Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
TAKAISIN KOTIIN Mikko Paatero istui tilille puheistaan s. 22 Nouseeko Jolla enää pinnalle? s. 28
LIPUT PALVELUMAKSUINEEN ALKAEN 43,50€ / 53,50€ / 68,50€ / 73,50€ / 88,50€ 24K MAGIC WORLD TOUR 2017 22.5.2017 • HARTWALL ARENA, HELSINKI WITH SPECIAL GUEST ANDERSON .PAAK UUSI ALBUMI 24K MAGIC NYT SAATAVANA BRUNOMARS.COM BRUNOMARS
SUOMEEN ON TÄLLÄ VUOSIKYMMENELLÄ rantautunut mokailuista puhuminen. Ilmiön on luonut start up -yhteisö: esimerkiksi Aalto-yliopiston kylkeen syntynyt Aalto Entrepreneurship Society lanseerasi vuonna 2010 Kansainvälisen epäonnistumisen päivän, jota vietetään joka vuosi 13. lokakuuta. Päivän taustalla on monelle yritysmaailmasta tuttu ajatuskulku. Siinä onnistuneita innovaatioita on usein edeltänyt erilaisten mokien sarja, joka on voinut tyhjentää yrittäjän kassan ja häpäistä tämän täysin. Epäonnistuminen luonnollisestikin hävettää, eikä siitä siksi juurikaan puhuta. Mutta jos epäonnistumiset tehtäisiin näkyviksi, ehkä ihmiset oppisivat huomaamaan, että mokillakin on roolinsa. Vain kokeilemalla voi oppia, kuuluu opetus. Tässä yhteydessä Suomea myös kernaasti moititaan. Mokien ylistyspuheessa juuri suomalaiset haluavat vaieta mokat kuoliaiksi, kun taas esimerkiksi Yhdysvalloissa flopit ja konkurssit nähdään normaaleina, yrittäjän elämään kuuluvina vaiheina. O N T I E T Y S T I P O S I T I I V I S T A , että epäonnistumisista puhutaan enemmän. Valitettavasti mokailemiseen armollisesti suhtautumisesta puhuvat usein vain ne, jotka ovat myöhemmin menestyneet. Siis ne, joilla on varaa siitä puhua. Kulttuuri on muuttunut vain vähän. Moka on lahja vain siinä tapauksessa, että sitä seuraavat edes jollain aikavälillä onni ja rikkaudet. Epäonnistumisen päivän uutisissa puhuvat Jari Sarasvuo ja peliyhtiö Supercellin tyypit – ihmiset, jotka nähdään nykyään ensisijaisesti menestyjinä. Niitä mokailijoita, jotka eivät onnistuneet, ei nosteta esille. Tässä lehdessä yhden epäonnistumisen tarinan kertoo toimittaja Juuso Määttänen. Sivulta 28 alkava juttu mobiiliyhtiö Jollasta muistuttaa, että rikkoutuneet odotukset ovat ensisijaisesti kipeitä asioita eivätkä lahjoja. Jollaa ei ole juurikaan mediassa käsitelty sen jälkeen, kun alkuhype loppui. T A R I N A , J O S S A V I L P I T T Ö M Ä S T I kaikkensa antanut yrittäjä epäonnistuu kaikesta huolimatta ei tietenkään ole kovin kiinnostava. Ennemmin se on surullinen ja lamauttava. Silti puhuminen on paikallaan. Esimerkiksi Jollan tekijät etsivät uutta suuntaa ja aikovat kokeilla vielä kerran. Jos he eivät onnistu, he todennäköisesti tekevät jotain muuta. P.S. Huomasitko, että Ylioppilaslehti on tehnyt ensimmäisen harppauksensa podcastien maailmaan? Seuraamme The Ulkopolitist -verkkolehden tekijöiden kanssa Yhdysvaltojen presidentinvaalin jälkeistä aikakautta, kun Donald Trumpin hallinto syntyy ja muotoutuu. Lue lisää verkkosivuiltamme osoitteesta ylioppilaslehti.fi! EPÄONNISTUMISTA EI AINA SEURAA ONNISTUMINEN K uv a : M er i Bj ör n PÄ Ä K I R J O I T U S ”Mokailemiseen armollisesti suhtautumisesta puhuvat vain ne, jotka ovat myöhemmin menestyneet.” Robert Sundman, päätoimittaja 3
SISÄLLYS A L K U U N 3 Pääkirjoitus 4 Sisällys 7 Tarik Ahsanullah haluaa jäsenmaksuttoman HYY:n 8 Gentrifikaatiotutka 9 Entä jos en osaa englantia? 9 Tuhannet tekokuut 10 Botoxia naamaan opiskelija-alella LO P P U U N 36 Voiko apurahoja jakaa reilusti? 38 Sarjakuva: Kosminen työtön 39 Laura Saura tutkii kohdennetun tappamisen etiikkaa 40 Essee: Voimaantuminen saa jo riittää 41 Emoji-uutiset 42 Kolumni: Mikael Mattila 43 Yst. terv. Ylioppilaslehti Tekijöinä tässä lehdessä Janne Arola, Meri Björn, Adam Bruell, Henna Hietamäki, Jantso Jokelin, Mikael Mattila, Juuso Määttänen, Jyrki Nissinen, Jenna Seikkula, Jussi Särkilahti, Annikki Valomieli Kannen kuva Jussi Särkilahti MIKÄ UUSPAKANOITA MOTIVOI? s. 16-21 Yhteiskunta maallistuu, mutta Karhun kansa on alkanut vihkiä ihmisiä loitsuin.
LEHTI ISSN 0355-9246 /// ISSN 1458-445X (verkkolehti) Vuoden 2017 ensimmäinen numero ilmestyy 15.2. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta eikä palauta sitä. Osoitteenmuutokset ja tilaukset: www.ylioppilaslehti.fi/tilaajapalvelut JOLLA AALLONPOHJASSA s. 28-33 Piti tulla mobiilialan ihmelapsi, tuli kymmenien miljoonien tappioputki. [also in english] s. 18.1.1913 Helsinki PÄ ÄTO I M I T TA JA Robert Sundman A D Tuomas Järvenpää TO I M I T U S S I H T E E R I T Melissa Heikkilä Veera Jussila etunimi.sukunimi(a) ylioppilaslehti.fi KUSTANTAJA Ylioppilaslehden Kustannus Oy Leppäsuonkatu 9, 00100 Helsinki p. 050 447 1117 TOIMITUSJOHTAJA Antti Kerppola antti.kerppola(a)hyy.fi MEDIAMYYNTI Pirunnyrkki Oy Kari Kettunen, p. 040 018 5853 Erja Lehtonen, p. 040 018 5852 etunimi.sukunimi (a)pirunnyrkki.fi PAINO Printall AS, Tallinna, Viro MIKKO PAATERO EI s. 22-27 VAIKENE ELÄKKEELLÄKÄÄN Entinen poliisiylijohtaja uskoo olevansa oikeassa – ja haluaa meidänkin siihen uskovan.
JÄSENMAKSU: EUROA Teksti: Rober t Sundman Edustajistovaalien ääniharava Tarik Ahsanullah uskoo, että oikeanlaisella varainhoidolla Helsingin yliopiston ylioppilaskunta saattaisi olla pian jäsenmaksuton ylioppilaskunta. Marraskuun alussa ratkenneet Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajistovaalit olivat poliittisten ryhmien juhlaa. Sekä Sitoutumaton vasemmisto että Kokoomusopiskelijat kasvattivat paikkamääriään kolmella, ja HYY:n Vihreät piti paikkansa suurimpana poliittisena ryhmänä kasvaen yhdeksänhenkiseksi joukoksi. Poliittisten ryhmien riveistä tulivat myös vaalien ääniharavat. Suurimman äänisaaliin onnistui keräämään kokoomuksen Tarik Ahsanullah, 24, joka sai peräti 155 ääntä. HYY:n hallituksessa kuluvana vuonna istunut oikeustieteen opiskelija uskoo, että tärkein syy sekä omaan että ryhmän voittoon oli talousasioista puhuminen. Kokoomusopiskelijoiden vaalikampanjan kärkenä oli ennen kaikkea tavoite jäsenmaksuttomasta ylioppilaskunnasta. Mutta miten tuollaiseen tavoitteeseen voisi päästä? Ylioppilaskunta saa nyt suurimman osan rahoistaan omistamaltaan HYY Yhtymältä, joka tulouttaa kiinteistöja ravintolaliiketoimintansa voitot opiskelijoille. Jäsenmaksuttomuus tarkoittaisi noin miljoonan euron kululeikkauksia. ”Minulla on todella kova luotto yhtymän tekemiseen. Tavoitteena on, että voitonjako kasvaisi vuoteen 2025 mennessä niin, että jäsenmaksuttomuutta varten ei tarvitsisi tehdä hirveitä leikkauksia. Lisäksi yhtymä voisi laajentaa liiketoimintaansa esimerkiksi opiskelija-asuntotuotantoon, joka olisi myös ylioppilaskunnan arvojen mukaista”, Ahsanullah kertoo. Jos ja kun jostain pitäisi kuitenkin säästää, etsisi Ahsanullah säästöt esimerkiksi tilakuluista. ”Yksi vaihtoehto voisi olla Uuden ylioppilastalon B-rapun vuokraaminen ulkopuolisille ja korvaavien tilojen hankkiminen halvemmalta alueelta. Ryhmässämme on puhuttu paljon myös Ylioppilaslehden asemasta. Itse näkisin, että meillä olisi mahdollisuus vallata lehdellä markkinoita myös muiden yliopistojen ylioppilaskunnista, jolloin HYY:n osuus tilaajamaksuista laskisi.” Ahsanullahin mielestä HYY:n pitäisi ylipäätään keskittyä kaupunkivaikuttamiseen ja olemaan vahvemmin alueellinen toimija. Sen sijaan Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) olisi otettava kovempi asema valtakunnallisena vaikuttajana. Tätä Ahsanullah aikoo edistää ensi vuonna SYL:n hallituksessa, johon hänet valittiin marraskuun lopulla. ”SYL:n pitäisi tarjota enemmän ratkaisuja yleisen muutosvastarinnan sijaan. Esimerkiksi koulutusleikkauksia ei tietenkään voi puolustaa, mutta monessa asiassa voisimme selkeämmin tuoda esiin omia ehdotuksiamme. Ylioppilasliike ei saa olla ei-liike, joka puolustaa vain saavutettuja etuja”, hän sanoo. K uv a : Ju ss i Sä rk il ah ti AJANKOHTAISTA 7
Suomen ”Berghain” Ääniwalli sekä ympäröivän teollisuusalueen työhuoneet Guido van Heltenin lapsimuraali Hämeentie 78:n seinällä Tuohireppu Helsingin Kahvipaahtimon seinällä Japanilainen ravintola Mashiro tarjoaa kauniisti aseteltua Toku-Zukedonia, Vege-Oyakodonia ja Possu-Nikomidonia Retropelikorjaamo Nesfix.org, avoinna maanantaisin noin klo 18-21. Ikkunassa Nintendo 64, Atari ja Commodore Pub Magneetti: ikuiset jouluvalot ja surinaklubit Möreä huuto raitiovaunulinjalla nro 8: ”Aaaaaaaa! Ne viivytti mua!” Kirjastossa ei Ylioppilaslehteä Luomuspelttimannapuuroa tarjonnut Kahvila Suvanto suljettu Vegaanibrunssia tarjonnut Beach Bar lopettanut Virkatut Converset kirpputori Löytöretken ikkunassa Yökerho Musta Härkä: lounaalla buffet-intialaista ja yöllä karaokea GENTRIFIKAATIOTUTKA Olipa kerran kaksi vanhaa työläiskaupunginosaa, jotka sijaitsivat vierekkäin. Toisesta tuli äkkiä muodikas. Mitä toiselle kävi? No, siitäkin tuli myöhemmin muodikas. Gentrifikaatiolle jo aikaa sitten menetetty Kallio saa nykyään vartioida tarkkaan Vallilan tekemisiä. Jälkimmäinen tunnetaan 1900-luvun alun puutaloistaan, retrohenkisistä vapputansseista ja teollisuusalueella järjestettävistä teknobileistä. Viime vuonna neljä kymmenestä Vallilan asukkaasta oli 25–39-vuotiaita. Alueella äänestetään vihreitä, lastenvaunut rullaavat kirpputorien ohi. YLIOPPILASLEHTI SELVITTI, ONKO VALLILA HENKISESTI LÄHEMPÄNÄ BROOKLYNIÄ VAI VALKEAKOSKEA. V VA L L I L A Te k s t i : M e l i s s a H e i k k i l ä & Ve e r a J u s s i l a 8
Suomessa englannin kielen opiskeleminen ei ole pakollista peruskoulussa tai lukiossa, vaan tilalla on toisinaan mahdollisuus lukea myös jotain toista pitkää kieltä. Helsingin yliopiston tiedekunnista löytyy paljon oppiaineita, joihin englannin kielen osaaminen ei myöskään ole pääsyvaatimus, ja esimerkiksi pääsykoekirjallisuus on monesti suomalaista. Englantia osaamattomalle opiskelijalle voi kuitenkin mennä luu kurkkuun, kun hän huomaa, että kursseilla onkin paljon englanninkielistä kirjallisuutta. Mitä opiskelijan silloin pitäisi tehdä, humanististen tiedekunnan dekaani Arto Mustajoki? ”Olen työskennellyt dekaanina melko pitkään, enkä muista, että tällainen tilanne olisi kertaakaan tullut eteeni. Olisi siis todellakin poikkeuksellista, jos näin tapahtuisi. Opiskelijoistamme lähes kaikki osaavat ainakin lukea englantia, ja tenteissähän saa vastata toki suomeksi tai ruotsiksi. Jos tällainen tulisi ajankohtaiseksi, niin varmaan tilanteeseen löydettäisiin jokin ratkaisu. Perustuslakihan takaa yhdenvertaisen kohtelun.” KYSYTÄÄN AUKTORITEETILTA Ensi vuoden alkupuolella Otaniemen TUAS-talolla seurataan historiallista tapahtumaa, kun Suomen ensimmäinen oma satelliitti laukaistaan avaruuteen. Satelliitilla (tai tekokuulla) tarkoitetaan tässä yhteydessä keinotekoista satelliittia eli ihmisen tuottamaa esinettä, joka on laukaistu maan kiertoradalle. Laukaisupäivämäärästä ei ole vielä varmaa tietoa, sillä satelliitit avaruuteen toimittavan SpaceX-yhtiön Falcon 9 -kantoraketti on aikaisemmissa laukaisuissa räjähtänyt ennenaikaisesti. Nyt jännitetään, kumpi ehtii ilmakehän toiselle puolelle ensin: Aalto-1 vai Aalto-2. Opiskelijavoimin rakennetuista satelliiteista ensimmäinen testaa teknologiaa avaruusolosuhteissa, toinen puolestaan tutkii alempaa termosfääriä. ”Ilmassa on valtavasti innostusta ja toisaalta pelkoa siitä, että kaikki ei menekään hyvin”, kertoo projektin vetäjä, professori Jaan Praks Aaltoyliopistosta. Ensimmäinen ihmisen rakentama satelliitti, Neuvostoliiton Sputkik-1, laukaistiin avaruuteen vuonna 1957. Union of Concerned Scientists -järjestön mukaan Yhdysvallat johtaa nyt satelliittikisaa 576:lla satelliitilla. Kiina ja Venäjä tulevat perässä 180:lla ja 140:lla satelliitillaan. Jos tähdet ovat oikeassa asennossa, Aalto-1 ampaisee taivaalle aikaisintaan tammikuussa ja Aalto-2 helmikuussa. Satelliitit liittyvät tätä Tellusta kiertävien tuhansien satelliittien joukkoon ja ovat maamme ensimmäiset kansainvälisessä avaruusesinerekisterissä. Ei pahempi tapa käynnistää 100-vuotiaan Suomen juhlavuosi. Maailman tapahtumat numeroina. SUOMI-SATELLIITIT LIITTYVÄT PIAN TEKOKUIDEN VALTAVAAN JOUKKOON Tällä palstalla soitamme viranomaisille ja asiantuntijoille. Ennätysvuosi oli 2014, jolloin sateliitteja kiertoradalle lähetettiin 240 Maata kiertää 4277 sateliittia Tänä vuonna sateliitteja avaruuteen on laukaistu 165 Suomella on nyt kaksi satelliittia laukaisuvalmiudessa. Kolme muuta satelliittia on valmisteilla. 9
Opiskelija-alennuksia neuvotteleva Frank ei saa opiskelijajärjestöiltä eettisiä ohjeita. Tällä hetkellä opiskelijoille tarjotaan alennusta esimerkiksi botoxista. Teksti : Melissa Heikkilä 10
YLI 700 ERI TAHOA TARJOAA tällä hetkellä opiskelijoille alennusta opiskelijakorttia vastaan. Alennusta saa esimerkiksi junamatkoista, hampurilaisista, kahvista, sähköstä – ja botoxista. Ensi tammikuuhun asti opiskelija voi saada ”esteettisen lääketieteen edelläkävijältä” ja ”esteettisiin kehon ja kasvojen hoitoihin” erikoistuneelta Estetialta ei-kirurgisia toimenpiteitä huokeahkoon hintaan. Näitä toimenpiteitä ovat esimerkiksi kasvojen kohottaminen botuliinilla eli botoxilla ja huulien muotoilu täyteaineilla. Pänttäyksestä kurtistuneet kulmat saa uuteen muotoon mesolangalla, ja pikkujoulusitseille ehtii vielä mennä pulleammin huulin. Jos rahaa on: monelle opiskelijalle 200-300 euron hintaiset hoidot maksavat silti liikaa. MIKSI BOTOX-HOIDOISTA EDES tarjotaan alennusta? Opiskelija-alennuksista vastaa yritys nimeltä Oy Frank Students Ab. Se ilmoittaa neuvottelevansa alennuksista opiskelijoiden tarpeiden ja toiveiden mukaan. ”Opiskelijoilla on valta päättää, mitä meillä tehdään. Pyrimme tarjoamaan laajan kirjon erilaisia etuja, joita nuoret opiskelijat voivat hyödyntää”, sanoo Frankin toimitusjohtaja Tiia Lehtola. Frankin pääomistajia ovat opiskelijajärjestöt: Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), Suomen ammattiin opiskelevien liitto (SAKKI), Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto (SAMOK) ja Suomen lukiolaisten liitto (SLL). Tämän lisäksi tanskalaisomisteinen matkatoimisto Kilroy omistaa Frankista 49 prosenttia. Lehtola sanoo, ettei Frank saa suoranaista eettistä ohjeistusta omistajiltaan. Päivittäisestä pyörittämisestä vastaa oma kahdeksanhenkinen henkilökunta. Yritykset maksavat Frankille näkyvyydestä, jonka he saavat alennuksia tarjoamalla. Frankin myynti löytää alennuksia tarjoavat yhteistyökumppaninsa joko itse, tai sitten yritykset ottavat oma-aloitteisesti yhteyttä. ”Valitettavasti en osaa sanoa, että kummin päin se on mennyt tässä [Estetian] tapauksessa”, Lehtola sanoo. LUULISI, ETTÄ OPISKELIJOIDEN edustajia kiinnostaisi se, kaupataanko alaikäisille ja parikymppisille piikityshoitoja naamaan. Mitä sanoo lukiolaisten edustaja eli SLL:n puheenjohtaja Elli Luukkainen? ”Mielestämme ulkonäön muokkaaminen muuten kuin urheilun keinoin eivät ole sellaisia asioita, joiden pitäisi kuulua Frankin etuihin. Meidän toimintaamme kuuluu lukiolaisten hyvinvoinnin lisääminen.” Luukkainen sanoo, että Estetia-alennuksesta keskusteltiin omistajien ja Frankin kesken alkuvuodesta. Lukiolaisten edustajat olivat huolissaan siitä, miten opiskelija-alennus vaikuttaa alaikäisten jäsenten minäkuvaan. Kuitenkin tarjous meni neuvottelujen jälkeen läpi. Frankin toimitusjohtaja Lehtolan sanoin aiheesta käytiin ”jonkin verran sisäistä keskustelua järjestöjen kanssa”. ”Pohdimme, miksi tällainen alennus olisi epäeettinen. Samalla voisi miettiä, teemmekö yhteistyötä kuntosalien tai Painonvartijoiden kanssa. Ihmiset käyttävät palveluita eri tavalla. Miksi yksi kehon muokkaamismenetelmä olisi epäeettisempi kuin toinen?” Lehtola kysyy. Myöhemmin sähköpostissa Lehtola huomauttaa, että Estetia-etuun on nyt tehty K18rajaus, koska ”edussa kuvatut palvelut eivät ole missään vaiheessa koskeneet alaikäisiä”. Myös Estetiasta sanotaan, ettei piikityshoitoja tehdä alaikäisille. ”Lastensuojelulaki kieltää meitä. Edes huoltaja ei voi antaa alaikäiselle lapselle lupaa tehdä hoitoja”, kertoo Estetian sairaanhoitaja Susanna Hanhineva. TÄMÄ EI KUITENKAAN KUITTAA SITÄ, miksi SLL suostui epäeettiseksi katsomaansa botox-yhteistyöhön. Lukiolaisten puolesta puhuva Luukkainen ei osaa kommentoida asiaa, sillä yritysyhteistöistä neuvottelee pääsihteeri. Silloinen pääsihteeri on siirtynyt uusiin tehtäviin, ja uusi aloittaa tehtävissään vasta lehden mentyä painoon. Luukkainen itse rajoittaisi alennukset epämääräisesti ”opiskelijoiden hyvinvointia” palveleviksi. ”Raja menee siinä, mikä meidän näkemyksemme mukaan hyödyntää lukiolaisten elämää positiivisesti ja tekee lukiolaisen elämästä parempaa.” Ammatillisia opiskelijoita edustava SAKKI korostaa eettisissä linjauksissaan yksilön valinnanvapautta. ”On ihmisen oma vapaus haluaako muokata itseään, aivan kuten hänellä on oikeus päättää, onko lihansyöjä ja käyttääkö kaupallisen ketjun vaatteita”, kertoo SAKKI ry:n vt. pääsihteeri Sara Siponmaa. ”Frank edustaa neljää järjestöä ja kahta eri astetta. Siellä on muitakin tarjouksia, joita jäsenemme eivät voi käyttää”, sanoo järjestön puheenjohtaja Jasmina Khabbal. FRANKIN OSALTA VASTAUS ON SELVÄ: yrityksen tehtävänä on koota alennuksia yhteen paikaan. ”Kukaan ulkopuolinen ei voi olla tuomari siinä, mitä palveluita yksilö saa tai ei saa käyttää. Jos joku kokee saavansa lisäarvoa ja viihtyy palvelun käyttämisen jälkeen paremmin omassa kropassaan, hänellä on vapaus käyttää sitä”, Lehtola sanoo. Lehtolan mukaan Frankille ei toistaiseksi edes ole tullut vastaan alennuksia, jotka vaatisivat jyrkkiä eettisiä linjavetoja. ”Kiinnitämme huomiota siihen, kuka palvelua tarjoaa ja siihen, että palveluntarjoavat vaikuttavat luotettavilta.” Lehtola ei halua määritellä, minkä alan toimijan kanssa Frank ei missään nimessä tekisi yhteistyötä. Alennuksia neuvotellaan sen mukaan, mitä järjestöt ja Frank olettavat opiskelijoiden haluavan ja tarvitsevan. Estetian Hanhinevan mukaan kyselyjä toimenpiteistä tulee alaikäisiltä jatkuvasti, vaikka itse alennusta ei olekaan käytetty erityisen ahkerasti. ”Ihmisen kehonkuva muuttuu 24 vuoteen asti, ja ihminen kehittyy fyysisesti siihen asti, joten ennen sitä on oikeastaan aika turha tehdä mitään pistohoitoja.” 11 11
TIEDÄTKÖ JO MITÄ SINUSTA TULEE ISONA? Soita tai lähetä hakemus: www.sm-mega.? Forssa Hamina Helsinki puh. 045 7731 3801 puh. 044 335 0736 puh. 045 7731 3601 Hyvinkää Hämeenlinna Jyväskylä puh. 045 7731 3769 puh. 045 7731 3781 puh. 045 7731 3752 Kerava Kotka Kouvola puh. 045 7731 3723 puh. 045 7731 3707 puh. 045 7731 3689 Kuusankoski Lahti Lohja puh. 045 7731 3739 puh. 045 7731 3667 puh. 045 7731 3849 Oulu Raahe puh. 045 7731 3859 puh. 045 7731 3636 Riihimäki Urjala puh. 045 7731 3621 puh. 044 434 7318 Entäpä jos vedätkin hetken henkeä työskennellen myyntitehtävissä – keräät tienestejä sukan varteen ja kokemusta hihaan? Jos omaat sujuvan supliikin ja hyvän tilannetajun; olet positiivinen, empaattinen ja haluat menestyä – voit hyvinkin olla etsimämme henkilö. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden ansaita hyvin ja oppia samalla taitoja, joista sinulle on hyötyä elämäsi eri vaiheissa ja monessa eri ammatissa. Tehtävänäsi on markkinoida puhelimitse erilaisia tuotteita tai palveluita. Työkaluinasi on helppokäyttöinen soittojärjestelmä ja sinä itse. Suoramarkkinointi Mega Oy on 1986 perustettu Suomen johtava puhelimitse tapahtumaan markkinointiin erikoistunut yritys. Toimimme 16 paikkakunnalla työllistäen yli 400 henkilöä. Kuulumme vahvasti kehittymän Alma Media Oyj:n Alma Talent –liiketoimintayksikköön. Voit työskennellä kokopäiväisesti yritysmyynnissämme tai osa-aikaisesti iltavuorossa kuluttajamyynnin parissa. Työt voit aloittaa vaikka heti. ITÄ S U O M E N Y L I O P I S TO IT Ä -S U O M E N Y LI O P IS TO ITÄ -S UO ME N YL IO PIS TO IT Ä -S U O M E N Y LI O P IS TO TULEVAISUUDEN TAITEILIJA, HAE TAIDEYLIOPISTOON! Yli 30 koulutusohjelmaa musiikin, kuvataiteen, teatterin ja tanssin aloilta. Hakuaika 10.–25.1.2017 www.uniarts.fi/hae START HERE. SE ON ENNE. MÄÄRÄNPÄÄ. HERÄTYS. Taideyliopisto = Kuvataideakatemia + Sibelius-Akatemia + Teatterikorkeakoulu
TULEVAISUUDEN TAITEILIJA, HAE TAIDEYLIOPISTOON! Yli 30 koulutusohjelmaa musiikin, kuvataiteen, teatterin ja tanssin aloilta. Hakuaika 10.–25.1.2017 www.uniarts.fi/hae START HERE. SE ON ENNE. MÄÄRÄNPÄÄ. HERÄTYS. Taideyliopisto = Kuvataideakatemia + Sibelius-Akatemia + Teatterikorkeakoulu Do you want to live, learn and explore student life in an inspiring and international environment? With bachelor’s degree programmes in English in International Business, Materials Processing Technology and Nursing, Arcada University of Applied Sciences offers you a wide range of stepping-stones to launch your career. We know that the future belongs to the curious. STAY CURIOUS APPLY 10–27.1.2017 ARCADA.FI KAIKKI OPISKELIJAEDUT KÄNNYKÄSSÄ. app LADANNUT? OOTHAN JO • N ÄY T E L M Ä N K I R J O I T TA M I N E N • K Ä S I K I R J O I T TA M I N E N • V I I S I V U O T I S E T O P I N N O T HAKUAIKA: 10 – 25/1/2017 VA L I N TA KO K E E T: 15 – 2 /5 / 2 017 VA L I N TA KO K E E T: 29 – 31 /5 / 2 017 HAKUAIKA: 10 – 25/1/2017 DRAMATURGIAN KOULUTUS OHJELMA ESITYSDRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT w w w. u n i a r t s . f i / t e a k /d r a m a t u r g i a n k o u l u t u s o hj e l m a • E S I T YS, K A N SA I N VÄ L I S Y YS, E S I T YS T U T K I M U S ouluJ oratorio @HelsinkiBaroque
PARRAKKAAN MIEHEN OLALLA roikkuu kokonaisen mäyrän ruhosta tehty laukku. Kädessään hänellä on hirvennahkainen, iso rumpu. Hän katselee keskittyneesti isoa siirtolohkaretta, jonka päällä kasvaa nuori pihlaja. Mies kiipeää kiven päälle, levittää alleen porontaljan ja polvistuu pihlajan eteen. ”Olen nyt ensimmäistä kertaa tuomassa antimia tälle paikalle. Katsokaa te paikkahaltijat suopeasti minun perhettäni, joka on asettumassa tähän lähistölle”, mies puhuu pihlajalle ja asettaa sen juureen hirven kuivalihaa, mäyrän nahkaa ja tammenterhon. Ne ovat uhrilahjoja. Sen jälkeen alkaa äänekkäämpi rituaali. Mies lyö ensin yhteen luita ja helisyttää itse tekemiään helistimen kaltaisia rahistimia. Musisointi voimistuu. Hän rummuttaa isoa hirvirumpua ja hoilaa kalevalaisella mitalla itse kirjoittamaansa loitsua. ”Puolehen poikain hiljenneiden, etehen entisemosiensa”, mies laulaa vahvistuvalla äänellä. Lopulta hän yltyy eläimellisiin ääniin kiljahdellen ja huhuillen rummun säestäessä metelöintiä. Äänet kaikuvat hiljaisen metsän latvustoissa. MIIKA VANHAPIHAN olohuoneessa, rapistuneessa rintamamiestalossa Forssan maaseudulla, on esillä nahkainen seremoniakaapu. Kaavusta roikkuu pieniä luita. Seinillä on esillä myös itse tehtyjä noitarumpuja, helistimiä ja puolison rakentamia tuohinaamareita. Viereisessä huoneessa hänen vaimonsa nukuttaa vauvaa. Vanhapiha harjoittaa suomenuskoa, josta hän itse käyttää mieluummin nimeä väenusko. Väellä hän viittaa sekä kansaan että vanhaan käsitteeseen väellisyydestä, voimasta. Tässä maailmankatsomuksessa kaikella on luonnossa oma henkensä, paikoilla omat haltijansa ja esivanhemmat edelleen läsnä. Vanhapiha on keskeinen hahmo Karhun kansassa. Ryhmä sai vuonna 2013 virallisen uskontokunnan statuksen. Nimensä uskonto sai suomalaisugrilaisesta perinteestä, jossa karhu nähdään ihmisen kantavanhempana. ”Karhu on metsän olemuksen edustaja, luonnon valtias”, Vanhapiha kertoo. USKONTOTIETEILIJÄT NIMITTÄVÄT Karhun kansan tyyppisiä ryhmittymiä yleensä uuspakanallisiksi. Termillä tarkoitetaan toimintaa, jolla pyritään elvyttämään tai jäljittelemään esikristillisiä uskomusperinteitä. Moni kuitenkin kokee pakanuuden negatiivisesti latautuneeksi sanaksi. Mieluummin puhutaan muinaisuskosta, kansanuskosta tai luonnonuskosta. Erityisen vahva buumi vanhojen uskomusten ja rituaalien rekonstruoinnissa nähtiin 1960-luvulla, jolloin länsimaisen, modernin yhteiskunnan ulkopuolelle suuntautuva henkinen etsintä nousi hetkellisesti jopa muodikkaaksi. Itämaiset uskonnot, vanhat rituaalit, salatieteet ja magia nousivat hippiliikkeen vanavedessä populaarikulttuurin keskiöön. Nyt sama etsintä tuntuu jälleen nostavan päätään. Flow-festivaalien kotina tunnetussa Suvilahdessa järjestettiin tänä syksynä ensimmäistä kertaa Pakanalliset syysmessut, joissa samanismi, suomenusko, jooga, luontaishoidot ja wiccalainen magia asettuivat sulassa sovussa saman katon alle. Tapahtuma oli järjestäjien mukaan menestys, ja messuja järjestetään myös jatkossa. Kesällä julkaistiin myös joukkorahoituksella toteutettu dokumentti Ukonvaaja, jossa rock-tähti A. W. Yrjänä selvitti kotimaisen luonnonuskon perinteitä. Karhun kansan pääseminen virallisten uskontokuntien listalle on Suomessa historiallinen tapahtuma. Miika Vanhapiha on myös saanut Suomessa ensimmäisenä muinaisuskontojen harjoittajana oikeuden vihkiä pareja avioliittoon. Ensimmäisiä häitä vietettiin syksyllä. Tyypillinen seremonia sisältää loitsumista ja runonlaulua luonnon helmassa. Vanhapiha vihkii mielellään myös samaa sukupuolta olevia pareja. Sen sijaan pelkästään eksoottisia häitä kaipaavat karsitaan pois. Pinnallisen eksotiikan metsästäjien lisäksi Karhun kansan punaisella listalla ovat ihmiset, joilla tuntuu olevan poliittisia motiiveja uskolle. Pohjoinen mytologia kun on monesti liitetty nationalismiin ja äärioikeistolaisuuteen, joista yhteisö haluaa sanoutua selkeästi irti. Vaikka kyse on aidosta uskonnosta, tarkkoja dogmeja Karhun kansalla ei ole. Osa suhtautuu uskomuksiin ja rituaaleihin toisia vakavammin, mutta ei vaadi muilta samaa vakaumusta. Ihmiset poimivat heille itselleen sopivat osat paletista. Tällainen henkinen ekletismi sopii erinomaisesti länsimaalaisille, postmoderneille yksilöille. M U I N A I ST E N U S KO M U ST E N S U O S I O tuntuu olevan ristiriidassa maallistuvan, modernin yhteiskuntamme kanssa. Eivätkö Suomi ja muu länsimainen maailma ole sittenkään matkalla kohti rationaalista, ateistista maailmankuvaa? On ja ei, sanovat uskontotieteilijät. Jussi Sohlberg tarkkailee Suomen evankelisluterilaisen kirkon tutkimuskeskuksessa uskonnollisen kentän muutoksia. Hän on tutkinut new age -liikettä, spiritualismia, salaseuroja, uuskarismaattisuutta, satanismia – ja uuspakanallisuutta. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului viime vuoden lopulla hieman alle 73 prosenttia väestöstä. Jäsenmäärä on pienentynyt läpi 2000-luvun noin yhden prosentin vuositahtia. Mikäli edessä ei ole kristillistä buumia, noin puolet Suomen kansasta ei kuulu evankelis-luterilaiseen kirkkoon vuoteen 2040 mennessä. Enemmistö on matkalla vähemmistöksi. Ja vaikka tällä hetkellä kirkkoon kuuluu vielä suurin osa suomalaisista, vain noin joka kolmas kertoo tutkimusten mukaan uskovansa kristinuskon opettamaan jumalaan. ”Siitä ei päästä mihinkään, että Suomessa on nähtävissä selkeää ja jatkuvaa maallistumista. Perinteinen sekularisaatioteoria, jossa uskonnottomuuden leviämisen eteneminen nähdään suoraviivaisena ja vääjäämättömänä, on kuitenkin osoittautunut ainakin osittain vääräksi”, tutkija Sohlberg kertoo. Kuten Karhun kansan kaltaiset liikkeet osoittavat, ateismin leviämisen rinnalla on myös toinen juonne. Tutkijat puhuvat post-sekulaarista yhteiskunnasta. Uskonnollisuus ei ole kadonnut, vaan saanut uusia muotoja. Samalla kun kirkkoon kuuluvien määrä on laskenut, uusien uskonnollisten yhdyskuntien määrä on kasvanut. Suomessa on noin tuhat uskonnollista yhdyskuntaa, joista suurin osa toimii tavallisena rekisteröitynä yhdistyksenä. Virallisia rekisteröityjä uskonnollisia yhdysT A K A I S I N K O T I I N Muinaiset uskomukset ja moderni henkisyys nostavat päätään kirkon aseman horjuessa. Emmekö olekaan matkalla kohti uskonnotonta yhteiskuntaa? Teksti : Henna Hietamäki – Kuvat : Jussi Särkilahti 18
kuntia on noin sata. Uskontoa rekisteröitäessä ryhmällä täytyy olla joko yhteisesti hyväksytty uskontunnustus, pyhiä kirjoituksia tai vakiintuneita uskonnon harjoittamisen muotoja. ”Siihen ei sinänsä oteta kantaa, onko kyseessä uskottava uskonto vai ei”, Sohlberg toteaa. ENNEN KARHUN KANSAN perustamista ja maalle muuttoa Miika Vanhapiha oli harjoittanut kotoperäistä noituutta Helsingissä jo parikymmentä vuotta. Hän oli kasannut uskonsa osasia Suomen kansan vanhojen runojen, suomalaisugrilaisen samanismin ja muiden historiallisten lähteiden pohjalta. Monet perinteiset tavat hän oppi jo lapsuudessaan Pohjois-Pohjanmaalla asuneelta isoäidiltään. Tämäkin uskoi luonnonhenkiin ja kertoi murheensa ”pitämyspuulle”, jolle jätti pieniä lahjoja. Kaikkialla perinteet eivät ole katkenneet. Karhun kansan ryhmittymisen myötä järjestettiin kesäiset karhujuhlat. Ikiaikaisiin tapoihin pohjaavissa juhlissa kunnioitetaan karhua ja sen myötä koko luonnon ja ihmisen vastavuoroista suhdetta. ”Se oli ensimmäinen kerta, kun harjoitin omia rituaalejani muiden ollessa läsnä”, Vanhapiha kertoo. ”Olin elänyt postmodernissa yksinäisyydessä, jossa ihmiset voivat harrastaa kaikennäköistä erikoista. Yhtäkkiä olin osa heimoa. Se oli suuri kokemus.” Juuri kokemuksellisuus on tunnusomaista uusille, uskonnollisille yhteisöille, kertoo Helsingin yliopiston uskontotieteen laitoksen yliopistonlehtori Teemu Taira. ”Kärjistetysti voidaan sanoa, että kun perinteisessä uskonnollisuudessa ihmisen tehtävä on ollut palvella jumalaa ja totella hänelle annettuja käskyjä, uushenkisyydessä jumaluus palvelee yksilön hyvinvointia”, Taira toteaa. Tämä teoria on syntynyt selittämään etenkin new age -henkisyyttä, mutta voidaan hyvin ajatella, että myös uuspakanallisissa suuntauksissa yksilöt hakevat toiminnasta konkreettista tukea hyvinvointiinsa. Ihmisen ja luonnon yhteydestä on kehittynyt oma tutkimusalansa, ekopsykologia. Sen mukaan ihmisillä on evoluutiohistoriamme jäänteenä sisäänrakennettu tarve olla yhteydessä muuhun ekosysteemiin. Luonnossa vietetty aika tekee hyvää paitsi fysiikalle, myös mielenterveydelle. Muinaisten luonnonuskontojen rituaalit soveltuvatkin hyvin ekopsykologian suosittelemaksi keskittyneeksi, kokemukselliseksi olemiseksi luonnon keskellä. SYVÄLLISEN LUONTOSUHTEEN tärkeyttä painottaa myös Susanna Aarnio. ”Olemme ihan oikeasti vain osa luontoa, emme sen hallitsijoita”, Aarnio toteaa tarpoessaan lumisateessa Seurasaaressa. Hän näyttää toppatakissaan ja kirjaillussa villapaidassaan aivan tavalliselta naiselta, mutta eroaa maailmankuvaltaan merkittävästi keskivertokansalaisesta. Hän on samaani. ”Oikeastaan samaani-termi on vierasperäinen. Suomessa kyseisen ammattikunnan jäseniä on kutsuttu noidiksi”, Aarnio kertoo. Aarnio opiskeli 1990-luvulla Alankomaissa eläinlääketiedettä ennen kuin törmäsi paikallisessa kirjakaupassa opukseen suomalais-ugrilaisesta samanismista. Teos kolahti, syvälle. Vanha perinne tuntui kertovan samoista asioista, joita hän oli kokenut jo lapsesta asti luonnossa. Kutsumus oli selvä ja selittämätön. Suomeen palattuaan Aarnio vaihtoi opinnot uskontotieteeseen ja hakeutui suomalaisen samaani Johannes Setälän oppiin. Nyt Aarnio ja Setälä pyörittävät yhdessä Jämsän Koskenpäässä keskusta, joka jakaa informaatiota ja järjestää kursseja suomalais-ugrilaisesta samanismista. Aarnio kokee tehtäväkseen tuoda jotain olennaista muinaisista perinteistä takaisin nykyihmisille. ”Puhun muistin palauttamisesta. Uskon, että esivanhempiemme tietous on meissä jokaisessa, kunhan se vain kaivetaan esiin.” Samanismin johdantokursseilla on käynyt Aarnion arvion mukaan jo satoja ihmisiä. Osallistujia löytyy eri ammattiryhmistä ja ikäluokista. Viime vuosina kursseilla on ollut yhä enemmän 20–30-vuotiaita nuoria aikuisia. Aarnio uskoo, että yksi selitys alkuperäiskansojen oppien ääreen hakeutumiselle on vastareaktio nyky-yhteiskunnalle. ”Yhä useampi ymmärtää, että kulutusyhteiskunnan on mahdotonta jatkaa samaa rataa. Kaiken kaaoksen keskellä haetaan turvaa vanhoista juurista ja oppia alkuperäiskansojen ekologisesta elämäntavasta”, Aarnio sanoo. Menneen maailman perinteiden ja uskomusten puoleen kääntymisessä voi tosiaan olla kyse pakenemisesta globaalista epävarmuudesta. Tutkija Teemu Taira toteaa, että voi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta irtisanoutua länsimaisesta yhteiskunnasta – ainakin väliaikaisesti ja vain sopivilta osin. ”Joitain saattaa loukata rinnastaminen larppaukseen, mutta jotain samankaltaista tässä kaipuussa menneeseen maailmaan voi nähdä”, Taira pohtii. Karhun kansan Miika Vanhapiha kertoo, että heidänkin jäsenistään suurin osa on kaupunkiväestöä, joka on hyvin perillä ympäröivän maailman tapahtumista. Hän itse työskenteli ennen muinaistekniikoihin ja omavaraiseen elämään syventymistään pitkään IT-alalla. MUINAISUSKO VOI SIIS TARJOTA harjoittajilleen mahdollisuuden syvään luontosuhteeseen ja vaihtoehdon modernin maailman ongelmille. Näiden lisäksi voidaan eritellä kolmas motiivi. Kutsukaamme sitä pyhäksi sosiaalisuudeksi. Samaanin – tai kotimaisesti noidan – tehtävänä on ollut luonnonhaltioiden ja esivanhempien kanssa asioiminen, jotta yhteisön tasapaino on säilynyt. Samaani on suorittanut rituaaleja ja seremonioita, kun heimo on sitä tarvinnut. ”Rituaalit liittyvät monesti tilanteisiin, joissa yhteisöä, sen jäsentä tai ympäröivää luontoa on kohdannut jokin vastoinkäyminen, kriisi tai muutos. Samaanin tehtävä on ollut johdattaa ihmiset yli sellaisesta tilasta, johon jumittuminen hankaloittaisi heidän selviytymistään eteenpäin”, Aarnio selittää. Siirtymäriitit ovat olennainen osa myös tapakristittyjen suhdetta kirkkoon. Ihmiset kokoontuvat siunaamaan yhteisönsä jäseniä, kun elämässä on muutoksia. Näiden tapahtumien ulkopuolella yhteinen hengellinen toiminta on vähäistä. Tarvetta yhteisille seremonioille kuitenkin tuntuu olevan. Muinaisuskonnot tarjoavat yhden ratkaisun tarpeen tyydyttämiseen, mutta myös arkisempia tapoja löytyy. Uskontotieteilijät ovat puhuneet lähivuosina ateistisesta henkisyydestä. Voidaanko jonkinlaista transsendenssia ja pyhyyttä kokea myös ilman uskoa jumaliin? ”On iso joukko ihmisiä, jotka ovat erkaantuneet perinteisistä kirkoista, mutta eivät ole myöskään löytäneet kiinnekohtaa tiukasta materialismista ja ateismista”, tutkija Teemu Taira toteaa. Hänen mielestään sisäisten voimavarojen etsiminen self help -kirjallisuuden, mindfulnessmenetelmien, meditaation ja joogan avulla voidaan myös käsittää modernina henkisyytenä. Vakiintuneista uskonnoista erkaantuneet ihmiset hakevat vastauksia olemassaoloonsa muista lähteistä. Joogahuoneella suoritettu kollektiivinen meditaatio voi resonoida samalla aaltopituudella kuin uskonnolliset rituaalit. Harras yhdessäolo tuntuu ihmisistä yksinkertaisesti hyvältä. Lontoossa muutama vuosi sitten syntyneet Sunday Assembly -tapahtumat ovat levinneet jo yli 70 kaupunkiin ympäri maailmaa. Sunnuntaikokoontumiset ovat ateistinen vaihtoehto jumalanpalveluksille. Tilaisuuksissa pidetään puheita, pohditaan elämää ja lauletaan yhteislauluja. Susanna Aarnio uskoo, että moni etsii samanistisesta työskentelystä abstraktia yhteyden kokemusta ja tietoisuuden tasoa, joka on sisäänrakennettu ihmislajin aivoihin. ”On helpotus päästä hetkeksi irti jatkuvasta järkeistämisen ja verbalisoinnin tarpeesta ja aistia yhdessä jotain voimakasta”, Aarnio toteaa. ”Moni sanoo minulle, että heillä on kaipuu kotiin.” 20 TA K A I S I N K O T I I N 1 6 2 1
Teksti : Janne Arola – Kuvat : Annikki Valomieli
ISTUTIMME ENTISEN POLIISIYLIJOHTAJAN ALAS VASTAAMAAN KIISTELLYISTÄ LAUSUNNOISTAAN. MUTTA ONKO ELÄKKEELLÄ OLEVA MIKKO PAATERO ENÄÄ VASTUUSSA KENELLEKÄÄN? Totuus tulee Paateron suusta
S yyskuun 10. päivä Helsingin Asema-aukiolla tapahtui paljon julkisuutta saanut pahoinpitely. Uusnatsistisen Suomen Vastarintaliikkeen jäsen potkaisi maahan liikkeen mielenosoitusta arvostelleen ohikulkijan. Pahoinpitelyn uhri kuoli myöhemmin. Tapausta seurasi keskusteluryöppy poliittisesta väkivallasta ja jopa poliittisesta murhasta. Syyskuun lopussa jopa 15 000 ihmistä kokoontui Helsingin keskustaan osoittamaan mieltään rasismia, fasismia ja poliittista väkivaltaa vastaan. Tapahtumista voi tehdä myös toisenlaisen johtopäätöksen: ”Helsingissä sattuu joka viikonloppu pahoinpitelyitä, joissa voi huonoissa olosuhteissa käydä samoin”, sanoo entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero, 68. Nyt ei olla Poliisihallituksen tiloissa, vaan Pasilan sillan toisella puolella sijaitsevan Bar Bölen nurkkapöydässä. On lokakuinen perjantai, ja Paateron edessä oleva kahvikuppi on jo tyhjä. Paateron poliisiunivormu jäi narikkaan reilu vuosi sitten. Tilalla on kauluspaita ja Calvin Kleinin neule: golfia ja tennistä harrastavan hyvätuloisen eläkeläisen vakioasu. (Myöhemmin Paatero tarkentaa, että neule maksoi vain 40 euroa.) Virkavastuu ei selvästikään enää paina – niin rennosti Paatero puhuu niin urheilusta kuin turvapaikanhakijoistakin. T arkemmin asema-aukiolla kävi näin: Mielenosoituksen ohi kulkenut Jimi Karttunen, 28, osoitti halveksuntaansa muun muassa sylkäisemällä maahan mielenosoittajien edessä. Sen jälkeen Suomen Vastarintaliikkeen aktiivi Jesse Torniainen, 26, otti vauhtia ja potkaisi Karttusta voimalla rintaan. Tämä kaatui ja löi päänsä katuun. Maahan vuotanutta verta näkyi myös Vastarintaliikkeen julkaisemalla videolla. Viikon kuluttua Karttunen kuoli aivoverenvuotoon. Paatero ihmettelee, miksi keskustelu poliittisesta väkivallasta kiehahti Suomessa juuri nyt. ”Rasismi, vihapuheet ja ääritoiminta pitää voimakkaasti tuomita. Mutta jos perusteluna on vain Asema-aukion tapahtuma, ollaan erittäin löysässä perustelumaailmassa.” Paatero ei nimittäin näe Asema-aukion pahoinpitelyssä suoraa poliittista motiivia. Ei siitäkään huolimatta, että saman liikkeen aktiiveja on aiemmin tuomittu muun muassa Jyväskylän pääkirjastossa tapahtuneesta puukotuksesta ja on parhaillaan syytettynä viime vuoden elokuussa Jyväskylässä puhjenneesta väkivaltaisesta mellakasta. Paatero pitäisi uusnatsien väkivallasta pienempää ääntä, koska toimintaan osallistuu suojelupoliisin arvion mukaan vain muutamia kymmeniä ihmisiä. ”Sitä ei saa nostaa liian isoksi ilmiöksi. Olen sitä mieltä, että mitä enemmän tällaisista jutellaan, sitä enemmän ne saavat myös pontta toimia”, Paatero sanoo. Paaterolta kommentti on suorastaan kummallinen. Mutta entinen poliisiylijohtaja on pyydetty haastatteluun juuri siksi, että hän laukoo ahkerasti mielipiteitään Suomeen kohdistuvista uhkista. T O T U U S T U L E E PA AT E R O N S U U S TA 2 2 2 7 24
S atakunnan Eurassa syntynyt Paatero on seurannut isänsä jalanjälkiä: ensin opiskelemaan oikeustieteitä, sitten nimismieheksi ja poliisipomoksi. Ennen poliisiylijohtajan uraansa Paatero toimi lääninpoliisineuvoksena ja -johtajana Länsi-Suomen läänissä. Suuri yleisö muistaa Paateron kuitenkin suorapuheisena poliisiylijohtajana, joka päätyi seitsemän virkavuotensa aikana selittelemään monenlaisia poliisin sotkuja. Vuosina 2008–2015 näitä olivat muun muassa Helsingin huumepoliisin ja keskusrikospoliisin huonot välit, Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimen löytyminen niin sanotusta epäiltyjen rekisteristä sekä suojelupoliisin kiusaamistapaukset. Virassaan Paatero aiheutti hämmennystä itsekin. Hän ehdotti esimerkiksi kaikkien suomalaisten sormenjälkien keräämistä rekisteriin, jota poliisi voisi hyödyntää vakavia rikoksia tutkiessaan. Poliisin rinnalle Paatero kaipasi vapaaehtoisia kodinturvajoukkoja, jotka pitäisivät järjestystä yllä erityisesti maaseudulla. Usein tällaisia avauksia seurasi kritiikkiryöppy. Esimerkiksi sormenjälkirekisteri loukkaisi arvostelijoiden mielestä kansalaisten yksityisyydensuojaa. Kodinturvajoukkojen perustaminen taas johtaisi omavaltaiseen voimankäyttöön syrjäkylillä. Usein Paatero myös koki tulleensa väärinymmärretyksi. Hän haluaa nytkin tarkentaa, ettei ole koskaan puhunut ”kodinturvajoukoista”, vaan vapaaehtoisista kansalaisista, jotka olisivat poliisin apuna. Poliisi myös rekrytoisi ja kouluttaisi heidät ja valvoisi heidän toimintaansa. Paateron saama kritiikki on kuitenkin ymmärrettävää. Poliisiylijohtaja on Suomessa poliisin ylin virkamies, joka johtaa poliisin toimintaa joka puolella maata. Sellaisessa työssä julkiset kommentit ovat väistämättä painavia. E läkkeellä Paatero on kuitenkin iskenyt silmään uuden vaihteen. Syyskuun alussa Paaterolta julkaistiin kirja Sisäinen turvallisuus horjuu. Sen pääväittämä on, että kokonaistilannekuva sisäisestä turvallisuudesta puuttuu. Nimenomaan kokonaistilannekuva: Paateron agendalla ovat kansainväliset uhat terrorismista ja kyberturvallisuudesta alkaen, mutta hän antaa myös nolostuttavankin yksityiskohtaisia ohjeita siitä, että asuntojen ja autojen ovet kannattaa pitää lukittuina ja lompakkoa säilyttää muualla kuin takataskussa. Kirjasta huokuu, että Paatero on halunnut niputtaa kaikki poliisiuransa ajan huolet yksiin kansiin. Kaikkeen, myös epätodennäköisiin tapahtumiin, kannattaa varautua, tuntuu olevan viesti. Koska kirjassa käsiteltäviä asioita on useita kymmeniä, Paateron ratkaisuehdotukset jäävät monin paikoin ylätasolle. Esimerkiksi koulusurmia voitaisiin hänen mukaansa parhaiten ehkäistä ottamalla nollatoleranssi koulukiusaamiseen ja lisäämällä poliisin resursseja olla läsnä sosiaalisessa mediassa. Hän ei kerro tarkemmin, miten toteuttaisi ehdotuksensa. Kirjasta välittyy myös Paateron innostus nimenomaan hallinnon kehittämiseen. Hän pohdiskelee laajalti, miten eri viranomaisten kannattaa resurssejaan käyttää ja mitkä lainsäädäntöuudistukset voisivat ongelmia helpottaa. Paatero itse pitää teosta ensimmäisenä näin laajana katsauksena Suomen sisäisen turvallisuuden perustaan. ”Tällaista on vaikea kirjoittaa, jos ei ole toiminut tietyn tyyppisessä tehtävässä.” K irjan julkistuksen yhteydessä otsikoihin nousi erityisesti Paateron arvio, jonka mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet turvapaikanhakijat aiheuttavat Suomessa arvaamattoman tilanteen. Hän sanoi, että viranomaiset antavat silotellun kuvan vastaanottokeskusten tilanteesta. ”Tietyn tyyppiset turvapaikanhakijat ovat alkaneet järjestäytyä vastaanottokeskuksissa. He ovat luoneet järjestelmiä, joiden johtajat pitävät kokonaisuuden tiukasti käsissään”, Paatero sanoi Ylen haastattelussa päivää ennen kirjan julkaisua. Jo samana päivänä sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kiirehti Twitterissä kumoamaan väitteet. ”Vastaanottokeskuksissa on edelleen paljon poliisitehtäviä, ei merkkejä järjestäytyneestä toiminnasta”, hän twiittasi. Paateron näkemykset kiisti myös Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen. Monissa lehdissä ja blogeissa kyseenalaistettiin Paateron lähteet ja johtopäätökset. Vaikka Paaterolla on edelleen laajat kontaktiverkostot poliisivoimissa, päätelmän turvapaikanhakijoiden järjestäytymisestä hän sanoo tehneensä julkisten lähteiden perusteella. Hän viittaa esimerkiksi uutiseen, jossa kerrottiin poliisien menevän vastaanottokeskuksiin aina useamman partion voimin. PAATERO PITÄISI UUSNATSIEN VÄKIVALLASTA PIENEMPÄÄ ÄÄNTÄ. 25
P aatero sanoo yllättyneensä lausuntojensa keräämistä reaktioista. ”Kansliapäällikkö (Nerg) tyrmäsi sen vissiin samana päivänä”, Paatero sanoo ja naurahtaa hieman epäuskoisesti. ”En tiedä, oliko hän saanut siihen jotain kehotuksia.” Nerg puolestaan kommentoi sähköpostitse, että erilaisista skenaarioista pitääkin keskustella, mutta väärät tiedot pitää korjata heti. ”Uutisointi antoi kuvan, että tilanne on jo päällä ja järjestäytymistä olisi jo havaittu. Ja kun eläkkeellä oleva poliisiylijohtaja näin sanoo, ei lukija osaa erottaa mielipidettä faktasta”, Nerg sanoo. Nerg ja Paatero eivät ole vastakkain ensimmäistä kertaa. Jo vuonna 2013 kansliapäällikkö moitti poliisin johtamista ”luutuneeksi ja valuvikaiseksi”. Paatero kertoi tuolloin Iltalehdelle kuulleensa kritiikin jo useasti ja sanoi sen olevan ”täydellistä hölynpölyä”. Sekä Paatero että Nerg kiistävät nokittelun turvapaikanhakijoiden järjestäytymiseen liittyvissä kysymyksissä johtuvan heidän henkilösuhteistaan. ”Paateron kanssa on aina ollut suorat ja hyvät välit”, Nerg sanoo. A inakin yksi asia on selvä. Paatero on edelleen mielestään oikeassa: turvapaikanhakijat ovat järjestäytyneet. Alkusyksyn lausunnoistaan Paatero kertoo saaneensa palautetta ”niiltä tahoilta, jotka tietävät asiasta minua enemmän”. Palautteen perusteella hän sanoo olevansa tyytyväinen siihen, että on asiassa oikeilla linjoilla. Järjestäytymistä Paatero tosin sanoo pitävänsä itsestäänselvänä ja luonnollisenakin asiana. Suurempi huolenaihe – ja skenaario, johon pitää varautua – on hänen mukaansa se, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita katoaa maan alle ja rekrytoidaan järjestäytyneen rikollisuuden piiriin. Tai että syntyy jopa kokonaan uusia, etnisiä rikollisryhmiä. ”Perussanomani on, että jos ihan tavallisen ihmisen järjellä ajattelee, meille tulee erittäin suuret määrät irakilaisia, joilla on sotilaallista tai muuta turvallisuuskoulutusta. Suurin osa heistä saa negatiivisen turvapaikkapäätöksen. Kyllä siellä samanhenkisten piirissä verkostoitumista ja yhteenliittymiä tavalla tai toisella tapahtuu.” Yhteenliittymillä Paatero sanoo tarkoittavansa käytännössä uskonnollisia yhteisöjä. ”Jihadistiset, islampohjaiset arvomaailmat ovat vähän erilaisia. Heillä yhteishenkiajattelu on paljon syvempää kuin suomalaisten keskuudessa.” P aateron mukaan hän ei olisi poliisiylijohtajana voinut sanoa asioita, joita sanoo nyt eläkkeellä. ”Ymmärrän tasapainottelun: virassa ollessa ei saa luoda turvattomuutta. Se voi aiheuttaa pikkaisen softimpia lausuntoja.” Silti Paatero ei nytkään puhu kovin yksityiskohtaisesti. Hän ei halua tarkentaa, mihin viittaa turvapaikanhakijoiden yhteishenkiajattelulla tai mitä hän täsmällisemmin pelkää tapahtuvan. Kun kysyn myöhemmin puhelimessa, eikö tällainen vihjailu nimenomaan lisää kansalaisten turvattomuuden tunnetta, Paatero puolustautuu. ”En halua sanoa tämän päivän tilanteesta, koska toiset tahot tietävät siitä enemmän. En kuulu enää salaisten tietojen saajien joukkoon. Pakko pysyä yleisemmällä tasolla ja toivoa, että kannanotot kuitenkin noteerataan.” Kuulostaa monimutkaiselta. Virassa ollessaan Paatero ei voinut puhua suoraan, koska hänellä oli salassa pidettäviä tietoja, joista ei voinut kertoa yksityiskohtia. Nyt eläkkeellä ollessaan hän sanoo puhuvansa suoraan, mutta perustaa tietonsa ainakin osin julkisiin lähteisiin, jotka ovat kenen tahansa arvioitavissa, eikä edelleenkään mene yksityiskohtiin. Kyynikot ovat nähneet Paateron raflaavat kommentit lähinnä kirjan PR-kampanjana. Hän ei kokemuksellaan toki voinut olla tietämättä, että päivää ennen virallista julkaisupäivää annetut kommentit varmistaisivat maksimaalisen julkisuuden. Paatero itse väittää harmistuneensa siitä, että Ylen kohutuksi noussut haastattelu julkaistiin ennen kirjan ilmestymistä. Kirjassa hän ei itse asiassa edes mainitse huoltaan turvapaikanhakijoiden järjestäytymisestä. Alkuperäisen uutisen Paateron kommenteista tehnyt Ylen oikeustoimittaja Päivi Happonen puolestaan kirjoitti Ylen verkkosivuilla, että Paatero vastasi haastattelupyyntöön kesken tennispelin ja otti omaaloitteisesti esiin väitteet järjestäytymisestä vastaanottokeskuksissa. T otuuden jälkeisestä ajasta puhutaan nyt paljon, eikä vähiten Donald Trumpin vaalivoiton myötä. Tieteellä ja faktoilla ei ole enää merkitystä, vaan tunne ja retoriikka ratkaisevat. Politiikka-lehden päätoimittaja ja tutkija Paul-Erik Korvela kirjoittaa Politiikasta.fi-sivustolla, että todellisuudessa olemme eläneet faktojen jälkeistä aikaa jo antiikin ajoista lähtien. Modernein termein kysymys on spinnaamisesta. Siinä valikoidaan itselle mieluisa tulkintakehys tai narratiivi, jota vasten faktat esitetään. Siis samat faktat, jotka toisessa narratiivissa on esitetty eri valossa, Korvela kirjoittaa. Tämä pätee myös poliisiin. Ylen politiikan toimittaja Jari Korkki kirjoitti marraskuun alussa, että suojelupoliisi on väläyttänyt eduskunnan hallintovaliokunnalle terrorismin torjunnan yksikön lopettamista, jos juustohöyläys supon määrärahoista ei lopu. Se on tietenkin vain populistinen heitto, jolla supo haluaa kääntää poliitikkojen ja kansan sympatiat puolelleen. Paaterokin on ollut lukuisia kertoja julkisuudessa puhumassa poliisien heikentyneistä resursseista ja vaikeuksista huolehtia koko maan turvallisuudesta. Hän sanoo ymmärtävänsä, että jotkut kokevat painostukseksi sen, että poliisi puhuu ääneen erilaisista uhkaavista skenaarioista. ”Mietin tätä paljon virassa ollessani”, hän sanoo. ”Pohja on kuitenkin se, että poliisin määrärahoja ei ole koskaan arvioitu sillä perusteella, mitä tehtävät vaatisivat. Olemme jääneet kauas Pohjoismaisessa vertailussa. Se on huolestuttavaa.” PAATERO ON EDELLEEN MIELESTÄÄN OIKEASSA: TURVAPAIKANHAKIJAT OVAT JÄRJESTÄYTYNEET. T O T U U S T U L E E . . . 2 2 2 7 26
M utta missä kulkee turvattomuuden lietsomisen ja realistisen varautumisen raja? Kirjassaan Paatero kirjoittaa, ettei ”idealistisilla ajatuksilla ja faktaluvuilla” voi poistaa ihmisten turvattomuuden tunnetta. Se vaikuttaa piikiltä ”punavihreän mediakuplan” suuntaan. Paatero on usein arvostellut mediaa kärkkäästi. Hän kirjoittaa, että kun esimerkiksi henkirikoksista uutisoidaan näyttävästi, kansalaisille tulee tunne, että ne ovat yleisempiä kuin ovatkaan. Se taas luo turvattomuuden tunnetta, vaikka todellisuudessa henkirikosten määrä ei ole pitkään aikaan kasvanut. Samaan aikaan Paatero itse puhuu ”yksinäisistä susista”, jotka voivat vaikka jo huomenna Suomessa toteuttaa massamurhafantasioitaan, kuten koulusurmia tai terroritekoja. ”Lähtökohtaisesti ihmisten on hyvä tietää, että tilanteisiin on syytä varautua”, hän sanoo. ”Mutta missä kohtaa luodaan turvattomuutta, missä ei – ei sitä etukäteen pysty sanomaan.” Vaikuttaa siltä, että uhkista ja ”epätodennäköisistäkin skenaarioista” puhuminen sopii Paaterolle silloin, kun hän itse käynnistää keskustelun. N yt eläkkeellä Paateron päivät täyttyvät lähinnä tenniksestä ja koripallosta sekä satunnaisista golfmatkoista esimerkiksi Espanjaan. Yksi entisen virkamiehen suurimpia huolenaiheita on se, saako Talin tenniskeskuksesta sopivia pelivuoroja. Silti Paateroa polttelee yhä halu osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hän kirjoittaa kerran kuukaudessa kolumnia Turun Sanomiin ja pitää Uudessa Suomessa blogia. Kirjoitusten tyyliin Paatero aikoo jatkossa kiinnittää erityistä huomiota, sillä eräs Uuden Suomen kommentoija oli moittinut Paateroa virkamiesjargonista. Moni epäilee Paateron tähtäävän seuraavaksi politiikkaan. Muun muassa Savon Sanomien toimittaja Asta Tenhunen kuvailee analyysissaan Paateron kirjaa vaalikirjaksi. Ja onhan Paateroiden perheessä perinne kokoomuspolitiikasta. 1970-luvulla Paatero itse toimi Noormarkun kunnanhallituksen kokoomuslaisena puheenjohtajana. Poika, Sami Paatero, on kokoomuksen pitkäaikainen taustavaikuttaja, joka on avustanut muun muassa Anne Holmlundia ja Paula Risikkoa heidän ministeriaikoinaan. (Tästä yhteydestä Paatero on myös saanut kuulla, sillä hänet nimitti poliisiylijohtajaksi juuri sisäministeri Holmlund.) Paatero itse on johdonmukaisesti kiistänyt politiikkaepäilyt. ”Sellaisia suunnitelmia ei ole olemassa. Olen seurannut poliittista elämää nyt enemmän kuin koskaan, eikä se maailma ole ainakaan positiivisemmaksi muuttunut.” Vaikka Paatero ei ole enää lausunnoistaan virkavastuussa, hän sanoo yhä olevansa vastuussa siitä, että on tosissaan. Paateron mukaan hänen julkisia esiintymisiään sävyttää yksinkertainen oppi: jos ei mitään muuta muista, kannattaa yrittää totuutta. Paatero sanoo yhä pyrkivänsä varmistamaan tulkintojensa pohjalla olevat tilastot, numerot ja faktat niin hyvin kuin osaa. Sisäpiiriläinen hän ei enää ole, mutta uskoo tietävänsä, mitä entisiltä kollegoilta kysyä tai mitä googlettaa. ”Kannan vastuun mielipiteistäni, enkä lausu sellaista, mihin en usko. Luotan, että jos minä uskon johonkin, niin suurin osa suomalaisista ymmärtää perusteluni.” 27
Text : Robert Sundman – Illustration : Emmi-Riikka Vartiainen [FIN] Yliopiston hallinto oli helppo kohde leikkauksille. Siitä leikattiinkin niin paljon, että opetuksen ja tutkimuksen laatu kärsi.
A S M O OT H S E A N E V E R M A D E A S A I LO R . Venepiirustuksella kuvitettu motivaatioteksti koristaa mobiiliyhtiö Jollan Tampereen-konttorin taukohuonetta. Pienpaatin mukaan nimetty yritys rakastaa veneilyja vesistömetaforia, joten ei ole ihme, että sellainen on viritetty myös yrityksen toimistolle. Motivaatiotekstin alle on lisätty itseironinen tokaisu: ...Nor burried one. Ajatusketju on varmasti käynyt Jollan työntekijöiden mielessä. Jolla on tunnettu yrityksenä, jolla ei ole mennyt kovin hyvin. Tyrskyissä on varmasti opittu paljon, mutta onko oppiminen sen arvoista, jos koko yritys uhkaa silti tuhoutua? Tähän kysymykseen osaa vastata parhaiten Jollan toimitusjohtaja Sami Pienimäki, joka astuu taukohuoneeseen hieman uupuneen oloisena. Ehkä se johtuu siitä, että hän on palannut äskettäin Suomeen Hongkongista, jossa viettää nykyään merkittävän osan vuodesta. Tai ehkä siitä, että juuri Pienimäki on ollut näkemässä koko Jollan vaikean purjehduksen. JOLLA SYNTYI HÄDÄSTÄ. Helmikuussa 2011 Nokian uusi toimitusjohtaja Stephen Elop ilmoitti, että yhtiö luopuu oman MeeGo-käyttöjärjestelmänsä kehittämisestä ja alkaa käyttää puhelimissaan Windowsia. Uutisten tullessa toimitusjohtaja Pienimäki veti MeeGo-järjestelmän tuotesuunnittelua, ja pari kuukautta myöhemmin hän sai vastuulleen Nokian Bridge-yritysohjelman pyörittämisen Tampereella. Bridge oli Nokian keino yrittää auttaa poispotkittuja työntekijöitä työllistymään uudelleen esimerkiksi omia yrityksiä perustamalla. Yksi uuden yrityksen perustajista oli Pienimäki itse. Hän oli yhdessä muutaman tamperelaisen kollegansa kanssa alkanut ideoida, miten hyväksi todetusta ja uskollisen fanikunnan keränneestä MeeGo-järjestelmästä ei luovuttaisi, vaan siitä kehitettäisiin jotain uutta. ”Myös Helsingin päässä oli ihmisiä, jotka miettivät, että jotain pitää tehdä tälle softalle. Ettei se jää vain pöydälle lojumaan”, Pienimäki kertoo. Samana kesänä kahden kaupungin porukat yhdistivät voimansa. Avainroolissa olivat Pienimäen lisäksi tamperelainen Antti Saarnio sekä helsinkiläiset Marc Dillon ja Stefano Mosconi. Pari kuukautta myöhemmin perustettiin yhtiö nimeltä Jolla. Sen visiona oli viedä loppuun työ, jonka kannattavuuteen Stephen Elop ei uskonut. Projekti keräsi nopeasti mediahuomiota ja nousi sosiaalisen median ilmiöksi jo ennen ensimmäisen tuotteen julkaisua. Sympaattisuus kiinnosti: Jolla oli pienen suomalaisporukan pyrkimys luoda uusi puhelin, yleisön silmissä käytännössä tyhjästä. Lisäksi projekti oli uskottava. Taustalla oli Nokian ja Intelin jättirahoilla kehitetty käyttöjärjestelmä, jonka laatua monet asiantuntijatkin olivat kehuneet. Todellinen noste Jollan kiinnostavuudelle syntyi kuitenkin yllättäen syyskuussa 2013, kun Nokia ilmoitti myyvänsä matkapuhelintoimintansa Microsoftille. Kansallisessa tragediassa Jollalta toivottiin lohdutusta. Se oli suomalaisten viimeinen toivo menestyä alalla, joka oli kerran nostanut maan ylös laman kourista. Jolla edusti myös kaikkea, millä poliitikot vakuuttelivat Suomen nousevan tämänkertaisesta kurimuksesta: uusia innovaatioita, start up -yrittäjyyttä ja suomalaista työtä. Niinpä yritys on tehnyt koko historiansa ajan isoimmat ilmoituksensa start up -kulttuurin pääalttarilla, Slush-tapahtumassa. Vuonna 2012 Jolla esitteli ensimmäisen version käyttöjärjestelmästään, jonka nimi oli vaihtunut MeeGosta Sailfishiksi. Seuraavana vuonna Slushissa ilmoitettiin, että maailman ensimmäiset Jolla-puhelimet myytäisiin pari viikkoa myöhemmin Narinkkatorin pop up -kaupassa. Odotettuna päivänä 450 ihmistä värjötteli syyspimeydessä saadakseen puhelimen käsiinsä. Vuoden 2014 Slushissa Jolla julkaisi oman tabletin. Sitä varten järjestetty joukkorahoituskampanja ylitti jopa yrityksen omat odotukset. Sitten kaikki meni pieleen. S U U R I N O SA J O L L A-TA B L E T I N T I L A A J I STA ei ole edelleenkään nähnyt laitettaan, eikä myöskään näe. Noin vuosi tablettijulkistuksen jälkeen Jolla nimittäin jäädytti kokonaan tablettien valmistukset ja toimitukset. ”Siinä kasautui usea ongelma päällekkäin”, Pienimäki selittää. Käytännössä ongelmat olivat valmistuksessa tapahtuneita teknisiä kömmähdyksiä, joita Jolla joutui ratkomaan kuukausien ajan. Lopulta ongelmien paikkailussa oli palanut niin paljon rahaa, että projekti päätettiin keskeyttää ennen kuin se tyhjentäisi kassan kokonaan. Noustuaan tänä vuonna yrityksen toimitusjohtajaksi Pienimäki on saanut vastata muun muassa rahojen palauttamisesta pettyneille tablettitilaajille. Puolet on maksettu, toinen puolisko pyritään saamaan maksuun viimein ensi vuonna. Pienimäkeä ei hymyilytä. Jolla oli kuitenkin kääntynyt syöksykierteeseen jo ennen tablettisotkua. Hämminki alkoi vuonna 2014, kun selvisi, että puhelinta oli myyty aivan liian vähän. Puhelimen tultua markkinoille yhtiö ilmoitti tähtäävänsä satoihin tuhansiin myytyihin laitteisiin. Se oli maltillinen tavoite: ei edes prosenttia markkinaosuudesta. Alkuvaiheen some-intoilu ei kuitenkaan muuttunut edes kohtuullisiksi ostoluvuiksi. Jollan edustajat eivät ole missään vaiheessa suostuneet kertomaan puhelimen tarkkoja myyntilukuja. Pienimäki jatkaa samaa tiedotuslinjaa, mutta vahvistaa, että sadat tuhannet vaihtuivat kymmeniksi tuhansiksi myydyiksi puhelimiksi. Laitemyynti tuotti pahat tappiot. Kahtena viime vuotena yritys on jäänyt yli 10 miljoonaa euroa vuodessa pakkasen puolelle. [FIN 1/3] SUKELTANUT VENE Teksti : Juuso Määttänen – Kuvitus : Jenna Seikkula Entisten nokialaisten sympaattinen puhelinprojekti oli hetken aikaa innostavin asia suomalaisessa teknologiamaailmassa. Viiden vuoden aikana Jolla on ehtinyt tuottaa kuitenkin vain keskeneräisen puhelimen, flopanneen tabletin ja kymmenien miljoonien eurojen tappiot. Yrityksen johdossa ei kuitenkaan ole luovuttu toivosta, vaan luodaan suunnitelmia Venäjän ja Kiinan markkinoille pääsemisestä. ( A S i n k i n g S h i p E n g l i s h s t o r y s t a r t s o n t h e n e x t p a g e ) 29
A S M O OT H S E A N E V E R M A D E A S A I LO R . A sailing-themed motivational poster hangs imposingly on the wall of Finnish technology company Jolla’s break room. In Finnish, Jolla translates as a dinghy – and the company is not short on seafaring puns. The poster offers a self-deprecating reminder: ...Nor buried one. The thought must have crossed the minds of Jolla’s employees. Jolla is known as a company that has had its fair share of difficulties. Stormy times surely offered some valuable lessons, but were they worth risking sinking the whole ship? Jolla CEO Sami Pienimäki steps into the break room looking exhausted. The dark circles under his eyes might be caused by travel fatigue, as Pienimäki has just returned from Hong Kong where he spends a significant part of the year. Or they might be because Pienimäki has been in the midst of Jolla’s tumultuous journey. J O L L A WAS B O R N O U T O F A N X I E T Y. In 2011, Nokia’s new CEO Stephen Elop announced that the company would abandon its MeeGo operating system and adopt Windows systems in all its mobile devices instead. When the news broke, Pienimäki was leading MeeGo’s product design team.A few months later he took the reins of Nokia’s Bridge program. The program was supposed to ease the transition of those laid-off into new ventures, including helping ex-employees start their own businesses. Consequently, Pienimäki found himself as an entrepreneur. Pienimäki wanted to salvage what was left of MeeGo, a reliable software that had built itself a loyal fan base over the years. “Something had to be done. We couldn’t just leave it there,” Pienimäki says. Pienimäki’s vision was shared by Antti Saarnio, Marc Dillon and Stefano Masconi, and soon the group founded Jolla. Its goal was to finish what Nokia had started and polish the product Stephen Elop didn’t believe in to perfection. The project quickly gained media traction and managed to build social media hype before they had even launched their first product. In the beginning, the company had its audience’s sympathy on its side; they were viewed as a small player trying to make their mark in an industry full of giants, by building a new phone out of what seemed like nothing. The project sounded perfectly plausible: it had an acclaimed operating system funded and developed by tech titans like Microsoft and Intel. When Nokia announced it would sell its mobile phone business – Finland’s pride – to Microsoft in 2013, Jolla was hailed as a saviour to the national identity crisis that ensued. The company was Finland’s last chance at regaining old glory in an industry that had once saved the country from the grips of a recession. Jolla represented everything that politicians had assured us would save Finland this time around: new innovations, start-up spirit and Finnish work ethic. In 2012 Jolla introduced its first operating system; MeeGo had been renamed Sailfish. The following year, with newfound confidence, Jolla stepped onto the main stage of Slush, Europe’s leading start-up event, to announce it would release its first mobile phones a few weeks later in a pop up store in central Helsinki. On the day of the launch, 450 people showed up to get their hands on the new phone. Next, in 2014, Jolla released its very first tablet, with a crowdfunding campaign that exceeded all expectations. Then everything started going wrong. T H E M A J O R I T Y O F TA B L E T B U Y E R S still haven’t seen the finished product, and most likely never will. Only a year after the tablet launch, Jolla froze production and delivery entirely. “It was just one problem piling up after another,” Pienimäki explains. Initially it was minor technical mishaps in production that took months to adjust. In the end, fixing a small problem here and another there ended up burning more money than Jolla had to spend, and Pienimäki had to pull the plug before the company lost every dime it had. Pienimäki was appointed CEO of the company this year, and his main responsibility has been answering to disappointed customers. Jolla is only halfway through paying back all of its tablet reclamations. Jolla’s troubles started long before its disastrous venture into the tablet market: consumers weren’t buying the hype around Jolla’s phones. Mobile sales had stayed sluggishly far from the announced goal of hundreds of thousands of devices. Jolla failed to cash in on their initial publicity to reach even their modest goal of not even a percent of the total smartphone market. Jolla has refused to share exact sales figures. Pienimäki too stays mum, but confirms that hundreds of thousands became some mere tens of thousands. The company took a big financial hit, and the past two years have left the company with a yearly deficit of over 10 million euros. [ENG 1/3] A S I N K I N G S H I P Text : Juuso Määttänen – Illustration : Jenna Seikkula Trying to relive the glory of Nokia, a new venture by ex-employees of the former mobile phone giant was the most exciting tech project around. After five years, Jolla has produced a rough version of a smartphone, a tablet that flopped and tens of millions of euros in losses. However, there is still hope, if plans to expand to Russia and China go ahead. Tr a n sl at io n : M el is sa H ei kk il ä 30
Y K S I S E L I T YS E PÄO N N I ST U N E I S I I N myyntilukuihin on se, että puhelin julkaistiin tietoisesti keskeneräisenä. Monen kuluttajan mielestä se tarkoitti, että puhelin oli, no, aika surkea. Yhdysvaltalainen teknologiajulkaisu The Verge kirjoitti, että Jollan ainut vahvuus on Nokia-fanien ja ruohonjuuriprojekteja tukevien ihmisten hyväntahtoisuus. Arvostettu teknologiablogi Engadget otsikoi arvionsa sanoilla ”hyvät aikeet, huono toteutus”. Helsingin Sanomissa Jolla todettiin raakileeksi. Aluksi puhelinta ei voinut käyttää vaakasuunnassa ja sen akku tyhjeni muutamassa tunnissa. Säännölliset päivitykset korjasivat vikoja, mutta uusiakin ongelmia ilmeni. Oma lukunsa oli sovellusten kanssa kikkailu: Jollan omia Sailfish-sovelluksia oli liian vähän, ja Android-sovellukset toimivat toisinaan heikosti, välillä eivät ollenkaan. Aalto-yliopiston tietotekniikan professori Marko Nieminen uskoo, että osa käyttäjistä menetti puhelimeen nopeasti hermonsa ja vaihtoi takaisin toiseen puhelimeen. Huonot ensikokemukset vaikuttivat todennäköisesti myyntilukuihin. Sami Pienimäen mukaan puhelimen julkaiseminen keskeneräisenä oli kuitenkin ainut oikea ratkaisu. ”On erittäin tärkeä hetki yritykselle, että saa julkaistua ensimmäisen tuotteen. Julkaisemattomia 95-prosenttisesti valmiita projekteja maailma on väärällään”, Pienimäki sanoo. Toimitusjohtajan mielestä Jollan julkaisun lykkääminen puolellakin vuodella olisi voinut ”tappaa koko yrityksen agendan”. Niin tai näin, puhelinflopin ja tablettivaikeuksien jälkeen koko lupaava pöhinä Jollan ympärillä kuoli pois. Kiinnostavuus katosi, kun normaalin älypuhelinkäyttäjän oli hyvin vaikea huomata Jollan uniikissa Sailfish-käyttöjärjestelmässä mitään ratkaisevaa hyödyllistä eroa verrattuna käyttöjärjestelmämaailmaa hallitseviin Androidiin tai Applen iOS-käyttöjärjestelmään. Niinpä vuoden 2015 Slushissa Antti Saarnio keskittyi puhumaan Jollan ”kuolemanlaaksoista”, kuten yhtiö mielellään runollisesti kuvailee vaikeuksiaan. Silti pahin oli vasta edessä. Y K S I T Y I N E N PÄ ÄO M A R A H O I T U S O N mahdollistanut Jollan olemassaolon alusta lähtien. Tähän mennessä yritys on saanut rahoitusta 55 miljoonaa euroa. Rahoilla Jolla kuittaa karmeat tappionsa ja pyrkii kääntämään toimintaansa voitolliseksi. ”Meidät on yllättänyt se, kuinka kauan liiketoiminnan voitolliseksi saaminen kestää tällä alalla ja kuinka paljon siihen vaaditaan ponnisteluita. Se on ollut isompi ja pidempi urakka kuin olemme kuvitelleet”, Pienimäki sanoo. Suurin osa Jollan rahoittajista on yksityisiä henkilöitä muun muassa Kiinasta, Venäjältä ja Euroopasta. Esimerkiksi venäläinen liikemies Grigory Berezkin sijoitti Jollaan viime vuonna 9 miljoonaa euroa. Lisäksi innovaatiorahoituskeskus Tekes on tukenut Jollaa yhteensä yli 8 miljoonalla eurolla, mikä on suuri summa aloittavalle yritykselle. Pienimäki huomauttaa, että Tekesin rahat ovat tuotekehityslainaa, jota Jolla maksaa tunnollisesti takaisin. Lainaa on puolestaan saatu niin paljon juuri siksi, että Jollalla on paljon muita rahoittajia. Marraskuussa 2015, vain päivä Slushin jälkeen, kaikkein tärkein rahoittaja kuitenkin ilmoitti viime hetkellä, ettei pysty tekemään rahoituspäätöstä ajoissa. ”Silloin oli kriisi päällä. Oletimme aikaisempien kokemuksien perusteella, että kaikki on kunnossa. Rahoittajamme ei sitten saanut omia rahoitusjärjestelyitään selväksi. Syyt eivät ole auenneet meille täysin missään vaiheessa”, Pienimäki sanoo. Jolla hakeutui yrityssaneeraukseen, mutta vain kuukautta myöhemmin yhtiö julkisti ilouutisen: se oli saanut sittenkin hankittua rahoituksen toiminnalleen. Paljon on kuitenkin muuttunut. Talousvaikeuksien vuoksi Jollan päälle satahenkinen porukka on karsittu 50 työntekijään. Samalla on luovuttu muun muassa Ruoholahdessa sijainneesta Jollakonttorista. Perustajanelikosta Dillon ja Mosconi ovat jättäneet yhtiön viime vuoden aikana. Taloustilanne ei ole kääntynyt tänä vuonna ratkaisevasti parempaan suuntaan. Pienimäen mukaan on jo nyt varmaa, että yhtiö tekee tappiota myös vuonna 2016. O N I R O N I STA , E T TÄ J O L L A SY N T Y I rytinästä, joka oli seurausta Nokian uudesta suunnasta. Nyt Jolla on tehnyt itse nokiat ja muuttanut koko liiketoimintasuunnitelmansa. Jolla ei enää edes yritä tavoitella tavallisia asiakkaita omilla laitteillaan, vaan yrityksen virallinen päämyyntituote on Sailfish-käyttöjärjestelmä. Sitä kaupitellaan muun muassa uusille matkapuhelinvalmistajille. Sellaisia ovat esimerkiksi intialainen Intex ja Suomessa paljon mediahuomiota kerännyt amerikkalais-kiinalainen Turing Robotics, joka on vuokrannut Nokian vanhan tehtaan Salossa ja ilmoittanut alkavansa kasata puhelintaan siellä. Tässä bisneksessä Jolla yrittää hyödyntää järjestelmänsä vahvuuksia, joita tavallinen käyttäjä ei välttämättä havaitse. Aalto-yliopiston Marko Nieminen luettelee Sailfishin etuja: Se on lähdekoodiltaan avoin ja siksi jatkojalostajien muokattavissa. Sen moniajotekniikka, kyky pyörittää useita ohjelmia yhtäaikaisesti, on kehittyneempi muihin mobiilikäyttöjärjestelmiin verrattuna. Sen tietoturvakin on poikkeuksellinen, sillä Sailfish on itsenäinen, eikä sidoksissa Applen tai Googlen kaltaisiin jättiyrityksiin. Uudet Sailfish-puhelimet eivät ole kuitenkaan olleet suurmenestyksiä tutusta syystä: tavalliset käyttäjät eivät näe niissä tarpeeksi eroja verrattuna Androidtai iOS-puhelimiin. Niinpä Jolla tavoittelee vielä paljon suurempaa liiketoimintaa kuin järjestelmän kauppaamista uusiin puhelimiin. Avainsanoja tuossa tavoitteessa ovat digitaalinen ekosysteemi – ja Venäjä. K Ä Y T Ä N N Ö S S Ä D I G I T A A L I S E L L A ekosysteemillä tarkoitetaan koko nykyistä tietoteknistä maailmaa, jossa laitteet, käyttöjärjestelmät, sovellukset, sivustot ja käyttäjät kytkeytyvät toisiinsa. Länsimaissa digitaalista ekosysteemiä hallitsevat Apple, Google, Microsoft, Facebook ja Amazon: kaikki amerikkalaisia jättiyrityksiä. Erityisesti Venäjällä tähän halutaan muutos, ja Jolla toivoo olevansa ratkaisu siihen. Venäjällä ja Kiinassa yhdysvaltalaisten jättien korvaajiksi on jo noussut omia toimijoita, kuten ”Kiinan Facebook” Tencent tai ”Venäjän Google” Yandex. Jollan Sami Pienimäki uskoo, että amerikkalaisten ylivalta päättyy pian myös käyttöjärjestelmämaailmassa. Hän hakee vertausta lentokoneista. ”Minkä takia Airbus perustettiin? Ensin oli vain jenkkejä: McDonnel Douglas ja Boeing. Sitten Ranska, Saksa ja Iso-Britannia totesivat, että eihän me voida olla maailman tappiin asti riippuvaisia jenkeistä.” Ajatus Jollasta Venäjän tai Kiinan mobiilikäyttöjärjestelmän pohjana tuntuu älyttömältä, mutta merkkejä Airbus-ilmiöstä on. Venäjän viestintäministeri Nikolai Nikiforov on ilmoittanut, että hallituksen tavoitteena on vuoteen 2025 mennessä vähentää amerikkalaisten käyttöjärjestelmien osuus Venäjällä nykyisestä 95 prosentista 50 prosenttiin. Nikiforov on kehunut julkisesti Sailfish-käyttöjärjestelmää ja sanonut, että Sailfishin laajemmasta kehittämistä on puhuttu myös Brasilian, Intian, Kiinan, Venäjän ja Etelä-Afrikan muodostamien BRICS-maiden kokouksessa. Kaikessa hiljaisuudessa Open Mobile Platform -niminen venäläinen yhtiö on lisensoinut Sailfishin käyttöönsä ja palkannut tämän vuoden aikana ohjelmoijia kehittämään Sailfishin pohjalta venäläistä käyttöjärjestelmää laajaan käyttöön koko maassa. [FIN 2/3] 31
ONE EXPLANATION OFFERED FOR JOLLA’S stagnant sales figures is that the phone released was consciously unfinished. Many consumers took this to mean that the phone was, well, rubbish. American technology news site The Verge wrote that Jolla’s only strength was the benevolence of Nokia fans and those wanting to support grassroots projects. Renowned technology blog Engadget reviewed the company’s products as having “good intentions, bad delivery”. The largest daily paper in the Nordics, Helsingin Sanomat, opined that Jolla was still far too rough around the edges. In its early days, the phone could not be used horizontally and its battery would drain out in only a few hours. Regular updates fixed some of the problems, but weren’t enough. Using apps was clumsy. The selection of apps made exclusively for Jolla’s Sailfish was embarrassingly small, and those made for Android were generally too flaky. Professor of Usability and User Interfaces at Aalto University Marko Nieminen believes that some users lost their patience with the phone quickly and swapped it for another. Bad first impressions had a fatal impact on sales figures. Sami Pienimäki still believes launching an unfinished phone was the right call. “Launching the first product is a very important moment for any company. The world is full of products that are only 95 percent ready,” he says. He believes stretching the launch by even six months could have “killed the whole agenda”. Either way, after the phone flop and the tablet tragedy, Jolla’s promising hype effectively died out. Regular phone users weren’t interested in sticking around long enough to fall in love with Sailfish, when competitors’ Android and Apple’s iOS systems were already fine-tuned and fully operational. And yet, the worst was still to come. OV E R 5 5 M I L L I O N E U R O S ’ WO R T H of venture capital financing is the sole reason Jolla is still up and running. So far this money has been used to pay off debt. “We were surprised by how long and how much effort it actually takes to become profitable in this industry. It’s been a bigger burden and longer journey than we expected,” Pienimäki says. Most of Jolla’s financers are private investors from China, Russia and Europe. Russian businessman Grigory Berezkin invested 9 million euros in Jolla last year. Additionally, the Finnish funding agency for technology and innovation Tekes has supported the company with over 8 million euros – a significant sum for a fledgling company. Pienimäki emphasizes that the money from Tekes is a loan for product development, and Jolla is paying it back diligently. The loan was granted because of the Jolla’s roster of other investors. November 2015, just a day after Slush, brought bad news: an important investor announced they could not make their decision on whether to continue funding on time. ”We were in full-blown crisis mode. Based on previous experiences, we presumed everything was fine. We still don’t know what happened,” Pienimäki says. Jolla had to file itself into debt restructuring, but just a month later the company announced it had secured funding after all. The good news was short-lived. Financial woes have forced Jolla to lay off half of its 100-strong staff, and relocate from their central Helsinki offices. Two of their four founders, Dillon and Mosconi, left last year. This year isn’t looking any better, and Pienimäki is prepared for significant losses. IRONICALLY, JOLLA HAS NOW FOLLOWED its predecessor’s path and revamped its entire business strategy. Jolla’s newest incarnation is no longer attempting to attract customers with its own products, but is focused on promoting its Sailfish operating system to other mobile phone producers. Potential adopters include Indian Intex and AmericanChinese Turing Robotics. Fittingly, the latter is producing its phones in Nokia’s old factories in Finland. Professor Marko Nieminen from Aalto University lists Sailfish’s strengths: its open source code is easily customized, and it has multitasking features that are far more sophisticated than those of competitors. Being independent from tech giants like Apple and Google, Sailfish has developed exceptional information security features. However, phones equipped with Sailfish haven’t been roaring successes, as the system does not have clear advantages over Android or Apple’s iOS. Jolla, however, is hunting for bigger game: taking over digital ecosystems and Russia. A DIGITAL ECOSYSTEMS IS A WORLD where current information technologies, like devices, operating systems, apps, websites and users are all connected to each other. Western digital ecosystems are dominated by American tech firms like Apple, Google, Microsoft, Facebook and Amazon. This is something Russia is keen to change, and Jolla wants to be the solution. Russia and China have developed their own alternatives to American firms, such as China’s “Facebook” Tencent or Russia’s “Google” Yandex. Jolla’s Sami Pienimäki believes the American operating system hegemony is also coming to an end. Take airplanes, for example. “Why was Airbus founded? At first, there were only Americans: McDonnel Douglas and Boeing. Then France, Germany and the United Kingdom realized they can’t be dependent on them forever,” Pienimäki says. The thought of Jolla being the base for Russian or Chinese mobile operating systems may seem absurd – overly ambitious at best – but there are signs of an Airbus phenomenon. Russia’s Minister of Communications and Mass Media Nikolai Nikiforov has declared that the government aims to reduce American operating systems in Russia from the current 95 percent to 50 percent by 2025. Nikiforov has publicly praised Sailfish and discussed developing the system on a larger scale at a meeting for BRICS countries, Brazil, India, China and South Africa. A Russian company called Open Mobile Platform has, without much fanfare, licensed Sailfish and hired programmers to develop a Russian OS based on it to be used on a larger scale in the entire country. A S I N K I N G S H I P 2 8 3 3 [ENG 2/3] 32
Myös Marko Nieminen pitää täysin mahdollisena, että Venäjän käyttöjärjestelmämaailma todella alkaisi rakentua Sailfishin pohjalle. Jos ei Sailfishin, niin ainakin jonkun muun ei-amerikkalaisen järjestelmän varaan. Niitä puolestaan ei ole paljon Sailfishin lisäksi. Suurin haastaja on niin ikään MeeGo-järjestelmän jatkokehityksen avulla syntynyt Tizen, jonka takana ovat Samsung ja Intel. Venäjän kaltaiset jättimarkkinat kuulostavat houkuttelevilta, mutta entäs poliittinen ulottuvuus? Venäjän ja länsimaiden välit ovat kiristyneet jo pitkään, ja merkittävässä roolissa ovat olleet EU:n Venäjälle asettamat pakotteet. Pienimäki väistää kysymykset Venäjä-bisneksen eettisistä ulottuvuuksista. Hän korostaa, että Venäjä on vain yksi Jollan tavoittelemista markkina-alueista. MOKA ON LAHJA. Niin toistetaan hartauteen asti start up -maailmassa, ja samaa viisautta on jakanut myös Suomen tuore Nobel-voittaja Bengt Holmström. Suomesta on silti mahdotonta löytää pahasti turpiinsa saanutta yrittäjää, joka tappion hetkellä iloitsisi julkisesti epäonnistumisen tuomasta hyödystä. Myös Jolla on ollut viime aikoina poikkeuksellisen hiljaa julkisuudessa. Vasta moka on saavutettu. Pienimäki kuitenkin uskoo, että kahden–kolmen vuoden päästä tilanne on aivan toinen. ”Meidän tavoitteemme on, että silloin usea markkina-alue on ottanut Sailfishin käyttöön omassa digitaalisessa ekosysteemissään.” Jos Pienimäki saisi päättää, yksi näistä markkina-alueista olisi Suomi. Toisenlaisessa todellisuudessa Suomen hallituksen tavoite voisi tällä hetkellä olla oman kotimaisen digitaalisen ekosysteemin rakentaminen. Siitä voisi olla tulevaisuudessa sellaista hyötyä, jota ei osata vielä edes tajuta. Tätä Jolla on myös pyrkinyt edistämään, mutta vastakaiku on jäänyt vaisuksi, Pienimäki harmittelee. ”Paljon on puhetta täysivaltaisen digitaalisen yhteiskunnan luomisesta, mutta tuntuu, että perusasiat unohtuvat. On aika lyhytnäköistä lisensoida kaikki perusteknologia isoilta amerikkalaisilta yrityksiltä ja sivuuttaa paikallinen teknologia ja riippumattomuus.” Naturall, Marko Nieminen thinks this development is highly desirable. If Russia does not build its operating systems on Sailfish, then it will choose another non-American program. The thing is, there really aren’t that many options. Sailfish’s biggest competition Tizen, (also developed from MeeGo), is funded by South Korean Samsung and American Intel. If Jolla could access Russia’s massive market, politics would come second. Pienimäki dodges questions about the ethics of doing business with Russia, a country upon which the European Union has imposed sanctions. He stresses Russia is just one of the markets Jolla is approaching. MISTAKES ARE A GIFT. Those four words are repeated piously time after time in the start-up world. Even Finnish Nobel laureate Bengt Holmström is a believer. Nonetheless, it is still virtually impossible to find a company which would publicly subscribe to this thought in times of distress. Jolla is no exception, and the company has steered clear of the limelight in recent years. CEO Pienimäki believes that times will be drastically different in two to three years. “Our goal is for as many markets as possible to adopt Sailfish into their digital ecosystems.” If it were up to Pienimäki, one of these markets would be his native Finland. In a different reality, the Finnish government would aim to build its own digital ecosystem. A national digital ecosystem could potentially be beneficial in ways we cannot yet imagine, Pienimäki says. However, his and Jolla’s enthusiasm hasn’t caught on. “There is a lot of talk about creating a comprehensive digital society, but it feels like people are forgetting the basics. It’s short-sighted to license everything, even basic technology, from big American firms and forget about local technology and independence.” [FIN 3/3] [ENG 3/3] 33
Sunnuntaina 6.11. klo 15.30 Alfred Kordelinin säätiö järjesti poikkeuksellisen kokouksen. Aiheena oli esseisti Timo Hännikäiselle myönnetty 6 000 euron apuraha, syynä ”apurahan hakijasta päätöksen jälkeen esiin nousseet seikat”. Seikat saattoivat liittyä Hännikäisen Facebookissa lähettämiin itsemurhakehotuksiin, Naisten Linjalle osoitettuun Sieg Heil -tervehdykseen ja poseerauksiin Eugen Schaumanin haudalla uusnatsien kanssa. Säätiö ei kuohusta huolimatta kumonnut apurahaa. Apurahapäätöksiä moititaan kuitenkin natsismia pienemmistäkin syistä. Itse asiassa apurahaa tuntuu olevan mahdotonta myöntää oikein. Viime vuonna dekkaristi Harri Nykänen kirjoitti Helsingin Sanomissa, että viiden vuoden aikana valtion taiteilija-apurahaa on saanut vain yksi dekkarikirjailija – ”ja hänkin luultavasti vahingossa”. Tämän nyrjähtäneen logiikan perusteella Suomessa apurahoja saavat ne kirjat, jotka eivät myy, eli eivät kiinnosta lukijaa, elokuvat joita ei katsota, jotka eivät siis kiinnosta katsojaa, kuvataide joka ei vedä puoleensa, hän kirjoitti. Kuukausiliite kuitenkin nosti vuonna 2011 esiin, että kirjastoapurahat keskittyivät vakavaraisille tekijöille ja jopa Jari Tervon tapaisille hittikirjailijoille. Nyt teattereissa pyörivä Äpärä-elokuva puolestaan on tehty ilman tukia, koska tekijäjoukko näki sen ainoaksi mahdollisuudeksi. ”Kävimme läpi tukirahan mahdollisuuksia, ja aina tuli vastaan, että pitäisi olla alan koulutus. Kokemusta ja koulusta korostetaan ihan Elokuvasäätiön kriteereissäkin. Se on vähän lamauttavaa”, sanoo ohjaaja Samppa Batal. Apurahoja on jaettu ja kritisoitu kauan. Runoilija Johan Ludwig Runeberg sai valtiolta elinikäistä 300 hopearuplan eläkettä 1830-luvulta lähtien. Valtion ja kuntien lisäksi myös yksityiset säätiöt jakavat apurahoja. Mutta jaetaanko niitä reilusti? Ylioppilaslehti pyysi uusimpia tietoja kolmelta kulttuurin mahtirahoittajalta: Taiteen edistämiskeskukselta (Taike), Suomen Kulttuurirahastolta (SKR) ja Koneen säätiöltä. Luvut liittyivät apurahan saaneiden ikään ja asuinpaikkaan, koulutukseen ja sukupuolten tasa-arvoon. Lisäksi kysyttiin, onko taiteilijan statuksella tai mediahuomiolla vaikutusta. Taiken apurahaa sai viime vuonna reilut 2 000 yksityishenkilöä. 25–34-vuotiaita oli hakijoista reilu viidesosa ja apurahan saajista tasan viidesosa. Naiset saivat apurahoja suhteessa siihen, miten hakivatkin – siis hieman miehiä enemmän. Toisaalta naisten apurahaeuro oli keskimäärin 94 senttiä. Hieman useampi kuin neljä kymmenestä hakijasta oli Helsingistä, apurahan saajista hieman alle puolet. Taikella ei ole tilastoja koulutustaustasta, mutta sen mukaan taiteilijoiden koulutustaso on Suomessa hyvin korkea. Taiteen tukien jako tuntuu helposti epäreilulta. Pitäisikö taiteilijan tulojen tai natsikommenttien vaikuttaa asiaan? KUKA ANSAITSEE APURAHAN? Teksti : Veera Jussila 36
Kirjoittaja on saanut Suomen Kulttuurirahastolta yhden apurahan. Toinen hakemus ei johtanut apurahaan. Jutussa on käytetty mainittujen lähteiden lisäksi myös Taiken julkaisemia vuoden 2015 apurahatilastoja. ku vi tu s: Tu om as Jä rv en pä ä SKR:n keskusrahasto jakoi tänä vuonna 429 apurahaa taiteilijoille, joista noin kolmasosa oli alle 35-vuotiaita. Naisten osuus on sekä apurahojen saajista että koko apurahapotista hieman yli puolet. Apurahat painottuvat Helsinkiin, mutta luvuista puuttuu maakuntarahastojen osuus*. Koulutustaustoihin on vaikea päästä käsiksi, sillä perusopintoja ei yleensä tueta, ja suurin osa ilmoittaa nykyiseksi opiskelupaikakseen vapaan taiteilijan tai tutkijan. ”Vuonna 2016 hakijat ovat ilmoittaneet yli 200 erilaista oppiarvoa, mukaan luettuina sellaiset oppiarvot kuin klovni ja Pälkäne”, sanoo SKR:n erityisasiantuntija Veli-Markus Tapio. Koneen Säätiö myönsi viime vuonna 128 taiteen ja kulttuurin apurahaa taiteilijoille, joista peräti neljä kymmenestä oli syntynyt 1980-luvulla. Luultavasti osuus hakijoistakin oli suuri, mutta tietoa ei ole. Etunimen perusteella naisia on säätiön mukaan apurahan saajista hieman yli puolet. Koulutustaustasta ei ole tilastoja. Helsinkiläisiä apurahan saajista oli 66 prosenttia, ja alle neljäsosa tuli muualta kuin Helsingistä, Espoosta, Tampereelta, Turusta, Rovaniemeltä tai Oulusta*. Näillä tiedoilla jako näyttää melko reilulta. Tiedot taas näyttävät puutteellisilta. ”Tilastot pystyvät mittaamaan vain tiettyjä asioita”, sanoo kulttuuripolitiikan jatko-opiskelija Taija Roiha, joka on tutkinut tasa-arvoa taiteen rahoittamisessa. Tutkimuskeskus Cuporen selvitys kertoo, että vapaina taiteilijoina naisten tulot ovat vain 74 prosenttia miesten vastaavista. Vapaat taiteilijat saavat muitakin tuloja kuin apurahoja, joten naiset ja miehet eivät ole tasavertaisia, vaikka apurahatilasto melkein siltä näyttäisi, Roiha sanoo. Myös etnisyyteen perustuvaa syrjintää on Roihan mukaan vaikea todentaa tilastoilla. Nykyinen äidinkielen tilastointi suomeen, ruotsiin ja muuhun mittaa ihan eri asiaa. ”Yhdenvertaisuuden rajoitteet vaikuttavat jo siihen, ketkä päätyvät hakemaan apurahaa. Kenelle taiteellinen ammatti on mahdollista? Monesti esimerkiksi musiikin saralla vanhempien on pienestä pitäen pitänyt kannustaa lasta musiikin pariin.” Mysteeriksi jää, saako apurahoja statuksella tai hypellä. Koneen säätiö kertoo rahoittavansa ”taiteen rohkeita avauksia” niin nuorilta kuin etabloituneiltakin taiteilijoilta. Taike viittaa lakiin, jonka mukaan 22 apurahavuotta vastaava määrä tulee jakaa ”erittäin ansioituneille” taiteilijoille ja vähintään 30 apurahavuotta vastaava määrä ”nuorille tai uransa alussa oleville” taiteilijoille. ”Ansioituneisuuden määrittelee kukin taidetoimikunta eli vertaisarvioijat”, sanoo Taiken erityissuunnittelija Paula Karhunen. Niin: apurahoista päättävät taidemaailman asiantuntijat, joita Taike ja yksityiset säätiöt kutsuvat avukseen. Esimerkiksi kuvataiteilijoiden apurahoista ovat päättämässä vaihtuvat ja nimettöminä pysyvät kuvataiteilijat. Edes vertaisarvioijat eivät osaa määritellä, millainen tekijä apurahan ansaitsee. Cuporen Taideja kulttuuribarometrissa 2015 he katsovat laadun olevan aina arvioijan silmässä. Samalla osan mielestä ”oikeilta taiteilijoilta viedään leipäkin suusta”, kun taiteeksi kelpaavat aiempaa kirjavammat kulttuurinlajit. Aloittelevat taiteilijat ovat monen mielestä alakynnessä, toisten mukaan iäkkäät tekijät. Muualla kuin pääkaupunkiseudulla asuvat sanovat, että pääkaupunkiseudun taiteilijoilla on helpompaa, ja niin edelleen. Veli-Markus Tapion mukaan SKR:n apurahavalinnoissa korostuu henkilökohtaisuus, koska vertaisarvioijat vaihtuvat joka vuosi ja ovat usein uuden tehtävän edessä. ”Tyypillisesti taiteen arvioija on hyvin epävarma ja kysyy meiltä neuvoja, mutta emme halua ohjata asiantuntijoiden harkintaa.” Tapion mukaan taiteilijan status vaikuttaa eri taiteenaloilla eri tavoin. Kirjailijat haluavat harvoin edes paljastaa tulevaa hankettaan tarkkaan. Olen meritoitunut, antakaa rahaa, Tapio kuvaa heitä. Sen sijaan musiikissa tuetaan helposti yllättäviäkin kohteita, koska koulutusjärjestelmä itsessään toimii lahjakkuuden seulana. ”Trendinä on, että painotetaan enemmän sitä, mitä hakija tulee tekemään kuin mitä hän on jo tehnyt.” Onko sitten hyväksyttävä, että apurahat jaetaan ailahtelevin mielipitein, joita valitsijat itsekään eivät osaa selittää? Tavallaan, Taija Roiha sanoo. Ensin hänestä pitää päättää, mikä apurahan tehtävä on. ”Nyt apuraha ei ole pelkkä taloudellinen tuki, vaan legitimoi apurahan saajan asemaa.” Järjestelmään on ehdotettu myös muutoksia, kuten tulorajoja muiden Pohjoismaiden tapaan. ”Jos näemme, että taiteilijoiden tulotaso on tässä se ongelma, niin sitten toki tulorajat. Mutta jos apurahapolitiikan painopiste halutaan laajemminkin siirtää sosiaalipoliittisiin kriteereihin, niin tulee paljon muita kysymyksiä. Pitäisikö kaikilla taiteilijoilla olla oikeus apurahaan pelkästään tulotason perusteella? Entä kuka on riittävän taiteilija?” On myös ehdotettu, että vertaisarvioijien joukkoa laajennettaisiin esimerkiksi aktiivisiin taideharrastajiin. Roiha ei usko, että taiteilijat sulattaisivat sitä. ”On kuitenkin tosi hyvä kysymys, että millainen vertaisarvioijien joukko ylipäätään on. Esimerkiksi Taiken uusissa toimikunnissa on pitkälti valkoisia kantasuomalaisia.” Timo Hännikäisen tapauksesta Roiha löytää kiiteltävääkin. ”On terveellistä, että apurahojen arvokeskustelu tulee näkyviin. En usko, että on olemassa päättävä elin, joka pystyy toimimaan jotenkin ’puhtaasti’ taiteellisen sisällön perusteella.” SKR:llä on Rahan kosketus -selvityksessään taiteilijoille pieni näpäytys: sen mukaan moni taiteenala murehtii apurahojen vähäisyyttä ”sen sijaan, että miettisi keinoja, joilla taiteilija pääsee vakaampien tulonlähteiden äärelle”. Rahasto kannustaisi taiteilijoita osaksi yhteisöä, kuten osuuskuntaa. Myös kuvataiteilija Timo Wright on miettinyt taiteen vaihtoehtoisia rahoitustapoja. ”Omissa teoksissani on ollut melkein aina jonkinlainen tuotesponsori”, hän sanoo ja viittaa esimerkiksi videotyöhön, johon Olympus lainasi kameroita. Wright on pohtinut myös kummitoimintaa, jossa lempitaiteilijaansa voisi tukea vaikka kympillä kuussa – vähän kuin maksaisi Spotifysta. Hän puhuu epävirallisista kaupunginosataiteilijoista, jotka voisivat tuen vastineeksi vaikka tehdä alueensa yleisölle julkisen taideteoksen. ”Tällöin taiteilijan ja katsojan välille syntyy oikeanlainen suhde.” Se suhde muistuttaa vanhaa taiteilijan ja mesenaatin suhdetta. * N äm ä lu vu t ko sk ev at m yö s or ga ni sa at io ill e m yö nn et ty jä ap ur ah oj a. 37
Kosminen työtön on Jyrki Nissisen Ylioppiaslehdelle luoma sarjakuva. Kevään 2017 yhteishaku Miiko Juola, Metropolian sairaanhoitotyön opiskelija Kulttuuri / Liiketalous / Sosiaalija terveysala/ Tekniikka Tiesitkö, että meillä voit opiskella AMK-tutkinnon myös englanniksi? Valittavanasi on Suomen laajin kattaus AMK-tutkintoon johtavia koulutuksia päiväja monimuoto-toteutuksina, suomeksi ja englanniksi. Metropoliasta saat parhaat eväät tehdä tulevaisuudessa työksesi sitä mitä haluat. metropolia.fi/haku Tutustu ja hae: 10.-25.1.2017 englanninkieliset AMK-tutkinnot, 15.3.-5.4.2017 AMK-tutkinnot ja ylemmät AMK-tutkinnot.
”KIINNOSTUIN MIEHITTÄMÄTTÖMISTÄ lennokeista kahdeksan vuotta sitten, kun Obama valittiin presidentiksi ensimmäisen kerran. Olin silloin harjoittelussa Suomen suurlähetystössä Washingtonissa, ja siellä puhuttiin paljon Bush nuoremman hallinnon aloittamasta miehittämättömien lennokkien käytöstä terrorismin vastaisessa sodassa. Silloin Yhdysvaltojen kohteena olivat terroristit Pakistanissa. Oli hämmentävää, että Yhdysvallat teki lennokki-iskuja sellaiseen valtioon, jonka kanssa se ei ollut aseellisessa konfliktissa. Ohjusiskujen määrä moninkertaistui, kun Obamasta tuli presidentti. Siinä oli mielenkiintoinen kontrasti: Obama nähtiin rauhan ja toivon symbolina, ja saikin samana vuonna Nobelin rauhanpalkinnon. Suomessa ja Euroopassa asiasta ei puhuttu silloin eikä puhuta nytkään juuri mitään. Yhdysvaltojen tekemät ilmaiskut saatettiin mainita ylimalkaisesti. Englanniksi metodia kutsutaan targeted killingiksi: yksittäinen etukäteen valittu henkilö tapetaan kauko-ohjatun miehittämättömän lennokin avulla. Termillä ei ole vakiintunutta suomenkielistä käännöstä, eikä aiheesta ole juurikaan suomenkielistä tutkimusta tai yhteiskunnallista keskustelua. Gradussani käänsin metodin kohdennetuksi tappamiseksi. Toivon, että suomenkielisen käännöksen avulla aiheesta voidaan keskustella suomen kielellä ja Suomessa. Väitöskirjassani tutkin kohdennetun tappamisen moraalisia kysymyksiä Koneen säätiön apurahan tuella. Uudet teknologiset innovaatiot ovat mahdollistaneet metodin hyödyntämisen eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Kohdennetun tappamisen institutionalisoiminen tarkoittaa sitä, että metodista on tullut viimeisen keinon sijasta ensisijainen, ja sitä sovelletaan systemaattisemmin. Tutkin abstraktilla tasolla, minkälaisia piirteitä kohdennettuun tappamiseen kuuluu, ja käytännön tasolla sitä, miten valtio harjoittaa politiikkaa, joka perustuu tähän metodiin. Yhdysvaltojen presidentin moraalisella arvomaailmalla on paljon vaikutusta siihen, miten laajalti lennokkeja käytetään tappamista varten. Obama halusi ottaa lennokeilla etäisyyttä Bushin käytäntöihin ja Guantanamo Bayn vankileirin kritisoituihin aikoihin. Obaman aikakaudella sodankäynnistä tuli entistä läpinäkymättömämpää ja jopa vaarallisempaa. Clinton olisi oletettavasti jatkanut Obaman linjaa, mutta tehtävään valitun Trumpin aikakaudella Yhdysvaltojen sotilaallinen voimankäyttö saattaa muuttua entistä arvaamattomammaksi. Hän on antanut hyvin vähän konkreettisia turvallisuuspoliittisia linjauksia, jotka eivät olisi täysin absurdeja. Kohdennetun tappamisen politiikasta saattaa tulla läpinäkyvämpää, sillä Trump ei todennäköisesti näe sen harjoittamista yhtä ongelmallisena kuin edeltäjänsä. Mitä pidemmälle kohdennetun tappamisen institutionalisoiminen Yhdysvalloissa etenee, sitä laajemmaksi sen kohteiden joukko kasvaa. Nyt ei eliminoida pelkästään terroristeja, vaan myös terroristiepäiltyjä. Lennokkien käyttö voi lisätä valtioiden alttiutta sotilaalliseen voimankäyttöön, koska se on helppoa ja riskitöntä. Se on todella häiritsevä ajatus.” Tällä palstalla tapaamme tiedemaailman uudisraivaajia ja omien teidensä kulkijoita. L A U R A S A U R A , väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto K uv a : M er i Bj ör n Teksti: Melissa Heikkilä ”Trump ei näe kohdennettua tappamista yhtä ongelmallisena kuin edeltäjänsä.” 39
E S S E E Lopetetaan yhdessä voimaantuminen Teksti : Jantso Jokelin OLIN VUOSIA YRITTÄNYT löytää itselleni sopivaa hattua. Kaveritkin kyselivät, että kai nyt bluesia soittavalla jätkällä on keikoilla päässä blueshattu. Tiedättehän, joku sellainen lierillä varustettu tyylikäs miesten päähine. Mikään ei oikein istunut. Lierihattu näytti lähinnä raivostuttavalta nuoren miehen päässä. Törmäsin lopulta netissä ilmiöön nimeltä fedora shaming. Se on meemi, joka pilkkaa miehiä heidän hattuvalinnoistaan. Tältä luulit näyttäväsi: Sinatran tai Bogartin kuva. Tältä näytät: kuva hattupäisestä idiootista, jolla on pilluparta. En voinut olla nauramatta. Epäkorrekti meemi soti kaikkea sitä vastaan, mihin kulttuurimme parhaillaan pyrkii. Anarkististen meemien ulkopuolella sheimaaminen ei käy. Häpeilyn sijaan meidän kaikkien olisi voimaannuttava. Minusta oli kuitenkin ihanaa, että maailmanlaajuinen yhteisö kielsi minua olemasta juuri sellainen kuin ”itsestä hyvältä tuntui”. VOIMAANTUMINEN JA BODY POSITIVITY jyräävät ulkonäköpaineisiin kyllästyneessä maailmassa. Kaikki tuntevat meikittömät kuvahaasteet, Facebookin inspiroivat mietelauseet ja tsemppivideot. Erilaisuuden ja tavallisuuden kauneutta korostavat sloganit ovat yleistyneet myös mainoskampanjoissa. Vaateketju H&M herätti hiljattain huomiota videolla, jossa poseerasi isoja, kainaloista karvaisia, androgyynejä ja muilla tavoilla erilaisia tavallisia malleja. Ihmiset ihastelivat, Cosmopolitan hehkutti. Kävi kuitenkin ilmi, että plus-kokoisia vaatteita ei ole saatavilla H&M:n kivijalkamyymälöistä, vaan ne olisi jatkossakin tilattava netistä. Eräs blogi syytti vaateketjua perinteisen shoppailukokemuksen riistämisestä plus-kokoisilta naisilta. Yhtiötä kritisoitiin itsetuntoliikkeen kaappaamisesta kaupallisiin tarkoituksiin. H&M EI OLE VAIN POIKKEUS, vaan koko uuden itsetuntoilmiön kuva. Se näyttää, kuinka helposti voimaantuminen ja body positivity ovat kääntyneet kapitalististen tavoitteiden ajamiseen. Toinen esimerkki on jo klassikoksi muodostunut Dove. Kymmenen vuotta jatkunut kampanja aidon kauneuden puolesta on tuottanut muun muassa maailman katsotuimman mainosvideon Real Beauty Sketches sekä tv-mainokset ”kurvikkaista” naisista alusvaatteissa. Samaan aikaan Doven tuotevalikoimassa on ollut esimerkiksi selluliittigeeliä. Monen mielestä erilaisiksi brändätyt naiset eivät edes olleet erityisen erilaisia. Vitsailimme kavereiden kesken ”Dove-lihavuudesta”, jolla tarkoitimme normaalia painoa. IDEA MONIMUOTOISESTA KAUNEUDESTA on vilpittömästi hyvä. Kaupalliset kehopositiivisuusmantrat vetoavat kuitenkin yhtä lailla ulkonäköpaineisiin ja narsismiin, joista – let’s face it – emme koskaan pääse eroon. Ikuinen tyytymättömyys muodostaa ikiliikkujan, johon on aina tarjolla kauppatavaraa. Hadley Freeman kirjoittaa The Guardianin artikkelissa, kuinka alkujaan afroamerikkalaisten ihmisoikeusliikkeen yhteydessä käytetty empowerment-käsite vesittyi 2000-luvulla merkitsemään mitättömien yksilövalintojen itselleen oikeuttamista ja Sinkkuelämää-tyylistä shoppailufeminismiä. Freemanin mukaan voimaantumisilmiöllä on ollut negatiivinen vaikutus nykyfeminismiin. Keskeiseksi ajatukseksi on muodostunut minkä tahansa valinnan julistaminen feministiseksi – oli se sitten meikkaaminen, meikkaamattomuus, tankotanssi tai kenkien ostaminen. Sinkkuelämää on vaihtunut Lady Gagaan ja Beyoncéen, mutta viesti tuntuu olevan sama. Tee rahaa kropallasi – voimauttavaa. Monikansallisen yhtiön mainoskampanja – voimauttavaa. Inspiroiva biisi ”kaikille, jotka ovat joskus tunteneet itsensä erilaisiksi” – take my money. Voimaantumista myydään ennen kaikkea naisille ja vähemmistöille. Miehet tuntuvat jäävän empowerment-yhtälössä sivuun, mutta meille onkin tarjolla koko liuta perinteisiä miehisen voimaantumisen keinoja, kuten action-elokuvia, heavy metallia, kamppailulajeja ja sotapelejä. En olisi uskonut, että käyttäisin aikuisiällä Fight Clubia yhteiskuntakriittisenä vertauskuvana. Voimaantumisen yhteydessä on kuitenkin vaikeaa olla ajattelematta varastetusta rasvaimujätteestä valmistettuja saippuoita, joita tappeluklubin pitäjät myyvät kirjassa ja elokuvassa hienostotavarataloihin. Miehet voimaantuvat hakkaamalla toisiaan, naiset ostamalla omat perseensä takaisin. VOIMAANTUMISFILOSOFIA VAKUUTTAA, että olet hyvä juuri tuollaisena. Pinnan alta paljastuu kuitenkin usein kehotuksia olla ”aito ihminen” tai ”enemmän minä”. Ulkonäköpaineiden tavoin nekin luovat tarpeen jatkuvaan itsetarkkailuun, josta meidän olisi parempi opetella eroon. Oma fantasiani on, että voimaantumista haettaisiin sivistyksestä. Sivistysihanne ainakin myöntää avoimesti, että et ole hyvä juuri tuollaisena. Ero on siinä, että tiedonnälkäisen energia suuntautuu maailmaa kohti. On etsittävä jatkuvasti tietoa ja uusia tapoja ajatella. Istuttava paikallaan, kuunneltava, luettava. Älä postaa nettiin filtteröimätöntä kuvaa aivoistasi, vaan ota asioista selvää. Tule vasta sitten kertomaan mielipiteesi 40
ku va : M er i Bj ör n EMOJI-UUTISET (Arvaatko, mistä uutisesta on kyse? Kerromme vastauksen tällä palstalla seuraavassa Ylioppilaslehdessä.) Edellisessä numerossa kerroimme, että Apulanta-yhtyeestäkin tuttu ohjaaja Tuukka Temonen aikoo tehdä elokuvan liikemies Jari Saravuosta. Sarasvuo ei ole innoissaan, mutta hänen mukaansa elokuvan tekeminen on laillista. Temosen Teit meistä kauniin -elokuva on saanut paljon kritiikkiä, mutta myös oman hampurilaisen Hesburgeriin. sukupuolineutraalista avioliitosta tai maahanmuutosta. Voimaa on ymmärtää historian, kulttuurin, politiikan ja ihmismielen ulottuvuuksia. Ne auttavat suhteuttamaan asioita, ajattelemaan yhteisöllisesti ja löytämään oman paikan maailmassa. Sivistystä on hankala tuotteistaa, minkä vuoksi se juuttuu usein poliittisiin maljapuheisiin. Toisaalta muodikkuus saattaisi olla pahinta, mitä sivistykselle voisi tapahtua. Jos kulutuskulttuuri on vesittänyt voimaantumisen tai uhkaa tehdä sen jopa feminismille, se voi tehdä sen mille tahansa. TANSKALAINEN SVEND BRINKMANN kirjoittaa teoksessaan Pysy lujana – Elämä ilman self-helpiä (Tammi, 2016), kuinka ”idea yhteiskunnan muuttamisesta musertamalla alistavat perinteet ja vapauttamalla itsensä niistä on nyt sisällytetty yhteiskunnan alistavaan oman itsensä uusintamiseen”. Brinkmannin self-help-kriittinen self-help-kirja on hauska ja rentouttava vastaisku jatkuville voimaantumisille ja muille minän uskonnoille. Tavallaan teos on vastannut omiin ajatuksiini siitä, mitä kutsun positiiviseksi häpeäksi. Häpeä voi Brinkmannin mukaan olla tärkeä ja moraalisesti kehittävä tunne. Parhaimmillaan häpeä saa meidät punnitsemaan omia ratkaisujamme ja ohjautumaan parempaa kohti. Brinkmann antaa selkeitä elämänohjeita: Älä keskity tutkimaan sisintäsi. Siellä ei ole mitään. Älä keskity olemaan ”aito”. Se perustuu lapselliseen ihmiskuvaan ja johtaa vain riittämättömyyden tunteeseen. Etsi ratkaisuja itsesi ulkopuolelta. Lue romaani, älä elämäntaito-opasta. Edes hyvä itsetunto ei Brinkmannille ole mikään itseisarvo: positiivisten puolten rinnalla sillä on tilastollinen yhteys myös psykopaattisiin taipumuksiin ja epärealistiseen minäkuvaan. Minun itsetuntoni ei ole riittänyt lierihatun hankkimiseen, ja se on ihan ok. Vaikka kuinka haluaisin, minä en ole Leonard Cohen. Kirjoittaja harrastaa nyrkkeilyä, heviä ja väkivaltapelejä vastoin parempaa ymmärrystään.
RÄPPÄRI PAPERI T kirjoitti muutaman runon nussimisesta ja teki itsestään meemin. Taiteilija Mika Rättö teki elokuvan, jossa juodaan, naidaan ja tapellaan. Rättöäkin inspiroinut, vanhan liiton ohjaaja Jouko Turkka kuoli ja kirvoitti muisteloita. Onpahan ollut melkoinen miesten syksy. Tietenkin kaikki syksyt ovat miesten syksyjä, koska juuri heidät nostetaan edelleen taiteenalojensa neroiksi. Silti tänä syksynä näitä ”neroja” on käsitelty nimenomaan heidän mieheytensä kautta. Se on sinänsä tervetullutta. Mieheyden kriisistä puhuvat kaikki. Olen itsekin käynyt miestutkimuksen kursseilla etsiäkseni itseäni. Oikeastaan kriisi on ollut olemassa kauan: Kummeli jakoi miehet ”luusereihin” ja ”koviin luihin”, ja Kari Hotakainen teki Klassikossa eron ”moderneihin” ja ”klassisiin” miehiin. Antti Nylénin kirjoitusten lempiaihe on mieheyden instituution viheliäisyys. Kuulostaa rankalta. Vaan kun ei ole. MIEHET OVAT SAANEET JONGLÖÖRATA mieheyttä taiteessaan aika rauhassa, oli mieheys sitten taiteen keskiössä tai ei. Tapa esittää sukupuolia on otettu ongelmitta vastaan niin valtavirrassa kuin undergroundinkin puolella. Nyt Paperi T:n post-alfa ja Rätön Samurai Rauni Reposaarelainen ovat kuitenkin käynnistäneet virkistävän keskustelun valkoisen cis-heteromiehen (käytettäköön tämä termi nyt, jotta tulee ilmi, mihin viittaan typistyksellä ”mies”) asemasta taiteessa. Pontus Purokuru huomauttaa Kansan Uutisten blogissa, ettei post-alfa nimestään huolimatta luo uudenlaista miestä. Tytti Rantanen moittii Flanööri-blogissaan Raunin väsynyttä raiskauskuvastoa. En olekaan ainut, jota teosten arkkityypit sekoilevista dekadenttimiehistä ja antautuvista tai pihtaavista naisista kyllästyttävät. Vaikkapa Luokkakokous-elokuvan idioottiäijäily ei yllätä, koska Suomessa rakastetaan yhä jounihynysiä: yksiselitteisen maskuliinisia säheltäjiä. ABC-lehtipihviltä ei voi vaatia Teurastamon makuelämystä. Näyttää kuitenkin siltä, että samanlainen äijäsankari hyväksytään myös vaihtoehtokulttuurissa. Miksi? Riittääkö, että listaa taiteessaan ajankuvaa kylliksi, jotta tulee sivussa kuvanneeksi jotain sukupolvestaan? Tai että on jo aiemmalla taiteellaan kylliksi etabloitunut? En tarkoita, että taidetta pitäisi tehdä vain privilegioiden listaa ruksien tai pähkäillen, onko japanilaisen katana-miekan heiluttelu Meri-Porissa kulttuurista omimista (mielestäni ei). Enemmänkin olen parahtanut: Miksi tämä on taas tätä? Ymmärrän, että Raunin maailma ammentaa feodaalisen ajan seksistisestä Japanista, ja että päähenkilön on tarkoituskin olla Amerikan Psykon kaltainen ihmishirviö. Tämä tarina on vain nähty niin monesti. Väsyttää. NÄRKÄSTYKSENI EI HERÄÄ SIITÄ, että itse taide olisi huonoa. Rätön työryhmä on tehnyt visuaalisesti huikean ja tunnekirjoltaan laajan spektaakkelin. Siksi äijämeininki vesittää muuten hienoa teosta. Turkan kyseenalaiset metodit saatettiin vielä painaa villasella ”nerouden” takia, mutta vuonna 2016 vanhan koulun teoksia on vaikea tehdä saamatta perusteltua kritiikkiä. Muutoksen oireina ovat sekä älähdykset seksismistä että Epäneutraalin sukupuolikirjan kaltaiset hätähuudot kuvitellun menneisyyden perään. Kyllä minuakin ahdistaa välillä keskustelun herkkyys, mutta sukupuolen käsittely taiteessa vaatii vaivannäköä siinä missä muutkin asiat. Pitkälle ei olla edetty, koska miestyyppien uudistajat löytyvät yhä useimmiten perinteisen heterospektrin ulkopuolelta. Klassisina esimerkkeinä ovat ehkä Morrissey tai Pet Shop Boys, ja onhan meillä Antti Holma. Tällainen listaus tuntuu kuitenkin hölmöltä, kategorisoivalta todistelulta. Yrittäkää, hyvät miehet, vähän paremmin. Taiteen tulisi vauhdittaa yhteiskunnallista muutosta, ei jarruttaa sitä. K O L U M N I ÄIJÄKULTTI VAIVAANNUTTAA Te k s t i : M i k a e l M a t t i l a ku va : M er i Bj ör n ”Miehet ovat saaneet jonglöörata mieheyttä taiteessaan aika rauhassa, oli mieheys sitten taiteen keskiössä tai ei.” Kirjoittaja on fanittajamies, jonka mielestä Circle on maailman paras bändi. 42
Yhdysvaltain uuden presidentin ratkettua analysoit vaalitulosta Twitterissä. ”Keskiviikko o virallinen twitter täynnä paskaa viikko! Istukaa miekkaa”, oli ensimmäinen havaintosi. Tiedonhankinnan jälkeen viittasit myös Itsenäisyyspuoluettakin johtaneen Antti Pesosen blogitekstiin ”näennäisdemokratiasta” ja Donald Trumpin laukomista ”kipeistä totuuksista”. ”Sieltä jokainen Cis tai Ei Cis-ihminen voi lukea miksi tähän pisteeseen päädyttiin”, tiivistit. Kerroit myös heränneesi Venetsiasta paitsi ”hyvin iloisena, myös rikkaampana”, koska olit lyönyt vetoa Trumpin voiton puolesta. Siksi oli ”vaikee olla negistely fiiliksis”. Politiikkaa olet seurannut toki aiemminkin. Olet ottanut jalkaasi tatuoinnin Venäjän presidentti Vladimir Putinista, eikä kyseessä ole päähänpisto. Facebookissa olet kertonut ihailevasi ”The Bossia”, koska ”se saa aikaa enemmän ku kukaan muu”. Vertailu on globaali: Putin on mukaasi ”ainoo maailman johtajist jonka jutuis on järkee”. Olet perehtynyt Venäjän presidentin toimintaan esimerkiksi dokumenttien ja Realities Watch -sivuston avulla. Linkkaat sivuston juttuun, jossa kerrotaan Putinin luvanneen taistella Illuminati-salaseuraa vastaan. Illuminatit tunnemme muun muassa vapaamuurien ystävinä, valuuttojen manipuloijina ja salamurhien järjestäjinä. Samalla Realities Watch -sivustolla illuminatien tiedetään tappaneen poptähti Princen uhrina Donald Trumpille, joka siis myös on palannut Illuminatiin. Tässä mielessä Putinin ja Trumpin kannattaminen on ristiriitaista. Mutta se on – vain elämää. Sinulla on paljon nuoria ihailijoita, jotka saavat äänestää ensimmäistä kertaa vuoden 2017 kuntavaaleissa. Toivottavasti jatkatte politiikasta keskustelua yhdessä myös silloin. Lähetämme vaalikatsomoa varten töräyteltäväksi oheisen minitrumpetin. Yst. terv. Ylioppilaslehti Palstalla lähetämme ihmisille postia. HYVÄ RÄP-ARTISTI MIKAEL GABRIEL, Ystävällisin terveisin, Ylioppilaslehti 43