8.4.21 Nro 13 Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry *Ainoa kaupunginosalehti Uutismedian liiton Vuoden kaupunkilehti -kilpailun finaalissa 2018–2020. Saaren maantieteelliset ääripäät Jos ulkoillessaan hahmottaa pääilmansuunnat, Lauttasaaren eteläisimmän ja pohjoisimman kohdan löytäisi ilman apuvälineitäkin. Sen sijaan saaren läntisimmälle ja itäisimmälle paikalle osuakseen tarvitsisi jo karttaa. Mestaruusluokan kotiseututesti tuleekin tässä: ennen kuin käännät sivua, yritä nimetä Lauttasaaren pohjoisin, eteläisin, läntisin ja itäisin paikka. s. 3 Maan loppu etelässä. Tai tilaa näppärästi netistä Toimitukset alkaen 0,00 € Palvelevan apteekkisi huipputarjous! Kauppakeskus Lauttis, katutaso, Lauttasaarentie 28, Helsinki • Puh. 09 671415 Arkisin 8-21, la 9 -19, su 11-19 Tuuheat, vahvat ja kiiltävät hiukset. Tutkitusti näkyviä tuloksia 12 viikossa. Priorin Extra 180 kaps. 75,00 (109,80) Voim. 30.4. asti TULE MUKAAN RAKENTAMAAN HELSINGIN PARASTA KAUPUNGINOSAA! Toimintamme tarvitsee nyt lisää aktiiveja Tule mukaan ja auta Lauttasaari-Seuraa toteuttamaan asukkaiden ideat yhteiseksi iloksi ja hyödyksi. Liity jäseneksi: lauttasaari.fi > Lauttasaari-Seura > Liity jäseneksi IDEASTA INNOVAATIOKSI Viihtyisä ja turvallinen kaupunginosa r akennetaan yhdessä Hei kuntavaaliehdokas! Vauhdita vaalimenestystäsi mainostamalla Lauttasaari-lehdessä. Lehti jaetaan joka viikko lähes 10 000 kotiin ja yritykseen ja lisäksi sillä on 3 000 lehden telinejakelu sekä näköislehti verkossa. Viime kuntavaaleissa lauttasaarelaisten äänestysprosentti oli yksi Helsingin korkeimmista. Pyydä vaalitarjous Lauttasaari-lehden mediamyynnistä: seura@lauttasaari.fi tai 050 591 6466. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Vattuniemenkatu 19, 00210 Helsinki SOITA JA VARAA AIKA PALVELUPISTE 030 660 6325 VARAA AIKA RENKAIDEN VAIHTOON AJOISSA! Renkaiden vaihto 29€ 70€ Renkaiden kausisäilytys Lauttasaarentie 11, 2-3 h, k, kp, p, 69 m² Halutussa peruskorjatussa yhtiössä muuntelukelpoinen 2. asuin kerroksen valoisa huoneisto. Parveke on pihalle päin. Heti vapaa, hissi talo, rakennettu 1958. Yhtiön perinteinen putkiremontti on tehty 2016-2017. Yhtiö omistaa liiketilat. Sijainti on loistava, palvelut ja metro lähellä. Vhp. 470 000 euroa, E=D 2013 Tiedustelut: Marjaleena Leminen 040 763 5415 marjaleena@takio.com Takio Lkv Asunnon myynti-, vuokrausja asuntosijoituspalvelut. www.takio.com Gyldénintie 9, 00200 Helsinki 020 741 7888
PÄÄKIRJOITUS 2 8 . 4 . 2 2 1 S E U R A A L E H T E Ä S O M E S S A Ajassa 8.4.2021 Nro 13 LUKU LAUTTASAARESTA 255 Asukasmäärän kasvu Vattuniemessä vuonna 2020. Koko Lauttasaaren väestö kasvoi 344 asukkaalla. Lähde: Helsingin kaupunginkanslia ?? On siis kevät. Lauantaina 3. huhtikuuta havaittiin yksi Lauttasaarelle tyypillinen kevään merkki. Vaikka Nackapuistossa olikin yhä lunta siellä täällä, kolme padel-kenttää olivat tukossa pelaajista. Nelinpelinä pelattavassa padelissa etäisyys vastustajapariin on korona-aikaan oikein sopiva. PS Suomen kotiseutuliiton valinta Vuoden kaupunginosaksi ? ? L A U T T A S A A R I Korona haastoi terveyspalvelut Koronapandemia yllätti nopeasti koko suomalaisen yhteiskunnan ja haastoi myös Helsingin kaupungin sosiaalija terveystoimen resurssit ja toimintavalmiuden. Terveysasemien henkilöstöä on siirretty heikentyneen koronavirustilanteen vuoksi väliaikaisesti tartunnanjäljitykseen. Lauttasaarenkin terveysasemalla voidaan tarjota kiireettömiä vastaanottoaikoja tavanomaista vähemmän. Kiireelliset vastaanotot hoidetaan normaalisti. Asiakkaille pyritään tarjoamaan mahdollisuutta etävastaanottoon (puhelimitse), jos asia vaikuttaa hoituvan ilman fyysistä vastaanottoa. Lauttasaaren terveysasemalla toivotaan, että yhteyttä otettaisiin vasta epidemiatilanteen helpottaessa sellaisissa asioissa, joita ei ole välttämätöntä hoitaa juuri nyt. Uusi asiakasja potilastietojärjestelmä Apotti otetaan Helsingissä käyttöön vaiheittain tänä vuonna. Terveydenhuollon palvelut otetaan käyttöön 24. huhtikuuta. Huhti-toukokuussa henkilöstön koulutukset ja käyttöönotto aiheuttavat muutoksia palveluihin ja voivat aiheuttaa hitautta palveluissa. Apotin asiakasportaali Maisan avulla voi muun muassa seurata omaa terveyttä ja ajanvarauksia, viestiä sote-ammattilaisten kanssa, varata aikoja, uusia reseptejä sekä asioida toisen puolesta. Jo nyt sivustolle pääsee kirjautumaan (www.maisa.fi) ja tutustumaan Maisan näkymään ja osaan toiminnallisuuksista, vaikka Helsingin kaupungin asukkaille ei vielä ole sisältöä eikä sieltä vielä voi olla yhteydessä terveydenhuollon henkilökuntaan. Kaupungin taholta on odotettavissa selkeää asiakasviestintää. Rokotusajanvaraus 65-69-vuotta täyttäneille avautui maaliskuun viimeisenä päivänä. 70-vuotiaiden ja sitä vanhempien sekä sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvien henkilöiden koronarokotukset jatkuvat. Rokotusajan voi varata verkossa osoitteessa koronarokotusaika.fi tai soittamalla ajanvarausnumeroon 09-310 46300. Lähin rokotuspiste lauttasaarelaisille on Jätkäsaaressa. Lauttasaari on säästynyt koronalta toistaiseksi verrattain hyvin. Nyt ei saa töpeksiä, vaan on noudatettava koronasuosituksia. Timo Pellinen Lauttasaari-Seuran sotetyöryhmän puheenjohtaja Helsingin kaupunki on uusimassa skeittipaikkoja ja keräsi mielipiteitä niiden käyttäjiltä. Lauttasaaren skeittipaikat saivat kyselyssä kiitosta ja niitä toivottiin myös lisää. Myös uusia ominaisuuksia kaivattiin. Lauttasaaressa on kolme skeittipaikkaa: Lauttasaaren liikuntapuistossa, Hevosenkenkäpuistossa sijaitsevassa Nuori Suomi -lähiliikuntapuistossa ja sisäskeittipaikka nuorisotalo Apajalla. Niiden kuntoon, laatuun, toimivuuteen ja saavutettavuuteen oltiin tyytyväisiä. Lauttasaareen toivottiin kahdeksaa uutta skeittipaikkaa. Kaksi niistä olisi betonipuistoja, neljä ramppeja tai kaaria. Toisin kuin muualla Helsingissä, scoottaustai bmx-pyöräilyyn ei Lauttasaaressa tässä kyselyssä toivottu erillistä paikkaa, mutta OmaStadin ehdotuksissa Hevosenkenkäpuistoon on toivottu pump trackia nykyisen vähäisellä käytöllä olevan polkuautoradan tilalle. Radan materiaaliksi ehdotettiin betonia, jolloin se olisi ihanteellinen sekä scoottajille, rullalautailijoille että pyöräilijöille. Skeittaus nähtiin osana kaupungin ja oman asuinpaikan identiteettiä. Vastaajat huomauttivat, että skeittauksen parissa on nykyään myös vanhempia ihmisiä, joiden tarpeet tulisi ottaa huomioon skeittipaikkojen suunnittelussa. Niihin toivottiin myös parempaa valaistusta ja wc-mahdollisuutta. KP Lauttasaareen toivottiin lisää skeittipaikkoja Näille alueille toivottiin uusia skeittipaikkoja. Särkiniemeen tulevan uimalaiturin suunnitelmat ovat valmiit ja urakan kilpailutus alkaa pian. Todennäköisesti työ tehdään kahdessa urakassa eli maatyöt ja itse laiturin rakentamisen hoitaa kaksi eri yritystä. Kilpailutuksessa menee arvion mukaan pari kuukautta, joten rakentamisen alkamisen ajankohdasta ei ole vielä tietoa. Näin ollen ei voi arvioida myöskään valmistumisaikaa. Suurella todennäköisyydellä se menee syksyyn. Uimalaiturin ja pelastusautoreitin rakentamisen kustannukset ovat noin 180 000 euroa ja vuosittaiset ylläpitokustannukset 7 700 euroa. Hankkeen rahoittaa kaupunki. Lopulliset lukemat varmistuvat kuitenkin urakan kilpailutuksessa. KP Särkiniemen laiturin urakan kilpailutus alkaa Laituri valmistuu todennäköisesti syksyllä. Lauttasaaren sillan pyöräliikenne herättää keskustelua. Sekaannuksia aiheuttaa muun muassa se, että Lauttasaaren sillalla on yksisuuntainen pyöräliikenne, mutta sekä Ruoholahdessa että myöhemmin Meripuistotiellä se on kaksisuuntainen. Ruoholahdessa Porkkalankadun molemmilla puolilla on kaksisuuntaiset pyörätiet Tallberginkadulta alkaen keskustaan päin. Tosin Kaapelitehtaan puoleisella osuudella ei voi toistaiseksi työmaan vuoksi pyöräillä, joten kulku käy Kaapelipuiston kautta. Lauttasaarentiellä pyöräily on myös yksisuuntaista. Siinä on kuitenkin pieni poikkeuspätkä: pyörätie on kaksisuuntainen kahvila Mutterin puolella välillä Pohjoiskaari-Meripuistotie, koska pyörätie jatkuu kaksisuuntaisena Meripuistotiellä. KP Lauttasaarentiellä pieni kaksisuuntainen pyöräilyosuus Tästä kartasta näkyvät pyöräilyreitit ja -suunnat. Helsingin kaupunki aloittaa selvityksen siitä, kuinka Lauttasaaren ala-asteen koulun Hedengrenin rakennuksen ympäristön liikenneturvallisuutta voisi parantaa. Lauttasaarentie 50:ssä sijaitsevan koulurakennuksen kohdalla on 40 km/h nopeusrajoitus sekä lapsista varoittavia liikennemerkkejä, mutta se on myös alueellinen kokoojakatu, joka palvelee kaupungin osa-alueen sisäistä liikennettä ja alueen yhteyksiä pääkatuverkkoon, joten liikenne on vilkasta, osittain myös vaarallista. Kaupunkiympäristön toimiala alkaa nyt selvittää erilaisia toimia, jotka tekisivät alueen turvallisemmaksi lapsille. Vaihtoehtoina ovat esimerkiksi nopeusrajoituksen laskeminen pysyvästi 30 km/h, asettaa nopeusnäyttö ja suojateiden huomiovalot, kaventaa kaistoja teknisesti koulun välittömässä läheisyydessä tai rakentaa Lauttasaarentielle hidastetöyssyt koulun molemmille puolille. KP Koulutiestä turvallisempi Lauttasaaren ala-asteen koulu on Suomen suurimpia kouluja. HELSINGIN KAUPUNKI
3 8.4.2021 Nro 13 KOKOSI ANNA KONTTINEN VÄLIKYSYMYS Liikuttaako korona? Raija Hynynen ”Etätöiden alettua olen liikkunut paljon enemmän. Istumista tulisi enemmän kuin työpaikalla käydessä, joten olen lisännyt kävelyä. Pidän liikunnasta. Kiersin juuri Vattuniemen kärjen.” Marc Garcia-Planas ”Nyt on pitänyt varata aika salille ja sinne on päässyt kymmenen ihmistä kerrallaan. Jokainen saa olla salilla tunnin. Käyn nostamassa painoja kolmesta neljään kertaan viikossa, enkä tiedä mitä teen, kun sali menee kiinni.” Jukka Rapo ”Kiinnostukseni liikuntaan on lisääntynyt koronan myötä. Liikun kolmesta neljään kertaa viikossa. Olen hiihtänyt, nyt murroskautena juoksen ja pyöräilen, ja kesällä varmaan taas uin.” Sara Henriksson ”Näinä aikoina ei ole muutakaan tekemistä, ja kun on koira, on pakko tehdä kolme tai neljä lenkkiä päivässä. 10 000 askelta menee helposti rikki päivässä. Olen pitänyt etätöistä taukoja treenaamalla Bailey Brownin YouTube -klippien mukana.” Pohjoisin Laukkaluodossa (leveysaste 60° 10’ 15,55’’) Saaren pohjoisin paikka löytyy miltei Kaskisaaren sillan alta, sen länsipuolelta. Näkymät sieltä avautuvat tietenkin naapuriin, Kaskisaareen. Lauttasaaren puoleinen sillanpää on suosittu myös kalastajien keskuudessa. Edustan vesialue on tunnettu jatkuvasta virtauksestaan, jonka takia se jäätyy kävelykelpoiseksi vain harvoin. Kaskisaaren sillan kaiteisiin on lukittu kymmeniä munalukkoja ikuisen rakkauden symboleiksi. Silta on noussut keskusteluun myös kauhisteltuna uimahyppypaikkana. Hyvästä syystä. Vesiliikenne kesällä on vilkasta, ja pinnan alla saattaa odottaa mitä hyvänsä uutta ja yllättävää. Nämä ovat Lauttasaaren ääripäät Saarella kun ollaan, maantieteelliset ääripäät löytyvät aina rannalta, mutta mistä? Näin määriteltiin Maantieteelliset ääripäät määriteltiin Kansalaisen karttapaikka -palvelussa kartastokoordinaattijärjestelmällä. TEKSTI ja KUVAT Pete Suhonen Jos hahmottaa pääilmansuunnat ulkona ja tuntee Lauttasaaren pääpiirteittäin, saaren pohjoisimpaan ja eteläisimpään kärkeen löytää rantoja pitkin kävellen varsin vaivattomasti. Sen sijaan itäisimmän ja läntisimmän kolkan määritteleminen ilman karttaa voi olla mahdoton tehtävä. Helppoa se ei olisi fyysisen kartankaan avulla, sillä erot kauimmas länteen ja itään kurkottavien maastopisteiden välillä ovat niin pienet, että ne hukkuvat helposti mittauksen epätarkkuuteen. Totuuden selvittääksemme turvauduimme Kansalaisen karttapaikka -palveluun. Itäisin HSK:n aallonmurtaja (pituusaste 24° 53’ 54,87’’) Pursiseura HSK:n eteläisimmän aallonmurtajaleuan pohjoispää yltää noin pari metriä idemmäs kuin Lauttasaaren sillan eteläpenkereen kärki, jota voisi kuvitella saaren itäisimmäksi reunaksi. Aallonmurtajan edessä, Lauttasaaren salmen toisella puolen, on 430 metrin päähän hivuttautuneen Jätkäsaaren fasadi murskevuorineen. Aallonmurtaja on vesakoitunut ja siellä sijaitsee sataman tuulimittari. Paikka on osa HSK:n vartioitua satamaa, eikä sinne ole vapaata kulkua. Lauttasaaren läntisin piste Vaskiniemessä on 2,35 kilometriä lännempänä. Eteläisin Särkiniemessä (leveysaste 60° 8’ 37, 95’’) Lauttasaaren eteläisin kolkka sijaitsee Särkiniemessä Kokkokallion kärjessä. Paikalta avautuvat hienot näkymät Melkin länsipuolitse avomerelle. Lauttasaaren eteläisin kolkka on noin 3,04 kilometriä etelämpänä kuin pohjoisin kohta. Kaupunki rakentaa suurta huomiota saaneen ja tervetulleen säänkestävän uimalaiturin Kokkokalliosta noin 350 metriä luoteeseen, Särkiniemen länsirannalle. Jos merivesi on erityisen matalalla, hieman idempää Veijarivuorenniemestä voi kävellä kuivin jaloin Sisä-Hatun luodolle, joka kurkottaa vielä noin sata metriä Kokkokallionkin kärkeä etelämmäs. Läntisin Vaskiniemessä (pituusaste 24° 51’ 21,16’’) Saunaseuran saunan luoteispuolelle jää kallionyppylä, joka laskeutuu kauniisti mereen ja muodostaa vastapäisen Koivusaaren pursiseuran aallonmurtajan kanssa kapean nielun Vaskilahteen. Noin kilometrin etelämpänä, Lounaisväylän alkupään edustalla, sijaitsevan Länsiulapanniemen läntisin kohta häviää vain noin kolmen metrin marginaalilla Vaskiniemelle. Koivusaari jätettiin yhteisestä postinumerosta (00200) huolimatta ulos ääripäävertailusta Lauttasaari-liitännäisenä, jonne pitää kulkea siltaa pitkin. Saaren virallinen eteläkärki. Näkymä aallonmurtajalta itään. Edessä sijaitseva Koivusaari ei kuulunut vertailuun. Siltoja ei lasketa, joten pohjoisemmaksi ei pääse kuivin tassuin. P L E I Jos Koivusaari laskettaisiin mukaan, Lauttasaaren läntisin kohta sijaitsisi NJK:n sataman aallonmurtajan pohjoispäässä. 2,35 km 3, 04 km Koivusaaren länsirannalla, kevyen liikenteen väylän vieressä, sijaitsee punainen mökki, vieressään liiterirakennus. Maaliskuussa Lauttasaari-lehti kutsui paikalle Koivusaaren 1960-luvun asukkaat Berit Määttäsen ja Kristian Appelin, jotka tunnistivat rakennuksen rantasaunakseen, liiterissä säilytettiin halkoja. Viime marraskuuhun asti ovet olivat sentään säpissä, vaikka ikkunoita olikin jo merenpuolelta rikottu. Huhtikuun alun katselmus on karu: saunan ovi on sepposen selällään, ikkunat kahdelta sivulta rikki, auki on myös tageilla kirjaillun puuliiterin ovi. Kaupungin maalla sijaitseville rakennuksille tätä juhlavampia aikoja ei voi enää luvata. Koivusaaren asemakaavaa käsitellään kaupunkiympäristölautakunnassa vielä huhtikuun aikana. PS Punaisen rantasaunan loppusuora Marraskuu 2020. Huhtikuu 2021.
4 8.4.2021 Nro 13 UNELMIEN KATUJUHLA TUTTAVUUS -KAHVILAN PIKNIK PÖYTÄ Voit istahtaa ja löytää seuraa, voit osallistua spontaanisti päälava PÄIVÄJUHLA KLO 12-17 musiikkia tanssia paikallisia taiteilijoita SPEAKERS’ CORNER LARU AREENA LIIKENNEYMPYRÄLLÄ asiapuhetta paneelikeskustelu virkamiehet ja päättäjät tavattavissa Itämeri -puheenvuoro Lauttasaaren yrittäjät Proomukahvila & viinibaari PERFORMANSSEJA JA MUSIIKKIESITYKSIÄ LÄHITUOTETTUA KUOHUVIINIÄ Kasinonra nta ILTAJUHLA KLO 17 lavatanssit & livemusaa puistopiknik all night beach barbecue total solar eclipse party dj KAUPUNKIKULTTUURI Graffittiseinä katutaidetta VALOÄÄNIJA KUVATAIDE skeittikoulu Lauttasaari-päivän tarjoukset ravintoloista ympäri saarta! VEGAANISET HERKUT! ETNISET RUOAT! LUOMUTORI! ITALIALAISET JÄÄTELÖT! ILMAPALLOJA JA PELEJÄ LAPSILLE PUUHAPISTEET SÄHINÄ POP UP GALLERIA KENEN TAHANSA TEOKSILLE FOOD TRUCK STREETFOOD M A IN O S Mainoksen ideat perustuvat Unelmien Katujuhlasta 18.2.-3.3.2021 tehtyyn avoimeen kyselyyn. Kiitämme kaikkia vastaajia! Kysely ja sen pohjalta tehty laulu, video ja lehtimainos ovat osa Paula Ikosen ja Marika Heiskasen Humanistisen ammattikorkeakoulun opinnäytetyötä elämyksellisen ennakoinnin menetelmistä kulttuurialalla. Ikonen ja Heiskanen toimivat Lauttasaaren Katujuhlan tuottajina 2021. Yhteistyössä: nonstop kukkaseppeletyöpaja kaksikielinen improteatteri pop up joogatunnit speed dating Saunaseuralla saunomista Lounge alueita hengailuun Koe Unelmien Katujuhla myös lauluna! Tässä linkki videoon, nauti tulevaisuuden tunnelmista. Arvostamme palautettasi, linkin kautta pääset kertomaan, millaisia ajatuksia ja tunnelmia Unelmien Katujuhlan mainokset ovat herättäneet. Vastausaikaa 16.4.21 saakka. Kiitos! 1.9.2035 Kävelevä teatteriesitys
5 8.4.2021 Nro 13 KASVOT Tekijöitä ja asukkaita Lauttasaaresta. PA R A S TA S a a r e l l a 1. Ryssänkärki ”On osa hienoa kävelymaastoani.” 2. Pyrkkä ”Se on suorastaan minimivaatimus kuntoilijoille 25 000 asukkaan yhteisössä. Monipuolinen liikuntapaikka.” 3. Työhuoneeni Pohjoiskaarella ”Se sijaitsee entisessä Merivoimien esikunnan talossa.” TEKSTI ja KUVA Hilkka Kotkamaa Suomen johtaviin runoilijoihin kuuluva Olli Heikkonen ammentaa aiheensa luonnosta, historian muistikuvista ja kuningatar Kristiinasta sotakenraaleihin. ”Kumpia kannattaa kuunnella enemmän kenraaleja vai filosofeja?” Näitä pohtivat ruhtinaat, arkkipiispat, kreivit, herttuat ja mudassa vaeltava nälkäinen kansa Heikkosen uusimmassa runoteoksessa Rajalliset maat (Teos). Hän tekee runoissaan teräviä huomioita, löytää sanoja ja leikittelee niillä. Virkistävää runoutta, hitaasti luettavaksi ja mihinkäpäs tässä kiire olisi, kun korona vei menot. ”Runo syntyy aiheen pohdinnalla, joka voi kestää pitkäänkin, aineiston keruulla, lukemalla, aikaa seuraamalla. Se ei synny inspiraatiota odottamalla, vaan työllä, tekstillä, josta runoon karsiutuu jäävuoren huippu”, hän sanoo. Kirjoistaan suurimman taustatyön Heikkonen on tehnyt juuri työstäessään Rajalliset maat-kirjaansa. Sen aihe löytyi 1600-luvulta, 30-vuotisen sodan (1618–1648) vaiheilta, jossa ilmapiiri muistutti hänen mielestään nykypäivää. ”Etsin pitkään aihetta, jossa voisin tutkia runouden keinoin taustaa tämän päivän puhekulttuurille, joka muuttuu yhä kovemmaksi.” Vieraus ja erilaisuus puhuttavat. ”Kansat vaeltavat Euroopassa, sillä mitä rajat ovat, mitä vain suttuisia viivoja, pensaita, jokia ja puita kuten OVAT nuottiviivat soran ja kaislan suhinaa täyteen sävelletyt.” ”30-vuotisen sodan tienoo oli Euroopassa rankkaa aikaa, kylmää ja köyhää. Silloin jopa Tonava jäätyi. Meidän on mahdoton ymmärtää ajan kovuutta, kun kansa oli Suomenniemelläkin silmätysten elämän ja kuoleman kysymysten äärellä. Ylhäisön ajatukset taas pyörivät vallan ja väkivallan ympärillä. On ehkä kummallista, että nämä samat asiat ovat ajankohtaisia myös tämän päivän maailmassa. Vaikka ajat ovat toiset ja vallankäyttö erilaista, ovat vallan mekanismit pysyneet samankaltaisina.” Syksyllä ilmestynyt runoteos on jo ehtinyt saada kiittävää palautetta, mutta Heikkonen olisi mielellään tavannut lukijoita myös kirjamessuilla ja erilaisissa runotapahtumissa. Ne menot on peruttu, mutta kirjoittamista korona ei estä. Entä lukevatko suomalaiset, joiden kulttuurin väitetään lähteneen runoudesta ja runonlaulannasta? ”Tuota kyllä mietin, mutta runoni saavat palautetta usein ja yllättäviltäkin tahoilta. Joten näköjään lukevat. Erilaiset runouden ympärillä olevat tilaisuudet ovat myös hyvin suosittuja. Moni, varsinkin kirjoittava ihminen lukee runoja siksi, että se kehittää kieltä. Runossa on jokainen sana mietitty, onko sana oikeassa paikassa ja mitä se tarkoittaa.” Olli Heikkonen ei lakkaa kehumasta Lauttasaarta asuinpaikkana. 15 vuotta täällä on hänelle pisin aika asua samassa paikassa. Saareltako kumpuaa runojen teksti, joka on kevyttä, kaunista, herkkää, silti painokasta ja kuvailevaa? En ajattele saaren ja sen luonnon vaikutusta työhöni, mutta pakkohan ympäristön on näkyä, tai ainakin tuntua jossain. Erityisesti vuodenaikojen selvä vaihtelu vaikuttaa työvireeseen ja aiheisiinkin. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Saaren luonto tuntuu runoudessa ”Korona on perunut kirjamessut ja monet runotapahtumat, mutta kirjoittamista se ei estä”, sanoo lauttasaarelainen runoilija Olli Heikkonen. LAUTTASAAREN KOKENEIN ASUNTOKAUPPIAS ERKKERI Kiinteistötoimisto Erkkeri Oy Lauttasaarentie 28 00200 Helsinki Kauppakeskus Lauttis Puhelin 09 682 4050 lkv@erkkeri.fi www.erkkeri.fi Miikka Oksanen LKV alalla 2018 alkaen 0400 371 185 Terhi Koponen vuokraneuvottelija 050 539 6480 KIINTEISTÖTOIMISTO Veli-Pekka Närhi tj, osakas alalla 1994 alkaen 0400 810 540 Markku Enström LKV, osakas alalla 1988 alkaen 0400 416 114 ASUNNOT • LIIKETILAT • MYYNTI • VUOKRAUS 60,5m² Melkonkuja 1 Ylimmän 7/7 kerroksen 2H, K, KPH + LASITETTU PARVEKE! Oma tontti. Rakennusvuosi 2005. Energia luokka D2013. Hp. 423.500€ 28m² Isokaari 5 Erinomainen sijainti viihtyisällä Isokaarella! 1H, KK, KPH + ALKOVI. Huoneiston kunto on tyydyttävä. Energialuokka F2013. Hp 220.000€ 90m² Lauttasaarentie 28 Harvoin myynnissä! Huipputehokas 4H, K, SAUNA + WC + LASITETTU PARVEKE Lauttiksessa! Energialuokka C2013. Hp. 810.000€ UUSI KOHDE! UUSI KOHDE! UUSI KOHDE!
6 8.4.2021 Nro 13 Vapaasukeltaja Johanna Nordblad tekee ennätyksiä ja ottaa siskonsa Elina Mannisen kanssa häkellyttäviä vedenalaisia valokuvia muun muassa mainoksiin.
TEKSTI Katja Pesonen KUVA Elina Manninen Ei pelota. Seisot avannon reunalla kaukana laitureista ja rantaviivoista. Tuijotat mustaa vettä, joka näyttää syvältä kuin elämä, vesi on kolmeasteista, ja tiedät joutuvasti jään alle. Kuvittelet kuinka jäinen vesi kiertyy kehosi ympäri. Seuraava aukko jäässä on 20 metrin päässä etkä sitä ennen pääse nousemaan pintaan vaikka tuntuisi, ettet jaksa pidättää hengitystä sekuntiakaan kauempaa. Kyllä, pelottaa. Jääsukeltaja Johanna Nordbladia, 45, taas ei pelota. Tai no, kyllä mutta ei vesi, jää, kylmyys, pimeys, hiljaisuus, pohjattomuus, hypotermia, hapen loppuminen. ”Suurin pelkoni on, että mitä jos minua alkaa jännittää ihan kauheasti ja sitten pitääkin tulla ylös jo 20 metrin kohdalla ja kuolen häpeästä, kun piti luovuttaa niin aikaisin”, hän nauraa ja palauttaa kauhukuvien maalaajan maanpinnalle. Sitä paitsi hän on sukeltanut niin kauan, että hän tietää voiko sukeltaa vielä hetken, vielä pidemmälle. Vielä sen 10 metriä, vielä 3 metriä. Jääsukellusta varten tehdään jäähän aukkoja pitkin matkaa ja reitillä kulkee turvaköysi. Paikalla on myös pelastajia. Avain on siinä, ettei ajattele liikaa ja keskittyy juuri siihen mitä on tekemässä. Nordblad kertoo joutuvansa tekemään juuri eniten töitä sen eteen, ettei jännittäisi sitä kuinka uinti menee. Jännittäessä adrenaliinitasot nousevat ja sitä kautta syke. Silloin happea kuluu enemmän eikä pysty pidättämään hengitystä kauaa, jos lainkaan. Keho ja mieli on saatava rauhalliseksi. Hän pystyy olemaan hengittämättä 6 minuuttia ja 35 sekuntia. Nordblad sanoo vapaasukeltamisen olevan jo itsessään mielenhallintakurssi. ”Tunti sukeltelua uima-altaassa vastaa kymmentä päivää meditaatioretriitissä.” Kun lilluu rentona vedessä, pulssi laskee, sydän lyö vähemmän, verenkierto hidastuu ja keskittyy aivoihin. Kun hengityksen pidätys kestää jonkun aikaa, varahappivarasto perna alkaa päästää täynnä happea olevia punasoluja vereen. ”Sitten elimistö laittaa aivotkin pois päältä ja kun on sukellellut tuossa tilassa muutaman tunnin, tuntuu kuin olisi ollut viikon Nizzan lomalla.” Maailmanennätystyyppi Nordblad teki 18. maaliskuuta jääsukelluksen maailmanennätyksen Kainuussa Öllöri-järvessä. Hän ui 103 metriä jään alla pelkässä uimapuvussa. Hän murskasi siis myös miesten ennätyksen. Aikaa suoritukseen meni 2 minuuttia ja 42 sekuntia. Nordbladilla oli jo naisten jääsukelluksen maailmanennätys vuodelta 2015, jolloin hän ui 50 metriä uimapuvussa. Nyt miesten 76,2 metrin ennätyksen rikkominen oli hänen tavoitteensa. Alun perin tähtäimessä oli 81 metriä. Tuolloin Nordbladiakin pelotti. Tai oikeammin jännitti. Hän ei ollut valmistautunut kunnolla. Sen ei nimittäin pitänyt tapahtua nyt. Viime vuonna Nordbladista oltiin kuvaamassa suurta kansainvälistä dokumenttia, joka kertoo ensisijaisesti tarinaa sisaruksista, Elinasta ja Johannasta, ja samalla tarinaa sukelluksesta. Sen tarkoitus oli seurata heidän valmistautumistaan maailmanennätyssuoritukseen ja viimein sen saavuttamisesta. Kainuu valikoitui paikaksi, koska etelässä ei ollut jäätä. Sitten tuli korona. Kansainvälisen tuotantotiimin porukan jäsenistä kukin palasi kotimaahansa niin pian kuin pystyi ja dokumentinteko keskeytyi. ”Viime vuonna olin treenannut aivan oikeasti ja hyvin. Olin valmistautunut siihen, että vaikka minulla olisi kuinka huono päivä, sukellus kulkisi silloinkin. Tänä vuonna taas tuntui siltä, ettei projekti loppuisi koskaan ja päätin kokeilla siitäkin huolimatta, etten ollut kunnolla treenannut. En ollut lainkaan luottavainen.” On elettävä hetkessä Dokumentin lykkääntymisessä on silti jotain hyvääkin. Kolme viikkoa ennen Nordbladin suoritusta jääsukellus pääsi osaksi kansainvälistä urheilusukelluksen edunvalvontaorganisaatiota CMAS:aa, joka määritteli siitä lähtien jääsukelluskisojen säännöt. Se tarkoittaa sitä, että ennätys on ihan oikea urheiluennätys. Vaikka se olisi muutenkin päätynyt Guinnessin ennätysten kirjaan, se olisi mennyt Guinnessin omilla säännöillä, joiden määrittelijät eivät itse ole urheilijoita. Se olisi ollut huisa teko, muttei urheiluteko. ”En kuitenkaan tiennyt vielä silloin mitkä nuo kisasäännöt ovat ja sitä tietoa tarvitaan, jotta pystyy harjoittelemaan juuri oikeita asioita.” Jos kilpailusuoritus vaikka uidaan uimapuvussa, sitä ei voi harjoitella märkäpuvussa. On tiedettävä missä syvyydessä harjoittelee, tehdäänkö se täysillä vai kevyemmillä keuhkoilla, käytetäänkö kaulapainoja, saako potkaista itsensä eteenpäin jäästä vai ei. Ja harjoittelu taas oli aivan oma lukunsa sillä uimahallit ovat koronan vuoksi kiinni eikä niihin päässyt treenaamaan. ”Lähdin vain sillä mentaliteetilla, että yritän tehdä mahdollisimman hyvän suorituksen. Tein todella paljon työtä oikean mentaliteetin eteen ja jouduin palauttamaan itseni siihen edellisen viikon aikana joka toinen minuutti”, kertoo Nordblad. ”Sukellussuunnitelmani oli se, että 60 metriin pystyn sukeltamaan vaikka kaikki menisi huonosti. Siitä eteenpäin tarkistan tilanteen joka hetki. Pystynkö menemään 70 metriin, sitten 80 metriin. Ajatusta ei saa päästä lipsahtamaan yhtään. Ei 20 metrissä voi miettiä sitä kuinka menee 80 metrissä. On elettävä juuri siinä hetkessä ja kuunneltava sitä raakadataa, jota elimistö tuottaa siinä tilanteessa. Päätösten teossa ei voi käyttää kokemusta tai oletuksia, sillä metrinkin lisääminen matkan loppupäähän on todella vaikeaa. Jos maksimini on sata metriä, kolme metriä siihen päälle on kova juttu.” Tekosyy ei ole syy vaan valinta Uiminen kylmässä ja pimeässä jään alla luulisi karaistavan myös henkisesti. Nordblad sanoo sen olevan totta. ”Kun aloitin vapaasukelluksen, ensimmäinen asia, jonka opin itsestäni on se, että olen luovuttaja”, nauraa Nordblad. ”Huomasin ensin päättäväni tehdä jotain ja sitten en jaksanutkaan ja luovutin. Jos vaikka uinti kulki 40 metrissä huonosti, niin ei kannattanut sitten yrittää pidemmällekään. Keksin myös tekosyitä helposti. On helppo keksiä tekosyitä, miksi pitäisi tulla pintaan, tai miksen jaksa viedä roskia, pestä autoa tai lähteä lenkille. Mutta vapaasukeltaessa ei voi huijata muita eikä itseään.” Sukellus ei ehkä ole totaalisesti muuttanut häntä soturininjaksi, mutta ainakin hän nyt tietää, miksi ei jaksa pestä sitä autoa. ”Suurin oppi tämän myötä on se, että kun minulla on joku tekosyy niin ymmärrän, ettei se ole syy vaan valinta. Jos olen pahalla tuulella, se ei johdu muista vaan siitä, että minä valitsen olla pahalla tuulella. Näin on helpompi olla hyvällä tuulella aina kun haluan, sillä voi valita mielialani”, hän sanoo hymyillen. Kylmä poisti kivun Nordblad aloitti vapaasukelluksen vuonna 2000. Samana vuonna hän oli jo ensimmäisissä maailmanmestaruuskisoissaan. Vuonna 2004 hän teki ensimmäisen maailmanennätyksensä pituussukelluksessa uima-altaassa ja on sen jälkeen saanut useita MM-mitaleita. Vuonna 2010 tapahtui kuitenkin jotain pysäyttävää. Nordblad kaatui alamäkipyöräilyssä sai jalkaansa pahan kierteismurtuman. Jalalle oli tehtävä faskiatomia eli se avattiin säären molemmilta puolilta pohjelihasten lihaskalvoihin asti ja sitä pidettiin avoimena kymmenen päivää. Nordblad ei voinut muuta kuin maata sängyssä. Vaikka jalka parantui hyvin, jäljelle jäi jäytävä hermokipu, jonka kanssa pitäisi vain oppia elämään. Vaihtoehtona olivat vahvat särkylääkkeet, niitä Nordblad ei halunnut sivuvaikutusten vuoksi. Sitten oli toinenkin vaihtoehto. ”Vuonna 2013 lääkäri kehotti kokeilemaan kylmähoitoa. Pitäisin joka päivä jalkaa kylmässä vedessä 8-11 minuuttia ja katsoisin mitä tapahtuu.” Tietysti se oli aluksi epämiellyttävää. ”Mutta kaikkeen tottuu. Kun ymmärsin miltä kylmä tuntuu, se alkoikin olla kivaa. Sitten aloin miettiä, saanko pidettyä toista jalkaa. Ja mitä, jos menisin vielä syvemmälle.” Kipu lähti. Kylmän vaikutuksia ei Nordbladin mukaan hehkuteta turhaan. Kesän viimeisinä lämpiminä päivinä hän tuntee kuinka jalan kivistys alkaa taas nostaa päätään ja hän alkaa haaveilla kylmistä vesistä. Kun kipu tulee, se nielee mukaansa eikä silloin pysty ajattelemaan mitään muuta. Kivun poissa pitäminen on hänen pääasiallinen syynsä uida kylmässä. Menestys on vain sen sivutuote. Hän kuuluu Humaukseen ja käy sen avannossa talvisin. Hän on myös Hoskin jäsen ja tänä vuonna seura laittoi avannon satama-altaaseensa. Humauksen luonnonläheisissä maisemissa hän käy rentoutumassa ja hakemassa mielenrauhaa, Hoskin avannossa hän treenaa. Hoskilla hän pitää myös kovapohjaista kumivenettään, jollaista käyttävät muun muassa sekä Tulli että Rajavartiolaitos. Nordblad käy sillä Lauttasaaren edustalla syvemmissä vesissä treenaamassa. Mukana on tietysti aina kaveri tai kaksi turvaamassa harjoittelun. Lauttasaari on nro 1 Nordblad muutti Helsinkiin 1994. Mentyään naimisiin hän muutti ensin Inkooseen koska ”ei tiennyt tuolloin Lauttasaaresta”. Erottuaan hän mietti tarkkaan, minne voisi kolmevuotiaan poikansa kanssa muuttaa ja hän päätyi Lauttasaareen, koska koki pääsevänsä täällä sekä kaupunkiin että maaseudulle. Hän kehuu lauttasaarelaisten yhteisöllisyyttä ja muistuttaa, että yhteisöllisyys syntyy nimenomaan silloin kun tutustuu alueen ihmisiin aivan oikeasti. Hän on myös ollut järjestämässä Lauttasaaren kylätalkoon -siivouspäivää ja entisen Kasinonrannan kahvilan terassilla olevia istutuslaatikoita. ”Olen asunut Lauttasaaressa nyt 16 vuotta ja tämä on minulle äärimmäisen rakas paikka. Jos en voisi asua Lauttasaaressa, uskon etten asuisi silloin Helsingissä lainkaan.” Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry 7 8.4.2021 Nro 13 Jääkuningatar Lauttasaarelainen Johanna Nordblad ei pelkää kylmää, pimeää, hiljaisuutta tai syvää merta. Hän on tehnyt kaksi jääsukelluksen maailmanennätystä, mutta tekee sen vain siksi, että kylmä hoitaa kipuja. ”Tunti sukeltelua uima-altaassa vastaa kymmentä päivää meditaatioretriitissä.” ”Vapaasukeltaessa ei voi huijata muita eikä itseään.” KUKA? Johanna Nordblad Yrittäjä, vapaasukelluskouluttaja, graafinen suunnittelija Kehittää parhaillaan harjoitusohjelmaa, jossa oppii hengenpidätystä sekä vahvistamaan hengityslihaksistoa. Harjoitusohjelma sopii esim. muille vesiurheilu harrastajille, kuten surffareille ja melojille, joille hengenpidätystaito tuo lajiin lisää turvallisuutta, mutta myös muille urheilijoille kasvattamaan koko elimistön hapenottokykyä. Pilottiryhmään voi ilmoittautua osoitteessa freedivinghelsinki. com. Ryhmässä pääsee testaamaan harjoitusohjelmaa ja oppii hengenpidätyksen alkeet. Uintisaavutukset Omat ennätykset: Hengenpidätys 6 min 35 sek Pituussukellus räpylällä 192 m Pituussukellus ilman räpylöitä 137 m Syvyyssukellus räpylöillä 56 m Maailmanennätykset: 2004 pituussukellus räpylöillä 158 m 2015 jään alla sukelluksen ennätys pelkällä uimapuvulla 50 m 2021 jään alla sukelluksen ennätys pelkällä uimapuvulla 103 m
8 8.4.2021 Nro 13 ENNEN TEKSTI Leena von Hertzen Koronakevät 2020 sulki kirjastojen ovet. Pois jäivät paitsi kirjalainat, myös lehtija lukusalit, kirjapiirit, satutunnit, ystävätoiminta. Moni huomasi kirjaston merkityksen nyt paremmin kuin koskaan. Lähikirjastoa maksuttomine palveluineen on totuttu pitämään lähes itsestäänselvyytenä, sitä se ei kuitenkaan ole. Suomessa kirjastoverkosto on edelleen kattava ja tiheä, vaikka 1950ja 1960-lukujen huippuvuosista on selvästi tultu alaspäin. Vuonna 2017 meillä oli 719 julkisin varoin kustannettua kaupungintai kunnankirjastoa, väestöön suhteutettuna määrä on kansainvälisen vertailun kärkeä. Suomessa on myös alusta alkaen toiminnan lähtökohtana ollut kirjaston käyttäjien tarpeet, toisin kuin monissa muissa maissa, joissa painopiste on kirjastojen kokoelmissa ja niiden kartuttamisessa. Helsingin kirjastolaitos sai alkunsa vuonna 1860 Fruntimmersföreningenin perustaman kansan-kirjaston myötä. Fabianinkadun ja Hallituskadun kulmassa sijainneen, kaikille avoimen kirjaston tarkoituksena oli tarjota tietoa ja sivistystä sekä tervehenkistä vapaa-ajantoimintaa etenkin vähävaraisille kaupunkilaisille. Helsingin kaupunki otti maaliskuussa 1876 vastuulleen tämän kansankirjaston, joka sääntöuudistuksen myötä muuttui virallisesti kaupunginkirjastoksi vuonna 1910. Uusi kirjastotalo, Theodor Höijerin piirtämä uusrenessanssirakennus oli vihitty käyttöön syyskuussa 1882. Ajatus kirjaston tehtävästä kansan valistajana ja sivistäjänä eli vahvana. Helsingissä havaittiin pian, että sivukirjastoillekin alkoi olla yhä suurempi tarve; lukuinnostus lisääntyi, tiedon ja kulttuurin jano oli suuri. Ensin Pajalahden koulutaloon Lauttasaaressa kirjaston toiminta käynnistyi vuonna 1932, kun Huopalahden kunta päätti perustaa kirjastot kahdelle alueelleen, Lauttasaareen ja Munkkiniemeen. Lauttasaaren kirjasto aloitti toimintansa kaksi vuotta aiemmin valmistuneen, Kirsti ja Lauri Hansténin piirtämän Pajalahden koulutalon opettajainhuoneen tiloissa. Lainattavana oli tuolloin jo yli 1 000 teosta. Asukkaita saarella oli 1 114. Suuressa alueliitoksessa 1.1.1946 Lauttasaaren ja Munkkiniemen kirjastot siirtyivät Helsingin kaupungille. Muutto Otavantielle Vuonna 1949 kirjasto pääsi muuttamaan Ravintola Kultaisen Ankan tyhjiksi jääneisiin tiloihin osoitteeseen Otavantie 9-11 (nykyisin Otavantie 3, arkkitehti Else Aropaltio, 1939). Muutaman vuoden kuluttua tiloja piti kuitenkin jo uudistaa tarkoitukseen sopivammiksi. Helsingin Sanomat kirjoitti toukokuussa 1951 kokonaan uusituista entisen ravintolan tiloista, jotka lehden mukaan olivat nyt ’vaaleat ja aurinkoiset’. Kirjaston erikoisuutena kerrottiin olevan pienet näyttelyt, jotka esittelivät kirjauutuuksia tai jotain tiettyä aihetta. Lainattavien teosten määrä oli noussut 8 000:een, lainauksia kirjattiin jo noin 45 000 vuodessa. Asuntorakentaminen ja väkiluku saarella olivat voimakkaassa kasvussa. 1950-luvulla lukemisesta tuli yhä suositumpi harrastus ja yleinen koulutusja sivistysmyönteisyys kasvoi. Myös lasten ja nuorten kirjastopalveluihin alettiin kiinnittää huomiota. Otavantien tilat alkoivat olla auttamattomasti liian ahtaat jo lähes 12 000 asukkaan tarpeisiin 50-luvun puoliväliin tultaessa. Myllykallion kouluun Lapsimäärän voimakkaasti kasvaessa oli välttämätöntä saada saarelle uusi kansakoulu. Kun Eduskuntatalonkin arkkitehtinä tunnetun professori Johan Sigfrid Sirénin piirtämä Myllykallion koulutalo vihittiin käyttöön maaliskuussa 1955, Helsingin Sanomien jutussa ihasteltiin rakennuksen viimeisintä tekniikkaa, automaattikelloja, päivänvalolamppuja, suihkuja, valonheittimiä ja kaiuttimia. Lehti kertoi, kuinka ’koulun valoisat ja lukuintoa herättävän näköiset luokkahuoneet mukavine pulpetteineen on sijoitettu neljään eri kerrokseen’. Koulua ylistettiin kauniiksi, viihtyisäksi ja tarkoituksenmukaiseksi. Kirjasto saatiin mukaan suunnitelmiin vasta rakennusvaiheessa. Se sijaitsi äitiysneuvolan yläkerrassa koulun sivurakennuksessa, hyötypinta-ala oli 316 m2. Vuonna 1956 uusissa tiloissa aloittanutta kirjastoa pidettiin edustavana esimerkkinä kaupungin asuinalueelle 1950-luvulla rakennetuista kirjastoista. Lauttasaaren kirjaston lainausmäärät kasvoivat nopeasti ja ylsivät vuodessa lähes 126 000 lainaan 1960-luvun puolivälissä, jolloin saarella oli noin 20 000 asukasta. Myllykallion koulun yhteydessä kirjasto toimi 30 vuotta. Omaan kirjastotaloon Uusi vaihe Lauttasaaren kirjaston toiminnassa alkoi, kun ensimmäinen varsinaisesti kirjastotaloksi suunniteltu uudisrakennus vihittiin käyttöön joulukuussa 1986 Pajalahdentiellä. Punatiiliverhoillun rakennuksen on suunnitellut Helsingin kaupungin rakennusvirastossa työskennellyt arkkitehti Imre Weõres, jonka töitä ovat myös Laajasalon kirjasto (1976) ja Töölöntorin kuparilevyin verhoiltu kioski (1963). Uuden kirjastotalon myötä hyötypinta-ala kasvoi yli kaksinkertaiseksi, 768 neliömetriin. Vuonna 2019 lainoja kirjattiin 307 000, eli noin 13 lainaa asukasta kohden. Luvussa ovat mukana myös äänikirjat ja musiikkitallenteet. HelMet-järjestelmän myötä lainattavissa on nyt 3,2 miljoonaa teosta. Vuosi 2022 on Lauttasaaren kirjaston toiminnan 90. juhlavuosi. Lähikirjasto on yhä rakastettu ja paljon käytetty kulttuuripalvelu, jonka olemassaoloa ei digiaikakaan hevin horjuta. Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Kiitos! Jouni Juntumaa/Helsingin kaupunginkirjasto. Kirjaston neljä osoitetta ja 89 vuotta Lauttasaaren oman kirjaston tarina alkoi Pajalahden koulurakennuksesta vuonna 1932. ”Pajalahden koulutalon opettajainhuoneessa lainattavana oli yli tuhat teosta.” Aikuisten lainausosasto Myllykalliontiellä. Vuosi on 1965. Lukusalin charmia Myllykalliontiellä vuonna 1965. Lukemisesta tuli suosittu harrastus 1950-luvulla. Vuonna 1966 Lauttasaaressa kirjattiin jo yli kuusi lainaa asukasta kohden. HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO/ VOLKER VON BONIN HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO/ VOLKER VON BONIN
9 8.4.2021 Nro 13 Villa Alba Silkkiviskoosineuleita ja muita uutuuksia! Tervetuloa! Ma-pe 10-18 La 10-15 Lauttasaarentie 2 045 133 2327 Villa Alba Silkkiviskoosineuleita ja muita uutuuksia! Tervetuloa! Ma-pe 10-18 La 10-15 Lauttasaarentie 2 045 133 2327 Ihania kevätuutuuksia silkkiviskoosista! Ma-pe 9-17 La 10-14 Pienikin ilmoitus Lauttasaarilehdessä huomataan! Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry Katso mediatiedot osoitteesta lauttasaari.fi/ lauttasaari-lehti/ mediakortti RAVINTOLAOPAS TILAA TAI HAE RUOKA KOTIIN SAARELTA! Korona-ajan poikkeusolot sulkivat ravintoloiden asiakaspaikat. Nämä keittiöt ovat avoinna ja tarjoavat paikallista noutoruokaa. ILMOITUS Päivällisravintola Lounasravintola Baari Kahvila T =Takeaway KK =Kotiinkuljetus ravintolalta W = Kotiinkuljetus Wolt.fi F = Kotiinkuljetus Foodora.fi RAVINTOLOITSIJA, MUKAAN RAVINTOLAOPPAASEEN? 35€ + alv / lehti. Ota yhteys mediamyyntiin: Leena Valtola 050 591 6466 tai seura@lauttasaari.fi. Paikka Osoite Mikä Auki Tarjolla Korat Café Gyldenintie 9 koratcafe.fi 050 3135 889 Aitoa thaimaalaista kotija katuruokaa. Poikkeusaikana kaikki annokset 10 %:n alennuksella koko päivän (Ei koske alkuruokia). Tulista ja miedompaa, myös vegeä ja vegaanista. Nouda ja nauti. Keittiö sulkee 19.30. T ma-pe 11-20 la 12-20 su suljettu Limone Nahkahousuntie 1 limone.fi 050 562 5010 Italialainen mutkaton ja hauska trattoria Nahkahousuntien ja Vattuniemenkadun kulmassa. Keittiössä aitosisilialaista osaamista. Nouda tai tilaa kotiin. Kestosuosikki: Di Parma -pizza ja Katkarapupasta. T F W ma-to 11-21 pe-la 11-22 su 12-21 Osaka Sushi Vattuniemenkatu 13 osakasushi.fi 050 592 9990 Takeaway-susheja saa joka päivä. Ruokalista Foodoran ja Woltin sivuilla. Soittamalla tilauksen ravintolaan ja noutamalla itse, saa hinnoista 20%:n alennuksen. Tilata voi myös Facebookin kautta. T F W ma-su 11-19 Maggio Kiviaidankatu 9 Maggio.fi 040 170 2010 Nopeasti vankkaan suosioon noussut pizzeria on täynnä Italiaa musiikista viinivalikoimaan ja keittiöstä lautaselle asti. Pizzoissa napolitana-pohja. Myös salaatteja. Iltaisin pöydissä syttyvät kynttilät. Kivenheitto Heikkaanaukiolta. Kestosuosikki: ruokaisa Maggio-pizza. T KK ma-pe 10-22 la-su 11-22 Maharaja Särkiniementie 5 ravintolamaharaja.fi 010 292 6699 Särkiniementien sympaattinen intialainen ravintola, joka tarjoaa meheviä tandooriruokia, naan-pizzoja, kebabeja ja rullia. Maista Maharaja-pizza. Kestosuosikki: butter chicken. Nouda tai tilaa Woltin tai Foodoran kautta. T F W ma-pe 11-19 la-su 12-20 Persilja Tallbergin puistotie 1 ravintolapersilja.fi 09 621 6727 ma-pe 10.30 -22 la 12-22 su 12-20 Välimerellisen keittiön monipuoliset herkut noudettuna tai kotiinkuljetuksella. Soita tai tilaa kotisivujen tai Woltin kautta. Kestosuosikki: naudan sisäfilevarras. T KK W Hanko Sushi Lauttasaarentie 28 050 5228208 hankosushi.fi Tyylikäs ketjuravintola, jossa annokset valmistetaan tilauksesta ja niissä käytetään vain vastuullisesti pyydettyjä mereneläviä. Lounas arkisin klo 15 asti. Koti-iltoihin tarjolla jaettavia lajitelmia. Kestosuosikki: 12 palan Medium-lajitelma. T F W ma-pe 11-21 la 12-20 su 12-19 Luca Lauttasaarentie 28 050 466 1499 pizzerialuca.fi Suomen parhaan pizzerian palkinnon voittanut napolilaistyylinen pizzeria. Soita ravintolaan tai tilaa Woltin tai Foodoran kautta. Ruokalistan valikoima voi vaihdella sulun aikana. Kestosuosikki: Pizza Diavola. T F W ke-pe 16-21 la 14-21 su 14-20 Louis Kiviaidankatu 9 044 9857 663 ravintolalouis.fi Ravintolassa nyt Takeaway -kioski, josta kaikki puuhiiligrillin herkut noudettavissa tai tilattavissa. Listalta löytyy pihvejä, burgereita, pizzaa ja döneriä eli jokaiselle jotakin. Myös ruokaisat salaatit. T F W ma-to 10.30-21 pe 10.30-22 la 11-22, su 11-21 Blue Peter Vattuniemen puistotie 1 bluepeter.fi 010 4249 801 ma-pe 11-14 la 11-15 säävarauksella Maukasta ja laadukasta käsintehtyä ruokaa jokaiseen makuun. Ilmainen kotiinkuljetus ennen klo 10.30 verkkokaupassa tehdyille tilauksille. Voit myös tilata ja noutaa paikan päältä. Saatavana myös 4 hengen perhepaketeissa edullisempaan hintaan. T KK W Rixi-Baari Isokaari 24 rixibaari.fi 09 677 320 ma-ti suljettu ke-su 12-21 Nouda tai tilaa mehevät pizzat, kebabit, pihvit ja burgerit Isokaaren legendaarisesta Rixistä. Tee tilaus viimeistään puolta tuntia ennen sulkemista. Ilmainen kuljetus yli 14 euron tilauksille. Huomaa poikkeusajan aukioloajat. T KK Loru Itälahdenkatu 22 B-talo ravintolaloru.fi 044 3096 959 Suosittu lounasravintola aivan Heikkilänaukion tuntumassa. Päivittäin vaihtuvat, ruokaisat lounasannokset, joihin kuuluu salaatti, leipä, jälkiruoka ja kahvi/tee. Lisäksi listalla aina myös keittoa, pizzoja ja wokkeja. Tilaa ja nouda. Ilmainen kotiinkuljetus. T KK ma-pe 10.30-14.00 Kysy meiltä lisätietoja ja tilaa ilmainen hankekartoitus! Petri Hämäläinen| KONE Hissit Oy | Lauttasaari 040 527 4451 | petri.hamalainen@kone.com www.kone.fi/peruskorjaus UUSI HISSI ? Parantaa turvallisuutta ja esteettömyyttä ? Nostaa asuntojen jälleenmyyntiarvoa ? Pienentää huoltoja käyttökustannuksia ? Saatavissa jopa 45% esteettömyysavustusta Uusi hissi 70-luvun talossa: Tilavampi kori ja automaattiovet Huoneistoremontit Kylpyhuoneremontit Toimitilamuutokset Maalausja tasoitustyöt Saunatilojen saneeraukset Kosteusvauriot ja vesivahingot Huoneistoremontit esplanadinkattohuolto.? +358 40 515 5171 HYVINPITELY: Viiden terapiakäyntikerran (5 x 60 min) paketti 390 €. Heikkiläntie 7, 2. krs, p. 010 2120 710, yhteys@hyvinpitely.fi, hyvinpitely.fi Liity Lauttasaari-Seuran jäseneksi ja hyödynnä kaikki 40 huippuetua saarelta. lauttasaari.fi/liity VIIKON JÄSENETU www.lauttasaari.fi www.lauttasaari.fi www.lauttasaari.fi www.lauttasaari.fi www.lauttasaari.fi Rokotukset kätevästi myös ulkona! Punkkibussi on liikkeellä! R LUE KORONATIEDOTE: www.saaristolaakarit.fi Myös PNEUMOKOKKI rokote! 100% Kotimainen S-Market Itälahdenkatu To 8.4. klo 15-18 To 15.4. klo 15-18
TAIDE Satakieli ja muita tarinoita -näyttely vuoden loppuun asti, Puhuri by Tartine, Kauppaneuvoksentie 18. Juliana Hyrrin maalauksia ja lyijypiirustuksia. SEURAKUNNAT LAUTTASAAREN SEURAKUNTA Heikkiläntie 7A, 4. krs. Seurakunnan päämessu sunnuntaisin klo 11 seurakunnan Facebookissa suoratoistona. Viikkomessu keskiviikkoisin klo 19, enimmäisosallistujamäärä kuusi henkilöä, pois lukien messun toimittajat. Tarkista tiedot verkkosivuiltammehelsinginseurakunnat.fi/lauttasaarenseurakunta Minikonsertti–sarja tiistai-iltaisin klo 19 Lauttasaaren seurakunnan FB-sivuilla. Uupuneiden äitien ryhmä parittomien viikkojen keskiviikkoisin klo 17.30-19. Sinulle, joka kaipaat rentouttavaa iltaa naisten kesken. Osallistuminen ei vaadi ilmoittautumista etukäteen. Linkin Teams-tapaamisiin löydät seurakunnan nettisivuilta. Ulkoiluapu ke ja pe klo 9–11. Lastenohjaajan voi soittaa lasten kanssa ulkoilemaan. Soittoaika viimeistään edellisenä arkipäivänä klo 9–11 numeroon 050 380 3514. Avoin perhekerho ulkona Lauttasaaren kirkon takana to klo 9–11. Seurakunnan kokoava toiminta on tauolla 14.4. asti. Heikkiläntie 7:n väistötilaan voi tulla hiljentymään arkisin klo 10–18 välisenä aikana, pidämme huolta turvajärjestelyistä. Käytäthän väistötilassa kasvomaskia, ellei sen käyttöön ole terveydellistä estettä. Diakoni ti ja to klo 10–11 puh. 09 2340 4318 Päivystävä pappi arkisin klo 9–21 puh. 09 2340 4302 JOHANNES FÖRSAMLING Heikasvägen 7 Musiklek fre 9.4. kl 11 via Google Meet för barn i åldern 2–4 år. Anmälan till heidi.aberg@evl.fi. Högmässa sön 11.4. kl 12 i Johanneskyrkan, strömmas via vår Youtubekanal. Musiklek tis 13.4. kl 10 via Google Meet för barn i åldern 0–1 år. Anmälan till heidi.aberg@evl.fi. Musiklek fre 16.4. kl 10 via Google Meet för barn i åldern 2–4 år. Anmälan till heidi.aberg@evl.fi. Högmässa sön kl 12 i Johanneskyrkan, strömmas via vår Youtubekanal. HELSINGIN BAPTISTILÄHETYS Vattuniemenkatu 9 Koronatilanteen vuoksi ei yleisötilaisuuksia toistaiseksi. Nettihartauslähetys su 11.3. klo 14. Sampo Santasalo YKSITYINEN RAAMATTUPIIRI Raamattupiiri netissä joka keskiviikko klo 18. Ilmoittaudu darres@gmx.com. JÄSENILLE Lauttasaaren kansalliset seniorit ry – Lake. Huhtikuun tapaaminen etänä ma 12.4. klo 12. Vieraana sosiaalija terveysalan asiantuntija, kaupunginvaltuutettu Seija Muurinen kertomassa ajankohtaista ikäihmisten palveluista Helsingissä. Tarkemmat tiedot jäsenpostissa. Kevätkokous siirretty syyskuuhun. Kielikylpy-yhdistys. Kevätkokous Teams-verkkokokouksena ke 21.4. klo 18.30. Kokousasioiden jälkeen keskustellaan ajankohtaisista kielikylpyyn liittyvistä asioista. Ilmoittautuminen 20.4. mennessä: lauttasaarenkielikylpy@gmail.com. Tervetulleita ovat sekä vanhat että uudet, toiminnasta kiinnostuneet jäsenet. 10 8.4.2021 Nro 13 Lauttasaarelaiset toimijat! Tapahtumatiedot napakasti jäsenneltynä (mitä, missä, milloin) ilmestymisviikkoa edeltävänä perjantaina klo 12 mennessä osoitteeseen lehti@lauttasaari.fi. Toimitus valitsee ja tarvittaessa lyhentää tiedot. TAPAHTUU Lauttasaari-Seuran ja Lauttasaarilehden verkkosivu Lauttasaari.fi kokoaa uutiset ja ajankohtaiset kannanotot saarelta. Tapahtumakalenterissa voit kertoa myös omasta tapahtumastasi. Seuraamalla sivustoa tiedät mitä Lauttasaaressa tapahtuu. SEURA JA LEHTI SOMESSA LAUTTASAARI-SEURA Saaren edunvalvoja ja vaikuttaja. Lue kannanotot. Liity jäseneksi ja tule mukaan toimintaan. UUTISET Napakasti ja oleelliseen pureutuen. TAPAHTUMAT Mitä saarella tapahtuu todella? Voit liittää myös oman tapahtumasi osaksi tapahtumakalenteria. Suomen suurin kaupunginosayhdistys LUE NÄKÖISLEHTI Etusivulla aina linkki Lauttasaarilehden näköislehteen. SAARIOPAS Jokaisen uuden ja kokeneemmankin saarelaisen pikaopas Lauttasaareen. 1.4.21 Nro 12 Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry *Ainoa kaupunginosalehti Uutismedian liiton Vuoden kaupunkilehti -kilpailun finaalissa 2018–2020. Ekoautot yleistyvät saarella Vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivat autot yleistyvät nopeasti Lauttasaaressa. Kolmessa vuodessa hybridi-, sähköja maakaasuautojen määrä on lähes kolminkertaistunut yli kuuteensataan ajoneuvoon. Niiden osuus saaren noin 9 000 autosta on nyt seitsemän prosenttia. Sähköä saa autoonsa Lauttasaaressa tällä hetkellä viidestä latauspisteestä. s. 6-7 Shama Österman Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 586 6849 shama.osterman@kahdeksas.fi Lauttasaarelainen. Välittäjä. www.kahdeksas.fi/shama-österman Uudenlaista kiinteistönvälitystä. Valitse kodillesi lauttasaarelainen välittäjä. Kahdeksas päivä Oy l Cygnaeuksenkatu 4, 00100 Helsinki l y-tunnus 2044327-1 Tulossa myyntiin! Hyvien ulkoilureittien äärellä ja metron kupeessa avara ja valoisa 4h+k+terassiparv. 117 m2. Monien mahdollisuuksien koti! Telkkäkuja 7 Kysy lisää! H E L S I N K I 29 KUN SINUN ON AIKA MYYDÄ ASUNTOSI JA KUN PAIKALLIS TUNTEMUKSELLA ON MERKITYSTÄ www.tehokaksikko.fi Marja Mannerroos Kiinteistönvälittäjä, LKV, DI, Kaupanvahvistaja marja.mannerroos@kotijoukkue.fi p. 045 1100 660 Roger Mannerroos Kiinteistönvälittäjä, LKV, KTK, Kaupanvahvistaja roger.mannerroos@kotijoukkue.fi p. 0400 411 221 Oy Mannerroos Ab LKV, Isokaari 48, 00200 Helsinki Tai tilaa näppärästi netistä Toimitukset alkaen 0,00 € Palvelevan apteekkisi huipputarjous! Kauppakeskus Lauttis, katutaso, Lauttasaarentie 28, Helsinki • Puh. 09 671415 Arkisin 8-21, la 9 -19, su 11-19 Tuuheat, vahvat ja kiiltävät hiukset. Tutkitusti näkyviä tuloksia 12 viikossa. Priorin Extra 180 kaps. 75,00 (109,80) Voim. 30.4. asti Kiinteistötoimisto Takio Lkv Asunnon myynti-, vuokrausja asuntosijoituspalvelut. www.takio.com Gyldénintie 9, 00200 Helsinki 020 741 7888 Arif Hamidulla, YKV, LKV 041-537 6060, arif@takio.com Upea hyväkuntoinen arvoasunto. Esteetön merinäköala. Maisema Pohjoisrannan purjeveneet, vierasvenesatama ja Katajanokan kasino on kuin taulu. Hyvä pohjaratkaisu, huonekorkeus yli kolme metriä, isot huoneet, kaksi parveketta, kaksi kylpyhuonetta, sauna, hissitalo, varakas yhtiö. Vhp. 1 585 000 €, E= F 2007 Katajanokka 185 m², oh, rs, 4 mh, 2 kph, erill. wc, 2 parveketta TULE MUKAAN RAKENTAMAAN HELSINGIN PARASTA KAUPUNGINOSAA! Toimintamme tarvitsee nyt lisää aktiiveja Tule mukaan ja auta Lauttasaari-Seuraa toteuttamaan asukkaiden ideat yhteiseksi iloksi ja hyödyksi. Liity jäseneksi: lauttasaari.fi > Lauttasaari-Seura > Liity jäseneksi IDEASTA INNOVAATIOKSI Viihtyisä ja turvallinen kaupunginosa r akennetaan yhdessä SAAREN OMA VERKKOPALVELU Larutorin rivi-ilmoitukset 8 €/rivi. Noin 25 merkkiä/rivi. Lähetä tekstisi seura@lauttasaari.fi tai soita 050 591 6466. VUOKRALLE TARJOTAAN Kalust. asuntoja remontin ajaksi/ vesivah. Lauttasaarentie 3. Puh. 0400 404 797/Martti Kirjasto palvelee Lauttasaaren kirjasto on avoinna ma-to klo 9-20, pe klo 9-18 ja la klo 10-16 pikaista asiointia varten. Kirjastossa voi lainata ja palauttaa kirjoja itsepalveluautomaatilla sekä noutaa varauksia. Kirjastossa on esittelyhylly, johon henkilökunta on koonnut muutamia itse valitsemiaan kirjoja lainattaviksi, myös lastenkirjoja on esillä. Valikoima on kuitenkin rajattu eikä kirjastossa pääse vapaasti tutkimaan muita hyllyjä, joten varmin tapa saada haluamansa kirja on varata se etukäteen netin kautta tai soittamalla. Laina-asioiden hoitamisen lisäksi käytössä on kaksi tietokonetta vain aivan välttämättömien asioiden hoitoon ja koneella saa olla 15 minuuttia. Lauttasaaren kirjasto: Pajalahdentie 10 a, puh. 09 3108 5020.
Ilmestyy torstaisin. Ei ilmesty talvilomaviikolla 8 eikä kesäviikoilla 26-30. Painos 12 500 kpl. Vuosikerta 45 lehteä. Kustantaja Kaupunginosayhdistys Lauttasaari-Seura ry, Kauppaneuvoksentie 18, 00200 Helsinki Taitto Juha Korhonen, lauttasaari.ilmoitukset@ gmail.com Paino Suomalainen Lehtipaino Oy Jakelu Posti Oy Sanomalehtien liiton jäsen. Leena Valtola ilmoitusmyynti, laskutus 050 591 6466 seura@ lauttasaari.fi Katja Pesonen toimittaja 050 346 1435 lehti@ lauttasaari.fi Pete Suhonen päätoimittaja 040 522 7266 paatoimittaja@ lauttasaari.fi Facebook: Lauttasaari-Seura Instagram: @lauttasaariseura Twitter: @larutwiittaa Lauttasaari.fi Perustettu 1968 • Julkaisija Lauttasaari-seura – Drumsö-Sällskapet ry 11 HIERONTAA 8.4.2021 Nro 13 sirparantanenz@gmail.com FB Valtuutettu hieroja H Y V I Ä PA LV E L U J A S A A R E L A I S I L L E ATK-PALVELUA AUTOKORJAAMOJA ELINVOIMAA JA PAREMPAA TOIMINTAKYKYÄ LAUTTASAARELAISILLE Varaa aika tai kysy lisää: 09 3922 302 Pohjoiskaari 1-3 www.fysiogeriatria.fi • Fysioterapiaa kaikille • Kotikuntoutusta • Veteraanikuntoutusta • Liikuntaryhmiä • Hierontaa Isokaari 3 050 357 1579 www.kauneushoitolakristel.fi Kauneushoitola Kristel Strandén PYÖRÄHUOLTOA JA -MYYNTIÄ VALOKUVAUSTA VARASTOINTIA JALKAHOITOA Varaa paikkasi palstalle: 050 591 6466 seura@lauttasaari.fi. Hinta alk. 112 € +alv, jolla saat 30 mm korkean ilmoituksen neljään lehteen. SIIVOUSTA ÄÄNILEVYJÄ KAUNEUSJA HYVINVOINTIPALVELUJA KORJAUSOMPELUA SISUSTUSTUOTTEITA IKKUNANPESUA www.kuntokasino.fi info@kuntokasino.fi Lauttasaarentie 54 D 09 671 165 Fysioterapia Hieronta Urheiluhieronta Kotikäynnit Fasciakäsittely ark. 9-17, la 10-14 JALKATERAPEUTTI MALLA SYRJÄNEN PUH. 040 506 5400 Lauttasaarentie 27 Lauttasaarentie 12 Helsinki • puh. (09) 6212 535 • www.hairspot.f i Lauttasaarentie 12 Helsinki • puh. (09) 6212 535 • www.hairspot.f i Lauttasaarentie 12 Helsinki • puh. (09) 6212 535 • www.hairspot.f i Lauttasaarentie 12 Helsinki • puh. (09) 6212 535 • www.hairspot.f i Kauneuskeskus Kysy yksityisaikoja! JÄTTIVALIKOIMA LP&CD BLUES H ROCK H HEAVY PROGE H JAZZ H CLASSIC Ostamme hyviä LP-levyjä. Vi köper dina LP-skivor. WWW.VINYLMUSIC.FI Auki KE 12-18 ja LA 11-16 UUSI OSOITE Itälahdenk. 20B Puh. 0400 303 300 PESULAPALVELUJA FYSIKAALISTA HOITOA Pesula Lauttasaari Pesulapalvelut ammattitaidolla! Arkija juhlavaatteiden pesu Kodintekstiilien pesu Korjausompelu Tekstiilin kierrätyspiste SOL Pesula Lauttasaari Lauttasaarentie 18 p. 040 779 7208 Kosmetiikkaja kauneuspalvelut Sannamaija myös Falke-sukkatuotteet Lauttasaarentie 34 040 843 4818 sannamaija.com KAIHTIMIA 045 327 2202 kaihtimethelsinki.fi KAIHTIMET mittauksesta asennukseen Netissä tarjouslaskuri! S Ä L E Kotimaiset laatukaihtimet 30 vuoden kokemuksella! Tällä sivulla neljän ilmoituksen paketti alk. 112 € +alv. Tarkemmat hintatiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ mediakortti www.lauttasaari.fi Tällä sivulla neljän ilmoituksen paketti alk. 112 € +alv. Tarkemmat hintatiedot osoitteessa lauttasaari.fi/ mediakortti M I K Ä L A U T TA S A A R I S E U R A ? Lauttasaari-Seura on Suomen suurin kaupunginosayhdistys. Sen toiminta perustuu aktiivisten saarelaisten vapaaehtoisuuteen ja haluun vaikuttaa asuinalueensa asioihin. MITÄ SE TEKEE? 45 Lauttasaari-lehteä vuodessa jokaiseen kotiin • Lauttasaari.fi-verkkosivut • Lauttasaari-päivän Katujuhlan • Lauttasaaribarometrin • Lausuntoja ja lobbausta liikenteestä, kaavoituksesta, kouluista, sotesta jne. • Keskustelutilaisuuksia saaren kehittämisestä • Historiailtoja, kartanokierroksia ja muita vierailuja • Itsenäisyyspäivän juhlan yhdessä seurakunnan ja Lauttasaaren säätiön kanssa • Siivoustalkoot yhdessä muiden toimijoiden kanssa • Elävän joulukalenterin • Nikkariklubin • Kotikaupunkipolut • Lauttasaari-aiheisia kirjoja ja tuotteita Tule mukaan tekemään vielä parempaa Lauttasaarta! Voit olla kannatusjäsen tai osallistua toimintaan. Jäsenmaksu 29 €/ kalenterivuosi. Seuran jäsenyydellä saat myös rahanarvoisia jäsenetuja paikallisilta toimijoilta. Liity osoitteessa lauttasaari.fi Tietokone-, digitointija tulostuspalvelut Pajalahdentie 9 050 590 9990 ITGURU.FI
12 8.4.2021 Nro 13 ...ja kaikki hoituu kerralla. Tarkemmat tiedot ja myymäläkohtaiset aukioloajat: ruohis.fi Itämerenkatu 21, 00180 Helsinki RUOH IS – lähelle on helppo tulla RUOH IS – lähelle on helppo tulla + m o n ta m u u t a Voimassa to-su 8.-11.4.2021 (ellei toisin mainita), niin kauan kuin tuotteita riittää. K-RAUTA -IDENTITY GUIDELINES VERSION 1.4 01.11.2016 (21,35-28,72 kg) 7 90 kpl % 0105 382 800 k-citymarket.fi Sinä & hyvä ruoka AIKASI ARVOINEN KAUPPA K-CITYMARKET RUOHOLAHTI PALVELUAJOISSA SAATTAA OLLA POIKKEUKSIA! KATSO www.ruohis.fi Sinua palvelevat: Alko • Apteekki • Bieder -kukkakauppa • Burger King® • CarWash Ciao! Caffé • Dressmann • Eerikin Pippuri • Fenno Optiikka • Hiusfashion Hua Du Asian Fusion Cuisine • Jysk • K-Citymarket 24 h • K-Rauta • Kierrätyspiste Mayor’s Gym 24 h • Musti ja Mirri • Peura Outlet • Posti pakettiautomaatti • Subway® TalletusOtto-automaatti • Tokmanni • Uff 1 h ILMAINEN PYSÄKÖINTI Plussa-kortilla Nauti valmiista tai valmista helposti itse L eip om o O ma n k e itti ön K-RAUTA Autamme henkilökohtaisesti niin kodin kunnostamisen ensikertalaisia, kuin ammattilaisiakin onnistumaan. DRESSMANN JÄSENTARJOUS! All Terrain Gear x Wrangler -tuotteet -25% jäsenille ASIOI MEILLÄ TURVALLISESTI! Nyt myös liukuportaiden ja -tasojen kaiteet pinnoitettu viruksia ja bakteereja tuhoavalla aineella. UFF HELPOSTI MAISTUVAN HERKULLISTA Leipomo konditoria PALVELUTISKIT AUKI MYÖS SUNNUNTAISIN JA PYHÄPÄIVISIN KLO 10-18 SALAATIT 275-370 g (feta, paahtopaisti, lohi ja kana-caesar) aidolla leppäpurulla kylmäsavustettu LOHI 49 95 kg siivuna 39 95 kg palana Meill ä t e h ty MUSTI JA MIRRI Iloisesti palveleva lemmikkitarvikkeiden erikoisliike. Tervetuloa ostoksille myös yhdessä lemmikkisi kanssa! TUOREVALIKOIMASTA MONEEN MAKUUN LIHAA JA KALAA KAIKKI TUOTTEET -25% Cardu kanta-asiakassovelluksella 8.-11.4. Hätälä TUORE KUHAFILEE Viro 24 95 kg Black Angus MAMINHA Australia 24 95 kg Fresh LOUNASHETKI SALAATIT 210–315 g (12,67-19,00 kg) 3 99 rs PH7 PIZZAPALA 200 g, käsintehty, paistettu aidossa pizzauunissa (14,95 kg) 2 99 kpl KESÄKURPITSA Espanja 1 59 kg Snellman NAUDAN LEHTIPIHVI ULKOFILEESTÄ 2 kpl/240 g, Suomi (33,29 kg) 7 99 pkt Champ JUMBO HERKKUSIENI 350 g, Suomi (8,54 kg) 2 99 rs PORKKANA VÄRIMIX 1 kg Suomi (1,29 kg) 1 29 ps KERÄKAALI Suomi 59 kg TAKUUMUREA NAUDAN SISÄJA PAAHTOPAISTI palana, Suomi 13 95 kg HK NAUDAN JAUHELIHA 10% 1 kg, Suomi (7,95 kg) 7 95 rs VASIKAN KYLJYS Hollanti 27 90 kg Atria KANAN FILEESUIKALEET 250-300 g Suomi (8,33-10,00 kg) 5 ,-13% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 2,89 rs (9,63–11,56 kg) 2 rs Pepsi, Pepsi Max tai Hartwall Jaffa VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l, 24-pack (1,08 l, sis. pantit 2,40) Rajoitus 2 erää/talous 10 99 -26-31% PLUSSA-KORTILLA Ilman Plussa-korttia 14,15-14,99 24-pack (1,48-1,59 l, sis. pantit 2,40) 24 pack HE-VI OSASTOLTA HAUDUTETTAVAKSI, PAISTETTAVAKSI – MAISTELTAVAKSI! Kuukauden juusto MANCHEGO 12 kk Espanja 43,50 kg –––––––––––––– –––––––––––––– NOKKOS VÄINÖ Suomi 45,50 kg –– –– –– –– –– –– –– –– –– – LAMPAANMAITOJUUSTO Suomi 56,50 kg