ORIMATTILAN SANOMAT TIISTAINA 13. helmikuuta 2024 N:o 12 – 73. vuosikerta ORIMATTILAN, MYRSKYLÄN JA PUKKILAN PAIKALLISLEHTI www.orimattilansanomat.fi OS tänään Riemukas tunnelma valtasi Erkkolukion viime torstaina, kun abit päättivät opiskelu-urakkansa penkkaripäivään. Rekka-ajeluun oli varustauduttu paitsi valtavilla karkkisäkeillä, myös kerrospukeutumisella. Abien lähdettyä oli lukion vanhimpien vuoro päästä loistamaan. Vanhojen tanssit pyörähdeltiin samana iltana Orimattila-Areenalla täyden katsomon edessä. TAKASIVU Karkit lensivät ja helmat hulmusivat Joukko Pukkilan ja Myrskylän yrittäjiä kokoontui viime viikolla kuulemaan tekoälyn hyödyntämisestä yritystoiminnassa. Aiheesta esitelmöimään saapui Oivaltamispalvelut oy:n Pauli Liikala. Pukkilassa järjestetty katsaus tekoälyn maailmaan madalsi useamman yrittäjän kynnystä hyödyntää palvelua. SIVU 5 ORIMATTILAN SANOMAT Ilmoitusmyynti 0500 840 266 Asuminen Ti 5.3. teemana Pukkilassa tutustuttiin tekoälyyn Karkkilaan kaupunkikehitysjohtajan virkaan hakeneen Orimattilan kaupunkikehitysjohtaja Kari Setälän tie nousi pystyyn hakuprosessin loppumetreillä. Karkkilan apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakosken esitys eilen illalla kokoontuneelle kaupunginhallitukselle oli, että se esittää valtuustolle virkaan valittavaksi Marja Rantasta ja varalle Mirka Härköstä. Lopullisen päätöksen valinnasta tekee kaupunginvaltuusto. Setälän tie nousi pystyyn Karkkilassa PETRI SIPILäInEn Orimattila Luhtikylän lapset voisivat käydä ensimmäisen ja toisen luokan Myllylän koulun sijaan Hennan päiväkodissa, selvisi viime viikon koulukeskustelussa. Sivistysjohtaja Mika Silvennoisen mukaan päiväkodissa on tällä hetkellä sen verran tyhjiä tiloja, että koululaisten kahden ensimmäisen vuoden opetus voitaisiin järjestää sielläkin. Vaihtoehdosta on keskusteltu kaupungin sivistystoimessa, mutta esityksiä ei ole tehty. Silvennoinen ei kuitenkaan tyrmännyt tähän vaihtoehtoon turvautumista. Luhtikylän koulu on tarkoitus laittaa kiinni jo tämän kevätlukukauden jälkeen. Kaupungin budjetissa ei ole enää rahoja ensi syyslukukautta varten, mutta valtuuston virallinen päätös koulun lakkauttamisesta puuttuu. Luhtikylän oppilaiden uudeksi opinahjoksi on osoitettu keskustassa sijaitseva Myllylän koulu. Orimattilan sivistystoimi järjesti viime viikolla keskustelutilaisuuden lakkautusuhan alla olevien Luhtikylän, Kuivannon ja Järvikunnan koululaisten vanhemmille. Osanotto oli vaisua. SIVU 3 Luhtikylän ekaja tokaluokkalaiset mahtuisivat Hennan päiväkotiin Lampaan ruho rötkötti Lahdentiellä bussipysäkillä JUHO KIURU Orimattila Siististi teurastettu lampaan ruho herätti ihmetystä keskiviikkona iltapäivällä Lahdentien varressa. Ruho oli paketoimattomana Lintulan kohdalla olevalla bussipysäkillä Orimattilan suuntaan ajavien puolella. Samalla pysäkillä hieman kauempana oli myös toinen tunnistamatta jääneen eläimen osa. Ohikulkijan mukaan lihat olivat pian kadonneet tienposkesta. Lähellä ruhon löytöpaikkaa oleva Vainion teurastamo oy selvitteli lihamysteeriä ja löysikin selityksen. – Kyseessä on tosiaan meiltä lähtöisin oleva karitsan ruho. Sen mukaan, mitä tiedämme, meiltä karitsanruhoja hakeneen lihatukkurin kylmäkuljetusauton sivuovi on syystä tai toisesta auennut kuljettajan kääntyessä Lahdentielle, ja karitsanruho on pudonnut kyydistä, kertoo teurastamon hankintavastaava Tommi Tirkkonen. – Kuljettaja on huomannut putoamisen, käynyt kääntymässä ja palannut noutamaan ruhon, Tirkkonen jatkaa. Vainion teurastamon asiakkaita ovat lihakaupat ja lihatukut. Vainio myy niille karitsat kokonaisina ruhoina, Tirkkonen selvittää. Ruhoja kuljetetaan niiden kuljetukseen tarkoitetuilla autoilla, eikä ruhoja yleensä paketoida. Karitsanruhon normaalipaino on noin 18–20 kiloa. Kuljetuksesta pudonneen lampaan ruhon kohdalla kylmäketju ei katkennut, sillä keskiviikkona oli reipas pakkanen. Irtonumero 2,50 e (sis. alv.) Presidentinvaalit voittanut Alexander Stubb oli toisella kierroksella vastaehdokastaan Pekka Haavistoa suositumpi niin Orimattilassa, Myrskylässä, Pukkilassa kuin Lapinjärvelläkin. Orimattilassa Stubb sai eniten ääniä kaikilla kuudella äänestysalueella. SIVU 4 Alexander Stubb suosituin myös Orimattilan seudulla KIMPPU 4.TARJOUS! HUIPPUHINTAAN! 99 KPL Tavallista parempi ruokakauppa Käkeläntie 3, Orimattila, puh. 03-883 2100 ark. 7–21, la–su 8–20, www.k-supermarket.fi Kalatiskimme on sertifioitu Europicnic KALAMESTARILTA! 1 29 5 99 SYDÄNDONITSI 2.KIIVI KG HINNAT VOIMASSA TI–KE 13.2.–14.2., ELLEI TOISIN MAINITA. K-Nouto -palvelu Plussa-kortilla 2,90! Ilman Plussa-korttia 6,90. 6 90 YSTÄVÄNPÄIVÄN KUKKAKIMPPUJA OMASTA SAVU-UUNISTA! Myös maustetut! Viljety, Norja Rajoitus 2 kalaa/talous SUOMI 9 99 NIPPU TULPPAANI 25 KPL Värimix SUOMI YLLÄTÄ YSTÄVÄ! YSTÄVÄNPÄIVÄÄN! 52 g OMAN KEITTIÖN Sis. lämpimän ruuan ja vihreän salaatin. Alkaen RUOKAANNOS 6 95 KPL SAVUSTETUT NORJANLOHIFILEET KG C-LEIKATTU Viljety, Norja KIRJOLOHIFILE GRILLATTU BROILERI 14 95 Tuore Kokonainen Savustettu Hernerokan sekaan! KASSLER 500 g Kreikka (2,58€/kg) Raakapaino n. 1,3 kg OMASTA SAVU-UUNISTA! Dr. Oetker KPL KESTOLEIVINARKKI HUIPPUINTAAN! Ystävänpäivään Laskiaiseen & Saarioinen 345 ml jogurtti-tilli KASTIKE 1 00 PLO 24 95 Tropic PRK APPELSIINIMEHU 1 99 1 l KG 14 95 SUOMI SUOMI KALARUOAN KAVERIKSI! KPL KPL 50-vuotta ensimmäisestä JUHLAT JATKUU Iso live-huutokauppa Mikolla 14.02.2024 klo 17.00 (näyttö klo 16–17.00) Harkkotie 3, 15560 Lahti Tiedustelut mikko.liettila@arcticpolo.fi tai 041 455 6250 Yhteistyössä mestarimeklari Jyrki Paranko. Myydään uusia eri kokoisia ilmalämpöpumppuja: Mitsubishi ja Alpic Air. Erilaisia kodinkoneita: mm. keraamiliesiä, liesitasoja, uuneja, astianpesukoneita, pakastimia, jääkaappeja, jääkaappiyhdistelmiä, Side by Side -kaappeja, mikroja ym. Ravintolatekniikkaa: Porkka iso pakastin, Festivo laitoskylmiöitä, jäähdytyskaappeja, pikajäähdytyskaappi 5 GN koko, uutta pintaviallista vetaria. Metos liesi, Metos paistinpannu/parilla, Metos Karhu 10/20, keittiön pientarvikkeita ym. Kaupan kalusteita: mm. uusia viisitasoja, avonaisia sekä lasiovella, eri kokoja. Baarikalusteita: Viinikaappeja, Tefcoldin Backbar -kaappeja, pullokaappeja, napsipakastimia, erilaisia lasivitriinejä. Torikauppiaan ladattava unelmapakastin, voit päättää käytätkö + tuotteita tai – tuotteita. Lataat akun yöllä, teet kauppaa päivällä. Hotelliin: minibaarikaappeja eri malleja, myös lasiovella. Paljon muuta tässä luettelematonta tavaraa. Katso tarkemmin www.huutokaupat.com / perinteiset huutokaupat Odotan sinua huutokauppaani Mikko Samuli Alanko ja Olivia Haakana pyörivät vauhdilla. KUVA: JUHO KIURU LUKIJAN KUVA SIVU 3 Orimattila saa pakkolunastaa Valkosen maat ORIMATTILAN SANOMAT
ORIMATTILAN SANOMAT Tänään: Laskiaistiistai; SULO, SULHO Keskiviikkona: Ystävänpäivä; VOITTO, TINO, VALENTIN Tiistaina helmikuun 13. päivänä 2 – N:o 12 – 2024 40 vuotta sitten Päivyri Päivän miete Tänään tästä Gra ikka: Bulls Säätiedot: Tiistai 13/2 Keskiviikko -8 Torstai -7 Perjantai -6 Lauantai -3 Orimattila Artjärvi Myrskylä Porlammi Pukkila -9 -9 -9 -9 -8 6,5 m/s Orimattilan päättäjät saivat eilisessä valtuustoseminaarissa perusteellisen katsauksen viime kuukausien aikana rakennettuun kaupungin talouden tasapainottamispakettiin. Päätöksentekoon seuraavaksi matkaava paketti tuo kaupunginhallituksen ja valtuuston pöydälle kovia säästöesityksiä ja suuria muutossuunnitelmia niin palveluverkkoon kuin koko organisaatiorakenteeseen. Tasapainottamispaketista päättävän valtuuston seuraavasta kokouksesta voikin ennakoida mielenkiintoista ja keskustelua herättävää. Kokouksen myötä selviää, ovatko valtuutetut valmiita nielemään mittavan säästöpaketin – jota itsekin ovat olleet rakentamassa – sellaisenaan vai halutaanko sitä vielä muuttaa ja kuinka laajasti. Päätökset, mitä ne sitten ovatkaan, tulevat värittämään Orimattilan tulevaisuutta ja heijastumaan monin tavoin kaupunkilaisten elämään. Jo itsessään vaikeiden päätösten äärellä päättäjiä haastavat tässä ajassa korostuneet kaupungin vetovoima ja houkuttelevuus. Vetovoimatekijöihin lukeutuvat muun muassa palvelut ja niiden taso. Päättäjät joutuvatkin puntaroimaan, miten tehdä talouden kannalta vastuullisia päätöksiä säilyttäen samalla kaupungin houkuttelevuus. On kyettävä katsomaan myös nykyhetken yli sekä osattava punnita huolellisesti lyhyellä aikavälillä järkeviltä tuntuvien toimien pidempiaikaisiakin vaikutuksia. Orimattilan tarvitsemien säästöjen mittaluokka on niin suuri, ettei palvelutasoa heikentäviltä päätöksiltä missään tapauksessa tulla välttymään. Jokainen ymmärtää, että talouden syöksykierteeseen on puututtava ennen kuin se vie mennessään, eikä säästötoimia voi jättää tekemättä. Haastavampi ja kitkaisempi asia onkin se, minkälaisilla säästötoimilla vakaampaan talouteen matkataan: mitä säästöt ovat ja mihin ne kohdennetaan. Arvatenkin palveluverkkoratkaisut, kuten kyläkoulujen kohtalot sekä monet muutkin säästökeinoiksi nostetut asiat tulevat puhuttamaan ja jakamaan laajasti mielipiteitä sekä päättäjien että kaupunkilaisten keskuudessa. Koulujen lakkauttamisista puhuttaessa lähes poikkeuksetta nousee esiin tuttu väite: ”Kun kylältä lakkaa koulu, kyläläiset muuttavat pois”. Se voi olla osittain totta. Myöskään muiden palvelujen heikkeneminen ja samalla ehkä vielä nouseva tuloveroprosentti – mitä Orimattilankin tulevaisuuteen on ounasteltu – eivät ole varsinaisia houkutustekijöitä kaupungille. Jollei houkuttelevuuteen säästöjen rinnalla satsata, tullaan äkkiä negatiiviseen kierteeseen, jossa asukkaat ja yritykset vähenevät, verotulot laskevat ja edessä on yhä synkempiä talousnäkymiä. Siksi säästöpaketin ja siitä päättämisen äärellä on välttämätöntä huomioida myös kaupungin houkuttelevuuden sekä vetoja pitovoiman näkökulmat. Kun toisessa vaakakupissa palvelutaso laskee, toisessa vaakakupissa olevaan houkuttelevuuteen pitää tavalla tai toisella uhrata panoksia jopa aiempaa vahvemmin. Jos se unohtuu, voivat hyvätkin säästökeinot vesittyä. ANNA HAKAMA Lukijan postia ORIMATTILAN SANOMAT TOIMITUS Avoinna ma–pe klo 8–16.30 toimitus@orimattilansanomat.fi yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tulkai.mukaa@orimattilansanomat.fi Päätoimittaja: Anna Hakama p. 044 7043 717 anna.hakama@orimattilansanomat.fi Toimitussihteeri Petri Sipiläinen p. 044 7043 713 petri.sipilainen@orimattilansanomat.fi Toimittajat: Ida Niva p. 044 7043 711 ida.niva@orimattilansanomat.fi Juho Kiuru p. 044 7043 714 juho.kiuru@orimattilansanomat.fi KONTTORI Avoinna ma–pe klo 8–16 Toimistopäällikkö Marja Hakama p. 044 7043 720 marja.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoituslaskutus Lauri Hakama p. 040 832 3028 lauri.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmoitusmyynti Petri Hotti p. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi Lehtitilaukset p. 03 876 678 tilaukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitusvalmistus Tarja Hietavirta p. 044 7043 718 ilmoitukset@orimattilansanomat.fi TILAUSHINNAT (sis. alv. 10 %) Kestotilaus 12 kk 199 e (2 erässä á 103 e , 3 erässä á 70 e , 4 erässä á 54 e ). Paperilehden digilisä 1 e /kk. Digikesto 12 kk 139 e . Digitilaus 6 kk 75 e , 3 kk 37 e . Kestotilaus jatkuu ilman eri uu dis tus ta, ellei tilausta peruta tai muu teta. Kestotilaus laskutetaan kun kin laskutusjakson alussa voi mas sa olevan tilaushinnaston mu kai sesti. Määräaikainen tilaus 12 kk 210 e , 9 kk 174 e 6 kk 123 e , 3 kk 69 e Tarjous 3 kk 55 e , 6 kk 105 e . Ulkomaille tilattaessa kaksinkertai nen maksu. – Lehti ei suorita tilaa jalle hyvitystä lakon tai muun ylivoi maisen esteen takia julkaisematta jääneistä numeroista. JAKELUHÄIRIÖT Orimattila ark. 6.30–16, la–su 6.30–12, puh. 0100 4070. Päiväkannon valitukset ma–pe 8–16 puh. 0100 5445. VEROTTOMAT ILMOITUSHINNAT Etusivulla 2,35 Tekstin edellä, tekstissä 2,10 Kuolinilmoitukset 2,10 Tekstin jälkeen 2,00 Takasivulla 2,20 Hintoihin lisätään 24 % arvonlisä vero. Laista, asetuksista tai viranomais ten toimenpiteistä aiheutuvat kus tannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaan tulohetkestä lukien. Korotukset koskevat myös jo teh tyjä tilauksia/ilmoitusvarauksia. Ilmoitukset on jätettävä kontto riimme viimeistään ilmestymispäi vää edeltävänä arkipäivänä klo 10 mennessä. Vedosilmoitukset kak si täyttä työpäivää ennen julkaisu päivää. VASTUU ILMOITUSVIRHEISTÄ Lehti ei vastaa ilmoittajille mahdol lisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotan nollisista tai vastaavista syistä jul kaista määrättynä päivänä. Lehden vastuu ilmoituksen julkai semisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Virheestä, joka johtuu esim. epä selvästä käsikirjoituksesta tai pu helinvälityksessä sattuneesta vää rinkäsityksestä lehti ei vastaa. Huomautukset on tehtävä 8 päi vän kuluessa ilmoituksen julkaise misesta tai ilmoituksen tarkoitetus ta julkaisupäivästä lukien. Myrskylän, Orimattilan ja Pukkilan puolueeton uutis ja ilmoituslehti. Postiosoite: PL 5, 16301 Orimattila Katuosoite: Erkontie 17 www.orimattilansanomat.fi puh. 03-876 678 JULKAISIJA: Pitäjäsanomat Oy Toimitusjohtaja Kullervo Hakama p. 044 7043 710 kullervo.hakama@orimattilansanomat.fi Ilmestyy: tiistaisin ja torstaisin Uutismedian liiton jäsen ISSN 12366609 PAINOPAIKKA Sanoma Manu Oy, Tampere Orimattilan päättäjillä on edessään haastava tasapainoilu säästöjen ja kaupungin houkuttelevana pitämisen välillä. Säästöpäätöksissä ei saa unohtaa kaupungin houkuttelevuuden merkitystä Hyvät ystävät ovat kuin lyhtyjä tiellä – he eivät lyhennä matkaa, mutta tekevät sen turvallisemmaksi kulkea. VärSSYJä Myllylän koululla 7. helmikuuta pidetyssä koulujen ”lakkautustilaisuudessa” kaupunginjohtaja Kalle Larsson maalasi synkkiä kuvia kaupungin talouden alijäämästä. Kuitenkin seuraavana päivänä lehdessä oli uutinen satojen tuhansien ylijäämästä. Mikä on totuus? Yritetäänkö puheilla painostaa päättäjät koulujen lakkautuksen puolelle? Muutkin virkamiesten palopuheet oli melkoisen tarkoitushakuisesti laadittuja. Kaupungilla on myös viritteillä kampanja asukkaiden värväämiseksi. Se on pelkkää rahan haaskausta, koska koulujen lakkautus näivettää kylät, eikä niihin kukaan halua muuttaa, minkä seurauksena kiinteistöjen arvot putoavat (kampanjarahat voi siirtää koulujen käyttöön). Kohtuuttomat koulumatkat ja tilojen puute omalla kylällä vievät myös lasten harrastuksilta mahdollisuuden. Kun kysyin virkamiehiltä, kuka on halukas nousemaan linja-autoon puolitoista tuntia ennen töiden alkua, ei yhtään kättä noussut. Miksi lasten tarvitsee siihen suostua? rAUNO LANKINEN Mikä on oikea totuus? Jatkan Eppu G:n (OS 8.2.) puheeksi ottamaa Tullinmäen tontin rakennushanketta. Toivon, että Tullinmäen tontin käytöstä keskusteltaisiin laajemmin ja kaupunkilaisten mielipiteillä olisi vaikutusta. Muutin Orimattilaan pääkaupunkiseudulta joitakin vuosia sitten, ahdistuin liian täyteen rakennettuun asuinalueeseen. Kaipasin tilaa ja omaa pihaa, molemmat löytyivät täältä. Orimattila on houkutteleva kohde muuttoa harkitseville, sijainti lähellä Helsinkiä mahdollistaa tarvittaessa työssäkäynnin pääkaupunkiseudulla. En usko, että mahdolliset muuttajat etsivät ahdasta keskustan kerrostaloasuntoa uutta asuinpaikkaa pohtiessaan. Orimattilassa oli pieni puisto. Se pieneni, kun Würthin talo rakennettiin puistoon kiinni. Nyt kaupungilla olisi mahdollisuus tehdä Tullinmäestä upea keskuspuisto. Sinne voitaisiin istuttaa alppiruusuja tai kirsikkapuita, molemmat kukkivat näyttävästi tuoden iloa kaupunkilaisille. Puistoon sopisi myös patsas, teoksen voisi tilata paikalliselta kuvanveistäjä Virpi Kannolta. Lahdessa on Lanunpuisto. Kunnostettu Kehräämö ja Tullimäen puisto yhdessä Soile YliMäyryn Taidelinnan kanssa muodostaisivat eheän ja ylevöittävän kokonaisuuden. Puisto toimisi myös virkistysalueena keskustassa kerrostaloissa asuville. Nyt on hyvä pohtia miltä Orimattilan keskus näyttää 20 vuoden kuluttua. Onko se täyteen ahdettu kivierämaa vai viihtyisä, vehreä asuinympäristö. T.H. Tullinmäen tontti virkistyskäyttöön Presidentinvaalien alla on käyty keskustelua etenkin turvallisuuden ja ulkopolitiikan osalta. Tähän liittyen pisti silmään Juho Ovaskan kirjasta ”Käänne, Suomen irtiotto Kremlistä Eurooppaan” pääministeri Paasikiven itsenäisyyspäivän puheesta 6.12.1944 löytyvä toteamus. Siinä hän totesi muun muassa: ”Kansamme perusetujen mukaista vakaumukseni mukaan on, että tulevaisuudessa Suomen ulkopolitiikkaa johdetaan, ettei se tule kulkemaan Neuvostoliittoa vastaa. rauha ja sopu sekä luottamuksellinen naapuruussuhde suuren Neuvostoliiton kanssa on meidän valtiollisen toimintamme ensimmäinen ohje.” Emmehän unohda, että joudumme etsimään rauhanomaista yhteisymmärrystä ja -eloa Suomen ja Venäjän välille ilman, että kansa olisi ulkopolitiikassa ratkaisijan paikalla. JOrMA HEIKKILä Ettei totuus unohdu 14. helmikuuta 1984 Pitäjäsanomissa seurattiin orimattilalaisen ampumahiihtäjä Arto Jääskeläisen suoritusta Sarajevon olympialadulla. Antti-isä ei suuremmin poikansa vuoksi kotikatsomossa hermoillut. Isä istui varsin tyynenä nojatuolissaan. Käsi nyppi leukaa, mutta muita tunteenpurkauksia isä ei itsestään ulospäin näyttänyt. – Ei tunnu olevan kuvamiehet ajan tasalla, jos ei oo ilmojen haltijatkaan. – Vaikeuksia tuntuu olevan kovillakin nimillä ampumapaikoilla, Antti mainitsi, kun Itä-Saksankin suuret nimet paukuttelivat pummeja. Ei kertonut kuva, miten Artolta meni kolmas ampumapaikka eikä neljännestäkään tullut selvyyttä. Selostajat yrittivät parhaansa mukaan antaa tietoa, mutta sitäkin sotki kuvaruudun välittämät sakkotiedot esim. voittajan Länsi-Saksan Peter Angererin kohdalta. Hänenhän ilmoitettiin kahmineen viimeiseltä paikalta peräti viisi pummia, mutta tieto olisi ilmeisesti pitänyt tulkita siten, että hän olikin osunut viidesti. ooo 16. helmikuuta 1984 Pitäjäsanomissa oli raporttia vauhdikkaasta luutapallopelistä. Hietanan marttojen ja Ahojen naisten välinen luutapallopeli oli riemastuttavaa katseltavaa. Varusteissa löytyi aina huopatossuista polvisuojuksiin ja kypäriin. Mailoina olivat risuluudat ja pallona tennispallo. Ahjon naiset vei johtoon Anu Puukilaisen sohaisu, tilanteen tasoitti Hietanan Terttu Pasila. Anu Puukilainen oli asialla voittomaalin teossakin. Peli päättyi Ahjon naisten voittoon kaksi–yksi. Luutapallopelissä pelattiin kaksi viidentoista minuutin erää. Useammin kuin kerran oli pallo sananmukaisesti hukassa ja pelaajat pyllyllään. Yleisöllä riitti hauskaa, kun huopatossut eivät pysähtyneetkään liukkaalla jäällä ja käännöksetkin tuottivat vaikeuksia... ooo 18. helmikuuta 1984 Pitäjäsanomissa esiteltiin Orimattilan lukion vanhojen päivän eleganssia. Usealla oli puku, joka oli tehty isovanhempien isovanhempien aikuisten asujen mallin mukaan. A-luokkalaisella Marika Kaarnalla oli yllään vuosisadan vaihteen tiukkauumainen villapuku sekä jalassaan nyörikengät, joissa hänen äitinsäkin oli aikanaan sipsutellut ”vanhojen” päivänään. B-luokkalaisella Maisa Vahasella oli rokokoopuku ja sen tyyliin sopiva siro päähine; Maisan asu kertoi 1850-luvun muodista. Eveliina Sainio pyörähteli 1920-luvun lyhyessä silkkipuvussa ja 50-luvun teräväkärkisissä sekä -korkoisissa kengissä. C-luokkalainen Arto Peterzens käyskenteli frakissa, silinterihattu päässään ja kävelykeppi kainalossaan – tällaisessahan juhla-asussa herrasmies käyskenteli kello 6:n jälkeen ipp. silloin joskus entisaikaankin. IdA NIVA Kotikatsomossa otettiin rennosti ORIMATTILAN SANOMIEN RAKENNUSNUMERO Ilmestyy tiistaina 5.3. Myynti ja markkinointi: Petri Hotti puh. 0500 840 266 ilmoitusmyynti@orimattilansanomat.fi ILMOITUSAINEISTOT: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi Ilmoitukset teemasivuille ti 20.2. klo 10 mennessä. Lehti jaossa RAKSAMESSUILLA! KUVA: Petri SiPiläinen Sinikka oli isosisko. Meillä oli samanlaiset nukenvaunut. Yhdessä mentiin ja leikittiin myös kampaajaa ja Sinikka leikkasi minun toisen lettini poikki. Pienen tytön letti ei ollut kovin paksu. Sen koommin minulla ei ole ollut pitkiä hiuksia. Meillä Artjärven kyläkauppiaan lapsilla oli kauppa alakerrassa ja isä antoi joululahjaksi aina pienen suklaalevyn ja se oli merkki siitä, että saa hakea kaupasta jotain. No Sinikka ei lähtenyt lainkaan kauppaan, vaan vastasi: ”Myöhemmin sitten”. Se myöhempi oli seuraava arkipäivä ja Sinikka astui linja-autoon ja kävi Lahdesta ehkäpä Pikku Neiti -kaupasta ostamassa tiilenpunaisen jakun. Ei näet ollut määritelty, mistä kaupasta. Sinä päivänä Sinikka sai lisänimen ”noheva”, minun älykäs isosiskoni. Polkupyöräretkelle lähdettiin teltan kanssa. Kouvolassa me oltiin ensimmäinen yö ja Punkaharjulla minulle tuli kova koti-ikävä ja mahaan koski. Ei muuta, kun isosisko Sinikka järjesti meidät junaan ja Uudenkylän aseman jälkeen poljettiin pyörillä kotiin. Tansseihin pääsin ennen rippikoulua isosiskon kanssa, kun olin esiliinana, niin kuin vanhemmat asian ilmaisivat. Sinikka pääsi toivomaansa opiskeluun Heinolan Seminaariin ja niihin aikoihin minulla oli työharjoittelu Heinolan liikkeessä. Molemmat asuimme kauppias Murron hotellissa eri huoneissa. Aamulla menin aina siskon luo ja hän oli lämmittänyt vettä uppokuumentimella. Juotiin pikakahvia ja pursotettiin voileipäkek sien päälle jostain tuubista levitettä. Ne olivat ihania aamuja. Samalla tavalla Sinikka huolehti myöhemmin isommasta määrästä sukua Sinkkojen mökillä ja mummolassa. Sinikka loihti lähes tyhjästä herkulliset ja kauniisti katetut tarjottavat. Kun Sinikka ilmestyi terassille, niin se oli varma merkki, kohta kuullaan ”syömään”. Sinikka aloitti kasvisruokailun ja ilmoitti, unta ei tarvitse enää niin paljon, joten minäkin innostuin. Se oli yli 40 vuotta sitten. Meillä oli nyt sama lautasmalli. Sinikka vei 4-vuotiaan sisarenpoikansa Antin Savonlinnaan kuulemaan ja katsomaan Taikahuilua. Pari vuotta myöhemmin Antti kuuli radiosta musiikkia ja ilmoitti: ”äiti, tämä on siitä Taikahuilusta”. Mikkeli oli Sinikalle rakas ja just oikeankokoinen kaupunki – tuntee kaikki vastaantulevat. Sinikka oli harras seurakuntalainen ja usein oli messussa lukemassa päivän tekstejä Mikkelin tuomiokirkossa. Seurakunnan vapaaehtoistyö oli Sinikalle myös rakas harrastus ja näin Sinikka viitoitti minulle tien. Artjärven Kappeliseurakunta tar joaa minulle monenlaisia tehtäviä, tekstin lukua, kahvin keittoa. 10.1.2024 aloitin ja suljin seurakunnan työt puoli yksi yöllä. Tähän mennessä olin aina iltarukouksen yhteydessä rukoillut siskolleni Sinikalle kivutonta lähtöä. Nyt tajusin, että on rukoiltava oikeilla sanoilla: ”rakas Taivaan Isä, lopeta Sinikan sydämen lyönnit. Ota Sinikka luoksesi”. rakas isosiskoni Sinikka on päässyt soittamaan taikahuilua taivaan orkesteriin. Kiitos Seppo, rakkaan siskoni Sinikan kanssa elämästä ja hänen hyvästä hoidosta. Artjärvellä 10.2.2024, EIJA KOSKELAINEN Koskelaisen siskokset Sinikka (oik.) ja Eija vappuna 1951 kaupan pihalla Artjärvellä. Kaija Sinikka Sinkko (os. Koskelainen) 1946–2024 KUVA: eijA KoSKelAiSen AmbUmi Lämmin kiitos Orimattilan ambulanssiyksikölle perjantaita vasten yöllä saamastani hyvästä avusta ja huolenpidostanne! TAPIO KIVINIEMI Kiitos Tulevaisuudessa tietoa liikennevalojen tilanteesta ja tieliikenteen poikkeavista olosuhteista voi saada suoraan autoon älykkäiden liikennejärjestelmien avulla, tiedottaa Fintrafficin tieliikenteenohjaus. Fintraffic testasi liikennevalojen ja ajoneuvojen välistä tiedonLiikennevalojen tilanteesta pian ennakkotietoja autoihin o Metsähallitukselta hankittiin viime vuonna yhteensä yli 185 000 metsästysja kalastuslupaa valtion alueille, Metsähallitus kertoo. Määrä ylitti toissa vuoden luvat 6 000:lla ja korona vuosia edeltäneen tason jopa 20 000 kappaleella. Metsähallituksen mukaan poikkeusvuodet 2020– 2021 näyttävät nostaneen valtion alueiden eränkäynnin suosiota pysyvästi. Lähetä kirjoituksesi osoitteella Orimattilan Sanomat, PL 5, 16301 Orimattila tai sähköpostitse osoitteella yleisonosasto@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi vaihtoa Suomessa EU-standardeilla ensimmäistä kertaa onnistuneesti. Suomen liikennevalojen tekniset järjestelmät mahdollistavat uuden teknologian käyttöönoton, ja pilottihankkeesta saadut kokemukset ovat olleet positiivisia. Pilotti toteutettiin yhdessä Tampereen kaupungin kanssa. Testissä kerättyä dataa hyödynnetään joukkoliikenteen sujuvoittamiseksi ja tulevaisuuden automaattiliikenteen tarpeisiin. Fintrafficin ja kaupunkien tavoitteena on tuottaa tietoa liikennevaloista suoraan ajoneuvoihin jo vuonna 2027.
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina helmikuun 13. päivänä 2024 – N:o 12 – 3 Petri SiPiläinen Orimattila Orimattilan kaupungin palveluksesta potkitaan pois työntekijöitä enintään 15 henkilötyövuoden verran viime viikolla päättyneiden yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena. irtisanomiset kohdentuvat konsernihallinnon, sivistyksen, hyvinvoinnin ja kaupunkikehityksen toimialoille, ja ne ajoittuvat tälle ja kahdelle seuraavalle vuodelle. irtisanomisia koskevat yksityiskohdat tarkentuvat talouden tasapainotusohjelman hyväksymisen jälkeen. Kaupunki asetti tavoitteeksi neuvotteluihin, että henkilöstövähennyksiä saadaan aikaiseksi noin 40 henkilötyövuoden edestä. Kaupunginjohtaja Kalle Larssonin mukaan tähän tavoitteeseen myös päästiin. Pääosa henkilöstövähennyksistä toteutetaan ”pehmeillä keinoilla” eli että esimerkiksi määräaikaisia työsopimuksia ei enää uusita ja että pois lähtevien työntekijöiden tilalle ei palkata uusia työntekijöitä. Henkilöstön lomautuksiin Orimattila ei aio tällä kertaa turvautua lainkaan. Sen sijaan työntekijöiden tehtäviä järjestellään uudelleen, kun organisaatiorakenne uudistetaan osana talouden tasapainotustyötä. liipaisimella on ollut muun hyvinvointitoimiala, jonka tehtäviä ollaan siirtämässä muille toimialoille. Orimattilan palveluksessa oli marraskuussa yhteensä 609 henkilöä, joista 159 oli määräaikaisessa työsuhteessa. Kaupunki aloitti koko henkilöstöä sekä myös kaupungin tytäryhtiöitä koskevat yhteistoimintaneuvottelut viime vuoden lopulla. neuvottelut päättyivät viime viikolla. Kaupungin tiedotteen mukaan työntekijäjärjestöt hyväksyivät neuvottelutuloksen, mutta esittivät ehtoja, jotka tulee huomioida talouden tasapainotuspaketin päätöksiä toimeenpantaessa. Orimattila irtisanoo enintään 15 työntekijää Yt-neuvottelut saatiin maaliin Petri SiPiläinen Orimattila lakkautusuhan alla olevien kyläkoulujen oppilaiden vanhemmille järjestetty keskustelutilaisuus sai vaisun vastaanoton viime viikolla. Myllylän koululle saapui keskiviikkoiltana vain parikymmentä luhtikylän, Kuivannon ja Järvikunnan koululaisten vanhempaa. Kouluissa on yhteensä 137 oppilasta. Keskustelu sujui sivistyneesti ja suuremmitta tunnekuohuitta. Pisteliäitä kommentteja toki kuultiin. Koulujen sulkemista ajavat sivistystoimen virkamiehet latasivat vanhempien eteen vakuuttavan faktapaketin: Kymmenen vuoden sisällä syntyneiden ikäluokkien koko on Orimattilassa pienentynyt 180:stä 107:ään. ennusteiden mukaan kaupungissa on vuosikymmenen loppuun mennessä noin 17 luokallista vähemmän 1.–6.luokkalaisia kuin nyt, kun mittariksi otetaan 19 oppilaan keskiluokkakoko. luhtikylän koulun oppilasmäärä putoaa vuoteen 2029 mennessä 37:stä 27:ään, Kuivannon 39:stä 28:aan ja Järvikunnan 62:sta 26:een. lähtötasona laskelmassa on koulujen ensi syksyn oletettu oppilasmäärä. Kuivanto ja Luhtikylä kalleimmat koulut Sivistysjohtaja Mika Silvennoisen esittelemässä tietoiskussa oli myös laskettu koulujen oppilaskohtaiset käyttökustannukset vuodessa. tällä hetkellä Orimattilan kalleimmat oppilaat ovat Kuivannolla. Oppilaskohtainen kuluerä on siellä lähes 14 700 euroa vuodessa. luhtikylä tulee toisena: kulut liki 13 400 euroa per oppilas. Järvikunnassa oppilaskohtainen kustannus on miltei 10 800 euroa. Artjärven Vuorenmäen koulu ei ollut keskustelutilaisuudessa aiheena, mutta senkin sulkemista Järvikunnan koulun jälkeen vuonna 2027 on jo väläytelty. Sen oppilaskohtaiset kulut ovat 12 400 euroa. Yhteiskoulun kulut ovat himpun verran yli 10 000 euroa per oppilas, muiden Orimattilan koulujen summat jäävät alle kymppitonnin oppilasta kohden. Orimattilan edullisin koulu on Virenoja, jonka oppilaskohtaiset kulut ovat alle 8 000 euroa. Isot säästöt opettajien palkoista luhtikylän koulun ovet aiotaan panna säppiin tämän kevään jälkeen, Kuivannon syksyllä 2025 ja Järvikunnan syksyllä 2026. Kaupunginvaltuusto ei ole vielä kuitenkaan tehnyt lopullisia lakkautuspäätöksiä. luhtikylän koulun oppilaat aiotaan siirtää Myllylään, Kuivannon Virenojalle ja Järvikunnan tönnöön. Oppilassiirtojen jälkeen Myllylässä olisi noin 280, tönnössä reilut 150 ja Virenojalla reilut 130 oppilasta. Kouluihin ei tarvitse perustaa uusia luokkia eikä palkata uusia opettajia kyläkouluista tulevia oppilaita varten, sillä kylien koululaiset mahtuvat nykyisiin opetusryhmiin. Sivistysjohtaja Silvennoisen mukaan kouluihin muodostuisi siirtojen jälkeen kuitenkin yhteensä 2–4 ylisuurta, noin 28 oppilaan luokkaa. Koulujen lakkautuksella haetaankin merkittäviä säästöjä kaupungin henkilöstökuluihin. Kolmessa kyläkoulussa on tällä hetkellä yhteensä vajaat parikymmentä työntekijää. Heistä kymmenkunta on opettajia. Yhden luokanopettajan tehtävästä koituu kaupungille noin 60 000 euron menoerä vuosittain, joten pelkästään kolmen koulun opettajan virkojen lakkauttamisen kautta kaupunki säästäisi reilusti yli puoli miljoonaa euroa vuodessa. Kun muut koulujen kulut lasketaan mukaan, kolmen kyläkoulun lakkautuksella arvioitaan saavutettavan vuositasolla yli 1,3 miljoonan euron säästöt. Oppilaat tasaarvoiseen asemaan Säästyvien eurojen lisäksi koulujen lakkautusta perustellaan myös laatuseikoilla. Kaupungin opetuspäällikkö Jarno Ovaska muistutti keskustelutilaisuudessa, että kaikilla orimattilalaislapsilla on oikeus tasavertaisiin oppimisympäristöihin ja tasapuoliseen opetukseen. erityisesti oppimisen tukemisessa ja oppilashuollon palveluiden saatavuudessa on tällä hetkellä iso kuilu keskustan isojen opinahjojen ja kyläkoulujen välillä. Myös kyläkoulujen terveellisyydessä ja turvallisuudessa on Ovaskan mukaan puutteita. Kaikkia paikalle saapuneita kylien asukaita opetuspäällikön puheet eivät vakuuttaneet. – Paljonko opetuksen laatu paranee, jos oppilaat pannaan istumaan päivittäin kolme tuntia bussissa, letkautti kuivantolainen Rauno Lankinen pisteliäästi. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettunakin tunnettu kuivantolainen Juho Kananen epäili, että oppilaiden keskittäminen isoihin kouluihin vain lisää erityistukitoimien tarvetta. Jokivarren koulun rehtori Antti Ketonen kiisti Kanasen näkemyksen. Koulubussien kulussa isoja ongelmia Oppilaiden koulupäivien pitenemisen lisäksi vanhempia huolettivat epävarmat bussikyydit. Ongelmia on tuntunut olevan tänä talvena vähän joka puolella kaupunkia: bussit ovat myöhässä, juuttuneet jäisiin mäkiin tai eivät saapuneet olenkaan. Kuivannon koulun rehtori ja kuivantolainen äiti Annika Kaila kertoi, että tänä talvena yläkoululaisten bussikuljetuksissa Orimattilaan keskustaan on ollut häiriöitä viikoittain. Kuivantolaiselta yläkoululaiselta saattaa huveta koulumatkoihin kolmekin tuntia päivässä. – Pitkät koulumatkat ovat poissa lasten harrastuksista, Kananen muistutti. Hän arveli bussien jäisille teille juuttumisen takana olevan sen, että tiukasti kilpailutetut liikennöitsijät säästävät, eivätkä hanki busseihin kunnollisia renkaita. Kaikki koululaiset eivät tosin koe pitkiä koulumatkoja rasitteena. Kyläkoulujen oppilaille tehdyssä kyselyssä ainakin yksi oli pitkistä matkoista mielissään, koska ”sitten saa olla enemmän puhelimella.” Monelle oppilaalle koulun vaihdossa tärkeintä on kyselyn mukaan se, että kaverit seuraavat mukana samaan kouluun. tätä toivottiin keskustelutilaisuudessakin. Sivistysjohtaja Silvennoinen ei kuitenkaan sitä uskaltanut 100prosenttisesti luvata. esimerkiksi luhtikylän oppilaista vain 80 prosenttia sijoittuu varmuudella ensi syksynä Myllylän kouluun. itäisen aluekumppanuuspöydän puheenjohtaja Petra Virpiaro totesi, että kyläkoulujen oppilaiden kotoutumista uuteen kouluun helpottaisi se, jos heille tuttu kyläkoulun opettaja voisi siirtyä opettajaksi samaan kouluun. Silvennoinen piti ajatusta hyvänä ja lupasi ponnistella sen eteen. tämä edellyttää kuitenkin sitä, että Myllylän, Virenojan ja tönnön kouluista avautuu opettajan paikkoja lakkautettavien kyläkoulujen kansankynttilöille. Sivistysjohtaja Mika Silvennoinen (vas.) ja opetuspäällikkö Jarno Ovaska perustelivat koulujen lakkautuksen tarpeellisuutta tiukalla faktapaketilla. Huolena koulupäivien piteneminen ja epävarmat bussikyydit Keskustelutilaisuuteen saapui vain murto-osa lakkautuslistalla olevien kyläkoulujen vanhemmista Petri SiPiläinen Orimattila Orimattilan kaupunki saa pakkolunastaa Jouko Valkosen omistamat maat keskustaajaman pohjoispuolelta. Ympäristöministeriö myönsi luvan viime viikolla. Kyseessä on 21,6 hehtaarin suuruinen, pääosin metsää kasvava maa-alue, joka sijaitsee lahdentien itäpuolella Orivillen yritysalueen ja Villin yksityistien välissä. Kaupunki perusteli lunastushakemustaan yritystonttien tarpeella sekä Sampolasta Valkosen maiden läpi lahdentielle piirretyn yhdystien tärkeydellä. Yhdystie mahdollistaa lunastettavan maaalueen pohjoispuolella sijaitsevien kaupungin omien maiden hyödyntämisen työpaikka-alueena. Ympäristöministeriön mukaan nämä perusteet riittävät pakkolunastuksen käynnistämiseen. Hinta määritellään lunastustoimituksessa Kun ministeriön päätös on saanut lain voiman, seuraa maanmittaushallituksen suorittama lunastustoimitus. Siinä määritellään, millaisen korvauksen kaupunki joutuu Valkoselle tämän maista maksamaan. lunastustoimituksessa päätökset tekee lunastustoimikunta. Siihen kuuluu Maanmittauslaitoksen toimitusinsinööri ja kaksi kaupunginvaltuuston valitsemaa, kiinteistöasioihin perehtynyttä uskottua miestä. Kun Valkonen ja kaupunki neuvottelivat maiden ostamisesta, osapuolten arviot maiden arvosta jäivät kauas toisistaan. Kaupunki tarjosi maista 2,50 euroa neliö, Valkonen pyysi euron enemmän neliötä kohden ja asetti kaupalle myös muita ehtoja. Kokonaishinnassa osapuolten välille jäi 220 000 euron kuilu. Maanomistaja Valkonen kertoo, että ministeriön päätös oli arvattavissa. – Kyllähän valtio näitä kunnille aina myöntää. Valkonen ei aio lähteä valittamaan ministeriön päätöksestä mutta odottaa lunastustoimitusta. Hän uskoo, että siinä loistavassa paikassa sijaitsevalle maa-alueelle määrätään kaupungin tarjousta korkeampi hinta. lunastustoimituksen lopputulokseen tyytymätön voi valittaa siitä maaoikeuteen ja edelleen korkeimpaan oikeuteen. Orimattilan kaupunki on turvautunut yksityisen maanomistajan maiden pakkolunastukseen tässä laajuudessa hyvin harvoin. Viime vuosikymmeniltä ei muisteta ainuttakaan vastaavaa tapausta. Orimattilan poliittiset ryhmät ovat olleet yksimielisiä pakkolunastuksen tarpeellisuudesta. Maa-alueen hinta ratkeaa maanmittauslaitoksen lunastustoimituksessa Ministeriöltä heltisi lupa Valkosen maiden pakkolunastukseen Villi ntie ORIVILLE La hd en tie Lunastettava alue Kuivantolaiset Juho Kananen (toinen vas.) ja Rauno Lankinen sekä luhtikyläläinen Kimmo Kallio (keltainen pipo) esittivät tiukkoja kysymyksiä kaupungin virkamiehille. Lunastettavat maat sijaitsevat Lahdentien itäpuolella Orivillen yritysalueen ja Villin yksityistien välissä. JuHO Kiuru Orimattila loppuviikolle suunnitellut lakot saattavat muuttaa koulujen ruokalistaa. lakko myös hiljentää Vesivekin tehtaan Orimattilassa. useiden ammattiliittojen lakossa on kymmeniä tuhansia työntekijöitä. Orimattilan seudulle vaikutuksia kertyy teollisuusliiton ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin lakoista. Sähköliiton ja Suomen elintarviketyöläisten liitto Selin lakot eivät näytä osuvan Orimattilan seudulle. PAMin lakko vaikuttaa tavaroiden kulkemiseen muun muassa Kja S-ryhmälle sekä lidlille. tuotepuutteita saattaa ilmetä koko Suomessa, sanoo esimerkiksi Kespro, mikä toimittaa ruokaa ammattikeittiöille. Orimattilan kaupungin elintarviketoimittaja pyysi kaupunkia tilaamaan lakkoviikon tuotteet jo viime viikolla. toimituksissa on lakkojen takia vakavia haasteita torstaista lauantaihin. toimitushaasteet saattavat jatkua maanantaihin asti. – tämä näkyy meillä siten, että välttämättä ruokalistalle suunniteltuja tuoretuotteita ei ole tarjolla. informoimme pistekohtaisesti näistä muutoksista, kaupungin ruokapalvelupäällikkö Tuija Pulkkinen sanoo. Sähköä tulee Sähköliiton lakko saattaa vaikuttaa sähköntuotantoon, jos voimaloissa tulee häiriöitä lakon aikana. Kymenlaakson Sähkön liiketoimintajohtaja Olli Laitisen mukaan lakko ei tällä tietoa kuitenkaan aiheuta merkittäviä vaikutuksia yhtiölle tai asiakkaille. Pennalan logistiikkakeskus eli Suomen transval Group oy:n Pennalan varastot ovat tällä kertaa lakon piirissä. – tämänhetkisen arviomme mukaan transvalin varastot toimivat pääosin lähes normaalisti. Olemme varautuneet hoitamaan tilannetta ja teemme kaikkemme, että asiakasvaikutukset jäävät mahdollisimman pieniksi, Postin viestinnästä kerrotaan. Orimattilan Sampolassa oleva Vesivek tuotteet -tehdas on lakossa kolme päivää keskiviikosta perjantaihin. teollisuusliiton alla ei ole muita lakkokohteita Orimattilan seudulla. Vesivek oli edellisen lakon aikana kaksi päivää suljettuna. Suomen lähija perushoitajaliitto SuPerin sekä sosiaali-, terveysja kasvatusalan tehyn varhaiskasvatukseen kohdistama tiistain ja keskiviikon lakko ei osu Orimattilaan eikä lahteenkaan. rautatiealan unioni raun lakko pysäytti junat eilisen ajaksi. lakko vaikuttanee junaliikenteeseen vielä tänäänkin. Ruokakaupoissa saattaa olla joitakin tuotepuutteita loppuviikon lakkojen takia. Lakko vaikuttaa ruuankuljetukseen ja hiljentää taas Vesivekin tehtaan KUVA: IdA NIVA
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina helmikuun 13. päivänä 4 – N:o 12 – 2024 Orimattilan seudun sydänyhdistys. Vuosikokous to 15.2. klo 18 Myllylän koulu, Seulakuja 10, sekä luento ”Terve askel”, ortopediteknikko Tommi Haapalainen. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Heinämaan pitsi ry. Tyynykylä kuukauden toisena keskiviikkona eli 14.2. klo 13–15 Järjestötuvalla, kaupungintalon alakerrassa, käynti Rantatien puolelta. Tervetuloa mukaan. Eläkeliiton Pukkilan yhdistyksen kerhossa Toimelassa ke 14.2. klo 11.30 luento Selviytyminen 72-tuntia. Luento on kaikille avoin. Kahvio. Tervetuloa. Orimattilan Seudun Kuulo. Kuulokerhomme to 15.2. klo 15–17 Järjestötuvalla, Rantatie 2. Senioriohjaajan tulo siirtynyt. Keskustellaan kuuloasioista, apuvälineiden saatavuudesta. Kuulolaitepattereita saatavilla. Kakkukahvit tarjolla. Tervetuloa! Asahi-liikunta alkaa tiistaisin 13.2.– 26.3. klo 14–15 Kehräämöllä Alfamoverin tiloissa. Kertamaksu 5,-, ryhmän minimikoko viisi henkilöä. Ennakkoilmoittautumiset: Mervi Varjola p. 044333 3631. Myrskylän Myrskyn mestaruus hiihtokilpailut 18.2. Kiparkatissa klo 19, perinteinen hiihtotapa. Seurapalstailmoitukset: Tiistain lehteen maanantaihin klo 10 mennessä. Torstain lehteen keskiviikkoon klo 10 mennessä. Seurapalstalle voi lähettää tietoja myös sähköpostin kautta osoitteella: ilmoitukset@orimattilansanomat.fi sekä netin kautta osoitteella: www.orimattilansanomat.fi Viralliset kokouskutsut julkaistaan kokouksia-osastossa. AnnA HAkAmA, IdA nIvA Orimattila, Myrskylä, Pukkila, Lapinjärvi Presidentinvaalien toisen kierroksen voittanut ja Suomen tasavallan 13. presidentiksi valittu Alexander Stubb keräsi Orimattilassa selkeän äänienemmistön vastaehdokas Pekka Haavistoon nähden. Stubb sai orimattilalaisäänistä 57,1 prosenttia ja Haavisto 42,9 prosenttia. Stubbin äänisaalis Orimattilasta oli 4 618 ääntä. Haavisto jäi 3 472 äänellä runsaan tuhannen orimattilalaisäänen päähän Stubbista. Siinä missä ensimmäisellä kierroksella perussuomalaisten Jussi Halla-aho oli suosituin Orimattilan kaikilla kuudella äänestysalueella, toisella kierroksella Stubb kahmi eniten ääniä jokaisella kuudesta äänestysalueesta. Äänestysaktiivisuus laski Orimattilassa toisella kierroksella yli kuuden prosenttiyksikön verran ensimmäiseen kierrokseen verrattuna. Toisella kierroksella äänestysprosentti jäi 65,7 prosenttiin, kun ensimmäisellä kierroksella 72,1 prosenttia orimattilalaisista äänioikeutetuista löysi tiensä vaaliuurnille. Toisella kierroksella Orimattilassa annettiin 8 142 ääntä, joista hyväksyttyjä oli 8 090 ja mitätöityjä 52. Ennakkoon äänesti 40,3 prosenttia ja varsinaisena vaalipäivänä 25,4 prosenttia orimattilalaisista äänioikeutetuista. Stubb otti Halla-ahon paikan suosituimpana Orimattilan keskustan äänestysalueella Stubbin ja Haaviston ero oli pienin Stubbin saatua 51,6 ja Haaviston 48,4 prosenttia alueen äänistä. Suurin ero ehdokkaiden äänimäärässä oli puolestaan Pennala-virenojan äänestysalueella, missä Stubb keräsi peräti 62,0 prosenttia alueen äänistä Haaviston jäätyä 38 prosentin lukuihin. käkelän äänestysalueella Stubbia äänesti 58,8 prosenttia ja Haavistoa 41,2 prosenttia. miltei samoilla prosenteilla äänestettiin Tönnön äänestysalueella, jossa Stubb sai äänistä 58,9 prosenttia ja Haavisto 41,1 prosenttia. koivula-myllylän äänestysalueella Stubb sai 55,1 prosenttia ja Haavisto 44,9 prosenttia äänistä. Artjärven äänestysalueella äänet jakautuivat Stubbille ja Haavistolle samoilla prosenteilla kuin koko Orimattilassa. varsinaisen vaalipäivän äänet eivät millään Orimattilan äänestysalueella muuttaneet tilannetta, vaan Stubb sai kaikilla kuudella äänestysalueella myös ennakkoäänissä enemmistön. valtakunnallinen äänestysaktiivisuus kipusi toisella kierroksella 70,7 prosenttiin. Hämeen vaalipiirissä valtakunnallisesta äänestysprosentista jäätiin runsaan prosenttiyksikön verran, kun äänestysprosentti oli 69,1. Hämeen vaalipiirissä ennakkoon äänesti 45,2 prosenttia ja vaalipäivänä 24,0 prosenttia äänioikeutetuista. Stubb ykkönen myös Myrskylässä Stubb päihitti Haaviston selvin luvuin myrskylässä. Stubb keräsi 569 ääntä eli 59,1 prosenttia myrskylän äänistä. Haavistolle äänensä antoi 393 myrskyläläistä, eli hänen kannatuksensa oli 40,9 prosenttia. vaalien ensimmäisellä kierroksella Stubbia kannatti 25,2 prosenttia ja Haavistoa 19,9 prosenttia myrskyläläisistä. Suosituin ehdokas oli Halla-aho 27,2 prosentin kannatuksella. myrskylässä äänestettiin ennakkoon innokkaammin kuin varsinaisena vaalipäivänä. Ennakkoon äänesti 560 myrskyläläistä ja varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina ääniä annettiin 406. Ennakkoäänistä 60,3 prosenttia annettiin Stubbille. vaalipäivänä Haaviston kannatus koheni hieman, mutta jäi silti kauas Stubbin taakse 42,4 prosenttiin. myrskyläläisten äänestysinto laski huomattavasti presidentinvaalien toisella kierroksella. Ensimmäisellä kierroksella äänestämässä kävi 74,3 prosenttia myrskyläläisistä, kun taas toisella kierroksella äänestysprosentti oli 69,5. myrskylässä on 1 375 äänioikeutettua. Pukkilassa äänestettiin laiskimmin Pukkilassa Stubbin kannatus oli 58,5 prosenttia ja Haaviston kannatus 41,5 prosenttia. Stubbia äänesti 528 pukkilalaista, kun taas Haaviston äänisaalis oli 375. Stubb oli Haavistoa edellä sekä ennakkoäänissä että varsinaisen vaalipäivän äänissä. Ehdokkaiden kannatus oli lähes samoissa lukemissa sekä ennakkoäänestäjien että vaalipäivänä äänestäneiden keskuudessa. Pukkilalaisista äänioikeutetuista 39,9 prosenttia äänesti ennakkoon, ja vaalipäivänä uurnilla kävi 23,3 prosenttia. Presidentinvaalien toisella kierroksella äänestämässä kävi 63,3 prosenttia pukkilalaisista, eli huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisellä kierroksella, jolloin äänestysprosentti oli 71,2. vaalien ensimmäisellä kierroksella Stubb nappasi 21,3 prosenttia pukkilalaisäänistä ja Haaviston kannatus oli 19,2 prosenttia. Suosituin ehdokas oli Halla-aho. Stubbin kannatus hipoi Lapinjärvellä 60 prosenttia Lapinjärvellä Alexander Stubbin kannatus hipoi 60 prosenttia hänen saatuaan 59,6 prosenttia lapinjärveläisäänistä. vastaavasti Haavisto sai 40,4 prosentin äänisaaliin. Stubbin äänimäärä oli 794 ja Haaviston 538. Stubb onnistui keräämään eniten lapinjärveläisääniä niin ennakkoäänestyksessä kuin varsinaisen vaalipäivän äänestyksessäkin. Stubb oli suosituin ehdokas kaikilla Lapinjärven neljällä äänestysalueella. Läntisellä äänestysalueella Porlammilla Stubb sai 62,1 prosenttia ja Haavisto 37,9 prosenttia äänistä. Lapinjärven äänestysprosentti oli 68,6 ja ääniä annettiin yhteensä 1 335, joista kolme hylättiin. Alexander Stubb vieraili Orimattilassa vaalikiertueellaan joulukuussa. Alexander Stubb suosituin kaikilla Orimattilan äänestysalueilla Sudokun ratkaisu tv-sivulla. Kuolleita Hammaslääkäreitä ja -teknikoita Seuratoiminta PETrI SIPILÄInEn Orimattila myllylän äänestyspaikalla sunnuntaiaamupäivä on ollut hiljainen. – Äänestäjiä on käynyt sata vähemmän kuin ensimmäisellä kierroksella vaalilautakunnan puheenjohtaja Riitta Karjalainen kertoo kello yhden tietämissä. Päivän edetessä väkeä kuitenkin alkaa saapua äänestyspaikalle tasaisena virtana. moni myllylässä äänestänytkin joutui etsimään itselleen uuden ehdokkaan, kun aiempi ei ollut toisella kierroksella enää ehdolla. – Aika samanlaisia ehdokkaita. Sumplimaan joutui, tunnustaa Pirjo Rilasmaa. – Toisaalta kahdesta on helpompi valita kuin yhdeksästä, hän naurahtaa viitaten presidentinvaalien ensimmäiseen kierrokseen. Presidentin suora kaksivaiheinen valintatapa miellyttää rilasmaata. – Parempi tämä on kuin se entinen, jossa valittiin valitsijamiehiä. menee ääni suoraan ehdokkaalle. rilasmaan kanssa äänestämässä ollut Tommi Rilasmaa huomauttaa, että joka kerta suoran kaksivaiheisen vaalin aikana ensimmäiselle kierroksella eniten ääniä saanut ehdokas on tullut valituksi toisella kierroksella presidentiksi. – Siinä mielessä yksi kierros riittäisi, hän hymähtää mutta lisää, ettei yksikierroksinen vaali toimi, jos on paljon ehdokkaita kuten nyt. rilasmaat eivät halua kertoa, kumman ehdokkaan pussiin äänet lopulta ropisivat. Oravan perheeltä kolme ääntä Haavistolle Oravan perheessä kaikki äänestivät Pekka Haavistoa. Oravat huomauttavat, ettei päätöstä ollut sovittu yhdessä vaan jokainen kypsyi siihen itsenäisesti. – En äänestänyt ensimmäisellä kierroksella lainkaan, kertoo äiti Sari Orava. nyt vaaka kallistui Haaviston puoleen sen takia, että hän ei halua ydinaseita Suomen maaperälle. Tytär Jannika Orava äänesti ensimmäisellä kierroksella Alexander Stubbia. Hän kuitenkin kääntyi Haaviston kannattajaksi, koska tulkitsi istuvan presidentin Sauli Niinistön valtiopäivien avajaisissa pitämän puheen olleen Haavistoa tukeva. Isä Kimmo Oravan ensimmäisen kierroksen ehdokas jäi karsintaan, joten edessä oli hänelläkin uuden ehdokkaan etsintä. – kahdesta oli valittava ja minua alkoi Stubbin itsevarmuus ärsyttää loppuvaiheessa, siksi Haavisto, hän selittää mutta korostaa, ettei Stubbikaan varmaan huono presidentti olisi. Taina Tuomiselle presidentinvaalien toinen kierros ei aiheuttanut pähkäilyä. – Samaa äänestin kuin ensimmäiselläkin kerralla, hän hymyilee mutta jättää salaisuudeksi sen, kummalle ehdokkaalle ääni kilahti. vaaliohjelmia ahkerasti seurannut Tuominen sanoo panneensa ilolla merkille, että toisen kierroksen ehdokkaat tulivat hyvin toimeen keskenään. – vaalikampanja oli siisti. Ei ole onneksi semmoista kuin Amerikassa, hän päivittelee. Kimmo ja Jannika Orava äänestivät eri ehdokasta kuin ensimmäisellä kierroksella. Sari (oik.) Orava ei äänestänyt ensimmäisellä kierroksella lainkaan. ”Sumplimaan joutui”, totesi äänestäjä myllylän koululla (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. co m C od e: 85 20 41 93 F4 1 7 3 9 9 8 5 6 8 2 4 3 5 1 6 9 3 4 1 6 4 3 7 1 2 3 4 HAMMASPROTEESIT KUNTOON! Erikoishammasteknikko Jyrki Saarimaa (09) 753 11 56 Keskustie 15 • Myrskylä www.jyrkisaarimaa.fi rakkaamme Terttu kyllikki kekoniemi Tätiä ja isotätiä kaivaten Rauno, Anne, Tarja ja Merja perh. Essi Milla, Sivi ja Riina Hannu, Kristiina ja Mico Aamun koitosta iltaruskoon kulkija elämän taivaltaa Määränpäähän saapuessaan uneen rauhaisaan vaipua saa Siunattu läheisten läsnäollessa. kiitos osanotosta. s. 25 .9.1931Orimattila k. 14 .1.2024 Orimattila VAALIT PRESIDENTINEikö lehtesi tullut? Varhaiskannon valitukset ark. 6.30-16, vkl 6.30-12 p. 0100?4070. Päiväkannon valitukset ma-pe 8-16 p. 0100?5445. ORIMATTILAN SANOMAT puh. 03-876 678 2024 PRESIDENTINVAALIT, II KIERROS Äänten jakautuminen kunnittain (luvuissa mukana ennakkoäänet) KOKO MAA ORIMATTILA MYRSKYLÄ PUKKILA LAPINJÄRVI äänet % äänet % äänet % äänet % äänet % 8 Alexander Stubb 1 575 211 51,6 4 618 57,1 569 59,1 528 58,5 794 59,6 10 Pekka Haavisto 1 476 548 48,4 3 472 42,9 393 40,9 375 41,5 538 40,4 Äänestysprosentti 70,7 65,7 69,5 63,3 68,6 KUVA: Petri SiPiLÄiNeN Vaalivirkailija Seppo Juures leimasi Taina Tuomisen äänestyslipukkeen Myllylän äänestyspaikalla.
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina helmikuun 13. päivänä 2024 – N:o 12 – 5 AnnA HAkAmA Orimattila Orimattilassa poliisin tietoon tulleiden rikosten määri laski viime vuonna sadalla rikoksella edellisvuoteen verrattuna, selviää poliisin julkaisemista viime vuoden rikostilastoista. Poliisi kirjasi Orimattilassa viime vuonna 1 072 rikosta, joista omaisuusrikoksia oli 396 kappaletta. Omaisuusrikosten määrä väheni edellisvuodesta 37:llä. Henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia oli 68, kun edellisvuonna niiden määrä oli 62. Seksuaalirikosten määrä nousi 16:een, kun vuonna 2022 niitä kirjattiin 11. Poliisin tietoon tulleita liikennerikoksia oli Orimattilassa viime vuonna saman verran kuin omaisuusrikoksia, 396 kappaletta. Liikennerikosten määrässä oli selkeä pudotus edellisvuoden lukuisin, jolloin liikennerikoksia kirjattiin 460. Viime vuoden liikennerikosten määrä on pienin vuoteen 2018 ulottuvassa tilastossa. melko lähellä oltiin vuonna 2019, jolloin liikennerikoksia poliisin tietoon tuli Orimattilasta 398. Yleisimmin liikennerikos oli liikenneturvallisuuden vaarantaminen, joita poliisi kirjasi Orimattilassa viime vuonna 189 kappaletta. Vuonna 2022 vastaava luku oli 249. kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta tuli poliisin tietoon 114, edellisvuonna 118. Rattijuopumuksia, sisältäen huumaantuneena ajamisen, poliisi kirjasi viime vuonna 55, joista 26 oli törkeämuotoisia. määrät ovat samaa suuruusluokkaa kuin edellisvuonna. Huumausainerikoksia poliisin tietoon tuli 55 kappaletta, joista 50 oli huumausaineen käyttörikoksia ja viisi huumausainerikoksia. Törkeämuotoisia huumausainerikoksia ei Orimattilan osalta viime vuonna tullut poliisin tietoon. Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä laski Orimattilassa AnnA HAkAmA Orimattila Orimattilan Vesi oy on päivittämässä vesihuollon toiminta-alueensa ajan tasalle. Toissa viikolla kokoontunut vesilaitoksen hallitus esittääkin vesihuollon toiminta-alueen päivittämistä kaupunkikehitysja tekniselle valiokunnalle. Toiminta-alue kertoo alueen, jossa Orimattilan vesilaitoksella on vedenjakeluja viemäröintivelvoite ja alueen kiinteistöillä liittymisvelvoite. kunnallisen vesihuollon toiminta-alueet sijaitsevat Orimattilan keskustan lisäksi Pennalassa, Virenojalla, mallusjoella ja Artjärven taajamassa. nykyinen toiminta-alue on vesilaitoksen johtajan Petteri Kotosen mukaan piirretty ”isolla pensselillä”, eikä se ole enää ajan tasalla. Toiminta-aluetta tulisi päivittää viiden vuoden välein, mutta nykyinen toiminta-alue on parinkymmenen vuoden takaa, vuodelta 2004. – Liittymisvelvoitteita ei ole myöskään valvottu. Alueella on paljon kiinteistöjä, joilla on liittymisvelvoite, mutta jonka toteutumista ei ole valvottu, kotonen sanoo. Uutta toiminta-aluetta määriteltäessä sen rajoja on tarkennettu huomattavasti. – Esimerkiksi Artjärvellä alue on tähän asti mennyt keskeltä järveä ja nyt aluetta on tarkennettu niin, että siinä on pyritty vetämään rajoja enemmän kiinteistökohtaisesti. kotosen mukaan toiminta-alueen rajoja määriteltäessä on lähtökohtana ollut se, mihin vesihuoltoa on järkevä rakentaa ja missä se toisaalta olisi asiakkaan vinkkelistä järkevän hintaista toteuttaa. Muutoksia kannattaa hakea ennen uuden alueen voimaan astumista Uutta toiminta-aluetta piirrettäessä joitakin yksittäisiä kiinteistöjä on tullut alueelle uutena ja joitakin sellaisia on jätetty pois, joilla olisi ollut liittymisvelvoite, mutta jotka eivät toistaiseksi ole liittyneet. – Edellinen toiminta-alue on vuodelta 2004 ja sellaisten kohteiden osalta, jotka eivät ole 2024 alkuun mennessä halunneet liittyä, meidän oletusarvomme on, ettei vesihuollolle ole suurta tarvetta. Sellaisia kohteita on pyritty poistamaan, kotonen kertoo. mikäli asuu vesihuoltoalueella sijaitsevalla kiinteistöillä, muttei halua kunnallisen vesihuollon piiriin jatkossakaan tai vaihtoehtoisesti oma kiinteistö on toiminta-alueen ulkopuolella, mutta haluaisi mukaan kunnalliseen vesihuoltoon, kotosen mukaan oikea aika on toimia ennen kuin toiminta-aluepäivitys astuu voimaan, sillä toiminta-alueen rajoihin on mahdollista tässä vaiheessa vielä vaikuttaa. Päivityksen jälkeen muutokset ovat kotosen mukaan hankalampia toteuttaa ja sen jälkeen liittymisiä aletaan myös valvoa tarkasti. – Siinä vaiheessa, kun toiminta-alue on hyväksytty, laki sanoo selkeästi, että meillä on liittämisvelvollisuus ja kiinteistöillä liittymisvelvollisuus. Vapautusta voi hakea, mutta jos sitä ei saa, se ei ole enää ota tai jätä, vaan pelkkä ota. Siksi kannattaa aktivoitua nyt, kotonen ohjeistaa. kotosen mukaan etenkin kaavassa YkR-taajama-alueella liittymisvelvoitetta katsotaan jatkossa hyvin tiukasti. Vesihuollon toiminta-alueasia pyritään kotosen mukaan saamaan valiokuntakäsittelyyn kevättalven aikana, jonka jälkeen vuoroon tulevat nähtävilläolo ja lausunnot, joiden myötä toimintaalue voi vielä tarkentua. Aikataulullisesti toiveena on, että päivitys astuisi voimaan vuoden jälkipuoliskon aikana. Orimattilan Vesi oy:n esityksiin toiminta-alueiden muutoksiksi pääsee tutustumaan vesihuoltolaitoksen kotisivuilla. Orimattilan vesilaitoksen johtaja Petteri Kotonen esittelee vesihuollon toimintaalueiden päivityksiä. Päivityksen jälkeen liittymisvelvoitteita valvotaan nykyistä tiukemmin Vesilaitos haluaa saattaa vesihuollon toiminta-alueensa ajan tasalle Ilahduta Ystävääsi tai itseäsi Orimattilan Sanomilla! Voit tehdä tilauksen oheisella kupongilla, soittamalla puh. 03-876 678 tai sähköpostitse: tilaukset@orimattilansanomat.fi tai www.orimattilansanomat.fi Orimattilan Sanomat maksaa postimaksun Tilaan ORIMATTILAN SANOMAT jatkuvana kestotilauksena ja saan kahden kuukauden lehdet kaupan päälle. ? 12 kk:n laskutusvälein 199,00 ? 6 kk:n laskutusvälein á 103,00 ? 4 kk:n laskutusvälein á 70,00 ? 3 kk:n laskutusvälein á 54,00 ? Ystävänpäivätarjous 3 kk 55,00 Saajan nimi: ............................................................................... Lähiosoite: .................................................................................. Postinumero ja -toimipaikka: ................................................ Maksajan nimi: .......................................................................... Lähiosoite: ................................................................................. Postinumero ja -toimipaikka: ................................................ Puhelinnumero: ........................................................................ ORIMATTILAN SANOMAT VASTAUSLÄHETYS Tunnus 5003880 00003 VASTAUSLÄHETYS ? 55 Tarjous voimassa 16.2. asti. 3 kk vain AnnA HAkAmA Pukkila – Siltähän voisi kysyä, miten Pukkilaan saadaan lisää asukkaita! – Tai myrskylään! Tekoälylle osoitettuja kysymyksiä sinkoili ilmoille, kun Pukkilan ja myrskylän yrittäjille suunnattu tekoälyilta päästi ajatukset lentoon Pukkilassa tiistaiiltana. Tilaisuudessa Oivaltamispalvelut oy:n Pauli Liikala valotti generatiivisen tekoälyn hyödyntämistä pienyrityksissä. Esitelmän keskiössä oli OpenAI:n kehittämä tekoälypohjainen kielimalli ChatGPT. Vaikka ChatGPT on tällä hetkellä kaikkien huulilla, Liikalan kokemuksen mukaan suomalaiset ovat vaihtelevasti perillä tekoälystä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. – mutta kyllä se kiinnostaa ja monet ovat harjoitelleetkin. Osa on innokkaita, osalla on pelkoja, joihin liittyy tekoälyn hallitsemattomuus. kannattaa kuitenkin selvittää mitä hyötyä ja haittaa tekoälystä voi olla ja tehdä valinta, joka ei perustu pelkoon. kokeilemalla oppii, Liikala kannusti. myös Pukkilassa tekoälyilta kiinnosti ja tilaisuudessa oli parisenkymmentä eri alojen yrittäjää. Liikala esitteli millaisissa tehtävissä tekoälyä voi hyödyntää sekä toi esiin generatiivisen tekoälyn käyttöön liittyviä perusseikkoja, kuten tiedon oikeellisuuden tarkistamistarpeen sekä tarkentavien kysymysten esittämistä ensimmäisen vastauksen jälkeen. Aihe viritti illan aikana monia pieniä keskusteluja. niistä eräs liittyi lasten ja nuorten oppimiseen, jos tekoälyä käytetään paljon esimerkiksi koulutehtävien tekemiseen ja tekstien laatimiseen. – kynät käteen, julisti tekoälyyn varauksella suhtautuva Tauno Pirhonen. Illan aikana tekoälyltä ehdittiin testimielessä kysellä monenlaista elämäntarkoituksesta kuntien asukasluvun kasvattamiseen. Ainakin jälkimmäiseen oli tarjolla perinteisiä vinkkejä, eikä suuria yllätyksiä saatu. Yleisöstä osuvasti todettiinkin, että Pukkila on jo kokeillut kaikki tekoälyn listaamat keinot asukkaiden hankkimiseen. Yrittäjät hyödyntäneet tekoälyä vaihtelevasti Paikalla olleet yrittäjät olivat hyödyntäneet tekoälyä hyvin vaihtelevasti. Pukkilalainen työyhteisövalmentaja Marjut Lamminaho kertoi käyttäneensä tekoälyä työssään jokusen kerran apuna esimerkiksi työpäivän tehtävien jaottelussa. – Enemmän se on ollut kuitenkin sellainen asia, että katsotaan sitten, kun on aikaa, hän nauroi. – Tilaisuus oli hyvä ja antoi vastauksia peruskysymyksiin, hän totesi tilaisuuden lopuksi. myrskyläläiselle Asko Virénille ChatGPT oli ennestään tuttu, eikä tiistain tilaisuus tarjonnut uutta. – Olen ollut yhdessä ChatGPTverkkokoulutuksessa. Ei tekoälyn käyttö hanskassa ole, mutta pystyn hyödyntämään sitä työssäni. Tekoäly on nopea ja kääntää esimerkiksi tekstiä hetkessä toiselle kielelle, yrityskauppaa tekevä Virén kertoi. kuljetusalan yrityksen myynnin ja markkinoinnin parissa työskentelevä Anne Puurtinen oli tyytyväinen illan antiin. – Tämä oli tosi hyvä juttu, olen luullut että tekoäly on huuhaata, mutta pystyn varmasti hyödyntämään sitä omassa työssäni, Puurtinen uskoi. Pauli Liikala kertoi tekoälyn hyödyntämisen voivan auttaa pienyritystä esimerkiksi parantamaan tehokkuutta, vähentämään kustannuksia ja tarjoamaan parempaa asiakaskokemusta. Tekoälyilta avasi yrittäjien silmiä uudelle teknologialle Tekoälyilta veti hyvin väkeä ja paljon esillä ollut ChatGPT herätti innostusta. JUHO kIURU Pukkila Pukkilan yläkoulu ei mahdu ilman lisärakentamista kirkonkylän kouluun, arvelee rehtori Marja Laurila alustavasti. kirkonkylän koulussa on kyllä joitain tiloja, mitkä sopisivat yläkoulun käyttöön. – mutta ehkä jonkin muunkin tilan voisi yläkoulu tarvita. nyt vasta lähdetään tutkimaan asiaa, Laurila sanoo. Rehtorin mukaan oppilasennusteet vakiintuvat tämän vuoden jälkeen siten, että kukin koulunsa aloittava ikäluokka noin 15 lapsen kokoinen. Pukkilassa on selvitetty, että ainakin muutamassa muussa Pukkilan kokoisessa kunnassa on oma yläkoulu. – mutta ne myyvät koulupalvelua naapurikuntiin. Ihan omaa yläkoulua pitävää verrokkikuntaa ei ole löytynyt, rehtori Laurila sanoo. Esimerkiksi Varsinaissuomen Taivassalo on noin 1 600 asukkaan kunta, missä on yhtenäiskoulu. Siellä oli viime lukuvuonna 63 yläkoululaista ja 93 alakoululaista. Laurila arvelee, että Pukkilan yläkouluasiaan saadaan lisää selvyyttä tämän vuoden aikana. – Sitä pohditaan osana talouden tasapainottamista, että olisiko oma yläkoulu järkevää. Jos olisi, sitten vasta alkaa suunnittelu, että milloin sellaista mahdollisesti tehtäisi. Pukkilan yläkouluikäiset oppilaat käyvät koulua pääosin Askolassa. Pukkilan kirkonkylän koulussa on nyt 144 oppilasta. Yläkoululaisia Pukkilassa on noin 60. Pukkilan kirkonkylän koulun rehtori Marja Laurila. Pukkilan yläkoulu ei mahtune Kirkonkylän kouluun KUVA: IdA NIVA Rikolliset ovat pyrkineet jälleen onkimaan tietoonsa pankkitunnuksia, Liikenneja viestintävirasto Traficomin kyberturvallisuuskeskus kertoi perjantaina. keskuksen mukaan tietojenkalasteluviestejä on lähetetty ihmisten sähköposteihin Omakanta-palvelun ja Suomi.fi-palvelun nimissä. Viesteissä on ollut linkki, jonka kautta rikolliset ovat yrittäneet saada viestien vastaanottajat päivittämään vanhentuneiksi väitetyt tiedot ja syöttämään kalastelusivustolle pankkitunnuksensa. Tietojenkalasteluviesteissä olevia linkkejä ei tule avata eikä viesteihin tule vastata, kyberturvallisuuskeskus muistuttaa. Pankkitunnuksia kalastellaan taas
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina helmikuun 13. päivänä 6 – N:o 12 – 2024 Kuulutuksia Miska Miettinen Orimattila Urallaan ampumahiihdon MMkisoissa ja maailmancupissa kilpaillut ahveniston ampumahiihtäjien erika Jänkä voitti sunnuntaina Orimattilassa järjestetyn kansallisen kisan naisten sarjan ylivoimaisesti. Hän kellotti 12,5 kilometrin kisassa kahdella sakolla ajan 33.24. Hollolan Urheilijat -46:n Jatta tuominen jäi vajaat neljä minuuttia ja tämän seurakaveri Camilla tuominen vajaat kuusi minuuttia. – ammunnallisesti tämä oli ihan ok, eli 0+0+1+1. Penkkatekeminen oli vähän hidasta. Viime viikonloppuna tuli niin paljon sakkoja, että nyt en halunnut kiertää sakkorinkiä, Jänkä hymyili. Hän voitti 4. helmikuuta seinäjoen kisan kahdeksasta sakosta huolimatta. – nyt hiihdollisesti keli hyydytti, mutta alkuverryttely oli tosi huono. kyllä tässä ihan tiukille itsensä sai. ihan kivaa täällä oli käydä. aamun napakka pakkanen laski aamupäivän mittaan, ja keli oli lopulta ihanteellinen. kaikkiaan 70 urheilijaa sai taistella paremmuudesta pilvettömältä taivaalta paistaneen auringon alla. – keli oli tosi hieno – toki maksimisuoritukseen aika raakakin. kivat kisat nämä oli, porukkaakin oli hienosti. Jänkä oli käynyt Orimattilassa aiemminkin, mikä osoittautui pieneksi yllätykseksi. – kuulemma 20 vuotta sitten 8-vuotiaana olen ollut. en muista sitä, isä muisti näin. eteenpäin kevättä kohti mennään viikko kerrallaan. nyt viikonloppuna pitäisi hiihtää Oulussa, katsotaan sitten uudestaan. ketoselle lajitesti Miesten kisan voitti Orimattilan Jymyn Juuso ketonen puoli minuuttia Jänkää hitaammalla ajalla 33.54. Varusmies paukutteli kahdeksan sakkoa, mutta jätti kolmen minuutin kaulan turvin taakseen kuusi pummia ampuneen Lahden Hiihtoseuran Onnikalle Lahdelman. – tämä oli ihan perussuoritus, ahveniston sM-hiihtojen jälkeen tulin kipeäksi. Pariin viikkoon en ole hiihtänyt enkä ole aseeseen koskenut. tämä oli vähän kuin testi, että miten kulkee, ketonen sanoi. Lahdelman seurakaveri Juuso Hakala oli kolmas seitsemän ja puoli minuuttia ketosta perässä. ketonen on paraikaa armeijan harmaissa, eli metsän lumisten olosuhteiden ja ampumisen voisi kuvitella olevan tuttu juttu lajiarjen lisäksi. – en ota siihen kantaa, onko armeijasta hyötyä vai ei, ketonen virnisti. – Mutta syksyllä olin hyvässä kunnossa, kun pääsin treenaamaan. tuuristahan se on kiinni, miten pysyy terveenä, ja kuinka (varusmiespalveluksen) ohjelma osuu. kevättä kohti mennään viikko kerrallaan. nuorten sMhiihtojen vapaan kymppi on (ainakin mielessä). MMja maailmancup-kävijä Jänkä naisten ylivoimainen ykkönen Orimattilan ampumahiihtokisoissa sihtasi ja sivakoi 70 urheilijaa Miska Miettinen Orimattila Orimattilan seudun Urheiluampujien noora antikainen jäi niukasti finaaliuusinnasta Marokon Rabatissa viime viikolla ammutussa trapin maailmancupissa. Hän sijoittui varsin kelvollisesti 12:nneksi. antikainen rikkoi 113 kiekkoa, finaaliin mentiin tuloksella 114. suomalainen jäi siis kiekon päähän finaaliuusinnasta. – Oli tiukka kisa. en onneksi tiennyt tilannetta etukäteen. emme päässeet ampumaan treenejä sillä radalla, johon lopetin. se olikin vähän erilainen minun silmääni lähdön suhteen. kyllä harmittaa, kun yhdestä kiekosta jäi kiinni, antikainen summaa suomen ampumaurheiluliiton tiedotteessa. kisan aloitus hirmuisessa sumussa toi jo omat mausteensa. – sen jälkeen keli on kyllä ollut täydellinen. OsUn ampuja sijoittui kauden ensimmäisessä maailmancupissa muutamia viikkoja sitten egyptin kairossa 19:nneksi. antikaisen tulos oli siellä 107, eli tuloskäyrä osoittaa koilliseen. – nyt tuli paljon parannusta. tämä oli toinen kisa tälle vuodelle ja pääsin kiekon päähän finaalista, niin onhan se hyvä. Mutta kyllä myös parantamisen varaakin jäi. Runsaan viikon päästä on lähtö Qatarin Dohaan seuraaviin kisoihin, eli nyt on melkoisen tiukka kisareissuralli menossa. satu Mäkelä-nummela jäi 31:nneksi tuloksellaan 102. tekniikassa on kuulemma paljon parsittavaa. – Pummit tulevat vähän ryppääseen, kun rupeaa ontumaan. Yksisilmäisenä nopeat kiekon lähdöt näkyvät välähdyksinä ja nopeasti käsillä heitto perään. syvistä vesistä on tähän kauteen lähdetty ponnistamaan, ja ylös pintaan on päästävä, orimattilalainen pyörittelee. naisten kisan voitti italian Jessica Rossi ennen san Marinon alessandra Perilliä ja Yhdysvaltain Ryann Phillipsiä. Miehet kaukana kärjestä Miehissä Juho Mäkelä sijoittui 24:nneksi (117). Ruotsalon Metsästysyhdistyksen eemil Pirttisalo oli 40:s (115), OsU:n Jukka Laakso 59:s (113) ja seurakaveri simo köylinen 63:s (111). Hän oli mukana RPO-ampujana. kolmen kärjen muodostivat italian Mauro de Filippis, tshekin David kostelecky ja australian James Willett. Työsuorituksia Työsuorituksia Kokouksia noora antikainen pääsi lähelle finaaliuusintaa Orimattilan Metsästysseura Ry TALVIKOKOUS Metsäkalliossa su 25.02.2024 klo 14.00. Jäsenasiat. Hallitus Eikö lehtesi tullut? Varhaiskannon valitukset ark. 6.30-16, vkl 6.30-12 p. 0100?4070. Päiväkannon valitukset ma-pe 8-16 p. 0100?5445. ORIMATTILAN SANOMAT puh. 03-876 678 Miska Miettinen Orimattila Orimattilan Jymyn Joonas kumpulainen sijoittui seitsemänneksi viikonloppuna norjan Bärumissa käytyjen yleisurheilun PM-hallikisojen 800 metrillä. aikuisten maajoukkueessa ensiesiintymisen tehneen nuoren aika 1.51,92 on hänen uransa paras hallissa. Lisäksi tulos on suomen kaikkien aikojen paras hallitulos 18-vuotiaiden ikäluokassa. kumpulaisen entinen ennätys parani roimasti. – sekunnin ennätysparannus! se oli hyvä juoksu, mutta alussa yksi tanskalainen kiilasi eteen ihan ylikovaa. siinä meni vähän rytmi. sen kun saisi pois, tuosta ajasta lähtisi pari kymppää pois, suurlupaus sanoi. Joonas Rinne voitti kisan ajalla 1.48,61. norjan Ole Jakob Hösteland solbu kipitti kakkoseksi (1.49,38) ja Ruotsin alexander Lundskog kolmanneksi (1.49,69). tulevana viikonloppuna kumpulainen kilpailee sisäratojen sM-kisoissa tampereella. Hän on mukana miesten 800 metrin ja 1 500 metrin kisoissa. kisoissa Jymyn värejä kantaa myös kolmiloikkaaja kristiina Mäkelä. kumpulainen juoksi ennätyksensä maajoukkuedebyytissä • Huollot • Korjaukset • Ilmastointilaitehuollot • Pakokaasumittaukset – OBD + Diesel-savu • Ohjauskulmien suuntaukset • Ajovalojen kiillotukset • Vikakoodin luku Bosch/Autocom Kärrytie 17, Orimattila, puh. (03) 777 4498, 044 700 4498 ltautokorjaamo@gmail.com | www.ltautokorjaamo.fi LT-AUTOKORJAAMO KY MONIMERKKIKORJAAMO • LVI-urakointi, -asennukset ja -huollot • LVI-saneeraukset ja -remontit • Lämpöratkaisut Rami: 040 558 4557 Kim: 040 507 5495 www.putkipari.fi putkipari@putkipari.fi Paras kumppanisi rakentamiseen ja remontointiin: LIIKEJA AMMATTIOSOITTEITA KUMIja LASIHUOLTO – auton renkaat – tuulilasit – rengastyöt – koristelasit – rakennuslasit – peilit ORIMATTILA puh. 03-777 1670 LVI-LIIKKEITÄ LVI-PutkiKaMa Oy KARI KORKKULA Puh. 040-531 1729, 16200 Artjärvi Kirjanpidot, palkanlaskenta, tilintarkastukset (HT), veroym. konsultoinnit, yritysten perustaminen ja yhtiömuodon muutokset. Erkontie 20, Orimattila puh. 050 559 8634 www.tiliekspertti.fi TILIEKSPERTTI M. VINK OY – yli 30v. Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen TILITOIMISTOJA PYYDÄ TARJOUS • Keittiökaapistot • Makuuhuonekomerot • Eteisryhmät • Irto-ovet • Työpöytätasot • Paljon ovivaihtoehtoja PUUJA KALUSTETUOTE Veljekset Ovaska Hirsitie 5, Orimattila p. 03-777 3308, 050 585 3468 www.velj-ovaska.fi AUTOJA KULJETUSALA RAKENTAMINEN PITOPALVELUJA Pitopalvelu Vuokrattavat kokousja juhlatilat Puh. 050 300 5116, jarmo.tiala@gmail.com Wanhan amiksen polku 3 D, 16300 Orimattila ORIMATTILAN PUTKITYÖ OY Tokkolantie 8 Tilaukset 040 513 8073 Nettikauppa: www.orimattilanputkityo.fi Kaikki LVI-työt ja remontit nopeasti KUTSU maanmittaustoimitukseen www.maanmittauslaitos.fi Orimattilan kaupungissa Rautamäentie, Lahdentien, Untamonojan ja Porvoonjoen rajaamalla alueella on vireillä alueellinen yksityistietoimitus tnro 2024-728428, jonka tarkoituksena on järjestellä toimitusalueen kiinteistöjen kulkuoikeudet huomioiden alueella jo ennestään oleva tieverkko. Toimitus aloitetaan torstaina 7.3.2024, klo 9.00 valtion virastotalossa (neuvotteluhuone Kartano), Kirkkokatu 12, Lahti. Saapuminen n. 10 minuuttia aikaisemmin. Tarkka toimitusalue, järjestelysuunnitelma ja tietoa toimituksen etenemisestä on nähtävillä internet-osoitteessa https://www.maanmittauslaitos.fi/TN2024-728428. Järjestelysuunnitelma päivitetään 4.3.2024. Asianosaisten poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. Toimitusinsinööri Juha Pulkkinen, 040 779 2441, juha.pulkkinen@ maanmittauslaitos.fi KUTSU maanmittaustoimitukseen www.maanmittauslaitos.fi Orimattilan kaupungissa ja osin Hollolanja Kärkölän kunnan alueella tehdään alueellinen yksityistietoimitus, Herralantien ja Keiturintien sekä Kärkölänja Hollolan kunnanrajan rajaamalla alueella, toimitusnumero 2024-728413. Toimituksen tarkoitus on järjestellä toimitusalueen kiinteistöjen kulkuoikeudet huomioiden alueella jo ennestään oleva tieverkko. Toimitusalueella on järjestäytymättömiä yhteisteisiä alueita: 560-415-878-2 Myllypalsta, 560-415-878-3 Hietapasta, 560-415-878-4 Rantapalsta, 560-403-878-1 Myllytontti, 560-403-878-2 Pyykinpesuja Likopaikat, 560-403-878-3 Soranottoalueet. Lisäksi kiinteistöjen 560403-1-32 Seppälä ja 560-415-1-26 Myllykoski omistukset ei ole tarkoin selvillä. Toimitus aloitetaan tiistaina 12.3.2024, klo 9.00, osoitteessa Lahti, Kirkkokatu 12, neuvottelutila 2089 Kartano, 2 krs. Asianosaisten poissaolo ei estä toimituksen käsittelyä. Toimitusinsinööri Juuso Pyykkönen, +358 46 920 8901, juuso.pyykkonen@maanmittauslaitos.fi Tarkka toimitusalue, järjestelysuunnitelma ja tietoa toimituksen etenemisestä on nähtävillä internetosoitteessa: https://www.maanmittauslaitos.fi/TN2024-728413. Miska Miettinen Orimattila Miska tervala taipui kahdeksanneksi viikonloppuna kouvolassa käydyssä hiihtosuunnistuksen sM-sprintissä. Orimattilan Rastivarsojen edustajan aika H21-sarjan lauantain kisassa oli 15.32, eroa pronssimitaliin kertyi 59 sekuntia. suomen mestaruuden vei aapo Viippola ajallaan 14.03. Hopeaa otti niklas ekström (14.20) ja pronssia eevert toivonen (14.33). teemu Wirman oli H20:n puolella 13:s. H55-kisassa Jyrki tuokko oli 14:s, Markku Hämäläinen sivakoi H65:ssa viidenneksi. Hän jäi mitalista puolitoista minuuttia. sarjoissa H/D35-85 järjestettiin lauantaina kaksi osaa, joiden yhteisajat ratkaisivat lopputulokset. Miesten viestimitali lähellä Miesten sM-sprinttiviestissä Rastivarsojen kaksikko Wirman tervala oli neljäs noteerauksella 1.11.19. sk Uusi otti pronssit 48 sekuntia paremmalla ajalla. kultaa vei Ms Parman ykkösjoukkue (1.04.15) ja hopeaa sonkajärven Pahka (1.05.29). Orimattilalaiskaksikon sijat olivat vaihto vaihdolta maaliin lueteltuna 13:s, 8:s, 6:s, 4:s, 5:s ja 4:s. tervala oli kahdella jälkimmäisellä osuudellaan koko porukan kolmanneksi vikkelin. H120-sarjassa tuokko ja Hämäläinen ottivat hienosti hopeaa kellojen pysähtyessä aikaan 48.52. kultaa vei kuortaneen kunto (42.39) ja pronssia Lappeen Riento (50.14). Orimattilalaisduo keikkui läpi kisan jokaisessa vaihdossa kolmen sakissa. Myös sOC asikkalan orimattilalainen teuvo Lehtinen onnistui hyvin. Hän voitti H75-sarjan yhteisajalla 21.31, H150-viestissäkin tuli kultaa. Hän ja Heikki saarinen kellottivat ajan 51.37 ollen jokaisessa vaihdossa kakkosena tai kärjessä. sprinttitapahtuma oli kauden ensimmäisen sM-taisto. tulevana viikonloppuna imatralla kisataan sM-keskimatka ja -viesti. Miska tervala jäi sMsprintissä mitaleilta Miska Tervala vauhdissa Kouvolan laduilla. KUVA: Timo miKKolA / SSl Kansainvälisissäkin kisoissa mukana ollut Erika Jänkä voitti naisten kisan täysin ylivoimaisesti. Orimattilan Vilho Wirman oli 17-vuotiaiden kisan kolmas. Makuupaikalla onnistumisia hakivat samaan aikaan Aino Sorjonen (edessä), Oskari Juures (1) ja Aino Koskela (16). Onni-Kalle Lahdelma (22) ja Juuso Ketonen (21) ampaisivat keulille miesten kisassa. nuorissakin mitaleita 22-vuotiaiden naisten paras oli kuuden sakon anniina Rantala ajalla 42.10. HU-46:n sonja Oksanen jäi minuutin ja 45 sekuntia. 17-vuotiaissa paras oli Jymyn Oskari Juures (30.49) kymmenestä sakosta huolimatta. seurakaveri Vilho Wirman oli kolmas kahdeksalla sakolla, reilut puolitoista minuuttia kärkeä takana. 13-vuotiaiden tyttöjen kisassa Jymyn ilona Wirman ampui neljä pummia ja sijoittui kakkoseksi. tuusulan Voima-Veikkojen Hilma suihkonen voitti reilut neljä minuuttia paremmalla ajalla 15.17. Muista edulliset rivi-ilmoitukset. Tämän kokoinen ja näköinen ilmoitus maksaa vain 12 euroa.
ORIMATTILAN SANOMAT Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 09.59 Murha paratiisissa (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 MOT 12.30 Charité (12) 13.20 Onnelliset (S) 15.00 Elävä arkisto: Robottinako unelma-ammatissa? 15.20 Viimeinen sana 15.50 A-studio 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.08 Charité (12) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Kiehtova Kuu 20.00 Modernit miehet 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: Ällistyttävä Pauli 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Houkutus naapurissa (16) 22.50 Oddasat 23.05 Perjantai 23.45 Puoli seitsemän 00.15 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.2. 06.52 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S) 07.18 Nelli ja Noora (S) 07.25 Onni-siili (S) 07.34 Pippa ja Popi (S) 07.41 Kiri ja Lolo (S) 07.47 Muru (S) 07.58 Askarrellaan 08.03 Mimosa ja Lennu (S) 08.17 Galaxi 08.18 Late Lammas (S) 08.25 Dronettajat (7) 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voimaharjoitus 09.00 Uinnin MM, alkueräuinnit 11.15 Ambulanssi apuun! 11.55 Anne ja Anders Kanadassa 12.55 Gino perheineen Italiassa 13.18 Tanskalainen maajussi 13.45 SuomiLOVE 14.45 Kekseliäs nikkari 15.25 Sohvaperunat 16.15 Eläintarhan vilkas elämä 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Ampumahiihdon MM, N normaalimatka 19.55 Uinnin MM, välieräja finaaliuinnit 21.00 Painin EM, kreikkalaisroomalainen paini 21.30 Rakkaat lapset 21.55 Kokonainen 22.20 Alice Levine: Seksistä suoraan (16) 23.05 Haastava äitiys 00.05 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Ostoskanava Myori.fi 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 ARPA.FI 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.00 Uusi elämä etelässä 14.00 Los Angelesin luksuslukaalit 15.00 Aarrepaja 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 MasterChef Suomi 21.00 Aarrepaja 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Putous 00.00 Suurmestari Ruotsi 01.10 The Teacher (12) 02.05 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 03.00 Kuutamolla 03.55 Samalla rahalla 04.50 Laittomien autojen takavarikoijat Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.30 Smurffit (S) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.10 LEGO DreamZzz (7) 07.35 S.M.A.S.H! (S) 07.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.00 Remppa vai muutto 09.00 Puutarhan pelastajat 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Leijonan luola Suomi (S) 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Amispäiväkirjat (S) 14.55 Remppa vai muutto 15.55 Annan herkulliset leivonnaiset 16.25 Onnenarpa 16.30 Poliisikoira Rex (12) 17.30 Himohamstraajat 19.25 Diili 20.55 Tulossa: The Real Housewives Suomi (S) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Tulossa: Top Gear Suomi 22.05 Rosvopankki (12) 23.10 IS esittää: Sain sen videolle 23.20 Amazing Race Suomi 00.50 Suomen huutokauppakeisari 01.50 Leijonan luola USA 02.50 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7) 03.50 Poliisit 2022 (7) MTV Sub 07.00 Monchhichi (S) 07.10 Monchhichi (S) 07.25 Monchhichi (S) 07.35 Monchhichi (S) 07.50 Monchhichi (S) 08.00 Simpsonit (7) 08.30 Simpsonit (7) 09.00 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Bob’s Burgers (S) 10.00 Moderni perhe (7) 10.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.30 Suurmestari UK 12.30 Salatut elämät 13.00 Simpsonit (7) 13.30 Simpsonit (7) 14.00 Jay Lenon autotalli 15.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 16.00 Levyraati 17.00 Simpsonit (12) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 19.00 Rekkakuskit jäällä 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Beck: Quid Pro Quo (48) (12) 22.50 Elämää Philadelphiassa (12) 23.20 Putous 00.50 Suurmestari Ruotsi 02.05 Simpsonit (7) 02.35 Simpsonit (7) 03.05 Poliisit UK: Ajojahti (12) 04.05 Simpsonit (7) 04.35 Simpsonit (7) 05.05 Schitt’s Creek (S) Yle Teema & Fem 07.50 BUU-klubben 08.20 Teiden sankarit 09.00 Efter Nio 10.00 Taivaallista menoa: ”Vuorokausi nöyryytystä” 10.20 Sportliv 10.30 Raskaana 11.00 Aleksander Gamme, etelänavan valloittaja 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (12) 13.10 Suomi on queer 14.00 Talot huokuvat historiaa 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Milanon naisten paratiisi (7) 17.25 Osta, tuunaa ja myy 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Beppen makumatkassa 18.40 Maastopalojen jäljillä (7) 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Agentit (12) 21.10 Historia: Martin Luther Kingin unelma (12) 22.05 Kino Suomi: Kesäkapina (12) 23.25 Uusi Kino: Hangover Cure (7) 23.50 Uusi Kino: Hei hei Tornio (S) 00.05 Agentit (12) Tiistaina helmikuun 13. päivänä 2024 – N:o 12 – 7 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 09.59 Murha paratiisissa (12) 10.50 Yle Uutiset Uusimaa 10.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.00 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.05 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.15 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.25 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.35 Yle Uutiset Lappi 11.40 Yle Oddasat 11.44 Oddasat 12.00 Linna 12.30 Charité (12) 13.20 Helmikuun manifesti (12) 14.50 Elävä arkisto: Postija lennätinmuseo 15.05 Rescue Me! – Koirien tarina (7) 15.35 A-studio viittomakielellä 16.05 MOT 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.40 Yle Oddasat 16.45 Novosti Yle 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä 16.55 Yle Uutiset alueeltasi 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Spencerin siskokset (7) 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.21 Puoli7 tänään 18.23 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historia: Nobelin veljekset 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Kaukana Ruotsista (7) 22.40 Oddasat 22.55 Viimeinen sana 23.25 Puoli seitsemän 23.55 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.2. 06.53 Martta puhuu (S) 07.19 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.23 Petran poppoo (S) 07.37 Mauno (S) 07.48 Tipo (S) 07.55 Mitä ihmettä? (S) 08.03 Auvo Raitanen (S) 08.14 Liisa ja Leo (S) 08.28 Galaxi 08.29 Pok ja Mok (7) 08.36 Näin meillä (7) 08.50 Jumppahetki: Reipas jumppa 09.01 Uinnin MM, alkueräuinnit 11.30 Ambulanssi apuun! 12.10 Näin Norjassa 12.41 Gino perheineen Italiassa 12.55 Tanskalainen maajussi 13.25 Tämä on totuuteni 14.15 Kekseliäs nikkari 15.00 Kaivoksen reunalla 16.15 Eläintarhan vilkas elämä 17.00 Pikku Kakkonen 18.05 Ampumahiihdon MM, M normaalimatka 20.05 Uinnin MM, välieräja finaaliuinnit 21.05 PNG ja Wilma Murto, ystävänpäivän seiväskisa 22.00 Painin EM, kreikkalaisroomalainen paini 22.30 Lindan huone (12) 23.00 Jääkauden salaisuudet 23.45 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Ostoskanava Myori.fi 11.00 Kauniit ja rohkeat (S) 11.30 ARPA.FI 12.30 Uusi elämä etelässä 13.30 Putous 15.00 Levyraati 16.00 Salatut elämät 16.30 Kauniit ja rohkeat 16.58 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät 20.00 Aarrepaja 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.25 My Brave Face (7) 00.25 Muodin huipulle 02.15 Uusi elämä etelässä 03.15 Penn & Teller: Naruta meitä (7) 04.10 Kyllä nolottaa (12) 04.40 Kyllä nolottaa (12) Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 06.30 Smurffit (7) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7) 07.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S) 07.10 LEGO DreamZzz (7) 07.35 S.M.A.S.H! (S) 07.45 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.00 Remppa vai muutto 09.00 Puutarhan pelastajat 10.00 Haluatko miljonääriksi? 11.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Amispäiväkirjat (S) 14.55 MasterChef Australia 16.35 Tulossa elokuvateattereihin: Luottomies-elokuva: All in (S) 16.40 Onnenarpa 16.45 My King Charles 17.55 Tulossa: The Real Housewives Suomi (S) 18.00 Suomen huutokauppakeisari 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Koti koiralle 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 The Real Housewives Suomi (S) 22.00 Tulossa elokuvateattereihin: Luottomies-elokuva: All in (S) 22.05 Lahti 2001 (7) 23.05 Diili 00.35 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 01.35 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S) 02.35 Sex Tape Suomi (12) 03.35 Poliisikoira Rex (16) MTV Sub 07.00 Nuori Robin Hood (S) 07.10 Nuori Robin Hood (7) 07.25 Nuori Robin Hood (S) 07.35 Nuori Robin Hood (7) 08.00 Simpsonit (7) 08.30 Simpsonit (7) 09.00 Paavo Pesusieni (7) 09.30 Bob’s Burgers (7) 10.00 Moderni perhe (S) 10.30 Poliisit UK: Ajojahti (12) 11.30 Suurmestari UK 12.30 Salatut elämät 13.00 Simpsonit (7) 13.30 UEFA Champions League: Huippuhetket 14.00 Rekkakuskit jäällä 15.00 Elämää äärirajoilla: Alaska 16.00 Ulosottomiehet 17.00 Simpsonit (7) 17.30 Simpsonit (7) 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12) 19.00 Rekkakuskit jäällä 20.00 Frendit (S) 20.30 Frendit (S) 21.00 Subleffa: Titanic (12) 01.00 Subleffa: Ocean’s Twelve (S) 03.25 Ulosottomiehet 04.25 Poliisit UK: Ajojahti (12) 05.25 Schitt’s Creek (S) Yle Teema & Fem 07.45 YLE FEM 07.45 BUU-klubben 08.15 Iloa puutarhasta 08.45 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.05 Kysy lääkäriltä terveydestä 09.50 Kaikkea kaupan 10.20 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 10.30 Tiettömän taipaleen takana 11.00 Strömsö 11.29 Viimeinen työpäivä 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kino Suomi: Kesäkapina (12) 13.20 Ikuiseen rauhaan (7) 14.40 Uusi Kino: Sierra (7) 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi (7) 16.40 Milanon naisten paratiisi (7) 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Tuntematon perillinen 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 22.15 Musta Villi länsi 23.05 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta 23.35 Kino: Suurinta elämässä (S) Tiistai 13.2. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.107.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.05-9.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Sari Valto 11.00 Mustan musiikin sosiaalihistoriaa: Mustaa tykinruokaa ? puhvelisotilaita ja pasifisteja 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Afrikkalaisia kirjoituksia 14.50 Ajassa: Silmuja 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35-18.30 Kissankehto – Susanna Vainiola 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02-19.55 Radioteatteri esittää: Poliovuosi 20.00 Romano mirits. Romanielämää 20.15 Kadonneiden kaupunkien jäljillä: Paria 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää 21.00-21.02 Yle Uutiset 21.05-21.59 Sari Valto 22.00-22.46 Miia Krause 22.47-23.09 Oispa jatsia kolme 23.10-23.39 Politiikkaradio 23.40-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 9.10 Sää. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 18.02 Luontoilta 0203-17600 18.50 Merisää. 18.55 Luontoilta 0203-17600 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 19.05 Luontoilta 0203-17600 20.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 20.03 Metsäradio. 21.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 23.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 0.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio. 2.00 Yle Uutiset. 2.02-2.50 Meille käy hyvin – Nora Weiss 3.00 Yle Uutiset. 3.02 Yöradio. 3.15 Kansanradio. 3.474.00 Yöradio. Keskiviikko 14.2. Yle Radio 1 6.30 Hyvää huomenta 6.35 Hartaita säveliä 6.50 Aamuhartaus 6.59 Hyvää huomenta 7.00 Yle Uutiset ja sää 7.10-7.50 Aamusoitto 7.53 Ykköskolumni 7.59 Hyvää huomenta 8.00 Yle Uutiset ja sää 8.10 Ykkösaamu 9.00 Yle Uutiset 9.059.58 Muistojen bulevardi 10.00-10.55 Brysselin kone 11.00-11.50 Riston Valinta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Kalle Haatanen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Aristoteleen kantapää 14.55 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55-15.58 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35-17.58 Rytmikamari 18.00 Andreas Kreetalaisen suuri katumuskanoni?Ortodoksiselta seminaarilta Joensuusta 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02-21.15 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 21.00-21.02 Yle Uutiset 21.05-21.59 Brysselin kone 22.0022.39 Radioteatteri esittää: 23.00-23.09 Kuuluttajan vieras 23.10-23.39 Politiikkaradio 23.40-6.30 Yöklassinen Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.00 Yle Uutiset ja sää. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu 5.30 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu 5.50 Merisää. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu 6.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Alueradio 7.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Urheiluradio. 7.13 Alueradio 7.50 Merisää. 7.53 Alueradio 8.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. 8.13 Alueradio 9.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 9.10 Sää. 9.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 17.13 Radio Suomen Ilta. 17.30 Pyöreä pöytä: Suoraa puhetta johtaa Maria Pettersson. 18.00 Yle Uutiset. 18.02 Jääkiekkokierros 18.50 Merisää. 18.55 Jääkiekkokierros 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 19.05 Jääkiekkokierros: Keskiviikkona neljän ottelun kierros 20.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 20.03 Jääkiekkokierros: Keskiviikkona neljän ottelun kierros 21.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. 21.12 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Urheiluradio. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 23.00 Yle Uutiset. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 0.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 1.02 Paikka auringossa 1.55 Yöradio. 2.00 Yle Uutiset. 2.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 2.55 Yöradio. 3.00 Yle Uutiset. 3.02 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 3.54-4.00 Yöradio. R a d i o o h j e l m a t Yle Radio 1 93,2 MHz • Yle Radio Suomi 97,9 MHz Sudokun ratkaisu Jere B.Virtanen Viivi ja Wagner Yle Teema & Fem klo 21.10: Historia: Martin Luther Kingin unelma. Heinäkuussa 1964 presidentti Lyndon Johnson allekirjoitti kansalaisoikeuslain, joka lopetti rotuerottelun Yhdysvalloissa. Kansalaisoikeusaktivisti Martin Luther King jatkoi kuitenkin taisteluaan köyhyyttä, segregaatiota ja tuloeroja vastaan kunnes hänet murhattiin Memphisissä vuonna 1968. Yle TV2 klo 7.55: Mitä ihmettä? Koti. Mikä on koti? Mistä tuntee ystävän? Miksi käymme koulua? Mitä on taide ja mikä tekee ihmisen? Maailma on täynnä tärkeitä ja joskus myös todella hankalia kysymyksiä. Tuomo kyselee rohkeasti ja ahkerasti. Kun yhteen kysymyksen saa vas tauk sen, uusi herää. Sarja kannustaa myös pohtimaan vastauksia itse. MTV3 klo 15.00: Levyraati. Legendaarisessa Levyraadissa kuullaan toimittaja Jenni Pääskysaaren johdolla viisi tuoretta kappaletta, joka raatilaiset arvioivat ja pisteyttävät yhdestä kymmeneen. Kotimainen musiikkiviihdeohjelma. (c ) A rto In ka la w w w .a is ud ok u. co m C od e: 85 20 41 93 F4 1 6 5 2 7 3 8 4 9 9 3 4 8 5 1 6 2 7 8 2 7 6 4 9 3 5 1 4 5 2 9 8 7 1 3 6 7 8 1 3 6 2 4 9 5 3 9 6 4 1 5 2 7 8 5 1 8 7 2 4 9 6 3 6 4 9 5 3 8 7 1 2 2 7 3 1 9 6 5 8 4 T i i s t a i 1 3 . 2 . Ke s k i v i i k ko 1 4 . 2 .
ORIMATTILAN SANOMAT Tiistaina helmikuun 13. päivänä 8 – N:o 12 – 2024 Ida NIva Orimattila aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja napakka 15 asteen pakkanen nipisteli poskia, kun Erkko-lukion abit viettivät penkkaripäivää. Nelisenkymmentä abia kiipesi viime torstaina kahden rekan kyytiin juhlimaan opintojen päättymistä. Rekkojen laitoihin kiinnitetyissä lakanoissa seikkailivat muun muassa Muumi-hahmot ja euroviisusankari Käärijä. Yhdessä lakanassa siteerattiin kansanedustaja Teemu Keskisarjan (ps) eduskunnassa taannoin pitämää puhetta, joka nousi hitiksi opiskelijoiden keskuudessa: Irtokynnet kimaltavat, hieno partavesi tuoksuu, tekoripset räpsähtelevät. Penkkariasuissa ei tänä vuonna ollut yhtenäistä teemaa, joten abien yllä nähtiin monenlaisia tyylejä. Indiana Turunen oli pukeutunut Call of Duty -pelisarjan Horangi-hahmoksi. – Sisarus on hehkuttanut pelisarjaa, joten se alkoi innostaa. Cosplay kiinnostaa muutenkin, joten asua oli helppo lähteä rakentamaan. Noora Euren oli valinnut penkkarihahmokseen Harry Potterista tutun Bellatrix Lestragen. Mustasta pitsimekosta ja korsetista koostuva asu oli suurimmaksi osaksi hänen äitinsä käsialaa. – Äiti on opiskellut vaatetusalaa, hän teki mekon. Korsetti on ostettu. asun tekemiseen kului muutama viikonloppu. Halinallet-piirretyn hahmoksi pukeutunut Lumi Rauhala kertoi penkkaripäivän sään vaikuttaneen asuvalintaan. Kovan pakkasen vuoksi ylle valikoitui pehmeä haalari, jonka alle hän oli pukenut hiihtokerraston. Turunenkin kertoi suosivansa kerrospukeutumista. Euren puolestaan oli varustautunut toppatakin lisäksi asuun sopivalla viitalla. – Sen pitäisi pitää lämpimänä, hän sanoi. Kivaa, mutta rankkaa Penkkaripäivänä kolmikon tunnelmat olivat hyvät, mutta myös hieman haikeat. – Tämä päättää opiskelun, ja enää on vain kirjoitukset jäljellä, Euren totesi. Turusen tunnelmat olivat erilaiset, sillä hänen opiskelunsa jatkuivat normaalisti heti penkkarihumun laannuttua. – Tämä on erilainen ja mielenkiintoinen päivä, mutta en ole itse niin haikeissa tunnelmissa, koska neljäs vuosi on vielä edessä. Rauhalan mukaan lapsena penkkaripäivä oli aina merkittävä. Hänen isänsä kävi hakemassa hänet koulusta, jotta hän pääsi katsomaan Erkontiellä kulkevia rekkoja. – On jotenkin tosi outoa olla nyt itse lavalla. Lukiossa opiskelu on kolmikon mukaan ollut odotettua raskaampaa, mutta onneksi erilaiset teemapäivät ovat tuoneet vaihtelua arkeen. – On ollut kivaa olla kavereiden kanssa ja tehdä yhdessä. Olen oppinut paljon kolmen vuoden aikana, Euren tiivisti. abit olivat varustautuneet penkkariajeluun hurjalla karkkimäärällä: jokaiselle oli tilattu 7,5 kiloa makeisia. Niitä kuluikin runsaasti heti lukion parkkipaikalla, jonne lukion ja Orimattilan yhteiskoulun opiskelijat sekä abien läheiset olivat kokoontuneet lähettämään penkkarirekat matkaan. Karkkeja käytiin heittelemässä Tönnön, Jokivarren ja Myllylän kouluilla, minkä jälkeen rekat palasivat lukiolle ja abit suuntasivat lukulomalle. JuHO KIuRu Orimattila Erkko-lukion vanhojen tanssit loihti jälleen säihkettä Orimattilan urheilutalolle. Torstai-illan yleisönäytöksessä lukion vanhat saivat tanssia aivan täydelle katsomolle. Tanssi sujui varmasti, ja loppua kohden hymyjä näkyi tanssijoiden kasvoilla entistä enemmän. Onnistuminen tuntui hyvältä. Kymmenen perinteistä tanssia oli tunnin show. Opiskelijoiden omia ohjelmanumeroita Orimattilassa ei ole enää pitkään aikaan nähty. Ennen yleisönäytöstä tanssijat tekivät viimeisiä virityksiään. asujen korjailut, korut, meikit ja kampaukset saatiin kuntoon. Tanssijat Aino Sipiläinen, Elsa Ahokas ja Linda Sallinen kertoivat, että vanhojen tanssin loiston takana olevia budjetteja ei ole oppilaiden välisissä keskusteluissa käsitelty. Yleisellä tasolla on kerrottu, että vanhojen päivän kustannukset vaihtelevat paljon. Tyttöjen budjetti voi olla nollan ja useamman sadan euron välillä. Pojillekin kertyy usein merkittävät kustannukset pukuvuokrasta. Ei hankita superkallista Tyttökolmikko kyllä piti silmällä, että mitään ”superkallista” pukua ei hankita. – Jos löytää hyvän mekon, eikä se ole älyttömän kallis, sen sitten valitsee, Sipiläinen sanoi. – Meikeissä ja muissa koitin vähän säästää, Sallinen totesi. Hän ryhtyi etsimään pukua jo alkukesästä. Puku löytyikin helposti. Elsa ahokas kiinnitti oman pukunsa syksyllä. Kolmikolla ei ollut ongelmia varustautumisessa. Eikä ongelmia ollut tansseissakaan. Jotkut tanssit olivat alkuun vaikeita, mutta harjoitus tuotti tulosta. Samalla taskuun sujahti opintopisteitä sekä uusia taitoja ja kokemuksia. – vanhojen kokemus on perinne, minkä moni haluaa hankkia, Elsa ahokas sanoi. Tanssikurssi tuo paljon oppia Tanssikurssin vetäjät, liikunnan lehtorit Tuija Luumi ja Sami Wirkkala kehuivat oppilaiden keskittymiskykyä ja vastaanottavaisuutta. Joskus kännykällä kuvaaminen ja somettaminen on vienyt huomiota tanssien opettelulta, mutta tällä kurssilla sitä ongelmaa ei ollut. – Ovat motivoituneita, kun on uutta. Helppo opettaa, Wirkkala summasi. Hänen mukaansa tanssikurssi kasvattaa opiskelijoita joka kerta. – Moni saa tästä rohkeutta ja itsevarmuutta. Luumi lisäsi, että kurssi opettaa myös yhteistyötaitoja, rytmiikkaa ja tanssietikettiä. – Tanssi on hyvää liikuntaa, monipuolinen kurssi. Tärkeää on, että näkee oman kehittymisensä. Monipuolisia olivat myös työtehtävät kulisseissa. Oli lipunmyyntiä, valokuvausta, striimausta eli videon välittämistä kotikatsomoihin, koristelua, juontamista ja järjestyksenvalvontaa. Oppilaiden lisäksi tehtäviä hoitivat opettajat ja ulkopuolinen väki. Yleisön joukossa kaukaisin vieras oli ehkäpä saksalainen Constantin Mehmert, viime lukuvuoden vaihto-oppilas. Hän tuli varta vasten Suomeen ja Orimattilaan vanhojen tansseja katsomaan. – Odotan kavereiden näkemistä samassa tilanteessa kuin olin itse. Ja tansseja tietysti, Mehmert sanoi ennen ohjelman alkamista. Lukion jälkeen hän on ajatellut ryhtyä opiskelemaan psykologiaa. – Suomi on siinä yksi mahdollisuus. Täällä on hyvä opiskella, Constantin Mehmert sanoi. Abien jakamat karkit tekivät kauppansa yhteiskoulun pihalla. Rekan lavalla suosittiin kerrospukeutumista Erkko-lukion penkkareissa lensi yli 300 kiloa karkkia Lukion vanhoilla varmaksi viimeistelty tanssishow Lumi Rauhalan (vas.), Noora Eurenin ja Indiana Turusen asut olivat saaneet inspiraatiota peleistä ja elokuvista. Sisu-Veikka Viitikko oli muuntautunut hurjaksi pelleksi penkkaripäivän kunniaksi. Ronja Utsilla oli saamenpuku, Topias Lahtisella frakki. Fireman’s Dance on varsin monimutkainen tanssi. Tanssikurssin opettaja Sami Wirkkala (vas.) yllättyi Ville Kakon ampumasta konfettisateesta. Taustalla tanssipari Telma Siponen ja Jesse Jääskeläinen Kampaus, korut ja meikki viimeistelivät vanhojen unelmaillan, esitteli Linda Sallinen.