Teollisuuden Näytelehti SSN 2737-2359 (Verkkojulkaisu) (ISSN 0780-7090 (aikoinaan painettu lehti) 43 vuosikerta Sisältö on sivulla 16 / Mediakortti 01-01-202531-12-2025 on sivulla 17. Numero 12-13 25.03.2025 43 vuosikerta Tallenna tämä linkki: https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/teollisuuden-naytelehti
Teollisuuden Näytelehti Sivu 2 Numero 12-13 / 2025 TNLehti Teollisuuden Näytelehti / Lehdistötiedote Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry SAK esittää jatkuvan oppimisen tukea työn ohessa opiskeluun TNLehti SAK esittää jatkuvan oppimisen tukea hallituksen lakkauttaman aikuiskoulutustuen tilalle. Tuki kohdentuisi erityisesti matalasti koulutetuille ja tukisi työntekijöiden osaamisen uudistamista esimerkiksi vihreän siirtymän ja digitalisaation tarpeisiin. Hallituksen päätös lakkauttaa aikuiskoulutustuki ilman, että tilalle tuodaan korvaavaa tukimallia, on lyhytnäköinen. – Työelämän osaamisvaatimukset muuttuvat yhä nopeammin, minkä vuoksi työntekijöiden osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen on tärkeää, sanoo SAK:n johtaja Saana Siekkinen. Hän muistuttaa, että työntekijä, jonka osaaminen on ajan tasalla jaksaa työssään paremmin ja on valmiimpi jatkamaan työuraansa. SAK:n tukimallin lähtökohtana on osa-aikainen opiskelu työn ohessa. Pidemmät poissaolot työelämästä vähenevät ja tämä myös vähentää tuen kustannuksia. SAK:n esittämä jatkuvan oppimisen tuki kohdentuu paitsi aikuisten osaamisen kehittämiseen, auttaa vastaamaan myös työvoimapulaan. Osaava ja riittävä työvoima on ratkaisevassa asemassa, kun tavoitellaan innovaatioita, työn tuottavuuden parantamista ja kasvua. Jatkuvan oppimisen tuki rahoitettaisiin lakkautetun aikuiskoulutustuen tavoin työnantajien ja työntekijöiden rahoittamilla työttömyysvakuutusmaksuilla. Tuki olisi ansiosidonnainen. – Pidämme tärkeänä, että jatkossakin työnantajat osallistuvat työuran aikaisen opiskelun rahoittamiseen ja tukevat työntekijöiden osaamista muun muassa tarjoamalla riittäviä työaikajoustoja. Työntekijöiden omaehtoisesta kouluttautumisesta hyötyvät myös työnantajat, Saana Siekkinen huomauttaa. SAK:n mallissa tuki kohdistuisi aikuiskoulutustukea vahvemmin vähemmän koulutusta saaneille ja painotus olisi työn ohessa tapahtuvassa opiskelussa. Mallissa huomioidaan erityisesti työvoimapulasta kärsiville aloille kouluttautuminen, vihreän siirtymän tarpeet, oppimisvaikeuksista kärsivät ja ikääntyneet työntekijät. Tuen painopisteen siirtäminen työn ohessa tapahtuvaan opiskeluun tuo alustavien laskelmien mukaan noin 50 miljoonan euron säästön verrattuna aikuiskoulutustukeen. SAK ehdottaa lisäksi lakkautetun ammattitutkintostipendin palauttamista niin, että se rajattaisiin vain pelkän perusasteen koulutuksen varassa oleville. Ammattitutkintostipendi kannustaisi erityisesti matalasti koulutettuja nostamaan osaamistasoaan ja saattamaan kesken jääneet opinnot loppuun. Jatkuvan oppimisen tuen pääpiirteet Kohdentuu pääsääntöisesti työn ohessa tapahtuvaan opiskeluun. Kokopäiväinen opiskelu olisi mahdollista perustellusta syystä, esimerkiksi opintoihin kuuluvan harjoittelun ajan. Työuran aikana käytettävissä 20 tukikuukautta. Yli 55-vuotiaille lisäksi 2 ylimääräistä kuukautta. Toisen samantasoisen korkeakoulututkinnon voi tuetusti suorittaa vain, jos koulutus suuntautuu työvoimaviranomaisen määrittelemälle työvoimapula-alalle. Tukea saa 5 vuoden (toisen asteen tai tätä matalampi tutkinto) tai 8 vuoden (korkeakoulututkinto) työssäolon jälkeen. Ammattitutkintostipendi palautetaan ja rajataan pelkän perusasteen koulutuksen varassa oleville. Jatkokehitetään ja käynnistetään kokeiluja työyhteisöetuudesta erityisesti liittyen vihreään siirtymään ja digitalisaatioon. Työyhteisöetuus on tarkoitettu työyhteisössä tapahtuvaan yhteiseen oppimiseen ja kehittämiseen. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen. 25-12-13-2-1-2 Tampereen yliopisto Tuomas Lahtinen nimitetty Tampereen yliopiston sirujen paketointipilottilinjan johtajaksi Tekniikan tohtori (fysiikka) Tuomas Lahtinen on nimitetty Tampereen yliopistoon rakennettavan sirujen paketointipilottilinjan johtajaksi. SiPFAB -pilottilinjalla tullaan kehittämään ja testaamaan uusia sirujärjestelmiä yhteistyössä yritysten kanssa. Yliopistolle rakennetaan sirujen paketointiin pilottilinja, jolla rohkaistaan yrityksiä hyödyntämään uutta huipputeknologiaa ja edistetään yhteistyötä yliopiston ja yritysten välillä. Uusi EU:n Chips Act -aloitteen rahoittama SiPFAB-pilotointilinja madaltaa yritysten kynnystä kehittää omaa sirutuotantoaan yliopiston tukemana. Tuomas Lahtisella on laaja kokemus puhdastilapakkauslinjojen perustamisesta startupeissa ja pk-yrityksissä. Hän siirtyy tehtävään ADVAFABilta, missä hän toimi puhdastilapakkauslinjojen tiimin johtajana. Pilottilinja sijoittuu Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekuntaan (ITC). – Tuomas Lahtisen laaja osaaminen alalta ja näytöt yksityiseltä sektorilta vakuuttivat meidät. Lahtisen johdolla tullaan tekemään merkittävää yhteistyötä niin alueellisten, kansallisten kuin Euroopan tasoisten elinkeinotoimijoiden kanssa, kertoo ITC-tiedekunnan dekaani Jyrki Vuorinen. Tavoitteena kuroa kuilua tieteen ja teollisuuden välillä Lahtinen odottaa innolla pääsevänsä luomaan positiivista ja yhteistyöhön perustuvaa kulttuuria sekä työskentelemään tiiviisti kumppaneiden ja sidosryhmien kanssa ratkaistakseen niiden teknologisia haasteita. – Euroopalla on selkeät tavoitteet nousta globaaliksi puolijohdeteollisuuden johtajaksi. Yhteistyössä paikallisten ja eurooppalaisten kumppaneidemme kanssa, tehtävämme on osaltamme kuroa umpeen tieteen ja teollisuuden välistä kuilua ja edistää kasvua pilottilinjan avulla, Tuomas Lahtinen kertoo. Ainutlaatuinen rahoitus mahdollistaa Pirkanmaan kärkiaseman siruteknologioiden kehittämisessä Merkittävä 40 miljoonan euron rahoitus SiPFAB-paketointipilottilinjan perustamiseksi on yksi Suomen suurimmista yksittäisistä yliopistolle kohdennetuista investoinneista tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan tukemiseen. EU:n Chips Act -ohjelman rahoituksella rakennetaan pilottilinjoja eri puolille Eurooppaa. Suomessa pilottilinjoja tullaan rakentamaan myös VTT:lle. Merkittävä rahoitus mahdollistaa siruteknologioiden kehittämisen Pirkanmaalla osana EU:n tavoitetta lisätä siruosaamisen omavaraisuutta. – Tampereen yliopiston ja yhteistyökumppaneiden EU:n Chips Act -rahoituksen turvin varmistettu viisivuotinen rahoitus luo vakaan pohjan, jolle pilottilinja rakennetaan. Odotan myös innolla, että pääsemme edistämään Tampereen mainetta teknologian keskuksena sekä houkuttelemaan alueelle uutta osaamista ja yrityksiä, kertoo Lahtinen. 25-12-13-2-1-2
Teollisuuden Näytelehti Sivu 3 Numero 12-13 / 2025 TNLehti Teollisuuden Näytelehti / Lehdistötiedote Elinkeinoelämän keskusliitto EK Peruskoulun huolehdittava paremmin lasten ja nuorten perustaidoista TNLehti Osaamisen perusta rakennetaan peruskoulussa, jonka järjestäminen on kuntien lakisääteinen tehtävä. Kunnissa tehtävillä resurssipäätöksillä on merkittävä vaikutus sekä lasten ja nuorten oppimisen edellytyksiin että koko Suomen koulutusja osaamistasoon. EK on esittänyt osaamistakuuta eli sen varmistamista, että jokaisella nuorella on peruskoulun päättyessä jatko-opintojen edellyttämä lukuja kirjoitustaito sekä hyvä matematiikan perusosaaminen ja digitaidot. Kotimaisissa ja kansainvälisissä oppimistulosarvioinneissa etenkin heikkojen osaajien määrä on kasvanut huolestuttavasti viime vuosina. Pedagogiset linjaukset ja ratkaisut tehdään opetuksen järjestäjän tasolla kunnissa ja kouluissa valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden ohjaamana. ”Ilman hyviä perustaitoja ei pärjää elämässä. Yksikään nuori ei saa jäädä peruskoulun päättyessä ilman sujuvaa lukuja kirjoitustaitoa sekä matematiikan ja digiosaamisen perusteita. Tämän lisäksi kouluissa on tärkeää kokeilla ja oppia yrittäjyys-, työelämäja taloustaitoja, jotka ovat tämän päivän kansalaistaitoja”, sanoo johtava asiantuntija Mirja Hannula. ”Kolmen vuosiviikkotunnin lisääminen alakouluun ja lisäresurssien kohdentaminen oppimisen tukeen ovat hallitukselta hyviä päätöksiä. Tulevien kuntapäättäjien vastuulla on huolehtia paikallisesti perusopetuksen resursseista. Koulujen ja maailman parhaiden opettajien puolestaan siitä, että jokainen nuori osaa peruskoulun päättyessä sujuvasti lukea, laskea ja kirjoittaa”, Hannula muistuttaa. Perustaitojen osaamistakuu kaikille nuorille -julkaisulla EK haluaa nostaa keskusteluun peruskoulun merkityksen lapsen ja nuoren koulupolulla ja sujuvan lukuja kirjoitustaidon ja matematiikan osaamisen lisäksi myös talousosaamisen, kestävyysosaamisen ja digiosaamisen tarpeen. Uutena kouluja ohjaavana asiana Opetushallitus antaa maaliskuun lopussa ensimmäisen kerran suositukset tekoälyn käytöstä kouluissa. ”Teknologinen kehitys muuttaa yhteiskuntaa ja koulua sen mukana. Opettajilla on keskeinen rooli tekoälyn eettisessä käytössä ja sen hyödyntämisessä. Koulumaailmassa tarvitaan ymmärrystä eri teknologioiden mahdollisuuksista ja rajoitteista koulussa sekä lasten ja nuorten arjessa”, toteaa johtaja Ulla Heinonen. ”Kaikki erilaiset keinot, joilla voidaan lisätä nuorten kiinnostusta oppimiseen ja oman tulevaisuuden mahdollisuuksiin, on otettava käyttöön. Tärkeää on myös luoda koulun ja kotien yhteistyössä käytännöt, joilla tuetaan lasten ja nuorten digitaalista hyvinvointia”, kannustaa Heinonen. Perustaitojen osaamistakuu kaikille nuorille Tietoja julkaisijasta Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. 25-12-13-3-1-2 Maahanmuuttovirastossa tehtiin merkittäviä uudistuksia ja kehitystyötä vuonna 2024 Maahanmuuttovirasto uudisti organisaationsa vuonna 2024, jotta virasto voi vastata paremmin toimintaympäristön muutoksiin ja tulostavoitteisiin. Virasto saavutti viime vuonna suurimman osan sille asetetuista tavoitteista. Kehitystyötä jatketaan vuonna 2025, jotta loputkin tulossopimuksen tavoitteista voidaan toteuttaa. Maahanmuuttoviraston keskeisiä tavoitteita vuodella 2024 olivat muun muassa työja opiskeluperusteisten oleskelulupien keskimääräisten käsittelyaikojen nopeuttaminen hallitusohjelman mukaisesti, oleskelulupajärjestelmän turvallisuuden vahvistaminen, väärinkäytösten torjunta lupien automaattista jälkivalvontaa kehittämällä sekä paluiden tehostaminen. Maahanmuuttoviraston toimintaympäristö pysyi vuosien 2022 ja 2023 tapaan epävakaana vuoden 2024 ajan. Toimintaympäristön epävarmuutta lisäsivät Ukrainan sodan jatkuminen ja välineellistetyn maahantulon pitkittynyt uhka, jota on hallittu rajasululla. Maahanmuuttovirasto uudisti organisaationsa, jotta viraston toiminta olisi entistä tehokkaampaa muuttuneessa toimintaympäristössä ja tukisi sille asetettujen tulostavoitteiden saavuttamista. Uudistuksessa korostuivat valvonnan ja turvallisuuden vahvistaminen sekä lupakäsittelyn sujuvoittaminen. Uusi organisaatio tuli voimaan 1.6.2024. Hallitusohjelma ja viraston tulossopimuksessa asetetut tavoitteet ohjasivat viraston työtä vuoden 2024 aikana. Keskeisinä teemoina viraston toiminnassa korostuivat työja koulutusperusteisen maahanmuuton sujuvuus, sisäisen turvallisuuden varmistaminen ja väärinkäytösten ehkäisy sekä toimivat paluut. Samaan aikaan julkisen talouden velkaantuminen ja valtionhallinnolle asetetut säästötavoitteet vaativat prosessijohtamisen kehittämistä, toiminnan tehostamista sekä digitalisaation ja automatisaation täysimittaista hyödyntämistä. – Onnistuimme viime vuonna uudistamaan organisaatiomme, toteuttamaan merkittäviä kilpailutuksia, nopeuttamaan lupakäsittelyä sekä tehostamaan oleskelulupajärjestelmän väärinkäytön torjuntaa. Suomen työja koulutusperusteisten oleskelulupien käsittelyajat ovat Euroopan nopeimpien joukossa. Opiskelija saa nyt myönteisen päätöksen keskimäärin 29, työntekijät 40 ja erityisasiantuntijat 10 vuorokaudessa, kertoo kehitysjohtaja Johannes Hirvelä. Lisäksi virasto edisti monilla toimilla lupajärjestelmän väärinkäytösten ehkäisyä ja turvallisuutta. – Laajensimme automaattista jälkivalvontaamme viime vuonna erityisasiantuntijoiden ja startup-yrittäjien oleskelulupiin sekä valmistauduimme ottamaan automaatioavusteisen jälkivalvonnan käyttöön kaikissa työperusteisissa luvissa. Näin viranomaiset pystyvät jatkossa puuttumaan työperäiseen hyväksikäyttöön aiempaa tehokkaammin. Myös sisäisen turvallisuuden uhkien torjuntaan liittyvää yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa syvennettiin, kertoo Hirvelä. Maahanmuuttovirasto jatkaa toiminnan kehittämistä vuonna 2025. Viraston keskeisinä kehittämistavoitteina kuluvana vuonna on purkaa kansalaisuushakemusten ruuhka, lyhentää turvapaikkahakemusten käsittelyaika kuuteen kuukauteen sekä tehostaa paluita ja palautuksia yhteistyössä poliisin kanssa. Lisäksi Suomen julkisen talouden heikko tila edellyttää tulevina vuosina tuottavuuden merkittävää parantamista myös Maahanmuuttovirastossa. – Maahanmuuton toimintaympäristö on tällä hetkellä epävarma ja altis nopeille muutoksille. Tuottavuuden parantamisella varmistamme, että sisäisen turvallisuuden riskejä torjutaan tehokkaasti, ja julkista taloutta vahvistavan maahanmuuton lupamenettelyt toimivat sujuvasti myös silloin, kun toiminnan voimavarat kaventuvat. Säästöjen vaatiman tuottavuuden parantumisen tulee tapahtua hyvin nopeasti vain kahden vuoden aikajänteellä, mikä tulee olemaan virastolle suuri haaste, kertoo Hirvelä. 25-12-13-3-1-2
Teollisuuden Näytelehti Sivu 4 Numero 12-13 / 2025 TNLehti Teollisuuden Näytelehti / Lehdistötiedote Hybridityö tuo parhaat tuottavuustulokset suomalaisyrityksissä – etätyön rooli talouskasvussa ratkaiseva TNLehti Etätyön vaikutuksia suomalaisyritysten tuottavuuteen selvittäneiden tutkimusten mukaan hybridityö – etäja lähityön yhdistelmä – on tehokkain tapa parantaa yritysten suorituskykyä. Innolinkin ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (ETLA) tuoreet tutkimukset osoittavat, että hybridityö tuottaa parhaan tuloksen, kun taas täysin etänä tai täysin lähityönä tehtävä työ voi heikentää tuottavuutta. Johtaminen ratkaisee etätyön onnistumisen Tutkimusten mukaan yritysjohdon aktiivinen rooli etätyökäytäntöjen suunnittelussa on keskeinen tekijä tuottavuuden kannalta. Kun yrityksen johto on määritellyt etätyön pelisäännöt, etätyön vaikutukset ovat selvästi positiivisemmat. Toisaalta tutkimus korostaa, että etätyön laajuuden ja käytäntöjen tulee perustua yrityksen ja työntekijöiden tarpeisiin, eikä niiden tule syntyä sattumanvaraisesti. ETLA muistio “Tulokset osoittavat, että hybridityömalli tuo parhaat tuottavuustulokset. Yrityksillä, joissa etätyötä tehdään hallitusti ja suunnitelmallisesti, tuottavuus kehittyy myönteisesti. Toisaalta liiallinen etätyö voi heikentää yhteistyötä ja innovatiivisuutta”, ETLAn tutkimusneuvonantaja Petri Rouvinen toteaa. Yritysten arviot etätyön vaikutuksista: • 80 % yrityksistä ei odottanut vuonna 2024 merkittäviä muutoksia etäja lähityön suhteeseen. • Työntekijät tekevät keskimäärin 2–3 etätyöpäivää viikossa. • 76 % yrityksistä ei mittaa etätyön vaikutuksia tuottavuuteen järjestelmällisesti. Tarve etätyökäytäntöjen kehittämiselle Tutkimusten mukaan yrityksissä on havaittu kasvavaa tarvetta kehittää etätyökäytäntöjä ja mittareita tuottavuuden seuraamiseksi. Johtajat tunnistavat tarpeen lisätä työntekijöiden kohtaamisia ja parantaa työyhteisöjen vuorovaikutusta. Innolink tutkimus “Johto tasapainoilee työntekijöiden autonomian ja yrityksen liiketoiminnallisten tarpeiden välillä. Keskeistä on löytää oikea tasapaino, jossa työntekijöiden joustavuus säilyy, mutta yrityksen tuottavuus ja yhteistyö eivät kärsi,” Innolinkin liiketoimintajohtaja Mikko Ulander sanoo. Etätyön vaikutukset talouskasvuun jakavat mielipiteitä Yritysjohtajien näkemykset etätyön vaikutuksista Suomen talouskasvuun ovat jakautuneita: 33 % yrityksistä kokee etätyön haittaavan talouskasvua, kun taas 29 % uskoo sen tukevan sitä. Etätyön myönteisinä puolina nähdään työn joustavuus, työhyvinvoinnin kasvu ja mahdollisuus rekrytoida osaavaa työvoimaa laajemmalta alueelta. Toisaalta haasteina korostuvat tiimityön haasteet, tiedonkulun vaikeudet ja työntekijöiden integroituminen työyhteisöön. Suomen talouskasvu vaatii konkreettisia toimia Suomen talouskasvu on ollut vaimeaa jo usean vuoden ajan, ja yritysten kyky hyödyntää työvoimaansa tehokkaasti on avainasemassa kilpailukyvyn parantamiseksi. Tutkimusten mukaan etätyön laaja käyttöönotto ei saa muodostua lisäesteeksi talouden vauhdittamiselle. “Yritysten on löydettävä etäja lähityön optimaalinen yhdistelmä, joka tukee tuottavuutta ja mahdollistaa innovoinnin ja tehokkaan yhteistyön. Muutoin riskinä on, että etätyö jarruttaa suomalaisten yritysten kasvua ja sitä kautta koko kansantaloutta,” EK:n johtaja Sami Pakarinen varoittaa. 25-12-13-4-1-2 Rajavartiolaitos Kansainvälisen meritilannekuvan kehittäminen on ajankohtaista Itämeren turvallisuustilanne on muuttunut merkittävästi viime aikoina, mikä lisää tarvetta kehittää tietojenvaihtoa EU jäsenmaiden, erityisesti Itämeren maiden kesken. Kattavampi tietomäärä tuottaa laadukkaampaa merellistä tilannekuvaa, joka hyödyttää myös Rajavartiolaitoksen operatiivista toimintaa. Euroopan komissio esitteli helmikuussa 2025 toimintasuunnitelman vedenalaisten kaapelien turvallisuuden parantamiseksi ja sen tavoitteena on suojata kriittistä infrastruktuuria. Suunnitelmassa kehotetaan vahvistamaan tiedonvaihtoa jäsenvaltioiden välillä. Euroopan meriturvallisuusviraston hallinnoima CISE-tiedonvaihtympäristö (Common Information Sharing Enviroment) mainitaan myös toimintasuunnitelmassa. CISE mahdollistaa tietojen jakamisen ja vastaanottamisen Rajavartiolaitoksessa käynnistyi Kansainvälisen meritilannekuvan kehittäminen 2 -hanke. Tavoitteena on, että tietojenvaihtoon tarvittava CISE-yhteyspiste (node) ja muunnin (adaptor) ovat valmiita sekä tietojenvaihto muiden jäsenmaiden kanssa käynnistetään vuoden 2026 loppuun mennessä. Tavoitteena on jakaa ja vastaanottaa CISE-tiedonvaihtoympäristössä operatiivisia tietoja, jotka liittyvät Itämeren alueen merelliseen turvallisuuteen, alusten historiatietoja, alusten epäsäännölliseen liikkumiseen, merelliseen kriittiseen infrastruktuuriin tai varjolaivastoon liittyviä tietoja. Keskitymme erityisesti Itämeren alueen maiden kanssa tehtävään CISE-tiedonvaihtoon, sillä sen arvioidaan tuovan eniten lisäarvoa Rajavartiolaitoksen kykyyn tuottaa merellistä tilannekuvaa. Ulkopuolista rahoitusta Suomen kansainvälisen meritilannekuvan kehittämisen tukena Euroopan unionin osarahoittama Kansainvälisen meritilannekuvan kehittäminen 2-hanke saa rahoitusta Euroopan meri-, kalatalousja vesiviljelyrahastosta. EMKVR:n rahoituksen avulla parannetaan muun muassa merien turvallisuutta, tukemalla aloitteita, jotka lisäävät merialueiden valvontaa ja turvaavat niiden kestävä käyttö. Rajavartiolaitokselle 1,4 miljoonan euron EMKVR-rahoituksen turvin suunnitellaan ja rakennetaan CISE-tietojenvaihtoympäristö, jonka kautta jaetaan ja vastaanotetaan meritilannekuvaan liittyviä tietoja EU-jäsenmaiden kanssa. Rajavartiolaitos on sisäisen turvallisuuden viranomainen, joka toimii sisäministeriön johdolla. Rajavartiolaitoksen toiminnan päämääränä on rauhallisten olojen säilyttäminen maamme rajoilla. Rajavartiolaitoksen päätehtävät ovat rajavalvonta maarajoilla ja merialueella, henkilöliikenteen rajatarkastukset maarajan ylityspaikoilla, satamissa ja lentoasemilla, pelastustoiminta erityisesti merialueella sekä sotilaallinen maanpuolustus. 25-12-13-4-1-2
Teollisuuden Näytelehti Sivu 5 Numero 12-13 / 2025 Teollisuuden Näytelehti / Lehdistötiedote Alfa Laval allekirjoitti sopimuksen kryoteknologialiiketoiminnan ostamisesta ranskalaiselta Fives-konsernilta TNLehti Alfa Laval ilmoittaa 21. maaliskuuta 2025, että yhtiö on antanut sitovan myyntioption ostaa Fives-konserniin kuuluvan Fives Cryogenics -liiketoimintayksikön yhteensä 800 miljoonan euron kauppahinnalla käteisja velattomalla periaatteella. Fives Cryogenics on maailman johtava kryogeenisten lämmönsiirtoja pumpputeknologioiden asiantuntija, jonka pääkonttori sijaitsee Ranskassa. Ehdotetusta yrityskaupasta käydään vielä neuvotteluja asianomaisten työntekijäjärjestöjen kanssa, minkä jälkeen osapuolet odottavat tekevänsä lopullisen ostosopimuksen. Ehdotettu yritysosto tarjoaa Alfa Lavalille vahvan valikoiman lämmönsiirtoja pumpputuotteita kaasun lauhduttamiseen. Kryoteknologia on ratkaisevan tärkeää sekä perinteisille kaasuille, kuten LNG:lle, että uusille kaasusovelluksille, kuten vedylle ja hiilidioksidin talteenotolle. Fives Cryogenicsilla on yli 60 vuoden kokemus kryogeenisten lämmönvaihtimien ja pumppujen suunnittelusta ja valmistuksesta kaasun kondensointiin. Yhtiöllä on vahva asema maailmanmarkkinoilla tuotantolaitoksillaan Ranskassa, Kiinassa ja Sveitsissä. Fives Cryogenicsilla on yli 700 työntekijää ja vuonna 2024 liikevaihto oli noin 200 miljoonaa euroa. Tulevaisuudessa yhtiön odotetaan tuottavan 200-250 miljoonan euron liikevaihdon ja olevan neutraali tai positiivinen Alfa Laval -konsernin marginaalin kannalta. "Lisäämällä kryoteknologian Alfa Lavalin tuotevalikoimaan laajentaisimme kapasiteettiamme viedä energiatehokkuutta ja energiasiirtymää eteenpäin", sanoo Alfa Lavalin toimitusjohtaja Tom Erixon. "Fives Cryogenics on erinomainen lisä Alfa Lavaliin, ja näemme suuren liiketoimintapotentiaalin ja useita keskeisiä synergioita Fives Cryogenicsin syvän teknisen osaamisen kryoteknologiassa ja Alfa Lavalin vahvan aseman globaaleilla kaasumarkkinoilla. Aiomme investoida jatkuvasti kapasiteettiin ja kasvuun tulevina vuosina, erityisesti keskeisessä tehtaassa Golbeyssä, Ranskassa." "Seuraavassa kasvuvaiheessa, joka perustuu Fives Groupin toteuttamiin ja sitoutuneisiin investointeihin, Fives Cryogenics hyötyisi kuulumisesta toimialaryhmään, jolla on syvällinen tietämys teknologiasta ja maailmanlaajuinen läsnäolo tulevilla kasvualueilla. Alfa Lavalin myötä Fives Cryogenicsilla olisi vahva omistaja, jonka tiedän kehittävän sekä yhtiötä että tiimiä edelleen", sanoo Fives Groupin toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Frédéric Sanchez. Organisaation näkökulmasta ostettu liiketoiminta tulisi osaksi Alfa Lavalin energiadivisioonaa ja toimisi uutena, erillisenä liiketoimintayksikkönä. Kaupan toteutuminen edellyttää tarvittavia viranomaishyväksyntöjä, ja sen odotetaan tapahtuvan vuonna 2025.Kauppa tehdään käteisellä ja rahoitetaan olemassa olevalla likviditeetillä ja velkarahoituksella. Jefferies toimii Alfa Lavalin taloudellisena neuvonantajana ja White & Case oikeudellisena neuvonantajana. Alfa Laval lyhyesti Kyky ottaa paras mahdollinen irti siitä, mitä meillä on, on tärkeämpää kuin koskaan. Yhdessä asiakkaidemme kanssa innovoimme toimialoja, joista yhteiskunta on riippuvainen, ja luomme pysyviä positiivisia vaikutuksia. Alfa Laval on johtava maailmanlaajuinen premium-tuotteiden toimittaja lämmönsiirron, erottelun ja nesteenkäsittelyn aloilla. Olemme sitoutuneet auttamaan miljardeja ihmisiä saamaan tarvitsemansa energian, ruoan ja puhtaan veden. Samalla vähennetään maailmankaupan selkärangan muodostavan merilaivaston hiilidioksidipäästöjä. Olemme edelläkävijöitä teknologioissa ja ratkaisuissa, joiden avulla asiakkaamme voivat hyödyntää resurssien todellisen potentiaalin. Asiakkaidemme liiketoiminnan vahvistuessa tavoite aidosti kestävästä maailmasta lähestyy. Yhtiö on sitoutunut optimoimaan prosesseja, luomaan vastuullista kasvua ja edistämään kehitystä tukeakseen asiakkaita liiketoimintaja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Yhdessä tasoitamme tietä positiiviselle vaikutukselle. Alfa Laval perustettiin 140 vuotta sitten, sillä on asiakkaita noin 100 maassa, se työllistää yli 22 300 henkilöä ja sen vuotuinen liikevaihto oli 66,9 miljardia Ruotsin kruunua (5,8 miljardia euroa) vuonna 2024. Yhtiö on listattu Nasdaq Tukholmassa. Nämä tiedot ovat tietoja, jotka Alfa Laval AB (publ) on velvollinen julkistamaan EU:n markkinoiden väärinkäyttöasetuksen mukaisesti. 25-12-13-5-1-2
Teollisuuden Näytelehti Sivu 6 Numero 12-13 / 2025 Teollisuuden Näytelehden Päätoimittaja Jouko Nieminen Palautetta voi antaa numeroon 0465892070 Kesko Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti tänään vuoden 2024 tilipäätöksen ja päätti jakaa osinkoa 0,90 euroa osakkeelta. Yhtiökokous myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajille vastuuvapauden, hyväksyi toimielinten palkitsemisraportin, päätti hallituksen jäsenten palkkioista ja lukumäärästä ja valitsi hallituksen jäsenet, valitsi yhtiön tilintarkastajaksi ja kestävyysraportoinnin varmentajaksi tilintarkastusja kestävyystarkastusyhteisö Deloitte Oy:n sekä valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta, osakeannista ja lahjoituksista yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Yhtiökokous kannatti kaikkia osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ja hallituksen yhtiökokoukselle tekemiä ehdotuksia. Tilinpäätöksen vahvistaminen: Yhtiökokous vahvisti vuoden 2024 tilinpäätöksen. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonjako: Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2024 vahvistetun taseen perusteella osinkoa jaetaan osingonjakohetkellä yhtiön ulkopuolisessa omistuksessa oleville osakkeille 0,90 euroa osaketta kohden. Muu osa voitonjakokelpoisista varoista jätetään omaan pääomaan. Osinko maksetaan neljässä erässä seuraavasti: Osingon ensimmäinen erä 0,23 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingon tämän maksuerän täsmäytyspäivänä 26.3.2025 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinkoerän maksupäivä on 2.4.2025. Osingon toinen erä 0,22 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingon tämän maksuerän täsmäytyspäivänä 15.7.2025 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinkoerän maksupäivä on 22.7.2025. Osingon kolmas erä 0,23 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingon tämän maksuerän täsmäytyspäivänä 14.10.2025 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinkoerän maksupäivä on 21.10.2025. Osingon neljäs erä 0,22 euroa osakkeelta maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingon tämän maksuerän täsmäytyspäivänä 13.1.2026 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinkoerän maksupäivä on 20.1.2026. Hallitus valtuutettiin tarvittaessa päättämään osingon toiselle, kolmannelle ja/tai neljännelle maksuerälle uudet osingonmaksun täsmäytyspäivät ja maksupäivät, mikäli Suomen arvo-osuusjärjestelmän säädökset tai säännöt muuttuvat tai muutoin sitä edellyttävät tai osingon maksaminen estyy sovellettavan lain tai säännösten vuoksi. Vastuuvapaus Yhtiökokous myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2024. Toimielinten palkitsemisraportti Yhtiökokous hyväksyi toimielinten palkitsemisraportin 2024. Päätös palkitsemisraportista on neuvoa-antava. Hallituksen jäsenten palkkiot ja kulujen korvausperusteet Yhtiökokous päätti korottaa hallituksen jäsenten vuosipalkkioita noin 10-14 prosentilla ja säilyttää muiden palkkioiden ja kulujen korvausperusteet ennallaan. Hallituksen jäsenten palkkiot ja kulujen korvausperusteet kaudella 2025-2026 ovat seuraavat: hallituksen puheenjohtaja, vuosipalkkio 120 000 euroa; hallituksen varapuheenjohtaja, vuosipalkkio 75 000 euroa; hallituksen jäsen, vuosipalkkio 55 000 euroa; hallituksen jäsen, joka on tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja, vuosipalkkio 75 000 euroa; kokouspalkkio hallituksen ja sen valiokunnan kokouksesta 600 euroa kokoukselta. Hallituksen puheenjohtajan kokouspalkkio hallituksen kokouksesta on 1 200 euroa kokoukselta. Valiokunnan puheenjohtajalle, joka ei ole hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, maksetaan valiokunnan kokouspalkkiona kuitenkin 1 200 euroa kokoukselta. Kokouspalkkiot maksetaan rahana. -Hallituksen jäsenten päiväraha maksetaan ja matkakustannukset korvataan Keskon matkustussäännön mukaisesti. Edellä mainitut vuosipalkkiot maksetaan Kesko Oyj:n B-sarjan osakkeina ja rahana siten, että noin 30 % palkkion määrästä maksetaan osakkeina ja loppuosa maksetaan rahana. Yhtiö hankkii osakkeet markkinoilta tai luovuttaa hallussaan olevia omia osakkeita hallituksen jäsenten nimiin ja lukuun. Yhtiö vastaa osakkeiden hankinnasta aiheutuvista kuluista. Osakkeet hankitaan tai luovutetaan hallituksen jäsenille vuoden 2025 ensimmäistä vuosineljännestä koskevan osavuosikatsauksen julkistamisen jälkeisenä arkipäivänä tai ensimmäisenä sellaisena ajankohtana, kun se soveltuvan lainsäädännön mukaan on mahdollista. Hallituksen jäsen ei saa luovuttaa näin saatuja osakkeita edelleen ennen kuin saantopäivästä on kulunut kolme vuotta tai ennen kuin jäsenyys hallituksessa on päättynyt, riippuen siitä, kumpi ajankohdista on aiempi. Hallituksen jäsenten lukumäärä Yhtiökokous päätti, että hallitukseen valitaan seitsemän jäsentä yhtiöjärjestyksen mukaiselle yhden vuoden toimikaudelle, joka alkaa varsinaisen yhtiökokouksen 2025 päätyttyä ja päättyy varsinaisen yhtiökokouksen 2026 päättyessä. Hallituksen jäsenet Yhtiökokous valitsi hallitukseen uudelleen seuraavat henkilöt: kauppaneuvos, yo-merkonomi, kauppias Esa Kiiskinen, kauppatieteiden maisteri Jannica Fagerholm, diplomikauppias, EMBA Pauli Jaakola, kauppatieteiden tohtori Piia Karhu, diplomikauppias, merkonomi Jussi Perälä ja tekniikan tohtori, oikeustieteen maisteri, MBA Timo Ritakallio. Yhtiökokous valitsi uudeksi hallituksen jäseneksi tekniikan kunniatohtori, kauppatieteiden maisteri, CEMS MIM Tiina Alahuhta-Kaskon. Hallituksen jäsenten toimikausi on yhtiöjärjestyksen mukainen yhden vuoden toimikausi. Tilintarkastaja Yhtiökokous valitsi yhtiön tilintarkastajaksi uudelleen tilintarkastusyhteisö Deloitte Oy:n toimikaudelle, joka jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Päävastuullisena tilintarkastajana jatkaa KHT Jukka Vattulainen. Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajalle maksetaan palkkio ja kulujen korvaus yhtiön hyväksymän laskun mukaan. Kestävyysraportoinnin varmentaja Yhtiökokous valitsi yhtiön kestävyysraportoinnin varmentajaksi uudelleen kestävyystarkastusyhteisö Deloitte Oy:n toimikaudelle, joka jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Päävastuullisena kestävyysraportoinnin varmentajana jatkaa KHT, kestävyysraportointitarkastaja (KRT) Jukka Vattulainen. Yhtiökokous päätti, että kestävyysraportoinnin varmentajalle maksetaan palkkio ja kulujen korvaus yhtiön hyväksymän laskun mukaan. Hallituksen valtuuttaminen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön omien B-osakkeiden hankkimisesta seuraavin ehdoin: Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään 16 000 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta. Määrä vastaa noin 4,0 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutuksen nojalla osakkeita voidaan hankkia myös muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen). Hankkiminen voi tapahtua yhdessä tai useammassa erässä. Osakkeita voidaan hankkia osakkeiden hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan. Osakkeita voidaan hankkia myös julkisen kaupankäynnin ulkopuolella hintaan, joka enimmillään vastaa hankintahetken markkinahintaa julkisessa kaupankäynnissä. Hallitus voi valtuutuksen perusteella päättää osakkeiden hankkimisesta vain yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Osakkeita hankitaan käytettäväksi yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yrityskauppojen, investointien ja/tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen rahoittamiseksi, yhtiön sitouttamisja kannustinjärjestelmien toteuttamiseksi tai yhtiöllä pidettäväksi, muutoin luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä ehdoista. Valtuutus on voimassa 30.6.2026 saakka. Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 26.3.2024 hallitukselle antaman valtuutuksen yhteensä enintään 16 000 000 yhtiön oman B-osakkeen hankkimisesta. Valtuutus olisi päättynyt 30.6.2025. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön uusien B-osakkeiden ja yhtiön hallussa olevien omien B-osakkeiden antamisesta seuraavin ehdoin: Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään osakkeiden antamisesta yhdellä tai useammalla päätöksellä siten, että valtuutuksen nojalla annettavien osakkeiden määrä on yhteensä enintään 33 000 000 B-osaketta. Määrä vastaa noin 8,2 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Osakkeet voidaan antaa osakkeenomistajien merkittäviksi suunnattuna antina siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita siitä riippumatta, omistavatko he Avai B-osakkeita. Osakkeita voidaan antaa myös osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten osakkeiden käyttäminen yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yrityskauppojen, investointien ja/tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyjen rahoittamiseksi tai yhtiön sitouttamisja kannustinjärjestelmien toteuttamiseksi. Viimeksi mainittuun tarkoitukseen osakkeita voidaan kuitenkin antaa enintään 800 000 kappaletta. Määrä vastaa noin 0,2 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Uudet osakkeet voidaan antaa ainoastaan maksua vastaan. Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet voidaan luovuttaa joko maksua vastaan tai maksutta. Osakeyhtiölain mukaan suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain, jos siihen on yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy. Hallitus päättää annettavien osakkeiden merkintähinnan uusia osakkeita annettaessa ja osakkeista mahdollisesti maksettavan määrän yhtiön hallussa olevia omia osakkeita luovutettaessa. Hallituksella on oikeus antaa osakkeita myös muuta kuin rahavastiketta vastaan. Merkintähinta sekä mahdollinen osakkeista maksettava määrä merkitään sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Hallitus päättää muista osakeanteihin liittyvistä seikoista. Valtuutus on voimassa 30.6.2026 saakka. Valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 26.3.2024 hallitukselle antaman valtuutuksen yhteensä enintään 33 000 000 B-osakkeen antamisesta joko uusina osakkeina tai yhtiön hallusta luovutettavina B-osakkeina. Valtuutus olisi päättynyt 30.6.2025. Hallituksen valtuuttaminen päättämään lahjoituksista yleishyödyllisiin tarkoituksiin Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään vuonna 2026 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka yhteensä enintään 300 000 euron suuruisista lahjoituksista yleishyödyllisiin tai niihin rinnastettaviin tarkoituksiin sekä päättämään lahjoitusten saajista, käyttötarkoituksista ja muista lahjoitusten ehdoista. Yhtiökokouksen pöytäkirja Yhtiökokouksen pöytäkirja on saatavilla yhtiön internetsivuilla www.kesko.fi/yhtiokokous viimeistään 7.4.2025. 25-12-13-6-1-2 Tässä on esimerkki miten Teollisuuden Näytelehti Toteuttaa yhtiöiden tietoja, kokouksista tilinpäätökseen
Teollisuuden Näytelehti Sivu 7 Numero 12-13 / 2025 Teollisuuden Näytelehti / Lehdistötiedote VTT:n vuosi 2024: Ylitimme kaupalliset myyntitavoitteemme ja puolustusteollisuus avasi uusia yhteistyömahdollisuuksia TNLehti VTT:n vuosi 2024 oli menestyksekäs: ylitimme kaupallisen toiminnan myyntitavoitteet haastavasta taloustilanteesta huolimatta, puolustusteollisuus avasi meille uusia mahdollisuuksia ja monet VTTlähtöiset yritykset menestyivät. VTT on yksi maineikkaimmista julkishallinnon organisaatioista, ja asiakkaamme hyödyntävät kanssamme tehdyn projektin tulokset nopeasti. Tämä vahvistaa VTT:n roolia Suomen kestävän talouskasvun vivuttajana. VTT tavoittelee vaikuttavuutta vahvistamalla asiakkaidemme kykyä luoda ja skaalata uusia innovaatioita sekä kasvattaa liiketoimintaa ja kansainvälisiä verkostoja. VTT:n toiminnan vaikuttavuus näkyy asiakastyytyväisyydessämme: jo ennestään korkea yleisarvosana projektin toteuttamisesta nousi 4,4:ään (asteikko 1–5, 2023: 4,3) ja suositteluindeksi (NPS, net promoter score) nousi erinomaiseen arvosanaan 80 (asteikko -100–100, 2023: 75). Vuonna 2024 kaupallisen toimintamme myynti kasvoi edellisvuodesta (2024: 76,6 miljoonaa euroa, 2023: 73,8 miljoonaa euroa), ja ylitimme myyntitavoitteemme muuttuneesta toimintaympäristöstä huolimatta. Suomen liityttyä Natoon siviiliteknologioiden nopea kehitys on muuttanut puolustusalan teknologiakehitystä ja avannut uusia mahdollisuuksia paitsi Suomelle, myös VTT:lle. Pääsimme mukaan useampaan merkittävään hankkeeseen ja tutkimusohjelmaan Yhdysvalloissa, ja yhteistyöhankkeiden myötä VTT:n erityisosaaminen pääsee keskeiseen rooliin globaalissa teknologiakehityksessä. ”VTT:n vuosi sujui olosuhteet huomioon ottaen hyvin. Suomen hallitus on jatkanut panostuksiaan TKI-toimintaan, ja Nato-jäsenyys on avannut VTT:lle uusia tutkimusja yhteistyöverkostoja. VTT:n merkittävin vaikuttavuus syntyykin siitä, kun asiakkaamme hyödyntävät tutkimustamme ja kehittämiämme teknologioita kestävän kasvun rakentamiseksi. VTT:n keskeinen tavoite on luoda kestävää kasvua Suomelle ja yrityksille. Suomen on täysin mahdollista palata nopean talouskasvun uralle, ja VTT tarjoaa maan parhaat resurssit ja verkostot yritysten innovaatiotoiminnan tukemiseen”, VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara toteaa. Emoyhtiön liikevaihto nousi ja IPR-tuotot ennätyslukemissa VTT:n emoyhtiön liikevaihto vuonna 2024 oli 190 miljoonaa euroa (2023: 188 miljoonaa euroa), josta 121 miljoonaa euroa kertyi strategisesta tutkimuksesta (2023: 118 miljoonaa euroa) ja 69 miljoonaa euroa suoraan yrityksille tehdystä kaupallisesta tutkimuksesta (2023: 70 miljoonaa euroa). Emoyhtiö sai muita liiketoiminnan tuottoja 107 miljoonaa euroa (2023: 97 miljoonaa euroa), josta valtionavustusta 95 miljoonaa euroa (2023: 89 miljoonaa euroa). Emoyhtiön tilikauden tulos oli 2,8 miljoonaa euroa (2023: 2,5 miljoonaa euroa). VTT:llä emoyhtiön luvut edustavat yhtiön operatiivista toimintaa. VTT kehittää kasvuyritysten kyvykkyyksiä tarjoamalla osaamista ja teknologiaa sekä investoimalla kasvuyrityksiin kaupallistamalla IPR:ää apporttina osakkeita vastaan. IPR-lisenssitulojen ja uusiin spin-off-yrityksiin tehtyjen apporttisijoitusten yhteenlaskettu määrä oli ennätykselliset 8,1 miljoonaa euroa, ja innovaatioaloitteiden osalta vuosi oli poikkeuksellinen, sillä keksintöja ohjelmistoilmoituksiakin vastaanotettiin yhteensä 255. Uusia spin-off-yrityksiä syntyi VTT LaunchPad -yrityshautomon kautta kolme: Steady Energy, Happy Plant Protein ja Flow Computing. Kokonaisuudessaan VTT:n apporttisijoitukset olivat 8,3 M€.VTT:llä oli vuonna 2024 yhteensä 1105 (2023: 1135) asiakasta, joista ulkomaisia yksityisen sektorin asiakkaita oli 330 ja kotimaisia 610. Loput 165 asiakasta olivat julkiselta sektorilta sekä Suomesta että ulkomailta. Emoyhtiön liikevaihdosta julkisen sektorin tuottoja oli 64 % (2023: 63 %) ja yksityisen sektorin tuottoja 36 % (2023: 37 %). Liikevaihdosta 51 % kertyi kotimaasta ja 49 % ulkomailta (2023: 55 % ja 45 %). VTT:n kaupallisen toiminnan liikevaihto pysyi lähes edellisvuoden tasolla. VTT on onnistunut voittamaan julkista rahoitusta yhteisrahoitteisiin projekteihin sekä kasvattamaan IPR:n myyntija lisenssituottojaan. Yhteisrahoitteiset projektit toteutetaan yhdessä VTT:n, yritysten, ja tutkimusrahoittajien kanssa. Kokonaistuotot kasvoivat vahvan yhteisrahoitteisen toiminnan ansiosta. Päivitimme vastuullisuustavoitteitamme ja kasvihuonepäästömme laskivat Vastuullisuus on keskeinen osa VTT:n strategiaa. Vuonna 2024 kirkastimme vastuullisuustavoitteitamme ja kehitimme niiden mittaamista. Otimme myös käyttöön vastuullisuuden hallintomallimme, päivitimme kaksoisolennaisuusanalyysiamme ja valmistelimme ohjeistuksen tekoälyn vastuulliseen käyttöön tutkimuksessa. Arvioimme myös luontojalanjälkemme yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa ja kehitimme datankeruun prosesseja päästölaskennan tueksi. Vuoden aikana teimme yhteistyötä vastuullisuuden kehittämisessä eri sidosryhmien kanssa. “Vastuullisuusohjelmamme kulmakiviä olivat vastuullisuusraportoinnin kehittäminen, turvallisuuskulttuurimme parantaminen, monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja inkluusio, toimitusketjujen vastuullisuus sekä uusien vastuullisuustavoitteiden asettaminen. Edistyimme näissä tavoitteissa hienosti”, Vasara sanoo. Vuonna 2024 VTT:n arvioidut kasvihuonekaasupäästöt laskivat edellisvuodesta 15 %. Merkittävimpiä syitä kasvihuonekaasupäästöjen laskulle olivat ostetun energian päästöjen merkittävä väheneminen ja tutkimustoiminnan suorien päästöjen väheneminen. Lentomatkustamisen päästöt olivat nousseet hieman, kuten muinakin koronapandemian jälkeisinä vuosina. Kaikkiaan VTT:n kasvihuonepäästöt ovat laskeneet jo useamman vuoden ajan fossiilittomaan energiaan siirtymisen vuoksi. Valmistelimme myös siirtymistä EU:n kestävyysraportointidirektiivin CSRD:n mukaiseen, eurooppalaisen raportointistandardin ESRS:n vaatimukset täyttävään raportointiin, joka velvoittaa meitä vuodesta 2026 lähtien. Tämän vuoden vuosija vastuullisuusraportissa mukailemme standardia. VTT:n tieteellisten julkaisujen määrä ennätyslukemissa ja tohtoriohjelma eteni VTT:n tieteellisten artikkelien määrä oli vuonna 2024 ennätyslukemissa: julkaisimme yhteensä 598 tieteellistä artikkelia, joista 84 % julkaistiin avoimesti. Kansainvälisen yhteistyön tuloksena ilmestyneiden artikkelien osuus oli suurempi kuin koskaan aiemmin eli 59 %. Tieteellisissä huippujulkaisuissa julkaistujen artikkelien määrä nousi sekin uuteen ennätykseensä, ollen 44 % kaikista julkaistuista vertaisarvioiduista artikkeleista. Tohtoriohjelmassamme puolestaan oli ensimmäinen väitöstilaisuus, joka oli fotoniikan alalta. Tohtoriohjelmassa oli vuoden 2024 aikana mukana 80 osallistujaa, ja postdoc-ohjelmassa aloitti vuoden aikana 14 postdoc-tutkijaa puhtaan energian ja teollisen biotekniikan tutkimuksessa. Henkilöstökyselyssämme pitkäjänteinen työmme organisaatiokulttuurimme eteen näkyi erinomaisina tuloksina: Organisaatiokulttuuri-indeksimme oli 78 eli erinomainen (skaala 0–100, jossa 75 on erinomaisen suorituksen raja-arvo). “VTT:läiset pitävät työtään merkityksellisenä ja mielenkiintoisena, ja he kokevat olevansa arvostettuja. Henkilöstömme on ylpeä VTT:stä työnantajana ja näkee maineemme hyvänä. Vuoden aikana rekrytoimme noin 260 uutta VTT:läistä, ja joukossamme on jo 60 eri kansalaisuuden edustajia. Kaikki lähes 2400 VTT:läistä ovat tehneet pitkäjänteistä, tuloksellista työtä koko vuoden, ja asiakkaidemme ja kumppaneidemme lisäksi kiitos hyvin sujuneesta vuodesta kuuluu heille”, Vasara sanoo. Vuoden 2024 tuloksia on koottu vuosija vastuullisuusraporttiin, joka on julkaistu verkkosivuillamme. Sivuilla ovat liitteinä saatavilla myös tilinpäätös ja toimintakertomus sekä selvitys verojalanjäljestä, hallinnosta, palkoista ja palkkioista. 25-12-13-7-1-2
Teollisuuden Näytelehti Sivu 8 Numero 12-13 / 2025 TNLehti Sivistysala ry Ammattikorkeakoulujen palkantarkistusneuvottelujen tulos hyväksytty? Ammattikorkeakoulujen palkantarkistuksia koskevissa neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos tiistaina 18. maaliskuuta. Neuvottelutulos on hyväksytty neuvotteluosapuolten, eli Sivistysala Sivistan, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n hallinnoissa.?? Palkkaratkaisu koskee 1.4.2024-31.3.2026 voimassa olevan työehtosopimuksen vuoden 2025 palkantarkistuksia 11 kuukaudelle. Sopimuksen piirissä on 22 Opetusja kulttuuriministeriön alaista ammattikorkeakoulua, joissa työskentelee yhteensä noin 12 000 työntekijää.?? Vuonna 2025 palkkoja korotetaan yleiskorotuksena 1,9 prosenttia 1. syyskuuta 2025 alkaen. Lisäksi jaetaan paikallista erää 0,4 prosenttia 1. syyskuuta 2025 alkaen. Ratkaisu mukailee niin sanottua yleistä linjaa.? – On todella hienoa, että saimme ammattikorkeakouluille palkkaratkaisun ns. optiovuodelle, jotta voimme jatkaa työehtojen kehittämistä yhdessä ammattiliittojen kanssa, kommentoi Sivistan työmarkkina-asiantuntija Akseli Vainionpää.? Sivista edustaa yli 400:aa yksityistä sivistysalan työnantajaa. Jäsentemme palveluksessa on 69 000 alan asiantuntijaa. Olemme Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen.? 25-12-13-8-1-2 Uutisia tiedotteita ajankohtaista asiaa Vieremän teollisen toimintaympäristön kehittämisohjelma Vieremä 2.0 on alkanut Vieremä 2.0 on kehittämisohjelma, jonka tavoitteena on rakentaa Vieremän teollisen toimintaympäristön yrityksille ja toimijoille Suomen parhaat kasvuja toimintaedellytykset sekä -ympäristö. Kehittämisohjelman tavoitteena on rakentaa Vieremästä, sen kumppanuusyrityskylästä sekä teollisesta toimintaympäristöstä edelläkävijä kestävyyden, vastuullisuuden ja uusiutuvan energian osaalueilla. Ohjelmassa kehitetään alueen yritysten ja kunnan välille uudenlaisia, konkreettisia kehittämisen yhteistyömalleja, joilla voidaan ennakoidusti ja systemaattisesti vastata muuttuvan toimintaympäristön tuomiin haasteisiin. Ohjelman aikana rakennetaan toimintamalleja, jotka on jatkossa hyödynnettävissä geneerisinä malleina muiden vastaavien toimintaympäristöjen kehittämisessä. Kehittämisohjelman perustaksi Vieremän kunta on toteuttanut tarvekartoituksen Vieremän toimintaympäristöstä. Tuloksena oli, että toimintaympäristön yritykset tunnistivat megatrendit ja toimintaympäristömuutosten aiheuttamat haasteet konkreettisiksi yhteistyöalustoiksi alueellisesti niin kunnan kuin muiden alueen yritysten kanssa. Lisäksi alueen yritykset ovat valmiita ja halukkaita sitoutumaan yhteiseen, laajempaan toimintaympäristön kehittämisponnisteluun, jossa kehitetään yhdessä uudenlaisia malleja ja ratkaisuja muuttuvan toimintaympäristön tuomiin haasteisiin. Kehittämisprojektin pääkohderyhmänä ovat kaikki yritykset ja tahot, jotka tuottavat palveluidensa tai tuotteidensa kautta lisäarvoa Vieremän toimintaympäristön yrityksille. Projektin pääviitekehyksinä ovat kestävyyden ja vastuullisuuden osa-alueet kuten lähilogistiikan kestävyys, logistiikan automatisointi, toimintaympäristön arvontuotantoketjut kattava vastuullisuusraportointi sekä uusiutuvien energianlähteiden hyödyntäminen toimintaympäristössä. Kehittämisprojekti koostuu seuraavista toimenpidekokonaisuuksista: Kestävän lähilogistiikan toteutettavuusselvitys ja pilotointi Vastuullisuuden suorituskyvyn kehittäminen toimintaympäristössä Uusiutuvan energian hyödyntäminen Vieremän yrityskylän toimintaympäristössä Vieremän kunnan lisäksi projektissa mukana olevat yritykset ovat Debomix Oy, Kuljetus Kari Rönkkö Oy, Laikas Oy, Lapp Connecto Oy, Metallityö Vainio Oy, Ponsse Oyj, Ratesteel Oy, RDTC Oy, Suomivalimo Oy, Timaco Oy, Vieremän Lämpö ja Vesi Oy, Vieremän Toimitilat Oy, Ville Koljonen Oy ja Ysako Oy. Projekti saa rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastolta ja kestää vuoden 2026 loppuun saakka. Projektipäällikkönä toimii Sari Piippo. Vieremä on Pohjois-Savossa sijaitseva viehättävä maaseutukunta, joka tarjoaa asukkailleen ja vierailijoilleen rauhallisen elinympäristön luonnon keskellä. Laajat metsäalueet ja järvet ovat osa kunnan kaunista maisemaa, joka houkuttelee ulkoiluun ja aktiiviseen elämäntapaan. Vieremä yhdistää perinteisen maaseutuelämän ja nykyaikaiset palvelut, tarjoten tasapainoisen ympäristön elämiselle, työskentelylle ja vapaa-ajalle. Vieremä on tunnettu metallija teknologia-alan huippuyrityksistä! 25-12-13-8-1-2 Partneran tytäryhtiölle Foamit Groupille mittava tilaus Norjassa Foamit Group on allekirjoittanut sopimuksen 15 000 m3:n vaahtolasitoimituksesta Skedsmon lukion rakennusprojektiin. Koulun laajennusosan rakennuttaa Akershusin lääni ja urakoitsijana toimii norjalaisen rakennuskonsernin Veidekken kokonaan omistama tytäryhtiö Seby AS. Foamitin sopimuskumppani Ole M. Almeli AS, joka toimii Seby AS:n alihankkijana, vastaa projektissa pohjatöistä. Vaahtolasin toimittaa Foamit Groupin norjalainen tytäryhtiö Glasopor. Skedsmon lukio sijaitsee Romeriken kasvavalla asuinalueella. Koulun laajennusprojektissa puretaan osia päärakennuksesta ja rakennetaan 10 000 neliömetrin massiivipuurakennus sekä järjestellään ulkoalueita uudelleen. Uudisrakennuksen tulee olla ympäristösertifioitu BREEAM-NOR Very Good -tason mukaisesti. Hankkeen kokonaiskustannus on noin 48 miljoonaa euroa ja se on yksi Akershusin läänin suurimmista kouluhankkeista tulevina vuosina. Rakentaminen on käynnistynyt jo vuoden 2024 loppupuolella ja sen on tarkoitus valmistua vuonna 2027. Foamitin toimitukset ajoittuvat maaliskuusta kesäkuuhun 2025 ja vaahtolasia käytetään perustuksissa eristeenä, vakauttamaan maata sekä ehkäisemään ylikuormitusja painumisvaurioita. ”Toimitettava määrä on mittava ja aikataulu tiukka, mutta luotamme Glasoporin toimituskykyyn täysin”, Ole M. Almeli AS:n työmaapäällikkö Jan-Erik Østby. ”Olemme tehneet Ole M. Almeli AS:n kanssa hyvää yhteistyötä ja toimittaneet heille vaahtolasia useaan rakennushankkeeseen. Glasoporin kokemusten mukaan vaahtolasi soveltuu erinomaisesti kohteisiin, joissa on haastavat maaperäolosuhteet. Vaahtolasi täyttää myös asiakkaan Skedsmon lukion hankkeeseen asettamat korkeat ympäristövaatimukset. Olemmekin erittäin iloisia tästä uudesta yhteisestä hankkeesta", Glasoporin toimitusjohtaja Truls Børresen sanoo. ”Vaahtolasin käyttö erilaisissa rakennushankkeissa lisääntyy, joten uskon, että jo käynnistyneet investoinnit Foamitin tuotannon laajentamiseksi vahvistavat yhtiön kasvua. Partnera tukee Foamit Groupin kasvutavoitetta, jolla yhtiö tavoittelee 100 miljoonan euron liikevaihtoa ja yli 20 prosentin käyttökatetasoa vuoden 2028 loppuun mennessä”, toteaa Jussi Lappalainen, Partnera Oyj:n va. toimitusjohtaja. Partnera on kansainvälinen liiketoimintakonserni, joka toiminnallaan edistää kestävää kehitystä omistusyhtiöidensä kautta. Partnera Oyj on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla. Foamit Group lyhyesti Foamit-konsernin liiketoiminta jakautuu vaahtolasiliiketoimintaan ja lasiliiketoimintaan. Vaahtolasia käytetään infraja talonrakentamisessa kevenneja eristemateriaalina. Lasiliiketoiminnassa konserni toteuttaa kattavaa kiertotaloutta vastaanottamalla lasijätettä ja kierrättämällä sen hyötykäyttöön. Foamit Groupiin kuuluu Suomen tytäryhtiö Uusioaines Oy, Ruotsin tytäryhtiö Hasopor AB ja Norjan tytäryhtiö Glasopor AS. Foamit Groupin pääkonttori sijaitsee Vantaalla ja konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 41,4 miljoona euroa työllistäen 95 henkilöä. 25-12-13-8-1-2
Teollisuuden Näytelehti Sivu 9 Numero 12-13 / 2025 TNLehti Kemira investoi Thaimaassa ja kasvattaa kartonkija paperikemikaalien tuotantokapasiteettia Kemira investoi useita miljoonia euroja tuotantolinjojen laajennukseen Wellgrown tuotantolaitoksessa Thaimaassa. Investointi koskee paperin, kartongin ja pehmopaperin lujuuskemikaalien tuotantoa. Laajennusprojekti alkaa ensi vuonna. Uusi kapasiteetti saataneen käyttöön elokuussa 2026. Kemira on Aasian ja Tyynenmeren (APAC) alueella sellu-, paperija kartonkikemikaalien markkinajohtaja. Nyt tehtävä investointi palvelee laajenevaa Kaakkois-Aasian ja Intian markkinaa. Lujuuskemikaaleja käytetään erilaisten paperija kartonkituotteiden mekaanisten ominaisuuksien parantamiseen. Kemiran uuden jaedistyneen lujuusteknologian ansiosta tuotannossa voidaan käyttää vähemmän vettä, materiaalitehokkuusparanee ja tuotteista tulee vahvempia. Asiakkaat voivat kasvattaa teknologian avulla tuottavuuttaan ja vähentää samalla ympäristövaikutuksia. ”Laajennamme Thaimaassa tuotantoamme ja vahvistamme edelleen johtavaa asemaamme APACalueella. Aasian selluja paperimarkkina on yksi globaalisti nopeimmin kasvavista markkinoista. Tämä investointi vahvistaa kykyämme tarjota asiakkaillemme edistyksellistä ja kestävää kemianteknologiaa”, Kemiran Packaging & Hygiene Solutionsin johtaja Harri Eronen sanoo. Laajennuksen jälkeen Wellgrown tuotantolaitoksen odotettavissa oleva vuosittainen tuotantokapasiteetti on noin 100 000 tonnia. Tehdasalue sijaitsee lähellä Bangkokin lentokenttää ja satamaa. Kemiran globaalien ja alueellistenasiantuntijatiimien innovaatioja tutkimuskyvykkyys tukee tuotantolaitosta. Kemira on yksi maailman johtavista kestäviä kemikaaliratkaisuja valmistavista yhtiöistä runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille. Valmistamme räätälöityjä tuotteita ja palveluja, jotka parantavat asiakkaidemme tuotteiden laatua, prosesseja ja resurssitehokkuutta. Keskitymme vedenkäsittelyyn, kuituihin liittyvään liiketoimintaan sekä uusiutuviin ratkaisuihin. Autamme asiakkaitamme kohti kestävää siirtymää. Vuonna 2024 Kemiran liikevaihto oli 2,9 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 4 700. Kemiran osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Kemira investoi useita miljoonia euroja tuotantolinjojen laajennukseen Wellgrown tuotantolaitoksessa Thaimaassa. Investointi koskee paperin, kartongin ja pehmopaperin lujuuskemikaalien tuotantoa. Laajennusprojekti alkaa ensi vuonna. Uusi kapasiteetti saataneen käyttöön elokuussa 2026. Kemira on Aasian ja Tyynenmeren (APAC) alueella sellu-, paperija kartonkikemikaalien markkinajohtaja. Nyt tehtävä investointi palvelee laajenevaa Kaakkois-Aasian ja Intian markkinaa. Lujuuskemikaaleja käytetään erilaisten paperija kartonkituotteiden mekaanisten ominaisuuksien parantamiseen. Kemiran uuden jaedistyneen lujuusteknologian ansiosta tuotannossa voidaan käyttää vähemmän vettä, materiaalitehokkuusparanee ja tuotteista tulee vahvempia. Asiakkaat voivat kasvattaa teknologian avulla tuottavuuttaan ja vähentää samalla ympäristövaikutuksia. ”Laajennamme Thaimaassa tuotantoamme ja vahvistamme edelleen johtavaa asemaamme APACalueella. Aasian selluja paperimarkkina on yksi globaalisti nopeimmin kasvavista markkinoista. Tämä investointi vahvistaa kykyämme tarjota asiakkaillemme edistyksellistä ja kestävää kemianteknologiaa”, Kemiran Packaging & Hygiene Solutionsin johtaja Harri Eronen sanoo. Laajennuksen jälkeen Wellgrown tuotantolaitoksen odotettavissa oleva vuosittainen tuotantokapasiteetti on noin 100 000 tonnia. Tehdasalue sijaitsee lähellä Bangkokin lentokenttää ja satamaa. Kemiran globaalien ja alueellistenasiantuntijatiimien innovaatioja tutkimuskyvykkyys tukee tuotantolaitosta. Kemira on yksi maailman johtavista kestäviä kemikaaliratkaisuja valmistavista yhtiöistä runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille. Valmistamme räätälöityjä tuotteita ja palveluja, jotka parantavat asiakkaidemme tuotteiden laatua, prosesseja ja resurssitehokkuutta. Keskitymme vedenkäsittelyyn, kuituihin liittyvään liiketoimintaan sekä uusiutuviin ratkaisuihin. Autamme asiakkaitamme kohti kestävää siirtymää. Vuonna 2024 Kemiran liikevaihto oli 2,9 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 4 700. Kemiran osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. 25-12-13-9-1-2 Uutisia tiedotteita ajankohtaista asiaa SSAB:n vuosikertomus 2024 julkaistu SSAB on 20.03.2025 julkaissut vuosikertomuksensa vuodelta 2024. Vuosikertomus 2024 koostuu seuraavista osista: Vuosiraportti 2024: tarjoaa yleiskatsauksen SSAB:n ja liiketoimintasegmenttien kehityksestä vuonna 2024, mukaan lukien toimitusjohtajan katsaus, sekä SSAB:n strategian ja tavoitteet, myös suomeksi. Raportit: Sisältää Corporate Governance -raportin, palkitsemisraportin, hallituksen toimintakertomuksen, mukaan lukien kestävän kehityksen raportin, sekä tilinpäätöksen. Kestävän kehityksen raportti raportoidaan osittain eurooppalaisten kestävän kehityksen raportointistandardien (ESRS) mukaisesti. Kielinä ruotsi ja englanti. Vuosikertomus on saatavilla englanniksi ja ruotsiksi osoitteissa ssab.com ja ssab.se. European Single Electronic Formatin (ESEF) mukainen vuosikertomus on saatavilla ruotsiksi. Vuosiraportti 2024, mukaan lukien toimitusjohtajan katsaus, on saatavilla suomeksi osoitteessa ssab.fi. SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva pohjoismainen ja yhdysvaltalainen teräsyhtiö, joka rakentaa vahvempaa, kevyempää ja kestävämpää maailmaa lisäarvoa tuottavien terästuotteidensa ja -palveluidensa avulla. Yhteistyössä kumppaneidensa kanssa SSAB on kehittänyt fossiilivapaan teräksen (SSAB Fossil-free™ steel) ja aikoo luoda fossiilivapaan arvoketjun kaivoksesta loppuasiakkaalle. Samalla poistamme suurelta osin oman toimintamme hiilidioksidipäästöt. SSAB Zero™, suurelta osin hiilidioksidipäästötön kierrätysteräkseen perustuva teräs, vahvistaa entisestään SSAB:n johtoasemaa ja kattavaa, raaka-aineesta riippumatonta kestävän kehityksen mukaista tarjontaamme. SSAB:llä on työntekijöitä yli 50 maassa ja tuotantolaitoksia Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Yhtiö on noteerattu Nasdaq Tukholmassa ja toissijaisesti Nasdaq Helsingissä. 25-12-13-9-1-2 Alma Median vuosikertomus vuodelta 2024 on julkaistu Alma Media on julkaissut vuoden 2024 vuosikertomuksensa, joka sisältää hallituksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen, selvityksen hallintoja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin vuodelta 2024. Hallituksen toimintakertomuksessa oleva kestävyysraportti on raportoitu kestävyysselvitysdirektiivin vaatimusten mukaisesti. Alma Media julkaisee vuosikertomuksen European Single Electronic Format (ESEF) -raportointivaatimusten mukaisena XHTML-tiedostona. ESEF-vaatimusten mukaisesti konsernitilinpäätöksen päälaskelmat ja liitetiedot on merkitty XBRL-merkeillä. XBRL-merkinnät eivät ole kuuluneet tilintarkastuksen piiriin. Alma Median vuosikertomus 2024 on tämän pörssitiedotteen liitteenä sekä PDFettä XHTMLmuodossa, ja se on saatavilla myös yhtiön verkkosivuilla osoitteessa https://www.almamedia.fi/sijoittajat/raportit-ja-esitykset/taloudelliset-raportitja-vuosikatsaukset. Alma Media on kansainvälinen, voimakkaasti uudistuva, digitaaliseen mediaan, palveluihin ja markkinapaikkaliiketoimintaan keskittyvä yhtiö. Haluamme inspiroida ihmisen luontaista uteliaisuutta ja valinnanmahdollisuuksia luomalla palveluja, joissa yhdistyvät ylivoimainen sisältö, paras teknologia, aina paikallisesti merkityksellisemmällä tavalla. Suomessa tunnetuimpia brändejämme ovat muun muassa Kauppalehti, Talouselämä, Iltalehti, Jobly, Etuovi.com sekä Nettiauto. Rekrytointipalvelujamme ovat muun muassa Tšekissä prace.cz ja jobs.cz, Slovakiassa Profesia.sk sekä Kroatiassa mojposao.net. Suomessa liiketoimintaamme kuuluvat johtavat asumisen ja autoilun markkinapaikat, talousja ammattimediat, valtakunnallinen kuluttajamedia sekä sisältöja datapalvelut yrityksille ja ammattilaisille. Alman kansainvälinen liiketoiminta itäisessä Keski-Euroopassa, Ruotsissa ja Baltiassa koostuu rekrytointipalveluista ja toimitilojen markkinapaikasta. Alma Mediassa työskentelee noin 1 700 ammattilaista ja yhtiö toimii 11 Euroopan maassa. Alma Median vuoden 2024 jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 313 miljoonaa euroa, mistä digiliiketoiminnan osuus oli 84 %. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ Helsingissä. 25-12-13-9-1-2
Teollisuuden Näytelehti Sivu 10 Numero 12-13 / 2025 Teollisuuden Näytelehti / Lehdistötiedote Suomen Biokierto ja Biokaasu: Biokaasu ja ravinnekierrätys vahvistavat huoltovarmuutta ja kiertotaloutta TNLehti Biokaasun ja ravinnekierrätyksen investoinnit parantavat Suomen energiaja ravinneomavaraisuutta sekä vahvistavat huoltovarmuutta ja kiertotaloutta. Tämä oli selkeä viesti 19.3.2025 järjestetystä biokaasun ja ravinnekierrätyksen pyöreän pöydän keskustelusta, johon osallistui alan keskeisiä toimijoita. Biokaasun kasvupotentiaali Suomessa on merkittävä, mutta sen täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää ennustettavaa investointiympäristöä ja parempaa ministeriöiden välistä koordinaatiota. Keskustelussa esitettiin lähes 30 konkreettista toimenpidettä alan vauhdittamiseksi – osa niistä edellyttää toimia heti Orpon hallituskaudella, osa pitkän aikavälin sitoutumista yli hallituskausien. Vahvat investoinnit vauhdittavat kasvua Biokaasualalla on jo nyt käynnissä mittavia investointeja. Vuosina 2021–2024 rakennettiin 40 uutta biokaasulaitosta, ja vuosille 2025– 2027 on vireillä 46 laitoshanketta. Suuri osa uudesta tuotannosta suuntautuu nesteytettyyn biometaaniin, jota hyödynnetään erityisesti raskaassa liikenteessä ja meriliikenteessä. Näiden investointien arvo on yli 700 miljoonaa euroa, ja ne tuovat mukanaan 800 uutta pysyvää työpaikkaa. Kokonaisuudessaan biokaasun tuotanto kasvaisi 2,1 terawattituntiin vuoteen 2027 mennessä – tuplasti vuoden 2023 tuotantotasoon verrattuna. Vakaata politiikkaa tarvitaan: Biokaasuinvestoinnit vaativat pitkäjänteistä suunnittelua, mutta tällä hetkellä Suomen investointitukipolitiikka nojaa lyhytaikaisiin ohjelmiin. Tukipäätökset tehdään vuosittain usean ministeriön kautta, mikä vaikeuttaa yritysten mahdollisuuksia suunnitella ja toteuttaa suuria investointihankkeita. Esimerkiksi Ruotsissa biokaasutuki on ulotettu vuoteen 2030 saakka, mikä tarjoaa alan toimijoille selkeän ja ennustettavan näkymän. Ministeriöiden alustuspuheenvuoroissa todettiin, ettei Suomessa ole tällä hetkellä merkittäviä kansallisia investointitukia tarjolla biokaasuhankkeille. Sen sijaan ravinnekierrätyksen investointeihin on jonkin verran rahoitusta edelleen saatavilla. Ministeriöissä on valmistelussa lainsäädännön ja hallinnon uudistuksia, joiden tavoitteena on sujuvoittaa investointeja ja keventää yritysten hallinnollista taakkaa. Yhteiset toimenpide-ehdotukset: Pyöreän pöydän keskustelussa koottiin seuraavat tärkeimmät toimenpiteet: Biokaasuohjelma ja strategiat: Päivitetään kansallinen biokaasuohjelma Asetetaan Ilmastoja energiastrategiaan 4 TWh tuotantotavoite Vahvistetaan ministeriöiden välistä yhteistyötä biokaasun ja ravinnekierrätyksen edistämisessä Investoinnit ja tuet: Jatketaan biokaasulaitosten ja ravinnekierrätyksen investointitukia Varmistetaan rahoituskausi RRF:n (elpymisrahoitus) jälkeen Kehitetään ravinnekiertotuesta pitkäjänteinen ja ennakoitava tukimuoto Hyödynnetään Ahti-ohjelmaa Saaristomeren alueen biokaasuinvestointeihin Liikenne: Vahvistetaan biokaasun asemaa raskaan liikenteen päästösääntelyssä Kohdennetaan tukia kaasuajoneuvojen hankintaan ja jakeluinfrastruktuurille Varmistetaan biokaasulle kannustava verokohtelu Päivitetään jakeluvelvoite biokaasun osalta Selvitetään kuljetustuen mahdollisuus kaasuverkkoon syötettävälle biometaanille Ohjataan päästökauppatulot liikenteen vähähiilistämiseen Ympäristö ja teollisuus: Laaditaan kansallinen biomassojen ja teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämisstrategia Edistetään ekoteollisuuspuistojen ja teollisten symbioosien kehittämistä Luodaan vakaat ja ennakoitavat viranomaisprosessit pitkäaikaisille investoinneille Taustaa: Biokaasun ja ravinnekierrätyksen pyöreän pöydän keskustelun järjestivät: Suomen Biokierto ja Biokaasu ry, Maaja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Elintarviketeollisuus ry, Bioenergia ry, Suomen Kiertovoima ry, Suomen Lähienergialiitto ry, Kierrätysteollisuus ry sekä Suomen Kaasuyhdistys ry. Tilaisuuden esitykset: Biokaasun ja ravinnekierrätyksen pyöreän pöydän keskustelu Suomen Biokierto ja Biokaasu ry, SBB, on ravinteiden kierrätyksestä ja biokaasun edistämisestä kiinnostuneiden yritysten ja yhteisöjen vuonna 2019 perustama valtakunnallinen yhdistys. Alan yritysten valmistamia tuotteita ovat biokaasu liikennekäyttöön ja energiantuotantoon, orgaaniset lannoitevalmisteet, kasvualustat sekä kierrätyskemikaalit. Lisätietoa https://biokierto.fi/ 25-12-13-10-1-2 Metso Oyj on luovuttanut yhteensä 409 427 yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta vastikkeetta 163 avainhenkilölle suoriteperusteisen osakepalkkioohjelman (PSP 2022-2024) ja ehdollisen osakepalkkio-ohjelman (RSP 2022-2024) puitteissa. Osakkeiden luovuttaminen perustuu 25.4.2024 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen hallitukselle antamaan valtuutukseen ja hallitus päätti luovutuksesta 12.2.2025. Osakkeet luovutettiin 20.3.2025 ja sen jälkeen yhtiön hallussa on 1?211 683 omaa osaketta. Näistä osakepalkkio-ohjelmista tiedotettiin alun perin 1.7.2020 annetulla pörssitiedotteella. 25-12-13-10-1-2 Metso Oyj:n pitkän aikavälin osakepalkkiojärjestelmän mukainen omien osakkeiden luovutus
Teollisuuden Näytelehti Sivu 11 Numero 12-13 / 2025 TNLehti Teollisuuden Näytelehti / Lehdistötiedote Kilpailuetua teollisuudessa syventämällä integraatiota TNLehti Joukko suomalaisia teollisuusyrityksiä kiihdyttää kasvuaan Deepening Integration in Manufacturing (DIM) -projektin avulla. Tämän projektin tavoitteena on vastata vihreän ja digitaalisen siirtymän haasteisiin edistämällä yhteistä innovaatioekosysteemiä. DIM-projekti on osa Business Finlandin Data Economy -ohjelmaa. Tavoitteena on myös tukea valtion pyrkimyksiä nostaa TKI-investoinnit 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Kolmivuotinen projekti koostuu neljästä osakokonaisuudesta: yhteisön vahvistaminen, digitaaliset oppimisalustat, osaamisverkostot ja proof-ofconcept-ratkaisut. DIM vahvistaa Suomen asemaa kansainvälisesti johtavana innovaatiotoimijana datatalouden saralla. Hyödyntämällä kunkin osallistujan vahvuuksia DIM luo kansallisen osaamiskeskittymien verkoston ja parantaa siten Suomen valmistavan teollisuuden kilpailukykyä. Yhteistyö tavoittelee kaksoissiirtymän hyödyntämistä kansalliseksi kilpailueduksi. DIM on jatkoa työlle, joka aloitettiin OSME-hankkeessa ja jossa keskityttiin avoimen ja älykkään valmistavan teollisuuden ekosysteemialustan rakentamiseen. Yhteisön rakentaminen ja digitaaliset oppimisalustat DIM edistää tiedon jakamista ja kyvykkyyksien kehittämistä yhteistyössä osallistuvien yritysten, yliopistojen, kaupunkien ja poliittisten päättäjien kanssa. Näin syvennetään integraatiota Suomen valmistavassa teollisuudessa ja nopeutetaan pk-yritysten digitalisaatiota. Yhteisö viestii myös kansainvälisesti suomalaisen valmistavan teollisuuden osaamisesta ja parantaa siten Suomen tunnettuutta johtavana alan osaamiskeskittymänä. Yhteisten kyvykkyyksien kehittämisen tukemiseksi DIM rakentaa digitaalisia alustoja ekosysteemitason viestintään. Tehokas tiedon jakaminen on olennaista kilpailukyvyn ja tuottavuuden kannalta, sillä se vahvistaa tiedon hyödyntämistä. Projektilla tuetaan sellaisten proof-of-concept-ratkaisujen kehittämistä, joilla tehostetaan yhteistyötä ja lyhennetään läpimurtoinnovaatioiden kehityssykliä. Osaamisverkostot DIM vahvistaa jäsenten välistä yhteistyötä sitouttamalla sidosryhmät osaamiskeskittymien muodostamiseen. Näin tuetaan suomalaisen teollisuuden innovaatiokyvykkyyttä ja vahvistetaan pk-yritysten digiosaamista. Synocus, DIM-projektin orkestroijana, vastaa oppimisalustaratkaisun luomisesta yhteistyössä DIM-kumppaneiden kanssa, jotta pk-yritykset voivat matalalla kynnyksellä liittyä mukaan yhteistyöhön. Proof-of-concept-ratkaisut DIM tukee sellaisten ratkaisujen testausta, pilotointia ja skaalaamista, joilla edistetään hiilidioksidipäästöjen vähentämistä ja digitalisaatiota keinoina parantaa suomalaisen valmistavan teollisuuden kilpailukykyä. Projektissa ovat mukana Konecranes, Mirka, Promeco, Synocus, Tampereen yliopisto ja Wärtsilä. Lisää projektista MEX Finlandin -kotisivuilta. Konecranes keskittyy kehittämään integraatioalustoja materiaalien automaattiselle reitittämiselle ja siirroille. Projektissa kehitetään sovellusprototyyppejä materiaalivirtojen visualisointia ja analysointia varten. Tämä saavutetaan integroimalla nosturit tuotantovälineinä digitaaliseen alustaan yhteisen tiedollisen perustan avulla. Mirkan tavoitteena on saavuttaa tuotevalikoimansa 70 prosentin kierrätettävyys vuoteen 2035 mennessä. Tämä tavoite edellyttää yrityksen valmistusja toimitusketjutoimintojen uudelleenmäärittelyn, joka perustuu laajaan analyysiin järjestelmien toiminnallisuuksista, tietovirroista ja Mirkan uutta toimintatapaa tukevan data-alustan yhteensopivuudesta. Promeco kehittää automatisoitua tiedonhallintaympäristöä, jolla yksinkertaistetaan kestävän kehityksen ja uuden lainsäädännön vaatimien mittareiden keräämistä ja raportointia. Tämän työn ansiosta Promeco tavoittelee kestävän valmistuksen edelläkävijyyttä, mikä luo lisäarvoa teollisuuden ekosysteemeihin ja mahdollistaa liikevaihdon ja kannattavuuden nopeampaa kasvua. Synocus vahvistaa DIM-kumppaneiden kyvykkyyksien rakentamista. Yhteistyön syventämiseksi painotetaan organisaatioiden keskinäisen komplementaarisuuden hyödyntämistä. Tämä lisää DIM-kumppaneiden mahdollisuuksia vaikuttaa teollisen toimintaympäristön muovaamiseen sekä kotimaassa että ulkomailla. Tampereen yliopisto kehittää ymmärrystä siitä, miten yritysten on tasapainotettava tehokkuutta ja innovatiivisuutta, kun yhteistyötä tehdään osaamiskeskittymissä. Nämä taidot ovat ratkaisevia, kun yritykset yhdessä kehittävät innovatiivisia tarjoamia asiakkaiden jatkuvasti muuttuvien tarpeiden tyydyttämiseksi. Wärtsilän tavoitteena on edistää toimintatapaa, jossa jokaisen yrityksen toiminto pystyy itsenäisesti ja luotettavasti toimimaan saamiensa tietojen perusteella. Projekti yhdistää Wärtsilän Manufacturing Acceleration Centerin (MAC) muihin fyysisiin huippuosaamisen keskittymiin kansallisesti ja Euroopassa. Näin varmistetaan tason nosto jäljitettävyydessä, kun toimitaan laajan yritysverkoston kontekstissa. 25-12-13-11-1-2 Anoran vuosikertomus vuodelta 2024 on julkaistu Anora Group Oyj on 19.03.2025 julkaissut vuosikertomuksensa vuodelta 2024. Vuosikertomus sisältää liiketoimintakatsauksen, hallituksen toimintakertomuksen sisältäen pakollisen kestävyysraportin, vapaaehtoisen vastuullisuuskatsauksen, yhtiön hallinnointia koskevista tiedoista (selvitys hallintoja ohjausjärjestelmästä ja palkitsemisraportti) sekä tilinpäätöksen liitetietoineen. Vuosikertomus on saatavilla suomeksi ja englanniksi. Anoran vuoden 2024 vuosikertomus julkaistaan European Single Electronic Format (ESEF) -raportointivaatimusten mukaisena XHTML-tiedostona sisältäen virallisen tilinpäätöksen sekä PDF-tiedostona. Tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy on antanut kohtuullisen varmuuden antavan riippumattoman tilintarkastajan varmennusraportin Anora Groupin ESEF-tilinpäätöksestä. Varmennus on suoritettu ISAE 3000 (uudistettu)-varmennustoimeksiantostandardin mukaisesti. Kestävyysraportti on laadittu kirjapitolaissa tarkoitettujen eurooppalaisten kestävyysraportointistandardien (ESRS) sekä EU:n taksonomia-asetuksen mukaisesti. Kestävyystarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy on antanut Anoran laatimasta kestävyysraportista varmennusraportin ISAE 3000 (uudistettu) -varmennustoimeksiantostandardin mukaisesti suorittamansa rajoitetun varmuuden antavan toimeksiannon perusteella. Suomenkielinen vuosikertomus on kokonaisuudessaan pörssitiedotteen liitteenä PDF-tiedostona ja samoin suomenkielinen tilinpäätös XHTML-tiedostona. Ne ovat saatavilla myös yhtiön verkkosivuilla osoitteessa anora.com/sijoittajat. Anora on johtava viinien ja väkevien alkoholijuomien bränditalo Pohjoismaissa sekä vastuullisuuden edelläkävijä alallamme maailmanlaajuisesti. Kattava portfoliomme koostuu omista ikonisista pohjoismaisista brändeistä ja kansainvälisesti arvostettujen päämiesten viineistä ja väkevistä tuotteista. Meillä on vientiä lähes 30 markkinalle. Anora Groupiin kuuluvat lisäksi Anora Industrial sekä logistiikkayhtiö Vectura. Anoran liikevaihto oli 692,0 miljoonaa euroa vuonna 2024 ja työllistämme noin 1 200 ammattilaista. Anoran osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. 25-12-13-11-1-2
Teollisuuden Näytelehti Sivu 12 Numero 12-13 / 2025 Teollisuuden Näytelehti / Lehdistötiedote Kemira Oyj: Varsinaisen yhtiökokouksen 2025 päätökset TNLehti Kemira Oyj:n ("Kemira") varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen, hyväksyi neuvoa-antavasti toimielinten palkitsemisraportin sekä myönsi hallituksen jäsenille, toimitusjohtajalle ja väliaikaiselle toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 2024. Nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiön hallitukseen valitaan kahdeksan jäsentä. Hallitukseen valittiin uudelleen aiemmat jäsenet Tina Sejersgård Fanø, Werner Fuhrmann, Timo Lappalainen, Annika Paasikivi, Kristian Pullola ja Mikael Staffas sekä uusina jäseninä Susan Duinhoven ja Matti Lehmus. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Annika Paasikivi ja varapuheenjohtajaksi Susan Duinhoven. Osingonmaksu Yhtiökokous vahvisti osingoksi 0,74 euroa osakkeelta vuodelta 2024. Osinko maksetaan kahdessa erässä. Ensimmäinen erä, 0,37 euroa osakkeelta, maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 24.3.2025 merkittynä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon ensimmäinen erä maksetaan 3.4.2024. Toinen erä, 0,37 euroa osakkeelta, maksetaan marraskuussa 2025. Toinen erä maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä merkittynä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus päättää kokouksessaan lokakuussa 2025 toisen erän osingonmaksun täsmäytyspäivän ja maksupäivän. Täsmäytyspäivän on suunniteltu olevan 28.10.2025 ja osingon maksupäivän aikaisintaan 4.11.2025. Kemira julkistaa hallituksen päätöksen erikseen ja vahvistaa samassa yhteydessä asiaankuuluvat täsmäytysja maksupäivät. Neuvoa-antava päätös vuoden 2024 palkitsemisraportin hyväksymisestä Yhtiökokous hyväksyi neuvoa-antavasti vuoden 2024 palkitsemisraportin. Palkitsemisraportti 2024 on saatavilla yhtiön internet-sivuilla osoitteessa kemira.com/yhtiokokous2025 Hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenten palkkiot Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenille maksettavat palkkiot ovat seuraavat: puheenjohtaja 132 000 euroa vuodessa, varapuheenjohtaja ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja 74 000 euroa vuodessa, henkilöstöja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtaja (mikäli hän ei ole hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja) 68 000 euroa ja muut jäsenet 57 000 euroa vuodessa. Hallituksen ja hallituksen valiokuntien jäsenille maksetaan kokouspalkkiota kustakin hallituksen ja valiokuntien kokouksesta perustuen kokouksen järjestämistapaan ja paikkaan seuraavasti: etäosallistuminen ja kokous henkilön asuinmaassa 750 euroa, kokous henkilön asuinmaan kanssa samalla mantereella 1 500 euroa ja kokous henkilön asuinmaan kanssa eri mantereella 3 000 euroa. Matkustuskustannukset korvataan yhtiön matkustuspolitiikan mukaan. Yhtiökokous päätti lisäksi, että hallituksen vuosipalkkio maksetaan yhtiön osakkeiden ja rahaosuuden yhdistelmänä siten, että vuosipalkkiosta 40 % maksetaan yhtiön hallussa olevina tai mikäli tämä ei ole mahdollista markkinoilta hankittavina Kemiran osakkeina ja 60 % maksetaan rahana. Osakkeet luovutetaan hallituksen jäsenille ja tarvittaessa hankitaan markkinoilta suoraan hallituksen jäsenten lukuun kahden viikon kuluessa siitä, kun Kemiran osavuosikatsaus ajalta 1.1.-31.3.2025 on julkaistu. Kokouspalkkiot maksetaan rahana. Tilintarkastajan valinta ja palkkiot Yhtiökokous valitsi Ernst & Young Oy:n yhtiön tilintarkastajaksi päävastuullisena tilintarkastajana KHT Mikko Rytilahti. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio Kemiran hyväksymän laskun mukaan. Kestävyysraportoinnin varmentajan valinta ja palkkiot Yhtiökokous valitsi Ernst & Young Oy:n yhtiön kestävyysraportoinnin varmentajaksi, kestävyysraportin varmentajana KHT ja kestävyysraportointitarkastaja Mikko Rytilahti. Kestävyysraportoinnin varmentajan palkkiot maksetaan yhtiön hyväksymän laskun mukaan. Omien osakkeiden hankkimisvaltuutus Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 14 600 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta (”Hankkimisvaltuutus”). Omat osakkeet hankitaan yhtiön vapaalla omalla pääomalla joko kaikille osakkeenomistajille osoitetulla ostotarjouksella yhtäläisin ehdoin ja hallituksen päättämään hintaan tai muutoin kuin yhtiön osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen). Valtuutuksen nojalla ostotarjouksella hankittavista osakkeista maksettavan vastikkeen tulee perustua yhtiön osakkeen hintaan julkisessa kaupankäynnissä siten, että hankittavien osakkeiden vähimmäishinta on osakkeen alin julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana ja enimmäishinta vastaavasti osakkeen korkein julkisessa kaupankäynnissä noteerattu markkinahinta valtuutuksen voimassaoloaikana. Valtuutuksen nojalla suunnatulla hankkimisella hankittavista osakkeista maksettavan vastikkeen tulee perusta julkisessa kaupankäynnissä muodostuneeseen hintaan hankintapäivänä tai muuten markkinoilla muodostuneeseen hintaan.Osakkeet hankitaan ja maksetaan Nasdaq Helsinki Oy:n sääntöjen ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen sekä muun soveltuvan sääntelyn mukaisesti. Osakkeita voidaan hankkia käytettäväksi mahdollisten yrityskauppojen tai -järjestelyjen rahoittamisessa tai toteuttamisessa, yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, osakkeen likviditeetin parantamiseksi tai käytettäväksi yhtiön hallituksen jäsenten vuosipalkkioiden maksamiseen tai yhtiön osakepalkkiojärjestelmien toteuttamiseen. Osakkeet voidaan edellä mainittujen tarkoitusten toteuttamiseksi pitää yhtiöllä, luovuttaa edelleen tai mitätöidä. Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä ehdoista. Hankkimisvaltuutus on voimassa 20.9.2026 saakka. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhdessä tai useammassa erässä enintään 15 600 000 uuden osakkeen antamisesta tai yhtiön hallussa olevan oman osakkeen luovuttamisesta (”Osakeantivaltuutus”). Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiön hallussa olevat omat osakkeet luovuttaa joko maksua vastaan tai maksutta. Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten yrityskauppojen tai -järjestelyjen rahoittaminen tai toteuttaminen, yhtiön pääomarakenteen kehittäminen, osakkeen likviditeetin parantaminen tai, jos se on perusteltua, yhtiön hallituksen jäsenten vuosipalkkioiden maksamisen tai yhtiön osakepalkkiojärjestelmien toteuttamiseksi. Suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain yhtiön osakepalkkiojärjestelmien toteuttamisen yhteydessä. Uusia osakkeita annettaessa osakkeiden merkintähinta merkitään sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Yhtiön omia osakkeita luovutettaessa merkitään osakkeesta maksettava määrä sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Hallitus päättää muista osakeanteihin liittyvistä ehdoista. Osakeantivaltuutus on voimassa 31.5.2026 saakka. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä yhtiön internetsivuilla osoitteessa kemira.com/yhtiokokous 2025 viimeistään 3.4.2025. Kemira on yksi maailman johtavista kestäviä kemikaaliratkaisuja valmistavista yhtiöistä runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille. Valmistamme räätälöityjä tuotteita ja palveluja, jotka parantavat asiakkaidemme tuotteiden laatua, prosesseja ja resurssitehokkuutta. Keskitymme vedenkäsittelyyn, kuituihin liittyvään liiketoimintaan sekä uusiutuviin ratkaisuihin. Autamme asiakkaitamme kohti kestävää siirtymää. Vuonna 2024 Kemiran liikevaihto oli 2,9 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 4 700. Kemiran osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. 25-12-13-12-1-2
Teollisuuden Näytelehti Sivu 13 Numero 12-13 / 2025 Teollisuuden Näytelehti / Lehdistötiedote Metson maailman suurin huoltokeskus Karrathassa, Australiassa juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä TNLehti Metso avasi maaliskuussa 2024 maailmanlaajuisesti suurimman huoltokeskuksensa Karrathassa, Länsi-Australiassa. Strategisella Pilbaran alueella sijaitseva keskus tarjoaa kaivosasiakkaille kattavia huoltoja korjausratkaisuja. Alue on tunnettu merkittävänä rautamalmin ja litiumin tuottajana maailmanlaajuisesti. Ensimmäinen toimintavuosi on ollut menestys asiakkaiden keskuudessa, mikä korostaa Karrathan huoltokeskuksen investoinnin merkityksellisyyttä. "Olemme sitoutuneet olemaan lähellä asiakkaitamme ja tarjoamaan heille huipputason palveluita. Investointimme on saanut poikkeuksellisen hyvän vastaanoton asiakkailtamme, jotka arvostavat asiantuntevaa tiimiä sekä ketteriä, kattavia palveluitamme", sanoo Metson Aasian ja Tyynenmeren alueen johtaja Stuart Sneyd. Karrathan huoltokeskus on avoinna ympäri vuorokauden. Metso tukee paikallisia asiakkaitaan hoitamalla määräaikaishuoltotehtävät ja kiireelliset korjaukset tehokkaasti ja turvallisesti. Keskuksen tukitaso auttaa minimoimaan asiakkaiden käyttökatkokset ja pitää laitteet optimaalisessa suorituskyvyssä kaikissa elinkaaren vaiheissa. Pidentämällä laitteiden käyttöikää, parantamalla energiaja vesitehokkuutta ja minimoimalla asiakkaiden toimintojen seisokkiaikoja Metso auttaa asiakkaita saavuttamaan taloudelliset sekä ympäristöja turvallisuustavoitteet. "Huoltokeskuksemme sijaitsee lähellä asiakkaitamme Pilbarassa, minkä ansiosta vähennämme merkittävästi riippuvuutta pitkän matkan rahtikuljetuksista. Raskaiden ajoneuvojen ajokilometien vähentäminen,edesauttaa Metson vastuullisuustavoitteiden saavuttamista, kuten pyrkimystä saavuttaaomien toimintojemme hiilidioksidipäästöjen nettonolla vuoteen 2030 mennessä", Sneyd jatkaa. Paikallinen markkinajohtajan palvelukyky Australiassa sijaitsevien palvelukeskusten lisäksi Metsolla on maassa myös testikeskusten, tuotantolaitosten, valimon ja sulatuspilottitehtaan verkosto, joka palvelee asiakkaiden tarpeita paikallisesti. Karrathan keskus huoltaa raskaita kaivoslaitteita, kuten murskaimia, seuloja, myllyjä, HIG-myllyjä, HPGR-myllyjä ja autodumppereita. Keskus on varustettu edistyksellisillä laitteilla, kuten suuritehoisilla nostureilla, CNC-koneilla, lämpökäsittelyuunilla, raskailla valmistusja hitsaustiloilla sekä kokoonpanoasemilla. Huoltokeskuksen pinta-ala on 35 000 m², mukaan lukien 5 000 m²:n suuruinen korjaamo. Nämä palveluvalmiudet on mahdollistettu noin 32 miljoonan euron (52 miljoonan Australian dollarin) investoinnilla. Turvallisuutta lisäävä työympäristö Työntekijöiden turvallisuus on Metsolle erittäin tärkeää. Keskuksen toimintamalli ja pohjapiirrosnoudattavat korkeimpia turvallisuusstandardeja. Nykyaikaisilla huippuluokan työkaluilla, nostureilla ja edistyksellisillä työstölaitteilla varustettu keskus takaa turvallisen ja tehokkaan työympäristön kaikille työntekijöille. "Työntekijöistä yli 70 prosenttia on paikallisia Karrathan asukkaita, ja osa Perthissä sijaitsevasta FIFO-tiimistämme on siirtynyt Karrathaan. Olemme täällä pitkällä tähtäimellä, ja olemme toteuttaneet ohjelmia, joilla tuetaan työntekijöiden tyytyväisyyttä ja pysymistä Karrathassa. Metso Australia sai hiljattain Great Place to Work® -sertifikaatin osoituksena toiminnastamme työntekijöiden hyväksi", sanoo Chris Gadeke, Metson Pilbaran alueen korjaustoimintojen aluepäällikkö. Metso tarjoaa Karrathan huoltokeskuksessa myös oppisopimuskoulutusohjelmia, jotka eivät ainoastaan tue keskuksen toimintaa, vaan edistävät myös paikallisen yhteisön kehitystä. Johtava palvelukyky ja maailmanlaajuinen läsnäolo Metso on sitoutunut huoltoja korjauskeskuskapasiteettinsa jatkuvaan kehitykseen ja investointeihin, mnkä ansiosta palvelut löytyvät läheltä asiakasta globaalissa mittakaavassa. Viimeaikaisiin investointeihin kuuluvat muun muassa huoltokeskuksen laajennus ja uuden koulutuskeskuksen perustaminen Mesaan, Arizonaan, Yhdysvaltoissa. Lisäksi Metso on ilmoittanut perustavansa uuden huoltokeskuksen Länsi-Kanadaan (toiminta alkaa vuonna 2026). Yhtiö myös laajentaa Chilen keskusta (toiminta alkaa vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla) sekä rakentaa uuden keskuksen Peruun. Nämä strategiset siirrot vahvistavat Metson kyvykkyyksiä tarjota huippuluokan huoltopalveluita ja paikallista tukea, sekä edistävät yhtiön asemaa alan johtavana palveluiden tuottajana. Metsolla on laaja huoltokeskusverkosto, jossa on yli 3700 kenttähuollon ammattilaista, tekninen tuki ja yli 140 huoltopaikkaa kuudella mantereella. Metso tukee asiakkaitaan ympäri maailmaa monenlaisilla asennus-, käyttöönotto-, tarkastusja huoltopalveluilla. 25-12-13-13-1-2 Metso on kestävää kehitystä edistävien teknologioiden sekä kokonaisvaltaisten ratkaisujen ja palvelujen edelläkävijä kivenmurskauksessa, mineraalien käsittelyssä ja metallinjalostuksessa kaikkialla maailmassa. Parannamme asiakkaidemme energianja vedenkäytön tehokkuutta, lisäämme toiminnan tuottavuutta ja vähennämme ympäristöriskejä tuoteja palveluosaamisemme avulla. Yhdessä luomme positiivista muutosta. Metson pääkonttori on Espoossa. Vuoden 2024 lopussa Metsolla oli lähes 17 000 työntekijää noin 50 maassa, ja liikevaihto vuonna 2024 oli noin 4,9 miljardia euroa. Metson osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
Teollisuuden Näytelehti Sivu 14 Numero 12-13 / 2025 TNLehti Greenpeacen aktivistit valtasivat lavan Metsä Boardin yhtiökokouksessa: “Luonnonmetsät on saatava turvaan nyt!” Greenpeacen aktivistit ovat keskeyttäneet Metsä Boardin yhtiökokouksen Finlandia-talolla useita kertoja. Aktivistit nousivat lavalle kesken toimitusjohtajan katsauksen ja vaativat yhtiöltä selkeää ja kattavaa linjausta, joka varmistaa, ettei sen tuotteisiin voi päätyä luonnonmetsien puuta. Greenpeace Nordenin aktivistit valtasivat lavan kesken Metsä Boardin toimitusjohtajan katsauksen. Aktivistit vaativat yhtiötä jättämään luonnonmetsät rauhaan ja luovuttivat toimitusjohtaja Mika Joukiolle metsäyhtiöiden vastuuta peräänkuuluttavan vetoomuksen, joka sisälsi 400 sivua allekirjoituksia. Greenpeace Nordenin aktivistit valtasivat lavan kesken Metsä Boardin toimitusjohtajan katsauksen. Aktivistit vaativat yhtiötä jättämään luonnonmetsät rauhaan ja luovuttivat toimitusjohtaja Mika Joukiolle metsäyhtiöiden vastuuta peräänkuuluttavan vetoomuksen, joka sisälsi 400 sivua allekirjoituksia. Greenpeace “Olen täällä vaatimassa, että Metsä Board ja koko Metsä Group -konserni jättävät vanhat metsät ja luonnonmetsät rauhaan, sillä Orpon hallituksen epäonnistuneet metsäkriteerit eivät niitä turvaa. Metsäteollisuus on suurin syy luontokatoon Suomessa. Metsä Boardin on kannettava vastuunsa luonnosta ja luvattava, ettei sen tuotteisiin päädy puuta luonnonmetsistä”, sanoo Greenpeace Nordenin aktivisti Ida Korhonen. Aktivistit keskeyttivät yhtiökokouksen toistuvasti soittamalla kaiuttimilla muun muassa linnunlaulua, sekä näyttämällä banderolleja, joissa vaadittiin luonnonmetsien rauhaan jättämistä. Lisäksi aktivistit vaativat puheenvuoroissaan koko Metsä Group -konsernilta uskottavaa, julkista sitoutumista luonnonmetsien säästämiseen. Orpon hallituksen tänään päättämät, tutkijoiden laajasti kritisoimat metsäkriteerit raajaavat suuren osan suojelun tarpeessa olevista vanhoista metsistä suojelun ulkopuolelle. Hallituksen epäonnistuneen suojelulinjauksen myötä vastuu luonnonmetsien säästämisestä on yhä voimakkaammin puun ostajilla eli metsäyhtiöillä. Nykyisellään niiden tuotteisiin voi päätyä yhä puuta suojelullisesti arvokkaista metsistä, joiden säästyminen on luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta välttämätöntä. “Metsäyhtiöillä on puheet kohdillaan, mutta ahtaalle ajettua metsäluontoa auttavat vain teot. Nyt, kun hakkuupaineet ovat korkealla, on entistäkin kiireellisempää varmistaa, että suojelullisesti arvokkaat metsät säästyvät. Orpon hallituksen metsäkriteerit eivät sitä tee, joten avainasemassa ovat metsäjätit ja niiden omat puunhankintalinjaukset”, sanoo Greenpeacen metsäasiantuntija Matti Liimatainen. Metsä Group, johon Metsä Board kuuluu, väittää, ettei yhtiö hanki puuta vanhoista, luonnontilaisista tai muuten suojelunarvoisista metsistä. Silti Metsä Group on jäänyt kiinni hakkuusuunnitelmista, jotka kohdistuvat tällaisiin metsiin esimerkiksi Sallassa [2, 3, 4]. Tarve korjata yhtiön puunhankintakriteerejä ja niiden toteutusta on siis ilmeinen. Greenpeacen aktivistit ovat osoittaneet 20.03.2025 mieltään myös Finlandia-talon ulkopuolella ennen Metsä Boardin yhtiökokouksen alkamista sekä Stora Enson yhtiökokouspaikan edustalla Katajanokalla. 25-12-13-14-1-2 Uutisia tiedotteita ajankohtaista asiaa Metsä Groupin Joutsenon tehtaat valmistautuvat vuoden 2025 huoltoseisokkiin Metsä Groupin Joutsenon tehtailla pidetään vuosihuoltoseisokki viikoilla 13–16. Tuotannon pysäytys aloitetaan osastoittain viikon 13 alkupuolella. Huoltoseisokin aikana tehtailla tehdään tarvittavia huolto-, puhdistusja kunnossapitotöitä. Tehdasalueella työskentelee huoltoseisokin aikana oman henkilöstön lisäksi noin 1000 yhteistyökumppania. ”Säännöllisten vuosihuoltoseisokkien avulla varmistamme tehtaiden turvallisen ja tehokkaan toiminnan. Turvallisuus on ensisijainen prioriteetti. Ennakoivalla otteella ja tiiviillä yhteistyöllä voimme varmistaa turvallisen ja sujuvan vuosihuoltoseisokin kaikille osapuolille,” toteaa Joutsenon sellutehtaan tehtaanjohtaja Olli Kokki. ”Vuosihuoltoseisokki on kriittinen osa tehtaamme pitkäjänteistä kehitystyötä ja turvallisuuden varmistamista. Huolellinen ennakkosuunnittelu ja yhteistyö kaikkien osapuolten kanssa ovat avainasemassa onnistuneessa seisokissa. Kun kaikki toimivat yhteisten tavoitteiden mukaisesti, voimme varmistaa turvallisen, tehokkaan ja aikataulussa etenevän seisokin”, toteaa Joutsenon BCTMP-tehtaan tehtaanjohtaja Mika Purhonen. Metsä Groupin juuret ovat suomalaisessa metsässä – emoyhtiömme on yli 90 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta. Valmistamme puusta tuotteita, joita ihmiset tarvitsevat arjessaan ympäri maailman. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja kartonkeihin sekä pehmoja tiivispapereihin. Olemme sitoutuneet uudistavaan metsätalouteen, jonka tavoitteena on vahvistaa metsäluonnon tilaa mitatusti. Edistämme monimuotoista, yhdenvertaista ja mukaan ottavaa kulttuuria. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 5,7 miljardia euroa ja työllistämme noin 9 600 henkilöä. 25-12-13-14-1-2 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Omistajakunnat kokoontuivat keskustelemaan Palokin voimalaitoksen tilanteesta Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n omistajakunnat kokoontuivat perjantaina 21.3.2025 keskustelemaan Heinäveden Palokissa sijaitsevan voimalaitoksen tilanteesta. Kokouksen kutsui valtiosihteeri Risto Artjoki. Palokin koskien vapauttaminen on kirjattu pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan. Tapaamisen tavoitteena oli keskustella valtioneuvoston kanslian mahdollisuuksista aloittaa varsinaiset neuvottelut PKS:n johdon kanssa. Omistajakunnat toivoivat Palokien koskien mahdolliseen vapauttamiseen liittyen lisäselvityksiä mm. vaelluskalavaikutuksista, säätövoimasta, yhtiön osingonmaksukyvystä, huoltovarmuudesta ja ranta-asukkaiden asemasta. Omistajakunnat kannustavat Pohjois-Karjalan Sähkön hallintoa käymään keskustelua valtioneuvoston kanssa Palokkiin liittyvistä kysymyksistä ja tekemään tarvittavat lisäselvitykset jatkoneuvottelujen pohjaksi. Pohjois-Karjalan maakuntaliitto on kuntayhtymä, jonka tavoitteena on tehdä Pohjois-Karjalasta entistä parempi paikka asua, opiskella, tehdä töitä ja yrittää. Tehtäviämme ovat maakunnan kehittäminen, maankäytön suunnittelu ja maakunnan etujen ajaminen. Roolimme aluekehityksessä on ennen kaikkea olla alueen toimijoiden yhteistyöjohtaja. 25-12-13-14-1-2 Yli tuhat kuntavaaliehdokasta sitoutunut edistämään pyöräilyä Pyöräliitto ry on käynnistänyt valtakunnallisen Pyörävaalit-kampanjan jo neljättä kertaa. Kampanjan tavoitteena on auttaa äänestäjiä löytämään ehdokkaita, jotka sitoutuvat edistämään pyöräilymyönteistä kuntapolitiikkaa ja kestävän liikkumisen ratkaisuja. Jo yli tuhat kuntavaaliehdokasta eri puolilta Suomea on allekirjoittanut Pyöräliiton valtakunnalliset tai sen jäsenjärjestöjen alueelliset vaaliteesit. Pyörävaalit-kampanja korostaa, että panostaminen pyöräilyyn edistää kuntalaisten terveyttä, keskustojen viihtyisyyttä, turvallista ja sujuvaa liikkumista sekä tukee matkailua ja paikallisia yrittäjiä. Kunnilla suuri rooli pyöräilyn edistämisessä Kunnat päättävät merkittävistä pyöräilyyn liittyvistä investoinneista, kuten pyöräliikenneväylistä, pyöräpysäköinnistä ja talvikunnossapidosta. "Pyöräily on mielekäs ja turvallinen tapa liikkua, kun infra on kunnossa. Laadukkaat pyörätiet, hyvä pyöräpysäköinti ja toimiva talvikunnossapito lisäävät pyöräilyn houkuttelevuutta sekä suomalaisten hyvinvointia", sanoo Pyöräliiton toiminnanjohtaja Janne Paananen. Pyörävaalit-kampanja yhdistää päättäjiä yli puoluerajojen. 25-12-13-14-1-2
Teollisuuden Näytelehti Sivu 15 Numero 12-13 / 2025 TNLehti Uutisia tiedotteita ajankohtaista asiaa Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Valepalotarkastaja liikkeellä Keski-Uudellamaalla Keski-Uudenmaan pelastuslaitos varoittaa alueella liikkuvasta henkilöstä, joka esiintyy valheellisesti palotarkastajana. Pelastuslaitos ei tee palotarkastuksia ilman ennakkoon sovittua aikaa eikä ota yhteyttä tuntemattomasta numerosta. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos on saanut tiedon, että alueellamme liikkuu henkilö, joka esiintyy valheellisesti pelastuslaitoksen palotarkastajana. Henkilö on ollut yhteydessä asukkaisiin puhelimitse ja kertonut tulevansa palotarkastukselle puolen tunnin kuluessa. Pelastuslaitos muistuttaa, että pelastuslaitos ei suorita palotarkastuksia asuinkiinteistöihin ilman ennakkoon sovittua ajankohtaa, jonka asukas tai kiinteistön omistaja on itse varannut. Pelastuslaitos ei soita tuntemattomasta numerosta. Mahdolliset yhteydenotot tapahtuvat aina virallisia kanavia pitkin pelastuslaitoksen sähköpostiosoitteista tai viranomaisten puhelinnumeroista. Tarvittaessa voit soittaa pelastuslaitoksen tilannekeskukseen ja varmistaa, työskenteleekö henkilö meillä. Jos saat epäilyttävän yhteydenoton, älä päästä tuntemattomia henkilöitä kotiisi, älä luovuta henkilötietojasi, ja ilmoita yhteydenotosta viipymättä poliisille. Mistä tunnistat pelastuslaitoksen palotarkastajan? Pelastuslaitoksen palotarkastaja liikkuu aina pelastuslaitoksen punaisella ajoneuvolla, jossa on pelastustoimialueen logo ja tunnus sekä sininen vilkku katolla. Palotarkastajalla on virkakortti ja hän pukeutuu tummansinisiin virkavaatteisiin, joissa on pelastustoimen tunnus, nimija virka-asemalaatta sekä pelastustoimialueen hihatunnus. 25-12-13-15-1-2 Palotarkastaja seisoo virka-auton edessä. Kuvassa näet pelastuslaitoksemme palotarkastajan virka-asussaan ja -tunnuksissaan. Paimion kaupunki Paimioon avautuu uusi yrittäjien kohtaamispaikka – Elinvoimakeskus Kaira käynnistyy huhtikuussa Paimion keskustaan avautuu 1. huhtikuuta 2025 paikallisten yrittäjien ja yritysten palveluja osaamiskeskus, Elinvoimakeskus Kaira. Kaira tarjoaa yrittäjille mahdollisuuden vuokrata lyhytaikaisia työtiloja sekä hyödyntää monipuolisia koulutuksia ja asiantuntijapalveluja. Lisäksi tiloissa järjestetään ohjelmaa, joka on avointa myös kaupunkilaisille, ja tiloja voi varata iltakäyttöön. Elinvoimakeskus Kaira sijaitsee Paimion keskustassa osoitteessa Vistantie 19, tutussa "puhelimen kulman" liikerakennuksessa. Keskuksen toimintaa hallinnoi Paimion Kehitys Oy, jonka tavoitteena on tukea paikallisia yrityksiä ja luoda yrittäjille kohtaamispaikka, jossa yrittäjät voivat oppia, verkostoitua ja kehittää liiketoimintaansa rennossa ja avoimessa ilmapiirissä. Vuokrattavien tilojen lisäksi Kairan aulassa on vapaasti käytettävissä olevia työskentelypisteitä. Yrittäjät voivat hyödyntää myös Kairassa työskentelevän ESG-suunnittelijan asiantuntemusta esimerkiksi vihreän siirtymän kysymyksissä. Erilaisissa seminaareissa, työpajoissa ja verkostoitumistilaisuuksissa käsitellään monipuolisesti yrittäjyyteen liittyviä teemoja, ja ne tarjoavat mahdollisuuden kohdata muiden alojen ammattilaisia. Tiloja voi varata iltaisin myös yhdistysten kokoontumisiin ja muihin paikallisiin tapahtumiin. Paimio on runsaan 11 200 asukkaan kaupunki Varsinais-Suomessa. Vuonna 2025 kaupunki viettää 700-vuotisjuhlavuottaan. 25-12-13-15-1-2 Kesko Oyj:n hallituksen järjestäytymiskokouksen päätöksiä Varsinaisen yhtiökokouksen 2025 jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa Kesko Oyj:n hallitus valitsi puheenjohtajakseen Esa Kiiskisen ja varapuheenjohtajakseen Timo Ritakallion. Hallitus myös valitsi jäsenet tarkastusja palkitsemisvaliokuntiin. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi hallitus valitsi Jannica Fagerholmin, varapuheenjohtajaksi Timo Ritakallion ja jäseneksi Piia Karhun sekä palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi Esa Kiiskisen, varapuheenjohtajaksi Timo Ritakallion ja jäseneksi Tiina Alahuhta-Kaskon. Hallituksen riippumattomuusarvioinnin perusteella kaikki hallituksen jäsenet Pauli Jaakolaa lukuun ottamatta ovat riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista. Jaakola on hallituksen puheenjohtaja yhtiön merkittävässä osakkeenomistajassa, K-kauppiasliitto ry:ssä. Hallituksen jäsenistä Tiina Alahuhta-Kasko, Jannica Fagerholm, Piia Karhu ja Timo Ritakallio ovat riippumattomia myös yhtiöstä. Esa Kiiskinen, Pauli Jaakola ja Jussi Perälä ovat ei-riippumattomia yhtiöstä, sillä Kiiskisen, Jaakolan ja Perälän kunkin määräysvaltayhteisöllä on ketjusopimus Keskon kanssa.Hallituksen ja sen valiokuntien kokoonpanot täyttävät hallinnointikoodin mukaiset riippumattomuusvaatimukset. 25-12-13-15-1-2 Motiva Oy Kustannusten pienentäminen edelleen keskeisin ajuri energiatehokkuuteen Energian käytön lisääntymiseen uskovia yritysten edustajia oli ensimmäisen kerran enemmän kuin vähenemiseen uskovia. Ilmastopäästöjen vähentämisen merkitys nähtiin kuitenkin suurempana kuin kertaakaan aikaisemmin. Sähköistyminen jatkuu ja tekoälyn hyödyntäminen kasvaa yrityksissä. Energiatehokkuussopimuksessa mukana olevien yritysten näkemyksiä energiatehokkuuden nykytilasta ja tulevaisuudesta luodattiin alkuvuodesta kyselyllä. Edellinen vastaava kysely toteutettiin helmikuussa 2023. Energiatehokkuuden kasvamiseen ja siihen liittyvien investointien kasvuun uskotaan, vaikka osuus on selvästi pudonnut aiemmista vuosista. Sähköistyminen etenee kaikilla aloilla ja erityisesti teollisuudessa sitä myös suunnitellaan aiempaa enemmän. Sähköistyminen ja tekoälyn hyödyntäminen kasvussa Niiden osuus, jotka ovat korvanneet polttoaineiden tai primäärilämmön käyttöä sähkön käyttöä lisäämällä on noussut todella paljon. Myös niiden osuus, jotka suunnittelevat sitä, on edelleen hienoisessa kasvussa erityisesti teollisuudessa. Data-analytiikkaa ja IoT-ratkaisuja hyödyntävien osuus on hieman noussut vuodesta 2023. Tekoälyä hyödyntävien osuus on noussut kaikkein selkeimmin (+10 %-yksikköä). Vielä selvemmin on noussut (+23 %-yksikköä) niiden osuus, jotka aikovat lisätä tekoälyn hyödyntämistä toiminnassaan, nyt näin sanoo lähes kolme viidestä vastaajasta. Lähes neljännes vastaajista sanoo toimintansa olevan hiilineutraalia. Osuus on hieman aiempaa korkeampi. Niistä, jotka eivät sitä vielä ole, neljä viidestä pyrkii sitä kohti. Tiedot kerättiin 15.1.–6.2.2025 välisenä aikana sähköisenä kyselynä. Motiva toimitti energiatehokkuussopimusten yhteyshenkilöiden sähköpostiosoitteet ja Sales Questor Oy vastasi tiedonkeruusta ja raportoinnista. Kyselyyn saatiin 202 vastausta ja kutsu kyselyyn lähti 1 161 henkilölle. Vastausaste oli siten 17 prosenttia. 25-12-13-15-1-2
Tallenna linkki https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/teollisuuden-nayteleht Sisältö numero 12-13 / 2025 Kansi ( teksti näihin kuviin löytyy sisäsivuilta) 1 SAK esittää jatkuvan oppimisen tukea työn ohessa opiskeluun 2 Tuomas Lahtinen nimitetty Tampereen yliopiston sirujen paketointipilottilinjan johtajaksi 2 Peruskoulun huolehdittava paremmin lasten ja nuorten perustaidoista 3 Maahanmuuttovirastossa tehtiin merkittäviä uudistuksia ja kehitystyötä 3 Hybridityö tuo parhaat tuottavuustulokset suomalaisyrityksissä... 4 Kansainvälisen meritilannekuvan kehittäminen on ajankohtaista 4 Alfa Laval allekirjoitti sopimuksen kryoteknologialiiketoiminnan ostamisesta ... 5 Tekstiä päätoimittajalta 6 VTT:n vuosi 2024: Ylitimme kaupalliset myyntitavoitteemme ..... 7 Uutisia Tiedotteita Ajankohtaista asiaa 8-9 Suomen Biokierto ja Biokaasu:Biokaasu ja ravinnekierrätys vahvistavat huoltovarmuutta 10 Kilpailuetua teollisuudessa syventämällä integraatiota 11 Anoran vuosikertomus vuodelta 2024 on julkaistu 11 Kemira Oyj: Varsinaisen yhtiökokouksen 2025 päätökset 12 Metson maailman suurin huoltokeskus Karrathassa, Australiassa juhlii 13 Uutisia Tiedotteita Ajankohtaista asiaa 14-15 Sisältö numero 12-13 / 2025 16 Mediakortti 01.01.2025 31.12.2025 17 Valmetin uusi toimipiste avattu Vantaan Tikkurilassa 18 Markkinoiden myllerrys avaa sijoittajille uusia mahdollisuuksia 19 Saka tutki: hybridiuutisointi ei ole romuttanut mielikuvaa …. 20 Alfa Laval solmi ensimmäisen sopimuksen ammoniakkipolttoaineen… 21 Selected Car Investment avaa myymälän Düsseldorfiin 22 Sata vuotta Autotuojat ja -teollisuus ry:n ja koko autoalan historiaa… 23 Arto Timperistä Tekniikan akateemisten uusi puheenjohtaja 23 Takakansi 24 Teollisuuden Näytelehti Sivu 16 Numero 12-13 / 2025 Kuvaa QR Koodi puhelimen ja voitte lukea Teollisuuden Näytelehden numeroita aina silloin kun haluatte. Voitte lähettää sen myös liikekumppanille jotta hän voi myös lukea sen tekstin jonka haluatte hänen näkevän
Teollisuuden Näytelehti Teollisuuden Näytelehti Sivu 17 Numero 12-13 / 2025 Teollisuuden Näytelehti / www.tn-lehti.fi Teollisuuden Näytelehti julkaistaan vain netissä. Julkaistaan e-lehtenä. Luettavissa osoitteessa: https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/teollisuuden-naytelehti Mediakortti on voimassa 01.01.2025 – 31.12.2025 Yhteystiedot: Teollisuuden Näytelehden julkaisija: TN Lehti Oy Osoite : Koimetsäntie 3, 24280 SALO Puhelin 046 589 2070 Sähköposti: tuotanto@tn-lehti.fi Lehden koko: A4 (210x297 mm) Painopinta-ala: 185x275 mm Palstojen lukumäärä: 4 Palstojen leveys: 42 mm / 1 palsta 90 mm / 2 palsta 135 mm / 3 palsta 185 mm / 4 palsta Rasteritiheys 300 dpi Aineistovaatimus Sähköinen muoto (pdf) Hinnasto: Koot / Hinta 1/8 sivu / 325 eur sis. ALV 25,5% 1/4 sivu / 650 eur sis. ALV 25,5% 1/2 sivu / 1300 eur sis. ALV 25,5% 3/4 sivu / 1950 eur + ALV 1/1 sivu / 2600 eur sis. ALV 25,5% 2/1 sivu / 5200 eur (aukeama) sis. ALV 25,5% Maksun saaja: TN-Lehti Oy, Koimetsäntie 3, 24280 SALO Reklamaatiot: Kirjallisesti 8 vuorokauden kuluessa ilmestymispäivästä. Myöhäisempää reklamaatiota ei käsitellä. Vastuu virheellisestä mainoksesta rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Ilmoitusten peruuttaminen: Viimeistään 2 vuorokautta ennen aineis topäivää. Myöhäisempää ilmoitusperuutusta ei käsitellä. Huom! Myöhästyneestä aineistosta emme voi ottaa vastuuta. Suurta tilaa vievät aineistot taikka kuvat tulee lähettää Wetransfer ohjelmalla tai muistitikulla. Noudatamme kaikessa julkaisutoiminnassa TN -Lehti Oy:n toimitusehtoja. Teollisuuden Näytelehteä voit lukea tietokoneella, tabletilla tai vaikka puhelimella osoitteessa: Teollisuuden Näytelehden löydät Lehtiluukusta osoitteesta: https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/teollisuuden-naytelehti Siellä on myös arkistolehdet noin 5 vuosikertaa. Asiakas voi tilata sähköpostiinsa ilmoituksen uuden lehden ilmestymisestä, kohdasta “Ilmoita uusista numeroista”. Tämä on ulkoistettu, eli kyseessä on palvelu, jonka Lehtiluukku lähettää Teollisuuden Näytelehden lukijoille. Ilmoitusmyynti & Toimitus Teollisuuden Näytelehti Koimetsäntie 3, 24280 SALO Avoinna ark. 10.00 12.00 puh 046 589 2070 Päätoimittaja Jouko Nieminen Sähköposti: jouko.nieminen@tn-lehti.fi Myynti / kaupanvahvistus: markkinointi@tn-lehti.fi Ainesisto: tuotanto@tn-lehti.fi Teollisuuden Näytelehden ilmestyminen 2025: Numero / aineistopäivä / ilmestymispäivä Tammikuu Numero 1 03.01.2025 / 07.01.2025 Numero 2 10.01.2025 / 14.01.2025 Numero 3 17.01.2025 / 21.01.2025 Numero 4 24.01.2025 / 28.01.2025 Helmikuu Numero 5 31.01.2025 / 04.02.2025 Numero 6 07.02.2025 / 11.02.2025 Numero 7 14.02.2025 / 18.02.2025 Numero 8 21.02.2025 / 25.02.2025 Maaliskuu Numero 9 28.02.2025 / 04.03.2025 Numero 10 07.03.2025 / 11.03.2025 Numero 11 14.03.2025 / 18.03.2025 Numero 12-13 21.03.2025 / 25.03.2025 Huhtikuu Numero 14 28.03.2025 / 01.04.2025 Numero 15 04.04.2025 / 08.04.2025 Numero 16 11.04.2025 / 15.04.2025 Numero 17 25.04.2025 / 29.04.2025 Toukokuu Numero 18-19 09.05.2025 / 13.05.2025 Numero 20 16.05.2025 / 20.05.2025 Kesäkuu Numero 21-22 06.06.2025 / 10.06.2025 Vuosiloma / Heinäkuu Numero / aineistopäivä / ilmestymispäivä Elokuu Numero 23 01.08.2025 / 05.08.2025 Numero 24-25 08.08.2025 / 12.08.2025 Numero 26 15.08.2025 / 19.08.2025 Numero 27 22.08.2025 / 26.08.2025 Syyskuu Numero 28 05.09.2025 / 09.09.2025 Numero 29 12.09.2025 / 16.09.2025 Numero 30-31 19.09.2025 / 23.09.2025 Numero 32 26.09.2025 / 30.09.2025 Lokakuu Numero 33 03.10.2025 / 07.10.2025 Numero 34-35 10.10.2025 / 14.10.2025 Numero 36 17.10.2025 / 21.10.2025 Numero 37-38 24.10.2025 / 28.10.2025 Marraskuu Numero 39 07.11.2025 / 11.11.2025 Numero 40-41 14.11.2025 / 18.11.2025 Numero 42 21.11.2025 / 25.11.2025 Joulukuu Numero 43-44 05.12.2025 / 10.12.2025
Teollisuuden Näytelehti Sivu 18 Numero 12-13 / 2025 Teollisuuden Näytelehti / Lehdistötiedote Valmetin uusi toimipiste avattu Vantaan Tikkurilassa TNLehti Valmetin uudet toimitilat Vantaan Tikkurilassa ovat valmistuneet. Uusiin tiloihin on muuttanut alkukevään aikana lähes 700 valmetlaista pääosin Järvenpään ja osittain myös Vantaan Hakkilan toimipisteistä. Toimistotalo sijaitsee Tikkurilan aseman välittömässä läheisyydessä osoitteessa Lauri Korpisen katu 9. Valmetin Sponda Oyj:ltä vuokraamien tilojen pinta-ala on noin 13?000 kerrosneliömetriä. Valmetin pääkonttori on Espoon Keilaniemessä. ”Valmetilla on yli 225 vuoden teollinen historia ja vahva näyttö jatkuvasta parantamisesta ja uudistumisesta eri tavoin. Uusi toimipiste Tikkurilassa aloittaa uuden ajan Valmetin toiminnoissa Suomessa. Modernien tilojen ja hyvien kulkuyhteyksien ansiosta Tikkurilan talo on meille tärkeä kohtaamispaikka niin sisäisesti kuin asiakkaidemme kanssa”, kertoo Valmetin Palvelut-liiketoimintalinjan johtaja Aki Niemi. ”Uuden talon rakentaminen ja muutto ovat aina iso ponnistus ja tahdonkin kiittää uuteen taloon muuttaneita valmetlaisia, Valmetin projektiryhmää ja yhteistyökumppaneitamme hyvästä yhteistyöstä hankkeen aikana. Toivotamme sekä valmetlaiset ympäri maailmaa että asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme tervetulleiksi tutustumaan uusiin tiloihin”, jatkaa Tikkurilan talon paikallisjohtaja Teemu Heikkinen Valmetin Paperit-liiketoimintalinjalta. Moderni toimistotalo Tikkurilan sydämessä Toimistotalossa työskentelevien arkea tukevat monipuoliset palvelut, kuten lounasravintola, kuntosali, suuri pyöräparkki sosiaalitiloineen sekä sähköautojen latauspisteillä varustettu parkkihalli. Valmetlaisille on tarjolla erinomaiset julkisen liikenteen yhteydet sekä kauppakeskus Dixin palvelut. Toimistotalon suunnittelussa on panostettu tilojen muuntojoustavuuteen, työpisteiden valoisuuteen ja sisäilman laatuun. Uudella kiinteistöllä on energiatehokkuusluokka A sekä LEED-sertifioinnin korkein taso, Platinum. Rakennuksen katolle on asennettu uusiutuvaa energiaa tuottavat aurinkopaneelit, ja pihassa on luonnon monimuotoisuutta tukevia istutuksia. Kiinteistön energiatehokkuutta parantaa myös maalämpöjärjestelmä. Valmet Suomessa ja maailmalla Valmetin palveluksessa on maailmanlaajuisesti yli 19 000 henkilöä ja asiakkaita on yli 100 maassa. Yhtiöllä on eri puolilla maailmaa yli 110 palvelukeskusta, yli 160 myyntikonttoria, 76 tuotantoyksikköä sekä 34 tutkimusja tuotekehityskeskusta. Suomessa Valmet työllistää noin 6 000 ihmistä eri paikkakunnilla. Tikkurilan toimipisteen lisäksi Vantaan toisessa toimipisteessämme Hakkilassa työskentelee noin 700 henkilöä. Valmet valittiin syksyllä 2024 tekniikan alan ammattilaisten keskuudessa Suomen toiseksi ihanteellisimmaksi työnantajaksi, ja lisäksi tekniikan alan opiskelijat valitsivat Valmetin kolmanneksi ihanteellisimmaksi työnantajaksi. Valmetilla on maailmanlaajuinen asiakaskunta eri prosessiteollisuuksissa. Olemme maailman johtavia prosessiteknologian, automaatioratkaisujen ja palvelujen toimittajia ja kehittäjä sellu-, paperija energiateollisuudelle. Automaatioja virtauksensäätöratkaisuillamme palvelemme vielä laajempaa prosessiteollisuuden asiakaskuntaa. Yli 19 000 ammattilaistamme työskentelee lähellä asiakkaitamme, sitoutuneina asiakkaidemme menestyksen edistämiseen – joka päivä. Yhtiöllä on yli 220 vuoden teollinen historia ja vahva näyttö jatkuvasta parantamisesta ja uudistumisesta. Valmetin liikevaihto vuonna 2023 oli noin 5,5 miljardia euroa Valmetin osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä, ja yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa. 25-12-13-18-1-2 ”Uusi toimipiste Tikkurilassa aloittaa uuden ajan Valmetin toiminnoissa Suomessa. Modernien tilojen ja hyvien kulkuyhteyksien ansiosta Tikkurilan talo on meille tärkeä kohtaamispaikka niin sisäisesti kuin asiakkaidemme kanssa”, kertoi Valmetin Palvelut-liiketoimintalinjan johtaja Aki Niemi
Teollisuuden Näytelehti Sivu 19 Numero 12-13 / 2025 Teollisuuden Näytelehti / Lehdistötiedote Säästöpankkiryhmän Markkinaluotain: Markkinoiden myllerrys avaa sijoittajille uusia mahdollisuuksia TNLehti Sijoittajille alkuvuosi 2025 on tarjonnut sekä mahdollisuuksia että uhkia – molemmat tekijät pysyvät läsnä myös tästä eteenpäin. Säästöpankkiryhmän tuoreen Markkinaluotaimen mukaan lyhyellä aikavälillä Euroopan ja Kehittyvien markkinoiden osakemarkkinat ovat Yhdysvaltoja houkuttelevampia. Euroopan osakemarkkinat, mukaan lukien Suomi, ovat pärjänneet hyvin poliittisista myllerryksistä huolimatta. USA:n osakemarkkinat ovat sen sijaan tuottaneet negatiivisesti ja myös kehittyvät maat ovat pärjänneet huonosti. Presidentti Trump ajaa tällä hetkellä talouspolitiikkaa, jonka lopullista tavoitetta sijoittajat yrittävät ymmärtää. Epävarmuus tuontitullien ympärillä jatkuu ainakin kevään ajan, mikä vaarantaa USA:n talouskasvunäkymiä. ”Trump on viimeaikaisissa puheissaan korostanut, että kipua pitää kestää saavuttaakseen suuruutta. Siitä ei kuitenkaan liene epäilystäkään, etteikö Yhdysvaltojen kasvutalkoot alkaisi hyvissä ajoin ennen marraskuun 2026 välivaaleja. Seuraavan puolen vuoden aikana Eurooppa ja Kehittyvät Markkinat ovat kuitenkin Yhdysvaltoja houkuttelevampia”, kertoo Säästöpankkiryhmän markkinastrategi Kalle Ainala. Korkomarkkinoilla merkittäviä muutoksia – Saksan linja vaikuttaa laajasti Markkinoiden odotukset korkojen kehityksestä ovat muuttuneet huomattavasti vuoden alkuun verrattuna. Yhdysvaltojen uusi hallinto ja sen talouspolitiikka, erityisesti tariffien uhka, ovat keskeisiä tekijöitä. Lisäksi Saksan suunnitelmat rahoittaa investointeja lisävelalla ovat nostaneet pitkien korkojen tasoa, mikä on vaikuttanut myös Suomen valtionlainoihin. Euroopan keskuspankin (EKP) odotetaan jatkavan koronlaskujaan, ja markkinat ennustavat EKP:n talletuskoron laskevan kahteen prosenttiin loppuvuoden aikana. “Inflaatiokehitys on nyt lupaavaa, ja euroalueen talouskasvun pysytellessä vaisuna odotamme sen hidastuvan kohti EKP:n tavoitetasoa. Tariffeilla on kuitenkin inflaatiota kohottava vaikutus, ja euromaiden fiskaalielvytystä seuraava talouskasvun piristyminen mahdollistaa myös maltillisemman rahapolitiikan toteuttamisen. Markkinoiden odotuksista huolimatta, uskomme, että EKP joutuu laskemaan talletuskoron selvästi alle kahden prosentin”, kertoo Säästöpankkiryhmän korkosalkunhoitaja Mikko Rautiainen. Suomalaisten vaurastuminen ottanut takapakkia, vaikka globaalit tuotot ovat saatavilla Suomen talouskehitys on ollut viime vuosina heikompaa kuin euroalueella keskimäärin. Tähän on monia syitä, osa niistä rakenteellisia ja osa suhdanneluontoisia. Tämä on vaikuttanut myös suoraan suomalaisten varallisuuteen, mikä näkyy Tilastokeskuksen tuoreissa Kotitalouksien varallisuus -tilastoissa. ”Huolestuttavaa on se, että suomalaisten vuosikymmeniä jatkunut vaurastuminen on nyt ottanut takapakkia. Varallisuuden lasku johtuu kuitenkin pääosin Suomen talouden aiheuttamista asuntojen hintojen laskusta. Sen sijaan rahoitusvarallisuus on jatkanut kasvamistaan. Yli puolet suomalaisista kotitalouksista (52 %) ja 65 % suomalaisista ei kuitenkaan edelleenkään omista rahastoja tai pörssiosakkeita”, kertoo Ainala. Vaikka Suomen talouden pitkän aikavälin kasvunäkymät ovat yhä varsin vaisut, suomalaisen sijoittajan tulevaisuus voi kuitenkin olla paljon valoisampi. Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat varsin kansainvälisiä ja valtaosa niiden liikevaihdosta tulee ulkomailta. Niinpä Suomen pörssin kehitykseen vaikuttaa Suomen taloutta enemmän globaalin talouden tilanne. ”Toimintaympäristön elpymisen jatkuessa Suomen markkina tulee kuitenkin pärjäämään suhteessa paremmin voimakkaan suhdanneherkkyytensä johdosta. Pidemmällä aikavälillä näemmekin Suomen osakemarkkinoissa huomattavaa potentiaalia”, summaa Ainala. Markkinaluotain – Säästöpankkiryhmän syksyllä 2023 lanseeraama Markkinaluotain on tehty säästämisen ja sijoittamisen ammattilaisten työkaluksi sekä sijoittamisesta kiinnostuneiden ja siihen jo perehtyneiden asiakkaiden tueksi. Julkaisussa tuodaan näkemystä esille tulevaa luodaten, historiaan peilaten. Maaliskuussa 2025 Markkinaluotaimessa pohditaan, mihin sijoittaa vuonna 2025 – nykyisen markkinatilanteen vallitessa. Aihetta tarkastellaan erityisesti Suomen ja suomalaisen sijoittajan näkökulmasta. Markkinaluotain julkaistaan kaksi kertaa vuodessa, syyskuussa ja maaliskuussa . Säästöpankkiryhmä on edistänyt yksilön ja yhteisön taloudellista hyvinvointia jo yli 200 vuoden ajan. Tahdomme, että meidät tunnetaan rohkeudesta, asiantuntijuudesta ja intohimosta tehdä erinomaista asiakastyötä. Säästöpankkiryhmän muodostavat paikalliset Säästöpankit ympäri Suomen sekä Säästöpankkikeskus. Tarjoamme asiakkaillemme kattavien vähittäispankkipalvelujen lisäksi sijoittamisen, kodinvaihdon ja vakuuttamisen palveluja. 25-12-13-1-2
Teollisuuden Näytelehti Sivu 20 Numero 12-13 / 2025 TNLehti Teollisuuden Näytelehti / Lehdistötiedote Saka Finland Oy Saka tutki: hybridiuutisointi ei ole romuttanut mielikuvaa sähköistetyistä ajoneuvoista – “Ajokokemus muuttaa asenteita” TNLehti Hybridiautojen kalliista akkuremonteista on uutisoitu eri medioissa pitkin talvea. Mikä on ollut tämän ns. hybridikohun todellinen vaikutus autonostajiin? Suomen suurin käytettyjen autojen myyjä Saka kysyi sitä suoraan asiakkailtaan ja yli 2200 asiakasta vastasi kyselyyn. Isossa kuvassa yleinen mielikuva sähköistetyistä ajoneuvoista on yhä positiiviseen taittava: vain 25 prosentilla vastaajista mielikuva oli joko huono tai erittäin huono. Neutraali mielikuva oli vastaavasti 25 prosentilla. Positiivinen tai erittäin positiivinen mielikuva on peräti 50 prosentilla. “Suuressa kuvassa ladattavia hybridejä ja sähköautoja pidetään varteenotettavana vaihtoehtona, vaikka uutisointi onkin voinut vaikuttaa yleiseen ostohalukkuuteen ainakin lyhyellä aikavälillä”, kommentoi Sakan myyntijohtaja Olli Pietiläinen. Kun tarkastellaan vastauksia pelkästään bensiinillä tai dieselillä ajavia, eli 42,6 prosenttia vastaa, asenteet keikahtavat päälaelleen – 50 prosentilla on joko huono tai erittäin huono mielikuva sähköistetyistä ajoneuvoista. “Valistunut arvaukseni on se, että nämä autoilijat eivät ole päässeet ajamaan sähköistetyillä ajoneuvoilla, tai heillä on esimerkiksi asumisen vuoksi aiheutuva rajoite vaikkapa lataamiselle, jonka myötä niitä ei nähdä edes potentiaalisena vaihtoehtona”, Pietiläinen arvelee Vastaavasti kun tarkastellaan ladattavilla hybrideillä tai sähköautoilla ajavia kuljettajia, jotka edustavat 48,6 prosenttia vastaajista, mielikuva pyörähtää jälleen ympäri: 77 prosentilla joko positiivinen, tai erittäin positiivinen mielikuva ja vain kolme prosenttia suhtautuu joko negatiivisesti, tai erittäin negatiivisesti sähköistettyihin ajoneuvoihin. “Tässä korostuu se, että sähköauton kantamaa ei ole koettukaan reaalimaailman kokemuksen myötä rajoitteeksi, tai ladattava hybridi täyttää lyhyen matkan vaatimukset sähköajolla ja tuo turvaa pitkille matkoille tai vetotarpeisiin. Usein ajokokemus muuttaa mielikuvaa täysin”, Pietiläinen kertoo “Kokonaisuutena voidaan todeta, että jokainen käyttövoima löytää edelleen ostajansa, sillä mediahuomiosta huolimatta kuluttajat osaavat kyllä tehdä valitansa omien mieltymystensä ja vaatimustensa perusteella. Ladattava hybridi on vain yksi monesta, joka kelpaa edelleen usealle ja sähköautot ovat yleisesti käyneet koko alkuvuoden todella hyvin kaupaksi", Pietiläinen päättää. Kysely uutisoinnin vaikutuksesta mielikuvaan hybridiajoneuvoista toteutettiin 13.–20.2.2025 ja se lähetettiin Sakan asiakkaille sähköpostitse. Vastauksia saatiin yhteensä 2212 kappaletta. Saka on suomalainen vaihtoautokaupan ketju, joka palvelee verkossa sekä 30 myyntipisteessä ja myy vuosittain lähes 45 000 autoa. Vuonna 2024 Saka Finland Oy:n liikevaihto oli 761 miljoonaa euroa. 25-12-13-20-1-2 Autoalan Tiedotuskeskus: Suomen vanha autokanta vaarantaa liikenneturvallisuutta näin auton ikä vaikuttaa henkilövahinkoriskiin Suomessa on muita Pohjoismaita selvästi vanhempi autokanta. Autojen ikä näkyy myös Pohjola Vakuutuksen törmäysvahinkotilastoissa. Kierrätyspalkkiokampanja on aiemmin toimivaksi todistettu tapa saada vanhimpia autoja kierrätykseen ja uusia, turvallisempia autoja liikenteeseen. Suomessa on erittäin vanha autokanta. Autokannasta yli 40 prosenttia, noin 1,2 miljoonaa autoa, on vähintään 15-vuotiaita. Henkilöautojen keski-ikä oli vuonna 2024 jo 13,6 vuotta. Pohjoismaisessa vertailussa Suomi jää muita maita jälkeen. Esimerkiksi Ruotsissa autojen keski-ikä on 10,7 vuotta. Suomen vanha autokanta näkyy myös Pohjola Vakuutuksen vahinkotilastoissa. ”Tilastojemme mukaan vuosina 2005–2010 valmistettujen autojen törmäysvahingoista (ajonopeus yli 60 km/h) lähes kymmenen prosenttia on johtanut henkilövahinkoihin. Vuonna 2021 valmistettujen tai uudempien autojen törmäyksissä henkilövahinkoihin on johtanut vain viisi prosenttia, vaikka uudemmilla autoilla ajetaan enemmän”, Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisesta vastaava johtaja Kristian Hiljander kertoo. Vanhin autokanta löytyy Suomessa Kainuusta, jossa henkilöautojen keskiikä on jo lähes 16 vuotta. Nuorin autokanta on Uudellamaalla, jossa keskiikä henkilöautoissa on 11 vuotta. Uusien autojen turvateknologia ehkäisee onnettomuuksia ”Autojen liikenneturvallisuus on parantunut selvästi viime vuosikymmenien aikana, ja tähän on vaikuttanut teknologian kehittyminen. Uusissa autoissa on paljon turvallisuutta oleellisesti parantavaa ja onnettomuuksia ehkäisevää turvateknologiaa. Esimerkiksi ajonvakautusjärjestelmä ESC ehkäisee tehokkaasti suistumisonnettomuuksia”, muistuttaa toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta Myös uusien autojen korirakenteiden kehittyminen on lisännyt niiden turvallisuutta. Autojen muotoilulla ja materiaalivalinnoilla vaikutetaan myös jalankulkijoiden turvallisuuteen. EU-komission turvallisuusasetuksen muutos edellyttää, että ensirekisteröitävissä autoissa on 7.7. 2024 lähtien oltava pakollisena uusia turvallisuutta parantavia varusteita, esimerkiksi automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä, hätätilanteiden kaistanpitojärjestelmä ja peruutustutka tai kamera. EU-komission arvioiden mukaan turvallisuusasetuksen muutokset vähentävät koko EU-alueella vuosina 2021–2037 yhteensä noin 24 800 liikennekuolemaa. Liikenneturvallisuus paranee vanhojen autojen korvautuessa uusilla Autotuojat ja -teollisuus ry, Autoalan Keskusliitto ry ja Pohjola Vakuutus ehdottavat kierrätyspalkkiokampanjan uusimista ”Kierrätyspalkkiokampanja on aiemmin toimivaksi todistettu tapa saada vanhimpia autoja kierrätykseen ja uusia, turvallisempia autoja liikenteeseen. Kierrätyspalkkiokampanjan uusiminen olisi hyvä keino autokannan uudistamiseen ja liikenneturvallisuuden parantamiseen”, painottaa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja teollisuus ry:stä. Kierrätyspalkkiokampanjassa kuluttaja saisi vanhan autonsa romutustodistusta vastaan 1000–2000 euron palkkion uuden auton hankintaan. Tällä hetkellä Suomessa autot päätyvät kierrätykseen erittäin vanhoina, keskimäärin 22,8 vuoden ikäisinä. Traficomin vuosina 2015 ja 2018 laatimien seurantatutkimuksien perusteella kierrätyspalkkio kannustaa uuden auton hankintaan tavanomaista nuorempia ja pienituloisempia asiakkaita sekä tavallista enemmän naisia verrattuna keskimääräiseen uuden auton ostajaan. Se myös kasvattaa valtion verotuloja enemmän kuin mitä kampanjan budjetointitarve on. Autokannan uudistaminen on myös Onnettomuustietoinstituutin parannusehdotusten listalla liikenneturvallisuuden kehittämiseksi. Tärkeimpiä kuljettajaa tukevia järjestelmiä ovat onnettomuustutkinnan perusteella esimerkiksi ajonvakautusjärjestelmä, jalankulkijan ja pyöräilijän tunnistava automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä sekä älykäs nopeusavustin. Autoalan Tiedotuskeskus on autoalan suurimpien toimialajärjestöjen palveluja informaatiokeskus, jonka tehtävänä on tuottaa tietoa tieliikenteestä sekä autokaupan, autoteollisuuden, korjaamojen, katsastuksen ja autokierrätyksen toimialoilta. Tiedotuskeskuksen omistavat Autoalan Keskusliitto ja Autotuojat ja -teollisuus ry. 25-12-13-20-1-2 Huomioikaa seuraavalla kerralla verrokkimaiden autoverotus. Ehkä siinä löytyy syy, miksi Suomessa käytetään autoja pidempään kuin muualla. Toinen syy lienee suomalainen katsastustoiminta, joka pitää autot pidempään kunnossa.
Teollisuuden Näytelehti Sivu 21 Numero 12-13 / 2025 Teollisuuden Näytelehti / Lehdistötiedote Alfa Laval solmi ensimmäisen sopimuksen ammoniakkipolttoaineen syöttöjärjestelmästä TNLehti Alfa Laval on allekirjoittanut ensimmäisen sopimuksensa ammoniakkipolttoaineen syöttöjärjestelmästä, FCM Ammoniakista, mikä vahvistaa sen asemaa edelläkävijänä merenkulkuteollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävien ratkaisujen kehittämisessä. Ammoniakkipolttoaineen syöttöjärjestelmä asennetaan seitsemään ammoniakkia käyttävään nestekaasu/ammoniakkialukseen Tianjin Southwest Maritimelle. Kansainvälisen merenkulun ennustetaan yli kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä, joten vähähiilisten polttoaineiden käyttöönotto on ratkaisevan tärkeää merenkulkualan pyrkimyksissä saavuttaa nettonollapäästöt. Ammoniakki, joka on tunnustettu lupaavaksi vähähiiliseksi polttoaineeksi, on edistynyt merkittävästi ja kysyntä kasvaa. Alfa Laval on avainasemassa kattavien polttoaineratkaisujen toimittamisessa merenkulkualan muuttuviin vaatimuksiin vastaamiseksi, ja ammoniakkipolttoaineen syöttöjärjestelmä on jälleen yksi lisäys ratkaisujen työkalupakkiin, joka voi nopeuttaa alan hiilidioksidipäästöjen vähentämispyrkimyksiä. Alfa Laval on saanut ensimmäisen sopimuksen ammoniakkipolttoaineen syöttöjärjestelmästään, mikä korostaa sen teknologista valmiutta käsitellä ammoniakkia polttoaineena yhtenä alan edelläkävijöistä. "Tutkimuksen, tuotekehityksen ja strategisten kumppanuuksien avulla rakennamme ratkaisuja, joita tarvitaan turvalliseen ja tehokkaaseen siirtymiseen vähähiilisiin vaihtoehtoisiin polttoaineisiin", sanoo Peter Sahlen, Head of Marine Separation, Fuel Supply System & Heat Transfer, Alfa Laval. "Syvällinen kokemuksemme metanolin ja nestekaasun kaltaisista polttoaineista on antanut meille etumatkaa ammoniakin suhteen, ja tämä ensimmäinen sopimus vahvistaa sitoutumisemme merenkulun hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen luotettavilla ja innovatiivisilla ratkaisuilla." FCM Ammoniakki asennetaan CSSC Huangpu Wenchongin telakalle Kiinaan laivanvarustaja Tianjin Southwest Maritimelle (TSM). Ensimmäinen asennus tehdään kolmelle 25 000 kuutiometrin nestekaasu/ammoniakkisäiliölle, jota seuraa neljä 41 000 kuutiometrin nestekaasu/ammoniakkisäiliö. Ensimmäinen FCM-ammoniakkiyksikkö TSM:lle on määrä toimittaa vuoden 2025 lopussa. Tämä on Alfa Laval Kyky ottaa kaikki irti siitä, mitä meillä on, on tärkeämpää kuin koskaan. Yhdessä asiakkaidemme kanssa innovoimme toimialoja, joista yhteiskunta on riippuvainen, ja luomme pysyviä positiivisia vaikutuksia. Alfa Laval on johtava maailmanlaajuinen ensiluokkaisten tuotteiden toimittaja lämmönsiirron, erottelun ja nesteiden käsittelyn aloilla. Olemme päättäneet auttaa miljardeja ihmisiä saamaan tarvitsemaansa energiaa, ruokaa ja puhdasta vettä. Ja samaan aikaan vähennämme hiilidioksidipäästöjä merilaivastosta, joka on maailmankaupan selkäranka. Olemme edelläkävijöitä teknologioissa ja ratkaisuissa, joiden avulla asiakkaamme voivat vapauttaa resurssien todellisen potentiaalin. Asiakkaidemme liiketoiminnan vahvistuessa tavoite aidosti kestävästä maailmasta lähestyy. Yhtiö on sitoutunut optimoimaan prosesseja, luomaan vastuullista kasvua ja edistämään kehitystä tukeakseen asiakkaita liiketoimintatavoitteidensa ja kestävän kehityksen tavoitteidensa saavuttamisessa. Yhdessä olemme edelläkävijöitä positiivisessa vaikuttamisessa. Alfa Laval perustettiin 140 vuotta sitten, sillä on asiakkaita 100 maassa, se työllistää yli 22 300 henkilöä ja sen vuotuinen liikevaihto oli 66,9 miljardia Ruotsin kruunua (5,8 miljardia euroa) vuonna 2024. Yhtiö on listattu Nasdaq Tukholmassa. 25-12-13-21-1-2
Teollisuuden Näytelehti Sivu 22 Numero 12-13 / 2025 Teollisuuden Näytelehti / Lehdistötiedote Selected Car Investment avaa myymälän Düsseldorfiin TNLehti Ensimmäisen kansainvälisen toimiston ja myymälän avaamisen myötä autosijoitusyhtiö Selected Car Investment on siirtynyt entistä lähemmäs sekä asiakkaita että erityisesti saksalaista hankintaverkostoa, mikä on ratkaisevan tärkeää jännittävien sijoitusaiheiden lisäämiseksi salkkuun. Selected Car Group, Tanskan suurin autoleasing-toimija premium-, luksusja urheilusegmenteissä, on avannut ensimmäisen kansainvälisen myymälänsä Düsseldorfiin, Saksaan, sijoitusosastonsa Selected Car Investmentin (SCI) kanssa. Avajaiset ovat osa strategista hanketta, jonka tavoitteena on lisätä konsernin toiminnan kansainvälistymistä. "Düsseldorfin Classic Remisen avaaminen on tärkeä osa strategiaamme lisätä näkyvyyttämme kansainvälisillä markkinoilla – ja myös parantaa saavutettavuuttamme asiakkaidemme keskuudessa. Sijainti Länsi-Saksassa on ponnahduslauta koko Eurooppaan, jossa on tulevaisuudessa mahdollista sijoittaa fyysinen paikka sekä asiakastapaamisille että tapahtumille", sanoo Selected Car Groupin toimitusjohtaja Jens Christian Tangbæk, jota täydentää Selected Car Investmentin toimitusjohtaja Ulrik Larsen: "Uusien tilojen myötä otamme askeleen kohti suurempia markkinoita ja entistä kansainvälisempää asiakaskuntaa. Samalla haluamme tehdä selväksi, että Selected Car Investment on tarkoitettu kaikille, joilla on intohimo autoihin. Tähtäämme laajoille asiakasmarkkinoille, joilla klassiset autot, erityisesti uudet klassikot kahdeksankymmentäluvun puoliväliltä, herättävät sekä ihailua että aitoa nostalgiaa sijoittajiemme keskuudessa." Vakiintuneet ja hyvämaineiset tilat Kun Selected Car Investment on avannut ovensa Classic Remisen tiloihin Düsseldorfissa, se ei ole vain strateginen sijainti, vaan perustuu myös vahvaan synergiaan tilojen muiden vuokralaisten välillä. Täällä on esillä muun muassa vintage-kelloja, vanhoja autoja sekä premium-urheiluja moottoriveneitä. Tuotteet, jotka luovat vahvan synergiavaikutuksen oikeiden asiakkaiden houkuttelemiseksi. Saksan myyntijohtaja Manuel Schmitz sanoo näin: "Koko Classic Remise huokuu hienostuneisuutta ja ylellisyyttä. Se on meille loistava paikka esitellä klassisia sijoitusaiheita; Samalla toimiston avaaminen osaksi jo ennestään hyvämaineista ympäristöä on myös tarkoittanut sitä, että olemme pystyneet nopeasti vakiinnuttamaan asemamme ja palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin", Manuel Schmitz sanoo ja lisää: "Meillä on jo hyvä asiakasja kumppaniverkosto, mutta työtä on vielä paljon tehtävänä, jotta voimme jatkaa sekä SCI:n yleistuntemuksen että uuden kansainvälisen toimistomme laajentamista. Se on pitkä ja vaikea matka, joka meillä on nyt edessämme menestyäksemme." Classic Remise Düsseldorfin näyttelytila on ollut aktiivinen kesästä 2024 lähtien, ja kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan näyttelyyn ja kuulemaan investointimahdollisuuksista. Tietoja Selected Car Groupista Selected Car Group kattaa kolme liiketoiminta-aluetta: Selected Car Leasing, joka on erikoistunut premium-segmentin autojen leasingiin, Selected Car Investment, joka ostaa ja myy sijoitusautoja maailmanlaajuisesti ja tarjoaa poolisijoituksia, jossa joukko sijoittajia yhdistää voimansa sijoittaakseen valikoituun joukkoon maailman ainutlaatuisimpia autoja, ja Selected Car Collection, jossa on yksi Euroopan hienoimmista autokokoelmista ja eksklusiivisia huoneita kokouksiin, tapahtumiin ja esityksiin. Selected Car Groupin omistavat tällä hetkellä tanskalaiset varustamoperheet Østergaard ja Lars Larsen Group. Ensimmäisen kansainvälisen toimiston ja myymälän avaamisen myötä autosijoitusyhtiö Selected Car Investment on siirtynyt entistä lähemmäs sekä asiakkaita että erityisesti saksalaista hankintaverkostoa, mikä on ratkaisevan tärkeää jännittävien sijoitusaiheiden lisäämiseksi salkkuun. 25-12-13-22-1-2 Selected Car Investment, joka ostaa ja myy sijoitusautoja maailmanlaajuisesti ja tarjoaa poolisijoituksia, jossa joukko sijoittajia yhdistää voimansa sijoittaakseen valikoituun joukkoon maailman ainutlaatuisimpia autoja, ja Selected Car Collection, jossa on yksi Euroopan hienoimmista autokokoelmista ja eksklusiivisia huoneita kokouksiin, tapahtumiin ja esityksiin.
Teollisuuden Näytelehti Sivu 23 Numero 12-13 / 2025 TNLehti Teollisuuden Näytelehti / Lehdistötiedote Autotuojat ja -teollisuus Sata vuotta Autotuojat ja -teollisuus ry:n ja koko autoalan historiaa yksissä kansissa TNLehti Viimeisen sadan vuoden aikana autoistuminen on mullistanut Suomen ja maailman talouden. Yhtäkkiä päiväkausia kestäneet matkat kutistuivat tunteihin ja elintarvikepuotien hyllyille ilmestyi paitsi laajempi valikoima, myös enemmän tuoretavaraa. Autot siis mahdollistivat valtavan elintasoloikan. Historiikissa ääneen pääsevät niin autoihin liittyvää lainsäädäntöä ja verotusta valmistelleen virkamiehet ja poliitikot, kuin Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimija luottamushenkilöt sekä autoalan ammattilaiset henkilö-, paketti-, kuormaja linja-autojen maahantuonnista, jälleenmyynnistä, markkinoinnista, huollosta ja autorahoituksesta. ”On tärkeää tallettaa paitsi autoalan historiaa, myös autoilun merkitystä ja toisaalta niitä yhteiskunnallisia pohjavirtauksia, jotka autokauppaan vaikuttavat. Vaikka autojen merkitys ja hyödyllisyys koko yhteiskunnalle tunnustetaan, autoihin suhtaudutaan samanaikaisesti kuin luksushyödykkeeseen – läpi historian järjestömme keskeinen tehtävä onkin ollut vaikuttaa autojen ja autoilun verotukseen ja sääntelyyn”, kertoo Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio. ”Sata lasissa” -teoksessa valotetaan myös ennenkuulumattomia taustoja autoveromuutosten kiemuroista, ja esimerkiksi syitä Liikenneverkkoyhtiö -hankkeen kaatumiseen vuonna 2017. Lisäksi kirjassa katsotaan myös kristallipalloon ja arvioidaan autoalan ja autoteollisuuden tulevaisuutta käyttövoimamurroksen pyörteissä. Painavasta asiasta huolimatta ”Sata lasissa” on kirjoitettu vetävään ja toimittajamaiseen tyyliin. Kirjaan on haastateltu noin 100 ihmistä. Teoksen kirjoittaja Jukka Saastamoinen on palkittu toimittaja ja tietokirjailija, joka on työskennellyt Alma Mediassa, Otavamediassa ja Sanoma Media Finlandissa. Sata lasissa on hänen kahdeksas tietokirjansa.Sata lasissa -historiikki on myynnissä kirjakaupoissa kautta maan. 25-12-13-23-1-2 Arto Timperistä Tekniikan akateemisten uusi puheenjohtaja Tekniikan akateemiset TEKin valtuusto valitsi automaatiotekniikan tohtori Arto Timperin uudeksi TEKin hallituksen puheenjohtajaksi. Tekniikan akateemiset TEKin hallituksen uusi puheenjohtaja on Arto Timperi. Hän on sarjayrittäjä ja koulutukseltaan automaatiotekniikan tohtori. Timperi edustaa valtuustoryhmää Yhtenäisyys ja teekkarihenki. TEKin valtuusto valitsi hallituksen puheenjohtajan kokouksessaan Tampereella perjantaina 21. maaliskuuta. TEKin edellinen hallituksen puheenjohtaja kansanedustaja MariLeena Talvitie (kok.) siirtyi tämän vuoden tammikuussa Petteri Orpon hallitukseen tiedeja kulttuuriministeriksi, minkä vuoksi hän luopui Tekniikan akateemiset ry:n hallituksen puheenjohtajuudesta viime vuoden lopussa. – TEKillä menee varsin hyvin. Jäsenmäärä on vakaassa kasvussa, joten mitään suuria linjamuutoksia ei ole tarpeen tehdä. Toki maailma ympärillä on melkoisessa myllerryksessä, ja sillä on omat vaikutuksensa myös TEKin toimintaan. TEK pyrkii olemaan proaktiivinen ja panostaa esimerkiksi jäsentensä elinikäiseen koulutukseen ja työhyvinvointiin, Timperi sanoo. – Yrittäjyys ja kansainvälisyys ovat tärkeitä osa-alueita. Suomi elää osaamisesta ja teknologiasta. Suomi ei saa jäädä kilpailijamaiden jalkoihin. Pelkillä leikkauksilla ei saada Suomea nousuun. Koulutuksen pitää olla laadukasta kaikilla tasoilla. Nuorissa on meidän tulevaisuutemme se on muistettava tässäkin maailman tilanteessa. Meillä pitää olla uskoa hyvään tulevaisuuteen, hän lisää. TEKin hallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Elina Wanne. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa Jari Nummikoski. Nykyinen TEKin valtuusto istuu vielä runsaan vuoden. Seuraavat valtuustovaalit järjestetään keväällä 2026. 2-12-13-23-1-2 ”Sata lasissa – Autotuojat ja -teollisuus ry 1925-2025” kuvaa Suomen Automobiilikauppiaitten Yhdistyksen eli nykyisen Autotuojat ja -teollisuus ry:n sekä sen jäsenyritysten historiaa autoistumisen aamunkoitosta nykyhetkeen. Autotuojat ja -teollisuus ry hyväksyttiin valtioneuvoston toimesta yhdistysrekisteriin 27. tammikuuta 1925. Arto Timperi on sarjayrittäjä ja koulutukseltaan automaatiotekniikan tohtori. Timperi edustaa valtuustoryhmää; Yhtenäisyys ja teekkarihenki. TEKin valtuusto valitsi hallituksen puheenjohtajan kokouksessaan Tampereella perjantaina 21. maaliskuuta.