LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 3 3 | 2025 Helsingin kaupunginhallitus päätti tammikuussa vuokrata lisätiloja Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion yhteisiksi yleisopetuksen tiloiksi Kruununhaasta osoitteesta Siltavuorenpenger 10. Helsingin kuvataidelukio ja Kallion lukio ovat sijainneet vuodesta 1999 Kalliossa Taidetalossa osoitteessa Pengerkatu 5. Nykyiset tilat Pengerkadulla ovat riittämättömät kasvavalle käyttäjämäärälle, eivätkä ne kaikilta osin vastaa toiminnallisia tavoitteita. Kaupunginvaltuusto hyväksyi jo maaliskuussa 2024 Helsingin kuvataidelukion ja Kallion lukion lisätilojen vuokraamisen lukioiden käyttöön 480 opiskelijalle. Lukio-opetuksen tarjonnan turvaamiseksi kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on päättänyt edelleen lisätä kyseisten lukioiden yleisopetuksen oppilaspaikkoja niin, että tilat tarvitaan lisäksi 350 oppilaalle. – Nyt päätöksessä olevat lisätilat sijaitsevat samassa rakennuksessa kuin aiemmin vuokratut tilat, osoitteessa Siltavuorenpenger 10. Tavoitteena on, että lisätilat valmistuvat toukokuussa 2026 ja tilat saadaan käyttöön elokuuhun 2026 mennessä, tiedotti Helsingin kaupunki. Kyseessä on Helsingin kaupungin suuri ja tärkeä seniorikeskushanke. Toiminnallisesti Koskelan seniorikeskus jakaantuu palveluasumiseen, palvelukeskukseen, päivätoimintaan ja työskentelytiloihin sekä sosiaalija aputiloihin. Palvelukeskus, päivätoiminta ja työskentelytilat sijoittuvat jalustamaiseen pohjakerrokseen ja asuminen kerroksiin 2-5 kahtena H-kirjaimen muotoisena osana. – Suuri rakennuskokonaisuus on jaettu hahmoltaan ympäristön vanhojen rakennusten mittakaavaan sopiviin osiin, tiedottaa Lujatalo Oy. Ympärivuorokautisen hoivan asuinhuoneita tulee 224 seitsemän asunnon ryhmäkodeissa, joista neljä muodostaa kerroksittain kvartetin. Jokaisella ryhmäkodilla on omat oleskeluja ruokailutilat sekä keittiöt. Saunaosasto ja muut aputilat sekä henkilöstön tilat ovat kvartettikohtaiset. Uusi suuri seniorikeskus Koskelaan Kallion lukioille vielä lisää lisätiloja Kruununhakaan Lähimaksun koekäyttö laajeni metroasemille LUJATALO OY ja Helsingin kaupungin asunto tuotantopalvelu (ATT) ovat allekirjoittaneet sopimuk sen, jolla Lujatalo rakentaa uuden seniorikeskuksen Koskelaan osoitteeseen Kunnalliskodintie 2. Uusi seniorikeskus havainnekuvassa. KIRSTI SIVÉN & ASKO TAKALA ARKKITEHDIT OY Toiminnallisesti Koskelan seniori keskus jakaantuu palvelu asumiseen, palvelukeskukseen, päivätoimintaan ja työskentelytiloihin sekä sosiaali ja aputiloihin. HSL laajensi lähimaksun koekäyttöä metroasemille 7.2. Lähimaksulla voi ostaa aikuisten kertalippuja kaikilta metroasemilta sekä Suomenlinnan lauttarannan lukijalaitteilta Kauppatorilla, Katajanokalla ja Suomenlinnassa. ”Seuraavaksi lähimaksu tulee raitiovaunuihin ja sen jälkeen vaiheittain muihin liikennevälineisiin. Koekäyttöjen myötä lähimaksu jää käyttöön lukijoille. Kerromme lähimaksun käyttöönoton etenemisestä sitä mukaa, kun aikataulut varmistuvat”, kertoo hankepäällikkö Vesa Suomalainen. HSL / TUUKKA LINDHOLM TERVETULOA NAUTTIMAAN HYVÄÄ RUOKAA JA ELÄVÄISTÄ TUNNELMAA PIZZAPERJANTAI NEW YORK STYLE Ma–pe 11–14.30 ke–pe 16.30–23 la 16–23 Hakaniemenkatu 7 belmont.fi PLUSTERVEYS SMILE DESIGN Ratapihantie 11, 00520 Helsinki • 09 877 0040 smiledesign.fi Ystävällisen palvelun hammashoitoa Voit luottaa suunterveyden ammattilaistemme osaaviin käsiin kaikissa hammashoidon tarpeissa. Meille jokainen suu on tärkeä ja ansaitsee parasta, yksilöllistä hoitoa. Tervetuloa hammashoitoon Helsingissä.
4 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 3 | 2025 Suosi lähi palveluja Vielä on vaarallisen pimeää, joten muista heijastin Vaikka aurinkoiset päivät antavat jo lupauksen keväästä, aamut ja illat ovat vielä säkkipimeitä. Varsinkin ajoneuvojen kohtaamistilanteessa jalankulkijan näkymättömyys on hengenvaarallinen tilanne, muistuttaa liikenneturvallisuusasiantuntija Jarmo Tukiainen. AJAN TASALLA Helsingin kaupunginvaltuustossa valtuutetut päättävät kaupunkilaisten verovarojen käytöstä. Tänä vuonna kaupungin budjetti on yli 4,4 miljardia euroa. Se on paljon rahaa. Sitä myös käytetään hyvin erilaisiin kohteisiin. Kunnilla on kahdenlaisia tehtäviä: lakisääteisiä ja vapaaehtoisia. Lakisääteiset tehtävät on pakko hoitaa. Niitä on esimerkiksi perusopetuksen järjestäminen ja katujen kunnossapito. Vapaaehtoiset tehtävät ovat sellaisia, joita kunta on itsehallintonsa nojalla päättänyt ottaa hoitaakseen. Tällainen tehtävä on esimerkiksi maksuttomien ehkäisyvälineiden jakaminen nuorille. Terveyskeskukset, koulut ja päiväkodit ovat kunnan peruspalveluita. Itse koen, että niiden hoitaminen kunnolla on kunnan tärkein tehtävä. Vasta sen jälkeen, kun perustehtävät hoidetaan kunnialla, voidaan rahaa käyttää muihin tarkoituksiin. Nykytilanne on kuitenkin toinen. Helsingin kaupunki päätti lahjoittaa viime vuoden lopulla 350 000 euroa Gazaan. Helsingin budjetissa kyse on hyvin pienestä summasta. 350 000 euroa on kuitenkin paljon rahaa. Sillä saisi hyvin monelle koululaisille painetut oppikirjat. Tällä hetkellä nimittäin kaikilla peruskoulun oppilailla ei ole painettuja oppikirjoja. Koulut saavat itse päättää siitä, tilaavatko painetut oppikirjat vai käyttävätkö ne sähköisiä oppimateriaaleja. Osa kouluista on säästösyistä päättänyt luopua painetuista oppikirjoista. Tämä on johtanut siihen, että osa vanhemmista on ostanut lapsilleen fyysisiä koulukirjoja. Onko tässä mitään järkeä? Mielestäni ei. Kaikilla lapsilla tulee olla oikeus painettuihin oppikirjoihin. Politiikassa on kysymys niukkojen resurssien jakamisesta. Jos lahjoitamme rahaa ulkomaille, tämä raha on pois jostain muusta. Esimerkiksi lasten koulukirjoista. Helsinki on Suomen vauraimpia kuntia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että rahaa voidaan käyttää miten sattuu. Perusasiat pitää saada ensin kuntoon. Vasta sen jälkeen voidaan edes haaveilla muusta. Lapsille koulukirjat vai avustus Gazaan? Otto Meri kaupunginvaltuutettu (kok) Kuten muistamme, vuoden 2024 tammikuu oli vuosikymmeniin historian heikoin asuntokauppakuukausi. Käytettyjen asuntojen kauppamäärä jäi viime vuoden tammikuussa alle 2 900 kaupan. Myös vuoden 2023 tammikuu oli poikkeuksellisen heikko kuukausi. Käytettyjen asuntojen kaupat jäivät myös kaksi vuotta sitten alle 3 000 kaupan. ”Tammikuu on tyypillisesti asuntomarkkinoiden suhdanteiden heikoin kauppakuukausi. Tämän vuoden ensimmäisen kuukauden kauppamäärä kertoo selkeästi kasvusta verrattuna edellisten vuosien vertailukuukausiin, mikä vahvistaa näkymää asuntomarkkinoiden käänteestä ja suhdanteen vahvistumisesta”, toteaa Viljamaa. PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAMÄÄRISSÄ VAHVAA NOUSUA Viime vuoden aikana nousi esille pääkaupunkiseudun vaimeus asuntokaupassa. ”Tammikuun luvut osoittavat, että pääkaupunkiseutu alkaa ottamaan paikkaansa Suomen asuntomarkkinoiden veturina. Koko pääkaupunkiseudun kauppamäärät ovat selvästi edellä vuoden takaista. Erityisesti Espoossa kokonaiskauppamäärät kasvoivat peräti 69 prosenttia”, huomioi Viljamaa. ASUNTOJEN HINNAT JATKOIVAT LASKUAAN TAMMIKUUSSA Asuntojen hinnat ovat laskeneet viimeisen kahden vuoden aikana selvästi. ”Realistisen hinnoittelun merkitys on edelleen erittäin tärkeä, jos ja kun haluaa saada asunnon kaupaksi. Uudiskohdekaupan haasteet ovat edelleen asuntojen hinnoittelussa. Käytettyjen asuntojen hinnat ovat laskeneet uudiskohteita enemmän”, Viljamaa jatkaa. Myyntiajat olivat tammikuussa edelleen nousussa. ”Nyt näyttää siltä, että pitkään myynnissä olleita asuntoja on alkanut menemään kaupaksi. Sellaisia kohteita, joihin ei ole tullut yhteydenottojakaan aiemmin, on saatu myytyä. Kun pitkään myynnissä olleista kohteista sovitaan kauppa, se luonnollisesti pidentää myyntiaikoja ensin. Seuraavaksi asuntomarkkinoiden piristyessä myös myyntiajat lähtevät laskuun.” SUOMALAISILLA MENEE PAREMMIN KUIN AJATELLAAN Viljamaan mukaan viime vuonna inflaation vaikutus oli käytännössä nolla prosenttia ostovoimaan. ”Suomalaisten ostovoima vahvistui ja tänä vuonna jatkaa vahvistumistaan. Silti suomalaiset ajattelevat, että hintojen nousu on jopa lähes viisi prosenttia. Meillä siis ajatellaan, että menee huonommin kuin oikeasti meneekään.” ”Tänä vuonna ohjauskorkojen laskiessa kuluttajien ostovoima vahvistuu edelleen ja korontarkistuspäivät ovat todennäköisesti positiivisia yllätyksiä perheille ja asuntovelallisille. On hyvin todennäköistä, että myös vuokralta palataan omistusasumiseen, mikä jälleen lisää aktiivisuutta asuntokaupoilla”, hän arvioi. ”TAMMIKUU OLI asuntokaupassa positiivinen: kauppamäärät kasvoivat käytettyjen asuntojen kaupassa noin 25 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Erityisesti kauppamäärät nousivat omakotija rivitaloissa”, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa. Tunnelma asuntomarkkinoilla on muuttunut positiivisemmaksi Föönin löydät KALASATAMASTA kauppakeskus REDISTÄ FÖÖNISSÄ LENNETÄÄN MYÖS HIIHTOLOMALLA! Sopii kaikille yli 5-vuotiaille www.fööni.fi
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 5 3 | 2025 Uusi arki päivätuote Helsingin liikunta palveluiden valikoimaan Arkipäivätuote on alennushintainen kausituote kaupungin hallinnoimiin uimahalleihin (pois lukien Jakomäen uimahalli sekä Yrjönkadun uimahallin 2. kerros.), kuntoja voimailusaleille sekä liikuntahallien yleisövuoroille. Sisäänkirjautuminen liikuntapaikalle tulee toteutua kello 11–15 välillä, jonka jälkeen liikunta-aikaa on kaksi tuntia. Arkipäivätuote ei oikeuta sisäänpääsyyn muina kellonaikoina eikä viikonloppuisin. Arkipäivätuotteen hinta on kaikille 60 euroa/6kk tai 100 euroa/12kk ja se tulee myyntiin 1.4.2025. Puna laputettujen tuotteet suosittuja ’’Jos tuote kuitenkin saa kylkeensä punalapun, päätyy se mitä todennäköisimmin asiakkaan ostoskoriin. Tuoreen kyselytutkimuksemme mukaan 95 prosenttia asiakkaistamme ostaa punalaputettuja tuotteita usein tai toisinaan ja vain 5 prosenttia kertoo, ettei osta niitä koskaan”, kertoo K-ryhmän päivittäistavaratoimialan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske. Nuorisotalojen toimintaan osallistuessa mukana tulee olla maksuton Jässäri-jäsenkortti. Kaikille alle 20-vuotiaille helsinkiläisnuorille on vapaa pääsy Jässärillä myös Hakasalmen huvilaan. RYTMIÄ JA MUSIIKKIA TALVILOMAAN Helsingin kaupunginmuseo Senaatintorin kulmalla järjestää nuorille Ystävänpäivädiscon perjantaina 14. helmikuuta, jossa esiintyy kansainvälinen drag king -poikabändisensaatio Out of Sync. AnnanHouse-diskotapahtuma Annantalolla perjantaina 21. helmikuuta kutsuu tanssilattialle koko perheen Tanssiva metsänväki -teeman mukaisesti. Illan aikana on myös tarjolla avoimia, teemaan sopivia työpajoja. Tiivistämö Suvilahdessa tarjoaa useita nuorille suunnattuja musiikkitapahtumia, kuten Open mic -ilta, k-pop-tanssikilpailun ja -tapahtuman ja DJ Academyn -tapahtuman. Talviloman keikoilla Tiivistämöllä esiintyvät muun muassa M//O, Trebla, Dreamilla, Neal LowjaBenkkku sekä hurmaavat AatulovejaELLIMEI. STADIN TALVIRIEHA JA LIIKUNNAN ILOA Talviloman liikuttavimmassa tapahtumassa Stadin talviriehassa on tänä vuonna mukana Ryhmä Hau sekä Mimi ja Kuku! Perinteinen koko perheen maksuton talviliikuntatapahtuma järjestetään jälleen Paloheinän ulkoilualueelle 19. helmikuuta kello 15.30–18.30. Talvilomalla järjestetään lasten ja aikuisten maksuttomia pop up -uimakouluja Itäkeskuksen ja Jakomäen uimahalleissa. Uimakouluihin ilmoittautuminen ja vapaat paikat ovat nähtävissä Fitpit-verkkosivulla. Töölön Kisahallissa lasten liikuntatapahtumassa 17.–19.2. voi kokeilla mm. LaserRunia, voimistelua ja pallopelejä. Liikuntamyllyn Nuorten lajikokeiluillassa 19.2. puolestaan pääsee kokeilemaan mm. jousiammuntaa, telinevoimistelua ja break dancea. Malminkartanon harrastushallissa järjestetään tytöille oma harrastuspäivä, jossa on 19. helmikuuta luvassa kaikkea huulivoide-työpajasta aina tanssituntiin ja nyrkkeilyn testaukseen. PELIEN HUUMAA Talvilomaan kuuluu myös jännittäviä pakopelielämyksiä: Kuoleman hotelli -pakopelit houkuttelevat yläasteikäisiä Paloheinän ja Maunulan kirjastoihin. Keskustakirjasto Oodi tarjoaa tekemistä eri-ikäisille: Minecraft-harrastusryhmä, ohjelmoinnin alkeiskurssi ja Lego-robotiikkatyöpajat kuuluvat ohjelmaan. Nuorisotilat ja kirjastot eri puolilla kaupunkia mahdollistavat pelikokemuksia konsolipeleistä lautapeleihin. Erityisiä pelitapahtumia ovat Maunula-talon pelipäivät ja Mimmien peli-ilta Pelitalo Sturessa. NUORISOTALOILLA NUORTEN ITSE SUUNNITTELEMAA OHJELMAA Nuorten toiveesta Kontulan nuorisotalo Luuppion auki joka päivä, ja ohjelmaan kuuluu muun muassa pelailua, pizzaa ja diskoilua. Vallilan IrisHelsinki tarjoaa sateenkaarevaa tunnelmaa ja Kallahden nuorisotalolla järjestetään nuorten itse suunnittelema talvilomarieha. RETKIÄ JA LEIREJÄ TALVILOMAVIIKOLLA Nuorisotalot järjestävät talvilomalla myös retkiä ja leirejä. Roihuvuoren Kulttuurilabra tarjoaa keppihevosleirin, ja Kallahden Seikkailutalojärjestää koiraretken. Päiväretkiä on luvassa Nuuksioon ja Trampoliinipuisto Rushiin sekä Megazone-laserpeliareenalle. Fallkullan kotieläintila tarjoaa nuorille mahdollisuuden osallistua maatilan töihin. LUOVAA TEKEMISTÄ JA ELOKUVAILTOJA Annantalon talvilomaohjelma on luontoaiheista, ja tarjolla on teatteria, diskotapahtuma, tanssikurssi ja elokuvia. Leffanäytöksiä järjestetään myös Malmitalolla sekä Myllypuron ja Jätkäsaaren kirjastoissa. Caisassa, Malmitalolla, Stoassa ja Vuotalolla on luvassa talvilomaviikon askartelutyöpajoja ja -kursseja. Avoinna olevat leikkipuistot järjestävät mukavaa maksutonta talvilomatoimintaa koululaisille. Leikkipuistoissa on ohjattua toimintaa ja retkiä. Lomapäivä leikkipuistossa voi olla lyhyt vierailu tai leikkipuistoon voi tulla päivittäin koko päiväksi. Lisätietoja saat avoinna olevista leikkipuistoista. Helsingin talviloma on täynnä maksutonta tekemistä HELSINKI TARJOAA kymmenittäin maksuttomia talvilomatekemisiä, -tapahtumia ja -retkiä koululaisille 14.–23. helmikuuta 2025. Talviloman ohjelma on suunniteltu yhdessä nuorten kanssa ja se sijoittuu eri puolille kaupunkia nuorisotaloille, kirjastoihin, liikuntapaikoille, kulttuurikeskuksiin, museoihin ja leikkipuistoihin. KARUN VERMA AKIFOTO OY / HELSINGIN KAUPUNKI Vaivaton lattiaremontti alusta loppuun Meiltä saat tammi-, kalanruotoja chevron-parketit sekä vinyylija bambulattiat. Kysy ilmaista kartoitusta ja mallipaloja – toimitamme kotiisi tai voit noutaa ne. Hoidamme kaiken lattian valinnasta asennukseen – ilman vaivaa sinulle. HELSINKI | Kalevankatu 7 Avoinna joka päivä 08.00–22.00 Pyydä ovikoodi numerosta 020 730 2983 Soita Lattiamestari Erkulle ja tilaa ilmainen kartoitus ja hinta-arvio numerosta 020 730 2983 Suurin osa kaupungin talvilomaohjelmasta on maksutonta ja maksullisetkin elämykset ovat edullisia. Koko talviloman tarjonta on koottu yhteen Nuorten Helsinki -verkkosivuille www.nuorten.hel.fi/talviloma Talviloma tarjoaa Helsingissä monipuolista tekemistä ja mahdollisuuksia osallistua erilaisiin aktiviteetteihin, niin liikunnan, musiikin, pelaamisen kuin luovan tekemisen parissa. OSAAVA VAALIMEDIA KÄYTÖSSÄSI Perinteisen lehtimainonnan lisäksi käytössäsi ovat vaaliesitteiden paino-, suunnnitteluja jakelupalvelumme. Hyödynnä kymmenien vaalien kokemuksemme tuloksekkaan kampanjasi toteutuksessa! Vaaliehdokkaita palvelevat Eva Kivilaakso-Wellman p.0503019987 eva.kivilaakso-wellman@letterbox.fi Jarkko Soini p. 0451654240 jarkko.soini@letterbox.fi VAALIEHDOKAS Lähilehteä pk-seudulla 45 13.4.2025
6 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 3 | 2025 Poliitikkojen päällekkäisiä tehtäviä halutaan rajoittaa Suuri enemmistö (71 %) rajoittaisi poliitikkojen mahdollisuutta toimia samanaikaisesti sekä kansanedustajana, kunnanvaltuutettuna että aluevaltuutettuna, ilmenee EVAn Arvoja asennetutkimuksesta. ”Viimeaikaiset tutkimukset ja yleinen mielipide tukevat vallan hajauttamista keskittämisen sijaan. Mandaattien kasautumista samoille henkilöille kannattaa pyrkiä estämään”, EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto ja ekonomisti Natanael Rother kiteyttävät. OSTETAAN KULTAA JA HOPEAA Kelloja, vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, moneta, vinyylilevyjä, postimerkkejä ja rihkamaa yms. KIERTUEPAIKAT: (olemme parkkipaikalla) Myymälän avajaiset la 25.1.2025 klo 10 KULTAHOPEA MYYMÄLÄ (osto sekä myynti) Runeberginkatu 40, 00260 Helsinki Aukioloaika Ma-La Klo: 10-17 www.kultahopea.fi todennäköisesti aina paras hinta KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 13.02.2025 TORSTAI 09:00-10:00 Senaatintori 10:20-11:45 Lauttasaari S-Market Itälahdenkatu 12:00-13:15 Ruoholahti S-Market 13:30-14:30 Töölön tori 14:50-15:10 Kauppakeskus Ristikko 15:30-17:00 Pitäjänmäki Mcdonalds 14.02.2025 PERJANTAI 09:00-10:00 Kulosaari Alepa 10:10-11:15 Laajasalo S-Market 11:30-12:45 Roihuvuori K-Market 13:00-14:30 Itäkeskus ABC 14:45-15:45 Kontula Neste 16:00-17:00 Pihlajisto Hesburger 15.02.2025 LAUANTAI 09:00-10:00 Hakaniemi Ympyrätalo 10:15-11:15 Neste K Eläintarha 11:30-13:00 Käpylä Hesburger 13:20-14:30 Ylä-Malmin tori 14:40-15:40 Pukinmäki Alepa 15:50-17:00 Oulunkylä Neste 16.02.2025 SUNNUNTAI 09:00-10:00 Töölön Kisahalli 10:20-11:30 Arabianrannan Posti 11:50-13:10 Jakomäki S-Market 13:30-14:50 Vuosaari S-Market Mustalahdentie 2 15:10-15:50 Mellunmäki Alepa 16:00-17:00 Herttoniemi K-Superm. 17.02.2025 MAANANTAI 09:00-09:45 Sorsakivi K-Market 10:00-11:20 Kauppakeskus Liila 11:30-12:00 Latokaski K-Market 12:15-13:00 Nihtisilta ABC 13:20-14:20 Niipperi K-Supermarket 14:30-15:00 Kalajärvi K-Market 15:15-16:00 Kunkku K-Supermarket 16:15-17:00 Kauniaisten Rautatieas. 18.02.2025 TIISTAI 09:00-09:45 Lehtisaari Alepa 10:00-11:30 Tapiolan tori 11:45-13:00 Kauppakeskus Merituuli 13:15-14:30 Lähderanta S-Market 14:50-16:10 Espoon Keskus tori 16:30-17:00 Karakallio Lidl 19.02.2025 KESKIVIIKKO 10:00-10:40 Kivenlahti K-Market 11:00-12:00 Masala K-Market 12:20-13:30 Kirkkonummi Tokmanni 13:50-15:00 Siuntio S-Market 15:15 16:15 Inkoon tori 16:30-17:00 Mustio K-Market 17:15-18:30 Karjaan tori (kävelykatu) 19:00-20:00 Tammisaari Tokmanni 20.02.2025 TORSTAI 09:30-10:30 Hanko tori 10:35-11:45 Hanko Tokmanni 12:20-13:30 Tammisaaren rautatieas. 13:50-14:45 Tenhola Sale 15:00-15:45 Pohja S-Market 16:00-17:00 Karjaa Lidl 21.02.2025 PERJANTAI 09:00-09:40 Veikkola Neste 10:00-11:20 Nummelan tori 11:30-12:15 Ojakkala K-Market 12:30-13:30 Vihti K-Supermarket 13:50-15:10 Karkkila K-Supermarket 15:30-16:00 Pusulan Kirkko 16:25-17:00 Sammatti Sale 22.02.2025 LAUANTAI 09:00-10:00 Lohja ABC 10:15-11:30 Lohjan tori 11:40-12:40 Lempola Tokmanni 13:00-14:00 Tynninharju S-Market 14:15-15:00 Lohjanportti K-Market 15:20-17:00 Nummela Tokmanni 23.02.2025 SUNNUNTAI 09:00-10:30 Hämeenkylä K-Superm. 10:45-12:00 Martinlaakso Alepa 12:15-13:15 Koivuhaka S-Market 13:30-14:50 Tikkurila McDonald’s 15:20-17:00 Kerava Tokmanni 24.02.2025 MAANANTAI 09:00-10:00 Martsari K-Supermarket 10:15-11:15 Tikkurila Teboil 11:30-13:00 Koivukylä S-Market 13:30-14:30 Jokela K-Supermarket 14:45-16:00 Kellokoski S-Market 16:20-17:00 Järvenpää Tokmanni 25.02.2025 TIISTAI 09:00-10:15 Klaukkala tori 11:30-12:30 Nurmijärvi tori 13:00-14:00 Peltola K-Supermarket 14:20-15:40 Keravan tori (Kävelykatu) 15:50-17:00 Tuusula Mcdonalds 26.02.2025 KESKIVIIKKO 09:00-09:45 Söderkulla Lidl 10:00-11:00 Nikkilä S-Market 11:15-11:45 Pornainen Sale 11:55-12:25 Monninkylä Sale 12:35-13:05 Askola Sale 13:30-14:30 Tarmola K-Supermarket 15:00-16:00 Loviisa Kauppatori 16:30-17:00 Porvoo Kauppatori Maanantai 11.12.2023 9:30-10:45 Helsinki Pääposti 11-12:20 Lauttasaari S-Market Itälahdenkatu 12:30-13:50 Ruoholahti S-Market 14-15:20 Töölön tori 15:30-16:50 Ruskeasuo K-Market 17-18:10 Kauppakeskus Ristikko 18:20-19:40 Pohjois-Haaga K-Supermarket tiistai 12.12.2023 9:30-10:45 Katajanokka K-Market 11-12 Sörnäinen Neste 12:10-13:10 Käpylä Hesburger 13:30-14:50 Ylä-Malmin tori 15-15:45 Pukinmäki Alepa 16-17 Torpparinmäki K-Supermarket 17:10-18 Pakila Teboil 18:10-19 Kannelmäki Neste KesKiviiKKo 13.12.2023 9:30-10:45 Mäkelänrinteen Uimahalli 11-12:30 Arabiarannan posti 12:40-13:40 Jakomäki K-Supermarket 13:50-14:50 Latokartano K-Market 15-16 Vesala K-Market 16:10-16:50 Vartiokylä Alepa 17-18 Vuosaari S-Market Mustalahdentie 18:15-19:30 Herttoniemi K-Supermarket vakituisten ostopaikkojen säännölliset aukioloajat espoo Ulappatori, (Lippulaivaa vastapäätä) Ma-Pe 9-16 espoo Läkkitori, (Konstaapelinkatu 4) Ma-Pe 9-17 Hyvinkää, Kauppatori Ma-Pe 10-17 Vakituisten osto paikkojen säännölliset aukioloajat Espoo Ulappatori, (Lippulaivaa vastapäätä) Ma-To 12-17 auki (Pe-Su kiinni) Espoo Läkkitori, (Konstaapelinkatu 4) Ma, To ja Pe 10-18 auki (Ti, Ke, La, Su kiinni) Helsinki, Sörnäinen Neste (Sörnäisten rantatie 21) Ti-To 10-17 auki (Pe-Ma kiinni) Liikkuvat Kultahopea-ostopisteet ympäri Suomen. Löydät meidät ostoautosta. Vertailussa mukana olevien pankkien marginaalit vaihtelivat nyt pankeittain 0,60 – 0,80 prosentin haarukassa. Pankkien primekorot olivat tammikuun alussa 1,50 – 3,40 prosentin välillä pankista riippuen. Pääkaupunkiseudun asuntolainat vertailussa TÄLLAISIA LAINOJA on tarjolla vuoden alussa, kun yhdeksältä pääkaupunkiseudulta toimivalta pankilta pyydettiin lainatarjous 150 000 euron esimerkkilainalle 20 vuoden laina-ajalla. Tammikuun alussa vertailupankkien keskimarginaali oli 0,65 prosenttia. Uuden asuntolainan keskimääräinen todellinen kokonaiskorko oli tammikuun 2025 alussa 3,19 prosenttia ja joulukuussa 3,17 prosenttia. Vuoden euribor asettui vuoden vaihteessa hieman joulukuun alun korkonoteerausta korkeammalle tasolle. Vertailussa mukana olevien pankkien marginaalit vaihtelivat nyt pankeittain 0,60 – 0,80 prosentin haarukassa. Pankkien primekorot olivat tammikuun alussa 1,50 – 3,40 prosentin välillä pankista riippuen. ASUNTOLAINA 150 000 €/20 V PÄÄ KAUPUNKISEUTU 2.1.2025 Todellinen kokonaiskorko = marginaali + viitekorko + nostokulut + laskutuspalkkiot laina-ajalle jaksotettuna (efektiivinen korko) Euribor 2.1.2025 Euribor 3 kk 2,736 % Euribor 6 kk 2,562 % Euribor 12 kk 2,448 % Lähde: etua.fi OMPELUKONEMYYNTI JA -HUOLTO OMPELUKONEMYYNTI JA -HUOLTO (kaikki merkit) (kaikki merkit) Myynnissä paljon uusia ja käytettyjä ompeluja saumauskoneita Vapaalantie 2, 01650 Vantaa • p. 0500 411 757 • ma-pe 9-16 UUSI KONE ALOITTELIJALLE BROTHER X-14 UUSI KONE HARRASTELIJALLE BERNETTE 33 UUSI KONE AMMATTILAISELLE BERNINA 1008 139,295,1995,OLISIKO SINULLA KÄYTTÖÄ Töitä tarjolla! Nyt voit tienata ylimääräisen viisikymppisen joka kuukausi. Tule jakamaan tätä lähilehteämme lähikulmillesi. Jakelutyötä tehdään lehden ilmestyessä kerran kuukaudessa kahtena peräkkäisenä päivänä reilu kolme tuntia kerrallaan. Työ sopii kaiken ikäisille ja kokoisille. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteella rekrytointi@letterbox.fi Muista kirjoittaa myös kotiosoitteesi, niin tarkistamme löytyykö läheltäsi vapaa jakelupiiri. Ilmoita myös jos käytössäsi on auto. p. 09-2600107 Hämeentie 103 E, 00550 Helsinki 50 EUROLLE? Hyödynnä 35 % kotitalous vähennys! p. 044 3733 000 • www.jarjestyksenavain.fi Koulutetun ammattijärjestäjän avulla turhat tavarat kiertoon, koti järjestykseen ja arki sujuvaksi. Myös muuttoapu ja kuolinpesien tyhjennys.
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 7 3 | 2025 !!! Stockmann Itis sulkeutumassa Lindex Group suunnittelee sulkevansa Itiksen Stockmann-tavaratalon vuokrasopimuksen päättyessä 1.8.2025. ”Stockmann Itis on tärkeä osa Stockmannin yli 160-vuotista historiaa. Olemme kartoittaneet vaihtoehtoja vuokrasopimuksen mahdolliseksi jatkamiseksi hyvässä yhteistyössä vuokranantajamme kanssa. Emme kuitenkaan ole löytäneet kestävää ratkaisua, joka vastaisi niin asiakkaidemme odotuksiin kuin meille tärkeään kannattavuuden kehittämiseen”, sanoo Stockmann-divisioonan operatiivinen johtaja (COO) Riku Lyly. Tuetaan yhdessä lähikauppiaita Käytetään ostoseurot lähikulmilla! Erityistä huomiota yhteystietojen päivittämiseen on kiinnitettävä silloin, jos asunnon omistuksessa on tapahtunut vuoden aikana muutoksia esimerkiksi osakkaan kuoleman tai asunnon myynnin myötä. Jos huoneiston omistaja vaihtuu asuntokaupan myötä ennen yhtiökokousta, ostajan kannattaa pyytää myyjältä kirjallinen, yhtiökokousta varten tehty valtakirja. Uuden omistajan kirjaaminen Maanmittauslaitoksen rekisteriin voi kestää kuukausia, jolloin omistaja voi joutua osoittamaan valtakirjalla sen, että on oikeutettu edustamaan kyseistä huoneistoa yhtiökokouksessa. Jos valtakirjan saaminen asunnon myyjältä ei syystä tai toisesta ole mahdollista, Maanmittauslaitosta voi pyytää käsittelemään omistuksen rekisteröinnin kiireellisenä. Yhteystiedot ajan tasalle ennen kevään yhtiökokousta USEIMMISSA taloyhtiöissä lähestytään vuoden tärkeintä tapahtumaa eli yhtiökokousta. Jotta yhtiökokouskutsu varmasti saavuttaa asunnon omistajan, on tärkeää varmistaa, että osakkaan yhteystiedot ovat ajan tasalla. Pääkaupunkiseudun suosituimmat määränpäät vuonna 2024 olivat Helsinki-Vantaan lentoasema, Helsingin päärautatieasema ja Haartmanin sairaala sekä Meilahden tornisairaala. Taksimatkojen ylivoimaisesti suosituin määränpää pääkaupunkiseudulla oli Helsinki-Vantaan lentoasema. Lentoaseman jälkeen toista sijaa pitää Helsingin päärautatieasema, ja kolmannella sijalla ovat Haartmanin sairaala sekä Meilahden tornisairaala. Helsingissä muiden kaupunkien tavoin ylivoimaisesti suosituimmat määränpäät liittyvät matkustamiseen, terveydenhuoltoon sekä kulttuuriin tai hauskanpitoon. Vuoteen 2023 verrattuna suosituimmat määränpäät ovat pysyneet jokseenkin samoina. Ainoa uusi tulokas listalla on Malmin sairaala. Pääkaupunkiseudulla suosituimmat määränpäät painottuvat pitkälti matkustamiseen liittyviin paikkoihin sekä sairaaloihin, ja ainoastaan Ison Omenan kauppakeskus muodostaa listalla poikkeuksen. Tässä suhteessa pääkaupunkiseutu poikkeaa muusta Suomesta, sillä muissa kaupungeissa suosituimpien määränpäiden listoille mahtui myös runsaasti ravintoloita ja yökerhoja. – 10 suosituinta määränpäätä pääkaupunkiseudulla Tänne pääkaupunkiseutulaiset matkustavat eniten 02 TAKSIN tilausdatan mukaan pääkaupunkiseudulla käytettiin vuonna 2024 taksia eniten silloin, kun lähdettiin matkalle, juhlittiin tai mentiin sairaalaan. Helsingin top 10 suosituimmat määränpäät 2024 1. Helsinki-Vantaan lentoasema 2. Helsingin päärautatieasema 3. Haartmanin sairaala/Meilahden tornisairaala 4. Tikkurilan rautatieasema 5. Länsiterminaali 6. Jorvin sairaala 7. Pasilan asema 8. Peijaksen sairaala 9. Malmin sairaala 10. Kauppakeskus Iso Omena Tikkurilan rautatieasema on taksimatkojen suosituimpien määränpäiden joukossa pääkaupunkiseudulla. Helsingissä muiden kaupunkien tavoin ylivoimaisesti suosituimmat määränpäät liittyvät matkustamiseen, terveydenhuoltoon sekä kulttuuriin tai hauskanpitoon Yhtiökokous on asunnon uudelle omistajalle tärkeä tilaisuus saada tietoa taloyhtiön asioista, vaikuttaa päätöksentekoon ja mahdollisesti tutustua myös uusiin naapureihin, joten edustusoikeus kannattaa huolehtia kuntoon hyvissä ajoin ennen kokousta. KUOLINPESÄN YHTEYSTIEDOT ILMOITETTAVA ITSE Huoneiston perivän omaisen pitää nykyisin ilmoittaa kuolinpesän edustajan yhteystiedot Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään. Vain tällä tavalla voi varmistaa, että yhtiökokouskutsu ja esimerkiksi vastikelaskut löytävät perille. Taloyhtiö käyttää yhtiökokouskutsujen lähettämisessä Maanmittauslaitoksen ylläpitämiä yhteystietoja. Muiden kuin kuolinpesien ei tarvitse ilmoittaa yhteystietojensa muutoksista, jos yhteystiedot eivät poikkea Väestötietojärjestelmään ilmoitetuista yhteystiedoista. Poikkeuksena tähän ovat sähköpostiosoitteet, joiden muutokset eivät päivity huoneistotietojärjestelmään ilman erillistä ilmoitusta. Sähköpostiosoitteensa voi päivittää Maanmittauslaitoksen verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella. ”Yhä useampi osakas haluaa kokouskutsut sähköpostitse, ja se onkin monin tavoin hyvä kutsutapa. Sähköpostitse lähetetyt kutsut säästävät yhtiön kuluja ja ne myös saapuvat osakkaille huomattavasti nopeammin kuin postitse lähetetyt kutsut”, Kiinteistöliiton johtava lakiasiantuntija Virpi Hienonen toteaa. Uuden omistajan kirjaaminen Maanmittauslaitoksen rekisteriin voi kestää kuukausia, jolloin omistaja voi joutua osoittamaan valtakirjalla sen, että on oikeutettu edustamaan kyseistä huoneistoa yhtiökokouksessa.
8 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 3 | 2025 Horoskooppi VESIMIES (21.1. – 19.2.) Luota hienovaraisuuteen, tietämykseen ja kokemukseen jotta osaat tehdä parhaan ratkaisun. Käytä älykkyyttä ollessasi tekemisissä manipuloivien ihmisten kans sa. Joku puuhastelee selkäsi takana. Älä tunne oloasi ulkopuoliseksi; sinua odottaa yllätys. KALAT (20.2. – 20.3.) Se mitä teet niiden hyväksi jotka ovat avun tarpeessa kertoo paljon siitä kuka olet ja mitä tarjottavaa sinulla on. Töihin liit tyvissä asioissa luvassa tunteenpurkauk sia. Keskustele jonkun vanhan työtoverin kanssa, niin saat tietoja joiden avulla ete nemisesi on helpompaa. OINAS (21.3. – 20.4.) Pohdi mitä elämässäsi tapahtuu ja kes kustele aikomuksistasi henkilön kanssa jota tekemäsi muutokset koskevat. Jo tain ehdotusta kannattaa harkita. Irtiotto tai tutkimattomat tiet ovat henkisesti ja fyysisesti virkistäviä. Älä anna toisten tekemisten masentaa vaan keskity iloi siin asioihin. Ot a ku va täy tet yst ä ris tik os ta ja läh etä se W ha tsA pp tai tek sti vie sti nä nu me ro on 04 5 16 4 62 64 tai sä hk öp os till a: ris tik ko @ let ter bo x.f i Vii me ist ää n 20 .3. pa lau tta ne ide n ke ske n ar vo taa n yll äty sp alk int o. Ris tik on rat ka isu jul ka ist aa n leh de n ne ttis ivu illa kil pa ilu n va sta us aja n pä äty tty ä. Os oit e löy tyy leh de n etu ka nn es ta. Pika visa n ratk aisu t: 1a, 2c, 3c, 4d, 5d, 6a Vastaajan nimi: _________________________ Osoite: _______________________________________ Sain lehden: Kotiin jaettuna __ Noutotelineestä __ Verkkolehti __ Puuhasivu SUDOKU / Helppo SUDOKU / Keskivaikea SUDOKU / Vaikea Pikavisa 1. Helsingin raitiotieverkoston pituus on a) 60, b) 80, c) 100, d) 120 kilometriä. 2. Helsingissä on a) 8, b) 10, c) 13, d) 15 uimahallia? 3. Helsingin vanhin ja uusin kirkko on a) Suomenlinnassa, b) Malmilla, c) Östersundomissa, d) Katajanokalla? 4. Janne Saarikivi on tämän vuoden a) paras puhuja, b) paras pukeutuja, c) hauskin henkilö, d) Stadin kundi? 5. Tuusulan 133 hehtaarin kokoisen Rusutjärven korkeus merenpinnasta on a) 12, b) 18, c) 30, d) 46 metriä? 6. Suomen ensimäinen padelkenttä rakennettiin a) Helsingin Hietaniemeen, b) Sörnäisten rantatielle, c) Malmin urheilutalon yhteyteen, d) Talin tenniskeskukseen? Laatija: Martti Huhtamäki HÄRKÄ (21.4. 20.5.) Tarjoa myötätuntoa ja ymmärrystä, sillä kaikki eivät heti ymmärrä mitä yrität sanoa tai tehdä. Sopimuksissa ja terveyteen liittyvissä asiois sa tulee olla nyt kärsivällinen. Kuuntele tark kaavaisesti, mutta älä usko kaikkea mitä sinulle sanotaan. Tutki asioita syvältä äläkä tyydy vähempään kuin mikä on oikeudenmukaista. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) Jos valitat tai puhut suusi puhtaaksi niin saat kritiikkiä eräältä henkilöltä joka pystyy sotke maan suunnitelmasi. Iloinen asenne auttaa toisiakin päästämään irti negatiivisuudesta. Pysyttele kotioloissa, sillä myöhästelyt ja ongel mat matkustelussa voivat aiheuttaa kitkaa auk toriteettien kanssa. RAPU (22.6. – 21.7.) Erästä kumppanuussuhdetta tulee nyt tarkas tella vakavasti, sillä hienosäätö saattaa olla paikallaan. Hyväksy väistämättömät asiat ja jatka etenemistä. Ajan myötä huomaat, että il maantunut tilanne onkin siunaus valepuvussa. Päivitä henkilökohtaiset paperit niin vältyt vii västymismaksuilta. LEIJONA (22.7. – 21.8.) Joudut hankalaan asemaan, jos et ole pitänyt lupauksiasi. Kaipaat muutosta ja sen vuoksi on tärkeää, että tiedät mikä on omaksi eduk sesi. Jaa innostuksesi ja haasteesi läheisesi kanssa. Ammatillisissa asioissa tarvitaan ongelmanratkaisua, jotta sinua ei syytetä jostain mitä et ole tehnyt. NEITSYT (22.8. – 22.9.) Tee tarkka budjetti joka auttaa sinua suun nittelemaan paremmin talouttasi. Puhu henkilölle johon luotat tai jolla on enemmän kokemusta kuin sinulla niin saat arvokkaita neuvoja. Joku ei ole aivan rehellinen, joten ota tarkasteluun yhteishankkeet. Valitse sa nasi viisaasti kiivasluontoisen henkilön kans sa. VAAKA (23.9. – 22.10.) Ole kärsivällinen nuorten, vanhusten ja koti asioiden kanssa. Paras tapa opastaa on osoit taa ymmärrystä ja kuunnella huolenaiheita. Sinun täytyy saada irtiotto, rentoutua ja naut tia hetkestä. Älä anna huolien varjostaa hyviä asioita. Tähtää stressin eliminoimiseen. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) On tärkeää ymmärtää mitä toiset ovat läpikäymässä ennenkuin tuomitset. It sekuri ja kova työ johtavat henkilökoh taiseen kasvuun. Nyt on oleellista tehdä asiat omalla tavalla ja omaan tahtiin. Älä tee päätöksiä ennenkuin hahmotat mahdollisuutesi. JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Kuuntele sisäistä ääntäsi ja vie läpi suun nitelmasi. Jos joku yrittää johtaa sinua harhaan niin kyseenalaista hänen motiivinsa. Keskustele asioista joita ha luat ja mitä haluat tapahtuvan. Siten stressisi helpottuu ja pystyt etenemään positiiviseen suuntaan. KAURIS (22.12. – 20.1.) Pidä rauha maassa siitä huolimatta mitä muut tekevät. Aikalisä ja selkeä ratkaisu auttaa välttymään riidalta jota joudut katumaan. Meneillään on nyt muutok sia joista et ole tietoinen ole siis varo vainen siinä kuinka paljon tietoja jaat. Suojele omaisuuttasi ja mainettasi. Horoskooppi SUDOKU/Helppo SUDOKU/Keskivaikea SUDOKU/Vaikea OINAS (21.3. – 20.4 Pohdi mitä elämässäsi tapahtuu ja keskustele aikomuksistasi henkilön kanssa jota tekemäsi muutokset koskevat. Jotain ehdotusta kannattaa harkita. Irtiotto tai tutkimattomat tiet ovat henkisesti ja fyysisesti virkistäviä. Älä anna toisten tekemisten masentaa vaan keskity iloisiin asioihin. HÄRKÄ (21.4. 20.5. Tarjoa myötätuntoa ja ymmärrystä, sillä kaikki eivät heti ymmärrä mitä yrität sanoa tai tehdä. Sopimuksissa ja terveyteen liittyvissä asioissa tulee olla nyt kärsivällinen. Kuuntele tarkkaavaisesti, mutta älä usko kaikkea mitä sinulle sanotaan. Tutki asioita syvältä äläkä tyydy vähempään kuin mikä on oikeudenmukaista. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) RAPU (22.6. – 21.7.) LEIJONA (22.7. – 21.8.) NEITSYT (22.8. – 22.9.) Tee tarkka budjetti joka auttaa sinua suunnittelemaan paremmin talouttasi. Puhu henkilölle johon luotat tai jolla on enemmän kokemusta kuin sinulla niin saat arvokkaita neuvoja. Joku ei ole aivan rehellinen, joten ota tarkasteluun yhteishankkeet. Valitse sanasi viisaasti kiivasluontoisen henkilön kanssa. VAAKA (23.9. – 22.10.) Ole kärsivällinen nuorten, vanhusten ja kotiasioiden kanssa. Paras tapa opastaa on osoittaa ymmärrystä ja kuunnella huolenaiheita. Sinun täytyy saada irtiotto, rentoutua ja nauttia hetkestä. Älä anna huolien varjostaa hyviä asioita. Tähtää stressin eliminoimiseen. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) KAURIS (22.12. – 20.1.) VESIMIES (21.1. – 19.2.) KALAT (20.2. – 20.3.) Jos valitat tai puhut suusi puhtaaksi niin saat kritiikkiä eräältä henkilöltä joka pystyy sotkemaan suunnitelmasi. Iloinen asenne auttaa toisiakin päästämään irti negatiivisuudesta. Pysyttele kotioloissa, sillä myöhästelyt ja ongelmat matkustelussa voivat aiheuttaa kitkaa auktoriteettien kanssa. Erästä kumppanuussuhdetta tulee nyt tarkastella vakavasti, sillä hienosäätö saattaa olla paikallaan. Hyväksy väistämättömät asiat ja jatka etenemistä. Ajan myötä huomaat, että ilmaantunut tilanne onkin siunaus valepuvussa. Päivitä henkilökohtaiset paperit niin vältyt viivästymismaksuilta. On tärkeää ymmärtää mitä toiset ovat läpikäymässä ennenkuin tuomitset. Itsekuri ja kova työ johtavat henkilökohtaiseen kasvuun. Nyt on oleellista tehdä asiat omalla tavalla ja omaan tahtiin. Älä tee päätöksiä ennenkuin hahmotat mahdollisuutesi. Pidä rauha maassa siitä huolimatta mitä muut tekevät. Aikalisä ja selkeä ratkaisu auttaa välttymään riidalta jota joudut katumaan. Meneillään on nyt muutoksia joista et ole tietoinen ole siis varovainen siinä kuinka paljon tietoja jaat. Suojele omaisuuttasi ja mainettasi. Luota hienovaraisuuteen, tietämykseen ja kokemukseen jotta osaat tehdä parhaan ratkaisun. Käytä älykkyyttä ollessasi tekemisissä manipuloivien ihmisten kanssa. Joku puuhastelee selkäsi takana. Älä tunne oloasi ulkopuoliseksi; sinua odottaa yllätys. Se mitä teet niiden hyväksi jotka ovat avun tarpeessa kertoo paljon siitä kuka olet ja mitä tarjottavaa sinulla on. Töihin liittyvissä asioissa luvassa tunteenpurkauksia. Keskustele jonkun vanhan työtoverin kanssa, niin saat tietoja joiden avulla etenemisesi on helpompaa. Joudut hankalaan asemaan, jos et ole pitänyt lupauksiasi. Kaipaat muutosta ja sen vuoksi on tärkeää, että tiedät mikä on omaksi eduksesi. Jaa innostuksesi ja haasteesi läheisesi kanssa. Ammatillisissa asioissa tarvitaan ongelmanratkaisua, jotta sinua ei syytetä jostain mitä et ole tehnyt. Kuuntele sisäistä ääntäsi ja vie läpi suunnitelmasi. Jos joku yrittää johtaa sinua harhaan niin kyseenalaista hänen motiivinsa. Keskustele asioista joita haluat ja mitä haluat tapahtuvan. Siten stressisi helpottuu ja pystyt etenemään positiiviseen suuntaan.
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 9 3 | 2025 MUMMON PÖNTTÖPULINAT Vaihtoautokauppa kasvoi tammikuussa “Samalla kun myynti on piristynyt, hinnat ovat laskusuunnassa ja myyntiajat lyhentyneet autoliikkeiden ja yksityisten myyjien autoissa”, Nettiauton liiketoimintapäällikkö Erno Kalalahti kommentoi. “Kun korkotilannekin on helpottanut, merkit povaavat hyvää kevättä autokaupalle.” MUISTAN PUISTON KAUNEHIMMAN, IHANIMMAN, MONREPON… Nyt suolletaan omaelämänkertoja kuin sieniä sateella. On elämän lopputaipaleella kirjoitettuja muisteluita kuten myös nuoruuden innokkuuden vuosien aikana kirjoitettuja muisteluita. Nyt niitä piisaa. Olemmeko siirtyneet autofiktiosta autofaktioon. Eli omien kokemusten tapahtumista kertomisista ja niistä siirtymistä kuviteltuihin tapahtumiin. Ja lopulta kuvitelluiden tapahtumien totuutena pitämistä. Meidän muistelut kun ovat meille totta! Mutta eivät kaikille mukana olleille! Kaikki riippuu näkökulmasta. Nuorena helposti ajatellaan, että vielä voitaisiin pyörtää maailma kahteen kertaan ympäri omalla toiminnallamme. Vanhempana tiedostetaan helposti, kuinka nyt taas pyörää yritetään keksiä uudelleen. Eihän se onnistu, tietty! Näkökulma voi saattaa muistelijan valheen poluille. Hän voi todella uskoa asiaan siten kuin sen muistaa! Kuitenkin toinen muistaa sen toisin. Tämä tulee helposti ilmi saman perheen eri jäsenten muisteluissa. Ensimmäisen muistoissa isällä oli alkoholin kanssa haasteita, toisen muistoissa äiti lienee masentunut ja kolmannen muistoissa äiti ja isä olivat ihan normi vanhempia. Mitäs siihen sanotte? Voiko tämä olla totta? Kyllä voi. Koska äiti ja isä ovat eri lapsilleen erilaisia vanhempia. Esikoisen kanssa ollaan usein varpaillaan, yritetään kaikki tehdä kasvatusohjeiden mukaan ja ollaan hermoherkkiä. Seuraavan ja sen seuraavan lapsen kanssa ei enää jakseta riidellä pienistä asioista ja annetaan mennä vaan puuttumatta niihin. Mitä välii! Vanhemmat ovat myöskin seuraavien lastensa kohdalla vanhempia ihmisinä. Se antaa näkökulmaa asioihin. Ja niin meitä siten kasvatetaan eri lailla. Itse olin kolmas lapsi ja sain periaatteessa tehdä miten vaan. Vanhemmat olivat täysin luovuttaneet minun suhteeni! Kunhan tulin yöksi kotiin nukkumaan, se riitti heille! Eräänkin nuoren muistelijan muistelmia on vuoden aikana tullut useampia. Sitten hän itse vielä kirjoittaa parhaillaan omia muistelmiaan. Eikä muisteltavaa ole juurikaan kertynyt. Pahoin pelkään, että kirjat sisältävät sellaisia pohdintoja, analyyseja ja johtopäätöksiä, jotka eivät ole muistelijalle oikeanlaisia enää 30 vuoden kuluttua. Todennäköisesti hän silloin kysyttäessä sanoo, että katuu nuoruudessaan sitä, ettei ollut enempää lastensa kanssa. Kuten niin monet aiemmat sukupolvet tekevät. Varsinkin miehet! Ei, ei nyt ei saa olla puolueellinen! Mutta tämäntyyppinen käytös on levinnyt naisiinkin. Tasa-arvon nimissä, miksi emme ole ottaneet mallia vain hyvissä asioissa, miksi meidän pitää tehdä niin myös huonoissa! Onko se silloin sitä todellista tasa-arvoa, kysyn vaan? Nyt kysytään, miksi vallassa oleva henkilö muuttuu käyttäytymisessään ja arvoissaan? Entisajan ihmiselle vastaus on yksinkertainen: Valta nousee niin usein päähän! Ja kokemuksen ja ajan kanssa ihminen tipahtanee uudelleen taas maan pinnalle. Mika Tiivolan (ent.pankinjohtaja) sanoin: Kokemus on sellaista, jota ihminen luulee omaavansa, kunnes saa sitä lisää! Olen vakavasti miettinyt kirjoittaa elämänkertani lapsilleni. Siitä suurin osa valitettavasti keskittyy siihen 20 vuoteen, kun mietin joka päivä, mitä ruokaa söisimme tänään! Toisaalta sen analysoiminen päivittäin ruokki kyllä valtavasti mielikuvitustani ja siitähän on tuloksena nyt tämäkin kirjoitus! Olin lounaalla vanhan ystäväni kanssa ja näytin huoneen toisella puolella olevia kahta naista ja sanoin: ”Tuon näköisiä olemme mekin kymmenen vuoden päästä”! Hän vastasi: ” Se on peili! !” Elina Kuosmanen – Parkkipaikka on todellakin yleisin vahinkopaikka, ja eniten vahinkoja sattuu parkkiruudusta pois peruuttaessa. Auto kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan ajaa parkkiin tyhjän ruudun läpi tai peruuttaa ruutuun, jotta sieltä voi ajaa keula edellä ulos. On huomattavasti turvallisempaa peruuttaa tyhjään ruutuun kuin takaisin autojen sekaan, Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovahingoista vastaava johtaja Kristian Hiljander sanoo. Hän nostaa esiin myös yleisen harhaluulon, joka aiheuttaa vahinkoja pysäköintialueilla: – Moni ei tiedä, että parkkihallin risteykset ovat lähtökohtaisesti tasa-arvoisia, eivätkä siksi ymmärrä olevansa väistämisvelvollisia oikealta tulevaa ajoneuvoa kohtaan, kun ajavat parkkiruutujen välistä leveämmälle väylälle. PARKKIPAIKOILLA KOLAROIDAAN ENITEN PERJANTAISIN Eniten vahinkoja tapahtuu pysäköintialueilla perjantaisin, sunnuntaisin taas vähiten. Erityisen usein kolhuja sattuu iltapäivällä kahdentoista ja neljän välillä. Tyypillisissä parkkipaikoilla sattuvissa matalan ajonopeuden vahingoissa keskimääräinen korjauskustannus on noin 1 700 euroa. Tavallisimmissa tapauksissa auto törmää toiseen ajoneuvoon, kaiteeseen tai muuhun esteeseen. – Myös ostoskärryt ovat yllättävän usein osallisena vahingossa: joko niillä on kolhaistu autoa tai autolla on täräytetty ostoskärryihin tai niiden katokseen, Hiljander kertoo. Nykyään monissa autoissa on kuljettajaa avustavaa teknologiaa, kuten pysäköintitutkia ja kameroita. Hiljander ei kuitenkaan suosittele heittäytymään täysin apuvälineiden varaan. – Esimerkiksi likainen tai luminen kamera voi aiheuttaa vaaratilanteita. Kun peruuttaa, kannattaa aina tarkistaa ympäristö tutkan tai kameran lisäksi myös peilin ja ikkunoiden kautta. Hiljander muistuttaa, että pysäköintiruudusta peruuttava osapuoli katsotaan yleensä väistämisvelvollisena korvausvastuulliseksi. Kahden ruudusta peruuttavan auton välisessä kolarissa oleellista on se, ovatko molemmat autot olleet kolarihetkellä vielä peruuttamassa vai voidaanko peruutustapahtuman katsoa toisen osalta jo päättyneen. – Jos ajoneuvoja on peruutettu ainakin osittain samanaikaisesti, katsotaan vallitsevan korvauskäytännön mukaan, että molemmat kuljettajat ovat myötävaikuttaneet vahinkoon omalla tuottamuksellaan. Tämä tarkoittaa, että omasta liikennevakuutuksesta korvataan näissä tapauksissa pääsääntöisesti puolet vastapuolen vahingoista ja vastaavasti vastapuolen vakuutuksesta korvataan vain puolet omista vahingoista. Autolla täräytellään nyt ostoskärryihin tai niiden katokseen AJONEUVOVAHINKOJA sattuu tilastojen mukaan ylivoimaisesti eniten pysäköinti alueilla, erityisesti ruokakauppojen, kauppakeskusten ja taloyhtiöiden parkkipaikoilla. Yli puolet vahingoista tapahtuu peruutustilanteissa. Yleisin ajoneuvovahinkojen tapahtuma paikka on parkkipaikka. Useimmin vahinkoja sattuu pysäköintialueilla perjantai-iltapäivisin. Yrittäjä! Tässä on paikka sinun ilmoituksellesi. Kysy lisää: myynti@letterbox.fi Lähin mediasi kerran kuukaudessa kotikulmillasi
10 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 3 | 2025 Helsingin Kulttuuriteko 2024 -palkinnon 5 000 euroa on saanut Heidi Hänninen tunnustuksena ansiokkaasta KAS! Kontula Art School -toiminnasta. MEGADENT HAMMASHOITOLA Hammas teknikko palvelut Hammaskiven poisto ja sooda puhdistus 110€ (norm. 135€) Tarkastus ja hammaskiven poisto 79€ Toinen linja 9 megadent.fi • 09 736 979 Yhden pinnan paikka ja hammas kiven poisto 120€ (norm. 170€) Helsingin Kulttuuriteko 2024 -palkinto Heidi Hänniselle Kaupunkilaiset saivat antaa ehdotuksensa vuoden 2024 kulttuuriteoksi. Vastauksissa ehdotettiin yhteensä 70:ää eri tekoa. Helsingin Kulttuuriteko 2024 -palkinnon 5 000 euroa on saanut Heidi Hänninen tunnustuksena ansiokkaasta KAS! Kontula Art School -toiminnasta. Lopullisen päätöksen palkittavasta teki Helsingin kaupungin kulttuurija vapaa-aikalautakunnan kulttuurija kirjastojaosto. PETRI ANTTILA Punainen ravintolaraitiovaunu SpåraKOFF on siten liikennöinyt Helsingin katukuvassa jo 30 vuotta. Ravintolaratikan kesäisin tekemät suositut kiertoajelut jatkuvat tulevinakin vuosina, vaikka välillä näytti siltä, että liikennöinti on uhattuna. Museoraitiovaunun jänniteremontin maksaa juomatalo Sinebrychoff. Museoikään ehtineen raitiovaunun kohtalo oli uhattuna Helsingin kantakaupungin raitiotien syksyllä 2025 tapahtuvan jännitemuutoksen takia. Muutoksen jälkeen vanhanmallisten raitiovaunujen liikennöinti edellyttää isompia muutostöitä, kuten raitiovaunun sähkösähköjärjestelmän osittaista uusimista. – Muutostöiden hinnan arviointi ei ollut helppoa. Hinta arvioitiin aluksi reilusti yläkanttiin. Kun asiaa selvitettiin tarkemmin niin kustannus oli meille kohtuullinen ja meille oli mahdollista pelastaa raitiovaunu. Nyt olemme tehneet SpåraKOFF:in remontista ja jatkosta vuosiksi sopimuksen Kaupunkiliikenteen kanssa, kertoo Sinebrychoffin kumppanuuksista vastaava markkinointijohtaja Joonas Säkkinen. SpåraKOFF:a operoivat yhdessä Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy, Sinebrychoff ja HOK-Elanto. Säkkisen mukaan ravintolaratikan jatkon turvaaminen oli kaikille tärkeää, koska siitä on tullut tärkeä osa helsinkiläistä kesää ja kaupunkikulttuuria. ALUN PERIN vuonna 1959 valmistunut raitiovaunu muutettiin ravintolaja tilausliikennekäyttöön vuonna 1995. Punainen ravintolaratikka täyttää 30 vuotta Ravintolaratikan kesäisin tekemät suositut kiertoajelut jatkuvat tulevinakin vuosina
LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 11 3 | 2025 Sydänmerkkivalikoima jatkaa kasvuaan Uudet ravitsemussuositukset ovat nostaneet terveellisen ruoan merkityksen jälleen valokeilaan. Ruoan terveellisyys, kotimaisuus ja helppous ovat keskeisiä ruokavalintoja ohjaavia teemoja. Kätevä tapa kevyempien ruokavalintojen tekemiseen on Sydänmerkki-tuotteiden suosiminen. Sydänmerkki on tae siitä, että tuote on omassa tuoteryhmässään parempi valinta suolan ja rasvan määrän suhteen. Ruokahävikki on yksi suurimmista ympäristöhaitoista Suomalaisissa kotitalouksissa heitetään pois ruokaa noin 500 miljoonan euron arvosta vuosittain. Ruokahävikkiä syntyy eniten kasviksista, juureksista ja perunasta, toiseksi eniten hedelmistä ja marjoista. Tiedot ilmenevät vuoden 2023 Pakasteilla parempaa -raportista. Erityisesti nuoret ovat vaarassa velkaantua. Alueelliset erot ovat suuria, ja tilanteen parantamiseksi tarvitaan talous osaamisen kehittämistä perheissä ja kouluissa. Vuonna 2024, suomalaisista tuli velkaantuneempia kuin koskaan aiemmin. Tämä on selkeästi nähtävissä, kun tarkastellaan maksuhäiriömerkintöjä omaavien suomalaisten lukumäärän kehittymistä viimeisen 10-vuoden ajalta – se on karmeaa katsottavaa. Yksityishenkilöiden velkaantumisen taso on jo sillä tasolla, että parempaa oman talouden hallintaa voi pitää tärkeänä jo koko kansantalouden näkökulmasta. Tähän tarvitaan selkeästi enemmän panostuksia ihan alakoulusta alkaen. Erityisessä riskiryhmässä ovat nuoret, jotka unohtavat huolellisen lainavertailun ja nostavat kevytmielisesti isohkoja kulutusluottoja. Miltä nykyinen maksuhäiriömerkintöjen tilanne näyttää lukujen valossa? Vuonna 2016 ylitimme rajan, jossa suomalaisille oli kertynyt enemmän maksuhäiriöitä kuin edes 90-luvun pahimpina lamavuosina. Tuolloin maksuhäiriömerkintä löytyi kaikkiaan 372 800 yksityishenkilöltä. Nykyinen ennätyslukema (reilut 390 000) saavutettiin vuonna 2021, josta se saatiin hetkelliseen laskuun vuoden 2022 aikana. Valitettavasti lasku oli enemmän tai vähemmän keinotekoinen, sillä se oli suoraa seurasta muuttuneesta luottotietolaista, jonka avulla maksuhäiriömerkintöjen “säilöntäaikoja” lyhennettiin. Vuosien -23 ja -24 aikana häiriömerkintöjen määrä on ollut taas tasaisessa kasvussa ja näyttää pahasti siltä, että rikomme vanhan ennätyksen ja ylitämme 400 000 luottotiedottoman määrän jo hyvin piakkoin. Hyvin todennäköisesti jo vuoden 2025 aikana. MAKSUHÄIRIÖMERKINTÖJEN KASVUN TAUSTALLA ON USEITA SYITÄ Kun asiaa tarkastellaan yleisellä tasolla, niin maksuhäiriöiden kasvun taustalla voi nähdä lukuisia syitä kuten inflaation, korkotason, työttömyyden sekä yleisen epävarmuuden kasvun. Kaikista huolestuttavinta on kuitenkin se, että viimeisen kahden vuoden aikana kasvua on tullut erityisesti ihmisten ja varsinkin nuorten ensimmäisten merkintöjen osalta. Kulutusluottojen ongelmat liittyvät usein siihen, että lainanottajilla ei ole riittäviä tietoja lainan todellisista kustannuksista tai realistista käsitystä omasta maksukyvystään. Lisäksi nopeiden ja helposti saatavilla olevien luottojen markkinointi voi houkutella ihmisiä tekemään harkitsemattomia taloudellisia päätöksiä. Myös velkakierre, jossa uutta lainaa otetaan vanhan maksamiseksi, pahentaa ongelmaa. ALUEELLISET EROT MAKSUHÄIRIÖISSÄ OVAT SUURIA Maksuhäiriömerkintöjen määrä vaihtelee merkittävästi myös alueittain. Suurimmat osuudet maksuhäiriöisistä henkilöistä löytyvät Päijät-Hämeestä, jossa yli kahdeksalla prosentilla täysi-ikäisistä on maksuhäiriömerkintä. Ahvenanmaalla maksuhäiriöitä on sen sijaan huomattavasti vähemmän. Nämä erot heijastavat osaltaan alueiden taloudellisia ja sosiaalisia eroja. Tilastojen valossa näyttää ainakin vahvasti siltä, että suomenruotsalaiset vanhemmat ovat parempia jälkikasvunsa talouskasvatuksessa. TOIMENPITEITÄ TILANTEEN PARANTAMISEKSI Maksuhäiriöiden kasvun hillitsemiseksi tarvitaan laajaa yhteistyötä eri tahojen välillä. Tähän mennessä on kuitenkin keskitytty lähinnä luomaan tukiverkostoja ylivelkaantuneille tai parempia ja nopeampi mahdollisuuksia maksuhäiriömerkintöjen poistumiseen maksusuunnitelmien avulla. Kulutusluottojen korkokattoa on tiukennettu useaan otteeseen ylivelkaantumisen hillitsemiseksi ja häiriömerkintöjen poistamista on nopeutettu. Tämä ei ole kuitenkaan hillinnyt velkaantumista yhtään – päinvastoin. Asiantuntijat ovatkin yhtä mieltä siitä, että ainoa toimiva keino on kuitenkin oman talousosaamisen systemaattinen kehittäminen. Tilanteen pitkäjänteinen parantaminen edellyttää siis sitä, että tähän panostetaan sekä perheissä että koulussa. Valtion tuella tietenkin. Maksuhäiriömerkintöjä on pian 400 000 suomalaisella ALKANEENA VUONNA suomalaisten maksuhäiriömerkintöjen odotetaan ylittävän 400 000, johtuen muun muassa inflaatiosta, korkeista koroista ja epävarmuudesta. Valinnasta vastasivat Helsingin Urheilutoimittajat. – Viime vuosi oli huippuvuosi ja sen kruunasi tietenkin Wimbledonin voitto. On hienoa saada nimi tähän pyttyyn, joka on ollut niin monella tunnetulla urheilutähdellä, Heliövaara totesi kiitospuheessaan. Heliövaara on toinen vuodesta 1992 lähtien jaetun kiertopalkinnon haltuunsa saanut tennispelaaja. Häntä ennen palkinnon on saanut Wimbledonin sekanelinpelin voittanut Henri Kontinen. – Nyt kun on päästy hyvään alkuun, niin toivottavasti tämä vuosi tuo vielä enemmän voittoja ja pääsisin taas vuoden lopussa palkinnon ehdokkaaksi, Heliövaara pohti. Heliövaara pelaa seuraavan kerran parinsa Henry Pattenin kanssa helmikuun lopulla Dohassa ja Dubaissa. Harri Heliövaara valittiin pääkaupunkiseudun parhaaksi urheilijaksi WIMBLEDONIN nelinpelin voittoa Lontoossa viime kesänä juhlinut Harri Heliövaara valittiin vuoden 2024 Pääkaupunkiseudun parhaaksi urheilijaksi. JARI PORTTILA – Me pystymme hankkimaan hyvin lisäpisteitä ennen toukokuun alkua ja sitä kautta voimme tavoitella jopa maailman ykkösparin titteliä, maailmanlistalla neljäntenä oleva Heliövaara pohti. Heliövaara pelasi Pattenin kanssa ensimmäisen kerran huhtikuun lopussa. Ranskan avoimissa he rynnivät jo kolmannelle kierrokselle, sijoitusta olisi tarkoitus parantaa tänä keväänä. – Ranskan avointen voitto onkin ainoa Grand Slamin voitto, joka minulta puuttuu. Heliövaara voitti 2023 US Openin sekanelinpelin, vuonna 2024 tuli voitto Wimbledonin nelinpelissä ja 2025 voitto Australian avointen nelinpelissä. – Olemme pelanneet Henryn kanssa vasta vajaan vuoden joten uskon, että voimme yhä kehittyä. Heliövaara liitti Pääkaupunkiseudun parhaan urheilijan valinnan myötä nimensä sellaisten legendojen, kuin Mika Häkkinen, Kimi Räikkönen, Valtteri Filppula, Marko Anttila, Antti Kasvio ja Hanna-Mari Seppälä joukkoon. – Onhan se upeaa, kun pääsee tuollaisten legendojen joukkoon. Jotain on tullut tehtyä silloin oikein. Helsingin Urheilutoimittajien tilaisuudessa palkittiin Vuoden urheilutekopalkinnolla salibandyseura Espoon Oilersin kultajoukkue ja Vuoden hyväntekijänä Homeless Academy toiminnallisesta kuntoutuksesta asunnottomille ja päihdekuntoutujille Suomessa, sekä osallistumisesta jalkapallojoukkueensa kautta lajin MM-kisoihin. Etelä-Suomen Liikuntaja Urheilu palkitsi tilaisuudessa vuoden parhaana seurana HIFK Gymnasticsin. Harri Heliövaara pokkasi Pääkaupunkiseudun parhaan urheilijan palkinnon. Heliövaara on toinen vuodesta 1992 lähtien jaetun kiertopalkinnon haltuunsa saanut tennispelaaja
12 LÄHETÄ JUTTUVINKKI: toimitus@letterbox.fi 3 | 2025 Seuraava Linjat–lehti ilmestyy 18.3. Kiinteistömaailma Munkkiniemi Munkkiniemen puistotie 15, 00330 Helsinki p. 09 436 3500 munkkiniemi@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Herttoniemi-Laajasalo Linnanrakentajantie 4 B, 00810 Helsinki p. 044 7667700 herttoniemi@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Espoo Tapiola Tapionaukio 9, 02100 Espoo p. 09 525 9600 tapiola@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Lauttasaari Lauttasaarentie 16, 00200 Helsinki p. 09 622 4141 lauttasaari@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Etelä-Haaga Kauppalantie 24, 00320 Helsinki p. 044 722 4500 etela-haaga@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Viikki Viikinportti 2 Lt 1, 00790 Helsinki p. 044 744 7100 viikki@kiinteistomaailma.fi Kiinteistömaailma Alppila-Vallila Amuletti Asunnot Oy Kotkankatu 7, 00510 Helsinki | p. 050 3576227 alppila@kiinteistomaailma.fi VUODEN KETJUYRITYS OLEMME VUODEN 2024 KIINTEISTÖMAAILMA-KETJUN PERÄTI VIIDENNEN KERRAN! Tuloksia, jotka puhuvat puolestaan. Vankka markkinatuntemus: tiedämme, mitä asuntomarkkinoilla tapahtuu ja miten kohteesi hinnoitellaan oikein. Paras palvelu myyjälle ja ostajalle: sitoudumme palvelemaan sekä toimeksiantajaa että ostajaa parhaalla mahdollisella tavalla, varmistaen sujuvan ja tehokkaan kaupankäynnin. Alan näkyvin ja ammattitaitoisin markkinointi. Asiakkaamme arvostavat meitä – 98,8 % suosittelee palveluamme. Kun haluat tuloksia ja parhaan myyntikokemuksen, tule meille. Olemme täällä sinua varten. AMULETTI ASUNNOT ON KIINTEISTÖMAAILMA-KETJUN VUODEN KETJUYRITYS 2020 & 2021 & 2022 & 2023 & 2024 KM_Letterbox_helmikuu_2025.indd 6 KM_Letterbox_helmikuu_2025.indd 6 11.2.2025 8.42 11.2.2025 8.42