Lauttasaari on yksi Helsingin ostovoimaisimmista kaupunginosista 24 000 asukkaallaan. Saaren pidetty, hyperpaikallinen media on Lauttasaari-lehti, jota yli 80% saaren aikuisväestöstä lukee. (Taloustutkimus Oy) Lauttasaari-lehdessä mainostamalla on mahdollisuus tavoittaa myös se osa saaren asukkaista, joka ei seuraa sosiaalista mediaa. TÄSSÄ VOISI OLLA SINUN ILMOITUKSESI Soita 050 591 6466 tai meilaa seura@lauttasaari.fi ja pyydä tarjous! Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry 11.2.21 Nro 6 Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry *Ainoa kaupunginosalehti Uutismedian liiton Vuoden kaupunkilehti -kilpailun finaalissa 2018–2020. Saaren vaatehuolto pelaa Onko vaatevarasto jo kevätkunnossa? Jos nahka takista puuttuu nappi, kevätkenkien korkolappu läpättää tai silkkipaita kaipaa pesua, apu löytyy aivan Lauttasaaren kamaralta. Esittelemme saaren ompelimot ja pesulat sekä ainoan suutarin, joka myös hoitaa luistinten teroitukset. s. 67 H E L S I N K I 29 KUN SINUN ON AIKA MYYDÄ ASUNTOSI, Pyydä Tehokaksikko käymään – saat aidon, rehellisen hinta-arvion asunnostasi. Lisäksi kerromme tehokkaista työkaluistamme joiden avulla saat parhaan mahdollisen hinnan kodistasi. Ja mikä parasta saat kaksi koulutettua välittäjää yhden hinnalla! JA KUN PAIKALLISTUNTEMUKSELLA ON MERKITYSTÄ, Juuremme ovat syvällä Lauttasaaressa: toimistomme on ollut saarella jo vuodesta 1988 minkä lisäksi Roger on myös syntynyt ja kasvanut Lauttasaaressa. www.tehokaksikko.fi Marja Mannerroos Kiinteistönvälittäjä, LKV, DI Kaupanvahvistaja marja.mannerroos@kotijoukkue.fi p. 045 1100 660 Roger Mannerroos Kiinteistönvälittäjä, LKV, KTK Kaupanvahvistaja roger.mannerroos@kotijoukkue.fi p. 0400 411 221 Oy Mannerroos Ab LKV, Isokaari 48, 00200 Helsinki Vattuniemenkatu 19, 00210 Helsinki SOITA JA VARAA AIKA PALVELUPISTE LÄHDE HIIHTOLOMALLE PUHTAALLA AUTOLLA Verhoilupesu 99,90€ 28€ Kevyt sisäpuhdistus 030 660 6325 Kiinteistötoimisto Takio Lkv Asunnon myynti-, vuokrausja asuntosijoituspalvelut. www.takio.com Gyldénintie 9, 00200 Helsinki 020 741 7888 Arif Hamidulla, YKV, LKV 041-537 6060, arif@takio.com Loistavapohjainen pieni 5. kerroksen kaksio Kaartinkaupungissa kauniissa vuonna 1890 valmistuneessa talossa. Näkymät yli kattojen. VHP. 380 000 €, E= G 2013. Kasarmikatu 26, 2h, kk, kph 35,5m²
Salon Livonia on avannut ovensa osoitteeseen Vattuniemenkuja 8. Näin aluksi se tarjoaa parturi-kampaamopalveluita sekä kynsihoitoja ja pian on tulossa myös sokerointeja sekä kasvoja jalkahoitoja. Käytössä olevat hiustuotteet on eettisesti valmistettu ja he pyrkivät minimoimaan hiilijalanjälkensä. Yrittäjä Liene Petsalo kertoo heidän kehittävän tuoteja palveluvalikoimaa jatkuvasti ja toiveita otetaan mielellään vastaan. Salon Livoniassa on myös eräs kiinnostava ulottuvuus. Siitä tulee hoitolan ja käsityökaupan hybridi. ”Koska olemme itse käsityöläisiä, haluamme tuoda käsitöitä liikkeeseen myyntiin. Olemme kokoamassa käsityöputiikkia, johon etsimme nyt paikallisia käsitöiden tekijöitä, taidetta ja käyttötavaroita. Saa ottaa siis yhteyttä, jos haluaa käsitöitään meille myyntiin”, hän kannustaa. Yrityksen rakkaus käsitöihin näkyy siinäkin, että siellä on neulontatarvikkeita, jos vaikka haluaa tehdä käsitöitä hemmotteluhetken aikana. Jos haluat käsitöitäsi myyntiin, lisätietoa löydät osoitteesta salonlivonia.com/putiikki. KP R-Kioski Lauttasaari Tori kauppakeskus Lauttiksessa on lahjoittanut tuhat euroa Helsingin Kiekko-Tiikerit U12&U13-joukkueelle. Kyse on R-Kioskien välisestä kisailusta, jossa kioskit kilpailevat keskenään, mikä niistä saa myytyä eniten Hot Dogeja tietyssä ajassa. Parhaiten myyneet kioskit saavat päämajalta tuhat euroa, jonka he lahjoittavat itse valitsemaansa kohteeseen. Viime kisoissa menestynyt Lauttasaaren R-Kioski valitsi Kiekko-Tiikereiden U12&U13-joukkueen, jossa pelaa alueellista sarjaa vähän yli kaksikymmentä 2008 ja 2009 syntynyttä nuorta. ”Valitsimme nimenomaan tämän joukkueen sen Kaikki pelaa -toiminnan vuoksi, jonka avulla nekin nuoret, joilla ei olisi taloudellisia mahdollisuuksia kiekkoa harrastaa, pääsevät pelaamaan”, kertoo Lauttiksen R-Kioskin kauppias Sami Virrankari. U12&U13 joukkueenjohtaja Pekka Ketonen kertookin, että lahjoituksen ansiosta heillä on mahdollisuus tarjota harrastuspaikka yhdelle tai kahdelle pelaajalle, joilla muuten ei olisi taloudellisia edellytyksiä siihen. ”Tällainen lahjoitus on meille aivan uskomattoman hieno asia. Etenkin näin poikkeuksellisena aikana monia perheitä kohtaa taloudellinen epävarmuus ja valitettavan usealle työttömyyttä tai tavanomaista pienempää tulotasoa. Meille taas joukkueena ja seurana on itsestään selvää, ettei vanhempien taloustilanne saa vaikuttaa lasten harrastamiseen vaan kaikin keinoin pyrimme tukemaan perheitä”, hän sanoo. KP PÄÄKIRJOITUS 2 11.2. 2 2 1 S E U R A A L E H T E Ä S O M E S S A Ajassa 11.2.2021 Nro 6 LUKU LAUTTASAARESTA 7 % lauttasaarelaisista on saanut tai antanut naapuriapua viikoittain. Lähde: Helsingin kaupunginkanslia ?? Pullaa tarjolla! Ravintola & Catering Pisara jakaa su 14.2. laskiaispullia ja kahvia ilmaiseksi 300 ohikulkevalle ulkoilijalle kello 11 lähtien ravintolan edessä Itälahdenkatu 22 A kiitoksena hyvästä vastaanotosta Lauttasaaressa. KP Suomen kotiseutuliiton valinta Vuoden kaupunginosa ? ? ? L A U T T A S A A R I Korona-ajan yhteisöllisyyttä Mennyt vuosi on ollut kummallista aikaa. Moni kummallisuus jää varmasti myös historiaan, ja tuleville sukupolville kerrotaan, miten Korona-ajan Suomessa elettiin ja oltiin. Mutta ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Fyysisen läheisyyden hiipuessa konstit ovat olleet monet. Esimerkiksi omassa taloyhtiössämme Pajalahdentie 9:ssä järjestimme yhtiömme 80-vuotisjuhlakonsertin. Saksofonisti Olli Salmela, joka on myös talomme asukas, esiintyi pihallamme ja esitti upeita ja tunnelmallisia jazzkappaleita. Taloyhtiömme varmasti nuorin saksofonisti Alexander Byholm (7v) esitti myös oman tulkintansa kappaleesta Pink Panther. Asukkaat seurasivat konserttia pääasiassa omista ikkunoistaan ja jotkut seisoivat turvavälein pihalla. Useat muistelevat vieläkin tätä viime syksynä järjestettyä konserttia. Se ja moni muu vastaava Korona-ajan toiminta muistuttaa meille, että kun ajat ovat oudot, mieltä parantavista kulttuuriharrastuksista ei tule kokonaan luopua. Sen sijaan on oltava luova ja keksittävä tapoja, joilla yhteisöllisyyttä ja ihmisten hyvinvointia pidetään yllä kaikesta huolimatta. Myös Lauttasaari-Seura tekee kaikkensa, jotta tänäkin vuonna saarelaisten yhteisöllisyys entisestään lisääntyy. On kuitenkin tärkeää muistaa, että Lauttasaari-Seura on yhtä kuin me vapaaehtoiset saarelaiset, jotka annamme aikaamme tapahtumien järjestämiseen. Jos olet sitä mieltä, että jotain sinua kiinnostavaa toimintaa kaivataan, olet lämpimästi tervetullut sitä tekemään joko Seuraamme tai miksei myös omaan taloyhtiöösi. Meidän on hyväksyttävä viranomaisten asettamat koronarajoitteet, mutta niiden ahtaissakin puitteissa me aivan varmasti löydämme turvallisia tapoja toimia yhdessä. Juha Beurling-Pomoell Varapuheenjohtaja Lauttasaari-Seura R-kioski lahjoitti KiekkoTiikereille tuhat euroa Ross Ilola (vas.) ja Frans Grönros (oik.) kävivät vastaanottamassa R-Kioskin kauppiaan Sami Virrankarin lahjoittamat tuhat euroa. Uusi parturi-kampaamo ja hoitola saarelle Salon Livonia avasi Vattuniemeen. Tee hyvää laskiaispullalla Herkullinen tapa auttaa. Lauttasaaren seurakunta järjestää laskiaisleivonnaisten myynnin sunnuntaina 14. helmikuuta kello 12–14 osoitteessa Heikkiläntie 7A, 4. kerros. Myynnissä tuoreita laskiaispullia, kakkuja ja leivonnaisia. Myyjäisten tuotto menee Yhteisvastuukeräykseen. Siinä missä laskiaispullilla voi tehdä hyvää nyt, lauttasaarelaiset tekivät hyvää myös jouluna. Seurakunnan diakoniatyö keräsi joulun aikaan lahjoituksia saarelaisilta vähävaraisille perheille. Lauttasaarelaiset olivat innokkaita auttamaan. Keräyksessä saatiin viisikymmentä lahjakorttia, kolmekymmentä sukkaparia ja kaksikymmentä joulukukkaa. Niiden avulla diakonit lahjoittivat hyvää mieltä kymmeniin koteihin. Seurakunta ja avunsaajat kiittävät. KP
3 11.2.2021 Nro 6 KOKOSI ANNA KONTTINEN KYSYIMME Syötkö saarella? Maria Aika harvoin käyn saaren ravintoloissa. Nyt en ole käynyt pitkään aikaan. Suosikkejani on Casa Mare ja Persilja. Valitsen yleensä kasvisannoksen. Niko Kerran kuukaudessa käyn ravintolassa. Nyt korona-aikaan otan usein mukaan. Hanko Sushista pidän ja Casa Mare on kiva. Menen aika perinteisillä eli joko pizzalla tai sushilla. Sushin päällä voi olla joko kalaa tai rapua. Magnus Hanko Sushissa ja Kahvila Puhurissa olen käynyt. En käy ravintolassa kovin usein. Maiju Olen käynyt melkein kaikissa. Saarella ravintolassa syöminen riippuu vähän vuodenajasta. Kesäisin tulee käytyä useamminkin, talvella ehkä pari kertaa kuussa. Lucan pizzat ovat mielettömän hyviä. Tomaatti-mozzarella toimii aina. TEKSTI ja KUVA Katri Penttinen Helsingin kaupunginvaltuusto teki periaatepäätöksen Eteläsataman maankäytön suunnittelusta viime viikon keskiviikkona. Päätöksestä julkisuuteen nousi eritoten designmuseon rakentaminen. Päätökseen sisältyy myös Länsisatamasta Länsiväylälle johtava satamatunneli, joka kytkeytyy vahvasti Lauttasaareen. Satamatunneli olisi myrkkyä Länsiväylän kaupunkibulevardiksi muuttamiselle, minkä korkein hallinto-oikeus kumosi vuonna 2018. Bulevardisointi nousi yllättäen uudelleen esiin viime kesäkuussa, kun kaupunkiympäristölautakunta vaati Koivusaaren asemakaavaan varauksen Länsibulevardille. Tallinnan lautat Länsisatamaan Valtuuston 3. helmikuuta tekemän periaatepäätöksen mukaan koko matkustaja-autolauttaliikenne loppuu Eteläsatamassa. Tukholman matkustaja-autolauttaliikenne keskitetään Katajanokalle ja Tallinnan matkustaja-autolauttaliikenne Länsisatamaan. Jotta Länsisataman toimintoja voidaan laajentaa ja satamaliikenne järjestää sujuvasti, Länsisatamasta Länsiväylälle suunnitellaan satamatunneli. Periaatepäätöksen taustalla on runsaasti selvityksiä, joiden mukaan satamatoimintojen keskittäminen on kokonaistaloudellisesti paras ratkaisu. Se mahdollistaa myös satamatunnelin suunnittelun jatkamisen. Oletettavaa on, että tunneliin siirtyminen vie noin kymmenen vuotta kaavoituksen ja investointien suunnittelun takia. Satamatunneli olisi tarkoitettu vain Länsisataman raskaalle liikenteelle sekä Länsiväylän kautta satamaan ohjautuvalle henkilöautoliikenteelle. Tunneli toteutetaan Helsingin Satama Oy:n investointina. Alustava kustannusarvio on noin 180 miljoonaa euroa. Maanalaisen ajoyhteyden rakentaminen Länsiväylälle poistaisi raskaan liikenteen aiheuttamat haitat katuverkosta. Tunnelin tarkka linjaus on vielä avoinna. Satamatunneli raskaalle liikenteelle Vaihtoehtojen skenaariotarkastelussa todetaan, että järjestelyistä ei aiheudu suoria vaikutuksia alueen muulle maankäytölle ja kaavojen mukaiselle kehitykselle. Lauttasaareen liittyviä vaikutuksia arvoitiin ainoastaan Länsiväylän liikennemäärien lisääntymisen perusteella. Helsingin liikennetutkimustilaston mukaan vuonna 2019 Länsiväylällä kulki vuorokaudessa Koivusaaren kohdalla kaikkiaan noin 65 559 ajoneuvoa ja Salmisaaren kohdalla noin 49 536 ajoneuvoa. Lähteestä riippuen satamaliikenne tuo vuorokaudessa Länsiväylälle 4 000–5000 henkilöja pakettiautoa sekä 1 000 kuorma-autoa ja rekkaa. NykyisinLänsisataman osuus on siis alle kymmenen prosenttia Länsiväylän kokonaisliikenteestä. Raskaasta liikenteestä sataman osuus on vain kaksi prosenttia. Helsingin Sataman arvion mukaan satamaliikenteen määrä Länsiväylällä kasvaisi noin tuhannella ajoneuvolla vuorokaudessa. Lisäys nykyiseen liikennemäärään olisi Salmisaaren kohdalla kaksi prosenttia. Helsingin Sataman edustajien mukaan on oleellista, miten tämän ydinsataman liikenne on järjestetty. Kaupunkibulevardi taas esiin Koivusaaren osayleiskaavan valmistelussa Länsiväylä on ollut alusta alkaen moottoritie. Silti väylää on eri vaiheissa yritetty kääntää kaupunkibulevardiksi. Kun kaupunginvaltuusto hyväksyi osayleiskaavan tammikuussa 2015, kaupunginhallitus halusi, että alueen asemakaavoituksen yhteydessä selvitetään mahdollisuudet Länsiväylän muuttamiseksi bulevardiksi. Kun Koivusaaren asemakaavaehdotus viime vuoden kesäkuussa asetettiin nähtäville, apulaispormestari Anni Sinnemäki nosti taas kaupunkibulevardin esiin. Silloin lautakunta edellytti yhden äänen enemmistöllä, että kaavan jatkosuunnittelussa huomioidaan mahdollisuudet kaupunkirakenteen muunneltavuuteen, mikäli esimerkiksi valtuuston päättämän 2016 yleiskaavan mukainen bulevardisointi toteutuu Länsiväylällä. Lautakunta katsoi, että tämä edellyttäisi esitetyn korttelirakenteen ja katuverkon tarkastelua koko Länsiväylän varrelta kaava-alueella, jotta bulevardin varrelle on mahdollista toteuttaa yhtenäinen ja jatkuva, yleiskaavan mukainen kantakaupunkimainen korttelirakenne. Outoa lautakunnan kannanotossa on viittaus valtuuston 2016 päättämään yleiskaavaan, koska korkein hallinto-oikeus kumosi bulevardisoinnin vuonna 2018. Ei meritäytöille Kaavavalmistelijoiden mukaan lautakunnan edellyttämä kaupunkibulevardi voidaan toteuttaa vain muuttamalla yleiskaavaa uudella osayleiskaavalla. Tämän keinon Sinnemäki toi esiin Lauttasaari-lehden haastattelussa (12.12.2019), missä hän totesi, että ”Jos (Koivusaaren) asemakaava tehtäisiin puhtaalta pöydältä, siitä tulisi erilainen. Itse olisin sijoittanut asumisen painopisteen lähemmäksi Koivusaaren metroasemaa. Se sopisi kaupunkibulevardiajatukseen, jos yleiskaavaa päivitetään.” Samassa haastattelussa Sinnemäki sanoi, että ”jo 2020-luvulla on syytä päivittää yleiskaavaa tai tehdä uusia osayleiskaavoja Helsingin kasvusta riippuen. Ne kaatuneet kaupunkibulevardit voisivat olla osa päivitettyä yleiskaavaa”. Haastattelussa Sinnemäki kuitenkin rauhoitteli lauttasaarelaisia. Hän lupasi, ettei hyväksy meritäyttöjä Lauttasaaressa Koivusaarta lukuun ottamatta. Lauttasaari-Seuran kaavoitus-, liikenneja ympäristötyöryhmän saaman tiedon mukaan Koivusaaren asemakaavaehdotus on tarkoitus tuoda lautakunnan hyväksyttäväksi jo ensi kuussa. 5000 uutta asukasta Poliitikot vetoavat toistuvasti valtuuston 2016 hyväksymän yleiskaavan kaupunkibulevardeihin. Länsiväylän muuttamiseksi kaupunkibulevardiksi on tiettävästi tehty tuoreita rakennusalalaskelmia. Toteutuessaan ne toisivat Länsiväylän varteen jopa 5000 uutta asukasta raskaine meritäyttöineen. Lauttasaarelaisilla on ennen kuntavaaleja oikeus tietää, millä ohjeistuksella Länsiväylän liittymää Koivusaaren kohdalla valmistellaan. Onko kyseessä moottoritie vai muhiiko taustalla kaupunkibulevardi? Miten painotetaan liikenteen kokonaisetu ja massiivinen tiivistäminen jo valmiiksi rakennetulla kotisaarellamme? Saarelaisten kanta on selvä. Lauttasaari-barometrin (Taloustutkimus, 2019) mukaan 88 prosenttia lauttasaarelaisista vastustaa meritäyttöjä. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Kirjoittaja on Lauttasaari-Seuran kaavoitus-, liikenne ja ympäristötyöryhmän puheenjohtaja. Kumottu Länsibulevardi kummittelee Länsiväylä Katajaharjun sillalta itään. Lauttasaari-Seuran tietojen mukaan kaupunki suunnittelee taas kaupunkibulevardia Länsiväylälle. Se toisi lauttasaarelalaisten pelkäämiä meritäyttöjä ja massiivista rakentamista saaren pohjoisosaan. Satamatunnelille, joka rakennetaan Länsisatamasta Länsiväylälle kaupunkibulevardi soveltuu huonosti.
4 11.2.2021 Nro 6 VATTUNIEMEN kirjeenvaihtaja PA R A S TA S a a r e l l a 1. Levykauppa Itälahdenkadulla ”Sieltä saa vinyylejä. Siellä korjaavat myös flippereitä ja pajatsoja.” 2. Emmaus ”Sieltä löytyy myös hienoja käytettyjä kirjoja. Se on meidän yhteinen suosikki.” 3. Kauniit, vanhat kelottuneet puut ”Niitä näkyy merenrentojen kävelyreiteillä.” KASVOT Tekijöitä ja asukkaita Lauttasaaresta. Puhutaanko lukemisesta Käsi ylös vanhemmat, jos olette kuulleet alakoululaisten sanovan ”lukeminen on tylsää” tai ”ei ole mitään hyvää luettavaa”. Haluatteko kuulla salaisuuden? Yllä olevia lauseita on kuultu myös meillä, vaikka olen lasten lukemisen asiantuntija ja houkuttelen työkseni lapsia ja lapsiperheitä tarttumaan kirjoihin. Lasten lukemisen vähentymisestä ja lukutaidon huonontumisesta on puhuttu jo pitkään ja huolestunein äänenpainoin. Koulussa koetetaan motivoida oppilaita lukukirjan äärelle ja vanhemmat toivovat lapsensa lukevan. Miksi tätä periaatteessa tärkeäksi tiedettyä toimintoa tuntuu kuitenkin olevan niin vaikea ujuttaa arkipäiviin mukaan? Mitä asialle voisi tehdä? Esimerkin voima on ensiarvoisen tärkeä. Lapsi, joka kasvaa lukevassa perheessä, oppii pitämään sitä luonnollisena. Ja jos näkee vanhempansa aina kirjan sijaan puhelin kädessä, tulee tästä yhtä lailla luontevaa. Lukemisen pitää myös olla kivaa. Se ei ole jotain, mitä tehdään pakotettuna tai lahjottuna, vaikka lukurutiinin syntymisessä alkuun tarvitaankin toistoa ja sinnikkyyttä. Jokaiselle lukijalle on kuitenkin olemassa juuri se oikea kirja. Se tulee vain löytää. Samalla voimme unohtaa omassa lapsuudessa lukemamme romaanit. Niin kotimainen kuin käännetty lastenkirjallisuus voivat tänä päivänä paremmin kuin koskaan ja kirjastojen hyllyt pursuavat luettavaa joka makuun. Mutta ei meilläkään aina lueta, vaan lapset pelaavat niin, että peliajat paukkuvat. Se on normaalia, en minäkään jaksa koko aikaa lukea. Olen kuitenkin puhunut omille koululaisilleni paljon tasapainosta ja siitä, että hyvä arki koostuu niin velvollisuuksista kuin vapaa-ajasta. Näiden lomaan kannattaa ujuttaa myös lukemista, alkuun vaikkapa vartti päivässä ja ehdottomasti sinne vapaa-ajan puolelle. Jäittekö miettimään miten sen yllä mainitsemani oikean kirjan sitten voi löytää? Tule kirjastoon, jossa me lastenkirjallisuuden ammattilaiset tiedämme hitit, hudit ja ikäluokan ahmimat kirjat. Tai kysy minulta, autan mielelläni. Pauliina Eriksson Kirjoittaja on Vattuniemen koulun johtokunnan puheenjohtaja ja kahden koululaisen äiti. TEKSTI Hilkka Kotkamaa KUVA Into Teatteri, kirjallisuus ja yhteinen ystävä saattoivat Nina Honkasen ja Hannu-Pekka Björkmanin yhteen. Tällä viikolla he tekevät vuoroissa pitkää päivää, että viikonlopun ystävänpäivineen voisi viettää rauhassa perheen kanssa. Nina kirjoittaa romaania ja Hannu-Pekka kiirehtii lentokentälle, Kuusamoon viimeistelemään uusinta elokuvaa. ”Kyllä ystävyys ja rakkaus ovat meille sama asia, vaikea kuvitella toista ilman toista. Onhan se hienoa, kun omasta kodista löytyy se henkilö, jonka kanssa voi lähteä lenkille tai kirjastoon ja jonka kanssa voi jutella vapaasti elämän kaikki osa-alueet mukaan lukien”, pariskunta myhäilee. Tien risteyksessä Reilu vuosi sitten näyttelijä Hannu-Pekka oli elämänsä tienhaarassa. Kauppamatkustajan kuolema pyöri Kansallisteatterissa täysille katsomoille ja terveys petti sairaalakuntoon. Stressin runtelema kroppa opetti sanomaan ei houkuttaville työtarjouksille ja kysymään itseltään, mitä oikein haluaa elämältä. Näyttelijän mielessä väikkyi suurten estradien sijaan meren horisontti suoraan lenkkipolulta ja olohuoneen ikkunasta nähtynä. Hetki oli lähtöpiste muutokselle, pysähdys pakon sanelemana ”ettei kaatuisi viikatteen varteen” kuten Hannu-Pekka asian ilmaisee. Ja niin lakeuden pojasta tuli viime keväänä lauttasaarelainen. Muuttomatka Munkkiniemestä ei ollut pitkä kilometreissä, mutta mentaliteetti on toinen. Parikymmentä vuotta Lauttasaaressa asunut Nina esitteli hänelle saarella mansikkapaikkansa ja päätös oli muuttokuormaa vaille valmis. ”Minulle Lauttasaaren tunnelma oli täysi yllätys ja minusta – naurakaa vain ulkosaaristolaiset – tuntuu kuin olisi ulkosaaristossa. Avoimet rannat ja jokamiehenoikeus liikkua meren partaalla tekee saaresta valloittavan. Toinen yllätys on Lauttasaaren eloisuus. Näen toimintaa joka puolella ja eri ikäisiä ihmisiä ympärilläni. Tätä en huomannut aikoinaan käydessäni elokuvien teon yhteydessä Lauttasaaren teollisuuskiinteistössä sijainneessa Solar Filmissä.” Saareen on tuonut vipinää viime vuosina lapsiperheiden invaasio. Ninan muuttaessa saarelle kaksikymmentä vuotta sitten hän kuului lapsiperheiden vähemmistöön ja päivähoitopaikan sai jo seuraavana päivänä. Nyt saarelle on ollut pakko rakentaa massiivisesti kouluja ja päiväkoteja, koska sijainti on perheille mitä mainioin. Asukasprofiilista on tullut varsin kirjava, vain asuntojen korkeat hinnat jarruttavat nuorten tuloa saarelle. Kirjat ovat pelastus Pariskunnalla on kummallakin lapsuus rintamamiestalossa, samanlainen maailmankatsomus ja kiinnostus kulttuuriin, mutta Hannu-Pekka on löytänyt ison eron. ”Nina kirjoittaa kirjojaan yksin, mutta hänellä on laaja ystävien verkosto. Minä taas teen teatteria ihmisten ympäröimänä ja sosiaalinen piirini on pienempi. Joskus tuntuu, että me näyttelijät haluamme olla vapaa-ajalla erakkoja.” Yhteiselo on ollut parille hedelmällistä myös työnteossa. Koronan siivotessa kalentereita Nina ja Hannu-Pekka ovat toimittaneet yhdessä hiljakkoin ilmestyneen kirjan Pakopiste. Se on esseekokoelma, jossa joukko eturivin kirjailijoita – joukossa myös ystäviä – kirjoittaa siitä ”Mitä jos paluuta entiseen ei ole”. Kirjailijat pohtivat, miten elämä tai maailma pysäyttää ja mitä siitä voi seurata. Korona-aikaan on monen kulttuurin ammattilaisen meno, kiertue, messu ja ensi-ilta peruuntunut. Hannu-Pekan kohdalla teatteri on suljettu ja muita töitä on lähinnä aloitettujen töiden loppuunsaattaminen. Kirjallista työtä voi tehdä entiseen tapaan, mutta siinäkin messut, kirjailijavierailut ja esiintymiset on peruttu. ”On hyvä, että lukeminen on lisääntynyt. Se on antanut monelle toivoa ja valoa, kun esittävä taide ja tapahtumatuotanto ovat pannassa. Kirjaa voi lukea ja kirjoittaa poikkeusoloista huolimatta. Ja päivittäinen harrastus, käveleminen, on halpa ja terveellinen ajankulu.” ”Näihin maisemiin ei kyllästy koskaan. Meri, taivas ja maisema muuttuvat vuodenaikojen mukaan. Ympärillä on jatkuva luonnon tarjoama jännittävä näytelmä. Nyt odotamme jo seuraavaa näytöstä: kevään tuloa.” Lauttasaaren etuihin kuuluu myös palvelut. Vain Hannu-Pekan intohimo, antikvaarinen kirjakauppa puuttuu. Vanhoja kirjoja hän tarvitsee töihinsä, joista työn alla on kirja narrien historiasta. ”Ehkä se onkin hyvä, että kaikkea ei ole, niin tulee käytyä muuallakin kaupungilla.” Kevään lisäksi pari toivoo voivansa nähdä taas ikääntyneet vanhempansa turvallisesti. ”Jos esittävä taide on vielä pitkään pysähdyksissä, loppuu monelta alan ammattilaiselta leipä. Toisaalta rauhoittunut aikalaulu antaa aikaa kypsytellä ideoita ja uusia näkökulmia. Onneksi voi nyt kirjoittaa ja odotella seuraavan näytäntökauden jatkumista Kansallisteatterissa”, Hannu-Pekka toteaa. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Mielenrauha löytyi Lauttasaaresta Yhteinen ystävä saattoi Nina Honkasen ja Hannu-Pekka Björkmanin yhteen.
5 11.2.2021 Nro 6 RAVINTOLAT Ravintoloitsija Lauttasaaressa! Mitä ravintolassasi tapahtuu? Uusi kokki? Uusi ruoka lista? Uusi terassi? Uusi sisustus? Teemaviikot? Vai oletko avaamassa uuttaa ravintolaa, kahvilaa tai baaria saarelle? Vinkkaa Lauttasaari-lehdelle lauttasaari. ravintolat@gmail.com TEKSTI ja KUVAT Katja Pesonen Ravintola Louis avasi ovensa 13. tammikuuta Kiviaidankadulle. Saarelaiset odottivat malttamattomina tietoa siitä, millainen ruokapaikka tiloihin tulisi. Yllätys oli herkullinen: uusi Louis on välimerellinen à la carte -ravintola, jossa tuoksuu aito puuhiiligrilli. Ruokalista on monipuolinen ja sillä on pituutta. On pippuripihviä, grillipihviä, kanavartaita, erilaisia hampurilaisia, salaatteja, falafeleja, döneriä, pizzaa ja lapsille omat annoksensa. Menu näyttää siltä, että siihen on todellakin panostettu ja pelkkä puuhiiligrilli-sana saa veden kielelle. Pitääpä siis kokeilla puuhiiligrillissä grillattua kanan fileepihviä vuohenjuustolla, sipulirenkailla ja kermaperunoilla. Louisissa on pöytiintarjoilu. Vain lounaan lisukesalaatti haetaan buffetista. Annos on muhkea. Louisin annokset yleensäkin ovat tuhtia tavaraa ja niillä saa takuulla vatsansa täyteen useammaksi tunniksi. Hampurilaisissa käytetään vain kokolihaa ja esimerkiksi kanaburgerin kana on paistettu puuhiiligrillissä. Pizzat ja dönerit ovat listan huokeimmat, naudan ulkofileepihvit kipuavat 23,50 euroon. Hinnoissa on lounastarjous arkisin kello 10.3014, jolloin kaikki pihvit maksavat 15,90 euroa, leikkeet, kanapihvit ja grillilohi 14,90 euroa ja pizzat, dönerit ja salaatit 10,90 euroa. Tiloissa sijaitsi aikaisemmin Rugosa ja Louis ei ole tehnyt juurikaan muutoksia sisustukseen vaan se on edelleen yhtä tumma ja tyylikäs. Kassan luona on kattoon asti kohoava viiniseinä. Louis pyrkiikin panostamaan hyviin ja laadukkaisiin viineihin ja valikoimaa kartutetaan jatkuvasti. Luvassa on myös erikoisuuksia. Ravintoloitsija Ugur Kuzulla on toinen ravintola Lohjalla ja hän oli pitkään suunnitellut avaavansa toisen Helsinkiin tai Espooseen, kun tila Kiviaidankadulta tarjoutui eteen kuin sattumalta. Hän on koulutukseltaan kokki ja suunnitellut itse Louisin ruokalistan. ”Tarkoituksena on vaihtaa ruokalistaa puolen vuoden välein. Tällä hetkellä otamme lauttasaarelaisten toiveita vastaan ja kehitämme listaa sitä mukaa. Meille on esimerkiksi juuri tullut valikoimiin erikseen tilattava tapaslautanen, josta voi nauttia hyvien viinien kanssa. Tällaista toivottiin”, hän sanoo. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Aito puuhiiligrilli ja Välimeren makuja Ravintola Louisin ravintoloitsija Ugur Kuzu ja kokki Mitko tarjoavat muun muassa aidossa puuhiiligrillissä kypsennettyä Angusta. Ravintola Louis Puuhiiligrillissä grillattua kanaa vuohenjuustokruunulla ja kermaperunoilla. Kiviaidankatu 9 LH 1-4 ?? Avattu: 13.1.2021 ?? Talven aukioloajat: ma-to 10.30–21, pe 10.30–22, la 11-22, su 11-21 ?? Esimerkkihintoja: Blue cheese steak 23,50 e Kanavartaat 21,50 e Raclette burger 21,90 e Bindi tartufo classico 7,50 e Lohisalaatti 14,90 e ?? Erikoisuus: Tapaslautanen ja laadukkaat viinit Lounasväylä Esittelemme lounaan arvoisia ravintoloita Lauttasaaressa. LAUTTASAAREN KOKENEIN ASUNTOKAUPPIAS ERKKERI Kiinteistötoimisto Erkkeri Oy Lauttasaarentie 28 00200 Helsinki Kauppakeskus Lauttis Puhelin 09 682 4050 lkv@erkkeri.fi www.erkkeri.fi Miikka Oksanen LKV alalla 2018 alkaen 0400 371 185 Terhi Koponen vuokraneuvottelija 050 539 6480 KIINTEISTÖTOIMISTO Veli-Pekka Närhi tj, osakas alalla 1994 alkaen 0400 810 540 Markku Enström LKV, osakas alalla 1988 alkaen 0400 416 114 ASUNNOT • LIIKETILAT • MYYNTI • VUOKRAUS Vuokrataan 3 autohallipaikkaa Vattuniemestä. Pesumahdollisuus. Vuokra 100€/kk. Tiedustelut: Markku Enström 040 041 6114 / markku.enstrom@erkkeri.fi 59,5m2 Purjeentekijänkuja 9 B Erittäin haluttu ja arvostettu sijainti Merenkulkijanrannassa! Muuttovalmis 2H, K SAUNA + LASITETTU PARVEKE. Huoneistosta merinäköala. Hissitalon 4. krs. Energialuokka C2013. Hp. 593.000€. 43,5m2 Gyldenintie 10 E Hyväkuntoinen kulmahuoneisto 2H, K, KPH. Huippusijainti lähellä palveluita ja Metroa. Erinomainen sijoituskohde. Talossa on juuri valmistunut putkiremontti josta tulee vajaa 50.000 euron velkaosuus. Energialuokka D2007. Hp. 309.000€. 50m² Särkiniementie 10 Hyvällä paikalla, meren läheisyydessä 2H, IKK.KK, RANSK. PARV, KPH. Huoneisto sijaitsee 2/2 asuinkerroksessa. Taloyhtiön putkiremontti on juuri valmistunut, arvio tulevasta velasta on noin 48.000 €. Energialuokka F2013. Hp. 265.000€. Mahdollisuus ostaa myös autotalliosake 19 m² hintaan 22 000 € + tuleva velkaosuus n. 6.700 €.
6 11.2.2021 Nro 6 TARJOA LAPSELLESI KIVA TALVIPÄIVÄ! Lasten hiihtolomakurssit varattavissa Hiihtolomakurssit varattavissa: www.peuramaa. PEURAMAALLA LASKETTELUKAUSI PARHAIMMILLAAN! Liikunnan riemua raikkaassa talvisäässä! Alkeiskurssit Jatkokurssit Yksityisopetusta Lastenkurssien ilmoittautuminen alkanut: Kurssiaikataulut ja ilmoittautumiset: www.peuramaa.? Tuo lapsesi kokeilemaan, laskettelu on kiva harrastus! VIETÄ HIIHTOLOMAA PEURAMAALLA! Tarjoa lapsellesi kunnon hiihtoloma! Hiihtolomalla paljon erilaisia lastenkursseja ja yksityisopetusta. Kts. www.peuramaa.? • Kaikki hissit avoinna, rinteissä on paljon lunta • Lasten teemarinne ja pitkät mattohissit • Lasten pulkkamäki, pomppulinnat ja karusellit OPAS Monen pääasiallinen vaatetus voi tällä hetkellä olla lökäpöksyt, mutta kohta tulee sekin aika, jolloin saa pukeutua ihmisten ilmoille. Kannattaa valmistautua kevääseen korjauttamalla se nahkatakista pudonnut nappi, lyhennyttää viimein niiden kaapin perällä odottavien housujen lahkeet ja kuskata se silkkinen kesämekko pesulaan. TEKSTI Katja Pesonen
7 11.2.2021 Nro 6 I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI I LAUTTASAARI KAUPPAKESKUS LAUTTIS • LAUTTASAARENTIE 28, HELSINKI WWW.LAUTTIS.FI • ? & ? LAUTTIS • AVOINNA MA–LA 6–22, SU 9–22 Muista ystävää 14.2.! PALVELEMME SINUA MENNEN TULLEN! W E S T B E S T KU KK AK AARI LAU TT IS Hyvän palvelun kiinteistötoimisto Osta 2, maksa 1 •Favora hoitava käsivoide •Fiilus Arkeen mansikka 30 purutablettia •Melatoniini Orion 1,9mg pitkävaikutteinen 30 tablettia. LAUTTIKSEN APTEEKKI Tarjous voimassa 14.2. asti. Pieni kahvi ja pulla 3 € R-Kioskilta herkulliset eväät mukaan edullisesti. R-KIOSKI SILMÄASEMA Tarjous voimassa 28.2. asti. Lataa luuriin OmaPosti-sovellus ja näet, kun paketti on perillä. Lauttiksen OmaPosti ma–la 6.30–22 su 9–22 Lähetys Kauniskukka Oy Lähetys on luovutettu Lähetys T:mi Ystävät Lähetys on matkalla Kirje Helsingin kaupunki Saapuneet Uusi Lähetä Menu Lähetys Verkkokauppa Oy Lähetys on luovutettu 1.1. 2.1. 31.12. Kirje 7.1. OMAPOSTI Saapuneet Kaikki Tulppaaninippu + puolukkakuohujuoma 29,90 € (Norm. 35 €) Tulppaaninippu 15 kpl ja puolukkakuohujuoma (alkoholiton). KUKKAKAARI LAUTTIS Tarjous voimassa 14.2. asti. Supersuosittu Evolve Hyaluronihapposeerumi 25,90 € (Norm. 34,90 €) Tehokkaasti ihoa kosteuttava ja tasoittava tuote on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. LIFE LAUTTIS Tarjous voimassa 21.2.2021 asti. ? Talon Skagen salaatti 26,90 € / kg K-SUPERMARKET WESTBEST Ystävänpäiväleivos 4,90 € SILMÄLASIEN OSTAJALLE GATEAU Limellä ja vaniljalla maustettu juustokakkuleivos ystävälle! Voimassa 13.2. asti. Ompelimo Sormustin Eila Heinänen on pyörittänyt ompelimoaan lähes 40 vuotta. Sormustimessa tehdään normaalia vaatteiden korjausompelua, kuten napin ompelua, lahkeiden ja hihojen lyhentämistä ja muuta olennaista, korjataan ja valmistetaan kodintekstiilejä sekä suunnitellaan ja tehdään mittatilausvaatteita. Heinänen taitaa myös neuleiden korjaamisen. Kyse ei ole paikkaamisesta, vaan sellaisesta korjausompelusta, jossa jäljitellään korjattavaa neuletta. Hän tekee myös taideparsintaa ja nimikointeja, jotka ovat suosittuja erityisesti ristiäismekoissa. Näiden lisäksi siellä tehdään muodistamista. Muodistamisen avulla vanha, aikansa eläneen näköinen vaate muokataan nykyaikaan sopivaksi. Jos siis 30 vuotta vanhan jakun kasaritoppaukset häiritsevät, siihen on onneksi ratkaisu. Takista saadaan muokattua jopa mekko. Lauttasaarentie 16 Puh. 09 682 3328 Puh. 0500 603 745 Dresstar ompelimo Farkhonda Malestani perusti ompelimonsa Lauttasaareen 2017. Liikkeessä tehdään vaatteiden korjausompelua eli lyhennyksiä, kavennuksia, paikkauksia, vetoketjujen vaihtoa, napinompelua ja muuta kaikenlaisiin vaatteisiin ja tekstiileihin, myös nahkaan. Verhojen ja muiden kodin tekstiilien ompelu onnistuu sekin. Malestani lisäksi suunnittelee ja valmistaa vaatteita tilauksesta aina eleganteista juhlapuvuista vauvanmyssyihin. Liikkeessä on ollut alusta lähtien myynnissä juhlapukuja ja parhaillaan siellä on käynnissä juhlamekkojen loppuunmyynti 28. helmikuuta saakka. Kiviaidankatu 7 Puh. 045 3426774 Yksityistä ompelua Eläkkeellä oleva Ritva tekee harrastuksenaan sekä vaatteiden korjausta ja tuunausta että kodin tekstiilien ompelua. Hän käy kerran viikossa työhuoneellaan kampaamo Funny Stylen alakerrassa. Hänellä ei ole säännöllisiä aukioloaikoja, vaan tapaamisaika sovitaan etukäteen. Lauttasaarentie 35 Puh. 044 506 7652 Lauttasaaren suutari Kimmo Soininen on pyörittänyt suutariliikettään Lauttasaaressa yli 20 vuotta. Perinteisten suutarintöiden lisäksi siellä tehdään myös avaimia, kaiverruksia, korjausompeluita, vetoketjuja sekä luistimien, veisten ja saksien teroituksia. Luistimien teroitukseen kannattaa varata aika seuraavalle päivälle, mutta pika-apuakin kannattaa tiedustella. Tarvittaessa saa myös noutopalvelua ja kuljetuksen. Lauttasaarentie 36 Puh. 040 8244191 Kuteet kuntoon Monen pääasiallinen vaatetus voi tällä hetkellä olla lökäpöksyt, mutta kohta tulee sekin aika, jolloin saa pukeutua ihmisten ilmoille. Kannattaa valmistautua kevääseen korjauttamalla se nahkatakista pudonnut nappi, lyhennyttää viimein niiden kaapin perällä odottavien housujen lahkeet ja kuskata se silkkinen kesämekko pesulaan. TEKSTI Katja Pesonen Pesulat Sol Pesulapalvelut Arkija juhlavaatteiden sekä kodintekstiilien pesu, korjausompelua ja tekstiilikierrätyspiste. Lauttasaarentie 18 Puh. 040 779 7208 Clean Kalle Yksi harvoista pesuloista, joka käyttää hiilivetykonetta kemialliseen pesuun. Toisin kuin muussa kemiallisessa pesussa, hiilivetypesusta ylijäävä neste on ympäristöystävällistä. Valikoimissa on myös emulsioivia aineita käyttävä Wetclean-pesu, jota sitäkin voidaan käyttää kemiallisen pesun sijaan. Siinä käytettävät aineet eliminoivat veden huonot ominaisuudet ja hyödyntävät hyvät, joten siksi se sopii erikoistoimenpiteitä vaativille vaatteille, kuten puvuille, neuleille ja silkille. Lauttasaarentie 31 Puh. 09 672397 Äidin Pesu Ky Pitkän linja pesula Lauttasaaressa. Vattuniemenkatu 7 Puh. 09 6750 87 Perinteikäs Pajalahden pesu Pesee niin vaatteet kuin kodintekstiilit hyvään hintaan. Pajalahdentie 9 Puh. 040 0522390
RAVINTOLAOPAS Missä tänään vieraillaan ja mistä haetaan ruoka kotiin? Päivällisravintola ILMOITUS Lounasravintola Baari Kahvila T =Takeaway KK =Kotiinkuljetus ravintolalta W = Kotiinkuljetus Wolt.fi F = Kotiinkuljetus Foodora.fi RAVINTOLOITSIJA, MUKAAN RAVINTOLAOPPAASEEN? 35€ + alv / lehti. Ota yhteys mediamyyntiin: Leena Valtola 050 591 6466 tai seura@lauttasaari.fi. 8 11.2.2021 Nro 6 Koruliike Pearly Parrot Kelloja kultaseppä Paristonvaihdot Korut, kellot, lahjat Av. ma 11-18, ti-pe 12-17 Gyldenintie 6, 050 4143791 pearlyparrot.fi Paikka Osoite Mikä Auki Tarjolla Bar 52 Heikkiläntie 2 bar52.fi 09 626 940 Heikkiläntien maineikas ja nostalginen kotiruokapaikka. Päivittäin viisi reilua ruokalajia. Lisäksi keitto, kalaja salaattipöytä ja kahvi. Lounasaika arkisin 10.30–15. Happy hour -juomalista klo 9-20. Kestosuosikki: maksa, läskisoosi, lihapullat. T ma-to 9-24 pe-la 9-01 su 12-24 Paseo Café & Grill Itälahdenkatu 1a paseo.fi 050 351 5449 ma-to 9.30-20 pe 9.30-21 la 10-21, su 10-19 Veijarivuoren rannassa hiekkatien varrella. Puinen kahvilarakennus ja sitä ympäröivä luonto saaristonäkymin ihastuttavat kaikkina vuodenaikoina. Takka luo tunnelmaa katetulla terassilla. Lounas klo 11 14.30. Kestosuosikki: kalaruoat, burgerit ja Paseon Gelato. T Casa Mare Gyldenintie 6 ravintolacasamare.com 020 7424 260 Saaren ikivihreitä. Lounasaika arkisin klo 11-14. Kaupunkia kotoisampi – koko perheen ravintola. Neljä erikokoista kabinettia taipuvat moneen tilaisuuteen ja juhlaan. Koirat tervetulleita. Kestosuosikki: Paholaisen broileri ja pizzat klassikkoja. T F W ma-to 11-21.30 pe 11-22 la 12-22, su suljettu Korat Café Gyldenintie 9 koratcafe.fi 050 3135 889 Vain pari kivenheittoa Gyldenintien metroasemalta. Tarjoaa aitoa thaimaalaista kotija katuruokaa. Tulista ja miedompaa. Myös vegeä ja vegaanista. Kestosuosikki: curry-annokset. Lounasaika 11-14.30. T ma-pe 1121 la 12-21 Limone Nahkahousuntie 1 limone.fi 050 562 5010 Italialainen mutkaton ja hauska trattoria Nahkahousuntien kulmassa. Keittiössä aitosisilialaista osaamista. Herkullinen leipä. Lounas klo 11-15. Kestosuosikki: Di Parma -pizza ja Katkarapupasta. T F W ma-to 11-21 pe-la 11-22 su 12-21 Lumbini Vattuniemenranta 2 ravintolalumbini.fi 045 602 5561 Aito nepalilainen ravintola Vattuniemenrannan satamamiljöössä. Ilmava sali. Kestosuosikki: Butter Chicken ja Chicken Tikka Masala. Kokeile myös kasvispyöryköitä. T F W ma-to 11-20 pe 11-21 la-su 12-21 Osaka Sushi Vattuniemenkatu 13 osakasushi.fi 050 592 9990 Vattuniemen runsas sushibuffet salaatteineen ja lukuisine lämpimine ruokineen. Keittiössä testattua japanilaista osaamista. Susheja kappalehintaan. Terassipöytiäkin. Kestosuosikki: sushibuffet. T F W ma-pe 10.30-20.30 la-su 12.00-20.30 Rixi-Baari Isokaari 24 rixibaari.fi 09 677 320 ma-pe 10-23 la-su 10-24 Isokaaren sporttinen legenda, monien olohuone iltaisin. Sisällä TV:n jättiruutu urheilutarjonnan seuraamiseen. Perheystävällinen ravintola, jonka terassilla oma leikkipaikka lapsille. Pizzat myös vegaanisena. Kestosuosikki: pizzat ja kebabit. T KK F Bistro Telakka Vattuniemenranta 5 bistrotelakka.fi 050 3231 961 ma-pe 11-14 Pursiseura Sinbadin rakennuksessa sijaitseva valoisa bistro tarjoilee rehtiä ruokaa sopivalla twistillä ja satamanäkymin. Syysja talvikauden Telakka toimii lounasja tilausravintolana. Kesäkautena aurinkoinen terassi. Lounas klo 11-14. Kestosuosikki: savulohi. T Maggio Kiviaidankatu 9 Maggio.fi 040 170 2010 Nopeasti vankkaan suosioon noussut pizzeria on täynnä Italiaa musiikista viinivalikoimaan ja keittiöstä lautaselle asti. Pizzoissa napolitana-pohja. Myös salaatteja. Iltaisin pöydissä syttyvät kynttilät. Kivenheitto Heikkaanaukiolta. Kestosuosikki: ruokaisa Maggio-pizza. T KK ma-pe 10-22 la-su 11-22 Maharaja Särkiniementie 5 ravintolamaharaja.fi 010 292 6699 Särkiniementien sympaattinen intialainen ravintola, joka tarjoaa niin tandooriruokia kuin naan-pizzojakin, kebabeja ja rullia unohtamatta. A-oikeudet. Maista Maharaja-pizza. Kestosuosikki: butter chicken. T KK F W ma-pe 11-20.30 la-su 12-20.30 Wanha Herra Itälahdenkatu 7 09 6211 931 ma-pe 14-22, la-su 12-22 valomerkki 21.30 Itälahdenkadun instituutio. Viime vuosisadalla perustetussa ravintolassa asianmukaiset baarikujeet: biljardi, darts ja yksi saaren ainoista jukeboxeista. Terassi käytössä läpi vuoden. Kestosuosikki: iso tuoppi ja talon lihapiirakka. AFG Restaurant Itälahdenkatu 27 A 1 fb AFG Restaurant 046 948 6360 Tilavassa, valoisassa salissa tarjotaan monipuolista valikoimaa eurooppalaisia ja aasialaisia ruokalajeja. Laaja lounasbuffet vaihtuu päivittäin. Ala cartelta myös pizzaa, kebabeja ja afganistanilaisia annoksia. Kestosuosikki: grillissä paistettu lampaanliha. T KK F ma-su 10.30-21 Persilja Tallbergin puistotie 1 ravintolapersilja.fi 09 621 6727 ma-pe 10.30 -22 la 12-22 su 12-20 Tunnelmallinen perheravintola välimerellisellä keittiöllä. Arkisin runsas noutopöytälounas klo 15 asti ja viikonloppuisin monipuolinen brunssi klo 12-16. Päivällisellä ala carte -listan herkut, myös pizzoja. Kestosuosikki: naudan sisäfilevarras. T Hanko Sushi Lauttasaarentie 28 050 5228208 hankosushi.fi Tyylikäs ketjuravintola, jossa annokset valmistetaan tilauksesta ja niissä käytetään vain vastuullisesti pyydettyjä mereneläviä. Lounas arkisin klo 15 asti. Koti-iltoihin tarjolla jaettavia lajitelmia. Kestosuosikki: 12 palan Medium-lajitelma. T F W ma-pe 11-21 la 12-20 su 12-19 Luca Lauttasaarentie 28 050 466 1499 pizzerialuca.fi Suomen parhaan pizzerian palkinnon voittanut napolilaistyylinen pizzeria. Rento ja lämminhenkinen seurustelupaikka, jossa viihtyy pidempäänkin. Uutuutena perjantailounas. Kestosuosikki: Pizza Diavola. T F W ma-to 16-21 pe 11-22 la 13-22, su 14-20 Louis Kiviaidankatu 9 044 9857 663 ravintolalouis.fi Vattuniemen uusi välimerellinen ruokaravintola, jonka herkut valmistetaan puuhiiligrillissä. Listalta löytyy pihvejä, burgereita, pizzaa ja döneriä eli varmasti jokaiselle jotakin. Annoksiin kuuluu monipuolinen salaattibuffet. Myös viihtyisä viinibaari. T ma-to 10.30-21 pe 10.30-22 la 11-22, su 11-21 UUSI Mama´s Deli Keittiö Otaniemessä fb Mama´s Deli / ig mamasdelikh 041 7144 882 Maman kotiruokaa kätevästi kotiinkuljetuksella. Ruokalista facebook-sivuilla, myös vegaanisia vaihtoehtoja. Tilaukset viimeistään edellisenä päivänä, kuljetus sisältyy hintaan. Myös catering-palvelu, juhlatilat ja astiavuokraus. Kestosuosikki: perjantain lasagnet. KK Tilaus edellisenä päivänä klo 18 mennessä. Toimitukset arkisin klo 13-15. Puhuri by Tartine Kauppaneuvoksentie 18 fb PuhuribyTartine ig puhuribytartine ma-pe 11-15 Vegaaninen lounaskahvila Punaisen Huvilan idyllisessä miljöössä. Tarjolla ranskalaisen keittiön klassikkoja vegaanitvistillä. Listalla päivittäin myös gluteeniton keitto. Myös erikoiskahvit ja jälkiruokia. T UUSI UUSI Joko teidän pihallanne liehuu Lauttasaari-viiri? SEURA HAASTAA TALOYHTIÖT Lauttasaari-Seura haastaa saaren taloyhtiöt hankkimaan salkoihinsa Lauttasaaren oman viirin. Viiri saa olla aina liehumassa, vain virallisina liputuspäivinä se vaihdetaan valtakunnan sinivalkoiseen lippuun. Tavoitteena on, että Lauttasaari-päivien aikaan syyskuussa kaikissa saloissa liehuisi Lauttasaari-viiri. Viirejä voi ostaa Lauttasaari-Seuran toimistolta jäsenhintaan 80 € (norm 100 €). JOKO TEIDÄN TALOSSA LIEHUU LAUTTASAAREN OMA VIIRI? Kauppaneuvoksentie 18 • seura@lauttasaari.fi • puh. 050 591 6466 Lauttasaari-Seura haastaa saaren taloyhtiöt hankkimaan salkoihinsa Lauttasaaren oman viirin. Viiri saa olla aina liehumassa, vain virallisina liputuspäivinä se vaihdetaan valtakunnan sinivalkoiseen lippuun. Tavoitteena on, että Lauttasaari-päivien aikaan syyskuussa kaikissa saloissa liehuisi Lauttasaari-viiri. Muistattehan tarvittaessa sopia viirin käytöstä taloyhtiönne huoltoyhtiön kanssa. Hinta LauttasaariSeuran jäsenille SEURA HAASTAA TALOYHTIÖT Lauttasaari-Seura haastaa saaren taloyhtiöt hankkimaan salkoihinsa Lauttasaaren oman viirin. Viiri saa olla aina liehumassa, vain virallisina liputuspäivinä se vaihdetaan valtakunnan sinivalkoiseen lippuun. Tavoitteena on, että Lauttasaari-päivien aikaan syyskuussa kaikissa saloissa liehuisi Lauttasaari-viiri. Viirejä voi ostaa Lauttasaari-Seuran toimistolta jäsenhintaan 80 € (norm 100 €). JOKO TEIDÄN TALOSSA LIEHUU LAUTTASAAREN OMA VIIRI? Kauppaneuvoksentie 18 • seura@lauttasaari.fi • puh. 050 591 6466 Viiri on myynnissä Lauttiksen pohjakerroksen Info Express -myymälässä ja LauttasaariSeuran toimistolla. Tiedustelut: seura@lauttasaari.fi tai puh. 050 591 6466. Viirejä on kahta pituutta: 4m ja 5m. Viirin oikea mitta on noin puolet lipputangosta. Viirit myynnissä Lauttiksen Brand Store -myymälässä, Lauttasaarentie 28. Taloyhtiöt huom! Sopikaa tarvittaessa viirin käytöstä huoltoyhtiönne kanssa. 80 € (norm. 100 €) LAUTTASAARI-SEURAN JÄSENKORTILLA
9 11.2.2021 Nro 6 -60-80% MOOTTORISÄNKYJÄ alk. MOOT TORISÄNKY JÄ 199 € RUNKOSÄNKYJÄ -60-80% JENKKISÄNKYJÄ -60-80% Lähikauppakeskuksen ulkotorilla apteekin vieressä RUOHOLAHDESSA Itämerenkatu 21 TO 11.2. klo 10-19 PE 12.2. klo 10-19 LA 13.2. klo 10-16 MA 15.2. klo 10-19 TI 16.2. klo 10-19 KOTIMAAN LAADUKKAAT SÄNGYT JA SOFFAT SUORAAN TEHTAILTA HYVITÄMME VAIHDOSSA vanhat sohvak alustot ja sängyt HYVÄLLÄ HINNALLA! MEILTÄ ILMAINEN KOTIINKULJETU S AVAJAISET AVAJAISET -60-80% -60-80% SÄNKYJÄ & PETAUSPATJOJA YM. PALJON PALJON MYÖS SOHVIA RAJUIN HINNOIN! Tehtaiden varastoeriä, malleja ja uutuuksia -60-80% PETAUSPATJOJA alk. 16 € PETAU SPATJA T UUTUUS! HIERONTAT UOLI alk. 100 € SÄNKYJ Ä Itämerenkatu 21, HELSINKI, Ruoholahdessa, lähikauppakeskuksen ulkotorilla apteekin vieressä sankysoffavarasto@gmail.com Puh. 0400 666226 / sankysoffavarasto.com SÄNKYJA SOFFAVARASTO Meillä voit maksaa osissa! KOROTONTA JA KULUTONTA MAKSUAIKAA! KOTIMAISIA SOHVIA RAJUIN HINNOIN! KULMASOHVIA RAJUIN HINNOIN! alk. 399 € KULMA SOHVI A alk. 299 € MEKAN ISMISOHVI A LUOTETTAVAA KOTIMAISTA LAATUA Valmistusta suurella ammattitaidolla vuodesta 1986. alk. 199 € KANG ASJA NAHK ASOHV IA TULE JA OSTA TURVALLISESTI MEILTÄ Tue kotimaista työtä! VUODESOHVIA RAJUIN HINNOIN! MEKANISMISOHVIA RAJUIN HINNOIN! alk. 199 € VUOD ESOHV IA Nyt kannattaa tulla pyytämään tarjous! Uutuus malli meillä! HIERONTAT UOLIA Tule kokeilemaa n alk. 199 € KANG ASJA NAHK ASOHV IA alk. 100 € SÄNKYJ Ä SU 14.2. kiinni
10 11.2.2021 Nro 6 Larutorin rivi-ilmoitukset 8 €/rivi. Noin 25 merkkiä/rivi. Lähetä tekstisi seura@lauttasaari.fi tai soita 050 591 6466. ENNEN Lauttasaarelaiset toimijat! Tapahtumatiedot napakasti jäsenneltynä (mitä, missä, milloin) ilmestymisviikkoa edeltävänä perjantaina klo 12 mennessä osoitteeseen lehti@lauttasaari.fi. Toimitus valitsee ja tarvittaessa lyhentää tiedot. TAPAHTUU TAIDE Elämän monet kerrostumat -näyttely 18.2. asti, Galleria Fogga, Lauttasaarentie 6. Yksitoista taiteilijaa kertoo sekä kuvin että Susanna Jussila myös sanoin miten elämä heille näyttäytyy. Taiteilijat: Outi Antila, Susanna Jussila, Katri Kokki, Ari Kreusch, Minna Lehtonen, Liina Länsiluoto, Emmi Ohraniemi, Sari Mansala, Marianne Matikka, Jani Rättyä, Markku Uusitalo. Korkeammilla taajuuksilla -näyttely 22.2. asti, Kulttuurikeskus Sähinä, Heikkiläntie 10. Saana Vähä-Kouvolan liilan ja viininpunertavan sävyisiä maalauksia, jotka kannustavat rohkeuteen ja elämään aitona itsenään. Batman ja muita -näyttely 5.3. asti, Hiusmuotoilu Naxet, Tallbergin puistotie 1. Liisa Sivénin akvarelleja. SEURAKUNNAT LAUTTASAAREN SEURAKUNTA Heikkiläntie 7A, 4. krs. Päämessu sunnuntaisin klo 11 seurakunnan Facebookissa suoratoistona. Viikkomessu keskiviikkoisin klo 19, enimmäisosallistujamäärä 10 henkilöä, mukaan lukien messun toimittajat. Sunnuntaisin messujen jälkeen klo 12.3013, jaetaan ehtoollista kaikille halukkaille koronaturvallisesti Heikkiläntien seurakuntasalissa. Käytäntöä jatketaan niin kauan kuin tiukat koronasuositukset ovat voimassa, emmekä pysty joukolla kokoontumaan messuun. Tarvittaessa saat yksityisen ehtoollisen päivystävältä papilta, puh. 09 2340 4302. Soita ja sovi aika. Laskiaisleivonnaisten myyntiä su 14.2. klo 12–14, Heikkiläntie 7A, 4 krs. Myynnissä tuoreita laskiaispullia, kakkuja ja leivonnaisia. Liikuntaesteiset ja iäkkäät voivat tarvittaessa tilata leipomusten kotiinkuljetuksen Lauttasaaren alueella. Kotiintoimituspäivä on pe 12.2. Myyjäisten tuotto ohjataan Yhteisvastuukeräykseen. Tiedustelut diakoni Taina Viherkari puh. 050 380 3532 Seurakunnan kokoava toiminta on tauolla 28.2. saakka. Heikkiläntie 7:n väistötilaan voi tulla hiljentymään arkisin klo 10–18 välisenä aikana, pidämme huolta turvajärjestelyistä. Käytäthän kasvomaskia, ellei sen käyttöön ole terveydellistä estettä. Diakoniatoimiston päivystyspuhelin ti ja to klo 10–11 puh. 09 2340 4318 Päivystävä pappi arkisin klo 9–21 puh. 09 2340 4302. JOHANNES FÖRSAMLING Heikasvägen 7 Högmässa sön 14.2. och 21.2. kl 12 i Johanneskyrkan strömmas via facebook.com/ johannesforsamling och kan ses i efterhand via församlingens YouTube-kanal. HELSINGIN BAPTISTILÄHETYS Vattuniemenkatu 9 Kerhopyhäkoulu su 14.2. klo 14. Nettihartaus su 14.2. klo 14. Pertti Hottinen. TEKSTI ja KUVAT Ville Elomaa Lauttasaarelainen kultaseppä Teuvo Paakkari perusti Kultasampo Ky -nimisen yrityksen kesäkuun alussa 1955. Paakkarit asuivat Lounaisväylä 19:ssa sijaitsevassa rivitalossa ja yrityksen toiminta alkoi sen askarteluhuoneessa. Keväällä 1958 Paakkari avasi osoitteessa Lauttasaarentie 11 oman liikkeensä, jonka nimeksi tuli Kultaja kelloliike T. Paakkari & Co. Kultasampo Ky:llä oli lisäksi tehdas Kaisaniemenkadulla ja toinen liike Eerikinkadulla. Tehdas ei valmistanut vain kultasepäntuotteita, kuten koruja, vaan myös esimerkiksi veneiden metalliosia ja jopa pullonkorkituskoneen Alkolle. Vuonna 1974 Kultasampo Ky:n liike muutti Lauttasaarentie 11:sta vastapäätä katua osoitteeseen Lauttasaarentie 14, jossa se toimi vuoteen 1983 saakka. Tehdas muutti 1960-luvulla Köydenpunojankadulle ja myöhemmin sieltä Pitäjänmäen kautta Suomenojalle ja sitten edelleen Olariin. Teuvo Paakkari siirtyi eläkkeelle 1980-luvun lopulla. Lauttasaaren vesitornista pienoismalli Kun Lauttasaaren vesitorni valmistui keväällä 1959, se herätti suurta huomiota modernilla rakennustekniikallaan ja ulkonäöllään. Lauttasaaren vesitorni oli koko maamme ensimmäinen merkittävä sienenmuotoinen vesitorni. Teuvo Paakkari sai vesitornista idean hyödyntää sen tunnettuisuutta ja suunnitteli hyvin erikoisen esineen. Hopeinen Lauttasaaren vesitorni seisoo puusta valmistetulla muhkuraisella jalustalla, ikään kuin se kohoaisi kalliolta tai saarelta. Tornin vieressä jalustan reunalla on pieni hana. Pienoismalli on tarkoitettu liikelahjaksi tai palkinnoksi ja lisäksi se on myös viinikarahvi. Vesitornin tilavuus on 1,6 litraa ja se on mittakaavassa 1:200. Hopeaa vesitorniin on käytetty lähes kilo. Vesitorneja ei kuitenkaan valmistanut Kultasampo Ky, vaikka niin annetaankin ymmärtää liikkeen vuoden 1959 lopulla julkaistussa mainoslehtisessä. Teuvo Paakkari tilasi vesitornit ystävältään, hopeaseppä Veikko Reinikalta. Reinikka käytti alihankkijoinaan Jollaksessa asunutta metallinpainaja Eero Paasivirtaa ja Piipposen puusepänverstasta, joka oli Uudenmaankadulla. Kaikkiaan kuusi vesitornia Teuvo Paakkari kertoi Lauttasaari-lehden haastattelussa vuonna 1969, että vesitorneja valmistettiin kaupunginhallituksen luvalla kaikkiaan kuusi kappaletta. Kaksi vesitorneista oli tuossa vaiheessa vielä jäljellä Paakkarilla. Yhden vesitornin Paakkari lahjoitti syksyllä 1959 Drumsö Runt -melonnan palkinnoksi. ”Lauttasaaren Sienen” piti toimia seuraava kymmenvuotiskausi kiertopalkintona, mutta koko kilpailua ei järjestetty enää niin kauan. Toinen vesitorni lahjoitettiin vuonna 1962 Helsingin Kisaveikkojen toimesta viestijuoksun kiertopalkinnoksi jaettavaksi kahdeksan urheiluseuran kesken. Yksi näistä seuroista oli Lauttasaaren Pyrintö. Teuvo Paakkari oli HKV:n aktiiveja ja epäilemättä lahjoituksen takana. Urheilupalkinnoiksi päätyneiden vesitornien myöhemmästä kohtalosta ei ole tietoa. Lauttasaarelainen urheiluvaikuttaja Eino Kalpala osti Paakkarilta yhden vesitornin ja vuonna 1983 myös Lauttasaaren säätiö hankki sellaisen kokoelmaansa. Kalpalan omistama vesitorni päätyi huutokaupasta allekirjoittaneen haltuun syksyllä 2020. Kahdesta muusta hopeavesitornista ei ole minkäänlaista tietoa. Kaikki hopeavesitornit tiettävästi valmistettiin joko vuonna 1959 tai 1960-luvun alussa. Hopeinen Lauttasaaren vesitorni on tarkkaa ja kaunista hopeasepän työtä ja niin on myös sen jalusta hieno puusepän taidonnäyte. Vesitornin seinien uurteet ja ”sienen heltan” on tehnyt metallinpainaja. Katto on kiiltävä ja kuvioton luultavasti siksi, että siihen olisi ollut helppo tehdä kaiverruksia. Jokainen vesitorni on täsmälleen samanlainen ja tehty tarkkojen mittojen mukaan, mutta kaikki jalustat ovat uniikkeja. Viinikarahvina vesitorni ei ole käytännöllinen. Tornin sisäpuolen puhdistaminen on vaikeaa, koska vain ”kattotasanne” toimii pienenä korkkina. Esineenä hopeinen vesitorni on upea ja todellinen erikoisuus. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Lähteet: Lauttasaari-lehdet 1969 ja 1974 artikkeleita Helsingin Sanomissa 1959 ja 1961 Kultaseppä Tuomas Hyrsky Kultaseppä Hans Kumlin Henri Paakkari Hopeisen vesitornin arvoitus Lauttasaaren vesitorni on varmasti maamme ainoa, josta on tehty hopeinen pienoismalli. Miksi tällainen esine suunniteltiin ja kuka oli sen takana? Lauttasaaren sieni mainoslehtisessä 1959. Hopeisia vesitorneja on valmistettu kuusi kappaletta. VUOKRALLE TARJOTAAN Kalust. asuntoja remontin ajaksi/ vesivah. Lauttasaarentie 3. Puh. 0400 404 797/Martti Taloyhtiön omistama kaksio (40 m2) vapautumassa, tarvittaessa nopeastikin. 2 h+kk+kph. Kunto erinomainen ja hyvin varusteltu kaikin puolin. Vuokrapyyntö 790,/ kk + vesi 14,/ hlö/kk. Pitkäaikainen vuokralainen etusijalla. Lisätiedot: Is Jouko Leikkola, p. 0400 81 82 41 OSTETAAN Ostetaan tarpeeton ajoneuvo. Myös katsastamaton ym. Tarjoa. Puh. 040 871 3368
Ilmestyy torstaisin. Ei ilmesty talvilomaviikolla 8 eikä kesäviikoilla 26-30. Painos 12 500 kpl. Vuosikerta 45 lehteä. Kustantaja Kaupunginosayhdistys Lauttasaari-Seura ry, Kauppaneuvoksentie 18, 00200 Helsinki Taitto Juha Korhonen, lauttasaari.ilmoitukset@ gmail.com Paino Suomalainen Lehtipaino Oy Jakelu Posti Oy Sanomalehtien liiton jäsen. Leena Valtola ilmoitusmyynti, laskutus 050 591 6466 seura@ lauttasaari.fi Katja Pesonen toimittaja 050 346 1435 lehti@ lauttasaari.fi Pete Suhonen päätoimittaja (sairauslomalla) Facebook: Lauttasaari-Seura Instagram: @lauttasaariseura Twitter: @larutwiittaa Lauttasaari.fi Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Juha BeurlingPomoell va. päätoimittaja juha.lauttasaari seura@gmail.com 11 11.2.2021 Nro 6 H Y V I Ä PA LV E L U J A S A A R E L A I S I L L E ATK-PALVELUA AUTOKORJAAMOJA ELINVOIMAA JA PAREMPAA TOIMINTAKYKYÄ LAUTTASAARELAISILLE Varaa aika tai kysy lisää: 09 3922 302 Pohjoiskaari 1-3 www.fysiogeriatria.fi • Fysioterapiaa kaikille • Kotikuntoutusta • Veteraanikuntoutusta • Liikuntaryhmiä • Hierontaa Isokaari 3 050 357 1579 www.kauneushoitolakristel.fi Kauneushoitola Kristel Strandén PYÖRÄHUOLTOA JA -MYYNTIÄ VALOKUVAUSTA VARASTOINTIA JALKAHOITOA Varaa paikkasi palstalle: 050 591 6466 seura@lauttasaari.fi. Hinta alk. 112 € +alv, jolla saat 30 mm korkean ilmoituksen neljään lehteen. PAPA’S BIKE • PYORAHUOLTO.COM 040 592 4664 / 040 545 6859 040 550 6834 / 041 546 3090 Avoinna: Ma-Pe 11-18 La 11-14 Lauttasaarentie 11 & 14 Specialized • Rocky Mountain Pelago • Frog • Fox • Kona • Whyte • Valot • Nastarenkaat Luistimien teroitus Suksi& Lautahuolto Yhteistyössä Kalpalinna Ski C M Y CM MY CY CMY K lauttasaari_lehti_palvelu_tarjolla_v6.pdf 1 11.1.2021 20.22 SIIVOUSTA ÄÄNILEVYJÄ KAUNEUSJA HYVINVOINTIPALVELUJA KORJAUSOMPELUA SISUSTUSTUOTTEITA www.lauttasaari.fi TIETOKONEPALVELUT ETÄNÄ 050 590 9990 www.datatuki.fi IKKUNANPESUA www.kuntokasino.fi info@kuntokasino.fi Lauttasaarentie 54 D 09 671 165 Fysioterapia Hieronta Urheiluhieronta Kotikäynnit Fasciakäsittely ark. 9-17, la 10-14 JALKATERAPEUTTI MALLA SYRJÄNEN PUH. 040 506 5400 Lauttasaarentie 27 Lauttasaarentie 12 Helsinki • puh. (09) 6212 535 • www.hairspot.f i Lauttasaarentie 12 Helsinki • puh. (09) 6212 535 • www.hairspot.f i Lauttasaarentie 12 Helsinki • puh. (09) 6212 535 • www.hairspot.f i Lauttasaarentie 12 Helsinki • puh. (09) 6212 535 • www.hairspot.f i Kauneuskeskus Kysy yksityisaikoja! JÄTTIVALIKOIMA LP&CD BLUES H ROCK H HEAVY PROGE H JAZZ H CLASSIC Ostamme hyviä LP-levyjä. Vi köper dina LP-skivor. WWW.VINYLMUSIC.FI Auki KE 12-18 ja LA 11-16 UUSI OSOITE Itälahdenk. 20B Puh. 0400 303 300 PESULAPALVELUJA FYSIKAALISTA HOITOA Pesula Lauttasaari Pesulapalvelut ammattitaidolla! Arkija juhlavaatteiden pesu Kodintekstiilien pesu Korjausompelu Tekstiilin kierrätyspiste SOL Pesula Lauttasaari Lauttasaarentie 18 p. 040 779 7208 Kosmetiikkaja kauneuspalvelut Sannamaija myös Falke-sukkatuotteet Lauttasaarentie 34 040 843 4818 sannamaija.com KAIHTIMIA 045 327 2202 kaihtimethelsinki.fi KAIHTIMET mittauksesta asennukseen Netissä tarjouslaskuri! S Ä L E Kotimaiset laatukaihtimet 30 vuoden kokemuksella! HYVINVOINTIA Terapeutti Timo Mynttinen Heikkiläntie 7 Ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa. www.terapeuttitimomynttinen.webnode.fi www.lauttasaari.fi M I K Ä L A U T TA S A A R I S E U R A ? Lauttasaari-Seura on Suomen suurin kaupunginosayhdistys. Sen toiminta perustuu aktiivisten saarelaisten vapaaehtoisuuteen ja haluun vaikuttaa asuinalueensa asioihin. MITÄ SE TEKEE? 45 Lauttasaari-lehteä vuodessa jokaiseen kotiin • Lauttasaari.fi-verkkosivut • Lauttasaari-päivän Katujuhlan • Lauttasaaribarometrin • Lausuntoja ja lobbausta liikenteestä, kaavoituksesta, kouluista, sotesta jne. • Keskustelutilaisuuksia saaren kehittämisestä • Historiailtoja, kartanokierroksia ja muita vierailuja • Itsenäisyyspäivän juhlan yhdessä seurakunnan ja Lauttasaaren säätiön kanssa • Siivoustalkoot yhdessä muiden toimijoiden kanssa • Elävän joulukalenterin • Nikkariklubin • Kotikaupunkipolut • Lauttasaari-aiheisia kirjoja ja tuotteita Tule mukaan tekemään vielä parempaa Lauttasaarta! Voit olla kannatusjäsen tai osallistua toimintaan. Jäsenmaksu 29 €/ kalenterivuosi. Seuran jäsenyydellä saat myös rahanarvoisia jäsenetuja paikallisilta toimijoilta. Liity osoitteessa lauttasaari.fi
12 11.2.2021 Nro 6 ...ja kaikki hoituu kerralla. Tarkemmat tiedot ja myymäläkohtaiset aukioloajat: ruohis.fi Itämerenkatu 21, 00180 Helsinki RUOH IS – lähelle on helppo tulla RUOH IS – lähelle on helppo tulla 1 h ILMAINEN PYSÄKÖINTI Plussa-kortilla Voimassa to-su 11.-14.2.2021 niin kauan kuin tuotteita riittää. Marabou SUKLAALEVYT 180-200 g (8,33-9,26 kg) 5 ,PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 1,89-2,25 kpl (9,45-12,50 kg) 3 kpl PLUSSA-KORTILLA 3 kpl Fazer HERKUTTELUJÄÄTELÖT 480 ml (6,94 l) Rajoitus 1 erä/talous. 10 ,Ilman Plussa-korttia 4,09 kpl (8,52 l) Palvelemme SU 14.2. klo 10-18 Atria takuumurea NAUDAN SISÄFILEE kokonainen, Suomi 29 95 kg % 0105 382 800 k-citymarket.fi Sinä & hyvä ruoka AIKASI ARVOINEN KAUPPA K-CITYMARKET RUOHOLAHTI PALVELUAJOISSA SAATTAA OLLA POIKKEUKSIA! KATSO www.ruohis.fi Sinua palvelevat: Alko • Apteekki • Bieder -kukkakauppa • Burger King® • CarWash Ciao! Caffe • Dressmann • Eerikin Pippuri • Fenno Optiikka • Hiusfashion Hua Du Asian Fusion Cuisine • Jysk • K-Citymarket 24 h • K-Rauta • Kierrätyspiste Mayor’s Gym 24 h • Musti ja Mirri • Peura Outlet • Posti pakettiautomaatti • Subway® TalletusOtto-automaatti • Tokmanni • Uff BIEDER -kukkakauppa Muista ystävää sunnuntaina, voit tarvittaessa noutaa kukat jo edellisenä päivänä! HEVISTÄ HELPOSTI HERKULLISTA JA TERVEELLISTÄ Meillä tehty, aidolla leppäpurulla kylmäsavustettu 49 95 kg 39 95 kg siivuna palana LOHI 24 95 kg Palvelusta SUSHI L eip om o k on d itor ia LASKIAISPULLA 2 kpl/rs (voimassa pe-ti) 4 99 rs 6 90 rs LAAJASTA VALIKOIMASTA TUORETTA MONEEN MAKUUN DRESSMANN KAIKKI Farkut osta 2, saat edullisemmat 50% alennuksella! 7.3. asti JYSK KAIKKI Smartstore -laatikot 50% alennuksella! Esim. 31 litraa nyt 8,50 (16,99) 14.2. asti. MUSTI JA MIRRI KAIKKI kissanhiekat -20% 21.2. asti niin kauan kuin tavaraa riittää. Tarjoustuotteista ei muita alennuksia. ERÄ! Jokisen Eväät SCAMPI JÄTTIKATKARAVUN PYRSTÖ 200 g ASC, pakaste. (29,95 kg) Voimassa la 13.2. asti 5 99 kpl ERÄ! Benella TUORE KOKONAINEN TAIMEN Kasvatettu, Suomi. Voimassa la 13.2. asti 19 95 kg Kasvattaja Savon Taimen, Rautalampi Tamminen PAISTOVALMIIT LIHAPYÖRYKÄT 600 g Suomi (3,98 kg) 5 99 rs 5 ,2 pkt Helsingin Makkatehdas NAKIT 240 g (10,42/kg) yksittäin 2,99/pkt (12,46/kg) Kalamakasiini Mamma´s BLINIT Inkoo 2 50 kpl Kalamakasiini Tuore KIRJOLOHENMÄTI Suomi 39 95 kg Naapurin Maalaiskanan RINTAFILEET 600 g Suomi (9,98 kg) 5 99 rs -22% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 7,69 rs (12,82 kg) Perinteinen HERNEKEITTO 520 g (2,40 kg) Suomi 2 prk 250 liman Plussa-korttia 1,59/prk (3,06/kg) 2 50 PLUSSA-KORTILLA 2 prk Ilman Plussa-korttia 1,59 prk (3,06 kg) APPELSIINI Egypti 79 kg Pirkka Parhaat Calinda MANSIKKA 900 g Espanja (7,77 kg) 6 99 ltk 3 99 rs Gluteeniton ja vegaaninen LIKEMEAT tuotesarja 160-200 g (19,95-24,94/kg) Nyt meillä M u ista y s t ä v ää 1 4 .2. YSTÄVÄNPÄIVÄLEIVOS 2 kpl/rs (voimassa pe-su) PALVELUTISKIT AUKI MYÖS SUNNUNTAISIN JA PYHÄPÄIVISIN KLO 12-18 ERÄ! Hätälä TUORE RUODOTON LOHIFILEE Vakuumipakattu, C-leikattu. Norja. Rajoitus 2 fileetä/ talous.Voimassa la 13.2. asti 9 95 kg