TAPIOLA 3 www.tapiola-lehti.net Ilmanlaadun mittaus asema siirrettiin PohjoisTapiolaan Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY mittaa ilmanlaatua vuonna 2022 pysyvien mittausasemien lisäksi viidellä siirrettävällä mittausasemalla. Yksi näistä siirrettävistä mittausasemista on tuotu Pohjois-Tapiolaan. PohjoisTapiolassa selvitetään liikenteen vaikutusta ilmanlaatuun. Siellä mitataan pienhiukkasten, hengitettävien hiukkasten ja typpidioksidin pitoisuuksia. Myös Vantaalla Hämeenlinnanväylän varrella selvitetään siirrettävällä mittausasemalla liikenteen vaikutusta ilmanlaatuun. Vantaan lentoaseman mittausasemalla puolestaan mitataan lentoasematoimintojen vaikutusta ilmanlaatuun. Mitattuihin pitoisuuksiin vaikuttavat pääasiassa alueen autoliikenne, lentoaseman maaliikenne ja lentoliikenteen päästöt. – Olemme mitanneet useimmissa kohteissa jo aiemmin, joten mittauksista saadaan tietoa myös ilmanlaadun kehityksestä näillä erityyppisillä kaupunkialueilla, kertoo HSY:n ilmansuojeluyksikön päällikkö Hanna Manninen tiedotteessa. Ilmanlaatu vaihtelee paljon eri alueilla pääkaupunkiseudulla. Terveyshaittoja aiheuttavat eniten liikenteen pakokaasut ja katupöly sekä puunpolton päästöt pientaloalueilla. Neljäs siirrettävä mittausasema on vuoden 2022 ajan Helsingin Tapanilassa ja viides Järvenpäässä. POHjOIsTaPIOlassa mitataan vuoden 2022 aikana liikenteen vaikutuksia alueen ilmanlaatuun. Tällä kupongilla Neste K Olarista 31.3.2022 saakka. Quick Wash LOISTOPESU Etu voimassa tällä kupongilla vain Neste K Olarissa. Kuponki voimassa 31.3.2022 saakka, eikä etua voi yhdistää muihin tarjouksiin. 19 90 (norm. 35,90) Tällä kupongilla Neste K Olarista 31.3.2022 saakka. Quick Wash PEHMOHARJAPESU Etu voimassa tällä kupongilla vain Neste K Olarissa. Kuponki voimassa 31.3.2022 saakka, eikä etua voi yhdistää muihin tarjouksiin. 12 90 (norm. 20,90) Tällä kupongilla Neste K Olarista 31.3.2022 saakka. Quick Wash TALVITEHOPESU Etu voimassa tällä kupongilla vain Neste K Olarissa. Kuponki voimassa 31.3.2022 saakka, eikä etua voi yhdistää muihin tarjouksiin. 14 90 (norm. 27,90) Tällä kupongilla Neste K Olarista 31.3.2022 saakka. Etu voimassa tällä kupongilla vain Neste K Olarissa. Kuponki voimassa 31.3.2022 saakka, eikä etua voi yhdistää muihin tarjouksiin. LIMSA KAUPAN PÄÄLLE! Koon Hampurilaisen ostajalle 0,33 l Neste K Olari Uuskartanontie 2 02200 Espoo puh. 09 4129210 Palvelemme Ma-Pe 06:30 22:00 La 08:00 21:00 Su 09:00 21:00 Neste K Olari Tarjoamme monipuoliset Quick Wash -autopesupalvelut! Tule tutustumaan uudistuneeseen kaupan valikoimaamme! Kurvaa yöpesuille! Laadukkaat Quick Wash -Itsepesu ja automaattipesut nyt tuntuvalla alennuksella! Muista myös tuntuvat kuponkitarjouksemme! MA-PE LA-SU 21:00 20:00 22:00 21:00 -50% Yöpesut K-Plussakortilla Ilman K-Plussakorttia -40%. Alennukset normaalihintaisista autopesuista. Tarjous voimassa 31.3.2022 asti Neste K Olarissa. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Koon grillistä hyvää! Tervetuloa herkuttelemaan! Koon grillin valikoimasta löydät kaikkea hyvää pieneen kuin isoonkin nälkään. Mehevät Koon hampurilaiset, hodarit ja perinteinen lihapiirakka vie nälän mennessään! Hyödynnä nyt alennuskuponki 31.3.2022 mennessä! GRILLI GRILLI Tapiolan ja Leppävaaran välille bussi linja 523 Tapiolan ja Leppävaaran seutujen bussilinjat uudistuvat, kun pikaraitiolinja 550 aloittaa liikenteen näillä näkymin vuonna 2024. Tärkein muutos on uusi linja 523, jota ajetaan Westendinasemalta Tapiolan kautta Leppävaaraan. – Kehä I:stä kulkeva linja tarjoaa sujuvat ja tiheät yhteydet Tapiolan ja Leppävaaran välille sen jälkeen, kun pikaraitiotien liikenne alkaa ja runkobussilinjan 550 liikenne päättyy, tiedotti HSL. linjan 523 bussit kulkevat ruuhka-aikoina kymmenen minuutin välein. Muulloin vuoroväli on 15 minuuttia. Ilmanlaadun mittausasemat pääkaupunkiseudulla vuonna 2022. Tapiola on haetuin Espoon kaupunginosa Oikotien omistus asuntojen hakupalvelussa vuoden 2021 tilastossa. Myös Olari pärjää hyvin. Espoossa myynnissä olevia omistusasuntoja Oikotie Asuntojen verkkopalvelusta etsivät henkilöt hakivat vuonna 2021 eniten Tapiolassa sijaitsevia asuntoja. Toiseksi halutuin Espoon kaupunginosa oli Olari ja kolmanneksi suosituin Matinkylä. Oikotie Asuntojen hakutilastossa 2021 Leppävaara on sijalla neljä. Saunalahti on viidentenä, Westend kuudentena, Niittykumpu seitsemäntenä ja Haukilahti kahdeksantena. Laaksolahti on sijalla yhdeksän ja Mankkaa sijalla kymmenen. Oikotie on julkistanut tilastonsa vuoden 2021 osalta sekä vuoden 2021 viimeisimmän vuosineljänneksen osalta. suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa Espoossa suurin kiinnostus tiivistyy Tapiolaan, Matinkylään, Leppävaaraan ja Olariin. Ne ovat halutuimmat kaupunginosat niin koko viime vuoden kuin vuosineljänneksien otannallakin. laskussa näyttää olevan Saunalahti, josta haettiin Oikotien kautta viime vuonna Espoosta viidenneksi eniten omistusasuntoa, mutta joka ei loka–joulukuussa 2021 mahtunut kärkikymmenikköön. Myös Vantaalla suurin suosio tiivistyy muutamaan kaupunginosaan; Tikkurilaan, Kivistöön ja Myyrmäkeen. Nousua näyttää tekevän Korso, joka oli loka–joulukuussa neljänneksi halutuin alue ja koko vuonna seitsemänneksi halutuin. Vantaan suurimpiin kaupunginosiin lukeutuva Hakunila ei sen sijaan yllä omistusasuntojen hakumäärissä kärkikymmenikköön. Helsingin kolme halutuinta asuinaluetta vuoden 2021 tilastossa ovat Etu-Töölö, Kruununhaka ja Vanha Munkkiniemi. Oikotie: Tapiola ja Olari halutuimmat asuinalueet Espoossa
4 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 | 2022 Suomalaisilla matkahaaveita myös vuonna 2022 Nettimatkatoimisto ebookersin teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisten hinku ulkomaille on kaikkea muuta kuin sammunut koronapandemian myötä. Suurin osa haaveilee matkoista Euroopan kohteissa, ja yhä useampi valitsee luonnon rinnalle matkalleen kulttuuria ja nähtävyyksiä. Kahden pandemian värittämän vuoden jälkeen matkoilta kaivataan erityisesti arjesta irrottautumista, hyvää ruokaa ja kiireettömyyttä. TapaNi VäNTTiNeN Itse harrastan nykyään pyöräilyä ja sauvakävelyä. Sukset ja luistimet ovat menneet vanhoiksi jo aika päiviä sitten. Nuorempana harrastin itsekin vähän jääkiekkoa, mutta siellä oltiin mielestäni vähän turhan rajuja toisia kohtaan. Kaikkea ei kerkeä tekemään ja vähän on ikääkin jo tullut. Ei löydy enää oikein kavereita kahdeksankymppiselle leskimiehelle. JaNiNa ahreNberg Tykkään luistelemisesta, hiihtämisestä ja laskettelusta. Asun järven rannalla ja meillä on järvellä luistelurata, jossa käyn joka viikko luistelemassa. Luisteleminen on kivaa. Pienenä kävimme joka päivä talvisin luistelemassa. En ole harrastanut erityisesti luistelemista, joten menen ihan koululiikuntatunneilta saaduilla opeilla. Pidän, kun maassa on valaisevaa lunta, mutta muuten Suomen talvi ei ole erityisen hauska. aleksi syrJä Murtomaahiihto on minun lajini. Hiihdän vuosittain enintään 400 kilometriä. Välillä tulee lähdettyä Lappiin oikein kunnolla hiihtämään ja silloin tulee sata kilometriä helpostikin, mutta nyt en ole pariin vuoteen ollut Lapissa. Olen myös lasketellut, sekin on kivaa. Ulkoilemisesta ja urheilusta tulee hyvä olo. emilia suoNsiVu Pidän laskettelusta, en oikeastaan välitä muista lajeista. Laskettelu on hauska urheilulaji ja siinä tulee oltua paljon ulkona. Levillä kävimme aikoinaan perheen kanssa joka vuosi, mutta nyt emme ole hetkeen käyneet. Hiihtoa vihaan. Koulusta on jäänyt traumat ja olin aina viimeinen tai luovutin, kun sukset eivät luistaneet. kalle mykrä Tykkään hiihtää ja lasketella. Meillä on mökki Rukalla, joten siellä tulee käytyä pari kertaa vuodessa. Enemmän olen lasketellut, kuin hiihtänyt. Tällä hetkellä olen kiinnostunut vapaalaskusta. Kun laittaa nahat suksen alle, kävelee mäen kerran ylös ja laskee alas, siinä menee puoli päivää ja toista kertaa ei välttämättä enää jaksakaan. Se käy urheilusta ja on hauskempaa, kuin salilla. NiiNa ahoNeN Olen syntynyt Joutsassa, mutta muutin neljävuotiaana pois Suomesta ja sen jälkeen olen asunut koko elämäni ulkomailla. Viimeksi Teksti ja kuvat: Anna Konttinen Katugallup Mikä on suosikki talviurheilulajisi? luminen talvi on innostanut helsin kiläisiä talviurheilu lajeihin Tutkimusten mukaan suomalaiset liikkuvat vapaaajallaan yhä enemmän ja kansainvälisissäkin vertailuissa olemme aktiivista ja liikunnallista kansaa. korona on ajanut helsinkiläiset sisäliikuntatiloista ulos liikkumaan ja luminen pakkastalvi on mahdollistanut perinteiset talvilajit, kuten hiihdon ja luistelun myös Etelä-Suomessa. hiihto on perinteisesti jakanut mielipiteitä, osa tykkää ja osalla ajatuskin nostaa pintaan kouluaikaisia hiihtokilpailutraumoja. Joka vuosi näin upeita kinoksia ei Helsinkiin saada. Viime vuosina on ollut jopa täysin lumettomia talvia. Nyt on syytä nauttia upeista lumikeleistä, koska pian kevät saa ja lumet sulavat. Jalkauduimme talviolympialaisten merkeissä kysymään mitä talviurheilulajeja kukin tänä talvena harrastaa? asuin 20 vuotta Brysselissä. Ei siellä ole lunta. Suomessa kävelen paljon, mutta talviliikuntalajit ovat kaikki minulle hyvin vieraita. Perinteinen hiihto voisi olla ihan mielenkiintoista. Suomessa olen huomannut, että suomalaiset liikkuvat paljon enemmän ulkona, kuin Brysselissä, Lontoossa tai vaikka Italiassa. Suomessa tuntuu siltä, että kaikki hiihtävät, pyöräilevät tai juoksevat. Taksisääntelyn purku nostanut hintoja jyrkästi Taksikyytien hinnat nousivat tammikuusta 2012 joulukuuhun 2021 peräti 34 prosenttia, ilmenee Tilastokeskuksen tuoreista tiedoista. Taksikyytien hinnat lähtivät jyrkkään nousuun pian heinäkuussa 2018 voimaan tulleen taksiuudistuksen jälkeen. Myös viime vuonna taksien hinnoissa nähtiin jyrkkää nousua. hakea uuteen ammattiin . Haku ammatilliseen koulutukseen on avoinna ympäri vuoden. Tartu siis tilaisuuteen silloin, kun se sinulle parhaiten sopii. Perustutkinnot Liiketoiminnan pt, merkonomi, Lohja, Kirkkonummi, Vihti Logistiikan pt, autonkuljettaja / yhdistelmäajoneuvonkuljettaja tai varastonhoitaja, Vihti Matkailualan pt, päätoiminen päiväopetus tai henkilökohtaistettu monimuotokoulutus, Vihti Prosessiteollisuuden pt, prosessinhoitaja, Lohja Puhtausja kiinteistöpalvelualan pt, monimuoto kiinteistönhoitaja tai toimitilahuoltaja, Vihti Rakennusalan pt, maarakennuskoneenkuljettaja tai talonrakentaja, Vihti Ravintolaja cateringalan pt, kokki, tarjoililja, Lohja, Vihti Sähköja automaatioalan pt, sähköasentaja, Lohja, iltatoteutuksena Vihdissä Sosiaalija terveysalan pt, lähihoitaja, Lohja, Vihti Taideteollisuusalan pt, sisustusalan osaamisala, Vihti Talotekniikan pt, putkiasentaja, iltatoteutus, Vihti Turvallisuusalan pt, turvallisuusvalvoja, Vihti Ajoneuvoalan at, korjaamopalvelun tai työnjohdon osaamisala, Lohja, Vihti Eläintenhoidon at, Vihti Hieronnan at, Lohja Isännöinnin at, Lohja Kasvatusja ohjausalan at, monimuoto Vihdissä tai verkko-opiskeluna Laitoshuoltaja / Toimitilahuoltaja (AT), Espoo, päiväkoulutus, S2 -tuettu Liiketoiminnan at, Lohja, Vihti Lähiesimiestyön at, Lohja Palvelulogistiikan at, varastologistiikan osaamisala, Vihti Prosessiteollisuuden at, Lohja Valitse Turvallisuusalan ammattitutkinto, lohja Puhtausja kiinteistöpalvelualan at, kiinteistönhoitaja (AT), monimuotokoulutus-verkkokoulutus Sukellusalan at, Lohja Yrittäjyyden at, Lohja Isännöinnin eat, Lohja Johtamisen ja yritysjohtamisen eat, Lohja Kuntoutus-, tukija ohjauspalvelujen eat, Vihti Liiketoiminnan eat, Lohja Erityisruokavaliopalvelujen erikoisammattitutkinto, dieettikokki, Lohja Puhtausja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto, Vihti Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto, Lohja Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot Vapaita opiskelupaikkoja tarjolla!
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 5 3 | 2022 Kela-taksien vaikeudet helpottaneet Kela-taksien saatavuus on tällä hetkellä hyvä. Matkojen myöhästymiset ja peruuntumiset ovat kuitenkin aiheuttaneet joillekin asiakkaille kohtuuttomia tilanteita. – Vaikka näitä tilanteita on matkojen kokonaismäärään suhteutettuna vähän, jokainen matkan peruuntuminen on liikaa ja otamme Kelassa ne vakavasti, sanoo vastaava suunnittelija Anne Giss Kelasta. Tammikuun 2022 aikana Kelan korvaamia taksimatkoja tehtiin kaikkiaan noin 250 000 kappaletta. 78% vastaajista kertoi myös olevansa erittäin, tai melko tyytyväinen itseensä vanhempana. ”90% vanhemmista oli sitä mieltä, että vanhemmuus on ihanaa, ja lähes yhtä monelle vanhemmuus on parasta, mitä on elämässään saavuttanut. Vanhempien kokemukset ovat hyvin samanlaisia kuin vuonna 2015,” Piltin markkinointipäällikkö Pia Sippel kertoo Kantar TNS Oy:n toteuttaman tutkimuksen tuloksista. Lasten kehittymisen ja kasvamisen seuraaminen (28%) ja yhteinen ajanvietto (24%) olivat vanhempien mielestä hauskinta vanhemmuudessa. Kolmannes vastaajista ei osannut hauskinta asiaa määritellä. Toisaalta yli puolet (51%) vanhemmista koki, että vanhemmuus tuo myös jonkinlaisia suorituspaineita. Lähes puolelle (49%) haastavinta vanhemmuuden ohella oli parisuhteen hoitaminen. Näin kokivat erityisesti alle viisivuotiaiden vanhemmat, alle 40-vuotiaat, ja isät äitejä useammin. Muita haasteita olivat työn ja perheen yhdistäminen sekä lasten kasvattaminen. Äidit kokivat isiä useammin haasteeksi oman jaksamisen. Lapset tuovat yhä onnea ja vanhemmuus on ihanaa Tuore TuTKimus VahVisTaa, että lapsi tuo yhä onnea perheeseen. 93% kyselyyn vastanneista vanhemmista kertovat, että lapset ovat tehneet elämästä yleisesti onnellisempaa. Lääkkeiden hinnat edelleen laskussa reseptilääkkeet maksoivat viime vuoden lopussa lähes 15 prosenttia vähemmän kuin vuosikymmen sitten, itsehoitolääkkeiden hinnat ovat pysyneet ennallaan, ilmenee Tilastokeskuksen tuoreista tiedoista. Reseptilääkkeiden kuluttajahinnat ovat olleet laskussa jo vuodesta 2003, jolloin lääkevaihto apteekeissa otettiin käyttöön, ja etenkin vuodesta 2009, jolloin lääkevaihtoa täydennettiin viitehintajärjestelmällä. ApteekkAriLiitto / petri jAuhiAinen Perhevapaat uudistuvat 1.8.2022 Perhevapaauudistus muuttaa vanhempainvapaiden ja niistä maksettavien vanhempainpäivärahojen kestoa ja ajankohtaa. Uudistus jakaa perhevapaat ja lasten hoitovastuun tasaisemmin vanhempien kesken, jolloin lapsella on mahdollisuus rakentaa suhde kumpaankin vanhempaan. Perhevapaauudistuksen uudet sisällöt on julkaistu Kelan verkkosivuilla www.kela.fi/lapsiperheet. Vanhempainpäivärahan kiintiöt uudistuksen jälkeen Neuvolan juhlavuosi näkyy monipuolisesti Terveydenhoitajaliiton viestinnässä, mm. liiton somekanavissa ja Terveydenhoitaja-lehdessä. Juhlavuosi huipentuu lokakuussa Tampere-talossa järjestettävään neuvolatyön juhlaseminaariin, joka pidetään valtakunnallisten Terveydenhoitajapäivien yhteydessä. Juhlavuodessa ja neuvolatyön esiin tuomisessa on mukana myös keskeisiä neuvolatyöhön liittyviä yhteistyökumppaneita: Sosiaalija terveysministeriö, Lääkäriliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Väestöliitto, Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla, Ensija turvakotien liitto ja Suomen Hammaslääkäriliitto. Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio toimii juhlavuoden suojelijana. ensimmäinen neuvola perustettiin vuonna 1922 Mannerheimin Lastensuojeluliiton toimesta Lastenlinnaan Helsinkiin. Siellä aloitettiin Arvo Ylpön johdolla äitikurssit ja valmistettiin myös äitiyspakkausta edeltäviä kiertokoreja vauvaperheille. Neuvoloiden ansiosta imeväiskuolleisuus laski ja pikkulasten sekä äitien terveys parani huomattavasti. Terveyssisaret (nyk. terveydenhoitajat) ovat työskennelleet neuvoloissa alusta lähtien. Tänä päivänä terveydenhoitajat ovat neuvolatyön laajaalaisia asiantuntijoita ja toimivat perhettä suunnittelevien, odottavien ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Neuvoloissa terveydenhoitajat tekevät merkityksellistä työtä perheiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi ja voimavarojen tukemiseksi. Terveydenhoitajat tavoittavat lähes kaikki raskaanolevat perheet, lapset ja lapsiperheet. Lähtökohtana on perheiden yksilöllinen kohtaaminen, ohjaaminen ja tukeminen. Palvelut ovat kynnyksettömiä ja asiakkaiden arvostamia. Neuvolan keskeisiä tehtäviä ovat perhesuunnitteluneuvonta, raskauden seuranta, lapsen kasvun ja kehityksen seuranta ja tukeminen, vanhemmuuden ja parisuhteen tukeminen, koko perheen terveyden ja turvallisuuden edistäminen sekä sairauksien ehkäisy ja oikea-aikaisen varhaisen tuen tarjoaminen sitä tarvitseville. Neuvolatyötä tehdään vastaanottojen lisäksi sähköisillä alustoilla ja kotikäynteinä. Neuvolatyössä tärkeää on monialainen ja moniammatillinen yhteistyö. Terveydenhoitajien keskeisin yhteistyökumppani neuvoloissa on neuvolalääkäri. – tasavallan presidentin puoliso jenni haukio toimii juhlavuoden suojelijana Neuvolatoiminta täyttää tänä vuonna 100 vuotta KaiKKieN aiKoJeN Paras suomalainen keksintö – neuvolatoiminta – täyttää tänä vuonna 100 vuotta. terveydenhoitajien asiantuntijaja edunvalvontajärjestönä terveydenhoitajaliitto haluaa juhlistaa maailmallakin kiinnostusta herättänyttä neuvolatoimintaa monin eri tavoin. Suomalaisen neuvolatoiminnan isänä pidetty Arvo Ylppö vuonna 1987 julkaistussa 100-vuotisjuhlapostimerkissä. Lasten kehittymisen ja kasvamisen seuraaminen (28%) ja yhteinen ajanvietto (24%) olivat vanhempien mielestä hauskinta vanhemmuudessa
6 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 | 2022 Olin päättänyt, että kirjoitan tässä kuussa koronasta tai aluevaaleista, mutta ensiksi mainitusta on jauhettu aika paljon, ja jälkimmäisestä ei kannata kirjoittaa ennen kuin nähdään, miten hallinto alkaa pyöriä. Sen sijaan viime lauantaina ja sunnuntaina satoi rankasti lunta. Se tarkoitti sitä, että lumet piti hommata pihasta pois. Mutta kun keli oli mukava eikä ollut minnekään kiire, lumenluonti oli mukavaa. Ja erinomaista liikuntaa. Lunta luodessani katselin kotikatuani ja saatoin todeta, että tie oli aurattu ja erinomaisessa kunnossa. Turvallinen ajaa. Siinä lumimassoja kolatessani ja aurattua katua katsellessani tuli mieleen, että Suomessa tosi monet asiat ovat erittäin hyvin. Tietkin. Kansainvälisissä rankingeissa pärjäämme yleensä hyvin. Hyvää tilannetta kuvaa se, että jos sijoitus jollain osaalueella putoaa pykälän tai pari, se tuntuu katastrofilta. Se kertoo sitä, että meillä on kunnianhimoa. Pitää olla paras! Saman näkee urheilussa. Jos suomalainen ei tuo kultamitalia, tilanne on todella vakava; urheiluavustukset pois, valmentajat pihalle jne. Hopeat ja pronssit eivät lohduta. Se unohdetaan, että urheilun kansainvälisessä vertailussa tuskin mikään maa on Suomea lähelläkään, kun verrataan eri lajien mitaleja väestön määrään. On tietenkin luonnollista, että Suomi on kova talvilajeissa, koska meillä on talvi, useissa maissa taas ei. Mutta pärjäämme myös muissa sellaisissa lajeissa, joiden harjoittelu ei ole ollenkaan helppoa meidän vuodenajoillamme. Yleisurheilusta löytyy useita esimerkkejä. Usein saa lukea, että tieteen tuloksia arvostetaan, kun ne tulevat vaikkapa Yhdysvalloista. Yhdysvallat on monella tieteen alalla huippumaa, mutta turhan helposti unohdetaan suomalaiset tieteenharjoittajat, jotka kehittävät lääketiedettä, tekniikkaa, ilmastotieteitä jne. Ei voi olla sattumaa, että täältä tulevat raskaan metallin, laivanrakennuksen, puunjalostuksen ym. huipputuotteet. Ja mistä tulivat ensimmäiset kännykät ja missä lanseerattiin tekstiviesti? Musiikki on yksi mielenkiintoinen alue, jossa maailmalla ihmetellään, miten Suomesta tulee koko ajan lähes maailman kovimmat kapellimestarit. Kait siinä on kysymys samasta, kuin siinä, miksi aikanaan Suomesta tuli maailman parhaat keihäänheittäjät. Traditiosta. Suomalainen peruskoulu luotiin aikanaan kovankin väännön jälkeen. Peruskoulun vastustajat olivat sitä mieltä, että systeemi tasapäistää kansakunnan. Näinhän ei ole käynyt. Päinvastoin ulkomailta kysellään, mitä te siellä oikein teette, kun oppimistulokset ovat niin hyviä. Aikanaan suomalainen lapsikuolleisuus saatiin tasolle, jota ei ollut missään muussa maassa. Keksittiin neuvolajärjestelmä. Tosi yksinkertaista. Panostetaan vain hieman siihen, että lapsen kehittymistä seurataan alusta alkaen ja pidettiin huolta tarvittavista rokotuksista. Naisten asema Suomessa on niin hyvä, että välillä unohdetaan, miten hyvä se on. Suomalainen infrastruktuuri, sekä sosiaalinen että tekninen, ovat hyvässä kunnossa. Meillä toimii suhteellisen hyvin jako julkisen ja yksityisen sektorin työnjakoon. Poliittisista syistä jakolinjoja pitää aina välillä haastaa. Tekninen infrastruktuuri on hyvää tasoa. Liikenneverkot toimivat, tietoliikenne toimii, vettä tulee ja menee, ja kuten jo alussa sanoin, tiet aurataan. Suomalainen politiikka on oma mielenkiintoinen alueensa. Puolueita on aika monta. Kaikille todennäköisesti löytyy ainakin yksi puolue, jonka ohjelma on lähellä omaa ajatusmaailmaa. Ja jos ei mikään nappaa, voi perustaa oman puolueen. Puolueiden edustajat saavat esittää mielipiteitään vapaasti, ilman, että pitäisi poliittisen mielipiteen takia pelätä seuraamuksia. Kunhan siis pysytään politiikassa. Poliitikot ovat myös löytäneet uuden lajin. He kokeilevat rajoja. He testaavat sitä, mitä poliitikko saa sanoa, ilman, että joutuu käräjille. On niin helppo sekoittaa jokin ideologia tai uskonto ja voimassa oleva lainsäädäntö. Tosiasia on vain se, että lainsäädännön mukaan mennään. Poliittisia mielipiteitä saa sanoa vapaasti, mikä asia ei sekään ole itsestään selvää kaikkialla maailmassa. Nämä edellä mainitut asiat tulivat ensimmäisinä mieleen, kun mietin, mitkä asiat meillä on hyvin. Siitä huolimatta melko harvoin saa näistä asioista lukea mediasta tai somesta. Sen sijaan paljon kulutetaan aikaa sen kertomiseen, mitkä asiat ovat pielessä, vaikkeivat oikeasti olisikaan. Psykologiassa väitetään, että negatiiviset ajatukset kuluttavat ihmisen energiaa ja voivat lyhentää elinikää. Entä jos ei valitettaisi valtiovallan koronaohjeista, rokotteista, sotesta, maahanmuutosta, vaan sen sijaan käytettäisiin energiaa siihen, miten asioita saataisiin vieläkin paremmiksi. Musiikki on yksi mielenkiintoinen alue, jossa maailmalla ihmetellään, miten Suomesta tulee koko ajan lähes maailman kovimmat kapellimestarit Negatiivinen energia positiiviseksi KOLUMNI Taisto Hujala varatuomari, yrittäjä MYYNTI JA LISÄTIEDOT ESIMERKKIHINTOJA FH ASUNNOT Catarina Helenius p. 050 4664 889 catarina.helenius@fhinvest.fi Paula Piela-Sumusalo p. 050 326 1617 paula.piela-sumusalo@fhinvest.fi Tyyppi PintaYhtiölainaMyyntiVelaton ala osuus hinta myyntihinta* 1h+kt 32,5 98 213,19 90 286,81 188 500,00 2h+kt 39,0 117 368,24 95 231,76 212 600,00 3h+kt 60,5 182 495,42 104 904,58 287 400,00 4h+kt+s 72,5 218 367,61 97 032,39 315 400,00 RE/MAX ELEGANCE KIINTEISTÖNVÄLITYS ELEGANCE OY LKV Sari Tuomola p. 050 4690 045 sari.tuomola@remax.fi Rakennuttaja FH INVEST Lisätiedot » fhasunnot.fi Rakentaja Suunnittelija Espoon Olarin Tähti rakennetaan vehreälle asuinalueelle osoitteeseen Maapallonkuja 1, Keskuspuiston erinomaisten liikuntamahdollisuuksien viereen. Ku va : ta ite ili ja n nä ke m ys Yhtiö rakennetaan valinnaiselle vuokratontille ja sinä voit päättää lunastatko tonttiosuuden tai maksatko kuukausittaista tontin vuokravastiketta. * Hinta ei sisällä tonttiosuutta RA KE NT AM INE N KÄ YN NIS SÄ
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 7 3 | 2022 Rajatie 4, Halli 14, (09) 374 5741 01230 Vantaa 040 508 3550 www.autolasipojat.? Tuulilasiongelmia? Tuulilasitja muut autolasipalvelut Autolasien ykkönen Pääkaupungi n parasta palvelua AutoGlass Service Vakuutusyhtiöiden sopimuskumppani Enemmistö toivoo hinta kattoa bensalle ja dieselille Suomi tyhjä käyntitilastojen kärjessä Tilastokeskuksen tietojen mukaan bensan ja dieselin keskihinnat ovat kohonneet vuodessa reippaasti yli 20 prosenttia, dieselin hinnan nousu on melkein 30 prosenttia. Useita autoilijoita polttoaineen hinta kismittää ja vaatimukset polttoaineverojen laskusta voimistuvat. LähiTapiolan teettämän kyselyn mukaan 54 prosenttia kyselyyn vastanneista yli tuhannesta vastaajasta toivoi, että bensalla ja dieselillä olisi lakisäätäinen hintakatto. Suomessa polttoaineen hintaa lisää suuri veropotti. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan tammikuussa bensiinin kuluttajahinnasta verojen osuus oli noin 60 prosenttia. Vuoden 2021 tilastojen mukaan Suomessa käytetään ajoneuvoja tyhjäkäynnillä eniten kaikista pohjoismaista. Esimerkiksi Tanskaan verrattuna Suomessa tyhjäkäytetään ajoneuvoja kaksinkertainen määrä. Moottorikäyttöisen ajoneuvon seistessä muusta syystä kuin pakollisen liikenne-esteen vuoksi, ei ajoneuvon moottoria saa käyttää enempää kuin kaksi minuuttia. Mikäli ulkoilman lämpötila on kuitenkin alle -15 ºC, saa moottoria ennen ajoon lähtemistä käyttää enintään neljä minuuttia. Lisääntyvä kameravalvonta ei ole ongelmatonta Kauppakeskuksissa on jo mahdotonta käydä ilman kameravalvonnalle altistumista. Varsinkin älypylväiden kameroista puhuttaessa tulee nopeasti vastaan kysymys kansalaisten oikeusturvasta. Miten varmistetaan, että älypylväiden kameroilla kuvattuja videoita ei joudu vääriin käsiin? Miten estetään kuvamateriaalin väärinkäyttö? Miten valvotaan valvontakameroiden tietoturvaa? – Kameroiden tietoturvaa on tarkasteltava kahdesta suunnasta: tekniset ratkaisut ja niiden tietoturvallinen käyttö, sekä tietoturvalainsäädäntö ja sen määrittelemät vastuut ja rajoitukset, kertoo Huawei Suomen kyberturvallisuusja tietosuojajohtaja Marja Dunderfelt. – Kuten kaikessa valvonnassa, kameroiden ja muiden sensoreiden käyttöön liittyy huomattavia oikeusturvariskejä. Tästä syystä järjestelmän operoijaa sitovat täsmälliset laeissa määrätyt velvollisuudet, jolloin yksilön tietosuojaa kunnioitetaan riippumatta siitä, onko valvoja viranomainen, toiminnanharjoittaja tai yksityinen kiinteistön omistaja. Myös pieni toimija on velvoitettu noudattamaan tietoturvalainsäädäntöä teknisen suojauksen lisäksi. – Kameravalvonnan harjoittaja vastaa itse toimintansa laillisuudesta, Dunderfelt muistuttaa. – Tallennettu ja tunnistettava kuva tai ääni ovat henkilötietolaissa mainittuja henkilötietoja. Siten muodostuu henkilörekisteri. Tallentava kameravalvonta vaatii henkilötietolain noudattamista. Henkilötietojen käsittely edellyttää aina tietosuojaasetuksessa määriteltyä käsittelyperustetta. Suomessa kenelläkään ei ole oikeutta rikkoa kotirauhaa videokuvaamalla. – Kun puhutaan pienistä järjestelmistä, jolloin esimerkiksi talon omistaja tai kyläkauppa valvoo omaa tilaansa vahingonteon ehkäisemiseksi, eikä ristiinkäytä tietoa muiden kanssa, kaikkein kriittisimmät tietoturvatoimet ovat ne yksinkertaisimmat. Niinkin alkeellinen asia kuin hyvän salasanan asettaminen kameraan auttaa, kertoo Dunderfelt. Yksi tietoturvariski on ulkopuolisen henkilön kytkeytyminen verkkoon. Langallisessa verkossa pahantekijä voi yrittää tulla sisään esimerkiksi kytkemällä verkkokaapelin omaan laitteeseensa. Tärkeitä turvatoimia ovat kameran laiteohjelmiston päivittäminen ajan tasalle sekä yhteydenottojen rajaaminen verkosta kameraan päin. Talon löytäminen vaatii osoitteen tuntemista. Verkon laitteisiin pääsemiseksi on tunnettava myös IP-osoite. Pääsyä voidaan ja pitää säännöstellä. tekstirunko: kalevi Rantanen. tekstiä on muokattu. PeKingin oLYMPia-areenoiLLa on käytössä ennätysmäärä valvontakameroita. urheilijoiden on uutisoitu olevan tiheän kameraverkon valvonnan alaisuudessa heti hotellihuoneestaan poistuttuaan. Myös kotikulmilla liikkuessaan joutuu tänään entistä useammin kameran tallentamaksi. tyypillinen kaupoissa käytetty valvontakameramalli on suunniteltu mahdollisimman vähän huomioita herättäväksi. huawei Suomen kyberturvallisuusja tietosuojajohtaja Marja Dunderfelt. Uudellamaalla ovat kooltaan maan suurimmat asuntolainat, mutta lainoja suojataan maakunnista toiseksi vähiten. Vain noin 34 prosenttia lainoista on turvattu takaisinmaksuturvalla tai korkokatolla. – Pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa tyypillinen asuntolaina on helposti kaksinkertainen koko maan keskiarvoon nähden. Erot lainojen suojauksissa saattavat johtua esimerkiksi siitä, että eri alueilla riski työttömyydestä koetaan eri tavalla, OP:n henkilöasiakasrahoituksesta ja asumisen palveluista vastaava johtaja Kaisu Christie sanoo. Korkokattoja otettiin vuonna 2021 uusiin asuntolainoihin kasvavasti, yli 30 prosenttiin lainoista. Korkosuojausta otettiin erityisesti omakotitalolainoihin, noin 40 prosenttiin lainoista. Korkokattoja otetaan enemmän pienempiin lainoihin . Korkokattojen kysyntä painottuu pitkiin suojausaikoihin ja mataliin korkokattotasoihin. – asuntolainojen Euriborkorot ovat pysyneet aika stabiilina, mutta riski korkojen nousulle on kasvanut, kuten myös korkosuojausten suosio. Pienempiä asuntolainoja hakevat ovat usein hiukan varovaisempia ja pienituloisempia, jolloin korkosuojauksen tarve korostuu, kun asiakkaat haluavat varmistaa asuntolainaan menevän menoerän ja sen kautta turvata talouttaan. Pieniin lainoihin korkokatto on myös edullisempi kuin suurempiin lainoihin, Kaisu Christie kertoo. Takaisinmaksuturvasta maksetaan kuukausikorvauksia työkyvyttömyyden tai työttömyyden aikana. Lainakohtaisella vakuutuksella voidaan maksaa jäljellä oleva laina kokonaan tai osittain pois myös silloin, jos vammautuu tai menehtyy äkillisesti. Korkokatto taas suojaa asuntolainaa korkojen nousulta. Taloutta voi turvata lisäksi riskihenkivakuutuksella. – Taloudellinen varautuminen kuoleman varalta on usein tarpeellista myös laajemmin kuin vain pelkän asuntolainan takaisinmaksun osalta. Siksi lainaturvan lisäksi otettu henkivakuutus ei tuo päällekkäisyyttä vakuutuksiin. Henkivakuutuskorvauksella läheiset voivat kattaa muita maksuja ja menoja, joiden kattamiseen toisen palkkatulon puuttuminen tuo vajeen, OP-Henkivakuutuksen toimitusjohtaja Sari Heinonen sanoo. Suurimpien asuntolainojen alueilla turvataan vähiten taloutta TiLaSTojen MUKaan aLUeiLLa, joissa asuntolainojen keskimääräinen velkasaldo on suurin, on lainoja suojattu lainaturvilla vähiten. Lainaturvista korkokattoa otettiin viime vuonna enemmän kuin edelliseen viiteen vuoteen.
8 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 | 2022 Ot a ku va täy tet yst ä ris tik os ta ja läh etä se W ha tsA pp tai tek sti vie sti nä nu me ro on 04 5 16 4 62 64 tai sä hk öp os till a: ris tik ko @ let ter bo x.f i vii me ist ää n 17 .3. pa lau tta ne ide n ke ske n ar vo taa n yll äty sp alk int o. Ris tik on rat ka isu jul ka ist aa n leh de n ne ttis ivu illa kil pa ilu n va sta us aja n pä äty tty ä. Os oit e löy tyy leh de n etu ka nn es ta. Ristikko Horoskooppi SUDOKU/Helppo SUDOKU/Keskivaikea SUDOKU/Vaikea OINAS (21.3. – 20.4. Mieti vaihtoehtojasi niin keksit kuinka saat aikaan positiivisen muutoksen vaarantamatta asemaasi tai mainettasi. Kulisseissa tapahtuvassa puuhastelussa ei ehkä ole sinulle tilaa. Älä siis ryhdy toimeen ennenkuin olet saanut kasattua tarvittavat tiedot. Kuuntele tarkkaavaisesti, mutta paljasta itsestäsi mahdollisemman vähän. HÄRKÄ (21.4. 20.5.) Kodin kunnostus, jonkin tilaisuuden isännöinti tai erään tärkeän suhteen vaaliminen vähentää draamaa elämässäsi. Rauhoitu ja katso jokaista tilannetta positiiviselta kannalta. Ole varovainen siinä mitä toivot ja varaa riittävästi aikaa kaikkeen mihin ryhdyt. KAKSONEN (21.5. – 21.6.) RAPU (22.6. – 21.7.) LEIJONA (22.7. – 21.8.) NEITSYT (22.8. – 22.9.) Nyt tapaamasi ihmiset saavat sinut osallistumaan enemmän. Tarkastele sijoituksiasi ja talouttasi niin keksit pari juttua jotka tuovat säästöjä. Impulsiiviset ostokset johtavat katumukseen ja joku aluksi hyvältä vaikuttanut diili onkin vain rahan tuhlausta. VAAKA (23.9. – 22.10.) Varo mielialoiltaan häilyviä ihmisiä. Pidä rauha maassa, huolehdi velvollisuuksistasi ja mene mukaan aktiviteetteihin joissa tapaat kannustavia ihmisiä. Mieti vaihtoehtojasi ja kerro muille mitä haluat tapahtuvan. Pohdi tilannettasi ja tee säädöt omien tarpeittesi mukaisesti. SKORPIONI (23.10. – 21.11.) JOUSIMIES (22.11. – 21.12.) Laajenna mielenkiinnon kohteitasi ja mene mukaan aktiviteetteihin ja tapahtumiin jotka antavat sinulle uutta perspektiiviä. Pidä huolta siitä, että sinulla on tosiasiat hallussa ennenkuin ryhdyt keskustelemaan jonkun manipulatiivisen henkilön kanssa. Suunnittele toimesi tarkkaan. KAURIS (22.12. – 20.1.) VESIMIES (21.1. – 19.2.) KALAT (20.2. – 20.3.) Kieltäydy ottamasta turhia riskejä yhteishankkeissa, älä lupaile liikoja äläkä luota toisiin varauksetta. Tee omia juttujasi, pidä elämä yksinkertaisena äläkä anna erään henkilön joka ei arvosta sinua käyttää sinua hyväkseen. Luottamuspulaa ilmassa. Nyt on väliä sillä miten käsittelet muita ja kuinka kontrolloit mielialojasi. Oli sitten kyse töistä tai jonkun uuden kokeilusta, niin se miten paljon annat asioille aikaa ja yritystä niin sitä enemmän saat palkinnoksi. Ota tarkkaan selvää asemastasi ennenkuin ryhdyt toimeen. Luovat harrastukset, kouluttautuminen ja toiminta erilaisista lähtökohdista tulevien ihmisten kanssa stimuloivat mieltäsi. Se mitä teet muiden edestä johtaa suurempiin mahdollisuuksiin. Pysy kotioloissa, sillä ongelmia voi esiintyä matkustelussa tai salaisuuksien pitämisessä. Hyväksy väistämättömät asiat ja jatka menoasi. Et voi muuttaa muita, mutta voit kontrolloida miten vastaat. Älä anna suuttumukselle valtaa kun kaikki mitä vaaditaan on älykkyys ja kova työ. Impulsiivisuus johtaa nyt vain mielipahaan. Huolehdi henkilökohtaisesti velvollisuuksistasi. Järjestele asiat valmiiksi ennenkuin kerrot suunnitelmistasi. Kun muut näkevät mitä teet niin saat tukea. Muutos tapaan jolla hoidat laki-, taloustai terveysasioitasi tulee kannattamaan. Sosiaaliset tapahtumat ja vapaaehtoistyö ovat nyt kannattavia. Jokin mahdollisuus kolkuttelee ovella, mutta ennenkuin hyppelet innostuksesta, niin käy tarkkaan läpi pienet yksityiskohdat. Älä luota henkilöön joka viljelee kohteliaisuuksia vaan mieti mitä hän haluaa ennenkuin lupaat jotain mitä joudut katumaan. Jos nyt teet hätiköidyn liikkeen, niin tulet luultavasti muuttamaan mielesi ja katumaan. Jokin henkilökohtainen muutos kannustaa sinua käsittelemään tilanteita objektiivisesti. Tee parhaasi niin teet myös hyvän vaikutuksen. Jokin tarjous saa sinut miettimään uusia mahdollisuuksia neuvottele omasta puolestasi. vastaajan nimi: _______________________________________ Osoite: ___________________________________________________________ Sain lehden: kotiin jaettuna __ noutotelineestä __ verkkolehti __
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 9 3 | 2022 MODULARBOX OY Kartanonherrantie 9, 02920 ESPOO kehä III M Ö N K I JÄ C E N T E R Avoinna: Ark.10-17, La 10-13 MEILLÄ TAKUU, VARAOSAT JA HUOLTO PELAA VARMASTI! SUOMESSA YLI 150 HUOLTOPISTETTÄ. Tilaukset ja tiedustelut puh. tai s-postilla: myynti@rally.fi 09 595 510 040 553 2428 tai netistä www.rally.fi sivuilta TILAA HETI OMASI! TOIMITUKSET TURVALLISESTI RAHDILLA KOTIIN ASTI! Rahoituksella alk. 149?/kk. Black Edition MAX 4x4 +tk 7790 ? EFI SH. 8990? +tk Tilausnro 11011 OHJAUSTEHOSTIN EPS SH. 9790?+tk Otamme vaihdossa mönkijät, mp:t ym. Kaikkiin VINSSI JA PERÄVAUNUPISTOKE KAUPANPÄÄLLE! Vertaa: Hinta/laatusuhde, vetokyky, maavara, renkaat, ajettavuus, ym. FINMAN NIVELAURA JA TGB TRAKTORI LUMITÖIDEN 1 550 EFI 7990 ? +tk Ohjaustehostimella 550 EFI+EPS SH. 9490? +tk Rahoituksella alk. 169?/kk. Tilausnro 11009 Kaikki mallit 2-paikkaisia. Alumiinivanteet! 4x4 EDUN ARVO 1990? SH. 8490? +tk ? +tk 6990 1000 BLADE EDUN ARVO 1490? KAKSI VERSIOTA: 12990 ? +tk Tilausnro 11017 Rahoituksella alk. 199?/kk. SH.13990? +tk TASAUSPYÖRÄSTÖ! LTX EPS LED NOPEILLE molempiin: Takuu 2 v. +tk 7690 ? SH. 8990?+tk 4x4 SPECIAL 550 EFI EDITION FULL LED ERIKOISVARUSTELTU EDUN ARVO 1990? Tilausnro 11007 MADE IN TAIWAN VUODEN TAKUU! Isoin maavara 30,5 cm Vetokyky yli 920 kg 26" Testivoittajarenkaat ym. Rahoituksella alk. 149?/kk. Tilausnro 11010 KATSO ESITTELYVIDEOT www.rally.fi 8590 ? +tk Ohjaustehostimella EPS LED Rahoituksella alk. 169?/kk. Tilausnro 11006 Rahoituksella alk. 159?/kk. EU ja USA Patentti! 9-ERI ASENTOA. 4x4 Pikasäädettävät iskuvaimentimet lisäsäiliöillä. 550 Lyijygeeliakut. Ajomatka 50-60 km. Värit: Punainen tai Pronssi. 1 SAA AJAA TIELLÄ! 26" MAXXIS BIG HORN Testivoittajarenkaat. TAKABOXI, TAKATELINE JA SUOJAPEITE KAUPANPÄÄLLE! tai 30 Ah Lithium akulla jonka voi ladata kotona tai paikallaan niin kuin sähköpyörissä on. Ajomatka 70-80 km. Värit: Punainen tai Hopea. (arvo 340?) Ei ajokorttia. 3-pyörä sähköskootteri PYRKIJÄ E400 Tehokas 60V 1000 W moottori. 3 Nopeusaluetta 10km-17km-25km/h. Pakki. NYT LED valot! Rahoituksella alk. 169?/kk. (10490?) +tk 8590 ? MAX Tilausnro 11008 Alumiinivanteet! MODULARBOX OY SUOMALAINEN KONEKAUPPA JO 20 VUOTTA! KATSO KOKO VALIKOIMA www.rally.fi Täysautomaatti, pakki Autoissakin käytetyt HUIPPULithium LiFePO 100 Ah AKUT, teho 6,4 Kw, 64 V Max. ajomatka jopa 150 km latauksella! Pikalataus 2,5 h 16 A sulake Lataus 10 A sulake (norm. pistorasia) Max. nopeus: 45 km/h Rekisteröity 2 hengelle Kantavuus: 190 kg Paino: 320 kg Värit: Metalli punainen ja sininen 9990 ? +tk Rahoituksella alk. 179?/kk. Lisävarusteena nastarenkaat alumiinivanteilla. Tehokas 3 Kw moottorl! SÄHKÖMOPOJEN MERCEDES! Rally USA 3000 sähkömopossa on markkinoiden isoimmat sisätilat kuskille ja matkustajalle sekä laajin toimintasäde 150 km / latauksella. Kattava vakiovarustelista nahkaverhoilun lisäksi kattoluukku, radio, lämmityslaite, keskuslukko, sähköikkunat, peruutuskamera, automaattisesti syttyvät LED ajovalot edessä ja takana. Jousitus on pehmeä ja antaa mukavat kyydit myös päällystämättömillä teillä. Kaasukahva oikealla kädellä ja jarrut sarvien kahvoissa. Jaloilla ei ole mitään toimintoa! Isoin kauppakassi jolla saa ajaa ilman ajokorttia! (ennen 1985 syntyneet!) ISO UUTUUS! 2022 Takuu 2 v. Otamme vaihdossa autoja. Rahoituksella alk. 75?/kk. 1850 ? 2350 ? 2 Rahoituksella alk. 99?/kk. Tilausnro 16103 TGB traktorin oston kanssa! +880 ? V-aura Finman MuMMon pönttöpulinat On se vaan niin hurjaa, nimittäin tämä ilmasto ja sen muutos. Varsinkin se muutos. Muutossa näet lähti se vanha ilma tuonne napajäätiköille asti. Siellä se kuulemma pysyy, näillä näkymin. On rauhallisempaa. Tänne tuli uusi ilma ja uudet kujeet. Ne ovat tottuneet räväkkään menoon. Sopii siis maapallon väestöpohjan kanssa yksiin. Jokainen päivä pitää olla erilainen. Yhtenä on jäätävän liukasta, ettei uskalla oikein edes kävellä. Päätyy vaikka katuojaan, tietty. Lämpöä on muutama aste. Kenkien alla on jäätä, vettä, lumisohjoa ja muutama onneton hiekkahiukkanen. Ne katsovat toisiaan epäilyttävän näköisinä. Miten me tänne jouduttiin, kun ei kukaan muukaan täällä ole? Yksinäisyys todella riivaa meitä. Mitä me saataisiinkaan aikaan, jos meitä olisi monta ja olisimme kaikki yhdessä? Ainakin muutaman mummon käpälät eivät olisi entiset. Seuraavana päivänä narskuu lumi kenkien alla. Pakkasta parikymmentä astetta. Juuri kun otit piikkikengät jalkaan, nyt niitä ei tarvita. Ihmeellistä. Meillä on täällä tänä talvena jatkuvat saapikkaiden vaihtoviikot. Kaikki on otettava vastaan, sanottiin ennen vanhaan. Niin kuin nyt tämä geopoliittinen tilanne. Siellä kun tuulee joka suunnasta. Onko geopolitiikka vaikuttanut ilmastoon vai päinvastoin, kysyn vaan? Muistan 60-luvulla me nuoret uhottiin, ettei vanhanaikainen, mies miestä vastaan käytävä sota ole enää mahdollista. Uudet tuulet, kun puhaltavat kaikkia mahdollisia satelliitteja ja ohjuskärkiä tuolta taivaalta. Niissä näkyy missä porukat majailee ja ohjussihti sinne niin asia on selvä. Ei mitään miesylivoimaa ja tankkeja paikan päälle enää. Vaan näyttää tuo vanhakantaisuus olevan vielä voimissaan! Tuossa lähistölläkin, kun kootaan mies-, ja metallikamaa yhdelle puolelle rajaa ihan tosissaan. Kehitys on kehittynyt tällä puolen rajaa jo niin pitkälle, että mehän olemme periaatteessa rajattoman Euroopan kansalaisia. Mitä nyt pandemia hieman sotki pakkaa! Mutta minkäs teet jos ei toisella puolen rajaa. Täytyy meidänkin ottaa ruosteesta vanhat värkit käyttöön! Entiset mietelauseet sentään eivät ole vanhentuneet, vaan ovat aina ajankohtaisia. Paavo Haavikon mukaan keskustelut suurvallan ja pienen valtion välillä ovat aina yksityisiä, koska niissä on vain yksi osapuoli. Ja Paasikivi ärähti näin: kyllä se on saatanaa, kun kansa on pieni! Voiskos näistä nykyisistäkin asioista paremmin sanoa! Elina Kuosmanen Hurjaa menoa Huittisissa R ot F est ot est J uuri J uhla J uuri J uhla Kansanmusiikkia Espoossa Folkmusik i Esbo Folkmusik i Esbo 3.–9.4.2022 3.4. • klo 14 • Sellosali Melkutus, feat. Maria Kalaniemi ja Timo Alakotila 4.4. • klo 19 • Espoon tuomiokirkko Kreeta-Maria Kentala & Tea Polso: Polska Pandol 6.4. • klo 13.30 • Sellosalin lämpiö Päivätanssit: Espoon pelimannit & Elina Sauri 7.4. • klo 19 • Sellosali Espoon juhlakavalkadi: Kardemimmit, Espoon pelimannit, JuuriJuhlan juhlaorkesteri, Pole Pole ja tanssiryhmä Polskatroikka www.juurijuhla. 8.4. • klo 19 • Sellosali Antti Paalanen, ENKEL 9.4. • klo 12 • Ison Omenan kirjaston Stage Pilpatussoitot 9.4. • klo 19 • Sellosali JuuriJuhla-RotFestin päätöskonsertti: Pauanne, Aija Puurtinen & Brooklynin satu JuuriJuhla tarjoilee korkea laatuista kansanmusiikkia laajalla kattauksella JuuriJuhlaRotFest ilostuttaa musiikin ystäviä jälleen huhtikuussa. Vuodesta 2003 järjestetty kansanmusiikkifestivaali soi nyt Espoon kaupungin 50-vuotisjuhlavuoden merkeissä. – Olen tosi onnellinen, että JuuriJuhlasta on tullut osa espoolaista kulttuuritarjontaa. Voisi sanoa, että edustamme ihan pohjoismaista festivaalilistan kärkeä kansanmusiikkikattauksessa, JuuriJuhlan taiteellinen johtaja, pitkän linjan muusikko Maria Kalaniemi kertoo. Värikkääseen festivaaliviikkoon saadaan mahtumaan koko musiikin tunneskaala. – Kansanmusiikin sateenvarjon alle mahtuu sekä herkkää tulkintaa että ilottelua ja riemua. Yksi festivaalin pääpointeista on alusta asti ollut se, että lavoille pääsevät niin ammattilaiset kuin harrastajatkin, Kalaniemi kertoo. Konserttipaikkoina toimivat Espoon Sellosali sekä Espoon tuomiokirkko, jossa on perinteisesti pidetty JuuriJuhlan avajaiskonsertti. Myös Ison Omenan kirjastossa järjestetään Open Stage -tyyppinen tapahtuma. Tämän vuoden erityinen satsaus on espoolaisista kansanmusiikin ammattilaisista ja harrastajista koottu juhlakavalkadi, jossa Sellosalissa esiintyvät Kardemimmit, Polskatroikka, Pole Pole ja Espoon pelimannit levynjulkistuskeikallaan. Konsertin loppuhuipennuksena esiintyy espoolaisista kansanmusiikin ammattilaisista koottu JuuriJuhlan juhlaorkesteri Kalaniemen johdolla. Viime vuonna JuuriJuhla striimattiin vain netin välityksellä. Esitykset keräsivät paljon myös kansainvälistä yleisöä. – Suomalainen kansanmusiikki on maailmalla tosi ’hot’, meillä on paljon faneja, vuosikymmeniä maailmalla keikkaillut Kalaniemi kertoo. Kalaniemen mukaan suomalaisiin kansanmuusikoihin liitetään usein omaleimaisuus ja se, että improvisoitaessa musiikissa yhdistellään estottomasti uutta ja vanhaa. – Tästä syntyy se elävä kansanmusiikkiperinne, joka herättää ihastusta ympäri maailmaa, Kalaniemi sanoo. JuuriJuhlan konsertit tarjoilevat laajan katselmuksen kansanmusiikin monimuotoisuudesta. – On ihanaa, että pääsemme vihdoin elävän yleisön eteen. Sitä tässä ollaan todella odotettu puolin ja toisin. Musiikin voima on maagista, ja siitä seuraava vuorovaikutus ja euforia ihmisen ja yleisön välillä ainutlaatuista, Kalaniemi kertoo. teksti: heidi Salminen MuSiiKKiFESTivaali järjestetään espoossa 3.–9. huhtikuuta. – kansanmusiikin sateenvarjon alle mahtuu sekä herkkää tulkintaa että ilottelua ja riemua, juurijuhlan taiteellinen johtaja Maria kalaniemi kertoo. eLina BrotheruS
10 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 | 2022 Pesulapalvelut SOL Pesula Tapiola p. 040 779 7220 Tapiontori 1 Puvun tai jakkupuvun pesu Talvitar jous! Tarjous voimassa 28.2.-4.3.2022 (Norm. 38,80€) 30€ Pesulapalvelut SOL Pesula Tapiola p. 040 779 7220 Tapiontori 1 Puvun tai jakkupuvun pesu Talvitar jous! Tarjous voimassa 28.2.-4.3.2022 (Norm. 38,80€) 30€ NIITTYKUMPU ? HAUKIL AHTI T apiola apiola --W Wes esttend end Lehden voit noutaa seuraavista paikoista ? Kauppakeskus Niitty, Merituulentie 36 Heikintori, Kauppamiehentie 1 S-Market Pohjois-Tapiola, Kalevalantie 3 K-Market Pohjantähti, Louhentie 2 Esport center, Koivu-Mankkaan tie 3 Espoon Kulttuurikeskus, Kulttuuriaukio 2 Hotelli Tapiola Garden, Tapionaukio 3 Haukilahden kirjasto, Toppelundintie 11 Lue lehti netissä: www.tapiola-lehti.net Vuokralle tarjotaan 3 h, p, kk, 65 m 2 lähellä Tapiolan keskustaa, os. Hakakuja 2 C. Valoisa huoneisto sijaitsee kerrostalon neljännessä kerroksessa, jonka isolta parvekkeelta puistomaisemaan länteen. Kunnostettu, seinät maalattu, tammiparketti keittokomero, wc, suihku, kaakelointi. hissi. Vuokra: 900 euroa kuukaudessa, ei erillistä vesimaksua. Kahden kuukauden takuuvuokra. Vapautuu 1.12.2009! Ota yhteys ja sovi näytöstä: puh. 050-301 9987. Vuokralle tarjotaan 3 h, kk, p Tapiolassa Vuokralle tarjotaan 2 h, kk, p tapiolassa apartment to rent in tapiola, espoo Vuokralle tarjotaan 2 h, p, kk, 48 m 2 lähellä Tapiolan keskustaa, os. Hakakuja 2 B. Valoisa huoneisto sijaitsee kerrostalon neljännessä kerroksessa, jonka isolta parvekkeelta puistomaisema länteen. Putkiremontti tehty, kylpyhuone ja keittiö uusittu. Vuokra: 980 euroa kuukaudessa, vesimaksu vain käytön mukaan Kahden kuukauden takuuvuokra. Vapaa 1.3.2022 alkaen. Ota yhteys ja sovi näytöstä: Take contact! puh. 050-301 9987, eva.kivilaakso-wellmann@tapiolan.com Asunnoista KOVA kysyntä! OtA yhteyttä! p. 0400 909090 petter.frisk@remax.fi suutari — kotiavaimet — kangasmaskit Metrosuutarit Tapiola, Kauppakeskus AINOA, Länsituuli 7, 02100 Espoo. M-kerros Puhtautta Tapiolan SOL Pesulasta TaPiOLan SOL PeSuLa tarjoaa paikallista pesulapalvelua tapiontorilla. Meille voit tuoda kaikkea vaatteista kodintekstiileihin ja palvelemme sekä yksityisettä yritysasiakkaita. Pesemme miltei kaikki tuotteet lakanoita ja mattoja lukuun ottamatta paikan päällä Tapiolassa omassa liiketilassamme, mikä mahdollistaa nopeat toimitusajat. Matot sekä lakanat hoituvat keskimäärin viikon toimitusajalla, kun taas juhlavaatteesi saat parhaimmillaan jo 3h:ssa puhtaana ja viimeisteltynä takaisin. Tapiolan alueen uudistuminen rakennusprojekteineen on ollut haastavaa aikaa toiminnalle, mutta nyt toimitaan taas arkipäivisin tuoden helpotusta tekstiilihuollon tarpeisiin. Kuuntelemme mielellämme asiakkaiden toiveita niin palvelujen kehittämistä kuin aukioloaikatoiveita ajatellen. Pesulapalvelujen käyttö ja vaatteiden pesetyksen tarve on korona-aikana hiipunut, mutta on taas kasvamaan päin. Kodintekstiilien, kuten verhojen, peittojen, mattojen ja sohvanpäällisten huoltaminen on yleistynyt epidemian aikana, kun aikaa on vietetty paljon kotona. Nyt edessä on taas kevään sesongin vaihtuminen ja tulevat kevään/kesän juhlat, jolloin olemme nopeasti tarjolla kaikkien avuksi. Mitä ikinä mieleesi juolahtaa, pesulasta saat vinkit ja ohjeet tai avun ongelmaan, kun tulet käymään paikan päällä. Pesuloissamme on joka kuukausi ”Yellow Week”, mikä tarkoittaa vaihtuvaa viikon kestävää tarjousta jostain tuotteesta tai tuoteryhmästä. Informoimme tarjousviikoista asiakkaitamme sähköpostilla sekä Facebook:in/ Instagram:in kautta sekä pesulamme diginäytössä.Espoon alueella palvelemme myös Sellossa, Haukilahdessa, Iso-Omenassa ja Pikkulaivassa. Maalis-/huhtikuun vaihteessa muutamme Pikkulaivasta uuteen Lippulaivan kauppakeskukseen, minne toivotamme kaikki aurinkoisesti tervetulleeksi.
Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 11 3 | 2022 KULKUNEUVOT TOIMITETAAN AJOVALMIINA! LATURI TOIMITETAAN LAITTEEN MUKANA. Täydellistä turvallisuudentunnetta nyt neljällä pyörällä, ja katso kuinka tyylikkäästi! Pehmeätoimi? nen luokkansa tehokkain moottori, sähköä säästävät kirkkaat LEDvalot. Monista muista nelipyö? räisistä poiketen kaikissa renkaissa on jousitus ja maavara on hyvä Suomen teille. Ei hankalia vaihteita, valitse vain ajatko eteenvai taaksepäin. Kyllä, tässä on myös pakki! USB-lataus puhelimelle tai naville. "Leijona on todella miellyttävä ja nätti peli. Yhdellä latauksella ajaa monta kymmentä kilometriä. Tällä hoituu helposti kauppaja pankkiasiat sekä käynnit huoltoasemalla kahvilla." Erkki Oksanen / Renko Värit: MAX 25 KM/H 55 KM EI KORTTIA Luotettava ja helppokäyttöinen, ympärivuotiseen käyttöön sovel? tuva sähkömopo mahdollistaa va? paan ja mukavan liikkumisen ilman polttomoottorin pärinää pienillä käyttökuluilla! Uuden goMoton laadun kokee parhaiten ajamalla sillä itse. goMoto 4.3 avautuu kaukosäätimellä. Ovet avautuvat kunnolla ja tilavaan ohjaamoon on helppo istahtaa. Plus-malli lähtee käyntiin nappia painamalla. Uutuusmalli goMoto 4.3:ssa on kaksi tehokasta napa? moottoria. Suora voimanvälitys varmistaa, että laite kulkee vaivattomasti ympäri vuoden, kaikenlaisissa olosuhteissa ja nyt entistäkin energiatehokkaammin. Värit: MAX 40 KM/H 92 KM x EI KORTTIA* VOIMAA JA TYYLIÄ! 7 290 € alk. (213 €/kk) ASIAKKAIDEN TOIVOMA VISIIRIKATTO SAATAVILLA LISÄVARUSTEENA! *40 km/h -mallit vaativat mopokortin vuoden 1984 jälkeen syntyneiltä. xWMTC -testisyklin mukaan mitattu todellinen ajomatka. 2 790 € alk. (83 €/kk) TOIMI NÄIN: Soita ja tilaa numerosta 02 480 9060 tai verkkokaupasta skand.fi Toimitamme valitsemasi sähköajoneuvon käyttövalmiina koti? ovellesi, kaikkialle Suomeen. Annamme tuotteillemme täyden 2 vuoden takuun ilman kilometrirajoitusta. Laadukkaat laitteemme sopivat pohjoismaisiin keliolosuhteisiin täydellisesti. Olemme huomioineet kaiken, jotta voit kulkea itsenäisesti ja turvallisesti. Meiltä löytyy myös kattava huoltoverkosto ja joustavat maksuvaihtoehdot. VALITSE SÄHKÖINEN VAPAUS LIIKKUA – SOITA 02 480 9060 PUHELINMYYNTI JA VERKKOKAUPPA AVOINNA, TOIMITUKSET KOTIOVELLE KOKO SUOMEEN Ei ajokorttia! Aito Leijona 1300 sähköskootteri on saatavilla vain meiltä. Et löydä vastaavaa mistään muualta. Ajaminen on paljon helpompaa ja pehmeämpää kuin millään kilpailevilla malleilla. Tehokas moottori vie turvallisesti ylös kaikista mäistä. Markkinoiden turvallisimmat akut. Ja kuten näet, designiin on satsattu erityisen paljon. Plus-mallissa on hienot LEDpäiväajovalot ja automaattijarru, jotka tuovat turvallisuutta ajoon ja pysäköimiseen, kuten premiumluokan autoissa. Suunniteltu Suomen vaativiin keleihin, soveltuu erinomaisesti ympärivuotiseen käyttöön. Myös pakki. Kattava lisä? varustelu: nastarenkaat, suojapeite, tuuliohjain, akkulämmitin."Olen todella tyytyväinen ostokseeni! Pääsen skootterillani helposti kotoa kaupungille ja ulos nauttimaan ympäristöstä, välillä ajelen pidempiäkin matkoja." Erland Eriksson / Norrala Värit: MAX 25 KM/H 100 KM EI KORTTIA KESTOSUOSIKKI! 1 990 € alk. (60 €/kk) LISÄTIEDOT JA MYYNTIPALVELU: 02 480 9060 | MYYNTI@SKAND.FI | PUUTARHATIE 18, VANTAA | VERKKOKAUPPA | SKAND.FI MUISTA MYÖS SKANDTALVIVARUSTEET!
12 Lähetä juttuvinkki: toimitus@letterbox.fi 3 | 2022 Seuraava Tapiola–lehti ilmestyy 26.3. Olemme nyt Kiinteistömaailma Espoo Tapiola-Westend. Kiinteistömaailman Vuoden Ketjuyrityksen 2020 & 2021 tehotiimi valmiina palvelemaan. Tervetuloa! Maria Pusa LKV | 0500 852 258 maria.pusa@km.fi Antti Haataja LKV, MuM | 050 556 0660 antti.haataja@km.fi Anne Oljemark LKV | 040 533 0260 anne.oljemark@km.fi Janne Kumpulainen Toimitusjohtaja, LKV, YKV | 040 753 1753 janne.kumpulainen@ km.fi Jesse Nylund LKV, LVV, RAKI | 050 5564130 jesse.nylund@km.fi Markus Pakalén LKV, KiAT | 050 306 0694 markus.pakalen@km.fi Ari Kouhia Talouspäällikkö, KiAT | 050 590 1177 ari.kouhia@km.fi Anna Kähärä Myyntineuvottelija, VTK, KiAT | 050 548 0579 anna.kahara@km.fi Sari Heinonen Kaupanvahvistaja, LKV | 050 5564120 sari.heinonen@km.fi Elina Rajamäki Myyntineuvottelija | 050 3564545 elina.rajamaki@km.fi Marika Holländer Myyntineuvottelija | 050 5378991 marika.hollander@km.fi Kiinteistömaailma Espoo Tapiola-Westend Tapiontori 1, 02100 Espoo p. 09 525 9600 Tapiontori 1 02100 Espoo tapiola@kiinteistomaailma.fi KM_Tapiola_255x360_230222.indd 1 22.2.2022 12.37