• YLIOPPILASLEHTI 5/2024 Arkinen spektaakkeli Arkinen spektaakkeli Kuolema kammottaa ja koukuttaa. s. 26
• 3 ELÄMME nyt synkkää, synkkää aikaa. Kirjaimellisesti, sillä käsillä ovat vuoden pimeimmät hetket. Maailmanpoliittisesti, sillä Yhdysvaltojen iso fasistivauva on palaamassa valtaan. Ja Helsingin yliopiston opiskelijoiden näkökulmasta, sillä kaiken muun kurjuuden keskellä heidän niskaansa lankeavat vielä ylioppilaskunnankin rahahuolet. Hyy joutuu nimittäin talousvaikeuksissaan jälleen korottamaan ylioppilaskunnan jäsenmaksua. Tämän lehden mennessä painoon ensi vuoden budjettia ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta pääsihteeri on esittänyt jäsenmaksuun jopa 28 euron korotusta talouden sopeuttamiseksi. Se tarkoittaisi ensi lukuvuodelle lähes 50 prosentin nousua nykyisestä. Taustalla ovat Hyyn omistaman, ravintolaja kiinteistöbisneksestä vastaavan Ylvan ongelmat, jotka taas johtuvat kaikkien mahdollisten riskien realisoitumisesta. Ajatus jäsenmaksuttomasta Hyystä vuodelle 2025 oli kaunis, mutta koronapandemian, Ukrainan sodan ja korkojen nousun myötä ollaankin yhtäkkiä tilanteessa, jossa Ylvalta ei saada penniäkään. Jo valmiiksi hallituksen politiikasta kärsivät opiskelijat joutuvat paikkaamaan vajetta omista kukkaroistaan. Tilanne ei tosiaankaan ole reilu riviopiskelijalle, ja edustajistovaalien alla monet ryhmät ratsastivat juuri sillä: ylioppilaskunnan olisi heidän mukaansa keskityttävä olennaiseen ja karsittava kaikki muu. Osittain tämä toive on toteutumassa, sillä jäsenmaksukorotuksesta huolimatta joudutaan tekemään myös kipeitä leikkauksia. Lisää rajua karsintaa voi lähivuosina olla edessä, mikäli Petteri Orpon (kok) hallitus päätyy poistamaan ylioppilaskuntien automaatiotai pakkojäsenyyden laista. Asiaa on lokakuussa selvitetty opetusja kulttuuriministeriössä. HUOLI opiskelijoiden toimeentulosta on ymmärrettävä. Voi toisaalta kysyä, millaiseksi kokemus opiskeluajasta muodostuu, jos ylioppilaskuntien toiminta köyhdytetään minimiin. Edunvalvonnasta karsimalla opiskelijoiden ääni hiipuisi esimerkiksi YTHS:n, HSL:n ja Hoasin päätöksenteossa. Tapahtumista nipistämällä Fuksiseikkailun kaltaiset päivät eivät enää toisi eri alojen opiskelijoita yhteen. Järjestötukien leikkaaminen taas synnyttäisi epätasa-arvoa: isot ja rikkaat järjestöt tuskin huomaisivat ylioppilaskunnan tarjoamien tilojen ja tukien katoamista, mutta pienempien ja köyhempien toiminta rampautuisi tai päättyisi kokonaan. Oma lukunsa on Ylioppilaslehti, johon on syksyn mittaan kohdistunut ennennäkemätöntä leikkauspainetta. Moni edariehdokas esitteli lehteä helppona säästökohteena, vaikka esimerkiksi paperilehdestä luopumalla voitaisiin ensi vuonna säästää vain reilut 50 000 euroa Hyyn massiivisesta 820 000 euron vajeesta. Jokainen voi tykönään pohtia, onko se summa, jolla kannattaa uhrata vuonna 1913 perustettu lehti, yksi Suomen kuihtuvan mediakentän viimeisistä nuorten ja opiskelijoiden äänenkannattajista. LOPUKSI on hyvä muistaa, että lain mukaan ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla ”jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiään”. Mitenköhän tätä tehtävää voidaan toteuttaa, jos edunvalvonta, järjestötuet, tapahtumat sekä opiskelijajournalismi vedettäisiin minimiin? Ja kuinka hyvin enää ensi vuoden edustajistovaalien alla pystytään perustelemaan koko jäsenmaksun olemassaoloa, jos sille ei saisi käytännössä mitään vastinetta? PIMEYDEN YTIMESSÄ PÄÄKIRJOITUS ROOSA WELLING K U V A : JO O N A M Ö TT Ö
• 4 PÄÄTOIMITTAJA Roosa Welling ART DIRECTOR Iisa Pappi TOIMITUSSIHTEERIT Alli Hallonblad Eveliina Lempiäinen TEKIJÄT Taika Butters, Rimma Erkko, Aliina Kauranne, Joonas T. Laine, Eveliina Mäntylä, Mari Mäntynen, Erik Solin KIITOKSET Sandra Järvenpää, Adile Sevimli KANNEN KUVA Erik Solin Perustettu 1913. 111. vuosikerta. Ylioppilaslehden Kustannus Oy on Aikakausmedian sekä Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. SÄHKÖPOSTIOSOITTEET etunimi.sukunimi @ylioppilaslehti.fi SOMESSA @ylioppilaslehti Käyntija postitusosoite Leppäsuonkatu 9 B, 00100 Helsinki Tilaukset ja osoitteenmuutokset www.ylioppilaslehti.fi/ tilaajapalvelut MEDIATIEDOT www.ylioppilaslehti.fi/ mediatiedot KUSTANTAJA Ylioppilaslehden Kustannus Oy VT. TOIMITUSJOHTAJA Pekka Huotari pekka.huotari@ylva.fi PAINO Printall AS, Tallinna, Viro ISSN: 0355-9246 ISSN: 1458-445X (verkkolehti) Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta eikä palauta sitä. Seuraava numero ilmestyy 31.1. YLIOPPILASLEHTI PÄÄKIRJOITUS Synkkää aikaa TOIMITUKSELTA Ruumiita ja koiravideoita TOP 10 Pimeitä juttuja KANINKOLO Demarit vittuilee 3 X HIRVIÖT Nyt pelottaa ALKUPALA Sateenkaarevaa kauhua UUTISIA Henkilöt ja arvosteluasteikot vaihtuvat KOLUMNI Haluan saunoa rauhassa UUTINEN Antakaa rahaa t. Hyy GALLUP Saako jäsenmaksua nostaa? POST MORTEM Kuolema oikeuslääkärin silmin. 3 5 6 6 6 7 8 9 10 13 Rimma Erkko (FM) on väitöskirjatutkija ja kirjailija, jonka mielestä painajaisissa on taikaa. Häneltä ilmestyi lokakuussa sateenkaareva kauhufantasiaromaani Teräsjää (Nysalor-kustannus). Tähän lehteen hän kirjoitti tietoiskun kauhun queer-koodauksesta. TEKIJÖINÄ Päivä pöntöllä Salakuuntelimme opiskelijoita vessassa. Jenk kiva alien tärk eimm ät eläim et. Aivomatoja ja kissätätejä 14
• 5 ASIALLINEN KYSYMYS Sivistyksen hinta OUTOJA OPINNÄYTTEITÄ Death metal -nuorten elämää 3 X KIRJAT Pieniä kirjoja, suuria tarinoita MIESLASTEN TIEDEKYSYMYKSET Yllätyksiä paljussa ASIATON KYSYMYS Kirjailija Satu Rämö POSTIA Tykötarpeita piirileikkiin 25 38 39 39 40 42 okunen viikko sitten makasin kotona sohvalla ja katselin puhelimelta, kun ihminen paloi hengiltä. 19-vuotiaan insinööriopiskelijan Shaaban al-Daloun elämä päättyi Gazan al-Aqsan sairaalassa tulipalossa, joka syttyi Israelin ilmaiskusta. Videolla tippaletkuun kytketty käsi liikehti liekkihelvetin seassa vielä hetken. Sosiaalisessa mediassa videota jaettiin muutamassa päivässä satojatuhansia kertoja, mikä puhkaisi tien perinteiseen mediaan. Minä ja miljoonat muut silmäparit, jotka emme tunteneet al-Dalouta, katsoimme ruudun takaa hänen viimeisiä liikkeitään. Selasin Instagramia ja yritin taas kerran peitellä onttoa kauhua sisälläni. Kuolema on kuluneen vuoden aikana heittäytynyt yhä useammin äkkiarvaamatta eteen koiravideoiden, puolituttujen omakuvien, vegereseptien ja mydayjen keskelle. Somen yltäkylläisyyden välistä tuijottaa tuhoutunut todellisuus, jonka pölyiset ruumiit tuntuvat jo tutuilta, vaikken oikeasti tiedä heistä mitään. He eivät näe, että katselen. Visuaalisuuden sanelemassa maailmassa on loogista, että katastrofista vaaditaan enemmän uutisia, enemmän näkyvyyttä. Kun näemme jotain kamalaa, teemme sille jotain. Eikö niin? Vuoden kuluessa olen pelännyt yhä enemmän, että näkyvyys onkin päätepiste. Että jäämme seuraamaan. Mielenosoitukset ärsyttävät ja niistä etsitään virheitä. Kun niiden takana ovat nuoret ja opiskelijat, tarkoitus on jalo mutta keinot väärät tai ajattelu mustavalkoista. Yhteistyötä Israelin yliopistojen kanssa perustellaan akateemisella vapaudella, vaikka niiden yhteyksistä maan armeijaan ja aseteollisuuteen on olemassa näyttöä. Kansanmurhien tutkimuksesta tiedetään, että niiden kaari on asteittainen. Ajatukseen toiseudesta ehtii tottua. Jos Gazan kohtalo joskus virallisesti todetaan kansanmurhaksi, se tapahtuu todennäköisesti vasta vuosien jälkeen – liian myöhään elämän kannalta. Gazassa on kuollut yli 43 000 ihmistä sen jälkeen, kun Israel aloitti laajamittaiset sotatoimet Hamasin iskun jälkeen viime vuoden lokakuussa. Kateissa on yli 20 000 lasta, joista osan uskotaan makaavan raunioiden alla. Luvut ovat niin käsittämättömiä, ettei niiden toistaminen enää auta hahmottamaan muuta kuin sen, ettei Israelia suitsi oikein kukaan. Kaikki käänsivät katseensa Rafahiin, Israel teki maahyökkäyksen silti. Tässä Ylioppilaslehden numerossa kollegani Eveliina Lempiäinen haastattelee oikeuslääketieteen professoria Antti Sajantilaa ei-luonnollisesta kuolemasta. Sajantilan mukaan Gazassa yleiset räjähdyskuolemat ovat harvoja tapauksia, joissa kuolema todella on hetkellinen. Ihminen on ensin tässä ja sitten poissa. KUOLEMA RUUDUN TAKANA TOIMITUKSE LTA ALLI HALLONBLAD Erik Solin on helsinkiläinen kuvittaja, taiteilija ja ihmiseksi naamioitunut luuranko. Tähän lehteen hän kuvitti kansijutun kuolemasta. KUVA: JOONA MÖTTÖ TAIT AVA Viulistilta vaaditaan sitkeyttä. 34 TAPIO
• 6 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 Keittiön pöydän ääressä istutaan paljon, joten päätimme satsata sähkösuojattuun kattovalaisimeen. Ero vanhan ja uuden lampun välillä on huikea! Vanhassa lampussa sähkökenttä oli korkeampi jopa valon ollessa pois päältä verrattuna uuteen lamppuun kun valo on päällä. Kuvat puhuvat puolestaan. Myös magneettikentissä on isot erot. Yhtä asiaa en ilmas tonmuut okses ta ymm ärrä, jos kaikk i maap alloll a oleva hiilid ioksi di on maap allota lähtö isin Niin miten pääs töjä voi tulla lisää ? Tuskin on ainoa asia, jota et ymmärrä. @MatiasTurkkila Mitä eroa loppujen lopuksi on sillä, höpötteleekö mikkiin Hizbollah-viiksivallu vai Ylen oma toimittaja? #justasking Mistä syystä naiset rakastuvat jännämiehiin?? Miksi kunnollinen insinööri tai maisteri ei kelpaa. @TeemuSel8nne Inhottava uutinen ,Sakarille pikaista toipumista, tiedän kuinka inhottavaa on borrelioosi ,vaimo sai punkin puremasta se vuosia sitten mustikka metsästä ja oli todella monta vuotta kipuja ja vaivoja ,tosin yksi demari Vantaalta @UllaKaukola siitä vittuili mutta kukin tyylillään. Vietämme aikaa somen syövereissä, jotta sinun ei tarvitsisi. KANINKOLO POJAT VAROKAA! Y?kai on japania ja tarkoittaa salaperäistä henkiolentoa tai hirviötä. Y?kait asuvat kaupunkien laidoilla, silloilla, kylien välissä kohoavilla vuorilla. Ne tulevat esiin hämärän hyssyssä, jolloin tuttu muuttuu oudoksi. Masaki Kobayashin ohjaamassa kummitustarinoiden kokoelmassa Kwaidan – kauhun kasvot (1964) esiintyvä yuki-onna (”luminainen”, ??) ilmestyy lumisina öinä kauniin, pitkätukkaisen naisen hahmossa. Hän surmaa etenkin nuoria miehiä jäädyttämällä heidät kuoliaiksi hengityksellään, joka on hyytävä kuin lumimyrsky. TEKSTI: EVELIINA LEMPIÄINEN Kaamoksen kuumottavimmat olennot Temuttajat @helsinginyliopisto-Jodel-kanava edarivaalien alla Seurasaari Ei kaikki miehet Survivalistimökki ilmastokatastrofin jälkeen Pimeä aine (jota ei kai sittenkään ole olemassa?) Lordi-elokuva Dark Floors Ateneumin Gothic Modern -näyttely Teemu Keskisarja Kohtu 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. Anonyymi Ylilaudalla Anonyym i Ylilauda lla K au hu n mes ta ri k i ersi se ns uu r i a q ueer -koodauk s e ll a Anonyymit Vauva.fi-palstalla Anonyym i Ylilauda lla
• 7 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 aksi miestä on lähekkäin, hengittäen raskaasti kuin seksin jälkeen. He ovat juuri kuristaneet ihmisen ja piilottaneet ruumiin. Pian toinen miehistä sytyttää tupakan. Se oli vanhassa Hollywoodissa nyökkäys sille, että seksiä oli harrastettu. Näin alkaa legendaarisen Alfred Hitchcockin synkkä psykologinen trilleri Köysi (Rope, 1948). Se pohjautuu löyhästi tositarinaan homoparista, joka murhasi miehen. Elokuvassa annetaan melko suoraan ymmärtää, että päähenkilöt asuvat yhdessä ja heillä on myös yhteinen makuuhuone. Pääosia näyttelevät Farley Granger ja John Dall seurustelivat todellisuudessakin miesten kanssa. Hitchcock on kaikkien tuntema jännityselokuvien mestari, mutta hän oli myös queer-kauhun pioneeri aikana, jolloin homoseksuaalisuuden esittäminen valkokankaalla oli ehdoton tabu. Niin sanottu Haysin ohjeisto kielsi 1900-luvun puolivälissä esimerkiksi ”seksuaalisten perversioiden” esittämisen – viitaten tosiasiassa homoseksuaalisuuteen. Heteroseksiäkään ei saanut näyttää, ja jopa yli kolmen sekunnin suudelma tai alusvaatteiden näyttäminen valkokankaalla oli kiellettyä. Ohjeistus oli voimassa vuodesta 1930 aina vuoteen 1968 asti, jolloin se alkoi pikkuhiljaa korvautua nykyisellä ikärajaan perustuvalla valvonnalla. Yksi Hitchcockin suosikkitavoista kiertää sensuuria oli queer-koodaus. Sille on tyypillistä, että hahmoilla on stereotyyppisen queerejä maneereja, mutta henkilön identiteetti jätetään tietoisen avoimeksi. Useammissa Hitchcockin elokuvissa kahden miehen tai kahden naisen välillä on ilmiselvää eroottista värinää, vaikka mitään ei sanota ääneen. Queer-koodaus on mitä ilmeisimmin ollut Hitchcockille tietoinen valinta. Yhtä ilmeistä ei ole, pitäisikö sitä tulkita vähemmistövihamieliseksi vai ei. Hitchcock kuvasi queeriyttä usein vieraana uhkana heteronormatiiviselle järjestykselle. Esimerkiksi Linnut -ikiklassikossa (The Birds , 1963) ihmisten kimppuun hyökkäävät linnut on tulkittu symboliksi päähenkilöiden tukahdutetuille homoseksuaalisille haluille, jotka vaarantavat vallitsevan järjestyksen. Jotkut ovat syyttäneet Hitchcockia homoja transfobian lietsomisesta. Hitchcockin omasta seksuaalisesta suuntautumisesta on vain spekulaatioita. Varmaa kuitenkin on, että hänen elokuviensa kulissien takana oli runsaasti näyttelijöitä ja käsikirjoittajia kaikissa sateenkaaren väreissä. Esimerkiksi Linnut perustuu biseksuaalin Daphne Du Maurierin samannimiseen romaaniin. Kirjan sovitti elokuvakäsikirjoitukseksi Arthur Laurents , joka oli avoimesti homoseksuaali. Myös Köysi on Laurentsin kynästä. ALKUPALA TEKSTI: RIMMA ERKKO MUSTELMA ON ENNE Suomalaisen kansanuskomuksen mukaan yllättävän suuri kalansaalis tai hyvä metsästysonni saattoi olla kuoleman ennusmerkki, marras. Myös kuolleiden sieluja, pian kuolevia ihmisiä ja toisinaan menninkäisiä muistuttavia manalan olentoja on kutsuttu martaiksi. Lounais-Suomessa samantapaisesta kuoleman enteestä on käytetty nimitystä Huu. Huunpuremaksi on kutsuttu selittämättömästi ihoon ilmestynyttä mustelmaa, joka ennakoi ihmisen kuolemaa. BAUBO, TANSSIVA TUHMELIINI Neoliittisista jumalatarfiguriineista polveutuva, mahakas kreikkalainen jumalatar Baubo symboloi vatsanpohjasta kumpuavaa naurua ja ilkikurista rietastelua. Baubo on päätön, mutta sillä on nännit silminä ja vulva suuna. Vulvastapuhuja päästelee niin mehukkaan tuhmia vitsejä, että jopa maan hedelmällisyyden jumalatar Demeter, jonka tytär oli kidnapattu manalaan, piristyi ja sai uutta pontta Persefonen etsintöihin. Tytär saatiin takaisin. Pilluvoimaa! YLIOPPILASLEHTI 5/2024 K au hu n mes ta ri k i ersi se ns uu r i a q ueer -koodauk s e ll a TEKSTI: RIMMA ERKKO
• 8 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 UUTISET elsingin yliopiston ylioppilaskunnan (Hyy) pääsihteerin sijaiseksi nousee 28-vuotias valtiotieteiden opiskelija ja viestintätoimisto Ellun Kanojen konsultti Paula Karhunen . Nykyinen pääsihteeri Mikko Kymäläinen jää vuodenvaihteessa perhevapaalle elokuun alkuun saakka. Pääsihteeri toimii muun muassa ylioppilaskunnan henkilöstön esihenkilönä, hallituksen ja edustajiston apuna sekä yleisenä hallinnon pyörittäjänä. Karhunen on toiminut aiemmin Hyyn hallituksessa vuonna 2019 ja Suomen ylioppilaskuntien liiton (Syl) hallituksessa vuonna 2020. Lisäksi hän on Helsingin yliopiston hallituksen opiskelijaedustaja vuoden 2025 loppuun saakka. Miksi Karhunen haluaa hypätä pääsihteerin saappaisiin juuri nyt? ”Ylioppilaskunta on minulle rakas organisaatio ja kasvattijärjestö, ja olen jo pidemmän aikaa tiennyt, että haluan palata vielä sinne hommiin. Nyt aukesi aika hyvä tilaisuus ja tartuin siihen”, hän sanoo. Karhunen myöntää, että Hyyn tilanne on vähintäänkin ”kiinnostava”. Hän ei silti jännitä vuonna 1868 perustetun ylioppilaskunnan puolesta vaan uskoo, että se tulee kyllä pärjäämään vielä seuraavatkin noin 160 vuotta. ”En ole Hyyn tulevaisuudesta syvästi huolissani tai peloissani. Optimismini perustuu opiskelijoiden voimaan ja uskon, että ylioppilaskunnan kyky kasvattaa valveutuneita ja kriittisiä kansalaisia säilyy ikuisesti.” Helsingin yliopiston ylioppilaskunta omistaa Ylioppilaslehteä kustantavan Ylioppilaslehden Kustannus Oy:n. Paula Karhunen aloittaa pääsihteerin sijaisena Helsingin lääkiksessä luovuttiin numeerisesta arvostelusta lvan toimitusjohtaja Leea Tolvas lopettaa konsernin palveluksessa, Ylva tiedottaa. Tolvas oli toiminut Hyyn ravintolaja kiinteistöbisneksestä vastaavan Ylvan toimitusjohtajana ja Hyyn talousjohtajana helmikuusta 2021. ”Muistelen varmasti vielä kiikkustuolissa näiden turbulenttien vuosien tapahtumia ja kokemuksia”, Tolvas kommentoi tiedotteessa. Hänen aikanaan esimerkiksi Lyyra-kortteli valmistui Hakaniemeen sekä Grand Hansa -hotelli avasi ovensa. Tolvaksen kautta ovat värittäneet koronapandemia, Ukrainan sota ja korkojen nousu, joiden johdosta Ylva on kärsinyt talousvaikeuksista. Ylvan hallituksen puheenjohtaja Mika Heikkilä kertoo Ylioppilaslehdelle, ettei Tolvaksen lähtöön liittynyt sen kummempaa dramatiikkaa, vaikka se tulikin hänelle jokseenkin yllätyksenä. ”Ainahan se totta kai on pieni yllätys. Toisaalta kun itse tapasin Leean ensimmäistä kertaa keväällä 2022, hän sanoi heti ensitapaamisella minulle, ettei tule tekemään tästä eläkevirkaa vaan lähtee jonkun vuoden kuluttua uusiin haasteisiin.” Ylvan hallitus käynnisti heti lokakuun lopulla uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessin. elsingin lääketieteellisessä koulutusohjelmassa siirryttiin tänä syksynä arvioimaan lähes kaikkia opin tosuorituksia asteikolla hyväksytty–hylätty. Opinnäytetyö eli syventävä tutkielma on ainoa, joka arvioidaan edelleen 0–5-asteikolla. Lääkiksen ainejärjestö LKS:n hallituksen puheenjohtaja Annika Rantala kertoo, että muutos on syntynyt opiskelijoiden omasta toiveesta. Aiemmin vastaava käytäntö on ollut käytössä Tampereen ja Itä-Suomen lääketieteellisissä tiedekunnissa. ”On huomattu, että arvosanat tuottavat vähän turhaa stressiä ja liiallista kilpailua. Välillä stressi on mennyt jopa niin pitkälle, että jotain nelosta on lähdetty uusimaan vitoseksi”, Rantala kertoo. Hänen mukaansa tuore muutos on otettu opiskelijoiden keskuudessa vastaan positiivisesti. Kun pääsee läpi kurssista tai tentistä, tietää varmasti oppineensa riittävät taidot. Palautetta saa lisäksi esimerkiksi potilailta, ohjaajilta ja kurssikavereilta. Tenttipisteetkin saa halutessaan näkyville, jos tahtoo tietää, läpäisikö kurssin kirkkaasti vai rimaa hipoen. ”Arvosanat eivät oikeastaan millään tavalla vaikuta jatko-opintoihin tai työelämään. Ainoastaan Euroopan ulkopuolelle suuntautuviin vaihto-opintoihin on toisinaan vaadittu joku tietty keskiarvo, mutta senkään ei pitäisi nykyään olla este.” Ylvan toimitusjohtaja Leea Tolvas jätti tehtävänsä TEKSTI: ROOSA WELLING
• 9 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 äätin kesällä viedä itseni treffeille suosittuun julkiseen saunaan Tampereella. Onhan hikisiä vartaloita vasten liimautuminen ja henkeäsalpaavan kylmässä vedessä kärvisteleminen paras tapa viettää laatuaikaa yksinään. Kahden ja puolen tunnin saunomisen aikana kaksi miestä kysyi puhelinnumeroani ja tarjosi kyytiä kotiin, yksi kutsui minut kahville ja tarjoutuipa eräs muuttamaan kämppäkaveriksenikin. Hiki valui selkääni pitkin, ei kuumuuden vaan korventavan epämukavuuden vuoksi. Välttelin katseita, naureskelin vaivaantuneesti ja kiemurtelin kuumilla lauteilla. Rentoutumisesta ei tullut mitään. Kotimatkalla minua turhautti. Kävin kyseisessä saunassa usein, niin yksin kuin kumppanini kanssa, mutta vastaavaa en ollut aiemmin kokenut — ainakaan tällä mittakaavalla. Saunomisen kautta olin löytänyt uudelta paikkakunnalta yhteisön. Viikoittainen saunahetki oli tarjonnut muuten kiireisen opiskelijaelämän keskelle aikaa hengähtää ja rauhoittua. Koin olevani osa porukkaa, joka arvosti saunomista ja sen rehellistä rosoisuutta. Tunsin ylpeyttä, kun pärjäsin ylimmällä lauteella ja pysyin avannossa, kunnes varpaani kangistuivat. Ajattelin, että jaoimme hetken, johon kaikki sukupuolet, vartalot ja aatemaailmat mahtuivat. Vähäinen vaatetus oli sivuseikka. Nyt minusta olikin tullut soidinhuutojen kohde. Tunsin oloni petetyksi. En ollutkaan osa jotain suurempaa, vaan mahdollinen treffikumppani, tissit ja peppu. Paikka, jossa luulin olevani seksualisoivilta katseilta suojassa, paljastui samanlaiseksi näyteikkunaksi kuin yökerhot. VOI olla vaikeaa löytää ihmistä, jonka kanssa mielenkiinnon kohteet osuvat yksiin. Saunasta löytyvät uudet yhteydet — niin henkiset kuin arkiset – ovat osa saunomisen taikaa. Ymmärrän sinänsä, että vastakkaisella lauteella istuvaa tekisi mieli pyytää kahville, kun vihdoin löytää vertaisensa himosaunojan. Seksuaaliseen lähestymiseen sauna ei kuitenkaan ole oikea paikka. Saunoja on perinteisesti pidetty pyhinä tiloina, joita suojelevat erinäiset tontut ja haltijat. Kun ajattelen saunaa pyhänä paikkana, tuntuu siellä lähentely yhtä absurdilta kuin se, että kirkossa joku tarjoaisi omasta ehtoollisviinistään ja pyytäisi illalliselle. Pyhyys ilmenee edelleen saunarauhan käsitteessä. Kansainvälinen Savusaunaklubi on kehittänyt saunarauhajulistuksen, jonka ensimmäinen lausahdus kuuluu näin: ”Tänäkin vuonna itse kullakin olkoon oikeus saunoa rauhassa mielisaunassaan.” Suurta suosiota Helsingissä saavuttanut Sompasauna taas julisti Instagramissa oman saunarauhan, jossa esimerkiksi seksuaalinen häirintä on tuomittu ankarasti. Mikseivät julistukset näy lauteilla? EN enää ihmettele sitä, että suurin osa vakituisista saunojista on miehiä. Jos joudun arvioimaan saunalle lähtiessä, jaksanko vältellä katseita tai kieltäytyä kyydeistä, saunominen menettää keskeisen merkityksensä. Moni ei sellaista jaksa. Saunarauhan huomiotta jättäminen ei ainoastaan turmele rentouttavaa kokemusta vaan rikkoo keskinäisen luottamuksen. Hetken pyhyys haihtuu. Viime kädessä saunarauhassa on kyse kunnioituksesta: jaettua tilaa arvostetaan eikä yhteisiä rajoja ylitetä. Minun ja yhteisöni keskinäinen kunnioitus on särkynyt molemminpuolisesti. K U V A : JO O N A S T. LA IN E Saunarauhan rikkominen särkee muutakin kuin seesteisen illan, kirjoittaa toimittaja Taika Butters. KOLUMNI Taika Butters on toimittaja, joka pitää sopivan lämpöisistä saunoista ja pistelevän kylmistä avannoista. En tahdo kyytiäsi vaan saunarauhan
• 10 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 iihen nähden kuinka valtavia päätöksiä Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (Hyy) joutuu pian tekemään, lokakuun lopulla käydyt edustajistovaalit kiinnostivat opiskelijoita hämmästyttävän vähän. Äänestysprosentti oli tasan sama, 32,3, kuin edellisissä vaaleissa kaksi vuotta sitten. Alimmillaan edustajistoon pääsi reilulla parillakymmenellä äänellä. Opiskelijoita olisi luullut kiinnostavan esimerkiksi se, että ylioppilaskunta toimii tällä hetkellä noin 820 000 euron vajeella, mikä on noin 3,5 miljoonan euron vuosibudjetissa merkittävä summa. Vaje johtuu etenkin Hyyn omistaman ravintolaja kiinteistöbisneksestä vastaavan Ylvan pitkään jatkuneista talousvaikeuksista, jotka taas johtuvat koronapandemiasta, Ukrainan sodasta ja korkojen noususta. Vajeen paikkaamiseksi on tehtävä joko jäsenmaksun korotuksia, leikkauksia palveluihin tai sekä että. Sopeutustoimista pääsee päättämään nyt valittu edustajisto, jonka on määrä lyödä ensi vuoden budjetti lukkoon joulukuun alkupuolella. Tällä hetkellä Hyyn jäsenmaksu on koko lukuvuodelta 57 euroa, ja osa ryhmistä väläytteli jo vaalien alla, että siihen saattaa olla luvassa jopa 20 euron korotus. Toiset ryhmät taas haluavat kiihkeästi estää jäsenmaksun korottamisen ja ovat esittäneet jättileikkauksia muun muassa järjestöjen tukiin ja Ylioppilaslehteen. Nyt puhutaan suurista summista ja konkreettisesti yksittäisten opiskelijoiden rahoista. Ylioppilaskunnan jäsenmaksu on nimittäin ainakin toistaiseksi pakko maksaa, käytti Hyyn palveluita tai ei. Siksi on jokseenkin yllättävää, ettei sähköisille uurnille jaksettu raahautua yhtään aiempaa ahkerammin. ALHAISESTA äänestysaktiivisuudesta huolimatta edustajistovaaleissa saatiin valittua Hyylle uusi 60-henkinen edustajisto, joka käyttää ylintä valtaa ylioppilaskunnassa. Vasemmisto otti vaaleissa selvän voiton. Sitoutumattomasta vasemmistosta (Sitvas) ja Hyyn vihreistä (Hyvi) koostuva vaalirengas Maailmanpyörä säilyi edelleen suurimpana ja onnistui jopa kasvattamaan paikkojaan, vaikka opiskelijoiden sosialidemokraattinen yhdistys (Osy) oli ennen vaaleja irrottautunut renkaasta. Maailmanpyörä sai edustajistosta 26 paikkaa, kun viime vaaleissa se otti 23 paikkaa. Sitvas nosti paikkamääräänsä 13 paikasta 16 paikkaan. Hyvi taas nosti paikkojaan kahdeksasta paikasta kymmeneen. Ainejärjestötaustainen Hyal menetti kolme paikkaa 12 paikasta yhdeksään paikkaan. Se on nyt yhtä suuri kuin osakuntien ja ruotsinkielisten Snäfin muodostama vaalirengas, joka säilytti yhdeksän paikkaansa. Vaalirengas Help menetti kaksi paikkaa ja jatkaa kahdeksalla paikalla. Helpin muodostavat lääketieteen, hammaslääketieteen, eläinlääketieteen, farmasian ja oikeustieteen ainejärjestöt. Kokoomuksen ja keskeisten vaalirengas Edistykselliset pysyi kuuden edustajan kokoisena: kokoomuksella on jatkossakin viisi paikkaa ja keskeisillä yksi. Osy menetti yhden paikan ja jatkaa yhden hengen edustajistoryhmällä. Vaalien jonkinasteisena yllättäjänä voidaan pitää uutta konservatiivista vaaliliittoa Murrosta, joka nappasi yhden paikan ja nousee siten edustajistoon täysin uutena ryhmänä. Ryhmä on kertonut vastustavansa esimerkiksi ”woke-ideologiaa” ja turvallisemman tilan periaatteita. VAALIEN ääniharava oli jälleen Sitvasin Jenny Kasongo 161 äänellään. Viime vaaleissa hän sai 175 ääntä, mikä oli suurin henkilökohtainen äänimäärä sitten vuoden 1995. Kasongo kertoo silti olleensa yllättynyt omasta äänimäärästään. Hänen mukaansa vaalit eivät ylipäätään olleet Sitvasille kaikista helpoimmat, vaikka lopulta (Ja toinen koura opiskelijan kukkaroon) TEKSTI: ROOSA WELLING UUTISET S S SAKSET KÄTEEN! SAKSET KÄTEEN! SITVAS, 16 PAIKKAA Sitoutumaton vasemmisto (Sitvas) on puoluepoliittisesti sitoutumaton vasemmistolainen ja feministinen järjestö, joka kertoo ajavansa erityisesti yhdenvertaisuutta ja kestävyyttä edistävää politiikkaa. HYVI, 10 PAIKKAA Hyyn Vihreät (Hyvi) on puoluepoliittisesti sitoutumaton opiskelijajärjestö, joka pyrkii toiminnallaan edistämään vihreitä arvoja, kuten kestävää kehitystä, tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta. HYAL, 9 PAIKKAA Hyal eli Helsingin yliopiston ainejärjestöläiset on poikkitieteellinen ja puoluepoliittisesti sitoutumaton edustajistoryhmä, joka puolustaa etenkin opiskelijajärjestöjen asiaa. Maailmanpyörä
• 11 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 ryhmä saikin hyvän tuloksen. ”Vaalien alla puhuttiin paljon Hyyn taloudesta ja ylioppilaskuntien automaatiojäsenyydestä. Näissä molemmissa Sitvasilla on paljon tarjottavaa, mutta tuntui silti, että jouduttiin olemaan koko ajan puolustuskannalla”, Kasongo pohti vaali-iltana. Hänen mukaansa Sitvasin lähtökohta on, että Hyyn talous tulee sopeuttaa kuitenkin samalla varmistaen, että ylioppilaskunta on tulevaisuudessakin pystyssä. Tämä linja tarkoittaa käytännössä jäsenmaksukorotuksia sekä maltillisempia leikkauksia. Monet muut ryhmät taas vastustivat äänekkäästi korotuksia ja olivat kampanjoissaan jättileikkausten kannalla. Kasongo myöntää olettaneensa, että oikeisto olisi saanut näissä vaaleissa ”jytkyn”. ”Itselläni oli ajatus, että todennäköisesti oikeistoryhmät olisivat saaneet ihmisiä liikutettua ja herätettyä äänestämään. Mutta kyllä tulos selkeästi näyttää, että on monia opiskelijoita, jotka ovat todella epätyytyväisiä Suomen hallituksen toimiin.” Kasongo kuitenkin peräänkuulutti kaikkien ryhmien näkemysten huomioimista budjettineuvotteluissa. ”Toivoisin, että Maailmanpyörä ei jyrää muiden ryhmien yli vaan ryhmäpuheenjohtajat keskustelevat ja neuvottelevat budjetista hyvissä ajoin.” KOMPROMISSEJA ja neuvottelua todellakin on tarvittu. Jo ennen edustajistovaaleja tiedossa oli, että ryhmien näkemykset poikkeavat varsin dramaattisesti toisistaan. Toisessa laidassa ovat vaalivoiton ottaneet Sitvas ja Hyvi sekä paikkoja menettänyt Hyal, jotka lähtisivät ratkomaan tilannetta etupäässä jäsenmaksua nostamalla ja maltillisemmilla leikkauksilla. Ylioppilaslehden vaalien alla tekemässä selvityksessä Hyal ilmoitti kipurajakseen 20 euron korotuksen ja lehden vaalipaneelissa myös Sitvas asettui samaan suuruusluokkaan. Tällaisesta opiskelijakohtaisesta korotuksesta huolimatta rahaa olisi edelleen löydettävä jostain reippaasti yli 250 000 euron edestä. Keskilinjaa edustavat osakunnat, Snäf ja Osy, jotka ovat kertoneet olevansa valmiita maltillisiin jäsenmaksukorotuksiin sekä leikkauksiin. Osakunnat on kertonut kipurajakseen viiden euron ja Snäf ”muutaman opiskelijahintaisen lounaan” suuruisen korotuksen. Esimerkiksi viiden euron korotuksella säästöjä pitäisi edelleen hakea muualta jopa 650 000 euron edestä. Toisessa ääripäässä ovat Kokoomus, Keskeiset, Help ja Murros, jotka kannattavat jättimäisiä leikkauksia, ettei jäsenmaksua tarvitsisi nostaa lainkaan. Ryhmät esittelivät leikkauslistojaan jo vaalien alla, ja suurimmat leikkaukset osuisivat niiden perusteella Ylioppilaslehteen, Hyyn henkilöstöön sekä järjestötukiin. Kokoomus ja Keskeiset olisivat valmiita lakkauttamaan Ylioppilaslehden ja ruotsinkielisen Studentbladetin rahoituksen kokonaan. Myös Help veisi valtaosan rahoituksesta mutta on sentään luvannut auttaa Ylioppilaslehteä etsimään ”vaihtoehtoisia tulonlähteitä”. Lisäksi Kokoomus ja Help olisivat valmiita tekemään Hyyn henkilötyövuosissa mitattuna noin 16-henkiseen henkilöstöön jopa kuuden henkilötyövuoden vähennykset. Help olisi myös valmis viemään käytännössä kaikki järjestöjen rahalliset toiminta-avustukset ja luopumaan lastenhoitoapua tarjoavasta Pikku Hyystä. Keskeiset kohdistaisi niin ikään rajut leikkaukset järjestötiloihin ja -tukiin. TÄMÄN lehden mennessä painoon ei lopullista budjettia ollut vielä tiedossa, ja vääntöä on odotettavissa loppumetreille asti. Hyyn pääsihteeri Mikko Kymäläisen suuntaa antava pohjaesitys valmistui lokakuun lopulla, ja sen perusteella säästöjä lähdettäisiin hakemaan ensisijaisesti merkittävillä jäsenmaksun korotuksilla sekä noin 180 000 euron leikkauksilla, jotka kohdistuisivat etenkin järjesHelsingin yliopiston ylioppilaskunta on pahoissa talousvaikeuksissa ja joutuu ensi vuonna joko nostamaan jäsenmaksuaan, leikkaamaan palveluista tai sekä että. Edustajistovaalien tuloksen ja pääsihteerin budjettiesityksen perusteella edessä on poikkeuksellisen suuri jäsenmaksun korotus. OSAKUNNAT, 4 PAIKKAA Osakuntalainen Unioni on poliittisesti sitoutumaton osakuntien edustajistovaalirengas, joka kertoo ajavansa poikkitieteellisyyttä ja järjestöjen oikeuksia yksittäistä opiskelijaa unohtamatta. SNÄF, 5 PAIKKAA Svenska nationer och ämnesföreningar (Snäf) edustaa ruotsinkielisiä opiskelijoita ylioppilaskunnassa ja kertoo haluavansa turvata erityisesti osakuntien ja yhdistysten toimintaedellytykset. HELP, 8 PAIKKAA Help on puoluepoliittisesti sitoutumaton ainejärjestötaustainen ryhmä, joka edustaa esimerkiksi oikeustieteen, lääketieteen ja eläinlääketieteen opiskelijoita. Help kertoo pyrkivänsä tuomaan professioalojen äänen kuuluviin edustajistossa. Osakunnat & Snäf
• 12 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 töjen toiminta-avustuksiin, hallintokuluihin sekä edunvalvontaan. Pääsihteeri esitti jäsenmaksuun huimaa 28 euron korotusta. Se tarkoittaisi lähes 50 prosentin nousua, kun maksu olisi ensi lukuvuonna yhteensä jo 85 euroa. Esityksen mukaan tällaisella jättikorotuksella kuitenkin saataisiin tasapainotettua taloutta siten, ettei nostolle olisi tulevina vuosina heti uutta painetta. Tiedossa on, ettei Ylva kykene maksamaan voittoa Hyylle ainakaan vielä seuraavana kahtena vuotena. Jonkin verran helpotusta Hyyn tilanteeseen tuo se, että Ylvan omistamien kiinteistöjen vuokrakulut muutetaan ensi vuonna niin sanotuksi sisäiseksi lainaksi. Tilakulut ovat Hyyn suurin yksittäinen kuluerä. Pääsihteeri Kymäläinen kertoi lokakuun lopulla julkaisemassaan blogitekstissä pitävänsä henkilökohtaisesti mahdottomana sekä toteuttaa edustajiston vasta hyväksymää strategiaa että tehdä 820 000 euron kulusäästöjä pelkästään toiminnasta leikkaamalla. ”Käytännössä tämä tarkoittaisi noin 40 prosentin leikkausta kaikkiin kuluihin”, Kymäläinen toteaa. Pääsihteerin esittämä budjetti olisi suurten jäsenmaksukorotusten jälkeenkin noin 290 000 euroa alijäämäinen, mikä olisi tarkoitus kattaa käyttörahastosta. Esityksessä kuitenkin arvioidaan, että tällä suunnitelmalla Hyyn olisi vuonna 2026 mahdollista tehdä lievästi plussalle jäävä talousarvio ja aloittaa jälleen käyttörahaston kerryttäminen. Kaikki tämä voi kuitenkin vielä muuttua edustajiston käsittelyssä, ja lopullinen tieto budjetista on määrä saada 10. joulukuuta. OMAN lisämausteensa soppaan tuo se, että Petteri Orpon (kok) hallitus haluaisi luopua ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä, jotta se vastaisi paremmin perustuslaissa suojattua yhdistymisvapautta. Asiaa on lokakuun aikana selvitetty opetusja kulttuuriministeriössä, mutta selvitys ei ehtinyt valmistua tämän lehden painopäivään mennessä. Automaatiotai pakkojäsenyyden poistuminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että jokaisessa Suomen ylioppilaskunnassa pitäisi miettiä uudelleen, millaisia palveluita ne pystyvät jatkossa tarjoamaan. Todennäköistä on, että suuri osa nykyisistä jäsenistä eroaisi ylioppilaskunnasta ja näin ollen jäsenmaksutulotkin kutistuisivat. Jotain osviittaa ylioppilaskuntien tulevaisuudesta voi saada katsomalla ammattikorkeakouluihin, joissa opiskelijakuntaan kuuluminen on tähänkin asti ollut vapaaehtoista. Suomen opiskelijakuntien liiton (Samok) kesäkuussa julkaiseman selvityksen mukaan ammattikorkeakouluissa keskimäärin vain 34 prosenttia opiskelijoista kuuluu opiskelijakuntaan. Yhdenkään Suomen opiskelijakunnan liikevaihto ei ole yli puolta miljoonaa euroa. Niiden mahdollisuudet vaikuttaa esimerkiksi YTHS:n, opiskelija-asuntosäätiöiden tai kuntien päätöksiin tai tarjota jäsenilleen yhteisöllistä toimintaa ovat selvityksen perusteella varsin vähäiset. Jos siis ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä päädytään luopumaan, jo valmiiksi talousvaikeuksissa kamppaileva Hyy joutuu lähivuosina syynäämään jokaisen toimintansa osa-alueen tarkkaan. Varsinkin, kun sen menot ovat muihin Suomen ylioppilaskuntiin nähden erityisen suuret eikä Ylvan tilanne ole hetkeen helpottamassa. Vertailun vuoksi esimerkiksi Turun yliopiston ylioppilaskunnan koko tämän vuoden budjetti (noin 790 000 euroa) on pienempi kuin Hyyn ensi vuoden säästötarve. KOKOOMUS, 5 PAIKKAA Kokoomusopiskelijoiden alla toimiva Helsingin paikallisjärjestö on peräänkuuluttanut ylioppilaskunnalta esimerkiksi vastuullisempaa taloudenpitoa ja vastustanut jäsenmaksun nostamista. KESKEISET, 1 PAIKKA Helsingin keskustaopiskelijoiden alla toimiva ryhmä kertoo pyrkivänsä esimerkiksi opiskelumahdollisuuksien parantamiseen ja vastuullisempaan taloudenpitoon ylioppilaskunnassa. OSY, 1 PAIKKA Opiskelijoiden sosiaalidemokraattinen yhdistys (Osy) on aktiivinen toimija Sdp:ssä ja pyrkii edistämään sosiaalidemokraattista opiskelijaelämää. MURROS, 1 PAIKKA Murros – konservatiiviset opiskelijat on puoluepoliittisesti sitoutumaton opiskelijajärjestö, joka pyrkii edistämään yhdistymisja sananvapautta sekä konservatiivista ajattelua korkeakouluissa. Ed ist yk se llis et Turun yliopiston ylioppilaskunnan koko tämän vuoden budjetti (noin 790 000 euroa) on pienempi kuin Hyyn ensi vuoden säästötarve.
• 13 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 Saako ylioppilaskunnan jäsenmaksua korottaa? Rehellisesti sanottuna en kyllä tiedä tarkalleen, mitä varten jäsenmaksua maksetaan. Olen itse lähinnä mukana oman ainejärjestön toiminnassa enkä oikein tiedä, mitä Hyy tekee. Mutta maksan jäsenmaksun joka tapauksessa, vaikka se nousisikin. Vähän niheähän se maksu on – toisaalta kaikki muukin kallistuu koko ajan. Lähtökohtaisesti jäsenmaksua ei pitäisi korottaa, koska se on jo aika korkea ja alkaa olla iso raha opiskelijalle. Ymmärrän, että taloustilanne on tosi vaikea, mutta mielestäni jotain muita kompromisseja olisi löydettävissä. Esimerkiksi Ylioppilaslehden paperilehteä ei mielestäni ole tarpeen toimittaa jokaisen kotiin. Ei se tietysti ole kivaa, jos jäsenmaksu nousee. Erilaisia maksuja on opiskelijalla aika paljon, ja Kelan tuet ovat aika pieniä. Kyllä 20 euron korotus olisi jo iso raha, mutta ei se nyt talouttani kuitenkaan kaataisi. Minulle on vähän epäselvää, mihin kaikkeen jäsenmaksurahoja ylipäätään käytetään. Henkilökohtaisesti olen valmis maksamaan 10–20 euroa enemmän, että nykyinen palvelutaso säilyisi. Ääneni ei mene kokoomukselle, koska haluan säilyttää edes jonkunlaisen perus-Hyy-tason ja turvata järjestöjen toiminnan. Toki leikattavaakin varmasti löytyy. Ideaalitilanne on, että jäsenmaksua ei olisi ollenkaan, mutta itsellä on sen verran etuoikeutettu asema, että pystyn sitä enemmänkin maksamaan. Tuntuu, että tosi moni korotusten vastustajista ovat niitä, joilla olisi eniten kykyä maksaa sitä. Riippuu paljon siitä, paljonko jäsenmaksu nousisi. Se on Hyyllä ollut Suomen mittakaavassa edelleen melko alhainen. Toki 20 euron korotus olisi kyllä aika paljon, mutta itseäni ei sinänsä haittaa, kunhan jäsenmaksu ei menisi yli 80 euron. Hyy joutuu todennäköisesti korottamaan jäsenmaksuaan reippaasti ensi vuonna. Tänä lukuvuonna jäsenmaksu on ollut yksittäiseltä opiskelijalta 57 euroa, mutta osa ryhmistä on väläytellyt jopa 20 euron korotusta. Kysyimme edarivaalien alla, mitä ajatuksia mahdollinen jättikorotus opiskelijoissa herättää. Heikki Peltoniemi, 22 VARHAISKASVATUS Janne Jussila, 24 HISTORIA Matti Jänis, 30 LÄÄKETIEDE Helmi Rauhala, 22 VARHAISKASVATUS Roope Pölhö, 23 HISTORIA TEKSTI: ROOSA WELLING KUVAT: IISA PAPPI Eihän jäsenmaksun nosto kivalta kuulosta opiskelijana. Vaikka jäsenmaksu nousisi 20 euroa, ei se kertaluontoisena kuulosta vielä niin valtavalta, mutta joillekin se summa voi olla merkittävä. Ihan rehellisesti sanottuna en ole ihan varma, mihin jäsenmaksu edes menee. Ehkä huomaisin, jos jostain palvelusta leikattaisiin, mutta en ole niistä kovin tietoinen. Anna Martikainen, 20 OIKEUSTIEDE GALLUP
• 14 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 Kissatätejä, koiria, karhuja ja... matoja? Yhdysvaltain vuoden 2024 presidentinvaaleissa puhuttiin poikkeuksellisen paljon eläimistä, poikkeuksellisen kummallisilla tavoilla. Valkoiseen taloon palaavan Donald Trumpin on kerrottu vihaavan koiria, mutta Barack Obaman sympaattisten portugalinvesikoirien aikakausi tuntuu muutenkin kaukaiselta. Ylioppilaslehti rankkasi tämän vuoden vaalien parhaat, pahimmat ja rumimmat eläintarinat. Pellavapäinen sankari kuuli pikkukaupungin sorretun kansan huudon: pelastakaa Mustimme mustilta! Tai siis kuuli jostain, että joku oli kuulemma lukenut X:stä, että yksi tyyppi oli kuullut naapurilta, että jollekin oli käynyt niin, että haitilainen maahanmuuttaja oli syönyt lemmikkikoiran… joten voi sen vaaliväittelyssäkin toistaa. Presidenttimatskua! Donald Trump satuili lemmikkejä syövistä haitilaisista Ohion Springfieldissä yhdessä uskollisen aseenkantajansa, varapresidentiksi nousevan J. D. Vancen kanssa. Touhukas kaksikko ei perääntynyt puheistaan edes siinä vaiheessa, kun Springfieldiin oli tehty kymmeniä pommiuhkauksia ja Ohion republikaanikuvernööri kertoi julkisesti, etteivät väitteet pidä paikkaansa. Lemmikkejä syövät eläimelliset maahanmuuttajat eivät ole edes vintage-rasismia poliittisessa puheessa vaan patinoitunutta antiikkitavaraa, jota käytettiin Yhdysvalloissa jo 1800-luvulla kiinalaisia siirtolaisia vastaan. Keksikää jotain uutta. Terhakka aseenkantaja mietti: entä jos kaikki hankkivatkin vain kissoja eikä kukaan tee enää vauvoja? Kesällä moni paheksui vanhaa haastattelua, jossa Vance kutsui demokraatteja ”joukoksi lapsettomia kissatätejä, joilla on surkeat elämät”. Vance joutui selittämään, ettei väheksynyt lapsettomuudesta kärsiviä vaan kritisoi demokraattien lapsija perhevihamieliseksi kutsumaansa politiikkaa. Se upposi ihmisiin suunnilleen yhtä hyvin kuin vakuuttelut siitä, ettei Vance ole koskaan pannut sohvaa*. Kissatätiväite teki u-käännöksen ja ajoi Vancen yli viimeistään siinä vaiheessa, kun globaalin massapopin jumalatar ilmoitti Instagramissa äänestävänsä Kamala Harrisia ja allekirjoitti tekstinsä ”With love and hope, Taylor Swift , Childless catlady”. Ottamalla haukkumanimen omakseen – #jesuischildlesscatlady – Swift vahvisti samalla Vancen väitteen keskeisen heikkouden, jonka kaikki jo oikeastaan tiesivät. Eli sen, että lapsettomien kissatätien elämä ei ole surkeaa vaan oikeastaan kymmenen kertaa parempaa kuin meidän muiden. TEKSTI: ALLI HALLONBLAD 4. Vance vastaan kissatädit 5. Valhe lemmikkejä syövistä maahanmuuttajista Eläimellistä menoa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa
• 15 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 Sitoutumattoman presidenttiehdokkaan Robert F. Kennedy Juniorin aivoista puuttuu palanen, mikäli häntä ja hänen kampanjatiimiään on uskominen. Tarina on joka tapauksessa villi: Kennedyn mukaan hänelle selvisi yli kymmenen vuotta sitten, että hänen aivoihinsa oli päätynyt mato, joka söi niistä osan ja sitten heitti henkensä. Madon tarkkaa lajia hän ei tiedä, mutta epäilee saaneensa sen EteläAasiassa. The New York Timesin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan todennäköisin vaihtoehto olisi sian kapea heisimato (Taenae solium ). Kennedy uhosi, että voisi syödä viisi matoa lisää ja päihittää silti Joe Bidenin ja Trumpin väittelyssä. Elokuussa hän kuitenkin vetäytyi presidenttikisasta ja asettui tukemaan Trumpia, joka on luvannut hänen aivoparalleen töitä Valkoisesta talosta. Bidenin heikko kannatus toi demokraateille vaalitappion, mutta kehnoimmillaan luvut olivat kesällä, kun presidentin saksanpaimenkoira Commander passitettiin puremisen takia pois Valkoisesta talosta. Myöhemmin kävi ilmi, että Commander oli purrut salaisen palvelun agentteja ainakin 24 kertaa ja käyttänyt hampaitaan myös muuhun henkilöstöön. Valkoisen talon asiakirjoissa kerrotaan, että yksi agenteista oli tarvinnut tikkejä ja että Valkoisen talon itäsiiven kävelykierrokset oli jouduttu keskeyttämään pariksikymmeneksi minuutiksi, kun verta oli siivottu lattialta. Ehkä Commanderkin ymmärsi, että todellinen Commander in chief ei ollut tehtäviensä tasalla. Kenties se pyrki ottamaan ohjat omaan purukalustoonsa ennen kuin Trump jauhaisi Harrisin vaaleissa? Tai sitten tavoite oli olla osa vastarintaa ja napsia liittovaltion väkivaltakoneisto palasiksi yksi agentti kerrallaan. Commanderin nykyistä olinpaikkaa ei ole kerrottu, mutta Bidenin aiempi saksanpaimenkoira Major sai uuden kodin Delawaresta. Vai onko Delaware samanlainen eufemismi kuin se maatila, jossa koirat saavat juosta aina onnellisina pelloilla? Oli vuosi 2014, ja Robert F. Kennedy Junior ajoi New Yorkin osavaltiossa sijaitsevassa Hudsonin laaksossa, kun hän näki tienposkessa auton alle jääneen kuolleen mustakarhunpennun. Hän pysäytti auton ja otti ruhon kyytiin – tietysti. Kun suunnitelma nylkeä karhu ruuaksi ei aikataulusyistä onnistunut, hän päätti viedä sen New Yorkin Keskuspuistoon. Viereen hän asetti polkupyörän niin, että karhu näyttäisi jääneen pyörän alle. Tuloksena olikin kirkuvia sanomalehtiotsikoita ja viranomaistutkinta, mutta tekijää ei saatu selville, ennen kuin Kennedy elokuussa 2024 myönsi tapahtuneen. Silloinkin paineen alla, koska The New Yorker -lehti oli paljastamassa asian. Omien sanojensa mukaan Kennedy oli aikanaan ajatellut, että pyörän alle kuollut karhu puistossa olisi hauska vitsi. Se, ettei hän olisi ymmärtänyt, millainen mylly asiasta syntyisi, tuntuu jokseenkin epäuskottavalta ainakin suomalaisnäkökulmasta. Jos vastaavaa tapahtuisi Helsingissä Espalla, spandexpyöräilijät julistettaisiin maanlaajuiseksi uhaksi ja kansalaisaloite keskustan sulkemisesta pyöräilijöiltä ja varaamisesta kokonaan autoilijoiden käyttöön saisi 50 000 allekirjoitusta alle vuorokaudessa. Luonnonsuojelijana mainetta niittänyt Kennedy ei ole niinkään näiden vaalien musta hevonen vaan steroideja vetänyt iso paha susi, joka puhkuu ja puhaltaa lopulta muut eläintarinat nurin kuin pienten porsaiden talot. Ei häntä voi oikein edes parodioida. Absurdiuden huippu on, että Kennedyyn kohdistuu viranomaistutkinta toisesta tapauksesta, jossa hän käsitteli eläimen ruhoa vähintään mielikuvituksellisella tavalla. Kuvioon liittyy valaanpää, jonka hän irrotti rantaan huuhtoutuneesta valasparasta moottorisahalla parikymmentä vuotta sitten. Kennedyn tyttären mukaan päätä oli kuljetettu perheen auton katolla viiden tunnin automatkan ajan ja valaan nesteitä oli valunut auton ikkunoille aina auton kiihdyttäessä. ”Meillä kaikilla oli päässä muovipussit, joissa oli aukot suulle, ja moottoritiellä ihmiset näyttivät meille keskisormea”, tytär kertoi aiheesta. ”Meille se oli vain ihan tavallinen päivä.” *Kesällä X:ssä väitettiin, että Vance myöntää Hillbilly Elegy -menestysromaanissaan laittaneensa kumihanskan kahden sohvatyynyn väliin itsetyydytyksen muotona. Tarina levisi somessa niin vinhasti, että uutistoimisto AP julkaisi jutun otsikolla ”No, JD Vance did not have sex with a couch”. Faktantarkistusartikkeliksi tituleeratussa jutussa AP:n toimitus oli tehnyt kirjasta haun sanoilla ”sofa”, ”couch”, ”couches” ja ”glove”. Myöhemmin artikkeli poistettiin – kenties sen ilmeisen puutteen vuoksi, että juttu ei varsinaisesti osoittanut sohvaväitteen olevan paikkansapitämätön. Meemeily tietysti lähti kiitolaukkaan. 3. Aivomato ja vaalien todellinen poliittinen eläin, Robert F. Kennedy Jr. 2. Commander ja fuck the secret service 1. Kennedyn makaaberi eläintarha ” L a p se tt o m ie n k is sa tä ti en el ä m ä ei o le su rk ea a v a a n o ik ea st a a n k y m m en en k er ta a p a re m p a a k u in m ei d ä n m u id en . ”
• 16 YLIOPPILASLEHTI 5/2024
• 17 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 On kuljettava lähes käytävän puoliväliin, ennen kuin löydän vapaan kopin. Astun sisään haaleankeltaisilla laatoilla vuorattuun tilaan, käännän lukon kiinni ja istahdan pöntön kannelle. Teen nopean silmäyksen ympärilleni: paperia löytyy, seinällä on tarran jättämät liimajäljet. Yllättävän siistiä, onneksi, sillä tarkoitus on viettää täällä kokonainen iltapäivä. Olen Porthanian ensimmäisen kerroksen naistenvessassa. Aion salakuunnella, mitä opiskelijat puhuvat keskenään käsienpesun tai hiusten kohentamisen lomassa. Elokuvissa ja tv-sarjoissa monet tärkeät käännekohdat kietoutuvat juuri koulun vessan ympärille. Siellä Euphoria -sarjan Cassie saa hurjan hermoromahduksen, Mean Girls -elokuvan Gretchen paljastaa Cadylle, että hänen ja Reginan välillä on kitkaa ja Harry Potter löytää salaisuuksien kammion. Koulun vessa on leffoissa myös turvapaikka, jonne yksinäiset tulevat tarjottimen kanssa syömään lounasta ja jonne aikuisilla ei ole asiaa. Koppien suojassa Sex Education -sarjan Otis auttaa nuoria seksipulmissa ja Twin Peaksin Audrey ja Donna pystyvät rauhassa keskustelemaan Laura Palmerin murhasta. Vaikka televisiosarjojen dramaattisia käänteitä tuskin on odotettavissa, vessakeskusteluissa paistaa usein läpi oletus siitä, etteivät muut kiinnitä puheeseen huomiota vaan keskittyvät omaan toimitukseensa. Haluan tietää, millainen meininki suomalaisten korkeakoulujen vessoissa on ja mistä opiskelijat puhuvat, kun kuvittelevat, ettei kukaan kuuntele. OVI käy, korot kopsuvat, joku yskii, vessaa vedetään. Kopissa on yllättävän kuuma, tiiviin oven alla on vain pieni rako. Paikkaa ei selvästi ole suunniteltu ajatuksella, että joku viettäisi täällä tuntikausia. Kuulen ihmisten tulevan ja menevän, on vilkkain aika luentojen välissä. Joku päättää puhelun sanomalla ”Jes, nähdään, moi moi.” Äänet kuuluvat oven läpi vaimeina ja sekoittuvat jatkuvaan vessojen vetämiseen ja käsienpesuun (jota kaikki vaikuttavat tekevän ilahduttavan säntillisesti). Pian saan todistaa iloista kohtaamista kahden opiskelukaverin välillä. ”Moi!” ”Aa moi!” ”Kiva asu!” ”Kiitos!” Tilanteeseen liittyy kolmaskin ääni: ”Oottekste jonossa?” Kuulen yksittäisiä katkelmia keskusteluista. Sataakohan siellä vielä, oon menossa illalla salille, kuunteliksä sen podcastin, en kun oli niin kova ruokakooma, törmäillään taas. Joku on menossa steissin kautta hakemaan uutta napakorua, toinen laittoi Juholle viestiä. Kepeää, henkilökohtaista, pieniä paloja arjesta. Tänne ei jäädä väittelemään pidemmäksi aikaa. Vessakeskustelu pyörii — kenties vuorokaudenajasta johtuen — paljon myös kofeiinin ympärillä. ”Tekis mieli hakee joku kahvi tai energiajuoma”, sanoo eräs ääni. Vähän myöhemmin eri keskustelu ajautuu jälleen kahviin: TEKSTI: ROOSA WELLING KUVAT: ALIINA KAURANNE
• 18 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 ”On vaikeeta aina kylässä, kun mä en juo kahvii, mä en juo teetä, mitä mä juon.” ”Nyt on aika opetella juomaan kahvia!” Alkaa väsyttää, ja tuijotan lukossa hehkuvaa punaista pylpyrää. Tekee mieli kahvia. TIIVIISEEN vessakoppiin lukittautuneena ajatukseni harhailevat parin kesän takaiseen vierailuun Tampereen Amurin työläismuseokorttelissa. 1800ja 1900-lukujen taitteeseen sijoittuvan museon vanhemmassa päädyssä vessa tai oikeastaan ulkohuussi koostui vielä vieri viereen sahatuista rei’istä. Kauas on tultu niistä ajoista, kun tarpeet toimitettiin toisen ihmisen, naapurin tai perheenjäsenen vieressä, kenties lehteä lukien tai kevyesti rupatellen. Vesivessat alkoivat yleistyä Suomessa 1900-luvun alusta lähtien ja ovat sittemmin saaneet nykymuotonsa, jossa jokainen sulkeutuu yksin lukkojen taakse ja Vauva.fi-palstalla kysellään ohjeita mahdollisimman äänettömään vessakäyntiin. Vessasta on tullut yksilösuoritus, nopeasti sisään ja ulos. Kenties samasta syystä Ylioppilaslehden reportaasi housuun kakkaamisesta bussissa vuonna 2013 herätti niin valtavaa pahennusta. Gonzo-journalismista ja jutun merkityksestä voi toki olla montaa mieltä, mutta varmasti osasyy pahennukseen oli, että olemme vieraantuneet niin kauas kakasta. Siinä missä unesta ja ravinnosta on tehty tuottoisaa bisnestä, muiden ihmisten vessatottumukset halutaan yhä pitää poissa silmistä ja mielestä. Tai niin kaikki ainakin esittävät, sillä tuskinpa Hesari olisi julkaissut niin montaa suolistojuttua, jos ne eivät kiinnostaisi ketään. Kaikilla meillä on toisinaan suolisto-ongelmia, joista puhutaan kauniisti ”vatsavaivoina”, mutta ne eivät saa näkyä, kuulua tai varsinkaan haista... Säpsähdän ajatuksistani, sillä erääseen vessakoppiin on ilmeisesti unohtunut jotain tai sitten siellä odotti epämiellyttävä yllätys. Koppiin astuva nimittäin palaa kysymään käsiä peseviltä tiukkaan sävyyn: ”Oliko teistä joku tässä vessassa äsken?” Kukaan ei tunnusta. Joku niistää raivokkaasti. Nojaan päätäni vessan seinää vasten. Siitä tulee mieleen 18-vuotiaana tehdyt baarireissut, kun minulla oli humalassa tapana peilata vessan kiiltävästä ovennupista ja naureskella vääristyneelle kuvalle. Toisinaan teen sitä edelleen. Tyhjää vessan ovea tuijottaessa muistan, miten Porthanian vessan seinät joskus korona-ajan tienoilla puhdistettiin teksteistä ja vuorattiin paperilla. Kaikesta päätellen kirjoittelukulttuuri päättyi siihen, kukapa nyt jollekin laimealle paperille haluaisi raapustella. YHTÄKKIÄ vessa hiljenee. Iltapäivän luennot ovat varmaankin alkaneet. Ilmanvaihto ujeltaa, muita ääniä ei kuulu. Olenkohan täällä yksin? Samassa puhelimeni soi. Soittaja on entinen työkaveri, joka pyytää apua haastateltavien löytämiseen. Vaistomaisesti kysyn, voinko soittaa parin minuutin päästä takaisin. Huomaan ajattelevani, että toivottavasti ääneni ei ihan hirveästi kaikunut. Paljastuikohan, että olen vessassa, mietin. Vaikka mitä väliä sillä olisi? Käyn ulkopuolella puhumassa muutaman minuutin puhelun ja palaan vessaan. Tällä kertaa saan kopin paremmalta paikalta läheltä lavuaareja. Pääsen heti todistamaan ajankohtaista keskustelua, jossa kietoutuvat toisiinsa arkisuus, opiskelijoiden toimeentulo ja hallituksen politiikka — ja toisaalta siihen liittyvät väärinkäsitykset. ”Olin uimassa, mutta ärsyttää, kun alv on noussut. Sarjakortti maksaisi nyt 160 euroa”, joku harmittelee kaverilleen. En nopealla googletuksella löydä, mistä uimahallista tai kortista on kyse. Tässä on kuitenkin saattanut mennä puurot ja vellit sekaisin, sillä syyskuun alusta voimaan tullut arvonlisäveron korotus ei koskenut liikuntapalveluita. Kaikki on toki muutenkin nyt niin kallista, että on varmasti vaikea hahmottaa, mistä mikäkin korotus johtuu. THL:n tuoreessa tutkimuksessa lähes neljännes opiskelijoista ilmoitti pelänneensä ruokansa loppuvan rahanpuutteen vuoksi. Pohdin, mistä miesten vessassa puhutaan vai puhutaanko mitään, ja kehtaisinko mennä seuraavaksi sinne havainnoimaan. Olen jopa hieman yllättynyt, ettei Porthaniassa näytä vielä olevan unisex-vessoja, vaikka toki tiedän, että ne jakavat mielipiteitä. On kulunut pari tuntia. Selkää särkee. On kuuma, jano ja pissahätä. Päätän, että nyt riittää. Käyn itse vielä vessassa, pesen käteni ja lähden pois. VIIKKI, BIOKESKUS 1 JA 2 Kävelen Biokeskus 1:n Unicafen läpi vessaa etsien. Silmiin osuu vain yksi invavessa, ja kaivan kampuksen pohjakartan esiin puhelimestani. Miksi ihmeessä siihen ei ole merkitty vessoja? Päädyn viereisen Biokeskus 2:n naistenvessaan. Tunnelma on heti kuin vanhalla yläasteellani: vessakopit on kyhätty kasaan väljillä seinillä, joiden päällä ja alla on rutkasti tilaa. Myös haju on sama, jotenkin ummehtunut, viemärin ja märkien käsipyyherullien aromi. On yhtäkkiä vaivaannuttavaa, kun kuulee tasan tarkkaan, mitä viereisissä kopeissa tapahtuu. Mietin, kuulevatkohan muut jopa kuulakärkikynäni kliksahdukset. Hyvä akustiikka olisi toki havainnointini kannalta optimaalista. Täällä ei yksikään sana voi mennä ohi, mutta joudun pettymään. Ihmisiä tulee ja menee, mutta kukaan ei puhu mitään! Ei sanaakaan! Eikö farmasian ja biotekniikan opiskelijoilla ole todella mitään sanottavaa toisilleen? Piirtelen tylsyyksissäni vihkon reunaan ja vilkuilen kelloa. Yhtäkkiä ilmanvaihtoa pitkin kantautuu toisenlainen ääni: joku laulaa komeasti klassista laulua, joka tuo mieleen oopperan. Tämäpä vasta erikoinen käänne. NÄLKÄ alkaa kurnia, joten päätän lähteä testaamaan Unicafen tarjonnan. Bataatticurry ei maistu hassummalta, vaikka joudun pulittamaan siitä nykyään opiskelijahinnan sijaan 8,60 euroa. Kun lapan ruokaa suuhuni, teen havainnon: ihmiset vaeltavat sankoin joukoin alakertaan. Lähden ruuan jälkeen tarkistamaan tilanteen ja toden totta: sieltä löytyy vessa, kaiken lisäksi unisex-sellainen. Sulkeudun koppiin, joka on yllättävän siisti. Ei töhryjä, tahroja tai epämiellyttäviä hajuja. Näyttää kuin vessa olisi vastaremontoitu. Ovet ovat jälleen lähes ilmatiiviit, ehkä parempi niin. Ihmisiä tulee ja menee, mutta täälläkään kukaan ei sano mitään. Osittain syy voi olla unisexissä; kenties on nimenomaan naistenvessoille tyypillistä jäädä jutustelemaan kavereiden kanssa. Olen tehnyt havainnointieni välissä taustatyötä ja saanut luotettavasta lähteestä tietää, että miestenvessoissa ei yleensä ole tapana puhua yhtään mitään, paitsi tietysti humalassa. ”Oops, sorry”, miesja naisäänet ovat törmätä toisiinsa vessan ovella. Siistissä ja rauhallisessa vessakopissa istuessa alan ihmetellä, miksi unisex-vessoja vastustetaan paikoin niin
• YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 19
• 20 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 kiivaasti. Toki esimerkiksi baarissa etenkin naiset saattavat kokea yhteisvessat turvattomiksi, mutta vilkkaalla kampuksella keskellä päivää en näe, mitä haittaa niistä voisi olla. Varsinkin kun monen transsukupuolisen elämää ne helpottaisivat huomattavasti. Kukaan ei edelleenkään puhu mitään. Minun tekee mieli kahvia, joten päätän havainnointini ja lähden pikaratikalla kotia kohti. KUMPULA, PHYSICUM JA EXACTUM Physicumin alakerran naistenvessassa on vain kolme koppia. Arvon hetken, kehtaanko jäädä varaamaan niistä yhtä. Astun silti laitimmaiseen koppiin, suljen oven ja huomaan heti eron muihin kampuksiin verrattuna. Vessan ovi on lähes ääriään myöten täynnä kirjoituksia. Oveen on raapustettu arkisia asioita, syvällistä pohdintaa ja kaikkea siltä väliltä: ”Mullon menkat” ”Onkohan Kumpulassa vähemmän teistejä kuin HY:llä keskimäärin?” ”Don’t dye before you’re dead”, ja sen alla ”Not even my hair?” Joku kertoo päivänsä lempihetken olevan, kun tämä kyseinen vessakoppi on vapaa. Toinen taas paljastaa päätyneensä opiskelemaan luonnontieteellistä alaa Olipa kerran elämä -sarjan ansiosta. Joku pyytää laittamaan viivan alle, jos on ”pannu täs vessas”. Alla on nolla viivaa. Mustalla tussilla on tehty valtava tribuutti keskustapoliitikko Seppo Kääriäiselle , josta on tosin jonkun irvileuan kynän kautta tullut Seppo Käärijäinen. Yritän piirtää Käärijäisen perään pientä sydäntä, mutta kuulakärkikynä ei tartu seinään ollenkaan. Näin perusteellisia vessanseinäraapusteluja enää harvemmin näkee, mutta täällä se vaikuttaa perinteiseltä tavalta purkaa paineita ja hakea vertaistukea. Pienellä käsialalla on kirjoitettu keskustelu, johon pysähdyn: ”Haluisin vaan kuolla” ”Mood” ”Sinä selviät mistä vaan, ja elämä voittaa aikanaan<3” Seinillä on kirjoitusten lisäksi paljon kantaa ottavia tarroja esimerkiksi turkistarhausta vastaan. Yksi tarra kannustaa yleislakkoon, toinen osallistumaan vuoden 2023 queer-gaalaan. Harmaiden laattojen peittämässä kopissa on kuuma. NAISTENHUONEESSA ravaa porukkaa, mutta kukaan ei puhu oikein mitään. En kehtaa jäädä jumittamaan aloilleni pidemmäksi aikaa vaan tulen ulos, pesen kädet ja sopivan tilaisuuden tullen sulkeudun keskimmäiseen koppiin. Katseeni jähmettyy välittömästi keskelle vessan ovea. Kylmä aalto humahtaa kehoni läpi. Oveen on kirjoitettu edellistä koppia selvästi synkempi itsetuhoinen viesti. Kirjoittaja kertoo aikovansa tehdä itsemurhan, mikäli hänen olonsa ei helpota kevääseen mennessä. Luen isoilla kirjaimilla kirjoitetun tekstin läpi uudelleen ja uudelleen. Viesti on pysäyttänyt myös kanssaopiskelijat, sillä kirjoituksen alle on tullut useita tsemppaavia viestejä, joissa kehotetaan muun muassa hakemaan apua, vaihtamaan alaa tai halaamaan ystävää. Alkuperäinen kirjoittaja on myöhemmin palannut vastaamaan kommentteihin. Hän kertoo olleensa mielenterveyspalveluiden piirissä kymmenen vuotta ja käyneensä läpi ”kaiken paskan osastosta sähköön”. Alanvaihto ei ole vaihtoehto, sillä hänen mukaansa ainoa positiivinen asia tässä maailmassa on fysiikka. ”Jos mul ois kavereit joita halata tai ’apua’, en kirjottelis itsemurhaviestei vessan oveen.” Vahva auttamisen tarve herää. Haluaisin tehdä jotain, juosta vahtimestarin koppiin ja pyytää etsimään tätä ihmistä kameranauhoilta, vaikka siinä ei ole mitään järkeä. Haluaisin sanoa kirjoittajalle, että näen hänet. Että kaikki kyllä järjestyy. Mutta onko se totta? YTHS:n mukaan opiskelijoiden mielenterveyspalvelujen kysyntä on kolminkertaistunut koronaa edeltävään aikaan nähden, eivätkä kaikki pääse avun piiriin ajoissa. Istun pöntön kannella ja kuuntelen, miten oven toisella puolella jutellaan iloisesti tulevasta opiskelijatapahtumasta. Nuoret, opiskelijat, me kaikki elämme jokainen lopulta omissa todellisuuksissamme. Yksi voi valmistautua innoissaan illan bileisiin, toinen miettiä, miten rahat saa riittämään seuraavaan lämpimään ateriaan, kolmas hautoa itsemurhaa. Lähden jonkinasteisessa shokissa kävelemään viereiseen rakennukseen, Exactumiin, jonka naistenvessassa on neljä
• 21 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 koppia. Yhdessä niistä ei ole valoja, toista ei ole vedetty ja kolmannessa lorisee vesi, joten asetun neljänteen. Vessan seinälle on kiinnitetty turvallisemman tilan periaatteet ja ohjeet siitä, mitä tehdä, jos joutuu esimerkiksi seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Mieleen tulee, kuinkahan suuri kynnys lopulta olisi ilmiantaa vaikkapa suosittu kurssikaveri, ”hyvä tyyppi”, täysin tuntemattomille häirintäyhdyshenkilöille. Myös tässä kopissa seinillä on kirjoituksia, esimerkiksi kannanotto Suomen huumausainepolitiikkaan, joka on kirjoittajan mielestä täysin epäonnistunutta. Naistenvessassa ei käy kuin pari ihmistä koko sinä aikana, jonka kopissa istun. Ehkä se johtuu rakennuksen sukupuolijakaumasta: täällä opetetaan miesvaltaisia tietojenkäsittelytieteitä, matematiikkaa ja tilastotiedettä. Lopuksi päätän käydä vessassa ja vasta silloin huomaan, että pöntössä on kakkarannut. Ikuinen dilemma, pitäisikö ne putsata sen pelossa, että seuraava voi luulla niiden olevan minun jäljiltäni. Onneksi vessassa ei edelleenkään ole ketään, joten vaihdan koppia ja jätän rannut oman onnensa nojaan. Physicumin vessan lohduton viesti kummittelee vielä mielessäni, kun laskeudun Integraalipolkua pitkin bussipysäkille. MEILAHTI, HAARTMAN-INSTITUUTTI Tämä onkin entuudestaan tuttu vessa. Täällä yritin tasata sykettä ja silottaa hiuksiani keväällä ennen Hyyn edustajistolle pitämääni puheenvuoroa, jonka jälkeen minut valittiin Ylkkärin uudeksi päätoimittajaksi. Astun reippaasti sisään ovesta ja törmään keskelle kahden kaveruksen ilmeisen henkilökohtaista, terveystietoja koskevaa keskustelua: ”Sulla oli sit pikkasen rajumpi kokemus!” ”Joo, onneks oon pysynyt terveenä sen jälkeen.” Yritän esittää välinpitämätöntä ja suuntaan ripeästi reunimmaiseen vessakoppiin. En ehdi kuulla tarkemmin, mistä on kyse. Ehkä hyvä niin, sillä keskustelu vaikuttaa yksityiseltä. Aamun luennot ovat alkamassa. Kaikesta päätellen akateemista varttia noudatetaan yhä, sillä naistenvessassa ramppaa jatkuvasti porukkaa. Tuttuja tervehditään sanomalla ”Helou”, ”Heei” tai ”Aa moi!” En ole juonut aamukahvia, mikä tuntuu jomotuksena ohimoilla. Käsiä pestään tarmolla. Ehkä se kielii jotain täällä opiskelevien tulevien lääkäreiden ammattitaidosta. Harmaa laattaseinä on puhdas, ei lainkaan kirjoituksia tai tarroja. Tiiviin seinän toisella puolella alkaa keskustelu, mutta niin hiljaisella äänellä, että joudun laittamaan korvan kiinni oveen enkä silti saa sanoista selvää. Jos vessassa haluaa jakaa salaisuuksia, juuri näin toki kannattaakin toimia. Luennot alkavat ja vessa hiljenee. Peilailen kopin suuresta peilistä ja yritän viihdyttää itseäni tekemällä hassuja ilmeitä. Mietin, mitä yhteensä noin työpäivän mittaisesta vessahavainnoinnista lopulta jäi käteen. Ainakin selvisi, etteivät suomalaisten korkeakoulujen vessat ole läheskään yhtä jänniä paikkoja kuin telkkarissa. Silti niiden kautta välittyy opiskelijaelämän laaja kirjo. Vessan seinä on joillekin paikka purkaa omia ajatuksia tai pahaa oloa. On sääli, jos niitä pyritään aktiivisesti puhdistamaan kirjoitteluista, sillä ketä tekstit loppujen lopuksi haittaavat? Kahvinhimoni käy sietämättömäksi, joten päätän havainnoinnin. Käyn vielä kerran vessassa ja lähden katsastamaan Meilahden Unicafen kofeiinitarjontaa. APUA JA TUKEA OPISKELIJOIDEN MIELENTERVEYTEEN: YTHS:n yleisja mielenterveyden palvelut tavoittaa numerosta 046 710 1073. Mieli ry:n kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa numerossa 09 2525 0111. Voit soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti. Sekasin-chat palvelee alle 30-vuotiaita osoitteessa sekasin247.fi arkisin kello 9–24 ja viikonloppuisin 15–24. Nyyti ry:n sivuille on lisäksi listattu useita eri tukipalveluita, jotka löytyvät osoitteesta nyyti.fi/opiskelijoille/loyda-apua.
• 22 YLIOPPILASLEHTI 5/2024
• 23 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024
• Hyvä lukija! Edelliseltä aukeamalta löydät kuvittaja Erik Solinin tekemän uniikin julisteen. Irrota se varovasti ja kiinnitä seinällesi, niin kuolema ei ole läsnä pelkästään puhelimesi ruudulla. Sinun tässä? ylioppilaslehti.fi/mediatiedot 29 23,50 Seuraa somess a @ylioppilaslehti Sinun tässä? ylioppilaslehti.fi/mediatiedot
• 25 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 TEKSTI: EVELIINA MÄNTYLÄ Ovatko yliopistot pilalla? Siltä ainakin vaikuttaa Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Hanna Kuuselan elokuussa ilmestyneen Syytös: Muuan akateeminen komitragedia (Vastapaino) perusteella. Faktaa ja fiktion keinoja yhdistävässä mutta ”totuudelle uskollisessa” kirjassaan Kuusela kirjoittaa, että yliopistot ovat kadottaneet merkityksensä. Ränttäys keskittyy Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston fuusioitumiseen yhdeksi säätiöyliopistoksi vuonna 2019. Kuuselan mukaan tämä heikensi yliopistodemokratiaa, koska yliopiston asioista alkoivat päättää muut kuin yliopistolaiset. Oikeastaan Syytös kohdistuu koko nyky-yhteiskuntaan, koska olemme ”valmiita myymään sivistyksen vähiten tarjoavalle”. Ylioppilaslehti selvitti, mikä on Tampereen ja Helsingin yliopistojen lähtöhinta. KEIJO HÄMÄLÄINEN, TAMPEREEN YLIOPISTON REHTORI On selaillut Syytöksen läpi. Kuinka tuohtunut olitte, kun kuulitte syytöksistä? Olen ollut Tampereella rehtorina vasta reilun vuoden. Oletko tietoinen tästä? En ollut elämässä niitä muutoksia ja en osaa kommentoida niitä. En näe itseäni osallisena tai syytöksen kohteena. Kuuselan mukaan rehtorit ovat muutosjohtajia, jotka runnovat muutokset läpi ja lähtevät sitten kivampiin hommiin. Suunnitteletteko jo exitiä? Hehe, suunnittelen eläke-exitiä. En ole koskaan kokenut olevani muutosjohtaja enkä ajattele tässäkään niin. Eläkkeeseen asti ajattelin hoitaa näitä hommia. Asteikolla 1–10, kuinka tärkeää yliopistodemokratia teille on? Riippuu, miten se määritellään, mutta varmaan kymmenen. Tampereen yliopiston hallituksen seitsemästä jäsenestä vain yksi on Tampereen yliopistosta. Miksi hallitukseen ei haluta yliopistolaisia? Meillä konsistori valitsee hallituksen jäsenet. Varmaan perusteet sille, keitä valitaan, pohjaavat olemassa olevaan lainsäädäntöön ja johtosääntöajatukseen, että minkä tyyppistä osaamista tarvitaan. Rehtorina otan vastaan aina sen hallituksen, joka minulle annetaan. Pitäisikö humanistien ja muiden idealistien vihdoin oppia, että markkinat hoitavat? Markkinat hoitaa mitä? Lähinnä kaiken. Sen, että syntyy hyvää tulosta. No ei. Kirjassa rehtoreita pidetään osasyyllisinä siihen, että markkinavetoisen ajattelun lisääntyessä yliopistot ovat hukanneet sivistyksen ja totuuden ihanteet. Tunnistatteko huolen? Tämä on kova syytös. En voi tunnistaa, että olisin hukannut sivistyksen ja totuuden ihanteet, jotka ovat yliopiston perusarvoja. Millä summalla olisitte valmis myymään Tampereen yliopiston sivistyksen? En millään hinnalla. SARI LINDBLOM, HELSINGIN YLIOPISTON REHTORI Ei ole lukenut Syytöstä, mutta on tutustunut lehdistön tekemiin juttuihin kirjasta. Kuinka huojentunut olette siitä, että olette Helsingin yliopiston ettekä Tampereen yliopiston rehtori? Keijo Hämäläinen on erittäin hyvä ja arvostamani kollega. Hain Helsingin yliopiston rehtoriksi siksi, että se on tieteellinen kotini. Olen opiskellut ja työskennellyt täällä. Juuri tämän yliopiston eteen haluan tehdä kaikkeni. Kirjassa rehtorit ovat osasyyllisiä siihen, että markkinavetoisen ajattelun lisääntyessä yliopistot ovat hukanneet sivistyksen ja totuuden ihanteet. Tunnistatteko huolen? En lainkaan. Sivistys on yksi neljästä arvostamme ja erittäin tärkeää meille kaikille. En näe markkinavetoisuutta ongelmana. Helsingin yliopisto on menettänyt opetusja kulttuuriministeriön rahoituksestaan viidesosan eli sata miljoonaa. Puolet meidän rahoituksesta tulee OKM:stä ja toinen puoli pitää saada jostain muualta. Yrityksiltä tuleva rahoitus on yksi tapa tasapainottaa yliopiston taloutta. Päätämme itse, kenen kanssa ja mistä aiheista teemme tutkimusta. Emme mene markkinoiden perässä tai niin, että joku sanoisi meille, että tutkikaa tätä. Tällaistakin välillä tarjotaan. Milloin Helsingin yliopisto muutetaan säätiöyliopistoksi? Ei koskaan. Kuinka tärkeää yliopistodemokratia on teille asteikolla 1–10? Olen huolissani siitä, että meillä on vaikeuksia saada opiskelijoita koulutusryhmien johtoryhmiin. Monessa asiassa rehtori, vararehtori tai dekaani tekee lopullisen päätöksen, muttei koskaan ilman keskustelua. Yliopistodemokratia on niin tärkeää kuin mahdollista eli kymppi tietenkin. Pitääkö yliopistoa johtaa kuin a) valtiota b) yritystä c) lasten iltapäiväkerhoa? Hehe! Ei millään tavalla näistä. Valtion ongelmana on se, että hallitukset vaihtuvat ja pitkäjänteisyys puuttuu. Yritysmaailma on aika armoton ja joustamaton monesti. Lastentarha, mm, joo, mutta en haluaisi olla se päiväkotitäti kuitenkaan. Millä summalla olisitte valmis myymään Helsingin yliopiston sivistyksen? Se ei ole kerta kaikkiaan myytävänä. Eikä se voi olla kompromissin kohteena. Rehtorit vastaavat syytöksiin ASIALLINEN KYSYMYS tässä?
• 26 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 Kuolema Kuolema
• 27 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 TEKSTI: EVELIINA LEMPIÄINEN KUVAT: ERIK SOLIN käsissä käsissä Länsimaalainen on lähimpänä ruumiita silloin, kun seuraa puhelimensa ruudulta kansanmurhaa. Fyysisesti olemme kaukana kuolleista. Kammoamme tai kummeksumme kuolemaa, ja silti janoamme lisää — tietoa, tarinoita, tulkintoja. Oikeuslääkäri katsoo kuollutta käytännöllisestä mutta kauniista perspektiivistä.
• 28 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 uka olet? Se on ensimmäinen kysymys, jonka oikeuslääketieteen professori Antti Sajantila esittää vainajan äärellä. Seuraava on: Mitä sinulle on tapahtunut? Kun ihminen makaa oikeuslääketieteellisen laitoksen ruumiinavauspöydällä, hän on kuollut ei-luonnollisissa olosuhteissa: tehnyt itsemurhan, kuollut tapaturmaisesti, rikoksen uhrina tai myrkytykseen. Tai hänellä ei ole ollut hoitavaa lääkäriä, joka pystyisi kertomaan, mihin äkilliseen ja yllättävään sairauteen ihminen on kuollut. Harva haluaisi päätyä oikeuslääkärin puukon, pinsettien, saksien, skalpellin ja mikroskoopin alle. Odottamaton kuolema on monen pahin pelko. Se on äkkipysähdys, joka ei jätä aikaa läheisten hyvästelyyn tai haaveiden toteuttamiseen, vaan rosvoaa meiltä monia asioita, joita olisi voinut olla . Ei kukaan tietysti voi päättää luonnollisen kuolemansakaan tarkkaa hetkeä. Silti nurkan takaa tulevaan, ennenaikaiseen kuolemaan kulminoituu täydellinen hallinnan menetys. Ja hallinnasta ihminen pitää. Pyrimme kontrolloimaan elämäämme, muovaamaan siitä mieleistämme ja ylläpitämään tilannetta siihen asti, kunnes olemme valmiita muutokseen. Mutta kuolema ei lupia kysele vaan koittaa jokaiselle. OIKEUSLÄÄKÄRIN työtä pidetään yhtenä karmivimmista – ja kenties ällöttävimmistä – ammateista muun muassa hautausurakoitsijan ja patologin työn ohella. Pelkkä ajatus kuolemasta on monelle värisyttävä ja kaukainen. Etenkin nuorena saattaa tuntea itsensä kuolemattomaksi, kun otsalohko ei vielä ole kehittynyt viestittämään, että on huono idea esimerkiksi juoda alkoholia ja ajaa autoa. Oikeuslääkärinä työskentelevä Sajantila sen sijaan kertoo olevansa päivittäin tietoinen omasta lähestyvästä kuolemastaan. ”Tietoisuus kasvaa iän mukana. Kun olin nuori oikeuslääkäri, äkillisesti ja yllättäen kuolleet olivat minua selkeästi vanhempia. Kun olin erikoistunut, vainajat olivat ikäisiäni ja nyt kun olen professori, äkkikuolema kohtaa itseäni nuorempia. Siinä näkee aika konkreettisesti, että perälauta lähenee.” Maallikko on ainakin länsimaissa fyysisesti etäällä kuolemasta ja kuolleista. Silti luonnoton kuolema on kovin puoleensavetävä, koukuttavakin. Kun tunnettu nuori jääkiekkoilija joutuu karmean henkirikoksen uhriksi, moni ahmii aiheesta lehtijuttuja ja jatkojuttujen jatkojuttuja niin kauan, että ahdistus kuristaa kurkun tukkoon. Ukrainasta, Palestiinasta ja Libanonista vyöryvä kuvamateriaali musertaa mutta liimaa silmät puhelimen näyttöön. On pysyttävä kartalla jokaisesta käänteestä, vaikka olemme todistaneet viimeisimpiä hirveyksiä jo yli vuoden päivät. Haluamme tietää kuolemasta kaiken menemättä liian lähelle. Vain harvoin koemme kuoleman kouriintuntuvasti, mutta olemme pakkomielteisen kiinnostuneita traagisen kuoleman esityksistä. Tosirikos-podcastit, sarjamurhaajadokumentit ja uutiset kriisialueilta samanaikaisesti tuovat kuoleman lähelle ja pitävät sen käsivarren mitan päässä. Tanskalainen sosiologi Michael Hviid Jacobsen onkin nostanut nykyaikaa kuvaavaksi kuolema-asenteeksi ”spektaakkelimaisen kuoleman” (spectacular death). Hänen mukaansa länsimaissa kuolemasta, kuolemisesta ja myös suremisesta on tullut spektaakkeli. OIKEUSLÄÄKÄRI puolestaan ei taivastele eikä toisaalta kursaile kuoleman äärellä. Hän esittää kysymyksiä, ottaa näytteitä ja tutkii. Vaikka elämä on kaikonnut ihmisestä, ruumis ei avauspöydällä muutu leikeltäväksi esineeksi. Suomessa jokaisella kuolleella on oikeus tulla tunnistetuksi, ja kuolemansyy selvitetään kaikilta. Vainajalla on historiansa, omaisensa ja yksilölliset piirteensä, joiden perusteella häntä voidaan lähteä tunnistamaan. Häneen tutustutaan. Lääkärille ominaiseen tapaan Sajantila puhuu kuolleista kiihkotta ja kunnioituksella. Hänen mukaansa oikeuslääkärit eivät ole itse kuoleman asiantuntijoita vaan erikoistuneet kuolemanjälkeisiin tapahtumiin. ”Meille yksittäinen tapaus ei ole hukkumiskuolema
• 29 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 tai tulipalokuolema, vaan veden varasta tai tulipalon jälkeen löytynyt kuollut ihminen, ja me tutkimme, miten hän kuoli.” Lääketieteellisen ruumiinavauksen tekemisestä päättää lääkäri, ja sitä varten tarvitaan vainajan läheisen suostumus. Aina kuolemansyyn selvittäminen ei vaadi lääketieteellistä ruumiinavausta, mikäli syy selviää ihmisen elämänaikaisten tietojen ja kuolintapahtuman perusteella. Oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus tehdään poliisin määräyksestä. Oikeuslääkäri perehtyy terveydenhuollosta tai poliisilta saamiinsa esitietoihin ruumiinavausta edeltävänä päivänä ja muodostaa niiden pohjalta jonkinlaisen käsityksen vainajasta. Esitiedoista voi myös yrittää hahmottaa, onko ruumiinavauksesta tulossa pitkä ja monimutkainen vai selkeä ja suoraviivainen. ”Toki oikeuslääkärin nyrkkisääntö on, että jokaisessa avauksessa voi tulla yllätyksiä. Jos me papereiden perusteella tietäisimme kaiken, ei tätä ammattia tarvittaisi”, Sajantila sanoo. JOKAINEN oikeuslääkäri kohtaa uransa aikana karuja tapauksia, jotka painuvat mieleen ikiajoiksi. Sajantila on ollut alalla yli 40 vuotta ja ehtinyt todistaa monien lohduttomien tapahtumien jälkipyykkiä. 2000-luvulla hän on ollut mukana kansainvälisissä projekteissa muun muassa Perussa paikallisen totuusja sovintokomission asiantuntijana, entisen Jugoslavian alueella ja Nepalissa. Lisäksi hän oli aikanaan kehittämässä suomalaisten sotavainajien dna-tunnistamista. Vuonna 2004 Intian valtameren maanjäristys vei Sajantilan Thaimaahan. Hän oli keskusrikospoliisin johtamassa uhrintunnistusyksikössä ja auttoi paikallista yhteisöä valtavan katastrofin selvittämisessä. Tsunami kosketti syvästi koko Suomea, sillä se on mittavin suomalaisia rauhan aikaan kohdannut onnettomuus. Sajantilan mukaan oikeuslääkäreillä on linja, etteivät he puhu näkemistään tapauksista, koska silloin liikutaan hyvän maun rajoilla. Myös lääkärin eettinen koodisto kieltää tämän. Maallikon mielikuvitus pyrähtää laukkaan. KeskiPohjanmaan Toholammilta löytyi lokakuun alussa yksittäinen käsivarsi, jonka henkilöllisyyttä selvitetään parhaillaan. Onko Sajantilan pöydällä ollut koskaan kädetön kalmo? Ruumis ilman päätä? Sajantila torppaa utelut jämptisti: ”Mieleenpainuvimpia kokemuksia jaetaan vain tapahtumissa paikan päällä olleiden kesken.” Ruumiiden käsittely vaikuttaa työltä, joka vaatii poikkeuksellista itsensä kovettamista ja zeniläistä mieltä. Sajantila ei silti usko, että kaikki lääkärit kovettavat itseään kuoleman ja kuolleiden äärellä. Hän tuntee paljon sekä suomalaisia että kansainvälisiä oikeuslääkäreitä, joita yhdistävä peruspiirre on pikemminkin ymmärrys ja kunnioitus kuolemaa ja elämän rajoja kohtaan. ”Hyvän oikeuslääkärin tulee tietysti olla suhteellisen normaali ihminen ja oma elämä pitää olla tasapainossa”, Sajantila sanoo. ”Me emme voi antaa perinteistä lääkärin apua vainajalle enää, vaan hyödyn saavat yhteiskunta ja omaiset. Toisaalta kyky hyväksyä oma riittämättömyytensä on jokaisen lääkärin tärkeä ominaisuus.” Oikeuslääkäriksi pyrkivän kanttia koetellaan opintojen mittaan monesti. Kuuden vuoden lääkäriopintojen, vuoden harjoittelujakson ja viiden vuoden erikoistumisen aikana lääketieteen opiskelijat näkevät koko elämänkaaren: he tutustuvat naistentautien opinnoissa synnytyksiin ja pääsevät jo kandivaiheessa anatomian luennoilla ruumiiden äärelle. Henkilökohtaisesti Sajantila kokee, että hänellä on melko realistinen suhde kuolemaan. ”Toisten kuoleman ajatteleminen on helpompaa, ja tutkijana täytyy pitää fokus tarkkana. Sen sijaan ymmärrys omasta kuolemasta – etenkin siitä, mitä kuollessa tapahtuu – katoaa jonnekin periferiaan, vaikka olisi paljonkin tekemisissä kuoleman kanssa.” SAJANTILAN mukaan on tyypillistä, että oikeuslääketieteen parissa tehdään pitkä ura. Yksi syy saattaa olla vuosia kestävä erikoistuminen, mutta vaikutusta lienee myös innostavalla työyhteisöllä. Ei-luonnollisen kuoleman parissa työskentelee oikeuslääkärien lisäksi moninainen joukko ammattilaisia: kemistejä, biologeja, geneetikkoja, obduktiopreparaattoreita eli ruumiinavausavustajia sekä toimistoassistentteja. Vaikka elämä on kaikonnut ihmisestä, ruumis ei avauspöydällä muutu leikeltäväksi esineeksi.
• 30 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 Suomessa oikeuslääkärin rooli jää kuitenkin usein melko näkymättömiin. Alalle ei kannata hakeutua, mikäli havittelee mainetta ja kunniaa. ”Jos ihminen tulee sellaisella asenteella, että minä ratkaisen nyt rikoksia, on liikkeellä vähän väärin perustein”, Sajantila sanoo. ”Meillä Suomessa onneksi rikoksiin liittyvät ruumiinavaukset ovat harvinaisia.” Muualla ammatti on näkyvämpi ja tuo mieleen amerikkalaiset tv-sarjat, joissa mässäillään raakojen henkirikosten liioitelluilla yksityiskohdilla. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa oikeuslääkärit kirjoittelevat pitkiä juttuja suorittamistaan ruumiinavauksista. Vaikkapa Michael Jacksonin kuolemasta kerrottiin mediassa erittäin yksityiskohtaisesti, lueteltiin joka ikinen verenkierrosta löytynyt lääkeaine. Amerikkalaisesta oikeuslääkäri Theodore Curpheysta , joka teki ruumiinavauksen Marilyn Monroelle ja monelle Hollywoodin tähdelle, on kirjoitettu laaja muistelmateos. Kirjassa riepotellaan yksityiskohtia vainajasta, eikä sellainen Sajantilan mukaan sovi suomalaiseen ja eurooppalaiseen kulttuuriin. ”Täytyy ymmärtää tämä ero, että Yhdysvalloissa oikeuslääkäri on se taho, joka tulee julkisuuteen kertomaan tapauksista. Siellä se on hyväksyttyä, meillä Suomessa ei, ja minusta se on hyvä asia.” KUOLEMAN jälkeiset tutkimukset ja tapahtumat ovat lopulta aika kaukana populaariviihteen hurmeisesta tirkistelystä. Oikeuslääkärin työ on monesti kuivakkaa paperityötä – lausuntojen sanelemista, todistusten ja raporttien kirjoittamista. Oikeuslääkäri julistaa ihmisen kuolleeksi ja tekee tästä digija väestötietovirastolle ilmoituksen. Muuten arjen prosessit jatkuisivat, verottaja karhuaisi vainajan roposia ja laskuja tipahtelisi postiluukusta. Kuolintodistuksesta omaiset ja tilastokeskus saavat tietää ihmisen kuolinsyyn. Kuolintodistuksia on Suomessa arkistoitu vuodesta 1936 alkaen, ja niiden perusteella nähdään, että Suomessa kuollaan eniten sydänja verisuonitauteihin, syöpiin ja muistisairauksiin. Tilastoja käytetään kansainväliseen vertailuun, mutta ne ovat tärkeitä myös kotimaisen terveydenhuollon politiikan ja ohjauksen kannalta. Huolimatta työn paperinmakuisesta puolesta oikeuslääketieteen laitoksella riittää hiljaisia menestystarinoita. Sajantilan mukaan oikeuslääkärien näkökulma yhteiskuntaan on pohjimmiltaan melko positiivinen. Työ keskittyy preventiivisen eli ennaltaehkäisevän lääketieteen haasteisiin: miten estää tapaturmia, itsemurhia ja henkirikoksia? ”Jos tarttuu vain tämän hetken otsikoihin, voi saada väärän kuvan kuolintilastojen kehityksestä. Henkirikosten ja itsemurhien määrät on kuitenkin saatu laskuun, ja tässäkin oikeuslääketieteellisellä kuolemansyynselvityksellä on ollut osuutensa”, Sajantila sanoo. Yksi esimerkki menestystarinasta on liikenneturvan parantuminen. 1970–80-luvulla liikenneonnettomuuksissa kuoli jopa tuhat ihmistä vuodessa, kun nykyään vastaava luku on noin parisataa. Aikana ennen turvavöitä oikeuslääkärit pystyivät toteamaan, mihin kohtaan kehoa kuolettavat vammat tulivat. Turvavyön asennuspakko uusiin autoihin astui voimaan vuoden 1971 alusta, käyttöpakko henkilöauton etuistuimilla vuodesta 1975 ja takaistuimilla vuodesta 1987 alkaen. ”Oikeuslääkärin rooli on monipuolinen mutta tämän tyyppisissä uudistuksissa hyvin huomaamaton”, Sajantila sanoo. Hän näkee kaiken taustalla kattavasti tehtävät kuolemansyynselvitykset ja niihin liittyvät tilastot. ”Ei ole vaikeuksia aamulla herätä tekemään töitä, koska oikeuslääkäreiden työllä on yhteiskunnallista merkitystä.” JOKAINEN elävä ihminen kuolee, joten kaikki yhteiskunnat ja kulttuurit ovat joutuneet perehtymään kuolemaan. Ihmiset ovatkin kehittäneet erilaisia uskomuksia ja rituaaleja selviytymiskeinoiksi suuren mysteerin ja vääjäämättömän biologisen vakion edessä. Samalla kun länsimainen media laatii kuolemasta revitteleviä otsikoita ja luo spektaakkeleita, monien muiden kulttuurien perinteissä kuolleet ovat konkreettisesti ja näyttävästi läsnä, joskin kunnioittavalla tavalla. Esimerkiksi Indonesian Sulawesissa asuvat torajat harjoittavat vuosisatoja vanhaa Ma’nene-perinnettä: kuolleiden sukulaisten kalmot kaivetaan haudoistaan joka neljäs vuosi sadonkorjuun jälkeen, puhdistetaan Kuoleman jälkeiset tutkimukset ja tapahtumat ovat lopulta aika kaukana populaariviihteen hurmeisesta tirkistelystä.
• 31 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024
• 32 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 Kamppailemme kuolemaa vastaan lukuisin kekseliäin ja kaupallistetuin keinoin. ja puetaan uusiin vaatteisiin. Japanissa hautaustyöntekijä valmistelee vainajan viimeiselle matkalleen äärimmäisellä huolella ja kauneudella, minkä jälkeen vainajan läheiset nukkuvat yön tämän vierellä kynttilän ja suitsukkeiden palaessa. Madagaskarilla malagassit kunnioittavat esivanhempiaan hakemalla heidät säännöllisin väliajoin kalmistosta. Vainajien käärinliinat vaihdetaan puhtaisiin ja kalmojen kanssa tanssitaan hilpeän musiikin tahtiin. Suomalaiset perinteet kalpenevat muiden kulttuurien rinnalla, mutta Sajantila haluaa haastaa ajatusta, että olisimme vuosisatojen saatossa kovasti etääntyneet kuolleista. Esimerkiksi Karjalan evakkojen mukana levisi uusia hautausperinteitä ympäri Suomen 1940-luvulta alkaen. Ortodoksisissa hautajaisissa on usein avoin arkku ja vainajaa voidaan koskea, jopa suudella otsalle. Sajantila mainitsee, että kun romaniyhteisöön kuuluva ihminen kuolee, vainajaa saattamassa on monesti kymmeniä perheenjäseniä. Suomessa asuu myös noin 35 000–40 000 muslimia, joiden hautauskulttuurissa pyritään siihen, että kuolevaa ei jätettäisi yksin, vainaja pestään heti kuoleman jälkeen ja haudataan ennen kuin aurinko laskee. Käytännössä ennen päivänlaskua hautaaminen on Suomessa mahdotonta: kun ihminen kuolee, ei hänelle samana päivänä saada tehtyä ruumiinavausta tai hautausta. Kaikissa Euroopan maissa tulee väkisinkin viivettä, koska kuolleilla on oikeus tulla tunnistetuksi. ”Kyllä meilläkin käy päivittäin laitoksella omaisia hyvästelemässä vainajan. Tavat muuttuvat, ja suomalainen yhteiskunta on monikulttuurisempi nykyisin”, Sajantila toteaa. KUOLLEISUUS pysyttelee itsepintaisesti sadassa prosentissa, ja ainoastaan ajatuksemme kuolemasta muuttuvat. Kärjistäen voisi sanoa, että oikeastaan ei itse kuolema vaan tieto kuolemasta tekee elämästämme joskus vaikeaa ja toisaalta myös elämisen arvoista. Vähintään suppea ymmärrys kuolemasta ulottuu todennäköisesti hyvin laajalle eläinkunnassa. Käsitys siitä, että kuolleet yksilöt eivät tee samoja asioita kuin lajitoverit yleensä ja että tila on pysyvä, ei vaadi monimutkaisia kognitiivisia kykyjä. Ihminen vaikuttaisi kuitenkin olevan ainoa eläin, joka on tehnyt kuolemasta ison ongelman, viimeisen vastuksen. Kamppailemme kuolemaa vastaan lukuisin kekseliäin ja kaupallistetuin keinoin. On elinajanodotetta parantavia laitteita ja lisäravinteita, kryoniikkaa, pilveen ladattavia kuolleita läheisiä ja hologrammeina ”comebackin” tekeviä julkkiksia. Kuolemassa on Sajantilan mukaan jotain mystistä, yleisinhimillisesti kiinnostavaa. Kuolema saa nykyään huomattavasti enemmän akateemista huomiota myös muilla kuin lääketieteellisillä aloilla ja sen tutkimiseen erikoistutaan innokkaammin kuin ennen. Ei vielä viisikymmentä vuotta sitten järjestetty konferensseja kuolemasta, mutta nykyään löytyy valtavat määrät spesifisti kuolema-aiheisia kirjoja, lehtiä ja seminaareja. Sajantila muistuttaa, että kuolema ei kosketa vain meitä ihmisiä vaan kaikkea luonnossa. Parhaillaan käynnissä on massiivinen luontokato. Eivät ainoastaan yksilöt vaan kokonaiset lajit kuolevat. Onko kuoleman salaperäisyys osasyy siihen, ettemme osaa taistella luontokatoa vastaan? Kuolema ei merkitse meille tarpeeksi, kun emme aivan edes ymmärrä lajien katoamista. Kaikki luonnossa vain ovat siihen asti, kunnes eivät enää ole. Luonnonkaan kohdalla kuolema ei tosin ole yksittäinen äkillinen hetki vaan pitkän ajan prosessi. Kansankielellä hiipuminen. Se ei säväytä yhtä voimallisesti kuin ajatus yhtäkkisestä täydellisestä tuhosta. ”Ukrainassa ja Gazassa tapahtuu räjähdysonnettomuuksia, joissa kuolema on momentaaninen. Nyt on elossa ja nyt kuollut.” Sajantila napsauttaa sormiaan. ”Muuten äkkikuolemasta puhuminen on vähän harhaanjohtavaa.” Moni toivoo kaunista luonnollista kuolemaa mahdollisimman pitkän ja täyttymyksellisen elämän päätteeksi. Nuorena kuolevan kohdalla on vaikutelma tyhjiin haihtuvasta potentiaalista – kaikesta siitä, mikä jää elämättä, mahdollisuudesta tuleviin saavutuksiin ja onnen kokemuksiin. Sajantila on pohtinut vallitsevaa pitkän elämän ideaaliamme. ”En ole välttämättä sitä mieltä, että pitkä elämä takaisi hyvää elämää. Suhteellisen lyhytkin elämä voi olla täyttä, rikasta ja merkityksellistä.”
• 33 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 33 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 Paperilehti on statussymboli. Ylioppilaslehti kertoo yhteiskunnan, kulttuurin ja opiskelijaelämän ilmiöistä ennen kuin muut mediat ehtivät niihin tarttua. Kestotilauksella saat viisi paperilehteä kotiin kannettuna. Normaalihintainen tilaus maksaa 39 euroa vuodessa ja opiskelijatilaus 14,50 euroa . Tilaa helposti osoitteessa: ylioppilaslehti.fi/tilaajapalvelut
• 34 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 Viulun kasvat TEKSTI: ALLI HALLONBLAD KUVAT: MARI MÄNTYNEN
• 35 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 kasvat han haastattelun alkuun Tapio Viinikangas kysyy, millainen ennakkokäsitys minulle on muodostunut hänestä. Kysymyksen sävy on utelias, mutta sen suoruus silti vähän yllättää. Emme ole vielä ehtineet edes istua alas töölöläiskaksion keittiönpöydän ääreen. Tiedän toki, että Viinikangas on viulisti, näyttelee, tekee somea ja opiskelee SibeliusAkatemiassa. Vastaan rehellisesti, etten ole muodostanut taustatyön perusteella vahvoja ennakko-oletuksia. Mitä pidempään vietän Viinikankaan kanssa aikaa, sitä voimakkaammaksi kasvaa tunne siitä, että kysymys heijastelee häntä aika osuvasti. Hän pohtii paljon, minkälaisen kuvan antaa itsestään. ”Mua kiehtoo se, että asiat voidaan paketoida hirveän erilaisilla tavoilla. Mä haluan tietynlaisen mielikuvan, joka ihmisellä tulee, kun se näkee mut.” Somen puolella paketti on värikäs, kantaaottava, räväkkäkin. Kasvotusten Viinikangas puolestaan nojaa kiireettömyyteen ja läsnäoloon. Ajatus välittyy Viinikankaan asunnosta. Korkeassa huoneessa venyttelee vaniljaisen huonetuoksun ja vastakeitetyn kardemummakahvin utu. Huone on sisustettu pinterestmäisen harkitusti mutta sillä tavalla taiten, että tunnelma on samaan aikaan kotoisa ja persoonallinen. Vihreässä kakluunissa palaa kynttilöitä, seinällä on Viinikankaan mummun maalaamia tauluja. Sähköpianon päällä makaa kyljellään pikkuruinen lapsenviulu ilman kieliä ja leukatukea. ”Se on vain koriste. Haluaisin sanoa, että olen itse soittanut tuota joskus, mutta en mä kyllä ole”, Viinikangas sanoo. KULTTUURIKODEISSA lapsi saa tavallisesti soittimen käteensä viidenteen ikävuoteen mennessä, ja moni nykyinen ammattiviulisti on soittanut kolmevuotiaasta. Viinikangas oli kahdeksan, siis oikeastaan jo aika vanha. Viululla on pirullisen soittimen maine. Alkuun pitää oppia pitämään jousta sormien varassa niin, että ote on samaan aikaan vahva ja joustava. Kun painaa toisen käden sormia kieliä vasten, pienikin epävarmuus kuuluu äänessä. Sietokykyä vaaditaan sekä viulistilta että lähiympäristöltä, sillä kirskunta, natina ja jatkuva hienoinen epävire katoavat soinnista ensimmäistä kertaa usein vasta parin vuoden päästä. Viinikangas huomasi lapsena nopeasti olevansa viulunsoitossa hyvä. Hän oli parhaimpien soittajien joukossa arvostetulla ja tiukalla opettajalla. Soittaminen oli hauskaa, ja hän nautti esiintymisestä. Siitä sai myös aikuisilta kehuja. ”Se oli hirveän kivaa, että kaikki tuli aina esiintymisten jälkeen sanomaan, että voi kun sä soitat niin hyvin ja ai että mitä kaikkea susta vielä tulee, ja voi että ihanaa kun sä olet niin nuori vielä, että katopa kun sä olet tän ja tän ikäinen, että missä sä oot sitten”, Viinikangas sanoo tätimäisesti huokaillen. Vaikka musiikki on taideharrastus, klassisen soittimen opettelu tiivistyy usein lopulta samojen sävelkulkujen hinkkaamiseen, jolla pyritään pääsemään mahdollisimman puhtaaseen suoritukseen. Tapio Viinikangas, 24, käytti lähes kaiken vapaa-aikansa viulunsoittoon jo 11-vuotiaana. Sittemmin nuori taiteilija on luonut monipuolisen arjen, jota ei hänen mukaansa voi edes selittää vanhemmalle sukupolvelle. tama
• 36 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 Viinikankaalle viulunsoitto hahmottui suoraviivaisena janana asioita, joista jokainen johti aina tiettyyn, parempaan tulokseen. Hän kuvaa sitä ensin huippu-urheilijan treenaamiseksi mutta sanookin sitten, että vertaus on ehkä vähän liioiteltu. Sivullisesta se ei kuulosta kovin kaukaa haetulta. Viinikangas kertoo käyttäneensä viulunsoittoon lähes kaiken vapaa-aikansa jo 11-vuotiaana. Hän tarttui soittimeen, kun pääsi koulusta kotiin, ja soitti monta tuntia. Viikon kestävillä mestarikursseilla ja musiikkileireillä soittoa kertyi jopa yhdeksän tuntia päivässä. Harjoittelumäärä on varsin tavanomainen, jos viulusta haluaa ammatin. Kun saavuttaa hyvän soittotaidon, pelkkä ylläpito vaatii toistoja ja kehitys on entistä vaikeampaa. Jos opettajan vaatimustaso on kova, soittaminen voi muuttua ahdistavaksi. Tyypillinen tarina on, että teini-iässä elämään löytyy yhtäkkiä muutakin ja viulu hylätään kokonaan. Välillä kuulee puhuttavan ”viulutraumasta”. Viinikangas jatkoi, kun moni muu lopetti, mutta voi henkisesti huonosti kovimman harjoittelun vuosina. Sosiaalisessa mediassa hän on kertonut sairastuneensa syömishäiriöön, äärimmäiseen kehon kontrollointiin. ”Soittamisesta tuli moneksi vuodeksi pakkomielle”, Viinikangas sanoo. LUKIOSTA löytyi musiikkiteatteriharrastus, joka rentoutti ajattelua ja sai hahmottamaan, että musiikissa on muitakin tapoja esiintyä. Kun tuli aika hakea yliopistoopintoihin Sibelius-Akatemiaan, Viinikangas mietti, halusiko hän todella soittaa viulua omasta tahdostaan vai saadakseen hyväksyntää. ”Sitä, mikä oli omaa sisäsyntyistä motivaatiota ja mikä ulkoista, oli lopulta hirveän vaikea itse hahmottaa, koska harjoittelu oli ollut niin ankaraa.” Viinikangas halusi edelleen soittaa, mutta hän päätti valita hakukohteekseen musiikkikasvatuksen, arkikielessä mukan, eikä viulun solistilinjaa. Mukalta valmistutaan ensisijaisesti musiikin aineopettajaksi peruskouluun ja lukioon, mutta koulutus antaa valmiuksia myös esimerkiksi muusikoksi, tutkijaksi tai muihin musiikkipedagogisiin töihin. Päätös on jälkeenpäin tuntunut Viinikankaalle oikealta, sillä opintoja on ollut mahdollista valita laajemmalla spektrillä. ”Mukalla olen kokenut, että myös kritiikkiä opetusta tai vanhoja rakenteita kohtaan siedetään paremmin kuin muualla. Ilmapiiri on tosi keskusteleva.” Välillä Viinikangas törmää stereotypiaan siitä, että mukalla opiskelevat eivät opiskelisi musiikkia yhtä tosissaan kuin muut. Se näkyy hänen mukaansa myös kurssirakenteessa. Muka-opiskelijoille tarjotaan esimerkiksi vähemmän säestystunteja ja soittotunteja kuin solistilinjan opiskelijoille, vaikka kummassakin ohjelmassa on mahdollista suorittaa samat instrumentin tasosuoritukset. Toisin sanoen samaa tutkintokonserttia varten toiset opiskelijat saavat eri määrän opetusta ja tukea kuin toiset. ”Totta kai mukalla käytetään aikaa myös muihin asioihin ja vuorokaudessa on tietty määrä tunteja. Mutta musta on hassua, että sanotaan, että voit nyt soittaa tätä viulua, mutta sitten kumminkin pitää hoitaa kaikki järjestelyt ja nähdä tosi paljon enemmän vaivaa itse.” Kun Viinikangas innostuu selittämään, hän alkaa elehtiä käsillään koko käsivarren mitalta. Olkavarret nousevat, mutta hartiat jäävät alas ja kaula venyy pitkänä. Vaikka hän kannattelee käsiään, käsivarret ovat muuten rennot, vähän kuin balettitanssijalla tai marionettinukella. Jos ei muuten tunnistaisi häntä viulistiksi, sen tietäisi viimeistään leukaperän alla olevasta hiertymästä, tuttavallisemmin viulufritsusta. Iho kuluu leukatuen kohdalta, kun harjoittelee paljon. Kysyn, miten harjoittelu vaikuttaa fysiikkaan. Aika vähän nykyään, Viinikangas sanoo. Hän opiskelee nyt myös musiikkiteatteria avoimessa yliopistossa osana maisteriopintojaan. Opintoihin kuuluu muun muassa ” Lahjakkaaksi kutsumisesta tulee olo, että mä vaan ilmaannun tänne ja rimpsauttelen tästä nyt teille esityksen ilman, että mun tarvitsisi nähdä siihen vaivaa. ”
• 37 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 tanssia ja näyttelijäntyötä. Aika jakautuu niin monen asian välillä, että kehoa tulee käytettyä monipuolisemmin. Viulun harjoittelu on kausittaista. ”Tällä hetkellä saatan treenata vaikka vaan tunnin päivässä tai välillä harvemminkin. Mutta sitten jos on joku keikka tai viulutunti, harjoittelen useamman tunnin päivässä. Joskus, jos puhutaan tosi intensiivisestä kokonaisuudesta, saattaa olla viittä-kuutta tuntia.” Viinikangas kuulee edelleen välillä ihmettelyä nuoresta iästään ja taidostaan. Usein häntä sanotaan lahjakkaaksi. Se harmittaa, sillä lahjakkuuden korostaminen hänen mielestään sivuuttaa sen, että soittimen hallitsemiseksi tarvitaan ennen kaikkea sitkeää työtä. ”Lahjakkaaksi kutsumisesta tulee sellainen olo, että mä vaan ilmaannun tänne ja rimpsauttelen tästä nyt teille esityksen ilman, että mun tarvitsisi nähdä siihen vaivaa.” Mieluummin hän haluaisi kannustaa ihmisiä puhumaan taitavuudesta. Turhautuminen lahjakkuuspuheeseen kantoi kandidaatintutkielmaan, jossa hän käsitteli lahjakkuuden huomioimista musiikin opetuksessa. VIINIKANKAAN arki vaatii paljon suunnittelua ja itseohjautuvuutta, sillä hän viettää suuren osan ajastaan yksin. Hänelle tulee välillä tunne, ettei pysty nuorena taiteilijana kuvailemaan arkeaan ymmärrettävästi häntä vanhemmalle sukupolvelle. Työskentely jakautuu useampaan eri todellisuuteen, joista some on yksi oleellinen ulottuvuus. Hän on läsnä monessa eri ympäristössä samaan aikaan: opiskelee, harjoittelee viululla asteikkoja ja kappaleita, näyttelee, tanssii, laulaa, keikkailee viulun kanssa, viestii yhteistyökumppaneille ja laskuttaa. ”On tosi vaikea selittää sitä, mistä arkeni koostuu ja mitä kaikkia todellisuuksia siellä on. Tuntuu, että on tapahtunut joku iso muutos, eikä mun opettajatkaan välttämättä ymmärrä, miten paljon nuorena taiteilijana pitää jaksaa miettiä ja tehdä itse. Ja miten paljon vaikka some tuo siihen paineita.” Somessa painaa jatkuva informaatiotulva siitä, mitä kaikkea muuta voisi kulloinkin olla tekemässä ja saada aikaan. Samalla se on tärkeä ja luovuutta ruokkiva työkalu, Viinikangas sanoo. Hän kokee, että viulunsoiton ankara treenaaminen nuorena on tarjonnut apua arjen käsittelyyn nyt vanhempana. ”Olen oppinut sen, että en luovuta, vaikka tuntuu vähän pahalta. Se on iso osa sitä, että saan työskennellä mielekkäiden asioiden parissa.” Hän pyrkii kuitenkin nykyään siihen, että aikatauluista löytyy ilmaa. Silloin voi esimerkiksi soittaa pidempään, jos siltä sattuu tuntumaan, tai vaikka kirjoittaa tai viettää aikaa lähipiirin kanssa. TULEVAISUUDESSA Viinikangas haluaisi työskennellä laaja-alaisesti taiteen ja viihteen parissa muttei rajaa suunnitelmiaan sen tarkemmin. Hän ei usko, että hänestä tulee koskaan täysipäiväistä musiikkipedagogia. Hän on luonteeltaan esiintyjä. Viinikangas on kuitenkin kiinnostunut klassisen musiikin, oikeammin taidemusiikin, pedagogisesta ulottuvuudesta. Hän miettii paljon sitä, millä tavalla taidemusiikki kannattaa paketoida yleisölle ja miten se tavoittaisi erityisesti niitä, jotka eivät sitä tavallisesti kuuntele. Hän saattaa esimerkiksi sisällyttää rytmimusiikkipainotteisten keikkojen settilistaan pari taidemusiikin kappaletta helposti lähestyttävämpien väliin. ”Mutta jos se on vaikka joku bisnesfoorumi, niin en mä sinne lähde esittämään mitään avantgardeja. Sitten valitsen sen Fly Me to the Moonin ja Your Songin .” Kun kutsun kysymyksenasettelussa teknisesti helpompien kappaleiden keikkoja helpoksi rahaksi, Viinikangas vähän tuohtuu. Viihdyttäminen on oma haastava lajinsa, hän sanoo. Keikoilla hän kiinnittää huomiota jatkuvasti moneen asiaan samaan aikaan. Yksi niistä on oma läsnäolo: että muistaa hengittää, olla läsnä ja juurtua jaloistaan paikoilleen. ”Pääasia, mitä ajattelen on, että lllllavat alas”, Viinikangas rullaa ällän kieleltään ja laskee hartioitaan. ”Ja että muistaa nostaa leuan. Ne auttaa asiassa kuin asiassa.” Hän on myös koko ajan tietoinen, miten katsoo yleisöä ja miten yleisö katsoo häntä. Hän kutsuu olotilaa soft focukseksi . Kun huomio kiinnittyy moneen suuntaan ilman kiirettä, katse pehmentyy.
• 38 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 auhoitukset päättyvät ja lähdemme kävelemään harjoitushuoneelta kohti lähintä bussipysäkkiä. Juuso sanoo Akselille, että hän on miettinyt rikkovansa farkkujaan vielä hieman enemmän. Juttelemme hieman housujen tyylistä. Preferenssi on leveämmissä lahkeissa. Juuso miettii, että alkaisi käymään kuntosalilla, mutta pohtii, vaikuttaisiko tämä hänen rumpujensoittoonsa (aikataulullisesti mahdollisesti). Ollaan tulossa Azatoth-bändin rumpunauhoituksista, jotka on pidetty Espoon Juvanmalmin teollisuusalueella. Muistiinpano on Aleksi Koivistoisen , joka tutki sosiaalija kulttuuriantropologian gradussaan death metal -musiikin alakulttuuria ja sitä, miten nuoret muodostavat omaa tyyliään ja navigoivat skenessä. Koivistoinen huomasi korona-aikana, että Suomeen oli syntynyt uusi aalto, jonka myötä yhä useampi nuori alkoi käymään keikoilla ja soittamaan death metal -bändeissä. ”Muutos pisti silmään, ja aloin miettiä, mikä nuorten näkökulma on skenessä toimimiseen, tyylin muodostamiseen ja verkostoihin pääsemiseen”, hän kertoo. Death metal tunnetaan muun muassa murisevista vokaaleista, särisevästä sähkökitarasta sekä kuolemasta ja väkivallasta kertovista sanoituksista. Monelle ulkopuoliselle death metal saattaakin kuulostaa pelkältä melulta, Koivistoinen sanoo. Genre oli hänelle tuttu jo entuudestaan, vaikka hän on itse enemmän hardcore-punkin ystävä. Koivistoinen hengaili etnografisen kenttätyöjakson aikana neljän eri bändin kanssa esimerkiksi treeneissä ja keikoilla. Hänen mukaansa havainnoinnin kohteena olleet, noin 17–19-vuotiaat nuoret suhtautuivat tutkielmaan erittäin positiivisesti ja porukoihin oli helppoa päästä mukaan. Myös itse gradun kirjoittaminen sujui lopulta yllättävänkin kivuttomasti, Koivistoinen kertoo. Yhteensä tutkielman tekeminen vei alusta loppuun noin vuoden. Koivistoisen tulosten mukaan death metal on tärkeä osa tutkimukseen osallistuneiden nuorten identiteettiä. Harrastus myös tarjoaa heille mahdollisuuden kokea olevansa täysivertainen osa yhteisöä nuoresta iästä huolimatta. ”Graduni voi toimia kurkistusikkunana siihen, millaisia ilmiöitä yhteisön sisällä tapahtuu ja miten tyyliä rakennetaan”, hän sanoo. METALLIN KUTSU TEKSTI: ROOSA WELLING KUVA: ALEKSI KOIVISTOINEN Aleksi Koivistoinen vietti graduaan varten kolme kuukautta havainnoiden death metallia soittavien nuorten elämää. OUTOJA OPINNÄYTTE ITÄ FAKTA GRADUN OTSIKKO: ”Servants of the Scourge” – Suomalaisnuoret navigoimassa death metal -maailmassa SIVUMÄÄRÄ: 77 sivua + 5 sivua liitteitä TIEDEKUNTA: Valtiotieteellinen tiedekunta OPINTOSUUNTA: Sosiaalija kulttuuriantropologia PARAS ANTI: ”Koko prosessi oli tosi mielekäs ja merkityksellinen, koska sain tehtyä gradun siitä, mikä aidosti kiinnosti. Parasta oli viettää aikaa nuorten kanssa ja nähdä, miten taitavia he ovat ja miten kovalla draivilla he tekevät asioita.” ” Äänestämisestä pitäs antaa pullo kaljaa, eikä mitään pullakahveja. Nehän maksaakin saman verran. ” Opiskelija kommentoi Hyyn edustajistovaaleja Ylioppilaslehden numerossa 15/1995. PARHAITA TIMANTTIJU TTUJA
• 39 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 Sayaka Murata: Lähikaupan nainen (Gummerus, 2020, suom. Raisa Porrasmaa) 36-vuotias tokiolainen Keiko rakastaa konbinin myyjän työtään, jonka monotonisissa askareissa hän on taitava. Keiko kokee löytäneensä osansa yhteiskunnassa, mutta pakka alkaa hajota, kun perhe patistaa häntä kehittämään itseään ja löytämään puolison. Alisuoriutujan lohtuteos on ehyt loisteputkenvärinen maailmansa. TEKSTI: ALLI HALLONBLAD Talvipesä koostuu täkeistä, satsumista, lämpimistä juomista ja pienistä kirjoista. MIESLASTEN TIEDEKYSYM YKSET Henriikka Tavi: Remu (Teos, 2023) Remu on omistuskirjoitus sille, mitä koira on ja ei ole ihmiselle. Remu on pehmeä, suloinen, ärsyttävä, hillitön ja pelottavakin, mutta se ei ole lapsi. Runoissa elämän väliaikaisuus telmii edessä vanhan koiran lailla. Haikeuden keskellä kieli, ajattelu ja rakkaus etsivät eläimyyttä riemastuttavasti: Jaakko! / Jaakko: / mutta jospa / voisiko olla Jaakko! Mutta : / : / : ei. / Ei Jaakko. Claire Keegan: Nämä pienet asiat (Tammi, 2023, suom. Kristiina Rikman) Hiilikauppias kohtaa 80-luvun Irlannissa katolisen kirkon kaltoinkohteleman naisen tarinassa, jossa ihmisten hyvyys kurottaa instituutioiden julmuuden lomitse. Alkuperäisteoksessa Small Things Like These kieli muistuttaa tasaista vettä, jonka alla on äkkisyvää: simppeli lause upottaa kuten kirjallisuus parhaimmillaan. Vastikään ilmestyneessä elokuvaversiossa pääosassa on Cillian Murphy . Lasten tiedekysymyksiä on ratkottu Hesarissa vuosikausia, mutta vihdon vastatuiksi ansaitsevat tulla mieslasten ja muidenkin ”aikuisten” kysymykset. Lähetä oma kinkkinen kysymyksesi sekä kysyjän nimi ja ikä osoitteeseen toimitus@ylioppilaslehti.fi. ”Pissa ja palju ovat tietenkin kiinnostavia aiheita, mutta vastaus on itsestään selvä, sillä kyse on pelkästä geometriasta. Virtsarakko oli jo alussa paljussa eli veden sisällä, joten ei ole mitään väliä, siirtyykö pissa rakon sisältä ulkopuolelle. Pinta ei siis nouse, vaikka paljuun pissaisi. Kriittisintä veden korkeudelle on se, onko ihminen koko ajan yhtä syvällä paljussa. Jos nousee seisomaan, vesi tietenkin laskee. Jos ajatusta haluaa viedä vähän pidemmälle, ainut tapa nostaa paljun veden pintaa pissaamalla on tehdä niin, että nostaa alavatsan tai mieluiten koko alaruumiin veden yläpuolelle ja pissaa sitten veteen. Näin veden pinta nousee täydellä rakolla ehkä 500 millilitraa. Jos paljun tilavuus on esimerkiksi tavallinen 1400 litraa ja halkaisija 170 senttimetriä, pinnan nousua tulisi pikaisesti laskien 0,2 millimetriä. Jokainen voi sitten miettiä, onko se riittävän merkittävä nousu ja haluaako tehdä tuollaisen jotakuinkin erikoisen pissausmanööverin nostaakseen paljuporukan vettä 0,2 millimetriä. Pitää myös muistaa, että tuo efekti näkyy vain, jos malttaa pysyä samassa asennossa koko ajan.” Fysiologian professori Sampsa Vanhatalo, Helsingin yliopisto Jos ihminen pissaa paljuun, nouseeko veden pinta? AKSELI, 28 Miksi evoluutio tuntuu suosivan rapuja? ADAM, 25 ”Ihan aluksi haluan nillittää hieman ja korjata, ettei evoluutio suosi mitään. Evoluutio on prosessi ja prosessina sokea ilman päämäärää. Luonnonvalinta sen sijaan on tuottanut monia samankaltaisia rakenteita eliöille, jotka eivät ole lainkaan sukua toisilleen yksinkertaisesti siksi, että rakenne toimii. Esimerkiksi liito-oravat, kaguaanit ja Australian sokeriorava eivät ole lainkaan sukua toisilleen, mutta ne kaikki pystyvät liitämään puusta toiseen useita kymmeniä metrejä jalkoja yhdistävien liitopoimujen avulla. On helppo ymmärtää, miksi tällainen adaptaatio on kehittynyt. Eläimelle on varmasti edullista mieluummin liitää kuin juosta ja kiivetä puiden latvusten välillä. Mutta miksi luonnonvalinta näyttää suosivan ravunkaltaisia panssaroituja ruumiinmuotoja, joilla on häntä? Ensin pitäisi tutkia, onko tosiaan näin, ja sitten miettiä mahdollisia hypoteeseja. Panssaroitu ruumis antaa suojaa petoja vastaan. Toisaalta se estää tehokkaasti liikkumisen. On siis helppo ymmärtää, miksi nivelikäs häntä, jolla saadaan pukattua vauhtia, on kehittynyt.” Ekologian professori Johanna Mappes, Helsingin yliopisto 3 x pieni kirja KUVAT: KUSTANTAMOT
• 40 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 ASIATON KYSYMYS TEKSTI: ROOSA WELLING Hæ! Niin kai siellä Islannissa tyypillisesti tervehditään? Kyllä, hæ hæ. Olet koulutukseltasi ekonomi. Lisäksi olet työskennellyt viestintäasiantuntijana, matkaoppaana, kirjailijana ja design-kaupan pitäjänä. Kuka näistä ammateista on murhaaja? Ehdottomasti se design-kaupan pitäjä. Se tapaa niin paljon ihmisiä päivän aikana ja olisi noista ehdottomasti mehukkain. Esikoisdekkarisi Hildur ponnahti nopeasti myyntilistojen kärkeen ja tienaat nykyään kirjoillasi jopa satojatuhansia euroja vuodessa. Nuorten kannattaisi siis kauppikseen pyrkimisen sijaan ryhtyä kirjailijoiksi. Olisin itse halunnut mennä lukemaan kotimaista kirjallisuutta suoraan lukiosta, mutta sinne oli niin vaikea päästä, että hain kauppikseen. Sinne oli korkeampi sisäänottoprosentti, ja halusin päästä opiskelemaan jotain. Olen lukenut Hildur -sarjasta vasta kaksi ensimmäistä, koska olen edelleen Jakob -kirjaan kirjaston jonossa jollain sijalla 3900. Miksi nämä kirjat siis tarkalleen ottaen ovat niin suosittuja? En mä tiiä. Olen niihin itse tosi tyytyväinen, mutta on tämä ihmeellistä. Ei mulla ole tähän oikein mitään vastausta. Nautin tietysti suosiosta, mutta en osaa sanoa tarkalleen, mistä se johtuu. Joku vaan meni kohdalleen, joku mystinen x-tekijä. Hildur -sarjassa selitetään paljon islantilaista kulttuuria auki. Onko romaanisarjasi todellisuudessa Islannin matkailubisneksen sponsoroima? No olisipa, mutta ei se kyllä ole. Ihan omalla ajalla ja rahalla ne kirjoitin. Mustahan olisi ihanaa saada joku sellainen matkailuedistämispinssi joltain valtiolliselta toimijalta puseroni rinnukseen, mutta ei ole sellaista vielä näkynyt. Ehkä joku päivä. Miksi kirjojesi ”hyvät” henkilöt ovat hoikkia ja urheilullisia ja pahikset rapsuttelevat arpiaan? Olen tästä eri mieltä, koska sekin, joka rapsuttelee arpiaan, itse asiassa paljastuu tietyllä tavalla lämpimäksi ihmiseksi. Hildurin painosta en ole koskaan sanonut mitään. Sehän syö aina mitä haluaa ja tykkää urheilla paljon. Se ei ole mielestäni hoikka, vaan enemmän sellainen riski, ihana jötkäle. Nordic noir on nykyään epätrendikästä. Hildur -sarjasta onkin sanottu, että se edustaa nordic blueta, joka on ilmeisesti melkein kuin nordic noir, mutta enemmän ihmissuhteita ja villapaitoja. Googlasin termin ja löysin vain värikarttoja, sinun haastattelujasi ja viittauksia Hilduriin. Keksitkö termin itse, jotta et joutuisi myöntämään, että kirjoitat nordic noiria? No en keksinyt, vaan pöllin sen käyttööni yhdeltä saksalaiselta tv-tuottajalta, joka oli lukenut Hildurin ja sanoi, että tämä on just sitä mitä me etsitään, tällaista nordic blueta. On valon sävyjä ja sosiaalipsykologisia ulottuvuuksia. Olin että jes, tuo kuulostaa ihanalta, ja aloin käyttää termiä, koska musta se on kuvaava. Mulla on aika vähän graafisen väkivallan kuvausta kirjoissa, mutta ei siellä myöskään ole romantiikkaa, eli ne eivät ole cosy crimeakaan. Jotenkin se nordic blue tuntui omalta. Dekkareiden lisäksi olet kirjoittanut kirjoittamisoppaita. Millä tavalla neuvoisit minua kirjoittamaan tämän jutun? Hyvä kysymys. Oota. Hmm... No sieltä vaan... (Epäselvää muminaa.) Tämä on just niin vaikeata tämä toisten neuvominen. Kuuntelet tämän nauhan, ja sitten kirjoitat kaiken sinne, mitä mä sanoin. Jos puhuin liian pitkästi, poistat puolikkaita virkkeitä sieltä täältä. Eiks oo aika hyvä. Toinen, mitä aina sanon, on että perse penkkiin ja sitten vaan kirjoitetaan. Kun tietää, mitä on tekemässä, se pitää tehdä eikä jäädä liikaa miettimään. Jos haluat, voin katsoa sun jutun ensimmäisen version ja kommentoida. Se voisi olla kiva, kun meiltä on täällä Ylkkärissä juuri säästetty editointivoimasta. Ou gaad. Joo. Et allekirjoittanut kirjailijoiden avointa kirjettä, jossa kritisoidaan suoratoistopalveluita, jotka myyvät kirjallisuutta ”pilkkahinnalla”. Hesarin haastattelussa kerroit, että syy oli, että et ”täysin ymmärrä kiinteää tasahintavaatimusta” ja että kirjeessä on ilmaisuja, joita et käyttäisi muille puhuessa. Kiertelyltä kuulostaa. Jätätkö oikeasti äänikirjojen suoratoistopalvelut kritisoimatta siksi, että saat itse niistä niin hyvät tulot? No en, en jätä. Olen ollut kirjailijana kohta 20 vuotta ja äänikirjojen parissa aina. Silloinkin, kun kirjani myivät paljon pienempiä määriä kuin nykyään, äänikirjapalvelu on mahdollistanut sen, että kirjani ovat ihmisten käytössä pidempään. Siinä kirjeessä oli paljon tosi selkeitä ja hyviä asioita, kuten ettei kirjojen alvia nostettaisi. Mutta kokonaisuutena siinä oli paljon puhetta eri tahoille, ja kun nimensä laittaa johonkin paperiin, silloin tarkoitetaan kaikkea, mitä siinä Jätätkö äänikirjapalvelut kritisoimatta siksi, että saat itse niistä niin hyvät tulot, Satu Rämö?
• 41 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 ” Saan aika usein kommenttia kustannustoimittajaltani, että tätä erotiikkaa pois tästä, tätä ei nyt tarvita. ” K U V A : B JÖ R G V IN H IL M A R SS O N paperissa lukee. Ja en laita nimeäni mihinkään, mitä en täysin tajua. Kuten se tasahintamalli; en ymmärrä, mikä se on ja mitä lainsäädännöllisiä muutoksia sellaisen käyttöön ottaminen vaatisi, ja mitä se tarkoittaisi käytännössä minulle kirjailijana kaikista niistä teoksista, joita olen tähän mennessä tehnyt ja tulen ehkä tekemään. Mainitsit erikseen Hesarille, että sinua häiritsi kirjeessä ollut ilmaus ”kirja-alalle pesiytynyt epäeettinen toiminta”, koska verbi viittaa tuhoeläimiin. Mikä tuhoeläin itse olisit? Olisin torakka, koska torakat selviävät kaikesta. Jos kaikki muu on mennyt, torakat edelleen painavat menemään. En tajua niiden roolia maailmassa, miksi ne on olemassa? Ja ne ei häivy mihinkään vaan tulee aina väärään paikkaan väärään aikaan ja herättää karmivan olon. Minkälaisen avoimen kirjeen voisit allekirjoittaa, ihan mistä vain aiheesta? Haluaisin, että aina kun tarjotaan kahvia, sen kanssa tarjottaisiin myös kermaa. Sen voisin allekirjoittaa välittömästi ilman epäilyjä. Kerma on kahvissa ainoa oikea sisällys, mutta en silti pakota muita allekirjoittamaan. Olet erikoistunut myös islantilaisiin villapaitaohjeisiin. Minkälaisen kuvion suunnittelisit Ylioppilaslehti-teemaiseen villapaitaan? En ole koskaan suunnitellut yhtäkään kuviota itse, eli tämä olisi ensimmäinen. Tekisin ehkä viisi tasaraitakuviota. En lähtisi kokeilemaan mitään liian vaikeata, joku sellainen helppo ja nopea tasaraita. Helppo ja nopea on juuri sitä, mitä me täällä Ylkkärin toimituksessakin joudutaan nykyään tekemään. Meitä on myös kannustettu etsimään vaihtoehtoisia rahoituslähteitä, kun ylioppilaskunnan roposet ovat vähissä. Voisitko heittää idean mahdollisimman hyvin myyvästä dekkarista, joka sijoittuisi yliopistomaailmaan? Ehdottomasti siinä pitää olla vähän erotiikkaa. Tästä saan aika usein kommenttia kustannustoimittajaltani, että tätä erotiikkaa pois tästä, tätä ei nyt tarvita. Mutta musta sitä on hirveän kiva kirjoittaa, eli ehkä pistäisin tässä dekkarissa kaasun pohjaan: murhia ja erotiikkaa. Seksiä ja väkivaltaa. Kiitos ideasta! Unelmahommissa -kirjassa neuvot, miten intohimosta tai harrastuksesta voi tehdä kannattavan työn. Itse suhtaudun intohimoisesti Tiktokin selaamiseen, metsässä kävelemiseen ja kaikenlaiseen laiskotteluun. Millainen kannattava työ minulle näistä voisi muodostua? Sen metsässä kävelyn voisit yhdistää johonkin matkailuun liittyvään mainostamiseen esimerkiksi. Jos sinulla on joku ihana metsä, jossa aina kävelet, siellä voisi alkaa vetämään ohjattua metsäkävelyä. Ja jos rupeaisit samalla tekemään Tiktokiin videoita ja yhdistäisit niihin vaikka sitä erotiikka ja väkivalta -näkökulmaa, saisit hurjasti näyttökertoja. Sitten voisit alkaa tehdä myös mainoksia sinne Tiktokiin, vaikkapa niistä metsäkävelyistä. Olisikohan tässä ideaa? Kuulostaa hyvältä, voi nimittäin olla, että kohta täytyy etsiä uutta uraa. Seuraava kirjasi Rakel ilmestyy marraskuussa eli vasta tämän haastattelun jälkeen, sopivasti joulumyynteihin. Suunnitteletko kirjasi myyntisesonkien mukaan? Tuota, no en. Enemmän sen pohjalta, että milloin pääsen aloittamaan. Koska mulla menee tietty aika sen yhden kirjan kirjoittamiseen. Ensimmäinen kirjani ilmestyi kesän kynnyksellä, ja nyt kun minulta ilmestyy käännöksiä, niihinhän en voi vaikuttaa. Ne tulee ulos kun tulee. Ennustan, että Rakel -teoksen alkupuolella fiilistellään islantilaisia maisemia, surffaillaan ja pohjustetaan juonta selkokielellä ainakin kymmenellä eri aikatasolla. Puolivälin tienoilla lukijalta vedetään matto jalkojen alta ja loppukirja käytetään juonenkäänteiden yhteenvetoon. Yskäise kahdesti, jos olen oikeassa. (Pitkä hiljaisuus.) Oota, mä mietin sitä alkua... (Toinen pitkä hiljaisuus. Yskäisee kerran.) Sait vaan yhden yskäyksen. Hildurista on tulossa myös televisiosarja. Aiotko tehdä George R. R. Martinit eli keskittyä rahakkaisiin televisiotuotantoihin ja jättää kirjasarjan kesken? En missään nimessä. En osaa kirjoittaa telkkariin, en ole koskaan kokeillut. Aion vain katsoa sarjan telkkarista, kun se tulee. Ei ole mun osaamista ollenkaan, ainakaan nyt vielä. Ei koskaan saa sanoa ei koskaan, mutta minulla ei ole mitään hajua, miten sellainen televisiokäsikirjoitus edes tehdään. Kiitos haastattelusta. Voisi sanoa, että ymmärrysvajeeni katosi kuin pieru tunturiin, kuten kuuluu eräs Apulehteen kirjoittamiesi kolumnien otsikoista. (Nauraa) Ihan mahtavaa.
• YLIOPPILASLEHTI 5/2024 42 Helsingin Suomalaiselle Klubille herkkulaukku kukkuroillaan tarvikkeita rinkirunkkaukseen POSTIA HELSINGIN SUOMALAINEN KLUBI, BROOOO! Päätitte syyskuun lopulla pitää kerhonne ovet säpissä naisilta, sillä hameväki ei tumman puun ja suurmiesten kuvien joukkoon istu (paitsi toki sihteerin pöydän taakse, jaxuhalit Inkerille). Ymmärrämme, että naisten sisään päästämisellä olisi rajuja seurauksia. Kuten muutosta vastustava kaikin puolin hyvä äijä, yhdistyksen entinen puheenjohtaja Matti Viljanen kuvaa Hesarin jutussa: ”Jos oikein paljon tulisi naisjäseniä, niin en minä tiedä, mihin ne kaikki pistetään.” Klubinne kahdeksan kabinettia, 170 henkeä vetävä pääsali, kirjasto, olohuone, biljardisali, harrastesali, sikarihuone sekä korttipeleihin varattu kokoushuone kuulostavat kieltämättä ahtailta. Eihän niissä nykyäänkään meinaa mahtua levittämään haaroja kunnolla, puhumattakaan siitä, jos joku marisisi vieressä manspreadingista. Kirjailijailtoina emännätkin lasketaan sisään. Sillä olettehan tietoisia, että lukeminen on hot, ja naisten pitää tietää, että te luette. Kirjailijaillat voi järkätä miesten kesken sitten, kun IG-kuvanne metrossa lukemassa vihdoin repostataan @hotdudesreading-tilille. Lähetämme teille herkkulaukun, jonka avulla voitte sikarikerhon, rapujuhlien ja maanpuolustusharjoitteiden välissä ottaa pikku tauon toisenlaiseen yhteiseen puuhasteluun. Yllätyspussista löydätte kaikenlaista pientä kivaa pikkujoulukauteen: vaseliinia, nenäliinoja, viagraa sekä Circle Jerking Monstrous Cocks -dvd-boksin. Näillä eväillä sujuu piirileikki kitkattomasti vaikka hamaan tappiin! Terveisin Ylioppilaslehden tytöt Palstalla lähetämme ihmisille postia. K U V A T: IIS A PA P P I JA V A LM IS TA JA T
• 43 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 YLIOPPILASLEHTI 5/2024 FIKTIO (toivottavasti) Roosa: Noniin noniin, huomenta kaikille! Nyt lähdetään taas hommiin! Iisa: Eikö meitä kaikkia olekaan irtisanottu? R: Ei meitä voi irtisanoa. Meidät on valittu kahden vuoden määräaikaisiin soppareihin, ja meitä ei voi lain mukaan irtisanoa tai edes lomauttaa tuotannollis-taloudellisista syistä. Eve: Eli mitä me nyt sit tehdään puoltoista vuotta, kun rahaa ei oo enää mihinkään muuhun kuin meidän palkkoihin? Pyöritellään varpaita ringissä? Alli: Tuutataan iteksemme jotain juttuja nettisivuille. Se mitä keretään itse tehdä, kun ei voida maksaa freelancereille. R: Ne nettisivutkin maksaa, eli niitä ei voi pyörittää. Insta ja Tiktok on ainoat ilmaiset nyt, kun Facebook-tilille ei pääse kirjautumaan ja ex-Twitteriin ei uskalla mennä. I: Eli mä teen jatkossa AD-hommien sijaan vaan Instakuvituksia, kun me ei voida enää maksaa kuvaajille tai kuvittajille eikä myöskään julkaista niitä kuvitettuja juttuja. A: Ja me kirjotetaan Even ja Roosan kanssa yhdessä Instan kuvatekstejä. Eli tehdään nelistään hommaa, jonka yks somevaikuttajakin vois tehdä. Jes. E: Ei enää journalismia, vain sisältöä! I: Mä lataan jonkun lähmäisimmän ilmaisen meemisovelluksen ja alan tehtailla meemejä Comic Sansilla. A: Ylkkärin shitpost-era! R: Mulla on kaksi päivää viikossa enemmän työaikaa kuin teillä, niin ehdin myös jatkaa apurahahakemusten täyttelyä ja edaattorien lobbaamista. Ehkä me joskus sitten saataisiin rahaa siihen journalistiseen työhön, josta meille maksetaan… E: Hyvä, että Hyy kustantaa jatkossakin sitä, että käytät lukemattomia tunteja lehdenteon sijaan rahan kinuamiseen sekä muilta että heiltä itseltään. Miten ton rahavirran edes kuvittaisi diagrammina johonkin Powerpoint-slideen, onks se suljettu ympyrä vai mikä? I: Joka suuntaan räjähtävä hamsteripyörä. R: En mä edes jaksa ajatella. Joku helvetin yhdeksäs piiri. E: Mä ajattelin lähteä nyt Helsingin Suomalaiselle Klubille leopardikuvioisessa balaklavassa osoittamaan mieltä naisten jäsenyydestä, ihan vuoden 2013 hengessä*. Jos ketään ei kerta kuitenkaan kiinnosta, mitä mä teen työajalla. A: Aikamme tärkein tasa-arvoasia! Mä tuun myös ja otan Peipon mukaan, se ei siedä miehiä. Peippo-koira: Ruh. R: Lähdetään kaikki, kun meiltä oikeastaan lähtee tää toimistokin alta. Mä kuvaan Instaliven, niin edaattorit voi ihailla kättensä työtä. I: Jatketaanko samoilla vauhdeilla bussilla Turkuun? Ylioppilaslehden toimitus kokoontuu uuden viikon alussa toimistolla ja kuulee, että Hyyn edustajisto on päättänyt Kokoomuksen, Keskeisten ja Helpin ehdotuksesta lakkauttaa lehden rahoituksen ja kannustaa etsimään ”vaihtoehtoisia tulonlähteitä”. *toim. huom. Ylioppilaslehden 100-vuotisjuhlanumerossa toimituksen naiset kävelivät kommandopipoissa sisään Pörssiklubille, joka ei aikanaan sallinut naisjäseniä. Juttu jäi aavistuksen pimentoon samassa lehdessä ilmestyneen the kakkajutun vuoksi. YLIOPPILASLEHTI 5/2024 TEKSTI: TOIMITUS