KESKIVIIKKO 2. JOULUKUUTA 2015 · NrO 232 6 414880 065365 1 5 4 9 PARAS PAIKALLIS LEHTI 2014 & 2015 Irtonumero 2 € raahenseutu.fi Eipä unohdeta ranta-aittoja Raahen kaupunginvaltuutetuilta tuli monipuolisia ideoita vanhalle paloasemalle. Moni kuulutteli kaavaan merkittyjen ranta-aittojen perään. >> 6 Jouluiloa ohikulkijoille Wanhan Raahen Joulukalenterin huominen luukku on lasten aikaansaannosta. Kirkkokadun päiväkodissa on värkätty vaikka mitä kolmanteen ikkunaan. >> 5 Raahe-opiston äijäjoogassa käy viikoittain noin 30 joogaajaa. Määrä on moninkertaistunut vuosien varrella. Kalevi Kalliokin viihtyy joogaporukassa. Sieltä saa hänen mukaansa notkeutta ja vetreyttä, joka tukee muuta liikkumista. >> 24 Kyllä äijätkin venyy Pääkirjoitus: Hyvä poikii hyvää nostetaan se esiin. >> 2 Se lähti ihan lapasesta Oppia: Vihannin mummot käyvät opettamassa turvapaikanhakijanaisia neulomaan. Liikkeelle lähdettiin lapasesta. Habibo luo silmukoita. >> 16 A Ne paikat ja paikkakunnat muistetaan, missä on pistetty omaperäisyys peliin ja hyödynnetty sitä, mikä on valmiiksi olemassa.” Inkeri Kerola Kolumni sivulla 2 Siikajoki: Jätehuollon järjestäjiä olisi tarjolla. >> 4 Kenen kengät? Näillä kengillä seisotaan, kävellään ja tanssitaan Linnan juhlissa ensi sunnuntaina. >> 14 Vesa Joensuu
2 KESKUSTELE RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 Wanhan Raahen Joulukalenteri on enemmän kuin kivoja ikkunoita vanhoissa taloissa. Se kannustaa kävelemään. Auto parkkiin keskustaan ja seikkailemaan jouluikkunoille! Päivän positiivisin E lämme vuoden viimeistä kuukautta. Uudistettu paikallislehtemme ilmestyy uudistetulla jaksotuksella. Siksikin Unelman ja Anelman päivä on tärkeä päivä. Unelmalle, ja mieluummin monille sellaisille on syytä varata silloin tällöin aikaa. Niistä ihmiset elävät. Toisaalla tässä lehdessä kyseltiin päättäjien kantaa unelmiin kaupunkimme ranta-alueen kehittämiseksi. On paikallaan katsoa asioita omanapaisesti, mutta asettuminen ulkoraahelaisen asemaan ei tee sekään pahaa. Itse olen saanut monilta Raahessa vierailleilta sekä suurhankeinfoihin osallistuneilta viestiä siitä, että jos he johonkin haluaisivat mennä, paikka tulisi olla Raahessa meren tuntumassa. Kuljeskelupaikkoja Raahen rannoilla on, mutta vähemmän kuljeskelijoita. Järjestettyjen tapahtumien ympärille sen sijaan väkeä kertyy. Eikö siis jaloilla äänestäminen ole näyttänyt voimansa? Me emme tarvitse Hakaniemen halleja tai jättisuuria miljöitä ruokaravintoloiksi. Tarvitsemme oman kokoisemme tilat. Vähättelemättä nyt jo toimivia ruokapaikkoja, tarvitsemme erilaisia vaihtoehtoisia kokoontumistiloja, joissa on persoonallisuutta ja merta hengitettäväksi. Taidetta ja kulttuuria ja urheilumahdollisuuksia omaamme kokoisemme kaupungin verran ja ehkä enemmänkin. Niistä meitä kiitellään kerrasta toiseen. Harmin paikka, mutta monet asukkaamme eivät sitä kuitenkaan rekisteröi. Olen jo aiemmin kannatellut ajatusta merihotellista ja tiedän sille olevan kannatustakin. On kuitenkin tahoja, joille se ei käy. Siksi rohkenenkin tarttua toiseen unelmaan: uniikki ruokapaikkamiljöö paloasemalle ja toiseen päähän kunnon liha-/kalatiskit paikkakunnan luomuosastoineen raaka-aineiden hankintaa varten. Ja jos taide tuntee olonsa teilatuksi, niin eiköhän samoille seinille mahdu taidettakin – historian kanssa tai ilman. Tärkeintä on hakea meille sopivia, toimivia ratkaisuja. Ei kopioita muilta tai muualta. Ne paikat ja paikkakunnat muistetaan, missä on pistetty omaperäisyys peliin ja hyödynnetty sitä, mikä on valmiiksi olemassa. Ilokseni olen havainnut, että tämän tyyppistä kehittämistyötä pohditaan useilla tahoilla. Hyvä niin. A Ei muuta raahelaiset kuin unelmia hautomaan – hyvän joulumielen kera! Onnea Unelmille Kolumni Inkeri Kerola inkeri.kerola@raahe.fi Kirjoittaja on Raahen kaupunginvaltuuston pj Kolumni Inkeri Kerola inkeri.kerola@raahe.? Kirjoittaja on Raahen kaupunginvaltuuston pj. N äin joulun alla on hyvä hetki tehdä asioita, joista tulee toisille hyvä mieli. Auttaa arjessa, sanoa pari kaunista sanaa, heittää vastaantulijalle ystävällinen hymy. Toisen mielen tekeminen hyväksi yleensä poikii itselle moninkertaisesti hyvää mieltä. Nyt on hyvä hetki toisen ilahduttamiselle myös sen vuoksi, että ympärillä kuohuu kaikenlaista negatiivista. Tiedotusvälineet ovat pullollaan ikäviä uutisia väkivallasta, rauhattomuuksista ja ristiriidoista niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Some-keskustelut tulvivat kärjekkäitä ja negatiivisia mielipiteitä, jopa loukkauksia ja herjauksia. Vaikuttaa siltä, että moni suomalainen on uppoutunut kielteisyyden kehään. Se, että osoittaa välittävänsä kanssaihmisistään, on mitä oivallisin keino luoda turvallisuutta, vakautta ja iloa omaan ympäristöönsä. Jos paha poikii pahaa, myös hyvä poikii hyvää. Moni lukijamme on jo tähän ajatukseen tarttunut ja halunnut esimerkiksi välittää kauttamme kiitokset jollekin häntä auttaneelle taholle. Raahen Seudussa etsimme joulukuun ajan arjen hyvän mielen tekoja. Niistä kertomisen kautta haluamme osoittaa, että kaiken negatiivisen kuohunnan alla tapahtuu jatkuvasti paljon hyvää. Jos tiedät tai tunnet hyväntekijän, nyt on oikea hetki paljastaa hänet meille. Nyt jos koskaan tarvitaan hyviä uutisia Pääkirjoitus Päätoimittaja Sanna Keskinen sanna.keskinen@almamedia.fi 1 80 vuotta sitten. Juomavesi Abessinian sotanäyttämöllä on aivan ensiarvoinen tekijä. Kuvamme havainnollistaa niitä vaikeuksia, mitä tämän elämännesteen kuljettaminen sotajoukoille aiheuttaa. 2 50 vuotta sitten. Monet amerikkalaiset vastustavat kiivaasti presidentti Johnsonin Vietnamin politiikkaa ja osoittavat aina silloin tällöin mieltään asioista mielenosoituksissa. New Yorkissa vaadittiin suurin plakaatein Vietnamin sodan lopettamista. 3 30 vuotta sitten. Tietotekniikka tulee ryminällä myös vakuutusalalle. Myyntijohtaja Jorma Pekuri esitteli Aarne Leimille (vas.) Pohjolan uutta tietokonepalvelua, joka hetkessä määrittää rivi-, kerros-, paritai omakotitalon vakuutusarvon sijaitsipa asunto missä päin maata hyvänsä. 4 10 vuotta sitten. Mettalanmäen kauppakeskuksen työnimenä on Raahen Pooki. Alueen asemakaava tulee näillä näkymin valtuuston käsittelyyn ensi kesänä, jonka jälkeen ensimmäiset rakennushankkeet voivat käynnistyä. Pääasiassa rakentaminen ajoittuu vuodelle 2007. Kuluvan vuoden aikana poiminnoissa seurataan mitä tapahtui vuosina 1935, 1965, 1985 ja 2005. Mitä lähemmäksi nykypäivää tullaan, sitä enemmän uutisissa painottuu paikallisuus. Palsta julkaistaan tällä paikalla keskiviikkoisin. Vuosien takaa -palsta palaa menneeseen VUOSIEN TAKAA
Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 – RAAHEN SEUTU 3 Mielipidekirjoituksen enimmäispituus on 2500 merkkiä. Kirjoituksen mukana pitää olla kirjoittajan nimi, osoite ja puhelinnumero. Tekstit voi lähettää osoitteella Raahen Seutu, Lukijalta, Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai sanna.keskinen@almamedia.fi A Uutta vanhuspalvelulakia huononnettiin heti alkuunsa ja uusia heikennyksiä esitetään.” KANNANOTTO Hyvinvointimme rakentajat ovat joutumassa ahtaalle. Eläkkeelle on siirtynyt sukupolvi, joka on sotaveteraanien lapsia. He ovat pienestä alkaen olleet mukana sodan jälkeisessä jälleenrakennustyössä ja luomassa maamme vaurautta. Presidentti Ahtisaaren sanoin: tuon suuren kansallisen jälleenrakennuksen merkitystä voi vain ihailla. Sodan jälkeen kasvatettiin tälle maalle tulevaisuus, yli miljoona suomalaislasta. Näiden pellavapäiden ja paljasjalkojen avulla nousimme kukoistukseen. Tiedossa on monet maksujen ja taksojen korotukset, jotka kipeästi koskettavat vähävaraisia, myös eläkeläisiä. Suurin heikennys on se, jos eläkkeensaajan asumistuki ja yleinen asumistuki yhdistetään. Yhdistämisen takia köyhyysrajan alapuolelle arvioidaan tippuvan 27 000 eläkkeensaajaa lisää. Asumistuen sekä lääkeja matkakorvausten leikkaaminen, asiakasmaksujen ja taksojen korotukset vaikeuttavat myös vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien asemaa. He ovat ihmisiä, joilla on ollut vuosikymmeniä erittäin pienet tulot, ja joiden mahdollisuudet esimerkiksi muuttaa halvempaan asuntoon ovat olemattomat. Tämän lisäksi muun muassa kehitysvammaisten asumisohjelman ja oikeuden itsenäiseen asumiseen on arvioitu vaarantuvan. Palvelurakenteen muutoksen nimissä laitokset muutettiin palveluasunnoiksi juuri eläkkeensaajien korkeimman asumistuen takia. On huolehdittava, että kunnat maksavat lisääntyneet asumiskustannukset. Niitä ei saa sälyttää pienituloisten eläkeläisten niskoille. On arvioitu, että heikennys lisää kuntien noin 40 miljoonaa euroa. Uutta vanhuspalvelulakia huononnettiin heti alkuunsa ja uusia heikennyksiä esitetään. Sitä ei ole edes kunnalla toimenpantu, muun muassa vanhusneuvoston tehtävät ovat toimeenpanematta. Kansainvälinen vanhusten hyvinvointia vertaileva tutkimus on surullista luettavaa. Suomi sijoittuu siinä vasta sijalle 15. Eläkeläiset ovat työnsä tehneet. He jatkavat monissa vapaaehtoistoiminnoissa ja ahertavat muun muassa omaishoitajina. Mitä voidaan tehdä? On ryhdyttävä kokoomaan ryhmien rajat ylittävää kansanliikettä. Ei ole oikein, että päivätyönsä tehneet vanhukset ja eläkeläiset eivät voi elää ihmisarvoista elämää. Raahen eläkeläisten syyskokous 12.11.2015 Hyvinvointimme rakentajat ahtaalle Sydämellinen kiitos sinulle terveyskeskuksessa poikasi kanssa odottanut isä, joka kannoit tuolin seisovalle mummolle. Kyllä lämmitti mieltä. Sinä nokanvartta pitkin katseleva valkoisen terrierin ulkoiluttaja Honganpalon alueella. Voisit sen verran katsoa koirasi perään, ettei paskois ihmisten pihoille!! Ai ettäkö vain äidit ovat syyllisiä lasten liikkumattomuuteen? Pitäisiköhän mennä sukupuolenvaihtoleikkaukseen, kun miehillä ei ole vastuuta kannettavana tästä(kään) asiasta. Kiitokset sinulle joka veit minun pudonneen kännyn portille. Maanantain positiiviselle: Adventtikalenterin avaaminen aloitettiin jo sunnuntaina (1.adventti ), joulukalenterin eka luukku auki tänään. Hieno idea vanhan paloaseman hyväksi, tarvitaan jotain tuollaista, ruokapaikka/ruokaravintola, (ei juottola), tulisi olla viihtyisä jossa voisi istuskella ja nauttia hyvästä ruuasta. TeksTariT ? ? Lähetä tekstiviesti numeroon 17192 (85 snt). Kirjoita alkuun RS ASIA ja sitten viestisi. Toimitus valitsee julkaistavat viestit. LIPUNMYYNTI ENNAKKOON Raahesalin lipunmyynti, Raahen Prisma, sekä ovelta 1h ennen konserttia NETISTÄ ticket.raahe.fi LIPUT Brahe Classican jäsenille 6€ alennus, OP:n jäsenille 5€ alennus (1lippu/henkilö), S-Etukortilla 3€ alennus konserttilipusta Raahen Prismasta ostettaessa. www.braheclassica.fi facebook.com/braheclassica OULU SINFONIA JANNEN JUHLAPÄIVÄ Johannes Gustavsson, kapellimestari Joose Mikkonen, kertoja Oulun seudun ammattikorkeakoulun kamarikuoro Jean Sibelius: Melodraamaversio Skogsrået, op. 15 Elegia ja Musette sarjasta Kuningas Kristian II, op. 27 Romanssi C-duuri, op. 42 Cassazione pienelle orkesterille, op. 6 Kurkikohtaus ja Valse triste näytelmästä Kuolema, op. 44 Snöfrid, op. 29 Raahesali ke 9.12.2015 klo 19.00 Liput: 26-20 €, ovelta 28-22 € BRAHECLASSICA.FI | FACEBOOK.COM/BRAHECLASSICA Runsas & Maukas JOULULOUNAS 4.-5.12.2015 12 50 Fresto Pattijoki, Sotaplassintie 2. puh 044 975 6668 YRITYKSET JA YHTEISÖT Joulun lähestyessä on aika muistaa asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Raahen Seudun JOULUTERVEHDYKSELLÄ muistat sidosryhmiäsi vaivattomasti ja TUET SEUTUKUNNAN VANHUSPALVELUITA Jo kahdennenkymmenennen kerran joulutervehdysten tuotolla tuetaan omaa hyvinvointikuntayhtymää. Tänäkin vuonna palkataan nuoria työttömiä vanhuspalveluiden avuksi. Samalla kun ilahdutat joulutervehdykselläsi asiakkaitasi, liike-/perhetuttuasi, autat lähimmäistäsi. JOULUTERVEHDYKSET JULKAISTAAN KESKIVIIKKONA 23.12. Tarvitsemme ilmoitusaineistosi 11.12. mennessä. Mainostilavaraukset: Voit laittaa ilmoituksen myös osoitteella ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.? KIITOS TUESTASI! – lähellä ihmisiä – Anne Luovi 050 560 0020 Jaakko Remahl 050 575 6660 Marketta Routaniemi 040 064 9156 Kiitos Kiitos paikallisille yrittäjille Jokelan koulun oppilaille lahjoittamistanne polkupyörän lampuista. Ouluntien Autohuolto Oy, Peltirakenne Koskela Oy, Kebab-Grilli Madonna, Veljekset Knuutinen Oy, Arvolan Puutarha Oy, Tmi Raahen konemuokkaus, Tmi Rakennuspalvelu Juha Hyväri, Makia paikka, Tmi H. Myllylä, Studio Panorama, Ostoja myyntiliike Vanha Edvard, Ompelukonemyynti V. Isokääntä, Raahen Talonhoito Oy, Naperokujan Päiväkoti, Raahen peltipalvelu, Raahen Turvallisuus-Vartiointi Ky, LVI Nikki & Toppila Oy, Tmi Silja Virranniemi, Tmi Mauri Jounila, JPTHuolto, Martikkala Sanna-Leena, Maria Pietiläinen (HomCare) Yhteistyössä Pattijoen Vapari Ky Jokelan koulun vanhempainyhdistys
4 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Wanhan Raahen Joulukalenterin toinen luukku avautuu tänä aamuna osoitteessa Kauppakatu 38. Ikkunan ovat suunnitelleet Raahen kaupungin hanketoimintaja kehittämisyksikön työharjoittelijat Suvi Siira ja Tarja Arvola. Lybeckerin käsija taideteollisuusopiston kuvaja mediataidelinjalla opiskelevat naiset ovat askarrelleet ikkunaa kuukauden verran ja lopputulos on todellakin kaiken vaivan väärti. Samassa talossa asuva Terhi Eteläinen sai idean, että ikkunaan suunniteltaisiin monen raahelaisen muistoissa säilynyt kuva Kauppakadun joulusta. – Kauppakatu oli ennen Raahen keskusväylä ja joulukadulla oli aina ihana tunnelma, Terhi sanoo. Suvi ja Tarja ottivat kopin ideasta ja alkoivat tutustua joulukadun historiaan. Lopputulos on koristeellinen, jouluun virittävä ja sitä entivanhaisesta ryhmähengestä muistuttava. Erityistä juhlavuutta jouluikkunalle antaa se, että itse rakennus täyttää tänä vuonna tasan 200 vuotta. Rakennuksessa sijaitsi Durchmanin kauppatalo ja kauppapuoti. Vanhan Zachris-patruunin tytär Emma Sofia oli harvinaisen kaunis. Kaupungin nähtävyydet tavattiinkin luetetella vieraille näin: ”Nya spruthuset, nya packhuset och Durchmans Fia.” Raahen Seudun toimitus ja kirjapaino ovat toimineet tässä rakennuksessa. Raahen Seutu perustettiin vuonna 1919, kun Raahessa ilmestyneet Raahen Sanomat ja Raahe-lehti yhdistettiin. Aurion paperikauppa palveli asiakkaita Koulukadun puolella. Rakennuksen kellarikerroksessa toimi 1960-luvulla Valion baari – ja viime vuosina vaihtuvia ravitsemusalan yrittäjiä. Luukku avautuu 200vuotiaassa kauppatalossa Suvi Siira ja Tarja Arvola pudottavat tumman verhon ikkunastaan vasta tänään. Ikkunan edessä voi fiilistellä miltä katu joskus muinoin näytti tähän aikaan vuodesta. Harri Hemmilä Tuulikki Nousiainen tuulikki.nousiainen@almamedia.fi Siikajoen kuntapäättäjiä on lähestytty varsin suorasanaisella vetoomuksella. ”Toivomme, että Siikajoen kunnanhallitus päättäisi, että Siikajoen kunta ei liittyisi Oulun Jätehuolto Oy:n osakkaaksi. Siikajoen kunnalla on varmasti 106 716 euron liittymismaksulle ja mahdollisesti maksettaville lisäosuuksille tärkeämpiäkin kohteita, kuten koulujen, päiväkotien tai vanhustenhoitoyksiköiden kunnostaminen, kuin laittaa varoja kohteeseen, jonka tulevaisuus on lainsäädännön johdosta pian päättymässä. Lisäksi liittymismaksu on ylihintainen.” Siikajoki on ollut Oulun Jätehuollon asiakas tämän vuoden alusta. Nyt kun Jätehuolto on muuttunut liikelaitoksesta osakeyhtiöksi, Oulun kaupunginhallitus on lähestynyt liikelaitoksen asiakaskuntia ja tiedustellut kuntien halukkuutta tulla osakkaaksi jätehuoltoyhtiöön. SKAL muistuttaa, että tähän mennessä yksikään kunta ei ole tehnyt päätöstä Oulun osakkaaksi liittymisestä.. Siikajokisille tehdään myös tiettäväksi, että Suomesta löytyy 40 kuntaa, jotka ovat kunnallisen jätehuolto-osakeyhtiön ulkopuolella. Edelleen muistutetaan, että ensi vuoden alussa muuttuva laki vaatii lisäämään yhdyskuntajätteiden kierrätystä. ”Järkevintä on antaa jätteenkuljetusyrityksille vapaus viedä jäte haluamaansa alan ympäristöluvan omaavaan yksikköön.” Siikajoen kunnanvaltuuston jäsen Jukka Kodis sanoo suhtautuneensa aluksi varauksella SKAL:in vetoomuksiin. – Ajattelin, että kuljetusyrittäjien etujärjestöllä on vain oma lehmä ojassa. Mutta kun kävi ilmi, että Pohjois-Pohjanmaan liitossakin on jätehuoltojärjestelmien vaikutuksia selvitelty ja vertailtu, tuli toisiin ajatuksiin. Selvitysraportissa on nimittäin tultu siihen tulokseen, että kunnilla on kolme vaihtoehtoa järjestää jätehuoltonsa. Kunnat voivat jatkaa yhteistyötä Oulun kanssa. Toinen vaihtoehto on koko jätehuoltopalvelun avoin kilpailuttaminen ja kolmas vaihtoehto osittainen kilpailuttaminen. Jukka Kodis ihmettelee, miksei päättäjät ole saaneet mitään tietoa maakuntaliiton selvityksestä. – Jos kunnat irtautuisivat Oulun peukalon alta, niillä olisi oma päätösvalta kilpailuttaa ja työllistää oman alueen yrittäjiä. Nyt meillä on vain maksajan rooli. Teknisen lautakunnan puheenjohSiikajokisten jätteitä kosiskellaan Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry SKAL on vedonnut Siikajoen päättäjiin, ettei kunta liittyisi Oulun Jätehuolto Oy:n osakkaaksi. TausTaa ? ? Siikajoen tekninen lautakunta on selvittänyt eri vaihtoehtoja ja kuullut Oulun Jätehuollon toimitusjohtajaa Markku Illikaista, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n asiantuntijaa Pekka Loukolaa sekä ympäristösihteeri Vesa Ojanperää. ? ? Kuulemisen jälkeen lautakunta päätti yksimielisesti esittää kunnanhallitukselle, että kunta lähtee osakkaaksi Oulun Jätehuoltoon. ? ? Kunnanhallitus on periaatteessa jo hyväksynyt teknisen lautakunnan esityksen, mutta asia on jätetty pöydälle lisäselvityksiä varten. A Oulu on meille kallis, mutta lajittelu tulisi vieläkin kalliimmaksi. Juhani Yrjänä Vesa Joensuu
Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 – RAAHEN SEUTU 5 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Vastaanottokeskusten ympärillä lisääntyneet järjestyshäiriöt ja rikokset ovat aiheuttaneet muutoksia suunnitelmiin uusien keskusten perustamisessa. Tähän saakka vokkeja on voinut perustaa myös suurten keskusten ulkopuolelle, mutta jatkossa niiden sijaintia mietitään tarkemmin viranomaisyhteistyönä. Sisäministeri Petteri Orpo (kok) on linjannut, että turvallisuuden kannalta väärissä paikoissa olevia vastaanottokeskuksia suljetaan. Esimerkkinä hän on maininnut keskukset, jotka ovat liian kaukana poliisiasemilta, eli käytännössä niiltä paikkakunnilta, joilla ei ole kiinteää poliisiasemaa vastaanottokeskuksia voitaisiin sulkeaMikä on tilanne Ruukin vastaanottokeskuksen osalta, kansliapäällikkö Päivi Nerg Sisäasianministeriöstä? – Vastaanottokeskusten tilanne koko Suomessa arvioidaan yhtäaikaa. Katsomme yhteisten kriteerien kautta sekä olemassa olevia että tulossa olevia vokkeja. Sitten vasta voimme ottaa kantaa yksittäisiin yksiköihin. Nergin mukaan vielä ei siis ole tiedossa suljettavia paikkoja. Valmistelussa on myös lainmuutos, jonka mukaan vartiointiliikkeiden vartijat voivat työskennellä myös vastaanottokeskusten sisällä. Nykyisin vartijat saavat toimia vain keskusten ulkopuolella.Orpo on todennut taustalla olevan sen, että tähän saakka tärkeintä on ollut saada kaikki turvapaikanhakijat sijoitettua johonkin. Tulevaisuudessa, kun uusia keskuksia perustetaan, mietitään myös se, miten keskusten turvallisuus saadaan taattua, miten nopeasti poliisi pääsee tarvittaessa paikalle. Pakolaiskriisin vuoksi Suomeen asettuu ensi vuonna jopa 10 000 maahanmuuttajaa enemmän kuin viime vuosina. – Tarvitsemme vahvaa yhteistyötä alueiden, kuntien ja työnantajien kanssa, jotta kuntaan osoittamiseen ja kotoutumiseen saadaan vauhtia, totesi kotouttamisesta vastaava oikeusja työministeri Jari Lindström (ps) eilen. Ruukin vastaanottokeskus avattiin viime kesänä uudelleen. Nyt joudutaan jo miettimään syrjäisten vastaanottokeskusten turvallisuutta. Eilen tuhopoltettiin tuleva vastaanottokeskus Kankaanpäässä. Vastaanottokeskuksista ei vielä sulkupäätöksiä PIKAPUHELU taja Juhani Yrjänä ei lämpene ajatukselle, että nykyinen jätehuoltokuvio revittäisiin auki. – Siikajoki on niin pieni kunta, ettei sillä ole resursseja lähteä lajittelemaan ja myymään jätejakeita eri ilmansuuntiin. Laskun joutuisivat maksamaan kuluttajat. Oulu on meille kallis, siitä emme pääse yli eikä ympäri, mutta lajittelu tulisi vieläkin kalliimmaksi. Kunnanjohtaja Kaisu Tuomi on samoilla linjoilla. – Jos nykyinen järjestelmä puretaan, se on paluuta monimutkaiseen ja vieläkin kalliimpaan järjestelmään. Mutta jos kuntalaiset itse näin haluavat, niin mikäpä siinä. Kunnanjohtajan mukaan yhteistyö Oulun kanssa ei sulje pois oman alueen kuljetusyrittäjien mahdollisuuksia. – Pitäähän ne kuormat kuljettaa Oulunkin suuntaan. Ymmärrän kyllä, että kuljetusalan liitto haluaa valvoa omiensa etuja, mutta sama oikeus on myös kunnalla, Kaisu Tuomi näpäyttää. Suomen hienoimmaksi jäteasemaksi tituleerattuun entiseen Kontiohalliin voi viedä kotitalouksien vaaralliset jätteet, sähkölaitteet ja metalliromut. Kunnanvaltuutettu Jukka Kodis toivoo jäterintamalle nykyistä avoimempaa kilpailua. Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Wanhan Raahen Joulukalenterin kolmas luukku avautuu huomenna osoitteessa Kirkkokatu 14 B, Kirkkokadun päiväkodissa. Asialla ovat 3–5 -vuotiaiden lasten ryhmä Kisällit ja Milka Peltokangas. Joulun lähestyminen tuntuu jo päiväkodissa. On leivottu pipareita ja tehty jouluaskarteluja. Kirjastosta on haettu joulukirjoja ja syöty tunnelmavalaistuksessa. Jouluikkunan teko on selvästi ollut erinomaisen mieluista projekti – se näkyy lasten suunnitelmasta. Siellä on kurkkaavaa tonttua, kynttilää, kimalletta, tähtiä, vaikka mitä. Ja koska on kyse päiväkodista, ovat kaikki koristeet taatusti omin pikku kätösin värkättyjä. – Olemme askarrelleet ikkunalle parikymmentä kynttilää, tähtiä on leikattu ihan hirveästi ja todennäköisesti vielä maalaamme jotakin, Milka nauraa. Ideoita tuli lapsilta ryöppyämällä. Isossakin ikkunassa on rajat, joten pakko oli rankata joitakin hyviä ehdotuksia ulos. Luvassa on kuitenkin runsas, lastennäköinen kalenteriluukku. Huomenna lapset myös kajauttavat joululaulun päiväkodin pihalla aamukymmeneltä. Friemanin talon on rakennuttanut kauppias ja raatimies Johan Frieman (1774–1845). Se valmistui vuonna 1812. Friemanit kotiutuivat Raaheen jo 1700-luvun alkupuolella ja elivät neljä, viisi polvea kaupungin ensimmäisten eturiveissä. Raatimies Friemanin arvovallasta Raahessa kertoo, että hänen kotinsa toimi monien arvovieraiden, kuten keisari Aleksanteri I:n asuntona tämän vieraillessa Raahessa vuonna 1819. Rakennuksessa on toiminut ainakin kansakoulu, kirjasto, kaupungin virastoja ja nyt päiväkoti. Lapset ideoivat runsaan jouluikkunan Milka Peltokangas esittelee lasten piirustamaa suunnitelmaa, josta lähdettiin jouluikkunaa työstämään. Kaikkia hyviä ideoita ei millään voitu ottaa mukaan. Muun muassa joulupuuro piti karsia pois Arttu Säily VeSA JoenSuu
6 PUHEENAIHEET RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 Nina Tuomikoski nina.tuomikoski@almamedia.fi Verohallinto maksaa verovuoden 2014 veronpalautukset pankkitileille 3.12. päivän aikana. Maksuosoituksena maksettavat veronpalautukset ovat nostettavissa 9.-11. joulukuuta alkaen. Raahen seutukuntaan veronpalautukset tuovat 13,5 miljoonaa euroa. Raahessa palautuksia saa 15 834 henkilöä ja keskimääräinen palautussumma on 606 euroa. Pyhäjoella verohallinto palauttaa liikoja veroja 2 094 asukkaalle, joiden saama summa on keskimäärin 734 euroa. Seutukunnan suurimmat keskimääräiset palautukset maksetaan Siikajoella, missä 3 112 henkilöä saa keskimäärin 744 euroa. Koko Suomessa verovuoden 2014 veronpalautuksia maksetaan 3,3 miljoonalle henkilölle yhteensä 2,2 miljardia euroa. Keskimääräinen palautus on 665 euroa. Jäännösverot eli mätkyt osuvat harvempien kohdalle kuin palautukset, mutta perittävät summat ovat vastaavasti suurempia kuin palautettavat summat. Raahen seutunnassa jäännösveroa peritään kaikkiaan 4 878 henkilöltä. Raahessa keskimääräinen jäännösvero on 950 euroa, Pyhäjoella 1309 euroa ja Siikajoella 1550 euroa. Valtakunnallisesti verovuodelta 2014 jäännösveroja tulee maksettavaksi 792 tuhannelle henkilölle yhteensä 1,1 miljardia euroa. Keskimääräinen jäännösvero on 1 428 euroa. Jäännösveroissa korostuu suurten jäännösverojen osuus. Esimerkiksi yli 5 000 euroa maksavia henkilöitä on kaikista jäännösveroja maksavista vain 5 prosenttia, mutta heidän osuutensa maksuunpannuista jäännösveroista on 57 prosenttia. Jos jäännösveron määrä on 170 euroa tai enemmän, summa jaetaan kahteen maksuerään, joista ensimmäisen eräpäivä oli eilen. Toinen erä on maksettava viimeistään 2.2.2016. 13,5 miljoonaa euroa palautuu tileille torstaina Raahen seutukunnassa 21 040 asukkasta saa veronpalautusta torstaina. Mätkyjä joutuu maksamaan 4 878 asukasta. Palautukset tuovat alueelle 13,5 miljoonaa euroa juuri joulusesongin aikaan. ArKisto / HeiKKi tyynysniemi Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi – Ilman muuta kauppahalli ja ruokaravintola saman katon alle, toteaa Raahen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Kerola (kesk) toimittajan tiedusteluun mitä Raahen vanhalle paloasemalle pitäisi tehdä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jarmo Myllymäki (kesk) pahoittelee realismiaan ja toivoo hankkeelle yksityistä rahaa. Hänestä kaupungilla ei ole kovin suuria mahdollisuuksia sijoittaa varoja paloasemavanhukseen, ainakaan lähitulevaisuudessa. Niilo Ojalan (vas) mielestä rakennus tulisi kunnostaa nykyisessä koossaan ja huomioida laajennusmahdollisuus suunnittelussa. – Kauppatoritoimintaa voisi ajatella tiloihin. Tarjolla voisi olla lähiruokaa, kalaja lihatuotteita. Ruokaravintola olisi myös tervetullut, Ojala sanoo. Paloasemaluonnos miellyttää Hanna-Leena Mattilan (kesk) matkailuoppaan silmiä. Paikka voisi olla erinomainen foorumi raahelaistaiteilijoille. – Vanhan paloaseman rakennus on alakuloinen ja rapistunut osa torimiljöötä. Toivottavasti suunnitellut ja ranta-alueen kaavaan merkityt ranta-aitat saadaan torin läheisyyteen lähitulevaisuudessa. Ylimääräistä rahaa kaupungilla ei ole, Mattila sanoo. Paavo Törmi (sd) pitää taiteilija Jari Janssonin esittämää ajatusta vanhan paloaseman alueen mahdollisesta uusiokäytöstä erinomaisena. – Toivoisin, että mietittäisiin mahdollisuutta rakentaa tuolle paikalle kokonaan uusi hotelli. Alueen kehityksessä pitäisi huomioida koko ranta-alue, eikä pohtia pelkästään paloasemaa yhtenä kapeana osana, Törmi sanoo. Ranta-aitat saavat kannatusta Pirkko Valtaselta (sd) ja Marko Salmelalta (sd). Valtanen näkisi rakennuksen toimivan kauppahallina ja Salmela taidenäyttelytilana, taiteilijoiden ja käsityöyrittäjien työtiloina ja myymälänä. – Rakennuksesta voisi löytyä myös kesätyöpaikkoja nuorille: kahvilasta, käsityöja matkamuistomyymälästä ja turisti-infosta, Salmela sanoo. Tiloissa nykyään toimiville mopoharrastajille Salmela heittää haasteen: Voisivatko he olla kiinnostuneita kehittämään toimintaansa mopotai konemuseon suuntaan? Yksityistä rahaa tarvitaan Valtuutetuilta sateli ideoita vanhan paloaseman uusiokäytölle. Siisti kivetys on hyvä alku, toteaa valtuutettu Marko Salmela rantatorista. Kivetys naputeltiin vuonna 2008, mutta vielä kaivattaisiin elämää rantaan. A Vierähtihän Kruununmakasiinimuseo-projektissakin yli vuosikymmen ennen kuin suunnitelma muuttui lihaksi. Kaupunki osti tilan omaksi 2001 ja remontti valmistui 2012. Hanna-Leena Mattila
Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 – RAAHEN SEUTU Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Tarjous on voimassa 20.12.2015 asti kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Seinäkalenteri postitetaan tilauksen maksajalle tammikuussa 2016. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Puhelut nauhoitetaan sisäistä koulutusja opetustarkoitusta varten. Lisätietoja saat asiakaspalvelustamme. Kyllä kiitos, tilaan Raahen Seudun lahjaksi. Tunnus 5007659 00003 Vastauslähetys 2 kuukaudeksi vain 28€ (norm. 37€) kampanjatunnus Å15LA2 4 kuukaudeksi vain 49€ (norm.74€) kampanjatunnus Å15LA4 Lehden lahjoittaja Nimi ............................................................................................................................................. Lähiosoite .................................................................................................................................. Postinumero ja -toimipaikka .............................................................................................. Puhelin ....................................................................................................................................... Sähköposti ................................................................................................................................ Lahjalehden saaja Nimi ............................................................................................................................................. Lähiosoite .................................................................................................................................. Postinumero ja -toimipaikka .............................................................................................. Puhelin *) ................................................................................................................................... Sähköposti *) ............................................................................................................................ *) Lähetämme verkkopalvelun käyttäjätunnukset sähköpostiisi tai matkapuhelimeesi Lehden saaja on alle 18-vuotias Kyllä kiitos, haluan saada tietoa eduista, tarjouksista ja uusista tuotteista Raahen Seudulta ja Alma Medialta. TILAUSKORTTI Saan kiitokseksi lahjatilauksesta seinäkalenterin vuodelle 2016. Soita tilauksesi 010 665 9015 Puhelun hinta on 0.088 €/min. Sähköpostilla: asiakaspalvelu.raahenseutu @almamedia.? Mainitse kampanjatunnus. Ilmoitathan, mikäli lahjan saaja on alle 18-vuotias . Postita tilauskuponki Postimaksu on jo maksettu. 2 kk vain 28€ (norm. 37 €) ) Saat kiitokseksi itsellesi upean seinäkalenterin vuodelle 2016 Anna lahjaksi Raahen Seutu Syyskuu 2016 Voit tilata lahjalehden useammalle 4 kk vain 49€ (norm. 74 €) Tilaan voisi yhdistää Teija Larikan (kok) mielestä kauppahallin ja ympärivuotisen lähiruuan torimyynnin sekä tasokkaan ravintolan. Rakennuksen kunnostaminen ja ylläpito vaatii ulkopuolisen rahoituksen. Kaupungin rahoitusta ei tässä taloustilanteessa voi harkita. – Raahelaisen ostokäyttäytymisen ja ravintolakulttuurin tulisi kehittyä enemmän kaupunkilaiseen suuntaan, sillä toiminnot vaativat myös asiakkaita, Larikka sanoo. Saila Salonsaari (kd) esittää vanhasta paloasemalle auditoriotyyppistä elokuvateatteria, jota voisi päiväsaikaan vuokrata kokousja koulutustilaksi. Siisti kivetys on hyvä alku, toteaa valtuutettu Marko Salmela rantatorista. Kivetys naputeltiin vuonna 2008, mutta vielä kaivattaisiin elämää rantaan. ArKisto / VesA Joensuu Oulun poliisilaitos jatkoi pikkujoululiikenteeseen kohdistunutta rattijuopumusvalvontaa viime viikonloppuna. Marraskuun viimeinen viikonloppu oli varmasti yksi vilkkaimmista pikkujouluviikonlopuista koko poliisilaitoksen alueella ja aiheutti siten myös runsaasti poliisitehtäviä. Vilkkaasta viikonlopusta huolimatta poliisi puhallutti 3269 autoilijaa. Valitettavasti tulos oli lähes samaa luokkaa kuin viikkoa aiemmin, sillä yhteensä 10 kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Näin ollen lähes joka 300 autoilija ylitti sallitun rajan ja lisäksi useilla kuljettajilla todettiin niin sanottu värähdys alkometriin puhaltaessa. Edelleen Jokilaaksojen kenttäjohtoalueella oli päihtyneenä ajaneiden kuljettajien suhteellinen osuus suurin. Tällä alueella puhallutettiin 572 kuljettajaa, joista neljän epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. – Joulun aika lähestyy ja edelleen pikkujoulujakin lienee monilla tiedossa. Poliisi valvoo jatkossakin niin pikkujoulujen juhlijoita kuin muitakin tiellä liikkujia. Talvinen keli, pimeä aika ja vilkas liikenne tuovat jo riittävän haasteen liikenteeseen ilman päihdyttäviä aineitakin, Oulun poliisi muistuttaa. Pikaja expresspassit myöhästyvät vian vuoksi Henkilökorttija passijärjestelmässä havaittiin tiistaina 1. joulukuuta vika, joka estää väliaikaisten passien myöntämisen sekä pikaja express-passien toimittamisen normaalissa aikataulussa. Passija henkilökorttihakemuksia voidaan vastaanottaa normaalisti, joten hakemuksen jättämistä varten varattua aikaa ei tarvitse perua. Poliisihallituksen mukaan vika on paikallistettu, mutta korjausaikataulusta ei toistaiseksi voida antaa arviota. Rattijuoppoja taas runsaasti liikenteessä viikonloppuna
8 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan marraskuu oli Suomessa laajalti poikkeuksellisen lämmin lukuun ottamatta lähinnä PohjoisKarjalasta Lappiin ulottuvaa aluetta. Maan eteläja länsiosassa kuukausi oli useilla havaintoasemilla jopa ennätyksellisen leuto. Vastaava tai lauhempi marraskuu on koettu suurimmassa osassa maata viimeksi vuonna 2005 ja Lapissa vuonna 2011. Kuukausi alkoi erittäin lämpimänä etenkin maan eteläja länsiosassa. Suomen mittaushistorian korkein marraskuun lämpötila, 14,3 astetta, mitattiin Kemiönsaaressa kuukauden 3. päivänä. Tavanomaista lauhemman sään katkaisi kylmän ilman purkaus 20:nnen päivän tienoilla. Siinä yhteydessä mitattiin 23. päivänä Enontekiön Näkkälässä kuukauden alin lämpötila, -27,5 °C. Kuukauden lopulla sää lauhtui uudelleen, jolloin lämpötila kohosi maan länsiosassa paikoin lähelle kymmentä astetta. Lunta oli kuukauden päättyessä vain Koillismaalla, Lapissa ja osassa Kainuuta, kun sitä tilastollisesti on marraskuun lopulla koko maassa. Koko syksyn eli syys-marraskuun keskilämpötila on ollut harvinaisen korkea. Poikkeamat olivat suurimmassa osassa maata yli 2 astetta ja pohjoisessa paikoin yli 3 astetta. Marraskuu harvinaisen lämmin Sanat lämmin, harmaa ja sateinen kuvaavat kulunutta syksyä. Vesa Joensuu Mikko Määttä mikko.maatta@almamedia.fi Yksivuotias lapsi on ollut kuumeinen ja hänellä on ollut selittämättömiä mustelmia ympäri kehoa. Äiti soittaa terveyskeskuksen ja saa puhelinpäivystyksessä olevalta sairaanhoitajalta neuvoksi laittaa lapsi nukkumaan. Äiti epäröi ja soittaa yliopistosairaalaan. Lapsi käsketään lähettää heti yliopistosairaalaan tutkittavaksi. Matkalla lapsen suusta alkaa tihkua verta. Tutkimuksissa selviää, että lapsen verihiutaletaso on 2, kun viitearvon alaraja on 150. Lapsi otetaan heti osastohoitoon ja hänelle tehdään trombosyyttisiirto. Tapausta käsitellään parhaillaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa. Terveyskeskuksen päivystäjää syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston aluehallintoylilääkäri Hannele Havanka ei tiedä, kuinka paljon ihmiset vievät potilasvahinkoasioita oikeuden käsiteltäväksi. Jos potilas ei ole tyytyväinen saamaansa palveluun, hoitoon tai kohteluun, hän voi tehdä muistutuksen toimintayksikön vastuuhenkilölle tai tehdä kantelun valvovalle viranomaiselle. Kanteluita käsitellään Valvirassa ja aluehallintovirastoissa. Valvira käsittelee vakavia tapauksia, joissa potilas on kuollut tai vammautunut vaikeasti. Valviralle kuuluu myös periaatteellisten asioiden käsittely. Havanka sanoo, että liikenne menee usein niin päin, että Valvira siirtää tapauksia aluehallintoviraston käsiteltäväksi. Joskus liikennettä on myös toisin päin. Viime vuonna Pohjois-Pohjanmaan aviin tuli terveydenhuollon kanteluita 137. – Urakoimme vähän vanhoja rästejä ja annoimme 150 päätöstä. Tänä vuonna tuli ensimmäisen puolen vuoden aikana 84 kantelua. Suurin osa kanteluista koskee lääkäreitä. Heistä kanneltiin 60 kertaa. Yleisimpiä kantelun syitä ovat hoitotai menettelytapavirhe ja diagnoosin tai hoidon viivästyminen. Ennen kanteluita tuli paljon epäasiallisesta kohtelusta tai käytöksestä, mutta alkuvuoden aikana niistä tuli ainoastaan kuusi kantelua. Yksityisestä lääkäritoiminnasta tulee kanteluita vähän. Myöskään hammashuollosta ei valiteta paljon. Avin raskain päätös on huomautus, joka näkyy terveydenhuollon ammattihenkilön rekisterissä kymmenen vuoden ajan. Ammattioikeuksia valvoo Valvira, joka voi tarvittaessa myös perua oikeudet. Havanka sanoo, että päätökset eivät läheskään aina kohdistu yksityiseen henkilöön vaan organisaatioon, kuten terveyskeskuksiin, sairaaloihin tai jopa sairaanhoitopiireihin. Hän pitää käytäntöä hyvänä, sillä monesti asiat ovat sellaisia, ettei niihin yksittäisillä terveydenhuollon ammattihenkilöillä ole organisaatiossa edes sananvaltaa. Keskimääräinen kantelun käsittelyaika oli lokakuun lopussa 6,8 kuukautta. Alussa mainitussa tapauksessa tuomio tulee myöhemmin. Terveyskeskuksen puhelinpäivystäjä neuvoi laittamaan sairaan ja välitöntä hoitoa tarvitsevan lapsen nukkumaan. Puolessa vuodessa 84 kantelua hoidosta Suurin osa Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon tulleista kanteluista koskee lääkäreitä.Suurin osa Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon tulleista kanteluista koskee lääkäreitä. FAKTA ? ? AVI valvoo, että terveyspalvelujen laatua ja potilasturvallisuutta suunnitellaan, toteutetaan ja seurataan lakien ja asetusten mukaisesti. Potilaan oikeuksiin kuuluvat muun muassa: ? ? Hoitoon pääsy ? ? Kiireettömän hoidon hoitopaikan valinta ? ? Potilasasiamiesjärjestelmä ? ? Muistutus ja kantelu Potilasvahinko ? ? Terveydenja sairaanhoidossa syntyneistä henkilövahingoista voi hakea korvausta Potilasturvakeskuksesta arKisto / Vesa Joensuu 41-vuotias mies tuomittiin Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta 35 päiväksi ehdolliseen vankeuteen. Mies ajoi elokuun 30:ntenä päivänä Revonlahdelta Pattijoelle pakettiautolla. Ajon jälkeen hänen verensä alkoholipitoisuus oli 1,47 promillea. Olosuhteet olivat sellaiset, että rikos aiheutti vaaraa toisten turvallisuudelle. Ehdollisen lisäksi hänelle tuomittiin 20 päiväsakkoa, yhteensä 120 euroa. Miehen ajokielto kestää 30. maaliskuuta saakka. Vankeutta rattijuopumuksesta Vuonna 1959 syntynyt mies tuomittiin Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 3 kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Mies ajoi 8. elokuuta aamuyöstä Raahessa 2,55 promillen humalassa. Hän menetti autonsa hallinnan ja törmäsi kaupungin omistamaan betonipylvääseen. Pylväs kaatui mutta ei vaurioitunut. Auton keula vaurioitui lievästi. Vankeusrangaistuksen lisäksi hänelle tuomittiin 45 päiväsakkoa, eli yhteensä 810 euroa. Sakkoja hurjasta nopeudesta Vuonna 1996 syntynyt mies ajoi tiellä 807 Siikajoella 171 kilometriä tunnissa pimeän aikaan yöllä 6. syyskuuta. Tiellä on 80 kilometrin nopeusrajoitus. Miehellä oli kyydissään kolme matkustajaa. Mies tuomittiin maksamaan ylinopeudesta 80 päiväsakkoa, yhteensä 480 euroa. Miehen saama ajokielto kestää 6. tammikuuta saakka. Ajokiellon pituutta määritellessään YlivieskaRaahen käräjäoikeus otti huomioon sen, että mies tarvitsee autoaan perhesyistä. Mustakangas puheenjohtajaksi Raahelainen Tapani Mustakangas valittiin Jokilaaksojen rauhanturvaajien puheenjohtajaksi yhdistyksen vuosikokouksessa Oulaisissa. Sihteeriksi valittiin Mika Antikka Oulaisista. Johtokunnan muiksi jäseniksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle valittiin Juhani Ikonen Vihannista, Teuvo Viinikangas Vihannista, Heikki Varila Oulaisista ja Leevi Kivimäki Pyhäjoelta. Kevätkokoukseensa yhdistys toivoo vieraiksi uusia kriisinhallinnan veteraaneja tutustumaan yhdistyksen toimintaan. Piispat pohtivat yhteistyötä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous kokoontuu istuntoonsa torstaina Helsingissä. Piispainkokouksen esityslistalla on piispa Seppo Häkkisen vireille saattama aloite jumalanpalvelusyhteisöjen mahdollisuuksien, merkityksen ja ongelmien selvittämisestä. Jumalanpalvelusyhteisöjä on syntynyt esimerkiksi herätysliikkeiden toiminnan osaksi. Yhteisöjen suhde paikalliseen seurakuntaan ja piispaan ei aina ole selvä. Piispainkokouksen odotetaan päättävän asiaa koskevan selvityksen aloittamisesta. Pakettiautolla humalassa
Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 – RAAHEN SEUTU RAAHE KAUPPAKESKUS PERJANTAINA HÄRKÄTORILLA • klo 18.00 Pikku Kakkosesta tutut MALTTI JA VALTTI • n. klo 18.30 jouluista ohjelmaa • klo 19.00 Keskuskoulun musiikkiluokkien kuoro • klo 21.00 ilotulitus Menossa mukana PERJANTAINA Kaupat avoinna klo 21 saakka Ilotulitus klo 21 Li ik ke is sä ar vo nt aa Kau pp avi iko nlo pp u RAAHESSA pe–la 4.–5.12. JO U LU N Li ik ke is sä jo ul ut ar jo uk si a Li ik ke id en Ra ah en ka un ei n jo ul ui kk un a -k ilp ai lu kä yn ni ss ä
10 RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 Tervetuloa jouluostoksille P Ä I V Ä N M A R I Laivurinkatu 19, Raahe 08 223 8999 Avoinna: ma-pe 10-17.30, la 9.30-14 Tervetuloa glögille perjantaina, arvomme illan päätteeksi kaksi Marimekko-lahjaa. Laivurinkatu 19, RAAHE p. 08 265 656 Avoinna ma-pe 9-17, la 9-13 R aahe PERJANTAINA 4.12. avoinna klo 9–21 LAUANTAINA 5.12. -20 % -25 % kaikista normaalihintaisista tuotteista kaikista Supersarja -tuotteista ovh:sta ovh:sta (ei kosmetiikkaeikä joulutuotteista) somistett u jouluinen pöytä! Arvomme 20 euron lahjakortt eja mukana Päivän Mari Penti k Sisustusliike Säde Joulun kauppaviikonloppuna 4.–5.12. (avoinna pe 9–21, la 9–14) Tunnelmallista joulua kukkasin Kirkkokatu 37, Raahe (08) 220 770 kukat@kukkataituri.? www.kukkataituri.? Ilo palvella Kukkataituri Laivurinkatu 26, Raahe Tällä kupongilla yhdestä norm. hintaisesta tuotteesta -30 % Tarjous voimassa 4.–5.12.2015 Laivurinkatu 15, Raahe Ma–pe 10–18, la 10–14 Tervetuloa ostoksille palvelevaan kenkäkauppaan! puh. (08) 221 805 www.kenkacasa.com -20 % JA JOPA -50 % PALJON HYVIÄ NILKKUREITA JA SAAPPAITA TA RJ OU KS ET VO IM AS SA KE –L A ARVONTAA Lahjaksi Kaisla-torkkupeitto 45,00 sininen ja punainen, 100% villaa RAAHE Laivurinkatu 19 • ma–pe 10–18, la 9.30–15, su 12–16
Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 – RAAHEN SEUTU 11 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. 30 Yrtti Ritvan vuotta Kollageeni – ihoa nuorentava proteiini – nyt myös ihoa siloittavana tehokkaana voiteena ja seerumina! Palvelemme ma-to 9-17 pe 9-18 la 9-14 SU O M A L A IS T A P A LV E L U A Luontaiskeskus Ritvan Yrtti Oy Kauppakatu 52, p. 08 220 006 Edullisesti myös postiennakolla: www.ritvanyrtti.? Tervetuloa palvelevaan asiantuntijaliikkeeseen. Ritva ja henkilökunta Tule tutustumaan runsaisiin joululahjaideoihin! Puhdas+ Collagen Serum Vahvempi kollageeni ja C-vitamiini 30 ml (1576,51/l) Puhdas+ Collagen Cream Kollageeni & tyrnimarjavoide 50 ml (950,-/l) NYT HUIMAAN YHTEISHINTAAN (yht. ovh. 94,80) Palvelemme pe klo 21:een Torttuja piparikahvit ! 45 90 Viikonlopputarjous KÄSIJA OLKALAUKUT LOMPAKOT -10 % -10 % Palvelemme ma–pe 10–17.30, la 9.30–14.00 Laivurink. 19 Raahe, puh. 222 655 Kirkkokatu 25 Raahe (08) 222 943 www.korhosenkukkatalo.com -Kauniita kukkakimppuja -Tämän viikon ajan viherkasvit -40% Palvelemme ma pe 9-18 la 9-17 itp. 9-17 lahjakortti NEFER RIIPUS 135€ JOULUKORISTE 29€ NEFER KORVAKORUT 90€ Kirkkokatu 45, 92100 RAAHE puh. 08 222 826 Raaheen pe–la 4.–5.12. PERJANTAINA Kaupat avoinna klo 21 saakka Ilotulitus klo 21 Fellmanin puistokatu 20, Raahe p. 223 7411 Ark. 10.00-17.30, La 10.00-14.00 29 ,95 RINGELLA YÖASUT ja OLOASUT alk. Useita eri värejä ja malleja 10 ,TAUBERT PEHMOSUKAT Paketoimme kauniisti! Laatulahjat pukinkonttiin Lahjakortti! Yksilöllisesti, ammattitaidolla. Palvelemme pe 10–21 Puh. 044 077 4496 / FellmaninPuistokatu 2, Raahe www.pienipullapuoti.Fi, Facebook.com/pienipullapuoti Puh. 044 077 4496 / FellmaninPuistokatu 2, Raahe www.pienipullapuoti.Fi, Facebook.com/pienipullapuoti Puh. 044 077 4496 / FellmaninPuistokatu 2, Raahe www.pienipullapuoti.Fi, Facebook.com/pienipullapuoti PIPARIT, TORTUT, JOULUPULLAT, JOULUISET KUIVAKAKUT SEKÄ TÄYTEKAKUT sekä haluamasi leivonnaiset toiveittesi mukaan MUISTA – kiviarinalla leivotut leivät Meiltä! Avoinna ma–pe klo 9–17
RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 12 elämänmeno Sirpa Kortet sirpa.kortet@almamedia.fi Pyhäjokisen Antero Vuotin pöytälaatikosta on paljastettu jo kymmenen ensimmäistä sävellystä. MaijaLiisa-puoliso tietää, että siellä on niitä vielä paljon. Ainakin 140 säveltä, jotka tekijä itse on valmis antamaan nyt myös julkiseen jakoon. Maija-Liisa saa olla miehensä sävellysteosten ensikuuntelija, kun Antero tekee pianolla erilaisia versioita löytämiinsä teksteihin ja pyytää palautetta. – En ollut juurikaan kiinnostunut runoista, enkä ole säveltänyt mitään ennen vuotta 1998, sanoituksista puhumattakaan, Vuoti kertoo. Nyt hän pohtii sävelen vain alkavan soimaan päässä, kun hän lukee erilaisia tekstejä. Loput tulevat pianoa sormeillessa. Maija-Liisa kuuntelee mielellään. Kappaleet herkistävät ja tuntuvat kauniilta. Samoin kokee oulaistelainen Anne-Maria Sirviö, joka Vuotin teoksia kuullessaan päätti, että niistä pitää tehdä joululevy. Levy on nyt julkaistu ja viikonloppuna levyn kappaleet kuultiin konserteissa sekä Oulaisissa että Pyhäjoella. Sovitustyön kappaleisiin on tehnyt Sirviön kanssa yhdessä oulaistelainen muusikko Jarmo Mäkinen. – Mukava projekti, nyt sai miettiä kappaleita vähän eri tavalla, Mäkinen pohtii. Sirviö halusi kappaleisiin rytmiikkaa ja keveyttä, mutta säilyttää syvällisyyden. Hän kertoo mukaan tulleen jatsahtavaakin menoa. Säveltäjä itse on kuulemastaan ihastuksissaan. Hän kuulee joulukappaleiden taustalta alkuperäisaihion, joka soi nyt ammattilaisten käsissä. Levyn tuottamisesta vastannut Sirviö sanoo kappaleisiin lisätyn välisoittoja, muutoin alkuperäisiä sävelkuvioita on kunnioitettu ja pyydetty muutoksiin Anteron suostumus. Joululevyllä on myös yksi kappale, jossa on sekä Vuotin tekemät sanat että sävel. Vaimo antaa tunnustuksensa Sirviön laulutaidoista, persoonallisesta Unelma on nyt totta Antero Vuotin sävellykset saivat jatsahtavan mausteen AnneMaria Sirviön ja Jarmo Mäkisen käsittelyssä. Levy on nyt valmis. Pyhäjokisen Antero Vuotin sävellykset ja yksi sanoitus ovat päätyneet Anne-Maria Sirviön ja Jarmo Mäkisen (oik.) sovittamina joululevylle. Vaimo Maija-Liisa Vuoti (vas.) on kuulemastaan ihastuksissaan ja tykkää kokonaisuudesta. Enää 22 yötä jouluun Runsaasti parkkitilaa kellarissa! rajut tarjoukset! Kauppaviikonlopun Helkama S1 hybridi polkupyörä N/M 28”/24 v Five Seasons Crisp Onepiece toppahaalari Lasten toppahaalari, vedenja tuulenpitävä. Tunturi Go Bike 30 kuntopyörä Tunturi Go Bike 50 kuntopyörä Haglöfs Gemini ulkoilutakki Naisten ja miesten Gore-Tex ulkoilutakki. Takissa pidennetty helma, kaksi alataskua ja rintatasku. Torstai Gabriela takki Naisten 4-suuntaan joustava Mid Layer takki. (529,-) 399 00 (99,90) 89 00 (399,.-) 349 00 (529,.-) 469 00 (39,90) 25 00 (26,90) 19 90 Rukka Darton kevytvanupuku Miesten tyylikäs ja vedenpitävä kevytvaunupuku. (199,-) 149 00 Crossline nahkakintas Naisten ja miesten nahkakintas Thinsulate vuorella. Hiihtoon ja vapaa-aikaan. Craft be active training treenisukka Kahden parin tekninen treenisukka näille keleille. (59,90) 49 90 (349,-) 269 00
Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 – RAAHEN SEUTU 13 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Unelma on nyt totta JOULULEVY ? ? Pyhäjokinen Antero Vuoti on tehnyt sävelet kaikkiin levyllä oleviin 10 lauluun. ? ? Yhdessä kappaleessa on myös Vuotin sanat. ? ? Muut laulujen tekstit ovat runoja, joita Vuoti on kerännyt eri puolilta Suomea olevilta tekijöiltä. ? ? Joululevyllä solistina laulaa oulaistelainen Anne-Maria Sirviö. ? ? Orkesterissa soittavat Ilmo Salmela, Heikki Talus ja Jarmo Mäkinen, joka on myös sovittanut Sirviön kanssa kappaleet. Pyhäjokisen Antero Vuotin sävellykset ja yksi sanoitus ovat päätyneet Anne-Maria Sirviön ja Jarmo Mäkisen (oik.) sovittamina joululevylle. Vaimo Maija-Liisa Vuoti (vas.) on kuulemastaan ihastuksissaan ja tykkää kokonaisuudesta. Sirpa Kortet äänestä ja orkesterin osaamisesta. Hän kokee, että Anteron sävellyksille on löytynyt paras mahdollinen tulkitsijaryhmä. Orkesterissa soittavat Jarmo Mäkinen, Ilmo Salmela ja Heikki Talus. – Tämähän on ollut haaveeni jo kauan, että teen oman levyn. Tällaista hetkeä olen odottanut oikeastaan parikymmentä vuotta. Tuntuu hienolta tehdä töitä ammattimuusikkojen kanssa, Sirviö jatkaa. Hän toivoo, että joululevy päätyy paikalliselta kuulijakunnalta suuremman yleisön tietoisuuteen. Vuotit tietävät, että pyhäjokisia sävellyksiä on soinut jo Ruotsissa ja Amerikassa. Tähän asti Vuotin tekemiä kappaleita ovat esittäneet erilaiset kuorot ja muutamat yksityiset henkilöt. Levyprojekti oli niin Sirviölle kuin Mäkisellekin oivallinen kokemus omalla osaamispolulla. – Kaikkien sanoittajien tiedot on etsitty ja heihin on oltu yhteydessä. Pitkähän tämä tie on ollut, mutta nyt tuntuu hyvältä. A Tämähän on ollut haaveeni jo kauan, että teen oman levyn. Tällaista hetkeä olen odottanut oikeastaan parikymmentä vuotta.” Fellmanin puistokatu 4, 92100 Raahe Sitoutumaton Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsenlehti. Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy. Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani. Ilmestymispäivät: maanantai, keskiviikko ja perjantai. Luotettavia uutisia jo vuodesta 1919. 006593–86–36 www.raahenseutu.fi Irtonumero 2 € tilaukset seurakunnat seurat järjestöt opistot partio: asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi ilmoitukset: ilmoitukset.raahenseutu@almamedia.fi tai ilmoitukset.raahelainen@almamedia.fi uutisvinkit kirjoitukset tulokset: toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai toimitus.raahelainen@almamedia.fi @ Järjestöpalstojen vuosimaksulla (160 €, sis. alv:n), julkaistaan kirjallisena, faxilla (220 702) tai sähköpostilla (asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi) toimitettu aineisto. Sähköiset tietokannat: Lehdessä julkaistu aineisto tulee ilman eri korvausta osaksi lehden sähköisiä tietokantoja ja Alma Media Kustannus Oy konserniin kuuluvat yhtiöt saavat kaikki oikeudet aineiston vapaaseen käyttöön julkaisutoiminnassaan, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Muut ehdot ilmoitushinnastomme mukaisesti. Asiakasrekisteri: Raahen Seudun asiakasrekisterissä olevia tietoja käytetään asiakassuhteen ylläpitoon ja hoitoon. Raahen Seudulla ja muilla Alma Media Kustannus Oy konserniin kuuluvilla lehdillä on oikeus käyttää ja luovuttaa rekisterissä olevia tietoja suoramarkkinointiin, etämyyntiin sekä mielipideja markkinatutkimuksiin henkilötietolain mukaisesti. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön em. tarkoituksiin ilmoittamalla siitä Raahen Seudun asiakaspalveluun. Henkilötietolain edellyttämä rekisteriseloste on nähtävillä Raahen Seudussa. Kiellot ja kyselyt rekisteriselosteesta kirjallisina ja allekirjoitettuna os: Raahen Seutu, Fellmanin puistokatu 4, 92100 RAAHE TILAUSHINNAT Tilausasiat 010 665 9015 Palvelemme ma–pe klo 8–15.30 fax (08) 220 702 Asiakaspalvelu 010 665 5185 Minna Lattunen Sanna Tjäder Mediamyynti Myyntineuvottelijat Anne Luovi 050 560 0020 Marketta Routaniemi 0400 649 156 Jaakko Remahl 050 575 6660 Myyntipäällikkö Marjut Möttönen Vuorotteluvapaalla Markkinointipäällikkö Jarkko Rautio 050 325 6907 Mainostuotanto Aini Kanniala 050 560 0017 Päivi Klaavo 050 560 0010 Puhelut 010 -numeroihin maksavat kaikkialta Suomesta soitettuna: 0,088 €/min (alv. 24%). Nauhoitamme asiakaspalveluun tulevat puhelut sisäistä koulutusja opetustarkoitusta varten. Toimitus 010 665 5180 Sari Jaatinen 050 314 2668 Vesa Joensuu 0400 587 146 Vappu Kallio 050 349 3108 Maarit Kesti 050 560 0015 Miia Lahti 050 438 2689 Mikko Määttä 050 438 0400 Tuulikki Nousiainen 050 314 2666 Raili Viirret 050 314 2661 Uutistuottaja Nina Tuomikoski 050 314 2660 Päätoimittaja Sanna Keskinen 050 562 7068 Sähköpostit etunimi.sukunimi@almamedia.fi Raahen Seudun JAKELUHÄIRIÖT klo 08.00–15.30 010 665 5185 asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.fi Jatkuva tilaus Määräaikainen tilaus sis. voimassa olevan alv:n sis. voimassa olevan alv:n 12 kk maksuvälillä à 148,80 € 12 kk à 222,00 € 6 kk à 111,00 € 6 kk maksuvälillä à 80,40 € 11 kk à 203,50 € 5 kk à 92,50 € 4 kk maksuvälillä à 53,60 € 10 kk à 185,00 € 4 kk à 74,00 € 3 kk maksuvälillä à 40,20 € 9 kk à 166,50 € 3 kk à 55,50 € 2 kk maksuvälillä à 26,80 € 8 kk à 148,00 € 2 kk à 37,00 € vuosihinta 2-6 kk jaksoille 160,80 € 7 kk à 129,50 € 1 kk à 18,50 € www.raahenseutu.fi Joulun taikaa Suomalaisesta KANTA-ASIAKkaalle 3.–5.12. alennus jokaisesta 50 € ostoksesta! * 10€ *Etu voimassa vain 3.– 5.12.2015 kanta-asiakkaille. Saat edun myös Suomalainen.comista. Alennus ei koske välitystuotteita, kuten postimerkkejä, lehtiä, elokuvaja muita lippuja, SSKK:n kuukaudenkirjoja, oppikirjoja eikä lahjakortteja. Ei voi yhdistää muihin etuihin. Ovi lukem attom iin maailm oihin Nadja Sumanen RAMBO Otava Katja Kettu YÖPERHONEN WSOY 24 95 17 95 RAAHE Kirkkokatu 43
14 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Kansanedustaja Katja Hänninen on valmistautunut itsenäisyyspäivän vastaanottoon tällä kertaa hyvissä ajoin. Hän kiittelee, että visualisti ja pukusuunnittelija Niin LumisalmiRousti otti yhteyttä häneen jo heinäkuussa asian tiimoilta. He löysivätkin yhteisen sävelenvarsin pian. Lumisalmi-Roustilla oli ompelijakin valmiina, Leena Ojala, joka oli tehnyt pukuja hänelle aikaisempaan projektiin. Naiset kertovat, että kaikkiaan kahdeksasta erilaisesta luonnoksesta valikoitui lopulta yksi ylitse muiden. He tosin tunnustavat, että toinen vahva vaihtoehtokin sille oli, ja kangaskin jo ostettu, mutta lopulta päädyttiin pukuun, jossa on ainakin mustaa ja paljon kimaltelevia strasseja. Työläin vaihe oli yksittäisten strassien liimaaminen kankaaseen. Leena Ojala ja Niina LumisalmiRousti kertovat liimanneensa yhteensä noin 3500 kappaletta pieniä strasseja pukukankaaseen. Ompelija Leena Ojala nauraakin, että tämän puvun tekemisessä oli hyötyä siitä, että hän pitää pikkunäpertämisestä. Katja Hänninen sanoo, että juhlapuvun valinnassa otettiin huomioon monia asioista. joista tärkeimpiä ovat se, että se on kaunis ja jollain lailla kantajansa tyylinen, rohkea ja kaunis. Puvun suunnittelija ja kansanedustaja haluavat pitää puvun vielä piilossa ja paljastavat siitä vain vain jonkun verran asioita. Se selviää, että puvussa on mustaa, mutta todennäköisesti jotain muutakin väriä. Hänninen kuvailee pukua sanoilla runsas, soljuva, satumainen ja naisellinen. – Se ei ole myöskään symmetrinen, kuten en minäkään. Se ei ole pelkistetty eikä yksinkertainen, hän naurahtelee salaperäisesti. Hän halusi myös. että puku on tarpeeksi kevyt, ettei siinä tule linnan juhlantuoksinassa kuuma. Myös mukavuus ja se, että sitä on helppo kantaa, olivat hänelle tärkeitä asioita. He kertovat, että suunnittelun aikana mietittiin kierrätysvaihtoehtojakin, mutta lopulta päädyttiin uusiin materiaaleihin. Vanhaa ovat vain kengät, jotka on tuunattu puvun henkeen sopivaksi pitsillä ja strasseilla. – Kangasta kului pukuun runsaasti, pääkangasta kymmenisen ja toistakin kangasta viitisen metriä, laskee Leena Ojala. Niina Lumisalmi-Rousti on valinnut myös pukuun sopivat korut, kampauksen ja meikin. Kampaus ja meikki tehdään kuitenkin luonnollisesti Helsingissä. Katja Hänninen kertoo, että hänestä oli mukavaa, että puvun suunnittelija ompelija ovat pohjois-suomalaisia. Niina on kotoisin Raahesta ja Leena Yli-Iistä. Niina asuu Oulunsalossa ja siellä on ollut helppo käydä Helsingin työmatkojen ohessa myös sovittamassa pukua. Niina Lumisalmi -Rousti suunnitteli Katjalle naisellisen ja rohkean puvun, jossa tarvittiin paljon kangasta, pitsiä ja strasseja. Katja pukee mustaa Linnan juhliin Fakta ? ? Linnan juhlat itsenäisyyspäivänä 6.12. Juhlia voi seurata televisiosta. ? ? Katja Hänninen menee juhliin puolisonsa Pertti Hännisen kanssa. Heidän kättelyvuoronsa on noin klo 19.40. ? ? Hännisen juhlapuvun on suunnitellut Niina Lumisalmi Rousti ja ommellut Leena Ojala. Niina Lumisalmi-Rousti suunnitteli Katja Hännisen juhlapuvun Linnan juhliin. Puvun on ommellut Leena Ojala. Arttu Säily Oulainen 044-7997276 10.00-18.00 10.00-15.00 Tykkää meistä Facebookissa! Perjantaina jatkoaikaa klo 20 asti! Mu i Ojan LOPPUUNMYYNTI alkaa torstaina klo 10 molemmissa kerroksissa VUODEN KENKÄKAUPPA Ou tlet in loppuunmyy nti!
Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 – RAAHEN SEUTU O us auppas . Keskiviikosta lauantaihin 2.–5.12. S-ETUKORTILLA OMISTAJALLE:
16 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 Raahen tienoon keliaakikot Perinteinen koko perheen pikkujoulu pe 11.12. klo 18 Törmälän matkailumaatilalla Siikajoella. Tarjolla jouluateria, kahvit ja joulutortut. Ken lahjan tuo, hän lahjan saa. Myös nimellä voi paketteja laittaa. Järjestämme kimppakyytejä niitä tarvitseville. Hintaja muut tiedustelut sekä ilmoittautumiset viimeistään 5.12. puh. 050-4354551. Raahentienoon Suojeluskunta-, Lotta ja Sotilaspoikaperinne, koko jäsenistö Osallistumme 3.12. klo 13 Raahen seurakuntatalossa, seurakunnan järjestämään kaikkien veteraanijärjestöjen joulujuhlaan, jossa arvokas jouluinen ohjelma ja ruokailu. 5.12. klo 18 Raahen kirkossa seurakunnan järjestämään isänmaalliseen kirkkojuhlaan ja juhlan jälkeen kirkkokahville srk.talon saleissa. 6.12. klo 10 itsenäisyyspäivän Jumalan palvelukseen ja sen jälkeen sankarihaudalla pidettävään kunnianosoitukseen ja kirkkokahveille seurakuntakodissa. Klo 15 kaupungin järjestämään itsenäisyyspäivän juhlaa Kauppaporvarin Raahesalissa ja kaupungin tarjoamaan kahvitilaisuuteen ohjelman jälkeen. Kunniamerkit ja tumma puku 5.12. ja 6.12. tilaisuuksiin. Raahen seudun kehitysvammaisten tuki Vietämme yhdistyksen perinteistä pikkujoulua Kreivinajassa la 12.12. klo 11.30 alkaen. Ilmoittaudu 3.12. mennessä sähköpostilla eija.sorjamaa@kotinet. com,minna.karppinen@hotmail. com tai Aune 0400 230940. Voit tuoda nimetyn paketin halutessasi. Myös Arpajaisvoittoja toivotaan paikanpäälle. Raahen Seudun Hengitysyhdistys Järjestöjen yhteinen jumppa Raahelassa to. 3.12 on peruttu. Jumpataan vielä to 10.12 ja 17.12 klo. 15.30-16.15. Tammikuussa aloitamme to 14.1.2016 klo 15.3016.15. Raahen Rotaryklubi Viikkokokous Raahen Hovissa to 3.12. klo 17.30. Hallitus kokoontuu 16.30 samassa paikassa. SPR Raahen osasto Tule tutustumaan osaston ja Pointin toimintaan Rantakatu 7 E (Tietotekun talo). 4.-5.12. Kampuksen joulutori tapahtuman aikana. Ystävätoiminnan ja Tulijan tukena iltakurssit 14. ja 15.1.2016 vapaaehtoiseksi haluavalle. Ilmoittautuminen https:// rednet.punainenristi.fi/node/35578 tai spr.raahe@gmail.com tai puh 045 8523 959 mielellään tekstiviestillä 045 8523 959. Seniorikahvit keskiviikkoisin Pointissa klo 12– 14. Tervetuloa! EA-ryhmä kokoontuu sovitun aikataulun mukaan. Lisätietoja EA-kerhosta ja kursseista Päiviltä pairen789@gmail.com / 045 852 3959. Naisten kerho kokoontuu parillisilla viikoilla klo 18.00 – 19:00 Kummatin koululla (kulku sisäpihalta).Alle 8-vuotiaat lapset voivat tulla mukaan. Ladies club every other Wednesday at 18– 19, on even-numbered weeks At Kummatti school (entrance from the school yard). This club is a place for you to drink coffee, bring a knitwork, or just chat with other women. If you are interrested we can also bake, do crafts etc. You can take kids under 8 years with you. Lisätietoja/More information: naistenkerhoraahe@gmail.com. Kansainvälinen kerho kokoontuu Kummatin koululla parttomilla viikoilla klo 18-19. Tule tutustumaan toimintaan. Osaston omat sivut: https://rednet.punainenristi.fi/raahe Rautaruukin ja Raahen Martat Maanantaina 7.12. klo 18 Riikka esittelee Kirjakaupassa tuoteideoita joululahjoiksi. Illan ostoista JärJestöt, lisää sivulla 18 Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi On pimeä taival, vihmoo vettä ja musta asfaltti kiiltää. Se ei kuitenkaan estä Vihannin mummoja pakkaamasta pakettiautoaan ja lähtemästä Ruukkiin jo kolmatta kertaa vetämään käsityöpiiriä turvapaikanhakijoille. Anna-Leena Hirvilammi kertoo, että he toivat 55 paria villasukkia Vihannin lähetyspiiriltä Ruukin vokkiin alkusyksyllä. Silloin syntyi idea, että hehän voisivat tehdä muutakin. – On parempi antaa onki kuin kala, lainaa Hirvilammi vanhaa viisautta. Seuraavalla kerralla heillä olikin jo lankaerät ja puikot mukanaan. Yhteistä kieltä naisilla on vähän, mutta siinä missä sanat loppuvat, otetaan kädet avuksi. Pienessä kerhotilassa neulotaan ainakin suomeksi, englanniksi, somaliaksi ja arabiaksi, mutta aina oikein. Kokonaan oikeilla silmukoilla neulottava lapanen on nimittäin helppo aloituskäsityö. Anna-Leena Hirvilammi kertoo, että neulomisen neuvojia on Vihannista löytynyt mukavasti. Vokissa vihantilaisten naisten apu on otettu kiitollisuudella vastaan. Vahinko vain, että matka on pitkä ja naiset pääsevät Ruukkiin vain joka toinen viikko. – Naiset haluaisivat opetella neulomista joka päivä, Birgitta Lahti huomauttaa. Niin myös somalinainen Habibo Barre Ibraahim, joka yrittää ensin luoda silmukoita ohuesta langasta. Sitten vaihdetaan paksumpaan lankaan ja homma alkaa sujua paremmin. Neulominen on näille aikuisille naisille ihan uusi taito. Eila Äijälä näyttää Habibolle kädestä pitäen, kuinka lankaa ja puikkoja pidetään. Neulomisessa on monta niksiä, jotka oppii vain harjoittelemalla. Lankaa on myös osattava pitää tarpeeksi kireällä, mutta ei liian, että lanka luistaa puikoilla. Vähitellen naisten käsissä alkaa syntyä tasaista neuletta. Vaikeimmat vaiheet seuraavaksi ovat peukalon reiän tekeminen ja loppukavennukset. Vihannin mummojen matkaan lähtee myös lista tarvittavista tavaroista. Tällä kertaa he toivat mukanaan muun muassa pulkkia. Habibo Barre Ibraahim kertoo, että hän päätyi Suomeen ja Ruukkiin, Turkin, Kreikan Saksan ja Ruotsin kautta. Hän tuli yksin ja matka oli raskas ja pitkä. – Täällä on hyvä olla. Olen oikein onnellinen, että pääsin Suomeen. Olen jo alkanut opiskella suomen kieltä ja meille on kerrottu Suomesta ja Suomen kulttuurista, hän kertoo englanniksi. Kaksi vuotta yliopistossa opiskellut nainen haluaa opetella myös neulomaan ja mahdollisesti myös muita käsityötaitoja. Tekemistä ei vokissa ei ole liikaa. Habibo kertoo myös, kuinka ihmeellistä ja ihanaa oli hänen elämänsä ensimmäinen lumi. Hän toivookin jo monen suomalaisenkin tavoin, että lunta sataisi pian lisää. – Meillä Somaliassa on joko auJos eim ole koskaan neulonutm, voi alku olla hidasta. Vähitellen homma alkaa kuitenkin sujua. Villalanka ja puikot ovat yksi pieni lähtö kotouttamiseen ja Suomeen sopeutumiseen. Vihannin mummot opettavat vokin naisia neulomaan lapasia kädestä pitäen. Oikeita asioita ja oikeita silmukoita A On parempi antaa onki kuin kala.” Vesa Joensuu
Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 – RAAHEN SEUTU 17 Seurakunnat Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. Vihannin SPR:n ja lähetyspiirin naiset opettivat Ruukin vastaanottokeskuksessa turvapaikakpäätöstä odottavia naisia kutomaan. Ulla Kankaala neuvoo, miten silmukat luodaan puikolle. ringonpaistetta tai vesisadetta, mutta aina on lämmin. Suomen talvessa tarvitaan erilaisia vaatteita, ja niitä he ovat onneksi saaneetkin. ? Tunnetko arjen auttajan? Tiedätkö jonkun hyväsydämisen henkilön tai porukan, joka auttaa muita ihmisiä säännöllisesti ilman korvausta? Raahen Seutu haluaa kertoa näistä hyvän mielen tuottajista muillekin. Ilmianna auttaja: toimitus.raahenseutu@almamedia.fi tai 0503142661 Oikeita asioita ja oikeita silmukoita Raili Viirret raili.viirret@almamedia.fi Jokainen tarvitsee joskus apua tai auttajia jossakin tilanteessa. Joillekin auttaminen on itsestään selvää. He ovat näitä, jotka käyvät kysymättä lapioimassa naapurinkin lumet, auttavat kantamaan ostoskassia, tarjoavat kyytiä autottomalle tai vierailevat säännöllisesti vanhainkodeissa, vetävät luistelukerhoa naapurin lapsille tai antavat tavaroitaan tarvitseville. Vihantilaiset mummot ovat osoittaneet, kuinka pienellä tavalla voi tehdä hyvää ja auttaa muualta muuttaneita elämän alkuun. Idea on mainio ja helposti monistettavissa. Käsityökerhon vetäjiäkin tarvittaisiin Ruukissa enemmän. Kuka ottaa haasteen vastaan? Naisten ilo tarttui minuunkin, ja vaikka olin tekemässä lehtijuttua, huomasin olevani pian opettamassa silmukoiden luomista ja oikeiden silmukoiden neulomista. Vihantilaisten naisten kaltaisia ihmisiä on muitakin. Raahen Seutu haluaa kertoa näistä arjen auttajista, jotka hyvillä töillään tuottavat vähintään hyvää mieltä ja myös keinoja selviytyä hankalissa tilanteissa. Kommentti Martta-alennus. RAAKEL (Raahen kaupungin palveluksesta eläkkeelle jääneet) Eläkeläisjärjestöjen yhteisharjoitukset Marinan johdolla Arina Areenalla maanantaisin klo 11 (huom. aika). Liikuntahallin vapaamuotoiset saliharjoitukset ti ja to klo 15-16.30. Raahelan monipuolisissa laitteissa harjoitellaan keskiviikkoisin klo 1213. Perinteinen ohjelmallinen lauluja musiikkipitoinen joulujuhla monine herkkuineen ma 7.12. klo 15 Kreivinajan salissa. Myös arvontaa. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa jäsenet puolisoineen ovat tervetulleita. Eläkeliiton Vihannin yhdistys Ke 9.12. klo12. Vuoden viimeinen päiväkahvitilaisuus Hietalankantissa. Vietämme päivää torttukahvin ja joululaulujen merkeissä. Joulutapahtumaan seurakuntalololle tulevat arpalahjoitukset voi tuoda kahvitilaisuuteen. Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys Ma 7.12. klo 12 Naisten juttutupa Iltaruskossa. Ma 7.12. klo 18 Äijäkööri Iltaruskossa. To 10.12. klo 12.30 Vapaaehtoisten ryhmä 2 Jokikartanoon. Ma 14.12. klo 18 Harmaahapset Iltaruskossa. Ti 15.12. klo 12 Puurojuhla Seurakuntatalolla. Lisätietoja toiminnastamme www.elakeliitto.fi/pyhajoki Pohjois-Suomen Syöpäyhdistys Raahen osasto Terässiskotryhmä, syövän sairastaneille ja syöpää sairastaville naisille. Vierailemme to 3.12. klo 18 FiiaKareliassa, Niittykatu 7. Tied. Sirpa p. 0440564854. Rautaruukin Eläkeläiset Syyskauden viimeisessä keskiviikkokerhossa 2.12. klo 15 Toimintakeskus Kreivinajassa lauletaan joululauluja Eilan ja Reijon säestyksellä. Keittiövuorossa on Irjan ryhmä. Laulukööri kokoontuu klo 14. Senioritanssijat harjoittelevat kerhon jälk. Pikkujoulua vietämme 12.12. Raahen Hovissa. Raahen Kylät Mattilanperän kyläyhdistyksen vuosikokous ke 2.12. klo 18.30 päiväkoti Vekkulassa Mattilanperällä. Hallitus kokoontuu klo 17.30. Kaikki kylien asukkaat tervetuloa! Vihannin Sotaveteraanit Itsenäisyyspäivän juhla su 6.12. Vihannissa. Kirkko klo 10, jonka jälkeen kunniakäynti sankarihaudoilla. Siirtyminen Vihannin Seurakuntatalolle, jossa kahvit ja juhlatilaisuus. Iloitsemme Isänmaasta Vihannin sotaveteraanimatrikkelia ja jatko-osaa edelleen Vihannin Osuuspankissa kassalla. Raahen seudun muistiyhdistys 1) Ke 9.12. klo 10–11 kuntosali viimeisen kerran tänä vuonna. Kuntoparkki, sairaalaa vastapäätä. Sekaryhmä miehille ja naisille. Tied. Eeva 044 206 1245. Jatketaan viikolla 2 eli ke 13.1.2016 klo 10. 2) To 10.12. juttutupa osallistuu yhteiseen pikkujouluun klo 14. Rantakatu 7 E, Seminaarin alueella E -rakennus. Tied. Liisa 050 583 0655, Anneli 040 411 5061 ja Onerva 040 543 2140. Juttupa jatkaa ensi vuonna torstaisin viikolla Raahen seudun muistiyhdistys 1) Vertaisryhmät kokoontuvat ensi vuonna joka toinen torstai myöhemmin ilmoitettavina päivinä. 2) Yhteinen pikkujoulu to 10.12. klo 14 toimitilassamme Rantakatu 7 E. Kuntosalilaiset, juttutupalaiset ja vertaisryhmäläiset sekä kaikki jäsenet, tervetuloa! Liisa 050 583 0655, Anneli 040 411 5061 ja Onerva 040 543 2140. Raahen ja Ymp. Karjalaiset Vietämme pikkujoulua pe 11.12. klo 14 Raahen seurakuntakodissa. Ilm. pe 4.12. mennessä puh. 228526 tai 050-5371820 Lidl Suomi Ky on ilmoittanut vetäneensä varotoimenpiteenä valmissalaatteja myynnistä. Takaisinvedon syynä on ruotsalaisen raaka-ainetoimittajan Salico AB:n toimittamiin baby pinaattiin ja basilikaan liittyvä salmonellaepäily. Suomessa myynnissä olleista tuotteista ei ole salmonellaa todettu. 26.–27. marraskuuta kaupoista vedetyt tuotteet ovat Lidlissä myynnissä olleet East Away -valmissalaatit ”Kana-Feta, 300g” ja ”Pesto, 280g”, joissa takaisinveto koskee parasta ennen -päiväyksiä 28.11.– 4.12.2015. Lidl neuvoo asiakkaitaan palauttamaan kyseisten erien tuotteet Lidl-myymälään, jossa tuotteen hinta korvataan. Lidl veti salaatteja pois myynnistä salmonellaepäilyn vuoksi PYHÄJOEN SEURAKUNTA Jumalanpalvelus su 6.12. klo 11, Harmaahapset avustavat. Itsenäisyyspäivän juhla Pauhasalissa 6.12. klo 13. Partiolaisten soihtukulkue sankarihaudoille, lähtö Renkituvalta klo 16.45. Kynttilöiden sytytys sankarihaudoille. www.pyhajoenseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto p. 08433119. Avoinna ma 8-12, ti 12-16 ja ke 11-14. www.raahenseutu.? facebook.com/ raahenseutu Vesa Joensuu
18 ELÄMÄNMENO RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 Raahen Demarit Kutsumme Siikajoen, Pyhäjoen ja Raahen Demarit iltakaffeille 3.12. klo 18 Metalli 55 tiloihin. Poristaan kaffen juonnin lomassa ajankohtaisista asioista. PAM093 järjestää TES-koulutusta 7.12. klo 18 luottamushenkilöille Raahen Hovin yläkerrassa. Ilm. 4.12. mennessä johtokunta@pamraahenosasto.net! Tervetuloa! Raahen puukkoseura aloittaa syksyn toimintansa Saloisten koulun teknisentyön tiloissa. Seuraava kokoontuminen on 5.12. Kokoontumisaika on klo 10-16. Tule paikalle klo 10-11, jottei avaimenhaltijan tarvitse päivystää turhaan. Raahen Alueen Sydänyhdistys Pallolaajennettujen ja ohitusleikattujen kerho Kreivinajassa to 3.12. klo 13-15. Tervetuloa! Sotainvalidien Veljesliiton Raahen Kyläosasto Sotainvalidit, leski-ja puoliso-, sekä tukijäsenet. Osallistumme seuraaviin joulunalustapahtumiin: to 3.12. klo 13 Raahen seurakunnan järjestämä veteraanijärjestöjen yhteinen joulujuhla srk. talossa. La 5.12. klo 18 seurakunnan järjestämä Isänmaallinen Kirkkojuhla Raahen kirkossa ja juhlan jälkeen kahvitarjoilu srk. talon saleissa. Huom. Tumma puku ja kunniamerkit. Su 6.12. klo 10 Itsenäisyyspäivän Jumalanpalvelus kaikissa srk:n kirkoissa ja kunnianosoitukset Jumalanpalveluksen jälkeen kaikilla sankarihaudoilla sekä kirkkokahvit srk.taloissa. Su 6.12. klo 15 Kaupungin järjestämä itsenäisyyspäiväjuhla Kauppaporvarin Raahesalissa, jossa ohjelman päätyttyä kaupungin tarjoama kahvitarjoilu. Tumma puku ja kunniamerkit Raahen Eränkävijät 5.12 Kaupunginmetsä rauhotetaan pyynniltä ajokokeiden vuoksi. Seurat JärJeStöt, liSää Sivuilla 16–17 Kirsti Vähäkangas toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Raahen Kunnantyöntekijäin ammattiosasto r.y:n perustava kokous pidettiin Rientolassa 4.12.1940. Paikalla oli kuusi kunnantyöntekijää. Puhetta johti Otso Ruohonen. Hänet valittiin osaston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Osaston niukkasanaisista pöytäkirjoista 1940-luvulta saa sen käsityksen, että palkka-asiat olivat päällimmäinen huolenaihe. Osaston jäsenmäärä oli 1950-luvulla suurimmillaan 10 jäsentä ja laski välillä jopa neljään. Rahastonhoitajan tehtävänä oli kerätä jäsenmaksut. Vuoden 1956 maaliskuun alussa SAK julisti yleislakon 12 markan tuntipalkan korotuksen läpiviemiseksi. Lakkoon osallistui 500 000 työntekijää. Raahessa ei liene ollut mainittavia järjestyshäiriöitä. Vuonna 1966 jäsenmaksut alettiin periä suoraan tilistä. Vuonna 1968 siirryttiin 40-tuntiseen työviikkoon. Lauantaina tehdyn viiden tunnin palkka lisättiin tuntipalkkoihin siten, että ansiotaso pysyi entisellään. Pentti Lievonen muistelee, että työnantajaa edustanut palkkalautakunta oli käsittänyt asian toisin kuin työntekijäpuoli. Osaston neuvottelijat päättivät vaivihkaa hommata väkeä paikalle ja Raatihuoneeseen saapui 20-30 kaupungintyöntekijää. Tilanne ratkesi työntekijöiden eduksi. – Mutta olisiko näin käynyt, ellei väki olisi lähtenyt liikkeelle, Lievonen pohtii. Osastolle 1970-luku oli vireän toiminnan aikaa. Osasto sai toimitilat vuonna 1977 vanhasta poliisilaitoksesta Raatihuoneen vierestä. Vuonna 1978 voimaan tullut työllistämislaki lisäsi rutkasti osaston työmäärää. Kaupunki palkkasi määräaikaisiin työsuhteisiin henkilöitä, joilla oli lain mukaan oikeus työpaikkaan. Osa heistä liittyi KTV:n jäseniksi. Työttömyysasioiden hoito lisääntyi. – Kun tuntee vastapuolen hyvin, neuvotteluja voi käydä kaiken aikaa. Käytäväneuvottelut ovat vähintään yhtä tehokkaita kuin juhlasaliin kokoontuminen, on edesmennyt pääluottamusmies Olli Törmänen sanonut. 1980-luvulla mukaan tuli uusia ammattiryhmiä kuten perhepäivähoitajat ja koulunkäyntiavustajat. Varikolla pidetyissä yleisissä kokouksissa kävi niin paljon väkeä, ettei tyhjiä istumapaikkoja jäänyt. Osaston vapaa-ajan rakennus Kummeli avasi ovensa käyttäjille kesällä 1988. Taloa ei rakennettu turhaan: siellä järjestetään osaston tilaisuuksia ja jäsenet saavat vuokrata sitä omaan käyttöönsä. Edunvalvonnan ja työsuojeluasioiden lisäksi osasto on järjestänyt useita matkoja jäsenilleen, on käyty jopa Moskovassa asti. – Jäsenet olivat sydämellä mukaKunnallista edunvalvontaa 75 vuotta Raahen JHL ry 055:llä on 75 vuotta takanaan. Vaikka osasto on saanut paljon aikaan vuosien kuluessa, ei edunvalvontatyö ole tullut tarpeettomaksi. Rovaniemen KTV osasto 169 vierailulla Raahessa elokuussa 1982. Kuvassa vieraita ja isäntiä Raatihuoneen portailla. FaKta ? ? Raahen KTV perustettiin joulukuussa 1940. Se toimi aluksi vain sähkölaitoksen piirissä. ? ? Toiminta laajeni 1960-luvulla. Yhdistykseen otettiin myös kaupungin tuntipalkkaisia työntekijöitä. ? ? Raahen ja Saloisten kuntaliitos 1.1.1973. Jäseniksi myös kuukausipalkkaiset työntekijät. ? ? Raahen ja Pattijoen kuntaliitos 1.1.2003. ? ? Vuonna 2010 yhdistyksen jäseniä siirtyi Raahen Sairaalan JHL os. 427:ään siirtyessään Raahen hyvinvointikuntayhtymän palvelukseen. ? ? Vuonna 2011 Siikajoen yhdistys liittyi Raahen yhdistykseen. ? ? Vuoden 2012 aikana Pyhäjoen ja Vihannin yhdistykset liittyivät Raahen yhdistykseen. A 1980luvulla mukaan tuli uusia ammattiryhmiä. Varikolla pidetyissä yleisissä kokouksissa kävi niin paljon väkeä, ettei tyhjiä istumapaikkoja jäänyt.” Raahen Tanssiklubi Ke 2.12. Lavatanssin alkeet klo 19-21 Hidas Valssi, alkeet 1, Satu R. To 3.12. Paritanssikursseilla alkeet klo 17.30-18.30 Fusku, alkeisjatko klo 18.30-19.30 Fusku, jatkokurssit klo 19.30-20.30 Tango, edistyneet klo 20.30-21.30 Tango, Sari/Jari. Huom! Linja-auto pikkujouluun Oulun Walolle lähtee pe 11.12. klo 19.30 Klubin pihalta. Ilmoittaudu kurssipaikalla tai sähköpostilla ritva.kauppila@raahentanssiklubi. com. Kurssipaikka Asemakatu 14, Raahe. Lisätietoja raahentanssiklubi.com ja 040-7032936. Funky Hall SODAP Joulunäytös Raahesalissa perjantaina 11.12. klo 18. Liput ennakkoon edullisemmin! Lippuja saa ohjaajilta ja Seminaarin salilta ma ja to klo 16.30-18 välisenä aikana Johannalta. Voit varat ennakkolippusi myös johanna.ekoluoma@funkyhall.net. Hintaja muuta lisätietoa facebookista sekä www.funkyhall.net. Tervetuloa! Pattijoen Jumpparit PaJu Sunnuntaina 6.12. ei pidetä jumppaa. JÄRJESTÖJA SEURATOIMINTAPALSTOILLE TULEVAT AINEISTOT OSOITTEESEEN asiakaspalvelu.raahenseutu@almamedia.? @
Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 – RAAHEN SEUTU Kunnallista edunvalvontaa 75 vuotta Rovaniemen KTV osasto 169 vierailulla Raahessa elokuussa 1982. Kuvassa vieraita ja isäntiä Raatihuoneen portailla. Työsuojelupalkintoja vuosittain Kirsti Vähäkangas toimitus.raahenseutu@almamedia.fi Sakari Routaniemi valittiin työsuojeluvaltuutetuksi vuonna 1994. – Tärkeimmät työkalut työsuojelussa ovat hengen miekka ja sanan säilä, hän sanoi linjapuheessaan. Työsuojelun painopiste oli laajenemassa henkiselle puolelle. Alettiin ymmärtää, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Perinteinen työsuojelu jatkui. Tupakkalain astuttua voimaan henkilöstölle järjestettiin tupakoimattomuuskampanja. Siitä tuli menestys, kun tupakoimattomien kesken arvottiin Nokian kännykkä. Routaniemi muistelee, että kahdesti hän joutui työmaakäynnillä keskeyttämään työnteon, koska siitä olisi ollut välitöntä vaaraa työntekijöille. Keväällä 1999 valmistui konsultti Juha Mäenpään raportti kaupungin toiminnasta, ja kaupunki käynnisti siihen perustuvat irtisanomiset. Lopputilien välttämiseksi syntyi henkilöstösopimus Wiisasten kivi vuosille 1999-2001. Se kaatui kaupunginjohtajan estelyistä huolimatta kaupunginhallituksessa äänin 6-5, ja kaupunki toteutti irtisanomiset. Käräjäoikeus totesi ne laittomiksi. JHL:n arKisto na, kokivat yhteisöllisyyttä, summaavat ay-veteraanit Ulla Haverinen ja Tarja Ollanketo. 2000-luku on ollut isojen muutosten aikaa: kuntaliitoksia ja sosiaalipuolen siirtyminen hyvinvointikuntayhtymälle. Jäseniä on nyt 1061, heistä 815 naista. – Astuin 16 vuotta pääluottamusmiehenä toimineen Sakari Routaniemen suuriin saappaisiin helmikuussa 2014, sanoo Birgitta Huhtamäki. Jäsenten edunvalvonta-asiat ovat moninaisia, noudatettavia työehtosopimuksia on useita. Työ on jatkuvaa uuden oppimista. – Ay-liike voi vaikuttaa asioihin joukkovoimalla, hän uskoo. ? Yhdistyksen 75-vuotisjuhlaa vietetään 5.12. klo 16 Raahesalissa Oletko miettinyt, miten tavoitat asiakkaasi? m a i n o s t a paikallislehdissä, niin sinut huomataan! Helpoiten varaat huoltosi netissä www.juhanauto.? /varaa huolto. Katso samalla muut tarjouksemme. Varatut huollot on tehtävä joulukuun 2015 aikana. Auton pesukupongin saa huollon jälkeen. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai kampanjoihin. Juhan Auton joulukalenteri avautuu! RAAHE • OULU • KUUSAMO • KEMIJÄRVI Lappastentie Pattijoki, p. 265 9500 Huolto: ma–pe 8–16 Varaosat: Pertti Salmela p. 020 779 7799, Tomi Perälä p. 020 779 7798. Huolto: Esko Niemitalo p. 020 779 7795 Ajalla 30.11. – 11.12.2015 varattuihin määräaikaishuoltoihin alennus -15% huoltopakettiin kuuluvista varaosista ja tarvikkeista! Ja lisälahjana ko. ajalla määräaikaishuollon varanneille ja teettäneille Toyota -autoilijoille auton pesukuponki! Yrittäjäntie 5, 92100 Raahe Puh. (08) 220 060 Fax (08) 220 061 www.laatukatsastus.fi Tarjous! Kun varaat netistä ajan, koko katsastus maksaa 55 € (sis. pakokaasumittauksen ja tarjous on voimassa koko joulukuun.) 1.–18.12.2015 Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden katsastusasiakkaiden kesken arvomme: 2 KPL JOULUKINKKU LAHJAKORTTEJA 1 KPL SAMSUNG GALAXY TAB 3 KOTIMAISET LAATUKALUSTEET HELPOSTI, JA VAIVATTOMASTI MYÖS ASENNETTUNA! KALUSTERATKAISUJEN EDELLÄKÄVIJÄ PAIKKAKUNNAN OMA Marintie 7, 92140 Pattijoki • Puh. (08) 266 160, Fax. (08) 266 161 Avoinna ma-pe 9-17 • pattijoki@keittiokeidas.? • www.keittiokeidas.? TOIMITUSAJAT JOTKA MYÖS PITÄÄ! PIKAPALVELU 48h TILAUKSESTA (VARASTOTUOTTEET) MEILTÄ KALUSTEET HUIPPU EDULLISESTI! Talo täynnä mahtavia tarjouksia! Muutama wc-kalusteryhmä poistohinnoin! LAAJA VARASTOVALIKOIMA. NOPEAT TOIMITUKSET. mm. tasot, mekanismit, välitilalaminaatit, korit, listat, altaat ILMAINEN MITTAPALVELU Puh. 050 308 1775 RAAHE • OULU • KUUSAMO • KEMIJÄRVI Lappastentie Pattijoki, p. 265 9500 Aukioloajat: MA-PE 9-17, LA 10-14 Automyynti: Tero Ylisaari p. 020 779 7791, Mikael Hellman p. 020 7797 792 Varaosat: Pertti Salmela p. 020 779 7799, Tomi Perälä p. 020 779 7798. Huolto: Esko Niemitalo p. 020 779 7795 UUSI AVENSIS. TIETÄÄ MITÄ ON EDESSÄ. Tarjous koskee 31.12.2015 mennessä tehtyjä uusia asiakastilauksia. TOYOTA AVENSIS 1.8 Valvematic Active Touring Sports 31.432,49 € (sis. toimituskulut 600 €, Toyotan autoverokampanjan alennuksen 37,66 € ja Winter Pack -talvivarustetarjouksen 590 €). TOYOTA JOUSTO kk-erä 345 €. Rahoitusaika 48 kk. Kilometrit 60 tkm. Käsiraha 15 % (4.715 €). Suurempi viimeinen osamaksuerä taattu hyvityshinta 13.501 €. Korko 2,95 %. Käsittelymaksu 9 €/kk. Perustamiskustannus 180 €. Todellinen vuosikorko 3,78 %. KSL:n mukainen luoton hinta 34.440,96 €. Rahoituksen edellytyksenä on myönteinen luottopäätös. TOYOTA JOUSTOLLA Avensis + Winter Pack esim. 345 €/kk. WINTER PACK NYT VAIN 590 €. • Nokian talvirengasyhdistelmä kevytmetallivanteilla • Moottorilämmitin asennettuna • Tavaratilan suojapohja asennettuna WINTER PACK TARJOUS myös Yaris, Auris, Corolla ja Verso -malleihin Vakiona uudet ennakoivat TOYOTA SAFETY SENSE -turvallisuusvarusteet, kuten automaattinen hätäjarrutus.
Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 – RAAHEN SEUTU 21 Kuulitko tai näitkö jotain kiinnostavaa? Tunnetko jutun arvoisen henkilön? Haluatko jakaa tarinan? Vinkkaa meille puhelimitse 010 665 5118 tai 010 665 5180 tai sähköpostitse toimitus.raahenseutu@almamedia.fi. AKKUJEN YKKÖNEN MYYNNISSÄ MEILLÄ Rannikon Tarvike Oy Huoltokatu 8, 92150 Raahe, p. (08) 223 6051 Avoinna ark. 8-17, la 10-14 www.rannikontarvike.? Osaa se! www.osaset.? 3 v. SYNTTÄRIT PE 4.12. MYYMÄLÄSSÄ MYÖS PALJON MUITA SYNTTÄRITARJOUKSIA! ALK. 1 € CHAMPION 5W40 5 L + 1 L kaupan päälle DIESELIN PUHDISTUSAINE PYYHKIJÄN SULAT 22 90 9 90 -20 % COMFORTKIT ASENNETTUNA 249 € + PUKIN KONTTIIN MM. • LAHJAKORTIT • TYÖKALUT • LISÄVALOT • AUTOILIJAN ENSIAPULAUKKU MEILTÄ MYÖS RAHOITUS RJK F-jun. LAUKAISUKISA Menestyneet palkitaan! VAIN PERJANTAINA 4.12. Ilmainen akkutestaus! PANNU KUUMANA myös MAKKARAA KOEAJA UUSI klo 10–15 ILMAINEN ASENNUS Markku Martinmäki automyyjä 020 762 4184 Markku Alasuutari paikallisjohtaja 020 762 4182 Antinkankaantie 35, 92130 Raahe Puh. 020 762 44 Palvelemme ma-pe 9–17, la 10–14. Huolto ark. 8–16, varaosat ark. 8–17 www.porho.? Puhelut 020-numeroon maksavat: Lankapuhelimesta 0,0835 € /puhelu + 0,0702 €/min (alv 24%), matkapuhelimesta 0,0835 € /puhelu + 0,1717 €/min (alv 24%) PÖRHÖN AUTOLIIKE OY ESITTELYAUTOT UUSIKSI! Kia CEED 1,6 ISG EX SW EcoDynamics -15 2 tkm, 1-om., Vähän ajettu, H-kirja, P-tutka, Ilmast., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, Lohkol. Vastaava uusi 26.900€ ETUSI NYT 3.000€ Kia SORENTO 2,2 CRDi AWD EX A 5P -15 4 tkm, Takuu, Navi, P-tutka, Ilmast., Aluv., 2xrenk, Cruise Vastaava uusi 57.900€ ETUSI NYT 5.500€ Kia SPORTAGE 1,7 CRDi ISG Urban -15 EX EcoDynamics 2 tkm, 1-om., Vähän ajettu, Hkirja, P-tutka, Ilmast., Aluv., 2xrenk, Cruise, Met. väri, MP3, Lohkol. Vastaava uusi 34.900€ ETUSI NYT 4.000€ VW GOLF Variant Comfortline 1,2 TSI -14 BM (MY15) 2 tkm, Ilmast., ABS, Cruise, Kosketusnäyttö. Vastaava uusi 30.900€ ETUSI NYT 4.000€ VW JETTA Comfort 2,0 TDI 81 BlueM -14 DSG (MY15) 12 tkm, Webasto, Ilmast., ESP, Aluv., 2xrenk, Cruise, CD, P-tutka. Vastaava uusi 32.400€ ETUSI NYT 5.500€ VW PASSAT Variant Comfortline 2,0 -14 TDI 110 BM Tech 3 tkm, Vähän ajettu, Webasto, Ilmast., ESP, Aluv., 2xrenk, Cruise, Met.väri, CD, Kosketusnäyttö. Vastaava uusi 43.900€ ETUSI NYT 5.000€ 23.900 52.400 30.900 26.900 26.900 38.900 PÖRHÖLTÄ RAAHESTA! KASK OVAKU UTUS VUOD EKSI RAHO ITUSKORK O Vaihto ja esitte lyauto n ostaja lle K-ryhm än LAHJA KORT TI 150 ,150 ,1.9 % Vaihtoja esittelya utoihin Edut voimassa 28.11.–5.12. välisenä aikana tehtyihin kauppoihin! JÄÄTELÖ-/ KAHVITARJOILU 2-PAIKKAINEN TRAKTORIMÖNKIJÄ + tk 350 €, sis. ALV 9 990 € Vakiona: • Ohjaustehostin • Warn-vinssi • V2 Rotax-moottori + tk 350 €, sis. ALV 8 990 € OUTLANDER ™ TRAKTORIMÖNKIJÄT OUTLANDER ™ T3 500 DPS Yksipaikkainen Vakiona: • Ohjaustehostin • Warn-vinssi • V2 Rotax-moottori VIELÄ MUUTAMA 2015 MALLI JÄLJELLÄ. OLE NOPEA! Rakentajankatu 2 Raahe p. 044 7997 500 Meille soittaminen ei maksa ylimääräistä! Jukka Klaavo 044 7997 525 Kalle Kervinen 044 7997 550 www.ojanrauta.com MYÖS RAHOITUS JA VAIHTO! OUTLANDER ™ T3 MAX 500 DPS
22 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 Sari Jaatinen sari.jaatinen@almamedia.fi Ensi lauantaina Raahessa järjestettävä Naisten itsepuolustusja uhkatilannekoulutus antaa keinoja väkivaltatilanteiden välttämiseen ja ennaltaehkäisemiseen. Kouluttaja Janne Ahonen lupaa myös avata hätävarjelutilanteita käsittelevää lainsäädäntöä, joka antaa ohjeet oikeudesta puolustaa itseään. Peruskoulutus on tarkoitettu naisille, joilla ei ole aiempaa itsepuolustuskoulutustaustaa. Neljän tunnin koulutus aloitetaan tunnin teoriaosuudella ja kolme tuntia käytetään käytännön itsepuolustusharjoitteluun. – Koulutus on suunniteltu nimenomaan henkilöille, jotka eivät ole päässet aiemmin näitä tilanteita harjoittelemaan, Ahonen sanoo. Harjoitteissa tutustutaan rauhoitteleviin puolustusasentoihin ja elekieleen, jolla uhkatilanteen kasvaminen väkivallaksi pyritään välttämään. – Harjoittelemme myös irrottautumaan hyökkääjän erilaisista otteista, jopa kuristustilanteista. Perehdymme myös siihen, miten toimia jos joutuu kohtaamaan seksuaalista väkivaltaa. Koulutuksen jälkeen osallistujilta pyydetään aina kirjallinen palaute. Ahonen on iloinen saamistaan hyvistä kommenteista. – Koulutus on koettu käytännönläheisenä. Mieleenpainuvin oli palaute, jossa osallistuja vertasi koulutusta ensiapukurssiin. Itsepuolustustaidot ovat kuin ensiaputaidot ja meidän kaikkien tulisi ne osata. Samalla toivomme, ettemme koskaan joutuisi taitoja käyttämään. Ahonen on vetänyt itsepuolustusja uhkatilannekoulutuksia 90-luvulta. Hän on peruskoulutukseltaan liikunnanohjaaja takanaan itsepuolustusja kamppailulajitaustaa vajaan 20 vuoden ajalta. Lisäksi hän kouluttaa järjestyksenvalvojia ja toimii poliisihallituksen hyväksymänä voimankäytön kouluttajana. – Keväällä järjestetään Raahessa jatkokoulutus, jossa kerrataan peruskoulutuksen ja harjoitellaan monia tilanteita, joissa voi soveltaa oppimiaan asioita. Rikoslain neljäs luku ja neljäs pykälä: ”Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet. Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat, tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.” A Itsepuolustustaidot ovat kuin ensiaputaidot ja meidän kaikkien tulisi ne osata. Janne Ahonen Itsepuolustusja uhkatilannekouluttaja opettaa ensin rauhoittelemaan ja estämään uhkatilanteiden kasvamisen väkivallaksi. Käytännön itsepuolustusta naisille Fakta ? ? Naisten itsepuolustusja uhkatilannekoulutus järjestetään Raahelassa lauantaina 5.12. kello 12–16. ? ? Koulutukseen on vielä useita paikkoja jäljellä. ? ? Kouluttajana toimii Janne Ahonen Jannen Liikuntapalveluista Oulusta. ? ? Peruskoulutukselle on luvassa jatkoa ensi keväänä. ? ? Koulutuksella on Facebook-sivut, joiden kautta voi ilmoittautua. Tällaisestakin tiukasta otteesta pääsee näppärästi irti, kun tietää miten. Jenni GästGivar Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi Pattijoen Urheilijoiden juniorit ovat aloittaneet hallikauden marraskuun alusta. Tulevana lauantaina 5.12. hallikauden treeneihin ja pesäpallon saloihin pääsee tutustumaan Pattasten koululla järjestettävässä tapahtumassa. Olli Kaisto sanoo, että paikalle toivotaan erityisesti joukkueiden valmentajia, joukkueenjohtajia ja vanhempia. – Toivomme erityisesti paikalle vanhempia, jotka haluavat lisätä omaa pesistietouttaan ja jotka olisivat mahdollisesti kiinnostuneita lähtemään mukaan toimintaan. Myös pesäpallosta kiinnostuneet lapset ja nuoret ovat tervetulleita katsomaan päivän treenejä ja ottamaan osaa vapaaseen ohjelmaan. – Jos haluaa pelata pesäpalloa ensi kesänä, niin nyt olisi hyvä aika tulla katsomaan treenejä ja tutustua toimintaan. Nyt ehtii vielä hyvin mukaan, Kaisto kannustaa. Pesäpallotapahtuma alkaa E-tyttöjen avoimilla treeneillä. Harjoitukset kestävät kello 10-11. Sen ohjaa Riina Mäkelä. Treenejä seuraamaan toivotaan pelinjohtaja ja vanhempia. – Toivoimme, että he tulisivat katsomaan, mitä se treenaaminen talvella on, Kaisto sanoo. Kello 11-12 on pelinjohtajien koulutusta Riina Mäkelän ja Juha Karjaluodon vetämänä. Samaan aikaan liikuntasalissa on ohjattua toimintaa lapsille. Kello 12-13 on C-ikäisten avoimet treenit, joita voi tulla seuraamaan. Harjoituksen vetää Jari Luoto. Kello 13-14 Topi Kosonen vetää lukkarikoulutuksen. Tunnille toivotaan jokaisesta E-C-ikäisten joukkueista lukkari sekä ykkösvahti. – Meillä on maailman paras lukkari, joka tulee morjestaan nuoria lukkareita ja näyttämään muutamia hyviä treenejä. Pesiksen saloihin tutustutaan viikonloppuna Topi Kosonen käy opettamassa lukkarijunnuja Pattijoen Urheilijoiden junioreiden pesistapahtumassa. arKisto/vesa Joensuu
Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 – RAAHEN SEUTU JOULURIEHA KAUPPAKESKUS MASTON LIIKKEISSÄ HUIPPUTARJOUKSIA Kauppakeskus Masto, Ollinkalliontie 3 92100 Raahe Tarjolla glögiä ja torttuja Kinkkuarvonta jokaisessa liikkeessä Imitaattori Ari Kettukangas esiintyy klo 11.00, 13.00 ja 15.30 Jore Siltalan svengaavaa musiikkia klo 10.00, 12.00 JA 14.00 Mahdollisuus tavata Radio Pookin toimittajia Osuuskunta PPO jakaa heijastimia nopeimmille KINKKUARVONTA HUIKEITA ESIINTYJIÄ HEIJASTIMIA NOPEIMMILLE HUOMENNA TO 3.12. TO 3.12. GLÖGIJA TORTTUTARJOILU 32” LED-TV antennija kaapeliverkkoon 199,199,349 ,TULOSTIN MG2555 29,29,59 ,MANU RAVINTOLA PIZZERIA KAIKISTA PIZZOISTA -1 € Kaikki pizzat miinus -1e. Tarjous voimassa to. 3.12. Meikkaaja /maskeeraja Tea Anttila tekee pikameikkejä Arvontaa Glögitarjoilua Kaikki kosmetiikkatuotteet Terveisin: Jaana Merikaislasta 25% Vain to 3.12. Parturi-Kampaamo TallinnStylessa KAIKKI -tuotteet -10% Raahen seudun Omaishoitajilla avoimet ovet klo 11.00-13.00 Järjestäjät: Vain to 3.12. Giving Shape to Ideas ALE
24 URHEILU&LIIKUNTA RAAHEN SEUTU Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 Maarit Kesti maarit.kesti@almamedia.fi Kalevi Kallio on liikkunut koko ikänsä. Lenkkeily, naisvoimistelijoiden jumpat, kahvakuula ja erilaiset pallopelit pitävät Kallion aktiivisena joka viikko. Muutama vuosi sitten Kallio löysi myös joogan Raahe-opiston esitteestä. – Hain kehonhuoltoon sopivaa lajia, sellaista täydentävää liikuntalajia, sillä venyttely ei aina riitä vaikka sitä tekisikin. Ajattelin, että tämä voisi olla se laji. Aiempaa kokemusta joogasta hänellä ei ollut. Kallio myöntääkin olleensa ensin hieman varautunut joogan suhteen. – Ajattelin, että tämä on nyt sitä joogaa, eli jalat ristissä tai niskan takana istumista, Kallio nauraa. Äijäjooga osoittautuikin ihan toisenlaiseksi joogaksi. Raahe-opiston äijäjoogassa ei tarvitse ryhtyä vaativiin ja monimutkaisiin jooga-asanoihin vaan liikkeet ovat yksinkertaisia ja monelle tuttuja jo entuudestaan. Ne keskittyvät lisäämään liikkuvuutta, notkeutta ja tasapainoa. Kallion mukaan äijäjoogassa keskitytään paljon myös keskivartaloon ja hartianseutuun. Paikkoihin, joissa monilla on kipuja tai kireyksiä, ja joista ei aina muista edes huolehtia. – Liikkeet ovat riittävän yksinkertaisia äijälaumalle, jonka keski-ikä huitelee 55 vuoden kieppeille. Jari Harju on räätälöinyt liikkeet juuri oikein huomioiden joogailijoiden keski-iän. Hän on myös hyvin tiedostanut sen, missä kohtaa kehoa niitä kankeuksia on, Kallio kiittelee. Äijäjoogassa tehdään samoja sarjoja usein, eivätkä liikkeet muutu kovinkaan tiheästi. Kallio kertoo harjoittelemisen olevankin siksi helppoa, kun kaikki tietävät, mihin tietyllä liikkeellä pyritään. Yksin ei tarvitse mitään opetella, sillä ohjaaja tekee esimerkkiliikkeet aina mukana. Joogaan kuuluu perinteisesti myös tietynlainen rauhoittuminen sekä keskittyminen hetkeen ja omaan tekemiseen. Toisissa joogasuuntauksissa mieleen, eli meditointiin, keskitytään enemmän kuin toisissa. Kallion mukaan äijäjoogassa ei erityisemmin mietiskelemään tarvitse ryhtyä. – Toki alussa ja lopussa on sellainen rauhoittuminen, mutta ei sitä korosteta. Hän kokee, että keskittyminen alkavaan suoritukseen on kuitenkin hyvä asia. – Ainahan urheilusuorituksessa lämmitellään. Tässä aloitetaan rentoutumisella ja kevyillä lämmittelyliikkeellä Äijäjoogan suosio on kasvanut kovasti. Kun äijäjooga alkoi Raaheopistolla vuonna 2008, rohkeita joogaajia oli vain kahdeksan, eli juuri sen verran, että ryhmä saatiin pystyyn. Nyt kerran viikossa joogailijoita on keskimäärin 30. Innokkaita on sitäkin enemmän. Jari Harju kertoo, että joogan suosio kasvoi selvästi nelisen vuotta sitten. Silloin jo aloituksessa oli mukana 35 joogaajaa ja nimilista täyttyi hetkessä. – Tällä hetkellä listassa on 50 nimeä. Iso osa porukasta on vuorotyöläisiä, joten kaikki eivät pääse kerralla. Onneksi eivät tulekaan, sillä silloin tulisi ahdasta, Harju myhäilee. Kallio uskoo, että äijäjoogan yksinkertaisuus ja se, että ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia huoltamaan kehoaan, näkyy suosion kasvussa. Myös miesten oma ryhmä madaltaa kynnystä aloittaa harrastus. – Jos tämä olisi vaikka vain pilatesta, niin ehkä miehiä ei olisi kävijöinä niin paljon. Samaa mieltä on Harju: miehetkin tarvitsevat ihan oman ryhmänsä. – Miehetkin tarvitsevat oman hetken, missä he saavat keskittyä vaan tällaiseen juttuun, mitä he eivät ehkä missään muualla tekisikään. Siinä on se 1,5 tuntia aikaa, jolloin kukaan ei häiriköi. Jooga nollaa päivän työkiireet ja muut höpötykset. Kalevi Kallio uskoo, että äijäjooga kuuluu hänen liikuntavalikoimaansa vielä pitkään, ehkäpä jopa loppuelämän, sillä nivelet voivat hyvin ja lihaskireys helpottaa säännöllisen harjoittelun myötä. Notkeuskin on lisääntynyt selkeästi. – Tämä ei rasita verenkiertoelimistöä, jos niitä ongelmia sattuu joskus tulemaan, eikä jooga myöskään rasita hengityselimistöä kovasti. Uskoisin, että tätä pystyy harrastamaan vaikka kuinka pitkään. Minun lajini: Raahe-opiston äijäjoogassa käy viikoittain kymmeniä joogaajia. Kalevi Kallio on yksi heistä. Vanhempikin äijä saa vetreyttä äijäjoogasta Aktiivisesti koko ikänsä liikkunut Kalevi Kallio on löytänyt äijäjoogasta palauttavan liikuntamuodon, joka notkeuttaa ja elvyttää kipeytyneitä lihaksia ja niveliä. –Venyttely ei aina riitä. Vaikka sitä tekeekin, keho saattaa silti kuormittua liikaa. Tässä joogassa on puolitoista tuntia venyttelyä, joten se auttaa palautumaan. A Jari on räätälöinyt liikkeet juuri oikein huomioiden joogailijoiden keski-iän. Hän on myös hyvin tiedostanut sen, missä kohtaa kehoa niitä kankeuksia on.” Vesa Joensuu
TELEVISIO 25 Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 RAAHEN SEUTU C8 // Tv-viikko Aamulehti // Perjantaina 27. marraskuuta 2015 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub KesKiviiKKo 2.12. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo Paratiisihotelli loppuu. Viimeisen illan päätteeksi voittajapari punnitsee, voittaako luottamus vai ahneus, kun panoksena on 30 000 euroa. Nelonen klo 21 14.00, 14.20, 14.40 ja 15.00 Deittikamera. 15.20 90210 (7). 16.05 Koirakuiskaaja. 16.40, 17.00, 17.20 ja 17.40 Deittikamera. 18.00 Loop Looks: Mikko Vainio. 18.10 90210 (7). 19.00 Hero-lyhäri: This is my Office. 19.05 Beauty and the Beast (12). 20.00 NCIS Los Angeles (12). 20.55 Herolyhäri: This is my Office. 21.00 Elokuva Killing Them Softly (16). 22.45 NCIS Los Angeles (12). 23.35 Havaiji 5-0 (12). 0.20 ja 0.40 Deittikamera. 1.00 Beauty and the Beast (12). 1.45 Havaiji 5-0 (12). 6.00 Sky News. 6.25 FOX Kids: Sketsiä!. 6.37 Olipa kerran planeetta Maa. 7.03 Velhokoira Merlin. 7.14 Lelumaan Niksu. 7.27 Vipo – lentävän koiran seikkailut. 7.41 ja 7.47 Karhuherra Paddington. 7.53 Trollz. 8.19 Power Rangers Megaforce. 8.44 Transformers – Rescue Bots. 9.08 Hot Wheels. 9.30 Hyvää huomenta Karita!. 9.55 Sara La Fountain. 10.30 ShowHau. 11.00 Tappajaeläimet. 12.00 Ruoan tarina. 13.00 Alaskan poliisit. 14.05 Dubain lentokenttä. 15.05 Tappajaeläimet. 16.05 ja 16.30 How I Met Your Mother. 17.00 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 17.30 Lyödään ällikällä. 18.00 Aivopelit. 18.30 Kokeile tai kuole. 19.00 The Tuomolat. 19.30 Autotallien metsästäjät. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.30 Lapin poliisit. 21.00 Criminal Minds. 21.55 Ilman johtolankaa. 22.50 Elokuva Next Three Days. 1.20 Endgame. 2.20–3.20 Alanyan sankarit. 7.25 SVT: Gomorron Sverige. 8.15 SVT: Julkalendern. 8.30 SVT: Rapport. 8.43 SVT: Gomorron Sverige. 11.00 SVT: Vem vet mest?. 11.30 SVT: Får jag låna din fru?. 13.15 SVT: Björnön. 13.55 SVT: Programtablå. 14.00 SVT: Hitlåtens historia – 99 luftballons. 15.00 Jumalanpalvelus. 16.00 Aikamatka. 16.25 Maantieteilijän testamentti. 16.44 Kapteeni Tasapaino ja aikakone. 16.49 Ruohonjuuritasolla. 16.55 Spotlight: Ei varaa perheeseen. 17.25 Sportmagasinet. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri. 18.30 Limbo 3. 18.44 Clay Kids. 18.55 Knietzsche – maailman pienin filosofi. 19.00 Tanskalainen maajussi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Lasso. 20.30 Sex & Sånt. 20.45 Oddasat. 21.00 Ängelby (12). 21.45 Kuvakirjeitä Etelä-Amerikasta. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Perhe. 22.30 Schrödingerin kissa. 23.00 SVT: Sportnytt. 23.15 SVT: Profilerna. 23.45–0.15 SVT: Kultur i farozonen. 5.00 Ennustaja-TV. 9.00 Hurja remontti. Kausi 7. Jakso 24/29. Sijaiskoti kuntoon. 10.00 Korealaisen keittiön aakkoset. Kausi 1. Jakso 10/13. Korealaiset nuudelit ja mykyt. 10.30 Farmi (S). Kausi 1. Jakso 38/50. Käyttämättömiä voimavaroja. 11.00 Neljät häät Amerikassa. Kausi 3. Jakso 29/31. Lumimyrsky. 12.00 Siipan suku on pahin. Kausi 2. Jakso 3/10. Äidin kuristusote. 12.30 Siipan suku on pahin. 13.00 Sinkkuillallinen. 14.00 Hurja painonpudotus. 15.00 Neljät häät Amerikassa. 16.00 Huippumalli haussa. 17.00 Sinkkuillallinen. 18.00 Hurja painonpudotus. 19.00 Sinkkulaiva. 19.30 Sinkkulaiva. 20.00 Jutta ja huikeat häädieetit. 21.00 Toisenlaiset äidit. 22.00 Elokuva Minä olen Sam (S). 0.40 Nakudeitit (7). 1.35 Risteyksessä (7). 2.30 Jutta ja huikeat häädieetit. 3.25 Sinkkuillallinen. 4.20 Huippumalli haussa. 8.20 Lasten eläinmaailma: Kaikki koirista. 9.10 TV Shop Tvins. 12.10 Houstonin eläinpoliisit. 13.05 Bad Dog. 13.55 Oho, olen raskaana! (12). 14.25 Sisarvaimot. 14.50 Mafiavaimot. 15.45 Tosielämän hätäpuhelut (12). 16.10 Jon ja Kate +8. Kausi 3, osa 25. Kotiaskareita. 16.40 Houstonin eläinpoliisit. Kausi 9, osa 2. Rita-hurrikaanin tuhon jäljiltä pelastettiin yli 10 000 eläintä. 17.30 Täydelliset hääpuvut. 18.00 Täydelliset hääpuvut. 18.30 Pilasin ulkonäköni. 19.30 Tosielämän hätäpuhelut (12). 20.00 Jon ja Kate +8. 20.30 Treffit helvetistä (12). 21.00 Elokuva Oma pikku agenttini (12). 22.50 Seksileikeistä ensiapuun (7). 23.45 Naismurhaajat. 0.40 Eläinten kuudes aisti. 1.35 Apua, mikä tauti!. 2.25 Tamron Hallin rikostutkimukset. 3.15 Tappava houkutus. 4.05 Kohtalokkaat valinnat (12). 5.00 Ennustaja-TV. 9.00 Onnenarpa. 10.50 Ennustaja-TV. 11.00 Britannian paras leipomo. Kausi 1. Jakso 17/20. Hevosia ja herkkuja. 12.00 Huijari pilasi elämäni. Kausi 1. Jakso 1/5. Häähaaveet murskaksi. 13.00 Jyrki Sukulan makujen maa. Kausi 1. Jakso 9/10. Jyrki matkaa Kirkkonummelle tutustumaan paikalliseen yrttitarhaan. 13.30 Hell’s Kitchen. 14.30 Top Chef. 15.30 Haasta Hans. 16.30 Australian rajalla. 17.00 Australian rajalla. 17.30 Hell’s Kitchen. 18.30 Panttilainaamo. 19.00 Panttilainaamo. 19.30 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 20.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 20.30 Panttilainaamon autospesialistit. 21.00 MasterChef Kanada. 22.00 Amerikan paras ravintola. 23.00 Rikkaiden panttilainaamo. 0.05 Murhapeli (12). 1.05 Huippulastin metsästäjät. 1.35 Huippulastin metsästäjät. 2.05 Villit nettivideot (12). 2.40 Ennustaja-TV. 6.00 Aamun AVAus. 9.20 Jamie Oliverin helpot herkut. 9.50 Grand Designs – unelma-asunnot. 11.55 Lääkärit. 12.50 Muodin huipulle. 13.50 Makuja ja elämää. 14.05 Täydellinen Mrs. Vanderpump. 15.00 Kardashianit. 16.00 Kallista kipua (12). 17.00 Lemmen viemää. 18.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 19.00 Pientä pintaremonttia. 20.00 Ensitreffit alttarilla Tanska. 21.00 Vuosia nuoremmaksi. 22.00 Sinkkuelämää (12). 22.35 Kardashianit. 23.35 New Yorkin luksuslukaalit. 0.30 Mentalist (12). 1.25 Yön AVA. 6.30 Grillimestarit. 7.25 American Chopper. 8.15 LA Ink. 9.10 TV Shop Tvins. 12.10 Isojalan jäljillä. 13.00 Grillimestarit. 13.50 Selviytyjäkaksikko. 14.40 Hengenvaarallinen saalis. 15.35 American Chopper. 16.30 LA Ink. 17.20 Selviytyjäkaksikko. 18.15 Hengenvaarallinen saalis. 19.10 ja 19.40 Tavallista elämää. 20.05 ja 20.35 Tatuointistudio HelsINK. 21.05 Kaara. 21.30 Tilt. 22.00 Fast n’ Loud. 22.55 Wheeler Dealers. 23.50 Menopelit kuntoon. 0.45 Las Vegas (7). 1.35–2.30 Hiuskarvan varassa (7). 7.05 Pulmuset (S). 7.30 Pulmuset (7). 8.00 Akvaariomestarit. Kausi 2, osa 2. Kala kuivalla maalla. 8.50 Jenkkimetsurit. Kausi 3, osa 2. Rikkoja ja päänsärkyä. 9.45 TV Shop Tvins. 12.45 Kadonneet (7). 13.40 Goldbergit (7). 14.05 Hulluna sinuun (S). 14.30 70’s show (12). 15.00 70’s show (12). 15.25 Kadonneet (7). 16.20 Pulmuset (S). 16.45 Pulmuset (7). 17.15 Hulluna sinuun (S). 17.45 Goldbergit (7). 18.10 70’s show (12). 18.40 70’s show (12). 19.05 Bear Grylls: Voita pelkosi (7). 20.00 House (12). 21.00 Elokuva Amerikan presidentti (S). (The American President, komedia, USA, 1995) O: Rob Reiner. 23.15 Alaston asuntonäyttö. 23.45 Alaston asuntonäyttö. 0.15 Jeff Corwin – uhanalaiset villieläimet. 1.15 Jeff Corwin – uhanalaiset villieläimet. 2.10 Bear Grylls: Voita pelkosi (7). 3.00 Kadonneet (7). 05.55 Akuutti. (U) 06.25 Ylen aamu-tv. 09.30 Puoli seitsemän. 10.00 Murha paratiisissa (12). 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Alueuutisia. 12.15 Yle Oddasat. 12.19 Oddasat. 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). Silvottu ruumis. (U) 13.25–14.55 Elokuva Isän vanha ja uusi (S). (Suomi 1955) Komedia. O: Matti Kassila. Mv. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Yle Oddasat. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.50 MOT: Sotkuinen salaviestihanke. 16.20 Naistenosasto B4 (S). Kausi 3, 2/6. (U) 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10–17.55 Tohtori Intiasta (7). (Indian Doctor) 1/10. (U) 18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Puoli seitsemän. 19.00–19.51 Prisma: Suuri ihmisodysseia. 1/3. 20.00 Prisma Studio. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 21.05 A-studio. 21.50 KulttuuriCocktail. 22.00 Inhimillinen tekijä. Kannabiksen käyttö yleistyy. Sari Valton haastateltavana entinen käyttäjä Heikki Hirvonen, huumekuntoutuskodin vastaava ohjaaja Jani Heino sekä psykiatrian erikoislääkäri Jussi Niemi-Pynttäri. 22.50 Yle Uutiset. 22.55 Ulkolinja: Bashar al-Assadin Syyria (12). 23.50–00.20 Puoli seitsemän. 06.50 Pikku Kakkonen. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.12. 06.52 Max ja Meeri (S). 07.01 Jokeri Pokeri Box. 07.05 Q Putti 5 (S). 07.16 Ritari Mikke (S). 07.30 Noksu (S). 07.35 Joulu Nuottiavain. 07.45 Pusse (S). 07.59 Joulukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapaus (S). 08.05 Touhukkaat: Puna-Roosan lempiväri (S). 08.28 Martine (7). 08.42 Pok ja Mok (7). 08.50 Kerrostaloelämää (7). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 10.00 Uskaltaa muistaa. 11.00 Norja maahanmuuttajien silmin. 7/8. (U) 11.30 Valomerkki. 4/8. (U) 12.00 Valomerkki. 5/8. (U) 12.30–12.49 Kioski: Rakelin kuplassa. 12.55 Erätulilla. (U) 13.35 Psychobitches (12). 3/6. 14.00 A2-ilta: Vanhemmuus-ilta. 14.50 A2-ilta: Vanhemmuus-ilta. 16.00 FOLK-raati. 16.30 Uusi päivä (S). Osa 520. 17.00 17.01 Pikku Kakkonen. 17.51 Joulukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapaus (S). 18.00 Ampumahiihdon MC: Miesten 20 km. Östersund, Ruotsi. 19.50 Joulukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapaus (S). 20.00 Uusi päivä (S). Osa 521. 20.30 Uinnin EM. Lyhyiden ratojen EM-kilpailut. Ensimmäinen kilpailupäivä. Netanya, Israel. 21.00 21.00 Koukussa (16). 5/10. 21.50 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 22.00 Elokuva Rakkauden rajat (12). O: Jon Bang Carlsen. 23.20 Eastbound & Down (16). 4/8. 23.50–04.02 FOLK-raati. 05.30 Aamusää. 06.00 Studio55.fi. 06.25 Huomenta Suomi. 09.05 Studio55.fi. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 09.35 Mitä tänään syötäisiin?. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 10.10 Emmerdale (S). 10.40 Emmerdale (7). 11.10–12.05 Lääkärit. Lääkekannabis. 13.35 Pientä pintaremonttia. Jakso 1. Kimppakämppä komeaksi. 14.35 Mitä tänään syötäisiin?. 14.40 Pilanpäiten. 14.50 Pilanpäiten. 14.55 Elixir Life. 15.25 Ensisilmäyksellä (7). Neljä rouvaa ja litsari. 15.55 Salatut elämät (7). Osa 2907: Eva ja Monica eivät tiedä miten päin olla. 16.25 Pomo piilossa. Helyjä ja hellyyttä. Kausi 6, jakso 9/13. 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). Muotitalo alamäessä. 17.55 Mitä tänään syötäisiin?. 18.00 Emmerdale (7). Huumaava hurmuri, osa 2/2. 18.30 Emmerdale (S). Kyseenalainen kukkalähetys. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (7). Osa 2908: Ulla on yksityisyrtittäjä. 20.05 Yökylässä Maria Veitola. Renny Harlin. Kausi 1, 1/10. 21.00 21.00 Rouva Ministeri (12). Kaikki mikä on tehtävissä. Kausi 2, 2/22. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Viking Lotto ja Jokeri. 22.30 MTV Sport Uutiset. 22.40 Teknavi. Kausi 10, 11/12. 23.10 Myytinmurtajat. Betonilennokki. 00.15 Louie (7). Kausi 5, 1/8. 00.45–05.30 Voittostudio. 05.00 Ennustaja-TV. 06.00 Lazy Town (S). 06.25 Pound Puppies (S). 06.50 Avaruusnappulat. 06.55 Avaruusnappulat (S). 07.00 Red Caps (S). 07.30 Lego Ninjago (7). 08.00 Merieläinten pelastajat. Kausi 2. Jakso 8/26. 08.30 Eläinten ABC. 21/26. 09.00 Hauskat eläinvideot. Kausi 1. Jakso 73/76. 09.10 Gordon Ramsay – pannu kuumana. Kausi 1. Jakso 4/9. Nigella vai Nigel?. 10.15 Malibu Country (S). Kausi 1. Jakso 7/18. Joulun hyvä teko. 10.50 Onnenarpa. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.50 Tavaa ja voita. 6/8. 14.45 Hauskat eläinvideot. Kausi 1. Jakso 10/76. 15.15 Malibu Country (12). 8/18. 15.45 Gordon Ramsay – pannu kuumana. Kausi 1. Jakso 5/9. Kanaa ja hevosenmaitoa. 16.50 Amerikan kovimmat keräilijät. 10/21. Kahjo kattimies. 17.00 17.50 Leijonan luola USA. 6/15. 18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. Kausi 1. Jakso 6/12. 20.00 Kauppaneuvos Jethro (S). Kausi 1. Jakso 3/12. 20.58 Keno. 21.00 21.00 Paratiisihotelli. 20/20. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. 2/10. Vieraana Ville Myllyrinne. 23.00 SM-Liiga: Illan Parhaat. 23.05 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. Kausi 2. Jakso 1/10. 00.05 Leijonan luola USA. 6/15. 01.05 Kauppaneuvos Jethro (S). 3/12. 02.05 Amerikan kovimmat keräilijät. Kausi 4. Jakso 10/21. 03.05 Rantavahdit (12). 7/13. 03.35 Rantavahdit (12). 8/13. 04.05–05.00 Ennustaja-TV. 04.00 Teematieto. 17.00 17.00–17.54 Odessan kummisetä (12). 9/12. Misha joukkoineen etenee laaditun ryöstösuunnitelman mukaan, mutta saa huomata tulleensa petetyksi ja että hänet on jätetty oman onnensa nojaan. 18.00 Sibelius-viulukilpailu 2015: 2. finaalipäivä. Suorassa lähetyksessä mukana 4 finalistia, Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kaupunginorkesteri johtajinaan Hannu Lintu ja John Storgårds. Asiantuntijana viulutaiteilija Antti Tikkanen. 21.00 21.00 Bailey, muotikuvaaja. Henkilökuva 1960-luvun svengaavan Lontoon symboliksi nousseesta valokuvaajasta. 22.30 Elokuva Pyhän Tonin kiusaus (16). (Püha Tnu kiusamine, Viro, Suomi, 2009) Mustavalkoinen elokuva keski-ikäisen miehen eettisestä tutkimusmatkasta. O: Veiko Õunpuu. 00.25 Cinema Komunisto (7). Dokumenttielokuva entisestä Jugoslavian valtiosta, jota presidentti Tito hallitsi politiikan ja elokuvien kautta. O: Mila Turajlic. 02.10–04.00 Teematieto. 06.00 Astral TV. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). Laivan uumenissa. (U) 14.00 Maailman kauheimmat naapurit. Eläkeläisten taisto. 15.00 Farm Kings. Uutispommi. Kausi 2, osa 4/13. 16.00 Killer Karaoke. Kameleita ja vahtikoiria. 17.00 17.00 Walker, Teksasista (12). Kostaja. 18.01 Simpsonit (7). 18.30 Miehen puolikkaat (S). 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 19.05 Myytinmurtajat. Pölypilvessä. 20.00 Friends with Better Lives (7). Alkusointuja. Kausi 1, 1/13. 20.30 Simpsonit (7). 21.00 21.00 Kauhukeittiö. Alkupalojen arvoitus. Kausi 8, 8/15. 22.00 Empire (12). Cookien paluu. 23.00 Extant (12). Sodan uhrit. Kausi 2, 8/13. 00.00 Bones (12). Tiikeri kannoilla. 01.00 Vampyyripäiväkirjat (12). Pakotie. Kausi 6, 5/22. 01.55 Lainvalvojat. 02.25–06.00 Voittostudio. TV1:llä uusitaan 1960-luvulle sijoittuva draamasarja vastavalmistuneesta nuoresta intialaislääkäristä, joka lähtee työn perässä Britanniaan suurin toivein. Kunnianhimoinen lääkäri (Sanjeev Bhaskar) päätyy Walesin perukoille kyläpahasen yleislääkäriksi. 6 Tohtori Intiasta, TV1 klo 17.10 Tohtori käärii hihat Lontoon symboli Englantilainen valokuvaaja David Bailey (kuvassa) nousi 1960-luvun svengaavan Lontoon symboliksi. Teemalla nähtävä henkilökuva kertoo valokuvaajasta, jonka kameran edessä ovat olleet muun muassa Mick Jagger ja Jean Shrimpton. 6 Bailey, muotikuvaaja, Yle Teema klo 21
26 TELEVISIO RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 Aamulehti // Perjantaina 27. marraskuuta 2015 Tv-viikko // C9 Tv1 Tv2 MTv3 NeloNeN Yle TeeMa Sub TorsTai 3.12. liv FRii Tv5 KuToNeN ava JiM Yle FeM Fox HeRo b TV-info Toimituksen yhteystiedot Toimitus............010 665 4424 Sähköposti ....tv@almamedia.fi Ohjelmapalautteet Yle: TV1, TV2, Yle Teema: ohjelmapalaute@yle.fi Yle Fem: svenska@yle.fi MTV3 ...........................www.mtv.fi Sub ................................www.sub.fi Ava ............................www.avatv.fi Fox ..........www.foxtv.fi/contact TV5 ............. www.tv5.fi/palaute Kutonen ..kutonen.fi/palaute Nelonen, Jim, Liv ja Hero nelonen.fi/laheta-palautetta Ohjelmalistausten selitteet Uusinta ....................................... (U) Sallittu kaiken ikäisille ..... (S) Ikäraja ............(7 ) ( 12) ( 16) ( 18) 6 Lisää kanavia: telkku.com 13.45–15.05 Deittikamera. 15.05 90210 (7). 15.50 Koirakuiskaaja. 16.40–18.00 Deittikamera. 18.00 This is my office. 18.05 90210 (7). 18.55 Hero Crew – Uniikki: Pätkätöis. 19.05 Beauty and the Beast (12). 20.00 nCiS Los Angeles (12). 20.55 This is my office. 21.00 Elokuva Thelma ja Louise (16). (Thelma & Louise/USA 1991). o: Ridley Scott. 23.20 nCiS Los Angeles (12). 0.10 Havaiji 5-0 (12). 1.00 Beauty and the Beast (12). 1.45 Havaiji 5-0 (12). 6.00 Sky news. 6.19 Sketsiä! 6.30 olipa kerran planeetta Maa. 6.55 Velhokoira Merlin. 7.07 Lelumaan niksu. 7.20 Vipo – lentävän koiran seikkailut. 7.35 Karhuherra Paddington. 7.47 Trollz. 8.13 Power Rangers Megaforce. 8.38 Transformers – Rescue Bots. 9.03 Hot Wheels. 9.25 Hyvää huomenta Karita! 9.50 Sara La fountain. 10.25 Lyödään ällikällä. 10.55 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 11.55 Tappajaeläimet. 12.55 Alaskan poliisit. 14.00 Dubain lentokenttä. 15.00 Tappajaeläimet. 16.00 Lapin poliisit. 16.30 How i Met Your Mother. 17.30 Lyödään ällikällä. 18.00 Aivopelit. 18.30 Kokeile tai kuole. 19.00 The Tuomolat. 19.30 Autotallien metsästäjät. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.30 Lapin poliisit. 21.00 Villeimmät videot. 22.00 Elokuva Ghost Writer – Haamukirjailija. 0.25 The Walking Dead. 1.20 Da Vinci’s Demons. 2.25 Totta vai tarua? 3.25 Venäjän mystiset kansiot. 5.20 Sky news. 7.25–15.32 SVT: 7.25 Gomorron Sverige. 8.15 Julkalendern: Tusen år till julafton. 8.30 Rapport. 8.43 Gomorron Sverige. 11.00 Vem vet mest? 11.30 Kryddigt med Camilla Plum. 12.00 Korrespondenterna. 12.30 Kobra. 13.00 Profilerna. 13.30 Kultur i farozonen. 14.00 Uppdrag granskning. 15.32 Aikamatka (7). 15.57 Kysy Laralta (7). 16.09 Clay Kids (7). 16.21 Knietzsche – maailman pienin filosofi (7). 16.24 Schrödingerin kissa. 16.55 Tanskalainen maajussi. 17.25 Lasso. 17.55 TV-nytt. 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri. 18.30 Hiukkasmysteeri (7). 19.00 Tanskan hovin keittiössä: Château de Cayx. 19.30 TV-nytt. 19.55 obs debatt. 20.30 Ruotsalaisia salaisuuksia. 20.45 oddasat. 21.00 Efter nio. 21.57 TV-nytt. 22.00 Dok: Tuhansina palasina. 23.45–1.10 SVT: 23.45 Edit: Dirawi. 0.15 Aktuellt. 0.54 Kulturnyheterna. 1.01 SVT nyheter Skåne. 1.10 nyhetssammanfattning. 5.15 Ennustaja-TV. 9.00 Hurja remontti. 10.00 Korealaisen keittiön aakkoset. 10.30 farmi (S). 11.00 neljät häät Amerikassa. 12.00 Kaksi julkkista ja yhdet häät UK. 13.00 Sinkkuillallinen. 14.00 Hurja painonpudotus. 15.00 Jutta ja huikeat häädieetit. 16.00 Huippumalli haussa. 17.00 Sinkkuillallinen. 18.00 Hurja painonpudotus. 19.00 Sinkkulaiva. 19.30 Sinkkulaiva. 20.00 Jutta ja huikeat häädieetit. Kausi 1. Jakso 6/10. Heidil ja Diego. 21.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! Kausi 1. Jakso 2/12. Hotelli Posiolla. 22.00 Elokuva naispaholainen (12). (She-Devil/USA 1989). Komedia. n: Meryl Streep, Roseanne Barr, Ed Begley Jr, Linda Hunt, A Martinez. o: Susan Seidelman. 0.05 Loop ja Me naiset esittää: olisinpa tiennyt. 0.35 Lätkävaimot (S). 1.30 Rakkauden fAQ. 2.25 Jutta ja huikeat häädieetit. 3.20 Sinkkuillallinen. 4.15 Huippumalli haussa. 8.20 Bad Dog. 9.10 TV Shop Tvins. 12.10 Houstonin eläinpoliisit. 13.05 Bad Dog. 13.55 Täydelliset hääpuvut. 14.25 Täydelliset hääpuvut. 14.50 Pilasin ulkonäköni. 15.45 Tosielämän hätäpuhelut (12). 16.10 Jon ja Kate +8. 16.40 Houstonin eläinpoliisit. 17.30 Pomo keittiössä. 18.00 Pomo keittiössä. 18.30 Kakkukuningas. 19.00 Kakkukuningas. 19.30 Tosielämän hätäpuhelut (12). 20.00 Jon ja Kate +8. 20.30 Elokuva it’s Kind of a funny Story (12). (it’s Kind of a funny Story, komedia, USA, 2010). o: Anna Boden, Ryan fleck. n: Emma Roberts, Keir Gilchrist, Zach Galifianakis, Zoë Kravitz. 22.25 Alaston salaisuuteni (12). 22.55 Alaston salaisuuteni (12). 23.25 naismurhaajat. 0.20 Eläinten kuudes aisti. 1.15 Seksileikeistä ensiapuun (7). 2.05 Tamron Hallin rikostutkimukset. 3.00 Tappava houkutus. 3.50 Kohtalokkaat valinnat (12). 5.00 Ennustaja-TV. 9.00 onnenarpa. 10.50 Ennustaja-TV. 11.00 Britannian paras leipomo. 12.00 Huijari pilasi elämäni. 13.00 Jyrki Sukulan makujen maa. 13.30 Hell’s Kitchen. 14.30 Top Chef. 15.30 Haasta Hans. 16.30 Gordon Ramsay maailmalla. 17.35 Hell’s Kitchen. 18.30 Panttilainaamo. 19.00 Panttilainaamo. 19.30 Arman ja viimeinen ristiretki (12). Kausi 1. Jakso 7/8. intia, ruumiinpolttajat. 20.00 Arman ja viimeinen ristiretki (12). Kausi 1. Jakso 8/8. Paljastuksien kirja. 20.30 Panttilainaamon autospesialistit. Kausi 2. Jakso 25/26. Pikkubussi ja retromaasturi. 21.00 firmat kuntoon. Kausi 2. Jakso 3/18. 22.00 Huippulastin metsästäjät. 22.30 Huippulastin metsästäjät. 23.00 Muinaiset avaruusoliot (12). 0.00 Australian rajalla. 0.30 Australian rajalla. 1.00 Arktiset vedet. 1.30 Mestariampuja. 2.30 Villit nettivideot (16). 3.05 Ennustaja-TV. 6.00 Aamun AVAus. 9.20 Jamie oliverin helpot herkut. 9.50 Grand Designs – unelma-asunnot. 11.55 Lääkärit. 12.50 Muodin huipulle. 13.50 Makuja ja elämää. 14.05 Täydellinen Mrs. Vanderpump. 15.00 Kardashianit. 16.00 Kallista kipua (12). 17.00 Lemmen viemää (S). 18.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 19.00 Pientä pintaremonttia. 20.00 Yökylässä Maria Veitola. 21.00 Elokuva Date night (12). 22.45 Kardashianit. 23.45 Mentalist (12). 0.40 Yön AVA. 6.30 Grillimestarit. 7.25 American Chopper. 8.15 LA ink. 9.10 TV Shop Tvins. 12.10 isojalan jäljillä. 13.00 Grillimestarit. 13.50 Selviytyjäkaksikko. 14.45 Hengenvaarallinen saalis. 15.40 American Chopper. 16.30 LA ink. 17.25 Selviytyjäkaksikko. 18.20 Hengenvaarallinen saalis. 19.15 Valassodat. 20.10 Phoenixin eläinpoliisit. 21.05 Jäisen järven kapinalliset. 22.00 fast n’ Loud. 22.55 Wheeler Dealers. 23.50 Las Vegas (7). 0.40 Arvotavara rahaksi. 1.35 Rods n’ Wheels. 2.25 Selviytyjäkaksikko. 7.05 Pulmuset (S). 7.30 Pulmuset (7). 8.00 Akvaariomestarit. 8.50 Jenkkimetsurit. 9.45 TV Shop Tvins. 12.45 Kadonneet (7). 13.40 Goldbergit (S). 14.05 Hulluna sinuun (S). 14.30 70’s show (12). 15.00 70’s show (12). 15.25 Kadonneet (7). 16.20 Pulmuset (S). 16.50 Pulmuset (7). 17.15 Hulluna sinuun (S). 17.45 Goldbergit (S). 18.10 70’s show (12). 18.40 70’s show (12). 19.05 Hullut häävideot. 20.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 21.00 Elokuva identtiset kaksoset (12). (Twins, komedia, USA, 1988). o: ivan Reitman. n: Arnold Schwarzenegger, Chloe Webb, Danny DeVito, Kelly Preston. 23.00 Seinfeld (S). 23.30 Seinfeld (S). 0.00 Ryhmäterapian tarpeessa (S). 0.30 Hullut häävideot. 1.20 Las Vegas (12). 2.10 Ryhmäterapian tarpeessa (S). 2.35 Hullut häävideot. 3.30 Las Vegas (12). 4.15 Kadonneet (7). 05.55 MOT: Sotkuinen salaviestihanke. (U) 06.25 Ylen aamu-tv. 09.30 Puoli seitsemän. (U) 10.00 Tohtori Intiasta (7). 1/10. Kummajainen kaukaa. (U) 10.45 Löytöretkiä maailmaan. Etelämantereen tutkimusasema. 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle Alueuutisia. 12.19 Oddasat. 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). iskuryhmä. (U) 13.25 Elokuva Laulava sydän (7). (Suomi 1948). o: Edvin Laine. n: Eila Peitsalo, Tauno Palo, Mirjami Kuosmanen. Mv. 14.40–14.50 Amorandom (S). Piirrosanimaatio. (U) 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Yle Oddasat. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. Suora lähetys eduskunnasta. 16.55 Novosti Yle. 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10–17.55 Tohtori Intiasta (7). 2/10. Päiväkirja. (U) 18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Puoli seitsemän. 19.00–19.45 Mr Selfridge (12). Kausi 2, 4/10. (U) 19.50 Sehän on Sibelius!: Lopettamisen vaikeus. 8/8. 20.00 Kuningaskuluttaja. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 21.05 A-studio: Talk. 22.00 Ulkolinja: Kenraalin varjo. Kenraali francisco francon kuolemasta on kulunut 40 vuotta. 22.55 Yle Uutiset. 23.00 Silta (16). Kausi 3, 10/10. 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 06.50 Pikku Kakkonen. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 3.12. 06.53 Popi Kissa (S). 07.04 Me Peltiset (S). 07.08 Franklin ja ystävät (S). 07.19 Samu ja Salla (S). 07.33 Pipsa Possu (S). 07.38 Runoretki (S). 07.43 Lauri kilpa-auto (S). 07.56 Joulukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapaus (S). 08.03 Oktonautit (S). 08.26 Viidakkokirja (7). 08.37 Nokkelikot (7). 08.50 Kerrostaloelämää (7). 09.00 Fårbergin metsästäjät. 10.00 Luontomatkalla Australiassa. 7/8. 10.30 Rakkauden rajat (12). 11.50 New Yorkin herkut. 4/8. (U) 12.20 Valomerkki. 5/8. (U) 12.50 Valomerkki. 6/8. (U) 13.20 Erätulilla – kalavesillä. 13.30 Erätulilla. 14.10 Herkkuja: Nugaajäätelö. 14.20 Herkkuja: Mitaleja. 14.30 Marja Hintikka Live. 8/10. 15.30 FOLK-raati. 16.00 Kandit. Kausi 2, 8/8. (U) 16.30 Uusi päivä (S). osa 521. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 17.51 Joulukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapaus (S). 18.00 Ampumahiihdon MC: Naisten 15 km. Östersund. 19.50 Joulukalenteri: Kadonneiden lahjojen tapaus (S). 20.00 Totuuden treffit. 4/8. 21.00 21.00 Siskonpeti (7). Kausi 2. osa 8/12. Kilpailu. 21.25 Uinnin EM. Lyhyiden ratojen EM-kilpailut. Toinen kilpailupäivä. netanya, israel. 21.50 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 22.00 Top of the Lake (16). 4/6. Sateenkaaren pää. (U) 23.00 Fresh Meat (16). K. 3, 5/8. 23.40–03.53 FOLK-raati. 05.30 Aamusää. 06.00 Studio55.fi. 06.25 Huomenta Suomi. 09.05 Studio55.fi. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 09.40 Mitä tänään syötäisiin? 09.45 Kauniit ja rohkeat (S). (U) 10.10 Emmerdale (7). (U) 10.40 Emmerdale (S). (U) 11.10–12.05 Lääkärit. Kissat syöpää vastaan. 13.35 Haaveiden talo hartiapankilla. Arkkitehdin unelmakoti. 14.35 Mitä tänään syötäisiin? 14.40 Peter uutisvirrassa. 15.05 Moderni perhe (S). Silmätikkuna. Kausi 6, 17/24. 15.30 Moderni perhe (S). 18/24. 15.55 Salatut elämät (7). osa 2908: Ulla on yksityisyrtittäjä. 16.25 Nyt uutta Suomessa – suomalaisen mainonnan historia. 17.00 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (7). 18.30 Emmerdale (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (7). osa 2909: Kari vinkuu, vonkuu ja vokottelee. 20.05 Kädettömät kokit. Tuomas Enbuske. Kausi 1, 2/10. 21.00 21.00 Mustamaalattu (7). Paljastus. Kausi 1, 4/10. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.40 Elokuva Last King of Scotland (16). (Last King of Scotland, iso-Britannia 2006). o: Kevin Macdonald. 01.05 Rikoksista pahin (12). 02.05–05.30 Voittostudio. 05.00 Ennustaja-TV. 06.00 Lazy Town (S). K. 3. 13/13. 06.25 Pound Puppies (S). 9/20. 06.50 Avaruusnappulat (S). Kausi 1. Jakso 2/15. 06.55 Avaruusnappulat (S). 3/15. 07.00 Red Caps (S). 07.30 Lego Ninjago (7). K. 4. 1/10. 08.00 Merieläinten pelastajat. Kausi 2. 9/26. Myrskyn silmässä. 08.30 Eläinten ABC. K. 1. 22/26. 09.00 Hauskat eläinvideot. Kausi 1. Jakso 74/76. 09.10 Gordon Ramsay – pannu kuumana. Kausi 1. Jakso 5/9. 10.15 Malibu Country (12). Kausi 1. Jakso 8/18. Periaatteen naiset. 10.50 Onnenarpa. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.50 Tavaa ja voita. Kausi 1. Jakso 7/8. Hajuaistin ylikuormitus. 14.45 Hauskat eläinvideot. Kausi 1. Jakso 11/76. 15.15 Malibu Country (S). Kausi 1. Jakso 9/18. Vauvajuhlahumua. 15.45 Gordon Ramsay – pannu kuumana. Kausi 1. 6/9. 16.50 Amerikan kovimmat keräilijät. Kausi 4. 11/21. fast Eddie. 17.00 17.50 Leijonan luola USA. Kausi 1. Jakso 7/15. Sirkustemppuja. 18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Suomen huutokauppakeisari. Kausi 1. 7/12. Vad kostar? 20.00 Kauppaneuvos Jethro (7). Kausi 1. 4/12. Jethrolle sihteeri? 20.58 Keno. 21.00 21.00 Poliisit – kotihälytys (12). Kausi 3. Jakso 13/16. 22.00 Elokuva Be Cool (16). (Be Cool/USA 2005). o: f. Gary Gray. 00.25 Leijonan luola USA. 7/15. 01.25 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! Kausi 2. Jakso 2/10. 02.25 Kanadan rajalla. K. 2. 17/26. 02.55 Kanadan rajalla. 18/26. 03.25 Amerikan kovimmat keräilijät. Kausi 4. Jakso 11/21. 04.25–05.00 Ennustaja-TV. 04.00 Teematieto. 17.00 17.00 Rikostarinaa etsimässä. Pohjoismaisen rikoskirjallisuuden taitavimmat tekijät mm. Jo nesbø, Karin fossum, Maj Sjöwall ja Leena Lehtolainen kertovat omat ratkaisunsa. (U) 18.00 Sibelius-viulukilpailu 2015: 3. finaalipäivä. Suorassa lähetyksessä mukana 4 finalistia, Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kaupunginorkesteri johtajinaan Hannu Lintu ja John Storgårds. Asiantuntijana viulutaiteilija Antti Tikkanen. 21.00 21.00 Prisma Studio. Hämmästy maailmasta! 21.30 Sibelius-viulukilpailu 2015: Palkintojenjako. Viulukilpailun palkintojenjako suorana lähetyksenä. 22.00 Elokuva Räpsy ja Dolly (16). (1990) Matti ijäksen lempeä komedia rakkaudesta. (U) 23.30 Pitkä tie loppupeliin. Dokumenttielokuva shakin maailmanmestaruusottelusta Moskovassa 2012, Boris Gelfandin pitkästä tiestä shakkimaailman huipulle. o: Halil Efrat. (U) 00.40–04.00 Teematieto. 06.00 Voittostudio. 08.00 Astral TV. 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). Patrizian provokaatio. (U) 14.00 Unelmien koti. Mummolasta moderniin. 15.00 Jamie Oliverin ruokavallankumous. Huolta huomisesta. 16.00 Ruotsin surkein kuski. Päät pyörällä. 17.00 17.00 Walker, Teksasista (12). Virkamerkin takana. 18.01 Simpsonit (7). Pikku Buddha. 18.30 Miehen puolikkaat (S). Totuuden voimalla. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 19.05 Myytinmurtajat. Merirosvokeinussa. 20.00 Kolme miestä ja tyttö (S). Baarikierros. Kausi 4, 15/22. 20.30 Simpsonit (7). SaksikäsiHomer. 21.00 21.00 Ikuisesti nuori. 22.00 Arrow (16). 23.00 Catfish – deittihuijarit. Kausi 2, 12/16. 00.00 Bones (12). 01.00 Lainvalvojat. 29. 01.30 Lainvalvojat. 30. 02.00–06.00 Voittostudio. Joukko ihmisiä on valinnut elämän kaukana sivistyksestä luonnon armoilla. He elävät vetten päällä kelluvissa kodeissa ja asuntoveneissä Kanadassa. 6 Jäisen järven kapinalliset, Kutonen klo 21.05 UUsi sarja Sitkeimmät pärjäävät DokUmenTTi Isoja lahjoituksia Menestynyt taiteilija, muusikko Björn Afzelius (1947–1999) ansaitsi miljoonia ja lahjoitti suuria summia kolmannen maailman vapautusliikkeille. 6 Dok: Tuhansina palasina, Yle fem klo 22
28 RAAHEN SEUTU – Keskiviikkona 2. joulukuuta 2015 www.raahenseutu.? facebook.com/ raahenseutu MYYDÄÄN TORILTA Pyhtiläntie 142, 92140 Pattijoki, puh. 223 7022 Palvelemme ma–la 9–17, su suljettu Elämäsi kukat! Su 6.12. itsenäisyyspäivänä suljettu Hyvää Itsenäisyyspäivää! JOULUMYYJÄISET 5.12. klo 12-17. Myytävänä: käsintehtyjä joulukoristeita, kynttilöitä, saippuoita ja kransseja. Joulupukki vierailee. Glögitarjoilu. Rapakontie 5, Arkkukari. Tervetuloa! NYT LOPPUVODEN RAJU TARJOUS! Ennestäänkin edullisista hinnoista, -15 % loppuhinnasta. Koskee huoltoja, korjauksia, hitsauksia, vikakoodien lukuja ja ruostesuojauksia. Huollot ja korjaukset kaikkiin merkkeihin takuutyönä ja ilman viikkojen odotusta! MMK-AUTOPALVELU Yrittäjäntie 3, p. 044 971 1178 Hiustenleikkaukset ilman ajanvarausta keskiviikkoisin 10-17 Tervetuloa! Parturi-kampaamo WINTTI Vilpuntie 1 (R-kioskin vieressä) p. 044 223 7590 Palvelemme muulloin sopimuksen mukaan! Elega Ky Laivurinkatu 26, p. 223 7620 www.elega.info -30 % –50 % KAIKKI TALVITAKIT ke–to–pe–la ma-pe 8.00-17.00 la 9.00-14.00 Ahertajankatu 3, 92160 SALOINEN www.raahenrengasjalaite.? Jalat maassa suomalaiset! Tarjouspyynnöt: myynti.raahe@raahenrengasjalaite.? Raahe (08) 211 7122, 050 369 4998 Raahe raskaat renkaat 050 3694 940 Koneet ja laitteet 0500 382 560 UltraGrip Ice Arctic NASTA 185/65R14 86T 395€ 185/65R15 88T 395€ 195/65R15 95T 415€ 205/55R16 94T 525€ 205/60R16 96T 535€ UltraGrip Ice 2 KITKA 195/65R15 95T 445€ 205/55R16 94T 535€ Nokian NASTA 195/65R15 95T XL HKPL8 445€ 205/55R16 94T XL HKPL8 575€ 205/60R16 96T XL HKPL8 595€ Hankook NASTA 195/65R15 95T XL W419 345€ 205/55R16 91T W419 395€ Sarjahinnat alle asennettuna. Myös muut merkit monipuolisesta valikoimasta. Talvirengaspakko on alkanut! Matti Hannuniemi Oy Fellmanin puistokatu 20 RAAHE, p. 223 8020 Palv. ma–pe 10–18, la 10–15 PERJANTAINA PALVELEMME 10–21!!! EDUSTAJA Aki-Pekka Jim & Jillissä PE 4.12. klo 14 eteenpäin! HUIMA JOULUETU KE–PE !!! -20 % TÄLLÄ KUPONGILLA SAAT YHDESTÄ NORM.HINT. NAISTEN TUOTTEESTA VAIN KE–PE (2.–4.12.) -20 % TÄLLÄ KUPONGILLA SAAT YHDESTÄ NORM.HINT. MIESTEN TUOTTEESTA VAIN KE–PE (2.–4.12.) RAAHE PATTIJOKI Puistotie 3, p. 08 265 021 ma–pe 7–21, la 8–21, su suljettu Löydät meidät myös Facebookista! Nämä tarjoukset voimassa torstaista alkaen JOULUPUKKI VIERAILEE K-MARKET PATTIJOELLA TORSTAINA 3.12. KLO 17-19. Katso lisää Facebook sivuiltamme! Itsenäisyyspäivän juhlintaan K-market Pattijoen kautta KAUPPIAS HOITAA HOMMAN PALVELUSTA ke-la: NAUDAN ENTRECOTE palana tai pihveinä, Suomi NAUDAN ULKOFILEE palana tai pihveinä, Suomi NAUDAN JAUHETTU MAKSA Suomi Tuore kokonainen KIRJOLOHI Suomi /Ruotsi Uunituoreet Fazer JOULUTORTUT 59 kpl 4 90 8 90 kg 15 90 kg PAistopisteeS TÄ ke–la: to-la: 1 99 pkt Valio PALAVOI 500 g normaalisuolainen 2 pkt/tal. erä! to-la: 4 99 rs Atria perinteinen KARJALANPAISTI 700 g (7,13/kg) -KORTILLA: to-la: (Ilman korttia 8,95/kg) HK Viljaporsaan ULKOFILEE (maustamaton) tai Rypsiporsaan pintamaustettu ULKOFILEE 4 95 kg -KORTILLA: 9 90 JUHLA-MOKKA KAHVI 500 g (6,60/kg) 3 pkt to-la: Ilman korttia tai yksittäin 3,69/pkt (7,38/kg) kg 1 erä/tal. huokuu joulun tunnelmaa Puoti pullollaan joulun taikaa. Ai nami, että tää on niin ihanaa aikaa. Nappaa joulua kassiin täältä äkkiä, ja voit myös täyttää pukin säkkiä. Tontunpolku vielä kerran suuren yleisön pyynnöstä, 12.12. klo 15–19 Voit ostaa tonttuja myös polulta. Tervetuloa tunnelmoimaan ja nauttimaan aidosta joulusta maalla. Makkarat, glögit ja piparit nuotiolla, koko elämys 5 e. Peltomaanperätie 180 Pekanpäivien suosikki nyt DVD:nä PIKKUKAUPUNGIN VÄKIÄ 3 Citymarketista, BRR:stä, Raahen Musiikista, Tiina Elinasta ja Ouluntien Kipsalta. 14 90 9 50 p. 265 444 Kirkkotarhantie 14 Avoinna arkisin 9–17 la 9–14 VUOSIUISTIN 2016 PYÖRÄN VALAISIN 3W ledi, alumiinirunko NASTARENKAAT 24”–28” Tänään kahvi-, pullaja piparitarjoilu! HIIHTOVÄLINEET MEILTÄ! MEILTÄ Jukka Ingerttilän kirja KYNÄN PAIKKA 15 € (ovh. 13,-) Vaparin suosittu Lahjakortti Päivän kalat SILAKKA 3,90/kg SILAKKAFILE 26,90/kg K-Market Pattijoki KE-TO Myydään marjajauheita ja pakurijauhetta Kampuksen joulussa Raahessa 4.–5.12. – Hjulforssin tyrniviljely – JOKISEN JUUSTOLAN PUNAISTA HERAA JA TERNIMAITOA torstaina 3.12. Raahen tori klo 9.00–10.20 Pattijoki klo 10.30–11.00 Vihanti klo 14.00–14.30 KAIKENLAISTA