Maailmalla opin arvostamaan Oulun yliopistoa. Täällä on aivan oma henki. Aija Oksman, luonnontieteellinen, 3. vuoden opiskelija www.oulu.fi
TÄ SS Ä LE HD ES SÄ ylioppilaslehti 3 2 / 2 1 5 Al uk si 14 k ir gi si A ss A n A id AA n ry ös tä mäl lä . 17 sA mi gA r A mi st A l A ps il l A on p A re mp i is ie n ku in äi ti en k A ns s A . 18 lA ss e m än nis tö lä he tt i y li op pi l A sl eh de lle po st i A . 20 mA ri s uon no n mi el es tä p A sk A se ks i ku ul uu el äm ää n. 21 p oli ti ik A ss A j A ty öe lä mä ss ä v A lli ts ee se lf -h el pi n l A ki . l op uk si 38 s uo m A l A is t A ve g A nis mi A v A iv AA tu nk k A ine n fu nd A me nt A li smi , jo k A k A ip A is i us ko np uh di st A j AA , ki rj oi tt AA s on j A sA A ri ko sk i es se es sä än . 40 j os An tt i h olm A oli si ri k A s, hän k A kk A is i l ou is v ui tt on iin . 40 l äh et imme dA n k oivu l AA kso lle t im o h än nik äi se n uu tu us ki rj A n. p s. h ev os en ky rp ä. 42 i id A s ofi A h ir vo ne n A nt AA tä sm äo hj ee t yl io pi st os s A op is ke lu un . 43 lA ur i mA rj A mäk i on si it ä h A rv in A ine n nu or imie s, et tä hän on tä ys in so me to n. m AA li sk uu AB inu me ro KA TR I NA UK KA RI NE N 28 k ir jAilijA erk k A m yk känen lähti mo ot to ripyör ämessuil le et simä än k Ado ksissA ole vAA miehuut tAAn. 22 27-v uotiAs oz An yAnAr usko o so siAAlidemo kr AtiAAn. sik si hän ei ole demAri , vAAn v ihreiden nu orten to inen puheen jo htA jA . 34 v ielä 20 vuottA si tt en kirjAil ijA l eenA k rohn oli to iveik As, mu ttA ny t hän od ot telee mAAil mAnloppuA .
Fysiikan laitos kouluttaa fyysikoita ja fysiikan opettajia. Fyysikot sijoittuvat tutkijoiksi yliopistoihin ja asiantuntijoiksi teollisuuteen ja moniin muihin fyysikon asiantuntemusta vaativiin tehtäviin. Työllistyminen on erinomaista. Laitoksella tutkitaan hiukkasfysiikkaa, kosmologiaa sekä materiaali-, nanoja ydinfysiikkaa. Laitoksen kiihdytinlaboratorio on Suomen Akatemian pitkäikäisin tutkimuksen huippuyksikkö. www .jyu.fi Petja Paakkinen Lukioaikani meni luonnontieteiden parissa. Pidän ongelmien ratkaisemisesta, ja siksi olin erityisen kiinnostunut fysiikan ja matematiikan opiskelusta. Fysiikassa minua on aina kiehtonut se, että alalla ollaan tekemisissä luonnon perusvuorovaikutusten parissa. Lukiossa tästä kaikesta raapaistiin vain pintaa, ja halusin tietää lisää. Minulle oli siis lukiossa hyvin selvää, että pyrin opiskelemaan fysiikkaa. Jyväskylän valitsin siksi, että olin kuullut oppilaitoksesta paljon hyvää. En ole joutunut pettymään. Opiskelen nyt kuudetta vuotta ja viimeistelen graduani. Mielestäni opetus on laadukasta ja sivuaine vaihtoehtoja on runsaasti. Itse olen opiskellut sivuaineinani matematiikkaa, tietotekniikkaa ja taloustieteitä. On hienoa, että koulussamme pyritään jatkuvasti kehittämään opetusta. Myös koulun ilmapiiri on hyvä. Henkilökunnalta saa aina apua. Olin vaihto-opiskelijana Toronton yliopistossa, joka on luokiteltu maailman 20. parhaan yliopiston joukkoon. Siellä huomasin, että opetus meillä on myös kansainvälisesti hyvää. Työelämäni fysiikan alalla on vasta aluillaan. Tein toissa kesänä työharjoitteluni hiukkastutkimuskeskuksessa Cernissä Sveitsissä. Tein dataanalyysiin tähtäävää tietokonesimulaatiota. Työ oli hyvin mielekästä, sillä olen kiinnostunut hiukkasfysiikasta. Tällä alalla opiskellut voi tehdä hyvin erilaisia asioita työelämässä, kuten opettamista ja asiantuntijatehtäviä. Kaikki riippuu siitä, miten opinnot ovat painottuneet. Itse ajattelin tehdä tohtorin tutkinnon graduni jälkeen. 26, FYSIIKAN OPISKELIJA ”FYSIIKASSA KIEHTOO LUONNON VUOROVAIKUTUSTEN YMMÄRTÄMINEN.” Fysiikassa riittää vaihtoehtoja Fysiikassa riittää vaihtoehtoja ABINA YLIOPISTOSSATÖISSÄ TEKSTI: JOHANNA NYKOPP KUVA: PEKKA RÖTKÖNEN
IN ASSOCIATION WITH
Ruoan turvallisuus ja riittävyys, ilmastonmuutos, metsien monimuotoisuus, talouden ja ympäristön kannalta kestävä kehitys... Etsimme uusia ratkaisijoita. OPISKELE UUSIUTUVIEN LUONNONVAROJEN VASTUULLISEN KÄYTÖN ASIANTUNTIJAKSI! helsinki.fi/mmtdk/opiskelijaksi facebook.com/mmtdk Vuoden opisto Vuoden opisto Taide elokuva kirjoittaja klassinen laulu ja ooppera kuvallinen viestintä ja graafinen suunnittelu laulusolisti näyttelijäntyö 1 ja 2 pelituotanto alkaa 1.2.2015 Viestintä crossmedia-/monialatoimittaja lehtitoimittaja-tiedottaja radiotoimittaja urheilutoimittaja alkaa 1.2.2015 Yhteiskunta idealinja erityisryhmille kasvatusala kehitysmaatutkimus suomea maahanmuuttajille Ammatillinen henkilökohtainen avustaja koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus perhepäivähoitaja suntio Tarkemmat tiedot netistä! Kansanopisto Helsingissä meren rannalla 18.8.2015 - 29.5.2016 KENDOSEURA HELSINGIN YLIOPISTON Japanilaista miekkailua | Peruskurssi alkaa syyskuussa Japanese sword ?ghting | Basic Course starts in September www.hy-kendo.com Kevään yhteishaku syksyllä 2015 alkaviin koulutuksiin 17.3.–9.4.2015
TIEDÄTKÖ JO MITÄ SINUSTA TULEE ISONA? Suoramarkkinointi Mega Oy onTalentum-konserniin kuuluva Suomen johtava puhelimitse tapahtuvaan markkinointiin erikoistunut yritys. Toimimme Suomessa 17 paikkakunnalla työllistäen n. 400 henkilöä. Soita tai katso lisätietoja: www.sm-mega.? Forssa Hamina Helsinki puh. 045 7731 3801 puh. 044 335 0736 puh. 045 7731 3601 Hyvinkää HämeenlinnaJyväskylä puh. 045 7731 3769 puh. 045 7731 3781 puh. 045 7731 3752 Kerava Kotka Kouvola puh. 045 7731 3723 puh. 045 7731 3707 puh. 045 7731 3689 Kuusankoski Lahti Lohja puh. 045 7731 3739 puh. 045 7731 3667 puh. 045 7731 3849 Oulu Porvoo Raahe puh. 045 7731 3859 puh. 045 7731 3653 puh. 045 7731 3636 Riihimäki Urjala puh. 045 7731 3621 puh. 044 434 7318 Tarjoamme sinulle mahdollisuuden ansaita hyvin ja oppia samalla taitoja, joista sinulle on hyötyä elämäsi eri vaiheissa ja monessa eri ammatissa. Tehtävänäsi on markkinoida puhelimitse erilaisia tuotteita tai palveluita. Työkaluinasi on helppokäyttöinen soittojärjestelmä – ja sinä itse. Voit työskennellä kokopäiväisesti yritysmyynnissämme tai osa-aikaisesti iltavuorossa kuluttajamyynnin parissa. Työt voit aloittaa vaikka heti. Jos omaat sujuvan supliikin ja hyvän tilannetajun; olet positiivinen, empaattinen ja haluat menestyä – voit hyvinkin olla etsimämme henkilö. Kysy myös kesätyötä! Entäpä jos vedätkin hetken henkeä työskennellen myyntitehtävissä – keräät tienestejä sukan varteen ja kokemusta hihaan? Täytä hakemuksesi netissä KESKELLÄ HELSINKIÄ! 19.8.2015 27.5.2016 Ä HELSINK www.heo.fi Valmentaudu yliopistoon ja AMKiin Kulttuuriin Mediaan Yliopistoon Journalismiin Tieteisiin Musiikkiin HAK U SAVOL AI ST EN YL IO PPI LA ID EN SÄ ÄT IÖN AS UN TO IH IN Soluhuoneet yksin hakeville ja yksiöt/kaksiot pariskunnille Koskelassa, Vallilassa ja Patolassa. Hakuaika päättyy 31.3.2015. Jatkoaikasekä kesäasuntohakemukset käsitellään samassa haussa. Uusien opiskelijoiden hakuaika on 1.-31.7.2015. Lisätietoja ja hakulomakkeet löytyvät osoitteesta http://savolainenosakunta.fi/?q=asunnot. Asuntola-asiamiehentavoittaa vastaanotolta torstaisin klo 16.30-18.00 Savolaisesta Osakunnasta, Mannerheimintie 5 A ylin krs., 00100 HKI, puh. 050-530 6049.
PÄ ÄK IR JO IT US ylioppilaslehti 9 2 / 2 1 5 AN TTI PI KK AN EN P ÄÄ TO I m IT TA JA TW IT TE R: @A PI KK AN EN JU KK A OV AS KA IN EN PY HÄ DU AA LI MA LL I E lm IK UU N typerimmän keskustelun palkinnon voittaa eräs kysymys. Se kuului näin: pitäisikö yliopistot ja ammattikorkeakoulut yhdistää? Se kysyttiin, kun Helsingin Sanomat uutisoi arvovaltaisen tutkimusja innovaationeuvoston aikeista selvittää niin sanotun duaalimallin purkamista. Duaalimalli tarkoittaa sitä, että Suomessa laki pitää ammattikorkeakoulut ja yliopistot erillään toisistaan. Ammattikorkeakoulut panostavat käytäntöön ja työelämään ja yliopistoissa painotetaan akateemista tutkimusta. Onhan ajatus niiden yhdistämisestä pelottava. Se nimittäin saa monen fuksin miettimään sitä, kuinka kamalaa olisi, jos nyt saisi lähtöpassit yliopistolta ja siirron ammattikorkeakouluun. Mutta ei hätää, sillä ei kukaan oikeasti ollut ehdottamassa sellaista. Kukaan ei ollut laittamassa ammattikorkeakouluja yliopistoihin tai kaikkia yliopistojen kanditutkintoja ammattikorkeakouluihin. Kysymys oli siitä, onko nykyinen laki esteenä sille, että koulutusta voitaisiin uudistaa. Ne uudet, paremmat tutkinnot nimittäin kyllä kelpaisivat varmasti jokaiselle. Mutta koska abstrakteista aiheista on vaikeaa väitellä, on helpompaa jäädä tappelemaan siitä, pitäisikö ammattikorkeakoulut ja yliopistot yhdistää. JONK IN l AI NE N työnjako ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä on todennäköisesti tulevaisuudessakin paras tapa huolehtia siitä, että yhteiskunnassa tehdään laadukasta tutkimusta. Aivan eri kysymys on se, millainen tämä työnjako on. Jos koulutuksen uudistaminen edellyttää nykyiseen lakiin koskemista, totta kai siihen pitää voida koskea. Uudistamisella nimittäin voidaan tarkoittaa kovin monenlaisia asioita. Jos uudistaminen on kiertoilmaus säästämiselle tai tutkimuksen vähentämiselle, se ei ole uudistamista vaan leikkaamista, joten siitä täytyy silloin puhua oikealla nimellä. Kukaan ei kai tosissaan ole niin tyhmä, että kuvittelisi, että koulutuksessa saataisiin parempaa pienemmällä rahalla. Koska asiasta keskustelu tuntuu olevan näin vaikeaa, sen takana olevan peruskysymyksen kannattaisi juuri nyt olla näin idealistinen: jos saisimme samalla rahalla rakentaa ihan minkälaisen korkeakoulujärjestelmän tahansa, millainen se olisi? Ainoastaan yksi vastaus on täysin selvä. Ainoa kriteeri korkeakoulutukselle pitää olla laatu. Saatavuus on tärkeää silloin kun sillä tarkoitetaan sosiaalista liikkuvuutta. Saatavuutta ei ole se, että korkeakouluja pitäisi olla mahdollisimman laajasti eri puolella Suomea. Huolehtiminen siitä, että maaseudultakin lähdettäisiin korkeakouluihin, vaikka ne olisivat kuinka kaukana, nimittäin ei ole korkeakoulujen vaan peruskoulun ja toisen asteen koulujen opinto-ohjauksen tehtävä. Aina on niitä, jotka ymmärtävät laadun parantamisen siten, että uudistaminen olisi oiva keino vähentää henkilökohtaisesti hyödyttöminä pitämiensä alojen tutkimusta. Ei kuitenkaan ole olemassa tutkimusaloja, jotka itsessään olisivat turhia. Sen sijaan voi olla olemassa tutkimusaloja, joiden tutkimus tai opetus jossain korkeakoulussa ei ole riittävän laadukasta. mO NI OPIS KE l IJA on pettynyt siihen, mitä korkeakoulu tai yliopisto heille tarjoaa. Siksi he tekevät asioita, joista moni on viime aikoina ollut kovin huolissaan: menevät oman alansa töihin kesken opintojen, tekevät graduaan liian pitkään, valmistuvat mutta eivät riittävän hyvinä, jättävät valmistumatta kokonaan, vetelehtivät, suorittavat, eivät ota lainaa, ottavat lainaa ja sijoittavat sen, ovat sekä liian laiskoja että liian intohimoisia ja suorituskeskeisiä ja syövät purkkaa luennolla. He tekevän niin siksi, että korkeakoulut eivät pysty tarjoamaan sitä, mitä niiden pitäisi pystyä tarjoamaan. Opiskelijoiden muuttaminen ei ole mahdollista, mutta koulutuksen on. Siis, rakkaat korkeakoulut: opettakaa ja tutkikaa paremmin. Olkaa ihan helvetin hyviä niillä aloilla, joissa opetusta tarjoatte. Kyllä sellaisen perässä opiskelijat tulevat vaikka Helsingistä Utsjoelle. Ei se ole sen vaikeampaa, eikä muuten yhtään helpompaa. • K ORKEAKOU l UT , OPETTAKAA JA TUTKIKAA PARE mm IN . E I SE O l E SEN VAIKEA m PAA . TAI h E l PO m PAA .
Avoin HELSINGIN YLIOPISTO AVOIN YLIOPISTO www.helsinki.fi/avoin Kesäopintoihin ilmoittautuminen alkaa 14.4. Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa voit opiskella kymmeniä oppiaineita. Opinnot voi liittää yliopistotutkintoon. Myös paljon verkko-opintoja! Kesäopetus on HY:n perustutkintoopiskelijoille maksutonta. LÖYDÄ OMA ALASI JA KÄYTÄ VÄLIVUOSI HYÖDYKSESI! “Merkityksellinen työ on meille tärkeintä.” opintopolku.fi fb.com/diakamk diak.fi mediatuottaja,sosiaalipedagogiikansäätiö Jari-PekkaHietsilta koordinaattori,päihde-, mielenterveystyöjapelihaitat SariIlvonen mielenterveystyöntekijä, kuntoutujientuettuasuminen MariannaSohlberg Opiskele tutkinto jolla työllistyt! Kevään yhteishaku 17.3.–9.4.2015 www.arcada.? Ser du fram emot en karriär som ett eftertraktat proffs? Hos oss avlägger du en högskoleexamen inom ekonomi, teknik, media, kultur, idrott, socialoch hälsovård i en internationell miljö. Vi vet att framtiden tillhör de ny?kna. Gemensam ansökan 17.3–9.4.2015. Opiskele ruotsiksi!
Tästä tulee hyvä juttu. Viestintäkoulutukset u Dokumenttityö u Elokuvaja tv-työ u Elokuvanäytteleminen u Toimittajan työ u Radioja tv-toimittajan työ u Valokuvaus Opistontie 35, 34130 Ylinen, Ylöjärvi | 03 314 22 900 | info@voionmaanopisto.fi www.utu.fi/tse/pori OPISKELE KAUPPATIETEITÄ PORISSA! Kauppatieteellisen alan yhteisvalinta Hae 17.3.–9.4.2015! Turun kauppakorkeakoulu Porin yksikkö omnia.fi Tähtää ammattilaiseksi. www.abo.fi/ansok TERVETULOA SUOMEN SUURIMPAAN KIELIKYLPYYN TULE MEILLE OPISKELEMAAN! 20 koulutusohjelmaa 83 maasta opiskelijoita 950 jatko-opiskelijoita 1014 kansainvälistä opiskelijaa 1918 perustettiin Åbo Akademi 5500 perustutkinto opiskelijaa
YL PÄ ÄK IR JO IT US AITOUS UhKA A KULUA LOPPUUn S UO me n kannalta se, että Pertti Kurikan nimipäivät on maamme euroviisuedustaja, on riemastuttava asia. Sillä on kuitenkin yksi varjopuoli, joka ei ole niin vähäpätöinen kuin ensin saattaisi vaikuttaa. PKN:n valinta euroviisuihin saattaa johtaa aito-adjektiivin loppuunkulumiseen, sillä muita ominaisuuksia ei punkiin eikä kehitysvammaisiin ole tapana liittää. IL m Iö ei ole uusi. Naisten esittäminen mediassa on kuluttanut jo vuosia sitten adjektiivit vahva ja itsenäinen loppuun, sillä kuten yleisessä tiedossa on, naisilla ei ole muita ominaisuuksia. Nainen on vahva aina, jos hän esiintyy ja itsenäinen silloin, kun hän tekee itse esimerkiksi musiikkinsa, jolloin hänen luonnonoikkuuttaan on korostettava entisestään. Pahimmassa tapauksessa Pertti Kurikan nimipäivien saama mediahuomio voi kuluttaa aito-sanan täysin loppuun niin Suomessa kuin globaalisti. Sen jälkeen kehitysvammaisten ominaisuuksia ei voida enää kuvailla adjektiivein. Silloin vaarana on, että heitä kohdellaan ihmisinä ihmisten joukossa. • YL P ÄÄ KI RJ OITU ST OI m IT US Ka t S o Yli o PP il a S le hd e N P er ia at el i N ja o S oi tt ee S ta ht t P :/ / Y li o PP il a S le hti.f i/ P er ia at el i N ja . SINUSTAKO PELINHOITAJA? www.ray.fi/tyopaikat RAY kouluttaa ammattiin – hae syksyn koulutuksiimme ja työllisty mielenkiintoiseen asiakaspalvelutyöhön kuukaudessa! Tarjolla myös osa-aikatöitä opiskelujen oheen. AAMUSTA YÖHÖN, YÖSTÄ AAMUUN BOTTA ON! Ma Pe 11 04 La 14 04 p. 09 580 777 07 Su Ti 15 01 Ke La 15 03 p. 09 580 77 222 Tilatiedustelut: myynti@botta.fi p. 09 580 770 Pirullinen yökerho Pe & La klo 22 04 Museokatu 10 www.botta.fi 12 2 / 2 1 5 ylioppilaslehti PÄÄTOI m ITTA JA A n TTI PI KKA ne n 050 33 9 303 3 @apik kan en ART DI R e CTO R JAA KKO SU O m AL AI nen 050 44 7 111 7 @JSUO m ALAI nen TOI m IT US SI h T ee RI SO n JA SA ARI KO SKI 050 37 4 867 9 @SO n JASA AR IKO SKI TOI m IT TA JA OSKARI O nn I ne n 040 83 5 495 @OSKA RIO nn I nen tek ijö inä TÄS SÄ n U me ROSSA Vee ra e lina AlaVähäl ä, Iida Sofi a h ir von en, Antt i h olma , n oora Isoes keli, Lina Jelan ski, n iko Ke tt unen, n at ali a Kop ki na, e ero L am pin en, To iv o m ar tik ai nen , Ka rolin a m iller, e rkka m yk kän en, Ka tr i n aukka rinen , Karo liina n ie men kari , Ro os a Pohja laine n, Kai sa Saario , m ai ja Sa vo lai nen ja m ari Suo nto . P e RUST e TTU 191 3. 10 2 . VU OSIK e RTA. SUO men AI KA KA USL eh TI en LII TO n JÄ S en . ISS n 035924. käy nti ja po stios oite L e PPÄS UO n KA TU 9 B, 1. KR S, 001 00 he LSI n KI. SÄ h K ö POS TIO SO ITT ee T e TU n I m I. SUK U n I m I@YLI OPPIL ASL eh TI.FI WWW .YL IO PPI LA SL eh TI.FI, TWI TT e R: @Y LIOP PILAS L eh TI OSOITT ee nm UUT OKS e T JA TILA UKS e T WWW.YL IOPPI LASL eh TI.FI/ TILAA JAPAL V e LUT me DIA m YY n TI PIR U nn YR KKI OY , KARI K e TTU nen , 0400 185 85 3, KARI.K e TTU nen @PI RU nn YRKKI .FI, e RJ A L eh TO nen , 0400 185 85 2, e RJ A.L eh TO nen @PI RU nn YRKKI .FI, WWW.PI RU nn YRK KI. FI IL me ST Y m ISA IK ATA ULU J A me DIAKOR TT I WWW .YL IO PPI LA SL eh TI.FI/ toimi tus KUSTA n TA JA YLIOPP ILASL eh D en KUST A nn US OY TOI m IT US JO h TA JA m AU RI LA URI LA h AL LI n TO JA TA LO US he IKKI n ÄR h I nen PAI n O SA n O m APA I n O, VA n TAA KA nnen KU VA LI n A J e LA n SKI TOI m IT US e I VAS TA A TI LA A m ATTA LÄ he T e TYSTÄ AI ne IS TO STA e IKÄ P ALA UT A S IT Ä. S e URAA VA n U me RO IL me ST YY 10 .4 .20 15.
13 2 / 2 1 5 KU UK AU D E N KU VA MA IJ A SA VO LA IN EN "Näen maalaamisen jonkinlaisena taideterapiana. Olen ollut mestari kääntämään eri harrastuksiani työksi ja se on lopulta vienyt niistä vähän ilon. Tästä viisastuneena koitan pitää maalamisen pelkästään harrastuksena." ad ja ku vi tt aj a t ON i H a LO NE N, 28 , ON t EH NY t ku vi tu ks ia M u O tit a LO kE N z OLLE . NE s HO R t L is tat ti i N dE sig N O f t HE Y E a R -k i L pa i L uu N ja O va t E si LL Ä dE sig N Mu s E u M is sa LO N t OO ss a 25 .3 –2 3. 8. JA AK KO SU OM AL AI NE N
14 2 / 2 1 5 KIRGISIALAINEN RAKK AUSTARINA Se ei ol lu t kovin romanttinen kosinta. Juuri yliopistosta valmistunut, kääntäjänä työskennellyt 20-vuotias Gulbartšyn Tajibajeva oli palaamassa töistä kotiin. Hän oli vastikään eronnut poikaystävästään saatuaan selville, että tämä on narkkari. Nyt ex-poikaystävä ja hänen kaverinsa odottelivat Tajibajevaa tämän kodin luona. He pyysivät naisen kahville. Vaihdettiin kuulumisia, rupateltiin mukavasti. Mutta noin puolen tunnin kuluttua miehet alkoivat ehdotella. Olisi lähdettävä tervehtimään ex-poikaystävän vanhempia. Sävy oli vaativa, Tajibajevaa pelotti. Oli pakko suostua. Ex-poikaystävän vanhempien luona miehet pukivat hänet morsiushuntuun ja mekkoon. Sen jälkeen he ehdottivat, että hän kirjoittaisi äidilleen kirjeen, jossa kertoisi menneensä kihloihin. Mo r Sia M en ryö S tö t ovat Keski-Aasiassa sijaitsevassa Kirgisiassa arkipäivää. Sieppauksineen maa on erityistapaus. Voimakkaamman islaminuskoisissa naapurimaissa eli muissa Neuvostoliitosta itsenäistyneissä ”staneissa” niitä ei esiinny. Sieppausten väitetään olevan paimentolaisen Kirgisian perinne: kylästä haetaan morsian ja lähdetään takaisin vuorille paimeneen. Vuosisataisesta tavasta perustaa perhe ei pidä puolustelijoiden mukaan luopua. Tosiasiassa tällaista perinnettä ei ole. Morsiamenryöstöt ovat yleistyneet vasta 1980-luvulta lähtien, Neuvostoliiton vaikutuksen heikennyttyä Kirgisiassa. Ryöstöjä tapahtuu myös kaupungeissa, mutta erityisen yleisiä ne ovat maaseudulla. Yleensä ryöstö tapahtuu edellä kuvatulla tavalla: nainen houkutellaan johonkin, ja sen jälkeen alkaa suostuttelu, painostus, ehkä väkivaltakin. Vielä vuonna 2012 tapahtui noin 16 000 sieppausta, ja niistä jopa 90 prosenttia johti avioliittoon. Sitten alkoi kiehua. Eräs siepatuksi ja raiskatuksi joutunut nuori nainen teki kesäkuussa 2012 itsemurhan, ja asia nousi julkisuuteen. Kirgisian hallituksen oli pakko reagoida. Sieppauksen maksimituomioksi säädettiin kymmenen vuotta vankeutta. Aiemmin se oli ollut kolme vuotta, vähemmän kuin karjavarkaudesta. Lakimuutos on tepsinyt, sillä sieppausten määrä on vähentynyt radikaalisti, noin 1 200–1 300 tapaukseen vuodessa. Sen sijaan aviotumisprosentti on pysynyt suunnilleen samana. Edelleen ylivoimaisesti suurin osa siepatuista morsiamista päätyy avioliittoon sieppaajansa kanssa. Ki rg iSia n ha ll it u S ei ryhtynyt lakimuutokseen niskoittelematta. Sieppausten vastaiset kansalaisjärjestöt ovat tehneet kaikkensa päättäjien pään kääntämiseksi. Yksi tärkeimmistä järjestöistä on pääkaupunki Biškekissä sijaitseva Women’s Discussion Club for Democracy. Se pitää majaansa betonibrutalistisessa toimistotalohirvityksessä kansalliskirjailija Tšingiz Aitmatovin patsaan kupeessa. Järjestön johtaja Dinara Aitkulova ottaa vastaan pikkuruisessa yhden huoneen toimistossa, jossa työskentelee kolme naista. Näkee, että raha on tiukassa. Tällaisia järjestöjä tarvitaan, sillä morsiamenryöstöjä ympäröi lakimuutoksen jälkeenkin vaikenemisen kulttuuri. Ryöstötapaukset päättyvät usein sopimukseen perheiden välillä: naisen perhe ostetaan hiljaiseksi. ”Juttuja ei mene oikeuteen saakka juuri lainkaan. Meidän tietojemme mukaan oikeuskäsittelyyn ylsi vuonna 2013 koko maassa kolme tapausta yhteensä yli tuhannesta”, Aitkulova sanoo. Lisäksi viranomaiset kuten poliisi ja oikeuslaitos ovat voimakkaan miesenemmistöisiä. Ne eivät suhtaudu morsiamenryöstöihin vakavissaan. Sen järjestöt yrittävät muuttaa. ”Pohjimmiltaan tässä on kyse siitä, että naisilla pitää olla samat oikeudet kuin miehillä. Sitä paitsi jos mies ei saa puhuttua itselleen vaimoa ensinkään, niin millainen aviomies hänestä muka tulee sieppaamalla”, Aitkulova kysyy. Työtä tehdään täysin ulkomaisen tuen varassa. Aitkulovan johtama Women’s Discussion Club on sataprosenttisesti Yhdysvaltain Kirgisian-suurlähetystön rahoittama. Myös Suomi on tukenut kehitysapuvaroistaan esimerkiksi morKIRGISIASSA TEHDÄÄN YLI TUHAT MORSIAMENRYÖSTÖÄ VUODESSA. SUURIN OSA RYÖSTÖISTÄ PÄÄT TYY EDELLEEN AVIOLIIT TOON.
15 2 / 2 1 5 siamenryöstöjä ja liian varhaisia avioliittoja vastustavaa Kyrgyz Family Planning Alliancea. Nyt tuelle saattaa tulla loppu. Venäjän rooli Kirgisiassa voimistuu, ja samalla Kirgisia omaksuu venäläisiä lakeja. Tarkoituksena on tuoda Venäjällä huomiota herättänyt ”ulkomaisia agentteja” koskeva laki voimaan myös Kirgisiassa. Se tarkoittaisi, että järjestöt joutuisivat luultavasti rekisteröitymään ulkomaisiksi agenteiksi. Niiden maine kotimaassa tahraantuisi ja toiminta voisi loppua. Mutta miksi miehet haluavat siepata itselleen vaimon? Aitkulovan mukaan taustalla on eräänlainen vanhapoikasyndrooma. Moni kirgiisimies asuu pitkälle aikuisiän puolelle vanhempiensa luona eikä tunne oloaan kovin itsenäiseksi, oikeaksi mieheksi. ”Sitten isä sanoo, että hae tuolta itsellesi tyttö, minä maksan myötäjäiset. Ja niin he hakevat.” Osa sieppauksista sovitaan tosin etukäteen. Nuoripari saattaa turvautua siihen, jos jommankumman tai molempien perhe vastustaa avioliittoa. Sovitut sieppaukset kattavat kokonaismäärästä kuitenkin vain murto-osan. Se tarkoittaa, että vähintään satoja naisia vuodessa joutuu naimisiin vasten tahtoaan. Oikea lukema on luultavasti yhä useita tuhansia, sillä läheskään kaikki tapaukset eivät tule viranomaisten tietoon. Sieppaustilanteesta ulos kävelemistä vaikeuttaa siitä seuraava voimakas sosiaalinen stigma. Jos siepattu aikoo suostuttelun ja painostuksen jälkeenkin yhä lähteä, häntä saatetaan uhata maineen menettämisellä. Usein levitetään huhua, että nainen ei ole enää neitsyt. Ju ur i tä ll aise n painostuksen ja uhkailun kohteeksi joutui myös narkkarieksänsä vanhemmille viety Gulbartšyn Tajibajeva. Hän hangoitteli vastaan, ei suostunut morsiameksi. Sieppaajat sanoivat laittavansa liikkeelle huhun, että he ovat raiskanneet hänet. Sen jälkeen häntä ei huolisi enää kukaan. Nainen pysyi silti tiukkana. Hän pyysi saada soittaa ja kutsui äitinsä paikalle. Pian äiti saapuikin ja vei tyttärensä kotiin. Tästä on aikaa 18 vuotta. Nykyään Tajibajeva on 38-vuotias naimisissa oleva nainen ja asuu pääkaupunki Biškekissä. Hän ei suostu tapaamaan, mutta kertoo tarinansa sähköpostitse. ”Pääsin hyviin töihin, YK:n projektiin. Olin 24-vuotias, ja kirgiisinaiset menevät yleensä sen ikäisenä naimisiin. En kuitenkaan ajatellut avioitumista, sillä olin tyytyväinen tilanteeseeni.” Tajibajevalla oli uusi poikaystävä, työkaveri. He olivat tapailleet kahdeksan kuukautta, kun mies kosi. ”En ollut mielestäni valmis avioliittoon, joten en vastannut mitään.” Vähän ajan kuluttua Tajibajeva matkusti työpaikaltaan Ošin provinssista konferenssiin pääkaupunki Biškekiin. Poikaystävä tuli lentokentälle vastaan ja vei Tajibajevan ystävänsä asunnolle. ”Hän kosi minua uudestaan ja sanoi, että hänen ystävänsä sieppaavat minut”, Tajibajeva kertoo. Hän luuli juttua aluksi vitsiksi eikä kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Poikaystävä lähti leikkiin mukaan, kertoi pilailleensa ja vei Tajibajevan vanhempiensa talolle. ”Mutta kun menin sisään, hänen äitinsä ja kälynsä tulivat vastaan ja alkoivat pukea minua morsiushuntuun.” Kyseessä ei ollutkaan vitsi vaan sieppaus, toista kertaa Tajibajevan elämässä. Päätös syntyi nopeasti. ”Poikaystäväni oli kunnon mies, hyvä työntekijä, vastuullinen, kouluttautunut. Siinä oli kylliksi syitä mennä hänen kanssaan naimisiin”, Tajibajeva kertoo. ”Kun minut siepattiin toistamiseen, ajattelin, ettei rakkaus ole avioliitossa niin tärkeää, ei se ole mikään edellytys perheen perustamiselle. Tärkeintä on varakas ja hyvässä työssä oleva mies.” Tajibajevan mukaan hänen tarinansa on loppujen lopuksi onnellinen. Pian häiden jälkeen he saivat perheenlisäystäkin, kaksi tyttöä. ”On tietysti ollut vaikeaakin, mutta liitto on kestänyt. Mieheni hakkasi minua aluksi, sillä hänen isänsäkin oli hakannut hänen äitiään. Mutta nyt, kun tyttömme ovat jo isoja, hän on jo lopettanut hakkaamisen. En silti uskalla ajatella, mitä kävisi jos jättäisin hänet.” Ei ehkä ihan niin onnellinen tarina. • t oivo Ma rtik ai ne n veer a el in a al a vä H äl ä
FORTUMIN SÄÄTIÖN APURAHOJEN HAKU VUODELLE 2015 Fortumin säätiö myöntää apurahoja luonnontieteiden, teknillistieteiden ja taloustieteiden tutkimus-, opetus ja kehitystyöhön energia-alalla. Säätiön painopistealueet energiaalalla ovat energian tuotanto ja energian käyttö sekä liikenteen energiaratkaisut. Tänä vuonna avataan haettavaksi myös energiapolitiikkaan liittyvä EPRG – Fortum Foundation Fellow apuraha, joka mahdollistaa tutkimustyön Cambridgen yliopiston Energy Policy Research Groupissa. Hakuaika on 1.-20.4.2015. Tarkemmat hakuohjeet ja painopistealueet löytyvät säätiön kotisivuilta: www.fortum.com/saatio Apurahahakemukset on lähetettävä säätiölle hakujärjestelmän kautta 20.4.2015 klo 16.00 mennessä. Lisätietoja on tarvittaessa saatavissa säätiön asiamieheltä: Jouni Keronen, asiamies.fortuminsaatio@fortum.com (p. 050 453 4881). Ensi-ilta 25.3.2015 www.epopisto.fi Etelä-Pohjanmaan Opisto Opistontie 111, 60800 Ilmajoki, (06) 4256 000 LÖYDÄTULEVAISUUTESI OPISTOSSA! Opintolinjoiltamme saat valmiuksia jatko-opintoihin ja pääsykokeisiin ja opiskelet avoimen yliopiston opintoja. Opiskelu on päätoimista ja oikeuttaa opintotukeen. Vauhtia yliopisto-opintoihin opistovuodesta ! • Oikeustiede • Lääketiede • Luonnontieteet • Englanti • Psykologia • Kasvatustiede • Liikuntatiede • Terveyskasvatus • Vapaa yliopisto-opintojen linja Ilmaisun iloa Kulttuuriopistossa! • Kirjoittaminen • Teatteritaide • Tanssitaide • Maskeeraus • Rytmimusiikki Tutustu koko opintotarjontaamme: Hae nyt!
KA IK KI MI TÄ RA KA ST IN MuRu, KAhvIA! Ku T e N muistattekin, muutin hiljattain. Pitkään uusi keittiöni oli täynnä Pirkan banaanilaatikoita (ja vähän -kärpäsiäkin, onneksi on Raid), joten en voinut nautiskella kahvin kieleni röpöjä kutittelevista kitkeränsuloisista (bittersweet) aromeista. Mutta nyt olen saanut laatikot purettua ja voi autuutta! Vihdoin saan istua aamut läpeensä tuijottamassa vastapäisen talon rupuluista kiviseinää, painaa vedenkeittimen nappulaa, odottaa kunnes vesi pörisee ja pulppuilee, ottaa kaikesta kahvinjuonnista rusahtaneen Unikko-kuppini kaapista ja ripotella pohjanpeitteeksi taivaitteni tähtimyrskyä, sateenkaarien päiden herkkulientä: Xtra pikakahvia! Kahvin höyryävät aromit löytävät tiensä hentojen nenäkarvojeni lomasta aivojeni hajualueelle, jossa rekisteröinti on välitön: tämä kahvi, saksalaisuudestaan huolimatta bella presso italiano! MMM! Kyllä kelpaa – kaverille kans. Parasta murumaisessa pikakahvissa on sen tarjoama oiva kaksoismerkitys. Nyt voin koska vain lähettää oman elämäni ekstrasuloisille mirrimisuleille viestin, jossa lukee: Muru, kahville! Kuinka täydellinen vaihtoehto kaltaiselleni laiskalle tekstiviestin naputtelijalle. La dolce vita! • TI FF AN Y KO O Pa L st a LL a N a U tit aa N a R je N P ie N i st ä, K a UN ii st a as io is ta . hä n sa no i, hä n sa no i NAISeT OvAT pAReMpIA hOITA MA AN lApSIA. s ei ja s ih V o L a, fi L os ofi a N to ht o R i, sU o M e N Nai sy hd is ty s R y: N PU he e N joh ta ja : ”Tietenkin – kyllä ja ei. Lastenhoitajarooli tulee puun takaa joka tapauksessa ja se kumpi siinä pärjää paremmin, aika näyttää. Naisten ja miesten roolit ovat, melkein kaikki, vapaata riistaa, perinteisiä ikirooleja kun juuri mihinkään ei enää tarvita. Toisaalta jos ja kun perheessä nainen tunnejohtaa ja mies asiajohtaa, on näiden pehmeä yhdistelmä lasten kannalta tietenkin kaikkein paras. Totuudellisin vastaus kysymykseen saadaankin vain lapsilta.” s a M i Ga R a M , t V K o KK i ja K i R joi tt aj a, K i R joi tt a NU t te o K se N tU o R ee N is ä N K i R ja : ”Tämän täytyy olla naisen keksimä väite. Tyypillistä! Kun katsotaan uimahalleja tai leikkipuistoja viikonloppuisin, isien ollessa paikalla, ovat lapset rauhallisia, toisin kuin äitiensä kanssa. Ei ole sitä armotonta hössötystä ruoka-ajoista, kotitöistä tai nukkumaanmenoajoista. Isät tekevät lasten kanssa muutenkin enemmän kaikkea kivaa: käydään pulkkamäessä, mennään ulos syömään, pelataan tietsikalla. Kun taas äidit: pyykinpesua, siivousta, ruuanlaittoa, toisten äitien kanssa juoruilua. Lapset jäävät siinä auttamatta paitsioon. Isä on siis enemmän läsnä silloin kun on paikalla, ja on näin ollen parempi kasvattaja.” • KA RO l IN A MI ll e R Pa L sta LL a et si tä ä N Vas ta UK sia e Pä K o RR e K te ih i N Väi tt ei si i N. #MoMWiN 17 2 / 2 1 5 JA AK KO S u OM A l AI N e N
ylioppilaslehti 18 Milloin vedit viiMeksi perseet, Arttu Wisk Ari? Yl io ppil A sl eh ti lähettää uudella Yst. terv. Ylioppilaslehti -palstallaan (s. 40) lahjoja tunnetuille henkilöille. Tähän mennessä postia ovat saaneet herra kaupunkikulttuuri Timo Santala, aurinkokuningas Juhani Tamminen, rehtori Jukka Kola ja kansanedustaja Lasse Männistö. Juhani Tamminen vaati Ylioppilaslehdeltä julkista anteeksipyyntöä saamastaan homoyleisölle suunnatusta lifestyle-lehdestä, mutta kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö vastasi vastalahjalla ja -kirjeellä. Männistö sai lahjaksi puoli vuotta Netflixiä. Julkaisemme ohessa Männistön kirjeen. h yv ä Yl io ppil as le hti, Lämmin kiitos viestistänne. Se sai hymyilemään eduskuntatyön tiimellyksessä. Kiitos myös House of Cards -lahjasta, se osui kohdalleen. Kolmas tuotantokausi on ovella ja sarja on oikeastaan ainoa, jota katson. Näille kun jää aikaa hektisessä arjessa varsin vähän. Kuitenkin vaikkapa pitkillä bussimatkoilla Frank Underwood on hyvää ajanvietettä, eikä tule häirittyä muiden matkantekoa. Suosittelen! Olen pahoillani tuottaessani Ylioppilaslehdelle pettymyksen jäämällä tällä kertaa pois eduskuntavaaleista. Ajattelen, että työura rakentuu 2000-luvulla parhaimmillaan erilaisista vaiheista ja toivon voivani palvella ja kehittää yhteiskuntaa myös jatkossa. Kokemus eduskunnan ulkopuolelta ei välttämättä ole huono juttu poliitikolle. Ymmärrettävästi ette muista näin pitkälle, mutta vuoden 2011 vaaleissa Kokoomuksen paikkamäärä tippui pääkaupungissa kahdeksasta kuuteen ja silloiset istuvat edustajat olivat kaikki ehdolla. Tuolloin oli vaikeaa povata ainakaan uusille yrittäjille läpimenoa. Nyt tilanne näyttää myös uusien toivojen suhteen lupaavammalta – kunnianhimoisiin sellaisiin voitte tutustua täällä: www.helsinginkokoomus.fi Kunnianhimoa, rohkeutta ja kykyä uudistua Suomi nimittäin tarvitsee. Näitä kaikkia toivon yliopisto-opintojen herättävän myös jokaisessa nuoressa tulevaisuuden tekijässä. Kunnianhimo ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa, ja elämässä se on varsin vähän. Vastalahjaksi ajattelinkin lahjoittaa teille elämän tästä puolesta muistuttamaan Mitch Albomin kirjan ”Tuesdays with Morrie”. Antoisia lukuhetkiä. lA ss e Mä nn is tö Yst. terv. lAsse Männistö ”kYll ä siitä on varmaan aikaa muutama viikko, kun saatiin kultalevyt. Silloin tuli juhlittua. Me mentiin silloin Vermoon katsomaan raveja. Otettiin sieltä semmoinen aitio, siinä kaikki kuului hintaan. Lyötiin kaikki vähän vetoa, kimpassa. Siinä oli hyvä vähän ottaa vinkkua. Sitten mentiin karaokea laulamaan. Mä olen vähän sellainen perinteinen suomalainen mies, että kun ollaan kännissä, niin silloin rupeaa laulattamaan. Mä en juo tiukkaa viinaa, mä en pysty vetämään perseitä olalle sillä tavalla kuin perseet pitäisi vetää olalle. Mitä nyt miedoilla pystyy saamaan itsensä sellaiseen hyvään kondikseen. Mutta en mä ikinä ole sellaisessa konttauskunnossa. Silti mä kannatan perseiden vetämistä enemmän kuin sellaista seitsemän kertaa viikossa arkitissuttelua.” • kA ro li n A Mi ll er Ar TT U wi SK A ri ON MU US i KK O . PA LS TA LL A KY SY MME , M i LL O i N V ii M EK S i . vi i M ei si n ke rt A k A ro li in A nie M en k A ri Tämän hihamerkin ovat suunnitelleet jyväskyläläiset tietojenkäsittelytieteiden opiskelijat. JA A kk o su o MA l A in en
Hämeen ammattikorkeakoulu tarjoaa sinulle iloisen ja innostuneen 7000 opiskelijan yhteisön, roppakaupalla mahdollisuuksia kansainvälistymiseen sekä tiiviit yhteydet työelämään. HAMKissa voit pätevöityä myös ammatilliseksi opettajaksi. Osoitteesta www.hamk.fi/hakijalle löydät HAMKin amktutkintoon johtavat opiskeluvaihtoehdot: • 22 päivätoteutusta, joista 4 englanniksi • 8 työn ohessa opiskeltavaa monimuotototeutusta. Amk-tutkinnon lisäksi voit opiskella ylemmän amk-tutkinnon (8 eri hakukohdetta). Me teemme työtä Sinun työllistymisesi eteen heti opintojesi alusta alkaen. Opiskelusi nivotaan tuleviin työtehtäviin aitojen työelämän toimeksiantojen avulla. Koulutusta jo 175 vuotta! Koulutuksemme juuret ulottuvat vuoteen 1840, jolloin ammatillinen korkea-asteen koulutus alkoi Hämeessä. Pitkät perinteet, moderni opetus ja soveltava tutkimus antavat sinulle parhaat eväät työelämään. Katso aitoja tarinoita opiskelusta HAMKissa: opiskelijoiden videoblogi osoitteessa blog.hamk.fi/hamkstories Yhteishaun toinen hakuaika, suomenkieliset amk-tutkinnot, yamk-tutkinnot 17.3.–9.4.2015 klo 15.00 www.opintopolku.fi Lisätietoja hakemisesta: (03) 646 4501, hakijapalvelut@hamk.fi Ammatti korkeakoulusta! www.hamk.fi/hakijalle Hae! 17.3.–9.4. VALMIUKSIA JATKOON JYVÄSKYLÄN KRISTILLINEN OPISTO Sulkulantie 28, 40520 Jyväskylä Puh. 014 3348 000, toimisto@jko.fi •Lapsija perhetyön perustutkinto (lastenohjaaja) •Koulunkäynnin ja aamuja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto •Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto •Perhepäivähoitajan ammattitutkinto •Kotityöpalvelujen ammattitutkinto •Suntion ammattitutkinto Lisätietoja: koulutussihteeri, 044 7522 714 AMMATTIIN täydennä osaamistasi tauolle työelämästä väylä jatko-opintoihin nuorisotakuulla ammattiin LISÄÄ KOULUTUSPOLKUJA: www.jko.fi Uusi asuntola | Kokousja juhlapalvelut LIITY TYYTYVÄISTEN OPISKELIJOIDEN JOUKKOON HAE KOULUTUKSIIN Lastenohjaajakoulutus mukana yhteishaussa, muihin koulutuksiin suorahaku opistolle www.jko.fi/hakeminen •Musiikki •Kymppiluokka •Maahanmuuttajakoulutukset •Graafinen suunnittelu •Kasvatusja opetustyö •Sisustussuunnittelu •Teatteri Lisätietoja: koulutussihteeri, 044 7522 716 valintakoekirjat 2015 Nämä ja muut valintakoekirjat myymälöissä ja suomalainen.comissa. Ovi lukematt omii n maail moih in Kauppatieteellisen TARJOUS 5995 (68,25) TARJOUS 4295 (50,95) TARJOUS 4995 (88,95) PS. Ostamme käytettyjä lukion oppikirjoja. Kysy lisää myymälöistämme! YRITYKSEN TALOUSHALLINTO TÄNÄÄN Vaasan Yritysinformaatio TALOUSTIETEEN OPPIKIRJA SanomaPro AKATEMIASTA MARKKINAPAIKALLE Talentum
PA LS TA LL A MA RI SU ON TO KI RJ OI TT AA SE KS IS TÄ . KU VI TU KS ET : JA AK KO SU OM AL AI NE N KU VA : JU SS I SÄ RK IL AH TI 20 2 / 2 1 5 ylioppilaslehti MA RI SU ON TO O N OLE MA SS A eräs jännä käsitys. Nyt, kun seksi on vapautettu avioliiton ja lisääntymisaikeiden ikeestä, sen on oltava aina hyvää. Seksin kuuluu tuntua hyvältä. On tärkeää, että molemmat osapuolet nauttivat koko seksin ajan. Mitään, mitä ei halua, ei tarvitse eikä kannata tehdä, Väestöliiton seksipositiiviset panoneuvot kertovat. Makaa hiljaa ja ajattele isänmaata -ideologia on vaihtunut näkemykseen siitä, että jatkuva nautinto kuuluu kaikille. H UM AL AISE T jatkot viime vuosikymmenellä. Klubilta oli tarttunut mukaan kundi, joka ei erityisemmin napannut, mutta ei ollut liian ällöttäväkään. Menimme hommailemaan pienen yksiön kylppäriin, josta kuului kaikki läpi, vaikka suihku oli päällä. Kaveripariskunta makasi salongin puolella tuijottamassa kattoon. Kun suihkuseuralainen oli seuraavana päivänä saatu pihalle ja lainehtiva lattia kuivattua, yleisö kosti kiusaamalla minua koko krapulapäivän. Tapaus nimettiin showergateksi ja elämään jäi erityisesti kesken aktin ääneen parahtamani raatorehellinen kysymys: ”Milloin tää loppuu?” Se on ainoa kerta, kun olen sanonut sen ääneen, mutta olen ajatellut niin liian usein. Seksi on monesti ollut väkinäistä suorittamista. Sen sijaan, että olisin läsnä kropassani ja nauttisin hetkestä, olen jumissa pääni sisällä kelaamassa, mitä helvettiä tässä oikein tapahtuu ja kauankohan pitää vielä. Se ei ole varsinaisesti tuntemattoman klubimiehen tai muidenkaan huonojen panojen vika. Ongelma on ollut, että olen suhtautunut panemiseen kuin tunnollinen asiakaspalvelija kuluttajarajapinnassa: kohteliaana ja alttiina miellyttämään. Seksistä on tullut vapauttavan itseilmaisun sijasta haudanvakava asia, joka kuuluu suorittaa oikein, oikea määrä kertoja viikossa, oikealla tekniikalla. HUONO SÄNGYSSÄ Olen antanut panna niin että sattuu (huonolla tavalla) tai koskea niin hiljaa ja hellävaroen, ettei tunnu miltään. Jotain kaveria ei ole kiinnostanut tulenko. Jollekin se on niin tärkeää, että alan suorittaa orgasmia ihan vain, ettei toiselle tulisi paha mieli, jolloin en ainakaan tule. Olen itse ollut arka koskemaan, miettinyt palvelenko oikein ja olenko tarpeeksi himokkaan ja seksikkään näköinen. O N KE STÄN YT kauan, ennen kuin olen oppinut suhtautumaan seksiin kuin mihin tahansa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kun on avoin, aidosti utelias ja varma epävarmuuksistaan, minkään ei ole pakko olla kivaa koko ajan. Hyvä seksi (myös yhden illan) on aina jollain tasolla intiimiä ja vaatii muunkin kuin pillun paljastamista. Sen ei tarvitse merkitä mitään syvempää, mutta siinä pitää olla aidosti messissä. Helpointa – erityisesti uuden tyypin kanssa – on silloin, kun ei oleta mitään, vaan kysyy ja kertoo suoraan. Seksistä ei nauti, ellei pysty olemaan rehellinen. Pitää uskaltaa ilmaista, mistä pitää, ja mistä ei todellakaan pidä. Pyytää mitä haluaa ja olla kiinnostunut siitä, mikä toisen saa kuumaksi. Seksi tapahtuu kömpelöiden ja keskeneräisten, usein vielä keskenkasvuisten ihmisten välillä, joilla kaikilla on omat rajansa, estonsa, halunsa ja himonsa. Sen ei tarvitse olla ongelmatonta ja koko ajan hyvää – myös mokailu ja omista solmuista puhuminen voi olla siistiä ja läheistä – mutta siinä ei ole sijaa feikkaamiselle. Kehnoistakin kokemuksista oppii: sen, mitä ei halua toistaa. Kukaan ei ole hyvä sängyssä, ennen kuin uskaltaa olla huono sängyssä. Siksi molempien tulee nauttia koko seksin ajan on suurin piirtein yhtä hyvä neuvo kuin ole vain oma itsesi. Helppo sanoa, mutta voi viedä elämän verran opetella, miten se toteutetaan käytännössä. • ”Entinen CIA-agentti Edward Snowden on sopeutunut elämäänsä Venäjällä. Tästä ilmoitti miehen asianajaja Anatoly Kucherena. Hänen mukaansa Snowden on tyytyväinen tämänhetkiseen elämäänsä: "Hän on alkanut pikkuhiljaa puhua venäjää, [hän] osaa sanoa muutamia yksittäisiä venäläisiä sanoja.” V AL TI O OM IS TE INE N TE LE VI SI OK ANA VA RT ( EN TI NE N R US SI A T O d A y) , 10 .0 2.2 01 5 ”Olkoon kirottu Maidan!” ”Vuosi sitten juhlin kevättä Krimillä. Pyhälle Venäjälle se on pyhä paikka!” ”Maidan on opiskelijoiden ja nuorten kuolemafestivaali!” O TT EI TA A NT IM AI d AN KA NS AN LI IK KE EN JU ON TA JI EN PU HE IS TA , ITS EN ÄI NE N TV KA NA VA dO zd , 21 .0 1. 20 15 ”Mitkään rajoitukset, jotka vaikuttavat maan kansalaisten oikeuteen saada informaatiota eri lähteistä, eivät sovi käsitykseen vapaasta ja demokraattisesta valtiosta.” P UT ININ LEH d IS T ö SI HTEER I dM IT R y P ES KO V U KR AI NA N AI KEES TA KI ELTÄ Ä AK KR Ed IT OI TU MINEN JOI LTA IN VENÄL ÄI SMEd IO ILTA , UU TI ST OI MIS TO I NTER fA x, 21.02.2015 • KA RO LI NA MI LL ER EdwARd SNOwdEN JA VENÄJÄN TAITO SE KS IH ET KI ma ai lm an le hd et PA LS TA LL A TE EM ME KA TS AU KS EN IT ÄNA AP URI N ME d IO IH IN .
21 2 / 2 1 5 Ky mm en is en vuotta sitten filosofian jatko-opiskelija Nora Hämäläinen alkoi kiinnittää huomiota kummalliseen seikkaan. Hufvudstadsbladetin sivuille oli katastrofien uhrien, vallanpitäjien ja asiantuntijoiden lisäksi ilmestynyt uusi hahmo – minä. ”Näin parannat opiskelumenestystäsi”, artikkelissa neuvottiin. ”Tunnista ongelmat lähipiirissäsi”, sanoi toinen. Eikä HBL ollut mitenkään ainoa lehti. Hämäläinen alkoi nähdä vastaavia juttuja kaikkialla. Ongelmalähtöistä, populaaripsykologista materiaalia, jonka keskeisin anti oli: Miten juuri minun elämästäni tulisi vielä parempi. ”K yl läh än se ärsytti. Kun maailmassa on niin paljon asiaa, josta voisi kirjoittaa, niin minkä takia julkaistaan tällaista omaan menestykseen keskittyvää materiaalia. En minä halunnut sitä millään tavalla lukea”, sanoo Nora Hämäläinen, 36, työhuoneellaan Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa Fabianinkadulla. Niin, silloin. Nykyään Hämäläisen täytyy, sillä hän tekee self-helpistä tutkimusta. Työhön myönnetystä tutkijanpestistä on vielä puolet jäljellä, siis puolitoista vuotta. Eikä Hämäläinen enää ole mitenkään vastentahtoinen. ”Tajusin, että se ärsyyntyminen ei ole mitenkään kiinnostavaa tässä asiassa.” Self-helpin leima voi olla heppoinen, mutta Hämäläisen mukaan se ei tarkoita, että ilmiö olisi triviaali. ”Huomasin, että self-helpiin liittyy asioita, jotka otamme muuten tässä ajassa hyvin vakavasti.” Tällaisia ovat psykologinen ihmiskäsitys, jossa ihminen nähdään erilaisten terapioiden kohteena, maallistuminen siinä mielessä, että uskonnollisuus ja elämänkatsomukset nähdään yksilön valintoina, talousajattelu, jossa painotetaan yksilön joustavuutta ja riskinottoa, sekä käsityksemme rationaalisesta ajattelusta yleensä. ”Utilitaristinen hyvän maksimoinnin eetos on hyvin tyypillistä meidän ajalle. Rationaalisena toimintana nähdään kaikki sellainen, jossa pyritään lisäämään jotain hyvää jatkuvasti.” e nä ä se lf -h el p ei ärsytä Hämäläistä. Hän myöntää, että ärsyyntymisessä oli kyse myös humanistin penseästä suhtautumisesta populaarikulttuuriin. Silti self-help-kirjallisuudessa on puolia, jotka ovat Hämäläisen mielestä haitallisia. Erityisesti häntä mietityttää self-helpin muka-tieteellinen puhe. ”Esimerkiksi kirjassa Ageless Body, Timeless Mind Deepak Chopra antaa ymmärtää, että voimme vaikuttaa itse ikääntymiseemme. Hän väittää, että omalla asenteella ja ajattelulla pystyy hallitsemaan ’vapaiden radikaalien’ toimintaa kehossamme.” Toinen huolestuttava piirre hänestä on self-help-ajattelun valuminen erilaisten organisaatioiden käytäntöihin. Esimerkkinä hän mainitsee työpaikkojen jatkuvan uudistusvimman, jossa työntekijöiltä odotetaan joustavuutta, sopeutumista ja stressinhallintaa. Kaikkein ongelmallisinta Hämäläisestä on kuitenkin se, miten selfhelpistä tutulla myönteisyyspuheella yritetään ratkoa yhteiskunnan ongelmia. Merkittävissä asemissa olevat poliitikot puhuvat positiivisuuden merkityksestä aivan kuin sillä ratkaistaisiin esimerkiksi työttömyysongelma tai julkisen sektorin rahoitusvaje, hän huomauttaa. ”On šokeeraavaa, että tätä myydään ihan ohimennen ja aika korkealta tasolta. Siinä on tämmöinen hömppäuskonnollisväritteinen viitekehys.” • s O n JA s AA R i KO s K i Fi LO SO F i N OR a Hä M ä L ä i NE N ON HU OL i SS aa N SE LF HE L pi N MU K aT i ET EEL L i S yy DE ST ä. Om an el äm än sä sa nk ar it ee RO l A mp in en he n K il Ö
22 2 / 2 1 5 P STDEMARI VIHREIDEN NU ORTEN TO INEN PUHEEN JO HTAJA OZ AN YANAR , 27, VOISI HY VIN OL LA DEMARI , MU TTA NU OREL LE PO LIITIKO LLE SIINÄ EI TAIDA OL LA MI TÄ ÄN JÄRK EÄ . VARSINK AAN, JO S HIMO ITSEE VALT IO VARAINMINIST ERIN SALK KUA. AN TTI PI KK AN EN
24 2 / 2 1 5 ylioppilaslehti ih än tästä ole epäilystäkään: demari mikä demari! Dee-maariiiiiiiii! Vihreiden nuorten puheenjohtaja Ozan Yanar, 27, on pukeutunut farkkuihin ja kauluspaitaan. Sänki muodostaa poskille varjon, hiuksista sojottaa muutama hallittu kiehkura ja silmälasien malli on tyylipuhdasta taloustieteilijää. Tai demaria. Ansioluettelostakaan ei voi erehtyä: Yanar opiskelee Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa taloustiedettä. Työkokemusta hänellä on työja elinkeinoministeriöstä, palkansaajien tutkimuslaitokselta sekä ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:sta. Kieli, jota Yanar puhuu, istuisi paitsi demarin myös minkä tahansa poliittisen broilerin suuhun: harkittuja lauseita, eikä hän kiihdy vaikka hänet keskeyttäisi vaan jatkaa siitä mihin jäi, koska kiihtyminen ei olisi järkevää. Paitsi kun keskustelu kääntyy yhteen aiheeseen, jonka kohdalla hän menettää yllättäen vähän malttinsa. Se on yksi syy siihen, miksi hän ei päätynyt demariksi. Palataan siihen vähän myöhemmin. Oz an Ya nar syntyi aivan tavalliseen keskiluokkaiseen turkkilaisperheeseen Istanbulissa toukokuussa 1987. Vanhemmat työskentelivät arkkitehteina. Istanbulia kaupunkina kuvaa parhaiten yksi sana: kaaos. Ei Lontoon kaltainen, hallinnassa oleva kaaos, vaan sellainen kaaos, jossa kaikki vaikuttaa olevan ihan kohta hajoamassa. Asukasluvultaan kaupunki on Tokion luokkaa, mutta sieltä puuttuvat Tokion välkkyvät valot ja pilvenpiirtäjät. Myös siitä kaaoksesta Ozan Yanar muistaa vain yhden asian: jalkapallon pelaaminen kaduilla kavereiden kanssa oli vaarallista, mutta se oli ainoa vaihtoehto, sillä puistoja tai kenttiä ei ollut. Kun Yanar oli kolme, perhe muutti Oxfordiin, jonne vanhemmat menivät jatkamaan yliopisto-opintojaan. Kun perhe palasi Istanbuliin, vanhemmat erosivat. Isä lähti takaisin Oxfordiin, jossa hän tapasi suomalaisnaisen ja muutti Helsinkiin. Yanar muutti äitinsä ja siskonsa kanssa Kyprokselle, jossa äiti löysi saksalaismiehen. Yanar ei kuitenkaan viihtynyt pienellä saarella. Hän sanoi äidilleen, että haluaisi johonkin isompaan paikkaan. Äiti ehdotti vitsillä, että tämä voisi muuttaa vaikka Helsinkiin isän luokse. Vuonna 2001 Yanar muutti ja aloitti koulun Meilahden yläasteella. Hän oli silloin 14. New Yorkin World Trade Centerin kaksoistornit olivat muutamaa päivää aiemmin tuhoutuneet terrori-iskuissa. Uudet koulukaverit luulivat, että luokalle oli tullut oppilas nimeltä Osama Yanar. Vuonna 2003 Ozan Yanar sai peruskoulun päättötodistuksen ja päätti jatkaa lukioon. Kouluttautuminen oli akateemisen perheen lapselle itsestään selvä valinta. ”Mutta suomenturkkilaisten joukossa olin poikkeus. Siellä moni ajattelee, että jos vanhemmat pyörittävät jotain pizzeriaa, niin ei heillä voi olla mitään asiaa kouluttautua. Ei siinä silloin mieti, että riittäisikö mun lahjat. Kun kukaan, johon voisi helposti samaistua, ei tee niin”, Yanar sanoo. Hän aloitti lukio-opinnot hyvämaineisessa Etu-Töölön lukiossa. Kun koulutoverit täysi-ikäistyivät ja saivat ajokortteja, Yanar huomasi katsoessaan autojen merkkejä ja malleja, että suuri osa tuli varakkaista perheistä. Tai ei edes varakkaista, vaan aidosti rikkaista. ”Olin että kas, ne todella rikkaathan ovat tässä näin mun silmieni edessä.” Kirjoitettuaan ylioppilaaksi keväällä 2006, hän teki mitä välivuosina tehdään, jos ei ole säästöjä lähteä maailmanympärimatkalle. Hän meni vuokratyöfirman listoille, tiskasi ja tarjoili. Sitten aukesi työpaikka Stockmannin elektroniikkaosastolta. Sinne hän meni myymään kameroita ja kännyköitä. ”Ajattelin, että en ole tässä yhteiskunnassa mikään kiintiömamu. Että nyt mua arvostetaan”, Yanar sanoo. Sen jälkeen Yanar ajatteli, että ehkä hän uskaltaisi hakea jopa yliopistoon. Valinta oli tietysti valtiotieteellinen. Su O me n vi hr eät rekisteröitiin yhdistykseksi samana vuonna kun Ozan Yanar syntyi. Vuotta myöhemmin se pääsi puoluerekisteriin. Ensimmäiset kaksi kansanedustajaansa sitoutumattomat vihreät olivat saaneet jo vuonna 1983. Koko liikkeen historian ekstralyhyt oppimäärä menee näin: Maailmalla ensimmäiset vihreät puolueet perustettiin 1970-luvun alussa Tasmaniassa ja Uudessa-Seelannissa. Vuonna 1979 Sveitsin parlamenttiin valittiin ensimmäinen vihreä kansanedustaja. 1990-luvulle tultaessa vihreitä edustajia oli jo Belgiassa, Ranskassa, Saksassa ja Italiassa. Suomessa kannatus eduskuntavaaleissa on 2000-luvulla vakiintunut seitsemäänkahdeksaan prosenttiin. Alkuperäisen aatteensa perusteella vihreät poliitikot voidaan kärjistäen jakaa kahteen kastiin: ekologisteihin ja ympäristönsuojelijoihin. Ensimmäisen arkkityyppiä edustavat Pentti Linkolan kaltaiset syväekologit, jotka uskovat ihmisen ja luonnon pyhään yhteyteen, jota olisi parhainta toteuttaa kesät itikkaisella nurmimättäällä koiranputkia pureskellen ja talvet homeisessa laavussa toissavuonna säilöttyjä punajuuria nuoleskellen. Ympäristönsuojelijat ovat heitä, joita suurin osa nykyvihreistä poliitikoista edustaa. Sillä aikaa kun vihreä aate raivasi tietään politiikkaan, sosiaalidemokraattinen puolue rakensi Suomeen sen, mitä me nyt kutsumme hyvinvointivaltioksi. Demarit ovat tuoneet Suomeen vahvan ay-liikkeen ja kohtuulliset minimipalkat, kahdeksan tunnin työpäivän ja peruskoulun. Puolueen kannatus on perinteisesti ollut reilusti yli 20 prosenttia, parhaimmillaan 1910-luvulla jopa yli 40. Tämä tietoisuus on jokaisen valtsikalaisen selkäytimessä. Ozan Yanaria ei kuitenkaan politiikan tekeminen mitenkään erityisesti kiinnostanut. Huhtikuussa 2011, viime eduskuntavaalien aikaan, hän seurasi sitä perusvaltsikalaisen aktiivisuudella. Sellaisella, jossa yhteiskunta on turvallinen peruspuheenaihe Unicafessa lounastunnilla, sellaisella metatason metatasolla niin kuin yhteiskuntatieteilijöillä keskenään tapana on. Mitä nyt perussuomalaisten nousu tuohon aikaan Yanaria vähän huolestutti. Mutta ei hän politiikassa mukana ajatellut ihan heti olevansa. Eihän hän tuntenut ketään joka olisi. Politiikka oli Yanarin mielessä niiden muiden heiniä siellä jossain. Hän teki kandidaatintutkintoaan taloustieteestä. Kun syksyllä 2012 Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY tiedotti vaaleista, Yanar kuitenkin mietti vielä kerran: ketkä tuonne oikein saavat asettua ehdolle ja millä meriiteillä? Edustajistovaalien ehdokasasettelu oli päättymässä seuraavana päivänä kello 12. Myöhään edeltävänä iltana hän soitti ainejärjestöjä edustavan edustajistoryhmän HYALin ”tyypeille”, että mitäs, jos hän nyt vaikka tulisi piruuttaan listoille. ”Ne varmaan ajatteli, että okei, kuka tää tyyppi on, mutta tulkoon vaan, kun tarvitaan ehdokkaita”, Yanar sanoo ja lisää äkkiä perään: ”Siis tosi kivoja tyyppejä kaikki.” Hän tekee tällaisia lisäyksiä usein, sillä haluaa varoa vahingossa loukkaamasta ketään. Liike oli taktinen, mutta ei Yanar sitä silloin vielä tiennyt. Ylioppilaskunnan vaaleissa ehdolle lähteminen on nimittäin
ylioppilaslehti 25 2 / 2 1 5 turvallisin ja samalla varmin mahdollinen tapa aloittaa poliittisen broilerin ura: äänestysaktiivisuus on alhainen, vain reilut 30 prosenttia 27 000 äänioikeutetusta äänestää, joten määrällisesti ääniä ei tarvitse kerätä paljon saadakseen kohtuullisen tuloksen. Lisäksi hommassa pääsee verkostoitumaan. Yanar avasi excel-taulukon ja kokosi sinne nimiä laskeakseen, kuinka paljon ääniä hän vähimmillään saisi. Taulukkoon hän listasi tutut ja tutuntutut, jotka varmasti äänestäisivät häntä. Exceliin kertyi 30 nimeä. ”Ajattelin, että fine, tämä riittää, en mä pääse läpi, mutta en onneksi menetä kasvojani.” Ääniä tuli yli 90. Sitä voi edustajistovaaleissa sanoa äänisaaliiksi, sillä se oli toiseksi eniten. Ka K si vuo tta myöhemmin, marraskuisena keskiviikkoiltana 2014, ravintola Virgin Oilissa näytti ja kuulosti vähän samalta kuin Tavastialla eräänä tammikuisena sunnuntai-iltana vuonna 2012. Mutta silloin oltiin HYYn edustajistovaalien eikä vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haaviston vaalivalvojaisissa. Yhteistä oli se, että molemmissa illan tähti oli vihreä. Hän oli Ozan Yanar, Vihreiden ehdokas, joka nappasi edustajistovaalien äänikuninkaan paikan: 115 ääntä. Se ei ollut yllätys kenellekään. Yanarin naama oli tullut tutuksi kaupungilla jo puoli vuotta aiemmin, sillä keväällä 2014 hän oli ehdolla eurovaaleissa. Tuloksella ei tietenkään päästy lähellekään yhtään minkäänlaista paikkaa, mutta ei se ollenkaan paha tulos ensikertalaiselle ollut: 2269 ääntä. Ozan Yanar on monella tapaa sitä, mikä juuri nyt puhuttelee nuorta, arvoliberaalia ja talouspoliittisesti hieman vasemmalle kallellaan olevaa äänestäjää. Tutut kuvailevat häntä ”järjettömän kivaksi tyypiksi”. Tietenkin 2010-luvun nuorisopoliitikko on sellainen. Miten muuten voisi saada ääniä? Nyt Yanar onkin ehdolla eduskuntaan Vihreän liiton listalta. Ja juuri nyt hänen vaalipiirissään Helsingissä vihreillä on peräti kaksi vanhaa paikkaa auki. Paikkansa jättävät apulaiskaupunginjohtajaksi siirtynyt Anni Sinnemäki ja vihreiden emeritusedustaja Osmo Soininvaara, joka ilmoitti saaneensa eduskunnasta tarpeekseen. Se tarkoittaa, että Yanarilla on aivan todellinen mahdollisuus päästä läpi. Yanarin tilanne vaaleissa olisi todennäköisesti toisenlainen, jos hän olisi reilu vuosi sitten puoluetta pohtiessaan valinnut toisin. Silloin hän pohti kahden puolueen välillä: vihreät vai demarit? Valinta oli vaikea. Mutta kun hän suuttui, hän tiesi. o za n Ya na ri n uudistuslista on pitkä kuin Ben Zyskowiczin helmikuussa julkaisema leikkauslista. Siinä ei sinänsä ole kovin uusia asioita, mutta Yanar vetää henkeä ja alkaa luetella niitä jäsennellyssä, ulkoa opetellussa järjestyksessä. Sosiaaliturva uusiksi. Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä muodostaa aivan liikaa kannustinloukkuja, eli usein on kannattavampaa nostaa tukia kuin käydä töissä. Siksi ennemmin tai myöhemmin tarvitaan perustulo, josta pitäisi järjestää kokeilu. ”Ja tähän moni huutaa kustannuksista. Vihreiden perustulomalli on laskettu kustannusneutraaliksi, eikä siinä ole tieten K in 2010-luvun nuorisopoliiti KK o on K iva t YY ppi. Miten M uuten voisi saada ääniä?
26 2 / 2 1 5 ylioppilaslehti edes otettu vielä huomioon todennäköistä työllisyyden lisääntymistä”, Yanar sanoo. Se tarkoittaa, että kustannuksien puolesta mallia pystyttäisiin kokeilemaan vaikka heti. Perustulomallin tarpeellisuuden hän perustelee tutulla faktalla: tulevaisuuden työ on silppua ja pätkätyötä, ihmisten työurat rakentuvat pienistä palasista, ja sosiaaliturvajärjestelmä on rakennettu vanhanaikaiselle ajatukselle, jonka mukaan ihmiset ovat töissä pitkään samojen työnantajien palveluksessa. Kuntarakenne pitää laittaa kokonaan uusiksi. 300 kuntaa on liikaa. Jos muu ei auta, voisi käyttää vähän pakkoakin, sillä uudistus yksinkertaisesti on tehtävä (tähän Yanar lisää monta kertaa sanat maltillisesti ja ehkä). Sote-uudistus pitää saada tehtyä. Leikkauksien sijasta Suomen taloutta pitää seuraavan vaalikauden alussa elvyttää ”järkevillä investoinneilla”. Yksi esimerkki tällaisesta olisi Yanarin mukaan Helsingin kantakaupungin alittava Pisara-lähijunarata, joka toisi hetkellisesti työpaikkoja ja pidemmällä tähtäimellä sujuvoittaisi työssäkäyntiä ja kaupankäyntiä ja siten vaikuttaisi positiivisesti talouteen. Sillä lailla talous pyörisi myös taantumassa. Tämähän kuulostaa aivan demarilta. Vihreät ovatkin talouspolitiikaltaan monella tapaa kuin demarit. Tämän on huomannut esimerkiksi Tampereen yliopiston valtio-opin professori Heikki Paloheimo tutkiessaan vihreiden vaalikonevastauksia. Niiden perusteella hän huomasi, että vihreät sijoittuvat sosiaalija talouspoliittisilta kannoiltaan oikeisto-vasemmisto-akselilla keskimäärin melko täsmällisesti samaan kohtaan kuin demarit. Mutta miksei Ozan Yanarista sitten tullut demaria? Syy löytyy politiikan vakioaiheesta ja yhdestä niistä vaikeimmista: tasaarvosta. Siitä Yanar käyttää puhuessaan eri sanaa kuin poliitikot ja puolueohjelmat yleensä. Yanar nimittäin puhuu yhdenvertaisuudesta. Tässä vihreiden ja demareiden muuten kovin samanlaiset tiet eriytyvät. Ja käsitys tasa-arvosta selittää myös sen, miksi vihreiden ja demarien näkemykset sosiaalipolitiikan onnistuneesta toteuttamisesta ovat kovin erilaisia. Ensiksikin yhdenvertaisuus on vihreille painavampi teema. Se on peruslähtökohta, jonka pohjalta kaikki muut päätökset tulee heidän mukaansa tehdä – vähän niin kuin ympäristöasiat. Demareiden käsitys tasa-arvosta perustuu universaaliin tasa-arvoajatteluun,
ylioppilaslehti 27 2 / 2 1 5 eli samaa kaikille. Kun kaikki on periaatteessa kaikkien saatavilla, kuten ilmainen koulutus ja terveydenhuolto, tasa-arvo on sillä taputeltu. Kärjistettynä sukupuolten välinen tasa-arvo on tarkoittanut demareille sitä, että tullakseen tasa-arvoisiksi naisten kannattaisi pyrkiä olemaan vähän niin kuin miesten. Kun Antti Rinne julistaa olevansa äijäfeministi, Ozan Yanarille riittää pelkkä feministi. Vihreiden tasa-arvokäsityksen peruskysymyksenä onkin se, miksi kaikkien saatavilla olevat asiat eivät sitten lopulta tavoitakaan kaikkia. Ajatuksen idea syntyi samaan aikaan vihreän liikkeen kanssa, 1980-luvun radikaalifeministisessä liikkeessä. Silloin se meni niin, että nainen ja mies ovat perustavanlaatuisesti erilaisia keskenään, ja tasa-arvon edistämiseksi on syytä korostaa naiseuden ja mieheyden erilaisuutta. 2000-luvulle tultaessa tämä ajatus on hylätty liian yksinkertaistavana, ja se on vaihtunut ajatukseen, että sukupuoli on paljon kaksijakoista mallia monimutkaisempi asia. Mutta koska ihmiset eivät synny valtiolle vaan perheisiin, mitä samalta viivalta lähteminen tarkoittaa ja miten erilaisiin taustoihin liittyvät ongelmat lopulta pitäisi sitten ratkaista? Ilman, että kenenkään mahdollisuuksia menestyä rajoitetaan? Demareiden ratkaisut ovat simppeleitä. Kun on ongelma, se ratkaistaan sanomalla vahvemmalle osapuolelle, että ei saa. Jos esimerkiksi osa-aikatyöntekijöillä ei ole riittävästi töitä, ratkaisu on, että kielletään työnantajien aloitteesta tehdyt nollatuntisopimukset. Siis jos Pekan työnantaja pakotetaan laittamaan sopimukseen nollan sijasta 18 tuntia, Pekalla on vähintään 18 tuntia aina töitä. Vaikka kaikki hyvin tietävät, että todellisuudessa Pekalla ei kohta ole töitä ollenkaan. Vihreiden mielestä pitäisikin siis ennemmin kysyä, mistä eri taustatekijöistä johtuu, että Pekalla ei ole riittävästi töitä, ja miten nämä taustatekijät kenties vaikuttavat toisiinsa. Yanarille havainto tuli silmille eduskuntavaalien aikaan 2011. Kun hän muistaa sen, seuraa se kiihtyminen. Yanar hengittää monta kertaa syvään ulos ja sanoo: ”Kun mä kuulen jonkun sanovan jotain sellaista, mä en kestä, mä en vaan kestä!” Puoluevalinta oli selvä viimeistään silloin, kun hän muisti, mitä demareiden silloinen puheenjohtaja Jutta Urpilainen oli vaalien alla sanonut. Siitä nousi kohu, sillä sanojen tulkittiin olevan paniikkireaktio sille, että äänestäjät vuotivat perussuomalaisten leiriin. ”Maassa maan tavalla”, Urpilainen julisti, ja kiirehti tarkentamaan tarkoittaneensa hyvää: että maahanmuuttajat on integroitava osaksi yhteiskuntaa. Miten – sitä hän ei tarkentanut. Että onko kyse kotouttamiseen panostamisesta vai siitä, että määrittelemme, millainen on oikeaa ja väärää kansalaisuutta. Yanarissa se herätti yhden kysymyksen: mikä on maan tapa ja kenellä on oikeus määritellä se? Ei ai nak aa n Jussi Halla-aholla, jos Ozan Yanarilta kysytään. Konflikti näiden kahden hahmon välillä tuskin yllättää ketään. Yanar otti perussuomalaisten ääniharavan kanssa yhteen helmikuun lopussa sosiaalisessa mediassa, kun Halla-aho kirjoitti Facebookiin päivityksen, jossa totesi puolueiden ottavan ehdokaslistoilleen kiintiömaahanmuuttajia vailla todellista osaamista. Se on sillä lailla rumasti sanottu, että ihmisten mieltäminen kiintiöiksi tuppaa helposti estämään edes minkäänlaisen potentiaalisen osaamisen näkemisen ulkoisten ominaisuuksien takaa. Osoittaakseen kiintiökommentin vääräksi Yanar tarttui puhelimeen, soitti Halla-aholle ja pyysi häntä väittelemään kanssaan tunniksi ”mistä tahansa politiikan lohkosta”. Mutta miksi sekä Yanarin että Halla-ahon reaktiot ovat huvittavia? Rasismi vaikuttaa olevan Yanarille myös tunneasia. Eikä siinä mitään, sillä moni asia on. Mutta siinä missä Yanar tekee muuta politiikkaansa rauhallisuudella, rasismin kohdalla rauhallisuuteen tulee särö. Jos nimittäin haluaa olla realisti, ja halajaa juuri nyt menestyväksi poliitikoksi, kannattaa yrittää olla kiihtymättä. Suomen kansanedustuslaitos kun on suhteellisen homogeeninen joukko kantasuomalaisia, valkoihoisia, hyväosaisia ihmisiä. Siellä tunneasioita ovat tähän asti olleet vasta turkistarhaajien perheet ja ydinperhemallin horjuminen. Ei pinnan alla oleva syrjintä. Halla-aho taas ei tavoilleen uskollisena kiihtynyt vaan turvautui toiseuttamisen strategiaan. Se tapahtuu vetämällä viiva meidän ja niiden muiden välille. Halla-aho kieltäytyi Yanarin pyynnöstä ja kirjoitti uuden päivityksen, jossa vertasi Yanarin soittoa samaan kuin jos hän soittaisi USA:n presidentille Barack Obamalle ja pyytäisi päästä väittelemään tämän kanssa. k au lu spai da ss a ja taloustieteilijälaseissaan Ozan Yanar sulautuu lähes saumattomasti nuorisopoliitikkojen valtavirtaan. Se ei ole helppoa kenellekään, mutta sen hän taitaa suorastaan hämmentävän hyvin. Ja onhan se uralla etenemisen kannalta vain järkevää. Olla turvallista valtavirtaa, josta kannattaa erottautua pienillä, harkituilla vivahde-eroilla. Mitä hän sitten oikein tavoittelee? ”Kyllä valtiovarainministerin salkku olisi tosi hieno juttu”, hän sanoo. Sellainen vihreällä poliitikolla olisi ennenkuulumatonta. Nyt istuvassa hallituksessa salkkua kantavat demarit, pitkällä kokemuksella. Mutta kantavatko kauaa? Joulukuussa 2014 Ylen gallup paljasti, että nykyään demareita äänestäisi 18–24-vuotiaista enää kolme prosenttia. Kolme jumalan prosenttia – puoluetta, joka on historiassa voittanut vaalit kerta toisensa jälkeen. Saman gallupin mukaan vihreitä ja vasemmistoa äänestäisi 14 prosenttia samanikäisistä. Vielä niitä suositumpi nuorisopuolue oli kokoomus, jota äänestäisi joka neljäs. Mutta nyt Ozan Yanar haluaa kysyä yhden kysymyksen. ”Ajatteletko sä oikeasti noin, että mä sulaudun porukkaan? Mä olen, mä olen tosi otettu.” Sitten se tapahtuu. Kun hän unohtaa olevansa toimittajan edessä, hän hieman rentoutuu. Kun muuten hillitty poliitikko ja taloustieteilijä tekee niin, sellaisen alta paljastuu yleensä kiinnostavia asioita. Yanarin kohdalla sen kuulee kielestä. Ei kielitaidosta, sillä hän puhuu ja kirjoittaa kaikin tavoin virheetöntä ja täydellistä suomea, onhan hän suomalainen jo passinkin mukaan. Sen sijaan hän tekee täsmälleen saman kuin mitä tahansa murretta puhuva, joka on vasta muuttanut Helsinkiin mutta häpeää taustaansa ja yrittää siksi puhua yleiskielisesti. Hän ei enää välitä. Puheen intonaatio muuttuu hieman, aivan pikkuisen. Dja g-kirjaimet muuttuvat vähän pehmeämmiksi kuin yleensä. Niistä tulee kauniita ja sointuvia, aavistuksen nasaaliin taipuvia. Hän ei siis enää yritä kuulostaa samalta kuin kaikki muut, vaan antaa olla, ja se kuulostaa kauniilta. Todennäköisesti kukaan ei välittäisi, vaikka hän uskaltaisi tehdä niin vähän useammin. • J UT TU A VA RT EN ON HA A ST AT E l TU MY ö S T UR UN Y l I OP IS TO N PO l ITI IK AN TU TK IJ AA R AU l I M I c KE l SS ON IA .
MO OT TO RIPYÖR ÄMESSUIL LE 28 2 / 2 1 5 ylioppilaslehti KA TRI NA UK KA RI NE N KIRJAILI JA MYKK ÄNEN MIEHIS YY TTÄÄN. ET SIMÄ ÄN LÄHTI ERKK A
29 2 / 2 1 5 AIKUISEK SI . KASVANEENSA HÄN LÖYSI NAPAK YMPIN, HANNES HYNÖ SEN JA IHANAN RIINAN – JA HU OMASI
ylioppilaslehti 30 PE RJAN TA I Is T u N ysin ratikassa valtavan nahkatakkisen kaljupään vieressä. Messukeskuksen pysäkillä nousemme molemmat ylös. Olen varma, että mies vilkaisee minua vähän huvittuneena. Sinäkin? Oikeasti? Niin, ei minulla ole mitään asiaa moottoripyörämessuille. Opiskelen kirjallisuutta, asun Kalliossa ja ajan Jopolla – ja luulen, että se näkyy. Sänkitukan ja parran puolesta ehkä kävisinkin motoristista, mutta sininen kauluspaita ja mustat farkut paljastavat minut ennemminkin kirjakuin prätkämessukävijäksi. Minulle moottoripyörät edustavat maskuliinisuutta, jota olen vieroksunut koko ikäni. Kun naapuruston miehet lapsuuteni Kuopion autotalleissa ähkivät autojensa parissa, minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Kun alaastekaverit alkoivat haaveilla omasta moposta, en innostunut. Vaikka kukaan ei syyllistänyt minua mieslaitteita kohtaan tuntemastani mielenkiinnottomuudesta, häpesin sitä silti. Aivan kuten häpesin hintelää varttani, itkuherkkyyttäni ja sitä, että pissasin mieluummin istuaaltaan kuin seisaaltaan. Vääränlainen mies. Aikustuttuani olen voinut paeta perinteisen miehisyyden vaikutuspiiristä ja ympäröidä itseni kaltaisillani. Ja niin on hyvä. Mutta kun muutama viikko sitten kuulin prätkämessuista, tunsin heti selittämätöntä vetoa osallistua. Moottoripyörämessut, miehisyyden mekka. Siellä voisin kohdata lapsuuden häpeäni pystypäin ja oppia jotain sekä moottoripyöristä että miehistä, joita ne kiinnostavat. K A w A s AK I N IN JA H2 , ilmoittaa infokyltti. Jalustalla pyörivä, komeasti valaistu mustanvihreä prätkä tuo mieleen Matrix-elokuvat. Kello on 10.04. Minä ja kourallinen miehiä, ensimmäiset moottoripyörämessujen 55 000 kävijästä, olemme muodostaneet kunnioittavan ringin menopelin ympärille, jota messuesite mainostaa ”tulevaisuuden moottoripyöräksi”. ”Siinä se nyt on”, joku sanoo kunnioitusta äänessään. En kehtaa kysyä, mikä ”se”. Äijien ilmeet ovat niin ilmeisen vaikuttuneita: tätä varten tänne on tultu. Edes Kawasakin vihreäpaitaista työntekijää en uskalla lähestyä. Pitäisi osata sanoa jotain sellaista kuin ”olikos tässä nyt kaksivai nelitahtinen”. Niin miehet puhuvat. Minulle tulee mieleen vain, että ”mikä tässä motskarissa siis on niin ihmeellistä”. Helvetti. Juuri tällaista se oli pentunakin. Kuilu minun ja toisten miesten välillä on niin suuri, etten uskalla edes yrittää sen ylittämistä. Jatkan harhailuani Messukeskuksen käytävillä. Vähän väliä kolautan käteni kookkaaseen kaljupäähän ja inahdan välittömästi anteeksipyynnön. Kukaan minua tönäisevä ei koskaan pahoittele. Tuntuu hiirulaiselta. Kirjoitan itselleni to do -listan. Ainakin nämä on viikonlopun aikana uskallettava hoitaa: 1 Juttele vähintään yhdelle prätkäharrastajalle. 2 Aja moottoripyörällä. 3 Ymmärrä Kawasaki Ninja H2 -moottoripyörää. BONUS: Avaudu Kari Salmelaiselle Napakymppi-traumastasi. Tosiaan, Kari Salmelainen! Comebackia tekevä ysärijuontaja vetää messuilla Napakympin, jossa motoristit voivat voittaa toisensa. Se on nähtävä. Sitä paitsi minulla on Salmelaiselle pari painavaa sanaa sanottavanani. K E ll o on 17.32. Istahdan Biker’s Date -sinkkubaarin viimeiseen tyhjään pöytään. Baarin reunalla, Jägermeisterin ständillä, nahkahameisiin pukeutuneet promotytöt ojentelevat ylihinnoiteltuja shotteja tyhmästi hymyileville miehille. Puoli tuntia Napakymppiin eli puoli tuntia aikaa ottaa selvää niin moottoripyöräväestä kuin itse prätkistäkin. Rohkaisuksi olen tilannut virallisen MP15-kaljapullon. Silti pelottaa. Tämä on sinkkubaari, ja pelkään luovani katsekontaktin johonkin raspikurkkuiseen kuusikymppiseen prätkämuijaan, joka ymmärtää väärin ja kömpii pöytääni iskemään silmää ja minua. Kaivan taskustani puhelimeni, tuon prätkääkin luotettavamman pakovälineen, ja katson sitä, kun en muualle uskalla. Parin minuutin päästä pöydälleni laskeutuu oluttuoppi, sitten toinen. ”Onkos tässä tilaa?” kysyy sänkitukkainen mies. Nostan katseeni. Markus (nimi muutettu) ja Toge (nimi muutettu), kaksi huomattavan päihtynyttä mutta selvästi hyväntahtoista herraa, istuutuvat pöytääni. Tilaisuuteni on tullut, tajuan. Vieläpä ansaitsematta. Työnnän puhelimen taskuun, otan laajan haara-asennon, nojaan eteenpäin kalja kourassani ja kysyn Togelta: ”Ootteko koviakin prätkämiehiä?” Toge on, prätkämiehiä siis, ja mukava heppu. Vähän kuin se rippijuhlien yllättävän mukava sukulaismies. (Joka tosin saattaa kolmannen oluen kohdalla alkaa puhua ”akastaan” ja viidennen jälkeen "niistä maahanmuuttajista".) Markuskin on sympaattinen kaveri, vaikka ei humalatilansa johdosta enää kykenekään lausumaan asiasisällöiltään kokonaisia lauseita. Verbaalisen ilmaisunsa puutteita Markus kompensoi väläyttämällä minulle omituisia hymyjä ja tarjoamalla perään nyrkkiään, jota saan rehvakkaasti kolauttaa omalla nyrkilläni miesten välisen yhteisymmärryksen merkiksi. Tämä o N s INKK ub AARI , JA PE l K ää N luov ANI KAT s EK o N TAKTIN J o H o NKIN RA s PIK u RKK u I s EEN K uus IK ym PPI s EEN PR ä TK ämu IJAAN .
31 2 / 2 1 5
32 2 / 2 1 5 ylioppilaslehti Viiden minuutin niitä näitä -jutustelun jälkeen viereemme ilmestyy kaksi sietämättömän söpöä jekkutyttöä. ”Saako pojille olla shotteja?” ”Joo, kolme kiitos”, kuulen sanovani. Mitä ihmettä? En minä ole mikään shottikierrosten tarjoaja. Mutta ihan sama. Miksen ottaisi tällaista roolia. Ja minähän otan, ihan luontevasti vieläpä. Ehdotan jopa selfietä Markuksen, Togen ja ammattimaisesti hymyilevien jekkutyttöjen kanssa. Kun selfie on napattu ja shotit kiskaistu, havahdun kiireeseen. Napakymppi alkaa kohta, ja minulla on to do -lista suoritettavanani. ”Mikä siinä uudessa Kawasakissa on oikein niin hienoa?” kysyn Togelta. Toge hiljenee, näyttää vähän vaivautuneelta. Perkele. Pitikin mennä nolaamaan itsensä. Näin tämä aina menee. Mutta sitten: ”Ei hajuakaan”, hän tunnustaa. Ja niin se on muodostunut. Yhteys. Lyömme Markuksen kanssa nyrkit yhteen. Ku n K el lo lyö kuusi, Kari Salmelaisen kalastajanhattu vaappuu lavalle. Napakymppi alkakoon. Lavalla seisoo kolme moottoripyörää, joiden kyytiin herrat A, B ja C istuvat. Parikymppisillä miehillä ei ole pilkettä silmäkulmassa. He ovat kauhuissaan. Sermin takana istuvalla neiti X:llä on vahva meikki, ruusutatuointi ja risti kaulassa. Kari Salmelainen risteilee neidin ja herrojen välillä aivan kuten ennen vanhaan. ”Millainen on unelmanaisesi?” neiti X kysyy. ”Ei ainakaan nalkuttava ja puhelinta selaava”, herra A lohkaisee. ”Onnea, ikuinen poikamies!” Kari Salmelainen naurattaa yleisöä. Napakymppi on entisensä: miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Jopa leikin kliimaksi on vanha tuttu: neiti X tunnistaa valitsemansa miehen väärin ja älähtää vilpittömän yllättyneenä: ”Voi helvetti!” Kun show on ohi, kilpailijat ja Salmelainen vetäytyvät backstagelle. En ehdi Salmelaisen juttusille. Harmittaa. Olisin halunnut kertoa, että lapsena Napakymppi oli minulle tavattoman ahdistavaa seurattavaa. Luulin, että kun pari päätyy ohjelmassa yhteen, heidän on pakko mennä naimisiin. Vielä nykyäänkin kärsin lamaannuttavasta sitoutumiskammosta. Se on katkaissut jokaisen seurustelusuhteeni alkutekijöihinsä. Ketä muka syyttäisin siitä, ellen Kari Salmelaista? l A u A n TA I "F ol lo w no one. Except yourself.” Messukeskuksen seinällä roikkuvan prätkämainoksen iskulause rohkaisee. Viiden minuutin päästä nousen moottoripyörän selkään. Pieni, 50-metrinen rautaporteilla rajattu harjoitusrata ei tosin vaikuta järin jännittävältä saati vaaralliselta. Täytän lapun jossa vakuutan, että jos ajan seinään ja taitan niskani, syytän siitä vain itseäni. Samalla erehdyn mainitsemaan työntekijälle, että en aiemmin ole ajanut moottoripyörällä. Ystävällinen mies toteaa, että ehkä minun siinä tapauksessa kannattaa mennä ”Oton luokse”. Otto on päälle parikymppinen skarppi ja sänkipäinen nuorimies, joka taluttaa ensikertalaisia pyörän selässä kuin polkupyöräilyä opettelevia lapsia. Nielen pettymykseni, vaikka tuntuu samalta kuin esiteini-ikäisenä, kun vieraan perheen luona saikin paikan lasten pöydästä. Päälleni autetaan suojatakki, hanskat ja kypärä. Kypärän hihnan kiinnittämiseen tarvitsen kahden ihmisen apua, ja kun hihna lopulta kiristyy aivan liikaa, en kehtaa sanoa mitään. Kypärässä haisee tuhannen teinin rasvanaama. Pyörän selässä tajuan jo iloita, että pääsin ensikertalaisten puolelle. Joudun käyttämään kaiken aivokapasiteettini oppiakseni prätkäilyn perusteet. Kytkin on vasemmassa kahvassa, kaasu oikeassa. Hitaasti ajettaessa niiden välistä suhdetta pitää säädellä samoin kuin autossakin. Lapsena tällaiset miehiset opetustilanteet jännittivät minua aina niin paljon, että en pystynyt keskittymään ohjeisiin. Pelkäsin niin paljon epäonnistuvani, että mieleni sulkeutui ohjeilta ja epäonnistuin. Mopo sammui itsestään ja naapurinpoika nauroi. Mönkijä kiihtyikin liian nopeasti ja sukulaismiehet loivat salaa toisiinsa huvittuneita katseita. Mutta näköjään jossain vaiheessa olen kasvanut aikuiseksi. Ensimmäisen kierroksen ajan hieman töksähdellen ja horjuen, mutta toinen kierros sujuu jo paremmin. Neljännen eli viimeisen kierroksen jälkeen olisin valmis ajamaan hyppyristä messuhallin ikkunoiden läpi, suoraan apokalypsin jälkeiseen zombikaupunkiin haulikolla räiskien. Eihän se noloa ollut, vaan ihan mukavaa. Moottoripyöräilystä rohkaistuneena hakeudun taas Kawasakin osastolle. ”Miksi tää Ninja H2 on tulevaisuuden moottoripyörä”, kysyn vihreäpaitaiselta työntekijältä. Myyjä selittää, että asia liittyy pyörän ahtimeen, joka on Kawasakin omaa tekoa. Pyörässä on turbiini, joka tuo moottoriin ahtopainetta. Se tarkoittaa, että tehoa irtoaa pyörästä helpommin, mikä taas antaa ajamiseen erilaisen, reteämmän tuntuman. No niin, ymmärretty. Ihan kiinnostavaa. Muttei sen enempää. Pr äTK I en lisäksi moottoripyörämessuilla esitellään naisia. Eri moottoripyörämerkit houkuttelevat miehiä osastoilleen istuttamalla prameita promotyttöjä prätkiensä ylle poseeraamaan. Yhtä tällaista promotyttöä, Suzukin osastolla työskentelevää ruskeahiuksista Riinaa, ympäröi jatkuvasti ainakin viisi puhelin pystyssä sojottavaa messukävijää. Muutaman sekunnin tauon saatuaan Riina e n ehd I S A lmel AIS en ju TT u SI lle. hA rm ITTAA . o l ISI n h A lunnu T K er T o A , e TT ä l APS en A nAPAK ym PPI ol I m I nulle TA v ATT om A n A hd ISTA v AA S eur ATTA v AA .
ylioppilaslehti 33 2 / 2 1 5 kertoo minulle tehneensä perjantaina kymmentuntisen päivän. Kaksi samanlaista on vielä edessä. Riina hymyilee minulle, ja hetkeksi ihastun vallattomasti. Kuinka ihana ja sinnikäs hän onkaan. Sitten Riina kääntää päänsä ja laukoo täydellisen hymynsä jälleen uudelle kuvankipeälle. Naisia on lisää hallissa 6. Siellä messukävijät voivat kuvauttaa itsensä Miss Superenduro -finalistien kanssa. Esitteen mukaan he ovat ”kymmenen moottoripyörähenkistä kaunotarta hyvällä asenteella”. Juhlallisen köyden takana seisoo kaksi moottoripyörää, joiden edustalla missifinalistit poseeraavat kymmenille köyden takana kuvia räpsiville miehille. Astun jonon jatkeeksi, koska miksei. Minua ennen kuvaan päässyt mies taputtaa kuvasession lopuksi tummatukkaisen naisen persettä. Ilmeestä päätellen hän letkauttaa missikandidaatille jotain härskiä. Tämä hymyilee miehelle kohteliaan ystävällisesti, jopa kiitollisesti. Se on kai sitä ”hyvää asennetta”. Minun vuoroni. Marssin reippaasti tyttöjen pariin, jotka ohjaavat minut keskelleen. Katson moottoripyörän yli kohti kuvaajaa ja turvaudun Ironiseen Virnistykseen, siihen jota kaltaiseni epävarmat nuoretmiehet ovat kautta aikain käyttäneet suojanaamionaan vaivaannuttavissa kuvaustilanteissa. ”Tästä tuli hyvä!” kuvaaja nauraa minulle vilpittömän iloisena. Mielestäni reaktio on aavistuksen liian huvittunut. Promotytöt ja missit kyllä minä heistä aika lailla pidän. Aivan kuten pornostakin: minulle se on kivaa ja tietoista leikkiä seksuaalisuudella ja sukupuolirooleilla. Mutta samoin kuin pornovideossa naisnäyttelijän ilmeestä joskus paistaa vaivautunut epämukavuus, samanlaisiin eksyneisiin katseisiin törmään joidenkin promotyttöjen ja missien kohdalla. Kireän ärtyneisiin hymyihin ja sisäisiin huokauksiin, joista tulee vähän paha mieli. Messukeskuksen aulassa kolautan jälleen kerran käteni johonkuhun, mutta en enää pahoittele. Moottoripyörämessujen kävijät tietävät, että kolarointi nyt vain kuuluu elämään. Ei sitä tarvitse pyytää anteeksi. Ysin rati kk a kuljettaa minut lounaalle Ylioppilasaukion Unicafe-ravintolaan, jossa on tarjolla bataatti-papu-höystöä ja kaltaisteni humanistien rauhallinen energiakenttä, jossa ladata akkujaan. Lapan apetta suuhuni ja kuvittelen, kuinka tänäkin iltana alkaisin jutella baarissa jollekin prätkäjätkälle. Yksi heistä, hänen nimensä voisi olla Kimmo kyllä, jokin sellainen ihan tavallinen nimi , pitäisi minua niin hyvänä jätkänä, että saisin kutsun salaisille jatkoille Helvetin enkeleiden hämyiseen kellaritilaan. Kuudennen tuopin ja kolmannen shotin jälkeen, pikkutunneilla, kysyisin Kimmolta, millaista pahamaineisessa moottoripyöräjengissä oikeasti on olla. Kimmo ärähtäisi, että media ei ymmärrä, kuinka arvokasta ja ennen kaikkea yhteisöllistä Helvetin enkeleissä on. Kuinka kaiken machoilun, huumekaupan ja väkivallan taustalla on perinteikäs ja suoraselkäinen toiminta, joka perustuu yhteisesti hyväksytylle koodille. Heidän maailmassaan asiat pysyvät järjestyksessä, vaikka niin sanottu sivistynyt yhteiskunta rapautuisi ympäriltä ja sehän rapautuu, katso vaikka kuinka vanhuksia kohdellaan. Kimmo kiskaisisi neljännen shotin ja alkaisi avautua Alzheimerin vaikeinta muotoa sairastavasta isoäidistään, joka ei saa kunnan hoitokodissa edes persettään pyyhityksi. Mutta nämä jätkät tässä – Kimmo viittoilisi ympärilleen prätkätakkisten perhettään – käyvät päivittäin katsomassa Kimmon isoäitiä kukin vuorollaan, tuovat kukkia ja suklaata ja juttelevat ja pyyhkivät tarvittaessa sen perseenkin. ”Että kuule sellaista on kuulua moottoripyöräjengiin”, Kimmo sanoisi. ”Vaikka et sinä sitä tietenkään siihen juttuun uskalla laittaa.” s U nn U ntai Mi n U n moottoripyörämessuni päättyvät Herran huoneeseen. Biker's Churchin idea on pitää moottoripyörähenkinen jumalanpalvelus. Virsien sijaan kuullaan Aron & Cool Company -orkesterin Elviscovereita. Aluksi lavalle nousee Aron, Elvis-lookalike, jolla on kiiltävän hopeinen takki, vahva meikki ja mukiinmenevät Elvis-eleet. “There will be peace in the valley for me”, Aron laulaa. Sitten on saarnan aika. ”Olemme tulleet tänne Biker’s Churchiin huoliemme ja murheidemme kanssa”, pulisonkipäinen, rokkarimotoristin näköinen pastori aloittaa. Viihdyttävästi messuavan, nuorekkaan pastorin puheenparresta tulee mieleen rippikouluajat. Saarnan aiheena on sotaveteraani Hannes Hynönen. Kuulemme tarinan siitä, kuinka pastori itse kävi pari viikkoa sitten Hynösen luona kahvilla. Pastorin mielestä voisimme kaikki ottaa oppia tältä koko kansan ihailemalta sotaveteraanilta, jonka hymy ei ole hyytynyt kovimpienkaan hankaluuksien edessä. Vaikka saarnan sävy on aavistuksen, no, saarnaava, ei tee mieli väittää vastaankaan. Sillä ihan mukava minun tässä on istua, yksin mutta yhdessä, keskellä ventovieraita uskovaisia motoristeja. ”Seuraavassa mutkassa voi olla yllätys edessä kellä tahansa meistä”, pastori sanoo. Kun saarna kurvaa kohti maaliaan, hänen äänensä hiljenee vaikuttavasti. ”Kun me hyvästeltiin toisemme Hanneksen kanssa, hän toivotti mulle Jumalan siunausta”, pastori kertoo. ”Tulevalla ajokaudella jokainen meistä varmasti tarvitsee sitä.” • s aarnan aiheena on sotaveteraani h annes hY nönen.
HE EI VÄ T TI ED Ä MITÄ TE KEV ÄT NA TA LI A KO PK IN A MU TTA EI VO I EN ÄÄ KU IN LU ODA DY ST OO PPI SI A KU VI A MA AI LM AS TA , KI RJ AI LI JA LEEN A KROH N OD OT TI VA LO IS AA TU LE VA IS UU TTA, JOK A ON MENO SS A VI KA AN . OS KA RI ON NI NE N
ylioppilaslehti 35 2 / 2 1 5 atajan ok al la sijainneessa kerrostaloasunnossa oli niin paljon kirjahyllyjä kuin kulttuurikodissa yleensä on, mutta metrien kirjarivistöstä yksi sana pisti Leena Krohnin silmään. Se oli kauhea ja siksi niin kiehtova. Rutto. Oli 1950-luvun puoliväli, ja Krohn oli kahdeksanvuotias. Hän otti kirjan hyllystä. Sen oli kirjoittanut Albert Camus. Krohn luki, kuinka rutto iski Oranin kaupunkiin Algeriassa. Ensin henkensä menettivät rotat. Pian myös ihmiset. Kaupunkilaisten oli vain hyväksyttävä kärsimys ja huomattava, ettei se riisu heiltä heidän ihmisyyttään. Erityisesti kahdeksanvuotiaan mieleen jäi virkamies Joseph Grand. Grand halusi kirjoittaa romaanin, muttei päässyt ensimmäistä lausetta pidemmälle. Hän hioi, hioi ja hioi sitä loputtomiin, sillä lauseen piti olla aina kauniimpi, täsmällisempi, puhtaampi. Täydellinen. Romaania ei koskaan syntynyt. Siitä läh ti en , kun Leena Krohn oli oppinut viisivuotiaana lukemaan, hän luki. Luki niin paljon, että keskikouluaikaan koulunkäynti ei kiinnostanut lainkaan ja siksi arvosanatkin olivat mitä olivat. Lukuaineista tuli nelosia ja vitosia. Kerran hän jäi luokalleenkin. Murrosikään mennessä Krohnille oli selvää, että myös hän itse haluaisi kirjailijaksi. Niin myös kävi. Krohnin kirjoja lukiessa tuntuu selvältä, miksi juuri Joseph Grand jätti jäljen. Hänenkin lauseensa ovat perfektionistisen tiiviitä ja kirkkaita. Niin ne ovat myös silloin, kun hän puhuu. Krohn on saapunut kotoaan Pernajasta Helsingin Tapanilaan, jossa hänellä on työhuone poikansa puutalon pihamökissä. Hän nojaa käsiinsä, tuijottaa kaunoposliiniseen kahvikuppiinsa, eikä vahingossakaan sano niinku. ”Koetan saada lauseen sellaiseksi, että se olisi samaan aikaan melodinen ja täsmällinen ja kirkas”, Krohn sanoo. ”Mutta en niinkään ole ajatellut, että se olisi Camus’lta lähtöisin.” Camus’lta Krohn oppi sen sijaan, että kirjallisuus ja filosofia ovat lopulta yhtä ja samaa. Sitä oppia hän on toteuttanut yli 40-vuotisen kirjailijanuransa ajan. ”Minä ajattelen vähän kuin romaanini hahmo Umbra, että ihmiselämän koko ytimessä on tosiparadoksi, arvoitus, jota ei ole mahdollistakaan ratkaista.” Krohn kirjoittaa teknologiauskosta, siitä, miten emme voi tietää, mikä on todellisuus ja siitä, etteivät ihmiset tiedä, mitä tekevät. Hänen tuotantonsa on kuin romaani romaanilta tarkentuva tekijänsä maailmankuva. Optimismilla sitä ei ole pilattu. Krohnin romaanit jakautuvat usein lukuisiksi lyhyemmiksi teksteiksi. Niissä hän esittää kysymyksen tai kuvaa pessimistisen kehityskulun, joka on horjauttanut ihmisen tai ihmiskunnan sijoiltaan Profeetta Krohn kieltää tiukasti olevansa, mutta silti hänen maalaamansa skenaariot tuntuvat sellaisilta, että ne voivat aivan hyvin käydä toteen. Ei internetkään ole lopulta kehittänyt etiikkaa tai ajattelua, mihin sillä olisi ollut kaikki edellytykset. Sen sijaan se on taannuttanut kanssakäymisen epä-älylliseksi huomiokilpailuksi, jossa kenenkään ei tarvitse tietää yhtään mitään. Se, et tä k ro hn in lapsuudenkodissa oli valtavasti kirjoja, ei ole mikään ihme. Pikemminkin ihme olisi, jos kirjoja ei olisi ollut. Toisilla kirjahyllyt on kirjailtu jo sukunimeen. Krohnien 1800-luvun alussa Pohjois-Saksasta Suomeen saapunut sukuhaara on täynnä kulttuuriväkeä, runoilijoita ja professoreita. Leena Krohninkin isä Alf Krohn oli Taide-lehden silloinen päätoimittaja, äiti Liisa kirjoitti runoja ja toimi mielenterveyshoitajana. Taide-lehden toimitus kokoontui Krohnien kotona. Se, että viikonloppuisin lapset, Leena ja hänen sisarensa Inari kävivät teosofien RuusuRistin pyhäkoulussa, oli perua isovanhemmilta, jotka olivat okkultisti Pekka Ervastin ystäviä. Yhä Krohn sanoo jakavansa osittain teosofien käsityksen astraaliruumiista ja ihmisen kuolemassa säilyvästä hengestä. Lukiosta Krohn jatkoi Helsingin yliopistoon lukemaan teoreettista filosofiaa ja yleistä psykologiaa. Vaikka hän eli yliopistonuoruuttaan 1960-luvun lopun kiihkeimpään poliittiseen aikaan, häntä ei esimerkiksi Vanhalla nähty. Nousevaa taistolaisuutta hän sanoo ”ällistelleensä”, sillä se ei vaikuttanut riittävän rationaaliselta. Sen sijaan vaikutuksen teki biologi Rachel Carlsonin luonnonsuojeluklassikko Äänetön kevät. ”Se oli hyvin epämiellyttävä herääminen, kun aloin ajatella, että nyt alkaa tapahtua hirvittäviä asioita”, Krohn sanoo. Ekologinen herätys näkyi Krohnin vuonna 1970 ilmestyneessä, sisar Inarin kuvittamassa esikoisteoksessa Vihreä vallankumous. Kirjassa vallankumous ei tosin viitannut maanviljelyn kehitykseen, vaan siihen, kuinka lapset tahtoivat aidattuun puistoon leikkimään, jotta puistosta ei tehtäisi parkkipaikkaa. Siitä lähtien Krohn on kirjoittanut melkein kirja per vuosi -tahdilla, ja hänen teoksiaan on käännetty parillekymmenelle kielelle. Hänen läpimurtoromaaninaan pidetään vuoden 1985 teosta Tainaron, joka oli ehdolla Finlandiaan ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoon. Vuonna 1993 Krohn sai jo neljännen Finlandia-ehdokkuutensa esseenovellikokoelmallaan Matemaattisia olioita tai jaettuja unia. Vuosi oli viimeinen, kun Finlandia-palkinto voitiin myöntää muulle kuin romaanille. Krohn jätti saapumatta ehdokkaiden julkistustilaisuuteen. WSOY:ltä kerrottiin lehdille hänen kommentoineen ehdokkuuttaan sanomalla ”sepä hauskaa”. Raati kuitenkin valitsi Krohnin teoksen Finlandian arvoiseksi. Teoksen matemaattiset oliot ovat gorgonoideja, pacmantiksia ja tubanideja. Ne asuvat tietokoneen sisällä ja ovat oikeastaan vain algoritmeja, luonnontieteellisiä henkiä. Henki ja keinoäly ovat nekin asioita, joihin Krohn on palannut lukuisissa teksteissään ja vuodesta toiseen, sillä eihän niidenkään arvoituksia saada koskaan ratkaistuksi. e i ol lu t mitään järkevää syytä siihen, miksi rutto iski Camus’n romaanissa Oraniin. Ihmiset jäivät suurempien voimien ja oman tiedottomuutensa armoille, rimpuilivat minkä pystyivät. Myös Krohnin kirjoissa maailmaan iskee jatkuvasti uusia ruttoja. Niillekään ei ole järkeviä syitä, vaikka ne ovatkin usein ihmisten itsensä aiheuttamia: teknologia ja rahatalous, ekotuho ja terrorismi. Romaanien sävyyn ovat vaikuttaneet ennen muuta kolme kirjaa, jotka Krohn luki lukioikäisenä: George Orwellin 1984 , Aldous Huxleyn Uljas, uusi maailma ja Jevgeni Zamjatinin Me, dystopiaklassikoita jokainen. ”Silloin 1960-luvun lopulla pidin itseäni kehityspessimistinä. Mutta sitten oli vuosikymmeniä kun ajattelin valoisammin. Ajattelin, että olisi uusi teknologia, joka korjaisi vanhan teollisuuden tekemät virheet, mutta nyt sekin tuntuu vain entistä epätodennäköisemmältä.” Krohnin optimismi oli kirkkaimmillaan 1990-luvulla. Hän oli käyttänyt Compuserve-tietoverkkoa, perustanut omat kotisivunsa jo vuonna 1994 ja julkaissut internetissä tekstejään. Mahdollisuudet vaikuttivat rajattomilta. Krohnin taajaan lukema Wired-lehti kuvasi tulevaisuutta, jossa uusi teknologia ja telekommunikaatio yhdistäisivät ihmiskuntaa. Internet valoi uskoa parempaan maailmaan, jossa tieto kenties demokratisoituisi.
36 2 / 2 1 5 ylioppilaslehti Ja vaikka Jugoslaviassa sodittiin, Krohn jaksoi uskoa, että ihmiset olisivat viimein oppineet ja pahimmalta säästyttäisiin. ”Mutta ne näkymät olivat aivan erilaisia kuin ne, jotka nyt toteutuivat”, hän sanoo hiljaisella äänellä. ”Internet on kontrollin väline, ja sen ovat kaapanneet hallitukset ja korporaatiot. Ei se ole ihmiskunnan yhteinen äänitorvi, vaan tuntuu, että se merkitsee fragmentoitumista ja erilaisten toisiaan vihaavien ryhmien syntyä.” Koko kuluvan vuosituhannen ajan Krohn on kuvannut dystopioita, koska hänen on yritettävä selvittää tulevaisuutta itselleen. Lähitulevaisuudessa voi odottaa maailma, jollaista tuskin kukaan halusi luoda, mutta jollainen silti luotiin. Siinä maailmassa aivan kaikki voi olla kaupallistettua, luksuskuolemia myöten. Tai ihmisen ainut tehtävä voi olla dokumentoida ja kuvata itseään maanisesti, jotta saisi vangittua persoonansa biteiksi ja olisi digitaalisesti kuolematon. Tai elämä voi olla siirtynyt digitaaliseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa ihmiset joutuvat ostamaan velttona roikkuviin käsiinsä liikkeitä ja eleitä kauppiaalta, joka niitä myy. Hotel Sapiens -romaanissa (2012) viimeiset ihmiset ovat ydintuhon jäljiltä evakuoitu parantolaan, jota hallitsevat kaitsijat, ihmistä edistyneemmät koneälyt. Siinä tulevaisuuskuvassa eläin ei ole kone toisin kuin Descartes uskoi, vaan koneesta on tulossa organismi. Romaanissa takana on kaksi singulariteettia. Ensin tietokone on ylittänyt ihmisen älykkyydessä, sitten eettisyydessä. Parantolassa keinoäly huolehtii, ettei ihminen tee virheitä. Kun ihmiseltä riistää sen vapauden, vie häneltä samalla inhimillisyyden. ”En oikeastaan katso mahdolliseksi sitä, että keinoälyn kehittäminen pysäytettäisiin. Se, mikä voidaan tehdä, se tehdään, vaikka se olisi epäviisasta”, Krohn sanoo. ”Samaan aikaan on kysyttävä, onko olemassa lainkaan eettistä evoluutiota? Voiko asiat olla niin huonosti, että moraalikato vain syvenee, niin kuin nyt tuntuu?” WTC-iskuista lähtien tulevaisuudennäkymät ovat Krohnin mielestä synkistyneet, eikä hän ole elinaikanaan nähnyt yhtä lohdutonta vaihetta kuin nykyhetki. Esimerkiksi vuosia vastarintaa nostattanut ydinasevarustelu on työnnetty asialistalla marginaaliin, vaikka se jatkuu entiseen malliin. Pahin uhka on kuitenkin väestöräjähdys, joka kuluttaa ekosysteemiä ja aiheuttaa köyhyyttä ja kärsimystä. Lisäksi ovat ääri-islamismin entistäkin julmemmat muodot ja maailmaa halkova vihan ja koston kierre. ”Niin kuin olen joskus sanonut, niin tämä koko yhteiskuntajärjestys ja se, mihin globaali markkinatalous on meidät vienyt, on jonkinlainen Usherin talo. Siinä on hirvittävä halkeama ja ollaan koko ajan sen partaalla, että koska se luhistuu”, Krohn sanoo ilman elettäkään. ”Ja kyllähän se luhistuu. Se on vain ajan kysymys.” En n E n kuin maailma luhistuu, Krohn ei voi muuta kuin kirjoittaa. Hänet tunnetaan yhteiskunnallisena keskustelijana, mutta silti hänestä kirjailijan valta on vähäinen ja koko ajan vähenemään päin. Vuonna 1997 Krohn palautti ProFinlandia-mitalinsa presidentti Martti Ahtisaarelle, sillä Ahtisaari oli myöntänyt kunniamerkin myös Indonesian silloiselle, diktaattori Suharton hallituksen metsäministerille. Neljä vuotta myöhemmin hän erosi Suomen kirjailijaliitosta vastalauseena sen silloisen johtajan Jarkko Laineen seksistisille kommenteille. Vuodesta toiseen hän on kritisoinut Teemu Mäen 27 vuoden takaista Sex and Death -kissantappovideota. Vielä 2000luvun alussa hän kieltäytyi osallistumasta tilaisuuteen, jossa Mäki oli puhujana. Nytkään hänen äänensä ei koko haastattelun aikana kirkastu juuri muusta kuin siitä, että Mäkeä vastaan oli jälleen noustu boikottiin, tällä kertaa Kangasalla. ”Oikein hyvä! Minun mielestäni! Erittäin hyvä! Hän jos joku on inhoamani taidekäsityksen edustaja. Hakee hoitokodista kissan allekirjoittaen sopimuksen, että hän hoitaa sitä hyvin ja sen jälkeen alkaa silpoa sitä kirveellä häntäpäästä alkaen ja lopuksi tekee esseen siitä, miten on oikein kiduttaa ja rääkätä luontokappaletta. Minä en tule koskaan antamaan sitä anteeksi”, Krohn sanoo. Tietenkin Krohn itse ottaa kantaa romaaneissaan, usein voimakkaastikin. Itsetarkoituksellista se ei hänelle ole. Kirjailijan tehtävä on hänestä jotain aivan muuta kuin opettaa: on pakko puhua asioista, jotka ovat hänelle ratkaisevan tärkeitä, todella kipeitä ja jotka hänen on pakko jollain lailla selvittää myös itselleen. ”Eino Kaila joskus sanoi, että tunnustakaamme vapaasti se usko, jonka vallassa olemme, koska se on samaa kuin me itse. Tavallaan nuo kirjat ovat sellaisia tunnustuksia. Ei niinkään tunnustuksia omista henkilökohtaisista asioistani, vaan tunnustan sitä, mitä ajattelen ja mitä maailmasta olen oppinut. Tai uskon oppineeni”, Krohn sanoo. Julkisuudessa hänellä ei tunnu olevan tarvetta puhua asioistaan, vaan asioista. Maaliskuun lopussa ilmestyvän Erehdysromaanin metakertomuksessa kirjailija matkaa maakuntakaupungin kirjastoon lukemaan novellejaan. Kuulijoita on sentään saapunut paikalle, mutta ei heitä kirjallisuus kiinnosta – ainakaan samalla tavoin kuin kirjailijaa. Sen sijaan he inttävät kirjailijalta typeryyksiä; miksi novellin loppu jää avoimeksi tai mitä pitäisi tehdä, että omasta lapsesta saataisiin kirjailija. Osa tapahtumista on omakohtaisia, osa kollegoilta ja osa fiktiota. Sävy on kuitenkin sellainen, ettei yllätä, kun Krohn sanoo, ettei hänellä ole tarvetta olla tekemisissä lukijoidensa kanssa tai pitää itseään esillä, vaikka kirjallisuuskin on koko ajan enemmän markkinalogiikan läpitunkemaa. ”Se mikä jää, jos nyt jotain kirjoista jää, on jotain sellaista, joka koskettaa ihmissydäntä. Siitä ei kukaan sadan vuoden kuluttua kysy, millainen brändi se oli aikoinaan”, hän sanoo. Or an is sa ih mis E t eivät panikoineet ruton edessä. He turtuivat siihen. Lopulta heillä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa kohtaloonsa edes yhteisönä. Mutta rutto ei ole vain diagnoosi, teknologia tai rahatalous, vaan kuten Camus kirjoittaa, sen siemen on kaikkialla koko ajan, sillä se kuuluu luontoon. Silloin maailma on Oran, joka on turtunut kohtaloonsa. Ihmiset seuraavat rauhallisina ja päivittävät otsikkovirtaa, kuinka tiedemiehet kehittävät keinoälyä entistä pidemmälle, konfliktit eskaloituvat pitkin mannerta ja yritysgigantit valtaavat yhä suuremman osan internetistä ja sen käyttäjistä. Krohn uskoo, että niin kauan kuin ihmisellä on tietoisuus, niin kauan hänellä on oikea ja väärä, hyvä ja paha. Että he tietävät sittenkin, mitä tekevät. ”On asioita, jotka ovat niin perustavia, ettei niitä tarvitse perustella. Se on juuri tämä oikeudenmukaisuus, jonkinlainen universaali moraali. Minä muistan vain sen onnettoman pikkutytön, jonka sukupuoli silvottiin ja hän huusi, että tämä on väärin väärin! Vaikka kuinka hänen äitinsä ja isoäitinsä sanoivat, että näin pitää tehdä, hän tiesi, että tämä on väärin”, Krohn sanoo. ”Ihminen tietää sen, ja kärsimys sen kertoo.” • A RT IK KE LI A VA RT EN ON HA A ST AT EL TU M yö S H EL SI N g IN y LI OP IS TO N KO TI MAI SE N KI RJ AL LI SU UDE N PR OFE SS OR IA P IR JO Ly y TI K ä IS T ä.
”S e mikä jää, jo S nyt jotain kirjoi S ta jää, on jotain S ellai S ta, joka ko S kettaa ihmi SS ydäntä. Siitä ei kukaan S adan vuoden kuluttua ky S y, millainen brändi S e oli aikoinaan .”
Hae Laureaan opiskelemaan AMK-tutkinto Fysioterapia Kauneudenhoito Liiketalous Rikosseuraamusala Sairaanhoitaja Sosionomi Terveydenhoitaja Tietojenkäsittely Turvallisuusala Matkailuja palveluliiketoiminta Hakuaika 17.3.–9.4.2015 Ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus: Laureassa voit opiskella joustavasti ja suunnitella oman opintoaikataulusi. Saat ohjausta, palautetta sekä laadukkaat, opintojasi tukevat palvelut. Laureassa rakennat kanssamme tulevaisuutesi yhdessä työelämän kanssa. Lähde: Tilastokeskuksen sijoittumispalvelu Osallistu kilpailuun, voit voittaa iphonen! Ohjeet www.laurea.fi Laurealaisuus on yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä ja yhteistyötä työelämän kanssa . SO N JA SA AR IK OS KI SU OM AL AI NEN VEGA NIS MI KA IPAA US KO NP UH DI STAJ AA , JOK A SA NO IS I, ET TEI YH DEN JUU ST OS II VU N SY ÖM IN EN OLE NI IN VA KAVA RI KO S. ve g AA NIl IItt O masinoi tammikuussa vegaanihaasteen. Facebookissa rummutettiin, ennätyksellisistä osallistumismääristä uutisoitiin. Poliitikkoja ja kulttuurihenkilöitäkin saatiin mukaan, sillä nykyään kaikki esittelevät syömisiään muutenkin. Yksi osallistujista oli Katariina Souri. Hän kertoi haasteestaan sen päätyttyä (HS 13.2.2015): ”Kasvisruokavalio toi mukanaan niin suuren henkisen muutoksen, että asenteeni koko elämään on myönteisempi. Olen nyt enemmän yhteydessä ympäristöön ja eläimiin. Suhtaudun myös muiden ihmisten toimiin kevyemmin ja sallivammin.” Souri oli päättänyt haasteen innoittamana ryhtyä vegaaniksi – ja kokenut valaistumisen välittömästi. Ei mennyt kauaa, kun hän jo kertoikin, että vegaanit on ensimmäinen viiteryhmä, johon hän on kokenut samastuvansa. eR Il AIS te N kampanjoiden etu on, että masinoiva osapuoli saa kivasti huomiota ja osallistujat hyvää julkisuutta. Minulla ei ole kuitenkaan varaa sanoa tästä yhtään mitään, sillä oman vegaanihaasteeni syy oli vieläkin itsekeskeisempi. Se alkoi noin kymmenen vuotta sitten. Olin vegaani puolitoista vuotta joskus 16–17-vuotiaana. En tiennyt silloin veganismista juurikaan muuta kuin että eläinperäisiä tuotteita ei käytetä. Syy valinnalleni kuitenkin löytyi: Halusin laihduttaa itseni anorektiseksi, ja veganismi tarjosi hyvän syyn kieltäytyä suunnilleen kaikesta tarjotusta ruuasta. Anorektisen ja vegaanisen ajattelumaailmat sopivat ehdottomuudessaan yhteen, mutta pian huomasin, että valintani oli vielä nokkelampi kuin luulin. Eettisiä päätöksiä on vaikea kritisoida. Kukaan ei koskaan kysynyt juurikaan mitään perusteita valinnalleni – ja hyvä niin. Koska luin tuolloin lähinnä naistenlehtien laihe SS ee
JA AK KO SU OM AL AI NE N ylioppilaslehti 39 2 / 2 1 5 dutusosioita, en olisi osannut vastata muuta kuin: koska eläimet. Teinit onneksi kasvavat aikuisiksi. Sittemmin olen luopunut veganismista sellaisena kuin sen nykyään käsitämme. Minulla on trauma. En halua enää koskaan vajota vastaavalle itsepetoksen tasolle, jota silloin harjoitin. Mutta kun lueskelee vegaanipalstoja, -blogeja ja -lehtiä, jossain kuuluu tutun kellon kilkatus. M IN UN p E r US t EL UN I vegaaniudelle oli todellisuudessa huonoa itsetuntoa ja oman navan ympärillä pyörimistä. Mutta niin se vaikuttaa olevan monelle muullekin. Yllättävän moni perustelee vegaaniuttaan erilaisilla mutuilla ja uskomuksilla. Eräässäkin blogissa kerrottiin vegaaniuden parantaneen hienhajun, ihon, mielentilan ja energiatasot. Muutenkin tuntuu, että vegaanit presentoivat tosiuskovaisuutta kuin mitkäkin herätysliikeläiset. Tähän kuuluu kaikkien elämän osa-alueiden ymppääminen yhteen asiaan eli veganismiin. Lisäksi tärkeää on osoittaa oman uskovaisuuden oikeellisuus. Tavanomaista vegaanipalstojen puhetta on syyttely ja kiistely milloin vegaanitermin oikeasta käytöstä, milloin vääränlaisista ja eläinoikeuksia sortavista harrastuksista, ratsastuksesta tai filmikuvaamisesta. Käännyttäminenkään ei ole vierasta. Fundamentalistivegaanit ovat niin varmoja oikeasta elämäntavastaan, että heistä on täysin hyväksyttävää markkinoida sitä likimain ovikelloja pimputtelemalla. Kuten bloggari Saaga sanoo: ”Ihme kyllä, en näe ’kasvissyönnin tyrkyttämistä’ pahana, päinvastoin. Sen kun ihminen tekee niin epäitsekkäistä syistä, kun vaan suinkin voi. Vegaani ymmärtää, että lihateollisuus tuhoaa maapalloamme enemmän kuin mikään muu teollisuus, ryöstää viljat ja veden nälkiintyviltä sekä aiheuttaa vakavia terveysriskejä. Vouhottaminen on puhdasta ja vilpitöntä halua tehdä maailmasta hieman parempi paikka meille jokaiselle.” Ja niin kuin jehovantodistajuudesta luopujalla, saattaa veganismin jättävälläkin olla vaikeaa. ”Ai sä oot luovuttanut”, totesi toinen vegaani minulle, kun kuuli, etten ole vegaani enää. Niin minkä suhteen? Veganismin vai syömishäiriön? Sitä ei tarvinnut kysyä. Vegaanin ilme kertoi riittävästi. tU NN E p E rä IS EN kiihkoilun myrskyssä on vaikeaa muistaa, että vegaaniudelle on olemassa myös rationaalisia perusteluja. Vegaaniudesta luovuttuani olen ottanut niistä selvää. Tehtävässä auttaa esimerkiksi filosofi Peter Singerin teos Oikeutta eläimille vuodelta 1975. Singer on yksi eläinoikeusliikkeen isistä. Hänen perillisekseen voidaan laskea sikatilavideoita kuvannut Oikeutta eläimille -järjestökin. Hän perustelee kasvissyönnin spesismillä eli lajisorrolla. Terminä spesismi on vähän samanlainen kuin rasismi tai sovinismi – sorretaan elävän olennon oikeuksia sen erilaisuuden, tässä tapauksessa lajin, perusteella. Siinä, miksi näin ei saa tehdä, on Singerin mukaan kyse intresseistä. Olento, jolla on intressejä, pyrkii välttämään kärsimystä. Suurin osa eläimistä on tiedetysti tällaisia olentoja. Siksi niiden kärsimyksen jättäminen huomiotta ei voi olla millään tavalla moraalisesti oikeutettua. Mutta eläimet eivät ole ihmisiä, voi huomauttaa. Niin, eivät naisetkaan ole miehiä, afrikkalaiset eurooppalaisia, liikuntakyvyttömät liikuntakykyisiä, homot heteroita. Veganismi on siis sorron vastustamista. Tämä on riittävän painava argumentti itsessään. Se ei kuitenkaan ilmeisesti riitä. M IK SE Ivät niin monet vegaanit tyydy rationaalisiin perusteluihin vaan alkavat puhua vaikkapa hienhajun katoamisesta? Kyse on identiteettipolitiikasta – halusta olla joku. Oleellista on oman minuuden rakentaminen ja sen esittäminen muille, olivat perustelut mitä hyvänsä. Vegaanihaaste on tästä hyvä esimerkki. Siinä tärkeää oli osallistua haasteeseen Facebookissa ja esitellä mahdollisimman monelle henkilölle omaa valintaansa. Tärkeää ehdottomassa identiteetissä on usko siihen, että juuri minun elämäntyylini on se paras mahdollinen. Tätä perustellaan kertomalla tietyn ”lifestylen” avulla mullistuneesta elämästä ja haukkumalla niitä, joiden elämä on vähän erilaista kuin oma. Eräänlaista spesismiä sekin. Ihmiset takertuvat identiteetteihin kokeakseen hallinnan tunnetta. Rajat ovat turvallisia, illuusio henkilökohtaisesta suvereniteetista rauhoittaa. Identiteettipelissä rakenteet, filosofiat ja käytännönläheiset jutut kuten kasvisruuan verotus ja tarjonnan laihuus ovat alisteisia sille, mitä juuri minä olen. Näin minulle tapahtui vegaanivuosinani – halusin osoittaa, että pystyn elämään vähemmällä kuin muut. Ja tunsin salakavalaa tyydytystä, kun pystyin. Identiteetti kuitenkin muuttuu jatkuvasti. Se kannattaisi hyväksyä, koska me emme oikeasti tiedä, mikä pelastaa maailman tai meidät itsemme. Emme tiedä, mikä on maailman terveellisin ruokavalio emmekä sitäkään, mitä ajattelemme huomenna. Eikä edes fundamentaalein vegaani ole täydellinen. Tiedän, että moni räyhääjä esimerkiksi syöttää surutta eläimilleen liharuokaa. Miksen minä voi syödä juustoa kerran vuodessa ja olla vegaani, jos vegaaniksi itseään nimittävän lemmikki syö kuollutta eläintä joka päivä? tE hd ää N se nyt vielä kerran selväksi. Mielestäni vegaanius on erittäin hyvä ja kannatettava asia ja haluan pyrkiä jatkuvasti vegaanisempaan elämäntapaan. Mutta en halua veganismista itselleni jumalaa, joka pelastaa ja rankaisee mielensä mukaan. En halua olla vegaani epämääräisten uskomuksiin perustuvien terveyshyötyjen takia. En myöskään halua jatkuvasti kokea toisten taholta syytöksiä sen takia, mitä teen tai en tee. Jos on selvillä eläinoikeuksien ja ympäristömme nykytilasta, syyllisyys on kyllä olemassa ilman toisiakin. Jopa kiihkeimmät eläinten oikeuksien puolustajat kannattavat vähän armollisempaa veganismia, sillä he ovat tajunneet, että se on veganismille itselleen parhaaksi. ”Liiallinen tiukkuus vaatimalla jokaisen E-koodin tarkistamista ennen kuin saa kutsua itseään vegaaniksi estää veganismin lopullisen valtavirtaistumisen”, Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara sanoi tammikuun Kulttuurivihkoissa. Suomalainen veganismi tarvitsisi nyt oman uskonpuhdistajansa. Vegaanista elämäntapaa puolustamaan pitäisi saada enemmän ei-niin-äärimmäisiä ääniä. Sellaisia kuin nykyajan vegaaniklassikon, Eläinten syömisestä -kirjan kirjoittaja Jonathan Safran Foer, joka näkee, että ihmiset määrittelevät rajansa itse. Hänen tehtävänsä on tiedon jakaminen, ei moraalin vartiointi. Safran Foer, jonka eräässä vegaaniblogissa arveltiin saaneen enemmän ihmisiä vegaaniaatteen taakse kuin kenenkään toisen, kertoo itse olevansa ”lähes vegaani”. • KI RJ OI TT AJ A ON YLI OPPI LA SL EH d EN TO IMI T u SS IH TE ER I , JOK A VE g AA NIN A OLLE SS AA N N ä KI PA IN AJ AI SI A MAI d ON J u ON NIS TA . Ih MISE t t AKE rt U v A t I d EN t I t EE tt EI h IN KOKEAKSEEN h ALLINNAN t UNNE tt A .
Ha lu aisi n olla selittämättömän rikas. En tarkoita varakkuutta, tarkoitan todellista, mittaamatonta rikkautta. Tarkoitan pääomaa, jonka arvo on paisunut ja sulanut kauas kolikoista ja kultaharkoista joksikin binääriseksi organismiksi, joka hengittää Lontoon Cityn valokuitukaapeleissa niin, että yhdessä sykäyksessä se voi kasvaa tai pienentyä Suomen bruttokansantuotteen verran. Haluaisin tietää, miltä sellainen omaisuus tuntuu, mutta mielikuvitukseni tarjoilee minulle vain kuluttamiseen liittyviä fantasioita, juuri niitä, jotka tekevät nousukkaista nousukkaita. Rikkaana ostaisin neljäsataa Louis Vuittonia ja kakkaisin jokaiseen vain siksi, että voisin tehdä niin. Ostaisin asunnon mutta en itselleni, vaan laukuilleni. Lähestyisin jotakuta köyhää ja lupaisin, että turvaan hänen ja hänen perheensä talouden koko heidän loppuelämäkseen, mikäli hän vain saapuisi aina parillisena tiistaina asunnolleni ja hyppisi alastomana paikallaan samalla itseään huoraksi sättien, kunnes luhistuisi. ”Tervetuloa viihdebisnekseen”, huutaisin, kun köyhä tulisi häpeästä sinisenä tiistaihypyilleen ja sitten nauraisin kunnes itkisin. Tä ll aisiin yksilöön kohdistuviin kostoja alistusfantasioihin rajoittuu käsityskykyni. Minun on vaikea kuvitella, millaista todellinen korporaatiovalta on, tai miten pääoma toimii. Miljardöörit ovat aina mielessäni populistisarjakuvan sikaria pössytteleviä possuja, jotka kieriskelevät kaviaarissa ja kultapalleroissa. Jos yritän kuvitella hyvää miljardööriä, päädyn aina typerään karikatyyriin, joka on sittenkin paha. Olen tekstiiliimperiumin johtaja ja minua hiillostetaan. Päätökseni myötä 400 suomalaista 56-vuotiasta Marjattaa on juuri menettämässä työnsä, koska muutama aidsinen lapsimorsian hoitaa hommat tuhat kertaa halvemmalla ja valittamatta. Mutta päätös tuotannon siirrosta onkin todellisuudessa vilpitöntä uskoani siihen, että lopulta, kokonaiskuvassa, muutos toisi Suomen Marjatoille enemmän hyvää kuin tuotannon pitäminen Suomessa ja koko firman hiljainen nuutuminen pois veroja maksamasta. Tai ehkä kuvittelen, että suomalainen ei potkuista piittaa, täällä ei holhota, täällähän on vuosituhansia kaskettu jostakin routaisesta mättäästä naurispelto ja myyty sen antimia, jos ei muuta. Haluan olla miljardööri Yk sioik oise T rötösherramielikuvani johtuvat lopulta siitä, että uskon etuoikeuksien mädättävän: kun on riittävän etuoikeutettu, ei enää ajattele olevansa sitä. Olen hyppinyt puolen vuoden ajan televisiossa, minkä seurauksena nimeni on saanut rahallisen arvon. Tämän tietävät myös työnantajat. Saatan olla jopa huonompi näyttelijä kuin aiemmin, mutta töitä minulla riittää moninkertaisesti parin vuoden takaiseen verrattuna. Olen etuoikeutetumpi kuin koskaan aiemmin elämässäni, mutta minä ajattelen ansaitsevani kaiken sen. Ajattelen, että kärsittyäni kymmenen vuotta baaritöissä ja sen jälkeen lukuisissa ala-arvoisissa teatteriesityksissä minä nimenomaan ansaitsen kaikki palkat ja työtarjoukset yhtä paljon kuin en mielestäni ansainnut kärsimyksiäni baarimestarina. Mutta samalla kykyni eläytyä toisten vaikeuksiin on heikentynyt. Kun minua monin verroin lahjakkaampi tuttavani mädäntyy rahapulassa jonkin tulehtuneen maakuntateatterin pierunhajuisessa halpatuotantomusikaalissa ja kertoo siitä minulle, ajattelen julmasti, että itsepä olet valintasi tehnyt. Huomioni toisen, työttömäksi jääneen ystäväni tilanteesta ovat nykyisin yhtä relevantteja kuin kenen tahansa miehen mielipiteet lestadiolaisäitien synnytystuskista. Haluaisin uskoa, että kun edellytyksiä on loputtomasti, myös velvollisuudentunto herää. Haluaisin uskoa, että miljardöörinä olisin maanläheinen ja imuroisin itse. Ennemmin tai myöhemmin perustaisin etuoikeuksistani syyllistyneenä vieläpä säätiön, joka jakaa rahaa tila-aikataiteilijoille. Mutta mielikuvissani loikin sittenkin sikari suussa kerjäläisen eteen ja sadan euron seteliä heiluttelemalla houkuttelen hänet Kolera-altaan laidalle. Sinne heitän setelin ja kuvaan HD-tasoisena kerjäläisen kasvojen mikroilmeitä hänen pohtiessaan hypätäkö vai ei. Onneksi en ole miljardööri, ajattelen ajellessani taksilla tuontifarkut hiessä leipäjonon ohi esittämään sketsihahmoa rahasta. Keikka menee hyvin. Yritysjuhlan järjestäneen johtajan tytär katsoo myöhemmin illalla kotikartanossaan HD-tasoista videota jännityksestä vaahtoavasta suustani ja toivoo jonakin päivänä saavansa olla näyttelijä. • an TTi H ol ma ku V i T us : ja ak ko su om al ai ne n ku V a : ju ss i sä rk il a HT i ro ol is uor i T us PA LS TA LL A KI RJ AI LI JA J A NÄ YTT EL IJ Ä AN TT I HO LMA PY RK II AS ET TU MA AN TO IS TE N AS EM AA N. Y s T. T er V. Y li o PP il as l e HT i o le mm e jo PiT kä än arvostaneet tapaasi käydä sotaa kammottavan uhkaavaa uusfasismia vastaan, ikään kuin muutaman sekopään joukkio olisi oikeasti varteenotettava uhka Suomelle. Toisaalta se on täysin ymmärrettävää. Twiittailevasta ja virnuilevasta oikeistopääministeristä on harmia vain oman puolueensa kannatukselle, ja pitäähän jostain se aatevihollinen löytää. Usein kuitenkin tuntuu, ettet tunne vihollistasi tarpeeksi hyvin ja näet uusfasismia paikoissa, joissa sitä ei ole. Siksi haluamme lähettää sinulle Timo Hännikäisen uuden esseekokoelman ja muistuttaa, että jokainen oikeistolaistyyppinen erikoismielipide ei ole fasistinen erikoismielipide, vaikka kuinka niin toivoisit. PA LS TA LL A L ÄH ET ÄM ME IH MI S E LLE PO ST IA . Ys T ä V äl li si n T er V ei si n, Yl io PPil as l e HTi PS . H EV OS EN KY RP Ä 40 2 / 2 1 5 ylioppilaslehti
”Yksin yhdessä -henkinen The Rain People, haavoitettua kauneutta huokuva Garden Road Sphere ja lopulta koko hermeneuttisen ovaalin sulkeva Bengal Fires sukivat hellästi hattaranjämät meidän lasittuneeseen virneeseen jämähtäneiden urpojen takkuisista hiuksista.” E E ro Ta rmo , So un di 02 /2 01 5 ”Jos tekstissä piisaa chiliä ja pippuria, ja toteutus tihkuu niin hunajaa kuin etikkaakin, taidokkaasti esitetty musiikki on Slavan gourmet-suola.” Su na Vuor i, H E l S in gi n San om a T , 27 .2 . ”Riikka Talvitien kantaesitysteoksessa Village Party oli sen sijaan pistetty raejuusto, juurespalat ja trendikkäät siemenet samaan rasiaan.” Ta T u Ta mmin E n, r on do , 13 .2 . ToimiTTaja, kirjailija PerTTu Häkkinen, mikä kansallissosialismissa vieHäTTää? ”Kansallissosialismissa minua eniten kiinnostaa sen hengellisfilosofinen ulottuvuus. Viitisentoista vuotta takaperin näin unen, jossa vanha ja laiha valkopartainen tietäjä horrosti matalassa kiviholvissa. Vanhuksen ympärillä seisoi kunnioittavassa vartiossa joukko korkea-arvoisia SS-miehiä, seiniä valaisivat soihdut. Herättyäni päätin, että minun oli selvitettävä asia. En ole joutunut pahemmin selittelemään viehtymystäni. Ystäväpiiristäni löytyy toki monia äärioikeistolaisesti ajattelevia yksilöitä, mutta samalla sieltä löytyy myös anarkisteja, vihreitä, monarkisteja, feministejä ja kokoomuslaisiakin. Itse arvotan ihmisiä muiden ominaisuuksien, kuin poliittisen suuntautumisen takia. Pyrin myös säilyttämään kohteliaan etäisyyden kaikkia dogmaattisia ajatusrakennelmia kohtaan, oli kyseessä sitten kansallissosialismi tai feminismi.”" P E r TT u Häk ki SE n ja V ES a i i T in ki rj a Va lo nk an T aj a T ( l ik E ) k E r T oo , mi ST ä S uo mal ai SE SS a ok ku l T i S mi SS a on ky SE ja S i S äl T ää E n S imm äi SE n ka TT a V an P E kk a Si i T oi n E lä mäk E rr an . i lm ES T yy ma al i S ku u SS a. saTelliTe sToriesin kiTarisTi marko Heikkinen, miTä soiTaT Todennäköisimmin YouTubesTa jaTkoilla? ”Shieldsin kappaleen Mezzanine. Se on ainoa tapa piristää jatkoja, kun alkoholi on loppu, paikalla on vain miehiä ja yksi niistä haluaa keskustella Schopenhauerin metafysiikan malleista.” Su om E n ka n S ai n V äl i SE ST i T un n ET ui mm an ind i E bä nd in Sa TE lli TE S T or i ES in ko lm a S al bu mi Va ga bo nd S il m ES T yi HE lm iku un lo P u SS a ja k E rää S P o T if y SS a S oi TT oj a ku in T u S in a mu i T a S uo mal ai S ko ll E go i T a. oHjaaja lauri maijala, mikä on HarmsilaisinTa suomalaisessa YHTeiskunnassa? ”Kysymykseen on sinänsä todella vaikea vastata, koska jo ihan yhteiskuntana Suomi on epäharmsilaisin kaikista maista, jossa olen käynyt. Jos sanotaan, että Saksassa ollaan järjestelmällisiä, niin Suomessa ollaan vähintään yhtä järjestelmällisiä ja tylsiä, jos ajatellaan yhteiskunnallisella tasolla. Kävin juuri työmatkalla Tallinnassa ja oltiin menossa baariin viimeisenä iltana. Olimme saaneet samassa baarissa vuosi sitten riidan aikaiseksi. Nyt paikka oli muuttunut tissibaariksi ja bordelliksi. Oli harmsilainen hetki tajuta, että entä jos se oli meidän riidan aiheuttamaa. Harmsin maailman moraalittomuus ja kylmyys tulee käsittämättömistä syy-seuraussuhteista. Siksi on vaikea sanoa, mikä on valtioissa ja elämässä harmsilaista, koska niitä suhteita voi keksiä.” ko m TE a TT E ri n dr ama T i S oi n T i d an ii l Harm S in Sa TT um i akl a SS ik o ST a S aa ka n T a ES i T yk SE n S ä 25 .3 ja nä y TT ää, ku in ka TE ok SE n y HTE i S ku nn al li S uu S on SE n T o T aa li SE SS a an T iy HT E i S ku nn al li S uu d ES S a. ar vi o T T eo ks e T ko on nu T: os ka ri on ni ne n ylioppilaslehti 41 2 / 2 1 5
KO LU MN I IN NO VA AT IO EI MENNYT IH AN PUTKEEN S UO ME N teollisuushistorian mielettömin innovaatio tehtiin kännissä Lapissa. Se meni näin: perustetaan Suomeen kuvaputkitehdas. Vuosi oli 1974. Elektroniikkajätti Saloran johtaja Jouko Nordell oli lennättänyt helikopterilla pääministeri Kalevi Sorsan ja pari muuta demarivaikuttajaa maatilalleen Pirttisuvantoon pelaamaan sököä ja kalastamaan. Salora tarvitsi kuvaputkia televisioihinsa, mutta se tiesi hyvin, että tehtaan perustaminen Suomeen olisi järjetöntä. Asia olisi tietysti aivan toinen, jos valtio maksaisi hankkeen. Niinpä Helsingin herrat juotettiin erämaassa turvoksiin ja etelämmässä jaettiin Nordellin käskystä päättäjille kalliita stereoita pikku liikelahjoina. Kauppaja teollisuusministeriön toimistopäällikkö Unto Lund (sd.) oli niin liikuttunut reissusta, ettei muistanut paluumatkaa Helsinkiin. Sorsa taas ei muista kalastaneensa. JOK IN "ajatuksen itu" tehtaasta kuitenkin jäi, ja niinpä Suomen valtion, Saloran ja Hitachin yhteisomistama Valco perustettiin 1976. Valtio omisti siitä 60 prosenttia. Poliitikkoja vedätettiin vääristellyillä kannattavuuslaskelmilla ja keskusta tuhosi hankkeesta viimeisenkin järjen tekemällä tehtaan sijoituksesta aluepolitiikkaa. Valcon kuvaputkitehdas avattiin 1978 työttömyyden piinamalle Imatralle ja kuvaputkien elektronitykkejä valmistava tehdas rakennettiin kätevästi viereen, 450 kilometrin päähän Sotkamoon. Tehdas oli vanhentunut jo valmistuessaan. Kuvaputkien valmistus on lisäksi erittäin tarkkaa hienoelektroniikkaa, joka vaatii koulutettua työvoimaa. Sen sijaan päätettiin pikakouluttaa Imatran terästehtaan entisiä rasvanahkaduunareita valmistamaan kuvaputkia. Heille ei mennyt jakeluun, että alipaineistettuihin puhdastiloihin pitää aina kulkea puhdistamon kautta. Yksi piipahdus röökipaikalla pilasi koko päivän tuotannon. T EH TA AN kannattavuuden raja oli 800 000 putkea. Ensimmäisen vuoden aikana niitä valmistui tuhat. Valcon tehdas löi laput luukulle vain kolmen vuoden jälkeen 1980. Se oli tehnyt 800 miljoonaa markkaa tappiota, pääosin veronmaksajien rahoja. On arveltu, että koko Valco-projektin todellinen tarkoitus olikin imeä valtion rahat pimeästi Salorapomojen lompakkoon. Kuvaputkifarssi ja samaan aikaan paljastunut Saloran veronkiertoja lahjusskandaali ajoivat firman konkurssiin. Jouko Nordell tuomittiin 3,5 vuodeksi vankilaan ja demarit kärsivät karvaan tappion vuoden 1979 vaaleissa. Kalevi Sorsa sai tapauksesta lisänimen "ValcoSorsa". Vapauduttuaan Nordell kertoi oppineensa vankilassa ainakin yhden asian. Elinkautisvankia ei kannata voittaa koronassa. • N IK O K ET TU NE N 42 2 / 2 1 5 ylioppilaslehti I I d A S O fIA H I r VO NE N PA LS TA LL A ES ITE LL ÄÄ N KE KS IN TÖ JÄ , JOI ST A OLI SI VO IN UT TU LL A JO TA IN . Ar VOIS A abiturientti! Jos ensi syksynä aloitat taipaleesi täällä Helsingin yliopistossa, näiden vinkkien avulla pääset opintiellä takuuvarmaan alkuun! 1 Avaa kirjekuori. Postaa Facebookiin kuva paperista, jossa lukee ”Onneksi olkoon, sinut on valittu opiskelijaksi...” Saa enemmän tykkäyksiä kuin ikinä. Se, että olet saanut opiskelupaikan, indikoi, että olet paitsi ”huippuälykäs”, myös ”löytänyt paikkasi” ja että tulevaisuudessa tulet täyttämään muitakin ”kehitystehtäviä” kuten saamaan ”hienoja työpaikkoja” ja ”merkityksellisiä ihmissuhteita”. 2 Avaa WebOodi ja ilmoittaudu kursseille. Motivoi itseäsi ajattelemalla, että olet selvinnyt pääsykokeista, vaikein on ohi, ja nyt suoriudut kaikesta. 3 Lepuuta kättäsi tenttikirjan päällä ja toivo, että informaatio latautuisi aivoihin sähköisenä bittivirtana niin kuin kung fu -taidot Neolle Matrix -elokuvassa. 4 Mene kurssille, kuule lause ”Muodostetaan ryhmät...” ja kävele samalla sekunnilla ovesta ulos. 5 Mene sitseille ja mieti, mikset osaa liittyä lauluun ja huutoon, vaikka olet juonut viisi alkoholiannosta. Ajattele ensin, että sinussa täytyy olla ”jotain perustavanlaatuisesti vialla”, mutta opettele sen jälkeen puhumaan puheenaiheista, joista on helppo keskustella niin, että ihmiset alkavat pitää sinusta: ruoka, lapsuuden lempibiisit ja tv-sarjat. Kehu vuosijuhlassa kauniiksi niitäkin, jotka eivät ole, sillä jokainen nainen ansaitsee kuulla sen. 6 Etsi Kaisa-talosta lukemista. Lainaa kirjat, joiden kansikuvat houkuttelevat sinua ja uusi lainat 55 kertaa. Älä välitä kirjastosakoista, sillä ne transformoituvat opintopisteiksi jossain vaiheessa. 7 ”Varasta” leipää Unicafesta niin kuin saksalaiset hotellin aamiaisbuffetista. 8 Lue Wikipediasta kaikista neroista, joista tuli dropouteja. Heitä on huomattavan monta: Kanye West, Mark Zuckerberg, Jack Kerouac. Kuvittele, miten hienolta nimesi näyttäisi siinä listassa. 9 Huomaa, ettei sinulla ole enää yhtään rahaa. Hanki harjoittelupaikka firmasta, joka myy ”digitaalisia ratkaisuja” toisille yrityksille ja jossa käytetään sellaisia sanoja kuin ”ketterä”, ”neukkari” ja ”haaste”. Huomaa, ettet jaksa aamuisin herätä mennäksesi sinne. Toista kohdat 2-4. • K I r JOIT TA JA HAK I Y LI OP IS T OO N , JO TT A HÄN SA IS I E r IL AI SI A ET UJ A JA AL EN NU KS IA . KUINK A OPISKELLAAN YLIOPISTOSSA KU VI TU KS ET : JA AK KO SU OM AL AI NE N KU VA : JU KK A OV AS KA IN EN
LO PP UK IR I 43 2 / 2 1 5 ”M I n UL L a oli Facebook-profiili lukion toisen ja kolmannen vuoden ajan. En kuitenkaan koskaan kirjoittanut päivityksiä ja lopulta poistin profiilin kokonaan. Yleensä perustelin sosiaalisesta mediasta jättäytymistä ongelmilla, joita syntyy, kun kaikki suomalaiset ryhtyvät avaamaan elämäänsä yksityisesti ylläpidetyssä verkkopalvelussa. Nykyään tajuan kätkeneeni tietosuoja-argumenttien taakse syitä, joiden myöntäminen olisi ollut hankalampaa. Perheeni muutti vuonna 2006 Itävallasta Suomeen, ja sopeutuminen suomalaiseen sosiaalisuuteen oli aika vaikeaa. Kun kommunikointi ei tuntunut luontevalta kasvokkain, sitä vähemmän se sujui Facebookissa. Olen myöskin aina mieltänyt itseni tietoisen brändäämisen tarpeettomaksi. En koe, että minulla olisi yksi vahva identiteetti, jota voisin mennä tarjoilemaan muille johonkin yhteisöpalveluun. Vastustan ajatusta, että pitäisi viedä muiden tilaa ja luoda mahdollisimman paljon itseen liittyviä ärsykkeitä tullakseen huomatuksi. Jokaiselta aikakaudelta löytyy ihmisiä, jotka kokevat oman aikansa vieraaksi ja samastuvat menneeseen. Taidan olla jossain määrin sellainen. Ihmiskunnan historia kiinnostaa minua some-ilmiöitä enemmän, ja asenteeni länsimaiseen nykykulttuuriin on kriittinen. Tuntuu, että tuhlaamme aikaamme toissijaisuuksiin: keskitymme yhä uusien viestimissovellusten kehittelyyn ja unohdamme todella viestiä keskenämme. Uusien sovellusten sijaan tarvittaisiin oikeaa yhteiskunnallista keskustelua. Sosiaalisen median oli tarkoitus tuoda kaikkien ääni kuuluville, mutta siitä onkin muodostunut rinnakkaistodellisuus, joka pirstaloi keskustelun ja vieraannuttaa meidät olennaisista kysymyksistä. En koe sosiaalisesta mediasta jättäytymisen hankaloittaneen elämääni. Ihmiset muistavat kutsua minua tapahtumiin, ja maailman menosta pysyy kärryillä vaikka lukemalla sanomalehteä. Työllistyminenkään ei huoleta, sillä en edes haluaisi työtä, jonka toimenkuva keskittyy verkon yhteisöpalveluihin. Ollessani ainejärjestöni kulttuurivastaava jouduin tosin luomaan Facebookiin salaprofiilin, jotta pystyin seuraamaan hallituksen keskustelua. Sitä ei jaksettu siirtää minnekään muualle. En pahastunut järjestelystä – kyse ei ole ankaran periaatteellisesta tai identiteettiäni määrittävästä asiasta. Ilman sosiaalista mediaa voin vaikuttaa paremmin ajankäyttööni. Aikani ei kulu ärsykkeisiin, joita en itse tietoisesti valitse. Kotona ollessani rentoudun some-syötteen selaamisen sijaan esimerkiksi soittamalla pianoa. Junassa ja bussissa luen kirjaa tai tarkkailen ikkunasta maisemia. Sekin on ihan käypää ajanvietettä. Olen tyytyväinen nykyisiin sosiaalisiin piireihini. Käytän yhteydenpitoon puhelinta ja sähköpostia ja vietän ystävien kanssa mieluiten aikaa kasvokkain. On vaikea nähdä, mitä lisäarvoa verkkopalvelut toisivat sosiaaliseen elämääni. Joskus mietin, onko minun hankalampi tutustua uusiin ihmisiin, kun jotkin tutustumisen vaiheet on opittu hoitamaan somessa. Toisaalta on varmaankin ihmiskohtaista, onko suurempi kynnys avata keskustelu puolitutun kanssa chatissa vai kasvotusten. Ehkä se, että näkee näytöllä koko ajan 500 tuttunsa kasvot, antaa joillekin turvallisuuden tunnetta. Toivoisin, että minulle riittäisivät perusturvallisuuden tuottamiseen reaalimaailman ihmissuhteet.” • RO OS a PO HJ a L a I n E n Lauri Marjamäki, 22-vuotias opiskelija, joka ei käytä sosiaalista mediaa n OO R a IS OE SK EL I P A l ST A ll A h AA ST AT E ll AA N U h ANA l AI SI A I hm IS r Y hm I ä.
elsingin yliopiston hallitus on yliopiston ylin päättävä toimielin. Se päättää yliopiston strategiasta, toimintaja taloussuunnitelmista, talousarviosta, johtosäännöistä, yliopiston toimintarakenteesta, yliopistoon otettavien uusien opiskelijoiden määristä, vastaa yliopiston varallisuuden hoidosta ja käytöstä, huolehtii kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan järjestämisestä, hyväksyy yliopiston tavoitesopimuksen opetusja kulttuuriministeriön kanssa sekä muut periaatteellisesti tärkeät sopimukset ja antaa yliopiston lausunnot periaatteellisesti tärkeissä asioissa. Yliopistolain mukaan yliopiston hallituksen on huolellisesti toimien edistettävä yliopiston etua. Helsingin yliopiston hallitukseen valitaan kaksi opiskelijajäsentä, joista päätöksen tekee Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Hallituksen opiskelijajäsenten toimikausi on kaksi vuotta ajalla 1.1.2016–31.12.2017. Hallitukseen vaalikelpoinen on henkilö, jolla on oikeus suorittaa Helsingin yliopistossa alempi tai ylempi korkeakoulututkinto, lisensiaatin tai tohtorin tutkinto, erikoislääkärin, erikoishammaslääkärin tai erikoiseläinlääkärin tutkinto tai erityisopettajan tai erityislastentarhanopettajan opinnot ja joka ilmoittautuu läsnäolevaksi ennen 15.9.2015. Yliopiston vaalijohtosäännön mukaan henkilökuntaan kuuluva ei voi hakea yliopiston hallitukseen opiskelijaedustajaksi. Vaalikelpoisuudesta säädetään tarkemmin yliopiston vaalijohtosäännön 9 §:ssä sekä ylioppilaskunnan yliopistohallinnon opiskelijaedustajien valintatapaa säätelevän ohjesäännön 4 §:ssä. Arvostamme valinnassa laajaalaista näkemystä yliopiston kehittämisestä ja korkeakoulupolitiikasta sekä yliopistohallinnon ja -talouden tuntemusta. Kokemus yliopistohallinnosta katsotaan eduksi. Katsomme eduksi myös hyvät vuorovaikutustaidot, kyvyn argumentoida ja hahmottaa suuria kokonaisuuksia. Jäseneltä vaaditaan motivaatiota ja sitoutumista hallitustyöskentelyyn. Ylioppilaskunnan edustajistolle osoitetut, perustellut hakemukset ansioluetteloineen tulee toimittaa ylioppilaskunnan keskustoimistoon (Mannerheimintie 5 A, 2. krs., 00100 HELSINKI) tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@hyy.fi 31.3.2015 klo 12.00 mennessä. Valintatoimikunta haastattelee osan hakijoista viikolla 17. Ylioppilaskunnan edustajisto valitsee kaksi hallituksen opiskelijajäsentä kokouksessaan 11.5.2015. Lisätietoja tehtävästä ja valintaprosessista antaa koulutuspoliittinen asiantuntija Janne Lardot, puh. 050 543 8460, janne.lardot@hyy.fi. HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Yliopiston hallituksen opiskelijajäsenten valintatoimikunta Hae OPISKELIjAjäSENEKSI Helsingin yliopiston Hallitukseen! Katso koko ohjelma hyy.fi/avoimetovet375 | helsinki.fi/375 MISSä jA MILLOIN – OTTEITA OHjELMASTA 26.3. / klo 10–18 Helsinki Think Company (Vuorikatu 5) Kiinnostaako akateeminen yrittäjyys? klo 17–20 Lääketieteenkandidaattiseura – Kandien koulussa (Euphoria, Sörnäisten rantatie 33 C) Lääketieteen opiskelijat järjestävät työpajoja. Supersuositut Nallelääkärit hoitavat lelujen vammoja ja sairauksia. 27.3. / Klo 16–21 Intelligenzia ry – Mitä kummaa on kognitiotiede? (Gustavus Rex, Domus Gaudium, Leppäsuonkatu 11) Kupposelle ”konnarien” kanssa? 28.3. / Uusi ylioppilastalo (Mannerheimintie 5A) Klo 12–16.30 Kahvia ja leipomuksia Ruplan, Setentan & SUB ry:n pop-up-kahvilassa (5. krs) Klo 14–15.30 Savolaisen Osakunnan Soitannollisen Seuran SOSSUn Lauantaitanssit (6. krs) Akateeminen Helsinki Avoimet ovet 26.3.-28.3.2015