, että kypärä putoaa toistuvasti naamalleni. Joudumme lopulta ottamaan sen kesken erän pois. Jatkamme erän loppuun siten, että Wecroth lyö vain kroppaani. Päälläni on onnea. Kolmen minuutin aikana saan vain muutaman osuman hänen kypäräänsä. Erä päättyy. Minuutin mittaisen tauon aikana Weckroth kysyy, mitä harrastan, kun kuntoni ei ”Yhdellä kerralla shakkilaudalle tippui verta kesken ottelun. Tuli hyviä kuvia.”
ylioppilaslehti 1 / 2023
ylioppilaslehti 1 / 2023
26 ylioppilaslehti 1 / 2023 Yleensä monelta ensikertalaiselta loppuu happi jo ensimmäisessä erässä. On vaikea pitää hengitys koossa, kun iskuja tulee kylkiin ja päähän. lopu kehässä. Kerron juoksevani, minkä vuoksi kestävyyteni on varsin hyvä. ”Yleensä monelta ensikertalaiselta loppuu happi jo ensimmäisessä erässä. On vaikea pitää hengitys koossa, kun iskuja tulee kylkiin ja päähän”, Weckroth kertoo. Hän etsii minulle toisen kypärän, joka pysyy päässäni huomattavasti edellistä paremmin. Toisessa shakkierässä tunnen jo nyrkkeilyn vaikutuksen. Siirtoni muuttuvat huolimattomammiksi, eikä suunnittelemastani strategiasta ole enää tietoakaan. Keräilen ajatuksiani, mutta huomaan nappuloideni hupenevan nopeasti. ”Shakki”, Weckroth pääsee toteamaan uhatessaan lähetillään kuningastani. Erä päättyy ennen kuin ehdin reagoida. Valmistaudumme palaamaan nyrkkeilykehään. Kehässä tunnen lihasteni olevan maitohapoilla, mutta en aio luovuttaa. Olen jo ylittänyt tavoitteeni, sillä en tullut tyrmätyksi ensimmäisessä erässä. Lyöntini ovat kuitenkin aiempaa ponnettomampia ja huomaan, etten osaa taktikoida iskujani. Weckroth säästelee energiaansa ja lyö tarkasti. Erä on ensimmäistäkin armottomampi. Paiskaudun useita kertoja kehää ympäröiviä naruja vasten. Haukon henkeäni, kun Weckroth iskee nyrkkinsä toistuvasti syvälle kylkiini. Pääni on niin pyörällä, etten edes reagoi naamaani osuviin lyönteihin. Kolme minuuttia tuntuu ikuisuudelta. Erän loppuvaiheessa joudun perääntymään aiempaa enemmän, jotta pysyisin mukana ottelussa. Lopulta erä päättyy. Olen yhä pystyssä. Siirrymme shakkilaudalle, mutta aivoni eivät toimi enää lainkaan. Suuni on rutikuiva ja ajatukseni takkuavat. Olen unohtanut edelliserän päättäneen shakkitilanteen ja teen virhesiirron siirtämällä väärää nappulaa. Weckroth antaa sen anteeksi, mutta peli etenee nopeasti kohti vääjäämätöntä päätöstään. Ajastimen kello valuu nollaan. Ottelu päättyy tappiooni kolmannessa shakkierässä. The Chessmaster -pelin kaikkitietävä partasuu olisi pettynyt suoritukseeni. OTTELUN OTTELUN jälkeen hörpin väljähtänyttä kivennäisvettä pullostani ja pohdin, miksi shakkinyrkkeily on viihdyttävyydestään huolimatta
27 ylioppilaslehti 1 / 2023 Yhden kokeilukertani perusteella uskon itsekin, että shakkinyrkkeilyssä on paljon show-potentiaalia. Se on intensiivistä, vauhdikasta ja ennen kaikkea hauskaa. Lajin vaatima aivotyö ja taktikointi houkuttelee minua nörttiydellään, vaikka kyse on todella fyysisestä yksilöurheilusta. Ei ihme, että harrastajat ovat koukussa lajiin. ”Mens sana in corpore sano, terve ruumis terveessä sielussa”, Weckroth kiteyttää. On silti ymmärrettävää, että osa suhtautuu lajiin varauksella. Tällä hetkellä harrastaminen näyttää Suomessa miesten kaveriporukan suljetulta klubilta. Mediassa korostunut sijoittajamiesnäkökulma ei paranna kerhon houkuttelevuutta esimerkiksi pienituloisille naisille tai muunsukupuolisille. Kerholla on työtä tehtävänään, jotta shakki nyrkkeily muuttuisi laajempaa yleisöä houkuttelevaksi lajiksi. Kokeilijoiden vastaanotosta se ei kuitenkaan jää kiinni. Weckrothin käytöksen perusteella kerho hyväksyy kaltaiseni amatöörit, jotka eivät kuulu skeneen. Shakkinyrkkeily on niche-laji, joten sen harvat harrastajat hitsautuvat tiiviisti yhteen. Kun seison kehässä vastustajani mukiloitavana, en itsekään ehdi ajatella yhteiskunnallista asemaani tai haastattelijan rooliani suhteessa enkelisijoittaja Weckrothiin. Kun summeri soi, jätämme tittelimme kehän ulkopuolelle. Olemme vain kaksi kamppailijaa, jotka ottavat toisistaan mittaa. Poistuessani junalla Helsingistä tunnen Weckrothin lyönnit yhä kyljissäni. Lihaksiani pakottaa ja oloni on raukea. Huomenna sattuu. niin tuntematon harrastus. Se on undergroundia, jota ei mainosteta juuri missään. Weckrothin mukaan lajissa olisi ainesta isommaksi ilmiöksi. Hän kertoo, ettei kerho ole vielä onnistunut luomaan shakkinyrkkeilystä nuorten ja naisten lajia Suomessa, vaikka kaikki ovat tervetulleita treeneihin. Pääosin shakkinyrkkeilyn harrastajat ovat miehiä. Weckrothin mielestä laji sopisi isommillekin areenoille yleisön eteen. ”Viime vuonna vuokrasimme Paasitornin tapahtumaa varten ja saimme Helsingin pormestarin Juhana Vartiaisen tuomaroimaan shakkiotteluita. Porissa taas vastikään nyrkkeilyaktiivi Tero Tuomi järjesti lajin näytösottelun osana nyrkkeilytapahtumaa.”
28 ylioppilaslehti 1 / 2023 Te r ve i s i ä n a rsi s s ip en k i s tä T er ve is iä n ar si s s ipe nkist ä
ylioppilaslehti 1 / 2023 29 Sekavina aikoina moni hakee lohtua oman julkisivunsa ja toisten sanomisten kontrolloimisesta. T E K S T I Taija Roiha K U VAT Hilla Kurki n ar si s s ipe nkist ä
ylioppilaslehti 1 / 2023 30 uonna 2012 Instagramissa on vielä vähänlaisesti selfieitä. Eräässä varhaisen feedini ainoista itseäni esittävistä kuvista katson suoraan kohti kameraa. Olen käynyt juuri kampaajalla ja kuontaloni on chic. Kuva on otettu itselaukaisimella pienen välimatkan päästä – ikään kuin yrittäisin säilyttää illuusion etäisyydestä kuvan kohteen ja sen ottajan välillä. Tai sitten kyse on häveliäisyydestä. Eikö itse otetun kuvan postaaminen verkkoon vihjaa, että pidän itseäni jotenkin viehättävänä? Sellainenhan on noloa. Instagramin maailmaan astuminen tuntui aluksi vähän erikoiselta. Jos Facebookissa huomion keskipisteenä olivat ihmisten väliset sosiaaliset suhteet ja verkostot, Instagramissa fokus oli ensisijaisesti itsen esittämisessä. Ensimmäisinä vuosina oman julkisuuskuvan rakentaminen ei tosin ollut vielä kovin vakavaa. Oma feedini oli pitkään sekalainen kokoelma kissa-, koiraja viiniaiheisia kuvia. Yhdessä otoksessa ystäväni joi villahousut jalassa kaljaa. Suurimman osan vapaa-ajastani vietin poliittisten aktiviteettien parissa, mutta sitä ei kuvavirran perusteella arvaisi. Sitten jokin nytkähti. Aikaisemmin eskapistisena, kohotetun arjen piilopirttinä palvellut Instagram oli menettänyt viattomuutensa ja muuttunut omituiseksi helvetinkoneeksi, joka tuuttasi contenttia 24 tuntia vuorokaudessa. Aivan kaikki oli poliittista, ja ilmassa leijui pahantahtoisen ylivirittyneisyyden tuntu. Kämäisyyden estetiikka sai väistyä silotellun pinnan ja kaupallisten yhteistöiden tieltä. En tiedä, oliko kenelläkään enää hauskaa. YHDYSVALTALAINEN YHDYSVALTALAINEN esseisti ja toimittaja Jia Tolentino ruotii esseessään Ihminen internetissä verkon ja sosiaalisen median lieveilmiöitä. Analyysissään hän keskittyy erityisesti Donald Trumpin valtaannousun jälkeisiin vuosiin 2017–2018. ”Miten internetistä tuli niin karmea, niin rajoittava, niin äärimmäisen henkilökohtainen, niin poliittisesti määrittävä?” kysyy Tolentino. Syypäätä on vaikea paikantaa yhteen kohteeseen. Trumpin ja Putinin kaltaiset suuruudenhullut itsevaltiaat masinoivat trolliarmeijoitaan ja kiihdyttävät siten aggressiivista somekommentointia. Vaikutukset eivät rajoitu verkkoon: Yhdysvalloissa Trumpin kannattajat valtasivat kongressin, Venäjällä Putinin trollit ovat yksi elimellinen osa ihan oikeaa sotaa. Suomessa toimittaja Johanna Vehkoon oikeudenkäynti on järisyttävä esimerkki ”natsipellejen” kyvystä ulottaa poliittinen trollailunsa myös oikeusjärjestelmän tasolle. V Ihminen internetissä ei ymmärrä sarkasmia, vaikka sen liittäisi twiittiin Aleksis Sappikiven kokoisin kirjaimin. Laitaoikeisto ei kuitenkaan ole ainoa syy sosiaalisen median sietämättömyydelle, vaan touhu on muuttunut omalla tavallaan sakeaksi myös internetin edistyksellisessä päädyssä. Siellä ongelmana ei ole ylhäältä käsin organisoitu saati väkivaltainen häiriköinti, vaan oudon myrkyllinen ilmapiiri, jota kuvatessa sanat kerta toisensa jälkeen lipeävät otteesta. Nykyinternetin kauheus ei säästele edes hyväntahtoisia. Suurimmalla osalla sen käyttäjistä on riski muuttua ”kusipäiksi”, kuten internet-teoreetikko Jaron Lanier asian muotoilee. KUINKA KUINKA monta kulttuurintutkijaa tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? Vanhan vitsin mukaan vastaus riippuu kontekstista. Sillä, kuka sanoo, missä sanoo ja miten sanoo, on väliä. Ei pärstäkertoimen vuoksi vaan siksi, että merkitys muodostuu kirjaimellisen viestin ohella aina myös näiden asioiden summana. Ilman kontekstia asiat eivät asetu suhteessa ympäristöönsä. Silloin myös niiden analysointi muuttuu vaikeaksi tai suorastaan mahdottomaksi. Lopputuloksena on pahimmillaan joukko hätäisiä ja suhteellisuudentajuttomia johtopäätöksiä, joissa väitetään paljon ja ymmärretään vähän. Toimittaja Rebecca Jenningsin aloittamassa Twitter-ketjussa vastaajat summaavat vuoden 2022 mieleenpainuvimpia internet-ylilyöntejä. Muutamia poimintoja: lukeminen on ableistista, hitaan aamukahvin juominen kumppanin kanssa elitististä, ruoan tarjoaminen naapureille suoranaista ahdistelua. Ja kyllä Suomessakin osataan. Yhteiskuntakriittinen Mikä meitä vaivaa? -podcast sulki lokakuussa 2021 Instagram-tilinsä kommentointimahdollisuuden, koska sen ylläpitäjä Veikka Lahtinen kyllästyi työstämään ”vaativia palautteita”. Esimerkiksi vitsailua Sebastian Tynkkysen housuun kakkaamisesta oli pidetty ableistisena, koska osa ihmisistä todella kärsii kiusallisista ja elämää rajoittavista pidätysvaikeuksista. Sosiaalisen median tutkimuksessa puhutaan usein kontekstin romahtamisesta. Termi pohjautuu viestinnän professorin Joshua Meyrowitzin 1980-luvulla esittämään ajatukseen siitä, miten radion ja television kaltaiset viestintäteknologiat irrottavat viestin sen alkuperäisestä ympäristöstä ja suuntaavat sen uusille yleisöille. Tämä väistämättä vaikuttaa tapaan, jolla vastaanotettua viestiä tulkitaan. Pieni määrä romahtavaa kontekstia on siis joukkotiedotusvälineiden toiminnan kannalta tavallaan välttämätöntä. Sosiaalinen media kuitenkin kiihdyttää kontekstin romahtamista. Kun rajatulle kohdeyleisölle suunnattu vitsi ottaa tuulta alleen ja muuttuu viraaliksi, se irtoaa samalla alkuperäisestä tarkoituksestaan ja sitä tulkitaan
ylioppilaslehti 1 / 2023 31 toisin kuin julkaisija on sen ajatellut tai kohdeyleisö ymmärtänyt. Lopputuloksena on tunne, että mitään ei todellakaan voi enää sanoa. Ihminen internetissä ei ymmärrä sarkasmia, vaikka sen liittäisi twiittiin Aleksis Sappikiven kokoisin kirjaimin. Erimieliset tulkinnat ovat tietysti elimellinen osa julkista keskustelua. Sosiaalisen median edistyksellistä nurkkaa kuitenkin riivaa se, että omasta ajattelusta poikkeavan tulkinnan juurisyytä lähdetään kaivamaan pikemminkin keskustelukumppanin yhteiskunnallisesta positiosta tai ”väärästä tietoisuudesta” kuin varsinaisista argumenteista. Ikään kuin konteksti yritettäisiin romahduttaa tarkoituksellisesti. Mikä meitä vaivaa? -podcastin Instagram-postaus kiteyttää asian osuvasti: ”On hyvin yleistä tulkita kaikki erimielisyys ’etuoikeutettujen kitinäksi’ tai ’kyvyttömyydeksi ottaa palautetta vastaan’. Vasemmistopiireissä on hyvin vaikeaa hyväksyä, että erimielisyys voi johtua myös aidoista eroista taktiikoissa eikä vain sisäistetystä sortajapositiosta.” Siis taistelua vailla erimielisyyttä olosuhteessa, jossa hyväntahtoisen tulkinnan tila on kaventunut olemattomiin. Pakko rakastaa internetiä. ERÄS ERÄS hyödyllinen käsite internetin keskustelukulttuurin perkaamiseksi on kirjallisuudentutkija Eve Kosofsky Sedgwickin vuodelta 1997 peräisin oleva termi paranoidi lukeminen. Queer-tutkimuksen pioneereihin lukeutuva Sedgwick käsittää paranoian yhtenä lukemisen strategiana, joka on laadultaan ennakoivaa, refleksiivistä ja jäljittelevää. Sedgwickin mukaan paranoidi lukeminen vaalii negatiivisia affekteja ja paljastamisen logiikkaa. Kyse on ”vahvasta teoriasta”, jossa suurin piirtein kaikki yhteiskuntaa koskevat havainnot voidaan lukea todisteina kokonaisvaltaisen analyysin todenmukaisuudesta. Paranoidi tulkitsija ”tietää”, että asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät. Arkijärjen ja tolkun ihmisyyden taakse piiloutuu alistava systeemi, josta voi saada tietoa vain epäilemällä ja keräämällä vähäpätöiseltä vaikuttavia johtolankoja. Paranoidi ei ylläty, kun suurieleisesti feministiksi julistautunut mies paljastuu naisia ahdistelevaksi runkkariksi. Hän on tiennyt asian koko ajan. Käsitettä entuudestaan tuntematon vainoharhainen lukija saattaisi tässä vaiheessa esseetä ajatella, että lukutavan kritiikki on itsessään eräänlainen sumutus. Yrittääkö Sedgwickiin nojaava kirjoittaja väittää, että kriittinen internetdiskurssi olisi muka palautettavissa silkkaan yksilöpsykologiaan? Että rakenteiden kriittinen tarkastelu olisi vainoharhaisuuden merkki? Haiskahtaa vähättelyltä – sortohan on todellista! Niin kuin tietysti onkin. Paranoidi tulkitsija saattaa hyvin olla oikeassa, eikä asenne itsessään ole viallinen tai aina edes vältettävä. Sedgwick suhtautuu paranoidiin lukemiseen yhtenä tietoteoreettisena käytäntönä muiden joukossa. Hänen mukaansa sen hyödyntämisen avulla on mahdollista päästä käsiksi täysin legitiimiin tietoon. ”Paranoia tietää jotkut asiat hyvin ja toiset asiat huonosti”, toteaa Sedgwick. Paranoidi lukeminen kytkeytyy osaksi pitkää kriittisen ajattelun perinnettä, jossa pintatason rikkomisen avulla pyritään paljastamaan asioiden todellinen luonne ja sen kautta muuttamaan yhteiskuntaa. Esimerkiksi marxilaisessa teoriassa esiintyvä ajatus väärästä tietoisuudesta olettaa, että vallitseva ideologia estää näkemästä yhteiskunnan todellisen, sortavan luonteen. Rakenteiden tiedostaminen on edellytys sille, että niitä voidaan muuttaa. Vaikka niin sanottu wokekulttuuri yhdistetään nykypuheessa tietynlaisten mielipiteiden kannattamiseen, on siinä pikemminkin kyse tällaisesta tiedostavasta ja valppaasta asenteesta kuin tarkkarajaisesta ideologiasta. Sosiaalisen median ongelma vain on epäilevän luku tavan ylikorostuminen. Tällöin jokainen erimielisyys on todiste piilotetusta ideologiasta. Kritisoit influensserin kaupallista yhteistyökampanjaa? Olet sisäistetystä misogyniasta kärsivä pick-me girl , joka ei anna naisten harjoittaa omaa ammattiaan. Toteat, että avoimesti seksuaalivähemmistöön kuuluvan kirjailijan romaani oli mielestäsi kerronnallisilta ratkaisuiltaan epäonnistunut? Olet homofobinen elitisti, jonka mielestä sateenkaarevat tarinat eivät ansaitse tulla kerrotuiksi. Postaat Instagramiin kuvan söpöstä koirasta Alepan edessä? Selvää toislajisten sortoa. Esimerkit ovat osin keksittyjä ja liioiteltuja. Viimeinen on peräisin tv-sarjasta Aikuiset , jossa Pilluminatiniminen hahmo (Linnea Leino) call outtaa milloin mitäkin ongelmalliseksi hoksaamaansa asiaa. Sarjan kolmannen tuotantokauden jaksossa Koirat Alepan edessä -tiliä koskeva kritiikki on kantautunut hänen korviinsa minkäs muunkaan kuin tiedostavan Instagramkeskustelun kautta. Pilluminati on harvoin väärässä, mutta hänen kanssaan ei voi oikein tehdä mitään muuta kuin vatvoa ja valittaa. Ihme, ettei hahmo keksinyt canceloida itse itseään – ongelmalliseen salaliittoon viittaavasta nimestä olisi varmasti voinut keksiä sille jonkun hyvän perustelun. Paranoidi lukija väittää olevansa poliittinen. Ja toki
ylioppilaslehti 1 / 2023 32 hän sitä myös on. Liian pitkälle vietynä se tulee kuitenkin sulkeneeksi erimielisyyden tilan. Koska paranoidi tulkitsija tietää jo ennalta vastustajansa todellisen luonteen, hänen ei tarvitse keskustella. Dialogi on tolkuttajille. JOS JOS kreikkalaisesta mytologiasta vielä jotain vuonna 2023 muistetaan, niin varmaankin Narkissos. Roomalaisen runoilija Ovidiuksen teoksessa Muodon muutoksia Narkissoksen äiti Liriope kysyy tietäjältä, tuleeko hänen vastasyntynyt lapsensa elämään pitkän ja hyvän elämän. Kyllä, vastaa tietäjä, mutta sillä ehdolla, ettei opi tuntemaan itseään. Kun Narkissos myöhemmin löytää tiensä lähteelle ja kumartuu juodakseen, hän ei tunnista omia veden pintaan heijastuvia kasvojaan. ”Ihastuttava itse” lumoaa Narkissoksen ja saa hänet tolaltaan. Ja siinä hän viettää lyhyen elämänsä päivät, kunnes lopulta nääntyy ja mätänee. ”Tunne itsesi”, sanoivat vanhat kreikkalaiset. Siinä Narkissoksen dilemma ja tragedia. Hän elää vain, jos ei kohtaa itseään, ja koska hän ei kohtaa itseään, hän ei tunnista kuvajaistaan vedestä vaan kuolee joutuessaan sen kanssa lähempiin tekemisiin. On tulkinnanvaraista, oliko Narkissos oman heijastuksensa suhteen täysin tietämätön alusta loppuun, vai tajusiko hän kaikesta huolimatta katselevansa omakuvaa. Jos kyse on jälkimmäisestä, ei tiedostaminen häntä ainakaan pelastanut. ”This is fine”, totesi Narkissos, kun kukaksi muuttui. NARSISMIA NARSISMIA on usein kuvattu aikamme vitsaukseksi. Historioitsija Christopher Laschin teos The Culture of Narcissism (1979) on nostettu esiin profetiana, joka auttaa ymmärtämään 2020-luvun sekavuutta. Toimittaja Eleonoora Riihinen kirjoittaa Helsingin Sanomissa (10.10.2020) Laschiin nojaten olotilasta, ”jossa tekee mieli vain käpertyä omaan välinpitämättömyyteensä, alkaa keräillä taidelasia, katsoa Gilmoren tyttöjä uudestaan ja uudestaan, keksiä projekteja itsensä kehittämiseksi”. Ja ehkäpä myös katsella muutama Instastoori. Myös esseisti Tolentino yhdistää internetin ongelmat sen rakenteeseen, joka nykyisessä muodossaan ajaa ihmisiä korostamaan itseään ja omaa identiteettiään: internet ”sotkee ’minän’ kaikkeen”. Minän kautta suodatettu näkemys maailmasta ei ole väistämättä huono asia. Tiettyyn pisteeseen asti kyseessä on oikeastaan aika neutraali juttu: tavalla tai toisella kaikki yhteiskuntaa koskevat havaintomme suodattuvat kokevan minän kautta. Pakkomielteinen yritys siivota minä analyysin ulkopuolelle johtaa pahimmillaan puolueettomuuden illuusioon, jossa universaaliksi kuviteltu subjekti paljastuukin lähemmällä tarkastelulla hyvin kapeaksi hahmoksi – valkoiseksi, länsimaalaiseksi cisheteromieheksi, esimerkiksi. Mutta jos minästä tehdään kaiken julkisen keskustelun lähtökohta, saattaa ulkopuolisen katseen kestäminen muuttua entistäkin vaikeammaksi. KIRJAILIJA KIRJAILIJA Antti Rönkä kirjoittaa Ylen kolumnissaan (20.9.2022) huumaavasta tunteesta, jonka valtaan hän joutui liittyessään Facebookiin vuonna 2011. ”Yhtäkkiä sain valita juuri ne kuvat, jotka halusin itsestäni näyttää. Sain kommunikoida ihmisten kanssa kirjoittamalla , muotoilla chat-keskustelujen vastauksia niin kauan kuin halusin. Kun sain kontrolloida julkisivua, jonka maailmalle näytän, olin vihdoinkin oma itseni. Tosimaailman satunnaiset tilanteet ja loputtomat muuttujat eivät enää häirinneet ja pilanneet kaikkea.” Ymmärrän hyvin, mistä Rönkä puhuu. Kirjoitettu kieli on pelkureiden väline, ja siksi se sopii minulle. Kai osin sen vuoksi olen aina myös – ihan oikeasti – rakastanut internetiä. Loputon kontrollointi käy silti pidemmän päälle raskaaksi. Yksityisviesteihin vastaaminen älypuhelimen epäergonomiselta ruudulta on väsyttävää. Tuntemattomien kanssa viestiessä joutuu koko ajan miettimään, käyttikö nyt vahingossa jotain väärää sanaa eli tekikö mokan, jota saa pian karvaasti katua. Tarjoaisin esimerkkejä, mutta pelkään jonkun tunnistavan itsensä ja tulevan loukatuksi. Suurimpaan osaan Instagramin sisällä käytävistä keskusteluista on käytännössä mahdotonta viitata, koska pääasiallisena keskustelualustana on katoavaksi suunnitellut stoorit. Yhteiskunnallisesti vakavampi ongelma on se, miten kontrollihakuisuus muuttaa käsitystämme julkisen keskustelun luonteesta. Toimittaja Tero Kartastenpää kirjoittaa Hesarin lauantaiesseessään (3.9.2022) havainnosta, jonka mukaan haastateltavat vaativat yhä useammin lehtikuvia itselleen ”hyväksyttäväksi”, ikään kuin kyseessä ei alun perinkään olisi lehtivaan profiili kuva. Kyse on laajemmasta ilmiöstä, jonka kirjoittaja kiteyttää osuvasti: ”Eletään aikaa, jossa julkisuutta pidetään yhä useammin vain näyttelypaikkana itsemäärittelylle.” Jokainen, jolla on vähäisintäkään kokemusta julkisuudessa esiintymisestä tietää, että toisen määrittelemäksi tuleminen on sietämätöntä touhua. Se vaatii harjaantumista. Toimittajan kanssa intiimiltä Postaat Instagramiin kuvan söpöstä koirasta Alepan edessä? Selvää toislajisten sortoa.
ylioppilaslehti 1 / 2023 34
ylioppilaslehti 1 / 2023 35 ole mitään pahaa. Instagramin ongelma vain on siinä, että henkilökohtaisen haavan hoivaaminen sekoittuu poliittiseen analyysiin tavalla, jossa kaikki kriittinen etäisyys katoaa helposti tyystin. Tolentinon mukaan kysymys on omien mielipiteiden yliarvioimisesta (olemmehan jatkuvasti loukkaantuneita!), mutta myös internetin yleisestä taipumuksesta lisätä vastakkainasettelua ja siten kaventaa solidaarisuuden mahdollisuuksia. EIN EINO O SANTASEN SANTASEN Mitä yleisö tekee -sarjan runoa voi lukea kelvollisena paketointina Instagramin toimintalogiikasta. Siinä yleisö ”1. Selaa erilaisia muoveja. / 2. Valitsee erilaisia muoveja. / 3. Nauttii ravinnokseen erilaisia muoveja. / 4. Unelmoi: / 5. muovien alla on hiekkaranta.” Tunnustan selanneeni uutisvirtaa läkähdyksiin asti uskoen, että kaiken kuonan alta löytyy kyllä jotain, mikä lopulta maksaa vaivan. Joskus on löytynytkin. Silloin aivoni eivät vain useimmiten ole jaksaneet enää keskittyä löydökseensä. Tallennan postauksen tililleni tai otan siitä kuvakaappauksen, joka lopulta hautautuu muiden yhtä tärkeiden muistiinpanojen kanssa puhelimeni uumeniin. Santasen runossa mainittu muovin alta paljastuva hiekkaranta on viittaus Pariisin kevään 1968 opiskelijamellakoiden ikoniseen iskulauseseen Sous les pavés, la plage! eli ”kivetyksen alla on hiekkaranta”. Seinäkirjoituksesta laajalle levinnyt slogan ehdottaa, että tutun ja luotettavan maaperän alla itää radikaalin muutoksen siemen, ja kenties sen myötä parempi ja oikeudenmukaisempi todellisuus. Tarvitsee vain nyhtää irti muutama murikka ja ihailla halkeaman kauneutta. Ehkä ruudun säröstäkin voisi avautua glitch radikaaliin utopiaan? Arkielämän pienten hetkien jakamiseen erikoistunut palvelu on omiaan tukemaan feminististä lähtökohtaa henkilökohtaisen poliittisuudesta – olkoonkin, että toisen aallon feministit tuskin viittasivat fraasilla smoothiekuviin ja selfieihin. Elämän osa-alueet saavat vuotaa ja sekoittua. Se on suorastaan tavoiteltavaa. Ehkä jopa pakollista? Monet politiikassa olevat ystäväni voivottelevat Insta gramin toimintalogiikkaa. Alusta on tavallaan vaivaton ja tehokas tapa olla yhteydessä äänestäjiin, mutta samalla kyseessä on omanlaisensa toinen vuoro, joka on suoritettava muun poliittisen vaikuttamistyön ohessa. Joidenkin mielestä on vapauttavaa, että Instagramissa voi näyttää olevansa poliitikon lisäksi myös ”aivan tavallinen ihminen”. Yhden vapautuminen on kuitenkin toisen velvoite Instagramin ongelma vain on siinä, että henkilökohtaisen haavan hoivaaminen sekoittuu poliittiseen analyysiin tavalla, jossa kaikki kriittinen etäisyys katoaa helposti tyystin. tuntuneessa tilanteessa vaihdetut sanat näyttävät painettuna erilaiselta kuin ajatteli. Aivan kuin haastattelija olisi siteerannut ihan toista ihmistä, vaikka samalla tunnistaa, että omia sanojahan nuo ovat. Kaiken kukkuraksi joku paukapää on mennyt muotoilemaan juttuun provosoivan otsikon, jonka ansiosta juttua luetaan takuulla vääristä lähtökohdista. Oliko tämä nyt varmasti kaiken vaivan arvoista? Mutta tällaista on elämä yhteiskunnassa, tai ainakin sen pitäisi olla: on hyväksyttävä, että toiset ihmiset saattavat tulkita meitä ja tekemisiämme eri tavoin kuin olemme tarkoittaneet. Tulkinnassaan he voivat korostaa eri asioita kuin me, hyvässä ja pahassa. Toimittajan työtä ohjaavien eettisten periaatteiden tarkoituksena on varmistaa, että määrittelyvaltaa käyttävä ottaa tekemisistään myös vastuun. Samanlaista eettistä koodistoa ei sosiaalisessa mediassa ole. Toimitustyötä ohjaavat eettiset normit eivät ole koskaan tarkoittaneet sitä, että media olisi puolueeton. Täydellinen objektiivisuus on harhaa. Osin kysymys on puhtaista näkemyseroista, osin julkaisijan omista painopisteistä. Oma lukunsa on toimitusten sisällä käsittelemättä jäänyt rasismi, misogynia ja muut sorron muodot, jotka vaikuttavat tapaan, jolla esimerkiksi johonkin vähemmistöön kuuluva haastateltava tulee mediassa kehystetyksi. Ymmärtäähän sen. On jo valmiiksi ahdistavaa joutua toisen katseen määrittelemäksi, ja kun yhtälöön lisätään vielä mahdollinen syrjintä, ei leikkiin osallistuminen varsinaisesti hotsita. Siksi Instagram voi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta. Siellä saa puhua suunsa puhtaaksi omista lähtökohdista käsin yleisölle, joka asettuu omalle puolelle uskollisena kuin kaiku. Tai jos ei, erimielisen kommentin voi poistaa ja ikävän nillittäjän blokata. Vihaajat vihaa. INSTAGRAMIN INSTAGRAMIN poliittista potentiaalia on korostettu erityisesti feministisissä keskusteluissa ja vähemmistöpoliittisissa kysymyksissä. Eritoten nuorten naisten suosiota nauttinut alusta tuntui ainakin aluksi Twitteriä ja Facebookia mukavammalta some-ympäristöltä. Ei selittäviä setiä mailla eikä halmeilla! Stoorien puolella oli sallittua avautua omista epätasa-arvoisuuden kokemuksistaan ja saada niille vahvistusta. Kun itse kohtasin internetissä vanhaa kunnon misogyniaa, riensin nuolemaan haavani Insta gramstooreihin. Sain lohtua ja tukea, mutta myös poliittista vahvistusta omalle analyysilleni. Kerrankin kukaan ei kyseenalaistanut kokemustani. Se tuntui ihanalta. Lohdun hakemisessa ja saamisessa ei tietenkään
ylioppilaslehti 1 / 2023 36 tai suoranainen rajoite. Feminististä Instagram-kulttuuria tutkineet Laura Savolainen, Justus Uitermark ja John D. Boy kirjoittavat ilmiön ristiriitaisuudesta. Heidän mukaansa feministisissä julkaisuissa esitetään voimakkaita ja vastarintaa huokuvia väitteitä, jotka kuitenkin ”tyylinsä ja sisältönsä puolesta mukautuvat alustan ristipaineiden alle”. Kaikki eivät yksinkertaisesti halua jakaa omaa elämäänsä tuhansille seuraajille edes filtterin läpi, eikä normeista ja ihanteista poikkeava elämäntyyli ole välttämättä somessa kovaa valuuttaa. Myös ulkonäön rooli on korostunut, ja algoritmit tunnetusti suosivat konventionaalisen kaunista naamaa. Instagramissa poliittinen viestikin menee parhaiten läpi silloin, kun koristeeksi on laitettu riittävän hyvännäköinen selfie. ”IRTAANTUA ”IRTAANTUA jatkuvista virroista, laskea itsekontrollin katse, suostua joskus räjähtämään, se meidän on tehtävä aivoillemme”, ohjeistaa filosofi Catherine Malabou. Se on ihan hyvä alku. Olen itse ”tullut pois” Instagramista, koska siellä on nykyään niin kamalaa. Suosittelen samaa muille sen kulttuurista kärsiville, mutta samalla olen sitä mieltä, ettei pelkkä poistuminen ihan riitä. Instagramin toimintalogiikka on ulottunut rasvaiset lonkeronsa joka paikkaan. Yle tuottaa verkkosivuilleen sisältöä, jossa imitoidaan IG-stoorien ulkoasua. Influensserit ihmettelevät, miten kaupalliset sidonnaisuudet muka voisivat muodostaa estettä parlamentaarisessa politiikassa toimimiselle. Helsingin Sanomat uutisoi kaupalliset kampanjat kerta toisensa jälkeen L Ä H T E E T Kartastenpää, Tero. ”Toisen ottamasta kuvasta tuli riski.” Helsingin Sanomat, 3.9.2022. Lanier, Jaron. 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt . (Englanninkielinen alkuteos: Ten Arguments for Deleting Your Social Media Accounts Right Now, 2018). Suom. Kirsimarja Tielinen. Helsinki: S&S, 2019. Malabou, Catherine. Mitä on tehtävä aivoillemme? (Ranskankielinen alkuteos: Que faire de notre cerveau? 2004) Suom. Eetu Viren. Helsinki: Tutkijaliitto, 2020. Instagramissa poliittinen viestikin menee parhaiten läpi silloin, kun koristeeksi on laitettu riittävän hyvännäköinen selfie. kuin kyseessä olisi jokin oikea uutinen. Vähättelyargumenttia on hoettu somejulkkisten keskuudessa niin pitkään, että ihan vakavasti otettavat mediat ovat alkaneet ottaa sen todesta. Ehkä ongelma ei ole siinä, että ”me” emme lähde Instagramista. Ehkä kyse on siitä, että Instagram ei suostu lähtemään meistä. PALATAAN PALATAAN vielä hetkeksi Narkissokseen. Myytti kertoo, ettei hänen kauneutensa totisesti jää muilta huomaamatta, vaan ihailijoita löytyy sukupuoleen katsomatta. Narkissos ei heistä kuitenkaan piittaa, ”vaan tyly ylpeys saalikseen vei viehkeän muodon”. Seuraajista uskollisin, varsinainen ykkösfani, on nymfi nimeltä Ekho. Jumalatar Hera on langettanut entiselle hölösuulle pahimman luokan kirouksen: hän kykenee ainoastaan toistamaan jo puhuttujen lauseiden loppuja. Ei aloitteita, ei kysymyksiä. Vain uskollista seuraamista ja äänen vahvistusta alusta loppuun. Ekho kaiuttaa Narkissoksen sanat säälittävyyteen asti, mutta tulee lopulta tämän hylkäämäksi. Ja kuten kunnon katkerien naisten tapoihin kuuluu, Ekho rukoilee jumalilta kostoa. Nemesis, koston henki, vastaa pyyntöön ja laittaa Narkissoksen rakastumaan omaan kuvajaiseensa. Ihana Narkissos kaivelee omaa napaansa samalla kun Ekho huokailee ihastuneena vieressä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Riihinen, Eleonoora. ”Kun maailma palaa, haluan keskittyä itseni kehittämiseen – Trumpin ajan oraakkeliksi kutsuttu Christopher Lasch kertoo, miksi.” Helsingin Sanomat , 10.10.2020. Rönkä, Antti. ”En pysty jättämään Instagramia, vaikka todella yritin.” Kolumni, Yle. 20.9.2022. Santanen, Eino. Yleisö. Helsinki: Teos, 2017. Savolainen, Laura; Uitermark, Justus & Boy John D. ”Filtering feminisms: Emergent feminist visibilities on Instagram.” New Media & Society . 17.10.2020. https://journals.sagepub. com/doi/10.1177/1461444820960074 Sedgwick, Eve Kosofsky. ”Paranoid reading and reparative reading; or, you’re so paranoid, you probably think this introduction is about you.” Novel Gazing: Queer Readings in Fiction. Duke University Press, 1997. Tolentino, Jia. ”Ihminen internetissä.” Teoksessa Trikkipeili: Ajatuksia aikamme itsepetoksesta. (Englanninkielinen alkuteos: Trick Mirror: Reflections on Self-Delusion, 2019.) Suom. Aura Nurmi. Helsinki: Into, 2022. Narkissoksen ja Ekhon myyttiä koskevien kohtien suorat lainaukset Päivö ja Teivas Oksalan suomennoksesta ”Valikoima metamorfooseja” (Artipictura, 2000). Kirjoituksessa on hyödynnetty myös Ovidiuksen Metamorfoosien englanninkielistä laitosta, kääntäjä David Raeburn (Penguin Books, 2004).
KOULUTUKSEEN JA TUTKIMUKSEEN PANOSTAMINEN ON TULEVAISUUTEMME KOHTALONKYSYMYS. #SIKSITIEDE TULE MUKAAN KAMPANJAAN NOSTAMAAN ESIIN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUKSEN TÄRKEYTTÄ EDUSKUNTAVAALIEN 2023 ALLA. HELSINKI.FI/SIKSITIEDE 210x290mm_ylkkari_siksitiede.indd 1 210x290mm_ylkkari_siksitiede.indd 1 19.12.2022 15.42.59 19.12.2022 15.42.59
ylioppilaslehti 1 / 2023 38 29 min Voivatko espoolaiset luopua yksityisautoistaan nyt kun länsimetro on kokonaan valmis? Ylioppilaslehden toimitus jalkautui Helsingin nukkumalähiöön tutkimaan, toiko länsimetro Espoolle lisäarvoa. T E K S T I Anni Härkönen ja Adile Sevimli K U VAT Pauliina Nykänen stadista K uin Berliinin muuri olisi murtunut. Vihdoin länsi ja itä ovat saumattomasti yhtä. Lauantaina 3. joulukuuta 2022 kello 4.56 Suomen läntisin metrojuna nytkähti liikkeelle Espoossa Kivenlahden metroasemalta. Rantaraitille avattiin tuolloin viisi uutta metroasemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. 51 minuutin päästä juna saapui itäisimmälle päätepysäkilleen Helsingin Vuosaareen. Metron itäinen pääty tunnetaan
ylioppilaslehti 1 / 2023 39 29 min stadista nukkumalähiöstä on puuttunut kaikki nämä vuodet? Viimein meille helsinkiläisille avautui mahdollisuus päästä näkemään, mitä espoolaisuus on. JALKAUTUMINEN JALKAUTUMINEN länteen aloitetaan Helsingin rautatieasemalta, josta Ylioppilaslehden toimitus hyppää Kivenlahteen kulkevan metrojunan kyytiin. HSL nosti vuodenvaihteessa matkalippujen hintoja. Päätoimittajaa se ei haittaa, sillä hän ei tapansa mukaan osta lippua. Sitä paitsi tarkastusmaksun hinta on sama 80 euroa kuin viime vuonna. Pummilla matkustamisen vuoksi HSL:ltä jää vuodessa tuloja saamatta arviolta 15–25 miljoonaa euroa. Päätämme pysähtyä Tapiolassa, jossa sijaitsee vaikeakulkuisuudestaan kuuluisa Ainoan kauppakeskus. Olemme tutustuneet kauppakeskukseen lukemalla käyttäjäkokemuksia vauva.fi:stä: ”Sieltä ei pääse ulos kuin myymälöiden huumeruiskuista, rikotuista ovista ja hiippareista metrokäytävissä. Media ja äärioikeistopoliitikot ovat tehneet selväksi, ettei idässä ole ”turvallista liikkua koskaan”. Valtamedia kuitenkin vaikenee siitä, mitä metrolinjan toisessa päässä tapahtuu. Ylioppilaslehden toimitus lähti selvittämään, toivatko raiteet Espooseen muuta kuin miljardien velat. Voiko Espoossa vihdoin elää hyvää elämää ilman yksityisautoa? Kulkeutuuko Espooseen metron mukana myös vireää kaupunkikulttuuria, joka Helsingin
ylioppilaslehti 1 / 2023 40 Kaisan Cafen kauracappuccino maksaa 3 euroa, mutta se ei maistu hyvältä. Puusti sen sijaan on kanelista ja kardemummaista. 3,5/5. Uusi ja vanha yhdistyvät Espoon Tapiolassa. Olli Juvosen (oik.) toriparlamentti kokoustaa kauppakeskus Ainoassa. ”Kun kävelen tänne Oravannahkatorilta, en katso ollenkaan oikealle. Se on pelkkää betonia se maisema. Pilattu.” kautta, ja jos ne myymälät ei ole vielä avanneet, niin joutuu jäämään Ainoaan tai ajamaan metrolla ulos Kaisaniemestä.” ”Täysseko.” Noin kolmansissakymmenensissä liukuportaissa metrolaiturilta ylös kauppakeskukseen päätämme selvittää, liikkuvatko espoolaiset ennakkoluulojemme vastaisesti muillakin kulkuneuvoilla kuin autoillaan. Toimitussihteeri tietää kerrosten välissä sijaitsevan pyöräparkin, jossa pari vuotta sitten järjestettiin vähäisen käytön vuoksi senioreiden jumppahetkiä. Seuraamme sinne johdattavia opasteita, mutta päädymme autojen parkkipaikoille. Espoo on rakentanut metroasemilleen pari tuhatta liityntäpysäköintipaikkaa, jotta yksityisautoilijat voisivat päästä testaamaan länsimetroa turvallisesti kastelematta jalkojaan. Helsingissä trendaavat sober curiousin kaltaiset ilmiöt, Espoo taas yrittää myydä asukkailleen konseptia public transport curious . Kaupunki vaikuttaa onnistuneen. Metroasemalla tapaamme nelikymppisiä westendläisiä liityntäpysäköijiä, jotka kehuvat Ainoan parkkipaikkaa. LÖYDÄMME LÖYDÄMME kauppakeskuksen. Ensimmäiseksi lähdemme tutustumaan Cafelatte Lifestyle -nimiseen liikkeeseen. Päätoimittaja haluaa hakea sieltä kahvia, mutta toimitussihteeri tietää kertoa, ettei paikassa myydä virvokkeita vaan aikuisbeigejä sisustustyynyjä ja torkkupeittoja ja jossa joka puolelle on ripoteltu eukalyptuksen oksia. Helsinki-Vantaan lentokentän lähtöaulaa muistuttavassa kohtaamispaikassa kaksi eläkeläisrouvaa suosittelee meille espoolaisten rakastamaa Kaisan Cafeeta (sic), josta saa pään kokoisia korvapuusteja . Taisimme juuri löytää paikallisen erikoisuuden. Kahvila kuhisee khakinvihreitä kevytuntuvatakkeja ja suuritauluisia rannekelloja. Vuonna 1987 perustetun Kaisan Cafen siirtyminen viereiseltä Heikintorilta kauppakeskukseen ei ole asiakkaiden mielestä vaikuttanut paikan viihtyisyyteen, päinvastoin . (Myöhemmin paljastuu, että paikallinen erikoisuus löytyy myös Helsingin Ruoholahdesta.) ASETUMME ASETUMME kahvilapöytään ja revimme korvapuustin kolmeen osaan. Vaikka on myöhäinen arkiaamupäivä, kahvila on verrattain täynnä. Viereisessä pöydässä osana suurta toriparlamenttia istuu varttunut herrasmies, jonka puhelin soi taukoamatta. Kun puheluiden virta taukoaa, pääsemme esittäytymään helsinkiläisiksi toimittajiksi, jotka etsivät espoolaista kulttuuria metroradan varrelta. Herra kertoo nimekseen Olli Juvonen, 81. Hän on itsekin ollut kahvilayrittäjä. Kun Heikintori menetti kävijänsä Ainoalle, Heikintorin edessä sijainnut Kahvi-Olli-kahvila laittoi lapun luukulle. ”Kuihtui se paikka. Olen 30 vuotta ehtinyt tehdä kahvilahommia, riittää jo. Olen vanha ukko haudasta lomalla.” Juvosta ympäröivä parlamentti koostuu Juvosen entisistä asiakkaista ja ystävistä. ”Oikein hävetti ottaa rahaa niiltä.” Kysymme, mikä muu kuin kahvi seuruetta yhdistää. Eläkeläisyys ja virtuaaligolf, jota voi kuulemma pelata Heikintorilla. Juvonen kertoo, että porukka kokoontuu päivittäin heittämään armotonta herjaa . Jos joku ei ilmaannu paikalle, parlamentti soittelee perään. ”Moni on vanha ja yksinäinen. Täällä äijät voivat puhua eturauhasesta.” ”Niin, jota ei enää ole”, sanoo toriparlamentin jäsen vierestä. ”Puhu vain omasta puolestasi”, Juvonen sanoo. Ryhmässä puhutaan myös politiikkaa. ”Minä sanon että helvetin punanahka, ja minulle vastaavat, että mokoma riistoporvari.” Onko Juvonen syntyjään porvari vai menestyksekkään kahvilabisneksen turmelema? ”Porvari olen ollut aina ja tykännyt rahasta, en häpeä sitä yhtään. Ei raha saa kaikkein tärkein olla, mutta ilman sitä ei pärjää.” Sitten puhelin taas soi. ”No joo, siis kunnon renkaat, ei noilla tee mitään, menevät kuin kelkka. Olen pahassa paikassa nyt, erittäin nätti tyttö haastattelee ja ottaa valokuvaa. Minä en puhu paskaa koskaan! (...) Ei kun nastat ilman muuta.” Parlamenttia puhututtaa myös rakentaminen. Juha Levänen on sitä mieltä, että Espoota rakennetaan liian tiheästi. ”Kaikki ajetaan isoihin keskuksiin. Se tappaa kaikki pikkuliikkeet”, Levänen sanoo. ”Kun kävelen tänne Oravannahkatorilta, en katso ollenkaan oikealle. Se on pelkkää betonia se maisema. Pilattu.” MITÄ MITÄ länsimetro tekee Espoolle? Soitamme kaupunkimaantieteen professorille Mari Vaattovaaralle. Hänestä länsimetron jatkeen
ylioppilaslehti 1 / 2023 41 ”Porvari olen ollut aina ja tykännyt rahasta, en häpeä sitä yhtään.”
ylioppilaslehti 1 / 2023 42 ensimmäinen metroasema Finnoo ympäristöineen on esimerkki ”superlähiöistä”, jollaisia Espoo nyt rakentaa: valtavia kerrostaloja, jotka ovat kuin kopioita toisistaan. ”Niistä ei ikinä tule ihania töölömäisiä kaupunginosia.” Hänestä rakentamisessa pitäisi miettiä, houkutteleeko tällainen ympäristö muuttajia. Vaattovaarasta vaikuttaa siltä, että Espoo yrittää rahoittaa länsimetron kalliiksi paisuneita kustannuksia valjastamalla maitaan mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön. Se johtaa rakentamiseen, jossa ”mittakaava on karannut käsistä”. Viime vuosina kaupunkisuunnittelussa on suosittu ajatusta 15 minuutin kaupungista, jossa arjen kannalta tärkeät palvelut sijaitsevat vartin pyörätai kävelymatkan päässä kotoa. Vaattovaarasta Espoon kaupunkisuunnittelussa ajatus on unohdettu. Kaupunkia rakennetaan kauas: esimerkiksi muutama kilometri Finnoon pohjoispuolella kasvaa uudisalue Suurpelto, josta vartin pyörämatkan päässä ovat lähinnä autotiet Turunväylä, Kilonväylä ja Länsiväylä. Vaattovaara pohtii, kuinka esimerkiksi hänen ikääntyvä äitinsä pääsisi liikkumaan itsenäisesti uutuutta hohtavassa kerrostalonaapurustossa, jota halkovat moniväyläiset autotiet. ”Nyt olisi syytä pysähtyä ja katsoa, miltä kaupunki näyttää, kuka sinne muuttaa, kuinka käveltäviä, ihania ja erityisiä ne ovat. Ei jatkaa rakentamisen määrää, mikä on yksi kaupunkisuunnittelun helmasyntejä.” Vaattovaara löytää länsimetron varrelta kehuttavaakin. On yksi kiva kaupunginosa, jossa rakennukset eivät ole isoja yksittäisiä taloja keskellä ei-mitään: Matinkylä. ”Mutta sehän oli olemassa jo ennen metroa.” AJAMME AJAMME metrolla seuraavaksi Matinkylään. Sielläkin on kauppakeskus asemalla: Iso Omena. Eksymme taas. Ison Omenan vanha puoli muistuttaa ilahduttavasti hieman Itäkeskusta. Erona itään Espoo on kuitenkin onnistunut kaupallistamaan myös kauppakeskuksen käytävät. Tavalliset penkit ovat harvassa, ja niiden sijaan siellä täällä on maksullisia hieromatuoleja, joiden käsinojiin läimäistyt lähimaksulukijat houkuttelevat käyttämään rahaa myös kauppojen välissä. Ostoskeskuksen käytävällä Vattenfallin feissarit Matias Malinen, 23, Niklas Halme, 23 ja Martti Leppänen, 22, pysäyttävät meidät. He kauppaavat meille kallista sähköä, mutta väistämme yrityksen vetoamalla määräaikaisiin sopimuksiimme ja esittämällä vastakysymyksen. Mitä Espoossa kannattaa tehdä? Hekin suosittelevat espoolaisia golfsimulaattoreita. ”Mutta arvaa mikä on espoolainen juttu?” kysyy Halme ja hymyilee viekkaasti. ”Kilpailuttaa sähkösopimus!” Ison Omenan ainoa kulttuuritarjonta, Duudsonit Activity Park, on kiinni. Alkaa hapottaa. Kaksi samanlaista kauppakeskusta nähtyämme meidän on päästävä ulos. Internetissä Visit Espoo mainostaa, että travelling belongs to everyone , joten matkaamme turisti-infoon kauppakeskuksen ylimpään kerrokseen. Otamme vuoronumeron. Hetken odottelun jälkeen istumme tiskin ääreen. Kun käy ilmi, millaisilla asioilla liikumme, virkailija irvistää. Hän ei ole matkailuneuvoja, vaan ihan vain töissä täällä auttamassa ihmisiä muuttamaan kirjansa Espooseen. Kysyttäessä missä Espoossa kannattaa vierailla, virkailija ei tiedä. Hän ei ole Espoosta. Hetken mietittyään hän kuitenkin keksii. ”Kovin suosittua on lumikenkäillä Bodom-järvellä.” Toimitussihteeri on löytänyt infopisteen liepeiltä esitteen, jossa on top 6 -listaus paikallisesta kulttuurista. Siihen ovat päässeet ”näköalaravintolat, pienpanimot ja ostokset”. Näköalaravintolat! Päätoimittaja innostuu. Espoolaisia levähdyspaikkoja. ”Espoon superlähiöistä ei ikinä tule ihania töölömäisiä kaupunginosia.”
ylioppilaslehti 1 / 2023 43 Jokaiselle länsimetron metroasemalle on tehty tilaa myös taiteelle.
Kivenlahti 1990-lukulaisine pienine taloineen on oikeastaan aika hauskan näköinen. Kuin Pikku-Huopalahti ja Meri-Rastila olisivat paritelleet ja saaneet söpöjä, ehkä aavistuksen pottunenäisiä ja hörökorvaisia lapsia. ylioppilaslehti 1 / 2023 44
ylioppilaslehti 1 / 2023 45 ”Mä oon ollut siinä näköalaravintolassa, joka on vesitornissa. Sukulaismummojen syntymäpäivillä.” ”Noni. Joo”, asiakaspalvelija vastaa. Hiljaisuus. ”Sitten on toi Nokkalan majakka täällä Matinkylässä. Se on aika suosittu. Siellä voi syödä ja juoda ja se on muutenkin hieno mesta. Saa olla meren rannalla.” Koska Nokkalan majakalle näyttää pääsevän kätevämmin yksityisautolla kuin metrolla, etsimme kartalta toisen merellisen lounaskohteen. Se löytyy metrolinjan päätepysäkin tuntumasta Kivenlahdesta. KIVENLAHTI KIVENLAHTI on yksityisautoilijoiden luvattu maa. Pohjoisessa alue rajautuu Länsiväylään, etelässä merenrantaan. Hämärtyvässä sydäntalven iltapäivässä loistaa rakenteilla oleva Kivenlahden liityntäpysäköintilaitos, jonka jokaisessa kerroksessa palaa valot yötä päivää. Kivenlahti 1990-lukulaisine pienine taloineen on oikeastaan aika hauskan näköinen. Kuin Pikku-Huopalahti ja Meri-Rastila olisivat paritelleet ja saaneet söpöjä, ehkä aavistuksen pottunenäisiä ja hörökorvaisia lapsia. Lunta on satanut vuorokauden taukoamatta. Kahlaamme polvenkorkuisessa hangessa. Kävelyteitä ei ole tai sitten ne ovat peittyneet lumikuorrutteen alle. Siirrymme autotielle, joka on tietysti ehditty jo aurata. Espoo todella välittää yksityisautoilevista veronmaksajistaan. Kuljemme läpi liudan merellisesti nimettyjä katuja. Merivirta, Merivalkama, Vilkkupoiju... Lopulta pääsemme kohteeseemme, mutta merenrantaravintola on suljettu. Rakennus on pimeänä ja sitä ympäröi paksu, koskematon lumihanki. Pettyneinä, nälkäisinä ja kärttyisinä raahustamme Kivenlahden Teboilille. Huoltoaseman kahvilavitriinissä odottaa pettymys: näin lännestä ei saa edes kelmuun käärittyjä karjalanpiirakoita. Olisi pitänyt arvata. Juomme smoothiet ja jatkamme matkaa nälkäisinä. LÄNSIMETRO LÄNSIMETRO ei vakuuta autenttisella espoolaisuudellaan tai matkustajamäärillään. Tavallisena maanantai-iltapäivänä juna Kivenlahdesta Helsinkiin on puoliksi tyhjä – tai puoliksi täynnä, kuten Espoon kaupunki asian todennäköisesti ilmaisisi. Oliko länsimetrossa mitään järkeä? Kannattiko? Soitamme HSL:n perustajaisälle, viestintävelho Pekka Saurille, joka pyytää itsestään käytettävän nimitystä mister HSL. Mister HSL kertoo käyneensä ajelemassa jo syksyllä metron uuden stretchin asemat läpi. ”Olen HSL:n hallituksen varapuheenjohtajana ikään kuin palannut rikospaikalle kymmenen vuoden jälkeen.” Kun Sauri nyt itse kutsuu metrorataa rikospaikaksi, on palattava hankkeen ensimmäisen vaiheen kyseenalaiseen historiaan. Sauri kutsuttiin kriisiapuun Länsimetro oy:n hallitukseen vuoden 2016 lopussa, kun metrohanke myöhästyi ja budjetti paisui moninkertaiseksi. ”Matinkylän osuudenhan piti avautua liikenteelle kesäkuussa 2016. Pari viikkoa aikaisemmin kävi ilmi, että se ei onnistu. Kaikki ilmapallot oli painettu ja karkit tilattu. Joo, se oli aivan karseeta.” Siihen verrattuna Matinkylä–Kivenlahtiosuus sujui Saurin mukaan mielettömän hyvin . ”Selvästi opittiin aikaisemmasta fiaskosta.” Tammikuussa Espoon käräjäoikeudessa käsiteltiin kymmenisen vuotta vanhaa tapausta. Kolmea Urheilupuiston metrotyömaalla työskennellyttä miestä syytettiin romuraudan myymisestä ulos työmaalta kymmenillä tuhansilla euroilla. Miehet kiistivät syytteet, mutta kertoivat käyttäneensä rahoja työntekijöiden virkistäytymiseen. Helsingin Sanomien mukaan virkistäydytty oli Tukholman-matkalla, sportti baarissa ja kasinolla. Kävikö Saurikin Tukholmassa tai kasinolla? ”En ole käynyt metrorahalla yhtään missään. Ainoastaan silloisella rakennustyömaalla kävin.” Metrorata on siis tuttu. Millaista lisäarvoa Sauri näkee uuden metronpätkän tuovan Espoon kaupungille? ”Ennen sopi vitsailla, ettei Espoo ole kaupunki, kun se ei ollut integroitunut Suur-Helsinkiin. Metro itsessään ei tietenkään tee kaupunkia, mutta se tekee Suur-Helsingistä kaupungin. Espoo saa enemmän hyötyä pääkaupunkiseudun integraatiosta kuin erillisyydestä.” Sauri sanoo, että rakennusvaiheen ongelmat ovat lyhyen aikavälin ongelmia, mutta metro itsessään tulee olemaan olemassa satoja vuosia. Tuleeko velkakin? Onko Espoo rakentanut metrovarren täyteen rumia uudiskohteita sitä varten, että niillä saadaan metron aiheuttama rahareikä tilkittyä? ”Ei suoranaisesti mutta ehkä epäsuorasti”, Sauri sanoo. Hän muistuttaa, että HSL maksaa Espoolle käyttökorvauksia, jotta HSL saa käyttää Espoon metrorataa. Toisaalta Espoo maksaa kuntaosuuksia HSL:lle, jotta joukkoliikenteen liput olisivat kaupunkilaisille siedettävän hintaisia. Entä voimmeko syyttää metrohanketta siitä, että opiskelijan kausilipun hinta nousi 6,5 euroa kerralla? ”No ei suoraan, mutta tämä aiheuttaa paineita HSL:n rahoitukselle. Etenkin kun jäsenkunnat ovat asettaneet tietyn rajan sille, kuinka suuri osa HSL:n rahoista tulee näistä kuntaosuuksista ja kuinka paljon katetaan lipuilla.” Edes Sauri ei saa viestittyä länsimetron brändiä houkuttelevaksi. Yritämme tosissamme löytää Espoosta jotain ihanaa, söpöä tai kannattavaa, ja päätämme poistua hetkeksi metroradan varrelta. Saamme tietää, että koronakurimuksen jälkeen Espoo sai järjestettyä yhden itsensä näköisen tapahtuman. Se oli kuitenkin PR-katastrofi. PERJANTAINA PERJANTAINA 29. elokuuta vuonna 2022 Espoon viinijuhlilta loppui viini. Ylioppilaslehden haastattelema silminnäkijä Salla Varpula, 28, kertoo olleensa paikalla Haukilahden rannan satama-alueella, missä festarihenkiset juhlat järjestettiin. Kun ensimmäiseen musiikkiesiintyjään oli aikaa noin tunti, hän lähti ystävänsä kanssa jonottamaan viiniä. Minuutit venyivät kymmeniksi, eikä jono tiskille tuntunut etenevän. ”Se meni lopulta ihan naurettavaksi. Kaveri meni katsomaan, mitä tiskillä tapahtuu. Noin 10 hengen jengi oli jäänyt tiskille juomaan shotteja. He vaikuttivat olevan ”Spiikissään Ellie sanoi, että täällä on niin ihana tunnelma ja että hänkin rakastaa viiniä. Mä sit siihen että Ellie, same, girl, same, mutta kun täällä ei ole sitä viiniä! ” Rikospaikka tammikuussa 2023.
ylioppilaslehti 1 / 2023 46 baarimikon kavereita”, Varpula kertoo. ”Lopulta joku vanhempi rouva alkoi huutaa jonosta, että nyt ne shotit naamaan , ja joku porukasta huusi takaisin, että mitä vittuu .” ”Tiskille päästyämme ajattelimme, että tilataan saman tien pullo, kun jonottaminen on tällainen prosessi. Pyysimme valkkaria, mutta se oli loppu. Kuoharikin oli loppu. Saimme pullon punaviiniä. Baarimikko oli pahoillaan ja hyvitykseksi hän tarjosi meillekin shotit.” Yksi pullo ei kuitenkaan riittänyt ja lopulta Varpula ystävineen turvautui kaveriin, joka kiikutti heille pullon vip-alueen aidan yli. ”Se on ehkä jonkinnäköinen vertauskuva Espoolle, että vasta vipin kautta saatiin palvelu pelaamaan.” Varpula kehuu tapahtumasta ainoastaan Ellie Gouldingin keikkaa. ”Spiikissään Ellie sanoi, että täällä on niin ihana tunnelma ja että hänkin rakastaa viiniä. Mä sit siihen että Ellie, same, girl, same, mutta kun täällä ei ole sitä viiniä! ” Varpula sanoo. Tapahtuneesta on haastatteluhetkellä noin puoli vuotta. Varpula kertoo päässeensä ”ihan sinuiksi” tapahtuneen kanssa. Hän ei kuitenkaan aio mennä tapahtumaan toiste. ”En missään nimessä. Tapahtuman vetovoima on olematon.” TAMMIKUUSSA TAMMIKUUSSA 2023 palaamme rikospaikalle Haukilahden yksityisvenesatamaan. Sataa vettä. Espoon viinijuhlien vip-ruoasta vastannut ravintola Haukilahden Helmi on kiinni, joten kävelemme viereiseen Café Mellsteniin kysymään, vieläkö tapahtuman muisteleminen nostaa espoolaisten karvat pystyyn. Demografia kahvilassa rikkoo tähän mennessä todistamaamme espoolaista valkoisuutta. Ilo monimuotoisuudesta loppuu kuitenkin lyhyeen, kun istumme samaan pöytään Rolle Sundbergin, 77, kanssa. ”En ole osallistunut Espoon viinijuhlille. Enkä Pride-juhlille.” Oliko Espoossa siis Pride-juhlat? ”No Helsingissähän on ollut. Lippujahan on ollut Espoon puolellakin. Niihin asioihin jyrkkä ei.” Uudisrakentamista Espoon suositun rantaraitin tuntumassa. Jos ilmastonmuutoksen kuvittelee pois maisemasta, tuntuu kuin olisi Saariselällä.
ylioppilaslehti 1 / 2023 47 huononnettu. Siirryin takaisin autoon, koska matkat pitenivät.” Espoon rakentaminen ei miellytä heistä kumpaakaan. ”Isot omenat, lippulaivat ja muut megaostoshelvetit”, Talola luettelee. Jäntin mukaan rumat rakennukset ovat Espoon häpeäleima ja Niittykummun talokompleksit tulevia slummeja . Hyvää täällä on meri ja luonnonläheisyys. Talola komppaa: ”Saaristot ovat uniikkeja. Talvella kun on lunta ja meri jäässä, silloin tuntuu kuin olisi Saariselällä. Tulet tähän terdelle, jengi on pistänyt sukset tanaan ja vetelee kaakaota ja glühweinia.” Vastaan kävelee vanhempi mies sinisessä takissa. Paljonko tienaatte vuodessa? ”Olen eläkkeellä.” Paljonko tienasitte ennen eläkettä? ”Kohtalaisesti”, mies virnistää. Silläkö täällä pärjää, kohtalaisella? ”Kohtalaisella.” SADE SADE yltyy. Valokuvaaja astuu koirankakkaan. Eiköhän tämä Espoo ole jo nähty. Kadun varteen pysäköityjen Teslojen välistä löytyy lopulta bussipysäkin mentävä aukko. Bussi ajaa tästä ohi vartin välein. Ohi hölkkää sporttinen mies Colorado Avalanche -pipossa. Jos nyt vielä yksi uhri. Olkoon hän viimeinen. Oletteko ammatiltanne ammattiurheilija? ”En, vaikka näytänkin siltä.” 47-vuotias anonyymi mies kertoo olevansa entinen yksityispankkiiri ja nykyinen sijoittaja. Vuosituloikseen hän myöntää yli 100 000 euroa vuodessa. Ylioppilaslehti palvelee ensisijaisesti lukijakuntaansa, köyhiä opiskelijoita. Olisiko herralla antaa vinkkejä rikastumiseen? ”Joka kuu jotain sivuun. Ja sijoittaminen. Ei rahastoihin, vaan osakkeisiin.” Entä aikojen epävarmuus, kuinka sietää kurssien heilahtelua, kysymme epätoivoisina ja vettä valuen. Mies antaa vastauksen, joka tuo lohtua niin rahoituksen kuin filosofiankin opiskelijalle: ”Välillä tuntuu ikävältä, mutta juuri silloin pitäisi uskaltaa. Tuplata!” Kysymme Sundbergilta, olisiko hänellä Espoo-vinkkejä meille, jotka tulemme Helsingistä ja aika lailla myös sieltä Pridejuhlilta. Sundberg kertoo väärin, mitä Pride-lipun värit merkitsevät, ja suosittelee sitten rantareittejä ja -kahviloita. Espoon miinukseksi hän mainitsee liikennesuunnittelun: ahtaat, mutkikkaat kadut ja korkeat katukynnykset, jotka ovat vaarallisia. Unohdamme kysyä, ovatko ne jopa vaarallisempia kuin Pride. KESKUSTELUMME KESKUSTELUMME on kuullut viereisessä pöydässä istuva Hanna Merranto, 58, jonka ystäviä osallistui Espoon viinijuhlille. ”Muutama ystävä oli siellä vip-lipuilla, jotka maksoivat jonkin verran rahaa, ja todellakin viini loppui kesken. He ei saaneet kuin sen yhden lasin tai jotain. Tosi tyhmää.” Mitä viinijuhlilla sitten tehtiin, kun viini loppui? ”No vippiin kuului ruoka. Ja kai oma vessa. Ei tartte jonottaa.” Merranto työskentelee lentoemäntänä, ja hän pohtii, millaista olisi ollut asua festivaalialueen tuntumassa, kun alueella on esiintyjiä yötä myöten. Nuorena kaupunkina Espoo tuntuu vielä etsivän kulttuuriprofiiliaan. Ovatko viinijuhlat Espoon Flow Festival -festivaali? ”Ei yllä siihen millään tasolla.” ” ”TYYPILLINEN TYYPILLINEN turaus”, kommentoi toimittaja Ville Talola, 53, viinin loppumista. ”Kerrankin saatiin jotain järjestettyä, niin tietysti se menee pieleen.” Hänen mukaansa Espoon kulttuuritarjonta on pientä, koska espoolaiset kuluttavat kulttuuria Helsingissä. ”Sinne pääsee metrolla”, Talola sanoo. Metrossa on kuitenkin moitittavaa. Asianajaja Pekka Jäntti, 68, puuttuu puheeseen viereisestä pöydästä. ”Ennen tuli viiden minuutin välein bussi, joka ajoi omaa kaistaa Helsingin keskustaan.” Sitten tuli länsimetro, ja linjoja ja vuoroja karsittiin. ”Nyt pellot ja suot pistetään täällä täyteen taloja ja samalla on pyllistetty koko muulle Espoolle, jonka liikenneyhteyksiä on Ville Talola (vas.) ja Pekka Jäntti (oik.) innostuvat moittimaan Espoon rakentamista ja julkista liikennettä. Oletteko ammatiltanne ammattiurheilija? JALKAUDUMME JALKAUDUMME seuraavaksi viereiselle asuinalueelle Westendiin. Kuljemme pitkin rantareittiä, jota sekä Café Mellstenin asiakkaat että moni vastaantulija ovat meille kehuneet. Missään ei kuitenkaan näy sitä paljon puhuttua luontoa, ellei tonttimaahan rajautuvaa rantaviivaa lasketa. Horisontissa siintää Marimekon rahavaikeuksista pelastaneen, jo edesmenneen yrittäjäneuvoksen Kirsti Paakkasen entinen koti. Seiska-lehden mukaan Paakkasen talon arvo on 10 miljoonaa euroa. Täällä asutaan muutenkin leveästi: alueen asukkaiden mediaanitulot ovat Suomen korkeimmat, reilut 50 000 euroa vuodessa. Mutta on täältä löydyttävä suurempituloisiakin. Kokeillaanpa. Pysäytämme ensimmäisen vastaantulevan lenkkeilijän. Mitkä ovat vuositulonne? ”Mä en pysty nyt”, vastaa lenkkeilijänainen vaaleanpunaisessa kuoritakissa ja kiristää tahtiaan.
ylioppilaslehti 1 / 2023 48 Pykälän Valmennuskurssit Yli 70 vuoden kokemuksella Tehdäänkö yhdessä sinustakin juristi? www.pykalanvalmennuskurssit.fi
Myymälä: Sofiankatu 5, 00170 Helsinki Verkkokauppa: hattukauppa.wahlman.fi ylioppilaslehti 1 / 2023 50 savonia.?/yhteishaku Hae yhteishaussa 15.–30.3.2023 Savonia-ammattikorkeakoulu | #SavoniaAMK | Kuopio, Iisalmi, Varkaus Kauppatieteiden maisteriksi PORISSA! utu.fi/haeporiin > HAE 15.-30.3.2023 SU OM EN TE AT TE RI OP IS TO PE RU SL IN JA | MU SI IK KI TE AT TE RI LIN JA | JA TK OL IN JA su om en te at te ri op is to .fi AMMATTIIN OHJAAVA KOULUTUS Hakuaika 1.4.-31.5. suomenteatteriopisto.fi
SÖK TILL SOC&KOM VID HELSINGFORS UNIVERSITET >SOCKOM.HELSINKI.FI STUDERA PÅ SVENSKA VID ETT AV VÄRLDENS TOPPUNIVERSITET BLI EXPERT INOM: Journalistik och kommunikation Socialpsykologi Statskunskap med förvaltning Sociologi Rättsvetenskap Socialt arbete och socialpolitik ANSÖKNINGSTID 15-30.3.2023 Useita väyliä yliopistoja AMK-opintoihin! • Farmasia (Yliopistoväylä!) • Historia ja valtio-oppi (Väylä!) • Drone-pilotti • Kasvatustiede (Yliopistoväylä!) • Kauppatiede (Yliopistoväylä!) • Liiketalous (Amk-väylä!) • Luova kirjoittaminen • Lääketiede • Meikkaus ja maskeeraus • Oikeustiede • Poliisiala • Psykologia (Yliopistoväylä!) • Sosiaaliterveysala (Useita väyliä!) • Sosiaalityö (Yliopistoväylä!) • Tanssi • Teatteri • Tekniikan ala (DIA-valmennus) • Toimittajakoulu (Yliopistoväylä!) • Turvallisuusala • Varhaiskasvatus (Yliopistoväylä!) Lue lisää nettisivuiltamme! Seuraa somessa: @epopisto EPOPISTO.FI HAKUAIKA 21.2.-31.7.2023 TUTKINTOKOULUTUS • Lastenohjaaja • Nuorisoja yhteisöohjaaja • Koulunkäynnin ja aamuja iltapäivätoiminnan ohjaaja • Henkilökohtainen avustaja • Perhepäivähoitaja • Hautaustoimistotyöntekijä • Suntio • Kodinhuoltaja • Laitoshuoltaja • Toimitilahuoltaja JYVÄSKYLÄÄN OPISKELEMAAN! KANSANOPISTOKOULUTUS • Graafinen suunnittelu • Musiikki • Teatteri • Sisustussuunnittelu 014 334 8000 | toimisto@jko.fi | Sulkulantie 28, Jyväskylä | www.jko.fi Opisto sijaitsee lähellä keskusta a, meillä on myös viihtyisä asuntola . ylioppilaslehti 1 / 2023 51
ylioppilaslehti 1 / 2023 52 Kansanopistolinjat 2023–24: monimediatoimittajakoulutus, elokuvaja tv-ala, kasvatustiede, kestävä yhteiskunta, näyttelijäntyö, psykologia ja valokuvaus. Meillä voit suorittaa myös media-alan ammatti– tutkinnon (av-ala ja valokuvaus). voitsi.fi Haku Voitsille alkaa maaliskuussa! Tervetuloa opiskelemaan Tampereelle Voionmaan koulutuskeskus sijaitsee Tampereen yliopiston Keskustakampuksella. Järjestämme avointa yliopisto-opetusta. Kysy lisää: info@kio.fi Hae Hankeniin yhteishaussa! Opiskele kauppatieteitä Hankenilla ja kehity samalla ruotsin kielen taituriksi! Voit hakea Hankenille, vaikka et ole ruotsinkielinen yli 20 % opiskelijoistamme on suomenkielisiä. 15.?30.3. 2023 KESÄASUNTOJA HELSINGISSÄ 1. 5.-31.8. Viikissä LATOKARTANON YO-KYLÄSSÄ. Kannattaa kysellä myös heti vapaana olevia huoneita! Soluasunnot: 220 €-300 €/kk/asukas Tiedustelut puh. (09) 3877133 toimisto@latokartanonyokyla.fi www.latokartanonyokyla.fi Julistettavaksi haetaan Oskari ja Siiri Vilamon rahaston sekä Hämäläisten ylioppilassäätiön TUTKIMUSJA GRADUSTIPENDIT 2023 Gradustipendejä ovat oikeutetut hakemaan • Helsingin yliopistossa maisterintutkielmaa tekevät Hämäläis-Osakunnan nykyiset jäsenet Tutkimusstipendejä ovat oikeutetut hakemaan • Helsingin yliopistossa jatko-opintojaan harjoittavat Hämäläis-Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet • muut henkilöt, jos tutkimus kohdistuu Hämeeseen Hyvin perustellulle tutkimusstipendihakemukselle voidaan myöntää vuoden työskentelyn mahdollistava työskentelyapuraha. Sähköinen hakujärjestelmä ja tarkemmat hakuohjeet löytyvät osoitteesta www.hys.net Hakuaika päättyy 28.2.2023 klo 24.00 STUDERA ETT ÅR PÅ VNF! Studielinjer 23–24: ? COSPLAY NYHET! ? UT NYHET! ? BACKPACKING NYHET! ? NATURNÄRA ? CREATE – konst & design ? NATUR & MEDICIN ? JURIDISKA PROGRAMMET VÄSTRA NYLANDS FOLKHÖGSKOLA Ansök 1.2–2.8 på VNF.FI
RAKENNA OMA OPINTOPOLKUSI Monialainen, poikkitieteellinen ja käytännönläheinen koulutustarjontamme, opinnot muissa tiedekunnissa sekä vaihto-opiskelumahdollisuus ulkomailla mahdollistavat juuri sinun näköisesi opiskelun. OPISKELUVAIHTOEHDOT ? Biologia ? Luonnonvarat ja ympäristö ? Fysiikka ? Kemia ? Matematiikka ? Tilastotiede ja datatiede ? Nanotiede ? Aineenopettaja ? Matematiikan tai kemian aineenopettaja ja luokanopettaja KESTÄVÄN TULEVAISUUDEN VAIKUTTAJA Kun opiskelet meillä, saat valmiudet haastavien ongelmien ratkaisemiseen. Tulevaisuudessa sinulla voi olla keskeinen rooli esim. ilmastonmuutoksen tai biodiversiteetin köyhtymisen torjumisessa, uusien teknologisten innovaatioiden kehittämisessä tai kestävämmän elämäntavan rakentamisessa. TIEDON ANALYSOIJA Tilastotiedettä ja datatiedettä opiskelemalla opit jäsentämään valtavan tietomäärän helposti ymmärrettävään muotoon. Opit hahmottamaan nykyisyyttä ja ennustamaan tulevaisuutta. Voit löytää työpaikkasi esim. koneoppimisen, tekoälyn, lääketieteen, aivotutkimuksen, biotekniikan, signaalinkäsittelyn, ympäristöntutkimuksen, taloustieteen tai psykologian parista. LUO HUOMISESTA PAREMPI LUONNON LAINALAISUUKSIEN HALLITSIJA Fysiikan opinnoissa tutkit aineen, energian, avaruuden ja ajan käyttäytymistä. Näiden ilmiöiden ymmärtäminen on luonut ja luo perustaa teknologiselle yhteiskunnalle ja tulevaisuuden teknologioille. Fysiikan opiskelu koukuttaa! Se vaatii sinnikkyyttä, päättäväisyyttä ja uteliaisuutta. Valmistuttuasi osaat suunnitella ja toteuttaa kokeellisia mittauksia sekä ratkaista monimutkaisia ongelmia. Voit työllistyä esim. avaruusteknologian, uusiutuvan energian, lääkekehityksen tai tietokonemallinnusten pariin. YKSILÖNÄ OSANA YHTEISÖÄ Opiskelu on yhteisöllistä. Perinteisten luentojen ja verkkoopetuksen ohella opiskeluun sisältyy työtä pienissä ryhmissä ja laboratorioissa sekä kenttäkursseilla maastossa. Opiskelijana voit myös päästä työskentelemään huippuluokan tutkimuslaitteistoilla opettajien ja kokeneiden tutkijoiden rinnalla. MUISTA HAKEA. YHTEISHAKU 15.3.–30.3.2023 STUDY-SCI@JYU.FI @JYUSCIENCE JYU.FI/SCIENCE Avaa ovi matematiikkaan ja luonnon ilmiöihin ja Luonnontieteiden ja matematiikan sekä tilastotieteen ja datatieteen opinnoissa saat tietoa siitä, mitä elämä maapallolla on. Opit erilaisia keinoja ratkaista, kuinka elämä voisi jatkua pitkään tuleville sukupolville. ylioppilaslehti 1 / 2023 53
ylioppilaslehti 1 / 2023 54 K U L T T U U R I Kritiikki megatrendit Raasteravintola laajeni haaleaksi karaokekeittiöksi , jossa laulaa vain harva KARA KARA tarkoittaa biljardipelin muunnelmaa, jonka monet tuntevat paremmin karambolina. Sanaa ei sovi kuitenkaan sekoittaa karaokeen, amatöörilauluviihteen muotoon, joka on yksi esimerkki siitä, kuinka portinvartijoiden merkitys kulttuurimaailmassa vähenee. Karaokessa laulamaan pääsee jopa ilman klassisen laulun koulutusta. Niin sanottuun karaokeilmiöön on päättänyt lähteä mukaan myös perinteikkäästä raastekeittiöstään tunnettu ravintolaketju Unicafe, joka avasi joulukuussa Kaivopihalle Myöhän, cocktaileja ja karaokea tarjoavan anniskeluravintolan. Tulevaisuudessa baarissa on tarkoitus myydä myös opiskelijalounaita. T E K S T I JA K U VAT Juho Kankaanpää Unicafe Myöhä Café & Bar Ti–to klo 16–22 Pe–la klo 16–23 Mannerheimintie 3 Vuoden odotetuin collab: Sitra x Ylioppilaslehti 3x T E K S T I Toimitus Hyvinvoinnin haasteet kasvavat INFLAATIO INFLAATIO kiihtyy ja globaali ruokapula syvenee, joten alamme syödä toisiamme. Kannibalismi oli vielä pari vuotta sitten laskusuhdanteessa, ja Hollywood-näyttelijä ja kannibalismin brändilähettiläs Armie Hammer oli pilata orastavan trendin ahdistelemalla naisia ihmissyönti fantasioillaan. Liikakansoituksen vähentäminen on haaste, josta jo ekofasisti Pentti Linkola piti kalvosulkeisia, mutta seksikästä siitä teki Hammerin vastanäyttelijä Timothée Chalamet elokuvassa Bones and All.
K UV A @ya s s i fyf in la nd x M e e ri Ko ut an ie m i ylioppilaslehti 1 / 2023 55 K U L T T U U R I Keskeisestä sijainnistaan huolimatta pöytävaraus ei ole Myöhässä tarpeen, sillä ensimmäisellä testikerralla tiistai-iltana paikassa istuu vain muutama seurue. Verhoilla ja metallisilla sisustuselementeillä osiin jaettu intiimi tilakokonaisuus muistuttaa viereisen käytävän Espresso Housea. Kaiuttimista soi lauluyhtye Pussycat Dolls. Myöhässä lavaa ei ole eroteltu permannosta, vaan esiintyjä voi varata kappaleen älypuhelinsovelluksella ja vaeltaa mikin kanssa pöytien välissä vapaasti. Karaokenäyttöjä on kiinnitetty eri puolille baaria. Ainutlaatuinen ratkaisu tuo laulajan lähelle yleisöä. Mukaani olen pyytänyt Isossa-Britanniassa kouluttautuneen sober curious -asiantuntijan, joka on luvannut maistella Myöhän alkoholittomia drinkkejä. Itse en sellaiseen pysty. Seuralaiseni aloittaa pohjolan mehustustraditioita kunnioittavasta Marja-Leenasta. Red cherry sodan ja karpalomehun liitos on helposti juotava, ”vetinen”, asiantuntija tylyttää. Itse tilaan Myöhä Mäshin, jossa Talouden perusta rakoilee TALOUDEN TALOUDEN elvyttämisen yhteistalkoot alkavat kotitalouksista. Sitra x Ylioppilaslehti fasilitoi työpajan, jonka merkityksenantokeskusteluissa innovoitiin ekologista ja ekonomista pula-ajasta ammentavaa kokeilukulttuuria. Pienyrittäjät ovat jo ottaneet koppia vastuunkannosta: helsinkiläinen Cafe Metsäpaahtimo alkoi myydä kahvinkaltaista juomaa, jota varten vanhat kahvipurut uudelleenuutetaan. Säästöä syntyy materiaalikuluissa. On sopeutettava, ja sopeuduttava siihen, että suomalaisten kahvikupin sisältö muuttuu. Tätä harjoittelemme talouden elvyttämisen yhteistalkoiden seuraavassa työpajassa 29. helmikuuta. Terve tuloa maistelemaan tulevaisuutta! Kilpailu digivallasta kiihtyy MEDIA MEDIA ja politiikka menevät web 3.0.:aan ja tuottavat dataa, talouden tärkeintä raaka-ainetta. Muutoksen pyörteissä selviävät vain leaneimmat ja notkeimmat hajautetun vallan organisaatiot, joissa toimistofretti on samanarvoinen kuin kuka tahansa senior strategic manager . Poliitikot eivät enää anna haastatteluja medialle vaan järjestävät tiedotustilaisuuksia sosiaalisen median kanavissaan. AI:n generoiman beauty filterin päälle ladotaan useita ihonväriä vaalentavia tehosteita, ja vain yassifioituneimpien poliittinen viesti tavoittaa massat. Koskenkorvaa saisi olla enemmän. Mutta missä on karaoketaide? Tänä iltana kukaan ei laula. Tunnelma on ontto, haalea. Kuin ooppera ilman aariaa. PALAAMME PALAAMME takaisin perjantai-iltana. Sober curious -asiantuntija ei kestä Myöhää enää selvin päin, vaan päättää arvioida ravintolapäällikkö Sami Hongiston konseptoimalta drinkkilistalta Lapin Kulta Puren. Lager tarjoillaan oikeaoppisesti lasista, ja 0,4 litran drinkki maksaa ilman opiskelija-alennusta ainoastaan 8,90 euroa. Hinta on cocktailbaarille maltillinen. Olennaisin paikasta puuttuu kuitenkin edelleen. Karaoke. Musiikin ystävien täytyy vain odottaa. Menee tunti. Menee puolitoista. Ja viimein! Taiteilijanimeä Ozzy käyttävä laulaja tulkitsee hallitusti Ray Charlesin Hit the road jackin. Esitys saa vaimeita aplodeja, ja jäämme odottamaan toiveikkaina jatkoa. Käynnistyisikö tästä karaokelaulelmien kimara? Mitään ei tapahdu. Päätämme turvautua äärimmäisiin keinoihin ja soitamme paikalle karaokekulttuurin kokemusasiantuntijan Kallen. Hän juoksee Myöhään vartissa ja aloittaa karaokelaitteiston arviointiprosessin Stone Sourin rock-henkisellä teoksella Through Glass . Äänentoisto on kliininen, kirkas. Tosin taustanauha soi niin hiljaa, että Stone Sour -versio kuulostaa paikoin a cappellalta , asiantuntija moittii. Ehkäpä esimerkistä rohkaistuneena laulutaiteilija Hummis esittää humoreskin tulkinnan Hetken tie on kevyt -schlagerista. Esitys on karkea, vaikka toki joskus karaokessakin on tilaa revyy-henkiselle ilottelulle. Karaokeasiantuntija Kalle päättää laulaa vielä nu metal -yhtye Slipknotin Psychosocial -teoksen ja testata mikrofonin huutoominaisuuksia. ”Turpa kiinni!” yleisöstä huudetaan. Huutaja esittäytyy. Hänenkin nimensä on Kalle. Hetki on ainutlaatuinen, koskettava. Juuri näin tavalliset ihmiset kai kohtaavat toisiaan. Laulaen ja huutaen. Karaoketaiteen ihmeellinen voima on tilassa hetken läsnä. Kirjoittaja on erittäin hyvä kriitikko.
ylioppilaslehti 1 / 2023 56 K U L T T U U R I Kolumni Välähdys Hitaasti kypsytellen Perkele, kun tahtoisin heilua moottorisahamurhaajana tässä aatteen undulaattihäkissä. T i m o H a r a k k a , Y l i o p p i l a s l e h d e s s ä 1 3 .1 2 .1 9 8 4 O llaan pärjätty valoravinnolla, totesi eräs poikaystäväni ensitreffien päätteeksi. Deitit olivat kestäneet yli 12 tuntia, joista muutama oli nukuttu, mutta emme olleet syöneet mitään. Vain oluet ja limut oli juotu. Hänen mentyään hoipuin Hesburgeriin verensokerit kellarissa ja aivot sumeina oksitosiinista. Treffeistä on kymmenen vuotta, mutta kuvio on toistunut monta kertaa viime vuosina. Deitti-ilta venyy, alkoholia ehkä nautitaan, mutta syöminen unohtuu. Vaikka syöminen on parasta maailmassa! Miksi uuden ihastuksen kanssa on vaikea nauttia ruoasta? Onko kyse jonkin sortin vieraskoreudesta? Tarpeesta näyttää, että minä selviän (12 tuntia!), eikä mun takia tartte keittää. Vai eikö ruokaa vain tule ajatelleeksi, kun toisessa riittää ihmeteltävää? Olen kuullut, että jotkut menevät ensitreffeillä illalliselle. Hurjapäät! Ajatus syömisestä kutkuttavan tyypin kanssa on vieras. En edes tunne nälkää tuoreiden ihastusten seurassa. Pari kertaa olen syönyt ekoilla treffeillä pizzaa. Se on jäänyt niljakkaana suuhun pyörimään, eivätkä täytteet ole maistuneet miltään. SYÖMISEN SYÖMISEN vaikeus ei rajoitu pelkästään seksuaalisromanttisiin suhteisiin. Ystäväni kertoi, että kun heidän työhuoneelleen muuttaa uusia ihmisiä, kestää aina jonkin aikaa ennen kuin kukaan – entinen tai uusi vuokralainen – syö. He tekevät pitkiä päiviä ja ovat nälkäisiä. Miksi syöminen näin ujostuttaa? Never trust a woman who doesn’t like to eat. She is probably lousy in bed , elokuvaohjaaja Federico Fellinin on väitetty sanoneen. Nuorempana hykertelin sitaatille, kehuihan äitini, että syön ”miesmäisiä” annoksia. Nyt Feden lausahdus herättää minussa laimeaa kiukkua, mutta on siinä viitteellistä totuuttakin. Kun olen harrastanut uuden ihastuksen kanssa seksiä, on sitten helpompi syödä. Ylittyvätkö ruumiillisten tarpeiden rajat? Ruoka voi olla hyvin seksuaalista, kun ihminen antaa itselleen luvan nauttia kaikilla aisteillaan. Parhaimmillaan hyvän aterian ääressä päästelee T E K S T I Eveliina Lempiäinen K U VA Aava Eronen pidäkkeettömiä ääniä, ja kasvot ja keho saavat eläytyä kokemukseen. M’m’mm. Niin seksuaalisen nautinnon kuin ruoan jakaminen luo läheisyyttä. Ruoka täyttää kehon fyysisesti, kun taas intiimi läheisyys voi pakahduttaa, venyttää sydänalaa ja kehon ääriä. Kun joku kokkaa varta vasten minulle – siis hellii ja ravitsee minua – se on väkevä rakkauden teko. Kesän 2022 Flow-festivaaleilla koin harvinaisen intiimin ruokailuhetken, jonka mahdollistivat festareille ominainen välittömyys ja riemu. Maistelimme tuntemattoman ranskalaismiehen kanssa sormin toistemme lautasilta. Hänelle muistuivat mieleen lapsuuden marokkolainen lastenhoitaja, nounou , käsin syöty couscous ja oma vauva, joka paraikaa opetteli syömään. RUOKA RUOKA yhdistää meidät rakkaisiin, vaikka nuo rakkaat olisivat jo poistuneet tästä maailmasta tai vaikka söisimme yksin. Kun kokkaan stroganoffia isäni poimimista vahveroista tai leivon piirakan edesmenneen mummuni ohjeella, he ovat hetken läsnä tuoksuissa ja ajatuksissani. Kun laitan riisikattilaan halkaistun valkosipulinkynnen, hyödynnän entisen kumppanini oppeja. Kuka ensimmäisiä seksikertoja niin tarkasti muistaa? Sen sijaan ensimmäiset yhdessä nautitut ateriat on etsattu mieleeni. Siis sellaiset, joista oikeasti nautin , enkä vain pyörittele poskessani. Valoravintopoikakin tuli seuraavana päivänä kylään mukanaan falafel-ainekset ja söin ensimmäistä kertaa kotitekoista, rapeaa ja rasvaista falafelia kaikilla kastikkeilla. Ei ole lopulta ihme, ettei tuntemattoman ihmisen seurassa heti kykene estoitta nautiskelemaan. Aina on niin kiire: tutustua, nussia, syventää ystävyyttä. Ei kaikkiin kokemuksiin tarvitse syöksyä suin päin. Intiimi rentous harvoin syntyy hetkessä. Uusia tuttavuuksia tulee makustella, kypsytellä. Ja jotain voi säästää vaikka avioliittoon, esimerkiksi lipeäkalan. P I R K K O PÄ Ä S TÄ Ä P S Y K O O SIS TA
57 airastuttuani lokakuussa koronaan menetin ruokahaluni. Mieleni teki vain voileipiä. Pelkistettyjä, päällä korkeintaan kurkkua. Isot ja voimakkaat maut etoivat. Ajattelin pitkään, että jos ateria itsessään on hyvä, leipä on turha. Että se on pöydässä vain varuiksi. Pitkittynyt korona kuitenkin osoitti riippuvuuteni leivästä, sillä sairastaessani vain se piti minut, no, leivässä. Ja niin pitää myös valtaosan maailman väestöstä. Suomalaisessa ruokakulttuurissa leipä on kuidun lähde, ei niinkään kulinaarinen nautinto. Näin oli myös lapsuudenkodissani, jossa leivän piti olla tummaa ja kovaa. Toista oli kodin ulkopuolella. Ystävieni luona pääsin kaikenlaisten muhkujen ja oivallusten makuun. Herkullisuus ja untuvanpehmeä rakenne tuntuivat syntisiltä. Eihän niissä varmaan ollut kuitujakaan! Kun peruskoulumme ravintoloitsija vaihtui, näkki leipäkorit vaihtuivat pullaviin leipiin. Täytimme itsemme lämpimillä, turvallisilla vaaleilla tyynyillä, ja itse ruoka jäi toissijaiseksi. Toinenkaan kotikulttuurini ei ole tuonut leipäaatoksiini maullista mullistusta. Turkissa leipä kuuluu aterian kylkeen kuin haarukka lautasen. Leipä saattaa kastikkeiden maut suuhun. Se on kuin servetti, jolla lautaset puhdistetaan. Siksi leipä on yleensä valkoista, huokoista ja mautonta ”ranskanleipää”, pelkkä kanvaasi aterian muille mauille. Turkissa leipää kuluu henkeä kohti 200–300 kiloa vuodessa, Suomessa taas 41 kiloa. S Palstalla nautiskellaan. Rakas ruokapäiväkirja, T E K S T I Arda Yildirim K U VA Venla Helenius Vuonna 2014 työskentelin hapanjuurileipomokahvilassa Kööpenhaminassa. Arkiaamuisinkin työpaikkani eteen muodostui pitkä jono, kun ihmiset odottivat tuoretta leipäänsä, vaikka puolikas maksoi lounaan verran. Olin kulttuurishokissani kuin näkkäripaketilla päähän lyöty. Maistettuani rakkaan kollegani Carol Choin leipiä en kuitenkaan enää ihmetellyt leipien suosiota. Totuin puolessa vuodessa niin herkullisiin vehnäsiin, että Helsinkiin palattuani jätin leipähommat ravintoloihin. Kehitin mielessäni leivälle tiukat standardit. Elin elämää, jossa maku ja nautinto nousivat suolen toimintaa tärkeämmiksi arvoiksi. Päätin, etten enää haaskaisi rahojani suorakaiteen muotoon puristettuihin puuronkorvikkeisiin. Olinhan saanut maistaa palan taivasta. Tuli kuitenkin korona, eikä mikään muu kuin leipä maistunut. Kävi myös niin, että hankin leivänpaahtimen. Muistin taas, mikä näissä kuitupitoisissa terveyspaloissa on se juttu. Aina kun ladon halvimmat ja terveellisimmät suorakaiteet paahtimeen, liikutun ja minut valtaa nostalgian ja turvan tunne. Matkaan ajassa, joka sekin on halvempaa ja ympäristöystävällisempää kuin reissata hype-leivän äärelle milloin minnekin maahan.
ylioppilaslehti 1 / 2023 58 K U L T T U U R I Kulttuurihenkilö Palstalla taiteilijat saavat kerrankin puhua ihan vaan taiteestaan. Ää nen artesaani tekemistäni on siunannut täydellinen tietämättömyyteni siitä, miten elektronista musaa tehdään.” Sitä on vaikea uskoa Kaukolammen työhuoneella Punavuoressa. Tila on täynnä vanhoja, arvokkaita analogisyntikoita. Uudempien syntikkamoduulien täyttämällä seinällä välkkyvät värikkäät valot. Kaikkialla on erilaisia painikkeita. Työhuone näyttää scifiltä, mutta nappien täyttämät laitteet Kaukolampi on valinnut käytännön syistä – hän haluaa ohjata laitteita niiden pinnalta, ei tietokoneiden valikoista, joiden taakse syntikat toiminnot useissa moderneissa laitteissa piilotetaan. Kaukolampi kertoo nauttivansa kaaoksesta, eikä edes osaa käyttää kaikkia laitteitaan. Tätä selittäessään Kaukolampi etsii erästä moduuliaan, mutta sitä ei löydy mistään. Kaaos on aina läsnä. KAUKOLAMMEN KAUKOLAMMEN työstä 15 prosenttia on vapautta tehdä laitteilla mitä tahansa, loput 85 prosenttia on ”todella tylsää hiomista”. Inspiraatiota hän ei odottele tai lähde erikseen etsimään. ”Olen aina ja en koskaan inspiroitunut.” Sävellystyönsä aluksi Kaukolampi etsii sopivaa lähtösoundia tietystä syntikasta tai yhdistelee eri moduuleja. Hän soittaa tietyn sävelkulun ja jättää sen soimaan, kuuntelee soivaa ääntä ja muokkaa sitä lopulliseen muotoonsa moduuleillaan. Kaukolampi hioo ääntä syntikoiden filttereillä ja muilla ominaisuuksilla kuin keraamisen vaasin veistäjä, kunnes ääni tuntuu oikealta. Lopputulos on yleensä aivan erilainen kuin syntikan raaka lähtösoundi – aivan kuten vaasikin syntyy pelkästä savesta. Kaukolampi kokoaa useita tällaisia aihioita ”aivot narikkaan -tyylillä” ja sitten pohtii, mitä niistä saisi. Musiikin käyttökohde vaikuttaa siihen, miltä Kaukolammen aihiot lopulta kuulostavat. Suurin osa Kaukolammen käyttämistä vanhoista syntikoista ja efekteistä suhisee, mikä sopii hänen soolomusiikkiinsa. Elokuvissa suhina tai dialogin kanssa samoilla taajuuksilla soivat äänet vievät liikaa tilaa. Suhina voi aiheuttaa esimerkiksi väärän kuulokuvan tuulesta kohtauksen taustalla. Siksi hän tummentaa elokuvamusiikkiaan leikkaamalla sen ylätaajuuksia. Koska Kaukolampi on itseoppinut kokeilija, hänellä ei ole koulutetun muusikon osaamista. Hän kertoo työskentelevänsä sen vuoksi estetiikka, tunne ja tyyli edellä, mikä sopii elokuvasäveltämiseen. ”Oikeat äänet elävään kuvaan löytyvät katsomalla kuvaa ja kokeilemalla, mikä saa T E K S T I Petri Jääskeläinen K U VAT Levi Vepsä E Timo Kaukolampi on musiikin käsityöläinen, joka luo futuristisia äänimaisemia vanhalla teknologialla. teerinen, looppaava laulu täyttää studion, kun muusikko Timo Kaukolampi käynnistää pätkän tulevasta lyhytelokuvasta, joka kertoo valosaasteen vaikutuksesta kiiltomatoihin. Hän on ollut säveltämässä sen musiikkia. ”Tällä hetkellä mua inspiroi eniten vanhat, digitaaliset efektit. Tässä pätkässä soivassa kaikuefektissä on outo, toismaailmallinen soundi. Se syntyy laitteen alhaisista näytteenottotaajuuksista”, Kaukolampi sanoo. Kaukolampi tekee musiikkia elokuviin ja tv-sarjoihin yhdessä muusikko Tuomo Purasen kanssa. Esimerkiksi palkittujen Marian paratiisi ja Armomurhaaja -elokuvien soundtrack on kaksikon tekemä. Kaukolampi kertoo, etteivät he yleensä valikoi projekteja, vaan heille tarjotaan heidän tyyliinsä sopivia töitä. Kaukolammen musiikkia yhdistää analogisyntetisaattoreiden hieman nuhjuinen soundi ja pyrkimys äänimaisemaan, joka vie ”toiseen, henkiseen tilaan”. Sävellyksissä soi vaikutteita psykedeelisestä rockista, jumittavasta teknosta ja ambient-musiikista. Kappaleet ovat usein pitkiä verrattuna radioiden tyypillisesti soittamaan elektroniseen musiikkiin ja ne kasvavat koko kestonsa ajan. ”Valitsin tämän työn, ettei mun tarvitsisi olla oikeassa työmaailmassa läsnä. Kaikkea
59 Ää nen artesaani Kaukolampi tekee musiikkiaan syntikkamoduuleilla, joita hän yhdistää toisiinsa mielivaltaisesti luodakseen haluamiaan soundeja ja efektejä.
ylioppilaslehti 1 / 2023 60 K U L T T U U R I tarinan ja viestin loksahtamaan paikoilleen. Esimerkiksi kiiltomatoelokuvassa elektronisilla soittimilla luodaan aluksi abstrakti maailma, jota tarkastellaan kiiltomatojen tasolta. Loppua kohden katsoja siirretään kiiltomadon tasolta tarkastelemaan kiiltomadon elämän kauneutta ja luonnon sopusointua orgaanisemmilla soundeilla, kuten viululla ja ihmisäänellä. Lopussa katsojalle syntyy empaattinen rakkaussuhde kiiltomatoa kohtaan.” KAUKOLAMMEN KAUKOLAMMEN viimeisin julkaistu työ on vapaapainija-kansanedustaja Tony Halmeen (ps) urasta kertovan Viikinki dokumentin soundtrack. Siihen hän lähti hakemaan 2000-luvun alun soundeja. ”Siihen aikaan soitin itsekin teknovaikuttaja Eliot Nessin aamubileissä, joissa kävi sekä villasukkatrance-hiippailijoita tanssahtelemassa että nopeat lasit päässään istuvia bodareita hengaamassa aasialaisten tyttöystäviensä kanssa. Halusin kaivaa esiin tuon ajan kylmän trance-meiningin.” Kaivuutöissä saapui auttamaan samassa talo yhtiössä asuva Jaakko Salovaara, joka tunnetaan Daruden ja Bomfunk MC’sin hittien tuottajana. Kaukolampi vetää esiin myös Salovaaran käyttämän legendaarisen Roland Jp-8080 -syntikan. Laitteessa on avoinna soundi nimeltään Sand Storm. Se, jos jokin on vuosituhannen vaihteen äänimaiseman ytimessä: isoa, kylmää ja päällekäyvää äänimassaa. Aiheestaan huolimatta Viikinki -dokumentti ei ole rasismistaan ja väkivaltaisuudestaan tunnetun kansanedustajan kilvenkiillotusprojekti. Sellainen ei sopisikaan Kaukolammen näkemyksiin musiikin tekemisestä. ”Kokeellisen musan tekeminen on musta feminististä toimintaa itsessään. Se vastustaa patriarkaalista, kolmen minuutin speksattua muottia, jota soittolistaradiot edustavat. Parhaat minimalistisen modulaarisynamusan tekijät ovat edelleen naisoletettuja, kuten Laura Naukkarinen, Éliane Radigue, Wendy Carlos ja Caterina Barbieri”. Kaukolammelle analogiteknologiaan liittyvä käsillä tekemisen meininki on tärkeää. Siinä on hänestä enemmän luonnetta kuin tietokoneen syntikkaohjelmissa. Taiteen kentällä tällaista käsityöläisyyttä on viime aikoina varjostanut monia taiteilijoita huolestuttava uhka, tekoäly. Varsinkin monet kuvittajat pelkäävät, että se syrjäyttää ihmiset. Kaukolampi suhtautuu tekoälyyn pessimistisesti, mutta ei pidä sitä uhkana omalle tekemiselleen. ”Mun juttuni on tyyli, enkä usko tekoälyn oppivan sitä mitä osaan.” T I M O K A U K O L A M P I, 51, muusikko M IS TÄ T U N N E TA A N K-X-Pja Op:l Bastards -yhtyeet, soolotuotanto ja elokuvasoundtrackit. T Y Ö P Ö Y D Ä L L Ä N Y T Uudet K-X-Pja Haunted Plasma -yhtyeidensä levyt sekä useampi soundtrack. U N E L M I E N T Y Ö P R O J E K T I Olen aktiivisesti pyrkinyt siihen, että kaikki projektini olisivat unelmaprojektejani. Jossain kohtaa olisi mahtavaa tehdä yhteisteos jonkin kuoron kanssa tai tehdä musiikkia ilman elektronisia instrumentteja. Myös lasten kanssa yhdessä syntikoilla tekeminen olisi mahtavaa, sillä heillä ei ole mitään kunnioitusta instrumenttia kohtaan. M I K Ä A L A L L A M ÄT TÄ Ä En koe olevani tietyllä alalla, vaan piuhojen kanssa puuhasteleva ikuinen musafani harakanpesässäni. Henkilökohtaisessa elämässä olen kiinnostunut vanhenemisesta: miten voi olla samanaikaisesti vanhus ja validi tekijä. Maailma ja populaarikulttuuri ovat niin nuoruuslähtöisiä.
ylioppilaslehti 1 / 2023 61 A L A K U L T T U U R I Olen käytettävissä Hyvä tuleva työnantajani, TE-toimiston määräyksestä haen tällä hakemuksella avoinna olevaa Helsingin yliopiston rehtorin paikkaanne. Fasinoiduin runsaasti tästä opportuniteetista, ja haluaisin edetä transaktiossa. Olen kaukaa viisas ja läheltä helvetin hyvännäköinen innovoija, joka tarttuu härkää kuin härkää sarvista. Olen aina ensimmäisenä haravana taloyhtiön talkoissa. Yli kaiken arvostan yrityksen etua. Keskeisin arvoni on lisäarvo. Minulla on laaja ja vankka kokemus asiakasrajapinnasta ja pizzabisneksestä. Olen työskennellyt menestyksekkäästi useissa henkilökohtaisen avustajan sekä pullamyyjän tehtävissä ja saavuttanut onnistuneesti minulle asetetut henkilökohtaisen avustajan sekä pullamyyjän tavoitteet. Minut on myös palkittu hyvistä suorituksista useaan otteeseen. Haette kunnianhimoista, kielitaitoista, päämäärätietoista ja hyvät sosiaaliset taidot omaavaa tekijää Helsingin yliopiston rehtorin tehtäviin. Kaikella on hintansa, niin myös minulla. Eikä se ole paljoa. Yrityksen etu on minun ja myös muiden etu. Kiitän ajastanne ja harkinnastanne! Toivon, että jatkossa päiväni saa paistaa risukasaanne! Yhteistyöterveisin, Adile Sevimli Ylioppilaslehti lähti mukaan kisaan yliopiston näköalapaikasta. T E K S T I Toimitus / Työhakemusgeneraattori Hyvä vastaanottaja, Löysin mol.fi:stä työpaikkailmoituksenne koskien avoinna olevaa Helsingin yliopiston rehtorin paikkaanne. Kyseessä on pitkäaikainen intohimoni (ei seksimielessä). Olen vuorovaikutustaidoiltaan vakuuttava tuleva ammatti lainen, joka tekee mitä vain rahasta. Mottoni on: ”nerokkuus on 10 % inspiraatiota ja 90 % hikoilua.” Minulle kaikki työ on arvokasta. Keskeisin arvoni on rakkaus. Olen kerännyt paljon hyödyllistä tietoa ja osaamista lavasteissa hiljaa seisomisesta ja kaikenlaisen humpuukin kirjoittamisesta. Olen työskennellyt menestyksekkäästi useissa toimittajan ja Savonlinnan Oopperajuhlien avustajan tehtävissä ja saavuttanut onnistuneesti minulle asetetut tavoitteet. 100 % laatutakuu tai rahat takaisin! Haette kunnianhimoista, kielitaitoista, päämäärätietoista ja hyvät sosiaaliset taidot omaavaa tekijää Helsingin yliopiston rehtorin tehtäviin. Ette kadu, jos haastattelukutsu lähtee minulle! Tarjoamanne työpaikka olisi minulle henkilökohtaisesti ja ammatillisesti unelmien täyttymys. Uskon, että kemiamme kohtaavat! Kohdallani ei liene syytä tehdä harkintaa vaan päätöksiä! Olen varma valinta! Koodaillaan, Petri Jääskeläinen Hyvä rekrytointivas taava, Löysin Monsterista työpaikkailm oituksenne koskien avoinna olevaa Helsingin yliopiston rehtorin paikkaanne. Kyseessä on ainoa mahdollisuute ni. Olen luova tekijä, joka uskaltaa laittaa verkot veteen. Rakastan ihmisiä, mutta vielä enemmän rakastan valitsemaani alaa. Olen muutosjohtam isen Muhammed Ali. Olen ripeä ja tuloshakuine n tuleva ammattilaine n, joka on valmis mihin vain rahasta. Minulle käy myös provisiopalkk a, tulos tai ulos! Olen kerännyt paljon hyödyllistä tietoa ja osaamista opiskelupaikkojen ja apurahojen hakemisesta, maastohiihto laduilla kaatuilusta sekä kongruenssiv irheiden korjaamisesta . Olen työskennellyt menestyksek käästi useissa koiran au pairin, hampurilaisp ihvien kääntäjän ja päiväkodin lelunpesijän tehtävissä ja saavuttanut onnistuneesti minulle asetetut koiran au pairin, hampurilaisp ihvien kääntäjän ja päiväkodin lelunpesijän tavoitteet. Mielestäni olen tuomioni jo kärsinyt. Haette kunnianhimo ista, kielitaitoista, päämäärätiet oista ja hyvät sosiaaliset taidot omaavaa tekijää Helsingin yliopiston rehtorin tehtäviin. Uskon, että vahvuuteni ja kokemukseni olisivat suureksi eduksi tarjolla olevassa työtehtävässä . Toivottavasti olette minuun yhteydessä pikimmiten. Näen jo valon loistavan yhteisen tunnelimme päässä! Yhteydenotto anne odotellen, Anni Härkönen
ylioppilaslehti 1 / 2023 62 A L A K U L T T U U R I Viimeinen millenniaali Internet-UG Maltillisen hörppöstelyn ilosanoma Palstalla kerromme aktiivisista nettiyhteisöistä. Suomen olutoppaan keskustelufoorumilla harrastajat fiilistelevät uusia suomalaisia pienpanimoja, kertovat vinkkejään ja kokemuksiaan olutmatkailusta (”hieman vaisu fiilis jäi Viron tämän hetken olutskenestä”) sekä opastavat aloittelijoita panemaan mieluiset ipat, apat ja alet kotikeittiöissään. Viestiketjuissa pohditaan myös oluen kyytipojaksi parhaiten sopivia ajanvietteitä, kuten penkkiurheilua ja musiikkia. ”Vinyyli on vähän kuin olut – osa uusista tekijöistä tuottaa tavaraa, joka joutaisi suoraan viemäriin”, kuvaili eräs käyttäjä. Vaikka foorumilla käsitellään toisinaan vakaviakin aiheita, kuten Suomen alkoholipolitiikkaa ja alkoholin terveysvaikutuksia, maltillisen hörppöstelyn ilosanomaa levittävien olutharrastajien into tarttuu satunnais selaajaan kuin tuopin vaahtopää suupieliin. P E T R I J Ä Ä S K E L Ä I N E N Pakinoitsija on yliopistolla yhä harvinaisemmaksi käyvän Y-sukupolven edustaja ja käy oikeissa töissä eikä kokoomuksen bossladyjen kusetettavana. Nopeat syövät, hitaat eivät Tuu sä hakeen leipäs päälle voita.” – Vanhala Väino Linnan Tuntemattomassa sotilaassa Sodassa ja viestinnässä tarvitaan runsaasti jalkaväkeä. Siksipä viestintätoimisto Ellun Kanat on haalinut joukkojensa eturintamaan työharjoittelijoita, jotka muodostavat poikkeuksellisen suuren osan henkilökunnasta, tekevät raskaat työt ja ovat nollatuntisoppariensa vuoksi helposti uhrattavissa. Hesari kirjoitti tammikuussa, että monet harjoittelijat ovat pettyneet viestintäfirman tapaan laittaa heidät laatimaan asiakkaille sadan slaidin presentaatioita poljetulla palkalla ilman asiaankuuluvaa ohjausta. Moni koki jäävänsä työyhteisön ulkopuolelle. Ruokatieto.fi:n mukaan ”nuoret kanat munivat parhaiten, ja tämän vuoksi kanoja pidetään yleensä yksin munintakausi eli noin 14 kuukautta”. Ellun Kanoissa kausi on saatu tehostettua kahteentoista. Puolen vuoden kohdalla heikoimmat hark Kanat ( aiemmin: kananpojat) putoavat orrelta, ja kultamunan puskeneet saavat jatkaa Kana-akatemiaan eli jonkin sortin virikehäkkiin. Suurta muutosta elinoloihin muutos ei tuo, vaan vähän kuin tehotuotannossa sama kyykytys jatkuu, vaikka lajitoverit eivät hengitä niskaan. Työelämä tosiaan on murroksessa, ja muutostoimisto onkin onnistunut tuomaan matalapalkkaaloilta tutun riiston ja hyväksikäytön myös asiantuntijatyöhön. Tulosta tehdään harjoittelijoilla tai työkkärin tarjoamilla ilmaisilla orjilla. Vai miltä kuulostaisi tienata tonnista puoleentoista bruttona työskenneltyään vuoden päivät nimekkäässä viestintäfirmassa, jonka liikevaihto pyörii yli kuudessa miljoonassa? Paradoksaalisesti rahaa ei tule, mutta palkaton harjoittelu on silti sijoitus tulevaisuuteen. Konsultti ala ei tosiaan sovi kaikille– esimerkiksi niille, jotka eivät kämppää vanhempiensa sijoitusasunnossa. ”Se ei ole siis nollasummapeli, vaan tänä vuonna on X määrä liiketoimintaa ja ensi vuonna on joku toinen määrä. Että niitä hommia on, tai niitä ei ole. Ja sitten kun sulla on se X määrä hommia, sen jälkeen voit ajatella, että sulla on joku porukka täällä jotka tekee. Saaksä kiinni mitä mä ajan takaa tällä?” kysyy Ellun Kanojen muutosjohtaja Taru Tujunen Hesarin haastattelussa. Saan kiinni. Kun laskuttaa kahdeksankertaisen tuntihinnan asiakkaalta työstä, jonka on duunannut 12 euroa tunnilta tienaava eli firmalle parikymppiä maksava harjoittelija, se ei tosiaan ole mitään nollasummapeliä. Ellun Kanojen blogissa toinen muutoksen tekijä Jenny Antonen jatkaa keskustelua: ”Ja sitten mietin kaikkia ihania, haastavia, raastavia ja palkitsevia hetkiä harjoittelijoiden kanssa”. Palkitseehan se. Harvapa noin hyvää katetta tuottavista tyypeistä varsinaisesti valittaisi. HarkKanat sen sijaan valittavat, sillä osalla harjoittelu koettelee jo mielenterveyttä, kertoo HS jutussaan. Onneksi Ellun Kanat on kuitenkin tunnettu loistavista älynväläyksistään, kuten #terapiassatavataan -kampanjasta. Harjoittelun jälkeen harkKanat tarvitsevat juuri terapiaa. 12 euron tuntipalkalla pitää tosin harkita tarkkaan, haluaako syödä vai käydä terapiassa. Mutta sellaistahan työelämä kilpaillulla konsulttialalla on – uhrauksia on tehtävä, mikäli haluaa menestyä. "
ylioppilaslehti 1 / 2023 63 A L A K U L T T U U R I Postia Nämä eivät selvinneet 110 vuoden ikään Palstalla laitetaan asioita tärkeysjärjestykseen. Yksinkertaista, rakkaat seuraajat, Tutkiva vaikuttaminen ei ole kvantitatiivista tai kvalitatiivista tutkimusta eikä liioin tutkivaa journalismiakaan. Se on salapoliisityötä . Siis sitä, että somevaikuttaja jakaa alustallaan perinteisen median tekemän tutkivan artikkelin ja kyselee jutun aihepiiristä vähän kokemuksia ja fiiliksiä seuraajiltaan. Jos oikein jaksaa kaivella, voi tämän lisäksi vielä valistaa seuraajiaan aihepiiristä – siis esimerkiksi siitä, että vaikka Facebook-ryhmissä neuvottaisiin laittamaan muoviin käärittyä pakastettua tuoksuöljyä perseeseen, niin todistettuja terveyshyötyjä sillä ei ole. Tutkivan vaikuttajan kohdeyleisönä on kuvitteellinen Antti Holman äiti somessa -hahmo, joka ei ole suorittanut ATK-ajokorttia. Juuri tällaista medialukutaitoa internetissä koskaan käymätön kansanosa tarvitsee. Tutkivan journalismin yhdistys jakaa oman Lumi lapiopalkintonsa vuosittain ansiokkaasta tutkivasta journalismista. Koska vastaavaa palkintoa ei vaikuttajaskenessä tietääksemme vielä jaeta, perustimme sellaisen itse, vaikka erilaisista palkinnoista ja gaaloista vaikuttajakentällä ei ole puutetta. Vastuullisuuden nimissä lapio on hankittu trendikkäästi second handina ja se hyvesignaloi kiertotalouden arvoja. Lapio sopii esimerkiksi johtolankojen kaivamiseen. Sillä voi myös heittää hiekkaa toisten yrittäjien rattaisiin. Palstalla lähetämme ihmisille postia. 1. Vihreä lanka 1983–2019 2. Mauno Koivisto 1923–2017 3. Playboy printti 1953–2020 4. Kahvi-Olli-kahvila 1997–2022 5. Demi 1998–2021 6. Helsingin Wiikko-Sanomat 1881–1884 7. Espoon kaupungintalo 1971–2022 8. M/S Estonia 1980–1994 9. Kirsti Paakkanen 1929–2021 10. Hermeetikko-lehti 2006–2012 top 10 Ylioppilaslehden tutkivan vaikuttamispalkinnon palkintoraati löysi voittajan valinnalle lukuisia perusteita. Shadypodi on onnistunut erinomaisesti salapoliisityöhön kuuluvassa soluttautumisessa, sillä ainakaan raatilaisista kukaan ei tiedä, kuka Liese Jokiperä on. Mysteeriksi jää myös Cheyenne Järvisen alias ”CC”. Lisäksi podcastinne on onnistunut järjestäytymään influenssereiden ja sellaisiksi haluavien eduksi perinteistä ay-liikettä seksikkäämmin: esimerkiksi alekoodit eivät ole palkkioita, kuten jaksatte seuraajianne muistuttaa. Tapanne kritisoida suorasanaisesti podcastianne julkaisevaa Suplaa on raikas tuulahdus siitä, mistä Sanoman valta media vaikenee. Tarvitaan kuitenkin tutkiva journalisti, jotta tutkivan vaikuttajan salapoliisityön tulokset löytää, sillä itse tutkiva vaikuttaminen hukkuu Shadypodin metapohdinnan – itseen kohdistuvassa kritiikissä vellomisen ja tutkivan vaikuttamisen tarpeellisuuden puntaroinnin – alle. Tulokset rohkeasti näkyviin! Jotta tätä kirjettä ei tulkittaisi misogyniaksi, annamme yllä olevan vinkin kollegiaalisuuden nimissä ilmaiseksi. Jatketaan haistelua ! Ylioppilaslehden toimitus Lumilapio-palkinto Shadypodin tutkiville vaikuttajille
ylioppilaslehti 1 / 2023 64 F I K T I O T a m m a T E K S T I Ronja Salmi aro laski lauseen lakanoille kuin kastemekon ristiäis päivänä. Varoen, ettei sen helma rypistyisi. – Mä haluan lapsen, hän sanoi. Sakari ei vastannut. Hän tuijotti kattoon. Lause lepäsi heidän välissään. Otti odottavan muodon. – Mäkin haluan, hän vastasi. Karo muisti jälleen hengittää. – Kun sanot että haluat lapsen, niin mitä sä sillä tarkoitat? Sakari jatkoi ja kohensi asentoaan. – Mulle on aina ollut selvää, että haluan lapsen. Mun ei tarvitse sitä enää sen enempää kelailla tai pyöritellä. Lähinnä on ollut kyse ajoituksesta ja seurasta. – Okei, Sakari sanoi. Hiljaisuus oli niin pitkä, että Karon oli jatkettava. – Ei ollut tarkoitus sanoa tota mitenkään painostavasti, tai siis silleen että nyt heti lapsi, tai siis mähän haluan lapsen, eikä se siitä ajan kanssa muutu, mut siis niin mä ajattelin että tästä on hyvä puhua heti alussa, ennen kuin tää menee yhtään vakavammaksi tai mitään koska siis jos sä et vaikka haluaisi, ja se olisi sulle ihan ehdoton nounou niin mun olisi hyvä tietää nyt ennen kuin tää juttu menee pidemmälle, tai siis jos menee, mä siis toivoisin että menee että joo, hyvä että säkin haluat. Karo istui nojaten sängynpäätyyn. Sakari kurkotti ja veti Karon viereensä. – Onko tää susta vakavaa, tää meidän juttu? hän kysyi. – On tää mulle, Karo sanoi väistellen Sakarin katsetta. – Se on kiva kuulla. Koska mä olen hyvin vakava ihminen. – Nyt sä vitsailet. – Sä olet söpö kun sä olet vakavissasi, Sakari sanoi ja sukelsi kohti Karon kaulaa. Karo painoi miehen kauemmaksi. K U V A P au lii n a N yk än en K – Tää on mulle vakavaa, hän sanoi. Sakari lakkasi hymyilemästä. – Okei, mä kuulen sua. Sä haluat lapsen. Mäkin haluan. Musta tää on hyvä lähtökohta. – Joo, on joo. Karo tuijotti Sakarin kaulan juureen jäävää kuoppaa. – Mitä? Sakari kysyi. Karo asetti etusormensa pään solisluiden risteykseen jäävään tilaan. – Milloin? Karo tunsi sormenpäänsä alla, kun Sakari nielaisi. – Pian. Pian rakas, Sakari vastasi. Hymy kiipesi Karon poskia pitkin, nipisti niiden päistä. HANNE HANNE laski aterimensa pöydälle, pyyhki suunsa kulmat lautasliinaan. Karo ei nähnyt miksi. Ravintola hälisi heidän ympärillään. – Oletko sä ihan tosissasi? Hanne kysyi. – Te olette tavanneet, mitä, pari kuukautta sitten? Ja sä olet yrittämässä sen kanssa lasta? Hanne jatkoi. – No ei olla yrittämässä mitään. Mutta pian. Toivottavasti, Karo vastasi. Hän siirsi kahta risottoriisiä lautasensa reunalla. – Okei, mistäs tää tunne on oikein tullut? – En mä tiedä, mistä nyt tällanen tunne ikinä tulee. Biologiasta. Hormoneista. – Joo, kyllä mä vauvakuumeen tiedän, mutta miten se nyt just Sakarin kanssa herää? Hanne nosti lasinsa. Se kilahti lautasen kulmaan. – Sen läsnäolossa on jotain sellaista. Tosi rauhoittavaa. Sillä ei jotenkin ole kiire mihinkään. Se on tosi turvallista. Musta tuntuu jotenkin että me ollaan tunnettu pidemmän aikaa. – Mutta te siis ette ole, Hanne sanoi. k u u m e
ylioppilaslehti 1 / 2023 65 F I K T I O Hanne laski lasinsa takaisin pöydälle. Hän tuijotti lautastaan, kuin ei äkisti tietäisi, miten sen kanssa tulisi toimia. – Mä olin Henkan kanssa mitä, yli viisi vuotta, eikä me silti hankittu lapsia. Että jotenkin tuntuu että se kuinka kauan jonkun kanssa on ei vaikuta siihen tuleeko niitä lapsia vai ei, Karo sanoi. – Ymmärrän että toi kummittelee sulle edelleen, mut siis, ehkä kannattaisi mennä kaikki vuodenajat läpi ennen kuin ryhtyy yrittämään? – Mä en nyt ihan ymmärrä miksi sä reagoit tolla tavalla. Hanne nosti katseensa lautasesta. Hän tuijotti Karoa ilmeettä. – Onko kaikki hyvin? Sanoinko mä jotain väärin? Hanne? Hanne käänsi katseensa pois pöydästä. Hän tuijotti muutaman ihmisen jonoa, joka oli muodostunut kassalle. Rypisti otsaansa. – Hei? Karo kysyi. Hanne nipisti nenänsä harjannetta, silmien väliin jäävää löysää ihoa. – Mua vaan siis ahdistaa se ajatus, ja mä tiedän että tää on tosi itsekäs ja typerä ajatus, mutta mua vaan ahdistaa jos mä joudun vielä yksiinkin babyshowereihin tai ristiäisiin silleen että mä en ole itse raskaana, Hanne sanoi ja rutisti ihoa niin, että se muuttui valkoiseksi. – Voi Hanne, voi ei, Karo sanoi. Hanne veti ilmaa sisäänsä. Hän päästi sen pitkällä puhalluksella huultensa välistä irti. – Ja mä siis maailman eniten tietenkin toivon että sä saat lapsen, ja kaikki saa lapsia, ja ne lapset ei ole multa pois, ei ole mitään lapsipankkia josta niitä jaetaan ja josta ne loppuisi, mutta mä en vaan enää yhtään jaksaisi tätä että mulla ei ole lasta. Ja mä tiedän että sulla ei edes ole sitä, että te vasta siis puhutte siitä, mutta äh, mulla alkoi menkat torstaina ja uhh... Karo silitti Hannen kättä. – Voi rakas, mä en tiennyt. Hanne painoi etusormella silmänsä sisänurkkaa. Hän tarkisti, oliko siihen jäänyt meikkiä. Lounasruokailijoiden äänet kimpoilivat kiviseinistä. KIRJASTON KIRJASTON edessä bussipysäkillä oli nainen vaunujen kanssa. Parivuotias lapsi haalarissa kahisi äitinsä jaloissa. Äiti lepuutti kättään vaunujen kahvalla. Karo lähestyi ryhmää. Hän mietti ohittaisiko heidät tien vai pysäkin puolelta. Taapero yritti nyt kiivetä pysäkin penkille ja ähisi. Lapsen kasvot pistivät esiin kypäräpipon sisältä. Poskilla oli punaiset läiskät. Pienet maitohampaat kiilsivät. Karo mietti, miltä lapsi tuntuisi sylissä. Kuinka haalarin sisällä olivat lapsen ääriviivat, hennot ja huokoiset luut. Kuinka lapsi tuoksuisi myssyn alla unelta. Miten lapsen niskaan olisi noussut pieni, kostea hiki. Haalarilapsen ähistessä vaunut seisoivat vaiti. Niiden sisällä oli joku, niin pikkuruinen että vaunuissa oli varmasti enemmän peitteitä kuin vauvaa. Karo halusi katsoa vaunujen sisään. Tarkistaa, oliko vauvalla kaikki hyvin. Oliko makuupussi sopivasti, eihän vetoketju hangannut leukaa? Karo oli perheen kohdalla ja äiti irrotti kätensä vaunuista. Nainen nosti penkin vieressä puhisevan lapsen kainaloista istumaan. Ohikiitävän hetken Karo ajatteli tarttuvansa vapaana olevien vaunujen kahvaan. Hän näki renkaiden lukon, tiesi sen vapautuvan yhdellä potkaisulla. Hän työntäisi vaunut liikkeelle, ponnistaisi juoksuun. Äiti jäisi pysäkille, huutaisi hätääntyneenä. Tarraisi tarhaikäiseen, lähtisi perään, ei jaksaisi lapsi sylissään kovin pitkälle. Karo juoksisi vaunujen kanssa, rymistelisi yli rotvallista. Vauva makaisi selällään mykkänä. Puhkeaisi itkuun, kun ohikulkijat tulisivat väliin. Karo huutaisi vauvan yli, yrittäisi saada sen syliinsä. Naisella oli jo kaksi, miksei hän voinut saada yhtä? Karo ohitti vaunut kadun puolelta. Taaperon jalat tököttivät ilmassa. Myssy oli valahtanut silmille. Lapsi katsoi Karoa taivuttamalla päätään taakse. Pienet silmät loimottivat pipon reunan alta. Nainen veti vaunuja lähemmäs itseään. Karo ymmärsi vasta ylittäessään tietä, että nainen oli antanut hänelle tilaa, eikä hän ollut kiittänyt. SAKARI SAKARI oli käynyt suihkussa ja tuoksui voimakkaasti deodorantille. Hän tuli peiton alle ja ojensi kätensä kohti yöpöydällä olevaa puhelinta. Peiton alla Sakari haki otteen Karon reidestä ja puristi nopeasti. Karo painoi puhelimensa lukitusnäppäintä. Siitä kuului kolea klak. – Kun sanoit siitä lapsesta että pian, niin miten pian sä olit ajatellut? Karo kysyi. Sakari ei lopettanut selaamista. – En mä ole miettinyt sitä sen tarkemmin. – Onko se pian niin kuin viikkoja, kuukausia? – Vuosia? Karo jatkoi. – Oletko sä laittamassa tätä juttua johonkin kalenteriin? – No en nyt ehkä kalenteriin, mutta kiinnostaa kyllä tietää että mitä se pian sulle merkitsee. Mä olen 34, joten tää alkaa olla mulle myös kalenterijuttu. – Mä tiedän kyllä kuinka vanha sä olet, Sakari sanoi ja laski puhelimensa alas. – Tiedät varmaan myös sen, että mun mahdollisuus saada lapsi on tilastollisesti huonompi jokainen päivä? – Nyt sä olet vähän dramaattinen. – Ja sä et vastaa mun kysymykseen. – Ei tää nyt mikään viikkojen asia ainakaan ole. Kuukausia varmasti… Vuosi? Kaksi? En mä tiedä. Onko meidän pakko puhua tästä nyt? Musta tuntuu että me puhutaan tästä koko ajan. Karo tunsi kiukun nousevan kylkiään pitkin. – Sä sanoit että pian. Vuosi tai kaksi vuotta ei musta vastaa sanaa pian. Karo nosti itseään pystyyn peiton alla. Hän veti aamutakkia tiukemmin ylleen ja jatkoi. – Mä haluan lapsen. Haluan sen sun kanssa. En näe syytä odottaa asiassa, jossa odottaminen itsessään on riski. – Mäkin haluan lapsen. Ja haluan sen sun kanssa. Mä en vaan ihan vielä… tunne että olisin siihen valmis. Sakari katsoi suoraan eteensä. Karo yritti pidellä raivoaan. Hän hidasti puhettaan, artikuloi jokaisen sanan kuin kirjoittaisi niitä syntymäpäiväkorttiin. – Mitä pitäisi tapahtua, että sä kokisit, että olet valmis? – En tiedä. Sakari piti tauon. – Musta tuntuu että olen just ja just saanut oman elämäni kasaan. Saanut firman toimimaan, tavannut sut. Meillä on tää uusi elämä yhdessä. Lapsi muuttaa sen kaiken. Haluisin että asiat olisivat jotenkin vakaampia ennen kuin se lapsi tulisi. Mä olen tässäkin vuokralla, Sakari sanoi ja heilautti kättään ilmassa.
ylioppilaslehti 1 / 2023 66 F I K T I O viileältä takin läpi. Hän katsoi junaradan taakse laskevaa aurinkoa. Muutama soutuvene lepäsi rannassa. – Eikä se ole sen jälkeen soittanut? Hanne kysyi. – Ei ole ei. – Ja kauanko tästä oli? – Kaksi päivää, Karo sanoi katsettaan siirtämättä. Junarata sumeni. Taivaanrantaan tuli läikkä. Hanne päästi pitkän vihellyksen huultensa välistä. – Jep, Karo sanoi. Hän painoi otsansa kiveä vasten. Huokoinen graniitti tuoksui raudalta. Karo käänsi sille poskensa. Lantio painautui kivimuuria vasten. Hanne laski käden hänen selälleen. – Oi voi, hän sanoi. – Sanos muuta. – En halua puolustella Sakaria, mutta siis ymmärtäähän sen, jos se säikähti. Sä osaat olla aika hurja kun suutut. Ja te olette kuitenkin olleet aika vähän aikaa yhdessä. – En kiellä tuosta mitään. Karo kiskaisi itsensä ylös muurilta. – En mäkään soittaisi mulle. Raivohullulle. – On sulla oikeus myös vaatia. Tai olet nyt selvästi sanonut mitä haluat ja missä sun rajat menee, Hanne sanoi ja lohkoi ilmasta palasia käsillään. – Toi on kauniisti sanottu pimahtamisesta. He jatkoivat kävelyä. Kasvitieteellisen puutarhan kohdalla liikenteen melu hiljeni. – Mä olen kyllä yks idiootti, Karo sanoi. – Tapaan ihan mielettömän miehen, ehkä mun elämän miehen, jonkun joka tuntuu siltä että se on odottanut mua jossain toisessa ajassa, ja nyt vaan sattunut mun kohdalle, ja sitten mä vittu sekoan sille jostain tunteesta, jostain sellaisesta mitä en itsekään osaa selittää. – Ei sitä voikaan selittää, jos sitä ei tunne. – Eikö miehet tunne sitä? Sitä että on pakko saada lapsi? Hanne oli hetken hiljaa. – Eero aina sanoo, että se haluaa lasta enemmän kuin mitään. Mutta kun se sanoo sen, niin musta tuntuu ettei se halua sitä samalla tavalla. Maailman eniten. – Ehkä sen maailma on pienempi. – Niin. – Uskotko sä, että mä haluan sitä maailman eniten? – Mä uskon sua, Hanne sanoi. He kävelivät rinnakkain. – Mitä sä teet, jos se ei soita? Hanne kysyi. – En tiedä. Risteys oli meluisa. Hämärän läpi loistivat pysäkillä seisovan ratikan valot. – Olenko mä hullu, jos mä valitsen jotain olematonta olemassa olevan tilalle? – Et sä oo. – Tai että, eihän sitä lasta edes ole. Ja silti mä valitsen sen. Ratikka nytkähti liikkeelle. Sen takaa paljastui Varsapuistikon imettävä tamma. – Vuokralla? Karo nousi ylös sängystä. – Mikä vitun argumentti toi on? Hän etsi nojatuolin vaatekasasta alushousujaan. – Hei ei tarvitse suuttua, Sakari sanoi. Karo puhui selkä Sakariin päin. – Vittu ihan oikeesti. Vuokralla? Voiko vaan omistava luokka hankkia lapsia? Karo penkoi vimmaisesti vaatekasaa. – Sä tiedät että mä en tarkoita sitä noin, Sakari vastasi. Karo kääntyi kohti Sakaria. Hän puristi löytyneitä alushousuja nyrkissään. – No en kyllä enää tiedä mitä sä tarkoitat. Sä sanot että sä haluat lapsia, sitten sä sanot että sä et ehkä haluakaan. – Mä olen sanonut, että haluan lapsia sun kanssa, jeesus. – Sit sä sanot että me hankitaan lapsi pian, mutta sitten se onkin vuosi tai kaksi. – Sanoin, että en tiedä. – Sitten sä sanot että lasta varten tarvis asua omistusasunnossa, ja seuraavassa lauseessa, että ei tarvitse. No, milloin ajattelit sitten omistusasunnon hankkia? Häh? Pian? Parin vuoden päästä? Kauanko siellä pitäisi sitten asua, että sulla olisi tarpeeksi vakaa olo lapsen hankkimiseen? Sakari tuijotti kattoa. – Mä en jaksa tätä… – En mäkään jaksa tätä! Karo huusi ja paiskasi alushousunsa lattialle. Hän ei antanut Sakarin keskeyttää. – Mä en jaksa tätä vitun paskaa vittu odottamista! Aina vaan odottamista! Mä tiedätkö odotin ja odotin Henkkaa niin monta vitun vittu vuotta eikä siltikään, siltikään koskaan tullut sitä päivää. Koska senkin äijän piti kasvaa, vittu ihmisenä, vakiintua työelämässä, luoda uraa, ja kokea olevansa mies, enemmän mies hankkimaan sen lapsen. Ja mä kuule tuin ja nostin ja tsemppasin mutta ei teistä saatanan äijistä vaan kasva aikuisia! Te olette kaikki yksiä isoja miesvauvoja, lellitte itseänne tossa saatanan ikuisessa nuoruudessa, odotatte että teidän mutsit kasvattaa teidät ja sitten teidän naiset kasvattaa teidät mut te ette vaan ikinä kasva. Mä en enää odota, mä en kasvata enää yhtään miesvauvaa! Mä en jaksa, en jaksa olla se mankuva vaativa nainen joka olisi valmis, on ollut jo niin pitkään, mä en odota, mä en odota enää yhtään! Mä en vaaranna mun tarvetta, oikeutta, saada lasta sen takia että sulla ei ole sellaista fiilistä! Vittu fiilistä! Ja kyllä, se pitää laittaa kalenteriin koska mä olen se joka soittaa terveyskeskukseen, varaa ajan ja poistattaa sen kierukan. Lisääntymiseen kuuluu naisella tällasiakin asioita. Niin kyllä, tää on kalenteriasia. Karo poimi alushousunsa lattialta, puki ne päälleen ja veti farkut jalkaansa. Aamutakki jäi roikkumaan villapaidan alle. – Elämä on täynnä epävarmoja tunteita. Opettele elämään niiden kanssa, hän sanoi. Aamutakin silkkiset narut lepattivat takin alta, kun Karo nousi taksiin. – VAU. – VAU. Noinko sanoit? Karo ja Hanne nojasivat Pitkänsillan paksuun muuriin. Hakaniemi hurisi heidän taustanaan. – Suurin piirtein joo, Karo vastasi. Karo laittoi kyynärvarsille painoa. Kivimuuri tuntui
Takaikkuna ylioppilaslehti 1 / 2023 T E K S T I Anni Härkönen K U V A H el si n g in yl io p is to m u se o Palstalla kurkistetaan yliopistoon. JO JO maailmansodan ensimmäisenä vuonna 1914 suomalaisten ylioppilaiden keskuudessa oli alkanut levitä jääkäriliike. Sen tavoitteena oli irrottaa Suomi Venäjästä aseellisesti. Keväällä 1917 ajatukset saivat lisää pontta, kun Venäjän keisari Nikolai II syöstiin vallasta. Samalla Venäjän armeijan taistelukyky sodassa heikkeni. Venäjän vallankumousta seurannut kesä oli Suomessa levoton. Maaseudulla perustettiin suojeluskuntia pitämään järjestystä yllä. Helsinkiin palanneet ylioppilaatkin perustivat oman suojeluskuntansa. Järjestyksenpidon sijaan ylioppilaiden suojeluskunnan tarkoitus tosin oli tukea jääkäriliikettä ja irrottaa Suomi Venäjästä aseellisesti. Ylioppilailla oli ongelma: he eivät olleet käyneet varusmiespalvelusta eikä heillä ollut alkeellisiakaan sotilastaitoja. Heitä opettamaan värvättiin Saksassa jääkärikoulutuksen saaneita suomalaisia, kuten Aarne Sihvo, joka myöhemmin toimi edistyspuolueen kansanedustajana. Jääkärien johdolla ylioppilaat harjoittelivat esimerkiksi saksankielisiä komentosanoja ja aseotteita. Aseinaan he käyttivät pistomiekkoja, voimistelusauvoja ja leikkikivääreitä. SYKSYN SYKSYN vaihtuessa talveen Suomi irtautui Venäjästä sekavissa tunnelmissa. Tammikuussa 1918 yliopistokin jatkoi taas toimintaansa. Suojeluskuntalaiset ottivat harjoittelemansa sotilastaidot käyttöön pian, kun 27. tammikuuta Suomessa syttyi sisällissota. Suojeluskuntalaiset sulautuivat osaksi hallituksen joukkoja eli valkoista armeijaa. Sisällissodan taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä kuoli noin 40 000 ihmistä, joista valtaosa oli punaisia. Ylioppilaita kuoli noin 300. Yliopiston voimisteluja miekkailusali purettiin 1930-luvulla. Nykyään paikalla on yliopiston päärakennuksen uusi puoli. Artikkelia varten on haastateltu Suomen ja Pohjoismaiden historian dosenttia Samu Nyströmiä. Vallankumous alkaa voimistelusalista 67 villa seisoi vartijoita. Suuret ikkunat oli peitetty. Sisälläolijat madalsivat ääntään puhuessaan. Syksyllä 1917 Helsingin yliopiston voimisteluja miekkailusali oli joutilaiden ylioppilaiden salainen kokoontumispaikka. Luentosaleissa istumisen sijaan opiskelijat varautuivat vallankumoukseen ja harjoittelivat sotilastaitoja. Tunnelma Helsingin yliopistossa oli kaikkea muuta kuin tavanomainen. Alkusyksystä yliopisto perui syyslukukauden opetuksen. Toiveena oli, että opiskelijat jäisivät kotiseudulleen eivätkä saapuisi Helsinkiin. Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa, joka kävi ensimmäistä maailmansotaa jo kolmatta vuotta. Sota haittasi viljakuljetuksia Venäjältä Suomeen, ja Helsinki kärvisteli elintarvikepulassa. Lisäksi vaarana oli, että sodan edetessä Saksa hyökkäisi Suomeen ja Helsinki jouduttaisiin evakuoimaan. Uhkista viis, moni opiskelija saapui Helsinkiin kielloista huolimatta. O