R A J A L L A Eemeli, 18, puukotti miestä vuosi sitten. Sen jälkeen piti selvittää, tajusiko hän mitä teki. Sellainen ei ole ihan niin helppoa. ? 22 5/2015
Botta ON! Joka viikko runsaasti erilaista ohjelmaa. tapahtumien talo Improvisaatio Stand Up Töölön Funk Club English Comedy Club Manalan Tanssit Night Fever Botta Trubaduuri Muusiikkia Teatteria Yökerho Ruokaravintola Pub Ruokaravintola Stand Up Yökerho Teatteria Trubaduuri Pirulliseen nälkään Helvetilliseen janoon Ma-Ti 11-01 | Ke-Pe 11-04 La 14-04 | Su 14-01 Real Ale, Real Food, Real Pub Su-Ke 15-01 To-La 15-03 English Comedy Club Pub Manalan Tanssit Muusiikkia English Comedy Club Muusiikkia Dj Dj Teatteria www.botta.? Perjantai & Lauantai klo 22 04 ROOLISSA Pekka Laiho 23.09.15 03.10.15 Vironkatu 7 . 00170 Helsinki www.jurkka.fi Liput alk. 17,50€ (SIS. PALVELUMAKSU ) Liput opiskelijoille 15,00€ KENDOSEURA HELSINGIN YLIOPISTON Japanilaista miekkailua | Peruskurssi alkaa lokakuussa Japanese sword?ghting | Basic Course starts in October www.hy-kendo.com HAE TTAVAKS I J ULISTETAA N HÄMÄL ÄIS TEN Y L IOPPILA S S Ä ÄTIÖN OPINTO S TIPENDIT Stipendejä voivat hakea Hämäläis-Osakunnan varsinaiset jäsenet, jotka ovat hakiessaan osakunnan jäseninä vähintään kolmatta lukukauttaan. Stipendejä jaetaan enintään 45 kpl ja yhden stipendin suuruus on 950 euroa. Hakuohjeet ja sähköinen hakujärjestelmä löytyvät osoitteesta www.hys.net. Hakuaika päättyy 18.10.2015 klo 24.00. Hämäläisten ylioppilassäätiö Urho Kekkosen katu 4-6 F, 00100 Helsinki ET EL ÄS UO MAL AIS TE N YLI OP PI LA ID EN SÄ ÄT IÖ julistaa Eteläsuomalaisen osakunnan jäsenten haettavaksi yhteensä 18 000 euroa opinnäytetöiden tekemistä varten sekä 6 000 euroa opiskelijastipendejä varten. Yksi opinnäytetyöstipendi on varattu humanistisen alan opinnäytetyön tekemiseen. Hakemusten perusteella voidaan myöntää myös Maire Pajarisen nimikkostipendi uusien kielten opiskelijalle ja Alexander Ärtin nimikkostipendi oikeustieteen opiskelijalle. Tarkemmat hakuohjeet löytyvät osakunnan internetsivuilta http://www.etelasuomalainenosakunta.fi/historia-ja-hallinto/stipendit. Säätiön hallitukselle osoitetut hakemukset liitteineen on toimitettava osakuntaan kuraattorin lokeroon 21.9.2015 klo 17 mennessä. Postitse toimitetut hakemukset voi lähettää osoitteeseen Eteläsuomalainen osakunta/Kuraattori, Mannerheimintie 5 A 4 krs., 00100 Helsinki. Stipendien saajat julkistetaan 10.10.2015 Eteläsuomalaisen osakunnan vuosijuhlassa. Lisätietoja säätiön asiamieheltä Sara Takalalta: p. 040 5329966, sara.takala@helsinki.fi. SU OM EN SU V U N S Ä ÄT IÖ, Jonka tarkoituksena on tukea ja edistää suomensukuisten kansojen kansallisten kulttuurien erilaisten ilmenemismuotojen tutkimusja opetustyötä, julistaa nuorten tutkijain tai tutkijoiksi aikovien haettavaksi säätiön toimintatarkoitusta toteuttavia apurahoja. Hakemuksesta tulee ilmetä riittävät tiedot hakijan pätevyydestä suunnittelemaansa tehtävään sekä työsuunnitelma aikatauluineen ja perustelut tarvittavan apurahan suuruudesta. Apurahat ovat suuruudeltaan e 1.000,00, e 2.000,00 ja e 3.000,00. Hakemukset tulee osoittaa Suomen suvun säätiölle c/o Bjarne Jäntti, Rialtonkuja 4 A 10, 00580 Helsinki Hakemukset on oltava säätiössä viimeistään 18.9.2015 klo 12.00
OJENNA KÄTESI. Espoon veripalvelutoimisto, Kauppakeskus Iso Omena, Länsi- väylätoimisto, ma, ke 12–19, ti, to, pe 11–18 Helsinki, Sanomatalon veripalvelu- toimisto, Töölönlahdenkatu 2, ma, ke, pe 11–19, ti, to 8–19 Helsinki, Kivihaan veripalvelutoimisto, Kivihaantie 7, ma–to 11–18, pe 9–16 Ota virallinen henkilöto- distus mukaan. www Nyt autetaan isolla kädellä! HYY ja Stydi haastavat kaikki Helsingin yliopiston opiskelijajärjestöt mukaan verenluovutuskampanjaan 14.9.–30.11.2015. Näin helposti se käy: ilmoittakaa järjestönne VeriRyhmäksi täyttämällä lomake osoitteessa: www.v ja käykää luovuttamassa verta yhdessä tai yksin. Nimetkää ryhmänne HYY-tunnisteella, esim. “HYY-Stydi”. Määrällisesti sekä jäsenmäärään suhteutettuna eniten verta luovuttaneet järjestöt voittavat illan HYY:n saunatiloissa! Lisätietoa kampanjasta #HYYtymättömät #isokäsielämälle # # H YY tym ättömät Ve ren luovutuskam pan ja 20 15 PÄ ÄK AU PU NK ISEU DU N YL IOPPI LA SL EH TI Ilmestyy 6.11.2015 www.yksilehti.fi SECOND HAND – TAVAROITA, JOTKA TEKEVÄT HYVÄÄ KATSO LÄHIN MYYMÄLÄSI WWW.LAHETYSTOR IT.FI OPISKELIJAKORTILLA SYYSKUUN AJAN -30%
16 Näyt telijä , oh ja aja ja käsikirjoittaja jaNi Volasta NaurattaVat Natsit ja hy Vä NiiN. 22 oik eustiede ja lä äk etiede eiVät osaa toimia yhdessä, ja suomeN VaNkiloihiN pä ät yy eNtistä eNemmäN mieleNterVeysoNgelmaisia VaNke ja . mieleNtilatu tkimukseN tuomassa Välitilassa oN ollut esimerkiksi 18-Vuotias eemeli. 30 miksei suomeeN sa aVu saNkoiN joukoN somalial aisia tu tkijoita , jotk a tu tk iVat eliNolosuhteitamme, seurusteluk äy täNtö jämme ja sosiaalista liik kuVuu ttamme ? kysy y maryaN abdulkarim. AN NIK KI VA LO MI EL I s yy sk uu prologi 7 p oliit tiNeN ko rrekt ius sa at ta a kä äN tyä itseä äN Vas ta aN , kirj oi ttaa pä ätoimi ttaja. 10 k aikki haluaVat tull a, mu tta aiNa se ei ole NiiN helppoa, kirj oi ttaa seksikolumNis ti mari suo N to. 11 pur amme osiiN kouluruok al as ta tu tuN broilerikeito N . 12 NepaliiN läht e Vät Vapaaeh to is työ N tek ijät luul e Vat au ttaVaNsa orp oja, mu tta to isiN käy. 14 mik ä o N ma ailmaN tärk eiN usko N to ? 15 k eskusta Nuoret hauk kui Vat kesäl lä emopuolue ttaaN , mi tä puheeN joh ta ja t eppo säk kiNeN jout ui seli tt el emääN pä ämiNis terille. epilo gi 34 l ähetämme po st ia pä ämiNis terille. 34 k aroliNa mil leriN VeNäl äise t tu tu t oVat al kaNee t ta as Vaihtaa sukuNimiä äN su omal aisiksi. 36 uudeN kolumNis timme soN ja heisk al aN mielestä yk si tyis yy deN su ojaa ko sk e Va sä äN tely ei ole digi ta al iseN liik etoimiNNaN ka s V uympäristö N es te, VaaN seN o NNis tumiseN edel ly tys. 38 kolumNis timme iida s ofia hirVo NeN aN ta a Neu Voja oikeaN el ämäN el ämiseeN . 39 pal stal la , jo ll a ha as tatell aaN uhaNal aisia ihmisryhmiä, tapasimme 39 V uotta samal la työ NaN ta jall a työskeNNel leeN po st iNkäsi tt el ijäN . TÄ SS Ä L EH DE SS Ä
LUCKY Kertomuksia elämästä Helsingissä MARIA LUNDSTRÖM KANTAESITYS 10.9.2015 Meritullinkatu 33, 00170 Helsinki 09 440 224 viirus.fi lippu.fi Esitykset 10, 12, 15, 16, 17, 22, 23, 24, 25, 29, 30.9 1, 2, 3, 6, 7, 8, 9, 12, 13, 14, 20, 22, 23, 24.10 Liput 30/24/16 € Kaikki esitykset alkavat klo 19.00 Esitys on ruotsinja suomenkielinen, tekstitetty suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi Opiskelijakortilla ja tällä ilmoituksella syyskuun loppuun saakka: www.motivus.fi CENTER (KAMPPI) STOCKMANNILLA RUOHOLAHTI ADLON (TÖÖLÖ) 44€ 10-kortti (Norm. 68-103€) VALITSE KUNTOSALI TAI OHJATUT TUNNIT Eric Dav ies (US A) :T he Re d Bastar d. MasQuefe stiv aalin ohjelmist oa. 2. –4 .10. St oas sa. ANN ANTAL O CAIS A KA N N ELTA LO M A L M ITAL O SAVO YTEAT T E R I ST OA V U O TA LO Syksyn monimuotoisin tapahtumatarjonta löytyy meiltä. Musiikkia, tanssia, elokuvaa, näyttelyitä... You name it! Tutustu meihin Facebookissa ja laajenna kulttuuriin. f annantalo f kanneltalo f malmitalo f vuotalo f stoansivu f savoyteatteri f caisakulttuuri Uskalla nielaista!
PÄ ÄK IR JOIT U S ylioppilaslehti 7 5 / 2 1 5 AN TTI PI KK AN EN P ÄÄ TO I m IT TA JA @A PI KK AN EN FA SI ST I! RA SI ST I! FEMI NI ST I! UTOUSTA, eläimiin sekaantumista ja Olli Immosen Facebook-päivitystä yhdistää yksi asia. Kaikista joku vetää herneet nenään. Putouksen vähemmistöryhmiä esittävistä sketsihahmoista suuttuvat sanovat olevansa tasa-arvon asialla. Kun Yleisradio haastatteli elokuussa eläimiin sekaantujia, moni suomalainen oli yhtäkkiä eläinten asialla vastaan Ylen oikeutta tehdä journalismia. Niin, ja se Immonen – siitä ei varmaan tarvitse sanoa enää mitään. Sketsihahmoja paheksuvat tyypit puolustavat kyllä mielellään Charlie Hebdo -lehden oikeutta julkaista vastaavia stereotyypittelyjä. Ja samat tyypit, joiden mielestä eläinten hyväksikäyttäjät eivät ole ihmisiä, juovat maitoa ja syövät lihaa, vaikka molempien tuotanto on yhtä härskiä kuin eläimiin sekaantuminen. Am ERIK KA l AISTOImIT TA JA Jonathan Chait kuvasi tammikuussa New York Magazinessa termillä p. c. culture erityisesti vasemmistoliberaaleissa piireissä syntynyttä poliittisen korrektiuden kulttuuria, jossa lanseerataan hashtag-kampanjoita ja reagoidaan herkästi muun muassa fasistisiin, rasistisiin ja seksistisiin heittoihin. Vastaanotto ei yllättänyt. Feministisiin aiheisiin erikoistunut toimittaja Jessica Valenti kirjoitti The Guardianissa, kuinka Chait ei ymmärrä omia etuoikeuksiaan. Samoin reagoitiin halki internetin. Näin reagoivat kuitenkin ohittivat pointin, sillä he keskittyivät arvioimaan tekstiä pelkästään valkoisen cis-heteromiehen kirjoituksena. Eli siis syyllistyivät itse ennakkoluuloihin, joita vastaan sanovat taistelevansa. Chait kertoo tekstissä etuoikeuksistaan paljonkin: hän kirjoittaa olevansa valkoinen mies ja tämän olevan ”fakta, joka on ehdottomasti mielessä pitämisen arvoinen”. Heterous ja cis-sukupuolisuus, eli se että kokee sukupuolensa vastaavan syntymässä määriteltyä, olivat muiden hänestä tekemiä oletuksia. Tällaista tekee jatkuvasti moni muukin. Chaitilla oli nimittäin tekstissään myös yksi oleellinen huomio: me käytämme fasisti-, rasistija seksistikortteja usein retorisena keinona tehdä itsestämme parempia sanomalla, että sinä se et tiedä mitään, kun olet valkoinen, keskiluokkainen cis-heteromies. Näitä kortteja heiluttelemalla onnistumme välttämään keskustelua asioista niiden takana, eli rasismista, fasismista, seksismistä ja niin edelleen. Tämän lehden sivulta 16 alkavassa jutussa käsikirjoittaja Jani Volanen muistuttaa, että mistä tahansa pitää voida tehdä huumoria, jos sen osaa tehdä älykkäästi. Hyvä esimerkki löytyy Putouksesta. Näyttelijä Jenni Kokanderin viime kauden venäläiskarikatyyri Svetlana Rönkkö ei ollut rasistinen, sillä sketsihahmosta kasvoi paitsi poliittinen myös sympaattinen ja rakastettava. Toistamalla stereotypioita älykkäästi se purki niitä: venäläisyys ei ollutkaan enää synonyymi jollekin erilaiselle, inhottavalle ja väärälle vaan Rönkkö oli erilaisuudessaan yksi suomalaisista. Hahmon olisi toki voinut tehdä myös huonosti, jolloin se olisi nopeasti muuttunut suomenvenäläisiä pilkkaavaksi (heihin kohdistuvan rasismin nykymuodoista kirjoittaa muuten Karolina Miller esseessään sivulla 34). P OlIITTISEN KO RREKTIUdEN ajatus on hyvä: saada pienillä sanavalinnoilla aikaan, että ketään ei suljeta pois. Ei ole yhtäkään syytä vastustaa vaikkapa ruotsin kielen hen-pronominia, pärjäämmehän me Suomessakin hienosti sukupuolineutraalilla pronominilla. On kuitenkin tarpeetonta olettaa, että aivan kaikkien pitäisi osata HLBTIQ -termistö ulkoa. Emmehän me edellytä kaikkien osaavan lääkäreiden tai juristienkaan kieltä. Termit ovat hyödyllisiä, mutta ei pidä unohtaa, että ne on tehty akateemiseen kontekstiin. Feministinen tutkimus on tieteenala, joka tarjoaa yhteiskunnalle tietoa tasa-arvosta, eivätkä kaikki fasistikorttien heittelijät välttämättä ole kovin laajasti tai syvällisesti perehtyneitä feministisiin teorioihin. Hy vÄÄ TA RKOITTAvA poliittisen korrektiuden kulttuuri onkin jostain syystä kääntynyt itseään vastaan. Itse asiassa se ylläpitää fasismia, rasismia ja seksismiä. Osoituksena tästä on vastavoimaksi syntynyt feministikortti. Sitä käytetään silloin, kun joku sanoo aiheellisesti, että olisi kiva, jos ”nainen” ei olisi synonyymi heikolle. Feministikortin heiluttaja pääsee huutamaan, että nipottavat femakot aloittivat taas ilonpilaamisen ja yhtäkkiä keskustelu on jälleen siirtynyt pois asiasta. Sekä fasisti-, rasisti-, seksistiettä feministikorttien heiluttelijoiden kannattaisi miettiä, voisiko ensi kerralla tuoda keskusteluun myös varteenotettavan argumentin. Koska niitä kyllä on, ja on sääli jättää ne käyttämättä. • KANNATTAISI m IETTIÄ, v OISIKO KESKUSTE l UUN TUO d A myÖS ARGU m ENTIN. KU v IT UK SE T: lI IS A TA NI KU v A: JU SS I SÄ RK I l AH TI PÄ ÄTOIMITTAJA VEER A LUOMA-AHO JA TU TK IJA SA AR A SÄRMÄ HEINÄ—ELOKUUN OLIVIASSA . NÄ K E my S
1. Kultainennoutaja 2. Fretti 3. Saimaannorppa 4. Marsu 5. Nelma 6. Afrikannorsu 7. Simpanssi 8. Koala 9. Lammas 10. Hevonen PANTAVAT ELÄIMET PA LS TA LL A LA ITE TA AN AS I O IT A TÄ RK EY SJ ÄR JE ST YK SE EN . 8 5 / 2 1 5 PÄÄ TOI MI TTAJA ANT TI PI KKANE N 050 33 9 3033 @apik kan en ART DI RE CTOR JAA KKO SU OMAL AINEN 050 44 7 1117 @JSUO MAL AINEN TOI MIT US SIHTE ERI SON JA SA ARIKO SKI 050 37 4 8679 @SONJ ASA ARIKO SKI TOIMIT TAJ A OSK ARI ON NINE N 040 83 5 495 @OSKA RIO NNINE N tekijö inä TÄSSÄ NU ME ROS SA mar yan abd ulkar im, s onj a he is kal a, iid a so fi a hirvo nen, noo ra is oe ske li , niko kettu nen , laur a matik ain en, karoli na mill er, roo sa pohja laine n, kaisa rauta heimo , mari suont o, jussi särki lahti , liisa tani , ann a tervah artia la, ann ikki valo mieli ja Elina Vitikka . PERUST ETTU 1913. 102 . VUOS IKERT A. SUOMEN AI KAKA USLEH TIEN LIITON JÄ SEN. ISSN 03 55 -9 246. käynti ja posti osoit e LEPPÄS UONKA TU 9 B, 1.KR S, 00100 HELSI NKI. SÄHKÖP OSTIO SOITT EET ETUNIM I.SUK UNIMI @YLI OPPIL ASLEH TI.FI WWW.YL IOPPI LASLE HTI.F I, TWITTE R: @Y LIOPPIL ASLEH TI OSOITT EENMU UTOKS ET JA TILA UKSET WWW.YL IOPPI LASLE HTI.F I/TIL AAJAP ALVEL UT MEDIAM YYNTI PIRUNN YRKKI OY, KARI KE TT UNEN , 040 185 853, KARI.K ETTUN EN@PI RUNNYRK KI.FI , ERJA LE HT ONEN , 040 185 852, ERJA.L EHTON EN@PI RUNNYRK KI.FI , WWW.PI RUNNY RKKI. FI ILMEST YMISA IKATA ULU JA MEDIA KORTT I WWW.YL IOPPI LASLE HTI.F I/toi mitus KUSTAN TAJA YLIOPP ILASL EHDEN KUST ANNUS OY TOIMIT USJOH TAJA antti kerp pola PAINO SANOMA PAINO , VANTAA KANNEN KU VA kaisa rauta heimo TOIMIT US EI VASTA A TIL AAMAT TA LÄHETE TYSTÄ AINE ISTOS TA EIKÄ PA LA UTA SITÄ. SEURAA VA NUME RO ILMEST YY 2.10 .2015 Y L P Ä ÄK IR JO IT US PAKOLAISKYSYMYKSESSÄ ON MUISTETTAVA IH MISARVO VÄLIM ER EN pakolaistilanne on yllättänyt monet. Realiteetit ovat kuitenkin ne, että Schengen-sopimuksen murtaminen tai rajojen sulkeminen on mahdotonta, ja esimerkiksi Syyrian sisällissodan nopea ratkaisu vielä mahdottomampaa. Siksi on ensisijaisen tärkeää huolehtia, että maahan saapuvien pakolaisten integrointi Suomeen ja osaksi suomalaista kulttuuria onnistuu mahdollisimman hyvin. Siihen vaikuttaa ennen muuta kolme seikkaa. Ensinnäkin pakolaisten sijoittamista ahdasmielisille ja korkean työttömyyden teollisuuspaikkakunnille, kuten Harjavaltaan, Tornioon ja Forssaan, tulisi välttää, sillä EU-direktiivin mukaisesti turvapaikanhakijoille on tarjottava tasavertaiset elinolosuhteet kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Toiseksi on huolehdittava, ettei suomen kieltä opeteta turvapaikanhakijoille, ellei ole pakko. Yhdenkin ihmisen tarpeeton altistaminen suomalaiselle keskustelukulttuurille loukkaa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, joihin Suomi on sitoutunut. Kolmanneksi tarvitaan arvojohtamista. Maamme korkeimpien poliittisten tahojen tulisi pikimmiten sanoutua irti Suomen kansan olemassaolosta ja teoista, tai ennen pitkää EU:n ihmisoikeustuomioistuin nostaa maamme tikunnokkaan. Kuten hyvin tiedetään, silloin eivät vatuloinnit tai iteroinnit auta. • YL P ÄÄ KI RJ OITU ST OI MITU S K AT SO Y LI OP PI LA SL EH d EN PE RIA AT EL IN JA OS OI TT EE ST A HT TP :/ / YLI OP PI LA SL EH TI . FI / PE RIA AT EL IN JA . P R O L OG I
Ku va : K ai sa ra ut ahe im o Ku n ih minen teK ee riKo Ksen , hänet määritellään kolmiportaisen asteikon avulla. Joko hän on syyntakeinen, syyntakeeton tai alentuneesti syyntakeinen. Syyntakeisuus arvioidaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoimassa mielentilatutkimuksessa, mutta oikeus voi päättää siitä myös ilman mielentilatutkimusta. Syyntakeinen tarkoittaa sitä, että oikeus katsoo syytetyn tajunneen rikoksentekohetkellä, mitä teki. Syyntakeeton puolestaan tarkoittaa päinvastaista: syytetty ei mielisairauden tai muun vakavan mielenterveyden häiriön takia ymmärtänyt tekonsa luonnetta ja oikeudenvastaisuutta. Mutta sitten on järjestelmän murheenkryyni, alentuneesti syyntakeiset. Siis ne, joiden ymmärrys on rikoksentekohetkellä mielisairauden tai vakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi merkittävästi alentunut. Aikaisemmin tällaiseen päädyttiin mielentilatutkimuksissa melko usein, 1980-luvulla reippaasti yli sata kertaa vuodessa. Määrä on kuitenkin romahtanut. Viime vuonna mielentilatutkimuksissa alentuneesti syyntakeisiksi arvioitiin enää yhdeksän tai kymmenen laskutavasta riippuen. Sama tendenssi näkyy oikeuden päätöksissä: kymmenen vuotta sitten alentuneesti syyntakeisiksi tuomittiin 145, vuonna 2011 vain kolmannes siitä. Romahdus johtuu käytännön ongelmista. Laki ei mahdollista tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämistä kuin syyntakeettomille, vaikka myös alentuneesti syyntakeiset tarvitsisivat yleensä hoitoa. Paradoksaalisesti tilanne on mennyt siihen, että alentuneesti syyntakeisten olemassaolo pyritään kieltämään käytäntöjä tiukentamalla sen sijaan, että systeemiä muutettaisiin. s on ja s aa ri K os K i JU TT U MI EL EN TI LA TU TK IMU KS IS TA AL KA A SI VU LTA 22 . VÄLIINPUTOAJAT to imi tt a ja L ta
Viim eisen V uoden aikana elämääni on tullut paljon uusia asioita, ja yksi niistä on JANO. Jatkuva, kurkkua kuristava ja korventava Jano, joka vaatii kymmeniä Rainbow’n saunasiidereitä talttuakseen. Sen jälkeen ravaankin sitten pisulla monta kertaa yössä – ei kiva. Siksi päätin käydä homeopaatilla tarkistuttamassa, mikä minua oikein vaivaa. Hän antoi minulle vähän sapiskaa ja satikutia. Diagnoosiksikin sitä kutsutaan. Minulla todettiin ärtyneen rakon oireyhtymä. Ilmankos Tena leidi maxit – nuo pehmeät ja silkkiset aikuispampperssit, kaikkien häiden ja Madonnan keikkojen armoitetut pelastajat ovat olleet viime aikoina ahkerassa käytössä. Homeopaatti sanoi, että teollisesti tuotetut Rainbow-siiderit saavat nyt riittää, koska ne vain pahentavat oirekuvaani. Hän antoi minulle pari pyöreää pilleriä ja sanoi, että tästä lähtien saan juoda vain kotitekoisia juomia, ilman lisäaineita! Kiellettyjen tuotteiden listalla olivat myös avocado ja herneet, sekä pavut, linssit, Yosa-jugurtit ja... HIIVA! Järkytyin. Olin jo kuvitellut, kuinka keittelen kotona hiivan voimin omat samppanjani Janoani taltuttamaan. Mitä tekisin! Olo oli kuin haavan lehdellä, joka viimeisillä voimillaan sinnittelee puussa, kunnes syksy sen korjaa ja näyttää sille kaikkien lehtien kohtalon: mädäntyminen. Menin kotiin, ja itkin. Mutta sitten, se tuli, heureka, kuin pisara vettä kuivassa Saharassa, kännykän laturi kuolleessa päivässä! Menin leipälaatikolle. Siellä oli vanha käntty Vaasan ranskanleipää. Vähän oli hometta, mutta rapsuttelin sen pois. Sitten vaan veden avulla suodattamaan hiivaa leivästä! Muutaman viikon päästä oma kuohujuomani, tuo iltojeni raikastuttaja, heliumpalloni ja armoitettu ystäväni, oli valmis. Rakenne on vähän perusmummia tujumpi, mutta vähintään yhtä elegantti. SKÅL! • Ti ff an y Ko o RansK anleipä, Janoni sa mmuTTaJa p R o l o G i 10 5 / 2 1 5 Ta pa h Tui kerran eräässä seksisuhteessa. Mies oli omistautunut rakastaja, jolle oli tärkeää tuottaa naiselle nautintoa. Nainen piti itseään seksuaalisesti vapautuneena, oli sujuvassa svengissä itsensä ja kehonsa kanssa. He tekivät molemmat parhaansa. Mies käytti kieltään ja sormiaan juuri niin kuin nainen oli opettanut, nainen oli rento mutta keskittynyt, antautui tuntemaan kehonsa ja kiritti kiimaansa kaikilla kieroimmilla lempifantasioillaan. Monta kertaa hän jännittyi jengalle kuin jousi, joka juuri aiotaan vapauttaa. Mutta ei. Pyssy ei lauennut. Lopulta oli pakko luovuttaa. Nainen oli turhautunut, mies pyyhki naamaansa ja kakoi kurkkuunsa juuttunutta häpykarvaa kuin karvapalloa oksentava kissanpoika. Tunnelma oli kireä, eivätkä panohommat enää napanneet kumpaakaan. Käytiin lyhyt kipakka jälkipeli siitä, miksei nainen voinut vain päättäväisesti kivuta hekuman huipun yli – tulla jo, niin kuin mies pystyi tekemään. Va an Kun ei Voi. Orgasmittomuus on yleistä, varsinkin naisille ja etenkin yhdynnässä. The Case of the Female Orgasm -kirjassa esimerkiksi summataan eri kansainvälisten kliimaksikyselyiden keskiarvoksi, että naisista vain joka neljäs kertoo saavansa useimmiten orgasmin yhdynnän aikana. FINSEX -kyselyssä vuodelta 2007 joka toinen suomalaisnainen kertoi tulleensa viimeisimmällä seksikerrallaan, miehistä 90%. Amerikkalaisessa The National Study of Female Sexuality -raportissa vuodelta 1976 naisista 94 prosenttia sen sijaan sai masturboidessaan säännöllisesti ja helposti. Samassa tutkimuksessa yli 40 prosenttia tuli säännöllisesti suuseksissä tai kun kumppani stimuloi klitorista kädellään, mutta huomattava osa jäi näilläkin keinoin usein ilman. Miesten kohdalla lastinheittopulmat ovat huomattavasti harvinaisempia, mutta ei tuleminen kaikille miehillekään itsestäänselvyys ole. Itse olen kautta aikain onnistunut saamaan orgasmin pelkästä yhdynnästä tasan kerran. Kumppanit, joiden kanssa olen tullut ylipäänsä, ovat hekin laskettavissa yhden käden sormilla. Sattumoisin oikea käteni on myös ainoa rakastaja, jonka kanssa saan joka kerta takuuvarmasti. Seksi voi tuntua ihanalta ja kiihottavalta ilmankin, ja mies voi olla loistava rakastaja, jonka kanssa nautin joka hetkestä, mutta tuleminen vaatii aika tarkat parametrit: hyvät lämppäykset ja oikeanlaista stimulaatiota, oikealla paineella oikeasta kulmasta, välillä hävyttömän pitkään. Tämä edellyttää toiselta opettelua – eikä siltikään toimi joka kerta, koska myös pään säätöjen pitää olla kohdillaan. Ilman oikeaa mielentilaa näppärinkään sormitekniikka ei auta saavuttamaan lopullista riettauden räjähdystä. Liipasinherkkyyteen vaikuttavat ärsyttävän paljon myös hormonikierto, stressitaso, väsymys, Jupiterin kuiden asento suhteessa Merkuriuksen astraalivarjoon ja niin edelleen. Va R ma a on aino asTaa n, että tuleminen on epävarmaa. Niin minun kuin partnerinkin pitää olla sen kanssa sujut, jotta seksistä ei tule pakottavaa orgasmin metsästystä. Paineet purkautumisesta kun vetävät miltei varmaan laukeamislukkoon. Mutta kyllähän stressi kasvaa, kun tulemattomuudesta on niin helppo tulkita liikoja: laukeamattomalla on frigidin lahnan libido, vastapuoli on surkea sänkykaveri, virta kumppanien välillä on väljähtänyt ja niin edespäin. Ei pidä paikkansa. Jos seksi on muuten nautinnollista, orgasmivaikeuksista ei lähtökohtaisesti pitäisi ajatella mitään. Turha kelaileminen ja jännittäminen kun ovat pahimpia kliimaksintappajia. Orgasmia kannattaa toki hamuta yksin ja yhdessä ja käyttää tarpeeksi aikaa kikkojen kokeilemiseen, mutta ylianalysointi sikseen. Tulee kun on tullakseen. • TuleJo PA LS TA LL A MARI S u ON TO KI RJ OI TT AA SE K S IS T ä. P AL ST AL LA NA u TIT AA N AR J E N PI EN IS T ä, K A u NIIS TA AS IO IS TA . li is a T an i ma R i su on T o s e K si he TK i K a i K K i m i T ä R a K a s T in
Ravintosisältö / 100 g valmista tuotetta (laskennallinen) määRä Yksikkö eneRgia 249 kJ eneRgia 60 kcal PRoteiini 4,5 g Rasva 2,2 g Josta tYYdYttYneitä RasvahaPPoJa 0,6 g hiilihYdRaatit 5,4 g Josta sokeReita g suola 0,6 g laktoosi g tuotteen soveltuvuus Ruokavalioille: maidoton, laktoositon, 11 5 / 2 1 5 PA LS TA LL A P u r e TA A n A j A nk oh TA i S i A AS io i TA o S iin . V uo ro SS A PA LM i A n B ro i L er ik ei TT o re SS u n P er u S ko u L u SS A. J us si sä R ki la ht i tuote BRoileRikeitto m g n s k tuotenumeRo k14211 ainesosat vesi, PeRuna, kasvikset (PoRkkana, PaPRika, PuRJo, selleRi, PalsteRnakka), suomalainen BRoileRinliha (18 %), RuohosiPuli, PeRsilJa, mausteet, sokeRi. tuotteen suolaPitoisuus: 0,6 % tuote saattaa sisältää luita tuotteessa käYtetYt mausteet Ja aRomit: koRianteRi, kuRkuma, saRviaPila, caYennePiPPuRi, fenkoli, Juustokumina, mustaPiPPuRi,valkoPiPPuRi Y l ka t s a u s
P R O L OG I 12 5 / 2 1 5 HE HALUSIVAT VAIN AUTTAA 24 -v u OtIas Enni Mikkonen oli jo vuosia unelmoinut lähtevänsä vapaaehtoistöihin. Haaveissa oli matka johonkin Afrikan maahan, muttei tarkkaa suunnitelmaa siitä, minne lähteä ja mitä siellä tehdä. Se ei ollut oleellista. Tärkeintä oli päästä kauas ja kokea jotain, mitä kotona ei voinut kohdata. Mikkonen päätyi Maailmanvaihto ry:n sivuille ja huomasi järjestön hakevan vapaaehtoistyöntekijöitä nepalilaiseen orpokotiin. Puolen vuoden mittainen ohjelma maksoi 3 400 euroa, joka tuntui suurelta summalta opiskelijalle. Hinnalla kuitenkin katettiin vapaaehtoistyötä edeltävä ja seuraava koulutus, eläminen Nepalissa sekä Maailmanvaihto ry:n periaatteisiin kuuluva vastavuoroinen vaihto Nepalista Suomeen. Mikkonen haki paikkaa, tuli valituksi ja lähti matkaan. Oli vuosi 2005. Vaikka koulutus helpotti uuteen maahan ja kulttuuriin asettumista, se ei valmistanut Mikkosta Nepalissa kohdattavaa todellisuutta varten. Orpokodin lasten kylmänkosteat sormet ja kapeat sääret kertoivat karua kieltään. Orpokotia ylläpitävästä vahvasta ulkomaalaisesta lahjoittajaverkostosta huolimatta orpokodin johtaja väitti, että varoja ei ollut tarpeeksi. Nopeasti Mikkosesta alkoi tuntua, että jokin oli pahasti vinossa. NePa LIN kym meN eN vuotta kestänyt sisällissota päättyi vuonna 2006, ja sodan jäljiltä köyhtynyt maa aukeni nopeasti turisteille. Maailmanpankin julkaisemien tilastojen mukaan vuonna 2013 Nepalissa vieraili lähes 800 000 turistia ja turismista saadut tuotot muodostivat 3,9 prosenttia valtion bruttokansantuotteesta. Suomessa vastaava luku samana vuonna oli 2,5 prosenttia. Turismin ja siitä saatujen tuottojen oletettiin kasvavan – aina huhtikuussa 2015 maata ravistelleeseen maanjäristykseen saakka. Valtion aukeaminen ulkomaalaiselle valuutalle johti orastavan vaurastumisen rinnalla odottamattomiin sivuoireisiin. Turistien suosimille alueille alkoi ilmestyä orpokoteja ja vapaaehtoistöitä välittäviä toimistoja. Enni Mikkosen tavoin entistä useampi turisti kiinnostui nähtävyyksien ja trekkauksen lisäksi hyväntekeväisyydestä. Ongelmana vain on, että vapaaehtoistöitä Nepalissa välittävien hyväntekeväisyysjärjestöjen joukkoon on kasvanut voittoa tavoittelevia yrityksiä. Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa ja maan muissa turistien suosimissa kaupungeissa monista orpokodeista on tullut elinkeino, jolla on ihmiskaupan piirteitä. Lasten ja perheiden jälleenyhdistämisen parissa työskentelevän yhdysvaltalaisen Next Generation Nepal -järjestön (NGN) vuonna 2014 julkaiseman vapaaehtoistyötä käsittelevän raportin mukaan hyvää tarkoittavat, työstään maksavat vapaaehtoistyöntekijät ovat keskeinen syy siihen, miksi Nepalin 16 000 lastenkodin lapsesta vain yksi kolmesta on todellisuudessa orpo. ”Vapaaehtoistyöntekijät maksavat välittäjäyritykselle keskimäärin noin 200 dollaria kahden viikon vapaaehtoistyöstä”, järjestön ohjelmaja viestintävastaava Katie Feit kertoo. Maassa, jossa arviolta joka neljäs elää alle köyhyysrajan, turistien työstään orpokodeille maksamat palkkiot ovat houkutteleva markkinarako. Eikä markkinaraossa itsessään mitään, mutta kaupantekovälineitä ovat lapset. ”Pelastaessamme yhden lapsen tämän tilalle tulee kymmenen uutta”, Feit sanoo. Orpokoteihin liittyvä bisnes perustuu kaksinkertaiseen huijaukseen. Sen ensimmäinen kohde on vanhempi, joka antaa lapsensa lastenkotiin uskoen tämän saavan mahdollisuuden turvalliseen lapsuuteen ja laadukkaaseen koulutukseen. Huijauksen seuraava kohde on vapaaehtoistyöntekijä, joka uskoo kerrankin näkevänsä, kuinka hänen antamansa rahalahjoitus tai työpanos menee perille. Näin Enni Mikkonenkin uskoi. ku N mIkkO seN puolen vuoden vapaaehtoistyöjakso eteni, orpokodin toiminta alkoi vaikuttaa oudolta. Rahalahjoituksista huolimatta lapsille tarjottiin päivä toisensa jälkeen vain laihaa linssikeittoa. Vapaaehtoisille selvisi, että usealla lapsella on todellisuudessa vanhempia ja sukulaisia elossa. Monen muunkin kuin Mikkosen epäilykset heräsivät. Kun Mikkosen pesti Kathmandussa oli lopuillaan, paikallinen vapaaehtoistyöntekijä NEPA LI IN MATKUS TAVAT VA PA AEHT OI ST YÖ NTEK I J ÄT MAK SAVAT AU TTAA KS EEN OR POJ A LA PS IA , MU TTA US EI N LA PS ET EI VÄT HYÖD Y AV US TA MI TÄ ÄN .
13 5 / 2 1 5 aloitti orpokodin taustojen tutkimisen Mikkosen ja toisen suomalaisen vapaaehtoistyöntekijän tukemana. Paljastui, että lahjoituksin ylläpidetyn lastenkodin lapset eivät vuosiin olleet päässeet osallisiksi heille kohdistetuista varoista. Viisi vuotta kestänyt selvitysprosessi kärjistyi paikallisen toimittajan orpokodista tekemään uutisdokumenttiin. Mediahuomion luoman painostuksen ansiosta orpokodin johtajalta vietiin valtuudet toimia Kathmandun alueella ja suurin osa lapsista saatiin siirrettyä uuteen lastenkotiin. Johtaja ei kuitenkaan koskaan joutunut syytteeseen teoistaan. Vaikka Mikkosen vapaaehtoistyöjaksosta on kymmenen vuotta, vapaaehtoistyöhön liittyvät ristiriidat Nepalissa eivät ole kaikonneet. Next Generation Nepal -järjestön Katie Feit pelkää historian toistavan itseään. Kuten sisällissodan jälkeen, myös keväisen maanjäristyksen takia Nepal tarvitsee turismia saadakseen taloutensa jälleen liikkeelle ja yhteiskuntansa tolpilleen. Turismin kasvu tarjoaa samalla vapaaehtoistyöturismille entistä houkuttelevamman markkinaraon. NGN on jo saanut raportteja maanjäristyksen tuhoamilta alueilta, joissa vanhempia on houkuteltu antamaan lapsia orpokoteihin. Vastausta säestää huokaus. ”Nepal on ollut todella haastava kohde meille, nimenomaan siellä näkyvän vapaaehtoistyöturismin takia”, Maailmanvaihto ry:n pääsihteeri Anni Koskela aloittaa. Samaisen järjestön kautta Mikkonen lähti kymmenen vuotta sitten Nepaliin. Mikkosen kohtaamat ongelmat eivät jääneet ainutkertaisiksi, ja Maailmanvaihto ry on sittemmin lähettänyt Nepaliin vapaaehtoistyöntekijöitä vain tarkasti harkituissa tapauksissa, kuten vapaaehtoistyöntekijän niin perustellusti toivoessa. Yhteistyö on ollut myös kokonaan katkolla. Vaikka Koskela painottaa, ettei Maailmanvaihto ry ole verrattavissa vapaaehtoistyötä elämysmatkana markkinoiviin yrityksiin, vapaaehtoistyöturismi on vain yksi esimerkki vapaaehtoistyön ristiriidoista. NGN kyseenalaistaa muun muassa kouluttamattoman työvoiman lähettämisen jo ennestään korkean työttömyyden kehitysmaihin ja vapaaehtoistyön tekemisen haavoittuvassa asemassa olevien lasten parissa. Järjestö painottaa mallia, jossa kehitysmaissa tehtävää vapaaehtoistyötä velvoittaisivat samat vaatimukset kuin lähettävissä maissa niin koulutuksen, viisumikysymysten kuin valvonnan saralla. Tarkastellessaan vapaaehtoistyöturismin laillisuutta NGN :n Katie Feit nostaa esille muun muassa Nepalin maahanmuuttolain, joka kieltää työn tekemisen turistiviisumilla. Laki koskee myös vapaaehtoistöitä, mutta lain valvonta on vähäistä vapaaehtoistyöturistien maahan tuomien taloudellisten hyötyjen takia. ”Vapaaehtoistyöntekijä ei lähde vapaaehtoistöihin korvatakseen työntekijää. Vapaaehtoistyöntekijän rooli on ennen kaikkea oppijan rooli”, Koskela sanoo. Moni haluaa oppia. Maailmanlaajuisesti vapaaehtoistyöturismi on kasvussa. Tietoa vapaaehtoistyöpaketeista löytyy jo useilta nuorille suunnattujen matkatoimistojen sivuilta. NGN:n raportti arvioi, että jopa 1,6 miljoonaa turistia työskentelee vapaaehtoistyöntekijänä vuosittain. En ni Mik kosEllE nepalilaiset orpokodit ovat yhä arkipäivää. Korruptoituneen lastenkodin sulkemisen jälkeen oli perustettava uusi lastenkoti, jonka ylläpitämiseksi Mikkonen yhdessä muiden suomalaisten ja nepalilaisten vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa loi yhä toiminnassa olevan Maya Nepal -järjestön. Mikkonen tekee myös Nepaliin liittyvää väitöskirjatutkimusta Lapin yliopistossa. Vaikka Mikkonen on pohtinut hyväntekeväisyyttä ja vapaaehtoistöitä niin omien kokemustensa kuin tutkimuksensa kautta, selkeää vastausta vapaaehtoistyön ristiriitoihin ei ole vielä löytynyt. ”Lähtökohtaisesti vapaaehtoistöihin lähteminen on aina itsekästä, vaikka maailmalle lähdettäisiin oppimaan ja kokemaan hyvän tekemistä”, Mikkonen sanoo. ”Onko pelkkä seuraajan ja oppijan rooli eettisesti kestävä?” • a nn a tE r V ah ar ti al a li is a ta ni
14 5 / 2 1 5 Te em u Ta ir a, us ko n T o T ie T een yl io pi s T on le h T or i , h el si ng in yl io pi s T o: ”Koska kysymykseen ei ole objektiivista tieteellistä vastausta, olisi helppo sanoa, että jokaisen oma uskonto on tärkein subjektiivisesta näkökulmasta. Sanoisin kuitenkin, että tärkein uskonto on mikä tahansa toisen oma. Se pakottaa ihmiset pohtimaan omaa katsomustaan vain yhtenä satunnaisena muiden joukossa.” Vi rpi m äk el ä, us ko nn on fi lo sof i a n pr ofe ss or i , h el si ng in yl io pi s T o: ”Ainakin kannattajamäärältään ja maantieteelliseltä levinneisyydeltään kristinusko on maailman suurin uskonto, vaikka islam kirii sitä kiinni armotonta tahtia. Historiallisesta näkökulmasta erityisesti keskiajalla kirkko väitti omistavansa ainoan totuuden.” h ei kk i p a T om äk i , ka ns ai n V äl is en po li T ii k a n pr ofe ss or i , h el si ng in yl io pi s T o: ”Kaikkein tärkein uskonto on se ihmiskunnan yhteinen moninaisuus, jonka perusta syntyi akseliaikana eli vuosina 800–200 ennen ajanlaskun alkua. Kaikkialla vanhassa maailmassa Kiinasta ja Intiasta Persiaan ja Kreikkaan inhimillinen henki heräsi pohtimaan perustavia kysymyksiä ja väittelemään niistä. Se loi rakenteellisesti samanmuotoisia eli homologisia vastauksia.” p as i Tu ru ne n, a i T o a V io li i TT o -ha nk ke en T ie d o T us si h T eer i: ”Mielellämme annamme haastatteluita yhdistyksemme toimintaan liittyvissä kysymyksissä valaistaksemme, mistä Aito avioliitto -toiminnassa ja -tavoitteissa on lähemmin kysymys. Yhdistyksemme ei ole kuitenkaan uskonnollinen, minkä vuoksi koemme, ettei esittämäsi kysymys liity yhdistyksemme toimintaan.” Ja ak ko h äm een a n TT il a, ar a b ia n ki el en J a is l a mi n T u T ki mu k s en pr o fe ss or i , h el si ng in yl io pi s T o: ”Jos mietitään uskonnon levinneisyyttä, aikaa ja nykyistä tunnustajamäärää, niin kristinusko on ehdottomasti tärkein. Se on myös itselleni henkilökohtaisesti tärkein, sillä tulen itse länsimaalaisesta kulttuurista, joka on vahvasti kristillisen kulttuurin ja perinteen muokkaamaa.” • Ka ro li na Mi ll er MiK ä on M aailM an tärKein usKonto? pa ls T al la e T si T ää n l o pu lli s T a V as T a u s T a . e P ä K or re K ti V ä i te su u r i a K Y s Y M Y K si ä k ai k ai la , fy si ol og ian pr of es so ri J a ne ur ob io l o gi , h el si ng in yl io pi s T o: ”Ihmiset, jotka eivät tiedä aivoista tai geeneistä mitään, ovat yleensä hyvin kiinnostuneita tästä kysymyksestä. Älykkyys on psykologinen käsite, jolla yritetään selittää älyllistä toimintaa. Ei ole olemassa yksimielistä määritelmää, mitä älykkyys on. Selitystä älylliselle toiminnalle pitäisi hakea aivojen kehityksestä. Aivojen kehitys perustuu siihen, miten geenejä niiden hermosoluissa luetaan erilaisissa tilanteissa. Väite perustuu 1800-luvulta peräisin olevaan täysin vanhentuneeseen ajatteluun, ja sitä käytetään usein poliittisiin tarkoituksiin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.” Vi rpi m äk el ä, us ko nn on fi lo sof ia n pr of es so ri , h el si ng in yl io pi s T o: ”Älykkyyden periytyvyys ei tutkimusaiheena ole mitenkään epäkorrekti tabu. On totta, että geenien muuntelu selittää osan älykkyyden variaatiosta. Näin on osoitettu esimerkiksi kaksosia tutkimalla. Normaalin älykkyyden vaihtelun taustalla olevia tarkkoja geenivariantteja tunnetaan tosin vielä huonosti. Mutta perintötekijät selittävät vain osan älykkyyseroista. Näinhän on varmaan jokaisen ominaisuutemme kohdalla – ei tule heti mieleen esimerkkiä jossa näin ei olisi. Loput ominaisuuksien vaihtelusta on ympäristön selittämää. Älykkyyteen voi vaikuttaa valitsemalla ympäristönsä oikein.” • Ka ro li na Mi ll er Geenit M äärä äVät älYKKYYttä. p al s T al la e T si T ää n V as T a u k s ia ep äk or re k T ei hin V äi TT ei si in . P r o l o G i
15 5 / 2 1 5 KesKusta nu orten puheenjohtaja Teppo Säkkinen pyydettiin kesäkuussa vastavalitun pääministerin puheille. Helsingin Sanomissa oli julkaistu keskustanuorten varapuheenjohtaja Katja Asikaisen mielipidekirjoitus, jossa irtisanouduttiin jyrkästi hallitusohjelmasta ja syytettiin keskustaa alkiolaisen ihmisyysaatteen hautaamisesta. Eikä Asikainen ollut ainoa pettynyt. Moni keskustanuori tuomitsi tuohtuneena leikkauslistan. Säkkinen sai puheenjohtajana selittää pääministerille, mistä kritiikissä oli kyse. ”Monet jakoivat huolen leikkausten vaikutuksista ja siitä, että sosiaalinen oikeudenmukaisuus on unohtunut. Katjan kirjoitus oli tärkeä puheenvuoro, joka välitti hallitusohjelman kanssa kipuilevien keskustanuorten viestin ja purki jännitteitä.” Säkkinen kuitenkin uskoo, että valtaosa keskustanuorista hyväksyy emopuolueen hallituspolitiikan. Hän ei itsekään yhdy Asikaisen ankaraan kritiikkiin. ”Hallitusohjelma sisältää todella kivuliaita asioita, mutta allekirjoitan pitkälti sen politiikan, jota on lähdetty tekemään. Kun talous ei ole kasvanut seitsemään vuoteen eikä velkaantumiselle näy loppua, on pakko tehdä ikäviäkin päätöksiä, jotta voimme taata hyvinvointiyhteiskunnan tuleville sukupolville.” KriitiKot soim aavat , että keskustasta on tullut kokoomuksen jatke ja elinkeinoelämän edunvalvoja. Säkkinen ei allekirjoita syytöksiä. Sosiaalija terveysmenot ovat hänen mukaansa niin suuri kuluerä, että säästöt osuvat väistämättä myös niihin. Se, että hallitusta johtaa kokoomuksen sijaan keskusta, näkyy esimerkiksi ennallaan pysyvässä veroasteessa. ”En koe, että keskusta tekisi hallituksessa oikeistolaista politiikkaa. Jos ajat olisivat paremmat ja tehtäisiin samanlaisia päätöksiä, pitäisin niitä oikeistolaisina ja vastustaisin niitä. En kuitenkaan näe muuta keinoa nousta tästä suosta. Moni keskustalainen toivoi punamultaa, mutta joutuisimme leikkaamaan, vaikka SDP olisikin hallituksessa.” Leikkauslista tuotti tosin pettymyksiä Säkkisellekin. Erityisen raskailta tuntuvat rajut leikkaukset kehitysyhteistyöstä, ja koulutusleikkaukset osuvat opiskelevaan Säkkiseen henkilökohtaisestikin. ”Huuto, joka seurasi rikotusta koulutuslupauksesta, oli toki ansaittu. Mutta pelkään, että jos leikkaukset eivät osuisi opiskelijoihin, ne sattuisivat vielä meitäkin heikko-osaisempiin.” Asikainen suree puheenvuorossaan alkiolaisten arvojen hylkäämistä. Ne ovat tärkeitä Säkkisellekin, mutta hänen lähestymistapansa aatteeseen on erilainen. Siinä missä Asikainen vetoaa köyhimpien asemaan, pitää Säkkinen valtiontalouden tasapainon tavoittelua alkiolaisena ajatuksena. ”Eihän köyhän asiaa voi ajaa, jos talous ei ole kunnossa.” sä KKin en Korosta a, että hän ei ole halunnut vetää nuorisojärjestön rivejä suoriksi. Puheenjohtajana hän sanoo vaalineensa ”rakentavaa ja ratkaisukeskeistä jännitettä” emopuolueeseen ja pyrkineensä kuromaan umpeen sukupolvien välisiä railoja. Säkkinen on kotoisin Lapista, mutta profiloitui eduskuntavaaleissa töölöläiseksi kepuhipsteriksi. Hän ymmärtää erilaisia keskustalaisia elämäntapoja ja haluaa häivyttää vastakkainasetteluja. Kesäkuinen kritiikki johti arvokkaaseen dialogiin, ja puolueen johto otti Säkkisen mukaan nuorten huolen tosissaan. Ja on nuorisojärjestön avauksia kuunneltu ennenkin: ”Olemme onnistuneet jättämään kädenjälkemme hallituksen politiikkaan. Perustulokokeilu ja panostus vihreään talouteen ovat asioita, joita keskustanuoret ovat ajaneet jo vuosia ja joita ei olisi hallitusohjelmassa ilman meitä. Ne ovat minulle toivonkipinöitä tällä hallituskaudella.” Lokakuussa keskustanuoret valitsevat uuden puheenjohtajan. Säkkinen odottaa mielenkiinnolla, millainen rooli nuorisojärjestölle muotoutuu, kun keskusta on jälleen pääministeripuolue. ”Jos nuorisojärjestö olisi samaa mieltä puolueen kanssa kaikesta, se voisi lakkauttaa itsensä tarpeettomana.” • ro os a P o HJ a L ai ne n K ES K u ST AN u O r ET HA u KK ui v AT KE S ä LL ä EM OP u OL u ET TA AN AL K i OL A i SE N i HM i S yy SA AT TE EN H y LK ää M i SE ST ä, M u TT A P u HE EN JO HT AJ A T EP PO Sä KK i NE N E i y HD y K ri T ii KK ii N . Ke sk el lä L aur a ma ti K ai ne n H en K i L Ö
AN NIK KI VA LO MI EL I
OSKA RI ON NINE N ylioppilaslehti 17 5 / 2 1 5
On Ole massa simppeli testi , jolla voi mitata ihmisen huumorintajun määrän ja laadun. Koehenkilönä ravintola Manalan pöydässä istuu näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Jani Volanen, 43. Mites on, Volanen, naurattavatko natsit? ”No naurattaahan ne!” hän hörähtää ja erittelee mieltymyksiään vielä tarkemmin. ”Mua naurattaa Olli Immosen Facebook-kirjoitus suunnattomasti. Se, että se on kirjoitettu pe–la-yönä englanniksi, kertoo kaiken olennaisen. Jos mä kirjoittaisin Facebook-päivityksen englanniksi, niin se tarkoittaisi että koen olevani niin makee jätkä kuin voi olla. Sen voisin tehdä vain humalassa.” Testi päättyy. Olisi ollut ihme, jos natsit tai Olli Immonen eivät naurattaisi Volasta. Hänen uransa käsikirjoittajana ja ohjaajana kun esittää jatkuvasti islantilaisen sarjakuvapiirtäjän Hugleikur Dagssonin kysymystä: saako tälle edes nauraa. Vastaus on yksiselitteinen: saa ja pitää. JO s tO dellisuutta ei lasketa, niissä paikoissa, mihin suomalainen hauska on viimeisen 20 vuoden aikana mennyt, on varsin usein ollut myös Jani Volanen. Se kertoo sekä suomalaisen hauskan rajallisesta määrästä että Volasesta. Volanen on käsikirjoittanut Studio Julmahuvia, Ihmebantua ja Putousta. Q-teatteriin hän on tehnyt syyskuussa ensi-iltansa saavan Jälkeenjäävät-näytelmän ja toissa vuonna Häiriötekijänäytelmän, jonka ohjaaja Aleksi Salmenperä on juuri filmatisoinut. Hän on ohjannut Ranuan kummeja, ääninäytellyt animaatiosarja Pasilan komisario Kyösti Pöystiä ja esiintynyt valtavassa määrässä muita elokuvia, näytelmiä ja tv-sarjoja. Luetellut komediat käyvät kattavaksi esitykseksi siitä, mikä Volasesta on hauskaa. No tietenkin ne natsit, mutta lisäksi esimerkiksi seuraavat asiat: Jättiläismäinen hiiri kimittämässä absurdiuksia ja antamassa luunappeja ärrinmurrinkeksejä syöneille miehille. Kuolemansairas nainen huutamassa kurkku suorana vittua ja paskomassa viime tekonaan pitkin sänkyään. Tuohtuminen siitä, että mummot ovat aina tiellä ja pahimmassa tapauksessa tyhmiä, ilkeitä ja tiellä. Tv-ohjelma, jossa perheen isän tappanut mies saapuu kuukausi teon jälkeen studioon keskustelemaan uhriensa kanssa. Ensin hirmuteko rekonstruoidaan olohuoneessa, ja lopulta murhamies päätyy tanssimaan hitaita ja nuolemaan perheen tyttären kanssa. Viimeistä ei tosin koskaan esitetty, sillä Volanen oli kirjoittanut sen Putousta varten. ”Tajusin itse, että tää pitää sensuroida, koska se tulisi kello 19.30 Maikkarilta.” Mutta muuten hän kertoo tehneensä ohjaajana ja käsikirjoittajana vain sitä, mitä on halunnut. ”Ohjelmia ideoidessani en käytä mittarina sitä, että miettisin kenenkään toisen kantilta. Mä vain teen, mikä mua just silloin kiinnostaa. Valitettavasti ne aiheet vaan pysyy samoina.” Siitä kun tuottaja tai kanavajohtaja lukee käsikirjoituksen ja aloittaa palaverissa lauseen, että ”pitäiskö tässä kuitenkin olla”, alkaa tuhon tie, Volanen sanoo. ”Sitten voi ottaa paperit ja kävellä ulos.” parikym ppisen ä Jani Volanen kävi yötäpäivää kotikoulua. Oppimateriaalina oli 600 VHS :n kokoelma. Elokuvia ja tv-sarjoja, komediaa ja draamaa. Ja varsinkin DeNiroa, Pacinoa ja Hoffmania. Leikkaamattomia versioita ja muita harvinaisuuksia hän hankki lisää Lontooseen varta vasten tekemillään ostoretkillä. ”Ei mulla mitään muuta koulutusta ole. Ei kirjoittamiseen, eikä ohjaamiseen.” Näyttelijäksi hän sen sijaan on kouluttautunut, ainakin melkein. Lapsena Volanen näki isänsä ammatin vuoksi valtavasti näytelmiä. Yläasteiässä hän keksi haluavansa itsekin näyttelijäksi. Ensin Volanen osallistui teatterikerhoon ja haki sitten lukuisiin tv-ohjelmiin avustajaksi. Ensimmäinen rooli oli arkistotonttu Joulukalenterissa vuonna 1986. (Muita varhaisia avustajarooleja Volanen sanoo deletoineensa itse Wikipediasta ”hirveän kasan”.) Seuraavana vuonna hän jatkoi Kallion lukioon ja liittyi Kellariteatteriin. Näytteleminen meni jo koulun edelle, ja lukio jäikin kesken, kun Volanen valittiin ennen abivuottaan 17-vuotiaana teatterikorkeakouluun. Teatterikorkeakoulu oli 1980-luvun lopussa täysin sekavassa tilassa: näyttelijäntyön professori Jouko Turkka oli erotettu Jumalan teatterin jälkimainingeissa pari vuotta aiemmin, ja hänen aisaparinsa Jussi Parviainen jätti koulun puoli vuotta ennen Volasen tuloa. ”Loihan ne mystiikkaa sen koulun ympärille enemmän kuin kauppakorkeakoulun. Jos Turkka olisi ollut siellä silloin, kun mä olisin mennyt, olisin tietysti ollut jännittyneenä ja innoissani ja toivonut, että musta tulee sen lellikki.” Tosiasiassa teatterikorkeassa ei ollut tuolloin enää juuri ketään. Turkan ja Parviaisen perässä koulun oli jättänyt kesken merkittävä määrä opiskelijoita. Ne, jotka jäivät, taas halveksivat kaikkea, mikä oli jäljellä. Varsinkin, kun lehtoristo yritti tehdä pesäeroa Turkan ja Parviaisen metodeihin. Rehtorinkanslian ovi paukkasi lähes vuosittain, ja pahimmillaan koko valtionrahoitus oli uhattuna. ”Näyttelijäkoulutukseen laitettiin rahaa saman verran kuin hävittäjälentäjän koulutukseen, mutta juuri kukaan ei valmistunut. Kaikki vaan haistatti paskat ja heitti paskaa seinille ja lähti pois.” Eikä valmistunut Volanenkaan, vaan ensin hän lähti pitämään välivuotta ja näyttelemään MTV:n Vääpeli Körmyissä ja Ylen Tapulikylä-draamassa. Sieltä hän palasi hetkeksi kouluun ”pyörähtelemään ylimielisenä maikkarinäyttelijänä”, kunnes Pekka Milonoff poimi 22-vuotiaan Volasen KOMteatteriin vuonna 1994. ”Mulla on teoreettisesti huono omatunto, mutta en olisi sillä diplomilla tehnyt mitään. Myös mun taiteelliset ja kirjalliset lopputyöt olisivat olleet yhdentekeviä siinä iässä. Niitä en olisi tarvinnut, eikä olisi tarvinnut kukaan muukaan.” Brittiläisillä ja yhdysvaltalaisilla komedioilla itsensä kyllästänyttä parikymppistä Suomen tvtarjonta ällistytti. Vielä 1980-luvun puolivälissä Pirkka-Pekka Petelius, Kari Heiskanen ja Aake Kalliala olivat tehneet Volasen suuresti arvostamaa Tabua, mutta sen jälkeen jälkeen viidessä vuodessa koko kenttä oli romahtanut. Enää oli Pulttibois ja Manitbois ja Petelius pelleilemässä sermiä vasten. ”Niissä ärsytti halpuus, köykäisyys ja sellainen ylimielisyys siitä, että tän ei tarvitse olla tän kummempaa. Sitten vielä liioiteltiin, että tän ei tarvitse todellakaan olla yhtään mitään. Petelius nerona vaan improvisoi ja putoilee, mutta kaikki se on säilytetty”, Volanen päivittelee ja alleviivaa pöyristystään jokaisella äänenpainolla. ”Mä pidin sitä petturuutena, koska mä olin nuori ja vihainen, ja vihainen ainoastaan komedialle. Ei mulla muita suuria ajatuksia maailmasta ollut, kuin että tv-komedia pitää muuttaa.” teatterikO ulussa Volanen oli tavannut Jukka Rasilan, Janne Reinikaisen ja Petteri Summasen. He olivat varmoja, että komedialle, jollaista he haluaisivat itse katsoa, oli Suomessa tilaus, sillä kukaan ei tehnyt sellaista. Volasesta tv-komedian muuttaminen oli oikeastaan aika yksinkertaista. Riitti, että komedia näyttäisi hyvältä, ei hauskalta. Mutta niin helppoa kuin se olikin, Suomessa sitä ei osattu, eikä edes haluttu osata. Volanen kertoo, kuinka puvustajalle piti erikseen tolkuttaa, että ei hauskoja vaatteita ja sivulle sojottavaa kravattia, vaan tavalliset farkut. Maskeeraajalle, että ihan tavallinen meikki, ei mitään viiksiä kulmakarvoiksi ja syylää otsaan. Lavastajalle, että tämä on ihan tavallinen talo, ei siis mitään vinoja seiniä, pinkkejä ikkunoita ja tähtiä. Näyttelijöille, että näytelkää niin tosissanne kuin osaatte. ”Uutisten pitää näyttää uutisilta ja kuulostaa uutisilta. Siinä ei saa näyttelijällä kulmakarvakaan värähtää.” 18 5 / 2 1 5 ylioppilaslehti
1990-luvun puolivälissä Volanen, Rasila, Reinikainen ja Summanen päätyivät MTV 3 :lle toteuttamaan suurta missiotaan. Ensin nelikko teki Toini ja Heikki Haaman show’n vuonna 1995. Seuraavana vuonna Toni ja Heikki Haaman show’n ja vielä fiktiivisestä poikabändistä kertovan parodiadokumentin The Joyboys Storyn. Ideoista ei ollut pulaa. Volasella oli tapana kirjata porukassa keksittyjä vitsejä muistikirjaansa, kun nelikko oli notkunut dokailemassa ja pelaamassa biljardia kapakoissa. ”Mitä Summanen keksikin, mä nauroin aina ihan kuset housussa”. Volanen sanoo. Nyt hän muistelee 90-lukua kultaisina vuosina. Sen ymmärtää. Parikymppisillä näyttelijöillä oli budjetti, jolla tehdä mitä huvitti. Kukaan ei kontrolloinut käsikirjoituksia. Studioon saattoi rakentaa vaikka avaruusaluksen, jos visio sitä vaati. ”Eka sarja oli kehno, toka oli parempi ja kolmas Joyboys Story oli hyvä. Siinä me heitettiin ohjaaja vittuun, kun mä olin henkilökohtaisesti kyllästynyt siihen, että ohjaajalle pitää selittää, mihin tässä pyritään ja mihin kamera kannattaisi laittaa.” Sitten MTV 3 :n kanavajohto vaati ohjelman vetonaulaksi konkaritähteä ja nähdä käsikirjoitukset etukäteen. Janne Reinikainen soitti puhelun, ja pian koko ryhmä palkattiin Ylelle. Ylelle rYhm ä lupasi tehdä vuodessa kaksi sketsisarjaa ja yhden Montreux’n komediakilpailuun lähetettävän ohjelman. Uho oli kova, mutta tehtävä mahdoton ja Yle lopulta ymmärtäväinen. Vuosi oli ehtinyt jo lokakuulle, kun Volanen leikkasi vielä lokakuussa vuoden ensimmäistä sarjaa. Sen nimi oli Studio Julmahuvi. Volanen oli vaihtanut ohjaajaksi ja Tommi Korpela liittynyt ryhmään, mutta muuten metodi oli sama: kaiken piti näyttää mahdollisimman aidolta ja mahdollisimman hyvältä. Julmahuvi oli oma puolen tunnin mikro-tv-kanavansa, jossa näytettiin niin saksalaista poliisisarjaa Die Küheä kuin 1970-luvun kotimaista etsiväsarjaa Z-salamapartiota. ”Jos sulla oli ääni poissa tv:stä, niin et saanut tietää katsovasi komediaohjelmaa”, Volanen sanoo. ”Toteutuksen uskollisuus taas vaati paljon värija äänimäärittelyä. Siinä oli jotenkin perstuntuma siitä, että toimiakseen genrepilailu vaatii sen, että genre on niin uskottava kuin mahdollista. Silloin kaikki, mitä sanotaan ristiin, toimii.” Se, että Julmahuvia leikattiin kuin ”raskasta dokumenttia”, vei aikaa, jota piti sitten hankkia kaikenlaisilla keinoilla. Siksi esimerkiksi Jukka Rasila joutui näyttelemään kaikki lastenohjelma Muksuluurin jaksot putkeen. ”Sillä raukalla oli ajeltu pää, puoliksi kalju. Puolessa välissä päivää rupesi sänki puhkeamaan, ja jouduttiin ajelemaan se uudestaan. Silmiä se piti kierossa niin monta tuntia, että se ei enää jaksanut, mutta luuli silti, että ne pysyy kierossa. Mä jouduin näyttämään monitorista videonauhalta, että ei ne ole. Pete juoksi sille jotain limua, ettei mennyt taju, kun sokerit oli niin alhaalla”, Volanen naureskelee. ”Mutta sillä yhdellä kohtuuttomalla päivällä taiottiin 40 minuuttia valmista materiaalia.” ylioppilaslehti 19 5 / 2 1 5
Saksalaisdekkari Die Kühen kuvauksissa taas jokainen jokainen kohtaus kuvattiin identtisenä monesta kuvakulmasta, jotta leikkauspöydällä olisi mahdollisimman paljon valinnanvaraa. ”Kun loppuvaiheessa kuvataan viimeisestä suunnasta, niin ekasta vastakuvasta oli kulunut jo viis ja puol tuntia. Kukaan ei muistanut, kuka sanoi mitä ja miten päin piti seistä. Oltiin kaikki puhuttu saksaa koko päivä, ja Pete oli huutanut tuntikaudet äschen päschen. Se oli ihan helvetin esikartano.” Kun sarja lopulta näytettiin televisiosta vuonna 1998, sen katsojaluvut olivat sadan ja kahdensadan tuhannen välillä, mikä ei televisiomittakaavassa ole erityisen paljon. Puoli vuotta myöhemmin uusintakierroksella katsojaluvut olivat ensimmäistäkin kertaa heikommat, huolimatta siitä, että sarjaa ylistettiin joka toisessa televisiokolumnissa. ”Totuus oli, että siinä välissä ne jaksot oli kopsattu triljoonalle VHS :lle, jotka kiersivät kädestä käteen. Kaikki, jotka sen oikeasti halusi nähdä, olivat nähneet sen jo niin monta kertaa kuin halusivat katsoa”, Volanen sanoo. Muidenkaan Volasen ohjaamien tai käsikirjoittamien sarjojen yleisö ei ole ollut koskaan mikään valtava, vaan Julmahuvin tasoa. Edes Putous, jota Volanen oli suunnittelemassa ja kirjoittamassa sen ensimmäisellä tuotantokaudella vuonna 2009. ei ollut heti koko kansan monsteri. Sellaiseksi se nousi vasta, kun Volanen jätti työryhmän, vaadittuaan turhaan suurempaa budjettia sarjan toista kautta varten. ”Sitä tyhmennettiin pikkasen, tehtiin pikkasen enemmän junteille ja boom, se hyppäsi hetkessä yli miljoonan katsojan.” Katsojam ää rille on kuitenkin yksinkertainen syy. Volasen huumori ei ole miljoonayleisön huumoria, sillä ei miljoonayleisö läpäisisi tämän jutun alun natsitestiä saati huvitu Olli Immosesta. Perikato-elokuvan Hitler-meemin he ehkä tuntevat, mutta siihen se jää. Siksi hyvän maun raja pitää vetää paljon alemmas kuin vaikkapa siihen kuolinvuoteellaan paskovaan naiseen, jolla Volanen naurattaa Häiriötekijä-näytelmässään. Harvemmin on ollut edes Putouksen tuotantokautta, jolloin ei olisi ehditty vääntää siitä, onko jokin sketsihahmo asiaton ja loukkaava vai ei. Volanen kuitenkin uskoo, että kaikesta pitää voida tehdä pilaa. Ei ehkä kaikkialla, eikä kaikin tavoin, mutta pitää. Samalla tavoin kaikesta voi loukkaantua ja kaikelle loukkaannutaan, sillä siitä on tullut sosiaalisen median aikana niin helppoa. Yhdysvalloissa ollaan jo päädytty tilanteeseen, jossa supertähtikoomikot kuten Jerry Seinfeld ja Chris Rock jättävät kampuskeikkoja väliin, kun liialliseen korrektiuteen tottuneet opiskelijat eivät naura, vaan paheksuvat. ”Totuus on, että jos sä kosketat jotain tabua ja teet sen oikein, niin saat kaksinkertaiset naurut. Tai vittuilet stereotypioille tavalla, jossa sä kyseenalaistat stereotypioille vittuilun. Se on hankala laji ja Suomessa vielä hankalampi, kun me vasta opetellaan koko ironiaa käsitteenä”, Volanen selittää. ”Mitä roisimpaan asiaan edetään huumorissa, sitä tarkempi pitää olla sen kanssa, miten sen tekee. Siellä pitää olla älyä ja hyväsydämisyyttä sen jutun takana. Jos ei oo, se on halpaa ja pahimmillaan pelkkää ilkeilyä. Mutta jos on, niin se ei voi mennä silloin pieleen. Jos silloin näkee jonkin asian koomisena, tekee automaattisesti sen oikein. Eli tyhmien ja ilkeiden ihmisten ei kannata tehdä komediaa!” Teatteri, varsinkin Q:n kaltainen pienehkö teatteri, tuntuu sen sijaan olevan paikka, jossa katsojille voi aiheuttaa vaikka millaisia reaktioita ilman, että media tai tosikkoarmeija saapuu haaskalle. Toissa keväänä yhdessä Häiriötekijän näytöksessä katsoja pyörtyi ja kusi alleen, Volanen kertoo. ”Se vietiin ensin aulan puolelle virkoamaan, mutta sitten se halusi tulla takaisin. Ei mennyt luonnollisesti takaisin sille paikalle, jossa istui ensin.” Q-teatterissa on vain se huono puoli, että vaikka sinne olisi kuinka ihana ”käpertyä” ja ”kadota”, sieltä saa ”vitun huonosti rahaa”. Mutta tuskin Julmahuvin tai Ihmebantun kaltaista komediaakaan enää televisioon asti saisi, entisen kaltaisista budjeteista puhumattakaan. ”Jos on tietty porukka, joka haluaa tehdä jotain, siitä luultavasti saa vähiten rahaa. Jos on kanavajohtajan haluama tv-sarja, siitä saa eniten rahaa. Jos on mainos, niin vittu siitä saa rahaa. Sama ohjaajana, mitä lähempänä omaa sydäntä on tekeminen, sitä lähempänä se on talkootyötä”, Volanen sanoo. Mutta se on kuva nykymaailmasta, jossa tvtuottajat ja kanavajohtajat tiedostavat ahdinkonsa ja etsivät lähinnä kultamunia munivaa hanhea eli seuraavaa Putousta, vaikka pitäisi etsiä jotain uutta, Volanen manaa. Paljon kertoo sekin, että ennen hän sai televisiota tuijottamalla lähes kaikki ideansa, mutta enää hän seuraa lähinnä realityä. Selviytyjistä Volanen on katsonut yhtä vaille kaikki 30 tuotantokautta. Viimeinenkin odottaa kotona kovalevyllä. ”Survivor jaksaa miellyttää, kun siinä näkyy, että ihmisten mokat ja älykkyys kulkee käsi kädessä. Se on uudestaan ja uudestaan sama tarina, josta oppii, että itse asiassa ihminen on hädässä koko ajan. Se on viihdyttävää katsoa kerta toisensa jälkeen, että ei oo totta, noi fiksuimmat potkitaan ekana pois. Sitten teloitetaan kusipäät. Jäljelle jää tutkan alla lentäneet harmaat varpuset, jotka juhlii sitten voittoa, wihii, koska ne ei ärsyttäneet ketään”, Volanen sanoo. ”Se jaksaa aina ihmetyttää, että se on just noin. Näin tää maailma toimii.” Kun jani Vola nen yltyy monologiin, hän kuulostaa Pasilan Kyösti Pöystiltä. Pöysti ei kuitenkaan ole Volasen oma hahmo, vaan Atte Järvisen kirjoittama. Volasta silmällä pitäen toki. ”Se liippaa mua syvällisellä tasolla niin läheltä, että mä en varsinaisesti samastu siihen yhtään. Yritin vaan toteuttaa sen mahdollisimman hyvin Aten ohjeiden mukaan”, Volanen sanoo. Samaa kyynisyyden sekaista tuohtumusta on Ihmebantun viha-avautumisissakin, eikä niistäkään osaa päättää, onko Jani Volasen esittämä puhuja fiktiota, tuohtumuksensa koomisille ylikierroksille kiihdyttänyt Jani Volanen vai jotain siltä väliltä. ”Kun on noita puhunut tosissaan, niin joku humaanimpi kaveri kauhistelee, että sä et voi sanoa noin, sä et voi sanoa noin, mutta nauraa silti”, Volanen sanoo. ”Mutta kun sä samastut siihen, sä naurat samalla itsellesi.” Tietenkin Volanen itse äänestettäisiin Selviytyjistä ulos joko älykkäänä, kusipäisenä tai molempina; yhtä kaikki hän ei selviäisi voittoon asti. Eikä sellaisesta maailmasta voi kuin tehdä pilaa ja toivoa, että jokin ehkä joskus muuttuu. Siksi ne natsit naurattavat ja siksi Olli Immosen sotahuutokin on Volasesta niin hauska. ”Parhaat hyökkäykset tuota pelottavaa, nousevaa voimaa vastaan on tehdä se naurunalaiseksi, eikä lähteä totiseen sotaan.” • 20 5 / 2 1 5 ylioppilaslehti
22 5 / 2 1 5 ylioppilaslehti R A J A T A P A U K S I A SU OM A L A I SI IN VA NK IL OI HIN PÄ ÄT YY KO KO AJ AN EN EM MÄN M I ELENT ER VE YS ON GELM A I SI A VA N K EJ A, KO SK A L A KI JA LÄ ÄK ET IEDE EI VÄT OS AA T O I M I A Y H DES S Ä. Y K S I VA IK EA ST I MÄ ÄR IT ELTÄVÄ TA PAUS ON 18 -V U O T I AS EEM EL I , JOK A P U U KO T T I M I ESTÄ VU O S I SI T T EN . SO NJ A SA AR IK OS KI AIK AISIN AA m Ull A, suunnilleen seitsemän aikaan, Eemeli kirjautuu Facebookiin ja kirjoittaa Tytille. Eemeli: muruuuu.helooo.mikä on?.mä taas tehny jtn….perjantai 15-vuotias Tytti on ollut 18-vuotiaan Eemelin tyttöystävä nyt vähän yli viikon. He tapasivat Facebookissa ja ovat nähneet kasvokkain viimeksi toissapäivänä. Kaiken pitäisi olla hyvin. Eemeli on saanut edellisenä päivänä tietää päässeensä opiskelemaan. Seuraavalla viikolla hänen on tarkoitus mennä tapaamaan Tyttiä toiseen kaupunkiin. Yöpaikkakin on jo sovittu. Mutta nyt Tytti on hyvin, hyvin vihainen. Eiiiiii, hän vastaa. Kello 10:05 Eemeli kirjoittaa: vittu mä tärisin otin niskast ja menti niille se laitto koneen laukkuu ja jtn vitu pornoleffoi ku eivollu muuta ja sit 2puukkoo anto ja jonku vitu vanha aseen ja 140e. sit tärisin ja yht äkkii se urputti lisää ja sit jotenki vaa tökin puukol.ja aski ja stenkku.vittuu oon itkeny siit asti ku alettii juttelee melkee…. Tytti: Ok…vittu sä oot jätkä sairas !.... Eemeli: no kiitti vitusti.!.ehk vaa ois pitäny puukottaa iteeniki.sit kaikil ois parempi!.... Tytti: Ei ois… Tytti ja Eemeli juttelevat koko päivän. Eemeli on huolissaan, aikooko Tytti jättää hänet. Tytti sanoo, ettei aio. Puolen päivän jälkeen hän kirjoittaa, ettei ”vaan vittu pysty olee vihanen”. ”Itken ilost….”, Eemeli kirjoittaa. Mutta sitten kello 17:57 Tytti kysyy: Entä se mies?.... Eemeli sanoo, ettei halua puhua asiasta. Tytti: Et jos se on kuollu…. Eemeli: hei oikeesti…. Tytti: No mitä jos on??.... Eemeli: en tiiä…. Tytti: no vittu si…. Eemeli: no nii i.mut hei haluisin yrittää unohtaa sen.ja en usko et on ku ei ollu syvii ees…. Tytti: Yritä vaa…. Eemeli: mut Voiks säki?.... Tytti: Ennn xd…. Eemeli: ja voitko auttaa mua unohtaa sen?.no ei sitte….. On kesäinen perjantai vuonna 2014 ja kello on 18.01. Muutamaa minuuttia myöhemmin poliisi tulee Eemelin kotiin, laittaa tämän käsirautoihin ja suorittaa kotietsinnän. Eemeli otetaan kiinni, pidätetään ja vangitaan. Seuraavan kerran hän facebookkaa Tytille marraskuussa mielisairaalasta. RIKOKSeN mä ä RITTely on helppoa. Se on tahallaan tai huolimattomuudesta tehty oikeudenvastainen teko, jonka piirteet on määritelty rikoslaissa. Voisi siis ajatella, että rikollinen on henkilö, joka rikoksen teki, mutta se ei ole aivan niin yksinkertaista. Oikeusvaltiossa nimittäin kuuluu myös kysyä: entä jos syytetty ei tajunnut mitä teki? Kyse on niin sanotusta syyntakeisuudesta, kyvystä toimia toisin. Rikoksen tekijän kuuluu ymmärtää tekonsa tosiasiallinen luonne ja oikeudenvastaisuus ja pystyä säätelemään käyttäytymistään, jotta häntä voidaan moittia –
KA IS A RA UT AHE IM O
ja rangaista teostaan. Hänen on täytynyt tehdä tekonsa vapaasta tahdostaan eikä mielisairauden tai muun vakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriön vallassa. Näin ajateltiin jo antiikin aikoina. Milloin ja miten sitten selvitetään, onko syytetty ollut teon aikaan mielisairas tai muuten vastuukyvytön vai ei? Yleensä prosessi menee jotakuinkin siten, että käräjäoikeus määrää syyttäjän tai syytetyn pyynnöstä mielentilan tutkittavaksi, kun siihen on asianmukaiset perusteet. Useimmiten kyse on vakavasta henkitai väkivaltarikoksesta. Mielentilatutkimukseen voidaan määrätä syytetyn tahdosta riippumatta, jos rikoksesta voi seurata ankarampi rangaistus kuin vuosi vankeutta. Oikeus voi myös päättää syyntakeisuudesta ilman tutkimusta. Silloin se tukeutuu muuhun asiasta käytettävissä olevaan materiaaliin tai aiempiin mielentilatutkimuksiin. Kun päätös mielentilatutkimuksen toteuttamisesta on tehty, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) oikeuspsykiatrian yksikkö määrää, missä sairaalassa tutkimus suoritetaan. Sairaaloita, joissa tutkimuksia tehdään, ovat muun muassa Kellokoski Tuusulassa, Vanhan Vaasan sairaala ja Niuvanniemi Kuopiossa. Tutkimuksen tavoitteena on tehdä laaja kartoitus henkilön mielentilasta tekohetkellä ja ajankohtaisesti. ”Ajattelen jotenkin niin, että siinä pyritään ymmärtämään se dynamiikka. Että miksi on tapahtunut, mitä on tapahtunut. Se ei tarkoita tietenkään sitä, että hyväksyisin rikoksen, mutta haluan ymmärtää, miksi tämä ihminen on ajautunut syytteenalaiseen tekoon”, sanoo Helsingin yliopiston oikeuspsykiatrian professori Nina Lindberg. Hän vastaa Helsingissä ja Uudellamaalla tehtävistä mielentilatutkimuksista. Mutta kun ollaan tekemisissä oikeuden kanssa, ymmärrys ei riitä. Lausunnon on tarkoitus olla objektiivinen kuvaus tutkittavan mielentilasta, joka lopulta pelkistyy kolmiportaiseen asteikkoon. Siis siihen, onko tutkittu syyntakeinen, alentuneesti syyntakeinen vai syyntakeeton. Sitten oikeus perehtyy lausuntoon ja tekee asiasta oman, itsenäisen päätöksensä. Ollaan kahden alan rajalla: oikeudella on valta ja lääkäreillä asiantuntemus. Miten täällä oikein määritellään, kuka on vastuukykyinen ja kuka ei? Kun EE m Eli oli otettu kiinni, hän pyysi päästä tupakalle. Poliisi, se kivempi, antoi luvan. Käsirautoja hän ei kuitenkaan suostunut laittamaan vartalon etupuolelle, vaan karisti Eemelin puolesta. Puukotettu ei ollut kuollut. Hän oli tunnistanut Eemelin poliisin hänelle näyttämistä kuvista. Seuraavana päivänä hän kertoi kuulusteluissa, että Eemeli oli uhkaillut häntä, puhunut Venäjän mafiasta ja tuijotellut puskiin vainoharhaisesti. Eemelin mukaan mikään tästä ei ole totta. Hän kertoi poliisille, että hänellä oli tarkoitus ostaa tavaraa puukotetulta. Hän kertoi tyttöystävälleen Facebookissa ja myöhemmin poliisille, että mies haukkui häntä äitinsä nussijaksi, ja hänellä kilahti siksi. Hän myös kertoi kokeneensa tilanteen uhkaavaksi. Hän kielsi yrittäneensä tappaa miestä. Uhrin mukaan mikään Eemelin kertomasta ei ole totta. Oikeudenkäynnin alkuun meni useita kuukausia. Tutkintavankeudessa vartijat tulivat tutuiksi. Eemeli jutteli heidän kanssaan vähän kaikenlaisesta – harrastuksista, kahvinjuonnista ja tulevaisuudesta. Rikoksestakin tuli puhuttua. Eemeli oli kuullut, että vankilassa vangit liittoutuvat ja tonkivat kaikkien paperit muutenkin, joten peittely oli turhaa. Kerran eräs vartija kertoi Eemelille mielentilatutkimuksesta, joka kestäisi suurin piirtein kaksi kuukautta. Hän sanoi, että se voi olla hyvä tuomion kannalta ja muutenkin – saisi ainakin lisää tietoa itsestään. Eemeli kiinnostui. Hän kyllästyi asioihin helposti, vankilakin oli jo alkanut puuduttaa. Hän koki olonsa apaattiseksi ja vähän masentuneeksi. Tuntui, että vaihtelu voisi virkistää. Eemeli otti mielentilatutkimuksen puheeksi asianajajansa kanssa. Asianajaja suhtautui ideaan positiivisesti. Hän kertoi Eemelille, että mielentilatutkimuksesta voi saada kolme erilaista tulosta. Syyntakeettomuus tarkoittaa normaalisti, että määrätään vankilan sijaan tahdosta riippumattomaan hoitoon siihen asti, kunnes kahden tai Tutkintavankilassa Eemeli sai ulkoilla tunnin päivässä.
ylioppilaslehti 25 5 / 2 1 5 kolmen lääkärin lausunnon perusteella THL toteaa, että hoidon tarvetta ei enää ole. Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä vankeutta pidempää aikaa. Keskiarvo tahdosta riippumattoman hoidon kestolle on yli 9 vuotta, mediaanikin yli neljä. Toisaalta syyntakeettomaksi todettaessa on mahdollista myös, että pääsee pois heti, koska syyntakeisuus ja hoitoon määrääminen ovat erillisiä mielentilatutkimuksessa arvioitavia asioita. Syyntakeisuus arvioidaan suhteessa syytteenalaiseen tekoon, kun taas hoidontarve arvioidaan mielentilatutkimuksen päättymishetkellä. Se tarkoittaa, että vaikka henkilö olisi ollut tekohetkellä syyntakeeton, hänen hoidontarpeensa voi olla lääkärien ja viime kädessä THL :n arvion mukaan päättynyt. Tämä on mahdollista esimerkiksi joissain delirium-tiloissa eli nopeasti ohi menevissä psykoottisluonteisissa sekavuustiloissa. Toinen vaihtoehto, alentunut syyntakeisuus, saattaa puolestaan tarkoittaa, että rangaistus olisi normaalia rangaistusasteikkoa lievempi. Aikaisemmin puhuttiin varttihulluista, koska alentuneesti syyntakeiset saivat automaattisesti neljänneksen pois tuomiostaan. Nykyään se ei ole automaatio. Vuodesta 2004 saakka päätösvalta on jäänyt oikeudelle, mutta yleensä rangaistusta päädytään alentuneesti syyntakeisten kohdalla alentamaan. Tai sitten tutkimuksessa todettaisiin, että ymmärrys on tallella. Se tarkoittaisi syyntakeisuutta. Eemelille termien muistaminen oli vaikeaa. Niinpä hän teki itselleen muistisäännön: syyntakeeton eli syytön, syyntakeinen eli syyllinen. Tai se varttihullu. Käräjäoikeus katsoi, että syytetyn mielentilatutkimukselle oli perusteet. Se oli odotettua, koska teko oli törkeä ja tekijä hyvin nuori. Noin kuukausi käräjäoikeuden välituomion jälkeen Eemeli oli käsiraudoissa vankibussissa matkalla kohti mielisairaalaa. Mielen tilatutkiM uksesta vastaa oikeuspsykiatri. Harva tieteenala kehittyy yhtä nopeasti kuin heidän. Siinä missä ymmärryksemme vaikkapa fysiikasta oli perusteiltaan melko lähellä nykyistä jo viime vuosisadan alussa, mielisairauden yhtenä todentavana tekijänä saatettiin tuolloin käyttää yhteen kasvaneita kulmakarvoja, kasvojen epäsymmetriaa tai tietyn muotoisia korvalehtiä. Tämä perustui Saksasta omaksuttuun tietoon, johon muun muassa Lapinlahden mielisairaalan ylilääkärinä vuosisadan alussa toiminut Christian Sibelius kävi matkoillaan tutustumassa, kertoo Oulun yliopiston tutkija Katariina Parhi. Hän tekee väitöskirjaa psykopatian historiasta. Tiedämme yhä melko vähän esimerkiksi persoonallisuushäiriöistä ja siitä, miten erilaiset mielenterveyden häiriöt näkyvät aivojen eri alueilla. Kun Suomeen tulee muutaman vuoden päästä uusi psykiatrian tautiluokitus, sivuja saadaan todennäköisesti taas lisää. Suomessa yksi tutkimus kestää yleensä kuudesta kahdeksaan viikkoa ja maksaa yhteiskunnalle enemmän kuin yksi oikeustieteiden maisteri, noin 30 000 euroa. Lausunnossa on monta osaa. Siinä käydään henkilön historia läpi sekä hänen itsensä että mahdollisesti omaisten ja tuttujen kertomana. Tietoja haetaan eri viranomaisasiakirjoista: koulusta, terveydenhuollosta, lastensuojelusta ja poliisilta. Eri alojen asiantuntijat haastattelevat tutkittavaa. Tutkittavalle tehdään kliinisen psykologian tutkimus, johon kuuluu haastatteluja ja psykologisia testejä, sellaisia kuin RCS (kognitiivinen ongelmanratkaisua ja päätöksentekoa mittaava tehtävä) ja MMPI (persoonallisuuden patologisia piirteitä mittaava testi). Psykologisia testejä on myös kritisoitu muun muassa siitä, että ne eivät vastaa oikeuspsykologiseen kysymyksenasetteluun. Toisaalta niiden on kuitenkin nähty antavan sellaista tietoa, jota ei välttämättä olisi mahdollista saada muilla keinoin. Testien ja haastattelujen lisäksi tutkittava käy terveystarkastuksessa ja neurologisissa mittauksissa. Hänen aivonsa kuvataan magneettikuvauksessa. Omat arvionsa lausuntoon antavat tutkivan oikeuspsykiatrin lisäksi psykologi, neuropsykologi ja tutkivan paikan henkilökunta. Suomessa tutkimus on laaja. Esimerkiksi Norjassa arvioimassa on vain kaksi henkilöä. Lisäksi Suomessa lausuntoja tehdään oikeastaan kaksi. THL :n oikeuspsykiatristen asioiden lautakunta tekee tutkineen lääkärin lausunnon perusteella oman, 1–2 sivun pituisen lausuntonsa, jossa se antaa oman arvionsa tutkittavan syyntakeisuudesta. Lautakunta kokoontuu kerran viikossa noin tunnin ajan. Käsiteltäviä tapauksia oli esimerkiksi viime vuonna lähes 300, mielentilalausuntoja reilu sata. Yhdessä mielentilalausunnossa on sivuja noin 25 ja ne lähetetään lautakunnan jäsenille noin vuorokautta ennen kokousta, THL :stä kerrotaan. Noin 95 prosentissa tapauksia lautakunnan ja tutkineen lääkärin kanta on yhteneväinen, mitä pidetään luotettavuuden merkkinä. Sitä, mitä mielentilatutkitut itse ajattelevat tutkimuksesta, ei kuitenkaan tiedetä. Heidän kokemuksiaan on viimeksi kartoitettu vuonna 1986, lähes 30 vuotta sitten. Hyvästä tutkimuksesta huolimatta objektiivisuus ei ole aina mitenkään helppoa. Esimerkiksi nopeasti ohi menevien sekavuustilojen paikantaminen voi olla hankalaa. Silti mielentilan arvioiminen on näissäkin tapauksissa oikeuspsykiatrien mukaan mahdollista. ”Kyllä on, jos tila on dokumentoitu hyvin”, sanoo THL :n oikeuspsykiatrian ylilääkäri Aulikki Ahlgrén-Rimpiläinen. Henkilön mielentilaa teon hetkellä on luotettavampaa arvioida, jos lääkäri on tavannut syytetyn pian teon jälkeen, Ahlgrén-Rimpiläinen sanoo. Siksi hänestä olisi tärkeää, että veren alkoholija huumepitoisuudet kiinniottohetkellä kävisivät ilmi esitutkintamateriaalista. Silloin ne olisivat käytössä myös mielentilatutkimusta varten. Näin ei aina tapahdu. Esimerkiksi Eemelin tapauksen esitutkintamateriaalissa ei puhuta lääkärintarkastuksesta mitään. Mielentilalausunnon mukaan lääkärintarkastus tehtiin vasta kolme viikkoa tapahtuneen jälkeen. Vaikka dokumentaatio olisikin kunnossa, myös diagnosointi on välillä hankalaa. Jotkut mielisairaudet näyttäytyvät niin kapea-alaisesti, että niiden tunnistaminen on ammattilaisellekin haastavaa. Mielentilatutkimuksissa pitää aina ottaa huomioon, että tutkittava saattaa pyrkiä joko peittämään tai liioittelemaan oireitaan. Monille persoonallisuushäiriöille on tyypillistä, että niitä sairastavat ihmiset ovat taitavia manipuloimaan. Ääriesimerkki diagnosoinnin hankaluudesta on se, että norjalaisterroristi Anders Behring Breivik sai kahdessa eri mielentilatutkimuksessa kaksi eri diagnoosia. Toisen mukaan hän sairastaa paranoidista skitsofreniaa ja tarvitsee näin ollen pakkohoitoa vankilan sijaan. Toisen mukaan hän kärsii lukuisista persoonallisuushäiriöistä, mutta ei ole psykoottinen eli mielisairas. Norjan oikeus päätyi jälkimmäiseen. Kukaan ei tiedä, oliko tuomio Breivikin mielentilan näkökulmasta oikea vai ei. Vertailu on vaikeaa. Muutenkin lääkärien retoriikka mielentilatutkimuksista on kuin Matti Vanhasen puhetta Jokelan kouluampumisen jälkeen: jokainen tutkittava on yksittäistapaus. Yleistyksiä on hankala tai mahdoton tehdä. Eikä kuulukaan tehdä. Normatiivinen arviointi tapahtuu mielisairaalan sijaan oikeudessa. Oikeudella on valta tehdä päätöksensä syytetyn syyntakeisuudesta itsenäisesti. Tai olisi periaatteessa. Oikeasti se ei mene ihan niin. ee M eli oli ajatellut , että mielisairaalan suljettu osasto olisi hirvittävä paikka, mutta yllättäen kaikki olikin aika normaalia. Kun kaksi vartijaa oli saattanut hänet suljetulle osastolle, hänelle annettiin sairaalavaatteet. Omansa hän sai takaisin, kun ne oli pesty. Hän sai myös oman huoneen, jonka sänky oli pehmeämpi kuin vankilassa. Ruokakin oli paljon parempaa, perunamuussi maistui perunalta eikä vedeltä. Kännykkä lähetettiin vankilasta ja Facebookiakin sai käyttää. Facebookissa tai puhelimessa hän olikin lähes koko ajan, ellei sitten pelannut biljardia tai katsellut elokuvia potilaiden kanssa. Vierailulla saivat käydä vain lähiomaiset. Tyttiäkään ei aluksi päästetty. Myöhemmin Eemeli ei
ylioppilaslehti 27 5 / 2 1 5 edes yrittänyt saada Tytille vierailulupaa. Tutkimukset alkoivat noin viikon päästä. Eemeliltä kysyttiin, saisiko tietoa hankkia hänen lähipiiriltään, esimerkiksi äidiltä. Eemeli antoi luvan. Hän sai myös kuulla, että tutkimusta varten perehdyttäisiin viranomaisasiakirjoihin. Muun muassa hänen vanhoihin kouluihinsa oltaisiin yhteydessä. Ajatus oli ahdistava. Eemelillä oli aina ollut ongelmia koulussa. Eemeli oli sekä koulukiusattu että koulukiusaaja. Häntä oli pahoinpidelty fyysisesti ja henkisesti, ja hän oli tehnyt samoin. Kun Jokelassa oli sattunut kouluampuminen, Eemeli ei voinut osallistua muistotilaisuuteen, koska käyttäytyi väkivaltaisesti ja uhkaili itsemurhalla, asiakirjoissa sanottiin. Kerrottiin myös, että ala-asteella hän uhkasi raskaana olevan opettajansa vauvaa. Puolet yhdeksänvuotisesta koulutaipaleestaan Eemeli kävi erilaisista laitoksista ja koulukodeista käsin. Papereista kävi ilmi, että Eemelille oli tehty kolme psykologista kartoitusta, joissa hänellä oli todettu muun muassa tarkkaavaisuuden ja keskittymisen häiriöitä. Lisäksi hän oli ollut useasti tekemisissä poliisin kanssa erilaisten näpistelyjen ja pahoinpitelyjen takia, mutta ei ollut koskaan ollut vankilassa. Laitoksista hän karkaili usein, koska hän koki tulleensa kohdelluksi huonosti. Hän koki, että häntä syytettiin sellaisista asioista, joita hän ei ollut tehnyt. Haastatteluissa kyseltiin Eemelin perheestä. Eemeli kertoi, että äitiinsä hänellä on hyvät ja lämpimät välit, mutta isäänsä hän ei juurikaan tunne. Vanhemmat erosivat jo ennen Eemelin syntymää. Isä on hänen tietojensa mukaan alkoholisti. Viimeksi Eemeli muistelee nähneensä isänsä ollessaan 13-vuotias. Hän kantoi pulloja kauppaan, kun isä joi. Isästään hän muistaa, että tämä söi pippuripihvin ilman pippuria. Tutkimuksessa Eemelin täytyi puhua myös rikoksestaan, vaikka hän ei yhtään olisi halunnut. Se pilaisi hänen päivänsä, hän sanoi haastattelussa. Myöhemmin hän kuitenkin suostui puhumaan, vaikka ei pitänytkään siitä. Hän kertoi, että oli puukotuksen aikaan täysin järjissään, mutta että häneltä oli mennyt hermo eikä hän siksi tiennyt, mitä teki. Kerran hän lähti lääkärin tapaamisesta vihaisena, kun häneltä oli kysytty tapahtuneesta. Kognitiivisista kokeista Eemeli selvisi omasta mielestään hyvin lukuun ottamatta muistikoetta. Ne olivat hänestä lähes mahdottomia. Hän epäili jo kouluaikoina, että hänellä olisi muistihäiriö. Aivojen magneettikuvaus tehtiin toisessa sairaalassa. Sen aikana hän nukahti. Ärsyttävää kokeissa Eemelin mielestä oli se, että tutkiva henkilökunta – oikeuspsykiatri, neuropsykologi, psykologi – kyselivät lähes samanlaisia kysymyksiä, jotkut monta kertaa. Eemeli myös epäili, että ihmisen mielenterveyttä ei pystyisi arvioimaan ihan näin nopeasti. Joskus Eemeli pohti karkaamista. Hän arveli, että ikkuna olisi ollut helppo saada auki vaikka lusikalla. Vielä helpompi keino olisi hänen mielestään ollut ulkoilusta karkaaminen. Olisi vain kaatanut pöydän aidan viereen ja hypännyt yli. Mutta ei hän koskaan toteuttanut aiettaan. Ei hän jaksanut. Eihän hän usein jaksanut laittaa edes valoja pois mennessään nukkumaan. Näin hän hoitajille sanoi, kun he kyselivät syitä valot päällä nukkumiseen. Muun muassa tämä kirjattiin Eemelin 25-sivuiseen mielentilalausuntoon, joka lähetettiin käräjäoikeuteen. Mielen tila lausun no n merkitys on oikeuden vallan kannalta periaatteessa nolla. Oikeus saa tehdä päätöksensä itsenäisesti. Lausunnon pitäisi olla ainoastaan apuväline. Käytännössä asia ei ole näin. Oikeus poikkeaa lausuneen lääkärin ja THL :n oikeuspsykiatristen asioiden lautakunnan kannoista vain harvoin. Varatuomarin ja vaarallisuusarvioihin ja mielentilalausuntoihin perehtyneen tutkijan Annakaisa Pohjolan mielestä asiassa on paljon ongelmia. Mutta eikö poikkeamattomuus nimenomaan kerro lausuntojen luotettavuudesta? Pohjolan mukaan ei. Se kertoo luottamuksesta. Oikeus ei nimittäin perustele ratkaisujaan riittävästi, vaan viittaa usein ainoastaan asiantuntijalausuntoon. Perustelemalla oikeus osoittaisi, että tekee päätöksensä itsenäisesti eikä luovuta päätösvaltaa millekään toiselle taholle, Pohjola sanoo. ”Juttu on se, että tuomioistuin voi perustellusti olla poikkeamatta asiantuntijalausunnoista, mutta sen tulee aina itsenäisesti arvioida ratkaisuaan ja perustella se yksityiskohtaisesti. Tuomioistuimella on ratkaisuvalta ja heidän pitää itse tuoda esiin perustelujen kautta, miksi he ovat tällaisen ratkaisun tehneet”, Pohjola sanoo. Tämä ei Pohjolan mukaan tarkoita, etteivätkö lausunnot voisi olla ihan luotettavia. Kyse on periaatteesta – oikeuden vallasta ja vastuusta. Oikeuden toiminnalle on kuitenkin tutkijan mukaan yksinkertainen selitys: psykiatrisen ja psykologisen tiedon puute. ”Ei tuomareilla ole osaamista. Tietenkin tilanne on parantunut, koska on järjestetty erilaisia kursseja, mutta osaaminen on edelleen riittämätöntä. Syytetyn oikeusturvan kannalta voisi olla hyvä, että tuomarit erikoistuisivat nykyistä enemmän.” Tuomioistuimen tietämystä mielentilalausunnon sisällöstä ja mahdollisuutta sen kriittiseen arviointiin voisi auttaa, jos lausunnontekijöitä nykyistä useammin kutsuttaisiin istuntosaliin selvittämään päätöksiään. Nykyään sitä tapahtuu vain harvoin. Suomessa on vahva luottamus tuomioistuimen määräämään asiantuntijatodisteluun, jota Ulkoilualue Kellokosken mielisairaalassa.
28 5 / 2 1 5 ylioppilaslehti kirjalliset mielentilalausunnot ovat. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on tavallista, että sekä syyttäjä että syytetty hankkivat oman oikeuspsykiatrian asiantuntijansa kuultavaksi oikeuteen. Laajempi yleisö ei tiedä asiantuntijatodistelun pätevyydestä juurikaan. Mielentilalausunnot kuuluvat henkilösuojan piiriin, ja monissa tapauksissa koko oikeudenkäynti tai ainakin mielentilalausunnot julistetaan salaisiksi jopa 60 vuodeksi. Mielentilalausuntoja säilytetään lisäksi THL :ssä Aulikki Ahlgrén-Rimpiläisen työhuonetta vastapäätä sijaitsevassa mielentilalausuntoarkistossa, jossa niihin pääsee tutustumaan vain erikoisluvalla. Tutkimusluvan saaminen salassa pidettäviin mielentilalausuntoihin ja oikeudenkäyntiaineistoihin on hankalaa. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että lupa myönnetään edes meritoituneimmille tutkijoille. Ja vaikka luvan saisikin, ongelmat eivät lopu. Yleensä tutkimusluvan edellytyksenä on aineiston hävittämisvelvollisuus sen käytön jälkeen. Aineistoa ei voi siis käyttää jatkotutkimukseen tai jo tehdyn tutkimuksen arviointiin. ”Täytyy olla tulkintaa, että miten pitkälle tämä tunnistettavuuden kriteeri viedään. Ei voi olla niin, että se viedään in absurdum. Demokratiassa ihmisillä on oikeus tietää”, rikosoikeuden emeritusprofessori Raimo Lahti sanoo työhuoneessaan Helsingin yliopiston Porthaniassa. Hänen mukaansa käytäntöä ja tarvittaessa lainsäädäntöä tulisi muuttaa siten, että salaisiksi määrätyistä oikeudenkäynneistä laadittaisiin entistä useammin laajoja julkisia tiedotteita. Lisäksi tutkimusluvissa ei pitäisi edellyttää henkilötietojen osalta tunnistamattomaksi tehdyn aineiston hävittämistä käytön jälkeen, vaan arkistointia. ”Siten turvattaisiin aineistojen jatkokäyttö ja edistetään avointa tutkimusdatan ideaa ja tutkimustulosten kontrolloitavuutta”, hän sanoo. EE m Elin oik EudEnk äynti järjestettiin alkuvuodesta. Vartija saattoi Eemelin saliin oikealle puolelle. Eemeli kätteli asianajajaansa. Hän oli pukeutunut löysiin vaatteisiin. Housut olivat punaiset, niin kuin rikoksentekohetkelläkin. Päällä oli Rikosseuraamuslaitoksen takki, jota Eemeli ei ottanut pois käsittelyn ajaksi. Syytteet luettiin. Eemelillä oli käsittelemättä yksi aiempi ryöstön yritys sekä ryöstö ja tapon yritys. Tapon yrityksen, josta Eemeli oli syytettynä, katsottiin sisältävän murhan yrityksen piirteitä. Eemeli oli lyönyt uhria noin 12 senttimetriä pitkällä veitsellä rintakehän alueelle neljä kertaa, ylävatsaan kaksi kertaa, oikeaan olkavarteen kymmenen kertaa, yläja alaselkään ainakin kahdeksan kertaa, sekä kerran oikeaan takareiteen. Eemeli kiisti ryöstöt. Kolmannessa syytteessä – tapon yrityksessä – hän myönsi menetelleensä kuvatulla tavalla, mutta kielsi yrittäneensä tappaa uhriaan. Hän myönsi syyllistyneensä asiassa törkeään pahoinpitelyyn. Eemelin puolustusasianajaja totesi rangaistusvaatimuksesta, että vaikka puukoniskuja oli ollut huomattava määrä, valtaosa niistä oli varsin pinnallisia. Hän myös huomautti, että Eemeli oli poistunut itse tilanteesta kenenkään tulematta väliin. Hänellä olisi siis ollut vapaat kädet tappaa uhrinsa. Sitten asianajaja halusi sanoa jotakin mielentilalausunnosta. Hänen mielestään lausunnon perusteella Eemelin tahallisuutta pitäisi arvioida uudelleen. Yleisö poistettiin salista lausunnon käsittelyn ajaksi. Eemeli ei ymmärtänyt asianajajan puheista puoliakaan, mutta viisaalta ja hyvältä se vaikutti. Jälkikäteen hän ei muistanut sanaakaan siitä, mitä asianajaja lausunnosta sanoi. Kun yleisö kutsuttiin takaisin saliin, luettiin tuomio. Oikeus katsoi, että Eemelin menettely oli kaikissa kolmessa syytekohdassa ollut tahallista, niin kuin mielentilalausunnon yhteenvedossakin sanottiin. ”Käräjäoikeus katsoo oikeudenmukaiseksi yhteiseksi vankeusrangaistukseksi neljä vuotta ja kuusi kuukautta vankeutta”, tuomari sanoi. Se, miksi käräjäoikeus näin katsoi, jäi epäselväksi. Ainoa perustelu, jonka se asiasta antoi, oli: ”Lausunnosta ilmi käyvien seikkojen sekä muun asiassa saadun selvityksen perusteella käräjäoikeudella ei ole syytä päätyä toisenlaiseen johtopäätökseen. Käräjäoikeus katsoo syytetyn olleen teot tehdessään syyntakeinen.” Lausunnon johtopäätöksistä ilmi käyvät seikat olivat muun muassa vakava-asteinen persoonallisuuden kehityksen häiriö ja vakava-asteinen käytöshäiriö. Ihmisen persoonallisuus kehittyy tutkimusten mukaan vähintään 23-vuotiaaksi, mutta lausunnossa sanottiin silti, että tutkittavan voitiin todeta sairastavan antisosiaalista persoonallisuushäiriötä. Nykytiedon mukaan se on rikollisille tyypillinen häiriö ja psykiatrien ja psykologien murheenkryyni, sillä yleensä nämä henkilöt eivät halua sitoutua esimerkiksi psykoterapiaan, vaikka olisivat hoidon tarpeessa. Psykologin tekemässä osuudessa puhutaan muun muassa sosiaalisen ja emotionaalisen kehityksen häiriöistä, hetkittäisestä voimakkaasta ahdistuksesta ja masennuksesta, joita tutkittava pyrki estämään asettumalla toisten yläpuolelle, ja negatiivisesta minäkäsityksestä. Siinä sanotaan, että häiriöiden taustalla on todennäköisesti kehitykselliset tiedonkäsittelyn puutokset sekä lapsuudenaikaiset laiminlyönnit ja traumaattiset kokemukset, ja todetaan, että tällaisilla ongelmilla on yhteys kohonneeseen psykoottisen sairastumisen riskiin. Nykyään syyntakeisuusarvioissa ollaan hyvin ankaria. Aiemmin psykiatrian tautiluokituksessa oli termi psykopatia, joka vastaa pitkälti nykyisiä persoonallisuushäiriöitä. Se poistui tautiluokituksesta vuonna 1969. Jos Eemeli olisi elänyt muutama kymmenen vuotta aiemmin, diagnoosi olisi voinut kääntyä psykopatiaksi tai joksikin vapaamuotoisemmaksi määrittelyksi ja tarkoittaa esimerkiksi alentunutta syyntakeisuutta ja sitä myötä lievempää rangaistusta. Nyt lausunto ei tarkoita mitään. Eemeli pudisti päätään. Kun hän käveli salista ulos vartijan saattamana, hän avasi takkiaan. Povitaskussa oli Aku Ankan taskukirja. Sitten hän virnisti vähän. Su om ESSa tEht yjEn mielentilatutkimuksien määrä on puolittunut kymmenessä vuodessa ja prosentuaalinen osuus syyntakeettomista on 20 vuodessa pudonnut puoleen. Vankimielisairaalan johtaja Hannu Lauerma sanoi Ylen haastattelussa viime vuonna, että vankien joukossa on mielisairaita, jotka istuvat pitkiäkin vankeustuomioita. Vieläkin radikaalimpi muutos on tapahtunut alentuneesti syyntakeisten kohdalla. Heidän määränsä on romahtanut. 1980-luvulla heitä oli 120–180, kun tutkittujen määrä oli 200–300. Vuonna 2005 heitä oli 35, viime vuonna yhdeksän, sekä yksi, jossa lausuneen lääkärin ja THL :n kannat poikkesivat toisistaan. Juuri nämä rajatapaukset ovat rikosjärjestelmän piikki lihassa. Pitäisikö koko kategoria poistaa? ”Ei se ole niin yksiselitteistä. On erityisryhmiä. Nuoret, kehitysvammaiset tai kehityshäiriöiset. Autismia tai muita kehityshäiriöitä havaitaan joskus, dementia, muistihäiriö, päihteiden aiheuttamat vauriotkin voivat aiheuttaa tilanteita, joissa henkilöä ei voida pitää syyntakeisena vaan ennemmin alentuneesti syyntakeisena. On hyvä olla se kategoria”, Aulikki Ahlgrén-Rimpiläinen sanoo. Erityisen vaikeina diagnosoitavina hän pitää nuoria ja kehityshäiriöisiä henkilöitä. Aiemmin heille on tehty mielentilatutkimuksia huomattavasti enemmän myös pienempien rikosten kohdalla. Alentuneesti syyntakeisten määrän vähentyminen johtuu siitä, että oikeuspsykiatrinen ja oikeudellinen tulkinta siitä, mitkä psykiatriset häiriöt merkittävästi alentavat syytetyn vastuukykyä, on muuttunut ankarammaksi. Muutos voi professori Raimo Lahden mukaan osaltaan johtua vaikeudesta sovittaa yhteen eri ammattitraditioihin pohjautuvia näkemyksiä: psykiatrin arviossa painottuu lääketieteellinen ja tuomioistuimen arviossa oikeudellis-moraalinen näkökulma. Rikosoikeudelliselta kannalta alentuneesti syyntakeisen syyllisyysmoite on alempi ja siten lievemmin rangaistava. Psykiatrin näkökulmassa korostuu, miten teon ilmentämää vaarallisuutta voitaisiin parhaiten vähentää hoitotai eristämistoimenpitein, eikä rangaistuksen alennus ole lääke siihen.
ylioppilaslehti ”Eiköhän koko oikeuspsykiatrian kenttä ole sitä mieltä, että näille henkilöille tulisi olla hoitomahdollisuuksia, jopa velvoitteisia sellaisia. Heidän tulisi saada tukea erityisongelmiinsa”, Aulikki Ahlgrén-Rimpiläinen sanoo. Nykyinen käytäntö, jossa syyntakeisuusarviot ovat kiristyneet, lisää professori Lahden mukaan tarvetta vankien mielenterveyden hoidon kehittämiseen rikosseuraamusjärjestelmässä. Kun Suomen rikoslakia uudistettiin vuonna 2004, oli tarkoitus, että myös mielenterveyslakia muutettaisiin, jotta alentuneesti syyntakeisille voitaisiin määrätä tahdosta riippumatonta hoitoa. Tavoite oli niin sanottu yhdistelmäsanktio. Sosiaalija terveysministeriö teki vuonna 2005 mietinnön, jonka tarkoituksena oli johtaa lakimuutokseen. Muutos ei koskaan toteutunut. ”Mitä olen vankiloista kuullut, sinne päätyy yhä enemmän mielenterveysongelmaisia vankeja”, Ahlgrén-Rimpiläinen sanoo. Vankiloissa on tarjolla psykologista ja psykiatrista hoitoa, mutta usein vangit eivät ole sairaudentuntoisia. He eivät välttämättä halua tai osaa hakeutua hoitoon, vaikka siihen lääkärien mukaan olisi tarve. EE m Eli istu u huoneessaan avovankilassa ja katsoo ikkunaan, joka on sälekaihtimien peitossa. On huhtikuu. Edessä on pari McDonald’sin donitsia ja cokis – tänne kävijät saavat tuoda ruokaa mukanaan. Rikoksesta on nyt aikaa vajaa vuosi. Eemeli ei jaksaisi puhua siitä, mutta vastaa kuitenkin, kun kysytään. Ässä suhahtaa välillä laiskasti huulien välistä. Koetko itsesi rikolliseksi? ”En. Jotkut kysyy aina, et onks tää mun eka kerta. Sanon aina et eka ja vika. Sit ne nauraa ja sanoo et eikä oo. Mä en sano siihen mitään. Ei mun tartte uskotella mitään kenellekään. Ei noi tunne mua.” Oletko tajunnut puukotuksesta mitään uutta? ”Se oli se, et en ollu purkanu vihaa. Niin varmaan. Tai hetken mielijohteesta. En mä tiedä.” Sitten hän huomauttaa, ettei puukotetun olisi pitänyt haukkua hänen äitiään. Siinä menee raja. Miten varmistat, ettei sinulta mene hermo uudestaan? ”Mä en tiiä, mistä se johtu. Ei mul oo kertaakaan nytkään tullu sellanen ajatus päälle, vaik yks täällä ottaa niin helvetisti kupoliin.” Häiritseekö sinua ajatus siitä, mitä teit? ”Emmä oo miettinyt sitä, enkä mä oo puhunu siitä nyt vähään aikaan, tutkimuksen jälkeen.” Eemeli ei mieti rikostaan, koska miettiminen ahdistaa häntä. Hän kertoo, ettei ole antanut tekoaan itselleen anteeksi. Vaikka rangaistus tuntui aluksi isolta ja Eemelille myönnettiin käräjäoikeudesta valituslupa, hän päätti, ettei jaksa lisää oikeudenkäyntejä. Hoviin ei menty. ”Mä halusin sen, mikä mulle on annettu. En mä halunnu mitään lieventäviä. Se on mun rangaistus. Se mikä annetaan, pitää kestää.” Eemeli haluaa vain unohtaa teon yksityiskohdat ja jatkaa elämäänsä. ”Jos mä oon täällä ni en haluu istuu jossain nurkassa ja miettii asioista, et mikä mul on. Sen jälkeen löydän itteni jostain mielisairaalasta. Parempi sit himassa miettii.” Elokuussa EE m Eli pääsi koevapauteen. Panta jalassa ja taskussa sähköisen valvontalaitteen toinen puoli, jonka kautta hänen liikkumistaan seurataan, mutta kuitenkin: vapauteen. Koevapaus tuntuu hyvältä. Eemelillä on paljon tekemistä. Hänellä on erilaisia tapaamisia muun muassa aggressionhallintaan liittyen. Hän on myös aloittanut koulun. Silti jokin ärsyttää. Eemeli lukee usein lausuntoaan ja siihen kirjoitettuja sanoja. Jotkut on alleviivattukin. Persoonallisuushäiriö. Vakava-asteinen käytöshäiriö. Psykopaattisia piirteitä. Hän ei tunnista itseään. Hän kokee, että häntä syytetään jostain, mitä hän ei ole. Se ei voi olla hän. • J u TT u PE R u ST uu TA u ST AHA AS TAT TE L u i H i N , KÄ RÄ JÄO i KE u D E N P öy TÄ K i RJ O i H i N , TH L: N , O P T u LA N JA R i SE N T i LA ST O i H i N , E EM EL i N yL i OPP i LA SL EH D E LLE NÄ y TT ÄMÄ ÄN M i EL EN T i LA LA u S u NT OO N JA PO L ii S i N ES i T u TK i NT AMA TE R i AA L ii N . AR T i KKE L i A VA RT EN ON J u T u SS A MA i N i TT u J E N HE NK i L öi D E N L i SÄ K S i HA A ST AT EL T u Ou L u N y L i OP i ST ON P S y K i AT R i AN PR O f ES SO R i J u HA V E i JOL AA . E EM EL i N JA Ty T i N N i ME T ON M uu TE TT u.
30 5 / 2 1 5 ylioppilaslehti A I E R A A L L M A A L L A V JA AK KO SU OM AL AI NE N
hdysva ltal aise n Rachel Dolezalin taustan voi määritellä kahdella tapaa. Tapa yksi: Rachel Dolezal on 37-vuotias musta nainen, jonka vanhemmat ovat valkoisia. Tapa kaksi: Rachel Dolezal on 37-vuotias valkoinen nainen, joka huijasi vuosia olevansa musta. Kumman tavan valitsee, riippuu kertojasta. Dolezal nousi keväällä Yhdysvalloissa otsikoihin esiinnyttyään vuosia mustana naisena. Hän oli toiminut pitkään afroamerikkalaisten oikeuksia ajavan NAACP -järjestön aktiivina ja puhunut julkisuudessa paljon rasistisista kokemuksistaan. Sitten hänen biologiset vanhempansa astuivat julkisuuteen – kummatkin valkoisia. Dolezal muokkasi pukeutumisella ja hiustyylillä ulkonäköään afroamerikkalaiseksi. Eräässä NAACP: n tilaisuudessa Dolezal esitteli mustaa miestä isänään. Lisäksi hänellä on musta lapsi, jonka hän on antanut ymmärtää olevan biologinen lapsensa. Kukaan ei kyseenalaistanut Dolezalin ihonväriä, sillä ”mustalla” tarkoitetaan Yhdysvalloissa yleisesti kaikkia, joissa on pisarakin mustaa verta. Jako perustuu rotuerottelun aikana syntyneeseen niin sanottuun one drop ruleen, yhden pisaran sääntöön. Dolezalin vanhempien ulostulo herätti voimakkaita tunteita. Voiko rotuaan valita? Entä tekikö hän oikein esiintyessään mustana? Dolezal itse korosti, että eurooppalaisesta taustastaan riippumatta hän kokee olevansa musta. Koska kukaan ei ollut koskaan kyseenalaistanut tätä, hänen esimerkkinsä osoittaa, että asiat, joita olemme tottuneet pitämään täysin luonnollisina, biologisina ja kulttuurista irrallisina, kuten ihonväri, eivät välttämättä olekaan sitä. Toisaalta se osoittaa myös, että muiden kulttuurien omiminen on mahdollista ainoastaan valkoisille. Sillä olisiko sama toiminut toisin päin? Jos Dolezal olisi syntyperältään afroamerikkalainen, voisiko hän vain päättää olla valkoinen? Eikö kukaan koskaan kysyisi, että mistäs sitä oikein tullaan? Mitä yh teistä on somalitutkimuksella, Suomiareenalla ja ruotsalaisella valtiorahoitteisella tutkimuskeskuksella? Asioiden esittäminen kapeasta ja täysin ulkopuolisesta näkökulmasta. Keväällä 2015 joukko somalitutkijoita perusti uuden tieteellisen julkaisun Somaliland Journal of African Studies yhteistyössä Hargeisan yliopiston kanssa. Julkaisun kaikki toimittajat ja taustahenkilöt ovat länsimaalaisia, ei-somalitaustaisia tutkijoita. Kaikkia tämä ei miellyttänyt. Harvardin yliopiston historian tohtoritutkija Safia Aidid kommentoi Twitterissä julkaisua ”valkoisuustutkimukseksi”. Miksi se ei antanut tilaa somalialaisille tutkijoille ja heidän näkemyksilleen? Onko tutkijan taustalla sitten merkitystä? Ja toisaalta, tekisikö somalialaisuus tutkijasta aidomman suhteessa tutkimuskohteeseen? Onko tieto aina objektiivista, kuten journaali lupaa? Samaan aikaan Ruotsiin Göteborgin yliopistoon perustettiin valtion rahoituksella rotututkimuskeskus, johon ei palkattu ainoatakaan ei-valkoista henkilöä. Oikeammin kyseessä on rasismin tutkimuskeskus. Siellä on palattu peruskysymyksen äärelle. Valkoiset ihmiset, joihin ei koskaan ole kohdistunut rasismia, kysyvät, onko Ruotsissa rasismia. Heinäkuussa Porin Suomi-areenassa tehtiin göteborgit, kun yhdessä paneelissa keskusteltiin maahanmuutosta. Paneelissa istui viisi valkoista miestä: Simon Elo, Simo Grönroos, Samuli Salminen, Ismo Söderling ja Juhana Vartiainen. Mukaan ei viitsitty pyytää yhtä ainutta ihmistä, jolla voisi olla henkilökohtaista kokemusta Suomeen tulemisesta maahanmuuttajana. Kaikissa näissä kolmessa tapauksessa on kyse vallasta ja sen valkoisuudesta. Siitä, kuka kirjoittaa, puhuu, toimii ja kenen nimissä. Kuka määrittelee tiedon aitouden, ja kuka saa edustaa ja ketä. Somalitutkimuksessa ristiriita on erityisen räikeä. so M alia an liittyvää tutkimusta tehdään juuri nyt enemmän kuin koskaan ennen. Kysyntää motivoivat ja siten rahoittavat huolet turvallisuudesta, sota terrorismia vastaan ja siirtolaisuus, joka kohdistuu Somaliasta länsimaihin. Huolet ja pelot luovat kysyntää tutkimustiedolle, jota länsimaiset järjestöt ja valtiot käyttävät päättäessään omista toimistaan Afrikan sarven alueella. Motiivina on ennen kaikkea eurooppalaisten valtioiden turvallisuuden parantaminen. Samaan aikaan tilanne Somaliassa on vaikea jatkuvien aseellisten konfliktien vuoksi, mikä tekee pidemmät kenttätutkimusjaksot lähes mahdottomiksi. Somalitutkimus tieteenä käynnistyi kolonialismin eli siirtomaavaltojen aikaan. Antropologit tutkivat somaleja, heidän kulttuuriaan ja käyttäytymistään. Tutkimustietoa paitsi käytettiin väestön hallintaan, sillä myös luotiin oikeutus kolonialismille ja perustelut sille, miksi valkoisen länsimaan tulee hallita Somaliaa ja sen alueita. Tämän päivän somalitutkimus näyttää toistavan samaa perinnettä uudelleen ja uudelleen. Somalitutkimuksessa somalit ovat tutkimuksen objekteja, joita edustaa joku muu kuin he itse. Esimerkiksi somalikulttuurin klaanijärjestelmää, eli ihmisten välisiä sosiaalisia suhteita, jotka perustuvat sukuun tai heimoon kuulumiseen, on käsitelty muuttumattomana somalien sosiaalisessa ja poliittisessa elämässä. Itse asiassa niin pitkälle, että klaanien muuttumattomuudesta on tullut somalikulttuurissa itseään toteuttava ennustus. Klaanin merkitystä somalien parissa on popularisoinut brittiläinen somalitutkija I. M. Lewis, jonka kirja somaleista on käännetty viime vuonna myös suomeksi. Somaleista ei vieläkään osata puhua ilman, että klaani on keskeinen osa heidän identiteettiään. Länsimainen yleisö, joka ei tunne somaleja, on tarvinnut yksinkertaistettua tietoa, johon perustaa mielikuvansa somaleista. ”Somalit ovat klaanilleen uskollisia” on lähtökohta, joka on muokannut paitsi somalitutkimusta VI EL Ä TÄ MÄN PÄ IVÄN SO MA LI TU TK IMU KS ES SA SO M A L IT OVAT TU TKI MU KS EN KO H T EITA, J O T K A EI VÄT PÄ Ä S E ED US TA M A A N IT SE ÄÄ N . KY SEEN A L A I SEST I H A N KI T U N T U T K IMU ST IEDO N SO VELTA M I N EN KÄYTÄN T Ö ÖN ON H A I TA LLI STA SEKÄ LÄ NS IM A I LLE ITS EL LEEN ET TÄ SO M A L IAL LE , KI RJ OI T TA A MAR YA N A B DU LK A R I M . ylioppilaslehti 31 5 / 2 1 5
myös kotouttamispolitiikkaa Suomessa. Todellisuudessa klaaniuskollisuus ei pidä paikkaansa siten kuin meille uskotellaan. Ajatellaanpa toisin päin. Miksi Suomessa ei ole Somaliasta tulleita tutkijoita, jotka tutkivat suomalaisten elinolosuhteita, seurustelukäytäntöjä ja sosiaalista liikkuvuutta? No ensinnäkin siksi, että Somaliassa ei ole sellaista instituutiota, joka tukisi tällaista tutkimusta taloudellisesti. Ja vaikka resurssit jostain löytyisivät, ei somalitutkija todennäköisesti saisi edes laillista maahantulooikeutta tutkimustaan varten Suomen maahanmuuttovirastolta. Somalitutkimuksessa, kuten kaikessa tieteessä, tiedon objektiivisuus on harha, sillä tieto ei ole koskaan puolueetonta. Tieto lähtee erilaisista intresseistä ja ideologisista näkemyksistä, jotka kaikki muokkaavat tiedon tuottamisen prosessia ja sitä kautta vaikuttavat päätelmään, jonka saamme lopputuotteena ja jonka ostamme totuutena. Tutkija ei voi olla irralaan tiedosta, jota tuottaa tutkittavastaan. Historiallinen tausta, jossa tiedon tuottaja on valkoinen ja länsimainen on samanlainen normi kuin se, että mies on hyvä johtaja. Sitä on toki haastettu. On osoitettu, ettei sukupuoli itsessään vaikuta johtajuuteen mitenkään – mutta se ei ole poistunut yhteiskunnasta sen enempää kuin valkoisuus todellisena tiedon tuottajana somalitieteissä. Kenellekään ei onneksi enää tulisi akateemisessa maailmassa mieleen selittää naisten aliedustusta johtajissa sillä, että naisista ei nyt vain ole vakavasti otettaviksi johtajiksi, koska he eivät arvosta johtajan asemaa. Sen sijaan somaleita Leipzigin yliopistossa tutkinut saksalainen Markus Hoehne kirjoitti aivan pokkana sosiaalisessa mediassa: ”En ole törmännyt moneenkaan nuoreen somaliin, joista olisi vakavasti otettaviksi tutkijoiksi – ei siksi, että heillä ei olisi resursseja siihen, vaan koska heillä ei tunnu olevan arvostusta tutkijan uraa kohtaan”. Moni suuttui Hoehnen kommentista, mutta samalla moni piti sitä arvostetun tutkijan asiantuntevana lausuntonta. KuK a siis lopulta saa tutkia ja ketä? Onko valkoinen ihonväri itsessään este somalitutkimukselle? Kysymystä sivuttiin Helsingissä elokuun lopussa, kun Somali Studies International Association järjesti kongressin yhteistyössä suomalaisten yliopistojen, nuorisotutkimusseuran ja SuomiSomalia-verkoston kanssa. Kongressissa käytiin paneelikeskustelu #Cadaanstudies, vapaasti käännettynä valkoisuustutkimus. Keskustelu oli jatkoa sosiaalisessa mediassa keväällä käydylle Somaliland Journal of African Studies -julkaisun kritiikille. ”Kyse ei ole siitä, kenellä on autenttinen ääni ja kenellä ei. Kyse on vallan rakenteellisesta suhteesta tiedon tuotantoon somalialueilla. Siitä, millä lailla kolonialistista perintöä uudelleen tuotetaan ja muodostetaan nykyisyydessä. Näyttää, ettei tieto ole koskaan viatonta ja puolueetonta”, aloitti Harvardin yliopistossa väitöstutkimustaan historiasta tekevä Safia Aidid. ”Tässä ei ole kyse yksilöistä ja identiteeteistä”, jatkoi City University of New Yorkissa väitöstutkimustaan tekevä Ahmed Sharif Ibrahim. ”Tieto, jota yksi yhteiskunta tuottaa toisesta, heijastelee valtarakennetta, joka vallitsee näiden kahden yhteiskunnan välillä. Länsimaisen tutkijan, joka matkustaa Afrikan sarveen tutkimaan somaleja, tulisi olla tietoinen asemastaan. Siitä, miten on kiinteä osa valtasuhdetta, jolla on syvät historialliset juuret. ” Kysymys ei siis ole ihonväristä tai etnisestä taustasta. Että valkoinen länsimaalainen ei saisi tutkia somaleita tai että somalialaisuus tekisi tutkijasta paremman. Yhtä lailla etnisesti somalialainen tutkija, joka on kouluttautunut Somalian ulkopuolella, tulee tarkastelleeksi Somaliaa ja somalialaisia ulkopuolisin työkaluin ja metodein. Myös heitä on syytä vaatia huomioimaan asemansa ja tutkimuksensa konteksti. ”Turvallisuussyistä tutkimukselle Somaliasta on kysyntää. Samaan aikaan tutkijoiden mahdollisuudet tehdä syvällistä ja pitkäaikaista tutkimusta Somaliassa ovat hyvin vaikeat juuri turvallisuustilanteen vuoksi. Tutkija asettuu Nairobiin ja lentää lyhyiksi, viikon tai muutaman päivän jaksoiksi Somaliaan tekemään kenttätutkimusta raskaan turvatiimin kanssa. He ovat riippuvaisia paikallisista, joille tiedonkeruu annetaan tehtäväksi. Olen ollut Mogadishussa ja huomannut, että monet näistä paikallisista tiedonkerääjistä ovat sisäistäneet länsimaisten tutkijoiden konseptit ja kategoriat ja kertovat sen, mitä luulevat näiden haluavan kuulla. Tämä ei ole ympäristö vakavasti otetavalle tieteelliselle tutkimukselle. Kuitenkin tällä tavalla kerättyä tietoa käyttävät järjestöt ja länsimaiset valtiot tiedonlähteenä massiivisille länsimaisille väliintuloille, joita tapahtuu Somaliassa tänään”, Ibrahim Sharif sanoo konferenssissa. o n ee ttisesti arveluttavaa perustaa poliittiset ja humanitääriset toimet tutkimustietoon, joka ei täytä tutkimuksen perussääntöjä. Somalitutkimuksen tieteenä olisi jo aika tarkastella lähemmin historiaansa ja valtarakenteiden merkitystä. Lisäksi tiedonhankinta-, tutkimusja arviointimenetelmät somalitutkimuksen osalta olisi syytä asettaa laajemmin kriittisen tarkastelun alle. Nykykäytännöin toteutettu somalitutkimus todennäköisesti pahentaa tilannetta sekä Somaliassa että länsimaissa ja johtaa arvioihin, jotka eivät perustu todelliseen tilanteeseen, vaan lännen oletettuun mielikuvaan siitä. • K I r JOI TT AJ A ON v A p AA TO IMI TT AJ A . KI r JO ITU ST A v A r TE N ON HA A ST AT EL TU MY ö S ME d IA TU TK I JA CA MIL LA HA A v IS TOA JA AK AT EM IA p r O f ES SO r I EL IN A v UO LA A . 32 5 / 2 1 5 ylioppilaslehti
ylioppilaslehti 33 5 / 2 1 5
KA RO LI NA MI LL ER JU SS I SÄ RK IL AH TI EPIL OG I LI IS A TA NI 34 5 / 2 1 5 SU OM EN VENÄL ÄI SI LLE AI KA ON JU U RI NY T OT OLLI NEN PY RK IÄ ER OO N LO PUS TA KI N VENÄL ÄI SY YD ES TÄ , KI RJ OI TTAA KA RO LI NA MIL LER. TÄ NÄ ÄN EN JA KS A OLL A VE NÄL ÄI NE N K ÄN NyKK ÄNI PIIPPA A lontoolaisessa urheilupubissa kesken pelin: ”Kenen joukossa seisot?” Tekstiviesti on Lontoossa asuvalta suomalaistutulta. Hänelle kysymys on arkipäiväinen, mutta minulle se on kaiken määrittävä. Kyse on tietysti jääkiekosta. Sinä iltana Covent Gardenin urheilupubin laajakuvanäytöllä näytetään jääkiekon MM -kisojen loppuottelu. Taistelupari on verivihollisuuden perikuva, vanha tuttu: Suomi vastaan Venäjä. Aikaisemmin olisin asettunut punasinipaitaisten liuhutukkien puolelle, niin kuin aina kaikkina aikaisimpina kertoina. Mutta tänään kaikki on toisin. SyNNyIN VUO SI ennen Neuvostoliiton romahtamista leningradilaisessa synnytyssairaalassa numero kolme inkerinsuomalaiselle isälle ja venäläiselle äidille. Olen asunut Suomessa koko ikäni, oppinut suomen kielen lastentarhassa laulamalla Popsi, popsi porkkana, juhlinut vappua ylioppilaslakki päässä ja opetellut PMMP:n sanat ulkoa. Suomea kutsun kodikseni. Tästä huolimatta en ikinä halunnut olla suomalainen. Suomi tuntui aina vieraalta ja kylmältä. Lapsuuden ajan muistoissa Suomesta tulee mieleen suomalaisten käytös, joka oli usein joko välinpitämätöntä (aikuiset ja opettajat) tai aggressiivista (pihan pojat ja ryssittely). Usein kuultu neuvo tuohon aikaan kuului: älä puhu venäjää julkisilla paikoilla. Teininä hengailin venäläisten kavereiden kanssa, kuuntelin venäläistä räppiä, söin äidin pelmenejä, luin venäläisiä kirjoja ja uneksin muuttavani vielä joskus ES S E E y S T . TE RV . y LI O P P I LA S L EH TI ARVOISA HERR A PÄ ÄMINISTERI, K ÄVIT TE MA AN AN TAIN A valistamassa meitä yliopistolaisia. Piditte lukuvuoden avajaisissa puheen, jossa lausuitte nuo viisaat sanat: Niukkuus nostaa luovuuden esiin. Olette saanut vastailla kyllästymiseen asti kysymyksiin leikkauksista, mutta yhteen kysymykseen me täällä Helsingin yliopistossa emme ole vielä saaneet vastausta. Se on sama riippumatta siitä, mitä mieltä leikkauspolitiikasta yleisesti on, ja kuten rehtori Jukka Kola omassa puheessaan sanoi, täälläkin pitkälti ymmärretään säästötarpeet (vaikka toki haluaisimme vielä muistuttaa toukokuussa ehdottamastamme mitä oivallisimmasta leikkauspolitiikasta: leikataan Suomesta irti ne alueet, meidän kreikkamme, joiden olemassaoloa valtio tukee parhaimmillaan kymmenkertaisesti suhteessa sieltä tuleviin verotuloihin). Siis: miksi Helsingin yliopistoon kohdistuvia erityisen suuria täsmäleikkauksia perustellaan ainoastaan yleisellä säästötarpeella? Jo kuluvana vuonna Helsingin yliopisto menettää 30 miljoonaa euroa apteekkikompensaation poistumisena. Kun maamme kaikin mittarein parhaaseen ja kansainvälisimpään yliopistoon – siihen, josta uudet innovaatiot kaikista todennäköisimmin syntyvät – kohdistetaan erityisen isoja leikkauksia, kyse on ideologisesta valinnasta. Jotta ymmärtäisitte konkreettisesti, millaiseen luovuuteen neuvonne meitä kannustavat, lähetämme Teille Marttaliiton luovat neuvot nuukailuun. Ne opettavat muun muassa, että viisi muovikassia viikossa on 65 euroa vuodessa. Sitten kun ne 65 euroa on kerätty, niillä saa oikeaan aikaan ostamalla tarjouslennot Tukholmaan. Niin mekin aiomme tehdä: kun keksimme innovaation, aiomme viedä sen nopeasti Suomen rajojen ulkopuolelle, sillä ei meitä hirveästi hotsita keksinnöillämme rahoittaa pohjanmaalaisia velkakuntia, jos vastapainona metropoli jää kokonaan ilman. • y ST ÄV ÄL LI SI N TE RVE IS IN , y LI OP PI LA SL EH TI PA LS TA LL A L Ä HE T Ä MME IHMISIL LE PO ST IA .
KU VI TUK SE T: JA AK KO SU OM AL AI NE N ylioppilaslehti 35 5 / 2 1 5 Pietariin asumaan. Pahimpina fanaattisuuden päivinä puin kouluun t-paidan, jossa oli sirppi ja vasara. Kuitenkin aiemmin sinä jääkiekkokeväänä olin turhautunut. Venäjän vihainen retoriikka ja hauisten pullistelu olivat muuttuneet oikeiksi teoiksi: Krim oli vallattu ja liitetty osaksi Venäjää. Keskustelut asetelman oikeellisuudesta venäläisten tuttujen ja sukulaisten kanssa tuntuivat samalta kuin olisi lyönyt päätä seinään. ”Krim on aina ollut venäläinen”, pöytien ääressä jylistiin. Puhuttiin veljeskansoista ja avunannosta. Ne, ketkä eivät halunneet keskustella asiasta, hiljenivät. Pöydän ääripäät eivät olleet ikinä olleet niin kaukana toisistaan. ”HAKKA A pä ä LLE Pohjan poika”, joku vaaleatukkainen nainen huutaa Suomen joukkueen ollessa hyökkäyspäässä. Tuuletan ujosti mukana. Se tuntuu väärältä, sillä en tunne Suomen joukkuetta omakseni. Tiedän Suomen historiasta kaiken, mutta en tunne Suomen kannattajien kanssa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Olen liian nuori muistamaan vuoden ysiviis MM -lätkän hurmiota timojutiloineen ja villepeltosineen. Vuonna 2011 Suomi voitti toisen maailmanmestaruutensa. Kauppatorin mitalijuhlissa olin töissä ravintolassa, jossa tarjoilin skumppaa kiekkokultaa juhlineille. Yritin innostua voitosta. JVG :n Häissä pauhasi kaiuttimista torilla, samalla kun keski-ikäiset miehet humaltuivat nopeasti. ”Hymyiles vähän”, joku punakkakasvoinen mies kommentoi. Olen aina tuntenut vetoa venäläiseen melankoliaan ja tunteeseen ”venäläisyydestä”. Venäläisten maksimalismin ja idealismin yhdistelmään on helppo samaistua. Marina Vituhnovskaja kirjoittaa teoksessa Opas venäläisyyteen venäläisten ristiriitaisesta kansanluonteesta, äärimmäisyydestä, joka ilmenee suurina tunteenpurkauksina ja venäläisten ”kaikki tai ei mitään” -asenteena. Samalla venäläisiä ihmisiä leimaa tietynlainen idealismi, suuren pravdan eli totuuden etsintä. Pravdaa etsittiin muun muassa 1800-luvulla kun Venäjän intelligentsija halusi löytää keinot vapauttaa kansa maaorjuudesta, samalla tavalla kuin omaa pravdaa ovat etsineet melkeinpä kaikki venäläiset kirjailijat aina Tolstoista Ulitskajaan. ”Venäläisyydellä” selitettiin keväällä Krimin miehitys ja nyt sitä samaa pravdaa etsitään ItäUkrainassa. Separatisti, venäläinen vai vapaaehtoinen taistelija? Koko Itä-Ukrainan tilanne on kuin romaani ilman juonta. Seuraan Venäjän propagandaa, joka ei toimi pelkästään omalla maakamarallaan, vaan ulottaa ”vaihtoehtoista uutissisältöä” tarjoavat lonkeronsa määrätietoisesti maailman eri kolkkiin. Retoriikka on yhtäkkiä hyvin isänmaallista. Tosin siitä oli merkkejä ilmassa jo aikaisemmin: Integrum-tietokannan mukaan ”suuri isänmaallinen sota” -termin viljely alkoi kasvaa radikaalisti Venäjän valtamediassa vuoden 1999 jälkeen. Niin ikään saman vuoden lopussa Venäjän presidentiksi tuli muuan Vladimir Putin. SAM AA N AIKA AN seuraan suomalaisten asenteiden muuttumista synnyinmaatani ja sen ihmisiä, ”meitä venäläisiä” kohtaan. Monet inkerinsuomalaiset vaihtoivat venäläisen sukunimensä suvun vanhaan suomalaiseen sukunimeen muuttaessa takaisin Suomeen 1990-luvulla. Viimeisen vuoden aikana olen seurannut kuinka tuo kuvio toistuu: Osa venäläisistä tutuista on alkanut vaihtaa sukunimiään taas suomalaisiksi. Ivanovista on tullut Nieminen ja Markovista Virtanen. Eräs tuttuni harmitteli, ettei hän tajunnut vaihtaa nimen loppuosaa ”silloin aikoinaan” suomalaiseksi. Hän on varma, että moni työpaikka on mennyt ohi suun hänen venäläisen sukunimensä takia. Venäläisen tuttuni huoli ei tule tyhjästä. Vuonna 2012 julkaistiin työja elinkeinoministeriön suorittama tutkimus, jossa ilmeni, että venäjänkielisen sukunimen omaavat henkilöt joutuivat lähettämään kaksinkertaisen määrän työhakemuksia suomenkielisiin hakijoihin verrattuna saadakseen kutsun työhaastatteluun. Itselleni oma tausta on välillä kirous, välillä siunaus. Olen saanut töitä kielitaitoni ansiosta, mutta samalla jotkut asiat ovat aiheuttaneet hankaluuksia. Joudun aina miettimään, missä yhteydessä alkuperä on sopiva mainita. Kannattaako siitä kertoa työhaastattelussa? Asuntonäytössä? Ensimmäisenä yliopistovuotena olin menossa katsomaan vanhan pariskunnan tarjoamaa yksiötä. Juttu luisti niin hyvin, että puolen tunnin päästä aviomies oli ottamassa esiin vuokrasopimusta. Yhtäkkiä keskustelu kääntyi taustaani. Että mistäs sää oikein tuut? Hetken emmittyäni kerroin venäläisistä juuristani. Vanhan pariskunnan ystävälliset kasvot kivettyivät. He lupasivat soitella. Soittoa ei ikinä tullut. Nykyään joutuu harvoin kuuntelemaan kavereiden isoisien ryssäjuttuja, mutta ilmiö ei ole kuollut. Rasismi on kehittynyt pihalla huutelusta nettivihaksi. Toinen tuttavani, koko ikänsä Suomessa asunut venäläisnainen joutui pahaa aavistamatta vihan kohteeksi Tinder-deittisovelluksessa. Naisella oli venäläinen nimi. ”Saatanan Putinin nussija, painu vittuun Suomesta ryssähuora”, yksi keskustelunavaus kuului. Toinen match käski naisen painua takaisin Venäjälle, sillä hän oli varma, että kyseinen nuori nainen oli tullut Suomeen levittämään Putinin propagandaa. Kolmas kysyi naisen ”hintaa”, sillä hänen mukaansa ”venäläisillä naisilla on yleensä hyvät palvelut halvalla”. Tuttavani poisti profiilinsa. Aika on otollista, jos haluaa pyrkiä eroon kaikesta venäläisyydestä. Nyt olisi minullekin hyvä hetki viedä integraatio loppuun. LO NTOOL AISESSA pU bISSA vastasin tekstiviestiin päivän olevan historiallinen, sillä sinä iltana seisoin ensimmäistä kertaa elämässäni, kahdenkymmenenneljän Suomessa vietetyn vuoden jälkeen, sinivalkoisissa joukoissa. No, Suomelle kävi köpelösti siinä pelissä, sillä Venäjä vei voiton. Ohitin Covent Gardenin venäläisjoukon ja kuulin huudot: ”Rossija! Rossija! Rossija!” Tajusin olevani feikki. En missään vaiheessa kannustanut Suomea täysin rinnoin. Samalla tunsin etäisyyttä Venäjää kohtaan. Oikeasti haluaisin irtisanoutua kansallisidentiteetistä. Tällä hetkellä kansalaisuus on kuin raskaat kahleet, jotka lyödään ranteisiin. Ja kansalaisuuteen liittyvät ennakkoluulot ovat kuin rikos, jota ei ole mahdollisuus itse oikaista. Itselläni ei ole monien tuttujeni ongelmaa – nimeni ei anna vihiä alkuperästäni. Sukunimeni voisi olla Millerin sijaan Millerovitch. Nyt minua erehdytään pitämään saksalaisena tai yhdysvaltalaisena. Venäläisiä kohtaan koetut ennakkoluulot eivät ylety minuun, ellen päätä alkuperästäni erikseen mainita. Mutta voiko venäläinen olla Suomessa muuta kuin ”Putinin nussija”, ja voiko olla suomalainen vaikkei kannatakaan Suomea jääkiekkomatsissa? Onko aina pakko seisoa jonkun joukoissa? Tänään en jaksa seistä kummankaan joukoissa. • K IR JOI TT AJ A ON Yl IO PP I l AS l EH d EN AV US TA JA , JOK A K A IP AA S U OM A l AI SI IN RU OK AK AU PP OI HIN HA l VE MP AA SM ET ANA A . V EN ä L ä L ä ISET TUTUT OVAT ALKANEET VAIHTAA SUKUNIMIää N TAAS SUOMALAISIKSI . I VANOVISTA ON TULLUT N IEMINEN JA M A r KOVISTA V I r TANEN .
Työväen Opintorahasto myöntää apurahoja ja avustuksia erityisesti työväestön nuorison opiskelun tukemiseksi sekä opintorahaston tarkoitusta edistäville yhteisöille. Apurahoja ja avustuksia haetaan vapaamuotoisella kirjallisella hakemuksella. Apurahahakemukseen on liitettävä todistus opiskelupaikasta, hakijan yhteystiedot, sähköpostiosoite, sekä pankkitilin numero. Vuoden 2015 hakuaika päättyy 30.9.2015. Apurahoista päätetään marraskuussa. Työväen Opintorahasto Paasivuorenkatu 8 00530 HELSINKI Sähköposti: jarmo.matinlassi@ tyovaenopintorahasto.fi Lisätietoja: Jarmo Matinlassi p. 0500 514 829 36 5 / 2 1 5 On Ole massa ihmisiä, jotka teippaavat tietokoneen etukameran umpeen ja puhuvat älypuhelimen mikrofonin läheisyydessä hiljaa mutisten. Foliohattuilua on yllättävän helppo ymmärtää. Kun pettämissivusto Ashley Madisonin käyttäjätiedot vuodetaan julkisuuteen ja Spotifyn päivitetty versio vaatii pääsyä käyttäjän jokaiseen selfieen, kontakteihin ja sijaintiin, on vaikea tietää, mikä on viisasta oman yksityisyyden suojelua ja mikä täysin paranoidia. Tieto siitä, että internetissä kaikki tekemämme tallentuu jonnekin, on meille edelleen uutta. Yksilön on lähes mahdotonta hallita täysin henkilötietojensa käyttöä omilla toimillaan. Sipilän hallitusohjelman tavoitteena on tässäkin asiassa jostain syystä ainoastaan sääntelyn nettomääräinen keventäminen. Normien purkamista käsittelevässä luvussa luvataan luoda avoimella datalla ja tietovarantojen paremmalla käytöllä edellytyksiä uusille liiketoimintaideoille. Yksityisyyden suojan kohdalla sääntelyn nettomäärän vähentäminen ei kuitenkaan tuo vapautta tai laita laahaavaa bruttokansantuotetta kuntoon. Verkossa toimivin yksityisyyden suojan keino olisi pakottava, globaalisti vaikuttava lainsäädäntö. Yksityisyyden suoja on erinomainen esimerkki siitä, ettei kaikki sääntely väistämättä rajoita yksilön vapautta, vaan saattaa jopa lisätä sitä. Jotta yksityisyyden kokemus olisi netissä mahdollinen, henkilötietojen tallentamisen, suojaamisen ja poistamisen käytännöt on avoimesti määriteltävä, sillä tietoverkkojen rakenne perustuu datan tallentamiseen, kopioimiseen ja siirtämiseen. Tietoa on mahdollista kerätä laajasti, eikä se katoa ellei joku sitä poista. Ilman henkilötietojen kaupallista käyttöä Spotify, Facebook ja Google eivät olisi ilmaisia, eikä Plussakortilla saisi alennusta. Koska jokaiseen ihmiseen liittyy henkilötietoja, palveluiden rahoittaminen niitä hyödyntämällä tuo innovatiivisia sovelluksia maksutta kaikkien ulottuville. Moni verkkosovellus olisi kuitenkin täysin käyttökelvoton ilman yksityisyyden konseptia. Kun tiet tyä pa lvelua käyttävän mielleyhtymät, silmänliikkeet tai kävelynopeus tallentuvat palveluntarjoajan käyttöön, kyseessä on sovittu juttu. Jokainen palvelua käyttävä on hyväksynyt sen yksityisyysehdot. Spotifyn uudet käyttöehdot hyväksyvä luopuu pankkisalaisuuden piiriin kuuluvista oikeuksistaan, kun lisää sä äntelyä! henkilötietoja jaetaan eteenpäin kolmansille osapuolille. Yhdysvalloissa teknologiayritykset hyödyntävät henkilötietoja verrattain vapaasti, sillä tietojen väärinkäyttöön ei liity historiallista traumaa. Euroopassa taas yksityisyyden suoja on historiastamme johtuen perusoikeus. Natsikortin uhallakin: toisen maailmansodan aikana Euroopan valtiot käyttivät tallentamiaan henkilötietoja joukkotuhonnan kohteiden tunnistamisessa, ja tämän trauman seurauksena yksityisyyden suojalla on Euroopassa edelleen vahva sääntelyllinen asema. Se on hyvä asia, eikä tätä sääntelyä pidä purkaa. On totta, että tietojaan voi hallita myös lukemalla aina ehdot, olemalla käyttämättä sosiaalista mediaa ja jatkuvasti poistamalla evästeitä. Mutta jos jokaisesta tulee ensisijaisesti sopimusagentti, jonka tehtävänä on hallita itseensä liittyvää dataa, uusien sovellusten käyttäminen lakkaa helpottamasta elämää. Tarvitaan fiksua sääntelyä, joka vapauttaa meidät nauttimaan Instagramin, Gmailin ja LinkedInin hyödyistä. eu:ssa va lmisteilla oleva yleinen tietosuoja-asetus koskisi toteutuessaan EU -kansalaisten henkilötietojen käsittelyä kaikkialla maailmassa. Yhtenäisen sääntelyn myötä laajimmin henkilötietoja keräävä yritys ei aina voittaisi markkinoilla. Kuluttajalle riittäisi ehtoja hyväksyessään kotimaansa lainsäädännön tunteminen. Ei tarvitsisi selvittää, vaikuttiko tietojen hyödyntämiseen sopimukseen sovellettava laki, serverin sijainti vai palveluntarjoajan kotipaikka. Yritysten olisi kilpailtava palveluidensa muilla ominaisuuksilla, ja ihmiset uskaltaisivat käyttää uusia sovelluksia. Koska digipalvelut ovat tietenkin riippuvaisia käyttäjistään, yksityisyyden suojaa koskeva sääntely ei ole digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristön este, vaan sen onnistumisen edellytys. • K I r JO IT TA JA ON OI KE US TI ET EI LI J ä, JOK A h A rr A ST AA K ä YTT ö E h TO J E N LU KE MIS TA . s O n J a H ei s K al a K uv it us : li is a ta ni K uv a : J us si sä RK il a H ti KO lu mn i m i el ip i D e TIL AS TOTIETEILIJä JA TIETOKIr JAILIJA OSMO SOININVA Ar A TYöA JAN PIdENNYKSESTä SUOMEN KUVALEhdESSä. P AL ST AL LA ES ITE LL ää N N ä KE MY K S I ä. epil OG i
ylioppilaslehti 37 5 / 2 1 5 KIRJAILIJA LAURA LINdSTedT, oVATKo HUHUT RomAANIN ALeNNUSTILASTA LIIoITeLTUJA? ”Romaanin ’alennustila’ on ikuisuuskysymys länsimaissa. Tästähän on jauhettu jo porvarillisen romaanin ajoilta saakka. Romaani on ollut aina vääränlainen: liian viihdyttävä ja siksi tärkeistä asioista vieroittava, moraaliton ja (nais)lukijoita turmeleva. Vuonna 1967 ranskalaiset romaanit olivat kylmiä ja kikkailevia (Boisdeffre), tasan 40 vuotta myöhemmin solipsistisia, formalistisia ja nihilistisiä (Todorov). Romaani on ideologisilla odotuksilla ladattu genre. Sanoisin, että mitä ovelammin kirjailija pettää nuo odotukset, sitä paremman teoksen hän kirjoittaa.” Lindstedtin toinen roma ani oneiron ( teos) iLmest yi eLokuussa. useakin taho on ku tsunut sitä syks yn kirjaLLiseksi tapaukseksi. KIRJAILIJA SImo HILTUNeN, mIKÄ oN JÄNNITySKIRJALLISUUdeN mASeNTAVIN KLISee? ”Masentavin latteus ei koske mielestäni sisältöjä vaan termiä itseään. Jännityskirjallisuus käsitetään edelleen harmillisen usein jonkinlaiseksi kirjallisuuden alalajiksi, joka ei kykene käsittelemään elämää, ihmisyyttä tai painavia teemoja kunnianhimoisesti ja taiteellisesti merkittävästi. Kun jokin teos luokitellaan jännityskirjallisuudeksi piste, se nähdään vain lajityyppinsä edustajana ja sitä vertaillaan mukaedeltäjiinsä historianlaput silmillä. Minullekin on sanottu Lampaan vaatteista, että ai, sä teitkin vain jännärin. Mieleni teki haistattaa sanojalla pitkät vaginat ja antaa hänen määrätä juoksusuunnan, mutta ulospäin kilttinä miehenä pyysin sanojaa vain lukemaan teokseni ennen luokatonta luokittelua.” simo hiLtusen esikoisromaani Lampaan va at teissa iLmest yi eLokuussa. siinä on muun muassa toimittaja, poLiise ja, perhesurma , yLL ät ysmoment te ja ja taidok as ta suomen kieLtä . JoURNALISTI-oHJAAJAKÄSIKIRJoITTAJA SUSANNA KUpARINeN, mIKÄ oN JUHA SIpILÄN pAHIN SyNTI? ”Sipilän synti on turhamaisuus. Kannattiko antaa hyvinvointivaltion viimeistä suurta puolustustaistelua uskovaisen miljonääriyrittäjän käsiin? Sipilä kuvittelee, että maata johdetaan samalla asenteella kuin grillikiskaa, hyvällä fiiliksellä populistisia sanontoja viljellen. Pelkään, että Sipilä on niin pihalla, että hän ei ymmärrä, miten vähän ymmärtää. Ennen kaikkea tällaisen tyhjäsilmäisen kulissin valtaannousuun on syynä suomalainen julkinen keskustelukulttuuri ja kyvyttömyytemme ymmärtää piilonarratiiveja. Sipilän tapauksessa ankaran, mutta oikeudenmukaisen Isän kaipuu yhdistyy narratiiviin kaikkivaltiaasta Messiaasta tai kuninkaasta, joka saapuu sudenhetkellä ja pelastaa ihmiset. Tämä messias nyt vaan halusi päivittää oman kertomuksensa ja suuntasi tappavan laser-säteensä naisiin, lapsiin ja vanhuksiin. Hyvin ikävää meidän mitättömien pikkuihmisten kannalta.” juha sipiL än haLLitusta ruotiva eduskunta iii, satiiri suomaL aisesta demokr atiasta sa a ensi-iLtansa ryhmäteatterissa 26. sy yskuuta. T eo K S e T K oo NNU T: o SK AR I o NN IN e N
ME RK IN TÖ J Ä 38 5 / 2 1 5 I I da So fI a H IR vo NE N alfREdo STRoESSNER SoTIEN JÄ lKEEN Etelä-Amerikkaan suuntautui omituinen pakolaisvirta. Manner kuhisi maanpaossa olevia natseja, jotka yrittivät kaikin keinoin sulautua paikalliseen väestöön. Avokätisin turvapaikan myöntäjä oli saksalaistaustaisen diktaattorin Alfredo Stroessnerin hallitsema piskuinen Paraguay. Alfredo Stroessner Matiauda oli baijerilaisen panimotyöntekijän poika. Äiti kuului Paraguayn paikalliseen guaraní-kansaan. Stroessner lähti sotilasuralle, yleni ennätysajassa prikaatinkenraaliksi ja kaappasi Paraguayssa vallan aseellisesti vuonna 1954, kuten tuon ajan eteläamerikkalaiseen poliittiseen kulttuuriin kuului. El Presidente Stroessnerin diktatuurissa saivat rumat ukot rehottaa. Paraguayn talous perustui aluksi pitkälti huumekauppaan ja luksustuotteiden salakuljetukseen. Natsit otettiin avosylin vastaan. Stroessnerin yhteiskuntasopimuksen keinovalikoimaan kuuluivat kuolemanpartiot, kidutus ja toisinajattelijoiden vaino, kuten missä tahansa kunnon diktatuurissa. Alkuperäisväestöön kuuluvia aché-intiaaneja tapettiin ja myytiin orjiksi. Yhdysvaltoja Paraguayn antikommunistinen sotilasjuntta miellytti kuitenkin kovasti ja maa oli pitkään USA :n tärkeimpiä liittolaisia Etelä-Amerikassa. Stroessner ei silti ollut diktaattorina aivan karseimmasta päästä. Toki se on vähän kuin sanoisi, etteivät kaikki raiskaajat ole murhaajia. Stroessnerin valtakaudella ainakin 900 tapettiin ja tuhansia kidutettiin. Eräs New York Postin toimittaja kirjoitti vuonna 1961, että Stroessner sopisi hahmoksi erääseen viktoriaaniseen oopperafarssiin, mutta Paraña-joessa kelluvat päättömät ruumiit hieman latistavat vaikutelmaa. Stroessner rakensi itselleen jämäkän henkilökultin. Joka kodin rauhaa valvoi isällisen El Presidenten muotokuva, ja johtaja nimesi maan toiseksi suurimman kaupungin Puerto Presidente Stroessneriksi. Pääkaupunki Asunciónin keskusaukiolla loisti yötä päivää valtava neonkyltti, joka julisti: ”Stroessner – rauhaa, työtä ja hyvinvointia”. 1980-luvun lopulla diktatuuri alkoi murentua. Presidentti pohti vallan siirtämistä toiselle pojistaan. Ongelma oli, että toinen pojista oli narkomaani ja toinen homoseksuaali, mikä ei armeijaa miellyttänyt. Stroessnerin lähin mies, kenraali Andrés Rodríguez, karautti niin ikään tankilla pääkaupunkiin ja ajoi vanhan presidentin maanpakoon vuonna 1989. Stroessner vietti leppoisia eläkepäiviä ranchillaan Brasiliassa, kunnes kuoli aivohalvaukseen vuonna 2006, 93-vuotiaana. • N IK o K ET T u NE N P A l ST A ll A ES i TE ll ÄÄ N S U U R h EN ki l ö i TÄ . SaIN ENSIM MÄISEN Ä lyKÄ NNyKK ÄNI , kun olin 25-vuotias. Nykylapset saavat ensikosketuksen virtuaalimaailmaan kolmevuotiaana. Millaista heidän elämästään tulee? En halua tietää. Vaikka varmaan pitäisi. Jos ei pysy mukana ATk -maailman viimeisissä tuulissa, ei ole nykykäsitysten mukaan ajan hermoilla. Ja jos ei ole ajan hermoilla, tipahtaa yhteiskunnan ulkopuolelle. Minäkin olen hankkinut iPhonen. Enhän halua syrjäytyä. Olen lukenut hesarista, että yhteiskunnan turvaverkko on purettu ja tilalla on tietoverkko. Ei ihme, että pakolaisetkin ovat kännykkäriippuvaisia. Me instagrammaamme, twiittaamme, facebookkaamme. Uutiset luemme verkosta aina vain houkuttelevampia otsikoita klikkaillen. Jahtaamme seuraavaa elämystä jo ennen kun ensimmäinen on päättynyt. Painomusteelta tuoksuvan sanomalehden tilaus perutaan. kuulokkeista kuuntelemme pirstoutunutta digimusiikkia. Tutkimusten mukaan keskittymiskykymme on huonompi kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Puhelimen räpläys on niin koukuttavaa, ettemme huomaa, miten jäämme samalla paitsi monesta asiasta. Muistatko ajat, kun puhelin soi ja kuulit tutun äänen: ”Moi, mitä kuuluu?” Naurettiin, sovittiin tapaamisia, käytiin kylässä. Nykyisin voi mennä kuukausia ilman, että kuulet ystävän ääntä. Viestittelet hänen kanssaan ”WhatsAppissa”. hymyn sijaan lähetät hänelle emojin, joissa ei ole jäljellä hippustakaan oikeiden ilmeiden spontaanisuudesta. Muistatko, kun tapasit kiinnostavan ihmisen, kysyit puhelinnumeroa ja menit treffeille? ATk -maailma vie keskittymiskyvyn seurustelustakin. Tänään tinderöidään: ”swaipataan” vasemmalta oikealle, kuka on minun heilani tänä iltana? Ja jos onnistutaankin löytämään pysyvä puoliso, digimaailma vie huomiota enemmän kuin oma kulta. Teemu Selänne on valittanut, että hänen puolisonsa viettää liikaa aikaa Facebookissa. kiekkolegenda taisi osua zeitgeistin ytimeen. lienee turha etsiä syitä siihen, miksi nykyihmiset eroavat niin helposti. kiinnostavuudessa internet voittaa ihmisen 6–0. Paha vaan, että ruudun läpi ei voi toista ihmistä koskettaa. Paitsi pinnallisia ja levottomia, digimaailma on tehnyt meistä riippuvaisia huomiosta. 1800-luvun dandyjen lailla me Y-sukupolven edustajat uskottelemme itsellemme, että juuri me olemme ainutlaatuisia yksilöitä. Moderni Narkissos ei tuijota kuvaansa veden pinnasta, vaan näytöltä. Mennään uuteen menomestaan. laitetaan nettiin kuva itsestä. katsokaa, tässä olen. Näytänkö hyvältä? Se riippuu tykkäysten määrästä. • k i RJ O i TT AJ A ON YS U k U P O l VE N MO RAA li NE N ÄÄ N i . NÄIN ElÄT oIKEaa ElÄMÄ Ä K uv IT u KS ET : l II S a T a NI K uv a : J u SS I SÄ RK I la HT I tä rk e i tä ih m i si ä EPI l o G I
L O P P U K IR I ”K ävIn aIKOIna an lukionkin, ja tarkoitus oli jatkaa lukemaan lakia. Armeijan jälkeen menin postiin töihin odottamaan seuraavan kevään pääsykokeita. Vähitellen oikeustiede kuitenkin unohtui, ja postaalinen toiminta alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Ensi vuonna tulee täyteen 40 vuotta täällä. Ehkä tärkein syy pitkälle työsuhteelleni on, että olen päässyt tekemään postissa niin monenlaista. Aloitin postinkäsittelijänä ja etenin esimiestehtäviin saakka. Tein työaikakirjanpitoa ja tilastoja, perehdytin uusia työntekijöitä ja toimin työnsuunnittelijana. Hyvinä aikoina posti koulutti työntekijöitään ihan kunnolla, ja pääsin opiskelemaan tilastotiedettäkin. Ne vuodet antoivat niin paljon, etteivät tuhlatut mahdollisuudet kaduta. Vuonna 2000 alkoi saneeraus, ja minulle jäi vaihtoehdoiksi joko lähteä postista tai jatkaa niissä lajitteluhommissa, joissa olin aloittanut 1970-luvulla. Jatkaminen oli vaikea päätös, etenkin kun palkka putosi tuntuvasti, mutta tuskin olisin saanut siinä iässä muitakaan töitä. Toipuminen otti aikansa, usko firmaan oli koetuksella. Teh TäväT PO sTIn K äsIT TeLyssä ovat monotonisia ja fyysisesti raskaita. Osastollamme käsitellään painavia lehtija mainoskimppuja, ja työviikon jälkeen paikkoja kolottaa. Se, että on viitsinyt tehdä tällaisia hommia näinkin pitkään, liittyy kai kunnianhimon puutteen lisäksi sukupolvelleni ominaiseen evankelis-luterilaiseen asenteeseen: otsasi hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman. Työyhteisö auttaa jaksamaan. Postikeskuksessa on hauska kombinaatio kaikenlaisia ihmisiä, ja joihinkin olen tutustunut jo urani alussa parikymppisenä. Töitä tehdään yhdessä, ja jos joku ei jaksa, toiset auttavat. Aloittaessani postissa olin valtion virkamies, nykyään työskentelen osakeyhtiössä. Olen päässyt todistamaan postinkäsittelyn koneistumisen ja tietokonepohjaisten lajitteluohjelmien tulon, Ilmalan postikeskuksen perustamisen ja työyhteisön kansainvälistymisen. Kun aloitin työt, postinumerot oli juuri otettu käyttöön, ja kokonaisia junavaunuja täytettiin vielä postilla. Nykyään puhelimeen saa tiedon siitä, missä paketti on menossa. Onhan se ollut huikea kehitys. Toisaalta teknologian myötä ihmisiä tarvitaan postissakin entistä vähemmän. Kun siihen yhdistyy postin määrän jatkuva lasku, on seurauksena alituinen epävarmuus. Toistuvat yt-neuvottelut luovat tietenkin painostavaa ilmapiiriä. Pääsen eläkkeelle viiden ja puolen vuoden päästä ja voin vain toivoa, että saisin pitää työni siihen saakka. PäTK äT yöL äIsIä on meilläkin yhä enemmän. Olen sattunut syntymään vielä oikeaan aikaan, olisi hirveää joutua aloittamaan työelämässä nyt. Toisaalta monet nuoret työkaverit tuntuvat nauttivankin pätkätöiden tuomasta vapaudesta. Eivät he edes haluaisi olla 40 vuotta samassa työpaikassa. Olen saanut aika hyvän käsityksen siitä, miten posti kulkee tässä maassa. Kokonaiskuva auttaa jaksamaan, kun ymmärtää, miksi asioita tehdään töissä tietyllä tavalla. Kai pitkää uraani selittää myös jonkinlainen rakkaus lajiin: on kiehtovaa, kuinka vuorokaudessa saadaan käsiteltyä niin valtava määrä tavaraa. Ja toisaalta – työtähän tämä vain on. Vapaa-ajalla koetan häätää kaneja siirtolapuutarhapalstaltani ja käyn konserteissa ja elokuvissa, vaikka alan olla niihin yli-ikäinen. Siksihän töitä tehdään, että on vapaalla varaa tehdä sitä, mistä nauttii.” • RO O sa PO h J a L a I ne n Jukka v uori, 39 vuotta samalla työnantajalla työskennellyt postinkäsittelijä n OO R a I s O es K e LI P A l ST A ll A HA AS TAT E ll AA N u HANA l AI SI A IH m IS r y H m I ä.