2 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 1Store Kauppakeskus Kamppi • Helsinki 1Store WTC • Aleksanterinkatu 17 • Helsinki 1Store Hansakortteli • Yliopistonkatu 20 • Turku ? 010 230 7300 | www.1store.fi Täydellinen opiskelukumppani. Hanki nyt Mac-kannettava tavattoman edulliseen opiskelijahintaan. MacBook Air alk. 1099 € Lisäksi voit hyödyntää 100 € vaihtohyvityksen.
YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 PÄÄKIRJOITUS T: SUSANNE SALMI, PÄÄTOIMITTAJA K: MIKKO RIKALA PERSPECTIVES AND PROVOCATIONS, I.E. JOURNALISM IN ENGLISH: YLIOPPILASLEHTI.FI ENG 2000 LUVUN ALKUPUOLELLA olin lähikirjastoni unelma asiakas . Kannoin kotiin niin paljon romaaneja , että kirjastolle olisi jo sen perusteella voitu myöntää tuntuva määrärahojen korotus . Lukeminen ei ollut niinkään ajanvietettä vaan aktiivista tekemistä – ehta harrastus , jossa saattoi tuntea kehittyvänsä . Ylläpidin jopa pikkutarkkoja Excel taulukoita lukemistani kirjoista , sillä minua sykähdytti ajatus , että sitten joskus aikuisena taulukossa komeilisi tuhansia nimikkeitä . Mutta jossain vaiheessa minulle kävi kuin Mikael Jungnerille : romaanien lukeminen jäi muiden , näennäisesti jännittävämpien asioiden jalkoihin . Yhtäkkiä en enää osannut lukea . ( Toisin kuin Jungner , en luojan kiitos keksinyt lähteä Twitteriin huutelemaan , että aika aikaa kutakin ja että kirjat , etenkin yli 300 sivuiset , on vanhentuneena kansanperinteenä ja ajanhukkana aika kuopata .) SAMASSA LIMBOSSA vaikeroi moni muukin . Kuten esikoiskirjailija Arsi Alenius sivulta 40 alkavassa esseessään kirjoittaa , nykyaika on pitkälti tätä : lukisin kirjoja , mutta en yksinkertaisesti enää pysty siihen . Kirjasta on tullut toisaalta eksoottinen , toisaalta hyvinkin tarpeeton kapistus . Sen toisteleminen , että kirjaan keskittyminen olisi tänä päivänä tehty mahdottomaksi , on kuitenkin itsensä huijaamista ja liian helpolla päästämistä . Kaikki tietävät , ettei pitkänmatkanjuoksijaksi tai pianistiksi tulla ilman kovaa treeniä . Lukemiseen suhtaudumme toisin : odotamme välitöntä nautintoa , joka tempaa mukaansa samaan vastustamattomaan tapaan kuin 77 HIEMAN YLI KOLMELLA NELJÄSTÄ HELSINKILÄISESTÄ ON AJOKORTTI. Lukemisen kulta-aika 1Store Kauppakeskus Kamppi • Helsinki 1Store WTC • Aleksanterinkatu 17 • Helsinki 1Store Hansakortteli • Yliopistonkatu 20 • Turku ? 010 230 7300 | www.1store.fi Täydellinen opiskelukumppani. Hanki nyt Mac-kannettava tavattoman edulliseen opiskelijahintaan. MacBook Air alk. 1099 € Lisäksi voit hyödyntää 100 € vaihtohyvityksen. lapsena . Ellei sellaista tule , hylkäämme kirjat alkuunsa ja katsomme hetken päästä kummissamme ( ja toisaalta välinpitämättöminä ) tilastoja , jotka kertovat suomalaisten lukutaidon ja koululaistemme Pisa menestyksen romahtamisesta . Sokeina unohdamme tämän : juuri nyt on ihana hetki olla lukeva ihminen ! Näin vapaata ja täydellisen rajoittamatonta lukeminen ei ole koskaan ennen ollut . Oli lukijan sijainti sitten Ullanlinnassa tai Utsjoella , lähes minkä tahansa kirjan saa verrattain helposti käsiinsä muodossa tai toisessa . Tarjolla on jokaiselle jotain , eikä tämä nyt tarkoita lentokenttäkiskan kajahtanutta pokkarivalikoimaa vaan kirjoittavien äänien moninaisuutta . Tämänkin lehden sivuilla esiin nousevat sekä satavuotiaat klassikot ( s . 42 ) että parikymppisten kirjoittamat memoir teokset ( s . 10 ). Eikö olisi miltei häpeällistä ohittaa tämä kaikki olankohautuksella ? JOKUNEN VUOSI SITTEN havahduin : en ehkä koskaan palaisi kirjojen äärelle , ellen tekisi asialle jotain . Menettäisin isoja elämyksiä ja tärkeän palan identiteettiäni . Tyhmistyisin . Niinpä aloin ns . treenata tavoitteellisesti : kirja käteen joka ilta . Kaksi sivua tai 200 , ei sen väliä . Tärkeämpää oli synnyttää rutiini . Lopulta palasi myös lukemisen nautinto – hitaasti hiipien , jatkuvien toistojen houkuttelemana . Tätä metodia suosittelen kaikille , myös Mikael Jungnerille . Saattaa käydä jopa niin , ettei 300 sivuinen kirja tunnukaan enää pitkältä . Sitä ei kutsuta ajanhukaksi , vaan keskittymiskyvyksi . 3
YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 4 TOIMITUKSELTA MITÄ JOS KUOLEMAN jälkeen ei ole mitään ? Kysymys on polttava , vaikka ei uskoisi esimerkiksi kristinuskon lupaamaan kuolemanjälkeiseen elämään . Mitä jos kuoleman jälkeen ei ole mitään , mikä jatkaisi ihmiskunnan pitkää projektia Maan päällä ? Tavallisesti pidämme itsestään selvänä , että muut ihmiset jatkavat elämäänsä meidän kuolemamme jälkeen , että tilalle tulee uusia sukupolvia . Emme edes ajattele asiaa . Filosofi Samuel Schefflerin mielestä tällä oletuksella on valtavia vaikutuksia elämäämme . Monella tapaa täysin tuntemattomat ihmiset ja vielä syntymättömät sukupolvet ovat meille tärkeämpiä kuin oma tai läheistemme olemassaolo . Kauhistumme omaa kuolemaamme ajatellessamme . Tiedolla oman elämämme PÄÄTOIMITTAJA SUSANNE SALMI @SUSANNESALMI ART DIRECTOR VIIVI PROKOFJEV @VIIVIPROKOFJEV TOIMITUSSIHTEERI PEKKA TORVINEN @TORVINENP TOIMITUSSIHTEERI IIDA SOFIA HIRVONEN @INTERNEITI TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA ARSI ALENIUS, PAULIINA HOLMA, SARA HORNIG, TOUKO HUJANEN, MILKA LUHTANIEMI, MIKKO RIKALA, SAMULI SAARINEN, ROOSA SAVO, TUIJA SILTAMÄKI, NICO TURNER KIITOKSET HANE & LEENA, ROOPE MOKKA, ANNIKA OKSANEN, TUOMAS PELTOMÄKI, SANNA PIETILÄ, EILA JA HANNU RIKALA, JUHO RUOTSALAINEN, ASTA JA SEPPO SALMI, JAAKKO SUOMALAINEN, TANELI SUORANTA ANDRES TORRES, AKI WILKMAN, RUTTÉN KANNEN KUVA MALLI IIDA SOFIA HIRVONEN KUVA PEKKA TORVINEN PIIRROS VIIVI PROKOFJEV PERUSTETTU 1913 107. VUOSIKERTA SÄHKÖPOSTIOSOITTEET ETUNIMI.SUKUNIMI@YLIOPPILASLEHTI.FI WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI INSTAGRAM: @YLIOPPILASLEHTI TWITTER: @YLIOPPILASLEHTI TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI/ TILAAJAPALVELUT MEDIATIEDOT WWW.YLIOPPILASLEHTI.FI/MEDIATIEDOT KUSTANTAJA YLIOPPILASLEHDEN KUSTANNUS OY LEPPÄSUONKATU 9 B 00100 HELSINKI TOIMITUSJOHTAJA ANTTI KERPPOLA PAINO PRINTALL AS, TALLINNA, VIRO TOIMITUS EI VASTAA TILAAMATTA LÄHETETYSTÄ AINEISTOSTA EIKÄ PALAUTA SITÄ. ISSN 0355-9246 ISSN 1458-445X (VERKKOLEHTI) SEURAAVA NUMERO 18.10.2019 rajallisuudesta ei ole kuitenkaan juuri mitään vaikutusta tekemisiimme . Uskomme , että ne kannattavat . Mutta entä jos saisimme tietää , että parin kuukauden päästä kuolemamme jälkeen Maahan törmää asteroidi , joka tappaa koko ihmiskunnan ? Entä jos kaikki ihmiset muuttuisivat jonkin taudin takia hedelmättömiksi ? Minkä alan opiskelu tai millaisten töiden tekeminen olisi tällaisessa tilanteessa mielekästä ? Mikä tuntuisi tärkeältä ? Jos olettamus tulevista sukupolvista särkyy , samalla hajoaa usko merkitykselliseen elämään . Yksilölliset elämämme ovat merkityksellisiä vain , jos uskomme ” kollektiiviseen tuonpuoleiseen ”. Mikäli ilmastonmuutos riistäytyy käsistä , loppuelämiltämme katoaa pohja . Entä jos kaikki loppuu?
YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 5 TEKIJÖINÄ Arsi Alenius Nico Turner LOVE ACTUALLY: YKSIN ITÄ-HELSINGISSÄ S. 6 KULTTUURIKLASSIKKO: ASTETTA RAJUMPI TRIPPI S. 42 PAKINA: TUIJA SILTAMÄKI S. 46 CITYSSÄ SUHISEE: MUISTOJEMME FLOW S. 8 FLASHBACK: AINA SAMA LAULU S.6 KUULIO: ANARKIAA ETU-TÖÖLÖSSÄ S. 44 HÄTÄ-MIIKKA KIRJOITTI YSTÄVÄKIRJAAN S. 47 KAINALOSSA: LEIJUVA KAUPUNKI S. 9 KAIKEN MAAILMAN DOSENTTI: VÄKIVALLAN ASIANTUNTIJA S. 7 PÄÄKIRJOITUS: TREENIOHJELMA KUNTOON S. 3 ESSEE: ARSI ALENIUS S. 40 FIKTIO: MILKA LUHTANIEMI S. 44 Amerikkalainen unelma KALLE, MIEHEMME MAAILMALLA Ennen osattiin juhlia HAUSKAA LÄJÄÄN JA KANSA JONOON Paluu tulevaisuuteen! TAHDOTKO MENNÄ VANHAAN VAI UUTEEN? SISÄLLYSLUETTELO ARSI ALENIUS on helsinkiläinen kirjoittaja . Hänen esikoisromaaninsa Villa Alpha ilmestyi viime keväänä Kosmos kustantamon julkaisemana . Keski ikäistä toimittajamiestyyliä parodioiva teos käsittelee nostalgiaa , journalistien vallankäyttöä ja tarinataloutta . Arsi tekee kirjallisuus ja kulttuurikritiikkiä Opus Vei blogissaan . Hänen analyyseissään kotimaisesta kirjallisuudesta on yhteiskuntakriittinen näkökulma . Viime aikoina hän on ( taas ) viettänyt aikaa aina ajankohtaisen filosofi Guy Debordin tekstejä lukemalla . NICO TURNER on multi instrumentalisti , kuvataiteilija ja valokuvaaja . Hän on syntynyt ja kasvanut Los Angelesissa , missä hän myös asuu . Nico jätti yliopisto opinnot kesken ja perusti bändin nimeltä VOICEsVOICEs , jossa hän soitti kitaraa . Sittemmin Nico on muun muassa soittanut rumpuja ja muita lyömäsoittimia Cat Powerin bändissä ja tehnyt kokeellista musiikkia . Nicon musiikki on vähemmän organisoituja kappaleita , enemmän huumaavia äänimaisemia . Tähän lehteen Nico kuvasi Kalle Mattilan . 30-37 22-29 10-19
YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 6 FLASHBACK LOVE ACTUALLY T: ANONYYMI K: VIIVI PROKOFJEV OVATKO OPISKELIJAT SYÖTTÖPORSAITA? TÄTÄ IKIAIKAISTA KYSYMYSTÄ POHTI YLIOPPILASLEHDEN PAKINOITSIJA TOHTORI JOO JOO MAALISKUUSSA 2001. hauskaa ja voisi ehkä tavata uudelleen . Ihan , melko , ehkä . Onko mitään tylsempää ? OLEN SEURUSTELUIHMINEN . Kun en seurustele , olen se ärsyttävä jätkä , joka jakaa tylsiä meemejä lukuisiin eri kaveriporukoiden Whatsapp ryhmiin , jotta joku nauraisi jakamalleni vitsille . Aiemmissa pitkissä suhteissa olen saanut jakaa huumoria turvallisesti sohvalla , ravintolassa , puistossa , missä lie . Aina kun olen ollut suhteessa , olen kaivannut yksinäisyyttä . Aina kun olen ollut yksin , olen kaivannut suhdetta . Nyt minua pelottaa , että uuden kaupungin tuomat haasteet ja mahdollisuudet jäävät minulta täysin kokematta , koska minua itkettää ja tissuttelen ykköskaljaa asunnossani . Haluan tehdä kaiken , mutta en yksin . Suhteessa ollessa kesä muljahtelee eteenpäin päivä päivältä , kuin ajaisi BMX pyörällä pumptrackilla . Pieni kumpare viikko , isompi kumpare kuukausi . Loppusuoralla tajuaa , että niistä talvella tehdyistä kesäsuunnitelmista toteutui ainoastaan telttaretki saaristoon , jossa punkki puri ja ötökkäahdistus iski . Lopulta kesästä ei jää mieleen muuta kuin Stranger Thingsin juonenkäänteet . Toisaalta Stranger Things on parempi kuin kädenlämmin vaalea lager kädenlämpimässä seurassa . Kolmoskausi on yhä katsomatta . Siispä vielä muutama boost .” A , 28 PALSTALLA PUHUTAAN RAKKAUDESTA. ” TAPASIN TINDERISSÄ NAISEN , jonka kanssa synkkasi . Tästä tulisi elämäni kesä , ajattelin . Uusi työ uudessa kaupungissa , uusi kumppani , miljoonasti mahdollisuuksia seikkailla , touhuta ja peuhata . Sitten nainen hävisi . Orastava säätö … tai seurustelu … äh , vitut , rakkaussuhde loppui kuin rikkinäinen VHS kasetti : kesken kiihkeän seksikohtauksen ruutu alkaakin kohista . En pääse yli . Järkyttävää yksinäisyyttäni koetan tietenkin parantaa samaisella seuranhakusovelluksella , josta aiemman säädön ... suhteen … rakkauden löysin . Minusta on tullut huomionkipeä . Huomionkipeyteeni ei yhtään auta se , kuinka Tinderin ilmaisversio vihjailee , että joku on tykännyt profiilistani . Heikko kun olen , ostin Tinder plussan . Se maksoi rahaa . Tinder yritys sai rahaa siitä , että minä koen oloni yksinäiseksi Itä Helsingissä . Tahdoin tulla huomatuksi , ikävöidyksi ja halutuksi . Alkuhuumassa läpsyttelin kaikki minusta tykänneet profiilit oikealle ja odotin . He ottivat yhteyttä , tapasimme , mutta treffit olivat keskinkertaisia , seksi tylsää , ja entinen säätö … juttu … äh , vittu exä , täytti mieleni . Kuunnellessani tuttujen kauhutarinoita Tinderistä alan toivoa , että minullakin olisi deittejä , jotka kusevat vaateekaappiin tai puhuvat ainoastaan perhokalastuksesta . Oma kauhutarinani on kädenlämpöiset treffit : se , että tyyppi on ihan mukava , että on melko Uneton Kontulassa Ja miten te luulette että kukaan voi yhtään mitään opiskella jos joutuu asumaan jossain Kontulassa jonkun ihan ihmeellisen tyypin kanssa, joka haisee ja varastaa jugurtit ja kuuntelee huonoa musiikkia.
YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 7 KAIKEN MAAILMAN DOSENTTI T: ROOSA SAVO K: VIIVI PROKOFJEV PALSTALLA ESITELLÄÄN TIETEENTEKIJÖITÄ. SUKUPUOLENTUTKIMUKSEN DOSENTTI ELINA PENTTINEN, TUTKIT HENKISTÄ VÄKIVALTAA, MUTTA TAUSTASI ON KANSAINVÄLISEN POLITIIKAN TUTKIMUKSESSA. MITEN PÄÄDYIT VAIHTAMAAN TUTKIMUSALAA? Tutkin aiemmin globaalia poliittista taloutta ja sodan kokemusta . Siirryin sukupuolentutkimuksen oppiaineeseen vuonna 2013 ja aloin tutkia lähisuhdeväkivaltaa feministisen tutkimusperinteen avulla . Feministisessä kansainvälisen politiikan tutkimuksessa keskitytään konfliktialueilla tapahtuvaan sukupuolittuneeseen väkivaltaan . Usein ajatellaan , että sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa tapahtuu ” muualla ”, poliittisesti epävakaissa maissa . Jos henkistä väkivaltaa ei tunnisteta väkivallaksi tutkimuksessa , eivät sen kohteet tunnista sitä itsekään . On ymmärrettävä , että henkinen väkivalta on haavoittavaa väkivaltaa siinä missä fyysinen tai seksuaalinen väkivalta . Jos nainen raiskataan sodassa , kaikki ymmärtävät , ettei se ole hänen syytään . Vahingoittavassa parisuhteessa taas naisen oletetaan itse olevan aktiivinen toimija , joka lopettaa suhteen . Kohde joutuu kantamaan vastuun . MITÄ ON SUKUPUOLITTUNUT VÄKIVALTA? Se on sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa , joka tulee ymmärretyksi sukupuolinormien kautta . Sukupuolittunut henkinen väkivalta jää helposti piiloon , koska se on osin normalisoitunutta . Metoo liike toi esiin , kuinka paljon työpaikolla on sukupuoleen perustuvaa häirintää , ja kuinka se on hyväksytty osaksi organisaatiokulttuuria . Samoin henkinen väkivalta jää lähisuhteissa usein piiloon , koska se on normalisoitunut osaksi parisuhteen sukupuolirooleja . HAASTATTELIT NAISTEN LINJAN KANSSA TOTEUTETUSSA HAAVOITTUVUUDEN HALTUUNOTTO -TUTKIMUSHANKKEESSA HENKISTÄ PARISUHDEVÄKIVALTAA KOKENEITA NAISIA. MITÄ HANKE PALJASTI SUOMALAISESTA KULTTUURISTA? Tutkimuksessani haastattelin henkistä väkivaltaa kokeneita naisia , jotka osallistuvat Naisten Linjan verkkovertaistukiryhmään . Minua yllätti normi vahvasta suomalaisesta naisesta , joka sai monet pysymään vahingollisessa suhteessa . Eräs haastateltava sanoi , että hänen äitinsäkin kesti väkivaltaisen suhteen , niin kyllä hänkin kestää . Läheisillä on tärkeä rooli väkivallan tunnistamisessa , ja suomalaisessa puhumattomuuden kulttuurissa pitäisi puuttua herkemmin ystävän vahingolliseen suhteeseen . Tarinoita väkivallasta KUKA: ELINA PENTTINEN, SOSIAALITIETEIDEN TOHTORI, DOSENTTI LAITOS: HELSINGIN YLIOPISTO TYÖNKUVA: SUKUPUOLENTUTKIMUKSEN MAISTERIOHJELMAN JOHTAJA, YLIOPISTONLEHTORI MISTÄ EI TUNNETA? OMISTAA RESCUE-KOIRAN, JOTA TUTUSTUTTAA PARHAILLAAN KODIN ULKOPUOLISIIN IHMEISIIN MITEN HENKISEN VÄKIVALLAN TUNNISTAA? MINKÄLAISEN JÄLJEN SE JÄTTÄÄ IHMISEEN? Tunnistamisessa pitäisi keskittyä enemmän siihen , mitä vaikutuksia henkisellä väkivallalla on , kuin siihen minkä tyyppistä se on . Henkisen väkivallan kohteella on jatkuvasti paha olo , mutta hän ei tiedä , miksi . Samalla hän kokee tekevänsä kaiken väärin . Moni pyrkii muuttamaan omaa käytöstään vähentääkseen väkivallan uhkaa . Haastatteluaineistossani toistui kaava , jossa kumppani oli ensin romanttinen sankari , mutta suhteen vakiinnuttua alkoi kontrolloiminen ja vähättely . Tällaisia käytäntöjä ihannoidaan populaarikulttuurissa – romanttisten komedioiden unelmien prinssi ei luovuta , vaikka nainen sanoo ei . Oikeassa elämässä se on vaaran merkki . Henkinen väkivalta aiheuttaa traumaattista stressiä , psykosomaattisia sairauksia , ahdistusta , masennusta ja minäkuvan rikkoutumisen . Se ei kuitenkaan viittaa heikkouteen , vaan nämä ovat väkivallan kokemisen normaaleja seurauksia . Toipuminen on onneksi mahdollista .
8 CITYSSÄ SUHISEE K: HENRI MATISSE / HILMA AF KLINT YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 ALAKULTTUURIN KOHTALONA on yleensä joko valtavirtaistua tai unohtua . Flow festivaali todisti vuonna 2019 , että suuri joki on napannut mukaansa mosh pitit . Vielä kymmenen vuotta sitten pitit kuuluivat lähes yksinomaan hardcore punkkareille ja hevareille – ainakin Suomessa . Flow ’ ssa pittejä näkyi tänä vuonna esimerkiksi punktaideprojekti Henrikin , räppäri Slowthain ja elektroniduo Amnesia Scannerin yleisössä . Slowthain keikalla räppäri jopa pyysi itse yleisöltä erilaisia pittejä . Lisäksi hän kysyi yhden pitissä olleen nimeä . ” Peter .” ” Okay Peter, you’re the leader of the pit now. Everybody follow Peter .” Tai jotain sinne päin , joka tapauksessa pitille osoitettiin lavalta johtaja . Henrikin keikalla päähahmo Janne Ahtiainen puolestaan huusi lavalta erikseen , että ” nyt sitä vitun ympyrää saatana ”. Bändin jäseniä kävi myös osallistumassa pittiin , Ahtiainen bongorumpujen kanssa . Valtavirtaan joutuminen hioo ilmiöltä kuin ilmiöltä terävät reunat . Pitit Flow ’ ssa , samppanjabaarien , whiskey sourien , hassujen hattujen ja ylipäätään erilaisten à la mode vaatteiden luvatulla festivaalilla , ovat hyvin kaukana ilmiöstä , jossa on aiemmin ollut aitoa vaaran tuntua . Henrikin pitti ei näyttänyt valtavalta nyrkkitappelulta , mitä pitit punkkareilla ja hevareilla hulluimmillaan ovat . Pittien valtavirtaistumista on kuitenkin ehditty jo odottaa . Yleisen käsityksen mukaan mosh pitit syntyivät hc punk skenessä 80 luvun alussa . Hiphop yleisö alkoi moshata kenties ensimmäistä kertaa Beastie Boysin keikoilla 80 luvun lopulla ja 90 luvun alussa . Käy järkeen , sillä Beastie Boys aloitti punk bändinä . Pienimuotoinen pitti näkyy ainakin vuonna 1987 vuonna kuvatulla keikkataltioinnilla . Löytyy Youtubesta . Vuonna 1993 hiphop yhtye Onyx julkaisi kappaleen Slam , jonka nimi viittaa slamdancingiin eli moshaukseen . Kappaleen musiikkivideolla bändin jäsenet ovat mukana mosh pitissä . Yleisen käsityksen mukaan moshaus Ekotekoylpeyttä vastaan TANSSIN YSTÄVIENI kanssa Flow festivaalin Reaktor Backyardilla . Amazonin sademetsissä on käynnistynyt pahin metsäpalo vuosiin , emmekä tiedä sitä . Kaverini harmittelee , kun on niin myöhä , ettei baari enää maksa panttia tyhjästä tölkistä . ” Heitä se tonne ... Hyväntekeväisyyteen !” toinen neuvoo ja osoittaa Reaktorin keräystötsää , jonka yllä lukee kissankokoisilla kirjaimilla : MUSIC FOR FRIENDS TREES FOR PLANET Luku ruudulla kertoo , kuinka Madagaskariin istutettavien puiden määrä kasvaa palautettu tölkki tölkiltä . Flow ’ n brändi on vihreä . Muille yrityksille Flow on passeli paikka viherpesun harjoittamiseen . Neste on esimerkiksi laatinut Flow ’ n kanssa sustainability riderin , joka ” auttaa artisteja tekemään ympäristöystävällisempiä valintoja ” kiertueillaan , esimerkiksi vaatimaan bäkkäreille biohajoavia astioita . Kiva . Flow Festival Oy : n tehtävä ei ole kuitenkaan suojella ympäristöä , vaan tuottaa voittoa kansainväliselle sijoitusyhtiö Providence Equity Partners Oy : lle . Neste puolestaan tekee voittoa fossiilisten polttoaineiden myynnillä . Ei ole sattumaa , että seesteisillä järvimaisemilla kuvitettuihin Nesteen ” green revolution ” mainoksiin törmää myös Helsinki Vantaan lentokentällä heti laskeutumisen jälkeen , juuri sillä hetkellä kun matkustajat potevat pahinta ilmastokrapulaa . Silloin kannattaa luoda fiilis , että kuluttamalla itse asiassa luodaan parempaa maailmaa . Join the movement : Meillä SINÄ voit valita biodieseliä ! Kun näen toivoa tai vallankumousretoriikkaa hyödyntävää ilmastokulutusmainontaa , joudun raivokkaan surun valtaan . Tsemppitunne muistuttaa falskia parfyymiä , jota suihkutellaan ilmaan , jotta unohtaisimme sen tosiasian , että ihmiskunta on jo ajanut biosfäärin aika kohtalokkaaseen tilanteeseen . Ilmastonmuutosta ei ” ratkaista ” vallitsevien talous ja tuotantojärjestelmien sisällä , vaan järjestelmien pitäisi muuttua . Ihmisekologi Andreas Malm on kirjoittanut , että ilmaston lämpeneminen on loppu toiveikkaalle ajattelulle . Tilanne on jo riistäytynyt siinä määrin käsistä , että ei tarvitse kuin seurata tiedeuutisia tajutakseen , että apokalyptinen paniikki alkaa olla realismia . Malm esittää , että rationaalisen luottavaisuuden sijaan tietoisuuteen voisi etsiä voimia Walter Benjaminin destructive character käsitteestä . Sen sijaan , että destructive character tukeutuisi turvallisuudentunteeseen , hänellä pitää olla historiantajua sekä kykyä herkistyä tunnistamaan , kun kaikki on menossa pahasti pieleen . Juuret ulottuvat kauas teollistumiseen ja kolonialismiin . Lopulta tunteillamme ei ole väliä . Meidän pitäisi toimia ilmaston puolesta riippumatta siitä , olemmeko ahdistuneita vai optimisteja . Kyse on moraalisista velvoitteista . Kun vien biojätteet keräykseen , en tee # ilmastotekoa vaan vähäpätöisen mutta välttämättömän asian . Meidän ei tarvitse fiilistellä sitä , että meille tarjotaan mahdollisuus valita enemmän ja vähemmän tuhoisien vaihtoehtojen välillä . Meidän pitäisi toimia ekologisesti , koska se on vähintä , mitä voimme tehdä . Valinnanvapaus kuluttamisessa ei ole vapautta . Jos emme halua katsoa kyynisinä tai välinpitämättömän kieltäymyksen vallassa kaiken tuhoutumista , pitää osata vaatia toisenlaista maailmaa . ISH Mosh pit, meemi hiphopissa alkoi levitä Onyxin ansiosta . Slamin julkaisun jälkeen trap ja indus trial tyylit nousivat hiphop tuotannoissa suureen suosioon ja ovat suosittuja edelleen . 90 luvun alun hittikappaleiden soundiin verrattuna useimmat nykykappaleet kuulostavat hyvin aggressiivisilta . Esimerkiksi Kanye Westin Blood on the Leavesin ( 2013 ) väliosiot ( samplaukset TNGHT : n R U Ready kappaleesta ) melkein huutavat purkamaan energiaa jotenkin – ja maailmalla energiaa on purettu nimenomaan moshaamalla , kiitos Onyxin ja Kanyen erillisten kehotusten . Suomessa puolestaan esimerkiksi Eevil Stöön kappaleet aiheuttavat samanlaisia tunteita . Ja katso , juuri Eevil Stöön keikoilla näkee pittejä . Eevil Stööstä ei enää ole pitkä matka Amnesia Scannerin kappaleisiin . Näin meemi leviää . PT
YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 KAINALOSSA T: PEKKA TORVINEN K: SAMULI SAARINEN YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 PA LS TA LL A VI RI TT ÄY DY TÄ ÄN LU KU JU TU N TU NN EL MA AN . KUN KAUPUNGIT ylikansoittuvat , voimme alkaa leijua . Näin ajatteli futuristi arkkitehti Buckminster Fuller 1960 luvulla . Cloud 9 on kaupunki geodeettisen pallon sisällä . Pallo koostuu yhteenliitetyistä kolmioista . Jos pallon läpimitta on noin kilometri , rakennelman paino voisi sopivilla materiaaleilla olla vain tuhannesosa sen sisältämän ilman painosta . Pienikin lämpötilaero ympäröivän ilman kanssa riittäisi pallon leijumiseen . Sisälle asumukset , pinnalle aurinkopaneelit , ja voilà , leijuva kaupunki ! Cloud 9 ei ole toteutunut , mutta vuonna 1985 tutkijat havaitsivat , että 60 hiiliatomia voi asettua luonnossa pallon muotoon . 2010 luvulla näitä Fullerin mukaan fullereeneiksi nimettyjä palloja on löydetty avaruudesta . Näkymättömät kaupungit . 9 Cloud 9
11 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 Instagramiin ladatulla videolla vaalea mies vääntelee ylävartaloaan ja lipsynkkaa musiikin tahtiin. Vartalonmyötäisessä t-paidassa lukee Barbie, taustalla soi Miley Cyrusin Party in the USA. I got my hands up They’re playin’ my song You know I’m gonna be okay Yeeeeeeeeah It’s a party in the USA Praying for my visa, videokuvan päälle upotettu teksti kertoo. Amerikan jumalilta viisumia rukoileva henkilö on Kalle Mattila – kirjoittaja, queer-aktivisti, pr-asiantuntija, street-tanssin kolminkertainen SM-kakkonen ja entinen ihmelapsi Etu-Töölöstä. Jonain päivänä Mattila on kenties myös kuuluisuus. Hän tekee juuri sitä, mitä suomalaisyleisö kaikkein eniten rakastaa: menestyy rapakon takana. Mattila asuu Manhattanilla, käy hienoissa juhlissa ja kirjoittaa toisinaan esimerkiksi The New York Timesiin ja The Atlanticiin – miljoonayleisölle, toisin sanoen. Kalle Oskari Mattila, a Finnish writer living in New York City, re cently completed a memoir, kerrotaan New York Timesin verkkosivuilla. Muistelmien kirjoittamisen Mattila aloitti jo lukiossa. Nyt hän on 27-vuotias ja muistelmateos julkaisua vaille valmis. Kirja on saatava julki nimenomaan Yhdysvalloissa, mieluiten jonkin arvostetun kustantamon kautta. Se on tärkeää Mattilan kirjoittaja brändin kannalta (samasta syystä häntä ei kiinnosta julkaista juttujaan ”jossain Huffington Postissa”, vaikka silläkin on miljoonia lukijoita). Mutta on myös tärkeämpi syy: Mattila rakastaa Yhdysvaltoja, on aina rakastanut. Tunnetta eivät ole hetkauttaneet maan nykyisen hallinnon kohellus tai viisumin saamisen vaikeus. Kun kotimaassa moni julistaa äänekkäästi, ettei Yhdysvaltoihin voi astua jalallakaan niin kauan kuin Trumpin kausi jatkuu, Mattila ottaa ilon irti elämästä Amerikassa. Kesäisessä Instagram-kuvassa hän poseeraa Venice Beachin ikonisten palmujen alla. Laskeva aurinko värjää ihon kullanväriseksi. God Bless America, kuvatekstissä lukee. Itse asiassa moni asia on Yhdysvalloissa paremmin kuin Suomessa, Mattila sanoo. Ja mikä parasta: täällä haaveet toteutuvat. New Yorkin metro haisee väkevältä pesuaineelta. Queens Plaza, Lexington Avenue, tuuppivia ihmisiä, Airpod-kuulokkeita, Fifth Avenue, itsekseen mutiseva mies, stand clear of the closing doors please. Metrolinjan vaihto syvällä Times Squaren alapuolella, portaita, portaita, täällä ei esteettömyysasioista piitata, tyhjempi juna, viides kymmenes katu ja kuudeskymmeneskuudes ja seitsemäskymmenesyhdeksäs, loputtomasti katuja ja asemia kunnes viimeinkin: 116 Street – Columbia University. Tänne kuljetaan metrolinjalla numero yksi. Linjan nimi on enne: niin kutsuttuun Murattiliigaan kuuluva Columbia on New Yorkin vanhin yliopisto ja yksi maailman arvostetuimmista korkeakouluista. Portaita, portaita, ylhäällä kadulla aurinko on häikäisevän kirkas, käännös vasempaan ja siinä hän yhtäkkiä seisoo, entisen opinahjonsa portilla Starbucksin cold brew kädessään. Miehemme maailmalla. Columbian creative nonfiction writing -ohjelmasta maisteriksi valmistunut Mattila on viettänyt kampuksella tuhansia tunteja niin opiskelijana kuin kirjoituskurssin vetäjänäkin, mutta yhä edelleen hän jaksaa ihastella alueen kauneutta. ”Jos sä ikinä meinaat kyllästyä New Yorkiin, paras antidootti siihen on vaan mennä kävelemään”, Mattila sanoo. Siispä kävellään. Mattila on korostetun kohtelias ja vaikuttaa olevan innoissaan vähän kaikesta. Hymy ei katoa hetkeksikään, kun hän esittelee kampuksen ihmeitä. Tässä on kirjasto, tuolla workshop-luokka, tuossa se aukio, jolla Mattila toukokuussa 2018 seisoi sinisessä kaavussa ja hassu hattu päässään. Valmistujaisseremoniassa soitettiin New York, New York ja Empire State of Mind, ja illalla Empire State Building valaistiin Columbian väreillä. M is s A m er ic a KIRJOITTI SUSANNE SALMI KUVASI NICO TURNER Kalle Mattila aikoo valloittaa New Yorkin julkaisemalla muistelmat. Hän on 27-vuotias.
12 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 Amerikkalainen unelma! Viime keväänä Columbiaan hyväksyttiin viisi prosenttia hakijoista, eikä määrä ole yleensä ollut kovin paljoa suurempi. Seulasta selviäminen ei kuitenkaan vielä riitä, sillä seuraavaksi on keksittävä, mistä rahat. Columbiassa pelkät lukukausimaksut ovat yli 60000 dollaria vuodessa. Siksi Mattilakin yritti ensin haudata haaveet Yhdysvalloista ja lähti lukion jälkeen opiskelemaan Lontooseen. Siellä hän suoritti kansainvälisen johtamisen kanditutkinnon ja pääsi töihin nonfictioniin erikoistuneeseen Penguin Press -kustantamoon. New York kuitenkin pyöri mielessä koko ajan. Lopulta Mattila päätti hakea unelmiensa maisteriohjelmaan. Kokonaisen vuoden ajan hän joutui lähettelemään kirjoitusnäytteitä, suosituskirjeitä ja personal statementejä ympäriinsä, mutta se kannatti. Mattila sai paitsi opiskelupaikan, myös Columbian myöntämän rahoituksen ja kilpaillun Thanks to Scandinavia -stipendin. Ivy League -yliopistosta valmistuminen on suomalaisessa mittakaavassa melkoinen meriitti. Moni kuitenkin palaa opintojen jälkeen Eurooppaan, kun viisumi vanhenee tai amerikkalaisen työelämän raadollisuus käy liian raskaaksi. Selfmade maniksi pääseminen on valtavan työn takana, onnistuminen harvinaista. Ehkä juuri siksi Suomi rakastaa tarinoita Amerikan valloittajista. Renny Harlinin Hollywood-ura ja -avioliitto nousevat edelleen tasaisin väliajoin otsikoihin, vaikka molempien parasta ennen -päiväys on mennyt aikapäiviä sitten. Alman jenkkinosteella on spekuloitu jo parin vuoden ajan – ja toisaalta ennätetty tuomitsemaan laulajan ura epäonnistuneeksi, koska lopullinen breakthrough on yhä tekemättä. Niin kovasti kaipaamme menestystarinoita, ettemme piittaa, vaikka kertomukset vähän haiskahtaisivat. Tästä kansallisesta taipumuksestamme on viime aikoina hyötynyt muun muassa Yhdysvalloissa asuva Maija Anttila, joka on suomalaismediassa kertonut laveasti lupaavista Hollywood-tuotannoistaan ja ”tekeillä olevista” off-Broadway-näytelmistään. Kuten elokuvatoimittaja Kalle Kinnunen Suomen Kuvalehden blogissaan joulukuussa kirjoitti, mitään konkreettisia todisteita saavutuksista ei ole näkynyt. Silti Anttilan syötin nielaisivat mukisematta muun muassa Helsingin Sanomat, Kauppalehti ja MTV. Suomi mainittu – torille! Kirjallisuuden saralla ei mene sen kummemmin. Sofi Oksasen menestyksestä on jo aikaa. Sekä suomeksi että englanniksi kirjoittavalle Emmi Itärannalle povattiin vuonna 2015 valoisaa tulevaisuutta, mutta kansainvälinen läpimurto jäi tyngäksi. Toimittaja Anu Partanen ratsastaa neljättä vuotta teoksellaan The Nordic Theory of Everything, eikä ihme: harva suomalainen on onnistunut kirjoittamaan englanniksi tietään maineeseen. Viime aikoina otsikoihin on noussut Pajtim Statovci, jonka toinen romaani Crossing (alkuteos Tiranan sydän, 2016) julkaistiin keväällä Yhdysvalloissa. Paikallisessa mediassa se sai ylistävät arviot, samoin kuin Statovcin esikoisteos, vuonna 2017 englanniksi julkaistu My Cat Yugoslavia ( Kissani Jugoslavia, 2014). Muuten on ollut hiljaista. Mutta kenties seksuaalivähemmistöjen kokemuksia esillä pitävä ja Lena Dunhamin tapaan omasta elämästään taidetta tekevä Mattila on seuraava vientitoivomme? ”Mulla on jotenkin tosi vaatimattomat tavoitteet. Haluisin vaan kirjoittaa yhden kirjan, se riittää. Ei mua kiinnosta rikkaudet tai muut. Haaveilen, että voin tehdä työtä josta voin olla ylpeä ja että pystyn elämään Nykissä. That’s pretty much it.” Se haave ei kuitenkaan toteudu ilman julkisuutta. Mattila tarvitsee palstatilaa, jotta voisi osoittaa Yhdysvaltain viranomaisille olevansa Individual of extraordinary ability. Muuten hän on vaarassa lentää ulos maasta, sillä opiskelijaviisumi on tullut tiensä päähän. Taiteilijoille tarkoitettu O1-viisumi on Mattilan ainut toivo, ja julkisuus yksi viisumin lukuisista kriteereistä. Onneksi hätä keinot keksii. Esimerkiksi Ilta-Sanomiin Mattila pääsi lähestymällä lehden toimittajaa Twitterissä ja ehdottamalla henkilökuvaa itsestään. Starbucksia mä rakastan. Megabrändejä. Ja Mäkkiä! Mäkki on mun mielestä ihana!
13 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 ”Yks frendi sanoi mulle, että nyt teet itsestäsi press releasen. Se oli ihan kauheeta, mutta meni sitten läpi.” O1-hakemuksia tarkastavat viranomaiset arvostavat muun muassa Pulitzerja Nobel-palkintoja. Sellaista Mattilalta ei löydy, mutta muita meriittejä kyllä – ja hyvä asianajajakin hänellä onneksi on. Viime vuonna he fedexasivat 404 sivua todistusaineistoa yhdysvaltain maahanmuuttoviranomaisille. Mukana oli suosituskirjeitä muun muassa Otavalta, Teokselta, amerikkalaiselta Simon & Schuster -kustannustalolta ja Vanity Fairin entiseltä päätoimittajalta, joka opetti Mattilalle kirjoittamista Columbiassa. ”Niiden kirjeiden pitää olla sellaisia, että tää ihminen on the most extraordinary I have ever met, cannot be replaced by anyone else… tai jotain. Onneksi mä tunnen täältä paljon ihmisiä, jotka haluaa auttaa.” Prosessi on kestänyt kuukausitolkulla. Lisäevidenssiä on pyydetty, unettomia öitä vietetty. Epävarmat tulevaisuudenkuvat valuvat myös yksityiselämään. ”Kun täällä käy deiteillä, ihmiset olettaa, että sä haluat vain green cardin. Täällä narratiivi kulttuurissa on se, että ulkomaalaiset tulee viisumia metsästämään. Mä haluun, että mulla on power mun omasta elämästä. En menis valenaimisiin”, Mattila sanoo ja hymyilee taas. Sitten hän vakavoituu. ”En mä tätä minkään muun maan takia tekisi. Jos tää olisi tapahtunut silloin, kun asuin Lontoossa, en olisi jaksanut taistella.” Lontoo, Berliini, Bosnia – kaikissa näissä paikoissa Mattila on jossain vaiheessa elämäänsä asunut. Yksikään niistä ei ole herättänyt hänessä samanlaisia tunteita kuin Amerikka. Mattila rakastaa Amerikkaa ja sen kliseisimpiäkin lieveilmiöitä. Siksi on soveliasta jatkaa keskustelua Tom’s Restaurantissa, joka on suurelle yleisölle tuttu Seinfeld-komediasarjasta. Paikka on tärkeä myös Mattilalle: tänne hän hoiperteli jetlagin kourissa ensimmäisenä New Yorkin -aamunaan ja tilasi läjän amerikkalaisia pannukakkuja. ”Mulla on pact, että jos saan isoja uutisia, meen pannukakuille. En Starbucksia mä rakastan. Megabrändejä. Ja Mäkkiä! Mäkki on mun mielestä ihana!
14 YLIOPPILASLEHTI NRO 3 2019
YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 Täällä syntyy ne ideat, jotka muuttaa maailmaa.
16 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 Samat tyypit, joiden kanssa hengasin, saattoi yhtäkkiä alkaa huutaa että homo homo homo.
17 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 voi syödä niitä liian usein, muuten olisin valtava.” Nyt Mattila tilaa barbeque chicken wrapin ilman barbeque-kastiketta ja ryhtyy listaamaan lempiasioitaan Amerikassa. ”Mä rakastan keltaisia takseja. Ja pilvenpiirtäjiä. Oon aina ollut ob sessed. Lapsena luin skyscraper page dot comia, jossa seurattiin pilvenpiirtäjien rakentamista New Yorkissa. Sen takia mä tiedän kaikki pilvenpiirtäjät nimeltä”, Mattila selittää. ”Sit mä rakastan just tällasii dinereita. Ja reality-tv-sarjoja. Rakastan Survivoria ja American Idolia. Sex and the Cityä, Girlsiä. Starbucksia mä rakastan. Megabrändejä. Ja Mäkkiä! Mäkki on mun mielestä ihana!” Fanitus alkoi kauan sitten Helsingissä. 14-vuotiaana Mattila oli tet-harjoittelussa Forumin McDonald’sissa. 15-vuotiaana hän pani pystyyn Starbucks Suomeen -nettiadressin. 21-vuotiaana hän esiintyi Coca-Colan televisiomainoksessa. Mattilan kaltaiselle ”kokisaddiktille” mainokseen pääseminen oli unelmien täyttymys. Kaikki eivät olleet samaa mieltä. Kun mainos julkaistiin Youtubessa, kommenttikenttään tulvi ilkeitä viestejä. Mistä homobaarista nää tyypit on haettu, suomalaiskatsojat kyselivät. Niin oksettava video, etten enää ikinä juo kokista. Tölvimisessä ei ollut Mattilalle mitään uutta. Jo ala-asteella hän huomasi, ettei hän oikein sopeutunut luokkakavereiden joukkoon. Ympärillä oli iso kaveriporukka, mutta heidän seurassaankin Mattila oli useimmiten vaiti, jottei tulisi sanoneeksi mitään väärää. ”Se oli tosi tulenarkaa. Samat tyypit, joiden kanssa hengasin, saattoi yhtäkkiä alkaa huutaa että homo homo homo. Ikinä ei tiennyt, milloin räjähtää.” Asiaa ei auttanut, että Mattila menestyi jo tuolloin opinnoissaan loistavasti ja vieläpä tykkäsi koulusta. Eikä se, että jääkiekon tai jalkapallon sijaan hän harrasti intohimoisesti street-tanssia. Pakopaikka löytyi unelmista, eivätkä ne olleet kovin pieniä. Vuonna 2004 Ylellä esitettiin Silvia Modigin ohjaama, unelmien tavoittelemisesta kertova minidokumentti Kallen maailma, jossa 12-vuotias Mattila ilmoitti haluavansa Lonely Planetin valokuvaajaksi ja muuttavansa New Yorkiin. Kattoon sänkynsä yläpuolelle kunnianhimoinen koululainen oli kiinnittänyt valtavan New Yorkin kartan. Mattila katseli kaupungin ääriviivoja ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla, ja pikkuhiljaa hänestä tuli obsessed. Amerikkaan oli päästävä. Hän päätti ruveta tosissaan hommiin, tankkasi englantia kirjoista ja tv-sarjoista ja ryhtyi tarjoamaan kirjoittamiaan matkajuttuja lehtiin. Ensimmäinen, Venetsiasta kertova pieni teksti julkaistiin Helsingin Sanomissa, kun Mattila oli 13-vuotias. ”Pitchasin päätoimittajille koko ajan idiksiä. En kertonut kellekään, kuinka vanha oon, koska halusin raakaa kritiikkiä.” Kaiken haaveilun ja uurastuksen keskellä Mattilalla oli kuitenkin myös tavanomaisempi harrastus: hän pelasi suositussa Jippii!-portaalissa nettipelejä tuntemattomia vastaan. Pian hän kuitenkin huomasi olevansa epäsuosittua peliseuraa. Sivuston anonyymissä chätissä rivot viestit sinkoilivat, ja peliseuralaisilta toivottiin mahdollisimman suurta kuppikokoa. Mattila päätti mukautua odotuksiin tekeytymällä naiseksi. D-kupit, hän vastasi, kun joku tiedusteli rintojen kokoa. Vaaleat hiukset, korkeat korot. Jos mielikuvitus loppui kesken, Mattila kirjoitti Googleen Pamela+Anderson ja kuvaili pelitoverilleen näkemäänsä. Yleensä huijaus puri. Silkasta uteliaisuudesta alkanut kokeilu jatkui kuukausia ja kietoi Mattilan pauloihinsa. Samalla tapahtui jotain ihmeellistä. Mattilalle alkoi valjeta, että vaikka ympäröivä maailma tuntui survovan ihmisiä ahtaisiin miesja naislokeroihin, joissa rakastuttiin vain vastakkaisten lokeroiden edustajiin, toisinkin voisi elää. Yli kymmenen vuotta myöhemmin Mattilaa hämmentäneet kokemukset jalostuivat esseeksi. Catfishing Strangers to Find Myself julkaistiin New York Timesin legendaarisella Modern Love -palstalla marraskuussa 2016. Samat tyypit, joiden kanssa hengasin, saattoi yhtäkkiä alkaa huutaa että homo homo homo.
18 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 ” By pretending to be someone I was not, I had shown him my true self, one I had been too afraid to reveal to anyone else. And ultimate ly, I was able to embrace that true self, an acceptance that would al low me — years later, as an adult in New York City — to find real love as a real person.” Näin Mattila kirjoitti, ja miljoonat ihmiset lukivat – ja myöhemmin myös kuuntelivat, sillä kesällä 2017 esseestä tehtiin podcast, jonka luki näyttelijä Cory Michael Smith. Modern Love oli Mattilan uran kannalta lottovoitto. Palstaa editoiva Daniel Jones on kertonut saavansa noin 8000 juttutarjousta vuodessa. Niistä julkaistaan 52. Kirjoittajien keskuudessa palsta nauttii kulttimainetta. Esimerkiksi Girls-sarjassa päähenkilö Hannahin suurin onnistuminen on Modern Loveen pääseminen. Kamera seuraa, kun haltioitunut Hannah kävelee Brooklynin kaduilla paksu pinkka omalla nimellään varustettua New York Timesia käsissään. Sarja jättää epäselväksi, lähteekö päähenkilön kirjallinen ura koskaan lentoon. Mattilalla sen sijaan on selvät suunnitelmat: Modern Love -teksti pääsee osaksi hänen muistelmateostaan. Kirjasta tulee ”tosi vulnerable”, Mattila sanoo, ja lisää perin epäsuomalaiseen tyyliin olevansa hyvin ylpeä siitä. Kirja pohjautuu Mattilan elämän suuriin kipuiluihin: siihen, että ensin oli tultava sinuiksi oman homoseksuaalisuutensa ja sitten vielä feminiinisyytensä kanssa. Maskuliinisuuden odotukset ovat homopiireissäkin kovat, feminiinisyys usein turnoff, Mattila sanoo. On ravisuttavaa kerätä vuosia rohkeutta tullakseen kaapista ja löytää näennäisen hyväksyvä yhteisö – vain joutuakseen jälleen todistelemaan omaa arvoaan muille. Tällaisista asioista on paljon vapauttavampaa kirjoittaa englanniksi kuin suomeksi, Mattila sanoo. ”Tuntuu, että englanniksi on enemmän sanoja, joita voi käyttää – sanoja, jotka ei oo niin heavy. Suomen kielen sana ’homo’ on mun mielestä tosi latautunut. Suomeksi on vaikeampaa kirjoittaa tällaisista asioista.” Columbiasta Mattila sai hyvät eväät seksuaalivähemmistöjä koskevien aiheiden käsittelyyn. Kurssitarjonnasta löytyi jopa queer writing -teemainen kurssi, jonka osallistujista iso osa kuului seksuaalivähemmistöihin ja jossa käsiteltiin yksinomaan queer-teemoja. Yliopisto oli todellinen safe space. Samaa ei Mattilan mielestä voi sanoa Suomesta. Taannoin hän katseli vanhan yläastekaverinsa instastooreja ja törmäsi videoon, jossa joku kyseli, että ”katotsä sitä hinttiohjelmaa”. Mattila oli järkyttynyt. ”Täällä Queer Eyesta puhutaan semmosena upeena ilmiönä ja kaikki on obsessed with it. Ja yhtäkkiä meet takas siihen suomifreimiin, jossa se on joku hinttiohjelma, eikä ihmiset ees aattele, mitä tarkoittaa käyttää sanaa hintti. Täällä jos sanot jonkun faggot-sanan... You would never do that, ever.” Mattila poisti tyypin seurattavistaan ja kirjoitti tapahtuneesta instastoorin: this is why I don’t live in Finland anymore. Suomi ei ole järin suvaitsevainen yhteiskunta, Mattila sanoo. ”Mä oon ollut välillä järkyttynyt, kun oon mennyt takaisin Suomeen, ja mun kotialepassa joku huutaa tummaihoiselle naiselle rasistisia kommentteja eikä kukaan tee mitään. Tai kun katsoin äänestystuloksia Etu-Töölön alueella, josta mä oon kotoisin, ja siellä on Halla-aho suunnilleen kolmanneksi suosituin.” Mattila tuntee hyvin myös Yhdysvaltain ongelmat ja tietää mainiosti, että New York on omanlaisensa kupla. Siitä huolimatta hän ajattelee, että Yhdysvallat on monissa asioissa askeleen Suomea edellä. ”Uskon, että täällä syntyy ne ideat, jotka muuttaa maailmaa. Tää on edelläkävijä todella monella saralla, koska täällä ajatellaan asioista tosi ambitiously, jollain tavalla avoimesti. Täältä alkoi koko gay rights movement. Täällä on koko se sanasto, jolla kuvata asioita.” Kirjoittajalle New York on ehtymätön aarreaitta, tarinoita täynnä. Miksi Mattila siis kirjoittaa omasta elämästään – ja vieläpä muistelmia? Mitä annettavaa 27-vuotiaalla voisi tällä saralla olla? ”Niin. Aina kun tapaan uusia ihmisiä, ne on että really? You think you’re interesting enough? Tähän liitetään aina se ajatus, että pitää olla itsessään jotenkin tosi mielenkiintoinen.” Mutta kenen tahansa tarina voi olla kiinnostava, jos sen kirjoittaja on riittävän taitava ja osaa kysyä itseltään oikeita kysymyksiä, Mattila uskoo. Sitä paitsi omaan napaan tuijottelu ei ole homman pointti. Tarkoitus on kommentoida ja peilata ympäröivää maailmaa oman elämän kautta. Yhdysvalloissa nuorten aikuisten kirjoittamista memoir-teoksista on viime vuosina tullut valtavan trendikkäitä. Suomessa niistä tunnetuin lienee Lena Dunhamin Sellainen tyttö ( Not That Kind of Girl, 2014), mutta New York Timesin bestsellereiksi on aivan hiljattain noussut monia muitakin. Esimerkiksi This Will Be My Undoing, kirjoittajana Morgan Jerkins, 26 vuotta. Tai 32-vuotiaan Tara Westoverin kirjoittama Educated (suomeksi Opintiellä). Tai vuonna 2016 ilmestynyt Boy Era sed, jonka kirjoittanut Garrard Conley on nyt 34-vuotias. Usein nuoret kirjoittavat niin sanottuja identity memoireja, Mattila sanoo. Siitä hänenkin kirjassaan on kyse. ”Niitä kirjoittaa periaatteessa kaikki muut paitsi straight white men. Ihmiset, joiden on pitänyt tulla sinuiksi erilaisuuden kanssa.” Omaelämäkerrallisen tekstin kirjoittaminen on rajua puuhaa, Mattila sanoo. Lukija aistii, jos kirjoittaja ei paljasta itsestään tarpeeksi tai sortuu glorifioimaan omaa tarinaansa. Romaania kirjoittaessa taas voi tarvittaessa piiloutua tekstin taakse ja väittää, ettei mikään siinä ole omaelämäkerrallista, vaikka totuus saattaisi olla toinen, Mattila huomauttaa. Niin Suomessa on perinteisesti tehty. Itse asiassa sanalle memoir ei edes löydy kunnollista suomennosta, sillä sanasta muistelmat tulee mieleen lähinnä Muumipappa – tai Jörn Donnerin vuonna 2013 julkaisema Mammutti, jossa vanha kääpä muistelee nuoruutensa panoja ja haukkuu vihaamiaan ihmisiä 1088 sivun ajan. Mattilan idoliksi moisilla jorinoilla ei pääse. Esikuvat löytyvät muualta: Lena Dunham, Oprah, Taylor Swift – omanlaisiaan memoiristeja kaikki. Mattilan kirja on viimeistä silausta vaille valmis. Nyt häneltä puuttuu enää agentti, joka voisi esitellä teoksen kustantajille. Kyselyjä on tullut, Mattila sanoo. Mutta: mitä enemmän kysellään, sitä enemmän häntä jännittää. ”Mulla on loppukädessä kauhea blokki lähettää sitä niille, koska täällä on sillee, että you get one shot at it. Sen pitää olla tosi täydellinen.” Stilisointi jatkukoon siis vielä hetken. Siinä sivussa Mattila pitää kirjoituskursseja, laatii viestintämateriaaleja suomalaisille teknologiayrityksille ja pitchaa juttuja laatulehtiin. 12-vuotiaan töölöläispojan unelmat olivat lähipiirille ihmetyksen aihe, mutta New Yorkissa Mattila ei ole haaveineen yksin. Tässä kaupungissa kaikilla on original dream, jonka tavoittelu ei koskaan pääty, vaikka ikää alkaisi kertyä, Mattila selittää. Hänen parturinsa esimerkiksi on toiselta ammatiltaan muusikko, saliohjaaja puolestaan näyttelijä. Toivo kytee ikuisesti. Mattilan mielestä se on ihanaa. ”Koskaan ei voi tietää, kenet tapaa tai kuka löytää sut. Joka päivä on uusi mahdollisuus. Mä oon usein sanonut, että whether you make it or not doesn’t matter as much. Amerikassa on oikeus tavoitella sitä unelmaa, mikä on usein tarpeeksi.” Hämärä laskeutuu Manhattanin ylle. Empire State Buildingin valot syttyvät. Mattila hymyilee, halaa ja lähtee jatkamaan unelmiensa toteuttamista. Pari viikkoa haastattelun jälkeen Amerikasta kantautuu uutisia: Mattila on saanut kuulla olevansa individual of extraordinary ability. Viisumihakemus on hyväksytty. Welcome to New York, Taylor Swift laulaa, it’s been waiting for you. On pannukakkujen aika.
YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 KALLE MATTILA KUVATTIIN KESÄLOMALLA LOS ANGELESISSA.
20 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 HAETTAVAKSI JULISTETAAN HÄMÄLÄISTEN YLIOPPILASSÄÄTIÖN OPINTOSTIPENDIT Stipendejä voivat hakea Hämäläis-Osakunnan varsinaiset jäsenet, jotka ovat hakiessaan osakunnan jäseninä vähintään kolmatta lukukauttaan. Stipendejä jaetaan enintään 60 kpl ja yhden stipendin suuruus on 950 euroa. Hakuohjeet ja sähköinen hakujärjestelmä löytyvät osoitteesta www.hys.net. Hakuaika päättyy 15.10.2019 klo 24.00. Hämäläisten ylioppilassäätiö Urho Kekkosen katu 4-6 F, 00100 Helsinki
LAVALLA ELENA LEEVE MINTTU MUSTAKALLIO EERO RITALA DRAMATURGIA JA OHJAUS ANNA-MARI KARVONEN ESITYSDRAMATURGIA ASTA HONKAMAA LAVASTUS JAAKKO PIETILÄINEN ÄÄNISUUNNITTELU TATU NENONEN VALOSUUNNITTELU HEIKKI PAASONEN PUKUSUUNNITTELU HANNE JURMU KOREOGRAFIA ANNA MUSTONEN TAITEELLINEN NEUVONANTO EMILIA KOKKO 19.9.–14.12. OPISKELIJALIPUT 18€ TIKETTI JA Q-TEATTERI TUNTURIKATU 16 00100 HKI 09-4542 1333 TI–PE 11–15 Q-Asennot-200x137-1.indd 1 22.8.2019 14.05 Ihastu Urkin uusiin vaatteisiin! Esitys pohjautuu kuvataiteilija Alpo Jaakolan vuonna 1967 ilmestyneeseen sarjakuvaan Esitykset Teatteri Takomossa 20.9.?–?30.11.2019 Liput Tiketistä www.tiketti.fi Liput: 28/14 € Fredikinkatu 18, Helsinki www.teatteritakomo.fi
22 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 K eväällä ne ilmestyivät Helsingin katukuvaan, kuin jokin uusi eliölaji ekosysteemissä. Ne seisoivat keskellä jalkakäytävää ja sanoivat kutsuvasti niin kuin tietokonepelissä: Ota minut käyttöön. Määrä kasvoi salakavalasti humahtaen kesän aikana muutamasta sadasta yli tuhanteen. Muukalaisten invaasio! Muukalaislajin nimeksi on vakiintunut skuutti, virallisemmin sähköpotkulauta. Niitä ovat syytäneet kaupunkiin ruotsalainen Voi, saksalainen Tier, venäläinen Samocat, suomalainen Hoop ja yhdysvaltalainen Lime. Sähköpotkulaudoista tuli kesän small talk -taivastelun kestoaihe. Kukaan ei oikein tunnu tietävän, mistä ne tulivat, miksi, miten ja ovatko ne täällä jäädäkseen. K un ruotsalaisen Voin mobiiliapplikaation lataa puhelimeen, luvataan ” Ride the Future”. Vuosi sitten perustetun mikroliikenne-startupin verkkosivuilla käytetään Takaisin tulevaisuuteen Sähköpotkulaudat ovat merkki tulevaisuudesta , joka jäi toteutumatta 120 vuotta sitten . KIRJOITTIVAT IIDA SOFIA HIRVONEN JA PEKKA TORVINEN PIIRSI VIIVI PROKOFJEV
23 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019
24 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 tiuhaan sanoja green, happy, smart, easy, fun, safe, change, honest, transparent, innovate, get the magic wheels. Kuvissa tervehenkisen näköiset, hymyilevät kaupunkilaiset sähköpotkulautailevat ulkoiluvaatteissa, tukevat kypärät päässään. Näyttää suorastaan idylliseltä! Ruuhkaisessa keskustassa puikkelehtimisesta ei ole tietoakaan. Todellisuudessa sähköpotkulautojen aiheuttama disruptio on kaukana sujuvasta ja vastuullisesta. Sähköpotkulaudoilla ajetaan millä kaistalla sattuu, ja laudat hylätään minne sattuu. Yksi kesän Instagram-tarinoiden toistuvista teemoista oli kuvat, joissa sähköpotkulaudat lojuvat toistensa päällä kuin kasa roskaa. Kuvat tuntuvat kielivän myöhäiskapitalistisen yksilön välineellisestä asenteesta, jossa tärkeintä on oma mukavuus sekä hetkellisten mielihalujen tyydytys. Laudat maksavat palveluntarjoajayrityksille halvimmillaan vain parisataa euroa kappale. Yritykset eivät kerää lautoja itse kadulta ladattavaksi, vaan esimerkiksi Voin tapauksessa yhteistyökumppaneina toimivat Voi hunterit keräävät niitä. Alustataloussysteemissä lautoja keräävätkin pitkälti huoltoyhtiöt ja muuttofirmat, yhteistyökumppaneina. Yhteistyökumppaniyrityksille työs kentelevien kerääjien surkeista palkoista (euron per lauta!) uutisoitiin kesällä suomalaisissa medioissa. Lautoja valmistetaan muovista ja alumiinista Kiinassa. Yhden laudan käyttöikä on muun muassa yhdysvaltalaiselvityksissä ollut keskimäärin vain kuukausi. Sen jälkeen lauta on valmista kamaa romuttamolle. Tilanne ei kuitenkaan ole enää näin surkea. Sekä Voi että Tier ovat lanseeranneet uudet, kestävämmät skuutit. Tierillä ne ovat jo käytössä Helsingissä, ja yhtiön mukaan skuutit kestävät käyttöä yli 12 kuukautta. Akut ovat uusissa skuuteissa helppoja vaihtaa uusiin. Hoop puolestaan on puhunut siitä, miten heidän lautansa on suunniteltu täysin uusiokäytettäviksi. Kun lautaan tartutaan, kypärä ei ole useinkaan mukana. Töölön tapaturma-asemalla on kesän aikana hoidettu kymmeniä sähköpotkulautaonnettomuuksien aiheuttamia, leikkaushoitoa vaativia vammoja. Usein iskut osuvat kasvoihin. Tarkkaa määrää ei ole laskettu, koska sähköpotkulaudat ovat niin uusi ja yllättävä juttu, ettei niille ole erillistä onnettomuuskoodia. Pariisissa ja Ruotsissa lautojen kieltämistä on jo pohdittu jopa kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien takia. Kysyimme Twitterissä, miksi sähköpotkulaudat ärsyttävät, ja syitä riitti: ”Ärsyttää, koska niitä jätetään keskelle tietä.” ”Pelkään kuolevani niiden alle.” ”Kukaan ei tiedä, miten niillä pitäisi liikenteessä ajaa.” ”Eivät ole kestäviä missään sanan merkityksessä. Ne ei ole edes taloudellisesti kannattavia vaan olemassa ihan puhtaasti start-up-pohisijöiden rahankusetusta varten.” Koomikko Jukka Lindström veisteli Twitterissään näinkin elegisesti: ”Rakas lapsenlapseni! Emme korvanneet sähköpotkulaudoilla autoilua, vaan kävelyn ja pyöräilyn. Lihaa emme korvanneet lihankaltaisilla kasvistuotteilla, vaan söimme enemmän molempia. Ylipainoisina viiletimme sähköpotkulaudoillamme hymyillen kohti maailmanloppua. Sori siitä. T: Ukki” K un sähköpotkulaudat saapuivat keväällä Helsinkiin, ensireaktio oli hämmennys: mistä nämä nyt tulivat, mitä nämä oikein ovat olevinaan? Eivätkö kaupunkipyörät riitä? Miksi tällaisia leluja kaduilla. Kun kesä vaihtuu syksyksi, sähköpotkulaudoista tuntuu jo tulleen erottamaton osa katukuvaa ja niiden haukkumisesta väsynyttä. Jos ja kun ne selvästi ovat suosittuja, ehkä niissä on muutakin kuin kaikuja maailmanloppudystopioista. Voisiko olla niin, että sähköpotkulaudat ovat signaali tulevaisuudesta? Tulevaisuudesta, jossa kaupunkiliikenne on muuttunut sähköiseksi ja polttomoottoriautot karkotettu keskustoista? ”Minusta ne ovat osoitus siitä, että tulevaisuus tulee olemaan yllättävä”, sanoo kaupunkipolitiikan vihreä grand old man Osmo Soininvaara. Soininvaaran mielestä viimeaikaiset havainnot ovat osoittaneet kolme asiaa: kaupunkiliikenne muuttuu sähköiseksi, kaupunkeihin sopivat keveämmät kulkuneuvot ja kulkuneuvojen yhteiskäyttöisyydestä tulee vallitseva käytäntö. ”Me olemme hyväksyneet sen, että pakokaasut tappavat kymmeniä ihmisiä vuodessa, koska on ajateltu, että sille ei voi mitään. Mutta nyt kun yhtäkkiä sille voikin mitään, kaupunki toisensa jälkeen tulee puuttumaan tähän ihmisten myrkyttämiseen”, Soininvaara sanoo. Helsingin uudessa yleiskaavassa hyväksytty tiiviimpi kaupunkirakenne ja uudet kaupunkibulevardit pahentavat pakokaasuongelmaa entisestään, mikäli liikenne pysyy polttomoottorivaltaisena. Biopolttoaineet eivät ongelmaa korjaa, mutta liikenteen sähköistäminen sen sijaan poistaa paikalliset päästöt. Sähköauto on jo parannus, mutta sen ongelma on tila, jota kaupungeissa on rajallisesti. Jos kaikki polttomoottoriautot korvataan sähköautoilla, ruuhkat ovat entisenlaiset ja kantakaupungin kadut lähes yhtä epämukavia kuin nyt. Kaupunkipyörät ovat kolmen viime vuoden aikana osoittaneet myös aiemmin hyvin skeptiselle Soininvaaralle, että yhteiskäyttöisyys voi toimia. ”Ajattelin, että minähän en kaupunkifillaria SÄHKÖPOTKULAUTOJA ON LADATTU NIIN HELSINGISSÄ KUIN MUUALLA MAAILMASSA ENEMMÄN TAI VÄHEMMÄN VAARALLISESTI JA HAITALLISESTI. PARIISIN KADUILLA SKUUTTEJA ON LADATTU JOPA AGGREGAATILLA.
25 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 tarvitse mihinkään, koska minulla on oma pyörä, kahdeksan kiloa painava hiilikuituohjus. Sitten tajusin, että kun lähden ajamaan jonkin pätkän sillä, niin minun täytyy ajaa koko päivä sillä. Nyt voin ensin mennä ratikalla, sitten ottaa kaupunkifillarin ja tulla taas ratikalla.” Sähkö, keveys ja yhteiskäyttöisyys. Sähköpotkulaudat ja -pyörät ovat kaikkea tätä, ja kaiken lisäksi ne näyttävät olevan ympäri Eurooppaa hyvin suosittuja. Tulevaisuus pyrkii jo esiin, sen tarkkaa muotoa ei vain vielä tiedetä. ”Potkulaudat ovat mielenkiintoisia ja ne osoittavat sen potentiaalin, mitä hyvin kevyellä yhteiskäyttöjärjestelmällä on saatavissa. Mutta turvallisuuden takia ne eivät ole lopullinen ratkaisu”, Soininvaara sanoo. Myös ruotsalainen maisema-arkkitehti ja kaupunkien tulevaisuudesta kirjan kirjoittanut kaupunkitutkija Alexander Ståhle on sitä mieltä, että sähköpotkulaudat ovat hyväksi. Eivät siksi, että ne olisivat itsessään jotenkin mahtavia kulkuvälineitä, vaan koska ne eivät ole autoja. Ståhle kannattaa autotonta tulevaisuutta, jossa asuminen olisi edullista ja ihmiset lähempänä toisiaan. ”Sähköpotkulautojen kanssa tarvitaan toki sääntelyä, niin kuin kaikkien kulkuneuvojen kanssa. Ajokaistat ja parkkipaikat pitää suunnitella niin, että saamme eläväisen kaupungin, jossa kävely on helppoa”, Ståhle sanoo sähköpostitse tehdyssä haastattelussa. S ähköpotkulautojen aiheuttama kaaos kaupungeissa pakottaa puuttumaan kaupunkien todelliseen ongelmaan: yksityisautojen ylivaltaan. Sähköpotkulaudat ovat tulevaisuudesta tullut haaste jakaa katutila kokonaan uusiksi. ”Demokraattinen tapa olisi, että jokainen liikennemuoto saa sen tilan, joka vastaa niiden osuutta liikenteestä henkilökilometreissä, ja sitten pakettiautot erikseen”, Osmo Soininvaara sanoo. Viime vuonna julkaistun Helsingin henkilöliikennetutkimus 2016 -raportin mukaan kantakaupungin sisällä tehdään 463 000 matkaa vuorokaudessa. Henkilöautoilla niistä tehdään vain yhdeksän prosenttia. Tilaa autoille on kuitenkin raivattu suhteessa paljon enemmän. Autojen ylivalta on aiheuttanut lukemattomia kuolononnettomuuksia sekä edistänyt ilmastonmuutosta ja öljysotia, noin alkajaisiksi. Jos päästöjen vähentämisestä haaveillaan, kevyelle liikenteelle on raivattava enemmän tilaa. Reagointia tapahtuu jo: Pariisissa on meneillään viiden vuoden projekti, jossa pyöräkaistojen määrä tuplataan, ja kaupunki odottaa jo, että pyöräily on liikennemuotona autoilua suositumpi 2020-luvulla. Nopeusrajoituksia lasketaan, autokieltoja ja autottomia päiviä järjestetään ympäri Eurooppaa.
26 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 VOI TIER HOOP LIME 0,30€ / MIN 0,25€ / MIN 0,15€ / MIN 0,30€ / MIN 1€ AVAUSMAKSU 1€ AVAUSMAKSU 0–1€ PYSÄKÖINTIMAKSU 1€ AVAUSMAKSU 50 KM 35–40 KM 35 KM 35 KM HINTA MUUT KULUT KANTOMATKA
27 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 Helsingissä Hämeentie muuttuu välillä Hakaniemi–Kurvi kaduksi, jonka läpi ei yksityisautoilla enää ajeta. Soininvaaran mielestä Helsinki tekee asioita nyt paremmin kuin ennen, ”ja täytyy sanoa, että on hyvä, että se tekee paremmin, mutta olisi parempi, jos se tekisi hyvin”. ”Kantakaupungissa pitäisi huomattava määrä kaduista ottaa pois autoliikenteeltä kokonaan. Tai tehdään niistä niin sanottuja pyöräilykatuja, jotka ovat tulossa tieliikennelakiin. Sääntönä on, että siitä saa ajaa autolla, mutta auto ei saa ohittaa fillaria”, Soininvaara sanoo. ”Nyt ollaan siirtämässä fillareita taas jalkakäytäviltä pyöräkaistoille, ja se on minusta hyvä.” ”Olin Porissa ja joku soitti kelloa takanani, että päästä nyt, sanoin että tämä on jalkakäytävä. Olin väärässä. Porissa pyörät pakotetaan jalkakäytäville. Se on pyöräilyn sortamista, koska se tekee fillarista todella hitaan kulkuneuvon. Ja jalankulkijat joutuu koko ajan varomaan.” Tuttu tilanne monesta paikasta myös Helsingissä. Siis lisää pyöräkaistoja. ”Valitettavasti autoilijat eivät kunnioita niitä vaan käyttävät niitä parkkipaikkoina. –– Tämä pyöräteille pysäköiminen on aivan törkeää.” Soininvaaran mukaan Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto yritti taannoin esittää, että pyöräkaistoille pysäköinnistä tulisi kymmenkertainen pysäköintivirhemaksu. Sellaisella pelotteella väärin pysäköiminen todennäköisesti loppuisi hetkessä. Ehdotusta ei toteutettu. Hämeentien muuttaminen pyöräkaistaiseksi joukkoliikennekaduksi hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa keväällä 2016 äänin 51–31. Kaikki kokoomuslaiset äänestivät suunnitelmaa vastaan, samoin perussuomalaiset yhtä valtuutettua lukuun ottamatta. Sosiaalidemokraateista yksi äänesti vastaan, kaksi tyhjää. Yleensä liikennesuunnitelmista on päätetty Soininvaaran mukaan melko yksimielisesti, ”sen takia, että kokoomuskin tietää, että pääasiassa niiden kannatus vuotaa vihreille, ja enemmistöllä helsinkiläisistä ei ole autoa. Eikä siinä joukossa ole pelkästään köyhiä”. Autottomia on paljon esimerkiksi Töölössä, Kruununhaassa, Eirassa ja Katajanokan vanhalla puolella. Kaikki ovat erittäin hyvin toimeentulevien kaupunginosia. Economist-lehti kehui elokuun alussa sähköpotkulautoja (ja toisaalta niiden ohessa yleistyviä sähköja kaupunkipyöriä) epäelitistisiksi. Pyöräily on ollut harrastajille helppoa jo pitkään, mutta jaetut kevyen liikenteen välineet tuovat autottomat vaihtoehdot lähemmäs kaikkia. Sähköpotkulaudat ovat toisin sanoen merkki siitä, että tulevaisuudessa autottomiin kortteleihin on varaa muillakin kuin eliitillä. Sähköpotkulaudoilla ja kaupunkipyörillä ajetaan tyypillisesti juuri ”viimeiset metrit” esimerkiksi bussipysäkin ja kodin välillä. Ne helpottavat liikkumista lähiöissä ja kantakaupungin laitamilla. ”Jännää, että Economist myöntää, että autottomuus liittyy eliittiin”, Soininvaara sanoo. ”Täällä ajatus on täysin päinvastoin. Jokaisella rikkaalla on vähintään kolme autoa ja niitten pitää olla siinä oven edessä.” Asuntojen hinnat ovat erinomainen indikaattori halutuista asuinpaikoista. Niiden perusteella ihmiset haluavat myös Helsingissä asua kaupunginosissa, joissa autoja ei juuri ole. Soininvaara arvelee, että 30 vuoden kuluttua kaupunkisuunnittelussa ihmetellään, miksi autoille annettiin koskaan niin paljon tilaa kuin niillä nyt on. Alexander Ståhlen mukaan olemme jo teknologisesti valmiita muutokseen, jossa autot ajetaan pois keskustasta. Autoton kaupunki kun ei ole mikään futuristinen idea. Suuri osa eurooppalaisista kaupungeista on rakennettu alun perin kävelijöille. Se olisi pikemminkin käänne takaisin alkuperäiseen. Tarvitaan enää politiikkaa. Sähköllä toimivista kulkuvälineistä ei ole apua, ellei kaupunki varmista, että ne ovat kaikkien saavutettavissa. Eikä autottomuus auta mitään, jos vain harvat, rajatut alueet ovat autottomia. Päästöttömyydelle, turvallisuudelle ja hiljaisuudelle on kysyntää niin paljon, että autovapaista asuinalueista tulee nopeasti suosittuja, sanovat niin Ståhle kuin Soininvaara. ”Jos Helsinkiin tulisi yksi kokeilukaupunginosa, joka rakennettaisiin autottomaksi, ja sillä mittakaavalla jonka autottomuus mahdollistaa, siitä tulisi niin suosittu, haluttu ja kallis, että sen seurauksena niitä tulisi aivan ilman muuta lisää”, Soininvaara sanoo. Jos autottomat kaupunginosat jäävät pieniksi saarekkeiksi, ne pysyvät ylemmän keskiluokan ja rikkaitten omistuksessa. Asuntosijoittajat voivat nostaa erittäin haluttujen kaupunginosien vuokrien hinnat pilviin. Ståhle käyttää varoittavana esimerkkinä Barcelonaa, jossa asuminen on muuttunut sietämättömän kalliiksi. ”Jos jatkamme yksityistämisen linjoilla, auto-ongelma vain pahenee ja seurauksena on autokaupunki 2.0. Pelkkä autojen muuttaminen sähköiseksi ei riitä. Kun politiikkaa tehdään ihmisten ehdoilla, autot viedään pois keskustoista. Suositaan julkista liikennettä ja pyöräilyä. Tällainen prosessi on jo käynnistynyt esimerkiksi Oslossa ja Kööpenhaminassa.” Autoilun rajoittaminen ei tarkoita vapauden rajoittamista. Päinvastoin, Ståhle sanoo. ”Ihmiset muuttavat kaupunkeihin, koska he haluavat valita vapaasti työnsä, palvelunsa, ystävänsä, ja myös tavan, jolla liikkuvat. Jos kaupunki rakennetaan ainoastaan autojen ehdoilla, se on vapauden rajoittamista. Ei ainoastaan niiden rajoittamista, joilla ei ole varaa autoihin, vaan myös nuorten, vanhojen ja vammaisten ihmisten rajoittamista. Autokaupunki erottaa ihmiset toisistaan ja tekee heidät onnettomiksi. Kaupunki, jossa ihmiset voivat vapaasti kävellä, on onnellinen ja turvallinen.” M utta haluavatko ihmiset todella turvallisuutta? Ehkä nyt osaamme varjella ainutlaatuista henkeämme, mutta kun historiaa katsotaan, autot näyttävät lyöneen läpi nimenomaan niiden vaarallisuuden takia. Sähköautotkin hylättiin 1900-luvun alussa osittain siksi, että polttomoottoriautot pitivät kovempaa meteliä ja olivat nyt vaan ylipäätään miehekkäämpiä. Autobuumi käynnistyi 1890-luvulla toden teolla, kun yhdysvaltalaiset sijoittajat alkoivat ostaa ja myydä autoja superrikkaille amerikkalaiselle. Autoja ihailtiin ja ne menivät kaupaksi. Autohistorioitsija Dan Albert arvelee, että osasyynä vuosisadan vaihteessa kasvaneeseen autokiinnostukseen oli psykoanalyysi ja irrationaalisiin tekoihin yllyttävä freudilainen tuhovietti. Psykoanalyytikko Jacques Lacan ajoi mielellään lujaa ja liikennesäännöistä välittämättä, ja jos hän istui pelkääjän paikalla ja auto pysähtyi punaisiin valoihin, hän saattoi nousta kyydistä ja kävellä niitä päin. Futuristifilosofi ja fasisti F. T. Marinetti puolestaan ylisti autojen vauhtia ja vaarallisuutta. Kuoleman uhka oli hänen mielestään hieno juttu, se kun voisi pumpata jälleen elinvoimaa, joka oli vuosituhannen vaihteessa kulttuurissa niin kovasti hukassa. ”Tie on elämä”, julisti Jack Kerouac Mat kalla-teoksessaan vuonna 1957. Romaanista muodostui vapaan elämän korkea veisu ja roadtrippaajien raamattu. Kun beatnik astui yksityisautoon, hän oli vapaa yhteiskunnan normeista ja sielua kahlitsevista velvollisuuksista ja siinä vapauden tilassa syntyi suurta runoutta joka tuutista. Ei väliä minne mennään ja milloin tullaan takaisin, josko tullaan ollenkaan. Tärkeintä on matka itsessään! Vaan yritäpä larpata näitä ajatuksia, kun ajelet GPS:n ja älypuhelimen avustuksella miellyttävästi ilmastoidussa autossa Spotifyn juuri sinulle kuratoiman ja valitsemaasi mielialaa buustaavan soittolistan soidessa taustalla. Kokemus on säälittävä. Vaikka kuskina toimii yhä elävä ihminen, autoilu on jo pitkälti automatisoitu. Oli aiemminkin apuvälineitä, kuten kartta, mutta se oli pikemminkin konsultti, jonka neuvoja joutui erikseen tulkitsemaan. GPS toimii käskyttäjänä, jonka alaisena eksyminen on liki mahdotonta. Jos autoilussa oli vielä vuosikymmen sitten edes ripaus bensankatkuista pahisglamouria, nyt tuon glamourin aika on viimeistään ohi. Turun yliopiston tulevaisuudentutkimuksen professori Petri Tapio ei usko, että autoilu
28 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 tulee häviämään kokonaan. Hänen mukaansa millenniaaleja ja tulevia sukupolvia ei autoilu kuitenkaan kiinnosta entiseen tapaan, ainakaan kaupungeissa. Merkkejä autoiluinnon vähenemisestä näkyy jo nyt, kun nuoret naiset lykkäävät ajokortin hankkimista. Autosta on tullut vain väline päästä paikasta A paikkaan B, yksi vaihtoehto muiden joukossa. Ei ollenkaan hyvä vaihtoehto, jos matkan aikana huvittaisi samalla tehdä töitä tai jutella kavereiden kanssa. ”Ulkomailta tuotujen autojen myynti vapautettiin Suomessa vuonna 1962, jolloin runsaasti patoutunutta kysyntää pääsi realisoitumaan. On voitu puhua ns. autoistumisautomaatista, eli ajokortillisten ihmisten määrän kasvusta. Kun 1960-luvulla syntynyt, Suomen autoistunein sukupolvi jää eläkkeelle, autoistumisautomaatti lakkaa toimimasta. Tämä tapahtuu vuoteen 2025 mennessä tai mahdollisesti on jo tapahtunut”, Petri Tapio sanoo. P olttomoottori voitti sähkömoottorin 120 vuotta sitten, vaikka toisin näytti aluksi käyvän. Liikenteen piti sähköistyä. Miksi tilanne on nyt toinen? ”Sähkömoottori on nyt paljon parempi, ja kun ihmisten elintaso nousee, terveyshaittoja ei enää hyväksytä”, sanoo Osmo Soininvaara. New Yorker -lehti kysyi kesällä autoilun historiasta kertovan jutun otsikossa, oliko autoilun valtakausi hirvittävä virhe. ”Vuosisadan ajan rakastimme autojamme. Ne eivät rakastaneet meitä”, oli jutun ingressi ja idea. Soininvaaralla on New Yorkerin kysymykseen nopea vastaus: jos katsoo Los Angelesin moottoriteitä, niin oli. ”Jos nyt katsoo kaupunkien menestystä, niin ne kaupungit, jotka ehdittiin rakentaa ennen autoja ja siihen mittakaavaan, ovat paljon suositumpia kuin ne, jotka rakennettiin niin, että asutaan moottoritien ramppien ympäröiminä.” Soininvaaran mukaan autoilun valtakausi syntyi siitä, ettei autojen ulkoishaittoja osattu säännellä. ”Nyt osataan, ja nyt autoilu on siirtymässä sellaiseen lokeroon, josta on hyötyä, ei haittaa. Virheitä tullaan kuitenkin korjaamaan pitkään.” Virheiden korjaaminen ei tarkoita, että maailmasta tulisi autoton. Auton rooli kaupungeissa sen sijaan vähenee ja muuttuu aivan erilaiseksi, Soininvaara sanoo. Siis takaisin tulevaisuuteen, 1900-luvun alun sähköiseen tulevaisuuteen. Millainen Helsinki sitten on esimerkiksi 20 vuoden päästä? Millainen on Osmo Soininvaaran utopia? ”Minä en hirveästi tuollaisia harrasta, koska minulla on vähän samaa ajattelua kuin Mauno Koivistolla eli suunta on tärkeämpi kuin päämäärä.” Näin siksi, että päämäärä on ehtinyt muuttua moneen kertaan ennen kuin ollaan lähelläkään päämäärän saavuttamista. Soininvaara uskaltaa silti toivoa, että kaupunkirakenne olisi nykyistä sekoittuneempi, jotta ihmisten työmatkat olisivat lyhyempiä, jotta etätyön ja työpaikalla tehtävän työn voisi yhdistää saman päivän aikana. ”Se edellyttää toisenlaista kaupunkirakennetta. Toivoisin, että se olisi paljon tiiviimpi mutta pienimittakaavaisempi.” Soininvaara kehottaa ihmisiä käymään ensin vanhassa Eirassa ja sitten Myllypurossa ja arvioimaan, kummassa on korkeampi asukastiheys. Vanhassa Eirassa on. Tätä Soininvaara tarkoittaa tiheällä mutta pienimittakaavaisella. Petri Tapio esittää 20 vuoden päässä olevasta Helsingistä kaksi mahdollista kuvaa, joista ensimmäinen on toivotumpi. Molemmissa autot ovat lähes kokonaan sähköistettyjä. ”Ensimmäinen skenaario on kompakti kaupunki, jossa on paljon toimivaa joukkoliikennettä. Lyhyemmät matkat kuljetaan kevyen liikenteen välineillä. Sähköllä kulkevat kevyen liikenteen välineet kehittyvät niin, että niillä voi kulkea säästä riippumatta.” Toinen mahdollinen skenaario on yksilökeskeinen ja teknokraattinen. ”Jos mennään siihen suuntaan, niin kuljetaan nollapäästöautoilla ja robottitakseilla. Robottitaksit ovat ehkä julkista liikennettä, mutta eivät joukkoliikennettä.” Tapio arvostelee suomalaisia rakennuskäytäntöjä siitä, että asioita tehdään liikaa yksityisautoilijoiden ehdoilla. ”Parkkipaikkoja pitää rakentaa suomalaisten talojen ympärille aina tietty määrä, vaikka kyseessä olisi opiskelija-asunto, jossa niitä ei tarvittaisi. Aivan hyvin voisi raivata enemmän tilaa pyöräparkeille.” Myös Helsingin julkisessa liikenteessä on kehittämisen varaa. Suunta on Tapion mukaan oikea. ”Tosin toimet voisivat olla voimakkaampia, kun kaupunki kasvaa koko ajan joka suuntaan. Poikittainen liikenne on edelleen älyttömän hidasta.” 6 0-luvulla Enemmistö ry:n liikennepoliittisen ympäristöliikkeen aktivistit vastustivat autojen yleistymistä. Alas auton pakkovalta -pamfletti arvosteltiin ”pyhien peltilehmien” vaarallisuutta ja ihmissekä ympäristövihamielisyyttä. ”Demokratisoimispyrkimyksen pahin vihollinen on auto. Se on luonut uuden luokkajaon. Auto on kilpailuyhteiskunnan tiukka ote jäsenestään; se lietsoo veljen veljeä vastaan.” Pamfletti ei johtanut aktivistien tavoittelemaan sosialistiseen vallankumoukseen, mutta se johti siihen, että 70-luvulla Suomeen tuli nopeusrajoitukset, ja auto-onnettomuuksien määrä saatiin jotenkuten kuriin. Pamfletin ajatukset autojen eristävyydestä eivät lopulta ole kaukana teeseistä, joita nyt esitetään, kun autokaupunkeja arvostellaan. Kaupungin idea on myös, että ihmiset tapaavat toisiaan ja ajatukset kulkevat. Raitiovaunu on Soininvaaran mielestä tärkeä osa kaupunkia, jossa ajatukset virtaavat ja yhdistyvät uusiksi ideoiksi. ”Kun joku sanoo että ratikka on paljon kommunikatiivisempi paikka kuin bussi ja joku toinen kysyy minkä helvetin takia, niin hän ei ole selvästi matkustanut ratikalla. Jos menet bussin takaosaan niin ethän sinä tapaa siellä ketään.” Kun raitiovaunuihin yhdistetään joustavat ja kevyet ratkaisut kaupunkipyörien ja sähköpotkulautojen tapaan, alkaa näyttää hyvältä. Kunhan sähköpotkulaudat vielä muuttuvat turvallisemmiksi ja saavat selkeät parkkipaikat, Soininvaara sanoo. Vuosaaressa onkin ollut tänä kesänä HSL:n kokeilu, jossa potkulaudoille on erilliset telakat, joihin laudat taitetaan pystyasentoon. Ne vievät erittäin vähän tilaa. Soininvaaran mielestä sähköpotkulaudoille voisi rakentaa tämäntapaisia asemia suojateiden eteen, sille viiden metrin alueelle, johon ei autoilla saa pysäköidä. Taiteltuina pystyyn pysäköityinä ne eivät peittäisi ketään näkyvistä. Näin poistuisi sähköpotkulautojen kenties suurin ärsyttävyys, pysäköiminen miten sattuu kumoon kadulle tai portaitten eteen. Silti ärsyttää, ainakin vähän. ”Sähköpotkulaudat ilmiönä on pääsääntöisesti positiivinen, mutta täytyy pyöräilijänäkin sanoa, että en pidä niistä, jotka alkaa tehdä huvikseen mutkittelua. Miten helvetissä pääset niistä ohi? Pyörätiellä se on hidas ajoneuvo, pyörällä ajetaan 30 km/h, niillä pääsee 15 km/h.” Sähköpotkulaudalla ajaminen näyttää typerältä, mutta on lyhyillä matkoilla esimerkiksi raitiovaunun ottamista halvempi vaihtoehto. HSL saattoi mokata poistamalla edullisen ratikkalipun valikoimistaan, Soininvaara sanoo. Kiihdyttävällä sähkömoorilla viilettämisestä tulee joka tapauksessa keveä scifi-tunne. Etäisyydet lyhenevät. Tekee mieli kierrellä, kaarrella, lähteä jonnekin ”seikkailemaan”, nostaa toinen jalka ilmaan. Tarvitaan järkevää sääntelyä. Kenties HSL:n sähköpotkulautakokeilu Vuosaaressa laajentuu tulevaisuudessa koko kaupunkiin. Kenties lautaoperaattoreita voi olla useampi, mutta pysäköinti sallitaan vain HSL:n asemille. Samalla HSL voi todennäköisesti määrätä, että lautojen täytyy olla nykyistä kestävämpiä. Yrityksen ja erehdyksen kautta päädyttiin myös nykyiseen kaupunkipyöräjärjestelmään. Vuosituhannen alun kaupunkipyörät olivat surkea näky: niitä pysäköitiin miten sattuu, renkaita puhkottiin ja satuloita rikottiin. Moni upposi Töölönlahteen. Pyöristä tuli vitsi. Kuulostaa tutulta.
YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 29 Helsinki tekee asioita nyt paremmin kuin ennen, mutta olisi parempi, jos se tekisi hyvin. OSMO SOININVAARA YHDYSVALTALAINEN STARTUP-YRITYS LIME TOI OMAT SKUUTTINSA KAUPUNKIIN HEINÄKUUSSA.
H Y V Ä S T I S I E STA KIRJOI TTI TERO KARTAS TENPÄÄ KUVASI TOUKO HUJANE N
31 L ama on vihdoin loppumassa. Mansikkamargaritoja lasketaan pöydille, jotka on kasattu toisten pöytien päälle. Makumuistot heräävät seurueissa. ”Broidihan ne bileet aloitti…” ”Minkä ikäsii te olitte?” ”Kakskymppisii.” ”Olin vähän nuorempi.” On kesäkuu, ja ravintola-asiakkaat ovat jo paljon vanhempia. He kuluttavat viimeistä lauantaita Cantina Westissä, Helsingin entisessä juhlakeskipisteessä. Sunnuntaina koko mauton kerrostuma Helsingin yöelämää myydään huutokaupassa. Kuten irtokalteriovi, sammunut meksikolaisnukke ja kolmipyöräinen taaperoprätkä. Tarjoilijoilla on päässä sombrerot ja kasvoilla luurankomeikit kuin meksikolaisena kuolleiden päivänä, jolloin juhlistetaan vainajia. Keski-ikäänsä tottuneet asiakkaat syövät siististi liian isoja hampurilaisia. Meksikolainen ruoka on tehnyt jälleen paluuta Helsingin ravintoloihin, mutta mennyt eri raidetta kuin Suomen ensimmäisessä texmex-ravintolassa. Kovin moni ei enää koe suureksi nautinnoksi mättää Radio Cityn tahtiin. Meksikokrääsää tehokkaampi ravintoloiden sisustusesine on nykyään napolilainen pizzauuni, jonka lämpö tuplaa annoshinnat. Suunnittelija Sakke Järvenpään mestariteos Cantina West laajenee useisiin tasoihin, looseihin ja käytäviin. Entinen yllätyksellisyys tarkoittaa nykyään esteellisyyttä, joten sokkelot puretaan uutta ravintolaa varten. Osa huoneista on päättäjäisissä puolillaan ihmisiä, jotkut ovat täysin tyhjiä. Tahti oli toinen vuonna 1990, kun tämä Suomen ensimmäinen texmex-ravintola avattiin ja paikkaan piti jonottaa kymmeniä metrejä. Nyt kulunut viiva lattiassa johdattaa tyhjiä rappusia pääjuhlapaikalle. Yläbaari ja keikkalava ovat ulkotila sisätilassa. Lavastemainen kattorakennelma pyrkii luomaan mielikuvan pienen latinokaupungin plazasta. Teema ei jatku pääsalin puolelle. Kun ravintola teki viimeisen uudistuksen pari vuotta sitten, beigeksi rapatusta pääsalista siivottiin pois suuret texmex-kankaat. Pääsalin sivuhuoneessa istuu hymyilevien miesten joukko kokouspöydän molemmin puolin. ”Mikä huone tää on?” ”Sellainen rankaisuhuone, kun kiroilee tai pissailee, ni joutuu tänne.” Asiallisessa kokoustilassa on tapahtunut joskus jotain hauskaa. Salissa punaiseksi ruskettunut mies nuokkuu kohti pöytäänsä. Poke taputtaa olalle ja tiedustelee vointia, mutta ei taluta ulos. Cantina West on vielä hetken paikka, jossa sammumiseen vievää ryyppäämistä ymmärretään. Sen katoaminen on kuin Suomen teini-ikäisen kännikuvan polttaminen. V uonna 1990 Helsingissä jätettiin 864 konkurssihakemusta. Laman iskiessä keskiluokalla ei ollutkaan enää varaa esittää pörssimenestyjää. Muskeliveneet vietiin realisointikeskukseen ja bisnesmuotiliikkeiden tyhjiin liiketiloihin avattiin ravintoloita, joiden houkutin oli törkeä rahvaanomaisuus. Vielä kuumina 1980-luvun vuosina Kasarmikatu 23:n kiinteistössä herkuteltiin Vuoden ravintolaksi valitussa Celinessä. Lamassa ranskalainen fine dining vaihtui Cantina Westin chilisiin fajitaksiin. Texmex oli vaihtoehto gourmet-ravintoloille, joissa jokaiselle annokselle oli oma ruokailuvälineensä. Texmex-annoksia pystyi syömään käsin koko pöytä. Rahamurheet huuhdottiin margaritoilla, kun lomamatka pitikin suunnata kaukaisen etelän sijaan lähikortteliin. Cocktailien valmistamiseen ennen tarjoilua jäähilekoneessa saatiin Alkolta lupa ja syntyi hittihumalluttaja Frozen Margarita. Huuman hetkinä Sakke Järvenpää suunnitteli Arabialle kellertävän Cantina West -astia sarjan, jossa aavikkoelukka availee suuta kaktuksen vieressä. Helsingin Sanomat kirjoitti muuttuvasta Kukaan ei halua enää juhlia sombrero päässä. Cantina Westin hautajaisissa kuopattiin laman unelma-asiakas: huumorirockia rakastava uusjuntti.
32 ulkoilukulttuurista heinäkuussa 1991: ” Ravintolassa vaelletaan pöydästä toiseen ja juodaan pullon suusta. Terassilla heitetään paita pois ja otetaan aurinkoa. Laman ja ra hapulan aikana valitaan saluuna, jossa ei tar vitse jättää takkia narikkaan ja jossa jäävesi ei maksa mitään. Ykköspaikat ovat niitä, joihin ei mennä yk köset yllä.” Huolettomasti roiskitut seinät, tavarapaljous ja rönttöisyys tulkittiin ”uusjunttiudeksi” ja samalla aidoksi suomalaisuudeksi. Kansallista aitoutta haettiin maaseudun perinteestä – ehkä koska suuresta muutosta ei ollut kuin pari vuosikymmentä. Juppiajalla lanseerattu city ei ollutkaan suomalaista. Cantina Westin aloittamat texmexin aallot ovat vielä viime vuosina levinneet ympäri Suomen Amarilloissa, Santa Féissä, Pancho Villoissa ja monissa muissa chilisissä yrittäjissä. Laman näyttävin uusjunttiuden temppeli Zetor rakennettiin Kaivopihalle, ”uuden keskiluokan olohuoneen” eli Café Metropolin tilalle vuonna 1991. Samalla haudattiin ajatusta Helsingistä säkenöivänä suurkaupunkina. ”Mutta ei me mitään uusnatseja olla, vaan mahdollisimman suvaitsevaisia, aitoja ja rempseitä. Täällä on Suomen kansan kadotettu muisti”, Zetorin ravintolanjohtaja Sari Nurmi sanoi Hesarille. Z etoriin kannattaa edelleen astua, jos haluaa unohtaa olevansa Helsingin ytimessä. Elannon ravintolan piti olla väliaikainen, mutta logossa ovat heiluneet siniristiliput kohta kolme vuosikymmentä. Keskiviikkona viiden maissa iso baari on täysin tyhjä, mutta peremmällä salin puolella ruokailijat nauttivat Traktorimiehen pihvejä, joista saa S-bonuksia. Kaivopihan päivänvalo
33 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 on estetty mummonmökkiteippauksilla, eikä mikään muistuta paikan ympäristöstä. Zetor on puhdas rakennelma ja täydellinen kulissi. Hämärässä tilassa soi Annika Eklund: ” Missä on, missä on mun Strömsö?” Jokaisella vilkaisulla huomaa yksityiskohtia, jotka ovat kuin kieroutuneesta Strömsöstä. Puusukset sojottavat pirtinpöytien takana hirsissä. Vieressä on muovimurateilla koristeltu kirnu. Täyskokoinen muovilehmä seisoo kylvökoneen päällä. Sakke Järvenpään suunnittelema tila tuo mieleen Niksi-Pirkan neuvon: kannattaa laittaa uusia kodinkoneita näytille, että on edes jotain juteltavaa vieraiden kanssa. Zetorissa voi aina jutella esineistä. Ravintola houkuttelee edelleen ihmisiä ryyppäämään läpällä. Paikka tosin on parodia maalaisromantiikasta, joten ironinen vierailu ei ole mahdollista. Kyltissä traktorin vieressä lukee: ”Tällä Zetorilla vedettiin Pekka Vennamo suosta Hirvireissulla syksyllä -74.” Synnyinaikanaan paikka flirttaili vennamolaisen SMP-Suomen kanssa. Nyt sellaisesta on tullut perussuomalaista. Lama-aika kylvi juhlarintamalla siemenet nykyiselle nakkimukikansallismielisyydelle. K nucklebone Oscar soittaa skittaa lanteelta tekokaktusten edessä. Cantina Westin keikkanurkan rakenteet ympärillä on rakennettu ronskista hirrestä. ” Gotta feel right down tonight”, hän huutaa. Tai jotain vastaavia englannin perussanoja peräkkäin. Hän vääntelehtii päässään tummat lasit, vaikka ollaan sisätiloissa ja aurinko on laskenut. Yleisössä muutama liikuttaa lannetta ja joku kirkuu. Tällaiset ”jenkkibändit” olivat Cantina TÄ M Ä V I I L E Ä , V I R K E Ä J A R A S I T TAVA K E R R O S H E L S I N K I Ä O N K A D O N N U T. CANTINA WEST SAAVUTTI MENESTYKSEN ROCKILLA JA LIIALLISELLA MÄÄRÄLLÄ MEKSIKOLAISTA TAVARAA.
34 Westille yhtä tärkeä houkutin kuin mieto salsa. Paikan menestys teki Sakke Järvenpäästä joka paikan rockintajan. Kymmenien baarien ja ravintoloiden lisäksi hän suunnitteli kaksi rockbaaria Silja Linen laivoille ja Villi länsi -alueen keravalaiseen huvipuisto Fanfaariin. Mannerheimintien funkis-Kesoilista tuli lokakuussa 1994 Suomen ensimmäinen rock´n´roll McDonald´s. Hampurilaisravintola lupasi palvelun olevan ”ronskia”, 1950-luvun rock-hengessä. Järvenpää sai päättää jukeboksin biisitkin. Menestys pohjasi lahtelaiseen huumorirockiin. Sakke Järvenpää kävi neljä vuotta koulua Lahden taideteollisessa oppilaitoksessa, mutta koki ulkopuolisuutta ”pikkutaiteilijoiden” keskellä. Prätkämies löysi samanhenkisiä esiintyjiä rokuista ja perusti Sleepy Sleepersin vuonna 1974. Pahamaineinen bändi aiheutti kohua kirjoittamalla huumorilauluja kakasta ja Karjalasta. Bändi täytti keikkalavat mallinukeilla, vessanpöntöillä ja mauttomuuksilla. Primus motorit Järvenpää ja Mato Valtonen ujuttautuivat Kaurismäkien mustiin komedioihin ja vinoilivat kaikille Pullakuskit-radiolähetyksissään. Suomi oli matkalla universaaliutta ylistävään Euroopan unioniin, jossa parhaiten kansakuntia on yhdistänyt iloinen roska, eurotrash – kuten euroviisut tai eurodance. Suomen näkyvimpään eurotrashiin otettiin ainekset Yhdysvalloista. Ajan kansainvälisesti menestynein bändi Leningrad Cowboys piti majapaikkaansa Cantina Westissä – missäpä muuallakaan, sillä tämäkin yhtye oli Järvenpään ja Valtosen luomus. Bändi yhdisti amerikkalaishuumoriinsa puna-armeijan kuoron ja Säkkijärven polkan. Kylmän sodan tosikkomaisista vastapareista tehty, pitkitetty vitsi houkutteli massoja bailukeikoille ympäri maailmaa. Senaatintori täyttyi Leningrad Cowboysin keikalla kesällä 1993. Seuraavana vuonna he pääsivät Music Televisionin gaalalavalle megatähtien kanssa. Samaan aikaan ravintoloita nousi paraatipaikoille. Järvenpään suunnittelema, southwest-ruokia myynyt rockravintola Colorado perustettiin vuonna 1995 Senaatintorin laidalle. Junttiamerikka rakennettiin Herman Geselliuksen päätyönä pidettyyn Wuorion liikepalatsiin Unionkadulle. Colorado tuli tunnetuksi hittituotantofirma Solar Filmsin palaverien sikailusta. Ravintoloiden tapa yhdistellä kansainvälistä kulttuuria oli samankaltainen kuin Solarin tapa tehdä historiallisia elokuvia häjyistä ja Rööperin rikollisista – hauskaa läjään ja kansa jonoon. Baareja taas rakennettiin samalla periaatteella kuin Leningrad Cowboysin kampauksia ja buutseja eli pitkiksi. Hartwall Areenan baaritiskin mitaksi kerrotaan eri lähteissä välillä 29 tai 40 metriä. Sedu Koskinen harmitteli jäävänsä tästä ennätyksestä rakennuttaessaan Operaan melkein yhtä pitkää baaritiskiä.
35 KNUCKLEBONE OSCAR JA VIIMEISET MANSIKKAMARGARITAT.
36 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 Areenan omistaja Hjallis Harkimo kehuskeli, että baarin nurkkaan rakennettava 30 metriä korkea takkakin on ”varmaan maailman suurin”. H andelsgillet on Suomen vanhin herraklubi. Suomenruotsalainen herrklubb on edistänyt elinkeinoelämää 162 vuotta. Klubia on pyöritetty vuodesta 1926 Kasarmikatu 23:n punatiilisessä jugendtalossa, jonka sisäänkäynti sai osumaa Helsingin pommituksissa. Sotarähjäisyys miellytti Cantina Westin perustajia, kun he vuokrasivat osaa rakennuksesta. Viime vuonna Handelsgilletiä vaadittiin avaamaan jäsenyytensä naisille, mutta ei se avannut. Ruotsinkielisillä nettisivuillaan klubin kerrotaan järjestävän tilaisuuksia joskus myös naisille. Miehet saavat edistää harrastuksiaan kuten: ”Biljardia, bridgeä, liiketoimintaa, pörssiosaamista, filateliaa, kalastusta, golfia, historiaa, jazzia, ruoanlaittoa, viininmaistelua ja viskin maistelua.” Tequilasta ja rockn´rollista ei ole mainintaa, mutta Cantina West on ollut sopiva vuokralainen. Meksikossa sanalla cantina viitataan baariin, joka on erityisesti maaseudulla tarkoitettu miesten kokoontumispaikaksi. Tarjolla on alkoholia, pieniä ruokia ja pelejä. Cantinaan – toisin kuin clubiin tai salon de bailariin – on kunniallisen naisen astuminen katsottu häpeälliseksi. Naisia kyllä tarvittiin. Cantina Westissä tequilaa tarjoilivat loppuun asti ”slammer-tytöt”. Ne olivat kiltimpi versio laman tulokkaista, topless-tarjoilijoista. Baari ei kuitenkaan olisi menestynyt, jos se ei olisi houkutellut myös naisia kuluttamaan. Drinkkilasikattoja on rikottu viime vuosikymmeninä, kun ravintoloiden aiemmin holhoamat naiset ovat ottaneet alkoholin kokonaiskulutuksesta yhä suuremman huikan. Emansipaatiota ei tarvitse enää tehdä viinalla. Cantina Westin alkuperäinen kantisväki juo samaan tahtiin viisikymppisenä, mutta uusi baareihin tulevien sukupolvien väki himmailee. Kokonaiskulutus ei ole pienentynyt, mutta kerralla kulutettujen alkoholiannosten määrä on vähentynyt, myös miehillä. Tequilaa ei huudeta enää ihan tuosta vaan. K un unelma globaalista yhteisöstä on kriisissä, uinutaan ravintoloissa nostalgiaan. Paikkojen arvo on niiden ”aidossa” perinteessä. Roskalla kuorrutetut texmex-paikat saavat lähtöpassit; ennen sotia valmistuneita rakennuksia taas konservoidaan uskollisesti. Ekbergin kahvilaa halutaan vimmatusti suojella, vaikka kokonaissisustusten suojelu ei ole Suomessa edes mahdollista, eikä yksityisyrittäjiä voi vaatia museonpitäjiksi. Perinteiden vaaliminen ei ole aina tuntunut näin toivotulta. Tsaarinaikainen rakennus on saattanut monille edustaa ummehtunutta ja suljettua Suomea. Tätä ahdistusta lievittämään ilmestyi Cantina West. 1990-luvun alussa asiakas haluttiin irrottaa portsarin ja valtion otteesta. Moni 1990-luvun ravintoloitsija otti vaikutteita eteläisen Euroopan baareista, joissa voi liikkua vapaasti, eikä viinilasiaan tarvitse piilotella. Tämä viileä, virkeä ja rasittava kerros Helsinkiä on pian kadonnut. Kaurismäkien Eerikinkadun kulttuurikompleksi – tyylikäs versio Leningrad Cowboysin ajoista – uudelleenaukeaa Moskova-teemabaareineen Vallilan konepajalle keväällä 2020. Ydinkeskustan laman jälkeisestä tyylibaariaallosta ovat jäljellä lähinnä Bar No 9 ja Maxill, joihin mennään syömään. ”Trendibaarit” ovat siirtyneet Kallioon, jossa menestystä haetaan nykyään ”rehellisellä” keittiöllä ja kuratoidulla viinilistalla. Epätyylibaareja, kuten Sakke Järvenpään tavaraluomuksia on vielä muutamia pystyssä, mutta nyt niiden ainutlaatuisuuden arvostus taitaa olla alhaisimmillaan. Maailmanvalloitus on vaihtunut taloussivujen raporteiksi. Vuonna 2013 Kauppalehti uutisoi Leningrad Cowboys Ltd:n vaikeuksista. Sleepy Sleepersin kiertue jouduttiin typistämään huonon lipunmyynnin takia pariin keikkaan vuonna 2015, kertoi Ilta-Sanomat. Alkuvuonna 2019 Iltalehti uutisoi Järvenpään pitkästä ulosottorekisteristä, velallisen epärehellisyydestä
37 saadusta tuomiosta ja merenrantatalon pakkohuutokaupasta. Järvenpään suunnittelema Hartwall Areenan ennätyspitkä baarimaailmakin saa pian uudistuksen. Pisin laman kaiku keskustaan saattaa jäädä karaokebaareista, jotka vetävät uusia sukupolvia. Niissä tietoinen mauttomuus kohtaa pakollisen itseilmaisun ajan. H uutokauppaan pääsee, kun seuraa keltaista viivaa ylös. Myyntivuorossa ovat Cantina Westin seiniltä irrotetut seinäkaktukset ledivaloilla. ”Tuleeko niistä tarjousta? Ei tuu. Mennään seuraavaan, ei jäädä tähän kiinni.” Valkopartainen meklari kimaltelevassa lippiksessä käy kohteita läpi nopeasti, koska edessä on tuntien urakka. Handelsgilletin salissa on viitisenkymmentä ihmistä, jotka voisivat heilauttaa keltaisia numerolappuja. Niitä pidetään visusti alhaalla. Jotkut tilaavat viimeistä kertaa juomia tummalta baaritiskiltä. Onhan Sakke Järvenpää tuonut sen paikan sydämeksi ”Jenkkilästä” asti. Salin takaosa ja seinänvierustat ovat täynnä kamaa, jota tarvitaan vappuna, jouluna tai ei koskaan. Vanhan alkuperäisasukkaan uudispatsas. Läjä satuloita. Isot mansikkakoristeet. Sol-pullovalaisin. Paljasrintainen mallinukke, jolla on sombrero päässä. Kaksi vihreää koristelokkia, joilla on sombrerot päässä. Videotykki menee 20 eurolla. Valkokankaasta ei tarjota mitään. Eikä kahdesta digiboksista tai 55-tuumaisista televisioista. Eikä kukaan halua 8, 12 tai 20 henkilön puisia pöytiä. Ne ovat ehkä ”rankaisuhuoneesta”. Kiihko nousee, kun Olvin valotauluja tulee myyntiin. Niiden hinta nousee huimaan 110 euroon. Viiksekäs mies vihreäsankaisissa laseissa haalii itselleen runsaasti cantinawestiä, mutta ihan mihin tahansa hänkään ei lähde. ”Sombrerot, kuusi kympillä.” ”Saako kympin, hei?” ”Saako kuudesta kympin?” Ei saa. TEKOKAKTUKSET MYYTIIN HERRAKLUBI HANDELSGILLETIN TILOISTA ENITEN TARJOAVALLE.
BO YS & GI RL S OP IS KE LI JA T! ilman ajanvarausta! LEIKKAUS 22e LEIKKAUS + PESU 29e PARTURI-KAMPAAMO LIISANKATU 14 P. (09)2782679, MA–PE 9.30–17.00 OSIS MATTAVAHA 13 20 e BO YS & GI RL S OP IS KE LI JA T! ilman ajanvarausta! LEIKKAUS 22e LEIKKAUS + PESU 29e PARTURI-KAMPAAMO LIISANKATU 14 P. (09)2782679, MA–PE 9.30–17.00 OSIS MATTAVAHA 13 20 e SUOMEN SUVUN SÄÄTIÖ, jonka tarkoituksena on tukea ja edistää suomensukuisten kansojen kansallisten kulttuurien erilaisten ilmenemismuotojen tutkimusja opetustyötä, julistaa nuorten tutkijain tai tutkijoiksi aikovien haettavaksi säätiön toimintatarkoitusta toteuttavia apurahoja. Hakemuksesta tulee ilmetä riittävät tiedot hakijan pätevyydestä suunnittelemaansa tehtävään sekä työsuunnitelma aikatauluineen ja perustelut tarvittavan apurahan suuruudesta. Apurahat ovat suuruudeltaan € 1.000,00, € 2.000,00 ja € 3.000,00. Hakemukset tulee osoittaa Suomen Suvun Säätiölle c/o Bjarne Jäntti Rialtonkuja 4 A 10 00580 Helsinki. Hakemukset on oltava säätiössä viimeistään 20.09.2019 klo 12.00. Myönnämme APURAHOJA JA AVUSTUKSIA Erityisesti työväestön nuorison opiskelun tukemiseksi sekä opinto-rahaston tarkoitusta edistäville yhdistyksille. Apurahoja ja avustuksia haetaanvapaamuotoisella kirjallisella hakemuksella. Apurahakemukseen tulee liittää todistus opiskelupaikasta, yhteystiedot, sähköpostiosoite sekä pankkitilin numero. Hakuohjeet ja sähköinen hakujärjestelmä löytyvät osoitteesta Vuoden 2019 hakuaika on 1.9.-30.9.2019. Apurahoista päätetään loka–marraskuussa Työväen Opintorahasto sr Paasivuorenkatu 8 00530 HELSINKI 0500 514 829 Tehdään Helsingistä maailman toimivin kaupunki! HAETTAVAKSI JULISTETAAN HÄMÄLÄISTEN YLIOPPILASSÄÄTIÖN OPINTOSTIPENDIT Stipendejä voivat hakea Hämäläis-Osakunnan varsinaiset jäsenet, jotka ovat hakiessaan osakunnan jäseninä vähintään kolmatta lukukauttaan. Stipendejä jaetaan enintään 60 kpl ja yhden stipendin suuruus on 950 euroa. Hakuohjeet ja sähköinen hakujärjestelmä löytyvät osoitteesta www.hys.net. Hakuaika päättyy 15.10.2019 klo 24.00. Hämäläisten ylioppilassäätiö Urho Kekkosen katu 4-6 F, 00100 Helsinki S E U R A A M E IT Ä @ Y L IO P P IL A S L E H T I
39 YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 Myönnämme APURAHOJA JA AVUSTUKSIA Erityisesti työväestön nuorison opiskelun tukemiseksi sekä opinto-rahaston tarkoitusta edistäville yhdistyksille. Apurahoja ja avustuksia haetaanvapaamuotoisella kirjallisella hakemuksella. Apurahakemukseen tulee liittää todistus opiskelupaikasta, yhteystiedot, sähköpostiosoite sekä pankkitilin numero. Hakuohjeet ja sähköinen hakujärjestelmä löytyvät osoitteesta Vuoden 2019 hakuaika on 1.9.-30.9.2019. Apurahoista päätetään loka–marraskuussa Työväen Opintorahasto sr Paasivuorenkatu 8 00530 HELSINKI 0500 514 829 Hei , kaupunkilainen ! Etkö ole vielä tilaaja ? Tämän kaiken voit saada edullisesti kotiisi kannettuna . Tilaa Ylioppilaslehti: ylioppilaslehti . fi / tilaajapalvelut Kestotilaus : 28 , 50 e / vuosi Opiskelijatilaus : 14 , 50 e / vuosi
YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 TUNNEN IHMISIÄ, JOTKA ” lukevat ” äärettömän paljon , kirjan toisensa perästä , kirjain kirjaimelta , mutta joita en sittenkään tahtoisi sanoa ” lukeneiksi ”. Heillä on kyllä ylen paljon ” tietoja ”, mutta heidän aivonsa eivät ymmärrä jaotella eikä järjestää tätä niihin koottua aineistoa . Heiltä puuttuu kykyä erottaa lukemastaan kirjasta heille arvokas arvottomasta , säilyttää edellinen ainiaan muistissaan ja , jos mahdollista , olla jälkimmäistä yksinkertaisesti näkemättäkään , mutta missään tapauksessa rupeamatta sitä laahaamaan mukana hyödyttömänä painolastina . Eihän lukeminen olekaan itsetarkoitus , vaan keino , välikappale . Sen on ensinnäkin autettava täyttämään ne puitteet , jotka taipumukset ja kyvyt viitoittavat kullekin yksilölle ; lisäksi sen on hankittava työaseet ja rakennusaineet , joita kukin yksilö elämänkutsumuksessaan tarvitsee , samantekevää , onko tämän tarkoituksena vain jokapäiväisen leivän hankkiminen vai korkeamman päämäärän tyydyttäminen ; toisekseen sen tulee auttaa syntymään yleistä maailmankuvaa . Mutta molemmissa tapauksissa on välttämätöntä , ettei eri aikoina luetun sisällystä talleteta Kielletty: kirja ESSEE T: ARSI ALENIUS muistiin kirjan rivien tai itse kirjojen järjestyksessä , vaan että se pienten mosaiikkikivien lailla saa sijansa yleisessä maailmankuvassa aina siinä paikassa , mikä kullekin kuuluu , ja kukin sisällys siten auttaa kohdaltaan tätä kuvaa muodostumaan lukijan päässä . Nyt , tällä hetkellä lukemastasi lauseesta eteenpäin , luet minun omaa tekstiäni . Kaikki sitä edeltävä oli suoraa lainausta Adolf Hitlerin teoksesta Taisteluni ( 1923 ). Kohta on osuvimpia kohtaamiani kirjallisen maun kuvauksia . Minulla on syyni ohittaa lainausmerkit . Tässä tapauksessa normaalit muotoilut olisivat vääjäämättä kiinnittäneet huomion epäolennaiseen , sukunimen kuuteen pahamaineeseen kirjaimeen . On ilo lukea kenen tahansa , vaikka sitten Adolf Hitlerin , muotoilevan näin hienosti sen , mistä lukemisessa todella on kysymys . Ei kurssien läpäisystä , sosiaaliselle medialle raportoitavasta urakasta , saati sitten pelkästä viihteestä , vaan olennaisesta tavasta hankkia sekä makua että tietoa , ihmisyyden yksilölliset ja persoonalliset ” työaseet ja rakennusaineet ”. Siksi onkin harmi , että kyseinen tiivistys on kirjasta , jonka lukeminen on tehty nykyään niin vaikeaksi , enkä nyt puhu teoksen saatavuudesta , vaan siitä yhteiskunnallisesta tilanteesta , jossa keskittyvään ja reflektoivaan kirjojen lukemiseen vaadittuja kykyjä sabotoidaan aktiivisesti . Tilanteesta , jossa niin maku kuin itse kirjallisuuskin on kyseenalaistettu . Puhun nykypäivästä , jossa kuulen jatkuvasti sanat : ” Lukisin kirjoja , mutta en yksinkertaisesti enää pysty siihen .” TAISTELUNI ON KIRJA , jota ei enää nähdä kirjana . Silti se – sekin – on pelkkä kirja . Sitä voi ja pitää lukea kuten mitä tahansa kirjaa , juuri Hitlerin edellä kuvailemalla tavalla . Vain tällä tavalla lukeva kohtelee teosta muuna kuin kliseenä tai talismaanina ; vain tällä tavalla lukeva selättää houkutuksen ohittaa kirja lähtökohtaisesti , turvautua opittuihin tyhjiin fraaseihin tai pitää teosta ylimaallisena – ” puhtaana pahuutena ” tai Führerin jumalaisena totuutena . Mikään kirja ei ansaitse sellaista etäännyttämistä , aivan kuten yksikään lukija ei hyödy sellaisesta . 40
YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 Miksi lukea kirjoja yhteiskunnassa, joka on jo käynyt kirjaa itseään vastaan? 41 On mielenkiintoista , että muistelmissaan Hitler painottaa lukeneensa ” huvikseen ”. Hän ei silti kirjoita omasta maustaan . Hän luki poliittista kirjallisuutta , lentolehtisiä ja lehtiä , ja arvotti lukemaansa kaikkea muuta kuin esteettisesti . Minkä maku sanoo olevan vetoavaa , Hitler otti totuutena . Mutta meihin vetoava ilmaisu on aina sidottu estetiikkaan , on kyse sitten tieto tai kaunokirjallisuudesta , Faktojen maailmasta tai Pienestä elämästä – tai vaikka puheista . Kielellisessä ilmaisussa on aina kyse muustakin kuin vain ” faktoista ” tai ” juonesta ” ja ” hahmoista ”. Ihminen käyttää estetiikkaa vakuuttaakseen : rytmiä , huumoria , metaforia , tarinaa , rakennetta yleensä . Estetiikan kattavinta tallennettua historiaa on kirjallisuus . Estetiikka on historian , siis yhteiskunnallisen kehityksen tuotosta . Historia on muovannut tyylikeinot ja niiden yhteiskunnalliset arvottamiset , toisin sanoen kulttuuriset kaanonit , jotka vaikuttavat tähänkin päivään . Kaikki kielellinen ilmaisu tapahtuu jossakin suhteessa esteettiseen historiaan . Makunsa tiedostava ymmärtää kaiken taiteen olevan osa historiaa – aikaa ja paikkaa – mutta tajuaa myös olevansa yksilö , johon historia vaikuttaa . Kirjallisuustoimittaja Mikko Lamberg on blogissaan Valoa ja mustetta tiivistänyt maun , historian ja itseymmärryksen kolmiyhteyden : ” Olen huomannut , että kuva omasta taiteellisesta mausta kulkee usein käsi kädessä historian ymmärryksen kanssa . Jos käsitys historiasta on heikko , niin on myös kuva omasta mausta , esteettisestä minäkuvasta . –– Historia tuhoaa käsityksen omien ajatusten ainutkertaisuudesta ja kerrostaa sen syy – seuraussuhteilla , joiden ymmärtäminen on sivistyksen edellytys . –– [ T ] yhmä ihminen on olento vailla kykyä katsoa itseään ja muodostaa kriittisiä omakuvia . Taiteellinen maku , estetiikka , on tällaisen kriittisen omakuvan luonteva seuraus .” Sivistynyt osaa asettaa myös Taisteluni historiaan . Hän osaa paitsi sanoa pitääkö siitä vai ei , myös sen , miksi . Hän osaa punnita ja järjestää sen – senkin – ” pieneksi mosaiikkikiveksi ”, osaksi yleistä persoonallista maailmankuvaansa ja makuaan . MUTTA MITÄ IHMINEN enää tekee maulla ? Miten perustella sen tärkeyttä siinä retorisessa ulottuvuudessa , jossa kaikuu vain mekaaninen siritys : ” Mistä rahat , mistä rahat , mistä rahat , mistä rahat …” Miksi lukea kirjoja yhteiskunnassa , joka on jo käynyt kirjaa itseään vastaan ? Aikaamme leimaa näennäisen ristiriitainen suhde kirjoihin . Yhtäältä niitä fetisoidaan , toisaalta niiden päälle jo kasataan innolla multaa . Kirjallisuutta toki edelleen ” arvostetaan ”. Kirjaa lukeva maailmanmestaruusjääkiekkoilija on kiiltävä yksisarvinen muiden kultavasikoiden joukossa . Samalla raitiovaunussa kirjaa lukeva ihminen on jo eksotisoinnin kohde . Kirjan lukeminen julkisella paikalla kun on suurin ja räikein älypuhelimen käytön negaatio , minkä nykyihminen kykenee käsittämään . Se , että tämä kirjan ylistys tapahtuu samanaikaisesti itse kirjan kiellon , lukemisen lopun kanssa , ei ole yllättävää vaan johdonmukaista . Kirjaa juhlitaan sitä kovemmin , mitä selvemmin sen olemassaolon oikeutus on kyseenalaistettu . Kyse on vain makeiluista ja juhlapuheista , jotka kokenut työntekijä saa kuulla ennen potkujaan . Sillä kirja , niin formaattina kuin ideana , on yhteiskunnassamme jo hylätty . Kirjallisuudesta voidaan edelleen keskustella loputtomiin , mutta kirjojen lukemiselle on jo pantu piste . Nykyinen yhteiskunta on sen päätöksen jo tehnyt : vääntämällä kirjan miksi tahansa muuksi kuin kirjaksi , puhumalla kirjallisuudesta täysin samoin mediaparametrein kuin mistä tahansa viihteestä , korottamalla tietokoneiden binäärisen kielen kielistä arvostetuimmaksi sekä juhlimalla avoimesti ja loputtomasti kaikkea suurkorporaatioiden ajamaa ” kehitystä ”. Saamme yhä korkeammalta yhteiskunnan huipulta kuulla , kuinka kirjallisuus on vain ” tarinankerronnan ” muoto ja HBO : n tai Netflixin tuottama mahdollisimman tarkasti optimoitu massaviihde sen luonnollinen korvaaja . Konkreettiset toimet kirjoja vastaan tapahtuvat hitaasti , mutta historiattomalle ja mauttomalle yhteiskunnalle tyypillisesti ne toteutetaan yhtä lailla mukisematta , kuin ne olisivat luonnonlaki . Kirjastojen aineistorahojen leikkaukset , oppimateriaalien ” pelillistäminen ” ja laajojen tekstikokonaisuuksien väheksyminen opetuksessa sekä painettujen kirjojen sysääminen syrjään kaikissa sosiaalisissa ja yhteiskunnallisissa yhteyksissä on otettu vastaan sen suurempaa vastarintaa tekemättä . Puheenvuoroja kirjallisuuden puolesta toki pidetään , sillä nykykulttuuri todella rakastaa puheenvuoroja , aivan kaikkia puheenvuoroja . Kuin omia lapsiaan , sillä sitä ne ovat . AIKANA , JOLLOIN IHMISESTÄ voidaan puristaa myytävää dataa jo tämän nukkuessa , istuminen tuntikausia nenä kiinni painetussa kirjassa on täysin kyseenalaista toimintaa . Ihminen , joka vielä uskoo johonkin pitkäjänteisesti rakennettavaan persoonallisuuteen ( jota yksilöllinen , tietoinen maku heijastaa ), on haluttomampi kuluttamaan ; hänhän , herranen aika , valikoi ! Näin välittömässä yhteiskunnassa kirja on suorastaan haitaksi . Sisällöltään kaikki kirjat ovat kiinni historiassa , estetiikassa . Mutta maailman kirjastojen silmänkantamattomiin ulottuvat kirjahyllyt johtavat myös toisella tavalla menneeseen . Painettu kirjallisuus on vuosituhansien ajan kartutettu ihmiskunnan henkinen itupankki . Se antaa suoran kielellisen yhteyden inhimilliseen kokemukseen täysin erilaiselta ajalta kuin omamme , ajalta , joka muuttuu koko ajan yhä vaikeammaksi kuvitella . Ajalta ilman sellaisia moderneja käsitteitä ja olosuhteita kuin ” mainonta ”, ” kilpailukyky ” tai ” talouskasvu ”. Koska kirja on näin täydellisesti järkähtämätön , näin kiinni historiassa , sille ei ole sijaa yhteiskunnassa , jossa sekä historia että maku ovat vain esteitä . Siksi kirjojen lukemista tärkeämpää on se , että jääkaappi on pian kytketty nettiin . YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019
42 ERNEST HEMINGWAYN machoilusta voi olla monta mieltä , mutta kirjoitustyyliä ei voi olla rakastamatta : lauseet ovat kuin toistensa perään aseteltuja tarkkoja sähkeitä . Tapahtumien ja henkilöiden kuvailu on äärimmäisen minimalistista , vaikka tunteet olisivat miten suuria . Pinnallisella tasolla Hemingwayn esikoisromaanissa kaikki henkilöhahmot juopottelevat lakkaamatta Pamplonassa San Fermínin härkäjuoksufestivaalilla . Kadonnut sukupolvi on kirjan alussa hukassa . Viikon mittaisen ryyppäämisen jälkeen se on edelleen hukassa . Lauseiden takana kyse on suurimmista mahdollisista teemoista , elämästä ja kuolemasta . Tämä on sanomatta jättämisen hienointa taidetta . PT KULTTUURIKLASSIKKO T: IIDA SOFIA HIRVONEN K: 2018 WILD BUNCH ON VUOSI 1996 . Joukko innokkaita tanssijoita erilaisista taustoista valmistautuu lähtemään Pariisista Yhdysvaltain kiertueelle . Heitä haastatellaan : Mitä olet valmis tekemään menestyksen eteen , mikä on pahin pelkosi , kiinnostaako seksi , kysyy haastattelija heiltä . Tanssijat vastaavat , että ovat valmiita tekemään mitä vain ja että he uskovat , että elämä Yhdysvalloissa on kaikille parempaa ja vapaampaa . Seuraavassa kohtauksessa joukko tanssii turbovaihteella , kiihkeässä harmoniassa , yhtenä hämähäkkimäisenä organismina . Valtava Ranskan lippu kimaltelee seinällä häpeilemättömänä kuin Coca Cola mainos ennen jouluaattoa . Taustalla soi nopeutettu instrumentaaliremix Cerronen Supernature diskoklassikosta . Tanssijat ovat nuoria , viehättäviä ja yksilöllisiä . He näyttävät nauttivan olostaan sekä vaikuttuvansa jatkuvasti toistensa suorituksista . Kun näin Climaxin tanssikohtauksen ensimmäistä kertaa , kämmenpohjani hikosivat ja sydän hakkasi nopeammin . Tunne muistutti hypnagogisesti innostuksesta , joka valtasi kehon 11 vuotiaana , kun katsoin supersankarielokuvia tai pelasin videopelejä . Viihteessä oli silloin taikaa , tunne inhimillisten kykyjen ylittymisestä . Lapsuus 90 luvulla oli niin siistiä ! ” God is with us ! Now let ’ s dance !” Sofia Boutellan näyttelemä koreografi Selva huutaa , ja bileet alkavat . Tanssijat ovat kokoontuneet juhlimaan hylättyyn pariisilaiskouluun . Jumala ei ole siellä . Joku on terästänyt herkullisen sangrian LSD : llä . Piilevät ristiriidat piirtyvät esiin juomisen jälkeen . Tanssijat alkavat epäillä toisiaan ja kääntyä toisiaan vastaan . Koulurakennus tuottaa oudon olon : ” This place has seen some weird shit !” Leffanörttejä houkutellaan nihilistisiin tulkintoihin jo alun haastattelukohtauksessa , jossa hyllyssä vilahtaa muun muassa Nietzscheä , Bataillea sekä Suspirian ja Possessionin videokasetit . Gaspar Noén Climaxin katsominen muistuttaa siinä mielessä Titanicin katsomista , että katsoja voi vain jännittää , että ” milloin ne psykedeelit alkavat vaikuttaa ja kamalia juttuja tapahtua ”. Kun ” se ” vihdoin ” alkaa ”, odotus on kasvanut jo niin korkealle , ettei kliimaksi tunnu koskaan tulevankaan . 3X Ja aurinko nousee 1926 Helvetti tanssilattialla Loistokas hanke epäonnistuu . Tapahtumia vain seuraa inhon tai turtumuksen vallassa . Yksi nainen potkii raskaana olevan naisen mahaa . Joku syttyy tuleen , eikä toinen auta , vaan nauraa maanisesti . ” Ei LSD oikeesti saa ihmisiä käyttäytymään tolla tavalla !” sanoi seuralaiseni Climaxin katsomisen jälkeen . Hänen mielestään leffa sisälsi liikaa tarpeetonta julmuutta ja väkivaltaa . Miksi hahmot käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät ? Miksi he eivät vain chillaa ja pane jotain ambientia soimaan , vaan kiihdyttävät tahtia ja käyvät toistensa kimppuun rumasti kuin entiset pörssikeinottelijat Danten helvetin perimmäisillä kehillä ? Kamaa joka lähtöön
43 Wacky Dust 1938 Hämärän vartija 1977 JAZZIN KUNINGATAR ja puhtoista imagoa varjellut Ella Fitzgerald aloitti uransa Chick Webbin bändin kanssa . Alkuvuosiin mahtuu yksi kokaiinin käytöstä avoimesti kertova kappale , joka julkaistiin samaan aikaan kun jazzskeneä syytettiin huumekulttuurin edistämisestä . They call it wacky dust / It brings a dancing jag , Fitzgerald laulaa pirteään tahtiin ja kertoo , kuinka helppoa muusikoiden oli pulveria tuohon aikaan saada . Kokaiinin avulla juoksee vaikka maratonin . Aivan kuin Fitzgerald ja Webb heittäisivät tahallaan bensaa liekkeihin . Mutta hauskuus lakkaa lopulta . When it does , then you ’ ll drop / From happy wacky dust . PT NARKOMAANI BOB ARCTOR toimii undercover huumepoliisina , joka raportoi ystäviensä tekemisiä viranomaisille . Arctor itse addiktoituu aineeseen nimeltä D ja rakastuu diileriinsä . Todellisuudentaju alkaa heittää . Philip K . Dick on ammentanut romaaniinsa suoraan havainnoistaan 1970 luvun huumekulttuurista , josta 60 luvun optimismi oli poissa . 70 luvulla , neljännen avioeron jälkeen tieteiskirjailija teki kodistaan huumekommuunin ja menetti kykynsä kirjoittaa . “ Onneksi ” Dickillä oli amfetamiini . Sen voimalla hän tuotti 68 liuskaa tekstiä päivässä . Sivutuotteena seuranneet ahdistus ja vainoharhat välittyvät tekstistä erinomaisesti . ISH YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 Puolitoistatuntisen elokuvan käsikirjoitus on vain viisisivuinen . Suuri osa siitä on syntynyt improvisaatiosta ja sattumasta . Noé itse on kommentoinut halunneensa tehdä elokuvan tanssijoista hapoissa ja samalla luomiskertomuksen , jossa loistokas projekti johtaakin romahdukseen . Fair enough . Kiimaiset ja murhanhimoiset tanssijat ovat yksi elokuvahistorian kuluneista kliseistä . Climaxin tapahtumat koostuvat pahimmista happourbaanilegendakliseistä . Gaspar Noé on edgelord , joka on jo moneen otteeseen yrittänyt järkyttää katsojia huumeilla , väkivallalla ja seksillä . Silti Climax on mielestäni Noén paras elokuva . Sen kerronta etenee intensiivisesti ja silti viimeistelemättömästi . Löysäilyn puute selittyy todennäköisesti tekoprosessilla : elokuva on kirjoitettu , kuvattu ja editoitu neljässä kuukaudessa , eivätkä sen näyttelijät ole näyttelemisen vaan tanssin ammattilaisia . Climax surffaa kaoottisen todellisuutemme aallonharjalla . Cerronen kappaleessa lauletaan hirviöstä , jonka ihminen luo edistyshurmassaan ja jonka aiheuttamaa tuhoa ei voi estää : Once upon a time science opened up the door / We would feed the hungry fields till they couldn't eat no more / But the potions that we made touched the creatures down below / And they grew up in the way that we'd never seen before / Supernature Globaali kapitalismi näytti vielä 90 luvulla monen mielestä lupaavalta , sen hedelmät nautinnollisilta ja tavoittelemisen arvoisilta . Kiihtyvä prosessi vei käsistä riistäytyvään ilmastokatastrofiin ja kieroutuneeseen suoritusyhteiskuntaan , jossa arvot ovat hylättävissä oman edun tähden . Tanssijat eivät voi luottaa toisiinsa , koska he eivät ole lopulta toistensa ystäviä , vaan kilpailijoita . Heiltä puuttuu yhteisö , rituaali , kannatteleva rakenne . Jos psykedeelit antavat välähdyksiä jumalallisesta , tanssijat jäävät täysin yksin kokemustensa kanssa . Climax on elokuva ihmisenä olemisen ehtoja tuhoavien hirviöiden ajasta . Elämä siinä on kollektiivinen mahdottomuus . GAS PA R NO É: CL IM AX (2 018)
44 FIKTIO T: MILKA LUHTANIEMI K: PAULIINA HOLMA KUULIO Sipsimuseon perustaja sai tarpeekseen – paiskasi sähköpotkulaudan asfalttiin keskellä Etu Töölöä ! SCOOTERIT ÄRSYTTÄVÄT MUITAKIN KUIN OSMO SOININVAARAA JA SINUA. ” MINULLA ON JOTENKIN sellainen tunne , että meidän aivomme sopivat yhteen ”, kirjoitat aamulla , ja näen viestin heti . Hämmennyn . En vastaa mitään , koska arvelen sinun tajunneen minut täysin väärin , puutteellisen saksan kielen aukkojeni kautta , jotka heijastavat peilipintoina sinua itseäsi takaisin sinulle , loppumatta . Olin kertonut sinulle edellisyönä Willy Brandt Platzilla suuren EU kyltin alla ( tähtiä , tunnistettava sininen väri ), että Hiusluu
YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 45 eri argumentaatioita . Kirkon uudelleenkorjaukseen pikaisesti kerätyt sadat miljoonat olisi voitu ohjata luonnonsuojelualueisiin , alkuperäiskansojen pyhien paikkojen uudelleenkorjaukseen , Grenfell Towerin uhrien auttamiseksi , köyhyyden poistamiseen maailmasta ylipäänsä sekä erittäin uhanalaisten lajien pelastamiseksi . Hiilloksena lojuva Notre Dame ( yhä tosin elinvoimaisina pysyvine mehiläistarhoineen ) on muuttunut jonkinlaiseksi retoriseksi origopisteeksi , josta kaikki muut kysymykset alkavat . Kerron tämän sinulle Willy Brandt Platzilla ja tiedät heti mistä oli kyse . Kerrot Jean Paul Sartren jo kirjoittaneen , että yksilösubjekti pystytään todella tunnistamaan itsekseen vasta kuolemansa jälkeen . Samanlainen ilmiö toteutui tietyllä tapaa varmastikin Jeesuksen kuoleman jälkeen . Ihminen on siis lähtökohtaisesti jatkuva , olemassaolossaan jatkuvasti muuttuva ja epätäydellinen . Ihmisen todellinen merkitys paljastuu vasta , kun olemassaolon loppu näyttää , kuka hän on ollut . Katselen ympäröiviä rakennuksia ja mietin , miten ihminen on historiallisesti , kaiken filosofiankin mukaan aina , ihan aina myöhässä . Eräs Notre Damen palamisen jälkeen esitetty ” entäpä argumentti jää mieleeni kuin se olisi poltettu siihen . Kuva on erittäin harvinaisesta kilpikonnalajista , suoraan suomennettuna ” pehmytkilpikonna ”, jolla on hyytelömäiseltä näyttävä pitkähkö kilpi . Eläinsuojelujärjestön mukaan kyseisen lajin viimeinen yksilö kuoli suurin piirtein samoihin aikoihin kun kirkko paloi , ja se olisi arvatenkin voitu pelastaa esimerkiksi länsimaisten vauraiden ihmisten avulla . SEURAAVANA PÄIVÄNÄ lähden Frankfurtin luonnontieteelliseen museoon , ja käyn jokaisen huoneen läpi . Haluan nähdä kaikki samat kohteet , joita varten menen aina luonnontieteellisiin museoihin : alkulinnun fossiilin , mineraaleja , kotiloiden ja merenelävien fossiileja , aukileikattujen puiden vuosirenkaita . Fossiilien rakenteet ja luustot näyttävät ohuilta ja ne ovat seisahtuneet kivettyneeseen liikkeeseen ; useimmissa lintufossiileissa lintujen siivet ovat aukilevitetyt , kuin kesken lennon . Päädyn useammassa huoneessa lasikabinettien ääreen , joihin on laitettu esille erilaisia kilpikonnalajeja . Jotkin niistä on ripustettu siimojen varaan ilmaan , koska merikilpikonnat ovat taitavia uimareita . Katselen jähmettyneitä silmiä ja jykeviä kuoria , ja keksin itselleni jos ottaisin tatuoinnin , se olisi varmasti pelkästään sana ” urge ”, koska se sisältyy yhteen tärkeimmistä säkeistä Walt Whitmanin runossa ” Laulu itselleni ”. Lähetän sinulle iltapäivällä otteen sen saksankielisestä käännöksestä . Pidät sitä upeana , sanot miten saksan kielen Drang soveltuu tähän hyvin . Whitman kirjoitti jokamiehen perspektiivistä , pyrki samaistamaan runon minän jokaiseen amerikkalaiseen , kansalaiseen , työläiseen , sukupuoleen , yhteiskuntaluokkaan . Minuus oli Whitmanille ikuinen rapsodisen ihmetyksen aihe ja pysyvä päämäärä , joka pelkistyi ihmetykseen yksittäisestä ruohonkorresta . Whitmanin runon puhujalla on vielä tässä ajassakin ihmeellinen kyky samaistaa kaikki olemisen tasot yhteen runominään . Voi olla , että sinä teet juuri samoin . Sinä olet kertonut paljon siitä , miten kirjoitat tällä hetkellä ensimmäisiä novellejasi . Sinä puhut paljon ja värikkäästi , juttelet kenelle tahansa kadulla , saat keneltä tahansa skeittilaudan lainaan , sinulta tullaan kysymään tupakkaa , sinua ei vaivata . Et ole menestyksekäs , et ole nuhjuinen , et ole kiinnostunut esittämään kenellekään mitään . Minä en puutteellisen kielitaidon vuoksi pystykään esittämään mitään . Olen jatkuvasti tahattoman salaperäinen , vaivun älyllisiksi tulkittuihin hiljaisuuksiin , joiden aikana etsin oikeita sanoja ja oikeaa kielioppia . Siinäkö näet itsesi ? Vai sittenkin : näetkö minun kauttani monia tuntemattomia muita ? VIETETÄÄN PÄÄSIÄISTÄ . Se tarkoittaa sitä , että kaupat ovat täällä kiinni ja jumalanpalveluksia pidetään kaikkialla , laulaminen ei lopu . Minä näen edelleenkin Facebook syötteessäni kuvia palaneesta Notre Damesta , ja oma käsitykseni koko kontekstista täydentyy jatkuvasti . Notre Dame on palanut muutamia päiviä sitten , nopeasti , hallitsemattomasti ja erittäin tarkoin dokumentoidusti . Sen ohut , puinen torni on paljastanut rakenteensa liekkien sisällä , ja se muistuttaa röntgenkuvaa pikkusormesta hiusluineen . Kirkon arkkitehtuuri on käsittämättömän hauras ja paloherkkä . Pian Notre Damen palamisen jälkeen syntyy jonkinlainen kollektiivisen surun ja oikeudentunnon sekä arkipäiväisen kansalaisdebatin polttopiste , jonka ytimessä sijaitsevat länsimaiselle yhteiskunnalle kaikista olennaisimmat arvot : raha , uskonto ja menetys . Kirkon uudelleenkorjaukseen tarkoitetut 900 miljoonaa euroa pöyristyttävät monia , ja tarkkailen päivien edetessä useita Hiusluu muistisäännön , jotta muistaisin kilpikonnan saksankielisen nimen myöhemmin ( die Schild kröte ). Sana alkaa vaikuttaa keinotekoiselta , kuin sitä ei pian voisi enää käyttää . Opettelen sitä kuin se olisi kuollutta kieltä . Takanani vieraskielisiä lapsia juoksee ohi . Todellisuuden merkitysenergia on latautunut tiettyihin tasapainopisteisiin , jotka eivät sijaitse täällä , luonnontieteellisessä museossa . Ne sijaitsevat rähjäisen Willy Brand Platzin viereisissä pankkirakennuksissa , jotka seisovat teräksisinä , lasisina , palonkestävinä haarniskoina Euroopan finanssitalouden ympärillä . Ne sijaitsevat jossain Notre Damen tuhkaisissa luissa , joita neuvottomat mehiläiset piirittävät . Ne sijaitsevat jossain kuoleman jälkeisessä tyhjässä , johon pääsiäisajan kulkueet yrittävät saada laulujaan kuulumaan .
YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 46 OLIPA KERRAN T Y YPILLINEN perjantai Helsingissä . Minut oli kutsuttu erään ajatushautomon avajaisiin . Meitä oli noin sata , kaikki 25 – 45 vuotiaita , kaikki luovan luokan edustajia , kaikki tyytyväisiä itseensä ja ajatuksiinsa . Hautomo oli julkaissut raportin , jossa se ehdotti ilmastokriisin ratkaisuksi toivon politiikkaa ja halauksia . Ihmiset ottivat yhteiskuvia ja hakkasivat käsiään yhteen . Se kaikki oli niin vastenmielistä katsottavaa , että olin jo paneelikeskustelun alkaessa melko kovassa humalassa , enkä ehkä siksi huomannut ajoissa eksääni , joka lähestyi yhdeksän euron erikoisolut toisessa ja erittäin pieni vegaaninen ruoka toisessa kädessä . Hänellä on nykyään tasapainoinen parisuhde ja loppututkinto , minulla on mielialalääkitys ja yllättävän sitkeä finni oikeassa pakarassa enkä siksi ollut järin innoissani edessä siintävästä dialogista . Pakenin vessaan , jossa poliittisen läpimurtonsa kynnyksellä oleva ääliö toisteli viestintätoimiston opettamaa näkemystä viikon kohusta . Konservatiivi oli esittänyt konservatiivisen mielipiteen ja se oli liberaaleista väärin . Kopissa tarkistin sietämättömien tuttavien Instagram storyt ja uuden tyttöystävän uusimman profiilikuvan . Olin tyytyväinen huomatessani , että hän saattoi hyvinkin olla seitsemän kiloa lihavampi kuin edellisessä kuvassa . KÄVIN PIHALLA TUPAKALLA ja kuuntelin , kun ajatushautomon harjoittelija reflektoi ilmastoahdistuksen aiheuttamaa henkistä kasvuaan . Hän ei ollut vielä valmis luopumaan lentämisestä , mutta riemuitsi siitä , että ” Stadista ” saa vihdoin ” diisenttii vegaanist bursaa ”. Olin jo tilaamassa taksia , mutta muistin TOP 10 K: SHUTTERSTOCK Millennial and the City PAKINA T: TUIJA SILTAMÄKI K: MIKKO RIKALA TOP 10 Sedät Sauli Niinistö Saska Saarikoski Immanuel Kant Lasse Lehtinen Ulla Appelsin Aleksis Sappikivi Jukka Kola Oskari Onninen Fedja-setä Apunen-Jungner-Tujunen 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. Elämä Kalliossa on kärsimystä . viime hetkellä , ettei minulla ole siihen varaa , koska Helsinki jää meren alle ja minun täytyy asuntosäästää itseni kuiville . Kotimatkalla pysähdyin alakerran baariin ja yritin juoda itseni hengiltä . Valitettavasti epäonnistuin jälleen . LAUANTAINA YKSINÄISYYTENI kävi tuskallisen konkreettiseksi . Selasin tunnin Tinderiä ja mietin , onko seksin harrastaminen sittenkään sen arvoista , että joutuu viettämään aikaa tuntemattoman ihmisen kanssa . Katsoin neljä jaksoa Sinkkuelämää ja lähdin baariin . Joimme sen verran , että alkoi tehdä mieli tehdä jotain , muttemme päässeet toiminnan kohteesta yksimielisyyteen . Väittelimme kadulla baarien aukioloajoista , sisäänpääsymaksuista ja täyttöasteista , kunnes puolet seurueesta oli kyllästynyt ja lähtenyt kotiin . Lopulta olimme liian myöhään liian täydessä baarissa . Juttelin harmittoman oloisen miehen kanssa . Hän oli hiljattain muuttanut ” burniksen ” saatuaan Helsinkiin ja vaikka hän tavallaan pitikin kaupungin mahdollisuuksista , hän kaipasi kotipaikkakunnalleen , jossa ihmisillä ei ole aina niin kiire . Olisin varmaankin ” saanut ” häneltä , mutta ajatus vieraasta ihmisestä aamulla asunnossani alkoi tuntua inhottavalta . KOTONA TUNSIN HELPOTUSTA . Lämmitin mik rossa thaikuution ja katsoin kaksi jaksoa Sinkkuelämää . Charlotte meni naimisiin . Tajusin , ettei minusta tule ikinä yhtä onnellista kuin keskinkertaisesti käsikirjoitetusta fiktiivisestä hahmosta . Itkin ja menin nukkumaan . Sunnuntai sujui tavalliseen tapaan . Hain artesaanipitsan ja tutkin turpoamistani . Loppupäivän mietin , tulisinko vielä hyvännäköiseksi , jos laihduttaisin ja alkaisin elää terveellisesti , vai pitäisikö sittenkin ryypätä ja tupakoida vielä enemmän , jotta tämä kärsimys loppuisi mahdollisimman pian . PALSTALLA LAITETAAN ASIOITA TÄRKEYSJÄRJESTYKSEEN
Aikuisuuden tuolla puolen YSTÄVÄKIRJA T: TOIMITUS K: SARA HORNIG YLIOPPILASLEHTI NRO 4 2019 MILLAISTA ON HIGH FLYING RÄPPIELÄMÄ HELSINGISSÄ? Yritän vältellä sitä . Kyllä täälläkin on välillä meininkiä . Suomessa kaikki on sympaattisen pientä , mutta joskus pääsee S mersun kyytiin festarikuljetuksissa . MIKÄ ON KAIKKIEN AIKOJEN PARAS KESÄKUMIBIISI? Klamydia ylitti itsensä Onnesta soikeena kappaleella . Kesäkumibiisin esittäjäksi Klamydia on aika nappivalinta ! OLET KOULUTUKSELTASI LASTENTARHANOPETTAJA. MIKÄ ON TÄRKEINTÄ, MITÄ OPIT YLIOPISTOSSA? Itsekuria ja työmoraalia . Sain hoidettua homman loppuun , vaikka jossain vaiheessa vaikutti , ettei se onnistuisi . Ehkä opin myös itsestäni jotain , sain sellaisen ohuehkon vilkaisun pääni sisään . Olen nykyään vielä parempi keittiöpsykologi . MILLAINEN TARHASETÄ OLISIT? Mulla on pitkä pinna , eikä aikuisuus ole puraissut muhun samalla tavalla kuin joihinkin ihmisiin . Lapsilla ja nuorilla on tiettyä vilpittömyyttä ja utelias suhtautuminen maailmaan . KUKA: HÄTÄ-MIIKKA, 31 ASUU: HAKANIEMESSÄ TEKEE: RÄPPÄÄ GASELLIT-YHTYEESSÄ. VALMISTELEE TOISTA ROMAANIA BÄNDITOVERINSA PÄKÄN KANSSA. TYÖSKENNELLYT RADIOJUONTAJANA BASSORADIOSSA. Sen äärellä pysyy itsekin avoimena . Kaikki aikuiset siitä ei tykkää , eivätkä varmaan minustakaan näin ollen . MISSÄ OLISIT ILMAN BÄNDIKAVEREITASI? Katuojassa . Tai edelleen kalatiskillä . Kaikkien ihmisten oikukkaille sieluille tekee hyvää löytää joku satama . Tää on ollut se juttu , jossa olen tuntenut oloni kotoisaksi , vaikka kotona oleminen onkin jäänyt vähiin . MIKÄ ON ROMANTTISINTA MAAILMASSA? Arkiset huomionosoitukset . Kun joku on kuunnellut , mitä olen sanonut , ja ymmärtänyt sen jollain syvemmällä tasolla . Ei tarvitse lähteä Pariisiin syömään mansikoita ja kermavaahtoa . Sama pätee ystävyyssuhteisiin . MILLOIN JÄTÄT MUSIIKIN JA SIIRRYT KOKOAIKAISEKSI MEDIAPERSOONAKSI? Sitten kun selkä sanoo kaputt keikkailun takia . Ehkä joku päivä olen jossain Hikisen iltapäivän ja Jaajon välimaastossa . Pekka Saurin paikkakin voisi kiinnostaa . MITEN POJAT SAADAAN LUKEMAAN? Kirjoittamalla kirjoja , jotka poikia kiinnostaa . Nuorena ei äijäporukalla yleensä mitään lukuvinkkejä jaeta . Kun haistellaan butaania ja rähistään ostarin takana metsässä , kirjojen lukeminen kannattaa pitää omana tietonaan . KUKA ON IDOLISI? Omat vanhemmat , ja Dave Lindholm . Inspiroidun valtavasti eri alojen ihmisistä . Olen ollut tosi vaikuttunut Davesta tekstittäjänä ja tyyppinä . Se on ihan erilainen kuin minä , jotenkin piikikkäämpi . OLET LUOPUNUT TUPAKASTA JA KAHVISTA. MISTÄ AIOT LUOPUA SEURAAVAKSI? Pitää paikkansa , ja lisäksi olen ollut hyvin pitkälti selvin päin jo pidemmän aikaa ! Tupakointi oli makeen näköistä , mutta ei se ikinä maistu hyvältä . Kahvi ei sovi mulle . Ehkä luovun siis lopullisesti kaljasta . Ja seuraavaksi naisista . Yritän selkeyttää elämää . MIKÄ MÄTTÄÄ NYKYMENOSSA? Vastaan tähän ihan mummona : mättää saatana se , ettei saa ihmisiltä palvelua ! Haluaisin asioida ihmisten enkä koneiden kanssa . Tunnustaudun tässä siis samanlaiseksi kuin omat vanhemmat . Olen ollut aika helvetin änkyrä välillä , mutta pyrin nykyään ymmärtämään nuorten juttuja .
48 4 Opiskelija Asiakasryhmä 12.10.2019 asti Voimassa AB LIPUN TARKASTUS Opiskelijalippu puhelimeen Lue lisää ja lataa lippu puhelimeesi hsl.fi/opiskelijat