UHANALAINEN Eurooppa meni perse edellä puuhun, sanoo Aura Salla s. 24 Yhdysvalloissa käydään muurien vaalit s. 30
Helsingin Sanomain Säätiö toimii laatu jour na lismin ja sananvapauden puolesta. Säätiö jakaa apurahoja viestintäalan tutkimukseen, koulutukseen ja kilpailuihin sekä ylläpitää Päivälehden arkistoa ja Päivälehden museota. Uutisraivaaja Helsingin Sanomain Säätiön innovaatiokilpailu Hakuaika päättyy 17.1.2017 Lisätietoja ja haku lomake osoitteessa uutisraivaaja.fi Kilpailun tavoitteena on löytää tiedon välitykseen ja journalismiin uusia toimintatapoja ja menestyviä liike toimintamalleja. Kilpailun voittaja saa kehitysrahaa jopa 250 000 euroa, jonka avulla hän toteuttaa hankkeensa. Aleksanterinkatu 16 | ma–pe 11–19 la–su 11–17 | Aina vapaa pääsy HAJU Miltä Helsinki haisee? 7.10.2016–15.1.2017 UUSI KOKEMUS M er it ullin k at u 33, 00170 H elsin k i 9 4 4 224 viirus.fi lip p u.fi Teksti ja ohjaus Milja Sarkola Om att ständigt vara rädd för att bli avslöjad. Om känslan av att livet sker i rummet bredvid. Om smärtsam självmedvetenhet. Urpremiär 4.11.2016 Tekstitetty suomeksi
Y L I O P P I L A S L E H D E N E D E L L I N E N päätoimittaja Antti Pikkanen tarkasteli maaliskuun numerossa Suomen hallituksen norminpurkutoimia. Pikkanen päätyi siihen, että ainakin Juha Sipilän (kesk) hallitus on vajaassa vuodessa oikeastaan lisännyt normeja, ei niinkään purkanut niitä. Norminpurku-termin hienous piileekin siinä, ettei se sellaisenaan oikeasti tarkoita mitään – ja toisaalta siksi sillä voidaan tarkoittaa ihan mitä vain. Juuri sen vuoksi suuri osa suomalaisista ikään, elinkeinoon, tulotasoon tai puoluekantaan katsomatta tuntuu sitä kannattavan. Totta kai voidaan purkaa turha sääntely! Totta kai voidaan haudata tämä Byroslavia! Lähdetään kaikki yhdessä norminpurkutalkoisiin! O I K E A S T I S E , M I K Ä O N T U R H A ja purkamisen arvoinen normi, riippuu siitä, keneltä kysytään. Pikkasen moittimaa hallituksen hitautta norminpurussa voikin selittää se, ettei asiasta vallitse konsensus edes Valtioneuvoston linnassa. Jokaisella puolueella on näet omat lempinorminsa, joista on aivan pakko pitää kiinni. Keskustelu turhista normeista ja ”ylisääntelystä” lähti liikkeelle elokuussa 2013, kun silloiset kokoomuskansanedustajat Sanni Grahn-Laasonen ja Lasse Männistö julkaisivat K18 tähtisädetikut – ja 45 muuta turhaa sääntöä -pamfletin. Kirjasen kantava viesti tuntui olevan, että Suomi pärjäisi vähemmälläkin kuin 42 hyllymetrillisellä lakeja ja asetuksia. Se, millaisia ehdotuksia pamflettiin valikoitui, on tuskin sattumanvaraista. Keskustelunavaukseen mahtui esimerkiksi yhdeksän erilaista alkoholia koskevaa normia, muttei yhtäkään apteekkeja koskevaa normia. Alkoholipolitiikan ”liberalisointi” on ollut monille kokoomuslaisille jo pitkään tärkeää, mutta koska apteekkarit äänestävät pääsääntöisesti kokoomusta, ei puolue halua koskea heidän toimeentuloaan turvaaviin normeihin aivan noin vain. Tämä nähtiin myös kesällä, kun Apteekkariliitto ja Antero Vartia (vihr) kävivät julkista tappelua apteekkien määräsääntelyn vapauttamisesta. Moni muu puolue tuntui lähtevän ilomielin Vartian kelkkaan, mutta kokoomuksen suunnalta oltiin pitkään hiljaa. Keskustalle tärkeitä taas ovat sellaiset normit, jotka pitävät haja-asutusalueiden ja maakuntien palvelutason mahdollisimman korkealla. Tärkeä normi on myös tulontasausjärjestelmä, jolla kunnallisverotuloja siirretään etelän isoista kaupungeista pohjoiseen. Myös erilaiset maatalousyrittäjien tukinormit ovat keskustan sydäntä lähellä. Oikeastaan sellaisia luodaan mielellään jopa lisää. Perussuomalaisille lähes mikä tahansa on kaupan – paitsi sellaiset normit, jotka liittyvät maahanmuuttoon, seksuaalija sukupuolivähemmistöihin tai takseihin. Puolue kävikin hallituksessa ihailtavaa viivytystaistelua liikenneministeri Anne Berneriä (kesk) vastaan, kun tämä halusi esittää taksialan vapauttamista uudessa liikennekaaressa. Perussuomalaiset eivät olisi halunneet heikentää merkittävän äänestäjäryhmänsä, taksikuskien, asemaa. Lopulta puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) ilmaisi olevansa tyytyväinen kompromissiin, jossa taksiliikenne säilyy luvanvaraisena ja taksimäärien kiintiöt poistuvat vasta parin vuoden päästä. Samaan aikaan erityisesti nuorkokoomuslaiset tuulettivat jo somessa: jatkossa kuka tahansa voi kevyellä lupamenettelyllä pistää pystyyn taksifirman, määrittää kyydin hinnan ja poimia kyytiin ihmisiä tai paketteja mistä ja milloin tahansa. Se siitä merkittävästä ”luvanvaraisuudesta”. NORMINPURKUA TAI SIIHEN LIITTYVÄÄ keskustelua ei siis ole mahdollista erottaa poliittisista intresseistä, vaikka usein siihen näennäisesti tähdätäänkin. Ja on keskustelussa toinenkin ongelma: arkijärjen korostaminen päätöksenteon perusteena. Arkijärki voi nimittäin sanoa, että tähtisädetikkujen kieltäminen alle 18-vuotiailta on mieletöntä. Tai että nelosolut kaupoissa on hyvä idea. Mutta politiikkaa ei kuulu tehdä ainoastaan arkijärkeä käyttäen. Kun arkijärjen lisäksi tukeudutaan vaikkapa tutkimustietoon, voidaan nähdä, että nelosoluen tuominen kauppaan tappaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) arvioiden mukaan yli sata ihmistä lisää vuodessa. En tiedä teistä, mutta minun käsitykseni normin turhuudesta muuttuu heti, kun tällaisia lukuja lyödään pöytään. Siksi voisikin olla hyvä, jos norminpurkukeskustelu loppuisi. Se vie aikaa ja energiaa siitä, mistä todella pitäisi puhua: millaisia erilaisia päätöksiä puolueet tai muut eturyhmät haluavat tehdä, miksi ne haluavat niitä tehdä ja mitä niistä todella seuraa. NORMINPURKU EI TARKOITA MITÄÄN Robert Sundman, päätoimittaja K uv a : M er i Bj ör n PÄ Ä K I R J O I T U S § ”Se, mikä on turha ja purkamisen arvoinen normi, riippuu siitä, keneltä kysytään.” 3
SISÄLLYS A L K U U N 3 Pääkirjoitus 4 Sisällys 7 Amanda Sundell uskoo, että Itämeri voidaan vielä pelastaa 8 Gentrifikaatiotutka 9 Soitimme Ylioppilaskuntien liittoon 9 Kuluvan vuoden terrori-iskut 10 Kuinka edaattorit jakaisivat kakun? 13 Dadageneraattori LO P P U U N 36 Sairas taitelija – vai ihan vain taitelija? 38 Sarjakuva: Kosminen työtön 39 Michael Laajasuo tutkii, robotiikan moraalipsykologiaa 40 Fiktio: Tiedän paikkani 41 Emoji-uutiset 42 Kolumni: Melissa Heikkilä 43 Yst. terv. Ylioppilaslehti Tekijöinä tässä lehdessä Meri Björn, Jasper Kaarna, Nikolo Kerimov, Kristiina Markkanen, Noora Mattila, Jyrki Nissinen, Antti Sepponen, Jussi Särkilahti, Annikki Valomieli, Emmi-Riikka Vartiainen, Kristoffer Westlake Kannen kuva Antti Sepponen YLIOPISTO LEIKKASI HALLINNOSTA, s. 14-17 JA KUINKAS SITTEN KÄVIKÄÄN ”Nyt vaaditaan malttia ja kärsivällisyyttä”, pyytää rehtori Jukka Kola. [also in english] LUONNONTIETEELLINEN MUSEO s. 18-23 NÄIVETTYY NÄLKÄKUURILLA Arkadiankadun eläinmuseoon ei tule uusia näyttelyitä, sillä rahat ovat loppu.
LEHTI ISSN 0355-9246 /// ISSN 1458-445X (verkkolehti) Vuoden viimeinen numero ilmestyy 2.12. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta eikä palauta sitä. Osoitteenmuutokset ja tilaukset: www.ylioppilaslehti.fi/tilaajapalvelut MISTÄ POPULISMI OIKEIN NOUSI? s. 30-35 Marraskuun 8. päivänä ratkeavissa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ei ole mitään tyypillistä. s. 18.1.1913 Helsinki PÄ ÄTO I M I T TA JA Robert Sundman A D Tuomas Järvenpää TO I M I T U S S I H T E E R I T Melissa Heikkilä Veera Jussila etunimi.sukunimi(a) ylioppilaslehti.fi KUSTANTAJA Ylioppilaslehden Kustannus Oy Leppäsuonkatu 9, 00100 Helsinki p. 050 447 1117 TOIMITUSJOHTAJA Antti Kerppola antti.kerppola(a)hyy.fi MEDIAMYYNTI Pirunnyrkki Oy Kari Kettunen, p. 040 018 5853 Erja Lehtonen, p. 040 018 5852 etunimi.sukunimi (a)pirunnyrkki.fi PAINO Printall AS, Tallinna, Viro TAVOITTEENANI ON RAKENTAA s. 24-29 YHTENÄINEN EUROOPPA” Junckerin uusi suomalainen neuvonantaja Aura Salla on ylpeästi federalisti. ”
Ylioppilaslehti järjestää avustajaillan keskiviikkona 30.11. Valitsemme iltaan noin kuusi osallistujaa ideoiden perusteella, ja valittujen kirjoittajien juttu julkaistaan Ylioppilaslehdessä. Jutuista maksetaan palkkio. Aiempi kirjoittajakokemus ei ole välttämätöntä. Avustajaillan aikana on tarkoitus käydä läpi lehtijutun synty. Pienryhmätyöskentelyssä toimittajan johdolla pohditaan jutun ideointia, tiedonhakua, haastattelua ja editointia. Ryhmiä vetävät Ylioppilaslehden päätoimittaja Robert Sundman sekä toimitussihteerit Melissa Heikkilä ja Veera Jussila. KIINNOSTUITKO? TOIMI SEURAAVASTI: 1. Lue Ylioppilaslehti ja mieti lehteen sopiva juttu. Juttuidea voi esimerkiksi olla jollekin lehden palstoista. Mieti myös aiheen ajankohtaisuutta: toiveenamme olisi, että juttu ilmestyisi joko printissä tai verkossa alkuvuodesta 2017. 2. Lähetä yksi tai useampi juttuidea (korkeintaan kolme) osoitteeseen posti@ylioppilaslehti.fi viimeistään tiistain 22.11. aikana. Ilmoitamme torstaina 24.11. avustajailtaan valituille mukaanpääsystä ja maanantaina 28.11. tarkemmasta ohjelmasta. Avustajailta alkaa klo 16 lehden toimituksessa, osoitteessa Leppäsuonkatu 9 B. KIINNOSTAAKO YLIOPPILASLEHTEEN KIRJOITTAMINEN? Hae mukaan avustajailtaamme!
Lehti käynnistyy retkellä Espoon keskukseen. Lisäksi puretaan terrori-iskut numeroiksi ja kerrotaan, mihin edaattorikokelaat lupaavat opiskelijoiden rahat käyttää. Amanda Sundell uskoo, että saastunut Itämeri pelastetaan vielä. Sitä varten hän perusti yrityksen, jonka kaikki voitot lahjoitetaan Itämeren suojelemiseen. Viimeiset vuosikymmenet Itämeren puolesta on kerätty rahaa ja solmittu sitoumuksia. Luonnonkauniista ekosysteemistä on tullut maailman saastunein meri, jonka elvyttämisen suhteen monet ovat jo heittäneet pyyhkeen kehään. Amanda Sundell, 30, ei kuulu heihin. ”Itämeri ei ole hävitty taistelu. Meri voidaan pelastaa. Se tosin vaatii kärsivällisyyttä ja määrätietoisuutta. Se, mitä tehdään nyt Itämeren hyväksi, saattaa näkyä vasta 20 vuoden päästä, koska alue on niin laaja”, hän sanoo. Sundell perusti vuonna 2014 yhteiskunnallisen yrityksen Droppin, joka myy Etelä-Pohjanmaalla pullotettua lähdevettä ja kestäviä juomapulloja. Yhteiskunnalliset yritykset tukevat liiketoiminnallaan esimerkiksi ympäristöä tai ihmisten hyvinvointia. Kaikki Droppin voitot lahjoitetaan Itämeren puhdistamiseen. Ensimmäisenä toimintavuotena se tarkoitti 5 000 euron lahjoitusta, toisena jo yli 30 000:n. Tänä keväänä Droppin tuotoilla perustettiin Helsingin yliopiston ja Tvärminnen eläintieteellisen aseman yhteinen Monicoasttutkimusohjelma, jossa seurataan rannikkoalueen matalikkoja ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia niihin. ”Valtaosa Itämeren eliöistä lisääntyy matalikoissa, joilla on olennainen rooli sekä ravinteiden suodattajina että biodiversiteetin suojelijoina. Siksi on tärkeä tietää, mitä näissä ekosysteemeissä tapahtuu ja miten näitä Itämeren alueita voidaan suojella tehokkaammin.” Sundell muistuttaa, että itäisellä Suomenlahdella meren tila on jo parantunut huomattavasti. Uudet jätevesipuhdistamot ovat esimerkiksi vähentäneet Itämereen karkaavien fosforija typpipäästöjen määrää merkittävästi. Työsarkaa on silti paljon. Itämeren valuma-alueella asuu noin 85 miljoonaa ihmistä, joista jokainen on vastuussa meren nykytilasta ja elvyttämisestä. Silti mukaan tarvitaan jokainen taho valtioista yksityiseen sektoriin. Sundell uskookin, että yritystoiminta voi auttaa ympäristön pelastamisessa. ”Yritykset voivat reagoida nopeammin ja kokeilla uusia asioita ketterämmin kuin isot järjestöt. Yrityksiä toimii monipuolisesti eri aloilla, ja ne tuntevat sektorinsa läpikotaisin. Ne tietävät, missä isoimmat ongelmat ovat ja pystyvät ehdottamaan ratkaisuja.” Mutta voiko ympäristöä todella suojella muovisella vesipullolla? ”Vesipullon ostaminen on helppo ja nopea tapa tukea Itämeren suojelua. Siihen ei tarvita kuukausilahjoituksia. Riittää, että valitsee kaupassa kahdesta pullobrändistä ympäristöystävällisemmän”, Sundell sanoo. H A LO O? SA A N H U O N OA O P E T U STA! s. 9 O P I S K E L I J O I D E N R A H AT JAO S SA s. 10 -11 TOIVOTTOMAN TAPAUKSEN PUOLUSTAJA Teksti: Kristiina Markkanen K uv a : Ju ss i Sä rk il ah ti AJANKOHTAISTA 7
Suvelan karaokebaari Satulinnasta tullut ”erikoisolut ravintola” [sic] Nakkikioskin tilalla syksyllä 2016 avattu, kuparipellillä päällystetty Suvelan kappeli Brittipubi Britannian lounaalla kasviskoftaa ja kirjanvaihtopisteessä kahvipöytäkirja Helmut Newtonin valokuvista Espoontorin tuoremyymälä Fresh Marketista saa tyrnija karpalosmoothieta Miina Äkkijyrkän lehmäveistokset Suvelassa on Seurahuone, joka ei kuulu Seurahuone-ketjuun Makuuni-liike yhä ostokeskus Entressen paraatipaikalla Finlaysonin pop up -myymälä: ”hip ja pop vuodesta 1820” Hämeenlinnamaiset brändit: Life, Laatukoru, Kirjatori Kan Cafe -konditorian catering-listalla kääretorttua ja voileipäkakkuja (lohi, katkarapu, kinkku, härkä, poro) Entressen kirjastossa 3D-tulostimet ja Aistien huone, jossa voi haistella italialaista kahvia E-savukekauppa Skysmoke Espoontorilla GENTRIFIKAATIOTUTKA Espoon keskus oli 1960-luvulla pieni kirkonkylä pappiloineen ja peltoineen. Sitten siitä muovattiin kaupungintalolla ja muilla virastoilla Espoon hallinnollinen keskus. Etenkin Suvelan betonitalolähiöllä oli huono maine: sen ostarilla kohtasivat alkoholistit, työttömät, yksinhuoltajat ja maahanmuuttajat. 2000-luvun alkupuolelle asti Espoon niin sanottu keskus sai nahistua rauhassa. Sitten paikalle nousi kiiltävä kauppakeskus Entresse ja sen Suomi-palkittu kirjasto. YLIOPPILASLEHTI SELVITTI, ONKO ESPOON KESKUKSESSA JÄLJELLÄ ALKUPERÄISTÄ ROSOA. E E S P O O N K E S K U S Te k s t i : M e l i s s a H e i k k i l ä & Ve e r a J u s s i l a 8
Helsingin Sanomat uutisoi syyskuun alkupuolella, että yliopistojen rahoituksen leikkaaminen on näkynyt muun muassa kursseina, joille ei ole osoitettu opettajaa. Opiskelijat pelkäävät, että opetuksen laatu heikkenee. Mikäli näin käy, onko opiskelijalla mahdollisuus valittaa siitä kellekään, Suomen ylioppilaskuntien liiton koulutuspoliittinen sihteeri Tapio Heiskari? ”Suomessa yliopistoilla on yliopistolain mukaan tieteen, tutkimuksen ja opetuksen vapaus. Valtio ei siis suoraan kontrolloi opetuksen sisältöjä tai laatua. Laki kuitenkin velvoittaa, että yliopiston pitää tarjota mahdollisuus suorittaa tutkinto tavoiteajassa. Jos opiskelija siis pystyisi esimerkiksi jollain tavalla todistamaan, että tutkinnon suorittaminen tavoiteajassa on muuttunut uusien järjestelyjen myötä mahdottomaksi, on yliopistolla velvollisuus korjata ongelma. Yksittäisten yliopistojen tasolla yliopiston ja opiskelijan velvollisuuksia säädellään yliopiston johtosäännöllä ja tutkintojohtosäännöllä. Niissä määrätään kaikennäköistä liittyen muun muassa tenttien tarkastamiseen ja opetuksen saavutettavuuteen. Moni asioista liittyy olennaisesti opiskelijan oikeusturvaan. Opetuksen tasosta ei siis suoranaisesti voi valittaa, mutta jos esimerkiksi yksittäinen tentaattori toimii näiden johtosääntöjen vastaisesti, on opiskelijalla mahdollisuus viedä asia eteenpäin. Koulutuksen ja opetuksen tasoa tarkkaillaan myös erilaisilla auditoinneilla ja laatujärjestelmillä. Korkeakouluauditoinneille on oma paikkansa, sillä niissä käydään läpi yksittäisten yliopistojen omia laadunvarmistusjärjestelmiä. Jollain aikavälillä voisi kuitenkin olla järkevää kehittää malli, jossa vertailtaisiin myös tiettyjen koulutusja tieteenalojen opetusta eri yliopistojen välillä. Silloin tietäisimme, miten esimerkiksi kauppatieteen tai yhteiskunnallisen alan opinnot eroavat toisistaan eri yliopistoissa.” Juttu Helsingin yliopiston säästöistä alkaa sivulta 14. KYSYTÄÄN AUKTORITEETILTA Vuotta 2016 varjostavat lukuisat massiiviset terroriiskut. Ääriliikkeet kylvävät vihaa ja inspiroivat yksinäisiä susia tekemään iskuja ympäri Eurooppaa: Ranskassa, Saksassa, Ruotsissa, Belgiassa ja Turkissa. Maaliskuussa Brysselin kentällä ja keskustan metroasemalla räjähti. Heinäkuussa 19-tonninen rekka kaahasi rantapromenadia pitkin Nizzassa ja tappoi 86 ihmistä sekä haavoitti yli 400:aa. Valtameren toiselle puolella yksinäinen asemies murhasi 49 ihmistä ja vahingoitti yli 50 muuta orlandolaisella homoklubilla viime kesäkuussa. Suurten, spektaakkelimaisten kauhutekojen ja kriisien takaa moni muu kauhuteko jää länsimaissa uutisoimatta. Tosiasiassa maailmassa tapahtuu terrori-iskuja melkein päivittäin. Ylivoimaisesti suurin osa tapahtuu Lähi-idässä: Syyriassa, Afganistanissa ja Irakissa, mutta myös Bangladeshissa, Pakistanissa, Intiassa ja Nigeriassa. Yhdysvaltojen ulkoministeriön raportin mukaan vuonna 2015 maailmassa tapahtui 11 774 terroriiskua 92 maassa. Ne vaativat 28 328 kuolonuhria. Lehden painopäivään mennessä vuonna 2016 maailmassa on Wikipedian epävirallisten tilastojen mukaan tapahtunut 1 363 terrori-iskua, jotka ovat vaatineet 11 443 henkeä. Luku ei ole täysin tarkka, sillä kaikkien iskujen uhrimäärää on mahdoton arvioida. Tämän lisäksi laskennassa ei ole otettu huomioon huumesotiin tai kartellitoimintaan liittyviä iskuja eikä panttivankitilanteita. Vaikka luku ei siis ole suoraan vertailtavissa viime vuoteen, se antaa osviittaa siitä, missä nyt mennään. Iskujen määrä tulee luultavasti nousemaan usealla kymmenellä siihen mennessä, kun tämä lehti on tullut ulos tai kun sinä istut tätä lukemassa. Uppsalan yliopiston rauhanja konfliktintutkimuksen laitoksen tilastojen mukaan viime vuonna maailmassa oli käynnissä 50 aseellista konfliktia. Vanhimmat niistä, kuten alun perin vuonna 1978 alkanut ja vuoden 2001 syyskuun 11. päivän jälkeen eskaloitunut Afganistanin sota vaativat edelleen kymmeniä tuhansia uhreja vuosittain. Luvut ovat käsittämättömiä, ja niihin on helppo turtua. Jokaisen numeron takaa löytyy kuitenkin ihminen, joka tuntee ihan samalla tavalla pelkoa, rakkautta ja huolta lähimmäisistä kuin me silloin, kun eurooppalainen naapurimaa on ollut iskun kohteena. Maailman tapahtumat numeroina. MAAILMAN TERRORI-ISKUT Tällä palstalla soitamme viranomaisille ja asiantuntijoille. 74% kaikista terrori-iskujen kuolonuhreista oli Irakissa, Afganistanissa, Pakistanissa, Nigeriassa ja Syyriassa. Vuonna 2015 maailmassa tapahtui 11 774 terrori-iskua 92 maassa. Se on 13 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2014. 55% terrori-iskuista tapahtui Irakissa, Afganistanissa, Pakistanissa, Intiassa ja Nigeriassa. 9
LÄHES VAALEISSA KUIN VAALEISSA on pohjimmiltaan kyse siitä, miten yhteinen kakku jaetaan. Kunnallisvaaleissa valittu kaupungintai kunnanvaltuusto laatii joka vuosi talousarvion eli budjetin, joka ohjaa kunnan taloutta ja osoittaa, mihin seuraavana vuonna panostetaan ja mistä leikataan. Saman ruljanssin käy läpi syksyisin eduskunta, joka käyttää budjettivaltaa valtion tasolla. Rahasta on kyse myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan eli HYY:n edustajistovaaleissa, joissa jokainen ylioppilaskunnan jäsen voi äänestää 26.–28.10. ja 31.10.–2.11. Ylioppilaskunta tai sen edustajisto ei tietenkään päätä verorahojen käytöstä, vaan siitä, miten ja mihin opiskelijoiden jäsenmaksut sekä yhteisen omaisuuden tuotot käytetään. Eikä kyse ole ihan pikkusummista. Edustajistossa istuvat edustajat (tai edaattorit) jakautuvat erilaisiin ryhmiin näkemystensä perusteella – siis samaan tapaan kuin kansanedustajat istuvat eduskunnassa erilaisten puolueiden riveissä. Vaikka kaikki ryhmät eivät olekaan puoluepoliittisia, ovat ne kaikki aina jollain tavalla poliittisia: jokaisella ryhmällä on nimittäin omat tavoitteensa ja intressinsä, joiden pohjalta ne pyrkivät vaikuttamaan yhteisen kakun jakamiseen. Toisinaan ryhmien tavoitteet eivät ole kovin kirkkaasti esillä, kun ne yrittävät houkutella uusia äänestäjiä vaalien alla. Eiväthän äänestäjät muissakaan vaaleissa aina tiedä, ketä äänestämällä saa mieleistänsä talouspolitiikkaa. Onneksi avuksi rientää nyt journalismi ja Ylioppilaslehti! KERRATAAN ALUKSI PERUSFAKTAT. Jokainen Helsingin yliopistossa opiskeleva perustutkinto-opiskelija maksaa vuodessa 103 euroa ylioppilaskunnalle. Tuosta rahasta noin puolet, 49 euroa, on ylioppilaskunnan todellista jäsenmaksua. 54 euroa kulkee ylioppilaskunnan kautta terveydenhoitomaksuna Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle, YTHS:lle. Näistä lukuvuosi-ilmoittautumisten yhteydessä perittävistä jäsenmaksuista HYY saa noin kolmasosan tuloistaan, reilut 1,2 miljoonaa euroa vuodessa. Loppurahoitus tulee omaisuuden tuotoista. Ylioppilaskunta omistaa muun muassa joukon arvokkaita kiinteistöjä Kaivopihalla Helsingin ydinkeskustassa. Omaisuudesta huolehtii ylioppilaskunnan kokonaan omistama HYY Yhtymä, joka tekee niillä liiketoimintaa. Tekemästään voitosta yhtymä jakaa osan ylioppilaskunnalle. Tänä vuonna summa on noin 2,4 miljoonaa euroa. Loput voitosta menee investointeihin, jotta kiinteistöt pysyvät kunnossa ja ylioppilaskunta saa niistä jatkossakin rahaa. SITTEN TÄHÄN VUOTEEN. Vuoden 2016 talousarvion on hyväksynyt nykyinen edustajisto vajaa vuosi sitten. Budjetin menot ovat yhteensä reilu 3,6 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen menoerä ovat erilaiset tilakulut, joita on 1,25 miljoonan euron edestä. Suurimman osan nielaisevat ylioppiku vi tu s: Tu om as Jä rv en pä ä Teksti : YL-Työryhmä 10
YLIOPPILASLEHTI OLISI PIKIMMITEN ”SÄHKÖISTETTÄVÄ”, SILLÄ SE ON ”JOURNALISMIN TULEVAISUUTTA”. laskunnan piirissä toimivien järjestöjen tilat. Esimerkiksi Uudella ylioppilastalolla sijaitsee osakuntien, tiedekuntaja ainejärjestöjen, poliittisten järjestöjen ja muiden ylioppilaskunnan piirissä toimivien järjestöjen tiloja yhteensä 1375 neliömetrin edestä. Lisäksi tiloja on muun muassa Domus Gaudiumilla. Näistä opiskelijat maksavat 680 000 euroa vuodessa. Seuraavana tulevat HYY:n keskustoimiston henkilöstökulut, 710 000 euroa. Keskustoimistolla työskenteli vuonna 2016 täysipäiväisesti lähes 20 henkilöä. He vastaavat muun muassa edunvalvonnasta, viestinnästä sekä jäsenja järjestöpalveluista. Kolmanneksi isoin erä on Ylioppilaslehden ja Studentbladetin tilausmaksut, joita maksetaan noin 400 000 euroa vuodessa. Muita huomionarvoisia eriä ovat vaikkapa HYY:n 12-jäsenisen hallituksen palkkiot ja menot (197 000 euroa), erilaiset hallintopalvelut (182 000 euroa) sekä Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL:in ja Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL:n jäsenmaksut (157 000 euroa). SEURAAVAN VUODEN TALOUSARVION valmistelu alkaa edustajistossa aina lähetekeskustelulla. Siihen johdattaa se HYY:n hallituksen jäsen, joka toimii talousjohtokunnan puheenjohtajana. Tällä kertaa asialla oli siis osakuntalaisten ryhmää edustava Aapeli Piesala, kun edustajisto kokoontui 8. syyskuuta. Piesalan esityksen voisi tiivistää näin: ylioppilaskunnalla on ensi vuonna saman verran tuloja kuin tänäkin vuonna, ja jos halutaan tehdä jotain uutta, niin jostain on säästettävä. Ensimmäisen puheenvuoron käytti edustajiston suurin ryhmä, HYAL, joka kokoaa yhteen ainejärjestöaktiiveja eri tiedekunnista. Ryhmäpuheenjohtaja Joni Hauhia toivoi muun muassa yhtä uutta projektityöntekijää hoitamaan kunnallisvaalivaikuttamista, yhtä uutta projektityöntekijää lobbaamaan rahoitusta kaupungilta Pikku HYY:lle (eli Lapsiparkille), lisää rahaa World Student Capital -verkoston toimintaan sekä 10 000 euroa järjestöjen kouluttamiseen, jotta tuore yhdenvertaisuussuunnitelma saataisiin jalkautettua ”kentälle”. Sitoutumattoman vasemmiston Lauri Linna painotti niin ikään edunvalvonnan tärkeyttä ja siihen panostamista. Vasemmiston mielestä olisi myös tärkeää panostaa esteettömyyteen tulevien remonttien yhteydessä, vaikka se voikin olla kallista. Muut ryhmät olivatkin sitten hipihiljaa. Tietääksemme, mitä nuo ryhmät ajavat, on meidän otettava Google kauniiseen käteen. Toiseksi suurin edustajistoryhmä on sekin ainejärjestötaustainen HELP, jossa vaikuttavat oikeustieteen, lääketieteen, eläinlääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijat. HELP vaatii vaaliohjelmassaan, että ”HYY:n toiminnan tulisi olla sellaista, että se hyödyttää mahdollisimman tasapuolisesti jokaista ylioppilaskunnan jäsentä. Kerättävä raha tulee käyttää tehokkaasti ja varoa sen liiallista kohdentumista vain pienille, yksittäisille opiskelijaryhmittymille.” HELP alleviivaa myös, ettei HYY voi tehdä kaikkea maailmassa tehokkaasti, vaan sen on keskityttävä enemmän ydintoimintaansa eli opiskelijan edun ajamiseen. Se, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, ei aukea sen enempää. Osakuntalaisten mielestä HYY:n olisi lisättävä resursseja järjestöpalveluihin. Osakuntalaiset toivovat myös, että tilanjakoprosessissa olisi kuunneltava aktiivisesti palautetta järjestöiltä ja mahdollistettava vaihtoehtoisten ratkaisujen esittäminen sekä läpivieminen. Osakuntalaiset ovatkin olleet viime aikoina melko happamina tilanjaosta, ja hallituksen osakuntalaiset jäsenet jättivät eriävän mielipiteen siitä päätettäessä. Ilmeisesti joku uusi, vieras järjestö oli astunut heidän tontilleen. Mur! Kokoomuslaiset puolestaan toivoivat, ettei ylioppilaskunta enää ”puuhastelisi”, vaan keskittyisi entistä paremmin toimintaan, joka hyödyttäisi ”kaikkia”. Yksi konkreettinen esityskin löytyi: Ylioppilaslehti olisi pikimmiten ”sähköistettävä”, sillä se on ”journalismin tulevaisuutta”. Vihreiltä, sosialidemokraateilta, keskustalaisilta, liberaaleilta tai Tsemppiryhmältä ei löytynyt varsinaisia ohjelmia tai toimenpide-ehdotuksia siinä vaiheessa, kun tämä lehti oli menossa painoon. Piraatit puolestaan toivovat avoimuutta päätöksentekoon ja ”opetuksen viemistä tiedon aikakauteen”, mutta rahanjaosta ajatuksia ei löytynyt. Ruotsinkielisiä osakuntia ja ainejärjestöjä edustava SNÄf painottaa ruotsinkielisyyttä. Ryhmä toivoo, että järjestöjen tilanjako tehtäisiin neljäksi vuodeksi kerrallaan. Lisäksi ryhmä toivoo muun muassa maksutonta tulostamista. Siihen HYY voi toki vaikuttaa yliopistoa lobbaamalla – tai ehkä maksaa budjetistaan yliopistolle tulostuskulut. Paperija musterahat yliopisto nimittäin leikkasi hallituksen säästöjen johdosta. 11
Frank opiskelijakortilla -10% sänkkäreistä! Ps. Street Food catering opiskelijatapahtumaan? We got you covered! Pyydä tarjous: Lipunmyynti (09) 4342 510 ti–pe klo 11–14 Erottajankatu 5, 00130 Helsinki ANNA LIISA opiskelijaliput 12–24 € esitykset ajalla 13.9.–13.12. Minna Canth: lippupalvelu TANSSITEATTERI HURJARUUTH www.talvisirkus.fi 09 565 7250 PE 21.10. klo 22:30 Töölön Funk Klubi, Xantone Blacq (UK) TO 27.10. klo 21 Ufon laulukerho PE 28.10. klo 22:30 Töölön Funk Klubi, Ann Koivula PE 4.11. klo 22:30 Töölön Funk Klubi, Leah Harris (CAN) TO 10.11. klo 21 Ufon Laulukerho PE 11.11. klo 22:30 Töölön Funk Klubi, Soul Mamas (FIN) LA LA 12.11. klo 22 Mertsi Lindgren yhtyeineen PE 18.11. klo 22:30 Töölön Funk Klubi, Essi Maela LA 19.11. klo 21 Django Colleccve Helsinki, Ann Sarpila TO 24.11. klo 21 Ufon laulukerho PE 25.11. klo 22:30 Töölön Funk Klubi, The West London Funk Trio (UK/FIN) PE 2.12. klo 22:30 Töölön Funk Klubi, Mikko Pennen TO 8.12. klo 21 Ufon laulukerho PE PE 9.12. klo 22:30 Töölön Funk Klubi, Vanessa Haynes (UK) PE 16.12. klo 21 Django Colleccve Helsinki, Tuomo MANALAN LOKAJOULUKUUN TAPAHTUMIA Dagmarinkatu 2 | 09580 77 707 | www.manala.? Kaikkiin tapahtumiin vapaa pääsy, tervetuloa! opiskelijaIlmo16syksyYO.indd 1 6.10.2016 15:06:04
YLIOPISTO NITISTI HALLINTONSA s. 14-17 ELÄINMUSEO NÄLKÄKUURILLA s. 18-23 MIE OON EU-FANI LAPPEENRANNASTA s. 24 -29 HILLARY VS. DONALD s. 30 -35 K A I K K I K I I N N O S T A V A T A I H E E T E I V Ä T M A H T U N E E T TÄ H Ä N L E H T E E N . V E I M M E N E D A D A G E N E R A AT T O R I I N . Työnnettiin julki yksityiskohtia ryöstön KIM (( tähti )) KARDASHIANIN kylpyammeeseen sidottiin TANGOPRINSESSAAN IHASTUI DANNY Metsässä kun katsoo työttömiä; se riittää Kosken Susanna Ilmatilaloukkauksen Venäjä kiistää Ja Ylen valtavan someraivon nostatti Pekka ja Pätkä Lyödä Trump nyt paksua Clintonin syrjähypyillä todella aikoo PITKÄT 13
REIPPAASTI KEVENNYSTÄ Text : Robert Sundman – Illustration : Emmi-Riikka Vartiainen [FIN] Yliopiston hallinto oli helppo kohde leikkauksille. Siitä leikattiinkin niin paljon, että opetuksen ja tutkimuksen laatu kärsi.
[FIN] REILU VUOSI SITTEN Helsingin yliopiston hallitus sai eteensä rehtori Jukka Kolan, hallintojohtaja Esa Hämäläisen ja talousjohtaja Marjo Berglundin laatiman dokumentin nimeltä Muistio pääministeri Sipilän hallitusohjelman edellyttämistä toimenpiteistä. Tuon 24-sivuisen toimenpidelistan laadintaan oli ryhdytty heti, kun keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen hallitusohjelma Ratkaisujen Suomi oli julkistettu ja annettu tiedonantona eduskunnalle toukokuussa 2015. Ohjelmassa esitetyt koulutusleikkaukset edellyttivät Helsingin yliopistolta vuonna 2016 noin 55 miljoonan euron ja vuoteen 2020 mennessä jopa 106 miljoonan euron edestä kustannusten karsimista. Kolan, Hämäläisen ja Berglundin muistion toimenpiteitä oli pohdittu kesällä valmisteluryhmissä. Rehtori Kolan asettaman sopeutusryhmän tehtävänä oli koordinoida kustannusten karsimista. Tuloryhmä sai puolestaan tehtäväkseen etsiä yliopistolle uusia rahoituskanavia. Useat pienemmät ryhmät etsivät keinoja toiminnan tehostamiseen ja kustannusten leikkaamiseen. Myös yliopistoyhteisöltä saatiin ehdotuksia niin säästötoimenpiteiksi kuin uusien tulojen hankintaan. Muistion keskeisin esitys oli muutosohjelman käynnistäminen, jolla tavoiteltaisiin 86 miljoonan euron säästöjä. Muutosohjelman säästötoimenpiteet vaihtelivat aina energiatehokkuuden lisäämisestä (säästöä yli puoli miljoonaa euroa vuodessa) hankintojen parempaan kilpailuttamiseen ja keskittämiseen (säästöä arviolta 10-15 miljoonaa euroa vuoteen 2020 mennessä). Yleinen tehostaminen ei kuitenkaan riittänyt. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että yliopiston budjetissa suurin menoerä ovat henkilöstökulut. Niinpä muutosohjelmassa esitettiin myös koko henkilöstöä koskevien yhteistoimintamenettelyjen käynnistäminen. Ne tähtäsivät jopa enintään 1 200 henkilön vähentämiseen. Rehtori, hallintojohtaja ja talousjohtaja esittivät hallitukselle, että rehtorille annettaisiin käyttöön kaikki työnantajan keinot kustannusten karsimiseen. Esitys meni sellaisenaan läpi. [E N G] OVER A YEAR AGO, the University of Helsinki’s board were handed a document drafted by the rector Jukka Kola, director of administration Esa Hämäläinen and director of finance Marjo Berglund, titled: Memo on the necessary measures of Prime Minister Sipilä’s government programme. The drafting of that 24-page list of measures had begun immediately after the government programme Finland, a land of solutions made by the Centre Party, the Finns Party and the National Coalition Party had been released and announced in parliament in May 2015. The education budget cuts presented in the programme called for cuts in the University’s expenditure of about 55 million euros in 2016, and even as much as 106 million euros by the year 2020. The measures contained in Kola, Hämäläinen and Berglund’s memo had been mulled over in taskforces over the summer. The task of the adjustment group appointed by rector Kola was to coordinate the reduction of expenses. The revenue group’s responsibility, in turn, was to seek new routes of funding for the university. Several smaller groups looked for ways of enhancing performance and cutting expenses. The university community also provided suggestions for cost-saving measures, as well as for acquiring new revenues. The central proposal of the memo was the initiation of a reform programme, which would aim at 86 million euros worth of cost savings. The cost-saving measures varied all the way from increasing energy efficiency (over half a million euros in annual cost savings) to better tendering and centralization of acquisitions (estimated cost savings of 10-15 million euros by the year 2020). General streamlining was not enough, however. That is due to the simple fact that the largest expenditure in the university’s budget is staff expenses. Consequently, the reform programme also proposed the initiation of cooperation procedures concerning the whole staff. They aimed at reducing even up to 1,200 people. The rector, along with the directors of administration and finance, proposed to board that the rector be given use of all the employer tools available for reducing expenses. The proposal passed as it stood. [ENG] M A K I N G T H E C U T The University’s administration was an easy target for the government’s massive budget cuts. So much was slashed from it, in fact, that the quality of teaching and research suffered. tr a n sl at io n : K ri st of fe r W es tl ak e 15
TAMMIKUUSSA UUTISOITIIN yt-neuvottelujen päättymisestä. Yliopisto vähentäisi henkilöstömääräänsä vuoden 2017 loppuun mennessä lähes tuhannella hengellä, joista 570 saisi potkut. Suurin osa lähtisi hallinnosta – opettajia ja tutkijoita irtisanottaisiin alle 100. Hallinnolliset palvelut kerättiin Yliopistopalvelut-nimiseen yksikköön, joka aloitti toimintansa toukokuussa. Yksikössä työskentelee noin 800 ihmistä. Vielä alkuvuodesta keskushallinnossa sekä tiedekuntien hallintoja palvelutehtävissä työskenteli yhteensä 1 450 työntekijää. Hallinnosta säästämistä on ollut helppoa perustella, sillä sen ei ole katsottu vaikuttavan yliopiston perustehtävään eli tutkimukseen tai opetukseen. Säästöihin on kohdistunut myös ulkopuolista painetta. Muun muassa valtiovarainministeriön kansantalousosaston osastopäällikkö Markus Sovala arvioi toukokuussa Nykypäivän haastattelussa, etteivät yliopistot ole tehneet tarpeeksi hallinnon tehostamiseksi. Mittavat irtisanomiset hallinnosta olivat tuolloin jo julkisesti tiedossa. T O D E L L I S U U D E S S A H A L L I N N O S T A säästämisellä on ollut merkittäviä vaikutuksia myös opetukseen. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY) on toteuttanut aiheeseen liittyvän kyselyn opiskelijoille. ”Vastauksia on tullut todella paljon. Suurimpana ongelmana on noussut esiin, ettei opintoneuvontaa ole tai jos sitä on, sitä ei saa. Opiskelijoita pompotetaan paikasta toiseen, kun kukaan ei oikein tunnu tietävän mitään”, kertoo HYY:n hallituksen jäsen Maria Loima. Ongelmia on Loiman mukaan ilmennyt muun muassa gradujen ja kanditöiden palautuksissa. Valmistuminen on saattanut pitkittyä, kun rekisteröintejä on jouduttu odottamaan kuukausitolkulla. ”Palautteiden sisällöistä päätellen opiskelijat ovat todella huolissaan, kuormittuneita ja stressaantuneita tästä tilanteesta.” MYÖS HELSINGIN SANOMAT UUTISOI syyskuun alkupuolella, että leikkaukset näkyvät esimerkiksi kursseina, joille ei ole osoitettu opettajaa. Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola sanoo Ylioppilaslehdelle, että säästöt on pyritty toteuttamaan niin, etteivät ne vaikuta pakollisten kurssien järjestämiseen. Helsingin Sanomien jutussa esiin nousseita ongelmia hän ei osaa kommentoida. ”En osaa kommentoida tiedekuntien tai ainelaitosten yksittäisiä tilanteita.” Kolan mielestä on tärkeää myös muistaa, ettei Helsingin yliopisto ole itse päättänyt säästää, vaan säästöt on toteutettu valtion leikkauksien vuoksi. Mutta kyllähän yliopistolla on valta päättää siitä, mistä se säästää? ”Niin, mutta millaisilla toimenpiteillä nämä irtisanomiset olisi voitu välttää? Mitkä olisivat olleet vaihtoehtoiset keinot? Sopeutustoimista alle puolet tulee henkilöstövähennyksistä, ja niistä alle puolet irtisanomisista. Meille jää vielä 50 miljoonan euron säästöt toteutettaviksi muilla keinoin”, Kola sanoo. ”Vaihtoehtoisia malleja käytiin toki läpi, mutta tällä tavoin koskimme mahdollisimman vähän yliopiston perustehtäviin. Toinen vaihtoehto on varmaan jokaisen helppo päätellä.” LOKAKUUN ALUSSA PROFESSORILIITTO tiedotti, että avustavan henkilökunnan saatavuus on vähentynyt merkittävästi muun muassa Helsingin yliopistossa. Professorit antavatkin yliopistolle työnantajana vain tyydyttävän kouluarvosanan. ”Huoli on tietysti aito. Mutta millä tavoin olisi voitu toteuttaa toisenlainen ratkaisu, jossa saatavilla olisi yhtä paljon tai enemmänkin avustavaa henkilökuntaa? Se onkin jo vaikeampi yhtälö”, Kola sanoo. Rehtori kuitenkin vakuuttaa, että tilanne tasaantuu jossain vaiheessa. ”Syksy on tällainen ylimenokausi. Jossain vaiheessa pääsemme sitten uuden toimintatavan mukaiseen normaalitilaan. Nyt vaaditaan malttia ja kärsivällisyyttä.” [FIN] ”Vastauksia on tullut todella paljon. Suurimpana ongelmana on noussut esiin, ettei opintoneuvontaa ole tai jos sitä on, sitä ei saa.” 16 R E I P PA A S T I K E V E N N Y S TÄ 1 4 1 7
T H E N E W S A B O U T E M P L O Y E E co-operation negotiations coming to an end broke in January. The university would reduce the number of their employees by nearly a thousand people by the end of 2017, of whom 570 would be laid off. The majority were to leave from the administration – less than 100 teachers and researchers would be laid off. Administrative services were assembled under a unit called University Services, which started its activity in May. The unit employs about 800 people. Early on in the year, 1,450 employees were still working in the central administration as well as in the faculties’ administrative and service jobs. Administrative cost savings have been easy to justify, because they have not been deemed to affect the university’s basic tasks of research and education. External pressure has also been applied on the cost savings. Among others, the director general of the economics department at the Ministry of Finance, Markus Sovala, estimated that universities have not done enough to streamline their administrations in an interview for Nykypäivä in May. The extensive layoffs in administration were already public knowledge at that time. I N R E A L I T Y, A D M I N I S T R A T I V E cost savings have had significant effects on teaching as well. The Student Union of the University of Helsinki (HYY) has conducted a student survey on the matter. “We have received a very large amount of responses. The biggest problem that came up is that there is no student guidance, or if there is, you cannot get it. Students are bounced around from one place to another, and no one really seems to know anything,” reveals HYY’s board member Maria Loima. According to Loima, problems have surfaced in the submission of theses and dissertations, for example. Graduations may have been delayed when students have had to wait for their paper work to go through for months on end. “Judging from the contents of the feedback, students are feeling really concerned, burdened and stressed about this situation.” I N T H E F I R ST H A L F O F S E P T E M B E R , Helsingin Sanomat reported that the effects of the cuts are visible in courses that have not been appointed with a teacher. The University of Helsinki’s rector Jukka Kola tells Ylioppilaslehti that the cost savings have been tried to be implemented in a manner that would not influence the organization of compulsory courses. He does not have an answer to the problems highlighted in Helsingin Sanomat’s piece. “I cannot comment on the individual situations of faculties or departments.” Kola empasizes that it is not the University of Helsinki who has decided to save money; the cost savings have been stipulated by the state’s budget cuts. Doesn’t the university have the power to decide where the cuts are directed? “Yes, but with what kinds of measures could these layoffs have been avoided? What would have been the alternatives? Less than half of the adjustment measures come from staff cutbacks, and less than half of those come from layoffs. We are still left with carrying out 50 million euro cost savings through other means,” Kola says. “Alternative models were certainly explored, but this way we minimized interference with the university’s basic tasks. The other alternative is probably easy for everyone to figure out.” I N T H E B E G I N N I N G O F O C T O B E R , the Finnish Union of University Professors announced that the availability of assistant staff has significantly decreased at the University of Helsinki, among others. The professors only gave the university a satisfactory grade as an employer. ”The concern is genuine, of course. But in what way could a different solution have been implemented, where as much assistant staff or more would be available? That there is already a more difficult equation,” Kola says. The rector nonetheless assures us that the situation will stabilize at some point. “The autumn is this kind of a transitional period. At some point we will reach a normal situation consistent with the new policy. At the moment, composure and patience is required.” [ENG] “We have received a very large amount of responses. The biggest problem that came up is that there is no student guidance, or if there is, you cannot get it.” 17
U H A N A L A I N E N Teksti : Veera Jussila – Kuvat : Antti Sepponen
U H A N A L A I N E N Luonnontieteellinen museo on talousvaikeuksissa. Uusia näyttelyitä ei enää tehdä. Olisiko joukkorahoituksesta apua, vai lukkiutuuko museo vitriiniinsä? 19
NIIN LUKEE LUONNONTIETEELLISEN MUSEON seinällä. Teksti liittyy peliin, jossa pelastetaan eliölajeja ilmastonmuutokselta. Uhattuina ovat esimerkiksi jääleinikki, täpläpaksupää ja jääkarhu. Peli on osa vuosi sitten avattua Muutosta ilmassa -näyttelyä, joka esittelee ilmastonmuutoksen voittajia ja häviäjiä. Kuusitonnisten villamammuttien jäljennökset mittailevat toisiaan lasin takana. Mammutit jäävät ehkä museon kuopuksiksi, koska uusia näyttelyitä ei aiota rakentaa. Opastusnäytöllä lukee, että Luonnontieteellisessä keskusmuseossa työskentelee 120 henkilöä, mutta se ei pidä enää paikkaansa. UUSBAROKKIRAKENNUKSEN SISÄÄNKÄYNTI on Arkadiankadulla. Rakennuksen selän taakse jäävät eduskuntatalo ja Taidehalli, vastapäätä tuijottaa Sokos Hotel Presidentti. Museo on seissyt paikalla kauimmin, vuodesta 1913. Ilmavassa aulassa saapujaa tervehtii Elmeri, Etelä-Afrikasta kotoisin oleva afrikannorsu, joka vastaanotti vieraita ensimmäisen kerran jo vuonna 1989. Kun niskaa taivuttaa ylös, voi nähdä, että Elmerin silmäripset ovat ihmisen sormen mittaiset. Arkikielessä Luonnontieteellinen museo tunnetaan yhä eläinmuseona. Virallinen nimi on kuitenkin vuodesta 1996 ollut Luonnontieteellinen museo. Museo on osa Helsingin yliopiston erillislaitosta, jonka nimi on Luonnontieteellinen keskusmuseo eli Luomus. Laitoksen tehtävänä on ”säilyttää ja ylläpitää luonnontieteellisiä kansalliskokoelmia sekä harjoittaa niihin liittyvää tutkimusta”. Luomuksen kokoelmat ovat valtakunnallista omaisuutta samaan tapaan kuin Kansallisgallerian Schjerfbeckit ja Edelfeltit Ateneumissa. Luomuksella on kolme yleisökohdetta. Numero yksi on juuri Luonnontieteellinen museo, jossa myös eläintieteen yksikkö ja yleisötyöstä vastaava yleinen yksikkö työskentelevät. Kasvitieteen yksikkö toimii Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, joka on toinen yleisökohde. Luonnontieteiden yksikkö toimii kolmannen yleisökohteen eli Kumpulan kasvitieteellisen puutarhan yhteydessä. Luomuksessa tutkitaan esimerkiksi evoluutiota ja fossiileja, liito-oravan biologiaa ja sammalten reaktioita ilmansaasteisiin. Yleisömagneettina on ollut juuri Luonnontieteellinen museo – ainakin tähän asti. MUSEOKIERROS ON LUONTEVAA aloittaa kolmannesta kerroksesta, jossa esitellään museon historiaa. Täytetyn seepran otsa on haljennut, ja nahan alta irvistää ruskeaa puuta. Sata vuotta sitten eläimiä saatettiin täyttää myös oljilla. Eläinmuseon ei ollut tarkoitus olla eläinmuseo. Vuonna 1913 se valmistui venäläiseksi poikakouluksi, jonka pohjapiirustukset rehtori Victor V. Belevitš oli tilannut Pietarista. Hän halusi modernit luokkahuoneet, joissa oli tilaa ja korkeutta. Maantiedon luokan lattia oli tammiparkettia. Kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917, Venäjän keisarin kruunu ja monogrammi poistettiin pääoven yltä. Pian Suomen ensimmäisen kadettikoulun oppilaat istuivat luokissa lukemassa linnoitusoppia ja hippologiaa eli hevostiedettä. Kipeämmin tiloja tarvitsi kuitenkin toinen oppilaitos: Helsingin yliopisto. Yliopisto omisti valtavan määrän täytettyjä ja säilöttyjä eläimiä. Societas pro Fauna et Flora Fennica -seura oli tehnyt ison eläinlahjoituksen vuonna 1858. Turun Akatemialta yliopisto sai hyönteisnäytteet, jotka olivat selvinneet Turun palosta vuonna 1827. Taiteilija Akseli Gallen-Kallela teki vuosina 1909-1911 metsästysmatkan Keniaan ja lahjoitti yliopistolle impaloita ja marabuhaikaroita. Lisäksi oli vielä Carl Gustaf Mannerheimin keräämä kovakuoriaiskokoelma. Tälle kaikelle ei kerta kaikkiaan ollut tilaa Senaatintorin kupeessa. Vuonna 1923 yliopisto osti valtiolta koko korttelin. Kaupunkilaiset katselivat, kun täytetyt kirahvit ja leijonat matkasivat muuttoliikkeen autojen lavoilla Senaatintorilta entiselle poikakoululle. Aluksi museo oli yleisölle auki neljä tuntia viikossa. Kyse oli kummastelusta: kolmannessa kerroksessa on yhä esillä kaksipäinen vasikka, joka syntyi 1930-luvulla Hyvinkäällä. TOISESSA KERROKSESSA vastaan tulevat hyllyille sijoitetut purkkirivistöt. Alkoholikylvyssä kelluu pieni dasyatis akajei, punakeihäsrausku. Purkeissa on pieniä kilpikonnia ja kaloja kaikissa muodoissa. Lasiseinän takana jääkarhu kurkottaa kaulaansa hyljettä kohti. Maailman luonto on yksi museon pysyvistä näyttelyistä. Niiden pohjana ovat eläintieteelliset kokoelmat, jotka sijaitsevat museorakennuksen alla olevissa tiloissa. Eläinnäytteitä on kaikkiaan yhdeksän miljoonaa. Kokoelmasta löytyy leopardeja, harvasukasmatoja, metsoja, simpukoita, punkkeja, karhuja, harvinaisia linnunmunia – melkein mitä vain. Pelkästään taiteilija Magnus von Wrightin täyttämiä lintuja on satoja. Maailman luonto -näyttelyn rakentajat on listattu kyltissä. Yksi heistä on Kirsi Hutri, jolla on pitkä kokemus luonnontieteellisten näyttelyiden suunnittelusta. ”Ennen pelkästään täytetyn leijonan näkeminen räjäytti ihmisten tajunnan”, sanoo Hutri ja naurahtaa. Hutri ei halua tavata museolla, koska ei ole enää töissä siellä. Hän menetti työnsä tämän kevään irtisanomisissa. ”Jos menen museolle, se herättää liikaa huomiota. Koko talossa kiirii nopeasti, että Killi tuli.” 20 U H A N A L A I N E N 1 8 2 3
BIOLOGI KIRSI HUTRI aloitti työsuhteensa Luonnontieteellisellä keskusmuseolla vuonna 1989. Ensi töikseen hän kokosi ilmansaasteista kertovan näyttelyn. Hutri eteni näyttelyamanuenssista näyttelypäälliköksi. ”Vähän vahingossa luiskahdin näyttelypuolelle. Tai en niin vahingossakaan, olen ollut aina vähän kallellani taiteeseen ja kulttuuriin.” Vuosina 1990-1996 keskusmuseota johti eläintieteen professori, nyt jo edesmennyt Martin Meinander. Meinander halusi museoon suuren yleisön näyttelyitä, jotka toisivat laitokselle myös pääsylipputuloja, Hutri sanoo. Näinä vuosina kehittyi meganäyttelyiden museo, jonne tultiin luokkaretkelle aina Oulusta ja Kainuun perukoilta asti. Vuonna 1994 Kiinasta rahdattuja dinosauruksia ihmetteli 150 000 kävijää. Sittemmin näyttelyt ovat kertoneet muun muassa lepakoiden biologiasta ja ympäristölle haitallisista tulokaslajeista. Kuuden hengen näyttelytiimille isoin ponnistus oli vuonna 2008 valmistunut peruskorjaus, joka mylläsi näyttelyt tyystin. ”Senkin jälkeen olimme vielä kavereita. Se kertoo paljon.” Hutrin näyttelytiimissä oli mukana biologeja, lastentarhanja luokanopettaja sekä puuseppä. Hutri ei keksi mitään työtehtävää, jota hän ei olisi tehnyt. ”Joskus on hyvin tärkeää olla mukana painona. Kun jotain isoa rakennelmaa kammetaan pystyyn, niin äkkiä tarvitaankin 50 kiloa ihmistä jonnekin vastapainoksi.” Museo on ollut tapahtumallistamisessa aikaansa edellä. 2010-luvulla se on järjestänyt lauluperformanssia uhanalaisista kasveista ja yöeläimiin tutustumista taskulamppujen kera. Viime vuoden 170 000 kävijää nostivat museon Suomen vierailluimpiin. MAALISKUUN 10. PÄIVÄ Hutri sai irtisanomisilmoituksen. ”Minulle sanottiin suoraan, että vaihtuvien näyttelyiden tekeminen lopetetaan. Olen toiminut näiden projektien esimiehenä, eikä projekteja ole enää tulossa.” Näyttelyiden, viestinnän ja markkinoinnin sekä asiakaspalvelun väestä koottiin irtisanomisten myötä yksi tiimi, yleisöpalvelutiimi. Päätös näyttelyiden jäädyttämisestä on Hutrin mielestä absurdi. ”Olisihan se nyt aika vavahduttavaa, jos Ateneum ilmoittaisi, että he eivät tee enää yhtään ainutta vaihtuvaa näyttelyä. Ei tulisi enää yhtäkään Alice Neeliä tai Tove Janssonia.” Päätös on Hutrin mielestä väärä monesta syystä. Luonnontieteellinen museo on jakanut näyttelyosaamista milloin muille museoille, milloin metsähallituksen luontokeskuksille tai Korkeasaarelle. Se on ollut ydinkeskustan näyteikkuna Helsingin yliopiston tutkimukselle. Hiljenevä museo sotii Hutrin mukaan trendejä vastaan. Tutkimuksen odotetaan keskustelevan yhteiskunnan kanssa. Kouluissa korostuu ilmiöpohjainen oppiminen, Koneen säätiö jakaa rahaa tieteen ja taiteen yhteishankkeille. Hutri huomaa puhuvansa työstään yhä preesensissä: me olemme, me teemme, me osaamme. ”On kauhean vaikea päästää irti, kun olen ollut toiminnassa niin kauan mukana.”
TOISESSA KERROKSESSA JOHTAJA LEIF SCHULMAN johdattaa vierasta pitkin käytäviä, ohi mammuttien ja luolaleijonien. Keskusmuseon johtajan huone sijaitsee yleisöltä huomaamattomissa kuten eläintutkijoidenkin työtilat. Schulman on johtajana päättänyt irtisanomisista. Kuinka monta keskusmuseolta irtisanottiin? ”Meitä on kielletty sanomasta. Mutta jos meillä on ollut noin 140 henkilötyövuotta ja 15 prosenttia on karsittu, niin pystyt itsekin laskemaan.” Schulman kertoo saaneensa yliopistolta irtisanomishaarukan: 10-20 henkilöä. Luomuksen budjetista leikattiin miljoona euroa eli kymmenesosa. Budjetissa eri ihmiset ovat palkaltaan eri arvoisia, Schulman sanoo. ”Meidän keskipalkkamme on alempi kuin millä vähennystarve laskettiin. Siksi jouduin menemään annetussa irtisanomishaarukassa lähemmäs kahtakymmentä.” Irtisanottuja oli huomattavan paljon verrattuna muuhun yliopistoon. Miksi? ”Meillä nyt sattumoisin ei ollut jäämässä hirveitä määriä ihmisiä eläkkeelle, ja toisaalta useimmat heistä olivat monissa ydintehtävissä, joista emme voi karsia.” Kokonaisvähennys oli 21 henkilöä, joista joitakin vähennettiin eläköitymisten perusteella. Kuka valitsi irtisanotut? ”Lista on laadittu Luomuksen johtoryhmän kanssa, mutta minä kannan lopulta vastuun.” HUTRIN LISÄKSI yksi irtisanotuista on Luomuksen intendenttinä toiminut hyönteistutkija Larry Huldén. Hän ja hyönteistutkijana toimiva vaimo Lena Huldén peruivat tapauksen takia puolen miljoonan euron testamenttauksensa Helsingin yliopistolle. Larry Huldén ei halua puhua potkuista julkisuudessa, mutta Lena Huldén tekee sen hänen puolestaan. Kannattaisi kysyä, milloin eläköityvät aikovat eläköityä, Lena Huldén sanoo. 1960-luvulla yliopistolla aloittanut Larry Huldén olisi jäänyt eläkkeelle syyskuun lopussa. Irtisanomisessa hänen työsuhteensa lopetettiin kolme viikkoa ennen eläköitymistä. ”Hän kuitenkin irtisanoutui itse ja lähti syyskuun ensimmäinen päivä, kahdeksan päivää etuajassa. Mutta ei tullut kakkukahveja!” Schulman kertoo, ettei voi kommentoida yksittäiseen irtisanomiseen liittyviä seikkoja. Hän sanoo kuitenkin, että kaikille vuoteen 2017 loppuun mennessä vähintään 63 vuotta täyttäville luomuslaisille on lähetetty kysely eläkesuunnitelmista – ”itse asiassa kahteen kertaan”. Eläköitymispäivän ilmoittaminen oli Schulmanin mukaan vapaaehtoista, mutta jos henkilö ilmoitti eläköityvänsä ennen vuoden 2017 loppua, irtisanottavien määrää voitiin vähentää yhdellä, jos eläköityvän tehtäväkin oli karsittavissa. ”Yhtään sellaista henkilöä, joka ilmoitti jäävänsä eläkkeelle vuoden 2017 loppuun mennessä, ei irtisanottu.” MIKSI SITTEN LEIKATTIIN ETUPÄÄSSÄ yleisötoiminnasta? Nyt museo ei voi järjestää näyttelyitä, mikä on museolle aika erikoista. ”Lakisääteisesti museon kovimmassa ytimessä on tieteellisen kokoelman ylläpito. Emme voi painottaa vähennyksiä sinne ja antaa kokoelman tuhoutua.” Lain mukaan kokoelmia pitää myös asettaa näytille, Schulman sanoo. ”Jos sulkisimme yleisökohteemme, niin rikkoisimme lakia.” Näyttelyjen laadusta ja uudistumisesta laki ei kuitenkaan sano mitään. Nyt jäljellä oleva näyttelyamanuenssi ja konservaattorit vastaavat Schulmanin mukaan ”korjausylläpidosta” eli tekevät mahdollisuuksien mukaan pieniä päivityksiä ja korjaavat yleisön jättämiä jälkiä. Vahingoittuneita korvia tai häntiä pitää paikata ja vitriineistä rapsuttaa pois tarroja. Varsinkin ilmastonmuutoksesta kertovaa näyttelyä olisi tärkeää pystyä päivittämään, sanoo museota johtava Leif Schulman. 22 U H A N A L A I N E N 1 8 2 3
Ylikonservaattori Ari Puolakoski hakee puhelimessa hetken oikeita sanoja. ”Työ on muuttunut, aika laillakin”, hän sanoo lopulta. Selvä ero on museolle tulevien eläinten käsittelyssä. Kuten ennenkin, konservaattorit tekevät eläimistä luustotai nahkanäytteitä tutkijoiden käyttöön. Ennen uudet eläimet saattoivat kuitenkin päätyä myös yleisön nähtäville, Puolakoski sanoo. ”Nyt pitää käydä erikseen keskustelemassa, että voidaanko yksi talitiainen uusia, jos museo saa lahjoituksena hyväkuntoisen linnun.” MYÖSKÄÄN TUTKIMUKSESTA LAITOS ei voi paljon karsia, sanoo Schulman ja viittaa yliopiston strategiaan. ”Pitkällekin pureksitun” yleisöviestinnän tulisi olla tiedepohjaista ja yhteiskunnassa keskustelevaa –”ei siis sirkushuveja”, hän sanoo. Mutta juuri uusilla näyttelyillähän tiedeviestintää on tehty. Ja mitä voi päätellä siitä, että Luonnontieteellinen museo on lokakuussa suljettu maanantain lisäksi myös tiistaisin? Schulman myöntää, että umpikujassa ollaan. ”Toiminnan perusedellytykset ovat vaarassa eli se, pystymmekö me ylipäätään pitämään kohteita auki.” Nyt on siis toteutettu yliopiston strategiaan nojaavia säästöjä, joiden jäljiltä museon on vaikea noudattaa sekä strategiaa että lakia. ENSIMMÄISESSÄ KERROKSESSA sijaitsee Luut kertovat -näyttely, joka perustuu 1950-luvulla ostettuun professori Evert Julius von Bonsdorffin luustokokoelmaan. Esillä on muun muassa 1700-luvulla sukupuuttoon kuolleen stellerinmerilehmän luuranko. Kaapin ovessa lukee: maailman vaarallisin eläin. Sisällä on ihmisen luuranko. Luomus tarvitsisi kipeästi lisää rahaa. Kirsi Hutri miettii, olisiko sitä saanut muuten kuin ihmisistä säästämällä. Onko järkeä vuokrata valtavia varastoja keskellä kalleinta Helsinkiä? Entä Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, jossa käy 7 000-10 000 asiakasta vuodessa? ”Kuulin, että museon vaihtuvien näyttelyjen tilaan tulee kasvien digitointilinjasto. Sen olisi voinut tehdä kehä kolmosen ulkopuolellekin.” Hajasijoittamista on mietitty, Schulman sanoo. Tilakustannukset vievät ensi vuonna jo yli kolmasosan budjetista, mikä on ”kestämätön tilanne”. Mutta ensin olisi pakko digitoida kaikki miljoonat näytteet, jotta ”tiedetään täsmällisesti, mitä Kuopiossa tai Mikkelissä sitten on”. ”Siellä pitäisi sitten olla henkilökuntaa, joka voi hakea kokoelmasta eläimiä ja lähettää niitä tutkittavaksi tai ottaa DNAtai isotooppinäytteitä.” Kumpulan puutarhasta luopuminen aiheuttaisi Schulmanin mukaan suuren haloon, mutta pienet säästöt. ”Meillä on kasveihin vain tieteellinen hallintaoikeus eikä omistusoikeutta, emmekä voi antaa tilaa julkiseksi puistoksi. Jos viiden hehtaarin pläntti äkkiä parturoitaisiin, niin se olisi ihmisten silmissä aikamoinen asia.” Pääsylippujen hinnat taas pitäisi Schulmanin mukaan melkein kolminkertaistaa, jos lipuilla haluttaisiin kattaa palkkojen ja materiaalikulujen lisäksi yleisölle auki olevien tilojen vuokrat eli yli 1,3 miljoonaa euroa vuodessa. Aikuisten pääsylippu Luonnontieteelliseen museoon maksaa nyt 13 euroa. Yksi 200 000:sta Luomuksen kävijästä tuo kuitenkin alennusryhmien ja ilmaiskäyntien vuoksi keskimäärin vain 5 euron lipputulon. ”Jotta saisimme tämän keskihinnan nousemaan (tarvittavaan) 11,50 euroon, pitäisi aikuisen peruslipun hinnan nousta ainakin 30 euroon.” Herää toki myös ajatus, että tulisiko alennuksia sen sijaan karsia. ONNEKSI OLLAAN VUODESSA 2016, jolloin verkossa voi hakea rahoitusta niin levyille kuin jääkarhujen luurangoillekin. Myös Luomukselle on ehdotettu joukkorahoitusta. Voisivatko mammutit tai Mannerheimin koppakuoriaiset mennä kampanjalla Mesenaatti-sivustolle? ”Ilman muuta”, Schulman sanoo. Ongelma vain on, ettei museolla ole Schulmanin mukaan varaa siihen. ”Tuollaisia ratkaisuja on helppo heittää, että miksi ette kerää sitä tai tätä tai tuota. Mutta aina kampanjaan tarvitaan tekijä: puoli vuotta jos satsataan, niin vuoden päästä se maksaa takaisin – ehkä.” Tähän asti museo on saanut joitakin kymmeniä tuhansia euroja vuodessa sillä, että se vuokraa tilojaan ulkopuolisille. ”Se on nyt jäissä for the time being, koska ei ole henkilöä tekemässä. Pitää olla asiakasneuvoja, joka esittelee vessat ja sähköt; joku, joka isännöi tilaisuutta.” Luomuksen verkkosivuilla on kyllä mammutin kuvalla varustettu ilmoitus, josta pääsee yliopiston yhteiseen online-lahjoitusjärjestelmään osoittamaan lahjoituksensa museolle. Kaikista lahjoituksista ollaan Schulmanin mukaan kiitollisia, mutta: ”Käsitykseni on, että meille on tullut lähinnä karkkirahaa.” Schulman kehottaa kysymään summista museon yleisöpalvelupäällikkö Leena Gustavssonilta. Gustavsson tietää vain, että ”joitakin” lahjoituksia on tullut. ”Kysyin asiaa yliopiston varainhankinnasta jokin aika sitten, enkä saanut tietoa silloin. Tässä on ollut muutenkin niin paljon kaikkea.” MUSEON JOHTAJA SCHULMAN KERTOO olevansa optimisti. Hän uskoo, että yliopiston leikkaukset on nyt tehty. Kun väkeä jää eläkkeelle, näyttelytoimintaan voidaan ehkä taas osoittaa ihmisiä. ”Riskinä on se, että jos tämä jatkuu liian pitkään, niin tuote heikkenee ja asiakkaat hylkäävät meidät.” Olisi kätevää, jos museon voisi pelastaa pelaamalla kuin uhanalaisen lajin ilmastonmuutosnäyttelyssä. Tee käsillä ympyrä, ympäröi laji pelikentässä, siirrä se polkua pitkin turvaan. Kello neljän kynnyksellä museon aulassa kasaillaan kalusteita sulkemisen merkiksi. Museon liiviin pukeutunut keski-ikäinen mies huomauttaa, että kahvila on varattu aamuksi vieraille. ”Rahamiehiä, toivottavasti.” 23
Euroopan Aura Teksti : Melissa Heikkilä – Kuvat : Annikki Valomieli
” T ätä naista Katainen kuuntelee”, Aura Sallaa kuvaillaan iltapäivälehtien otsikoissa. ”Where there’s a will there’s a way”, Salla kuvailee itseään Instagramissa. Somessa Salla matkustaa Malagassa, Belgradissa, Casablancassa ja Balilla, ja syö juoksutreenin jälkeen marjamysliä Villeroy & Bochin lautasista. Arjessa Salla nousi muutamassa vuodessa tuntemattomasta eurovaaliehdokkaasta komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen kabinetin viestintäpäälliköksi sekä Harvardin ja MIT:n vierailevaksi luennoitsijaksi. Viime kesänä hänet napattiin lounaalla ainoana suomalaisena puheenjohtaja Junckerin talliin, jossa hän vakiinnuttaa asemansa eurooppalaisen huippupolitiikan sisäpiirissä. Siihen tarvittiin paljon kahvia, Karl Marx, Angela Merkel, Suomen ilmavoimat ja visio federalistisesta Euroopasta. Aloitetaan kuitenkin kahvista. T ämä on jokapäiväinen pelastus.” Salla nostaa termospullon pöydälle ja kaataa siitä kahvia Iittalan mustavalkoiseen Taika-mukiin. Työpöydällä lojuu vielä lukematon Michel Houellebecqin satiirinen romaani Alistuminen ja George Orwellin essee Why I Write. Työhuoneen nurkassa on kenkäkaappi, joka pursuaa vaihtokorkokenkiä. Lukemaan Salla tuskin tauoillaan ehtii, sillä päivät komissiossa venyvät usein 12-tuntisiksi. Viimeiset kaksi vuotta ovat kuluneet näin: Työpäivä alkaa puoli yhdeksän aikaan aamulla, kun Salla saapuu Brysselin Eurooppa-kortteliin kotoaan kivenheiton päästä. Hän kävelee komission kolossaalisen krusifiksinmuotoisen Berlaymont-rakennuksen juureen, kiitää ryhmäkuviin muodostuvien koululaisryhmien ja rynnäkkökiväärein aseistettujen sotilaiden ohi pääsisäänkäynnistä sisään turvatarkastukseen ja nousee rakennuksen 11. kerrokseen. Violetilla tehostevärillä koristeltu kerros on Suomen entisen pääministerin ja nykyisen komission varapuheenjohtaja Kataisen valtakunta. Kataisen kabinetti vastaa komission linjauksista koskien työtä, kasvua, investointeja ja kilpailukykyä. Kataisen kabinetin viestintäpäällikkönä Salla kirjoitti puheet varapuheenjohtajan suuhun, valmisteli Kataisen puheenvuorot Strasbourgin täysistuntoja varten ja hioi tämän politiikan mukaiset lainsäädännöt niin pitkälle, että komission jäsenten täytyi käytännössä äänestää niistä vain kerran. Ainoa asia, johon Salla ei vaikuttanut, oli varapuheenjohtajan Instagram-tili. L okakuussa Salla nousi fyysisesti yhden ja henkisesti noin sata kerrosta ylemmäs Berlaymontin 12. kerrokseen. Komission ylimmissä kerroksissa päämajaa pitää komission puheenjohtaja Juncker, ja Salla ylennettiin puheenjohtajan alaisuudessa toimivan strategiayksikön viestintätiimin vetäjäksi. Hänen tehtävänään on raottaa komission työskentelyä peittävää byrokratiaverhoa ja tehdä Berlaymontissa tapahtuvaa päätöksentekoa avoimemmaksi suurelle yleisölle. ”Se, että suomalainen on sinne päässyt ja pärjännyt on hieno asia, sillä olemme niin pieni maa. Eurooppa on vielä fragmentoitunut”, Salla sanoo. Hän uskoo, että jos tekee työtä jota rakastaa, ei tee elämässään päivääkään töitä. ”Silloin ei lasketa työtunteja, vaan jos aikaa riittäisi, niin voisin tehdä vielä enemmän. Minulle Eurooppa ja Euroopan kehittäminen on ehdoton intohimo”, hän sanoo. Intohimo vaatii tosin kahvia. Jokaisena työpäivänä sitä kuluu termospullollinen. Haastattelupäivän aamuna kahvia piti keittää kaksi pannullista, sillä ensimmäinen meni hukkaan. Salla oli unohtanut lisätä keittimeen pannun, ja kahvit olivat tippuneet pitkin pöytää. Lappeenrantalaisen yrittäjän ja aikuiskasvatustieteilijän lapsella on Euroopalle suuret suunnitelmat, sillä jos hän saa mitä haluaa, Sallan työn jälki näkyy yhtenäisempänä, vakaampana ja turvallisempana Eurooppana. Euroopan Aura JUNCKERIN UUSI NEUVONANTAJA AURA SALLA JAKSAA FANITTAA EU:TA, KUN MUUT OVAT JO LUOVUTTANEET. E urooppa on eksistentiaalisessa kriisissä”, julisti Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker Euroopan parlamentin edessä Strasbourgissa syyskuussa. Sanat eivät varmasti tulleet yllätyksenä kellekään. Nykyisenkaltainen unioni perustettiin vuonna 1993 Maastrichtin sopimuksen myötä ja kuten useilla 23-vuotialla, myös EU:lla on kasvukipuja. Kesäkuussa britit äänestivät unionin ensimmäisen eron puolesta. Taloudelliset vaikeudet ja terrori-iskut ovat rapauttaneet yhteishengen ja optimisin. Unioni ja sen jäsenmaat kriiseilevät sekä identiteettiensä että sen kanssa, mitä haluavat tehdä isompana. Pelkästään unionin sisällä ideologiat vaihtelevat pohjoisen sosiaaliliberalismista idän kasvavaan autoritäärisyyteen. Eurooppaan on saapunut yli miljoona pakolaista ja siirtolaista, eikä kukaan oikein tiedä, mitä heille pitäisi tehdä. Kaiken lisäksi naapurissa on iso Venäjä, jota ilman emme voi olla, mutta jonka niskoittelun kanssa on vaikea elää. Eurooppa on liittona tienhaarassa. Vaihtoehtoina ovat turhautuminen, hajoaminen ja Junckerin sanoin ”kollektiiviseen masennukseen vaipuminen” – tai sitten ryhdistäytyminen. Eurooppa tarvitsee pelastajaa, ja se pelastaja löytyy Suomesta. Hänen nimensä on Aura Salla, 32. ” ” 25
Euroopasta tuli Sallan päähänpinttymä jo lapsena. ”Mie olen miettinyt mistä se syntyy. En ole syntynyt diplomaattiperheeseen enkä ole asunut ympäri maailmaa. Olen syntynyt hyvin tavalliseen lappeenrantalaiseen kotiin. Miksi minusta tuli tällainen? Uskon, että sen koulutuksen ja sivistyksen kautta, mitä Suomi minulle tarjosi. Olin juuri oikeassa iässä oikeaan aikaan.” Salla oli 11-vuotias, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin. ”Keskustelimme koulussa yhteisvaluutasta. Sen nimeksi piti silloin tulla ECU. Sain silloin myös elämäni ensimmäisen koiran. Nimesin sen valuutan mukaan sitten Ecuksi”, hän sanoo. Ensimmäisen kerran Salla koki olevansa Euroopassa, kun hän oli 15-vuotiaana kielikurssilla Salzburgissa. Hän istui kahvilan terassilla, joi kahvia ja ajatteli, että tämä on nyt sitten sitä vanhaa mannerta. ”Kun oli samassa ryhmässä jokaisesta Euroopan maasta tulevan ihmisen kanssa, jossa kaikki ovat taistelleet samojen saksan akkusatiivien kanssa ja jutelleet ihan samoista elokuvista, tv-sarjoista ja kirjoista, niin se oli minulle herätys: nämä tyypit ovat ihan samanlaisia kuin minä.” S amana vuonna Salla löysi itsestään kokoomuslaisen. Siihen vaikutti koulussa luettu Karl Marxin Pääoma. ”Mietin ihan konkreettisesti, mitä Marx sillä ismillään tarkoittaa. Sitten luin kaikkien puolueiden puoluekirjoja. Liityin kokoomukseen, koska minulle se oli Suomessa liberaalein puolue, jonka löysin”, hän sanoo. ”Äitini sanoi minulle, että tämä tulee aina olemaan ryppy meidän rakkaudessa. Hän on Tampereella 1970-luvulla sosiologiaa lukenut aikuiskasvatustieteilijä.” Kokoomuksessa tärkeintä Sallalle oli sivistyksen ja liberalismin lisäksi se, miten yrittäjiin suhtauduttiin. Sallan isän yritys meni 1990-luvun lamassa konkurssiin, ja se realisoitui pienen lapsen arjessa puolitettuina pyyhekumeina ja vihkoina. ”Valitettavasti Suomessa ei ole liberaalipuoluetta. Se olisi varmasti miun oikea osoitteeni kaikin puolin. Olen kipuillut sen kanssa, että puolueeseeni kuuluu paljon arvokonservatiiveja. Se on vaikea paikka edelleen. Minusta on vaikea kuulua samaan puolueeseen ihmisten kanssa, jotka vastustavat vaikkapa tätä homoliittoasiaa.” S alla on sotilasarvoltaan ilmavoiminen kersantti. Päätös mennä armeijaan oli itsestäänselvyys, jonka Salla julisti jo viidennellä luokalla englanninopettajalleen. Unelmana oli päästä lentämään Hornetia. Vuosi oli 1993, ja naisten mahdollisuus astua vapaaehtoiseen asepalvelukseen oli vielä muutaman vuoden päässä. ”Opettaja sanoi, että kuule, eivät naiset mene armeijaan. Sanoin, että kuule, minä menen. Vuosia myöhemmin lähetin hänelle sitten Tikkakoskelta postikortin.” Hornetia Salla ei päässyt lentämään, mutta sai työskennellä salausja radiolaitteiden kanssa sekä kiertää luolia ja maantietukikohtia. Asepalvelus oli Sallalle ”unelmien täyttymys”. ”On aivan eri asia puhua puolustuspolitiikasta, kun voi sanoa olevansa Suomen ilmavoimien kersantti ja palvelleensa Venäjän rajalla. Kuinka monella ammattisotilaallakaan on sellaista kokemusta? Meille suomalaisille on ainutlaatuista, että pääsemme näkemään, ettei Suomen ja Venäjän raja ole mikään kuollut raja.” E U R O O PA N A U R A 2 4 2 9
”MINUN TAVOITTEENANI ON MATKUSTAA KAIKKIIN MAAILMAN MAIHIN, KIERTÄÄ KAIKKI EUROOPAN KESKITYSLEIRIT JA RAKENTAA YHTENÄINEN EUROOPPA. TÄTÄ EI KANNATA SANOA MILLÄÄN DEITEILLÄ, SILLÄ SE KUULOSTAA AIKA HURJALTA.” 27
A rmeijassa vierähti muutama vuosi, sillä Salla meni puolustusvoimille töihin, koska ei päässyt kouluun. Hän komensi miehistöjoukkoja päivisin ja pänttäsi poliittista historiaa avoimessa yliopistossa iltaisin. Yliopiston ovet avautuivat useamman yrityksen jälkeen vihdoin Turun yliopistossa. Viimeisenä keväänä ennen valmistumistaan vuonna 2011 Salla pääsi Erasmus-ohjelman kautta vaihto-oppilaaksi Saksan Leipzigiin. Leipzig sulki monta ympyrää. Sotahistoriasta innostunut EU-intoilija pääsi entiseen Itä-Saksaan opiskelemaan EU:n kansantaloustiedettä. Ennen Saksojen yhdistymistä Leipzigin yliopisto kantoi Itä-Saksan aatteellisen isän Karl Marxin nimeä, ja se on myös Sallan poliittisen idolin Angela Merkelin alma mater. ”Siellä oli baariksi muutettu bunkkeri, jossa luki että Angela Merkel used to party here”, Salla muistelee. ”Tämä kaikki kuulostaa siltä, kuin olisin ollut ihan friikki 15-vuotiaasta asti”, hän sanoo ja nauraa. V uonna 2014 Salla oli valmis. Hän oli teroitellut kynsiään niin puolustusvoimissa, yliopistossa, entisessä Itä-Saksassa kuin EU-instituutioissa. Oli aika tehdä julkinen debyytti. Salla asettautui ehdolle vuoden 2014 eurovaaleihin. Hänellä oli tutkinto kädessä, työkokemusta muutama vuosi ja ikää 29 vuotta. Takana oli myös varavaltuutetun paikka Helsingin kaupunginvaltuustossa. Ennen kaikkea Sallalla oli uskoa siihen, että hänellä on aito mahdollisuus päästä läpi. ”Siinä vaiheessa visioni oli kirkastunut ja tiesin, miten haluan Eurooppaa kehittää. Haluan tiivistää talous-, puolustusja ulkopolitiikkaa. EU toimisi aidosti, jos ihmiset oikeasti tajuaisivat, mitä täällä tehdään. Suoraan sanottuna olemme menneet perse edellä puuhun”, Salla sanoo. Salla nosti yhdeksi eurovaaliteemakseen kenties ainoana ehdokkaana federalistisen Euroopan. Salla haluaa enemmän yhtenäisyyttä aikana, jolloin jäsenmaat kipuilevat sen kanssa, onko tämä liitto aidosti sitä, mitä alussa luultiin. Federalistisella Euroopalla Salla tarkoittaa sitä, että EU muodostaisi tiiviin liittovaltion, jossa talous-, puolustusja ulkopolitiikka olisi keskitetty unionin päätöksentekijöille. Muu päätöksenteko jätettäisiin jäsenmaille. ”Me olemme lähteneet rakentamaan tätä ihan väärin päin. Meillä on lainsäädäntöä sellaisissa asioissa, jotka kuuluvat jäsenmaille. Sen sijaan meillä ei ole lainsäädäntövaltaa sellaisissa isoissa asioissa, joissa jäsenmaat nyt huutavat meitä apuun, kuten Ukrainan kriisissä tai pakolaiskriisissä. Nyt ihmiset kysyvät, että minkä takia EU ei tee mitään. No sen takia, että ette ole antaneet EU:lle valtaa sellaisissa asioissa.” Kampanjansa alussa Sallalla ei ollut kuin opintolaina ja appivanhemmilta lainattu asuntoauto. Hän kiersi sillä ympäri Suomea kuukauden päivät, pesi hampaitaan huoltoasemilla ja soitteli Lappeenrannan yritykset läpi sponsorirahojen toivossa. Nuori, poliittisissa piireissä täysin tuntematon ehdokas onnistui lopulta keräämään 70 000 euron kampanjapotin ja noin 14 000 ääntä. ”Kukaan ei uskonut, että nuori nobody saisi niin paljon ääniä”, Salla sanoo. Äänimäärä ei riittänyt kuin toiseen varasijaan, mutta kampanja huomattiin puolueen johdossa. Pian Katainen soitti ja pyysi Sallaa mukaan kabinettiinsa. Vuonna 2014 hän pääsi kuin pääsikin muuttamaan Brysseliin – omaan työhuoneeseen, suoraan vallan ytimeen. Kampanjaa varten otetun 20 000 euron lainan hän sai maksettua takaisin viime kesänä. J unckerin alaisena Sallan työpäivät venyvät varmasti entisestään. Ensi vuonna käydään Ranskan, Saksan ja Alankomaiden parlamenttivaalit. Ranskassa ja Saksassa valitaan myös uusi presidentti, ja ranskalainen oikeistokonservatiivi Marine Le Pen on jo heilutellut ilmassa mahdollisuutta Brexitin kaltaisesta EU-erosta. Komissio onkin Junckerin johdolla ryhtynyt päämäärätietoisesti EU:n yhdentäjäksi. Junckerin linjapuhe tulvi juuri niitä konkreettisia ehdotuksia Europan parantamiseksi: lisää investointeja nuoriin ja startuppeihin, pakolaiskriisin hillitseminen investoinneilla Afrikkaan, langaton internetyhteys koko mantereelle vuoteen 2020 mennessä sekä Euroopan yhteisen rajaja rannikkovartioston perustaminen. Sallan mukaan yhtenäisemmän Euroopan on helpompi istua samassa neuvottelupöydässä esimerkiksi Yhdysvaltojen kanssa. Kriisitilanteissa riittäisi, että neuvotteluihin lennätettäisiin Euroopan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini eikä yksittäisiä johtajia, kuten Angela Merkeliä tai Ranskan François Hollandea. Junckerin toiveissa onkin saada Mogherinista koko EU:n ulkoministeri, joka neuvottelisi esimerkiksi EU:n Syyriaa koskevaa strategiaa. ”Eurooppa ja Euroopan unioni on ollut aina aika ajoin kriisissä. Kriiseistä on yleensä seurannut se, että Eurooppa on tiivistynyt. Se valinta on ihmisten, eikä Brysselin tai poliitikkojen. Meidän pitää päättää, haluammeko taklata maahanmuuttokriisiä yhtenäisenä alueena vai yksittäisinä maina.” Rakennuksen ulkopuolelta kajahtaa musiikkia, ja helikopterit pörräävät taivaalla. Berlaymontin edessä on alkamassa mielenosoitus vapaakauppasopimus TTIP:tä vastaan. Komission päämajan eteen on pystytetty massiivinen puhallettava Troijan hevonen, ja melkein kymmenentuhatta mielenosoittajaa on sulkenut Eurooppa-korttelin katuja. Aseistautuneet poliisit valvovat sekä katutasolla että suurissa pakettiautoissa. Vasta viime maaliskuussa aivan nurkan takana Maelbeekin metroasemalla ja Brysselin lentokentällä räjähti. Terroriisku tappoi yli 30 ja haavoitti yli 300:aa. Salla uskoo, että vihainen protestointi vapaakauppasopimusta vastaan johtuu siitä, ettei sopimusta olla ihan täysin ymmärretty. Puolustajien mielestä sopimus toisi kipuilevalle mantereelle kasvua, työpaikkoja ja potentiaalia, kun eurooppalaiset yritykset pääsisivät Yhdysvaltojen markkinoille. Vastustajat pelkäävät sopimuksen antavan ylikansallisille yrityksille liikaa valtaa ja polkevan ympäristöä, työehtosopimuksia sekä ruuan laatua. ”Eihän kaupan sulkeminen ja rajoittaminen ole koskaan ollut hyväksi minkään maan tulevaisuudelle ja kasvulle. On parempi, että Suomi istuu neuvottelupöydissä Ranskan ja Saksan kanssa kuin että sinne ei päästäisi lainkaan”, Salla summaa. E U R O O PA N A U R A 2 4 2 9 28
S euraaviin europarlamenttivaaleihin Salla lähtee ehdolle, jos kokoomus ottaa hänet listalleen. Ja miksi ei ottaisi? Salla on kuin puolueen johdon päiväuni: älykäs, vakuuttava, koulutettu ja puolustustahtoinen. Isänmaallinen, mutta kosmopoliitti. Substanssi edellä, mutta samalla helposti lähestyttävä lappeenrantalainen. Pitkä, vaalea, nuori ja kielitaitoinen. Kuulostaa tutulta. Sallan ura on kulkenut samanlaisia polkuja Suomen entisen pääministerin Alexander Stubbin kanssa. Stubb opiskeli ja työskenteli EU-asioiden parissa vuosia ja nousi hieman yli kolmekymppisenä italialaisen komission puheenjohtaja Romani Prodin poliittiseksi neuvonantajaksi. Häntä pidettiin älykkäänä EU-asiantuntijana, joka toimi linkkinä Suomen ja mantereen välillä. Vuoden 2004 alussa EU-nörtiksi itseään kutsuva Stubb päätti lähteä mukaan politiikkaan. Hän asettui ehdolle europarlamenttivaaleissa, ja keräsi vaalien toiseksi suurimman potin Suomessa: 115 225 ääntä. Neljä vuotta myöhemmin kokoomus kutsui Stubbin Brysselistä Helsinkiin ulkoministeriksi Ilkka Kanervan jouduttua eroamaan tekstiviestikohun takia. ”Kritisoin sitä, että ihmiset lähtevät tekemään eurovaaleja eduskuntavaalien esivaaleina. Ne ovat valtavan tärkeät vaalit. Minulle ei ole tullut mieleenkään hakea eduskuntavaaleihin, koska tämä on se joka minua kiinnostaa”, Salla sanoo. Nyt Sallan tavoitteena on muuttaa Eurooppaa instituution sisältä käsin ja olla suomalaisille linkki komissioon. Veri vetää silti edelleen varsinaiseen politiikkaan virkamiestyön sijasta. ”Olin pohtinut, että Kataisen kauden puolessavälissä voisin tehdä jotain muuta. Tässä on vaikeaa tehdä mitään omaa politiikkaa. Tarvitsisin liikkumavaraa siinä, että pystyn herättämään keskustelua ja avaamaan EU-asioita Suomessa.” Poliitikkona Salla haluaisi olla kuin Merkel – samalla asioihin äärimmäisen hyvin perehtynyt, päämäärätietoinen ja vakuuttava, mutta helposti lähestyttävä. ”Hyvä poliitikko pystyy vaikuttamaan virkamiehiin, jotka käyttävät valtaa.” 19 minuutin päästä Sallalla alkaa tapaaminen viereisessä rakennuksessa. Hän kaivaa käsilaukustaan ballerinat ja sujauttaa ne jalkaansa korkokenkien tilalle. Mikä on Sallan unelma? Yhtenäinen Eurooppa, tietysti. ”En vielä tiedä, mitä polkuja tulen kulkemaan ja missä asemissa pääsen sitä tekemään, mutta se on se minun unelmani.” Haaveita on tosin useita. ”Tavoitteenani on matkustaa kaikkiin maailman maihin, kiertää kaikki Euroopan keskitysleirit ja rakentaa yhtenäinen Eurooppa. Tätä ei kannata sanoa millään deiteillä, sillä se kuulostaa aika hurjalta.” Sitten Salla katoaa puhallettavan Troijan hevosen taakse seuraavaan kokoukseen. ”SUORAAN SANOTTUNA OLEMME MENNEET PERSE EDELLÄ PUUHUN.” 29
M U U R I E N VA A L I T Teksti : Noora Mattila – Veistokset : Nikolo Kerimov
Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat vetäneet asiantuntijoilta maton alta ja luoneet uusia vihollislinjoja. Esillä ovat olleet sikiöt ja meksikolaiset, menneet ja tulevat sodat, 1800-luvun ideat, lasikatot ja vallankumoukset. Mistä populismi oikein nousi, ja mitä marraskuussa tapahtuu?
PUNAISET JA SINISET VALOT pyörivät televisioruudussa. Alkamassa on Yhdysvaltain presidentinvaalien ensimmäinen kahdenkeskinen vaaliväittely. Kilpakumppanit ovat hekin pukeutuneet sinisen ja punaisen sävyihin. Toinen heistä lukitsee katseensa kameraan silmät viiruina, toisella on säteilevä miljoonan dollarin hymy. Ensimmäinen kysymys on kuulijoille kenties tärkein. Miksi sinä olet parempi luomaan amerikkalaisille työpaikkoja? Demokraattien Hillary Clinton pitää valmistellun oloisen puheen siitä, miten tukisi pienyrityksiä, säätäisi vanhempainlomat ja maanlaajuisen minimipalkkatason, vähentäisi opiskeluvelkaa ja korottaisi rikkaiden verotusta. Republikaanien Donald Trump taas aloittaa tutun manauksen siitä, kuinka työpaikat karkaavat Meksikoon, jossa rakennetaan uutta uljasta maailmaa. Hänen ratkaisunsa on leikata yritysten veroja kuin 1980-luvun presidentti Ronald Reagan, ja ”siitä tulee kaunista katseltavaa”. Kierrokset kasvavat nopeasti. Trumpille vaaliväittely tarkoittaa nimenomaan väittelyä, ja hän keskeyttelee vastaehdokastaan ja inttää vastaan. Puolentoista tunnin jälkeen televisiokanava NBC:n kommentaattorit toteavat: ”Noh, tämä ei ollut tyypillinen vaaliväittelytilaisuus.” Marraskuun 8. päivänä ratkeavissa presidentinvaaleissa ei ole tosiaan nähty mitään kovin tyypillistä. Entisten auktoriteettien, kuten median, puolue-eliittien ja asiantuntijoiden tornit ovat sortuneet ja uudet muurit nousseet. Rytinän jäljiltä pöytään ovat jääneet historian inhotuimmat ehdokkaat. Pew Research Centerin kyselyn mukaan Trumpin kannattajien yleisin syy äänestää tätä on se, että Trump ei ole Clinton, ja sama toisinpäin. Vihaajien mielestä Hillary Clinton on noita-akka ja murhaaja, joka vuoti valtionsalaisuuksia, aiheutti Irakin sodan ja Isiksen synnyn ja on salaa kuolemansairas. Donald Trump puolestaan on narsistinen valehtelija ja naisvihaaja, joka laukaisisi kaikki Amerikan ydinpommit heti, kun joku loukkaa häntä Twitterissä. Yleensä amerikkalaisten vaalikäyttäytymistä ennustaa se, kummasta ehdokkaasta äänestäjä osaa nimetä enemmän positiivisia asioita. ”Meillä ei oikein ole teoreettista mallia äänestystavasta, joka perustuu vastustukseen”, muotoilee Tampereen yliopiston Fulbright-professori, amerikkalainen Peter Miller. AMERIKKALAISET OVAT VIHAISIA, vaikka Barack Obaman kahden kauden aikana työttömyysaste on puolittunut ja uusia työpaikkoja luotu yli 14 miljoonaa. Työllisyydessä ja koulutuksen laadussa on kuitenkin suuret alueelliset ja rodulliset erot, ja töissä käyvien köyhien osuus on kasvanut. Rikkaat karkaavat yhä kauemmas, mutta keskiluokka on ahtaalla. ”Äänestäjien mielestä jokin taloudessa mättää ja Trump näyttää kaverilta, jolla on mielipiteitä”, Miller sanoo. Muutoksen airut ei kuitenkaan katso tulevaisuuteen vaan menneisyyteen. Tuoreimmillaankin Trump, vanhus jo, haikailee Reagania, mutta arvoperusta on paljon pölyisempi. ”Halu sulkea muslimit pois ja rakentaa muuri rajalle edustaa 1800-luvun puolivälissä syntynyttä nativistista ajattelua”, sanoo Yhdysvaltain tutkimuksen dosentti Benita Heiskanen Turun yliopistosta. V I H A A J I E N M I E L E STÄ H I L L A RY C L I N TO N ON NOITA-AKKA JA MURHAAJA, JOKA VUOTI VA LT I O N S A L A I S U U K S I A , A I H E U T T I I R A K I N SODAN JA ISIKSEN SYNNYN JA ON SALAA KUOLEMANSAIRAS. 32 M U U R I E N VA A L I T 3 3 5
”Trumpin puheet ovat synkkyyden ja tuomiopäivän retoriikkaa, kun taas demokraatit ovat puhuneet toivon puolesta.” Peter Millerin mukaan vaikeina taloudellisina aikoina nousevat esiin materialistiset arvot: turvallisuuskysymykset, maahanmuuttajien pelko ja protektionistinen talouspolitiikka. ”Hillary Clinton puolestaan ei ole ilmaissut riittävästi postmateriaalisia arvoja tai ainakaan rakentanut kampanjaansa niiden varaan.” Post-materiaaliset arvot, kuten sosiaalinen tasa-arvo ja yksilön ilmaisuvapaus, toteutuvat Millerin mukaan parhaiten Pohjoismaissa. Samaa sanoi myös Bernie Sanders, joka yllätti esivaaleissa Clintonin vasemmalta laidalta. Clinton jäi ehdokkaista yksin edustamaan poliittista realismia ja vanhaa puolue-eliittiä, mikä on osoittautunut vaikeaksi. Perinteiset puoluerivit näyttävät nimittäin hajonneen. NYKYTILANTEESSA ON YLLÄTTÄVÄÄ, että republikaanisen puolueen perustivat aikanaan pohjoisen edistysmieliset, jotka ajoivat orjuuden lakkauttamista. Vasta 1950-luvulla demokraatit alkoivat kallistaa korvaansa mustien kansalaisoikeuksille ja republikaanit puolestaan löysivät paikkansa etelän konservatiivien sydämestä. Tästä syystä 90 prosenttia mustista äänestää edelleen demokraatteja. Vielä 1980-luvulla oikeistokonservatiivien sankari Ronald Reagan tuli varsin hyvin toimeen demokraattien kanssa. Reaganin presidenttikausi oli kuitenkin stabiilia aikaa, jolloin rautaesirippu piti yllä maailmanjärjestystä. Sitten Neuvostoliitto romahti ja kauppa vapautui. Uusi demokraattipresidentti allekirjoitti Pohjois-Amerikan kauppasopimuksen NAFTA:n, joka kiihdytti teollisuustyöpaikkojen poismuuttoa. Tuo presidentti oli Bill Clinton, Hillaryn aviomies. Siitä eteenpäin puolueiden välit viilenivät. Clintonin kaudella liittovaltion hallinto jouduttiin ajamaan väliaikaisesti alas jopa kahdesti vuonna 1995, sillä kongressi ja presidentti eivät päässeet sopuun budjetista. Kaunoja kasasivat vielä Clintonin perheen ajojahti vuoden 1998 Lewinsky-skandaalin jälkeen sekä seuraavan vuosikymmenen epäonnistunut Irakin sota. Kun progressiivinen Obama astui valtaan, republikaanisesta puolueesta irtosi äärikonservatiivinen teekutsuliike, joka keskittyi vastustamaan esimerkiksi veroja, aborttia, asekontrollia – ja demokraatteja. ”Se 1990-luvun painolasti räjähti käsiin. Senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnell julisti, että republikaanien tärkein tehtävä on estää Obaman uudelleenvalinta”, muistelee väitöskirjatutkija Jani Kokko Jyväskylän yliopistosta. Niinpä kun amerikkalaiset sanovat, etteivät poliitikot saa mitään aikaan, he ovat osittain oikeassa. Puolueiden ideologiat ovat kauempana toisistaan kuin koskaan. Obaman aikana kongressi on säätänyt ennätysvähän lakeja, ja republikaanit ovat yrittäneet kumota Obaman terveydenhuoltouudistuksen kuusikymmentä kertaa. Elokuussa 78 prosenttia amerikkalaisista oli pettynyt edustajiensa toimintaan. Rebublikaanit onnistuivat keikuttamaan venettä, mutta olivat itse samassa veneessä. Teekutsuliikkeen kärkiehdokkaat Ted Cruz ja Rand Paul hävisivät esivaalit hotellimogulille, joka toi puolueen pois poterosta kansan pariin. TRUMPIN KANNATTAJIEN toiseksi yleisin syy äänestää häntä on se, että hän tulee politiikan ulkopuolelta. ”Hän vaikuttaa aitoamerikkalaiselta vaihtoehdolta halpaarvoiselle puoluepolitikoinnille – ikään kuin demokratiassa voisi valita ei-poliittisen poliittisen vaihtoehdon”, sanoo Oulun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Ari Helo. Trump ei edes puhu kuin poliitikko, vaan niin kuin Pasilasarjan Rauno Repomies. Se kuulostaa vähän tältä: ”Minä rakennan sinne Meksikon rajalle hienon muurin. Hieno muuri tulee siitä. Ja sillä muurilla tulee olemaan suuri vaikutus. Kukaan muu ei sitä tee, vaan minä rakennan sen muurin sinne.” Trump on valehdellut enemmän kuin yksikään toinen ehdokas, mutta se ei haittaa, koska faktat ovat nykyään vain mielipiteitä. Hänen puheissaan valtavirtamedia on Clintonin mafia, joten mistäpä väitteitä tarkistaisi. Itse asiassa juuri Trumpin rehellinen epärehellisyys ja ilmeinen poliittisten tavoitteiden puute tekevät hänestä jollain tapaa luotettavan, arvelevat Laura ja Saska Saarikoski kirjassaan Trump – mies kuin Amerikka. Kaikki poliitikot tekevät lupauksia saadakseen läpi todelliset tavoitteensa, mutta Trumpilla tavoitteita ei ehkä edes ole. [Perinteiset poliitikot] kuulostavat epärehellisiltä kuin yrittäisivät saada meitä ostamaan käytetyn auton, jonka matkamittaria on peukaloitu. Trump taas kuulostaa siltä, ettei hänellä ole mitään myytävää; hän puhuu vain ollakseen äänessä. Julkisuus on hänen tavoitteensa, markkinointi tuotteensa. Siksi Trump voi olla kaikissa tilanteissa täysin aito. Republikaanien ensimmäisissä vaaliväittelyissä oli jopa seitsemäntoista kandidaattia, jotka jauhoivat muun muassa siitä, tekeekö terveysklinikka Planned Parenthood voittoa myymällä sikiöiden osia. Miljoonat katsojat olivat kiinnostuneempia Donald Trumpin show’sta. Viihdyttävä töräyttely nosti välittömästi katsojalukuja, mikä tietysti sopi tv-kanaville. ”Medialla oli merkittävä osuus Trump-ilmiön luomisessa”, Benita Heiskanen sanoo. ”Trump sai ilmaista julkisuutta ja manipuloi mediaa, jonka olisi pitänyt vaatia tärkeämpiä keskustelunaiheita ja tuoda esille asiakysymyksiä.” Saarikoskien mukaan toimittajat ehkä haaveilivat siitä, että Trump tekisi poliittisen itsemurhan juuri heidän ohjelmaaikanaan. Se ei näyttänyt olevan mahdollista. Kun muut poliitikot varoivat sanojaan kieli kankeana, Trump pilkkasi kaikkia, narahti valheista ja muutti mielipiteitään kerta toisensa jälkeen. Mikään ei tarttunut hänen tefloniinsa. ku va t : Ju ss i Sä rk il ah ti 33
SYYSKUUN 11. PÄIVÄNÄ uutisvoiton vei kerrankin Hillary Clinton, kun hän joutui poistumaan terrori-iskujen muistojuhlasta ennenaikaisesti. Videokameroihin tallentui, miten hänen jalkansa pettivät mustan auton ovella. Clintonin ensimmäinen selitys oli, että hänelle tuli nestehukka. Se oli virhe, sillä hän teki juuri sen, mistä äänestäjät häntä epäilevät: salasi totuuden. Hänen kannatuksensa notkahti heti seuraavalla viikolla, joko keuhkokuumeen tai sen salaamisen vuoksi. ”Monella yhdysvaltalaisella on intuitiivinen tunne, että Clinton pimittää jotain, koska hän on varautunut ja harkitseva. Hän on aivan päinvastainen kuin Trump, jonka spontaanisuus vetoaa äänestäjiin”, sanoo Heiskanen. Syyskuun vaaliväittelyssä Trump kehuskeli rikkauksillaan ja rakennuksillaan, epäsuorasti jopa veronkierrollaan. Hän näytti keksivän yhä uusia asioita, joista syyttää Clintonia. ”Olen juuri tullut Detroitista ja Philadelphiasta, olen ollut kaikkialla. Mutta sinä päätit pysyä kotona”, hän sanoi. ”Ilmeisesti Donald juuri kritisoi minua siitä, että valmistauduin tähän väittelyyn. Ja arvatkaapa mitä muuta? Olen valmistautunut presidentin tehtävään”, Clinton vastasi hymyillen. Se jos mikä on totta. Clinton on kenties historian kokenein presidenttiehdokas, jonka retoriikka on hallittua ja linja diplomaattinen, Obamaa myötäilevä. Näistä ominaisuuksista on kuitenkin vaivihkaa tullut epätoivottuja kansan silmissä. Esivaaliaikaan vasemmistolainen populisti, äreä pappa Bernie Sanders vei nuorten huomion puhumalla ”meidän vallankumouksestamme”. Sanders halusi kaataa Wall Streetin vallan, tehdä yliopistoista ilmaisia ja sairaaloista valtiorahoitteisia. Hän kannatti rikkaiden verojen korotusta ja vastusti TTP-vapaakauppasopimusta. Kun Sanders luopui kisasta, osa hänen vaaliteemoistaan upposi Clintonin kampanjaan kuin altaaseen harmaata vettä. Silti Sanders vei mukanaan osan vasemman laidan äänestäjistä. ”Clinton ei ole karismaattinen, toisin kuin hänen miehensä tai Obama. Hän ei motivoi nuoria äänestäjiä. Pelkkä lasikaton murtuminen ei riitä tälle Occupy Wall Street -sukupolvelle”, Benita Heiskanen sanoo. ”Clintonin kampanja keskittyy kaikkeen hyvään, muttei vallankumoukselliseen yhteiskuntareformiin”, Ari Helo sanoo. ”Clintonin lupailemat muutama miljardi koulutukseen eivät tuota muuta muutosta kuin lisää liittovaltion byrokratiaa, ja juuri sitä äänestäjät vihaavat eniten.” Nuorille liberaaleille vaihtoehdoksi on noussut vihreiden Jill Stein, jonka kannatus on muutaman prosentin luokkaa. Samaan tapaan osa oikeistokonservatiiveista on ryhtynyt kannattamaan libertaarien Gary Johnsonia. Protestiäänet voivat kuitenkin sataa vastapäiseen laariin, sillä Yhdysvaltain vaalijärjestelmä on rakennettu kahdelle ehdokkaalle. LOKAKUUN ALUSSA CLINTONILLA on muutaman prosenttiyksikön johto mielipidemittauksissa. Kansalliset mittaukset eivät kuitenkaan kerro tuloksesta mitään, sanoo Jani Kokko. ”Kymmenen osavaltiota ratkaisevat nämä vaalit.” Yhdysvalloissa se, joka saa enemmistön kunkin osavaltion äänistä, saa taakseen koko osavaltion valitsijamiehet. Clinton on jo maalannut siniseksi koko länsirannikon ja Uuden-Englannin, kun taas keskilänsi ja suuri osa etelästä ovat punaisia. On samantekevää, mitä niissä enää tapahtuu – olennaisia ovat epävarmat eli vaa’ankieliosavaltiot, kuten Ohio, Pohjois-Carolina, Florida ja Nevada. Ja niistäkin toiset ovat tärkeämpiä: Floridassa voittajalle on tarjolla 29 valitsijamiestä, Nevadassa vain kuusi. M U U R I E N VA A L I T 3 3 5 a d : Tu om as Jä rv en pä ä ”TRUMP VAIKUTTAA AITOAMERIKKALAISELTA VAIHTOEHDOLTA HALPA-ARVOISELLE PUOLUEPOLITIKOINNILLE – IKÄÄN KUIN DEMOKRATIASSA VOISI VALITA EI-POLIITTISEN POLIITTISEN VAIHTOEHDON.” 34
Kokon mukaan oleellisessa roolissa ovat vähemmistöt, erityisesti latinot. Demokraattien lupaama maahanmuuttouudistus myöntäisi monille latinoille kansalaisuuden, kun taas republikaanien ehdokas on muun muassa kutsunut meksikolaisia raiskaajiksi. Tästä syystä Kokko uskoo, että Clinton voittaa. Peter Miller huomauttaa, että latinot saattavat äänestää Clintonia, mutteivät välttämättä demokraattisia senaattoreita. Niinpä – presidenttimittelössä on jäänyt melko vähälle huomiolle, että samoissa vaaleissa valitaan 34 uutta senaattoria, koko 435-jäseninen edustajainhuone, kahdentoista osavaltion kuvernöörit, osavaltioiden hallinnot ja suuri määrä pormestareita. Nämä kaikki vaikuttavat presidentin mahdollisuuksiin toteuttaa politiikkaansa. ”IHMISET YMPÄRI MAAILMAA seuraavat tarkasti kampanjoitamme ja yrittävät saada vihiä siitä, mitä me aiomme tehdä. Voivatko he luottaa meihin? Aiommeko johtaa voimakkaina maailmaa arvojemme mukaisesti?” Clinton lausui väittelyn loppupuolella. Uusi presidentti astuu virkaan 20. tammikuuta. Hän kävelee ovaalin muotoisen toimiston ikkunan ääreen, vetää syrjään kullanväriset verhot ja katselee routaista nurmea. Hän saattaa olla Hillary Clinton, ensimmäinen naispresidentti, jonka pitkäaikainen unelma on nyt toteutunut. Voi olla, että Sandersilta lainatut lupaukset, TTP:n vastustus ja kansallinen minimipalkkataso, eivät tule täyttymään, mutta hän saattaa hyvinkin käynnistää koulutusreformin, ainakin mikäli demokraatit saavat enemmistön senaattiin, kuten tällä hetkellä näyttää. Hänen Amerikkansa on hohtava kaupunki kukkulalla, maailman moraalinen johtaja, joka reagoi herkästi levottomuuksiin. Ehkäpä hän aloittaa Lähi-idässä suuremman sotilasoperaation kuin Obama on halunnut tehdä. Tai sitten ikkunan ääressä on Donald Trump, joka on myös haaveillut tästä pitkään, vaikka hänen motiivinsa onkin epäselvä. Voi olla, että hänen tavoitteensa on vain tulla presidentiksi, ei olla presidentti. Meksikon rajalle olisi hankalaa rakentaa muuria esimerkiksi siksi, että osa rajasta kulkee keskellä Rio Grande -jokea. Tehtaita ei voi pakottaa palaamaan takaisin eikä kansainvälisiä sopimuksia voi talloa. Trumpilla olisi kuitenkin presidenttinä valta nimittää ainakin yksi, mahdollisesti jopa kolme korkeimman oikeuden tuomaria. Virka on elinikäinen, jolloin valinnalla on seurauksia vuosikymmeniksi eteenpäin. Lisäksi Trumpilla on taustallaan kuvernööri Chris Christien johtama siirtymätiimi, joka laatii ohjelmaa muun muassa siitä, mitä kaikkia Obaman uudistuksia Trump voisi ryhtyä kumoamaan. Trump voisi mahdollisesti vaikka palauttaa Pariisin ilmastosopimuksen uudelleen käsiteltäväksi. Voi olla, että kongressiedustajat puolueesta riippumatta tyrmäisivät monet Trumpin esityksistä. Pattitilanteessa presidentti voi kuitenkin aina kääntyä kohti ulkopolitiikkaa, jossa hänellä on enemmän itsenäistä toimivaltaa kuin sisäpolitiikassa. Trumpin Amerikka ei ehkä olisi moraalinen johtaja vaan pikemminkin toimitusjohtaja, joka puuttuisi selkkauksiin, jos siitä on Yhdysvalloille hyötyä. Asenteella voi olla yhtä kauaskantoiset seuraukset kuin tuomarivalinnalla. Jos maailman johtava suurvalta ajattelee vain omaa etuaan, muut valtiot haluavat kenties seurata perästä. Tuskinpa Trump sentään laukaisisi ydinaseita tai aloittaisi suursotaa. Sehän on kallista. Mutta yhdestä asiasta asiantuntijat ovat yhtä mieltä: hänen johtamansa maa olisi arvaamaton. KAIKEN KÖYDENVEDON JÄLKEEN vaaliväittely päättyy kauniisti. Ehdokkailta kysytään, ovatko he valmiita hyväksymään vaalien lopputuloksen. ”Nämä vaalit riippuvat teistä. Tässä ei ole kyse meistä, vaan teistä ja teidän perheistänne, siitä millaisen maan ja tulevaisuuden te haluatte”, Clinton sanoo. ”Haluan tehdä Amerikasta jälleen suuren”, Trump sanoo ja harhailee vielä hetkeksi työpaikkoihin ja maahanmuuttajiin. Sitten hän sanoo: ”Jos Hillary voittaa, tuen häntä täysin.” Hetken aikaa he vaikuttavat ystäviltä. He kävelevät toistensa luo, ja Trump sanoo: ”Good job.” NUORILLE LIBERAALEILLE VAIHTOEHDOKSI ON NOUSSUT VIHREIDEN JILL STEIN, JONKA KANNATUS ON MUUTAMAN PROSENTIN LUOKKAA. SAMAAN TAPAAN OSA OIKEISTOKONSERVATIIVEISTA ON RYHTYNYT KANNATTAMAAN LIBERTAARIEN GARY JOHNSONIA. PROTESTIÄÄNET VOIVAT KUITENKIN SATAA VASTAPÄISEEN LAARIIN, SILLÄ YHDYSVALTAIN VAALIJÄRJESTELMÄ ON RAKENNETTU KAHDELLE EHDOKKAALLE. 35
M I E L E T TÖ M I Ä T E O K S I A Onko harhoista kärsivä taiteilija aina sairas taiteilija? Vai saisiko hän olla pelkkä taiteilija? Teksti : Veera Jussila 36
Jos kuvataiteilijan teoksia on esillä New Yorkin Museum of Modern Artissa, Lontoon Tate Modernissa ja Pariisin Centre Pompidoussa, voisi kuvitella hänen asuvan mukavasti. Jos taiteilija vielä kuvittaa Louis Vuittonin laukkukokoelman, täyttää Lontoon Selfridgesluksustavaratalon 24 näyteikkunaa taiteellaan ja saa nelimetrisen näköispatsaan tavaratalon sisäänkäynnin päälle, hän varmastikin asuu ullakkohuoneistossa Brooklynissa tai Shoreditchissa. Välillä taiteilija saattaa päästää toimittajia kierrokselle valoisaan, betoniseinän myötä sopivan rosoiseen ateljeeseensa. Mutta Yayoi Kusama, 87, syö sairaalaruokaa haalean vaaleassa psykiatrisessa sairaalassa Tokiossa. Kusama muutti 154-paikkaiseen Seiwa-sairaalaan omasta tahdostaan pysyvästi alle viisikymppisenä. Hän kärsii hallusinaatioista sekä ankarista pakkoajatuksista ja -oireista. Kusama on tunnettu hillittöminä vyöryvistä pilkuistaan, jotka levittäytyvät monimetrisisten kurpitsaja tulppaaniveistosten pinnalta huoneiden seinille, kattoon ja lattialle, puunrunkoihin ja kahvipannuihin. Ihanan hassua ja yksinkertaista – vähän kuin olisi taas Linnanmäen Vekkulassa! Mutta pidetäänkö Kusamaa myös vähän, no, yksinkertaisena? On kulunut ja huono vitsi, että taiteilija kuin taiteilija kärsii mielenterveyden häiriöistä. Taideuraa luodaan nykyään punaviinipöhnän sijaan Club-Maten, seitsenpäiväisten työviikkojen ja LinkedInin avulla. Mielenterveyden häiriöistä tai psykiatrisista sairauksista kärsivien taiteilijoiden työlle on kuitenkin keksitty omia termejä. Kattokäsite on outsider art, jonka taidekriitikko Roger Cardinal lanseerasi vuonna 1972. Cardinalia inspiroinut, Jean Dubuffetin keksimä ranskan kielen termi art brut eli raaka taide viittasi kuitenkin suoremmin juuri taiteeseen, jota tehtiin psykiatrisissa sairaaloissa. Outsider art taas on käsitteenä puuroutunut epämääräisen muodikkaaksi: sillä viitataan joskus itseoppineeseen ITE-taiteeseen, joskus jopa trendikkääseen underground-taiteeseen. Outsider-leima onkin harhaanjohtava, koska taide voi olla kaukana marginaalista. Se voi sijoittua sairaalan terapiarinkeihin, mutta myös Tate Moderniin. Vuonna 1992 Kurt Cobain saapui MTV Music Awards -gaalaan t-paidassa, jossa avaruusoliota muistuttava antennisilmäinen hahmo kysyy: Hi, How Are You. Näitä laulaja-lauluntekijä Daniel Johnstonin fanipaitoja ja kangaskasseja myytiin myös vuonna 2013 Tavastialla, kun Johnston esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa. Johnston on paitsi lähes 20 albumia levyttänyt muusikko, kuvaja sarjakuvataiteilija sekä katumuotimerkki Supremen kanssa työskennellyt T-paitasuunnittelija, myös 55-vuotias vanhempiensa luona asuva skitsofreenikko. 1990-luvulla hän sai isänsä ohjaamassa lentokoneessa psykoottisen kohtauksen, joka johti pakkolaskuun ja Johnstonin pakkohoitoon. Metallican kanssa Johnston ei suostunut samaan levy-yhtiöön, koska ajatteli yhtyeen olevan peräisin Saatanasta ja tekevän hänelle pahaa. Myös postikorttikuvasto voi olla skitsofrenian synnyttämää. Englantilaistaiteilija Louis Wain (1860–1939) kuvitti uransa aikana noin sata lastenkirjaa ja erikoistui kalastaviin, tupakoiviin tai oopperassa istuviin kissoihin, jotka matkivat viktoriaanisen Englannin ihmisten elämää. Kissat levisivät postikortteihin, joista pyydetään nykyään kolminumeroisia summia eBayssä. Myös myöhemmän ajan Wainit tunnistaa moni nähneensä: suurisilmäiset, naiivisti kummastelevat kissat kirjavalla kukkatai tapettimaisella taustalla. Maalauksia vierekkäin tarkastelemalla voi huomata, että pikkutarkat kissat vaihtuvat sähköisen sahalaitaisiksi hahmoiksi ja äärimmillään hieman mustetahraa muistuttaviksi ornamenttikeskittymiksi, joista kissan löytäminen on jo työlästä. Psykiatrit kiistelevät yhä, onko Wainin tyylinmuutos merkki skitsofrenian pahentumisesta vai tekniikan kehittymisestä – vai onko Wainilla ollut skitsofreniaa lainkaan. Missä vaiheessa taiteilijasta sitten tulee taiteilija eikä sairas taiteilija? Riittääkö siihen usea nimekäs galleristi tai MoMan näyttely? Voiko edes psykiatri erottaa psykoosissa tehdyn nykytaideteoksen? Kyse taitaa olla enemmänkin siitä, miten taide markkinoidaan kuin siitä, mitä se on. New York Timesin taidekriitikko Roberta Smith on ehdottanut, että outsider-termin käyttö lopetettaisiin. Hän keskusteli sanan turhuudesta New York Magazinen kriitikko Jerry Saltzin kanssa vuoden 2013 Venetsian biennaalissa. Smithin mukaan visuaalinen kulttuuri tulisi nähdä toimintana, jossa ihmiset tekevät koko ajan kaikkea: rakentavat tuoleja, suunnittelevat ratikoita, maalaavat tauluja – ja osa näistä töistä on gallerioissa ja museoissa. Luolamaalauksillakin oli taiteellinen intentio, vaikka tekijöillä ei ollut koulutusta. Saltzin mukaan taas taidemaailma ja taidepuhe on muutamassa sukupolvessa akateemistunut ja yksipuolistunut niin, että myös taiteilijoiden kaanon on tylsistynyt. Outsider-taidetta osuvammalta termiltä ei tunnu sitä välillä korvaava modern primitive art, jolla tekijät määritellään vähän alkukantaisiksi. Vielä vuonna 1992 Los Angeles County Museum of Art halusi kohauttaa kokoamalla vierekkäin teoksia ”moderneilta taiteilijoilta ja outsider-taiteilijoilta”. Nyt ajatus haiskahtaa vanhentuneelta. Outsider-leiman ylikäytöllä haetaan näyttelyihin ja otsikoihin eksotiikkaa. Kun taiteessa on jo kaikki nähty, koulutettu taide-eliitti löytää skitsofreenikkojen, kodittomien ja etnisten vähemmistöjen taiteesta vilpittömyyttä ja särmää. Vaivaannuttava kysymys on, saako mielenterveysongelmilla taiteessa näissä yhteyksissä myös jotakin anteeksi. Perustuuko taiteilijan kiinnostavuus silloin esimerkiksi skitsofrenian kummasteluun? Olisiko sama teos toiselta tekijältä lapsellinen? Daniel Johnstonin kohdalla kysymys oli Tavastian jonossa ilmassa. Punk in Finland -foorumilla arkailtiin keikalle menoa ”sellasen myötätunnon ja säälin” ja ”friikki-aspektin” takia. Jälkikäteen kommentit verkossa ja mediassa olivat vain myönteisiä. On mahdotonta erottaa, mikä Johnstonin tuotannossa on maanis-depressiivisyyden, skitsofrenian tai vaihtuneen lääkityksen synnyttämää ja mikä ”pelkkää” taiteellista valintaa. Luultavasti lopputulos olisi erilainen, jos Johston ei olisi sairastunut. Mutta onko eron tekeminen tarpeen? Some things last for a long time -kappaleessa Johnston ei pääse irti, luultavasti ihastuksestaan Laurie Allenista. Your picture is still on my wall, on my wall. Se on aika universaali kokemus. Termien pohtimisessa ei ole kyse teoreettisesta pyörittelystä, vaan mieleltään sairastuneiden oikeudesta tulla tunnustetuksi ”pelkkinä” taiteilijoina. Koulukirjojen sivuja ja kokonainen museo Amsterdamissa on omistettu moniongelmaiselle taiteilijalle, joka viilsi korvansa irti. Kuitenkaan Vincent van Goghia ei kukaan sanoisi outsidertaiteilijaksi. Hänellä nyt sattui olemaan mielenterveysongelmia. Samoin Caravaggiolla, joka oli välillä myös koditon. Sairaalassa asuva Yayoi Kusama ei ole enää taidekaanonin reunalla, vaan huipulla. Hänen pilkkujaan myydään kymmenillä miljoonilla euroilla vuosittain ja niillä kuvitetaan tuhansien eurojen laukkuja. Trendikästä ullakkoasuntoa taiteilija silti tuskin hankkii. Yayoi Kusaman In Infinity -näyttely Helsingin Taidemuseossa, Tennispalatsissa 7.10.2016–22.01.2017. ku vi tu s: Tu om as Jä rv en pä ä
Kosminen työtön on Jyrki Nissisen Ylioppiaslehdelle luoma sarjakuva. K.T. seikkailee lehdessämme tässä numerosta alkaen. Tarabband (IQ/SE) etnosoi.fi mm. Tarabband (IQ/SE) Mizgin (KUR/TR/DK) Jyotsna Srikanth (IN/UK) Ulla Pirttijärvi & Ulda Nefes Joonas Widenius Trio Ural Pop (NO/FI)
”KUVITTELE, ETTÄ YHDESSÄ sairaalahuoneessa makaa pahasti haavoittunut ihminen, joka saattaa kuolla, ja toisessa viisi ihmistä, joista jokaiselta puuttuu eri elin. Voidaanko mahdollisesti kuolevan ihmisen elimet luovuttaa viiden muun ihmisen pelastamiseksi? Tämä on esimerkki tilanteesta, joka saatetaan tulevaisuudessa antaa tekoälyn ratkaistavaksi. Tutkimukseni pureutuu tähän tematiikkaan: tutkin ihmisten tunnereaktioita tekoälyn tekemiin päätöksiin tilanteissa, jotka vaativat moraalista harkintaa. Väittelin tohtoriksi Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisestä tiedekunnasta puolitoista vuotta sitten. Väitökseni aihe oli emotionaalinen päätöksenteko ja hyvinvointi pokeripeliympäristöissä. Väitöskirjaa tehdessäni luin Wendell Wallachin ja Colin Allenin kirjan Moral Machines: Teaching Robots Right From Wrong, jossa analysoidaan päätöksentekoon kykenevää robotiikkaa. Filosofinen teos teki vaikutuksen. Sen luettuani näin unen, josta keksin tutkimusaiheeni. Tutkin kuitenkin robotiikan lisäksi myös muita aiheita, kuten inhoa ja ystävyyttä. Nelihenkisen tutkimusryhmäni tukena on epävirallisia apukäsiä, jotka auttavat meitä omien tutkimustensa ohella ideoiden työstämisessä ja kirjoittamiemme artikkelien oikolukemisessa. Minulle tutkimuksen teko on kokonaisvaltaista ja intensiivistä, koska rakennamme kaiken alusta asti itse. Rekrytoimme koehenkilöt, koordinoimme aineistonkeruusessiot sekä keräämme ja analysoimme datan. Nyt ryhmällämme on tekeillä tutkimus, jossa tarkastellaan ihmisten reaktioita sellaisiin teknologioihin, joiden avulla voidaan siirtää inhimillinen tietoisuus koneeseen. Annamme koehenkilöille luettavaksi ystäväni kirjoittaman scifi-kertomuksen. Siinä kuvataan mahdollisimman realistisesti ja kansantajuisesti, kuinka tekoälytutkija siirtää tietoisuutensa tietokoneeseen ja lysähtää sen jälkeen tajuttomana maahan. Selvitämme, mitä tunteita lukijoissa herää – pitäisikö heidän mielestään tietokone esimerkiksi sammuttaa? Tähän mennessä olemme saaneet selville muun muassa sen, että inhoherkät ihmiset vastustavat tietoisuuden siirtämistä koneeseen. Inhoherkkyydellä viittaan siihen, miten helposti ihmistä inhottaa esimerkiksi ajatus lihansyönnistä. Scifiharrastuneisuus vaikuttaa suhtautumiseen: genren ystävät reagoivat tietoisuuden siirtoon positiivisemmin kuin siihen vihkiytymättömät. Robotiikan moraalipsykologiasta ei ole tehty juurikaan tutkimusta, joten omani on ensimmäisten joukossa. Siksi minulla on mahdollisuus muodostaa tutkimuskysymyksiä, jotka saattavat auttaa muiden tutkimuskysymysten määrittelemistä. Mielestäni hyvän tutkimuksen tehtävänä on sivistää ja tehdä elämästä mielenkiintoisempaa, ei niinkään luoda edellytyksiä päätöksenteolle tai politiikalle. Visiossani tutkimukseni olisi tulevaisuudessa hyväntuulista ja rehellisesti tehtyä tutkimusta, joka hyväksyttäisiin sellaisenaan riippumatta siitä, ovatko tulokset poliittisesti korrekteja tai seksikkäitä.” Tällä palstalla tapaamme tiedemaailman uudisraivaajia ja omien teidensä kulkijoita. M I C H A E L L A A K A S U O, Tutkijatohtori, Helsingin yliopisto K uv a : Ju ss i Sä rk il ah ti Teksti: Kristiina Markkanen ”Inhoherkät ihmiset vastustavat teknologioita, joiden avulla ihmisen tietoisuus voidaan siirtää koneeseen.” 39
Tiedän paikkani Teksti : Jasper Kaarna BILLY OXBERG -KIRJAHYLLY IKEASTA, 238 € If you can dream it you can do it, luki taidekortissa. Minun unelmani on Billy Oxberg -kirjahylly. Pelkkä Billy ei riitä, täytyy olla Oxbergin lasiovet. Ratkaiseva käänne oli kahvitteluhetki entisen vuokranantajani luona. Hänellä oli komea kotikirjasto. Kun kysyin, mistä hän on tuollaiset kirjahyllyt löytänyt, hän hämmästeli: etkö tiedä? Billy Oxberg Ikeasta! Siitä alkoi sosiaalinen nousuni, siitä alkoi kämppäni kasvojenkohotus. Arto Mellerin novellissakin sanottiin, että kulttuurikotien kirjahyllyissä on lasiovet. Olen käynyt Ikeassa haaveilemassa. Keskiluokka katoaa, väitetään. Paskat. Menkää Ikeaan, ettekä muuta näekään kuin keskiluokkaa. Kaikki on siinä ulottuvilla, ihanan väristä, kivan tuntuista, keskenään yhteensopivaa ja omaan kämppään modattavissa. Kokemus on samalla metafyysinen: suunnat ja kiintopisteet katoavat. Oikotien keskiluokkaan olen löytänyt, mutta kun luulen löytäneeni oikotien piensäilytyksestä kehysosastolle, se johtaakin luupin alkupisteeseen keittiötarvikkeiden maailmaan. Olo on kuin ensimmäisen Super Marion viimeisellä tasolla, kuin palkattoman harjoittelun jälkeen luulisi olevansa työnhaussa vahvemmilla. Olen haaveillut myös Googlen kuvahaun äärellä. Style on a budget, luki erään olohuonekuvan päällä. Jep, ainakin teoriassa on mahdollista saada 238 euroa kasaan. Joku internetin scifinörtti keksi täyttää Billy Oxberginsa avaruusolioilla, Pinterestin muotipissistelijä ihquilla saappailla. Esimerkkihuoneen seinällä luki you are awesome. Minusta ei tule scifi-nörttiä tai muotipissistelijää. Minusta tulee balzacilainen sivistysporvari. Sillanpään Pransu Eemil luki itsensä köyhästä töllistä sivistyneistöön. Minäpä luen itseäni keskiluokasta luokkapudokkaaksi, köyhään korkeakoulutettuun haahuiluneistoon. Kaikki annettiin, kaiken tyrin, en velkaantumalla, eksymällä päihteiden ja rikosten kierteeseen, vaan suorittamalla opintoni määräajassa, mutta väärät opinnot, olemalla vastuullinen ja aktiivinen väärissä työpaikoissa väärään aikaan, innostumalla vääristä asioista väärällä tavalla. Tiedän toki, että huomispäivän Suomessa kiinnostus ilmaisutraditioon on taakka, korkeintaan hassu kuriositeetti. Viinituntemuksella tekee enemmän, CSS5-tuntemuksella helvetisti enemmän. Tiedän, että asenne ratkaisee, että on vain yksi ja ainoa oikea asenne, positiivinen. Ketään ei kiinnosta, millaisia kokemuksia löytyy vääränlaisen asenteen taustalta. Tiedän myös, että tärkeintä on kyky innostua kuin lapsi ja olla kyyninen kuin palkkasotilas, suhtautua ihmissuhteisiin ammattimaisesti ja käsiään likaamatta hyödyntää kaikkea mikä liikkuu. On Billy Oxberg -pakkomielteelleni myös käytännön syy. Näissä 90-luvun pahvilaatikkotaloissa sattuu jatkuvasti vesivahinkoja. Faijallakin valui litratolkulla kuravettä katonrajasta perintökirjoihin. Asuntosäästäjän alkupääomaa minulla tuskin koskaan on, mutta jos joku, niin tämä kaupungin vuokrakämppä on todellista pääomaa. Tässä ei ole ironiaa, ainoastaan tyytyväisyyttä saavutettuun etuun. Sitten kun henkinen pääomani on lasiovien takana turvassa, olen kuivilla. Yhteiskuntavastuuni jätän Facebook-tykkäilyjen tasolle, mutta tästä periaatteesta pidän kiinni: kirja menee hyllyyn vasta kun se on luettu. Jos sivistysporvari poseeraa, ainakin sen eteen on tehty jotain. F I K T I O ku vi tu s: Em m i-R ii kk a Va rt ia in en 40
BELT BASIC -KEINONAHKAVYÖ NEW YORKERISTA, 4,95 € Matkalla luennolle kuului ruks ja vyötäröllä löystyi. Metallinen solki kilahteli jalkojen juureen. Sinne meni aito nahkavyö, ruotsinlaivalta aikoinaan ostettu. Miten kuvaavaa, onnettomuus tapahtui tunnelissa, jota kutsutaan Opintoputkeksi. Siltä seisomalta tajusin, ettei uuteen ole varaa. Hallituksen vyönkiristysretoriikka ei liity tähän mitenkään. Päärakennuksen aulassa pyysin vaksilta narunpätkää. Luennolla huolehdin, ettei paidanhelma nouse. Palkkapäivä kun koitti, kiersin ensin kaikki tietämäni Uffit, sitten halvoiksi otaksumani ketjuvaatemyymälät. Sopivan pituinen ja -hintainen löytyi New Yorkerista. Made in China, jotain nahkan tapaista, ties minkä hikipajan padassa porissutta seosta. Hintalapuissa oli eri maiden lippuja ja valuuttoja, EUR 4,95, ja kiitos globaalin talouden, housut pysyvät taas köyhälläkin jalassa. Pysyivät ne nahkavyön hajottuakin, muttei tarvitse enää käyttää ikivanhaa pikaruokalan henkilökuntavyötä. Matkalla kassalle pysähdyin vielä hypistelemään snäpbäk-lippiksiä ja huppareita. Printtipaidat henkareissaan huusivat häästägeillä höystettyjä sloganeita. Trap-musiikki soi, yksi ja sama video pyöri ainakin viidellä screenillä. Ei olisi vaikeaa kuvata ja leikata musavideota noin, räppäillä vokooderin läpi laiskalla tavutusflow’lla ja todeta perään I don’t give a fuck. Saisin tehtyä FL Studiolla tuollaiset snarepärinät ja hihat-ritinät reilussa minuutissa. Tästä lähtisi halvalla hyvä swägä, heitterit haistakoon vittu. Rakastan länsimaista kulttuuria, vaikka se löyhkää itsekkyydeltä, masokismilta ja kuolemalta, vai miten se Houellebecqin romaanissa sanottiinkaan. Tämä on silti minun kulttuurini. Tähän olen kasvanut. Maksoin vyön ja muistelin aikoja ennen kuin minua kiinnosti opiskella mitään. Elämänvaihetta, jossa raha riitti uusien vaatteiden osteluun, hamppareilla käymiseen ja bilettämiseen, aikoja joina se riitti. Viiden euron setelistä sain viisi senttiä takaisin. CAPTAIN RONDO -VANILJATÄYTEKEKSIT LIDLISTÄ, 1,39 € Puoli kiloa herkkua alle puolellatoista eurolla, ai että. Vaniljatahna tuntuu kielellä, taikina kertyy hampaanväleihin pehmeäksi möhnäksi. Tätä on siedettävästä nykyisyydestä nauttiminen ja pikkuasioista iloitseminen, tätä Schopenhauer tarkoitti tyyntymisellä, joka seuraa turhista toiveista luopumista. Tietääkseni kukaan ei ole minulle tällä hetkellä ainakaan kovin vihainen. Kaikessa rauhassa saan rouskutella yksin kotona keksejä ja ihailla Joonas Donskoin rankkareita YouTubessa. Donskoille ei saa käydä NHL:ssä niin kuin minulle on käynyt siinä, missä olen hyvä. Vielä kaksi, kolme, ei, vielä neljä keksiä. Ei, puoleenväliin pötköä on päästävä, sitten ei tee hetkeen mieli, pöydälle vielä pieni pino ja paketti äkkiä kaappiin. Olen kuin Stalinin lehmien Anna. Painoani en vahdi saati oksentelua harrasta, mutta minäkin haudon hiljaista ivaa ja kierrätän maailmaa napani ympärillä. Stalinin lehmät on Oksasen kiinnostavin ja loppupeleissä ainoa kiinnostava kirja. Henkilökohtaisia kaunoja ei vielä siinä ole etäännytetty kaikkitietävän kertojan jumalanlaeiksi. Ohoh, onpas muruja. Imurin putkessa napsuu. Kymmenisen keksiä jäi huomiseksi, kaapissa odottaa avaamaton paketti. Lisää ostan viimeistään ylihuomisen kauppareissulla. Joudun joka tapauksessa rikkomaan setelin, joka piti laittaa sivuun Billy Oxbergia varten. Seuraavasta palkasta, kauanko olen tätä hokenut, sitten kun tuo ja tuo työvuoro on mennyt maksuun, sitten kun mikään ei lopu. Tässä kuussa loppui pesupulveri, viime kuussa bioroskapussit ja virta palohälyttimen patterista. Uusi keinonahkavyökin murenee soljen alta, vauhdilla kuin yhteiskunta ympäriltä. Laskut voivat pudota postiluukusta minä päivänä hyvänsä. Kirjoittajan esikoisromaani Laiturilla. Taantumistarina ilmestyi elokuussa 2016. EMOJI-UUTISET (Arvaatko, mistä uutisesta on kyse? Kerromme vastauksen tällä palstalla seuraavassa Ylioppilaslehdessä.) Edellisessä numerossa kerroimme, että Venäjä osallistui Rion olympialaisiin dopingkohun leimaamana. Maan yleisurheilijat oli jo aiemmin suljettu pois kansainvälisistä kilpailuista. Osa urheilijoista pääsi lopulta Rioon valitusprosessin myötä, ja Venäjä sai 56 mitalia. Presidentti Putin on syyttänyt doping-kohua osin poliittiseksi.
” N I H AO ! C H I N G C H A N G C H O N G ! ” Kaksi kouluikäistä poikaa juoksevat ohitseni ja kikattavat. Olen juuri palannut vaihtokevään jälkeen Lontoosta ja puhkun innosta olla takaisin Suomessa. Kävelen kotoani metroasemalle ja syksy tuoksuu samalta toivolta, jolta se tuoksui ensimmäisenä koulupäivänäni. Poikien lapsellinen lällätys pilaa lupaavasti alkaneen päivän täysin. Se muistuttaa minua siitä, minkä olin ulkomaanreissun aikana ehtinyt unohtaa. Täällä on paljon ihmisiä, joiden mielestä en kuulu tänne. LONTOOSSA KÄVIN uusien tuttavuuksien kanssa kokonaisia keskusteluja ilman, että minulta kysyttiin tungettelevia kysymyksiä: missä olen syntynyt, olenko adoptoitu, mistä vanhempani ovat, missä he ovat tavanneet, mitä kieliä puhun, onko suomi tosiaan äidinkieleni. Olin monelle ensimmäinen suomalainen, jonka he olivat koskaan tavanneet. Olin siitä älyttömän ylpeä. Koin ensimmäistä kertaa elämäni aikana, ettei minun tarvinnut selitellä omaa olemassaoloani tai perata geneettistä perimääni muiden ihmisten takia. Pikkupoikien ilkkuminen toi mieleeni kaikki ne kerrat, kun minulle on sanottu, että puolet minusta on halpaa, likaista, outoa ja naurettavaa. Minut yhdistetään maahan, jossa en ole koskaan käynyt, jonka kieltä en puhu, jonka kansaa en tunne ja jonka kulttuurista ja ruoasta tiedän vain parhaat palat. T I L A N N E O N PA R A D O K S A A L I N E N . Toisaalta en halua nostaa etnisyyttä puheenaiheeksi, koska haluan, että ihmiset muodostavat minusta käsityksen ajatusteni, kokemusteni ja tekojeni perusteella. Toisaalta minulta kysytään ihan tosissaan, tykkäävätkö aasialaiset tytöt anaaliseksistä ja onko poikaystävälläni joku fetissi. Ajattelin pitkään, että jos nauran juttujen mukana ja en valita asiasta, ilmapiiri muuttuisi lopulta itsestään. En ole onneksi koskaan kokenut erityisen vihamielisiä reaktioita, sillä minuun liitetyt stereotypiat mielletään usein positiivisiksi: ahkera, kuuliainen, alistuva. Tällä viikolla minulle täysin tuntematon ihminen kysyi ruokakaupassa, mitä riisiä suosittelen, koska olen kiinalainen. Vastasin, että en tiedä. Olen Espoosta. Samalla ymmärsin, että jos jään odottamaan, että muut muuttuvat itsestään, saan odottaa koko loppuelämäni. Päätin, että lopetan kohteliaan naureskelun epäkohteliaisiin kysymyksiin. En häpeile tai piilottele omaa taustaani, mutta haluan päättää itse, mitä itsestäni kerron. KUN SUOMALAISEN ISÄN ja kiinalaisen äidin lapsi Shirly Karvinen kruunattiin tänä vuonna Miss Suomeksi, tuuletin. Se oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1998 Mulan-elokuvan, kun julkisuudessa oli ihminen, johon pystyin samastumaan. Mulan oli kuusivuotiaalle suuri voitto, sillä sain vihdoinkin esikuvan, joka näytti, että muutkin kuin vaaleat prinsessat voivat olla päähenkilöitä ja sankareita. Karvinen puolestaan oli osoitus siitä, että Suomea voi edustaa maailmalla joku, joka ei näytä Elovenalta. Karvinen sai kruunauksen jälkeen paljon rasistista lokaa etnisestä taustastaan. Hän oli lehdistön mukaan ”etnomissi” ja ”eksoottinen kaunotar” – ja kommentoijien mukaan jotain paljon törkeämpää. Kommentit olivat samaa luokkaa kuin mitä suomalais-nigerialainen Miss Suomi Lola Odusoga sai kuulla jo vuonna 1996. ON JÄRJETÖNTÄ, että vuonna 2016 suomalainen joutuu taistelemaan omasta identiteetistään ja siitä, kuuluuko hän tähän kuviteltuun yhteisöön nimeltä Suomi. Suomea ei voi rakentaa, puolustaa ja yhdistää sulkemalla ulos ja eksotisoimalla isoa osaa täällä asuvista, joiden juuret tulevat myös muualta. Moni ei oikein ymmärrä, että suomalaisuus ei ole muuttumassa. Se on jo muuttunut. Siihen ajatukseen olisi aika tottua. K O L U M N I M I N Ä K U U L U N T Ä N N E Te k s t i : M e l i s s a H e i k k i l ä ku va : M er i Bj ör n Kirjoittaja on Ylioppilaslehden toimitussihteeri. ”Tällä viikolla minulle täysin tuntematon ihminen kysyi ruokakaupassa, mitä riisiä suosittelen, koska olen kiinalainen. Vastasin, että en tiedä. Olen Espoosta.” 42
Cheek eli Jare Tiihonen on lokakuussa julkaistun elämäkerran mukaan ”JHT – Musta lammas”. Artistin Twitter-tilin ja kustantamonne kommenttien perusteella musta lammas on kuitenkin Suomen Tietotoimisto eli STT. Lähetitte kirjaa etukäteen toimittajille ja kerroitte sitä koskevien uutisten embargoksi torstain 6.10. Jo edellisellä viikolla Helsingin Sanomien Kuukausiliite ja Ylen Arto Nyberg -ohjelma kuitenkin avasivat kirjan sisältöä ja haastattelivat artistia. Kun STT seurauksena päätti julkaista oman juttunsa ennen asetettua embargoa, oli Tiihosen mukaan ”aikoihin eletty”. Embargon asettaminen ei ole väärin. Ennakkohaastattelun julkaiseminenkaan ei ole väärin. Mutta kuten STT huomautti, embargon tarkoitus on palvella myös mediaa, koska se antaa aikaa perehtyä laajoihin aineistoihin. Ennakkojutun myötä embargo kuolee, koska salattu tieto tulee yleisön ulottuville. Teidän mukaanne kaksi eksklusiivista haastattelua olivat ”tekijähaastatteluja” (Yle.fi 4.10.). Tässä tapauksessa ”tekeminen” oli ainakin sitä, että jutuissa tehtiin suoria siteerauksia kirjasta. Jos tällainen juttu ilmestyy ennen embargoa, ei embargoakaan enää ole. Tässä puhutaan tietysti journalismista ja sen yhteiskunnallisesta tehtävästä. Embargon pätkimistä voisi kuitenkin verrata myös muihin kenkkuihin temppuihin. Entä jos tieto kakkutarjoilusta kiirisi vain osaan työpaikan sähköposteista? Entä jos kolmoskerroksen väki saapuisi paikalle vasta viikon kuluttua, kun parhaimmat palat on jo viety, ja eltaantuneiden murujen ympärillä pörrää kärpäsarmada? Seuraavaa kakkutarjoiluanne varten lähetämme teille kahvikerman. Voitte avata sen joko ennen tai jälkeen parasta ennen -päivän. Yst. terv. Ylioppilaslehti Palstalla lähetämme ihmisille postia. HYVÄ OTAVAN MARKKINOINTIJA VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ KIRSI TÄHJÄNJOKI, Ystävällisin terveisin, Ylioppilaslehti 43