Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 | Nro 69 | www.aamuset.? | m.aamuset.? | TS-Yhtymä Helmarit vastaa Suomi-futiksen menestyksestä. Ria Ölingin ja Juliette Kempin karsintaurakka alkaa Kupittaalla. Urheilu s. 10 Naisten varassa Jarmo Rakkolainen tietää, että keliakia on raju sairaus. Häneltä leivänmurunenkin vie työkyvyn. Elämä&tyyli s. 12 Vaarallista viljaa Orpola saa uuden elämän esittävän kulttuurin näyttämönä, kiitos Jussi Pajuniemen vetämän porukan. Viihde s. 22 Elämää Orpolassa Samppalinnan maauimalan vuokra tuplaantuu remontissa. Uutiset s. 6 Aamuset KAUPUNKIMEDIA SE PAREMPI KAU PU N KIL EH TI JO VU OD ESTA 1981
Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET 2
3 Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET
4 A AMUSET PÄÄKKÄRI Pääkirjoitus 16.9.2015 Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 SUOMALAISET ovat osoittaneet hyvää malttia ja auttamishalua turvapaikanhakijoiden määrän kasvaessa. Tahti ei ota laantuakseen, vaikka EUmaat suunnittelevat yhteisiä toimia, joilla hillitä tilannetta ja sen kärjistymistä. Turku kykeni osoittamaan turvapaikanhakijoille uusia tiloja pikatahtia. Niin täytyikin, sillä ihmisiä ei voida pitää Suomen ilmastossa telttamajoituksessa pitkälle syksyyn. Turun naapurikunnat eivät ole osoittaneet samanlaista tahtoa. Niillä on itsetutkistelun paikka. Apua on virrannut vastaanottokeskuksiin ja seurakunnille. Vaatetta ja varusteita tarvitaan. Vapaaehtoiset auttavat käytännön työssä. VAARA kuitenkin vaanii. Tilanteeseen ei ole nopeaa ratkaisua. Vaikka vain osa turvapaikanhakijoista saisi oleskeluluvan Suomesta, käsittelyajat väkisinkin venyvät pitkiksi. Maahanmuuttovirasto ja poliisi saavat lisää resursseja, mutta jono pysyy siitä huolimatta pitkänä. Jo nyt huhut vellovat sosiaalisessa mediassa. Mutistaan, miten turvapaikanhakijat vievät ruoan leipäjonossa seisovilta, miten turvapaikanhakijat hylkäävät lahjoitettuja vaatteita metsiin. Avustusjärjestöt ovat kiirehtineet kiistämään sen, että leipäjonoista katoaisi ruokaa turvapaikanhakijoille, mutta epäluulot eivät hälvene. Keskusteluun noussee myös raha. Hallitus vaatii kansalaisilta uhrauksia, mutta vastaanottokeskuksille ja viranomaisille on osoitettava lisää rahaa. Suomen kansainväliset sitoumukset edellyttävät sitä. Se on monille vaikea pala. KESKUSTELUTILAISUUKSISSA ollaan huolissaan turvallisuudesta. Osa kansalaisista odottaa huonoja uutisia ja levittää niitä auliisti. Ja huonoja uutisia tulee vääjäämättä, vaikka rinnakkainelo olisi kuinka auvoista. Ongelma on siinä, että jotkut tulkitsevat yksittäisen ihmisen teon koko ihmisryhmää leimaavaksi ominaisuudeksi. Tällainen yleistys on rasistinen. Suomalaisten, joita on länsinaapurissa kutsuttu finnjäveleksi, luulisi ymmärtävän yleistämisen ongelmat. Yhden ihmisen teot tai ominaisuudet eivät ole kansanryhmän synti. LASSE VIRTANEN Vaara vaanii MITÄ ajatuksia koulutussäästöt herättävät? SAVOLAINEN: Hallitus ei ole tehnyt vielä ensimmäistäkään säästöä. He ovat vain kertoneet mahdollisia tapoja. Mikä siinä haastaa ihmisiä. Onko se vain se muutos? LIUKKONEN: Kyse on puhtaasti rahasta. Se tarkoittaa sitä, että luokkakokoja joudutaan mahdollisesti kasvattamaan ja avustajia vähentämään. Kun valtio säästää koulutuksesta, yleensä kunta maksaa sitä enemmän. MS: Oletko koskaan miettinyt, onko meillä todella uudelleenjärjestelyvaraa palkkauksessa, lomajärjestelyissä tai luokkakoissa? Aiemmin on oltu yli 40 hengen luokissa. Miksei tänä päivänäkin muutama iso luokka voisi toimia? KL: Kyse ei oikeastaan ole siitä, etteikö se toimisi. Kaikki toimii hädän hetkellä, mutta tarvitseeko hätää kutsua pakosta? MS: Väitätkö ettei taloustilanne ole todella heikko tällä hetkellä? KL: Kyse on juuri siitä, kuinka paljon halutaan investoida tulevaisuuteen eli nuoriin ja lapsiin ja paljon se taas tuottaa hyvinvointia. MS: Kun on puhuttu, että pitää tehdä säästöjä, ei se suoraan tarkoita, että jotain otetaan pois. Palikoita vain järjestellään uudelleen. Opettajat tekevät lyhyttä päivää, heitä on liikaa ja heillä on liian pitkät lomat. Koko koulujärjestelmässä saattaa olla mahdollisuuksia uusiutumiseen. KL: Kunnilla on valtavat paineet nostaa luokkakokoja. Opetustoimien budjetti ei riitä, varsinkaan jos valtio leikkaa osuuksia. Jos opettajaresursseja olisi niin paljon kuin nyt väität, ei luokkakokoja olisi pakko kasvattaa. MS: Puhuin juuri siitä, että pitäisi tutkia, mistä on mahdollisuus saada säästöjä. Hallituksessa on nyt järkeä, kun ne tutkitaan. KL: Eikö ole naurettavaa, että edellinen hallitus yritti viime töikseen leikata koulutuksesta lähes 200 miljoonaa euroa, mutta Keskusta torppasi sen? Nyt nykyinen hallitus, jossa Keskusta on, säästääkin noin kolme kertaa sen verran. Ensin vastustetaan ja sitten leikataan kahta kovemmin. MS: Tämä on tyypillistä politiikkaa, jossa halutaan tehdä kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Se on järkevyyttä. TUNNISTAMATON laji kasvatti neljä lonkeroa laboratoriossa (TS 14.9.). Jumankekka, saadapa olutkin kasvamaan samalla tavalla. WIN-WIN-TILANNE on puhtaimmillaan sitä, että joku täysin tuntematon ”julkkis” kertoo otsikoissa muuttaneensa ulkomaille, eikä aio enää palata Suomeen. POLTTOAINEEN hinta sukeltaa, ysivitosta saa jo alle 1,40 euron ja dieseliä parikymmentä senttiä halvemmalla. Vaikka hinnanlaskun taustalla on maailmantalouden synkät näkymät, yksityisautoilija kiittää ja kumartaa. Tack… …nej tack! NYT se on sitten tutkittu, että rikolliset kuolevat muita nuoremmin ja usein väkivaltaisesti. Vaan olisihan tuon osannut ilmankin päätellä. Rajun pojan raa’assa laulussa ei ole koskaan monta säkeistöä ollut. KUULEMMA ay-pamput tiesivät Sipilän kiristyslistasta etukäteen, mutta olivat vaiti. Kyllä entisaikoina olisi lyöty pyrstö penkkiin ja satamat kiinni saman tien. Ettei olis perjantain mielenosoituskin vain joukkokohtaus poliittisesta näytelmästä, joka etenee käsikirjoituksen mukaan? AUERIN murhakeissi uhkaa jälleen alkaa alusta, kun joku tunnettu tuntematon kapellimestari on analysoinut hätäkeskuspuhelua. Ei näitä käänteitä usko enää se Koistisen labradorinnoutajakaan. n na iklN DEBATTI Seniori MAUNO SAVOLAINEN on talousneuvos ja ”menny höyryjuna”. KENNETH LIUKKONEN on kääntäjä ja järjestöaktiivi. Studentti
5 Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET
6 A AMUSET UUTISET Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 Sote, Kreikka vai pakolaiset? Mistä et jaksa enää jauhaa? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. URSININKATU suljettiin liikenteeltä tiistaina viemärin korjauksen vuoksi. Katu on suljettu, mutta tonteille ajo sallitaan. Työstä on haittaa molemmissa ajosuunnissa. Työn odotetaan valmistuvan 18. syyskuuta mennessä. Kaukolämpötyö sulkee ajokaistan Sairashuoneenkadulla Linnankadun ja Eerikinkadun välillä. Linnankadulta on kääntyminen kielletty Sairashuoneenkadulle. Työn kestää lokakuun loppuun. Ursininkatu suljettu liikenteeltä TURUN yliopisto on maailmanlaajuisessa QS World University Rankingsissa Suomen paras maakuntayliopisto. Edelle suomalaisyliopistoista sijoittuivat vain pääkaupunkiseudun Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto. Työantajamaineeltaan Turun yliopisto on koko Suomen paras. QS keräsi vertailua varten aineistoa 3 539 yliopistosta ja sijoitti niistä 891 paremmuusjärjestykseen. Turun yliopiston erityisiksi vahvuuksiksi nousivat työnantajanmaineen rinnalla opettaja–opiskelija-suhdeluku sekä akateeminen maine. Tieteenaloista vahvoina nousivat esille biotieteet ja lääketiede, yhteiskuntatieteet ja johtaminen sekä humanistiset alat. Turun yliopiston sijoitus maailmanlaajuisessa vertailussa on 233. Jyväskylän yliopisto sijoittui 319:ksi, Itä-Suomen yliopisto 347:ksi, Tampereen teknillinen yliopisto 356:ksi, Oulun yliopisto 358:ksi ja Åbo Akademi kategoriaan 441–450. Turun yliopisto maakuntien paras LASSE VIRTANEN SAMPPALINNAN maauimalan peruskorjaus lähestyy, mutta uusi riidanaihe on jo tiedossa. Maauimalan vuokra tuplaantuu korjaukseen jälkeen. Liikuntapalvelukeskus maksaa tällä hetkellä sisäistä vuokraa runsaat 308 000 euroa vuodessa, mutta teknisen peruskorjauksen jälkeen vuokra olisi yli 690 000 euroa vuodessa. – Vuokrannousu on kohtuuttoman suuri ja kestämätön liikuntapalvelukeskuksen käyttötalouden näkökulmasta, arvioivat uimalaitosten päällikkö Oskari Nummi ja liikuntapaikkapäällikkö Marjaana Risku. Sisäinen vuokra nykyisellään koostuu ylläpitovuokrasta, maanvuokrasta, siivouksesta sekä pääomavuokrasta, johon sisältyy korjausvastuu. Nummi ja Risku muistuttavat, että korjausvastuuta maksetaan juuri siitä syystä, että sillä voidaan maksaa tulevia remontteja. – Kohonneita kustannuksia on mahdoton saada kerrytettyä uusista tulonlähteistä tai toiminnallisuuksia karsimalla, arvioivat Nummi ja Risku. Samppalinnan maauimalassa kerätään vuosittain tuloja 300 000– 350 000 euroa. Lisätuloja voidaan saada vain pääsymaksuja korottamalla, mutta merkittävä pääsymaksujen korottaminen vähentäisi kävijämääriä. – Liikuntalautakunta ei voi sitoutua kattamaan yli kaksinkertaistuvia vuokrakustannuksia nykyisestä määrärahastaan, arvioivat Nummi ja Risku lautakunnalle laatimassa lausunnossa. Lautakunnalta on pyydetty lausuntoa maauimalan peruskorjauksen tarveselvityksen toisesta päivityksestä. Samppalinnan maauimalan vuokra kaksinkertaistuu UUTISANALYYSI ENSIN oli sote. Sitten tuli Kreikka. Nyt puhutaan enää vain turvapaikanhakijoista. Suomeen näyttää mahtuvan yhä yksi puheenaihe kerrallaan, vaikka perinteisen median rinnalle on levittäytynyt sosiaalinen media monine torvineen. Sote eli sosiaalija terveyspalvelut, kysymys niiden tehokkaimmasta järjestämistavasta tekee kuitenkin jo paluuta keskustelunaiheeksi. Sosiaalija terveysministeriö ja valtiovarainministeriö ovat asettaneet virkamiesohjausryhmän ja projektiryhmän valmistelemaan sosiaalija terveydenhuollon uudistusta, itsehallintoalueiden perustamista ja aluehallintouudistusta. Tehtävänanto on monille kauhistus. Sote käynnistyi tarpeesta nivoa entistä paremmin yhteen perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito. Terveyskeskuksissa jonotetaan lääkäriaikaa ja kun ongelmat kasautuvat, päädytään kalliiseen sairaalahoitoon. POLIITIKOT olivat kunnianhimoisia ja liittivät pakettiin sosiaalipalvelut, joista ei juuri kuule mitään sote-keskustelussa. Puhe keskittyy terveyspalveluihin. Kun palvelujen rahoitusta ryhdyttiin ratkaisemaan, keksittiin kuntaliitokset ja vahvat peruskunnat. Suuri kuntauudistus kaatui edellisten hallitusten aikana rytisten sekä periaatteelliseen vastustukseen että perustuslaillisiin ongelmiin. Silloiset oppositiopuolueet keskusta ja perussuomalaiset kutsuttiin mukaan valmisteluun. Nyt edetään ministeri Juha Rehulan (kesk.) johdolla kohti maakuntamallia. Soteen on kytketty mukaan itsehallinnolliset alueet ja myös valtion aluehallintouudistus. Sotesta on edetty jälleen varsin kauas. Pelkona on, että keskitytään uusien itsehallinnollisten alueiden perustamiseen, ei sosiaalija terveyspalveluiden uudistamiseen. Hallintohimmeliä pukkaa jälleen. Epäonnistumisista ei ole opittu. Suomi on siirtymässä kaksiportaiOjasta allikkoon? Sote nipussa itsehallinnollisten alueiden ja valtion aluehallinnon remontin kanssa Sotea uudistamassa on monta kättä, mutta potilaan eli palvelujen tulevaisuudesta ei ole varmuutta. Riitta Salmi sesta hallintomallista, jossa on autonomisia kuntia ja valtio, kolmiportaiseen hallintoon, jossa on heikkoja kuntia, uudet itsehallintoalueet ja valtio. Valtion aluehallinto sekavine ELY-keskuksineen ja aluehallintovirastoineen on menossa samalla remonttiin. Hallintomallia puoltavat kehuvat Suomen siirtyvän kohti eurooppalaista tapaa hallita, mutta he unohtavat kertoa, että kolmiportaisen hallinnon maissa on yleensä kymmeniä miljoonia asukkaita, mutta suomalaisia on vain kuusi miljoonaa. Parhaimmillaan hallintomalli lisää sosiaalija terveyspalvelujen integraatiota ja ratkaisee rahoitusongelman kaatamalla koko lystin valtion hoidettavaksi. Samalla on tehtävä Suomen historian suurin veroremontti. Verotaakkaa lisäämättä olisi kyettävä rahoittamaan uusi hallintataso ja palvelut. Kunnallisverosta, joka tasavero, on siirryttävä progressiivisen valtionveron suuntaan tai kehitettävä uudenlainen sote-maksu. PAHIMMILLAAN syntyy merkittävästi lisää byrokratiaa, eikä yhtäkään ongelmaa ratkaista. Itsehallinnollisten alueiden vaaleilla valitut luottamushenkilöt eivät ehkä kykene ohjaamaan ammattilaisten sote-organisaatiota, erityisesti keskussairaaloita, vaan tyytyvät kuittaamaan laskut, kuten sairaanhoitopiirien hallitukset ja valtuustot. LASSE VIRTANEN MAAHANMUUTTAJIIN liittyviä ennakkoluuloja on mahdollista päivittää Turun päivänä 20. syyskuuta Mahdollisuuksien Tori -tapahtumassa. Osana tapahtumaa järjestetään työpaja Putsaa ennakkoluulojasi – kysy suoraan maahanmuuttajalta. Omien käsitysten testaaminen on mahdollista Vanhalla Suurtorilla sunnuntaina kello 13.30–16. Kysymyksiin vastailemassa on ryhmä eritaustaisia turkulaisia. Työpajan järjestävät yhteistyössä Yhdessä-yhdistys ry, Turku Somaliland Community sekä joukko yksityishenkilöitä. Mahdollisuuksien Tori -tapahtumaa koordinoi kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepa ry. Turun Mahdollisuuksien Torin järjestämisestä vastaa Varsinais-Suomen monikulttuuristen yhdistysten kattoliitto Sondip ry. Ennakkoluuloja harjataan
7 Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET
8 A AMUSET KAUPUNKI Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 KOTIKYLÄN KASVOT Lähetä kuva sähköpostilla osoitteeseen aamuset@aamuset.? . Lähettäjä vastaa kuvan oikeuksista. Palkitsemme julkaistun kuvan lähettäjän elokuvalipuilla. Ilmoita viestissä myös katuosoitteesi. Liput postitetaan kuvan julkaisua seuraavan kuukauden alkupuolella. TÄYSOSUMA LÄNTISESSÄ Suomessa ahkerasti kiertänyt Cash Only -yhtye saapuu konsertoimaan Turkuun sunnuntaina 20. syyskuuta kello 18. Konsertti pidetään Katariinanseurakunnan Varissuon kirkossa. Juonnettu konsertti kestää noin tunnin. Konsertissa kuusihenkinen Cash Only -yhtye esittää gospeleita ja muita hengellisiä kappaleita Johnny Cashin lähes 50-vuotisen uran varrelta. Ovet avataan kello 17.30. Johnny Cashiä Varissuon kirkossa TURVAPAIKANHAKIJAT sijoitettava eduskuntataloon ja Turussa kaupungintaloon sekä piispantaloon. Myös kirkot käyttöön. NIMETÖN PARAISILLA on Brobackan alueella paljon entisten kalkkikaivostyöntekijöiden asuntoja tyhjillään turvapaikanhakijoiden käyttöön. Alue on hieno ja rauhallinen. Keskustan palvelut lähellä. En tiedä kuka omistaa asunnot. SUSKI SOPIVA salibandyareena olisi Samppalinna. NIMETÖN VOISKOS Itäharjun entistä K-Rautaa hyödyntää palloilupeleissä? LEENA SAASTAMOINEN OLEN tässä jälleen kerran pohtinut miksei Turusta mene Tallinnaan laivoja ja asiaa googlettelemalla löysin uutisenne vuodelta 2012. En löytänyt asiasta enempää tietoa mistään ja minua kiinnostaisi kovasti, miksei tästä hankkeesta tullut mitään? Ja ylipäätään en oikein löytänyt vastausta kysymykseen miksei Turusta Tallinnaan mene laivoja. MARI KARVINEN JOUTUUK noi sodast paenneet pakolaisraukatkin nyt sitten pakkoruotsittajien ”aivopestyiksi” pelinapeiksi vai? Toivottavasti härski kielipeli tämän suuren pakolaistulvan kautta vihdoinkin loppuu, toisin sanoen valinnanvapaus kunniaan. HUOKAUS PATSAIDEN JÄLKEEN Millainen musiikki ei mielestäsi sovi kirkossa esitettäväksi? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. Kaksi vanhaa tukkijätkää. TÄYTTÄ ASIAA ONKO SINULLA asiaa? Kerro se meille tekstarilla. Kirjoita viestin alkuun TS AAMUSET, ja sen jälkeen viestisi, mahdollinen nimimerkkisi sekä nimesi ja osoitteesi. Lähetä viesti numeroon 16183. Viestin hinta on 16 senttiä/160 merkkiä. OONA KARHUNEN UUDEN patsaspuiston Ötökkä-teokseen työstetään tällä hetkellä ohjaushyttiä. Idea saatiin kevään työpajoista. – Aika monessa piirroksessa tai maalauksessa oli monsteriauto, pikavene, rekka tai muu kulkuneuvo. Jossain vaiheessa saimme ajatuksen siitä, että osa teoksesta olisi valmiita elementtejä, kertoo taiteilija Ann Sundholm. Teokseen liitettävä osa on oikea merenkäyntiä varten tehty ohjaushytti. – Vanha troolarin ohjaushytti löytyi Pansion satamasta. Se on peräisin Singöland-troolarista. Hankimme sen käyttöömme ja nyt se on työn alla. Hytistä tulee teoksen pääosa, Sundholm sanoo. Hytistä on poistettu kaikki irtonainen eli muun muassa vaaralliset ulokkeet ja terävät kulmat. Hytti on tehty alumiinista, joten se pitää vielä hiekkapuhaltaa. – Tärkeää on, että hytti ei ole vaarallinen. Hiekkapuhalluksen jälkeen hytti maalataan. Sisälle hyttiin tulee aika paljon keltaista, mutta muuten se on vihreäsävyinen. Hyttiin laitetaan myös valo. Myös hytin sisäosassa panostetaan turvallisuuteen. – Sisäpintaan saadaan toivottavasti turvamattoa. Ulkokohteissa on vaikea keksiä materiaalia, joka olisi sekä turvallinen että kestävä. Materiaalin pitää kestää niin leikkiä kuin sääolosuhteitakin. Jos teos olisi sisätiloissa, mahdollisuudet olisivat ihan erilaiset, Sundholm sanoo. Juttusarjassa seurataan 2000-luvun patsaspuistohankkeen etenemistä. Juttusarja toteutetaan yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Tutustu ja suunnittele: facebook.com/patsaspuistoturku. Oikeat osat hyötykäytössä rallinen. Hiekkapuhalluksen jälkeen TUULA ISTALA TURUN Merimieskirkon johtava satamakuraattori Arja Suvanto tekee työtä, johon ei ole olemassa täsmäkoulutusta ja jossa on hyvin vähän kollegoita Suomessa, alle kymmenen. Pansiossa sijaitseva pieni rakennus ei näytä perinteiseltä pyhäköltä, monena se on ollutkin ja on sitä kirkkonakin. Marraskuussa nykyinen toimitila ja Suvannon työrupeama viettävät tuplasti kymmenvuotisjuhlaa, arvatenkin työn merkeissä. – Aloitin täällä nimikkeellä emäntäsatamakuraattori, Suvanto kertoo. Keittiöalan ammattilainen halusi laajentaa työnkuvaansa, eikä vaihtaisi enää muuhun mistään hinnasta.Työ on vaihtelevaa ja jokainen päivä on erilainen kuin edellinen, haastava ja palkitseva. Yli satavuotias suomalainen merimieskirkko on yhä lujasti juurillaan, vaikka moni asia on muuttunut. Tärkeintä on edelleen kohdata ihminen. Kirkko on merimiehelle tukikohta maissa, maailman merillä kaukana kotoa seilatessa. Se tarjoaa paikkaa levähtää, vaihtaa kuulumisia, tavata suljetun laivaelämän ulkopuolisia, käydä saunassa, olla nettiyhteydessä kotiin, joka on rahtilaivojen miehistöille usein kaukana Filippiineillä. SUVANNOLLE ja puolikkaassa satamakuraattorin pestissä toimivalle Tuure Oldendorffille tärkeä työmuoto ovat laivakäynnit. Niitä he tekevät päivittäin ja usein useammin kuin kerran päivässä, Turussa ja Naantalissa. Laivojen saapumislistaa seurataan netissä. – Kyselen merimiesten kuulumiset ja juttelen heidän kanssaan. Myymme puhelinkortteja, jotta he voivat soittaa. Monen vapaa-aika jää muutamaan tuntiin, eikä silloin ehdi kirkolle tai kaupungille. – Läsnäololle täytyy aina riittää aikaa. Kun satamakuraattori tekee laivakäyntejä, kirkolla päivystävät vapaaehtoiset. Heidän panoksensa on tärkeä kaikissa merimieskirkoissa. Suvanto on nähnyt, että pitkiä aikoja suljetuissa oloissa elävät merimiehet tarvitsevat ja odottavat näitä tapaamisia. Laivat eivät ole enää aikoihin viipyneet kauan satamissa. Kun tilaisuus tulee, merimies tarttuu pieneenkin hetkeen jutella. – Silloin kuuntelen, eikä minulla ole kiire. Jos heillä on töitä ja kiire, he ovat hyvin ystävällisiä silloinkin. Hän arvelee, että työhön pätevöittää aikaa myöten myös ikä ja elämänkokemus. Tärkeintä on yksinkertaisesti kuunnella toista ihmistä. PÄIVÄN töihin kirkolla kuuluvat saunan lämmitys, kahvinkeitto ja kotileivonnaisten teko, jutustelu, läsnäolo, meriaiheisten tuotteiden myynti, siivoaminen, kirjanpito, inventaariot ja ryhmien tapaamisten organisointi. Jo maihin asettuneet vanhat merimiehet muistelevat säännöllisissä tapaamisissa. Sieltä ovat löytäneet kokoontumispaikan myös varttuneet herrasmiesmotoristit. Hartaustilaisuuksia on toivottu, ja niitä järjestetään, samoin kirkollisia palveluksia. Vuoden kohokohtia ovat joulu toreineen, paketteineen ja laivakäynteineen. Lahjat viedään kaikille laivoille, joissa arvostetaan enemmän kuin ulkopuolinen osaa ajatellakaan. Kuraattorit käyvät laivoilla joulunalusviikkoina, vielä aattona ja joulupäivänäkin. Silloin saa erityisesti tuntea, kuinka tärkeitä tervehdyskäynnit ja muistamiset saajilleen ovat. Merikarhujen kaitsija Arja Suvanto pyörittää merimieskirkkoa, mutta ehtii myös kuunnella Arja Suvanto on työskennellyt merimieskirkossa vuosikymmenen, eikä voisi enää kuvitella muuta työtä. Tuula Istala Tuula Paananen
9 Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET
10 A AMUSET URHEILU Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 THAINYRKKEILIJÄ Daniel Forsberg ottelee ensi joulukuussa tähänastisen uransa kovimman ottelun. Turku Muay Thain mies kohtaa 5. joulukuuta Tšekissä Jirka Zakinin. 37-vuotias Zakin on thainyrkkeilyn nelinkertainen maailmanmestari. Ennen tuota Forsberg ottelee myös Turussa. 26. syyskuuta yökerho Apollossa hän kohtaa ruotsalaisen Jafar Mukrin. Forsbergin syksyyn kuuluu myös muun muassa Oulussa kisattavat PM-kisat. Forsberg uran kovimpaan testiin VAIKKA jalkapallon A-nuorten SM-sarjaa on vielä jäljellä pari kierrosta, on TPS jo varmistanut Suomen mestaruuden. Hieno saavutus sai sinettinsä lauantaina, kun Jussi Nuorelan (kuvassa) suojatit kaatoivat vieraskentällä FC Espoon. Mestaruus on TPS:n A-nuorille järjestyksessään 14. Palloseura saa kuitenkin odottaa mestaruusjuhlia viimeiselle kierrokselle. Kauden viimeisellä kierroksella panoksena onkin kaupungin herruus, kun Inter isännöi TPS:aa Kupittaa 2:lla. Inter haluaa taatusti hieman himmentää mustavalkoisten mestaruusjuhlia. Lisävärinää komeaan kauden finaaliin tuo se, että kaupungin herruus on vielä jakamatta. Aiemmin tällä kaudella joukkueet päätyivät pistejakoon. Kun aikuisten tasolla derbyistä on ollut pulaa, saa komea kausi arvoisensa päätöksen. 27. päivän kamppailu alkaa kello 15. ILKKA LAPPI Derby päättyy kultajuhliin Millaiset odotukset sinulla on Helmareiden karsintaurakasta? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. PUUKKOKATSOMO ILKKA LAPPI SUOMEN naisten maajoukkue kohtaa torstaina EM-karsintojen avausottelussa Kupittaalla Montenegron. Joukkue kokoontui Turkuun maanantaina. – Ensimmäiset päivät ja ensimmäisen karsintaottelun aika on aina erityistä. Meillä on vain muutama päivä aikaa valmistautua Montenegro-peliin. Valmentajana totta kai olen sitä mieltä, että se on liian vähän. Ainahan sitä haluaisi enemmän valmistautumisaikaa, tuumii ”Helmareiden” päävalmentaja Andrée Jeglertz. Torstaina Suomi juoksee kentälle ennakkosuosikkina. Ruotsalaisvalmentajalla on selkeä näkemys, millä voitto tulee kotiin. – Meidän pitää pystyä pelaamaan sillä tasolla, jolla parhaimmillaan pystymme pelaamaan. Meidän pitää pystyä ennakkoluulottomaan pelaamiseen ja uskallettava tehdä rohkeita ratkaisuja, joihin meillä kyllä on riittävästi taitoa. Pallollinen pelaaminen ja ottelun kontrollointi ovat tärkeitä, Jeglertz näkee. Montenegron lisäksi karsintalohkossa kantona kaskessa ovat Espanja, Portugali ja Irlanti. Etukäteen ajatellen suurin este EM-kisojen tiellä on Espanja. Suomen tavoite on kuitenkin pelata 2017 Hollannissa. Tavoitteen täyttyessä Suomi selviäisi neljättä kertaa peräkkäin EM-kisoihin. KÄYTÄNNÖSSÄ Suomi on lähellä kisapaikkaa, jos se yltää lohkossaan kahden parhaan joukkoon. Kahdeksan karsintalohkon voittajat selviävät kisoihin. Lisäksi kuusi parasta lohkokakkosta pääsevät kisoihin. Lisäksi kaksi huonointa lohkokakkosta pelaavat keskenään karsinnan, jonka voittaja pääsee niin ikään kisoihin. – Lohkomme on haastava, mutta kisoihin selviäminen on realismia. Jos pystymme pelaamaan omalla parhaalla tasollamme, kaikki lohkon joukkueet ovat voitettavissa. Ilman muuta kisapaikka on tavoitteenamme, Jeglertz arvioi. Helmareiden ryhmään Montenegro-ottelussa sekä ensi viikon Irlanti-ottelussa kuuluu monta turkulaislähtöistä pelaajaa. Paraisilta lähtöisin oleva Anna Westerlund, TPS-taustaiset Juliette Kemppi ja Julia Tunturi sekä TPS:ssa tuhojaan kuluvalla kaudella tehnyt Ria Öling kuvaavat hyvin myös koko Suomen joukkueen rakennetta. WESTERLUND on nykyryhmän kokenein pelaaja ja ehdottomia Jeglertzin luottopelaajia, AIK:ta nykyään edustava Kemppi on vakiinnuttanut paikkansa Helmareissa. Öling ja Tunturi puolestaan ovat tuoreempia kasvoja maajoukkuepaidassa. – Meillä on kasassa hyvä sekoitus kokeneempia pelaajia ja nuoria nälkäisiä pelaajia. Uudemmista maajoukkuepelaajista Öling ja Tunturi ovat hyvä esimerkki nuorista pelaajista, jotka kirittävät kokeneempia. Esimerkiksi Tunturi, vaikka on joukkueen nuorin pelaaja, taistelee jo avauskokoonpanon paikasta. Kisapaikkaa jahtaamaan Andrée Jeglertz haluaa johdattaa Helmarit jälleen EM-kisoihin Linda Sällström ja Anna Westerlund kuuluvat valmentaja Andrée Jeglertzin luottopelaajiin. Jari Laurikko
11 Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET
12 A AMUSET ELÄMÄ & TYYLI Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 KORUIHIN erikoistunut Glitter-ketju lanseeraa ensimmäistä kertaa korujoulukalenterin. Kalenterin kahdenkymmenenneljän luukun takaa löytyy kultaisia ja hopeisia sormuksia, rannekoruja ja kaulakoruja. Glitterin mukaan korut ovat siroja ja sisältävät kaikkea sydämistä helmiin. Korukalenteri on saatavilla Suomen Glitter-liikkeistä 7. lokakuuta alkaen. Kiiltävää kalenterista PUUTARHAOPETTAJA Kirsi Tuomisen teos Kaikki kompostoinnista ja maanparannuksesta (Minerva 2015) on perinpohjainen opas kompostoinnin maailmaan. Kirjaa lukiessa eri kompostointitavat, kompostointiin sopivat jätteet ja kompostin hoito tulevat tutuiksi. Elintarvikepuutarhaja käymäläjätteen kompostointi on käyty läpi omissa osioissaan. Monelle lienee uutta, että kompostin voi perustaa myös sisätiloihin. Kirjassa annetaan ohjeita myös kompostista saatavan humuksen käyttöön. Kirjoittaja lupaa, että kompostin hoito on helppoa ja hauskaa. Kirjan selkeillä ja tarkoilla ohjeilla myös aloittelija pääsee hyvin kompostoinnin alkuun. Kompostin salat julki Mitä sinun unelmiesi joulukalenterista löytyisi? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. MERJA KAJALA KELIAKIA on elinikäinen sairaus, jossa vehnän, ohran ja rukiin sisältämä gluteeni vaurioittaa ohutsuolen limakalvon nukkaa. Osalla keliaakikoista on myös iho-oireita. Keliakian hoito on elinikäinen gluteeniton ruokavalio. Turun seudun keliakiayhdistyksen puheenjohtajalla Jarmo Rakkolaisella todettiin ihokeliakia yhdeksän vuotta sitten. Elämänmuutos oli raju. Kauppareissut venyivät pitkiksi, kun jokainen tuoteseloste oli luettava tarkasti läpi. Ruokavaliorajoitus on ehdoton. – Viljoja voi löytyä yllättävistä tuotteista. Kokolihatuotteissa ja lihaliemikuutioissakin voi olla vehnää. Tuoteselosteita on seurattava jatkuvasti, koska tutunkin tuotteen valmistuslinja voi muuttua, Rakkolainen sanoo. Kyläreissut voivat olla vaikeita. Rakkolainen kertoo, että moni keliaakikko tuntee olevansa hankala vieras. Häneltäkin on jäänyt kyläpaikkoja syrjään diagnoosin myötä. – Ihmiset voivat kokea, että he eivät osaa tai uskalla tehdä minulle tarjottavaa. Keliaakikot ovat ihan samoja ihmisiä kuin muutkin ja meillä on samanlaiset tunteet. Tuntuu kurjalta, kun muille on pöytä notkollaan herkkuja ja keliaakikolle sanotaan, että tuolla sivupöydällä on se sinun pullasi. KUN Rakkolainen syö tai kahvittelee ulkona, hänen täytyy kysellä tarkasti, miten ruoka on valmistettu. Gluteenittomuusmerkintä ei takaa että tuote on turvallinen. Se on voinut joutua kosketuksiin gluteenia sisältävien ruokien tai jauhopölyn kanssa. – Jos annokset tehdään ahtaassa keittiössä, kontaminaation vaara on suuri. Kun gluteeniton leivos on vitriinissä ilman suojaa vehnäpullan vieressä, en voi olla varma ettei siihen ole koskettu samoilla ottimilla. Olen oppinut tarkkailemaan, miten asiat hoidetaan ruokapaikoissa. Se on minulle elinehto. Yksikin leivänmurunen aiheuttaa Rakkolaiselle rajuja oireita ja vie työkyvyn. – Vatsa reagoi vahvasti ja kivut ovat tosi kovia. Kerran läheiseni löysi minut vessasta pyörtyneenä. Lapsenikin ovat oppineet tarkoiksi, koska he tietävät miten minulle käy jos syön gluteenia. ARKI on raskasta tiukkojen rajoitusten kanssa. Rakkolainen nostaakin hattua niille, jotka näkevät vaivaa helpottaakseen keliaakikon elämää. – Kun käyn siskoni luona, kaikki tarjottava on gluteenitonta. Tuntuu hyvältä, kun kaikki syövät samoja ruokia eikä kontaminaation vaaraa ole. Eräällä huoltoasemalla minulle esiteltiin gluteenitonta rasvakeitintä. – Gluteenittomien tuotteiden valikoima on nykyään runsas, joten keliaakikoillekin löytyy tarjottavaa. Pienillä asioilla voi tehdä suuren vaikutuksen. turku.keliakiayhdistys.fi Tarkkuus elinehtona Jarmo Rakkolaisen arki mullistui keliakian myötä Jarmo Rakkolaisen mukaan tietoisuus keliakiasta on lisääntynyt, ja nykyään siihen osataan suhtautua. Asiat olivat toisin niihin aikoihin, kun hän sai diagnoosin. – Muistan alkuajoilta, miten erään ravintolan omistaja tuli sanomaan, että jos tämä on näin vaikeaa niin mene muualle. Merja Kajala TURKULAISBRÄNDIT JKR Ideas ja Hakki Design pystyttävät yhteistyössä pop-up showroomin Turun Forumiin. Showroom on avoinna maanantaista sunnuntaihin 21.–27. syyskuuta kello 11–19. Showroomissa esitellään ja myydään Hakki Designin käsintehtyjä puisia kaulakoruja ja JKR Ideasin käsintehtyjä moderneja huonekaluja ja sisustustuotteita. Yhteistyön voimin yritykset haluavat luoda kokonaisuuden täysin erilaisille tuotteille sekä tuoda esille puun monipuolisuutta, luonnollista kauneutta ja mahdollisuuksia. jkrideas.com hakki-design.com Käsintehtyä puusta
13 Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET
Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET 14
15 Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET
Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET 16
17 Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET
18 A AMUSET TIEDE & TUTKIMUS Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 Pitäisikö tutkimusta kaupallistaa nykyistä enemmän? MERILIITTO ry ja Turun yliopisto selvittävät yhdessä meriklusterin nykytilaa ja tulevaisuutta. Hankkeessa selvitetään meriklusterin nykyinen laajuus, vaikuttavuusluvut, klusterissa tapahtuneet muutokset, ulkomaisen omistuksen vaikutus ja kilpailukykytekijät vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi analysoidaan nykyistä innovaatiojärjestelmää ja tehdään ehdotuksia alan kehittämiseksi. Raportti julkaistaan keväällä 2016. Meriklusterin tila selvitetään TURUN yliopiston ja Turun yliopistollisen keskussairaalan tutkimusryhmä on kehittänyt etäispesäkkeisen eturauhassyövän lääkehoidon onnistumista kuvaavan matemaattisen mallin. Malli valittiin parhaiten toimivaksi malliksi Prostate Cancer DREAM 9.5 Challenge -kilpailussa, johon osallistui yhteensä yli 550 tutkijaa eri puolilta maailmaa. Ennuste voidaan laatia käyttäen hyväksi potilaan lähtötilanteen laboratorioarvoja ja kliinisiä tietoja. – Seuraavaksi on kiinnostavaa arvioida kehittämämme mallin hyöty potilasaineistoissa hoitokäytäntöjen näkökulmasta, sanoo laskennallisen biolääketieteen ryhmän tutkimusjohtaja Laura Elo Turun Biotekniikan keskuksesta. Etäispesäkkeinen hormonaaliselle hoidolle vastustuskykyinen eturauhassyöpä on etenevä, potilaan menehtymiseen johtava pahanlaatuinen sairaus. – Tulosten avulla syöpälääkäri pystyy jatkossa paremmin tunnistamaan solunsalpaajahoidosta hyötyvät potilaat, sanoo laskennallisen biolääketieteen ryhmän tohtorikoulutettava Fatemeh Seyednasrollah Turun Biotekniikan keskuksesta. Parempi ennuste syöpähoitoon Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. TEEMU P. PELTOLA MONI kansalainen olisi valmis koventamaan vankeusrangaistuksia, ainakin eräistä rikoksista. Kriminologit ovat asiasta kuitenkin vastakkaista mieltä. – Rangaistuskeskeinen kriminaalipolitiikka, joka saattaa jopa pahentaa rikollisuutta ja sen taustalla vaikuttavia ongelmia, tulee yhteiskunnalle kalliiksi. On laskettu, että yhden lapsen tai nuoren pelastaminen pois rikolliselta uralta säästäisi yhteiskunnalle miljoonia euroja. Pelkästään yksi vankipäivä suljetussa laitoksessa maksaa yli 200 euroa, huomauttaa Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tutkijatohtori, dosentti Henrik Elonheimo. Näyttöön perustuvat kriminaalipoliittiset suositukset nousevat pohjimmiltaan siitä, mitä tiedämme rikollisuuden esiintyvyydestä ja taustatekijöistä. Tieteellinen tieto rikosurista ja rikollisuuden kehittymisestä elämänkaaren aikana on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina. KRIMINOLOGIEN mukaan tietoa ei kuitenkaan ole vielä riittävästi hyödynnetty kriminaalipoliittisessa päätöksenteossa. – Monenlaiset psykososiaaliset ongelmat ennakoivat jo lapsuudessa rikosriskiä. Rikosurat yleensä päättyvät aikuisuudessa luonnollisen kehityksen tuloksena, mikä saa kysymään, kuinka kustannustehokasta vankeusrangaistuksen käyttö rikosoikeuden viimeisenä keinona on. Tutkimusnäyttöön perustuvalle rikollisuutta koskevalle tiedolle on suuri yhteiskunnallinen tarve, johon kriminologisen epidemiologian tutkimus pyrkii vastaamaan. Suomessa se on keskittynyt Turun yliopistoon. – Rikollisuuden tutkimuksessa on turvauduttu usein laadullisiin menetelmiin. On kuitenkin epäselvää, missä määrin niiden kautta saatua tietoa voidaan yleistää koko väestöön ja kuinka hyödyllistä rikollisuuden kontrollin tutkimukseen painottuva tieto on kriminaalipolitiikan linjaamiseksi, Elonheimo kertoo. ALAN uusimpana löydöksenä on se, että rikollisten kuolleisuusriski on huomattavan suuri. Tulokset on vastikään julkaistu Criminal Behaviour and Mental Health -lehdessä. – Rikosaktiivisuus ennusti kuolleisuutta hyvin voimakkaasti. Merkillepantavaa oli erityisesti naisrikollisten suuri riski. Naisten rikollisuus kertonee miehiin verrattuna vielä vahvemmasta pahoinvoinnista ja marginalisaatiosta, Elonheimo toteaa. Tuomitsemisen vaikeudesta Rangaistusten kiristäminen ei tutkitusti vähennä rikollisuutta Tutkijatohtori Henrik Elonheimon mukaan ennenaikaisen kuoleman riski on suuri etenkin naispuolisilla rikollisilla. Mikael Rydenfelt
19 Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET
Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET 20 Työpaikat Mitä mittää – jokilaivoilt tulos Aamuset
21 Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET Työpaikat
22 A AMUSET VIIHDE Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 VAHVASSA nosteessa oleva suomirock-lupaus Pimeys esiintyy Dynamossa 19. syyskuuta. Bändi on saanut välittömällä ja tarttuvalla rokkauksellaan kuluvan vuoden aikana niin kriitikot kuin yleisönkin. Kesällä bändi pääsi haistelemaan isompia ympyröitä esiinnyttyään Ruisrockissa. Jos bändin kehityskäyrä jatkaa yhtä jyrkässä kulmassa nousua, Dynamon kaltaiset pienet ja intiimit keikat ovat pian tällä bändillä vähissä. Pimeys laskeutuu Dynamon ylle VUONNA 2001 tehty komedia Wet Hot American Summer on saavuttanut kulttimaineen. 1980-luvun alkuun sijoittuvan kesäleirin viimeisestä päivästä kertova hölmöily on lajityyppinsä klassikoita. Elokuvan faneja on kuitenkin kiinnostanut, mitä leirillä tapahtui ennen tuota viimeistä päivää. Netflixin kahdeksanosainen sarja Wet Hot American Summer: First Day of Camp antaa vastauksen tuohon kysymykseen. Mukana on elokuvassa mukana ollut näyttelijäjoukko sekä elokuvassakin lankoja pidellyt ohjaaja David Wain ja käsikirjoittaja Michael Showalter. Ei siis ihme, että sarja tavoittaa täydellisesti elokuvan hengen. Kahdeksan jaksoa olisi ehkä voinut tiivistää yhdeksi elokuvaksi, mutta viiltävän kasarihulluttelun parissa viihtyy vaivatta. Kenelle: Pöhkökomedioiden ystäville, erityisesti kesäleirikammoisille. Arvio: Must-kamaa elokuvan nähneille. ILKKA LAPPI Paluu kesäleirillä Millainen olisi sinun unelmiesi kulttuurinäyttämö? Sähköpostilla aamuset@aamuset.? tai tekstarilla numeroon 16183. Viestin alkuun TS AAMUSET. Hinta 16 snt/160 merkkiä. ILKAN VALINTA VARMA NAKKI ILKKA LAPPI RANTARADAN vieressä Mustionkadulla sijaitsevalla vaalealla vanhalla puutalolla on värikäs historia. Vuoden 1919 alussa avattu talo on toiminut historiansa aikana lastensuojelun yhteyteen rakennettuna kouluna ja orpolasten kasvatuslaitoksena. Pitkään talo ehti myös olla hylättynä tarjoten katon laitapuolen kulkijoiden pään päälle. Viime vuosien aikana Orpolana tunnettu talo on kunnostettu. Syyskuun lopussa talon toiseen päähän aukeaa uusi kulttuurinäyttämö. Runsaat 60 henkeä vetävään saliin on kaavailtu monenlaista matalan kynnyksen esittävää taidetta. – Koen tarpeelliseksi, ettei profiloiduta tarkasti yhteen asiaan. Musiikkia on avajaisissa aika paljon, mutta kaikki esittävä taide minusta voi tulla tänne. Olisi kiva, että ihmiset innostuisivat itse järjestämään täällä. Undergroundista kun on tottunut katsomaan kulttuurikenttää, niin keikkapaikat ja teatteripaikat ovat vähän kiven alla, pohdiskelee Orpolan takaa löytyvä kulttuurin monitoimimies Jussi Pajuniemi. ORPOLAN porukalla on pitkä lista ideoita. Erilaisten kulttuuriesitysten lisäksi muun muassa työpajojen järjestäminen on käynyt mielessä. – Tavoitteena on luoda paikka, jossa voisi tapahtua mitä vaan ja ihmisillä olisi kivoja iltoja. Toivon, että tästä tulee pienimuotoinen lumipalloilmiö, että ihmiset käyvät tutustumassa paikassa ja alkavat itsekin miettiä, minkälaisia tapahtumia täällä olisi hauska järjestää. Tuotamme myös itse Orpolan porukalla tapahtumia, Pajuniemi sanoo. Jo pelkästään sijaintinsa vuoksi Orpolan ei ole tarkoitus kilpailla baaritarjonnan kanssa. Orpolassa ei ole anniskeluoikeuksia ja esitykset on tarkoitus järjestää verrattain aikaisin. – Teatterit ja erilaiset matalan kynnyksen esiintymispaikat elävät, vaikka ne eivät olisikaan sadan metrin päässä kauppatorista. Kesäteatterit ovat hyvät esimerkki siitä, että hyvä konsepti ja kiinnostava esitys vetää väkeä pitkänkin matkan takaa. SYYSKUUN viimeisenä viikonloppuna järjestettävän avajaisviikonlopun aikana Orpolassa esiintyy muun muassa Jussi Pajuniemi & Soiva Orkesteri, Lipastin laiva ja Blossoms. Sunnuntaina lavalle nousee lastenteatteriryhmä Kurnuttava Sammakko esityksellään Otso ja varpaansyöjät. – Haluamme, että tämä on myös lapsille sopiva tila. Koska Orpolassa mukana olevilla on joko paljon omia lapsia tai he ovat paljon lasten kanssa tekemisissä, meille on alusta asti ollut tärkeää, että saataisiin lasten tapahtumia myös tänne. Lapsille talo on alkujaan rakennettu ja sen haluamme myös tuoda toiminnassa esiin, toteaa luokanopettajana toimiva Pajuniemi. www.orpola.fi Orpolan uusi elämä Lastensuojelun vanha koulu avautuu monipuolisena kulttuuriareenana Orpolan ydinryhmään kuuluvilla Emma-Kaarina Pajuniemellä (vas.), Eeva Roiskolla ja Jussi Pajuniemellä on yllin kyllin ideoita uuden kulttuuritilan varalle. Hiihtolomaviikolle on kaavailtu tapahtumaviikkoa ja haaveissa siintää myös pienimuotoinen kesäfestivaali. Ilkka Lappi
23 Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET Viihde
24 A AMUSET JETSET Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 TIMO SALMESMAA Markku Ojala Artistivierailuja työstävä Showtorstai palaa syksyn myötä Showroomin. Tänä torstaina yökerhon valloittaa eri musiikkiproduktioistaan ja ? lmirooleistaan tunnettu näyttelijä-laulaja Reino Nordin. Suositun Ylös-remixin hiljattain julkaissut monitaituri tunnetaan mieleenpainuvista livekeikoista. Nordinia komppaa dj. Herkules. PKK Olen nähnyt matkoillani lukuisia musikaaleja ja haaveillut esittäväni evergreenejä pienen orkesterin säestyksellä. Paula Koivuniemen toive toteutuu perjantaina Turun Kaupunginteatterin startatessa Vieraissa-musiikkiklubin. Dominoteatterin lavalle nousee syksyllä naisartisteja, jotka esittävät omia henkilökohtaisia lempikappaleitaan. Paulan ohella klubilla kuullaan mm. Jannaa ja Johanna Förstiä. Marko Airinen Syyssesonkiin virittäytyvät punanaamiolaiset kokoontuivat Vegasiin tanssimaan ja kirittämään Pianowar-maestroja. UVja 80’s-bileet nostavat suosiotaan. Halloweenin trendinä väreilee meksikolaishenkinen Dia de los Muertos-teema näyttävine kasvomaalauksineen, kiteyttivät partyammattilaiset Henrik Parts, Eliza Lehtonen, Nina Hirvimäki, Kreetta Mattila, Helena Alajärvi, Anna Pyöli ja Petra Kaipainen Timo Salmesmaa Eerik Marttila, Apa Koutu, Denis Cakar ja Jani Hyytiäinen ? ilistelivät syyskesän äänimaisemia Butik Turun 20’s partyissa. Koutu & Cakarin It´s All About House-klubi levittäytyy perjantaina Blankoon. Se jatkaa siitä, mihin päiväunet loppuu. Dreams ilta antaa vastapainoa arjelle, vastapainoa todellisuudelle ja vaihtoehdon perjantaille, unen laatu on deep, tech ja house. Covers Stars Heviä, rokkia vai poppia vai niitä kaikkia? Cover Stars haltuunottaa kotikaupunkinsa perjantaisella Showroomin keikallaan. Sekalaispussi sisältää makupaloja Bon Jovin, U2:n, Pinkin, Paramoren, Green Dayn, Volbeatin ja Kelly Clarkson lähivuosien hiteistä, nostalgiasävyin aromoiden. Musiikin ammattilaiset lupaavat myös ennalta arvaamattomia akteja kuulijoiden yllätykseksi. Timo Salmesmaa Timo Salmesmaa Mikä viini! -tapahtuma kutsui Sokos Wiklundin Wine & Deliin. Viininystävillä tarjoutui tilaisuus tutustua yli 20 viinitalon valikoimiin. Maistettavana oli luomuja kestävän kehityksen viinejä sekä uutuustuotteita. Jalojuomien ohella asiakkaat testasivat delin cocktailherkkuja sekä käsintehtyä suklaata ja tutustuivat juusto-uutuuksiin. Advinin Alban Bernardi toimi Eveliina Nivan ja Terhi Elsilän kanssa oppaana. Uudet opiskelijat ovat kiitettävästi värittäneet katukuvaa. Sosiaalija terveysalan opiskelijoiden sekä insinööriopiskelijoiden legendaariset kokoontumisajot, Tursajaiset, avaavat monen opiskelijan syyskauden. Torstainen akti kulminoituu Tursajaisvalaan ja avoimeen ilonpitoon Marilyn ja Vegasin parketeilla. Kansainväliyyttä viikkoon tuo ESN-vaihtareiden Students go wild -bileet.
25 Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET Jetset
Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 AAMUSET 26
27 A AMUSET MIELIPIDE Keskiviikko 16. syyskuuta 2015 KOLUMNI Aamuset 34. vuosikerta. Sitoutumaton Sanomalehtien liitto ry:n jäsen. KUSTANTAJA TS-Yhtymä/Turun Tietotarjonta Oy PL 600, 20101 Turku PAINOPAIKKA Turun Sanomat/Lehtipaino Artukainen INTERNET www.aamuset.? PÄÄTOIMITTAJA Lasse Virtanen 040 589 0820 MYYNTIJOHTAJA Susanna Lumikanta 050 465 3640 TOIMITUS aamuset@aamuset.? VAIHDE (02) 269 3900 (myyntipalvelu) ILMOITUSAINEISTOT aamuset.ilmoitus@aamuset.? AJATTELE positiivisesti. Eihän tilanne nyt niin paha ole. Asenne ratkaisee. Näitä ja muita yhtä typeriä lausahduksia kuulee läheisiltään turhankin usein. Vaikka vanhemmat kuolisivat, pitäisi hymyillä ja olla asiallinen. Vaikka saisi tietää olevansa vakavasti sairas, on itkeminen väärin. On totta, että omalla asennoitumisellaan saa ilmapiiriä positiivisemmaksi. Jatkuva asioiden märehtiminen ei ainakaan paranna tilannetta. Kuitenkin yhtä lailla fakta on myös se, että vaikeiden asioiden käsitteleminen ottaa oman aikansa. Sinä aikana täytyy saada rypeä pohjamudissa ja selvittää omia ajatuksiaan. Täytyy saada valittaa, itkeä ja huutaa, mutta olla myös hiljaa, jos siltä tuntuu. Kun asian saa käsiteltyä omassa päässään, valitus, itku ja huuto saattavat vähentyä ja jopa loppua. Siihen, kauanko aikaa prosessiin menee, ei ole valmista taulukkoa. Siihen voi mennä päiviä, viikkoja tai jopa vuosia. Se on täysin ihmisestä kiinni. Ihmisestä on kiinni myös se, mitkä asiat kokee vaikeiksi. Vaikka itse pitäisi jotakin asiaa merkityksettömänä, voi se toiselle olla suuri ongelma. Kaikkien elämänkokemukset eivät ole samanlaisia. JOKA tapauksessa vähättely on pahin mahdollinen vaihtoehto, kun toisen elämä on vaarassa hajota. Niin kauan kuin ei itse käy läpi täysin samaa tunneskaalaa, täysin samassa päässä, ei ole varaa arvostella tilannetta. Vähättelyn sijaan meidän pitäisi yrittää olla toisiamme kohtaan edes hieman inhimillisiä. Voisimme antaa aikaa ja olla tukena, parhaimmassa tapauksessa jopa kuunnella. Voi nimittäin olla, että seuraavalla kerralla onkin itse se, joka hyödyttömien elämänohjeiden sijaan kaipaa vain yksinkertaisesti halia ja ystävää. OONA KARHUNEN Valita vain KUVITTELIN mielessäni toisenlaisen kotimaan. Maan, josta oli ilo, onnellisuus ja turvallisuus kaukana. Pohdin, miten äitinä toimisin, jos ympärilläni arkeni täyttäisi totaalinen epäjärjestys ja sodan kauhut. Vastausta ei tarvinnut kauaa miettiä, itse asiassa se oli ihan kristallinkirkkaana edessäni. Huolehtisin tietenkin parhaani mukaan, että lapsillani olisi asiat niin hyvin kuin sellaisen kauheuden keskellä nyt ylipäätään voi olla. Jos olot kävisivät sietämättömäksi, olisi ainut mahdollisuus paeta. Etsiä turvallinen paikka. Pahimmillaan voisi joutua jättämään oman rakkaan kotinsa ja aloittaa matkan kohti tuntematonta. Paikkaan, jossa lapset saisivat taas olla lapsia, vailla murhetta ja huolta huomisesta, turvassa. Nyt kun me hyvinvointivaltiona olemme saaneet nauttia kaikesta hyvästä, mitä länsimainen ihmisoikeusja sivistysvaltio on on meille viime vuosikymmeninä tarjonnut, on aivan selvää, että on meidän vuoromme auttaa. Meillä on resursseja, taitoa, kykyä ja sydämen sivistystä. Meillä on ihmisoikeudet ja lähimmäisenrakkaus. Jo parituhatta vuotta sitten meille opetettiin, että kaikki mitä ihmisten tahdotte tekevän teille, tehkää samoin heille. Tai rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Nämä ikivanhat lauseet ovat ehkä ajankohtaisempia nyt, kuin milloinkaan aiemmin. Se, että olemme syntyneet Suomeen, on täydellinen sattuma. Olisimme aivan yhtä hyvin voineet syntyä mihin tahansa muuhunkin maailman kolkkaan. Siksi ja juuri siksi, että olemme etuoikeutettuja, elämän arpajaisissa ässän saaneita, on nyt meidän vuoro. Vuoro auttaa. Emme kysy pitääkö, vaan kysymme, miten voimme auttaa, mitä voimme tehdä. Ja me olemme kysyneet ja tehneet. Olemme todella oikeasti halunneet osallistua ja auttaa. On haluttu kerätä ylimääräisiä vaatteita, kenkiä ja leluja. On tarjottu aikaa ja taitojamme. On lahjoitettu rahaa. Joku on avannut kotinsa ovet. Yritykset, yhteisöt ja yksityiset ihmiset ovat toimineet parhaaksi katsomallaan tavalla ja kukin omien resurssien mukaan. Ilman pakkoa ja lähimmäisenrakkaudesta. Ihmiset, jotka tänne tulevat, tarvitsevat apua nyt. Me olemme sen ymmärtäneet ja toimimme. Suurella sydämellä sillä vastuulla, joka meillä sivistysvaltion asukkaina on. SATU KOSKINEN PUHEENJOHTAJA VARSINAIS-SUOMEN KOKOOMUSNAISET Ihmiset tarvitsevat apua juuri nyt RAAKA leikkauslista on tuotu päivänvaloon. Se ei hyvältä näytä. Kovimmat leikkaukset osuvat heihin, jotka jo valmiiksi taistelevat jokapäiväisen leivän eteen. Hallituksen näennäinen leikkauslista rikkaita varten on pelkkää savuverhon puhaltamista tyrmistyneiden ihmisten silmiin. Jo sen väliaikaisuus paljastaa pelkän ulkokuoren kiillotuksen, puhumattakaan ministerien yhden viikon palkatta olemisesta. Silkkaa sumutusta ja ihmisten ajattelukyvyn aliarvioimista. Näiden leikkurilistalla olevien asioiden eteen on vuosikymmenet taisteltu ammattiyhdistysliikkeessä sekä sen ulkopuolella. Nyt tämä hallitus aikoo romuttaa kaiken yhdessä hetkessä ja palauttaa Suomen 1800-luvulle, jossa työläiset olivat vain orjia. Hallitus on nyt totisesti näyttänyt todellisen alhaisen luonteensa näillä epäoikeudenmukaisilla leikkauksilla, jotka jälleen satuttavat niitä, jotka eivät pysty puolustautumaan. Turun Metalli 49 kehottaa kansalaisia näyttämään joukkovoimansa tätä raakaa hallituspolitiikkaa vastaan ja vaikka tarvittaessa yleislakolla lopettamaan tämän hallituksen seilaamiset! ANTERO PALOMÄKI PUHEENJOHTAJA TURUN METALLI 49:N TOIMIKUNTA Hallitus seilaa vaarallisilla vesillä TULISET tenorit esiintyvät Turun konserttitalolla perjantaina 9. lokakuuta, eivät 21. lokakuuta, kuten Kaupunki-sivulla (12.9.) väitettiin. Oikaisu