4-5 Backyard Babies: Aikuistuneet kauhukakarat 6-8 Blake: Humanoidi vai kusipää 10-11 Le Corps Mince de Françoise: Suomielektron Tee se itse -bändi 12 Festarit out, baarit in! 14-16 Popeda: Työn sankarit 17 Grendel: Tuhoavia voimia 20-21 The Hellacopters: Yhden tarinan loppu 22 Amberian Dawn: Nousu toiseen aamunkoittoon 24-25 The Wildhearts: Selvästi sekaisin 26 Mc Mökä: Kymmenvuotias raskaana! 28-29 Before the Dawn: Huutoäänestystä epädemokratiassa 30-31 Viisi vuotta in the core of sekoleissön: Tuhman 5-vuotismuisteloita 33 MC Oonks mä meitsi: Neuroleptiset tutinat 34 Läjä Äijälä: Viisikymppinen Terveet Kädet -ikoni 36-42 Männä kesänä: Festariraportteja kesältä 2008 43-46 Levyratto
6. vuosikerta ISSN 1795-8377 Päätoimittaja: Tuija "Tuisku" Hirvonen, tuisku@tuhma.info Tuotantopääkallo: Jouni Salonen, jouni.salonen@tuhma.fi Kustantaja: Eepinen Oy Toimitus ja ilmoitusmarkkinointi: Klaneettitie 11, 00420 Helsinki Puh. (09) 5308 1990 Painopaikka: Allatum Oy, Pori Ulkoasu: Jouni Salonen Sivunvalmistus: Harriet Rautapuro Webmaster: Jabis Sevon, jabis@tuhma.fi
Festivaalinomaisia hoitojaksoja Vaikka ikää ja älliä on ihan pakosti tullut vuosien saatossa lisää, jotkin asiat eivät muutu ilmeisesti ikinä. 1) Et näe niitä bändejä, joita lähdet festareille katsomaan Muun muassa tämän kesän Ruisrock sujui rapsakasti Aurajoen varrella muiden parisuhdedraamoja selvitellen, kun hartaasti odotettu Life Of Agony veivasi keikkaa. Hyvin jäi näkemättä. Pariskunta on onneksi edelleen kimpassa, joten jotain hyvää siis. 2) Festareiden jälkeinen masennus eli Post Festival Syndrome (PFS) Kolme päivää kestäneen kekkuloinnin jälkeen kotiovella tai viimeistään seuraavana aamuna iskee itku ja hätä: Voiko minulla enää koskaan olla näin hauskaa? Mökötys ja uskonpuute vaivaavat vähintään pari päivää. Paranemista nopeuttaa viimeistään kahden viikon sisällä oleva kalenterimerkintä uusista festivaaleista ja festarikavereiden kanssa suoritettu debriefing eli jälkipuinti. Vertaillaan muistikuvia ja muistoja, nauretaan sille joukon suurimmalle urpolle, huudellaan ilmoille kimpassa syntyneitä kuolemattomia sutkauksia ja selataan digikamerasta kuvia. Niissä kuvissa joku on aina hitleröity, joku on alasti ja pojatkin uskavat pussata vapautuneesti keskenään. 3) Kesäkaverit Tyyppejä, joita et tuntenut ennen kesää ja hengailu muina vuodenaikoina on hieman väkinäistä (toki poikkeuksiakin on). Tänä kesänä sain kaksi uutta kesäkaveria. Toisen kanssa fanitettiin yhdessä Pallas-nimistä orkesteria, tuli suunniteltua fan clubit ja muut. Toinen kesäkaveri oli tuttu naama bussista. Jotenkin sitä vaan kehtasi mennä kähisemään nimenomaan festareilla, että "Hei, me ajetaan joka päivä samalla bussilla!". Yhdessä tanssittiin PMMP:n keikka, jonotettiin siideriä tolkuttoman pitkässä jonossa ja perustettiin bändi, jossa minä soitan sähkötriangelia. Terkkuja kaikkien kesäkavereille! Viidessä Tuhmassa vuodessa on ehtinyt tapahtua nuo edellä mainitut moneen kertaan. Välillä tulee mieleen, että festarit ovatkin todellisuudessa "festivaalinomaisia hoitojaksoja". Potilaat ladataan viikonlopun aikana niin täyteen hauskanpitoa ja hyvää vibaa, että niiden on ihan pakko pärjätä se tuleva, tylsä talvi. Uusia hoitojaksoja odotellessa... Hei muuten, luotettavien huhujen mukaan Ampiaismies pöristää talveksi kasvattamaan piikkiään ja opettamaan sukellusta jonnekin aurinkoon: sukeltava ampiainen?! Ensi kesän pörinöitä odotellessa voi kuluttaa aikaansa odottamalla, että osoitteessa ampiaismies.com tapahtuu jotain. Mutta jo sivujen avauskuvat saavat festarialueen älämölön soimaan korvissa. Pörrrr!
www.tuhma.fi
Tämän Tuhman tuhersivat kasaan: Tuija "Tuisku" Hirvonen, Jouni Salonen, Veli-Matti Jaatinen, Jani Hyvärinen, Nalle Österman, Ville Kauppi, Harriet Rautapuro, Antti Halonen, Joni Käenmäki, Minna Koivunen, Laura Vähähyyppä, Johannes Kostaja, Mc Oonks Mä Meitsi, Mika "Mega" Kuusinen, Henri Haimi, Tero Honkasalo, Kalle Arola, Sini Vääränen, Jouko "Jokke" Lehtinen, Oona Pulkkinen, Jabis Sevon, Markus Myllymäki, Toro el Sinki, Nöitä, Nella Kukkonen, Janne Lunnas, Sari Terho, Niko Auvinen, Katri Kannisto, Marko Saarinen, J.A. Kaunisto, Anne Muhonen
Kannen kuva: Jarkko Tiitinen
tuhma_032008_CS3.indd 3
20.10.2008 15:54:57
AIKUISTUNEET KATUKAKARAT
Teksti: Nalle Österman Kuvat: Niclas Brunzell
regenistä on muodostunut vuosien varrella Backyard Babiesin tunnetuin kasvo. Peikkomainen 35-vuotias kitaristi on vuosien varrella soittanut The Hellacoptersissa, poseerannut ruotsalaisissa miesten aikakausilehdissä sekä ylipäätään ollut Bäkkäreiden näkyvin naama. Eikä siksi ole kovin yllättävää, että Backyard Babiesin uusi levy-yhtiö Spinefarm on lennättänyt juuri hänet Suomeen antamaan haastatteluja eri tiedotusvälineille.
Dregen ei valita väsymystä, vaikka on saanut vastailla samoihinkin kysymyksiin kerta toisensa jälkeen. Tuhman haastattelu on onneksi viimeinen lajissaan, mitä juhlistaakseen levy-yhtiön tiedottaja tuo kitaristille pari fisua viimeiseksi voiteluksi. Onko jokin kysymys ylitse muiden, mihin olet joutunut vastaamaan tänään? Vakiokysymykset ovat olleet, miksi nimesimme uuden levymme Backyard Babiesiksi ja mitä mieltä olen Hellacoptersin lopettamispäätöksestä.
Hoidetaan ne siis pois alta tässä ja nyt! Päädyimme valitsemaan tuon levyn nimeksi siksi, koska tunsimme jo varhaisessa vaiheessa, että uusi levymme olisi urallamme tärkein. Halusimme tehdä albumin, joka nostaisi meidät seuraavalle askelmalle portaikossa sen sijaan, että kiertäisimme samoja keikkapaikkoja kaksikymmentä seuraavaa vuotta. Ja koska ensi vuonna täytämme 20 vuotta tällä kokoonpanolla, halusimme tämän levyn olevan myös pieni kunnianosoitus meille ja urallemme, koska tulemme kuitenkin kiertämään uuden levymme tiimoilta seuraavat puolitoista-pari vuotta. Hellacoptersin osalta on tietysti erittäin ikävää, että he ovat päättäneet laittaa pillit pussiin, mutta olen iloinen, että sain kokea bändin viimeiset kesäfestarikeikat. Olimme juuri saaneet levymme valmiiksi, joten minulla oli mahdollisuus hypätä heidän keikkabussiin viiden viimeisen keikan ajaksi. Encoreissa vedimmekin joka keikalla nipun Hellacopters-klassikoita niiltä ajoilta, kun olin itse bändissä. Fiilikset olivat kieltämättä hieman ristiriitaiset ja tunteikkaat. Arvostan tapaa, miten Hellacopters on päät-
tänyt lähteä. Hehän voisivat jatkaa levyttämistä ja keikkojen tekemistä, mutta jos fiilis ja sydän eivät ole mukana, ei lopputulos yllä samalle tasolle. Parmpi siis lopettaa ajoissa, kun ihmiset vielä muistavat Hellacoptersin hyvänä rokkibändinä, Dregen järkeilee.
Balsamia rokkarin haavoihin
Kuten Dregen aiemmin kertoi, viettävät Dregen, laulaja-kitaristi Nicke Borg, basisti Johan Blomqvist sekä rumpali Peder Carlsson piakkoin 20-vuotisjuhliaan yhdessä Backyard Babiesina. Mitään yksiselitteistä vastausta pitkälle yhteiselolle ei Dregen kuitenkaan osaa antaa. Olemme aina diganneet tehdä musaa yhdessä. Mielestäni kehitymme myös bändinä edelleen. Tylsintä bänditoiminnassa on levyttäminen, jopa haastatteluiden antaminen on nastempaa. Olemmekin ensisijaisesti livebändi, joka pitää rundaamisesta. Siinä mielessä musiikkimarkkinoiden muuttuminen on tehnyt meille hyvää. Levyteollisuuden kulta-aikoina monet bändit tekivät levyn ja lepäsivät laakereillaan levytuottojen kilahtaessa kirstuun.
4
tuhma_032008_CS3.indd 4
20.10.2008 15:55:01
Blaken liiderin, Aaro Seppovaaran habitus herättää ihmetystä, pelkoa ja epäuskoa. Onko Aaro Johnny Winterin kalju äpärälapsi vai humanoidi? Ihminen vai kusipää? Vastaus selvinnee tämän haastattelun myötä, mutta sitä ennen ehdimme keskustella muun muassa Aaron työnarkomaniasta, tatuoinneista, levy-yhtiö- ja kokoonpanomuutoksista, sisä- ja ulkoavaruudesta sekä tietysti musiikista.
6
tuhma_032008_CS3.indd 6
20.10.2008 15:55:10
vuotta, neljä albumia, neljä levy-yhtiötä ja joka levyllä eri kokoonpano. Mitä Blaken nokkamiehen, laulaja-kitaristi-säveltäjä-sanoittaja-tuottaja Aaro Seppovaaran pään sisällä oikein liikkuu?
TYÖNARKOMANIASTA
Danzigin ja Black Sabbathin hengessä operoivan Blaken neljäs albumi Sa7urnus (tahi lukemisen helpottamiseksi jatkossa Saturnus) näkee vihdoin ja viimein päivänvalon Stay Heavyn julkaisemana. Helpolla ei yhtye ja Aaro etunenässä ole tälläkään kertaa päässyt. Itse kuulin julkaisukelpoisen version albumista jo huhtikuussa, mutta eri syistä albumi näkee päivänvalon vasta nyt. Ensinnäkin meillä oli ongelmia silloisen levy-yhtiön kanssa. Meni oma aikansa, että pääsimme vanhasta diilistä irti. Sen vuoksi levy olisi kaikunut kuuroille korville vailla mitään markkinointia, jos se olisi julkaistu keväällä. Se vitutti vähän aikaa, mutta kun oli liikaa aikaa, niin levy piti tietenkin miksata ja masteroida uudelleen, Aaro selvittää. Törmäsin hiljattain myös Dingossa palkattuna rumpalina soittavaan Blaken kannuttajaan Ville Siuruaiseen, joka kertoi sinun ostaneen uudet kitarakamat ja ihastuneesi niihin niin paljon, että soitit peräti levyn kitaraosuutesikin uusiksi niillä. Eräät vitsailevat minun miksaavan jopa levyni uudestaan, mikäli saan uuden efektin. Mutta totta kai, jos sulla on oma paja ja työstät levysi itse, niin jonkun ulkopuolisen pitäisi laittaa rajat sille, milloin levy on valmis ja silloinhan se olisi valmis. Kun tekee produktiota jollekin toiselle, on paljon helpompaa pitää aikatauluista kiinni kuin omassa jutussa. Kun sä kuuntelet omia tuotoksia himassa, niin sulla tulee ajoittain keloja, että tietyt jutut voisi tehdä toisella tavalla. Jos levy ei ole vielä ulkona ja sulla on oma paja käytössäsi, niin miksi et toteuttaisi sitä uutta ideaa? Siksi on joskus parempi, että löytyy joku ulkopuolinen joka sanoo, että se vanha oli parempi. Lisähierominen ei todellakaan tee aina hyvää musiikille. Voiko sinua siis kutsua työnarkomaaniksi? Voi varmasti. Se on jännä juttu, koska mä kysyn myös itseltäni, että haluanko tappaa itseni työllä. Perhe ihmettelee, kun olen koko ajan studiolla. En osaa tehdä muuta - tai sitten en halua tehdä mitään muuta. Jos mulla on niin kova palo johonkin juttuun, en halua kieltää sitä itseltäni. Olen kerran niin tehnyt, enkä tee enää niin toiste. En halua kuolla työhön, mutta silti on pakko toimia kuten sydän sanoo.
olisi ollut hyvät diilit, niin oltaisiin tehty kaikki levyt samalle lafkalle, sillä yhdeltäkään ei olla saatu potkuja, Aaro hekottelee. Tuon perusteella joku voisi väittää sinua vaikeaksi yhteistyökumppaniksi. Niin voisi, ja on varmaan heittänytkin. Vaikea sitä on tietysti itse sanoa. Toiset diggaa, mutta vihamiehet ei varmaankaan. Onko sulla vihamiehiä? En tiedä, ei omasta mielestä. Ainakaan en vielä ole saanut keklusta kylkeen. Kai sekin päivä vielä koittaa. Itse en pyri olemaan mulkku kenellekään, enkä mä oikein ymmärrä, miksi silloin pitäisi olla vihamiehiä. Liittyessään bändiin Ville oli kuullut, että Aaro on Suomen vaikein ja kusipäisin bändiliideri. Myöhemmin totesi korppikotkien olleen väärässä. Onhan se totta, että olen ollut erittäin tiukka, mutta olen matkan varrella tullut lepsummaksi. Aika opettaa ja itse olen oppinut lisää kärsivällisyyttä. Itse olet ollut alusta alkaen mukana, kun taas kokoonpano on muuten muuttunut joka albumille. Mistä se kielii? No, kakkoslevylle tuli mukaan Hassinen (Sami, kitaristi), joka on edelleen mukana. Nyt on sitten taas uusi rytmiryhmä. Niin ne asiat menee eteenpäin. Ei ole hyvä olla, jos yksikin mätä ukko pilaa koko bändin. Ville on nyt ollut kaks vuotta bändissä, Antero (Aunesluoma, basisti) kolme. Nyt tuntuu siltä, että ollaan vasta päästy vauhtiin. Antero on ollut balansoiva tekijä alusta lähtien ja Ville on puolestaan nälkäinen jätkä. Totta kai se on aina ikävää mennä eri teitä jonkun bändin jätkän kanssa. Oli se sitten niin, että kundi itse lähtee tai niin, että kundi pannaan lähtemään. Onhan se vaikeaa, varsinkin kun on tehnyt jonkun kanssa monta vuotta töitä. Eli jokainen miehistönvaihdos on tehnyt bändistä paremman? On. Ehdottomasti. Ihan soitannollisesti sekä fiiliksen puolesta. Meillä on nyt bändissä sellainen rytmiryhmä, että me voidaan tehdä enemmän livelevyltä kuulostavaa musaa ja jopa livelevyn. Se on ainoa tie. Saturnus on nykyisillä tuotantotavoilla viety niin pitkälle kuin sen vaan voi viedä. Jos veisi vielä pidemmälle, olisi lopputulos paska. Tavallaan otetaan nyt jo uusi linja.
kii, jolloin haluaa kehittyä vielä lisää. Uudella levyllä olen äänittänyt itse omat lauluni ilman ulkopuolista tuottajaa. Oli ihan nasta opiskella laulua ja nauhoittaessaanhan sitä eniten oppiikin. Suurin opetus oli laulun puhtaus ja toinen oli, kun tajusi olla huutamatta. Ei tarvitse aina vetää niin vitun lujaa. Kuulostaa joltakin aasilta, jos vetää keuhkot tyhjiksi koko ajan. Tämän kun tajusi, alkoi homma toimia paljon paremmin. Laulun lisäksi Blaken astraalitason stonerin ja Black Sabbathin risteytys on myös jalostunut levy levyltä. Silti Planetizerin ja Saturnuksen välinen harppaus ei ole enää yhtä radikaali kuin mitä se oli levyillä ennen Planetizeria. Blaken soundi löytyi siis Planetizerillä, jota on vain jalostettu Saturnukselle. Olen joskus sanonut, että Planetizer oli Blaken eka levy. Silloin löytyi se juttu. Kaksi ekaa olivat lähinnä treenilevyjä, demoja. Planetizer oli ensimmäinen levy, johon oli itse tyytyväinen. Ei Saturnusta tehdessä kuitenkaan kelattu pätkän vertaa, millaisia biisejä Planetizerilla oli. Päinvastoin. Saturnus on ensimmäinen levy, jota säveltäessä en ajatellut mitään. Aikaisemmin pohdin usein, onko joku biisi tarpeeksi heviä tai rokkia. Nyt en ajatellut mitään tuollaista. Tein parissa kuukaudessa kuusitoista biisiä, joista levylle valikoitui kymmenen. En tee oikeastaan koskaan mitään varastoon. Jollakin tavoin se on paras tapa toimia. Saturnusta kuunnellessa ei silti voi välttyä ajatukselta, että se on sisar- tai velilevy Planetizerille. Miten suhtaudut itse tällaiseen ajatukseen? Saturnus on mielestäni jalostuneempi muoto Planetizerista. Olen sitä mieltä, että Saturnus on parempi kokonaisuus. Itse en löydä levyltä yhtäkään heikkoa biisiä tai kappaletta, joka olisi jäänyt tuotannollisesti puolitiehen. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kaikki olisi täydellistä. Silloin lopputulos olisi munatonta musiikkia. Joka biisissä on oma henkensä ja fiiliksensä.
SYMBOLIIKASTA
HISTORIASTA
Blake tuli suomalaiselle raskaan rockin kentälle aikoinaan täysin puskista. Ensimmäinen keikkakin oli Helsingin legendaarisella Tavastia-klubilla. Kaksi ekaa vetoa oli Tavastialla, mikä oli ihan liian ruusuinen alku. Eka Tavastia oli mulle ensimmäinen keikka seitsemän vuoden jälkeen, joten sitä oli ihan paskat ja kuset housuissa. Harvemmin haastatteluissa on kuitenkaan tullut esille, mitä teit ennen Blakea. Mähän olin punkkari pitkän aikaa, eli tein paljon hc- ja punk-juttuja. Blaken eka rumpali (Pate Vuorio) oli aiemmin Rytmihäiriön laulaja. Ennen Blakea olin seitsemän vuotta pelkästään studioduuneissa, en tehnyt mitään muuta. Kunnes heräsin pahaan oloon. Studioduuni ei ruokkinut mua tarpeeksi eikä tuntunut tarpeeksi tärkeältä. Soittaminen tuntuu. Aaron laulu on kehittynyt matkan varrella valtavasti kovan harjoittelun seurauksena. Kuunnelkaapa joskus vertailun vuoksi Fireroot vaikkapa Planetizerin ja Saturnuksen jälkeen. Olen joutunut treenaamaan paljon. Eihän ihminen kuule omaa ääntään ulkopuolisen korvin. Alussa pidin itseäni ookoo laulajana. Nykyään en voi enää kuunnella Blaken ekaa levyä. Laulaminen on pitkä kaari. Kehitys ruok7
AARO, SUOMEN KUSIPÄISIN BÄNDILIIDERI?
Blaken ensimmäisen albumin Fireroot (2003) julkaisi Poko, kakkosen Starbringer (2004) Spinefarmin alamerkki Ranch ja kolmannen pitkäsoiton Planetizer (2005) Suomenlinnan Seawolf-studion rinnalla toiminut Wolfgang. Nyt, kolme vuotta myöhemmin on julkaisija jälleen vaihtunut. Joku sanoi joskus, että mikäli bändiltä tulee kolme levyä eri lafkojen kautta, niin se kertoo huonoa bändistä. Eka diili Pokon kanssa olikin yhden levyn lisenssisopimus valmiilla masterilla. Spineltä sanottiin, että olisi ollut parasta jäädä sinne toisen levyn jälkeen. Aina ollaan kuitenkin etsitty parasta kotia Blaken musiikille. Uuden levyn kanssa oli kuitenkin aika kriittiset ajat. Stay Heavylle halusin puhtaasti Tony Talevan takia. Tony on aina promonnut Blakea ilmaiseksi, alusta saakka ja suurella sydämellä. Se on mulle tärkeetä. Totta kai, jos
Planetizer oli ilmeisesti matka Blaken sisäiseen avaruuteen. Nyt on vuorossa Saturnus. Onko seuraavaksi vuorossa retkeilyä vaikkapa Marsiin tai Jupiteriin? Ei. Saturnus on ainoa planeetta, joka rankaisee, sillä se on Saatanan syntykoti. En aio laulaa Jupitereista, ei paljon kiinnosta. Saturnuksessa on seitsemän rengasta. Tiedätkö seitsemän portin teorian? Saturnuksessa toinen navoista on hexagon, mikä on pahuuden symboli. Navan ei pitäisi edes periaatteessa pystyä olemaan hexagonin muotoinen. Sen pitäis olla pyöreä, mutta se on kuitenkin hexagon. Se on vanhan mytologian ja perimätiedon mukaan pahuuden syntykoti. Se kiehtoo paljon enemmän kuin vaikka Pluto, Aaro nauraa. Saturnus soundaa paremmalta. Pluto on puolestaan Hessu Hopon koira. Niin. Nimenomaan. Outsider-biisin outrossa kuullaan muuten oikeaa Saturnuksen ääntä Nasan nauhoittamana. Se on mielisairaan kuuloista soundia. Se kuulostaa siltä, kuin 20 000 ihmistä huutaa tai kirkuu. Se on oikeasti pelottavaa. Pidät ilmeisesti aika paljon symboliikasta ja vanhan kansan mytologioista? En mä hirveän syvällä noissa asioissa ole. Tämäkin juttu aukesi periaatteessa ihan vahingon kautta. Eräs frendi toi mulle nauhan, jossa oli surinoita ja vinkunoita uudelle levylle. Joukossa oli sitä Saturnuksen vinkunaa. Aloin tutkia tiedoston nimeä tarkemmin. Saturnus. Kelasin, että
tuhma_032008_CS3.indd 7
20.10.2008 15:55:10
BEFORE THESILENCE DAWN SOUNDSCAPE OF
www.beforethedawn.com
ODOTETTU UUTUUS
Kaup o 29 issa
.10.
THE FINAL END HARVEST THE
www.myspace.com/thefinalharvest
TFH_mainos.indd 1
HUIKEA DEBYYTTI
Kaup o 5 issa
.11.
22.09.2008 16:16:59
WALTARI The 2nd Decade - In The Cradle
www.waltarimusic.com
Kaup oi N ssa
YT!
LEVYT TILATTAVISSA JO NYT: www.levykauppax.fi
STAY_BTD_TH_WALTARI_TUHMA.indd 1 tuhma_032008_CS3.indd 9
www.stayheavyrecords.com
15.10.2008 09:14:48 20.10.2008 15:55:12
Teksti: Minna Koivunen Kuva: Knotan
ändi on ollut kasassa vajaa kaksi vuotta ja tekee debyyttiään Berliinissä. Lisäksi heidän ulkomaan keikoillaan on suuremmat yleisöt kuin Suomessa. Heti ei tulisi mieleen, että kyseessä on suomalainen yhtye.
Le Corps Mince de Françoise on helsinkiläisten Emma Kemppaisen, 20, Mia Kemppaisen, 19, ja Malin Nyqvistin, 20, muodostama elektropopbändi. Se sai alkunsa Emman sooloprojektista keväällä 2007. Heitin vain jotain demoja nettiin ja sain sen kautta keikan Reginan lämppäriksi Turun Klubille. En pystynyt soittamaan sitä yksin, joten pyysin siskon ja vanhimman ystävän messiin. Meille tuli tuon keikan jälkeen superfiilis, että tätä kannattaa jatkaa, Emma muistelee. Siitä lähtien Le Corps Mince de Françoise on keikkaillut ahkerasti niin Suomessa kuin ulkomaillakin niittäen mainetta energisenä liveaktina. Tytöt iloitsevat siitä, että he ovat kehittyneet jatkuvasti. Keikkailussa on kivaa se, että ihmiset näkevät kehityksemme. Tulee hyvä tunne, kun huomaa, että on tehnyt töitä, Malin tuumaa. Yksi bändin parhaista keikoista tähän mennessä on ollut Pariisissa 1500 ihmisen klubiveto. Tytöt kertovat, että heillä on Ranskassa enemmän yleisöä kuin täällä, ja ihmiset tulivat juttelemaan heille metrossa ja baareissa. Mulla oli siinä vaiheessa vielä pottakampaus, niin ne tunnistivat. Olemme Ranskassa televisiossa ja lehdissä esillä enemmän kuin täällä, Emma kertoo. Siellä olemme saaneet vähän mainstreamkuuluisuutta, kun täällä olemme ihan indie, Malin lisää.
Intiaaniääniä ja huutavia apinoita
Alkuvuodesta 2009 maailmanlaajuisesti julkaistavaa debyyttiä Le Corps Mince de Françoise on tehnyt Berliinissä yhdessä Jonas Verwijnen kanssa. Yhteistyö muun muassa Siiri Nordinin, Brightboyn, Reginan ja Hidria Sapcefolkin levyjen parissa työskennelleen Verwijnen kanssa alkoi, kun hän miksasi Emman tekemää demoa. Kyseisestä demosta tuli huono, eikä sitä koskaan käytetty, mutta Jonas oli tullut myöhemmin katsomaan tyttöjen keikkaa ja ilmoittanut olevansa kiinnostunut tuottamaan heitä. Me suostuimme heti, kun tiesimme, että hän tekee hyvää työtä, Emma selittää. Jonas on ollut meille pieni kultakaivos, Malin iloitsee. Koska olemme opiskelijoita, meillä ei ole varaa maksaa kaikille suuria summia. Siksi Jonas on ollut tosi hyvä, Mia lisää. Aiemmin vain livekäyttöön biisejä tehnyt trio puhuu tulevasta levystään innokkaasti ja odottaa sen ilmestymistä paljon. Haastatteluhetkellä valmiina oli kahdeksan biisiä, ja tytöt kertovat levynteon olleen raskasta, mutta kivaa. Haluamme että siitä tulee tosi hyvä, Malin sanoo. En ole edes tajunnut, että teemme levyä. Olen ajatellut vain, että teemme biisejä. Yhtäkkiä huomaa, että tässähän alkaa olla levy kasassa. Pari kuukautta sitten aloimme vasta ajatella, että levy alkaa olla kokonaisuus, Emma pohtii. Mutta kyllä se vielä muuttuu aika paljon. Nyt on joku visio, mutta sitten kun levy tulee ulos, se on toisenlainen, Mia arvioi. Le Corps Mince de Françoisen musiikki on omaperäinen yhdistelmä elektroa, noise-
Parasta mahdollista etsimässä
Musiikkinsa levittämisessä ja markkinoinnissa bändi on käyttänyt tehokkaasti hyväkseen nettiä. Tämä on tuottanut tulosta, sillä tieto yhtyeestä on levinnyt muun muassa MySpacen, Facebookin ja blogien kautta nopeasti ennen kuin triolta on ehtinyt ilmestyä yhtään julkaisua. Bändillä on singlesopimus brittiläisen Relentless Records -yhtiön kanssa, ja se julkaisee myöhemmin syksyllä Bitch of the Bitches -sinkun. Sitä ennen tulee ulos suomalaisen New Judas -levymerkin julkaisemana The Ray-Ban glasses -EP. Varsinaista levytyssopimusta bändillä ei vielä ole, vaikka tarjouksia on tullut niin suomalaisilta levy-yhtiöiltä kuin Iso-Britanniasta EMI:ltä ja Universalilta. Trio nimittäin haluaa rauhassa löytää taakseen sellaisen ulkomaisen yhtiön, jonka kanssa olisi paras tehdä tekeillä oleva debyytti valmiiksi. Pitää valkata se superhyvä, koska on ärsyttävää, jos menee jonnekin lafkalle, eivätkä ne hoida niitä hommia, jotka on luvattu. Kyllä kaikki aina puhuvat, että teistä tulee staroja ja kaikki kuulevat teidän musaa. Mutta sitten jos ei tapahdu mitään, sille ei voi tehdä mitään, jos on nimet paperissa, Emma perustelee.
10
tuhma_032008_CS3.indd 10
20.10.2008 15:55:14
kitaroita ja poppia. Sen verran he osaavat sanoa debyytin lopputuloksesta, että uskovat sen olevan vieläkin energisempi kuin heidän keikkansa. Sanoisin, että levystä tulee ihan friikki, koska olemme laittaneet sinne jo niin paljon intiaaniääniä, huutavia apinoita ja kelloja. Sinne on tungettu aika kokeellisia elementtejä, Emma paljastaa. Ei tule mitään täytebiisejä ainakaan, Mia jatkaa.
Nuoret muusikot eivät tyydy ainoastaan soittamaan, vaan he tekevät käytännössä kaiken itse: hoitavat manageroinnin, Suomen keikkamyynnin, graafisen suunnittelun ja promootion. Vastaan kaikkiin meileihin itse omalta sohvaltani. Nyt niitä tulee aika paljon ja siihen menee enemmän aikaa kuin soittamiseen. Olemme itse manageroitu bändi, mutta se toimii hyvin. Suomessa ei ole montaa indie-bändiä, jotka saavat lähteä ulkomaille. Kyllä mä oon ylpeä, että olemme saaneet näin paljon aikaiseksi, Emma tuumaa. Tytöillä menee lähes kaikki aika bändiin, jolloin opiskelut kärsivät. Tämäkin haastattelu tehtiin perjantai-iltapäivänä Tampereella Monsters of Popin keikan yhteydessä. Olisi pitänyt olla tänään koulussa eikä täällä, Malin kertoo. Mulla on kirjoitukset maanantaina, joten pitäisi olla lukemassa, Mia jatkaa. Voi olla, ettei meistä koskaan tule valmiita, mutta monella TaiKissa venyy opinnot, Emma lisää. Mutta jos ei lukiota pääse läpi, se on vähän noloa, Mia huomauttaa. Seuraavaksi bändi suuntaa Euroopan kiertueelle. Keikkoja on Ranskassa, Saksassa, Iso-Britanniassa ja Norjassa.
Ne ovat ihan idiootteja, jotka luulevat sisällön kärsivän, kun on hyvännäköistä.
Itse manageroitu bändi
Emma on tuleva graafinen suunnittelija, ja Malin opiskelee vaatesuunnittelua. Mialla on juuri lukion viimeinen vuosi käynnissä ja kirjoitukset kesken. Musiikin lisäksi trioa kiinnostavat siis myös visuaaliset seikat. Tästä johtuen sen lisäksi, että bändi kuulostaa hyvältä, heidän nettisivunsa ovat tyylikkäät ja huolellisesti suunniteltu. Lisäksi yhtyeen keikat ovat visuaalisesti näyttäviä vaatteita ja taustavideoita myöten. Emman mielestä on jo tarpeeksi bändejä, jotka eivät näytä hyvältä, joten he voivat tehdä sen. Ehkä se on taidehörhöille pakkomielle, että pitää näyttää hyvältä. Mutta ne ovat ihan idiootteja, jotka luulevat sisällön kärsivän, kun on hyvännäköistä, hän sanoo.
Thuma - FIN -
10-08.qxp
06.10.2008
13:08
Seite 1
+ + + D O W N L O A D E X C L U S I V E P R E - R E L E A S E D T R A C K S A T W W W . N U C L E A R B L A S T - M U S I C S H O P. D E + + +
CHECK OUT!
W W W. N U C L E A R B L A S T. D E
tuhma_032008_CS3.indd 11 20.10.2008 15:55:14
PRE-LISTENING, MERCHANDISE AND MORE:
li kolmekymmentä vuotta baanalla, yli 2 500 keikkaa Suomessa, 18 julkaistua studioalbumia sekä miljoonia kilometrejä halki, poikki ja pinoon koko Suomen, kellokorttia katsomatta. Manserockin työn sankarin viitan voi huoletta sovittaa vuonna 1977 perustetun Popedan harteille. Pate Mustajärven pantua korkin kiinni on Popeda jälleen tapetilla uudella albumillaan Täydelliset miehet.
Ilman uhrauksia ei Popedakaan ole päätynyt nykyiseen asemaansa, vaan uran varrelle mahtuu niin miehistönvaihdoksia kuin traagisia kuolemantapauksia. Lähellä oli, ettei "Suomen ensimmäinen ja aidoin äijä sekä kaikkien päällikköäijien pomo" (bändin levy-yhtiön Pokon sanoja lainatakseni), uran alusta lähtien Popedaa luotsannut solisti Pauli "Pate" Mustajärvi vaihtanut itsekin hiippakuntaa. Pitkään jatkunut ryyppyputki sai Paten koneen viimein leikkaamaan kiinni heinäkuussa 2007. Koska hengenlähtö oli lähellä, oli miehen vaihtoehtoina ainoastaan korkin sulkeminen tai kuolema. Tai Paten sanoja lainatakseni: Tumman jakson jälkeen on vähän kirkkaammat vedet. Tästä valinnasta alkoi Popedan uusi nousu.
Matthaun huumorintaju on niin samaa kuin faijallansa. Se oli vielä niin pieni kun Arwo kuoli, ettei se ole voinut edes oppia sitä. Se on geeneissä. Hurjia juttuja. Hurjaa oli myös viime kesänä Sauna Open Airissa. Mulla oli vapaa viikonloppu, niin lähdin sinne prätkällä pyörimään. Katselin bändejä ja kelasin, että näähän on helvetin hyviä kaikki. Pelotti mennä bäkkärille koska kelasin, että jengi käskee mut painumaan vittuun sieltä, mutta kaikki olivatkin ihan innoissaan. Eikä ollut ollenkaan sellainen fiilis, että jengi taputtelee vain selkään, että sä olet pappa jo työsi tehnyt. Se oli hienoa.
Mä olen viimeksi kirjoittanut tekstejä selvinpäin vuonna 1978.
Uusi sukupolvi
Matkan varrella on myös nuoriso löytänyt Popedan. Jossakin vaiheessa yleisössä alkoi näkyä ihan erinäköisiä tissejä eturivissä. Sellaisia uhkeita munkkeja. Kaikki kunnia varttuneemmallekin tissille, mutta jossakin vaiheessa kaiteeseen alkoi nojata sellaisia neitoja, että piti keikan aikana sanoo vieruskaverille vaivihkaa, että huomaaksää huomaaksää. Toinen vastaa vaivihkaa, että huomaan huomaan. Sitä siinä äijäporukalla oikein jestasteltiin keikkojen jälkeen, että mitäs nyt on oikein käynyt? Se nuoremman sukupolven diggailu saattaa lähteä sellaisesta, että joku pikkukimma kehuu jossakin Popedaa. Siitä se sitten lähtee. Hyvä mittari on mun siskon 10-12-vuotiaat lapset. Äiti oli kysynyt lapsiltaan, että miksi te näitä vanhoja pieruja kuuntelette? Vastaus oli, että tässä on se juttu. Ehkä se on se rehellisyys, sillä kyllä ihmiset aika nopeasti huomaa, jos niitä kusetetaan. Kuulin soittajakaverilta tarinan, joka sijoittuu Seinäjoelle 80- ja 90-lukujen taitteeseen. Tarinan mukaan kyseinen, silloin 16-vuotias kaveri päätyi soittamaan koskettimia yhden biisin ajaksi sinä iltana Seinäjoella. Äiti oli kuulemma ollut ihmeissään, kun poika tuo mukanaan Popedan solistin ja kosketinsoittajan kotiinsa päivälliselle. Kyllä näin kävi. Itse asiassa se poika lähti Tanskaan elokuvakouluun sen jälkeen. Sain mä siltä postikortteja vielä jonkin aikaa, mutta sen jälkeen en ole kaverista hirveästi kuullut. Se oli kummallinen poika. Ehkä vähän mammanpoika ja sen myötä varmaan aika tanakasti koulukiusattu, mutta tuon episodin jälkeen ei varmasti enää ollut Seinäjoen kokoisessa kaupungissa. Siinä mielessä tehtiin varmaan hieno työ. Mike Mustajärvi? Pate Blacklake? Ei mihinkään kannata sanoa suorilta ei, Pate myhäilee. Aikoinaan kysyin Tuhman Hanoi Rocks-haastattelussa mustalaisjuuristaan puhuneelta Andy McCoylta, milloin mies nähdään Hortto Kaalon riveissä. Andy vastasi tähän kaiken olevan mahdollista. Ei aikaakaan, kun Andy nähtiin kitaroimassa Hortto Kaalon kanssa Santeri Ahlgrenin Romano TV:ssä. Ovatko Popeda, Hortto Kaalo ja Hanoi Rocks siis suomalainen Bermudan kolmio? Joo. Sinne on moni uponnut. Hurriganesia ja Remua unohtamatta. Sekin vielä. Turha puhua mistään vihanpidosta stadilaisten ja tamperelaisten välillä. Myös Smack oli aikoinaan kova nippu. Tästä uudesta ei kuitenkaan viitsi puhua. Kyllähän se näkyy, että meillä synkkaa hyvin. Tästä päästäänkin Remuun ja siihen, että jengi ajattelee, kuinka se nyt voi mennä Euroviisuihin. Sehän nimenomaan voi. Sehän ei kysele keltään. Jos se kelaa, että menee Euroviisuihin, niin vittu sehän menee. Sama juttu kun me tehdään albumi Täydelliset miehet ja kopsataan se nimi suoraan tv-sarjasta, jota en ole koskaan edes nähnyt. Miksi ei? Miksi Popeda ei mene Euroviisuihin? Niin, miksi ei, ihan hyvin voisi mennä.
Mansesta
Täydelliset miehet nousi heti ilmestyessään listasijalle 2, päästäen edelleen ainoastaan The Rasmuksen. Tarina kertoo, että Rasmuksen pojat pelkäsivät Popedan kiilaavan junttirockillaan satoja tuhansia dollareita maksaneen hittituotteensa edelle. Ei hätää. Tosin tätä kirjoitettaessa Desmond Childin tuottama albumi on joutunut päästämään edelleen Mikko Karmilan miksaaman äänitteen. Vanha ja uusi sukupolvi kohtaa Täydellisillä miehillä Negativen Jonne Aaronin sävellettyä ja sanoitettua levyn avausraidan Elän itselleni. Yhteistyö lähti oikeastaan siitä, että Costello (Hautamäki, kitaristi) kuunteli Negativen Karma Killeriä kelaten, kuka näin hienoja biisejä kirjoittaa. Soitto Aaronille ja siitä se lähti. Jonnehan on diggaillut meistä jo ihan pienestä asti. Vaikka ne ovat sellaisia hippimenninkäisiä, on niissä kuitenkin jotakin sellaista, ettei niille nyt vittuilla. Sellaista rockbändissä kuuluukin olla. Näen Jonnesta, että se kundi on duuninsa valinnut jo ajat sitten. Samalla tavoin kuin mää vuonna 1970, jolloin kuulin Led Zeppelinin kakkosen ja päätin, että mustahan tulee rocktähti. Uskon, että se on Jonnella hyvin pitkälle sama juttu. Sillä tavoin me ollaan sielunveljiä. Vittu, kaksvitonen jätkä kirjoittaa suoraan mun elämästä, vaikka se ei tunne mua millään tavalla! Olet tehnyt yhteistyötä Jonnen lisäksi myös muiden nuoremman polven Manserokujen kanssa, kuten alkuperäisen Popeda-kitaristin, keväällä 1986 sydänkohtaukseen menehtyneen Arwo Mikkosen pojan Matin kanssa, joka paremmin Matthau Mikojanina tunnetaan. Jos nyt ajattelen viime talven selviytymistouhua, niin harrastin tuolloin paljon bändien tsekkaamista. Mitä en ollut tehnyt sitten vuoden 1976, saatana! Yksi niistä keikoista oli Matthaun trio, mikä oli aivan vitun makee. Tuntui helvetin makeelta kävellä bäkkikselle keikan jälkeen.
Junttiudesta
Täydellisten miesten kappaleessa Juntti annat jollakin tavalla synninpäästön kaikille junteiksi kutsuttaville ihmisille, eli kuinka hienoa on olla juntti ja kuinka sitä kuuluukin olla. Tajusin sen vasta kirjoitettuani tekstin. Likkakaveri sanoi, että sää teit nyt sitten sellaiset Lynyrd Skynyrdit, eli annoit valkoiselle roskaväelle syyn käytökselleen. Mua nauratti sitä tehdessä, ettei tällä tavoin voi kirjoittaa. Mutta kuitenkin mä kirjoitin. Sitten vasta tajusin, kun tää leidi huomautti teksteistä. Ehkä se johtuu siitä, että mä olen viimeksi kirjoittanut tekstejä selvin päin vuonna 1978. Vuonna 2008 tuleekin sitten vähän erilaista tekstiä. Jokin ympyrä sulkeutuu. Jotkut ovat sanoneet levyn teksteistä, kuinka ne ovat jollakin tavalla mun selviytymistarina. Itse en ole ajatellut aihetta lainkaan niin. Mutta kun nyt olen kuunnellut uutta levyä, niin kappas vaan, siinähän on ihan selkeä kaari. Kuten Vexi Salmi sanoi joskus tehtyään Sydämeeni joulun teet-tekstin, että oli kuin joku korkeampi voima olisi kuljettanut kynää. Ehkä joku on kuljettanut omaakin kynää mun sitä tiedostamatta, kun on syntynyt tällainen draamankaari.
Popeda Rocks
Paten kuntoutumisen myötä meni samalla remonttiin myös Popedan kokoonpano. Paten, Costellon, Jyrki Melartinin (basso) rinnalle napattiin Lacu Lahtinen pannuihin ja Iso-Pate Kivinen kosketinsoitinten taakse. Uuden kokoonpanon myötä otin ihan vitunmoisen kuntokuurin. Jos nykyisiä treenimääriä olisi saatana vielä kaksi vuotta sitten yrittänyt, niin mähän olisin kuollut! Nythän voi sanoa, että Popedassa on enemmän Hanoi Rocksia kuin Popedaa, Pate nauraa. Popeda Rocks! Hyvä levyn nimi, saatana! Milloin Pate nähdään Hanoi Rocksin laulajana? En mää vaan tiedä! En mää usko, että sillain, Pate hekottelee.
15
tuhma_032008_CS3.indd 15
20.10.2008 15:55:18
tuhma_032008_CS3.indd 18
20.10.2008 15:55:21
tuhma_032008_CS3.indd 19
20.10.2008 15:55:21
Teksti: Henri Haimi Kuva: Micke Borg
he Hellacopters on siis päättänyt laittaa pillinsä pussiin. Mittavan uran varrelle on mahtunut monenmoisia seikkailuja ja tallenteita. Jatkossa yhtyeen herroilta on lupa odottaa uusia jippoja muiden kokoonpanojen riveissä.
Tavoitin yhtyeen sympaattisen basistin Kenny Håkanssonin kesken The Tour before the Fall -nimeä kantavan jäähyväiskiertueen Münchenistä. Hän kertoo rundin Eteläja Keski-Euroopassa toistaiseksi sujuneen aurinkoisissa merkeissä niin sään kuin fiiliksenkin puolesta. Tietysti olo on välillä hieman melankolinen. Olimme juuri Madridissa, joka on aina ollut meille hyvä keikkapaikka. Lavalla huomasin ajattelevani, että olen täällä nyt keikalla viimeistä kertaa ainakin tämän bändin kanssa. Mutta nyt täytyy keskittyä kiertueeseen ja siihen, että vedetään mahdollisimman kovia keikkoja. Rundi on vähän niin kuin jalkapallomatsi ei kesken ottelun voi kelata muuta kuin meneillään olevaa peliä. Tämän lehden ilmestyessä on käynnissä kiertueen Pohjoismaiden osuus, joka alkoi Suomen keikoilla. The Hellacoptersin viimeiset neljä esiintymistä, joilla kaikilla on muuten eri ikärajat, tapahtuvat yhtyeen kotikaupungissa Tukholmassa. Niistä Kenny ei ymmärrettävästi tässä vaiheessa halua kummempaa paljastaa. Suomessa on aina ollut siistiä keikkailla ja muistoja sekä frendejä on kertynyt sieltä paljon. Ihmiset sanovat monesti, että Suomessa on kaunista kesäisin, mutta itse olen tykännyt olla siellä aina vuodenajasta riippumatta. Varmasti keksimme jotain erikoista viimeisille keikoillemme Tukholmassa, mutta emme ole vielä ehtineet miettiä mitä. Todennäköisesti lavalla nähdään ainakin jotain vierailijoita. Itse asiassa se, että soitamme neljä keikkaa kahden päivän aikana, on jo itsessään aika spesiaalia.
The Hellacoptersin viimeiseksi studiopitkäsoitoksi jää mainio lainabiiseistä koostuva Head Off. Poikkeuksellisen levystä tekee se, ettei sillä ole järin tunnettujen bändien biisejä vaan pääasiassa bändin uran aikana tutuiksi tulleiden bändien materiaalia, joka heidän mielestään ansaitsee osakseen enemmän julkisuutta. Olemme edelleen hyvin tyytyväisiä siihen albumiin. Levyä tehdessämme emme tienneet, että se tulisi jäämään yhtyeen viimeiseksi. Halusimme pitää salassa, että se sisältää vain muiden bändien kirjoittamaa materiaalia, emmekä voineet esimerkiksi edes kysyä coveroimiltamme bändeiltä, kuinka laulujen sanoitukset menevät. Oikeastaan olen varsin iloinen, että tuollainen levy jää viimeisimmäksemme.
Monenlaisia julkaisuja musabisneksen kiemuroissa
Vaikka bändin ura loppuu ja sen jäsenet jatkavat omia polkujaan, luvassa on vielä muutama virallinen The Hellacopters -julkaisu useiden kymmenien toistaiseksi ilmestyneiden rinnalle. Kenny kertoo koptereiden harvinaisempaa materiaalia sisältävien Cream of the Crap! -kokoelmalevyjen sarjaan julkaistavan jossain vaiheessa kolmas osa. Muutakin on kehitteillä. Live-levyä olemme kyllä suunnitelleet jo pitkään, mutta toistaiseksi emme ole koskaan olleet tyytyväisiä keikoilla nauhoitettuun materiaaliin. Niissä on aina ollut liikaa mokia, vaikka toisaalta sekin kuuluu rockiin ja liveesiintymiseen. Mutta jäähyväiskiertueen jokainen keikka otetaan nauhalle joku niistä onnistuu varmasti riittävän hyvin, jotta saadaan live-levy julkaistua. The Hellacoptersista tehdään parhaillaan myös retrospektiivistä dokumentti-dvd:tä. Mä en ole oikein kärryillä siitä, mitä siihen on tulossa, kaikkea vanhaa kuvama-
20
tuhma_032008_CS3.indd 20
20.10.2008 15:55:24
Enpä olisi nuorempana uskonut pääseväni soittamaan Smoke on the Wateria yhdessä Purplen kanssa valtavan yleisömäärän eteen!
teriaalia ainakin. Jengiä kävi kuvaamassa myös meidän treenejä ennen tätä kiertuetta. The Hellacoptersin viimeisten keikkojen mainosten yhteydessä markkinoidaan Guitar Hero -peliä, jolta löytyy myös yhtyeen biisi. Bändin musiikkia on käytetty myös tietokonepeleissä ja mainoksissa. Mitä Kenny mahtaa näistä ilmiöistä tuumata? Musiikkibisnes toimii nykyään sillä tavalla. Biisejä käytetään mainoksissa ja peleissä, minkä seurauksena ne saavat julkisuutta ja myös radiosoittoa. Nuorempi jengi löytää bändejä radion kautta, jolloin he ostavat niiden levyjä. En ole 100 % sinut tuon asian suhteen, mutta niin bisnes toimii. Asiat ovat muutenkin muuttuneet siitä, kun me olimme nuoria: silloin tehtiin omakustannelevyjä, nykyään bändit laittavat biisinsä Myspaceen. Kenny on monessa yhteydessä kertonut lukevansa ja keräilevänsä kirjoja paljon. Kun olette kiertueilla saapuneet uusiin kaupunkeihin, oletko ensin mennyt kirjakauppaan vai levydivariin? Ehdottomasti kirjakauppaan! Mua voisi hyvinkin kuvailla bibliofiiliksi. Levyjä pystyy ostaa mistä päin maailmaa vain, mutta kirjojen kohdalla tilanne ei ole sama. Oikeastaan nykyään minulla järjestys menee siten, että ensi tulevat kirjat, sitten elokuvat ja vasta sen jälkeen levyt.
Muistoja ja tulevaisuuden suunnitelmia
Muistoja The Hellacoptersin vuonna 1994 alkaneelta uralta on yhtyeen jäsenille varmasti kertynyt rutkasti. Utelin Kennyltä mieluisimpia kiertuemuistoja ja henkilökohtaista lempilevyä yhtyeen laajasta tuotannosta. Rennon oloinen bassotaiteilija vaikuttaa nauttivan reissaamisesta erityisesti lämpimissä maissa. Espanjan kiertueista olen aina tykännyt. Australiaan oli myös hienoa päästä ensimmäisen kerran. Yhdet unohtumattomimmista keikoista olivat Brasiliassa Sepulturan ja Deep Purplen kanssa. Enpä olisi nuorempana uskonut pääseväni soittamaan Smoke on the Wateria yhdessä Purplen kanssa valtavan yleisömäärän eteen! Lempilevyni se on vaikea kysymys! Ehkä oma suosikkini on vinyylituplana julkaistu (Gotta Get Some Action) Now! -ep. Soundit levyllä ovat raaemmat kuin mitä oli tarkoitus, mutta muuten se on todella onnistunut julkaisu. Kenny kertoo yhtyeen nokkamiehen Nicke Anderssonin rakentavan parhaillaan omaa studiotaan, jossa hän aikoo jatkossa tuottaa muita bändejä ja artisteja. Soittopuolella Nickellä on suunnitteilla tulevaisuudessa myös soololevy. Myös Kennyllä on myös omia suunnitelmia. Mulla on kyllä uusi bändiviritelmä muutaman tukholmalaisen muusikon kanssa, mutta se on vasta alkutekijöissään. Meidän oli tarkoitus käydä studiossa ennen tätä rundia, mutta siihen ei jäänyt aikaa. Toistaiseksi ollaan soiteltu vain akustisesti, enkä tiedä millaista musaa siitä loppujen lopuksi tulee. Siihen voi tulla vaikka pianoa tai selloa mukaan, katsotaan mitä tuleman pitää. Vaikka The Hellacopters kuopataan, niin rock & roll ei siis ole sinun osaltasi kuollut? Ei todellakaan! Ja totta kai haluan tehdä myös keikkoja jatkossa, mutta en kuitenkaan yhtä paljon kuin The Hellacoptersin kanssa.
tuhma_032008_CS3.indd 21
20.10.2008 15:55:26
tuhma_032008_CS3.indd 23
20.10.2008 15:55:30
Vastauksessaan Ginger ei mainitse Dannya kertaakaan nimeltä. Liian hapokasta. Ginger on puolestaan uskomattoman aktiivinen biisientekijä. Miten olet näin tuottelias? Se onkin uskomatonta. En alun perin suunnitellut soolokamaani julkaistavaksi kaupallisesta näkökulmasta. Halusin saada sen ensisijaisesti ulos elimistöstäni ja toissijaisesti puhuttelemaan edes jollakin tavalla niitä ihmisiä, jotka sijoittavat rahojaan siihen. Soololevyjeni tehtävä on herättää tunteita ja reaktioita. Jos käyttäisin vain Wildheartsille suunnatun musiikin, tulisin hulluksi. Elimistössäni on liikaa musiikkia, joka odottaa ulospääsyään. Wildheartsin kannalta on parempi näin. Wildheartsissa jäseniä on vuosien varrella tullut ja mennyt. Millaisena näet Wildheartsin nykyisen kokoonpanon aiempiin rykmentteihin verrattuna? Jollei joku kuole, menetä raajojaan tai on syystä jos toisesta kyvytön soittamaan, en halua soittaa enää kenenkään muun kanssa. Meillä on sellainen kokoonpano ja henki, josta aina haaveilin. Fiilis on korkeammalla kuin koskaan. Kesti kauan, mutta se löytyi lopulta. Jos joku päättäisi nyt lähteä, en haluaisi enää jatkaa. Tältä ei ole tuntunut koskaan aiemmin, Ginger väittää. Voit verrata tätä parisuhteeseen. Tyttöystäviä tulee ja menee, kunnes löydät sen oikean. Jotkut osuvat oikeaan ensi yrittämällä, useimmat eivät. Nykyisen kokoonpanon kanssa tuntuu, että löysin itselleni vihdoin vaimon. Eri jäsenten väliset henkilökemiat synnyttävät erilaisia kemiallisia reaktioita. Eivätkä nuo reaktiot synny pakottamalla vaan itsestään. Nyt homma toimii.
ELÄMÄ PELISSÄ
Nettikirjoitustesi perusteella kuljit rankan tien löytääksesi nykyisen tasapainosi. Kuinka rankkaa oli kitkeä nuo riippuvuudet elämästäsi? Voi luoja, rankinta mitä minun tai kenenkään lopettajan on koskaan täytynyt kokea. En ollut riippuvainen pelkästään alkoholista, minun ajattelutapani oli huono tapa. Tapasin ryssiä asioita omassa mielessäni. Vakuuttelin itselleni maailman olevan vihamielinen paikka, missä et kyennyt luottamaan kehenkään. Olin vakuuttunut, että lähtisin hautaan tämän uskomuksen kanssa. Never forgive, never forget. Ja koska heräsin joka aamu hengittämään, kuvittelin sen olevan elämää. Mutta tiesin sisimmässäni jostakin löytyvän syyn, miksen ollut onnellinen. Joten päätin tehdä jonkinlaisten kokeen tai seikkailun, mistä koko onnellisuusjutussa on kyse. Ajattelin, voinko koskaan olla onnellinen? Nämä kokeet ovat vieneet suurimman osan viidestä viime vuodestani. Ja suoritan edelleen niitä. Yritän elää parhaalla mahdollisella tavalla parhain mahdollisin tuloksin positiivisesti ajatellen. Jaa positiivisuutta ympäristöllesi ja saat huomata, että maailma on positiivinen paikka elää. Kulje puolestaan ympäriinsä ajatellen, kuinka kaikki on paskaa ja katso, kaikki on todellakin paskaa. Tämä on ollut raskas matka. Suosittelen silti tätä elämäntapaa kaikille, jotka juovat tällä hetkellä liikaa ja käyttävät liikaa kamaa. Huomatkaa, ettei se elämäntapa ole elämisen arvoista. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa kuolema tai elämä. Joka tapauksessa sinun tulee hyväksyä valintasi ja tehdä se kunnolla. Et voi olla juoppo tai narkkari manaten olotilaasi, se kuuluu kuvaan. Et voi valittaa elämäsi polkevan paikallaan, se kuuluu kuvaan. Jos haluaa elämältään jotakin, on tehtävä uhrauksia. Eikä noita uhrauksia voi tehdä puoliteholla. On jätettävä kaikki ja annettava ihmisille anteeksi. Rankat säännöt. Ei ole mitään parempaa olemassa kuin tieto siitä, että on olemassa vaihtoehtoja. Koska olen utelias perkele, halusin aina olla varma, ettei silloinen elämäntapani ollut ainoa tapa elää. Se on kuin se ihan pieni reikä, josta sormesi mahtuu nippa nappa sisälle. Jos jaksat kynsiä tarpeeksi, tulee koko kroppasi mahtumaan läpi tuosta kolosta jonakin päivänä. Tuolloin voit päättää, pidätkö siitä maailmasta vai et. Itselleni ei koskaan riittänyt arvuutteleminen, mitä toisella puolella oikein on. Ei varmasti muillekaan. Mutta jos jonakin päivänä saavutan Zenin ja koen sen tylsäksi, voin aina palata heroiiniin. Tai mennä baariin ja vetäistä pullollisen Jack Danielsia. Mutta itselläni on hassu tunne, etten halua, kolmikymppiseltä näyttävä Ginger nauraa.
Aiemmin suunnitelmanamme oli lähinnä vetää kännit, pokata joku mimmi, hoitaa jostakin kamaa ja ehkä vetää joku keikka jossakin välissä.
ettei muista tapauksista juurikaan mitään. Tapahtumat menevät siis kännin ja yleisen sekoilun piikkiin. Oma tarinansa on ennen yhtyeen Ilosaaren vetoa järjestetty yleinen lehdistötilaisuus, joka päättyi ennen aikojaan erään toimittajanne erehdyttyä kysymään yhtyeeltä viimeiseksi jääneen kysymyksen, "Do you like Venom?" Vastaus jäi saamatta. Kysytään Gingeriltä kysymys siis uudestaan yksitoista vuotta edelliskerrasta, pidätkö Venomista? Wau, minähän rakastan Venomia! Kuinka voit olla pitämättä Venomista, mikäli tulet KoillisEnglannista? Venom oli ainoa bändi koillisesta, joka breikkasi läpi ympäri maailman. Venomin jätkät olivat kuninkaallisia kotiseudullani. Muistan, kun Venom poltti aikoinaan tulipatsaillaan reiän Hammersmith Odeonin kattoon, mielestäni se oli cooleinta mitä kukaan oli koskaan tehnyt. Kun esiinnyimme Silver Ginger 5:n kanssa Nottinghamin Rock Cityssä, poltimme siellä reiän kattoon. Silloin tuumimme, kuinka hienoa oli tehdä Venomit. Venom oli kuningas, ehdottomasti. Se oli äärimmäisin, äänekkäin ja nopein bändi kautta aikojen. Koillisenglantilaisen on mahdoton vihata Venomia. Kysyessäsi newcastlelaiselta pitääkö hän Venomista on kuin kysyisi suomalaiselta, pidätkö kaljasta. Einstein.
VUOROVAIKUTUKSESTA
Aikoinaan Ginger oli hyvin aktiivisessa vuorovaikutuksessa faniensa kanssa Wildheartsin nettisivuilla ja miehen kirjallisesta verbaaliakrobatiasta oli suunnaton ilo nauttia. Nyt edellisistä, Gingerin omista päivityksistä on kuitenkin kulunut jo miltei pari vuotta. Mistä moinen hiljaisuus? Siitä tuli liian henkilökohtaista. Kaikki eivät osaa arvostaa sitä, kun avaat elämäsi muille ihmisille. Suurin osa porukasta käyttäytyi hyvin, mutta osa jengistä käytti avoimuuttani hyväksi. Eräät alkoivat jopa haastaa riitaa. Kaikki eivät osaa arvostaa ihmisten yksityisyyttä. Huomasin, että tilanne sai minut kovin vihaiseksi. Tilanne oli kehittymässä hyvin rumaksi, kunnes ymmärsin laittaa stopin. Mikä oli sääli, sillä nautin kirjoittamisesta todella paljon. Eihän se ollut mitään pyhäkouluosastoa. Joku saattoi kertoa ostaneensa lipun keikallemme, joka oli hänen mielestään paska, mihin saatoin vastata lupaamalla rahat takaisin. Hauskaa vitsailua. Samasta syystä en anna enää palautetta jengille demoista. Aikoinaan lupasin antaa rakentavaa palautetta kaikille niille bändeille, jotka uskalsivat ja viitsivät lähettää demonsa minulle. Kaikki oli hyvin, kunnes eräs bändi alkoi soittaa poskea, "mikä vitun rockstara sinä kuvittelet olevasi haukkuessasi kamaamme." Te pyysitte mielipidettäni. Halusitteko vain hyvät uutiset vai kaikki uutiset? Silloin ymmärsin, ettet koskaan voi ennustaa ihmisten reaktioita, joten ehkä omat mielipiteeni tulee säilyä ominani.
DO YOU LIKE VENOM?
Gingerillä on useita kokemuksia suomalaisista. Jo legendaarisiksi osiksi suomalaista rockantropologiaa kuuluvat tarinat, kuinka Hybrid Childrenin basisti Pale oli aikoinaan saada Gingeriltä kuonoonsa Japanissa Hybäreiden lämmitellessä Wildheartsia nousevan auringon maassa sekä retkueen Ilosaarirockin keikka vuonna 1997, jolloin nelikolta katkaistiin sähköt lavalta parin biisin jälkeen yhtyeen ja yleisön mellakoinnin seurauksena. Ginger pahoittelee käytöstään ja toteaa häpeillen,
25
tuhma_032008_CS3.indd 25
20.10.2008 15:55:32
Teksti: Antti Halonen Kuva: MC Mökä
etal Club Mökä täyttää kymmenen vuotta! Mökä on Teknillisen Korkeakoulun opiskelijoiden perustama kulttuuriyhdistys, jonka tarkoitus on tukea jäseniensä harrastusta metallimusiikkiin, koota yhteen TKK:n pitkätukat ja julistaa heavy metallin ilosanomaa.
"Metal Club Mökä keskittyy hevaymusiikin kuuntelemiseen ja tämän residuaalisiin suoritteisiin kuten saatanan palvaamiseen, teletappien tuijottamiseen ja huumausaineiden käyttöön. Metal Club Mökä on vastuussa suurimmasta osasta maailman terrorihyökkäyksistä ja ihmisoikeusloukkauksista. Olemme saaneet laajaa mainetta maailmalla lukuisten kehittämiemme tautien takia, joista kuuluisimpina mökäbrandTM:iin kuuluvat sars, malaria, sarkodioosi, keuhkoalveoliitti ja lintuinfluenssa." MC Mökän nettisivut. Kymmenessä vuodessa MC Mökään on liittynyt yli tuhat iloista juoppoa, urpoa ja renttua. Suurin osa heistä on TKK:n nykyisiä tai entisiä opiskelijoita. Alun perin yhdistyksen idea oli yhdistää TKK:n hevimusiikin kuuntelijoita, mutta nykyään Mökään kuuluu satoja jäseniä, joilla ei ole mitään tekemistä TKK:n kanssa, kertoo pitkäaikainen Mökän aktiivi ja Virallinen Vittuilija Thomas Sandvik. Merkkipäiväänsä mökäläiset juhlivat Glorian keikalla 1.11. Tukkaa moshataan Evincen, Portraitin, Violencerin ja Cause for Effectin tahtiin. Vuosikymmenen kunniaksi yhdistys julkaisee kymmenvuotishistoriikin sekä tupla-cd:n, jolla soittaa Mökän jäsenten bändejä. 500 levyn painos jaetaan ilmaiseksi Glorian keikan kävijöille,
kertoo Mökän hallituksen puheenjohtaja Vesa "Vekkuli" Isokauppila. Kekkereissä esitetään myös ensi-illassa Kimmo Kuusniemen dokumentti Promised Land of Metal, joka on Suomen ensimmäinen metallimusiikkiin kohdistuva dokumentti.
Sinustakin mökäläinen?
Mökään on todella helppo liittyä. Jäsenyys vaatii käytännössä vain vierailun osoitteessa www.mcmoka.fi. Jos hevistä tykkää, Mökä on luonnollinen vaihtoehto. Suosittelen liittymään myös sähköpostilistoille, Isokauppila kertoo. Jäseneksi voi toki liittyä ilman internetkuponkien täyttelyäkin. Jos sanoo jollekin hallituksen jäsenelle, että haluaa liittyä niin se onnistuu sitäkin kautta. Se on sitten eri asia, muistaako se asiaa enää seuraavana päivänä selvin päin, nimestä puhumattakaan, Sandvik naurahtaa. Taloudellista haittaakaan jäsenyydestä ei ole, sillä yhdistyksen jäsenmaksu on aina ollut pyöreä nolla. Siitä on helppo pitää kiinni. Emme ole jäsenmaksuista riippuvainen yhdistys, vaan pärjäämme Tuskan ja Finnish Metal Expon roudauspalkkioilla, Sandvik sanoo.
Tuntemattomien keskelle sikailemaan
Kulttuuriyhdistyksenä Mökän tarkoitus on tukea jäseniensä metallimusiikin harrastusta. Näin ollen yhdistys järjestää mitä erilaisimpia tapahtumia aiheeseen liittyen ja tarjoaa hyvät mahdollisuudet aloitteleville ja tuntemattomammille bändeille saada keikkakokemusta. Järjestämme Otaniemessä pienempiä ilmaiskeikkoja, joissa jäsenien demobändit pääsevät soittamaan. Isompia keikkoja on aina vähintään yksi vuodessa, Isokauppila kertoo. Kaikkihan eivät soita bändeissä, joten Mökä järjestää paljon muutakin toimintaa. Saunailtoja on vähintään kerran kuussa, Wackenin bussi on lähtenyt vuodesta 2004 alkaen ja Bodom-järvelle on tehty syksyisin perinteinen telttaretkiekskursio. Yhdistys on pääkaupunkiseudulla hyvin tunnettu. Hevibaarista, -festareilta tai -keikalta löytyy mitä todennäköisimmin edustaja Mökästäkin. Useimmilla festivaaleilla on liehunut Mökän lippu, Isokauppila kertoo. Joskus on voinut heilua jotain muutakin, enkä tarkoita nyt nyrkkiä, Sandvik lisää. Mökän leireissä on vain yksi sääntö, riitaa ei haasteta ja tapella ei saa, muuten ei ole niinkään väliä minkälainen ihminen kaljakatoksen alla istuu. Tuon porukan kanssa on hienoa päästä sikailemaan keskelle ihmisiä, joista tietää ettei heitä koskaan näe uudestaan, Isokauppila nauraa.
26
tuhma_032008_CS3.indd 26
20.10.2008 15:55:33
tuhma_032008_CS3.indd 27
20.10.2008 15:55:34
Teksti: Laura Vähähyyppä Kuva: Before the Dawn
efore The Dawn on kaikin tavoin hiukan kummallinen yhtye. Mukana on hassuja vitsejä kertova norjalainen, pedantti biisintekijä ja nauhoittava kitaristi. Rumpaleita on kuin Spinal Tapissa konsanaan. Yhden miehen orkesterina alkanut projekti on muuttunut oikeaksi bändiksi ja ydinkolmikko on viime vuosina tiivistynyt toimivaksi kokoonpanoksi.
Tätä yhtyettä ei ainakaan voi syyttää laiskuudesta. Viimeiset kolme julkaisua ovat ilmestyneet noin vuoden välein, kun suuri osa yhtyeistä näpertää levyjensä kanssa huomattavasti pidempään. Levyjä on kiva tehdä. Rahan takia näitä ei ainakaan julkaista, suorastaan päinvastoin, bändin primus motorina tunnettu Tuomas Saukkonen nauraa. Minulta tulee kolme levyä puolen vuoden sisään. Tämä Before The Dawn on sinällään helppo konsepti, kun valmiina on diilit ja muut. Ei tarvitse kuin tehdä! Musiikin tekeminen nyt vaan on minulle helppoa. Helposti syntyi myös uutukainen Soundscape Of Silence. Heti kättelyssä käy selväksi, ettei levy ole Saukkoselle itselleen enää kovin tuore.
Sen jälkeen mies on ehtinyt pyöräyttämään jo kaksi albumia. Albumista on todella hyvä fiilis. Tarve muutella jälkikäteen mitään poistettiin sillä, että koko levy tehtiin kahteen kertaan. Vaihdoimme rumpalia kesken nauhoitusten, kun ensimmäinen biisi oli jo miksattu. Lopputulos ei vain toiminut. Oli helpompi aloittaa alusta kuin ruveta korjailemaan vanhaa. Olisi tullut sellainen olo, että tehdään paskasta konvehtia. Soitin myös itse rummut levylle. Kaikki halusivat hyvän lopputuloksen, eihän kukaan rupea levyä kolmatta kertaa tekemään! Saukkonen on tällä kertaa tyytyväinen myös biisimateriaaliin. Ainakaan niistä ei voi syyttää muita, hän tekee itse kaikki yhtyeen kappaleet. Yleensä levyille lipsahtaa aina ne kaksi todella outoa biisiä, mutta nyt olen tyytyväinen koko pakettiin. Kun soitan tätä levyä ystävilleni, ei tarvitse skipata biisejä tai yskiä niiden päälle. Olosuhteet vaikuttavat levyn tekoon todella paljon. Toiset nauhoitukset sujuivat onnellisten tähtien alla. Vaikka olen kyllä mielestäni ennenkin tehnyt hyviä levyjä, ei mikään ihan hirvittävästi harmita. Jopa ensimmäinen demoni kaikessa hellyttävyydessään on ihan ok.
28
Oikeasti monipuolinen
Kuten yleensäkin, on Sounscape Of Silenceä vaikeata kuvailla käyttämättä niitä perinteisiä ilmaisuja kuten "raskain, mutta melodisin levy", "kuulostaa itseltään, mutta silti tuoreelta" ja muita vastaavia. Monipuolisuutta albumilta kuitenkin löytyy, ihan oikeasti. Ulkomailta on alkanut sadella ensimmäisiä arvioita, ja monet ovat kiinnittäneet huomiota juuri monipuolisuuteen. Molemmissa Saksasta tulleissa arvioissa meitä verrataan Opethiin entisen In Flamesin sijaan. Omasta mielestäni laajensimme ilmaisuamme jo viime levyllä, mutta ilmeisesti muiden mielestä muutokset olivat pienempiä. Omaan korvaan ne kuulostivat aivan valtavilta, Saukkonen kuvailee. Mitään radikaalia muutosta yhtye ei välttämättä lähtenyt hakemaan. Before The Dawnin ydinkolmikko on hitsautunut viime vuosina tiiviisti yhteen, ja se alkaa kuulua myös materiaalissa. Mutta ei biisin tekemisessä. Ei muilla mitään sanottavaa biiseihin juurikaan ole. Juholta (Räihä, kitaristi), joka äänitti levyn, kyselin koko ajan onko tämä hyvä, voiko näin tehdä? Meillä on koko ajan käynnissä avoin keskustelu. Larsin (Eikind, basso ja laulu) kanssa teimme kaikki laulut yhdessä. Teen sanat ja rytmit, mutta melodiat teemme kimpassa.
tuhma_032008_CS3.indd 28
20.10.2008 15:55:36
Vaikka Before The Dawn aloittikin soolobändinä, on se pikkuhiljaa kasvanut oikeaksi yhtyeeksi. Demokratiasta ei näiden miesten kanssa edelleenkään voida puhua, mutta kyllä esimerkiksi biisijärjestyksestä huutoäänestetään. Olisi se typerää sanoa aikuisille miehille, miten hommat menevät. Ei tämä kuulostaisi bändiltä, jos heillä ei olisi mitään päätäntävaltaa. Ja melko paljon soundiimme vaikuttaa se, että Juho äänittää ja soittaa omat kitaransa. Liikaa kokkeja keittiössä on liikaa, niin myös studiossa. Saukkonen tuottaa itse kaikki Before The Dawnin levyt, ja miehen mukaan helpoin ja yksinkertaisin tapa toimia on yksin. Työmääräisesti ei helpota yhtään, että mukana on muita soittajia. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan helpottaa prosessia vaan parantaa lopputulosta. Jokaisen oma juttu kuuluu levyllä, aivan kuten livenäkin. Turhia toiveita Saukkonen ei ole asettanut uuden levyn menestykselle. Eteenpäin pitäisi päästä, mutta esimerkiksi listasijat eivät vie miehen yöunia. Ulkomaille pitäisi päästä keikkailemaan, mutta pelkästään lähtemisen takia ei kannata lähteä. Rundin pitäisi olla edes kohtuullinen, millekään aivan minikiertueelle ei kannata lähteä. Se vain syö kaikkien voimavaroja, varsinkin kun kiertueet menevät edelleen miinukselle. Emme tosin vielä ole kieltäytyneet mistään tarjouksesta kiertueiden suhteen. Wackenin keikka antoi paljon neuvotteluvaraa, vaikkei se mitään konkreettista poikinutkaan.
dän kyllä olevani vähän diktaattorin maineessa, mutta ei se haittaa. Uusia soittajia tuntuu kuitenkin kasvavan joka kivenkolossa, koska pulaan yhtye ei ole vielä jäänyt soittajien puutteessa. Kolme viimeistä levyä olemme taistelleet rumpalien kanssa. Nyt löysimme uuden rumpali Tampereelta. Tällä kertaa toivon, että olemme löytäneet tyypin, joka nostaa yhtyeen uudelle tasolle, Saukkonen miettii. Nyt katsellaan ensimmäinen kiertue, kuinka tullaan toimeen. Kummasti sitä oppii uusia piirteitä muista, kun näkee tyypit hirveässä kiukkukännissä bussissa Oulusta kohti etelää. Yhtyeen erottaa monista muista työmoraali. Meillä on vähän hankala ryhmä, koska se ei perustu siihen, että päästään juomaan kaljaa. Kaikilla meillä oli jo valmiiksi omat musiikkikuviomme. Itselleni keikkailu on prioriteettilistan alimpana, vaikka se mukavaa puuhaa onkin. Kukaan ei ole tässä bändissä mukana, jotta saisi kaljaa ja naisia. Kaikille on hyvin selvää, miten asiat pitää hoitaa. Kaikki tietävät, kuinka paljon töitä pitää tehdä, kuinka paljon pitää treenata. Selityksille ei ole tilaa, huomaamme kyllä heti, jos jollain on vain heikko motivaatio. Tuomas Saukkosesta kun puhutaan, ei voi keskittyä vain Before The Dawniin. Miehellä on sen verran monta rautaa tulessa, että on hyvä mainita ainakin Final Harvest, jonka levy tupsahtaa ulos samoihin aikoihin Before The Dawnin kanssa. Tuolla yhtyeellä on ollut itselleni hauska vaikutus. Tein itse kaikki biisit ja tuotin levyn, mutta soitin vain rummut. Muu bändi koostuu hieman nuoremmista tyypeistä, jotka olen tuntenut jo jonkin aikaa. He suhtautuvat niin innolla kaikkeen, että huomaan sen tarttuvan itseenikin. Koska itse suunnittelen nyt ensi kevään asioita, en oikein ehdi ajattelemaan nyt tapahtuvia asioita. Nuo pojat tartuttavat intoa seuraavan viikonlopun keikasta minuunkin! Huomaan ajattelevani monia asioita turhankin rutiineina.
Meidän entisistä jäsenistämme saisi futisjoukkueen ja pari vaihtopelaajaa.
Juhlavuoden kynnyksellä
Before The Dawn on ensi vuonna ollut kasassa hulppeat 10 vuotta. Saukkonen olisi valmis puskemaan uuden levyn ulos jo silloin, mutta levy-yhtiö oli asiasta hieman eri mieltä. Jotain speciaalia saattaa kuitenkin olla luvassa. Voisimme esimerkiksi julkaista sen ensimmäisen demoni, sitä kun ei ole kukaan kuullut. Vaikka Saukkonen keskittää voimavaransa johonkin muuhun kuin viinalla läträämiseen tai muihin päihteisiin, ei se tarkoita, ettei keikkabussissa remuttaisi muiden yhtyeiden tapaan. Päinvastoin. Koska itse olen streittari, muiden pitää kompensoida tilanne. Lähes joka keikalla saan kyllä kuunnella ne perinteiset jutut. Pääasia on, että kännissä ei tulla lavalle. On se muillekin omaa aikaa pois kotoa, kyllä asiaan kuuluu pieni kaljoitteleminen. Ei siinä ruveta kenellekään napisemaan. Käyn itsekin baarissa vähintään kaksi kertaa viikossa, ja silloinkin kaikki kaverit ovat kännissä. Kun Lars alkaa kaatuilla omien kamojensa päälle, voidaan juomisesta vähän puhua. Kyllä meidänkin bussissa saa sikailla!
Ex-jäsenistä jalkapallojoukkue kasassa
Tuomas Saukkonen on monissa piireissä vaikean miehen maineessa. No, jos yhtyeessä on 15 ex-jäsentä, on monien helppo vetää siitä johtopäätöksiä. Saukkonen ymmärtää itsekin, miksi maine on saattanut levitä. Meidän entisistä jäsenistämme saisi futisjoukkueen ja pari vaihtopelaajaa. Nuo ovat aina ikäviä tilanteita, koska kyllähän erottamiset ovat aina yhteisiä päätöksiä, jotka minä ilmoitan. Tie-
tuhma_032008_CS3.indd 29
20.10.2008 15:55:37
eam Tuhma kaikkine hangaroundeineen on viipottanut viimeiset viisi vuotta siellä missä tapahtuu. Ja jos ei ole tapahtunut, Tuhmat ovat sitä itse järjestäneet. Seuraavassa muutama muisto matkan varrelta.
Astuin junaan ja etsin itselleni paikan, johon takamukseni kallistaa. Ja kas, jokin aikaisempi matkustaja, kenties Kannelmäestä päärautatieasemalle aikaisemmin saapunut, oli jättänyt numeron Tuhma Festazinea penkille lojumaan. Tartuin lehteen ja aloin selailla. Nyt voisin kirjoittaa että lehden sisältö räjäytti tajuntani ja en halunnut enää mitään muuta kuin päästä itsekin kirjoittamaan Tuhman sivuille. Näin ei kuitenkaan käynyt, mutta matkan ajaksi upposin festivaalien ja rock-musiikin värikkääseen maailmaan, pois Vantaankosken radan harmaasta ja osin liejuisestakin miljööstä. Lukukokemuksen tuloksena virisi ajatus, miten hienoa tällaisten riippumattomien ja varsinkin ilmaisten musiikkilehtien olemassaolo on. Myöhemmin minulle tarjoutui luokkatoverin kautta mahdollisuus astua toimittajaremmiin mukaan. Kirjoitin näytteeksi keikka-arvion, jonka perusteella pääsin liittymään osaksi retkuetta. Pitkäaikainen hengailu rock-klubeilla ja keikoilla konkretisoitui havainnoivaksi harrastukseksi lehtimiehen roolissa. Tukka on kasvanut, vesi virrannut laareihin ja rock pauhannut, vaan edelleenkin Tuhma seisoo komeasti suomalaisen rock- ja
festivaalikulttuurin äänenkannattajana. Toimittajana pyöriminen on tarjonnut hauskanpitoa ja hienoja musiikkielämyksiä kirjallisen ilmaisun harrastamisesta saadun nautinnon ohella. Ja onpa lehti antanut minulle konkreettistakin apua apeaan tilanteeseen. Silloin syksyisenä perjantaina noustessani junasta tupakkaa pummannut sekakäyttäjä uhkasi hakata minut, ohi ajanut auto roiskutti kurat lätäköstä päälleni, ja kotiin päästyäni huomasin, että kissa oli päättänyt virtsata säkkituoliin. Pyyhin osan ureasta Tuhmalla. Joni Käenmäki Eräs kotimainen orkesteri laittoi levynsä arvioitavaksi. Soittelivat kovasti perään, milloin arvostelu olisi lehdessä. Kun totesin, että se ei sinne ikävä kyllä tule, bändin jäsen tekstari seuraavana päivänä selkeästi kyrpiintyneenä, että levy pitää lähettää takaisin tuotapikaa. En lähettänyt, tulkaa hakemaan. Tuisku Käpäytys.
viikonloppu meni täysin tärviölle monella tapaa. Niin ja oli siellä Maija Mehiläinekin! Tuisku Yhtenä elävimmistä muistoista ovat jääneet mieleen Jörisrockin tiimoilta suoritetut seikkailut Suonenjoella. Tämä sympaattinen ja suurella sydämellä järjestetty pikkufestari tarjosi aina kokoonsa nähden mielettömän kovan kattauksen mainioita orkestereita, mutta niistäkin voiton vei festarin mainio yleistunnelma ja oheistoiminta. Festivaalialueen pikantteina yksityiskohtina mainittakoon anniskelualue Ultra Bar, josta parhaimmillaan oli samalta tuolilta esteetön näköala molemmille lavoille, rokkikokkien ruokakoju, jonka bravuuri oli nestemäisessä muodossa tarjoiltu Peltsari aka Peltikatto, vesiliukumäki, josta nähtiin esteettisesti kyseenalaisiakin, mutta ah niin riemukkaita suorituksia aataminasuisten hippien syöksyessä kohti kohtaloaan sekä hyppytorni, jossa parannettiin maailmaa salaperäisten suitsukkeiden savussa. Muistin mustiin syövereihin ovat painuneet myös jatkot muutaman kilometrin päässä sijainneessa tukikohdassa, johon 13 sielua matkusti ahtautuen samaan farmaritaksiin. Aamuyön tuntien ja promillemäärien huidellessa samoissa lukemissa on pelattu rock-sulkapalloa enemmän hyttysiin kuin palloon osuen ja päädytty vielä varhaisaamun jatkoille Suonenjoen ainoan hotellin käytäville, jotka muistuttivat tuolloin kenties enemmänkin Sodomaa ja Gomorraa kuin pikkukaupungin majoitusyritystä. Myöskään erään vuoden festaritukikohtamme eksentrisen taiteilijan E. Poikkeuksen kesäasunnossa man-
Käpäyttäjä Provinssin Tuhma-leirit olivat ihan legendaarisia ja kaiken ytimenä toimi Olga-bussi. Kun ympärillä pörräsi Ampiaismies, Shamaani ja Susiprinssi sekä muut oudot hiipparit, koko
30
tuhma_032008_CS3.indd 30
20.10.2008 15:55:40
32
tuhma_032008_CS3.indd 32
20.10.2008 15:55:44
Ime
Onks
ittees ku setä lataa prologin, tykittää sävyisän protonin siitä, mistä ihmismieli on hatarin, et ku lipee ni se ei tuo takasin vaan herättää sisäisen mutantin voimalla seitsemän sienen.
Ku
Tällast Tää
se vitun oikein, kun ite ei kelaa mitään, vaan kattoo välimatkataulukost, miten pitkälle päästää ällin karkaa itään? Oonks mä meitsi vai pelkkä fantastinen neliö? miettii, ku koittaa saada eloon liekkii, joka perustuu lisääntymisviettiin. Et ku aina pitää esileikkii ilman huippua, sitä alkaa pohjaan luisua, hermoraunioilla meno on snadisti vaisua. Miten vitus skeida voi tällee paisua? Oonks mä meitsi vai tragikoominen eliö?
menee näin, et pitää eka räpiköidä ja runttaa jotain käsittämätöntä paskaa viis päivää viikos jonkun muodottoman pervon varastoon, et se tunkee sit ne brändättyyn itseensä ja joku liian kallis mallas kitusis ja kurat reisil se pääsee keulii sukulaisis et "Mitäs tässä, on chipsii, pokaalii ja täält pesee resurssii, ja muijaki täytti jo kaheksantoist...".
on sossus väläyttäny, et oot yhteiskunnasta syrjäytynyt. Nyt sit sua käy sumuttaa, monenlaista hengellistä auttajaa. On nunnaa, hörhöö, hihulii, ne saa jotain sätkyi taivaallisii ja heittää naama vääränä pyhää puolivolttii. Lasisilmät selällään ne saa sutkin lipee. Ne vakuuttaa, et sä oot nii vitun kipee, et jos haluu pelastuu täytyy olla ripee, et rupee vittu jätkä vaa kiltisti rukoilee. Ota haltuun rituaalit ja dogma, ni sit ei o enää vintti pimee. Kyl ne sit jättää rauhaan, ku tili on silee.
Joku
lantust on kärähtäny loputki proput,ne potkii sut vittuun ja vakuuttaa, et hei kyl sä tähän totut. Et o enää kapitalistin käyttöhyödyke, kato ku toi sun pälli on nyt pelkkä demilitarisoitu vyöhyke. Ei ne terkkariskaa haluu mennä vararikkoon, nii et siin ei me ku pari viikkoo ku sust tulee keittovihannes. Ne lataa sulle naamarii psyykkisen proteesin ja lähettää pois jaloist hoitamaan itsarin.
Persemeno
on ikuista, et opi nauttii lamasta. Ota naru pois kaulasta, eikä vittu tarvi kumartaa vaurasta. On niilki vitun paskat sutinat ku iskee neuroleptiset tutinat.
33
tuhma_032008_CS3.indd 33
20.10.2008 15:55:46
Teksti: Jouko Lehtinen Kuvat: Googlen kuva-arkisto & levykannet
egendaarisen Terveiden Käsien legendaarinen laulusolisti Läjä tuli syyskuussa miehen ikään. Viisikymppisiä vietettiin Helsingin Nosturissa.
Kuten kaikki valveutuneet lukijamme tietävät on Terveet Kädet yksi maailman ensimmäisistä hardcore-bändeistä. 70- ja 80-lukujen vaihteessa Torniossa perustettu bändi on kestänyt tuulet ja tuiverrukset, vaikka vaikeita aikoja on joutunutkin kokemaan (mm. rumpali Walden kuolema vuonna -84). 90-luvun metallisemman (lue:tylsemmän) aikakauden jälkeen Terveet Kädet, eli tuttavallisemmin TK, on palannut jälleen juurilleen ja paahtaa menemään kuin nuoruusvuosinaan. Nosturissa oli jälleen ilo ja kunnia nähdä energiaa pursuava TK. Läjän merkkipäivää oli juhlimassa myös liuta muita aikalaisiaan vahvistettuna The Carnivalilla. Bändi yhdistelee metalliseen taontaansa Terveet Kädet -vaikutteita ja oli paikkansa ansainnut. Kansan Uutiset, Kohu-63, Rattus, Karanteeni... tuttuja nimiä kaikille alan ihmisille. Niin ja alan ihmisiä Nosturi oli täynnä, mikä ei sinänsä ollut yllätys. Mutta yksi yllätys sentään iltaan mahtui: Kansan Uutisten totaalinen huonous. Osasin odottaa humalaista ja kompuroivaa bändiä, mutta nehän laittoivat homman vielä potenssiin kymmenen! Ei helvetti sentään. Huono voi olla tyylikkäästikin, Kansan Uutiset ei sitä todellakaan ollut. Onneksi muut bändit hoitivat leiviskänsä moitteettomasti. Varsinkin Karanteenin ja Rattuksen esiintymistä on aina ilo seurata. Ikääntyä voi tyylikkäästi ja sen nämä kaksi bändiä taitavat.
Monen bändin mies
Läjä Äijälä on todellinen monitoimimies. Lukuisten bändiensä (TK, The Sultans, The Leo Bugariloves, Death Trip, Aavikon Kone ja Moottori jne.) lisäksi Läjä tunnetaan sarjakuvistaan ja piirtämistään levynkansista. X-lehti on varmasti tuttu Läjän sarjakuvista innostuneille. Läjä perusti Aavikon Kone ja Moottorin seiskatuumaista varten (vuonna -79) levy-yhtiön nimeltä IKBAL, nimi tulee sanoista Ismon Karkean Brutaalit Aavikko Levyt. IKBAL -julkaisuista on mahdollisuus ihailla Läjän kansitaidetta. Harmi, kun Nosturissa ei ollut näyttelyä kansista ja sarjakuvista. Toivottavasti sitten kuusikymppisillä. Terveet Kädet nauttii maailmalla suurta arvostusta. Jopa niin suurta, että sitä ei välttämättä edes käsitetä Suomessa. Esimerkiksi Sepultura/Soulfly-äijä Max Cavalera on kertonut diggailevansa yli kaiken Terveitä Käsiä. Bändin kaksi Jenkkiturneeta harmillisesti peruuntuivat 80-luvulla, mutta eipä niitä enää kannata märehtiä. Ulkomailla on sittemmin käyty, sillä bändi heitti keväällä-07 Euro Tourin, joka käsitti keikat Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa ja Tsekeissä. Soittivatpa muuten Tanskassa suuren ja mahtavan Subhumasnin kanssa! Läjä esiintyi bändeineen (Aavikon Kone ja Moottori, The Sultans ja The Leo Bugariloves) ja lyhytelokuvineen unohtamatta tietenkään Bugariloves -biiseistä tehtyjä uljaita videoita Avanto-festareilla vuonna04. Huomiota on siis tullut punk- ja hardcore -piirien ulkopuoleltakin. Oma lukunsa oli Apulannan kanssa tehty yhteistyö 2000luvun alussa, jossa bändit soittivat toistensa biisejä. TK:n näkemykset Apulannan biiseistä olivat hmm... erittäin mielenkiintoisia.
34
Vaikuttajan rooli merkittävä
Ilman Läjää ja Terveitä Käsiä olisi varmasti moni bändi Suomessa ja jopa ulkomaillakin jäänyt perustamatta. Esimerkiksi Torniossa 80-luvun puolivälissä alkunsa saanut CMX ei olisi olemassa ilman TK:iä, näin voi sanoa ilman epäilyksen häivääkään. Edellä mainittu The Carnival edustaa uuden polven "Terveet Kädet -lahkoa" ja listaa voisi jatkaa vaan antaa nyt olla. Mutta eihän Terveet Kädetkään tyhjästä syntynyt; yksi merkittävä vaikuttaja bändin synnylle oli englantilainen Discharge, jonka "dis-beat" -komppi oli yksi hardcoren synnyttäjistä. Kumi, nahka ja S/M-estetiikka ovat liitetty usein Läjään. Haastatteluissa hän on avoimesti sanonut diggailevansa esimerkiksi kumi- ja nahkavaatteita. Mieltymys näkyy myös Terveiden Käsien biiseissä ja levyjen kansissa. Kekkonen ja Elvis kuuluvat myös Läjän suuriin vaikuttajiin, jotka seikkailevat usein hänen sarjakuvissaan. Voidaan sanoa, että Läjä Äijälä on melkoinen kummajainen vertailuissa keskiverto Suomi-punkkariin. Vaan tuskinpa Läjä haluaa suoritettavan vertailuja keneenkään. Läjä on Läjä, piste. Lappilaisuus paistaa Läjästä ja Terveistä Käsistä, varsinkin se hulluus. Mutta sitähän me etelän vetelät emme pysty ymmärtämään. Vapaa Pohjola -biisissä TK ottaa kantaa pohjoisessa asumiseen uransa alkutaipaleella: "Helsinki munaa/ Lappi kärsii/Lapista on tullut kehitysalue/ Ja syy siihen löytyy Helsingistä... Vapaa Pohjola...Täytyykö meidän lähteä Ruotsiin/Vaikka oomme suomalaisii..." Onnea vielä kerran Läjälle koko Tuhman toimituksen puolesta.
tuhma_032008_CS3.indd 34
20.10.2008 15:55:49
tuhma_032008_CS3.indd 35
20.10.2008 15:55:51
itselleni. Skid Row meni aikanaan täysin ohi, enkä siis omaa herra Bachin kanssa yhteistä musiikillista historiaa. SB oli kuitenkin positiivinen yllätys sillä miehen ääni toimi ja biiseissäkin riitti sopivasti koukkuja mielenkiintoa ylläpitämään. Sebastian vietti railakasta rockelämää Tampereella vielä hyvän tovin oman urakkansa suoritettuaankin.
Muutama hitimpi biisi erottuu vähän turhankin hyvin massan seasta, mutta vielä pari levyä niin eiköhän sekin ongelma ole korjattu. Fanikuntaa oli näemmä Hakunilaan saapunut aina Japanista asti. Graham Bonnet & Joe Lynn Turner päättivät tämänkertaisen Suomen-turneensa kylmentyneeseen Vantaan iltaan. Hyväntuuliset herrasmiehet vetivät rokkiklassikkonsa rennolla show-asenteella ja paikalla hytisseet kuuntelijat saivat varmasti sitä mitä odottivatkin.
Kalle Arola
akustisena, lauantai-iltana, ja että äärimmäisen pätevältä oli kuulostanut sielläkin. Provinssin pääesiintyjä Foo Fighters osoitti ensitahdeistaan lähtien, mikä on meno kun tehdään asiat oikein. Kertaakaan aiemmissa Provinsseissa en ole samanlaista massaa nähnyt, joka viimeisen esiintyjän vuoksi rynnii niin sankoin laumoin kohti päälavaa. Voisi vannoa, ettei monikaan lippunsa lunastaneista jättänyt tätä näkemättä jos ylipäänsä kukaan.The Pretender ja Times Like These aloitti setin. Sateen ripsukaan ei lannistanut innostunutta yleisöä, joka tanssi, lauloi, huusi ja kieri.
Jabis Sevon, Minna Koivunen
Sunnuntai
Pokon talliin kuuluva When the Empire Falls oli herättänyt orastavaa kiinnostunusta nettisamplejen perusteella. Livenä yhtyeen asteen normaalia kiemuraisempi power metal ei kuitenkaan kovasta, ehkä jopa yliyrityksestä huolimatta lähtenyt lentoon. Entiset Rainbow-vokalistit, Graham Bonnett ja Joe Lynn Turner vetivät suomalaisista pitkän linjan muusikoista koostuvan taustayhtyeensä kanssa viihdyttävän showkeikan ja etenkin Turnerin ääni on vielä mahtavassa kuosissa. Biisimateriaalia kuultiin myös muilta herrojen pitkiin uriin mahtuneilta yhtyeiltä mm. Alcatrazzilta. Taustaköörissä vetäneet Päivi Lepistö (kyllä, se Movetronista tuttu punatukka) ja mm. Dannyn livekokoonpanosta tuttu Miina Mikkonen vetivät välillä sellaista showta, että meinasi huomio herpaantua itse pääpukareista. Kursk on hionut venäjänkielisen synkistelynsä komeaksi kokonaiskonseptiksi ja jopa festariolosuhteissa tunnelma muodostui synkän sosialistiseksi, kuten tarkoitus tietysti onkin. Lopakka oli näemmä saanut Kalashnikov-kitaran Ylä-Raution yksikielisen basson rinnalle, joten yhtyeen lavahabitus alkaa kieltämättä olla perin jäätävää luokkaa. Masterstrokelle tarjoontui viime metreillä mahdollisuus myös festariesiintymiseen edellisen illan klubikeikan lisäksi. Ainakin oli hyvä treeni tuoreeltaan takana, mutta valitettavasti yhtyeen power metal jää edelleen osastoon "ihan kiva" eli toisesta korvasta saman tien ulos.
Antti Halonen, Kalle Arola
Provinssirock, Seinäjoki 13.-15.6.2008
Perjantai
Linkin Parkin Suomen debyytin about tunnin repäisy sai nuoren festariyleisön hullusti ilon kyyneliin soittamalla parhauksia kaikilta levyiltään, settilistasta irtosi mm. Numb, Breaking the Habit, Shadow of the Day, Papercut ja tietty Bleed It Out monien muiden lisäksi.
Nummirock, Kauhajoki 19.-21.6.2008
Perjantai
Shade Empiren musiikki toimi livenä mainiosti ja kentälläkin näytti olevan yllättävän paljon väkeä säästä ja melko aikaisesta esiintymisajasta huolimatta. Hieman puolittaistahan se keikan seuraamiseni oli, kun aiemmilta Nummirockreissuilta tuttuja naamoja alkoi ilmestyä tähän mainioon sateensuojaan oikein olan takaa. Keikalla tapahtui perinteinen kotimaisilla festareilla monesti todistamani näky - alastomat miehet, jotka ilmeisesti olivat bändin teknikoita tai vastaavia taustahenkilöitä, olivat verhonneet sukukalleutensa pitkillä sukilla ja kekkuloivat lavalla ympäriinsä. Seuraavaksi olutteltan puolella aloitti sekalaisia heavyklassikoita rouhiva Trinity. Bändin vokalistina toimii mahdollisesti yksi Suomen parhaista perinteisemmän hevityylin laulajista, herra Texas. Ei voinut kuin olla ihan helvetin fiiliksissä tuosta upeasta tulkinnasta ja kun settilista oli vielä rakennettu todellisista hiteistä, kuten Black Sabbathin Heaven And Hell, Megadethin A Tout Le Monde ja Iron Maidenin Wasted Years, niin keikka oli taattua mannaa hevimetallin ystäville. Jotta en kehuisi ainoastaan vokaalisuorituksia, niin täytyy todeta että koko bändi oli loistava ja esiintyminen sekä soitto todella varmaa ja hienoa seurattavaa. Keikan päättyessä oli sade jo teltan ulkopuolella lakannut ja aurinkokin oli jälleen tullut esiin ukkospilvien takaa. KYPCK:n tuttu Fast Russian Doom Metal From Finland -konsepti on kohtuullisen mielenkiintoinen. Voisi luulla, että tämänkaltaisesta musiikista ei jaksaisi kesäisessä auringonpaisteessa materiaalia tuntematon innostua, vaan toisin kävi. Painostava tunnelma välittyy festarilavaltakin. Propsit myös teemaan sopivista esiintymisasuista sekä etenkin Lopashnikovista.
Lauantai
Danko Jonesin kolme kanukkia keinuttelivat lauantai-illan taas vauhtiin, suureksi osaksi Sleep Is The Enemy -albumilta. Suurena virhearviona organisaation puolelta oli kylläkin päälavan valinta tälle rytmiryhmälle. Olo oli yhtä intiimi ja fiilis kiihkeä kuin pano Kauppatorin kulmalla keskipäivällä. Yleisöä kovin vähän, sitäkin kovempia diggailemaan, mutta fiiliksethän siinä kuivahtaa. Jälleen tuli aika kiertää service-arean puolelta päälavaa vastapäätä sijaitsevaan kaljatelttaan moikkailemaan ystäviä, jotka kanssani odottelivat System Of A Downista tutun Serj Tankianin soolobändin veivaamista. Itseäni ei kyllä pelkkä Serj ilman loppu SOADia sykähdyttänyt, ei edes ideana. Täytyy nyt kuitenkin myöntää, että sällissä on kyllä sitä jotain hattunsa kanssa, eikä ne tutut biisitkään ihan kuraa ollut. Smokesuitin seuraan oli kertynyt jo hyvin ihmisiä heidän aloittaessaan keikkaansa. Setti koostui heidän vastikään julkaistun debyytin biiseistä, jotka olivat melodisia ja toimivia sävellyksiä. Laulaja Marcus Hietanen oli karismaattinen, mutta hänen lauluäänensä oli paikoin heikohko. Tylsää ei ollut Ranskassa albumilistalla ykköseksi yltäneen The Don keikalla, joka oli ainakin minulle viikonlopun kohokohta. Ranskalais-suomalainen duo soitti intensiivisen ja rokkaavan keikan. Täysteltallinen festarivieraita lauloi ja eläytyi kappaleisiin täysillä, vaikkei bändin levy ollut vielä edes ilmestynyt Suomessa. MySpacessa olleiden biisien lisäksi kuultiin tukku livenä todella hyvin toimivia kappaleita.
Myötätuulirock, Hakunila, 14.-15.6. 2008
Charon ei viime vuosina ole oikein tuntunut saavan mitään aikaiseksi levytysrintamalla, eikä yhtyettä keikoillakaan ole liiemmin näkynyt. Ehkä syystäkin, sillä eipä bändi livenä koskaan ole omimmillaan ollut. Tällä kertaa lipsahteli jo tylsyyden puolelle. Kannattaisikohan Leppäluodon keskittyä akustiseen Harmaja -kokoonpanoonsa, joka suomenkielisen synkkäsäveleisen tunnelmoinnin saralla on parasta materiaalia aikoihin? Turisas on saavuttanut Euroopassa nopeasti suuren fanikunnan ja on kysytty festivaaliesiintyjä. Tämän keikan myötä aloin ymmärtämään mistä fanitus juontaa juurensa, sillä yhtyeen livekunto ja show yleensäkin on suorastaan rautainen. Ei tätä edelleenkään levylautaselta pahemmin tule kuunneltua, mutta keikalla kyllä toimi senkin edestä. Moni etenkin naispuolisista festarivieraista oli tiettävästi paikalla varta vasten Hardcore Superstaria katsomassa. Muodollisesti pätevää hard rockiahan ruotsalaiset veivasivat, mutta biiseistä jäi kyllä jotain puuttumaan. Negative tuli nähtyä vuosien tauon jälkeen ja bändistähän on pikkuhiljaa kehittymässä ihan asiallinen livebändi. Esiintyminen on hallussa ja livesoitantakaan ei kuulosta enää kömpelöltä.
Lauantai
In Flamesin settilista painottui hieman liikaa uusimman levyn biiseihin, vaikka sinällään se on ymmärrettävä,ä kun uuden levyn kiertueesta on kyse. Mielestäni festarisettilista voisi silti olla rakennettu niin, että se kattaisi hieman tehokkaammin materiaalia useammilta levyiltä. Positiivisiakin yllätyksiä tuli kuitenkin, kuten Jester Race -levyn helmibiisi Graveland. Uudemmista parhaiten toimi edellisen levyn Take This Life -hittibiisi sekä aina livenä loistavasti potkiva pomppubiisi Only For The Weak. Bändi vaikutti olevan elämänsä iskussa lavalla. In Flamesin lopetettua soittonsa pitikin sitten välittömästi siirtyä seuraamaan Räminälavalla aloittavaa oululaista Fatal Sound Projectia. Leirintäalueella kuulin bändin musiikkia pari
Sunnuntai
Asa & Jätkäjätkät pitivät yllä rentoa tunnelmaa, ainakin lavalla. Mutta vaikka soittajat laittoivat parastaan ja muun muassa torvisektio kuulosti todella hyvältä, ei teltassa ollut kummoinen tunnelma. Billy Talent veteli kohtuullisen korkealentoisen shown päälavalla, ja jokainen itseäänkunnioittava rokkari siellä mäiskeessä oli mukana! Matskusta kuuli selkeästi, että pitkä kiertäminen oli takana, riffit tulivat kuin kaupan hyllyltä, mutta keulakuvan, Benjamin Kowalewiczin ääni oli astetta että Moksut olisivat vetäneet Camp Provinssi-leirinnän puolella muutaman biisin verran
37
tuhma_032008_CS3.indd 37
20.10.2008 15:55:54
on jotenkin niin persoonatonta, että en oikein tiedä, miten pitäisi suhtautua.
Lauantai
En ole aivan varma ymmärrettiinkö Puustockissa Turmion Kätilöiden meininkiä ja jos ymmärrettiin, niin miten. Setti itsessään oli silkkaa murhaa ja äijät selvästikin seisovat sanojensa takana. Vaikutti kuitenkin siltä, että joukkion ulkoasu ja jo edellään kulkeva vähintäänkin epämääräinen maine sai suurimman osan yleisöä paikalle pelkästä uteliaisuudesta. Soitto oli liukasta kuin norjalainen bändäri ja uusi materiaali sangen toimivaa. Keli oli Viikatteen puolella. Alkuillan auringonpaisteessa lavalle astunut joukkio oli tutusti pukeutunut yhdenmukaisesti mustiin ja uskallanpa väittää, että herroja ei ainakaan paleltanut. Viikatteen rautalankacountrymetallisekoitus kuulostaa keikka keikalta paremmalta. Kaarle, jonka välispiikit alkavat lähentelemään puujalkojen aatelia, ilmoitti, että siinä missä esim. Motörhead haluaa löytää äänekkäimmän yleisön, etsii Viikate taas Suomen hiljaisinta yleisöä. Kallen laskiessa kolmeen piti yleisössä oleman hiljaista kuin hautajaisissa, mutta arvatkaapa vaan kuinka kävi? YUP:n kierorytminen rock on taatusti Yön materiaalia vaikeammin sulateltavaa, mutta niinpä vaan näytti uppoavan juvalaisyleisöön kuin anoppi rämeeseen ja bändi itsekin vaikutti olevan hilpeällä tuulella. Syytä olikin, sillä keväällä ilmestynyt uusi levy on otettu hyvin vastaan ja aplodien perusteella Puustockin yleisö vähintäänkin ymmärsi bändiä. Lavan edusta oli kyllä vajaampi kuin Yön aikana oli ollut, mutta yleisö taas selvästi paremmin asialle omistautunut. Mustiin pukeutunut keulahahmo Jarkko Martikainen oli yhtä hymyä ja mikäpäs ollessa, kun taustoista piti huolta yksi Suomen pätevimmistä rumpaleista, Janne Mannonen. Hanoi Rocks otti suvereenisti paikan haltuunsa ja koko setti oli hittisadetta. Päivitetty rytmisektio toimi, Andy oli sangen elinvoimaisen oloinen ja Mike Monroe hyppi tuttuun tapaansa kuin aropupu, vaihdellen välillä vaatetustaan, välillä saksofonia soittaen. Setti oli kaikille sopivasti rakennettu, eli pääosin vanhoja hittiklassikoita sopivasti uusilla höystettynä.
Toro el Sinki, Nöitä
Festarin mahtavimmat pyrotekniikat lavalle roudautti In Flames. Tämä meinasi osoittautua keikan puolessavälissä huonoksi ratkaisuksi. Kun pitkän välispiikin, jossa laulaja alusteli biisiä, kuinka elämässä on ylämäkiä ja alamakiä, jälkeen biisin juuri ja juuri lähdettyä käyntiin, hiljeni lava useiksi minuuteiksi vahvistimien hajottua. Kaikkein syvimmät mielikuvat festareilta jäi Apocalyptican instrumentaalisesta vedosta, joka otti aivan koko festivaalikansan mukaansa. Etenkin Metallican coverbiisit saivat yleisön hoitamaan laulupuolen ja Nothing Else Mattersin aikaansaama liekkimeri oli todella massiivinen. Korpiklaanin keikan aikana yleisön seassa hupaisasti tanssahtelevat humalialaiset aiheuttivat sen, ettei itse keikkaa tullutkaan paljoa seurattua. Kyllä se humppametalli vaan toimii käsittämättömän hyvin Keski-Euroopassa.
Kalle Arola, Niko Auvinen, Katri Kannisto
Qstock, Oulu 25.-26.7.2008
Perjantai
Manic Street Preachersin keikka ei kuulemma täyttänyt ihan kaikkien asiaan enemmän perehtyneiden odotuksia. Jotkut sanoivat bändin esiintymistä ylimielisen oloiseksi. Itse en juurikaan tiennyt, mitä odottaa, sillä bändin tuotanto ei ollut tuttua niitä tunnetuimpia hittejä lukuun ottamatta. Keikka oli kuitenkin positiivinen kokemus ja hittejähän tuli, niistä ehkäpä kirkkaimpana edelleen radiosoittoa saava If You Tolerate This Your Children Will Be Next, joka lopetti setin.
Puntala-Rock 2008, Lempäälä 25.-26.7.2008
Perjantai
Diskelmä on minulle tuttu näky huomattavasti pienemmillä lavoilla ja oli mielenkiintoista nähdä, miten rähjäisistä baareista tuttu d-beatin hardcore toimii suurella lavalla ilta-auringon paistaessa. Hyvinhän se toimi, vaikkakin jostain syystä jätkien vauhdikas setti sai tarpeettoman hymyn huulilleni. Pelle Miljoona on vaihteeksi siirtynyt takaisin punkin pariin ja jättänyt naurukukkahumpan soittamisen vähemmälle. Unabomber-kokoonpano keskittyi Pellen varhaiseen materiaaliin, mikä oli minulle varsin mieluisa yllätys. En ole koskaan ollut juuri minkään mittakaavan Pelle-fani, mutta keikka jätti erittäin hyvän ja energisen kuvan Pellen nykykunnosta. Australialainen Pisschrist oli minulle täysin uusi tuttavuus. Yhtyeen äänekäs crustipunkki keräsi päälavan eteen täysin erinäköistä yleisöä kuin esimerkiksi aiemmin esiintynyt ramopunkkilauma Rehtorit. Pisschrist on mielenkiintoinen bändi ja kaipaa selkeästi tutustumista levymuodossa, sillä yhtyeenbiisimateriaali jäi lievän Puntala-usvan ansiosta ns. hämärän peittoon.
Lauantai
Uutiset Amoralin tulevasta laulajan-vaihdoksesta tavoittivat maailman vain vähän aikaisemmin heinäkuussa, ja oletin, että Qstock jäisi viimeiseksi kerraksi, kun pääsen todistamaan bändin Niko Kalliojärvi keulilla. Näin ei sitten käynytkään, vaan vokaaleissa olikin tuuraamassa Profane Omenin Jules Näveri. Etukäteen suhtauduin muutokseen lievästi kauhunsekaisella odotuksella, mutta voihan perhana sentään, että veto oli kova. Mitään vastaavaa en mitenkään osannut odottaa, tämä oli kovimpia muutamaan vuoteen näkemiäni keikkoja. Näveri oli lavalla täysin liekeissä ja vaikutti vetävän vähintään 110 prosentin teholla. Ei voi mitään, Näverin kanssa Amoral oli parempi kuin Niko Kalliojärven kanssa kertaakaan. Dark Tranquillity sai erinomaisen vastaanoton. Yleisö taas sai juuri sitä mitä halusikin, eli tiukan keikan. Mikael Stannen sähköjänishenkisestä esiintymisestä ei voi olla tulematta hyvälle tuulelle. Jos keikassa jotain negatiiviseksi luettavaa oli, niin settilista oli kyllä valitettavan yllätyksetön. Ja tuskinpa moni tunnin mittaiselta festarikeikalta erityisen yllättävää settiä odottikaan. Päälavan viimeinen esiintyjä oli Within Temptation, josta henkilökohtaisesti en ole millään tasolla kiinnostunut. Naislaulu kun ei ole ihan minun juttuni, eikä varsinkaan tuollainen klassista tyyliä lähenevä kailotus, vaikka Sharon Den Adel sinänsä kauniisti laulaakin. Parasta keikassa oli kuitenkin sen loppu lähinnä siksi, että viime vuosien tapaan illan kruunasi hieno ilotulitus.
39
MetalCamp 2008, Slovenia 16.-22.7.2008
Suomesta paikalle saapunut Nailed Coil oli saanut yllättävänkin paljon porukkaa kerääntymään kakkoslavan eteen ja mikäs siinä oli porukalla pogoillessa sillä iskeväähän nuorukaisten mättö oli. Biisien välissä jengi huusi rytmikkäästi bändin nimeä, joten joko hyvin oli saatu omat kaverit houkuteltua messiin tai sitten tämä kotimaansa kamaralla vielä kovin tuntematon nimi on yllättävässä kulttisuosiossa Slovenian nurkilla. Morbid Angel veti MetalCampissa todella vakuuttavan keikan. Vasta Tolminin pimenevässä illassa tuli kunnolla keskityttyä tähän death metalin ehdottomiin edelläkävijöihin laskettavaan Florida-ryhmään. Biiseissä ei rynnitä itsestään selvimpiä reittejä mutta paketti pysyy kasassa ja omalaatuinen, hyvällä tavalla ilkeä kokonaisfiilis vallitsi koko vedon ajan.
Lauantai
Puntalan lauantai käynnistyi leppoisasti. Herättelijän roolissa oli kakkoslavan musiikkivyörytyksen käynnistänyt Mojakka, joka vetelee humppaversioita punk-klassikoista. Positiivista energiaa ja ilonpitohenkeä pursuava Mojakka sai aamukohmeloisen festarikansan laulamaan, tanssimaan ja leikkimään mukana täysin rinnoin. Lauantaina Kauniit Poliisit vetäisi yllätyskeikan kakkoslavalla. Keikasta ei paistanut juuri mitenkään läpi se, että yhtye on lopettanut toimintansa pari vuotta sitten. Keikka oli samaa taattua kohellusta, mitä bändi esitti aktiivisen toimintakautensa aikana.
tuhma_032008_CS3.indd 39
20.10.2008 15:55:56
Päälavan ilkamoinnin aloitti tuntematon suuruus Koiruus, joka paljastui salanimellä esiintyväksi Valse Tristeksi. Yllätys ei ollut suuren suuri, sillä Valse Triste on esiintynyt Puntalassa joka vuosi. Tällä kertaa he esittelivät runsaasti uusiutuneen kokoonpanonsa Puntala-kansalle. Korvakuulolta tapahtuneiden havaintojeni mukaan kokoonpanomuutokset eivät ole juurikaan vaikuttaneet yhtyeen musiikilliseen suoritukseen. Puntalan pääesiintyjäksi oli kiinnitetty kalifornialainen The Adolescents, joka päätti festivaalien musiikkitarjonnan esiintymällä lauantain viimeisenä artistina. Keikka oli vauhdikas, mutta yhtyeen tuotantoa täysin tuntemattomana en osaa arvioida sitä sen enempää. Rehellisyyden nimissä tunnustan, että alkoholin aiheuttamalla henkisellä ja fyysisellä häiriötilallakin on osuutta asiaan...
Kimmo Kuokka
Karmarock, Harjavalta 26.7.2008
Eleanoora Rosenholm on outo, mutta sampsakan hyvä! En muista parempaa avausta vähään aikaan Karmasta. Pettymyksestä ei ollut tietoakaan ja vaikka olinkin liikkeellä kuskin roolissa, villiinnyin maistamaan jopa kaverini platrinkeja. Kyllä platrinki, viinaa ja jotain muuta satakuntalaisittain. Yleensä "päälavan" vieressä viihtyneenä oli jopa uutta että joutui seilaamaan lavojen väliä (20 metriä varmaan matkaa). Ylppö esiintyi ajoissa Ihmisten kanssa. Ihmisiä oli kolme muuta. Bändin plimplutteilija keyboardin soittaja Joona Kukkola, jota Mors Principium Estin jäsenenäkin on tavattu, lopetti aika ytimekkäästi sen lätinän, jota käytiin yhtyeestä ja sen viihdearvosta: "Lahjakkaimmat muusikot joiden kanssa olen koskaan soittanut." Silvissii! Hyvän hengähdystauon tarjosi Laika and the Cosmonauts jäähyväiskiertueen merkeissä. Hermoja leppuutellen viihtyisää surffimusaa. Sedillä oli hatut päässä, tosi sympaattinen olo tuli. Se on muuten kumma kaikenlaisesta bändikattauksesta huolimatta että ihmiset kerääntyy aina tietyssä pisteessä yhteen ja on aina se yksi yhtye, jota kaikki laulavat mukana ja josta kaikki ainakin esittävät tykkävänsä; Maj Karma. Harjavallan ja festarin omat tarjosivatkin kavalkaadin uudemmasta päästä ja ei se mitään meinannut. Koko kansa taas hollilla. Mahtaa se maittaa!
Sari Terho
Jyväskylä Rock, Laajavuori, 8.-9.8.2008
Private Linen keikka oli tuttu ja turvallinen. Vaikka lavashow ei ole juurikaan muuttunut vuosien aikana, niin allekirjoittanut on kyllä ihastunut aikoinaan orkesteriin ikihyviksi ja aina jaksaa mukana pomppia ja lauleskella mukana. Sturm Und Drangin hieman lyhyt setti (noin 10 biisiä), koostui tietysti bändin hittibiiseistä, mutta oli mukana yllätyskipalekin, oli Iron Maidenin -cover. Olin hieman epäluuloinen yhtyettä kohtaan, mutta pakko on tämän katsojan myöntää, että eiköhän nämä pojat kasvaessaan ponnista vielä pitkälle. Varsinkin orkesterin laulaja-kitaristi Andre Linman alkaa esittää jo show-miehen elkeitä. Pakko sanoa, että ikinä en ole viihdyttävämpiä keikkoja nähnyt kuin Klamydian. Iltaan kajahtavat huudot: "Mulla ei seiso!" ja "Mulla ei kostu!". Juuri sopiva hetki härskille huumorille. Edessä riehuu moshpit, joka näyttää yllyttävän Klamydian herroja laulamaan ja soittamaan kovempaa. Valehtelematta yleisö lauloi jokikisen kappaleen mukana ja sekös varmasti konkareiden mieltä lämmitti. New Music Communityyn kuuluva Underwater Sleeping Society aloitti keikkansa soittamalla tulevalta levyltä uusia kappaleita. Bändin melodinen, rönsyilevä ja runsaasti rytminvaihdoksia sisältävä musiikki vaati tarkkaa kuuntelemista, mutta ei aiheuttanut päänsärkyä. Päinvastoin monipuoliset kappaleet toimivat, ja keikka oli mielestäni onnistunut. Kohtuullisen paljon yleisöä keikalleen saanut Lapko soitti omaan tasoonsa nähden kelpo keikan. Mitään yllättävää tai erikoista ei tapahtunut, vaan kolmikko käväisi lavalla soittamassa kesän aikana tutuksi tulleen setin, johon mahtui uusien biisien lisäksi muutama vanha hittikin. Kappale All the Best Girls sai yleisöltä parhaan vastaanoton, mutta myös uuden levyn raidat kuten Hugging the Phone, Killer Whales ja Sawyer the Brother upposivat yleisöön. Disco Ensemble ei jättänyt oloa tälläkään kertaa kylmäksi, vaan esiintyi ra utaisella ammattitaidolla. Virheetöntä esiintymistä oli hienoa kuunnella ja katsella. Jo keikan aloittanut Magic Recoveries ja sitä seurannut We Can Stop Whenever We Want hipoivat täydellisyyttä. Takarivissä asti ihmiset näyttivät viihtyvän niin uusien kuin vanhojenkin kappaleiden soidessa. Tunnin mittaiseen settiin mahtuivat muun muassa Bad Luck Charm, Black Euro, We Might Fall Apart, Headphones ja Threat Letter Typewriter.
Sini Vääränen ja Minna Koivunen
KuopioRock, Kuopio 25.-26.7.2008
Perjantai
Terveet Kädet on sen kaliiberin suomalainen hc-punklegenda, että pakkohan sitä oli ainakin hetki käydä todistamassa. Enhän minä tästä genrestä juuri mitään ymmärrä, mutta lyhyet, tehokkaat biisiryöpsähdykset olivat sitä mitä odottaa osasikin. Iän tuoma kankeus kenties näkyi vähän yhtyeen esityksestä, mutta paha sanoa kun en tosiaan aiemmin ole livenä todistanut. Juva-lähtöistä Ruoskaa oli katsomassa yllättävänkin runsas määrä ihmisiä - liekö vielä heimoveljeyteen pohjaavaa supporttia ilmassa näin reilun sadan kilometrin päässäkin kotiseudulta. Pakko myöntää, että ihan tarttuvia rallejahan Ruoska on muutaman tehnyt, mutta lukeudun kyllä niihin nirppanokkiin, joiden mielestä on mahdotonta ottaa näin häpeilemätöntä Rammstein-pastissia kovin vakavasti.
Lauantai
Entwine oli mielestään edellisenä päivänä Oulussa vetänyt kenties parhaimman kotimaan keikkansa koskaan. Lämpötila ja kosteusprosenttikin olivat tiettävästi olleet Qstockin telttalavalla hyvin lämmitetyn saunan luokkaa. Tämä valitettavasti kostautuikin äänitaiteilija Tauriaisen kohdalla, eli herran instrumentti oli juuri ja juuri käyttökunnossa eikä muukaan yhtye aivan skarpeimmillaan ollut. Nostalgiatripin hengessä oli pakko käydä tsekkaamassa Klamydian nykykunto. Aikani retkueen hyväntuulista junttipunkkia kuunneltuani, heräsi mieleeni kysymys: mitä bändi on oikein tehnyt 90-luvun puolivälin jälkeen? Osasin kuuden putkeen kuulemani biisin sanat suunnilleen ulkoa, sillä noita ei voinut välttyä teinivuosina kuulemasta. Ilmeisesti mitään en ole menettänyt, kun sen jälkeiset levyt ovat jääneet väliin. Cradle of Filth on aina pelannut julkisuuden kannalta korttinsa hyvin ja etenkin visuaalisesti hyvin hoidettu imago heillä on aina ollutkin. Mutta musiikillisesti en ole koskaan ymmärtänyt, mikä yhtyeessä viehättää. Pelkästään astmaiselta puudelilta kuulostava Dani Filth ylitti nytkin ärsytyskynnyksen alta aikayksikön ja oli pakko siirtyä kauas lavan ääreltä miellyttävimpien virikkeiden pariin.
Kalle Arola
Pellavarock, Lammi 9.8.2008
Kiuas oli varsinainen syy Pellavarock-visiitilleni. Kyseessähän ei ollut varsinaisesti ensimmäinen eikä ihan toinenkaan kerta, kun näin bändin kuluneen kesän aikana, mutta kyllähän siitä samanlaiset kiksit sai kuin aikaisemminkin. Pienenä miinuksena tosin mainittakoon se, että samat välispiikit on nyt tullut kuultua kesän aikana melko monta kertaa. Turun kieppeiltä ponnistava Hateform tykitti tiukasti death metaliaan koleahkon sään ja yleisön harvalukuisuuden toki verottaessa vielä tunnelmaa. Yhtye on ehdottomasti kappalemateriaaliltaan kiinnostavimmasta päästä tässä valitettavan usein niin kovin mielikuvituksettoman geneerisessä genressään. Viimeinkin osuivat MyGrainin ja itseni polut ristiin ja pääsin todistamaan kehuja kaveripiirissä niittäneen orkesterin lauteilla. Göteborgin suuntaan selkeästi kumartava retkue soitti taidokkaasti ja livemeininki oli kohdillaan. Biiseissä oli ideaa ja koukkuja, mutta tässä genressä itseäni haittaava ylisoittaminen nosti kyllä ajoittain päätään. Eli toisin sanoen ei niitä biisejä tarvitsisi ahtaa ihan näin täyteen - joskus vähemmän on enemmän.
Kalle Arola ja Nella Kukkonen
40
Jurassic Rock, Mikkeli 8.-9.8.2008
Perjantai
PMMP otti lavan haltuunsa ja hauskaa näiden mimmien koheltamista on aina seurata, vaikkei ihan allekirjoittaneiden toimialaa sivuakaan.
tuhma_032008_CS3.indd 40
20.10.2008 15:55:56
asiaan, mutta päätin siirtyä oikein lähemmäs seuraamaan keikkaa. Vokalisti Attila teki minuun vaikutuksen sairaalla lavahabituksellaan. Mies näytti siltä, että hänen kasvonsa ovat palaneet ja mädäntyneet, mutta silti hän jatkaa eloaan Saatanalta saamiensa taikavoimien avulla. Satyricon oli todella uljas näky Teatrian sisäpihalla. Päälavan upeat siniset ja vihreät valot näyttivät häikäisevän hienoilta elokuisen illan pimeydessä jäätävän black metal -musiikin soidessa varmasti avaruuden kylmyyteen saakka. Tämä musiikki sai minut totaalisesti otteeseensa olemalla todella tylyä, mutta samalla kovin kaunista. Bändin uudemmat ja rokimmat kappaleet, kuten Fuel For Hatred ja K.I.N.G toimivat minulle kuitenkin parhaiten. Levyllä jonkin verran itseäni häiritsevä vokalisointi toimi livenä huomattavasti paremmin ja vokalisti Satyr oli loistava keulakuva johtamalleen yhtyeelle. Festarin paras keikka ja loistava livebändi!
Janne Lunnas ja Kalle Arola
tuhma_032008_CS3.indd 42
20.10.2008 15:56:01
cet tehosekoittimeen, euroviisusovitukset kehiin ja päälle vielä kirsikat ooppera-äänestä ja lievistä etnofiilareista. Namia, sanoo kassakone. Beast Within on Katran kiekko vieraalla puheella ja parilla uudella siivulla varustettuna, eli pääasiassa debyyttialbumin materiaali on vain käännetty vieraalle kielelle. Kuulemma kovasti on kiinnostusta Keski-Euroopassa, sillä Napalm julkaisee rieskan vanhalla mantereella ja Pohjois-Amerikkaankin kurkotellaan. Katra on Avril Lavigne-sukupolvelle sovitettua turvallista muka-rankkaa paisuttelua. Jos kiekkoa kuuntelee taustamusana, homma vaikuttaa ihan mukavalta. Tarkempi kuuntelu auttaa huomaamaan hien hajun ja kovaksi keitetyn rockin puuttuvan lähes täysin. Homma on kiillotettua ja sentilleen harkittua, eli ylituotettua ja tuotteistettua. Katralla yritetään täyttää markkinoilla olevaa rahastusrakoa. Beast Withiniä voi verrata Euroviisutuotosten lisäksi Idols-levyihin. Tietynlainen varman päälle pelaaminen ja hyväksi havaittujen formaattien ryöstöviljely paistaa läpi. Musiikin aito henki on vähissä ja sitä tehdään vain markkinoiden ja eurojen vuoksi. Välillä levyn kuuntelu laittaa jopa vihaksi, sillä laskelmoinnin maku jää pahasti kurkkuun. Beast Within on kuitenkin kiva biisi ja Mystery olisi kova kanto Euroviisumittelöissä. Katran ääni on miellyttävä, mutta kyseinen seikka ei nosta kokonaisuuden markkina-arvoa. J.A.KAUNISTO
MEDEIA Cult
Fullsteam
Kun Fullsteam ilmoitti helmikuussa 2008 kiinnittäneensä talliinsa orgaanista ja modernia heviä soittavan Medeian, oli se varmasti monille pienoinen yllätys. Onhan yhtiö opittu tuntemaan astetta kevyempien vaihtoehtorockbändien levy-yhtiönä. Toisaalta se vain vahvisti Fullsteamin mainetta ennakkoluulottomana ja uusia aluevaltauksia tekevänä lafkana.
Medeian toinen levy on jatkoa vuonna 2006 julkaistulle Quantum Holocaust: World Domination -debyytille, joka on jo myyty loppuun. Bändin ura lähti huimaan nousuun alkuvuodesta 2007, kun Rotten Soundista tunnettu Keijo Niinimaa tuli entisen laulajan tilalle ja bändi pääsi soittamaan keikkoja yhdessä Entombedin ja As I Lay Dyingin kanssa. Vastikään ilmestynyt Cult on hengästyttävä kokonaisuus. Levyä kuunnellessa tuntuu, kuin olisi laukkaavan hevosen selässä. Puoleen tuntiin mahtuu monia mutkia ja välillä kyydistä tömähtää ryminällä maahan, mutta ylös täytyy nousta salamannopeasti, koska matka jatkuu aina yhtä kiivaana. Biisit luovat ehjän kokonaisuuden, ja soundimaailma on saumaton ensimmäisestä viimeiseen säveleeseen. Tätä levyä ei ole turhaan kahta vuotta odotettu. MINNA KOIVUNEN
Justice For All (1988) -trilogian varsinkin jos ja kun kuuluu siihen joukkioon, jolle Metallican kaupallisempi soundi tuotti pettymyksen. Terävät riffit ja komeat sävellykset ovat ehdottomasti Death Magneticin parasta antia. Biisitroikka The Day That Never Comes, All Nightmare Long ja Cyanide tulee vielä saamaan klassikkostatuksen Metallican diskografiassa. Samaa tuskin voi sanoa yhdestäkään Death Magneticia edeltäneen St. Angerin biisistä. Tämä skarppaaminen sävellysrintamalla on tiettävästi Rubinin ansiota,joka pyrki bändiä palauttamaan mieleen aikakauden, jolloin yhtye oli nälkäisimmillään ja luovimmillaan. Valitettavasti viimeistely ontuu. Soitannollisesti Lars Ulrichin rumpalointi on laiskanpulskeaa eikä enää yhtä luovaa kuin vielä viime vuosituhannella. Kirk Hammetin kitarasoolot ovat parhaimmillaankin siedettäviä ja etupäässä kammottavia. Mutta Metallica on aina ollut musiikillisesti enemmän kuin osiensa summa, eikä bändin suosio ole koskaan perustunut virtuoosimaiseen soittoon vaan luoviin ja yllätyksellisiin sävellyksiin sekä sovituksiin. Onkin sääli, että Death Magneticin musiikillinen loistokkuus on onnistuttu loppumetreillä pilaamaan amatöörimäisillä studiomokilla. Anteeksiantamatonta miljoonabudjetin levyssä. NALLE ÖSTERMAN
MÖTLEY CRÜE Saints Of Los Angeles
Mötley
LIEKKI Hyönteinen
Universal
Aiemmin verkkaiseen tahtiin levyjä tehnyt Liekki on saanut uutukaisensa ulos nopeasti. On ehtinyt kulua vain vuosi edellisen Kalliot leikkaa -albumin ilmestymisestä, kun uusi tuotos on jo kauppojen hyllyillä. Hyönteinen esittelee uudistuneen bändin, mihin on yhtenä syynä tuottajan vaihdos. Aiemmat kolme levyä tuottanut Jyrki Tuovinen on vaihdettu bändin debyytin tuottamisesta huolehtineeseen Janne Haavistoon. Musiikki on vielä tunnistettavasti Liekkiä, mutta siinä on runsaasti uutta ilmettä. Biisit ovat poukkoilevia, ja tunnelmat vaihtelevat hurjasti. Paikoin tuntuu kuin olisi sirkuksessa, kun taas jollain raidalla voisi kuvitella olevansa metsän kätköissä. Liekkimäinen maalaileva ote on kuitenkin taustalla jokaisella raidalla. Liekki on jälleen onnistunut tekemään hienoja kappaleita ja bändin soitto kuulostaa irtonaiselta. Levyyn on tosin vaikea päästä aluksi sisään rönsyilevän kokonaisuuden vuoksi, mutta kärsivällisellä kuuntelulla kappaleet avautuvat vähitellen. Silti Hyönteinen ei ole täydellinen paketti, vaan levystä jää hieman hajanainen olo. Tästä huolimatta Liekki on tehnyt hyvän levyn, jolla yhtye on onnistunut saamaan itsestään uusia puolia esiin säilyttäen silti oman identiteettinsä. MINNA KOIVUNEN
METALLICA Death Magnetic
Vertigo
Ja toki olen makaaberilla tavalla kateellinen myös siitä, että Hybrid Childrenin Jasse näki Metallican viimeisen keikan Cliff Burtonin kanssa Tukholman Solnahallenissa syyskuussa 1986, ennen kuin viikatemies vei lahjakkaan basistin manan majoille ruotsalaisella maantiellä aivan liian varhain. Mutta elämä jatkui ja niin myös Metallican ura.
Aikoinaan, parisen vuosikymmentä sitten Metallica oli maailman kovin metallibändi ja eräille se on sitä toki vieläkin. Olen edelleen katkera vanhemmilleni, jotka eivät suostuneet päästämään 13-vuotiasta poikaansa katsomaan suosikkibändiään festareille 30 kilometrin päähän mummolasta heinäkuussa 1986.
Metallican identiteettikriisiä on puitu jo useamman puhelinluettelon verran, joten unohdetaan se puoli kokonaan tällä kertaa. Mielenkiintoisempi aspekti on pohtia, mitä uutta tuottajaguru Rick Rubin on saanut Metallicasta irti verrattuna Bob Rockiin ja Flemming Rasmusseniin. Tavallaan paljonkin, toisaalta taas ei mitään.
Musiikillisessa mielessä Death Magnetic on parasta Metallicaa sitten Ride The Lghtning (1984), Master Of Puppet- (1986) ja And
45
Mötiköiden uudessa albumissa on monta hyvää asiaa. Alkuperäinen kokoonpano on vuosien jälkeen saanut aikaiseksi tasaisen ja kasarilta tuoksuvan rieskan, joka jatkaa selkä pystyssä vanhojen kunnianpäivien etukenoa. Bändi ei ole yrittänyt väkisin luoda nahkaansa, vaan vanha tuttu Mötikkäsoundi on kaivettu studion nurkasta lievin päivityksin. Uudella levyllä nelikko jatkaa The Dirt -kirjan elämänkerrallista linjaa, katsoen taakseen vailla ruikutuksen ja itsesäälin häivää. Saints Of Los Angeles on bändin tasaisin albumi pitkään aikaan., vaikka terävimmät huiput jäävätkin vähiin. Kiekon nimibiisi on lähimpänä Mötiköiden klassikko-osastoa. Just Another Psycho rokkaa miehekkäästi eikä Chicks = Trouble kaihda käyttää omia lainoja, mutta itseltä lainaaminen ei ole suuri rikos. Saints Of Los Angeles toimii parhaiten hieman varttuneempien herrojen soittimessa, jotka ovat bändiä veivanneet jo vuosia. Mitään uutta ja sykähdyttävää ei ole tarjolla. Kiekko on kuin levyn muotoon puettu omaelämänkerta. Juttu pyörii vanhoissa asioissa, kuten kuuluukin. Haastattelussa kitaristi Mick Mars totesi ProToolsin olleen tärkeä kumppani albumin äänityksissä - jannut ovat niin kiireisiä, ettei yhteistä studioaikaa ollut pahemmin vapaana. Siitä huolimatta Saints Of Los Angeles viihdyttää kuin pussilinen vanhoja tukkaheavy-vinyyleitä. Jos sanapari tukkaheavy ja vinyyli kuulostaa oudolta, olet albumin kohderyhmän ulkopuolella. J.A.KAUNISTO
tuhma_032008_CS3.indd 45
20.10.2008 15:56:03
liike avattu helsingin keskustaan!
THE STORE
aidot ja oikeat fanituotteet ja vielÄpÄ edukkaasti!
t-paidat hupparit olkalaukut reput lompakot kÄsilaukut pipot lippikset seinÄliput rannekkeet vauvojen potkupuvut herÄtys- ja seinÄkellot ja ties mitÄ!
Lasipalatsissa ja netissä!
WWW.THESTORE.FI
Mannerheimintie 22-24 00100 Helsinki puh. 09-2784155
tuhma_032008_CS3.indd 47 20.10.2008 15:56:05
ODOTETTU UUTUUSALBUMI
MYSPACE.COM/BLAKEBAND
KAUPOISSA 12.11.
LEVY TILATTAVISSA JO NYT: www.levykauppax.fi
STAY_blake_210x297_TUHMA.indd 1 tuhma_032008_CS3.indd 48
www.stayheavyrecords.com
6.10.2008 13:19:54 20.10.2008 15:56:14