Yrityskuva
lehti
Keski-Uusimaa Talvi 2012
Arvokasta tietoa alueesi palveluista
Ihoakatemian mesoterapia on miellyttävä hoito, kertoo Lena Meriläinen, sivu 18
Vapaa-aika
Vapaa-aika Palvelu Terveys
Lukijakilpailu s. 34
Asuminen
FitnesSpa, s. 2
Power & Fitness Center, s. 9
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
Lammin Säästöpankki, Medilaser Lähivakuutus, Sp-Koti, s. 13 Silmäkeskus, s. 17
Laattapiste Collection, s. 29
1
VA PA A - A I K A
liikuntakeskus
Hyvä fiilis vetää FitnesSpahan
Cambridgeohjelma auttaa onnistumaan
Englantilaisella yliopistolla kehitetty tuote sai alkunsa NASAn avaruusprojektissa jo 1960-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä siitä tuli laihdutusvalmiste. Ideana on, että mahdollisimman pieneen energiamäärään on saatu puristettua kaikki elimistölle välttämättömät ravintoaineet. Tuotteita ei myydä vähittäiskaupoissa, koska valmennus on oleellinen osa ohjelman toteutusta. Tuotteen käyttö on turvallista. Ohjelman mukaisesti siivotaan koko ruokalista ja lähdetään liikkeelle tyhjältä pöydältä. Aluksi tehdään jokaiselle henkilökohtainen ravintoanalyysi. Ohjaaja tukee matkan varrella. Hyvää kannustusta saa myös, jos aloittaa ohjelman yhdessä kaverin kanssa.
FitnesSpa on naisten liikuntakeskus, jossa eri ikäiset ja enemmän tai vähemmän treenanneet jakavat yhdessä liikunnan iloa. Lajeista tankotanssi on harvinaisuus koko pääkaupunkiseudulla ja sisäpyöräilyn tarjoajana FitnesSpa on Keravan ainut liikuntakeskus.
F
itnesSpan yrittäjä Annuski Arban on iloinen siitä, että sana keskuksen hyvästä fiiliksestä on levinnyt laajalle ja tuo jatkuvasti uusia harrastajia liikunnan pariin. Vuodesta 1989 toimineella liikuntakeskuksella hän kertoo olevan pari tuhatta vakituista asiakasta. Tuttujen ja suosittujen lajien lisäksi otamme mukaan aina jotain uutta. Tällainen on esimerkiksi Cambridgeohjelma, joka on tehokas tapa pudottaa painoa ja säilyttää tavoitepaino sekä parempi terveys lopun elämää. Aina kiinnostavista ravintoasioista on FitnesSpassa järjestetty myös luentoja sekä henkilökohtaista valmennusta.
Jokaiselle löytyy varmasti oma suosikki. Pilates, jooga ja venyttely sopivat kaikille rauhallisiksi vaihtoehdoiksi. Äideille meillä on oma Mamas-treeni, jossa 2-12-kuukautiset lapset ovat mukana. Lapsiparkkia meillä ei ole, sillä haluamme, että naisilla on tänne tullessaan hetki omaa aikaa. Eläkeläisille on omia tunteja, muun muassa pilatestunti ja tasapaino-liikkuvuustunti.
Videotykin avulla pyöräilysalissa niin kuin muuallakin liikuntaklubilla voi seurata sykettään käytössä olevan Suunnon sykejärjestelmän avulla. Se auttaa harjoittelemaan juuri oikealla tasolla, ei liian rauhallisesti mutta ei liian lujaakaan, Annuski Arban muistuttaa.
Personal trainer opastaa
Personal Trainer eli henkilökohtainen valmennus on yhä suositumpi muoto naisten keskuudessa saada oma harjoittelu alkuun tai tasapainoon. Järkevän viikkokokonaisuuden suunnittelu vaatii usein ammattilaisen apua. Personal Trainerilta saa myös sitä jokaisen ainakin joskus kaipaamaa kannustusta ja tukea. Annuski Arban on aidosti kiinnostunut suomalaisten liikkumisesta, terveistä elämäntavoista ja keinoista niiden lisäämiseksi ja parantamiseksi. Siksi hän toimii aktiivisesti yhdessä Suomen Kun-
tourheiluliiton Visio 2020 -kehitystyöryhmässä miettimässä tulevaisuutta.
Tutustu tankotanssiin
Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina FitnesSpa järjestää tankotanssin introtunnin, jolla saa hyvän kuvan tankoakrobatiasta, jota harjoitellaan eri tasoisissa tekniikkaryhmissä. Myös koululaisryhmiä käy harjoittelemassa. Tankotanssista saa hauskan osan myös yksityistilaisuuksien, kuten polttareiden ja tyky-päivien ohjelmakokonaisuuteen, Annuski Arban kertoo. FitnesSpa on Keravan ainoa sisäpyöräilymahdollisuudet tarjoava paikka.
Kuntosalille aamusta iltaan
FitnesSpan kuntosalille pääsee harjoittelemaan avainkortilla kaikkina viikonpäivinä aamukuudesta kello 22.30 saakka. Kuntosalin ja ohjattujen ryhmätuntien lisäksi klubilla voi nauttia erilaisista hieronnoista, kiinteyttävistä vartalohoidoista ja infrapunasaunasta. Klubille ei vaadita pakollista jäsenyyttä ja maksukäytännöt ovat joustavia 10 kerran kortista puolen vuoden harjoittelujaksoon. Eläkeläiset ja opiskelijat saavat hyvät alennukset.
Kahvakuulista venyttelyyn
Kahvakuulista on tullut yksi suosikkilaji, joka antaa kokonaisvaltaista harjoitusta, mutta on myös rankkaa. Se sopii leppoisalla säällä myös ulkolajiksi. Ryhmäliikuntatunteja on FitnesSpassa viikon jokaisena päivänä yhteensä yli 40.
Yhteystiedot:
Tankotanssissa ja kahvakuulissa riittää liikunnan iloa ja vaihtelumahdollisuuksia.
FitnesSpa Naisten Liikuntaklubi Nikonkatu (Sarviniitynkatu 4) 04200 Kerava Puh. 09 24 24 328 info@fitnesspa.fi www.fitnesspa.fi
2
www.yrityskuvalehti.com
Postiosoite: Meritullinkatu 11 B 00170 Helsinki Puh. 020 779 1390 Fax 020 779 1399 Päätoimittaja: Tero Skinnari, gsm 040 777 5372 tero.skinnari@yrityskuvalehti.com Toimitus: Marjo Rautvuori Mikko Kormilainen Kuvaaja: Henrik Kettunen Taitto/Prepress: Yrityskuvalehti Sauli Heikkilä Painopaikka:
Yrityskuvalehti auttaa löytämään
Jo yli kymmenen vuotta pääkaupunkiseudulla ilmestyneen Yrityskuvalehden tavoitteena on tarjota lukijoilleen mielenkiintoista informaatiota eri toimialojen yrityksistä niiden tuotteista, palveluista, toimintatavoista sekä ihmisistä ideoiden takana. Yleisasiakaslehtemme artikkelimuotoisissa ilmoituksissa yritykset voivat esittäytyä perinteistä ilmoittelua monipuolisemmin. Innolink Research Oy:n toteuttaman lukijaprofiilitutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia vastaajista arvioi saavansa Yrityskuvalehden artikkeleista hyödyllistä ja luotettavaa tietoa. Yrityskuvalehden saama suora lukijapalaute on ollut hyvin myönteistä. Erityisesti on kiitelty lehden monipuolisuutta tiedonlähteenä. "Artikkeleista saa paljon enemmän tietoa kuin perinteisistä mainoksista", on ollut yksi tyypillisimmistä lukijakommenteista. Minkä alan yrityksistä haluaisit lukea artikkelin seuraavista lehdistä? Onko mielessäsi juuri joku tietty yritys, jonka hyvä palvelu tai tuote kaipaisi mielestäsi suurempaa huomiota tai arvostusta? Me pyrimme jokaisessa lehdessä tuomaan esille monipuolisen kirjon yrityksiä, tässäkin lehdessä eri yrityksiä on esillä yli 40. Toivomme, että löydät lehdestä muutamia mielenkiintoisia tuotteita tai palveluita tarjoavia yrityksiä, joista koet olevan itsellesi hyötyä. Lukijapalautteen voi lähettää joko lehdessä löytyvällä lukijakilpailulomakkeella tai netissä www.yrityskuvalehti.com. Toivomme yhteydenottoja lukijoiden omista ideoista, parannusehdotuksista ja kehitystoiveista, sillä palaute auttaa kehittämään Yrityskuvalehteä entistä paremmin lukijoita palvelevaksi. Mielenkiintoisia lukuhetkiä Yrityskuvalehden parissa!
Painos: 40.000 kpl Jakelu kotitalouksiin Keravan, Järvenpään ja Tuusulan alueella. Helsingin Jakelu-Expert Oy Mikäli haluat lisätietoja yrityksesi mahdollisuuksista esittäytyä Yrityskuvalehdessä, ota yhteyttä toimitukseen 020 779 1390 tai lähetä yhteydenottopyyntö nettisivuiltamme, www.yrityskuvalehti.com. Reklamaatiot: Tehtävä kirjallisesti 7 vuorokauden kuluessa lehden ilmestymisestä. Lehden vastuu virheellisestä ilmoituksesta on enintään ilmoituksen hinta.
Lisää ajankohtaista hyötytietoa yritysmaailmasta löydät nettisivuiltamme www.yrityskuvalehti.com! Osallistu samalla lukijakilpailuun ja ja voita huippukäytännöllinen iPad 2 -taulutietokone (arvo 699,-)!
Yrityskuvalehti jaetaan aluepainoksina 600.000 kotitalouteen Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Keski-Uudellamaalla, Hyvinkäällä, Riihimäellä sekä Itä-Uudellamaalla. Seuraava Yrityskuvalehti ilmestyy 3.3.2012 Itä-Uudenmaan alueella.
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
3
Sisältö
PA LV E L U
Sportia Järvenpää, sivu 1011
RE/MAX tuo kansainvälistä osaamista asuntokauppaan ...................................12 Triplahyvää paikallista palvelua Lammin Säästöpankki, Lähivakuutus ja Sp-Koti ...........................................................................................13 KT-Hautauspalvelut hoitaa asiat taidolla ja vastaa kaikesta tarvittavasta ........................................................................... 32 Tikkurilan Kopiopalvelu Täyden palvelun digipaino .......................................... 33 Laadukkaat lastentarvikkeet Pikku Hurmurista ...................................................... 34 Handelsbanken muutti uusiin tiloihin Järvenpäässä .............................................. 36
KO U L U T U S
Keravan lukio ja aikuislukio avaa monia opinpolkuja .............................................14 Nyt kiireen vilkkaa opiskelemaan ja oppimaan Järvenpään lukion aikuislinja ..............................................................................14 Monialainen Edupoli kouluttaa työelämän osaajia Keravalla ............................15 RE/MAX Asuntokulma Oy, sivu 12
VA PA A - A I K A
Edupoli, sivu 15
Hyvä fiilis vetää FitnesSpahan ...............................................................................................2 Monipuolinen liikuntapaikka koko perheelle Kerava Areena ........................ 6 Pyöräilyn iloa! Chebici ..........................................................................................................6 Järvenpään Lady Linessä hyvän olon metsästäminen on hauskaa .................. 7 Liikuntakeskus Club Feeniksillä liikutaan hyvällä mielellä hyvissä puitteissa ......................................................................... 8 Power & Fitness Centerissä riittää vaihtoehtoja liikunnan ilon ylläpitoon .............................................................................................9 Asiantuntevan palvelun Sportia Järvenpäästä laatumerkit liikuntaan .........................................................................................10-11 Viva! Wellness Clubilla pidetään asiakkaista hyvää huolta ............................... 20 Isoille unelmille kantavat siivet - Helin Matkat Helsinki ...................................... 35
Keravan Hammas lääkärikeskus, sivu 16
Viva! Wellness Club, sivu 20
4
Haluatko mukaan lehteemme? Soita numeroon 020 779 1390
www.yrityskuvalehti.com
T E RV E YS
Keravalta laajat erikoishammaslääkäripalvelut Keravan Hammaslääkärikeskus .......................................................................16 Medilaser Silmäkeskuksessa turvallisesti ja helposti eroon silmälaseista ...17 Fysio Foxista erilaista hoitoa ...............................................................................................19 Jalat kuntoon hellästi Henna-Riikassa ............................................................................21 Diplomiravintoneuvoja auttaa ylläpitämään yksilöllistä terveyttä .................21 Kiropraktiikka vaan toimii Kiropraktikko Keijo Autio ..................................... 22 EYE kun on kiva nähdä .......................................................................................................... 22 Lapsettomuuteen kannattaa hakea apua Lapsettomuusklinikka Fertinova ................................................................... 23 Esteettistä kirurgiaa kivuttomasti ja veitsettömästi asema 40 .................. 25 Kuulo-ongelmiin nopea apu erikoisliikkeestä Oticon ....................................... 26
KAUNEUS
Liikuntakeskus Club Feeniks, sivu 8
Luonnollisuus on kaunista Ihoakatemia ....................................................................18 SPA-hoitolassa rentoudutaan ylellisesti Spa-hoitola Belissima Alba ...... 24
R AV I N T O L AT
Lapsettomuusklinikka Fertinova, sivu 23
Ravintola Mummolassa on aito mummolan tunnelma ....................................... 27
A S U M I N E N - R A K E N TA M I N E N
Sukituksella uudet putket helposti vuosikymmeniksi Picote ...................... 28 Koko kylpyhuone Laattapiste Collection Järvenpäästä Avaimet käteen remonttina! ........................................................................... 29 Kotimaisia laatusohvia jokaiseen kotiin Finsoffat ................................................ 30 Inaria Studio Tuusula yksilöllisyyttä arvostavalle .................................................31 Ajan tasalla oleva lukitus poistaa turhat riskit ...........................................................31 Täydellinen kattoremontti Uudenmaan Peltityö ............................................... 33
Spahoitola Belissima Alba, sivu 24
Järvenpään Lukko Oy, sivu 31
Lukijakilpailu sivulla 34!
Helin Matkat, sivu 35
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
5
VA PA A - A I K A
ur heiluhallit - pyöräily
Monipuolinen liikuntapaikka koko perheelle
Keravan Areenalla monipuolisuus on valttia! Laaja lajikirjo takaa, että kaikille perheenjäsenille vanhemmista lapsiin löytyy mieleinen urheilulaji. Vaihtoehtoina on mm. salibandy, sulkapallo, squash ja pöytätennis.
-Y
hdessä ja samassa paikassa jokainen perheenjäsen voi harrastaa omaa lajiaan parhaassa tapauksessa juuri samaan aikaan, Kerava Areenan Jorma Tallus toteaa. Monet vanhemmat tuovat lapsensa esimerkiksi salibandypeliin tai -harjoituksiin ja pelaavat itse samaan aikaan sulkista tai squashia.
nattaa kysyä tilojen vuokrausmahdollisuutta! Etenkin kesäkaudella vapaita ajankohtia löytyy hyvin. Hallissa löytyy myös kahvio sekä sauna. Keravan Areena sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä vain noin kilometrin etäisyydellä pääradan junaasemalta Kerava Areenan isäntä Jorma Tallus on monelle paikkakuntalaiselle tuttu palloilupiireistä jo muutaman vuosikymmenen ajalta. Kerava Areenan tanssisalia hyödyntävät alueen tanssiseurat. Tanssisalissa voi harrastaa myös jumppia ja kuntonyrkkeilyä. Tanssisali soveltuu erinomaisesti myös esimerkiksi pilatekseen sekä joogaan. Kerava Areenan liikuntasali on mitoiltaan n. 200m2. Liikuntasalissa on mahdollista pelata mm. koripalloa, sählyä sekä sulkapalloa. Keravalaiset urheilu- ja liikuntaseurat järjestävät liikuntasalissa lapsille sekä aikuisille runsaasti erilaisia liikuntakerhoja sekä jumppia. Liikuntasalissa on kiipeilyseinä, puolapuut, voimistelurenkaita, kiipeilyköysiä sekä muuta välineistöä. Myös liikunnalliset synttärijuhlat sopivat tilaan mainiosti. Kerava Areena on hyvä vaihtoehto jos yhdistyksesi, yrityksesi tai muu yhteisösi tarvitsee tiloja esimerkiksi näyttelyiden, messujen, liikuntapäivän tai jonkin muun tapahtuman järjestämiseen. KanAukioloajat: arkisin 15-22 la sop.muk su 10-21 Yhteystiedot
Kerava Areena Käenpolku 3 04230 Kerava puh. 294 1552 toimisto@keravaareena.fi www.keravaareena.fi
I
nvestointi laadukkaaseen polkupyörään kannattaa, tarkastellaan asiaa miltä kantilta hyvänsä. Yksilöllisesti suunniteltu pyörä on miellyttävä ajaa, ympäristöystävällinen eikä hintakaan ole korkea, kun huomioi käyttövuosien määrän. Chebicin ammattilaiset räätälöivät pyörän vastaamaan asiakkaan kuntoa, ruumiinrakennetta ja käyttötarkoitusta. Asiakkaina on sekä harrastajia että ammattilaisia, lapsia ja eläkeläisiä. Pyörää valittaessa ja koottaessa on otettava monta eri seikkaa huomioon, jotta saavutetaan yksilöllisesti paras mahdollinen lopputulos. Huomioimme asiakkaan fysiologian ja koon lisäksi persoonan ja ajotavat, eli onko asiakas vahva vai myötäilevä pyöräilijä, aloittelija vai ammattilainen. Väärin rakennettu pyörä voi olla jopa terveysriski. Varsinkin lasten pyörissä ekonomiset seikat menevät liian usein turvallisuuden edelle, Vesa Rauttu täyden palvelun pyörätalo Chebicista kertoo.
Pyöräilyn iloa!
mysmatkojen järjestäjille sekä yritystilaisuuksiin. Myös isoille ryhmille.
Pyörä huoltoon syksyllä
Chebicin huoltopalvelu toimii myös syksyisin. Kaupan päälle asiakas saa muutaman erikoisedun: huollon hinta on sama kuin keväällä mutta pyörä noudetaan kotoa ja voidaan jättää talveksi Chebicin pyörävarastoon. Pyörä haetaan kotiin vasta keväällä, kun pyöräilykelit jälleen alkavat. Jos pyörän haluaa heti mukaan, niin huolto kestää muutamasta tunnista noin viikkoon, riippuen siitä, mitä pyörälle tehdään. Aukioloajat ma-pe 9-18, la 9-14
Chebicin polkupyörät rakennetaan aina laadukkaista materiaaleista. Kuvassa Vesa Rauttu. lopuksi ne päätyvät kierrätykseen vain muutamassa vuodessa, kun taas Chebicin pyörillä ajetaan jopa 30 vuotta. Olemme myyneet kilpapyöriä Sveitsin ja Ruotsin lisäksi mm. Bahrainiin, Vesa kertoo. Oman Chebicin lisäksi liikkeessä on myynnissä muita tunnettuja merkkejä kuten Alan, Felt, Trek, Specialized ja Tähtipyörät. Chebici myös vuokraa polkupyöriä matkailuyrityksille, elä-
Yhteystiedot
Ajattele pidemmälle
Kotimaisen laatutuotteen hankinta on niin ekologisesti kuin ekonomisesti mielekästä. Edullisimmat pyörät kootaan yleensä halpatyövoimalla kehitysmaissa ja lennätetään Suomeen tuhansien kilometrien päästä. Loppujen
Kansainvälisesti tunnettu
Chebici on suosittu niin harrastajien kuin kilpapyöräilijöiden keskuudessa koko kotimaan lisäksi myös ulkomailla.
Oy Chebici Ltd Vanha Yhdystie 2 04430 Järvenpää puh. (09) 286 559 faksi (09) 286 920 vesa.rauttu@chebici.fi www.chebici.fi
6
www.yrityskuvalehti.com
liikuntakeskus
VA PA A - A I K A
Järvenpään Lady Linessä hyvän olon metsästäminen on hauskaa
Järvenpään Lady Linessa on helppo ja hauska jäädä liikunnan koukkuun ja löytää uusi aktiivinen ja hyvää oloa tuottava elämäntapa. Nyt panostetaan erityisesti kilojen pysyvään karistamiseen, henkilökohtaiseen ohjaukseen sekä seniori-ikäisten ladien liikuntaan.
J
ärvenpään Lady Linessa harjoittelu rentouttaa kehoa ja mieltä. Kaikki on suunniteltu naisten hyvinvointia ajatellen ja pakattu yhteen kätevään pakettiin. Jokainen asiakas on oikeutettu käyttämään ilman ylimääräisiä kuluja kaikkia tarjolla olevia monipuolisia palveluita liikunnasta hemmotteluun, infrapunasaunaan, solariumiin.ja lapsiparkkiin. Arkipäivisin toimintaa on aamusta iltaan ja viikonloppuisin jäsenien toivomina aikoina. Paikalla on aina ammattitaitoista henkilökuntaa, joten Lady Linessa on kiva liikkua ja kuntoilu on turvallista. Erityisesti 30 ikävuoden jälkeen naiset arvostavat selvästi paikkaa, jossa
ollaan naisten kesken ja toimitaan heidän hyvinvointiaan ja tarpeitaan ajatellen rennoissa tunnelmissa, toteaa yrittäjä Sakari Toivanen. Lady Line -ketju on Pohjois-Euroopan suurin franchisingyritys. Järveenpään asiakkaat voivat liikkua vapaasti koko pääkaupunkiseudun keskuksissa, mikä moninkertaistaa tasokkaan, ja tuntien sisällön osalta tutun tarjonnan.
Ladyt liikkuvat
65 vuotta täyttäneet ladyt voivat Järvenpään Lady Linessa osallistua erityisesti heille suunnitelluille tunneille, joilla muun muassa kasvatetaan tuiki tärkeää lihasvoimaa ja parannetaan tasapainokykyä. Päiväasiakkaat liikkuvat edullisesti 49 euron kuukausimaksulla. Ladeille on myös räätälöity erillinen kahden kuukauden kurssi, jolla pääsee hyvin liikunnan alkuun tai saa uusia virikkeitä. Seuraava kurssi alkaa Naisten päivänä 8.3.
Olonkeveys® ei keskity kaloreihin
Uutena pysyvään painonhallintaan ja kestäviin elämänmuutoksiin tähtäävänä ohjelmana Järvenpään Lady Linessa on aloitettu Olonkeveys®-valmennus. Olonkeveys® pohjautuu kognitiiviseen käyttäytymispsykologiaan, ja sitä ohjaa lisensoitu Olonkeveys® -valmentaja. Valmennus kestää 14 viikkoa ja sen aikana kokoonnutaan kahdeksan kertaa erilaisten teemojen parissa. Tavoitteena on mielen ja tunteiden hallinnan kehittäminen, ei kaloreihin tuijottaminen. Olemme myös mukana "Nouse sohvalta" -haastekampanjassa. Siinä kannustetaan elämään aktiivisesti, liikkumaan, harrastamaan, matkustamaan ja tapaamaan ystäviä, Sakari Toivanen kertoo. Hän innostaa myös käymään facebookissa tykkäämässä Järvenpään Lady Linen sivuista. Sieltä löytyvät aina ajankohtaisimmat tiedotkin.
Ladyt viihtyvät ja kehittyvät tasapainoharjoituksissa Johanna Rantasen johdolla. Palvelu korostaa ja kunnioittaa yksilöllisiä eroja. Jokainen saa siitä apua omiin pyrkimyksiinsä ja voi aloittaa harjoittelun juuri sellaisena kuin on. Oma suosikkilaji löytyy varmasti laajasta ryhmätuntivalikoimasta ja monipuolisesta kuntosalista. Kun tarjolla on paljon puolen tunninkin ohjattuja tunteja, niitä yhdistellen saa liikuntatunnista todella monipuolisen. Varttipalvelu takaa kuntosalin käytölle täyden tehon, sillä asiakas voi varata näitä vartteja omien tarpeidensa mukaan ja opetella laitteiden oikeaa ja tehokasta käyttöä vaikka laite kerrallaan. Uutta on myös asiakkaiden toivomuksesta toteutettu hiljainen huone, jonka hierovissa tuoleissa voi rauhoittua ja rentoutua ja ihailla vaihtuvien taidenäyttelyiden töitä. Tämän vuoden aikana on tarkoitus laajentaa toimintaa ja lisätä valikoimaan ryhmäliikuntaa. Toivanen paljastaa, että toiveissa on saada lämmin tila. Avoinna: Ma ja ke 7.30-21 | Ti ja to 7.30-21.30 | Pe 7.30-20.30 | La 9-15 | Su 16-20 Yhteystiedot:
Lady Trainer osaa ohjata
Anne Mantere ja Sakari Toivanen lupaavat, että Järvenpään Lady Linen vastaanotosta kannattaa kysyä mieltä askarruttavista liikunta-asioista. Lady Trainer -palvelun käyttö on Sakari Toivasen mielestä hyvä tapa päästä valvotusti omiin tavoitteisiinsa.
Kivaa uutta
Uutuutena Toivanen esittelee Järvenpään Lady Linen virtuaalispinningin. Ohjelman voi aloittaa koska tahansa ja erona normaaliin tuntiin on vain se, että elävän ohjaajan sijasta ohjeistus tulee havainnollisena kuvana suuren näytön kautta.
Hiljaisuus sille varatussa huoneessa voi olla täydellistä luksusta.
Lady Line Järvenpää Wärtsilänkatu 10 Puh. 045 133 9155 jarvenpaa@ladyline.fi www.ladyline.fi
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
7
VA PA A - A I K A
liikuntakeskus
Liikuntakeskus Club Feeniksillä liikutaan hyvällä mielellä hyvissä puitteissa
Liikkumisen ei kuulu olla hankalaa tai ruttuotsaista, vaan laatuaikaa, ikioma harrastus, joka parantaa hyvinvointia. Monille asiakkaille Club Feeniks on kuin toinen olohuone, jossa käydään lataamassa akkuja ja jossa arkihuolet eivät ehdi mietityttää. Ja mikä parasta, sivutuotteena keho ja mieli kaunistuvat.
C
lub Feeniksin väki lupaa, että vuoden jokaisena päivänä asiakkaiden käyttöön annetaan täydelliset puitteet ja monipuoliset palvelut: aamuvarhaisesta iltamyöhään palveleva kuntosali, lähialueiden laajin tuntitarjonta, lasten liikunta- ja hoitopalvelut sekä osaava, iloinen ja kannustava henkilökunta.
Feeniksin henkilökunta sparraa, neuvoo, kuuntelee ja treenaa yhdessä asiakkaiden kanssa. hänen tarpeensa, toiveensa ja vaihtelevat tilanteensa. Liikunnan tulisi sisältyä aina ihmisen elämään ja sen pitäisi olla säännöllistä. Liikunnalle asetettavat tavoitteet vaihtelevat suuresti ja ne kaikki ovat oikeita ja hyviä, kuvailee Noora Sallinen, yksi Feeniksin omaohjaajista. Omaohjaus ei ole pelkkää kuntosaliohjelman laadintaa ja laiteopastusta. Teemme esimerkiksi viikkosuunnittelua ryhmäliikunnan ympärille sekä suunnittelemme aerobisia ja kehonhuolto-ohjelmia. Emme kyttää käyntikertoja, vaan mahdollisesti sohvannurkkaan kadonnut motivaatio etsitään yhdessä. Ja vaikkei motivaatio katoaisikaan, on kiva virittää treeniohjelmaan pitkin matkaa uusia sävyjä ja mausteita, Noora Sallinen vinkkaa.
Feeniks Omaohjaus estää eksymästä
Feeniksillä liikkuminen ei ole kilpailulaji, vaan jokaista asiakasta autetaan löytämään oma yksilöllinen tapa liikkua. Feeniks Omaohjauksen kautta asiakas saa luotua omaan tarpeeseensa täydellisen liikuntaohjelman, joka auttaa pitämään kurssin oikeassa suunnassa. Omaohjaus sisältyy ilman lisämaksua kuukausimaksuun. Palvelun lähtökohta on puhtaasti ja pelkistetysti asiakas:
Yksilöllistä ravintoneuvontaa
Club Feeniks kehittää palvelujaan innolla ja avoimin mielin. Luvassa on muun muassa yksilöllistä ravintoneuvontaa. Painonhallinnan kanssa kamppailu on monelle suuri haaste, johon tarvitaan tukea, jotta muutokset tulevat osaksi loppuelämän hyvinvointia. Toisaalta liikkuvan ihmisen ravinnolle on omat erityisvaatimuksensa. Elämän tasapaino syntyy arjessa liikunnan ja ravinnon tasapainona. Juhlahetket ovat asia erikseen, muistuttaa ravinto-ohjauksia laativa Tutta Mäkinen. Club Feeniks tarjoaa myös kuntotestauspalvelua. Aerobisen kunnon,
Omaohjaus ei ole pelkkää kuntosaliohjelman laadintaa ja laiteopastusta, vaan kokonaisvaltaista motivaation löytämistä liikuntaan. lihaskunnon ja kehonkoostumuksen mittaukset antavat arvokasta tietoa asiakkaan kuntotasosta ja tukea harjoitusten suunnnitteluun. Asiakkaalle voi kuitenkin tulla joskus muutostarpeita. Feeniks Poppoo lupaa, että joustavien ja oikeudenmukaisten jäsenehtojen avulla asiat hoituvat silloinkin. Mottona on: Liikutaan yhdessä hyvällä mielellä! Yhteystiedot:
Maksa liikunnasta, ei liittymisestä
Liikuntakeskus Club Feeniksessä maksetaan ainoastaan liikunnasta, ei liittymisestä. Kunnioitamme asiakkaan liikuntapäätöstä ja tarjoamme yhteistyömme tueksi parhaat mahdolliset palvelut ja työkalut. Mitä pitkäjänteisemmän Feeniks-liikuntapäätöksen tekee, sitä edullisemmaksi se tulee, kuvailee Tutta Mäkinen.
Liikuntakeskus Club Feeniks on avoinna jokaisena vuoden päivänä aamuvarhaisesta iltayöhään.
Liikuntakeskus Club Feeniks Alikeravantie 30 04250 Kerava Puh. 020 7900 910 www.clubfeeniks.com www.facebook.com/ clubfeeniks
8
www.yrityskuvalehti.com
liikuntakeskus
VA PA A - A I K A
Power & Fitness Centerissä riittää vaihtoehtoja liikunnan ilon ylläpitoon
Power & Fitness Center Keravalla hämmästyttää ensikävijän suurella vaihtoehtojen valikoimallaan. Vaikka tilaa ja välineitä on paljon, liikuntakeskus on onnistuttu jakamaan viihtyisiksi harjoittelupaikoiksi. Jatkuvat uudistukset pitävät tylsistymisen loitolla.
P
ower & Fitness Centeriin on helppo tulla, kun saman katon alta löytyy paljon monipuolisia palveluja erilaisille harjoittelijoille ja koko ajan tuodaan mukaan jotain pientä uutta. Näin kertoo asiakaspalautteemme. Siihen olemme pyrkineet ja onnistuneet iloksemme hyvin, toteaa yrittäjä Marjo Krishi. Uusinta uutta on liikuntakeskuksessa mahtavan suosion saanut Kinesis. Laitteiston liikepankissa on satoja liikkeitä helposta venyttelystä räjähtäviin liikesuorituksiin. Selkeät ohjeet näkyvät tietokonenäytöllä. Valmiita harjoitteluohjelmia on muun muassa golfarin käyttöön. Kinesis on toiminnallista liikunta, joka pistää paljon lihaksia kerralla töihin. Se ei kehitä ainoastaan lihaksia vaan myös liikkuvuutta. Harjoittelu kuluttaa energiaa 30 prosenttia tavanomaista harjoittelua enemmän. Kinesis sopii hyvin aloittelijalle eikä liikkeitä voi tehdä väärin. Se palvelee erinomaisesti myös rankempaa treeniä kaipaavaa, kunhan valitsee sopivan ohjelman.
Kinesisin voi ottaa mukaan osaksi tavallista salitreeniä tai sillä voi tehdä kokonaan oman treenin. Liikevalikoimassa on Marjo Krishin mielestä rajana vain mielikuvitus. Liikuntakeskuksessa järjestetään myös Kinesis-kursseja, joille kullekin mahtuu kahdeksan osanottajaa.
Salista saliin
Power & Fitness Centerissä on neljä salia. Cardio-salissa on alkulämmittelyyn sekä kestävyys- ja aerobiseen harjoitteluun sopivat laitteet. Siellä voi vaikka juosta tai pyöräillä televisiota katsoen. Toisessa salissa on lihaskunnon kehittämiseen suunnitellut laitteet sekä Kinesis-nurkkaus. Viihtyisässä naisten salissa on tavanomaiset kuntosalilaitteet kaikki kompaktisti yhdessä. Tatamisalin lähes 200 neliön pehmoisella alustalla voi venytellä mukavasti. Siellä järjestetään myös ryhmäliikuntasekä kamppailulajitunteja. Kamppailutunnit tarjoavat monipuolista ja tehokasta kunnonkohotusta. Kuntonyrkkeily on ihana istumatyöläisen jumeja avaava vaihtoehto,
kahvakuulista on tullut suosittua ja niska-hartiajumppa + venyttelytunnit vetävät aina, kuvailee Marjo Krishi tarjontaa. Kuntoilun jälkeen on mukava rentoutua vaikka infrapunasaunassa.
Treeniä tukevaa ohjausta
Liikuntakeskuksessa tehdään kunto-
saliohjelmia ja entistä kysytymmäksi on tullut Marko Heikkisen tarjoama Personal Trainer -palvelu. On tärkeää oppia tekemään alusta alkaen oikeita asioita. Moni tarvitsee tukea. Se jos mikä motivoi, kun tuloksia alkaa syntyä. Suosittelemme ohjausta varsinkin nuorille sekä varttuneemmille kuntoilun aloittejoille, Marjo Krishi kertoo. Liikakilojen kimppuun käydään pienellä porukalla Power & Fitness Centerin Easy Diet -painonpudotusryhmissä. Parin vuoden aikana on liikuntakeskuksen ryhmissä pudottanut painoaan yli 500 asiakasta. Power & Fitness Centerissä halutaan tarjota jokaiselle asiakkaalle niin hyvää palvelua, että hän sitoutuu vapaaehtoisesti liikuntaharrastukseensa ja maksaa siitä käytön mukaan hänelle edullisimmalla tavalla. Tarpeiden ja toiveiden muuttuessa maksuperustetta korjataan joustavasti. Avainkortilla pääsee sisään joka päivä kello 0524. Henkilökuntaa on paikalla mape kello 1620.30.
Yhteystiedot:
Power & Fitness Center Santaniitynkatu 3 04250 Kerava Puh. 09 274 1641 info@powercenter.fi www.powercenter.fi
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
9
VA PA A - A I K A
ur heiluvälineliik keet
Asiantuntevan palvelun Sportia Järvenpäästä laatumerkit liikuntaan
Maanlaajuinen Sportia-ketju palvelee asiakkaita asiantuntevasti myös Järvenpään keskustassa Sibeliuksenkadulla. Pari vuotta Sportiakauppiaana toiminut Jukka Sotamaa kertoo liikkeen tarjoavan kattavan valikoiman harrastusvälineitä eri lajeissa, aina kuntoilijan ja harrastelijan tasolta kilpatoimintaan saakka.
-P
alvelu on meille kunniaasia. Tärkeintä on, että voidaan tukea järvenpääläisten ja lähiseudun ihmisten liikuntaharrastuksia. Tahto viedä liikunnan ilosanomaan eteenpäin on vahva, se on meille yhteinen päämäärä, Sotamaa toteaa.
Hiihtokeleistä kannattaa ottaa kaikki irti
Nyt kun eteläiseenkin Suomeen on saatu reippaasti lunta, eletään talviurheilun, ja erityisesti hiihtolajien parasta sesonkia. Tämä näkyy myynnissä myös Järvenpään Sportiassa, jossa suksikauppaakäy vilkkaana. Haastattelun lomassa Sotamaa myy muutamat sukset asiakkaille, ja kehuu samalla lajin monipuolisuutta. Kehoa tasaisesti kuormittava hiihto sopii mainiosti polvi-, lonkka tai kyynärvaivaisille, joille juoksu olisi turhan kuluttavaa ja raskasta. Lisäksi erityisesti hiihtäminen perinteisellä tyylillä on erinomainen talviajan harjoittelumuoto juoksijoille.
Muutaman edellisen talven hittituotetta, pitopohjasuksea löytyy Peltoselta, voiteluvapaa suksi puolestaan Salomonilta. Luonnollisesti laajasta suksivalikoimasta löytyy myös voideltavia suksia, Fischereita ja Atomiceja. Kilpasuksiakin asiakas halutessaan saa, sillä teemme yhteistyötä Vantaan Tammiston Sportian kanssa.
Jos yrittäjä esimerkiksi näkee, että alueella kalastus on vahva, hän saa siihen panostaa. Tänä päivänä Sportialla on 58 myymälää eri puolilla, mutta vahvana urheilukaupan tekijänä kasvua haetaan edelleen
uusien yrittäjien ja liikkeiden kautta. Seitsonen kehottaakin asiasta kiinnostuneita käymään Sportian verkkosivuilla, jossa on asiasta lisää tietoa. Uusia yrittäjiä halutaan pääkaupunkiseudusta aina Ouluun saakka.
Tiivis yhteistyö takaa onnistumisen
Sotamaa kertoo, että yhteistyö on muutenkin tiivistä Tammiston Sportian lisäksi muiden lähialueiden Sportioiden, Klaukkalan ja Hyvinkään kanssa. Näen liikkeiden elinehtona, että teemme yhteistyötä, ja mietimme yhdessä mihin suuntaan haluamme liikkeitämme viedä. Yritämme myös viedä tuotevalikoimaa asiakkaiden haluamaan suuntaan eli siinä suhteessa kuuntelemme asiakkaita. Sportian kenttäpäällikkö Mika Seitsosen mukaan yrittäjän omaa tahtoa tuodaan esille paikkakunnalle sopivalla tavalla.
Sportia Järvenpään kauppias Jukka Sotamaa iloitsee siitä, että etelään on vihdoin saatu lunta. - Sukset menevät kaupaksi loistavasti, Sotamaa kertoo.
Sportia-ketju myy yksinoikeudella laadukkaita Stuf-ulkoiluvaatteita ja lumilautoja.
10
www.yrityskuvalehti.com
ur heiluvälineliik keet
VA PA A - A I K A
Jasmin esittelee Sportia Järvenpään laajaa luistinvalikoimaa. Jääkiekko-osasto tulee laajenemaan entisestään. Toki olemme kiinnostuneet kaikista paikkakunnista, joissa Sportiaa ei vielä ole. Järvenpäässä vahvoja lajeja. Järvenpään Haukkojen olemme solmineet yhteistyösopimuksen. Järvenpään Sportiasta asiakas löytää halutessaan paljon kansainvälisiä merkkejä, mutta tekstiilipuolelta esiin nousevat myös ketjun omat merkit North Bend ja Stuf, joita ainakin hinnan puolesta voi luonnehtia järkiostoksiksi. Meiltä löydät muun muassa Asicsin, Haltin, Adidaksen, Niken, Luhdan, Icebugin, Bauerin, Reebokin ja CCM:n tuotteita. Nuo kaikki ovat vahvoja tekijöitä isoissa merkeissä. Vaikka tekstiilipuoli meillä vahva onkin, pelkästään vaateliike emme ole. Esimerkiksi jääkiekkopuolemme tulee laajenemaan merkittävästi.
Aktiivista seurayhteistyötä
Liikunnallisesti vireässä Järvenpäässä Sportia tekee paljon yhteistyötä niin suurten kuin pienten seurojen kanssa, yksittäisten joukkueiden ja yritysten kanssa. Seuratekstiili- ja urheiluvälinevalikoimassamme edustettuina ovat kaikki laadukkaat, tunnetut kotimaiset ja kansainväliset merkit sekä Sportian oma Team Sportia -merkki. Vahvaa seurayhteistyötä on tehty jääkiekko- ja salibandyjoukkueiden sekä voimailu- ja voimisteluseurojen kanssa. Erityisesti ensiksi mainitut ovat
Sportiasta löydät myös laadukkaat North Bend -tuotteet. Sportian omista merkeistä Sotamaa nostaa esille pyörämarkkinoilla vahvan Titania-merkin, joka tarjoaa lapsille, naisille ja miehille Suomessa suunniteltuja polkupyöriä kohtuuhintaan. Lisäksi suurin osa Titanian pyöristä on vielä valmistettu Euroopassa.
Nettisivuilta tuoreimmat tarjoukset
Sportia-ketjulta löytyy erittäin kattavat nettisivut, joiden alta löytyy myös tietoa Järvenpään Sportiasta. Nettisivuilta asiakas löytää tuoreimmat tarjoukset sekä kuvastot. Kaikkea mitä kuvastossa on, pyritään myymään myös meillä Järvenpään Sportiassa. Jatkossa aiomme panostaa sosiaaliseen mediaan, erityisesti Facebookiin, jonne on suunnitteilla oma profiili. Näin asiakkaamme saisi helposti ja ennen kaikkea nopeasti tietoa tulevista tuotteistamme ja päivän tarjouksista, kauppias Jukka Sotamaa sanoo. Avoinna ma-pe 10-19, la 10-15.
Frisbeegolfin pro shop -liike
Yhtenä esimerkkinä liikkeen laajasta lajivalikoimasta Sotamaa nostaa esiin frisbeegolfin, joka on muutamassa vuodessa kasvattanut huimasti suosiotaan. Oma rata lajia varten löytyy tänä päivänä myös Järvenpäästä. Frisbeegolfin osalta Järvenpään Sportia on niin sanottu pro shop -liike. Kaikki myyjämme on koulutettu lajiin, meiltä löytyy erittäin kattava valikoima kiekkoja. Ja tarvittaessa aloittelevalle ja lajiin tutustumaan haluavalle ryhmälle meiltä saa opettajan mukaan. Juoksu on viime vuosina ollut vahvasti kasvussa oleva laji, joka näkyy muun muassa massajuoksutapahtumien suurena suosiona kävijäennätyksineen. Juoksu on meilläkin vahva laji, parhaina päivinä on myyty yli 60 paria juoksukenkiä. Nyt suosiossa ovat nastoitetut kengät. Pitkän syksyn takia Gore-Tex-kalvolla varustettuja kenkiä myytiin paljon. Ensi kesän kovia juttuja on paljasjalkajuoksujalkineen tulo markkinoille. Sillä saadaan aivan erityisellä tavalla jalkapohjanlihakset käyttöön.
Yhteystiedot:
Jukka, Miika, Jasmin ja Taru toivottavat kaikki tervetulleiksi Järvenpään Sampotalon kauppakeskuksen 2. kerroksessa. Kuvasta puuttuvat asiakaspalvelutiimiin myös kuuluvat Silja ja Visa.
Sportia Järvenpää Sibeliuksenkatu 18-22, 2 krs., 04400 JÄRVENPÄÄ jarvenpaa@sportia.com www.sportia.fi/jarvenpaa puh. (09) 273 1719 11
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
PA LV E L U
k iinteistönvälit ys
RE/MAXissa palvelevat Teija Kallio (vas.), Ilkka Ristolainen, Susanna Claren, Matti Orela, Kristina Orela, Sari Henttonen ja Arsi Kukkonen. Kuvasta puuttuvat Katja Sarkama ja Esa Koskela.
RE/MAX tuo kansainvälistä osaamista asuntokauppaan
RE/MAXissa tehdään työtä vahvalla palolla ja eri lailla kuin muualla. Jokainen RE/MAX-välittäjä on itsenäinen yrittäjä. Se näkyy tavoitteellisessa toimintatavassa ja koituu lopputuloksessa selkeästi asiakkaan eduksi.
U
usi vuosi on alkanut vauhdikkaasti RE/MAX Asuntokulmassa Järvenpään keskustassa kävelykatu Jannella. Siellä pitää kotipesäänsä yhdeksänhenkinen ammattilaisjoukko, josta jokainen välittäjä on yrittäjä ja näin oman itsensä toimitusjohtaja. Toimintamallimme on alalla ainutlaatuinen ja motivoi jokaista valtavasti. Kukin saa tehdä työtään omalla tavallaan ja haluamanaan aikana. Kukaan ei vahdi perään tai kysele. Onnistunut kauppa poikii ensisijassa yrittäjän omaan laariin. Heille tulee palkkiosta leijonaosa, kertoo Kristina Orela, joka on miehensä kanssa RE/MAXin franchising-yrittäjä. RE/MAXin toimintatapa mahdollistaa myös kohdekohtaiset palkkioneuvottelut.
oista pienen siivun. Muilla ketjuilla suhteet ovat toisin päin. Meillä kenenkään ei ole pakko olla toimistossa tiettyyn aikaan, mutta täällä tykätään tehdä töitä ja kokoontua ja tänne asiakkaiden on helppo pistäytyä, Orela kertoo. Myös ristiinmyynnissä palkkionjakojärjestelmä on Orelan mukaan oikeudenmukainen ja kannustava. Yhteistyö on kaikkien etu. Se moninkertaistaa kaupantekomahdollisuudet. Pelisäännöt ovat kaiken kaikkiaan selkeät ja merkitsevät sitä, että työhön jäävät vain osaavimmat ammattilaiset.
Kansainvälisen ketjun kautta myös ulkomaankohteiden kauppa sujuu luotettavasti ja joustavasti. Meillä on jo melkoisesti kokemusta siitä, kuinka asiakkaita on tullut toimistoon brändin kansainvälisen tunnettuuden takia ja asiat on saatu hoidettua nopeasti ja mutkattomasti, kertoo Kristina Orela toimiston kaksivuotisen toiminnan kokemuksista.
Idearikasta näkyvyyttä
RE/MAXilla on yli 37 vuoden kokemus kiinteistönvälityksestä. Se toimii yli 80 maasssa noin 6 500 toimiston ja 90 000 välittäjän vahvuudella. Markkinajohtaja ketju on 11 Euroopan maassa, USAssa ja Kanadassa. Eurooppaan RE/MAX rantautui vuonna 1995 ja Suomeen vuonna 2006. Toimistoja eri puolilla maata on nyt 18. RE/MAX on näkyvillä ja monessa mukana. Meitä tapaa helposti messuilla ja markkinoilla. Pääkaupunkiseudun yllä
lentävä kuumailmapallo lienee myös sattunut monen silmään. Hyvällä onnella saattaa kuka tahansa päästä mukaan matkaan osallistumalla kilpailuun tapahtumissa tai toimistollamme, Kristina Orela innostaa. Viime vuonna lentoja tehtiin yli 50. Eikä RE/MAX ole pelkkä kiinteistönvälittäjä. Se tarjoaa myös kokonaispaketteja, joihin tyypillisten kuntokartoitusten ja kosteusmittausten lisäksi voi liittyä vaikka asunnon stailaus, loppusiivous ja tavaroiden varastointiin liittyvät asiat.
Myös ulkomaankohteita
RE/MAXissa yhtyvät välittäjäyrittäjien hyvä paikallistuntemus ja kansainvälisen ketjun vahva osaaminen omine etuineen. Järvenpään ammattilaiset myyvät kaikenlaisia asuntoja, kiinteistöjä, uudiskohteita ja tontteja. Lisäksi hoidetaan vuokraustoimintaa sekä ostotoimeksiantoja.
Yhteystiedot:
Reilua ja tuloksia tuottavaa
Me tarjoamme toimistossa yrittäjille hyvät työskentelytilat ja saamme palkki-
RE/MAX Asuntokulma Sibeliuksenkatu 21 04430 Järvenpää Puh. 0400 343 314 www.remax-asuntokulma.fi
12
www.yrityskuvalehti.com
pank it - vakuutuk set - k iinteistönvälit ys
PA LV E L U
Triplahyvää paikallista palvelua
Tuusulan keskustassa palvelee asiakkaita pankki-, vakuutus- ja asuntoasioissa yhteistuumin ja suurella innolla kolmen tehokkaan T:n veturoima kolmen yrityksen konttori, jonka ovi käy tiheään.
ammin Säästöpankin, Lähivakuutuksen ja Sp-Kodin yhteiskonttorissa tehdään työtä hyvällä turbulenssilla. Kaikki ovat aidosti kiinnostuneita jokaisesta asiakkaasta ja yritysten näkemykset kaikkia hyödyntävistä yhteistyömahdollisuuksista ovat selkeät ja yhtenäiset. Yhteiskonttorissa tiivistyy monen osaajan pitkä kokemus yhteiseksi hyväksi. Asiakkaalle se merkitsee selkeää hyötyä sekä asioinnin helppoutta ja mukavuutta. Olemme kaikki vahvoja paikallisia toimijoita. Henkilökohtainen palvelu, ihmisläheisyys ja kodikkuus ohjaavat toimintaamme. Perustamme uusia konttoreita sinnekin, mistä kilpailijat poistuvat, kuvaa konttorinjohtaja Terhi Rintamäki Lammin Säästöpankista. Siellä palvellaan henkilöasiakkaiden lisäksi paikan päällä myös mikro- ja pk-yrityksiä ja tehdään matalan organisaation takia useimmat päätöksetkin. Tunnemme kaikki omat asiakkaamme ja keskinäinen suhteemme on tasapainossa. Jokaisella meistä on kilpailukykyinen tuotepaletti hyvällä hinta-laatu-suhteella, silti yhteisasiakkaat saavat vielä erityisetuja, lisää myyntijohtaja Tiina Kykkänen Lähivakuutuksesta.
L
Lammin Säästöpankin, Lähivakuutuksen ja Sp-Koti Tuusulan yhteiskonttorissa palvelee iloinen ammattilaisjoukko Terhi Rintamäen (tak. 4. vas.), Tiina Kykkäsen (tak. oik.) ja Tuija Lähdemäki-Käpin (ed. kesk.) johdolla. Kauppoja syntyy ja meilläkin ovi käy tiheään. Onnistuminen perustuu LähdemäkiKäpin mukaan hyvään paikallistuntemukseen sekä vankkaan ammattitaitoon, jota ketjuun yrittäjäksi pääseminen jo sinänsä edellyttääkin. Osaavan välittäjän käyttö lisää ostajan turvaa ja antaa myyjälle paremman hinnan.
Lammin Säästöpankki Lammin Säästöpankki on 135-vuotias paikallispankki Konttoreita 10 ja palvelupisteitä 2 Asiakkaita yli 29 000 Talletukset (30.6.2011) 283 miljoonaa euroa, kasvu viimeisen 12 kk:n aikana 3,0 % Koko luotonanto (30.6.2011) 340 miljoonaa euroa, kasvu viimeisen 12 kk:n aikana 9,4 % Lähivakuutus Lähivakuutus palvelee kaikissa kodin, yrityksen ja maatilan vakuuttamiseen liittyvissä asioissa Suomen vanhinta vakuutustoimintaa Asiakkaita yli 560 000 Toimipisteitä yli 220 Vakuutusmaksutulo 351 miljoonaa euroa (v. 2010) Suomen tyytyväisimmät vakuutusasiakkaat! Sp-Koti Sp-Koti on Säästöpankkien arvomaailmaan soveltuva paikalliseen franchising-yrittäjyyteen perustuva kiinteistönvälitysketju, joka käynnisti toimintansa vuonna 2011. Ensimmäisen toimintavuoden aikana Sp-Koti avasi palvelupisteet lähes 30 paikkakunnalle ja toimi jo yli 100 hengen voimin. Sp-Koti -verkoston tuki - ja kehitysyksikön Sp-Koti Oy:n omistaa 29 paikallista Säästöpankkia.
Kova työ tuottaa tulosta
Positiivisen palautteen saaminen lisää ryhmiensä vetäjien mielestä tehokkaasti työn iloa. Se antaa myös uskoa siihen, että teemme oikeita asioita ja pystymme oikeasti hyödyntämään tosi tiivistä yhteistyötämme, toteaa Terhi Rintamäki. Lähivakuutuksen kasvu alueella oli viime vuonna lähes 18 prosenttia, kun se alalla yleisesti oli muutaman prosentin luokkaa. Kaksi uutta ammattilaistakin olemme palkanneet voidaksemme vastata kasvaneeseen asiakkaiden huutoon. Ja on ollut mahtavaa, kun olen saanut jaella väelle runsain mitoin kiitoksia hyvästä työstä. Tästä on hyvä jatkaa, Tiina Kykkänen iloitsee.
Yhteistyö lisää uskottavuutta
Toimitusjohtaja Tuija LähdemäkiKäppi Sp-Koti Tuusulasta tietää, että pankkiyhteys lisää asunnonvälittäjän uskottavuutta ja helpottaa monesti asiakkaan asuntorahoitusasioiden järjestelyä ja hoitoa. Säästöpankki perusti paikallisesti franchising-periaatteella toimivan kiinteistönvälityspalvelun selkeän tarpeen sanelemana viime vuonna. Jo nyt on nähty, että markkinoilla oli todella tilaa meille. Vuoden vaihteessa toimistoja oli jo yli 30 ja määrä kasvaa kaiken aikaa.
Yhteystiedot:
Sp-Koti Lähivakuutus Puh. 010 320 5120 Puh. 020 522 7430 www.saastopankki.fi/lamminsp www.spkoti.fi www.lahivakuutus.fi Tuusula: Hyrylänkatu 8, 04300 Tuusula
Lammin Säästöpankki Puh. 010 441 7070
Lähivakuutus Kerava Lähivakuutus Järvenpää Kauppakaari 6 Sibeliuksenkatu 16 04200 Kerava 04400 Järvenpää Puh. 020 522 7436 Puh. 020 522 7370 13
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
KO U L U T U S
aikuiskoulutus
Keravan lukio ja aikuislukio avaa monia opinpolkuja
Keravalla yhdistettiin viime syksynä samassa talossa toimivat Keravan lukio ja Keski-Uudenmaan aikuislukio uudeksi oppilaitokseksi, jonka nimi on Keravan lukio ja aikuislukio. Tämän tarkoituksena on laajentaa entisestään mahdollisuuksia opiskelijoiden joustaviin ja henkilökohtaisiin oppimispolkuihin.
Arvosanojen korottajat ovat yksi selkeä ryhmä. Oppiaineista kielet ja matemaattis-luonnontieteelliset aineet ovat suosituimpia. Jatko-opintoihin pääseminen on usein vahva motivaattori, Terhi Kurri kertoo. Kielissä opiskelijoilla on varsin laajat valintamahdollisuudet: englantia, ruotsia, espanjaa, ranskaa, saksaa, venäjää ja suomea. Varsinkin espanjan opiskelu on suuri hitti. Mahdollisuudet kasvavat entisestään, mikäli opiskelija pystyy osallistumaan myös päivätunneille. Lähes poikkeuksetta kursseille mahtuu mukaan uusia opiskelijoita, toteaa opinto-ohjaaja Tapani Saarinen. Aikuislukiossa voi suorittaa myös tietokoneen A-ajokortin tai kansalaisen @-kortin.
O
pinahjossa järjestetään nuorten ja aikuisten lukiokoulutusta, aikuisten perusopetusta mukaanlukien maahanmuuttajien koulutus sekä perusopetuksen lisäopetusta eli 10-luokan opetusta. Monipuolisten mahdollisuuksien viidakossa ei opiskelijan tarvitse samoilla yksin ja epätoivoisena. Ohjausta ja tukea on saatavissa tarpeen mukaan kädestä pitäen, lupaavat opinto-ohjaajat Tapani Saarinen ja Terhi Kurri. Saarinen on
Opinto-ohjaajat Tapani Saarinen ja Terhi Kurri auttavat opintien alkuun ja tukevat matkalla omaan tavoitteeseen. aikuislukion opiskelijoiden apuna, Kurri päivälukion puolella. Maahanmuuttajien koulutuksessa opiskelevat tekevät Keravan lukiosta ja aikuislukiosta monikulttuurisen yhteisön. Värikkyys näkyy sekä arjessa että erilaisissa tapahtumissa ja juhlissa. kannattaa käyttää tovi aikaa. Tavoitteita ja mahdollisuuksia on monia, mutta opiskelun pitää solahtaa järkevästi ja sujuvasti muuhun elämään. Silloin motivaatio säilyy hyvänä ja tulosta syntyy, tietää Tapani Saarinen. Aikuislukiossa voi opiskella joko ylioppilastutkintoon tähdäten tai vain joitakin aineita opiskellen. Opiskelu on mahdollista lähiopetuksessa tai etäkursseilla. Opiskelijat ovat 1770-vuotiaita.
Yhteystiedot
Ikä ei rajoita oppimista
Kun aikuinen saa kipinän opiskelun alkuun, opintosuunnitelman tekoon
Keravan lukio ja aikuislukio Keskikatu 5 04200 Kerava Puh. 040 318 2431 aikuislukio@kerava.fi www.edu.kerava.fi/aikuislukio
Nyt kiireen vilkkaa opiskelemaan ja oppimaan
Järvenpään lukion aikuislinjalla alkaa taas 15. helmikuuta uusi, monia opiskelumahdollisuuksia tarjoava jakso. Tilaisuuteen kannattaa tarttua eikä yhteydenottoa ole syytä aristella. Apulaisrehtori Päivi Järvinen nimittäin lupaa, että jokainen opiskelusta kiinnostunut saa varmasti kaiken tarvitsemansa opastuksen ja tuen.
-K
oulutusjärjestelmämme on muuttunut niin täydellisesti, että moni aikuinen yllättyy täysin kuullessaan, mitä kaikkia vaihtoehtoja voimme nykyisin tarjota. Aikuislukiossa voi opiskella tutkintotavoitteisesti tai yksittäisiä aineopintoja. Kummissakin pääsee hyvään alkuun myös helmikuussa alkavalla jaksolla. Lukiossa voi suorittaa lukion koko oppimäärän ja ylioppilastutkinnon, korottaa päättötodistuksen arvosanoja, täydentää muiden oppilaitosten tutkintoja, opiskella osaamisensa päivittämiseksi tai omaksi ilokseen. Opiskelijoidemme tavoitteet vaihtelevat tavattomasti. Opintojen suunnittelussa on väljyyttä ja siinä huomioidaan henkilökohtaiset lähtökohdat, tavoitteet ja elämäntilanne. Opiskelu on joustavaa. Osan kursseista voi suorittaa myös itsenäisesti. Tutkinto-opiskelu on maksutonta. Aineopinnoista peritään määrästä riippumaton 34 euron jaksomaksu, kuitenkin korkeintaan 102 euroa lukuvuodessa. Työttömät ja opiskelijat opiskelevat puoleen hintaan.
aikuista ja aineopintoja toinen mokoma. Omat tunnit ovat iltaisin, mutta opiskelija voi halutessaan osallistua myös lukion päivätunneille, mikäli ryhmissä on tilaa. Aikuislinjalla voivat opiskella 18 vuotta täyttäneet, erillispäätöksellä jo 16-vuotiaat. Iltalinjan ryhmäkoot ovat pienemmät, joten opettaja pystyy yksilöimään opetusta paremmin. Osa opettajista on yhteisiä päivälukion kanssa. Opiskelupalaute varsinkin nuorilta on aivan mahtavaa. Heistä eri ikäisten ryhmissä opiskelu on todella motivoivaa. Oppimisympäristönä opinahjomme on mahtava. Aikuislinja on sen kokoinen, että meillä saa oikeasti henkilökohtaista ohjausta. Kursseja on silti paljon, jatkossa toivottavasti vielä enemmän alueen tiivistyneen yhteistyön ansiosta, Päivi Järvinen iloitsee.
Yhteystiedot
Loistava oppimisympäristö
Päivi Järvinen iloitsee loistavasta oppimisympäristöstä: Rakennus, tilat ja opettajat ovat upeita. Järvenpään lukion aikuislinjalla opiskelee tutkintotavoitteisesti lähes sata
Järvenpään lukion aikuislinja Lukionkatu 1 04410 Järvenpää Puh. 040 315 2509 www.peda.net/veraja/ jarvenpaa/aikuislinja
14
www.yrityskuvalehti.com
aikuiskoulutus
KO U L U T U S
Monialainen Edupoli kouluttaa työelämän osaajia Keravalla
Edupoli avasi uuden toimipisteen Keravalle Klondyke-taloon maaliskuussa 2011. Koulutusta varten remontoiduissa tiloissa aikuinen voi kehittää ammatillista osaamistaan tai hankkia uuden ammatin. Opiskelu tai tutkinnon suorittaminen onnistuu myös joustavasti työn ohessa.
E
dupolin yli kahdenkymmenen eri osaamisalueen ja yli 80:n ammatillisen tutkinnon monipuolisesta tarjonnasta löytyy vaihtoehtoja erilaisiin tarpeisiin. Koulutustarjonta täydentyy kaiken aikaa, joten kannattaa seurata aktiivisesti Edupolin nettisivuja tai ottaa rohkeasti yhteyttä oppilaitokseen. Koulutukset ovat käytännönläheisiä ja perustuvat työelämän vaatimuksiin. Opiskelun suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan aina huomioon aikuisen yksilölliset tarpeet ja aiempi osaaminen.
Edupoli avasi toimipisteen Keravalle maaliskuussa 2011.
Putkiasentajaksi oppisopimuksella
Edupolissa alkaa syykuussa 2012 talotekniikan perustutkintoon valmistava koulutus, joka toteutetaan oppisopimuskoulutuksena. Koulutuksen suorittanut valmistuu putkiasentajaksi. Tämä on jo toinen putkiasentajan koulutus, jonka järjestämme Keravalla. Ensimmäinen koulutus alkoi viime vuoden maaliskuussa työvoimakoulutuksena, kertoo kouluttaja Jukka Pekkanen.
Oppisopimuskoulutus on joustava tapa hankkia ammattitaito ja suorittaa tutkinto työn ohessa. Käytännön työn oppiminen tapahtuu työssäoppimalla työpaikalla työpaikkakouluttajan johdolla. Teoriaopinnot suoritetaan Edupolissa. Koulutuksemme sopii työssä oleville talotekniikka-alan työntekijöille, yrittäjille tai ammatinvaihtajille. Opiskelu kestää keskimäärin pari kolme vuotta riippuen opiskelijan aikaisemmasta työkokemuksesta ja osaamisesta. Koulutukseen voi hakeutua jo nyt oppisopimustoimistojen kautta, Pekkanen jatkaa.
Työhyvinvoinnin johtamista ja tuotekehittämistä
Edupoli järjestää Keravalla myös johtamisen ja yritystoiminnan kehittämisen koulutuksia. Tällä hetkellä meillä on Keravalla meneillään työhyvinvointipainotteinen johtamisen erikoisammattitutkinto ja tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto. Ne alkoivat viime syksynä, kertoo tiimipäällikkö Eija Partanen. Työhyvinvointipainotteiset johtamisen erikoisammattitutkinnot ovat olleet erittäin suosittuja. Tämä on jo kahdeksas lajissaan. Koulutuksiin sisältyy eri johtamisen osa-alueiden lisäksi aimo annos työhyvinvoinnin johtamista. Jos tämä koulutus kiinnostaa, meillä on alkamassa seuraava ryhmä Helsingissä helmikuun alkupuolella. Nettisivuiltamme löytyy lisää tietoa siitä samoin kuin tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnosta, Partanen vinkkaa.
Suomen kielen koulutusta maahanmuuttajille
Edupoli tarjoaa Keravalla monipuolista suomen kielen koulutusta maahanmuuttajille. Tammikuussa alkoi suomen kielen yleiseen kielitutkintoon valmentava koulutus YKI-treenit. Seuraava aloitus on suunnitteilla ensi syksyksi. Helmikuussa meillä alkaa Työelämän suomi koulutus. Se on kotoutumiskoulutusta aikuisille maahanmuuttajille. Koulutuksessa opiskellaan suomen kielen lisäksi muun muassa arjen taitoja ja työelämätaitoja sekä perehdytään suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Koulutukseen kuuluu myös työelämäjakso tai koulutuskokeilu. Koulutukseen haetaan te-toimistojen kautta, asiakaspäällikkö Anne Laine kertoo. Järjestämme myös suomen kielen koulutuksia, jotka parantavat työelämässä ja opiskelussa tarvittavaa suomen kielen taitoa tai kehittävät puhekielen taitoa. Edupolista on mahdollista saada myös suomen kielen koulutusta yritysten ja organisaatioiden maahanmuuttajataustaisille työntekijöille sekä monikulttuurisuuskoulutusta yrityksille. Koulutukset toteutetaan mittatilaustyönä yritysten tarpeiden mukaan.
Logistiikan ja sähköalan koulutusta
Keravalla on menossa myös logistiikan ja sähköalan koulutuksia. Hallissa on hyvät puitteet harjoitella muun muassa trukilla ajoa, ja sähköasennusten tekemiseen on oma oppimisympäristö. Tällä hetkellä Keravalla koulutetaan sähkö- ja automaatioasentajia. Tulevia koulutuksia kannattaa käydä katsomassa Edupolin nettisivuilta. Sieltä löytyvät myös yhteyshenkilöt, joilta voi kysyä lisätietoja koulutuksista. Yhteystiedot:
Halli toimii oppimisympäristönä talotekniikan, logistiikan ja sähköalan koulutuksille.
Edupoli Kumitehtaankatu 5, 04260 Kerava P. 0205 1311 www.edupoli.fi 15
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
T E RV E Y S
hammaslääkär ikeskus
Keravalta laajat erikoishammaslääkäripalvelut
Keravan Hammaslääkärikeskuksen erikoishammaslääkäripalvelut ovat laajentuneet entisestään. Myös uutta CERECtekniikkaa on käytössä kestävien keraamisten paikkojen tekemiseen vaivattomasti.
K
eravan Hammaslääkärikeskuksella on ollut käytössään vuoden verran tietokoneohjattu CEREC-järjestelmä, jota hyödyntäen hammaslääkäri voi korjata nopeasti ja kestävästi asiakkaan hampaiden vaurioita. Järjestelmään kuuluu hampaasta kolmiulotteisen kuvan ottava kamera ja sille korjausmallin rakentava tietokoneohjelma, keraamisesta aihiosta mallin mukaisen osan valmistava CAD/ CAM sorvi sekä uuni, jossa keraaminen paikka tarvittaessa voidaan lasittaa yli 800 asteen lämmössä. Järjestelmää voidaan käyttää paikan, kruunun, laminaatin tai jopa kolmen yksikön sillan rakentamiseen. Tavallisesti aikaa kuvauksesta valmiiseen korjaukseen kuluu 12 tuntia. CERECin edut ovat kiistattomat. Usein korjaus pystytään tekemään yhdellä käynnillä ilman hankalia välivaiheita, ja lopputulos näyttää ja tuntuu luonnolliselta. Keraaminen paikka säästää omaa hammasta, on myös erittäin kestävä, pitää purennan kohdallaan eikä
CEREC-järjestelmässä asiakkaan hampaan korjausta tarvitseva kohta kuvataan ja siihen muotoillaan tietokoneohjelmalla tarvittava osa. Työn ääressä Kari Väätäinen lohkeile, kertoo hammaslääkäri Kari Väätäinen. CERECistä on maailmalla kokemusta jo yli kahdenkymmenen vuoden ajalta. Erinomaiset tulokset kertovat myös, että CERECillä tehdystä keraamisesta paikasta ei irtoa mitään aineita eikä sille voi allergisoitua. Ihanteellinen ratkaisu hänelle, joka haluaa säilyttää luonnollisen värin hampaissaan. Lopputulos on kuin oma hammas ja tuntuu myös siltä, ammattilaiset vakuuttavat. monenlaisia vaativia tai ihan tavallisiakin korjaustöitä. Joku pelkää niin kovasti hammaslääkäriä, että nukutus on ainoa vaihtoehto korjata hampaita. Jollakin taas säännölliset tarkastukset ovat syystä tai toisesta jääneet väliin ja hampaisiin on ehtinyt tulla niin paljon korjattavaa, että nukutus on asiakkaalle vaivaton tapa saada hampaat kerralla kuntoon. Myös juurihoitoja tehdään usein nukutuksessa, kertoo hammaslääkäri Merja Kortelainen. Hän toteaa alan ammattilaisia huolestuttaneen jo pitkään lasten hammashoidon tason putoaminen. Kunnat eivät enää huolehdi asiasta entiseen malliin ja itse hyvää hoitoa saaneiden vanhempien voi olla vaikea käsittää, että vastuu on siirtynyt enenevässä määrin vanhemmille. Reikiintyminen on lisääntynyt. Huolestuttavaa on myös, että lapset jäävät erikoishoidoissa yleiseen jonoon. Odottelu voi olla tuhoisaa pienten hampaiden kannalta, Kortelainen painottaa.
Paljon erikoisosaamista
Keravan Hammaslääkärikeskuksesta löytyy kokemusta ja osaamista kaikilta tärkeimmiltä hammaslääketieteen erikoisalueilta. Erikoishammaslääkärien vastaanotolle asiakkaiden toivotaan tulevan lähetteellä. Iensairauksiin on erikoistunut Marja Noponen, lasten hammassairauksiin Tiina Kuittinen, juurihoitoihin Leena Rihtniemi, suukirurgiaan Jarmo Rihtniemi, oikomishoitoihin Armando Gale sekä protetiikkaan ja purentafysiologiaan Jari Ahlberg. Perushammaslääkäreitä vuonna 1990 perustetussa keskuksessa työskentelee seitsemän ja suuhygienistejä kolme. Hammaslääkärikeskuksen käytössä on päiväkirurginen leikkaussali, jossa voidaan suorittaa anestesiaa vaativat hammashoidot. Heräämössä on tilaa kahdelle potilaalle. Viime vuonna hankittiin myös digitaalinen röntgen.
Lasten hampaat huolestuttavat
Tällaisesta keraamisesta aihiosta syntyy kolmen yksikön silta. Keravan Hammaslääkärikeskuksen leikkaussalissa tehdään nukutuksessa
Yhteystiedot:
Keravan Hammaslääkärikeskus Oy Kultasepänkatu 4 04250 Kerava Puh. 09 242 0110 www.sympatum.fi
16
www.yrityskuvalehti.com
silmäk irurgia
T E RV E Y S
Medilaser Silmäkeskuksessa turvallisesti ja helposti eroon silmälaseista
Silmälasit ovat arkipäivää useille suomalaisille. Jo pitkään on kuitenkin ollut tarjolla vaihtoehtoja lasittomaan elämään. Medilaser Silmäkeskus tarjoaa asiakkaille turvallisen ja helpon tavan päästä laseista eroon.
A
ina silmälasien käyttö ei ole mahdollista esimerkiksi työn tai harrastusten takia. Joillekin lasien käyttö voi olla myös hankalaa tai jopa epämiellyttävää. Laseista on kuitenkin mahdollisuus päästä eroon. Medilaser Silmäkeskus tarjoaa silmälaser- sekä kaihileikkauksia. Palveluihimme kuuluu myös silmälääkärin vastaanotto. Teemme myös linssileikkauksia, joiden avulla ikäihmisten on mahdollista päästä eroon sekä kauko- että lähilaseista, Medilaser Silmäkeskuksen ylilääkäri Harri Koskela kertoo. Medilaser Tikkurilan Silmäkeskus on siirtynyt Medilaserin omistukseen. Kuuluminen suurempaan yrityskokonaisuuteen vahvistaa entisestään palvelukokonaisuutta.
Medilaser Silmäkeskuksen Espoon henkilökunta oikealta, sairaanhoitaja Susanna Vainio, sekä optikot Eila Vuori ja Jussi Kivivirta. Mikäli silmät ovat terveet eikä leikkauksen estäviä silmäsairauksia ole, varataan esitutkimuksen jälkeen leikkausaika. Pyrimme siihen, että leikkaukseen pääsee kahden kolmen viikon sisällä esitutkimuksesta. Mikäli kaihipotilas haluaa tulla suoraan leikkaukseen, tarvitsee hän silmälääkärin lähetteen, Koskela lisää. Laser- ja kaihileikkaus kestää toimenpiteenä ainoastaan noin kymmenen minuuttia. Leikkaukset tehdään päiväkirurgiana, joten aikaa on kokonaisuudessaan hyvä varata pari tuntia. Molemmissa leikkausmuodoissa jälkihoitona on tippahoito. Laserleikkauksessa se kestää pari viikkoa ja kaihileikkauksessa kuukauden. Koskela kehuu Medilaser Silmäkeskuksen lääkäreitä erittäin kokeneiksi ja leikkaustuloksia hyviksi. Toimimme Isossa Omenassa sekä Vantaan Tikkurilassa, joten meille on erittäin helppoa ja kätevää tulla joko omalla autolla tai julkisten liikenneyhteyksien avulla. Espoossa toiminta suuressa kauppakeskuksessa varmistaa myös sen, että potilaan saattaja voi kuluttaa aikaa esimerkiksi tekemällä ostoksia ja autoilijoille löytyy reilusti maksutonta pysäköintitilaa.
Nopea ja vaivaton toimenpide tarkempi näkö jo samana päivänä
Satu Tuomistolle tehtiin laserleikkaus Medilaserin Silmäkeskus Espoon toimipisteessä. Leikkaavana lääkärinä toimi yksi maan johtavista silmäkirurgeista, silmätautien erikoislääkäri Harri Koskela. -- Olin kuullut paljon hyvää Medilaserista, ja vaikka tutkin myös muita vaihtoehtoja, Medilaser tuntui parhaalta. Kävin maanantaina esitutkimuksessa ja sain leikkausajan heti tiistaiksi. Ei siinä paljon ehtinyt jännittää. Myös leikkaus meni todella nopeasti ja lääkäri kertoi minulle koko ajan mitä kulloinkin tehtiin, Satu kertoo. Tämä oli ehdottomasti loistava sijoitus tulevaisuuteen. Saan nauttia elämästä nyt uudella tavalla ja myös taloudellisesti leikkaus oli fiksu sijoitus.
Kaikki lähtee maksuttomasta arviosta
Medilaser Silmäkeskuksen kotisivuilla voi täyttää lomakkeen, jonka tietojen perusteella asiakas saa sähköpostiinsa arvion hänen omille voimakkuuksilleen suositellusta menetelmästä maksutta. Varmuuden toimenpiteen soveltuvuudesta saa esitutkimuksessa, jossa kartoitetaan tarkasti silmien soveltuvuus toimenpiteeseen. Medilaser Silmäkeskus on Suomessa ainut klinikka, joka tarjoaa, ilman sitoumuksia, maksutonta esitutkimusta asiakkailleen.
Pääkaupunkiseudun paras hinta-laatusuhde
Koskelan mukaan Medilaser Silmäkeskus on erittäin moderni ja hyvätasoinen klinikka. Sijainnista johtuen toimintakustannuksemme ovat erilaiset kuin vastaavilla paikoilla Helsingin keskustassa. Näin voimme tarjota palveluita edullisemmilla hinnoilla. Hinta-laatusuhde on pääkaupunkiseudun paras. Koskela kehottaa ottamaan rohkeasti yhteyttä, jos silmälasit häiritsevät. Hänen mukaansa laserleikkauksella yli 99 prosenttia ja linssileikkauksella yli 95 prosenttia pääsee eroon silmälaseista. Tietysti leikkaus voi olla myös kustannuskysymys, mutta eihän silmälasienkaan käyttö ole halpaa. Leikkaus maksaa itsensä takaisin noin kymmenessä vuodessa, Koskela arvioi. Avoinna ma-pe 9-16.
Leikkauksen riskit ovat erittäin pienet
Koskelan mukaan riskit leikkauksissa ovat hyvin pienet, noin prosentin suuruusluokkaa. Esimerkiksi laserleikkaus tehdään aina sellaisessa vaiheessa, että silmän taittovoima on stabiili eikä se ole muuttunut viimeisen vuoden aikana.
Nykyaikaiset tutkimus- ja hoitolaitteistomme takaavat parhaan lopputuloksen.
Yhteystiedot:
Medilaser Silmäkeskus Medilaser Silmäkeskus Espoo Vantaa Piispansilta 11A Peltolantie 5 B 02230 Espoo 01300 Vantaa Puh. (09) 162 0900 puh. (09) 838 7580 www.medilasersilmakeskus.fi
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
17
K AU NEUS
kauneuskeskus
Luonnollisuus on kaunista
Ihoakatemiassa ja Ihoakatemian Kauneuskeskuksessa on ainutlaatuisen palvelukokonaisuus vaikuttavia lääketieteellisiä ja kosmeettisia hoitoja, jotka perustuvat ihon omaan uudistumiskykyyn. Nykyaikaisilla hellävaraisilla hoitomenetelmillä saavutetaan näkyvät tulokset ilman pitkää toipumisaikaa. Pitkäkestoinen vaikutus saadaan yhdistelemällä lääketieteellisiä ja kosmeettisia hoitoja. Yhdistelmähoidoilla pystytään helposti häivyttämään 5-10 vuoden ikääntymismerkit. Turvallisia ja tehokkaita hoitoja voidaan uusia tarpeen mukaan. Myös kauneuskirurgisiin toimenpiteisiin kannattaa aina yhdistää ihon kuntoa parantavat hoidot.
Mesoterapia on tehokas ja turvallinen hoito
Mesoterapia on menetelmänä otettu käyttöön Ranskassa jo 1950-luvulla. Viimeisen 10 vuoden aikana mesoterapia on kasvattanut maailmalla suosiota yhtenä tehokkaimmista anti-age hoidoista. "Anti-aging mesoterapiassa viedään pienet pisarat hoitoliuosta hyvin ohuella neulalla kivuttomasti ihon pintakerrokseen. Ihoa nuorentavat luonnolliset ravintoaineet riittävinä pitoisuuksina stimuloivat ihosolujen uudistumista. Mesoterapia on erinomainen myös kaulan, dekolteen ja kädenselkien kohotusta kaipaavan ihon hoidossa", kertoo Ihoakatemian ylilääkäri, ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Marge Uibu. kuorintaan perustuva hoito-ohjelma, johon ei tehosta huolimatta liity näkyvää ihon hilseilyä tai punoitusta. Glykopeel® sisältää 18 ihon laatua parantavaa aktiiviainetta. Glykopeel-kuorinnalla hoidetaan juonteita, kimmoisuuden vähenemistä, ihon elotonta sävyä, pigmenttimuutoksia, lieviä aknemuutoksia ja ihon epätasaisuuksia.
Omaa ihoa luonnollisesti uudistavat ja vahvistavat hoidot löytyvät Ihoakatemiasta
Glykopeel ® anti-aging peel kiinteyttää ja tasoittaa ihon sävyä ilman toipumisaikaa. perustuu oman ihon uudistumiseen ja hoitotulos on täysin luonnollinen. INTRAcel mahdollistaa myös vaikeiden ja syvien akne- ja raskausarpien tasoittamisen, johon tähän saakka ei ole ollut hyviä hoitokeinoja. Hoitoa voidaan käyttää myös kaulan, dekolteen, käsien, rintojen ja vartalon ihon kiinteyttämiseen.
Parhaat tulokset yhdistelmähoidoilla
Ihoakatemiassa ja Ihoakatemian Kauneuskeskuksessa asiakkaita palvelevat esteettiseen hoitoon erikoistuneet ihotautilääkärit, plastiikkakirurgit, sairaanhoitajat ja kosmetologit. Ihoakatemian laaja hoitovalikoima mahdollistaa valita jokaiselle asiakkaalle juuri hänelle parhaiten sopivan hoitokokonaisuuden.
INTRAcel®-vallankumous lääketieteellisessä nuorennushoidossa
INTRAcel on uuden aikakauden lääketieteellinen menetelmä ihon veltostumisen, ryppyjen, akne- ja raskausarpien hoitoon. Intracel kohdistaa hoitavan energian tarkkaan ongelmakohtaan säästäen ihon pinnan palamiselta. INTRAcel kiinteyttää ja uudistaa ihoa niin tehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti, että samanlaisia hoitotuloksia on vaikeata saavuttaa millään muulla hoitomenetelmällä. Tuloksena on 5-10 vuoden ikääntymismerkkien korjaantuminen lähes ilman toipumisaikaa. Hoidon teho
Omnilux LED valohoito
Glykopeel® Anti-aging peel
Glykopeel® on ainutlaatuinen ihoa kokonaisvaltaisesti uudistava kemialliseen
Fotonuorennus on maailmalla nopeasti suosiota saavuttanut turvallinen ihoa luonnollisesti uudistava nuorennushoito. Omnilux® valohoidoista on yli 40 tieteellistä julkaisua. Omnilux® LED-laitteilla voidaan hoitaa aknea, ryppyjä, ihon punoitusta, valovaurioita ja nopeuttaa ihon paranemista. LEDvalohoito nopeuttaa leikkaushaavojen paranemista ja häivyttää syntyviä arpia. Tehokkain hoito-ohjelma on fotodynaaminen valohoito, jossa valon vaikutusta tehostetaan hoitovoiteella.
Yhteystiedot:
Lena Meriläinen kertoo Ihoakatemiasta:
"Ihoakatemia on aivan mahtava paikka! Se on kotoinen, viehättävä ja sinne on todella helppo mennä, sillä ihmiset siellä ovat aivan ihania! Ihoakatemian hoidot olen kokenut loistaviksi ja tehokkaiksi. Parhaiten tehon olen huomannut ystävieni kommenteista kun he sanovat, että vain kaunistun vanhetessani. Ja se on täysin Ihoakatemian ansiota! Suosikkini hoidoista ovat Mesoterapia ja Intracel. Mesoterapia on miellyttävä hoito ja iho kirkastuu jo muutaman hoitokerran jälkeen. Otankin sitä aina kuuriluonteisesti. Halusin veitsettömän vaihtoehdon kasvojenkohotukselle ja Marge Uibu suositteli Intracel-hoitoa. En olisi uskonut, että se voi olla näin tehokas!"
Ihoakatemia Mannerheimintie 5 C,6 krs Helsinki Ajanvaraukset puh. 010 616 8989 www.ihoakatemia.fi Ihoakatemian Kauneuskeskus Mannerheimintie 5 C, 4 krs Helsinki Ajanvaraukset puh. 010 616 8986 www.antiage.fi Ihoakatemian Koulutuskeskus Kurssit yrityksille ja yksilöllinen ohjaus Tiedustelut 010 616 8985
Cryolift ® kiinteyttävä kasvohoito.
18
www.yrityskuvalehti.com
f ysioterapia
T E RV E Y S
Fysio Foxista erilaista hoitoa
Fysio Fox on tuki- ja liikuntaelinongelmien erikoisosaaja, jossa painotetaan vahvasti ihmisen kokonaisvaltaista hoitoa. Se merkitsee myös syiden etsintää ongelmien juurista ja niiden hoitoa eikä vain seurausten hoitoa.
O
ngelmien ja vaivojen hoidon lisäksi Fysio Foxissa annetaan opastusta oikeaan liikkumiseen ja hyvän toimintakyvyn säilyttämiseen sekä mahdollisten vammojen ennaltaehkäisyyn. Asiakaskuntaan kuuluu sekä enemmän ja vähemmän liikuntaa harrastavia kuin huippu-urheilijoitakin, joita hoitaessaan yrityksen mestarikouluttaja Ville on kehitellyt uudenlaisia ja tehokkaita hoitomuotoja jo monen kymmenen vuoden ajan. Erilaisiin hoitoihin kuuluu muun muassa lihaskalvojen ja -jänteiden syvävenytystä ja irrotusta eli arkikielellä "murjontaa". Se on tehokkain hoitomuoto, kun lihakset ovat kireällä ja tuntuu samaan aikaan sekä erittäin hyvältä että makean tuskalliselta. Kun nivelillä ei ole tilaa liikkua, syntyy puristusta, joka levittää hermojen kautta kipua. Pehmytkudoskiinnikkeiden ja arpien rikkominen edesauttaa kudoksen hapensaantia. Sen ansiosta tiukatkin lihakset pehmenevät, kuvailee vuonna 2003 perustetun Fysio Foxin toimitusjohtaja Antti Kettunen. Hän on työskennellyt fysioterapeuttina Martinlaaksossa vuodesta 1995 alkaen.
Fysio Foxissa palvelevat Tuomas(takana vas.), Johanna, Hanna, Anders ja Timo sekä Antti (istumassa vas.), Tatu ja Juha. Kuvasta puuttuu Ville.
Vankkaa ja monipuolista osaamista
Kokonaisvaltaisuus, hoitojen monipuolisuus ja tehokkuus edellyttää henkilöstöltä vankkaa ja monipuolista osaamista sekä saumatonta yhteistyötä. Ammattitaitoiseen henkilöstöön kuuluvat neljä fysioterapeuttia, kolme urheiluhierojaa, kiropraktikko ja "Guru" Ville. Vaikka olemme erikoistuneet urheiluvammojen hoitoon, hoidamme
ammattitaidolla ja sydämellä myös jokapäiväsessä elämässä syntyneitä tuki- ja liikuntaelimistön ongelmia, "jumeja". Emmekä ainoastaan hoida olemassa olevia ongelmia, vaan pyrimme ennaltaehkäisemään niiden synnyn. Hoitojemme on todettu purevan niin toimistotyöntekijöihin kuin urheilijoihin, Kettunen kertoo. Suuri osa asiakkaista käy säännöllisesti huollattamassa kehoaan ammattilaisilla ja kuulemassa tehokkaita vinkkejä kotihoitoon sekä vaivojen ja vammojen ennaltaehkäisyyn. Asiakkaisiin on onnistuttu saamaan myös innostusta hyvien tulosten ylläpitoon. Monet ongelmat, joihin on jo ehditty suunnitella leikkaushoitoakin, on saatu poistettua kokonaan hoidoillamme. Joskus riittää yksikin kerta, toisinaan tarvitaan eripituista hoitosarjaa sulattamaan pahimmat paikat.
valtainen kehon toiminnan testaus ja korjaus monipuolisten kiropraktiikkatekniikoiden avulla.
Eletään kuin opetetaan
Jatkuvat hoidot ovat Antti Kettusen mielestä erittäin tärkeitä myös omalle henkilökunnalle. Työmme on fyysisesti raskasta ja kehoa yksipuolisesti kuormittavaa. Toisaalta meidän on myös erittäin tärkeää tietää, miltä mikäkin hoito tuntuu. Perjantai-iltapäivät ovatkin yleensä yhteisiä hyvinvointi- ja koulutushetkiä. Henkilökunnalla on myös omat salibandyharjoitukset ja sarjapelit. Eikä omilta urheiluvammoiltakaan kuulemma vältytä. Näin silti, vaikka hyvin tiedämme, että ennaltaehkäisevään hoitoon kuuluvat oikea määrä ravintoa, lepoa, kuntoilua ja terveysliikuntaa. Ei liikaa työtä, ei liikaa stressiä! Motivaatiota, huumoria ja tietoakin pitäisi olla riittävästi, puhumattakaan arvokkaasta yhteisestä hyvän hengen luomisesta työyhteisössä, Antti Kettunen työtovereineen nauraa. Yhteystiedot:
Kaikki konstit käyttöön
Halu auttaa asiakasta niin hyvin kuin pystyy, merkitsee Antti Kettusen mielestä sitä, että oman ammattitaidon lisäksi on otettava tarvittaessa kaikki konstit käyttöön. Välillä kollega avustaa passiivisella liikkeellä hoidon aikana, jolloin saadaan erittäin tehokas täsmähoito haluttuun kohtaan. Kiropraktikkomme Anders Åkerman Ruotsista on oman alansa erikoisosaaja ja taustaltaan huippu-urheilija. Hänen toimenkuvansa on kokonais-
Anders kiropraktikon työssään.
Fysio Fox Oy Jaakonkatu 2 01620 Vantaa Puh. 09 878 8446 fysiofox@fysiofox.fi www.fysiofox.fi 19
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
VA PA A - A I K A
liikuntakeskus Viva! Wellness Club · Naistenliikuntakeskus · Spa-osastokosmetologi-, hieroja-ja fysioterapiapalveluineen · Xtravanza painonhallintaryhmät · Jumppavaatteidenshop
Viva! Wellness Clubilla pidetään asiakkaista hyvää huolta
Viva! Wellness Club on naisten oma liikunta- ja hyvinvointikeskus, jossa kuunnellaan asiakkaiden toiveita ja kehitetään toimintaa saadun palautteen pohjalta. Jo nyt keskus on Keski-Uudenmaan suurin liikuntakeskus ja tarjonta laajenee edelleen.
E
i ole ihme, että asiakkaat viihtyvät Viva! Wellness Clubilla, sillä heistä pidetään siellä hyvää huolta. Tilat ovat väljät ja aina siistit, ja asiakkaiden ohjauksesta sekä neuvonnasta vastaa ammattitaitoinen henkilökunta. Kaupanpäällisenä tulee kivoja lisukkeita, jotka tuovat pientä luksusta tai helpottavat liikunnan ja hyvinvointipalveluiden käytön yhdistämistä joustavasti arkeen.
Viva! Wellness Clubilla asiakkaita ohjaa ammattitaitoinen henkilökunta. Vivan asiakkaita. Lupaamme: Meillä on takuulla alueen laajin jumppavaatevalikoima!
Kaikki saman katon alta
Yksityisenä keskuksena voimme kehittää toimintaamme kuten tahdomme. Haluamme tarjota myös monipuoliset palvelut saman katoan alta, joita ei muualta Keski-Uudeltamaalta löydy liikuntakeskuksista. Sellaisia ovat tällä hetkellä muun muassa liikuntakeskuksesta löytyvä urheilutekstiilimyynti, Spa kauneudenhoitopalvelut, hieronta ja fysioterapia, kertoo Samuli Halla-aho, yksi yrityksen toiminnasta vastaavista. Shopista löytyvät laadukkaat ja tunnetut merkit, Casall ja Röhnisch. Tämän kevään jumppavaatemallisto on täynnä ihania karkkivärejä, kuten pinkkiä, keltaista ja oranssia. Shopista löytyy toppeja, housuja sekä alusvaatteita. Ostoksille ovat tervetulleita myös ne, jotka eivät vielä ole
Viikossa yli 50 ryhmäliikuntatuntia
Viva! Wellness Clubin asiakkaat voivat valita mieleisensä ryhmäliikuntatunnit yli 50 viikoittaisesta vaihtoehdosta. Joukkoon mahtuu niin balettia kuin kunnon hikiliikuntaa, joogaa, selän hyvinvointia ja zumbaa. LesMills-tuntivalikoima on alueen laajin. Kivoja jumppahetkiä ja touhutunteja on myös perheen pienimmille joko äidin kanssa tai yksin. Alle kuusivuotiaiden tunnit ovat maksuttomia, kun äiti liikkuu Clubilla säännöllisesti. Äitien liikuntamahdollisuuksia haluamme helpottaa myös tarjoamalla maksuttoman lastenhoidon joka aamu ja ilta, Samuli Halla-aho kertoo. 60 vuotta täyttäneet liikkuvat seniorikortilla tuntuvin alennuksin. Heille on myös omia tunteja.
Spasta hemmottelu- ja hyvinvointihoidot
Upea Spa kauneushoitola palvelee kahden kosmetologin voimin maanantaista torstaihin kello 9.30-20, perjantaisin kello 17:een ja sopimuksen mukaan myös lauantaisin. Tarjolla on monipuolisia rentouttavia hemmotteluhoitoja kasvoille, vartalolle, käsille ja jaloille. Hoitolassa tehdään myös esimerkiksi ripsien ja kulmien kestovärjäystä, vartalosokerointia, kynsien geelausta ja ripsienpidennystä. Kosmetologien lisäksi hoitolan puolella toimii hieroja sekä fysioterapeutti, joka ottaa vastaan asiakkaita sekä lääkärin lähetteellä että ilman. Tarjolla on myös akupunktiohoitoa.
Viva! Wellness Clubilla on tarjolla monipuolisia rentouttavia hemmotteluhoitoja kasvoille, vartalolle, käsille ja jaloille. vaa Halla-ahon mukaan hyvää vauhtia. Uutena asiantuntijana liittyy joukkoon pian ravintoterapeutti. Rentoutua meillä voi infrapunasaunassa tai hierovassa tuolissa. Myös solarium on asiakkaidemme käytössä. Talo tarjoaa aina puhtaat treenipyyhkeet. Clubille ei vaadita pakollista jäsenyyttä, ja maksutapoja on monia kertamaksusta ja 10 kerran kortista toistaiseksi voimassa olevaan tai vuosisopimukseen, joiden ehdot ovat Samuli Halla-ahon mukaan hyvin asiakasystävälliset. Viva! Wellness Clubin Xtravaganza painonhallintaryhmissä jo lähes 400 asiakasta on osallistunut tavoitteelliseen elämäntapojen muutokseen tai painonhallintaan tähtääviin ohjelmiin. Yhteystiedot:
Kuntosaliharjoittelu on tehokasta
Viva! Wellness Clubin kuntosalilaitteet ovat helppokäyttöiset ja Samuli Hallaaho kertoo tyytyväisenä niiden pysyvän naisten käytössä erittäin siisteinä ja aina toimintakuntoisina. Maksutonta parkkitilaa Clubilla on runsaasti. Avainkortilla pääsee harjoittelemaan päivittäin aamu viidestä kello 23 saakka. Kortti toimii myös paikallisena etukorttina, sillä 12 tuusulalaista yritystä antaa sillä alennuksia omista tuotteistaan tai palveluistaan.
Treeniä, rentoutusta ja elämänhallintaa
Viva! Wellnes Clubilla on alueen laajin jumppavaatevalikoima. Personal Trainer -palvelun kysyntä kaswww.yrityskuvalehti.com
Viva! Wellness Club Oy Moukarinkuja 2 04300 Tuusula, Hyrylä Puh. 046 878 2800 www.vivaclub.fi
20
jalkahoitola - ravintoneuvoja
T E RV E Y S
alkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut jalkahoitaja Henna Ikonen huolehtii asiakkaidensa kaikkinaisesta jalkojen terveydestä ja hyvinvoinnista kotinsa yhteydessä toimivassa Jalkahoitola Henna-Riikassa, Tuusulan Riihikalliossa. Lisäksi hän poistaa häiritseviä ihokarvoja hellävaraisella ja tehokkaalla vartalosokeroinnilla sekä huolehtii käsien kauneudesta erilaisin hoidoin niiden kunnosta riippuen. Jalkahoitola Henna-Riikka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä. Hoitolassa on huomioitu liikuntarajoitteisten esteetön kulkeminen. Parkkitilaa löytyy hoitolan edestä. Henna Ikonen työskentelee joustavasti aamuyhdeksästä iltaseitsemään tai sopimuksen mukaan. Lisäksi hän tekee laitoskäyntejä sekä liikuntarajoitteisille kotikäyntejä. Niitä varten minulla on aina laukku pakattuna ja auto käytössä. On monia asiakkaita, joiden on vaikea tai suorastaan mahdotonta päästä kulkemaan itse hoitolaan, siksi haluan tarjota myös tätä palvelua. Jalkahoitolan asiakaskunta koostuu lapsista vanhuksiin. Nuorin asiakas on ollut 4-vuotias. Ilahduttavasti myös miehet ovat Henna Ikosen mukaan
J
Jalat kuntoon hellästi Henna-Riikassa
tai sienikynnen vaatimat erikoistoimenpiteet, känsien ja kovettumien poistot sekä syylän tai ihohalkeaman hoidon. Hänelle ovat tuttuja myös diabeettisten ja reumaattisten jalkojen erikoishoitovaatimukset. Henna Ikonen toivottaakin kaikki lämpimästi tervetulleiksi hoidattamaan jalat kuntoon.
Henna Ikosen jalkahoitolassa harjoitellaan yhdessä vaikka kynsien leikkaamista. Noora Häkkinen on tuttu asiakas. Hyvä tulos voidaan palkita kauniilla lakkauksella. huomanneet jalkojenhoidon tarpeellisuuden ja ihanuuden. Ikään kuin häpeillään omia jalkoja ja kuvitellaan muiden jalkojen olevan paljon hienommassa kunnossa. Ainoa ja paras tapa saada kauniit ja hyvinvoivat jalat on kuitenkin niiden säännöllinen ja asianmukainen hoito. Ammattilainen hoitaa kivutta myös akuutit vaivat, kuten sisäänkasvaneen Yhteystiedot
Ilman kipua
Terveet jalat eivät ole itsestäänselvyys. Monilla on vaivoja ja Henna Ikosen mielestä suomalaisilla on turhan korkea kynnys lähteä ylipäänsä jalkahoitoon.
Jalkahoitola Henna-Riikka Kotkantie 15 04320 Tuusula (Riihikallio) Puh. 040 3530 181 www.henna-riikka.fi
Diplomiravintoneuvoja auttaa ylläpitämään yksilöllistä terveyttä
T
Tplus Oy on yksilölliseen ravintovalmennukseen ja terveyden tukemiseen erikoistunut yritys Keravalla. Kolmatta vuotta yksityisvastaanottoaan pyörittävä, dipl. ravintoneuvoja Tarja Tuuli päätyi alalle omakohtaisten kokemusten kautta, joten hän tietää, miten oikealla ravinnolla voi saavuttaa aivan uusia elämänarvoja. Terveys on positiivista elinvoimaa ja oikeanlainen ravinto on tärkeä apu terveyden ja hyvän olon saavuttamisessa. Hoidon tavoitteena voi olla esim. itselle sopivan ja monipuolisen ruokavalion selvittäminen, terveyden saavuttaminen ja ylläpitäminen tai kroonisten sairauksien ehkäiseminen. Asiakkainani on paino- ja terveysongelmien kanssa kamppailevia eri ikäisiä ihmisiä, jotka haluavat parantaa elämänsä laatua. Konsultoin myös kokonaisia perheitä ja pidän luentoja yrityksille, yksityisille porukoille ja urheiluseuroille.
Diplomiravintoneuvoja Tarja Tuuli auttaa eri ikäisiä ihmisiä, joilla on paino- ja/ tai terveysongelmia.
korvaamaan sen terveyttä edistävillä rakennusaineilla.
Tie tuloksiin
Hoito-ohjelma tehdään yhdessä asiakkaan kanssa. Hoitojaksot vaihtelevat yhdestä käyntikerrasta useaan kuukauteen. Keskimäärin asiakas käy Tarjan luona 3-4 kertaa. Päämääräni on auttaa ja motivoida ihmisiä pitämään yllä terveyttä ja hyvinvointia oikean ravinnon ja elämäntapojen avulla ja ennalta ehkäistä terveysongelmia. Jos sairaus on jo puhjennut, niin oikean ravinnon avulla voidaan aina tukea terveyttä koskaan ei ole liian myöhäistä! Parhaassa tapauksessa lääkäri on voinut jopa vähentää asiakkaan lääkitystä. Parasta työssäni ovat asiakkaat, jotka ovat neuvonnan kautta tervehtyneet ja saaneet aivan uuden vireen elämään, kertoo Tarja. Yhteystiedot
ilmiö, vaan merkki siitä että kokonaisuuden tasapaino on järkkynyt. Tasapainottajat laihdutusryhmät ovat laajentuneet nyt myös muille paikkakunnille.
Luonnollista ja yksilöllistä ravintovalmennusta
TTplus:n toiminta perustuu vastuulliseen ravitsemukseen ja funktionaaliseen lääketieteeseen pohjautuvaan hoitotyöhön. Lähtökohtana on ravitsemustilan ja suoliston kunnon selvittäminen.
Painonhallinnan ryhmäohjausta
Uutena palveluna TTplus tarjoaa markkinoille tuomaansa painonhallinnan, Tasapainottajat ryhmäohjauksia. Ohjelma poikkeaa perinteisistä laihdutusryhmistä, pohjautuen uusiin ravitsemustuuliin ja funktionaalisen lääketieteen näkemyksiin, jossa ylipaino ei ole vain itsenäinen
Jokainen asiakkaani on yksilö, jolla on yksilölliset ongelmat. Hoidon kautta pyrin palauttamaan asiakkaani kehon tasapainotilan. Mahdollisimman luontaisella ravitsemuksella ja tarvittavilla lisäravinteilla saadaan tehokkaasti tervehtymistä aikaan. Mutta tietenkin asiakkaalla itsellään on se tärkein rooli ruokavaliomuutoksen tekemisessä. Erilaisista, yksilöllisistä syistä, ruokavalio saattaa olla sopimaton ja monien oireiden taustalla. Ravintoneuvoja ohjaa
TTplus Oy Volmarin liikekeskus Asemanaukio 7, 2. krs 04200 KERAVA p. 050 307 0670 tarja.tuuli@ttplus.fi www.ttplus.fi www.tasapainottajat.com 21
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
T E RV E Y S
k iroprak tiik ka - optik ko
Kiropraktiikka vaan toimii
K
eijo Autiolla on 20 vuoden vahva kokemus tuki- ja liikuntaelinongelmien hoidosta. Hän opiskeli kiropraktikoksi D.C. (Doctor of Chiropractic) New York Chiropractic Collegessa Yhdysvalloissa. Aiemmalta koulutukseltaan hän on fysioterapeutti ja urheiluhieroja.
Se kuuluisa SI- nivel
Kärsitkö tulehtuneesta lantion limapussista, skolioosista, lyhyemmästä toisesta jalasta tai selän, pakaroiden ja alaraajan kiputiloista? Syy näihin oireisiin on usein lantioja ristiluun välisen nivelpinnan (SI-nivel) toimintahäiriö. SI-nivelen lukkiutuessa virheasentoon, lantion asento muuttuu, pakaralihakset venyvät pidemmän jalan puolelta ja puristavat limapussin jänteen ja reisiluunpään väliin aiheuttaen siihen tulehduksen. Lantion alueen lihasten triggerpisteet (TP) myös ärsyyntyvät, aiheuttaen heijastekipuja selän, pakaroiden ja alaraajan alueelle.
Vastaanotollani SI-nivelen lukkotila avataan kiropraktisella manipulaatiolla, jolloin jalkojen pituusero ja TP-ärsytys poistuvat ja tulehtunut limapussi pääsee paranemaan ilman kortisoni pistoksia, Keijo Autio kertoo. Kaikki selkärangan ja raajojen mekaaniset ongelmat ovat yleisiä syitä tulla kiropraktikon vastaanotolle. On sinulla sitten oireita, kipuja, puutumista tai tuntohäiriöitä rintarangan, raajojen, lantion tai pään alueella, niin älä epäröi soittaa ja kysyä jos vaikka kiropraktisilla hoidoilla voisin auttaa juuri sinua.
Miksi kiropraktiikka toimii
Niin kauan kun sinulla on nivelpintojen mekaaninen toimintahäiriö "lukko" jossain rankasi alueella, niin tämän alueen hermotus, aineenvaihdunta ja ympäröivät lihakset eivät pääse toimimaan kunnolla. Hieronnalla ja fysioterapialla pyritään useimmiten vaikuttamaan näihin oireileviin pehmytkudoksiin. Jos tätä lukkoa ei avata, niin pelkistä pehmyt-
10 euron alennus
Tullessasi tämän artikkelin kanssa Keijo Aution vastaanotolle kiropraktiseen alkututkimukseen ja ensimmäiseen hoitoon, saat 10 euron alennuksen. Fysioterapialähetteellä hoidosta on saatavana myös Kelan korvaus.
kudos käsittelyistä ei pitkässä juoksussa ole paljon hyötyä. Kiropraktisella manipulaatiolla nivelpinnat vapautetaan jolloin luodaan rangalle, hermotukselle ja lihaksistolle mahdollisuus normaaliin liikkeeseen ja parantumiseen. Usein lukon auetessa kipu poistuu jo ensimmäisten kiropraktisten hoitojen aikana, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asiakas olisi täysin parantunut. Oire on vain lievittynyt. Jos syytä ei hoideta kunnolla, niin oireet palaavat myöhemmin uudestaan. Usein syynä oireiden uudelleen ilmaantumiseen on niin kutsuttu" lihasmuisti". Lihakset jotka ovat olleet pitkään väärässä asennossa pyrkivät vetämään tämän avatun nivelpinnan takaisin tähän tuttuun lukkoasentoon takaisin. Tämän takia samaa nivelpintaa joudutaan usein avaamaan useampia kertoja. Hoidon tässä vaiheessa yhteistyö hierojien ja fysioterapeuttien kanssa tuo parhaan hoitotuloksen. Koulutetun, ammattitaitoisen kiropraktikon suorittama kiropraktinen manipulaatio on turvallinen ja lähes aina kivuton toimenpide.
Yhteystiedot
Kiropraktikko D.C. / ft Keijo Autio Kielotie 4-6 B 01300 Vantaa (Tikkurila) puh. 044 278 7337 Aleksis Kiven tie 15 04200 Kerava puh. 050 505 0621
EYE kun on kiva nähdä
-K
ehyksissä muovi on suosikkimateriaali. Retroa tulee nyt eri aikakausilta, mikä näkyy kehysten koossa, kertovat optikot Tarja Molina ja Marjo Gadd. Tärkeintä on yrittäjien mielestä yksilöllisyys ja oma tyyli; hyvä kehys on nopein ehostus ja jopa kasvojen kohotus.
kertakäyttö-piilolinssiä saa Keravalta ensimmäisenä EYE:sta. Tule hakemaan kokeilulinssit, niin saat itse huomata eron, innostavat yrittäjät. Piilolinsseistä löytyy vaihtoehtoja myös silloin, kun tarvitsee jo moniteholaseja.
Yksilölliset ja laadukkaat tuotteet sekä osaava ja ystävällinen palvelu ovat ketjuihin kuulumattoman yksityisen Optikko EYE -liikkeen valttikortit. Kaikki liikkeessä esillä olevat kehykset on poimittu harkiten ja moni malleista, esimerkiksi Alain Mikli, Dior, Orgreen, Vera Wang ja Volte Face, onkin yksinmyynnissä Keravan alueella.
lasit ennen kevätaurinkoa. Myös lasten aurinkolasimalleja on Eyessa runsaasti. Lasten silmät on erityisesti syytä suojata, koska ne ovat herkempiä UV-säteille. Autoilijallakin pitäisi olla aurinkolasit aina autossa yllättävän häikäistymisen estämiseksi.
Aurinkolasien aika
UV-säteily on ollut myös Suomessa voimakasta, siksi on syytä hankkia aurinkoOptikot Tarja Molina (vas.) ja Marjo Gadd löytävät varmasti sinullekin sopivat silmälasikehykset.
Linsseissä on eroja
Ammattilaiset muistuttavat, että linsseissä ja pinnoitteissa on eroja. Näkökenttä ja hinta kulkevat käsi kädessä. Uusin tekniikka mahdollistaa huipputuotteet, joista olemme saaneet paljon hyvää asiakaspalautetta. Eron todella huomaa. Teemme asiakkaalle Henkilökohtaisen Näköprofiilin, jonka avulla selvitetään muun muassa edellisten linssien toimivuus sekä huomioidaan työnkuva ja harrastukset. Näin linsseihin saadaan tarkat katselualueet sinne, missä asiakas niitä eniten tarvitsee.
Kerava Design
Optikko Eye kuuluu Kerava designryhmään, jossa hyvä muotoilu, suunnittelu ja laatu ovat johtotähtenä. Liike on avoinna mape klo 1018 ja la klo 1014. Nopeimmat päivitykset löytyvät facebookista "optikko eye". Yhteystiedot
Totaalisen uusi piilolinssi
Piilolinssit ovat nykyisin pääasiassa päivälinssejä tai kuukauden käytettäviä silikonilinssejä, joista uusimpia myös herkkäsilmäiset pystyvät käyttämään jopa koko päivän. Uutta TOTAL1
Optikko Eye Paasikivenkatu 1 04200 Kerava Puh. 09 234 4221 eye@optikkoeye.fi www.optikkoeye.fi
www.yrityskuvalehti.com
22
lapset tomuushoidot
T E RV E Y S
Lapsettomuuteen kannattaa hakea apua
Lapsettomuuden pelko vie voimia. Yksin tai muiden puheiden perusteella ei kannata jäädä pohtimaan asioita ja etsimään itse ratkaisuja. Jokainen tapaus on omanlaisensa ja siihen on löydettävissä juuri siihen sopivaa ammattiapua.
L
apsettomuudesta kärsii Suomessa noin joka viides pariskunta. Onneksi asiasta puhutaan nykyisin avoimesti ja kehittyneiden hoitomuotojen ansiosta useimmat lapsettomina pidetyt parit voivatkin saada jälkikasvua. Yleisohjeena pidetään, että hoitoon kannattaa hakeutua, jos raskaus ei ole käynnistynyt vuoden yrittämisen jälkeen. Minusta vuosi ei ole mikään raja. Jokainen pari on erilainen ja elää omaa elämänvaihettaan. Pelolle ei pidä antaa sijaa eikä hoitoon hakeutumista odottaa turhaan varsinkaan, jos nainen on varttuneempi, toteaa Lapsettomuusklinikka Fertinovan vastaava lääkäri Niklas Simberg. Hän muistuttaa, että naisen paras biologinen ikä raskaaksitulolle on 2025 vuotta. Ensisynnyttäjien ikä on kuitenkin noussut meillä huolestuttavasti. Jo noin 35 vuoden iässä raskaaksitulon todennäköisyys alkaa laskea selvästi.
Jonottamatta hoitoon
Lapsettomuus on vahvasti tunnepitoinen ja pariskunnan yhteiseloon voimakkaasti vaikuttava asia. Jos se tuntuu todelliselta ongelmalta, avun hakemista ei kannata odottaa yhtään. Yksityisellä lapsettomuusklinikalla ei tarvitse jonottaa hoitoon pääsyä. Ja meillä yksi ja sama lääkäri tukee ja hoitaa asiakasta kaiken aikaa. Suhteesta muodostuu näin toimiva ja luottamuksellinen. Jotta henkilökemioiden toimivuus voidaan varmistaa, meillä ensimmäinen käynti on maksuton, Simberg toteaa. Hyvin kohdistetut lääketieteelliset tutkimukset antavat Fertinovan ammattilaisten mukaan useimmille pareille vastauksen lapsettomuuden syihin nopeasti ja tehokkaasti. Fertinovan klinikalla työskentelevät lääkäreinä Marika Mikola (vas.), Niklas Simberg ja Annika Tulenheimo-Silfvast. neljänneksen miehestä. Neljäsosassa tapauksista syitä löytyy molemmista ja yksi neljäsosa jää selittämättömiksi. Perustutkimuksiin kuluu aikaa noin kuukausi. Tulosten selvittyä jää pohdittavaksi, mitkä hoitomahdollisuudet ovat käytettävissä.
Edistyksellisiä hoitoja
Fertinovassa on tehty uraa uurtavaa työtä lapsettomuushoidoissa ja tulokset ovat klinikan lääkärin Marika Mikolan mukaan monessa mielessä hyviä ja onnistuneita. Teemme esimerkiksi lähes kaikki koeputkihedelmöityshoidot nykyisin lyhyellä kaavalla. Se merkitsee asiakkaalle 710 päivän hoitojaksoa, kun pitkän kaavan hoitoon kuluu noin 3,5 viikkoa. Lääkitysaika on siis lyhyempi ja käyntejä tulee vähemmän. Tulokset ovat kuitenkin vähintään yhtä hyvät, jopa paremmat kuin pidemmissä hoidoissa. Lyhyen kaavan hoidon onnistuminen vaatii klinikalta joustavuutta ja laboratoriolta usein myös viikonlopputyötä, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen. Koeputkihedelmöityshoidossa onnistumistodennäköisyys on noin 35%/hoito. Fertinovan asiakkaista noin 80% tulee raskaaksi hoitojen avulla enemmin tai myöhemmin, mikä vastaa kansainvälisesti huippuklinikoiden lukua. Ensimmäisinä Suomessa Fertinovan EU-direktiivit täyttävässä laboratoriossa otettiin käyttöön rutiininomaisesti myös
Perustutkimukset kuukaudessa
Lapsettomuuden syistä noin neljänneksen lasketaan johtuvan naisesta ja toisen
Päivi Vuoristo tietää, että vain parhaan elinkykyisyyden omaavat alkiot jatkavat kehitystään pitkän viljelyn loppuun saakka. alkioiden pitkäviljely, niin sanottu blastokystiviljely. Kun viljelyaikaa jatketaan 23 päivästä viidenteen päivään asti, syntyy alkioiden välille selkeämpiä alkion elinvoimaisuudesta kertovia eroja, jolloin parhaan alkion valinta tarkentuu. Ja siitä on suuri etu, jos tarkoitus on siirtää vain yksi alkio, kuvaa Fertinovan laboratorion biologi Päivi Vuoristo. Pakastustekniikat ovat hänen mukaansa kehittyneet niin, että myös näitä päivän viisi alkioita voidaan tarvittaessa onnistuneesti pakastaa mahdollista tulevaa käyttöä varten. Yhteystiedot:
Viiden päivän ikäinen ihmisen alkio. Alaosassa erottuu paksuna solukerroksena ne solut, josta itse sikiö on jo alkanut kehittyä. Tämänlaatuisella alkiolla on suuri todennäköisyys johtaa onnistuneeseen lopputulokseen.
Lapsettomuusklinikka Fertinova Unioninkatu 13, 5. krs 00130 Helsinki Puh. vaihde 09 622 0320 Ajanvaraus 09 6220 3210 www.fertinova.fi 23
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
K AU NEUS
kauneushoitola
SPA-hoitolassa rentoudutaan ylellisesti
Krapihovin alueelta, keskellä kauneinta Tuusulan kulttuurimaisemaa löytyy korkealaatuisia hoitoja tarjoava italialaistyyppinen hemmottelupaikka, SPA-hoitola Bellissima Alba.
Sonja Auvinen-Alba on ainoa Suomessa itämaisella lankatekniikalla karvanpoistoa tekevä ammattilainen.
Indica rentoutuu Bellissima Albassa
"Spa-hoitola Bellissima Alba on meille täydellinen paikka rentoutua kiertueen jälkeen. Ihana ilmapiiri ja tosi ystävällinen ja ammattitaitoinen henkilökunta takaavat viihtyvyyden. Tuotesarjoissa ollaan ihastuttu erityisesti Naturyksen, Bio Cosmeticsin ja Herbaidean tuotteisiin, jotka auttavat ihoa kestämään rasituksen, viikkojen kiertueet bussissa ja ilmastoiduissa hotellihuoneissa. Hoitolassa saadut hemmottelevat ja ihanat hoidot saavat mielen piristymään ja samalla saa ihokin hoitoa. Kiitos paljon Sonja ja muut työntekijät!" Terveisin Indica
H
oitola pyrkii jäljittelemään roomalaisten kylpylöiden vuosisataisia perinteitä. Ydinajatus on asiakaskeskeisyys. Italiassa kouluttautuneelle hoitolan omistajalle Sonja AuvinenAlballe korkealaatuisten hoitojen lisäksi tärkeää on asiakkaan rentoutuminen ja viihtyminen. Haluamme tuoda niin naisten kuin miestenkin elämään pientä glamouria. Jokainen on sen ansainnut, toteaa kuntohoitaja-kosmetologi. Hoitolassa ovat tarjolla kaikki peruskosmetologipalvelut kasvoille, käsille ja jaloille sekä joukko erilaisia vartalon hemmotteluhoitoja ja hierontoja. SPA-hoitola tarjoaa myös mahdollisuuden koko päivän kestäviin hemmottelupaketteihin, jotka toteutetaan asiakkaan tarpeiden ja mieltymyksien mukaisina. Pakettiin sisältyy kevyt, hoitolan tiloissa nautittava lounas.
Kevään tullen kannattaa muistaa pakkasen kuivattamaa kasvojen ihoa, ihanilla kosteuttavilla hoidoilla. Myös vartalon hoitoon kannattaa panostaa nyt hyvissä ajoin, onhan kesä ja kevyemmät vaatteet lähempänä kuin uskommekaan Sonja Auvinen-Alba vinkkaa.
Suomessa. Tekniikka ärsyttää ihoa hänen mukaansa erittäin vähän. Siksi se soveltuu herkimmällekin ihoalueelle ja niille henkilöille jotka eivät allergioiden vuoksi pysty käyttämään muita tapoja.
Tuttuja hoitoja, uusia kokemuksia
Hoidoista yrittäjä antaa esimerkiksi vaikkapa infrapunavartalohoidon, jolla on vahvasti kiinteyttävä vaikutus. SabaiSpa-hieronta taas on kokonaisvaltainen hieronta, jossa käsitellään meridiaaneja shiatsupainalluksin lämmitetyllä yrttipallolla. Hoidossa käytetään lisäksi thaivenytyksiä sekä perinteinteistä hierontaa öljyllä. Hieronta on hyvin rentouttava ja terapeuttinen. Sonja Auvinen-Alba on ainoa Suomessa itämaisella lankatekniikalla karvanpoistoa tekevä ammattilainen, joka myös kouluttaa tätä tekniikkaa
Korkealaatuista kosmetiikkaa kotiin
SPA-hoitolassa on myynnissä useita kasvo- ja vartalohoitotuotteita sekä meikkejä, muun muassa italialaista luomukosmetiikkaa. Kaikki Naturys-sarjan tuotteet ovat saaneet kansainvälisen Luomu- sertifioinnin sekä ISO- sertifioinnin, jotka takaavat tuotteiden korkean laadun. Naturys- sarjan Kosteuttava kasvovoide on myös palkittu Cosmopolitan-lehdessä parhaana kosteuttavana luomuvoiteena. SPA-hoitolassa palvellaan ajanvarauksella kello 1017 ja iltaisin sekä lauantaisin sopimuksen mukaan suomen lisäksi myös englannin ja italian kielellä.
Yhteystiedot
Spa-hoitola Bellissima Alba Rantatie 2, Krapi, 04310 Tuusula Puh: (09) 292 1246 www.spahoitola.fi
24
www.yrityskuvalehti.com
lääkäriasema
T E RV E Y S
Esteettistä kirurgiaa kivuttomasti ja veitsettömästi
Lääkärikeskus asema40 on Suomen ainoa esteettisen kirugian kivuton ja veitsetön klinikka. Sen käyttämiä suosittuja ja tehokkaita hoitomuotoja ovat muun muassa Lääketieteellinen kavitaatiohoito, Kevyt Face lift sekä IPL valoimpulssihoito ihokarvojen pysyvään poistoon.
K
avitaatiohoidot Lääkärikeskus asema40:llä tekee aina erikoiskoulutuksen saanut terveydenhoidon ammattilainen lääketieteellisin laittein ja lääkärin valvonnassa. Tämä erottaa klinikan monista muista nykyisin tätä hoitoa tarjoavista tahoista. Potilasturvallisuus on meille ensisijainen asia. Tärkeää on myös, että niin kavitaatiohoito kuin kaikki muutkin tarjoamamme hoidot ovat myös kivuttomia. Ja hoitotulokset puhuvat puolestaan, toimitusjohtaja, vastaava sairaanhoitaja (amk) Tomi Ihander kertoo tyytyväisenä.
Fysioterapeutti (amk) Tiina Kallinki mittaa potilaan ympärysmitan hoidon jälkeen. vaikuttaa heti ihon alla olevan rasvan hajottamiseen 2-4 sentin syvyydeltä. Ultraääniaaltojen muodostamat kuplat rikkovat ainoastaan rasvasolukkoa, koska se on rakenteeltaan heikointa. Soluista vapautunut rasva muuntuu glyseroliksi ja vapaiksi rasvahapoiksi ja poistuu elimistöstä luonnollisesti aineenvaihdunnan kautta. Tehoa parantaa se, että käsitellyt rasvasolut poistuvat kehosta lopullisesti. Nopeassa hoidossa ei tarvita sairauslomia. Kavitaatiohoidoilla on Ihanderin mukaan hoidettu onnistuneesti "jenkkakahvoja" eli kylkiä, ala- ja ylävatsaa sekä tarvittaessa selkää, pakaroita ja reisiä, lapaluiden alapuolta, polvia sekä "alleja" eli roikkuvia käsivarsia. Miehiltä on poistettu rasvakerrosta myös rinnoista. Hoidon teho ei kuitenkaan ulotu esimerkiksi vatsakalvon alla oleviin rasvoihin. laihdutuksen tai kavitaatiohoidon jälkeen. Näin voidaan nopeuttaa biologista kehitystä.
Rasva pois pysyvästi
Modernia teknologiaa edustava kavitaatiohoito poistaa tehokkaasti ja kivuttomasti ihonalaista rasvakerrosta tuhoamalla rasvasoluja halutulta alueelta kohdistetulla ultraäänellä. Hoito
Eroon ihokarvoista
IPL valoimpulssihoidoilla pystytään poistamaan valtaosa ihokarvoista kivuttomasti. Hoito annetaan 58 kerran sarjana pysyvän tuloksen varmistamiseksi. Kokemustemme mukaan 7090 prosenttia ihokarvoista voidaan näin poistaa pysyvästi, toteaa Tomi Ihander ja vinkkaa, että asema40 tarjoaa tällä hetkellä Suomen edullisimmat IPL hoidot. Lääkärikeskus asema40:llä on myynnissä myös helppoa ja nopeaa painonpudotusta tukevia Easy Dietja Leader-tuotteita.
Tehokas Kevyt Face lift
Yllättävän suosituksi on Tomi Ihanderin mukaan noussut kasvojen Kevyt Face lift. Noin tunnin hoitoon yhdistetään ihoa puhdistava ja kuoriva timanttihionta, imusuonten toimintaa elvyttävä lymfa ja ihoa kiristävä ja juonteita tasoittava IRF Radiofrekvenssihoito. Tämä kasvojen veitsetön kohotus on täysin kivuton, osin miellyttävän helliväkin ja voittaa tehossa jopa pistokset. Esimerkiksi Susanna Sievinen kertoi, ettei ole koskaan aiemmin kokenut yhtä helppoa, kivutonta ja tehokasta hoitoa, Ihander kertoo. IRF Radiofrekvenssihoidolla voidaan kiristää ihoa myös esimerkiksi sellaisilla löystyneillä alueilla, jotka ovat syntyneet Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
Yhteystiedot:
Sairaanhoitaja (amk) Tomi Ihander tekee kavitaatiohoitoa.
Lääkärikeskus asema40 Huovitie 7, 00400 Helsinki Ajanvarauspuh. 030 622 1560 Neuvontapuh. 030 622 1555 www.asema40.fi 25
T E RV E Y S
kuulokojeet
Kuulo-ongelmiin nopea apu erikoisliikkeestä
Kuulo-ongelmista ei kannata kärsiä. Nykyaikaiset apuvälineet ovat mukavia ja helppokäyttöisiä ja niitä löytyy moneen tarkoitukseen. Kun kuulokojeet ennen olivat äänenvahvistimia, nykyiset ovat kuin pienoistietokoneita, jotka parantavat oleellisesti huonokuuloisen elämänlaatua.
I
kääntymisen myötä kuulo heikkenee. Näin voi käydä myös onnettomuuden tai melulle altistumisen vaikutuksesta. Silloin tarvitaan apuvälineitä. Kuulonalenema etenee usein pikku hiljaa, joten oireita voi olla vaikea tunnistaa. Heikentyneestä kuulosta kärsii kuitenkin useampi kuin joka kolmas yli 55-vuotias. Kuulo-ongelmat eivät koske vain ikääntyvää väestöä, vaan myös nuorempia, jopa lapsia. Niihin pitäisi tarttua ajoissa, jotta jäljellä oleva puheen erotuskyky säilyy. Nykyaikaiset kuulokojeet ovat huipputeknologiaa, korunkauniita pieniä tietokoneita. Yksityiseltä yritykseltä asiakas saa aina helposti ja nopeasti opastusta sekä tarvitsemansa tutkimukset ja palvelut. Henkilökohtainen palvelu varmistaa, että apuvälineeksi löytyy sellainen räätälöity vaihtoehto, jota on helppo käyttää ja josta asiakas tuntee saavansa todellista hyötyä, toteaa toimitusjohtaja Pekka Huhtinen Oticon Oy:stä.
Tarpeet ratkaisevat
Kuulokojeen valinta perustuu yksilöllisiin tarpeisiin ja toiveisiin, kuten ihmisen aktiivisuuteen, harrastuksiin ja jokapäiväisiin kuunteluolosuhteisiin. Kojeen ulkonäön lisäksi tärkeää on käyttömukavuus ja toiminnallisuus. Kuulokojeissa on muun muassa puheen tunnistukseen, melunhallintaan
Nykyaikaiset kuulokojeet ovat huipputeknologiaa, korunkauniita pieniä tietokoneita. ja äänen laadukkuuteen liittyviä ominaisuuksia. Käyttömukavuudesta kertoo se, että jos ennen kojeen omistajista sitä käytti säännöllisesti 45 prosenttia, nyt luku on yli 70 prosenttia, Huhtinen kertoo. lankapuhelimen tai tietokoneen ääni saadaan välitettyä kuulokojeeseen.
Oticon on Herttoniemessä
Oticonin uudistuneesta Herttoniemen myymälästä asiakas saa kaikki kuuloalan palvelut ja tuotteet saman katon alta. Meillä voi tutkituttaa kuulon nopeasti ja luotettavasti sekä hankkia tarpeisiinsa ja toiveisiinsa sopivat kuulokojeet. Täältä voi ostaa kuulotarvikkeita ja -paristoja tai huollattaa tarvittaessa kuulokojeen. Myymälässä voi tutustua rauhassa laajaan valikoimaamme kuulon apuvälineitä ja kokeilla esimerkiksi langattomia televisionkuuntelujärjestelmiä. Meiltä saa myös yksilölliset melusuojat, hifi- ja unitulpat, Pekka Huhtinen kertoo. Asiantunteva henkilöstö auttaa mielellään kaikissa kuuloon liittyvissä kysymyksissä. Yksityishenkilöiden palvelun lisäksi Oticon tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia kuulonhuolto- ja kuulonkuntoutuspalveluja ostopalveluina kunnille, sairaanhoitopiireille ja yrityksille. Oticonilla on myös kuulontutkimusauto, jossa voidaan paikan päällä tutkia potilaiden kuulo ja sovittaa kuulokojeita. Sen voi tilata työpaikalle tai tapahtumiin ympäri Suomen. Oticon Oy palvelut saa Keski-Uudellamaalla myös Korvalääkärikeskus Ainosta Järnefeltinkatu 1, 04400 Järvenpää, puh. 2790 2300.
Kaikkea kuuloon ja kuulonsuojaukseen: ·Kuulontutkimus ·Kuuloneuvonta ·Kuulokojeetjahuolto ·Kuulonapuvälineet ·Kuulotarvikkeet ·Kuulokojeidenparistot ·Kuulonsuojaus
Langattomuus on tätä päivää
Oticonin kuulokojeiden kehitystyön ideana on Huhtisen mukaan hyödyntää tekniikkaa niin, että se tuo käyttäjän mahdollisimman lähelle luonnollista kuuloaistimusta. Langattomien lisälaitteiden avulla kuulokojeen käyttäjä saa arjen kuuntelutilanteista vaivattomasti enemmän irti. Streamer-laite yhdistää Bluetoothteknologian avulla kuulokojeet matkapuhelimeen tai ConnectLine-laitteisiin, joiden avulla myös television, radion,
Perusteellisen kuulontutkimuksen tekee erikoiskoulutuksen saanut kuulontutkija. Se vie aikaa alle tunnin eikä se satu lainkaan.
Yhteystiedot:
Kuuloalan erikoisliike Oticon palvelee asiakkaita ammattitaidolla uudistuneissa tiloissaan Herttoniemen Silkkikutomotalossa mape klo 8.3016.00.
Oticon Oy Silkkikutomotalo Laivalahdenkatu 2 b A 00880 Helsinki Ajanvaraukset kuulotutkimukseen Mape klo 8.3016.00 Puh. (09) 2786 2041 www.oticon.fi
26
www.yrityskuvalehti.com
R AV I N T O L A
Ravintola Mummolassa on aito mummolan tunnelma
Ravintola Mummolassa on ihan oikea 50-luvun mummolan meininki kaappikelloineen, keinutuoleineen ja räsymattoineen. Ilmassa leijuu vastajauhetun kahvin ja kotiruoan tuoksu, taustalla soivat nostalgiset iskelmät. Isoäidin reseptikirjasta on löytynyt monta suosikkiannosta ruokalistalle.
A
la carte -listalta löytyy laaja valikoima herkullisia kotija juhlaruokia. Suosikkiannoksia ovat mm. paistetut muikut, pippuripihvi, paistettu maksa ja lihapyörykät. Ravintola Mummola on omistettu menneille ja tuleville sukupolville, ravintolan omistaja Jari Vainio kertoo. Jarin Suomusjärveltä kotoisin oleva HannaLeena mummo oli tunnettu sympaattisena ja auttavaisena ihmisenä, jonka kodin lämmin tunnelma ja herkulliset reseptit elävät nyt Ravintola Mummolassa ilahduttamassa nuorempia sukupolvia. Mummolassa jokainen voisi rauhoittua ja miettiä, mikä on tärkeää elämässä, Jari Vainio sanoo. Arkisin ja viikonloppuisin on tarjolla lounasbuffet, mutta keittiöstä saa myös lautasannoksia. Iltaisin ja viikonloppuisin tarjolla myös normaaliin tapaan a la carte listan herkkuja.
Perinteisiä kotimaisia makuja ja gourmetherkkuja
Mummolassa puhtaat raaka-aineet ovat arvossaan. Talon pannukakku tehdään Suomusjärven mummon reseptillä, svartbrödin ohje on puolestaan löydetty tädin aarrearkusta. Ravintolan toisen omistajan, keittiömestari Ari Luomanmäen, isoäidin reseptikirja on ollut kovassa käytössä viimeisen neljän vuoden aikana, jonka Mummola on ollut toiminnassa. Mummolan ruokalista perustuu kotimaisiin raaka-aineisiin ja perinteisiin makuihin. Arkisin on tarjolla lounasbuffet sekä runsas valikoima viikon suositusannoksia. A la carte -listalta löytyy valikoima herkullisia koti- ja juhlaruokia. Suosikkiannoksia ovat mm. paistetut muikut, pippuripihvi, paistettu maksa ja lihapyörykät. Myös nykytrendin mukaisia ruokia on tarjolla. Viikonloppuisin listaruokien lisäksi tarjolla on suosittu ja viikonlopun buffet.
A la carte -listalta löytyy laaja valikoima herkullisia koti- ja juhlaruokia. Suosikkiannoksia ovat mm. pippuripihvi, paistettu maksa ja lihapyörykät. Talon voissa paistetut muikut ovat erinomaisen hyviä. Kaiken kaikkiaan ruoan taso ja laatu saavat paljon kiitosta, Jari kertoo. Talon kahvi jauhetaan pavuista paikan päällä. Monenlaisia leipiä leivotaan itse, samoin hillokkeet kuten karviais-, pihlajanmarja ovat Mummolan keittiössä keitettyjä. Keittiömestarit valmistavat myös ruokalistan ulkopuolisia ruokia läskisoosista gourmet-herkkuihin, kunhan tilaus vain tulee hyvissä ajoin. ovat ahkerassa kokous- ja juhlakäytössä. Ne tarjoavat tunnelmalliset tilat 1080 hengen yksityistilaisuuksiin. Myös saunan porealtaineen voi varata. Yhteensä ravintolassa on tilaa 230 henkilölle. Mummolasta voi tilata tarjoilut myös yrityksiin, kotiin tai juhlatiloihin. Catering-palvelu hoitaa jopa useamman sadan hengen tilaisuudet. Järjestämme paljon yritystapahtumia sekä syntymäpäivä- ja hääjuhlia. Yritykset ovat löytäneet Mummolan tavallisesta poikkeavana ja persoonallisena kokouspaikkana catering-palveluntarjoajana. Monista yrityksistä onkin tullut vakioasiakkaita, Jari Vainio kertoo.
Mummolan henkeä ja pieni putiikki
Mummolassa järjestetään myös varamummo ja varapappa-palvelua, pajupilli-, vihdanteko- ja himmelinvalmistuskursseja, osa yhteistyössä Marttojen kanssa. Ideologiamme on hyvä laatu ja saada tehdä jotakin, jonka ihmiset muistavat, Jari Vainio sanoo. Mummolassa on myös kotimaisten elintarvikkeiden herkkukauppa, jossa tarjolla on esimerkiksi hunaja-, marja- ja sieniherkkuja. Sokevan ja Keravan käsityöläisten tuotteita on myös laaja valikoima. Vierailu Ravintola Mummolassa jää varmasti mieleen.
Nostalgista tunnelmaa ja aitoja makuja juhliin ja kokousasiakkaille
Nostalginen miljöö tekee kokouspäivästä nautinnollisen. AV-laittein ja langattomalla verkkoyhteydellä varustellut Peräkammarit
Lounastoimitukset yrityksiin
Mummola toimittaa arkisin lähialueen yrityksiin lounaita. Määrästä ja yrityksen tarpeesta riippuen lounaat ovat asiakkaalle yksittäispakattuja tai ruoka katetaan esille buffet-muotoisesti. Tällainen asiakkaan aikaa säästävä palvelu on kasvattanut suosiotaan viime vuosina suuresti.
Mummolaan kannattaa tulla kauempaakin
Kaikesta näkee, että aidon mummolatunnelman eteen on nähty paljon vaivaa. Vanhat putkiradiot, polku-Singerit, arkut, jalkalamput ja muut kalusteet luovat kodikkaan miljöön. WC-tilat ovat sisustettu sympaattiseen "huussi"-tyyliin, taustalla kuuluu linnun laulua ja kedon kukat tuoksuvat. Autenttisen tunnelman tuovat notkuvat lautalattiat ja oviin kiinnitetyt vanhat mainokset 3050-luvuilta. Aitouteen on selvästi panostettu. Yhteystiedot
Arkisin ja viikonloppuisin on tarjolla lounasbuffet, joka sisältää pääruoat, mutta keittiöstä saa myös lautasannoksia ja viikonloppuisin sekä iltaisin normaaliin tapaan a la carte listan herkkuja.
Ravintola Mummola Kielotie 8 (Neilikkatien kulmassa) 01300 Vantaa Puh. 0207 280 850 info@ravintolamummola.fi
www.ravintolamummola.fi
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
27
ASUMINEN
putk iremontit
Sukituksella uudet putket helposti vuosikymmeniksi
Tuskastuttavat putkiremontit ovat käymässä entistä harvinaisemmiksi, kun osaaminen, tuotekehitys ja laitevalmistus menevät eteenpäin ja tuovat tarjolle uusia vaihtoehtoja. Niistä sukitus on kokeneen Picoten tällä hetkellä ylivoimaisesti käytetyin menetelmä.
listekniikassa. Tekniikan suosion hän uskoo perustuvan siihen, että sukittamalla tehty putki on tasalaatuinen, rakenteellisesti kestävä ja pitkäikäinen, isokin työkohde valmistuu siististi lyhyessä ajassa eikä asukkaiden tarvitse lähteä työn ajaksi pois kotoaan. Picote sukittaa kiinteistöjen pohja-, tontti- ja sadevesiviemäreiden lisäksi asuntokohtaiset pysty- ja vaakaviemärit rakenteita rikkomatta sekä kerrosettä pientaloissa. Koko taloa koskevien viemäriremonttien lisäksi Picote tekee kiinteistöissä myös lyhyen varoitusajan viemärikorjauksia. Apua löytyy siis pikaisestikin kiinteistöjen vuoto-ongelmiin sekä kohdistettuun ennaltaehkäisevään korjaustarpeeseen likavesi- ja sadevesiviemäreissä, Katja Lindy-Wilkinson lupaa. Picote on aina panostanut tuotekehitykseen. Oma tuote- ja laitekehitys mahdollistaa muun muassa sen, että yritys on jo yli vuoden tarjonnut sukitusta asuntokohtaisiin vaakaviemäreihin (WC:n, lattiakaivon ja keittiön viemärihaarat), mikä alalla on uutta.
P
icote on tehnyt viemäriremontteja omalla tekniikallaan vuoden 2008 alusta. Sitä ennen yrityksellä on kokemusta pinnoituksesta ja perinteisestä putkiremontista. Nyt urakoissa noin 95 prosenttia putkista korjataan sukittamalla, ja kokemukset menetelmästä ovat erittäin hyvät. Markkinointijohtaja Katja LindyWilkinson Picotelta muistuttaa, että sukitusta on käytetty pitkään isoissa maavaraisissa viemäriputkissa kunnal-
Kellarista katolle uudet putket
Picote-sukitusmenetelmällä viemärit kunnostetaan saumattomasti kellarista katolle ilman pölyä ja likaa sekä rakenteita rikkomatta. Vanhat viemärit puhdistetaan ja kuvataan ensin. Tämän jälkeen vanhaan viemäriin asennetaan paineilman avulla epoksilla kyllästetty tehdasvalmisteinen sukka. Kosteisiin olosuhteisiin soveltuva toimintavarma 100-prosenttisesta polyesteristä valmistettu saumaton sukka on kehitetty erityisesti vaurioituneiden viemäreiden saneeraukseen. Sukan kovettuessa viemäriin muodostuu uusi kestävä putki, jonka seinämävahvuus on 25 millimetriä. Uusi putki peittää mutkat ja liitoskohdat sataprosenttisesti. Sukittaessa putkeen ei synny pinnoituksesta tuttuja valumia tai ongelmia jatkoskohdissa ja sisäkurveissa, vaan sukituksen lopputulos on tasalaatuinen. Viemäriremontti ei enää vaadi evakkoon lähtöä. Koti säilyy asuttavana ja pölyttömänä sukituksen aikana. Picote antaa sukitusmenetelmälleen 10 vuoden vuotamattomuustakuun. Vaivattoman remontin lisäksi asiakkaamme haluavat laadukkaan lopputuloksen ja pitkäikäiset uudet putket. Sukitus mahdollistaa tämän uuden putken käyttöikä arvio on 50 vuotta, kertoo Picote Oy:n toimitusjohtaja Mika Lokkinen. Henkilökunta asentajista työnjohtoon koostuu koulutuksen saaneista erikoisosaajista, jotka tietävät, miten työt tehdään ja miten asiakkaiden kodeissa ollaan. On tärkeää, että he ovat ystävällisiä ja avuliaita, sillä yhden pystylinjan työskentelyaika on noin 12 viikkoa, jolloin työskennellään myös asunnoissa, Katja Lindy-Wilkinson kertoo. Myös asukasviestinnällä on tärkeä rooli urakan menestymisen takaamiseksi. Aikatauluista tiedotetaan etukäteen. Asukaskin voi seurata työn etenemistä omassa kodissaan kotioveen kiinnitetystä seurantalomakkeesta. Haluamme, että remontti etenee odotusten mukaisesti ja lopputulos on sitä, mitä on luvattu, painottaa Mika Lokkinen.
Ammattitaitoinen henkilöstö kruunaa työn
Teknisen osaamisen lisäksi Picote on saanut paljon positiivista palautetta asiakkailta työmaahenkilökunnan ammattimaisuudesta.
Ennen viemäriin asentamista sukka kyllästetään tasaisesti epoksilla.
Yhteystiedot:
Sukitetun valurauta putken sileä sisäpinta edistää virtausta uudessa putkessa.
Kyllästetty sukka asennetaan viemäriin, jonne sukan kovettuessa muodostuu uusi putki. www.yrityskuvalehti.com
Picote Oy Ltd Sammalsuontie 6 06500 Porvoo Puh. 044 065 5012 myynti@picote.fi www.picote.fi
28
k y l py h u o n e i d e n e r i k o is l i i k ke et
ASUMINEN
Koko kylpyhuone Laattapiste Collection Järvenpäästä Avaimet käteen remonttina!
Laattapiste Collection -myymälät ovat palvelevia kylpyhuoneiden erikoisliikkeitä. Vuonna 2007 avattiin liike myös Järvenpäähän, kun Heikki Tuovinen ja Henri Ulan ryhtyivät ketjun yrittäjiksi.
V
alikoimamme kattaa kaiken kylpyhuoneeseen: laatat, kylpyhuonekalusteet, hanat, suihkut, posliinit, kylpy- ja poreammeet sekä kylpyhuonetarvikkeet. Meiltä saat myös laadukkaat laattojen kiinnitys- ja saumausaineet, vedeneristeet ja muut laatoitustuotteet, uutuutena myös saunat! Laadukkaiden kylpyhuonetuotteiden lisäksi palveluumme kuuluvat kuljetus-, suunnittelu- ja remonttipalvelu. Kylpyhuoneremonttiin saa kauttamme tarvittaessa myös rahoituksen.
Järvenpään Laattapiste Collectionissa palvelevat Heikki Tuovinen (vas.), Henri Ulan, Iisa Laatio. muotoillut laatat ja niitä käytetään kylpyhuoneiden lisäksi mm. keittiöiden välitiloissa, jolloin sauman määrää voidaa minimoida. Villeroy & Boch edustus on siirtynyt Laattapisteelle 2011. Kalusteissa Laattapiste edustaa Tanskalaisia Dansanin kylpyhuonekalusteita. Mallistoa on eri laatu- ja hintaluokissa. Kaikki kalusteet toimitetaan koottuina ja niille annetaan 5-vuoden takuu. Valkoiset ovat edelleen suosikkeja mutta myös tummia kuten wengeä menee nyt enemmän. Hanat ovat Hansgrohen ja Axorin mallistoa. Ne ovat todella luotettavaa laatua 5-vuoden takuulla ja erinomaisia hinta-/laatu suhteessa. Vesikalusteet ovat Suuren eurooppalaisen Laufenin mallistoa, jonka uusimmat, pohjoismaihin suunnatut tuotteet on suunnitellut Suomalainen Antti Ylisassi. Poreammeet ovat edelleen hyvin suosittuja varsinkin uudiskohteissa. Balteco-ammeiden edustus siirtyi viimevuonna Laattapisteelle. Balteco on johtava pohjois-Eurooppalainen valmistaja ja sen mallisto on laadukas, kattava ja niistä löytyy useita varustetasoja.
Maan laajin varastomallisto
Laattapiste Collectionilla on valmiina varastossa maan laajin laattamallisto. Vaihtoehtoja on runsaasti ja hintahaitari on laaja. Neliöhinnat lähtevät kymmenestä eurosta päättyen muutamaan sataan euroon neliöltä. Laatat ovat ketjun omaa tuontia ja tulevat pääasiassa Välimeren maista, joissa osaamista ja perinteitä riittää, kuten Italiasta, Espanjasta, Portugalista ja Turkista. Mallistoa uudistetaan kaksi kertaa vuodessa. Laattojen koko on vain entisestään kasvanut, peruskoon olleessa 240x400 mm mutta monet uskaltavat jo käyttää paljon isompiakin kuten 300x900 mm kokoisia. Isoilla laatoilla tilan tunne lisääntyy ja pinnat ovat helppohoitoisia. Trendikkäitä ovat isot pinnoiltaan
Suunnittelu- ja remontointipalvelu
Kylpyhuone on usein asunnon arvokkain ja teknisin remontoitava tila, siksi sen remontointiin kannattaa panostaa. Avuksi on viisasta ottaa ammattitaitoinen kylpyhuonemyyjä sekä Laattapiste Collectionin suunnitelmia laadukkaasti havainnollistavat 3D-kuvat. Yhä useampi haluaa ostaa urakan samasta paikasta, yhdellä kertaa kaiken tarvittavan. Laattapiste Järvenpää on toteuttanut jo lukuisia kylpyhuoneita alueellaan ja sen osaava ja ammattitaitoinen asentajaverkosto tietää miten yksityisen kuluttajan kohteessa pitää toimia ja pystyy toteuttamaan erikoisiakin toiveita ja unelmia. Kylpyhuoneremontti toteutetaan aina asiakkaan lähtökohdista, ei remonttimiehen. Työlle saa samalla ison talon takuun vuosiksi sekä kattavan dokumentoinnin tarkastusraportteineen. Sanalla sanoen, remontti Laattapisteeltä on turvallinen ratkaisu. Kun koko kylpyhuone toteutetaan Laattapiste Collection -tuotteilla, omistaja saa siitä todistukseksi pienen
Laufen Pro kaiverretun teräslaatan kiinnitettäväksi kylpyhuoneeseen. Merkki kertoo, että tässä kylpyhuoneessa kaikki on kohdallaan, mikä tuo asunnolle lisäarvoa. Liike palvelee: ma-to 10-19 pe 10-18 la 10-14
Yhteystiedot:
Villeroy & Boch
Laattapiste Collection Järvenpää Kielokatu 2 04430 Järvenpää Puh. 020 788 0710 jarvenpaa@lpc.fi www.laattapiste.fi 29
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
ASUMINEN
huonekaluliik keet
Kotimaisia laatusohvia jokaiseen kotiin
Finsoffat on perinteikäs täysin kotimainen yritys, jonka juuret ulottuvat neljänkymmenen vuoden taakse. Yritys tunnetaan korkeasta laadusta ja toimitusvarmuudesta. Yksi eduista on myös paikallisuus, sillä kaikki sohvat valmistetaan käsityönä Keravalla sijaitsevassa tehtaassa.
K
eväällä 2008 Finsoffille valmistui uudet ja modernit tuotantotilat Keravalle, jonka yhteyteen myöhemmin avattiin ensimmäinen oma tehtaanmyymälä. Sohviin voi tutustua kahdessa kerroksessa yhdessä asiansa osaavan myyjän kanssa. Sohviamme on myynnissä useissa hyvin varustelluissa huonekaluliikkeissä ympäri Suomen Helsingistä Rovaniemelle, mutta tarvetta omalle myymälälle pääkaupunkiseudulla selvästi oli. Asiakaspalaute onkin ollut erittäin positiivista, Finsoffat Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Honkanen kertoo.
Honkanen mainitsee, että kevään aikana uusi myymälä avataan myös Vantaan Porttipuiston Liikekeskukseen. Kotimaisille laatu sohville on yhä edelleen selkeästi kysyntää.
Yksilöllisyyttä ammattilaisen avulla
Liikkeessä on helppo keskittyä yksilölliseen suunnitteluun. Finsoffatmallistossa on lähes 100 erilaista ja erimallista sohvaa, joista jokainen on muunneltavissa vastaamaan asiakkaan yksilöllisiä tarpeita. Pienetkin muutokset ovat toteutettavissa. Esimerkiksi jos sohva on vaikka
viisi senttiä liian pitkä, niin voimme helposti lyhentää sitä toteutusvaiheessa ilman suuria lisäkustannuksia. Päällysmateriaalit ovat täysin asiakkaan valittavissa joko laajasta omasta kangas- ja nahkavalikoimastamme tai meille voi myös tuoda oman kankaan, Jarmo kertoo. Yhdessä ammattilaisen kanssa voidaan suunnitella alusta alkaen asuntoon täydellisesti sopiva yksilöllinen huonekalu, josta on iloa useiden kymmenien vuosien ajan. Usein isompia kokonaisuuksia sisustettaessa jos mahdollista, kannattaa ottaa asunnon pohjapiirustus ja mitat mukaan. Käytössämme olevan suunnitteluohjelman avulla asiakas näkee heti, millaiselta valmis sohva tulee näyttämään. Vastaava ohjelma löytyy myös nettisivuiltamme, joten ideoida voi myös etukäteen kotona.
Tarjolla on myös lukuisa määrä erilaisia käsinojia, istuintyynyjä, päällystemateriaaleja ja jalkasarjoja.
Kotiin ja yritykseen
Finsoffan laatuhuonekaluja löytyy useiden yksityistalouksien lisäksi erikokoisista yrityksistä. Toteutamme paljon erilaisia projekteja ja voimme toimittaa vaikka yrityksen edustustiloihin muuhun sisustukseen sopivan istuinkaluston. Toimitusaika on noin 4-6 viikkoa, ja sovituista toimitusajoista pyrimme pitämään aina kiinni, se on meille kunnia asia Honkanen toteaa. Finnsoffat on myös kalustanut päiväkoteja ja hotelleja laadukkailla vuodesohvillaan. Suomalaisten huonekaluliikkeiden lisäksi sohvia viedään muun muassa Venäjälle, Ruotsiin sekä Viroon. Tehtaanmyymälä on avoinna: ma-ti 11-19, ke-to 10-18, pe 10-17, la 10-15. Tervetuloa Yhteystiedot:
Muunneltavuutta moduleilla ja irtopäälisillä
Moduleista koottavan sohvan muunneltavuusmahdollisuudet ovat valtavat. Sohvaa voi laajentaa tai pienentää tarpeen ja tilankäytön mukaan. Moduleista voi yhdistelemällä tehdä perinteisiä 3+2 sohvaryhmiä, divaanisohvia ja kulmasohvia. Irtopääliset ovat tulleet vahvasti nykyajan sohviin, näin sohvan pääliset on tarvittaessa pestävissä tai vaihdettavissa uusiin
Kevään aikana Finsoffien uusi toimipiste avataan Ikean läheisyyteen Vantaan Porttipuiston liikekeskukseen, kertoo toisen polven yrittäjä Jarmo Honkanen (vas,) vierellään uuden suurmyymälän tuleva myymälävastaava Teppo Hangasluoma.
Finsoffat Oy Tehtaanmyymälä, Huhtimontie 4, 04200 Kerava puh. (09) 2797 220 finsoffat@finsoffat.fi www.finnsoffat.fi
30
www.yrityskuvalehti.com
kodin säily t ysjärjestelmät - luk koliik keet
ASUMINEN
Inaria Studio Tuusula yksilöllisyyttä arvostavalle
Haluatko yksilöllistä ilmettä kodin säilytystiloille? Onko kotonasi tila, johon haluat kaapiston, mutta valmiit kaapistot eivät siihen sovi? Näissä ja monissa muissa asioissa kannattaa kääntyä ammattitaitoisen Inaria Studio Tuusulan puoleen.
tunteva asiakaspalvelu sekä ammattitaitoinen asennuspalvelu, niin saadaan tyytyväiset asiakkaat. Hinta ja laatu ovat meillä kohdallaan, Virtanen summaa. Virtanen tietää mistä puhuu, sillä hän on toiminut Inaria-kaapistojen parissa jo 15 vuoden ajan. Kun asiakas tilaa meiltä kaapiston, voi hän olla varma siitä, että aivan samanlaista ei ole kenelläkään toisella. Tuotteet asiakas saa kotiinsa myös nopeasti, sillä toimitusaikamme ovat noin kolme viikkoa. Inaria Studio Tuusula tarjoaa myös laadukkaita kylpyhuonekalusteita sekä muita kosteisiin tiloihin liittyviä varusteita, kuten erilaisia hanoja, suihkuseiniä ja -kaappeja. Merkeistä Virtanen mainitsee laatutuotteistaan tunnetun Svedbergsin. Yhteystiedot Kauppias Tero Virtasella on 15 vuoden kokemus Inaria-tuotteista. Kolme vuotta Majavanportissa toimineen Inaria Studio Tuusulan 150 neliön liiketiloissa on nähtävillä useita kaapistokokonaisuuksia sekä suuri vaatehuonekokonaisuus. Tuotevalikoimaan kuuluvat vaate- ja eteiskaapistojen lisäksi muun muassa kirjahyllyt, tv-tasot, senkit ja erilaiset vitriinit. Meillä on laadukas tuote ja hyvä merkki, kun siihen yhdistetään asian-
L
iike myy kotimaisia Finnmirror Oy:n mittatilaustyönä valmistettavia Inaria-liukuovia sekä -kaapistoja. Laajasta valikoimasta asiakas löytää varmasti mieleisensä, ja kuten kauppias Tero Virtanen toteaakin; vain asiakkaan mielikuvitus on rajana. Suunnitteluvaiheessa asiakas näkee suunnitteluohjelmamme avulla miltä kaappi tulee valmiina näyttämään. Asiakkaan tulee periaatteessa tietää alkuvaiheessa ainoastaan alustavat mitat, sekä sen, mihin tarkoitukseen kaapisto tulee. Olemme asiakkaan apuna alun suunnitteluvaiheesta aina kaapiston asennukseen asti. Tuotteet suunnitellaan niin, kaikki tila saadaan hyötykäyttöön, Virtanen sanoo.
Inaria Studio Tuusula Majavatie 10 04320 Tuusula puh. 09- 872 3428 inaria.tuusula@kolumbus.fi www.studiotuusula.fi www.inaria.fi
Ajan tasalla oleva lukitus poistaa turhat riskit
Vanhentunut ja huoltamaton lukitus on turvallisuusriski niin kotona, työpaikalla kuin missä tahansa, missä säilytetään arvokasta omaisuutta. Lukitusta tarkastettaessa on syytä käydä läpi kiinteistön kaikkien ovien lukituksen taso.
voidaan valvoa tarkasti vielä lähes 25 vuotta. Yleisesti ABLOY® suosittelee kerrostaloissa lukostojen uusimista vähintään 20 vuoden välein, lukitusammattilainen kertoo. Silloin kun kotiin halutaan langaton keskuslukitusjärjestelmä, Leinon ehdotus on ABLOY®CONTROL+. Se avaa ja lukitsee tarvittaessa kaikki kodin lukot yhdellä näppäimen painalluksella. Järvenpään Lukko edustaa myös Suomessa kehitettyä monipuolista digitaalista iLOQ S10 -lukitusratkaisua, joka mahdollistaa avainten ja pääsyoikeuksien hallinnan. Järjestelmässä on kattava valikoima lukkoversioita muuntuviin tarpeisiin.
-A
jan myötä lukot ja avaimetkin kuluvat ja lukituksen käyttötarpeetkin ovat voineet muuttua. Avaimia on ehkä hukkunut tai jäänyt aiemmille asukkaille tai remonttimiehille. Lukituksen ajanmukaistamisella saavutetaan nykyisten vaatimusten mukainen turvallisuus ja minimoidaan turhat riskit, toteaa Risto Leino Järvenpään Lukosta.
Lukkoseppämestari Risto Leinon vetämä lukkoliike palvelee niin koteja kuin yrityksiä kaikissa lukitusasioissa. Olemme ABLOY®-valtuutettu lukkoliike, mikä jo sinänsä edellyttää myymälän olemassaoloa. Meille on myös tärkeää, että asiakkaat voivat tulla tutustumaan tuotteisiin ja tekemään ostoksia laajasta valikoimastamme tai teetättämään avaimia, Leino kertoo esitellessään myymälässä olevia erilaisia vaihtoehtoja. Lukitusjärjestelmien lisäksi Järvenpään Lukko toimittaa ja asentaa hälytysjärjestelmiä, kamera- ja kulunvalvontalaitteita, oviautomatiikkaa ja jopa koulujen kelloja.
Yhteystiedot
Turvallista arkea
Leino siirtyi yrittäjäksi vuonna 2004 kymmenen asentajavuoden jälkeen, joten kokemusta hänelle on karttunut runsain mitoin. Yrityksessä työskentelee nyt toistakymmentä ammattilaista ja Järvenpään lisäksi yrityksellä on liike Mäntsälässä.
Järvenpään Lukko Oy Alhotie 14 04430 Järvenpää Puh. 020 7437 560 Mäntsälän Lukko Keskuskatu 12 04600 Mäntsälä Puh. 020 7437 567 www.jarvenpaanlukko.fi 31
Huipputason järjestelmiä
ABLOY®SENTO on tunnetun tuoteperheen uusin lukitusratkaisu, jonka patentti on voimassa vuoteen 2026 asti. Turvallisuus lisääntyy, kun lisäavainten ja lukituksen muutoksien teettämistä
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
PA LV E L U
h a u t a u s t o i m is t ot - k u k k a k a u p a t
KT-Hautauspalvelut hoitaa asiat taidolla ja vastaa kaikesta tarvittavasta
KT-Hautauspalvelut on luotettava täyden palvelun toimisto, jossa asiat hoidetaan ihmistä kunnioittaen ja korkealla ammattitaidolla. Yksi käynti siellä riittää takaamaan, ettei asiakkaan tarvitse surun keskellä huolehtia moninaisista käytännön asioita.
K
T-Hautauspalvelun tyytyväiset asiakkaat ovat antaneet sanan kiertää. Ystävällinen ammattilaispalvelu saa huippupisteet. Niinpä toimistosta on kasvanut Keski-Uudenmaan johtava ja Suomen kolmanneksi suurin ketju. Luotettavaa työtä on tehty jo vuodesta 1999. KT-Hautauspalvelut hoitaa keskitetysti kaikki hautauspalvelut: arkut ja uurnat, kuljetukset, kukkalaitteet, muistotilaisuudet, hautakivet sekä lainopilliset asiat; perunkirjoitukset ja testamentit. Yrittäjä Tomi Juntunen ei itsekään kavahda mitään työtä, vaan tarttuu tarvittaessa niin auton rattiin kuin tiskipyyhkeeseen. Pidän lähtökohtana palvelussa sitä, miten itse haluaisin asiat hoidettavan poismenoni jälkeen. Se merkitsee kiireettömyyttä, avoimuutta, yksilöllisyyttä ja yksilön kunnioittamista, turvallisuutta, toimivuutta sekä edullista ja oikeudenmukaista hinnoittelua. Hautaustoimistokin kannattaa kilpailuttaa, muistuttaa Juntunen.
käynnillä voidaan myös suunnitella kaikki valmiiksi. Palveluissa, joita emme itse tuota, vaadimme siis myös yhteistyökumppaneilta erittäin paljon. Esimerkiksi hautakivet tulevat Keikyän Kivestä, jossa hinta-laatu-suhde on kohdallaan ja jonka kivisuunnitteluohjelmalla voidaan tehdä upeita yksilöllisiä kiviä. Myös kaikki arkut ja uurnat ovat kotimaista työtä. - Elinikänään oman tahtonsa ilmaisua varten KT-Hautauspalveluilla on oma muistio. Kaiken varmistamiseksi voi etukäteen jopa tallettaa tarvittavat varat erikseen.
Kukkalaitteet taidolla
Kukkataikurit on KT-Hautauspalvelut-yhtymään kuuluva monipuolinen kukkakauppa, jolla on myös omaa tuotantoa. Kauniit ja yksilölliset kukkalaitteet, seppeleet, kimput, arkkukoristeet sekä kappelin ja muistotilaisuuden koristekukat suunnitellaan ja tehdään ammattitaidolla. Toimistoissa on käytettävissä kukkakuvasto erilaisista asetelmista. Niistä on helppo valita mieleinen sekä paikkaan ja tilaisuuteen sopiva. Kukkataikurit palvelevat ja auttavat kaikessa kukkasuunnittelussa ja -valinnoissa. Kukkataikureille on myönnetty Suomen Kukkakauppiasliiton Laadukas kukkakauppa -merkki. Siitä iloitsevat Tomi Juntunen ja Sinikka Nikander.
Yksi käynti riittää
Täydellinen kokonaispalvelu tarkoittaa Juntusen mielestä sitä, että KT-Hautauspalvelut on kaikessa se vastuullinen toimija, jonka tilille mahdolliset pienet virheetkin otetaan eikä vastuuta sysätä kenellekään muulle. Yhdellä asiakas-
Ikimuistoiset tilaisuudet
KT-Juhlapalveluiden pitopalvelu hoitaa muistotilaisuuden alusta loppuun ammattitaitoisen lämpimästi kaikissa asiakkaan valitsemissa paikoissa. Pitopalvelun ruuat valmistetaan Hyvinkään veteraanitalolla, jonka toimintaa näin tuetaan.
Lohikeitto ja karjalanpaisti ovat muistotilaisuuksien ruokatarjoilun kestosuosikkeja. Yhtymällä on myös oma konditoria Nurmijärvellä osoitteessa Keskuskuja 1. Sieltä saa tuoretta leipää, pullaa ja leivonnaisia joka päivä. Tilauksesta valmistuvat myös herkulliset täyte- ja voileipäkakut.
Yhteystiedot
KT -Hautauspalvelut info@kthautauspalvelut.fi www.kthautauspalvelut.fi Kauppatie 11 Nukarintie 18 A Pratikankuja 3 Kauppalankatu 3 04300 Tuusula 05400 Jokela 01900 Nurmijärvi 05800 Hyvinkää p. 010 425 6925 p. 010 425 691 p. 010 425 6905 p. 010 425 6900
www.yrityskuvalehti.com
KT-Hautauspalveluiden Tuusulan toimipiste.
32
digipainot - kat toremontit
PA LV E L U
Tikkurilan Kopiopalvelu Täyden palvelun digipaino
P
Tikkurilan Kopiopalvelun jo ennestään kattava palvelutarjonta täydentyi laitteella, jolla on mahdollista tulostaa kuvia melkeinpä mihin tahansa tasaiseen pintaan.
viime aikoina olemme tehneet myös paljon erilaisilla logoilla varustettuja jääkiekkoja, Lehtinen lisää. Lehtisen mukaan uuden laitteen etuina on ennen kaikkea nopeus ja kustannustehokkuus. Mahdollisuus tehdä painotöitä myös sarjatyönä on laitteen avulla helpottunut ja nopeutunut. Laitteen uv-valo kuivattaa painojäljen saman tien, mikä luonnollisesti nopeuttaa työtä. Lehtinen korostaa, että asiakkaan painokuvan ei tarvitse välttämättä olla sähköisessä muodossa, sillä myös paperikuvasta saadaan skannattua käyttökelpoinen kuva. Tiedostot voi lähettää myös muistitikulla, CD/DVD:llä tai sähköpostilla. Tikkurilan Kopiopalvelun laajaan valikoimaan kuuluu edellä lueteltujen lisäksi muun muassa messu- ja kapataulut, värijulisteet, käyntikortit, tarrat, kylmä- ja kuumalaminoinnit sekä erilaiset kyltit, kuten esimerkiksi työmaakyltit.
erinteisten kopiointi- ja tulostustöiden lisäksi Tikkurilan Kopiopalvelu tekee muun muassa CAD-tulostuksia, kopioi rakennuspiirustuksia, skannaa, sitoo, tekee vektorointeja ja liimauksia alustalle. Yrityksen viimeisin hankinta on HP Scitex FB 500 -tulostin, jonka avulla on mahdollista tulostaa kuvia melkein mihin tahansa tasaiseen pintaan. Kunhan tulostettavan materiaali on tasaista, ja sen korkeus on maksimissaan kuusi senttiä ja leveys korkeintaan 1,5 metriä, tulostus onnistuu. Materiaali voi olla esimerkiksi puu-, vaneri- tai alumiinilevyä, Tikkurilan Kopiopalvelu Oy:n toimitusjohtaja Teppo Lehtinen toteaa. Lehtinen kertoo, että noin kolme kuukautta käytössä olleella laitteella on tulostettu yli 700 neliötä erilaisia töitä. Laitteen avulla kuva voidaan tulostaa esimerkiksi oveen, kannettavan tietokoneen tai kitaran kanteen. Kuvia on tehty myös kännykän takakuoreen ja
Teppo Lehtinen esittelee Tikkurilan Kopiopalvelun uusinta laitehankintaa, jolla on mahdollista tulostaa kuva vaikka oveen. Yhteystiedot:
Tikkurilan Kopiopalvelu Oy Neilikkatie 11 01300 Vantaa Puh. (09) 4159 5400 Fax (09) 4159 5420 team@tikkurilankopiopalvelu.fi www.tikkurilankopiopalvelu.fi
Itä-Helsingin Monistus Oy Kauppakartanonkatu 11 00930 Helsinki Puh. (09) 7268 0994 ihmonistus@ihmonistus.fi www.ihmonistus.fi
Täydellinen kattoremontti
U
udenmaan Peltityö Oy on rakennuspeltitöiden ammattitaitoinen toteuttaja vankalla 30 vuoden kokemuksella. Parhaista materiaaleista ja perinteisen peltisepän ammattitaidolla yritys valmistaa asiakkaille kaiken mitä kuuluu täydelliseen kattoremonttiin kattopelleistä sadevesikouruihin. Uudenmaan Peltityön kautta kattoremontti on helppo ja varma valinta. Voit halutessasi valita omatoimipaketin tai täyspaketin. Omatoimipaketissa voit hoitaa itse helpoimmat asennustehtävät ja jättää vaativimmat Peltityön asiantuntijoille. Täyspaketissa ammattilaiset hoitavat kattoremonttisi korjaussuunnitelmien mukaan takuutyönä sovitussa aikataulussa. Lisäksi työlle ja tarvikkeille annetaan kolmen vuoden takuu.
Uusi katto nostaa talon arvoa
Sadevesijärjestelmät toteutetaan puolipyöreitä, kantikkaita ja saumattomia teräskouruja käyttäen. Muovipinnoitettu teräskouru on määrämittainen ilman vuotavia saumoja. Jokaiselta sivulta profiloitu kouru on jämäkkä ja kestävä. Uusittu katto antaa talolle täysin uuden ilmeen. Se nostaa talon arvoa ja auttaa sitä kestämään vielä sukupolvelta toiselle. Ota yhteyttä! Nyt on aika laittaa katto ja sadevesikourut kuntoon!
KPIIPUNPELLITYS, IKKUNALISTAT,
PALOTIKAS, LUMIESTEET
TEHTAANMYYMÄLÄ
Jäspilänkatu 2, Kerava 0207 121 550, 0400-453 959
O RE M O TT(puolipyöreä/kantikas) NTIT VESIKOURUT A
Uudenmaan Peltityö tekee huolella ja ammattitaidolla puolipyöreät ja kantikkaat vesikourut, piipunpellitykset, ikkunalistat, palotikkaat ja lumiesteet.
Yhteystiedot
UUDENMAAN PELTITYÖ OY
janne.puumala@uudenmaanpeltityo.fi, www.uudenmaanpeltityo.fi
Kattoremontin helppous vielä korostuu, kun saat katollesi ilmaisen kuntoarvioinnin, jonka perusteella tehdään täydellinen remontin hinta-arvio. Itse remontissa asiantuntijat purkavat katon, rakentavat uuden ja viimeistelevät sen.
Uudenmaan Peltityö Oy Kerava Jäspilänkatu 2, 04250 Kerava Puh. 0207121550 Fax 0207121551 Helsinki Puh. 0400 401 882 www.uudenmaanpeltityo.fi
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
33
PA LV E L U
la s t e n t a r v i k ke et
Laadukkaat lastentarvikkeet Pikku Hurmurista
E
rinomaisten kulkuyhteyksien varrella sijaitsevan lastentarvikkeiden erikoisliikkeen Pikku Hurmurin valikoima hakee vertaistaan. Suurista avarista ja toimivista tiloista löytyy kaikki lapsiperheiden tarvitsemat tuotteet pinna- ja matkasängyistä hoitopöytiin ja pien- ja äitiystarvikkeisiin. Suurinta osaa asiakkaista paikan päälle houkuttelee kuitenkin todella kattava ja laadukas turvaistuin- ja lastenvaunuvalikoima. Pikku Hurmuri sijaitsee Keravanportin liikekeskuksessa aivan Lahden moottoritien kupeessa. Liikkeen edustalla on suuri parkkipaikka, mikä on varsinkin niiden perheiden etu, jotka ovat tulleet hankkimaan uusia turvaistuimia perheen pienimmille.
Helppo tulla
Ei olekaan ihme, että Pikku Hurmuriin saapuu asiakkaita kauempaakin. Liike on ollut olemassa jo vuodesta 1996 lähtien, ensin Tikkurilassa ja nyt Keravalla. Tällä alueella asuu paljon lapsiperheitä, joten heidän on helppo tulla meille ostoksille. Jos käytettävissä ei ole autoa, niin Keravan keskustasta pääsee tänne linja-autolla nro 973 tai Savion juna-asemalta matkaa on noin kilometri. Vieressä on myös sisäseikkailupuisto HopLop, jossa kannattaa vierailla ostosreissun ohella. Pikku Hurmurin tuotteita voi tilata myös nettikaupan kautta osoitteessa www.pikkuhurmuri.fi/kauppa. Myymälä on avoinna: arkisin 10-19 ja lauantaisin 10-15. Yhteystiedot
Turvaistuimet kaiken ikäisille lapsille
Vaikka istuimet periaatteessa sopivat jokaiseen autoon, niin silti niissä on pieniä eroja. Automallin lisäksi on huomioitava perheen koko, niin määrällisesti kuin fyysisesti. Pitkät ihmiset tarvitsevat enemmän istuintilaa jolloin turvaistuimelle jää vähemmän tilaa. Kannattaakin aina tulla omalla autolla paikan päälle, jolloin istuinta voidaan sovittaa penkille. Yhdessä etsimme ja löydämme mahdollisimman hyvän ratkaisun, Juha Pousi kertoo.
Pikku Hurmurin iloinen henkilökunta Juha Pousi, Mirja Pousi ja Petri Mikkola. Myymälästämme löytyy lähes kaikkien tunnettujen valmistajien, kuten Britaxin, Maxi-Cosin, Recaron, Brion, Cybexin ja Gracon istuimia sekä tarvikkeita. Mallistosta löytyy moderneja kääntyvillä etupyörillä olevia vaunuja sekä perinteisiä suuripyöräisiä malleja. Vaunumerkkien Brio, Crescent, Dorjan, Gesslein, Inglesina ja Teutonia lisäksi mallistosa on uutuutena itävaltalaisia luomumateriaaleista valmistettuja NATURKINDIN vaunuja. Näissä pehmusteet ovat lampaanvillaa. Kankaat puhtaita tiukan ÖKÖTEX-standardin mukaisia, ja muoviosia on korvattu korkilla ja puulla.
Valinnanvaraa lastenvaunuissa
Pikku Hurmurin lastenvaunuvalikoima on yksi maan suurimmista. Myynnissä on laadukkaita ja kestäviä vaunuja.
Lastentarvike Pikku Hurmuri Keravanportti Alikeravantie 30 04250 Kerava p. 09-857 1165 info@pikkuhurmuri.fi www.pikkuhurmuri.fi
LU KIJAKILPAILU
O
sallistu Yrityskuvalehden lukijakilpailuun vastaamalla oheisiin kysymyksiin. Seuraavssa arvonnassa 29.6.2012 arvotaan kaikkien lukijakilpailuun osallistuneiden kesken iPad 2 -taulutietokone (arvo 699,-). Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Käy tutustumassa Yrityskuvalehden nettisivuihin www.yrityskuvalehti.com. Samalla voit osallistua myös lukijakilpailuun.
Vastaanottaja maksaa postimaksun
Mikä oli mielestäsi paras artikkeli? Minkä Yrityskuvalehdessä mukana olevan yrityksen palveluita tai tuotteita tulet todennäköisesti käyttämään tulevaisuudessa?
Yrityskuvalehti
VASTAUSLÄHETYS
Tunnus 5012562 00003 HELSINKI
Mistä lehdessämme olleesta yrityksestä haluaisit lisää tietoa?
Mitä mieltä olet artikkelimuotoisesta ilmoituksesta suhteessa perinteiseen ilmoitukseen? Onko artikkelimuotoisesta ilmoituksesta enemmän apua ostopäätöstä tehtäessä?
Nimi Osoite Puh. e-mail
Ikä
Tietojani ei saa käyttää suoramarkkinointiin www.yrityskuvalehti.com
34
matkailu
VA PA A - A I K A
Isoille unelmille kantavat siivet
Helin Matkojen unelmalomia ei osteta netistä nappia painamalla. Jokainen matka on ainutlaatuinen ja siksi oman tarkan suunnittelunsa arvoinen. Kun ammattilainen auttaa, tavatonta ei ole, että korkeat matkaodotukset vielä ylittyvätkin.
H
elin Matkoilla on lähes 30 vuoden kokemus yksilöllisten ja laadukkaiden matkojen suunnittelusta ja toteutuksesta. Heli Rajamäen uraa uurtava työ alkoi Jyväskylästä. Moni matkasi etelästä Keski-Suomeen keskustelemaan kokeneiden ammattilaisten kanssa kasvotusten ideoista ja suunnitelmista varmistaakseen näin lomamatkansa onnistumisen. Pari vuotta sitten Helin Matkat laajensikin sitten toimintaansa perustamalla toimiston myös Helsinkiin. Kesällä astuttiin näkyvämmälle paikalle, kun samasta Kruununhaan korttelista löytyi Snellmaninkadun puolelta ihanteellinen tila.
Toimitusjohtaja Lea Simpanen kuvaa kokeneiden ammattilaisten työtä matkakonsultoinniksi. Helsingissä meitä unelmakonsultteja on neljä. Koen vahvasti, että juuri sitä me olemme. Olemme ammattilaisina toteuttamassa asiakkaiden isoja ja ainutlaatuisia unelmia. Tätä työtä on pakko tehdä koko sielulla ja sydämellä.
sen tärkeää, että kohde vastaa todella asiakkaan toiveita ja odotuksia. Joskus ne saattavat olla mielikuvien ja kuulopuheiden perusteella harhaisia, jopa vääriä, Lea Simpanen kertoo. Esimerkiksi Simpanen antaa vaikka Havaijin, joka on monen häämatkalaisen unelma. Se on kiva kohde, jos hyväksyy tippaamisen, johon palvelu perustuu. Meille suomalaisille se ei kuitenkaan ole useinkaan luontevaa. Sen sijaan esimerkiksi Mauritiuksella kaikki toimii. Siellä on hyvä hinta-laatu-suhde, ja se onkin meidän ykköskohteemme.
Paljon liikuteltavia osia
Jokaisessa lomassa on paljon liikkuvia osia. Kun räätälöidyt matkat tehdään reittikoneilla, jo matkan pituus on vapaasti valittavissa. Matka tehdään joustavasti oman loman mukaan, ei toisin päin. Tärkeää on myös pohtia, että kaukolomalle lähdettäessä loma-aikaa on riittävästi, Lea Simpanen muistuttaa. Hinta on aina palapeli, johon asiakas voi vaikuttaa melkoisesti omilla valinnoillaan. Välttämättä ei räätälöidyn matkan budjetti hio pilviä. Se saattaa yllättää. Omien kokemustemme ja tietojemme sekä ympäri maailmaa olevien yhteistyökumppaneidemme avustuksella pystymme tarjoamaan majoituksessa kivoja ja kohtuuhintaisia vaihtoehtoja ja järjestämään asiakkaan haluamia muita palveluja lomakohteessa, vaikkapa vihkimisen palmun alla tai viisikymppiset perhejuhlana paikalliseen tyyliin. Tuskin mikään on mahdotonta.
Kohdevalintaan oikeaa tietoa
Yhtäkään matkaa Helin Matkoista ei myydä, etteikö asiakkaaseen oltaisi vähintään puhelinyhteydessä. Usein istutaan yhdessä pitkäänkin miettimässä eri vaihtoehtoja, niitähän maailmalla riittää. Meille on ensiarvoi-
ei kuitenkaan Lea Simpasen mukaan juurikaan pirahtele, sillä asiat hoituvat yleensä joustavasti paikallisen yhteistyökumppanin kanssa. Poikkeuksena ovat tuhkapilvien, lumipyryjen ja muiden luonnonmullistusten sekä esimerkiksi lakkojen vaatimat erikoisjärjestelyt. Niiden takia ei asiakkaidemme ole tarvinnut peruuttaa matkojaan, vaan kaikille on pystytty järjestämään lennot haluttuun kohteeseen. Matkan jälkeen Helin Matkojen ammattilaiset odottavat aina innolla asiakaspalautetta. Kaikki paikan päältä tuleva ajankohtainen tieto auttaa meitä parantamaan edelleen omaa palveluamme. Vaikka itsekin kierrämme kohteita paljon, joskus muutokset voivat olla nopeita. Esimerkiksi hotellin omistajan vaihdon seurauksena taso saattaa repsahtaa. Sellaista hotellia emme taatusti halua tarjota yhdellekään asiakkaallemme.
Yhteystiedot:
Yksikään lenkki ei saa pettää
Helin Matkoissa unelmia toteuttavat Malla Sihvola (vas.), Lea Simpanen, Marika Dahlqvist ja Taina Lehtonen. Varmistaakseen omien asiakkaidensa matkan täydellisen onnistumisen Helin Matkoilla toimii 24 h -hätälinja. Puhelin
Helin Matkat Helsinki Snellmaninkatu 15 00170 Helsinki Puh. 0207 466 730 Avoinna ma-pe 9-17 www.helinmatkat.fi 35
Kaikki artikkelimme ovat markkinointiviestintää
PA LV E L U
pankit
Marjo Cederqvist (vas.), Jouni Linnavuori ja Leea Aalto palvelevat Handelsbankenin Järvenpään konttorissa.
Handelsbanken muutti uusiin tiloihin Järvenpäässä
Handelsbankenin Järvenpään konttori muutti uusiin raikkaisiin tiloihin tammikuussa. Toiminta jatkuu tutulla yleispankkikonseptilla.
Läpinäkyviä ratkaisuja
Vahva konserni ja hyvin menestyvät sijoitustuotteet eivät vielä riitä. Korkean luokan sijoituspalvelun takaavat ammattitaitoisen henkilökunnan omistautuminen, korkea työmoraali ja yksilöllisten ratkaisujen läpinäkyvyys, toteaa Jouni Linnavuori. Pyrimme aina avaamaan ja esittelemään asiakkaalle eri vaihtoehdot, kertoo Järvenpään konttorin rahoituspäällikkö Marjo Cederqvist. Tarvittaessa saamme myös helposti lisäasiantuntemusta konsernin sisältä. Päätöksenteko on kuitenkin aina asiakkaan omissa käsissä. Asemamme luotettavana vastapuolena ja rahastojemme loistava menestys keskinäisissä vertailuissa näkyvät erityisesti näinä aikoina. Sijoituksien riskiä arvioitaessa on esimerkiksi todella paljon merkitystä sillä, kenen liikkeellelaskema pääomaturvattu tuote on, kertoo Linnavuori. Yhteystiedot:
H
andelsbanken haluaa omalla kaukonäköisellä työllään auttaa asiakkaitaan vaurastumaan. Euroopan vahvin pankki on Järvenpäässä paikallinen pankki, jolle on aina ollut kunnia-asia tuntea asiakkaansa ja heidän tarpeensa, tavoitteensa ja muuttuvat elämäntilanteensa. Uusissa toimitiloissa työ sujuu entistäkin joustavammin, kun olemme kaikki neljä työntekijää yhdessä tasossa ja käytössämme on kaksi hyvää neuvotteluhuonetta. Olimme onnekkaita, kun löysimme toimivat tilat näin keskeiseltä ja hyvältä paikalta, konttorinjohtaja Jouni Linnavuori kertoo muuton jälkeen.
Sijoittajan turvasatamaa etsimässä
Handelsbankenin Järvenpään konttorin tammikuisessa asiakastilaisuudessa Järvenpäätalossa etsittiin asiantuntijaalustusten innoittamana sijoittajan turvasatamia vuonna 2012. Suuren suosion saavuttaneessa tilaisuudessa Handelsbanken Suomen pääekonomisti Tiina Helenius valotti vuoden 2012 talousnäkymiä. Sijoitusjohtaja Mikko Laitinen antoi erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja markkinaheilunnan pienentämiseen omassa sijoitussalkussa. Varainhoidon tervehdyksen toi sijoitusjohtaja Petri Mero, ja hyvin menestyneestä Selective rahastokonseptista kertoi sijoitusjohtaja Janne Ronkanen. Vilkasta keskustelua kuulijakunnassa herättivät erityisesti yrityslainat vaihtoehtona perinteiselle tilitalletukselle. Talletuskorot eivät nykyisellä tasollaan anna suojaa inflaatiota vastaan, kun taas pienehköllä riskillä yrityslainoista saa mukavan tuoton, Jouni Linnavuori ehdottaa.
Vakavarainen yleispankki
Handelsbanken tunnetaan vakavaraisena yleispankkina, jolla on tyytyväiset asiakkaat niin yksityis-, yritys- kuin sijoituspuolellakin. Pankin yleinen tavoite on olla muita kannattavampi pankki. Siihen päästään Linnavuoren mukaan siten, että pankilla on tyytyväisten asiakkaiden lisäksi hyvä kustannuskuri. Handelsbankenin Järvenpään konttorissa, kuten pankin kaikissa Suomen 45 konttorissa, palvellaan sekä yksityisasiakkaita että yrityksiä kaikissa pankkiasioissa. Handelsbanken on perustettu vuonna 1871. Suomeen pankki tuli 1985 ja Järvenpäähän 2007.
Handelsbanken Järvenpää Mannilantie 43 04400 Järvenpää Puh. 010 444 3270 www.handelsbanken.fi
36
www.yrityskuvalehti.com