Harvinaisuuksia kiikarissa Vuonna 2023 Jukka Salokangas otti projektikseen löytää Lautta saaresta mahdollisimman monta lintulajia vuoden aikana. Sitä varten hän tutkaili lintuja lähestulkoon tuon vuoden jokaisena päivänä, noin 350 päivää. Tuloksena oli ennätysmäärä lintuja ja muutama laji, joita ei saarella oltu koskaan aiemmin nähty. s. 3 JU K K A A . LA H TIN EN RE/MAX Casa Alto | Branvest Oy Laivurinrinne 1, Viiskulma, 00120 Helsinki Y-tunnus 1647693-5 Välitän Lauttasaaresta Välitän Lauttasaaresta SOITA MINULLE, HOIDAN HOMMAN Lauttasaaren Lauri Lauri Pakkala, LKV, LVV, KiLAT Laillistettu kiinteistönvälittäjä 0400 40 47 47 lauri.pakkala@remax.fi 12.2.2025 | | Nro 6 VERKOSSA Lauttasaari.fi LAUTTASAARELAISTEN LÄMMIN LÄHIPANKKI PEKKA PUUPÄÄ 100 VUOTTA Tiistaina 4. maaliskuuta klo 18.00 Lauttasaaren kirkossa Seurakuntasalin kahviosta ostettavissa pientä purtavaa. Tilaisuuden lomassa kuullaan vuoden 1925 musiikin helmiä. Lauttasaaren kirkon näyttelytilassa on esillä 4.3.–30.3. Pekka Puupää 100 vuotta -juhlanäyttely. Tilaisuuden jälkeen opastettu tutustuminen näyttelyyn. Tilaisuuden järjestävät Lauttasaari-Seuran historiatyöryhmä ja Lauttasaaren seurakunta. • Lasse Lehtinen kertoo piirros hahmon luojan Ola Fogelbergin ja Väinö Tannerin kaveruudesta ja Suomesta 1925. • Ville Elomaa kertoo kuvin sadan vuoden takaisesta Lauttasaaresta, sen asukkaista, omistajista, kieltolakiajasta ja muusta mielenkiintoisesta. Ihanaa ystävän päivää 14.2.! SEKÄ HYVÄÄ HIIHTOLOMAA! Tänä vuonna voit lukea Lauttasaari-lehteä myös hiihtolomalla! LAUTTASAARI-SEURAN HENKILÖJÄSENTEN EDUT 2025 1. AINA-KEITTIÖT LAUTTASAARI: Keittiön ostajalle tasoon upotettava terästai komposiittiallas veloituksetta 2. ATTITUDE HELSINKI: 10 % alennus normaalihintaisten tanssituntien kausimaksusta 3. BISTRO TELAKKA: 10 % alennus ruokailun yhteydessä loppulaskusta 4. BLUE PETER Seaside Restaurant: 10 % alennus bistromenun annoksista arkisin lounaan jälkeen. 5. DATATUKI.FI: 10 % alennus videoiden ja kaita filmien digitoinnista. 20 % alennus kopiointi-, tulostusja laminointipalveluista. 20 % alennus tietokonehuollosta. 20 % alennus valokuvien ja diojen skannauksesta. 15 % alennus USB muisti tikuista. Lauttasaari-Seuran jäsenkortin ilmainen laminointi 6. EASYFIT LAUTTASAARI: aloitusmaksu eur 7. EHO HIERONTA: ensimmäinen tutustumiskäynti 49,95 €. Gold-jäsenyys tarjoushintaan 49,95 €/ kk 8. ERIKOISHAMMASTEKNIKKO TERO ROINE:10 % alennus kaikista proteesitöistä 9. EXPERIENCE LAB LAUTTASAARI: Uusille jäsenille ensimmäinen kuukausi –50 %. LIGHT-aamupäiväjäsenyys 49 eur/kk, GYM-kuntosalijäsenyys 55 eur/kk ja PREMIUM-Kuntosalija ryhmäliikuntajäsenyys 75 eur/kk. X-Lab Clinic hieronta / ortopedinen osteopatia / fysioterapia etuhinnat: Ensimmäinen käynti –10 euroa, jatkuva etu –5 euroa / käynti. 10. FASHION FOR YOU: –10 % alennus normaalihintaisista vaatteista ja asusteista. 11. FEET2 Oy: 15% alennus normaalihintaisista juoksukengistä. 12. FLOWERY -HÄVIKKIKUKKAKAUPPA: Hävikkikukkaämpäri 35 € ja kotiin kuljetus ennakkoon sovituille tilauksille ilmainen Lauttasaaren alueella. 13. HALTI OUTLET LAUTTASAARI: 20 % alennus normaalihintaisista tuotteista ja 10 % alennus alennetuista tuotteista. 14. HEMMA PALVELUT OY: –50% ensimmäisestä kerrasta sopimussiivouksessa tai –50% ensimmäisestä kerrasta säännölliselle avulle arkeen. 15. IBIKE: 10 % alennus pyörähuolloista. 16. JALKAHOITOLA TAKATASSUT: Jalkojen perushoidon ensimmäinen hoitokäynti hintaan 55 euroa. 17. KIINTEISTÖTOIMISTO ERKKERI OY LKV: Tarjoamme uuteen myyntitoimeksiantoon veloituksetta yhden digistailauskuvan. 18. KOSMETIIKKA JA KAUNEUSPALVELUT SANNAMAIJA: 10 % alennus ripsien ja kulmien kestovärjäyksistä ja muotoilusta. 19. KUKKAKAUPPA DÉSIRÉE: Valmiista kukkakimpuista (ei tulppaanit) –10% alennus. 20. LAUTTASAAREN KAUNEUSKESKUS: Kasvohoidon yhteydessä ripsien ja kulmien värjäys veloituksetta. 21. LAUTTASAAREN PARKOUR AKATEMIA & SIRKUS KOULU: –25 € kausimaksusta. 22. LAUT TASAAREN SUUTARI: Veitsien teroitus –10 %. 23. LAUTTA SAARISEURA: Lauttasaari-aiheisia tuotteita 20 % alennuksella, osallistumismahdollisuus jäsentapahtumiin, Lauttasaari-lehden vuositilaus 79 euroa. 24. LIIKKUVA FYSIOTERAPIA: 30 % alennus ensimmäisestä fysioterapeutin kotikäynnistä. 25. LINGUAJOY KIELIKURSSIT: 10 % alennus normaalihintaisesta lasten tai aikuisten kielikurssista. 26. MAMA’S DELI CATERING: 10 % alennus ruokatarjoiluista. 27. NAVY BLUE SHOP: 5 % alennus normaalihintaisista tuotteista. 28. OMPELIMO SORMUSTIN EILA HEINÄNEN: 20 % alennus kaikista lyhennystöistä. Vuorin vaihdossa vuorikangas 20 €. Vuonna 2025 valmistuneille +10 % lisäalea! 29. PARAS LUKKO: Lukkotöistä 30 euroa alennusta. 30. PARTURI-KAMPAAMO NINA C: Värjäyksen yhteydessä ripsien ja kulmien värjäys veloituksetta. 31. PELLE P SHOP: 5 % alennus normaalihintaisista tuotteista. 32. PIILOLA.FI: Yli 50 € myymälässä tehtyyn kukkatilaukseen veloitukseton kuljetus toimitusalueellemme pk-seudulle. 33. PUISTO TIE 5 – HOME & LIVING: 10 % alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista. 34. PUOTI PIHLAJAN VARJOSSA: 10 % alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista. 35. RAVINTOLA CASA MARE: 20 % alennus à la carte -listan pääruoasta. 36. RIXIBAARI: 10 % alennus pizzoista. 37. SEURANA OY vanhusystäväpalvelu: Yksi veloitukseton käynti + kukkakimppu 38. SILTA JOOGA PILATES: Viiden kerran kortti –10 %. 39. TAKIO LKV: Virallinen asunnon arviolausunto –40 % norm. hinnasta. Myyntitoimeksiannon tekeville tarjoamme myyntikuvien digistailauksen. Täydenpalvelun vuokravälityssopimus heinäkuuhun 2026 asti normaalin välityssopimuksen hinnalla. 40. VALOKUVAAMO.NET: Passikuvaus –20 % norm. hinnasta. Passikuvaus kotona –10 %. 15 % alennus kehyksistä. 20 % alennus kopiointi-, tulostusja laminointipalveluista. 20 % alennus valokuvien ja diojen skannauksesta. Lauttasaari-Seuran jäsenkortin ilmainen laminointi. 41. VASARA JA NUIJA: 10 % alennus kaikista remonttija lakipalveluista. Jos et ole jo jäsen, liity nyt seuraan ja saat huippuedut käyttöösi lauttasaari.fi/lauttasaari-seura/liity-jaseneksi/ Lisätiedot eduista: lauttasaari.fi/lauttasaari-seura/jasenedut/
TIM O TO RO PA IN EN PÄÄKIRJOITUS 2 12.2. 2 2 5 S E U R A A L E H T E Ä S O M E S S A 12.2.2025 Nro 6 Suomen kotiseutuliiton valinta Vuoden kaupunginosaksi 2020. L A U T TAS A A R I Ajassa LUKU LAUTTASAARESTA LUKU LAUTTASAARESTA A D RIA N G RY C U K N O O R A LU K K A RI Kasperi Kongas menestyi Leevi Madetoja -pianokilpailussa Räkättirastas oli pihabongauksen ykkönen Jukka ja Chachi Hildénin auto syttyi ilmiliekkeihin Tallbergin puistotiellä tiistaina 4. helmikuuta hieman ennen kello 16. Auto syttyi palamaan kesken ajon. Pelastuslaitos sai palon sammutettua, eikä kukaan loukkaantunut. Syttymissyy ei vielä lehden painoon menon aikaan ollut pelastuslaitoksen tiedossa. Duudsoneistakin tuttu Hildén julkaisi Instagram-tilillään kuvan palopaikalta. ”Kaikki ovat turvassa ja kunnossa, mutta ymmärrettävästi hieman järkyttyneitä. Iso kiitos palokunnalle, poliisille ja auttavaisille sivullisille, jotka antoivat lapsille lämpimiä vaatteita ja olivat avuliaita palopaikalla”, Hildén kirjoittaa englanniksi julkaisussaan. Lauttasaarella on ollut hämmentävän paljon autopaloja lyhyen ajan sisällä. Saarella syttyi auto tuleen joulukuun lopussa ja toinen tammikuun alussa. KP Lauttasaaressa osallistuttiin BirdLifen järjestämään pihabongaukseen 25.–26. tammikuuta. Paikalla oli noin kaksikymmentä lintuharrastajaa, joko omalla pihalla tai muulla paikalla, usein lintujen ruokintapaikkojen luona. Tässä lista havaituista lintulajeista ja niiden yksilömääristä, joihin saarelaiset lintuharrastajat törmäsivät Länsiulapanniemessä kahdella paikalla, Veijarivuoren puistossa ja Pajalahdessa. Mainittujen lajien lisäksi havaittiin meren puolella jokunen vesilintuja lokkilaji sekä kaksi merikotkaa. Jukka Hildénin auto syttyi palamaan Tallbergin puistotiellä. Räkättirastasta näkee saarella runsaasti. Noin monta metriä sekunnissa oli tuulen nopeus saarella 5.2.2025 klo 21.30 Lähde: Ilmatieteenlaitos 5 10-vuotias lauttasaarelainen Kasperi Kongas sai tunnustuspalkinnon Leevi Madetoja -pianokilpailussa 25. tammikuuta alle 13-vuotiaiden sarjassa. Leevi Madetoja -kilpailu on kansallinen kilpailu, johon saapuu osallistujia ympäri Suomen. Kongas on opiskellut Lauttasaaren musiikkiopistossa kolme ja puoli vuotta ja sitä ennen ollut pianovalmennuksessa vuoden. Hänen opettajansa on ollut koko tuon musiikkipolun ajan Taru Myöhänen-Mäkelä. Tämä kuvailee Kasperia ahkeraksi ja määrätietoiseksi harjoittelijaksi, joka esiintyy mielellään. ”Kilpailuohjelman harjoittelu vaatii paljon kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä hioa kappaleet sellaiseen kuntoon, joka kestää kilpailupaineet. Lisäksi ohjelmaa pitää esittää lukuisia kertoja ennen kilpailua”, Myöhänen-Mäkelä kertoo. Kongas esitti kilpailussa 15 minuutin ohjelman, joka käsitti eri musiikin tyylikausia barokista nykymusiikkiin. KP Jukka Hildénin auto syttyi tuleen Lauttasaaressa Lauttasaarelainen Kasperi Kongas sai tunnustuspalkinnon Leevi Madetoja -pianokilpailussa. Luonnonkaunis Lauttasaari Lauttasaari, tuo Helsingin helmi, on tunnettu upeasta luonnostaan, vehreistä maisemistaan ja merellisestä idyllistään. Me asukkaat tiedämme, että saari tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden nauttia luonnon rauhasta ja kauneudesta – aivan kaupungin kupeessa. Erityisen merkittävä osa Lauttasaaren luontoa ovat sen monipuoliset ulkoilureitit ja virkistysalueet. Saarta kiertävä rantareitti on osa Helsingin rantareittien verkostoa. Merikylpylän puiston ulkoilualueella on grillipaikka ja Särkiniemessä yleinen uintilaituri kesäja talvikäyttöön. Lisäksi saaren rannat ja vesialueet tarjoavat mahdollisuuksia kalastukseen, melontaan ja purjehdukseen. Lauttasaaren luonto on täynnä elämää ympäri vuoden. Vähäluminen ja leuto talvi on tuonut runsaasti lintuja pieneläinhavaintoja. Lähestyvä kevät herättää puistot ja metsät eloon lintujen laulun ja kukkivien kasvien myötä. Lauttasaaren luonto onkin tärkeä osa saaren identiteettiä ja yhteisöllisyyttä. Luonnonläheisyys tuo asukkaita yhteen ja luo yhteisöllisyyden tunnetta. Yhteiset talkoot ja ympäristönhoitoprojektit ovat esimerkkejä siitä, miten asukkaat pitävät huolta ympäristöstään ja toisistaan. Lauttasaari-Seuralla on pitkät perinteet toteuttaa erilaisia tempauksia ja tapahtumia, mutta uusia ideoita mahtuu mukaan. Lähtisivätkö taloyhtiöt Lauttasaaressa mukaan yhteiseen kukkien istutusprojektiin? Tämä keväinen tapahtuma kokoaisi asukkaat istuttamaan kukkia pihoille ja yhteisille alueille. Kukkien istuttaminen kaunistaisi ympäristöä, edistäisi yhteisöllisyyttä ja tarjoaisi mahdollisuuden viettää aikaa yhdessä ulkona. Lisäksi kukat houkuttelevat pölyttäjiä, kuten mehiläisiä ja perhosia, mikä tukee paikallista ekosysteemiä. Pidetään huolta Lauttasaaren luonnosta ja säilytetään sen kauneus tuleville sukupolville. Jokainen meistä voi vaikuttaa siihen, että Lauttasaari säilyy vehreänä ja viihtyisänä paikkana elää ja vierailla. Nautitaan Lauttasaaren luonnon kauneudesta! Nina Lukkari Lauttasaari-Seuran varapuheenjohtaja Aamuja nolla! Lauttasaaren yhteiskoulun abit lähtivät rekkareissulle ja nuoremmat kokoontuivat ihailemaan kulkuetta – ja tietysti myös odottamaan karkkisadetta. KP Räkättirastas 1 020. Poikkeuksellisen runsas hyvän pihlajanmarjasadon siivittämänä. Varpunen 58 Varis 51 Talitiainen 45 Viherpeippo 30 Mustarastas 24 Vihervarpunen 24 Sinitiainen 22 Kesykyyhky 13 Naakka 9 Kuusitiainen 6 Punatulkku 6 Puukiipijä 4 Hippiäinen 3 Peippo 3 Pikkuvarpunen 3 Fasaani 2. Saaren viimeinen pariskunta. Punakylkirastas 2 Tikli 2 Varpushaukka 1 Käpytikka 1 Harakka 1 Järripeippo 1 Tiedot kokosi Pekka Rusanen
3 12.2.2025 Nro 6 KOKOSI ANNA KONTTINEN VÄLIKYSYMYS 5-vuotiaalle lauttasaarelaiselle tärkeää on perheen kanssa vietetty aika. Lauttasaaressa on paljon puistoja ja leikkipaikkoja, joissa lapset voivat leikkiä. Kesäisin lapset voivat leikkiä Lauttasaaren rannoilla. 30-vuotias on uransa alkuvaiheessa ja voi olla hyvin monenlainen, mutta yleisesti ottaen nuori aikuinen, joka nauttii ulkoiluja harrastusmahdollisuuksista ja lyhyestä matkasta kaupungin tapahtumiin. 50-vuotiaalle saari on erityinen paikka asua, koska se tarjoaa luonnonläheisen ympäristön, joka on täydellinen vastapaino kiireiselle elämälle. Yhteisöllisyys ja turvallisuus ovat tärkeitä tekijöitä. 80-vuotiaalle saari tarjoaa rauhallisen ja turvallisen ympäristön, joka on täydellinen ikääntyville. Lauttasaari on hyvin yhteydessä Helsingin keskustaan, joten kaikki tarvittavat palvelut ja terveydenhuolto ovat helposti saavutettavissa. Tekoäly lauttasaarelaisena Ennätyslintumies TEKSTI Katja Pesonen Vuonna 2023 Jukka Salokangas otti projektikseen löytää Lauttasaaresta mahdollisimman monta lintulajia vuoden aikana. ”Arvioisin, että sinä vuonna olin saarella noin 350 päivänä. Loppukeväästä ja kesällä saavuin saarelle jo ennen auringonnousua – aktiivinen mato kun nappaa linnun”, hän heittää. Vuoden 2023 kuluessa saarella nähtiin kaikkiaan 226 lintulajia, joista Salokangas havaitsi huimat 221. Kummatkin lukemat tekivät siitä Lauttasaaren ennätysvuoden. Ensinnäkään saarella ei oltu aikaisemmin nähty tuollaista lajimäärää ja toisekseen kukaan yksittäinen lintuharrastaja ei ollut ennen nähnyt 221 lajia. ”Edellinen ennätys oli vuodelta 2013, jolloin saarella asuva lintuharrastaja näki 215 lintulajia. Saavutusta pidettiin ilman muuta rikkomattomana ja vuoden 2023 alussa itsekin oli hieman epäileväinen, onko ennätys rikottavissa”, kertoo Salokangas. Silti hän kiittelee tiimityötä. Lauttasaaressa asuu suuri määrä taitavia ja aktiivisia lintuharrastajia ja moni laji löytyi hänen mukaansa heidän avustuksellaan. Harvinaisuuksia kiikarissa Salokangas listaa Lauttasaaren vuoden 2023 parhaat lajit vuodenajan mukaan. Vuoden alussa saarella talvireviiriään piti harmaapäätikka Veijarivuoren puiston alueella. Merialueelta taas löytyi muutama talvehtiva merisirri ja Vaskiniemestä viirupöllö. Kevättalvi ja alkukevät eivät kuitenkaan menneet Salokankaan toivomalla tavalla ja hän alkoi epäillä mahdollisuuksia uuteen ennätykseen. Toukokuu on silti toivoa täynnä ja kuun alussa Myllykallion pohjoisrinteeltä löytyi laulava tulipäähippiäinen. Puolisoa ei ilmeisesti löytynyt, joten siitä ei tehty enää havaintoja kesäkuun puolella. Muutolta löytyivät muun muassa mustapyrstökuiri, jääkuikka, avosetti ja niittysuohaukka. Kun arktisten lintujen muutto päättyy, hiipuu myös lauttasaarelaisten lintuharrastajien harrastus kesäkuun ensimmäisen viikon jälkeen. Salokangas kuitenkin jatkoi lintujen etsimistä ja muuton seurantaa koko kesän. ”Kesällä löytyikin saaren mittapuun mukaan huomattava määrä harvinaisuuksia kuten, pensassirkkalintu, pikkukiljukotka, ruisrääkkä, etelänkiisla, riuttatiira, kuhankeittäjä, luotokirvinen, pähkinänakkeli, valkoselkätikka, palsasirri, kuovisirri ja jänkäsirriäinen”, hän listaa. Loppusyksystä hän tapasi kashmirinuunilinnun ja sitruunavästäräkin. ”Myllykallion torniruokinnalle kesyyntynyt pikkusirkku, hiiripöllö ja vielä tapaninpäivänä löytynyt virtavästäräkki varmistivat, että vanha ennätys rikkoontui kevyesti.” Salokankaan löytämät, Ulkohatulla ja Melkin rannassa viihtynyt rantakurvi, Särkiniemen muuttolennossaan ohittanut palsasirri ja Särkiniemen rannoille marraskuun puolivälissä pysähtynyt sitruunavästäräkki olivat kaikki saarelle täysin uusia lajeja. Sitruunavästäräkkiä ei muutenkaan ole tavattu Suomessa niin myöhäisenä ajankohtana. Vuoden 2024 loppuun mennessä Lauttasaaressa on havaittu kaikkiaan 288 lajia. Ystäviä lintujen kautta 350 päivää vuodessa saarella, 221 lintua, herätykset ennen kukonlaulua ja tuntikausien tutkimusmatkat saaren joka kolkassa. Ensimmäisenä ei tulisi mieleen, että Salokangas ei itse asiassa asu Lauttasaaressa vaan Oulunkylässä. ”Juuriltani ja sielultani olen Onnellisten saaren asukas. Lapsuusvuoteni 1960–1970-luvuilla perheemme asui Lauttasaaressa. Lintuharrastukseni alkusiemenenä oli, kun samassa taloyhtiössä asui itseäni hieman vanhempi kaveri, jonka kummitäti oli biologian opettaja. Hänen kanssaan pääsimme muun muassa Suomenojan altaille katsomaan lintuja”, hän kertoo. Pian alkoi löytyä kaveripiiristäkin kiinnostuneita linturetkille ja Lauttasaaren yhteiskoulussa hän kuului luontokerho Hemppoon. Se kokosi samanmielisiä harrastajia yhteen. 1980-luvulla saarelta pois muuttanut ja nyt jo eläkkeellä oleva Salokangas tapaa sieltä saamiaan ystäviä usein juuri Lauttasaaressa lintujen merkeissä. Hän kutsuu lintuharrastajamiehiä yksin viihtyviksi introverteiksi ja harrastusta ”epäsosiaalisten miesten sosiaaliseksi harrastukseksi”. ”Lintuharrastus oli pitkään kovin miesvaltainen, mutta nykyään retkillä tapaa jo runsaasti hyvinkin taitavia naisharrastajia”, hän sanoo. Useita lajeja on hävinnyt Mikä tekee Lauttasaaresta niin hyvän lintupaikan, että tänne kannattaa tulla toisesta kaupunginosasta? Se on Salokankaan mukaan saaren monipuolisuus. ”Tavallisimpien kaupungeissa viihtyvien maalintujen lisäksi merenranta tuo paljon väriä ja ääntä. Rannikon läheisyyden vuoksi Lauttasaari sijaitsee suhteellisen hyvin lintujen muuttoreitillä. Parempia paikkoja toki löytyy, mutta kuvailisin Lauttasaarta laiskan miehen lintupaikaksi, sillä Lauttasaari sijaitsee sopivan ajoetäisyyden päässä”, hän kuvailee. Täällä on myös vielä kohtuullisesti viheralueita, rakentamattomia rantaviivoja ja laajoja viheralueita Myllykalliolla ja Kotkankalliolla. Saaren arvokkaimmat lehtoalueet sijaitsevat Salokankaan mukaan Nackapuistossa, Telvan alueella sekä saaren länsipuolella Vaskiniemen tyvellä. Eteläranta sekä Nackapuiston rehevä lehto kaislikoineen ovat linnustollisesti saaren herkimmät alueet. Mutta on myös muttia. ”Alkuperäistä koskematonta luontoa on vähän ja puisto-osasto tekee parhaansa suojaa tarjoavien matalien pensasja puualueiden tuhoamiseksi. Seurauksena on, että vaativammat lajit, kuten satakieli, luhtaja viitakerttunen ovat saarella vähentyneet. Suurien kuusikkojen ja metsäalueiden harventamisen vuoksi metsälajit ovat pitkälti kadonneet, eikä takavuosien talvihuuhkajille enää löydy sopivaa rauhallista metsäaluetta tal veh timis alueeksi.” Salokangas kertoo Lauttasaaren pohjoisja keskiosien pysyneen aika lailla ennallaan, mutta 1970-luvun alussa alkanut Särkiniemen rakennusbuumi on muuttanut saarta oleellisesti ja poliitikkojen tavoite on vielä lähes tuplata saaren nykyinen 24 000 asukasluku. ”Jo nyt on havaittavissa, ettei saaren herkkä luonto kestä merkittävää asukasluvun kasvua. Keväällä rantapoluilla kulkee ihmisiä metrin välein eikä ihmisjalan polkematonta alusmaata enää löydy. Osa koiranulkoiluttajista ja lenkkeilijöistä kulkee aivan rantaviivaa pitkin ja muuttomatkalta pudottautuneet levähtelijät joutuvat pakenemaan rauhallisemmille paikoille Laajalahdelle ja Viikkiin. Toki myös lintuharrastajat välillä komppaavat rantaviivoja ja kaislikkoja parempien ja piilottelevampien lajien toivossa.” Metsälajit, kuten hömöja töyhtötiainen eivät enää pesi saarella. Kahlaajat, kuten pikkutylli ja punajalkaviklo ja rantasipi ovat joko kokonaan kadonneet tai pesimäkanta on heikentynyt merkittävästi. Iloita voi kuitenkin merikotkan paluusta. Lauttasaaren läheisyydessä pesii muutama merikotkapari. Fasaaneja oli aikoinaan runsaasti, nyt jäljellä on enää kaksi. Ne ovat pariskunta. Salokankaalle jäi voitokkaasta vuodestaan palava vimma ylittää itsensä ja hän saattaa yrittää parantaa ennätystään vuoden 2026 kuluessa. ”Osittain tästä syystä ostin Särkiniemen eteläkärjen mökkialueelta pienen palatsin tukikohdaksi, jottei joka päivä tarvitse ajaa Oulunkylästä Lauttasaareen ja takaisin. Palatsissa on helppo tarvittaessa ottaa pienet nokkaunet pelikentän alueella ja yömuuton kuuntelu on mahdollista aivan toisella tavalla.” Jukka Salokangas on löytänyt Lauttasaaresta enemmän lintulajeja kuin kukaan muu. Sitä varten on usein herättävä jo ennen kukonlaulua. Tulipäähippiäinen. Jukka Salokangas on löytänyt saarelta ennätysmäärän lintuja. Siihen hän käytti yhden vuoden lähes jokaisen päivän. JUKKA A. LAHTINEN A N TT I J. LIN D JUKAN VINKIT: Näin aloitat lintuharrastuksen • Ensisijaisesti reipas mieli ja lämpimät vaatteet • Kiikari ja kaukoputki • Lintukirjat, kamerat ja ääni tyslaitteet kulkevat helposti mukana kohtuulaatuisessa älypuhelimessa • Kannattaa aloittaa talvella. Silloin lajistoa on rajallisesti ja lintujen äänet tulevat tutuiksi. Kevään ja kesän koit taessa, lajimäärä lisääntyy ja rehevimmissä lehdoissa voi käydä melkoinen konsertti, josta eri lajien äänet voi olla vaikea erottaa ja tunnistaa. • Muista, että lintujen katselu ei ole mitään salatiedettä, ja oppimisen kannalta oleel lisinta on toistojen määrä, kuten monessa muussakin harrastuksessa.
4 12.2.2025 Nro 6 TEKSTI Uno Gahmberg Tulppaanit ovat kevään yleisimpiä kukkia, joita moni ostaa jo joulun jälkeen. Niitä on monenlaisia ja -värisiä; yksinkertaisia, kerrottuja, ripsireunaisia ja liljanomaisia. Värivaihtoehtoja on useita. Mitkä ovat Lauttasaaren kukkakauppojen Désiréen ja Steniuksen suosituimmat tulppaanit? ”Meiltä ostetaan paljon pirteitä ja keväisiä, monivärisiä tulppaaneja”, Sari Kunnas Désiréeltä kertoo. ”Meidän suosituimpia värejämme ovat vaaleanpunaiset sävyt”, Maria Silén Steniukselta sanoo. Molemmat kukkakaupat korostavat, että tulppaanien elinaikaa voi jatkaa hyvällä hoidolla. Varret kannattaa leikata ja vaihtaa kukat uuteen viileään veteen noin joka toinen päivä. Kukat voi laittaa yöksi esimerkiksi lasitetulle parvekkeelle tai jääkaappiin. Kirjoittaja on Lauttasaari-lehden TET-harjoittelija. AJASSA Vaikka tulppaanit ovat suosittuja kevätkukkia, suosittelevat Lauttasaaren kukkakaupat kokeilemaan myös vaikkapa jaloleinikkiä ja kukkivia oksia. Kevät on muutakin kuin tulppaaneja Sari Kunnas Désiréeltä suosittelee kokeilemaan muun muassa anemonea pöydän koristukseksi. Maria Silén Steniukselta kannustaa tutustumaan kukkiviin oksiin. ”On mie len kiintoista nähdä lehtien kehittyvän ja kukkien puhkeavan”, hän sanoo. Désiréen kolme suositusta kevääseen 1. Jaloleinikki on ehdottomasti yksi kauneimmista kauden kukkasista. Niissä löytyy pirteitä oranssin keltaisia sävyjä sekä hempeitä vaaleanpunaisen eri sävyjä. 2. Anemone on vuokkokukkana myös ihana kauden kukkanen, jossa on ihania pehmeitä sävyjä sekä vahvaa lilaa kevään odotukseen. 3. Helmihyasintti on siro ja hennon herkkä vaaleansininen keväinen kausikukka. Steniuksen kolme suositusta kevääseen 1. Jaloleinikki on todella herkkä kukka, joka on saatavilla vain tämän kauden aikana. Hyvä kevätkukka. 2. Kruunuvuokolla on viehättävä muoto ja se tuo kiehtovaa väriä kevääseen. 3. Kukkivat oksat. On mielenkiintoista nähdä lehtien kehittyvän ja kukkien puhkeavan. Meitä pelottaa ja huolettaa ylittää ajotie, jos suojatie puuttuu. On tosi vaarallista ylittää tie ilman suojatietä. Pajalahdentiellä on kohta, johon ehdottomasti pitäisi tehdä suojatie. Siinä hiekkatie päättyy autotiehen, mutta suojatietä ei ole. Lähellä on lasten suosima puisto, joten siellä kulkee paljon lapsia. Autot ajavat siinä kohdassa kovalla vauhdilla ja usein tulee vaarallisia tilanteita. Siinä pitää vaan kulkea supervarovaisesti, ettei kukaan aja päälle. Yhden meistä vanhemmat ovat laittaneet asiasta valituksia, mutta mitään ei ole tapahtunut. Sen takia ajattelimme vielä kirjoittaa tästä. Kun menemme Lauttikseen Woltti – trampoliinipuiston suunnalta, ei siellä ole yhtään suojatietä. Siitä on hyvin pelottavaa mennä yli. Haluaisimme, että Lauttasaaressa olisi kaikilla turvallinen olo mennä kävellen kouluun. Elsie Hirst-Gee, Kiira Jyrkönen ja Joanna Mäki Vattuniemen ala-asteen koulun 4A Toivomme lisää suojateitä Lähetä kirjoituksesi tai kuvasi lehti@lauttasaari.fi. Jos käytät nimimerkkiä, kerro kuitenkin nimesi toimitukselle. Toimitus saattaa editoida ja lyhentää kirjoituksia. LUKIJOILTA Lauttasaaren musiikkijuhlat laajentuu toukokuussa äitienpäiväkonsertilla. Sunnuntaina 11. toukokuuta kello 16 Lauttasaaren kirkossa järjestettävässä Äidin sydän -konsertissa nähdään kotimaisia huippuesiintyjiä, kuten Lappeenrannan laulukilpailun voittanut sopraano Emma Kajander, jazzsaksofonisti Jukka Perko, baritoni Esa Ruuttunen, ja Suomen ykköskamarimuusikoihin kuuluvat sellisti Marko Ylönen ja klarinetisti Tuulia Ylönen. Konsertin ohjelma on festivaalin ohjelmistoa laulupainotteisempi. Luvassa on muun muassa Sibeliuksen ja Merikannon yksinlauluja. Ohjelman instrumentaaliteokset nostavat esiin rakastettua kamarimusiikkia Järnefeltin Kehtolaulusta Rahmaninovin Vocaliseen. Konsertti huipentuu Villa-Lobosin Bachianas Brasileirasin kahdeksalle sellolle ja sopraanolle sävellettyyn Ariaan. Konsertin liput tulevat myyntiin helmikuun alussa. Helmikuussa alkaa myös ennakkolipunmyynti kesän Lauttasaaren musiikkijuhlille (12.–15.6.). Molempiin liput myy Ticketmaster. Sopraano Emma Kajander esiintyy 11.5. Lauttasaaren kirkossa. Lauttasaaren musiikkijuhlat järjestää äitienpäiväkonsertin ”Jaloleinikki on ehdottomasti yksi kauneimmista kauden kukkasista.” UNO GAHMBERG UNO GAHMBERG
5 12.2.2025 Nro 6 LAUTTASAAREN JA LÄHIALUEEN HYVÄT KAHVILAT JA RAVINTOLAT T = Takeaway W = Kotiinkuljetus Wolt.fi Kotiinkuljetus Foodora.fi F = Lounasravintola Baari Kahvila Myös yksityistilaisuuksiin Päivällisravintola MAINOS PAIKKA OSOITE MIKÄ AUKI TARJOLLA Bar52 Heikkiläntie 2, 00210 Helsinki Facebook: Bar52 Lauttasaari ke–to 12–00(01) pe–la 12–02 su–ti 12–22 Heikkiläntiellä sijaitseva takuuvarma menomesta ja tunnelmallinen olohuone. Biljardi, darts ja isot screenit ympäri ravintolaa. Bingo sunnuntaisin klo 14. Livemusiikkia. Bistro Telakka Vattuniemenranta 5 bistrotelakka.fi 050 3231 961 ma–pe 11–14 Pursiseura Sinbadin rakennuksessa sijaitseva valoisa bistro tarjoilee rehtiä ruokaa sopivalla twistillä ja satamanäkymin. Aurinkoinen terassi. Lounas tarjolla arkisin klo 11–14. Koirat ovat tervetulleita terassille ja sisälle. Kestosuosikki: savulohi. T Blue Peter Seaside Restaurant Vattuniemen puistotie 1 bluepeter.fi 010 4249 801 ma–pe 11–15 Blue Peter tarjoaa mukavat puitteet nauttia hyvästä ruoasta ja juomista meren rannalla. Ravitseva lounas klo 11–14 sisältää salaatteja, leipää ja kahvia noutopöydästä, pääruoat tarjoillaan pöytiin. Päivän annokset 14 €, eläk.12 €. Nyt varataan tilat kevään/kesän juhliin; 10–200 h. Koirat tervetulleita Loungeen ja terassille. Kestosuosikki: lohikeitto. T W Faro Channelside Bar & Restaurant Kellosaarenranta 2, 00180 Helsinki www.faroravintola.fi 010 424 9830 ma–ti 11–15 ke–to 11–21 pe 11–22 la 13–22 Faroon on helppo tulla metrolla tai vaikka kävellen. Sijainti Ruoholahden kauniin kanavan varrella torin vieressä. Ystävällinen palvelu, maukas ruoka ja rento ilmapiiri saavat asiakkaat viihtymään. Lounas ma–pe 11–14. Aurinkoinen meriterassi, ainut laatuinen maisema. Kestosuosikki: Fish’n chips. T Kirkkokahvila Myllykallionrinne 1, kirkon Brappu ti–pe 11–13.30 Perinteistä kotiruokaa tuoreista raakaaineista sekä paikan päällä leivottuja suolaisia ja makeita leivonnaisia. Myös kasvisvaihtoehtoja. Anniskeluoikeudet. Lounas 11,50 €, 3–12v. 5 €, alle 3v. ilmaiseksi. Torstaisin vain yhteisölounas (keittolounas) 7 € (lap set 3 €). Catering perhejuhliin, tiedustelut: kirkkokahvila.lauttasaari@evl.fi Kestosuosikki: Fish & Chips. Le Jardin Lauttasaarentie 5 041 311 0561 ke–pe 8–17 la 8–15 su 8–13 Ranskalainen kahvila, jossa käsintehtyjä leivonnaisia (croissantteja, patonkeja, voileipiä, kakkuja), lisäksi juomia (kahvia, teetä, mehua). Itse tehtyä jäätelöä. Myös kakkutilaukset. Tervetuloa, bienvenue ! Kestosuosikki: Helsingin himotuin croissant. T Loru Itälahdenkatu 22 Btalo ravintolaloru.fi 044 3096 959 ma–pe 10.30–14 Suosittu lounasravintola aivan Heikkilänaukion tuntumassa. Buffetlounas, jossa useita vaihto ehtoja ja aina myös pizzaa, päivän keitto ja jälkiruoka. Toimii myös tilausravintolana, hyvät kabinettitilat. Kestosuosikki: runsas ja monipuolinen lounasbuffet. T Luca Lauttasaarentie 28 050 466 1499 pizzerialuca.fi ma–to 16–21 pe–la 13–21 su 14–20 Suomen parhaan pizzerian palkinnon voittanut napolilaistyylinen pizzeria. Rento ja lämminhenkinen seurustelupaikka, jossa viihtyy pidempäänkin. Kestosuosikki: Pizza Diavola. T F W Paseo Café & Grill Itälahdenkatu 1a paseo.fi 050 351 5449 ma–to 9.30–21 pe 9.30–22 la 10–22 su 10–20 Lounas klo 11–14.30. Veijarivuoren rannassa hiekkatien varrella. Puinen kahvilarakennus ja sitä ympäröivä luonto saaristonäkymin ihastuttavat kaikkina vuodenaikoina. Takka luo tunnelmaa katetulla terassilla. Kestosuosikki: kalaruoat, burgerit ja tuoreet munkit. T Ravintola PLATS Hanasaarenranta 5 02100 Espoo www.ravintolaplats.fi ma–la 17–22 Ruokatilaukset klo 21.00 mennessä Espoon vuoden ravintola 2023, ravintola PLATS, sijaitsee vain kahden kilometrin päässä Lauttasaaresta Hanasaaren ruotsalaissuomalaisen kulttuurikeskuksen yhteydessä. PLATSis sa pohjoismainen taide, design ja gastronomia kohtaavat. Maittavan ruoka elämyksen kruunaa upea saaristomerimaisema. Sumppi& Soppa Heikkiläntie 10 kulttuurikeskus Sähinä 040 768 0053 arkisin 10–16 Lounas 11–14.30 Keittolounas, salaattipöytä ja päivittäin leivotut pullat viihtyisässä miljöössä kulttuuri keskuksen aulassa. Tarjolla myös sesongin makeita herkkuja sekä erikoiskahveja. Meiltä myös pitopalvelu ja yksityistilaisuudet. Koirat tervetulleita. Kestosuosikki: korvapuusti. T Wanha Herra Itälahdenkatu 7 09 6211 931 ma–to 15–24 pe–la 15–01 (02) su 15–22 Itälahdenkadun instituutio. Viime vuosisadalla perustetussa ravintolassa asianmukaiset baari kujeet: biljardi, darts ja yksi saaren ainoista jukeboxeista. Terassi käytössä läpi vuoden. Meille myös koirat ovat tervetulleita. Pe–la uusien asiakkaiden vastaanotto päättyy tuntia ennen sulkemista. RAVINTOLAOPAS RAVINTOLOITSIJA , MUKAAN RAVINTOLAOPPAASEEN? 36 € + alv/lehti Ota yhteys mediamyyntiin: Nina Wohlman 050 591 6466 tai seura@lauttasaari.fi lauttasaari.fi/saaren-palvelut/#ravintolat Seuraa meitä myös somessa! LAUTTASAARI-SEURAN TOIMISTO PALVELEE maanantaisin klo 15–18 ja keskiviikkoisin klo 12–14. Toimisto on talvi lomalla 6.–12.2. Avoinna jälleen ma 17.2. Tervetuloa Punaiselle Huvilalle, Kauppaneuvoksentie 18 Tutustumis kierrokset Lauttasaaren kartanoon: 17.2., 3.3., 24.3., 7.4. ja 28.4. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: www.lauttasaari.fi/kartanokierrokset/ Opastuksen järjestää Lauttasaari-Seuran historiatyöryhmä UUSI! 050 562 5010 lauttasaari.limone.. from Italy, with love Kaikki pizzat + 0,33 limu = 13,50€ Maanantai Torstai Kello 15.00 18.00 Voimassa 31.03.2025 saakka TARJOUS
Lauttasaarelaiset toimijat! Tapahtumatiedot napakasti jäsenneltynä (mitä, missä, milloin) ilmestymisviikkoa edeltävänä torstaina klo 12 mennessä osoitteeseen lehti@lauttasaari.fi. Toimitus valitsee ja tarvittaessa lyhentää tiedot. 6 12.2.2025 Nro 6 TAPAHTUU TAIDE Lumija jääveistoskisa. Kilpailuaika on 23.2. asti. Katso lisätietoja ja osallistumisohjeet sivulta lauttasaari.fi. Tapahtuman järjestää Lauttasaari-Seuran kulttuurityöryhmä. Auli-Maritta Ruuskasen maalauksia helmikuun ajan, Lauttasaaren kirkon kirkkosalin ja B-rapun aulassa. Teokset ovat myynnissä. Myllykallionrinne 1b. Tuulikki Veijolan öljyvärimaalauksia helmikuun ajan Kaken Kehyksen ikkunassa, Lauttasaarentie 17. Anna Maurasen akvarelleja helmikuun ajan Lauttasaaren kirjaston monitoimitilassa, Pajalahdentie 10 A. MUSIIKKI DJ talossa 15.2. klo 22 alkaen, Bar 52, Heikkiläntie 2. Luvassa ’70, ’80, ja ’90-lukujen hittejä. Livemusavisa ke 19.2. klo 18, Kaunis Kampela, Lauttasaarentie 10. Visa järjestetään joka toinen keskiviikkko. Elias Koivulehto & Täpinä ja Emmy June 22.2. klo 21, Bar 52, Heikkiläntie 2. LIIKUNTA Lauttasaaren uimahalli (Lauttasaaren yhteiskoulu, Isokaari 19). Aukioloajat: tiistaista perjantaihin kello 16.30–21. Lauantaina kello 7.30–16.30. Sunnuntaina ja maanantaina uimahalli on suljettu. Lauttasaaren Kisa-Siskojen jumpat. Ti klo 20–21 Vattuniemen ala-aste, ke klo 20–21 Myllykallion ala-aste, to klo 19–20 Vattuniemen ala-aste, la klo 10–11 Vattuniemen ala-aste. Ilmoittautua voi paikan päällä. Mukaan jumppa-alusta ja juomapullo. HUOM! Saavuthan jumppaan 10 minuuttia ennen alkamisaikaa, jolloin ohjaaja avaa ulko-oven. Vahtimestaripalveluja ei enää ole kouluilla. Tunteja ei ole la 12.4., la 19.4. ja to 1.5. Kauden viimeinen jumppa on la 24.5. Lauttasaaren pyrinnön jumpat. Ma klo 18 Lyk, ti klo 11 Sähinä ja klo 19.30 Myllykallion koulu. Ke teematunti klo 18 Lyk, to klo 19 Lyk. Pe klo 12 Kirkon jumppasali. Asahia Kasinonrannalla (merirosvolaivan lähellä) keskiviikkoisin klo 17. Vetää Yrjö Mähönen. DICKEN Naisten Aktialiiga: La 15.2. klo 16 Dicken–BK-46, Pirkkolan palloiluhalli Miesten Aktialiiga: La 22.2. klo 16 Dicken–ÅIFK, Pirkkolan palloiluhalli MUUT Lelunäyttely 23.2. asti, VPK:n talo, Tallbergin puistotie 10A. Lauttasaarelaisen lelukeräilijä Nina Nymanin 1980–90-luvun leluja Barbiesta My Little Poneihin. Auki pe klo 11–17, la klo 11–16 ja su klo 11–15. Näyttelyllä on myös Instagram-tili @lelunayttelypapukaija, jossa Nyman julkaisee mahdollisuuksien mukaan muitakin aukioloaikoja. Pääsymaksu aikuisilta 5 e ja 4–17-vuotiailta 3 e. Kartano-opastukset 17.2., 3.3., 24.3., 7.4., 28.4. Lauttasaari-Seuran kierrokset Lauttasaaren kartanoon jatkuvat jälleen keväällä. Ilmoittautuminen ja lisätiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ kartanokierrokset Baaripähkinä joka tiistai klo 19, Kaunis Kampela, Lauttasaarentie 10. Yleistietovisassa koetellaan aivonystyröitä. Shakkimestari-kisa joka kuun viimeisenä sunnuntaina klo 15, Kaunis Kampela, Lauttasaarentie 10. NUORISOTALO APAJA Pajalahdentie 10 a B 3.–6. luokkalaiset ma, ke, to, pe klo 14–17. Diakoni tavoitettavissa puhelimitse numerosta 050 380 3532. Virkatodistukset (09) 2340 5000. Kirkkokahvila avoinna ti–pe klo 11–13.30. Ti, ke ja pe lounas 11,50 €, torstaina tarjolla yhteisölounas 7 e. Catering perhejuhliin. Tiedustelut ja varaukset: kirkkokahvila.lauttasaari@ evl.fi HARTAUSELÄMÄ Messu 16.2. klo 11. Mukana mm. Maija Saario ja Jussi-Pekka Heikkilä. Iltakirkko keskiviikkoisin klo 18. Pyhäkoulu sunnuntaisin messun yhteydessä klo 11–12. Aloitus kirkkosalista, josta pyhäkouluopettaja kutsuu lapset Kryptaan. Laulun, sanan ja rukouksen ilta ke 12.2. klo 18–20. Korvaa iltakirkon. Nuorten bändivetoinen iltakirkko 26.2. klo 18. Nuorten suunnittelema ja toteuttama messu. Avoin kaikille. Nuori/nuori aikuinen: Jos haluat tehtäviin, tule paikalle klo 17, lisätietoja Marko Heusala, marko.heusala@evl.fi Seurat 5.3. klo 19. Kahvitus klo 18.30. Puhumassa mm. Katariina Airas ja Hannu Pöntinen. Vauvaja taaperokirkko 22.3. klo 15–15.30. TAPAHTUMIA Jumala keskellämme -raamattuluento ma 17.2. klo 18. Marja Heimala-Pelkonen puhuu aiheesta ”Elämän puu”. Yhteistyössä Helsingin Raamattukoulun kanssa. Musiikillinen luentotilaisuus Matteus-passiosta la 1.3. klo 14–15.30 kirkkosalissa. Alustajana Bach-tutkija Topi Linjama sekä Uuden testamentin eksegetiikan professori Ismo Dunderberg. Tule mukaan laulamaan. Suomen Laulu -kuoro, johtaa H. Wallenius. Yhteisvastuun myyjäiset su 2.3. klo 12–14 seurakuntasalissa (aloitus messun jälkeen). Myynnissä kuivakakkuja, laskiaispullia, suolasta piirakkaa, villasukkia ja lapasia. Tuotto Yhteisvastuukeräykseen. Pekka Puupää 100 vuotta ti 4.3. klo 18–20 Lauttasaaren kirkossa. Lasse Lehtinen kertoo piirroshahmon luojan Ola Fogelbergin ja Väinö Tannerin kaveruudesta ja Suomesta 1925. Luennoimassa myös Ville Elomaa, joka kertoo kuvin sadan vuoden takaisesta lovsstängt vecka 8. Familjecafé torsdagar kl 9.30–11.30 (musiklek kl 10) i Pärlan. Obs! Sportlovsstängt vecka 8. Vinterskoj för småbarnsfamiljer: Vi grillar på Drumsö kyrkas bakgård to 20.2. kl 10–11.30. Tvåspråkigt familjecafé med gröt Fredagar kl 9–11 i Pärlan. Tillsammans med Lauttasaaren seurakunta. Det här familjecafeet är även öppet vecka 8. HELSINGIN BAPTISTILÄHETYS Itälahdenkatu 22 B, 3. krs. Alkupiiri ke 12.2. klo 19, Richard Garam Rukouskokous to 13.2. klo 18, Aila Zamudio ja Susanne Kevätlaakso Sana ja rukous pe 14.2. klo 19, Kimmo Kojo Herätyskokous su 16.2. klo 14, Tomi Pönni JÄSENILLE Drumsö Pensionärer besöker Fallåker Teater lördagen den 8 mars för att se Agatha Christies Spindelnätet. Start intill hjältegravarna kl.15. I priset 50 euro ingår buss, biljett och kaffe/te. Betalas in på föreningens konto FI38 4055 1450 0089 29. Skriv meddelande: Fallåker. Anmälningar till janholmberg8@gmail.com alt. 044 574 8964. Vi har vårmöte 12.2. kl.14 i Kirkko kahvila Kvarnbergsbrinken 1, Stadgeenliga ärenden. Lauttasaaresta. Musiikkia, mukana Lauttasaaren musiikkiopisto. Myynnissä pientä purtavaa. Pekka Puupää 100 vuotta -näyttelyn avajaiset. Yhteisvastuun kevätrieha 5.4. klo 10– 13. Koko perheen perinteinen kevättapahtuma Lauttasaaren kirkolla. SÄÄNNÖLLINEN TOIMINTA Keskiviikkopiiri 19.2. Miten löydän iloa elämään? Psykoterapeutti Marketta Pylväskangas. Raamattupiiri to 20.2. klo 18 Kirkkoherra-huone, B-rappu, 2. krs. Käsityöpiiri ma 24.2. klo 13–14.30 B-rapun aulassa. Voit tulla myös ilman käsityötaitoja. Avoin sururyhmä ke 5.3. kello 17.30– 19 Kirkkoherra-huoneessa (B-rappu, 2 krs.) Rukousaamiainen 7.3. klo 8–10 Kryptassa. Rukoustuokio ja aamiaista. Töppösryhmä ti 11.3. klo 11–12.30 B-rapun aulassa. Sukkien kudontaa kasteperheille. Kuoro kaikille to 13.2. klo 17–17.50 seurakuntasalissa. Avoin kaikille. Avoimet perhekerhot D-rapun kehotiloissa ma, ti, to ja pe klo 9–11. Ti muskari klo 10, to taidetorstai ja pe kaksikielinen perhekerho yhdessä Johannes Församlingin kanssa. Myös lastenhoitoa tarjolla torstaisin kello 9–11 D-rapun kerhotiloissa. Ilmoittautumiset puhelimitse. Anu p. 050 380 3525. Varhaisnuorten Krypta tiistaisin klo 16–18 Kryptassa. Avoin alakouluikäisille ilman ennakkoilmoittautumista. Ei kokoontumista 18.2. Lomatoimintaa alakoululaisille ma 17.2. ja ti 18.2. klo 12–16 Kryptassa. Ohjelmassa pelailua, askartelua ja mukavaa yhdessäoloa. Ei ennakkoilmoittautumista. Asahi-liikunta liikehäiriösairauksista kärsiville tiistaisin klo 16–17 kirkon liikuntasalissa. Tied. Riaz, p. 040 167 6021. Rukouspiiri tiistaisin klo 18–19, Kirkkoherra-huone, B-rappu, 2. krs. Seniorilautta keskiviikkoisin kello 10.30–12 seurakuntasalissa. Tied. Piia Leppäkoski, p. 050 479 4858. Seniorijumppa keskiviikkoisin klo 12.05–12.50 liikuntasalissa (C-rappu). Tied. Katarina Öhberg p. 050 5576274 Nuortenillat ke ja pe klo 18–21 Kryptassa. Vapaamuotoista yhdessäoloa, bilistä, pingistä ym. Ei ennakkoilmoittautumista. Tied. varpu.koivunen@evl.fi Kamarikuoro Barcarola torstaisin klo 18–20.30 seurakuntasalissa. Tied. hiski. wallenius@evl.fi Liikkis, liikunnallinen perhekerho. lauantaisin klo 10–12 liikuntasalissa. 1–8-vuotiaille lapsille vanhempiensa kanssa. Tied. p. 040 5458 963, Sanna. JOHANNES FÖRSAMLING S:t Jacobs kyrka, Kvarnbergsbrinken 1. Andakt i Drumsö seniorhus tisdag 18.2. kl 17.30. Fritids för barn i klasserna 3–6, måndagar och tisdagar kl 13–16 i Pärlan, Drumsö kyrka, c-trappan. Obs! SportValentine’s Jazz Mutteri Kahvilassa MLL:n perhekahvila keskiviikkoisin Ystävänpäivänä Mutterilla tunnelmoidaan jazzin parissa, kun Elina Kardén & Stefano Cirilli Jazz Duo vie kuulijat tunnelmalliselle musiikkimatkalle vanhojen putkiradioiden ja vinyylilevyjen aikaan. Ohjelmistossa kuullaan amerikkalaisia jazz-standardeja ja ystävänpäivän kunniaksi kappaleita esitetään myös maailman romanttisimmilla kielillä – italiaksi, ranskaksi sekä portugaliksi. Elina on opiskellut jazzmusiikkia sekä Suomessa että muualla Euroopassa ja esiintynyt monien yhtyeiden, kuten UMO Helsinki Jazz Orchestran solistina. Italialainen jazzkitaristi Stefano Cirilli on tunnettu taidokkaasta ja sielukkaasta soittotyylistään, jota on inspiroinut legendaariset jazzkitaristit kuten Wes Montgomery. Hän on voittanut lukuisia kitarakilpailuja kotimaassaan Italiassa sekä esiintynyt monilla jazzfestivaaleilla ja liveklubeilla Italiasta Suomeen asti. Keikka alkaa klo 18 ja on ikärajaton ja maksuton. Mutteri Kahvila, Lauttasaarentie 2. MLL:n perhekahvila keskiviikkoisin klo 9.30–11.30, Nuorisotalo Apaja, Pajalahdentie 10. Kaikille perheille avoin ja maksuton kohtaamispaikka, jossa vanhemmat saavat juttuseuraa ja lapset uusia leikkikavereita. Perhekahvilaan voi osallistua alle kouluikäisen lapsen kanssa. Kahvilan ohjelma muodostuu vapaasta yhdessäolosta ja vaihtuvasta toiminnasta (esim. musiikkituokiot, askartelu). Kahvilaan voi saapua omien aikataulujen mukaan. Larutorin rivi-ilmoitukset 11 € /rivi. Noin 25–35 merkkiä/rivi. Lähetä tekstisi seura@lauttasaari.fi tai soita Ninalle, 050 591 6466. AA-KOKOUKSIA AA antaa mahdollisuuden lopettaa juomisen. AAkokoukset ma ja ke klo 17.30 Lauttasaaren Terveysasema, Lauttasaarentie 25 A. Kokous netissä ti ja pe, aahelsinki.fi/kokoukset VUOKRALLE TARJOTAAN Kalust. asuntoja remontin ajaksi/ vesivah. Lauttasaarentie 3. Puh. 0400 404 797/Martti 7. luokkalaiset–17-vuotiaat. Ma, ke, to klo 17.30–21. Pe klo 17.30–22.45. KIRJASTO Pajalahdentie 10 a Kirjavinkkejä talvilomalle to 13.2. klo 18–20. Erikoiskirjastonhoitaja Siiri vinkkaa ja neuvoo koululaisia sopivien kirjojen pariin, nyt talvilomaedition! Kirjavinkkejä lastenosastolla, tapahtumaan voi tulla milloin vain. Lukupiiri 6.3. klo 18 kirjaston monitoimisalissa. Teoksena John Steinbeck: Routakuun aika. Tulevan lukupiirin kirjan voit lainata kirjaston asiakaspalvelupisteestä noin kuukautta ennen kokoontumista. Mukaan voi tulla kuka tahansa, tarjolla kahvia ja vilkasta keskustelua. Svenska språkgruppen träffas nästa gång 6.3. kl. 16–17. Kom med och språkbada med lätt svenska för finskspråkiga, under ledning av Birgit och Henrik Pomoell. Ingen anmälan behövs. Digiopastusta seniorilta seniorille torstaisin klo 10–12. Enter ry:n apua älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen käytössä. Ajanvaraus (tunti/asiakas) p. 09 3108 5020. Naapuruuspiiri senioreille kokoontuu torstaisin kello 13–15 kirjaston monitoimitilassa. Piirissä tavataan naapureita kahvikupposen äärellä. Shakkikerho keskiviikkoisin kello 17–20. Mukaan voi tulla mihin aikaan tahansa. Maksuton opetus suomeksi ja englanniksi. Digitalkkari 11.3. asti maanantaisin ja tiistaisin klo 9–15. Tarvitsetko apua älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen käytössä? Mietitkö miten käyttää sähköpostia, sosiaalisen median palveluita tai miten asioida sähköisesti? Varaa tunnin mittainen maksuton opastusaika kirjaston asiakaspalvelupisteestä tai soittamalla puh. 09 3108 5020. Digitalkkari on opiskelija, joka suorittaa kirjastossa opintoihinsa liittyvää harjoittelujaksoa. SEURAKUNNAT LAUTTASAAREN SEURAKUNTA Lauttasaaren kirkko: Myllykallionrinne 1b Avoinna ma–pe 10–18 Toimitusvaraukset arkisin klo 10–15, p. 050 369 5640, lauttasaari.srk@evl.fi Päivystävä pappi puhelimitse ma–pe klo 10–18 p. 09 2340 4302 ja B-aulassa ma–pe klo 16–18.
7 12.2.2025 Nro 6 Varaa paikkasi palstalle Ninalta: 050 591 6466, seura@lauttasaari.fi. Hinta alkaen 31 €/lehti + alv, ilmoitustila ostetaan vähintään neljään peräkkäiseen lehteen. lauttasaari.fi/lauttasaari-lehti/mediakortti/ Ilmoittajat myös netissä: lauttasaari.fi/saaren-palvelut/ PARHAAT PALVELUT & LIIKKEET Löydät ne saarelta! VARASTOINTIA 0207 007 755 www.pelicanselfstorage.fi Vuokraa 1– 30 m 2 säilytystilaa Tapiolasta LÄÄKÄRIPALVELUT • Päivystämme terveyttäsi • Lauttasaaren lääkäriasema & rokotusklinikka Vattuniemen puistotie 1 A, 00210 Helsinki | info@saaristolaakarit.fi www.saaristolaakarit.fi | Ilmainen pysäköinti LAUTTASAARI • Lääkärin ja hoitajan vastaanotot • • Laboratorio • Kotikäynnit • Anemiapoliklinikka • • Pattipoliklinikka (pattien ja luomien näyttöajat lääkärille edullisesti) • KAIKKI ROKOTUKSET ilman ajanvarausta: MA & TO 14–17, LA 11–13 Lääkäriasema saaristolaakarit.fi/nettiajanvaraus (24/7) Ma–to 9–17, pe 9–15, la 10–14 0200 200 33 Punkki-, tetanus-, vyöruusu-, pneumokokki-, hepatiittiym. rokotukset Ilmestyy keskiviikkoisin. Ei ilmesty kesäviikoilla 26–30. Vuosikerta 45 lehteä. Lehti ilmestyy myös digilehtenä: lauttasaari.fi/digilehti Kustantaja Kaupunginosayhdistys LauttasaariSeura ry, Kauppaneuvoksentie 18, 00200 Helsinki Taitto Taru Tarvainen, lauttasaari.ilmoitukset@ gmail.com Paino Kaleva Media Uutismedian liiton jäsen. Katja Pesonen toimitus koordinaattori 040 559 8974 lehti@lauttasaari.fi Nina Wohlman ilmoitusmyynti, laskutus 050 591 6466 seura@ lauttasaari.fi Nina Lukkari va. päätoimittaja 0400 485 695 Lauttasaari.fi Facebook: Lauttasaarilehti Instagram: @lauttasaarilehti Facebook: LauttasaariSeura Instagram: @lauttasaariseura Juttuvinkit ja tapahtumatiedot: lehti@lauttasaari.fi Lauttasaari-Seuran toimisto avoinna ma klo 15–18 ja ke klo 12–14. Punainen Huvila: Kauppaneuvoksentie 18 50 mm korkea ilmoitus 46 € /lehti + alv* *Ilmoitustila ostetaan vähintään neljään peräkkäiseen lehteen. Pirauta Ninalle, 050 591 6466. 60 mm korkea ilmoitus 55 € /lehti + alv* *Ilmoitustila ostetaan vähintään neljään peräkkäiseen lehteen. Soita Ninalle, 050 591 6466 tai laita viesti seura@lauttasaari.fi FYSIKAALISTA HOITOA ELINVOIMAA JA PAREMPAA TOIMINTAKYKYÄ LAUTTASAARELAISILLE Varaa aika tai kysy lisää: 030 633 5333 Pohjoiskaari 1–3 www.kotikuntoutus.fi • Fysioterapiaa kaikille • Kotikuntoutusta • Veteraanikuntoutusta • Liikuntaryhmiä • Hierontaa APTEEKKEJA Lauttasaaren Kirkkoapteekki palvelee teitä Vattuniemessä Ma–pe / Må–fre 8.30–20 La / Lö 9–16 Su ja pyhät suljettu Sö och helgdagar stängt Heikkiläntie 2 / Heikasvägen 2 09 542 141 00 Drumsö Kyrkoapotek betjänar er på Hallonnäset APTEEKISTA MYÖS KOTIOVELLESI 40 mm korkea ilmoitus 38 € /lehti + alv* *Ilmoitustila ostetaan vähintään neljään peräkkäiseen lehteen. 30 mm korkea ilmoitus 31 € /lehti + alv* *Ilmoitustila ostetaan vähintään neljään peräkkäiseen lehteen. SIIVOUSTA ATK-PALVELUA JALKAHOITOA JALKATERAPEUTTI MALLA SYRJÄNEN PUH. 040 506 5400 Lauttasaarentie 27 KORJAUSOMPELUA Isokaari 3 050 357 1579 www.kauneushoitolakristel.fi Kauneushoitola Kristel Strandén KAUNEUSJA HYVINVOINTIPALVELUJA KEITTIÖITÄ PALVELEVA KEITTIÖLIIKE Lauttasaarentie 4 045 278 3374 www.ainakeittiot.fi www.lauttasaari.fi VALOKUVAUSTA PYÖRÄJA SUKSIHUOLTOA ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Lauttasaarentie 6, 00200 Helsinki Puh. 050 505 2014 Uudet proteesit, pohjaukset ja korjaukset www.t-hammas.fi LUKKOPALVELUJA Heikkiläntie 5, 00210 Helsinki Puh. 010 820 4310 www.paraslukko.com myynti@paraslukko.com 2 3 4 6 7 8 10 17 18 19 20 21 22 11 12 13 14 15 9 5 16 1 Digilehd en löydät osoittee sta Lauttasa ari.fi MYLLYKALLIO 10. Kampaamo Nina C., Katajaharjuntie 6 11. K-Market Kasinonranta, Isokaari 9 12. K-Market Oliivi, Isokaari 42 13. Lauttasaaren kirkko, B-rapun aula, Myllykallionrinne 1 14. Lykin liikuntasalien aula, Isokaari 19 15. R-Kioski Isokaari, Isokaari 1 KOTKAVUORI 1. Cafe Mutteri, Lauttasaarentie 2 2. Kauppakeskus Lauttis, kolme noutopistettä: Market-taso, Lauttasaarentien sisäänkäynti ja Otavantien yläsisäänkäynti 3. Kirjasto, Pajalahdentie 10 4. Lauttasaaren senioritalo, Pohjoiskaari 1-3 5. Lauttasaaren Suutari, Lauttasaarentie 36 6. Palvelutalo Mereon aula, Pohjoiskaari 9 (tauolla) 7. Puhuri by Patisserie Teemu Aura, Kauppaneuvoksentie 18, Punainen Huvila 8. Ravintola Casa Mare, Gyldenintie 6 9. Sannamaija kosmetiikkaja kauneuspalvelut, Lauttasaarentie 34 RUOHOLAHTI 23. Ruoholahden kauppakeskuksen aula, Itämerenkatu 21 VAT TUNIEMI 16. Emmaus, Heikkiläntie 2 17. K-Supermarket Vattuniemi, Kiviaidankatu 2, kaksi noutopistettä: teline molempien sisäänkäyntien yhteydessä 18. Kuntokeskus EasyFit, Vattuniemenkatu 17 19. Lidl, Heikkiläntie 4 20. Pelle P Shop, Veneentekijäntie 18 21. Ravintola Lorun aula, Itälahdenkatu 22 B 22. S-Market, Itälahdenkatu 27, kaksi noutopistettä: teline aulan molemmissa päissä Lauttasaari-lehden saat täältä! 23
8 12.2.2025 Nro 6 Kaikkea hiihtolomaan. Ja vähän enemmänkin. Ensi viikolla on aika ottaa kaikki ilo irti hiihtolomasta – ulkoilua, herkuttelua ja rentoa yhdessäoloa! Piipahda Kauppakeskus Ruoholahdessa, josta löydät kaiken tarvittavan ja vähän enemmänkin, vietitpä loman sitten matkalla tai kotona. Lämpimästi tervetuloa ostoksille! Ostoksille: ruohis.fi ? Me illä pysäköit ain a 1 tun nin ilmaise ksi Sekä paljon muuta! VIETÄMME AVAJAISVIIKKOA 24.–28.2.2025 Arvonta Tule hakemaan oma säästöfantti lipas ja osallistu arvontaan Kakkukahvit Avajaiset 24.2. Klo 12 avajaisnauhan leikkaus ja kakkukahvit Keskustele Tule keskustelemaan asiantuntijoidemme kanssa Tutustu palveluihimme saastopankki.fi/lamminsp Tervetuloa toimipisteellemme! Tule tutustumaan uuteen Lauttasaaren toimipisteeseemme kauppakeskus Lauttikseen. Lauttasaarentie 28, 00200 Helsinki