Sue
Indierockpunkmetalzine
TOUKOKUU 2006
Lacuna Coil
Tool Bitch Alert Callisto Sydän, sydän Echo Is Your Love Evilsons Passionworks Von Hertzen Brothers Don Johnson Big Band Ministry Celtic Frost Kiuas Stam1na Moonspell
1
2
3
5
NEWSFLASH
TIMO RAUTIAISEN ensimmäinen sooloalbumi Sarvivuori nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan sijalle kaksi. Keikoille Rautiainen lähtee kesäkuun puolivälissä. Keikoilla nähdään Sarvivuori-levyllä soittava kokoonpano Rautiainen-Engberg-Kuoppala-Ursin-Lampi. Poikkeuksen tekee kosketinsoittaja Tuomas Holopainen, joka esiintyy Rautiaisen kanssa silloin kun Nightwish-kiireiltään ehtii. Rautiaisen keikkapäivämäärät löytyvät osoitteesta www.timorautiainen.com. BLOODPIT on allekirjoittanut lisenssisopimuksen Yhdysvaltoihin. 456 Enterprises -yhtiön kanssa solmittu useamman levyn mittainen sopimus kattaa Pohjois- ja Etelä-Amerikan. Levyjulkaisujen lisäksi tiedossa on kiertueita Amerikan mantereella. Bändin debyyttilevy Mental Circus julkaistaan USA:n markkinoilla vielä tämän vuoden aikana. Kotimaassa tuoretta Bloodpitiä julkaistaan 31.5., jolloin kauppoihin ilmestyy sekä uutta materiaalia että livetallenteita sisältävä Sauna päälle! -EP. 22-PISTEPIRKKO julkaisee kuukauden sisällä kaksi levyä. 10.5. ilmestyy uudelleenjulkaisu vuoden 1986 Ou Wee -ep:stä, jonka B-puolelta löytyy The Others aka 22PP -nimellä soitettuja Link Wray -covereita. 31.5. julkaistaan Pirkkojen alter egon The Others aka 22PP:n albumi Monochrome Set, joka sisältää muun muassa The Kinksin, The Troggsin ja Link Wrayn biisejä. LASTENMUSIIKKIORKESTERI Tohtori Orff & Herra Dalcrozen Sumffaa-levystä julkistettu piirustuskilpailu on ratkennut. Voittajaksi julistettiin turkulainen Talinkorventien päiväkoti, jonka piirustustyön hellyttävä punaisen ja mustan liitto sekä viiltävän vihreät vedot vakuuttivat raatilaiset. Palkinnoksi Talinkorventien päiväkoti saa Tohtori Orff & Herra Dalcroze -orkesterin esiintymään paikan päälle. Voittajakuvia on nähtävillä osoitteessa www.tohtoriorff.net. AKUN TEHDAS ja Yle Teema ryhtyvät yhteistyöhön. Yhteistyön tuloksena syntyy Kosketuksessalivetaltiointisarjasta ja Suomirockin klassikot -dokumenttisarjasta koostuva televisiosarjakokonaisuus, joka esittelee suomalaisen rockin klassikkoja uusina live-versioina ja dokumentoi klassikkolevyjen tekemistä. Ensimmäisenä tullaan tarkastelemaan Apulannan, Eppu Normaalin ja Dave Lindholmin merkkiteoksia. TIKTAK-kitaristi Emilia "Emppu" Suhosen sooloprojekti Dame julkaisee 14.6. esikoisalbuminsa So Was It Worth Dying for?. Emppu on säveltänyt ja sanoittanut kaikki levyn biisit. Dame soittaa melodista, englanninkielistä kitararockia, ja Emppu soittaa albumilla rumpuja lukuun ottamatta kaiken itse. Livenä Damessa soittavat myös kitaristi Masi Hukari (Feiled), basisti Antti Härmä ja rumpali Heikki Malmberg (Diablo). Syksyllä on tiedossa kiertue. TYRÄVYÖ on lopettanut toimintansa. Yhtyeen nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa laulaja-kitaristi Eero toteaa, että "kaikki loppuu aikanaan."
Uutiset toimitti Ari Väntänen (ari.vantanen@sue.fi).
Lapko rokkaa Sue -lavalla!
SUELLA OMA LAVA RMJ:SSÄ
Sue-lehdellä on oma lava RMJ:ssä eli Raumanmeren juhannusjuhlilla. Sue Stage on sloganinsa mukaisesti "aito rocklava", joka täydentää valtavirtamusiikkiin painottuvan RMJ:n ohjelmatarjontaa vaihtoehtoisilla yhtyeillä. Sue haluaa esitellä uusia, mielenkiintoisia bändejä sellaiselle festivaaliyleisölle, joka ei välttämättä muuten näitä yhtyeitä koskaan kuulisi, kommentoi Suen päätoimittaja Kimmo Nurminen. Samalla bändit saavat mahdollisuuden esittäytyä uudelle, isolle yleisölle. Voisi sanoa, että Sue Stagella maailmat kohtaavat. Sue Stagella kuullaan monenlaista musiikkia Cleaning Womenin avantgardistisesta tunnelmoinnista Sweatmasterin simppeliin rockiin ja Rotten Soundin grindcoresta Micragirlsin urkugarageen. Ohjelmisto on laadittu yhteistyössä raumalaisen Klustermus ry:n kanssa. Yhteistyö Klustermuksen kanssa on sujunut oikein hyvin. Valtakunnallisesti tunnetumpien indie-nimien lisäksi olemme Klustermuksen avulla löytäneet Sue Stagelle myös paikallisia bändejä, mikä on aina hyvä asia. RMJ järjestetään Rauman Otanlahdella 22.-24.6. Sue Stage on toiminnassa koko festivaalin ajan, torstaista lauantaihin. RMJ 2006, Sue Stage: Boomhauer, Cleaning Women, Eläkeläiset, Gay-kuoro Sirppi, Hidria Spacefolk, Härkä-äiti, Itkevä tyttö, Kuolleet intiaanit, Lapko, Lowlife Rock & Roll Philosophers, Magyar Posse, Micragirls, Rotten Sound, Soul Tattoo, Sweatmaster, Taipuva luotisuora, Viikate, Zacharius Carls Group.
6
Carpark North
(DK)
Entombed (SWE)
Kid Koala (CAN)
Raised Fist (SWE
)
Katatonia (SWE)
Mudhoney (USA)
Capleton (JAM)
Ennakkoliput (la-su) 55 e
Katso koko ohjelma ja ennakkolippujen myyntipisteet osoitteesta www.ilosaarirock.fi
Blackalicious (U
SA)
11
grafex
TOOL ELÄÄ SUHTEE
Tool on kuudentoista elinvuotensa aikana kasvanut joksikin kuvailemattomaksi. Kukaan ei koskaan tiedä, milloin Toolin seuraava levy on odotettavissa tai miltä se tulee kuulostamaan.
Viidennen levynsä julkaisevan Toolin edellinen levy Lateralus tuli ulos viisi vuotta sitten. Odotukset ovat korkealla, etenkin kun aika ei merkitse Toolille samaa kuin monelle muulle. Sää maaliskuisessa Amsterdamissa on samanaikaisesti pilvinen, aurinkoinen ja sateinen ja johonkin väliin mahtuu luntakin ainoa pysyvä ilmiö vaikuttaa olevan pieni sumu. Täydellistä. Pieni seurueemme on saapumassa salattuun paikkaan, johon bussimatka vaikuttaa kestävän ikuisuuden, vaikka linnuntietä matkaa olisi alle kilometrin. Sisällä kaikki on valkoista: sohvat, seinät ja langattomat kuulokkeet, joista Toolin toukokuun alussa julkaistu 10.000 Days -albumi alkaa soida sellaisella voimalla kuin oli odotettukin. Me kuulemme levyn kerran. Se ei sano minulle mitään. Jotain epämääräisiä huomioita jää mieleeni, mutta nekin haihtuvat nopeasti päästä. Tool kuulostaa vahvalta ja tutulta, mutta jotain haikeaa ja vaikeaa levyllä on. Näiden ajatusten joukossa mieleeni tulee useasti The Mars Volta. Johtuuko se sitten Maynardin kirkkaasta laulutyylistä, joka poikkeaa Toolin edellisistä albumeista? En osaa sanoa. Vielä tätä juttua kirjoittaessanikaan en ole kuullut 10 000 Daysin kuin kerran, ja siitäkin on aikaa jo yli puolitoista kuukautta. Alice in Chains. Jostain sekin tuli mieleen. Kenties omaa kuunteluani häiritsi se, että monet muut paikalla olleet kuuntelivat levyä lähes pyhällä hartaudella. Samanlaisia ilmeitä olen joskus nähnyt hautajaisissa, tai... Liian vakavaa. Itse en ole koskaan kohdannut Toolia niin. Seuraavana päivänä puhuessani yhtyeen basistin Justin Chancellorin kanssa huomaan, että Tool osaa myös ottaa asioita kevyesti vaikka jotain salaperäistä yhtyeessä vaikuttaa kuitenkin olevan. Tästä huolimatta tunnen itseni jonkin sortin Juudakseksi. On vaikea ymmärtää sitä kiintymystä ja kiihkoa, jonka Tool aiheuttaa faneissaan, mutta toisaalta salaperäisyys kasvattaa uteliaisuutta bändiä kohtaan. Musiikin ja sanoitusten yhteinen piiloutuminen merkitysten ja tunteiden labyrintteihin voivat olla eräs syy tähän kaikkeen. En tiedä.
TOOL ON PAKKOMIELLE
Justin Chancellor istuu hieman krapulaisena vastapäätä minua. Pöydällä makaavista kola-pulloista päätellen mies kärsiin jonkinasteisesta neste-, sokeri- ja kofeiinihukasta. Hänellä on jo tähän mennessä takanaan useita haastatteluja ja edessäkin on vielä pitkän päivän työ. Onhan se pakko sanoa, että tällaiset päivät tuntuvat pitkiltä ja raskailta. Toolissa ei ole kyse meistä, mutta se ei osaa itse kertoa kaikkea mitä fanit ja toimittajat haluavat kuulla, Chancellor naurahtaa. Itse asiassa yhtyeen jäsenet Adam Jones, Maynard James Keenan, Justin Chancellor ja Danny Carey ovat usein toistaneet, että
he eivät yksilöinä ole Tool, vaan Tool muodostuu vasta, kun he ovat yhdessä soittamassa musiikkia. Edellisen kiertueen jälkeen meillä oli edessä tauko. Se ei ollut meille pitkä, mutta monelle muulle yhtyeelle yli vuoden paussi voi olla kohtalokas. Tool alkoi heräillä lähes kaksi vuotta sitten, kun sen aika taas oli. Niin Tool toimii. Tauon alkaessa bändin jäsenet eivät sovi keskenään, milloin seuraavaa levyä ryhdytään tekemään, edes seuraavasta kokoontumisesta ei puhuta. Normaaliin elämään palataan ilman bändiä. Tool seuraa mukana kaikkialle elämässäni, mutta on pitkiä aikoja, jolloin en mieti sitä. Se katoaa kaiken sen, mikä on normaalia, taakse. Silloin kun alamme hiljalleen soitella toisillemme, on selvää, että pian tulemme viettämään pitkiä
12
LLISESSA AJASSA
päiviä yhdessä rakentaen uutta levyä. Se ei ikinä tapahdu käskystä, vaan ajan myötä kaikille kasvaa hinku herättää Tool henkiin ja jatkaa siitä mihin me vuosia sitten jäimme. Sitä voisi kutsua ajattomaksi pakkomielteeksi.
TOOL TARVITSEE AIKAA
Tool kokoontui yhteen aika tarkalleen vuosi ja kahdeksan kuukautta sitten. Sen jälkeen lähes kaikki aika on käytetty uuteen levyyn. Chancellorin mukaan säveltäminen vei yhtyeeltä reilun vuoden ja studiossa aikaa meni vielä puoli vuotta. Se ei ole ihme. Tool säveltää kappaleet yhdessä, eikä yhtyeestä löydy jäsentä, joka tuo muille valmiin kappaleen soitettavaksi. Musiikkimme on tulosta siitä, kun neljä ihmistä tuo mukanaan omat kokemuksensa ja halunsa ja sovittavat niitä
yhteen. Säveltäminen ei ole esimerkiksi Adamin tai Maynardin vastuulla. Yleensä kappaleet lähtevät liikkeelle aivan mitättömän pienistä melodianpalasista, joihin jokainen tuo jotain lisää. Tämä metodi vie paljon aikaa ja monesti se tuntuu turhauttavaltakin, mutta ei ikinä enää silloin, kun valmis levy on kuultavissa, Chancellor sanoo. Meillä menee aina paljon aikaa studiossa. Päätavoitteemme on tietenkin tehdä biiseistä sellaisia kuin ne ovat. Keskimäärin kappaleet ovat 90-prosenttisesti valmiita, kun menemme studioon. Loput 10 prosenttia syntyy ihan studiossa tapahtuvista vahingoista ja ideoista. Suurin haaste meille on saada levy kuulostamaan siltä, miltä me sen haluamme kuulostavan. Tool rakentuu kuitenkin isojen ja voimakkaiden äänien varaan. Pienessä tilassa sellaisten luominen on vaativaa työtä.
Studiossa menee lopulta yllättävänkin vähän aikaa uusintaottoihin. Chancellor sanoo, että suurin osa virheistä sattuu Dannylle, koska yhtye pyrkii saamaa rumpuihin luonnollisen tunteen, joten mitään edeltä sovittua kaavaa ei toisteta. Vartin pituinen kappale, jossa melodiat ja tahdit vaihtelevat tiiviiseen tahtiin, on rumpalille hankala. Tai sitten hän ei vain osaa soittaa, Chancellor hymyilee.
10.000 PÄIVÄÄ
Se, mitä Toolin levyltä kuulin Amsterdamissa, jäi yhden kuuntelukerran takia hämäräksi. Chancellor on kuullut levyn tähän mennessä kymmeniä ellei satoja kertoja ja yritän jotenkin kertoa hänelle omaa kokemustani levystä, koska hän sitä kysyy. Mumisen jotain Mars Voltasta, intiaaneista, Maynardin kirkkaasta äänestä, Alice in Chainsista ja Toolin vanhasta tuotannosta. Chancellor vaikuttaa oi-
keasti kiinnostuneelta tyhjentäessään jälleen uuden kola-pullon. Mars Voltassa on jotain samaa kuin meissä. Se on ehkä se asenne siihen, että tehtyjä sääntöjä ei tarvitse noudattaa, vaan ne ovat rikottavissa. On myös muistettava, että kaikki mitä me kuulemme tai koemme vaikuttaa meihin ja sitä kautta musiikkiimme. Omasta mielestäni tämä levy on todella vahvasti Tool-albumi, mutta siinä on paljon muutakin. Tämä eroaa siitä, mitä olemme ennen tehneet, mutta kaikki tekomme kulkeutuvat mukanamme tähän levyyn. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Musiikki ei voi olla erossa elämästä, koska kaikki mitä meillä on, on osa elämää. Ei taidetta voi tehdä tai-
teen vuoksi, tai musiikkia musiikin vuoksi. Musiikki on yksi ilmaisutapa elämässä. Me koemme sen varmasti eri tavalla kuin monet muut, ja muut kokevat sen keskenään eri tavalla. Uskon, että Maynard tuolla toisessa huoneessa kertoo levystä aivan eri asioita kuin minä. Kaikki kuulemamme musiikki toimii niin ikään osana elämää. Se, että joku kuuntelee tätä albumia, tekee tästä albumista osan hänen elämäänsä ja sillä on hänelle joku pienen pieni merkitys, jonka hän saattaa joskus 30 vuoden kuluttua muistaa, kun kuulee saman kappaleen automainoksessa. Jos lyriikoista löytyy viittauksia politiikkaan, se ei tarkoita sitä, että Tool olisi poliittinen bändi. Kyse on vain tämän ajan heijastumasta. Jos jotain teemaa levyltä haluaa löytää, sanon siihen, että tämä on meidän blues-albumimme. Ei yhtenäistä tarinaa, vaan paljon eri tuntemuksia, vaihtelevia maisemia ilon ja surun välillä. Teksti: Jani Sipilä Kuva: Levy-yhtiö
13
15
BLEAK
MUSIIKKI, AINOA PELASTUS
Bleakin kymmenvuotinen urakka on saatu vaiheeseen, jossa haaveista tulee totta.
Bleakin laulaja Caleb on muuttanut Rovaniemelle viiden Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen. Päätin, että nyt mie lähen takasin kotia. Rovaniemi on tämän vuoden pop- tai rock city toivottavasti rock mutta en mä sinne sen kaupungin takia muuttanut. Enemmänkin luonnon vuoksi. Calebin kotiinpaluu on samalla paluu sinne, mistä Bleak alkoi. Vuonna 1995 yhdessä biisejä kirjoitelleet rovaniemeläisserkukset Caleb ja Madu perustivat bändin nimeltä Neutral. Pari vuotta myöhemmin he alkoivat jamitella erään punk-bändin rytmiryhmän kanssa. Siitä syntyi Bleak, jonka ensimmäinen äänite, "musta demo" valmistui vuonna 1998. Se on ihan kauhea. Me tehtiin se kahdeksassa tunnissa semmoisessa kälyisessä studiossa. Miksaaja-äänittäjä oli humalassa ja selitti venäläisistä huorista. Me nuoret pojat mietittiin, että ei helevetti, mitähän tässä pitäis tehä. Suorastaan järkytti, kun näki, että nyt sitä myydään netissä kympillä. Nykyään me ollaan paljon, paljon laadukkaampi bändi. Sovitukset on järkevämpiä ja biisit kompaktimpia. Rakentuminen kuitenkin vaati hajoamista. Vuonna 2000 Bleakin jäsenet muuttivat Rovaniemeltä eri puolille Suomea sillä seurauksella, että bändi kuivui kasaan. Seuraavan vuoden ajan kitaristit Madu ja Mr. Crab kosiskelivat mua Helsinkiin, mutta minä perinteisenä lappalaisena halusin jäähä Rovaniemelle. Sitten kohtalon oikusta olikin pakko lähteä Helsinkiin. Sen jälkeen bändihommat lähti taas rullaamaan. Helsingissä Bleak huomasi monen asian muuttuneen myös henkisellä puolella. Bändi ei ollut enää pelkästään hupia. Me tartuttiin biiseihin vakavammalla otteella, ja minäkin sain viimein ääneni kuuluviin biisinteossa yhdessä vaiheessa mä nimittäin olin vain bändin laulaja. Helsinkiin muutettuani mulla oli melkein levyllinen kamaa. Me alettiin työstää sitä. Toukokuussa 2005 Bleak solmi levytyssopimuksen Helsinki Music Companyn kanssa. Burns Inside -pitkäsoiton äänitykset alkoivat kesällä. Albumijulkaisua edel16 sivät mukavasti huomiota saaneet singlet Play ja What You Are. Kun ammattilaiset ryhtyivät hoitamaan hommia, asiat menivät huimasti eteenpäin. Me oli kuljettu ykkösvaihteella siihen asti, mutta levydiilin myötä pistettiin kutonen silmään. On varmasti huojentavaa, kun levy-yhtiö ottaa hoitaakseen ulkomusiikilliset asiat ja bändi voi keskittyä olennaiseen eli musiikkiin. On, ja me ollaan sen verran rumia jätkiä, että musiikki on meidän ainoa pelastus. Ei tässä ulkoisilla avuilla kovin pitkälle pötkitä. Eikös tuo ole ihan turhaa vaatimattomuutta mieheltä, joka on kuvaillut yhtyeensä musiikkia poikametalliksi? "Poikametalli"... Enpä tiennyt mitä tein, kun sen sanan ekan kerran mainitsin, Caleb nauraa. Asko (Kallonen, Helsinki Music Company) oli heti, että aijjaijjai... Tytöt kuulemma saattavat kuunnella poikametallia, mutta jos raavaille miehille, jotka tykkää routaisesta maasta kumpuavasta kitaransoitosta, kertoo musiikin olevan poikametallia, niin levyhän lentää roskikseen. Mutta ei ihmisille voi selittää, että tämä on grunge rockia, jossa on vähän niinku metalliaspektia ja pop-koukkua. Kyllä tähän vielä joku termi löytyy. On niitä mietitty. Ahdistusheviä. Rakastamisenvaikeusrokkia. Oli mitä oli, Burns Inside on kansainvälisen kuuloinen debyyttialbumi, joka asettuu jälkigrungen ja herkkishevin eli Nickelbackin ja HIMin väliin. Caleb hymähtää mietoa turhautumista äänessään, että niinpä niin, jopa Lovexiin on verrattu. Mie toivoisin, että ihmiset kuuntelis meidän levyn kunnolla. Silloin ne huomaisivat, että Bleak on ihan oma juttunsa. Mulle ja Madulle tämä on ollut kymmenvuotinen urakka. Burns Insiden myötä meidän unelma konkretisoituu. Me ollaan pennusta asti haaveiltu, että kun saatais tehdä oma levy. Sellainen, jonka kaikkiin biiseihin on tyytyväinen. Nyt se haave on toteutunut. Teksti: Ari Väntänen Kuva: Mikko Ryhänen
Mä olen järkeillyt tämän musiikin rokahtavaksi popiksi. Mutta jos Justin Timberlake on poppia, niin kyllä se sitten ensimmäisenä mainittuun kallistuu, muotoilee laulaja Tommi Siivonen. Tää on vanhojen raatojen uusi rokkiviritys. Me ollaan ihan autotallista tulleita. Aikaisemmin ollaan soitettua eri kokoonpanoissa vähän raskaampaa rokkia. Tommin ja koskettimista vastaavan Eeron tyyli oli enemmän progea. Soppa on siis kohtalaisen kirjavasti maustettu. Turkulaisen Bennettin lokerointi on hankalaa, vaikka bändin debyyttialbumi Valentine Pink kuulostaakin siltä, että Queenin merkitys viisikolle on mittaamaton. Bennett herättelee suomalaista, melankoliaan taipuvaa ihmistä heiluttamaan lanteitaan. Valentine Pinkin rytmi miltei pakottaa lyömään käsiä yhteen, ja tekstien syvyys antaa tarvittaessa lisää tarttumapintaa. Kotimaisen englanninkielisen musiikin toimivuutta mitataan sillä, kuinka vähän se lopulta kuulostaa suomalaiselta. Perisynteihin listataan muun muassa suomalainen aksentti. Bennett on kuullut musiikkiaan kommentoitavan "ihan ulkomaalaiseksi". Onkin huojentavaa, että Bennettin musiikista ei kuule rumpalin pohjalaisuutta tai laulajan murteessa kukkivaa porilaisuutta. Bennett teki Valentine Pinkiä kuin Iisakin kirkkoa. Yli kaksi vuotta kestäneen projektin aikana bändi ehti vaihtaa nimeä ja aloittaa levynteon puhtaalta pöydältä. Nyt Valentine Pinkin takana seisotaan rinta kaarella. Silloin, kun bändiä kyhättiin joitain vuosia takaperin, kaikil-
BENNETT VALLATONTA VATKAUSTA
Bennett tahtoo tehdä hyväntuulista musiikkia, mutta niin, ettei homma luiskahda siirappiseksi.
la oli tiettyjä odotuksia. Oikeastaan kaikki on tähdännyt tähän hetkeen, jossa nyt ollaan. Vaikka aikaisemminkin ollaan oltu tosissaan, niin matkassa on ollut sellaista puoliläppää, toteaa rumpali Mika Yli-Hannuksela. Bennettillä on kova palo onnistua, ja omakustanteena julkaistavaa Valentine Pinkiä voikin sanoa harvinaisen valmiiksi esikoislevyksi. Itse alusta loppuun toteutettu levy on bändille todellinen työvoitto, ja kiinnostusta levyä kohtaan on osoitettu toivotuilta tahoilta. On jotenkin niin hyvä fiilis, että ei paljon räntäsade hetkauta. Tietty yleismaailmallinen positii-
visuus on se kanava, joka auttaa meitä eteenpäin. Meillä on halu tarttua musiikilla elämän hyviin hetkiin. Onnellisuudesta saarnaaminen ei tarkoita levyllistä tarinointia mehiläisistä ja kukkasista. Tommi muistuttaa muutamista slovareista ja vaikeistakin elämään liittyvistä aiheista, joita tekstit käsittelevät. Me pyritään puhumaan raadollisistakin asioista toivorikkaamman aspektin kautta, muotoilee Mika. Bennettin esiintymisasut ovat jotain, mitä suomalaisilla lauteilla harvoin näkee. Ihoa nuolevissa kireissä housuissa soivat munaskuukkelit, ja polviin ulottuvat mustat saapikkaat muistuttavat SS-miesten loppuun asti huoliteltua tyyliä. Bändin mukaan lähtökohtana oli hankkia univormut. Mika ne asut taisi lopulta suunnitella, mutta ompelemisessa oli sitten jo naisella sormensa pelissä. Tällä hetkellä Bennett treenaa kurinalaisesti. Keikkakunto ja setti on kasassa vapun tienoilla. Me ollaan oltu käytännössä vuosi studiossa, tehty äänityksiä ja tietenkin biisejä. Nyt vierähtää tovi harjoitellessa, vaikka kai me periaatteessa jotain saataisiin hetikin aikaiseksi, toteaa Tommi. Eräs kollega työelämässä sanoi, että olette tehneet levyn joka pitää tehdä ensin itse, että muut voivat uskoa siihen, kiteyttää Mika. Asia on juuri niin. Toi on todella hyvin sanottu, lisää Tommi. Teksti: Laura Gröndahl Kuva: Bennet
Pe 12.5. JKL-PUNK-HC-Sessions: NO SHAME, CAITLINE, BRIGADE [Liput 6/5 - S - E] La 13.5. STAM1NA, STEEP [Liput 8/7 - S - E] Pe 19.5. STELLA, MATTI JOHANNES KOIVU [Liput 7/5 - S - E] Ke 24.5. SWALLOW THE SUN, CALLISTO, DAWN OF SOLACE
[Liput 6/5 - S - E]
Pe 26.5. TAROT [Liput 10/9 - S - E] La 27.5. SUBURBAN TRIBE, SHAMRAIN [Liput 8/7 - S - E] La 3.6. "KOULUT ULOS!" [Liput 0/0 - S] To 15.6. MOKOMA [Liput 10/9 - S - E] To 13.7. STEEN1, ASA, FLOW-MO [Liput 8/7 - S - E] Ke 30.8. PMMP [Liput 10/9 - S - E]
E=ENNAKKOLIPUT JELMU.NET:istä. HALVEMPI HINTA VAIN JELMU RY:N JÄSENILLE. JÄSENEKSI VOIT LIITTYÄ
SCHAUMANINKATU 3 - 40100 JYVÄSKYLÄ - 014-617866 - WWW.JELMU.NET PAIKAN PÄÄLLÄ TAI JELMU.NET:issä.
17
CALLISTO
TUMMIEN VESIEN TULKIT
Raskasta ja uskomattoman monivivahteista metallia soittavan Calliston toinen täyspitkä Noir on melodinen irtiotto vanhoista vertailukohdista.
Callisto perustettiin vuonna 2001, jonka jälkeen yhtye on julkaissut kaksi ep:tä sekä esikoiskokopitkänsä, joka kantaa komeaa nimeä True Nature Unfolds. Bändin kanssa jutustelusta on tullut jo lähes tapa, vaikka edellisestä tapaamisesta onkin kulunut melkein pari vuotta. Sen jälkeen ollaan kyllä menty aika tasaista kyytiä eteenpäin eli ei muuta kuin hyvä meininki, nauraa basisti Juho Niemelä. Ensimmäisen levyn ilmestymisen jälkeen Callistolle on ehtinyt sattua yhtä ja toista. Yksi uudellakin levyllä selvästi kuultava muutos on yhtyeen uusi jäsen, syntetisaattoreista vastaava Arto Karvonen. Artohan on ollut ystävämme jo pitkään, ja hän itse asiassa teki juttuja myös ensimmäiselle levyllemme. Kun yhtyeestämme sitten jäi pois kosketinsoittaja, tarvitsimme ulkomaankeikoilla apua ja pyysimme Artoa, kertoo kitaristi Johannes Nygård. Kävikin ilmi, että hänhän ihan viihtyy tässä porukassa, joten me sovittiin suunnitelmia joksikin matkaa tulevaisuuteen, kunnes Arto vain jäi bändiin. Tavallaan Arto tuli alussa tuuraajaksi. Ei kuitenkaan kulunut pitkään kun tuli sellainen olo, että Callistolla on uusi jäsen. Tuli tavallaan entistä parempi mieli siitä, että olimme tunteneet hänet jo entuudestaan, Juho täydentää. Noir kuulostaakin edeltäjäänsä selkeämmin siltä, että sen biiseissä on uskallettu luottaa myös muuhun kuin rankkaan särövalliin. Suvantokohdissa soi kuulaasti monia retro-henkisiäkin elektronisia soittimia, kuten Theremin ja Wurlitzer. Osa tuollaisista soittimista on vain samplattu, mutta esimerkiksi nuo kaksi mainitsemaasi ovat aivan oikeina soittimina levyllä läsnä. Sen sijaan esimerkiksi Mellotronia varten käytimme oikeasta soittimesta samplattuja ääniä, Juho kertoo. Arto ei ole missään nimessä mikään hifi-jätkä, vaan todellinen orgaanisten soundien ystävä. Ja me muutkin pidimme juuri tästä linjasta heti alusta pitäen. Tarkoitus oli, että kaikki soundit istuvat aikaisempaa 18 saumattomammin kokonaisuuteen. Uudelta levyltä kuultaakin entistä selkeämmin eräänlainen luova hulluus, tai ainakin leikkimielinen kokeilunhalu. Aikaisemmin samalla viikolla tapaamani yhtyeen vokalisti ja toinen kitaristi Markus Myllykangas mainitsikin, että levyltä saattaa olla kuultavissa Calliston jäsenten kiinnostus entistä vanhempaan ja hieman koukeroisempaan musiikkiin. Kyllä tämä levy ainakin siinä mielessä on aikaisempia avoimempi, että olimme esimerkiksi studiossa paljon vastaanottavaisempia hullultakin kuulostaville ideoille, miettii Juho. Levyn tuottaja Jonas Olsson täytyy kyllä tässä yhteydessä muistaa mainita, Johannes täydentää. Jonas toi todella paljon omia näkemyksiään esille, vielä paljon enemmän kuin ensimmäisen levymme yhteydessä. Ja useat hänen ajatuksistaan olivat sellaisia, joita me emme itse edes osanneet ajatella. Jonakset jutut olivat todellakin raikas tuulahdus, jatkaa Juho. elämän hallinta on karannut käsistä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään masennusangsti-tyylisestä fiilistelystä, hän jatkaa. Selkeimmin meidän tarinamme eroavat perinteisestä film noirista juuri siinä, että tällä kertaa niillä voi olla onnellinenkin loppu, sanoo Johannes. Kun nyt film noirista puhutaan, niin lajityyppiähän on usein jossain määrin leimannut kohtalokkaan ja petollisen naishahmon eli femme fatalen kiistanalainen kuva. Callisto ei kuitenkaan ole tainnut tässä mielessä ottaa mallia kyseisestä, 1930-luvun mustavalkoisesta elokuvagenrestä. Naisista ei olla vielä kirjoitettu yhtään kappaletta, nauraa Johannes. Levyn tekovaiheessa asiasta tulikin eräänlainen kestovitsi, että nyt meiltä puuttuu enää se femme fatale -aiheinen biisi. Sen heiton yhteydessä kaikki alkoivat nauraa, Juho lisää. Yhtyeen toisen levyn kappaleissa aiempi, tuttu rankka särövalli on antanut tilaa muille kuulaammille tunnelmille. Kun mainitsen, että synkkyydenhän ei välttämättä tarvitse perustua mahdollisimman täyteen ahdetulle kitaravallille, ovat Calliston pojat samaa mieltä. Tuo pätee todella hyvin. Tummuuden ei tarvitse aina tulla siitä, että on kauhea rytinä päällä koko ajan. Itse asiassa yhtenä perusajatuksena olikin tällä kertaa, että raskaan musiikin ei tarvitse olla rankkaa, aloittaa Juho. Osaltaan tähän on vaikuttanut myös se tosiasia, että musiikkimakumme ovat menneet uusiin suuntiin. Tämän levyn tekoprosessin aikana varmasti kaikki ovat kuunnelleet aikalailla erilaisia bändejä kuin viimeksi, Johannes sanoo. Vertailukohtiahan Callistolle etsittiinkin esikoislevyn ilmestymisen aikoihin ahkerasti muun muassa Cult of Lunasta ja Isisistä. Jo silloin moinen vertailu kyllästytti yhtyeen jäseniä, ja uudella levyllä ollaankin sitten tehty selkeää pesäeroa kyseisiin bändeihin. Tavallaan homma on kuitenkin edennyt melkolailla epätietoisten prosessien kautta. Toisin sanoen mitään selkeäsanaista päätöstä ei ole tehty siitä, että nyt tehdään sitten levy, joka ei ainakaan kuulosta Cult of Lunalta. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun materiaali oli jo valmista, ajattelimme että tällä kertaa samat vertailukohdat kuin viime kerralla ovat vaikeasti perusteltavissa, Juho tuumii.
KOLLEKTIIVISTA HOMMAA
Levyn tekoprosessista Calliston Juho ja Johannes jaksavat puhua edelleen innostuneesti, vaikka homma kokonaisuudessaan onkin ollut pitkä. Tällä kertaa koko yhtye yhdessä tuumin on vastuussa biisien kirjoittamisesta, ja homma on muutenkin toiminut aikalailla demokraattisen mentaliteetin puitteissa. Alusta asti ollaan koettu meidän selkeän vahvuuden olevan juuri siinä, että biisit eivät synny yksin kenenkään kynästä, vaan kokonaisuus on aina tiiviin yhteistyön tulosta. Tässä mielessä uuden levyn teko ei vanhasta paljon poikkeakaan, vaikka esimerkiksi mini-cd:n aikana sävellystyö saattoikin olla enemmän kitaristien harteilla, sanoo Juho. Kuitenkin uuden levyn myötä yhtyeen jokainen jäsen on ollut entistä enemmän mukana sen jokaisessa tekovaiheessa. Meille jokaiselle on löytynyt hirveän selkeä paikka tässä kokonaisuudessa, jatkaa Johannes. Sävellys- tai biisinkirjoitusprosessi meillä on aika pitkä. Mikään kappale ei koskaan ole syntynyt tuosta noin vain. Aihioita ja riffejä hiotaan ja niiden luiden ympärille kasataan treeniksellä hitaasti lihaa, täydentää vielä Juho. Callisto on selkeästi ylpeä uudesta Noirlevystään, ja pian yhtyettä pääsee myös tarkastelemaan livenä, kun kotimaan keikkaputki alkaa. Sen aikana bändin keikkakuntoa pääsee todistamaan muun muassa Magyar Possen rinnalla, jonka kanssa soittamisesta kaikki ovat kollektiivisesti innoissaan. Ei muuta kuin sitä odotellessa. Teksti: Juha Wakonen Kuva: Jari Aittokallio
SÄVYKÄSTÄ SYNKKYYTTÄ
Siinä missä esimerkiksi esikoislevy True Nature Unfolds oli täynnä mielenkiintoisia koukkuja ja vivahteikkaita rakenteita, on Noir vielä jotain paljon enemmän. Sen kappaleissa matkataan moni-ilmeisissä, synkissä ja välillä hieman elokuvamaisissakin maisemissa, mutta tavalla, joka ei viesti pelkästään mustaa depressiivisyyttä. Tummanpuhuvissa kappaleissa sykkii pinnan alla aina ainakin pieni, kalvakka valonpilke. Tällä kertaa kantava teema on tavallaan suomalaisuus, siis sellainen kaurismäkeläisyys tai melankolisuus, joka meitä on alkanut viehättää. Noirilla tämä mentaliteetti yhdistyy elokuvista tutun film noirin tapaan kertoa tarinoita aika lohduttomista ihmiskohtaloista, Juho miettii. Ne ovat kertomuksia ihmisistä, jotka ovat tavalla tai toisella ajautuneet tilanteeseen, johon ei oltaisi haluttu, tai jossa oman
19
MITÄÄN UIN EI EMPI K N PAR N, SYDÄ SYDÄ
uulla. ivan tak a kuuluu sihinää stunutta Tomi: Niin. Kielia huole t Tomi: taitoinen nuorimies. ua, mut h Jos nyt ei kaunistella, Juho: Das Kebab. tata ko niin me ollaan oltu aina melko siUlkomaille ei tietenkään ole miihan kaihkä nos ei e säsiittoinen ryhmä. Jos me kaikki kään pakko lähteä. ken itse, mutta Au-le, sydän Sydän neljä ollaan paikalla, meidän juthimaan. Tomi: Rumpali Rekoselle olisi vyllä bändi turvautui AbsoluuttiAu-levyllä Sydän, sydän palasi takaisin säröisen sähkökitaramätön pariin. Au on myös pykälän verran Autoa mutkikkaampaa musiikkia. Juho: Olihan Autollakin temppuilua, mutta jos se oli albumina sillisalaatti, niin Aun jokainen biisi on sillisalaatti. Au ei tosiaan ole niitä kaikkein helpoimmin lähestyttäviä levytyksiä. Se pakenee lokerointia ja mennessään vielä kirkuu jotakin vaikeaselkoista metallista, Primusista, suomalaisesta kansanmusiikista, Alice in Chainsista ja Sielun veljistä. Mutta oliko Auto nimellisen jatkumon alku? Eli jos tämän levyn nimi on Au, ilmestyykö seuraavaksi englanninkielinen läpimurtoalbumi To? Juho: Ei, vaan Toto. Sille tulee Toto-covereita. Totohan on julmetun progressiivinen orkesteri. Semifinalin-keikalla miksaaja kyseli, että minkäslaista saundia laitetaan. Mä sanoin, että tää on hard rockia. Se vastasi, että "Ahaa, Toto" ja väänsi nappulat Toto-asentoon. Kuuntelitteko te studiossa Totoa? Tomi: Ei, vaan Sepulturaa ja meidän levyä. Sepulturasta haettiin saundeja. Juho: Kansitaiteilija sanoi, että Au on parempi kuin Sepultura. Tuomaksen (Skopa, laulajakitaristi) mielestä se oli jumalanpilkkaa. Tomi: Mutta on Sydän, sydän silti parempi kuin ei mitään. nen nollapiste -basisti Aake Otsalan tuotantoapuun. Tomi: Aun tekeminen oli hauskinta ikinä. Se oli niin erilainen kokemus, kun ei tarvinnut muuta kuin ideoida. Aake huolehti toteutuspuolesta. Juho: Yleensä me heitettiin yhtä aikaa ilmaan neljä erilaista ideaa, ja Aake yritti miettiä, että mitä perkelettä niiden kanssa tekisi. Ja mitä tahansa se tekikin, me mentiin vuorotellen moittimaan sitä. Juho: Levy-yhtiön Pekka Aarnio kävi studiolla kuuntelemassa. Pekka on mahtava tyyppi, jolla on tyhjentäviä kommentteja: "No joo." "Kyllä." Masteroinnin aikana mä lähetin sille tuhannen kännissä tekstiviestejä, että "Pekka perkele, nyt jytisee!" Siihenkin tuli asiallinen vastaus: "Kyllä. Hyvältä kuulostaa." Onko levy-yhtiö koskaan yrittänyt vaikuttaa musiikkiinne? Tomi: Ei. Vähän ne joskus sillai... (irvistää huolestuneen näköisenä ja vetää ilmaa sisään yhteen puristettujen hampaiden välistä) ...sihisee, varsinkin kun ne kuuntelee meidän sanoituksia. Ovat huolissaan siitä, että minkälaisen kuvan ihmiset saa meistä. Hassua, että ne on huolissaan siitä, mutta me ei. Viha ei kuihdu koskaan -biisi alkaa, että "haluaisin löytää kuolleen huoran, jota voisin tutkia rauhassa". Siitä tuli perkeleesti sihinää. Juho: Ne ei kai halua, että meitä pidetään ihan pelleinä. Sydän, sydän on kyllä arveluttavaa paskaa. Mun tyttöystäväkin rupesi sihiseen, kun Koirassa lauletaan, että "ihmiset on toisillensa ilkeitä." Ihmisten pitäis kuulemma olla kavereita. tuihin ei ulkopuolinen ihan helposti pääse sisälle. Studiossa oli kuitenkin helvetin hauska huomata, millaista sosiaalista älykkyyttä studiohenkilökunta osoitti. Päivän verran ehdittiin nauhoitella, ennen kuin niiltä rupesi tuleen samanlaista juttua kuin meiltä. Juho: Make oli siitä paras esimerkki. Me alettiin kiusaa sitä, että "Make, muistatko sä guggenschweinin?" Make sihisi, että "vähän on vaikee hahmottaa." Muutama päivä jatkettiin sitä, että "Joko alkaa guggenschwein hahmottua?" Sitten yhtenä päivänä kuuntelin salaa, kun Make tenttaa yhdeltä valomieheltä, että "No, Masa, rupeeko guggenschweinit hahmottumaan?" Basisti Tomi Flyckt ja kitaristi Juho Minerva tyytyvät vähään. Kummallakaan ei ole rahaa ja toisella on ongelmia pään alueella (flunssa), mutta mitäs pienistä, sillä Sydän, sydän -yhtyeen uusi pitkäsoitto Au ilmestyy näillä hetkillä. Juho lahjoittaa minulle paidan sekä piirtämiään sarjakuvia niissä seikkailee sadomasohiiri Dickhead ja sanoo, että haastattelu on miellyttävä yllätys. Tehtiinhän niitä toki edellistenkin levyjen tiimoilta, mutta Juho ei tullut ajatelleeksi, että niitä tehtäisiin taas. Näin siis siitä huolimatta, että tämä sama kiertokulku on Sydän, sydämen tapauksessa edennyt jo neljännen syklin alkuun. Tehtyään omakustannealbumit Reilu puoli hetkeä (2003) ja Kännykkä (2004) Sydän, sydän julkaisi ensimmäisen valtakunnallista huomiota saaneen levynsä Auton (2005). Siitä tuli monien yllätykseksi akustinen levy. Tomi: Auto kuulosti särösoundeilla ihan paskalta. Kun me keksittiin kokeilla akustisempaa juttua, homma nytkähti taas eteenpäin. Keikoilla Sydän, sydän kuitenkin esitti Auton kappaleita sähköisinä ja rosoisina versioina. Bändi kuulosti livenä aivan erilaiselta kuin levyllä, mikä hämmensi uusia kuulijoita. Juho: Internetin irc-galleriassa on meidän bändille omistettu kanava, jossa käy paljon Tomin näköisiä pikkutyttöjä, joilla on musta siisti tukka tai rastat. Mä luulen, että ne tytöt ihastuivat meissä siihen lempeään akustisuuteen. Kun keikalla potkaisee säröt päälle, niin semmoiset tytöt lähtee 20 varmaan ihan sama, lähdetäänkö vai ei. Se elää aina kiinni hetkessä, mikä on ihailtava asenne. Juho: Muuten me ollaan projätkiä. Promokuvia otettaessa ei muistettu pyytää ketään kuvaajaa paikalle, eikä meillä ole edes kitaralaukkuja. Olis helvetin hyvä semmoinen laukku, kun kitarat lentelee ja viritysnupit tahtoo katkeilla. Paha viritellä sitten. On meillä lainassa varakitaroita, mutta niissä ei oo kaulahihnoja. Tomi: Lainassa ja lainassa, viis vuotta treeniksellä lojuneet. Ystävällinen Pelle Pesola aina välillä pyytää kitaraansa takaisin, mutta me sanotaan, että se on hävinnyt. Juho: Haluaisitsä muuten suositella meille seuraavalle keikalle teemaa tai pukukoodia? Miksei. Ranskalaiset sisäköt? Juho: Herättääkö Au sinussa sellaisia mielikuvia? Haluaisitko sinä nähdä meidät pikku hamosissa, käsissä... mitkä ne on? Hutsut? Ei, huiskut! Mä sain synttärilahjaksi Barbaran. Me potkittiin sitä pihalla ja pistettiin hyppyrimäestä alas. Ja leikittiin vatsastapuhujaa. Se jutteli kyllä kaikenlaista. Ja oli lopussa ihan täynnä reikiä. Ja sitten sinä olit taas ihan yksin. Juho: Nimenomaan. Au lauluja yksinäisyydestä. Pystyykö lehtijuttuun mitenkään sisällyttämään kiusallisen hiljaisuuden? Jos vaikka jätettäis tähän kohtaan kappaleen verran tyhjää? Toisinaan jutun loppuun jää vähän tyhjää tilaa. Käykö se? No joo. Laita semmonen. Teksti: Ari Väntänen Kuva: Nauska
HUTSUT JA HUISKUT
Sydän, sydän on suomenkielinen bändi, mutta sen musiikki ei puhuttele niinkään tekstien sisällön kuin musiikin luomien vaikutelmien kautta. Siksi Sydän, sydän saattaisi toimia ulkomaisillakin keikkalavoilla siinä missä suomenkieliset hardcore-bänditkin. Tomi: On meillä ollut suunnitelmia, että johonkin vois lähteä, mutta ne kariutuu aina siihen, että me ei saada mitään aikaiseksi. Juho: Keikkamyyjä uhkasi vääntää Saksaan jonkun diilin. Eipä ole kuulunut mitään. Mä en kyllä ainakaan halua mihinkään ulkomaille. Mä aion pysyä tiukasti Suomen rajojen sisäpuolella. Mua pelottaa, että ulkomailla ei saa ruokaa. Mutta ennen haastatteluahan sinä sanoit, ettei sinulla ole rahaa ruokaan. Juho: Aina voi pummata.
KAUNISTELEMATTA PARAS
Aikaisemmin Sydän, sydän teki
Helsinkiläinen melurock-yhtye Echo Is Your Love on saanut julki neljännen pitkäsoittonsa, Humansize, joka ilmestyi toukokuun alussa samanaikaisesti viidellä eri levyyhtiöllä viidessä eri maassa. Asiaa esittelee tarkemmin yhtyeen kitaristi Mikko Heikkonen, joka edustaa sekä yhtyettä että myös kotimaan julkaisusta vastaavaa If Societya. Ollaan oltu jo vuosia yhteydessä vastaavanlaisiin pikkulafkoihin ja -bändeihin ympäri maailmaa, eli ei tämä mikään uusi kuvio ole. Jo joskus 90-luvun lopulla julkaistiin mm. skotlantilaisen Electroscopen kanssa split-ep samoin kuin englantilaisen Warser Gaten kanssa. Australialainen Unstable Ape Records, joka on julkaissut mm. Suomessakin vierailleita Ninetynineä ja Love of Diagramsia ja saksalainen Sabotage Records tulivat tutuiksi viime vuonna. Koska Echo Is Your Love kansainvälisyydestään huolimatta pyörii vieläkin vahvasti indie-kentällä, niin tuskinpa uudet levyyhtiöt ovat vaikuttaneet siihen, että ennen enemmänkin kitaramyrskyihin luottanut yhtye on saanut musiikkiinsa enemmän popmaisuutta ja tanssittavuutta sanojen indiemerkityksessä. Ehkäpä tuo kuuntelijaystävällisyys on vain sitä, että biisit ovat parempia! Viimeinkin oltiin tekemässä levyä tilanteessa, jossa tiedettiin aika tarkkaan, minkälaista levyä tehdään, ja biisit olivat hioutuneet jo pitkään ahkerassa keikkailussa. Asiat olivat tällä kertaa paremmin jäsentyneitä. Melua ja melodiaa on siellä, missä niille on tarve eikä ainoastaan niiden itsensä vuoksi. Tummasävyisyys on aina kuvannut EIYL: n tuotantoa, mutta tällä kertaa albumilta löytyy paikoitellen post punk -kitarointia, ja avausbiisi Consider Yourself No Longer a Part of the Furniture kuulostaa hämmästyttävän paljon Siouxsie & The Bansheesin 70-luvun tuotannolta. Tuo Siouxsie-vertaus hämmästyttää, koska sitä on kuultu jo useammankin kerran. Siouxsie on tietenkin suuri suosikki,
mutta en olisi koskaan uskonut, että vaikutus kuuluisi millään tapaa meidän musiikissa. Mitä tuohon postimiespunkkiin tulee, niin alkaapa tuntua siltä, että kyseinen yhteisö ottaa oikeudekseen omia genrensä sisään kaiken historiassa tehdyn "tumman rockin". Eiköhän meidän vaikutteet tule edelleen vähän väkivaltaisemmasta kolinasta. Viekää meiltä vielä Fugazi ja Blonde Redheadkin laimeaan genreenne, niin käy huonosti! EIYL laajentaa julkaisutoimiensa lisäksi myös kiertueympäristöään. Aiemmin tutuksi tulleen Euroopan sijaan yhtye lähtee promoamaan levyään parillekymmenelle keikalle USA:an. htiötä. Kolmen ja puolen Kansainvälinen toiminta ei aina tarvitse ylikansallista levy-y viikon kiertue on käJoskus on viisaampaa olla ylikansallisesti viidellä levy-yhtiöllä sittääkseni Chicagon. keikan varmistumista vaille valmis. Mukana kiertää sikäläisen mankin viikon keskenään ja kaukana kotä musiikkia ja yleisöä kohtaan. lafkamme Stickfiguren bändi Blame Gadeistaan. EIYL luottaa myös sukupuoliseen tasame. Odotukset ovat realistiset, eli parhaim Olen huomannut, että kiertämiseenarvoon eli vokalistille ei ole järjestytty erimillaan saadaan varmasti hyviä uusia konkin voi oppia. Jokainen reissu on helpompi, koisolosuhteita, toisin kuin metallipuoleltakteja sinnepäin maailmaa ja toivottavasti koska tietää, kuinka suhtautua toisten tarla on tapana. jatkossa lisää kiertueita. On jo tullut kysepeisiin ja kuinka antaa tilaa itselle. Turha Samalla tavalla Nea pärjää kuin muutlyitä, miksei soiteta länsirannikolla. Mehän stressaaminen on jäänyt. Mehän tehdään kin. Eiköhän ne ongelmat löydy kiertueelkierretään vain idässä ja keskilännessä. niin ruohonjuuritason tee-se-itse -kiertueila sukupuolesta riippumatta, jos ovat löyNelimiehinen (Mikon lisäksi Ilai kitara, ta ja ihan huvittaa lukea isompien kukkoityäkseen. Riku rummut, Tommi basso) ja yksinailijoiden tarpeista liittyen matkustamiseen sinen (Nea, laulu) EIYL on jo tottunut kierja majoituksiin. Muutama viikko Euroopan Teksti: Aku-Tuomas Mattila tämiseen. Joukkio pärjää mainiosti useampunk-luolissa voisi opettaa pientä nöyryytKuva: Levy-yhtiö
ECHO IS YOUR LOVE KAIKU VASTAA
21
Rataksen laulaja-kitaristi Markku ja rumpali Jakke ovat ylpeitä uusimmasta hengentuotteestaan. Outolintu on rumpujen äänitystä lukuunottamatta syntynyt kokonaan yhtyeen omissa käsissä kansia myöten. Vuonna 2004 julkaistusta Pisaroina ilmassa -esikoisen jälkeen on tapahtunut paljon kehitystä. Hieman ehyempi paketti tämä on, ensimmäisen ollessa äänikollaasi Markun ja Tomin (basso) teinivuosista. Ja ollaan kypsytty. Pääasiassa toisiimme, Jakke naureskelee. Kokonaisempi paketti on kyseessä. Linja on harkitumpi ynnä muuta tuottajaihmisten sanahelinää. Biisithän onneksi on parantuneet vuosi vuodelta. Kannattaa tsekata näytteet ja vetää omat johtopäätökset, Markku lisää. Outolintu kuulostaa miesten mukaan Ratakselta itseltään. Vertailuja muihin ei ole juuri esitetty. Mukavasti muutamassa arviossa on sanottu, että bändi kuulostaa vain itseltään. Mitä lie meinaa, hyvässä vai pahassa, Markku naurahtaa. Ja ne bashan jauhamiset ovat pysyneet siellä selän takana ainakin mun kohdalla, mikä myös ynnää, kun ei loppujen lopuksi juuri muiden mielipiteet kiinnosta. Paitsi kännitilitykset ovat tietenkin luku erikseen. Iso luku, Jakke jatkaa. Juu, mulle on jopa melkein suututtu, kun on joku päässyt negaatiopalautettaan lohkaisemaan, eikä meikäläistä sitten ole heilauttanutkaan se mihinkään suuntaan. Pääasiahan tässä on se, että itse on tyytyväinen ja varma tuotoksestaan. Silloin tilitykset ei liikuta senttiä-
Tunnelmoivaa popmusiikkia soittava Ratas tekee kaiken itse. Markku ja Jakke kertovat Suelle uudesta Outolintu-levystä, oman yhtiön pyörittämisestä ja siitä, miksi B-suunnitelman teko ei kannata.
kään. Rakentavastihan jutuista voi aina jutella, Markku lisää. Viime vuosituhannen lopulla perustettu Ratas kyllästyi onnenongintaan suurten levy-yhtiöiden kanssa ja perusti oman levymerkin, Pajula Recordsin, musiikkinsa jakelukanavaksi. Sittemmin Pajulan toiminta on laajentunut ohjelmatoimiston, äänentoistofirman, multimediatuotannon, studion ja pikkufestarin pyörittämiseen. Minä ja Tomi pistettiin vuonna 2003 pulju pystyyn. Pikkuhiljaa ollaan kasvateltu toimintaa pitämättä suurempaa kiirettä mihinkään suuntaan. Mutta kyllä homma on laajentunut kivasti, levyjen julkaiseminenhan on nyt vain yksi osa-alue yhtiössä, Markku sanoo. Pienen levymerkin pyörittäminen isojen yhtiöiden aikakaudella tuo sekä vapauksia että vaikeuksia. Pieni lafka jää herkemmin jalkoihin, varsinkin näissä levyjulkaisuissa. Oli sitten kyseessä lehdet, radiot, kaupat tai mitkä tahan-
sa tahot, isompien lafkojen uutuudet menevät usein kysymättä ohitse. Mutta tämä on nyt pelin henki, ja jos joku homma breikkaa, niin jo se on tämän kaiken arvoinen palkinto. Homma on tosin muuttunut parempaan suuntaan. Nykyään ihmiset löytävät paremmin suosikkinsa internetin kautta, eikä listoilla keikkuminen vaadi enää ensin voimasoittoa radioissa. Se on hieman tasoittanut peliä, Markku pohtii. Rataksen ahkeria nuoria miehiä tarkastellessa ei voida puhua vetelehtijöiden sukupolvesta. Edellä mainittujen aktiviteettien lisäksi bändin jäsenistön tehtävälistalta löytyy muun muassa opiskelua ja muuta bänditoimintaa. Kuinka ihmeessä aikaa riittää jokaiselle projektille? Joka jampalla varmasti löytyy aina se ykköshetki kullekin raudalleen aina tilanteen mukaan, summaa Jakke. Juu, ei ole tullut muutamaan vuoteen nukuttua, heh. Meikäläisellä on jostain syystä ollut aina hervottomasti energiaa puuhata juttuja. Ratas on ehkä henkilökohtaisempi, kun siinä on omia biisejä, mutta en oo lähtenyt noita juttuja erittelemään A- ja B-suunnitelmiksi tai ykkösiksi ja projekteiksi. Siinä vaiheessa kun jollekin suunnitelmalle tarvitaan B-suunnitelma, siihen A-suunnitelmaan ei luoteta tarpeeksi, ja siinä tilanteessa mun mielestä kannattaa jättää A:kin käyttämättä. Mä teen vain sitä mikä kiinnostaa. Nyt vain on käynyt niin, että moni asia on kiinnostanut, Markku filosofoi. Teksti: Lotta Heikkeri Kuva: Pajula records
22
Evilsonsit vaikuttavat niin keikoilla kuin haastattelussakin niin leppoisilta, että aluksi täytyy kysäistä mistä yhtye on nimensä saanut. Me mietittiin, että mikä meidän nimi olis ja sitten maassa oli Wilsonin tennismaila ja se tuli sitten siitä, kitaristi Mikke taustoittaa. Meidän nimi oli Vilsons, mutta sellanen oli jo olemassa jossain, joten me laitettiin siihen E eteen, laulaja Fredi jatkaa. Parempi selitys itse asiassa on se, että jenkeissähän kaikkien naapurin nimi on Wilson. Me ollaan se paha naapuri. Musiikillisia vaikutteita riittää moneen lähtöön. Levylautasella on pyörinyt punkkia, rokkia, skata ja reggaeta. Punkin kautta sitä on oikeastaan alun perin tutustunut skahommaan. Skeittipunkkiaikoina bändit yhdisteli skata ja punkkia, ja sitä kautta me kiinnostuttiin siitä ska-puolesta. Oli jotenkin luonnollista lähteä sinne suuntaan, Fredi kertoo. Evilsonsin omaleimainen musiikki puree monenlaiseen yleisöön ja bändistä onkin hauskaa soittaa eri tyylisten yhtyeiden kanssa. Ei kukaan jaksa kuunnella viittä samantyylistä bändiä, vaikka tykkäisikin niiden musasta. Mä tykkään punkista, mutta vaikka olis viis hyvää punk-bändiä, niin on se silti vähän liikaa kuunnella niitä neljä tuntia, Mikke toteaa. Fullhouselta Stupidon talliin loikanneet Evilsonsit ovat tyytyväisiä uuteen lafkaansa. Isolle levyyhtiölle ei haluttu, joten indie-lafkana Stupido oli osuva valinta. Me valittiin Stupido pitkäl-
EVILSONS
TENNISMAILA VAI PAHAT NAAPURIT?
Rock-, ska-, punk- ja reggaeyhtye Evilsons innostui kokkailemaan studiossa. Tuloksena oli Cooking with... EVILSONS, joka ei ole keittokirja, vaan yhtyeen toinen pitkäsoitto.
ti fiilis-pohjalta. Onhan ne ihan hemmetin hyviä heppuja, rumpali Matti tähdentää. Kaikki hoituu ammattitaidolla eikä tarvii itse pidellä kaikkia lankoja käsissä. Ne hoitavat oman osuutensa ja me voidaan bändinä hoitaa oma osuutemme, Fredi lisää. Uuden levyn puitteissa heitetyt keikat saavat bändiltä kiitosta. Aika hulvatonta menoa on ollut. Varsinkin Sutinen (Veikko Sutinen, yhtyeen urkuri) on ollut aika elementissään keikkamatkoilla, kertoo elokuussa bändin mukaan loikannut Matti. Kun pyydän tarkennusta Sutisen touhuihin, saan vastaukseksi naurua ja kommentin, että sama meno, joka Sutisella on keikoilla, jatkuu myös autossa keikkamatkalla joskin pienemmässä tilassa. 100 kiloa ja jotain ja siellä se takapenkillä bilettää, Fredi hymyilee. Erityisesti Joensuun keikkaa muistellaan mieluusti. Ja löytyi
Joensuusta muutakin hyvää kuin keikka. Dolly Burger ansaitsee erityismaininnan. Jumalauta, mitkä mätöt, Matti muistelee ja muut nyökyttelevät. Aina kun siellä päin käy, niin Dollyssa pitää käydä monta kertaa, Mikke huomauttaa. Kun oltiin Lieksassa keikalla, ajettiin Joensuun kautta ihan vaan Dolly Burgerin takia, mutta se oli kiinni. Se kyllä kismitti, Mikke kertoo. Joo, se kyllä vähän harmitti. Joensuu ei kuitenkaan ollut ihan nurkan takana, Fredi nauraa. Uuden levyn kokkausteemaan päädyttiin sekoittelun ja yhdistelyn kautta. Levylle on sekoitettu aika monta musatyyliä, tää on sellainen meidän oma keitos. Plus että me tehtiin studiossa myös ruokaa. Siellä oli keittiö, mikä oli meidän mielestä ihan luksusta. Me laitettiin siellä ruokaa joka päivä, Mikke kertoo. Tässä on vanhaa Evilsonsia ja uutta. Uudenlainen keitos, jossa on oma soundi, ja levy toimii kokonaisuutena, Fredi jatkaa. Keittokirjaa eivät pojat kuitenkaan ainakaan näillä näkymin ole puuhaamassa. Saattaisi sellainen kyllä tullakin, me ollaan sellasia ruuanlaiton ystäviä, Mikke virnistää. Parasta Evilsonsissa on kuitenkin hauskanpito, mikä myös paistaa yhtyeestä keikoilla. Eihän tätä tekis, jos ois vittumaisia jätkiä ja paskat keikat, Fredi hymyilee. Teksti: Noora Jussila Kuva: John Palmen
THE
RACONTEURS
Jack White / Brendan Benson / Jack Lawrence / Patrick Keeler
CD/LP kaupoissa 10.5.2006
23
PASSIONWORKS SOITTAA SINISELLÄ TUNTEELLA
Passionworks tekee kaiken itse ja yhtyeen keulahahmona on luonteeltaan värikäs laulajatar, joka uskaltaa tuoda mielipiteensä julki. Törmäyskurssi on väistämätön.
Sinkkulistan kärjessä Fallingbiisillään keikkunut Passionworks on tauon jälkeen julkaissut toisen albuminsa Blue Play. Istun kahvilassa laulajatar Harry (Harriet) Hägglundin ja basisti Kristian Pihlajaharjun kanssa. Harry on kuin ilotulitus, joka täyttää huoneen. Media-alan syväluotaamisen jälkeen keskustelu kääntyy uuteen levyyn. Blue Play poikkeaa edellisestä Passion Play -levystä musiikillisesti ja sanoituksellisesti. Me emme ole enää niin rankkoja, vaan enemmän jopa seesteisiä. Levyllä on esimerkiksi vähemmän särökitaroita kuin edellisellä. Mä pelkään, että nyt kaikki haukkuvat meitä poppiteeskentelijöiksi, mutta halusimme tehdä sellaisen levyn miltä sillä hetkellä tuntui, kertoo Harry. Tämä on aika surullinen levy, varsinkin laulun ja tekstien osalta. Meillä oli elämässä levyn tekohetkellä surullisia asioita, kuten entisen kosketinsoittajamme Carita Tammisen kuolema ja Kristianin paha burnout. Olen kuitenkin yrittänyt saada teksteihin myös toivoa, jotta kaikki ei olisi niin surullista. Edellisen levyn jälkeen Harrystä tuntui, että kaikki oli jo sanottu. Biisien kirjoittaminen tuntui vaikealta. Mä teen tekstejä niin kauan että niissä on se mitä haluan sanoa. Välillä puolikin vuotta. Mutta kun Kristian oli varannut jo studioajat, ja tämä levy päätettiin tehdä, niin sitten tuli pakko aloittaa biisien teko kunnolla. Mä kirjoitin biisejä päässäni lenkkipolullakin, kertoo Harry. Passionworks on tehnyt levyllä yhteistyötä Anssi Kipon kanssa, joka tuotti levyltä kolme kappaletta ja toimi äänittäjänä. Se myös vaikutti lopputulokseen. Mun mielestä levystä tuli ehkä hieman liian kliininen, mutta toisaalta on hyvä, että se kuulostaa "täydelliseltä". Mä olen miettinyt, että mihin se raja oikein pitäisi vetää. Viime vuosien aikana radion kuuntelijat on totutettu absoluuttiseen vireeseen. Se tarkoittaa sitä, että neljä vuotta sitten hyvältä kuulostaneet levyt alkavat ottamaan korvaan kuunnellessa. Se on viety liian pitkälle ja siihen puutuu nopeasti, pohtii Harry. Kristian taas myöntää ihailevansa bändejä jotka panostavat soundiin ja täydellisyyteen. Anssi teki ihan hirveästi töitä bändin eteen. Mä lähdin iltakymmeneltä pois, kun musiikki jo kuulosti hyvältä, mutta se jäi miksaamaan kyseistä biisiä viiteen asti aamuyöllä. Levyn teossa mukana olevat henkilöt vaikuttavat paljon lopputulokseen. Harryllä ja Kristianilla on yhteinen levy- ja tuotantoyhtiö Rowan3. Passionworks tekeekin kaiken itse ja maksaa omat laskunsa. Levyntekoa voi verrata vaikka moottoripyöräharrastukseen. Jotkut tilaa harrikoita ja laittaa niihin kymmeniä tuhansia euroja, me tehdään musaa, sanoo Kristian. Suomessa ei aina kestetä sitä, että kaikki tehdään itse. Tämä on pieni maa ja muusikko ei saisi tehdä muuta kuin soittaa, sanoo Harry. Tähän levyyn on kuitenkin laitettu sen verran rahaa, että muutaman sadan levyn myynnillä ei niitä velkoja kateta, joten töitä pitääkin tehdä ja paljon. Kritiikkiä tulee muualtakin kuin musiikkipiireistä. Harry myöntää lukevansa kaiken ja tuntevansa iskun sydämessään joka kerta kun joku arvostelee musiikkia. Tuntuu siltä, että mitä pidemmälle me tämä homma viedään, niin sitä enemmän me saadaan paskaa. Eniten se on kuitenkin kohdistunut ulkomusiikillisiin seikkoihin, kuten siihen, että Harriet oli aikanaan chatissä juontamassa, paljastaa Kristian. Yleensä se on niin, että bändin omilla nettisivuilla bändiä kehutaan, mutta minua on chatistä seurannut muutama friikki, jotka käy säännöllisesti sivuillamme haukkumassa meitä, nauraa Harry. Teksti: Pirita Söderholm Kuva: Levy-yhtiö
24
25
27
VON HERTZEN BROTHERS
LEVY KUIN PARASTA SEKSIÄ
Mitä tapahtuu, kun kolme veljestä laitetaan studioon tekemään musiikkia? Syntyy levy, jota voisi verrata hyvään aktiin. Paljon kokeiluja, hienoa harmoniaa, vuoropuhelua, loppuhuipennus ja leijuntaa.
Von Hertzenin veljekset ovat vaikuttaneet suomalaisessa musiikkielämässä pitkään. Kie, Mikko ja Jonne ovat myös vakiinnuttaneet yhteisen bändinsä, Von Hertzen Brothers, yhtyeen toisella levyllä Approach. Enää ei voi puhua projektista muiden bändien ohessa. Levyllä musiikki kuohuu yli kuin samppanjalasista ja jättää kuulijan ensimmäisellä kerralla haukkomaan henkeään. Pohjat soitettiin muutamilla otoilla, jotta siinä saatiin säilytettyä soittamisen meininki. Me teimme levyn omalla rahalla ja ajalla, ilman mitään tuotantokuvioita. Se vaikutti levyä tehdessä paljon tunnelmaan. Me vain annoimme palaa. Mutta se oli myös tuotannollinen valinta ja tietynlainen kannanotto musiikin nykytilaan, kertoo Kie. Levyn fiilis on sellainen että kun joku laskee sisään, niin kaikki alkavat soittaa sooloa, Mikko jatkaa. Välillä tuntuu, että koko homma lähtee käsistä, mutta se tekee musiikin mielenkiintoiseksi. Me halusimme levylle myös paljon stemmoja. Koska me kaikki lauletaan, niin mietittiin että niitä olisi mukava tehdä, lisää Jonne. Sooloilusta ei levyllä kuitenkaan ole kyse, vaan siitä, että jokaisen soittajan persoona kuuluu. Muuta ei voi odottaakaan, kun mukana on näiden veljesten lisäksi Sami Kuoppamäki. Kukaan ei soita rumpuja niin kuin Sami tai kitaraa kuin Kie. Me saatiin jotenkin vangittua soittajat levylle, eikä vain tuotettuja soundeja, joita kuka tahansa voisi soittaa, sanoo Mikko. Von Hertzen Brothersin levyltä kuulee useita tyylisuuntia. Etnoa, rokkia, progea, folkia ja poppia. Kaikki on saatu mahdutettua musiikkiin sisälle, mutta levyä ei voi kuvailla sillisalaatiksi. Kyllä siellä on kaikki nuo musiikkityylit löydettävissä, mutta ainut viittaus progeen on, että kappaleiden sisällä on useita eri tunnelmia. Muuten esimerkiksi melodiat ja laulut on ihan poppia. Osa biiseistä on myös sävelletty intialaisiin sävelasteikoihin, kertoo Jonne. Tällä levyllä on paljon informaatiota ja se on välillä jopa painostavaa ja ahdistavaa. Kaiken lähtökohta on kuitenkin biisit ja toteutus jää tavallaan toisarvoiseksi. Jos biisit ei ole omasta mielestä hyviä, niin eihän levyllä ole merkitystä, miettii Kie. Kappaleet ovat Mikon käsialaa, mutta levylle tulevat valittiin yhdessä. Kaikissa on jonkinlainen sanoma ja Mikko kertookin olevansa vakavamielinen totuudenetsijä. Mä pyrin löytämään aina jonkun syyn biisin olemassaololle. Mun täytyy pystyä perustelemaan itselleni miksi olen tehnyt jonkun kappaleen, joten harvemmin tulee tehtyä musiikkia hauskanpidosta, selventää Mikko. Onhan siinä se riski että tulee ryppyotsaiseksi, mutta se on vaan sellainen pohjavire, joka tulee iänkin myötä, täsmentää Kie. Vaikka vanhemmilta saadut avut ovat varmasti auttaneet kolmikkoa kehittymään musiikillisesti, eivät Kie, Mikko ja Jonne aseta geeneille niin paljon painoarvoa kuin kodin hyvälle ilmapiirille. Faija vei meitä pienenä rokkikonsertteihin, kun muut veivät lapsiaan lätkämatseihin. Me oltiin Kien kanssa Tavastialla kun mä olin seitsemän. Musiikillista puolta meissä on aina kannustettu kotoa käsin, kertoo Mikko, johon Kie jatkaa. Se oli jännä juttu, että kotona oli sähkökitara ja vahvistin. Mutta se meni tavallaan sitä kautta että me itse kiinnostuttiin soittamisesta. Väitän, että se ei ole niinkään paljon geeneistä kiinni vaan siitä että on hyvät vanhemmat, jotka välittää, päättää Jonne. Teksti: Pirita Söderholm Kuva: Matti Pyykkö 29
ITEN T LIPUT HELPO
ÄSTÄ!
IG BAND PIENI B ISO
le kuin vasta ihan viimeisessä vaiheessa, kun pelättiin että ne haluis siitä ekan sinkun, Kari nauraa. Se oli niin härski biisi. Sitä oli ollut kiva soittaa keikoilla, ja me vaan maksimoitiin se härskinä ruotsalaisena reggaena. Siit tuli sellainen biisi, josta me kaikki digattiin vaikka tiedettiin, että se on tosi huono. Bändillä on alusta lähtien ollut sellainen sikailuaspekti. Kaikki kyseenalaisuudet on ollut helppo panna sen piikkiin, paikalle saapunut kosketinsoittaja Johannes Laiho kertoo. Uudella levyllä rankimmat sikailupisteet vie kotiin Sizzlan malliin toastaava rankka dancehall-repäisy Retardson. Meillä oli myös suunnitteilla todella härski Robbie Williams -tyylinen sikailu Rainbow. Se oli superhärski, Kari toteaa. Islam Handjob, Tommy heittää. Tosta se lähtee..., Johannes huokaa ja istuutuu.
LINDGRENISMIN VUOSI 2006
Maailman pienimmän big bandin viime vuosi kului rivakkaan tahtiin. Bändi keikkaili Pekingissä ja Berliinissä ja nauhoitti levyään Portugalissa ja Hollolassa. Tässä välissä nelikko ei juuri laakereilla levännyt. Paitsi Kari, joka rentoutui Toton keikalla, Tommy nauraa. No, Portugali oli yhdistelmä rentoutumista ja työntekoa, Kari miettii. Mutta tällaisessa luolaeläimen elämässä pienikin tauko tuntuu hyvältä. Kun käy hakemassa jonkun annoksen raflasta niin se on jo vapaa-aikaa, joka tuntuu joltain. Nyt on kuitenkin siitä kiitollinen tilanne, että Tommy on ottanut haltuun jonkin verran editointipuolta. Bändin ääni kiittelee uutta tilannetta. Se on ihan erilaista verrattuna äänittämiseen, joka tapahtuu valvovien silmien alla. Omassa rauhassa voi kokeilla ihan idioottimaisiakin juttuja ilman pelkoa siitä, että kukaan kuulee. Tai sitten ne jutut voikin olla tosi hyviä. Laulamaan opetellut MC kertoo musiikkimakunsa laajentuneen viime vuosina erityisesti singer/songwritereiden suuntaan. Tom Waitsia mies on ihaillut aina, mutta nyt maistuvat myös muun muassa Nick Draken tuotokset. Vaikka laulun määrä on tätä myöten levyllä lisääntynyt, ovat teemat pysyneet samoina. Siellä on ihmissuhteita, kuolemaa, uskontoa ja politiikkaa. Sitten on muutama bilebiisi erikseen, Kari luettelee. Joissain biiseissä heijastuu jonkinlaista yksityistä maailmantuskaa, jota Kari kutsuu lindgrenismiksi, Tommy irvailee. Ne on ne tietyt ilmaisut, jotka toistuvat, Kari hymyilee. Esimerkiksi biisissä nimeltä Jack on uskonnosta aika rankkaakin tekstiä. Se on rauhallisen kuuloinen biisi, jonka sisältö on raskas. Yllättävänkin raskas. On ihan kiva lukea niitä sähköpostipalautteita, mitä siitä tulee. Ympärivuotisen levynteon jälkeen paikalla oleva trio tunnustaa, että on hyvä saada tekele vihdoin uunista ulos. Mutta mitä on miesten mielissä, kun studion portit vihdoin avautuvat ja valoon tottumattomiin silmiin pistää kevätauringon kirkas paiste? Kysymystä seuraa hämmästyneiden katseiden sävyttämä pitkä hiljaisuus, jonka Tommy lopulta rikkoo: Levyn kannet, masterointi, treenaus, promokuvat, uusi video, haastatteluja... Alkaako riittää? Varmaan aika tiivis kevät tulossa, Kari toteaa. Siisti vuosi on tulossa, vaikka tiivis keikkailu onkin raskasta. Huojentavaa olisi, jos johonkin väliin sais mahtumaan koti-illan, Tommy toivoo. Joo. Meillä on elokuussa yks sellainen rauhallinen viikko, ettei oo keikkoja, Kari lopettaa hymyillen odottavasti. Teksti: Janne Sundqvist Kuva: Universal
17.06.2001 Provinssirock, Seinäjoki. Pieni teltta on täynnä ihmisiä ja hikeä. Neljä helsinkiläisnuorta seisoo lavalla Manowar-, Gamma Rayja Kreator-paidoissa. Tämä on heidän ensimmäinen festarikeikkansa ikinä, ja jokainen näyttää hieman hämmentyneeltä saamastaan huomiosta.
Eletään aikaa, jolloin Don Johnson Big Bandin ensijulkaisusta on kulunut vuosi. Levy on kuitenkin pysynyt lähinnä pääkaupunkiseudun sisäisenä salaisuutena aina tähän asti. Riemukas poljento saa festivaalikansan toivomaan, ettei setti ikinä loppuisi. Niin näyttää toivovan myös bändi. Keikan lopuksi Tommy Lindgren sylkee kiitokset yleisöön: "Kiitos, että tulitte katsomaan meitä.", hyväntuulinen Lindgren huutaa. "Jello Biafra myöhästyi lentokoneesta! Don Johnson Big Band ei myöhästy koskaan festareilta! Don Johnson Big Band ei myöhästy koskaan Provinssirockista!! Maailman pienin big band ei myöhästy koskaan!!!" päättää, missä vaiheessa kappaleiden hinkkaus olisi hyvä jättää sikseen. Sitä on vaikea arvioida, kun bändissä on paljon rasittavia perfektionisteja, Tommy komppaa. Myös Madonna on joskus sanonut jotain vastaavaa omista teoksistaan. Sit se on totta!, mies riemuitsee. DJBB:n menestystarina herättää hämmennystä paitsi tottuneessa suomalaisen musiikin kuluttajassa myös bändissä itsessään. Herää kysymys, miettivätkö bändin jäsenet usein, miten tähän on tultu. Jatkuvasti!, Tommy repeää. Me kiroillaan sitä, Kari puuskahtaa. "Miten vitussa tähän on tultu?", jatkaa Tommy. Totta kai. Siitä hetkestä on kuljettu pitkä matka, missä me tajuttiin olevamme bändi. Jotenkin se kaikki on mennyt sen seuraavan portaan... Sori, anteeks, mun on pakko keskeyttää, Tommy keskeyttää osoittaen naapuripöydässä istuvan herrasmiehen iltapäivälehteä. "Ike toivottaa munaisaa pääsiäistä!!!" Voisko se sopii tän jutun otsikoks?, Kari kysyy. En mä tiedä. Kyl meillä on aina sellasia hetkiä... Varmaan viimeks silloin, kun nauhoitettiin Nashvillessä gospel-kuoroa, Tommy huomauttaa. Mä kuuntelin ne äänitykset ekan kerran himassa yöllä ja nauroin hysteerisesti koko biisin ajan. Totta. Se oli sellainen "tähän on tultu" -hetki, Kari toteaa. Koko ura on ollut vähän sellanen vahingossa tapahtunut asia, Lindgren tunnustaa. Kun joku Pekka Kuusisto, jota minä ja Johannes käytiin kattomassa 1995 Sibelius-viulukilpailussa Finlandia-talolla, soittaa kellopeliä meidän biisiin ja viheltelee levylle, niin tuleehan siitä vähän epäuskoinen olo.
KAIKKI ON SUURTA KUSETUSTA
Tasaisesti rullaava mutta yllättävän melodinen single Road ei Tommyn mukaan kerro edes puolta totuutta levystä. Mikä siis on totuus Don Johnson Big Bandista? Levyltä ei löydy yhtä biisiä, joka kertoisi totuuden. Mutta ehkä meidän juttu on siinä, että me tykätään tehdä musiikkia biisikohtaisesti eikä tähdäten johonkin linjattuun kokonaisuuteen. Jokainen biisi tehdään omilla ehdoillaan, Kari pohtii. Onhan se sellaista häpeilemättömyyttä. Oon joskus miettinyt, että on tapahtunut joku vahinko tai kupla, Tommy sanoo. Että tää on kusetusta ja jossain vaiheessa paljastuu, ettei me osata soittaa tai laulaa tai räpätä. Mut ehkä juuri siitä on kyse, että joka kerta kun me tehdään biisejä tai ollaan menossa keikalle, niin meidän pitää opetella soittamaan. Esimerkkinä rapmies mainitsee levyn yllättävimmän vedon, akustisen balladilaulelman Island Girl, jota ei olisi hänen mukaansa syntynyt, jos levylle oltaisiin lähdetty erityisesti hakemaan balladia. Me vaan häpeilemättä kokeillaan ja tehdään joku juttu. Totta kai lopputulos voi olla huonokin. Sitten voi olla, että meillä on harkintakykyä olla laittamatta sitä levylle tai sitten ei. Breaking Daylightilla monen arvostelijan korvaan pisti häiritsevästi levyn kakkossingle Jah Jah Blow Job. Karin ja Tommyn mukaan kappaleen epäsopivuus oli tietoinen päätös. Me ei edes soitettu sitä levy-yhtiön jäbil-
DJBB TOIVOTTAA MUNAISAA PÄÄSIÄISTÄ
10.03.2006 Kaapelitehdas, Helsinki. Tommy ja Kari saapuvat kahvilaan vartin myöhässä. Viidessä vuodessa nelihenkinen big band on noussut teltoista päälavoille ja myynyt rutosti levyjä. Support de Microphonesia (2000) seurasi bändin valtavirtaan lyönyt Breaking Daylight (2003). Huhtikuussa ilmestyy puolestaan bändin kolmas levy Don Johnson Big Band. Me ajateltiin, että vihdoin saadaan levylle nimi, joka kuvaa meidän musiikkia yhtä huonosti kuin bändin nimi, Kari sanoo. Uutta levyä työstetään parhaillaan hiki hatussa maan uumenissa alapuolellamme. Meillä on viikko aikaa, eikä levy oo vieläkään valmis. Muut bändit olisi jo miksaamassa, mutta meidän pitäisi saada vielä Emma Salokoskeltakin laulut biiseihin, Kari tuskastelee iloisena. Toisinaan on vaikea 30
31
RAUTAMAAILMA
Kivi Larmola testaa ja tutkii, kiertää ja kyselee. Ehdotuksia (ja palautetta) niin testikohteista kuin -henkilöistäkin otetaan vastaan sähköpostissa kivi.larmola@sue.fi Tämä on lentoperämiehenne. Kiinnittäkää turvavyönne ja pitäkää kiinni savukkeistanne, me lähdemme risteilylle soittoromppeiden ihmeelliseen maailmaan. Ja kaikkialle muuallekin, mikä vain asiaan kuuluu tai ei.
KESÄ TULEE, JA FESTIVAALIT
Suven musiikkijuhlat ovat matkanneet kauas ensimmäisistä festareistani, joissa piikkilangalla aidatussa savikuopassa katsottiin bändejä torvirakenteisen PA:n mylviessä ääntä kuin innostunut sonni, syötiin kallista käristemakkaraa kun muuta ei myyty, ja paikallisen painiseuran järjestysmiehiltä salaa saatettiin ottaa huikkaakin aidanvarren lepikossa ulos kerran mentyä kun ei takaisin päässyt. Jututin kolmea festarielämän ammattilaista: Festariopas-kirjan kirjoittajaa tuottaja Cyde Hyttistä, musiikin monitoimimies Raimo Pesosta sekä ELMU ry:n keikka- ja festarimatkailusta vastaavaa Matkailu-Masaa. Jokainen kertoi ajatuksiaan festareista niin vasta-alkajan kuin parkkiintuneen mutta välillä festarit hylänneen veteraanin näkökulmasta. Raimo: Yleisön kannalta parhaat festivaalit ovat varmaankin olleet Provinssirock ja Ilosaari. Niissä ei ole koskaan ollut kurjaa, ellei nyt muistella niitä Provinssin sään kannalta pahimpia vuosia 1988 ja 1989, joina mutavelli meni jo huumorin puolelle. Sittemminhän festarialueella on tehty muutoksia mm. salaojituksen ja puuhakkeen levittämisen muodossa, joten nuo kurjuudet eivät enää voikaan toistua. Cyde: Provinssirockista ja Ilosaarirockista minullekin on jääneet ne parhaat tunnelmat. Niissä on ihminen etusijalla. Aikataulutus, liikkumisen suunnitteleminen ja reittien rakentaminen ovat festarisuunnittelun avainkysymyksiä. Yleisön pitää löytää paikasta toiseen ja tietää kuka esiintyy missä ja koska. Koko henkilökunta pitää saada informoitua niin, että kysyjälle myös vastataan. Cyde: Meillä on tarjolla sellainen palvelu kuin aluekartan ja ohjelman saaminen kännykkään. Odotan siltä paljon. Masa: Festarikävijöille, jotka lähtevät festivaaleille bändien vuoksi, suosittelisin Sweden Rockia, jossa on aina isoja nimiä, joita on muuten vaikea nähdä. Takuuvarmasti jokaiselle jotain löytyy Roskildesta, joka on edelleen PohjoisEuroopan parhaita festareita, ihan siitä riippumatta, keitä siellä esiintyy. Wackenin metallifestivaaleilla Saksassa on aina suomalaisiakin bändejä, niille matkustava porukka on aika miesvoittoista. Ja tietysti meillä on viikon matka Budapestiin, Szigetin festareille, jotka järjestetään saarilla Budan ja Pestin välissä. Siellä on vielä toistaiseksi edullistakin.
ENTÄ JOS FESTARIT EIVÄT OLE ENNESTÄÄN TUTTUJA?
Raimo: Kun niille ihan ensimmäisille festivaaleille lähdetään, kannattaa aloittaa kotikylän pikkufestareista, vaikkei aikoisikaan palata yöksi kotiin. Tämä siksi, että paikallisia pitää tukea, ja siksi, että jos keskellä yötä iskeekin tarve päästä kotiin, se on helpompaa kuin tuhannen kilometrin päästä. Näin siitäkin huolimatta, että isoilla festareilla on ajateltu enemmän yleisön viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Masa: Elmu on järjestänyt festarimatkoja 70-luvun lopusta lähtien, joten kokemusta on kertynyt. Roskildessa, joka on isoin meidän kohteistamme, meillä on oma leiri. Sinne ei tietenkään ole pakko majoittua, mutta jos haluaa tutustua uusiin ihmisiin ja tavata vanhoja tuttuja, suosittelen. Porukalla on ollut sen verran nastaa, että ovat järjestäneet muistelubileitäkin. Cyde: Festareille menoa on hyvä harjoitella rauhassa. Jos ei ole aiemmin käynyt festareilla, niin mennään mielellään ensialkuun tutussa kaveriporukassa jonnekin lähelle ja laajennetaan siitä sitten. Tietysti heittäytyminen täysillä kuuluu nuoruuteen ja kuvioon, mutta sen ehtii tehdä myöhemminkin. Raimo: Jos festivaalit ovat tuttuja lähinnä 80-luvun alkupuolen keskitysleirifestareilta, ja mieli tekisi lähteä verestämään muistoja, sietää varautua yllätyksiin. Helpoin "paluu" festarimaailmaan ovat kaupunkifestivaalit kuten Tammerfest ja DBTL, joissa festarielämää ei ole viety piiloon hiekkamonttuun, vaan juhlat kukoistavat kaupungin fasiliteettien keskellä. Samasta syystä pitää erityisesti suositella metallifestivaali Tuskaa. Se on ensinnäkin niin keskellä kaupunkia kuin Suomessa ikinä voi olla, eikä missään hippifestivaaleillakaan näe niin rauhallista ja hyvinkäyttäytyvää yleisöä. Yleisö tulee Tuskaan ensi sijassa kuuntelemaan musiikkia. Palvelut toimivat, vaikka lähikauppojen mummot saattavatkin nauraa "Milla Magia -päivien porukalle", yleisöä ohjataan ja ohjeistetaan hyvin, ja nykynuorisohan osaa käyttäytyä vuosi vuodelta paremmin. Tietysti joukossa on se keskimääräinen yksi tuhannesta ongelmatapaus,
mutta yleisön keskinäinen paine riittää yleensä pitämään häirikön kurissa. Cyde: Jos festarit ovat jääneet historiaan, mutta tuntuu, että vaikkapa lasten kasvettua olisi aika palata takaisin, kannattaa aloittaa katsomalla ohjelmasta mikä kiinnostaa. Bändejä ei tarvitse suorittaa, vaan katsotaan ne kiinnostavimmat esitykset ja mennään välillä muualle. Kaikkea ei tarvitse kuunnella. Ja jos on mennyt pidempi aika, jona ei ole käynyt missään, voi aloittaa vaikka yksittäisestä stadionkonsertista. Sellaisessakin näkee, miten laaja yleisöpohja voi olla ja millaiseksi nuorisokulttuuri on mennyt.
MITÄ MUKAAN?
Idea on se, ettei kanna mukana mitään turhaa. Jopa taskumatti kannattaa jättää narikkaan odottamaan yötä. Päivällä lääkityksen laskee helposti väärin. Teltat, kitarat, mankat ja ulkogrillit kannattaa jättää niiden tuotavaksi, jotka ovat autolla liikenteessä. Jos kuorma painaa, sitä on liikaa. Jätesäkistä saa hätätapauksessa sateenkestävän teltan yhdelle. Jos päätät telttailla, varaa mukaan tarpeeksi iso sateenpitävä pressu ja kiinnitä se pyykkipojilla teltan päälle festariympäristössä narut eivät pysy kireinä eikä telttasi pidä vettä. Vessapaperi voi olla tarpeen leiriolosuhteissa. Bajamajasta se ehkä loppuu. Masa: Sadevarusteethan ne useimmiten unohtuvat. Ajatellaan että ollaan lähdössä etelään, mutta jos on kunnon sadetakki ja saappaat mukana, on parempi olla vaikkei sitten sataisikaan. Muutenhan meidän matkoille on helppo lähteä mukaan; kun pääsee bussiin ja pysyy suunnilleen tolpillaan koko matkan, voi olla varma että perille pääsee. Cyde: Festareille lähtiessä on ihan turha odottaa, että kaikki on täydellistä. Mitä paremmin sopeutuu tilanteisiin, sitä paremmin pärjää. Masa: Muistutetaan vielä tässä, että kun kotimaa jää taakse, on syytä myös unohtaa kotimaan murheet ja ongelmat matkan ajaksi. Yleisin syy siihen, että matka menee pilalle on se, että tuhlataan nastaa matkaa omien riitojen puimiseen. Pakolliset varusteet (puetaan päälle tai taskuihin): - mutaa kestävät kengät - alusvaatteet - kahdet sukat - t-paita - huppari - takki jossa on taskuja - bandana tms. rätti, jonka voi kietoa viimassa kaulaan ja auringossa päähän - rautaisannos (vähimmillään vaikkapa hedelmäsokeripastilleja) - vesipullo (ja sitä vettä kannattaa myös juoda, olut kuivattaa) - pari muovipussia, jotka voi pukea kenkiin sisään kun sataa - hammasharja - lääkkeet yms. - ehkäisyvälineitä - kännykkä
- pääsylippu - henkilöpaperit Vapaaehtoisvarusteet leiriytyjälle (pakataan kassiin): - jätesäkkejä - makuupussi - roudarinteippiä - kassi makuupussille ja muulle romulle (voi jättää päiväksi narikkaan turvaan) - aurinkorasvaa - deodorantti - korvatulpat nukkumista varten Vapaaehtoisvarusteet aikuiselle - hotellivaraus ajoissa - luottokortti - henkilöpaperit Cyde Hyttinen www.fanplugged.com Elmun matkoista tietoa ja keskustelua www.elmu.fi Matkailu-Masan puhelinpäivystys arkisin kello 15-16 09-6811 8811 Raimo Pesonen www.riemu.com Festarien ajat ja yhteydet: www.sjoki. uta.fi/~latvis/rockdata.html
TÖIHIN VAI ULKOPUOLELLE?
Täysi-ikäiselle luonteva tapa palata festareille voi olla hakeutua sinne töihin. Kaikilla festareilla on kotisivuillaan vapaaehtoisduunia tarjolla, ja työntekijänä näkökulma festivaaliin on ainakin erilainen, ehkä hauskempikin. Tämä voi olla myös ratkaisu, jos kavereita festareille lähtijöiksi ei löydykään työporukassa et ole yksin. Tietysti silloin pitää myös tajuta olevansa töissä jopa silloinkin, kun se oma lempibändi jää näkemättä, koska olet vahtimassa pysäköintialuetta keskellä ei-mitään. Oikea asenne on tärkeä. Cyde: Ongelmat syntyvät useimmiten siitä, että järjestyshenkilökunta on koulutettu tehtäväänsä huonosti. Järjestyshenkilön pitää tajuta olevansa ensi sijassa asiakaspalvelussa ja vasta toissijaisesti vartiossa. Kun Pikkuhitlerin eteen tuodaan viinan kanssa tupeksiva häirikkö, niin ongelma on valmis. Toinen tapa festaroida on sitten se päinvastainen, eli leirintäalueella bilettämiseen keskittyminen. Silloin ei oteta itse festarista vastaan kuin maantieteellinen sijainti. Masa: Lipun hinta kiinnostaa tietysti kaikkia, ja sehän nousee joka paikassa joka vuosi. Syynä on lähinnä se, että isojen nimien keikkapalkkiot ovat nousseet koko 2000-luvun. Osittain juuri tästä syystä Roskildessa ei nähdä Rolling Stonesia tai KISSiä. Tanskalaiset haluavat pitää festarinsa festarina, ei yhden tai parin ison nimen keikkana.
LOGITECHIN PIKKUKAIUTTIMISSA ON HÄMMÄSTYTTÄVÄN ISO SOUNDI
Tietokoneen kanssa matkustavalle kiinnostava uutuus on Logitechin V20 Notebook -pöntöt. Kuorin ne paketista varsin epäluuloisena, mutta stereokuvan laajuus ja miellyttävä, joskin vähän buustaten korostunut bassotoisto vakuuttivat piankin siitä, että näillä kaiuttimilla voi vähintään nauttia musiikista hotellihuoneessa. Musiikin miksaamiseen soundi on vähän liiankin imarteleva. Joka tapauksessa hieno esitys läppärilaukun sivutaskuun mahtuvilta kottaraispöntöiltä. www.logitech.com
ÄÄNI- JA VALOLAITTEET
UUDET TAI KÄYTETYT
WWW.AUDIODIVARI.COM
MYYMÄLÄ: KOLMAS LINJA 19, HKI
www.aronsoitin.fi
Fredrikinkatu 55, 00100 Helsinki puh. (09) - 6943418 Myymälä avoinna: ma-pe 10-18, la 10-14
soittimet ja tarvikkeet vuodesta 1953
32
33
34
Omnium Gatherumin laulaja Antti Filppu on eronnut yhtyeestä. Tiedotteessaan bändi kertoo, ettei muuta vaihtoehtoa ollut, toivottaa Filpulle kaikkea parasta tämän uusien projektien parissa ja ilmoittaa, että uuden laulajan nimi julkistetaan tuonnempana. Megadethin uusi studioalbumi ilmestyy viimeistään loppuvuodesta. En aio kuvailla levyä mitenkään. Se olisi kuin kuvailisi orgasmia neitsyelle, Mustaine mahtailee ontuvasti vertaillen. Ronnie James Dio näyttelee tulevassa Tenacious D -elokuvassa The Pick of Destiny. Elokuvassa Dio materialisoituu julisteesta ja kertoo pikkupojalle, mitä tämän tulee tehdä. Kotiteollisuus aloittaa kahdeksannen albuminsa nauhoitukset heinäkuun puolivälissä. Turborakastaja-työnimellä kulkevan albumin tuottaa Mikko Karmila. Julkaisua kaavaillaan lokakuulle. Thyrane on lopettanut toimintansa. Kaikki bändin jäsenet aikovat jatkaa metallimusiikin parissa. Kitaristi Chris Holmes on jälleen kerran liittynyt WASPiin. Blackie Lawlessin luotsaama shokkiheviyhtye esiintyy Tampereen Sauna Open Airissa 10.6. Blaken uusi basisti on Sapattivuodessa ja Pohjannaulassa soittanut Antero Aunesluoma. Antero tuntee Geezerinsä, ja on siten kuin luotu uudeksi Blake-perheen jäseneksi, kehaisee Blaken nokkamies Aaro Seppovaara. Lordi reväytti pohjelihaksensa ja polvensa nivelsiteet Hämeenlinnan-keikalla. Euroviisu-esiinty-
minen ei kuitenkaan vaarannu, sillä punasilmäinen sarvipääystävämme selvisi haverista lyhyellä sairaslomalla. Norjalainen black metal -legenda Mayhem julkaisee uuden levyn. Albumi on nimeltään Ordo Ab Chao. Chimeira-levyn jälkeen moni asia on kääntynyt parempaan suuntaan, bändi tiedottaa. Olemme erittäin innoissamme julkaistessamme tätä levyä, jolla mikrofoniin on tarttunut Attila Csihar ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1993. Peto ei koskaan ole ollut näin vahva! System of a Down jää vuosien tauolle. Kitaristi Daron Malakianin mukaan tauko alkaa kesän Ozzfest-kiertueen jälkeen ja tulee jatkumaan jopa vuosia, koska bändin jäsenet haluavat perehtyä System of a Downin ulkopuoliseen elämään. Malakian kuitenkin korostaa, että System of a Down ei ole hajoamassa. Ruotsalainen viikinkideath-orkesteri Amon Amarth on studiossa tekemässä kuudetta studioalbumiaan. Vielä nimeämätön albumi julkaistaan syyskuussa. Reverend Bizarre lopettaa toimintansa. Turkulaisen doom-bändin viimeinen albumi julkaistaan kesällä tai syksyllä 2007. Viimeisen levyn jälkeen on luvassa vielä tuplakokoelma, joka sisältää Reverend Bizarren kaikki vinyylijulkaisut. Bändi tekee tämän vuoden puolella kaikki sovitut keikat, mutta ensi vuonna bändiä ei lavoilla enää nähdä. Reverend Bizarre -miehistä Albert Witchfinder jatkaa Puritan-yhtyeessä ja Peter Vicar Lord Vicarissa.
SETÄ JUSSIN TUPA
ELÄMÄÄ ERON JÄLKEEN
Ex-Nightwish-vokalisti Tarja Turunen valmistautuu soolouralle. Samaan aikaan Nightwish valmistelee uutta levyä ja etsii laulajaa. Molemmat osapuolet julkaisevat uutta materiaalia vuonna 2007. Tarja Turunen on solminut levytyssopimuksen Saksan Universal Musicin kanssa. Soololevyni tulee sisältämään elementtejä vuosien varrelta kertyneistä musiikkikokemuksistani, Tarja Turunen kertoo. Soundista puhuttaessa se tarkoittaa hyvin laajaa skaalaa, hevimmästä soundista hyvin kevyeen atmosfääriin. Levy ei tule olemaan hevimetallialbumi eikä myöskään klassisen musiikin albumi vaan jotain, jota tänä päivänä voitaisiin kutsua cross over -albumiksi. En pysty nimeämään artisteja, jotka olisivat tehneet jotain samantyylistä kuin minä aion omalla sooloalbumillani tehdä. Tärkeintä minulle kuitenkin on se, mitä pystyn antamaan kuulijoille sooloartistina, laulajana. Hyvin monipuolinen ja musiikillisesti rikas albumi on minun suurin haasteeni. Minkälaisia tuntemuksia soolouralle lähteminen sinussa herättää? Olen todella iloinen ja odotan kovasti ensimmäisen sooloalbumini työstämistä. Työ toki on jo jossain määrin alkanutkin. Olen onnellinen siitä, että voin työskennellä sellaisen ihmisryhmän kanssa, joka ymmärtää minua artistina. Voin luottaa heihin ja näyttää omat kykyni ja puutteeni. Soolouralle lähteminen ei pelota minua. Jos pelottaisi, en olisi kykenevä olemaan laulaja. Realiteetti kuitenkin on se, että joudun tekemään paljon työtä, kuten olen tehnyt tähänkin päivään saakka. Nähtäväksi jää, mihin tämä tie minut vie. Ensi jouluna julkaisen joulualbumin. Sen nimi on Henkäys ikuisuudesta ja se on ihan erillinen projekti, jolla ei ole mitään tekemistä vuonna 2007 ilmestyvän sooloalbumini kanssa. Laulajaa etsivä Nightwish on saanut postissa noin 700 ääninäytettä. Tarjolla on aivan helvetin huonoja ja aivan helvetin hyviä laulajia, Nightwishin manageri Ewo Pohjola kertoo. Vielä on liian aikaista järjestää koelauluja, mutta eiköhän se laulaja vuoden loppuun mennessä löydy. Nightwishin seuraava studioalbumi ilmestyy syyskuussa 2007. Tuomaksella (Holopainen) on demotettuna 15 uutta biisiä ja ne ovat kovaa matskua, Ewo paljastaa. Uusia sävyjä on odotettavissa, mutta heviä se silti tulee olemaan. Levyn teko aloitetaan jo ennen uuden laulajan varmistumista. Nightwishissä vallitsee tällä hetkellä tosi positiivinen yleisfiilis. Nightwishin End of an Era -dvd ilmestyy 31.5.
PAHEELLINEN ROKKIJÄTKÄ JA MUITA SATUKERTOMUKSIA
Rokkijätkät ja -gimmat ovat paheiden ruumiillistumia, näin meille kerrotaan. Rokkari juo ja polttaa, kulkee farkuissa, nahkatakissa ja risassa t-paidassa. Rokkarilla on tatskojakin. Rokkari voi olla kännissä aamullakin, eikä se mene nukkumaan ennen neljää. Jos se pääsee telkkariin, se voi sammua suorassa lähetyksessä, jos se pääsee hotelliin, se voi nakata telkkarin ulos ja kusta samalla luontevasti housuun. Jos se soittaa metallia, niin silloinhan se on vähintään satanisti, näin varoittavat äidit lapsiaan. Rokkarissa on särmää ja kapinaa. Paheellisten rokkarien käsitteessä on kyse ennen kaikkea imagosta, joka perustuu valitettavan harhaiseen käsitykseen raskaan musiikin "vaarallisuudesta". Totuus on, että rokki oli vaarallista viimeksi 50- ja 60-luvulla, sen jälkeen musiikkityyli on sulautunut enemmän tai vähemmän harmonisesti valtaväestöön. Metallin puolella kapina on jatkunut pidempään, mutta tänä päivänä vain ääripään edustajat pyrkivät tosissaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Sekopäisiä uskonfanaatikkoja lukuun ottamatta tuskin kukaan kehtaa vakavissaan väittää, että rock tai heavy metal edustaisi omaleimaista kapinallisuutta ja yhteiskunnallista vaaraa. Black metalinkin kaltaisissa tyylisuunnissa kriittisyys vallitsevia arvoja kohtaan on suuri, mutta harva sielläkään pitää esimerkiksi norjalaista murhamiestä Varg "Burzum" Vikernesiä muuna kuin häiriintyneenä rikollisena. Esimerkin voimakaan ei oikein näytä toimivan: tappajien enemmistö on iskelmää ja humppaa kuuntelevia keski-ikäisiä juoppoja, ei rokkareita. Imago ja mielikuvat ovat silti tiukassa, sillä kumpikin osapuoli tekee parhaansa niiden pönkittämiseksi. Ulkopuoliset tahot kuten sensaatiolehdet lietsovat säännöllisin väliajoin skandaaleja, ja rokki/metalli-alakulttuuriin kuuluvat kertovat itselleen olevansa oikeasti erilaisia ja "vapaampia" kuin muut kansalaiset. Harva näyttää tiedostavan, että rokkipiirien paheet ovat tänä päivänä suorastaan säntillisen porvarillisia. Viinan juomista ja elämöintiä edellytetään tietty määrä katu-uskottavuuden saamiseksi. Rokkarit voivat huoletta antaa haastatteluja kännissä, elämöidä kaduilla tai sutaista mahdollisia bändäreitä, mikäli heppi vielä nousee kolmen promillen kännissä. Näilläkin tilanteilla on tarkoin säädellyt rajansa. Entäpä oikea rajojen rikkominen, oikea paheellisuus ja yhteiskunnan ulkopuolelle asettuminen? Kuinka moni maksava asiakas suvaitsisi sitä, että bändit eivät saapuisikaan lavalle lainkaan sikahumalansa vuoksi, kuten iskelmäpiireissä usein tapahtuu? Tai sitä, että artisti jäisikin kiinni lasten hyväksikäytöstä, kuten pop- ja glam-tähdet ja katoliset papit aina välillä jäävät? Jos elämäänsä haluaa vaaraa, kapinaa ja paheksuntaa, kannattaa irrottautua rokki- ja metallipiireistä tykkänään. Esimerkiksi iskelmätähteyttä ei kestä rasvamaksaisinkaan metallibasisti. Ennenaikainen kuolemakin on toki parempi vaihtoehto kuin glam-poppari Gary Glitterin esimerkki: toistuva lapsiin sekaantuminen toi "leader of the gangille" ansaitun linnatuomion Vietnamissa. Rokkaamista rahakkaampi vaihtoehto on tietysti skientologiksi taantuminen: Cruisen Tomillakin pyyhkii hyvin, vaikka mies vartoili haarukka kädessä vauvansa istukkaa. Ehkä rokki-imagon vaikutus onkin oikeasti käänteinen: eikö olekin helvetisti turvallisempaa kuulua rokki- tai metallipiireihin? Siellä ainakin tietää, missä mennään. Oman imagon ja identiteetin pönkittäminen on toki rokkipiireissäkin paikoin ulkokultaista, mutta siltikin terveellisempää ja aidompaa kuin valtaosassa uskonnollisia tai poliittisia aatteita. Ja edes vaatteet eivät tee aatteita: puku päällä yhdeksästä viiteen ahertavienkin sisimmässä voi asua edelleen villi hevimies. Jussi Lahtonen Kirjoittajan mielestä kaikkein paheellisin ja pelottavin ihmisryhmä löytyy Hulluilta Päiviltä. No one here gets out alive!
LISÄÄ UUTISIA: WWW.SUE.FI
35
LACUNA C
MATEMAATTINEN K
Lacuna Coilin uusi albumi Karmacode kasvattaa yhtyeen puitteet koko Se ei kuitenkaan italialaisyhtyettä hätkäytä, vaan tähtäin pysyy tiu
36
COIL
KARMA
onaan uusiin mittasuhteisiin. kasti Amerikan sydämessä.
Lacuna Coilin kitaristi Christiano vastaa puhelimeen chicagolaisessa hotellissa. Herra vaikuttaa hyvinkin pirteältä ottaen huomioon, että hän on kiertueella. Lacuna Coil nimittäin otti ja lähti tien päälle pari viikkoa ennen uuden Karmacode-levyn julkaisua lämmitelläkseen Rob Zombieta yhdessä Bullet For My Valentinen kanssa. Lacuna Coilin edellisestä Comalies-levystä on ehtinyt vierähtää jo nelisen vuotta. Bändi työsti ideoitaan uutta levyä varten pidemmän aikaa, ja viime vuoden puolella italialaiset viettivät pari pitkää rupeamaa studiossa. Aloimme kerätä ideoita talteen heti Comalies-levyn valmistuttua. Niitä ehtikin kertyä runsaasti siihen mennessä, kun aloimme suunnitella uuden levyn tekoa vuonna 2004. Parin viime vuoden ajan eritoten USA:ssa kiertänyt bändi ei kuitenkaan ehtinyt saada Karmacodea levyn nimi on kehitelty kirjasta, joka pyrkii selittämään uskonnollisia ilmiöitä matemaattisten kaavojen avulla julkaisukuntoon ennen kuin nyt. Comalies-levymme lähti liikkeelle Jenkeissä vuonna 2004. Silloin meidän kannatti kiertää siellä, koska kysyntää riitti. Viime vuonna meidän piti erikseen varata aikaa siihen, että saamme uuden levymme joskus valmiiksi. Vuosi sitten keväällä, kun olimme studiossa aloittamassa Karmacoden tekoa, meille tuli selväksi, että sen teko venyisi. Onko kaikki tämä levyn tekoon kulutettu aika todellakin ollut tarpeen? Kyllä, kaikki käytetty aika oli tarpeen. Huomasimme, että biiseistä saisi paljon enemmän irti, jos meillä olisi riittävästi aikaa niiden työstämiseen. Onneksi levy-yhtiömme pitää meitä aktina, johon kannattaa satsata. Comalies-levyn menestyksen myötä me saimme aikaisempia isomman budjetin levyn tekoa varten. Pystyimme kokeilemaan eri juttuja studiossa ajan kanssa. Edes pikkuasioiden tekemisessä ei tarvinnut kiirehtiä. Edellisiä levyjä tehtäessä aikaa oli rajallisesti ja kaikki piti saada kerralla kuntoon. Karmacode on Lacuna Coilin levy-yhtiön, Century Median mukaan yhtiön kaikkien aikojen suurin panostus. Edellisen levyn menestyksen ja uuteen levyyn satsattujen resurssien luulisi asettavan bändille runsain mitoin paineita. Karmacodeen on käytetty todella paljon rahaa, mutta emme ole ottaneet siitä paineita. Sen sijaan olemme itse asettaneet itsellemme paineita siinä mielessä, että olemme tehneet omat juttumme niin hyvin kuin olemme osan-
neet. Biisit ovat hyviä ja ne on viimeistelty huolellisesti loppuun saakka. Se riittää meille. Ulkopuolisten puheista emme ole piitanneet. Levyn tietysti tarvitsee myydä tietty määrä, että levy-yhtiö ja me olisimme tyytyväisiä. Comalies möi noin puoli miljoonaa kappaletta. Totta kai Karmacoden pitäisi myydä enemmän. Silläkin saralla kaikki näyttää tällä hetkellä erittäin hyvältä.
PULLAT JENKKIUUNISSA
Tänä päivänä näkyvyyden saamiseksi ei riitä yksin se, että bändi tekee hyvää musiikkia. Useimmiten tarvitaan keulakuva, jonka naama on usein näkyvillä. Usein se naama kuuluu yhtyeen laulajalle. Lacuna Coilissa on kaksi vokalistia, Andrea Ferro ja Cristina Scabbia, joten periaatteessa bändi voisi olla kiperän tilanteen edessä sen suhteen, kumman pärstä saa olla enemmän esillä. Mutta kun katsoo niitä pärstävärkkejä, huomaa, että käytännössä valinta ei tuota ongelmia. Kun toinen laulajista näyttää Cristina Scabbialta, valinta on luonnollinen ja näkyvyys taattu yhtään Andrea Ferron panosta väheksymättä. Cristina Scabbia on paitsi kaunis, myös helvetin hyvä laulaja ja esiintymiskelpoinen keulahahmo. Hän on myös myöntänyt olevansa mielellään esillä, jos siitä vain on apua bändille. Itse asiassa tuo muotia seuraava nainen (voiko milanolainen nainen muuta ollakaan?) on vain hyvillään saamastaan huomiosta. Huomiota Lacuna Coil on pyrkinyt saamaan erityisesti Yhdysvalloilta. Karmacode-levy kuulostaakin entistä amerikkalaisemmalta pehmometallilta, vaikka Lacuna Coil ei olekaan hylännyt hienoisia goottivaikutteita tai eurooppalaistyylistä melodioiden käyttöä. Chris allekirjoittaa kommenttini täysin. Kun Comalies julkaistiin vuonna 2002, kiersimme Euroopassa tiiviisti ja pitkään. USA:ssa se levy lähti liikkeelle vasta vuonna 2004, ja siitä lähtien olemme olleet jatkuvasti siellä tien päällä kuten olemme tälläkin hetkellä. Kaikki mitä kuulemme ja näemme vaikuttavat jossain määrin siihen, miltä musiikkimme kuulostaa, halusimme sitä tai emme. Nyt me olemme nähneet ja kuulleet Amerikkaa. Me halusimme levymme kuulostavan juuri tällaiselta. Jännittävä yksityiskohta levyllä on levyn päättävä Depeche Mode -laina Enjoy the Silence. Biisi sopii Lacuna Coilille hyvin. Koetimme soittaa monia mui-
takin covereita, muun muassa Soundgardenin Black Hole Sunia, mutta vain Enjoy the Silence tuntui sopivan meille. Kaikki bändissä pitävät Depeche Modesta paljon, joten siinäkin suhteessa homma oli hyvin hoidossa. Lisäksi se biisi sopii mukavasti oman materiaalimme joukkoon ja sellaiseen kappaleeseen on hyvä lopettaa levy. Lacuna Coil kiertää Jenkeissä aina toukokuun loppuun saakka. Kesällä on vuorossa muutama festarikeikka Euroopassa ennen kuin Ozzfest-kiertue alkaa heinäkuussa Amerikan puolella. Bändi siis keskittyy entistä enemmän USA:n valloittamiseen. Emme me ole unohtamassa Eurooppaa tai jättämässä sitä syrjään. Tämä Rob Zombie -kiertue vain sattui olemaan sen verran hyvä, ettemme voineet jättää ottamatta tarjousta vastaan. Vaikka olemmekin vain lämmittelybändinä ja soitamme noin neljäkymmentä minuuttia per ilta, voimme jo nyt todeta tämän kiertueen ol-
leen menestyksekäs meille. Tähän saakka kaikki kiertueen keikat ovat olleet loppuunmyytyjä, ja suurin osa yleisöstä ei ole ennen kuullut meitä. Se on hyvä yhtälö. Heinäkuun alkupuolella alkava Ozzfest on todella iso juttu täällä Jenkeissä. Meillä on loistava paikka soittaa siellä, esiinnymme päälavan ensimmäisenä aktina. Pullat ovat siis hyvin uunissa USA:n suhteen, mutta sen vuoksi Euroopan-kiertue on vuorossa vasta syksyllä. Näillä näkymin Lacuna Coil esiintyy myös Suomessa. Keikat ovat lokakuun loppupuolella Tampereella ja Helsingissä. Suomi on ensimmäistä kertaa kiertueohjelmassamme. On mukavaa päästä viimein sinnekin soittamaan. Suomesta tulee paljon hyviä bändejä. Teksti: Jarno Koskinen Kuva:
PALLO HALLUSSA?
Lacuna Coilin jäsenet ovat aikamoisia futisfaneja. Useimpien bändin jäsenten suosikkiseura on luonnollisestikin AC Milan, jota allekirjoittanutkin kunnioittaa Paolo Maldinin vuoksi. Taannoisessa Mestareiden liigan ottelussa Milan sai vastaansa kiveäkin kovemman välierävastuksen, FC Barcelonan. Ehdimme etukäteen spekuloida tuota ottelua bändiläisten kesken, Chris muistelee. Olimme varsin toiveikkaita Milanin loppuotteluun pääsemisen suhteen, mutta kuten tiedämme, Milanin tie kävi sittenkin turhan kiviseksi. Barcelonahan meni ja haki San Sirolta 1-0-vierasvoiton, jonka turvin se eteni finaaliin. Kesällä ovat vuorossa jalkapallon MM-kisat, jotka järjestetään tällä kertaa Saksassa. Niiden tapauksessa Chrisin usko kotimaansa menestykseen ei ole erityisen luja. Toki minä omiani kannatan, mutta täytyy myöntää, että en ole erityisen toiveikas Italian suhteen MM-kisoissa. Italialle on tietysti etua siitä, että nämä kisat pelataan Euroopassa, mutta niin on monille muillekin maille. Saksaan matkaa runsaasti italialaisia kannattajia kisoja seuraamaan.
37
39
Celtic Frost on aina tehnyt uraauurtavaa musiikkia täysin omilla ehdoillaan. Celtic Frost ja sen edeltäjä Hellhammer ovat näyttäneet tietä niin black-, deathkuin gothic-metallillekin. Celtic Frost on myös onnistuneesti sovittanut repertuaariinsa orkestraalisia ja oopperasovituksia. Itse asiassa niin onnistuneesti, että yhtyeen tuotannosta niin fanit kuin bändi itsekin haluavat unohtaa vain Cold Lake -levyn. Mutta kaikille meille sattuu hairahduksia, eikö vain? Celtic Frost kulminoituu kahteen jäseneen, kitaristi-laulaja Thomas Gabriel Fischeriin ja basisti Martin Eric Ainiin. Yleensä puhemiehen roolissa on Tom, mutta Sue halusi kuulla toisen mielipiteen ja yhytti puhelimeen Martinin Tomin ajatuksiahan Suesta on luettu jo aikaisemmin. Nelisen vuotta on vierähtänyt siitä, kun Celtic Frost (eli Fischer ja Ain) aloittivat nyt julkaistavan Monotheist-levyn tekemisen. Bändi ei langennut hätiköinteihin, vaan hoiti asiansa hyvin päämäärätietoisesti ja huolella. Kaikkein vaikeinta oli löytää se, mitä Celtic Frost alun perin oli, Martin Ain kiteyttää. "Mikä on Celtic Frostin ydin ja olemus?" oli se kysymys, joka sai meidät liikkeelle. Koetimme löytää uudestaan sen, mikä teki meistä Tomista ja minusta Celtic Frostin. Herrat Fischer ja Ain eivät olleet soittaneet keskenään kymmeneen vuoteen. Arvatenkin Celtic Frostin ytimen ja uusien päämäärien selvittämiseen meni aikaa. Sanoisin, että siihen meni kaksi vuotta. Kun aloitimme vuonna 2001, mukana olivat Tom, hänen Apollyon Sun -bändistä mukanaan tuoma kitaristi Erol Unala ja minä. Me kolme halusimme tietenkin mukaan myös rumpalin. Kysyimme Reed St. Markilta haluaisiko hän tulla mukaan, mutta se ei silloin ollut mahdollista. Reed St. Markia pidetään yleisesti Celtic Frostin rumpalina, vaikka hän ei bändissä loppujen lopuksi pitkään vaikuttanutkaan. Hän oli mukana vain bändin tärkeimpinä hetkinä. Aloimme etsiskellä rumpalia, ja Franco Sesan löytämiseen meni vuosi tai puolitoista. Hän tuntui oikealta henkilöltä. Hänen tultuaan bändiin pääsimme soittamaan yhdessä kuten normaalit metallitai rock-bändit. Vasta sitten pääsimme miettimään kunnolla sitä, mihin suuntaan lähdemme kulkemaan. Francon asenne vaikutti suuresti siihen, minkälainen Celtic Frostin ydin on tänä päivänä. Erol Unala jäi kelkasta Monotheistin valmistumisen jälkeen loppuvuodesta 2005. Henkilökemiat eivät enää olleet yhteensopivia. Jossain vaiheessa huomasimme, ettei tärkeintä ole uusien biisien tekeminen tai uuden levyn nauhoittaminen, vaan bändin muodostaminen ja yhtenäisenä ryhmänä oleminen. Oli kovaa työtä saada kasaan toimiva ryhmä. Se vei meiltä neljä vuotta.
CELTIC FROST
sio oli erilainen kuin levyllä oleva. Toisena valmistui eräs biisi, joka tuntui meistä todella hyvältä. Halusimme kovasti ottaa sen mukaan levylle ja biisi olikin mukanamme yli kaksi vuotta ennen kuin jätimme sen pois. Se ei edustanut sitä, mistä Celtic Frostissa on kysymys. Tämä on hyvin vaikea ja samalla mielenkiintoinen tilanne. Me olimme ja olemme vapaita tekemään omat ratkaisumme. Meillä ei ole paineita levy-yhtiöltä, koska meillä ei ole sopimusta kenenkään kanssa. Olemme itse rahoittaneet levyn tekemisen ja kaiken muun. Olimme kaikki töissä, jotta meillä olisi rahaa tehdä tätä. Piti maksaa treenikämpän vuokra, soittokamat, Horus-studiolla nauhoittaminen, aputuottajan palkkaaminen, miksaaminen, uudelleen miksaaminen eri studiossa ja masteroiminen... Mutta olimme kuitenkin vapaita. Ainoat paineet asetimme itse itsellemme.
POIS SYVYYKSISTÄ
Bändi pestasi avukseen levyä tuottamaan monessa sopassa kastetun Peter Tägtgrenin. Peterillä oli tärkeä rooli levyn tekemisessä. Hänen piti tuoda esiin se, miltä me halusimme kuulostaa. Hän tuntee teknisen puolen levyjen tekemisestä. Hän tietää myös bändin, sillä me innoitimme häntä silloin kun hän aloitti musiikin tekemisen. Peter on erittäin pätevä muusikko ja tekee itse paljon musiikkia. Homma ei siltikään ollut helppo, koska me tiesimme täysin mitä halusimme. Peterillä ei ollut valtaa sanoa paljon mitään. Totta kai hän teki ehdotuksia, mutta usein hän huomasi, että hänen oli turha sanoa yhtään mitään, koska olimme niin varmoja siitä, mitä halusimme. Vaikeinta oli saada ne kaikki asiat onnistumaan. Siinä Peter teki loistavaa työtä. Oli muutamia juttuja, joista olimme eri mieltä, ja joitakin asioita tehtiin eri tavalla kuin olimme alun perin ajatelleet. Loppujen lopuksi Peter Tägtgren kuitenkin on paras tuottaja tai äänittäjä, jonka kanssa olemme koskaan olleet tekemisissä. Me emme ole helppo bändi, ja tämä levy oli todella vaikea nauhoitettava, koska se on niin erilainen. Esimerkiksi Pandemoniumin aikaan teimme koko ajan materiaalia ja kokeiluja, emmekä tienneet miltä levy tulisi kuulostamaan. Nyt tiesimme tarkkaan mihin halusimme päästä. Vaikka biisit ovat keskenään erilaisia, halusimme saada levylle yhtenäisen soundin. Siinä se haaste olikin. Monotheist on synkin levy, jonka allekirjoittanut on koskaan kuullut. Pimeys laskeutuu ylle niin tummana varjona, ettei kirkkainkaan valo saa sitä poistumaan. Biisejä ja levyä tehdessämme meistä tuntui juuri noin synkältä. Se synkkyys tulee meistä itsestämme. Kun silloin aikoinaan hajosimme, olin itse hajoamaisillani kappaleiksi ja putoamassa syvyyksiin. Nyt kaikki on hyvin, mutta minä olen koskettanut sitä pimeyttä omin käsin, haistanut ja elänyt sen. Teksti: Jarno Koskinen Kuva: Jozo Palkovits
SYNKKÄ JUHLA
Bändi, jonka suuruutta on vaikea mitata, tekee paluun. Siinä ei kuitenkaan ole kyse nostalgiasta, vaan uusien latujen tekemisestä. Mutta mikä sai Fischer-Ain-kaksikon palaamaan kehiin? Ja miltä pimeys haisee?
kin meille kuultavaksi tekemiään biisejä, joissa on koneella tehdyt rummut. Hän kertoo Francolle ja minulle miten rummut ja basso menevät ja näyttää kitaraosuudet. Esimerkiksi Drown in Ashes on tehty tuolla tavoin Tom oli miettinyt rumpuosuudet ja kaiken muun päässään valmiiksi. Mutta ilman rumpalia biisejä ei voi tehdä valmiiksi. Iso osa prosessia olikin oikean rumpalin löytäminen ja hänen saamisensa osaksi koko pakettia. Kun Franco tuli bändiin, kokeilimme paljon erilaisia juttuja. Jotain kuitenkin tuntui puuttuvan. Lopulta huomasimme, että luovalla tasolla Celtic Frost oli erilainen bändi kuin se oli esimerkiksi Into the Pandemonium -levyllä tai Morbid Talesilla. Olimme huomaamattamme jättäneet menneisyytemme huomiotta. Itse asiassa yksi syy Celtic Frostin perustamiselle silloin aikoinaan oli päästä eroon edellisestä bändistämme Hellhammerista. Mutta menneisyytensä karistaminen on mahdotonta. Tom ja minä hyväksyimme menneisyytemme Hellhammerin suhteen, koska käsitimme, että ilman Hellhammeria ja sitä, että laitoimme bändin sisäiset henkilökemiat kuntoon, emme olisi koskaan olleet Celtic Frost. Sitten kehitimme ideoitamme ja visioitamme tullaksemme uudelleen Celtic Frostiksi. Oliko musiikin tekeminen tälle levylle haasteellista? Tietyllä tapaa oli. Kirjoitimme paljon enemmän biisejä kuin levyllä on. Sanoisin, että olemme kirjoittaneet 25-30 biisiä näiden neljän vuoden aikana. Useimmat biiseistä vain tulivat, mutta totta kai hommaa on mietitty paljon. Soitimme usein biisejä treenikämpällä ja nauhoitimme ne sitten siellä itsellemme. Se hyvä puoli nykyteknologiassa on, että nauhoitushomma on kuosissa. Vuoden kuluttua saatamme istua alas kuuntelemaan sellaista nauhoitusta ja huomata, ettei se kyseinen biisi olekaan kelvollinen meille. Annamme asioiden muhia rauhassa ja ottaa oman aikansa. Meillä ei ole kiire mihinkään. Ensimmäinen tekemämme uusi biisi oli Obscured, mutta se ver-
TOTENGOTT
Parisen vuotta sitten Celtic Frost laittoi nettiin kuunneltavaksi version uudesta Ground-biisistään. Se oli tehty rumpukoneen avustuksella. Silloin meillä ei vielä ollut rumpalia. Tom kuitenkin tuo edelleen40
Kitaristi Mikko Salovaaran kuvauksen mukaisesti "viiden musiikille omistautuneen yksilön" muodostama Kiuas on soittanut melodista metallia vuodesta 2000. Meidän musa on maustettu aika laajalla kattauksella, eri genreistä napsituilla vaikutteilla. Temaattisesti mukana on pakanallista mytologiaa muiden aihepiirien ohessa. Perisuomalaisen nimensä Kiuas on saanut, yllättäen, saunasta. Nimi sopii kuvaamaan musiikkia ja siinä on kuitenkin pilke silmäkulmassa, ei olla ihan ryppyotsaisia. Ja sitten siinä on sellainen kansallisromanttinen vivahde, mutta nimenomaan ei mitään nationalismia, vaikka valitettavasti jotkut helposti tulkitseekin sen väärin. Tää on sellanen spesiaali suomalainen juttu. Ulkomailla on aina hauska selitellä, että mistä on kyse. Musiikkitiedettä yliopis tossa opiskellessaan Salovaara otti kokeilumielessä myös muutamia folkloristiikan kursseja. Muutama vuosi sitten Kalevala-kurssilta löytyivät suosikkihahmot. Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen. Siinä on sellainen hyvä kolmen muskettisoturin kopla. Niillä on vähän erilaiset ominaisuudetkin, jotka yhdessä muodostavat hyvän kokonaisuuden. Usein monet metallibändit idolisoi ulkomaista mytologiaa, etenkin viikinki-juttuja. Jos jotain myyttisiä sankareita haluaa idolisoida, niin miksei sitten näitä ikään kuin meikäläisiä? On se vähän vaikuttanut tohon musiikkiinkin ja tematiikkaan, mutta en mä halua liikaa sitoutua
LISÄÄ VETTÄ KIUKAALLE!
Klassisesta musiikista vaikutteita ottava metallibändi, johon mahtuu lääkäri? Ja mitä tekemistä Kalevalalla on metallin kanssa?
siihen. Ei me kumminkaan mikään Kalevala-metallibändi olla. Se on vaan yks sellainen osa-alue, josta ottaa inspiraatiota. Musiikilliset alkulähteet pulppuavat metallia Metallica-Panteraakselilta. Yllätyksiäkin löytyy. Sitten on hyvää rockia ja bluesia ja tämmöstä. Että vähän niitä roots-aineksia kanssa. Inhottaa, kun nykymetallissa kuuluu niin paljon sellanen kliinisyys ja mekaaninen tuotanto. Kyllä se rokki ja jonkinlainen fiilis siellä tulis säilyttää. Ja klassista musiikkia on kuunneltu. Sitä on tullut vuosien varrella tsekattua aina vähän kerrallaan. Romantiikan säveltäjistä Brahms ja Wagner sopii tosi hyvin yhteen metallin kanssa, vaikka eihän sitä ehkä silleen ajattele, jos ei klassista musiikkia kuuntele. Nykymusiikkiin en ole täysin päässyt sisälle kuuntelutasolla. Se tulee usein vain "kulutettua" nopeasti, mikä oikeastaan on musiikin väärinkäyttöä. Pitäisi olla aikaa istua rauhassa alas ja kuunnella ja miettiä. Mutta aina ei ole
aikaa. Mutta ei tän maailman rytmissä varmaan kenenkään ole helppoa kuunnella sillä tavalla. Kiukaalla oli levysopimus brittiläisen Rage of Achilles Recordsin kanssa, mutta diili purkaantui taloudellisten ongelmien takia. Se otti vähän liian monta bändiä huostaansa. Ei siinä mitään, se oli meille hyvä ponnahduslauta. Saatiin sieltä se yks EP pihalle ja sitä kautta huomiota Suomessa ja muualla. 24.5. ilmestyvän Reformationuutukaisen julkaisee Spinefarm. Kyllä siinä saatiin melkein kuukausi täyteen sellasta täyspäivästä kohellusta. Sikäli aika kiireellä, että edellinen levy tuli toukokuussa viime vuonna ja kesällä ja syksyllä on keikkailtu sen tiimoilta. Teki aika tiukkaa, kun piti lopettaa keikat ja alkaa treenaamaan ja hiomaan biisejä tossa talven aikana. Ja sitten olikin jo aika mennä studioon. Mutta ehkä on parempi tehdä paineen alla. Tuleepahan ainakin tehtyä. On se sellanen levy, mikä me haluttiinkin. Ei siellä ole mitään mikä olis jäänyt kaivelemaan. Maailmanvalloituksen ohella Kiukaan äijät ovat ehtineet myös opiskella. Kosketinsoittaja on opiskellut tietojenkäsittelyä ja laulajaan tutustuin yliopiston kursseilla. Rumpali valmistuu lääkäriksi tässä tänä kesänä, että kyllä tässä riittää opintoja tän soittamisen lisäksi, kertoo tällä hetkellä soitonopettajaksi opiskeleva Salovaara. Teksti: Noora Jussila Kuva: Toni Härkönen
41
S TA M 1 N A TUORETTA NÄKÖKULMAA
KAKKOSALBUMIN UUDET KYMMENEN KÄSKYÄ MYÖTÄ KEIKKABUSSIIN HYPPÄÄVÄ LEMILÄINEN STAM1NA LUPAA ANTAA KIERTUEELLA KAIKKENSA.
Stam1na teki uutta levyään 35 päivää. Bändi viihtyi imatralaisessa studiossa hyvin, eikä ongelmia levytyksen aikana ollut. Laulajakitaristi Hyrde vietti suurimman osan noista päivistä tiiviisti studikappaleet olivat kolmen vuoden ajalta. Ne oli jo demottu ja omakustannelevyillä julkaistu suurimmaksi osaksi aikaisemminkin. Tehtiin periaatteessa kahteen kertaan ekan levyn biisit. Nyt sittuu nyt olevan vaikka kuinka. Lappeenrantalainen Mokoma on yhtye lähellä Stam1naa. Bändin pyörittämä Sakara-levy-yhtiö on Stam1nankin talli. Laulajakitaristilla on pelkkää positiivista sanottavaa levy-yhtiöstä. Eipä ole tullut vielä mitään rajoja vastaan, ei nyt ainakaan tule mitään mieleen. Kyllä Sakara mahdollistaa lähes kaiken tällaiselle suomihevibändille. 1997 lähtien lähetettiin demoja eri puolille ja lopulta kolme yhtiötä oli kiinnostuneita meistä. Ne kaksi muuta olivat isoja yhtiöitä ja tämä nyt periaatteessa tällainen indie. Mietimme kyllä, että onko niillä resursseja, mutta päivääkään ei olla kaduttu. Pääsiäisenä Latvian matkalla samaan bussiin allekirjoittaneen kanssa osui Lemiltä mukava pariskunta, jonka isäntä kertoi olevansa kova Nazareth- ja Suzi Quatro -fani. Miehelle upposi toki myös oman kunnan Stam1na, josta hän kertoili puolittain jopa tohkeissaan. Lappeenrannan liepeillä sijaitseva Lemi ei ole tainnut tätä ennen nähdä poikiaan rokkitähtinä, mutta Stam1nan myötä asian tila on huomattavasti parempi. Hyrden mukaan enää vain yksi Stam1nan jäsenistä asuu kunnassa. Loput ovat muuttaneet Helsinkiin, Lappeenrantaan ja Kouvolaan. Uudet kymmenen käskyä -levyn julkistamistilaisuus oli kuitenkin ensimmäisen levyn tapaan kotikunnassa. Viime kuun lopulla ilmestynyt single Edessäni julkaistiin vain netissä digisinglenä. Hyrde sanoo, että sitä on ladattu kyllä ihan hyvin, mutta osa potentiaalisista kuuntelijoista jää väkisinkin homman ulkopuolelle, sillä kaikilla ei ole nettiä vaikka Suomessa asutaankin. Levy-yhtiömme tykkäsi tällaisesta mahdollisuudesta tehdä sinkku ja se oli ihan aikataulukysymyskin. Kyllähän tietokonetyypit tästä ovat jo kiitelleetkin. Se lataus maksaa vissiin jotain euron, eli hinta on pumpattu aika alas, Hyrde tuumii. Stam1nan kevätkiertueen nimi on "Kunnon menoa 2006". Ollaan treenattu biisejä niin perkeleesti. Keikoilla ollaan ainakin vuoden loppuun asti. Kunnon menoa on tosiaankin tiedossa, siitä se nimikin tulee. Keikat ovat meille yhtä juhlaa. Ollaan aika vaatimattomia kyllä, eli mitään ihmeellistä raideria ei ole. On siinä tosin vaatimuksena sellaista yhteishengen kohotusta ja kunnonkohennusta, mutta on siellä välillä hedelmiäkin, laulaja nauraa. Tuska-festivaalin teltta on sellainen paikka, jota Hyrde ei hevillä unohda. Se kuuluu sarjaan "en olisi ikinä uskonut". Porukka diggasi ihan hulluna ja se väenpaljous oli ihan uskomatonta. Ruisrockissa taas oli hyvä takahuonetarjoilu. Teksti: Kimmo Jaramo Kuvat: Levy-yhtiö
on uumenissa. Tavoitteena oli saada hiukan tuoretta näkökulmaa hommaan. Että saataisiin jotain erilaista aikaiseksi, hän kuvailee periodia. Bändi teki uuden levyn kappaleita noin vuoden päivät. Hyrden mukaan se on melko nopea prosessi. Vaikka hän sanoo kokevansa biisejä tehdessään kappaleen valmiina jo aikaisessa vaiheessa, hieroo bändi biisejään todella kauan. Stam1nan ensimmäisen levyn, joka ilmestyi viime vuonna, 42
ten suoraan. Hyrde sanoo olevansa yllättänyt ensimmäisen levyn suosiosta. Bändi ponnahti kansalliseen kuuluisuuteen viime vuoden keväällä kun debyyttikiekko ilmestyi. Ja nyt sitten ajellaan uusilla autoilla, heh. Oli se sitten joku suomimetalliboomi tai ei, suomen kieli varmaan tulee edelleenkin pysymään mukana hevissä. Toivon, että jengi etsisi rohkeasti omat tiensä tehdä musiikkia. Mokoman perässähiihtäjiä tun-
2 pÄivÄn ennakkolippu 60
lippuja saatavissa lippupalvelun myyntipisteistÄ kautta maan. tsekkaa tuoreimmat uutiset ja osallistu keskusteluun nettisivuillamme.
oikeudet ohjelmamuutoksiin pidÄtetÄÄn.
deicide (swe) hypocrisy (swe) marduk (ch) samael (swe) the duskfall amorphis tarot
(usa)
mokoma diablo suburban tribe charon timo rautiainen verjnuarmu stam1na korpiklaani ruoska
cyan velvet project kiana karelian warcry naildown discore misery inc. the myth of autumn to the darker grounds
Heavy Metal Festival 23.-24.6.2006 Kauhajoen Nummijärvellä
WWW.NUMMIROCK.FI
43
Kun pyydetään nimeämään portugalilaisia yhtyeitä, monella rocktriviankin hallitsevalla menee sormi suuhun. Moonspell tietää olevansa maan ainoa raskaan musiikin bändi, joka rajojen ulkopuolella laajemmalti tunnetaan. Uutukainen Memorial on jo yhtyeen seitsemäs täyspitkä levy. Ennen julkaisua ja kiertueen alkamista yhtyeellä on vielä paljon tekemistä. Haastatteluista vastuun kantava Ribeiro ei ole juuri luovaan toimintaan levyn valmistuttua kerinnyt. Vielä kahdeksan haastattelua tänään. Kyllähän tämä on osa tätä työtä. On turhan romantisoitua ajatella, että muusikot ovat kaikki misantrooppeja. On pakko osata kommunikoida sekä musiikillaan että ihan rehellisillä sanoillakin. Itse asiassa viime aikoina olen viettänyt kaikkein vähiten aikaa treeneissä bändin kanssa, mies nauraa. Moonspell aloitti levytysuransa vuonna 1994 mini-cd:llä Under the Moonspell, joka on monien fanien mielestä edelleenkin sitä aidointa ja oikeinta Moonspellia. Yhtye on kokeillut myös elektronisempia äänimaailmoja, mutta keikkakokemukset saivat bändin vakuuttuneeksi siitä, että oli aika palata takaisin raskaaseen soundiin. Livenä, soittaessamme The Antidoten (2003) rankempia biisejä, ihmiset menivät aina ihan villiksi ja antoivat meille hurjaa energiaa. Se kyllä vaikutti uuden levyn tekoon. Tiesimme heti mitä tahdoimme tehdä uusien biisien kanssa, ja se fiilis säilyi koko tekoprosessin ajan. Paluu raskaampaan ilmaisuun tarkoitti myös paluuta tuottaja Waldemar Sorychtan helmoihin, joka tuotti yhtyeen kolme ensimmäistä studiolevyä. Ribeiro kehuu tuottajaa vuolaasti ja kertoo yhteyden palanneen miehen ja bändin välille heti. Se vanha kemia oli taas läsnä, se yhteisymmärrys. Heti Memorialin biisien synnyttyä tiesimme, että meidän täytyi saada Waldemar taas mukaan. Minusta levyllä on mukana paljon Waldemaria, kaikissa pienissä jutuissa. Siellä on Wolfheartia (1995), Tiamatin Wildhoneya, ja monia muita.
MOONSPELL
MOLEMMINPUOLISTA RAKKAUTTA
Puolen tunnin sessio Moonspellin kanssa on alkamassa. Laulaja Fernando Ribeiro avautuu Suelle uudesta levystä, runoudesta ja siitä, miksi mies tuntee haastatteluissa olevansa kuin terapeutin sohvalla.
päinkään. Hiili sai meidät luottamaan itseemme. Ja Helsingissä oli mainiota. Paljon ystäviä ja hauskaa, Suomi-faniksi tunnustautuva Ribeiro muistelee. Suomalaiset ovat tunnetusti itsekriittistä kansaa ja tahtovat tietää mitä muut heistä ajattelevat. Mikä ihme saa lämpimän Portugalin miehet viihtymään kylmässä pohjolassa? Me rakastamme Suomea, kaikkihan sen tietävät. Harmi, ettemme soita siellä useammin. Festareilla on aina mieletöntä. Te suomalaiset olette varsin ujoa porukkaa aina siihen asti kunnes saatte oluen käteenne. Helsinki on mainio kaupunki. Siinä on sellaista rauhaa, kylätunnelmaa, mies nauraa. Helsinki sopii erityisen hyvin niille, jotka kuuntelevat tällaista raskaampaa musiikkia. Siellä ei tunne olevansa ulkopuolinen. Mielestäni meillä on paljon yhteistä. Siinä on heti kemiaa, kun suomalainen ja portugalilainen tapaavat. Kaikki ei kuitenkaan ole yhteistä näillä kauan kadoksissa olleilla veljeskansoilla. Ribeiro kadehtii avoimesti Suomen musiikkielämää. Ammattimaisuus ja monipuolisuus saavat kiitosta, samoin työmoraali. Kuuntelen paljon suomalaista musiikkia, kaikkea Barathrumista love-metalliin. Suomen skene on alallaan parhaasta päästä. Siellä saa luoda oman soundinsa. Portugalissa skene on olematon. Ihmiset puhuvat liikaa ja työskentelevät liian vähän. Meidän tulisi ottaa mallia teistä! Eikä pelkästään bändeistä, vaan yleisöstä ja koneistosta siinä ympärillä. Mies innostuu kehumaan Amorphiksen uutta levyä. Siitä puhe kääntyy Eurooppaa pyyhkivään metallimusiikkibuumiin, joka on saavuttanut myös Portugalin. Vaikka raskastakin musiikkia maassa kulutetaan, ei alan bändejä tahdo ponnistaa pinnalle. Kun nykyään puhutaan tästä goottimetallijutusta, niin minusta se musiikki, johon sillä viitataan, ei ole goottia nähnytkään. Meillä on Portugalissa vain muutama oikeasti hyvä bändi ja yksi, jonka nimi tunnetaan rajojen ulkopuolellakin. Eli Moonspell. Vaikka olemme saaneet jalan oven väliin, niin kukaan ei siltikään seuraa. Se turhauttaa meitäkin.
KADONNUT VELJESKANSA
Memorial liittyy nimensä mukaisesti muistamisen teemoihin. Emme haikaile menneitä aikoja tai tunnetiloja, mutta halusimme tuoda valoon tiettyjä elementtejä meissä, jotka ovat erikoislaatuisia. Halusimme tehdä levystä matkan, emme mitään viihdykettä. Teimme siitä todella intensiivisen, mutta lisäsimme väleihin ilmataskuja, niin sanoakseni. Lyriikoissa on paljon teemoja, joita suomalaiset varmasti ymmärtävät: rakkaus, kuolema, luottamus, kunnia, Ribeiro listaa ja nauraa. Mies tietää mistä puhuu, sillä yhtye on viettänyt paljon aikaa Suomessa studiossa Hiili Hiilesmaan johdolla. Vaikka yhtye onkin palannut takaisin Sorychtan luokse, ei Hiilesmaata tai Suomen kansaa ole unohdettu. Emme jättäneet Hiiltä sen takia, että olisimme olleet pettyneitä hänen työnsä laatuun. Ei sinne 44
RUNOPOIKA RIBEIRO
Moonspell haluaa muuttaa raskaaseen musiikkiin usein liitettyjä kapeakatseisuuden mielikuvia. Muiden musiikkityylien tai taiteenlajien puolelle uskaltautuminen ei Ribeiron mielestä ole kenellekään pahasta. Monien mielestä metallibän-
dien ei pitäisi tehdä mitään oman "kaljaa ja tyttöjä" -kehänsä ulkopuolella. Metallimusiikki voi olla älykästä ja sopia muihin taidemuotoihin. Siihen monipuolisuuteen Moonspellkin pyrkii. Vaikka onhan meillä toki kaljamme ja tyttömmekin, mies naurahtaa. Bändi on jo ehtinyt laajentaa repertoaariaan elokuvamusiikin puolelle. Ribeiron mukaan kokemus oli positiivinen, eikä uusistakaan projekteista kieltäydyttäisi, jos niitä ilmenisi. Se olisi mahtavaa. Varmaan täytyisi ensin lyödä itsensä läpi Jenkeissä ja myydä miljoonia levyjä. Jenkkileffoissa muuten soivat aina samat bändit, se on tylsää. Mutta oikea elokuvallisuus on syvällä meissä. Ehkäpä vielä teemme musiikkia elokuviin, tai nykytanssiin tai teatteriin. Metallimusiikkia ja nykytanssia? Miksi ei. Moonspell ei pelkää oudon linnun leimaa. Ribeiro on löytänyt itsestään myös muita luovuuden puolia musikaalisuuden lisäksi. Mieheltä on ilmestynyt Portugalissa kaksi runokokoelmaa, ja kolmas on tuloillaan. Se on mukava hengähdystauko rokkiympyröistä. Kokoelmani ovat kyllä käyneet kaupaksi myös muille kuin Moonspell-faneille. Olen käynyt kouluissa, kirjastoissa ja konferensseissa esiintymässä. Kaikki tavalliset kirjailijat yrittävät tulla ostamaan minulta huumeita, koska en ole sellainen keskiverto Umberto Eco -lookalike, mies nauraa makeasti. Runous ja sanoitukset ruokkivat toinen toisiaan, mutta Ribeiro haluaa kunnioittaa muiden bändin jäsenten taiteellista panosta eikä vaadi musiikkia muutettavan sanoituksiin sopivammaksi. Tietenkin runot ja sanoitukset ovat erilaisia, mutta en tahdo erottaa niitä kokonaan, etten tuntisi itseäni skitsofreeniseksi. Molemmat pohjautuvat omiin kokemuksiini, ajatuksiini ja unelmiini. Tiedän kyllä aina, kumpaan kontekstiin alan kirjoittaa. Runoudessa saa olla tinkimättömämpi, saa hullutella enemmän, mies summaa. Vielä hetkeksi palataan Moonspellin tulevaisuuteen, joka on miehen mielessä etusijalla. Levyn julkaisemista seuraa ahkera keikkailu ympäri maailmaa ja toivottavasti myös pahasti viivästyneen DVD:n julkaisu. Se olisi pitänyt julkaista jo viime vuonna. Se on melkein valmis jo, mutta Century Medialle tuli jotain lainopillisia ongelmia sen kanssa. Mutta 2006 on minulle ehdoton aikaraja. Jos se ei tänä vuonna ilmesty, kuvaamme uuden DVD:n. Ihmiset ovat kyllästyneet odottamaan ja niin olen minäkin. Puolituntinen istunto alkaa lähetä loppuaan. Ribeiro jatkaisi puhumista mieluusti pidempäänkin, mutta muut haastattelut odottavat vuoroaan. Välillä tuntuu, että olen psykiatrin vastaanotolla. Sitä vain puhuu, ja sitten puolituntinen on loppu, mies nauraa ja lausuu viimeiset sanansa. Toivon, että ihmiset Suomessa innostuvat levystä yhtä paljon kuin mekin. Toisin kuin monet bändit, me emme halua olla vihattuja. Me haluamme olla rakastettuja, ylistettyjä ja ymmärrettyjä. Sessio on hyvä lopettaa tähän. Teksti: Lotta Heikkeri Kuva: Levy-yhtiö
45
46
Hymyilevien aaltojen satama ei ole vaikeasti lähestyttävä levy, vaan se kutsuu luokseen ja vie mukanaan kuuntelemaan tarinoita. Tätä musiikkia on vaikea määritellä, enkä oikeastaan edes halua tehdä niin. Se on monipuolista Kuusumua, sanotaan vaikka näin. Hymyilevien aaltojen satama on kuin aikuisille tehty satukasetti, jossa kerrotaan rikastuttavalla tavalla niin musiikillisesti kuin sanallisestikin kohtalokkaita kertomuksia (kuten Oi sydämiä särkyvä Valentine). Kansitaide koostuu laivoista ja utuisista satamista, ja levy nostaakin usein mielikuvia merellisestä ympäristöstä, kuten Hän jota ei koskaan ollutkaan -kappaleen sumutorvimainen laulu. Kuusumun uusin on kiehtova rockoopperamainen kokonaisuus, joka ei irrota helpolla otteestaan. Ehkä tähän sittenkin liittyy sitä mystistä hartautta. Katariina Kantola
LEMONATOR - At the Presence of Great Beauty (Odor)
Vaikka mitä tekisin, en pysty näkemään tätä Lemonatorin odotettua viidettä albumia sellaisena ylenpalttisena pop-mestariteoksena, jollaiseksi monet ovat sen jo ehtineet kohottaa. Missään nimessä levy ei ole huono, eikä hetkeäkään edellisen Grandpop-levyn kaltainen taiteellinen floppi, mutta hetkeäkään se ei myöskään ole maailman paras. Lemonator on jättänyt 90-lukuisen kitarapopmaiseman taakseen ja siirtynyt vieläkin kauemmas menneisyyteen kilpailemaan 60-luvun orkestroitujen klassikkokappaleiden kanssa. Ja sillä tasolla on vieläkin vaikeampi pärjätä. Yhtyeen pätevyyttä soittajina ja sovittajina ei voi millään kiistää, eikä luonnollisestikaan yli puolella levyn biiseistä kuultavista jousisovituksista vastaavan Pekka Kuusistonkaan ammattitaitoa, mutta tästä huolimatta kokonaisuus on osiensa summaa pienempi. Kepeästi poppaava Guardian Maria, kauniisti levyn käännöskohdassa soiva Neverfall ja Jonna Tervomaan kanssa duetoitu Not Like the Rest ovat levyn ehdottomia huippuhetkiä, mutta niiden vastapainoksi levyllä on myös melkoisen yhdentekevää materiaalia. En myöskään epäile hetkeäkään, etteivätkö Lasse Kurjen tekstit olisi sydänverellä kirjoitettuja, mutta ulkopuoliselle kuuntelijalle ne ovat monesti pelkkää kliseeluetteloa ja pahimmillaan suorastaan vaivaannuttavia. Minä olisin todella halunnut pitää tästä levystä enemmän. Toivon, että kesän keikoilla mahdollisesti peruskokoonpanolla esitetyt versiot näistä lauluista avaavat levyä enemmän ja syksyllä hehkutan tätä jo klassikkona. Jyrki Mäkelä
7
RED HOT CHILI PEPPERS Stadium Arcadium (Warner)
Tuplalevy on pääsääntöisesti Erittäin Huono Idea. Harvalla bändillä on tarpeeksi hyviä kappaleita edes tuplakokoelmaan, saatika kahta levyllistä kelpoja uusia biisejä. Red Hot Chili Peppersiä vaivaa liika itsevarmuus, sillä Stadium Arcadium ei yksittäisinä levyinäkään ole kovin vahvaa materiaalia. Ensimmäinen moite on levyjen pituus. Yhteismittaa Stadium Arcadiumille tulee hieman yli kaksi tuntia. Peräkkäin kuunneltuna yksittäisiltä levyiltä edes hieman mieleen painuneet biisit katoavat tasapaksuun ja jopa tylsään puuroon, jota on aivan liikaa. Foo Fighters oli poikkeus viimevuotisella In Your Honor -tuplallaan, jossa rokimmat ja seesteisemmät biisit oli viisaasti sijoitettu omille levyilleen. Valitettavasti RHCP:ltä puuttuvat sekä vaihteleva materiaali että Dave Grohl. Stadium Arcadiumilla kuullaan pääosin John Fruscianten kynästä lähteneitä kappaleita. Siksi usein tuntuu siltä kuin kuuntelisi miehen soololevyä, jolla Anthony Kiedis käy vierailemassa. Frusciante on taitava kitaristi, ja soitantansa soundit usein valtavan hienoja, mutta yhtyeen muut jäsenet jäävät kitarafiilistelyn jalkoihin. Harmi. Ensimmäisen levyn aloittaa sinkkubiisi Dani California, joka radiosta kuultuna vaikutti tylsältä vässyttelyltä, mutta sisarustensa seurassa kuu-
7
MAGYAR POSSE Random Avenger (Verdura)
9
Tunnelmarock, postrock, instrumetal, kerää koko sarja. Magyar Possen musiikista on käytetty monenlaisia määreitä, mutta kuin ankerias bändi on aina luiskahtanut genre-katiskoista karkuun pop-kalastuksenvalvojien ulottumattomiin. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että bändin esikoinen We Will Carry You Over the Mountains on bändin kahdesta aiemmasta albumista se rakkaampi. Ylistetty Kings of Time aiheutti pikaihastumisen ilmestyessään, mutta rakkaus esikoiseen kestää paremmin kulutusta. Sisarkateuteen ei kuitenkaan ole mitään syytä, sillä bändi on pyöräyttänyt maailmaan jo kolmannen terveen ja elinvoimaisen jälkeläisen. Pituutta vajaa tunti ja painoa mittaamaton määrä. Random Avenger on selkeä paluu juurille aina vaa-
lostaa suorastaan rokkaavalta. Seuraava tunti kuullaan pääosin keskitemmolla kulkevia tasapaksuja laulelmia. Väliin on ripoteltu ääkiväärempiä ja menevämpiä jamitteluja, joista ehdottomasti paras on mainio Hump de Bump. Levyn nimibiisi on suorastaan unettava. Toinen levy toistaa samaa kaavaa. Vasta monen kuuntelukerran jälkeen mainiot Animal Bar ja Storm In A Teacup alkavat hahmottua puutumuksen alta. Alkaa epäilyttää, saisiko kahdesta tunnista koottua edes yhtä jäntevää alle tunnin mittaista albumia. Hillittömimpien funkkipalojen puute ei sinänsä ole synti, mutta Stadium Arcadiumilta tulee päällimmäisenä esiin bändin lopulta varsin yksiulotteinen estetiikka. Kiedis ei näin suurena annoksena vaikuta kovinkaan monisävyiseltä laulajalta, eikä yhdenkään musikantin suoritus nosta karvoja kuulijan käsivarsissa pystyyn. Viileää ja letkeää musiikkia Stadium Arcadium on yleismaailmallisin standardein, mutta RHCP-albumiksi se on yhtä potkiva ja omaperäinen kuin seuraava vertaukseni: chilien voimakkuutta mittaavalla Scovillen asteikolla nykyinen RHCP on lähempänä arkista paprikaamme kuin asteikon keskivaiheilta löytyvää habaneroa. Lotta Heikkeri
rallista agenttimusiikkia soittaneen Alibi of Carlosin aikoihin. Kappaleilla on jälleen ihan oikeat nimet ja ne kaikkein massiivisimmat särövyörytykset on jätetty pois. Jos aiemmista Magyar Possen albumeista on voinut vetää suuntaviivoja Ennio Morriconen, Canin ja Goblinin suuntiin, voidaan Random Avengerin kohdalla joukkoon lisätä Mike Oldfieldin ja Jean Michel Jarren kaltaiset katuuskottavuuden tukahduttajat. Magyar Posse voi ottaa vaikutteensa Jan Hammerilta tai vaikkapa MC Hammerilta, sillä bändi todella tietää mitä tekee ja kuulostaa aina ainoastaan itseltään.
Magyar Posse on yhä selvemmin tärkeimpiä suunnannäyttäjiä suomalaisessa rockissa. Sen ovat nähtävästi huomanneet myös Callisto ja Plain Fade. Tomi Tuominen
MANIFESTO JUKEBOX Strain (Combat Rock Industry)
8
Raivokkaasta, mutta melodisesta punkista tunnettu kotimainen skene-ylpeys Manifesto Jukebox julkaisi toisen täyspitkän-
sä, Remedy, legendaarisen amerikkalaisen BYOlafkan kautta vuonna 2002. Sen jälkeen yhtye on tehnyt aktiivisesti keikkaa ja julkaissut mini-cd:n ja yhden splitin. Nyt bändin faneja ja kaikkia kotimaisesta punkista vähänkään tietäviä hemmotellaan uudella, tulisen tiukalla levyllä nimeltä Strain. Uunituoreella lätyllä soittaa aiempaa monipuolisempi ja tavallaan rokimpi MJ, joka tekee mukavasti hajurakoa uudella otteellaan kaikkeen nykyään joka tuutista vellovaan emoiluun. Yhtä kaikki, Strain kuulostaa tutulta ja turvalliselta Manifesto Jukeboxilta mutta johtuuko sitten viime vuosina
53
Coheed & Cambria KORN TheArk
Perjantai 16.06 ·Alice In Chains ·Within Temptation ·The Ark ·Mokoma ·Pmmp ·Teräsbetoni ·Lauri Tähkä & Elonkerjuu ·Lapko ·Amorphis ·Kuolleet Intiaanit ·Regina ·Kwan ·Tv Resistori ·Matti Johannes Koivu ·The Knob Lauantai 17.06 · Him ·The Deftones ·Strapping Young Lad ·Coheed & Cambria ·Gnarls Barkley ·Cmx ·HK119 ·TikTak ·Poets Of The Fall ·Indica ·Egotrippi ·Uniklubi ·Diablo ·The Valkyrians ·Radiopuhelimet ·Tokyo Nightmate ·Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta featuring Marzi Nyman Trio + Rumpuryhmä ·Dame ·Velvetcut ·Risto ·Komedia Vulgaria Sunnuntai 18.06 ·Korn ·Soulfly ·Bullet For My Valentine ·Agents & Jorma Kääriäinen ·Jonna Tervomaa ·Jukkapoika & Jenkkarekka ·Timo Rautiainen ·Don Johnson Big Band ·Nemo ·M.A. Numminen & DJ Sane ·Jarkko Martikainen ·So Called Plan ·Valvomo ·Seminaarimäen Mieslaulajat Alueella: ·Black Mama Highway ·Aksu - Suomen vanhin tenavatähti ·Feministinen Penis & IhmisKääpiö ·Sirkus Ruska ·Hamilton Groove & Cheese Baker Bros. ·Syöjättäret ·Duo Trebbio ·Chanel Salmi & Musta Sydän ·Klaus Thunder & Ukkosmaine ·V.I.P ·Pasi K & Hurmos
Strapping Young Lad
Soulfly
KATSO viimehetken tuoreimmat tiedot netistä!
www.provinssi.fi
Within Temptation
HIM
Alice in Chains
www.tiketti.fi
Kolmen päivän lippu Kaksi päivää (la-su) Perjantai Lauantai Sunnuntai
79 E 65 E 40 E 55 E 40 E
Gnarls Barkley
55
DVD-ARVIOT
SIIVOTON JUTTU
Rane ja Kokki ovat lannistumattomia optimisteja, joiden mielestä jopa köyhien leipäjono on hieno juttu, koska eilenkin sai jugurttia. Ranen vaimo Tuula ei kuitenkaan ole innostunut miehensä erinäisistä pisneksistä, eikä uusi aluevaltaus eli lentokoneiden siivousfirma kuulosta yhtä hienolta Tuulan kuin yrittäjäkaksikon korvaan. Tapio Piiraisen ohjaama Siivoton Juttu kärsii lähinnä tyylinsä epätasaisuudesta sekä ajoittain turhan yli vedetystä, uskottavuuttaan menettävästä huumorista. Pääosin tämä Ylelle tehty televisioelokuva tarjoaa muutamia aivan legendaarisia kohtauksia, kuten onnettomasti päättyvä pullansyönti. Kai Lehtinen ja Pertti Koivula onnistuvat rooleissaan hienosti, mutta eräillä sivuosanesittäjillä näyttelyn taso menee valitettavan lähelle Ere Kokkosen elokuvia. Kotimaisten tv-elokuvien ja nimenomaan Ylen tuotantojen yleistä tasoa on kuitenkin pakko ihailla, sillä Siivoton Juttu on yksi esimerkki suomalaisen komedian semiklassikoista, jonka kaltaista soisi näkevän valkokankaallakin useammin. Ehkä tällaisten komedioiden markkinointi on niiden kompastuskivi, sillä eihän jossain määrin tositapahtumiin ja -henkilöihin perustuva Siivoton Juttukaan kovin mediaseksikäs elokuva ole. "Pirkeleen" hyvä, enivei. Ansaitulla DVD-julkaisulla on lisämateriaalina kolmetoistaminuuttinen dokumentti "Fade out tekijät kehuvat toisiaan". Esa Linna joista useimpien ideaa ei aluksi ehtinyt tajutakaan. Piakkoin katsojalle selvisi kuitenkin The Fast Shown vetovoimaisuus. Perusidea oli lopulta hyvin yksinkertainen: ruudussa esitellään hahmo, joka sanoo jotain hauskaa ja jonka jälkeen sketsi loppuu. The Fast Show voisi olla tyhjänpäivästä ohjelmatäytettä, elleivät ilmeikkäät ja uskottavat näyttelijät jaksaisi naurattaa päivästä toiseen. Esimerkiksi Johnny Depp on kutsunut ilmiömäistä Paul Whitehousea kaikkien aikojen parhaaksi näyttelijäksi. Sanomattakin toki on selvää, ettei sarjan huumori kaikkia naurata. Sketsien normaalimmasta päästä oleva Chanel 9:in uutiset on yksi The Fast Shown klassikoista "boutros boutros ghali" -tervehdyksineen sekä säätytön aurinkoista ennustavista "scorchio!"lausahduksineen. Kun Paul Whitehousen (s. 1958) esittämä manchesterilaisteini kertoo kaiken mm. luonnonkatastrofien, taivaan, golfin ja Jeesuksen olevan "brilliant", ei trendikkäästi kuvatun ja taitavasti eri maisemiin leikatun sketsin vetovoimaisuutta voi kuin ihmetellä perusidean ollessa kerrottuna näinkin mitätön. Kahden DVD:n julkaisussa on kestoa yhteensä kolmen tunnin verran. Nähtävät kuusi jaksoa ovat: The Fat Sweaty Coppers., Isle of Man, Worldview, North Sea Pollution, Cemeter ja Shark Fishing. Esa Linna
NIGHT WATCH / NOCHNOY DOZOR
Valolla ja pimeydellä on omat, ihmisille näkymättömät taistelijansa, mutta vuosisatoja niiden välillä on vallinnut aselepo. Nyt kuitenkin tapahtuu jotain mystistä, joka saa aikaan uuden kohtalokkaan konfliktin. Venäläinen Nochnoy Dozor oli pari vuotta sitten melkoinen yllätys, sillä itänaapurista ei viime aikoina juuri ole tullut elokuvia, jotka olisivat länsimaissa edes jossain määrin mainstream-yleisön mieleen. Nochnoy Dozor näytti kuitenkin jo ensimmäisissä trailereissaan sisältävän erikoistehosteita jotka olivat verrattavissa rapakon takana Hollywoodissa tehtailtuihin efekteihin. Mielenkiintoinen juonikin vaikutti olevan piristävän mystinen ja synkkä sekä erilainen vampyyritarina. Nochnoy Dozor onkin juoneltaan ja tunnelmaltaan yllättävän omalaatuinen. Siinä on paljon tuttuja elementtejä venäläisestä elokuvasta. Toisaalta taas ennakko-odotukset antoivat odottaa vauhdikasta ja toiminnallista kauhunsekaista fantasiaelokuvaa, jossa valon ja pimeyden voimien taistelulla olisi suurempikin sijansa. Sanotaan nyt kiltisti, että lopputulos yllätti mutta ei aina niin positiivisesti. Kolme tähteä kertokoon kaikesta huolimatta, että Nochnoy Dozor mukavaa vaihtelua kotimaan tavalliseen DVD-tarjontaan. Hyvälaatuinen DVD tarjoaa ohjaajan kommenttiraidan ja esimakua tulevasta jatko-osasta Day Watchista. Esa Linna
VENOM
Louisianalainen juntti Ray kuolee yrittäessään pelastaa voodoo-naisen syöksymästä autonsa kanssa jokeen. Kun Ray yrittää pelastaa autossa olevan mystisen laatikon, hyökkää sieltä myrkyllisiä noiduttuja käärmeitä punaniskan niskaan ja pisteeksi i:n päälle auto syöksyy varmuuden vuoksi järveen ettei äijä varmasti nouse ylös. Mutta niinpä vain Jasonin hengessä Rayn kävele-
THE FAST SHOW
Joitakin vuosia sitten The Fast Show hämmästytti nopeilla sketseillään,
vä ruumis rupeaa pihisemään, vaikkakin kalmanhajuisesti. Sitten saavatkin moraalittomat teinit kokea Rayn karmean koston. Jim Gillespie on tuttu nimi elokuvasta Tiedän mitä teit viime kesänä (I Know What You Did Last Summer), mutta eipä ole ohjaajaparka jaksanut päivittää oppejaan teinikauhun parissa. Venom on mielikuvitukseton ja kat-
sojaa lähinnä masentava kauhuelokuvantapainen, jonka ainoa hyvä puoli on äärimmäisen ärsyttävien roolihenkilöiden veriset murhat. Toisaalta eivät nekään juuri tuo kaivattua mielihyvää. Ulkoisesti kaikki on perinteisesti kunnossa, mutta niin on monessa muullakin vastaavalla yrittäjällä. Venom ei erotu edukseen millään osa-alueella,
vaikka kuinka yritinkin olla positiivisella mielellä seuratessani tyhjänpäiväistä ja kaavamaista haahuilua. Ja Bijou Phillipsin naukumista ja rääkymistä ei kestä muuten pirukaan. Saati sitten Ray. DVD-julkaisussa ei ole teknisesti valittamista, joten jos katsoja on säästynyt teinikauhun historialta, voi Venomissa olla jotain imua. Esa Linna
57
KÄSITTÄMÄTÖN LUKUPAKETTI !! VAIN 22 EUROA/12NROA !!
KAUPAN PÄÄLLE SAAT VIELÄ ILMAISEN SUE CD:N !
Sue cd 6 sis. mm. Astrid Swan, 22-Pistepirkko, Disco Ensemble, Nieminen & Litmanen, Jolly Jumpers, Shake, Echo Is Your Love, Sister Flo, Soul Tattoo, Viola, Zacharius Carls Group, Aavikko... Sue cd 5 sis. mm. Amorphis, Norther, Mokoma, Godsplague, Blake, Ruoska, Before The Dawn... Sue cd 4 sis. mm. Danko Jones, Boomhauer, Micragirls, Slideshakers, Screaming Stukas, Mannhai... ps. Voit tilata Suen myös puhelimitse! Soita 09 - 7732310 ja tilaa Sue!
Kyllä! Tilaan Suen (22 euroa/12nroa) ja saan kaupan päälle Sue cd:n! Lähettäkää minulle Sue cd 4 (Rock) Sue cd 5 (Metalli) Sue cd 6 (pop/rock) Sue maksaa postimaksun puolestasi!
Nimi:__________________________________ Osoite:________________________________ ________________________________________ Postinumero:______________________________ Postitoimipaikka:___________________________ Alle 18 vuotiailta huoltajan allekirjoitus: ________________________________________ Ensimmäisen lehden saat vasta maksettuasi laskun!
Sue Kustannusosakeyhtiö Kärki Vastauslähetys Sopimus 5011534 00003 HKI
59