ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 12. syyskuuta 2023 N:o 70 – 72. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Peräti liki 800 juoksijaa ja kävelijää osallistui Myrskylässä Lasse Virénin 50 vuotta täyttäneeseen nimikkohölkkään sunnuntaina. Mukana oli muun muassa yksi takavuosien amerikkalainen olympiavoittaja ja yksi tuore suomalainen Euroopan mestari. SIVU 5 Juhlahölkässä väentungosta ja mestareita Orimattilan kaupungintalolla avataan huomenna Kelan etäpiste, jossa voi hoitaa etäyhteyden avulla kaikki keskeisimmät Kela-asiat. Etäpiste on avoinna keskiviikkoja torstaiaamupäivisin eikä sinne tarvitse varata aikaa etukäteen. Myös Kelan oman konttorin toiminta jatkuu Orimattilan Orionaukion laidassa. Se palvelee yleisöä tiistaisin, mutta vain ajanvarauksen kautta. SIVU 3 Kaupungintalolle Kelan etäpiste Mieskuski jäi kiinni rattijuopumuksesta epäiltynä. Poliisi pysäytti kuskin Orimattilan Lahdentiellä lauantaina aamupäivällä. Mies puhalsi poliisin alkometriin 0,67 promillea. Rattijuoppo Lahdentiellä Myrskylä hakee käräjiltä varmuuden kaukolämmön saamiseksi JUhO KIUrU Myrskylä Kaukolämpökiista Myrskylän kunnan ja Myrskylän lämpövoima oy:n välillä ei ole vielä viilentynyt. Kunta hakee käräjäoikeudesta turvaamistoimea, jotta lämpö varmasti virtaisi pattereihin ja vesihanoihin tulevanakin talvena. Osapuolten välillä ei tällä hetkellä ole sopimusta lämmön toimittamisesta. Kunnanjohtaja Esa Ukkolan mukaan käräjäoikeus ei ensisijaisesti ota kantaa lämpöenergian hintaan Myrskylässä, vaan tuotannon turvaamiseen. – Jos asia menee ongelmalliseksi hinnan kanssa, se on sitten toinen kysymys. Olettamus on, että kohtuullisilla taksoilla mennään eteenpäin, Ukkola sanoo. Myrskylän lämpövoima sanoo, ettei se ole missään vaiheessa uhannut lämmön katkaisulla. Lämpölaitos on toiminut hakkeella läpi kesän, sillä esimerkiksi vanhainkodin käyttövesi lämpenee kaukolämmöllä. – Sopimus on loppunut, mutta moneen kertaan olemme ilmoittaneet, että lämmöntuotanto jatkuu ihan normaalisti, koska se on lämpövoiman tarkoitus, lämpöyhtiön osakas Ari Heinänen sanoo. Myrskylän lämpövoima tuottaa kaukolämpöä useisiin kunnan kiinteistöihin ja myös kirkkoon, seurakuntakotiin, pankkikiinteistöille, parillekymmenelle rivitalolle, muutamalle omakotitalolle sekä vanhalle TVh:n varikolle. Samalle tasolle Pukkilan kanssa Kunta ei hyväksynyt lämpöyhtiön kesäkuussa 2022 esittämiä korotuksia, jossa lämpöenergian hinnaksi esitettiin 78,20 euroa megawattitunnilta. Korotus oli 21,5 prosenttia. Keväällä 2023 lämpöenergian hinnaksi hyväksyttiin indeksin mukaisella korotuksella 72,18 euroa megawattitunnilta eli korotusta tuli 12,2 prosenttia. Lämpöyhtiö suunnittelee pientä korotusta Myrskylän hintoihin. – Suunnilleen samaan kuin Pukkilassa, Ari heinänen sanoo. Loviisan lämmön kaukolämpöenergian veroton hinta on Pukkilassa 74,78 euroa megawattitunnilta. Orimattilassa kunnallisen laitoksen lämpöenergian veroton hinta on 68,36 euroa ja Artjärvellä 82,16. Lisäksi lämpöyhtiöt perivät perusmaksua, jotka Myrskylässä ovat kunnan mukaan yli kaksinkertaiset Loviisan lämpövoiman ja Orimattilan lämpö oy:n perusmaksuihin verrattuna. Hakkeen käyttö kasvaa reippaasti Myrskylän lämpövoimalla on hinnankorotuspainetta, sillä hakkeen hinta nousee yhtiön mukaan rajusti. – helsingissä yksi lämpövoimala rupeaa käyttämään yli miljoona kuutiota haketta vuodessa. Kyllä se heijastuu pienlaitoksiin tässä etelässä. – raaka-ainetta varmaan kuitenkin riittää. Ensi kaudella meillä on 70 prosenttia hakkeesta alle 20 kilometrin säteeltä. Todellista lähilämpöä. Loviisan energia laski, että Pukkilassa esimerkkiomakotitalon kaukolämmön energiamaksu on 1 345 euroa vuodessa ja perusmaksu 540 euroa vuodessa. 15 huoneiston rivitalossa energiamaksu on 11 217 euroa ja perusmaksu 3 560 euroa. Orimattilassa hinta on omakotitalon kohdalla vastaava. rivitalossa orimattilalainen pääsee halvemmalla kuin Pukkilassa, sillä kaukolämmön energiamaksu on 11 280 euroa vuodessa ja perusmaksu 2 180 euroa vuodessa. Orimattilan lämmön hinnasto on lähellä valtakunnallista keskihintaa, summaa Orimattilan lämmön toimitusjohtaja Petteri Kotonen. – Alueellisesti olemme hieman ehkä keskimääräistä hintaa alempana. hintatasomme on hieman Lahden yläpuolella, mutta huomattavasti alempi kuin Mäntsälässä ja heinolassa. Irtonumero 2,20 e (sis. alv.) Orimattilan teatterin kirpputoritapahtuma sai runsaasti ostajia liikkeelle. Muuttotyhjennyksessä Kehräämön puvustamolta ostettiin paljon vaatteita, mutta myös muuta rekvisiittaa kuten tauluja, kirjoja ja mallinukkejakin. Teatteri muuttaa Jätinpesään. Kehräämön tukikohdan tyhjentämistä jatketaan samaan tapaan taas viikonloppuna. SIVU 4 Teatteritavaraa siirtyi koteihin kassikaupalla ORIMATTILAN SANOMAT Teemana ti 24.10. Rakentaminen ilmoitusmyynti 0500 840 266 ORIMATTILAN SANOMAT Teemana ti 24.10. Maatalous ilmoitusmyynti 0500 840 266 Käkeläntie 3, Orimattila, puh. 03-883 2100 ark. 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi Kalatiskimme on sertifioitu HINNAT VOIMASSA TI–KE 12.9.–13.9.2023, ELLEI TOISIN MAINITA. K Nouto-palvelu Plussa-kortilla 2,90! Ilman Plussa-korttia 6,90. O R I M AT T I L A TARJOUS! TARJOUS! RUOKAMESTARILTA! 10 .RAS RUOKAMESTARILTA! Ruotsi Säävaraus! 250 g 1.3 50 REVITTY RUISREIKÄLEIPÄ 750 g –1 kg Ilman Plussa-korttia 5,49–6,19/kpl TARJOUS! KALAMESTARILTA! PIZZAPALAT Plussa-etu ?????? 3 99 13 cm 2 99 LIHAMESTARILTA! KG – Kana-pekoni-bbq – Kinkku-ananas-aurajuusto – Tomaatti-mozzarella-pesto Rosten Arla (Yksittäin 4,99) TARJOUS! Sisältää: Riisin tai perunamuussin, kanakastikkeen ja vihersalaatin (norm. 7,95/kpl) LÄMMIN RUOKA-ANNOS JÄÄSALAATTI VALIOJOGURTTI Plussa-etu ?????? KALINKA JOGURTIT 79 6 95 Atria 400 g (7,48/kg) PS KPL PS 150 g Laktoositon TLK Luuton 8 95 TUORE SILAKKAFILE KG 2.4 PRK Plussa-etu ?????? 1 kg, myös juotava 0,95 l, ei A+ eikä Luomu Ilman Plussa-korttia 1,99/tlk. Raj. 2 tlk/asiakas. 99 Ilman Plussa-korttia 3,69/pkt MARJAJA HEDELMÄSMOOTHIE 500 g 6 50 2 PKT Plussa-etu ?????? PYYKINPESUNESTEET Serto ja Erisan PYYKINPESUJAUHEET 750–850 ml 8.2 KPL 3 KPL KAKSIVÄRINEN CALLUNA tärpit ALKUVIIKON kulmapaistista NAUDAN KEITTOLIHA 13 90 KG SUOMI KANAN JAUHELIHA HYVÄÄ KYPSÄÄ SEINÄJOEN PUOLUKKAA 16 /5 ltr, 30 /10 ltr, 55 /20 ltr (sis. ämpärin) Puhdistamaton puolukka 18 /10 ltr, 2 /1 ltr Hyvää kypsää ALAVUUDEN KARPALOA 20 /3 ltr Orimattilan torilla ke 13.9. klo 13.30–15 Lapin korpihillaa, suolattua haaparouskua, kylmäpuristettua tyrni-, karpalo-, mustaherukkaym. mehuja. KÄRKÄISEN PUUTARHA puh. 040 722 8510 Heinolan Iskun Joona Rantalainen (604) huokaa maalissa 10-vuotiaiden poikien voittajana. Seurakaveri Veikko Häyrinen (517) pinkoi hopealle, vantaalaisen KU-58:n Teo Lehtonen (620) pronssille ja Lapinjärven Urheilijoiden August Lund (621) neljänneksi. ORIMATTILAN SANOMAT Myrskylän Lämpövoima oy suunnittelee hinnankorotusta. KUVA: Petri SiPiLÄiNeN KUVA: MiSKA MiettiNeN SIVUT 5–6 Orimattilaan SM-mitaleita motocrossista, trapista ja suunnistuksesta
ORIMATTILAN SANOMAT STT Suomalaiseen nimipäiväkalenteriin saavat vuonna 2025 nimensä muun muassa Camilla, Jessica, Amelia, Miki, Jare, Jasu, Kevin, Mio ja Neo. Yhteensä suomalaiseen nimipäiväkalenteriin lisätään 33 nimeä. Nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala kertoo, että nimissä korostuu etenkin suomalaisen etunimistön kansainvälistyminen. Suomalaisten antamissa nimissä heijastuvat nykyään etenkin englannin kielen, julkisuuden henkilöiden ja populaarikulttuurin vaikutukset. – Naisten nimissä nykyään Camilla ja Jessica ovat paljon yleisimpiä kun vastaavat nimet k-kirjaimella. Nyt halutaan selkeästi kansainvälistä nimistöä, Saarelma-Paukkala kertoo. Ei suomenkielisiä lisäyksiä Suomalaiseen kalenteriin ei lisätty yhtäkään suomen kieleen pohjautuvaa nimeä, kuten ei myöskään viime uudistuskerralla vuonna 2020. Vielä vuonna 2015 nimipäivän saivat esimerkiksi suomen kieleen pohjautuvat Taika ja Sisu. Nimen saaminen suomalaiseen nimipäiväkalenteriin edellyttää, että vähintään viidelläsadalla äidinkieleltään suomalaiseksi merkityllä ihmisellä on kyseinen nimi. Aiemmin on myös ajateltu, että jos nimelle löytyy jo vastaava läheinen nimi nimipäiväkalenterista, tai jos nimi löytyy suomenruotsalaisesta kalenterista, sitä ei tarvitse lisätä suomenkieliseen kalenteriin. Vielä vuonna 2020 Jessicaa ei esimerkiksi lisätty suomalaiseen nimipäiväkalenteriin, koska Jessican nimipäivä löytyi jo suomenruotsalaisesta nimipäiväkalenterista. Saarelma-Paukkala kertoo, että nyt tekijät ovat pehmentyneet asian suhteen ja Jessica päätettiin lisätä suomalaiseen kalenteriin. – Suomalaiset haluavat antaa lapsilleen tällaisia nimiä, joten kyllä sen nimipäiväkalenterin on hyvä vastata sitä oikeaa nimistöä, hän pohtii. Uudistus tehdään viiden vuoden välein. Uudistuksista vastaa Helsingin yliopisto, jolla on tekijänoikeus suomalaisiin nimipäivälistoihin. Etunimien uniikkiuden trendi Vaikka kansainväliset nimet dominoivat nimipäiväkalenteriin pääsyä, suomenkieliset etunimet eivät kuitenkaan ole kuihtumassa pois. Saarelma-Paukkalan mukaan kyse on suomalaisen nimenannon trendistä, jossa vanhemmat haluavat antaa mahdollisimman erikoisia ja uniikkeja etunimiä lapsilleen. Monet vanhemmat haluavat keksiä itse nimiä. Monet antavat nimeksi myös suomenkielisiä luontonimiä. – Nimeksi on annettu esimerkiksi Vadelma ja Sulka. Suomenkielinen nimistö on todella rikasta ja monipuolista. Nämä esimerkit eivät kuitenkaan näy kaikkein yleisimmissä nimissä, eivätkä päädy siten kalenteriin. Suomenruotsalaiseen kalenteriin 27 lisäystä Suomenruotsalaiset saavat puolestaan suomenruotsalaiseen kalenteriin 27 uutta nimeä, kuten Caspian, Tristan, Elton, Sienna ja Luca. Suomenruotsalaiseen nimistöön vaikuttavat paljon Ruotsin nimistön trendit. Suomenruotsalaisten nimissä englannin kielen ja populaarikulttuurin vaikutukset ovat näkyneet Saarelma-Paukkalan mukaan hieman ennen suomalaisten nimiä. Englannin kielen lisäksi vuoden 2025 uudistuksessa suomenruotsalaisten nimissä näkyy italialaisia ja skandinaavisia juuria. Skandinaaviset nimet liittyvät Saarelma-Paukkalan mukaan etenkin suomenruotsalaisen identiteetin korostamiseen. Tänään: VILJA, VALMA Keskiviikkona: ORVO Tiistaina syyskuun 12. päivänä 2 – N:o 70 – 2023 40 vuotta sitten Päivyri Päivän miete Tänään tästä Gra ikka: Bulls Säätiedot: Tiistai 12/9 Keskiviikko +18 Torstai +15 Perjantai +15 Lauantai +16 Orimattila Artjärvi Myrskylä Porlammi Pukkila 23 24 23 23 23 5,2 m/s Tällä viikolla vietetään valtakunnallista hävikkiviikkoa. Kuluttajaliitto kertoo, että tänä vuonna hävikkiviikolla pyritään muun muassa korjaamaan ruoan säilyvyyteen liittyviä yleisiä väärinkäsityksiä sekä vaikuttamaan hävikkiä aiheuttaviin tapoihin. Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK tiedotti viime viikolla kaikkien S-marketien myyvän nyt hevihävikkiä, kun aiemmin kymmenkunnan alueosuuskaupan alueella käytössä ollut toimintamalli laajeni vuoden aikana kaikkiin S-market-ketjun myymälöihin ympäri maata. Orimattilassa konsepti on ollut käytössä alkukesästä lähtien. Ruokahävikin torjunta kaikin mahdollisin keinoin on suotavaa ja kaupoilla on asiassa oma tärkeä roolinsa. Ruokahävikin vähentämistä kaupat toteuttavat myös muilla keinoin kuin alennusmyynneillä. Tilausmääriin kiinnitetään huomiota ja erilaisiin kohteisiin lahjoitetaan vanhenevaa ruokaa, jossa eräpäivä lähestyy tai jota ei enää kaupassa voi myydä, mutta joka on vielä täysin käyttökelpoista. Ruokahävikin torjuminen yksilötasolla on palkitsevaa puuhaa, koska lähteminen taisteluun hävikkiä vastaan on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Näinä ruoan hinnan aikoina moni varmasti panostaa ilman hävikkiviikkojakin siihen, ettei hävikkiä kotona syntyisi. Hävikkiä voi ehkäistä myös ostoksilla käydessään ja ruokahävikin torjumisen voi ottaa myös seikkailuna. Useinkaan ei etukäteen ruokakauppaan lähtiessään tiedä, millaista hävikkituotetta on tarjolla. Muistan joitain vuosia sitten hankkineeni melkein viikoittain muutaman euron hintaisia hevihävikkilaatikoita paikallisesta marketista. Oli aina yhtä hauskaa tutkia mitä laatikossa milloinkin oli, ne kun odottelivat ottajaansa ainakin silloin vasta kassan jälkeen olevalla pöydällä. Punalappuisten tuotteiden ostaminen on ruokahävikin torjuntaa samalla tavoin kuin hävikkihedelmien ja -vihannesten ostaminenkin. Myös netistä löytyvistä hävikkiverkkokaupoista voi tilata edulliseen hintaan vaikka laatikkokaupalla tuotteita, joissa päivämäärä lähestyy tai on jo ohitettu. Verkkokaupparuokien, ja miksei punalapputuotteidenkin, kohdalla ongelmaksi tosin muodostuu helposti se, että tulee siirtäneeksi hävikin kaupasta omaan kotiinsa. Laatikoiden purkamisen hurmoksessa kun saattaa unohtua, että päivämäärää ei tosiaan ole loputtomasti jäljellä ja jossain kohtaa vastaan tulee sekin hetki, ettei tuote ole enää hyvä. Siksi onkin syytä kiinnittää huomiota myös ostokäyttäytymiseen noin muutenkin. Suunnitelmallisuus ruokaostoksissa pienentää sekin kotona roskiin päätyvän ruoan määrää. ANNA HAKAMA Tällä viikolla vietetään valtakunnallista hävikkiviikkoa. Ruokahävikkiä vastaan toimiminen tuo myös säästöjä. Taistelu ruokahävikkiä vastaan on kuin seikkailuun lähteminen ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Ida Niva p. 044 7043 711 ida.niva@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lauri Hakama p. 040 832 3028 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Petri Hotti p. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Lehtitilaukset p. 03 876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitusvalmistus Tarja Hietavirta p. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. alv. 10 %) Kestotilaus 12 kk 184 e (2 erässä á 96 e , 3 erässä á 65 e , 4 erässä á 50 e ). Paperilehden digilisä 1 e /kk. Digikesto 12 kk 134 e . Digitilaus 6 kk 72 e , 3 kk 36 e . Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Määräaikainen tilaus 12 kk 194 e , 9 kk 161 e 6 kk 114 e , 3 kk 64 e Tarjous 3 kk 51 e , 6 kk 98 e . Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila ark. 6.30–16, la–su 6.30–12, puh. 0100 4070. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. 0100 5445. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,25 Tekstin edellä, tekstissä 2,00 Kuolinilmoitukset 2,00 Tekstin jälkeen 1,90 Takasivulla 2,10 Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Vedosilmoitukset kak si täyttä työpäivää ennen julkaisu päivää. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Virheestä, joka johtuu esim. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Kullervo Hakama p. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Levikki 3 440 kpl (LT 2018) Uutismedian liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere o Naisten nimet: Alissa, Alva, Amelia, Camilla, Elea, Jessica, Juulia, Kira, Lili, Lilia, Lilian, Livia, Marju, Milena, Mona, Siina, Sinna, Vivian. o Miesten nimet: Aamos, Eppu, Ilja, Jare, Jasu, Jose, Kaius, Kevin, Leon, Linus, Martin, Miki, Mio, Neo, Rolf. o Uudet suomenruotsalaiset kalenterinimet: o Naisten nimet: Bea, Celine, Edla, Elisa, Emilie, Fiona, Line, Lykke, Malva, Melanie, Mila, Sienna, Tova, Venla. o Miesten nimet: Aston, Caspian, Dominic, Elton, Elvin, Joar, Julian, Luca, Marius, Matteo, Morris, Tristan, Winston. Tiedän, että olen vain kesä sydämellesi, en vuoden neljä vuodenaikaa. EDNA ST. VINCENT MALLAY 13. syyskuuta 1983 Pitäjäsanomissa uutisoitiin omenoille persosta karhusta Artjärvellä. Oudon vieraan läsnäolosta saatiin ensimmäiset merkit jo pari viikkoa sitten, kun muutaman kymmenen metrin päästä talon takaa löytyi melkoinen läjä sitä itseänsä. Jo tuolloin kasaa tutkailleet Bruno Vanhala ja Aulis Malmiharju arvelivat, että kyseessä saattaisi olla karhu. Parin viikon aikana kasoja on talon läheisyyteen ilmestynyt kolme lisää. Viikonvaihteen aikana kävi öinen kulkija myös talon omenasadon kimppuun. Puusta pudonneita omenia on järsitty neljänä yönä. Vanhaloilla on tallessa kymmenittäin omenia, joista on haukattu isoilla hampailla. – En tiedä, mikä otus täällä käy, kun en ole sitä nähnyt. Joka tapauksessa kävijä on tarkka siitä, mitä se syö. Sille kelpaavat vain kaksi makeinta omenalaatua. Happamia omenoita on kyllä maistettu, mutta ne on sylkäisty pois, selittää Bruno Vanhala. ooo 15. syyskuuta 1983 Pitäjäsanomat vieraili Myrskylän työväenyhdistyksen järjestämässä naperoiden askartelukerhossa. Myrskylän Kinolla – siellä askartelukerho kokoontuu – istuivat ikkunapöydän ääressä viisivuotiaat Mia Korpi, Leni Kuivaniemi ja Saara Salminen sekä kuusivuotias Jenni Salminen. – Oot sä haastattelija, kyselivät työt ja juttu käynnistyy. – Mäkin oon leikkinyt haastattelijaa. Mä oon kysellyt kaikenlaista, paljasti Jenni. – Täällä on kiva olla, kun mun serkkukin on täällä, halasi Jenni Saaraa. – Mulla on kivaa kyllä kotonakin, kun mä leikin. Ja mulla on kivaa täällä ja hoidossa ja mummolassa, luetteli Mia. Sitten puhuttiin koirista. – Mun kaverilla on koira ja sen nimi on Taku. – Mun siskon nimi on Kala, väitti joku. Kala paljastui horoskooppimerkiksi. – Hei, kirjoita sinne paperille, että meidän isi on horoskooppimerkiltään kala, pyydettiin, joten tässä tämä tuli. ooo 17. syyskuuta 1983 Pitäjäsanomissa laitettiin orimattilalaisten pihat kuntoon. Syyspihaillassa jaossa oli runsaasti vinkkejä. Irmeli Anttiroikon ohjeita olivat: – Katsokaa missä kunnossa on tulotie pihalle. Se ei saa olla ”ku sikaketta sonnalla”. Kaiken A ja O maisemassa on siisteys. – Kiinnittäkää enemmän huolta marjapensaisiin. Eikä oleskelupaikka ole pihalla välttämätön. Tarpeiden mukaan! – Kunnon telineet pihalla tomutukselle ja kuivaukselle! – Risuaita kuului 1800-luvulle, ei meidän vuosikymmenelle! Irmeli Anttiroiko muistutti holtin ja maltin, oman arvostelukyvyn ja terveen perinteiden kunnioituksen tärkeyttä. – Älä arvostele portailtasi naapuria. Laskeudu katselemaan kauempaa omaa elinympäristöäsi ja näe, mitä kohennettavaa siinä on. IDA NIVA Karhu rohmusi omenoita Suomalaiseen nimipäiväkalenteriin lisätään 33 nimeä Kalenteriin 2025 tulevat nimet Kuten Orimattilan Sanomissa elokuussa kerrottiin, Artjärven kirkon alttaritaulun maalari oli Johan Erik Lindh ja tekijäksi mainittu Matilda Wulffert voidaan hyvin perustein unohtaa. Juttu herätti mielenkiintoa, joten se ansaitsee lisäkommentin. Kun kaikista ennen talvisotaa julkaistuista sanomalehdistä tekee haun ”Matilda Wulffert”, ainoat maininnat ovat vuodelta 1903 ja liittyvät V. Westerholmin tuolloin tekemään kyseisen taulun entisöintiin. Ulkoilmamaalarina tunnettu Westerholm oleskeli noihin aikoihin Kymenlaaksossa ja maalasi mm. näkymiä Kymijoen koskimaisemista. Artjärvelle oli siis lyhyt matka. Ei tiedetä, mistä Wulffertin nimi on tähän yhteyteen ilmestynyt. Jutun edellisissä osissa mainittu Valtionarkiston johtaja R. Hausen tutki Artjärven kirkkoa kesällä 1876 ja toteaa raportissaan, että alttaritaulun tekijä on Lindh. Maalaustyön teettäjä kreivi Alexander Armfelt oli kuollut saman vuoden alussa. Syksyllä tytär Eugenie lunasti Ratulan sisariltaan ja avioitui valtioneuvos Alex. von Etterin kanssa. Kun tämä kuoli 1902, Ratula jäi kokonaan Eugenielle, joka eli vuoteen 1922. Eugenie tiesi aivan varmasti, kuka alttaritaulun maalari oli. Hausen saattoi siis kysyä asiaa häneltä. Sama Eugenie maksoi sittemmin taulun entisöinnin ja varmaankin sai yhteenvedon työn edistymisestä. Miksi hän tuolloin hyväksyi alkuperäiseksi tekijäksi Wulffertin? Sivumennen tulkoon kerrotuksi, että Suomen Wulffertit olivat Armfelteille hyvinkin tuttuja. Nimekkäin heistä, Postihallituksen pääjohtaja ja kulttuurivaikuttaja A. von Wulffert oli kreivi Armfeltin nuoruudenystävä, ja perheet seurustelivat tiiviisti keskenään. Virka-asemastaan von Wulffert katsoi olevansa suuressa kiitollisuudenvelassa juuri Armfeltille. Tutkittavaa riittää Alttaritauluja väheksyttiin taiteena pitkään mm. romanttisen ja idealistisen tyylinsä vuoksi. Ne jäivät myös sivuun tutkimuksessa. Tänä päivänä tilanne on toinen. Laatu vaihtelee, mutta joukosta löytyy upeita taideteoksia. 1800-luvun loppupuolen alttaritauluista 2015 väitellyt Jorma Mikola kertoo, että hänen opiskeluaikoinaan ei edes Museovirastolla ollut yhtenäistä kortistoa eikä luetteloa luterilaisista kirkoista löytyvistä maalauksista. Jyväskylän yliopiston taidehistorian laitoksen alttaritaulutietokanta rakennettiin sitten monenlaisia lähteitä hyödyntäen. Mikola muistelee, että tietokannassa oli Artjärven alttaritaulun maalaajaksi mainittu vain Lindh, kunnes sitten Wulffert jossakin vaiheessa pujahti mukaan tämän rinnalle. Mikola on vakuuttunut, että taulu on Lindhin maalaama. Mikola toteaa, että alttaritaulujen maalaamista ei 1800-luvulla juurikaan pidetty varsinaisena meriittinä vapaalle taiteilijalle. Niinpä Järnefeltin, Halosen ja monen muun tunnetun taiteilijan alttaritauluista puuttuvat pääsääntöisesti signeeraukset. Toisaalta kirkkotaiteeseen keskittynyt Frosterus-Såltin – jonka Kirvun kirkkoon maalaama alttaritaulu on Orimattilan seurakuntatalon seinällä – signeerasi työnsä näyttävästi. H. Hirn on aikoinaan kirjoittanut kreivi A. Armfeltista pikkutarkan kaksiosaisen elämäkerran, mutta se ulottuu vain vuoteen 1841. Sitä oli määrä jatkaa 2010 tienoilla (R. Schweitzer), mutta työn laajuuden yms. takia valmista on tähän mennessä syntynyt melko vähän. J.E. Lindhin suhteen tilanne on yhtä valitettava: hänen tuotannostaan ja sen taiteellisesta arvosta ei ole vielä kokonaisesitystä. Potretti poikineen J. E. Lindh oli 1830-luvulla maan ainoa päätoiminen kuvataiteilija. Juuri hänen ansiostaan meillä on 1840–50-lukujen merkkihenkilöistä elävä mielikuva. Silti Lindhin nimeä ei tunne juuri kukaan. Hänen tuotantonsa mittavuus (lähes tuhat muotokuvaa) lienee ollut syynä siihen, että aikalaiskritiikki suhtautui tähän sinänsä pätevään ammattitaiteilijaan penseästi. Ensimmäinen jokseenkin tyly arvio Lindhin näyttelyssä esitellyistä töistä tuli 1847, samaan aikaan kun Artjärven alttaritaulu on ollut tekeillä. Kuvausten mukaan kritiikki koski taiteilijaan kovasti. Saattaisi liittyä tähän, että Getsemanen tekijää ei taulun julkistamisen yhteydessä mainittu. Artjärven alttaritaulu jäikin Lindhin viimeiseksi tämän lajin työksi. Lindh ahkeroi Armfeltien piirteiden ikuistajana Alexander Armfelt pyrki saamaan Ratulaan suvun muotokuvien kokoelman ja antoi Lindhille tehtäväksi kopioida osan veljensä omistaman Åminnen kartanon muotokuvista. Koska kreivi halusi muotokuvan joka sukupolvesta, Lindh koosti sellaisen jopa kreivin ammoin kuolleesta isoisän isästä, kapteeni G. Armfeltista. Se sai lainata piirteensä tämän kahden pojan kuvista. Ratulassa ja Åminnessa oli kreivin puolison Sigrid Armfeltin muotokuvia, joista osa on Lindhin tekemiä tai Krafftin maalauksista kopioimia. Puolisoiden kirjeistä käy ilmi, että Lindhin 1829 maalaama kuva oli Sigridin mielestä liian vakava ja surumielinen, minkä takia tätäkin muotokuvaa piti korjailla. Sigrid oli sairaalloinen ja menehtyi melko nuorena. Ratulaan hänellä oli erityinen suhde, sillä kartano oli hankittu hänen äidinperintönsä turvin. Ratulan muotokuvakokoelma supistui vähitellen perinnönjaoissa A. Armfeltin kuoleman jälkeen. Kartano taidekokoelmineen ja kalustuksineen pysyi suvun hallussa 1970-luvun alkuun, jolloin G. Rotkirch luopui niiden omistuksesta. Samaan aiheeseen liittyvät jutut on julkaistu 3.8. ja 10.8.2023 tässä lehdessä. EERO LAAKSONEN Käytettyjä lähteitä: A. Gabriels, Victor Westerholm; R. Hausen, Anteckningar gjorda under en antiqvarisk forskningsresa sommaren 1876 i Östra Nyland; H. Hirn, Alexander Armfelt. Ungdom och läroår intill 1832; R. Konttinen, Naiset taiteen rajoilla; A. Lindström, Borgerlig romantik i den finska bildkonsten (Ord och Bild 2, 1943); A. Ramsay, Från barnaår till silverhår; G. Alex. Rotkirch, Ratula. Herrgårdar i Finland I; R. Schweitzer, Slutrapport för projektet ”Alexander Armfelts biografi”; H. Sederholm ym., Pinx – maalaustaide Suomessa. Arkija pyhäpuvussa. Muotokuvamaalari Johan Erik Lindh (1793–1865). Omakuva vuodelta 1834. Wikimedia Commons. Wulffert on yhä mysteerinainen Armfeltien luottomaalari J.E. Lindh Artjärvellä
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 12. päivänä 2023 – N:o 70 – 3 Itä-Uudenmaan hyvinvointialue juhlistaa tänä vuonna asiakasja potilasturvallisuuspäivää ja -viikkoa järjestämällä ensi viikolla kaksipäiväisen kiertueen alueen kuntiin. Tämän vuoden teemana on osallisuus. Pukkilaan, Myrskylään ja Lapinjärvelle kiertue rantautuu keskiviikkona 20.9. Pukkilan hyvinvointikeskus Onnissa kiertue on kello 9.00–9.30, Myrskylän terveysasemalla kello 10.30–11 ja Lapinjärven terveyskeskuksessa kello 12.–12.30. ”Itä-Uudenmaan hyvinvointialue haluaa varmistaa, että jokainen asukas tietää oikeutensa ja turvallisuuteensa liittyvät kysymykset. Tämä kahden päivän kiertue on osa laajempaa ponnistusta, jolla pyrimme edistämään asiakkaiden ja potilaiden osallisuutta ja turvallisuutta alueellamme”, hyvinvointialue kertoo tiedotteessaan. Itä-Uudenmaan hyvinvointialue kiertää Myrskylässä ja Pukkilassa Syksyn ylioppilaskirjoitukset alkoivat maanantaina. Ensimmäisenä oli vuorossa äidinkielen ja kirjallisuuden lukutaidon koe, jonka kokelaat tekivät äidinkielellään suomiksi tai ruotsiksi. Yhteensä noin 8 580 kokelasta ilmoittautui suorittamaan äidinkielen kokeita. Ylioppilastutkintolautakunnan mukaan kaikkein suosituin syksyllä kirjoitettava aine on englannin kielen pitkä oppimäärä. Kaikkiaan noin 43 900 ihmistä on ilmoittautunut syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Kirjoitukset jatkuvat syyskuun 27. päivään asti. Syksyn yokirjoitukset käyntiin Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Niina Pautola-Molia ei ehkä valita Uudenmaan maakuntajohtajaksi. Pautola-Mol ei yltänyt kahden kärkiehdokkaan joukkoon. Uudenmaan maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että uusi maakuntajohtaja on joko Jan D. Oker-Blom tai Tuija Telén. Oker-Blom on Loviisan kaupunginjohtaja ja Telén Karkkilan kaupunginjohtaja. Maakuntajohtaja on tarkoitus valita tänään. Virkavaalissa on yhä ehdolla yksitoista vaalikelpoista ehdokasta, joista kenelle tahansa valtuuston jäsenet voivat antaa äänensä. Päijät-Hämeen maakuntajohtaja ei kärkiehdokas AnnA HAKAMA Orimattila Orimattilan kaupunki ei uuden linjauksensa mukaisesti kerro enää kaikkien rekrytointien yhteydessä haastatteluihin kutsuttavien nimiä etukäteen. Henkilöstöpäällikkö Anniina Mäki kertoo kaupungin johtoryhmän kesken sovitun linjauksen astuneen voimaan elokuun alkupuolella. Mäki perustelee asiaa haastatteluvaiheessa tapahtuvilla mahdollisilla muutoksilla sekä sillä, että kyseessä on sisäinen valmistelu. – Tehtiin linjaus, että hakijoiden nimet julkaistaan, koska ne ovat julkista tietoa, mutta haastateltavat ovat meidän valmistelevaa työtä, niin me ei niistä erikseen kerrota. – Siinä on tullut epäselvyyttä, jos hakijoiden nimet julkaistaan ja pyydämmekin lisää henkilöitä haastateltavaksi, niin se aiheuttaa outoa kuhinaa, miksi nimet ovat muuttuneet tai jos joku peruu myöhemmin tai vastaavaa, Mäki sanoo. – Jotta tällaiset epäselvyydet eivät sitten jäisi meidän mainehaitaksi, mielestäni on parempi, ettei haastateltavia kerrota erikseen. Mäki arvioi, että myös jatkossa niissä tehtävissä, joihin henkilön valitsee kaupunginvaltuusto tai -hallitus, haastateltujen nimet kerrotaan viimeistään valmistelutekstissä valintaa tehtäessä. näin myös toimitilajohtajan kohdalla, sillä valinnan tekee kaupunginhallitus. – Yleensä näissä haastatteluryhmään kuuluu myös valtuutettuja, joten prosessikin on hieman erilainen, hän selvittää. Kaupunki ei enää kerro haastateltavien nimiä etukäteen AnnA HAKAMA Orimattila Seurantalonsa tulipalossa viime vuonna menettänyt Virenojan nuorisoseura hakee Päijänne Leaderiltä rahoitusta uuden kylätalon rakentamiseen. nuorisoseuran puheenjohtaja Antti Hirvonen kertoo asiaan tullen pienen viivästyksen, sillä avustuksen myöntäminen edellyttää olemassa olevaa rakennuslupaa. nuorisoseuralla on rakennuslupa nyt haussa, mutta päätökset vievät oman aikansa. Hirvonen arvioi avustuksen kohtalon selviävän loka-marraskuun aikana. nuorisoseura hakee 160 000 euroa, joka on hieman yli puolet uuden kylätalon 300 000 euron kokonaisbudjetista. nuorisoseuran aikataulusuunnitelmat ovat myös tarkentuneet, ja vaikka aiemmin alustavana suunnitelmana oli tehdä perustukset jo tänä syksynä, on perustusten teko päätetty jättää keväälle. – Tämä syksy putsataan paikkaa ja laitetaan talviteloille. Perustukset tehdään vasta keväällä, Hirvonen valottaa tämän hetken suunnitelmia. Virenojan nuorisoseura tarvitsee rakennusluvan saadakseen avustuksen PETrI SIPILäInEn Orimattila Kelan palvelut paranevat Orimattilassa. Kaupungintalolla aukeaa huomenna keskiviikkona etäpiste, jossa voi internetin kautta hoitaa miltei kaikki Kelan palveluja koskevat asiat. Kelalla on tällä hetkellä Orimattilassa omakin konttori Orionaukiolla, mutta se palvelee yleisöä vain tiistaisin, ja silloinkin aika virkailijan luo pitää olla etukäteen varattuna. Kaupungintalon etäpisteeseen voi sen sijaan piipahtaa sen aukioloaikoina ilman ajanvarausta. Etäpiste on sijoitettu kaupungintalolla aulan yhteyteen, ja se on avoinna aamupäivällä keskiviikkoisin ja torstaisin. Kaupungintalon toimistosihteeri Pirkko Palola opastaa etäpisteen käyttäjiä videoyhteyden luomisessa Kelan palvelukeskukseen, mutta ei Kelan tukiin liittyvissä asioissa. – niissä neuvot antaa etäyhteyden toisessa päässä oleva Kelan työtekijä, Palola korostaa. Videoyhteys ja dokumenttikamera Kelalla on vastaavia etäpisteitä jo useissa Päijät-Hämeen kunnissa – muun muassa Hollolassa – ja niistä saadut kokemukset ovat hyviä. Kaupungintalon etäpiste sijaitsee omassa huoneessaan, ja siellä voi asioida vain yksi asiakas kerrallaan. Asiakas ja Kelan palvelukeskuksen virkailija ovat toisiinsa yhteydessä kameran ja mikrofonin avulla. Fyysisesti Kelan virkailija istuu Seinäjoen palvelukeskuksessa. Yhteys avautuu, kun palvelukeskuksessa vapautuu virkailija. Etäyhteyden aluksi varmistetaan asiakkaan henkilöllisyys esimerkiksi näyttämällä henkilökorttia tietokoneen kameralle. Asiakkaan käytössä on myös dokumenttikamera. Sen avulla Kelan virkailijalle voi kätevästi skannata esimerkiksi sähkölaskun, jonka maksamiseen haetaan toimeentulotukea. – Etäyhteyden kautta hoituivat kaikki Kelan keskeisimpiä palveluja kuten toimeentulotukea, työllisyyskorvausta ja asumistukea koskevat asiat, kertoo Kelan Päijät-Hämeen palveluryhmän päällikkö Maila Masalin. Vain siinä tapauksessa, jos asiakas tarvitsee asioinnissaan avuksi tulkkia, etäpalvelu ei onnistu. – Suomen, ruotsin ja englannin kielillä osataan etäyhteydenkin toisessa päässä auttaa, mutta harvinaisilla kielillä kuten venäjäksi tai arabiaksi ei, Masalin huomauttaa. Kaupungintalon etäpiste on tarkoitettu vain Kela-asiointiin, eikä päätteellä pääse esimerkiksi verkkopankkiin tai muualle internetin palveluihin. Sekä Masalin että kaupungin hallintopäällikkö Lilli Peltonen vakuuttavat, että asiakkaan käymät keskustelut pysyvät salassa kaupungintalon ja Kelan palvelukeskuksen välisessä etäyhteydessä, sillä sen suojaustaso on sama kuin kaupungilla itsellään. Suurin osa asioi omilta laitteiltaan Masalinin mukaan suurin osa Kelan asiakkaista hoitaa asioinnin Kelan kanssa omalta kotikoneeltaan tai kännykällä, joten kaupungintalon palvelupisteelle ei odoteta mitään massojen ryntäystä. – On kuitenkin niitä, joilla ei ole laitteita tai taitoa etäasioimiseen. Tämä palvelu on tarkoitettu nimenomaan heille, hän tähdentää. Myös Kelan oman konttorin ajanvarauspalvelut säilyvät ainakin toistaiseksi Orimattilassa. Masalin kuitenkin myöntää, että palvelupisteiden verkosto on Kelassa jatkuvan tarkastelun kohteena. Kaupungin toimistosihteeri Pirkko Palola (vas.) ja hallintojohtaja Lilli Peltonen sekä Kelan palveluryhmän päällikkö Maila Masalin testasivat etäyhteyttä viime viikolla. Siinä oli vielä pientä hiomista. Huomenna kaiken pitäisi olla kunnossa. Etäyhteyden avulla hoituvat miltei kaikki Kela-asiat Kaupungintalolla aukeaa Kelan etäpalvelupiste JUHO KIUrU Orimattila Koivulan alueella Orimattilassa kaivetaan uutta kaukolämpölinjaa syys–lokakuussa. Työmaa kulkee Luhtikyläntiellä, Latolantiellä, Koivukaaressa ja raitakujalla. Kaukolämmön piiriin liittyy kaksi rivitaloa. ne lämpenevät nyt kaasulla. Kaukolämpöverkko kulkee nykyisin Luhtikyläntien varressa keskustan puolella. remontissa ei ole tarpeen katkaista Luhtikyläntietä, sillä tie alitetaan poraamalla tai tunkkaamalla. Lämpölinja kaivetaan tien penkkaan, joten kevyen liikenteen väylät pysynevät käytössä remontin aikanakin. – Ei voi satavarmaksi sanoa, että kevyen liikenteen väylä pysyy käytössä, mutta on siinä aika hyvin tilaa kaivaa, Orimattilan lämmön Jussi Raunio sanoo. Uudet asiakkaat ovat lämpöyhtiölle tervetulleita, toteaa Orimattilan lämmön toimitusjohtaja Petteri Kotonen. – Jokainen uusi asiakas otetaan mielellään vastaan, jos rakennushankkeet vaikuttavat yhtään järkeviltä. Pyrimme auttamaan ihmisiä tässä maailmantilanteessa, Kotonen sanoo etenkin kaasuenergian hintaharppaukseen viitaten. Linjan laajentaminen mahdollistaa myös uusia kohtuuhintaisia liittymisiä kaukolämpöverkkoon. Koivulassa ei toistaiseksi ole näköpiirissä uusia liittyjiä. – Kun kaasun hinta hyppäsi, omakotitaloistakin tuli paljon kyselyitä kaukolämmöstä. Mutta verkon rakentamiskustannukset ovat niin suuret, ettei verkkoon kannata liittyä, ellei talo ole aivan olemassa olevan linjan vieressä, Kotonen sanoo. Jos liittyjiä on paljon, se mahdollistaa kaukolämpöverkon rakentamisen kauemmaksikin. Kaksi rivitaloa liittymässä uuteen kaukolämpöverkkoon Koivulassa Hätäkeskus sai lauantaina aamupäivällä hälytyksen veden varaan joutuneista sorsastajista. Onnettomuus sattui Pukkilassa Kanteleenjärvellä, kun kolmen sorsastajan soutuvene kaatui 200 metrin päässä rannasta. Veteen joutuneet olivat aikuisia. Vettä ei ollut kuin vyötäröön asti. Sorsastajat odottivat vedessä pelastuslaitoksen veneyksikköä, joka toimitti heidät rantaan. Kukaan ei loukkaantunut. Ensihoito tarkisti pulikoijat. Veneen kaatumisen takia tehtävälle hälytettiin kymmenen yksikköä. Kandidaattien määrä Lahden kaupunginjohtajan valintaprosessissa on karsiutunut kolmeen. Seitsemästä haastatellusta etenevät henkilöarviointiin Asikkalan kunnanjohtaja Rinna IkolaNorrbacka, Turun elinvoimajohtaja Niko Kyynäräinen ja Kuntaliiton yhteysjohtaja José Valanta. Hakijoista Hyvinkään kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen on vetänyt pois suostumuksensa. Tavoitteena on, että Lahden kaupunginvaltuusto valitsee uuden kaupunginjohtajan lokakuun alun kokouksessa. Lahden moottoritietä pohjoisen suuntaan ajanut henkilöauto törmäsi Orimattilassa Palannesillan paikkeilla edellä ajaneen henkilöauton perään. Kolari sattui perjantai-iltana puoli kuuden aikaan. Onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja. Perään ajaneen auton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kolaripaikka, Viljaniemen liittymästä 1,1 kilometriä Lahden suuntaan, ruuhkautui. Ajokaista oli suljettu liikenteeltä, ja autot suuntasivat kiertoteille. Onnettomuuspaikka saatiin raivattua iltaseitsemän aikaan. Myrskylästä kirjattiin palohälytys sunnuntai-iltana. naapuri ilmoitti, että jotain palaa pihassa. Palon syy oli kokko. Epäiltyä rakennuspaloa ei ollut. Orimattilan toimitilajohtajan valintaan liittyvät haastattelut suoritetaan tällä viikolla. Yhdestätoista hakijasta haastatteluun kutsutaan kaupunkikehitysjohtaja Kari Setälän mukaan viisi. – Haastattelut tehdään maanantain ja tiistaina aikana ja valintapäätös on tarkoitus tehdä mahdollisimman pian tämän jälkeen, Setälä kertoi viime torstaina. Orimattilan kaupungintalo on kiinni suurimman osan joulukuusta. normaaliviikonloppujen lisäksi talon ovet pannaan säppiin kahdesti usean arkipäivän ajaksi. Ensimmäinen palvelukatkos on itsenäisyyspäiväviikolla, jolloin kaupungintalon ovet pysyvät kiinni itsenäisyyspäivän lisäksi sen jälkeisen torstain ja perjantain. Ainakin osalle kaupungin virkailijoista tarjoutuu näin mahdollisuus viiden päivän yhtenäisen vapaan viettämiseen. Toinen palvelukatkos on reilun kahden viikon mittainen. Se alkaa joulun alla 22.12. ja kestää sunnuntaihin 7.1. 2024 saakka. Katkosten aikana suljettuna myös on kaupungin puhelinvaihde. Päätöksen kiinniolopäivistä teki kaupunginjohtaja Kalle Larsson. Kaupungintalo on joulukuussa kiinni 19 päivää Toimitilajohtajahakijoista viisi haastatellaan Myrskylän kokosta hälytys Peräänajo ruuhkautti moottoritien Sorsastajista tuli uimareita Kolme mukana Lahden kaupunginjohtajakisassa KUVA: JUssi RAUnio Kaukolämpöverkko laajenee syksyn aikana Luhtikyläntieltä Koivulan asuinalueelle. JUHO KIUrU Orimattila Orimattilan kiekkopuiston ei frisbeegolf-radan roskaongelma näyttää ratkenneen. Vielä kesällä Jymylinnanmäen maastoissa olevan radan täydet roska-astiat herättivät huomiota. Silloin roskikset olivat täynnä, ja roskia levisi ympäristöön. Epäselvää oli, kenen vastuulla on pitää siistinä yleistä aluetta. Orimattila Disc Club ratkaisi ongelman siten, että se keräsi roskikset pois. Vain yksi jätettiin jäljelle. Se on radan lähtöpisteessä Jymylinnan tuntumassa ja kiekkoseuran hoidossa. – Kävimme Hyvärisen Manun kanssa siivoamassa roskat. Keräsimme myös astiat, ja nahkiir vei ne pois, kiekkoseuran Janne Hifumi kertoo. nahkhiir sai pitää astiat. Seura olisi joutunut maksamaan 30 euroa per roskis eli 180 euroa, jos se olisi tilannut tyhjennyksen jäteyhtiöstä. Jymylinnan maastoissa on myös kaupungin roskis jumppapaikalla ja paloaseman lähellä nuotiopaikalla. Seuran roskis on ollut kolme viikkoa asemissa. roskis on sinä aikana täyttynyt puolilleen. – nyt tuli lupa tyhjentää meidän roskis kaupungin säiliöön, Hifumi sanoo. – Yleensä kyllä kunta järjestää roskahuollon yleisillä alueilla. nyt seura tyhjentää roskista. Hän arvioi, että Jymylinnanmäki on pysynyt viime aikoina siistinä. Seuran edustajat keräävät silloin tällöin roskia, jos niitä silmiin osuu. Janne Hifumi kurkkaa, että astia ei ole vielä läheskään täysi. Jymylinnan kiekkopuiston roskaongelma saatiin hoidettua
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 12. päivänä 4 – N:o 70 – 2023 Eläkeliiton Pukkilan yhdistyksen kerho Toimelassa ke 13.9. klo 11.30. Kerhossa puhumassa Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksestä neuvontahoitaja Niina Nykänen. Tervetuloa kuuntelemaan tärkeästä aiheesta. Orimattilan Yhteiset Martat hei. Muistattehan, että piirimme marttatreffit on Anninkammarilla 26.9. klo 17.30–19.30. Suunnitellaan yhdessä toimintaa, verkostoidutaan toinen toistemme kanssa ja jaetaan parhaita käytäntöjä. Esitetään marttavuoden 2024 juhlavuoden toimintaa. Tutustukaa piirimme postiin! Tervetuloa! Miesten keskustelupiiri Anninkammarilla alkaa to 14.9. klo 11–13 ja jatkuu aina torstaisin samaan aikaan. Tule mukaan meidän leppoisaan ja hyväntuuliseen porukkaan. Mikäli katsot, että kynnys on liian korkea, niin ota reilusti yhteys vetäjään, Reijo Savelaan, puh. 0400 712 451. Kerron mielelläni lisää miten kynnystä saadaan madallettua. Orimattilan Latu. Syyskuun patikkaretki ke 13.9. Lähtö on Myllylän koululta klo 18. Tervetuloa mukaan! Jymyn ja Rastivarsojen maasto juoksuCUP:n viimeinen osalkilpailu to 14.9. Ämmäntöyrään hiihtokeskuksessa. Ilmoittautuminen nettilomakkeelle 14.9. klo 16 mennessä. Tervetuloa! Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. Niilo Rajala Artjärvi Sateisena syysiltana tunnelmalliseen Hiisitaloon kokoontui runsaslukuinen yleisö kuuntelemaan Kesäpelimannitja luunappi-yhtyeiden esityksiä. Kumpikin yhtye on tuttu artjärven yleisölle: Kesäpelimannit on käynyt paikkakunnalla 14 kertaa ja luunappi neljä kertaa aiemmin. illan juonsi molemmissa yhtyeissä soittava Hiitelä-seuran puheenjohtaja Arto Haapaniemi. Yhtyeiden musiikki on ainutlaatuista. Sitä juurikaan kuule muiden esittämänä. Kesäpelimannien yhteissoitto alkoi marssilla, jota välittömästi seurasi valssi. Kappaleiden iloisuus ja rytmisyys tempasivat kuulijat välittömästi mukaansa. Kupletööri Vesa Kari lauloi alussa varsinkin nuorta väkeä ilahduttaneen laulun Sudesta ja Markun korkkipyssystä. Vanhana tuttuna oli laulu Kastemadon rakkaus, joka melkein pääsi yllättämään loppuratkaisullaan. luunapin esittämä Kilttien tyttöjen laulu totesi ja lohdutti “Ei meitä pelota edes Hiitelän yö”! Kappaleen on luunapille säveltänyt ja sanoittanut Hiitelän pelimanni-illassakin vuonna 2016 esiintynyt Tapani lahikainen. Uusina esityksenä esitettiin jaakko Heikkisen Kuka jätti basson sateeseen? -tango, joka tuntui vaikuttaneen yleisön lisäksi myös varsinkin jousisoittajiin niin karun tapahtuman vuoksi. Mestarikansanlaulaja jussi asun säveltämä tunnelmallinen valssi Seinäjoen sillat oli muuttunut ajankohtaiseksi lauluksi Mustanmeren aallot jussi Raittisen sanoittamana. luunapin solistien Suvi Purosen ja Taina Salon äänet sointuivat hienosti yhteen, ja yhdessä tekemisen tunne välittyi hienosti yleisölle. Ensi esityksenä kuultiin asun säveltämä Tavallisen syyspäivän valssi sekstetin esittämänä. asu oli säveltänyt valssin vain muutama päivä aiemmin. Huomionarvoista sävelmässä oli se, että kaikille kolmelle viululle (Tiina Lehtovaara, Rauno Lehtovaara ja arto Haapaniemi) olivat eri stemmat. Kesäpelimannien Petri Kärhä sai tilan täyttymään rock-musiikilla taitavasti laulaen ja kitaraa soittaen. Taina Kärhän (kannel), Rauno lehtovaaran (viulu) ja Raimo Nummelan (haitari) trio esitti Nummelan säveltämän herkän Hämyvalssin. jussi asun hauska Halloo, onko luontoillassa sai suupielet hymyyn. ajankohtaisia rauhan lauluja Runsaan ohjelman sisällä uutena nousi esiin Eila Sammallahden ja arto Haapaniemen duo inkeri ja oliver. Duo esitti nuoruutensa, 1950ja 1970-lukujen, rauhan lauluja. Esitys oli saanut ensikasteensa jo kesällä Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Nyt rauhan teema on muotoutunut maailmantilanteen vuoksi tärkeäksi. laulut olivat melodisia ja teemaan sopivia, mutta erittäin tehokkaita yksinkertaisuudessaan. Ne saavuttivat sen tason, jota vaikutuksen tekemiseen vaaditaan. Rauhan laulut herättivät monenlaisia muistoja 1970-luvulta. Rauhan laulujen esittäminen ei ole enää vain tietyn poliittisen suunnan oikeus. Nyt ne ovat entistä ajankohtaisempia. ilahduttavana välipalana oli Jussi Ahlmanin, Hiitelän oman pojan, Greens Leaves, vanha englantilainen laulu, jonka hän esitti itse rakentamallaan barokkiluutulla Rauno lehtovaaran säestäessä viululla. Kokonaisuutena pelimannimusiikin rosoisuus korosti oivasti luunapin lopussa esittämiä vanhoja tuttuja lauluja. ilta oli aiempiin verrattuna vaikuttavampi ja monipuolisempi. Musiikillisesti kokonaisuus soitettiin ja laulettiin rutinoidusti ja varmuudella. Rytmit säilyivät vakaina kappaleiden loppuun asti ja hyvää menoa riitti. Yleisössä oli läsnä runsaasti vanhoja tuttuja, mutta myös ilahduttavan paljon uusia kasvoja. Kotkalaiset emännät olivat perinteisesti mukana ja tarjosivat väliajalla virvokkeet ja anjovismunaleivät, jotka tuntuivat maistuvan. Trio Hätäset eli Rauno Lehtovaara (vas.), Taina Kärhä ja Raimo Nummela esitti Hiisitalon konsertissa herkän Hämyvalssin. Pelimannit vauhdissa Hiisitalolla Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Hammaslääkäreitä ja -teknikoita Seuratoiminta Ruotsin kielen a-oppimääränä valinneilla yhdeksäsluokkalaisilla kielen osaaminen vastaa kouluarvosanaa seitsemän heidän siirtyessään perusopetuksesta jatko-opintoihin, arvioi Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi). Tyttöjen ja poikien osaaminen oli Karvin mukaan lähes samantasoista. Eroja osaamisessa oli lukioon ja ammatilliseen koulutukseen aikovien välillä. lukioon aikovien osaaminen oli selkeästi parempaa. oppilaiden käsitykset ruotsin kielestä ja sen opiskelusta olivat keskimäärin neutraalit. ORIMATTILAN SANOMAT Erkontie 17, puh. 03-876 678. Konttorimme avoinna ma–pe klo 8–16. Eikö lehtesi tullut? Varhaiskannon valitukset arkisin klo 6.30–16.00, viikonloppuisin 6.30–12.00, puh. 0100?4070 Päiväkannon valitukset ma–pe 8.00–16.00 puh. 0100 5445 Ysiluokkalaisten a-ruotsin osaaminen tyydyttävällä tasolla Moni kesätyöntekijä jää edelleen ilman tärkeitä työhön liittyviä tietoja, tiedottaa aluehallintovirasto (avi). Virasto teki kesällä työsuojelutarkastuksen yhteensä 450 nuoria työllistäville kesätyöpaikalle eri puolilla Suomea. Työterveyshuollon osalta korjattavaa oli yli neljässä kymmenestä kohteesta. 58 työpaikalla työterveyshuoltoa ei ollut lainkaan. Työnteon keskeisten ehtojen kertomisessa kirjallisesti oli puutteita 80 työpaikalla. Perehdyttämisestä annettiin velvoitteita 55 työpaikalle. – Työnantajat useimmiten perehdyttävät työntekijän itse työhön, mutta eivät aina turvallisiin työtapoihin tai siihen, miten tulee toimia poikkeustilanteissa kuten uhkaavan asiakkaan kohdalla, tiedotteessa kerrotaan. Työvuoroluetteloissa oli puutteita 50 työpaikalla. Niitä oli esimerkiksi saatettu muuttaa ilman työntekijän suostumusta. – (Työvuoroluetteloa) voi muuttaa vain yhdessä sopimalla tai töiden järjestelyyn liittyvästä painavasta syystä. Sateinen sää ei ole painava syy, avi muistuttaa. Tarkastusten kohteita olivat muun muassa kahvilat, pikaruokalat, kaupat, puutarhatyö ja kaduilla tapahtuva myyntityö. Kesätyöntekijöiden työoloista löytyi paljon huomautettavaa orimattilan ympäristövaliokunta myönsi viime viikon kokouksessaan kaksi maisematyölupaa ja kaksi ympäristösuojelumääräyksistä poikkeamista, joissa molemmissa oli kyse vanhan öljysäiliön jättämisestä maaperään. Maisematyöluvista toinen tuli Tönnöön, toinen Metsärinteen ja arolan alueille. Toisessa lupa tuli 11,1 hehtaarin alueella tehtävään harvennushakkuuseen, ennakkoraivaukseen ja taimikonhoitoon, toisessa 8,9 hehtaarin alueella tehtävään metsänhoidolliseen harvennushakkuuseen. Valiokunta myönsi lupia jUHo KiURU Orimattila joku voi nyt pukeutua miekkailevaksi kissaksi, korpisoturiksi tai vaikka ihan vain uuteen arkimekkoon. orimattilan teatterin puvustamon muuttomyynnissä viikonloppuna tavara vaihtoi omistajaa, ja asiakkaiden kaappeihin tuli monenmoista täydennystä. – onneksi on vain kaksi kättä, Niinikosken kesäasukas Matti Kima totesi Kehräämön rappusissa myymäläkierroksen jälkeen. Hän ei etsinyt mitään tiettyä tavaraa tai vaatetta, mutta tuli paikalle, koska tiesi puvustamon olevan jännä paikka. Kima löysikin lautapelin ja pari taulua. Vaimo osti kassillisen vaatteita. – Voi siinä olla hassujakin joukossa, mutta mökkikäyttöön kelpaavat, Kima sanoi. Mira Valkonen sovitteli mekkoja. Hän oli jo löytänyt pitkän nahkatakin ja halloween-asuja. – Vanhat mekot ovat kivoja, ainakin pari lähtee mukaan. ajattelin, että ne menisivät ihan käyttöön. osa menee vintille odottamaan naamiaisia. Päivikki Koskimies tutki suurta laatikkoa, jossa oli eläinaiheisia rooliasuja. – Hoksasin, että täältä saattaa löytyä lapsille jotain. Tunnin ajan olen nyt ollut täällä. Puvustamon perällä vaatteita oli pitkissä rekeissä kahdessa kerroksessa. Välissä oli kapeita käytäviä. Hanna Kaijomaa ja Saara Kaijomaa hankkivat puvustamolta huiveja, essuja, kravatteja ja hattuja. – Tämä on seikkailumatka tuntemattomaan, Saara Kaijomaa tunnelmoi. He ottavat vaatteet arkikäyttöön tai jatkojalostavat niitä. – Vähintäänkin täältä saa paljon luovia ideoita käsitöihin. Tavaraa meni myös ammattikäyttöön. Esimerkiksi raskas vanha ompelukone löysi uuden kodin autojen verhouksien tekijän luota. Pusseja tarvittiin heti lisää Teatterin edustaja Anna Simola arvioi lauantaina aamupäivällä, että tunnelma myyntitapahtumassa on loistava. – olen kiitollinen, että ihmiset ovat tulleet paikalle. Erittäin positiivinen yllätys. Kävimme ostamassa lisää muovipusseja, kun ne uhkasivat loppua ensimmäisen tunnin jälkeen, Simola sanoi. osa asiakkaista tutki valikoimaa ummikkona, osa osasi kysyä ja etsiä tiettyä tuotetta. – Esimerkiksi asua, mitä ehkä ovat vuokranneet meiltä. Kuten Elviksen asu. Se myytiin jo ennakkoon. anna Simola arveli, että viikonlopun myyntitapahtuma on onnistunut, jos kolmasosa tavarasta katoaa. Myytävää kärrättiin puvustamon varaston puolelta naapurisaliin, jotta tavaraa on helpompi etsiä ja ostaa. Mutta puvustamo ei silti vaikuttanut juurikaan tyhjenevän. – asuja on tuhansia, sanoisin. Vaatteet maksoivat viisi euroa muovikassillinen. Kahvit tarjottiin talon puolesta. orimattilan teatterin puheenjohtaja Lassi Puodinketo summasi, että viikonlopun myyntien tuotto oli muutamia tuhansia euroja. – Tavaraa hävisi oikein mukavasti, mutta edelleen sitä on jäljellä. ajattelimme tuoda lisää tavaraa myyntiin jätinpesästä, sillä kirppari jatkuu vielä ensi viikonloppuna. orimattilan teatteri muuttaa Kehräämöltä jymylinnaan. Mira Valkonen löysi teatterin muuttokirppikseltä muun muassa vanhoja mekkoja. Kirppiskävijän aarreaitassa mallinukkeja, kypäriä, röyhelöjä, tauluja... Teatterin muuttomyynti sai kansan liikkeelle HAMMASPROTEESIT KUNTOON! Erikoishammasteknikko Jyrki Saarimaa (09) 753 11 56 Keskustie 15 • Myrskylä www.jyrkisaarimaa.fi (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. co m C od e: C A 3B 2F 1E F6 3 2 2 4 6 5 6 5 1 7 3 7 8 8 1 2 4 5 1 8 3 7 1 4 KUVA: LiisA AsU Päivikki Koskimies etsi rooliasuja lapsilleen. Sere Adler (vas.) osti nahkatakin. Taimi Järvinen tutkii pitkää vaaterekkiä. o Lentäen matkustavan suomalaisen lentopäästöjen osuus kaikista päästöistä voi olla neljänneksen tai jopa enemmän, Helsingin yliopiston tutkijatohtori Michael Lettenmeier sanoo STT:n haastattelussa. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä noin 13 prosenttia aiheutuu lentämisestä. Puolet suomalaisista ei kuitenkaan lennä lainkaan, ja tämä nostaa lentopäästöjen osuutta lentävien suomalaisten kokonaispäästöistä.
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 12. päivänä 2023 – N:o 70 – 5 Miska Miettinen Myrskylä 3 000 metrin estejuoksun euroopan mestaruuden Münchenissä viime vuonna voittanut topi Raitanen tuli Myrskylään nauttimaan. – Olen tutustunut Vireneihin tässä vuosien aikana. Olen ollut monta kertaa tulossa tänne, mutta aikataulut eivät ole natsanneet. nyt kauteni on ohi ja off-seasonilla on kiva nautiskella juoksutapahtumista. Ja olin muutenkin lähellä paikkakuntaa. tapahtuma veti paikalle lähes 800 erilaista urheilijaa, hikoilijaa, kuntoilijaa ja muuta lajin ystävää. – On kivaa nähdä nuoria juoksemassa, ja samalla innostaa heitä, Raitanen hymyilee. ennen reilun kymmenen kilometrin juoksu-urakkaa hän rupatteli ihmisten kanssa. Hän sai juttuseuraa muun muassa maratonin yhdysvaltalaisesta olympiavoittaja Frank shorterista. ihmiset paiskasivat Raitasen kanssa kättä, ja näyttipä hän olleen suosittu kohde myös yhteiskuvissa. – shorterin kanssa kävimme läpi korkeanpaikan harjoittelua ja muuta. Olihan mielenkiintoisia tarinoita. shorter voitti olympiakultaa Münchenissä vuonna 1972. Oliko hänen urheiluarjessaan isoja eroja Raitasen arkeen? – emme ehtineet niin syvälle keskusteluissa. Raitasen olemus on kiparkatin ympäristössä koko ajan rento, eikä ihmisten eri tavoin osoittama jatkuva kiinnostus näyttänyt haittaavan. – nyt vuorossa on pieni breikki. sitten kohti uutta harjoituskautta, eli aika perussettiähän tämä on, hyväntuulinen urheilija sanoo. Frank Shorter (vas.) ja Topi Raitanen (oik.) keskustelivat juoksuväen seassa ennen suomalaismestarin kisaa. euroopan mestari mukana rennolla mielellä Miska Miettinen Myrskylä kiparkatissa sunnuntaina ennen puoltapäivää ilmoille pärähtänyt Maamme-laulu saatteli käyntiin komeasti jo 50. kertaa järjestetyn Lasse Virén -hölkän. Vuodesta 1974 alkaen järjestetyssä hölkässä aisti muutenkin suuren urheilujuhlan tuntua. ennakkoilmoittautuneita oli kisaviikonlopun alkupuolella yli 600, ja tuolloin ennusteen mukaan juoksijoita odotettiin tulevan kiparkatin maastoihin jopa 800. Pilvisessä, mutta poutaisessa säässä urakoituun juhlahölkkään osallistui kisapaikalta kantautuneiden tietojen mukaan lopulta 785 henkilöä. 700 juoksijan rajapyykin rikkominen on harvinaista herkkua. – no, sanotaan, että lukemat yllättivät. Vetää jopa sanattomaksi, taustoilla 25 vuotta mukana ollut ja nyt 13. kertaa kilpailunjohtajana oleva Matti sainio pureskelee liikuttuneena. – Mutta ei tässä esimerkiksi markkinoinnissa mikään ole oikeastaan muuttunut. Myrskylästä 80 kilometrin säteellä ollaan markkinoitu. sainion mukaan nyt todistettuihin osanottajamääriin on päästy viimeksi 20 vuotta sitten. – Osanottajamäärä oli vakiintunut 500 juoksijan tasolle. Vuoden 2016 jälkeen meillä on ollut käytännössä joka vuosi kasvua. korona-aikaan tuli edellinen isompi hyppäys. nyt ennakkoilmoittautumismäärä oli aika iso, juhlavuosi on tietysti osatekijä siihen. kisäisäntä Lasse Vireniä hymyilyttää varsinkin nuorten iso osanotto. – kiva, että porukka löytää tänne. Ja varsinkin se on helkkarin hyvä, että innostuneita nuoria tulee, ja menee eteenpäin. Myös paraurheilijat mukaan tapahtumassa oli taas luokkia perinteisen laajasti, mutta nyt myös paraurheilijoille. suuren urheilujuhlan tunnun kruunasi Myrskylän tapahtuman kirkkain tähti, kymmenen kilometrin maantiejuoksukisan voittanut 3 000 metrin estejuoksun euroopan mestari topi Raitanen. Hänen mukaansa tapahtumassa nuorten näkeminen ja innostaminen on hienoa. – kuulostaa kyllä kivalta! Ja hienoa, että topi löysi raon tulla tänne, sainio hymyilee. – ilmeisesti tietoisuus tästä tapahtumasta on nousussa muutenkin. emmi kauppinen käynnisti somemarkkinoinnin pari-kolme vuotta sitten. nuorten juoksut täällä ovat ilmaisia Lasse Viren säätiön tukemana, ja sitä kautta saamme heitä mukaan matalalla kynnyksellä. kovia nimimiehiä Helsingin kisa-Veikkojen Raitanen voitti 10,3 kilometrin kisan ajalla 33.39. karkkilan Poikien Jukka salo oli kakkonen lähes kaksi minuuttia (1.53) jääneenä, Rauman Urheilijoiden aleksi ahlfors otti kolmossijan kellojen pysähtyessä aikaan 36.41. Ylivoimainen voitto, tällä matkalla muiden osallistujien jättäminen varjoon ei kuitenkaan latista tunnelmaa tai haittaa sainiota? – ei haittaa, kilpailunjohtaja hymyilee. Patikoiden, sauvakävellen tai hölkäten suoritetulla 6,6 kilometrin matkalla mukana oli Frank shorter (75). Yhdysvaltalainen voitti maratonin olympiakultaa Münchenissä vuonna 1972. sijoitus Myrskylässä oli 221:s ajalla 1.11.53. – Frank on meillä kylässä. keväällä olimme amerikassa, ja hän sanoi silloin, että haaveena olisi tulla suomeen. nyt hän sitten tuli, hyväntuulinen Viren kertoo. Tällainen kuhina kävi puolimaratonin lähdössä. Miesten kisan voitti Ole Antti Halonen (1014), KU-58:n Antero Viita (1122) oli kolmas. topi Raitanen ylivoimainen kympillä Lassen juhlahölkkä veti Myrskylään liki 800 kilpailijaa Topi Raitanen taivalsi matkallaan ylivoimaiseen ja odotettuun voittoon. Kilpailunjohtaja Matti Sainio oli hyvin tyytyväisen oloinen sunnuntain antiin. Lasse Viren oli haluttu yhteiskuviin, myös nimikirjoitukset kelpasivat. Miska Miettinen Orimattila Orimattilan Moottorikerhon Juuso Matikainen päätti motocrossin sM-sarjakauden sunnuntaina kotikisan MX1-luokan kakkossijaan ja koko kauden hopeaan. MX2:ssa OriMk:n Mauno nieminen oli viimeisen kisan neljäs, kokonaispisteissä hän ylsi sM-pronssille. MX1-luokan kärkikolmikon muodostivat tampereen Motocrossin Jere Haavisto, Matikainen ja alavuden seudun moottoripyöräilijöiden alex tapio. suomen mestaruuden voitti kauden kaikki 14 erää ja samalla jokaisen osakisan voittanut Haavisto ennen Matikaista ja Lohjan seudun Moottorikerhon emil silanderia. – ihan hyvä, tasainen päivä. ensimmäinen erä oli vähän huono, kun silander kaatui. se meni ajeluksi. toisessa oli hyvää vääntöä silanderin kanssa ja olin vahvempi, joten siitä jäi hyvä fiilis, Matikainen selvittää. MX2-luokassa kolmen kärjen muodostivat Heinolan Moottorikerhon sampo Rainio, imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen ja turun Moottorikerhon aaro Menna. Rainio voitti sMkultaa, Vesterinen hopeaa ja nieminen siis pronssia. – ei tosiaan ollut mikään helppo kausi. Vähän oli kaikennäköistä kauden mittaan, nieminen hengähtää. Hän jäi sanan varsinaisessa merkityksessä telineisiin toisessa erässä. niemisen laite sammui MX1:n ja MX2:n yhteisen erän startissa. – en meinannut saada sitä heti käyntiin. MX2:n loppupisteissä OriMk:n nestori tolvanen oli 13:s, Jonni Hujala 18:s ja arttu Pöllänen 33:s. MX125:ssä eemil Ruuth sijoittui seitsemänneksi, Jimi korajoki 27:nneksi, Mico Linna 31:nneksi ja aleksi Heittola 37:nneksi. MXD:ssä sara Gåpå ja Vilma Forsgren olivat peräkkäisillä sijoilla 10 ja 11, Janette saarinen päätyi 17:nneksi. tulevaisuudesta erilaisia ajatuksia ensi kaudesta nieminen on yllättävän vähäsanainen. toki syksyllä Vantaalla on edessä vielä yksi kova kansallinen kilpailu. – en ole ensi kautta miettinyt oikeastaan ollenkaan. ajellaan vielä kerhojoukkueiden sM-kisa ja katsotaan jossain kohti, mitä duunataan sitten. Matikaisen ajot ovat jatkumassa. – ajaminen kiinnostaa. Olen sanonut, että ajan niin kauan, kun se on kivaa. suurimmaksi osaksi se on edelleen kivaa. Ja jos syntyy vielä järkevä diilikin, niin en näe syytä lopettaa. – Ja jotainhan tässä on kuitenkin tehtävä, ei voi jäädä makaamaan himaan. tykkään treenata kondista. Hyvä määrä katsojia Orimattilan ympäristössä vietettiin urheilun superviikonloppua. kaupungissa ratkottiin trapin sM-tittelit, Myrskylässä juostiin Lasse Viren -hölkkä. Lahdessa ja Hollolassa järjestettiin suunnistuksen kaksi sMkisaa. – sunnuntaina meillä oli katsojia 500 ja lauantaina 200–300, eli ihan kiitettävästi. Jos orimattilalaiseen tapahtumaan tulee 500 katsojaa, on se mielestäni paljon, OriMk:n monitoimimies Pekka koskela sanoo. kausi jätti ilmeisen hyvän mielen. – toimintamme on vireää, radat pidetään hienossa kunnossa. toimitsijoita pitää kiittää, heitä on ollut hirveän hyvin. Heitä meinaa itse asiassa olla jopa liikaa. Menestyskin on ollut hyvää. Juuso Matikainen oli hyvässä kiidossa myös SM-kauden päätöksessä. ”Vähän oli kaikennäköistä kauden mittaan” Motocross-Matikaiselle Orimattilasta sM-hopeaa, niemiselle pronssia Mauno Nieminen päätti SM-kautensa ajoittaisista haasteista huolimatta mitaliin Juuso Matikainen (65) sai päivän toiseen erään loistolähdön. Mauno Nieminen (402) jäi ongelmien takia telineisiin pitkäksi aikaa. Puomilla myös Pekka Nissinen (29), Teemu Makkonen (6), Arttu Sihvonen (257) ja Aaro Menna (177).
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 12. päivänä 6 – N:o 70 – 2023 Kuulutuksia Myrskylän Myrskyn viidennet maastojuoksut 5.9.: T5 200 m: 1) Oona Gåpå 53,9. P5 200 m: 1) Sulo Virén 53,5. Maastojuoksua Orimattila 30.8. Metsästysseurojen välinen ongintakilpailu Porvoonjoella Tuorakassa. Yleinen: 1) Reijo Kyrö 1 692 g, 2) Kari Tähtinen 1 510 g, 3) Sauli Bister 1 007 g, 4) Auvo Koivisto 285 g. Ongintaa MiSKA MieTTinen Myrskylä Myrskylän Myrsky ei saanut jalkapallon eteläisen Suomen nelosen härkäviikolla pistepussiinsa ensimmäistäkään pinnaa. Maanantaina tuli 0–1-vierastappio Tuusulassa TuPS/Skavabölelle, torstaina Kankkilassa juhli vantaalainen PPS/Old Stars vierasvoittoa maalein 1–4. Voitolla MyMy oli varmasti sinetöinyt sarjapaikkansa ensi kesälle. ei se tosin tällä hetkelläkään kauhean uhatulta vaikuta, vaikka neljän edellisen matsin saldo on kolme tappiota. Torstain ottelun neljästä maalista PPS iski kolme ensimmäisen 25 peliminuutin aikana. Kaikista vastasi Peter Vainio, joka on tehnyt sesongin 17 ottelussa hämmästyttävät 22 maalia – Meillä oli hyvin ukkoja mukana, mutta aika telineissä olimme ensimmäisen puoliajan. Siinä oli varmaan koko kauden huonointa tekemistä ja kaveri rokotti kyllä siitä uneliaisuuden, MyMyn joukkueenjohtaja Markku Vilonen pyörittelee. – Toki vastustajalle on annettava tunnustusta, pelasivat erittäin hienon ottelun. PPS on kova nippu. Kovalle viikolle lohdutusmaali Teemu Ronkainen iski MyMylle 1–3-kavennuksen juuri toisen puoliajan alussa. – Toisella puoliskolla pääsimme paremmin mukaan peliin, mutta eipä kyllä kovin lähellä maalintekoa oltu. Jaloissa ja mielissä taisi painaa tämä härkäviikko. Viimeistään torstaista aisti sen, että kausi vetelee viimeisiään. Kankkilan syysilta ei ollut ainakaan lämmin, ja hämärtyminenkin alkoi matsin aikaan nopeaan tahtiin. – Kundit sanoivat, että oli oikeinkin sopiva keli. Toki tunnolliset alkulämmöt ovat kaiken a ja o, kun ei moni meidän äijistä enää nuorru, Vilonen virnistää. Vielä neljä ottelua pelaava MyMy on mahdollista nähdä kotona tällä kaudella enää yhden kerran. Myrsky ja Kellokosken Alku kohtaavat Kankkilassa tämän viikon torstaina kello 18 alkaen. Kauden viimeisen ”kotipelin” joukkue pelaa Vantaan itä-Hakkilassa 28. syyskuuta paikallista i-HK:ta vastaan evakossa. näiden lisäksi ohjelmassa ovat vieraspelit Lahdessa lohkon ylivoimaista kärkijoukkue FC Kuusysiä vastaan sekä Järvenpäässä JäPS/ U23:n vieraana. Etelä-Suomi, miehet, 4. div., lohko 4, pelatut ottelut: 8.9.: HAlku – Akilles 0–3, FC Kuusysi – TiPS/2 5–1, i-HK – TuPS/ Skavaböle 0–7. 7.9.: MyMy – PPS/Old Stars 1–4. 6.9.: FC POHU/Simpsons – JäPS/ U23 0–2. Sarjataulukko O V T H M P FC Kuusysi 18 18 90–12 54 TiPS/2 18 15 3 57–25 45 Akilles 18 11 2 5 55–21 35 KelA 18 11 7 54–32 33 PPS/Old Stars 18 9 4 5 46–35 31 HAlku 18 7 4 7 39–35 25 MyMy 18 7 3 8 32–32 24 JäPS/U23 18 5 3 10 25–34 18 TuPS/ Skavaböle 18 5 2 11 30–57 17 OPedot 18 2 5 11 21–51 11 i-HK 18 3 2 13 21–81 11 FC POHU/ Simpsons 18 1 3 14 11–66 6 Joel Kuivaniemi (musta paita) palasi MyMyn kokoonpanoon kuukauden tauon jälkeen. MyMyllä pisteetön härkäviikko MiSKA MieTTinen Orimattila Orimattilan Rastivarsojen Siiri Honkanen suunnisti lauantaina Lahden Sibeliustalon ympäristössä SM-sprinttipronssia D15-sarjan 2,8 kilometrillä. Honkasen aika oli 14.41. SM-kultaa vei Rasti-nokian iida Koskinen ajalla 13.42, SK Uuden Roosa Muukkonen otti hopeaa 18 sekuntia hitaammalla ajalla. Lauantain kisoissa Rastivarsoista kahdeksannet sijat ottivat D15B:n Alexandra Simola ja H40B:llä Tuomo Wirman. D50:llä Maarit Dahlman oli 16:s. Sarjoissaan lähelle 20 parhaan joukkoa ylsivät myös H55B:n 22:nneksi suunnistanut Ari Kyöstilä, H20:n kisassa 23:nneksi päätynyt Ondrej Valenta ja H14:llä saman sijan ottanut Lars Anders Luiks. H55:ssä Timo Lohikainen oli 24:s, M21B2:ssä Miska Tervala päätyi 26:nneksi. Mitali lähellä viestissä Sunnuntaiksi pihkaniskat siirtyivät Hollolaan SM-viestien perään. H16-sarjassa Rastivarsat suunnisti peräti neljänneksi, vain 12 sekuntia pronssisijan Vehkalahden Veikkoja perässä. Rastivarsojen joukkueessa suunnistivat Oskari Juures, Jussi Ketonen ja Luiks. Kullan vei Suunta Jyväskylä kahden ja puolen minuutin erolla ennen Lynxiä, joka puolestaan jätti Veikkoja puolisen minuuttia. Rastivarsojen poikien viestisuoritus on seuran paras kautta aikojen. Tätä ennen paras sijoitus oli seitsemäs sija vuonna 2014 H20-sarjassa. H55:ssä Rastivarsojen kakkosjoukkue ylsi 11:nneksi ja kakkostrio 14:nneksi. H20-sarjassa Rastivarsat oli 12:s, H50:ssä se otti 18:nnen sijan, D18:ssa 20:nnen paikan ja H45:ssä 35:nnen sijan. Siiri Honkanen suunnisti sprintissä SM-pronssia Työsuorituksia MiSKA MieTTinen Orimattila Orimattilan Seudun Urheiluampujien Satu Mäkelä-nummela, seurakaveri noora Antikainen ja Orimattilan Jymyn Sara nummela ottivat paikallisille kolmoisvoiton trapin SM-kisoissa kotiradalla. Suomen mestarin suoritus näytti numeroiden valossa tasaiselta. Peruskisan tulos oli 113 (21+23+24+22+23). – Ammunnassa ei ollut mitään ihmeellistä tuloksellisesti, ei tullut kurasarjaa. Finaalin ensimmäinen kaksivitonen lähti tosi hyvin liikenteeseen, Mäkelä-nummela iloitsee. Peruskisan väkevimmin lauantaina aloitti nummela. Hänen tuloksensa 48 oli toisen kierroksen jälkeen jo kahdeksan kiekkoa parempi kuin ensimmäisellä finaalista karsiutujan paikalla, eli seitsemännellä sijalla olleen ampujan. Peruskisan paras oli kuitenkin Antikainen 118 rikotulla kiekolla. nummela (116) oli toiseksi paras ja Mäkelä-nummela (113) kolmas. – Peruskisa meni hyvin, finaali oli ihan ok. Hyvä, kun pääsin näin pitkälle. Lauantai-iltana menimme (trap-ampuja Juho) Mäkelän äidin kanssa Takkari-klubille töihin ja sitten takaisin ampumaan. Olipa kiireinen viikonloppu, Antikainen sanailee. Orimattilalaisten panos oli hämmentävän kova. – ”Osulaisia” on paljon maajoukkueissa, ja siellä ollaan tasollisesti muita edellä. Totta kai epäonnistumisiakin voi tulla, ja maajoukkueen ulkopuolelta voi tulla onnistumisia, Mäkelä-nummela pähkäilee. Mäkelä-nummelan arki jatkuu kiireisenä. Kroatian Osijekissa edessä ovat haulikkolajien eM-kisat. – Hommat jatkuvat maanantaina, silloin alkaa eM-leiri kotimaisemissa. Toivottavasti saan uusia eväitä kohti Kroatian eM-kisoja, ja hinattua tulostasoa ylöspäin, mestari pähkäilee. – Kausi alkoi hyvin. euroopan kisoissa olin toinen ja olympialaisten maapaikka oli lähellä, mutta lopulta niin kaukana. Hampaankolossa on muutakin kuin paikka. Tyytyväinen Laakso Osijekiin katseet on kääntänyt myös miesten SM-hopeamitalisti, OSU:n Jukka Laakso. – Vielä ei lepäillä. Josko Kroatiasta tulisi mitali. Se vaatii sen, että kaikki menee nappiin. Tämä oli hyvä kisa sitä varten, vähintään tuon verran (121) pitää ampua todennäköisesti. Kunnossa ollaan. Laakso ampui peruskisassa mainitsemansa tuloksen 121, jolla irtosi sen voitto. Hän ampui putkeen peräti kolme täydellistä sarjaa. – Se oli tänä vuonna toinen kerta samalla radalla. Senhän se vaatii, että kaikki osuu nappiin. Sibbo Skyttegillen Jukka Takala ja Ruotsalon Metsästysyhdistyksen eemil Pirttisalo olivat peruskisan toiseksi parhaita (117). Finaalissa järjestys muuttui niin, että Takala voitti SM-kultaa ennen Laaksoa ja Pirttisaloa. – Mutta kyllä tästä hyvä fiilis jäi, sain neljännen 12-alkuisen tuloksen tälle vuodelle. Kyllä tässä parasta kautta ammutaan. Yleisen joukkuekisan voitti OSU:n ykkösjoukkue ennen SSG:tä ja Jymyä, naisissa mestariksi kruunattiin OSU tuloksella 335. Mäkelä-nummelan, Antikaisen ja Satu Pylkkäsen noteeraus on mahdollisesti uusi Suomen ennätys, mutta vahvistusta sille ei sunnuntaina saatu. Lopputulokset, peruskilpailu / (pudotusammunta) + finaali / (pud.): M: 1) Jukka Takala SSG 116/(01) + 40, 2) Jukka Laakso OSU 121 + 39, 3) eemil Pirttisalo RMY 117/(01) + 31, 4) Joonas Pyhälä P-HA 115/(42) + 27, 5) Simo Köylinen OSU 116/(00) + 21, 6) Veli-Matti Matikainen SSG 117/(02) + 16, 6) Tomi Hämäläinen KHA 115/(00), 8) Tuomas Miromäki OrJy 114, 9) Juho Mäkelä OSU 114, 10) Vesa Järvinen SSG 114, 11) Simo Ruusunen OSU 114,... 17) Ari Simola, OrJy 111,... 19) Sami Ritsilä OSU 110,... 21) Petri Pietikäinen OSU 108, 22) Jouko Lettojärvi OrJy 108,... 24) Petri Lahdenpää OSU 107,... 31) Janne Tulokas OSU 103,... 35) Saku Tallgren OSU 103, 36) Samuel Ruusunen OSU 103,... 38) Timo Liukkonen OSU 100,... 42) Arttu Mäkelä OSU 95,... 45) Anssi Talasoja, OSU 92n: 1) Satu Mäkelä-nummela OSU 113 + 42, 2) noora Antikainen OSU 118 + 39, 3) Sara nummela OrJy 116 + 29, 4) Mopsi Veromaa SSG 110 + 23, 5) Satu Pusila LAS 106+18, 6) Silja nieminen MKMS 105+14, 7) Satu Pylkkänen OSU 104, 8) Pinja Tolonen PiekSA 101, 9) Marja Maunula OSU 100, 10) Jenna Riitala OSU 97,... 14) Anu Salomaa OrJy 55 (DnF). Joukkuekilpailu: n: 1) OSU (Satu Mäkelä-nummela, noora Antikainen, Satu Pylkkänen) 335. Y: 1) OSU 1 (Juho Mäkelä, Jukka Laakso, Simo Köylinen) 351, 2) SSG 347, 3) OrJy (Sara nummela, Ari Simola, Tuomas Miromäki) 341, 4) PHA 338, 5) RMY 325, 6) OSU 3 320, 7) LAS 318, 8) OSU 2 309, 9) OSU 4 300, 10) MA 299. Satu Mäkelä-Nummela on tuore Suomen mestari. Edessä ovat syksyllä vielä EM-karkelot. Orimattilalaisnaisille kolmoisvoitto SM-trapissa MiSKA MieTTinen Orimattila Petojen naisten joukkueen väkevä vire jalkapallon eteläisen Suomen nelosessa sai jatkoa myös torstaina kauden viimeisessä Orimattilan luonnonnurmella pelatussa matsissa. Helsinkiläinen Valtti/All Stars jäi jalkoihin selvin 5–0-numeroin. Ottelu muistutti monelta osin äidit vastaan tyttäret -teemaa, sillä niin paljon edellä Pedot oli pallonhallinnassa, rauhallisuudessa kamppailutilanteissa ja fyysisyydessä. Tämän selittää se, että orimattilalaislauma oli nyt kehissä ensimmäistä kertaa koko kaudella parhaalla mahdollisella nipulla. – Peli näytti ihan hyvältä, on hyvällä mallilla. Toisella puoliajalla 3–0:n jälkeen löysäsimme. Se oli ainoa kauneusvirhe. Ja pystyin huilauttamaan porukkaa, jaksoimme loppuun asti. Petojen Karoliina Moilanen jatkoi maaliputkeaan edelleen koko kauden mittaiseksi, nyt jo kymmenen pelin pituiseksi kahden osuman turvin. Maalipuiden väliin osuivat elsa Remes, Henni Salovaara ja Veera Kronqvist. – Tämä oli tosi varma ja hyvä peli, puolustus meillä on vakio. ei vastustaja ollut huono, mutta ei meillä ollut hätää missään vaiheessa. Torstain matsia edeltäneen pelin Pedot voitti, mutta epäkohtakin löytyi. Joukkue päästi peräti kolme maalia. – ei me muutettu mitään. Samaa peliä, silloin oli erilainen keli. Sen piikkiin se meni silloin, mutta hyvä peli se oli silloinkin. Yhä kolmosta kohti Petojen ympärillä kuuma puheenaihe on mahdollinen nousu kolmoseen. Lohkon joukkueilla oli torstain jälkeen pelaamatta 4–6 peliä, ja Pedot oli neljä pinnaa kakkosena ollutta GriFK:iä edellä. – Pitäisi istua alas ja miettiä sitä, kuinka sitoudumme ja ollaanko valmiita. Treenit pitäisi aloittaa vuoden lopussa, eikä kaksi kertaa viikossa enää riitä, Savolainen muistuttaa. – Pärjääminen vaatii paljon enemmän. Jarruttelemaan Pedot ei loppukauden peleissä ala ikään kuin antaakseen lohkovoiton, eli ainoan suoran nousijan paikan jollekin muulle joukkueelle. – ei missään tapauksessa! Voittoja haetaan jokaisessa pelissä, kun voittoihin nyt on saumoja! Voittoa Pedot hakee seuraavan kerran 14. syyskuuta kotona KP-75:ttä vastaan. Ottelu pelataan tekonurmen iltavalaistuksessa, ja se alkaa kello 19.30. Etelä-Suomi, naiset, 4. div., syksy nousulohko 1, pelatut ottelut: 10.9.: FCFJ/2 – nJS/2 0–1. 8.9.: KP-75 – PeP 3–1. 7.9.: OPedot – Valtti/All Stars 5–0, FC Kontu/3 – nJS/2 2–3. 6.9.: FC Honka/TB United – Gnistan/Flikat 12–0. Sarjataulukko O V T H M P OPedot 7 6 1 29– 7 18 GriFK 6 4 2 16– 5 14 FC Honka/ TB United 7 3 2 2 23–12 11 TiPS/2 6 3 1 2 11–12 10 nJS/2 7 3 1 3 13–15 10 KP-75 6 3 1 2 18–10 10 Ponnistus 6 2 3 1 10– 8 9 FC Kontu/3 7 2 3 2 13–16 9 PeP 6 2 1 3 15– 9 7 Valtti/All Stars 7 1 2 4 12–19 5 Gnistan/Flikat 7 1 6 5–43 3 FCFJ/2 6 2 4 5–14 2 Petojen Nanne Kekkonen (vihreä paita) ei jäänyt kakkoseksi väännössä mustapaitaista Emmi Hirvosta vastaan. Petojen naiset tyrmäävään voittoon • Huollot • Korjaukset • Ilmastointilaitehuollot • Pakokaasumittaukset – OBD + Diesel-savu • Ohjauskulmien suuntaukset • Ajovalojen kiillotukset • Vikakoodin luku Bosch/Autocom Kärrytie 17, Orimattila, puh. (03) 777 4498, 044 700 4498 ltautokorjaamo@gmail.com | www.ltautokorjaamo.fi LT-AUTOKORJAAMO KY MONIMERKKIKORJAAMO • LVI-urakointi, -asennukset ja -huollot • LVI-saneeraukset ja -remontit • Lämpöratkaisut Rami: 040 558 4557 Kim: 040 507 5495 www.putkipari.fi putkipari@putkipari.fi Paras kumppanisi rakentamiseen ja remontointiin: LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. 03-777 1670 SIIVOUSPALVELUA LVI-LIIKKEITÄ LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. 040-531 1729, 16200 Artjärvi Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. Erkontie 20, Orimattila puh. 050 559 8634 www.tiliekspertti.fi TILIEKSPERTTI M. VINK OY – yli 30v. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. 03-777 3308, 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi ORIMATTILAN PUTKITYÖ OY Tokkolantie 8 Tilaukset 040 513 8073 Nettikauppa: www.orimattilanputkityo.fi Kaikki LVI-työt ja remontit nopeasti AUTOJA KULJETUSALA RAKENTAMINEN KUULUTUS JYMYLINNANTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS VIREILLE SEKÄ OSALLISTUMISJA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVÄKSYTTY Jymylinnantietä ei olla koskaan toteutettu nykyisen asemakaavan mukaisesti. Asemakaavamuutoksella tutkitaan Jymylinnantien linjauksen siirtämistä pohjoisemmaksi. Samalla tutkitaan Jymylinnan parkkialueen ja Jymylinnan alueen kokonaisuutta. Kaavoituspäällikkö on hyväksynyt kaavahanketta koskevan osallistumisja arviointisuunnitelman 08.09.2023 ja se on nähtävillä kaupungintalon toisessa kerroksessa (Erkontie 9) sekä kaupungin kotisivuilla koko kaavaprosessin ajan. Mahdolliset mielipiteet suunnitelmista voi lähettää sähköpostitse kirjaamo@orimattila.fi tai postitse Orimattilan kaupunki, PL 46, 16301 Orimattila. Kaupunkikehitysja tekninen toimiala Tarvitsetko apua aidan leikkuuseen. Puh. 040 769 0927. Tämän kokoinen ja näköinen ilmoitus maksaa vain 8 euroa. KUVA: MArKKU HÄMÄLÄINEN Siiri Honkasen SM-mitali ei ole Rastivarsoille jokapäiväistä herkkua. Jukka Laakso oli peruskisassa huikeassa iskussa. Kaulaan ripustettiin lopulta SM-hopea. Paperilehden tilaajille OS -digilehti 12 e lisämaksulla/vuosi. Tilaa puh. 03 876 678
ORIMATTILAN SANOMAT Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Larkinin perhe (7) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 MOT 12.30 Neiti Scarlet ja Herttua (12) 13.20 Rakastin sinua, Hilde (7) 14.30 Elävä arkisto: Kotoinen saunani 15.00 Ylen aamun parhaat 15.50 A-studio 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Neiti Scarlet ja Herttua (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Korkean iän salaisuus 20.00 Trauma – itsemurhan jäljet 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Yksin 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Babylon Berlin (16) 22.50 Oddasat 23.05 Michael Palin Irakissa 23.50 Puoli seitsemän 00.20 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutiiskkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.9. 06.53 Anniina Ballerina (S) 07.21 Rikke (S) 07.26 Killen kimppakyyti (S) 07.39 Suurenmoinen herra Kunkku (S) 07.47 Kiri ja Lolo (S) 07.54 Muru (S) 08.05 Askarrellaan 08.10 Mimosa ja Lennu (S) 08.24 Galaxi 08.25 Dronettajat (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Erätulilla 09.40 Markus vastaan kansa 10.10 Paluumuuttajat 10.40 Veljesten keittiössä 11.25 Antiikkikaksintaistelu 12.00 Luontoretkellä 12.40 Tanskalainen maajussi 13.10 Sydänmailla (7) 13.55 Naissotilaat 14.20 Naissotilaat 14.55 Tenniksen Davis Cup, NED – FIN 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Naissotilaat 18.25 Naissotilaat 19.00 Kimmo (12) 19.30 Jopet-show (S) 20.00 Simon Reeve järvimaisemissa 21.00 Tenniksen Davis Cup, NED – FIN 23.00 Kakarat (12) 23.40 Kakarat (12) 00.20 Koukussa (16) 01.10 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (7) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Baywatch (12) 12.00 Hääpäiväkirjat 12.30 Ei saa nauraa 13.00 Tietäjät tietää 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Maajussille morsian 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale (12) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Suomen kaunein koti 21.00 Aarrepaja 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Kansan vihollinen (7) 23.35 Masked Singer Suomi 01.05 MasterChef Suomi: Professionals 02.00 Suurmestari Ruotsi 03.15 Harry: The Interview 04.50 Penn & Teller: Naruta meitä (S) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (7) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7) 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7) 07.45 Sonic Boom (7) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Remppa vai muutto 09.00 Koti koiralle 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Jaksa paremmin 11.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Rikkaat ja rahattomat 15.50 Rikkaat ja rahattomat 16.50 Onnenarpa 16.55 Leijonan luola USA 17.55 Poliisikoira Rex (12) 18.55 MasterChef Australia 20.00 Leijonan luola Suomi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.05 Koskinen (16) 23.05 Tulossa: Duudsonit tuli taloon (S) 23.10 Tulossa: Haluatko miljonääriksi? 23.15 Selviytyjät Suomi 00.45 Veikkausliiga – Oletko valmis? 00.50 Erikoisjoukot (12) 01.50 Alaskan jäälentokenttä 02.50 Arman Pohjantähden alla (7) MTV Sub 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Code Lyoko: Evolution (7) 08.05 Oggi ja torakat (7) 08.30 Professori Balthazar (S) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Simpsonit (7) 09.30 Bob’s Burgers (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Moderni perhe (S) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Vintiöt (12) 13.30 Käräytyskamera (12) 14.00 Simpsonit (7) 14.30 Simpsonit (7) 15.00 Selviytyjät 16.00 Masked Singer Suomi 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Ulosottomiehet 19.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: The Mule (12) 23.15 Uskomattomat ympäristörikokset (S) 00.15 Valtateiden sankarit 01.15 Neljän tähden illallinen 01.45 Neljän tähden illallinen 02.15 Masked Singer USA 03.10 Ulosottomiehet 04.10 Täydellinen kesä (S) 04.40 Täydellinen kesä (S) 05.10 Täydellinen kesä (S) Yle Teema & Fem 07.45 YLE FEM 07.45 BUU-klubben 08.15 Koiraperheet käytöskoulussa 08.55 Efter Nio 09.55 Piispat 10.15 Sportliv 10.25 Rahaa, rahaa, rahaa 10.55 Nytorgsmannen – sarjaraiskaaja (12) 11.44 Luontotuokio 12.00 YLE TEEMA 12.00 Lasikatto (S) 13.25 Venetsiasta Niilille 14.00 Historia: Tuntematon Kanada 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Milanon naisten paratiisi (7) 17.25 YLE FEM 17.25 Makuja saamelaisesta keittiöstä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Tyttäremme Emilie 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Bardot (12) 20.50 Ennen elokuvaa: Viskiä viskiä 21.00 Historia: Ruotsin viimeiset kuninkaat 22.00 Kino: Taistelu paholaiskanjonissa (16) 23.40 Uusi Kino: Hyvä käytös (12) Tiistaina syyskuun 12. päivänä 2023 – N:o 70 – 7 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Kandit 10.30 Yle Uutiset Uusimaa 10.35 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.40 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.45 Yle Uutiset Häme 10.50 Yle Uutiset Pirkanmaa 10.55 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.00 Uutisikkuna 12.30 Neiti Scarlet ja Herttua (12) 13.20 Minäkö isä! (S) 14.35 Elävä arkisto: Savoa ja Karjalaa 14.50 Ylen aamun parhaat 15.35 A-studio viittomakielellä 16.05 MOT 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Neiti Scarlet ja Herttua (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Kolmannen valtakunnan orjat (12) 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.45 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Elokuva: Mies, joka rakasti järjestystä (12) 23.50 Oddasat 00.05 Puoli seitsemän 00.35 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutiiskkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.9. 06.52 Martta puhuu (S) 07.22 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.26 Petran poppoo (S) 07.39 Enni ja Roi (S) 07.51 Kettu ja Jänö (S) 08.03 Vegesaurukset (S) 08.08 Ystäväni Marlon (S) 08.23 Galaxi 08.24 Athleticus (S) 08.26 Ollaan kavereita (7) 08.36 Näin meillä (7) 08.50 Jumppahetki 09.00 Erätulilla 09.40 Markus vastaan kansa 10.15 Paluumuuttajat 10.45 Minun maisemani 11.00 Uutisikkuna 12.30 Tanskalaisen maajussin vihjeitä 12.35 Tanskalaisen maajussin vihjeitä 12.40 Tanskalaisen maajussin vihjeitä 12.45 Tanskalaisen maajussin vihjeitä 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 Sydänmailla (7) 14.05 Naissotilaat 14.30 Naissotilaat 15.05 Kimmo (12) 15.30 Jopet-show (S) 16.00 Unelmakoti 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Naissotilaat 18.25 Naissotilaat 19.00 Kimmo (12) 19.30 Jopet-show (S) 20.00 Suuri keramiikkakisa 21.00 21 tapaa pilata avioliitto (7) 22.30 Urheilulukio 23.00 Urheilulukio 23.30 Stacey Dooley yökylässä 00.14 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 07.00 Huomenta Suomi 08.00 Huomenta Suomi 09.00 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale (12) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S) 11.00 Baywatch (12) 12.00 Hääpäiväkirjat 12.30 Tiny House Hunting 13.00 Masked Singer Suomi 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Aarrepaja 16.00 Kauniit ja rohkeat (S) 16.30 Emmerdale (7) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.50 Uutiset 18.25 Liiga 19.20 Seitsemän uutiset ja sää 19.30 Liiga 20.15 Tulosruutu 20.25 Liiga 21.15 Salatut elämät (7) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.30 Doc: The Murder of Alex Rodda: Social Media Murders (7) 00.35 Tanssii Tähtien Kanssa 02.55 Paras vuosi ikinä (12) 03.25 Paras vuosi ikinä (7) 03.55 Penn & Teller: Naruta meitä (7) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Sunny Bunnies (S) 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.35 Smurffit (S) 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.20 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7) 07.45 Sonic Boom (7) 07.55 Angry Birds Toons (S) 08.00 Remppa vai muutto 09.00 Koti koiralle 10.00 Rikkaat ja rahattomat 11.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Remppa vai muutto 14.55 Rikkaat ja rahattomat 15.50 Leijonan luola USA 16.50 Onnenarpa 16.55 Poliisikoira Rex (12) 18.00 Christoffer Strandberg Show 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Duudsonit tuli taloon 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Haluatko miljonääriksi? 22.05 Elokuva: Duudsonit-elokuva (16) 23.45 Tulossa elokuvateattereihin: Michael Monroe -dokumenttielokuva (S) 23.50 Veikkausliiga – Oletko valmis? 23.55 Erikoisjoukot (7) 00.55 Leijonan luola USA 01.55 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7) MTV Sub 06.30 Teletapit (S) 06.55 Muumilaakson tarinoita (S) 07.15 Muumilaakson tarinoita (S) 07.40 Code Lyoko: Evolution (7) 08.05 Trollz (7) 08.30 Professori Balthazar (S) 08.35 Paavo Pesusieni (7) 09.00 Simpsonit (7) 09.30 Bob’s Burgers (7) 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.00 Simpsonit (7) 11.30 Simpsonit (7) 12.00 Moderni perhe (S) 12.30 Salatut elämät (S) 13.00 Vintiöt (7) 13.30 Käräytyskamera (7) 14.00 Simpsonit (7) 14.30 Simpsonit (7) 15.00 Selviytyjät 16.00 Jarkko Tammisen maailma 16.30 Ei saa nauraa 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Ulosottomiehet 19.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12) 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: The Accountant (16) 23.25 Subleffa: Ocean’s Thirteen (7) 01.45 Masked Singer USA 02.40 Suurmestari Ruotsi 03.50 Ulosottomiehet 04.50 Simpsonit (7) 05.20 Simpsonit (S) Yle Teema & Fem 07.50 YLE FEM 07.50 BUU-klubben 08.20 Iloa puutarhasta 08.45 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.05 Kysy lääkäriltä terveydestä 09.50 Tanskan aarteenmetsästäjät 10.20 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 10.30 Mikä on Pohjoisnavan tulevaisuus? 12.30 YLE TEEMA 12.30 In the Court of the Crimson King (S) 14.00 Pohjankävijäin merkintöjä (S) 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano (12) 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Milanon naisten paratiisi (7) 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Syntynyt vuonna 2010 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Bardot (12) 21.00 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä 21.30 Kino: Ei karhuja (7) 23.10 Ennen elokuvaa: Viskiä viskiä 23.20 Rahavirrat (S) Tiistai 12.9. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05-6.34 Aamusoitto 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Sari Valto 11.00 Klasariparatiisi – Eva Tigerstedt 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Nelikymppisen välitilinpäätös: Venäjä vaatii ikuista opiskelua, mutta on todella hyödyllistä 14.50 Kielen päällä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.5515.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35-18.30 Kissankehto – Susanna Vainiola 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Sydänjuurilla – Amanda Kauranne 20.00 Romano mirits 20.15 Kuusi kuvaa sarjakuvapiirtäjä Ville Rannan elämästä 21.00 Radioteatteri esittää: Harjunpää ja kiusantekijät 5/8. Näkymätön todistaja. 21.16 Yksi on hyvää seuraa 21.30 Jakke Holvas ja filosofia: Arendt ? ajattelu heikkenee 21.50 Kuuluttajan vieras: Politiikkaradion toimittaja Antti Pilke 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15-6.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 9.10 Sää. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 18.02 Radio Suomen Musiikki-ilta 18.50 Merisää. 18.55 Radio Suomen Musiikkiilta 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 19.05 Radio Suomen Musiikkiilta 20.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 20.03 Radio Suomen Musiikki-ilta 20.20 Sanojen takana 20.45 Radio Suomen Musiikki-ilta 21.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 23.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 0.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio. 2.00 Yle Uutiset. 2.02-2.59 Entisten nuorten sävellahja. 3.00 Yle Uutiset. 3.02 Entisten nuorten sävellahja. 3.47-4.00 Yöradio. Keskiviikko 13.9. Yle Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää 6.05-6.34 Aamusoitto 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Brysselin kone 11.00-11.50 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Kalle Haatanen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Aristoteleen kantapää 14.55 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Laura Korhosen Jazzklubi: Jazzkantelismi 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Sibelius-festivaalin orkesterivieraana Ruotsin radion sinfoniaorkesteri 21.00 Iltasoitto 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15-6.00 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 9.10 Sää. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 17.13 Radio Suomen Ilta. 17.30 Pyöreä pöytä: Suoraa puhetta johtaa Maria Pettersson 18.00 Yle Uutiset. 18.02 Luontoilta 0203-17600 18.50 Merisää. 18.55 Luontoilta 0203-17600 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 19.05 Luontoilta 0203-17600 20.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 20.03 Metsäradio. 21.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 23.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 0.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio. 2.00 Yle Uutiset. 2.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 2.55 Yöradio. 3.00 Yle Uutiset. 3.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 3.54-4.00 Yöradio. Ke s k i v i i k ko 1 3 . 9. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner MTV3 klo 13.00: Tietäjät tietää. Kuka tietää jalkapallosta? Kausi 1, 2/10. Jännittävässä jaksossa Selma, Heikki ja Sari ovat tulleet kisaamaan hurjasta voittopotista tietäjien pyörään! Apunaan heillä on tänään mm. Aki Linnanahde, Ani sekä Pippa Laukka. Yle TV1 klo 14.35: Elävä arkisto: Savoa ja Karjalaa. Postiautojen kyyditseminä kierrämme Savoa ja Karjalaa, Suomen kaakkoisimpia maakuntia, talvesta kesään. Postiautot kyyditsivät alueilla jopa kymmenkunta miljoonaa matkustajaa vuosittain. Filmi on valmistunut vuonna 1966. T i i s t a i 1 2 . 9. Sudokun ratkaisu (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. co m C od e: C A 3B 2F 1E F6 5 1 3 9 2 7 6 4 8 8 2 7 4 6 3 5 1 9 6 9 4 8 5 1 2 7 3 2 6 1 3 7 5 8 9 4 3 8 5 2 9 4 7 6 1 4 7 9 6 1 8 3 5 2 9 4 2 5 3 6 1 8 7 1 5 8 7 4 2 9 3 6 7 3 6 1 8 9 4 2 5
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina syyskuun 12. päivänä 8 – N:o 70 – 2023 Juho Kiuru Mallusjoki Mallusjoentien varteen alkoi pikkuhiljaa kerääntyä autoja pitkäksi vanaksi, kun kansainvälisen keramiikkasymposiumin Kaoliinifestivaali pääsi käyntiin. Yleisölle avoimessa tapahtumassa esiteltiin seitsemän taiteilijan töitä. Suomen lisäksi taiteilijoita oli Kyprokselta, Skotlannista, Liettuasta, Virosta ja uSA:sta. – Kerta kaikkiaan mahtava näyttely, Lasija keramiikkakeskus Kuuta Mallusjoella pyörittävä tapahtumaisäntä Jari Vesterinen henkäisi. Ennen näyttelyä taiteilijat tutkivat suomalaisia villisavia eli luonnonsavia kolmiviikkoisessa symposiumissaan. – Perinteisesti on ajateltu, että Suomesta saa vain matalanpolton savea. Mutta on myös korkean polton savea. Sitä ei ole käytetty, ja tieto on unohtunut. Nyt tavoitteena on saada kehitettyä sitä taitoa, ja saada savea myyntiinkin, Vesterinen selvittää. hän on kaivanut villisavea käsivoimin sen verran, että sitä riitti tapahtumavieraille kaupattavaksi ja kokeiltavaksi. Kotimaisen kaoliinin käyttö on alkanut Vesterisen mukaan vasta aivan viime vuosina. – Kokeillaan erilaisia reseptejä, lisää tietoa on tullut. Kotimainen kaoliini on toiminut yllättävän hyvin. Vesterinen on huomannut, että lähellä tuotettu on nykyään hitti. Miksi savea tuotaisi laivalasteittain kaukomailta, kun sitä voisi saada läheltä? – Monet ovat kiinnostuneet yhteydestä omaan maaperään. Se, että annetaan villisavelle mahdollisuus, on maailmanlaajuinen ilmiö. Se on taiteilijalle käänteentekevä kokemus, Vesterinen sanoi. Vieraita tuli kaukaa Mirva Kosonen ja Leonardo Bogoncelli tulivat keramiikkakeskukseen Espoosta. Junalla hennaan ja polkupyörillä Mallusjoelle. – Mielenkiintoista, että kotimaisen kaoliinin hyötykäyttö taidekeramiikassa jatkuu. Ja ulkomaalaisten taiteilijoiden näkökulma sen työstämiseen kiinnostaa myös, Kosonen sanoi tapahtuman alkuhetkillä. hänen listallaan oli myös tutustuminen Mallusjoen anagama-uuniin. Puupolttouuneihin hän on aiemmin tutustunut Suomen lisäksi Latviassa ja Virossa. Ilona Häsänen oli matkassa Turunmaan keraamikkojen killan seitsenhenkisen retkueen kanssa. – olen ensimmäistä kertaa täällä. Vihdoinkin pääsin tutustumaan. – haluan kuulla mahdollisimman paljon lisää villisavista ja niiden käytöstä. Kainuun kaoliinin ja uunin lisäksi häsänen odotti muiden keraamikkojen tapaamista sekä ulkomaalaisten taiteilijoiden kuulemista. – osa on tehnyt enemmänkin töitä villisaven kanssa, häsänen tiesi. Suomalainen savi on mysteeri Kyproslainen taiteilija Elysia Athanatos teki villisavesta sekä ison ruukun, että useita pienempiä esineitä. isoa ruukkua hän työsti pari kolme päivää. – Minä pyöritän nopeasti, kun pitäisi pyörittää hitaasti. Ei onnistunut. Siksi tässä on 20 prosenttia kaupallista savea joukossa, Athanatos kertoi. hän painotti, että savea on kuunneltava. Suomalaiset villisavet ovat hänestä kiinnostavia, koska ne ovat mysteeri. – Pitää olla aikaa oppiakseen uuden saven. Nyt sitä ei ollut tarpeeksi, kun aikaa piti varata myös kuivumisiin ja polttoihin. Kun taiteilijat esittelivät kokemuksiaan ja töitään, yleisö kerääntyi ympärille tiiviiksi piiriksi. Keramiikan harrastaja Petri Puromies tiivisti yleisön tunnelman: Mallusjoelta sai hiljaista tietoa, mitä ei voi lukea mistään. Luonnonsavien tutkijat avautuivat yleisölle Mallusjoella STT Lähes puolet vanhuspalveluiden toimintayksiköistä on havainnut asiakkaidensa kaltoinkohtelua, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (ThL) kyselystä. Kotihoidon yksiköiden raportoima kaltoinkohtelija on yleisimmin omainen tai läheinen ja ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä toinen asiakas. henkilöstön tekemää kaltoinkohtelua raportoitiin huomattavasti vähemmän. Kyselyyn vastasivat toukokuussa noin 2 750 toimintayksikön esitai vastuuhenkilöt. Vastaukset kuvaavat ilmiön yleisyyttä yleisellä tasolla, eivät kaltoinkohtelutilanteiden määrää. Vanhusten kaltoinkohtelu yleistä Juho Kiuru Orimattila Kuudesluokkalaiset koululaiset joutuvat vielä hetken odottamaan omia henkilökohtaisia kannettavia tietokoneitaan. orimattilan kaupunki tilasi koneet keväällä. Maahantuojan aikataulun mukaan kannettavien pitäisi saapua syyskuun puolivälissä. Sitten koneita valmistellaan oppilaiden käyttöön muutaman päivän ajan Kuntien tieran toimesta. – Toivottavasti syyskuun loppuun mennessä saataisiin koneet oppilaiden käyttöön, orimattilan sivistysjohtaja Mika Silvennoinen sanoo. Koneita tilattiin 186 eli kaikille orimattilan kuudesluokkalaisille. oppilaat käyttävät laitteita neljä vuotta, peruskoulun päättymiseen asti. – Mahdollisimman hyvä hinta-laatusuhteeltaan. Laite, joka oppilaskäytössä kestää. Paljon haettiin referenssejä. Turussa ovat tilanneet oppilaskäyttöön suuria määriä tätä samaa konetta, Silvennoinen sanoo. orimattila on Silvennoisen mukaan yleisesti ottaen jälkijunassa laitteiden tarjoamisessa oppilaille. – Lahdessa ja hollolassa on paljon enemmän henkilökohtaisia laitteita oppilailla ja vielä nuoremmilla. Tietokoneisiin tulee etähallinta, jotta oppilaat eivät voi asentaa niihin ylimääräisiä ohjelmia. Kutosluokkalaiset saanevat tietokoneensa syyskuun lopussa Pukkilan Yrittäjät ja kunta allekirjoittivat elinvoimalupauksen Pukkilan Yrittäjät ja Pukkilan kunta allekirjoittivat elinvoimalupauksen Yrittäjän päivänä viime viikon tiistaina. Suomen Yrittäjien laatimalla elinvoimalupauksella toimijat sitoutuvat yhdessä edistämään kunnassa yrittäjäystävällistä ilmapiiriä sekä vahvistamaan elinvoimaisuutta. Elinvoimalupauksella sitoudutaan panostamaan muun muassa keskinäiseen aktiiviseen tiedottamiseen, sujuviin kaavoitusja lupaprosesseihin ja yritysmyönteisiin hankintoihin. Päätöksenteossa otetaan huomiotaan päätösten vaikutukset yritysten toimintaedellytyksiin. Pukkila lisäsi listaan omaehtoisesti ylimääräisen kohdan, joka on työvoima-asioissa auttaminen. – Pienellä paikkakunnalla – minne on heikot julkiset yhteydet, on erityisen merkityksellistä niin yrityksen kuin asukkaan kannalta saada tukea ja ohjausta työvoimakysymyksissä, kunnanjohtaja Katarina Helander korostaa. hän näkee, että kunnalla on paljon yhteisesti edistettäviä asioita yrittäjäyhdistysten kanssa. – ilman elinvoimaisia yrityksiä ei ole olemassa elinvoimaista kuntaa. Vaikka elinvoimalupaus on symbolinen eikä sinänsä velvoita osapuolia, ohjaa se vuorovaikutusta ja toimintaa oikeaan suuntaan, koko kunnankin organisaatiossa. – on erityisen hienoa, että Pukkilassa on jo vahva yhteistyö ja vuoropuhelu yrittäjien kanssa. Pienessä kunnassa on se ihana puoli, että ”hihasta nykäisemällä” voi usein edistää ripeästi asioita ja vinkata ajankohtaisia puolin ja toisin. Korjaamoyrittäjä ryhtyi ravintoloitsijaksi Kuivannon kyläbaari on vaihtanut nimeä ja omistajaa. Bar von Hill lopetti toimintansa elokuun lopulla, ja syyskuun alussa samalla paikalla aukesi Kuivannon Murula. Kuivannon Murulaa pyörittää Timo Varpa, joka omistaa myös muutaman kilometrin päässä baarista sijaitsevan autokorjaamo Just Only Garagen. Varpan mukaan ravintololoitsijaksi ryhtyminen tapahtui hieman sattuman kautta. hän osti ravintolakiinteistön alkukesällä, ja pian sen jälkeen Bar von hilliä vuodesta 2019 pyörittänyt Mikko Mäki ilmoitti lopettavansa. – Yritin löytää toiminnalle toista jatkajaa, mutta ketään ei löytynyt. Baari on kylän ainoa kokoontumispaikka, joten halusin pitää sen elossa, Varpa kertoo. Keskiviikosta sunnuntaihin auki oleva Murula pyörii kahden työntekijän voimin, sillä Varpan päivät kuluvat autokorjaamolla. Kuivannolla on ollut baari vuodesta 1982, ja sitä ovat pyörittäneet useat eri omistajat. Aiemmin baari on tunnettu Murulana, ja Varpa halusi ottaa vanhan nimen uudelleen käyttöön perinteitä kunnioittaakseen. Baaritoiminta jatkuu entiseen malliin, mutta pieniä uudistuksiakin on luvassa. ravintolan ruokatarjontaa laajennetaan hiljalleen hampurilaisaterioista pitsoihin, ja listalle on tarkoitus saada ennen pitkää myös vegaanisia vaihtoehtoja sekä kuivantolaista makkaraa. Erilaisia tapahtumia ja esiin ty jiäkin on luvassa myöhemmin. Kuivannon Murulan virallisia avajaisia vietetään Kuivannon Konepäivien yhteydessä 11. marraskuuta. uusia yrityksiä NLV-Service, Pukkila. 3313890-3. Ajoneu vojen huolto ja korjaus. Korhonen Niilo Lauri Verneri. os. hautjärventie 268, 07560 Pukkila. Matikkalan tila, orimattila. 2113448-9. Maatalous ja metsätalous liitännäiselinkeinoineen. Matikkala Juha Tapani. os. Vanha Lahdentie 60 A, 16310 Virenoja. Pukkilan kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Ahola, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kaisa Levälampi, Pukkilan Yrittäjien puheenjohtaja Heidi Nikkanen ja kunnanjohtaja Katarina Helander asettuivat yhteiskuvaan elinvoimalupauksen allekirjoituksen päätteeksi. Allekirjoituksen papereihin kirjoitettiin tilaisuudessa, johon kunta kutsui yrittäjiä juhlistamaan Yrittäjän päivää. KUVA: PUKKilAn KUntA KUVA: idA niVA Kuivannon Murulan tiskin takana häärii baarivastaava Vilma Arraste. Baarin uusi omistaja Timo Varpa pysyttelee taustalla paperitöiden parissa, sillä hän pyörittää myös autokorjaamoa. Tapahtumaisäntä Jari Vesterinen kertoi kokemuksiaan kotimaisista villisavista. Mirva Kososta kiinnosti, kuinka ulkomaalaiset taiteilijat työstävät villisavia. Paula Ruuttusen töitä eri savilaaduista. Kyproslainen taiteilija Elysia Athanatos haluaa oppia tuntemaan eri savilaatuja. oS Salpakierto muistuttaa jälleen syksyn tullen, että omenoiden sekä oikein lajiteltuna myös risuja haravointijätteen vieminen jäteasemalle on maksutonta. omenasatoa riittää tänä vuonna monin paikoin yli oman tarpeen. Salpakierto kannustaa tarjoamaan itselle ylimääräisiksi jääneitä menoita esimerkiksi naapureille, lähialueen kouluille tai metsästysseuroille ja näin vähentämään ruokahävikkiä. omenapuiden alle omenoita ei pidä jättää mätänemään, vaan ne on syytä kerätä mahdollisimman pikaisesti pois houkuttelemasta rottia ja muita jyrsijöitä pihoihin. Mikäli puutarhajätteitä ei pysty omalla kiinteistöllä hyödyntämään, voi kotitalouksien risuja haravointijätteitä sekä ylijäämäomenoita viedä maksutta Salpakierron lajitteluasemille. Vieraslajien kanssa tarkkana Myrskylässä ja Pukkilassa on omat vastaanottopisteet risuja haravointijätteille. Näihin pisteisiin ei saa viedä vieraslajeja, kuten kurtturuusuja ja lupiineja eikä puusta pudonneita hedelmiä, vaan nämä tulee toimittaa lajitteluasemille. omenat lajitellaan omaan kasaansa Lahden Kujalan käsittelykeskuksessa, muilla lajitteluasemilla ne vastaanotetaan haravointijätekasaan. risut ja haravointijätteet tulee lajitella erikseen niiden erilaisen jatkokäsittelyn vuoksi. Jos risuja ja haravointijätettä vie jäteasemalle sekaisin, sekakuormasta otetaan maksu. Muovisäkkeihin pakatut haravointijätteet tulee tyhjentää säkeistä paikan päällä. Vain haittakasvien lisääntymiskykyiset osat, kuten siemenet tulee jättää säkkiin pakattuna lajitteluasemalle. Lupiinin siemenet tai siemeniä sisältävät kasvinosat tulee pakata aina säkkiin ja lajitella sekajätteeseen. Puutarhajätteiden hävittäminen polttamalla tai maahan hautaamalla on jätehuoltomääräysten mukaan kiellettyä kaikissa toimialueen kunnissa. Omenat, risut ja haravointijätteet maksutta lajitteluasemille