Vuoden 2010 ensimmäinen Rytmi putkahti ulos painon uumenista ja on aika laittaa vuosi vauhdilla käyntiin.
Kuten kannestakin voi päätellä, luvassa on muun muassa Apocalyptican erikoishaastattelu yhtyeen studiosessioista Helsingissä. Mukana noissa peleissä oli myös tuottaja Joe Barresi.
Lehdestä löytyy myös hulvaton Steel Panther -haastattelu, jossa osansa pääsee sanomaan myös suomalainen uusiokasariylpeytemme Reckless Love. Näistä jälkimmäinen muuten mainittiin myös taannoin Classic Rock -lehdessä tulevaisuuden toivona. Ei huono saavutus kuopiolaisilta!
Lehteä on freesattu muutamalla pienellä viilauksella. Näistä esimerkkeinä mainittakoon lehden alussa olevat “mini-uutispalstasivut”, joilta löytyy mm. Pori Jazzin uuden taiteellisenn johtajan Tuomas Kallion ajatuksia tapahtuman uusista linjauksista, sekä lehden päättävä Nalle Östermanin vakiokolumni, jossa tuo musiikkimedian värikäs suhaaja ravistelee maailman menoa suorin sanoin.
Uusimmassa Rytmissä ovat myös mukana muun muassa seuraavat jutut:
- Miles Davisin tyttärenpoika Vince Wilburn Jr. kertoo työskentelystä Davisin kanssa sekä kuolinpesän sotkuista.
- Johnny Depp -haastattelu Los Angelesista.
- Elvis Presley tahkoaa rahaa haudan takaa.
- Brian Molkon, Duff McKaganin ja monien muiden tilitykset menestyksen tuomista huuruisista sudenkuopista.
- Miten jättihittikrapulasta selvitään, kertojina mm. Darude, Jaakko Salovaara sekä Lordi.
- Peter Gabrielin mielenkiintoinen cover-projekti.
- Dingon kotialbumi.
Uudistunut Rytmi seuraa musiikin ilmiöitä menneiltä vuosikymmeniltä tähän päivään. Rytmi keskittyy areenoilla ja stadioneilla viihtyviin legendoihin ja näitä haastaviin uusiin tekijöihin rennosti, viihdyttävästi ja elämyksellisesti. Ota uusi Rytmi omaksesi.
Rytmi