sweatmastersur-ruryournalist jori sjöroosdestroyer the pains of being pure at heart biffy clyroguitar wolf battles kevin ridleychthonic morbid angelamon amarth festivaalikalenteri !! SISÄLTÄÄ TUSKA-FESTIVAALILEHDEN !!
NRO. 7 · (HEINÄKUU) · 2011 · (#156) · INDIEROCKPUNKMETALZINE · UUTISET · HAASTATTELUT · LEVYARVIOT · ELOKUVA-ARVIOT ·
PRINCE
SUE
» 2 « NRO. 7
Sielun Veljet
Madness (UK)
Aphex Twin (UK)
Osta lippusi ajoissa!
Kahden päivän lippu 75 e
Sielun Veljet · Neljä Ruusua Aphex Twin (UK) · Blackfield (UK/ISR) Buzzcocks (UK) · Gentleman (GER) Iced Earth (USA) · Kvelertak (NOR) Melt-Banana (JPN) · Ojos De Brujo (SPA) The Exploited (UK) · Kate Nash (UK) Red Sparowes (USA) · Michael Monroe Madness (UK) · Cody ChesnuTT (USA)
Ennakkoliput kätevästi:
Katso muut ennakkomyyntipisteet ja koko ohjelma www.ilosaarirock.fi
ma-su
SUE
» 3 « NRO. 7
Yhteistyössä:
Kerubin Rokkiviikko
& ll e a Kerubin Ilosaaren Suvitanssi ar lleG a li k J i t jal ga Lauantaid isco V psa en No DJ Sv n Suvitanssit Ilosaare 11.-17.7. in & rirock at Lisätietoja: Ilosaa ntaisuhin www.kerubi.fi Sara Ilosaaren Suvitanssit u Sunn
Ilosaarirockin viralliset avajaiset
Reckless
Love
Ilovaarirock
e
grafex
Tiketti.fi -- verkkokauppa avoinna 24/7. Puhelinpalvelu masu 921, toimipisteet 20 kaupungissa. Elektroniset liput suoraan sähköpostiisi tai kännykkääsi!
Joka lauantai klo 23:3004! liput: 6
Symfonia, Sentiment; 15/18 Dinosaur Jr (US); 35/37 Mudhoney (US); 23/26 The Damned (UK), GBH (UK); 28/31 Pe 15.7. Doom Unit; 10/12 La 16.7. Tennis (US); 12/14 Su 17.7. Chromeo (CA), Shine 2009; 35 Pe 22.7. Maukka Perusjätkä 50v Life in small pieces, elämä pieninä palasina; 10/12 Ti 26.7. The Sisters of Mercy (UK); 32/35 Pe 29.7. - La 30.7. Suburban Tribe; 20/22 (lauantai loppuunmyyty) Ma 1.8. Electrelane (UK), DJ Anna Cadia; 18/20 La 6.8. CMX; 20/22
Ke 6.7. To 7.7. Ke 13.7. To 14.7.
Low (US), Josh T Pearson (US); 28/30 Pe 12.8. La 13.8. Sir Elwoodin hiljaiset värit; 15/17 Su 14.8. Ma 15.8. The Jayhawks (US), Mark Olson & Ingunn Ringvold; 45 Pe 19.8. Maija Vilkkumaa; 20/22 La 27.8. Helsinki Reggae Festival 2011; 20 Ma 29.8. Kurt Vile & The Violators (US); 15/17 To 1.9. Baby Woodrose (DE), Moses Hazy; 15/17 Ke 7.9. Johnny Winter (US); 45/48 Pe 9.9. Albumiklassikot: Keba plays Koko ajan go-go; 18/20
Ti 9.8.
Urho Kekkosen katu 46, Helsinki. Lipunhinnat ennakko/ovelta, ennakkolippujen hintaan lisätään Tiketin toimitusmaksu. Auki suto 2001, pela 2004. K18.
TULLIKAMARINAUKIO 2, TAMPERE HUMALISTONKATU 8 A, TURKU lisää tapahtumia: www.klubi.net
To 7.7. Pe 8.7.
G.L.A.M., Velvet Six; 5/6 Damian Cullen Band, The Voodoo Nights, Angelina Gracie; 6/7 La 9.7. Sininen Sinfonia, Punaisen Kuningattaren Periaate, Vauva; 6/7 Ke 13.7. The Wonderminers, The Soft Deceit; 5/6 Pe 15.7. Stonetone, Mantequilla; 6/7 Ke 20.7. Versus All, Mugshot,
Trigger-Happy; 5/6 Mononen, Still lll; 5/6 Sara Sayed, Aino Venna; 6/7 Common Tones, Treehouse; 6/7 LoudEvents-ilta: Subsonics, Daimon; 5/6 To 28.7. Eva & Manu (FI/FR); 5/6 Pe 29.7. The Satellites Of Love (FI/SP), AlaValA; 6/7 To 21.7. Pe 22.7. La 23.7. Ke 27.7.
Turku
Ti 12.7. MUDHONEY (US), DISGRACE, MOLLY GROWS UP 18/20 Ke 13.7. BLACK LIPS (US), DUM DUM GIRLS (US) 18 To 21.7. GUITAR WOLF (JP), THE HEARTBURNS 13 (ovelta 15 ) Pe 22. La 23.7. Turku Modern MMXI Pe 29. La 30.7. Indie-iltamat La 20.8. LOS BASTARDOS FINLANDESES, ROZZY RANDALL & THE ROLLER BASTARDS 10 La 27.8. CANNABIS CORPSE (US), FULL SCALE CONFLICT, CANNIBAL ACCIDENT 10 (ovelta 12 )
Urho Kekkosen katu 6, Helsinki (sisäpiha). Lipunhinnat ennakko/ovelta, ennakkolippujen hintaan lisätään Tiketin toimitusmaksu. Auki suto 2001, pe 2103, la 2004. Ikäraja 18.
www.tavastiaklubi.fi
TAMPERE
Ke 20.7. GUITAR WOLF (JP), THE HEARTBURNS 13 (ovelta 15 ) Su 31.7. THE SECRET (IT), TOMBS (US), LIGHTHOUSE PROJECT 10 (ovelta 12 ) Ke 3.8. MACHINAE SUPREMACY (SE) 13 (ovelta 15 ) Pe 5.8. TED RUSSELL KAMP (US) feat. TOKELA, TOMMI VIKSTEN & JANNE HAAVISTO 13 Pe 12.8. MaidenFest2011 Ke 31.8. BABY WOODROSE (DE), MOSES HAZY 12 To 22. La 24.9. Monsters of Pop 2011
A! TAMPEREEN KLUBIN 10-VUOTISJUHLAVIIKOT 1.10.9.! TuLOSS
Lipun hintaan lisätään Tiketin toimitusmaksu.
Palvelumaksu 1,30 / lippu | Postimaksut 6,50 / lähetys (kotimaa); 15 / lähetys (ulkomaat) SUE » 5 « NRO. 7
NEWSFLASH
UUTISET TOIMITTI ARI VÄNTÄNEN (ARI.VANTANEN@SUE.FI)
Chill wave -bändi Neon Indian esiintyy Helsingin Club YK:ssa torstaina 28. heinäkuuta. The Flaming Lipsinkin kanssa levyttäneen yhdysvaltalaisyhtyeen syksyllä ilmestyvä toinen albumi on äänitetty Helsingissä. Yhdysvaltalainen pop- ja surfpioneeri The Beach Boys konsertoi sittenkin Suomessa 12.7. Konserttipaikaksi on vaihtunut Euran Lomakeskus Sieravuori. Konsertissa esiintyvät myös JukkaPika, Jare & VilleGalle ja Arttu Wiskari. Mannan uusi albumi Shackles julkaistaan 14. syyskuuta. Maineikkaan Alain Johannesin tuottamalla levyllä kuullaan muun muassa Mannan ja Mark Laneganin duetto. Michael Monroe on kiinnittänyt bändistä eronneen kitaristin Gingerin tilalle Dregenin, joka tunnetaan Backyard Babiesin kitaristina ja The Hellacoptersin perustajajäsenenä. Brittiläinen punkfunklegenda Gang of Four esiintyy Helsingin Korjaamolla syyskuun 3. päivänä. Yhtyeen vaikutuksen voi kuulla esimerkiksi Bloc Partyn, Franz Ferdinandin ja Liarsin musiikissa. Bruce Springsteen & The E Street Bandin saksofonisti Clarence Clemons on kuollut. 69-vuotias Clemons menehtyi kotonaan Floridassa 18. kesäkuuta. Viikkoa aiemmin hän oli saanut vakavan aivoverenkiertohäiriön ja joutunut kahteen leikkaukseen.
» HIKEÄ, KYYNELIÄ JA HYVÄ MENO
Indie-iltamissa nähdään muun muassa Sweatmaster, Magenta Skycode ja No Shame.
Flogging Mollyn Helsingin-konserttipaikka vaihtuu. Bändi esiintyy The Circusissa elokuun 12. päivänä. Italialainen Goblin soittaa Helsingin Korjaamolla lokakuun 1. päivänä. Dario Argenton ja George Romeron elokuviinkin musiikkia säveltäneen yhtyeen lämmittelijä on kotimainen lasermetalbändi Nightsatan. Tammikuussa ensimmäisen albuminsa julkaissut Tennis esiintyy Helsingin Tavastialla 16.7. Denveriläinen bändi on keikkaillut muun muassa Hultsfredissä, Primaverassa ja Lollapaloozassa. Vuonna 2007 tauolle jäänyt Electrelane on koonnut rivinsä. Brittiläinen indierockyhtye nähdään Helsingin Tavastialla elokuun 1. päivänä. Kanadalaisen elektrofunkduon Chromeon Helsingin-keikkapaikka on vaihtunut. Bändi soittaa Tavastialla 17.7. Illan avaa kotimainen Shine 2009.
I
ndie-iltamat järjestetään Turun Klubilla 29.-30 heinäkuuta. Ensimmäinen festivaalipäivä panostaa indiepoppiin, toinen punkkiin ja rockiin. Perjantaina sisäfestivaalilla esiintyvät muun muassa Magenta Skycode ja Samae Koskinen ja hänen taikabändinsä. Tapahtuman luoja, Suen päätoimittaja Kimmo Nurminen löytää siitä linkin tapahtuman historiaan. Samae Koskisen kitaristi, Olli Nurminen ja Magenta Skycoden basisti Kalle Taivainen soittivat 18 vuotta sitten kaikkien aikojen ensimmäisissä Indie-iltamissa Xysman riveissä. On hienoa, että he tulevat Indie-iltamiin nykyisten bändiensä kanssa ja vieläpä samana iltana. Perjantaina Indie-iltamissa esiintyvät myös Murmansk, Yournalist sekä Iida Umpikuja, jonka ensimmäisen albumin Plastic Passion taannoin julkaisi. Iida on ollut paikalla ennenkin, joskin lähinnä yleisönä. Olen joskus muistaakseni ollut Indie-iltamissa, Iida Umpikuja aprikoi. Ainakin Sweatmaster on soittanut siellä ennenkin ja aina kun Sweatmaster soittaa, on tunnelma taattu. Indie-iltamat koostuvat hyvästä menosta ja hämyisestä tunnelmasta sekä turkulaisista rokkinaamoista. Mistä Iida Umpikujan keikka koostuu? Hyvistä lauluista ja hauskasta menosta, arvaamattomista vitseistä ja Mikon jammailusta. Keikat on yleensä mukavia, soitellaan vaan menemään ja annetaan yleisön huudella. Yleisö ei valitettavasti yleensä kui-
tenkaan paljon huutele. "Valitettavasti yleensä kuitenkaan..." Oliko se nyt ihan hyvin kielioppien mukaan aseteltu? Lauantaina Indie-iltamissa esiintyvät Sweatmaster, No Shame, Kakka-hätä 77, Sur-rur ja Yleislakko. Iida Umpikujan tavoin Yleislakko soittaa ensimmäisen Indie-iltamat-keikkansa. Itse en ole koskaan Indie-iltamissa vieraillut ja olen pitänyt sitä enemmän mediahuomiota nauttineiden bändien festivaalina, Yleislakon Paavo Vuoristo kertoo. Hienoa, että meidän bändi pääsee soittamaan sinne, vaikka me ollaan liian poliittisia useimpiin medioihin. Yleislakossa on kysymys hauskanpidosta sekä halusta tehdä ja soittaa musiikkia. Oikeaakin sanottavaa on, joten ikuinen lässytys päihteistä tai rakkaudesta on jätetty muille bändeille. Keikat ovat yleensä hyvinkin intensiivisiä. Mieluummin pieleen mennyt keikka kuin tylsä perusveto. Lauantaina Indie-iltamissa koetaan yhden aikakauden päätös, kun Sweatmaster soittaa viimeisen Suomen-keikkansa. Sweatmaster on minulle henkilökohtaisesti tärkeä bändi, Kimmo Nurminen kertoo. On hienoa järjestää sen viimeinen Suomen-keikka, kun on ollut järkkäämässä niitä ensimmäisiäkin. Sweatmasterilla oli aikoinaan promo-cd:nsä kylkiäisenä tulitikkuaski. Viimeistä keikkaa varten pitäisi valmistaa Sweatmaster-nenäliinoja, joilla väki voisi pyyhkiä hikeä ja kyyneliä. Nessurahat voisi lahjoittaa yhtyeen eläkerahastoon.
SUE
» 6 « NRO. 7
JORI SJÖROOS s. 1976 kotipaikka: Turku Yhtyeitä: Magenta Skycode, Fu-Tourist, This Empty Flow, Thergothon Muuta: PMMP:n säveltäjä ja tuottaja, oma levy-yhtiö Solina Records, tuottanut Ismo Alanko Teholla -yhtyeen Blanco Spirituals - albumin (2006)
edes huvittaa tehdä musiikkia. Sitten yhtäkkiä vaan tapahtuu jotain. Mun pitää olla siinä paikalla, istua pianon ääreen ja pimputella sitä. Sitten se homma rupeaa taas inspiroimaan itse itseään. Jos odottaisin aina jotain päässä soivaa melodiaa, olisi aika paljon vähemmän materiaalia olemassa. Eikä musiikin tekemistä voi olla ajattelematta hetkeäkään. Luterilaisen kasvatuksen saaneena sitä ajattelee vapaa-ajalla, että tämänkin ajan voisi käyttää hyväkseen ja tehdä musiikkia. Ennen se oli tuskallista. Nyt olen vähän päässyt siitä eroon. Mutta mikäpä musiikkia on ajatellessa, kun siitä kerran pitää niin paljon. Emmä tiedä mitä muutakaan ajattelisin. KAUHISTUTTAVAT MANEERIT pmmp on varmasti yksi tämän hetken arvostetuimmista suomalaisyhtyeistä, eikä Magenta Skycodeltakaan kehuja uuvu. Hivelevätkö ylistävät sanat mieltä? Sehän on ainoa syy miksi musiikkia julkaisee. Se, että ihmiset saavat siitä jotain, pitävät siitä, vaikuttuvat. Silti positiivista palautetta ei tule rekisteröityä samalla tavalla kuin negatiivista. Se ihmetyttää mua kovasti. Haukut rekisteröi tehokkaammin kuin kehut, vaikka ne eivät oikeastaan vaikuta mihinkään. Se on todella outoa. Kritiikkejä Sjöroos lukee joskus. Sen verran mussa on masokistia. Kunnes tulen tiettyyn pisteeseen ja tajuan, että tässä on niin negatiivista energiaa, että miksi mä näitä luen! En ole vielä oppinut tapaa tai työkalua käsitellä niitä. Se on vähän kummallista. Vähän luterilaista. Sjöroos ounastelee olevansa myös itsekriittinen, mutta sen kanssa pystyy elämään. Ei siinä mitään. Koko ajanhan sitä painii jonkinlaisen epävarmuuden kanssa. Mutta jos on kauhean epävarma olo ja itsekriittisiä hetkiä, blokkaa kaiken pois. Ei synny mitään. Kaikki kuulostaa paskalta. Silloin ei kyllä musaa tehdä. Vuosien esiintymiskokemus on karsinut pois pahimman lavahermostuksen. Musiikkiuransa alkuaikoina Sjöroos ei oikein osannut nauttia keikalla olosta, vaan toivoi vain että se loppuisi äkkiä. Silloin oli tapana mennä lavalle vähän nihkeänä. En ollut oma itseni, vaan esitin ettei kiinnosta. Se oli jonkinlainen defenssimekanismi. Pelkäsin ulkopuolisten kommentteja. Mutta kännissä olen ollut keikalla vain kerran. Nykyäänkin Sjöroosia jännittää paljon, mutta samaan aikaan lavalla oleminen on hirvittävän nautinnollista. En tiedä miltä näytän esiintyessäni. En ikinä katso YouTube-videoita tai muita keikkataltiointeja. Ehkä pelkään, että huomaisin omia maneereitani ja olisin ihan kauhuissani, että voi vittu näytänksmä tolta. Muutamia valokuvia olen nähnyt, mutta niissä ei ollut mitään vikaa. TÄSSÄ HETKESSÄ turku on melkoisen pieni kau-
» HETKESSÄ ELÄJÄ
Jori Sjöroos ei voisi tehdä mitään muuta kuin musiikkia.
J
ori Sjöroosin tunnetuimmat teokset löytynevät PMMP:n albumeilta. Hän säveltää ja tuottaa yhtyeen kappaleet Th!nk-!nk-pseudonyymillään. Sjöroosin oma yhtye Magenta Skycode on julkaissut kaksi albumia, joista tuoreempi, viimevuotinen Relief valloittavine kissavideoineen viimeistään toi miehen suuremman yleisön tietoisuuteen. Tuotteliaan muusikon ei tarvitse tehdä muita töitä. Ei hän niitä ole oikeastaan koskaan ennenkään tehnyt. Olin joskus alle 20-vuotiaana puoli vuotta Kaarinassa Nuorten pajalla. Siinä kaikki. Se kristallisoi vielä enemmän sen, etten voi mennä mihinkään "oikeisiin" töihin. Ei se ole mun elämää. Kuulostaa arrogantilta, mutta niin mä olen vaan ajatellut. Ei ole oikein ollut vaihtoehtoja. Teini-ikäisenä Sjöroos haaveili mielisairaanhoitajan ammatista, mutta siinäkin taisi lopulta olla kyse vain kiinnostuksesta mielisairauksia tai mielisairaaloita kohtaan. Itsensä elättäminen musiikil-
la on ollut itsestäänselvyys siinä mielessä, että Sjöroos päätti nuorena tehdä kaikkensa saadakseen tehdä sitä mitä haluaa. En ole koskaan haaveillut tietystä elintasosta, vaan siitä, ettei tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin musiikkia. Olen tästä jatkuvasti hirvittävän kiitollinen. TARHAIKÄINEN MUSIIKKIDIGGARI sjöroosin kotona kuunneltiin paljon musiikkia. Vanhemmat soittivat pienelle Jorille ja hänen siskolleen lastenlauluja. Pian ne saivat kuitenkin tehdä levysoittimessa tilaa kovemmalle kamalle. Onhan ne Popsi popsi porkkanaa -levyt ihan mahtavia, mutta kun vanhemmat kuuntelivat musiikkia josta itse tykkäsivät, lastenlaulut jäivät. Oli niin outoa kuulla jotain sellaista kuin Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma. Ei me tajuttu yhtään, mistä on kysymys. Oltiin vaan että tää on ihan vitun mahtavaa. Sjöroos oli tuolloin noin viisivuotias. Pelle Miljoonan lisäksi Abba kolahti.
En voinut ymmärtää, miten maailmassa voi olla jotain sellaista. Enemmän tai vähemmän siitä saakka mä olen ollut tosi musadiggari. Musiikki on aina ollut mulle tässä maailmassa syvempi asia kuin mikään muu. Sjöroos kävi piano- ja kitaratunneilla, mutta ne ahdistivat. Emmä sellaisilla kauaa viihtynyt. Se rajoittuneisuus oli ihan älytöntä. Kotimaisen punkin ja ruotsalaisen popin jälkeen tiensä miehen sydämeen raivasi The Cure, joka muistetaan usein mainita hänestä kirjoitettaessa. Sjöroos kieltää pitävänsä idoleita, mutta sanoo kunnioittavansa "järjettömän paljon" myös Brian Wilsonia ja Phil Spectoria. Brian Wilsonin haastattelujen katsomisesta tulee ihan mieletön inspiraatio. Ja totta kai ihan kaikki, mitä elämässäni tapahtuu, inspiroi. Usein herättyään Sjöroos menee istumaan soittimien luo studioonsa. Voi kulua monta tuntia ilman, että mitään tapahtuu tai että häntä
SUE
punki, jossa Sjöroos on tuttu näky esimerkiksi Dynamo-klubilla. Hän ei pane pahakseen, jos joku nykäisee hihasta ja tulee juttelemaan. Paitsi ehkä prosentissa tapauksissa; silloin kun keskustelukumppani on liian humalassa ja jankkaa samaa asiaa puoli tuntia. (Mutta sellainenhan ärsyttää ketä tahansa.) Ei mulla ole mitään julkisuutta. Kaikkihan tämän kokoisessa kaupungissa tuntevat toisensa ja tietävät, mitä kukakin tekee. Ja mä olen tehnyt musaa aika kauan. Moni muistaa King Kong of the Dancefloor -hitillään tanssilattiat huumanneen Fu-Touristin vuosituhannen vaihteesta. Sjörooshan se oli. Lisäksi hänellä oli jo 90-luvun alkupuolella synkkä popbändi This Empty Flow ja doom metal -pumppu Thergothon. Oli taipumus pyrkiä tekemään jatkuvasti jotain uutta. Tein jonkun jutun, ja vuoden kuluttua se saattoi tuntua hirveän kaukaiselta, kun olin jo menossa jossain muualla. Enää en saa niin suurta tyydytystä sellaisesta, että yksi biisi tuota ja sitten yksi tätä. Mutta vieläkin nautin musiikista monipuolisesti ja teen erityyppisiä juttuja. Siksi mun tekemiset on varmaan jonkun mielestä olleet aina niin epäjohdonmukaisia. Teen musiikkia omaksi ilokseni. Tää on niin kivaa. Musiikin tekemiseen Sjöroos suhtautuu samalla innolla kuin ennenkin. Bisnespuoleen sen sijaan ei. Joskus Sjöroos on erehtynyt luottamaan itseään enemmän muihin ihmisiin vaikkapa levy-yhtiössä ja luullut, että he tietävät paremmin. Nyt sitä ei tarvitse pelätä, kun Sjöroosin ja Tom Riskin Solina Records julkaisee Magenta Skycoden levyt. Puhuttiin monta vuotta, että oma levy-yhtiö olisi kiva. Magentan ensimmäisen levyn julkaisemisen alla ehdotin sitten semmoisen perustamista, ja Tomppa oli heti paperit kädessä. Solina Recordsin listoilla ovat myös esimerkiksi Nightsatan, Mr. Velcro Fastener ja Reverend Bizarre. Me julkaistaan bändejä, joista molemmat tykkää tosi paljon. Mikä muu on tärkeää musiikin täyttämässä elämässä? Yritän koko ajan olla siinä hetkessä mitä tapahtuu. Se on oikeastaan kaikki kaikessa. Joudun ponnistelemaankin sen eteen. Onnellisuus, terveys ja muut peruskliseet eivät ole niin tärkeitä kuin se hetkessä oleminen. Se on tärkein. Ja vaikein. Sjöroosin suurin haave on romanttinen kuvitelma kodista saaristossa, pienellä luodolla. Mutta mitä jos se toteutuisi? Olisinko siellä viikon ja toteaisin että ei vittu, äkkiä takaisin kaupunkiin? Sen enempää Sjöroos ei juuri ajattele tulevaisuutta. En oikeastaan kykene näkemään itseäni tulevaisuudessa missään. Jos ajattelen tulevaisuutta, mua alkaa ahdistaa. Musta se on hyvä merkki: olen menossa oikeaan suuntaan. Pystyn elämään hetkessä. «
HENKILÖKUVA
TEKSTI ANNI KEMPPAINEN KUVA MAGENTA SKYCODE
» 10 « NRO. 7
JA HÄNEN TAIKABÄNDINSÄ
MAGENTA SKYCODE SAMAE KOSKINEN MURMANSK YOURNALIST IIDA UMPIKUJA
LA 30.7.
PE 29.7.
8.7. 9.7. 10.7. 12.7. 13.7. 14.7.
15.7. 16.7. 17.7. 19.7. 22.7. 23.7. 24.7. 26.7.
dj Miguli 5 dj Miguli 5 Supersunnuntai: dj Jirci 2 Supertiistai: dj Tiskijukka 2 LIVE: Nightsatan dj Jirci 2 POMPPULINNA-klubi: free punk rock/ska/ reggae/horrorpunk/ psychobilly/ skatepunk/pop punk dj Tiskijukka 5 dj Justin F 5 Supersunnuntai: dj Laurila 2 Supertiistai: dj Eetu 2 dj Mr. Willy dj Miguli Supersunnuntai: dj Laurila 2 Supertiistai: dj Tomi 2
29.7.
Keep the Faith klubi: dj:t Perryman, Radio & Spesiaali-Eetu 5
MOD/SOUL/REGGAE/GARAGE BEATS
30.7. 31.7. 4.8.
dj Eetu 5 Supersunnuntai: dj Mr. Willy 2 LIVE: The Bushvipers
SWEATMASTER NO SHAME KAKKA-HÄTÄ 77 SUR-RUR YLEISLAKKO
LIPUT: 1 pvä 12 / 2 pvä 20 (Tiketti) - ovet klo 21
KLUBI, HUMALISTONKATU 8, 20100 TURKU
Ravintola Doris Aleksanterinkatu 20 ravintoladoris@gmail.com www.ravintoladoris.fi Ikäraja 20 v.
ti, ke, to ja su 23-04, pe ja la 22-04
SUE
» 11 « NRO. 7
festivaalikalenteri 2011
Primus kruisailee Ruisrockiin. TUSKA OPEN AIR 22.-24.7. Suvilahti, Helsinki www.tuska-festival.fi Amon Amarth, Morbid Angel, Devin Townsend Project, Amorphis, Killing Joke, Electric Wizard, Moonsorrow, Tarot, Turisas, Kvelertak, Impaled Nazarene, Axegressor, Arch Enemy, Blind Guardian, Katatonia ILMIÖ 23.7. Uittamo, Turku www.ilmiö.fi Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo, J. Tolvi Semiband, The Soul Investigators feat. Nicole Willis, Tapani Kansalainen, Super Janne, Absoluuttinen Nollapiste, Alpo & Tomi, Eleanoora Rosenholm, G-ODD, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Magenta Skycode, Profeetta & Uusi Maailmanuskonto, Rättö & Lehtisalo, Tundramatiks MILJOONAROCK 23.7. Töysä, Tuuri www.miljoonarock.fi Scorpions, Jenni Vartiainen, Negative, Flinch BACKYARDROCK 22.-23.7. Loviisa www.backyardrock.com Gatecrasher, Phoenix Effect, Gotham OD, The Freza WANAJAFESTIVAL 22.-23.7. Linnanpuisto, Hämeenlinna www.rocknrollcircus.fi/wanaja Manic Street Preachers, The Darkness, Therapy?, Apulanta, Kotiteollisuus, Happoradio, Turmion Kätilöt, Paleface, Uusi Fantasia, The Freza, Pertti Kurikan Nimipäivät SUNSET BEACH PARTY 22.-23.7. Pyhäjärven uimaranta, Karkkila www.sunsetbeachparty.net Egotrippi, Irina, Paleface, Stala & So, Samuli Putro, Sweatmaster, Tuomari Nurmio & Tohtori Hilliä, Jukka Poika & Sound Explosion ROCKFESTARI NAAMAT 22.-24.7. Muurame www.naamat.info Plain Ride, Black Magix Six, Capital Beat, Eläkeläiset, Anssi 8000 & Maria Stereo, Hidria Spacefolk, Messer Chups, Folke Westside THE ROCKOFF FESTIVAL 22.-30.7. Maarianhamina www.rockoff.nu September, Daniel Adams-Ray, Rolandz, Hoffmaestro, Orup SEINÄJOEN VAUHTIAJOT 22.-24.7. Seinäjoki www.vauhtiajot.fi Laura Närhi, Popeda, Klamydia, Dingo, Fintelligens, Paula Koivuniemi, Irina, Petri Nygård, Stella, Sir Elwoodin Hiljaiset Värit ELMUSROCK 23.7. Pyhäjärvi www.elmusrock.fi Kiuas, Deathchain, Profane Omen, The Blanko, Manboy, Agonizer, Part Time Killer, The Friend DOWN BY THE LAITURI 26.-31.7. Turku www.dbtl.fi WASP, Stam1na, Kilpi, Tumppi Varonen & Problems?, Pelle Miljoona Oy, Raappana & Sound Explosion Band, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Apulanta, Popeda, Kotiteollisuus, Dingo, Kaseva INDIE-ILTAMAT 29.-30.7. www.facebook.com/indieiltamat Sweatmaster, No Shame, Rubik, Iida Umpikuja, Murmansk, Magenta Skycode, Yleislakko, Samae Koskinen ja hänen taikabändinsä, Yournalist, Sur-rur, Kakka-hätä 77 QSTOCK 29.-30.7. Kuusisaari & Raati, Oulu Kuusisaari, Oulu www.qstock.org Children of Bodom, The Posies, Twisted Sister, Mustasch, CMX, Radiopuhelimet, Terveet Kädet, Jenni Vartiainen, Von Hertzen Brothers, Michael Monroe, Anna Puu, Wolf People, Regina, Paleface, Lauri, Adept, Jare & Villegalle ALPPIPUISTON KANSANJUHLA 29.-30.7. Alppipuisto, Helsinki www.elmu.fi Uusi Fantasia, Iiris, Original Heteroes, Eleanoora rosenholm, Bon Jouni, The Valkyrians, Pintandwefall, French Films, Kati Salo Band, Thunderbaum
LUMOUS GOTHIC FESTIVAL 7.-10.7. Tampere www.lumous.net Klutae, Grendel, Star Industry, AnneMarie Hurst, Attrition, Freakangel, Larva, Lloyd James & Edel Braun, Silent Scream, Ultranoir, Wreckdance, -Sihil, Loistava Polku, Impact, Depressed Blokes, Single Sound RAVEISLAND 8.7. Kuusisaari, Oulu www.raveisland.com Proteus b2b RX, Carbon Based Live, Neon, Friik, Orkidea, Housemotion, Efflorum, Puistokemisti, Sasha F OLUSET OLUTJUHLAT 8.-9.7. Iisalmi www.oluset.fi Exception to the Rule, Oudot Valot, Laura Voutilainen, Yö, Rockama, Shot´s on the Rocks, Reckless Love, Tosi Huonot plays Don Huonot, Stella, Kaukolasipartio, Virve Rosti, Freeman & Menneisyyden vangit RUISROCK 8.-10.7. Ruissalo, Turku www.ruisrock.fi The Prodigy, The National, Fleet Foxes, Elbow, Manu Chao La Ventura, Paramore, Hurts, Primus, Bullet for My Valentine, Bring Me the Horizon, Anna Calvi, Sabaton, bob hund, Robyn, Isobel Campbell & Mark Lanegan, Michael Monroe, Sweatmaster AITOON KIRKASTUSJUHLAT 9.-11.7. Aitoo www.aitoo.fi/kirkastus Apulanta, Popeda, Reckless Love, PMMP, Kotiteollisuus, Petri Nygård, Suvi Teräsniska, Stella, Frederik, Distained PORI JAZZ 9.-17.7. Pori www.porijazz.fi Elton John, Felix Zenger, Kerkko Koskinen Orchestra, Jo Stance, Honey B & The T-Bones, Ricky Martin, Seasick Steve, Tom Jones, Timo Lassy Band / Sami Hedberg JYVÄSKYLÄN KESÄ 12.-17.7. Jyväskylä www.jyvaskylankesa.fi Jo Stance, Tuomari Nurmio & Paratiisin Puutarhaorkesteri, Aurelio & Garifuna Soul Band, Nikita Boriso-Klebsky, Eri Klas
TAMMERFEST 13.-16.7. Tampere www.tammerfest.fi The Ark, The Damned, GBH, Mudhoney, Kotiteollisuus, Popeda, Uniklubi, CMX, Von Hertzen Brothers, Tumppi Varonen & Problems?, Matti Johannes Koivu, Mirel Wagner, Samae Koskinen, Apulanta ROTUAARI PIKNIK 13.-30.7. Oulu www.rotuaaripiknik.net Fatboy, Apulanta, Happoradio, Stella, Popeda, Yö, Eläkeläiset, Jenni Vartiainen, Irina, Laura Närhi, Agents, Sir Elwoodin Hiljaiset Värit, Erin, Samuli Putro HAMMER OPEN AIR METAL FESTIVAL 15.-16.7. Lieto Absu, Inquisition, Primordial, Gospel of the Horns, Mortifera, Baptism, Alghazanth, Maveth, Caught in the Between, Autopsy, In Solitude VAASA ROCKFESTIVAL 15.-16.7. Vaskiluoto, Vaasa http://www.rocknrollcircus.fi/vaasa The Ark, Bo Kaspers Orkester, Mustasch, Salem Al Fakir, Eläkeläiset, Klamydia, Petri Nygård, Jenni Vartiainen, Stam1na, Fork, Paleface, Daisy Jack TULIVUORIROCK UNPLUGGED 15.7. Kylpylä Kivitippu, Lappajärvi www.tulivuorirock.fi Hanhiniemi-Rauhala MAD, Veeti Kallio Trio, Timo Rautiainen ja Jussi Lampi, Tuomo Övermark, Chainhead PIONEERIFESTIVAALI 15.-16.7. Korian Pioneeripuisto, Kouvola www.pioneerifestivaali.fi Uniklubi, Melrose, Petri Nygård, Klamydia, Matti Nykänen, Turmion Kätilöt, Pariisin Kevät, Cheek ILOSAARIROCK 15.-17.7. Laulurinne, Joensuu www.ilosaarirock.fi Sielun Veljet, Aphex Twin, Madness, Cody ChesnuTT, Blackfield, Buzzcocks, Kvelertak, Melt-Banana, Red Sparowes, Kate Nash, Michael Monroe, Sweatmaster, Samuli Putro, The Exploited, Iced Earth
TWIN CITY FESTIVAL 20.-23.7. Tornio / Haaparanta www.twincityfestivals.com Antti Tuisku, Jenni Vartiainen, Kaija koo, Basic Element, Popeda, Juha Tapio, Cheek, Laskuteline KEITELEJAZZ 20.-23.7. Äänekoski www.keitelejazz.fi Wilko Johnson, Jethro Tull, Fairport Convention, Colosseum, The Bad Ass Brass Band, Hamburg Blues Band With Arthur Brown feat. Clem Clempson HUMMERIPOIKA ROCK 22.-23.7. Haukivuori www.hummeripoika.net /hummeripoikarock Sanktio, Crusher, James Puhto-Ren, Wolfmen, Bad Machine, Varjot, Rehtorit, Timo Rautiainen, Maija Vilkkumaa SAIMAA OPEN AIR 22.-23.7. Saimaa Gardensin rantapuisto, Rauha www.hyvari.com Scorpions, Mokoma, CMX, Laura Närhi, Uniklubi, Poets of the Fall, Muska, Tumppi Varonen & Problems, Martti Servo & Napander
Kakka-hätä 77 pullistelee mm. Indie-iltamissa.
SUE
» 12 « NRO. 7
milloin ensimmäisen kerran tajusi olevansa kuuluisa. Se oli suunnilleen vuonna 1979 ja se tapahtui tosi nopeasti. Sinä päivänä olin pukeutunut vanhoihin vaatteisiin, koska olin menossa auttamaan kaveriani muutossa. Pari tyttöä käveli ohitseni, ja toinen heistä innostui: "Herrajumala, toi on Prince!" Toinen sanoi happaman näköisenä, että "Ei toi oo Prince." Sen jälkeen en ole poistunut kotoani rääsyihin pukeutuneena. Prince oli Michael Jacksonin ja Madonnan ohella popmusiikin vallanpitäjä sen loiston ja menestyksen aikaan. Toisin kuin nuo mainitut kollegansa, Prince osasi tehdä kaiken itse: soittaa, kirjoittaa biisejä, laulaa, suunnitella, tehdä elokuvia, sanella ehdot. Vuoden 1984 Purple Rainin ilmestyttyä hän saattoi ylpeillä olevansa listaykkönen Yhdysvalloissa niin albumi-, single- kuin elokuvalistallakin. Tuolla hallintokaudellaan Prince tuntui kilpailevan ainoastaan itsensä kanssa. Minä olin ohjaksissa, Prince sanoo ylpeänä. Alussa meidän piti taistella vuoden ajan, että sain edes levytyssopimuksen. Lopulta levy-yhtiön piti hyväksyä kaikki materiaali, mitä sille tarjosin. Heillä ei ollut lupaa edes puhua minulle! Huhut ympäröivät Princeä, koska hän oli niin uhmamielinen ja eriskummallinen hahmo. Poptähtenä hän oli kuin avaruusolento, jonka seksuaalisuus oli yhtä epäselvä kuin saalinhimoinenkin. Hän oli niin levottomuutta herättävä ilmiö, että pelkästään hänen Darling Nikki -biisinsä oli tarpeeksi väkevä synnyttämään Yhdysvaltoihin kokonaisen sensuurijärjestön, PMRC:n. Näitkö paljon vaivaa tullaksesi niin kiehtovaksi kuin mahdollista? Me kaikki olimme mielenkiintoisia, hän vastaa. Minnesotassa liikkui siihen aikaan paljon kiehtovia ihmisiä. Siellä oli punk rockia. Otit paljon riskejä niin musiikissasi kuin imagossasikin. Pelkäsitkö koskaan, että mokaat koko jutun? Jatkuvasti. Haluatko esimerkin? Kyllä, kiitos. Sitten sinun täytyy ostaa omaelämänkertani, hän kikattaa. (Sellaista ei ole julkaistu). Popkulttuuri on hajonnut atomeiksi sitten 1980-luvun. Voiko Princen kaltaisia tähtiä enää syntyä? Hän miettii hetken. Jos syntyisi, se olisi jotain teollisesti tuotettua. Minä ja Michael Jackson tulimme tunnetuiksi aikana, jolloin ei ollut mitään muuta. MTV:llä ei ollut näyttää ketään visuaalisesti kiinnostavaa, paitsi ehkä David Bowie. Monet tekivät upeita levyjä mutta näyttivät sillä kuin olisivat matkalla ostoksille lähisupermarkettiin. Pöyhkeilevä show-kulttuuri on palaamassa takaisin, mutta kuinka monella niistä artisteista on taiteessaan sisältöä ja kuinka moni vain käyttää kreisejä kuteita? Mitä mieltä olet Lady Gagasta? En osaa sanoa, Prince vastaa diplomaattisesti. Minun pitäisi ensin tavata hänet. Prince kertoo mielellään, kuinka hän jumaloi Adelea ("On mahtavaa, kun hän laulaa pelkän pianistin säestämänä, ilman mitään ylimääräistä temppuilua.") ja Janelle Monaéta mutta hän ei kritisoi muita artisteja. Uusi työntää vanhan tieltään ja säilyttää entisellään vain sen minkä hyväksi katsoo. Älä kysy minulta suosituista bändeistä. Kysy Janellelta. Ei sillä ole väliä, mitä minä niistä sanon. Enkä minä halua pilata kenenkään bileitä. En ole vihainen kenellekään eikä minulla ole vihollisia.
TO 21.7. HARTWALL AREENA, HELSINKI
rotaan palavereissa, että "Prince, sinä et nyt tajua tämä on raakaa peliä". Siispä minä en julkaise levyjä. Princen managerien laatimat haastatteluohjeet toimittajille sisältävät kohdan "Olkaa hyvä älkääkä keskustelko internetistä hänen kanssaan". Ehkäpä Prince ei ole lukenut ohjeita. Henkilökohtaisesti en voi sietää digitaalista musiikkia, hän sanoo. Ääni on siinä pieninä bitteinä, jolloin se vaikuttaa yhtä aikaa useisiin aivojen alueisiin. Kun kuuntelee digitaalista musiikkia, ei tunne mitään. Ihmiset ovat analogisia, eivät digitaalisia. Prince alkaa lämmetä aiheelle. Soittoäänet!, hän huudahtaa. Oletko koskaan ollut huoneessa, jossa 17 puhelinta soi yhtä aikaa? Onko sinulla soittoääntä? Ei, Prince sanoo loukkaantuneen näköisenä, aivan kuin häneltä olisi kysytty ajaako hän pelleautoa. En omista puhelinta. Princeä harmittavat myös hänen kappaleistaan tehdyt cover-versiot, viimeisimpänä Gleesarjan tulkinta Kiss-kappaleesta. Missään muussa taidemuodossa ei voi tehdä sellaista. Ei voi esimerkiksi mennä ja tehdä omaa versiotaan Harry Potterista. Haluaako joku muka kuulla jonkun muun laulavan Kissin?
RAKASTAVA TYRANNI
musiikkialalla raha tulee nykyisin kiertueista, ja kiertueet tuntuvat myös olevan lähellä Princen sydäntä. Hän kuvailee itseään "rakastavaksi tyranniksi". Olen luultavasti ankarin bändinjohtaja, jonka alaisuudessa voi joutua työskentelemään. Olen sellainen siksi, että rakastan sitä mitä teen. Princen bändi on treenannut tulevia keikkoja varten noin 300 biisiä, joista Prince voi valita soitettavaa päähänpistojensa mukaan. Se tekee keikkailusta entistä hauskempaa. Purple Rain -rundi oli sadan keikan mittainen, ja 75 keikan jälkeen minä tulin hulluksi. Yleisö ei halunnut muuta kuin nähdä sen elokuvan, ja jos emme soittaneet kaikkia Purple Rain -levyn biisejä, olimme pulassa. 75 keikan jälkeen en tiennyt edes missä olen, ja niiden piti raahata minut väkisin lavalle: "En minä halua! En mene!" "Kyllä menet!" Se oli veristä toimintaa. Ne keikat olivat loputtoman pitkiä, koska lavalla tiesi tarkalleen, mitä siellä tulee tapahtumaan. Tulevan kiertueen suurin haaste on se, että haluan tehdä kaiken paremmin kuin ennen. Soitan jokaisen keikan kuin se olisi viimeinen. Sly & The Family Stone on yksi Princen tärkeimpiä inspiraationlähteitä. Tuon yhtyeen entinen basisti Larry Graham tutustutti Princen vuosia sitten Jehovan todistajien uskontoon. Usko tuntuu tehnen hänestä rauhallisen ja tyytyväisen. Se kuitenkin on myös ajanut hänestä ulos kaiken sen tuskan, taistelumielen ja rajoja rikkovan seksuaalisuuden, jotka elävöittivät hänen vahvimpia 80-luvun biisejään. Olin samaan aikaan rakastava tyranni ja auktoriteettien vastustaja. Molempia ei voi olla. Minun piti oppia, mitä auktoriteetti tarkoittaa, ja juuri sen Raamattu opettaa. Raamattu on tutkielma sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja samalla opas siihen. Kun menee paikkaan, jossa lentokoneet eivät pauhaa taivaalla eivätkä autohälyttimet huuda, ymmärtää, mitä melusaasteella tarkoitetaan. Meteli on sama asia kuin yhteiskunta, jolla ei ole jumalaa, sitä liimaa, joka pitää sen koossa. Koko ajan ei voi tehdä ihan mitä huvittaa. Jos ei ole minkäänlaisia rajoja, mitä siitä seuraa? Prince tuntuu pitävän rajoituksista vähän liikaakin. Islamilaisissa maissa on hauskaa käydä, koska siellä on vain yksi jumala. Siellä on järjestys ja siellä pidetään burkaa. Ei ole vaihtoehtoja, ja ihmiset ovat tyytyväisiä siihen. Entäpä naiset, jotka eivät ole tyytyväisiä siihen, että heidän pitää käyttää burkaa? Aina on ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä, Prince hymähtää. Joka asialla on pimeä puolensa. Prince huomaa ilmeestäni, etten ole kovin vakuuttunut, ja yrittää selventää näkemyksiään. Sitten hän huokaisee ja luovuttaa. En minä halua pitää palopuheita. Minun maailmankuvastani voi keskustella vaikka ikuisesti. Minä olen kuitenkin muusikko, se on minun tehtäväni. Minä olen myös musiikki. Tule konserttiini, niin näet. Haastattelu on kestänyt yli tunnin, ja Prince vaikuttaa levottomalta. Oletko rauhallisimmillasi, kun soitat musiikkia? Saatan tuntea itseni rauhalliseksi monia muitakin asioita tehdessäni, hän vastaa ja ottaa ilmeen, jonka tulkitsen hiukan tuhmaksi. Oletko koskaan nostalgisella mielellä? Diggailen kyllä taiteesta, jota tehtiin ennen vanhaan. Teetän siitä paitoja ja laukkuja, koska fanitkin diggaavat siitä. Mutta musiikillisesti en ole nostalginen. Jokainen bändini synnyttää minussa erilaisia lauluja. Prince vähättele omaa tähteyttään ja antaa kunnian mieluummin bändilleen, Jumalalle tai Sly & The Family Stonelle. Tuntuuko When the Doves Cry -klassikkoa 30 000 fanille soittaessa koskaan siltä, että "minähän olen aika hyvä tässä!" Ei minusta tunnu siltä, Prince virnistää. Minä tiedän sen. «
RAAKA PELI
itse asiassa princellä on montakin vihollista mutta he eivät ole muusikoita. Hän puhuu mielellään niiden musiikkiteollisuudessa työskentelevien ihmisten petollisuudesta, jotka eivät itse tee musiikkia. 1990-luvulla Prince julisti sodan Warner Bros -yhtiölle, muutti nimensä symboliksi, joka oli mahdoton ääntää ja julkaisi osoittelevasti nimetyn Emancipation-tripla-albumin. Monet eivät tajunneet mitä touhusin silloin mutta siitä oli myös apua monille, hän sanoo nyt. En minä piittaa siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat. Enää hän ei ole vihainen. Toisin kuin silloin, en enää näe sitä me vastaan he -asetelmana. Mutta muistathan Ihmemaa Ozissa sen kohdan, kun ne pudottavat esiripun ja näyttävät, mitä oikeasti tapahtuu? Juuri niin silloin kävi. Nykyisin Princen vastustajia eivät ole kipuilevat levy-yhtiöt vaan ihmiset, jotka myyvät ja jakavat musiikkia netissä. Prince oli yksi ensimmäisistä artisteista, joka julkaisi musiikkia omalla kustannuksellaan nettisivuillaan. Viime aikoina hän on solminut tuottoisia diilejä musiikin myymisestä tabloidilehtien kylkiäisinä. Princellä ei kuitenkaan ole suunnitelmia uuden albumin levyttämisestä, vaikka biisejä onkin varastossa sadoittain. Musiikkiteollisuus on muuttunut, hän sanoo. Alun perin nettimyynnistä ansaitsi rahaa, mutta sitten piratismi kasvoi ihan hulluksi. Nykyään tällä alalla tienaavat vain Apple ja Google. Olen menossa Valkoiseen taloon puhumaan tekijänoikeuksista. Tuntuu, kuin käynnissä olisi kultakuume tai autokaappauksien aalto. Mitään rajaa ei enää ole. Minulle kerSUE
MAINE JA TOTUUS
prince kertoo kaiken tämän äänellä, joka muuttuu saarnaajamaisesta opettajamaiseksi ja kauppiasmaisesta standupkoomikkomaiseksi ja edelleen chatshowjuontajamaiseksi. Hän puhuu toimittajille vain hyvin harvoin ("Jos tarvitsen psykologista arviointia, teen sen itse itselleni"). Hän kieltäytyy myös antamasta haastatteluja toimittajille, jotka käyttävät nauhureita, mikä viittaa jonkinasteiseen vainoharhaisuuteen. Prince on kuitenkin yllättävän hyvä haastateltava. Ihmisiä varmaankin jännittää, kun he tapaavat sinut ensimmäisen kerran, sanon. Yritätkö rauhoitella heitä? Teen sen tosi nopeasti. Olen tosi leppoisa tyyppi, Prince sanoo ja tuijottaa minua hetken. Sinua ei jännitä, vai jännittääkö? Ei enää mutta aiemmin kyllä, maineesi vuoksi. Aika suuri osa siitä on peräisin muilta ihmisiltä. Lehdistö paisuttelee asioita tehdäkseen ihmisistä suurempia kuin he todellisuudessa ovat. Mitä pikemmin tämä kuuluisuudeksi kutsuttu asia häipyy, sen parempi. On ihmisiä, joiden ei pitäisi olla kuuluisia. Prince kaipaa aikoja, jolloin hän saattoi "kävellä kadulla ilman, että ihmiset häiritsevät ja ahdistelevat." Hän muistaa,
» 15 « NRO. 7
» VIATON SÄRÖVALLI
The Pains of Being Pure at Heartin solisti kertoi Suelle, miksi aikuisista teemoista ei tehdä hyvää popmusiikkia.
T
he Pains of Being Pure at Heartin esikoislevy oli mukavan kotikutoista indiepoppia, mutta uudella Belong-pitkäsoitolla nelikko on ottanut askeleen kohti tuotetumpaa soundia. Söpöihin melodioihin yhdistyvät särökitaravallit soivat mahtipontisesti kuin The Smashing Pumpkinsin Siamese Dreamilla ikään. Bändin vokalisti Kip Bermanin mukaan albumia ei kuitenkaan lähdetty tekemään puhtaasti enemmän ja isompaa -periaatteella. On kyllä totta, että halusimme kokonaisuuden kuulostavan mukaansatempaavammalta. Nimenomaan tuossa suhteessa koimme voivamme parantaa ensimmäisestä levystä. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, että olisimme tehneet kaikesta itseisarvoisesti suurempaa. Kontrastin säilyttäminen on tärkeää, ja siksi mukana on myös hiljaisempia kappaleita. Levyn tuotti vaihtoehtorockin jättiläinen Flood, jonka meriittilistalta löytyy Depeche Moden ja Nine Inch Nailsin kaltaisia nimiä. Tuottaja ei kuitenkaan tehnyt Painsista omaa leikkikenttäänsä, vaan toimi sen sijaan eräänlaisena tuki-
henkilönä. On vaikea sanoa suoraan, mihin kaikkiin asioihin Flood vaikutti. Tarkoitus ei ollut saada meitä kuulostamaan Nine Inch Nailsilta, vaan kannustaa kokeilemaan uusia ratkaisuja säilyttäen samalla ne osa-alueet, joissa olimme jo valmiiksi hyviä, Berman pohtii. Belong keräsi kiitosta myös suurelta osalta kriitikoita. Kaikki eivät kuitenkaan olleet yhtä mieltä: brittiläinen NME julisti arvostelussaan levyn ärsyttävän nössöksi. Hyökkäyksen kohteeksi joutuivat erityisesti bändin naiivit lyriikat. Popmusiikissa on aina kyse siitä, mitä kuulija sattuu saamaan siitä irti. Siksi emme ole koskaan kovin innoissamme kiistelemässä levyjemme tulkinnoista. Painsin kappaleita on kutsuttu "oodeiksi teini-iälle". Laulaja-kitaristi ei silti allekirjoita sitä, että biisien viattomuus olisi välttämättä tarkoitushakuista. Minusta vain kirjoitamme musiikkia vilpittömästi ja impulsiivisesti omista kokemuksistamme. Ihmisen elämässä on monenlaisia
HAASTATTELU
LA 13.8. FLOW, HELSINKI
muutoskausia, mutta uskoakseni niistä puhuminen ei rajoita puhumaan vain tietystä ikäryhmästä. Mikäli musiikkimme vaikuttaa ala-ikäiseltä, niin ehkä me sitten vain olemme lapsellisia, Berman nauraa. Kaiken lisäksi en edes tiedä, mitä nuo "aikuiset" teemat voisivat olla. Jos laulaisimme vaikka lenkkeilyn aloittamisesta tai veroilmoituksen täyttämisestä, siitä tulisi tuskin syntyisi kovin hyvää poppia. Nuorekas tunnelma on myös singlelohkaisu Heart in Your Heartbreakin musiikkivideolla. Siinä bändi esittää soitinkauppaan rynnistäviä teinejä, jotka näyttävät tylsämieliselle myyjälle kaapin paikan. Berman tunnustaa lopputuloksen olevan oma suosikkinsa Painsin tähänastisista videoista. Peggy (Wang, kosketinsoittaja) keksi alkuperäisen idean ja oli halunnut toteuttaa sen jo pidemmän aikaa. Hän suunnitteli lähes kaiken puvuistamme lähtien. Halusimme tuoda esille, miten monien amerikkalaisten soitinliikkeiden tyypit edustavat konservatiivista näkemystä, jonka mukaan teknisesti vaativa soitto on kaiken muun yläpuolella. Monet eivät uskalla kokeilla kitaraa kaupassa, koska eivät osaa tiluttaa Steve Vai -henkisiä arpeggioita. The Pains of Being Pure at Heart saapuu elokuussa ensimmäiselle Suomen-vierailulleen. Sitä ennen on kuitenkin luvassa vielä suuri määrä keikkoja muualla Euroopassa. Miltä boheemi elämä keikkabussissa on tähän mennessä maistunut? Pidämme matkustelusta ja nautimme siitä, että pääsemme soittamaan livenä. Hengailemme kyllä esitysten jälkeen ihmisten kanssa lasillisen äärellä, mutta kiertueemme ei ole mikään rappiollinen matka läpi loputtomien juhlien. Bändiä on kieltämättä vaikea kuvitella riehumaan rocktähtinä kokaiinintäytteisiin VIP-bileisiin. Meillä oli eilen juuri sellaiset bileet, harmi että missasit ne! Huomenna on tosin taas uudet, joten ei hätää. Pistän nimesi listalle, Berman irvailee. «
TEKSTI TUOMAS JALAMO KUVA PAVLA KOPECNA
"Mikäli musiikkimme vaikuttaa
ala-ikäiseltä, niin ehkä me sitten vain olemme lapsellisia.
» RIKKINÄISIÄ MELODIOITA
Destroyer-yhtyeen Dan Bejar teki poplevyn kaaoksesta ja uskoo olevansa liian vanha hipsteriksi.
"mitä helvettiä" on hämmentyneen kuulijan ensimmäinen ja viimeinen ajatus Destroyerin uuden Kaputt-levyn pyörähdettyä soimaan. 70-lukulaisesta avantgarderockista tunnettu säveltäjä Dan Bejar on vaihtanut sähkökitarat syntetisaattoreihin ja paikoin olo on kuin kuuntelisi Whitney Houstonia sienitripillä. Keikkabussista tavoitettu Bejar toteaa omituisen soundin syntyneen puolivahingossa. Suuri osa soittimista on soitettu improvisoimalla. Biisit löysivät lopullisen muotonsa erotellessamme meteleistä sopivat palapelin palaset. Tämän vuoksi itse nauhoitussessiot olivat usein hyvin kaoottisia. Lopputulos kuulostaa tästä huolimatta hyvinkin säyseältä. Kappaleissa on ilmavuutta ja instrumenteille on jätetty tarkoituksella enemmän tilaa. Tämä on ainut poplevyni, Bejar julistaa. Suunnan muutos heijastuu myös siinä, miten biisinkirjoittaja lähestyi materiaalia. Bejarin mukaan olennaisinta on se, että Kaputt ei ole kapinoiva albumi. Aikaisemmassa tuotannossani halusin julistaa sodan englanninkielisen rockin banaaliudelle, sen miten paskaa ja tylsää suurin osa musiikista on ja miten kaikki säilyy vuodesta toiseen samanlaisena. Kahdeksan albumin jälkeen olin kuitenkin menettänyt kiinnostukseni tuohon tavoitteeseen ja kirjoitin sen sijaan yksinkertaisemmista lähtökohdista. Intuitiivinen asenne näkyy jo levyn nimivalinnassa. Bejar tunnustaa, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, että kyseessä oli saksankielinen sana. Luulin, että kaputt oli henkilö. Nimi tulee eräästä kirjasta, joka
SUE
sattui lojumaan asunnossani. En ole vieläkään lukenut sitä. Kanadalainen Bejar on kuvaillut musiikkiaan "eurooppalaiseksi bluesiksi". Mitä tämä tarkoittaa? En ole ihan varma. Tuo kuvaus päätyi seitsemän vuotta sitten levyyhtiön esittelytekstiin ja se on seurannut minua siitä lähtien. Luulen, että mielessäni oli tuolloin sodanjälkeisessä Euroopassa sävelletty melankolinen musiikki. Ajatuksessa hajonneesta mantereesta oli jotakin romanttista. Mielestäni tuo idea ei ole ollut enää olennainen viidessä edellisessä levyssäni, mutta sitä voi ehkä soveltaa tietyntyyppisiin biiseihini joissa on tuonkaltaisia sävyjä. Elokuussa Destroyer nähdään ensimmäisellä Suomen-keikallaan Helsingin Flow-festivaaleilla. Koska tapahtuma tunnetaan hipsteryleisöstään, lienee paikallaan kysyä miten Bejar suhtautuu kyseiseen alakulttuuriin. Luulen, ettei minulla voi enää olla mielipidettä asiasta, koska olen nyt lähes nelikymppinen. Mutta mikäli hipsterinä olo tarkoittaa sellaisten ihmisten kanssa hengaamista, jotka näyttävät ja kuulostavat samalta kuin itse, olen kyllä saattanut syyllistyä moiseen nuorempana. "Syyllistyä" kuulostaa osuvalta sanavalinnalta, sillä termistä on todella tullut viime vuosina kirosana kuvaamaan mukasyvällisiä indiefaneja, joille imago on todellisuudessa sisältöä tärkeämpää. Bejar haluaa kuitenkin korostaa olevansa sinut kaikenlaisten ihmisten kanssa.
PE 12.8. FLOW, HELSINKI
Jengin ei ylipäätään pitäisi suuttua stereotypioista, sillä ne ovat useimmiten totta. Destroyerin livekokoonpano on muuttunut sen historian aikana lukuisia kertoja. Laulaja-kitaristi korostaa sitä, että vaikutteita toimintamalliin on haettu aivan toisen genren yhtyeiltä. Tavallaan emme ole lainkaan bändi, vaan ennemminkin musiikillinen projekti vaihtuvilla jäsenillä. Pidän tuossa suhteessa erityisesti jazz-muusikoiden meiningistä. Noissa orkestereissa jotkut soittajat voivat olla vakituisempia ja toiset vaihtuvat lyhyemmällä aikavälillä, Bejar selventää. Samalla kyse on myös tietoisesta protestista kaavoihin kangistunutta rockmaailmaa vastaan. Meidän kaikkien ei tarvitse pukeutua nahkatakkeihin ja t-paitoihin ja soittaa yhdessä seuraavien viidenkymmenen vuoden ajan. Minun on varsinkin nykyään vaikea nähdä tuollaisessa ajatuksessa mitään järkeä. Ehkä se tuntui kiehtovammalta nuorempana. Ei sillä, että haluaisin tässä haastattelussa erityisesti korostaa sitä, minkä ikäinen olen. Elämäänsä pettyneet toimittajat kuitenkin tunnetusti kirjoittavat juuri niistä kielletyistä asioista. Kohtaloonsa alistuvalla monilahjakkuudella on asiaan liittyen ainoastaan yksi toive. Voisit tehdä minusta vielä vanhemman, Bejar naurahtaa. «
TEKSTI TUOMAS JALAMO KUVA LEVY-YHTIÖ
» 17 « NRO. 7
» PEDON
HAASTATTELU
TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA OLLI LAAMANEN
Sweatmaster on päättänyt lopettaa toimintansa. Se on helppo päätös bändille, jolla oli hallussaan kaikki tärkeä jo ennen kuin se saavutti yhtään mitään.
SUE
» 18 « NRO. 7
» SAIRAALAAN ASUMAAN
Uudesta levystään ei ole pakko pitää. Sen tekemisellä voi silti olla tarkoitus. Tämän huomasi Sur-rurin Ville.
O
nko olemassa jotain sääntökirjaa sille, miten yhtyeen tai artistin pitäisi ylistää viimeisintä levyään? Onko näistä säännöistä poikkeaminen pyhäinhäväistys? Mikäli vastaus näihin kysymyksiin on "kyllä", Sur-rurin kitaristi-laulaja Ville Vuorenmaata voisi tuskin vähempää kiinnostaa. Uusi albumi Liikkuu kivipinnoilla asumuksenaan laatikko ei ole Vuorenmaalle isoin mahdollinen ilonaihe. Inhoan uutta levyä täydestä sydämestäni. En tiedä, mitä ajattelimme, kun teimme sitä. Lopputulos on kammottava tekele, enkä suosittele kenellekään sen kuuntelemista, Vuorenmaa tuomitsee tekemisensä. Vaikka mielipide lopputuloksesta ei mairitteleva olekaan, arvelee biisintekijä, että levyn tekemisellä oli tarkoitus. Aika ajoin tuntuu, että levyn tekeminen kevensi oloa henkisesti. Nyt oli ilmeisesti tarpeellista tehdä tämmöinen elämän mahdollista järjettömyyttä käsittelevä lätty, Vuorenmaa tuumaa. Albumia määrittää vahvan melankolinen pohjavire, jonka veroista aiemmilla Sur-rur-julkaisuilla ei ole tullut vastaan. Tässä lainaus päiväkirjasta viime syyskuulta: "Aikuisuus on viheliäistä ja tylsää vakuutusten ottamista, hulluksi tulemista. Säälittävää pyristelyä ja huonon itsetunnon sekä lamaannuttavan tyytymättömyyden tunteen peittelemistä."
Tekstit eivät kerro edes koko totuutta melankolian ja negatiivisen vireen tasosta. Olen kyllästynyt melkein kaikkeen voisi olla nimeltään yhtä sanaa lyhyempikin. Ehkä melkein-sana oli turhaa optimismia. Suuri osa ihmisolennon touhuistahan on järjettömiä ja tuhoisia. Ehkä syy on ihmisen alikehittyneissä aivoissa. Kun eläminen tässä älyvapaassa yhteiskunnassa tuntuu toivottomalta harhailulta, laulujen tai kuvien tekeminen aiheesta helpottaa, ainakin hetkellisesti, Vuorenmaa kommentoi. Helpotusta voi hakea myös turvapaikasta. Sellaista hakee kappale (Haluan muuttaa asumaan) sairaalaan, joka syntyi jo muutama vuosi sitten, tilanteessa, jossa Vuorenmaa näki tulevaisuutensa kaikkea muuta kuin lupaavana. Tylsistyttävä marraskuu mateli eteenpäin kun kävelin pimeänä maanantai-iltapäivänä hiljattain valmistuneeseen sairaalarakennukseen erään tympeähkön lääkärikäynnin vuoksi. Matkalla kompastuin loskassa lojuneeseen jääpaakkuun. Päästyäni terveyskeskukseen olisin halunnut jäädä sinne lepuuttelemaan hermojani. Sairaala oli niin avara. Lämmin, valoisa ja rauhallinen. Siellä oli vesiputouskin ja joku nainen huusi kauempaa jotain sekavaa Jeesuksesta, jonka piti olla tulossa. Tietenkään en voinut jäädä
HAASTATTELU
TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA SUR-RUR
LA 30.7. INDIE -ILTAMAT, TURKU
lasarettiin asustamaan. Jos sairaalakäynti oli rauhoittava, olivat uuden levyn nauhoitussessiot kaikkea muuta. Levy äänitettiin nopeasti kuten aiemmatkin Sur-rur-julkaisut. Vuorenmaa kuvailee 21 tunnin sessiota järjettömäksi kiireeksi. Joitain kipaleita tiputimme levyltä pois. Yksi niistä oli kuulemma liian joikumainen ja eräs toinen oli liian pitkä, hidas, vanha, tylsä ja apaattinen. Entisestään vahvistuneen melodisuuden takana ei piile tietoisempaa suunnitelmallisuutta. Vuorenmaa uskoo, ettei melodisuus jatkos-
sa ainakaan vähene. Huomattavaksi eroksi voi nostaa sen, että siinä missä edellinen levy oli hyvinkin lo-fi, ei uusi albumi jatka sen minimalismin viitoittamalla tiellä. Ei tuntunut hauskalta tai kiinnostavalta ajatukselta tehdä samantyylistä levyä uudestaan, joten nyt tehtiin näin. Lofimaisuudessa edellisellä lp:llämme on vielä pitkästi matkaa esimerkiksi Minutemenin Politics of Time -levyltä löytyvään Fanatics-kappaleen liveversioon, jossa on mielestäni soundit hienosti kohillaan, Vuorenmaa toteaa. Vaan miten hauskoilta, kiinnostavilta ja uskottavilta kuulostavat
Vuorenmaan aatokset seuraavasta albumista? Jokainen arvioikoon omasta puolestaan. Seuraavalle levylle tulee näillä näkymin enimmäkseen humppaa, keskitempoisia lastenlauluja muistuttavia rallatuksia ja tunnelman pilaavia hitureita, kitaristi-laulaja lupailee. Entä mikä on Janos Valmunen -lainojen laita? Takavuosina niitä löytyi Sur-rurin keikkaseteistä. Vieläkö on tilaa jo kuulluille tai jopa uusille lainoille? Voi hyvinkin olla. Teoriassa voisimme opetella soittamaan uusiakin Valmusia. Niin, teoriassa. Entä käytännössä? Se jääköön kuultavaksi. «
"Inhoan uutta levyä täydestä sydämestäni. En
tiedä, mitä ajattelimme, kun teimme sitä.
SUE
» 22 « NRO. 7
» TULEHDUSARVOT KOHOLLA
Yournalist ei yritä hallita kaoottisuuttaan ja keskittyy henkirikosten sijaan musiikkiin. HAASTATTELU
ikä neuvoksi, jos biisi tulehtuu? Riippuu kenen biisistä on kyse. Traffic Islandin Oskarista ja Santerista sekä The Friendin Mikosta koostuva turkulaistrio Yournalist ei pane pahakseen vaikka sen tunnelmasta toiseen säntäilevän pop-rockin tulehdusarvot olisivat kovastikin koholla. En ymmärrä, miksi biiseistä tuli tällaisia. Kun ensimmäisissä sessioissamme kappaleet tulehtuivat biisi biisiltä, tajusimme, että tulehdus on just jees. Yournalistin kirjoitettu sääntö on, että jokaisessa biisissä täytyy tehdä jotain väärin tai siinä täytyy olla muuten jotain typerää, triossa rumpaloiva Mikko kertoo. Kerran kolmikko sai aikaan biisin, joka kuulosti aivan Traffic Islandilta. Ajatus biisin tulehduttamisesta tuntui hölmöltä, joten se siirrettiin odottelemaan vuoroaan Traffic Islandin reserviin. Yournalist on paitsi tulehtunut, myös liukas. Näin ainakin viestittää yhtyeen debyytti-ep:n nimi Slippery and Infected, jonka Mikko kokee kuvailevan hyvin levyn sisältöä.
M
Nimen tuomat mielleyhtymät Bon Jovin miljoonia ja taas miljoonia myyneeseen Slippery When Wet -albumiin ovat täysin tahattomia. Mutta voisiko Turku olla Suomen New Jersey? New Jerseystä en tiedä mitään, en ole koskaan käynyt siellä. Mutta melkein kävin. Ollessani New Yorkissa kysyin asiasta paikalliselta ohikulkijalta. Sain kuulla, ettei New Jerseyssä ole mitään nähtävää. Niinpä jäin isoon omenaan, Mikko mainitsee. Turkuhan on kuin ilmetty New Jersey. Newyorkilaiset vittuilee newjerseylaisille siinä missä helsinkiläiset turkulaisille. Turku ja New Jersey ovat oman arvonsa tuntevia paikkoja, eivätkä enempiä välitä väheksynnästä. Eikä siinä kaikki, Bon Jovi on Amerikan Bogart Co., bassoa bändissä soittava Santeri luonnehtii. Niin kai sitten. Mutta hallittu kaaos ei ole yhtä kuin tarkkaan suunniteltu hallitsematon kaoottisuus, jonka nimeen Yournalist vannoo.
TEKSTI JUKKA KITTILÄ KUVA PETRI HUHTINEN
PE 29.7. INDIE -ILTAMAT, TURKU
- Hallitsematon kaaos on todellinen kaaos, hallittu kaaos on kusetusta, Mikko tarkentaa. Bändin perustamiseen johtaneen mökkireissun kaoottisuudesta ei ole todisteita, mutta viattomaksi kolmikko matkaansa kuvailee. Tarkoituksena oli soitella ja pitää mukavaa, paineita ei ollut. Mutta aika nopeasti selvisi, että ilmassa oli muutakin kuin hyttysiä. Jälkeenpäin ajateltuna on toki ihan selvää, että tässä kävi näin. On vaikea ajatella, miten reissu olisi voinut olla viallinen. Jo lähtiessä taskussa oli
"Hallitsematon kaaos on todellinen kaaos,
hallittu kaaos on kusetusta.
avaimet onneen: litra maitoa, makkaraa ja hyvät jätkät, Mikko listaa onnistumisen ainesosat. Huomiota osakseen saaneen Nigerian Girlin ohella ep:lle mahtuu muun muassa Powercock Fantasia, jonka jylhä nimi muokkautui useamman etapin kautta. Biisin nimi oli pitkään pelkkä Powercock, koska kappale oli niin mahtava ja kova. Myöhemmin nimi sai lisäkkeen fantasy. Kun kappale sai sanoituksen, muuntui fantasy muotoon fantasia, Mikko kertoo. Vähemmän mahtipontinen, mutta sitäkin suorasukaisempi on biisinnimi Fucking. Biisi syntyi niin nopeasti, ettei kyseenalaistamiselle jäänyt aikaa saati kiinnostusta. Santeri marssi treenikämpälle ja sanoi haluavansa tehdä jon-
kun AC/DC-biisin. Salamannopeasti Oskari heitti ilmaan riffin ja kolme minuuttia myöhemmin Santeri ilmoitti, että kappaleen nimi on Fucking. Omaan soittotatsiini otin mallia Youtube-sensaatio Rick K. & The Allnightersin rumpalilta, Mikko muistelee biisin syntymää. Vaikka ep pitää sisällään kappaleen No Time to Kill You, keskittyy bändi jatkossakin henkirikosten sijaan musiikkiin. Yournalist ei ole etsimässä kalenteristaan sopivaa ajankohtaa murhapuuhille. Mietimme, mitä James Bond tekee vapaapäivinään, kun hän joutuu aina toiminnan keskelle. Biisi kertoo päivästä, jolloin Bond päättää ottaa oikeasti vähän vapaata, rumpali kertoo. «
ARCADE FIRE Scenes From The Suburbs (CD + DVD)
Upea ylistetty Arcade Firen Suburbs albumi nyt cd+dvd specuversiona! Mukana Spike Jonzen lyhytfilmi ja paljon muuta uutta extramatskua.
EDDIE VEDDER Ukulele Songs
Pearl Jamin keulamiehen koskettava uusi sooloalbumi Ukulele Songs uutta ja vanhaa, covereita ja vierailijoita!
PATRICK WOLF Lupercalia
Popin kameleontti Patrick Wolf yhdistelee taidokkaan tarttuvasti poppia elektroon ja indietä klasariin. Tsekkaa uusi albumi Lupercalia! Keikalla Tavastialla 6.12.!
KAISER CHIEFS The Future Is Medieval
Brittirockin päälliköiden vahva paluu!
WWW.UNIVERSALMUSIC.FI ||
WWW.FACEBOOK.COM/UNIVERSALMUSICFINLAND
SUE
» 23 « NRO. 7
CHECK OUT!
BAND INFOS, MERCHANDISE AND MORE:
WWW.FACEBOOK.COM/NUCLEARBLASTEUROPE
WWW.NUCLEARBLAST.DE SUE » 24 « NRO. 7
HAASTATTELU
TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVAT ALEX SOLCA
SUE
» 26 « NRO. 7
» J NIIN KUIN JÄRKÄHTÄMÄTÖN
Morbid Angelin äärimmäisyydellä ei ole rajoja.
avid Vincent on järkähtämätön mies. Äärimmäisen musiikin suurmestarin Morbid Angelin ainoana oikeana basistilaulajana parhaiten tunnettu mies tekee jo puhelimen välityksellä jykevän vaikutuksen. Niin satunnaiset naurahdukset, pidemmät pohdinnat kuin lekan lailla iskevät yhden sanan vastauksetkin liitävät langalta kohti niin itsevarman bassorekisterin voimalla, että luurikin tutisee. Samankaltaiset piirteet tulevat selvästi esiin myös yhtyeen kahdeksannelta studiolevyltä, Illud Divinum Insanusilta. Koko uransa ajan kokeilunhimoaan toteuttanut yhtye on iskenyt klassisesti raivoavien death metal -veisujen joukkoon huomattavan määrän industrialin ja ankaramman elektronisen musiikin vivahteita. Reaktiot fanipohjan keskuudessa ovat olleet odotetusti äärimmäisen kaksijakoiset, mutta bändi seisoo vankasti näkemyksensä takana. Vincent itse painottaa, ettei näinkin uusien tuulien esilletuonti huolestuttanut heitä pätkääkään. Studiosessiomme olivat minusta yllättävänkin rennot. Emme tunteneet mitään ulkopuolista painetta. Asetamme toki itsellemme paineita, että pystyisimme kurottamaan alati pidemmälle. Yritämme puskea itseämme aina hieman kovempaa. Emme välttämättä muuttuaksemme, mutta lisätäksemme jotain siihen, mitä jo olemme. Käytimme uuden levyn tekemiseen paljon aikaa, etenkin koska työskentelimme pitkän osan prosessista uuden rumpalin kanssa. Samalla jouduimme tietysti seuraamaan mitä haasteita joutuisimme kohtaamaan Peten terveyden tähden. Uusi albumi tehtiin tosiaan ilman ryhmän legendaarista rumpalia, Pete Sandovalia. Miehen leikkausta vaatinut selkävamma laittoi Commandonakin tunnetun kannuhirmun lepovuoroon, jonka ajaksi rytmitystä on saapunut hoitamaan monissa metallirykmenteissä marinoitu Tim Yeung. Vincent ylistää Yeungin taitoja vuolaasti sekä kumoaa arviot, joiden mukaan tuoreella levyllä kuultavat huippusuoritukset olisivat vaatineet mitään lisäravinteita tai laittomia piristeitä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan: Yeung elää hyvin terveellisesti. Hän ei syö roskaa ja käy salilla ainakin neljä kertaa viikossa. Vasten perinteisiä rokkari-kliseitä hän pitää hyvin tarkkaa huolta ylimaallisista kyvyistään suoriutua Morbid Angelin vaatimasta soitosta.
D
HULLU LUOVUUS
illud divinum insanusin nimi vaikuttaisi päältäpäin viittaavan jotenkin hulluihin jumaliin tai hulluuden ylempään voimaan. Vincent tarkentaa merkityksen olevan lähempänä hieman maallisempia käsitteitä. Minun mielestäni hulluus voi sisältyä luovuuteen. Albumin otsikolla ei siis niinkään viitata suoraan uskonnollisiin elementteihin, vaan asioihin jotka ovat jollain tapaa pyhiä tai arvostettuja. Jokainen voi määritellä itse, mitä tarkoittaa jumalallisella, mitä nostaa niin korkeaan asemaan alttarillensa. Minusta luovuuden voi nostaa sellaiseen asemaan, ja minun luovuudestani sattuu löytymään hulluutta. Samaa voisi mitä ilmeisimmin sanoa yhtyeen kitaristin Trey Azagthothin luovuudesta. Uuden albumin äänimaailmaa ja etenkin kitaroita koristavat ajoittain hyvinkin erikoisen oloiset efektoinnit. Vincent kertookin Azagthothin studiotilan olevan oikea pedaalien ja muiden värkkien linnoitus, jossa musiikillisesti täysin nyrjähtänyt tiedemies tekee kokeitaan. Liekö miehen tavoitteena siis lopulta maailmanvalloitus? Todennäköisintä olisi, että hän loisi täysin oman maailmansa, jonkin rinnakkaisulottuvuuden tai vastaavan, ja hallitsisi sitä armotta, Vincent naurahtaa. Levyltä löytyy vastavuoroisesti myös materiaalia, jonka juuret ovat paljon orgaanisemmat. I Am Morbidin aloitus on kuin valettu festivaaliyleisöjen karjuttavaksi. Vincentin mukaan valutyön onkin tavallaan tehnyt yleisö itse. Se kappale alkoi jo "konserttibiisinä". Teimme nauhoituksia yhdellä keikallamme Sveitsissä, ja yhdessä vaiheessa yleisö alkoi joukolla laulaa bändin nimeä kyseisen kappaleen introssa kuultavaan rytmiin. Totesin keikan jälkeen bäkkärillä kaverilleni miten hienolta se veisaus tuntui. Hän muistutti minua, että sepä saatiin nauhallekin. Pyysin sitten häntä laulamaan sitä samaan rytmiin, koska minusta tuntui, että siinä hetkessä oli tehtävä kappale. Sen illan yleisö siis osallistui biisin tekoprosessiin varsin suoraan. Kyseessä on täydellinen esimerkki säveltämisestä orgaanisimmillaan. Kappale on sisällöltäänkin tarkoitettu hyvin yhteisölliseksi. Morbid Angelin fanien lisäksi se on osoitettu kelle tahansa yksilölle, jolla tekee tiukkaa haasteidensa parissa, liittyivät ne sitten luovuuteen, elämäntyyliin tai mihin tahansa.
Äärimmäisiltä kappaleilta löytyy siis äärimmäisen erilaisia lähtökohtia. Tämä laittaa miettimään, että onko Morbid Angelin musiikin äärimmäisyydellä rajoja. Vincent ei epäröi hetkeäkään sanoessaan näkemyksensä: Ei.
EMME OLE TÄÄLLÄ YKSIN
uuden albumin hulppeimman tarinan tarjoilee Destructos vs. the Earth/Attack, jossa ihmiskunta joutuu ulkoavaruuden hyökkäyksen kohteeksi. Kyseessä ei kuitenkaan ole Vincentin mukaan pelkkä galaktisen toimintakohtauksen ääniraita. Hyökkäys on osa suurempaa tarinaa. Sen ytimessä on meitä jo 10 000 vuotta seurannut planeettainvälinen yhteisö. Se on kevyesti sanottuna pettynyt ihmisten kyvyttömyyteen kehittyä ja päästä yli virheistä, joita he vieläkin tekevät päivittäin. Yhteisö kokee lopulta ihmisten olleen ajanhukkaa ja lähettävät Destructosit päästämään heidät kaikki päiviltä. Tarina ei ilmeisesti pohjaudu tosielämän ennustuksiin tai mihinkään vastaavaan, vaikka Vincent itse ei alienien yleiseen olemassaoloon täysin skeptisesti suhtaudukaan. En ole tavannut ainuttakaan
henkilökohtaisesti. Pidän sitä silti täysin uskottavana. Jostain syystä koen, ettemme ole täällä yksin. Ehkä vain sen tähden, että minusta on jo hyvin ylimielistä ajatella, että me olisimme ainoa jotenkin ylivertainen elämänmuoto koko universumissa. Täyttä potaskaa. Rankemman osaston laulajista Vincent on jo pitkään ollut maailmanlaajuista kärkikastia. Arvostusta hän saa usein paitsi brutaalista murinastaan, niin eritoten puhtaasta bassoäänestään, joka voimallisimmillaan jylisee kuin monipäinen munkkikuoro. Tämän monipuolisuuden takana ei kuitenkaan piile mitään ooppera-opetusta vaan hyvä perimä ja jatkuva työstäminen. Olen laulanut jo jonkun aikaa. En kuitenkaan sanoisi, että olen saanut muodollista laulukoulutusta tai harjoitellut millään klassisella asteella. Laulaminen on myös kulkenut perheessäni, joten siltä puolelta olen saattanut saada jonkinlaisen lahjan. Vincent ei koe olevansa kone, joka saisi päästettyä demonit valloilleen kurkustaan aina miten tahtoo. Hänelle on tärkeää stimuloida ti-
PE 22.7. TUSKA, HELSINKI
lanne sopivaksi aina kun mahdollista. Studio-oloissa näen vaivaa saadakseni aikaan tietyn tunnelman, joka johdattaa oikeaan mielentilaan. Esimerkiksi kynttilöiden sytyttäminen ja vain niiden valossa laulaminen on toiminut hyvin. Yleisön eteen lavalle mennessä tilanne on tietysti usein spontaanimpi. Adrenaliini auttaa runnomaan voimalla joka tapauksessa. Sanoisin silti, etten omaa sellaista kytkintä, jolla saisin ääneni piiskaamaan käskystä. Ennen keikkoja käytän aina tovin moottorini lämmittämiseen. Suomi saa hyvin pian tuoreen annoksen elävää Morbid Angelia, yhtye on yksi tämän vuoden Tuskan pääesiintyjistä. Vincent muistelee suurella mielihyvällä bändin vetoa vuoden 2008 Tuskassa ja on vahvasti innoissaan uusintaottelusta. Hän painottaa, kuinka äärimmäisen tärkeää Morbid Angelille on antaa konserteissa yleisölleen 110 prosenttia itsestään. Sama asenne heijastuu myös miehen vastauksesta, kun kysyn, mikä on äärimmäisen musiikin syvin olemus. Rehellisyys. «
"Minun luovuudestani sattuu löytymään hulluutta.
SUE
» 27 « NRO. 7
siitä, että olemme päässeet näinkin hyvään tilanteeseen puhtaasti omalla työllämme. Eihän sitä voinut kuvitella mitenkään, että soittamalla vielä eläisi. Me vain soitimme juuri niin kuin sydän sanoi, ja nyt me teemme tätä työksemme. Joskus, kun herään aamulla, jään ihmettelemään miten hienoa elämäni on. Välillä jopa epäilen, onko tämä totta. En voisi pyytää enempää. Oliko mikään paremmin ennen? Kaipaan sitä, että silloin tämä ei ollut niin vakavaa kuin nykyään. Silloin ei tarvinnut ottaa huomioon mitään ylimääräistä. Se kori kaljaa ihan oikeasti oli enemmän kuin tarpeeksi. HELPPOA MUTTA HEVIÄ laulaja johan hegg kirjoittaa Amon Amarthin sanoitukset pohjoismaisen mytologian pohjalta, josta syystä bändin death metalia kutsutaan usein viikinkimetalliksi. Tänä vuonna julkaistu Surtur Rising on jo Amon Amarthin kahdeksas studioalbumi. Onko selkeä teema pitkässä juoksussa rajoittava vai helpottava asia? No, kun on jo tehnyt sata biisiä viikingeistä, niin ei se ainakaan helpommaksi muutu. Olemme itse asiassa jo puhuneet keskenämme, että seuraavalle levylle meidän pitää keksiä jotain uutta. Emme me hylkää viikinkiteemaa, mutta joku uusi näkökulma siihen täytyy löytää. Muuten bändi alkaa toistaa itseään. Viikinkiteema on Amon Amarthin sanoitusten tunnuspiirre, mutta mikä sille on musiikillisesti tyypillistä? Mistä tunnistaa Amon Amarth -biisin? Olen muuten huomannut, että ihmiset tunnistavat Amon Amarthin helposti muiden bändien joukosta. Minä ajattelen, että soitamme suhteellisen helppoa mutta heviä metallia. Tämä ei ole kovin monimutkaista musaa. Olen aina pitänyt musiikkiamme yhdistelmänä Bolt Throweria, Judas Priestiä ja Iron Maidenia. Ennen tein suurimman osan biiseistämme, nykyään sävellämme toisen kitaristimme Johan Söderbergin kanssa suurin piirtein yhtä paljon. Minun tekeleeni ovat raskaampia, hänen teknisempiä. Me täydennämme toisiamme. Amon Amarth on keikkatauolla siihen asti, kun se nousee Helsingin Tuska-festivaalin lavalle heinäkuussa. Soitamme neljä tai viisi biisiä uusimmalta levyltämme Surtur Risingilta, fanien rakastamat klassikot ja sitten muutaman villin kortin eli sellaisen vanhan biisin, joista itse olemme kovin innoissamme. Ne biisit eivät ole kovin tunnettuja, mutta ne pitävät keikkailun meille itsellemme mielekkäänä. Kiertueilla bändi soittaa tunnin tai kaksi, ja loppu vuorokaudesta kuluu seuraavaa keikkaa odotellessa. Joutoajan valtava määrä saattaa johtaa traagisiin seurauksiin, kun ei ole muuta tekemistä kuin puuduttaa itsensä ja sekoilla. Mitä sinä teet, kun sinulla ei ole mitään tekemistä hotellihuoneessasi? Suunnittelen, mitä paikkaa talossani alan seuraavaksi remontoida. Kun tulee kiertueelta kotiin kädessään pitkä lista tekemättömistä hommista, ei ole vapaa-ajanongelmia. Kotona oleminen se on kokopäivätyötä. «
HAASTATTELU
TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA LEVY-YHTIÖ
» PAIKAT REMONTTIIN
Amon Amarthin kitaristi Olavi Mikkonen herää aamulla unelmaansa.
olli! olli! Tule puhelimeen! Joku suomalainen soittaa! Hän haluaa haastatella sinua!, englantia puhuva nainen huhuilee puhelin kädessään. Hetken hiljaisuuden jälkeen kuulen luurista Ollin askeleiden lähestyvän. Olli on Olavi Mikkonen. Hän on paitsi brutaalin, pohjoismaisesta mytologiasta ammentavan ruotsalaisen death metal -yhtyeen Amon Amarthin tulivoimainen kitaristi, myös lempein ihminen, jonka kanssa olen koskaan puhunut. Sori, että kesti, olin pihalla puutarhatöissä, Olavi sanoo lämpöisellä äänellä. Asun maaseudulla omakotitalossa, ja täällä riittää tekemistä. Tämä on mahtava paikka asua. Iltaisin on aivan hiljaista ja tosi rauhallista. Tässä on hyvä kontrasti keikkailun jokapäiväiselle kaaokselle. Olavi Mikkonen -nimiseltä, englantia puhuvalta ruotsalaismieheltä on kysyttävä klassikkokysymys: "Do you speak Finnish?" Puhun minä sellaista... (vaihtaa hetkeksi suomen kieleen:) leikkikoulusuomea. Mutta jutellaan mieluummin englanniksi. En oikein osaa enää ilmaista itseäni suomeksi. Oletko koskaan asunut Suomessa? En, vanhempani muuttivat tänne 60-luvun puolivälissä. Olen syntynyt Ruotsissa, mutta isä ja äiti laittoivat minut suomenkieliseen leikkikouluun. Minulla on kyllä paljon sukulaisia Suomessa. Monet heistä asuivat täällä, mutta muuttivat takaisin Suomeen 80-luvulla. Vain meidän perheemme jäi Ruotsiin asumaan. ELÄMÄ, VAKAVA UNI mitä musiikkiin tulee, Ruotsiin jääminen oli Olavi Mikkosen kannalta mitä parhain ratkaisu. Hän ja joukko muita Ruotsin Tumbassa asuneita suomalaisnimisiä ruotsalaispoikia perustivat 1980-luvun lopulla Scum-nimisen grindcoreyhtyeen. Vuonna 1992 Scum vaihtoi nimensä Amon Amarthiksi. Parikymmentä vuotta myöhemmin Amon Amarth on yksi Ruotsin tunnetuimpia äärimetallibändejä. Se konsertoi kaikkialla maailmassa. Amon Amarth on livebändi, ja levyjä pitää tukea kiertueilla. Pisin tekemämme kiertue kesti yksitoista viikkoa, ja siinä oli neljä vapaapäivää. Yritämme nykyisin välttää sellaista urakointia. Kuusi viikkoa saa riittää. Oletko joutunut luopumaan paljosta yksityiselämässäsi, koska Amon Amarth keikkailee niin paljon? Muilla bändissä on vaikeampaa kuin minulla, heillä on lapsiakin. Minulla ei ole isoa perhettä, vain tyttöystävä ja koiria ja kissoja. Onhan se ikävää, kun joutuu olemaan paljon poissa kotoa. Mutta bändissä oleminen on aina oma valinta, ja kun on kotona, on sataprosenttisesti kotona. Jos puolisolle on aikaa, kavereille ei ainakaan ole. Se on huonoin puoli tässä ammatissa. En koskaan ehdi hengata kamujeni kanssa. Kuuden viikon kiertueella ehtii soittaa jopa 42 keikkaa putkeen. Miten motivoit itsesi siihen? Ei keikan soittaminen ole ikinä tylsää! Yleisö on joka paikassa erilaista, ja se pitää homman kiinnostavana. Mikä on eksoottisin paikka, jossa Amon Amarth on esiintynyt? Intia oli jotain ihan erilaista. En osannut kuvitellakaan, että maiden välillä voi olla niin suuria eroja elintasossa. Ja teiden kunnossa. Kiinassa oli myös kiinnostavaa käydä, ja Etelä-Amerikassa yleisö on hullumpaa kuin missään muualla. Mutta mihin tahansa meneekin, vaikka sitten Intiaan, yleisössä on aina mahtavia metallipäitä, jotka tajuavat, mistä on kysymys. Se onkin mielenkiintoinen ilmiö. Miksi metalli puhuttelee ihmisiä yli kulttuurirajojen? Koska se on yhdistelmä elämäntyyliä ja mahtavaa musiikkia. Kuka tahansa voi olla metallidiggari, siihen ei vaikuta kotimaa eikä sosiaalinen asema. Sama pätee varmaan kaikkiin muihinkin musiikkityyleihin, mutta metalli on rehellistä musiikkia, jossa ei teeskennellä. Se on myös erittäin hyvä kanava aggressioiden purkamiseen. Onko olemassa maata tai kaupunkia, joka ei kerta kaikkiaan tajua Amon Amarthia? Voi olla, mutta eihän me sellaisissa paikoissa soiteta, koska kukaan ei buukkaa meitä sinne, koska kukaan ei tykkää meistä siellä! Japani on meille kaikkein suurin mysteeri. Emme millään saa asioita rullaamaan siellä. En tajua miksi. Olemme soittaneet siellä muutamia keikkoja, ja yleisö oli täysillä mukana. Jostain syystä sikäläiset levy-yhtiöt vain eivät pidä Amon Amarthia kiinnostavana. Millä tavalla kiertueenne ovat muuttuneet sitten alkuaikojen? Kaikilla mahdollisilla tavoilla. Alussa meillä oli pakettiauto, joka oli ihan paska ja romu, ja roudasimme kaikki laitteet itse. Saimme palkaksi yleensä korin kaljaa, se oli meistä huikea keikkapalkkio. Kun baari meni kiinni, me jäimme nukkumaan lavalle. Nykyään meillä on paljon henkilökuntaa ja roudareita, hieno bussi, ensiluokkaiset esiintymispaikat ja mukavat majoitukset. Olen tosi kiitollinen siitä kaikesta. Olen ylpeä
SU 24.7. TUSKA, HELSINKI
" Me vain soitimme juuri niin kuin sydän sanoi,
ja nyt me teemme tätä työksemme.
SUE
» 28 « NRO. 7
HAASTATTELU
TEKSTI NIINA LINNA KUVA A-LING TSENG & CHEN YANG-DE
NÄMÄ HARKOT NYT KAUPOISSA:
Pienellä viiveellä, mutta kuitenkin: TAIWANIN TAPPORAVISTAJIEN UUSI EEPOS KAU EEPOS KAU EEPOS KAU EEPOS KAUPOISSA 20.7. EP PO A 7. 7.
PROFANE OMEN: INHERIT THE VOID
JORMA OTSASSA & SALKKU TANASSA TÄTÄ ONKIN JO ODOTELTU!
Jatkosodan hengessä, mutta enemmän tuolla tropiikin puolella nyljeskellään. Eli viidakossa väijyy erikoisryhmä valmiina suolistamaan pahaa-aavistamattoman länsimaisen pirun! Sinfonia-arvoja ja dimmufilttipitoisuuksia on hiukka laskettu, mutta itämaan hypnotiikkaa, raastavaa rähinää ja räyhää löytyy sitten sitäkin enemmän.
MEDEIA: ABANDON ALL
SHINING: VII: FÖDD FÖRLORARE
SUE
» 29 « NRO. 7
W W W.SPI N E FAR M.FI
» METALLIAKTIVISMIA
Chthonic taistelee musiikillaan ihmisoikeuksien puolesta. Lasketaanko se silti metallibändiksi?
U
niversal Musicin aulan Aslak-poro tuijottaa uhkaavasti. Se saa hetkeksi ajatukset pois siitä faktasta, että Chthonic on nimi, jonka ääntäminen ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Sana tulee kreikan kielestä ja viittaa manalaan. Extrememetalliksi itsensä mielellään määrittelevä Chthonic näyttää Cradle of Filthin sisarukselta, ja kuten monissa yhteyksissä on mainittu, hiukan kuulostaakin siltä. Chthonicin musiikissa käytetään kuitenkin paljon kiinalaisia perinnesoittimia, kuten erhua, mikä poikkeaa länsimaisesta metallista. Pieni ja siro basisti Doris Yeh kävelee sisään ja hymyilee iloisesti. Hän ääntää bändinsä nimen niin taitavasti, että jätän lausumisharjoittelut sikseen ja otan puheeksi bändin uuden albumin Takasago Armyn. Tämä sotajoukko on japanilaisten armeija, joka vaikutti Tyynellä valtamerellä vuosina 19401944. Tähän ajanjaksoon sijoittuvat myös levyn lyriikat. Takasago Armyn on tuottanut ruotsalainen Rickard Bengtsson (Arch Enemy, Nemesis). Taiwanilla on värikäs ja traaginen historia. Chthonicin jäsenet kokevat toisen maailmansodan ajan ja sen lähivuosien olleen todella merkittävää aikaa maan historialle. He haluavat kertoa ihmisille sen ajan tapahtumista. Doris
kertoo bändin kuuluvan Taiwan Independence -puolueeseen ja ottavan osaa mielenosoituksiin. Laulaja Freddy Lim on Taiwanin Amnesty Internationalin puheenjohtaja, ja Chthonic ottaa myös nykyajan ihmisoikeusasiat vakavasti. Bändi on saanut arvostelua, ettei tällainen toiminta ole kovin metallia. Monet metallibändit laulavat sodista ja taisteluista, mutta eivät oikeassa elämässä tee mitään asioiden hyväksi. Se on meistä outoa. Me haluamme muuttaa asioita. Tuntuukin, että taistelemme koko ajan myös oikeassa elämässämme. Nyt olemme saaneet arvostusta ympäri maailmaa ja saamme tärkeitä asioita myös faniemme tietoisuuteen. Tie siihen on ollut erittäin kivinen, mutta emme aio luovuttaa. Perinnesoittimien käyttäminen ei siis ole Chthonicin ainut ero muihin metallibändeihin. Taiwanin historian vaiheiden käsittely tuo myös erikoisen syvyyden bändin musiikkiin. Takasago Army on osa kolmen levyn trilogiaa, joista Spinefarm Records on julkaissut kaksi. Trilogian ensimmäinen osa julkaistaan uudestaan Spinefarmin kautta nähtävästi vielä tänä vuonna. Doriksen mukaan levyt syntyivät helposti, kun idea oli löytynyt. Tarinat ovat osa historiaa, joka on unohdettu. Esimerkiksi Kii-
HAASTATTELU
TEKSTI NIINA LINNA KUVAT A-LING TSENG & CHEN YANG-DE
na kieltäytyy muistamasta, että taiwanilaiset ovat koskaan sotineet Tyynellä valtamerellä ja olleet urheita sotureita. Haluamme kertoa, kuinka ihmiset uhrasivat henkensä maansa puolesta. He syntyivät ja kuolivat sotureina. Chthonic ei saa soittaa Kiinassa kuin parilla alueella. Näin länsimaalaisen näkökulmasta tällainen kielto kuulostaa hullulta. Dorikselle tärkeintä on, että bändi uskoo itse musiikkiinsa.
"Monet metallibändit laulavat sodista ja taisteluista, mutta
eivät oikeassa elämässä tee mitään asioiden hyväksi.
Itsensä arvostaminen on tärkeää. Taiwanin nykyinen hallitus mielistelee Kiinaa, eikä sellaisella saa arvostusta. Itsenäisyyteen vaaditaan tahtoa tehdä asiat omalla tavalla. Niin me olemme tehneet. Doriksen tarinat Taiwanin historiasta ovat erittäin kiehtovia, mutta on aika kysyä, mitä Doris tietää Suomen historiasta ja musiikista. Tiedän, että tekin olette olleet kahden eri maan alaisuudessa, mutta olette vihdoin saaneet itsenäisyytenne. Meillä siihen on vielä matkaa. Viimeksi kiersimme Suomea vuonna 2007 ruot-
salaisen Mardukin ja suomalaisen Hellboxin kanssa. Tulimme Suomeen suoraan riehakkaalta Ozzfestiltä, ja talvisen Suomen yleisö oli hiukan rauhallisempi. Mutta olen oppinut tuntemaan suomalaisia ja te olette kuin säänne. Vaikka ulkona olisi kylmä, sisällä hehkuu lämpö ja intohimo musiikkia kohtaan. Doris kertoo bändin mahdollisesti palaavan Suomeen Arch Enemyn kanssa. Syksyllä Chthonic kiertää Yhdysvaltoja Skeletonwitchin, Devildriverin ja Arch Enemyn kanssa. Historian tunti Doriksen seurassa oli erittäin avartava. Chthonic on edelleen mahdoton lausua, mutta tärkeintä onkin, mitä se edustaa. «
eqe=mi^d =qeb=bfd
rb=qlro==
f^i=drbpq rp=sbov=pmb` mi
SUE
» 30 « NRO. 7
» AIN LAULAIN FOLKKIAS TEE
Skycladin Kevin Ridleyn soolodebyytillä tarinat ja tuopit lentävät kuin logiikka.
F
olk rockin ystävät, iloitkaa! Kansanmusiikilla höystetyn metallin suurpioneerin Skycladin pidellessä pientä lomaa koto-Englantinsa niityillä on bändin keulamies Kevin Ridley syössyt esiin ensimmäisen soololevynsä. Heinäkuun alussa julkaistu Flying in the Face of Logic olisi Ridleyn mukaan pitänyt saada julkaistua jo paljon aiemmin. Prosessilla on hyvin pitkä tarina, jonka asiasta kiinnostuneet löytävät levyn kansivihkosesta. Loppujen lopuksi oli kuitenkin tärkeintä saada tämä pihalle Skyclad-julkaisujen välissä. Nyt siihen viimein löytyi sauma. Levyn otsikko ei vihjaa sen olevan mitenkään epälooginen teos, vaikka se tavallaan vitsikkäästi viittaakin kaltaistensa sooloteosten asemaan musiikin saralla. Koska kyseessä on soololevy, niin mukana on paljon tiettyä "minä vastaan maailma" -henkeä. Itseltään voi aina kysyä, että "odottaako maailma tällaista" tai "onko nyt oikea hetki"? Levyn nimi ilmaiseekin, että se saattaa olla järjetön tempaus, mutta ainakin olen tehnyt sen omalla ajallani ja omalla tavallani, Ridley kertoo. Musiikillisesti levy pyörii verrattain kevyissä kuvioissa. Ajoittain särähtävien kitaroiden ympärillä tunnelma tuo vahvimmin mieleen englantilaisen maaseudun. Keskiaikaiset torikokoukset vaihtuvat sulavasti kapakoiden melskeeseen. Ridleyn pääbändinkin fanit löytävät Flyingin nannasta osansa. Tärkeintä on painottaa, että kyseessä ei ole metallialbumi. En oikeastaan missään vaiheessa lähtenyt edes suoraan tekemään sooloalbumia. Skycladin julkaistua akustisen No Daylights Nor Heeltapsin (2002) bändi suuntasi taas metallisemmille poluille. Minulta jäi yli ideoita, jotka eivät olisi toimineet siinä yhteydessä. Flying on selvästi kallellaan folk rockiin päin ja lyyrisestikin enemmän omaelämänkerrallinen kokonaisuus. Keskityn yhteiskunnallisen kommentoinnin ja sanaleikkien sijaan tarinankerrontaan. Toisaalta mukana on sopivasti mustaa huumoria ja se sisältää myös samoja "folkesteri"-elementtejä,
joita löytyy Skycladin A Semblance of Normalityltä (2004) huilujen, mandoliinien ja pillien muodossa. Sanaleikkienkin ystäville levyllä on hetkensä. Esimerkiksi kupinkaatoon kuin mittatilattu Still Lucid After All These Beers on nimeltään hyvin lähellä yhtä amerikkalaismaestro Paul Simonin parhaista soolo-teoksista. Hauskaa, että otit juuri sen esille, koska kyseessä on levyn ainoa kappale jota en sanoittanut itse. Se on runo, jonka kirjoitti 80-luvulla yliopistossani opettanut luennoitsija. Tietääkseni hänen mallinaan oli juuri Simonin Still Crazy After All These Years, joten vertaus on osuva. Se sopii myös hyvin juomalaulun henkeen, arvioi Newcastle Unitedia vannoutuneesti kannattava Ridley. Suomalaisten olisi myös asiallista tietää mahdollisia tilaisuuksia varten, kuinka monta tuoppia tarvitaan viemään laulaja mainitun selväjärkisyyden yli. Rehellisesti sanottuna se riippuu vahvasti mielialastani ja päivän aikana nautitusta ruokamäärästä. Alimmillaan neljä tai viisikin saattaa riittää, ylimmillään päästäisiin kymmeneen, kahteentoista tai useampaankin. Pitää tosin myöntää, etten ole enää nuoruuteni turnauskunnossa. Ehkä keskiarvona kahdeksannen kolpakon jälkeen yritän säilyttää edes osan itsekunnioituksestani. Juon muutenkin nykyään hieman useammin punaviiniä, toteaa Ridley. Artisti ei vielä tiedä, tuleeko suomalaisille uuden levyn tiimoilta tilaisuutta testata näitä keskiarvoja elävänä. Omalle kiertueelleen hänellä on joka tapauksessa vankka tarkoitus lähteä. Suunnitelmani ovat vielä hyvin epämääräiset. Sooloprojektin kanssa keikkoja voi kuitenkin järjestää mukavan monipuolisesti. Voin tehdä ja olen jo tehnytkin keikkoja täysin soolona, mies ja kitara-meiningillä. Uuden levyn sisällön puolesta kokoonpanoa voi kuitenkin venyttää kahdelle, kolmelle tai vaikka kahdeksalle soittajalle. Olen juuri käymässä läpi mahdollisuuksia festivaaleista omiin kiertuepätkiin, mutta niiden täytyisi sopia myös Skycladin aikatauluihin. Silläkin saralla uutta musiikkia alkaa olla kasassa melko hyvin. «
HAASTATTELU
TEKSTI ALEKSI AHONEN KUVA LEVY-YHTIÖ
SUE
» 31 « NRO. 7
» EPÄPYHIIN
Kaksikymmentä vuotta sitten Mayhemin Euronymousin johtama norjalainen black metal oli äärimmäinen ilmiö. Nyt saatanallinen skene on alakulttuurihistoriaa, johon voi tutustua opastetulla retkellä.
aksikerroksinen turistibussi kipuaa ylös Oslon jylhän Holmenkollenin rinnettä. On upea päivä, ja näkymä yli kaupungin ja vuonon suulle salpaa hengen. Me turistit nousemme bussista ja kävelemme kuvia räpsivänä rykelmänä kohti Holmenkollenin kaunista, mustaa puukirkkoa. Kulkumme tyssää aitaan. On tämäkin, sanoo oppaamme, metallimuusikko Anders Odden ja virnistää iloisesti. Miksi meitä ei päästetä kirkkoon? Ennen vanhaan me black metal -tyypit hengailimme täällä jatkuvasti. Tämä ei ole mikä tahansa kiertoajelu Oslossa. Tämä on Black Metal Tour, leppoisa retki norjalaisen black metalin sieluttomaan sisimpään. Tekisi mieli ottaa taskusta tulitikkuaski ja soittaa sitä kuin marakassia. Holmenkollenin kirkko on rakennettu tuhkan päälle. Alkuperäinen rakennus poltettiin elokuun 23. päivänä 1992. Jumalan taloon tehty terrori-isku näkyi vuoren laelta kaikkialle Osloon kuin sodanjulistus. Se oli kolmas palo kirkonpolttojen sarjassa, jonka käynnisti Norjan black metal -skene. 90-luvulla norjalainen black metal ei ollut viihdettä. Se oli brutaalia ja primitiivistä meteliä. Osa sen turhautuneista nuorista tekijöistä oli ääriainesta, joille musiikki oli vain taustahälyä epäpyhälle sodalle. Black metal oli pahuuden ideologia, vastalause kristillisyydelle, mukautumiselle, sosiaalidemokratialle, humanismille ja muille heikkouden merkeille. Norjalainen black metal ei ollut metallimusiikkia niin kuin Metallica on, Odden sanoo. Se oli bisarria avantgardetaidetta. Se oli äärimmäisen marginaalinen ilmiö. Jos puhutaan keskeisistä bändeistä, yhteen aikaan Mayhemissa, Burzumissa ja Darkthronessa oli yhteensä kuusi jäsentä. Eräille heistä black metal oli väkivaltaista politiikkaa. Nykyisin sitä kutsuttaisiin terrorismiksi. Heitä voisi verrata Al Quaida -sotureihin. Tai keneen tahansa, joka liittyy ääriliikkeeseen, koska vallitseva järjestelmä tuntuu niin vieraalta. Me kävelemme kirkolta takaisin bussiin. Toisen kerroksen etupenkissä tulee kuuma. Aurinko polttaa silmiä. Stereoissa soi Burzum, ja me olemme matkalla Euronymousin Helveteen.
HAASTATTELU
TEKSTI ARI VÄNTÄNEN KUVA SAMI SUOVA & JOUNI TAMMINEN
K
Tätä parempaa krapulaviihdettä ei ole, mies takanani huokaa. HELVETEN PORTAILLA helvete eli helvetti oli levykauppa, jonka avasi kesällä 1991 Oystein Aarseth eli Euronymous. Hän oli Mayhemin kitaristi, Deathlike Silence Productions -levymerkin johtaja ja Oslon black metal -skenen musta sydän. Helvete oli joukon tukikohta. Matka Holmenkollenin taivaallisista korkeuksista Helveteen on pelkkää alamäkeä. Bussi ylittää Akerselva-joen kituliaan virran ja kulkee kohti Galgebergiä eli Hirsipuumäkeä. Ohitamme Edward Munch -museon, jossa säilytetään Huutoa. Sitä maalausta, jossa hysteerisesti kirkuva olento pitelee korviaan. 1990-luvun alussa Anders Odden soitti death metalia Cadaverissa ja hengaili Helvetessä, "Mustaksi piiriksi" kutsutun Euronymousin lähijoukon laitamilla. Se oli se porukka, jolla örkkileikki lähti lapasesta. Helvetessä oli yksi hyllyllinen levyjä, Odden kertoo. Siinä oli nippu vinyylejä ja kasa kasetteja, ehkä 50 eri julkaisua. Euronymous ei myynyt niitä kenelle tahansa. Jos joku tuli sisään valkoisissa lenkkareissa, hänet heitettiin ulos. Minä olin levykaupalla usein. Katselimme usein snuff- ja kidutusleffoja. Kun turistibussi kääntyy Helveten kotikadulle, on vaikeaa uskoa silmiään. Seutu on mitä idyllisin. Kadun laidoilla kasvaa vankkoja lehtipuita, taloihin on tehty julkisivuremontti ja liikenne on hiljaista. Kaksikymmentä vuotta sitten tämä oli raskaiden, savuttavien rekkojen reitti. Ikkunalaudat olivat paksun noen peitossa. Tunnelma oli vastenmielinen, ja juuri siksi Euronymousin Helvete sijaitsi siellä. Ei kuitenkaan vain tunnelman vuoksi vaan siksi, että vuokrat olivat Oslon halvimpia, ja Euronymous sai vanhempiensa tuella kaupan avattua. Nyt alue on trendikäs, Odden kertoo. Eyronymous oli raivoissaan, kun alueen kehittämissuunnitelmat julkistettiin. Hänestä oli kammottavaa, että Helveten ympäristö muuttuisi tällaiseksi. Kun kadun käänteinen häpäisy lopulta toteutettiin, Euronymous oli jo kuollut. Helveten entisissä tiloissa on nyt kahvila. Kotoisan ja valoisan paikan nimi on Vårt daglige brød eli "Jokapäiväinen leipämme". Ostan kahvin
kaveriksi makoisan pullan. Tykkäsiköhän Euronymous pullasta? Vihaisiko hän enemmän kahvilan Isä meidän -rukouksesta napattua nimeä vai sitä, että me heikot tulemme tänne kahville ja viihtymään? Ulko-ovi on sama kuin silloinkin, Odden sanoo ja sivelee mustaa puuta. Kun toimittajat tulivat kyselemään kirkonpoltoista, Euronymous raotti ovea ja sanoi "ei kommentteja", Odden kertoo ja matkii köyryä hahmoa kurkistamassa ulos. Helvete ei ole kadonnut kokonaan. Talon pohjakerrokseen johtaa jyrkkä portaikko. Helveten kellari on ruma ja ahdistava. Betoninharmaat seinät ovat liian lähellä toisiaan, ja tyhjien koppien metalliverkot vaativat selitystä. Skenen toinen suuri mies, Burzumin Count Grisnackh eli Varg Vikernes Bergenistä asui täällä Oslonvierailuillaan. Perimmäisen huoneen seinään on spraymaalattu teksti "BLACK METAL". Se on Euronymousin käsialaa. T-kirjain on väärinpäin käännetty risti. Mustalla maalilla betoniseinään kirjoitetut sanat kiteyttävät ideologian. Turistit poseeraavat tekstin vieressä, irvistelevät ja näyttävät pukinmerkkiä. Euronymousista on tullut myyttinen peikko. PAHAN PALKKA bussi jatkaa matkaa. Odden pahoittelee, ettei Mayhemillä ole auringonpaisteesta kertovaa biisiä, se kun sopisi keliin niin hyvin. Bussi hidastaa punaisen tiilitalon kohdalla. Odden kertoo, että tuossa on Tøyengata 38. Siellä Euronymous asui ja tapettiin. Vuonna 1993 Norjan blackmetallistien roolileikeistä oli leikki kaukana. Emperorin rumpali Faust oli tappanut tuntemattoman ihmisen eikä ollut jäänyt kiinni, ja palavien kirkkojen kajo pelotti Norjaa. Euronymous ja Count Grisnackh ajautuivat riitoihin. Sanotaan, ettei Euronymous pitänyt Grisnackhin asenteesta. Sanotaan, että Grisnackh piti Euronymousta mammanpoikana ja poseeraajana, joka ei uskaltanut osallistua mihinkään radikaaliin ja joka rahasti Burzumilla. Sanotaan, että Grisnackh kadehti Euronymousin asemaa ja toisaalta Faustia, joka oli jo tappanut. Euronymous ihaili Pol Potia, Hitleriä, Stalinia ja Ceausescua. Voi olla, että yritys hallita Grisnackhia pelolla koitui hänen kohtalokseen.
Jos Euronymous tunsi olonsa uhatuksi, hän uhkasi tappaa, Odden sanoo. Kolme viikkoa ennen kuolemaansa hän kertoi minulle, että halusi kidnapata Count Grisnackhin, kuljettaa tämän syrjäiseen paikkaan ja "jättää Vikernesin sinne mätänemään". Se oli pelkkää puhetta, jonka Euronymous halusi kantautuvan Count Grisnackhin korviin. Sillä kertaa Euronymous kuitenkin uhkaili väärää miestä. Elokuun 10. päivänä 1993 hänen ruumiinsa löytyi puukotettuna rappukäytävästä. Poliisi otti black metal -väen kuulusteltavaksi. Vikernes ei puhunut, mutta muiden mustien univormujen sisällä oli pelokkaita nuoria, jotka alkoivat laulaa. Kaksi murhaa, tuhopoltot ja kaikki muu paha, kuten vandalismi, aseet ja räjähteet vedettiin päivänvaloon. Minuakin kuulusteltiin Euronymousin murhasta, Odden kertoo. Kävin hänen luonaan viikkoa ennen murhaa. Kuuntelimme uutta Mayhem-levyä, söimme päivällistä ja joimme votkaa. Poliisi löysi hänen asunnostaan sormenjälkiäni, ja puhelinvastaajassa oli viestejä minulta. Varg Vikernes sai 21 vuoden vankeustuomion Euronymousin murhasta, tuhopoltoista ja kotoaan löytyneestä 150 kilosta varastettuja räjähteitä. Faust sai 14 vuotta murhasta. Muut kuolemiin ja tuhopolttoihin osalliset saivat pienempiä tuomioita. Helvete suljettiin.
SUE
» 32 « NRO. 7
NVAELLUS
HAASTATTELU
VERTA NENÄSTÄ nykyisin helveten lähin vastine on Neseblod Records. Se on pieni, tuhansilla extreme-musiikkijulkaisuilla täytetty levykauppa. Neseblod on alakulttuuriaarre itsekin. Norjan Kansallisarkisto osti sieltä vastikään museoitavia äänitteitä 10 000 eurolla. Kauppaa olisi tehty 50 000 eurolla, jos omistaja olisi suostunut luopumaan kokoelmastaan. Bussi pysähtyy kaupan lähistölle, jotta pääsemme shoppailemaan matkamuistoja. Me turistit ihmettelemme synkkiä artefakteja. Kaikkea sitä on. Neseblod on melkeinpä Euronymousin temppeli. Seinällä on kuva hänestä yrmeässä corpsepaintissa ja kutsu hänen hautajaisiinsa. Esillä on hänelle kuuluneita levyjä sekä hänen niittirannekkeensa, jossa on somisteena ihmisluuta ja hiuksia. Ne saattavat olla Mayhemin laulajan Deadin. Hän ampui itsensä haulikolla Mayhemin treenikämpällä vuonna 1991, mutta uskoi kuolleensa jo paljon aiemmin. Kun Euronymous löysi ruumiin, hän otti siitä valokuvia ja keräsi kallonpaloja muistoksi. Hänen väitetään myös maistaneen Deadin aivoja. Norjan black metal skene meni niin
pitkälle äärimmäisyyksiin, että se ei kestänyt sitä. Muutaman hihhulin tekemät murhat, tuhotyöt ja julkisuus olivat liikaa joukon musiikkiin keskittyneille jäsenille. Myös Anders Oddenille. Se oli suuri mediaspektaakkeli, ja meistä äärimetallin tekijöistä tuli syntipukkeja. Poliisi ja kaikki muutkin kyselivät jatkuvasti, että olenko yhteyksissä niihin tyyppeihin. En jaksanut sitä enää. En ollut kolmeen vuoteen missään tekemisissä metallin kanssa. Black metal ei kuollut. Norjan tapahtumista inspiroituneet bändit kuten Dimmu Borgir ja Cradle of Filth nostivat black metalin uudelle tasolle, suurten puitteiden kauhuviihteeksi. Alkuperäisen skenen bändit, kuten Emperor, Mayhem, Burzum, Darkthrone ja Immortal ovat nekin kaikki olemassa. Mayhemin kundit eivät pidä siitä, että vedän näitä turistiretkiä, Odden hymähtää. Me nousemme bussiin naureskellen ja päivitellen. He olivat niin tosissaan taistelussaan kaikkea paitsi pahuutta vastaan. Heidän ei pitänyt olla narreja vaan kuninkaita. Nyt he ovat pelkkää viihdettä meille heikoille mutta onnellisille. Valo yksi, pimeys nolla. «
SUE
» 33 « NRO. 7
(SPV) Kanadalainen pitkän linjan heavy/speed metal -bändi Anvil lienee suurelle osalle nykyyleisöstään tuttu musiikkidokumentista Anvil! The Story of Anvil, joka lämminsydämisesti kuvasi yhtyeen edesottamuksia, kiertueelämän absurdeja vastoinkäymisiä ja stadionkeikkojen muuttumista pubikeikoiksi maineen himmetessä. Dokumentin suurin anti oli se, että se tavoitti muusikoiden aidon intohimon soittaa metallia vuosikymmenestä toiseen. Vaikka ongelmat saattoivat painaa bändin lyttyyn, se nousi sinnikkäästi ylös yhä uudestaan. Dokkari teki sen, mitä sitä edeltäneet useat levyt eivät olleet tehneet eli nosti Anvilin taas suurempaan tietoisuuteen, isommille areenoille ja paremmille kiertueille. Ei ehkä 80-luvun kaltaiseen kyytiin, mutta yhtä kaikki uuteen kukoistukseen, jolle soisi kaikesta sydämestään jatkoa. Veteraanimuusikot ansaitsevat muutakin kuin epämääräisiä hanttihommia ja epävarmuutta siitä, saadaanko levyjä julkaistua. Nyt ainakin saadaan, sillä SPV julkaisee ensimmäisen Anvil-levyn sitten dokkarin. Pitkälle uralle on kiekkoja toki jo kertynyt, ja Juggernaut of Justice on Anvilin neljästoista albumi. Uudistusta tai modernisointia ei ole tarjolla, eikä sellaista kaivatakaan. Rob Reiner paukuttaa rumpuja järkähtämättömällä tyylitajulla, Glenn Five pomputtaa jyhkeästi bassoa ja tiukasti kitaroiva vokalisti Lips uhkuu elämäniloa ja sopivan pikkutuhmaa irstautta. Soundit ovat kohdallaan, vaikkakin vokaalit on miksattu vähän turhan hiljaiselle. Pääpaino on kolmen-neljän minuutin mittaisilla ralleilla kuten nimikkobiisi, kornisti nimetty Fuken Eh!, groovaava New Orleans Voo Doo sekä When Hell Breaks Loose. Mukaan on myös perinteisesti saatu se yksi pidempi, klassisen heavy doomin suuntaan kallistuva hidas biisi eli synkeän tyylikäs Paranormal. Ihan napakymppi uusi levy ei ole, eikä siinä ole kärpäspaperin lailla heti tarttuvia ykköshittejä kuten varhaistuotannossa, mutta kyllä Anvil edelleen hommansa osaa. Sitten ei kun kiertueelle, kenties uudestaan myös Suomeenkin.
JUSSI LAHTONEN
8
ANVIL JUGGERNAUT OF JUSTICE
LEVYARVIOT
JASTA Jasta (Century Media)
En oikein tiennyt mitä odottaa Hatebreed-huutaja Jamey Jastan debyyttisoololta. Kuulematta nuottiakaan oli hieman hankalaa hahmottaa, että mitä sellaista suorasukaisen kollektiivin jäsenellä mukamas olisi pöytälaatikossaan, jota ei olisi jo Hatebreedin nimissä tyrkytetty. Ytimekkäästi Jastaksi nimetty albumi ei ole minkään valtakunnan taiteellinen irtiotto emo-
10
yhtyeen materiaaliin. With a Resounding Voice ja Mourn the Illusion menisivät täydestä Supremacyn laadukkaina ylijäämäraitoina. Kuitenkin lähtökohta valtaosalle materiaalista on ollut Hatebreedin tuotantoa yksinkertaisempi, melodisempi ja tarttuvampi. Albumin suurin pommi liittyy melodisuuteen: valtaosalla kappaleista herra Jasta laulaa melodisesti ja hyvin. Asian tolaa ei ollut uskominen ennen kuin oheisinformaatio kertoi luvattujen vierailijoiden visiittien
painottuvan levyn loppuun. Erityisesti Nothing They Say esittelee vakan alla muhiteltua talenttia mieltäylentävästi. Kuten todettu, kaveritkin kävivät studiossa kääntymässä. Randy Blythen kipparoiman With a Resounding Voicen ja skeittari Mike Vallelyn fiittaaman, naiiviudessaan hellyttävän Heart of Warriorin kaltaisten nappivetojen myötä käsissä on bilelevy parhaasta päästä.
HENRI EEROLA
(Global Music) Englantilaisen folkheviyhtyeen Skycladin pitkäaikaisena tuottajana, kitaristina ja nyt jo lähes 10 vuotta laulajanakin toiminut Kevin Ridley tuo ensimmäisellä sooloalbumillaan esiin runsain mitoin kansanmusiikkimieltymyksiään. Pillirykmentit, viulut ja harvinaisemmat kielisoittimet kutovat kitaroiden ja rumpujen tukemana mielikuvia niin Sherwoodin metsistä kuin muinaisten tavernojen pöydillä tanssivista kyläläisistäkin. Laulujen teemat ovat kautta linjan hyvin henkilökohtaisia ja elämän makuisia. De Profundis (Back Home Again), Angel At Harlow Green ja Lost For Words toimivat parhaina esimerkkeinä Ridleyn kovista kyvyistä luoda yksinkertaisia mutta järisyttävän kauniita akustisia veisuja. Astetta rokkaavampaa antia tarjoillaan Eat the Sunin ja They Dance till Tomorrown riffitellessä hieman lähempänä Skycladin taajuuksia. Biisit ovat itsessään meneviä, mutta kokonaisuutta ajatellen ne tuntuvat jopa vähän tarpeettomilta. Levyn valtaosan muodostavat säröttömät folk-rallattelut tempaavat mukaansa huomattavasti riemukkaammin. Joka tapauksessa Ridleyn henkilökohtainen pelinavaus on lähes täydellistä kuunneltavaa metsän ytimessä pidettäviin kesärientoihin.
ALEKSI AHONEN
8
KEVIN RIDLEY FLYING IN THE FACE OF LOGIC
splitit ja muut ovat näytellet täyspitkiä suurempaa osaa, mutta studiolevyjäkin on saatu kasaan. Jos ei viime vuosikymmenen puolivälin cover-levyä lasketa, niin edellinen täyspitkä oli vuoden 2003 Anatomy Is Destiny. Alkuaikojen gore/grind on mutatoitunut vuosien saatossa enemmän kohti ruotsalaista death metalia sellaista kuin se parhaimmillaan oli 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. Biiseissä kuten Distorted And Twisted to Form ja Dis-Assembly Line on kumea bassosoundi, viemärin pohjasta tulevat särjetyt mörinävokaalit sekä odottamattomat melodiset kitarasoinnut, jotka sointuvat mörrimöykkyilyn lomassa. Gore-historiaakaan ei ole unohdettu. Exhumed on äärettömän epätrendikästä, vanhanaikaista, röyhkeän brutaalia ja täysin hellittämätöntä kuolonmetallia, jossa hurmehella peitetään maa. Nykypäivän kliinisen, yltiöteknisen death metalin lomassa Exhumed on raikas tuulahdus konstailematonta haudan löyhkää.
JUSSI LAHTONEN
mättömän rypistelyn alle. Välillä joku eksoottisempi soitin vingahtaa, sitten turbovaihde kytkeytyy taas päälle. Erityisesti rumpalipojalle voisi kertoa, että rytmi ja svengi ovat paljon tärkeämpiä kuin kyky paukuttaa maailmanennätystahdilla, mutta muullekin bändille tekisi terää miettiä, vastaako ylikompressoitu tuuttaus heidän visiotaan ja tuoko se mitenkään esille heidän omia kulttuurisia vahvuuksiaan. Vähemmän on enemmän, ja myös hitaammin on enemmän.
JUSSI LAHTONEN
7
BLACK COUNTRY COMMUNION 2
6
CHTHONIC TAKASAGO ARMY
8
EXHUMED NO GUTS, NO GLORY
(Relapse) Ei kesäistä mätäkuuta ilman gorea, joka tihkuu soonisena visvana stereoiden uumenista kuin pari viikkoa kypsynyt juhannuskelluja Keski-Suomen järvissä. Exhumed on ollut muutaman vuoden poissa kuvioista, mutta vanha veri veti kuitenkin puoleensa ja bändi palasi taas avoimen arkun äärelle. Vuodesta 1990 gorettaneen pitkän linjan jenkkiveteraanin uralla erilaiset pienjulkaisut,
(Spinefarm) Taiwanin metalliylpeys Chthonic on ehtinyt jo 16 vuoden ikään. Yhtye on levy levyltä nostanut kansainvälistä tunnettavuuttaan, ja universaalissa Universal-maailmassa on paikallaan, että taiwanilaiset ovat Spinefarmin tallissa, kuten olivat jo edellislevyllä Mirror of Retributionilla. Melodisen black metalin lisäksi yhtyeen äänimaailman kulmakivenä ovat kiinalaisen kansanmusiikin traditiot, ja bändin soitinvalikoimaan kuuluu muun muassa eksoottisempi hena (Kiinassa erhu). Myös alkukieliset sanoitukset jotka käsittelevät paikallisia mytologioita, historiaa sekä Taiwanin poliittisia ongelmia tuovat persoonallisen vivahteensa yhtyeen musiikkiin. Uusin, järjestyksessään kuudes albumi ottaa kuitenkin takapakkia, sillä intensiteetti on liiankin vimmainen, samoin tulinopeus. Bändi paukuttaa bläkkistä menemään niin täyteen pakatun kuuloisesti, että kaikki vivahteikkaat nyanssit hautautuvat hellittäSUE
(Mascot Records) Glenn Hughes, tuo vanha kultakurkku sekä nelikielisen pomputtaja, pääsee elokuussa jo miehen ikään eli 60 vuoden rajapyykille. Glen on kuin työurien pidentäjäsankarin Jyrki Kataisen märkä päiväuni, sillä vahvaääninen konkari ei osoita pienintäkään aietta eläköityä. Hughesilla on niin vahva laulamisen ja esiintymisen palo, että hän luultavasti aikanaan jättää tämän maailman kesken levytyssessioita tai keikkarundia. Hughesilla on ollut lukemattomia bändejä ja projekteja. Tuoreimmasta päästä on Black Country Communion, joka julkaisee ytimekkään numeraalisesti nimetyn uuden albuminsa ja jatkaa edeltäjänsä viitoittamalla tiellä blues-voittoisen hard rockin merkeissä. BCC on omalla tavallaan ehta "superbändi", sillä rummuissa on Jason Bonham, konkari Derek Sherinian soittaa koskettimia ja kitarassa on Joe Bonamassa, joka myös laulaa levyllä pari biisiä. Rehdisti vanhanaikainen ja vanhan koulukunnan blues rock on huippulaulajan tulkitsemana vetoavaa, ja Outsiderin ja Smokestack Womanin kaltaiset kipaleet toimivat mainiosti. Levyssä olisi ollut aineksia huomattavasti parempaankin, mutta sekä monet kappaleet että levy kokonaisuudessaan ovat turhan pitkiä. Lähes 65 minuuttia saa väsähtämään ja vire hyytyy, oli tekijämiesten taitotaso kuinka korkea tahansa. Parikymmentä minuuttia pois, niin kasassa olisi ollut paljon jäntevämpi paketti.
JUSSI LAHTONEN
(Mediamusiikki) Jääkiekkoa seuraaville ihmisille Isäntä Meidän -yhtyeen hittibiisi Vastavoimaan ei ole jäänyt vieraaksi. Piti kappaleesta tai ei, niin vaikea siltä oli kenenkään välttyäkään, kun se soi YLEn kisalähetyksissä ilta illan perään, ja bändi esiintyi vielä sadantuhannen paikalla olleen sekä reilun miljoonan tv:n ääressä olleen katsojan edessä MM-kultajuhlissa. MM2011 nevö foget! Kotimainen heavy metal -pumppu ei ole asialla ensimmäistä kertaa eikä mikään yhden hitin ihme, sillä Toinen tuleminen on Isäntien toinen kokopitkä, jatkoa debyytille Vereen piirretty viiva. Bändin nimen perusteella olisi helppo tehdä virhearvio, että yhtye on jonkinlainen huumoribändi, mutta sitä se ei ole, vaan Isännät soittavat perinteistä, tanakkaa hevirokkia. Klassisempaa hard/heavy rockia täydentävät varsin rouheat, dynaamiset kitarat sekä ajoittaiset progevivahdukset. Äänimaailmaa ei ole hinkattu kuoliaaksi steriileillä puhdistusaineilla ja tietokone-ohjelmilla, vaan yhtyeen soundi on mukavan orgaaninen. Päin pläsiä lyövä Mies, Nalle Wahlroosille "omistettu" Paha Nalle sekä Neiti Dominus tarttuvat ripeästi, kuten tekee myös erinomaisen hyvällä maulla nimetty Jussi, jonka lyriikat toivottavasti kertovat jostain ihan toisesta kaimastani.
JUSSI LAHTONEN
8
ISÄNTÄ MEIDÄN TOINEN TULEMINEN
(MetalBlade) Mustan Daalian murha tapahtui 1947, mutta samanniminen yhtye on ehdottomasti modernin aikakauden tuotos, joskus hyvässä ja monesti myös pahassa. 2001 perustettu poppoo on ollut ahkera levyttäjä, ja Ritual on jo viides lätty. Mustat Daaliat aloittivat Ruotsi-vaikutteisen melodisen death metalin linjoilla ja ammensivat Göteborg-tykytyksen lisäksi teknisen metallin vivahteista. Uransa keskivaiheilla yhtye on ollut varsin mielenkiinnotonta metalcore-rypistelyä, joka on kärsinyt on-
7
THE BLACK DAHLIA MURDER RITUAL
» 35 « NRO. 7
DEATH CAB FOR CUTIE Codes And Keys (Atlantic)
Death Cab for Cutien edellinen albumi Narrow Stairs (2008) oli nimensä mukaisesti hankala levy. Johtohahmo Benjamin Gibbard kirjoitti tuolle henkilökohtaiselle terapialevylleen haastavimmat sävellyksensä ja synkimmät sanoituksensa. Vaikka kitaristi-tuottaja Chris Walla äänitti Narrow Stairsin suorasukaisesti studiolivenä, hän osui oikeaan kuvatessaan sitä "kierrepalloksi". Jos baseball-terneillä pelataan, niin Codes And Keys ei ole kierrepallo, mutta syöttäjä on vaihtanut heittokättä. Codes And Keys on tulos Death Cab for Cutien halusta muuttaa äänimaailmankuvansa vähemmän kitarakeskeiseksi. Sitä hallitsevat kuusikielisten sijaan vintage-kiipparit ja jouset. Satunnaiset kitararaidat kuulostavat raikkailta, mutta muuten muutos todistaa vain sen, ettei kitaroilla ole tähänkään asti ollut kummoista roolia yhtyeen soundissa. Death Cab for Cutien viehätyksen salaisuus ei piile soitinvalintojen kaltaisissa pikkuseikoissa vaan Gibbardin biiseissä, joissa arjen tavanomaisuus kohtaa puhtaan satumaisuuden. Ja mikä tärkeintä, Gibbardin keskinkertaisimmissakin lauluissa on aina se yksi säe, joka saa kuulijan laulamaan mukana humaltuneena olemassaolon riemusta. Sen sykähdyttävimmän ensivaikutelmansa bändi kuitenkin teki jo liian kauan sitten, ja Codes And Keys tuntuu uudistuksineenkin vanhan kertaukselta.
7
LEVYARVIOT
Arvosteluasteikko: 10 Yksi vuoden levyistä 9 Erinomainen, vuoden kärkikastia 8 Hyvä, kuukauden kärkikastia 7 Keskikastia 6 Kohtalainen 5 Huono 4 Kelvoton
ARI VÄNTÄNEN
SUE
» 38 « NRO. 7
» REPLAY JARI MÄKELÄ
THE STROKES Is This It (Rough Trade)
ymmenen vuotta sitten ilmestynyt Is This It on yksi 2000-luvun merkittävimmistä levyistä. Albumi oli ratkaiseva sysäys indieraamattu NME:n uuteen ajanlaskuun, ja brittiskene mullistui Franz Ferdinandista The Libertinesiin, Arctic Monkeysiin ynnä valtavaan perässähiihtäjäletkaan ainakin viiden vuoden ajaksi. Uudella mantereella albumin musiikista inspiroituivat lukemattomat Kings of Leonin kaltaiset jälkigrungeen ja numetalliin tympiintyneet bändit. Vielä viimevuotiselta Arcade Fire -albumiltakin saattoi löytää indierock-riffittelyä, mitä nykyään kutsutaan "strokesmaiseksi" kitaroinniksi. Vaikka perusrockin kalliolla järkähtämättä seisova suomiskene liikahti vähemmän, albumin Suelehteen 7/01 arvioinut Sweatmaster-yhtyeen Sasu Mykkänen oli vaikuttunut, ja Strokes-sävyjä saattoi havaita bändin Tom Tom Bullet -levyllä (2005). Klassikkoalbumille istuva kansikuva on valokuvaaja Colin Lanen suihkusta tulleesta tyttöystävästään nappaama provokatiivinen potretti. Hansikas viittaa tahattomasti (tai tarkoituksellisesti) Spinal Tapin kuvitteelliseen Smell The Glove -klassikkoon, jonka tavoin myös Is This Itin kansi joutui USA:ssa sensuurin kohteeksi. Levyyhtiö RCA viivästytti levyn jenkki-
K
julkaisua ja vaihtoi negatiivisten konservatiivireaktioiden pelossa kanteen mikroskooppikuvan, mitä manageri Ryan Gentles jopa väitti yhtyeen nokkamiehen Julian Casablancasin ideaksi. Olisiko Is This It noussut vastaavaan maineeseen ilman alkuperäistä kansikuvaa? Olisiko albumi siltikään saanut vastaavaa huomiota ilman kansikuvan vaihtamista? Ehkä kyse oli nerokkaasta markkinointikikasta. Bändin newyorkilaiset perustajajäsenet, vokalisti ja lauluntekijä Casablancas, kitaristi Nick Valensi, basisti Nikolai Fraiture ja rumpali Fabrizio Moretti olivat yläluokkaisten perheiden vesoja, joilla kaikilla on kansainvälinen perhetausta. Hyvinvoivista oloista ponnistavat popparit ovat etenkin 2000-luvulle tyypillinen ilmiö, mutta vastakkaisista väitteistä huolimatta suurin osa merkittävistä pop-muusikoista on aina varttunut perheissä, joissa jälkikasvulle on ollut tarjolla riittävästi (kulttuurista) pääomaa. Alaluokan kasvatit joutuvat ponnistelemaan poikkeuksellisesti päästäkseen lapsuudessaan edes käsiksi soittimiin ja uivat ympäristönsä vuoksi silloinkin valmiiksi populaareihin musiikkivirtauksiin. Jos The Strokesin jäsenet olisivat olleet kotoisin työläis- tai sinikaulusperheistä, he olisivat soittaneet bändissään parhaassakin tapauk-
sessa The Offspring- tai Green Day -kopioita. Is This It olisi melko varmasti jäänyt ilmestymättä. Jo lapsuudessaan The Velvet Undergroundiin tutustunut nelikko soitti yhdessä "The Doorsin kaltaista musiikkia", kun 70-luvun alun kuuluisan lauluntekijän Albert Hammondin poika Albert Hammond Jr. muutti kaupunkiin opiskelemaan vuonna 1998. Casablancas ja Hammond Jr. olivat olleet 13-vuotiaina yhtäaikaa sveitsiläisessä sisäoppilaitoksessa, ja tyyppi istui vanhempiensa gibraltalaisargentiinalaisen taustan perusteella hyvin muuhun porukkaan. Hammond Jr:n kitaransoitto toi The Strokesiin puuttuvan ainesosan, minkä jälkeen yhtyeen harjoittelemat 14 kappaletta alkoivat löytää muotonsa. Ensimmäisistä biiseistä kuusi: Last Nite, The Modern Age, Trying Your Luck, New York City Cops, Soma ja Someday päätyivät Is This It -albumille. Jenkkiversiolle rokkiräjähdys New York City Cops ei lopulta päässyt. Biisi joutui syksyllä vallinneen 9/11 -hysterian uhriksi, ja se vaihdettiin lammasmaisesti toiseen kappaleeseen. Bändi sai mainosta, ja biisin maine kasvoi. Levytyssopimuksen solmiminen uudelleensyntyneen lontoolaisen Rough Trade -levymerkin kanssa oli briljantti idea, millä varmistettiin huomio vaihtoehtomusiikin perinteisessä mekassa. Is This It oli lo-
LEVYARVIOT
pulta valtava piristysruiske kitarabändiskenelle. Samoihin aikoihin alkaneella The White Stripesin läpimurrolla oli albumin kanssa pitkäaikainen vaikutus valtavirtaan toistaiseksi viimeinen häivähdys rockin yhtenäiskulttuurista. The Strokes onnistui lähes mahdottomassa bändi loi esikoislevyllään originaalin kitarabändisoundin. The Strokesin identiteetti ei ole vain Casablancasin Lou Reedin sympaattiselta pikkuveljeltä kuulostavan kyynisen lauluäänen varassa, sillä Hammond Jr:n ja Valensin melodisena tikittävän kitarayhteistyön tunnistaa välittömästi. Yhtyettä verrattiin kahdella kitaralla operoineeseen Televisioniin, ja The Strokesin jäsenet valehtelivat, etteivät koskaan olleet kuul-
leetkaan bändistä. Missään pimennossa tuskin oltiin aikalaisvirtauksienkaan suhteen. Barely Legal nakuttaa eteenpäin kuin The Hivesin alunperin jo huhtikuussa 2000 julkaistu Veni Vidi Vicious -albumin materiaali. Tuoreella Angles-albumilla The Strokes on tavallaan palannut kymmenen vuoden takaisiin tunnelmiin, mutta ajat ovat nyt erilaiset, kovemmat. Aina sattuvaa Liam Gallagheria mukaillen: "Jos en pelännyt The Strokesia alunperin, en taatusti pelkää heitä enää vuonna 2011!"
JARI MÄKELÄ
Kirjoittaja on turkulainen popmusiikkiaddikti. Tällä palstalla hän raapaisee kymmenen vuoden takaista albumiklassikkoa.
SUE
» 43 « NRO. 7
THE GREEN HORNET (USA 2011) Komediallinen toimintaseikkailu, 60-luvun tv-sarjaan perustuva The Green Hornet on kuin tehty visuaalisena ohjaajana tunnetulle Michel Gondrylle. Supersankariteemoilla vitsaillaan tuottaja-päänäyttelijä Seth Rogenin taholta liki Kick-Assin malliin mutta kokonaisuus on silti yllättävän ihmissuhdepainotteinen. Toiseen päärooliin kiinnitetty Jay Chou on nappivalinta alkuperäisessä tvsarjassa nähtiin itse Bruce Lee. Jos ei pidä Rogenin naiivista huumorintajusta, on vaikeaa nauttia tästä elokuvasta. Cameron Diaz edustaa naiskauneutta, ja pelkäksi koristukseksi jääkin. Blu-raynä on julkaistu myös 3D-versio leffasta, ja ekstroja (kommenttiraita, poistettuja- ja pilalle menneitä kohtauksia jne) on reilusti. Legendaarista tunnusmusaa käytetään fiksun säästeliäästi, kun se on nykyään niin helppo yhdistää Kill Bill -elokuviin. EASY A (USA 2010) En ole amerikkalaisten teinikomedioiden ystävä, mutta joskus nekin yllättävät positiivisesti (mm. Mean Girls). Vaikka Easy A ammentaa paljon tutuista kaavamaisuuksista ja stereotyyppisistä roolihahmoista, erottuu nokkela kokonaisuus edukseen. Jatkossa pääosatähti Emma Stone on helppo kuvitella vakavampiinkin rooleihin. Elokuvan nimi viittaa Nathaniel Hawthornen klassikkoromaaniin Tulipunainen kirjain, jossa kevytkenkäisyydestä rangaistiin neulomalla naisen rintaan häpeällinen A-kirjain (= adultery). Tässä jenkkikomediassa Stonen hahmo kantaa koulussa helpon tytön leimaa ylpeästi, koska hän oli kanssaopiskelijoilleen pitkään täysin näkymätön, ja negatiivinenkin julkisuus voi tuntua hyvältä. Dvd-julkaisussa on myös kommenttiraita, pilallemenneitä otoksia ja Stonen koekuvaussessio (blu-ray tarjoaa ekstroja vieläkin enemmän).
CREATION (Iso-Britannia 2009) Englantilainen luonnontieteilijä ja evoluutioteorian isä Charles Darwin ei ole kiinnostanut elokuvantekijöitä kovinkaan paljon. Jon Amielin ohjaama Creation paneutuu miehen pakkomielteiseen projektiin kirjoittaa teos, joka uhmaa kirkon näkemyksiä 1800-luvulla. Darwin ei ollut äänekkäästi erityisen uskonnotonkaan, mutta tyttärensä kuolemaa hän ei pysty käsittelemään täysin ateistina. Paul Bettany näyttelee Charlesia antaumuksella, ja tosielämän vaimo Jennifer Connelly nähdään Emma Darwinin roolissa. Kuvaus on kauttaaltaan uskottava lavastusta ja puvustusta myöden, mutta jotenkin käsittämättömältä tuntuu, että puolet leffan kestosta tuhlataan toissijaisiin painajaisiin ja kuvitelmiin, kun miehen elämä kai oli paljon tapahtumarikkaampi.
» THE DOORS
USA 1991. Ohjaus: Oliver Stone. Pääosissa: Val Kilmer, Meg Ryan, Kevin Dillon, Kyle MacLachlan, Frank Whaley. Kesto: 140 min. Ikäraja: 15. tuipa ohjaaja Aasiassa The Doorsiin usein liitettyihin tajuntaa laajentaviin aineisiinkin. Elokuva tarjoaa yllin kyllin höyrypäistä menoa, joidenkin The Doors -fanien mielestä liikaakin. Tämä on silti lastenleikkiä verrattuna Natural Born Killersiin, jonka Stone ohjasi vain muutamaa vuotta myöhemmin. Nuoremman sukupolven edustajat ovat usein kertoneet löytäneensä The Doorsin juuri tämän elokuvan kautta, ja se on ansio itsessään. Bändin tuotantoa kuullaan läpi elokuvan mutta lopputulos ei silti muistuta parituntista musiikkivideota Stone on liian fiksu sortuakseen moiseen. Val Kilmer näyttää ja kuulostaa Jim Morrisonilta niin paljon, ettei rooliin voisi kuvitella ketään muuta. Hänessä on luontaisesti samanlaista syvyyttä ja runollisuutta kuin esikuvassaan. Kilmeristä tuli viimeistään The Doorsin myötä kuuma nimi Hollywoodissa. Nykyään miestä saadaan ihailla b-luokan toimintatrillereiden sivuosissa. Oscar-ehdokkuus olisi voinut auttaa miestä urallaan, ja aivan käsittämätöntä on, että akatemia ohitti Morrison-suorituksen olan kohautuksella.
TERO HEIKKINEN
DVD/BLU-RAY
FLIPPED (USA 2010) Näyttelijänä alunperin tunnetun Rob Reinerin ohjaajaura käynnistyi loistokkaasti 80-luvulla elokuvilla Hei, me rokataan! ja Stand By Me Viimeinen kesä. Vastaavia arvostelumenestyksiä ei Reiner ole saanut osakseen yli vuosikymmeneen, eikä tuorein teos Flipped auta asiaa. Vakavana kasvutarinana se on ontto ja hauskana nuorten elokuvana melko mitäänsanomaton. Antakaa Reinerille parempia käsikirjoituksia, niin hän on mies paikallaan. 50-luvulle sijoittuva kiltti tarina seuraa kahden teini-ikäisen ensimmäistä romanssia kummankin hahmon näkökulmasta. Kaikki siis nähdään kahteen kertaan. Esimerkiksi ensin tyttö haaveilee vartin ensisuudelmasta, ja seuraavan 15-minuuttisen aikana poika kummastelee tytön lähentelyjä. Tällainen toisto ei jaksa kantaa loppuun saakka, vaikka leffa onkin vain 90-minuuttinen. Levyllä ei ole ekstroja.
TERO HEIKKINEN
O
liver Stonen ainutlaatuinen ja synkkä elämäkertakuvaus seuraa 60-luvun legendaarista jenkkikvartettia The Doorsia. Elokuva ottaa paljon vapauksia mutta kertoo silti kaiken olennaisen. Koko The Doors -nelikon vaikutusvaltaa musiikkipiireissä ei sovi väheksyä, mutta elokuvan alkumetrejä lukuun ottamatta Stone keskittyy keulahahmo Jim Morrisoniin, hänen pakkomielteisiinsä kuolemaa kohtaan ja psykedeeliseen, villiin arkeensa. Monet asiantuntijat, etunenässä The Doorsin kitaristi Robby Krieger, avustivat elokuvan tekemisessä. Kosketinsoittaja Ray Manzarek kuitenkin kieltäytyi yhteistyöstä ja haukkui vielä lopputuloksenkin. Puolitoista vuotta Vietnamissa palvellut Stone vaikuttaa oikealta valinnalta elokuvan ohjaajaksi. The Doorsin biisejä on usein luonnehdittu kyseisen sodan soundtrackiksi, ja tutus-
IF NOT NOW, WHEN?
Yli 13 miljoonaa myytyä levyä maailmanlaajuisesti. Suositun jenkkiyhtyeen kuudes studioalbumi kaupoissa 13. heinäkuuta.
Tsekkaa Incubus ja kumppanit Best Of Modern Rock -soittolistalta Spotifysta. Klikkaa osoitteeseen tune.fi ja löydä soittolistat joka lähtöön!
www.enjoyincubus.com
SUE
» 45 « NRO. 7
» MONOLOGEJA MUSIIKISTA JARKKO FRÄNTILÄ
COXON JA JAMES VASTAKOHDAT
B
1. Amon Amarthin kitaristin etunimi on a) Olavi b) Kalevi c) Sulevi 2. Ennen tätä kesää Prince on konsertoinut Suomessa a) ei kertaakaan b) kerran c) kaksi 3. Battlesin Jon Stanier on soittanut a) Kilvessä b) Helmetissä c) Gunissa
4. Sweatmasterin viimeinen albumi on a) Tom Tom Bullet b) Animal c) Dig Up the Knife
5. Flow järjestetään a) Turussa b) Helsingissä c) Tampereella
6. Biffy Clyro on kotoisin a) Skotlannista b) Walesista c) Irlannista
7. Sur-rurin kitaristi-laulaja on a) Jare b) Galle c) Ville
8. Morbid Angelin Pete Sandovalin lempinimi on a) Terminator b) Commando c) Arnold
9. Kevin Ridleyn bändi on a) Skyclad b) Sabbat c) Satan
10. Indie-iltamat järjestetään a) Turussa b) Helsingissä c) Tampereella
11. Jori Sjöroosin pseudonyymi on a) Tomcat b)Th!nk !nk c) Think Tank
12. Chthonic on kotoisin a) Vietnamista b) Etelä-Koreasta c) Taiwanista
13. Yournalistin jäseniä ei soita a) Kilvessä b) Traffic Islandissa c) The Friendissä
14. Guitar Wolf on perustettu a) Osakassa b) Nagoyassa c) Tokiossa
15. Dark River Festival on a) Kotkassa b) Haminassa c) Kouvolassa
lur oli 90-luvun puolivälissä Britannian suurimpia yhtyeitä. Sen karismaattisena keulakuvana toimi Damon Albarn, joka tunnetaan tätä nykyä parhaiten Gorillazista. Damon oli Liam Gallagherin ohella toinen 90-luvun kansikuvapojista: ällöttävän söpö ja lapsenkasvoinen seksisymboli, jonka laiska katse sulatti teinityttöjen sydämet ympäri maailmaa. Blurin tekivät kuitenkin mielenkiintoiseksi yhtyeen kielisoittajat Graham Coxon ja Alex James. Heistä toinen eli kuin kuningas omassa brittipopin valtakunnassaan, nautti huomiosta ja joi itsensä päivittäin maailman huipulle kalliilla samppanjalla, nuuskien siinä samalla sieraimiinsa pienen yksiön lattiapinta-alan verran kokaiinia. Toinen sulkeutui itseensä, masentui ja juopotteli itsensä katkolle. Jos Damon Albarn oli brittipopin virallinen söpöliini, oli Blurin basisti Alex James sen virallinen komistus, jonka hymyllä kostutettiin useammankin teinin lattiat haarovälimehulla. James oli kenties ainoa mies maapallolla, joka soitti bassoa rennon oloisesti, tehden soittimesta liki seksikkään. Siinä missä Peter Hook roikottaa soitintaan lattianrajassa ja Lemmy käsittelee bassoaan kuin känninen himonussija, Alex Jamesin lavaesiintyminen oli aina höyhenenkevyttä ja ilmavaa, hymy ja savuke jatkuvasti suupielissä, pilke silmäkulmassa. James oli hedonisti, joka rakasti itseään enemmän kuin mitään muuta asiaa maailmassa. Hän käytti sanojensa mukaan yli miljoona puntaa samppanjaan ja kokaiiniin. Goucho Club oli parin vuoden ajan Lontoon Sohon kuumin yksityisklubi, jossa yksi pullollinen kuohuvaa maksoi luultavasti enemmän kuin Oasiksen tyypillisen fanin vuositulot olivat. James rakasti huomiota, ja halusi jatkuvasti olla keskipisteenä, ja soitti usein pianoa yksityisklubin muille vierailijoille. Juoden tietenkin koko ajan kuin sieni. Graham Coxon oli aina Blurin sivullinen, sisäänpäin kääntynyt eksynyt pikkupoika, johon hiljaiset ja ujot tytöt ihastuivat. Hän ei tuonut itseään koskaan esille millään tavoin, ja nörttilaseineen ja rikkinäisine villapaitoineen olisi hyvinkin voinut olla osa 80-luvun alussa alkunsa saanutta twee pop -musiikkisuuntausta. Hän soitti kitaraa puolelta toiselle keinuen ja lattiaa tuijottaen, kuin halaten itseään ympäröivillä Blur-sävelillä joita oppi myöhemmin vihaamaan. Coxonin erotti Jamesista hänen ilmiömäinen kitaransoittotaitonsa ja halunsa kehittyä musiikillisesti. Siinä missä Jamesille soittaminen oli tekosyy ansaita rahaa, jolla hankkia itselleen viinaa ja naisia, Coxon oli aina ollut sydämeltään musiikkinörtti. Kuvaavaa on, että hän vihasi yli kaiken Blurin leikittelevää, liki lastenlaulumaista Country House -hittiä, eikä olisi halunnut edes esiintyä kyseisen kappaleen videolla. Videolla, jolla yhtyeen laulaja Albarn ratsastaa sialla. Punkia, hardcorea ja nukkavierua indietä rakastava Coxon ei koskaan tuntenut oloaan kotoisaksi yhä vain megalomaanisemmaksi kasvaneen Blurin riveissä. Coxon erosikin yhtyeestä vuonna 2002. Hän ei enää tullut toimeen Albarnin kanssa, ja alkoholi muutti hänen käytöstään: siinä missä James joi itsensä hauskaksi, Coxon joi itsensä epätoivoon. Hän oli aina ollut sairaalloisen ujo, ja alkoholi oli hänen tapansa rentoutua ja päästä pakoon tabloidien ja paparazzien aiheuttamia paineita. Hän ei osannut suhtautua kuuluisuuteen virkaveljensä tapaan kepeästi nauttien, vaan piti sitä kirouksena. Toisin kuin huumeiden kanssa ongelmiin joutuneilla muusikoilla, Jamesin ja Coxonin tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu. Coxon pääsi eroon alkoholismista ja on äänittänyt tasaiseen tahtiin loistavia ja vähemmän loistavia levyjä. Hän on urallaan tehnyt seitsemän soololevyä, joista kolme parasta on julkaistu hänen raitistuttuaan. Hän soitti yhdessä vanhojen bänditovereidensa kanssa vuonna 2009 muutaman mammuttimaisen festarikeikan. Settilistan kappaleiden joukosta löytyi myös Country House. Entäpä sitten Alex James? Kuvaavaa on, että miehen Wikipediasivuilla hänen Blur-uransa käydään läpi muutamalla lauseella. Lopputila sivusta on täytetty miehen Blurin uran jälkeisillä vaiheilla: hän kirjoittaa kolumneja lukuisiin eri lehtiin, on vakioesiintyjä eri televisio-ohjelmissa, suunnittelee vaatteita ja hänellä on oma radio-ohjelma. Vapaa-aikanaan hän tekee omat juustonsa omalla orgaanisella juustotilallaan ja haaveilee pääsystä avaruuteen. James selvisi kuuluisuuden hulluudesta vailla krapulaa ja heräsi uran jälkeiseen elämään tukka täydellisesti ojennuksessa. Kuten vain Alex James osaa. Hän meni naimisiin musiikkivideotuottaja Claire Neaten kanssa vuonna 2003, ja heillä on viisi lasta. Vanha hedonisti elää ja voi hyvin.
1a2a3b4c5b6a7c8b9a10a11b12c13a14c15a
VIIMEINEN SANA
SUE
» 46 « NRO. 7
» VIIMEISET SANAT #11 ARI VÄNTÄNEN
No Shamen Sampsa Sarparannan vihoviimeiset sanat ovat hipihiljaiset. Sitten viime näkemän olen... kasvanut ihmisenä. Viimeksi ostamani levy oli... Fucked Upin David Comes to Life. Etsin jotain uutta. Ei huono, mutta ei siitäkään rockin pelastajaksi ollut. Viimeksi näkemäni elokuva oli... The Kids Are All Right. Hienosti näytelty, hetkittäin oikein hauskakin, mutta ei se mikään Into the Wild ollut. Viimeinen asia, johon suostuisin, on... itseni myyminen, mut kyl mä siihenkin suostun. Viimeksi itkin, koska... olin krapulassa ja Jimmy Nail lauloi niin kauniisti kaiken katoavaisuudesta ja elämän kauneudesta (Big River) ja koska juuri silloin oli hetki joka sai minut tajuamaan kummankin kristallinkirkkaasti. Viimeksi nauroin, kun... olin kännissä ja kolme kaunista naista esitti juhannusnuotiolla kappaleet Pillupieru ja Rainbow Horo. Showhun kuului mm. ilmakakkaaminen. Viimeisin levy, jota suosittelin kaverilleni, oli... Social Distortionin White Light, White Heat, White Trash, jota suosittelin sulle kun ihmettelit uuden levyn (joka onkin paska) arviossa kyseisen orkesterin suurta suosiota ja kovaa mainetta.
8. Viimeksi näkemäni uni oli... taas joku panouni. Juonta lienee turha alkaa selittää. 9. Viimeksi kuluneen vuoden aikana No Shame on... soittanut helvetisti keikkaa, sitten treenannu 10 uutta biisiä, sitten taas soittanu keikkaa ja nyt ihmetellään että mitäs nyt. Mutta kohtahan on taas keikkaa ja sit pitäis varmaan tehä toiset 10 uutta, sit heittää kaikki roskii ja rupee tekee levyy. 10. No Shamen Ironing Day -levyn viimeinen biisi Fuck the System on... levyllä vähän paskasti laulettu, mut vitun hyvä biisi. 11. Viimeksi lauloin suihkussa... jotain rajaa höpsöttelykysymyksissäkin, kiitos. 12. Viimeistään silloin on aika lopettaa, kun... ei enää jaksa. 13. Viimeiset sanani ovat...
SUE
» 47 « NRO. 7