LIVE!!! LIVE!!! LIVE!!!
Ke 8.12. Nightsatan, Bolomo Makrofilm; 5 To 9.12. Ceebrolistic; vapaa pääsy La 11.12. Jo Stance (showtime 22:30); 14 To 16.12. Markku Letkee & Jussi; 0 To 23.12. Kultainen Nuoruus; vapaa pääsy La 25.12. Ruger Hauer, Heinis & Ezk; 8 Ke 29.12. Keramick & Lobo; 4 To 30.12. The Grand Specialists; vapaa pääsy Tarkemmat tiedot ja muiden iltojen ohjelma: www.kuudeslinja.com
Avoinna tito 2103, pela 2204, poikkeuksellisista aukioloajoista tiedotetaan erikseen. Arkisin ensimmäinen bändi aloittaa klo 22:30. Kaikukatu 4 (sisäpiha). K20.
Ke 8.12: To 9.12: Pe 10.12: La 11.12: Ke 15.12: To 16.12: Pe 17.12: La 18.12: Ke 29.12: To 30.12: Pe 31.12: La 1.1: Ke 5.1: To 6.1:
Pe 7.1: La 8.1: Ke 12.1: To 13.1: Pe 14.1: La 15.1: Ke 19.1:
The Jade, Blue In The Face, Throw Away Heroes 4e Käpykaarti, Ydinperhe, Lapinpolthajat 4e Umpio, Kasperi Laine & Kummitusorkesteri, Backlash, Dj Vitunhuono 5e Ääriö, Semtex, Throat 5e Bob Malmström, Kiljuvelka-70, I Lied 4e Funk In Funkstairs, Suomen Zorro & Elämän Paineet 3e The Fuckmes, Valse Triste, Kooma, Death With A Dagger 4e Missgyver Club: God Given Ass, Hybrid Children, Dj Sylkis 5e The Physicists, Cro Loner, Bad Monks Hill 5e Stanley Yodeling, Metrosexual Skeletor Motors 4e Shitfest From Hell: Punk Lurex Ok, Urban Unrest, Jyrki Nissinen, Death Laser, Dj Hartsport 5e Shitfest From Hell: Seksihullut, The Hindu Gods Of Love+2, Dj Mr Jack Popcorn 5e Napoleon Says, Strong Addiction, 1UP Dj Daddy Flix 3e , Stupido Klubben: Shotgun Club plays Love Under Will, Butchers Basquit, Suomen Discokuningas and surprise, Dj´Clubmaster (feat;Banjo-Ako) 4e Witches On Speed, Foxy Flammable, Eleven Sun 5e Deathbed, Dead In The Water+1 5e Astral Sleep, Ever Circling Wolves 3e NHL95, Dead Mongoloids+1 3e Juggling Jugulars, The Over Attacks, Abnormi, The Subvulture, Viimeinen Kolonna 5e DeltaForce 2, Presley Bastards+1 5e Procession(CL), Herem, Tyranny 5e
Ravintola Lepakkomies, Helsinginkatu 1 www.lepakkomies.fi
Ke 8.12. On the Rocks ALL STARS JAM with Mika Järvinen Vieraana Saana Koskinen & Five Fifteen! To 9.12. NIEMINEN & LITMANEN erikoisvieraanaan PALEFACE. "Kalliola Rock myrskyn jälkeen -iltama" Pe 10.12. NICKE BORG HOMELAND (SE) EP:n julkaisusoolo-keikka! La 11.12. Mike Bell & The Belltones Ti 14.12. Dead By You, Underdogs Ke 15.12. On the Rocks ALL STARS JAM with Maya Paakkari To 16.12. HAIR ROCK SPECIAL: Sister Sin (SE) La 18.12. PEER GÜNT, Terror Twin Ti 21.12. Masteroid, Slugstain Ke 22.12. On the Rocks ALL STARS JAM with Kustaa Kantelinen & The Williams To 23.-la 25.12. Street Bar X-mas Party! Su 26.12. Tyrannosaurus Sex Ti 28.12. Murheen Laakso plays MANA MANA, Karoshi Lovers, Radiof l ies plays Psychoplasma Ke 29.12. On the Rocks ALL STARS JAM with Bryn Jones To 30.12. XS, Tyyne Rautio Pe 31.12. NEW YEARS EVE ROK ÄN ROL -party! DJ Janko + very special ROCKguests
Vp
7/8
TULOSSA:
Ke 8.12. & To 9.12. alk. 21/22 /to lm
AMORPHIS
6/7
Pe 10.12. alk. 15/16
HAPPORADIO
6 Vp Vp 6/8 10/12 Vp Vp
SCANDINAVIAN MUSIC GROUP Tavastian lastenkonsertit Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri THE SOUNDTRACK OF OUR LIVES (SWE)
Ti 14.12. alk. 13/14 Ma 13.12. alk. 26 Su 12.12. alk. 12
La 11.12. alk. 16/17
FORK
Ke 15.12. alk. 11/12
BLAKE
To 16.12. loppuunmyyty
JENNI VARTIAINEN
DON JOHNSON BIG BAND
Pe 17.12. alk. 15/16 La 18.12.& Su 19.12. alk. 21/22 /la lm
Vp 10
"RASKASTA JOULUA" JUKKA POIKA & SOUND EXPLOSION BAND "Uusi Uusivuosi" UUSI FANTASIA, ASA FUERTEVENTURA, JALAVA, LUCY WAS DRIVING, SARA & SUSIRAJA THE REAL MCKENZIES (CAN) HEARTBREAK STEREO PURPLE NIGHT 2011 "IN ROCK"
Ennakot: Tiketti (0600-1-1616) (1,5 e/min+pvm) Lipun hintaan sis. alv 8 % & ennakkokomissio.
Su 26.12. alk. 13/14
Pe 31.12. alk. 14/15
Vp
Ke 12.1. alk. 9/10
6 Vp
Pe 14.1. alk. 15/16
La 15.1.2011 alk. 13/14
Ennakot Tiketti, lisänä toimitusmaksu.
Mikonkatu 15. www.ontherocks.fi
URHO KEKKOSEN KATU 46
SUE
» 9 « NRO. 12
JARKKO KALEVI AHOLA s. 24.8.1977 Kotipaikka: Akaa Yhtyeitä: Teräsbetoni, Northern Kings, Dreamtale (2003-2005) Teräsbetoni-albumit: Metallitotuus (2005), Vaadimme metallia (2006), Myrskyntuoja (2008), Maailma tarvitsee sankareita (2010) Mukana myös: Raskasta joulua -kiertue, J. Ahola Duo, Oulu All Stars Big Band
HENKILÖKUVA
TEKSTI ANNI KEMPPAINEN KUVA EERO KOKKO
» EI PELKKÄÄ METALLITOTUUTTA
Jarkko Ahola suhtautuu musiikkiin ennakkoluulottomasti ja toivoo sitä muillekin.
Musabisnes on aikamoisessa murroksessa, kun kaiken pitäisi olla ilmaista ja silti mahdollisimman hyvän kuuloista. Se on vähän outo yhtälö, valittelee Jarkko Ahola. Hänen yhtyeensä levyt ovat kuitenkin saaneet ostajat avaamaan kukkaroidensa nyörit. Teräsbetonin kolme ensimmäistä albumia ovat rikkoneet myynnillään kulta- ja platinarajoja. Hiljattain ilmestynyt neljäs albumi Maailma tarvitsee sankareita on myös otettu hyvin vastaan. Meihin on alusta asti suhtauduttu tosi suopeasti, mutta aika viihteellisesti. Ei se mikään ikävä asia ole. Musiikkihan on viihdettä ja hauskanpitoa, varsinkin livemusiikki. Meillä on maine hyvänä livebändinä. Kun ensisingle Taivas lyö tulta syöksyi soittolistoille 2005, moni luuli, että kyseessä on huumoribändi tai yhden hitin ihme. Viisi vuotta, satoja keikkoja ja kymmeniä tuhansia myytyjä levyjä myöhemmin Teräsbetonilla on vankka jalansija suomalaisessa metallimusiikissa. Silti sitä ei aina oteta vakavasti. Siinä tuntuu olevan sellainen historiallinen painolasti. Välillä tuntuu, ettei meidän musiikkia vaan pystytä kuuntelemaan mainitsematta nahkahousuja ja paidattomuutta. "Oottekste tosissanne", jotkut kyselevät vieläkin, vaikka ollaan soitettu yli seitsemän vuotta yhdessä. Ihmisillä on pitkä muisti. Se tuntuu häiritsevän kovasti sitä musiikin kuuntelua. Ahola toivoo, että ihmiset unohtaisivat sen, miltä yhtyeen jäsenet näyttävät tai mitä heistä on ajatellut aiemmin, ja keskittyisivät oleelliseen. Mielestäni me tehdään kuitenkin tosissaan oivaa, toimivaa metallimusiikkia. On vähän tylsää, että siihen pitää aina liittää jotain graafista tai tarinallista mukaan. Markkinamiehet ajattelevat varmaan toisin; onhan helpompaa myydä jotain, missä on tarina taustalla. Meillä se tarina tuntuu vaan junnaavan paikallaan ihmisten mielissä, vaikka paljon on tapahtunut.
ki löytyi kunnolla vasta yläasteiässä, mutta vaikutti jo aivan nuoreen Aholaan syvästi. Muistan, että kuuntelin pienenä jotain musiikkia ja itkin. Äiti kysyi miksi itken. Siksikö ettei ole leluja? Sanoin että joo, just siksi, en kehdannut sanoa että musiikin takia! En kehdannut olla herkkä. Myöhemmin Ahola kuuli sellaisia bändejä kuin Manowar, Twisted Sister ja Accept. Siitä lähti todellinen musiikillinen innostus. Aholasta tuli puritaani joka ajatteli, että kaikki paitsi hevi on paskaa. Hauskaa ajatella näin jälkeenpäin, että joskus on ollut niin tulisieluinen. Enää Ahola ei ole. Hänestä musiikki ylipäänsä on hauskaa. Ennakkoluuloton laulaja onkin vaikuttanut Teräsbetonin lisäksi myös muissa, metallimiehelle hieman epätavallisissa kokoonpanoissa. Marraskuussa ilmestyi Oulu All Star Big Bandin kanssa tehty levy, jossa heviklassikot pääsivät jazz-käsittelyyn. Northern Kings taas esittää kaikenlaisia pop-kappaleita heviversioina. Kokoonpanossa laulavat Aholan lisäksi Marco Hietala, Tony Kakko ja J-P Leppäluoto. Northern Kings on saanut vähän negatiivistakin palautetta alan ihmisiltä. Että ollaan pilattu metallin mainetta. En tiedä mikä se maine ylipäätään on. Minusta jokainen bändi rakentaa omansa. Jotkut koittaa vähän ratsastaa muitten maineella. Se on aika surullista katsottavaa, kun tulee näitä kopiobändejä. Musiikki on tuonut leivän Aholan pöytään viitisen vuotta. Hetkittäin se on hankalaa, eikä huomisesta voi koskaan tietää. Eihän missään muussakaan hommassa voi. Vaikka paperissa lukee "jatkuva työsopimus", niin mitä se edes tarkoittaa nykypäivänä? Olen freelancer. Ei ole terveysetuja eikä mitään muutakaan. Kaikki on hoidettava itse. Toisaalta saan sitten aika pitkälti tehdä mitä haluan. Ostavat massat toki ohjailevat sitä vähän, mutta noin periaatteessa olen aika vapaasti saanut tehdä mieleni mukaan. Siitä pitää olla kiitollinen. Toivon, että saan tehdä tätä hommaa niin kauan kuin pystyn.
MUSIIKKI VIE MIESTÄ
ahola on valmistunut Pirkanmaan ammattikorkeakoulun digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin koulutusohjelmasta. Ymmärrys esimerkiksi äänenkäsittelystä vaikuttaa siihen, miten musiikkia kuuntelee. Se myös auttaa biisien teossa. Kun nykyään tietokoneella pystyy tekemään lähes kaiken, osaa äänittää ja miksatakin oikein, niin saa jo demoista sen kuuloisia, mitä on mielessään kappaleesta ounastellut. Yritän tehdä musiikkia ajatuksella enkä vain fiiliksellä. Demovaiheessa kappaletta pitää jalostaa, sovittaa ja esittää muille. Se vaatii vähän enemmän itsekuria. Siinä opinnot ovat auttaneet.
EX-PURITAANI
aholan lapsuus toijalassa oli tavallinen ja mukava. Maalla sai mennä vapaasti, temmeltää pellolla ja kiipeillä puissa. MusiikSUE
Biisintekijänä Ahola pyrkii välttämään kliseitä ja väkisin vääntämistä. Hänen parhaat kappaleensa ovat syntyneet aika helposti. Kun hyvä aihe putkahtaa päähän, mies syventyy siihen pariksi päiväksi täysillä, soittaa, laulaa, sanoittaa ja miksaa. Sitten on niitä päiviä, joina ei saa mitään aikaan. Joskus en tee viikkoon yhtään mitään sävellystyötä. Jos on ollut useampi keikka, tuntuu siltä ettei oikein jaksaisi miettiä musiikkia. Sitten kun on ottanut etäisyyttä, sitä on taas helpompi tehdä. Kun sanotaan, että taide on tuskaa, niin mä väitän että se liittyy siihen ettei saa mitään aikaseksi. Se on kaikista hirveintä. Koko aikaa ei kuitenkaan voi tehdä timanttia, se on fakta. Muusikon paras innoittaja on Aholan mielestä toisten tekemä musiikki. Eihän sitä musiikkia kukaan ihan tyhjästäkään voi luoda. Sitä on kuullut koko ikänsä, käsittelee ja jalostaa sitä päässään. Niin sanottu varastaminen on suorastaan paras tapa tehdä musiikkia, koska siitä kehittää kuitenkin aina jotain omaa. Komeaääninen Ahola ei ole koskaan ottanut laulutunteja. Välillä sen huomaa siitä että ääni vähän puutuu tai ei oikein toimi. Mulla on refluksitautikin, joka on aika paha vastustaja laulajalle. Laulaminen on ylipäätään aika henkimaailman puuhaa. Uni on tosi tärkeää, ja se, että juo paljon vettä. Keikkailu vaatii paljon paitsi ääneltä, myös koko kropalta. Ilman paitaa esiintyvä Ahola ei tykkää punttien nostelusta, mutta lenkkeily pitää miehen kunnossa. Lavalla bändi antaa kaikkensa. Kun keikka on ohi, tuntuu kuin olisi tehnyt jotain isompaakin duunia sen tunnin ajan. Soittaminen on väsyttävää, mutta myös tosi energisoivaa, siinä hetkessä elämistä ja olemista. Kun on lavalla ja kaikki sujuu hienosti, ääni on kondiksessa ja bändillä hyvä flow, niin onhan se maailman parasta toimintaa. Sitä varten tätä tehdään. Jos vielä jengi on maksanut liput ja tullut katsomaan meitä, niin on se aika ihmeellinen fiilis. Kai se on jonkinlaista huumetta. Sitä haluaa tietyin väliajoin uudestaan. Vaikka jännitänkin esiintymistä tosi paljon. Tehdessään joskus "oikeita töitä" esimerkiksi myyjänä Aholasta tuntui pahalta, koska hän tiesi olevansa parempi jossain muussa. Musiikissa. Musiikki on vienyt Aholaa siitä asti, kun hän löysi sen. Hän korostaa, että jokainen tarvitsee elämässä kuitenkin myös niitä perinteisiä asioita: rakkautta, terveyttä ja ystäviä. Tässä hommassa huomaa välillä olevansa aika itsekäs ja miettivänsä asioita vain itsensä kautta. Ei mitenkään tahallaan, mutta niin tapahtuu kun tekee jatkuvasti ajatustyötä itsensä kanssa. Hyvät ihmissuhteet pitää ihmisen jalat maassa. Kyllähän sellaiseenkin puutuu, jos koko ajan vain julistaa jotain metallitotuutta. «
» 12 « NRO. 12
SUE
» 15 « NRO. 12
HAASTATTELU
TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVAT KEITH KLENOWSKI
SUE
» 16 « NRO. 12
» EI VIELÄ OSA KONEISTOA
The Nationalin High Violet on Suen kriitikoiden valinta vuoden ulkomaiseksi levyksi. Komeista myyntiluvuista huolimatta se ei ole tehnyt soittajistaan superjulkkiksia.
ewyorkilaisella The Nationalilla on ollut kohtalainen vuosi. Se julkaisi toukokuussa viidennen albuminsa High Violetin, jolla yhtye löi itsensä toden teolla läpi. Tätä edeltänyt levy Boxer oli tehnyt yhtyeestä kulttisuosikin, ja monet epäilivät uutukaisen nostavan bändin superraskaaseen sarjaan. Aivan näin ei käynyt, mutta High Violet oli silti entiselle indieyhtyeelle melkoinen loikkaus kohti parrasvaloja. Se nousi Amerikassa Billboard-listan kolmoseksi 51 000 kappaleen myynnillään. Kärkipaikkaan saavutus ei riittänyt: listaviikon ykköseksi nousi tuolloin 9 000 kappaletta enemmän myynyt Justin Bieber My World 2.0 -albumillaan. Hyppäys listoille oli silti melkoinen edeltäjäänsä verrattuna: Boxer oli julkaisuviikollaan listasijalla 68. Tähän mennessä High Violet on myynyt maailmanlaajuisesti yli 300 000 kappaletta. Maaliskuussa 2011 bändi konsertoi kahteen otteeseen Helsingin Kulttuuritalolla.
N
Jouluiset kapitalistit
kysymys siitä, ovatko yhtyeen jäsenet jo ostaneet omat merenrantahuvilansa levyn tuloilla saa yhtyeen basistin Scott Devendorfin nauramaan sydämellisesti puhelimeen lontoolaisessa hotellihuoneessa. Vitsailemme kyllä meidän pohjattomista rahakirstuistamme. Tosiasia kuitenkin on, etteivät yhtyeet näe levymyynnistä ansaittuja rahoja kuin vasta vähintään vuosi levyn julkaisun jälkeen. Toki taloudellinen riippumattomuus on aina tärkeää, ja raha auttaa elämään, mutta ei, en minä ainakaan vielä ole valitettavasti miljonääri. Emme me ajattele rahaa millään tavoin vielä tällä hetkellä. High Violet on myynyt silti kiitettävän määrän levyjä. Uskotko The Nationalin olevan nyt virallisesti osa rahaa pumppaavaa viihdekoneistoa? Vai oletteko vieläkin ulkopuolisia, joiden levyjä hieman suurempi yleisö nyt vain sattuu hankkimaan levyhyllyynsä? Hmm. Toisaalta olemme jo kymmenen vuoden ajan soittaneet musiikkia ja keikkailleet, joten tavallaan olemme taatusti vähitellen muodostuneet osaksi viihdebisnes-
tä. Olemme kuitenkin tehneet todella paljon töitä sen eteen, emmekä ole mikään varsinainen popyhtye. Vaikea kysymys. Ei, en usko että olemme vielä osa koneistoa, sillä meistä ei ole tullut julkisuuden henkilöitä missään vaiheessa uraamme. Ei meidän kasvojamme näe vieläkään missään valomainoksissa Broadwaylla. High Violetista tulee joulukuussa uusi painos. Levyn mukana tulee bonus-cd, jolla on liveversioita ja täysin uusia kappaleita. Eikö erikoispainoksen ottaminen kapitalistisille joulumarkkinoille ole nimenomaan osoitus siitä, että olette osa koneistoa? Heh, ei minusta, vaikka ymmärrän kyllä mitä tarkoitat! Minusta tuo bonus-cd puolustaa paikkaansa. Sillä on muutama ennen julkaisematon kappale kuten Wake Up Your Saints ja You Were a Kindness, jotka ovat mielestäni todella onnistuneita. Lisäksi siltä löytyy pari sinkun b-puolta sekä live-versioita kappaleista, joista on muotoutunut faniemme suosikkeja tällä kiertueella. Ja Terrible Lovesta on uusi versio sen vanhan, tuhnuiselta kuulostavan alkuperäisen tilalle. Mikä ihmeen idea edes oli alunperin laittaa kappale levyn avaajaksi sellaisilla soundeilla? Jaa, tiedä häntä! Kappale kuulostaa ihan joltain demolta mitä se tavallaan kyllä olikin. Bonuslevyllä siitä on menevämpi versio, ja sellaisena soitamme sitä keikoillamme. Mitä tulee bonus-cd:n julkaisuun, niin tuskin sekään meistä miljonäärejä tekee. Olen kuitenkin varma, että levy-yhtiömme haluaa sen silti löytyvän mahdollisimman monen kuusen alta!
jopa paremmaksi. Vanderlyle Crybaby Geekseistä on tullut keikoillemme yllättävä kohokohta, sellainen Bon Jovi -hetki meidän ja yleisön välille. Lisäksi Conversation 16 tuntuu olevan lähes kaikkien suosikki tätä nykyä. Itsekin pidän niiden uusista muodoista. Itsemurhaan päätyvät kirjailijat yleensä tappavat itsensä heti sen jälkeen, kun ovat julkaisseet teoksensa. Vuosien työn tuloksen konkretisoituminen luo heidän elämäänsä tyhjiön. Teillä ei toivotta-
vasti ole ollut keikkailun takia samaa ongelmaa? Hah, ei todellakaan! Ei meillä kuitenkaan ole mitään sen kummempia pitkän aikavälin suunnitelmiakaan. Kierrämme High Violetia vielä luultavasti ensi vuoden puoleen väliin, ehkä pidempäänkin. Pieni tauko tekisi varmasti hyvää meille, sillä bändin lisäksi meillä on kaikilla omia juttuja ja projekteja tässä ohella. En tiedä, tulevaisuus on aina mysteeri. Mutta ei, en usko että olemme ainakaan hajoamassa
tämän kiertueen jälkeen. Lopetetaan tähän eikä huolehdita huomisesta: mikä on ollut sinulle vuoden 2010 hienoin hetki? Yksinkertaisesti se, että saimme levyn ulos vuoden taistelun jälkeen. Myös keikka Radio City Music Hallissa New Yorkissa jäi mieleen. Paikalla olivat kaikki ne ihmiset, jotka olivat vuosien varrella tukeneet meitä, aina perheistämme lähtien. Oli sydäntä lämmittävää nähdä heidät yleisön joukossa ja keikan jälkeen juhlimassa kanssamme. «
High Violet = Vuoden levy
Uudet suosikit
high violetin julkaisusta on joulukuussa seitsemän kuukautta, mutta levy pyörii yhä vaivatta soittimessa. Vaikkei se yhtyeen edellisten albumeiden kaltainen grower ollutkaan, on se silti kestänyt kuuntelukertoja hyvin. Scott kuulee kappaleet päivittäin, mutta kieltää soittamisen tuntuvan työltä. Kun albumin kappaleita soittaa joka ilta, niihin muodostuu uudenlainen suhde. Osa kappaleista muuttuu täysin, ja niihin kiintyy aivan uudella tavalla. Terrible Love on tietenkin yksi esimerkki siitä, miten kappale muuttuu elävänä alkuperäistä
O
nnea valinnasta Suen kriitikoiden vuoden ulkomaiseksi levyksi! Miltä menestyminen tällaisissa äänestyksissä tuntuu? Totta kai tuollainen tuntuu mahtavalta. Suen palkinto on aivan ensimmäisiä tämän vuoden puolella. Voitimme Q-lehdestä myös jonkun pokaalin. Tokihan lehdet ja mediat vasta alkavat keräillä kasaan vuoden listojaan, joten saa nähdä mitä kaikkea vielä tapahtuu. Mutta totta kai olemme kiitollisia kaikista kunnianosoituksista. Kun High Violet oli ilmestymäisillään, osasitteko arvata jo ennakkoon, että se tulisi olemaan niin suosittu? Boxerin kauttahan pääsitte jo kolkuttelemaan menestyksen portteja. Emme miettineet tuota yhtään kun teimme High Violetia, sillä sen tekoprosessi oli niin pitkä. Toki valehtelisin jos väittäisin, ettemme osanneet jonkinlaista menestystä odottaa.
Soitatte maaliskuussa kaksi keikkaa loppuunmyydyllä Kuttuuritalolla Helsingissä. Mitä voimme odottaa keikoilta? Soitatteko mitään uusia kappaleita? Äh, on vaikeaa ajatella niin pitkälle tulevaisuuteen. Milloin ne keikat olivatkaan, maaliskuussa? Settilistamme elää koko ajan, mutta tarkoituksena on joka ilta soittaa uusia ja vanhoja kappaleitamme sekaisin, ja välillä soittaa jopa täysin uusia versioita vanhoista kappaleistamme. Mukana on varmasti myös ennenkuulematonta materiaalia. Emme kuitenkaan soita kahta samanlaista keikkaa peräkkäin, se on varma.
SUE
» 17 « NRO. 12
» PAKO POPKENTÄLTÄ
Sister Flo oli tyylipuhdas popyhtye, vaan ei ole enää. Tavoitteena on yhä kaunis musiikki, mutta ei perinteisellä tavalla.
S
ister Flon viime vuonna ilmestynyt AU oli pakomatka popmusiikin luota. Siinä missä yhtye oli ennen luottanut haikeankauniisiin melodioihin ja kitarapoppiin, oli AU teos, jota verrattiin Neu!:n ja Talk Talkin tuotantoon. Uusin levy Ystävyys/Friendship soi hieman helpommin kuin galakseja syleillyt edeltäjänsä, mutta yhtye ei tälläkään kertaa päästä kuulijaa helpolla. Koko ajan on olo, että Sister Flo yrittää tieten tahtoen karistaa helpot ratkaisut tuotannostaan. Mikko Salonen, yksi kolmasosa nykyisestä yhtyeestä (toiset kaksi ovat Samae Koskinen ja Jarno Alho) kuitenkin kiistää, että kyseessä olisi täysin harkittu pakeneminen popmusiikin laitamilta omille alueille. Emme koskaan ole miettineet kenelle musiikkia teemme tai miltä se kenenkin korvaa kuulostaa. Kun lähdimme tekemään AU:ta, oli mielessämme tehdä jotain aivan uutta
ja toisenlaista kuin ennen. Olimme vieneet entisen soundimme mielestämme päätepisteeseen vuoden 2007 Healer-levyllä. Emme yksinkertaisesti kokeneet, että saisimme siitä enää mitään irti. Ystävyys/Friendship kuulostaa jamilta ja improvisoinnilta, mitä se Mikon mukaan onkin. AU:ta tehdessä meille tuli aivan uusi kulma levyntekoon siinä mielessä, että tuolloin meillä ei ollut valmiita biisejä studioon mentäessä, vaan otimme tietoisen riskin ja ryhdyimme tekemään levyä improvisoiden ja kokeillen erilaisia tapoja äänittää ilman etukäteissuunnitelmia. Se oli jännittävää ja inspiroivaa. Ystävyyttä tehdessä metodi oli osin sama kuin AU:lla, eli biisejä ei ollut valmiina, mutta tällä kertaa menimme isoon studioon ja äänitimme kaiken livenä. Jarno hommasi studioon huippumuusikoita. He olivat heti mukana aivan upealla tavalla ja soittivat mahtavasti. Sessi-
ot olivat todella antoisat, hetkittäin aivan taianomaiset. Menneisyyden julkaisu ystävyys/friendship julkaistaan alkuun ainoastaan vinyy-
linä, digijulkaisu tulee myöhemmin. Samaan aikaan, kun levyteollisuus tappelee menetystensä kanssa, löytyy Sister Flosta toinen ääripää, joka rakastaa musiikkia vanhassa muodossaan. Vinyyli on
musiikinharrastajalle tärkeä esine, mutta nykypäivän musiikkikulttuurissa jo liki elitismiin viittaava dinosaurus, joka rajaa kuulijakuntaa. Bändin jäsenille vinyyli on rakas formaatti, ja halusimme julkaista levyn ehdottomasti vinyylinä. Sessioissa syntyi materiaalia paljon enemmänkin kuin levyltä löytyvät seitsemän biisiä, mutta tiesimme jo silloin, että julkaisu on rajattava vinyylimittaan, toisin sanoen noin 40 minuuttiin. Itse en pidä vinyylijulkaisua musiikkielitisminä, ja kyllähän vinyyliä käsittääkseni myydään taas koko ajan enemmän. Ja saahan levyn ladattua myöhemmin digimuodossa, jos ei vinyylille tai pakettiin kuuluvalle kangaskassille ole käyttöä. Ajatus siitä, että joku ihminen päätyy meidän levyn takia ostamaan levysoittimen ja hänelle aukenevat mustan kullan salat sitä kautta, on kyllä kutkuttava. Kuvaako albumin nimi jollain tavalla yhtyeen tämän hetkistä tilannetta? En suoraan sanoen muista, kuka keksi ystävyys -teeman. Studiosessioiden aikana se vain pulpahti esiin jostain, ja tuntui hyvältä ajatukselta. Minulle itselleni siihen liittyy toki yhtyeen jäsenten välinen keskinäinen ystävyys, mutta myös ystävyys yleensä ja ystävyyden eri ilmentymät. Erityisesti miesten välinen ystävyys on ollut mielessäni viime aikoina. Ystävyys kuvaa hyvin sekä levyn äänityssessioita että levyn musiikkia. Mitä menneisyyden Sister Flo sinulle henkilökohtaisesti merkitsee? Bändi ei enää keikkaile lainkaan, käy vain tekemässä levyjä vuoden välein. Sinänsä se on ihailtava piirre, mutta nykyaikana kovin harvinainen levy/kiertue/tauko/levy-syklissä. Jos tarkoitat menneisyyden Sister Flolla aktiivisesti keikkailevaa Sister Flota, niin kyllähän se ajankäytöllisesti merkitsi joskus enemmän kuin nykyään. Bändillä on ollut suuri vaikutus minuun. Olen saanut tutustua ja työskennellä hyvien tyyppien kanssa, ja mikä sen mukavampaa. Pari viimeistä levyä olemme tehneet niin, ettemme ole keikkailleet sen jälkeen lainkaan. Meillä ei ole ollut edes kappaleita, joita olisimme treenanneet ennen studioon menoa. Silti bändi on ollut tärkeä osa elämää. Mikä on Sister Flon funktio tänä päivänä? Jakaa rakkautta ihmiskuntaan julkaisemalla hyvää musiikkia ja sitä kautta antaa kuulijoille positiivisia kokemuksia. «
HAASTATTELU
TEKSTI JARKKO FRÄNTILÄ KUVA MIKKO MERILÄINEN
KULTTUURI JA BISNES
Nykyinen Sister Flo on erilainen bändi kuin se, jonka Fullsteam kolme vuotta sitten kiinnitti. Sister Flon Ystävyys/Friendship julkaistaan alkuun ainoastaan vinyylinä. Fullsteam Recordsin Niko Kangas, mistä moinen päätös? Tiesimme yhtyeen jatkavan jotakuinkin samaa linjaa kuin AU:lla, jonka olisimme myös halunneet julkaista vinyylinä. AU:sta olisi kuitenkin tullut tuplalevy, mikä olisi nostanut kustannukset liian ylös. Idea Ystävyys/Friendshipin vinyylijulkaisusta kyti siis molemmilla osapuolilla, mutta erityisesti bändi sitä tässä tapauksessa toivoi. Tämänkaltainen musiikki on arvokkaimmillaan vinyylimuodossa. Siksi päätös oli myös meillä yhtiössä helppo tehdä. Sister Flo oli potentiaalinen popyhtye kun se tuli Fullsteamille. Nyt siinä soi avaruus ja maalailu. Oltiinko yhtiössä pettyneitä uuteen linjaan?
"Sessiot olivat hetkittäin aivan taianomaiset.
Sister Flo on edelleen erittäin potentiaalinen popyhtye, joka tätä nykyä operoi hitusen hämärämmällä alueella. Jos vertaa vuonna 2007 meille tullutta Sister Flota nykyiseen, niin nykyisin yhtyeen musiikki painii omassa sarjassaan. Vanhan Sister Flon kaltaisia potentiaalisia popyhtyeitä maailmassa on kaikista bändeistä eniten. Erottuminen massasta on niille hankalaa. Mitä järkeä Fullsteamin on julkaista levy, joka tuskin tulee myymään paljon? Suurin osa levyjulkaisuista on riskitapauksia, eikä tämä ole poikkeus. Meidän mielestämme olennaisinta levy-yhtiötoiminnassa on tehdä kulttuuria eli tuoda laadukasta taidetta esille mahdollisimman mielenkiintoisesti. Jos levyjä myytäisiin viisi kertaa nykyistä enemmän, niin tämän kaltaisia julkaisuja tehtäisiin meillä tuon tuosta. Kylmä fakta kuitenkin on, että yritystoiminnan tulisi olla taloudellisesti sen verran kannattavaa, että sitä voidaan jatkaa. Tuo tekee tästä toiminnasta vaikeaa. Näitä kulttuurijulkaisuja ei voi aina tehdä, vaikka mieli tekisikin. Uskomme, että Ystävyys/Friendship tulee myymään niin, että saamme omamme takaisin.
SUE
» 22 « NRO. 12
» PORRAS KERRALLAAN
Usko omaan musiikkiin ja selkeä tavoite yhtyeen suhteen oli kantava voima, kun esikoisensa marraskuussa julkaisut Stairs päätti hoitaa koko prosessin itse.
ampereelta ponnistavan bändin ensimmäinen pitkäsoitto Rewind on selkeää ja simppeliä rokkia, joka ei kaipaa erikoisuuksia vaan puskee eteenpäin tunteen voimalla. Tekemisen halu ja vilpittömyys paistavat levyn tekijöistä. Rewind julkaistiin yhteistyössä Karisma Music -yhtiön kanssa ja jakelijaksi valikoitui Playground Music Bam. Levyn julkaisuun liittyvät asiat bändi on hoitanut ja maksanut itse, kuten myös kaiken logoista videoon, kertoo bändin rumpali Tuomas. Musiikkibisnes on menossa siihen suuntaan ja se oli se tapa, jolla halusimme ensimmäisen levyn tehdä. Suosittelemme tätä tapaa muillekin. Kieltämättä se vaatii aikaa, rahaa ja suhteita. Tekeminen jatkuu yhä, sillä kaikki kanavat on aktiivisia ja kaikilla resursseilla tehdään töitä. Stairsin Kypros-taustainen laulaja Marios kokee tee se itse -tavan varsin positiiviseksi. Kun tekee kaiken työn itse, niin
HAASTATTELU
T
siinä oppii todella paljon ja näkee koko ajan, miten eri vaiheet etenevät. Ja onhan se palkinto ihan hitosti parempi, kun työn on itse vienyt loppuun. Marios, Tuomas, kitaristi Antti ja basisti Tarko ovat bändin perustamisesta asti toimineet yhtyeestä muodostetun selkeän vision mukaan. Nelikko pyrkii oppimaan kaikesta mitä tekee ja kehittymään sitä mukaa. Tähtäin on huipulla. Keikoilta tullessa syntyy autossa sellainen paneelikeskustelu ja aivoriihi, josta jää aina parhaat ideat käteen, naurahtaa Marios. Haluamme parantaa koko ajan. Tavoitteet ovat niin korkealla kuin ne musabisneksessä voivat olla. Tietysti etenemme nöyrästi ja askel kerrallaan, porras kerrallaan, mistä muuten bändin nimikin kertoo, Tuomas täydentää. Olemme nyt siinä vaiheessa, että tee se itse -tavasta on jossain määrin luovut-
TEKSTI KATRI OJALA KUVA STAIRS
PE 4.3. BAR 15, SEINÄJOKI
"Stairs on musiikkia ihmisille, ei muusikoille.
tava. Jatketaan me siis vahvasti itsekin tekemistä, mutta nyt bändi tarvitsee manageria ja keikkamyyjää. Stairs myöntää, että ulkopuolisesta tuesta olisi ollut apua jo levyn tekovaiheessa. Tuomaksen mukaan levystä tuli kuitenkin niin hyvä, että hän ei vaihtaisi tai lisäisi siihen mitään. Ulkopuolisesta osaavasta instanssista olisi nyt apua niin kotimaan- kuin ulkomaanasioiden hoidossa. Kreikassa listauduttiin Libido-nimiselle radiokanavalle, mutta Suomessa ei olla listauduttu vielä yhdellekään. Edellinen sinkkujulkaisu soi jonkin verran NRJ:llä, summaa Tuomas.
Shake Me -kappale oli hitti vai huti -äänestyksessä Tarja Turusta vastaan, yllättäen hävittiin se skaba, nauraa Marios. Bändi on keikkaillut Tampereen seudulla paljon ja toivoo kevään keikkakalenterin täyttyvän kattavasti ympäri Suomea soitettavista keikoista. Marios ei epäile livesetin toimivuutta. Ei yhtään hävetä sanoa, että musiikki toimii helvetin hyvin livenä. Se tunne, jonka on kirjoittanut biiseihin, purkautuu aina uudestaan keikoilla ja yleisökin aistii sen. Ja se on just se mitä me halutaan. Omatoimista työtä bändin eteen on jatkettu ja levyjä on lähetelty keikkapaikoille. Tekemisen halu tuntuu välittyneen myös faneille, jotka Tuomaksen mukaan muun
muassa promoavat bändiä Saksassa muiden suomalaisten bändien keikoilla. Yhtye on vilpittömästi kiitollinen ja mielissään siitä, että joku välittää sen musiikista niin paljon. Stairs on musiikkia ihmisille, ei muusikoille. Se on tehty niin, että siihen voi kuka tahansa syttyä. Odotukset uuden videon ja levyn suhteen ovat korkealla, mutta jalat ovat tukevasti maassa. Jos Rewind-video ei lähde pyörimään tai biisit listaudu radioissa, niin sitten tehdään vain sikana keikkaa, toteaa Tuomas. Peruspositiivinen Marios löytää Välimeren auringonpaisteen tästäkin asiasta. Mutta ei me todellakaan lannistuta, meillähän on jo tokasta levystä puolet kirjoitettuna. «
SUE
» 23 « NRO. 12
» MUSIIKKI ON PUNK, SANOMA EI
Koljosen Tiekiista on hardcore punk -yhtye, jonka sanoitukset perustuvat kotimaiseen komediaklassikkoon Fakta homma. Voiko tällaisista lähtökohdista muuta kuin onnistua?
H
elsingin keskusta, marraskuinen ilta. Ulkona kuusitoista astetta pakkasta. Ari Taiminen astuu sisään ravintolaan hytisten. Päällä on ohut nahkatakki ja päässä Cousteau -tyylinen punainen pipo. Taiminen kiroaa jäätyneitä sormiaan. Tyyli ennen kaikkea, mutta muusikonkin on nöyrryttävä luonnonvoimien edessä.
Taiminen soittaa kitaraa ja huutaa Koljosen Tiekiista -nimisessä hardcore punk -triossa. Levyn kannessa hänen nimensä kohdalla lukee kuitenkin Koljonen. Yhtyeen kahden muun jäsenen, Hartikaisen ja Lehdon, takaa löytyvät Viikatteen laulaja-kitaristi Kalle Virtanen ja Fleshdance-yhtyeen rumpali Kimmo Hirvonen. Taiminen itse toimii Viikatteen kitaris-
tina. Mistä miehet saivat sekopäisen idean risteyttää väkivaltaisen musiikin leppoisaan suomikomediaan? Jäljet johtavat parin vuoden takaiseen kesäyöhön ja Viikatteen kiertuebussiin. Ei tainnut olla ketään muita enää hereillä kuin Kalle ja minä. Laitoimme jossain vaiheessa Faktan homman pyörimään ja nauroimme niin vitusti. Emme olleet
kuitenkaan humalassa, ainoastaan väsyneitä. En muista kumman ideasta juttu lähti, mutta yhden jakson kohdalla totesimme, että nyt on kova punkbändin nimi käsillä. Koljosen Tiekiista! Taiminen ja Virtanen pohtivat, että juuri perustetun uuden yhtyeen materiaalin täytyisi olla "kunnon meininkiä eikä mitään löysäilyä". Musiikki tulisi olemaan hardcorea ja sanoitusten pitäisi perustua Fakta homma -sarjaan. Tosin lähinnä sitaattitasolla. Ideoinnin lomassa lähetettiin tekstiviestiä Kimmo Hirvoselle, jonka miehet katsoivat olevan ainoa oikea vaihtoehto rumpujakkaralle. Vaikka tunsimme monia hyviä rumpaleita, oli Kimmo ainut, joka oli aiemmin soittanut sellaista rehtiä ja tiukempaa meininkiä, perustelee Taiminen valintaa. Bändin sisäinen roolijako oli selvä alusta asti. Virtanen vastaisi sanoituksista ja Taiminen hoitaisi sävellyspuolen. Minulla on ehkä vähän enemmän kokemusta tämän tyylisestä musiikista, ja Kalle on jo valmiiksi kokenut sanoittaja. Kimmo taas osaa soittaa tarpeeksi nopeasti. Siinä se pyhä kolminaisuus sitten olikin valmiina. Keskustelun aikana käy ilmi, että Taimisella on takanaan varsin pitkä ja kattava punkmenneisyys. Taiminen muistelee kuullensa punkia ensimmäisen kerran radiosta 1980-luvun alussa. Yhtyeet kuten Lama ja Kohu 63 pysäyttivät nuoren miehen. Silmäni avautuivat. Olin, että mitäs nämä tämmöiset oikein ovat. Hardcoressa vakuutti ennen kaikkea sen energisyys. Taimisen innostus liittyi nimenomaan musiikkiin ja sanoituksiin.
Punkiin usein liittyvä anarkia ja tietyt ulkoiset puitteet eivät tuntuneet tärkeiltä. Minulla ei ollut koskaan ideologiaa, johon olisin heittäytynyt. En pyörinyt missään punkpiireissä. Hardcoressa kiehtoo edelleen sellainen omituisuus. Sen pariin tulee palattua aina tietyin väliajoin. Vaikuttaa siltä, että Koljosen Tiekiistassa on kysymys jonkinasteisesta nostalgiatripistä. Yhtyeen debyytti Ei kuule mitään, ei nää mitään, ei sano mitään on äärimmäisen genreorientoitunut levy, jolta löytyvät lähes kaikki lajityypilleen ominaiset kliseet. Esimerkiksi levyn nimi on napattu suoraan brittiläisen punklegenda Dischargen vuoden 1982 julkaisulta Hear Nothing See Nothing Say Nothing. Myös yhtyeiden logoissa on havaittavissa melko selviä yhtymäkohtia. Musiikin ehdottomuuden yhdistäminen rempseään tv-viihteeseen saa kuitenkin miettimään, onko Koljosen Tiekiistassa kysymys tribuutista vai parodiasta? Se parodia saattaa tulla siitä, että yhtyeen konteksti on huumorissävytteinen. Ainakin omasta näkökulmastani kysymys on kuitenkin enemmän tribuutista. Bändi ei ole missään nimessä vitsi. Musiikissamme ei ole valmiiksi naurettuja elementtejä. Sanomista on kuitenkin tullut. Yhtye sai pian huomata astuneensa pyhälle maalle. Taimisesta asia vaikuttaa kaikesta huolimatta myrskyltä Sorbus-pullossa. En tajunnut, että asia herättäisi sellaisia reaktioita. Bändimme ei ole kuitenkaan mikään sodan vastainen hätähuuto. Musiikki on punk, sanoma ei. «
HAASTATTELU
TEKSTI VILLE HARTIKAINEN KUVA LEVY-YHTIÖ
SUE
Perjantai 10.12.2010
rocktoimisto PÄÄRUOKA
www. p a ar u o ka .c o m
k l u b i = kolo / ilta / live
» 24 « NRO. 12
» KELTTIPUNKKIA KANADASTA
Jos luulit säkkipillien ja kiltti-hameiden kuuluvan vain skottilaiseen kansanmusiikkiin, olet väärässä. Tämän todistaa kelttipunkkia soittava The Real McKenzies.
S
uomessa kansanmusiikin ja kiljupunkin yhdistäminen tuskin olisi ideoista parhain, mutta Kanadassa on oltu innovatiivisia ja yhdistetty skottilainen kelttimusiikki punkin kanssa, säkkipilleineen kaikkineen. Jotain on tehty oikein, sillä The Real McKenzies on kiertänyt aktiivisesti 1990-luvun alusta saakka sekä julkaissut jo seitsemän albumia. Sue tavoitti bändin kulttimaineeseen nousseen laulajan Paul McKenzien. Hän kertoi työkiireidensä keskellä bändin tulevasta Suomen-kiertueesta sekä uudesta levystä. The Real McKenzies vieraili Suomessa viimeksi helmikuussa 2010. Paul McKenzien mukaan yhtye palaa täkäläisille esiintymislavoille siksi, että se viihtyy täällä suuresti. Me olemme suuria Suomi-faneja. Ehkä suurin syy siihen on se, että me olemme hyvin samankaltaisia kuin te. Pidämme juhlimisesta yhtä paljon kuin tekin. Mielestäni on hauskaa riisua kaikki vaatteet ja hypätä lumeen alasti. Sen avulla muuten myös selviää aika nopeasti. The Real McKenzies ei siis sylje lasiin. Tämän voi havaita myös siitä, että suurin osa bändin biiseistä on rehellisiä juomalauluja. Mutta
löytyy bändiltä myös poliittista sanomaa, ja muusikoiden mielipiteet tulevat hyvin selkeästi julki lyriikoista. Tärkeintä on kuitenkin pitää hauskaa. Kun kysyn, vaikuttaako alkoholimyönteisyys negatiivisesti bändiin ja esiintymisiin, vastaa Paul kielteisesti. Yritämme aina tehdä hommat ammattimaisesti. Viihdytämme ensin yleisöä ja heitämme hyvän keikan. Sen jälkeen voimme hyvällä omallatunnolla örveltää niin paljon kun haluamme. Mutta toki nostamme usein pari tuoppia myös keikkojen aikana. Bändi on esiintynyt monien isojenkin bändien kanssa. Listasta eniten huomiota herätti streittaribändi xCrosscheckx. Miten ihmeessä alkoholia rakastava bändi voi keikkailla täysin alkoholikielteisen bändin kanssa? Vastakohdat täydentävät toisiaan, vastaa Paul. Meillä ei ole muusikoina mitään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka haluavat elää ilman viskiä ja kaljaa. Sehän vain tarkoittaa, että meille jää enemmän juotavaa!
HAASTATTELU
TEKSTI NIINA LINNA KUVA LEVY-YHTIÖ
LA 15.1. LUTAKKO, JYVÄSKYLÄ
Jos The Real McKenziesin keikat eivät ole ennestään tuttuja, voi tunnelmaan tutustua kuuntelemalla uutta Shine Not Burn -albumia. Levy on nimittäin livelevy ja nauhoitettu Berliinissä, Kreuzbergin kaupunginosassa. Välikommentteja ei ole juurikaan editoitu, joten ihan perheen nuorimpien korvat kannattaa sulkea, jos levyä kotona kuuntelee. Levyn nimi tulee McKenzien klaanin vanhasta motosta We shine not burn. Paulin vanhemmat ovat siis Skotlannista, vaikka bändin jäsenet asustavatkin Kanadassa. Managerimme järjestivät meille tilaisuuden päästä nauhoittamaan livelevy Berliinissä ja tartuimme siihen sen enempiä miettimättä, kertoo Paul. Olen tyytyväinen levyyn. Siinä kiteytyy kaikki se, millainen bändimme on livenä. Levyä oli hauska tehdä ja olen iloinen, että teimme sen. Kun näin The Real McKenziesin viimeksi Helsingin Tavastialla, jäin miettimään, että olisiko jokin hiukan perinteisempi olutravintola ollut kuitenkin vielä ominaisempi paikka bändin tyylille. Kahdeksan tyyppiä lavalla hillumassa kilttien ja säkkipillien kanssa on tietenkin kokoonpano, joka ei ihan kovin pieneen paikkaan mahdu. Paul kertoo kuitenkin, ettei paikalla niinkään ole väliä. Tärkeintä on, että äänentoisto toimii ja ihmisillä on hauskaa. Itselleni on tärkeintä vain päästä esiintymään ja pistää koko yleisö sekaisin! Paul kertoo vielä, kuinka paljon odottaa heille rakkaaseen Suomeen pääsyä ja kiittää haastattelusta. Energiaa näillä neljänkympin kumminkin puolin jo olevilla miehillä näköjään riittää ja se tuntuu bändiä vievän eteenpäin tehokkaasti. Ei muuta kuin kilttihameet heilumaan. «
"Kun heitämme ensin hyvän keikan, voimme hyvällä omallatunnolla örveltää niin paljon kun haluamme.
SUE
» 25 « NRO. 12
SUE
» 26 « NRO. 12
HAASTATTELU
TEKSTI MIKI PELTOLA KUVAT ALEX KUEHR
SUE
» 28 « NRO. 12
STILL HOT!
AVANTASIA
SABATON BLIND GUARDIAN DIMMU BORGIR ACCEPT
Blood Of The Nations Ltd. CD-Digipak incl. bonus track, CD, 2 Pic Vinyl in Gatefold & download available!
The Wicked Symphony & Angel Of Babylon Coat Of Arms At The Edge Of Time ABRAHADABRA 2 CD Digibooks incl. Photobook Ltd. CD Digibook incl. Bonus track, CD, Coloured Ltd. Pop-up 2CD Digipak, CD, 4LP Boxset, 2LP PIC Ltd. Box incl. CD-Digibook and bonus track, CD, & download available! LP + 7" Vinyl in Gatefold & download available! in Gatefold & download available! 2 Pic Vinyl in Gatefold & download available!
CHECK OUT!
PRE-LISTENING, MERCHANDISE AND MORE:
W W W. N U C»L31 A R B L A S T. D E E«
SUE NRO. 12
» LATTAOTSAINEN MUUTOS
Disgrace on valmis heittämään henkselit seinään, jos jokin nuori retkue ottaa sen paikan. Näillä näkymin yli kaksi vuosikymmentä tahkonneelle joukkiolle on kuitenkin tarvetta vielä pitkään.
Vasara ja nauloja, koko rahalla...". Niinpä, Disgracen uuden levyn nimike Hammer & Nails tuo nanosekunnissa mieleen Gösta Sundqvist -vainaan mainosrenkutukseksi päätyneen laulelman. Se ei kuitenkaan ole ainoa nimen herättämä mielleyhtymä. Ulkomaiset kontaktimme ovat liittäneet nimen lähinnä kristilliseen pääsiäisperinteeseen, kunnioitamme heidän mielipidettään,
"
solisti Il Cattivo kommentoi. Edellä mainitun rallin coverointiin Disgrace ei erehtyisi. Mitä tahansa saa ehdottaa, mutta taitomme ei riitä Göstan tuotannon soittamiseen sille kuuluvalla arvokkuudella. Isommin levyn ilmettä kuvastavaa merkitystä nimellä ei ole, parempaakaan nimeä bändi ei vain keksinyt. Levyltä löytyvä samanniminen kipale vain kertoo yhtyeen vanhasta ystävästä, jonka harteilla oli aika-
naan koko maailman taakka. Meidän taakkamme on se, että niin Suomessa kuin ulkomaillakin tehdään niin munatonta musiikkia, ettei Disgracea voi laskea vieläkään lepoon. Kun nuoriso alkaa tehdä rock-musiikkia, joka lyö vellit tällaisten pappojen punttiin,
heitämme henkselit seinään. Mutta näyttää siltä, että saamme veivata vielä omissa hautajaisissammekin, Il Cattivo harmittelee nykymusiikin tilaa. Hammer & Nailsin ja edeltäjänsä Born Tiredin väliin mahtuu kokonaista kuusi vuotta ja kaksi hyllytettyä studiosessiota. Vaikka tauko venähti, ei Disgrace epäillyt missään vaiheessa, etteikö uuden levyn julkaisupäivä vielä koittaisi. Toki levy kantoi jossain vaiheessa nimeä Finnish Bureocracy, mutta sehän vain viittaa siihen, että jos Axl saa levyn valmiiksi, niin kyllä mekin, Il Cattivo tokaisee. Hyllytettyihin studiosessioihin kului valuuttaa, ja viimein valmistuneen levyn kansilehtisissä komeilee rivi sikareja. Onko siis aiheellista olettaa, että Disgrace ökyilee sikarit huulessa? Sikarit liittyvät vain taiteilija Sami Lintusen levynkansi-ideaan sikarilaatikosta. Muuten sikarinpolttelumme liittyy vain levyjemme hyviin myyntilukuihin sekä varpajaisiin, Il Cattivo romuttaa ajatukset yhtyeen yläluokkaisesta käytöksestä. Ökyilyn sijaan Disgrace on oma, tuttu itsensä, siinä määrin, ettei varsinaisista muutoksista voi puhua. Eikä oloonsa tyytyväinen ryhmä itsetarkoituksellisia kokeiluja kaipaakaan. Born Tiredin jälkeen yhtyeeseen on tullut kaksi uutta jäsentä, se lienee ihmiskokeellisin tekomme. Musiikissamme on tietysti pysyviäkin elementtejä, mutta jos kuuntelet edellistä levyä ja vertaat sitä uu-
simpaan tuotokseen, niin on siellä tiettyä lattaotsaista muutostakin tapahtunut. Sovituksellisesti ja melodioiltaan kappaleet ovat hieman oivaltavampia, Il Cattivo toteaa. Yhtyeen ensimmäisestä seiskatuumaisesta on vierähtänyt kaksi vuosikymmentä. Nyt lienee siis aihetta juhlaan ja sikareihin? Ensi syksynä juhlistamme orkesterin historian puoliväliä pienellä Euroopan-kiertueella. Olisi hyvä idea pitää kemut samalla myös kotimaassa. Sovitaan näin. Perustamishetkellä 80-luvun jälkipuoliskolla Disgracen vaatimaton tavoite oli olla maailman kovin metallibändi. Nykyään tavoitteita ei liiemmin ole, useampikin ykkössija on jo saavutettu. "Päätä samaan tiiliseinään tarmolla" -mitali on jo saatu, "No niin: taas uusi levyfirma. Nyt näyttää hyvälle" -sarkasmistipendi roikkuu seinällä ja "Ettekö te jo tajua lopettaa" -kunniakirja koristaa treenikämpän vessaa, Il Cattivo luettelee yhtyeen kunnioitettavia ansioita. Ja mikäli hyvin käy, huomioidaan Disgracen jääräpäisyys tulevaisuudessa myös kansallisella tasolla. Eiköhän meidät laiteta lopulta muumioina Kansallismuseoon näytille esimerkkinä jonkinasteisesta hitaasta kehityksestä, aivan siihen neanderthalinihmisen ja nykyihmisen väliin. Ei muuta kuin viiden tuuman sinkitty rautanaula lapikkaasta läpi kakkosneloseen, kuolonkankea pystyyn ja näytille. Levyn nimellekin löytyisi lopulta se oikea asiayhteys. Mikäs sen komeampaa olisi. «
HAASTATTELU
TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA SANTTU SÄRKÄS
SUE
"Suomessa ja ulkomailla tehdään niin munatonta musiikkia.
» 32 « NRO. 12
LEVYARVIOT
Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton
TERÄSBETONI Maailma tarvitsee sankareita (Sakara Records)
Suomen Manowariksikin toisinaan tituleerattu Teräsbetoni on osoittanut jo kolmella aiemmalla albumillaan, että kyse ei ole hetken huvista vaan vakavissaan tehdystä metallista, josta kuitenkin puuttuu ryppyotsaisuus. Liian usein sankarhevibändeillä ilme on turhankin totinen, Teräsbetonilla on puolestaan aina ollut pilkettä silmäkulmassa. Levy-yhtiötä vaihtanut yhtye julkaisee neljännen studiolevynsä kaksi ja puoli vuotta edellisen jälkeen. Monet asiat on uudella levyllä tehty aiempaa tanakammin, mutta peruselementit ovat edelleen samat aina vokalisti Jarkko Aholan väkevästä eläytymisestä Jari Kuokkasen valtoimenaan laukkaaviin rumpuihin. Oleellisin muutos on tapahtunut lähinnä tukkamuodissa, sillä jäsenten hiukset ovat kadonneet sinne, missä miehet ratsastaa. Ainoastaan Aholalla on pidempi letti, ja hän muistuttaa suorastaan pelottavan paljon Eric Adamsia aina samanlaisesta avokaulaisesta mustasta nahkaliivistä alkaen. Teräsbetoni kykenee joka levyllään luomaan
7
muutaman kovan rallin, jotka päätyvät vahvistamaan pidemmäksikin aikaa keikkasettiä, ja tällä albumilla sellaisia ovat muun muassa Myrsky nousee, tervehenkisen maskuliininen Mies ja Tunnemme sinut. Luultavasti myös Metalliolut-biisiä renkutetaan keikoilla, vaikka biisin aihe on kliseisen korni, eikä kappale ole yhtyeen mittapuulla kaksinen. Bändi on pyrkinyt myös tavallista eeppisempään ilmaisuun, joista parhaat esimerkit ovat Konstantinopoli ja yli seitsenminuuttinen päätösbiisi, balladimainen Gloria. Valitettavasti pidemmät biisit ovat vain pidempiä biisejä samalla peruskaavalla, niissä ei ole sitä jylhyyttä ja elämää suurempaa tunnetilaa, mitä aidosti eeppinen ja pitkä sankarmetallikappale edellyttää. Yhtye kykenee tekemään vakuuttavaa jälkeä, johon vain harjaantuneet ammattilaiset pystyvät, mutta bändin jäsenten tulisi jatkossa entistä enemmän haastaa vanhat maneerit, vanhat kuviot ja vanhat peruselementit. Nyt bändi tekee tasavahvaa jälkeä, mutta jälki on osittain myös tasapaksua.
JUSSI LAHTONEN
SUE
» 34 « NRO. 12
on alkanut ärsyttää tai kyllästyttää. On vaikeaa eritellä, mikä on se juju, jonka ansiosta yhtye onnistuu siinä missä useimmat eivät, eli luomaan persoonallisen, jännitteellisen tunnelman kuulostamatta tekotaiteelliselta. Ei Faster Than Speed silti tunnin mittainen ilotulitus ole, tiivistämisestä ei olisi ollut haittaa. Soundia dominoivat kitarat soivat Circlen tyyliin hypnoottiseen toistoon perustuen, mutta kehitellen orgaanisempia melodioita. Toisinaan taas valutaan ambienthenkiseen psykedeliaan. Muiden instrumenttien painotukset vaihtelevat luoden jamitteluhenkistä variaatiota. Tunnelman kannalta ratkaisevan lisän antaa saksofoni, joka pääsee oikeuksiinsa erityisesti levyn loppupuolella. Mr. Peter Haydenin sekoitus modernia taidekaaosta, avaruusrokkia ja doomahtavaa maalailua vakuuttaa, vaikka tavanomaista pidemmän sulattelun vaatiikin.
ANNA LAHOKOSKI
LEVYARVIOT
7
SOLE REMEDY APOPTOSIS
(Aftermath Music) Progressiivisen metallin genressä on liikaa samantyylisiä yhtyeitä, jotka kopioivat samoja esikuvia. Lahtelainen Sole Remedy syyllistyy samaan, mutta eipä tuo kovasti vaivaa, sillä sävellyslahjakkuudesta ja soittotaidoista ei ole pulaa. Levyn anti kuulostaa paikoin selkeästi Katatonialta, vaikkei samalle nerokkuuden tasolle ylletäkään. Oma, rohkeampi ilmaisu ei olisi pahitteeksi, kun hakee paikkaansa ruuhkaiselta metallikentältä. Toisaalta kivat melodiat, muheva soitanta ja sinänsä monipuoliset kappaleet tarjonnevat tällaisenaankin riittävät etenemismahdollisuudet. Laulajan kuivakka, persoonaton laulutyyli häiritsee. Korkeuksia tavoitellaan esimerkiksi Past Decayssa, mutta huipulla puhaltaa hyinen viima. Kitarasoundikin on jäisen kuuloinen. Parhaiten toimivatkin rankemmat, örinälaululla ryyditetyt rykäisyt, kuten Wolf in Me, jossa runsas, rönsyilevä särökitaravalli luo tukevan alustan myös puhtaille lauluosuuksille. Mahtipontisuus lämmittää aina, mutta turhan usein Sole Remedy lässähtää takaisin perustempoiseen rallatteluun, kuten popahtavassa Undertowssa. Kypsän, tyylikkään metallinsa voimin Sole Remedylla on mahdollisuuksia herättää huomiota kansainvälisestikin. Huolella toteutettu Apoptosis on helposti lähestyttävä ja onnistunut taidonnäyte.
ANNA LAHOKOSKI
LEGION OF THE DAMNED Descent into Chaos (Massacre)
8
7
Hollantilainen Legion of the Damned rykäisi nopealla temmolla levyjä muutama vuosi sitten, tuloksena kiekko vuodessa ja vanha uudelleenjulkaisu vielä päälle. Cult of the Deadin (2008) jälkeen bändin maine oli kovassa kasvussa, ja bändi keskittyi kiertämiseen ja keikkamaineensa ilosanoman levittämiseen ympäri maailmaa. Sekä yhtyeen itsensä että musiikillisen tuoreuden kannalta oli järkevää olla hosumatta liikoja ja julkaista liian monta levyä liian rivakasti, sillä armoton kuolonmetallin ja thrashin yhdistelmä on vaativa laji.
Rankkaa paahtoa voi loppujen lopuksi tehdä putkeen vain rajoitetun määrän ennen kuin musiikki alkaa toistaa itseään. Kolmen vuoden julkaisutauko ja hengähdystauko on tehnyt bändille hyvää, sillä vaikka legioona ei tasoaan erityisesti nosta edellislevyistä, se ei myöskään sitä piiruakaan laske, ja yhtye on onnistunut säilyttämään energisyytensä sekä ärhäkkyytensä Jyräävimmät kappaleet kuten Killzone ovat jatkossa keikkasetin kelpo ydinainesta, ja LotD jatkaa tiukasti siitä mihin se viimeksi jäi.
JUSSI LAHTONEN
MYSTONS ALKAEM
Funeral doomin ja kuolodowntempon lähettiläs Evoken New Jerseystä nappasi aikoinaan nimensä suomalaisen synkistelypioneeribändin Thergothonin demolta. Suomen pimeiden metsien ja kylmien kirkkojen kansa ymmärtää raskaan mörinän viehätyksen, jota Evokenkin edustaa. Muhkeaa pörinää tarjotaan peräti kolmen kitaristin voimin, mutta bändin raskainta pajamoukaria käsittelee rumpali. Vince Verkayn taonta on vaikuttavan massiivista ja syvää. Ensi kevään Roadburniin buukatun Evokenin biisit ovat keskenään tasavahvoja ja downtempoksi hyvin eteneviä. Myös koskettimet tuovat omaa kulmaa. Tuntemattomamman ruotsalaiskokoonpanon Beneath the Frozen Soilin hankalammaksi tehtäväksi jää vakuuttaa biiseillään Evokenin tehokkaan osuuden jälkeen. Kun alun kuiskailuista on selvitty, kuullaan ramessesmaista paiskontaa. Biisien nimet Monotonic Black I ja Monotonic Black II kertonevat kuitenkin mistä on kyse, kiinnostavasta mutta snadisti puuduttamaan alkavasta junnausräimeestä. Lopun tehokas kitarointi kuitenkin kuittaa splitin loppuhuipentuman kuin kiitokseksi pitkästä yhteisestä matkasta. Toisinaan splittilevyt tuntuvat tyngiltä, kappaleiden määrän per bändi jäädessä vain muutamiin. Evokenin ja Beneath the Frozen Soilin runsaan tunnin kestoinen levy puolestaan on niin raskasta tavaraa, että läpikuuntelun jälkeen voisi vannoa kuunnelleensa albumillisen molempia. Kummastakaan bändistä ei ole varsinaista jurputettavaa, mutta mitään kovin uutta ne eivät yltäkylläiseen raskastarjontaan lado.
ANNIKA BRUSILA
7
EVOKEN / BENEATH THE FROZEN SOIL (SPLIT) (I HATE)
(Elucca Arts) Suomalainen Mystons tuikkaa toisen omasoundisen rockalbuminsa hyvään rakoon. Mystons ei ole tyylipuhdasta rockenrollia, ei metallia eikä grungeakaan. Mystons on Mystons letkeää, päin naamaa pumppaavaa, kimmoisan raskasta, simppeliä mutta demonista musiikkia. Perusriffi on paikoillaan, svengi on viipyilevä ja irtonainen. Epävireisyys vuoroin kiehtoo ja risoo. Viileän laiska laulu on hyvinkin rock, mutta paikoitellen huonosti miksattu ja säröinen. Tämä epätasaisuus on yhtä aikaa sympaattista mutta myös rasite. Burn Your Demons on noituva ja mantramainen, ja Tearstained-sinkku on vangitseva, tiukkabassoinen ja viekoitteleva. Mountainsissa pörisee vahva metallinmaku ja southern doom -vire, mutta sen laulusaundi on harmittavaisen rikkinäinen. Akustisesti alkava All Alone olisi itsesäälissään tehokkaampi pienenä tukahdutettuna purona kuin sinfonisena vedenpaisumuksena. Lyhyt Bullet on kybä fiftarisäätö, jossa kylmän selvästi ilmoitetaan asioiden tola. Get Born Again on bluespsykopopsoppa, semitylsä mutta kumman toimiva. Turkulaistrion soundissa on dynamiikkaa ja letukkacruisailun makua, mutta myös keskeneräisyyttä. Alkaem pistää janoamaan live-esitystä ja on siten istuttanut kiinnostuksen siemenen.
ANNIKA BRUSILA
ulos mitään kehuttavaa. Straight to the Blood tarjoaa varsin mikroskooppisesti mitään uutta. Rumpali-kakkoslaulaja Nikin nasaali ääni miellyttänee jotakuta yksinäistä poikaa, satunnainen kitarariffi osuu kohdalleen mukavan niskaa nyökäyttävästi ja kompit pysyvät kasassa. Elektrosähkö piippaa sopivissa väleissä, kitaristi-vokalisti Dietel yrittää vaikuttaa vihaiselta, ja väliosissa kurvataan hohhoijaa-tunnelmoinnin kautta takaisin takovatahtiseen perushöyläämiseen. Sävellykset ovat pilaantumaan päin olevaa eilistä leipää. Yli 250 keikkaa USAssa heittänyt Krashkarma hiihtää turvallisesti muiden tekemää latua ja pärjää varmasti sään pysyessä suotuisana. Kun iskee loska tahi pimeys, ei omia selviytymiskonsteja ainakaan debyyttilevy osoita olevan.
ANNIKA BRUSILA
8
CANDY CANE/ORANSSI PAZUZU SPLIT
(Verdura/Firebox) Olen hehkuttanut Candy Canen tekemisiä siinä määrin, että tämän splitin pyörähtäessä ekan kerran käyntiin herää kysymys, onko
bändi kimpaantunut kehuista. Niin karmeina tämänkertaisten rallien halpishevi-kosketinsoundit runtelevat korvia. Ehkei kyse ole kuitenkaan siitä, mutta oman hämmentävän elementtinsä kiipparit yhtä kaikki tuovat muuten kuolovetoisissa maisemissa vellovaan materiaaliin. Muilta osin Candy Cane ei tarjoa tällä kertaa mitään mullistuksenomaista, mutta tekee taas kerran täsmälleen mitä haluaa, osoittaen osaavansa tehdä sen. Kunnia heille siitä. Toimittajalle uusi tuttavuus on ainoastaan nimenä aiemmin tuttu Oranssi Pazuzu, blackmetallista maisemaa omintakeisesti, ilman enempiä metal-painotuksia operoiva ryhmä. Psykedelia ja ambienssi ovat kenties molemmat turhan vahvoja sanoja, mutta hitusia niistä Oranssin Pazuzun hypnoottinen ote sisältää. Candy Canen raivattua tien Oranssi Pazuzu nousee yllättäen splitin varsinaiseksi kruunaajaksi. Cd on yleensä tylsä muoto split-julkaisuille, mutta se annettakoon anteeksi tässä tapauksessa, onhan näiden kahden bändin jakama tila kuultavissa myös yhtenä, kaksijaksoisena kollaasina.
JUKKA KITTILÄ
5
KRASHKARMA STRAIGHT TO THE BLOOD
(Sony Music) En suhtaudu genremäärityksiin kovinkaan ryppyotsaisesti. Ansiokkaampaa on tuulettaa niitä ja tuoda omaleimaisuutta mihin tahansa meininkinsä liian vakavasti ottavaan alakulttuuriin. Mutta jos bändi määrittelee itsensä alternative metal -yhtyeeksi, alkaa ohimosuoni epämiellyttävästi tykyttää ja rumat sanat lipsua hampaiden välistä. Krashkarman levy paljastuukin teinibeibirockiksi, jossa metallia on vain bändijäsenten tuimissa ilmeissä, ja alternative puuttuu kokonaan. Jenkkibändi Krashkarman debyyttilevystä ei tahdo pinseteilläkään saada nipistettyä
SUE
» 37 « NRO. 12
LEVYARVIOT
Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton
KANYE WEST My Beautiful Dark Twisted Fantasy (Roc-a-fella)
Totta puhuakseni en odottanut tätä Kanyen uutta levyä mitenkään innoissani. En edes tiennyt tämän olevan tulossa. Edellinen 808s And Heartbreak -albumi ei vedonnut minuun autotune-yliannostuksellaan, ja viime vuosina Kanye on tullut tunnetummaksi kusipäisellä käytöksellään kuin musiikillisilla ansioillaan. Pitchfork-sivuston kymmenen pisteen arvio käänsi kelkkani ja sai minut kiinnostumaan My Beautiful Dark Twisted Fantasystä. Amerikkalainen sivusto on tunnettu usein kohtuuttomankin nihkeästä suhtautumisestaan. En muista koskaan lukeneeni Pitchforkista yhtään täysien pisteiden arviota uutuuslevystä. Pitchforkin armottomalla skaalalla 8 pisteen levy voidaan laskea jo mestariteosten sarjaan. Minun oli yksinkertaisesti pakko kuulla, että mistä nyt kohistaan. Minkälainen levy saa levykritiikin ylimmältä inkvisitiolta täydet pisteet? Useiden kuuntelukertojen jälkeen olen valmis puolittain yhtymään Pitchforkin arvioon. MBDTF on helposti paras levy minkä Kanye West on koskaan tehnyt. Se on myös vaivatta kiinnostavinta uutta valtavirran hiphopia tänä vuonna. Levyä kuunnellessa on vaikea päättää, onko Kanye West hiphopin fiksuin vai hulluin mies. MBDTF on turvonnutta ja megalomaanista hiphopia, jonka biisit lähentelevät tuotannollaan electriclightorchestramaisia eeppisiä mittoja. Singlehitti Runaway on lähes kymmenminuuttinen hengennostatuslaulu, joka jatkuu vielä kolme minuuttia sen jälkeen kun sen olisi ehdottomasti pitänyt jo loppua. Mutta silti kokonaisuutena biisi toimii. Kanye tekee uutukaisellaan erittäin uskaliaita ratkaisuja, jotka syystä tai toisesta vain sattuvat toimimaan. On vaikea tietää, onko ratkaisujen takana tarkkaan laskelmoiva nero vai suhteellisuudentajunsa lopullisesti menettänyt sosiopaatti, mutta lopulta sillä ei ole kauheasti merkitystä. Albumin oivaltava riimittely on paljolti henkilökohtaiselta tuntuvaa tilitystä, mutta liikkuu silti suurelta osin hiphopin peruskuvastossa. "Pussy" lienee se taajimpaan toistuva sana albumilla; Yeezy todella pitää tussusta ja haluaa kertoa sen meille kaikille. Kontrasti roisien riimien ja suureellisen ja herkän tuotannon välillä on pääosin kiinnostava. Albumin yllättävimmät hetket löytyvät Hell of a Lifen Black Sabbathia lainaavasta kertosäkeestä ja toisaalta Bon Iveriä sämpläävästä Lost in the Worldistä. Kanye West tuntuu MBDTF:llä olevan samalla tavalla suuruudenhullu kuin Michael Jackson oli HIStoryn aikoihin. Sen sijaan, että Kanye rakennuttaisi itsestään kymmenmetrisiä patsaita ja uittaisi niitä Euroopan joissa, hän tekee levyn joka on mahdollisesti vielä suureellisempi kuin nuo Michaelin yhdeksän jättimäistä lasikuitupatsasta. Jollain kipeällä tavalla on äärimmäisen mielenkiintoista seurata kotisohvalta kun artisti hukkaa marmorikuulansa.
9
TOMI TUOMINEN
SUE
» 38 « NRO. 12
LIPUT MYYNTI IN 13. 2. 1
MAANA NTAINA
HARTWALL AREENA, HKI
MYCHEMICALROMANCE.COM
LIPUT: 49/47 + MAHD.TOIMITUSKULUT
SU 20.3.2011
UUSI LEVY NYT KAUPOISSA
SUE
» 41 « NRO. 12
Halloween II (USA 2009) Rokkari Rob Zombien ensimmäisessä Halloween-elokuvassa oli yritystä, kun naamiopäisen puukkotappajan Michael Myersin taustoja syvennettiin tarkemmin. Se tosin osoittautui vahvuuden lisäksi myös heikkoudeksi, sillä tietämättömyys on usein pelottavampaa. Murhaajan motiivit on paljastettu ja kakkososa jatkaa siitä mihin ykkösessä jäätiin, ja tarina on pelkkiä toinen toistaan vastenmielisempiä murhia murhien perään. Zombien versio on erittäin verinen, muttei missään vaiheessa pelottava. Vuoden 1981 Halloweenin kakkososa päihittää sen siis mennen tullen.
Van Diemenin maa (Australia 2009) Tositapahtumiin perustuva synkkä tarina yhdestä Australian tunnetuimmista rikollisista 1800-luvulta. Kyseinen vanki oli kahdeksasta miehestä ainoa, joka selvisi hengissä karkumatkastaan Australian vaikeassa maastossa. Pakomatka oli kylmä ja ankara, ja suurin ongelma oli mahdollinen nääntyminen. Hitaasti etenevä psykologinen trilleridraama on kuvattu kauniisti, mutta sisältöä ei ole tarpeeksi parin tunnin edestä. Yön kirkas tähti (Iso-Britannia/Australia/Ranska 2009) Käsikirjoittaja-ohjaaja Jane Campion ei vieläkään ole päässyt lähellekään vuoden 1993 loisteliasta pukudraamaa Pianoa, josta hänet palkittiin Oscarilla. Campion taitaa naisnäkökulman paremmin kuin kukaan muu, ja 1800-luvulle sijoittuva Yön kirkas tähti jopa kärsii siitä, että mielenkiintoisimmat hahmot ovat miehiä. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo 25-vuotiaana kuolleen runoilija John Keatsin erikoisesta rakkaussuhteesta Fanny Brawneen. Luokkaeroja tyylikkäästi kuvaava draama on paikoin valitettavan tylsä ja päämäärätön, muttei missään nimessä huono elokuva. Lopputekstit koetaan ennenkuulumattomalla tavalla. Hush Valtatien saalistaja
» NÄIN KOULUTAT LOHIKÄÄRMEESI
USA 2010. Ohjaus: Dean DeBlois & Chris Sanders. Alkuperäisäänet: Jay Baruchel, America Ferrera, Jonah Hill, Gerard Butler, Craig Ferguson. Kesto: 98 min. Ikäraja: 11. Pixarin jälkeen tasokkaimpia tietokoneanimaatioita on jo vuosikausia tehtaillut Dreamworks, joka tunnetaan parhaiten neliosaisesta Shrek-sarjastaan. Englantilaisen Cressida Cowellin lastenkirjaan löyhästi perustuva Näin koulutat lohikäärmeesi on monessa suhteessa studionsa paras animaatioelokuva. Kerronnallisesti se etenee jouhevasti varsin yksinkertaisesta tarinastaan huolimatta, hahmot ovat uskottavia ja niissä on tarpeeksi syvyyttä, ja itse animaation jälki on ammattimaisen tarkkaa pieniä yksityiskohtia myöden. Enempää ei voi katsoja vaatia. Dreamworks on tottunut miellyttämään lapsikatsojia, mutta aikuisyleisöltäkin tämän elokuvan liki 100-minuuttinen kesto lentää kuin siivillä. Kuten elokuvan tittelistä arvata saattaa, lentämisestä on muutenkin kyse. 3D:nä teatterissa ilmailukohtaukset olivat Avataria vakuuttavampia. Hikotus on viikinkiheimon hintelä nörttipoika, jolta odotetaan miehistymistä. Hän on taitava keksijä, mutta kirves ei pysy kädessä, kun miesvoimaa tarvitaan lohikäärmeiden hyökätessä kylään. Pian nuorimies ystävystyy haavoittamansa olennon (nimeltään Hampaaton) kanssa ja oppii, etteivät lohikäärmeet olekaan niin pahoja kuin on luultu. Blu-ray-julkaisu sisältää reilusti ekstroja, dvd:llä niitä on selvästi vähemmän. Mukana on kommenttiraitoja (eri kielillä), haastatteluja (mm. näyttelijät) ja kuvakäsikirjoituksia, eikä interaktiivisuuttakaan ole unohdettu. Voit opetella esimerkiksi piirtämään Hampaattoman tai ottaa viikinkipersoonallisuustestin, mutta näitä osioita ei ole tekstitetty suomeksi. Tämä tuskin on ongelma, sillä Suomessa elokuvalle on jostain käsittämättömästä syystä lätkäisty ikärajaksi 11 vuotta muissa Pohjoismaissa se on oikeutetusti neljä vuotta vähemmän. Vaikka elokuvassa puhutaan paljon lohikäärmeiden tappamisista, ei näitä juuri näytetä. Synkemmät teemat on muutenkin toteutettu leikillisen kevyesti.
TERO HEIKKINEN
The Disappearance of Alice Creed (Iso-Britannia 2009) Kaksi miestä kidnappaa varakkaan naisen lunnaiden toivossa siinä lyhyesti elokuvan juoni. Toteutus on uskottava lukuun ottamatta aivan loppumetrejä, joissa käänteitä alkaa olla liikaa. Kihelmöivän jännittävässä trillerissä on käytännössä vain kolme näyttelijää, mutta nekin Britannian lahjakkaimmasta päästä (etenkin aina loistava Eddie Marsan). Hyvin kirjoitetun ja näytellyn jännärin alkupuoliskosta tulee väkisinkin mieleen eräs Suomenkin lehtiotsikoissa viime aikoina shokeerannut tositapaus. Tesis (Espanja 1996) Ohjaaja Alejandro Amenábarin (The Others, Meri sisälläni) esikoispitkä on 90-luvun pelottavampia eurooppalaisia kauhuelokuvia. Nuori Ángela tekee gradua elokuvaväkivallasta ja päätyy keskelle snuff-elokuvien hirvittävää maailmaa. Snuffhan on myytti, joka sai nimensä kehnosta 70-luvun eksploitaatioelokuvasta, joka mainosti näyttävänsä ihkaoikean kidutusmurhan. Onhan netissä väkivaltaisia pätkiä, mutta ero on juuri siinä, että snuff tehdään tilauksesta ostajalle. Vaikka Tesis ei ole erityisen raaka elokuva, ei se silti sovellu heikkohermoisille.
(Iso-Britannia 2009) Eurooppalainen kauhu on nostanut päätään viime vuosina. Tämä brittiläinen pienimuotoinen kauhuelokuva on mukiinmenevä pelottelu, jossa autoileva nuoripari näkee jotain karmivaa, kun edellä ajava kuorma-auto paljastaa hetkellisesti (ja vahingossa) lastinsa. Elokuvan näyttelijät suoriutuvat hyvin, vaikka käsikirjoitus pakottaa heitä jatkuvasti tekemään mitä irrationaalisimpia tekoja. Näin aina kauhuelokuvissa ei kannata laittaa valoja päälle, vaikka tietää murhaajan vaanivan samassa talossa.
TERO HEIKKINEN
SUE
» 45 « NRO. 12
» VIIMEISET SANAT #4
Joulukuun Suessa viimeisen sanan saa Happoradio-yhtyeen ääni Aki Tykki. Sitten viime näkemän olen... vanhentunut muutaman vuoden, tehnyt liudan keikkoja ja biisejä ja muuttanut pois Kalliosta. Ja käynyt Amerikassa. Viimeksi ostamani levy oli... Hi-Horsen Concrete Clouds, CMX:n Iäti ja Palefacen Helsinki Shangri-La, en muista missä järjestyksessä. Levyt tulee nykyään ostettua iTunesista. Viimeksi näkemäni elokuva oli... Rare Exports Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin yllätysennakossa. Se on loistava, uudenlainen suomalainen elokuva. Katsastuksen tasoiset one-linerit kohtaavat Hollywood-henkisen tuotannon. Neroutta! Viimeinen asia, johon suostuisin, on... Esiintyminen alasti Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa ja loppushowsta tappamaan läheisiäni suorassa lähetyksessä tukehduttamalla heidät kissanpennuilla. Viimeksi itkin, koska... Liikutuin. kun PA-treeneissä joku oma biisi kuulosti niin hyvältä. En mie nyt pillittäny mutta silmät kostuivat. Kunnon itkusta on aikaa. Viimeksi nauroin, kun... Tapasin miksaajamme Ville Kuljun. Hänen seuransa on nautittavaa ja saa nauramaan. Viimeisin levy, jota suosittelin kaverilleni, oli... CMX:n Iäti. Yksi Suomen hienoimmista orkestereista, jolla on käsittämätön kyky uudistua joka levyllä ja vieläpä onnistua uudistuksissaan aika hyvällä prosentilla.
Viimeksi näkemäni uni oli... En muista nähneeni minkäänlaisia unia todella pitkiin aikoihin. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Happoradio on... Säveltänyt, sanoittanut, sovittanut, tuottanut, äänittänyt ja miksannut kymmenen uutta kappaletta ja julkaissut ne Puolimieli-nimisenä albumikokonaisuutena. Viimeisimmän levymme viimeinen biisi on... Reilu kuusiminuuttinen yksilön itsetunto-ongelmia ja hyväksytyksi tulemisen tarpeita pureskeleva koneproge-eepos Ottaisitko silti minut. Viimeksi lauloin suihkussa... Äänenavaukseen liittyvää hymistelyä ja ujellusta. En ole koskaan ollut kovin innokas suihkulaulaja, mieluummin laulan vaikka stemmoja kodinkoneiden hurinan kanssa. Viimeistään silloin on aika lopettaa, kun... Ei ole enää mitään asiaa eikä niitä asiattomuuksiakaan halua kukaan enää kuulla. Viimeiset sanani ovat... "Kärähti".
SUE
» 47 « NRO. 12
PROUDLY PRESENTS
KE 27.4.2011 HARTWALL AREENA
LIPUT: 79 / 73E + MAHD. TOIMITUSKULUT / LIPPUPISTE WWW.ROGERWATERS.COM / WWW.FACEBOOK.COM/ROGERWATERS
+ SUPPORT
Olympiastadion, HELSINKI · pe 17.6.2011
SU 6.3.2011 / KULTTUURITALO, HELSINKI
OVET AUKI KLO 19.00 // WWW.TWITTER.COM/ZAKKWYLDEBLS // WWW.BLACKLABELSOCIETY.COM
LIPUT: 69 / 73 / 89 / DIAMOND CIRCLE 359 + mahd. toimituskulut VIP-paketit osoitteesta BONJOVI.COM · Portit auki klo 17.00
LIPPUPALVELU & MENOLIPPU
LIPUT: 43 EUROA + MAHD. TOIMITUSKULUT // LIPPUPALVELU & TIKETTI
WITH SPECIAL GUEST:
OLYMPIASTADION PERJANTAI 8.7.2011
LIPUT: 63/69e + MAHD.TOIMITUSKULUT / LIPPUPALVELU
WWW.IRONMAIDEN.COM
KE 16.3.2011 / KULTTUURITALO, HELSINKI
Liput: 44 + mahd. toimituskulut / Lippupalvelu / Ovet klo 19
MA 28.3.2011 NOSTURI
LIPUT: 27e + MAHD. TOIMITUSKULUT OVET AUKI KLO 19.00 / LIPPUPALVELU & TIKETTI
SUE
» 48 « NRO. 12