.NET
1 1 / 0 9
VAUVOJA? EN ALA!
Muusikko ja Kummeli-tähti
HEIKKI SILVENNOINEN PINK
En vihaa miehiä vaikka feminismi kukoiaakin
HELSINKI, VANTAA, ESPOO
matkailu
2
Abu Simbel Toteutimme ystäväni kanssa pitkäaikaisen unelmamme, ja kävimme kokemassa upean Niilin-risteilyn Luxorista Assuaniin ja takaisin. Matka ei todellakaan jättänyt kylmäksi. Viikon ohjelmaan sisältyi temppelivierailuja, kauniita kaupunkeja, lekottelua risteilijän aurinkokannella ja täysihoito kolmella aterialla buffettyyppisestä pöydästä, jossa sai maistella niin mannermaisia kuin egyptiläisiäkin herkkuja mielin määrin. Osasimme odottaa paljon, mutta jälkikäteen voi sanoa, että kokemus oli varmasti hienoin kaikista matkoista, jotka allekirjoittanut on tehnyt. Seuraavassa tunnelmapaloja unelmien matkalta. sä. Temppelipiha pylonin jälkeen on laaja, pylväikköjen reunustama aukio. Hämmennys ja ihastus kasvavat, kun astumme sisään Ramses toisen patsaiden ohi hypostyylipihalle, jossa sijaitKairosta noin 800 kilometriä ja se on Ylä-Egyptin pääkaupunki. Aikanaan maan merkittävin kaupunki oli alkanut taantua roomalaisten saapuessa, ja Ptolemaioksen valittua Aleksandrian
Philaen temppeli on pyhitetty Isikselle. on kohonnut jo ennen puoltapäivää kovin korkeaksi. Oppaamme valistaa, että paikkaa kutsutaan myös kattilaksi, mitä ei ole todellakaan vaikea ymmärtää. mutta en pääse selvyyteen siitä, onko se oikea vai kopio. Valitsemamme haudat kuuluivat tuntemattomammille faaraoille, mutta mikään niistä ei ollut pettymys. Poistuessamme paikalta olemme niin uupuneita, että kun paluumatkalla pysähdymme Memnonin kolosseille, emme vaivaudu edes poistumaan bussista, vaan tyydymme vilkaisemaan niitä ikkunasta. Rajansa se on nähtävyyksien katselullakin.
A
see 134 valtavaa 23 metrin korkuista pylvästä täynnä kaiverruksia, jotka aikanaan oli koristeltu värikkäästi. Nyt vain osia väreistä on näkyvissä, mutta ne antavat aavistuksen siitä, miltä temppeli on näyttänyt kaikessa loistossaan. Oppaamme selostaa näkemäämme rutiininomaisesti ja ammattitaidolla, mutta ryhmämme on hiljainen. Tämä on kuin neitsyyden menetys ihmiselle, joka on kiinnostunut muinaisesta Egyptistä. Ensimmäinen temppelivierailu on merkittävin monista, joita tulemme vielä näkemään. Temppelialueen eteläpuolella sijaitsee pyhä järvi, jota käytettiin seremonioissa. Nyt se on kapisen näköinen turistien roskaama allas mutta silti edelleen vaikuttava muistutus siitä intohimosta, jolla täällä aikanaan palvottiin jumalia ja faaraoita. Järven vieressä on pari pientä kahvilaa sekä matkamuistomyymälää, joten asetumme hetkeksi hengähtämään virvoitusjuoman äärelle. Näemme raunioissa luikkivan harmaan ketun, joka ei turisteista paljon hätkähdä, kunnes jotkut saksalaiset innostuvat ajamaan sitä takaa. Opas tarinoi, että huhujen mukaan hyeenan ja leijonan sekamuoto on tappanut lähiaikoina paikallisia asukkaita. Hymähdämme tällaiselle legendalle, mutta kun kuulemme aurinkoa peittävän savuisen harson saattavan olla merkki lähestyvästä hiekkamyrskystä, pelästymme hiukan. Kuulemme kertomuksia siitä, miten raivoisia ja sietämättömiä nuo aavikolta nousevat rajuilmat ovat. Onneksi pian keskustelun jälkeen sumu häviää kuin taikaiskusta, aurinko porottaa kirkkaansiniseltä taivaalta ja matkamme jatkuu kohti Luxorin keskustaa ja seuraavaa temppeliä. pääkaupungikseen 300-luvulla eKr. sekä sitä seuraavina vuosina Theba alkoi hautautua hiekkaan. Tämän hiekkakerroksen päälle rakennettiin arabialainen kaupunki, joten nykyisten katujen alla on vielä paljon menneisyyden aarteita. Keskustassa sijaitsee Luxorin temppeli, Amon-jumalan juhlapaikaksi rakennettu pyhäkkö, jolle johtavaa katua reunusti muinaisina aikoina mittava sfinksikäytävä, josta vain osa on saatu kaivettua esiin. Nyt käytävän raivaamista vaikeuttaa muun muassa se, että osa siitä saattaa sijaita erään moskeijan alla, ja moskeijaahan ei noin vain pureta. Temppelin ja Niilin välissä on puiden reunustama rantakatu. Siellä vossikat kuljettavat turisteja nähtävyyksille, pienten purjealusten kipparit houkuttelevat veneajelulle ja sinne on myös ankkuroitu risteilijämme. Kadun varrella sijaitsevat myös arkeologian museo ja muumiomuseo. Temppelin pohjoispuolella taas on vilkas basaari, jossa saamme ensimmäisen kosketuksemme vähän turhankin innokkaisiin kaupustelijoihin. Niilin länsirannalla on myös temppeleiden raunioita ja suurten faaraoiden hautoja, kuuluisa Kuninkaiden ja pienempi Kuningattarien laakso. Astuttuamme hornankattilaan saamme kuulla jotain paikan historiasta. Uuden valtakunnan faaraot suosivat pyramidien sijaan huomaamattomampia hautoja. Täällä makoilivat vuosituhansia muun muassa Seti 1, Ramses 3, Horemheb ja kuuluisimpana kaikista, nuorena kuollut Tutankhamen. Suurin osa muumioista on tällä hetkellä Kairon egyptiläisessä museossa, mutta sarkofagit ja hautakoristeet ovat jäljellä. Pääsymaksulla saa vierailla kolmessa haudassa. Jos haluaa nähdä enemmän, joutuu maksamaan lisämaksun. Aikaa on 45 minuuttia, joten valitsemme nopeasti kolme kuulemamme mukaan näkemisen arvoista hautaa ja aloitamme vierailun nekropolissa. Laskeutuessamme ensimmäiseen hautaan huomaan, ettei ahtaanpaikankammoni olekaan ongelma. Maan sisään johtavat käytävät ovat suhteellisen leveitä ja korkeita, ja haudassa on erittäin hyvin säilyneitä seinämaalauksia ja kaiverruksia. Värit ovat hyvin säilyneitä, joten saamme paremman käsityksen taiteesta, johon olemme tutustuneet jo temppelivierailuillamme. Lisäksi haudat ovat niin syvällä maan sisällä, että niissä on viileää -- virkistävä kokemus jo sinänsä!
ssuan
K
arnakin temppeli
Ensimmäinen aamu Afrikassa. On vielä pimeää, kun suuntaamme aamiaisen jälkeen bussilla kohti kaksi kilometriä Luxorista sijaitsevaa Karnakin temppeliä. Oppaamme hakies-
Niilin eteläkolkassa sijaitsee Assuanin kaupunki, jonka kuuluisassa Old Cataract -hotellissa Agatha Christie kirjoitti kirjansa "Kuolema Niilillä". Kymmenen kilometrin päässä kaupungista on Assuanin pato, joka mullisti asukkaiden elämän. Padon taakse on muodostunut suuri Nasserinjärvi, jossa paljon puhutut krokotiilit nykyään majailevat.
Faaraoiden patsaat vartioivat hypostyylipihaa. Assuanissa asuu paljon nuubialaisia, jotka ovat ylpeitä kulttuuriidentiteetistään. Päätän lähteä eräänä aamuna kehuttuun nuubialaiseen museoon itsekseni oppaan vakuutettua sen olevan turvallista. Niinpä hyppään vossikkaan, joka ajaa minut pitkin helteistä rantakatua paikan päälle. On perjantai, muslimien pyhäpäivä, joten erään italialaisryhmän kanssa olemme museon ainoat asiakkaat. Sisätiloissa on kattava selvitys nuubialaisten ja egyptiläisten historiasta. Suurimman vaikutuksen tekee kuitenkin puutarha, joka on laaja, kaunis ja osa esillepanoa. Sinne on rakennettu muun muassa aidon kokoinen nuubialainen asumus, joka on taidokkaasti koristeltu iloisin värein. Pienen laivamatkan päässä Assuanin edustalla sijaitseva Kitchenerin saari kuuluu myös matkaohjelmaamme. Siellä on paljon erilaisia kasveja ja eläimiä ja se on paikallisten suosima retkikohde. Meitä tosin naurattaa kyltti sisääntulossa, jossa sekä piirroksen että arabian kielen avulla kielletään ampumasta lintuja.
K
uninkaiden laakso
Faarao kuvattuna haukkajumala Horuksen hahmossa. sa lippujamme aurinko alkaa nousta harsomaisen sumun takaa, ja näemme edessämme pylonin, suuren sisäänkäyntiportin, joka johtaa sisälle temppeliin. Hetki on taianomainen. Yli 4 000 vuotta aiemmin rakennettu muinaisegyptiläisten kansallispyhäkkö kohoaa mahtipontisena muutamien kymmenien metrien pääs-
L
uxor, muinainen Theba
Jokainen Sinuhensa lukenut tuntee Theban kaupungin. Sinne on matkaa
Matkamme Kuninkaiden laaksoon Luxorista alkaa auringon jo noustua korkealle. Kun pääsemme perille, nousemme ilmastoidusta bussista kuumaan paahteeseen, ja paljon matkustellut ystäväni tiuskaisee kirosanan peittäen päänsä ja käsivartensa huivilla. Seuraan esimerkkiä katseltuani hieman ympärilleni. Laakso on korkeiden kiviseinämien reunustama valkohiekkainen pätsi, jossa vaeltelee sanomaton määrä kirkkaanpunaisiksi palaneita erimaalaisia turisteja. Mitään kasvillisuutta tai suojaa paahteelta ei ole, ja lämpötila
Karnakin temppelin oinasrivistö. Jätämme Tutankhamenin hautakammion väliin, sillä sinne on myös lisämaksu, ja hauta on kuulemma pieni ja vaatimaton. Sen vetonaula on tosin paikallaan oleva muumio,
matkailu
3
K
aupankäyntiä
Vietämme Assuanissa muutaman päivän ja pääsemme kokeilemaan kaupankäyntiä egyptiläiseen malliin. Basaarissa on vaikeaa jäädä katselemaan ihania ja erikoisia tavaroita, sillä innokkaat myyjät ovat kimpussa heti, kun näyttää siltä, että joku olisi pysähtymässä heidän kojunsa eteen. Hintoja ei lue missään, sillä täällä on tapana tinkiä. Erityisesti länsimaalainen saa varautua siihen, että hänelle ehdotettu hinta on moninkertainen tavaran arvoon verrattuna. Tämä voi olla rasittavaa mutta hauskaakin, sillä kyseessä on eräänlainen sosiaalinen peli. Huumoria ei saa unohtaa missään vaiheessa. Kannattaa tehdä hintavertailuja eri kojujen kesken ja ostaa tuote sieltä, mistä haluamansa näyttää saavan halvimmalla. Yksinkertainen kikka saadakseen selville alimman mahdollisen hinnan on kääntyä kannoillaan ja poistua, jolloin useimmiten myyjä juoksee perääsi ja kertoo, kuinka olet jouduttamassa hänen vararikkoaan, mutta vain sinulle hän on valmis myymään tuotteen murto-osalla sen arvosta. Egyptistä kannattaa ostaa vaikkapa mausteita, pähkinöitä, puuvillaa ja koruja, sillä ne ovat huomattavasti edullisempia ja ruokatavarat varmasti tuoreempia kuin koto-Suomessa. Nähtävyyksien edustoille on usein keskittynyt minibasaareja, joiden kauppiaat saattavat tyrkyttää tuotteitaan hermostumiseen asti. Näistä selviää parhaiten ilmoittamalla eleillään ja mahdollisesti englannin kielellä tiukasti, ettei kiinnosta. Pienikin ele kiinnostuksen suuntaan saa kaupustelijan entistä innostuneemmaksi, joten nopea ohimarssi on paras vaihtoehto, jos ei juuri sillä hetkellä ole halukas ostamaan mitään.
Punainen! Verinen! Suurin! Kuningas!
16,95 16,95
Kuuluisia nähtävyyksiä
Kairo: Kairon keskusta, egyptiläinen museo, Vanha Kairo · Kairo on Afrikan suurin kaupunki ja sen nimi merkitsee voiton kaupunkia. Se sijaitsee kohdassa, jossa Niilin laakso avartuu suistoksi. Kairon egyptiläisessä museossa on esillä 120 000 esinettä, kuten kuuluisa Tutankhamenin kultainen kuolinnaamio. Pyramidit: Giza ja Sakkara · Uskomattomimpien teorioiden mukaan pyramidit ovat osoitus siitä, että täällä kävi tuhansia vuosia sitten älykkäitä avaruusolentoja. Mene ja tiedä, egyptologit ovat päätelleet, että ne rakennettiin muutaman sadan vuoden jaksolla noin 2600 eKr. tarkoituksenaan suojata hallitsijoiden haudat ryöstäjiltä. Aleksandria ja Välimeren rannikko · Aleksanteri Suuren Välimeren rannikolle rakennuttama Aleksandria oli Ptolemaiosten ajan Egyptin pääkaupunki. Se kukoisti kauppapaikkana. Niilin laakso: Luxor (Theba), Luxorin temppeli, Karnakin temppeli, Kuninkaiden laakso Nasserinjärvi · Vuonna 1972 valmistuneen Assuanin padon taakse muodostunut yli 500 kilometrin mittainen järvi. Pato teki lopun Egyptin jokavuotisista tulvista. Vaikka padosta saadaan teollisuuden tarpeisiin sähkövoimaa, on Egyptin peltojen hedelmällisyys heikentynyt, koska tulvat eivät enää tuo niille ravinteita. Abu Simbel · Eräs egyptiläisen rakennustaiteen suurimmista saavutuksista. Ramses 2 hakkautti sen kallioon entiseen Nubiaan. Kun temppeli uhkasi jäädä Nasserinjärven alle, riittävän korkealle paikalle tehtiin tekokallio ja temppeli siirrettiin sinne vuosina 1964--1968 tarkasti alkuperäiseen muotoonsa.
Kent Röd
Slayer World Painted Blood
16,95
16,95
Foo Fighters Foo Fighters ht Greatest Hits
Hevisaurus Jurahevin kuninkaat
M
uinaisen Egyptin jumalia
Haukanpäinen Ra oli ensisijainen luomisen jumala ja maailmankaikkeuden hallitsija. Hänen tunnuksiaan ovat aurinko ja obeliski. Viidennestä dynastiasta lähtien faaraot väittivät hallitsevansa Egyptiä Ran myöntämällä jumalallisella oikeutuksella. Myöhemmin Amon samaistettiin Rahan ja kuvattiin yleensä oinaspäiseksi ihmiseksi. Isis oli hedelmällisyyden ja äitiyden jumala. Yleensä hänet kuvattiin ihmiseksi, jolla oli yllään lehmänsarvikruunu. Horus oli haukanpäinen jumala ja maan kuningas, joka ilmeni faaraon muodossa ihmisenä. Hathor oli naurun, rakkauden ja kauneuden jumalatar ja naisten sekä avioliiton suojelija. Hänet kuvattiin lehmäksi tai lehmäpäiseksi ihmiseksi. Khepri oli auringon ja uudelleensyntymisen jumala, joka vieritti aurinkoa taivaan poikki. Hänet kuvattiin skarabeeksi (kovakuoriaiseksi), jota vielä monet egyptiläiset käyttävät amulettina. Sakaalipäinen Anubis oli kuolleiden jumala, joka valvoi muumiointia ja tunnettiin kuninkaallisena palsamoijana. Nut oli taivaanjumalatar, joka nieli joka ilta auringon ja synnytti sen uudelleen aamulla.
PUHELINMYYJIÄ
Päivä- ja iltavuoroon
Työ on päivisin myyntiä yrityksille Työ on päivisin myyntiä yritykja iltaisin kotitalouksille sille ja iltaisin kotitalouksille kokopäivätyönä (33 h/vko) tai kokopäivätyönä (33 h/vko) tai osa-aikaisena (valitseminasi 3-6 osa-aikaisena (valitseminasi 3-6 iltana viikossa). iltana viikossa). Arvostamme myyntihenkisyyttä, Arvostamme myyntihenkisyyttä, sujuvaa keskustelutaitoa ja kykyä sujuvaa keskustelutaitoaihmisten tulla toimeen erilaisten ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Aikaisempi myynti- tai kanssa. Aikaisempi myynti- tai asiakaspalvelukokemus on eduksi, asiakaspalvelukokemus on eduksi, mutta ei välttämätöntä, sillä annammutta ei välttämätöntä, sillä anme tarvittavan koulutuksen. namme tarvittavan koulutuksen. Mahdollisuus myös työharjoitteluun! Päivä- ja iltavuoroon
T
iesitkö tämän Egyptistä?
Niilin hedelmällinen laakso on elättänyt ihmisiä jo yli 8 000 vuoden ajan. Egyptin historia voidaan jakaa esidynastiseen ja varhaiskauteen (5000--2780 eKr.), vanhaan ja keskimmäiseen valtakuntaan, uuteen valtakuntaan (1540--1100 eKr.), Ptolemaiosten aikaan, arabivalloitukseen ja lopuksi nyky-Egyptin aikaan. 2500 eKr. lähtien melkein ajanlaskumme alkuun asti kukoistanutta muinaista valtakuntaa voi perustellusti väittää maailmanhistorian suurimmaksi kulttuuriksi. Niili on maailman pisin joki, joka tuo Afrikan sydämestä runsain määrin vettä. Se virtaa kohti Välimerta, ja yläjuoksua kutsutaan Ylä-Niiliksi ja alajuoksua Ala-Niiliksi. Kairo sijaitsee siis jälkimmäisessä, ja Assuan Ylä-Niilillä. Islamilaiskauden vaikutuksen vuoksi nykyEgyptin keskus on Kairo eikä Theba. Egypti sijaitsee kolmen kulttuurin risteyksessä: Afrikan, Euroopan ja Lähi-idän. Matkailu on nyky-Egyptin elinehto.
Megaan ja Talentum-konserniin voi tutustua osoitteissa:
Soita ja kysy lisää! Maija Pätilä tai Irja Vaikkanen: puh. 020 442 4600 tai gsm 045 7731 3601
Urho Kekkosen katu 2 C 00100 Helsinki
Suoramarkkinointi Mega Oy on vuonna 1986 perustettu Suomen johtava telemarkkinointiyritys. perustettu Suomen johtava telemarkkinointiyritys. Suoramarkkinointi Mega Oy on vuonna Toimimme 15 paikkakunnalla työllistäen yli 300 henkilöä. Kuulumme Talentum-konserniin (www.talentum.fi). Toimimme 15 paikkakunnalla työllistäen yli 300 henkilöä. Kuulumme Talentum-konserniin.
5
kulissien takana
pikkutarinoita jotka nivoutuivat yhdeksi kokonaisuudeksi. Se ei mielestämme onnistunut ihan niin hyvin kuin olisi pitänyt. Mutta onhan siinäkin omat puolensa, esimerkiksi legendaarinen rallitarina." "Siitä eteenpäin filmit ovatkin olleet läpikirjoitettuja eli oikeita elokuvia. Jokaiseen on ollut neljä tai viisi ideaa, joista on karsittu se paras filmattavaksi. Suomessa kritiikki ei koskaan rakasta tätä alaa. Komediahan ei voi olla hyvä." "Pitää kuitenkin muistaa, että leffat ovat tuoneet lähes miljoona katsojaa elokuvateattereihin, noin parisataatuhatta kävijää jokaista elokuvaa kohden. Ne tuovat lipputuloja, jolloin voidaan tehdä myös sitä taidetta. Kun Kummeli Stories ja Markku Pölösen Kivenpyörittäjän kylä tulivat kankaalle, elettiin ensimmäistä Suomielokuvan nostekautta. Vaikka nämä meidän elokuvat eivät maailman suurinta taidetta ole, niin ainakin ne ovat tuoneet jengiä teattereihin ja viihdyttäneet yleisöä." on hirveästi, esimerkiksi Stevie Wonder. Esikuvan ei todellakaan tarvitse olla kitaransoittaja, vaan jokainen, joka tekee hienoa musiikkia, on kuuntelemisen arvoinen." "Koomikkopuolella esikuvina ovat tietenkin kotimaiset alansa suuret tekijät Vesku ja Spede, Petelius ja Aake sekä Pekka ja Pätkä. Ulkomaisista täytyy mainita Chaplin, Ohukainen ja Paksukainen sekä Rowan Atkinson eli Mr. Bean. Maailma on täynnä hienoja näyttelijöitä."
7
Kummeli-kiertue tulee
"Pikkujouluvetoja ja yrityskeikkoja on tehty aikaisemminkin, mutta julkisesti tämä on ensimmäinen Kummeli-esiintyminen pitkään aikaan. Timon kanssa olemme tehneet kahdestaan joitakin firmabileitä, mutta on hauskaa päästä taas lavalle isommalla porukalla. Eli ei nyt tämä kiertue mikään ihan uusi juttu ole." "Joulu Tulee -kiertuetta ei kuitenkaan ole suunniteltu hirveän pitkään ja se on modifioitunut moneen otteeseen. Mikko Kuustonen tulee mukaan musiikkivieraaksi ja on esiintymässä myös muutamissa sketseissä. Mikko on tavallaan se kokoava voima, joka Olli Keskinen aikoinaan oli. Katsotaan mihin homma kehittyy. Paljon jätetään myös improvisaation varaan." "Mikko on hauska mies, se on Savosta kotoisin. Kyllä sillä löylykuppi suussa pysyy."
LUE MISTÄ NYT PUHUTAAN
- EROTIIKKA - FASHION BOOMBOX - BIG BROTHER - URHEILU JA ELÄMÄNTAPA
Ääninäyttelijänä piirretyissä
"Kummelin lisäksi en ole tehnyt kauhean paljon näyttelijän töitä. Enimmäkseen ne ovat keskittyneet tähän samaan porukkaan. Olen tehnyt joitakin tv-elokuvia ja Ralliraita elokuvassa olen mukana näyttelemässä. Hauskoja hommia nämä tv-vierailutkin ovat olleet: piipahdan -sarjan jaksossa yhdessä Kaverille ei jätetä sekä Auli Mantilan tvelokuvassa. Viimeisin tv-ohjelma, jossa olen ollut mukana, on Suomen L a s Ve g a s . Siinä esitän J i m Salabim -nimistä taikuria assistentti Miss Nevadan kanssa." "Perinteisen näyttelemisen lisäksi olen toiminut muutamassa piirretyssä ääninäyttelijänä. Se on hyvin erilaista perinteiseen näyttelijäntyöhön verrattuna. Piirretyt hahmot ovat jo karikatyyrejä ja näytteleminen on aika impulsiivista. Välillä saatetaan karjua ja yhtäkkiä puhua taas hiljaa. Alkuperäistä ääntä pyritään jäljittelemään, mutta tietenkin siitä on saatava oman näköinen. On kaikki suun liikkeet ja hahmo, jonka luot henkiin. Kauhean paljon asioita, jotka ovat teknisesti todella tarkkoja." "Olin juuri tekemässä ääniä Autotelokuvaan. En tiedä, onko siitä tulossa jatko-osaa, mutta jotain pieniä pätkiä dubbasimme elokuvateattereihin tai nettiin. Ehkä jotain esitöitä uutta filmiä varten, muuta en osaa kertoa , toa", valaisee
Tuottajana tv- sekä levyprojekteissa
Mies omistaa yhdessä Heikki Kahilaisen kanssa Kummelista tutun Porkkanaryhmä Oy:n ja hänellä on oma tuotantoyhtiö nimeltä PirkkaHämeen Apina & Gorilla. "Tuotan omaa musiikkia Apina & Gorillan kautta. Tiedän minkälaista musiikkia haluan tehdä ja se on järkevintä oman yrityksen kautta. SF-Bluesin kaikki kolme levyä ja kaksi omaani ovat tulleet oman tuotantoyhtiönikautta. Minulla on intuitiivista näkemystä ja pystyn elämään hetkessä. Siten pystyn luomaan jotain hauskaa ja musiikillisesti jotain spontaania. Nojaan siihen todella paljon." "En ole suunnitelmoija, joka tekee kuukausia pohjatöitä projekteja varten, vaan aina on jätettävä tilaa myös improvisaatiolle. Niin syntyy hyvää komiikkaa ja musiikkia. Olen aina ollut eritoten livesoittaja. Pyrin siksi myös jättämään levyille ja keikoille varaa improvisaatiolle ja sooloille. Levyjen kanssa voin olla myös aika nysvääjä. Biisejä saatetaan soittaa pitkäänkin ennen kuin ne päätyvät lopulliseen muotoonsa. Siinä näkyy sitä pedanttia puolta."
MY FASH I BOOMBOON X
"KESÄVA ATTEITA EI TARVITS E KANTA A ULLAKOL LE VAAN NIISTÄ S AA H SYKSYIS ELPOSTI ET YHDIS TÄMÄLL Ä NIIHIIN VÄHÄN K ARVAA T VILLAA." AI
& SEKSIKKA EROTII
ON SA-ARV "TA UISSÄ HU NIM STEN AN MIE D EN G-PISTE TA." PUOLES
Ujous voimavara
"Olen ollut todella ujo ihminen, varsinkin nuorena. Kummelin ja julkisuuden kautta olen päässyt siitä hieman eroon, mutta minusta löytyy myös sellainen puoli. Monikaan ei sitä minusta Kummelin perusteella uskoisi." "Vältän välillä suuria ihmisjoukkoja, mikä on jotain nuoruuden jäänteitä. Taustalla lymyävä ujous on iso osa minua. Syy, joka ajoi minut musiikin pariin, oli haluni kohdata pelkoni. Se näkyy myös töissäni jonkinlaisena herkkämielisyytenä. Myös huumori liittyy moneen elämäni osa-alueeseen. Muusikot ovat puheliaita ja me nauramme paljon."
TIMON BB-BLOGI
"SE ON VAAN NÄHTY NIIN MONTA KERTAA, ETT EI SEKSILLÄ PÄÄSE KOVIN PITKÄLLE SU OMEN TOSITELEVIS IOSSA."
URHEILU
"KAUDEN 2009 N 2010 SM-LIIGA UINTA KAKSI SEURAT STA NUORTA LUPAU LÖYTYNEVÄT PÄÄKAUPUNKISEUDULTA."
Tulevaisuuden suunnitelmat?
"O "Ollaan vähän mietitty, jo jos kasattaisiin Kummelik kokoelmalevy. Siihen tulisi l leffamusiikkia ja joitain uus sia biisejä. Se on kuitenk kin vielä ihan ajatuksen tasolla, eikä ole edennyt mitenkään." "Meidän työskentely on aika impulsiivista. Ryhmä vain kasaan ja mennään toteuttamaan. Tahti on yleensä nopea, kun johonkin ryhdytään. Ennen joulua tehdään Kummeli-keikkoja ja sitten tulee so soololevy ulos. Soololevyn tii ilt lähd tää k tiimoilta lähdetään keväällä keikoille." "Seuraava Kummeli-nimikkeen alta tuleva juttu on elokuva. Pöytälaatikossa on kaikenlaisia töherryksiä. Katsotaan, mikä niistä lähtee toteutusvaiheeseen." Teksti: Ismo Mukala
e sa keksimistämm "Suurin o on täysin hahmoista a niistä fiktiivisiä. Osallemmässä h on kuitenkin myö t todellisen y vaiheessa löytyenhenkilöitä." elämän vastin
Sil i Silvennoinen piirrettyjen ihmeellistä maailmaa.
PUHUTTAVAT BLOGIT OSOITTEESSA
Esikuvat
"Clapton on tietenkin ollut yksi musiikillisista opettajistani läpi koko urani. Innoittajia
www.metropoli.net
8
Piinalliset pikkujoulut
Pikkujouluja odotetaan joka vuosi kuin kuuta nousevaa, vaikka luvassa on vain lasinsiruja, kyyneleitä ja huonoja puheita.
"Nyt mun mies ei anna mun osallistua pikkujouluihin, joihin entinen ihastukseni on tulossa", manailee nainen Suomi 24:n keskustelupalstalla. -Pikkujoulukausi on saatanan rankka henkisesti ja muutenkin. Työn määrä lisääntyy ihmisten sikailun vuoksi, kertoo nimettömänä pysyvä pirkanmaalainen yrittäjä, joka järjestää tapahtumapalveluja ja vuokraa juhlatiloja. Yrittäjä laskee pikkujouluissa aiheutettujen rahallisten vahinkojen nousseen pahimmillaan 20 000:n euroon. Miesporukan mielestä oli ollut hauska vitsi sahata saunanlauteet klapeiksi, kun löylypuut olivat loppuneet. -Kerran joku vitsiniekka oli oksentanut suunnitelmallisesti keittiön jauho- ja sokeripusseihin ja jopa kahvinkeittimeen. Olen myös keskeyttänyt ryhmäseksisessiot, kun tulin siivoamaan tiloja seuraavana aamuna. Palveluyrittäjällä ei kuitenkaan ole varaa kieltäytyä pikkujoulukaudesta, joka on melkoinen rahasampo. Hänen, kuten meidän kaikkien pikkujouluja vihaavien on vain yritettävä kestää. Pikkujouluissa on kuitenkin hyvä piipahtaa. Etenkin tuoreilta työntekijöiltä se on osoitus sitoutumisesta työpaikkaan. Väkisin bileissä kärvistelevä juhlija voi sinnitellä illan läpi bongaamalla joukosta stereotypioita, jotka löytyvät jossakin muodossa lähes jokaisesta pikkujouluporukasta.
Pohdiskelija
Hilehysteerikko
Siis aivan ihanaa hilettä! Mulla on vaan kullanväristä, mutta tossa sun hileessä on kultaa ja hopeaa sekaisin. Saaks mä lainaa pliis! Saat vaihtarina tätä sähkönsinistä kimaltelevaa eye lineria. Ja on mulla on glittermuotovaahtoa ja poskiin liimattavia pieniä timanttejakin. Huomasitsä et Mira oli ottanu ihanat joulukynnet, sillä on minikokoiset väriä vaihtavatledivalot kaikissa kynsissä. Pitäiskö mun laittaa otsatukkaan tätä lumen näköistä hiuslakkaa? Kyllä mä laitan, se on tosi magee kun mä laitan vielä tän pienen joulukuusihatun päähän. Ihana muuten toi sun metallinhohtoinen joulunpunainen toppi!
" Miesporukan mielestä oli ollut hauska vitsi sahata saunanlauteet klapeiksi, kun löylypuut olivat loppuneet "
Kiimakalle
Kiimakalle käy kuumana jo pari kuukautta ennen pikkujouluja. Hän kartoittaa firman piukeimmat pakarat, pullottavimmat haarat ja uhkeimmat etumukset. Tärkeään iltaan valmistaudutaan flirtillä ja vihjailulla, jonka tarkoitus on kypsyttää liha valmiiksi nauttimista varten. Kiimakalle ei välitä paikasta ja ajasta, kun hän on saanut saaliinsa satimeen. Lisääntymisharjoituksia voidaan tehdä lanttulaatikon päällä, saunassa, vessassa tai parvekkeella. Pahimmillaan kiimakalleja on useita, ja pikkujoulut muuttuvat pelkäksi loiskeeksi ja lotinaksi. Maanantaina Kiimakalle ei muista tapahtumista mitään, ja koeajettu kinkku on hänelle kuin ilmaa työpaikan kahvipöydässä.
Humaltuessaan pohdiskelija ei muutu kovaääniseksi ja aggressiiviseksi. Hän haluaa maistella punaviiniä kaikessa rauhassa hämyisessä nurkassa. Pohdiskelija kaipaa keskustelukumppania ja kuuntelijaa. Humalan syvetessä hän kertoo psykopaattiexästään, abortistaan, pienestä peniksestään ja ufokokemuksistaan. Hän kokee, että juuri sinä olet hänen sielunkumppaninsa. Loppuillasta pohdiskelija haluaa siirtyä viini- tai viskipullon kanssa tunnelmoimaan mahdollisimman omituiseen paikkaan, kuten kylpyammeeseen tai vaatekomeroon. Hän haluaa istua vähintään lattialla ja kuunnella rauhallista musiikkia.
Toteuttaessaan itseään Häjy teloo kroppaansa, ja hän joutuu usein illan päätteeksi ensiapuun. Mustelmat, tikit ja haavat ovat Häjylle kunniamerkkejä, joita hän kantaa ylpeydellä. Ennen riehumisen aloittamista Häjy esittelee saunassa vanhoja arpiaan.
Yrjö
Yrjö viihtyy usein Häjyn seurassa. Yrjöllä on herkkä vatsa, mutta hän unohtaa sen aina. Hän juo sekaisin mahdollimman montaa alkoholia ja valitsee seisovasta pöydästä mausteisimmat ruuat. Yrjö ei himmennä tahtia siinä vaiheessa, kun hänen näkökenttänsä alkaa sumeta. Päinvastoin, silloin on Yrjön mielestä hyvä hetki tilata ämpärillinen Valkovenäläistä ja chiliburrito. Kenellekään ei jää epäselväksi, missä Yrjö on oleillut illan aikana. Hän merkkaa eritteillään itsensä, toiset ja kaikki paikat, joissa hän kulkee. Myös Yrjön ruokavalio selviää merkkausjäljistä. Teksti Janica Brander
Häjy
Bileet ovat kunnon bileet Häjyn mielestä vasta sitten, kun hän on heittänyt kiukaan avantoon. Pullojen ja lasien rikkominen on Häjystä aina yhtä hauskaa. Etenkin täydet pullot ja putelit ovat erityisen kivoja, koska sirpaleiden lisäksi niistä lentää vielä roiskeita pitkin seiniä.
Puhemies
Alkuillasta puhemies on tylsä, mutta hän tuntuu kuuluvan kokonaisuuteen. Firman juhlissa pitää aina olla joku, joka kertoo, miten hienosti vuosi on sujunut haasteista huolimatta, ja että uuteen vuoteen lähdetään innokkaina.
TIEDOSTA TAITO
KÄYTÄNNÖNLÄHEISTÄ AIKUISKOULUTUSTA
"Kerran joku vitsiniekka oli oksentanut suunnitelmallisesti keittiön jauho- ja sokeripusseihin ja jopa kahvin-keittimeen."
Nautittuaan tarpeeksi glögiä puhemies muuttuu rasittavaksi lässyttäjäksi. Hän haluaa shanoa shiis just shulle, etä shä oot ihan huipputyyppi ja hän on aina rakasthanut shua. Illan päätyttyä puhemies saa todennäköisesti turpiinsa taksijonossa, koska hän on halunnut shanoa shille jonon bodatulle kaljupäälle pari valittua shanaa.
Draamakuningatar
Draamakuningatar on kerännyt sisälleen sapetusta ja vihaa vuosikaudet -tai ainakin edellisistä pikkujouluista lähtien. Kukaan ei ymmärrä häntä. Kaikki ylityöt teetetään draamakuningattarella palkattomina, eikä hänen raatamistaan ja näkemyksiään huomioida. Hän päättää iskeä pikkujouluissa, jolloin koko työporukka on paikalla. Draamakuningatar kerää rohkeutta viinipullollisen verran ja avaa sitten sanaisen arkkunsa. Hän eroaa puhemiehestä siten, että puhemies haluaa vain lässyttää, mutta draamakuningattaren tavoite on loukata mahdollisimman montaa ihmistä. Hänen iltansa on erityisen onnistunut, jos siihen sisältyy nyrkkitappelu pakkasessa, itkukohtaus naistenvessassa ja useita sekavia puheluita ja tekstiviestejä.
PUU- JA HUONEKALUALA
- puuseppä, puuseppäkisälli - CNC- ja CAD/CAM -tekniikka
Työvoimakoulutukset on tarkoite u työ ömille tai työ ömyysuhan alaisille yli 20-vuo aille henkilöille. Koulutukset kestävät n. 4 - 20 kk. Ne ovat maksu omia. PINTAKÄSITTELYALA Majoitusmahdollisuus Teuvalla (190 - pintakäsittelijä (ruiskumaalari) /1hh). Koulutuksiin haetaan työ- ja - huonekalujen entisöijä elinkeinotoimistossa tai Interne ssä, VERHOILUALA osoi eessa www.mol.fi/koulutukset. - verhoilija Kirjoi amalla hakuun kunnaksi Teuva - teollinen / perinteinen / ajoneuvoverhoilu saat esiin koulutustarjontamme.
SISUSTUSALA
- sisustaja-puuseppä (sisustusrakentaja) - sisustaja-maalari - sisustaja-verhoilija (sisustaja-ompelija) Koulutusten alkamisaika Teuvalla on 30.11. Haku päättyy 6.11. Toimi nopeasti. Seuraavat koulutukset alkavat 11.1.2010
Kysy lisä etoja meiltä: Jorma Uusi-Lai la ja Hannu Lakso puh. 0800 94456 (maksuton koulutuksista kiinnostuneille) tai puh. 010 3977 000. Sähköpos t ovat muotoa etunimi.sukunimi@teakoy.fi.
www.teakoy.fi
9
11
muoti
12
KORKKARIBIC SULKIJALIHAKSILLE?
Löysin Dailymailin sivulta artikkelin, joka käsitteli tutkimusta, jonka mukaan korkokengät saattaisivat parantaa seksielämää. Korkokengillä kävely vahvistaa jalkojen ja lantion lihaksia. Uusi tieto kuitenkin on, että korkkarit vahvistavat myös naisen lantionpohjan lihaksia, joiden seurauksena saa parempia orgasmeja.
Lempparikorkkareita
Kävin lokakuun lopussa KappAhlin ja Ellen järjestämässä asiakastilaisuudessa vihdoinkin tsekkaamassa KappAhlin syksyisen vintagemalliston. Paikan päällä olivat puhumassa KappAhlin toimitusjohtaja ja juuri Pariisin muotiviikoilta palannut Ellen päätoimittaja Mirva Saukkola, joka vannoi romanttisuuden ja pitsin nimeen tulevan syksyn ja talven aikana. 20--30-luvun vaatteita jäljittelevästä vintagemallistosta ei romantiikkaa eikä pitsiä puuttunut. Vaatteista ei löytynyt oikein mitään sopivaa, mutta korut olivat ainakin aivan älyttömän söpöjä ja mukaan tarttui parit korvakorut. Vaatteet vaikuttivat hyvälaatuisilta, ja ystäväni ainakin on hehkuttanut muutamaan kertaan vintagehenkistä kukkapaitaansa. Mielestäni ihan loistava juttu, että vanhanaikaiseksi mieltämäni liikkeet Seppälä, KappAhl ja Lindex uudistuvat koko ajan ja nykyisin niistä tekee yllättävän hyviä löytöjä! My Fashion Boomboxin nettisivuilta löytyy reportaasi lokakuun asiakasillasta kuvien kera.
Korkokenkäfriikki tohtori Maria Cerruto yhdisti suuren rakkautensa korkokenkiin sekä työhönsä ja teki faceliftin korkkareille tutkimustyöllään. Kautta aikojen korkokenkiä on syytetty mitä oudoimmista oireyhtymistä. Vaikkei lottovoittoa ropissut Cerruton tilille, tutkimustulos oli seitsemän oikein, ja Maria Cerruto todisti maailmalle, että korkkarit ovat paha kilpailija makuukamarin piristäjänä. Miehet, tässä siis vinkki vaikka joululahjalistalle: vaihtakaa dildot korkokenkiin ja liukuvoide kenkälankkiin. Jos pukinkonttiin oli ajatus käydä hakemassa täytettä sauvakaupasta, ja nyt ei siis suksista puhuttu, kannattaa vaihtaa suunta esimerkiksi kohti H&M:ää, minne viime lehdessä mainitsemani Jimmy Choon kengät saapuvat näillä hetkillä. Ei muuta kuin miehet kenkäostoksille! (Olkaa hyvät, naiset.) Työkiireiden jälkeen on ihan luksusta saada laittaa pehmeät kotivaatteet päälle ja kömpiä lämpimään sohvan nurkkaan lukemaan. Lämmintä syksyä!
NYKYNAISEN TYÖHAALARI
Nykykulttuuri ajaa naisia isompiin v-aukkoihin ja pienempiin hameisiin. Jos haluaa olla vakavasti otettava työntekijä, kannattaa pukeutua niin, että myös miehet pystyvät keskittymään olennaiseen, työhön. Tiedostat sitä tai et, ihmiset huomaavat sekä vaatteidesi tyylin että niiden laadun. Parhain työpukeutumisvinkki, jonka olen saanut, on pukeutua sen työn mukaisesti, jota tavoittelee eikä nykyisen työnsä mukaan. Liian lyhyet hameet tai paljastavat paidat eivät vie sinua sinne, minne haluat, ei ainakaan liike-elämässä. Vaikka kollegasi pukeutuisivatkin rennosti, niin kannattaa pukeutua hiukan paremmin ja vilkuilla sinne organisaation yläpäähän. Niin sinunkin pitäisi pukeutua. Housut H&M 29,90 e Paita Ginatricot 14,90 e Henkselit H&M 9,90 e
Kotipäivä Saappaat Spirit Store
13
Design on huippumuotoilua.
BoConceptin tapauksessa muotoiltuja ovat myös hinnat.
Mitenkähän tämän parhaiten muotoilisi? Viidellä sanalla: BoConcept tarjoaa designia edullisin hinnoin. Hyvä design olohuoneessa tuo hyvän olon, jota vahvistaa tieto siitä, ettei ole maksanut huonekaluista design-lisää. Kaikki verhoillut kalusteet saatavana kangas- tai nahkaverhoiltuna. Lisää BoConcept-tuotteita uusilla edullisemmilla hinnoilla www.vepsalainen.com
urban design
LUGO-SOHVA lev. 206 cm,
ennen alk. 1.074,-
Nyt alk. 899,-
OCCA 4450 -SOHVAPÖYTÄ lasia, L120 x K35 x S70 cm,
Korkea laatu kohtaa kohtuuhinnan. Tervetuloa noutamaan BoConceptin Design-kuvasto Vepsäläiseltä.
IMOLA-TUOLI korkea selkänoja
ennen 449,-
UUTUUS
Nyt 329,-
alk. 1.249,-
BoConcept Helsinki, Lönnrotinkatu 11. Ma-pe 10-18, la 10-15. Puh. 020 7801 660 Vepsäläinen: ESPOO | HELSINKI | HÄMEENLINNA | JYVÄSKYLÄ | KOTKA | KUOPIO | KUUSANKOSKI | LAHTI | LAPPEENRANTA LEMPÄÄLÄ | MIKKELI | OULU | PORI | PORVOO | ROVANIEMI | SALO | SEINÄJOKI | TAMPERE | TURKU | TUUSULA | VAASA | VANTAA
14
Vauvoja? En ala!
Olin vaistonnut jo jonkin aikaa, että jotain pahaa oli tapahtumassa. Jälkeenpäin asiaa ajatellessani tajusin arvanneeni jo tuolloin, mistä oli kyse. En vain halunnut myöntää sitä itselleni. - Mä olen raskaana, kaverini ilmoitti. Mitä muuta siinä tilanteessa voi tehdä kuin onnitella? Kun läheinen ihminen ilmoittaa yhdestä elämänsä ihanimmista tapahtumista, ei taida olla kovin kohteliasta syöksyä vessajonon ohi oksentamaan, vaikka mieli tekisi. Minun teki mieli oksentaa. Minun teki mieli itkeä ja kiljua. Loppuillasta itkinkin, mutta onneksi oli vappu ja kaiken saattoi selittää alkoholilla. Krapula laantui aikanaan, mutta ahdistus ja kuvotus jäivät. Voi vittu. Ne lisääntyvät.
miksi etenkin naiset muuttuvat yhdentekevistä asioista lässyttäviksi mammoiksi saatuaan lapsen. Annan mielestä on ikävää, että äidit ja isät eivät ymmärrä, että heidän ystävänsä haluavat olla ystäviä myös sellaisella tasolla, jolla ei puhuta kestovaipoista ja soseista. - On kamalaa kun jotkut laittaa Facebook-profiiliin ultraäänikuvansa. Päivitykset on tyyliä "Amaliinalta tuli tänään kiinteää kakkaa". - Eikö tuo ole aika kylmä tapa suhtautua, kysyn. - Eikö se saatana oo kylmää toimintaa kavereita kohtaan, että lykkää väkisin lapsensa tai maitotissinsä niiden naaman eteen, Anna kuittaa. Olemme yhtä mieltä siitä, että hyvässä ystävyyssuhteessa puhutaan
Kenen mutsi kaatu pöydälle?
Kilistelemme gin and toniceja vanhan ystäväni Sannin kanssa. Emme ole ehtineet tavata moneen kuukauteen ja päivittämistä on paljon. Sanni on muuttanut toiseen kaupunkiin ja hän on ehtinyt treffailla ties ketä sitten viime näkemän. Iloinen juttutuokiomme keskeytyy, kun pöydällemme kirjaimellisesti kaatuu humalainen nainen. Neljänkymmenen kieppeillä oleva daami on pukeutunut hävettävän niukkaan minimekkoon ja huulikiilto on liimannut valkaistut hiuslisäkkeet poskille. Nainen kaappaa syliinsä ensimmäisen ohikulkevan miehen ja alkaa kähmiä tätä irstaasti. Välikohtaus on vaivaannuttava. Vaivaannuttavaksi sen tekee naisen ikä. Hänellä voisi olla parikymppinen tytär, joka keinuu tanssilattialla yhtä paljastavassa mekossa. Tai ehkä naisella ei ole lasta ja hän haluaa alleviivata sitä olemuksellaan. Ikävä kyllä vaikutelma on naurettava, kun keski-ikää lähentelevä nainen lääppii teinipoikia vesirajahameessa. - Surullista, kun jotkut ei suostu aikuistumaan, Sanni hymähtää. Pohdin illan tapahtumia pitkään. Mitä Anna tekee kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Näen mielessäni vahvasti meikatun kulahtaneen naisen, joka käyttää edelleen mikroshortseja ja nipistelee ystäviensä poikia pepusta. Mielikuva on ällöttävämpi kuin yksikään kuulemani vauvauutinen.
"
No hyi saatana. Mua alkaa aina oksettaa kun joku kertoo olevansa paksuna."
myös aikuisten asioista. Otamme sen kunniaksi toiset oluet ja keskitymme puhumaan Annan pokaamasta lihaksikkaasta lakimiehestä.
Äiti, nainen ja ystävä
Törmään pilates-tunnilla vanhaan tuttavaani Katriin. Yllätyn, kun hän kertoo sulattelevansa raskauden jälkeisiä vatsamakkaroitaan. Katri kertoo hetken pienestä tyttärestään, ja hänen katseestaan huokuu niin valtava onni ja tyyneys, että hätkähdän. Puhumme myös pilateksen vaikutuksesta selkäkipuihin, Katrin perustamasta yrityksestä ja syksyn teatteritarjonnasta. Katri on edelleen kiinnostunut taiteesta, opiskelusta ja ystävistään. - Oli kiva nähdä. Minun pitää nyt hakea tyttö tarhasta, Katri huikkaa ja lähtee omaan suuntaansa. Ehkä ihminen voi sittenkin olla samanaikaisesti vanhempi ja oma itsensä. Vauvauutisia tipahtelee nykyään tasaiseen tahtiin. Osa lapsista on jo tomerassa taaperoiässä, osa tapailee ensimmäisiä sanojaan ja muutamat vain rääkyvät maitoa. Samoin osa vanhemmista haluaa puhua vain lapsensa ulosteen koostumuksesta, osa taas ilmoittaa haluavansa puhua mistä tahansa paitsi lapsista. Aika aikaansa kutakin.
Kypsyyskysymys
Kerron poikaystävälleni ahdistuksestani. - Tuo on lapsellista, hän murahtaa. Poikaystäväni mielestä Anna on surullinen esimerkki ihmisestä, joka yrittää venyttää teini-ikäänsä. Aikuisuuteen kuuluvat usein lapset, perhe ja vakiintuminen. Ainakin jossain muodossa. Poikaystäväni kertoo huomanneensa, että lapsettomat ihmiset hankkivat usein lemmikin, vieläpä useita. Hänen mielestään lisääntymis- ja hoivavietti ovat ihmiseen sisäänrakennettuja haluja. - Mä en halua lasta, uhoan. - Et ehkä nyt, poikaystävä vastaa. - En ikinä. - Haluat sä ainakin koiran jossain vaiheessa, poikaystävä vastaa tyynesti ja jatkaa pizzakastikkeen maustamista. Huomaan käyttäytyneeni samaan tapaan kuin teininä. Silloin uhosin, etten koskaan halua vakavaan parisuhteeseen enkä hankkisi ajokorttia. Ehkä minun ja Annan kuvotuksessa on kyse samasta lapsellisesta uhosta.
Hyi saatana
Otan lähipiirini lisääntymisen puheeksi ystäväni Annan kanssa. Tämä Lontoossa ja Barcelonassa vaikuttava It-girl laskee mieluummin kellistämiään miehiä kuin ovulaationsa vaiheita. Hänen mielipiteensä aikuistumiseen liittyvästä vauvabuumista tulee harvinaisen selväksi. - No hyi saatana. Mua alkaa aina oksettaa kun joku kertoo olevansa paksuna. Annan mielestä on ahdistavaa joutua teeskentelemään onnellisuutta, kun kaveri kertoo vauvauutisen. Hän näyttelee kuitenkin kohteliaisuudesta, mutta ei voi ymmärtää,
Ahdistus
hiipii parikymppisen city-ihmisen mieleen, kun haikara vierailee kaveripiirissä.
15
terveys ja hyvinvointi Esteettinen hammashoito tarjoaa ratkaisuja hampaiden ulkonäköongelmiin
16
Pulmallinen purukalusto vai kaunis hymy?
Jos saisit muokata yhtä asiaa olemuksessasi, mihin piirteeseen kiinnittäisit huomiota? Studiodentin hammaslääkäri Sami Savolainen tietää monen suomalaisen vastauksen olevan hampaat.
Esteettinen hammashoito muokkaa hampaiden ulkonäköä
Hampaiden ulkonäköä voidaan muuttaa esteettisen hammashoidon avulla silmää miellyttävämmäksi. Esteettisen hammashoidon tavoite on kaunis, luonnollinen hymy, tiivistää Savolainen. Hampaissa halutaan korjata esimerkiksi niiden asentovirheitä, värivirheitä ja muotovirheitä. Esteettisellä hammashoidolla ei kuitenkaan korjata purentavirheitä. Purentavirheiden korjaus vaatii useimmin erikoishammaslääkärin suorittaman oikomishoidon, Savolainen muistuttaa. Esteettisen hammashoidon kohteena ovat usein esimerkiksi muovipaikatut, lohjenneet tai vinossa olevat hampaat. Sen avulla voidaan korjata myös poikkeavan kokoisia tai muotoisia sekä tapaturmassa tummuneita hampaita. Yleistä on myös korjata etualueen ylisuuria hammasvälejä. Noin 90 prosenttia esteettisestä hammashoidosta keskittyy etuhampaiden korjaamiseen suoriksi ja raikkaan värisiksi.
ENNEN
JÄLKEEN
Tarkkaa käsityötä
Esteettisestä hammashoidosta kiinnostuneen asiakkaan kannattaa valita hammaslääkärin vastaanotto huolella. Korkealaatuista esteettistä hammashoitoa tarjoaa rajoitettu määrä hammaslääkäriasemia. Esteettisen hammashoidon asiantuntijat kouluttavat itseään lähinnä ulkomailla järjestettävillä kursseilla, kertoo Savolainen, joka kuuluu pieneen joukkoon esteettiseen hammashoitoon erikoistuneita hammaslääkäreitä Suomessa. Esteettinen hammashoito on tarkkaa käsityötä. Esimerkiksi myös posliinikuorina tunnettavat, hampaisiin asetettavat laminaatit ovat hammasteknikon käsialaa. Laminaatteja valmistettaessa huomioidaan niin uusi muoto, koko kuin värikin. Savolainen vertaa laminaatin valmistamista korun tekemiseen. Halutunlainen uusi hammas voidaan esimerkiksi valmistaa vahamalliksi, joka näytetään potilaalle etukäteen, tai kuten hammaslääkäriasema Studiodentissä, muokata tietokoneohjelmalla potilaan alkuperäisen hammasvalokuvan päälle. Ohjeet hammasteknikolle puolestaan voidaan piirtää vaikkapa paperille. Työ vaatii ehdottomasti taiteellista silmää, ja hammaslääkärin on syytä tuntea hammasteknikon käsiala.
i
Mitä esteettinen hammashoito on? Esteettiseksi hammashoidoksi kutsutaan hammashoitoa, jossa muutetaan hampaiden ulkonäköä silmää miellyttävämmäksi. Mitä esteettisellä hammashoidolla korjataan? Esteettisellä hammashoidolla korjataan hampaiden asentovirheitä, värivirheitä ja muotovirheitä. Mistä esteettistä hammashoitoa saa? Esteettistä hammashoitoa tarjoavat siihen erikoistuneet hammaslääkäriasemat.
Tietoa esteettisestä hammashoidosta on nykyään paljon saatavilla, mikä näkyy kiinnostuksessa hampaiden ulkonäön muuttamiseen, Savolainen aloittaa. Hänen mukaansa esteettisen hammashoidon tavoitteet ovat osin riippuvaisia kulttuurista. Esimerkiksi Jenkeissä saatetaan ihannoida meillä epäluonnollisena pidettyä valkoista ja tasakokoista hammasrivistöä. Suomessa arvostetaan enemmän luonnollisen näköisiä hampaita. Kulttuurimme on varmaan osaltaan vaikuttanut siihen, ettei hampaiden valkaisu Suomessa välttämättä ole niin yleistä kuin muissa maissa.
Hampaiden valkaisu kannattaa tehdä hammaslääkärin vastaanotolla
Hampaiden valkaisusta kiinnostuneelle Savolainen suosittelee ehdottomasti hammaslääkärin vastaanottoa. Mahdolliset esteet valkaisulle on tärkeää tutkia ennen toimenpidet-
Tavoitteena televisiosta tuttu jenkkihymy
Voiko hammaslääkärin vastaanotolle siis suunnata hankkimaan televisiosta tutun jenkkihymyn?
tä. Esteitä ovat muun muassa kulunut kiille, paikkaamattomat reiät sekä toisinaan alle 20 vuoden ikä. Nuorilla, joilla hampaan kehitys ei ole vielä päättynyt, saattaa olla hyvinkin laaja juurikanava, joka puolestaan voi aiheuttaa vihlomista toimenpiteen aikana tai sen jälkeen, täsmentää Savolainen. Toimenpide ei ole kivulias, jos esteitä valkaisulle ei löydy. Valkaisu ei myöskään vahingoita hampaita, mutta kotivalkaisugeeleihin on syytä suhtautua varauksella. Niiden tehon ennustaminen saattaa olla vaikeaa, ja käytön valvonta on ongelmallista. Vastaanotolla valkaisuaine aktivoidaan valolla, mikä nopeuttaa ja tehostaa reaktiota. Näin valkaisussa voidaan käyttää vetyperoksidipitoisuudeltaan miedompia tuotteita ja silti saavuttaa kotivalkaisua parempi teho, selvittää Savolainen toimenpiteen yksityiskohtia. Hampaiden hoitoa täytyy jatkaa kotona, eikä tulos ole monen yllätykseksi muuttumaton. Yleisin harhakäsitys on, että tulos on pysyvä. Hampaiden tummumista ei voi mitenkään pysäyttää,
vaan se on ikääntymiseen liittyvä, jatkuva prosessi. Valkaisu vastaanotolla kannattaa tehdä noin kahden vuoden välein, Savolainen kertoo.
Esteettiseen hammashoitoon ei yllytetä
Savolainen pitää erityisen tärkeänä seikkana sitä, että asiakkaita ei yllytetä esteettiseen hammashoitoon. Mahdollisuus tuodaan esille vain valikoiduissa tapauksissa. Esteettistä hammashoitoa ei nosteta ikinä esille pelkästään ulkonäöllisistä syistä. Tarve esteettisiin toimenpiteisiin pitää mielestäni tulla potilaalta itseltään. Emme myöskään lähde muokkaamaan hampaita ennen ensimmäisen käynnin keskustelua hoitovaihtoehdoista. Esimerkiksi laminaattien asettaminen hampaisiin on peruuttamaton toimenpide. Studiodentille myönnettiin juuri ISO9001-laatusertifikaatti ja se on Suomen ainoa yksityinen hammaslääkäriasema, jolla on voimassa oleva sertifiointi. Lisätietoa esteettisestä hammashoidosta: www.studiodent.fi
Merkkivaatteita ja hiustuotteita pilkkahintaan! Hae omasi!
19
1x 2x Foo Fighters Greatest Hits
Sony Music Foo Fightersin Greatest Hits on pedantisti sitä, mitä nimi lupaa. Kirjasen malliin pakattuun settiin kuuluu CD, booklet-sivut sekä DVD. Kappalevalikoimassa on yhtyeen parhaimmistoa ajalta, jolloin tv:stä saattoi vielä katsella musiikkivideoita: All My Life, Best Of You, This is A Call, Learn To Fly, Times Like These... Täsmällisesti hitteihin keskittyvä putki päättyy kolmeen ennen julkaisemattomaan raitaan. DVD on tarjonnaltaan CD:tä runsaampi. Videoita ja live-versioita löytyy enemmän kuin perusbiisejä. Toisaalta aikana, jolloin musiikkia jaellaan ilmaiseksi joka pojalle ja kunnollista katseltavaa saa hakea, on melkein perusteltua ja piristävääkin tarttua musiikkipakkaukseen, jossa voi keskittyä videoihin. Ja ne bookletin lehdet oikean sivun kääntäminen on oikeastaan aika mukavaa! Hypisteltäväksi tehty pakkaus kaiken kaikkiaan. Kohoraita: Best Of You
= EI! = Lahjaksi
3x 4x
= Lauantaina levykokoelma laajenee = En voi olla ilman
5x
= Klassikko jo syntyessään
Slayer World Painted Blood
American Recordings Rick Rubin profiloitui suurelle yleisölle Johnny Cashin hienojen, hienovaraisten ja hienostuneiden tulkintojen tuottajana. Ei sovi kuitenkaan unohtaa, että Rubin on oikeastaan kotonaan raskaamman musiikin kuten Slayerin parissa. Slayerin kymmenes studioalbumi ilmestyy tuttuun tapaan Rubinin masinoiman American Recordings -levymerkin kautta. Varsinaisena tuottajana toimii Metallican luottomies Greg Fidelman. World Painted Blood liukastelee joka puolelle roiskuneella verellä. Teemoina ovat joukomurhat, kuolema, tuho ja joukkotuho. Parilla Grammyllakin palkittu trashin jättiläinen näyttää uusimmalla albumillaan, mitä on red trash. Verellä värjättyä trashia tietenkin.
HeviSaurus Jurahevin kuninkaat
Sony Music Hevisaurus on kokoelma uusia lastenlauluja hevisti soitettuna vaikka on mukaan mahtunut myös pari tuttua klassikkoakin. Marjatta Pokelan Mörri-Möykky, vanha tuttu Kapteeni Koukku, Martti Pihan Intiaanin Sotahuuto ja Thorbjörn Egnerin Kardemumman Kaupungin Kolmen Rosvon Rosvolaulu ovat poikkeuksia lasten hirviökokoonpanon omassa säveltuotannossa. Albumin avausraita käsittelee dinosaurusten katoamista meteoriitin iskeytyessä maahan. Tai lähes katoamista. Iskusta selvinneet ja vuoren sisässä miljoonia vuosia viettäneet viisi dinoa perustivat uudelleen henkiin herättyään hevibändin ja ovat valmiita julkaisemaan albumillisen naperoiden metallia. Hevikansan jälkeläisten ensitahteja siis.
Kuukauden CD:
Kent Röd
RCA
Kohoraita: World Painted Blood
Kohoraita: Jee Hevisaurus
Läntisen maailman kulttuuriikeskittymissä, New Yorkissa ja a Berliinissä, työstetty Röd on n a tuttua Kentiä. Konesaundeja on mukana entistä enemmän ja koneellisuus onkin selkein ero verrattuna aikaisempiin Kentin albumeihin. Röd on tasainen kokonaisuus, joka kestää useammankin kuuntelukerran. ä, Hyvänä merkkinä voi pitää sitä, että mikään kappale ei varsinaisesti nouse ylitse muiden myös singlenä irrotettu Töntarna on upotettu Kentin viileään pirtaan. Kentin pohjoismaisen luterilainen alavire on tavaramerkki, joka ei ole laimentunut Berliinin ja New Yorkin vaikutuksesta. Näyttääkin vahvasti siltä, että yhtye on kehittänyt tietynlaisen immuniteetin ulkomaailmaa kohtaan. Pilvenpiirtäjien keskellä äänitetyn albumin kappaleista kuuluu edel-
leen pieni Eskilstunan kaupunki, pohjoisen pimeät talvet ja hiljainen kulttuuri. Ja tuttu kaipuu päästä pimeästä jonnekin pois vaikka sinne Berliiniin.. Kohoraita: Töntarna
Fact file
Perustettu Ruotsin Eskilstunassa 1990 Mukana kaksi ruotsinsuomalaista muusikkoa Ruotsin suurin rockbändi
Paljon hittejä, kuten Musik Non Stop, Om Du Var Här ja Kärleken Väntar Vieraillut Suomessa usein muun muassa kuuluisilla telttakeikoillaan Tulossa taas, tällä kertaa Hartwall Areenalle
VOITA ILMAINEN LIPPU CARIBBEAN FESTIVAL OF POKERIIN
Ilmaiskarsinnat käynnissä joka tunti
PokerStars Caribbean Adventure on upea pokerifestivaali, joka pelataan 10 päivän aikana Bahaman huikeassa Atlantis Resortissa tammikuussa. Tänä vuonna tarjoamme 27 pelaajallemme mahdollisuuden voittaa hienon PCA-paketin "PCAilmaisturnausfantasiastamme". Joten, jos haluat pelata pokeria auringossa, osallistu ilmaisiin tunnin välein pelattaviin karsintoihimme PokerStars.netissä, maailman suurimmalla pokerisivustolla.
Katso PokerStars EPT -pokeria sunnuntaisin klo 23.00 MusicTV:ltä
kamera kiertää
Licenceto FUN!
20
"Lumi yllätti bilettäjät"
Suu supussa olet seksikkäämpi
Suorastaan naurettavaa meininkiä.
Ilme Collection.
Tästä jos halausta vielä vähän tiukentaa, niin alkaa olla hengenlähtö lähellä. Huomaa taustan linssilude.
Näin tehdään vaikutus naiseen kuin naiseen.
Löytyykö maksuvälinettä?
21
Red Hot Chili Peppers
Apulanta, Chris Cornell, Duffy, Green Day, Him, Jenni Vartiai
nen, Katy Perry, Kings of Leon, Lady Gaga,
Linkin Park, Maija Vilkkumaa, Nightwish, PMMP, Poets Of The Fall, Robbie Williams, U2, Zen Cafe... Tämä kaikki radiossa, TV:ssä ja netissä. voice.fi
25
27
Espoo & Vantaa
28
Kauppakeskus Jumbo Vantaanportinkatu 3 01510 VANTAA Puh. 010 7663810 AVOINNA MA-PE 9.00 - 21.00 LA 9.00 - 18.00 SU 12.00 - 21.00
Kauppakeskus Jumbo Vantaanportinkatu 3 01510 VANTAA Puh. 010 7663818 AVOINNA MA-PE 9.00 - 21.00, LA 9.00 - 18.00 SU 12.00 - 21.00
Hertaksentie 2 01300 Vantaa puh. 020 1234 618 avoinna ti-to 21-02, pe-la 22-04 www.tulisuudelma.fi
Tapiola, Itätuulenkuja 10 Vesiputoustalo P.09 455 4242 Avoinna ke-la 22-04 www.aladdin.fi
ESPOOSSA TAPAHTUU
Ke 11.11 Aladdin: Bottoms Up Wednesday Kannunkulma: Striptease ja halvat juomat To 12.11 Kannunkulma: SuomiPop-ilta Pe 13.11 Aladdin: Wicked Wayback Friday La 14.11 Aladdin: Social Saturday
Kauppakeskus Jumbo Vantaanportinkatu 3 01510 VANTAA Puh. 010 7663816 AVOINNA MA-PE 9.00 - 21.00, LA 9.00 - 18.00 SU 12.00 - 21.00
Hertaksentie 2 01300 Vantaa puh. 020 1234 618 avoinna ti-to 00-04, pe-la 23-04 ikärajat ti-to K-18, pe-la K-22 www.nightravintolat.com
Kielotie 13 01300 Vantaa puh. 09 3480 4400 www.ravintolapormestari.fi
Kannunkulma: Karaoke Ma 16.11 Kannunkulma: Rock-ilta Ke 18.11 Aladdin: Bottoms Up Wednesday
Kannunkulma: Striptease ja halvat juomat To 19.11 Kannunkulma: SuomiPop-ilta Pe 20.11 Aladdin: Wicked Wayback Friday La 21.11 Aladdin: Social Saturday Ma 23.11 Kannunkulma: Rock-ilta Ke 25.11 Aladdin: Bottoms Up Wednesday Kannunkulma: Striptease ja halvat juomat To 26.11 Kannunkulma: SuomiPop-ilta Pe 27.11 Aladdin: Wicked Wayback Friday La 28.11 Aladdin: Social Saturday
30
Metropoli testaa
Oinas
Metroskooppi
Leijona
23.7.22.8. Olet jostain syystä ollut jo jonkin aikaa kuin myrskyn merkki. Nyt kannattaisi ottaa kumppanin kanssa kevyt keskustelutuokio ja nostaa niin sanotusti kissa pöydälle. Tiedät varsin hyvin mistä homma kiikastaa, mutta onko sinulla pokkaa myöntää se? Tuskin.
Jousimies
23.11.21.12. Romantiikkaa, romantiikkaa, siinäpä tämän kuun oleellisin. Sydämenkuvat vain vilkkuvat silmissä, kun Jousimies pistää tuulemaan. Muista kuitenkin sitä omaakin kumppania välillä... Olet petollinen ja kiero ihminen, et osaa olla uskollinen edes viikkoa. Olet sairas ihminen.
21.3.19.4. Iänikuiselle sinkkuilulle saa viimeinkin tulla stoppi. Läheisriippuvaiset ja vielä napanuorassa roikkuvat oinaat pärjäävät paljon paremmin vahvaluonteisen kumppanin tossun alla. Nyt pitäisi enää keksiä, mistä se kumppani löytyy. No, etsi vaikka netistä.
Härkä
20.4.20.5. Elämän tarkoitus on murheen karkotus, niinhän sitä muka näppärästi aina sanotaan. Olet saanut kuulla jotain, mikä on vetänyt mielesi kertakaikkisen matalaksi. Nyt olisi korkea aika heittää nenäliinat syrjään ja painua köy..., siis joukon jatkoksi. Ylös, ulos ja baariin!
Neitsyt
23.8.22.9. Nyt menevät odotukset ja todellisuus pahemman kerran ristiin ja sekös sinua kismittää. Olet niin pilalle hemmoteltu, että kaiken pitäisi aina mennä sinun pillisi mukaan. Nyt on kuitenkin pilli sen verran tukossa, että opitpahan viimeinkin olemaan. Ihan oikein sinulle!
Kauris
22.12.19.1. Tapaamasi ihmisen tunteet eivät ole vilpittömät eivätkä aidot, joten ole varuillasi. Tarkkaile häntä hetki, niin ymmärrät mitä tarkoitan. Älä missään tapauksessa ihastu häneen yhtään enempää. Ymmärrät toivottavasti pian myös sen, miksei kukaan aidosti halua sinua.
Stepperbike on ihana peli
Hikisellä salilla puurtaminen jää historiaan uuden innovatiivisen Stepperbiken myötä. Jos haluat yhdistää liikunnan ilon raittiiseen ulkoilmaan pyöräilyä tehokkaammalla tavalla, se on nyt mahdollista.
Stepperbike on polkupyörän ja stepperin hybridi, jolla voi ihan oikeasti liikkua paikasta toiseen. Vaihteisto pitää huolen siitä, että vastustaso on optimaalinen. Syke nousee, jalkojen suuret lihasryhmät saavat kyytiä, ja aerobinen kunto kasvaa. Stepperbikessa ei ole satulaa, vaan sen polkemismekanismi on ihan samanlainen kuin tavallisessa stepperissä. Käytännön kokeilu osoitti laitteen tehokkaaksi. Vaikka aluksi tuntui hassulta aivan kuin olisi polkenut pyörällä takaperin tekniikka löytyi pian, ja sitten se oli menoa! Kuka tahansa, joka osaa ajaa pyörällä, osaa myös käyttää tätä peliä. Tasapainon kanssa ei ollut ongelmia. Jalatkin pysyivät tiiviisti "polkimilla" alun pienestä epäilystä huolimatta. Ohikulkijoiden katseet olivat näkemisen arvoisia kokeilun aikana. Kyseessä on niin tuore tuote, ettei monella ole mitään käsitystä tämänkaltaisen laitteen olemassaolosta ja se näkyi kyllä suurena ihmetyksenä vastaantulijoiden kasvoilla. Suurimman plussan Stepperbike saa siitä, että sen kanssa pääsee nauttimaan raittiista ulkoilmasta. On ihan eri asia junnata paikallaan yhdessä tilassa kuin katsella vaihtuvia maisemia ja polttaa rasvaa samalla. Aloittelijalle vinkiksi, että sitä seudun jyrkintä ylämäkeä ei ehkä kannata ottaa ensimmäisellä kerralla kuntoiluohjelmaan. Syke nimittäin nousee helposti jo tasamaastossa. Ihana peli!
Kaksoset
21.5.20.6. Teet kaiken niin kuin muut sanovat, ja tuntuu, ettei sinulla ole lainkaan omia mielipiteitä. Toisaalta on mukavaa, että ajattelet epäitsekkäästi mutta jotain rajaa! Tämä on kaksiteräinen miekka, olet joko saamaton idiootti tai selkärangaton napanöyhtä. Päätä itse!
Vaaka
23.9.23.10. Ei ehkä kuitenkaan sikaflunssaa, mutta nyt koetellaan sairauksien saralla oikein olan takaa. Sänky tulee jatkossakin olemaan tukikohtasi ja sehän sopii sinulle vallan mainiosti. Ei haittaa pienet räkätaudit, kunhan saa rötvätä oikein luvan kanssa. Olet niin laiska paska.
Vesimies
20.1.19.2. Rahatilanteessasi olisi jälleen parantamisen varaa. Lähipiirissäsi on nimittäin ihminen, joka on hengailee kanssasi vain hyötymistarkoituksessa. Tiedät sen varmasti itsekin, mutta olet niin tyhmä ja yksinäinen, että teet mitä vaan pitääksesi ainokaisen "ystäväsi". Opettele sanomaan ei!
Rapu
21.6.22.7. Ravuilla on yleensä päällimmäisenä ongelmana pilvissä leijuminen. He kuvittelevat itsestään liikoja ja ovat muutenkin ikäviä. Eräs tuttavasi palauttaa sinut piakkoin maan kamaralle, keinoja kaihtamatta. Ei ole väärin kiittää häntä tästä sankarillisesta teosta...
Skorpioni
24.10.22.11. Hyvä tuurisi loppui tasan tähän hetkeen. Varaudu, sillä joudut törmäyskurssille ja kunnon vuoristorataan useilla elämän osa-alueilla. Toisaalta on hyvä, että kallosi on umpiluuta ei katsos pienet kolhut niin haittaa. Luonnollisesti umpiluussa ei järkikään viihdy mutta mitäpä siitä.
Kalat
20.2.20.3. Menneisyydessäsi on jotain, minkä vuoksi et pääse elämässäsi eteenpäin. Mielesi palaa sinne vuosien taakse liiankin usein, etkä saa ajatuksiltasi rauhaa. Hän ei halua enää sinua, joten elä viimeinkin elämääsi! Tiesitkö, että menneissä roikkuvat ovat alinta kastia nolouden kategoriassa.
3 sivistyssanaa
Bagatelli: pikkuseikka, mitätön asia
Toimittaja ei nyt ollenkaan ala tarttumaan bagatelleihin. Ei kukaan pysty muistamaan, mistä muutama tuhat euroa vaalirahaa tai pieni erä tuppeensahattua koivua on tullut tai onko niitä tullut lainkaan.
Aggregaatio: kasautuminen
Potilas kärsii äärimmäisestä väsymyksestä, syynä ilmeisesti työtehtävien paha aggregaatio. Määrään hoidoksi vähintään kahden viikon loman Phuketissa. Sanelu päättyy.
Ex ante: ennalta, etukäteen
Tota... paljosh neidin palvelukshet makshaa? Kaks sataa tunti, kumipakko ja maksu ex ante. Teille vai meille?
Kannen kuva: Sami Vaskola. Malli: Susanna Ilo
Metropoli ilmestyy kerran kuukaudessa: Lappeenranta, Imatra, Kouvola, Kotka, Lahti, Jyväskylä, Mikkeli, Kuopio, Joensuu, Oulu, Kokkola, Seinäjoki, Vaasa, Tampere, Hämeenlinna, Turku, Pori, Helsinki, Espoo, Vantaa Julkaisija: Suomen Metrotuotanto Oy, p./fax 05-4512797, Joukahaisenkatu 67, 53500 Lappeenranta, www.metrotuotanto. com Taitto: www.mediakolmio.fi Painopaikka: Alueet 1,2,4,6 Lehtikanta Oy, Alueet 3 ja 5 Art-Print Vastaava päätoimittaja: Marko Haapahuhta, p. 050 303 1000, marko@ metrotuotanto.com Toimituspäällikkö: Teemu Siltanen, p. 050 545 4200, teemu@metrotuotanto.com Palautteet: tuotanto@metrotuotanto.com Tapahtumat: tapahtumat@ metrotuotanto.com Myynti: Alueet 1-6: Marko Haapahuhta, p. 050 303 1000, marko@metrotuotanto.com, Alueet 1-6: Saku Johansson, p. 044 595 7141, saku@metrotuotanto. com, Alue 6: Ismo Mukala, p. 045 122 5886, ismo@metrotuotanto.com Virheet ja reklamaatiot: Ilmoitusasiakas on vastuussa ja korvausvelvollinen ainoastaan oman mainoksensa aiheuttamista vahingoista kolmannelle osapuolelle sekä lehdelle. Suomen Metrotuotanto Oy on vastuussa lehden sisällöstä ja kuvaamistaan kuvista. www.metropoli.net
pokeri
sekä Sundinin että Eastgaten. Seliön ensimmäinen livepokeriturnaus päättyi muutamassa tunnissa, mutta perjantain mediaturnauksessa hän päätyi jo finaalipöytään. Seliö on erittäin innoissaan pokerista ja kertoo: "Pidän pokerista todella paljon. Siinä on paljon samanlaisia elementtejä kuin F1-veneilyssä ja saan siitä samanlaisia fiiliksiä kuin veneellä ajamisesta." Vuoden 2007 Formula 1 Powerboat maailmanmestari jahtaa titteliä jälleen tällä kaudella, ja kauden päätöskilpailu nähdään Arabiemiraattien Sharjahissa 10.-11. joulukuuta. PokerStars Baltic Festivalin päätapahtuman voitto oli brittien käsissä, sillä lauantain finaalipöydässä olivat lopulta vastakkain Thomas Partridge ja James Keys. 24-vuotias Partridge veti viimein pidemmän korren ja vei pääpotin, 76 750 euroa, kun Keysin oli tyytyminen 48 505 euroon. Rahasijoille päätyi myös seitsemän suomalaista, joiden voittopotit olivat luokkaa 2 14811 665 euroa. Jännittäviä hetkiä koettiin myös turnauksen high roller -pelissä, johon mukaan pääseminen edellytti 10 600 euron sisäänostoa, kun sisäänosto päätapahtumaan oli 1100 euroa. Korttien ääreen istahti kahdeksan pelaajaa joukossaan kaksi suomalaista, Ville Wahlbäck ja Juha Helppi. Molemmat suomalaiset olivat mukana vielä finaalikolmikossa, mutta voiton ja 52 500 euroa vei mukaansa Tallinnassa asuva Wahlbäck. USA:n Shaun Deeb korjasi 28 000 euron potin Helpin jäädessä ulos palkintosijoilta. PokerStars Baltic Festivalin päätapahtumaan osallistui yli 300 pelaajaa kaikkiaan 24 maasta, mikä teki turnauksesta suurimman koskaan Baltian alueella järjestetyn pokeriturnauksen.
31
PARHAAT KUVAT TARJOAA:
Maailmanmestarit Kohtasivat Tallinnan Nelipäiväisessä Pokeriturnauksessa
Tallinnassa pelattiin 28.-31.10. neljä vuorokautta pokeria. PokerStars Baltic Festival -livepokeriturnaus keräsi pokeripöytien ääreen kansainvälisen joukon huippupelaajia, ja pelimerkkien tasainen kilinä jatkui päivittäin aina pikkutunneille saakka. Ylellisessä Swissôtelissa nähtiin monia tuttuja kasvoja pelaamassa. Paikalla olivat muun muassa jääkiekon maailmanmestari Mats Sundin, pokerin maailmanmestari Peter Eastgate sekä F1-veneilyn maailmanmestari Sami Seliö. Ruotsalainen jääkiekkoikoni Mats Sundin on kunnostautunut kaukaloiden lisäksi pokeripöydissä. Mies pelaa aina hyvän tarkoituksen puolesta, mutta Tallinnan turnauksesta ei tällä kertaa lohjennut voittopottia hyväntekeväisyyteen lahjoitettavaksi. Pokerin huippuammattilaisista mukana oli muun muassa pokerin maailmanmestari Peter Eastgate, joka lähti ennakkoasetelmissa voittamaan päätapahtumaa. Tällä kertaa PokerStarsin PRO-tiimiin kuuluva tanskalainen kuitenkin joutui tyytymään 23. sijaan ja 2 455 euron voittosummaan. F1-veneen ratin takana päätoimisesti viihtyvä Sami Seliö osallistui pokeriturnauksessa niinikään päätapahtumaan ja kohtasi pöydässä
Kuvaaja: Sami Vaskola Malli: Susanna Ilo Toimisto: The Revealed Agency Kuvaus: The Revealed Agency Meikki: Satu Arvo Stylisti: Akira Ahola Kuvauspaikka: Ice Bar Helsinki / Cobacabana Meikki: Passione Cosmetics
OSALLISTU KILPAILUUN OSOITTEESSA: WWW.VOITOTSUOMALAISILLE.COM
ttelut atso O raan K nä Suo Live eltäsi Päätte
uorina uotteluita s urheil ausi satoja iT V:ssä Joka kuuk expekt nett iseksi yksinä ilma lähet