YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 FUKSINUMERO Mia, Lari ja kymmenet muut kertovat, millaista on elää Suomessa ilman asuntoa. >16 Y#4
Huippuluokan potkua opintoihin. MacBook Air alkaen 979 € Katso kaikki Back to School -tarjoukset 1store.fi! 1Store on Suomen suurin Apple Premium Reseller. Olemme apunasi iloisen reippaalla asenteella, verkossa ja myymälöissä. Seuraa meitä @1storefinland 1Store Kamppi, E-kerros Urho Kekkosenkatu 1 00100 Helsinki +358 10 230 7300 1Store World Trade Center Aleksanterinkatu 17 00100 Helsinki +358 10 230 7300 1Store Tripla, 3. kerros Fredrikanterassi 1 00520 Helsinki +358 10 230 7300 1Store Hansakortteli Yliopistonkatu 20 20100 Turku +358 10 230 7300
15.10.2021 asti Opiskelijalippu puhelimeen Vältä jonottaminen. Todista opiskeluoikeutesi sähköisesti ja osta 30 pv lippu HSL-sovelluksessa.
4 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 / Esija alkuopetuksen perusopinnot / Lukuja kirjoitustaitojen oppiminen jaopettaminen-opintokokonaisuus / Terveyden edistäminen ja terveyskasvatus -opinnot / Väkivaltatutkimuksen opintokokonaisuus / Nuorisotutkimuksen perusopinnot / Perheopinnot: Nyt myös aineopinnot / Vuorovaikutuksellinen verkko-opetus -kurssi /MaksutonPlanetaarinenhyvinvointi -kurssi Aineenopettajan kelpoisuus avoimesta: avoin.jyu.fi/ aineenopettajaksi / Elämänkatsomustieto, filosofia,historia,ilmaisutaito –draamakasvatus,psykologia, terveystieto,äidinkielija kirjallisuus – suomen kieli ja kirjallisuus Aineenopettajankelpoisuuteen vaaditaanopetettavanaineenopintojen lisäksi ylempi korkeakoulututkinto ja opettajanpedagogisetopinnot(60op) Uusia opintoja JYU avoimessa Opiskele joustavasti avoimessa AVOIN.JYU.FI Muistathan draamakasvatuksen haut: (HKI / JKL) avoin.jyu.fi/draamakasvatus / Perusopinnot 16.8.–20.9.2021 / Aineopinnot 4.8.–6.9.2021 Hae draamakasvatuksen opintoihin Saat 10 € matkarah aa Matkarahalla voit käyttää kaikkia Whimistä löytyviä liikkumismuotoja. Valitse sinulle sopivin ja ota mutkaton startti syksyyn. Tilaa HSL 30 päivän opiskelijal ippu Whimistä whimapp.com Etu koskee 17.8.-15.9. tehtyjä tilauksia.
5 PÄÄKIRJOITUS & ALAPÄÄKIRJOITUS S E SANNA MARININ HALLITUKSELLA on visio. Se aikoo poistaa asunnottomuuden Suo mesta. Puolet tällä vaali kaudella, loput seuraavalla. Tuskinpa tulee tapahtumaan. Tämän lehden kansijuttua varten seurasimme valokuvaaja Touko Hu jasen kanssa asunnottomuutta Helsingissä lähes vuoden. Tapasimme ja haastattelim me kymmeniä ihmi siä. Nykyisiä ja entisiä asunnottomia, vapaaehtoisia, työntekijöitä, pappeja. Selväksi tuli se, että asunnottomuus on monimutkainen kysymys, jonka syyt ovat sekä rakenteellisia että henkilö kohtaisia. Epäselväksi jäi, mitä niille aiotaan oikeasti tehdä. KAIKKIA IHMISIÄ ei koskaan saa pois kaduilta, rappukäytävistä ja vessoista, eivätkä kaikki sitä haluakaan. Suomessa on tehty paljon hyvää työtä asunnottomuuden vähentämi seksi. Siinä iso merkitys on ollut asunto ensin toimintamallilla, jossa ajatel laan, että ihmiselle on ensin hankittava asuinpaikka, sitten vasta ryhdytään ratkomaan hänen muita mahdollisia ongelmiaan. Se oli aikoinaan iso käänne suoma laisessa sosiaaliajattelussa. Luovuttiin ”kontrollipoliittisesta traditiosta”, eikä asunto ollut enää palkinto hyväksi ihmiseksi muuttumisesta, vaan perus oikeus. Kansainvälinen menestystarina, suomalaiset toistelevat mielellään. Asunnottomien määrä on 30 vuoden aikana laskenut merkittävästi, mutta nyt suunta näyttää huonommalta. Katu asunnottomien määrä kasvaa, samoin pitkä aikaisasunnottomien. Asunnoista ja asumisyksiköistä on pulaa. Korona hankaloitti monen jo ennestään hanka laa tilannetta. VALTIO johtaa asuntopolitiikkaa, mutta vastuu sen toteuttamisesta on pitkälti siirretty kunnille. Ne selviytyvät siitä vaihtelevasti ja välillä huonosti, mistä myös eduskunnan oikeusasiamies on niitä moittinut. Puutteita paikkaavat kolmannen sektorin järjestöt, joiden toiminnassa merkittävä rooli on erilaisilla hank keilla. Se johtaa paitsi siihen, että hankkeen päätyttyä ote jo ennestään vaikeasti tavoitettavista asiakkaista saat taa livetä, myös siihen, että kentästä on tullut hyvin pirstaleinen. Toimijoita on todella paljon. Ne tekevät erittäin tär keää mutta osittain päällekkäistä työtä. ”Tota katutyötä on koronan aikana tehny varmaan vittu kymmenen järjes töä”, eräs haastateltava luonnehti. Päät kolisevat yhteen, sanoi toinen. Hallitus aikoo kehittää asunnotto muuden tilastointimenetelmiä ja tehdä asumisneuvonnasta lakisääteistä. Ne ovat hyviä tavoitteita, etenkin, koska ympäristöministeriön alaisen Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskuksen ara:n luvut eivät kerro asunnottomien todel lista lukumäärää. Mutta lisäksi ja ennen kaikkea tar vitaan lisää asuntoja, saavutettavampia sotepalveluita ja apua jo ennen, kuin ihminen jää asunnottomaksi. Siinä myös valtion on otettava enemmän roolia. • TUIJA SILTAMÄKI EMME USEIN TULE AJATELLEEKSI, että vakuutuksilla on melkoinen rooli hyvin vointivaltiossa: ne ovat apuna niin lii kenteen, sosiaalipalveluiden kuin eläke järjestelmän hallinnassa. Ranskalainen filosofi Francois Ewald (s. 1946) esittää, että vielä ennen 1800lukua onnettomuuksia pidettiin yksilön huolimattomuutena: Jennan talo paloi, koska hän jätti kynttilän pala maan. Vähitellen onnettomuudet alet tiin nähdä luonnollisena osana yhteistä elämää ja ajatella, että niihin myös varaudutaan yhdessä. Kun Suomessa puhutaan ” ilmaisesta” terveydenhuollosta, sillä tarkoitetaan, että lakisääteinen vakuutus kattaa hoidon. Omaa sosiaaliturvaa voi vahvistaa yksityisillä vakuutuksilla, jos rahaa löy tyy. Yksityisiä sairauskuluvakuutuksia ei kuitenkaan myönnetä kaikille. Esi merkiksi mielenterveysongelmat voivat johtaa kieltävään päätökseen. Sosiaaliturva on haasteen edessä. Kun väestön vanhenee ja julkinen sektori joutuu tinkimään palveluis taan, tuleeko yksityisestä sairauskulu vakuutuksesta välttämättömiä kunnolli sen hoidon saamiseksi? • ROOSA SAVO 4 341 tai jotain sinne päin Voiko kaiken korvata? K U V A T : R O O S A S A V O J A A N T T I Y R J Ö N EN Asunnottomuutta käsittelevä juttu ja Koti, uskonto, isänmaa -sarjan ensimmäinen osa alkaa sivulta 16. Roosa Savon juttu mielenterveys ongelmien vaikutuksista vakuutusten saamiseen alkaa sivulta 40.
Y#4 Päätoimittaja Tuija Siltamäki Art director Lari Mörö Toimitussihteerit Johannes Roviomaa Sonja Parkkinen Tekijöina tässä numerossa Maija Alander, Touko Hujanen, Anna Kananen, Sami Kilpiö, Amanda Palo, Roosa Savo, Selma af Schultén, Arttu Seppänen, Erik Solin & Katri Tikkanen. Kannen kuva Touko Hujanen Perustettu 1913. 108. vuosikerta. Ylioppilaslehden Kustannus Oy on Aikakauslehtien liiton sekä Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. Sähkopostiosoitteet etunimi.sukunimi@ylioppilaslehti.fi Twitter, Instagram, Facebook @Ylioppilaslehti Käyntija postiosoite Leppäsuonkatu 9 b, 1 krs., 00100 Helsinki Osoitteenmuutokset ja tilaukset ylioppilaslehti.fi/tilaajapalvelut Mediatiedot ylioppilaslehti.fi/mediatiedot ISSN 0355-9246, 1458-445X (verkkolehti) Paino Printall AS, Tallinna, Viro Toimitusjohtaja Leea Tolvas, leea.tolvas@ylva.fi Seuraava numero Ilmestyy 3.10.2021 Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta eikä palauta sitä. Kiitokset : Timo Kekkonen, Aino Pekkarinen, Kimmo Penninkilampi, Sofia Prami, Susanne Salmi, Robert Sundman, Juha Ylijurva, Marco Fiedler (Vier5), Achim Reichert (Vier5) & Jungmyung Lee (Jung-Lee Type Foundry). Oikaisu: Ylioppilaslehden 3 / 21 tekijätiedoissa oli virhe. Kuvittaja Anna Anundi ei ole syntynyt vuonna 2000, vaan vuonna 1990. Ylioppilaslehden henkilöstössä on tapahtunut muutoksia! Mediamarkkinat käyvät kuumina, ja sen myötä Ylioppilaslehdessä ovi. Karoliina Paananen, Antti Yrjönen ja Sonia Zaki (ent. El Kamel) ovat siirtyneet uusiin tehtäviin. Heidän saappaisiinsa astuvat: Art director Lari Mörö (s. 1987), joka on Aalto-yliopiston Visuaalisen viestinnän muotoilun koulutusohjelmasta keväällä valmistunut taiteiden tuplakandidaatti ja maisteriopiskelija. Ennen Ylioppilaslehteä ja koronaa hän toimi Kaiku-klubin graafikkona. Toimitussihteeri Sonja Parkkinen (s. 1994), joka on Helsingin yliopiston politiikan tutkimuksesta keväällä valmistunut valtiotieteiden maisteri. Ylioppilaslehteen Parkkinen tulee Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksesta. Hän on aiemmin toiminut aiemmin myös Suomen Partiolaisten Partio -lehden päätoimittajana. Toimitussihteeri Johannes Roviomaa (s. 1991), joka on toimittaja, kirjailija ja viestinnän ammattilainen, erikoistunut ilmastonmuutokseen, yhdenvertaisuuteen ja rauhaan. Hänen tuorein aluevaltauksensa ovat Venäjä ja arktinen alue. Ennen Ylioppilaslehteä hän toimi vierailevana tutkijana Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa. Roviomaa on yksi Hyvän sään aikana -tietokirjan (2017) kirjoittajista. He saivat siitä vuonna 2018 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Päätoimittajana jatkaa Tuija Siltamäki. Näillä mennään kesäkuuhun 2022! YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 Mun SK:n tilaus loppui ja luin lukemattomina lojuneet @Ylioppilaslehti. Tykkään stailauksesta + kuinka jumpattu kirjoittamisen mahdollisuuksia. Toki joku sakaripiippomainen (älykköresursseja hukkaava) höpöhöpö-juttu mukaan mahtui, mut kai se kuuluu kirjoon. #media #suositus @maijajelkanen Puistattavaa @Ylioppilaslehti tuo taistolaisten aisankannattaja! #elokapina @kilgore7 Onkohan Joel ( toim. huom. luontokuvaturismista esseen kirjoittanut Joel Karppanen) koskaan miettinyt, miksi kaikki pääkaupunkiseudun hipstereiksi luokiteltavat taitelijat jne. ajavat ruutu paidoissaan Jopoilla samoihin kahviloihin, klubeille ja ruokapaikkoihin? @MaKriKaLi ( toim. huom. Maahanmuuttokriittinen kansanliike) Hetkittäinhän voi tuntua siltä, että nuoriso on pilalla. Mutta esmes. tämä rykäys palauttaa uskoni ei vain nuorisoon vaan ihmiskuntaan. ”Olen aina halunnut olla kirjailija, mutta patriarkaatti on seissyt unelmieni edessä.” @jarkkotontti Medialiiton ehdotus uudeksi Yle-laiksi on typerä ja huono, kirjoittaa @RonjaSalmi . HS:n hyllyttämän kolumnin julkaisi @Ylioppilaslehti . On muuten kiinnostava ja tilannetta ansiokkaasti eri kulmista tarkasteleva teksti. @AnnaReettaK Se kuinka @Ylioppilaslehti julkaisee @hsfi hyllyttämän @RonjaSalmi kolumnin osoittaa jälleen niin moniäänisen median kuin ylioppilaslehtien arvon! Ylioppilaslehdistön vaikutus yhteiskuntaan on suurta ja korvaamatonta. #journalismi #medialiitto #hs @LauriLinna Ja VAIKKA Medialiitto väittäisi olevansa vain niiden kuluttajien perässä, jotka voisivat maksaa palvelusta mutta eivät maksa, koska ilmaistakin on saatavia: eivät ne maksa, jos laatu ei vakuuta. Ne siirtyvät otsikoiden lukemiseen. @aropakkanen Hauskempi kuin hs visio! @mikkoaarne Tästä slogan Ylkkärille: ”media, jonka ei aktiivisesti tarvitse muuttaa maailmaa hirveäksi” @stammekann Avaatko vähän, mitä ymmärsit lentokentän puolustajista tuon artikkelin perusteella? Kuntalaisaloitteenhan alle kirjoitti 31302 helsinkiläistä, joista lentäjiä on vain kourallinen. Tuo artikkeli kuitenkin tarkasteli asiaa lähes yksinomaan ilmailijoiden näkökulmasta. @JuKra59 Onko toi hyy kalenteri kiva? Millainen viikkonäkymä esim? Mietin ostanko uuden oman vai meenkö sillä @OJ omastani tykkään enemmän, en tiedä miks otin ton @1 Mun mielestä se on liian pieni @2 Ihan hyvä siihen nähden ettei maksa mitään @3 ainaki kivempi ku se mikä mun lukiossa jaettiin ?? @4 @4 onpa kivan näkönen ??@OJ Oon käyttäny nyt jo 8. vuotta HYY:n kalenteria ja on toiminu hyvin ?? @7 ( Toim. huom. Kalenterin suunnittelusta ja tuotannosta vastaa Ylioppilaslehden toimitus. Ylioppilaskunta toimittaa materiaalit, Ylkkäri suunnittelee ja toimittaa paketin kasaan.) Julkista keskustelua K U V IT U S : LA R I M Ö R Ö
K U V A : T O U K O H U J A N EN Tässä lehdessä Pääkirjoituksessa tivataan, miksei hallitus tee mitään. 3 Alapääkirjoituksessa kysytään, pitääkö Suomessa pian vakuuttaa kaikki. 3 Taideyliopisto otti Taideyliopiston mukaan opiskelijoiden rasismihuolet tosissaan. 8 Sisua ei edelleenkään osaa käyttää kukaan, eivätkä näkövammaiset edes voi. 10 SYL haluaa opiskelijoille ikuisen opinto-oikeuden, ekonomisti ei. 12 Selma af Schultén ajatteli tosi-tv:tä ja työllistymistä. 14 Touko Hujanen ja Tuija Siltamäki alkoivat viime vuonna seurata asunnottomien elämää Helsingissä. Otto, Jenni, Enska ja kymmenet muut kertovat. 16 Sami Kilpiö ja Arttu Seppänen kävivät Salossa Nokian raunioilla ja päätyivät torikahveille ja Meiju Suvaksen keikalle. 32 Roosa Savo haastatteli nuoria, jotka eivät ole saaneet vakuutuksia, koska ovat hakeneet apua mielenterveytensä pulmiin. Erik Solin kuvitti. 40 Julia Thúren kertoi Maija Alanderille niukkuuden kokemuksistaan. Katri Tikkanen kuvitti. 48 Amanda Palo ei kirjoittanut mitään selviytymisesseetä. 50 Postia sai perussuomalaisten uusi Mestari. 53 Listasimme Helsingin parhaat koronalingot. 53 Kulttuurisotakirjeenvaihtaja on pahoillaan. 53 Asiattomia kysymyksiä esitettiin Antti Kurviselle. 54 Apulaisoikeusasiamiehen mukaan asunnottomat ovat koronan takia muuta väestöä suuremmassa vaarassa.
8 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 Miten Taideyliopistossa on tähän mennessä reagoitu adressin vaatimuksiin, vararehtori Lauri Väkevä? Adressiin reagoitiin saman tien. Osa toimista oli jo kehittelyssä, koska meillä on käynnissä opetussuunnitelman uudistustyö, jossa syrjinnän ehkäisyyn liittyviä opintoja lisätään. Olemme myös lisänneet henkilöstön koulutusta aiheesta, eli kyllä näihin on tartuttu kaikilla tasoilla. Opetussuunnitelman uudistaminen on hidasta, siksi uudet opinnot ovat vielä valinnaisia. Millaisia uusia kursseja opetukseen on lisätty? Eri akatemiat ovat lähteneet tähän mukaan eri tavoin, mutta esimerkiksi Teatterikorkeakoululla nämä valkoisuuteen ja poliittiseen tasa-arvoon liittyvät teemat ovat olleet tärkeitä jo ennen adressin julkaisua. Mitä ”henkilöstön kouluttaminen aiheesta” tarkoittaa? Moninaisuuden lisääminen halutaan ottaa esiin henkilöstön koulutuksessa ja etenkin rekrytointivaiheessa. Meillä on uudet eettiset periaatteet, ja tarkoitus olisi, että kaikki tutustuvat niihin jo ennen, kuin aloittavat yliopistossa. Taideyliopiston strategiassa vuosille 2021–2030 mainitaan muun muassa yliopistoyhteisön moninaisuuden ja osallisuuden kokemuksen vahvistaminen. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Meillä on lähtökohtana, että kaikki Taide yliopiston yhteisössä jakaisivat samat arvot, jotka on artikuloitu selkeästi. Siitä sitten tulisi se osallisuuden kokemus. Tämä liittyy myös yliopistodemokratiaan. Olemme vahvistamassa osallistavia prosesseja. Lisäksi tutkimuspuolella on käynnissä aiheeseen liittyviä hankkeita. Opiskelijoilla on siis myös muita vaikuttamisen keinoja kuin adressien luovuttaminen? Ilman muuta. Pitkäjänteinen työ tapahtuu koulutusohjelmissa. Kannustan opiskelijoita kiireistä huolimatta osallistumaan ylioppilaskuntien toimintaan. Adressien luovuttaminen on yksi tapa vaikuttaa, ja pidän sitä tärkeänä. Mihin tahoihin Taideyliopisto on yhteydessä yhdenvertaisuuden edistämiseksi? Kontaktoimme kulttuuriseen moninaisuuteen liittyviä ryhmiä sekä sukupuoliseen ja seksuaaliseen tasa-arvoon liittyviä ryhmiä. Itse toivoisin, että myös opetussuunnitelman suunnittelussa olisi mukana sidosryhmiä ihan kansalaisjärjestöjä myöten. Sillä tavalla saamme tärkeää tietoa siitä, miten näitä asioita käsitellään yhteiskunnassa. Millaisia konkreettisia keinoja yliopistolla on seurata tavoitteiden toteutumista? Itse pitäisin tosi tärkeänä, että meillä olisi kvalitatiivisia indikaattoreita. Tärkeää on kuunnella ihmisiä. Kuten Teakin valkoisuuskurssin lähettämässä kirjeessä tuli ilmi, meillä saattaa olla kokemusta rakenteellisesta rodullistamisesta ja muusta, jota ei tehdä tietoisesti. Tämä on koko OIKEA TIETOISUUS TEKSTI MAIJA ALANDER
9 YLIOPISTOSTA yhteiskunnan ongelma, johon pitää löytyä niitä indikaattoreita. Eli onko tällaisia indikaattoreita olemassa? No meillä on opiskelijakyselyt, se on yksi tapa. Ja esimerkiksi kansainvälisten opiskelijoiden palautesessiot. Vielä on tehtävää kansainvälisten opiskelijoiden mukaan saamisessa, vaikka olemmekin kansainvälinen taideyhteisö. Mitä käytännössä pitää vielä kehittää? Kielipolitiikkaa tulee kehittää, jotta ei esimerkiksi tulisi tilanteita, joissa henkilö on kokouksessa ilman materiaaleja omalla kielellään. Olen saanut palautettakin, että joskus kansainväliset opiskelijat kokevat jäävänsä syrjään. Englanninkielistä opetusta pitää vahvistaa, vaikka suomenja ruotsinkielinen opetus onkin meillä lakisääteisesti keskiössä. Myös arkisia kokemuksia tulee nostaa esiin, koska ihmiset voivat saada syrjintäkokemuksen monesta syystä. Taidealalle on vuosisatojen myötä muodostunut länsimaissa tietyt rakenteet, joten on tärkeää, että näitä asioita tuodaan nyt esiin. Tämä vaatii opiskelijoilta ja opettajilta aktiivista dialogia. Vielä konkreettisesti, mitä yliopistossa on jo tehty? Meillä on lisätty opiskelijoiden ja henkilökunnan tietoisuutta inklusiivisuuteen liittyvissä asioissa. Olemme ottaneet eettiset periaatteet käyttöön ja lähteneet kehittämään opetussuunnitelmaa nämä asiat huomioivaan suuntaan. Adressin laatimisessa mukana olleet Michelle Orenius ja Una Auri suostuivat vastaamaan Ylioppilaslehden kysymyksiin kiireisiin vedoten vain sähköpostitse. Miten Taidelyliopisto on vastannut esittämiinne vaatimuksiin? Adressiin reagoitiin Taideyliopistossa virallisella kannan otolla, ja eri koulutusohjelmien johdot toivat esille nostetut asiat vaihtelevasti keskusteluun. Käytännössä se ei kuitenkaan tuonut kaipaamiamme nopeita ja kokonaisvaltaisia muutoksia. Toivoisitteko yliopiston kuulevan opiskelijoitaan enemmän? Jos, niin miten? Yliopisto on kyllä kutsunut opiskelijoita osallistumaan, mutta valitettavasti opiskelijan näkökulmasta se ei aina ole kovin realistista. Taideyliopiston rakenne ja esimerkiksi kurssien sataprosenttinen läsnäolovaatimus opetuksessa eivät kannusta ottamaan osaa yhteisön asioihin. Kun samalla ihmisiä pusketaan individualistiseen taiteilijuuteen, kaikki aika ja energia menevät ensisijaisesti oman taiteilijuuden kehittämiseen sekä perusopetuksesta selviämiseen. Tarvitsisimme huokoisempia alustoja, tilaa muutoksille ja kokonaisvaltaista rakenteellista muutosta. • Kesällä 2020 Black Lives Matter -liike ravisteli maailmaa. Suomessa se sai 1 306 taidealojen entistä ja nykyistä opiskelijaa vaatimaan adressissaan antirasististen näkökulmien huomioimista opetuksen sisällöissä ja rakenteessa. Taideyliopisto kiitteli adressia ja kutsui opiskelijat mukaan uudistamaan yliopiston strategiaa ja opetussuunnitelmaa. Mitä sen jälkeen tapahtui? OIKEA TIETOISUUS
10 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 SISULLA SIITÄ SELVIÄÄ TEKSTI ANNA KANANEN Lukuvuoden alkaessa moni kohtaa jälleen Sisun, vanhan vihollisensa – tai joutuu sen kanssa ensi kertaa kosketuksiin. Sisua moititaan sekavuudesta, ja aluehallintovirasto on antanut Helsingin yliopistolle huomautuksen järjestelmän heikosta saavutettavuudesta. HELSINGIN YLIOPISTO KORVASI toukokuussa Weboodin opinto järjestelmä Sisulla. Jatkossa Sisussa muun muassa suun nitellaan opinnot, ilmoittaudutaan kursseille ja haetaan valmistumista. Sisu on herättänyt opiskelijoiden keskuudessa myös paljon turhautumista. Helsingin yliopiston Jodelkanavalla käyttäjä tiivistää tunnot: ”Eii vittuuuuu en osaa käyttää tota sisua saata nan saatana.” Helsingin yliopiston opetus ja oppimisympäristöjen pal velujen johtajan Kati Kettusen mukaan Sisun käytössä ollaan vielä murrosvaiheessa. Hänen mukaansa voi kulua hetki, ennen kuin Sisun hyödyt tulevat esille. HELSINGIN YLIOPISTON LISÄKSI Sisua käytetään kuudessa muussa korkeakoulussa. Tampereen yliopistossa visuaalista journalismia opiskellut Renja Nurmi kertoo, että hänen han kaluutensa Sisun käytössä johtuivat enimmäkseen järjestel män joustamattomuudesta. Nurmi sai viime keväänä gradunsa valmiiksi. Hän jätti valmistumispyynnön Sisuun, mutta se tuli takaisin hylättynä. Syy oli väärässä paikassa oleva kurssi. Kurssi oli aiemmissa tutkintovaatimuksissa kuulunut ohjelman pakollisiin opintoihin, eikä Nurmi enää saanut sijoitettua sitä Sisussa oikeaan kohtaan. Niinpä Nurmi oli lisännyt kurssin valinnaisten opintojen kohdalle, väärään paikkaan. Hylätyn hakemuksen jälkeen Nurmi soitti opintotoimis toon. Kurssi saatiin lopulta sijoitettua oikein, mutta helposti se ei käynyt. ”Se ei todellakaan hoitunut mitenkään yksinkertaisesti ja intuitiivisesti, vaan oli monen mutkan takana. Olen tosi häm mentynyt siitä, miten se voi olla noin vaikea homma. Ei ole mitenkään kovin harvinaista, että ihmiset valmistuvat niin, että heillä on vanhojen tutkintovaatimusten mukaisia suori tuksia, joita ei enää tarjota.” Kettusen mukaan koulutusohjelmien välillä on suuria eroja siinä, miten tarkasti korvaavuustaulukoita on viety Sisuun. Hän kertoo, että asiasta on tullut palautetta. ”Uskon, että kaikkien tilanne paranee nopeutuvalla tah dilla. Sisun avulla voidaan jatkossa tehdä tutkintouudistuksia ja korvaavuudet automatisoida”, Kettunen sanoo. ”Kaikkea, mitä pystytään, pyritään parantamaan. Käyttö kokemuksista selvitetään, liittyvätkö hankaluudet järjestelmän teknisiin ominaisuuksiin vai siirtymävaiheeseen.” En tajuu sisusta mitään. En tajuu sisusta mitään.?? ?? @OJ @OJ Ei tarviikkaa tietää ennen Ei tarviikkaa tietää ennen orientaatioviikkoa, sitä orientaatioviikkoa, sitä varten se viikko on, et fuksit varten se viikko on, et fuksit perehdytetään yliopistomaailmaan perehdytetään yliopistomaailmaan ja sen järjestelmiin @1 ja sen järjestelmiin @1 Oon maisterifuksi Oon maisterifuksi?????????? ?? ????????? ?? ?? ?? @OJ @OJ Rip @kaukana Rip @kaukana Mäki oon maisterifuksi, eikai pidä Mäki oon maisterifuksi, eikai pidä mitään tietää. En oo siis aiemmin mitään tietää. En oo siis aiemmin opiskellu yliopistossa opiskellu yliopistossa??? ?? ??? ? ? ? @2 @2
11 YLIOPISTOSTA SISULLA SIITÄ SELVIÄÄ KÄYTETTÄVYYDEN LISÄKSI ONGELMIA on myös Sisun saavutettavuudessa. EteläSuomen aluehallintovirasto antoi kesäkuussa Helsin gin yliopistolle huomautuksen Sisun saavutettavuuspuutteista. Viraston mukaan Sisu ei täytä vuonna 2019 voimaan tulleen digipalvelulain saavutettavuusvaatimuksia. Järjestelmän käyttö on näkövammaiselle lähes mahdotonta. Helsingin yliopistossa suomen kieltä opiskeleva, näkö vammainen Susanna Halme kertoo, ettei ruudunluku ohjelma osaa lukea Sisua. ”Tällä hetkellä en voi käyttää Sisua. Siellä on ehkä yksit täisiä pieniä juttuja, jotka voisivat toimia, mutta koska koko naisuus ei toimi, en pysty käyttämään koko järjestelmää.” Weboodissa samanlaisia saavutettavuuteen liittyviä ongel mia ei ollut. ”Weboodissa pystyin tekemään kaiken itse. Kun alettiin puhua Sisusta, ajattelin, että okei, katsotaan. Kun ekoja ver sioita otettiin käyttöön, huomasin, ettei ruudunlukuohjelma tunnistanut järjestelmää. Laitoin siitä jo silloin palautetta. Tiedän, että moni muukin on laittanut.” Järjestelmätoimittaja Funidata Oy:n blogikirjoituksen mukaan Sisun saavutettavuusvaatimuksia on selvitetty vuo desta 2013 alkaen. Vuonna 2016 Euroopan parlamentti antoi uuden direktiivin julkisen sektorin verkkosivujen ja mobiili sovellusten saavutettavuudesta, minkä jälkeen Funidatan mukaan ”laadittiin tarkemmat kehityskäytännöt Sisun saa vutettavuuden huomioimiseksi wcagstandardiin pohjau tuen”. Saavutettavuusselvitys valmistui vuonna 2019. Sen jälkeen puutteita on yrityksen mukaan käsitelty ”entistäkin tarkemmin”. Korjauksia on tehty, mutta saavutettavaa Sisusta ei ole tullut. Näkövammaisten liiton digitalisaatioasiantuntija Ville Lamminen kertoo, että saavutettavuuspuutteista oltiin yhtey dessä yliopistoon jo vuonna 2018. ”Kun ongelmista silloin kerrottiin, eivät vastaukset olleet erityisen vastaanottavia.” Kettunen kertoo, että koska järjestelmänä Sisu on erittäin visuaalinen, oli yliopistolla Sisun käyttöönottoa valmistellessa tiedossa, ettei näkövammaisten henkilöiden ole mahdollista käyttää sitä. ”Valmistelussa tehtiin virhearvio, eikä käyttöönoton aika taulussa pystytty tekemään siihen käyttömahdollisuuksia, joi den kautta näkövammaisten ja visuaalista haastetta kokevien olisi sitä mahdollista käyttää.” Sen takia yliopisto on Kettusen mukaan varautunut käyt töavun tarjoamiseen. Siinäkin on puutteita. Aluehallintoviraston huomautuksen mukaan Sisun käyttö apua tulisi olla saatavilla myös virastoajan ulkopuolella. Tällä hetkellä näkövammaiset opiskelijat voivat käyttää Sisua vain virkaaikoina, muut milloin tahansa. Halme toivoo, että Sisu tulisi nopeasti saavutettavaksi, ja että sitä odotellessa sen käyttöön saisi apua nopeasti ja virka aikojen ulkopuolella. Kettusen mukaan konkreettista menettelyä näkö vammaisten ja visuaalista haastetta kokevien opiskelijoiden auttamiseksi ei vielä ole, mutta jokaisen opiskelijan avuntarve kartoitetaan. Ympärivuorokautisen päivystyksen mahdollisuu teen hän ei kuitenkaan usko. ”Onneksi Sisun toiminnot ei ole ihan päivittäisiä asioita. Missään tapauksessa opiskelijoita ei ole tarkoitus jättää pulaan. Tuemme opiskelijoita yksilöllisesti ja huomioimme, että apua on saatavissa aluehallintoviraston edellyttämällä tavalla myös virkaajan ulkopuolella.” Kettunen sanoo, että Sisu tehdään saavutettavaksi niin pian kuin mahdollista. ”Muiden yliopistojen ja Funidatan kanssa käynnistyy suun nittelu, jossa tätä käydään läpi. Kyllä se on vakavasti työn alla.” Myös käytettävyyteen – ja Sisun sekavuuteen – on Ket tusen mukaan luvassa parannuksia uusien versioiden myötä. ”Tässä murrosvaiheessa on kuitenkin tärkeää, että ensi palautteen pohjalta ei tehdä hätiköityjä ratkaisuja, vaan ana lysoidaan kokonaisuutta huolellisesti. Kaikkeen ei ole osattu varautua etukäteen. Kärsivällisyyttä ja ymmärrystä siis tarvitaan.” • Niinhän sen luulis menevän. Niinhän sen luulis menevän.?? ?? @OJ @OJ Eiks se oo vaan (paska Eiks se oo vaan (paska järjestelmä), jossa haetaab järjestelmä), jossa haetaab kurssit, ilmoittaudutaan niille ja kurssit, ilmoittaudutaan niille ja siinä se @4 siinä se @4 siis pitää sisussa nyt vielä siis pitää sisussa nyt vielä joteki eriksee "ilmottautua"?? joteki eriksee "ilmottautua"?? @OJ @OJ No siis kursseille ilmottaudutaan No siis kursseille ilmottaudutaan siellä. Tervetuloa orientaatioon, siellä. Tervetuloa orientaatioon, jossa käydään tämäkin asia läpi. jossa käydään tämäkin asia läpi. @1 @1
12 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 Mihin ongelmaan ikuinen opinto-oikeus olisi ratkaisu, SYL:n puheenjohtaja Annika Nevanpää? Opiskelijoiden hyvinvointi on romahtanut läpi 2000-luvun. Myös suorituspaineet ovat kasvaneet koko ajan. Olemme pitäneet pitkään esillä opiskelijoiden surkeaa toimeentuloa ja yrittäneet tarttua siihen, mutta koska näyttää siltä, että sitä ei päästä parantamaan edes tämän hallituksen kanssa, lähestyimme ongelmaa toisesta päästä. Helpotetaan ihmisen vapautta järjestellä oma toimeentulo, hyvinvointi ja opiskelu itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Miksi opinto-oikeuden pitää olla juuri ikuinen? Vuoteen 2005 saakka se oli ikuinen. Sillä, onko opinto-oikeudella takarajaa, vai onko se määrittelemätön, on iso symbolinen arvo. Mitä ajattelet SYL:n ehdotuksesta, ekonomisti ja Helsingin yliopiston työelämä professori Vesa Vihriälä? Minun on kyllä vähän vaikea suhtautua siihen. On varmasti yksilökohtaisia eroja siinä, miten paineita koetaan, mutta jos jollakin tavalla vertaa eri ihmisryhmiä ja maita, minusta on vaikea nähdä, että suomalaiset korkeakouluopiskelijat olisivat jotenkin erityisen stressatussa tilassa tai että heidän toimeentulonsa suhteessa muuhun väestöön olisi erityisen ongelmallinen. Opiskelijoiden pienituloisuus on tilapäinen ongelma, joka ei ole verrattavissa esimerkiksi eläkeläisköyhyyteen. Minusta ikuinen opintooikeus ei ole hirveän tehokas ratkaisu siihen, että joillekin opiskelu on kuormittavaa. Mihin SYL:n käsitys opiskelijoiden kuormituksen tasosta perustuu? Sillä, meneekö opiskelijoilla paremmin vai huonommin kuin muissa maissa, ei ole mitään merkitystä, koska se että meikäläisillä menee huonommin, on eri asia kuin se, että meikäläisillä menee huonosti. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksessa mielenterveystilastot menevät koko ajan huonompaan suuntaan. Ne ovat tosi huonolla tolalla erityisesti nyt koronan myötä. Jopa 60 prosenttia opiskelijoista on uupumisriskissä. Millaiset olisivat ikuisen opinto-oikeuden kustannukset, Vesa Vihriälä? Yritin miettiä päässälaskuna: Meillä on joka vuosi vähän yli 20 000 uutta opiskelijaa. Jos 10 prosenttia vuotuisista opiskelijoista lisäisi opiskelu aikaansa vuodella, ja vuotuinen laskennallinen kustannus korkeakouluopiskelijalle on about 15 000 euroa, se tarkoittaa noin 30 miljoonan euron lisäkustannuksia vuodessa. Eihän se mikään maailmanlopun kustannus ole, mutta muistettakoon, että viime keväänä hallitus teki kehysriihessä mielestäni huonon päätöksen leikata tutkimusrahoitusta 35 miljoonalla eurolla. Toisaalta, jos opiskelijat eivät tosiasiassa paljon rasita yliopistoja lisäaikana eikä opintotukea lisätä, todellinen lisäkustannus jäisi vähäiseksi. Miten SYL on ajatellut ikuisen opintooikeuden rahoittaa? On käytännössä mahdoton laskea, millainen hinta lappu tälle tulisi, koska siihen vaikuttaa niin moni yksityiskohta. Vesan johtama ”eturivin ekonomistien” työryhmä ehdotti viime vuonna maltillisten lukukausi maksujen ottamista käyttöön korkeakouluopetuksessa. Mitä tässä oli taustalla? Se perustuu siihen havaintoon, että korkeakoulutetut tulevat menestymään elämässään keskimäärin tavattoman paljon paremmin kuin ne, jotka eivät korkeakoulutusta saa. Suomalaisen tutkimuksen mukaan hyöty on keskimäärin yli 400 000 euroa elinkaaren aikana. Tästä Ikuisesti opiskelija TEKSTI TUIJA SILTAMÄKI SYL vaati heinäkuussa kannanotossaan ikuisen opintooikeuden palauttamista yli opistoihin. Niin ei tule tapahtumaan, sillä aloitetta vastustetaan sekä yliopistojen johdoissa että opetus ministeriössä, mutta mitä sitten pitäisi tehdä? Kysyimme SYL:n puheen johtajalta ja lukukausimaksuja ehdottaneelta ekonomistilta.
13 YLIOPISTOSTA näkökulmasta olisi kohtuullista, että he osallistuisivat jollakin tavalla koulutuksensa rahoittamiseen. En tunne yhtään ekonomistia, joka olisi jyrkästi tätä periaatetta vastaan. 1 Korkeakouluopiskelun isoin ongelma on se, että liian pieni osa nuorista pääsee halustaan huolimatta opiskelemaan. Aloituspaikkoja tarvitaan lisää ja tämä edellyttää lisärahoitusta. Toisaalta koulutuksen julkinen rahoitus on jo kansainvälisessä vertailussa suuri BKT:hen verrattuna ja julkinen talous muutenkin ahtaalla. Yksityinen rahoitus tulisi tarpeeseen. Kuinka maltillisista lukukausimaksuista nyt puhuttaisiin? Jos se olisi 2 000 euroa per vuosi, ja meillä olisi ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa vajaa 300 000 opiskelijaa, se olisi noin 600 000 000 euroa rahaa, mikä on aika paljon, kun yliopistojen budjetti on yhteensä vähän yli 2 miljardia ja ammattikorkeakoulujen 900 miljoonaa Viime vuonna SYL tyrmäsi ehdotuksen, entä nyt, Annika? Kyllä mä tyrmään. Tämä on monimutkainen ja mahdollisesti saavutettavuutta heikentävä asia, joka on korjattavissa asialla nimeltä progressiivinen verotus. 2 Kun yliopistosta valmistuneet lääkärit lähtevät työelämän, he alkavat verotuksen kautta maksaa koulutustaan takaisin ilman erillistä lukukausimaksujärjestelmää. Ikuinen opinto-oikeus poistettiin vuonna 2005 siksi, että Matti Vanhasen ensimmäinen hallitus halusi rajata opintoaikoja ja saada opiskelijat nopeammin työelämään väestön vanhenemisen takia. Mitä ratkaisuja te ehdotatte tähän ongelmaan? On outoa ajatella, että työura alkaa vasta, kun on maisterin paperit kädessä. Ihmiset työskentelevät myös opintojen ohella. Jos meillä olisi aloitus paikkoja niin paljon, että ihmiset pääsisivät kouluun silloin, kun he sinne haluavat, saataisiin nuorempia maistereita ja pidempiä työuria. Ja ajatelkaapa, kun opiskelijoilla olisi sellainen toimeentulo, että he voisivat keskittyä vain opiskelemiseen! Aloituspaikkojen määrän lisäämisestä on minusta avainasemassa, että pystymme tarjoamaan isommalle osalle korkeakouluopiskelua, joka lisää heidän tuottavuuttaan ja talouden suorituskykyä. Jos koulutuksen rahoitusta halutaan laajentaa, ei minusta voi sulkea pois sitä, että siihen käytettäisiin myös yksityistä rahaa. Lisäksi suomalainen yhteiskunta täytyy tehdä houkuttelevammaksi ulkomaalaisille ihmisille. Parhaillaan on lausunnolla lakiesitys, joka helpottaisi ETA-alueen ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden oleskelulupakäytäntöjä, kuten työnhakua varten valmistumisen jälkeen. (Toim. huom. nykylain mukaan tutkinnon Suomessa suorittanut ei voi saada oleskelulupaa ilman alle kirjoitettua työsopimusta tai sitovaa työtarjousta.) Entä mitä toimia jaksamisen edistämiseksi voitaisiin tehdä oppilaitoksissa? Parannettavaa on jokaisella koulutusasteella. Esimerkiksi opintospykologien määrästä on puhuttu paljon. YTHS tarjoaa varsinaista mielenterveysapua, ja opinto-ohjaaja osaa auttaa kurssien valitsemisessa, mutta siitä väliltä puuttuu paljon varhaisen puuttumisen malleja. Terapiatakuu on tosi tärkeä, mutta meiltä pitäisi löytyä keinoja siihen, ettei joutuisi koskaan edes hakeutumaan terapiaan. Miltä nämä ennaltaehkäisevät toimenpiteet ekonomistista kuulostavat? Ennaltaehkäisy on usein paljon tehokkaampaa kuin pahaksi päässeiden ongelmien hoito. • 1 Lukukausimaksujen riskinä nähdään usein yhdenvertaisuuden heikentyminen. Se, että huonommasta sosioekonomisesta taustasta tulevat jäisivät helpommin korkeakoulutuksen ulkopuolelle. Vihriälän mukaan riski on olemassa, mutta hallittavissa. IsoBritannian korkeakoulujen lukukausimaksuista julkaistiin vuonna 2019 tutkimus Economics of Education Reviewssä. Sen mukaan lukukausimaksujen takia entistä useampi pääsi korkeakouluopiskelun piiriin, koska koulujen rahoituksen määrä kasvoi. Tutkimuksessa ei löytynyt evidenssiä sosioekonomisten erojen kasvusta. Iso-Britanniassa lukukausimaksun voi maksaa tulosidonnaisella opintolainalla. Jos valmistumisen jälkeen jää tietyn tulotason alle, ei lainaa tarvitse maksaa takaisin. 2 Siitä Vihriälällä on kaksi lyhyttä huomautusta. Yksi: Progressiivisen verotuksen kautta myös paljon tienaavat korkeakouluttamattomat joutuvat ”opiskelijoiden maksumiehiksi”. Kaksi: Progressiivisen verotuksen kiristäminen voi lisätä riskiä siitä, että kansainväliset opiskelijat käyttävät Suomea ilmaisena koulutusalustana ja suuntaavat valmistuttuaan muualle tienaamaan ja maksamaan veroja. K U V A T : S Y L, ET LA / M A T T I R A J A LA
14 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 KEVÄÄLLÄ 2020 minäkin laitoin aivot narikkaan ja aloin katsoa keskiviikko iltaisin Temptation Island Suomea. Ja kuten monella muullakin, suhteeni ”Temppareihin” muuttui ironiasta ja salai sesta paheesta traditioksi, jonka parissa aloin viettää yllättävän paljon aikaa. En ehkä itse puhunut vetopäivästä tai halipulasta, mutta tulin ennen pitkää täy sin tietoiseksi sanontojen merkityksistä sekä niiden syntyhetkistä. Ohjelman maailma ja sarjan tapahtumien jälki puinti jatkuivat Instagramissa, Jodelissa ja podcasteissa, joissa osallistujat kertoi vat elämistään. Sain muun muassa seu rata VP :n kunnallisvaali kampanjaa sekä ihastella Mattun kissanpentua Mimiä. Samalla, kun realityjen suosio on kasvanut ja niiden katsominen norma lisoitunut, on niiden eettisiin ongel miin alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Keväällä Ylen motohjelma tutki ohjelmien osallistujien sopimuksia. Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Lehmusvesi puolestaan haastatteli tutkija tohtori Pauliina Tuomea provo katiivisesta televisiosta ja ohjelmien lisääntyneestä sensaatiohakuisuudesta. Tänä kesänä aiheeseen tarttui Ylioppi lasteatteri. Sen esitys Reality 2021 – Sum mer of Love pureutuu aiheeseen huumorin ja kritiikin kautta. Esityksessä seikkailevat tositv:stä tutut henkilöt ja hahmot. On kuiva ja hiukan misogyyninen tuottaja, kunnian himoinen ja menestystä tavoitte leva tvsielu sekä pariskunta, jossa toinen rakastaa enemmän kuin toinen. Aiheet tunnistaa jokainen realityä katsonut. Teatterin katsomossa nauran mukana. Ehkä esityksen hauskuudelle, ehkä sen osuvuudelle. Se on kuin oikeaa realityä: kieroon menneitä hetkiä, ihmiskohtaloita ja todellista rakkautta. Tositvunelmissa kuka tahansa voi menestyä ja nousta legendaariseksi tähdeksi, jonka sanomisia siteerataan meemisivuilla ja Youtuben kommentti kentissä. Esityksen hahmot esitetään kui tenkin myös todellisina ihmisinä, joiden elämiin menestys ja julkisuus eivät tuo varsinaista onnea. KOLUMNISTI KEVIN ROOSE kirjoitti huhti kuussa 2021 The New York Timesiin ”yolo economysta”. Roosen mukaan you only live once talous kertoo amerikkalaisesta trendistä, jossa varakkaat nuoret aikuiset jättävät päivätyönsä toteuttaakseen omia projektejaan. Roosen mukaan pandemian kautta monet ovat päätyneet ajattelemaan elä män peruskysymyksiä. Mitä haluan elä mältäni? Mitä haluan työltäni? Ihmiset, joilla siihen oli varaa, päättivät alkaa elää omaehtoista elämää: Päättää itse työ tuntinsa ja sen, monelta aamuisin herää vät. He aloittivat startuppeja ja tavoit telivat taloudellista riippumattomuutta esimerkiksi ostamalla trendi osakkeita ja kasvattamalla ”henkistä pääomaa”, mitä se ikinä tarkoittaakaan. Yksi keino omaehtoisuuden unelman saavuttamiseen on someura. Realitystä on tullut varteenotettava ja pragmaatti nen keino sen tavoittelemiseen. Se ei sinänsä ole kovin kummallista. Tositv ohjelmia, kuten Big Brotheria Somemaailmassa toistuu amerikkalaisen unelman retoriikka, jossa kuka tahansa voi menestyä. Myös reality tarjoa mahdollisuuden onnistua ja kasvattaa somenäkyvyyttä omalla persoonalla. Todellisuudessa tuottajat päättävät menestymisen puolestasi, kirjoittaa Selma af Schultén kolumnissaan. ONKO TOSI-TV:STÄ PONNAHDUSLAUDAKSI?
15 KOLUMNI ja Temppareita, seuraavat sadattuhannet ihmiset. Reality kaupittelee osallistujille unel maa, jossa kuka tahansa voi nousta ryy syistä rikkauksiin. Samoin ajattelemme somesta. TikTok ja Instagram voivat tehdä kenestä tahansa kuuluisan! Somessa julkisuus tarkoittaa valtaa ja rahaa, ja se on huomio taloudessa kieltämättä kovaa valuuttaa. Esimerkiksi reality ohjelmissa esiintynyt Niko Saarinen juontaa nykyään yhtä Suomen suosituimmista podcasteista ja menestyy alallaan. Todellisuudessa ohjelmat eivät voi luvata mitään. Tuottajat haluavat kat sojille hyvän tarinan, ja osallistujat ovat keino ja väline sen tuottamiseen, eikä tuottajilla välttämättä ole samoja intres sejä kuin osallistujilla. Reality voi olla myös se paikka, johon unelmat menevät kuolemaan. TULEVAISUUDESSA SOMEURAN SAAVUTTAMINEN saattaa olla suoraviivaisempaa. Tampereen ammattikorkeakoulu on ensimmäisenä maailmassa perusta nut vaikuttajiksi pyrkiville ”Influencers Academyn”. Se on uusi koulutusohjelma, jossa tavoitteena on oppia uutta vaikuttaja markki noin nista ja 3,5 vuoden jälkeen valmistua tradenomiksi. Ohjelma on englannin kielinen ja suunnattu EU:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Influencers Academyn lukukausimaksu on 9?800 euroa. Somekoulutus ja realityyn osallistu minen ovat vain yksittäisiä tapoja nousta kuuluisuuteen, eikä salaista reseptiä menestymiselle ole. Kaikilla vaikuttajiksi pyrkivillä on varmasti ajatus siitä, miten omaa unelmaaa kannattaa viedä eteen päin. Sitä kannattaa seurata. Koko vaikuttajamarkkinoinnin maa ilma perustuu imagon rakentamiselle ja brändäykselle. Somevaikuttajasta, joka tekee asiat kuten hän itse haluaa, oli se sitten realityyn osallistuminen tai jokin muu tapa, huokuu aitous ja rehellisyys. Se on tarpeen, kun tarvitsee yleisön luot tamusta myydäkseen tuotteita. Parhaassa tapauksessa reality tarjoaa sekä katsojille että osallistujille hyvän tarinan ja hauskaa viihdettä. Ihmisille, jotka ovat valmiita heittäytymään kum mallisiin formaatteihin ja nauramaan itselleen, tulee aina olemaan tarvetta. Ja sitä me katsojat todella arvostamme. • SELMA AF SCHULTÉN Selma af Schultén on journalismin ja viestinnän opiskelija, joka toimii vapaana kirjoittajana ja valokuvaajana Helsingissä ja inspiroituu trendipastoista. "Reality voi olla myös "Reality voi olla myös se paikka, johon se paikka, johon unelmasi menevät unelmasi menevät kuolemaan." kuolemaan."
16 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 Ylioppilaslehti seurasi asunnottomien elämää Helsingissä lähes vuoden. Sinä aikana päivä keskuksia, kirjastoja ja uimahalleja suljettiin koronan takia, hätä majoitusten paikkoja rajattiin kokoontumisrajoitusten vuoksi ja kymmenien ihmisten kodit myytiin. Minne he oikein menevät? TEKSTI TUIJA SILTAMÄKI KUVAT TOUKO HUJANEN Jenni tuli pari vuotta sitten Joensuusta Subutexin perässä Helsinkiin. Siitä lähtien hän on ollut asunnoton.
17 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021
18 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 H HELMIKUISENA YÖNÄ Hietalahden torin vessa on varattu niin kuin aina. Siellä nukkuu mies, niin kuin aina, eikä hän edelleenkään halua lähteä Yökiitäjän kyytiin. Rautatieaseman naista ei kannata edes yrittää. Hän on viettänyt siellä laukkujensa kanssa jo vuosia eikä halua hätämajoitukseen eikä yökahvilaan eikä mihinkään. Silloin, kun on rahaa, hän menee hotelliin tai laivalle. Nyt ei ole, eivätkä laivat koronan takia kulje, joten nainen istuu seinustalla ja sanoo, että ihmiset tuntuvat olevan entistäkin enemmän sekaisin. Joulukuussa mies puukotti toista viidakko veitsellä, tänään toinen ei muis tanut, asuuko Otaniemessä vai Konalassa vai sittenkin Korsossa eikä pystyssä pysy misestäkään meinannut tulla mitään. Kolmas mies puhuu patterille. Kutsutaan häntä vaikka Mikaksi. Mikalta on Mikan mukaan varastettu lompakko. Tauoton puhe jatkuu Yökii täjän takapenkillä. Hän kertoo olleensa yli vuoden asunnottomana ja viettä neensä viimeiset kaksi viikkoa hotellissa. Takana mittava ura, viimeiset vuodet kansain välisissä johtotehtävissä, ei ihan vakoojana, mutta tiettyjä tehtäviä oli, ja niistä hän ei voi kertoa sen enempää. ”Mä olen vähän tällainen puolivalla ton poikamies. Hyvin vaikea on meikä läisen rauhoittua ja asettua aloilleen. Semmonen mä olin jo natiaisena ja sem monen mä olen tänäkin päivänä. Hyvin vaikee se on pestä pois ne seeprassa ole vat raidat, ei ne kulumallakaan lähde.” Vesa Timberg ja Tuomas IsoIlomäki pysäköivät pakettiauton Pasi lan Ratamestarinkadulle yökahvila Kalkkersin eteen. Siellä saa juoda kah via, syödä pullaa, torkkua ja olla sisällä. Mika huomaa olevansa väsynyt ja käy korituoliin. Timberg ja IsoIlomäki lähtevät jat kamaan kierrosta. Mannerheimintiellä istuu ihminen maassa, muuten kaupun gilla on rauhallista. Dallapenpuiston, Varsapuistikon ja Karhupuiston vessoja ei tänä yönä lähdetä kolkuttelemaan. ”Sinne on ihan turha mennä.” ”Paitsi jos tarvii uusia akkupora koneita.” KUN SUOMI MAALISKUUSSA 2020 ”meni kiinni”, suurin osa suomalaisista sul keutui sisään etätöiden ja suoratoiston äärelle. Toiset jäivät ulos. Koronarajoitusten takia monia asunnottomien palveluita suljettiin tai niissä asioimista rajoitettiin Helsingissä. Päivä keskusten asiointiaikoja ja asiakas määriä rajattiin. Uimahalliin ei pääs syt pesulle eikä kirjastoon sisälle. Kun julkisilla paikoilla liikkui vähemmän ihmisiä, asunnottomat alkoivat pistää silmään. Rautatieasemalta ja ostoskes kuksista häädettiin ulos, missään ei voi nut olla. Mäkelänkadulla sijaitsevassa Sini nauhasäätiön päiväkeskus Illusiassa käy normaalioloissa päivän aikana jopa 180 ihmistä syömässä, juomassa kah via, hoitamassa asioita ja tapaamassa ihmisiä. Tiukimpien koronarajoitusten aikaan keväällä 2020 Illusia oli kolme päivää kiinni. Senkään jälkeen sisälle ei hetkeen voinut ottaa juuri ketään. Ruo kaannoksia jaettiin ikkunoista suoraan kadulle. Moni lakkasi käymästä, kun ei jaksanut yrittää syödä seisaaltaan räntäsateessa. ”Se on työntekijän näkökulmastakin aika vittumainen tilanne, kun operoit porukan kanssa, jolta muutenkin läh tökohtaisesti tietyt ovet pysyy kiinni, ja joudut vielä itsekin sulkee sen vimosen”, Tuomas Iso-Ilomäki kysyy Hietalahden torin vessassa nukkuvalta mieheltä, haluaisiko hän lähteä yöksi yökahvila Kalkkerssiin. Ei halua.
19 KOTI, USKONTO, ISÄNMAA. Tuomioita on tullut kuusi, enimmäk seen varkauksista ja enimmäkseen lyhyitä. ”Rappioromantiikka on jotenkin vie nyt mua elämässä. Oli oma valinta läh teä siihen.” Vankilan jälkeen Ottelin asui Mäke länkadulla Sininauhasäätiön asumis yksikössä. Siellä päihteiden käyttö oli hänen mukaansa jokapäiväistä, eikä niistä päässyt eroon. Oveen koputeltiin koko ajan. Kaksi viikkoa sitten hän sai Sini nauhalta asunnon. Hänellä on tieto kone, Netflix ja omaa rauhaa. Edellisenä iltana hän on pelannut tietokoneella ja juonut viskiä, viikonloppuna entinen naapuri Jesse on tulossa saunomaan ja syömään. Vailla vakinaista asuntoa ry:n (vva) päiväkeskus Vepalle hän on päätynyt sattumalta. Samassa raitiovaunussa ollut vanhempi nainen tarjosi salmiakki kossua ja kutsui mukaan. ”Täältäkin löytää rakkautta ja ystäviä. Ei se rakkaus tai ihmisyys siihen lopu.” Jesse puolestaan on löytänyt lahjoitus vaatteiden joukosta uuden paidan ja uudet verkkarit. ”Eiks oo hyvät kledjut?” JENNI TOIVOO , että tässä on pohja. On maaliskuun alku, ja edelliset pari kuukautta ovat olleet kaikkien aikojen rankimmat, Jenni sanoo. Kun Kalkkers oli kiinni, hänellä ja Jerellä ei ollut sanoo Illusiassa työskentelevä Mertsi Isberg . Maaliskuussa 2021 tilanne on pa rempi, mutta Suomeen on jälleen julis tettu ”poikkeusolot”. Päiväkeskukset ja hätämajoitukset ovat auki, mutta niiden toimintaa rajoitetaan edelleen. Asunnot tomuus ja päihdetyötä tekevien mukaan epidemialla on ollut vakavia vaikutuksia jo ennestään vaikeassa ase massa oleviin ihmisiin. Viime keväänä tilanteesta kiinnos tui myös eduskunnan apulaisoikeus asiamies. Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin pyysi Helsingin lisäksi neljältä muulta kunnalta selvitystä siitä, mitä kunta tekee asunnottomuuden vähentä miseksi, ja miten asunnottomien palve lut on poikkeustilan aikana järjestetty. Selvitys valmistui keväällä 2021. Sen tulokset olivat tylyt: Kunnat eivät ole tehneet tarpeeksi asunnottomuuden vähentämiseksi. Julkisen vallan tehtävä on turvata jokaiselle välttämätön huolenpito ja edistää oikeutta asuntoon. Ja: asunnottomat ovat muuta väestöä suuremmassa vaarassa. OTTO OTTELIN löysi lapsena boheemin elämän. Äidinmaidossa tullut, hän sanoo. Juominen alkoi noin 10vuotiaana, varastelukin varhain. Erossa meni vät parisuhde ja lapset, sitten alkoi vat ”vankila rundi” ja asunnottomuus. yöpaikkaa. He viettivät öitä rapuissa. Tavaroita on hävinnyt ja ryöstetty. ”Paskasuma”, Jenni sanoo. Pari vuotta sitten Jenni lähti Joen suusta Helsinkiin hakemaan Subu texia. Seuraavana aamuna hän heräsi ryöstettynä. ”En tiedä, mitä pillereitä söin.” Asunto Joensuussa oli menossa alta, ja Jennin kaksi alakouluikäistä lasta oli jo otettu huostaan. Ei ollut mitään syytä palata. Jeren kanssa he ovat pitäneet yhtä puolitoista vuotta. Siitä lähes puolet Jere on ollut ”kiinni”. Elämäänsä he ovat rahoittaneet vaihtelevin mene telmin. Tukia ei ole juuri nostettu. Kun Jere on ollut vankilassa, Jenni on ikävöinyt. ”Jere on mun perhe. Se on kaikki, mitä mulla on täällä.” Jenni ei ole nähnyt lapsiaan yli vuo teen. Hän sanoo todenneensa, että on parempi pysyä poissa siihen asti, kun nes edes puhelinnumero säilyy viikon samana. Parin päivän päästä heillä on taas aika asumisneuvojalle. Tavoitteena on saada asunto ja päästä korvaushoitoon. Otto Ottelin sanoo, että rappioromantiikka on aina vetänyt häntä puoleensa. Pari viikkoa sitten hän sai vihdoin asunnon. Tiukimpien koronarajoitusten aikaan IIiris Ingman ja muut päiväkeskus Illusian työntekijät jakoivat ruoka-annoksia suoraan kadulle.
20 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 ja vastaavissa yönsä nukkuu lähes viides osa (721). Loput ovat asuntoloissa tai majoitusliikkeissä (489) ja laitosmaisissa yksiköissä (358). Asumisyksiköissä karanteeni on jär jestetty kuten asunnoissa yleensäkin. Muista karanteenipaikoista on huoleh tinut kaupunki. Itsenäiseen ja ilman valvontaa asumiseen kykeneviä ihmisiä on voitu laittaa karanteeniin yksittäi siin asuntoihin, ja tiloja on vuokrattu myös HotelliHaagasta ja Lauttasaaren tukikodista. Mielenterveys ja päihde ongelmaisia on viety karanteeniin Auro ran sairaalaan. Maaliskuun alussa listoille tuli käyt töä. Päiväkeskus Vepassa käyneellä todettiin korona, ja 18 ihmistä joutui karanteeniin. Pari viikkoa myöhemmin tilanne on rauhoittunut, mutta pöytiä ja käsiä desinfioidaan ja työntekijät muistutta vat turvaväleistä ja maskeista. Edistystäkin tapahtuu. Junailijan kujan asumisyksikön asukkaat on jo rokotettu ensimmäisen kerran, ja kun rokotteita jäi yli, niitä tarjottiin Vepan työntekijöille. HUHTIKUUSSA ihmisten vointi huononee. Koronarajoituksia ei pääse pakoon mihinkään, missään ei pääse rentou tumaan, joka paikasta häädetään pois. Pesulle on hankala päästä, ihmisten hygienian taso on laskenut. Uimahallit ja kirjastot ovat kiinni. Lääkäriin on vaikea päästä. Terveyskeskuksista ja päivystyk sestä saatetaan käännyttää pois. Kaduilla liikkuu huonoja huumeita. Muunnel tua ja jatkettua tavaraa piikittäessä tulee tulehduksia. Fentanyylillä terästettyihin rauhoittaviin kuolee ihmisiä. Katkolle ei meinaa päästä eikä van kilaan. Alle puolen vuoden tuomioita ei oteta sisään. Voi vain kävellä tai ajella julkisilla kaiket päivät. ”Ihmiset ovat niin loppu ja kylläs tyneitä koko koronaan”, sanoo päivä keskus Vepan ohjaaja Heidi Heino . Jenni ja Jere ovat saaneet Vepaan porttikiellon. Tähän mennessä yritykset ovat kariutu neet. Viimeksi siihen, että he nukkuivat pommiin. Kaikki pitää tehdä erehdyk sen kautta, Jenni sanoo. ”Varmaan aika monessa asiassa pää sisi paljon helpommalla, jos voisi pitää huolta vain itsestään. Ei tarvitsisi välit tää oikein mistään.” PÄIVÄKESKUS VEPASSA ei yleensä kysytä ihmisten nimiä. Koronan takia sekin muuttui. Kävijöistä alettiin kerätä rivilistoja, joihin kirjataan, kuka on ollut tiloissa minäkin päivänä. Tietoa tarvitaan tar tuntojen jäljittämistä varten. Jos pai kalla on ollut koronatartunnan saanut ihminen, altistuneet voidaan listojen perusteella määrätä karanteeniin. Mutta minne? Suomessa oli vuoden 2020 lopussa 4 314 asunnotonta. Valtaosa yksineläjiä, liki neljäsosa pitkäaikaisasunnottomia eli yli vuoden tai toistuvasti kolmen vuoden aikana asunnottomana olleita. Alle 25vuotiaita asunnottomia oli 854, perheitä ja pariskuntia 201. Lähes puolet kaikista asunnottomista elää pääkaupunkiseudulla. Oikeasti asunnottomia on enemmän. Kun puhutaan asunnottomien mää rästä, viitataan ympäristöministeriön alaisen asumisen rahoitus ja kehittämis keskuksen ara:n tilastoihin. Sen tiedot eivät perustu väestötietojärjestelmään, vaan ne ovat vastauksia kunnille lähe tettyihin kyselyihin. Kunnat keräävät tiedot sosiaali ja asuntotoimen rekistereistä sekä kun nan vuokrataloyhtiöiden asuntohakija rekistereistä. Jotkut kunnista käyttävät tietojen hankkimiseen ja tarkista miseen Kelan toimeentulorekisteriä tai digi ja väestötietovirasto dvv:n väestötietorekisteriä. Kuntien tiedonhankintamenetelmät ja niiden arviointiperusteet kuitenkin eroavat toisistaan, ja kuten muistakin yhteiskunnan marginaalissa olevista ihmisistä, myös asunnottomista on vai kea saada täsmällistä tietoa. Vuonna 2018 asunnottomien määrä ”väheni” Helsingissä edellisvuoteen sel västi. Syynä ei kuitenkaan ollut tilan teen parantuminen vaan se, että Hel sinki muutti tilastointitapaansa. Jotain luvuista kuitenkin näkee. Pitkällä aikavälillä asunnottomuus on vähentynyt Suomessa merkittävästi. Vuonna 1987, kun Aran tilastointi aloi tettiin, asunnottomia oli yli 18 000. 1990luvun puoliväliin asti määrä laski jyrkästi. Vuosituhannen vaihteessa kehi tys pysähtyi, kunnes kääntyi hitaam paan ja tasaisempaan laskuun. Samoin tiedetään, että suurin osa tilastoiduista asunnottomista (2?773) elää tilapäisesti tuttavien tai sukulais ten luona. Vielä tilapäisemmissä ratkai suissa, eli ulkona, rapuissa, ensisuojissa Helsingin kaupunki ja Diakonissalaitos järjestävät asunnottomille hätämajoitusta.
21 KOTI, USKONTO, ISÄNMAA. He ovat virallisesti keravalaisia eivätkä helsinkiläisiä, joten heidän pal velunsa ovat Keravalla eivätkä Helsin gissä. Oletettavasti he ovat siirtyneet kotipaikkakunnalleen. Yhtenä perjantaiiltapäivänä he kui tenkin istuvat kantamustensa kanssa Pengerpuistossa. Seurue on iso ja ääne käs. Pian alkaa häsellys. Yhtä miestä huolestuttaa, että poliisit tulevat paikalle. ”Me jäädään ihan just fakkiin!” Kerätään kassit ja maastopyörät ja lähdetään liikkeelle. Lappuhaalareihin pukeutunut mies huutaa puhelimensa perään, mutta porukka kävelee nopeasti pois. SUOMI ON SUOMEN MUKAAN myös asun nottomuuden hoitamisen mallimaa. Kansainvälinen menestystarina, tava taan sanoa. Pohjatöitä tehtiin jo aiemmin, mutta kultakausi alkoi 1980luvulla. Silloin asunnottomuuden poistaminen otet tiin ensimmäistä kertaa tavoitteeksi hallitusohjelmassa ja sen hoitaminen osaksi hyvinvointipolitiikkaa. Laadit tiin ensimmäinen valtakunnallinen asuntoohjelma, säädettiin uusi sosiaali huoltolaki ja laki ”asuntoolojen kehit tämisestä”. Lisäksi paikallisista asun toohjelmista tuli pakollisia. Asunto, sosiaali ja terveystoimi alkoivat tehdä valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikal lisesti tiivistä yhteistyötä. Sen seurauksena asunnottomien asumispalveluiden järjestelmä alkoi muuttua. ”Yömajojen” sijaan alettiin panostaa tukiasuntoihin ja tuki koteihin. Niiden määrä alkoi kasvaa nopeasti 1980luvun loppupuolella. Asunnottomiin alettiin myös suhtau tua eri tavalla. 1950luvulla asunnottomuutta pidettiin irtolaisuuteen, juopotteluun ja järjestys häiriöihin kytkeytyvänä elämän tapana, 1980luvulla alettiin sen sijaan puhua asunnon puuttumisesta ja kelvottomista asuntooloista. Viidessä vuodessa, 1987–1991, asunnottomien määrä väheni noin kolmella tuhannella henkilöllä. 1980luvulla aloitettujen uudistus ten seurauksena 2000luvulla syntyi asunto ensin politiikka. Sen periaat teellinen sisältö määriteltiin Nimi ovessa mietinnössä vuonna 2007 ja tavoitteet pitkä aikaisasunnottomuuden poistamisen ohjelmassa eli paavo:ssa vuosina 2008–2015. Asunto ensin ajatuksen ydin on se, että asunto ei ole palkinto siitä, että on hoitanut itsensä ja asiansa kun toon, vaan niiden edellytys. Ensin katto pään päälle, sitten muiden ongelmien kimppuun. Myös Sanna Marinin hallitus on linjannut, että asunnottomuus pois tetaan Suomesta. Marinin visiossa se tapahtuu kahdessa vaalikaudessa: puolet nyt ja puolet seuraavalla. Keinoiksi siihen nimetään yhteistyö ohjelma keskeisten kaupunkiseutujen, palvelun tuottajien ja järjestöjen kanssa sekä asumisneuvonnan saatavuuden Juha Hyrkäs ei voi aloittaa HIVlääkitystään, ennen kuin saa vakituisen asuinpaikan. Hän on sateenkaariasunnoton aktivisti, joka puhuu etenkin vähemmistöjen kohtaamasta väkivallasta.
22 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 parantaminen . Asumisneuvonta halu taan muuttaa lakisääteiseksi, ja asunnot tomuuden poistotavoite kirjata valtion ja suurten kaupunkiseutujen maankäy tön, asumisen ja liikenteen (mal) sopi muksiin. Myös asunnottomuuden tilas tointia luvataan kehittää. Sille on tilausta. vva:n matalan kyn nyksen esimies ja asumispalvelupäällikkö Jussi Lehtonen sanoo, että asunnotto mia on enemmän kuin ara:n tilastoista näkee. Sen näkee esimerkiksi yökahvila Kalkkerssissa: jokainen talvi on ollut huonompi kuin edellinen. Lehtonen arvioi, että 2010luvun alussa katuasunnottomia oli joitakin kymmeniä. Koronan aikana on Lehtosen mukaan tullut selväksi, että määrä mita taan sadoissa. VUONNA 2017 perustoimeentulotuki siirtyi kunnilta Kelan hoidettavaksi, ja Juha Hyrkäs menetti äitinsä ja sai hivdiagnoosin. Hyrkäs palasi Suomeen asuttuaan pitkään EteläAmerikassa. Sinä aikana kaikki suhteet Suomeen olivat kat kenneet. hiv sai hänet pelkäämään kuolemaa. Ensimmäisen vuoden hän majaili kavereiden luona, mutta vähitellen majapaikat kävivät vähiin. Ennen pit kää ei ollut ketään, jolta olisi lainannut rahaa. Hyrkäs siirtyi hätämajoitukseen, ja silloin ongelmat hänen mukaansa toden teolla alkoivat. Vuoden aikana hänet pahoinpi deltiin useita kertoja. Aluksi hän teki tapahtumista rikosilmoituksia, mutta niistä seurasi kosto. Hyrkäs sanoo, että miesjoukko alisti hänet maahan ja virt sasi hänen päälleen. Hyrkkäällä on ollut paljon ongelmia myös viranomaisten kanssa. Hän on hankala asiakas. Hyrkäs on käynyt liki neljä vuotta kamppailua Kelan kanssa lukuisista aiheista. Aluksi asia koski hiv:n ja latentin tuberkuloosin takia haettua sairauspäivärahaa, Järjestelmävirheen takia hakemus katosi. Vuonna 2018 Hyrkkäälle myönnetty toimeentulotuki maksettiin väärälle tilille. Hän on myös joutunut todistamaan, ettei hänellä ole päihde tai mielenterveysongelmaa, joiden takia hänet voitaisiin sijoittaa päihde tai mielenterveysyksikköön. ”Mä en voi sietää sitä, että mut yhdis tetään päihdeyksikköön.” Hyrkäs ei enää halua Hietsun ”märälle puolelle” eikä hänestä päihteet tömiä asunnottomia muutenkaan saisi laittaa huumeidenkäyttäjien sekaan. Se ei edesauta raittiina pysymistä tai rai tistumista. Lisäksi huumeiden mukana tulee hänen mukaansa usein velanperin tää ja väkivaltaa. Maaliskuun 2021 alussa Diakons salaitoksen asumisyksiköstä Kalliosta löytyi kuollut mies. Murhasyytteen mukaan hänestä löytyi yli sata pistohaa vaa. Miestä oli lyöty veitsellä, saksilla ja haarukalla päähän, niskaan, raajoi hin ja vartaloon. Tekijän mukaan uhri oli joskus varastanut häneltä rahaa ja kohdellut hänen kaverinsa vaimoa väkivaltaisesti. Vuonna 2017 Sininauhaliiton Ruusu lankadun asumisyksiköstä löytyi matka laukusta miehen ruumis. Kuolinsyyksi todettiin lääkkeet ja alkoholi, mutta kuolemaan myötävaikutti se, että uhria oli ensin pahoinpidelty juustoveitsellä ja kengänkorolla. Tekijä tuomittiin tör keästä pahoinpitelystä, törkeästä kuo lemantuottamuksesta ja hautarauhan rikkomisesta. Viimeksi Hyrkäs jäi täysin asunnot tomaksi viime vuoden elokuussa. Sen jälkeen hän ryhtyi toimeen. Hyrkäs alkoi verkostoitua. Hän on antanut haastatteluja lehtiin ja podcasteihin ja valittanut kokemastaan kohtelusta eduskunnan oikeusasiamie helle. Kuka kuuntelee köyhää verkos tossa hän järjestää keskustelutilaisuuksia ja pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon. Hyrkäs puhuu etenkin seksuaali ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien asunnottomien kohtaamasta väkival lasta ja hyväksikäytöstä. Viimeisimpänä Hyrkäs päätti lähteä ehdolle kesän kuntavaaleihin kristillis demokraattien ehdokkaana. ”Mikä voi kuulostaa aika hullulta, kun mä oon homo ja hivpositiivinen.” Asunnottomuuden takia Hyrkäs ei ole voinut aloittaa hivlääkitystään. Lääkkeet pitäisi ottaa joka päivä samaan aikaan, sillä epäsäännöllinen lääkkeiden ottaminen voi johtaa lääkeresistenssiin. Ilman vakituista asuinpaikkaa riski sii hen on suuri. Väitöskirja sentään edistyy. Hyrkäs tekee sitä bolivialaiseen yliopistoon ja se käsittelee median ja oikeuslaitoksen suhteesta Latinalaisessa Amerikassa. ”Tämä on niin kuin ultrajuoksu. Nyt aletaan päästä maalia kohti, ja mulla on hurraavat joukot vieressä.” ASUNNOTTOMIEN PALVELUT tapaavat käydä naapuruston hermoille. ”Arvasin, että tästä tulee riesaa”, sanoi Helsingin Uutisten haastattelema mies maaliskuussa. Riesan lähde olivat Vepan ja Kalkkerssin uudet ”hulppeat” tilat entisessä ravintolassa. Kun Ruu sulankadun ruumis neljä vuotta sitten löytyi, Iltalehti kertoi, että naapurusto on asuntolan aiheuttamista häiriöistä näreissään. Viime kesänä häiriöistä raportoivat PuuVallilan asukkaat. Hel singin Sanomien jututtama rouva kertoi varotoimena kiinnittänyt puutarhaka lusteensa toisiinsa vaijerilla. Vallilaan on keskittynyt pienelle alueelle paljon asunnottomille ja päih teidenkäyttäjille suunnattuja palveluita. Mäkelänkadulla on Sininauhan asu misyksikkö, sen naapurissa päiväkes kus Illusia. Parin sadan metrin päässä on Inarintien romanien, paperittomien ja päihteettömien hätämajoitus, mäen Koronan aikana on Jussi Lehtosen mukaan tullut selväksi, että katuasunnottomien määrä mitataan sadoissa.
23 KOTI, USKONTO, ISÄNMAA. päällä Sturenkadulla korvaushoitoa tarjoava Kklinikka ja nyt sen vieressä Cheap Sleepin tiloissa vielä Nuoli. PuuVallilan asukkaat vaativat touko kuussa kirjelmässään jälkimmäisiä pois tumaan alueelta. Sininauhasäätiön Nuoli, kuten monet muutkin asunnottomien palvelut, on hanke. Se on suunnattu 16–29vuoti aille huumeita käyttäville nuorille, aloi tettu vuonna 2019 ja rahoitettu vuoden 2021 loppuun asti. Normaalisti Nuolen tilat ovat Mäke länkadulla. Siellä saa syödä, levätä, pestä pyykkiä, käydä suihkussa ja olla yötä. Lisäksi tarjotaan asiointiapua esimer kiksi asunnonhaussa ja päihdehoitoon hakeutumisessa. Keskiverto Nuolen asiakas on 24–25vuotias nuori aikuinen, jolla on lastensuojelutausta ja sitä seurannut jäl kihuollon asiakkuus. Päihteiden käyttö on alkanut usein jo murrosiässä. Asun not on menetetty, ja rahapulaa yritetty ratkoa rikoksilla. Tuomioita voi olla takana jo muutama, jotkut tulevat suo raan vankilasta. Kaikki eivät käytä huumeita, mutta käyttäjistä suurin osa suonensisäisesti. Nuolen palveluiden käyttäminen on vapaaehtoista. Ei tarvitse sitou tua mihinkään tai olla ”muutosha lukkuutta”. Asioida voi kuntarajoista riippumatta ja anonyymisti. Monet suh tautuvat viranomaisiin ja palveluihin epäluuloisesti, eivätkä halua jättää itses tään jälkiä. Nuoli muutti huhtikuussa Mäkelän kadulta hostelliin koronan takia. Ennen koronaa Mäkelänkadulle pys tyttiin majoittamaan joka yö 15 nuorta, mutta koronarajoitusten takia sisään sai ottaa vain viisi. Se oli tarpeeseen nähden liian vähän. Lisäksi pelättiin ulkonaliikkumiskieltoa. Se olisi asun nottomille nuorille katastrofi, Sininau hasäätiö kirjoitti kannanotossaan maa liskuussa 2021. Ratkasuna Diakonissalaitos vuokrasi Nuolelle Cheap Sleepistä kymmenen kahden hengen huonetta. Niissä nuku taan sängyissä oikeilla patjoilla, ei jumppamatoilla. Viikossa palveluiden piiriin on tullut jo kymmenen uutta nuorta, kun tavalli sesti uusia tulee vain muutama. Lisäksi lähes puolet kävijöistä on ollut kotoisin muualta kuin Helsingistä. Nuolella korostetaan, että naapurus ton kanssa on tärkeää tehdä yhteistyötä. Kävijöiden herättämä huoli ymmärre tään, mutta: ”Yhtälailla näillä ihmisillä on oikeus elää täällä Vallilassa kuin kenellä tahansa muullakin”, sanoo tiimiesimies Faina Puustinen . Tilat on vuokrattu kolmeksi kuukau deksi. Sen jälkeen katsotaan uudestaan. HUHTIKUUN LOPUSSA koronarokotukset etenevät. Niitä tarjotaan myös päivä keskusten kävijöille. Kaikki eivät ota. Kaikki eivät usko koronan olemas saoloon. Joistakin se on huijausta tai Lari sanoo, että kahdeksan kuukauden asunnottomuus lähensi häntä ja Miaa. Kaikesta oli pakko selvitä yhdessä.
24 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 ihmisten kiusaa, toisilla on muutakin murehdittavaa kuin joku flunssa. Vepan ohjaaja Heidi Heino sanoo, että kävijät ovat paremmalla tuulella kuin talvella. Kevättä on rinnassa itse kullakin, hän kuvailee. ”Kun tulee paskaa vaakatasossa joka suunnassa, niin ei se mielialaa kauheesti kohenna”. Ilmapiiriin vaikuttaa sekin, missä kohtaa kuukautta ollaan menossa. Kuun alussa tukien tultua moni on juh latuulella, loppukuusta rahojen loput tua ”aika nöyrää poikaa”, työntekijät kuvailevat. Nyt tunnelma on Heinon mielestä suorastaan seesteinen. Paikalla on ihmi siä, jotka ovat toisilleen velkaa, mutta eivät riitele keskenään tai ohjaajien kanssa. He eivät vaikuta henkisesti ja fyysisesti yhtä väsyneiltä kuin talvella. Aurinko paistaa, kevät tulee. ”Jokainen murhe ei ole maailmaa kaatava asia.” Torkkelinmäellä joku touhuaa ros kisten kimpussa. Vieressä matalalla aidalla istuu Jesse. Hän on saanut uudet kuivat kengät ja on siitä iloinen. MIA VOI OLLA ILMAN Laria kaksi tuntia. Sen jälkeen hän lähtee etsimään mies tään. Jos ei löydy, hän menee Tuomio kirkkoon. Sieltä hän saa vastauksen, mistä etsinnät kannattaa aloittaa. ”Meillä on yhteys”, Mia sanoo. Se muodostui viimeistään silloin, kun he olivat täysin asunnottomia. Ne kahdeksan kuukautta he olivat koko ajan yhdessä, sitä ennenkin melkein. Ennen asunnottomiksi jäämistä he asui vat kolmiossa. Talvella oli kylmä, mutta siellä sai olla yhdessä. Naimisissa he ovat olleet kahdeksan vuotta. Viime syksystä lähtien he ovat asu neet Hietaniemen palvelukeskuksessa. Lari kolmannessa, Mia neljännessä kerroksessa. He eivät viihdy siellä. He eivät saa nukkua yhdessä tai vierailla toistensa luona. Joinain öinä on rauha tonta. Asukkaat tekevät ruokaa keskellä yötä, tiskaavat, paiskovat kaapinovia, metelöivät. Siksi he viettävät siellä niin vähän aikaa kuin mahdollista. Lähtevät ulos heti aamupalan jälkeen, palaavat vasta myöhään illalla. Päivät he ovat ulkona. Kävelevät ja tekevät retkiä. Kaunialaan, Lammassaareen, Seurasaareen, Viik kiin… Kesällä he yöpyvät joskus luon nossa, laavulla tai teltassa. Aurinkoisina päivinä he saattavat makoilla Linnan mäen kallioilla ja ottaa aurinkoa. Viime vuonna tai sitä edellisenä he kävivät kin huvipuistossa. Lari sai houkuteltua Mian Kirnuun. Millainen se oli? ”Ihan kauhee.” Lari sanoo, että hänellä on jopa hie man ikävä asunnottomuutta. Kaikesta oli pakko selvitä yhdessä. Se lähensi. ”Olihan siinä omat vaikeutensa, missä nukkuu ja muuta, mutta… Rak kaus oli niin suuri, että oli se aika hie noa aikaa loppujen lopuksi”, Lari sanoo. Mutta sinä aikana Larilta meni ter veys. Hän sai aivo ja sydäninfarktin ja on edelleen niistä ”vähän jumissa”. Sen tähden hänestä on kaikesta huolimatta hyvä, että he ovat Hietsussa. Ainakin siellä on turvassa ja saa apua. He yrittävät saada yhteisen asunnon. On oltu jo asuntoarvioinnissa, ja Mian käsityksen mukaan asunto pitäisi pitäisi saada toukokuun aikana. Jos rajat aukeavat, he lähtevät mat kalle Viroon. Juhannukseksi Mia tahtoo viedä Larin Korpilammelle Espooseen. Se on kaunista metsäistä seutua. ”Siellä on meidän ystävämme villi hanhi. Joka kerta, kun mentiin aamupa lalle, hän tuli tepastelemaan siihen.” ASUNNOTTOMILLE on Helsingissä paljon palveluita. Osan niistä järjestää kau punki, osan kirkko, osan kolmas sektori. Sininauhasäätiön ja Vailla vakinaista asuntoa ry:n lisäksi ”kentällä” toimivat esimerkiksi YSäätiö, Kodittomien tuki ry, Helsingin Vieraskoti ry, SuojaPirtti ry, SuurHelsingin Valkonauha ry, Vih reä keidas ja Pelastusarmeija. Ne tarjoavat osittain samoja ja osit tain eri palveluita osittain samoille ja osittain eri kohderyhmille. Esimerkiksi aamupalaa saa Illusiasta, Vihreästä Keitaasta, Elokolosta, Symp piksistä ja Hermannin Diakoniatalolta. Ruokaapua tarjoavat monet kirkot, diakoniatalot ja seurakunnat, Suomen Caritas, samha ry, Asennetta elämään ry, Kuntoutussäätiö ja Hurstin Valinta. Kahvia ja pullaa tai leipää saa päiväkes kuksista ja melkein kaikkialta muualta kin, asiointiapua päiväkeskusten lisäksi esimerkiksi asumisyksiköistä. Etsivää työtä tekevät sekä järjes töt että kaupunki. Kaupungin etsivän lähityön neljä työparia liikkuvat julki sissa tiloissa ja etsivät avun tarpeessa olevia henkilöitä. vva:lla samaa tekee Yö kiitäjä. Jotkut haastateltavat sanovat, että palveluntarjoajia on jo niin paljon, että päät kolisevat yhteen. Tehtyä työtä pide tään yleisesti ottaen hyvänä, mutta pääl lekkäisenä. Toisaalta huomautetaan, että koska asunnottomista valtaosa elää pää kaupunkiseudulla, tuen tarve on täällä runsasta. Lisäksi matalan kynnyksen
25 KOTI, USKONTO, ISÄNMAA. toiminnat ovat profiloituneet palveluil taan hieman eri tavoin. Moni kritisoi myös tapaa, jolla pal velut on järjestetty. Monet kolmannen sektorin palve luista ovat Nuolen tapaan hankkeita. Hankkeilla on hankerahoitus ja alku ja loppu. Esimerkiksi etsivää työtä tekevä Yökiitäjä sai alkunsa kolmivuotisena projektina vuonna 2006. Sen jatko oli uhattuna vuonna 2009 yllättävien menojen takia, mutta nyt rahoitus on turvattu vuodeksi kerrallaan. vva:n, Sininauhasäätiön, Vihreän Keitaan ja monen muun toimintoja rahoittaa hakemusten perusteella stea. Se on sosiaali ja terveysministeriön yhteydessä toimiva Sosiaali ja terveys järjestöjen avustuskeskus, jonka varat ovat peräisin veikkausvoitoista. Haastateltavien mukaan kehittä mistä olisi myös kaupungin päässä, kuten päihde ja mielenterveyspalve luissa. Esimerkiksi huumekatkoille pää syä voi joutua odottamaan viikkoja. Se on pitkä aika ihmiselle, jonka elämän suunnittelu saattaa ulottuu korkeintaan seuraavaan päivään. Eniten kritisoidaan kuitenkin asun tojen puutetta. Asuntoja tarjoavat monet toimijat vva:sta ja Sininauhasäätiöstä Helsin gin seurakuntayhtymään, kaupunkiin ja pieniin järjestöihin, mutta jonot ovat silti pitkiä. Hermannin diakoniatalolla on 48 asuntoa kahdessa taloyhtiössä: Hämeen tie 75:ssä ja Paraistentie 13:ssa. Vuosina 2016–2019 Diakoniatalolla tarjottiin myös Ristin suojassa projektina hätä majoitusta, 30 henkilölle patjoilla kirk kosalin lattialla. Asuntoja voivat hakea asunnottomat helsinkiläiset. Hakijoita on joka vuosi 130–150, kolme kertaa enemmän kuin asuntoja. Jonotusaika on yleensä kuu kaudesta kuuteen kuukautta. Niissä voi asua enintään neljä vuotta, ja asukkaan tulee sitoutua päihteettömyyteen. Joillekin se on liian kova vaati mus. Vaikka päihteidenkäyttöä haluaisi vähentää tai lopettaa sen kokonaan, se ei välttämättä onnistu heti. Päihteettö mille tai raitistumista yrittäville puoles taan voi olla hyvin vaikeaa asua samassa talossa päihteidenkäyttäjien kanssa. Useimmat haastateltavat sanovat, että tarjolla pitäisi olla enemmän hajasi joitettuja eli ”tavallisissa” taloissa sijait sevia asuntoja ja nykyistä pienempiä asumisyksiköitä. Esimerkiksi Sininauhasäätiön Ruu sulankadulla asuntoja on 90, Mäke länkadulla 90, Pelastusarmeijan Alp pikadulla 80 ja vva:n Junailijankujan asumisyksikössä 65. Hermannin Diakoniatalon toiminta rahoitetaan evankelisluterilaisen kirkon varoista – samoin kappelit, toimipisteet ja virastot, joita kirkolla piisaa. Asut tamistoiminnan koordinaattori Pirjo Suomi huomauttaa, että niihin kuluvia varoja voisi sijoittaa tukiasumiseen. ”Jos niitä verrataan vaikka hätäma joituksen tarpeessa oleviin ihmisiin ja kappelien käyttäjäkapasiteettiin, siitä löytyisi varmaan ratkaisu.” Asunnottomien palvelut koettelevat usein naapuruston hermoja. Vallilaan on keskittynyt tiheälle alueelle paljon asunnottomien ja päihteidenkäyttäjien palveluita.
Ensio "Enska" Kotilainen on käynyt ja asunut Hietaniemen palvelukeskuksessa monta vuotta. "Nää on niinku lastentarhoja."
28 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 KUN Hermannin Diakoniatalolle tulee uusia teologiharjoittelijoita, pastori Jussi Lahti sanoo heille muun muassa seuraavat asiat. Yksi: Pitäkää jalkautuessanne huoli kännyköistänne. Jos te jätätte ne pöy dälle, joku saattaa viedä ne. Kaksi: Kun te autatte ihmisiä työk senne, teidän pitää olla sopivan kyynisiä. ”Se ehkä kuulostaa kauhean epäortodoksiselta.” Lahti tarkoittaa: Uusi harjoitte lija saattaa kuvitella, että kun avun tarpeessa oleva ihminen alkaa kertoa hänelle tarinaansa, se on jonkinlainen luottamuksenosoitus työntekijää koh taan. Että ihminen alkaa avautua. Todellisuudessa asia on Lahden mukaan lähes päin vastoin. ”Nämä ihmiset ovat juosseet luukulta luukulle ja kertoneet sen saman tarinan moneen kertaan.” Ja samoissa päiväkeskuksissa tai muissa palvelupaikoissa käyvät ihmiset ovat kuulleet toistensa tarinat tuhan teen kertaan. ”Sitten kun tulee uusi ihminen ja uusi yleisö, sille voi taas kertoa sen tari nan”, hän sanoo ja nauraa. Lahti on työskennellyt aihepiirin parissa neljä vuotta. Hän ajattelee, että asunnottomuutta on turha mystifioida. Asunnottomien joukossa on erilai sia ihmisiä, joilla on erilaisia elämän tilanteita, ja jokaista on arvioitava sen perusteella, miten hän on. Jokainen vastaa itse omasta käytöksestään. Siksi Diakoniatalolla esimerkiksi toistuva aggressiiviuus johtaa porttikieltoon riip pumatta siitä, kuinka traaginen tarina ihmisellä on. Tärkeintä Lahdesta olisi kysyä, mitä asunnottomuudelle voi tehdä. Miten ihmiset saisivat elämänsä hallintaan? Lahti ajattelee, ettei ketään voi pelas taa. Asioita on mahdollista alkaa hoitaa kuntoon, kun ihminen on valmis hoi tamaan asioitaan. Ketään ei voi pakot taa. Alkoholistikaan ei raitistu, ellei itse halua – ja sekin pitää auttajan hyväksyä ja kunnioittaa ihmisen valintaa. Auttajien tehtävä on hänestä tukea niitä voimavaroja, joita ihmisessä jo on. Sääliä siinä ei kaivata. Jos alkaa sääliä toista ihmistä, asettuu samalla hänen yläpuolelleen, Lahti sanoo. Sil loin arvottaa toisen ihmisen tapaa olla olemassa ja saattaa alkaa kuvitella tietävänsä, mikä hänelle on hyväksi. Sen jälkeen kohtaaminen ei ole enää tasavertainen. ”Näissä hommissa sääli voi estää ammatillisuuden.” Jotta ihmistä voi auttaa, täytyy hänen tilanteeseensa ja ”tarinaansa” Lahden mielestä osata pitää tietty etäi syys. Se ei tarkoita kylmyyttä tai empa tian puutetta, vaan sitä, että etäältä kat soessa niihin saa riittävän perspektiivin. ”Vaikka ihminen ei pystyisi pääse mään asetettuihin tavoitteisiin, hän on siitä huolimatta arvokas sinällään.” Raimo Järvinen on katsellut Junailijankujan asunnossaan Suomen pelejä. Hänen lempipelaajansa on Marko "Mörkö" Anttila, jonka luistelutyyli huvittaa Järvistä.
29 KOTI, USKONTO, ISÄNMAA. JUNAILIJANKUJAN ASUMISYKSIKÖSSÄ on joskus koettu ihmeparantumisia. On käynyt esimerkiksi niin, että työvalmentaja Kimmo Leskelä on men nyt auttamaan asukasta siivoamisessa, kun tämä ei ole itse siihen mielestään pystynyt. Kun kämppä on siivottu ja tyhjät pullot kerätty kassiin, asukas on napannut kassin ja lähtenyt parin kilo metrin päähän palauttamaan pulloja ja ostamaan tilalle täysiä. "Olisi varmaan jaksanut samoilla voimilla kämppääkin siivota", Leskelä tokaisee. "Toisaalta voimavarat ovat vähissä ja riippuvuus päihteisiin kova." Junailijankujan asumisyksikkö tar joaa tuettua asumista. Se tarkoittaa, että työntekijät auttavat asiakkaita kaiken laisissa asioissa, joissa he sattuvat apua tarvitsemaan. Siivoamisessa, pyykinpe sussa, lomakkeissa. Heitä myös ”osallistetaan”, eli Les kelä ja muut ohjaajat keksivät heille tekemistä ja ajanvietettä. Lahjoitusvaat teiden järjestelemistä, pihan siivoamista, huonekalujen kokoamista. Samalla voi daan jutella asioista. Toisinaan järjeste tään tapahtumia ja retkiä, esimerkiksi vva:n virkistyspaikkaan Vartiosaareen. Touhuamisesta saa ”ahkeruusrahaa”, ja ne saa käyttää niin kuin haluaa. Leskelästä on tärkeää, ettei ihmisiä avusteta avuttomiksi. Passaaminen ei edistä elämänhallintaa eikä eteenpäin menemistä. Jos hoitaa aina kaikki asiat toisen puolesta, ei ihminen ala itse ikinä hoitaa niitä. ”Mäkin oon niin kiltti, että pitää välillä muistuttaa itseään että kyllä se voi itse laittaa ne pyykit sinne koneeseen.” Junailijankujalla asukkailta ei edelly tetä päihteettömyyttä. Sen näkee kerros ten seiniltä. No niin mulkku sul on aikaa klo 24.00 asti hoitaa se 270?€. Tiedät kyllä kuka. Paeta et voi loputtomiin ja meitä on monta jos tarvii. Toivottavasti ei tarvitse mennä niin pitkälle mutta 24.00 et ole turvassa hyvää joulua. Ville ja Rose vasikat kuolkaa SAATANAN PORONNUSSIJA VASIKKA Mä oon El Hefe ja te muut lampaita EI ENÄÄ HUORIA KIITOS NE ON NÄHTY . Junailijankujalla, Illusiassa ja Nuo lessa jaetaan kävijöille puhtaita käyt tövälineitä ja kerätään käytetyt pois. ”Akuuttipussissa” on desinfiointilappu, neula, ruuta, kippo ja filttereitä. Puhtaiden välineiden jakamisen tar koitus on vähentää huumeista johtuvia haittoja. Likaisilla välineillä piikittämi sestä seuraa usein tulehduksia. Suonet puolestaan kärsivät siitä, jos niihin pis tää aineita, joita ei ole tarkoitettu pistet täviksi, esimerkiksi Subutexia. Seurauk sena voi molemmissa tapauksissa olla isoja vaurioita, jopa kuolioita. Leskelä käytti huumeita melkein 25 vuotta. Tuomioita tuli 16, yhteensä noin 13 vuoden edestä. Hänestä vankien siviiliin kotiuttamisessa olisi parannet tavaa. Vankilasta vapaudutaan edelleen ”muovikassi kädessä kadulle”, eli suoraan asunnottomaksi. Siirtymisen siviiliin pitäisi Leskelän mielestä olla loivempi ja edetä esimerkiksi kuntoutuksen kautta. ”Ties kuinka monta kertaa kun pää sin siviiliin, kaverit oli jo portilla neulo jen kanssa vastassa.” Leskelä ei usko, että päihteettömiä ja päihteellisiä yksiköitä kannattaa sijoit taa yhteen tai vierekkäin. ”Pilleripurkki olohuoneeseen ja sanotaan, että makkarissa pitää olla päihteettömänä.” RAIMO JÄRVINEN EI KÄYTÄ HUUMEITA . Hän juo. ”Legendaarinen homma”, hän sanoo ja nauraa rahisevaa naurua. Järvinen jäi pois töistä 2000luvun alussa sairastuttuaan narkolepsiaan, katapleksiaan ja epilepsiaan. ”Silloin, kun mä olin töissä, mä en ikinä viikolla ottanut kaljaa. Mä otin viikonloppuna, jos otin. Sitten kun meni töistä pois, ei ollut mitään.” Järvinen alkoi tissutella pitkin viik koa. Vaimo oli töissä eikä tykännyt. Avioeron jälkeen tissuttelu jatkui. Asun nosta tuli häätö, kun vuokrat jäivät maksamatta. ”Mä vain mokasin. Rupes se kalja maistumaan niin hyvältä.” Järvinen muutti Junailijankujalle kaksi ja puoli vuotta sitten. Sitä ennen hän vietti öitä kaupungilla. Käveli ja matkusteli junilla. Kun ratikat alkoivat aamulla kulkea, ratikoilla. Usein kaverit ja entinen vaimo auttoivat. Järvisellä on Junailijankujalla yksiö, muttei tietoa, kuinka kauan. Helsingin kaupunki myy kerrostalon, ja nykyisten asukkaiden vuokrasopimukset päättyvät vuoden lopussa. Järvinen odottaa nyt kotia muualta. Tuttu kaveri on hiljat tain saanut asunnon Lassilasta. Kuudes kerros, lasitettu parveke, parketti… Sel laisesta Järvinenkin haaveilee, muttei aio ”änkyttää”, vaan ottaa ensimmäisen asunnon, jota hänelle tarjotaan. ”Onhan täällä semmoista älämölöä.” Päivisin Järvinen on vapaaehtoinen talon kaikkiin hommiin. Hän siivoaa pihaa (2 euroa tunti) ja kasaa sänkyjä (6 euroa kappale). Puolitoista viikkoa sit ten he istuttivat pihalle yli sata kukkaa. Iltaisin hän katselee televisioitaan eikä avaa, jos joku koputtaa ja pummaa tupakkaa. Kahdesta rikkinäisestä tele visiosta saa yhdessä melkein yhden toi mivan. Sivupöydällä on valokuvia. Äiti, Raimo Järvinen sai mumminsa avustuksella pieneen jääkiekkomailaan koko Tšekkoslovakian vuoden 1974 MM-joukkueen nimikirjoitukset.
30 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 isä, heidän hääkuvansa. Vanhempi tytär puolisoineen, heidän lapsensa. Seinällä on pieni jääkiekkomaila. Järvinen ottaa oluen ja alkaa kertoa. Vuonna 1974 Järvinen oli 13vuotias ja Suomessa jääkiekon maailmanmesta ruuskisat. Järvisen mummin naapuri oli töissä Kalastajatorpalla, jossa koko Tšek koslovakian joukkue majoittui. Mummi ja naapuri saivat hankittua mailaan koko joukkueen nimikirjoitukset. Tämän vuoden maailmanmestaruus kilpailuissa häntä on ilahduttanut eri tyisesti se, että Kanada pudotti Ruotsin. Järvisen lempipelaaja on Suomen jouk kueen kapteeni Marko Anttila . ”Se on jotenkin niin huvittavan näköinen, kun se luistelee.” Järvinen yrittää selittää tarkemmin ja kuvailla Mörön pelityyliä, mutta ei siitä tule mitään. Hän vain nauraa vedet silmissä. JOS EI OLE ASUNTOA , asumisyksikköä, kavereita, puolisoa tai avuliasta expuoli soa, voi yrittää päästä hätämajoitukseen. Tunnetuin on vuonna 2009 avatussa Hietaniemen palvelukeskuksessa. Sen alakerrassa on normaaliaikaan hätä majoitus 60 henkilölle, koronan takia 47:lle. Diakonissalaitoksen Alppikadulle mahtuu 45, Inarintielle paperittomia ja päihteettömiä 50 ja kylminä vuodenai koina ItäEuroopan liikkuvaa romanivä estöä 100. Hietsussa paikkaa saa alkaa jonottaa kello 17. Jos ei mahdu sisään, neuvotaan tulemaan seuraavana päivänä aikaisem min. Hätämajoitusta tarvitsevia ihmisiä on enemmän kuin hätämajoituspaik koja. Ulos jäävät ihmiset menevät yöksi Kalkkerssiin – tai jonnekin muualle. Hietsussa yöpyömisistä pidetään kir jaa. Niille, jotka ovat yöpyneet hätäma joituksessa eniten, voidaan tarjota tila päistä asumispalvelua, eli yhden hengen huonetta ”kerroksista”. Huoneita on 52. Niihin ei ole tarkoitus jäädä ikuisiksi ajoiksi, vaan niissä odotetaan ”jatkoasu miseen” pääsemistä. Heinäkuussa ruokasalin valkoisen pöydän ääressä piimää juo ohimoihin asti tatuoitu Enska eli Ensio Kotilainen . Hän on käynyt ja asunut Hiet sussa vuosia. Viimeksi hän tuli takaisin muutama kuukausi sitten. ”Vedin pari kuukautta viinaa ja lope tin. Mä en tarvi mitään katkoja. Mä lopetan seinään.” Aamiaisen jälkeen Enska käy sai raanhoitajalla. Suurimman osan päi västä hän kävelee ympäriinsä ja kerää tölkkejä aikansa kuluksi. Hietsussa hän ei oikein viihdy, kuten ei muissakaan laitoksissa. Ikävintä on ollut ”pöpi lässä”, jossa hän kertoo viettäneensä aikaa lapsena ”mutsin seottua päästään”. Parikymmentä vuotta meni vankilassa. Kotilainen ryösteli huviloita, ase ja kultasepänliikkeitä. ”Minne juna vei, niin sinne menin minäkin. Kesällä oli hyvä touhuta. Tal vet sitten yleensä oltiin kaltereiden takana.” Viimeisimmästä tuomiosta Kotilai nen vapautui siviiliin vuonna 2007. Nyt hän odottaa asuntoa. Eniten Kotilaisen mieleen olisi ”mummunmökki”. Hän VVA:n perustaja Juhani Roiha alkoi vapaaehtoisten kanssa kunnostaa Vartiosaareen asunnottomille kesäpaikkaa 30 vuotta sitten. Yksi heistä oli Kari Flöjt.
31 KOTI, USKONTO, ISÄNMAA. tykkää kalastella ja puuhailla ja olla omissa oloissaan. ”Nää on niinku lastentarhoja. Täällä ei vanhan liiton ukkoja pahemmin ole.” Aamiaisen jälkeen Mia ja Lari tule vat vastaan pihalla. He ovat lähdössä kävelemään. PÄIVÄKESKUS ILLUSIAN pöydän ääressä istuu ”pelkkä Teemu ”. ”Vähän niin kuin Pekko on Pekko.” Teemulla on sellainen tilanne, että rahaa tulee seuraavan kerran joskus, ja muutenkin menee vähän vittumaisesti. Loppukesän helle on katkennut kaato sateeseen, ja Illusian aamiaispussissa on kaksi lusikkaa eikä yhtään veistä ja toi nen juustokin puuttuu. Edellisenä päivänä Piritorilla on esiintynyt räppiduo, joka lauleli jotain sellaista, että tullaan Pirotorille, kuunnel laan popmusiikkii, mis on Pekko, mis on Pekko? Teemukin osui sattumalta pai kalle ja kuunteli touhua hetken. ”Sitten kun mä kuulin, että Pekkoa kutsutaan, ajattelin, että mä en jää sitä kattelemaan”, Teemu sanoo. ”Pekko on ihan hyvä tyyppi, mulla on hyvät välit siihen”, sanoo pöydän toisella puolella istuva Pete . Hänkin on asunnoton, majailee Alppikadulla. Parin kuukauden putki päättyi hie man alle viikko sitten. Hän lopetti itse. Katkolla hän ei enää ”kehtaa” näyttää naamaansa. Pete ei juuri käy Illusiassa. Hän on enemmän Symppiksen kävijöitä. ”Jaa tossa Pääskylänrinteellä?” Teemu havahtuu ja jatkaa. ”Missä oli ennen toi Kklinikka, tai mikä toi nyt oli. Se on nykyään Kallion kirkon vieressä.” ”Okei.” ”Castreninkadulla, vissiin Dasema.” ”Ennenhän sai ilmaisen sapuskan tai jotain, jos suostui pyyhkimään pöydät. Siitä on tosi kauan aikaa. Siitä tuli sit ten joku keskus ehkä romaneille vähäksi aikaa.” ”Se oli Vihreän keitaan kanssa Vil hovuorenkadulla. Sehän oli ilmainen paikka, mutta nykyään siinä on se, mikä saatanan, Samarin, jossa kaikki maksaa, ja joka on tarkoitettu pelkäs tään nuorille.” ”Ai vanha Vihreä keidas? Minne se muutti?” ”Keidas vai? No se muutti sen jälkeen Mäkelänkadulle Pessin taakse. Sen jälkeen se muutti sinne… Sibeliuksenkadulle.” ”Se on muuttunut Samariaksi?” ”Juu juu, Samaria on ollut jo pitkän aikaa.” Miten te pysytte noissa perässä? ”No ei niissä pysykään perässä, jollei mee itte perässä”, Teemu sanoo. Teemun mielestä hyvä systeemi olisi sellainen, joka pysyisi samassa paikassa, jonka aikataulut pysyisivät samoina ja jonka fiilis pysyisi samana. Tärkeintä on, että sieltä saa kahvia ja aamupalaa. Päivällisestä ei ole niin väliä, koska sii hen aikaan ”moni on jo niin sekaisin”. Suihkutiloista marssii ulos tuohtu nut mies ja heiluttaa kädessään jotain. ”Kattokaa, eiks tää oo ihmisen paskaa?” JURTAN TAKAA lähtee polku. Se nousee rinnettä ylös saaren hui pulle. Sanotaan, että sieltä on aikanaan tähystetty vihollisten laivoja. Kivikum meli kohoaa metrien korkeuteen. Märät mustikanvarvut kiiltävät, sammal hehkuu. Kalliolla saa varoa askeltaan. Venlan vaaleanpunainen huppari tummenee, Köpi on lakkia myöten läpimärkä. Kun he saapuvat Metsäkirkolle, sade taukoaa. Mikael kaivaa repustaan punaisen mehun. Öylätit on pakattu makkara papereihin. Hän asettaa ehtoollisen, kiittää Jumalaa yhteisestä hetkestä ja sateisesta virkistyspäivästä Vartiosaa ressa ja pyytää varjelusta, ettei Köpi saa keuhkokuumetta. Lopuksi Katja lausuu Herran siunauksen. Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntä köön kasvonsa meidän puoleemme ja anta koon meille rauhan. Sade alkaa uudelleen. Perillä Kari sanoo, että sauna on lämmin. • Kirjoituksessa on käytetty lähteenä myös Peter Fredrikssonin toimittamaa kirjaa Yömajasta asuntoon (Into 2018). Vihreän Keitaan työntekijät tulivat Vartiosaareen viettämään virkistyspäivää. Katja, Köpi, Mikael ja Venla viettävät Metsäkirkolla ehtoollisen.
32 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 N NOKIAN HUIPPUVUOSINA Salossa oli juhlat. Talous kukoisti, ja matkapuhelin yhtiö työllisti jopa kuusituhatta ihmis tiä. Se on pienessä, tiiviissä kaupungissa todella merkittävä asia. Salossa on asuk kaita hieman yli 50?000. Salon identiteetti rakentui elektro niikkateollisuuden ympärille. Salora aloitti toimintansa vuonna 1928 ja valmisti elinkaarensa aikana muun muassa radioita ja televisioita. Sittemmin Salorasta on tullut kolmen tavun haalistunut muisto ja tuote merkki, jota on myyty sinne tänne sillä ajatuksella, että nimessä on vielä jotain arvoa jäljellä. Nykyään intialainen ja hollantilainen yritys saavat myydä Salo ramerkillä varustettua elektroniikkaa, jolla ei ole enää Salon kanssa mitään tekemistä. Matkapuhelinten valmistus päättyi Salossa syksyllä 2012. Juhlat loppuivat, mutta Nokiaa ei unohdettu. Aikaa on kulunut jo sen verran, että Nokiasta tehdään parhaillaan tvsarjaa. Sitä kuvataan tietenkin Salossa, ja sen tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1988– 1990. Sen on tarkoitus tulla katsotta vaksi C More palveluun keväällä 2022. ENTISIÄ NOKIALAISIA ei tarvitse Salossa etsiä. Yksi pamahtaa vastaan heti ensimmäisellä vastaantulevalla leipomo kojulla keskellä toria. Parrakas mies pyörän kanssa on Ensio Kortelahti , 60, Nokian entinen matkapuhelinkorjaaja. Tänään hän on tullut ostamaan torille pienen pussilli sen mustikkapiirakkaa. Hän pitää siitä valtavasti, vaikka hampaat muuttuvat siniseksi. Ammattikoulun käynyt Kortelahti muutti Laviasta Saloon töiden perässä 1980luvun puolivälissä. Hän työsken teli Nokialla 24 vuotta. Lähtöpassit tuli vat vuonna 2010, ”siinä ensimmäisessä satsissa”. Se oli yllätys. Kortelahti ajatteli, että olisi saanut olla tehtaalla edes vielä pari vuotta. Osa kollegoista opiskeli bussikuskeiksi, mutta Kortelahti ei halunnut. Hän on toki saanut huomata, että kuusikymppinen mies työmarkki noilla ei ole kovinta valuuttaa. Enää asia ei harmita. Työkkärin rahoillakin elelee, kun laskee vähän elintasoa. Haaveita työelämään paluusta ei ole. ”Jos jostain saisi nyt kahdeksan kuu kauden työpestin, sen jälkeen pääsisi jo eläkeputkeen.” Nokialla töitä paiskittiin kolmessa vuorossa. Kolmivuorotyö ei Kortelah den mielestä ole ihmisen hommaa. Hän arvioi, että hänen korjaamiaan känny köitä on maailmalla tuhansia. ”Ja kaikki toimii varmasti!” Mihin puhelimeen Kortelahti nykyään uskoo? ”No, ei nokialaiseen!” Kortelahti ei muista ulkoa puheli mensa merkkiä. Hän kaivaa taskusta puhelimen ja pyörittelee sitä käsissään. Se paljastuu lg:ksi, jonka hän osti siksi, että se maksoi 38 euroa. Nykyään uusi SALO NOKIA N JÄLKEEN TEKSTI ARTTU SEPPÄNEN KUVAT SAMI KILPIÖ Salo loi identiteettinsä matkapuhelinteollisuuden ympärille. Nokia-hypen jälkeistä laskua on maksettu nyt kymmenen vuotta. Onko kaupunki jo noussut jaloilleen?
33 REPORTAASI puhelin voi maksaa yli tonnin. Siinä ei ole Kortelahden mielestä mitään järkeä. Kortelahti ajattelee, että ihmiset on huijattu pitämään puhelimia mukana koko ajan. Hän itse unohtaa puhelimen toisinaan kotiin. Silloin hän huomaa huolestuvansa ja ajattelevansa, että nyt kaikki ovat varmasti yrittäneet soitella. ”Ja paskat. Ei kukaan oo ikinä soitta nut. Meidät on kasvatettu väärin, että aina pitäisi olla kaikkiin yhteyksissä.” Kortelahti on tykästynyt Saloon eikä muuttohaluja ole. Parhaat puolet ovat hyvät pyöräilyreitit ja Vuohensaari. ”Huomenna ajattelin mennä ongelle… Olen mä saanut kiloista lahnaa joskus. Sen kun savustaa, niin on aika hyvä.” Kortelahti uskoo, että Nokian jät tämästä traumasta on jo päästy Salossa hieman yli. ”Tietenkin kun kaksi vanhaa nokia laista törmää kaupungilla, niin ei sit ten muusta puhuta kuin siitä vanhasta firmasta. Vähän kuin äijät puhuis armeijajuttuja.” Tulevaan tvsarjaan Kortelahti suh tautuu melko välinpitämättömästi. ”Jaa… Kyllä ne varmaan siihen jotain näkökulmaa saa…” TORIN LAIDALLA on kaksi torikahvilaa. Sieltä löytyy nopeasti kahviseuraa. Kojun vieressä istuvat eläkkeellä oleva lastentarhanopettaja Pertti Falk stedt , 68, sekä pienyrittäjä Kalle Alanko , 71. Kaveruksilla on leuat löysällä heti aamusta. Alkaa tennis ottelua muistut tava kilpalaulanta siitä, miksi Salo on maailman paras paikka. k.?a. Meil on tuoreet mestaruudet koripallossa ja viestissä. Eniten koronatartuntoja tällä hetkellä per satatuhatta asukasta… p.?f. Kyl me ollaan hyviä. Kaikki mikä tehdään, niin tehdään niin perusteellisesti. k.?a. Mitäs muuta mä voin sanoo… Kaupunki on köyhä ku kirkonrotta! Joku on sanonu, että tää Salo on ihan karseen näkönen paikka, mut tää on merenrantakaupunki! Voidaan elvistellä Teijon luontopuistosta, meillä on Suomen paras tori... p.?f. Maaseudun Tulevaisuuden yleisöäänestyksessä valittiin muu tama vuosi sitten. k.?a. Sit täällä on Suomen paras kiina lainen ravintola. p.?f. Mikä? Missä? Tääl on helvetin hyvä vietnamilainen ravintola. Ooks käyny? k.?a. Meidän rouva tekee niin hyvää ruokaa… p.?f. Harvassa 55?000 asukkaan kaupungissa on bussiasema, juna asema, lentokenttä, syväsatama. Meil on kaikki! k.?a. Meil on kolme lukioo. p.?f. Sit tääl on helvetin fiksui ihmisii, parasta aluokkaa. k.?a. Eikä me puhuta Turun murretta, se on tärkee pointti huomata. Pertti Falkstedtin (vas.) ja Kalle Alangon mielestä Salo on maailman paras paikka muun muassa siksi, että Salossa on Suomen paras tori.
34 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 p.?f. Vaikka ei sitä ulkopaikkakunta laiset varmaan huomaa… k.?a. Ja Salossa on tietysti kesäisin joka torstai iltatori. Valtakunnal lisesti kova tapahtuma, kotimai sia huippuartisteja! p.?f. Ja missään Euroopassa ei oo täl laista urheilupuistoo ku meillä! k.?a. Meillä on poliisiasemakin, meillä on poliiseja Salossa! Tuli vaan mieleen, kun tuli tuossa yks vastaan… Mikseivät kaikki suomalaiset saman tien muuta Saloon? k.?a. No sitä me on tässä ihmetelty. Millainen on teidän Nokiasuhde? p.?f. Mikä? NOKIAN ENTISET TILAT tunnetaan nyky ään nimellä Salo IoT Campus . Netti sivuilla on droonilla otettuja kuvia toimisto rakennusten ja teollisuushallien kokonaisuudesta. Alueen laajuudella suorastaan mässäillään. Kampusta mai nostetaan tilana, jossa työskentelevät ”sekä IoTalan suunnannäyttäjät että alo jensa parhaat palveluyritykset.” Joskus tässä oli pelto. Kampuksella pöhinää ei näy. Park kipaikat ovat tyhjiä, tunnelma aave mainen. Kuten nettisivuilla sanotaan: ”Edelläkävijöiden joukossa on vielä tilaa.” Sisällä sen sijaan tapahtuu. Kampuk sella kuvataan Nokiasta kertovaa tvsar jaa. Salon kaupunki on luonnollisesti yksi sarjan rahoittajista ja antanut tuo tantoon yhteensä 50?000 euroa. Miltei euron per asukas. Liki sata henkeä käsittävän kuvaus tiimin askel on tomera ja täynnä tar moa. Radiopuhelimet surisevat, kaikki näyttävät kiireisiltä. Toinen apulaisoh jaaja pyytää, että hänestä otettaisiin mietteliäitä kuvia eikä sellaisia, joissa hän juo kahvia. Tuottaja Tiina Pesonen sanoo, että koronan takia aika taulujen ja tuo tannon järjesteleminen on ollut han kalaa. Sarjassa on 96 roolia ja useita kuvauspaikkoja. Vaivaa kannattaa kui tenkin nähdä, koska: ”Nyt jos koskaan ihmiset tarvitsevat jotain katsottavaa.” Tänään kuvataan Nokian asianaja jien, Aki Makkosen ja Katarina Tammen toimistoa. Heitä näyttelevät Emil Kihlström ja Satu Tuuli Karhu . Koska sarja sijoittuu 80luvun loppuun, rekvi siitan on oltava sen mukaista. Pöydällä on lankapuhelimet, kellertävänruskeiksi värjäytyneet näppäimistöt ja pönttönäy töt. Saloraa, totta kai. Sekä Karhun että Kihlströmin ensimmäinen puhelin oli 3310, jota ei saanut rikki millään. Nokiasarjassa näytteleminen on heille nostalgista. Kumpikin on elänyt lankapuhelinten aikaa ja kokenut, miten elämä mullistui, kun puhelimet alkoivat mahtua taskuun. Ohjaaja Maarit Lalli sai idean Nokiasarjaan vuonna 2013. Siihen innoittivat entisten nokialaisten absur dit tarinat, jotka tuntuivat tulevan suoraan näyttämöltä. Nokian myynti Microsoftille oli viimeinen niitti tehdä tarinasta jotain. Aluksi hän ajatteli elo kuvaa, mutta lopulta muoto vaihtui tvsarjaan. Prosessin aikana Lalli on huoman nut, kuinka kipeä aihe on vanhoille nokialaisille. Hän on haastatellut kym meniä ihmisiä. ”Jos olen tehnyt tätä nyt kahdek san vuotta, niin vasta siinä puolivä lin tienoilla ihmiset alkoivat avautua enemmän.” Torilla taas jupistaan siitä, ettei ole saatu avautua tarpeeksi. Osa vanhoista nokialaisista on pahoittanut mielensä, koska heiltä ei ole kysytty mitään sar jaan liittyen. Toriparlamentti arvioinee sarjan onnistumisen sitten aikanaan. SUOMESSA JOKAISELLE ASIALLE on oma museo. Niihin säilötään myös kaupun kien erityispiirteet. Niinpä Salossa on samu, Salon elektroniikkamuseo. Se sijaitsee samalla toimistorakennusten ja teollisuushallien vyöhykkeellä kuin IoT Campus ja näyt tääkin ulkoa enemmän hallilta kuin museolta. Sisällä odottaa Pekka Lonka 8 vuotiaan labradorin noutajansa Siran kanssa. Kytketty koira heiluttaa häntää ja lipaisee polvea. Pekka Lonka on Nokialla tuoteke hityksessä työskennellyt insinööri. Hän on myös mies, joka on soittanut maail man ensimmäisen gsmpuhelun vuonna 1991. Miltä se tuntui? ”Ei miltään.” Suomen Pankin silloisen johtajan, Harri Holkerin , oli tarkoitus soittaa ensimmäinen gsmpuhelu, ja näin myös silloin julkisesti väitettiin. Oikeasti sen soitti Lonka, koska pitihän homma tes tata ensin. ”Jos se Holkerin puhelu ois sitten mennyt vituilleen, niin eihän siitä ois tullu hevonpaskaa!” Vielä seitsemän vuotta sitten museo oli Longan mukaan lähinnä epämää räinen romukasa. Nyt hyllyt kohoa vat liki kymmenen metrin korkeuteen. Ensiksi vastaan tulee komeita Saloran putki radioita. Keskellä näyttelytilaa on valtava Made in Salo kyltti. Mobiran Cityman mainoksessa hymyilevä mies seisoo tummassa trenssitakissa puhelin korvalla. Käsissäsi on nyt kaikki. Yhteydet. Aika. Toimintavapaus. Vitriineissä ovat esillä Nokian luk suspuhelimet. Kuten kultainen Zippo Nokia, jonka etukuoressa on rubiini. Se ei koskaan tullut markkinoille, koska kultapäällys ei kestänyt kulutusta. Tietenkin, kun kaksi vanhaa nokialaista törmää kaupungilla, niin ei sitten muusta puhuta kuin siitä vanhasta firmasta. Ensio Kortelahti, Entinen Nokian matkapuhelinkorjaaja
35 REPORTAASI Minna Haapkylä toimii Nokiaa käsittelevän Made in Finland -sarjan tuottajana. Sen on määrä ilmestyä C More -palvelussa keväällä 2022. Emil Kihlström ja Satu Tuuli Karhu näyttelevät Nokian asianajajia. Molempien ensimmäinen puhelin oli 3310.
36 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 Menestyksen vuosina Nokiaan iski vauhtisokeus. Markkinoilla saattoi olla yhtä aikaa 40 eri mallia. ”Ei mitään järkeä. Harvat myi, ja sit ten ne muut, no, olivat vain.” Lonkaa ärsytti esimerkiksi se, että markkinointiosasto vaati kaikkiin mal leihin samat ominaisuudet. Se hidasti valmistus prosessia ja testausta, eli tuli kalliiksi. Työhaastattelussa Lonkaa pyydettiin piirtämään transistori vahvistin. Lonka piirsi ja pääsi töihin. Hän muutti Imat ralta Saloon eikä ole lähtenyt sen koom min pois. ”Ei tule Imatralla enää käytyä. Siellä on vain vanhoja kavereita, ja joka vuosi ne on yhä vanhempia.” Töissä oli Longan mukaan loistava ja yhteisöllinen tunnelma. Jos imatra laisten firmojen pikkujouluissa tapeltiin, niin Salossa sellaista ei sattunut. Aluksi kaikki tunsivat toisensa, sitten poruk kaa alkoi tulla jo ympäri Suomea. Kohta meno oli jo hyvin kansainvälistä. Lonka on musiikkimiehiä. Hän nimesi kehittelemiään malleja musiikki genrejen mukaan Valikoimasta löytyvät esimerkiksi Soul ja Funky. Isoista vit riineistä löytyvät kaikki vanhat suosikit. 3210, 3310, sekä 5210, eli Funky. ”Sen päällys on kumia, ja puhelin on vesitiivis. Pantiin se testissä matalaan vesiastiaan viideksi minuutiksi. Oikein hyvin toimi sen jälkeen.” Funkya myytiin Longan mukaan 12 miljoonaa kappaletta. Vuonna 2001 puhdas liikevoitto tästä puhelimesta oli 800 miljoonaa dollaria, nykyrahassa yli miljardi euroa. Vitriinissä on myös erikoisuuk sia, kuten kuin suoraan ysärirei veistä vedetty Benefonin Gamma. Benefon oli toinen salolainen matkapuhelinvalmistaja. Nokian huippuaikaa oli 1990luvun loppu. Meno oli jo kovaa, mutta pää töksiä sai tehdä vielä itse. Jos Lonka halusi johonkin puhelimeen tietynlai sen antennin, hän vain laittoi sen eikä kysellyt keneltäkään. ”Sitten jaettiin tuotteet eri segment teihin, ja niille luotiin omat organi saatiot, jotka kilpailivat keskenään. Sitten ne purettiin pois ja siitä mana gementporukasta meillä oli hirveästi joutoukkoja, jotka halusivat säätää kaikenlaista.” ”Ja se Eloppi homma oli ihan per seestä. Semmonen amerikkalainen mies.” Longan mukaan Salo on jo toipu maan päin, ja myös luvut tukevat tätä näkemystä. Valmetin akkutehdas on uusi toivonpilkahdus alueen teollisuu dessa. Työllisyysastekin on noussut Salossa viime vuosina. Nokian lähdön jälkeen, vuonna 2013, työllisyysaste oli Tilastokeskuksen mukaan 64,9 prosent tia. Se oli silloin muutaman prosentti yksikön alle maan keski arvon. Tuoreim man, vuoden 2019 tilaston mukaan luku on 71,2 prosenttia. Kauppa ja ictala ovat liikevaihdossa mitattuna Salon suurimpia toimialoja. Salolaiset ovat Longan mukaan kekseliästä ja innovatiivista porukkaa. Hänen mielestään ihmisille pitäisi opet taa enemmän laiskuutta. ”Laiskuus on sitä, että mietitään, miten jokin asia saataisiin tehtyä hel pommin. Mietitään, että kannattaako edes lähteä tekemään. Sitten taas sellai nen ahkera punnertaja lähtee heti pai namaan niska limassa sitä hommaa eikä keksi mitään.” Longan aika Nokialla päättyi vuonna 2009. ”Meillä oli tuotekehityksessä 30 hen gen osasto, joka lopetettiin kokonaan. Sitten tuli kielto ettei saa hakea uusia paikkoja, niin ei siinä ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin ottaa rahat ja juosta.” Nokian puhelimia tietysti valmis tetaan edelleen, mutta kuten nykyisillä Saloran televisioilla, ei niillä ole Salon kanssa juurikaan tekemistä. ”Eivät ole edes sukua toisilleen. Siis ei mitään!” Lonka kaivaa taskustaan puhelimen. ”Mikähän tämä on… Joku kiinalai nen… Niinhän ne kaikki on nykyään… No ei sillä ole mitään väliä, samanlaisia nämä on kaikki.” NOKIA TOI Saloon vaurautta. Harvan kaupungin keskustassa on 18 reiän golf kenttä. Hyvinvoivan näköiset nuoret miehet läiskivät palloja viheriölle heinä kuisessa helteessä. Salon urheilupuistossa on 20 harras tusaluetta. Keilahalli, uimahalli, tennis halli, jäähalli, squashhalli, ratsastuskes kus, skeittiparkki, koirapuisto… Luonnollisesti tilaa on raivattu myös uusimmalla trendilajille, padelille, joka on vallannut puistosta jo kolme kenttää. Yhdellä niistä palloja mätkii nelihenki nen miesporukka. He eivät tunnustaudu paikallisiksi, vaan sanovat olevansa Perniöstä, joka tosin nykyisin kuuluu Saloon. Kuntalii tosten myötä Salosta on tullut maantie teellisesti laaja alue, eivätkä kaikki eivät tunnusta salolaista identiteettiä. Salon kuntaliitos on maan suurimpia. KUNTALIITOSTEN MYÖTÄ Saloa on pyritty brändäämään ”Kylien Saloksi”. Mathil dedal, Perniö, Kisko, Teijo, onhan näitä. Varsinainen vanha Salo oli säälittävän kokoinen läntti, oikeastaan vain Salon keskusta. Aivan Salon kyljessä oleva Halikko katsoi parhaaksi liittyä Saloon vuonna 2009, juuri sopivasti kriisitalkoisiin. Halikossa tuloerot hyppivät silmille. Rivitalon takapihalta näkee golfaajia ja suuria kartanoita. Sonnit pyörivät laitu mella. Wiurilan kartanon viljavarastolla on pylväät kuin kreikkalaisesta teatte rista. Onpa täällä myös kuuluisa Joen suun kartano, jonka Björn Wahlroos osti 2000luvun alussa. Kylien Salo hankkeelle oli myös oma blogi, jossa ilmoitettiin esimerkiksi erilaisista kylätapahtumista. Viimeksi sitä on päivitetty vuonna 2019. Onko unelma Kylien Salosta kuollut? Samu Tammi , 50, istuu Salon kes kustassa terassilla oluella eikä usko, että Kylien Salosta on uudeksi kaupungin identiteetiksi.
37 REPORTAASI Insinööri Pekka Lonka soitti maailman ensimmäisen GSM-puhelun. Ei tuntunut miltään, Lonka kertoo.
38 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 ”Ennen oltiin vahvasti Nokiakau punki, mutta mitäs me nyt ollaan?” Tammea hieman kismittää Salon ja Halikon yhdistyminen. Lähinnä siksi, että nykyinen Salon vaakuna on ruma. Ennen se oli hänen mielestään maan kauneimpia vaakunoita. Salon vanhassa vaakunassa on sinisellä pohjalla joutsen. Nykyinen vaakuna on entinen Halikon vaakuna, punertava mörssäri. Kaikki meni. ”Annettiin Halikolle periksi”, Tammi hymähtää. Tammikin on työskennellyt Noki alla. Hänestä oli hienoa, että Nokiassa oli hyvät etenemismahdollisuudet ilman sen kummempaa koulutusta. Alun perin Tammi haaveili asianajajan urasta, muttei koskaan päässyt oikeustieteel liseen, joten hän jäi töihin Nokialle. Kymmenen vuotta sitten hän otti mui den joukossa ”paketin” ja lähti opiskele maan. Nykyään hän työskentelee kok kina paikallisessa ravintolassa. Tammi ei ole Nokian matkapuhe lintehtaan lakkauttamisesta katkera. Hänen mielestään Nokia paisui liikaa. ”Kyllähän sen tiesi, ettei tämä jatku ikuisesti, vaan loppu tulee jossain vaiheessa.” Viereisessä pöydässä nyökkäilee Tatu Jännäri , 42. Hän muistaa, että jos ei parikymppisenä ollut muistanut hakea kesätöitä, soitto Nokialle riitti. Puheli men toisesta päästä kysyttiin: pääsetkö huomenna? Jännäri sanoo, että Salo on nykyään ”vähän jännä kaupunki”. ”Sitähän täällä kaupungissa on yri tetty, että tästä tulisi Kylien Salo, mutta kyllä ne vanhat identiteetit elää aika vahvassa. Salo on nykyään niin suuri kokonaisuus.” Salossa innovatiivisuus näkyy myös siten, että joka nurkalla saa pizzaa ja kebabia viidellä eurolla. Täällä on keksitty tekstiviesti, täällä ei ole lain kaan pysäköinninvalvontaa, ja täällä on Salon iltatori, joka järjestetään aina kesätorstaisin. Tänään torin lavan ottaa haltuun suomidiscon legenda Meiju Suvas bändeineen. Odotetuin kappale, Pure mua , aloit taa setin. Ja kun hitin soittaa heti ensimmäisenä, sen voi soittaa vielä ker ran setin lopussa. Niin tapahtuu. Torille on kerääntynyt satoja ihmi siä. Eturiveissä ihmiset teinistä mum moon ottavat kuvia einokialaisilla puhelimillaan. Suvaksen levottomat välispiikit tuovat hyvällä tavalla mie leen Riitta Väisäsen . Ikinä ei voi tietää, mistä tarina alkaa ja mihin se päättyy, jos päättyy. Suvas muun muassa ilmoit taa, että rumpali on deittailumielessä vapailla markkinoilla. Keikan jälkeen torin laidalla on hyväntuulinen nuoriso ohjaaja Leena Lempa , 62. Hänen mielestään Meiju on ihana ja pirtsakka. Hänen kukka kauppiaansa sattuu olemaan myös Meiju Suvaksen lasten kummi. Lempa ja Suvas ovat myös mökkinaapureita. Miksi hän ei olisi siis tullut paikalle? Lempan mielestä Salon identiteetti on yhä vähän hakusessa. Se kulminoitui Meiju Suvas esiintyy Salon iltatorilla sadoille katsojille. Emppu Syväjärvi valvoo järjestystä.
39 REPORTAASI niin paljon Nokiaan, ja nyt identiteetti on revitty rikki ja kaupungin mieliala muuttunut. ”Ihmettelin, että Salolla meni niin hyvin. Salon pää ei oikein kestänyt sitä. Me saatiin vähän liikaa kerralla.” Yksi tämän hetken kuumista puheenaiheista Salossa on Turun ja Helsingin välille suunniteltu tunnin juna. Se kulkisi Salon läpi. Tarkemmin ottaen monen asukkaan takapihan läpi, mistä kaikki eivät ole ihan mielissään. Lempa miettii, että kannattaakohan Salon lähteä junaan mukaan, kun yhte ydet ovat jo nyt kohtuullisen hyvät. ”Pitäisikö kuitenkin satsata hyviin pyöräteihin?” Lempa ei ole kuitenkaan maataan myynyt. Hän jaksaa tsempata. ”Ihmiset ovat aika pelokkaalla tuu lella. Nyt tarvitaan nuoria, ja Salon pitää uskoa itseensä!” NUORISSA on tulevaisuus, mutta missä he ovat? Aivan torin kupeessa on hip pihenkisesti sisustettu baari nimeltä Bizarre, jonka sisäpinnoilla on kaik kia kuviteltavissa ja maalikaupan pois tomyynnistä ostettavissa olevia värejä. Reggae ja lattari rytmit soivat. Hipit svengailevat ja särpivät olutta. Tietotekniikkaalan yrityksessä työskentelevä Christian Rantanen , 22, istuu ystävineen Havaijin tyyliin koris tellulla terassilla. Yksi porukasta toteaa melkoisen nihilistiseen sävyyn, että Salo on mitäänsanomaton kaupunki, jossa ei ole mitään kiinnostavaa. Toinen vähem män nihilisti toppuuttelee, että ”onhan täällä kesällä jotain”, ja ”ehkä opis keluiden jälkeen voisi muuttaa takai sin.” Muut ovat viimeisestä jyrkästi eri mieltä. Helsinki ja Turku kiinnos tavat, ja niihin sentään pääsee Salosta nopeasti. Rantanen sanoo, että he kaikki oli vat niin lapsia silloin, että heillä ei ole oikein minkäänlaista suhdetta Salon suureen ihmeeseen, Nokian matkapu helintehtaaseen. Kun tehdas lakkautet tiin, ei heitä siihen aikaan kiinnostanut ”mikään muu kuin karkki ja limsa.” Rantasta kavereineen on vaikea nähdä katsomassa tulevaa tvsarjaa nenäliinapaketti kourassa. Vanha noki alainen puhelin olisi heidän kädessään toismaailmallista – kuin paholaisen määräämää kotiarestia. He suhtautuvat Saloon kuten nuoret missä tahansa pie nessä kaupungissa: muualle on päästävä. Nokia ei merkitse muuta kuin häm mentyneitä ilmeitä heidän kasvoillaan. • Tatu Jännäri sanoo, että Salo on nykyisin "vähän jännä kaupunki". Kylien Salon visioon hän suhtautuu epäluuloisesti.
40 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 TEKSTI ROOSA SAVO KUVITUS ERIK SOLIN LAURALLA oli vuonna 2019 liikaa kaikkea. Maisteriopintojen viimeinen puris tus, töitä, jaksaminen koetuksella. 28vuotias Laura mietti pitkään, pitäi sikö mennä jonnekin juttelemaan, mutta se tuntui isolta askeleelta. Eihän hänellä var sinaisesti ollut ongelmia mielenterveydessä. ”Kaverit ja perhe kannustivat mene mään yths:lle. Ne sanoivat, että sinne pääsee helposti, eikä se tarkoita mitään, käyt vain juttelemassa”, Laura kertoo. Syksyllä 2019 hän kävi yths:n sai raanhoitajan juttusilla. Noin kuukauden päästä kontrollipuhelussa sekä Laura että sairaanhoitaja olivat sitä mieltä, että hän oli saanut tarvitsemansa avun. ”Olin tosi tyytyväinen, että menin sinne silloin ja sain neuvoja ja ohjausta. Sitten mä vähän niin kuin unohdin koko asian”, Laura sanoo. Lokakuussa 2020 Laura laittoi vakuutuksiaan kuntoon ja kiinnostui yksityisestä sairauskuluvakuutuksesta. Hän haki vakuutusta netissä. Terveys selvityksessä kysyttiin, oliko hän hakenut koskaan keskusteluapua mielen terveyden ongelmiin, ja Laura kertoi käynnistään yths:llä. Vakuutukseen olisi saanut myös lisäturvan mielenterveyden ongel miin, mutta sitä hän ei hakenut. Vakuutusyhtiöstä ei kuulunut het keen mitään. Kun Laura laittoi sinne viestiä, hänelle kerrottiin, että hakemus on mennyt ”tuplatarkasteluun”. Lokakuun lopussa sähköpostiin kilahti korvauspäätöksen muutoksen hakuohjeet, vaikka itse vakuutus päätöstä ei ollut vielä tullut. Se löytyi verkko palvelusta, jonne Laura ei ollut tajunnut kirjautua. Päätöksessä luki, ettei vakuutusta voida myöntää, koska Lauran vakuutus riski oli tavallista suurempi. Kun hän soitti vakuutusyhtiöön, syyksi selvisi vät yths:n mielenterveyteen liittyvät käynnit. Laura kysyi, oliko kyseessä virhe: hän ei ollut hakenut psykoterapiaa kor vaavaa osuutta, vaan turvaa tapaturmien varalle. Paula, Mikko ja Laura jäivät ilman yksityistä sairauskuluvakuutusta, koska he olivat käyttäneet mielenterveyspalveluita. Nuori sukupolvi hakee rohkeasti apua mielenterveyden haasteisiin, mutta kostautuuko se vakuutusta toivovalle? VAKUUTTAMATTOMAT
41 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 Vakuutusyhtiöstä vastattiin, että mielenterveysongelmista täytyy olla tarpeeksi pitkä oireettomuusaika, että vakuutus voidaan myöntää. Laura muis telee, että se oli kaksi vuotta tai hieman vähemmän. Ohjeeksi hän sai yrittää myöhem min uudelleen tai hakea vakuutusta yrityksen kautta, jolloin hän saattaisi sen saada. Myöhemmin Laura mietti, mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi vain jättä nyt kertomatta yths:n käynnistä. Oli siko vakuutusyhtiö silti saanut sen sel ville jostain? Vakuutussopimuslain mukaan vakuutus yhtiö voi käyttää vain niitä tie toja, joita hakija kertoo tai joihin hän valtakirjalla antaa luvan. Vakuutus yhtiö ei siis olisi voinut mennä kurkki maan tietoja esimerkiksi Lauran Oma kannasta, vaan päätös tehtiin terveys selvityksen pohjalta. Saman lain mukaan vakuutuksen hakijan on oltava rehellinen. Valehte lusta voi seurata vakuutuksen mitätöinti tai korvausten alentaminen. ”Ymmärrän sataprosenttisesti, etten voi saada korvauksia psykoterapiasta, koska ehkä mä olisin sitten taipuvai nen siihen. Mutta eihän mun jalka mene helpommin poikki sen takia että mä olen käynyt kerran jossain juttele massa”, Laura sanoo. ELOKUUN PUOLESSA VÄLISSÄ JULKAISTUSSA MIELENTERVEYDEN KESKUSLIITON VUODEN 2021 mielenterveysbarometrissa selvitet tiin, kuinka moni yksityistä vakuutusta hakenut mielenterveys potilas tai kun toutuja on saanut kieltävän päätöksen mielenterveysongelmien vuoksi. Noin puolet (49,5 prosenttia) kertoi saaneensa kieltävän päätöksen hakies saan henki, hoito tai sairauskulu vakuutusta. Osuus on hieman kasvanut vuodesta 2011, jolloin asiaa viimeksi sel vitettiin. Silloin kieltävän päätöksen ker toi saaneensa 43 prosenttia vastaajista. Vakuutusta hakeneilta kysyttiin erik seen myös sitä, oliko vakuutus evätty nimenomaan psykoterapiassa käymisen vuoksi. Vuonna 2011 näin kävi noin viidesosalle (18 prosenttia), nyt osuus oli pienentynyt alle kymmenesosaan (8,5 prosenttia). Selvityksen mukaan mielenterveys ongelmat vaikuttivat myös siihen, saako pankista lainaturvaa esimerkiksi työt tömyyden tai kuoleman varalta. Lähes kolmasosa ei saanut. YKSITYISET SAIRAUSKULUVAKUUTUKSET ovat vapaaehtoisia, lakisääteistä sosiaali turvaa täydentäviä vakuutuksia, jotka korvaavat esimerkiksi lääkärinkäyn teihin, tutkimuksiin ja sairauden hoi toon liittyviä kuluja. Suomessa niitä voivat myöntää toimiluvan saaneet vakuutusyhtiöt, joista suurimpia ovat op, LähiTapiola, If, Fennia, Turva ja Pohjantähti. Edunvalvontajärjestö Finanssiala ry:n mukaan sairauskuluvakuutusten kokonaismäärä on vuodesta 2009 vuo teen 2018 noussut hieman yli 800 000 vakuutuksesta 1,2 miljoonaan. Sairaus kuluvakuutus on jo lähes puolella kah den lapsen perheistä ja yksinasuvistakin joka kymmenennellä. Muun muassa Kilpailu ja kuluttaja virasto on arvioinut, että kehityksen taustalla ovat epäilys julkisen sekto rin kyvystä tarjota tarpeellisia terveys palveluita ja ihmisten halu hallita omaa elämäänsä. Vakuuttamista tutkineen Tampereen yliopiston sosiologian professorin TuroKimmo Lehtosen mukaan yksityisiä sairauskuluvakuutuksia otetaan kar keasti ottaen kolmesta syystä. ”Ensimmäinen syy on halu saada terveydenhuollon palveluja mahdolli simman helposti. Toinen on perinne: oma perhe on aina käynyt yksityisellä, eikä itsellä ole edes kokemusta julkisista terveyspalveluista. Kolmas syy on keski luokkaisten ihmisten oletus siitä, että julkinen ei riitä”, Lehtonen sanoo. Lehtosen mukaan vakuuttaminen myös periytyy. Vanhemmat hankkivat vakuutuksen lapselleen, joka aikuiseksi kasvettuaan vakuuttaa oman lapsensa. Sairauskuluvakuutusten suosioon vai kuttaa Lehtosen mukaan myös yleinen keskusteluilmapiiri julkisten palveluiden tasosta. ”Jos on yksittäinen huono koke mus yksityiseltä, sitä ei yleistetä koko sektoriin, mutta niin tehdään julki sen terveyden huollon kohdalla. Totta kai yksityisten ja julkisten terveys palveluiden saatavuus on erilainen – miten sä varaat, kuinka nopeasti pääset.” Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat kuitenkin varsin tyytyväisiä sosi aali ja terveyspalveluihin. Esimerkiksi thl:n FinSote 2017–2018 tutkimuk sen mukaan neljä viidestä suomalaisesta luottaa niiden toimivuuteen. Toisaalta terveyspalveluiden saata vuuden koki hyväksi vain 35 prosenttia suomalaisista. Vastaajista 20–54vuo tiaat olivat hieman tyytymättömämpiä kuin vanhemmat ikäluokat. SUOMESSA sosiaaliturva on rakennettu lakisääteisten vakuutusten kautta. Sosiaali vakuutuksen idea on se, että jokainen murtunut jalka tai mielenter veyden häiriö hoidetaan varoihin katso matta. Suurituloiset maksavat järjestel mästä enemmän kuin pienituloiset. Julkisen terveydenhoidon kurjistu mispuheen taustalla on Lehtosen mie lestä solidaarisuuajattelun rapistumi nen. 1960–1980luvuilla suomalaiset luottivat nykyistä enemmän siihen, että ollaan koko ajan menossa parempaan suuntaan ja että val tio huolehtii hei koistaan. Enää ei ole niin tärkeää huoleh tia kaikista yhteisön
42 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 jäsenistä. Halutaan oma vakuutus, joka suojaa omaa napaa. ”Tässä on iso yhteiskuntapoliittinen kysymys. On riski, että meidän yksityi sistä vakuutuspooleista tulee kaikkein terveimpien ihmisten joukko, jotka saa vat pienellä summalla hyvän turvan”, Lehtonen sanoo. Huolestuttavaa on Lehtosen mukaan sekin, että parhaiten toimeen tulevat kantavat kaksinkertaista riskiä. He maksavat palveluista sekä progres siivisen verotuksen kautta että omilla vakuutuksillaan. Jos he eivät koe hyöty vänsä julkisista palveluista, progressiivi sen verotuksen uskottavuus voi kärsiä. Lopulta kyse on Lehtosen mukaan siitä, miten hyvinvointivaltiossa järjeste tään terveydenhoito. Tätä juttua varten haastatellut sanoi vat, että sairauskuluvakuutuksen hank kiminen tuntui vastuulliselta teolta. Myös Finanssiala ry:n vuoden 2020 Vakuutustutkimuksessa 73 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että vapaaeh toiset vakuutukset ovat välttämättömiä sosiaaliturvan täydentämiseksi. Lehtosen mielestä se kertoo siitä, että vakuutusyhtiöt ovat onnistuneet markkinoinnissaan loistavasti. ”Toihan on vakuutusalan märkä uni, että ihmiset ajattelevat, että jos ei ole yksityisvakuutusta Suomessa niin oon pulassa”, hän sanoo. Lehtonen ei ole perehtynyt mielen terveyden ongelmien ja vakuuttamisen suhteeseen, mutta hänestä vakuutusyh tiöiden liiketoiminnalle on katastrofi, jos pelkkä yksittäinen keskustelukäynti estää vakuutuksen saamisen. Mielenterveyden keskusliiton mielen terveysbarometrissa asiasta kysyt tiin psykologeilta ja psykiatreilta. 75 prosenttia oli sitä mieltä, ettei mielen terveyden ongelma ole hyväksyttävä syy vakuutuksen eväämiselle. Jopa 95 prosenttia oli sitä mieltä, ettei psykote rapiassa käyminen itsessään ole hyväk syttävä syy. Korkeakouluopiskelijoiden terve ystutkimuksen mukaan opiskelijoiden mielenterveyspalveluiden käyttö on kas vussa, ja vuonna 2016 psykologin tai psykiatrin palveluita käytti jo 15 pro senttia opiskelijoista. Luvussa eivät ole mukana mielenterveyssyistä johtuvat käynnit esimerkiksi yleislääkärillä. ”Onko vakuutusbisnes mahdollista, jos omasta potentiaalisesta asia kaskunnasta heittää pois nel jänneksen”, Lehtonen kysyy. 26-VUOTIAALLA PAULALLA OLI LAPSENA SAIRAUSKULUVAKUUTUS, jonka hän lopetti täysi ikäisenä. Opiskeluaikoina yths tarjosi hyvät terveys palvelut, mutta valmistumisen jälkeen hän alkoi pohtia, turvaisiko julki nen terveydenhuolto, jos sat tuisi jokin isompi vahinko. ”Halusin terveysvakuutuk sen, koska en siinä vaiheessa ollut varma, saanko pysyvää työpaikkaa. En ollut työterveyshuollon enkä yths:n piirissä. Tuli ajatus, että mitä jos pitää mennä jonnekin erikoislääkärille, kun vuosien varrella on ollut vaikka mitä vaivaa”, Paula kertoo. Päätökseen hakea vakuutusta vaikut tivat myös huonot kokemukset julkiselta puolelta ja kavereiden kauhutarinat liki ikuisuuden mittaisista jonoista. Paula kävi alkuvuodesta 2021 vakuutusneuvojalla, jossa hänelle suo siteltiin muun muassa matka ja koti vakuutusta. Terveysvakuutusta varten hänen piti kertoa aikaisemmasta sai raushistoriastaan. Hän oli käynyt tera piassa masennuksen ja ahdistuneisuu den takia, mutta kun olo oli vuoden kuntoutuspsykoterapian jälkeen helpot tanut, oli terapia lopetettu. Pian tuli yllättäviä uutisia. Vakuu tusyhtiöstä kerrottiin, että edellisenä syksynä päättynyt terapia estää vakuu tuksen saamisen. Jotta hän voisi saada vakuutuksen, pitäisi viimeisestä keskustelukäynnistä olla vähintään vuosi, Paulalle kerrottiin, kun hän soitti vakuutusyhtiöön. Vakuu tusta ei voinut saada edes niin, että mie lenterveysongelmien hoito olisi rajattu sen ulkopuolelle. Vakuutusyhtiö kehotti hakemaan myöhemmin uudelleen, ja Paula teki merkinnän kalenteriinsa. Päivä tuli ja meni, eikä häntä enää huvittanut hakea. Vakuutusyhtiön päätös tuntui hänestä ristiriitaiselta. Julki suudessa oli puhuttu ahkerasti siitä, että mielenterveyden ongelmiin kannattaa hakea apua matalalla kynnyksellä, mutta nyt avun hakeminen ja vastaanottaminen estivät vakuutuksen saamisen. ”Tuntuu jotenkin käsittä mättömältä, että ihmiset ovat kiinnostuneita terveydestään ja lähtevät työstämään sitä, mutta se katsotaan huonoksi asiaksi”, Paula sanoo. FINANSSIALA RY:N VARATOIMITUS JOHTAJA ESKO KIVISAARI on hyvin kartalla tilan teesta. Kivisaari kertoo, että 90luvulla häneltä evättiin terveysvakuutus paniik kihäiriön takia. Silloin vakuutusalalla ei juuri kyseenalaistettu mielenterveyson gelmiin liittyviä hylkyjä, mutta nyt hän on nähnyt merkkejä siitä, että asiaan ollaan heräämässä.
43 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 ”Minusta tämä on ihan selkeästi ongelma”, hän sanoo. Kivisaaresta vaikuttaa siltä, että vakuutusmaailma on jäänyt viime vuo sisadan puolivälin maailmaan, jossa mielenterveyden ongelmia hävettiin ja piiloteltiin. ”Kun mielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, niin melkein jokainen tarvitsee jossain elämänsä vai heessa jotain apua. Kyseenalaistan sen, onko hyvä vai huono ennuste, että on pitänyt huolta itsestään.” Suuri kysymys onkin se, tekeekö mielenterveyden ongelma ihmisestä riskialttiin kaikille muillekin sairauksille. Kivisaaren mukaan se oli yleinen käsitys viime vuosisadan puolivälissä ja vaikut taa vakuutusyhtiöiden toimintaan edelleen. Vakuutuksen perusajatus on riskien jakaminen, Kivisaari selittää. Ajatellaan, että sata ihmistä ottaa sairauskuluvakuutuksen ja maksaa siitä vuodessa kohtuullisen maksun. Näistä sadasta yksi saa vaka van sairauden. Hän välttää taloudelli sen romahduksen, koska riski on jaettu vakuutuskollektiiviin kesken. Kaikille halukkaille vakuutusta ei myönnetä, koska siitä seuraisi Kivisaa ren mukaan vakuutuskielellä sanottuna ”haitallinen vastuunvalinta”. Jos yksi tyisiä sairauskuluvakuutuksia myönnet täisiin kaikille terveydentilasta riippu matta, vakuutusmaksuja pitäisi nostaa. Se karkottaisi riskittömämmät yksilöt, ja lopulta maksuja pitäisi nostaa vielä enemmän. Vakuutusyhtiön pitää tehdä järkevää vastuunvalintapolitiikkaa myös siksi, että se haluaa tehdä voittoa. Vakuutus maksut kulkeutuvat paitsi korvauksiksi asiakkaille myös liiketoiminnan kului hin ja sijoittajille. Kivisaaren mielestä alalla pitäisi nyt selvittää, onko mielenterveysongelma enää automaattisesti riskitekijä, jonka takia henkilöä ei voi ottaa kollektiiviin. Vakuutusyhtiöiden omat riskiar viot ovat kilpailulainsäädännön alaisia liikesalaisuuksia. Vakuutuksia myöntäessään yhtiöt käyttävät yksilöllistä harkintaa. Hen kilö A saattaa saada sairauskuluvakuu tuksen, vaikka on käynyt psykologilla kaksi kertaa juttelemassa, henkilö B taas ei. Täysin yksilöllisiä päätök siä yhtiöt eivät kuitenkaan voi tehdä, sillä koko vakuutuksen idea perustuu todennäköisyyksiin. ”Mä sanoisin, etteivät ne ratkaisut kuitenkaan ole vält tämättä kauhean yksilölli sesti tehtyjä, joten kannattaa olla yhteydessä yhtiöön, pyy tää perusteluja ja penätä seli tystä. Kyllä se aika usein auttaa asiaa”, Kivisaari sanoo. Hyvän vakuutustavan mukaan terveyden tila saa vai kuttaa vakuutuksen myöntämi seen, mutta syrjintä esimerkiksi etnisen alkuperän tai sukupuo len perusteella on kielletty. Aikaisemmat sairaudet eivät yleensä estä vakuutuksen saamista, vaan niille asetetaan rajausehto. Esimerkiksi ast maa sairastava ei saa korvauksia astman hoidosta. Mielenterveyden häiriöille sel laisia ei kuitenkaan esitetä. Miksei? Kivisaaresta se on hyvä kysymys, joka kaipaa lisää selvitystä. VAKUUTUSYHTIÖ op:n henkilö vakuu tuksista vastaavan Atte Erkamon mukaan rajausehtoja ei käytetä mielen terveysongelmien kohdalla samalla tavalla kuin muiden sairauksien, koska niitä on vaikeampi asettaa. ”Jotta vakuutus voidaan myöntää rajoitusehdolla, tulee sairauden taikka vamman tilan olla sellainen, että sen voi rajata tehtävällä rajoitusehdolla. Mikäli asiakkaan terveydentila on sellainen, ettei ymmärrettävää ja tarkoituksen mukaista rajoitusehtoa voida asettaa, ei vakuutusta yleensä voida myöntää”, Erkamo viestittää ennen haastattelua. Ongelma on siis se, että mielenterve yden ongelmien kulkua ei osata ennus taa kovin hyvin. Tutkimukset kertovat, että mitä aikaisemmin mielenterveyden oirei luun puututaan, sitä parempi sairauden ennuste on. Jotkut hyötyvät jo parista keskustelukäynnistä ammattilaisella, kuten tässä jutussa esiintynyt Laura. Terapiassa käyminen on tavallista. Miksei tähän ole havahduttu vakuutusyhtiöissä? ”Se että joku asia yleistyy, ei välttä mättä suoraan aiheuta muutosta [lin jauksissa] vaan enemmänkin se, että tie detään tarkemmin, mistä on kysymys ja miten se sairaus tai oireilu siitä jatkuu. Kun ei vielä tiedetä sitä, miten mielen terveysongelmat kehittyvät, niin vakuut taminen on vaikeaa”, Erkamo vastaa. Erkamon mukaan nuoria aikuisia ei ole jäänyt aiempaa enemmän vakuu tusten ulkopuolelle mielenterveyspalve luiden lisääntyneen käytön takia. Hän näkee kehityksessä myös positiivista: useammasta tapauksesta on helpompi tehdä linjauksia kuin yhdestä. Erkamo kertoo, että eräänä vuonna vakuutuksen hakijoissa oli useita henki löitä, jotka olivat käyttäneet mielenter veyspalveluita pääsykokeisiin liittyvän stressin takia. Päätettiin, ettei se estä
44 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 vakuutuksen saamista, koska kyseessä oli ohi menevä tilanne. Toisaalta, yksilöl lisen harkinnan takia ratkaisu saattaa seuraavalla kerralla olla erilainen. If ja Lähitapiola viestittävät saman kaltaisista linjauksista. Ylioppilas lehden haastattelemien yhtiöiden mukaan epääminen voi johtua siitä, että mie lenterveyden ongelmaa tutkitaan par haillaan, eikä sen ennustetta vielä tie detä, tai siitä, että henkilölle joudutaan asettamaan liikaa rajausehtoja. Myös tietty diagnoosi voi estää vakuutuksen saamisen. Tätä juttua varten haastateltujen Paulan ja Lauran mukaan heille oli annettu aikaraja, jonka tulisi kulua vii meisestä keskustelukäynnistä, ennen kuin vakuutus voidaan myöntää. op, If ja Lähitapiola kiistävät minkäänlaisen yleisen aikarajan olemassaolon ja pai nottavat yksilöllistä harkintaa. Vakuutusyhtiöiden edustajien mukaan linjauksiin ei ole näköpiirissä muutoksia, mutta kaikki kertovat yhti önsä seuraavan alan keskustelua. VUONNA 2019 mielenterveyspalveluiden saavutettavuuden parantamista kan nattanut Terapiatakuukansalaisaloite keräsi alle puolessa vuodessa 50 000 kannattajaa. Tänä vuonna Ellun Kanat on mainostanut kaduilla, ettei tera pian häpeämisessä ole järkeä. Osa kesän kuntavaalien ehdokkaista ilmoitti, että käsillä ovat ”mielenterveysvaalit”. Uudessa mielenterveysbarometrissa 60 prosenttia vastaajista arvioi, että asenteet mielenterveysongelmia kohtaan ovat viime vuosina parantuneet. Eri tyisesti nuori sukupolvi suhtautuu mie lenterveyteen avoimesti. Puhutaan jopa ”terapiasukupolvesta”, 80 ja 90 luvuilla syntyneistä, jotka hakevat rohkeasti apua henkisen jaksamisen tueksi. Helsingin yli opiston nuorisop sykiatrian dosentti Klaus Ranta on huomannut, että nuorilla on uuden laista mielenterveystietoisuutta. ”Vielä parikymmentä vuotta sit ten meillä oli ihmisiä, joille koko sana 'mielenterveys' tai 'mielisairaus' tar koitti suunnilleen samaa kuin psy koosi. Nykyään osataan ajatella, ettei se ole vain 'hulluutta', vaan syömishäiriö, paniikkihäiriö tai pakkooireinen häi riö. Nuoret tuntevat tätä keskustelua”, Ranta sanoo. Ranta kertoo, että 90luvun puoli välistä lähtien erikois sairaanhoidon palveluita käyttävä väestönosa on kahdeksankertaistunut. Uudellamaalla vuoden aikana erikoissairaanhoidon mielenterveys asiakkaina on ajoittain joka kymmenes nuori. Nousun taustalla on Rannan mukaan häpeän vähenemisen lisäksi kulttuurisia syitä, kuten työelämän muuttuminen ja media, mutta sii hen vaikuttaa myös se, miten palvelut on järjestetty. Rannan mielestä nuor ten palvelujärjestelmä on vakavasti viallinen. Palveluiden kysyntä on kasvanut, mutta tarjontaan ei ole panostettu samalla mitalla. Kouluissa ja oppilai toksissa on liian vähän psykologeja, ja terveyskeskuksissa avun saanti takkui lee. Hoitoon pääsyä odotellessa lievästi oireilevien olo pahenee, ja erikoissai raanhoitoon joutuu niitä, jotka olisi voitu hoitaa jo perustasolla. Suomen Mielenterveysstrategia vuosille 2020–2030 painottaa nuorten mielenterveyteen panostamista, sillä juuri nuorten tarve mielenterveyspalve luille kasvaa eniten. Entä mikä on ylilääkärin näkemys: enteilevätkö mielenterveyden ongelmat muita riskejä? Rannasta kysymys on mielenkiintoinen mutta vaikea. Yksilöl lisillä tekijöillä on suuri vaikutus. Rannan mukaan riskeihin vaikut taa myös minkälaisesta mielenterveyden häiriöstä on kyse ja miten avun piiriin päätyy. Esimerkiksi ahdistukseen aktii visesti apua hakeva on eri tilanteessa kuin henkilö, joka tulee sukulaisen pyynnöstä vastaanotolle pitkittyneiden persoonallisuuden ongelmien takia. Mielenterveyden ongelmat liittyvät paljon myös ympäristöön. Jotkut koh taavat isoja vastoinkäymisiä, mutta pär jäävät silti tiettyyn pisteeseen asti valta van hyvin. ”Yleensä sanotaan, että mielen terveyden häiriöt ovat monitekijäisiä, eli niissä on taustalla sekä geneettistä herkkyyttä että ympäristön kuormaa. Jos ympäristön kuorma kasvaa liian kovaksi, tulee kynnyksen ylittävää oirei lua: mielenterveyden häiriö”, Ranta kertoo. MIKOLLA, 34, TODETTIIN LIEVÄ KAKSISUUNTAINEN MIELIALAHÄIRIÖ VUONNA 2017. Hän kävi psykiatrisen sairaanhoitajan luona juttelemassa ja aloitti ryhmäterapian. Vähitellen Mikko sai elämänsä takaisin hallintaan. Mikko on huomannut, että kaksi suuntaiseen mielialahäiriöön suhtau dutaan edelleen epäilevästi. Hänelle on esimerkiksi sanottu, ettei diagnoosista ”kannata huudella työpaikalla”, koska kaikki eivät välttämättä ymmärrä. Pari vuotta sitten hän sattui näke mään mainoksen sairauskuluvakuutuk sesta. Hän innostui ajatuksesta ja mietti, että vakuutuksen ottaminen voisi olla vastuullinen teko. Hän kuvailee itseään koheltajaksi, joka kulkee naama kiinni puhelimessa ja voi tarvita turvaa onnet tomuuksien varalta. Mikko kävi vakuutusneuvojalla ja hänelle suositeltiin monia vakuutuksia.
45 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 Hän täytti paperit rehellisesti – ainakin melkein. Papereissa kysyttiin tupakoin nista, ja hän jätti mainitsematta, että käyttää nuuskaa. Mikon mukaan ter veysselvityksessä kysyttiin vain diagnoo sit, ei hoitojaksoja. Papereiden täyttämisen jälkeen vakuutusneuvojan ilme muuttui, ja hän totesi, ettei vakuutuksen myöntäminen ehkä onnistukkaan, mutta hän lupasi varmistaa esimieheltään. Myöhemmin hän soitti pahoitellen, että diagnoosi estää vakuutuksen saamisen. ”Se oli sellainen computer says no tilanne”, Mikko muistelee. Vaikka tilanne harmitti, Mikko ymmärsi vakuutusyhtiön puolen. ”En mä vakuutusyhtiötä syytä, ne tekee bisnestä ja niiden työ on hyvin tärkeää. Niiden ei kannata ottaa riskiä mun kanssa.” Mikko oli pettynyt, mutta ei halun nut lähteä taistelemaan päätöstä vas taan. Hän ajattelee, että kaksisuuntai nen mielialahäiriö on krooninen tila, joka pysyy kurissa tietyillä toimilla, mutta vaatii paljon. Hän on tottunut siihen, että välillä yhteiskunnan puo lelta tulee erilaisia rajoituksia. Diag noosin hiljattain saaneelle henkilölle se voi kuitenkin olla Mikon mielestä kova paikka. Myöhemmin Mikko meni töihin yri tykseen, joka tarjoaa sairauskuluvakuu tuksen. Hänestä vakuutusyhtiöt ovat jää neet jälkeen ajastaan. YKSITYISET sairauskuluvakuutukset ovat vapaaehtoisia vakuutuksia. Vakuutusyh tiöillä ei ole velvollisuutta myöntää niitä mielenterveysongelmaisille sen enem pää kuin monisairaille tai ikääntyneille kään. Pelisääntöjen perään on kuitenkin alettu kysellä, esimerkiksi eduskunnassa, jossa vihreiden Saara Hyrkkö teki aiheesta kirjallisen kysymyksen: Mihin toimiin hallituksen on mahdol lista ryhtyä sen varmistamiseksi, että vakuutusyhtiöiden toiminta ei nosta kynnystä hakeutua mielenterveys palveluiden piiriin? Voidaanko vakuutusyhtiöitä velvoittaa arvioimaan ja päivittämään laskenta mallejaan siten, että ne eivät johda kohtuuttomiin tilanteisiin mielen terveyspalveluita käyttäneiden ihmisten kohtelussa? Sosiaali ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen vastasi, ettei olisi järkevää edistää vain niiden harvojen asemaa, joilla on varaa yksityiseen sairaus kuluvakuutukseen, ja lisäksi vakuutus ten vastuunvalintapäätöksiin vaikutta minen lainsäädännöllä olisi vaikeaa. Finanssiala ry:n Kivisaari toivoo, että vakuutusyhtiöiden käytännöt muut tuisivat. Toimialaliitto ei voi vaikuttaa vakuutusyhtiöiden vastuunvalintapoli tiikkaan, mutta se voi selvittää ajanta saista tietoa ja levittää sitä. ”Esimerkiksi masennus on sellai nen, että mitä aikaisemmin ja parem min terapiaa saa. sitä vähemmän se joh taa siihen, että tulee pysyviä ongelmia. Tämä on yksi syy, miksi vakuutusyhtiöi den pitäisi parantaa suhtautumistaan”, Kivisaari sanoo. Vakuutuksen hakija voi myös vai kuttaa valittamalla kielteisestä päätök sestä. Kivisaari ja OP:n Atte Erkamo ovat sitä mieltä, että vakuutuspäätök sestä kannattaa valittaa, jos päätös ei miellytä. Virhepäätöksiä voi syntyä. Erkamo sanoo, että vakuutusyhtiölle voi lähettää lisätietoja käyntien sisällöstä esimerkiksi Omakannasta, jos tuntuu, että mielenterveysongelman vakavuus on ymmärretty väärin. Kivisaaren on vaikea uskoa, että esimerkiksi yksittäinen keskustelukerta psykologin kanssa estäisi vakuutuksen saamisen. Vakuutusyhtiö on voinut ymmärtää väärin sen, minkälaisesta avusta oli kyse. ”Kannattaa käydä uusi keskustelu vakuutusyhtiön kanssa. Oliko meillä molemmilla se ymmärrys, mitä mä oike astaan olen käynyt ja tehnyt”, Kivisaari kannustaa. ”Vakuutusyhtiöt eivät ole mitään kasvottomia instituutioita, vaan kyllä niiltä inhimillinen otekin löytyy.” Tähän juttuun haastatellut henki löt eivät myöhemmin enää halunneet hakea vakuutuksia kyseisistä vakuutus yhtiöistä. Lauraa jäi ärsyttämään koko tapaus. ”Mulle tuli semmonen fiilis, että pitäkää tunkkinne”, Laura sanoo. • Laura, Paula ja Mikko esiintyvät jutussa toiveestaan vain etunimillään. Jutussa on käytetty lähteenä myös Kilpailuja kuluttaja viraston selvitystä 2 / 2019 Aikuisten vapaaehtoiset sairauskuluvakuutukset suomalaisilla terveysmarkkinoilla sekä Sosiaalija terveys ministeriön julkaisua Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030. Onko sinulta evätty vakuutus mielenterveyden ongelmien takia? Maksutonta neuvontaa valituksen tekemiseen saa Vakuutusja rahoitusneuvonta FINE:ltä.
MI MM IT TEKSTI MAIJA ALANDER KUVITUS KATRI TIKKANEN KULU TTAA
47 KULTTUURI Tänä syksynä huomiotalouden asiantuntijat Laura Friman, Julia Thurén ja Anniina Nurmi avaavat vaatekaappinsa ja lompakkonsa osoittaakseen, mikä kulutusyhteiskunnassa on pielessä. Mutta miksi he kirjoittavat itsestään ja tunteistaan? J JULIA THURÉN oli 8vuotias, kun hänestä tuli kuluttaja. Thurén muistaa pitsipussukan, joka hävisi reissulla kauppa keskukseen. Mukana meni 70 markkaa ja koko nainen mahdollisuuksien horisontti, pääsylippu halujen ja haaveilun rin nakkaistodellisuuteen. Thurénia harmitti ja hävetti. Tun teet olivat astuneet kuvaan. Ja kuten romanttisista komedioista opimme, se on usein huono asia. KULUTTAJAN LISÄKSI Thurénista (s. 1987) tuli toimittaja, bloggaaja ja kirjailija. Hänen toinen tietoteoksensa, Kaikki kuluttamisesta (Gummerus), ilmestyy syyskuussa. Edellinen, Kaikki rahasta (Gummerus, 2018) lupasi selvittää, miten Thurén onnistui säästämään kymppitonnin vuodessa. Samalla tarkoi tus oli tehdä rahasta puhumisesta arki sempaa, riisua talouspuheelta sen kabi netinhajuinen asiantuntijaasu. ”Ennen ensimmäistä kirjaani katselin kampanjaa, jossa naiset ottivat itsestään rohkeita alastonkuvia raskauden jälkeen. Mietin, että wau, miksei rahasta puhu minenkin voisi olla noin rohkeaa”, hän muistelee. Tänä syksynä kuluttamisesta kirjoit tavat muutkin. Radiojuontaja Laura Frimanin Tauko (Gummerrus) kertoo kirjoitta jansa vuodesta ilman uusia vaatteita. Yrittäjä, vaatesuunnittelija ja kestävyys konsultti Anniina Nurmen Rakastan ja vihaan vaatteita (S&S) pureutuu vaate teollisuuden kärjistyviin ongelmiin ja kysyy, miten voisimme kuluttaa paremmin. Samaan aikaan toisaalla Vappu Pimiä kertoo MeNaisten kulutus numerossa (32/21) asuntosijoittamises taan ja patistelee naisia ”uhriutumisen ja sivuun jäämisen sijaan katsomaan peiliin”, koska ”jokainen tekee itse oman elämänsä”. Pimiä esiintyy myös elokuussa ilmestyneessä Vaurastu kuin nainen teoksessa (Into), joka esittelee 12 naisen tarinoita rikastumisesta. Kaikki tämän syksyn kolme kirjaa ovat tavalla tai toisella omakohtaisia. Miksi? ”Toivon, että kirjastani saisi sen fii liksen, että yksilöllä on oikeus osallistua keskusteluun”, Thuren sanoo. ”Kuluttamiseen liittyy niin paljon historiaa, kapitalismia ja koneistoja, että yksi ihminen on siinä kuvassa tosi pieni. Silti yksilöstä puhumalla saadaan par haimmillaan ihmiselle tunne siitä, että maailmaan voi vaikuttaa. Voi kulut taa paremmin, mutta myös äänestää ja kokoontua yhteen, liittyä vaikka Eloka pinaan. Henkilökohtaisuudella vältän myös ylhäältäpäin katsovan saarnaami sen, jossa kuvittelisin tietäväni, miten muiden kuuluu elää.” Kaikki kuluttamisesta käy läpi kulut tamisen historiaa Euroopan ja Yhdys valtojen taajuudella, kannustaa vastuul liseen sijoittamiseen ja omistamisen tarpeen uudelleen arviointiin sekä luettelee suomalaisia kuluttaja tyyppejä, kuten ”fiilisvihreä suunnannäyttäjä” ja ”arjen selvityjä” – siis oikeasti köyhä. Myös pääoman käsitettä määritel lään uudelleen tunteiden ja suhteiden kautta. Kirjassa ”ystävyys on lämmintä pääomaa”. Thurénia ärsyttää, että talous aiheissa tunnepuhe jätetään naisille ja vähemmistöille. ”Jotenkin maailma tuntuu odotta van, että feminismi korjaa tämänkin asian. Että kun naiset kirjoittavat talou desta, niin kyllä se hoivan ja tunnetyön puoli tulee käsiteltyä. Voisivatko miehet välillä kirjoittaa aiheesta?” Tunnepuhe on kirjallisuudessa vahva trendi. On vaikea kuvitella autofiktiota ilman itsereflektiota ja tunne analyysia. Karl Ove Knausgårdista vauhtia otta nut aalto pauhaa yhä. Se avaa kirjoitta jiensa tunteet häpeästä himoon, eivätkä miehet ole tässä aliedustettuina: Suo messakin vaikkapa seksuaalisuutta ovat avoimesti ruotineet Antti Rönkä ja Niko Hallikainen . Autofiktiota on genrenä moitittu keskiluokkakeskeiseksi, hyväosaisten kaupunkilaisten päiväkirjaksi. Sama kri tiikki on helppo kohdistaa omakohtai siin kulutuskirjoihin. Friman kuvaa ostolakkonsa herättä miä tunteita ja muistoja lähes omaelä mäkerrallisesti. Thurénin kirjan ensim mäisessä luvussa kuluttamisen olemus tiivistyy ”niukkuuden kokemukseen”, jota Thurén kuvaa lapsuusmuiston kautta. Hän ei saanut Spice Girls julis tetta, koska osti kaksi posliinipossua. Aikuisena haaveet ovat vaihtuneet spaissarijulisteista Karoliina Hellbergin maalauksiin, mutta yhä niukkuuden tunne vaivaa. ”Kuluttamistani on aina säädel lyt niukkuus. Rahaa ei ole ikinä niin paljon, että saisin kaiken haluamani”, Thurén kirjoittaa. Kaikkien mainittujen kirjojen kirjoittajat ovat vahvasti keskiluok kaisia. Turvatusta asemasta käsin on helppo luopua thurénilaisesta ”tur hasta paskasta”. Köyhän raha menee välttämättömään. VAATEALAN YRITYKSILLE vastuullisuus konsultointia tekevä Anniina Nurmi kertoo miettineensä, onko vaatealasta pauhaaminen lopulta pinnallista ja hyväosaista puuhaa.
48 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 ”Toisaalta se on aihe, josta tiedän. Vaatteet kuitenkin koskettavat kaikkia, ja ala työllistää miljoonia ihmisiä.” Myös Thurén myöntää kirjansa tavoittavan eniten niitä, joilla on varaa miettiä kuluttamistaan, siis hyvinvoi vaa keskiluokkaa. Toisaalta keskiluokan kulutusvalinnoilla on hänen mukaansa enemmän yhteiskunnallista vaikutusta, koska keskiluokka käyttää eniten rahaa. Keskiluokka on tosiaan alkanut kuunnella sydäntään. Ylen Havaintoja ihmisestä ohjelman tavaraaiheisessa jaksossa joulukuussa 2019 professori Terhi-Anna Wilska pohti, olemmeko kuluttajina vähän liian huolestuneita omista tunteis tamme. Kun säilömme mummon perin töjakkaraa tai hävitämme elämästämme ne tavarat (ja ihmissuhteet), jotka eivät enää säkenöi iloa, olemme syvällä oman tunnekokemuksemme analyysissa. Ehkä jopa niin syvällä, että unohdamme maa ilman, jossa elämme. Wilskan mukaan ihmisten tarve karsia elämäänsä kertoo uudenlaisesta kuormituksesta. Emme enää väsy fyysisesti kuten ennen, mutta jatkuva esillä oleminen, neuroottinen brändinhallinta ja syylli syydestä elävä kulutusympäristömme imevät meistä kaikki jäähdytysnesteet. Ylikuumennut huippuosaaja haluaa hal lita materiaalista kaaosta. Sellaiseen maaperään konmaritus ja kuolinsiivoustrendit kasvavat raivoisasti kuin säärikarvat. KARL MARX loi Pääomassa käsitteen tava rafetisismi. Sillä hän tarkoitti kapita lismin tapaa piilottaa ihmisten väliset riistosuhteet tavaroiden välisiin suh teisiin. Miellämme arvon tavaran omi naisuudeksi sen sijaan, että näkisimme tuotteessa sen tuotantoon käytetyn ihmistyön. Emme huomaa, mistä tava rat syntyvät. Vuonna 2020 Yle toi kanavilleen Verta, hikeä ja Tpaitoja realityn, jossa influensserit todistivat orjuudenkaltaisia työoloja pikamuodin alkulähteillä. Alun perin vaatesuunnittelijaksi opiskellut Nurmi kertoo ymmärtä neensä jo opintojen aikana, että kau neutta tuotetaan alalla rumin keinoin. ”Ongelman ydin on globaalin pohjoi sen ihmisen maailmankuvassa. Miten on mahdollista, että tällainen hyväksi käytön rakenne on edes päässyt synty mään? Ei pitäisi kysyä, miksi vastuulli sesti tuotettu vaate on niin kallis. Pitäisi kysyä, miten halpavaate voi olla niin halpa.” Laura Friman eli Tauko kirjaa var ten vuoden ostamatta uusia vaatteita. Miltä nyt tuntuu? ”Haha. Hyvältä tuntuu. Aluksi mie tin, meneekö tässä koko draaman kaari pieleen ja palaanko vain takaisin van haan. Mutta kyllä mä olen järkevöity nyt. Ennen olin ihan moraaliton halpa ketjukuluttaja. Nyt olen raitistunut.” Friman kehottaa kääntymään kah den muun tuoreen teoksen puoleen, jos kaipaa kuluttamisensa tueksi kovaa fak taa. Hän halusi kirjoittaa tunteista siksi, että tunnepuhetta kuluttamisen taus talla ylenkatsotaan. ”Mielestäni tunteet ovat ratkaisu kuluttamisen ongelmaan. Meidän pitäisi kiinnostua vaatteista ja kiintyä niihin, sitoutua.” Friman kertoo aiemmin arvostel leensa muodista kiinnostuneita ihmisiä ja pitäneensä heitä pinnallisina. Sittem min hän on tullut toisiin aatoksiin. ”Muodista kiinnostuneet ovat usein kaikkein vastuullisimpia kuluttajia. He tuntevat tuotteiden alkuperät ja harkit sevat hankintojaan. Ihailen myös askeet tisia ekojeesuksia, koska itse olen ihan liian intohimoton kuluttaja.” Nyt Friman kaipaa someen vanho jen tavaroiden ja vaatteiden glorifiointia. ”Mä ainakin olen halpamainen, sel kärangaton ja helposti vietävissä. Mulle kaikki pitää myydä. Jos kierrätys olisi isoin trendi, siihen olisi helpompi hypätä mukaan.” Kuluttaminen on iso esitys. Myy rien virtsa heijastaa UVvaloa, ihmisellä reviiriä merkkaa kulutus. Siinä haisevat halut, pelot, toiveet ja flirtti. Kuluttaja kantaa brändin logoa hupparissaan, ja Hollisterin vaatteisiin voi ruiskuttaa erityistä Hollistertuoksua, jotta ne hai sisivat uusilta. Yritykset puhuvat ”tuoteperheistä” ja nostalgisimmista hyödykkeistä kirjoite taan historiikkeja. Barbie on feministi nen ikoni, jota ihaillaan kuin Madonnaa tai Beyoncéa . Julia Thurénkin myöntää kuuluvansa ”appleheimoon”, koska omistaa liudan Applen tuotteita. Thurén, Nurmi ja Friman ovat sitä mieltä, ettei vaatteista kiinnostuminen aina tarkoita pinnallisuutta. Vaatteet kantavat muistoja ja yhdistävät ihmi siä toisiinsa. Ne ovat julkinen ihomme, jonka sisällä yritämme selvitä talvesta, tavoitteista ja toisistamme. Lempivaatteekseen kaikki kolme nimeävät perittyjä ja lahjaksi saatuja pukineita. Nurmi kertoo rakastavansa laatua ja hyvää istuvuutta, mutta iso äidin mekon kohdalla miettivänsä lähinnä sitä, miten sukulainen asuaan kantoi. VUONNA 1998 filosofit Andy Clark ja David Chalmers kirjoittivat ”laajen tuneen mielen teoriasta”. He käyttivät esimerkkinä muistikirjaa, johon huo nomuistinen henkilö kirjaa kaiken tar vitsemansa. Muistikirjasta tulee osa henkilön mieltä, välttämätön linkki maailmaan ja kokemukseen. Kognitiotieteilijä John Suttonin mukaan esineet ovat toimijoita, sillä ne säilövät muistoja sukupolvien yli. Suttonille muisti on yhteistyötä,
49 KULTTUURI ylisukupolvista verkkoa, jossa tavarat keskustelevat käyttäjiensä kanssa. Käve lykeppi, älypuhelin ja luottovaate ovat lonkeroita maailmaan. Ilman niitä emme näkisi tai näyttäytyisi samoin. Sana ”kuluttaja” sisältää ajatuksen energiaa syövästä olennosta, joka jauhaa maailmaa termiitin tavoin. Toisinkin voisi olla. Muodin kulttuuriantropologiaa tut kinut Daniel Miller antaa esimerkin Trinidadista kirjassaan Stuff (2010). Köyhän saarivaltion asukkaat elävät materiaalisessa niukkuudessa, mutta jär jestävät toistuvasti näyttäviä catwalkti laisuuksia ja rituaaleja, joissa vaatteilla on ohittamaton rooli. Estetiikkoja lai nataan ja sotketaan keskenään Yhdys valtain viihdeteollisuudesta ja paikalli sesta traditiosta. Myös vaatteet on usein lainattu. Miller kirjoittaa, ettei tilaisuuksissa ole kysymys pysyvyydestä, vaan hetkel lisyydestä. Perinteessä uskotaan, että totuus löytyy aina pinnalta, kun taas ihmisen sisälle kätketty on valheellista ja hämärää. Vain jaettu, lainattu ja ohi menevä tulee todeksi. Siksi estetiikalla on väliä. En tiedä, mitä kaikkea Trinidadin catwalkjuhliin liittyy, mutta ajatus kiehtoo. Kun olin lapsi, laitoin usein kattilan päähäni. Sisällä kaikui ja tuoksui astian pesuaineelta. Serkkuni työnsi minua pahvilaatikossa pitkin kesämökin lattiaa. Tiskiharja oli masto. Suurimmaksi osaksi esineemme ovat jonkun meitä viisaamman kauan sitten keksimiä konsepteja, joita lainaamme ja jalostamme aikamme tarpeisiin. Ne ovat reliikkejä, taikakaluja ja fossiileja. Voisimmeko siis suhtautua tavaraamme lapsekkaammin, uteliaisuudella ja kunnioituksella? Ottaa esineemme veneiksi ja lau toiksi nyt, kun lattia on laavaa. • Hän ei saanut Spice Girls -julistetta, koska osti kaksi posliinipossua.
50 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 M Jäähyväiset asiantuntijuudelle MINUN ON LOPETETTAVA traumastani puhuminen. Olen toistanut elämäni suurinta traumaa vuodesta 2017. Aloin puhua siitä seitsemän vuotta tapahtuneen jälkeen, kun vaikeneminen ja häpeä alkoivat painaa liikaa. Kirjoi tin kokemastani näytelmän, esitin sitä teatteriyleisölle kahden vuoden ajan ja annoin aiheesta lukuisia haastatteluja, joista tehtiin useita jatkojuttuja. Amanda Palo raiskattiin baari illan jälkeen. Amanda Palo toi todellisen raiskaus kokemuksensa näyttämölle. Näyt telijä Amanda Palo raiskattiin pari kymppisenä – poliisin sanat järkyttivät. Traumani, väkivaltainen raiskaus, on tehnyt minusta kiinnostavan . Olen istunut paneeleissa ja keskustelutilai suuksissa ja kaivanut somessa arpeni näytille aina, kun aihe on ollut ”pin nalla”. Minun traumani on järkyttänyt ja liikuttanut, resonoinut yleisössä. Se on riittävän väkivaltainen ja surulli nen, ja minä osaan puhua siitä hyvin, olenhan harjoitellut. Minä olen koke musasiantuntija. Vaikka antaisin haas tattelun jostain täysin muusta aiheesta, minulta kysytään traumastani. Tätä kirjoittaessani olen esikoiskir jani julkaisun kynnyksellä. Kirjastani ollaan kiinnostuneita – etenkin siitä, käsitteleekö se jo kuopattua näytel määni. Kysymyksen muoto on kiinnos tava: ”näytelmä” on korvannut sanan ”raiskaus”. Ymmärrän, että ihmiset haluavat tie tää, kirjoitinko kirjan seksuaaliväkival lasta, mutta minua muotoilun osuvuus huvittaa. Niin monologimaisesti, tiettyä koreografiaa noudattaen osaan tapah tuneesta jo puhua. Olen vuosia keskit tynyt ainoastaan tähän tarinaan. Olen toistanut samaa narratiivia niin kauan, että siitä on tullut minua eniten määrit tävä tarina. Siksi minun on lopetettava traumas tani puhuminen ja jätettävä jäähyväiset asiantuntijuudelleni. VIIME KEVÄÄNÄ ympäri maailmaa levisi uutinen. Nuori nainen oli ollut viettä mässä iltaa ystäviensä kanssa Lontoossa. Kotimatkalla Sarah Everard katosi. Paljastui, että poliisi oli kidnapannut ja murhannut hänet. Sosiaalinen media täyttyi naisten henkilökohtaisista kokemuksista ja ker tomuksista turvatoimista, joita he olivat tottuneet tekemään päästäkseen iltaisin hengissä kotiin. Väkivaltainen murha käynnisti keskustelun valtavasta raken teellisesta ongelmasta: naiset pelkäävät miehiä – ja aivan syystä. Omilla kasvoillaan ja nimillään traumoista puhuvat ihmiset ovat hur jia yksittäistapauksia, joihin reagoimme sydämin ja kannustavin sanoin. Kii tos rohkeudesta! Kun tarina on kertojan käsissä, trauma voi muuttua kauniiksi ja hirveä asia elämän mullistaneeksi käänteeksi. Lukijalle jää rauhallinen olo. Ihminen on kokemusta voimakkaampi, hänellä on tahtoa muuttaa asioita. Toinen versio tarinasta on sellainen, joka jää kesken. Se typistyy Instagramin yksityisviestistä otettuun kuvakaappa ukseen, emmekä saa tietää, mitä trau mansa jakaneelle nykyään kuuluu. Tänä kesänä monet lukivat punkpii rien häirintä ja väkivaltakokemuksia nimettömänä jakavan PunkstooIns tagramtilin tarinoita niin paljon, että alkoivat voida huonosti. Traumojen jakaminen ja niiden lukeminen on tut kitusti traumaattista. Musiikki ja taidemaailman tarinat ovat antaneet jälleen tärkeälle aiheelle uutta pontta, mutta minusta tuntuu, että olemme palanneet keskustelun alkupisteeseen, eikä minulla ole enää mitään uutta sanottavaa. Ehkä traumatarinoiden jakami sen tärkein ja ainoa hyöty on se, että vain niiden avulla jaksamme keskus tella rakenteista. Välillä silti tuntuu, että jäämme kiinni näihin tarinoihin, emmekä pääse eteenpäin. Ystäväni sanoi kerran, että kaiken aktivismin tarkoitus on jättää maailma parempaan kuntoon kuin se oli saa puessamme. En usko, että voin näin väsyneenä saada aikaan mitään hyvää. Minun tehtäväni ei voi olla levittää surua. Haluan uskoa, että asioista on mahdollista keskustella ilman, että se vaatii yksittäisten ihmisten väkivaltais ten kokemusten toistuvaa riepottelua. En halua enää antaa tarinaani tirkis teltäväksi ja kauhisteltavaksi, en halua, että sitä kulutetaan viihteenä. Ylevistä tarkoitusperistä huolimatta niin tapaa usein käydä. Hurjat, henkilökohtaiset traumatarinat tuntuvat olevan miltei true crimen ja rikosjuorujen kaltainen kulutustuote. Vastuu näistä tarinoista on meillä kaikilla, niistä on pidettävä huolta. Meidän on kohdeltava trauman kokeneita kunnioittavasti. Isosiskoni ohjasi esikoisnäytelmäni. Puhuimme siitä, että traumaattisesta kokemuksesta on voitava tehdä tai detta, vaikka toipuminen olisi vielä kesken. Muutenhan meillä olisi vain selviytymistarinoita. OLEN PELÄNNYT, mitä olen ilman tätä traumaa. Millaista taidetta teen, kun olen toipunut. Onko se, että minut on raiskattu, kiinnostavin asia minussa? Ajatus on absurdi, mutta epävar mana ja lannistuneena rakensin koko minuuteni tämän hirveän kokemuksen päälle, ja kun ihmiset vastasivat siihen mielenkiinnolla ja kunnioituksella, en voinut uskoa, että minulla olisi jotain muutakin annettavaa kuin rohkeus. Traumani hidasti elämääni. En masennukseltani kyennyt tai uskaltanut
51 K U V A : M ER I B J O R N , K U S T A N N U S Y H T IÖ K O S M O S ESSEE yrittää saavuttaa monia niistä asioista, joista olin haaveillut. Minulla ei ole vieläkään korkeakoulututkintoa, en ole minkään muun alan asiantuntija kuin seksuaaliväkivallan. Jatkuva väkivallasta puhuminen on hidastanut elämääni myös toisella tavalla: en ole antanut itseni mennä eteenpäin. Kipu ei ole kestävä tai edes todelli nen identiteetti. En istu iltaisin mietti mässä raiskaustani, enkä ole aktiivisesti onneton ihminen. Mutta se ei taida olla kauhean kiinnostavaa. Feministinen keskustelu tuntuu nykyään saavan kipinänsä traumoista. Jotain kamalaa tapahtuu, ja somessa räjähtää. Keräännymme yhteen kivun ympärille. Se ei ole pitkällä tähtäi mellä kovin ravinteikas kasvuympäristö. Feminismin ei pitäisi olla trendikästä ainoastaan silloin, kun joku makaa verilammikossa. EN KIRJOITTANUT raiskauskirjaa. En tiedä onko minun mahdollista kirjoittaa mitään ilman, että jollain tapaa sivuan kokemaani väkivaltaa, onhan se osa minua, mutta se ei ole minä. En myös kään tiedä, toivunko koskaan täysin, tai onko se edes mahdollista. Minun on silti annettava itselleni edes mah dollisuus olla jotain muutakin. Uskon, että toipuminen on aaltoilevaa liikettä ja että on mahdollista olla onnellinen ja kokonainen ihminen, vaikka haava välillä aukeaisikin. Itse traumaa en pidä kovin kiinnostavana, eteenpäin meneminen ja elpyminen on paljon kiinnostavampaa. Minulla ei ole suoria vastauksia sii hen, kuinka päästä eteenpäin. Enkä osaa sanoa pääsenkö itse irti traumas tani juuri niin kuin olen toivonut. Tämä ei ole selviytymisessee. Mutta haluan puhua utopioista. Haluan kuvitella sellaisen todellisuuden, jossa voimme kerääntyä keskustelemaan yhteisestä päämäärästämme, emme ainoastaan jaetusta kivustamme. Todel lisuuden, jossa henkilökohtaisten traumojen avaaminen ei olisi hinta siitä, että jaksamme keskustella. Toivon että jokainen traumaansa kantava ja sellaisen jakanut ihminen saa tarvitsemansa avun. Ja teille halu ankin sanoa: sinä olet älykäs, hauska, kaunis ja monipuolinen. Sinä olet var masti pätevämpi kuin suurin osa niistä sinua rikkoneista miehistä, joiden itse varmuus ei perustu mihinkään muuhun kuin siihen, että he ovat saaneet elää vapaina jatkuvasta pelosta ja jostain käsittämättömästä syystä toistuvasti kuulleet olevansa mahtavia. Trauman sanoittaminen on tär keää ja siitä julkisesti puhuminen arvokasta, mutta siihen ei pidä jäädä kiinni. Muuten valta tarinasta pysyy niillä ihmisillä, jotka alun perin saivat viedä sen pois. He eivät saa hallita koko narratiivia. Älkää siis enää pyytäkö minua ker tomaan siitä, mitä tapahtui. Puhun ja kirjoitan mieluummin jostain muusta. Yritän juuri nyt luoda itselleni uutta, toiveikasta todellisuutta – ja se tuntuu valtavan hyvältä. • AMANDA PALO "Feminismin ei pitäisi olla trendikästä ainoastaan silloin, kun joku makaa verilammikossa." Amanda Palo (s.1989) on helsinkiläinen teatterintekijä, näyttelijä ja feministi. Palon esikoisnäytelmä Kilari käsitteli seksuaaliväkivaltaa ja mielenterveysongelmia. Hänen esikoiskirjansa Outoja kaloja (Kosmos) ilmestyi syyskuussa.
52 YST. TERV. P PUOLUEENNE VALITSI TEIDÄT Seinä joen puoluekokouksessa selvin luvuin uudeksi puheenjohtajakseen. Ylioppilas lehti onnittelee! Olemme varmoja siitä, että komennuksessanne Perussuoma laiset marssii saappaat kopisten kohti entistäkin uljaampaa aamunkoittoa. Linjapuheessanne asetitte tulevan hallitusyhteistyön ehdoksi tiukan suh tautumisen maahanmuuttopolitiikkaan. Tavoitteenne on nolla turvapaikanhaki jaa, ettekä salli sitä, että Suomen kansa laisuuksia jaetaan kuin ilmaisia ämpä reitä. Kannattajanne osoittivat suosiota suupielet vaahdoten. Kerrotte maahanmuuttolinjanne noudattelevan puolueenne maahan muuttopoliittista ohjelmaa. Puolueenne ei usko humanitaariseen maahanmuut toon, vaan pitää ”paikanpäällä” [sic] tapahtuvaa kriisiauttamista monin kertaisesti tehokkaampana. Vastaavasti kehitysapujärjestelmää pitäisi uudistaa – esimerkiksi leikkaamalla siitä puolet pois, kuten viime vuonna vaihtoehto budjetissanne esititte. Myös me Ylioppilaslehdessä uskomme, että espoolaisen elämäntavan säilyttämisen tulee olla kaiken politii kan keskiössä, ja jos vain poliittisesta järjstelmästämme löytyy tahtotilaa edus tamanne pitkäjänteisen maahanmuutto politiikan harjoittamiseen, mahdolliset maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat kyllä tappavat toisensa kotimaassaan, ennen kuin ehtivät Suomeen asti. Mutta mitä antaa naiselle, jolla on jo kaikkea, ja jonka mielestä ihmisiä tulee auttaa siellä, missä he ovat? Teimme puolestasi lahjoituksen Suo men World Visionille ja ostimme kehi tysmaan vähävaraiselle perheelle vuo hen. Sen maito ravitsee lapsia, ja kun vuohi saa omia lapsia, sen arvo monin kertaistuu. Lisätuloilla perhe voi viedä lapsensa lääkäriin tai kouluun. Ehkä hänestäkin voi tulla mitä vain. • ISÄNMAALLISIN TERVEISIN YLIOPPILASLEHTI Kunnian arvoisa Riikka Purra! Palstalla lähetämme ihmisille postia. TOP 10: Parhaat koronalingot Palstalla laitetaan asioita tärkeysjärjestykseen. 1. Ravintola Kaivohuone 2. Heidi's Bier Bar 3. Old Irish Pub 4. Huuhkajat 5. Hangon regatta 6. Kesärauha 7. Kafé Koma 8. Siltanen 9. Ääniwalli 10. UG-sedulat Myös me Ylioppilas lehdessä uskomme, että espoolaisen elämäntavan säilyttämisen tulee olla kaiken politiikan keskiössä. K U V A : S H U T T ER S T O CK
53 PAKINA T TÄMÄ PAKINA on minulle vaikea kirjoittaa. Lomailustani ei tullut mitään. Olen käyttänyt kesäni somea skrollaillen ja olen siitä kuormittunut ja poikki. Jak samiseni ei ole ollut koetuksella vain siksi, että umpisurkea meemitili käyttää nimimerkkiäni, vaan koska olen aloit tanut kirjoituksen toisensa jälkeen osaa matta päättää, mitä voisin itse sanoa. Kaikki tuntuu pieneltä suhteessa niihin kaikkiin lannistaviin ja surullisiin tari noihin, joita olen joutunut lukemaan. Ne tarinat ovat saaneet minutkin tunte maan itseni syylliseksi. En kuitenkaan voi olla hiljaa. Kukaan meistä ei voi. On peiliin kat somisen paikka. Varsinkin, koska tässä kirjoituksessa koen olevani cismies. Sanon sen suoraan. Olen sisäistä nyt naisvihan ja levittänyt sitä valta mediassa näillä toksisilla kirjoituksil lani. Olen siitä syvästi pahoillani sekä itseni että edustamani lehden puolesta. Erityisen järkyttävää on ollut tajuta, kuinka syvässä naisviha on myös meissä nimimerkeissä. Me olemme osa raken teellista ja systeemistä ongelmaa. MUISTAN, kuinka teiniikäisenä näin tele visiosta Shakiran Hips Don’t Lie kap paleen musiikkivideon. Makasin tak kahuoneen sohvalla, vanhemmat olivat perhetuttujen luona. Itsesaastutin, ja boksereihini jäi märkä läntti. Spermasatsin mukana tuli neljän sekunnin nautinto, joka katosi järkyt tävän havainnon mukana: näinkö minä katson naisia? Tunsin olevani likainen. Aloin kul jeksia koulun pihalla häpeillen. Kuka tahansa saattaisi calloutata minut koska vain. En siksi, että olisin runkkari vaan koska kaikki varmasti näkivät, millainen oikeasti olen: pieni ratas pat riarkaatin koneistossa, täynnä naisvihaa, vaikka esitin liittolaista. Jos jäisin kiinni, olisi selvää, etten koskaan saisi kutsuja bileisiin tai tyty ydeä. Kukaan ei tahtoisi viettää aikaa kanssani, sillä jokaista vastaantulijaa esineellistävä runkkarimieskatseeni tuhoaisi kaiken mihin osuu. Koulupäivien jälkeen tuijotin pei liä ällöttyneenä. Silmäni punottivat, ja kyyneleitä valui poskien finnipaukamoi den päälle. Hyi helvetti, tältä näyttää naisvihaaja. Otin kuvan. Storyn jätin julkaisematta. Felt misogynic, will delete later. PATRIARKAATTI ON SAIRAUS, johon on vain yksi ratkaisu. Nollatoleranssi. Kohtuu käyttö ei ole mahdollista. Jo pieninkin naisvihainen ajatus voi johtaa misogyy niseen vitsailuun. Ja vitsailu, se taas on väkivaltaa. Kaltevan pinnan argument teja ei ole helppo pysäyttää, mutta mah dollista se on, kunhan opimme käsittele mään niihin liittyvät haastavat tunteet. Kyse ei ole heistä, jotka käyttä vät valtaansa väärin. Kyse on meistä kaikista. Sukupolvia jatkuneen vaientami sen sijaan tarvitaan avointa keskuste lua. Jokainen kokemus on arvokas ja totta. Meidän velvollisuutemme on uskoa rakenteellisen väkivallan uhreja eikä hiljentää heitä. Se lähtee oman valtaasemansa tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Vähintä mitä voimme tehdä, on luvata puuttua asiattomuuksiin heti, kun niitä näemme. Kollektii visen sivuun katsomisen ja hiljaisen hyväksynnän aika yhteiskunnassamme ja lehtiemme hupipalstoilla on ohitse. Loiko tämäkään kirjoitus ympä rilleen tilaa, jossa jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi? Niin, vastaus on itsestäänselvä. Minun ja meidän on pystyttävä parempaan. Muuta tehtä vää meillä lehtipakinoitsijoilla ei enää vuonna 2021 ole. • Olen sisäistänyt naisvihan, anteeksi Ylioppilaslehden kulttuurisota kirjeenvaihtaja raportoi rintamilta, joiden ei tarvitsisi kiinnostaa ketään. Hei Helsingin yliopiston opiskelija! Tiesitkö, että saat jäsenpalveluna Ylioppilaslehden tekemän lukuvuosikalenterin? Voit noutaa sen itsellesi seuraavista paikoista: Hyyn palvelutoimisto, Kaivokatu 10 A, 2. krs Kaisa-kirjasto, Fabianinkatu 30 Kumpulan kampus, Gustaf Hällströmin katu 2a Meilahden kampus, Haartmaninkatu 8 Viikin kampus, Viikinkaari 9 Kalenterista löydät lukuvuoden tärkeät päivämäärät, tietoa järjestöistä ja ylioppilaskunnasta, palveluhakemiston, etuja ja muuta mukavaa. Vitsailu on väkivaltaa.
54 YLIOPPILASLEHTI 4 / 2021 U Uuden tutkimuksen rahoitus on pienenemässä ensi vuonna 51 miljoonalla eurolla. Kerroitte ottavanne säästöpäätökset vastaan pohjalaisella stoalaisella tyyneydellä. Oliko se Epiktetos kun sanoi, että Kaikkehen tottuu, paitti puukkohon seljäs ja siihenki tottuu, jos makaa vattallansa? En ole tyytyväinen enkä onnellinen siihen, mutta olen tiennyt, mitä on puoliväliriihessä päätetty. Jos en olisi ymmärtänyt tilannetta, jossa ollaan rahoituksen osalta, en olisi ottanut tehtävää vastaan. Stoalainen tyyneys on mielen lujuutta suorittaa tehtävä loppuun asti roomalaisen soturin tavoin. Pohjalainen tyyneys on sellaista rehellistä omalla paikalla seisomista. Jos on jokin tehtävä annettu, se hoidetaan, eikä lähdetä rintamakarkuriksi. Eikö tiedeja kulttuuriministeriltä soisi olettaa oman alansa leikkauksiin avoimen pohjalaista asennetta? Sloganiksi sopisi vaikkapa Tulukaa Ylihärmään, täälä saa selekähä? Se on toinen vaihtoehto. Katsotaan budjettiriihessä, miten käy. Politiikkaan sopii myös "Kukaan ei oo mitään, sanoi Rannanjärvi." Se on minusta kaunis tapa ilmaista tasa-arvoinen ajatus, että kaikki ovat yhtä arvokkaita tai tässä tapauksessa kaikki yhtä arvottomia. Edeltäjänne Annika Saarikko pääsi viime kevään kehysriihessä sopimaan, ettei veikkausvoittovaroja korvata. Onko teillä kovat paineet ylittää edellisen tiedeministerin tieteelle aiheuttamat vahingot? Vastaan tähänkin pohjalaisesti, että vaikka keskinkertaista tehdään, niin priimaa pukkaa. Kuinka järkevänä pidätte systeemiä, jossa tieteen tulevaisuus riippuu siitä, kuinka paljon peliongelmaiset vanhukset hakkaavat markettien tuulikaapeissa pelikoneita? No sen takiahan mä olen ehdottanut Veikkauksen tuottojen laittamista budjettiin. Se ei ole ehkä ihan enää tätä päivää. Entä voisiko koko alan kurjistamisen sijaan säästää sulkemalla jonkin periferian, vaikkapa Lapin tai Vaasan, yliopiston? Monesti unohtuu, että maailmalla parhaat yliopistot ovat aika pienikokoisia. Maailmalla on hyvin tyypillistä se, että yliopistot sijaitsevat vähän syrjemmällä. Helsingissä yliopisto suorastaan hukkuu suureen Juhana Vartiaisen johtamaan metropoliin. Vaikuttaako kantaanne se, että olette Lapin yliopiston "kasvatti"? Ei tietenkään millään lailla. Pieni silmänisku! Kummasta on kivempi leikata, tieteestä vai taiteesta? Mä en ole päässyt vielä vauhtiin. Molempia pääsen valitettavasti Veikkauksen takia kokeilemaan. Olette todennut, ettei Suomea voi koronarajoitusten suhteen pitää äänekkään vähemmistön panttivankina. Kuinka äänekäs perheja peruspalveluministeri Krista Kiuru mielestänne on? Hän on… taitava poliitikko, sanotaan näin. Keitä hänellä on panttivankina ja millaisia vaatimuksia hän on esittänyt esimerkiksi pakoauton suhteen? Onko hän uhannut vahingoittaa panttivankeja? Jos on tilanne päällä, ei kannata median kautta kertoa, ennen kuin kaikki ovat turvassa. Muu voi vaarantaa tilanteen hoitamisen. Mikä Krista Kiurussa on pelottavinta: porilaisuus vai demarius? Minä en pelkää Krista Kiurua. Lienette siinä vähemmistössä. Minä olen tottunut elämään ja toimimaan vahvojen naisten kanssa. Olette toivonut, että tapahtumarajoituksia kevennettäisiin mahdollisimman pian. Tuleeko mieleen ketään poliitikkoa, joka voisi jotenkin vaikuttaa asiaan? Joitakin ehkä tunnen. Joitakin aika hyvinkin. Kumpi käyttää Suomessa ylempää toimivaltaa: hallitus vai aluehallintovirasto? Ylintä toimeenpanovaltaa käyttää Suomessa hallitus, mutta jokainen viranomainen käyttää sitä toimivaltaa, mitä sille on säädetty. Vaikka Aleksanteri II:n patsas on Helsingissä, ei meillä ole tsaaria, joka voi ottaa kaikki asiat itselleen alemmilta viranomaisilta. Olisiko tsaari teille mieluisampi vaihtoehto? Ei, minä olen ankara tasavaltalainen, vaikka The Crown -sarja on kyllä hieno. Minusta se on armollinen. Jos keskustasta tehtäisiin The Crown in kaltainen sarja, kuka esittäisi teitä ja kuka Paavo Väyrystä? Mä toivoisin, että mua näyttelisi joku nuori näyttelijä ja saisi siitä uralleen hirveän nosteen. Väyrysen kohdalla Kummasta on kivempi leikata, tiedeja kulttuuriministeri Antti Kurvinen? TEKSTI TUIJA SILTAMÄKI