Vancouverin Olympiakisat jättivät kahden suksen alamäkilajien osalta mietittävää. Tosin realistiset menestysodotukset olivat Poutiaisen harteilla, eikä kuudetta sijaa voi huonona pitää. Lajijohtaja Janne Leskinen antaa oman analyysinsä kisojen sinivalkoisista suorituksista.
Keväthanget asettavat haasteita silmille. Ei ole sama minkälaiset linssit silmien eteen valitsee.
Tero Repo on kohonnut yhdeksi maailman tunnetuimmaksi hiihtokuvaajaksi. Hän kertoo kahden menestyneen kuvan ottamiseen liittyviä taustoja, jotta sinäkin saisit parempia kuvia rinteestä.
Kohde-esittelyssä vuoden 2009 hiihtokeskus Salla sekä Japan Haute Route.
Randonnee-sarjassa tarkastellaan taivaalle ja internettiin. Säähavaintojen oikea tulkitseminen antaa lisämahdollisuuksia onnistua laskureissussa.
Laskuklinikassa annetaan vinkkejä olosuhteiden mukaisesta hiihdosta. Keväällä rinne on usein aamusta rapsakka ja iltapäivästä loska lentää. Vinkit olosuhteiden muuttumisten hallitsemiselle löytyy lehdestä.
Skimbaaja on Suomen suurin laskettelulehti, joka liikkuu uteliaana siellä missä lasketellaan. Skimbaaja kertoo kiinnostavimmat hiihtojutut, esittelee uutuudet, paljastaa alan tuoreimmat kuulumiset, tarinoi rinnepersoonien kanssa ja näyttää upeimmat kuvat. Sen sivuilla viihtyvät sulassa sovussa niin keppejä kiertävät kilpailijat kuin laskettelun nautiskelijatkin. Skimbaaja auttaa valitsemaan oikeat välineet ja parhaat matkakohteet. Se antaa vinkkejä laskettelutaidon kehittämiseen.
Skimbaaja tehdään monot jalassa - intohimosta lasketteluun.
Skimbaaja